Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 32006B0179

    Päätös Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2006 lopullisesta vahvistamisesta

    EUVL L 78, 15.3.2006, p. 1–1548 (ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, NL, PL, PT, SK, SL, FI, SV)

    Legal status of the document No longer in force, Date of end of validity: 31/12/2006

    15.3.2006   

    FI

    Euroopan unionin virallinen lehti

    L 78/1


    PÄÄTÖS

    Euroopan unionin yleisen talousarvion varainhoitovuodeksi 2006 lopullisesta vahvistamisesta

    (2006/179/EY, Euratom)

    EUROOPAN PARLAMENTIN PUHEMIES, joka

    ottaa huomioon EY:n perustamissopimuksen ja erityisesti sen 272 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan,

    ottaa huomioon Euratomin perustamissopimuksen ja erityisesti sen 177 artiklan,

    ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 29 päivänä syyskuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/597/EY, Euratom (1),

    ottaa huomioon Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (2),

    ottaa huomioon talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta 6 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen (3), rahoitusnäkymien mukauttamisesta laajentumiseen 19 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 2003/429/EY (4) sekä rahoitusnäkymien tarkistamisesta 19 päivänä toukokuuta 2003 tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen 2003/430/EY (5),

    ottaa huomioon neuvoston 15 päivänä heinäkuuta 2005 hyväksymän esityksen Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2006,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin 27 päivänä lokakuuta 2005 antaman päätöslauselman esityksestä Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2006, Pääluokka III — Komissio,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin 27 päivänä lokakuuta 2005 antaman päätöslauselman esityksestä Euroopan unionin yleiseksi talousarvioksi varainhoitovuodeksi 2006, Pääluokka I — Parlamentti, Pääluokka II — Neuvosto, Pääluokka IV — Tuomioistuin, Pääluokka V — Tilintarkastustuomioistuin, Pääluokka VI — Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, Pääluokka VII — Alueiden komitea, Pääluokka VIII (A) — Oikeusasiamies, Pääluokka VIII (B) — Euroopan tietosuojavaltuutettu,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin 27 päivänä lokakuuta 2005 hyväksymät tarkistukset ja muutosehdotukset esitykseen yleiseksi talousarvioksi,

    ottaa huomioon neuvoston muutokset parlamentin hyväksymiin yleisen talousarvioesityksen tarkistuksiin ja muutosehdotuksiin,

    ottaa huomioon 24 päivänä marraskuuta 2005 järjestetyn talousarvioneuvottelun, sellaisena kuin se saatettiin päätökseen kolmikantakokouksessa 30 päivänä marraskuuta 2005,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin ja neuvoston 15 päivänä joulukuuta 2005 tekemän päätöksen joustovälineen varojen käyttöön ottamisesta 6 päivänä toukokuuta 1999 tehdyn toimielinten sopimuksen 24 kohdan mukaisesti kunnostamiseen ja jälleenrakentamiseen Irakissa, kunnostamiseen ja jälleenrakentamiseen tsunamin kohteeksi joutuneissa maissa, vuonna 2006 toteutettavasta sokerijärjestelmän uudistuksesta sokeripöytäkirjan maille aiheutuviin seurauksiin ja yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin työjärjestyksen 69 artiklan ja liitteen IV,

    ottaa huomioon Euroopan parlamentin 15 päivänä joulukuuta 2005 hyväksymän päätöslauselman,

    TOTEAA, ETTÄ:

    EY:n perustamissopimuksen 272 artiklassa ja Euratomin perustamissopimuksen 177 artiklassa määrätty menettely on saatettu päätökseen ja että Euroopan unionin yleinen talousarvio varainhoitovuodeksi 2006 on lopullisesti vahvistettu.

    Tehty Strasbourgissa 15 päivänä joulukuuta 2005.

    Puheenjohtaja

    J. BORRELL FONTELLES


    (1)  EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42.

    (2)  EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1.

    (3)  EYVL C 172, 18.6.1999, s. 1. Sopimus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksellä 2005/708/EY (EUVL L 269, 14.10.2005, s. 24).

    (4)  EUVL L 147, 14.6.2003, s. 25.

    (5)  EUVL L 147, 14.6.2003, s. 31.


    SISÄLTÖ

    YLEINEN TULOTAULUKKO

    A. Johdanto ja yleisen talousarvion rahoitus I/9
    B. Yleinen yhteenveto tuloista budjettikohdittain I/21
    C. Henkilöstön määrä I/113
    D. Unionin kiinteistöt I/161

    TULO- JA MENOTAULUKOT PÄÄLUOKITTAIN

    Pääluokka I: Parlamentti

    — Tulotaulukko I/168
    — Menotaulukko I/181

    Pääluokka II: Neuvosto

    — Tulotaulukko I/228
    — Menotaulukko I/243

    Pääluokka III: Komissio (II osa)

    — Tulotaulukko II/13
    — Menotaulukko II/63

    Pääluokka IV: Tuomioistuin

    — Tulotaulukko I/292
    — Menotaulukko I/303

    Pääluokka V: Tilintarkastustuomioistuin

    — Tulotaulukko I/354
    — Menotaulukko I/365

    Pääluokka VI: Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    — Tulotaulukko I/412
    — Menotaulukko I/423

    Pääluokka VII: Alueiden komitea

    — Tulotaulukko I/468
    — Menotaulukko I/480

    Pääluokka VIII: Euroopan oikeusasiamies ja Euroopan tietosuojavaltuutettu

    — Osa A: Euroopan oikeusasiamies I/529
    — Tulotaulukko I/530
    — Menotaulukko I/537
    — Osa B: Euroopan tietosuojavaltuutettu I/563
    — Tulotaulukko I/564
    — Menotaulukko I/569

    SISÄLLYS — I OSA

    YLEINEN TULOTAULUKKO

    A. Johdanto ja yleisen talousarvion rahoitus I/9
    B. Yleinen yhteenveto tuloista budjettikohdittain I/21
    — Osasto 1: Omat varat I/22
    — Osasto 3: Käytettävissä olevat ylijäämät I/40
    — Osasto 4: Yhteisöjen toimielinten ja elinten palveluksessa olevasta henkilöstöstä kertyvät tulot I/50
    — Osasto 5: Toimielinten hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/59
    — Osasto 6: Yhteisön ohjelmiin ja sopimuksiin liittyvät rahoitusosuudet ja palautukset I/72
    — Osasto 7: Viivästyskorot ja sakot I/93
    — Osasto 8: Lainat I/97
    — Osasto 9: Sekalaiset tulot I/111
    C. Henkilöstön määrä I/113
    D. Unionin kiinteistöt I/161

    TULO- JA MENOTAULUKOT PÄÄLUOKITTAIN

    Pääluokka I: Parlamentti

    — Tulotaulukko I/168
    — Osasto 4: Toimielinten ja muiden yhteisön elinten henkilöstöltä saatavat tulot I/168
    — Osasto 5: Toimielimen hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/171
    — Osasto 6: Yhteisön ohjelmiin ja sopimuksiin liittyvät rahoitusosuudet ja palautukset I/177
    — Osasto 9: Sekalaiset tulot I/179
    — Menotaulukko I/181
    — Osasto 1: Toimielimen henkilöstöä koskevat menot I/182
    — Osasto 2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja sekalaiset hallinnosta johtuvat menot I/199
    — Osasto 3: Toimielimen suorittamista yleisistä tehtävistä aiheutuvat menot I/209
    — Osasto 4: Toimielimen suorittamista erityistehtävistä aiheutuvat menot I/219
    — Osasto 10: Muut menot I/223

    Pääluokka II: Neuvosto

    — Tulotaulukko I/228
    — Osasto 4: Erilaiset yhteisön verot ja maksut I/228
    — Osasto 5: Toimielimen hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/231
    — Osasto 6: Yhteisön sopimuksiin ja ohjelmiin liittyvät rahoitusosuudet ja palautukset I/237
    — Osasto 7: Viivästyskorot I/239
    — Osasto 9: Sekalaiset tulot I/241
    — Menotaulukko I/243
    — Osasto 1: Toimielimen henkilöstöä koskevat menot I/244
    — Osasto 2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja sekalaiset toiminnasta aiheutuvat menot I/258
    — Osasto 3: Toimielimen suorittamista tehtävistä aiheutuvat menot I/273
    — Osasto 10: Muut menot I/286

    Pääluokka IV: Tuomioistuin

    — Tulotaulukko I/292
    — Osasto 4: Toimielimen palveluksessa olevilta henkilöiltä peräisin olevat tulot I/292
    — Osasto 5: Toimielimen hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/295
    — Osasto 9: Sekalaiset tulot I/300
    — Menotaulukko I/303
    — Osasto 1: Toimielimen henkilöstöä koskevat menot I/304
    — Osasto 2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja erilaiset hallinnosta johtuvat menot I/330
    — Osasto 3: Toimielimen suorittamista erityistehtävistä aiheutuvat menot I/347
    — Osasto 10: Muut menot I/349

    Pääluokka V: Tilintarkastustuomioistuin

    — Tulotaulukko I/354
    — Osasto 4: Toimielinten ja muiden yhteisön elinten henkilöstöä koskevat tulot I/354
    — Osasto 5: Toimielimen hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/357
    — Osasto 9: Muut tulot I/363
    — Menotaulukko I/365
    — Osasto 1: Toimielimen henkilöstöä koskevat menot I/366
    — Osasto 2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja muut hallinnosta johtuvat menot I/390
    — Osasto 10: Muut menot I/407

    Pääluokka VI: Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    — Tulotaulukko I/412
    — Osasto 4: Toimielinten ja yhteisön muiden elinten henkilöstöön liittyvät tulot I/412
    — Osasto 5: Toimielimen hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/415
    — Osasto 9: Sekalaiset tulot I/421
    — Menotaulukko I/423
    — Osasto 1: Toimielimen henkilöstöä koskevat menot I/425
    — Osasto 2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja sekalaiset hallinnosta johtuvat menot I/446
    — Osasto 10: Muut menot I/463

    Pääluokka VII: Alueiden komitea

    — Tulotaulukko I/468
    — Osasto 4: Toimielinten ja yhteisön muiden elinten henkilöstöön liittyvät tulot I/468
    — Osasto 5: Toimielimen hallinnollisesta toiminnasta kertyvät tulot I/471
    — Osasto 9: Sekalaiset tulot I/478
    — Menotaulukko I/480
    — Osasto 1: Toimielimen henkilöstöä koskevat menot I/482
    — Osasto 2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja sekalaiset hallinnosta johtuvat menot I/504
    — Osasto 10: Muut menot I/522

    Pääluokka VIII: Euroopan oikeusasiamies ja Euroopan tietosuojavaltuutettu

    — Osa A: Euroopan oikeusasiamies I/529
    — Tulotaulukko I/530
    — Osasto A-4: Erilaiset yhteisön verot ja maksut I/530
    — Osasto A-6: Muut maksut ja palautukset I/533
    — Osasto A-9: Sekalaiset tulot I/535
    — Menotaulukko I/537
    — Osasto A-1: Toimielimeen sidoksissa olevaa henkilöstöä koskevat menot I/539
    — Osasto A-2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja sekalaiset käyttömenot I/549
    — Osasto A-3: Toimielimen erityistehtävistä aiheutuvat menot I/555
    — Osasto A-10: Muut menot I/561
    — Osa B: Euroopan tietosuojavaltuutettu I/563
    — Tulotaulukko I/564
    — Osasto B-4: Erilaiset yhteisön verot ja maksut I/564
    — Osasto B-9: Sekalaiset tulot I/567
    — Menotaulukko I/569
    — Osasto B-1: Toimielimeen sidoksissa olevaa henkilöstöä koskevat menot I/570
    — Osasto B-2: Kiinteistöt, tarvikkeet ja sekalaiset käyttömenot I/583
    — Osasto B-10: Muut menot I/589

    A. JOHDANTO JA YLEISEN TALOUSARVION RAHOITUS

    JOHDANTO

    Euroopan unionin yleinen talousarvio on säädös, jossa esitetään ja vahvistetaan joka varainhoitovuodeksi kaikki Euroopan yhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön tarpeellisiksi katsotut tulot ja menot.

    Talousarvion laatimisessa ja toteuttamisessa on noudatettava yhtenäisyyden, talousarvion totuudenmukaisuuden, vuotuisuuden, tasapainon, laskentayksikön, yleiskatteisuuden, erittelyn, moitteettoman varainhoidon ja seurattavuuden periaatteita.

    Yhtenäisyyden ja talousarvion totuudenmukaisuuden periaatteiden mukaan kaikki Euroopan yhteisöjen ja Euroopan unionin tulot ja menot, jotka on tarkoitus suorittaa talousarviosta, on esitettävä yhdessä ainoassa asiakirjassa.

    Vuotuisperiaatteen mukaan talousarvio hyväksytään yhtä varainhoitovuotta varten kerrallaan. Varainhoitovuoden maksusitoumus- ja maksumäärärahat on pääsääntöisesti käytettävä saman varainhoitovuoden aikana.

    Tasapainoperiaatteen mukaan varainhoitovuoden tulojen ja menojen on oltava yhtä suuret. Talousarvion alijäämän kattaminen lainavaroin on omien varojen järjestelmän periaatteiden vastaista ja siksi kiellettyä.

    Laskentayksikön periaatteen mukaan talousarvio laaditaan, toteutetaan ja tilinpäätös esitetään euroina.

    Yleiskatteisuuden periaatteen mukaan tulojen kokonaismäärän on katettava maksumäärärahat lukuun ottamatta rajoitettua osaa tuloista, joka on sidottu joidenkin erityiskustannusten rahoittamiseen. Tulot ja menot on otettava talousarvioon täysimääräisinä vähentämättä niitä toisistaan.

    Erittelyperiaate tarkoittaa, että kaikki määrärahat on sidottava ennalta määriteltyyn tarkoitukseen, jotta vältetään eri määrärahojen sekoittuminen.

    Moitteettoman varainhoidon periaate määritellään viittaamalla taloudellisuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden periaatteisiin.

    Talousarvion laadinnassa noudatetaan seurattavuuden periaatetta eli tiedotetaan riittävästi talousarvion toteuttamisesta ja kirjanpidosta.

    Talousarvion hallinnoinnin avoimuutta pyritään lisäämään moitteettoman varainhoidon tavoitteiden mukaisesti pyrkien etenkin tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. Tämän vuoksi määrärahat ja varat esitetään käyttötarkoituksen, toisin sanoen toiminnon, mukaan ryhmiteltyinä (ABB — toimintoperusteinen budjetointi).

    Tässä 25 jäsenvaltion talousarviossa hyväksytyt menot ovat yhteensä 121 190,91 miljoonaa euroa maksusitoumusmäärärahoja (4,51 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2004 hyväksytyssä vuoden 2005 talousarviossa) ja 111 969,61 miljoonaa euroa maksumäärärahoja (5,95 prosenttia enemmän kuin joulukuussa 2004 hyväksytyssä vuoden 2005 talousarviossa).

    Kahdenkymmenenviiden jäsenvaltion unionin talousarviotulojen kokonaismäärä on 111 969,61 miljoonaa euroa. Alv-varojen keräämisessä sovellettava yhdenmukainen alv-kanta on 0,3095 prosenttia ja BKTL-varojen 0,7267 prosenttia. Perinteisten omien varojen (tulli-, maatalous- ja sokerimaksut) osuus vuoden 2006 talousarvion rahoituksesta on 12,70 prosenttia, alv-varojen osuus on 14,19 prosenttia ja BKTL-varojen osuus on 71,95 prosenttia. Sekalaisia tuloja arvioidaan saatavan varainhoitovuoden aikana 1 297,69 miljoonaa euroa.

    Vuoden 2006 talousarvion rahoittamiseen tarvittavien omien varojen osuus jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta (BKTL) on 1,00 prosenttia. Se on vähemmän kuin enimmäismäärä 1,24 prosenttia, joka on laskettu Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 29 päivänä syyskuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/597/EY, Euratom (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42) 3 artiklan 1 kohdassa säädetyllä laskentakaavalla.

    Vuoden 2006 kahdenkymmenenviiden jäsenvaltion talousarviorahoitusta koskevat laskelmat esitetään yksityiskohtaisesti seuraavissa taulukoissa.

    YLEISEN TALOUSARVION RAHOITUS

    Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 29 päivänä syyskuuta 2000 tehdyn neuvoston päätöksen 2000/597/EY, Euratom 1 artiklan säännösten mukaisesti varainhoitovuoden 2006 aikana katettavat määrärahat

    MENOT

    Kuvaus

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005 (1)

    Muutos (%)

    1. Maatalous

    50 991 020 000

    48 464 850 000

    +5,21

    2. Rakennetoimet

    35 639 599 237

    32 396 027 704

    +10,01

    3. Sisäiset politiikat

    8 889 218 143

    8 016 662 269

    +10,88

    4. Ulkoiset toimet

    5 369 049 920

    5 476 162 603

    –1,96

    5. Hallinto

    6 656 369 817

    6 292 367 368

    +5,78

    6. Varaukset

    458 000 000

    446 000 000

    +2,69

    7. Liittymistä edeltävä strategia

    2 892 850 000

    3 286 990 000

    –11,99

    8. Tasoitukset

    1 073 500 332

    1 304 988 996

    –17,74

    Menot yhteensä (2)

    111 969 607 449

    105 684 048 940

    +5,95


    TULOT

    Kuvaus

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005 (3)

    Muutos (%)

    Sekalaiset tulot (osastot 4—9)

    1 297 689 094

    1 585 916 305

    –18,71

    Edellisen varainhoitovuoden käytettävissä oleva ylijäämä (luku 3 0, momentti 3 0 0)

    p.m.

    2 736 707 563

     

    Omien varojen ylijäämä, joka johtuu EMOTR:n tukiosastoa koskevista luvuista tehdystä siirrosta (luku 3 0, momentti 3 0 1)

    p.m.

    p.m.

     

    Omien varojen ylijäämä, joka johtuu ulkoisiin toimiin liittyvän takuurahaston ylijäämän palauttamisesta (luku 3 0, momentti 3 0 2)

    p.m.

    525 961 402

     

    Omien varojen ylijäämä, joka johtuu arvonlisäverosta ja edellisten varainhoitovuosien bruttokansantulon perusteella saatavista omista varoista (luvut 3 1 ja 3 2)

    p.m.

    2 451 315 772

     

    Tulot yhteensä osastoista 3—9

    1 297 689 094

    7 299 901 042

    –82,22

    Tullit, maatalousmaksut ja sokerimaksut (luvut 1 0, 1 1 ja 1 2)

    14 225 100 000

    13 944 000 000

    +2,02

    Yhdenmukaisen alv-kannan mukaiset alv-varat (taulukot 1 ja 2, luku 1 3)

    15 884 321 797

    15 556 051 275

    +2,11

    Täydentävistä omista varoista rahoitettavaksi jäävä summa (BKTL-varat, taulukot 3 ja 4, luku 1 4)

    80 562 496 558

    68 884 096 623

    +16,95

    Määrärahat, jotka katetaan päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklassa tarkoitetuilla omilla varoilla (4)

    110 671 918 355

    98 384 147 898

    +12,49

    Tulot yhteensä (5)

    111 969 607 449

    105 684 048 940

    +5,95


    TAULUKKO 1

    Arvonlisäveron (alv) yhdenmukaistettujen määräytymisperusteiden rajaamislaskelmat päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti

    Jäsenvaltiot

    1 % rajaamattomasta alv-määräytymisperusteesta

    1 % bruttokansantulosta

    Rajauskerroin (%)

    1 % bruttokansantulosta kerrottuna rajauskertoimella

    1 % rajatusta alv-määräytymisperusteesta (6)

    Jäsenvaltiot, joiden alv-määräytymisperuste on rajattu

     

    (1)

    (2)

    (4)

    (5)

    (6)

    (7)

    Belgia

    1 310 215 000

    3 128 969 000

    50

    1 564 484 500

    1 310 215 000

     

    Tšekki

    602 106 000

    994 862 000

    50

    497 431 000

    497 431 000

    Tšekki

    Tanska

    819 859 000

    2 099 021 000

    50

    1 049 510 500

    819 859 000

     

    Saksa

    9 799 832 000

    22 810 270 000

    50

    11 405 135 000

    9 799 832 000

     

    Viro

    55 930 000

    98 555 000

    50

    49 277 500

    49 277 500

    Viro

    Kreikka

    1 072 870 000

    1 893 940 000

    50

    946 970 000

    946 970 000

    Kreikka

    Espanja

    5 426 125 000

    9 003 310 000

    50

    4 501 655 000

    4 501 655 000

    Espanja

    Ranska

    8 370 700 000

    17 612 620 000

    50

    8 806 310 000

    8 370 700 000

     

    Irlanti

    789 535 000

    1 416 737 000

    50

    708 368 500

    708 368 500

    Irlanti

    Italia

    6 337 513 000

    14 454 499 000

    50

    7 227 249 500

    6 337 513 000

     

    Kypros

    108 709 000

    135 816 000

    50

    67 908 000

    67 908 000

    Kypros

    Latvia

    57 459 000

    129 939 000

    50

    64 969 500

    57 459 000

     

    Liettua

    132 640 000

    210 135 000

    50

    105 067 500

    105 067 500

    Liettua

    Luxemburg

    170 252 000

    256 440 000

    50

    128 220 000

    128 220 000

    Luxemburg

    Unkari

    404 168 000

    906 498 000

    50

    453 249 000

    404 168 000

     

    Malta

    35 810 000

    45 841 000

    50

    22 920 500

    22 920 500

    Malta

    Alankomaat

    2 359 925 000

    4 865 105 000

    50

    2 432 552 500

    2 359 925 000

     

    Itävalta

    1 084 190 000

    2 479 885 000

    50

    1 239 942 500

    1 084 190 000

     

    Puola

    1 325 076 000

    2 398 275 000

    50

    1 199 137 500

    1 199 137 500

    Puola

    Portugali

    941 550 000

    1 429 050 000

    50

    714 525 000

    714 525 000

    Portugali

    Slovenia

    158 752 000

    292 944 000

    50

    146 472 000

    146 472 000

    Slovenia

    Slovakia

    165 376 000

    394 000 000

    50

    197 000 000

    165 376 000

     

    Suomi

    699 620 000

    1 613 560 000

    50

    806 780 000

    699 620 000

     

    Ruotsi

    1 268 455 000

    3 078 609 000

    50

    1 539 304 500

    1 268 455 000

     

    Yhdistynyt kuningaskunta

    9 765 154 000

    19 112 000 000

    50

    9 556 000 000

    9 556 000 000

    Yhdistynyt kuningaskunta

    Yhteensä

    53 261 821 000

    110 860 880 000

     

    55 430 440 000

    51 321 264 500

     


    Yhdenmukaisen alv – kannan laskeminen (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 4 kohta)

    Yhdenmukainen verokanta (%) = alv – kannan enimmäismäärä – jäädytetty osuus

     

    A. Alv – kannan enimmäismääräksi vuonna 2006 on vahvistettu 0,50 prosenttia.

    B. Jäädytetyn osuuden määrittäminen Yhdistyneelle kuningaskunnalle myönnettävän hyvityksen perusteella (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 4 kohdan b alakohta)

     

    1) Teoreettisen osuuden laskeminen niille jäsenvaltioille, joiden rahoitusosuus on rajattu

     

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti Saksan (D), Alankomaiden (NL), Itävallan (A) ja Ruotsin (S) rahoitusosuus rajataan neljäsosaan siitä, mikä se olisi tavanmukaisesti laskien.

     

    Laskentakaava jäsenvaltiolle, jonka rahoitusosuus on rajattu (esim. Saksa):

     

    Saksan teoreettinen alv – osuus = [Saksan rajattu alv – määräytymisperuste / (EU:n rajattu alv – määräytymisperuste – UK:n rajattu alv – määräytymisperuste)] × 1/4 × UK – hyvitys

     

    Laskentaesimerkki: Saksa

    Saksan teoreettinen alv – osuus = 9 799 832 000 / (51 321 264 500 – 9 556 000 000) × 1/4 × 5 685 342 107 = 333 503 200

     

    2) Jäädytetyn osuuden laskeminen

     

    Jäädytetty osuus = [UK – hyvitys – teoreettiset alv – osuudet (D + NL + A + S)] / EU:n rajattu alv – määräytymisperuste – rajatut alv – määräytymisperusteet (UK + D + NL + A + S)]

    Jäädytetty osuus = 5 685 342 107 – (333 503 200 + 80 311 840 + 36 896 636 + 43 167 455)] / [51 321 264 500 – (9 556 000 000 + 9 799 832 000 + 2 359 925 000 + 1 084 190 000 + 1 268 455 000)]

    Jäädytetty osuus = 0,190492392346244 %

    Yhdenmukainen alv – kanta:

    0,5 % – 0,190492392346244 % = 0,309507607653756 %


    TAULUKKO 2

    Arvonlisäverosta (alv) saatavien omien varojen jakautuminen päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti (luku 1 3)

    Jäsenvaltiot

    1 % rajatusta alv-määräytymisperusteesta

    Alv:n enimmäisverokanta (%)

    Alv:sta saatavien omien varojen yhdenmukainen verokanta (%)

    Yhdenmukaisen verokannan mukaiset alv:sta saatavat omat varat

     

    (1)

    (2)

    (3)

    (4) = (1) × (3)

    Belgia

    1 310 215 000

    0,50

    0,309507608

    405 521 510

    Tšekki

    497 431 000

    0,50

    0,309507608

    153 958 679

    Tanska

    819 859 000

    0,50

    0,309507608

    253 752 598

    Saksa

    9 799 832 000

    0,50

    0,309507608

    3 033 122 558

    Viro

    49 277 500

    0,50

    0,309507608

    15 251 761

    Kreikka

    946 970 000

    0,50

    0,309507608

    293 094 419

    Espanja

    4 501 655 000

    0,50

    0,309507608

    1 393 296 470

    Ranska

    8 370 700 000

    0,50

    0,309507608

    2 590 795 331

    Irlanti

    708 368 500

    0,50

    0,309507608

    219 245 440

    Italia

    6 337 513 000

    0,50

    0,309507608

    1 961 508 487

    Kypros

    67 908 000

    0,50

    0,309507608

    21 018 043

    Latvia

    57 459 000

    0,50

    0,309507608

    17 783 998

    Liettua

    105 067 500

    0,50

    0,309507608

    32 519 191

    Luxemburg

    128 220 000

    0,50

    0,309507608

    39 685 065

    Unkari

    404 168 000

    0,50

    0,309507608

    125 093 071

    Malta

    22 920 500

    0,50

    0,309507608

    7 094 069

    Alankomaat

    2 359 925 000

    0,50

    0,309507608

    730 414 741

    Itävalta

    1 084 190 000

    0,50

    0,309507608

    335 565 053

    Puola

    1 199 137 500

    0,50

    0,309507608

    371 142 179

    Portugali

    714 525 000

    0,50

    0,309507608

    221 150 923

    Slovenia

    146 472 000

    0,50

    0,309507608

    45 334 198

    Slovakia

    165 376 000

    0,50

    0,309507608

    51 185 130

    Suomi

    699 620 000

    0,50

    0,309507608

    216 537 712

    Ruotsi

    1 268 455 000

    0,50

    0,309507608

    392 596 472

    Yhdistynyt kuningaskunta

    9 556 000 000

    0,50

    0,309507608

    2 957 654 699

    Yhteensä

    51 321 264 500

     

     

    15 884 321 797


    TAULUKKO 3

    Yhdenmukaisen kertoimen määrääminen ja bruttokansantuloon perustuvien tulojen jakautuminen päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti (luku 1 4)

    Jäsenvaltiot

    1 % bruttokansantulosta

    Täydentävien omien varojen yhdenmukainen kerroin

    Yhdenmukaisen kertoimen mukaiset täydentävät omat varat

     

    (1)

    (2)

    (3) = (1) × (2)

    Belgia

    3 128 969 000

     

    2 273 818 811

    Tšekki

    994 862 000

     

    722 965 274

    Tanska

    2 099 021 000

     

    1 525 356 574

    Saksa

    22 810 270 000

     

    16 576 201 617

    Viro

    98 555 000

     

    71 619 825

    Kreikka

    1 893 940 000

     

    1 376 324 405

    Espanja

    9 003 310 000

     

    6 542 696 855

    Ranska

    17 612 620 000

     

    12 799 074 282

    Irlanti

    1 416 737 000

     

    1 029 541 437

    Italia

    14 454 499 000

     

    10 504 070 741

    Kypros

    135 816 000

     

    98 697 359

    Latvia

    129 939 000

    0,7266991 (7)

    94 426 548

    Liettua

    210 135 000

     

    152 704 906

    Luxemburg

    256 440 000

     

    186 354 705

    Unkari

    906 498 000

     

    658 751 239

    Malta

    45 841 000

     

    33 312 611

    Alankomaat

    4 865 105 000

     

    3 535 467 198

    Itävalta

    2 479 885 000

     

    1 802 130 082

    Puola

    2 398 275 000

     

    1 742 824 172

    Portugali

    1 429 050 000

     

    1 038 489 282

    Slovenia

    292 944 000

     

    212 882 128

    Slovakia

    394 000 000

     

    286 319 427

    Suomi

    1 613 560 000

     

    1 172 572 525

    Ruotsi

    3 078 609 000

     

    2 237 222 246

    Yhdistynyt kuningaskunta

    19 112 000 000

     

    13 888 672 309

    Kaikki yhteensä

    110 860 880 000

     

    80 562 496 558


    TAULUKKO 4

    BKTL-varat — varausten rahoitus (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 6 artikla) (luku 1 4)

    Jäsenvaltiot

    Varaus lainoja ja lainojen takauksia varten

    Varaus hätäapua varten

    BKTL-varat, varauksia lukuun ottamatta

    Yhdenmukaisen kertoimen mukaiset BKTL-varat

     

    (1)

    (2)

    (3)

    (4) = (1) + (2) + (3)

    Belgia

    6 463 361

    6 463 361

    2 260 892 089

    2 273 818 811

    Tšekki

    2 055 039

    2 055 039

    718 855 196

    722 965 274

    Tanska

    4 335 847

    4 335 847

    1 516 684 880

    1 525 356 574

    Saksa

    47 118 080

    47 118 080

    16 481 965 457

    16 576 201 617

    Viro

    203 580

    203 580

    71 212 665

    71 619 825

    Kreikka

    3 912 221

    3 912 221

    1 368 499 963

    1 376 324 405

    Espanja

    18 597 705

    18 597 705

    6 505 501 445

    6 542 696 855

    Ranska

    36 381 544

    36 381 544

    12 726 311 194

    12 799 074 282

    Irlanti

    2 926 486

    2 926 486

    1 023 688 465

    1 029 541 437

    Italia

    29 857 965

    29 857 965

    10 444 354 811

    10 504 070 741

    Kypros

    280 549

    280 549

    98 136 261

    98 697 359

    Latvia

    268 409

    268 409

    93 889 730

    94 426 548

    Liettua

    434 066

    434 066

    151 836 774

    152 704 906

    Luxemburg

    529 716

    529 716

    185 295 273

    186 354 705

    Unkari

    1 872 509

    1 872 509

    655 006 221

    658 751 239

    Malta

    94 692

    94 692

    33 123 227

    33 312 611

    Alankomaat

    10 049 614

    10 049 614

    3 515 367 970

    3 535 467 198

    Itävalta

    5 122 579

    5 122 579

    1 791 884 924

    1 802 130 082

    Puola

    4 954 002

    4 954 002

    1 732 916 168

    1 742 824 172

    Portugali

    2 951 920

    2 951 920

    1 032 585 442

    1 038 489 282

    Slovenia

    605 120

    605 120

    211 671 888

    212 882 128

    Slovakia

    813 867

    813 867

    284 691 693

    286 319 427

    Suomi

    3 333 053

    3 333 053

    1 165 906 419

    1 172 572 525

    Ruotsi

    6 359 335

    6 359 335

    2 224 503 576

    2 237 222 246

    Yhdistynyt kuningaskunta

    39 478 741

    39 478 741

    13 809 714 827

    13 888 672 309

    Kaikki yhteensä

    229 000 000

    229 000 000

    80 104 496 558

    80 562 496 558

    BKTL:n 1 %:n osuus

    0,0021

    0,0021

    0,7226

    0,7267


    TAULUKKO 5

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 4 artiklan mukainen korjaus Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi varainhoitovuonna 2005 (luku 1 5)

    Kuvaus

    Kerroin (8) (%)

    Summa

    1. Yhdistyneen kuningaskunnan osuus (%) kaikista nimellisarvoisista rajaamattomista alv-määräytymisperusteista

    17,8134

     

    2. Yhdistyneen kuningaskunnan osuus (%) kohdennettujen menojen kokonaismäärästä (korjattu liittymistä valmistelevien menojen huomioon ottamiseksi)

    7,1843

     

    3. (1) – (2)

    10,6290

     

    4. Jaetut menot yhteensä

     

    93 429 615 393

    5. Liittymistä valmistelevat menot (9)

     

    1 755 539 532

    6. Kohdennetut menot, joista on vähennetty liittymistä valmistelevat menot = (4) – (5)

     

    91 674 075 861

    7. Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehdyn korjauksen alkuperäinen määrä = (3) × (6) × 0,66

     

    6 431 081 164

    8. Yhdistyneen kuningaskunnan saama etu (10)

     

    747 129 835

    9. Yhdistyneen kuningaskunnan perushyvitys = (7) – (8)

     

    5 683 951 329

    10. Perinteisistä omista varoista johtuva poikkeuksellinen etu (11)

     

    –1 390 778

    11. Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävä korjaus = (9) – (10)

     

    5 685 342 107


    TAULUKKO 6

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävää korjausta koskevan laskelman tulos on –5 685 342 107 euroa (luku 1 5)

    Jäsenvaltiot

    Osuudet BKTL-tulojen määräytymisperusteista

    Osuudet ilman Yhdistynyttä kuningaskuntaa

    Osuudet ilman Saksaa, Alankomaita, Itävaltaa, Ruotsia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa

    3/4 Saksan, Alankomaiden, Itävallan ja Ruotsin osuudesta sarakkeesta (2)

    Sarake (4) suhteutettuna sarakkeen (3) osuuksiin

    Rahoituskaava

    Korjaukseen sovellettava rahoituskaava

     

    (1)

    (2)

    (3)

    (4)

    (5)

    (6) = (2) + (4) + (5)

    (7)

    Belgia

    2,82

    3,41

    5,35

     

    1,45

    4,86

    276 481 607

    Tšekki

    0,90

    1,08

    1,70

     

    0,46

    1,55

    87 907 884

    Tanska

    1,89

    2,29

    3,59

     

    0,97

    3,26

    185 473 457

    Saksa

    20,58

    24,86

    0,00

    –18,65

    0,00

    6,22

    353 367 227

    Viro

    0,09

    0,11

    0,17

     

    0,05

    0,15

    8 708 506

    Kreikka

    1,71

    2,06

    3,24

     

    0,88

    2,94

    167 352 113

    Espanja

    8,12

    9,81

    15,39

     

    4,18

    13,99

    795 549 465

    Ranska

    15,89

    19,20

    30,10

     

    8,18

    27,37

    1 556 284 347

    Irlanti

    1,28

    1,54

    2,42

     

    0,66

    2,20

    125 185 555

    Italia

    13,04

    15,75

    24,70

     

    6,71

    22,47

    1 277 226 814

    Kypros

    0,12

    0,15

    0,23

     

    0,06

    0,21

    12 000 958

    Latvia

    0,12

    0,14

    0,22

     

    0,06

    0,20

    11 481 655

    Liettua

    0,19

    0,23

    0,36

     

    0,10

    0,33

    18 567 925

    Luxemburg

    0,23

    0,28

    0,44

     

    0,12

    0,40

    22 659 522

    Unkari

    0,82

    0,99

    1,55

     

    0,42

    1,41

    80 099 874

    Malta

    0,04

    0,05

    0,08

     

    0,02

    0,07

    4 050 597

    Alankomaat

    4,39

    5,30

    0,00

    –3,98

    0,00

    1,33

    75 368 185

    Itävalta

    2,24

    2,70

    0,00

    –2,03

    0,00

    0,68

    38 417 348

    Puola

    2,16

    2,61

    4,10

     

    1,11

    3,73

    211 916 106

    Portugali

    1,29

    1,56

    2,44

     

    0,66

    2,22

    126 273 555

    Slovenia

    0,26

    0,32

    0,50

     

    0,14

    0,46

    25 885 085

    Slovakia

    0,36

    0,43

    0,67

     

    0,18

    0,61

    34 814 584

    Suomi

    1,46

    1,76

    2,76

     

    0,75

    2,51

    142 577 207

    Ruotsi

    2,78

    3,36

    0,00

    –2,52

    0,00

    0,84

    47 692 531

    Yhdistynyt kuningaskunta

    17,24

    0,00

    0,00

     

    0,00

    0,00

    Yhteensä

    100,00

    100,00

    100,00

    –27,17

    27,17

    100,00

    5 685 342 107

    Laskutoimitukset on tehty viidentoista desimaalin tarkkuudella.

    TAULUKKO 7

    Yleisen talousarvion rahoitus omien varojen lajien ja jäsenvaltioiden mukaan (yhteenveto)

    Jäsenvaltio

    Maatalous-maksut, netto (75 %)

    Sokeri- ja isoglukoosi-maksut, netto (75 %)

    Tullimaksut, netto (75 %)

    Perinteiset omat varat yhteensä, netto (75 %)

    Yhdenmukaisen verokannan mukaiset alv:sta saatavat omat varat

    BKTL-varat, varauksia lukuun ottamatta

    BKTL-varat, varaukset

    Hyvitys Yhdistyneelle kuningaskunnalle, alv

    Omat varat yhteensä (12)

    Osuus kokonais-rahoituksesta (%)

     

    (1)

    (2)

    (3)

    (4) = (1) + (2) + (3)

    (5)

    (6)

    (7)

    (8)

    (9) = (4) + (5) + (6) + (7) + (8)

    (10)

    Belgia

    10 800 000

    33 600 000

    1 441 900 000

    1 486 300 000

    405 521 510

    2 260 892 089

    12 926 722

    276 481 607

    4 442 121 928

    4,01

    Tšekki

    2 600 000

    6 500 000

    158 800 000

    167 900 000

    153 958 679

    718 855 196

    4 110 078

    87 907 884

    1 132 731 837

    1,02

    Tanska

    15 800 000

    19 100 000

    226 400 000

    261 300 000

    253 752 598

    1 516 684 880

    8 671 694

    185 473 457

    2 225 882 629

    2,01

    Saksa

    115 500 000

    159 900 000

    2 517 300 000

    2 792 700 000

    3 033 122 558

    16 481 965 457

    94 236 160

    353 367 227

    22 755 391 402

    20,56

    Viro

    400 000

    16 900 000

    17 300 000

    15 251 761

    71 212 665

    407 160

    8 708 506

    112 880 092

    0,10

    Kreikka

    7 300 000

    4 100 000

    191 300 000

    202 700 000

    293 094 419

    1 368 499 963

    7 824 442

    167 352 113

    2 039 470 937

    1,84

    Espanja

    38 000 000

    16 600 000

    1 101 900 000

    1 156 500 000

    1 393 296 470

    6 505 501 445

    37 195 410

    795 549 465

    9 888 042 790

    8,93

    Ranska

    58 900 000

    153 000 000

    1 027 300 000

    1 239 200 000

    2 590 795 331

    12 726 311 194

    72 763 088

    1 556 284 347

    18 185 353 960

    16,43

    Irlanti

    400 000

    4 700 000

    149 900 000

    155 000 000

    219 245 440

    1 023 688 465

    5 852 972

    125 185 555

    1 528 972 432

    1,38

    Italia

    58 900 000

    21 100 000

    1 333 100 000

    1 413 100 000

    1 961 508 487

    10 444 354 811

    59 715 930

    1 277 226 814

    15 155 906 042

    13,69

    Kypros

    1 900 000

    38 200 000

    40 100 000

    21 018 043

    98 136 261

    561 098

    12 000 958

    171 816 360

    0,16

    Latvia

    400 000

    600 000

    19 700 000

    20 700 000

    17 783 998

    93 889 730

    536 818

    11 481 655

    144 392 201

    0,13

    Liettua

    1 300 000

    1 000 000

    32 000 000

    34 300 000

    32 519 191

    151 836 774

    868 132

    18 567 925

    238 092 022

    0,22

    Luxemburg

    100 000

    13 800 000

    13 900 000

    39 685 065

    185 295 273

    1 059 432

    22 659 522

    262 599 292

    0,24

    Unkari

    3 200 000

    5 300 000

    130 400 000

    138 900 000

    125 093 071

    655 006 221

    3 745 018

    80 099 874

    1 002 844 184

    0,91

    Malta

    1 200 000

     

    9 000 000

    10 200 000

    7 094 069

    33 123 227

    189 384

    4 050 597

    54 657 277

    0,05

    Alankomaat

    170 000 000

    37 400 000

    1 209 300 000

    1 416 700 000

    730 414 741

    3 515 367 970

    20 099 228

    75 368 185

    5 757 950 124

    5,20

    Itävalta

    4 000 000

    15 200 000

    186 100 000

    205 300 000

    335 565 053

    1 791 884 924

    10 245 158

    38 417 348

    2 381 412 483

    2,15

    Puola

    20 900 000

    30 500 000

    217 900 000

    269 300 000

    371 142 179

    1 732 916 168

    9 908 004

    211 916 106

    2 595 182 457

    2,34

    Portugali

    19 900 000

    1 900 000

    93 900 000

    115 700 000

    221 150 923

    1 032 585 442

    5 903 840

    126 273 555

    1 501 613 760

    1,36

    Slovenia

    100 000

    500 000

    31 100 000

    31 700 000

    45 334 198

    211 671 888

    1 210 240

    25 885 085

    315 801 411

    0,29

    Slovakia

    600 000

    5 200 000

    46 800 000

    52 600 000

    51 185 130

    284 691 693

    1 627 734

    34 814 584

    424 919 141

    0,38

    Suomi

    3 000 000

    3 600 000

    100 200 000

    106 800 000

    216 537 712

    1 165 906 419

    6 666 106

    142 577 207

    1 638 487 444

    1,48

    Ruotsi

    8 700 000

    8 800 000

    313 700 000

    331 200 000

    392 596 472

    2 224 503 576

    12 718 670

    47 692 531

    3 008 711 249

    2,72

    Yhdistynyt kuningaskunta

    219 600 000

    27 600 000

    2 298 500 000

    2 545 700 000

    2 957 654 699

    13 809 714 827

    78 957 482

    –5 685 342 107

    13 706 684 901

    12,38

    Kaikki yhteensä

    763 500 000

    556 200 000

    12 905 400 000

    14 225 100 000

    15 884 321 797

    80 104 496 558

    458 000 000

    110 671 918 355

    100,00

    B. YLEINEN YHTEENVETO TULOISTA BUDJETTIKOHDITTAIN

    Osasto

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1

    OMAT VARAT

    110 671 918 355

    98 384 147 898

    95 051 421 648,09

    3

    KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT YLIJÄÄMÄT

    p.m.

    5 713 984 737

    5 694 872 994,11

    4

    YHTEISÖJEN TOIMIELINTEN JA ELINTEN PALVELUKSESSA OLEVASTA HENKILÖSTÖSTÄ KERTYVÄT TULOT

    1 034 904 640

    798 460 359

    762 985 620,08

    5

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    78 630 000

    54 035 000

    180 921 358,92

    6

    YHTEISÖN OHJELMIIN JA SOPIMUKSIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET JA PALAUTUKSET

    15 000 000

    360 000 000

    1 275 865 940,11

    7

    VIIVÄSTYSKOROT JA SAKOT

    120 000 000

    318 000 000

    470 135 008,34

    8

    LAINAT

    29 028 454

    25 359 946

    31 484 111,81

    9

    SEKALAISET TULOT

    20 126 000

    30 061 000

    44 259 565,89

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    111 969 607 449

    105 684 048 940

    103 511 946 247,35

    OSASTO 1

    OMAT VARAT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 1 0

    1 0 0

    Euroopan yhteisöjen toimielinten osana yhteistä maatalouspolitiikkaa vahvistamat, muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävässä kaupassa sovellettavat maatalousmaksut (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a alakohta)

    1 0 0 0

    Euroopan yhteisöjen toimielinten osana yhteistä maatalouspolitiikkaa vahvistamat, muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävässä kaupassa sovellettavat maatalousmaksut (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a alakohta)

    763 500 000

    1 119 400 000

    1 313 393 181,17

     

    Momentti 1 0 0 yhteensä

    763 500 000

    1 119 400 000

    1 313 393 181,17

     

    LUKU 1 0 YHTEENSÄ

    763 500 000

    1 119 400 000

    1 313 393 181,17

    LUKU 1 1

    1 1 0

    Sokerin tuotantomaksut

    547 100 000

    628 700 000

    413 144 497,22

    1 1 1

    Sokerin varastointimaksut

    p.m.

    p.m.

    –85 802,17

    1 1 2

    Isoglukoosin tuotantomaksut

    6 700 000

    7 200 000

    3 707 832,67

    1 1 3

    Vientiin menemättömän C-sokerin, C-isoglukoosin ja C-inuliinisiirapin tuotannosta perittävät maksut

    p.m.

    p.m.

    –18 093 826,88

    1 1 4

    C-sokerin ja C-isoglukoosin korvikkeista perittävät maksut

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 5

    Inuliinin tuotantomaksut

    2 400 000

    2 100 000

    2 949 953,77

    1 1 6

    Asetuksessa (ETY) N:o 1107/88 säädetty lisämaksu

    p.m.

    155 800 000

    17,93

     

    LUKU 1 1 YHTEENSÄ

    556 200 000

    793 800 000

    401 622 672,54

    LUKU 1 2

    1 2 0

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tullimaksut ja muut maksut

    12 905 400 000

    12 030 800 000

    10 592 094 999,20

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    12 905 400 000

    12 030 800 000

    10 592 094 999,20

    LUKU 1 3

    1 3 0

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännösten mukaisesti arvonlisäverosta saatavat omat varat

    15 884 321 797

    15 556 051 275

    13 679 345 946,60

     

    LUKU 1 3 YHTEENSÄ

    15 884 321 797

    15 556 051 275

    13 679 345 946,60

    LUKU 1 4

    1 4 0

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 6 artiklan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat

    1 4 0 0

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat, lukuun ottamatta varoja, jotka koskevat takuu- ja hätäapuvarausta

    80 104 496 558

    68 438 096 623

    69 030 693 519,50

    1 4 0 2

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 6 artiklan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat, jotka koskevat laina- ja takuuvarauksia

    229 000 000

    223 000 000

    183 525 964,54

    1 4 0 3

    Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 6 artiklan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat hätäapuvarausta varten

    229 000 000

    223 000 000

    0,—

     

    Momentti 1 4 0 yhteensä

    80 562 496 558

    68 884 096 623

    69 214 219 484,04

     

    LUKU 1 4 YHTEENSÄ

    80 562 496 558

    68 884 096 623

    69 214 219 484,04

    LUKU 1 5

    1 5 0

    Talousarvion epätasapainon korjaaminen Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi päätöksen 2000/597/EY, Euratom 4 ja 5 artiklan säännösten mukaisesti

    0

    0

    – 149 254 635,46

     

    LUKU 1 5 YHTEENSÄ

    0

    0

    – 149 254 635,46

     

    Osasto 1 yhteensä

    110 671 918 355

    98 384 147 898

    95 051 421 648,09

    LUKU 1 0 —

    EUROOPAN YHTEISÖJEN TOIMIELINTEN OSANA YHTEISTÄ MAATALOUSPOLITIIKKAA VAHVISTAMAT, MUIDEN KUIN JÄSENVALTIOIDEN KANSSA KÄYTÄVÄSSÄ KAUPASSA SOVELLETTAVAT MAATALOUSMAKSUT (PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN A ALAKOHTA)

    LUKU 1 1 —

    SOKERIALAN YHTEISEN MARKKINAJÄRJESTELYN YHTEYDESSÄ MÄÄRÄTYT MAKSUT (PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN A ALAKOHTA)

    LUKU 1 2 —

    PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN B ALAKOHDASSA TARKOITETUT TULLIMAKSUT JA MUUT MAKSUT

    LUKU 1 3 —

    PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN C ALAKOHDAN SÄÄNNÖSTEN MUKAISESTI ARVONLISÄVEROSTA SAATAVAT OMAT VARAT

    LUKU 1 4 —

    PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN D ALAKOHDAN JA 6 ARTIKLAN SÄÄNNÖSTEN MUKAISESTI BRUTTOKANSANTULOON PERUSTUVAT OMAT VARAT

    LUKU 1 5 —

    TALOUSARVION EPÄTASAPAINON KORJAAMINEN

    LUKU 1 0 —   EUROOPAN YHTEISÖJEN TOIMIELINTEN OSANA YHTEISTÄ MAATALOUSPOLITIIKKAA VAHVISTAMAT, MUIDEN KUIN JÄSENVALTIOIDEN KANSSA KÄYTÄVÄSSÄ KAUPASSA SOVELLETTAVAT MAATALOUSMAKSUT (PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN A ALAKOHTA)

    1 0 0   Euroopan yhteisöjen toimielinten osana yhteistä maatalouspolitiikkaa vahvistamat, muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävässä kaupassa sovellettavat maatalousmaksut (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a alakohta)

    1 0 0 0   Euroopan yhteisöjen toimielinten osana yhteistä maatalouspolitiikkaa vahvistamat, muiden kuin jäsenvaltioiden kanssa käytävässä kaupassa sovellettavat maatalousmaksut (päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a alakohta)

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    763 500 000

    1 119 400 000

    1 313 393 181,17

    Maatalousmaksut ovat yhteisön ulkopuolisista maista tulevista lainsäädännön alaisista maataloustuotteista kannettavia tulleja, joiden tarkoituksena on tasoittaa maailmanmarkkinahintojen ja yhteisössä sovittujen hintatasojen ero.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan a alakohta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    10 800 000

    15 847 010

    18 956 640,10

    Tšekki

    2 600 000

    3 825 140

    2 266 375,79

    Tanska

    15 800 000

    23 087 454

    27 687 373,36

    Saksa

    115 500 000

    169 399 073

    203 080 204,83

    Viro

    400 000

    683 061

    376 013,95

    Kreikka

    7 300 000

    10 792 360

    12 860 743,64

    Espanja

    38 000 000

    55 737 759

    66 799 309,68

    Ranska

    58 900 000

    86 338 882

    103 453 065,97

    Irlanti

    400 000

    546 449

    691 320,88

    Italia

    58 900 000

    86 338 882

    103 592 670,05

    Kypros

    1 900 000

    2 732 243

    1 663 615,24

    Latvia

    400 000

    546 449

    322 701,07

    Liettua

    1 300 000

    1 775 958

    1 105 313,88

    Luxemburg

    100 000

    136 612

    240 035,78

    Unkari

    3 200 000

    4 644 813

    2 805 783,88

    Malta

    1 200 000

    1 775 958

    1 034 859,88

    Alankomaat

    170 000 000

    249 180 571

    298 766 866,75

    Itävalta

    4 000 000

    5 874 323

    7 079 076,30

    Puola

    20 900 000

    30 601 123

    18 377 737,66

    Portugali

    19 900 000

    29 235 001

    34 981 471,85

    Slovenia

    100 000

    136 612

    104 644,—

    Slovakia

    600 000

    956 285

    552 141,95

    Suomi

    3 000 000

    4 371 589

    5 252 871,50

    Ruotsi

    8 700 000

    12 841 543

    15 356 881,28

    Yhdistynyt kuningaskunta

    219 600 000

    321 994 850

    385 985 461,90

    Alamomentti 1 0 0 0 yhteensä

    763 500 000

    1 119 400 000

    1 313 393 181,17

    LUKU 1 1 —   SOKERIALAN YHTEISEN MARKKINAJÄRJESTELYN YHTEYDESSÄ MÄÄRÄTYT MAKSUT (PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN A ALAKOHTA)

    1 1 0   Sokerin tuotantomaksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    547 100 000

    628 700 000

    413 144 497,22

    Sokerialan yhteisin markkinajärjestelyin määrätään sokeriyritykset maksamaan perustuotanto- ja B-maksuja, joiden tarkoituksena on kattaa markkinoiden tukemisesta aiheutuvat menot.

    Asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklassa säädettyjen kattomaksujen soveltaminen voi kuitenkin johtaa siihen, etteivät ne kata täysin arvioitua kokonaismenetystä, joka johtuu vientikelpoisesta ylijäämästä ja joka on laskettu mainitun artiklan 1 ja 2 kohdan säännösten mukaisesti. Tässä tapauksessa sokeriyritysten on maksettava tämän luvun momentissa 1 1 6 tarkoitettu lisämaksu asetuksen (EY) N:o 1260/2001 16 artiklan säännösten mukaisesti.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/2001, annettu 19 päivänä kesäkuuta 2001, sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä (EYVL L 178, 30.6.2001, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 39/2004 (EUVL L 6, 10.1.2004, s. 16).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    30 600 000

    33 100 000

    25 974 363,01

    Tšekki

    6 500 000

    6 600 000

    0,—

    Tanska

    19 100 000

    20 700 000

    15 992 095,55

    Saksa

    159 300 000

    172 100 000

    133 044 587,91

    Viro

    0,—

    Kreikka

    3 900 000

    8 200 000

    2 335 871,53

    Espanja

    15 800 000

    16 400 000

    14 478 814,68

    Ranska

    152 400 000

    164 400 000

    128 060 899,50

    Irlanti

    4 700 000

    5 100 000

    4 173 663,91

    Italia

    20 800 000

    57 800 000

    9 046 719,13

    Kypros

    0,—

    Latvia

    600 000

    600 000

    0,—

    Liettua

    1 000 000

    1 000 000

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    4 100 000

    5 400 000

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    36 600 000

    39 600 000

    30 822 216,39

    Itävalta

    15 200 000

    16 400 000

    12 872 803,30

    Puola

    30 300 000

    31 600 000

    0,—

    Portugali

    1 700 000

    2 100 000

    1 466 724,68

    Slovenia

    500 000

    400 000

    0,—

    Slovakia

    4 700 000

    5 300 000

    0,—

    Suomi

    3 400 000

    3 600 000

    3 059 892,28

    Ruotsi

    8 800 000

    9 300 000

    7 798 912,97

    Yhdistynyt kuningaskunta

    27 100 000

    29 000 000

    24 016 932,38

    Momentti 1 1 0 yhteensä

    547 100 000

    628 700 000

    413 144 497,22

    1 1 1   Sokerin varastointimaksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    –85 802,17

    Momentille otetaan jäljellä olevista sokerin varastointimaksuista saatavat tulot, sillä varastointimaksu säädettiin poistettavaksi sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä 19 päivänä kesäkuuta 2001 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1260/2001 (EYVL L 178, 30.6.2001, s. 1).

    Momentille otetaan myös ne määrät, jotka on maksettava sokerin seuraavaan markkinointivuoteen siirtämisen soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 13 päivänä tammikuuta 1982 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 65/82 (EYVL L 9, 14.1.1982, s. 14) 5 artiklan mukaisesti tapauksissa, joissa siirretyn sokerin varastointivelvollisuutta on rikottu, ja määrät, jotka on maksettava neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1789/81 mukaisesti silloin kun sokerialan vähimmäisvarastojärjestelmää koskevia yleisiä sääntöjä ei ole noudatettu.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tšekki

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tanska

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Saksa

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Viro

    0,—

    Kreikka

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Espanja

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Ranska

    p.m.

    p.m.

    –85 802,17

    Irlanti

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Italia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kypros

    0,—

    Latvia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Liettua

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Itävalta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Puola

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Portugali

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Slovenia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Slovakia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Suomi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Ruotsi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentti 1 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    –85 802,17

    1 1 2   Isoglukoosin tuotantomaksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    6 700 000

    7 200 000

    3 707 832,67

    Sokerialan yhteisin markkinajärjestelyin määrätään sokeriyritykset maksamaan perustuotanto- ja B-maksuja, joiden tarkoituksena on kattaa markkinoiden tukemisesta aiheutuvat menot.

    Asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklassa säädettyjen kattomaksujen soveltaminen voi kuitenkin johtaa siihen, etteivät ne kata täysin arvioitua kokonaismenetystä, joka johtuu vientikelpoisesta ylijäämästä ja joka on laskettu mainitun artiklan 1 ja 2 kohdan säännösten mukaisesti. Tässä tapauksessa sokeriyritysten on maksettava tämän luvun momentissa 1 1 6 tarkoitettu lisämaksu asetuksen (EY) N:o 1260/2001 16 artiklan säännösten mukaisesti.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/2001, annettu 19 päivänä kesäkuuta 2001, sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä (EYVL L 178, 30.6.2001, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 39/2004 (EUVL L 6, 10.1.2004, s. 16).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    1 400 000

    1 400 000

    1 112 240,02

    Tšekki

    300 000

    0,—

    Tanska

    0,—

    Saksa

    600 000

    700 000

    491 855,91

    Viro

    0,—

    Kreikka

    200 000

    200 000

    183 203,80

    Espanja

    800 000

    900 000

    758 656,49

    Ranska

    400 000

    400 000

    298 719,75

    Irlanti

    0,—

    Italia

    300 000

    400 000

    288 451,11

    Kypros

    0,—

    Latvia

    0,—

    Liettua

    100 000

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    1 200 000

    200 000

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    200 000

    200 000

    129 303,68

    Itävalta

    0,—

    Puola

    200 000

    1 300 000

    0,—

    Portugali

    200 000

    200 000

    140 923,53

    Slovenia

    0,—

    Slovakia

    500 000

    200 000

    0,—

    Suomi

    200 000

    200 000

    49 075,66

    Ruotsi

    0,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    500 000

    500 000

    255 402,72

    Momentti 1 1 2 yhteensä

    6 700 000

    7 200 000

    3 707 832,67

    1 1 3   Vientiin menemättömän C-sokerin, C-isoglukoosin ja C-inuliinisiirapin tuotannosta perittävät maksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    –18 093 826,88

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Komission asetus (ETY) N:o 2670/81, annettu 14 päivänä syyskuuta 1981, kiintiön ylittävän sokerintuotannon yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä (EYVL L 262, 16.9.1981, s. 14), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 95/2002 (EYVL L 17, 19.1.2002, s. 37).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tšekki

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tanska

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Saksa

    p.m.

    p.m.

    –18 093 826,88

    Viro

    0,—

    Kreikka

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Espanja

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Ranska

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Irlanti

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Italia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kypros

    0,—

    Latvia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Liettua

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Itävalta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Puola

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Portugali

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Slovenia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Slovakia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Suomi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Ruotsi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentti 1 1 3 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    –18 093 826,88

    1 1 4   C-sokerin ja C-isoglukoosin korvikkeista perittävät maksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Komission asetus (ETY) N:o 2670/81, annettu 14 päivänä syyskuuta 1981, kiintiön ylittävän sokerintuotannon yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä (EYVL L 262, 16.9.1981, s. 14), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 95/2002 (EYVL L 17, 19.1.2002, s. 37).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tšekki

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tanska

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Saksa

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Viro

    0,—

    Kreikka

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Espanja

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Ranska

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Irlanti

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Italia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kypros

    0,—

    Latvia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Liettua

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Itävalta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Puola

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Portugali

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Slovenia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Slovakia

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Suomi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Ruotsi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentti 1 1 4 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 5   Inuliinin tuotantomaksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    2 400 000

    2 100 000

    2 949 953,77

    Koska nykyistä sokerin tuotantojärjestelmää on jatkettu, vastaavaa järjestelmää on sovellettava myös inuliinisiirapin tuotantoon, joka on isoglukoosin ja nestesokerin suoraan korvaava tuote; näin se ei häiritse kyseisiä markkinoita, joilla vallitseva ylituotantotilanne saattaisi entisestään kasvattaa ainoastaan isoglukoosin ja sokerin tuottajille aiheutuvia vientimaksuja.

    Sokerialan yhteisin markkinajärjestelyin määrätään inuliinisiirappia tuottavat yritykset maksamaan perustuotanto- ja B-maksuja sekä tarvittaessa lisämaksu, joiden tarkoituksena on kattaa markkinoiden tukemisesta aiheutuvat menot.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/2001, annettu 19 päivänä kesäkuuta 2001, sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä (EYVL L 178, 30.6.2001, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 39/2004 (EUVL L 6, 10.1.2004, s. 16).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    1 600 000

    1 400 000

    2 240 028,51

    Tšekki

    0,—

    Tanska

    0,—

    Saksa

    0,—

    Viro

    0,—

    Kreikka

    0,—

    Espanja

    0,—

    Ranska

    200 000

    200 000

    182 627,25

    Irlanti

    0,—

    Italia

    0,—

    Kypros

    0,—

    Latvia

    0,—

    Liettua

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    600 000

    500 000

    527 298,01

    Itävalta

    0,—

    Puola

    0,—

    Portugali

    0,—

    Slovenia

    0,—

    Slovakia

    0,—

    Suomi

    0,—

    Ruotsi

    0,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    0,—

    Momentti 1 1 5 yhteensä

    2 400 000

    2 100 000

    2 949 953,77

    1 1 6   Asetuksessa (ETY) N:o 1107/88 säädetty lisämaksu

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    155 800 000

    17,93

    Tämän lisämaksun tarkoituksena on poistaa kokonaan asetuksen (EY) N:o 1260/2001 15 artiklan mukainen kokonaismenetys, joka on todettu markkinointivuodesta 1988/1989 alkaen ja jota näihin vuosiin sovellettavat perustuotantomaksutulot ja B-maksutulot eivät mahdollisesti kata.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/2001, annettu 19 päivänä kesäkuuta 2001, sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä (EYVL L 178, 30.6.2001, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 39/2004 (EUVL L 6, 10.1.2004, s. 16).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    8 800 000

    0,—

    Tšekki

    p.m.

    1 700 000

    0,—

    Tanska

    p.m.

    5 000 000

    0,—

    Saksa

    p.m.

    42 200 000

    0,—

    Viro

    0,—

    Kreikka

    p.m.

    2 000 000

    0,—

    Espanja

    p.m.

    4 200 000

    0,—

    Ranska

    p.m.

    40 300 000

    0,—

    Irlanti

    p.m.

    1 300 000

    0,—

    Italia

    p.m.

    14 200 000

    0,—

    Kypros

    0,—

    Latvia

    p.m.

    200 000

    0,—

    Liettua

    p.m.

    200 000

    0,—

    Luxemburg

    0,—

    Unkari

    p.m.

    1 400 000

    0,—

    Malta

    0,—

    Alankomaat

    p.m.

    9 800 000

    0,—

    Itävalta

    p.m.

    4 000 000

    0,—

    Puola

    p.m.

    8 000 000

    0,—

    Portugali

    p.m.

    500 000

    0,—

    Slovenia

    p.m.

    200 000

    0,—

    Slovakia

    p.m.

    1 400 000

    0,—

    Suomi

    p.m.

    900 000

    17,93

    Ruotsi

    p.m.

    2 300 000

    0,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    7 200 000

    0,—

    Momentti 1 1 6 yhteensä

    p.m.

    155 800 000

    17,93

    LUKU 1 2 —   PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN B ALAKOHDASSA TARKOITETUT TULLIMAKSUT JA MUUT MAKSUT

    1 2 0   Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tullimaksut ja muut maksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    12 905 400 000

    12 030 800 000

    10 592 094 999,20

    Tullien osoittaminen omina varoina yhteisten menojen rahoitukseen on johdonmukainen seuraus tavaroiden vapaasta liikkumisesta yhteisössä.

    Vuodesta 2003 alkaen arviot kirjataan nettomääräisinä (ilman omien varojen kantokuluja).

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan b alakohta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    1 441 900 000

    1 342 900 000

    1 230 594 736,18

    Tšekki

    158 800 000

    134 000 000

    58 144 169,61

    Tanska

    226 400 000

    230 400 000

    213 819 811,34

    Saksa

    2 517 300 000

    2 302 600 000

    2 087 970 974,17

    Viro

    16 900 000

    15 200 000

    6 716 052,86

    Kreikka

    191 300 000

    188 100 000

    181 129 577,94

    Espanja

    1 101 900 000

    1 008 000 000

    872 676 577,80

    Ranska

    1 027 300 000

    960 600 000

    902 991 795,64

    Irlanti

    149 900 000

    133 700 000

    123 543 136,16

    Italia

    1 333 100 000

    1 271 500 000

    1 123 630 191,60

    Kypros

    38 200 000

    35 800 000

    17 295 230,04

    Latvia

    19 700 000

    17 600 000

    7 525 166,39

    Liettua

    32 000 000

    29 800 000

    13 254 861,88

    Luxemburg

    13 800 000

    13 100 000

    12 347 167,08

    Unkari

    130 400 000

    116 900 000

    51 504 400,78

    Malta

    9 000 000

    8 600 000

    4 070 840,79

    Alankomaat

    1 209 300 000

    1 136 800 000

    1 046 798 020,36

    Itävalta

    186 100 000

    165 600 000

    156 086 358,06

    Puola

    217 900 000

    202 700 000

    94 404 552,78

    Portugali

    93 900 000

    89 500 000

    85 129 760,25

    Slovenia

    31 100 000

    28 600 000

    12 205 051,27

    Slovakia

    46 800 000

    42 900 000

    18 590 358,21

    Suomi

    100 200 000

    95 900 000

    86 284 818,75

    Ruotsi

    313 700 000

    308 900 000

    292 063 468,18

    Yhdistynyt kuningaskunta

    2 298 500 000

    2 151 100 000

    1 893 317 921,08

    Momentti 1 2 0 yhteensä

    12 905 400 000

    12 030 800 000

    10 592 094 999,20

    LUKU 1 3 —   PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN C ALAKOHDAN SÄÄNNÖSTEN MUKAISESTI ARVONLISÄVEROSTA SAATAVAT OMAT VARAT

    1 3 0   Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännösten mukaisesti arvonlisäverosta saatavat omat varat

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    15 884 321 797

    15 556 051 275

    13 679 345 946,60

    Kaikkia jäsenvaltioita koskeva yhdenmukainen verokanta, jota sovelletaan yhteisön sääntöjen mukaisesti määritettyyn alv-määräytymisperusteeseen, on 0,3095 prosenttia. Rajatut alv-määräytymisperusteet ja Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävä korjaus on otettu huomioon.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan c alakohta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    405 521 510

    398 889 295

    338 094 428,01

    Tšekki

    153 958 679

    145 668 087

    80 115 315,65

    Tanska

    253 752 598

    252 011 701

    224 516 581,91

    Saksa

    3 033 122 558

    3 033 119 602

    2 820 402 170,01

    Viro

    15 251 761

    14 258 320

    7 666 095,97

    Kreikka

    293 094 419

    281 291 814

    245 612 928,—

    Espanja

    1 393 296 470

    1 340 497 310

    1 170 015 369,—

    Ranska

    2 590 795 331

    2 571 592 189

    2 260 620 415,—

    Irlanti

    219 245 440

    209 926 616

    176 029 002,01

    Italia

    1 961 508 487

    1 928 340 859

    1 644 639 094,01

    Kypros

    21 018 043

    20 392 804

    12 068 686,02

    Latvia

    17 783 998

    16 541 425

    8 467 997,01

    Liettua

    32 519 191

    30 415 704

    15 273 514,11

    Luxemburg

    39 685 065

    38 392 981

    32 925 249,01

    Unkari

    125 093 071

    118 642 944

    76 629 133,49

    Malta

    7 094 069

    6 994 444

    4 437 106,75

    Alankomaat

    730 414 741

    733 585 232

    662 714 078,01

    Itävalta

    335 565 053

    332 550 012

    317 906 880,01

    Puola

    371 142 179

    358 314 464

    189 977 735,07

    Portugali

    221 150 923

    217 892 449

    196 887 528,01

    Slovenia

    45 334 198

    43 539 704

    25 108 902,05

    Slovakia

    51 185 130

    49 051 075

    29 240 525,02

    Suomi

    216 537 712

    213 854 931

    191 496 722,01

    Ruotsi

    392 596 472

    392 456 607

    360 348 288,23

    Yhdistynyt kuningaskunta

    2 957 654 699

    2 807 830 706

    2 588 152 202,23

    Momentti 1 3 0 yhteensä

    15 884 321 797

    15 556 051 275

    13 679 345 946,60

    LUKU 1 4 —   PÄÄTÖKSEN 2000/597/EY, EURATOM 2 ARTIKLAN 1 KOHDAN D ALAKOHDAN JA 6 ARTIKLAN SÄÄNNÖSTEN MUKAISESTI BRUTTOKANSANTULOON PERUSTUVAT OMAT VARAT

    1 4 0   Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 6 artiklan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat

    1 4 0 0   Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat, lukuun ottamatta varoja, jotka koskevat takuu- ja hätäapuvarausta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    80 104 496 558

    68 438 096 623

    69 030 693 519,50

    Jäsenvaltioiden bruttokansantuloon perustuviin omiin varoihin sovellettava kerroin, jossa ei ole mukana takuu- ja hätäapuvarausta, on tänä varainhoitovuonna 0,7226 prosenttia.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan d alakohta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    2 260 892 089

    1 942 631 218

    1 957 127 239,—

    Tšekki

    718 855 196

    593 417 228

    372 015 901,34

    Tanska

    1 516 684 880

    1 309 413 333

    1 337 097 117,41

    Saksa

    16 481 965 457

    14 363 007 141

    15 029 913 389,—

    Viro

    71 212 665

    58 085 014

    35 592 612,82

    Kreikka

    1 368 499 963

    1 145 916 120

    1 140 346 543,01

    Espanja

    6 505 501 445

    5 460 868 041

    5 432 218 047,01

    Ranska

    12 726 311 194

    10 966 252 235

    11 162 121 106,—

    Irlanti

    1 023 688 465

    855 191 236

    817 278 085,01

    Italia

    10 444 354 811

    8 985 652 292

    9 240 102 022,—

    Kypros

    98 136 261

    83 075 445

    56 032 646,80

    Latvia

    93 889 730

    75 814 415

    44 852 065,65

    Liettua

    151 836 774

    123 906 363

    78 578 709,32

    Luxemburg

    185 295 273

    156 403 899

    152 867 335,01

    Unkari

    655 006 221

    544 548 215

    355 802 196,51

    Malta

    33 123 227

    28 493 705

    20 599 038,24

    Alankomaat

    3 515 367 970

    3 061 036 622

    3 186 608 871,01

    Itävalta

    1 791 884 924

    1 547 976 387

    1 585 928 468,—

    Puola

    1 732 916 168

    1 459 688 124

    882 539 153,06

    Portugali

    1 032 585 442

    887 642 146

    914 121 313,—

    Slovenia

    211 671 888

    177 370 426

    116 577 096,46

    Slovakia

    284 691 693

    236 641 760

    149 999 429,40

    Suomi

    1 165 906 419

    1 004 703 856

    1 019 244 883,01

    Ruotsi

    2 224 503 576

    1 931 925 196

    1 925 776 802,92

    Yhdistynyt kuningaskunta

    13 809 714 827

    11 438 436 206

    12 017 353 448,51

    Alamomentti 1 4 0 0 yhteensä

    80 104 496 558

    68 438 096 623

    69 030 693 519,50

    1 4 0 2   Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 6 artiklan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat, jotka koskevat laina- ja takuuvarauksia

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    229 000 000

    223 000 000

    183 525 964,54

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 2728/94, annettu 31 päivänä lokakuuta 1994, takuurahaston perustamisesta ulkosuhteisiin liittyville hankkeille (EYVL L 293, 12.11.1994, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2273/2004 (EYVL L 396, 31.12.2004, s. 28).

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta (EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2040/2000, annettu 26 päivänä syyskuuta 2000, talousarvion kurinalaisuudesta (EYVL L 244, 29.9.2000, s. 27).

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 6 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 26 ja 45 artikla.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    6 463 361

    6 329 907

    5 191 216,15

    Tšekki

    2 055 039

    1 933 602

    986 342,33

    Tanska

    4 335 847

    4 266 617

    3 548 745,71

    Saksa

    47 118 080

    46 800 697

    39 866 353,15

    Viro

    203 580

    189 265

    94 407,94

    Kreikka

    3 912 221

    3 733 875

    3 024 731,85

    Espanja

    18 597 705

    17 793 797

    14 408 780,23

    Ranska

    36 381 544

    35 732 646

    29 607 160,49

    Irlanti

    2 926 486

    2 786 571

    2 167 803,51

    Italia

    29 857 965

    29 279 021

    24 509 067,63

    Kypros

    280 549

    270 695

    148 939,13

    Latvia

    268 409

    247 035

    119 896,11

    Liettua

    434 066

    403 739

    208 425,17

    Luxemburg

    529 716

    509 629

    405 475,91

    Unkari

    1 872 509

    1 774 366

    944 068,44

    Malta

    94 692

    92 844

    54 706,78

    Alankomaat

    10 049 614

    9 974 140

    8 452 375,63

    Itävalta

    5 122 579

    5 043 956

    4 206 623,09

    Puola

    4 954 002

    4 756 276

    2 346 027,37

    Portugali

    2 951 920

    2 892 310

    2 424 676,85

    Slovenia

    605 120

    577 947

    308 740,23

    Slovakia

    813 867

    771 078

    397 701,30

    Suomi

    3 333 053

    3 273 746

    2 703 513,44

    Ruotsi

    6 359 335

    6 295 022

    5 101 667,64

    Yhdistynyt kuningaskunta

    39 478 741

    37 271 219

    32 298 518,46

    Alamomentti 1 4 0 2 yhteensä

    229 000 000

    223 000 000

    183 525 964,54

    1 4 0 3   Päätöksen 2000/597/EY, Euratom 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 6 artiklan säännösten mukaisesti bruttokansantuloon perustuvat omat varat hätäapuvarausta varten

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    229 000 000

    223 000 000

    0,—

    Kun komissio katsoo, että varaus on otettava käyttöön, se kutsuu mahdollisimman pian koolle kolmikantakokouksen, jotta molemmat budjettivallan käyttäjät voivat päättää avun tarpeellisuudesta ja tarvittavasta määrästä. Varauksen käyttöönotto tapahtuu siirtämällä määrärahoja asianomaisiin budjettikohtiin.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta (EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2040/2000, annettu 26 päivänä syyskuuta 2000, talousarvion kurinalaisuudesta (EYVL L 244, 29.9.2000, s. 27).

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 2 artiklan 1 kohdan d alakohta ja 6 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 26 ja 45 artikla.

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Eurooppa-neuvoston Edinburghissa 11 ja 12 päivänä joulukuuta 1992 pitämässä huippukokouksessa antamat päätelmät varauksen perustamisesta hätäapua varten.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    6 463 361

    6 329 907

    0, -

    Tšekki

    2 055 039

    1 933 602

    0, -

    Tanska

    4 335 847

    4 266 617

    0, -

    Saksa

    47 118 080

    46 800 697

    0, -

    Viro

    203 580

    189 265

    0, -

    Kreikka

    3 912 221

    3 733 875

    0, -

    Espanja

    18 597 705

    17 793 797

    0, -

    Ranska

    36 381 544

    35 732 646

    0, -

    Irlanti

    2 926 486

    2 786 571

    0, -

    Italia

    29 857 965

    29 279 021

    0, -

    Kypros

    280 549

    270 695

    0, -

    Latvia

    268 409

    247 035

    0, -

    Liettua

    434 066

    403 739

    0, -

    Luxemburg

    529 716

    509 629

    0, -

    Unkari

    1 872 509

    1 774 366

    0, -

    Malta

    94 692

    92 844

    0, -

    Alankomaat

    10 049 614

    9 974 140

    0, -

    Itävalta

    5 122 579

    5 043 956

    0, -

    Puola

    4 954 002

    4 756 276

    0, -

    Portugali

    2 951 920

    2 892 310

    0, -

    Slovenia

    605 120

    577 947

    0, -

    Slovakia

    813 867

    771 078

    0, -

    Suomi

    3 333 053

    3 273 746

    0, -

    Ruotsi

    6 359 335

    6 295 022

    0, -

    Yhdistynyt kuningaskunta

    39 478 741

    37 271 219

    0, -

    Alamomentti 1 4 0 3 yhteensä

    229 000 000

    223 000 000

    0, -

    LUKU 1 5 —   TALOUSARVION EPÄTASAPAINON KORJAAMINEN

    1 5 0   Talousarvion epätasapainon korjaaminen Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi päätöksen 2000/597/EY, Euratom 4 ja 5 artiklan säännösten mukaisesti

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    0

    0

    – 149 254 635,46

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 4 ja 5 artikla.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    276 481 607

    253 499 702

    259 270 268,01

    Tšekki

    87 907 884

    77 436 772

    51 639 715,62

    Tanska

    185 473 457

    170 869 224

    177 144 332,22

    Saksa

    353 367 227

    326 677 437

    302 090 131,01

    Viro

    8 708 506

    7 579 685

    4 929 650,95

    Kreikka

    167 352 113

    149 533 989

    151 067 313,—

    Espanja

    795 549 465

    712 604 846

    719 632 633,—

    Ranska

    1 556 284 347

    1 431 018 736

    1 478 701 062,—

    Irlanti

    125 185 555

    111 596 437

    108 268 846,01

    Italia

    1 277 226 814

    1 172 564 383

    1 224 081 744,01

    Kypros

    12 000 958

    10 840 761

    7 772 756,73

    Latvia

    11 481 655

    9 893 248

    6 194 533,47

    Liettua

    18 567 925

    16 168 908

    10 883 292,59

    Luxemburg

    22 659 522

    20 409 608

    20 251 088,—

    Unkari

    80 099 874

    71 059 709

    49 381 190,65

    Malta

    4 050 597

    3 718 228

    2 851 183,82

    Alankomaat

    75 368 185

    69 621 326

    56 217 262,01

    Itävalta

    38 417 348

    35 207 736

    27 978 506,01

    Puola

    211 916 106

    190 479 027

    123 099 334,92

    Portugali

    126 273 555

    115 831 053

    121 098 145,—

    Slovenia

    25 885 085

    23 145 592

    16 142 327,86

    Slovakia

    34 814 584

    30 880 084

    20 773 757,14

    Suomi

    142 577 207

    131 106 782

    135 024 381,—

    Ruotsi

    47 692 531

    43 940 406

    33 934 085,12

    Yhdistynyt kuningaskunta

    –5 685 342 107

    –5 185 683 679

    –5 257 682 175,61

    Momentti 1 5 0 yhteensä

    0

    0

    – 149 254 635,46

    OSASTO 3

    KÄYTETTÄVISSÄ OLEVAT YLIJÄÄMÄT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 3 0

    3 0 0

    Edellisen varainhoitovuoden käytettävissä oleva ylijäämä

    p.m.

    2 736 707 563

    5 469 843 705,90

    3 0 1

    Omien varojen ylijäämä, joka johtuu Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastoa koskevista luvuista tehdystä siirrosta

    p.m.

    p.m.

    0,—

    3 0 2

    Omien varojen ylijäämä, joka johtuu ulkoisiin toimiin liittyvän takuurahaston ylijäämän palauttamisesta

    p.m.

    525 961 402

    223 160 000,—

     

    LUKU 3 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    3 262 668 965

    5 693 003 705,90

    LUKU 3 1

    3 1 0

    Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 4, 5, 6 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1989 lähtien

    3 1 0 3

    Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 4, 5, 6 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1989 lähtien

    p.m.

    400 012 558

    232 817 089,13

     

    Momentti 3 1 0 yhteensä

    p.m.

    400 012 558

    232 817 089,13

     

    LUKU 3 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    400 012 558

    232 817 089,13

    LUKU 3 2

    3 2 0

    Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 7, 8 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1995 lähtien

    3 2 0 3

    Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 7, 8 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1995 lähtien

    p.m.

    2 051 303 214

    – 232 213 948,76

     

    Momentti 3 2 0 yhteensä

    p.m.

    2 051 303 214

    – 232 213 948,76

     

    LUKU 3 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    2 051 303 214

    – 232 213 948,76

    LUKU 3 3

    3 3 0

    Palautukset Kreikalle, Espanjalle ja Portugalille

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 3 3 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 3 4

    3 4 0

    Eräiden jäsenvaltioiden jättäytymisestä oikeus- ja sisäasioita koskevan yhteisön politiikan ulkopuolelle aiheutuvien vaikutusten huomioon ottaminen

    p.m.

    p.m.

    –9 468,61

     

    LUKU 3 4 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    –9 468,61

    LUKU 3 5

    3 5 0

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuodesta 2000 lähtien

    3 5 0 0

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2000 osalta

    1 275 616,45

    3 5 0 1

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2001 osalta

     

    0

     

    3 5 0 2

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2002 osalta

    p.m.

     

     

     

    Momentti 3 5 0 yhteensä

    p.m.

    0

    1 275 616,45

     

    LUKU 3 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    0

    1 275 616,45

     

    Osasto 3 yhteensä

    p.m.

    5 713 984 737

    5 694 872 994,11

    LUKU 3 0 —

    EDELLISEN VARAINHOITOVUODEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA YLIJÄÄMÄ

    LUKU 3 1 —

    ASETUKSEN (EY, EURATOM) N:O 1150/2000 10 ARTIKLAN 4, 5, 6 JA 9 KOHDAN SOVELTAMISEN TULOKSENA EDELLISIIN VARAINHOITOVUOSIIN LIITTYVÄ ARVONLISÄVEROSTA JA RAHOITUSOSUUKSISTA SAATAVIEN VAROJEN YLI- TAI ALIJÄÄMÄ JA SEN MUKAUTUS

    LUKU 3 2 —

    ASETUKSEN (EY, EURATOM) N:O 1150/2000 10 ARTIKLAN 7, 8 JA 9 KOHDAN SOVELTAMISEN TULOKSENA EDELLISIIN VARAINHOITOVUOSIIN LIITTYVÄ BRUTTOKANSANTULOON PERUSTUVIEN VAROJEN YLI- TAI ALIJÄÄMÄ JA SEN MUKAUTUS

    LUKU 3 3 —

    PALAUTUKSET JÄSENVALTIOILLE

    LUKU 3 4 —

    MUKAUTUS, JOKA LIITTYY ERÄIDEN JÄSENVALTIOIDEN JÄTTÄYTYMISEEN YHTEISÖN OIKEUS- JA SISÄASIOITA KOSKEVAN POLITIIKAN ULKOPUOLELLE

    LUKU 3 5 —

    YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN HYVÄKSI TEHTÄVÄN TALOUSARVION EPÄTASAPAINON KORJAUKSEN RAHOITTAMISTA KOSKEVAN LOPULLISEN LASKELMAN TULOS

    LUKU 3 0 —   EDELLISEN VARAINHOITOVUODEN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA YLIJÄÄMÄ

    3 0 0   Edellisen varainhoitovuoden käytettävissä oleva ylijäämä

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    2 736 707 563

    5 469 843 705,90

    Varainhoitoasetuksen 15 artiklan säännösten mukaisesti kunkin varainhoitovuoden ylijäämä otetaan seuraavan varainhoitovuoden talousarvioon tuloina ja alijäämä menoina.

    Näitä tuloja tai menoja koskevat arviot otetaan talousarvioon talousarviomenettelyssä ja tarvittaessa varainhoitoasetuksen 34 artiklan mukaisesti esitetyssä oikaisukirjelmämenettelyssä. Arviot laaditaan asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 15 artiklassa tarkoitettujen periaatteiden mukaisesti.

    Kunkin varainhoitovuoden tilinpäätöksen jälkeen ero arvioihin nähden otetaan seuraavan varainhoitovuoden talousarvioon lisätalousarviossa.

    Alijäämä otetaan pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 27 02 01.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta (EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1).

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 7 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 15 artikla.

    3 0 1   Omien varojen ylijäämä, joka johtuu Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastoa koskevista luvuista tehdystä siirrosta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2040/2000, annettu 26 päivänä syyskuuta 2000, talousarvion kurinalaisuudesta (EYVL L 244, 29.9.2000, s. 27), ja erityisesti sen 12 artikla.

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 7 artikla.

    3 0 2   Omien varojen ylijäämä, joka johtuu ulkoisiin toimiin liittyvän takuurahaston ylijäämän palauttamisesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    525 961 402

    223 160 000,—

    Momentille otetaan mahdollinen takuurahaston tavoitesumman ylittävä ylijäämä asetuksen (EY) N:o 2040/2000 15 artiklan ja takuurahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY, Euratom) N:o 2728/94 3 artiklan säännösten mukaisesti.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 2728/94, annettu 31 päivänä lokakuuta 1994, takuurahaston perustamisesta ulkosuhteisiin liittyville hankkeille (EYVL L 293, 12.11.1994, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2273/2004 (EUVL L 396, 31.12.2004, s. 28).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2040/2000, annettu 26 päivänä syyskuuta 2000, talousarvion kurinalaisuudesta (EYVL L 244, 29.9.2000, s. 27).

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42), ja erityisesti sen 7 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s.1), ja erityisesti sen 4 artiklan 3 kohta.

    LUKU 3 1 —   ASETUKSEN (EY, EURATOM) N:O 1150/2000 10 ARTIKLAN 4, 5, 6 JA 9 KOHDAN SOVELTAMISEN TULOKSENA EDELLISIIN VARAINHOITOVUOSIIN LIITTYVÄ ARVONLISÄVEROSTA JA RAHOITUSOSUUKSISTA SAATAVIEN VAROJEN YLI- TAI ALIJÄÄMÄ JA SEN MUKAUTUS

    3 1 0   Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 4, 5, 6 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1989 lähtien

    3 1 0 3   Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 4, 5, 6 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1989 lähtien

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    400 012 558

    232 817 089,13

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta (EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1), ja erityisesti sen 10 artiklan 4, 5, 6 ja 9 kohta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    23 921 370

    406 551,36

    Tšekki

    p.m.

    2 388 058

    0, -

    Tanska

    p.m.

    1 422 690

    –13 996 122,54

    Saksa

    p.m.

    – 144 808 762

    – 186 549 507,15

    Viro

    p.m.

    648 906

    0, -

    Kreikka

    p.m.

    4 782 270

    2 243 629,84

    Espanja

    p.m.

    276 149 526

    31 664 372,59

    Ranska

    p.m.

    83 894 151

    –27 316 694,30

    Irlanti

    p.m.

    19 793 222

    5 626 879,49

    Italia

    p.m.

    75 452 340

    427 831 859,70

    Kypros

    p.m.

    –30 155

    0, -

    Latvia

    p.m.

    469 857

    0, -

    Liettua

    p.m.

    – 591 918

    0, -

    Luxemburg

    p.m.

    – 668 442

    3 721 948,84

    Unkari

    p.m.

    –9 399 469

    0, -

    Malta

    p.m.

    – 233 867

    0, -

    Alankomaat

    p.m.

    24 369 115

    3 455 351,07

    Itävalta

    p.m.

    –6 270 054

    –69 647 150,89

    Puola

    p.m.

    2 002 510

    0, -

    Portugali

    p.m.

    65 792 863

    –8 005 646,47

    Slovenia

    p.m.

    358 390

    0, -

    Slovakia

    p.m.

    –3 509 596

    0, -

    Suomi

    p.m.

    274 339

    12 265 919,04

    Ruotsi

    p.m.

    –44 540 078

    15 350 179,55

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    28 345 292

    35 765 519,—

    Alamomentti 3 1 0 3 yhteensä

    p.m.

    400 012 558

    232 817 089,13

    LUKU 3 2 —   ASETUKSEN (EY, EURATOM) N:O 1150/2000 10 ARTIKLAN 7, 8 JA 9 KOHDAN SOVELTAMISEN TULOKSENA EDELLISIIN VARAINHOITOVUOSIIN LIITTYVÄ BRUTTOKANSANTULOON PERUSTUVIEN VAROJEN YLI- TAI ALIJÄÄMÄ JA SEN MUKAUTUS

    3 2 0   Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 7, 8 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1995 lähtien

    3 2 0 3   Asetuksen (EY, Euratom) N:o 1150/2000 10 artiklan 7, 8 ja 9 kohdan soveltamisen tulos varainhoitovuodesta 1995 lähtien

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    2 051 303 214

    – 232 213 948,76

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta (EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1), ja erityisesti sen 10 artiklan 7, 8 ja 9 kohta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    53 532 433

    13 038 744,18

    Tšekki

    p.m.

    11 116 828

    0, -

    Tanska

    p.m.

    –20 499 980

    –28 607 505,22

    Saksa

    p.m.

    – 238 851 901

    – 231 861 711,01

    Viro

    p.m.

    3 020 772

    0, -

    Kreikka

    p.m.

    25 320 481

    5 057 761,27

    Espanja

    p.m.

    603 226 828

    64 368 193,89

    Ranska

    p.m.

    442 609 402

    –41 918 652,39

    Irlanti

    p.m.

    66 587 800

    14 240 866,94

    Italia

    p.m.

    88 842 148

    –7 216 730,62

    Kypros

    p.m.

    – 140 377

    0, -

    Latvia

    p.m.

    5 841 756

    0, -

    Liettua

    p.m.

    2 710 666

    0, -

    Luxemburg

    p.m.

    –3 111 715

    8 741 259,21

    Unkari

    p.m.

    –1 852 157

    0, -

    Malta

    p.m.

    –1 088 693

    0, -

    Alankomaat

    p.m.

    582 399 268

    –16 556 559,8

    Itävalta

    p.m.

    37 746 577

    6 740 785,58

    Puola

    p.m.

    16 268 096

    0, -

    Portugali

    p.m.

    135 846 811

    –14 506 255,57

    Slovenia

    p.m.

    1 668 371

    0, -

    Slovakia

    p.m.

    2 595 407

    0, -

    Suomi

    p.m.

    4 635 321

    –9 847 904,06

    Ruotsi

    p.m.

    31 934 284

    28 791 724,—

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    200 944 788

    –22 677 965,16

    Alamomentti 3 2 0 3 yhteensä

    p.m.

    2 051 303 214

    – 232 213 948,76

    LUKU 3 3 —   PALAUTUKSET JÄSENVALTIOILLE

    3 3 0   Palautukset Kreikalle, Espanjalle ja Portugalille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kreikan liittymisasiakirjan 127 artiklassa määrätään, että siirtymäkauden 1981—1985 aikana Kreikalle palautetaan asteittain vähenevänä osuus sen yleiseen talousarvioon siirtämistä bruttokansantuloon perustuvista rahoitusosuuksista ja arvonlisäverosta saaduista omista varoista.

    Ainoastaan lukuun 3 1 otetut arvonlisäveron saldon korjaukset varainhoitovuosina 1981—1985 voivat johtaa Kreikan tekemiin rahoitusosuuksien mukautuksiin kyseisinä varainhoitovuosina.

    Espanjan ja Portugalin liittymisasiakirjan 187 ja 374 artiklassa määrätään, että siirtymäkauden 1986—1991 aikana Espanjalle ja Portugalille palautetaan asteittain vähenevänä osuus niiden yleiseen talousarvioon maksamista arvonlisäverosta saaduista omista varoista tai bruttokansantuloon perustuvista rahoitusosuuksista, lukuun ottamatta niiden osuutta Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän vähennyksen rahoittamisessa.

    Varainhoitovuodesta 1988 alkaen Espanja ja Portugali saavat palautuksen myös osasta maksamistaan täydentävien varojen maksuista ja osuudestaan Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän vähennyksen rahoittamisessa.

    Ainoastaan lukuihin 3 1 ja 3 2 otettujen yhdenmukaisen arvonlisäveron määräytymisperusteen ja bruttokansantulon mukautukset varainhoitovuosina 1986—1991 voivat johtaa positiivisiin tai negatiivisiin palautuksiin Espanjan ja Portugalin hyväksi.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 94/728/EY, Euratom, tehty 31 päivänä lokakuuta 1994, Euroopan yhteisöjen omista varoista (EYVL L 293, 12.11.1994, s. 9), ja erityisesti sen 9 artikla.

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Helleenien tasavallan liittymisehdoista ja perustussopimusten muutoksista 28 päivänä toukokuuta 1979 tehty asiakirja (EYVL L 291, 19.11.1979, s. 17).

    Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisehdoista ja perustamissopimusten muutoksista 12 päivänä kesäkuuta 1985 tehty asiakirja (EYVL L 302, 15.11.1985, s. 23).

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Kreikka

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Espanja

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Portugali

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Momentti 3 3 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0, -

    LUKU 3 4 —   MUKAUTUS, JOKA LIITTYY ERÄIDEN JÄSENVALTIOIDEN JÄTTÄYTYMISEEN YHTEISÖN OIKEUS- JA SISÄASIOITA KOSKEVAN POLITIIKAN ULKOPUOLELLE

    3 4 0   Eräiden jäsenvaltioiden jättäytymisestä oikeus- ja sisäasioita koskevan yhteisön politiikan ulkopuolelle aiheutuvien vaikutusten huomioon ottaminen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    –9 468,61

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 2028/2004, annettu 16 päivänä marraskuuta 2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1), ja erityisesti sen 1 artiklan 6 kohta, jolla asetukseen (EY) N:o 1150/2004 lisättiin 10 a artikla.

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Amsterdamin sopimukseen liitetty Tanskan asemaa oikeus- ja sisäasioissa koskeva pöytäkirja ja erityisesti sen 3 artikla sekä Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemaa koskeva pöytäkirja ja erityisesti sen 5 artikla.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

    p.m.

    22 303,59

    Tšekki

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Tanska

    p.m.

    p.m.

    – 745 862,02

    Saksa

    p.m.

    p.m.

    171 634,94

    Viro

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Kreikka

    p.m.

    p.m.

    12 429,72

    Espanja

    p.m.

    p.m.

    59 682,43

    Ranska

    p.m.

    p.m.

    126 672,52

    Irlanti

    p.m.

    p.m.

    9 185,42

    Italia

    p.m.

    p.m.

    104 501,48

    Kypros

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Latvia

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Liettua

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Luxemburg

    p.m.

    p.m.

    1 724,37

    Unkari

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Malta

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Alankomaat

    p.m.

    p.m.

    36 353,81

    Itävalta

    p.m.

    p.m.

    17 984,74

    Puola

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Portugali

    p.m.

    p.m.

    10 419,58

    Slovenia

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Slovakia

    p.m.

    p.m.

    0, -

    Suomi

    p.m.

    p.m.

    11 527,32

    Ruotsi

    p.m.

    p.m.

    22 168,03

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

    p.m.

    129 805,46

    Momentti 3 4 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    –9 468,61

    LUKU 3 5 —   YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN HYVÄKSI TEHTÄVÄN TALOUSARVION EPÄTASAPAINON KORJAUKSEN RAHOITTAMISTA KOSKEVAN LOPULLISEN LASKELMAN TULOS

    3 5 0   Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuodesta 2000 lähtien

    3 5 0 0   Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2000 osalta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 275 616,45

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2000 osalta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    –3 078 908,—

    Tšekki

    0, -

    Tanska

    –16 315 160,07

    Saksa

    49 233 892,—

    Viro

    0, -

    Kreikka

    –1 603 327,—

    Espanja

    –3 468 605,—

    Ranska

    16 635 782,—

    Irlanti

    –1 552 469,—

    Italia

    –4 564 420,—

    Kypros

    0, -

    Latvia

    0, -

    Liettua

    0, -

    Luxemburg

    – 233 413,—

    Unkari

    0, -

    Malta

    0, -

    Alankomaat

    –9 171 563,—

    Itävalta

    –2 610 155,—

    Puola

    0, -

    Portugali

    –1 401 699,—

    Slovenia

    0, -

    Slovakia

    0, -

    Suomi

    –2 235 647,—

    Ruotsi

    –3 968 528,94

    Yhdistynyt kuningaskunta

    –14 390 162,54

    Alamomentti 3 5 0 0 yhteensä

    1 275 616,45

    3 5 0 1   Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2001 osalta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

     

    0

     

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2001 osalta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

     

    –25 912 108

     

    Tšekki

     

     

    Tanska

     

    –22 231 358

     

    Saksa

     

    43 247 740

     

    Viro

     

     

    Kreikka

     

    –7 296 005

     

    Espanja

     

    –27 475 803

     

    Ranska

     

    –1 102 158

     

    Irlanti

     

    –4 635 083

     

    Italia

     

    –64 555 999

     

    Kypros

     

     

    Latvia

     

     

    Liettua

     

     

    Luxemburg

     

    – 530 540

     

    Unkari

     

     

    Malta

     

     

    Alankomaat

     

    –14 562 204

     

    Itävalta

     

    5 119 497

     

    Puola

     

     

    Portugali

     

    –5 879 918

     

    Slovenia

     

     

    Slovakia

     

     

    Suomi

     

    –4 450 593

     

    Ruotsi

     

    –3 028 769

     

    Yhdistynyt kuningaskunta

     

    133 293 301

     

    Alamomentti 3 5 0 1 yhteensä

     

    0

     

    3 5 0 2   Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2002 osalta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

     

     

    Uusi alamomentti

    Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksi tehtävän talousarvion epätasapainon korjauksen rahoittamista koskevan lopullisen laskelman tulos varainhoitovuoden 2002 osalta.

    Jäsenvaltiot

    Talousarvio 2006

    Talousarvio 2005

    Toteutus 2004

    Belgia

    p.m.

     

     

    Tšekki

     

     

    Tanska

    p.m.

     

     

    Saksa

    p.m.

     

     

    Viro

     

     

    Kreikka

    p.m.

     

     

    Espanja

    p.m.

     

     

    Ranska

    p.m.

     

     

    Irlanti

    p.m.

     

     

    Italia

    p.m.

     

     

    Kypros

     

     

    Latvia

     

     

    Liettua

     

     

    Luxemburg

    p.m.

     

     

    Unkari

     

     

    Malta

     

     

    Alankomaat

    p.m.

     

     

    Itävalta

    p.m.

     

     

    Puola

     

     

    Portugali

    p.m.

     

     

    Slovenia

     

     

    Slovakia

     

     

    Suomi

    p.m.

     

     

    Ruotsi

    p.m.

     

     

    Yhdistynyt kuningaskunta

    p.m.

     

     

    Alamomentti 3 5 0 2 yhteensä

    p.m.

     

     

    OSASTO 4

    YHTEISÖJEN TOIMIELINTEN JA ELINTEN PALVELUKSESSA OLEVASTA HENKILÖSTÖSTÄ KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimien jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien sekä Euroopan investointipankin, Euroopan keskuspankin ja Euroopan investointirahaston elimien jäsenten, henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    578 702 746

    462 092 052

    408 019 115,56

    4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkkauksesta pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    p.m.

    1 627 939,14

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    28 427 082

    23 733 603

    19 167 565,79

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    607 129 828

    485 825 655

    428 814 620,49

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    353 685 166

    238 061 244

    218 157 019,60

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    63 493 513

    65 097 000

    108 184 313,43

    4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    105 000

    100 000

    52 553,46

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    417 283 679

    303 258 244

    326 393 886,49

    LUKU 4 2

    4 2 0

    Työnantajan maksut eläkejärjestelmään erillisvirastoissa

    9 105 133

    7 931 460

    6 526 948,10

    4 2 1

    Parlamentin jäsenten osallistuminen eläkejärjestelmän rahoitukseen

    1 386 000

    1 445 000

    1 250 165,—

     

    LUKU 4 2 YHTEENSÄ

    10 491 133

    9 376 460

    7 777 113,10

     

    Osasto 4 yhteensä

    1 034 904 640

    798 460 359

    762 985 620,08

    LUKU 4 0 —

    VEROT JA MUUT PIDÄTYKSET

    LUKU 4 1 —

    MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

    LUKU 4 2 —

    MUUT MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

    LUKU 4 0 —   VEROT JA MUUT PIDÄTYKSET

    4 0 0   Toimielimien jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien sekä Euroopan investointipankin, Euroopan keskuspankin ja Euroopan investointirahaston elimien jäsenten, henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    578 702 746

    462 092 052

    408 019 115,56

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehty pöytäkirja ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 1860/76, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1976, Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön henkilöstöä koskevista palvelussuhteen ehdoista (EYVL L 214, 6.8.1976, s. 24), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (Euratom, EHTY, ETY) N:o 680/87 (EYVL L 72, 14.3.1987, s. 15).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26).

    Parlamentti

     

    42 788 413

    Neuvosto

     

    25 107 000

    Komissio:

     

    440 174 648

    — hallinto

    (369 329 000)

     

    — tutkimus ja teknologian kehittäminen

    (44 711 000)

     

    — Yhteisön kalastuksenvalvontavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan operatiivisen ulkorajayhteistyön hallintavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan jälleenrakennusvirasto

    (1 236 747)

     

    — Euroopan lentoturvallisuusvirasto

    (1 018 792)

     

    — Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

    (246 201)

     

    — Euroopan meriturvallisuusvirasto

    (745 909)

     

    — Euroopan ympäristökeskus

    (767 834)

     

    — Euroopan lääkevirasto

    (2 986 480)

     

    — Älykkään energiahuollon toimeenpanovirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan rautatievirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen

    (966 170)

     

    — Euroopan unionin elinten käännöskeskus

    (878 544)

     

    — Euroopan tautientorjuntakeskus

    (p.m.)

     

    — Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

    (565 881)

     

    — Euroopan poliisiakatemia

    (p.m.)

     

    — Eurojust

    (269 901)

     

    — Euroopan koulutussäätiö

    (753 594)

     

    — Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö

    (596 960)

     

    — Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus

    (494 272)

     

    — Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus

    (176 012)

     

    — Yhteisön kasvilajikevirasto

    (249 894)

     

    — Koulutuksen ja kulttuurin alan toimeenpanovirasto

    (729 000)

     

    — Kansanterveysalan toimintaohjelman toimeenpanovirasto

    (74 000)

     

    — Galileon valvontaviranomainen

    (p.m.)

     

    — Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    (1 226 000)

     

    — Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto

    (2 951 457)

     

    — Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    (510 000)

     

    — Julkaisutoimisto

    (2 823 000)

     

    — Euroopan petostentorjuntavirasto

    (2 621 000)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    (2 318 000)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    (929 000)

     

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    17 762 000

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    7 876 000

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    4 446 817

    Alueiden komitea

     

    2 401 342

    Oikeusasiamies

     

    495 526

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    311 000

    Euroopan investointipankki

     

    25 800 000

    Euroopan keskuspankki

     

    10 800 000

    Euroopan investointirahasto

     

    740 000

     

    Kaikki yhteensä

    578 702 746

    4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkkauksesta pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    1 627 939,14

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26).

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio:

     

    p.m.

    — hallinto

    (p.m.)

     

    — tutkimus ja teknologian kehittäminen

    (p.m.)

     

    — Euroopan jälleenrakennusvirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan lentoturvallisuusvirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan meriturvallisuusvirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan ympäristökeskus

    (p.m.)

     

    — Euroopan lääkevirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen

    (p.m.)

     

    — Euroopan unionin elinten käännöskeskus

    (p.m.)

     

    — Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

    (p.m.)

     

    — Eurojust

    (p.m.)

     

    — Euroopan koulutussäätiö

    (p.m.)

     

    — Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö

    (p.m.)

     

    — Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus

    (p.m.)

     

    — Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus

    (p.m.)

     

    — Yhteisön kasvilajikevirasto

    (p.m.)

     

    — Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    (p.m.)

     

    — Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    (p.m.)

     

    — Julkaisutoimisto

    (p.m.)

     

    — Euroopan petostentorjuntavirasto

    (p.m.)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    (p.m.)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    (p.m.)

     

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    28 427 082

    23 733 603

    19 167 565,79

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26).

    Parlamentti

     

    3 219 786

    Neuvosto

     

    1 043 000

    Komissio:

     

    21 287 998

    — hallinto

    (15 883 000)

     

    — tutkimus ja teknologian kehittäminen

    (3 281 000)

     

    — Yhteisön kalastuksenvalvontavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan operatiivisen ulkorajayhteistyön hallintavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan jälleenrakennusvirasto

    (26 098)

     

    — Euroopan lentoturvallisuusvirasto

    (76 716)

     

    — Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

    (22 397)

     

    — Euroopan meriturvallisuusvirasto

    (51 071)

     

    — Euroopan ympäristökeskus

    (54 085)

     

    — Euroopan lääkevirasto

    (163 312)

     

    — Älykkään energiahuollon toimeenpanovirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan rautatievirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen

    (77 951)

     

    — Euroopan unionin elinten käännöskeskus

    (74 609)

     

    — Euroopan tautientorjuntakeskus

    (p.m.)

     

    — Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

    (43 114)

     

    — Euroopan poliisiakatemia

    (p.m.)

     

    — Eurojust

    (13 449)

     

    — Euroopan koulutussäätiö

    (56 115)

     

    — Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö

    (43 795)

     

    — Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus

    (48 030)

     

    — Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus

    (13 253)

     

    — Yhteisön kasvilajikevirasto

    (13 968)

     

    — Koulutuksen ja kulttuurin alan toimeenpanovirasto

    (34 000)

     

    — Kansanterveysalan toimintaohjelman toimeenpanovirasto

    (3 000)

     

    — Galileon valvontaviranomainen

    (p.m.)

     

    — Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    (98 000)

     

    — Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto

    (441 035)

     

    — Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    (39 000)

     

    — Julkaisutoimisto

    (255 000)

     

    — Euroopan petostentorjuntavirasto

    (221 000)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    (186 000)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    (69 000)

     

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    1 315 000

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    830 000

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    449 935

    Alueiden komitea

     

    244 280

    Oikeusasiamies

     

    26 083

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    11 000

     

    Kaikki yhteensä

    28 427 082

    LUKU 4 1 —   MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

    4 1 0   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    353 685 166

    238 061 244

    218 157 019,60

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 1860/76, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1976, Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön henkilöstöä koskevista palvelussuhteen ehdoista (EYVL L 214, 6.8.1976, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (Euratom, EHTY, ETY) N:o 680/87 (EYVL L 72, 14.3.1987, s. 15).

    Parlamentti

     

    44 382 924

    Neuvosto

     

    22 904 000

    Komissio:

     

    263 617 840

    — hallinto

    (198 785 000)

     

    — tutkimus ja teknologian kehittäminen

    (36 839 000)

     

    — Yhteisön kalastuksenvalvontavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan operatiivisen ulkorajayhteistyön hallintavirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan jälleenrakennusvirasto

    (999 412)

     

    — Euroopan lentoturvallisuusvirasto

    (703 004)

     

    — Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

    (227 055)

     

    — Euroopan meriturvallisuusvirasto

    (511 251)

     

    — Euroopan ympäristökeskus

    (432 361)

     

    — Euroopan lääkevirasto

    (1 936 845)

     

    — Älykkään energiahuollon toimeenpanovirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan rautatievirasto

    (p.m.)

     

    — Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen

    (817 269)

     

    — Euroopan unionin elinten käännöskeskus

    (907 871)

     

    — Euroopan tautientorjuntakeskus

    (p.m.)

     

    — Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

    (554 681)

     

    — Euroopan poliisiakatemia

    (p.m.)

     

    — Eurojust

    (273 277)

     

    — Euroopan koulutussäätiö

    (633 708)

     

    — Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö

    (534 885)

     

    — Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus

    (495 033)

     

    — Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus

    (166 531)

     

    — Yhteisön kasvilajikevirasto

    (192 589)

     

    — Koulutuksen ja kulttuurin alan toimeenpanovirasto

    (567 000)

     

    — Kansanterveysalan toimintaohjelman toimeenpanovirasto

    (58 000)

     

    — Galileon valvontaviranomainen

    (p.m.)

     

    — Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    (2 109 000)

     

    — Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto

    (3 322 068)

     

    — Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    (814 000)

     

    — Julkaisutoimisto

    (3 927 000)

     

    — Euroopan petostentorjuntavirasto

    (2 639 000)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    (3 888 000)

     

    — Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    (1 284 000)

     

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    10 895 000

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    5 180 000

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    3 798 876

    Alueiden komitea

     

    2 405 535

    Oikeusasiamies

     

    301 991

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    199 000

     

    Kaikki yhteensä

    353 685 166

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    63 493 513

    65 097 000

    108 184 313,43

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Parlamentti

     

    5 743 513

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    57 000 000

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    250 000

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    500 000

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    63 493 513

    4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    105 000

    100 000

    52 553,46

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Parlamentti

     

    5 000

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    100 000

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    105 000

    LUKU 4 2 —   MUUT MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

    4 2 0   Työnantajan maksut eläkejärjestelmään erillisvirastoissa

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    9 105 133

    7 931 460

    6 526 948,10

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    4 2 1   Parlamentin jäsenten osallistuminen eläkejärjestelmän rahoitukseen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 386 000

    1 445 000

    1 250 165,—

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite III.

    Parlamentti

     

    1 386 000

    OSASTO 5

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Irtaimen omaisuuden (tavarat) myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0

    Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    18 000,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    10 500,—

    5 0 0 2

    Tulot muille toimielimille tai elimille toimitetuista tavaroista kertyvästä tuotosta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

     

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    28 500,—

    5 0 1

    Kiinteän omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    241 000

    306 000

    10 570 970,50

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    241 000

    306 000

    10 599 470,50

    LUKU 5 1

    5 1 0

    Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    15 918 150,44

    5 1 1 1

    Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    161 611,63

     

    Momentti 5 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    16 079 762,07

     

    LUKU 5 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    16 079 762,07

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    7 289 000

    7 429 000

    7 966 478,88

    5 2 1

    Komissiolle siirretyt, tuettujen elinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    20 000 000

    10 000 000

    18 592 139,84

    5 2 2

    Ennakkomaksuista kertyneet korot

    50 000 000

    35 000 000

    33 221 740,11

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    77 289 000

    52 429 000

    59 780 358,83

    LUKU 5 4

    5 4 0

    Käyttämättömät tulot, jotka käytetään uudestaan (varainhoitoasetuksen 27 artikla)

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 4 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja urakoista kertyvästä tuotosta, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

     

    5 5 1

    Tulot kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

     

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

     

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

     

    5 7 1

    Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan luettuina kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

     

    5 7 2

    Toisen toimielimen lukuun maksettujen sosiaalimenojen korvaukset

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    1 000 000

    1 000 000

    93 565 447,83

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    1 000 000

    1 000 000

    93 565 447,83

    LUKU 5 8

    5 8 0

    Vuokrasopimuksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

     

    5 8 1

    Vakuutuskorvauksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    35 276,—

    5 8 3

    Sekalaisista korvauksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    796 627,06

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    831 903,06

    LUKU 5 9

    5 9 0

    Muut hallinnosta saatavat tulot

    100 000

    300 000

    64 416,63

     

    LUKU 5 9 YHTEENSÄ

    100 000

    300 000

    64 416,63

     

    Osasto 5 yhteensä

    78 630 000

    54 035 000

    180 921 358,92

    LUKU 5 0 —

    IRTAIMEN (TAVARAT) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 1 —

    VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    LUKU 5 4 —

    KÄYTTÄMÄTTÖMÄT TULOT, JOTKA KÄYTETÄÄN UUDESTAAN (VARAINHOITOASETUKSEN 27 ARTIKLA)

    LUKU 5 5 —

    TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA URAKOISTA KERTYVÄSTÄ TUOTOSTA

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 9 —

    MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    LUKU 5 0 —   IRTAIMEN (TAVARAT) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Irtaimen omaisuuden (tavarat) myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0   Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    18 000,—

    Alamomentille otetaan tulot toimielimille kuuluvan kuljetuskaluston myynnistä tai vaihtoarvosta.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    10 500,—

    Alamomentille otetaan tulot toimielimille kuuluvan muun irtaimen omaisuuden kuin kuljetuskaluston myynnistä tai vaihtoarvosta.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 0 0 2   Tulot muille toimielimille tai elimille toimitetuista tavaroista kertyvästä tuotosta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 0 1   Kiinteän omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan tulot toimielimille kuuluvan kiinteän omaisuuden myynnistä.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    241 000

    306 000

    10 570 970,50

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentti sisältää myös sähköisten julkaisujen myynnistä kertyvät tulot.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    150 000

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    91 000

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    241 000

    LUKU 5 1 —   VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    5 1 0   Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 1 1   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    15 918 150,44

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 1 1 1   Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    161 611,63

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    5 2 0   Toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    7 289 000

    7 429 000

    7 966 478,88

    Momentille otetaan toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät.

    Parlamentti

     

    1 500 000

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    5 500 000

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    125 000

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    64 000

    Alueiden komitea

     

    100 000

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    7 289 000

    5 2 1   Komissiolle siirretyt, tuettujen elinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    20 000 000

    10 000 000

    18 592 139,84

    Momentille otetaan komissiolle siirretyt, tuettujen elinten tileille sijoitetuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät.

    Komissio

     

    20 000 000

    5 2 2   Ennakkomaksuista kertyneet korot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    50 000 000

    35 000 000

    33 221 740,11

    Momentille otetaan tulot ennakkomaksuista kertyneistä koroista.

    Komissio

     

    50 000 000

    LUKU 5 4 —   KÄYTTÄMÄTTÖMÄT TULOT, JOTKA KÄYTETÄÄN UUDESTAAN (VARAINHOITOASETUKSEN 27 ARTIKLA)

    5 4 0   Käyttämättömät tulot, jotka käytetään uudestaan (varainhoitoasetuksen 27 artikla)

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tulot koskevat toimenpiteitä, joihin sovelletaan vuonna 2003 edelleen 21 päivänä joulukuuta 1977 annetun Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavan varainhoitoasetuksen (EYVL L 356, 31.12.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 762/2001 (EYVL L 111, 20.4.2001, s. 1), 27 artiklaa.

    Momentin osalta edellytetään, että varat on käytettävä uudelleen ennen sen varainhoitovuoden loppua, joka seuraa sitä varainhoitovuotta, jona tulo on peritty. Tulot, jotka voidaan käyttää uudelleen ja joita ei ole käytetty määrätyssä ajassa, otetaan tälle momentille.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    LUKU 5 5 —   TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA URAKOISTA KERTYVÄSTÄ TUOTOSTA

    5 5 0   Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja urakoista kertyvästä tuotosta, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 5 1   Tulot kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    LUKU 5 7 —   TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 7 1   Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan luettuina kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 7 2   Toisen toimielimen lukuun maksettujen sosiaalimenojen korvaukset

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan toisen toimielimen lukuun maksettujen sosiaalimenojen korvauksista kertyvät tulot.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 7 3   Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 000 000

    1 000 000

    93 565 447,83

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    1 000 000

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    1 000 000

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 0   Vuokrasopimuksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 8 1   Vakuutuskorvauksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    35 276,—

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentille otetaan myös vakuutuksen kautta tapaturmien yhteydessä saatavat jäsenten palkkojen korvaukset (entinen Euroopan parlamentin momentti 9 0 4).

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    5 8 3   Sekalaisista korvauksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    796 627,06

    Entisen momentin 5 8 0 määrärahojen toteuttaminen.

    LUKU 5 9 —   MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    5 9 0   Muut hallinnosta saatavat tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    100 000

    300 000

    64 416,63

    Momentille otetaan muut hallinnosta saatavat tulot.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    100 000

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    p.m.

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    p.m.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    p.m.

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    100 000

    OSASTO 6

    YHTEISÖN OHJELMIIN JA SOPIMUKSIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET JA PALAUTUKSET

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 6 0

    6 0 1

    Tutkimusohjelmat

    6 0 1 1

    Sveitsin ja Euratomin yhteistyösopimukset hallitun lämpöydinfuusion ja plasmafysiikan alalla — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 0 1 2

    Euroopan fuusiokehityssopimukset (EFDA) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    7 577 016,—

    6 0 1 3

    Yhteisön tutkimusohjelmiin liittyvät yhteistyösopimukset yhteisön ulkopuolisten Euroopan maiden kanssa — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    186 385 425,76

    6 0 1 4

    Teollisuuden alan yhteisöohjelmiin liittyvät yhteistyösopimukset yhteisön ulkopuolisten Euroopan maiden kanssa — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    0,—

    6 0 1 5

    Yhteistyösopimukset yhteisön ulkopuolisten maiden elinten kanssa yhteisön kannalta tärkeissä tieteellisissä ja teknologisissa hankkeissa (Eureka ja muut) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    15 900,—

    6 0 1 6

    Euroopan tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyösopimukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 0 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    193 978 341,76

    6 0 2

    Muut ohjelmat

    6 0 2 1

    Sekalaiset tulot, jotka käytetään humanitaariseen apuun — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 0 2 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 0 3

    Yhteisön ja kolmansien maiden väliset assosiaatiosopimukset

    6 0 3 1

    Tulot jäsenyyttä hakeneiden maiden osallistumisesta yhteisön ohjelmiin — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    153 053 195,86

    6 0 3 2

    Yhteisön ulkopuolisten maiden osallistumisesta tulliyhteistyösopimuksiin kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    227 103,20

    6 0 3 3

    Kolmansien osapuolten osallistuminen yhteisön toimiin — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 0 3 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    153 280 299,06

     

    LUKU 6 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    347 258 640,82

    LUKU 6 1

    6 1 1

    Yhden tai useamman valtion puolesta maksettujen menojen takaisinmaksu

    6 1 1 3

    Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta tehdyn pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämistä säännöksistä 1 päivänä helmikuuta 2003 tehdyn neuvoston päätöksen 2003/76/EY 4 artiklassa tarkoitetusta varojen sijoittamisesta kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    49 696 280,—

    6 1 1 4

    Hiili- ja terästutkimusrahaston tutkimusohjelman yhteydessä takaisin perityistä varoista kertyvät tulot

    p.m.

    p.m.

     

     

    Momentti 6 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    49 696 280,—

    6 1 2

    Pyynnöstä ja korvausta vastaan tehdyistä töistä erikseen aiheutuneiden menojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 3

    Asetuksen (EY) N:o 1258/1999 8 artiklan säännösten mukaisesti takaisin perityt määrät

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 4

    Hankkeille ja toimille myönnetyn yhteisön tuen palautus niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi

    6 1 4 0

    Uusien energiateknologioiden alan hankkeille ja toimille myönnetyn yhteisön tuen palautus niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 4 1

    Tietotekniikan alan toimille myönnetyn yhteisön tuen palautus niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi

    p.m.

    0,—

    6 1 4 3

    Euroopan riskipääomatoimien mukaisesti pienten ja keskisuurten yritysten hyväksi myönnetyn tuen palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    1 717 880,78

     

    Momentti 6 1 4 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    1 717 880,78

    6 1 5

    Käyttämättömän yhteisön tuen palautus

    6 1 5 0

    Euroopan sosiaalirahaston, Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston myöntämän käyttämättömän tuen palautus

    p.m.

    334 000 000

    155 091 159,25

    6 1 5 1

    Talousarvion tasapainottamiseen tarkoitettujen käyttämättömien tukien palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 5 2

    Käyttämättömän korkotuen palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 5 3

    Toimielimen tekemiin sopimuksiin liittyvien käyttämättömien määrien palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    39 540,51

    6 1 5 7

    Rakennerahastoista ja koheesiorahastoista maksettujen etumaksujen palautus

    p.m.

    26 000 000

    210 342 163,41

    6 1 5 8

    Erilaisten käyttämättömien yhteisön tukien palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    13 681 405,32

     

    Momentti 6 1 5 yhteensä

    p.m.

    360 000 000

    379 154 268,49

    6 1 6

    Kansainvälisen atomienergiajärjestön puolesta maksettujen menojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 7

    Yhteisön ulkopuolisille maille myönnetyn yhteisön tuen takaisinmaksu

    6 1 7 0

    Etelä-Afrikan kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    7 405 015,09

     

    Momentti 6 1 7 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    7 405 015,09

    6 1 8

    Elintarvikeavun yhteydessä maksettujen määrien palautus

    6 1 8 0

    Tarjouskilpailujen voittajien ja tuensaajien maksamat palautukset elintarvikeavun yhteydessä liikaa maksetuista määristä — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 1 8 1

    Elintarvikeavun edunsaajien aiheuttamiin lisäkustannuksiin liittyvät palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    69 418,89

     

    Momentti 6 1 8 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    69 418,89

    6 1 9

    Muut kolmannen osapuolen puolesta maksettujen menojen takaisinmaksut

    6 1 9 1

    Muut kolmannen osapuolen puolesta maksettujen menojen takaisinmaksut, jotka perustuvat neuvoston päätökseen 94/179/Euratom — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 1 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 6 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    360 000 000

    438 042 863,25

    LUKU 6 2

    6 2 0

    Lähtöaineiden tai erityisen halkeamiskelpoisten aineiden hankkiminen korvausta vastaan (Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 6 artiklan b kohta) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 2 2

    Tulot yhteisen tutkimuskeskuksen kolmansille osapuolille korvausta vastaan suorittamista palveluista

    6 2 2 1

    Suurvuoreaktorin (HFR) käytöstä saatavat tulot, jotka otetaan lisämäärärahoiksi — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    30 899 228,40

    6 2 2 2

    Muut yhteisön tutkimuskeskuksen kolmansille osapuolille korvausta vastaan suorittamista palveluista saatavat tulot, jotka on tarkoitettu kattamaan menotaulukkoon otettujen määrärahojen maksaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    0,—

    6 2 2 3

    Muut lisämäärärahoiksi otettavat tulot palveluista, jotka yhteinen tutkimuskeskus on suorittanut kolmansille osapuolille korvausta vastaan — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    7 234 623,85

    6 2 2 4

    Tulot komission myöntämistä lisensseistä yhteisen tutkimuskeskuksen yhteisön tutkimusohjelmien tuloksena syntyville, patentilla suojattavissa oleville keksinnöille tai keksinnöille, joita ei voida patentoida — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    196 032,41

    6 2 2 5

    Muut tulot yhteisen tutkimuskeskuksen hyväksi — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 2 2 6

    Lisämäärärahoiksi otettavat tulot palveluista, jotka yhteinen tutkimuskeskus on suorittanut komission muille yksiköille kilpailupohjalta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    21 205 859,10

     

    Momentti 6 2 2 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    59 535 743,76

    6 2 4

    Tulot komission myöntämistä lisensseistä yhteisön tutkimusohjelmien tuloksena syntyville, patentilla suojattavissa oleville keksinnöille tai keksinnöille, joita ei voida patentoida (epäsuora toiminta) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 6 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    59 535 743,76

    LUKU 6 3

    6 3 0

    Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen perustuvat Euroopan vapaakauppaliiton jäsenvaltioiden rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    108 746 011,—

    6 3 1

    Schengenin säännöstöön perustuvat rahoitusosuudet

    6 3 1 1

    Islannin ja Norjan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvat hallintomenojen rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 3 1 2

    Islannin, Norjan ja Sveitsin kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvat laajojen tietojärjestelmien kehittämiseksi suoritettavat rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    6 3 1 3

    Schengenin säännöstöön perustuvat muut rahoitusosuudet (Islanti, Norja ja Sveitsi) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    33 522,42

     

    Momentti 6 3 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    33 522,42

     

    LUKU 6 3 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    108 779 533,42

    LUKU 6 5

    6 5 0

    Rahoitusoikaisut

    6 5 0 0

    Oikaisut rakennerahastojen rahoitusosuuksiin

    p.m.

    p.m.

    25 917 928,—

     

    Momentti 6 5 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    25 917 928,—

     

    LUKU 6 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    25 917 928,—

    LUKU 6 6

    6 6 0

    Muut maksut ja palautukset

    6 6 0 0

    Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    283 156 053,49

    6 6 0 1

    Muut maksut ja palautukset, joita ei sidota tiettyyn käyttötarkoitukseen

    15 000 000

    p.m.

    13 175 177,37

     

    Momentti 6 6 0 yhteensä

    15 000 000

    p.m.

    296 331 230,86

     

    LUKU 6 6 YHTEENSÄ

    15 000 000

    p.m.

    296 331 230,86

     

    Osasto 6 yhteensä

    15 000 000

    360 000 000

    1 275 865 940,11

    LUKU 6 0 —

    YHTEISÖN OHJELMIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET

    LUKU 6 1 —

    ERILAISTEN MENOJEN TAKAISINMAKSU

    LUKU 6 2 —

    TULOT KORVAUSTA VASTAAN SUORITETUISTA PALVELUISTA

    LUKU 6 3 —

    ERITYISIIN SOPIMUKSIIN PERUSTUVAT RAHOITUSOSUUDET

    LUKU 6 5 —

    RAHOITUSOIKAISUT

    LUKU 6 6 —

    MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 6 0 —   YHTEISÖN OHJELMIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET

    6 0 1   Tutkimusohjelmat

    6 0 1 1   Sveitsin ja Euratomin yhteistyösopimukset hallitun lämpöydinfuusion ja plasmafysiikan alalla — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Sveitsin ja Euroopan atomienergiayhteisön välisistä yhteistyösopimuksista ja erityisesti 14 päivänä syyskuuta 1978 tehdystä sopimuksesta saatavat tulot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 08 12 03 (epäsuora toiminta).

    6 0 1 2   Euroopan fuusiokehityssopimukset (EFDA) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    7 577 016,—

    Tulot, jotka kertyvät Euroopan atomienergiayhteisön ja 18 assosioidun organisaation tekemien monenvälisten EFDA-sopimusten ja erityisesti 30 päivänä maaliskuuta 1999 tehdyn sopimuksen perusteella.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 08 12 03 (epäsuora toiminta).

    Tuloilla rahoitetaan assosioituneiden organisaatioiden osuudet yhteisen rahaston menoista, jotka aiheutuvat EFDA:n mukaisesta Jet-yhteisyrityksen rakenteiden hyödyntämisestä.

    6 0 1 3   Yhteisön tutkimusohjelmiin liittyvät yhteistyösopimukset yhteisön ulkopuolisten Euroopan maiden kanssa — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    186 385 425,76

    Tulot, jotka saadaan yhteistyösopimuksista yhteisön ja sen ulkopuolisten Euroopan maiden välillä, erityisesti sellaisten maiden kanssa, jotka osallistuvat Euroopan tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelmaan liittyäkseen yhteisön tutkimusohjelmiin.

    Tuloilla katetaan kokouskulut, asiantuntijoiden sopimukset ja tutkimusmenot kyseisissä ohjelmissa.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 06 06 04, 08 12 03, 09 04 04, 11 05 02 ja alamomentille 02 02 02 03 (epäsuora toiminta) sekä momenteille 10 02 05 ja 10 03 04 katettavana olevan menon mukaan.

    Oikeusperusta

    Neuvoston ja komission päätös 2004/112/EY, Euratom, tehty 22 päivänä joulukuuta 2003, Euroopan yhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Sveitsin valaliiton välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan yhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön puolesta (EUVL L 32, 5.2.2004, s. 22).

    Neuvoston päätös 2004/576/EY, tehty 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan yhteisön ja Israelin valtion välisen tieteellistä ja teknistä yhteistyötä koskevan sopimuksen tekemisestä (EUVL L 261, 6.8.2004, s. 47).

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelmaan (Cost) osallistuvien Euroopan maiden ministereiden päätöslauselma, allekirjoitettu Wienissä 21 päivänä marraskuuta 1991 (EYVL C 333, 24.12.1991, s. 1).

    6 0 1 4   Teollisuuden alan yhteisöohjelmiin liittyvät yhteistyösopimukset yhteisön ulkopuolisten Euroopan maiden kanssa — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    0,—

    Tulot, jotka saadaan yhteistyösopimuksista yhteisön ja sen ulkopuolisten Euroopan maiden välillä, erityisesti sellaisten maiden kanssa, jotka osallistuvat Euroopan tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelmaan liittyäkseen yhteisön tutkimusohjelmiin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelmaan (Cost) osallistuvien Euroopan maiden ministereiden päätöslauselma, allekirjoitettu Wienissä 21 päivänä marraskuuta 1991 (EYVL C 333, 24.12.1991, s. 1).

    6 0 1 5   Yhteistyösopimukset yhteisön ulkopuolisten maiden elinten kanssa yhteisön kannalta tärkeissä tieteellisissä ja teknologisissa hankkeissa (Eureka ja muut) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    15 900,—

    Tulot yhteisön ja sen ulkopuolisten maiden elinten välisistä yhteistyösopimuksista yhteisön kannalta tärkeissä tieteellisissä ja teknologisissa hankkeissa (Eureka ja muut).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentille 02 02 02 03 ja momenteille 08 12 03, 09 04 04 ja 11 05 02 (epäsuora toiminta).

    6 0 1 6   Euroopan tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyösopimukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelmaan osallistuvilta Euroopan mailta saadut tulot, joilla katetaan pääluokan III ”Komissio” menotaulukon osastoon 08 ja lukuihin 06 06, 09 04 ja 11 05 sekä momenteille 02 02 02 ja 02 04 01 otetut menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentille 02 02 02 03 ja momenteille 06 06 04, 08 12 03, 09 04 04 ja 11 05 02 (epäsuora toiminta).

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Tieteen ja tekniikan tutkimuksen yhteistyöohjelmaan (Cost) osallistuvien Euroopan maiden ministereiden päätöslauselma, allekirjoitettu Wienissä 21 päivänä marraskuuta 1991 (EYVL C 333, 24.12.1991, s. 1).

    6 0 2   Muut ohjelmat

    6 0 2 1   Sekalaiset tulot, jotka käytetään humanitaariseen apuun — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kolmansien osapuolten mahdollinen osallistuminen humanitaariseen apuun.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon osastoon 23.

    6 0 3   Yhteisön ja kolmansien maiden väliset assosiaatiosopimukset

    6 0 3 1   Tulot jäsenyyttä hakeneiden maiden osallistumisesta yhteisön ohjelmiin — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    153 053 195,86

    Yhteisön ja jäljempänä mainittujen maiden assosiaatiosopimuksista aiheutuvat tulot maiden osallistuessa yhteisön ohjelmiin. Tulot maista, jotka ovat jo jäsenvaltioita, koskevat aikaisempia toimintoja.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkin välisestä assosioinnista 23 päivänä joulukuuta 1963 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL 217, 29.12.1964, s. 3687/64).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Maltan välisestä assosioinnista 1 päivänä maaliskuuta 1971 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 61, 14.3.1971, s. 1).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kyproksen tasavallan välisestä assosioinnista 14 päivänä toukokuuta 1973 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 133, 21.5.1973, s. 1).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Unkarin tasavallan välisestä assosioinnista 16 päivänä joulukuuta 1991 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 347, 31.12.1993, s. 2).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Puolan tasavallan välisestä assosioinnista 16 päivänä joulukuuta 1991 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 348, 31.12.1993, s. 2).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Romanian tasavallan välisestä assosioinnista 1 päivänä helmikuuta 1993 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 357, 31.12.1994, s. 2).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Bulgarian tasavallan välisestä assosioinnista 8 päivänä maaliskuuta 1993 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 358, 31.12.1994, s. 3).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Tšekin tasavallan välisestä assosioinnista 4 päivänä lokakuuta 1993 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 360, 31.12.1994, s. 2).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Slovakian tasavallan välisestä assosioinnista 4 päivänä lokakuuta 1993 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 359, 31.12.1994, s. 2).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Latvian tasavallan välisestä assosioinnista 12 päivänä kesäkuuta 1995 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 26, 2.2.1998, s. 3).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Liettuan tasavallan välisestä assosioinnista 12 päivänä kesäkuuta 1995 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 51, 20.2.1998, s. 3).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Viron tasavallan välisestä assosioinnista 12 päivänä kesäkuuta 1995 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 68, 9.3.1998, s. 3).

    Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Slovenian tasavallan välisestä assosioinnista 12 päivänä joulukuuta 1998 tehty Eurooppa-sopimus (EYVL L 51, 26.2.1999, s. 2).

    Eurooppa-sopimuksiin liittyvät lisäpöytäkirjat (228 ja 238 artikla), joissa suunnitellaan yhteisön ohjelmien avaamista jäsenyyttä hakeneille maille.

    6 0 3 2   Yhteisön ulkopuolisten maiden osallistumisesta tulliyhteistyösopimuksiin kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    227 103,20

    Alamomentti on tarkoitettu kattamaan yhteisön ulkopuolisten maiden rahoitusosuus tulliyhteistyösopimuksiin. Kyseessä on etenkin Transit-hanke sekä tulli- ja muiden tietojen (telemaattista) levitystä koskeva hanke.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 14 03 01 (Tulli 2000) ja momentille 14 03 02 (Tulli 2007).

    Oikeusperusta

    Yhteistä passitusta koskeva yleissopimus, tehty 20 päivänä toukokuuta 1987 (EYVL L 226, 13.8.1987, s. 2), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna EY — EFTA-sekakomitean päätöksellä N:o 6/2005 (EUVL L 324, 10.12.2005, s. 96).

    Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 210/97/EY, tehty 19 päivänä joulukuuta 1996, yhteisön tullitoimintaa koskevan toimintaohjelman hyväksymisestä (Tulli 2000) (EYVL L 33, 4.2.1997, s. 24), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä N:o 105/2000/EY (EYVL L 13, 19.1.2000, s. 13).

    Neuvoston päätös, tehty 19 päivänä maaliskuuta 2001, komission valtuuttamisesta neuvottelemaan Euroopan yhteisön puolesta tulliyhteistyöneuvoston perustamisesta tehdyn yleissopimuksen (allekirjoitettu Brysselissä 15.12.1950) muuttamisesta siten, että Euroopan yhteisöstä voisi tulla kyseisen järjestön jäsen.

    Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 253/2003/EY, tehty 11 päivänä helmikuuta 2003, yhteisön tullitoimintaa koskevan toimintaohjelman (Tulli 2007) hyväksymisestä (EUVL L 36, 12.2.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä N:o 787/2004/EY (EUVL L 138, 30.4.2004, s. 12).

    6 0 3 3   Kolmansien osapuolten osallistuminen yhteisön toimiin — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kolmansien osapuolten osallistuminen yhteisön toimiin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    LUKU 6 1 —   ERILAISTEN MENOJEN TAKAISINMAKSU

    6 1 1   Yhden tai useamman valtion puolesta maksettujen menojen takaisinmaksu

    6 1 1 3   Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta tehdyn pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämistä säännöksistä 1 päivänä helmikuuta 2003 tehdyn neuvoston päätöksen 2003/76/EY 4 artiklassa tarkoitetusta varojen sijoittamisesta kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    49 696 280,—

    Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta tehdyn pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämistä säännöksistä 1 päivänä helmikuuta 2003 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2003/76/EY (EUVL L 29, 5.2.2003, s. 22) säädetään, että komission tehtävänä on saattaa loppuun ne Euroopan hiili- ja teräsyhteisön rahoitustoimet, jotka ovat kesken EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyessä.

    Päätöksen 4 artiklan mukaisesti nettotulot käytettävissä olevien varojen sijoittamisesta otetaan tuloina Euroopan unionin yleiseen talousarvioon. Tulot sidotaan tutkimushankkeiden rahoittamiseen hiili- ja terästeollisuuteen liittyvillä aloilla. Hankkeet rahoitetaan hiili- ja terästutkimusrahastosta.

    Vuoden n +2 tutkimushankkeiden rahoittamiseen käytettävät nettotulot merkitään selvitystilassa olevan EHTY:n varojen vuoden n taseeseen ja selvityksen päätyttyä hiili- ja terästutkimusrahaston varojen taseeseen. Tämä rahoitusjärjestely tulee voimaan vuonna 2003. Vuoden 2004 tulot käytetään tutkimuksen rahoittamiseen vuonna 2006. Rahoitusmarkkinoiden kehityksestä mahdollisesti aiheutuvien tutkimusrahoituksen määrän vaihteluiden saattamiseksi mahdollisimman vähiin tehdään tasauslaskelma. Tutkimuksen rahoittamiseen vuonna 2006 käytettävissä olevien nettotulojen määräksi arvioidaan 54 750 000 euroa.

    Päätöksen 2003/76/EY 4 artiklan mukaisesti rahaston tuloista 27,2 prosenttia osoitetaan hiilialan tutkimukseen ja 72,8 prosenttia teräsalan tutkimukseen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon lukuun 08 13.

    6 1 1 4   Hiili- ja terästutkimusrahaston tutkimusohjelman yhteydessä takaisin perityistä varoista kertyvät tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Euroopan yhteisön perustamissopimukseen liitetyn, EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättymisen taloudellisista seurauksista ja hiili- ja terästutkimusrahastosta tehdyn pöytäkirjan täytäntöönpanon edellyttämistä säännöksistä 1 päivänä helmikuuta 2003 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2003/76/EY (EUVL L 29, 5.2.2003, s. 22) säädetään, että komission tehtävänä on saattaa loppuun ne Euroopan hiili- ja teräsyhteisön rahoitustoimet, jotka ovat kesken EHTY:n perustamissopimuksen voimassaolon päättyessä.

    Takaisin perityt määrät kirjataan päätöksen 4 artiklan 5 kohdan mukaisesti ensin selvitystilassa olevan EHTY:n varoihin ja selvitystilan päätyttyä hiili- ja terästutkimusrahaston varoihin.

    6 1 2   Pyynnöstä ja korvausta vastaan tehdyistä töistä erikseen aiheutuneiden menojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

     

     

     

    Komissio

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    6 1 3   Asetuksen (EY) N:o 1258/1999 8 artiklan säännösten mukaisesti takaisin perityt määrät

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Yhteisen maatalouspolitiikan rahoittamisen yhteydessä sääntöjenvastaisuuksien ja laiminlyöntien vuoksi menetettyjen määrien takaisinperiminen aiheuttaa siirtoja maksajina toimiville yksiköille ja toimielimille. Nämä vähentävät kyseiset määrät Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston rahoittamista menoista. Kyseiset määrät otetaan talousarvioon tuloina vain jos takaisinperityt määrät ovat suuremmat kuin menot.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1258/1999, annettu 17 päivänä toukokuuta 1999, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta (EYVL L 160, 26.6.1999, s. 103).

    6 1 4   Hankkeille ja toimille myönnetyn yhteisön tuen palautus niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi

    6 1 4 0   Uusien energiateknologioiden alan hankkeille ja toimille myönnetyn yhteisön tuen palautus niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3056/73, annettu 9 päivänä marraskuuta 1973, tuesta yhteisön hiilivetyalan hankkeisiin (EYVL L 312, 13.11.1973, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1302/78, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1978, tuen myöntämisestä vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntämistä koskevien hankkeiden rahoitukseen (EYVL L 158, 16.6.1978, s. 3).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1303/78, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1978, tuen myöntämisestä energiansäästön näytehankkeiden rahoitukseen (EYVL L 158, 16.6.1978, s. 6).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 727/79, annettu 9 päivänä huhtikuuta 1979, asetuksen (ETY) N:o 1302/78 tuen myöntämisestä vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntämistä koskevien hankkeiden rahoitukseen, soveltamisesta aurinkoenergian alalla (EYVL L 93, 12.4.1979, s. 3).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 728/79, annettu 9 päivänä huhtikuuta 1979, asetuksen (ETY) N:o 1302/78 tuen myöntämisestä vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntämistä koskevien hankkeiden rahoitukseen, soveltamisesta polttoaineiden nesteyttämisen ja kaasuunnuksen alalla (EYVL L 93, 12.4.1979, s. 5).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1971/83, annettu 11 päivänä heinäkuuta 1983, kiinteiden polttoaineiden nesteyttämisen ja kaasuunnuksen alan teollisten koehankkeiden ja näytehankkeiden rahoituksen tuen myöntämisestä (EYVL L 195, 19.7.1983, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (ETY) N:o 2125/84 (EYVL L 196, 26.7.1984, s. 3).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1972/83, annettu 11 päivänä heinäkuuta 1983, vaihtoehtoisten energialähteiden hyödyntämistä, energiasäästöjä ja hiilivetyjen korvaamista koskevien näytehankkeiden rahoittamisen tuen myöntämisestä (EYVL L 195, 19.7.1983, s. 6), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (ETY) N:o 2126/84 (EYVL L 196, 26.7.1984, s. 4).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3639/85, annettu 20 päivänä joulukuuta 1985, teknologisen kehityksen tukiohjelmasta hiilivetyjen alalla (EYVL L 350, 27.12.1985, s. 25).

    6 1 4 1   Tietotekniikan alan toimille myönnetyn yhteisön tuen palautus niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    0,—

    Jäännös tuloista, jotka saadaan tietotekniikan alan toimille myönnetyn yhteisön tuen palautuksesta niiden osoittautuessa taloudellisesti kannattaviksi.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1996/79, annettu 11 päivänä syyskuuta 1979, yhteisön tukimekanismista tietotekniikan alalla (EYVL L 231, 13.9.1979, s. 1).

    6 1 4 3   Euroopan riskipääomatoimien mukaisesti pienten ja keskisuurten yritysten hyväksi myönnetyn tuen palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    1 717 880,78

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    Oikeusperusta

    Komission päätös, tehty 21 päivänä joulukuuta 1988, Eurotech Capital -hankkeen aloittamisesta (E/1783/88).

    6 1 5   Käyttämättömän yhteisön tuen palautus

    6 1 5 0   Euroopan sosiaalirahaston, Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston myöntämän käyttämättömän tuen palautus

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    334 000 000

    155 091 159,25

    Euroopan sosiaalirahaston, Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston myöntämien tukien palautus.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot voidaan varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    6 1 5 1   Talousarvion tasapainottamiseen tarkoitettujen käyttämättömien tukien palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    6 1 5 2   Käyttämättömän korkotuen palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    6 1 5 3   Toimielimen tekemiin sopimuksiin liittyvien käyttämättömien määrien palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    39 540,51

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    6 1 5 7   Rakennerahastoista ja koheesiorahastoista maksettujen etumaksujen palautus

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    26 000 000

    210 342 163,41

    Alamomentille otetaan rakennerahastoista (Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto — ohjausosasto, kalatalouden ohjauksen rahoitusväline, Euroopan aluekehitysrahasto ja Euroopan sosiaalirahasto) ja koheesiorahastosta maksettujen etumaksujen palautukset.

    Alamomentille otetut määrät voidaan varainhoitoasetuksen 18 ja 157 artiklan mukaisesti ottaa tarvittaessa lisämäärärahoiksi vastaaviin pääluokan III ”Komissio” menotaulukon budjettikohtiin osastoissa 04, 05, 11 ja 13 estämään asianomaiseen tukitoimenpiteeseen rakennerahastoista ja koheesiorahastosta maksettavan osuuden supistuminen.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä (EYVL L 161, 26.6.1999, s. 1), sellaisena kuin se on vimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 173/2005 (EUVL L 29, 2.2.2005, s. 3), ja erityisesti sen 32 artiklan 2 kohta.

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1265/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, koheesiorahastosta annetun asetuksen (EY) N:o 1164/94 liitteen II muuttamisesta (EYVL L 161, 26.6.1999, s. 62), ja erityisesti sen 1 artiklan 4 kohta.

    Komission asetus (EY) N:o 448/2001, annettu 2 päivänä maaliskuuta 2001, neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista myönnettävään tukeen liittyvän varainhoitoa koskevan oikaisumenettelyn osalta (EYVL L 64, 6.3.2001, s. 13).

    6 1 5 8   Erilaisten käyttämättömien yhteisön tukien palautus — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    13 681 405,32

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne otetaan lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    6 1 6   Kansainvälisen atomienergiajärjestön puolesta maksettujen menojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kansainvälisen atomienergiajärjestön maksamat palautukset summista, jotka komissio on ennalta maksanut järjestön tarkastussopimusten mukaisesti suorittamista tarkastuksista (pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentit 06 05 01 ja 06 05 02).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    6 1 7   Yhteisön ulkopuolisille maille myönnetyn yhteisön tuen takaisinmaksu

    6 1 7 0   Etelä-Afrikan kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyvät palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    7 405 015,09

    Etelä-Afrikan kanssa tehtävän kehitysyhteistyön yhteydessä tarjouskilpailujen voittajille tai tuensaajille liikaa maksettujen määrien palauttaminen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 21 03 17.

    Oikeusperusta

    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1726/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, kehitysyhteistyöstä Etelä-Afrikan kanssa (EYVL L 198, 4.8.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2110/2005 (EUVL L 344, 27.12.2005, s. 1).

    6 1 8   Elintarvikeavun yhteydessä maksettujen määrien palautus

    6 1 8 0   Tarjouskilpailujen voittajien ja tuensaajien maksamat palautukset elintarvikeavun yhteydessä liikaa maksetuista määristä — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Elintarvikeavun myöntämisen edellytyksiä koskevien komission kirjeiden liitteenä olevien taloudellisten edellytysten ja tarjouskilpailuilmoitusten säännökset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    6 1 8 1   Elintarvikeavun edunsaajien aiheuttamiin lisäkustannuksiin liittyvät palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    69 418,89

    Komission kirjeiden liitteenä olevat yksityiskohtaiset toimitusehdot, joissa määritellään edellytykset elintarvikeavun myöntämiselle.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    6 1 9   Muut kolmannen osapuolen puolesta maksettujen menojen takaisinmaksut

    6 1 9 1   Muut kolmannen osapuolen puolesta maksettujen menojen takaisinmaksut, jotka perustuvat neuvoston päätökseen 94/179/Euratom — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 22 02 03 ja 19 06 05.

    LUKU 6 2 —   TULOT KORVAUSTA VASTAAN SUORITETUISTA PALVELUISTA

    6 2 0   Lähtöaineiden tai erityisen halkeamiskelpoisten aineiden hankkiminen korvausta vastaan (Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 6 artiklan b kohta) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus ja erityisesti sen 6 artiklan b kohta.

    Jäsenvaltioiden tutkimusohjelmien toimeenpanoa varten niille korvausta vastaan hankituista lähtöaineista ja erityisen halkeamiskelpoisista aineista saatavat tulot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    6 2 2   Tulot yhteisen tutkimuskeskuksen kolmansille osapuolille korvausta vastaan suorittamista palveluista

    6 2 2 1   Suurvuoreaktorin (HFR) käytöstä saatavat tulot, jotka otetaan lisämäärärahoiksi — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    30 899 228,40

    Yhteisen tutkimuskeskuksen Pettenin laitoksessa sijaitsevasta suurvuoreaktorista (HFR) saatavat tulot.

    Kolmansien osapuolien, erityisesti Saksan, Ranskan ja Alankomaiden, suorittamat maksut, joiden tarkoituksena on kattaa HFR-tutkimuskeskuksesta aiheutuvat hyödyntämiseen liittyvät menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 10 01 05 ja 10 04 04.

    Edellisten ohjelmien loppuun saattaminen

    Tulot ovat Saksan, Ranskan ja Alankomaiden vastuulla.

    6 2 2 2   Muut yhteisön tutkimuskeskuksen kolmansille osapuolille korvausta vastaan suorittamista palveluista saatavat tulot, jotka on tarkoitettu kattamaan menotaulukkoon otettujen määrärahojen maksaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    0,—

    Tulot, jotka saadaan henkilöiltä, yrityksiltä ja kansallisilta elimiltä, joille yhteinen tutkimuskeskus suorittaa palveluita tai töitä korvausta vastaan.

    Näitä määrärahoja on tarkoitus käyttää myös aiempien yhteisohjelmien ennakkomaksujen maksamiseen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    6 2 2 3   Muut lisämäärärahoiksi otettavat tulot palveluista, jotka yhteinen tutkimuskeskus on suorittanut kolmansille osapuolille korvausta vastaan — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    7 234 623,85

    Tulot, jotka saadaan henkilöiltä, yrityksiltä ja kansallisilta elimiltä, joille yhteinen tutkimuskeskus suorittaa palveluita tai töitä korvausta vastaan.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan ja 161 artiklan 2 kohdan mukaisesti mahdolliset tulot voidaan ottaa lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 10 01 05 ja 10 04 02 kolmansien osapuolten kanssa tehtyihin sopimuksiin sidottujen erityismenojen määrään asti.

    6 2 2 4   Tulot komission myöntämistä lisensseistä yhteisen tutkimuskeskuksen yhteisön tutkimusohjelmien tuloksena syntyville, patentilla suojattavissa oleville keksinnöille tai keksinnöille, joita ei voida patentoida — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    196 032,41

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 10 01 05, 10 04 02 ja 10 04 03 sekä lukuihin 10 02 ja 10 03.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2380/74, annettu 17 päivänä syyskuuta 1974, Euroopan talousyhteisön tutkimusohjelmista saatavan tiedon levittämistä koskevista säännöksistä (EYVL L 255, 20.9.1974, s. 1).

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus ja erityisesti sen 12 artikla.

    6 2 2 5   Muut tulot yhteisen tutkimuskeskuksen hyväksi — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Kolmansien osapuolien yhteisen tutkimuskeskuksen eri toimien hyväksi antamat avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 10 01 05 ja lukuihin 10 02, 10 03 ja 10 04.

    6 2 2 6   Lisämäärärahoiksi otettavat tulot palveluista, jotka yhteinen tutkimuskeskus on suorittanut komission muille yksiköille kilpailupohjalta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    21 205 859,10

    Tulot komission muilta yksiköiltä, joille yhteinen tutkimuskeskus suorittaa palveluita tai töitä korvausta vastaan, sekä TTK-puiteohjelmien toimintoihin osallistumiseen liittyvät tulot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan ja 161 artiklan 2 kohdan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 10 01 05, 10 02 01, 10 02 02, 10 02 03, 10 03 01, 10 03 02, 10 04 01, 10 04 02 ja 10 04 03 komission muiden yksiköiden kanssa tehdyistä sopimuksista aiheutuvia menoja vastaavalla tavalla.

    6 2 4   Tulot komission myöntämistä lisensseistä yhteisön tutkimusohjelmien tuloksena syntyville, patentilla suojattavissa oleville keksinnöille tai keksinnöille, joita ei voida patentoida (epäsuora toiminta) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2380/74, annettu 17 päivänä syyskuuta 1974, Euroopan talousyhteisön tutkimusohjelmista saatavan tiedon levittämistä koskevista säännöksistä (EYVL L 255, 20.9.1974, s. 1).

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus ja erityisesti sen 12 artikla.

    LUKU 6 3 —   ERITYISIIN SOPIMUKSIIN PERUSTUVAT RAHOITUSOSUUDET

    6 3 0   Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen perustuvat Euroopan vapaakauppaliiton jäsenvaltioiden rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    108 746 011,—

    Momentti on tarkoitettu kattamaan Euroopan vapaakauppaliiton jäsenvaltioiden osuus menoista, jotka aiheutuvat niiden osallistumisesta tiettyjen yhteisön toimien rahoitukseen, sopimuksen 82 artiklan ja pöytäkirjan N:o 32 määräysten mukaisesti.

    Rahoitusosuudet käyvät ilmi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon liitteessä tiedoksi annetusta yhteenvedosta.

    Euroopan vapaakauppaliiton jäsenmaiden rahoitusosuudet annetaan komission käyttöön sopimuksen pöytäkirjassa N:o 32 olevan 1—3 artiklan määräysten mukaisesti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Sopimus Euroopan talousalueesta (EYVL L 1, 3.1.1994, s. 3).

    6 3 1   Schengenin säännöstöön perustuvat rahoitusosuudet

    6 3 1 1   Islannin ja Norjan kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvat hallintomenojen rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Hallintomenoihin liittyvät osuudet, jotka aiheutuvat Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen 18 päivänä toukokuuta 1999 tehdystä sopimuksesta ja erityisesti sen 12 artiklasta (EYVL L 176, 10.7.1999, s. 36).

    Neuvosto

     

    p.m.

     

     

     

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 1999/437/EY, tehty 17 päivänä toukokuuta 1999, tietyistä Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanon soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyn sopimuksen yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä (EYVL L 176, 10.7.1999, s. 31).

    6 3 1 2   Islannin, Norjan ja Sveitsin kanssa tehtyyn sopimukseen perustuvat laajojen tietojärjestelmien kehittämiseksi suoritettavat rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momenteille 18 08 02, 18 08 03 ja 18 08 04.

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2424/2001, annettu 6 päivänä joulukuuta 2001, toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmän (SIS II) kehittämisestä (EYVL L 328, 13.12.2001, s. 4). Johdanto-osan 10 kappaleen mukaan on sovittava järjestelystä, jonka mukaisesti Islannin ja Norjan edustajat voivat osallistua työhön komiteoissa, jotka avustavat komissiota tämän käyttäessä täytäntöönpanovaltaansa.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2725/2000, annettu 11 päivänä joulukuuta 2000, Eurodac-järjestelmän perustamisesta sormenjälkien vertailua varten Dublinin yleissopimuksen tehokkaaksi soveltamiseksi (EYVL L 316, 15.12.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 2001/258/EY, tehty 15 päivänä maaliskuuta 2001, Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välisen, niitä perusteita ja menettelyjä koskevan sopimuksen tekemisestä, joilla ratkaistaan jäsenvaltioissa tai Islannissa tai Norjassa jätetyn turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva valtio (EYVL L 93, 3.4.2001, s. 38), ja erityisesti sopimuksen 9 artikla.

    Neuvoston päätös 2001/886/YOS, tehty 6 päivänä joulukuuta 2001, toisen sukupolven Schengenin tietojärjestelmän (SIS II) kehittämisestä (EYVL L 328, 13.12.2001, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 343/2003, annettu 18 päivänä helmikuuta 2003, niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio (EUVL L 50, 25.2.2003, s. 1).

    Komission asetus (EY) N:o 1560/2003, annettu 2 päivänä syyskuuta 2003, niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 343/2003 soveltamista koskevista säännöistä (EUVL L 222, 5.9.2003, s. 3).

    Neuvoston päätös 2004/512/EY, tehty 8 päivänä kesäkuuta 2004, viisumitietojärjestelmän (VIS) perustamisesta (EUVL L 213, 15.6.2004, s. 5).

    Neuvoston päätös 2004/849/EY, tehty 25 päivänä lokakuuta 2004, Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen, Sveitsin valaliiton osallistumista Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta sekä sopimuksen tiettyjen määräysten väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 368, 15.12.2004, s. 26).

    Neuvoston päätös 2004/860/EY, tehty 25 päivänä lokakuuta 2004, Euroopan unionin, Euroopan yhteisön ja Sveitsin valaliiton välisen Sveitsin valaliiton osallistumista Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan yhteisön puolesta sekä sopimuksen tiettyjen määräysten väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 370, 17.12.2004, s. 78).

    Komission 28 päivänä joulukuuta 2004 esittämä ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi viisumitietojärjestelmästä (VIS) ja lyhytaikaista oleskelua varten myönnettäviä viisumeja koskevasta jäsenvaltioiden välisestä tietojenvaihdosta (KOM(2004) 835 lopullinen).

    6 3 1 3   Schengenin säännöstöön perustuvat muut rahoitusosuudet (Islanti, Norja ja Sveitsi) — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    33 522,42

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti tulot otetaan lisämäärärahoiksi pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentille 18 02 03.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 2007/2004, annettu 26 päivänä lokakuuta 2004, Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta (EUVL L 349, 25.11.2004, s. 1).

    LUKU 6 5 —   RAHOITUSOIKAISUT

    6 5 0   Rahoitusoikaisut

    6 5 0 0   Oikaisut rakennerahastojen rahoitusosuuksiin

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    25 917 928,—

    Alamomentille otetaan rakennerahastojen rahoitusosuuksiin (maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosasto, kalatalouden ohjauksen rahoitusväline, Euroopan aluekehitysrahasto ja Euroopan sosiaalirahasto) tehdyt oikaisut.

    Alamomentille otetut määrät voidaan varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti ottaa tarvittaessa lisämäärärahoiksi vastaaviin pääluokan III ”Komissio” menotaulukon budjettikohtiin osastoissa 04, 05, 11 ja 13 estämään aiemmin tehtyjen oikaisujen kumoaminen tai supistaminen.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 4253/88, annettu 19 päivänä joulukuuta 1988, rakennerahastojen päämääristä ja tehokkuudesta ja niiden toiminnan yhteensovittamisesta keskenään sekä Euroopan investointipankin toiminnan ja muiden rahoitusvälineiden kanssa annetun asetuksen (ETY) N:o 2052/88 soveltamisesta (EYVL L 374, 31.12.1988, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 3193/94 (EYVL L 337, 24.12.1994, s. 11), ja erityisesti sen 24 artikla.

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä (EYVL L 161, 26.6.1999, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 173/2005 (EUVL L 29, 2.2.2005, s. 3), ja erityisesti sen 39 artiklan 3 kohta.

    Komission asetus (EY) N:o 448/2001, annettu 2 päivänä maaliskuuta 2001, neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista myönnettävään tukeen liittyvän varainhoitoa koskevan oikaisumenettelyn osalta (EYVL L 64, 6.3.2001, s. 13).

    LUKU 6 6 —   MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    6 6 0   Muut maksut ja palautukset

    6 6 0 0   Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    283 156 053,49

    Alamomentille otetaan varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot, joihin ei ole varauduttu osaston 6 muissa osissa ja jotka otetaan lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin kyseiset tulot on sidottu.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    p.m.

    6 6 0 1   Muut maksut ja palautukset, joita ei sidota tiettyyn käyttötarkoitukseen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    15 000 000

    p.m.

    13 175 177,37

    Alamomentille otetaan mahdolliset tulot, joihin ei ole varauduttu osaston 6 muissa osissa ja joita ei ole sidottu tiettyyn käyttötarkoitukseen varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Komissio

     

    15 000 000

     

    Yhteensä

    p.m.

    OSASTO 7

    VIIVÄSTYSKOROT JA SAKOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 7 0

    7 0 0

    Viivästyskorot

    7 0 0 0

    Korot, joita peritään jäsenvaltioiden valtionkassojen tileille viivästyneistä maksuista

    5 000 000

    23 000 000

    6 739 504,39

    7 0 0 1

    Muut viivästyskorot

    10 000 000

    3 000 000

    82 645 324,45

     

    Momentti 7 0 0 yhteensä

    15 000 000

    26 000 000

    89 384 828,84

    7 0 1

    Sakoista kertyvät viivästys- ja muut korot

    5 000 000

    36 000 000

     

     

    LUKU 7 0 YHTEENSÄ

    20 000 000

    62 000 000

    89 384 828,84

    LUKU 7 1

    7 1 0

    Sakot, uhkasakot ja seuraamusmaksut

    100 000 000

    236 000 000

    380 750 179,50

    7 1 1

    Yhteisön taloudellisiin etuihin kohdistuvista petoksista ja väärinkäytöksistä määrättyjen sakkojen kerääminen

    p.m.

    p.m.

    0,—

    7 1 2

    Perustamissopimuksen mukaisen velvollisuuden täyttämättä jättämisen toteamista koskevan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion noudattamatta jättämisestä jäsenvaltioille määrätyt uhkasakot ja kiinteämääräiset hyvitykset

    p.m.

    20 000 000

    0,—

     

    LUKU 7 1 YHTEENSÄ

    100 000 000

    256 000 000

    380 750 179,50

    LUKU 7 2

    7 2 0

    Talletuksista ja sakoista kertyvät korot

    7 2 0 0

    Korot liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn soveltamisesta johtuvista talletuksista ja sakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 7 2 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 7 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 7 yhteensä

    120 000 000

    318 000 000

    470 135 008,34

    LUKU 7 0 —

    VIIVÄSTYSKOROT

    LUKU 7 1 —

    SAKOT, UHKASAKOT JA SEURAAMUSMAKSUT

    LUKU 7 2 —

    TALLETUKSISTA JA SAKOISTA KERTYVÄT KOROT

    LUKU 7 0 —   VIIVÄSTYSKOROT

    7 0 0   Viivästyskorot

    7 0 0 0   Korot, joita peritään jäsenvaltioiden valtionkassojen tileille viivästyneistä maksuista

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    5 000 000

    23 000 000

    6 739 504,39

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    5 000 000

     

    Yhteensä

    5 000 000

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, annettu 22 päivänä toukokuuta 2000, yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728/EY, Euratom soveltamisesta (EYVL L 130, 31.5.2000, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 2028/2004 (EUVL L 352, 27.11.2004, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 71 artiklan 4 kohta.

    7 0 0 1   Muut viivästyskorot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    10 000 000

    3 000 000

    82 645 324,45

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1260/1999, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, rakennerahastoja koskevista yleisistä säännöksistä (EYVL L 161, 26.6.1999, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 173/2005 (EUVL L 29, 2.2.2005, s. 3), ja erityisesti sen 39 artiklan 4 kohta.

    Komission asetus (EY) N:o 448/2001, annettu 2 päivänä maaliskuuta 2001, neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä rakennerahastoista myönnettävään tukeen liittyvän varainhoitoa koskevan oikaisumenettelyn osalta (EYVL L 64, 6.3.2001, s. 13), ja erityisesti sen 7 artiklan 2 kohta.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 71 artiklan 4 kohta.

    Komission asetus (EY, Euratom) N:o 2342/2002, annettu 23 päivänä joulukuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä (EYVL L 357, 31.12.2002, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1261/2005 (EUVL L 201, 2.8.2005, s. 3), ja erityisesti sen 86 artikla.

    7 0 1   Sakoista kertyvät viivästys- ja muut korot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    5 000 000

    36 000 000

     

    Momentille otetaan sakoista kertyvät viivästys- ja muut korot.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 71 artiklan 4 kohta.

    Komission asetus (EY, Euratom) N:o 2342/2002, annettu 23 päivänä joulukuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä (EYVL L 357, 31.12.2002, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1261/2005 (EUVL L 201, 2.8.2005, s. 3), ja erityisesti sen 86 artikla.

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta (EYVL L 1, 4.1.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 411/2004 (EUVL L 68, 6.3.2004, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 139/2004, annettu 20 päivänä tammikuuta 2004, yrityskeskittymien valvonnasta (EUVL L 24, 29.1.2004, s. 1), ja erityisesti sen 14 ja 15 artikla.

    LUKU 7 1 —   SAKOT, UHKASAKOT JA SEURAAMUSMAKSUT

    7 1 0   Sakot, uhkasakot ja seuraamusmaksut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    100 000 000

    236 000 000

    380 750 179,50

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Komission asetus (EY, Euratom) N:o 2342/2002, annettu 23 päivänä joulukuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä (EYVL L 357, 31.12.2002, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1261/2005 (EUVL L 201, 2.8.2005, s. 3).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1/2003, annettu 16 päivänä joulukuuta 2002, perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta (EYVL L 1, 4.1.2003, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 411/2004 (EUVL L 68, 6.3.2004, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY) N:o 139/2004, annettu 20 päivänä tammikuuta 2004, yrityskeskittymien valvonnasta (EUVL L 24, 29.1.2004, s. 1), ja erityisesti sen 14 ja 15 artikla.

    7 1 1   Yhteisön taloudellisiin etuihin kohdistuvista petoksista ja väärinkäytöksistä määrättyjen sakkojen kerääminen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2913/92, annettu 12 päivänä lokakuuta 1992, yhteisön tullikoodeksista (EYVL L 302, 19.10.1992, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 648/2005 (EUVL L 117, 4.5.2005, s. 13).

    Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 105/2000/EY, tehty 17 päivänä joulukuuta 1999, yhteisön tullitoimintaa koskevan toimintaohjelman hyväksymisestä (Tulli 2000) 19 päivänä joulukuuta 1996 tehdyn päätöksen N:o 210/97/EY muuttamisesta (EYVL L 13, 19.1.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 2000/597/EY, Euratom, tehty 29 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä (EYVL L 253, 7.10.2000, s. 42).

    7 1 2   Perustamissopimuksen mukaisen velvollisuuden täyttämättä jättämisen toteamista koskevan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion noudattamatta jättämisestä jäsenvaltioille määrätyt uhkasakot ja kiinteämääräiset hyvitykset

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    20 000 000

    0,—

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Euroopan yhteisön perustamissopimus ja erityisesti sen 228 artiklan (entinen 171 artikla) 2 kohta, joka on lisätty Maastrichtin sopimuksella Euroopan unionista (G artiklan 51 kohta).

    LUKU 7 2 —   TALLETUKSISTA JA SAKOISTA KERTYVÄT KOROT

    7 2 0   Talletuksista ja sakoista kertyvät korot

    7 2 0 0   Korot liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn soveltamisesta johtuvista talletuksista ja sakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Korkotulot liiallisia ylijäämiä koskevan menettelyn soveltamisesta johtuvista talletuksista ja sakoista.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 1467/97, annettu 7 päivänä heinäkuuta 1997, liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn täytäntöönpanon nopeuttamisesta ja selkeyttämisestä (EYVL L 209, 2.8.1997, s. 6), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY) N:o 1056/2005 (EUVL L 174, 7.7.2005, s. 5), ja erityisesti sen 16 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1), ja erityisesti sen 18 artiklan 1 kohdan b alakohta.

    OSASTO 8

    LAINAT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 8 0

    8 0 0

    Euroopan yhteisön takaus yhteisön lainoille, jotka on otettu maksutaseiden tukemiseksi

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 0 1

    Euroopan yhteisön takaus Euratom-lainoille

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 0 2

    Euroopan yhteisön takaus yhteisössä tehtävien investointien edistämiseksi otetuille lainoille (uusi yhteisön väline)

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 8 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 8 1

    8 1 0

    Yhteisön ulkopuolisten Välimeren alueen maiden kanssa tehtävän rahoitusyhteistyön mukaisesti myönnettyjen erityislainojen ja riskipääoman takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    26 401 054

    22 348 861

    29 018 298,95

    8 1 1

    Komission siirtotyöläisten asuinolosuhteiden parantamiseksi myöntämien lainojen takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    p.m.

    11 085

    14 539,13

    8 1 3

    Komission Latinalaisen Amerikan ja Aasian kehitysmaille sekä Välimeren eteläosan maille ja Etelä-Afrikan tasavallalle EC Investment Partners -rahoitusvälineen mukaisesti myöntämien lainojen ja riskipääomien takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    p.m.

    p.m.

    83 073,73

    8 1 4

    Persianlahden kriisistä suoranaisimmin kärsineille maille myönnettyjen lainojen takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 8 1 YHTEENSÄ

    26 401 054

    22 359 946

    29 115 911,81

    LUKU 8 2

    8 2 0

    Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi yhteisön ulkopuolisille Välimeren alueen maille

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 2 1

    Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi yhteisön ulkopuolisille Keski- ja Itä-Euroopan maille

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 2 3

    Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi uusille itsenäisille valtioille ja Mongolialle

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 2 5

    Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi Länsi-Balkanin maille

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 2 6

    Euroopan yhteisön takaus Euratom-lainoihin, jotka on tarkoitettu Keski- ja Itä-Euroopan maiden sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön ydinvoimaloiden tehokkuuden ja turvallisuuden parantamiseen

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 8 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 8 3

    8 3 0

    Euroopan yhteisön takaus lainoille, jotka Euroopan investointipankki on myöntänyt yhteisön ulkopuolisille Välimeren alueen maille

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 3 1

    Euroopan yhteisön takaus Euroopan investointipankin myöntämille lainoille yhteisön ulkopuolisissa Keski- ja Itä-Euroopan sekä Länsi-Balkanin maissa

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 3 2

    Euroopan yhteisön takaus Euroopan investointipankin muille yhteisön ulkopuolisille maille myöntämille lainoille

    p.m.

    p.m.

    0,—

    8 3 4

    Euroopan yhteisön takaus Euroopan investointipankin Etelä-Afrikalle myöntämille lainoille

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 8 3 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 8 5

    8 5 0

    Euroopan investointirahaston maksamat osingot

    2 627 400

    3 000 000

    2 368 200,—

     

    LUKU 8 5 YHTEENSÄ

    2 627 400

    3 000 000

    2 368 200,—

     

    Osasto 8 yhteensä

    29 028 454

    25 359 946

    31 484 111,81

    LUKU 8 0 —

    TULOT, JOTKA LIITTYVÄT EUROOPAN YHTEISÖN LAINOJEN TAKAUKSIIN JÄSENVALTIOISSA

    LUKU 8 1 —

    KOMISSION MYÖNTÄMÄT LAINAT

    LUKU 8 2 —

    TULOT, JOTKA LIITTYVÄT EUROOPAN YHTEISÖN LAINOJEN TAKAUKSIIN YHTEISÖN ULKOPUOLISISSA MAISSA

    LUKU 8 3 —

    TULOT EUROOPAN YHTEISÖN TAKAUKSISTA YHTEISÖN ULKOPUOLISTEN MAIDEN RAHOITUSLAITOSTEN MYÖNTÄMILLE LAINOILLE

    LUKU 8 5 —

    TULOT OSALLISTUMISESTA TAKAUSLAITOSTEN TOIMINTAAN

    LUKU 8 0 —   TULOT, JOTKA LIITTYVÄT EUROOPAN YHTEISÖN LAINOJEN TAKAUKSIIN JÄSENVALTIOISSA

    8 0 0   Euroopan yhteisön takaus yhteisön lainoille, jotka on otettu maksutaseiden tukemiseksi

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Euroopan yhteisön takaus koskee lainoja, jotka on otettu pääomamarkkinoilta ja rahoituslaitoksilta. Jäsenvaltioille voidaan myöntää tällaisia lainoja enintään 12 miljardia euroa.

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 01 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY) N:o 332/2002, annettu 18 päivänä helmikuuta 2002, järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille (EYVL L 53, 23.2.2002, s. 1).

    Viiteasiakirjat-säädökset

    Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisehdoista ja perustamissopimuksien mukauttamisesta 12 päivänä kesäkuuta 1985 annettu asiakirja (EYVL L 302, 15.11.1985, s. 23) ja erityisesti päätösasiakirjassa oleva Euroopan talousyhteisön julistus yhteisön lainajärjestelmän soveltamisesta Portugalin hyväksi.

    8 0 1   Euroopan yhteisön takaus Euratom-lainoille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 02 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 77/270/Euratom, tehty 29 päivänä maaliskuuta 1977, komission valtuuttamisesta ottamaan Euratom-lainoja ydinvoimaloiden rahoittamiseen myötävaikuttamiseksi (EYVL L 88, 6.4.1977, s. 9).

    Neuvoston päätös 77/271/Euratom, tehty 29 päivänä maaliskuuta 1977, komission valtuuttamisesta ottamaan Euratom-lainoja ydinvoimaloiden rahoittamiseen myötävaikuttamiseksi tehdyn päätöksen 77/270/Euratom soveltamisesta (EYVL L 88, 6.4.1977, s. 11).

    Neuvoston päätös 80/29/Euratom, tehty 20 päivänä joulukuuta 1979, komission valtuuttamisesta ottamaan Euratom-lainoja ydinvoimaloiden rahoittamiseen myötävaikuttamiseksi tehdyn päätöksen 77/270/Euratom soveltamisesta tehdyn päätöksen 77/271/Euratom muuttamisesta (EYVL L 12, 17.1.1980, s. 28).

    Neuvoston päätös 82/170/Euratom, tehty 15 maaliskuuta 1982, päätöksen 77/271/Euratom muuttamisesta sen Euratom-lainojen kokonaismäärän, jonka komissio on valtuutettu ottamaan ydinvoimaloiden rahoittamisen myötävaikuttamiseksi, osalta (EYVL L 78, 24.3.1982, s. 21).

    Neuvoston päätös 85/537/Euratom, tehty 5 päivänä joulukuuta 1985, päätöksen 77/271/Euratom muuttamisesta sen Euratom-lainojen kokonaismäärän, jonka komissio on valtuutettu ottamaan ydinvoimaloiden rahoittamisen myötävaikuttamiseksi, osalta (EYVL L 334, 12.12.1985, s. 23).

    Neuvoston päätös 90/212/Euratom, tehty 23 päivänä huhtikuuta 1990, komission valtuuttamisesta ottamaan Euratom-lainoja ydinvoimaloiden rahoittamiseksi tehdyn päätöksen 77/270/Euratom soveltamisesta tehdyn päätöksen 77/271/Euratom muuttamisesta (EYVL L 112, 3.5.1990, s. 26).

    Neuvoston päätös 94/179/Euratom, tehty 21 päivänä maaliskuuta 1994, komission valtuuttamisesta ottamaan Euratom-lainoja tiettyjen kolmansien maiden ydinlaitosten turvallisuuden ja tehokkuuden parantamisen rahoittamiseen osallistumiseksi tehdyn päätöksen 77/270/Euratom muuttamisesta (EYVL L 84, 29.3.1994, s. 41).

    8 0 2   Euroopan yhteisön takaus yhteisössä tehtävien investointien edistämiseksi otetuille lainoille (uusi yhteisön väline)

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 03 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Lainoja voidaan ottaa enintään 6 830 miljoonaa euroa, josta yksi miljardi päätöksellä 78/870/ETY, yksi miljardi päätöksellä 82/169/ETY, 1 080 miljoonaa päätöksillä 81/19/ETY ja 81/1013/ETY. Näistä on vähennettävä Euroopan investointipankin omista varoista samaan tarkoitukseen myöntämät lainat, kolme miljardia päätöksellä 83/200/ETY ja 750 miljoonaa päätöksellä 87/182/ETY.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 78/870/ETY, tehty 16 päivänä lokakuuta 1978, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa investointien edistämiseksi yhteisössä (EYVL L 298, 25.10.1978, s. 9).

    Neuvoston päätös 79/486/ETY, tehty 14 päivänä toukokuuta 1979, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa investointien edistämiseksi yhteisössä tehdyn päätöksen 78/870/ETY soveltamisesta (EYVL L 125, 22.5.1979, s. 16).

    Neuvoston päätös 80/739/ETY, tehty 22 päivänä heinäkuuta 1980, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa investointien edistämiseksi yhteisössä tehdyn päätöksen 78/870/ETY soveltamisesta toisen kerran (EYVL L 205, 7.8.1980, s. 19).

    Neuvoston päätös 80/1103/ETY, tehty 25 päivänä marraskuuta 1980, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa investointien edistämiseksi yhteisössä tehdyn päätöksen 78/870/ETY soveltamisesta toisen kerran tehdyn päätöksen 80/739/ETY täydentämisestä määräämällä toisen lainaerän osan käytöstä (EYVL L 326, 2.12.1980, s. 19).

    Neuvoston päätös 81/19/ETY, tehty 20 päivänä tammikuuta 1981, yhteisön poikkeuksellisesta tuesta marraskuussa 1980 tapahtuneessa maanjäristyksessä vaurioituneiden alueiden jälleenrakentamiseen Italiassa (EYVL L 37, 10.2.1981, s. 21).

    Neuvoston päätös 81/1013/ETY, tehty 14 päivänä joulukuuta 1981, yhteisön tuen myöntämisestä poikkeuksellisesti niiden alueiden jälleenrakentamiseen, jotka vahingoittuivat Kreikan maanjäristyksissä helmikuussa ja maaliskuussa 1981 (EYVL L 367, 23.12.1981, s. 27).

    Neuvoston päätös 82/169/ETY, tehty 15 päivänä maaliskuuta 1982, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa investointien edistämiseksi yhteisössä (EYVL L 78, 24.3.1982, s. 19).

    Neuvoston päätös 82/268/ETY, tehty 26 päivänä huhtikuuta 1982, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa investointien edistämiseksi yhteisössä tehdyn päätöksen 82/169/ETY soveltamisesta (EYVL L 116, 30.4.1982, s. 16).

    Neuvoston päätös 83/200/ETY, tehty 19 päivänä huhtikuuta 1983, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa yhteisön uudella välineellä investointien edistämiseksi yhteisössä (EYVL L 112, 28.4.1983, s. 26).

    Neuvoston päätös 83/308/ETY, tehty 13 päivänä kesäkuuta 1983, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa yhteisön uudella välineellä investointien edistämiseksi yhteisössä tehdyn päätöksen 83/200/ETY soveltamisesta (EYVL L 164, 23.6.1983, s. 31).

    Neuvoston päätös 84/383/ETY, tehty 23 päivänä heinäkuuta 1984, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa yhteisön uudella välineellä investointien edistämiseksi yhteisössä tehdyn päätöksen 83/200/ETY soveltamisesta (EYVL L 208, 3.8.1984, s. 53).

    Neuvoston päätös 87/182/ETY, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1987, komission valtuuttamisesta ottamaan lainaa uudella yhteisövälineellä investointien edistämiseksi yhteisössä (EYVL L 71, 14.3.1987, s. 34).

    LUKU 8 1 —   KOMISSION MYÖNTÄMÄT LAINAT

    8 1 0   Yhteisön ulkopuolisten Välimeren alueen maiden kanssa tehtävän rahoitusyhteistyön mukaisesti myönnettyjen erityislainojen ja riskipääoman takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    26 401 054

    22 348 861

    29 018 298,95

    Momentille otetaan yhteisön ulkopuolisille Välimeren alueen maille pääluokassa III ”Komissio” menotaulukon lukujen 22 03, 19 08 ja 19 01 määrärahoista myönnettyjen erikoislainojen ja riskipääomien kuoletukset ja korot.

    Toteutuneet tulot ylittävät tavallisesti tuloarvioon otetut määrät, sillä erityislainoihin ja riskipääomiin liittyviä korkoja voidaan maksaa vielä edellisen tai kuluvan varainhoitovuoden aikana. Erityislainoihin ja riskipääomiin liittyvät korot alkavat juosta varojen nostamisen jälkeen; erityislainoista korot maksetaan puolivuosittain ja riskipääomakorot yleensä vuosittain.

    8 1 1   Komission siirtotyöläisten asuinolosuhteiden parantamiseksi myöntämien lainojen takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    11 085

    14 539,13

    Siirtotyöläisille osittain pääluokan III ”Komissio” menotaulukon momentin 04 04 03 määrärahoista myönnetyt lainat kasvavat korkoa, ja niiden pääoma on maksettava takaisin.

    Pääoman ja korkojen loppumaksun määräaika on maksuaikataulun mukaan 31. joulukuuta 2005.

    8 1 3   Komission Latinalaisen Amerikan ja Aasian kehitysmaille sekä Välimeren eteläosan maille ja Etelä-Afrikan tasavallalle EC Investment Partners -rahoitusvälineen mukaisesti myöntämien lainojen ja riskipääomien takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    83 073,73

    Momentille otetaan pääomakuoletukset ja korkojen tuotto lainoista ja riskipääomista, jotka on myönnetty pääluokan III ”Komissio” menotaulukon ECIP-rahoitusvälinettä koskevan momentin 19 02 07 määrärahoista.

    Oikeusperusta

    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 772/2001, annettu 4 päivänä huhtikuuta 2001, komission aiemmin EC Investment Partners -rahoitusvälineen täytäntöönpanosta Latinalaisen Amerikan, Aasian ja Välimeren alueen maissa sekä Etelä-Afrikan tasavallassa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 213/96 soveltamiseksi hyväksymien hankkeiden loppuun saattamisesta ja päättämisestä (EYVL L 112, 21.4.2001, s. 1).

    8 1 4   Persianlahden kriisistä suoranaisimmin kärsineille maille myönnettyjen lainojen takaisinmaksu ja korkojen tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3557/90, annettu 4 päivänä joulukuuta 1990, taloudellisesta avusta maille, joihin Persianlahden kriisi suoranaisimmin vaikuttaa (EYVL L 347, 12.12.1990, s. 1).

    LUKU 8 2 —   TULOT, JOTKA LIITTYVÄT EUROOPAN YHTEISÖN LAINOJEN TAKAUKSIIN YHTEISÖN ULKOPUOLISISSA MAISSA

    8 2 0   Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi yhteisön ulkopuolisille Välimeren alueen maille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 04 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 94/938/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1994, makrotaloudellisen täydentävän rahoitustuen myöntämisestä Algerialle (EYVL L 366, 31.12.1994, s. 28).

    8 2 1   Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi yhteisön ulkopuolisille Keski- ja Itä-Euroopan maille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 05 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 91/384/ETY, tehty 22 päivänä heinäkuuta 1991, keskipitkän aikavälin rahoitustuen myöntämisestä Romanialle (EYVL L 208, 30.7.1991, s. 64).

    Neuvoston päätös 92/511/ETY, tehty 19 päivänä lokakuuta 1992, keskipitkän aikavälin lisärahoitusavun myöntämisestä Bulgarialle (EYVL L 317, 31.10.1992, s. 94).

    Neuvoston päätös 92/551/ETY, tehty 27 päivänä marraskuuta 1992, keskipitkän aikavälin täydentävän rahoitustuen myöntämisestä Romanialle (EYVL L 353, 3.12.1992, s. 30).

    Neuvoston päätös 94/369/EY, tehty 20 päivänä kesäkuuta 1994, makrotaloudellisen täydentävän rahoitustuen myöntämisestä Romanialle (EYVL L 168, 2.7.1994, s. 29).

    Neuvoston päätös 97/472/EY, tehty 22 päivänä heinäkuuta 1997, pitkän aikavälin makrotaloudellisen rahoitustuen myöntämisestä Bulgarialle (EYVL L 200, 29.7.1997, s. 61).

    Neuvoston päätös 1999/731/EY, tehty 8 päivänä marraskuuta 1999, makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Bulgarialle (EYVL L 294, 16.11.1999, s. 27).

    Neuvoston päätös 1999/732/EY, tehty 8 päivänä marraskuuta 1999, täydentävän makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Romanialle (EYVL L 294, 16.11.1999, s. 29).

    8 2 3   Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi uusille itsenäisille valtioille ja Mongolialle

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 06 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 91/658/ETY, tehty 16 päivänä joulukuuta 1991, keskipitkän aikavälin luoton myöntämisestä Neuvostoliitolle ja sen perustuslaillisille tasavalloille (EYVL L 362, 31.12.1991, s. 89).

    Neuvoston päätös 94/346/EY, tehty 13 päivänä kesäkuuta 1994, makrotaloudellisen avun myöntämisestä Moldovalle (EYVL L 155, 22.6.1994, s. 27).

    Neuvoston päätös 94/940/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1994, makrotaloudellisen tuen myöntämisestä Ukrainalle (EYVL L 366, 31.12.1994, s. 32).

    Neuvoston päätös 95/132/EY, tehty 10 päivänä huhtikuuta 1995, kokonaistaloudellisen rahoitusavun antamisesta Valko-Venäjälle (EYVL L 89, 21.4.1995, s. 28).

    Neuvoston päätös 95/442/EY, tehty 23 päivänä lokakuuta 1995, makrotaloudellisen lisärahoitusavustuksen myöntämisestä Ukrainalle (EYVL L 258, 28.10.1995, s. 63).

    Neuvoston päätös 96/242/EY, tehty 25 päivänä maaliskuuta 1996, makrotaloudellisen täydentävän avun myöntämisestä Moldovalle (EYVL L 80, 30.3.1996, s. 60).

    Neuvoston päätös 97/787/EY, tehty 17 päivänä marraskuuta 1997, poikkeuksellisen rahoitustuen myöntämisestä Armenialle ja Georgialle (EYVL L 322, 25.11.1997, s. 37).

    Neuvoston päätös 98/592/EY, tehty 15 päivänä lokakuuta 1998, täydentävän makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Ukrainalle (EYVL L 284, 22.10.1998, s. 45).

    Neuvoston päätös 2000/244/EY, tehty 20 päivänä maaliskuuta 2000, poikkeuksellisen rahoitustuen myöntämisestä Armenialle ja Georgialle tehdyn päätöksen 97/787/EY muuttamisesta laajentamalla se koskemaan Tadžikistania (EYVL L 77, 28.3.2000, s. 11).

    Neuvoston päätös 2002/639/EY, tehty 12 päivänä heinäkuuta 2002, täydentävän makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Ukrainalle (EYVL L 209, 6.8.2002, s. 22).

    8 2 5   Euroopan yhteisön takaus yhteisön sopimiin lainaohjelmiin rahoitustuen myöntämiseksi Länsi-Balkanin maille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 07 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 97/471/EY, tehty 22 päivänä heinäkuuta 1997, makrotaloudellisen avun myöntämisestä entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle (EYVL L 200, 29.7.1997, s. 59).

    Neuvoston päätös 1999/282/EY, tehty 22 päivänä huhtikuuta 1999, makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Albanialle (EYVL L 110, 28.4.1999, s. 13).

    Neuvoston päätös 1999/325/EY, tehty 10 päivänä toukokuuta 1999, makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Bosnialle ja Hertsegovinalle (EYVL L 123, 13.5.1999, s. 57).

    Neuvoston päätös 1999/733/EY, tehty 8 päivänä marraskuuta 1999, täydentävän makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä entiselle Jugoslavian tasavallalle Makedonialle (EYVL L 294, 16.11.1999, s. 31).

    Neuvoston päätös 2001/549/EY, tehty 16 päivänä heinäkuuta 2001, makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Jugoslavian liittotasavallalle (EYVL L 197, 21.7.2001 s. 38).

    Neuvoston päätös 2002/882/EY, tehty 5 päivänä marraskuuta 2002, makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Jugoslavian liittotasavallalle (EYVL L 308, 9.11.2002, s. 25).

    Neuvoston päätös 2002/883/EY, tehty 5 päivänä marraskuuta 2002, makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Bosnia ja Hertsegovinalle (EYVL L 308, 9.11.2002, s. 28).

    Neuvoston päätös 2003/825/EY, tehty 25 päivänä marraskuuta 2003, makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisestä Jugoslavian liittotasavallalle tehdyn päätöksen 2002/882/EY muuttamisesta makrotaloudellisen lisärahoitusavun myöntämisen osalta Serbialle ja Montenegrolle (EUVL L 311, 27.11.2003, s. 28), sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2004/862/EY (EUVL L 370, 17.12.2004, s. 81).

    Neuvoston päätös 2004/580/EY, tehty 29 päivänä huhtikuuta 2004, makrotaloudellisen rahoitusavun myöntämisestä Albanialle ja päätöksen 1999/282/EY kumoamisesta (EUVL L 261, 6.8.2004, s. 116).

    8 2 6   Euroopan yhteisön takaus Euratom-lainoihin, jotka on tarkoitettu Keski- ja Itä-Euroopan maiden sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön ydinvoimaloiden tehokkuuden ja turvallisuuden parantamiseen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 08 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 94/179/Euratom, tehty 21 päivänä maaliskuuta 1994, komission valtuuttamisesta ottamaan Euratom-lainoja tiettyjen kolmansien maiden ydinlaitosten turvallisuuden ja tehokkuuden parantamisen rahoittamiseen myötävaikuttamiseksi tehdyn päätöksen 77/270/Euratom muuttamisesta (EYVL L 84, 29.3.1994, s. 41).

    Euratom-lainojen oikeudellisesta perustasta ks. momentin 8 0 1 selvitysosa.

    LUKU 8 3 —   TULOT EUROOPAN YHTEISÖN TAKAUKSISTA YHTEISÖN ULKOPUOLISTEN MAIDEN RAHOITUSLAITOSTEN MYÖNTÄMILLE LAINOILLE

    8 3 0   Euroopan yhteisön takaus lainoille, jotka Euroopan investointipankki on myöntänyt yhteisön ulkopuolisille Välimeren alueen maille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 09 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös, tehty 8 päivänä maaliskuuta 1977 (ns. Välimeri-pöytäkirjat).

    Neuvoston päätös 78/666/ETY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 1978, Euroopan talousyhteisön ja Kreikan välisen rahoituspöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 225, 16.8.1978, s. 25).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2210/78, annettu 26 päivänä syyskuuta 1978, Euroopan talousyhteisön ja Algerian demokraattisen kansantasavallan välisen yhteistyösopimuksen tekemisestä (EYVL L 263, 27.9.1978, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2211/78, annettu 26 päivänä syyskuuta 1978, Euroopan talousyhteisön ja Marokon kuningaskunnan välisen yhteistyösopimuksen tekemisestä (EYVL L 264, 27.9.1978, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2212/78, annettu 26 päivänä syyskuuta 1978, Euroopan talousyhteisön ja Tunisian tasavallan välisen yhteistyösopimuksen tekemisestä (EYVL L 265, 27.9.1978, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 2237/78, annettu 26 päivänä syyskuuta 1978, Euroopan talousyhteisön ja Portugalin tasavallan välisen sopimuksen lisäpöytäkirjan ja rahoituspöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 274, 29.9.1978, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1273/80, annettu 23 päivänä toukokuuta 1980, Euroopan talousyhteisön ja Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan välisen väliaikaisen, yhteistyösopimuksen pöytäkirjan 2 ennenaikaista täytäntöönpanoa koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 130, 27.5.1980, s. 98).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3323/80, annettu 18 päivänä joulukuuta 1980, Euroopan talousyhteisön ja Portugalin tasavallan välisen, ennen Portugalin liittymistä sille annettavan avun toimeenpanoon liittyvän sopimuksen tekemisestä kirjeenvaihdon muodossa (EYVL L 349, 23.12.1980, s. 1).

    Neuvoston päätös, tehty 4 päivänä kesäkuuta 1981 (rahoitusyhteistyö Espanjan kanssa).

    Neuvoston päätös, tehty 19 päivänä heinäkuuta 1982 (täydentävä erityisapu Libanonin jälleenrakennukseen).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3177/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Algerian kansantasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3178/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Egyptin arabitasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 8).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3179/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 15).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3180/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Libanonin tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 22).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3181/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Marokon kuningaskunnan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 29).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3182/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Syyrian arabitasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 36).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3183/82, annettu 22 päivänä marraskuuta 1982, Euroopan talousyhteisön ja Tunisian tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 337, 29.11.1982, s. 43).

    Neuvoston päätös, tehty 17 päivänä lokakuuta 1983 (taloudellisen yhteistyön pidentäminen Espanjan ja Portugalin kanssa).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 3354/83, annettu 22 päivänä marraskuuta 1983, Euroopan talousyhteisön ja Israelin valtion välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 335, 30.11.1983, s. 7).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 787/84, annettu 26 päivänä maaliskuuta 1984, Euroopan talousyhteisön ja Kyproksen tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 85, 28.3.1984, s. 37).

    Neuvoston päätös, tehty 18 päivänä kesäkuuta 1984 (neuvoston puheenjohtajan Euroopan investointipankille osoitettu kirje, jossa suositellaan toista taloudellisen yhteistyön pidentämistä Espanjan ja Portugalin kanssa).

    Neuvoston päätös, tehty 9 päivänä lokakuuta 1984 (”Jugoslavian” pöytäkirjaan kuulumaton laina).

    Neuvoston päätös 87/604/ETY, tehty 21 päivänä joulukuuta 1987, ETY:n ja Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan välisen finanssiyhteistyötä koskevan toisen protokollan tekemisestä (EYVL L 389, 31.12.1987, s. 65).

    Neuvoston päätös 88/30/ETY, tehty 21 päivänä joulukuuta 1987, Euroopan talousyhteisön ja Algerian kansantasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 22, 27.1.1988, s. 1).

    Neuvoston päätös 88/31/ETY, tehty 21 päivänä joulukuuta 1987, Euroopan talousyhteisön ja Egyptin arabitasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 22, 27.1.1988, s. 9).

    Neuvoston päätös 88/32/ETY, tehty 21 päivänä joulukuuta 1987, Euroopan talousyhteisön ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 22, 27.1.1988, s. 17).

    Neuvoston päätös 88/33/ETY, tehty 21 päivänä joulukuuta 1987, Euroopan talousyhteisön ja Libanonin tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 22, 27.1.1988, s. 25).

    Neuvoston päätös 88/34/ETY, tehty 21 päivänä joulukuuta 1987, Euroopan talousyhteisön ja Tunisian tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 22, 27.1.1988, s. 33).

    Neuvoston päätös 88/453/ETY, tehty 30 päivänä kesäkuuta 1988, Euroopan talousyhteisön ja Marokon kuningaskunnan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 224, 13.8.1988, s. 32).

    Neuvoston päätös 88/597/ETY, tehty 21 päivänä marraskuuta 1988, Euroopan talousyhteisön ja Israelin valtion välistä rahoitusyhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 327, 30.11.1988, s. 51).

    Neuvoston päätös 89/378/ETY, tehty 12 päivänä kesäkuuta 1989, Euroopan talousyhteisön ja Maltan välistä taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 180, 27.6.1989, s. 46).

    Neuvoston päätös 90/153/ETY, tehty 26 päivänä helmikuuta 1990, Euroopan talousyhteisön ja Kyproksen tasavallan välistä taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 82, 29.3.1990, s. 32).

    Neuvoston päätös 92/44/ETY, tehty 19 päivänä joulukuuta 1991, koskien ETY:n ja Tunisian tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamista (EYVL L 18, 25.1.1992, s. 34).

    Neuvoston päätös 92/206/ETY, tehty 16 päivänä maaliskuuta 1992, Euroopan talousyhteisön ja Algerian kansantasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 94, 8.4.1992, s. 13).

    Neuvoston päätös 92/207/ETY, tehty 16 päivänä maaliskuuta 1992, koskien Euroopan talousyhteisön ja Egyptin arabitasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamista (EYVL L 94, 8.4.1992, s. 21).

    Neuvoston päätös 92/208/ETY, tehty 16 päivänä maaliskuuta 1992, koskien Euroopan talousyhteisön ja Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamista (EYVL L 94, 8.4.1992, s. 29).

    Neuvoston päätös 92/209/ETY, tehty 16 päivänä maaliskuuta 1992, koskien Euroopan talousyhteisön ja Libanonin tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamista (EYVL L 94, 8.4.1992, s. 37).

    Neuvoston päätös 92/210/ETY, tehty 16 päivänä maaliskuuta 1992, koskien Euroopan talousyhteisön ja Israelin valtion välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamista (EYVL L 94, 8.4.1992, s. 45).

    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1763/92, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1992, Välimeren alueen kolmansia maita koskevasta rahoitusyhteistyöstä (EYVL L 181, 1.7.1992, s. 5).

    Neuvoston päätös 92/548/ETY, tehty 16 päivänä marraskuuta 1992, koskien ETY:n ja Marokon kuningaskunnan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemistä (EYVL L 352, 2.12.1992, s. 13).

    Neuvoston päätös 92/549/ETY, tehty 16 päivänä marraskuuta 1992, koskien ETY:n ja Syyrian arabitasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan voimaansaattamista (EYVL L 352, 2.12.1992, s. 21).

    Neuvoston päätös 93/408/ETY, tehty 19 päivänä heinäkuuta 1993, Euroopan talousyhteisön ja Slovenian tasavallan välistä rahoitusyhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 189, 29.7.1993, s. 152).

    Neuvoston päätös 94/67/EY, tehty 24 päivänä tammikuuta 1994, Euroopan talousyhteisön ja Syyrian arabitasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 32, 5.2.1994, s. 44).

    Neuvoston päätös 95/484/EY, tehty 30 päivänä lokakuuta 1995, Euroopan yhteisön ja Maltan tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 278, 21.11.1995, s. 14).

    Neuvoston päätös 95/485/EY, tehty 30 päivänä lokakuuta 1995, Euroopan yhteisön ja Kyproksen tasavallan välisen taloudellista ja teknistä yhteistyötä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 278, 21.11.1995, s. 22).

    Komission 31 päivänä heinäkuuta 1995 esittämä ehdotus neuvoston asetukseksi rahoitusyhteistyötä koskevan erityistoimen täytäntöönpanosta Turkin hyväksi (EYVL C 271, 17.10.1995, s. 12).

    Neuvoston päätös 97/256/EY, tehty 14 päivänä huhtikuuta 1997, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Euroopan maat, Välimeren maat, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maat, Etelä-Afrikka, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä Bosnia ja Hertsegovina) (EYVL L 102, 19.4.1997, s. 33), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2666/2000 (EYVL L 306, 7.12.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 1999/786/EY, tehty 29 päivänä marraskuuta 1999, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille (EIP) maanjäristyksen vaurioittamien Turkin alueiden jälleenrakentamiseen liittyviin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (EYVL L 308, 3.12.1999, s. 35).

    Neuvoston päätös 2000/24/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1999, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Eurooppa, Välimeren maat, Latinalainen Amerikka ja Aasia sekä Etelä-Afrikan tasavalta) (EYVL L 9, 13.1.2000, s. 24).

    Neuvoston päätös 2000/788/EY, tehty 4 päivänä joulukuuta 2000, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta EY:n ja Turkin välisen tulliliiton vahvistamisen ja tiivistämisen tukemiseen tarkoitetun Euroopan investointipankin erityistoimintaohjelman perustamiseksi (EYVL L 314, 14.12.2000, s. 27).

    Neuvoston päätös 2005/47/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 2004, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan unionin laajentumisen ja laajempaa Eurooppaa sekä uusia naapuruussuhteita koskevan Euroopan unionin politiikan huomioon ottamiseksi (EUVL L 21, 25.1.2005, s. 9).

    8 3 1   Euroopan yhteisön takaus Euroopan investointipankin myöntämille lainoille yhteisön ulkopuolisissa Keski- ja Itä-Euroopan sekä Länsi-Balkanin maissa

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 10 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 90/62/ETY, tehty 12 päivänä helmikuuta 1990, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille Unkarin ja Puolan hankkeisiin annetuista lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (EYVL L 42, 16.2.1990, s. 68).

    Neuvoston päätös 91/252/ETY, tehty 14 päivänä toukokuuta 1991, koskien yhteisön takuiden myöntämisestä Euroopan investointipankille Unkarissa ja Puolassa toteutettaviin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta koskevan päätöksen 90/62/ETY laajentamista koskemaan Tšekkoslovakiaa, Bulgariaa ja Romaniaa (EYVL L 123, 18.5.1991, s. 44).

    Neuvoston päätös 93/166/ETY, tehty 15 päivänä maaliskuuta 1993, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille Virossa, Latviassa ja Liettuassa toteutetuista investointihankkeista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden varalta (EYVL L 69, 20.3.1993, s. 42).

    Neuvoston päätös 93/696/EY, tehty 13 päivänä joulukuuta 1993, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille Keski- ja Itä-Euroopassa (Puola, Unkari, Tšekin tasavalta, Slovakian tasavalta, Romania, Bulgaria, Viro, Latvia, Liettua ja Albania) toteutetuista investointihankkeista johtuvien menetysten varalta (EYVL L 321, 23.12.1993, s. 27).

    Neuvoston päätös 97/256/EY, tehty 14 päivänä huhtikuuta 1997, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Euroopan maat, Välimeren maat, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maat, Etelä-Afrikka, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä Bosnia ja Hertsegovina) (EYVL L 102, 19.4.1997, s. 33), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2666/2000 (EYVL L 306, 7.12.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 98/348/EY, tehty 19 päivänä toukokuuta 1998, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille entisessä Jugoslavian tasavallassa Makedoniassa toteutettaviin hankkeisiin liittyvistä lainoista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden varalta ja yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolella (Keski- ja Itä-Euroopan maissa, Välimeren alueen maissa, Latinalaisessa Amerikassa ja Aasiassa sekä Etelä-Afrikan tasavallassa) toteutettaviin hankkeisiin liittyvistä lainoista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden varalta tehdyn päätöksen 97/256/EY muuttamisesta (EYVL L 155, 29.5.1998, s. 53).

    Neuvoston päätös 98/729/EY, tehty 14 päivänä joulukuuta 1998, päätöksen 97/256/EY muuttamisesta Euroopan investointipankille myönnetyn yhteisön takuun laajentamisesta hankkeisiin Bosniassa ja Hertsegovinassa (EYVL L 346, 22.12.1998, s. 54).

    Neuvoston päätös 2000/24/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1999, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Eurooppa, Välimeren maat, Latinalainen Amerikka ja Aasia sekä Etelä-Afrikan tasavalta) (EYVL L 9, 13.1.2000, s. 24).

    Neuvoston päätös 2000/688/EY, tehty 7 päivänä marraskuuta 2000, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan investointipankille myönnetyn yhteisön takuun laajentamisesta kattamaan hankkeisiin Kroatiassa myönnettävät lainat (EYVL L 285, 10.11.2000, s. 20).

    Neuvoston päätös 2001/778/EY, tehty 6 päivänä marraskuuta 2001, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan investointipankille myönnetyn yhteisön takuun laajentamiseksi kattamaan Jugoslavian liittotasavallassa toteutettaviin hankkeisiin myönnettävät lainat (EYVL L 292, 9.11.2001, s. 43).

    Neuvoston päätös 2005/47/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 2004, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan unionin laajentumisen ja laajempaa Eurooppaa sekä uusia naapuruussuhteita koskevan Euroopan unionin politiikan huomioon ottamiseksi (EUVL L 21, 25.1.2005, s. 9).

    8 3 2   Euroopan yhteisön takaus Euroopan investointipankin muille yhteisön ulkopuolisille maille myöntämille lainoille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 11 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 93/115/ETY, tehty 15 päivänä helmikuuta 1993, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille tietyissä kolmansissa maissa toteutetuista investointihankkeista johtuvien menetysten varalta (EYVL L 45, 23.2.1993, s. 27).

    Neuvoston päätös 96/723/EY, tehty 12 päivänä joulukuuta 1996, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille sellaisissa Latinalaisen Amerikan ja Aasian maissa, joiden kanssa yhteisö on tehnyt yhteistyösopimuksen, toteutettuihin yhteisen edun mukaisiin hankkeisiin liittyvistä lainoista mahdollisesti aiheutuvien tappioiden varalta (EYVL L 329, 19.12.1996, s. 45).

    Neuvoston päätös 97/256/EY, tehty 14 päivänä huhtikuuta 1997, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Euroopan maat, Välimeren maat, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maat, Etelä-Afrikka, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä Bosnia ja Hertsegovina) (EYVL L 102, 19.4.1997, s. 33), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2666/2000 (EYVL L 306, 7.12.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 2000/24/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1999, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Eurooppa, Välimeren maat, Latinalainen Amerikka ja Aasia sekä Etelä-Afrikan tasavalta) (EYVL L 9, 13.1.2000, s. 24).

    Neuvoston päätös 2001/777/EY, tehty 6 päivänä marraskuuta 2001, yhteisön takauksen myöntämisestä Euroopan investointipankille pohjoisen ulottuvuuden puitteissa Venäjän Itämeren altaan valituille ympäristöhankkeille myönnetyistä erityislainoista aiheutuvien tappioiden varalta (EYVL L 292, 9.11.2001, s. 41).

    Neuvoston päätös 2005/47/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 2004, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan unionin laajentumisen ja laajempaa Eurooppaa sekä uusia naapuruussuhteita koskevan Euroopan unionin politiikan huomioon ottamiseksi (EUVL L 21, 25.1.2005, s. 9).

    Neuvoston päätös 2005/48/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 2004, yhteisön takauksen myöntämisestä Euroopan investointipankille Venäjän, Ukrainan, Moldovan ja Valko-Venäjän tietyille hankkeille myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (EUVL L 21, 25.1.2005, s. 11).

    8 3 4   Euroopan yhteisön takaus Euroopan investointipankin Etelä-Afrikalle myöntämille lainoille

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Momentille otetaan ne mahdolliset tulot, jotka johtuvat pääluokan III ”Komissio” menotaulukon alamomentin 01 04 01 12 takaukseen liittyvien oikeuksien soveltamisesta, jos näitä tuloja ei ole otettu menojen vähennykseen.

    Pääluokan III osan II liitteessä on yhteenveto lainatoimenpiteistä sekä velanhoidosta pääoman ja korkojen osalta.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 95/207/EY, tehty 1 päivänä kesäkuuta 1995, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankin Etelä-Afrikassa toteutettaville hankkeille myönnettävistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (EYVL L 131, 15.6.1995, s. 31).

    Neuvoston päätös 97/256/EY, tehty 14 päivänä huhtikuuta 1997, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Euroopan maat, Välimeren maat, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maat, Etelä-Afrikka, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä Bosnia ja Hertsegovina) (EYVL L 102, 19.4.1997, s. 33), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY) N:o 2666/2000 (EYVL L 306, 7.12.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 2000/24/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 1999, yhteisön takuun myöntämisestä Euroopan investointipankille yhteisön ulkopuolisiin hankkeisiin myönnetyistä lainoista aiheutuvien tappioiden varalta (Keski- ja Itä-Eurooppa, Välimeren maat, Latinalainen Amerikka ja Aasia sekä Etelä-Afrikan tasavalta) (EYVL L 9, 13.1.2000, s. 24).

    Neuvoston päätös 2005/47/EY, tehty 22 päivänä joulukuuta 2004, päätöksen 2000/24/EY muuttamisesta Euroopan unionin laajentumisen ja laajempaa Eurooppaa sekä uusia naapuruussuhteita koskevan Euroopan unionin politiikan huomioon ottamiseksi (EUVL L 21, 25.1.2005, s. 9).

    LUKU 8 5 —   TULOT OSALLISTUMISESTA TAKAUSLAITOSTEN TOIMINTAAN

    8 5 0   Euroopan investointirahaston maksamat osingot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    2 627 400

    3 000 000

    2 368 200,—

    Momentille on tarkoitus ottaa Euroopan investointirahaston palkkiona tästä osallistumisesta maksamat mahdolliset osingot.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 94/375/EY, tehty 6 päivänä kesäkuuta 1994, yhteisön jäsenyydestä Euroopan investointirahastossa (EYVL L 173, 7.7.1994, s. 12).

    OSASTO 9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 9 0

    9 0 0

    Sekalaiset tulot

    20 126 000

    30 061 000

    44 259 565,89

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    20 126 000

    30 061 000

    44 259 565,89

     

    Osasto 9 yhteensä

    20 126 000

    30 061 000

    44 259 565,89

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    111 969 607 449

    105 684 048 940

    103 511 946 247,35

    LUKU 9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU 9 0 —   SEKALAISET TULOT

    9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    20 126 000

    30 061 000

    44 259 565,89

    Momentille otetaan sekalaiset tulot.

    Parlamentti

     

    p.m.

    Neuvosto

     

    p.m.

    Komissio

     

    20 000 000

    Yhteisöjen tuomioistuin

     

    10 000

    Tilintarkastustuomioistuin

     

    100 000

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

     

    16 000

    Alueiden komitea

     

    p.m.

    Oikeusasiamies

     

    p.m.

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

     

    p.m.

     

    Yhteensä

    20 126 000

    C. HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ

    Henkilöstö

    Toimielimet

    2006

    2005

    Vakinaiset toimet

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

    Väliaikaiset toimet

    Euroopan parlamentti

    4 883

    918

    4 696

    901

    Neuvosto

    3 393

    47

    3 234

    46

    Komissio:

     

     

     

     

    — hallinto

    18 205

    366

    17 591

    366

    — tutkimus ja teknologian kehittäminen

    3 792

    3 705

    50

    — julkaisutoimisto

    635

    635

    — Euroopan petostentorjuntavirasto

    238

    119

    201

    146

    — Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    115

    1

    111

    1

    — henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    259

    280

    — infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    479

    550

    — infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    187

    205

    Tuomioistuin

    1 346

    411

    1 332

    411

    Tilintarkastustuomioistuin

    657

    134

    642

    135

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    642

    29

    607

    29

    Alueiden komitea

    425

    34

    396

    32

    Euroopan oikeusasiamies

    13

    44

    13

    38

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

    24

    19

    Yhteensä

    35 293

    2 103

    34 217

    2 155

    Kyseisen henkilöstön jakautuminen ura-alueittain ja palkkaluokittain on säilytettävä seuraavien sivujen taulukoissa vahvistetuissa rajoissa.

    Pääluokka I — Parlamentti

    Ura-alue ja palkkaluokka

    2006 (13)

    Vakinaiset virat

    Väliaikaiset toimet

    Muut

    Poliittiset ryhmät

     

    Ura-alueisiin kuulumattomat

    1

     

     

    A*16

    9

     

    1

     

    A*15

    29

     

    1

    10

     

    A*14

    127

    1

     

    6

    20

     

    A*13

    49

     

    1

    19

     

    A*12

    583

    2

     

    7

    61

     

    A*11

    246

    4

     

    6

    38

     

    A*10

    92

    3

     

    5

    47

     

    A*9

    197

     

    1

    14

     

    A*8

    45

    4

     

    22

    11

     

    A*7

    97

     

    11

     

    A*6

    10

     

    18

     

    A*5

    565

     

    4

    53

     

    Yhteensä

    2 049

    14

     

    54

    302

     

    B*11

    55

     

    16

     

    B*10

    175

    4

     

    17

    30

     

    B*9

    52

     

    5

     

    B*8

    60

    2

     

    1

    30

     

    B*7

    97

    3

     

    7

    33

     

    B*6

    79

    3

     

    3

    11

     

    B*5

    174

    2

     

    2

    24

     

    B*4

    5

     

    17

     

    B*3

    128

     

    47

     

    Yhteensä

    825

    14

     

    30

    213

     

    C*7

    365

     

    23

     

    C*6

    557

    20

     

    2

    69

     

    C*5

    428

    3

     

    6

    50

     

    C*4

    65

    15

     

    9

    30

     

    C*3

    153

    7

     

    17

     

    C*2

    99

    2

     

    5

    53

     

    C*1

    233

     

    1

    39

     

    Yhteensä

    1 900

    47

     

    23

    281

     

    D*5

    19

     

     

    D*4

    87

    3

     

    9

    6

     

    D*3

    2

    1

     

     

    D*2

    0

     

     

    Yhteensä

    108

    4

     

    9

    6

     

    Kaikki yhteensä

    4 883  (14)

    79  (15)

     

    116  (16)

    802

     

     

    5 801  (17)  (18)


    Ura-alue ja palkkaluokka

    2005

    Vakinaiset virat

    Väliaikaiset toimet

    Muut

    Poliittiset ryhmät

     

    Ura-alueisiin kuulumattomat

    1

     

     

    A*16

    9

     

    1

     

    A*15

    29

     

    1

    10

     

    A*14

    127

    1

     

    6

    20

     

    A*13

    25

     

    9

     

    A*12

    528

    2

     

    8

    64

     

    A*11

    179

    4

     

    6

    36

     

    A*10

    173

    3

     

    5

    54

     

    A*9

    77

     

    12

     

    A*8

    159

    4

     

    22

    14

     

    A*7

    94

     

     

    A*6

     

    20

     

    A*5

    526

     

    10

    53

     

    Yhteensä

    1 926

    14

     

    59

    292

     

    B*11

    14

     

    7

     

    B*10

    177

    4

     

    17

    39

     

    B*9

    21

     

    1

     

    B*8

    55

    2

     

    1

    24

     

    B*7

    122

    3

     

    7

    39

     

    B*6

    87

    3

     

    3

    11

     

    B*5

    174

    2

     

    2

    28

     

    B*4

     

    2

     

    B*3

    138

     

    54

     

    Yhteensä

    788

    14

     

    30

    205

     

    C*7

    42

     

    9

     

    C*6

    768

    20

     

    2

    82

     

    C*5

    178

    3

     

    6

    51

     

    C*4

    290

    15

     

    9

    27

     

    C*3

    195

    7

     

    16

     

    C*2

    103

    2

     

    5

    49

     

    C*1

    285

     

    1

    41

     

    Yhteensä

    1 861

    47

     

    23

    275

     

    D*5

    9

     

     

    D*4

    97

    3

     

    9

    7

     

    D*3

    14

    1

     

    1

     

    D*2

    0

     

     

    Yhteensä

    120

    4

     

    9

    8

     

    Kaikki yhteensä

    4 696  (19)

    79  (20)

     

    121  (21)

    780  (22)

     

     

    5 597

    Pääluokka II — Neuvosto

    Ura-alueet ja palkkaluokat

    Neuvosto

    2006 (23)

    2005

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Ura-alueisiin kuulumattomat

    2

     

    2

     

    A*16

    11

     

    11

     

    A*15

    34 (24)

     

    1

    31 (25)

     

    1

    A*14

    84 (26)

     

    9

    81 (27)

     

    9

    A*13

    33

     

    12

     

    A*12

    280

     

    8

    294 (28)

     

    8

    A*11

    332

     

    12

    272

     

    12

    A*10

    57

     

    1

    118

     

    A*9

    85

     

    86

     

    A*8

    180

     

    172

     

    A*7

    53

     

    41

     

    A*6

    188

     

    188

     

    A*5

    69

     

    11

     

    Yhteensä

    1 406

     

    31

    1 317

     

    30

    B*11

    11

     

    3

     

    B*10

    45

     

    2

    53

     

    2

    B*9

    21

     

    10

     

    B*8

    55

     

    48

     

    B*7

    67

     

    64

     

    B*6

    78

     

    38

     

    B*5

    4

     

    13

    57

     

    13

    B*4

    4

     

    4

     

    B*3

    83

     

    66

     

    Yhteensä

    368

     

    15

    343

     

    15

    C*7

    45

     

    20

     

    C*6

    441

     

    1

    450

     

    1

    C*5

    331

     

    290

     

    C*4

    257

     

    214

     

    C*3

    76

     

    121

     

    C*2

    126

     

    158

     

    C*1

    278

     

    256

     

    Yhteensä

    1 554

     

    1

    1 509

     

    1

    D*5

    7

     

    3

     

    D*4

    56

     

    60

     

    D*3

     

     

    D*2

     

     

    Yhteensä

    63

     

    63

     

    Kaikki yhteensä

    3 393  (29)

     

    47

    3 234  (30)

     

    46

    Pääluokka III — Komissio

    Hallinto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    2006 (31)

    2005

    Vakinaiset virat

    joista hankintakeskuksen vakinaisia virkoja

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

    joista hankintakeskuksen vakinaisia virkoja

    Väliaikaiset toimet

    A*16

    30

    30

    A*15

    219 (32)

    22

    219 (33)

    22

    A*14

    573 (34)  (35)

    2 (36)

    32

    623 (37)  (38)

    2 (39)

    32

    A*13

    199

    115

    A*12

    2 213 (40)  (41)

    3

    54

    2 004 (42)  (43)

    3

    54

    A*11

    1 921 (44)  (45)

    1

    62

    1 906 (46)  (47)

    1

    62

    A*10

    902

    2

    11

    1 163

    2

    11

    A*9

    738

    327

    A*8

    1 022

    2

    1 589

    2

    A*7

    301

    331

    A*6

    268

    210

    A*5

    1 104

    473

    Yhteensä

    9 490

    8

    183

    8 990

    8

    183

    B*11

    60

    30

    B*10

    505

    1

    20

    648

    1

    20

    B*9

    143

    53

    B*8

    634 (48)

    2

    12

    641 (49)

    2

    12

    B*7

    801

    1

    28

    809

    1

    28

    B*6

    540

    3

    15

    540

    3

    15

    B*5

    433

    533

    B*4

    B*3

    422

    157

    Yhteensä

    3 538

    7

    75

    3 411

    7

    75

    C*7

    117

    57

    C*6

    1 021

    6

    24

    1 047

    6

    24

    C*5

    1 083

    1

    42

    1 091

    1

    42

    C*4

    1 088

    20

    1 195

    20

    C*3

    729

    2

    9

    671

    2

    9

    C*2

    403

    13

    604

    13

    C*1

    504

    265

    Yhteensä

    4 945

    9

    108

    4 930

    9

    108

    D*5

    38

    19

    D*4

    163

    207

    D*3

    29

    32

    D*2

    2

    2

    Yhteensä

    232

    260

    Kaikki yhteensä

    18 205  (50)

    24

    366

    17 591  (51)

    24

    366


    Teknologinen tutkimus ja kehittäminen — Yhteinen tutkimuskeskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    2006 (52)

    2005

    Toimet

    Toimet

    A*16

    2 (53)

    2 (54)

    A*15

    10

    10

    A*14

    36

    38

    A*13

    9

    5

    A*12

    166

    153

    A*11

    178

    178

    A*10

    174

    188

    A*9

    18

    7

    A*8

    81

    145

    A*7

    36

    16

    A*6

    81

    51

    A*5

    64

    27

    Yhteensä

    855

    820

    B*11

    9

    5

    B*10

    69

    112

    B*9

    22

    6

    B*8

    106

    138

    B*7

    106

    111

    B*6

    125

    145

    B*5

    30

    65

    B*4

    70

    5

    B*3

    50

    2

    Yhteensä

    587

    589

    C*7

    18

    10

    C*6

    143

    221

    C*5

    82

    99

    C*4

    78

    84

    C*3

    41

    51

    C*2

    75

    40

    C*1

    30

    Yhteensä

    467

    505

    D*5

    2

    1

    D*4

    23

    23

    D*3

    8

    9

    D*2

    2

    2

    Yhteensä

    35

    35

    Kaikki yhteensä

    1 944

    1 949


    Tutkimus ja teknologinen kehittäminen — Epäsuorat toimet

    Ura-alue ja palkkaluokka

    2006 (55)

    2005

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

    1

     

    1

     

    A*15

    19 (56)

     

    19 (57)

     

    A*14

    74 (58)

     

    79 (59)

     

    A*13

    24

     

    4

     

    A*12

    318

     

    309

     

    A*11

    247

     

    280

     

    A*10

    172

     

    161

     

    11

    A*9

    20

     

    4

     

    A*8

    86

     

    91

     

    17

    A*7

    16

     

    14

     

    A*6

    25

     

    9

     

    A*5

    49

     

    42

     

    Yhteensä

    1 051

     

    1 013

     

    28

    B*11

    4

     

    2

     

    B*10

    42

     

    74

     

    B*9

    7

     

    4

     

    B*8

    57

     

    62

     

    B*7

    67

     

    62

     

    B*6

    76

     

    45

     

    6

    B*5

    30

     

    24

     

    9

    B*4

    5

     

     

    B*3

    34

     

    22

     

    Yhteensä

    322

     

    295

     

    15

    C*7

    10

     

    2

     

    C*6

    66

     

    84

     

    C*5

    97

     

    97

     

    C*4

    117

     

    109

     

    C*3

    99

     

    88

     

    2

    C*2

    61

     

    47

     

    5

    C*1

    25

     

    21

     

    Yhteensä

    475

     

    448

     

    7

    D*5

     

     

    D*4

     

     

    D*3

     

     

    D*2

     

     

    Yhteensä

     

     

    Kaikki yhteensä

    1 848

     

    1 756

     

    50

     

    1 848

    1 806

    Julkaisutoimisto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Julkaisutoimisto

    2006 (60)

    2005

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

    1

     

    1

     

    A*15

    3

     

    3

     

    A*14

    8

     

    8

     

    A*13

    1

     

    1

     

    A*12

    8

     

    8

     

    A*11

    13

     

    13

     

    A*10

    12

     

    12

     

    A*9

    4

     

    4

     

    A*8

    19

     

    19

     

    A*7

     

     

    A*6

    3

     

    3

     

    A*5

    8

     

    8

     

    Yhteensä

    80

     

    80

     

    B*11

    3

     

    3

     

    B*10

    44

     

    45

     

    B*9

    4

     

    4

     

    B*8

    45

     

    46

     

    B*7

    67

     

    67

     

    B*6

    50

     

    50

     

    B*5

    33

     

    33

     

    B*4

     

     

    B*3

    82

     

    81

     

    Yhteensä

    328

     

    329

     

    C*7

    2

     

    2

     

    C*6

    48

     

    48

     

    C*5

    38

     

    39

     

    C*4

    43

     

    43

     

    C*3

    42

     

    42

     

    C*2

    31

     

    31

     

    C*1

    2

     

     

    Yhteensä

    206

     

    205

     

    D*5

    1

     

    1

     

    D*4

    13

     

    11

     

    D*3

    6

     

    8

     

    D*2

    1

     

    1

     

    Yhteensä

    21

     

    21

     

    Kaikki yhteensä

    635  (61)  (62)

    635  (63)  (64)

    Euroopan petostentorjuntavirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Euroopan petostentorjuntavirasto

    2006 (65)

    2005

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

    1

     

    1

     

    A*15

    2

     

    3

    2

     

    3

    A*14

    5

     

    4

    5

     

    4

    A*13

    1

     

    1

     

    A*12

    13

     

    21

    10

     

    24

    A*11

    16

     

    13

    12

     

    17

    A*10

    11

     

    1

    9

     

    1

    A*9

    13

     

    1

    4

     

    12

    A*8

    22

     

    15

    20

     

    17

    A*7

    1

     

     

    A*6

    6

     

    2

    7

     

    2

    A*5

    10

     

     

    Yhteensä

    101

     

    60

    71

     

    80

    B*11

    1

     

    1

     

    B*10

    8

     

    18

    8

     

    18

    B*9

     

     

    B*8

    10

     

    4

    6

     

    2

    B*7

    21

     

    28

    22

     

    46

    B*6

    10

     

    1

    6

     

    B*5

    7

     

    8

    7

     

    B*4

     

     

    B*3

    1

     

    1

     

    Yhteensä

    58

     

    59

    51

     

    66

    C*7

    1

     

    1

     

    C*6

    14

     

    5

     

    C*5

    9

     

    12

     

    C*4

    14

     

    15

     

    C*3

    13

     

    13

     

    C*2

    14

     

    14

     

    C*1

    11

     

    15

     

    Yhteensä

    76

     

    75

     

    D*5

     

     

    D*4

    1

     

    1

     

    D*3

    2

     

    1

     

    D*2

     

    2

     

    Yhteensä

    3

     

    4

     

    Kaikki yhteensä

    238

     

    119

    201

     

    146

     

    357

    347  (66)  (67)

    Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto

    2006 (68)

    2005

    Vakinaiset virat

    joista Euroopan yhteisöjen henkilöstökoulutuskeskus

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

    A*15

    1

    1

    A*14

    1

    1

    A*13

    A*12

    3

    2

    3

    2

    A*11

    4

    4

    A*10

    2

    1

    2

    1 (69)

    A*9

    1

    1

    A*8

    2

    1

    2

    1

    A*7

    2

    2

    2

    2 (70)

    A*6

    2

    2

    A*5

    1

    Yhteensä

    18

    6

    1

    17

    6

    1

    B*11

    B*10

    3

    3

    B*9

    B*8

    12

    1

    12

    1

    B*7

    5

    5

    B*6

    3

    1

    3

    1 (71)

    B*5

    6

    1

    6

    1

    B*4

    1

    1

    1

    1

    B*3

    2

    1

    Yhteensä

    32

    4

    31

    4

    C*7

    C*6

    12

    12

    C*5

    12

    1

    12

    1

    C*4

    10

    10

    C*3

    14

    1

    14

    1

    C*2

    7

    7

    C*1

    8

    3

    6

    2 (72)

    Yhteensä

    63

    5

    61

    4

    D*5

    D*4

    1

    1

    D*3

    1

    1

    D*2

    Yhteensä

    2

    2

    Kaikki yhteensä

    115

    15

    1

    111

    14

    1

     

    116

    112

    Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    2006 (73)

    2005

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

     

     

    A*15

    1

     

    1

     

    A*14

    4

     

    4

     

    A*13

     

     

    A*12

    4

     

    4

     

    A*11

    2

     

    1

     

    A*10

    3

     

    3

     

    A*9

    1

     

    1

     

    A*8

     

    1

     

    A*7

     

     

    A*6

    3

     

    1

     

    A*5

    5

     

    7

     

    Yhteensä

    23

     

    23

     

    B*11

     

     

    B*10

    20

     

    20

     

    B*9

     

     

    B*8

    24

     

    24

     

    B*7

    16

     

    14

     

    B*6

    14

     

    14

     

    B*5

    3

     

    3

     

    B*4

     

     

    B*3

     

     

    Yhteensä

    77

     

    75

     

    C*7

     

     

    C*6

    66

     

    67

     

    C*5

    49

     

    54

     

    C*4

    27

     

    34

     

    C*3

    7

     

    9

     

    C*2

    5

     

    6

     

    C*1

     

     

    Yhteensä

    154

     

    170

     

    D*5

     

     

    D*4

    3

     

    8

     

    D*3

    2

     

    4

     

    D*2

     

     

    Yhteensä

    5

     

    12

     

    Kaikki yhteensä

    259

    280  (74)

    Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    2006 (75)

    2005

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

     

     

    A*15

    1

     

    1

     

    A*14

    9

     

    8

     

    A*13

     

     

    A*12

    7

     

    6

     

    A*11

    13

     

    13

     

    A*10

    2

     

    2

     

    A*9

     

     

    A*8

    6

     

    7

     

    A*7

     

     

    A*6

     

     

    A*5

    2

     

     

    Yhteensä

    40

     

    37

     

    B*11

     

     

    B*10

    19

     

    18

     

    B*9

     

     

    B*8

    12

     

    14

     

    B*7

    16

     

    16

     

    B*6

    9

     

    9

     

    B*5

    10

     

    12

     

    B*4

     

     

    B*3

     

     

    Yhteensä

    66

     

    69

     

    C*7

     

     

    C*6

    57

     

    63

     

    C*5

    62

     

    64

     

    C*4

    82

     

    83

     

    C*3

    51

     

    55

     

    C*2

    3

     

    12

     

    C*1

     

     

    Yhteensä

    255

     

    277

     

    D*5

     

     

    D*4

    104

     

    124

     

    D*3

    14

     

    43

     

    D*2

     

     

    Yhteensä

    118

     

    167

     

    Kaikki yhteensä

    479

    550

    Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    2006 (76)

    2005

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset virat

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

     

     

    A*15

    1

     

    1

     

    A*14

    3

     

    3

     

    A*13

     

     

    A*12

    5

     

    5

     

    A*11

    2

     

    2

     

    A*10

    3

     

    3

     

    A*9

     

     

    A*8

     

     

    A*7

     

     

    A*6

     

     

    A*5

    2

     

    1

     

    Yhteensä

    16

     

    15

     

    B*11

     

     

    B*10

    8

     

    8

     

    B*9

     

     

    B*8

    7

     

    7

     

    B*7

    5

     

    5

     

    B*6

    3

     

    3

     

    B*5

    3

     

    3

     

    B*4

     

     

    B*3

     

     

    Yhteensä

    26

     

    26

     

    C*7

     

     

    C*6

    22

     

    24

     

    C*5

    26

     

    28

     

    C*4

    32

     

    33

     

    C*3

    15

     

    17

     

    C*2

    3

     

    6

     

    C*1

     

     

    Yhteensä

    98

     

    108

     

    D*5

     

     

    D*4

    35

     

    42

     

    D*3

    12

     

    14

     

    D*2

     

     

    Yhteensä

    47

     

    56

     

    Kaikki yhteensä

    187

     

    205

     

     

    187

    205  (77)

    Erillisvirastot

    Euroopan lääkearviointivirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (78)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    1

    A*15

    3

    1

    1

    A*14

    4

    5

    7

    A*13

    4

    4

    A*12

    34

    32

    33

    A*11

    33

    37

    32

    A*10

    34

    39

    34

    A*9

    13

    11

    A*8

    32

    36

    32

    A*7

    41

    41

    A*6

    12

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    211

    150

    195

    B*11

    B*10

    6

    6

    6

    B*9

    2

    B*8

    10

    8

    10

    B*7

    12

    11

    12

    B*6

    12

    12

    12

    B*5

    9

    9

    9

    B*4

    5

    2

    B*3

    14

    8

    B*-ura-alue yhteensä

    70

    46

    59

    C*7

    2

    C*6

    18

    19

    19

    C*5

    23

    24

    23

    C*4

    47

    48

    47

    C*3

    8

    6

    6

    C*2

    10

    2

    C*1

    28

    21

    C*-ura-alue yhteensä

    136

    97

    118

    D*5

    D*4

    2

    2

    2

    D*3

    5

    5

    5

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    7

    7

    7

    Kaikki yhteensä

    424

    300

    379

    Henkilöstö yhteensä

    424

    300

    379

    Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (79)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    A*12

    10

    6

    10

    A*11

    10

    6

    10

    A*10

    8

    5

    8

    A*9

    A*8

    2

    8

    2

    A*7

    3

    3

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    35

    26

    35

    B*11

    B*10

    5

    3

    5

    B*9

    B*8

    7

    4

    7

    B*7

    8

    3

    8

    B*6

    1

    8

    1

    B*5

    4

    4

    B*4

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    25

    18

    25

    C*7

    C*6

    6

    4

    6

    C*5

    12

    10

    12

    C*4

    4

    4

    4

    C*3

    8

    4

    8

    C*2

    3

    7

    3

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    33

    29

    33

    D*5

    D*4

    1

    1

    1

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    1

    1

    1

    Henkilöstö yhteensä

    94

    74

    94

    Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (80)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    A*13

    A*12

    3

    1

    3

    A*11

    6

    3

    6

    A*10

    3

    3

    3

    A*9

    1

    A*8

    3

    2

    3

    A*7

    4

    4

    A*6

    3

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    20

    14

    20

    B*11

    B*10

    1

    1

    B*9

    B*8

    4

    1

    4

    B*7

    3

    3

    B*6

    2

    4

    2

    B*5

    2

    2

    2

    B*4

    2

    B*3

    2

    2

    2

    B*-ura-alue yhteensä

    14

    11

    14

    C*7

    C*6

    1

    1

    C*5

    1

    1

    C*4

    1

    1

    1

    C*3

    1

    1

    1

    C*2

    1

    2

    1

    C*1

    1

    1

    C*-ura-alue yhteensä

    6

    4

    6

    Henkilöstö yhteensä

    40

    29

    40

    Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (81)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    A*13

    A*12

    5

    5

    5

    A*11

    A*10

    6

    6

    6

    A*9

    A*8

    A*7

    3

    3

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    15

    12

    15

    B*11

    B*10

    1

    1

    1

    B*9

    B*8

    1

    1

    1

    B*7

    8

    8

    8

    B*6

    B*5

    B*4

    3

    3

    3

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    13

    13

    13

    C*7

    C*6

    1

    1

    1

    C*5

    1

    1

    1

    C*4

    6

    6

    6

    C*3

    C*2

    1

    1

    1

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    9

    9

    9

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    37

    34

    37

    Henkilöstö yhteensä

    37

    34

    37

    Euroopan lentoturvallisuusvirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (82)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    5

    4

    5

    A*14

    10

    1

    10

    A*13

    5

    A*12

    20

    8

    20

    A*11

    28

    8

    28

    A*10

    30

    1

    28

    A*9

    47

    20

    17

    A*8

    29

    6

    17

    A*7

    21

    20

    A*6

    48

    16

    A*5

    2

    A*-ura-alue yhteensä

    245

    64

    145

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    10

    8

    B*6

    18

    8

    B*5

    9

    4

    9

    B*4

    B*3

    2

    5

    B*-ura-alue yhteensä

    39

    9

    25

    C*7

    C*6

    1

    1

    C*5

    1

    1

    C*4

    19

    8

    C*3

    13

    10

    C*2

    10

    5

    10

    C*1

    6

    C*-ura-alue yhteensä

    44

    11

    30

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    328

    84

    200

    Henkilöstö yhteensä

    328

    84

    200

    Euroopan meriturvallisuusvirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (83)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    1

    A*12

    1

    5

    2

    1

    4

    A*11

    1

    6

    3

    1

    5

    A*10

    2

    9

    2

    4

    2

    6

    A*9

    18

    8

    A*8

    9

    8

    2

    A*7

    5

    9

    2

    3

    15

    A*6

    8

    A*5

    7

    6

    A*-ura-alue yhteensä

    9

    74

    2

    21

    7

    48

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    1

    1

    1

    1

    B*7

    2

    1

    3

    B*6

    2

    2

    B*5

    3

    1

    2

    B*4

    8

    5

    B*3

    6

    5

    B*-ura-alue yhteensä

    1

    22

    2

    1

    18

    C*7

    C*6

    1

    1

    C*5

    C*4

    2

    2

    2

    C*3

    5

    3

    C*2

    12

    7

    6

    C*1

    6

    9

    C*-ura-alue yhteensä

    26

    9

    21

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    10

    122

    2

    32

    8

    87

    Henkilöstö yhteensä

    132

    34

    95

    Euroopan rautatievirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (84)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    A*14

    1

    A*13

    A*12

    6

    A*11

    A*10

    2

    A*9

    11

    21

    A*8

    27

    A*7

    25

    29

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    72

    51

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    B*5

    2

    B*4

    6

    5

    B*3

    5

    7

    B*-ura-alue yhteensä

    13

    12

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    5

    4

    C*1

    5

    5

    C*-ura-alue yhteensä

    10

    9

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    95

    72

    Henkilöstö yhteensä

    95

    72

    Euroopan ympäristökeskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (85)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    4

    4

    4

    A*13

    1

    A*12

    1

    8

    7

    7

    A*11

    12

    1

    13

    1

    14

    A*10

    12

    14

    14

    A*9

    2

    A*8

    9

    1

    10

    10

    A*7

    1

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    1

    50

    2

    49

    1

    50

    B*11

    1

    2

    B*10

    2

    1

    3

    1

    4

    B*9

    2

    B*8

    2

    7

    1

    7

    1

    7

    B*7

    4

    2

    4

    1

    4

    B*6

    7

    7

    7

    B*5

    3

    9

    8

    B*4

    2

    B*3

    2

    1

    B*-ura-alue yhteensä

    3

    31

    4

    30

    3

    31

    C*7

    2

    C*6

    2

    3

    4

    C*5

    5

    3

    3

    C*4

    6

    6

    6

    C*3

    8

    8

    8

    C*2

    2

    6

    4

    C*1

    1

    1

    C*-ura-alue yhteensä

    26

    26

    26

    D*5

    1

    D*4

    2

    2

    2

    D*3

    1

    1

    2

    D*2

    1

    D*-ura-alue yhteensä

    4

    4

    4

    Kaikki yhteensä

    4

    111

    6

    109

    4

    111

    Henkilöstö yhteensä

    115

    115

    115

    Euroopan verkko- ja tietoturvavirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (86)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    A*13

    A*12

    3

    3

    A*11

    A*10

    4

    4

    A*9

    7

    6

    A*8

    5

    2

    A*7

    9

    9

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    29

    1

    25

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    B*5

    7

    6

    B*4

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    7

    6

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    1

    C*3

    C*2

    5

    3

    C*1

    2

    4

    C*-ura-alue yhteensä

    8

    7

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    44

    1

    38

    Henkilöstö yhteensä

    44

    1

    38

    Sisämarkkinoilla toimiva yhdenmukaistamisvirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (87)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    1

    1

    1

    A*15

    3

    2

    3

    A*14

    5

    17

    5

    17

    5

    17

    A*13

    2

    2

    A*12

    16

    13

    16

    A*11

    33

    3

    31

    3

    33

    3

    A*10

    47

    9

    46

    5

    47

    9

    A*9

    6

    6

    A*8

    16

    20

    16

    A*7

    A*6

    A*-ura-alue yhteensä

    103

    55

    95

    48

    103

    55

    B*11

    2

    1

    2

    1

    B*10

    16

    1

    18

    2

    16

    1

    B*9

    B*8

    28

    8

    19

    4

    28

    8

    B*7

    41

    10

    49

    9

    41

    10

    B*6

    34

    15

    35

    8

    34

    15

    B*5

    10

    19

    9

    25

    10

    19

    B*-ura-alue yhteensä

    131

    54

    130

    48

    131

    54

    C*7

    2

    2

    C*6

    22

    3

    23

    3

    22

    3

    C*5

    44

    8

    29

    7

    44

    8

    C*4

    75

    28

    89

    26

    75

    28

    C*3

    64

    35

    63

    33

    64

    35

    C*2

    33

    32

    33

    C*-ura-alue yhteensä

    207

    107

    204

    101

    207

    107

    D*5

    2

    2

    D*4

    4

    1

    4

    1

    4

    1

    D*3

    3

    6

    4

    6

    3

    6

    D*2

    2

    2

    2

    D*-ura-alue yhteensä

    9

    9

    8

    9

    9

    9

    Kaikki yhteensä

    450

    225

    437

    206

    450

    225

    Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (88)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    A*12

    7

    5

    7

    5

    7

    5

    A*11

    5

    5

    7

    3

    7

    3

    A*10

    3

    5

    1

    7

    1

    7

    A*9

    3

    1

    A*8

    2

    3

    3

    A*7

    1

    A*6

    1

    A*5

    5

    4

    A*-ura-alue yhteensä

    15

    29

    15

    20

    15

    25

    B*11

    B*10

    3

    1

    3

    1

    3

    1

    B*9

    B*8

    2

    1

    2

    1

    2

    1

    B*7

    1

    1

    1

    1

    1

    B*6

    7

    7

    7

    B*5

    3

    3

    3

    B*4

    B*3

    1

    1

    B*-ura-alue yhteensä

    6

    14

    5

    13

    6

    14

    C*7

    C*6

    6

    6

    6

    C*5

    4

    2

    3

    2

    4

    2

    C*4

    3

    7

    2

    7

    3

    7

    C*3

    3

    3

    3

    C*2

    2

    2

    2

    C*1

    1

    1

    C*-ura-alue yhteensä

    13

    15

    11

    14

    13

    15

    D*5

    D*4

    1

    1

    1

    D*3

    2

    2

    2

    D*2

    D*1

    D*-ura-alue yhteensä

    1

    2

    1

    2

    1

    2

    Henkilöstö yhteensä

    35

    60

    32

    49

    35

    56

    Euroopan koulutussäätiö

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (89)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    A*14

    2

    2

    2

    A*13

    1

    1

    A*12

    8

    7

    7

    A*11

    15

    14

    15

    A*10

    10

    6

    11

    A*9

    7

    4

    4

    A*8

    8

    13

    11

    A*7

    2

    1

    1

    A*6

    2

    A*5

    1

    A*-ura-alue yhteensä

    54

    50

    53

    B*11

    B*10

    1

    1

    B*9

    3

    2

    2

    B*8

    7

    4

    6

    B*7

    10

    7

    10

    B*6

    10

    11

    10

    B*5

    3

    9

    8

    B*4

    3

    B*3

    2

    B*-ura-alue yhteensä

    37

    35

    37

    C*7

    1

    1

    C*6

    2

    2

    2

    C*5

    2

    1

    2

    C*4

    3

    1

    4

    C*3

    3

    6

    3

    C*2

    3

    2

    C*1

    4

    C*-ura-alue yhteensä

    14

    14

    14

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    105

    99

    104

    Henkilöstö yhteensä

    105

    99

    104

    Yhteisön kasvilajikevirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (90)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    1

    1

    A*12

    1

    1

    1

    A*11

    1

    1

    1

    A*10

    1

    1

    1

    A*9

    A*8

    1

    A*7

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    2

    4

    2

    4

    2

    4

    B*11

    B*10

    B*9

    2

    2

    2

    2

    B*8

    2

    2

    1

    1

    2

    2

    B*7

    2

    4

    5

    3

    2

    4

    B*6

    3

    3

    3

    B*5

    1

    B*4

    B*3

    1

    B*-ura-alue yhteensä

    6

    11

    6

    9

    6

    11

    C*7

    C*6

    2

    2

    1

    2

    2

    C*5

    2

    2

    2

    C*4

    1

    2

    1

    1

    2

    C*3

    3

    1

    5

    3

    C*2

    2

    C*1

    2

    C*-ura-alue yhteensä

    3

    11

    3

    9

    3

    9

    D*5

    3

    3

    D*4

    D*3

    1

    D*2

    2

    D*-ura-alue yhteensä

    3

    3

    3

    Kaikki yhteensä

    11

    29

    11

    25

    11

    27

    Henkilöstö yhteensä

    40

    36

    38

    Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (91)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    2

    1

    2

    A*13

    A*12

    8

    7

    7

    A*11

    19

    18

    18

    A*10

    A*9

    1

    14

    1

    2

    1

    4

    A*8

    29

    14

    17

    A*7

    1

    28

    2

    1

    20

    A*6

    21

    5

    10

    A*5

    17

    22

    A*-ura-alue yhteensä

    2

    139

    1

    50

    2

    101

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    4

    3

    4

    B*6

    B*5

    16

    9

    9

    B*4

    1

    4

    2

    1

    3

    B*3

    12

    3

    11

    B*-ura-alue yhteensä

    1

    36

    17

    1

    27

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    1

    20

    1

    13

    1

    13

    C*3

    2

    C*2

    18

    10

    16

    C*1

    31

    10

    33

    C*-ura-alue yhteensä

    1

    71

    1

    33

    1

    62

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    4

    246

    2

    100

    4

    190

    Henkilöstö yhteensä

    250

    102

    194

    Eurojust

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (92)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    A*13

    A*12

    A*11

    2

    2

    2

    A*10

    A*9

    4

    3

    4

    A*8

    3

    3

    3

    A*7

    7

    7

    A*6

    1

    A*5

    8

    4

    A*-ura-alue yhteensä

    26

    9

    21

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    1

    1

    1

    B*7

    1

    1

    1

    B*6

    B*5

    2

    1

    2

    B*4

    B*3

    16

    3

    9

    B*-ura-alue yhteensä

    20

    6

    13

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    17

    17

    17

    C*3

    C*2

    25

    12

    25

    C*1

    22

    5

    2

    C*-ura-alue yhteensä

    64

    34

    44

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    2

    2

    9

    D*-ura-alue yhteensä

    2

    2

    9

    Kaikki yhteensä

    112

    51

    87

    Henkilöstö yhteensä

    112

    51

    87

    Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (93)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    1

    2

    A*12

    1

    6

    1

    5

    2

    7

    A*11

    3

    3

    2

    3

    3

    3

    A*10

    2

    11

    2

    12

    2

    12

    A*9

    5

    1

    3

    A*8

    8

    8

    10

    A*7

    2

    2

    2

    2

    A*6

    1

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    10

    38

    6

    30

    10

    38

    B*11

    1

    B*10

    1

    1

    B*9

    1

    B*8

    4

    1

    3

    B*7

    4

    3

    4

    B*6

    1

    3

    1

    3

    1

    3

    B*5

    2

    3

    3

    B*4

    2

    1

    2

    1

    B*3

    2

    B*-ura-alue yhteensä

    4

    14

    2

    13

    4

    14

    C*7

    1

    C*6

    1

    1

    1

    C*5

    3

    2

    3

    C*4

    2

    2

    3

    C*3

    2

    1

    1

    2

    2

    1

    C*2

    1

    1

    C*1

    1

    1

    C*-ura-alue yhteensä

    3

    8

    2

    8

    3

    8

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    17

    60

    10

    51

    17

    60

    Henkilöstö yhteensä

    77

    61

    77

    Euroopan jälleenrakennusvirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (94)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    1

    A*12

    56

    18

    55

    A*11

    21

    A*10

    29

    5

    29

    A*9

    3

    A*8

    14

    A*7

    1

    4

    2

    A*6

    1

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    89

    68

    88

    B*11

    B*10

    1

    1

    1

    B*9

    B*8

    2

    2

    B*7

    3

    B*6

    4

    B*5

    22

    5

    22

    B*4

    1

    B*3

    1

    B*-ura-alue yhteensä

    25

    15

    25

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    1

    1

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    115

    83

    114

    Henkilöstö yhteensä

    115

    83

    114

    Galileon valvontaviranomainen

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (95)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    1

    A*13

    3

    2

    A*12

    A*11

    3

    2

    A*10

    A*9

    A*8

    2

    A*7

    6

    5

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    15

    10

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    2

    2

    B*6

    B*5

    B*4

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    2

    2

    C*7

    C*6

    C*5

    1

    1

    C*4

    C*3

    C*2

    2

    2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    3

    3

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    20

    15

    Henkilöstö yhteensä

    20

    15

    Yhteisön kalastuksenvalvontavirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (96)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    A*13

    A*12

    A*11

    A*10

    A*9

    A*8

    A*7

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    8

    5

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    B*5

    B*4

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    2

    12

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    9

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    2

    Kaikki yhteensä

    10

    28

    Henkilöstö yhteensä

    38

    Tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalainen keskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (97)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    A*14

    2

    1

    A*13

    A*12

    A*11

    4

    2

    A*10

    5

    2

    A*9

    A*8

    8

    4

    A*7

    A*6

    A*5

    8

    6

    A*-ura-alue yhteensä

    28

    16

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    4

    B*5

    B*4

    5

    7

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    9

    7

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    2

    C*2

    C*1

    11

    6

    C*-ura-alue yhteensä

    13

    6

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    50

    29

    Henkilöstö yhteensä

    50

    29

    Euroopan operatiivisen ulkorajayhteistyön hallintavirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (98)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    A*13

    A*12

    A*11

    A*10

    A*9

    A*8

    A*7

    2

    A*6

    A*5

    2

    A*-ura-alue yhteensä

    5

    5

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    B*5

    B*4

    B*3

    5

    B*-ura-alue yhteensä

    5

    5

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    5

    C*-ura-alue yhteensä

    5

    5

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    2

    D*-ura-alue yhteensä

    2

    2

    Kaikki yhteensä

    17

    17

    Henkilöstö yhteensä

    17

    17

    Euroopan poliisiakatemia

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (99)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    A*13

    A*12

    A*11

    A*10

    A*9

    A*8

    A*7

    3

    A*6

    A*5

    3

    A*-ura-alue yhteensä

    10

    7

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    B*5

    B*4

    B*3

    6

    B*-ura-alue yhteensä

    6,5

    6

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    5

    C*-ura-alue yhteensä

    6

    5

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    22,5

    18

    Henkilöstö yhteensä

    22,5

    18

    Euroopan unionin elinten käännöskeskus

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (100)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    1

    1

    1

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    A*12

    5

    2

    1

    4

    2

    4

    A*11

    5

    8

    2

    9

    9

    8

    A*10

    11

    11

    1

    25

    1

    30

    A*9

    1

    10

    7

    A*8

    2

    10

    21

    10

    9

    A*7

    1

    2

    2

    1

    16

    A*6

    27

    14

    A*5

    8

    2

    A*-ura-alue yhteensä

    26

    79

    7

    75

    23

    77

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    2

    1

    2

    1

    2

    B*7

    4

    3

    1

    3

    4

    3

    B*6

    5

    3

    4

    9

    B*5

    4

    4

    12

    3

    7

    B*4

    3

    1

    B*3

    8

    3

    1

    B*-ura-alue yhteensä

    10

    24

    4

    24

    8

    23

    C*7

    C*6

    1

    1

    1

    C*5

    1

    2

    2

    3

    C*4

    3

    4

    4

    2

    7

    C*3

    3

    12

    16

    2

    19

    C*2

    1

    7

    13

    1

    15

    C*1

    16

    4

    C*-ura-alue yhteensä

    8

    42

    40

    5

    45

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Yhteensä

    44

    145

    11

    139

    36

    145

    Henkilöstö yhteensä

    189

    150

    181

    Toimeenpanovirastot (neuvoston asetuksen (EY) N:o 58/2003 12 artiklan 1 kohta)

    Älykkään energiahuollon toimeenpanon virasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (101)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    1

    1

    A*13

    A*12

    2

    2

    A*11

    1

    1

    A*10

    3

    3

    A*9

    A*8

    2

    2

    A*7

    3

    3

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    12

    1

    12

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    2

    2

    B*6

    B*5

    B*4

    B*3

    1

    1

    B*-ura-alue yhteensä

    3

    3

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    1

    1

    C*3

    C*2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    1

    1

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    16

    1

    16

    Henkilöstö yhteensä

    16

    1

    16

    Koulutuksen ja kulttuurin alan toimeenpanovirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (102)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    1

    A*13

    4

    4

    A*12

    9

    9

    A*11

    21

    21

    A*10

    8

    8

    A*9

    A*8

    6

    6

    A*7

    A*6

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    49

    49

    B*11

    B*10

    5

    5

    B*9

    B*8

    8

    8

    B*7

    9

    9

    B*6

    4

    4

    B*5

    B*4

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    26

    26

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    75

    75

    Henkilöstö yhteensä

    75

    75

    Kansanterveysalan toimintaohjelman toimeenpanovirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (103)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    1

    A*13

    A*12

    A*11

    1

    1

    A*10

    A*9

    A*8

    2

    2

    A*7

    A*6

    1

    1

    A*5

    A*-ura-alue yhteensä

    5

    5

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    1

    1

    B*6

    B*5

    3

    3

    B*4

    B*3

    B*-ura-alue yhteensä

    4

    4

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    9

    9

    Henkilöstö yhteensä

    9

    9

    Euroopan laajuinen liikenneverkko — Toimeenpanovirasto

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Toimet

    2006 (104)

    2005

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Tosiasiallisesti täytetty 31.12.2004

    Hyväksytty yhteisön talousarviossa

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    Vakinaiset

    Väliaikaiset

    A*16

    A*15

    A*14

    1

    A*13

    A*12

    1

    A*11

    1

    A*10

    3

    A*9

    A*8

    2

    A*7

    1

    A*6

    4

    A*5

    5

    A*-ura-alue yhteensä

    18

    B*11

    B*10

    B*9

    B*8

    B*7

    B*6

    1

    B*5

    2

    B*4

    B*3

    2

    B*-ura-alue yhteensä

    5

    C*7

    C*6

    C*5

    C*4

    C*3

    C*2

    C*1

    C*-ura-alue yhteensä

    D*5

    D*4

    D*3

    D*2

    D*-ura-alue yhteensä

    Kaikki yhteensä

    23

    Henkilöstö yhteensä

    23

    Pääluokka IV — Yhteisöjen tuomioistuin

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Yhteisöjen tuomioistuin

    2006 (105)

    2005

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

     

     

    A*15

    9

     

    1

    9

     

    1

    A*14

    26 (106)

     

    41 (107)

    26 (108)

     

    41 (109)

    A*13

    12

     

    6

     

    A*12

    133 (110)

     

    61

    136 (111)

     

    61

    A*11

    103

     

    69

    104

     

    69

    A*10

    101

     

    23

    103

     

    23

    A*9

    13

     

    1

    4

     

    1

    A*8

    65

     

    1

    59

     

    1

    A*7

    210

     

    24

    200

     

    24

    A*6

    29

     

    25

     

    A*5

    23

     

    38

     

    Yhteensä

    724

     

    221

    710

     

    221

    B*11

    2

     

    1

     

    B*10

    21

     

    1

    22

     

    1

    B*9

    7

     

    7

     

    B*8

    32

     

    5

    28

     

    5

    B*7

    25

     

    26

    28

     

    26

    B*6

    27

     

    24

    21

     

    24

    B*5

    31

     

    42

    38

     

    42

    B*4

     

     

    B*3

    94

     

    7

    88

     

    7

    Yhteensä

    239

     

    105

    233

     

    105

    C *7

    5

     

    3

     

    C*6

    68

     

    70

     

    C*5

    53

     

    51

     

    C*4

    42

     

    63

    38

     

    63

    C*3

    24

     

    1

    30

     

    1

    C*2

    27

     

    1

    27

     

    1

    C*1

    125

     

    120

     

    Yhteensä

    344

     

    65

    339

     

    65

    D*5

    3

     

    2

     

    D*4

    20

     

    1

    25

     

    1

    D*3

    14

     

    4

    17

     

    4

    D*2

    2

     

    15

    6

     

    15

    Yhteensä

    39

     

    20

    50

     

    20

    Välisumma

    1 346  (112)

     

    411

    1 332  (113)

     

    411

    Kaikki yhteensä

    1 757  (114)

     

    1 743  (115)

     

    Pääluokka V — Tilintarkastustuomioistuin

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Tilintarkastustuomioistuin (116)

    Vakinaiset virat

    Väliaikaiset toimet (117)

    2006 (118)

     

    2005

    2006 (119)

     

    2005

    Ura-alueisiin kuulumattomat

     

    1

     

    1

    A*16

     

     

    A*15

    9

     

    9

     

    A*14

    31 (120)

     

    31 (121)

    28

     

    28

    A*13

    5

     

    3

     

    A*12

    53 (122)

     

    53 (123)

    11 (124)

     

    12 (125)

    A*11

    54

     

    49

    28

     

    28

    A*10

    45

     

    52

    1

     

    1

    A*9

    51

     

    40

     

    A*8

    81

     

    92

     

    A*7

    1

     

     

    A*6

    82 (126)

     

    73

     

    A*5

    7

     

    7

     

    Yhteensä

    419

     

    409

    69

     

    70

    B*11

    4

     

    3

     

    B*10

    16

     

    17

     

    B*9

    5

     

    3

     

    B*8

    10

     

    10

     

    B*7

    14

     

    15

    26 (127)

     

    26 (128)

    B*6

    7

     

    7

     

    B*5

    7

     

    8

     

    B*4

     

     

    B*3

    21 (129)

     

    16

     

    Yhteensä

    84

     

    79

    26

     

    26

    C*7

    9

     

    3

     

    C*6

    32

     

    33

     

    C*5

    27

     

    28

     

    C*4

    26

     

    28

    26

     

    26

    C*3

    16

     

    16

     

    C*2

    17

     

    19

     

    C*1

    17

     

    17

     

    Yhteensä

    144

     

    144

    26

     

    26

    D*5

    4

     

    2

     

    D*4

    5

     

    7

     

    D*3

    1

     

     

    D*2

     

    1

    13

     

    13

    Yhteensä

    10

     

    10

    13

     

    13

    Kaikki yhteensä  (130)

    657  (131)

     

    642  (132)

    134

     

    135

    Pääluokka VI — Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    2006 (133)

    2005

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Ura-alueisiin kuulumattomat

    1

     

    1

     

    A*16

     

     

    A*15

    5

     

    5

     

    A*14

    21

     

    1

    21

     

    1

    A*13

    4

     

    4

     

    A*12

    54

     

    3

    53

     

    3 (134)

    A*11

    40

     

    40

     

    A*10

    36

     

    36

     

    A*9

    9

     

    9

     

    A*8

    18

     

    4 (135)

    18

     

    4 (136)

    A*7

    19

     

    19

     

    A*6

    87

     

    64

     

    A*5

    3

     

    5

    3

     

    5

    Yhteensä

    296

     

    13

    272

     

    13

    B*11

    2

     

    2

     

    B*10

    10

     

    1

    10

     

    1

    B*9

    4

     

    4

     

    B*8

    16

     

    2

    16

     

    1

    B*7

    12

     

    1

    12

     

    2

    B*6

    10

     

    2

    10

     

    2

    B*5

    20

     

    3

    20

     

    3

    B*4

     

     

    B*3

    26

     

    15

     

    Yhteensä

    100

     

    9

    89

     

    9

    C*7

    6

     

    6

     

    C*6

    59

     

    59

     

    C*5

    52

     

    3

    52

     

    2

    C*4

    36

     

    3

    36

     

    4

    C*3

    18

     

    18

     

    C*2

    28

     

    28

     

    C*1

    23

     

    1

    23

     

    1

    Yhteensä

    222

     

    7

    222

     

    7

    D*5

    2

     

    2

     

    D*4

    9

     

    9

     

    D*3

    4

     

    4

     

    D*2

    5

     

    5

     

    D*1

    3

     

    3

     

    Yhteensä

    23

     

    23

     

    Kaikki yhteensä

    642  (137)

     

    29

    607  (138)

     

    29

    Pääluokka VII — Alueiden komitea

    Ura-alue ja palkkaluokka

    Alueiden komitea

    2006 (139)

    2005

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Ura-alueisiin kuulumattomat

     

    1

     

    1

    A*16

     

     

    A*15

    3

     

    3

     

    A*14

    10

     

    1

    10

     

    1

    A*13

    2

     

    1

     

    A*12

    23

     

    20

     

    A*11

    19 (140)

     

    4

    18

     

    5

    A*10

    18

     

    1

    19

     

    A*9

    20

     

    3

    19

     

    1

    A*8

    23

     

    2

    25

     

    5

    A*7

     

     

    A*6

    111

     

    5

    94

     

    4

    A*5

    17

     

    3

    17

     

    3

    Yhteensä

    246

     

    19

    226

     

    19

    B*11

    1

     

    1

     

    B*10

    3

     

    3

     

    B*9

    3

     

    3

     

    B*8

    1

     

     

    B*7

    7

     

    1

    5

     

    1

    B*6

    4

     

    7

     

    B*5

    14

     

    4

    14

     

    4

    B*4

    1

     

     

    B*3

    18

     

    2

    13

     

    Yhteensä

    52

     

    7

    46

     

    5

    C*7

    2

     

    2

     

    C*6

    10

     

    8

     

    C*5

    15

     

    14

     

    C*4

    20

     

    3

    20

     

    2

    C*3

    15

     

    1

    16

     

    2

    C*2

    36

     

    1

    36

     

    1

    C*1

    24

     

    2

    23

     

    2

    Yhteensä

    122

     

    7

    119

     

    7

    D*5

    1

     

    1

     

    D*4

     

     

    D*3

    1

     

    1

     

    D*2

    3

     

    3

     

    D*1

     

     

    Yhteensä

    5

     

    5

     

    Kaikki yhteensä

    425  (141)

     

    34  (142)  (143)

    396  (144)

     

    32  (145)  (146)

    Pääluokka VIII, osa A — Euroopan oikeusasiamies

    Ura-alue ja palkkaluokka

    2006 (147)

    2005

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    A*16

     

     

    A*15

     

    1

     

    1

    A*14

    1

     

    1

    1

     

    1

    A*13

     

     

    A*12

    2

     

    3

    2

     

    2

    A*11

     

    3

     

    4

    A*10

     

    1

     

    1

    A*9

     

    2

     

    2

    A*8

     

    3

     

    3

    A*7

     

    2

     

    2

    A*6

     

    7

     

    7

    A*5

     

    3

     

    Yhteensä

    3

     

    26

    3

     

    23

    B*11

     

     

    B*10

     

     

    B*9

     

     

    B*8

     

     

    B*7

    2

     

    2

     

    B*6

     

    3

     

    3

    B*5

     

    2

     

    2

    B*4

     

    1

     

    1

    B*3

     

    4

     

    2

    Yhteensä

    2

     

    10

    2

     

    8

    C*7

     

     

    C*6

     

    1

     

    1

    C*5

    1

     

    1

    1

     

    1

    C*4

    1

     

    1

     

    C*3

    4

     

    4

     

    C*2

    1

     

    2

    1

     

    2

    C*1

    1

     

    4

    1

     

    3

    Yhteensä

    8

     

    8

    8

     

    7

    Kaikki yhteensä

    13

     

    44

    13

     

    38

    Pääluokka VIII, osa B — Euroopan tietosuojavaltuutettu

    Ura-alueet ja palkkaluokat

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

    2006 (148)

    2005

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Vakinaiset toimet

     

    Väliaikaiset toimet

    Ura-alueisiin kuulumattomat

     

     

    A*16

     

     

    A*15

     

     

    A*14

    1

     

    1

     

    A*13

     

     

    A*12

     

     

    A*11

    2

     

    2

     

    A*10

    2

     

    2

     

    A*9

    1

     

    1

     

    A*8

    4

     

    1

     

    A*7

     

     

    A*6

    1

     

    1

     

    A*5

    2

     

    2

     

    Yhteensä

    13

     

    10

     

    B*11

     

     

    B*10

     

     

    B*9

     

     

    B*8

    1

     

     

    B*7

    1

     

    1

     

    B*6

    1

     

    1

     

    B*5

     

     

    B*4

    1

     

    1

     

    B*3

    2

     

    2

     

    Yhteensä

    6

     

    5

     

    C*7

     

     

    C*6

    1

     

     

    C*5

     

     

    C*4

     

     

    C*3

    1

     

    1

     

    C*2

    1

     

    1

     

    C*1

    2

     

    2

     

    Yhteensä

    5

     

    4

     

    D*5

     

     

    D*4

     

     

    D*3

     

     

    D*2

     

     

    Yhteensä

     

     

    Kaikki yhteensä

    24

     

    19

     

    D. UNIONIN KIINTEISTÖT

    Toimielimet

    Vuokratut kiinteistöt

    Unionin kiinteistöt

     

    Määrärahat 2006 (149)

    Määrärahat 2005 (150)

    Pääluokka I

    Parlamentti

    41 426 776

    34 761 956

    1 123 714 011 (151)

    Pääluokka II

    Neuvosto

    35 018 000 (152)

    35 851 000 (153)

    301 903 164 (154)

    Pääluokka III

    Komissio (155)

     

     

    1 787 397 475

     

    — kotipaikat (Bryssel ja Luxemburg)

    228 424 000

    206 771 000

    1 660 120 890

     

    — yhteisössä sijaitsevat toimistot

    12 018 000

    10 756 000

    4 030 114

     

    — lähetystöt

    57 704 000

    54 256 000

    22 343 493

     

    — yhteinen tutkimuskeskus

     

    100 902 978

     

    — julkaisutoimisto

    6 370 000

    6 020 000

     

    — Euroopan petostentorjuntavirasto

    4 851 000

    4 200 000

     (156)

     

    — Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimisto (EPSO)

    2 013 000

    1 981 000

     

    — henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto

    3 059 000

    3 001 564

     

    — infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Bryssel

    5 011 000

    4 917 892

     

    — infrastruktuuri- ja logistiikkatoimisto, Luxemburg

    2 501 000

    2 440 000

    Pääluokka IV

    Yhteisöjen tuomioistuin

    11 252 000

    9 669 000

    68 264 879 (157)

    Pääluokka V

    Tilintarkastustuomioistuin

    2 948 000

    2 571 000

    39 093 443

    Pääluokka VI

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    9 840 000

    8 791 580

    173 509 787 (158)

    Pääluokka VII

    Alueiden komitea

    6 552 000

    5 987 619

    80 716 869 (159)

    Pääluokka VIII

    Euroopan oikeusasiamies

    385 000

    330 000

     

    Euroopan tietosuojavaltuutettu

    332 489

    217 526

     

     

    Kaikki yhteensä

    429 705 265

    392 523 137

    5 361 997 103


    Toimielimet

    Sijainti

    Hankintavuosi

    Määrät

     

     

     

    Yhteensä

    Kaikki yhteensä

    Parlamentti

    Bryssel

     

     

    730 150 965

     

    Tontti

     

    89 547 751

     

     

    Paul-Henri Spaak (D1)

    1998

    92 389 785

     

     

    Paul-Henri Spaak (D2)

    1998

    36 042 288

     

     

    Altiero Spinelli (D3)

    1998

    466 862 236

     

     

    Atrium

    1999

    34 224 355

     

     

    Atrium II

    2004

    10 348 550

     

     

    Wayenberg (Marie Haps)

    2003

    736 000

     

     

    Strasbourg (Louise-Weiss)

    1998

     

    340 330 096

     

    Luxemburg (KAD)

    2003

     

    48 320 000

     

    Maison de Jean Monnet (Bazoches)

    1982

     

    46 567

     

    Lissabon

    1986

     

    1 095 583

     

    Ateena

    1991

     

    3 770 800

    Neuvosto

    Bryssel

    1995

     

    301 903 164

    Komissio

    Bryssel

     

     

    1 553 235 330

     

    Overijse

    1974

    1 030 729

     

     

    Loi 130

    1987

    62 357 423

     

     

    Breydel

    1989

    25 642 976

     

     

    Haren

    1993

    8 034 102

     

     

    Clovis

    1995

    14 218 482

     

     

    Cours Saint-Michel 1

    1997

    22 245 494

     

     

    Belliard 232 (160)

    1997

    23 547 370

     

     

    Demot 24 (161)

    1997

    34 048 921

     

     

    Breydel II (162)

    1997

    43 014 473

     

     

    Beaulieu 29/31/33 (163)

    1997

    46 082 323

     

     

    Charlemagne (164)

    1997

    145 649 498

     

     

    Demot 28 (165)

    1997

    27 207 690

     

     

    Joseph II 99 (166)

    1997

    20 466 173

     

     

    Loi 86 (167)

    1997

    30 267 711

     

     

    Luxembourg 46 (168)

    1997

    40 550 105

     

     

    Montoyer 59 (169)

    1997

    20 760 358

     

     

    Froissart 101 (170)

    1999

    21 445 253

     

     

    VM 18 (171)

    1999

    17 891 666

     

     

    Joseph II 70 (172)

    1999

    45 399 169

     

     

    Loi 41 (173)

    1999

    73 694 538

     

     

    SC 11 (174)

    1999

    21 974 556

     

     

    Joseph II 30 (175)

    2000

    43 480 158

     

     

    Joseph II 54 (176)

    2000

    49 389 716

     

     

    Joseph II 79 (177)

    2001

    45 751 656

     

     

    VM2 (178)

    2002

    48 689 478

     

     

    Palmerston

    2002

    8 741 875

     

     

    SPA 3

    2003

    34 653 565

     

     

    Berlaymont (179)

    2004

    527 313 110

     

     

    CCAB (180)

    2005

    49 686 762

     

     

    Luxemburg

     

     

    106 885 560

     

    Euroforum (181)

    2004

    106 885 560

     

     

    Yhteisössä sijaitsevat toimistot

     

     

    4 030 114

     

    Lissabon

    1994

     

     

    Marseille

    1994

     

     

    Milano

    1994

     

     

    Nikosia

    1992

    146 070

     

     

    Kööpenhamina

    2005

    3 884 044

     

     

    Yhteinen tutkimuskeskus

     

     

    100 902 978

     

    Ispra

     

    81 738 168

     

     

    Geel

     

    15 190 883

     

     

    Karlsruhe

     

     

     

    Petten

     

    3 973 927

     

     

    Unionin ulkopuolella  (182)

     

     

    22 343 493

     

    Pretoria (Etelä-Afrikka)

    1994

    520 588

     

     

     

    1996

    687 696

     

     

    Buenos Aires (Argentiina)

    1992

    458 797

     

     

    Canberra (Australia)

    1983

    42 498

     

     

     

    1990

    903 980

     

     

    Cotonou (Benin)

    1992

    173 776

     

     

    Gaborone (Botswana)

    1982

    9 257

     

     

     

    1985

    21 458

     

     

     

    1987

    20 116

     

     

    Brasilia (Brasilia)

    1994

    399 682

     

     

    Ouagadougou (Burkina Faso)

    1984

    13 039

     

     

     

    1997

    774 603

     

     

    Bujumbura (Burundi)

    1982

    9 662

     

     

     

    1986

    134 276

     

     

    Ottawa (Kanada)

    1977

     

     

    Praia (Kap Verde)

    1981

     

     

    Bangui (Keski-Afrikan tasavalta)

    1983

    8 480

     

     

    Beijing (Kiina)

    1995

    3 469 390

     

     

    Moroni (Komorit)

    1988

    26 919

     

     

    Brazzaville (Kongo)

    1994

    97 033

     

     

    San José (Costa Rica)

    1994

    454 035

     

     

    Abidjan (Norsunluurannikko)

    1993

    217 362

     

     

     

    1994

    224 139

     

     

    Pariisi (Ranska)

    1990

    2 962 368

     

     

     

    1991

    127 809

     

     

    Libreville (Gabon)

    1996

    112 824

     

     

    Banjul (Gambia)

    1989

    38 400

     

     

    Bissau (Guinea-Bissau)

    1995

    360 975

     

     

    Malabo (Päiväntasaajan Guinea)

    1986

    66 600

     

     

    Maseru (Lesotho)

    1985

    13 120

     

     

     

    1990

    142 596

     

     

     

    1991

    331 780

     

     

    Lilongwe (Malawi)

    1982

    7 544

     

     

     

    1988

    23 640

     

     

    Rabat (Marokko)

    1987

    86 231

     

     

    México (Meksiko)

    1994

    1 564 160

     

     

    Windhoek (Namibia)

    1992

    416 748

     

     

     

    1993

    114 480

     

     

    Niamey (Niger)

    1997

    95 833

     

     

    Abuja (Nigeria)

    1992

    413 336

     

     

     

    2005

    4 426 610

     

     

    Port Moresby (Papua-Uusi-Guinea)

    1982

    59 524

     

     

    Kigali (Ruanda)

    1980

     

     

    Dakar (Senegal)

    1984

    64 800

     

     

    Honiara (Salomonsaaret)

    1990

    41 680

     

     

    Mbabane (Swazimaa)

    1987

    142 534

     

     

    Dar es Salaam (Tansania)

    2002

    783 519

     

     

    N'Djamena (Tšad)

    1982

    2 285

     

     

    Kampala (Uganda)

    1986

    65 648

     

     

    Montevideo (Uruguay)

    1990

    158 375

     

     

    Lusaka (Sambia)

    1982

    9 400

     

     

    Harare (Zimbabwe)

    1990

    161 553

     

     

     

    1994

    253 906

     

     

    New York (Amerikan yhdysvallat)

    1987

    390 162

     

     

    Washington (Amerikan yhdysvallat)

    1997

    238 267

     

     

    Komissio yhteensä

     

     

    1 787 397 475

    Tuomioistuin

    Luxemburg

    1994

     

    68 264 879

    Tilintarkastustuomioistuin

    Luxemburg

    1990

     

    39 093 443

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

    Bryssel

     

     

    173 509 787

     

    Montoyer 92

    2001

    45 550 433

     

     

    Belliard 99

    2001

    107 146 755

     

     

    Belliard 68

    2004

    11 978 147

     

     

    Trèves 74

    2005

    8 834 452

     

    Alueiden komitea

    Bryssel

     

     

    80 716 869

     

    Montoyer

    2001

    22 222 322

     

     

    Belliard 99

    2001

    40 527 327

     

     

    Belliard 68

    2004

    17 967 220

     

    Kaikki yhteensä

     

     

     

    5 361 997 103

    PÄÄLUOKKA I

    PARLAMENTTI

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus Euroopan parlamentin menojen rahoittamisesta varainhoitovuonna 2006

    Nimike

    Määrä

    Menot

    1 321 600 000

    Omat tulot

    –99 025 636

    Saatava

    1 222 574 364

    OMAT TULOT

    OSASTO 4

    TOIMIELINTEN JA MUIDEN YHTEISÖN ELINTEN HENKILÖSTÖLTÄ SAATAVAT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    42 788 413

    39 554 444

    31 985 967,—

    4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    p.m.

    44 687,—

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    3 219 786

    7 917 222

    2 275 159,—

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    46 008 199

    47 471 666

    34 305 813,—

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön maksut eläkejärjestelmään

    44 382 924

    36 545 900

    26 748 442,—

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    5 743 513

    2 500 000

    4 179 327,—

    4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    5 000

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    50 131 437

    39 045 900

    30 927 769,—

    LUKU 4 2

    4 2 1

    Parlamentin jäsenten maksut eläkejärjestelmään

    1 386 000

    1 445 000

    1 250 165,—

     

    LUKU 4 2 YHTEENSÄ

    1 386 000

    1 445 000

    1 250 165,—

     

    Osasto 4 yhteensä

    97 525 636

    87 962 566

    66 483 747,—

    LUKU 4 0 —

    ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET

    LUKU 4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU 4 2 —

    MUUT ELÄKEMAKSUT

    LUKU 4 0 —   ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET

    4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    42 788 413

    39 554 444

    31 985 967,—

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    44 687,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3831/91, annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta tilapäisen maksun käyttöön ottamiseksi (EYVL L 361, 31.12.1991, s. 7).

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    3 219 786

    7 917 222

    2 275 159,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    LUKU 4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    4 1 0   Henkilöstön maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    44 382 924

    36 545 900

    26 748 442,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    5 743 513

    2 500 000

    4 179 327,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VIII oleva 4 artikla, 11 artiklan 2 ja 3 kohta ja 48 artikla.

    4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    5 000

    p.m.

    0,—

    LUKU 4 2 —   MUUT ELÄKEMAKSUT

    4 2 1   Parlamentin jäsenten maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 386 000

    1 445 000

    1 250 165,—

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite III.

    OSASTO 5

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Irtaimen (tavaroiden) omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0

    Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 0 2

    Tulot muille toimielimille tai elimille toimitetuista tavaroista kertyvästä tuotosta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 1

    Kiinteän omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 1

    5 1 1

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1 1

    Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    1 500 000

    2 000 000

    1 570 702,—

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    1 500 000

    2 000 000

    1 570 702,—

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 5 1

    Tulot kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 1

    Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 2

    Toisen toimielimen puolesta maksettujen sosiaalimenojen takaisinmaksu

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Toimielinten hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 8

    5 8 1

    Vakuutuskorvauksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    35 276,—

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    35 276,—

     

    Osasto 5 yhteensä

    1 500 000

    2 000 000

    1 605 978,—

    LUKU 5 0 —

    IRTAIMEN (TAVAROIDEN) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 1 —

    VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    LUKU 5 5 —

    TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA TEHDYISTÄ URAKOISTA

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 0 —   IRTAIMEN (TAVAROIDEN) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Irtaimen (tavaroiden) omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0   Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentille otetaan toimielimille kuuluvan kuljetuskaluston myynnistä tai vaihdosta kertyvät tulot.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentille otetaan toimielimille kuuluvan muun irtaimen omaisuuden kuin kuljetuskaluston myynnistä tai vaihdosta kertyvät tulot.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 2   Tulot muille toimielimille tai elimille toimitetuista tavaroista kertyvästä tuotosta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Alamomenttiin liittyvistä lainoista, vuokrista tai suoritetuista palveluista aiheutuvat menot ja niistä saatavat tulot on yksilöitävä selkeästi tämän talousarvion liitteessä.

    5 0 1   Kiinteän omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentille otetaan toimielimille kuuluvan kiinteän omaisuuden myynnistä kertyvät tulot.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentille sisältyvät myös sähköisten tallenteiden myynnistä kertyvät tulot.

    LUKU 5 1 —   VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    5 1 1   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Alamomenttiin liittyvistä lainoista, vuokrista tai suoritetuista palveluista aiheutuvat menot ja niistä saatavat tulot on yksilöitävä selkeästi tämän talousarvion liitteessä.

    5 1 1 1   Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    5 2 0   Toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 500 000

    2 000 000

    1 570 702,—

    Selvitysosa

    Momentille otetaan toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät.

    LUKU 5 5 —   TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA TEHDYISTÄ URAKOISTA

    5 5 0   Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 5 1   Tulot kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 7 —   TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 1   Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 2   Toisen toimielimen puolesta maksettujen sosiaalimenojen takaisinmaksu

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentille otetaan toisen toimielimen puolesta maksettujen sosiaalimenojen takaisinmaksusta kertyvät tulot.

    5 7 3   Toimielinten hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 1   Vakuutuskorvauksista kertyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    35 276,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentille sisältyy myös virkamiesten palkkojen korvaaminen vakuutuksen kautta tapaturmien yhteydessä.

    OSASTO 6

    YHTEISÖN OHJELMIIN JA SOPIMUKSIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET JA PALAUTUKSET

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 6 6

    6 6 0

    Muut maksut ja palautukset

    6 6 0 0

    Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    48 650 267,—

    6 6 0 1

    Muut maksut ja palautukset, joita ei sidota käyttötarkoitukseen

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 6 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    48 650 267,—

     

    LUKU 6 6 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    48 650 267,—

     

    Osasto 6 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    48 650 267,—

    LUKU 6 6 —

    MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 6 6 —   MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    6 6 0   Muut maksut ja palautukset

    6 6 0 0   Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    48 650 267,—

    Selvitysosa

    Alamomentille otetaan varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot, joihin ei ole varauduttu osaston 6 muissa osissa ja jotka voidaan ottaa lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    6 6 0 1   Muut maksut ja palautukset, joita ei sidota käyttötarkoitukseen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 9 0

    9 0 0

    Sekalaiset tulot

    p.m.

    p.m.

    669 832,—

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    669 832,—

     

    Osasto 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    669 832,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    99 025 636

    89 962 566

    117 409 824,—

    LUKU 9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU 9 0 —   SEKALAISET TULOT

    9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    669 832,—

    Selvitysosa

    Momentille otetaan sekalaisia tuloja.

    Momenttiin liittyvistä lainoista, vuokrista tai suoritetuista palveluista aiheutuvat menot ja niistä saatavat tulot on yksilöitävä selkeästi tämän talousarvion liitteessä.

    MENOT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖ

    1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    138 974 540

    148 618 744

    119 394 040,74

    1 2

    VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    477 005 583

    445 522 810

    362 400 969,58

    1 4

    MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOISET PALVELUT

    81 954 606

    72 000 807

    79 021 824,36

    1 6

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    13 598 308

    11 887 679

    8 274 845,30

     

    Osasto 1 yhteensä

    711 533 037

    678 030 040

    569 091 679,98

    2

    KIINTEISTÖT, IRTAIN OMAISUUS, LAITTEET JA SEKALAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 0

    KIINTEISTÖT JA NIIDEN LIITÄNNÄISKULUT

    142 095 108

    195 395 912

    300 328 043,38

    2 1

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS: HANKINTA, VUOKRAUS JA YLLÄPITO

    98 084 007

    91 322 612

    85 630 805,16

    2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    15 272 220

    15 251 000

    13 236 847,37

     

    Osasto 2 yhteensä

    255 451 335

    301 969 524

    399 195 695,91

    3

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA YLEISISTÄ TEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    3 0

    KOKOUKSET JA KONFERENSSIT

    27 164 435

    23 065 200

    19 341 634,14

    3 2

    ASIANTUNTEMUS JA TIEDOTUS: HANKINTA, ARKISTOINTI, TUOTANTO JA LEVITYS

    65 908 800

    59 851 800

    50 644 273,41

     

    Osasto 3 yhteensä

    93 073 235

    82 917 000

    69 985 907,55

    4

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA ERITYISTEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    4 0

    TIETTYJEN TOIMIELINTEN JA ELINTEN ERITYISMENOT

    58 216 000

    54 300 000

    47 162 816,87

    4 2

    PARLAMENTIN JÄSENTEN AVUSTAJIIN LIITTYVÄT MENOT

    136 289 000

    116 291 540

    117 777 431,55

    4 4

    JÄSENTEN JA ENTISTEN JÄSENTEN KOKOUKSET JA MUU TOIMINTA

    180 000

    80 000

    156 539,82

     

    Osasto 4 yhteensä

    194 685 000

    170 671 540

    165 096 788,24

    10

    MUUT MENOT

    10 0

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    33 681 580

    18 436 618

    0,—

    10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    13 175 813

    12 000 000

    0,—

    10 2

    VARAUS JÄSENTEN OHJESÄÄNTÖÄ VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

    10 3

    VARAUS LAAJENTUMISTA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

    10 4

    TIEDOTUS- JA VIESTINTÄPOLITIIKKAA KOSKEVA VARAUS

    20 000 000

     

     

     

    Osasto 10 yhteensä

    66 857 393

    30 436 618

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    1 321 600 000

    1 264 024 722

    1 203 370 071,68

    OSASTO 1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖ

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 1 0

    1 0 0

    Palkkiot, korvaukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0

    Palkkiot, korvaukset ja lisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 4

    Matka- ja oleskelukulut kokouksiin osallistuttaessa ja liitännäiskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    73 151 000

    75 063 000

    58 756 722,—

    1 0 0 5

    Toimikauteen liittyvät erityiset matkakustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 710 000

    1 667 291

    1 320 000,—

    1 0 0 6

    Yleiset kulukorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    34 275 000

    33 599 978

    33 911 230,—

    1 0 0 7

    Tehtävien hoitoon liittyvät korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    160 000

    155 701

    152 888,40

     

    Momentti 1 0 0 yhteensä

    109 296 000

    110 485 970

    94 140 840,40

    1 0 1

    Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaalikulut

    1 0 1 0

    Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 153 540

    2 142 000

    1 563 837,69

    1 0 1 2

    Vammaisia jäseniä ja jäsenten vammaisia lapsia koskevat erityistoimenpiteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    149 000

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 0 1 yhteensä

    2 302 540

    2 142 000

    1 563 837,69

    1 0 2

    Siirtymäkorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    400 000

    8 861 000

    4 133 583,69

    1 0 3

    Eläkkeet

    1 0 3 0

    Vanhuuseläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 166 000

    10 278 000

    8 242 551,05

    1 0 3 1

    Työkyvyttömyyseläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    522 000

    734 260

    476 008,58

    1 0 3 2

    Perhe-eläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 330 000

    2 437 231

    2 167 662,03

    1 0 3 3

    Jäsenten vapaaehtoinen eläkejärjestelmä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 158 000

    11 880 283

    8 222 555,10

     

    Momentti 1 0 3 yhteensä

    25 176 000

    25 329 774

    19 108 776,76

    1 0 5

    Kieli- ja atk-kurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    700 000

    700 000

    366 369,97

    1 0 8

    Valuuttakurssierot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    100 000

    100 000

    80 632,23

    1 0 9

    Alustava määräraha toimielimen jäsenten palkkajärjestelmään

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 000 000

    1 000 000

    0,—

     

    LUKU 1 0 YHTEENSÄ

    138 974 540

    148 618 744

    119 394 040,74

    LUKU 1 2

    1 2 0

    Palkat ja muut etuudet

    1 2 0 0

    Palkat ja palkanlisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    452 168 775 (183)

    418 325 205 (184)

    346 489 772,52

    1 2 0 2

    Palkallinen ylityö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    357 391

    457 511

    307 423,96

    1 2 0 4

    Tehtävien aloittamiseen, toisiin tehtäviin siirtymiseen ja tehtävien päättymiseen liittyvät korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 436 127

    7 959 387

    6 197 636,09

     

    Momentti 1 2 0 yhteensä

    460 962 293

    426 742 103

    352 994 832,57

    1 2 2

    Tehtävien ennenaikaisen päättymisen jälkeen maksettavat korvaukset

    1 2 2 0

    Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    502 328

    825 586

    851 433,35

    1 2 2 2

    Tehtävien lopullisesta päättymisestä maksettavat korvaukset ja erityinen eläkejärjestelmä virkamiehiä ja väliaikaisia toimihenkilöitä varten

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 493 419

    12 412 490

    8 554 703,66

     

    Momentti 1 2 2 yhteensä

    10 995 747

    13 238 076

    9 406 137,01

    1 2 4

    Alustava määräraha

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 047 543 (185)

    5 542 631 (186)

    0,—

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    477 005 583

    445 522 810

    362 400 969,58

    LUKU 1 4

    1 4 0

    Muu henkilöstö ja ulkopuoliset toimihenkilöt

    1 4 0 0

    Muu henkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    32 410 573

    15 485 601

    39 038 842,82

    1 4 0 2

    Konferenssitulkit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    29 590 000 (187)

    36 400 000

    27 051 777,07

    1 4 0 4

    Harjoittelujaksot, avustukset ja virkamiesvaihto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 950 450

    4 574 379

    3 403 959,87

    1 4 0 6

    Tarkkailijat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 367 000

    p.m.

    2 523 080,96

    1 4 0 7

    Koulutuskorvaus (Euroopan parlamentin oppisopimuskoulutusohjelma)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

     

     

     

    Momentti 1 4 0 yhteensä

    70 318 023

    56 459 980

    72 017 660,72

    1 4 2

    Ulkoiset palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    11 331 825 (188)

    15 195 100

    7 004 163,64

    1 4 4

    Alustava määräraha

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    304 758

    345 727

    0,—

     

    LUKU 1 4 YHTEENSÄ

    81 954 606

    72 000 807

    79 021 824,36

    LUKU 1 6

    1 6 1

    Henkilöstöhallintoon liittyvät menot

    1 6 1 0

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    290 000 (189)

    290 000

    374 000,—

    1 6 1 2

    Ammatillinen koulutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 640 000 (190)

    3 615 500

    3 030 901,60

    1 6 1 3

    Ammatillinen täydennyskoulutus: virkamatkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    975 000

     

     

     

    Momentti 1 6 1 yhteensä

    3 905 000

    3 905 500

    3 404 901,60

    1 6 3

    Toimielimen henkilöstölle annettava tuki

    1 6 3 0

    Sosiaalipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    464 600

    357 802

    248 540,91

    1 6 3 2

    Henkilöstön sosiaalinen toiminta ja muut sosiaaliset toimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    285 000

    261 000

    222 500,—

     

    Momentti 1 6 3 yhteensä

    749 600

    618 802

    471 040,91

    1 6 5

    Toimielimen koko henkilöstöä koskeva toiminta

    1 6 5 0

    Työterveyshuolto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    835 000

    783 746

    691 736,73

    1 6 5 2

    Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat toimintakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    600 000

    800 000

    456 402,73

    1 6 5 4

    Lasten päiväkoti ja muut lastentarhat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 508 708

    5 779 631

    3 250 763,33

     

    Momentti 1 6 5 yhteensä

    8 943 708

    7 363 377

    4 398 902,79

     

    LUKU 1 6 YHTEENSÄ

    13 598 308

    11 887 679

    8 274 845,30

     

    Osasto 1 yhteensä

    711 533 037

    678 030 040

    569 091 679,98

    LUKU 1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU 1 2 —

    VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    LUKU 1 4 —

    MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOISET PALVELUT

    LUKU 1 6 —

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    LUKU 1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    1 0 0   Palkkiot, korvaukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0   Palkkiot, korvaukset ja lisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan parlamentin jäsenten palkkiot, korvaukset ja lisät, jotka olisi maksettava toimielimen talousarviosta eikä jäsenvaltioiden talousarvioista muissa yhteisön toimielimissä noudatetun käytännön mukaisesti.

    1 0 0 4   Matka- ja oleskelukulut kokouksiin osallistuttaessa ja liitännäiskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    73 151 000

    75 063 000

    58 756 722,—

    Selvitysosa

    Määräraha on laskettu nykyisin voimassa olevien matka- ja oleskelukulujen maksamista koskevien määräysten perusteella.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan myös kustannukset osallistumisesta Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsenmaiden parlamentaarikkojen konferenssiin ja WTO:n parlamentaariseen yleiskokoukseen sitten, kun yleiskokous perustetaan.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 10 000 euroa.

    1 0 0 5   Toimikauteen liittyvät erityiset matkakustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 710 000

    1 667 291

    1 320 000,—

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 10 artikla.

    1 0 0 6   Yleiset kulukorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    34 275 000

    33 599 978

    33 911 230,—

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 13 artikla.

    Korvaus, joka kattaa kulut jäsenten parlamentaarisesta toiminnasta erityisesti valtiossa, josta heidät on valittu.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 25 000 euroa.

    1 0 0 7   Tehtävien hoitoon liittyvät korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    160 000

    155 701

    152 888,40

    Selvitysosa

    Puhemiehistön päätös, tehty 20 päivänä maaliskuuta 1991.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteämääräiset oleskelu- ja edustuskorvaukset, jotka liittyvät puhemiehen tehtävien hoitoon.

    1 0 1   Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaalikulut

    1 0 1 0   Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 153 540

    2 142 000

    1 563 837,69

    Selvitysosa

    Entinen momentti 101

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 17, 18, 19, 20 ja 21 artikla.

    Puhemiehistön päätös, tehty 20 päivänä lokakuuta 1958, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 3 päivänä huhtikuuta 1990 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Puhemiehistön päätös, tehty 24 päivänä syyskuuta 1986, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 17 päivänä heinäkuuta 1997 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Puhemiehistön päätös, tehty 18 päivänä kesäkuuta 1975, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 3 päivänä huhtikuuta 1990 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Puhemiehistön päätös, tehty 19 päivänä tammikuuta 1978, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 17 päivänä heinäkuuta 1997 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tapaturma- ja sairausvakuutukset, kotimaahan palaamiseen liittyvät kulut, vuosittaisen lääkärintarkastuksen korvaaminen, henkivakuutus sekä katoamis- ja varkausvakuutus, joka kattaa henkilökohtaiset tavarat ja atk-laitteet.

    1 0 1 2   Vammaisia jäseniä ja jäsenten vammaisia lapsia koskevat erityistoimenpiteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    149 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 21 a ja 21 b artikla.

    1 0 2   Siirtymäkorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    400 000

    8 861 000

    4 133 583,69

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite V.

    Puhemiehistön päätös, tehty 18 päivänä toukokuuta 1988, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 16 päivänä helmikuuta 1998 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimikauden päättymiseen liittyvät korvaukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 10 000 euroa.

    1 0 3   Eläkkeet

    1 0 3 0   Vanhuuseläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 166 000

    10 278 000

    8 242 551,05

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite III.

    Puhemiehistön päätös, tehty 24 ja 25 päivänä toukokuuta 1982, sellaisena kuin se on tarkistettuna 13 päivänä syyskuuta 1995.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    1 0 3 1   Työkyvyttömyyseläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    522 000

    734 260

    476 008,58

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite II.

    Puhemiehistön päätös, tehty 24 ja 25 päivänä toukokuuta 1982, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 3 päivänä huhtikuuta 1995 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 20 000 euroa.

    1 0 3 2   Perhe-eläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 330 000

    2 437 231

    2 167 662,03

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite I.

    Puhemiehistön päätös, tehty 29 päivänä huhtikuuta 1980, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 10 päivänä heinäkuuta 1995 tehdyllä päätöksellä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 15 000 euroa.

    1 0 3 3   Jäsenten vapaaehtoinen eläkejärjestelmä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 158 000

    11 880 283

    8 222 555,10

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden liite IX.

    Puhemiehistön päätös, tehty 12 päivänä kesäkuuta 1990, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 20 päivänä syyskuuta 2000 tehdyillä puhemiehistön päätöksillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen osuus jäsenten vapaaehtoisesta lisäeläkejärjestelmästä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 300 000 euroa.

    1 0 5   Kieli- ja atk-kurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    700 000

    700 000

    366 369,97

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 4, 8, 12, 22 ja 22 a artikla.

    Puhemiehistön päätös, tehty 10 päivänä toukokuuta 1989, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 1 päivänä heinäkuuta 2002.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten kielikurssien, toimielimen jäsenten ja heidän avustajiensa atk-kurssien sekä etäopiskelun kustannukset ja itseopiskelumateriaalin osto.

    1 0 8   Valuuttakurssierot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    100 000

    100 000

    80 632,23

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yleisiin kulukorvauksiin liittyvät valuuttakurssierot.

    1 0 9   Alustava määräraha toimielimen jäsenten palkkajärjestelmään

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 000 000

    1 000 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan jäsenille suoritettavien maksujen mahdollisten tarkistusten vaikutukset.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 2 —   VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 1 1 (osittain) ja 1 2

    1 2 0   Palkat ja muut etuudet

    1 2 0 0   Palkat ja palkanlisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    452 168 775 (191)

    418 325 205 (192)

    346 489 772,52

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 1 5 (osittain)

    Entiset alamomentit 1 1 0 0, 1 1 0 1, 1 1 0 2, 1 1 0 3, 1 1 3 0, 1 1 3 1, 1 1 3 2, 1 1 3 3, 1 1 4 0, 1 1 4 1, 1 1 4 2, 1 1 4 3, 1 1 4 4 ja 1 1 9 0

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta:

    palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät,

    sairausvakuutukset, tapaturma- ja ammattitautivakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut,

    ylityötunneista maksettavat kiinteämääräiset korvaukset,

    muut lisät ja erilaiset korvaukset,

    virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden, heidän puolisoidensa ja heidän huollettavanaan olevien henkilöiden matkakulut asemapaikasta lähtöpaikkakunnalle,

    niiden korjauskerrointen vaikutus, joita sovelletaan palkkaan ja siihen palkan osaan, joka siirretään säännöllisesti eri maahan kuin missä asemapaikka on,

    väliaikaisten toimihenkilöiden työttömyysvakuutus sekä maksut, jotka toimielin suorittaa väliaikaisille toimihenkilöille heidän eläkeoikeuksiensa muodostamiseksi tai niiden säilyttämiseksi maassa, josta he ovat lähtöisin,

    jäsenten avustajien ja ylimääräisten toimihenkilöiden vakuuttaminen Brysselissä ja Strasbourgissa sijaitsevassa Euroopan parlamentin urheilukeskuksessa tapahtuvien urheilutapaturmien varalta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 500 000 euroa.

    1 2 0 2   Palkallinen ylityö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    357 391

    457 511

    307 423,96

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 1 5 (osittain)

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla ja niiden liite VI.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ylityökorvaus edellä mainituissa säännöksissä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

    1 2 0 4   Tehtävien aloittamiseen, toisiin tehtäviin siirtymiseen ja tehtävien päättymiseen liittyvät korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 436 127

    7 959 387

    6 197 636,09

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 1 4 9, 1 1 8 1, 1 1 8 2, 1 1 8 3 ja 1 1 8 4

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden (sekä heidän perheenjäsentensä) matkakulut heidän aloittaessaan tehtävänsä ja heidän lähtiessään toimielimen palveluksesta tai heidän vaihtaessaan asemapaikkaa,

    asettautumis-/uudelleenasettautumiskorvaukset ja muuttokulut virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille, jotka joutuvat vaihtamaan asuinpaikkaa tehtävien aloittamisen jälkeen tai uuteen asemapaikkaan siirtymisen yhteydessä sekä tehtävien päättymisen jälkeen toiseen paikkaan tapahtuvan uudelleenasettautumisen yhteydessä,

    päivärahat niille virkamiehille tai väliaikaisille toimihenkilöille, jotka voivat osoittaa, että heidän on vaihdettava asuinpaikkaa tehtäviensä aloittamisen jälkeen tai asemapaikan vaihdon vuoksi,

    irtisanomiskorvaus koeaikana erotetulle virkamiehelle, joka on ilmeisen soveltumaton,

    väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvalle annettava korvaus siitä, että toimielin irtisanoo sopimuksen,

    ylimääräisten toimihenkilöiden jäsenvaltion eläkejärjestelmään suorittamien maksujen ja yhteisön järjestelmään kuuluvien maksujen (mikäli sopimus muuttuu) välinen erotus.

    1 2 2   Tehtävien ennenaikaisen päättymisen jälkeen maksettavat korvaukset

    1 2 2 0   Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    502 328

    825 586

    851 433,35

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit/momentit 1 2 1 0, 1 2 3 (osittain) ja 1 2 9 0 (osittain)

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla sekä liite IV.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset virkamiehille

    jotka vapautetaan tehtävistään toimielimen virkojen määrää vähennettäessä,

    jotka siirretään yksikön edun vuoksi eläkkeelle A*16- tai A*15-palkkaluokan virasta.

    Se kattaa myös työnantajan osuuden sairausvakuutuksesta ja näihin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutuksen.

    1 2 2 2   Tehtävien lopullisesta päättymisestä maksettavat korvaukset ja erityinen eläkejärjestelmä virkamiehiä ja väliaikaisia toimihenkilöitä varten

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 493 419

    12 412 490

    8 554 703,66

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit/momentit 1 2 1 6, 1 2 1 7, 1 2 1 8, 1 2 3 (osittain) ja 1 2 9 0 (osittain)

    Neuvoston asetus (EY, Euratom, EHTY) N:o 2688/95, annettu 17 päivänä marraskuuta 1995, Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisen vuoksi toteutettavista Euroopan yhteisöjen virkamiesten virkasuhteiden lopullista päättymistä koskevista erityisistä toimenpiteistä (EYVL L 280, 23.11.1995, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2458/98 (EYVL L 307, 17.11.1998, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY, Euratom, EHTY) N:o 2689/95, annettu 17 päivänä marraskuuta 1995, Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisen vuoksi toteutettavista Euroopan yhteisöjen tilapäiseen henkilöstöön kuuluvien henkilöiden palvelussuhteen päättymistä koskevista erityisistä toimenpiteistä (EYVL L 280, 23.11.1995, s. 4), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2458/98 (EYVL L 307, 17.11.1998, s. 1).

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1748/2002, annettu 30 päivänä syyskuuta 2002, Euroopan parlamentin vakinaisessa palvelussuhteessa olevien Euroopan yhteisöjen virkamiesten ja Euroopan parlamentin puolueryhmien väliaikaisten toimihenkilöiden palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevista erityistoimenpiteistä toimielimen nykyaikaistamisen yhteydessä (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 9).

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 72 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    henkilöstösääntöjen tai edellä mainittujen asetusten nojalla maksettavat korvaukset,

    työnantajan osuus näiden korvausten saajien sairausvakuutuksesta,

    erilaisiin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutus.

    1 2 4   Alustava määräraha

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 047 543 (193)

    5 542 631 (194)

    0,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 1 9 1 (osittain) ja 1 2 9 1

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla ja liite XI.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan neuvoston varainhoitovuoden aikana mahdollisesti päättämien palkkamuutosten vaikutus.

    Alustavaa määrärahaa ei voida käyttää ennen kuin se on siirretty tämän luvun asianmukaisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 4 —   MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOISET PALVELUT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 1 1 (osittain), 1 5, 1 8 (osittain), 2 5 ja 2 9

    1 4 0   Muu henkilöstö ja ulkopuoliset toimihenkilöt

    1 4 0 0   Muu henkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    32 410 573

    15 485 601

    39 038 842,82

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit/momentit 1 1 1 0, 1 1 1 1, 1 1 1 2, 1 1 1 3, 1 1 1 5, 1 1 5 (osittain), 1 1 8 1 (osittain) ja 1 1 8 4 (osittain)

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan seuraavat kulut:

    muun henkilöstön, erityisesti (Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevissa palvelussuhteen ehdoissa tarkoitettujen) ylimääräisten, sopimussuhteisten ja paikallisten toimihenkilöiden ja erityisneuvonantajien palkat, toimihenkilöiden sosiaaliturvaan kuuluvat työnantajamaksut sekä näiden toimihenkilöiden palkkaukseen sovellettavien korjauskerrointen vaikutus,

    hoitohenkilöstön ja avustavan hoitohenkilöstön palkkiot, jotka maksetaan palvelujen järjestämisen pohjalta, ja erityistapauksissa väliaikaisen ulkopuolisen henkilöstön käytöstä aiheutuvat menot.

    1 4 0 2   Konferenssitulkit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    29 590 000 (195)

    36 400 000

    27 051 777,07

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 8 7 0 ja 1 8 7 3 (osittain)

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Ylimääräisiä konferenssitulkkeja koskeva yleissopimus.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat toimielinten väliseen yhteistyöhön kuuluvat menot:

    niiden ylimääräisten konferenssitulkkien palkkiot, sosiaalimaksut, matkakulut ja päivärahat, jotka parlamentti kutsuu parlamentin tai muiden toimielinten järjestämiin kokouksiin, kun virkamiehinä tai väliaikaisina toimihenkilöinä työskentelevät parlamentin tulkit eivät voi hoitaa kaikkia tarvittavia tehtäviä,

    menot, jotka aiheutuvat edellä mainittuihin kokouksiin palkattavista konferenssitoimitsijoista, -teknikoista ja -apulaisista, kun parlamentin virkamiehet sekä väliaikaiset tai ylimääräiset toimihenkilöt eivät voi hoitaa kaikkia tarvittavia tehtäviä,

    muiden toimielinten virkamiehinä tai väliaikaisina toimihenkilöinä työskentelevien tulkkien palvelut parlamentille,

    toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 000 euroa.

    Määrärahat otetaan varaukseen, kunnes pääsihteeri on tehnyt erityisiä ehdotuksia, jotka koskevat kielituen parantamista ja tulkkauspalveluiden saatavuuden parantamista poliittisille ryhmille ja näiden työryhmille.

    1 4 0 4   Harjoittelujaksot, avustukset ja virkamiesvaihto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 950 450

    4 574 379

    3 403 959,87

    Selvitysosa

    Entiset momentit 1 5 0, 1 5 2 ja alamomentti 2 9 4 1

    Puhemiehistön päätös, tehty 26 päivänä lokakuuta 1988, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna 2 päivänä helmikuuta 2000 tehdyllä puhemiehistön päätöksellä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    harjoittelijoiden palkat ja matkakulut sekä tapaturma- ja sairausvakuutus harjoittelujaksojen aikana,

    kulut, jotka liittyvät Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden tai muiden säännöissä määriteltyjen maiden julkisen sektorin henkilöstön tilapäiseen siirtämiseen,

    konferenssitulkkien koulutuksen järjestäminen erityisesti yhteistyössä tulkkikoulujen kanssa sekä tulkkien koulutus- ja jatkokoulutusapurahat, opetusmateriaalin hankinta ja liitännäiskulut.

    1 4 0 6   Tarkkailijat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 367 000

    p.m.

    2 523 080,96

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut ja oleskelukorvaus niiltä päiviltä, jolloin henkilö on osallistunut täysistuntoihin ja valiokuntien, valtuuskuntien ja poliittisten ryhmien kokouksiin parlamentin toimipaikoissa sekä puheenjohtajakokouksen hyväksymiin poliittisten ryhmien kokouksiin toimipaikkojen ulkopuolella.

    1 4 0 7   Koulutuskorvaus (Euroopan parlamentin oppisopimuskoulutusohjelma)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

     

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu Euroopan parlamentin oppisopimuskoulutusohjelmaan osallistuvien harjoittelijoiden palkkaamiseen.

    1 4 2   Ulkoiset palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    11 331 825 (196)

    15 195 100

    7 004 163,64

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 8 7 2 ja 1 8 7 3 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alihankintana tilatut käännös-, konekirjoitus- ja koodauspalvelut ja tekninen apu sekä menot, jotka liittyvät toimielinten välisen käännös- ja tulkkauskomitean (CITI) päättämiin toimiin, joilla pyritään edistämään toimielinten välistä yhteistyötä kielten alalla.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 250 000 euroa.

    Määrärahat otetaan varaukseen, kunnes pääsihteeri on tehnyt erityisiä ehdotuksia, jotka koskevat kielituen parantamista ja tulkkauspalveluiden saatavuuden parantamista poliittisille ryhmille ja näiden työryhmille.

    1 4 4   Alustava määräraha

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    304 758

    345 727

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 1 9 1 (osittain)

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan niiden palkkamukautusten vaikutus, joista on sovittu neuvoston kanssa varainhoitovuoden aikana.

    Alustavaa määrärahaa ei voida käyttää ennen kuin se on siirretty tämän luvun asianmukaisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 6 —   TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 1 3 (osittain), 1 4, 1 6 (osittain) ja 1 8 (osittain)

    1 6 1   Henkilöstöhallintoon liittyvät menot

    1 6 1 0   Palvelukseen ottamiseen liittyvät kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    290 000 (197)

    290 000

    374 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 8 0

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 27—31 ja 33 artikla sekä liite III.

    Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja oikeusasiamiehen päätös 2002/620/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 53) ja kyseisten toimielinten pääsihteerien päätös 2002/621/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston organisaatiosta ja toiminnasta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 56).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    pääsihteerien päätöksen 3 artiklassa tarkoitettujen kilpailujen järjestämismenot sekä haastatteluihin ja lääkärintarkastuksiin ennen palvelukseen ottamista osallistuvien matka- ja oleskelukulut,

    väliaikaisten toimihenkilöiden, ylimääräisten toimihenkilöiden ja paikallisen henkilöstön valintamenettelyihin liittyvät kulut.

    Käytännön tarpeilla asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja sen jälkeen kun toimistoa on kuultu, osa määrärahasta voidaan käyttää toimielimen itse järjestämiin kilpailuihin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    1 6 1 2   Ammatillinen koulutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 640 000 (198)

    3 615 500

    3 030 901,60

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 3 0 1 (osittain) ja 1 8 2 0

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 a artikla.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    toimielinten yhdessä järjestämät täydennys- tai uudelleenkoulutuskurssit, kielikurssit mukaan lukien. Määräraha voi perustelluissa tapauksissa kattaa osittain toimielimen sisäiset kurssit. Brysselissä järjestettävät kielikurssit ovat avoimia myös Brysselissä toimiville parlamentin jäsenten avustajille. Euroopan parlamentti maksaa näiden kurssien osalta korvauksen jäsenten kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 14 artiklan mukaisesti.

    opetusmateriaalin hankinnasta tai valmistelusta aiheutuneet kulut sekä kulut, jotka aiheutuvat koulutusohjelmien suunnittelua ja toteuttamista koskevien asiantuntijaselvitysten tekemisestä.

    ammatilliset kurssit, joilla pyritään lisäämään tietoisuutta vammaisia koskevista asioista, sekä tasa-arvoa ja uraneuvontaa koskevat koulutustoimet, erityisesti taidonarvioinnin.

    virkamatkakulut.

    1 6 1 3   Ammatillinen täydennyskoulutus: virkamatkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    975 000

     

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen liittyvät virkamatkakulut.

    1 6 3   Toimielimen henkilöstölle annettava tuki

    1 6 3 0   Sosiaalipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    464 600

    357 802

    248 540,91

    Selvitysosa

    Entiset momentit 1 6 0, 1 6 2 ja 1 6 4

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 9 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta ja 76 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    seuraaviin ryhmiin kuuluville vammaisille osana heidän hyväkseen harjoitettavaa toimielintenvälistä politiikkaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt

    palveluksessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden puolisot

    huollettavana olevat lapset Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaisesti

    muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisella tavalla tarpeellisiksi osoitetut kulut, joita ei korvata yhteisestä sairausvakuutuksesta; korvaus myönnetään talousarvion suomien mahdollisuuksien rajoissa siltä osin kuin asianomaisen henkilön asuin- tai kotimaan kansallinen korvausjärjestelmä ei kata kyseisiä menoja,

    toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita virkamiehiä ja toimihenkilöitä,

    henkilöstökomitealle myönnettävä tuki sekä sosiaalipalvelujen satunnaiskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 8 000 euroa.

    1 6 3 2   Henkilöstön sosiaalinen toiminta ja muut sosiaaliset toimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    285 000

    261 000

    222 500,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 6 0

    Määräraha on tarkoitettu rohkaisemaan ja tukemaan taloudellisesti toimintoja, jotka edistävät eri kansallisuuksia edustavien työntekijöiden välistä yhteydenpitoa, esimerkiksi tukemaan henkilöstökerhoja, urheiluseuroja, kulttuuriyhdistyksiä jne. ja osallistumaan pysyvän vapaa-ajan keskuksen rahoittamiseen (kulttuuritapahtumia, harrastuksia, ravintola).

    Määräraha kattaa myös taloudellisen tuen toimielinten väliseen sosiaaliseen toimintaan.

    1 6 5   Toimielimen koko henkilöstöä koskeva toiminta

    1 6 5 0   Työterveyshuolto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    835 000

    783 746

    691 736,73

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 4 1

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 59 artikla sekä liitteessä II oleva 8 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan lääketarvikkeiden ja -tuotteiden jne. hankinta kolmen työpaikkakunnan terveydenhoitopalveluille, palvelun toiminta, ennalta ehkäiseviin tutkimuksiin liittyvät menot, työkyvyttömyyslautakunnan toiminta sekä ulkopuolisten hoitoasiantuntijoiden palveluihin liittyvät menot työterveyshuollon asiantuntijalääkäreiden tarpeelliseksi harkitsemalla tavalla.

    Määräraha kattaa myös lääketieteellisesti tarpeellisten työvälineiden hankintakustannukset.

    1 6 5 2   Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat toimintakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    600 000

    800 000

    456 402,73

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 4 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintoloiden ja ruokaloiden liikkeenharjoittamiskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 600 000 euroa.

    1 6 5 4   Lasten päiväkoti ja muut lastentarhat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 508 708

    5 779 631

    3 250 763,33

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 6 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan parlamentin maksettavaksi kuuluva osuus kuluista, jotka liittyvät lasten päiväkotiin ja ulkopuolisiin lastentarhoihin, joiden kanssa on tehty sopimus.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen, vanhempien maksuosuudesta saatavien tulojen määräksi arvioidaan 1 010 000 euroa.

    OSASTO 2

    KIINTEISTÖT, IRTAIN OMAISUUS, LAITTEET JA SEKALAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 2 0

    2 0 0

    Kiinteistöt

    2 0 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    39 426 776 (199)

    40 219 556

    35 702 215,64

    2 0 0 1

    Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 136 000

    p.m.

    178 682 351,37

    2 0 0 3

    Kiinteän omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    2 304 085,08

    2 0 0 5

    Kiinteistöjen rakennuttaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 0 0 7

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    11 415 000 (200)

    19 730 000

    18 844 476,86

    2 0 0 8

    Muut kiinteistömenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 736 887 (201)

    4 009 927

    3 527 791,60

    2 0 0 9

    Alustava määräraha toimielimen kiinteistöinvestointeihin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000 000

    54 793 389

    0,—

     

    Momentti 2 0 0 yhteensä

    68 714 663

    118 752 872

    239 060 920,55

    2 0 2

    Kiinteistöihin liittyvät kulut

    2 0 2 2

    Siivous ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    27 624 421

    33 383 963

    24 108 042,32

    2 0 2 4

    Energiankulutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 169 634

    11 189 304

    9 967 105,02

    2 0 2 6

    Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    32 128 000

    30 785 700

    26 020 708,52

    2 0 2 8

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 458 390

    1 284 073

    1 171 266,97

     

    Momentti 2 0 2 yhteensä

    73 380 445

    76 643 040

    61 267 122,83

     

    LUKU 2 0 YHTEENSÄ

    142 095 108

    195 395 912

    300 328 043,38

    LUKU 2 1

    2 1 0

    Atk- ja telelaitteisiin, atk:n ja televiestinnän käyttöön ja atk- ja telepalveluihin liittyvät menot

    2 1 0 0

    Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta, huolto ja ylläpito sekä niihin liittyvät työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    38 090 062 (202)

    35 700 173

    36 646 898,14

    2 1 0 2

    Ohjelmistojen ja järjestelmien käytössä, kehittämisessä ja ylläpidossa käytetyt ulkoiset palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    29 099 829

    29 475 139

    24 616 221,—

     

    Momentti 2 1 0 yhteensä

    67 189 891

    65 175 312

    61 263 119,14

    2 1 2

    Irtain omaisuus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 318 000

    1 725 000

    3 705 915,35

    2 1 4

    Tekniset tarvikkeet ja laitteistot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    21 567 116

    21 020 500

    17 331 926,46

    2 1 6

    Kuljetuskalusto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 009 000

    3 401 800 (203)

    3 329 844,21

     

    LUKU 2 1 YHTEENSÄ

    98 084 007

    91 322 612

    85 630 805,16

    LUKU 2 3

    2 3 0

    Paperi- ja toimistotarvikkeet ja erilaiset kulutustavarat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 132 220

    3 388 000

    2 876 108,07

    2 3 1

    Rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    640 000

    495 000

    550 000,—

    2 3 2

    Juridiset kulut ja vahingonkorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    270 000

    245 000

    408 475,01

    2 3 5

    Televiestintä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 275 000

    8 060 000

    6 771 219,21

    2 3 6

    Kirjeenvaihdon postimaksut ja toimitusmaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 068 000

    2 072 000

    1 598 876,30

    2 3 7

    Muutot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    395 000

    395 000

    662 000,—

    2 3 8

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    492 000

    596 000

    370 168,78

     

    LUKU 2 3 YHTEENSÄ

    15 272 220

    15 251 000

    13 236 847,37

     

    Osasto 2 yhteensä

    255 451 335

    301 969 524

    399 195 695,91

    LUKU 2 0 —

    KIINTEISTÖT JA NIIDEN LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU 2 1 —

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS: HANKINTA, VUOKRAUS JA YLLÄPITO

    LUKU 2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    Selvitysosa

    Koska vakuutusyhtiöt ovat peruneet vakuutusturvan, työtaisteluihin ja terrori-iskuihin liittyvät riskit Euroopan parlamentin rakennuksille on katettava Euroopan unionin talousarviosta.

    Tämän osaston määrärahoilla katetaan siten kaikki työtaisteluista tai terrori-iskuista johtuvien vahinkojen aiheuttamat kustannukset.

    LUKU 2 0 —   KIINTEISTÖT JA NIIDEN LIITÄNNÄISKULUT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 20 ja 28 (osittain)

    2 0 0   Kiinteistöt

    2 0 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    39 426 776 (204)

    40 219 556

    35 702 215,64

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 0 0 0 ja momentti 2 8 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan parlamentin käytössä olevien kiinteistöjen tai kiinteistöjen osien vuokrat.

    Määräraha kattaa myös kiinteistöveron. Vuokrat lasketaan kahdeltatoista kuukaudelta vanhojen tai valmisteilla olevien sopimusten perusteella, jotka normaalisti mahdollistavat indeksoinnin elinkustannuksiin tai rakennuskustannuksiin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 500 000 euroa.

    2 0 0 1   Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 136 000

    p.m.

    178 682 351,37

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen tai kiinteistöjen osien pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut voimassa tai valmisteilla olevien sopimusten perusteella.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 000 euroa.

    2 0 0 3   Kiinteän omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    2 304 085,08

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 6

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen hankinta. Tontteja ja niiden kunnallistekniikkaa koskevat tuet käsitellään varainhoitoasetuksen säännösten mukaisesti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 000 euroa.

    2 0 0 5   Kiinteistöjen rakennuttaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 7

    Alamomentille voidaan ottaa määräraha, joka on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen rakennuttaminen.

    2 0 0 7   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    11 415 000 (205)

    19 730 000

    18 844 476,86

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 0 4 ja 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan asennustöiden suorittaminen, mukaan lukien kyseiseen työhön liittyvät muut menot, erityisesti arkkitehtien ja insinöörien palkkiot jne.

    Määrärahat otetaan varaukseen, kunnes puhemiehistö on tehnyt lopullisen päätöksen kahden neuvotteluhuoneen rakentamisesta Strasbourgiin.

    2 0 0 8   Muut kiinteistömenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 736 887 (206)

    4 009 927

    3 527 791,60

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 8

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    kiinteistömenot, joita ei ole erikseen kohdistettu tämän luvun muille momenteille, etenkin teknisestä avusta tai arkkitehtipalveluista aiheutuvat menot, jotka liittyvät kiinteistöjen ylläpitoa tai niissä suoritettavia töitä koskeviin selvityksiin, valmisteluihin ja seurantaan,

    kustannukset, jotka aiheutuvat rakennuksiin Euroopan parlamentin vammaisia työntekijöitä ja vierailijoita varten tehtävistä muutoksista, joista on sovittu vammaisten esteetöntä pääsyä käsittelevässä tarkastuksessa,

    yleishyödyllisistä palveluista maksettavat korvaukset.

    2 0 0 9   Alustava määräraha toimielimen kiinteistöinvestointeihin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000 000

    54 793 389

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen mahdolliset investoinnit kiinteään omaisuuteen.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    2 0 2   Kiinteistöihin liittyvät kulut

    2 0 2 2   Siivous ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    27 624 421

    33 383 963

    24 108 042,32

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 0 3 ja 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevien sopimusten mukaisesti tilojen, hissien, lämmityksen, ilmastoinnin ja palo-ovien ylläpitokulut sekä tuholaisten torjunta, maalaustyöt, korjaukset jne.

    Ennen sopimusten uusimista tai tekemistä toimielin tiedustelee muilta toimielimiltä niiden saavuttamia sopimusehtoja (hinnat, valuutta, indeksikorotukset, kesto, muut ehdot) varainhoitoasetuksen 91 artiklan 3 kohdan säännöksiä noudattaen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    2 0 2 4   Energiankulutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 169 634

    11 189 304

    9 967 105,02

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 0 2 ja 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vesi-, kaasu-, sähkö- ja lämmityskustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    2 0 2 6   Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    32 128 000

    30 785 700

    26 020 708,52

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 0 5 ja 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ensisijaisesti parlamentin kolmessa toimipaikassa käyttämien rakennusten vartioinnista ja valvonnasta aiheutuvat kulut.

    Ennen sopimusten uusimista tai tekemistä toimielin tiedustelee muilta toimielimiltä niiden saavuttamia sopimusehtoja (hinnat, valuutta, indeksikorotukset, kesto, muut ehdot) varainhoitoasetuksen 91 artiklan 3 kohdan säännöksiä noudattaen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 80 000 euroa.

    2 0 2 8   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 458 390

    1 284 073

    1 171 266,97

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vakuutusmaksut.

    LUKU 2 1 —   TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS: HANKINTA, VUOKRAUS JA YLLÄPITO

    Selvitysosa

    Entiset luvut 2 1, 2 2 (osittain) ja 2 8

    Julkisten hankintojen yhteydessä toimielin tiedustelee muilta toimielimiltä niiden saavuttamia sopimusehtoja.

    2 1 0   Atk- ja telelaitteisiin, atk:n ja televiestinnän käyttöön ja atk- ja telepalveluihin liittyvät menot

    2 1 0 0   Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta, huolto ja ylläpito sekä niihin liittyvät työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    38 090 062 (207)

    35 700 173

    36 646 898,14

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät toimielimen laitteistojen ja ohjelmistojen hankintaan, vuokraukseen, huoltoon ja ylläpitoon, sekä niihin liittyvät työt. On kyse erityisesti atk-keskuksen järjestelmiin ja televiestintäjärjestelmiin, osastojen ja poliittisten ryhmien atk-palveluihin sekä koneäänestykseen tarvittavista laitteistoista ja ohjelmistoista.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 41 000 euroa.

    2 1 0 2   Ohjelmistojen ja järjestelmien käytössä, kehittämisessä ja ylläpidossa käytetyt ulkoiset palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    29 099 829

    29 475 139

    24 616 221,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot tietokonepalvelukeskuksilta ja tietokonekonsulteilta saadusta ulkopuolisesta avusta atk-keskuksen ja verkon käytössä, sovellusten tuottamisessa ja ylläpidossa, käyttäjätuessa (jäsenet ja poliittiset ryhmät mukaan lukien), tutkimusten toteuttamisessa sekä teknisten asiakirjojen laatimisessa ja julkaisussa.

    2 1 2   Irtain omaisuus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 318 000

    1 725 000

    3 705 915,35

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 0 4, 2 2 1 0, 2 2 1 2 ja momentti 2 2 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan irtaimen omaisuuden hankinta, vuokraus, huolto ja korjaus ja erityisesti ergonomisten toimistokalusteiden hankinta, vanhojen ja käytöstä poistettavien kalusteiden korvaaminen ja konttorikoneiden hankinta.

    Taideteosten osalta määräraha on tarkoitettu kattamaan erityismateriaalin hankinnasta ja ostosta aiheutuvat kulut sekä niihin liittyvät juoksevat kulut, muun muassa kehystys-, restaurointi-, puhdistus- ja vakuutuskulut sekä satunnaiset kuljetuskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 5 000 euroa.

    2 1 4   Tekniset tarvikkeet ja laitteistot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    21 567 116

    21 020 500

    17 331 926,46

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 0 0, 2 2 0 2 ja momentti 2 8 2 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten tarvikkeiden ja laitteiden hankinta, vuokraaminen, kunnossapito ja korjaaminen, erityisesti

    erilaiset tekniset tarvikkeet ja laitteistot (sekä kiinteät että liikuteltavat) julkaisutoiminnan, arkistoinnin, turvallisuuden, ruokaloiden, kiinteistöjen jne. tarpeisiin,

    etenkin kirjapainojen, arkistojen, puhelinvaihteen, ruokaloiden ja henkilöstömyymälöiden laitteistot sekä turvallisuuslaitteistot, konferenssitekniset laitteistot ja audiovisuaaliset laitteistot.

    Määräraha kattaa myös jälleenmyynnistä aiheutuvat mainoskulut ja hävittämisestä aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 35 000 euroa.

    2 1 6   Kuljetuskalusto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 009 000

    3 401 800 (208)

    3 329 844,21

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 2 0, 2 2 2 2 ja momentti 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kuljetuskaluston (auto- ja polkupyöräkanta) hankinta, huolto, käyttö ja korjaus sekä autojen, taksien, linja-autojen ja kuorma-autojen vuokraus kuljettajineen tai ilman, mukaan lukien niihin liittyvät vakuutukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 40 000 euroa.

    LUKU 2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 23 ja 28 (osittain)

    Julkisten hankintojen yhteydessä toimielin tiedustelee muilta toimielimiltä niiden saavuttamia sopimusehtoja.

    2 3 0   Paperi- ja toimistotarvikkeet ja erilaiset kulutustavarat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 132 220

    3 388 000

    2 876 108,07

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 3 0, 2 8 1 (osittain) ja 2 8 2 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paperin, kirjekuorien, toimistotarvikkeiden, kirjapainotarvikkeiden, jäljennöstarvikkeiden jne. hankinta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 000 euroa.

    2 3 1   Rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    640 000

    495 000

    550 000,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 3 1 0 ja 2 3 1 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pankkikulut (provisiot, vaihtopalkkiot, sekalaiset kulut) ja muut rahoituskulut, mukaan lukien kiinteistöjen rahoittamisen liitännäiskulut.

    2 3 2   Juridiset kulut ja vahingonkorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    270 000

    245 000

    408 475,01

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 3 2 ja 2 3 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    langetetut kulut, jotka Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin saattavat määrätä Euroopan parlamentille, kulut ulkopuolisen asianajajan palkkaamisesta edustamaan parlamenttia yhteisön tuomioistuimissa ja kansallisissa tuomioistuimissa, kulut oikeudellisten neuvonantajien palkkaamisesta avustamaan oikeudellista yksikköä sekä oikeudellisten teosten hankinta,

    menot, jotka liittyvät varainhoitoasetuksen 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuihin mahdollisiin vahingonkorvauksiin, korkoihin ja velkoihin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 5 000 euroa.

    2 3 5   Televiestintä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 275 000

    8 060 000

    6 771 219,21

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 3 6 1 ja momentti 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan liittymät, kaapeli- tai radioaaltolähetysmaksut (kiinteät puhelimet, matkapuhelimet, televisiot) ja verkkopalveluihin liittyvät kulut sekä telematiikkakulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 140 000 euroa.

    2 3 6   Kirjeenvaihdon postimaksut ja toimitusmaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 068 000

    2 072 000

    1 598 876,30

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 3 6 0 ja momentti 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan postitusyksiköiden ja lähettipalvelujen toteuttamasta frankeerauksesta, postinkäsittelystä ja -kuljetuksesta aiheutuvat kulut.

    2 3 7   Muutot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    395 000

    395 000

    662 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 3 4 3 ja momentti 2 8 1 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muuttokulut ja muuttofirmojen tai ulkopuolisten yritysten tilapäistyövoiman suorittamat työt.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 40 000 euroa.

    2 3 8   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    492 000

    596 000

    370 168,78

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 3 4 0, 2 3 4 1, 2 3 4 4 ja momentti 2 8 1 (osittain)

    Virka-asujen ja työvaatteiden hankinnasta 17 päivänä kesäkuuta 1996 annetut säännöt.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    vakuutukset, joita ei ole erikseen kohdistettu muille alamomenteille,

    menot, jotka aiheutuvat vahtimestarien, autonkuljettajien, muuttomiesten, terveydenhoitopalvelujen ja erilaisten teknisten yksiköiden henkilöstön virka-asujen hankinnasta ja hoidosta,

    sekalaiset hallintomenot, kuten rautatie- ja lentoliikenneaikataulujen hankinta ja käytettyjen laitteiden myynnin yhteydessä lehtimainonnasta aiheutuvat kulut jne.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    OSASTO 3

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA YLEISISTÄ TEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 3 0

    3 0 0

    Henkilöstön virkamatkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 867 935

    18 566 700

    16 116 970,—

    3 0 2

    Vastaanotto- ja edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    833 000

    805 000

    696 254,17

    3 0 4

    Kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

    3 0 4 0

    Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 640 000

    1 560 000

    1 355 228,29

    3 0 4 2

    Kokoukset, kongressit ja konferenssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 418 500

    1 373 500

    702 344,33

    3 0 4 4

    Parlamenttien välisistä suhteista vastaavien valtuuskuntien, tilapäisten valtuuskuntien ja WTO:n sekalaiset kokouskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    630 000

    380 000

    235 418,68

    3 0 4 6

    AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen sekalaiset kokouskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    430 000

    308 302

    191 000,05

    3 0 4 8

    Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen sekalaiset kokouskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    100 000

    71 698

    44 418,62

    3 0 4 9

    Matkatoimistopalveluita koskevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 245 000

     

     

     

    Momentti 3 0 4 yhteensä

    5 463 500

    3 693 500

    2 528 409,97

     

    LUKU 3 0 YHTEENSÄ

    27 164 435

    23 065 200

    19 341 634,14

    LUKU 3 2

    3 2 0

    Asiantuntemuksen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 944 200

    3 380 000

    1 390 208,53

    3 2 2

    Tiedonhankinta ja arkistointi

    3 2 2 0

    Dokumentaatio- ja kirjastomenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 276 600

    3 322 100

    2 979 590,93

    3 2 2 2

    Arkistolähteisiin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 149 000

    1 389 000

    1 016 178,50

     

    Momentti 3 2 2 yhteensä

    4 425 600

    4 711 100

    3 995 769,43

    3 2 4

    Tuotanto ja levitys

    3 2 4 0

    Virallinen lehti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 069 000

    10 313 200

    6 592 722,84

    3 2 4 1

    Yleiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 595 000 (209)

    3 246 500

    2 978 604,74

    3 2 4 2

    Julkaisu- ja tiedotusmenot sekä menot osallistumisesta julkisiin tapahtumiin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 870 000 (210)

    9 870 000

    10 453 658,—

    3 2 4 4

    Vierailijaryhmiin liittyvät järjestelyt, Euroscola ja kolmansien maiden mielipiteenmuokkaajia koskevat kutsut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    23 920 000

    17 486 000

    14 111 336,93

    3 2 4 5

    Symposiumien, seminaarien ja kulttuuritoiminnan järjestäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 895 000

    1 735 000

    1 323 907,88

    3 2 4 7

    Euroopan tulevaisuudesta käytävää keskustelua koskevat tiedotusmenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    3 2 4 8

    Audiovisuaalisesta tiedottamisesta aiheutuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 650 000

    8 650 000

    9 525 302,78

    3 2 4 9

    Tiedonvaihto kansallisten parlamenttien kanssa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    540 000

    460 000

    272 762,28

     

    Momentti 3 2 4 yhteensä

    54 539 000

    51 760 700

    45 258 295,45

    3 2 5

    Tiedotustoimistoja koskevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

     

     

     

     

    LUKU 3 2 YHTEENSÄ

    65 908 800

    59 851 800

    50 644 273,41

     

    Osasto 3 yhteensä

    93 073 235

    82 917 000

    69 985 907,55

    LUKU 3 0 —

    KOKOUKSET JA KONFERENSSIT

    LUKU 3 2 —

    ASIANTUNTEMUS JA TIEDOTUS: HANKINTA, ARKISTOINTI, TUOTANTO JA LEVITYS

    LUKU 3 0 —   KOKOUKSET JA KONFERENSSIT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 1 3 (osittain), 1 7, 2 3 (osittain), 2 5 (osittain) ja 3 7 (osittain)

    3 0 0   Henkilöstön virkamatkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 867 935

    18 566 700

    16 116 970,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 3 0 1 (osittain)

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 71 artikla ja liitteessä VII oleva 11—13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamatka- ja matkustuskulut (mukaan lukien matkalippujen ja paikkalippujen varaamiseen liittyvät kulut), päivärahat sekä muut virkamatkan suorittamiseen liittyvät liitännäiskulut tai poikkeukselliset kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    3 0 2   Vastaanotto- ja edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    833 000

    805 000

    696 254,17

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 7 0 0, 1 7 0 1 ja 1 7 0 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    menot, jotka liittyvät toimielimelle aiheutuviin vastaanottovelvoitteisiin, mukaan lukien STOA:n työhön liittyvät vastaanotot, ja toimielimen jäsenten edustusvelvoitteisiin,

    puhemiehen kabinetin edustuskulut ja osuus puhemiehen kabinetin sihteeristökuluista,

    pääsihteeristön vastaanotto- ja edustuskulut.

    3 0 4   Kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

    3 0 4 0   Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 640 000

    1 560 000

    1 355 228,29

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 3 4 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen kokouksissa tarjottavista virvokkeista ja muista juomista sekä satunnaisista kevyistä aterioista aiheutuvat kulut.

    3 0 4 2   Kokoukset, kongressit ja konferenssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 418 500

    1 373 500

    702 344,33

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 5 3 ja alamomentti 3 7 0 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti:

    menot, jotka liittyvät kokousten järjestämiseen muualla kuin toimipaikoissa (valiokunnat tai niiden valtuuskunnat, poliittiset ryhmät),

    jäsenmaksut kansainvälisille järjestöille, joihin Euroopan parlamentti tai jokin sen elimistä kuuluu (parlamenttien välinen liitto, parlamenttien pääsihteerien liitto, ryhmä 12 + parlamenttien välisessä liitossa).

    3 0 4 4   Parlamenttien välisistä suhteista vastaavien valtuuskuntien, tilapäisten valtuuskuntien ja WTO:n sekalaiset kokouskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    630 000

    380 000

    235 418,68

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 7 0 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti parlamenttien välisistä suhteista vastaavien valtuuskuntien, tilapäisten valtuuskuntien, parlamentaaristen sekavaliokuntien, parlamentaaristen yhteistyövaliokuntien ja WTO:n kokousten järjestämiseen liittyvät kulut.

    3 0 4 6   AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen sekalaiset kokouskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    430 000

    308 302

    191 000,05

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 7 0 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen kokousten järjestämiseen liittyvät kulut.

    3 0 4 8   Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen sekalaiset kokouskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    100 000

    71 698

    44 418,62

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 7 0 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euro–Välimeri-alueen parlamentaarisen edustajakokouksen, sen valiokuntien ja sen puheenjohtajiston kokousten järjestämiseen liittyvät kulut.

    3 0 4 9   Matkatoimistopalveluita koskevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 245 000

     

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan parlamentin kanssa sopimuksen tehneen matkatoimiston juoksevat kulut.

    LUKU 3 2 —   ASIANTUNTEMUS JA TIEDOTUS: HANKINTA, ARKISTOINTI, TUOTANTO JA LEVITYS

    Selvitysosa

    Entiset luvut 2 2 (osittain), 2 5 (osittain), 2 6, 2 7, 2 8 (osittain) ja 2 9

    3 2 0   Asiantuntemuksen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 944 200

    3 380 000

    1 390 208,53

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 5 0 (osittain) ja 2 6 0

    Puhemiehistön päätös, tehty 17 päivänä helmikuuta 1997, STOA:n mandaatin vahvistamisesta, sekä puhemiehistön päätökset, tehty 7 päivänä heinäkuuta 2000 ja 4 päivänä huhtikuuta 2001.

    Puhemiehistön päätös, tehty 11 päivänä maaliskuuta 2003, Euroopan parlamentin ja sen jäsenten lainsäädännöllisestä avustamisesta ja valiokunnissa käytettävien ulkopuolisten asiantuntijoiden rahoituksesta.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    kustannukset asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten kanssa tehtävistä sopimuksista, jotka koskevat tutkimusten tai muiden toimenpiteiden (työryhmät, pyöreän pöydän keskustelut, asiantuntijapaneelit, konferenssit) toteuttamista parlamentin elimiä ja hallintoa varten,

    tutkimusten arviointikustannukset ja STOA:n osallistumisen tieteellisten elinten toimintaan,

    valiokuntiin ja tutkimus- tai työryhmiin kutsuttujen asiantuntijoiden ja muiden henkilöiden — mukaan lukien parlamentille vetoomuksia esittäneet henkilöt — matkustus-, oleskelu- ja liitännäiskulut,

    menot ulkopuolisten henkilöiden kutsumisesta osallistumaan eri elinten työhön, kuten kurinpitolautakunnan tai taloudellisten väärinkäytösten tutkintaelimen toimintaan.

    3 2 2   Tiedonhankinta ja arkistointi

    3 2 2 0   Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 276 600

    3 322 100

    2 979 590,93

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 3 0, 2 2 3 1, 2 2 6 0 ja 2 2 6 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    yleisten lähdeteosten osaston laajentaminen ja uusiminen ja kirjastovarojen pitäminen ajan tasalla,

    sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset sekä julkaisujen ja verkkopalveluiden tilaukset tietotoimistoista, mukaan lukien tällaisen tilausmateriaalin kopioimisesta ja jakelusta kirjallisessa ja/tai elektronisessa muodossa aiheutuvat copyright-kulut, ja lehdistökatsauksia ja lehtileikkeitä koskevat palvelusopimukset,

    aikakauslehtien sisältötiivistelmiä koskevat tilaukset tai palvelusopimukset tai aikakauslehtiartikkelien tallennus optisille välineille,

    ulkopuolisten asiakirja- ja tilastotietokantojen käyttökulut lukuun ottamatta tietokonelaitteisto- ja televiestintäkustannuksia,

    kansainväliseen ja/tai toimielinten väliseen yhteistyöhön liittyvien Euroopan parlamentin velvoitteiden täyttämisestä aiheutuvat kustannukset,

    erityismateriaalien, mukaan lukien kirjasto-, dokumentointi- ja mediakirjastomateriaalien ja/tai sähköisten, elektronisten ja tietojenkäsittelyyn liittyvien järjestelmien hankinta tai vuokraus sekä ulkopuoliset palvelut näiden materiaalien ja järjestelmien hankintaa, kehittämistä, asennusta, käyttöä ja ylläpitoa varten,

    kirjastopalveluista ja etenkin asiakaspalvelusta (tutkimukset, analyysit), laadunvalvontajärjestelmästä jne. aiheutuvat kulut,

    kirjaston, dokumentaation ja mediakirjaston materiaalit sekä sidonta- ja säilytystyö,

    sisäisiin julkaisuihin (esitteet, selvitykset jne.) ja viestintään (tiedotteet, videot, cd-romit jne.) liittyvät kulut, mukaan lukien materiaalikulut,

    sanakirjojen, sanastojen ja muiden teosten hankinta kielipalveluihin.

    3 2 2 2   Arkistolähteisiin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 149 000

    1 389 000

    1 016 178,50

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 7 0, 2 2 7 1 ja 2 2 7 2

    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1049/2001, annettu 30 päivänä toukokuuta 2001, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi (EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43) sekä Euroopan parlamentin hyväksymät täytäntöönpanotoimenpiteet.

    Euroopan parlamentin puhemiehistön päätös, tehty 16 päivänä joulukuuta 2002, tiedotuksen ja avoimuuden lisäämisestä: Euroopan parlamentin arkistot.

    Puhemiehistön 2 päivänä kesäkuuta 2003 hyväksymät säännöt Euroopan parlamentin jäsenten arkistojen käsittelystä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    ulkopuolisista palveluista aiheutuvat kustannukset, jotka liittyvät arkistointitoimiin, mukaan lukien varastojen lajittelu, luokittelu ja uudelleenluokittelu, arkistopalveluista aiheutuvat kustannukset ja arkistolähteiden hankinta ja käyttö korvaavia tukipalveluita käyttäen (mikrofilmit, levyt, kasetit jne.) sekä (sähköisten, elektronisten ja tietojenkäsittelyyn liittyvän) erityismateriaalin hankinta, vuokraus ja ylläpito ja tukimateriaalin (esitteet, cd-romit jne.) julkaisukustannukset,

    Euroopan parlamentin jäsenten edustajantointaan harjoittaessaan keräämien sellaisten arkistojen käsittelystä aiheutuvat kulut, jotka on lahjoitettu tai testamentattu Euroopan parlamentille, Euroopan yhteisöjen historiallisille arkistoille (HAEC) tai laillisesti perustetulle yhdistykselle tai säätiölle Euroopan parlamentin hyväksymien sääntöjen mukaisesti,

    arkisto- ja asiakirjakeskuksen (CARDOC) sähköisten, elektronisten ja tietojenkäsittelyyn liittyvien materiaalien ja/tai järjestelmien hankinta tai vuokraus sekä niihin liittyvät ulkopuoliset palvelut ja arkisto- ja asiakirjakeskuksen sidonta- ja säilytysmateriaalit ja työt,

    tiedotustoimien tarvike- ja palveluhankinnoista aiheutuvat kulut, erityiskalusteiden ja muun arkistoirtaimiston hankinnan, kirjojen ja historiallisten aikakausjulkaisujen ja arkisto- ja tietotekniikka-alan julkaisujen hankinnan sekä jäsenmaksut International Archives Councilille.

    3 2 4   Tuotanto ja levitys

    3 2 4 0   Virallinen lehti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 069 000

    10 313 200

    6 592 722,84

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 7 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset sellaisten tekstien valmistelemisesta, julkaisemisesta perinteisin (paperi tai filmi) tai sähköisin menetelmin ja levityksestä, jotka parlamentin edellytetään julkaisevan Euroopan unionin virallisessa lehdessä erityisesti sen työjärjestyksen määräysten (etenkin työjärjestyksen 29, 68, 172 ja 173 artikla) sekä yhteisen AKT–EU-edustajakokouksen työjärjestyksen määräysten mukaan (talousarvio, kirjalliset kysymykset, pöytäkirjat, tiedonannot).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 400 000 euroa.

    3 2 4 1   Yleiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 595 000 (211)

    3 246 500

    2 978 604,74

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 7 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    muiden kuin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistavien Euroopan parlamentin virallisten julkaisujen (yleisluonteiset julkaisut, työasiakirjat ja erilaiset painotyöt) valmistelemisesta, julkaisemisesta perinteisin (paperi tai filmi) tai sähköisin menetelmin ja levityksestä etenkin Internetin välityksellä aiheutuvat kustannukset ja niihin liittyvät alihankinnat,

    julkaisujärjestelmien päivittäminen, ylläpito ja kehittäminen,

    lainsäädäntötietokannan päivittäminen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 200 000 euroa.

    Määrärahat otetaan varaukseen, kunnes pääsihteeri on on tehnyt erityisiä ehdotuksia, jotka koskevat poliittisten ryhmien osallistumismahdollisuuksien parantamista julkaisuja ja tiedon levitystä koskevaan päätöksentekoon.

    3 2 4 2   Julkaisu- ja tiedotusmenot sekä menot osallistumisesta julkisiin tapahtumiin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 870 000 (212)

    9 870 000

    10 453 658,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 7 2 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tiedotusmateriaalin julkaiseminen, mukaan lukien sähköinen materiaali, sekä tiedotustoiminta ja osallistuminen julkisiin tapahtumiin, näyttelyihin ja messuille jäsenvaltioissa ja ehdokasvaltioissa.

    Määrärahat otetaan varaukseen, kunnes pääsihteeri on on tehnyt erityisiä ehdotuksia, jotka koskevat poliittisten ryhmien osallistumismahdollisuuksien parantamista julkaisuja ja tiedon levitystä koskevaan päätöksentekoon.

    3 2 4 4   Vierailijaryhmiin liittyvät järjestelyt, Euroscola ja kolmansien maiden mielipiteenmuokkaajia koskevat kutsut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    23 920 000

    17 486 000

    14 111 336,93

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 7 2 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan avustukset vierailijaryhmille sekä liitännäiset infrastruktuurikulut, Euroscola-ohjelman toimintakulut ja kolmansien maiden mielipiteenmuokkaajille tarkoitettujen harjoittelujaksojen rahoitus. Rahoitusta lisätään vuosittain soveltaen BKTL:n ja hintojen muutosten perusteella mukautettavaa deflaattoria.

    Ryhmää kohti tuettavien vierailijoiden määrää on lisättävä merkittävästi.

    Alamomentille sisältyy aiheellinen määräraha vammaisia vieraita varten.

    Myönnettyä avustusta on lisättävä sen suhteuttamiseksi vierailijoiden matkan pituuteen ja käytettävissä oleviin liikennepalveluihin. Vierailijoille tarjottavia palveluja olisi myös parannettava.

    3 2 4 5   Symposiumien, seminaarien ja kulttuuritoiminnan järjestäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 895 000

    1 735 000

    1 323 907,88

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 7 2 5

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut kansallisten tai monikansallisten seminaarien ja symposiumien järjestämisestä jäsenvaltioista ja ehdokasvaltioista tuleville mielipiteenmuokkaajille, sekä parlamentaaristen seminaarien ja symposiumien järjestämiskulut sekä eurooppalaisten kulttuurialoitteiden ja erityisesti Saharov-palkinnon rahoittaminen. Määräraha kattaa myös enintään 300 000 euroa menoihin, jotka liittyvät erityisten ”istuntosalitoimintojen” toteutukseen Strasbourgissa ja Brysselissä puhemiehistön hyväksymän vuosiohjelman pohjalta.

    3 2 4 7   Euroopan tulevaisuudesta käytävää keskustelua koskevat tiedotusmenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 7 2 7

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tiedotustoimista aiheutuvat menot Euroopan perustuslakia koskevan tiedotuskampanjan yhteydessä, mukaan luettuna tiedotus sähköisten välineiden avulla.

    3 2 4 8   Audiovisuaalisesta tiedottamisesta aiheutuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 650 000

    8 650 000

    9 525 302,78

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 8 3 0 ja 2 8 3 1

    Euroopan parlamentin päätöslauselma, annettu 12 päivänä maaliskuuta 2002, vuoden 2003 talousarviomenettelyn suuntaviivoista (EUVL C 47 E, 27.2.2003, s. 72).

    Euroopan parlamentin päätöslauselma, annettu 14 päivänä toukokuuta 2002, ennakkoarviosta parlamentin tuloista ja menoista varainhoitovuodeksi 2003 (EUVL C 180 E, 31.7.2003, s. 150).

    Euroopan parlamentin päätöslauselma, annettu 14 päivänä toukokuuta 2003, ennakkoarviosta parlamentin tuloista ja menoista varainhoitovuodeksi 2004 (EUVL C 67 E, 17.3.2004, s. 179).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    audiovisuaalisen alan toimintabudjetti (toimielimen omat palvelut ja ulkopuolinen apu kuten tekninen työ radio- ja tv-asemille, audiovisuaalisten ohjelmien nauhoitukset, tuotanto, yhteistuotanto ja levitys, tv- ja radio-ohjelmien lähetyslinjojen vuokraus ja lähetykset sekä muut toimet, joilla parannetaan toimielimen yhteyksiä audiovisuaalisia välineitä käyttäviin elimiin),

    menot, jotka aiheutuvat parlamentin täysistuntojen ja valiokuntien kokousten suorista lähetyksistä Internetin välityksellä,

    istuntojen tallentaminen dvd-romille,

    asianmukaisten arkistojen sekä sellaisen hakukoneen luominen, jolla kansalaisille taataan jatkuva tiedon saanti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 13 000 euroa.

    3 2 4 9   Tiedonvaihto kansallisten parlamenttien kanssa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    540 000

    460 000

    272 762,28

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 9 9 3 ja 2 9 9 5

    Euroopan kansanedustuslaitosten puhemiesten kokous (kesäkuu 1977) ja Euroopan unionin parlamenttien puhemiesten kokoukset (syyskuu 2000, maaliskuu 2001).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välisten suhteiden edistämiseen sidotut menot. Se kattaa parlamentaariset suhteet lukuun ottamatta niitä, jotka on mainittu luvuissa 1 0 ja 3 0, sekä tietojen ja dokumentoinnin vaihdon ja avustustyön tietojen analysoimiseksi ja käyttämiseksi, mukaan lukien vaihdot Euroopan parlamentaarisen tutkimus- ja dokumentointikeskuksen (ECPRD) kanssa.

    yhteistyön vahvistaminen Euroopan parlamentin ja demokraattisesti valittujen Kaakkois- ja Itä-Euroopan, entisen Neuvostoliiton sekä Välimeren alueen valtioiden parlamenttien välillä. Yhteistyötä tehdään ensisijaisesti unionin tulevien jäsenvaltioiden parlamenttien kanssa.

    edellä mainittujen parlamenttien virkamiesten yhteistyöohjelmien ja koulutustoimien rahoitus.

    Näihin toimiin sisältyy vierailukäyntejä Euroopan parlamenttiin Brysselissä, Luxemburgissa tai Strasbourgissa; määräraha kattaa kokonaan tai osittain osallistujien kulut erityisesti matkojen, yleisen matkustamisen, majoituksen ja päivärahojen osalta.

    erityisesti lainsäädäntötoimintaan liittyvät yhteistyötoimet sekä dokumentaatio-, analyysi- ja tiedotustoimintaan liittyvät toimet, mukaan lukien toiminta Euroopan parlamentaarisessa tutkimus- ja dokumentointikeskuksessa (ECPRD).

    3 2 5   Tiedotustoimistoja koskevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

     

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki Euroopan parlamentin tiedotustoimistoihin liittyvät menot (henkilöstö, rakennukset, konferenssit, kokoukset, julkaisut jne.).

    OSASTO 4

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA ERITYISTEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Poliittisten ryhmien ja sitoutumattomien jäsenten hallinnosta, poliittisesta toiminnasta ja tiedotuksesta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    49 622 000

    45 900 000

    42 515 659,87

    4 0 2

    Rahoitus eurooppalaisille poliittisille puolueille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 594 000

    8 400 000

    4 647 157,—

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    58 216 000

    54 300 000

    47 162 816,87

    LUKU 4 2

    4 2 0

    Parlamentin jäsenten avustajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    4 2 2

    Parlamentin jäsenten avustaminen

    4 2 2 0

    Parlamentin jäsenten avustaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    135 289 000

    114 791 540 (213)

    117 462 527,66

    4 2 2 2

    Valuuttakurssierot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 000 000

    1 500 000

    314 903,89

     

    Momentti 4 2 2 yhteensä

    136 289 000

    116 291 540

    117 777 431,55

     

    LUKU 4 2 YHTEENSÄ

    136 289 000

    116 291 540

    117 777 431,55

    LUKU 4 4

    4 4 0

    Entisten jäsenten kokouksista ja muusta toiminnasta aiheutuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    100 000

    p.m. (214)

    76 539,82

    4 4 2

    Euroopan parlamentaarisen yhdistyksen kokouksista ja muusta toiminnasta aiheutuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    80 000

    80 000

    80 000,—

     

    LUKU 4 4 YHTEENSÄ

    180 000

    80 000

    156 539,82

     

    Osasto 4 yhteensä

    194 685 000

    170 671 540

    165 096 788,24

    LUKU 4 0 —

    TIETTYJEN TOIMIELINTEN JA ELINTEN ERITYISMENOT

    LUKU 4 2 —

    PARLAMENTIN JÄSENTEN AVUSTAJIIN LIITTYVÄT MENOT

    LUKU 4 4 —

    JÄSENTEN JA ENTISTEN JÄSENTEN KOKOUKSET JA MUU TOIMINTA

    LUKU 4 0 —   TIETTYJEN TOIMIELINTEN JA ELINTEN ERITYISMENOT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 3 7 (osittain) ja 3 9 (osittain)

    4 0 0   Poliittisten ryhmien ja sitoutumattomien jäsenten hallinnosta, poliittisesta toiminnasta ja tiedotuksesta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    49 622 000

    45 900 000

    42 515 659,87

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 7 0 1

    Puhemiehistön säännöt, annettu 1 päivänä helmikuuta 2001.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan poliittisten ryhmien ja sitoutumattomien jäsenten

    sihteeristökulut, hallinnosta johtuvat menot ja toimintamenot,

    poliittiseen toimintaan ja tiedotukseen liittyvät menot Euroopan unionin poliittisen toiminnan yhteydessä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    4 0 2   Rahoitus eurooppalaisille poliittisille puolueille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 594 000

    8 400 000

    4 647 157,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 7 1 0

    Euroopan yhteisön perustamissopimus ja erityisesti sen 191 artikla.

    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2004/2003, annettu 4 päivänä marraskuuta 2003, Euroopan tason poliittisia puolueita ja niiden rahoitusta koskevista säännöistä (EUVL L 297, 15.11.2003, s. 1).

    Ottaen huomioon tarpeen lisätä Euroopan unionin avoimuutta ja demokraattista vastuuta tämä momentti on tarkoitettu rahoittamaan sellaisten Euroopan tason poliittisten puolueiden toimintaa, jotka myötävaikuttavat eurooppalaisen identiteetin muodostamiseen ja unionin kansalaisten poliittisen tahdon ilmaisemiseen.

    LUKU 4 2 —   PARLAMENTIN JÄSENTEN AVUSTAJIIN LIITTYVÄT MENOT

    Selvitysosa

    Entinen luku 3 9 (osittain)

    4 2 0   Parlamentin jäsenten avustajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 9 0

    Komission 18 päivänä toukokuuta 1998 esittämä ehdotus neuvoston asetukseksi (EY) Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta annetun asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 muuttamisesta (EYVL C 179, 11.6.1998, s. 16).

    Yleiset soveltamissäännöt (puhemiehistön päätös, tehty…).

    Momentille voidaan ottaa määrärahoja ainoastaan siirtämällä niitä alamomentilta 4 2 2 0 ”Parlamentin jäsenten avustaminen”.

    4 2 2   Parlamentin jäsenten avustaminen

    4 2 2 0   Parlamentin jäsenten avustaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    135 289 000

    114 791 540 (215)

    117 462 527,66

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 9 1 0

    Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevat säännöt ja erityisesti niiden 14—16 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhden tai useamman avustajan palkkaamisesta ja palveluksien käyttämisestä aiheutuvat kustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 200 000 euroa.

    4 2 2 2   Valuuttakurssierot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 000 000

    1 500 000

    314 903,89

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 9 1 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan parlamentin talousarviosta katettavat valuuttakurssierot sihteeristökorvaukseen sovellettavien määräysten mukaisesti.

    LUKU 4 4 —   JÄSENTEN JA ENTISTEN JÄSENTEN KOKOUKSET JA MUU TOIMINTA

    Selvitysosa

    Entinen luku 3 6

    4 4 0   Entisten jäsenten kokouksista ja muusta toiminnasta aiheutuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    100 000

    p.m. (216)

    76 539,82

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 6 0 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan parlamentin entisten jäsenten yhdistyksen kokouksista aiheutuvat menot ja mahdolliset muut vastaavat menot.

    4 4 2   Euroopan parlamentaarisen yhdistyksen kokouksista ja muusta toiminnasta aiheutuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    80 000

    80 000

    80 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 6 0 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan parlamentaarisen yhdistyksen kokouksista aiheutuvat menot ja mahdolliset muut menot.

    OSASTO 10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU 10 0

    33 681 580

    18 436 618

    0,—

     

    LUKU 10 0 YHTEENSÄ

    33 681 580

    18 436 618

    0,—

     

    LUKU 10 1

    13 175 813

    12 000 000

    0,—

     

    LUKU 10 1 YHTEENSÄ

    13 175 813

    12 000 000

    0,—

     

    LUKU 10 2

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 3

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 3 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 4

    20 000 000

     

     

     

    LUKU 10 4 YHTEENSÄ

    20 000 000

     

     

     

    Osasto 10 yhteensä

    66 857 393

    30 436 618

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    1 321 600 000

    1 264 024 722

    1 203 370 071,68

    LUKU 10 0 —

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    LUKU 10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU 10 2 —

    VARAUS JÄSENTEN OHJESÄÄNTÖÄ VARTEN

    LUKU 10 3 —

    VARAUS LAAJENTUMISTA VARTEN

    LUKU 10 4 —

    TIEDOTUS- JA VIESTINTÄPOLITIIKKAA KOSKEVA VARAUS

    LUKU 10 0 —   ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    33 681 580

    18 436 618

    0,—

    LUKU 10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    13 175 813

    12 000 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan varainhoitovuoden aikana tehdyistä budjettipäätöksistä koituvat ennakoimattomat menot.

    LUKU 10 2 —   VARAUS JÄSENTEN OHJESÄÄNTÖÄ VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin päätöslauselma, annettu 4 päivänä kesäkuuta 2003, jäsenten asemaa koskevien sääntöjen vahvistamisesta (EUVL C 68 E, 18.3.2004, s. 210), sellaisena kuin se on muutettuna 23 päivänä kesäkuuta 2005 annetulla päätöslauselmalla (EUVL C…, …, s. …).

    LUKU 10 3 —   VARAUS LAAJENTUMISTA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen laajentumisvalmisteluista aiheutuvat menot.

    LUKU 10 4 —   TIEDOTUS- JA VIESTINTÄPOLITIIKKAA KOSKEVA VARAUS

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000 000

     

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tiedotus- ja viestintäpolitiikasta aiheutuvat menot.

    PÄÄLUOKKA II

    NEUVOSTO

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus Euroopan parlamentin menojen rahoittamisesta varainhoitovuonna 2006

    Nimike

    Määrä

    Menot

    591 752 953

    Omat tulot

    –49 054 000

    Perittävä osuus

    542 698 953

    OMAT TULOT

    OSASTO 4

    ERILAISET YHTEISÖN VEROT JA MAKSUT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    25 107 000

    25 492 435

    20 368 798,67

    4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    1 043 000

    1 979 555

    1 481 621,27

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    26 150 000

    27 471 990

    21 850 419,94

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön osuus eläke- ja työttömyysturvajärjestelmän rahoituksesta

    22 904 000

    17 375 917

    16 757 397,55

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    p.m.

    p.m.

    13 951 705,08

    4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten maksut eläkejärjestelmään

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    22 904 000

    17 375 917

    30 709 102,63

     

    Osasto 4 yhteensä

    49 054 000

    44 847 907

    52 559 522,57

    LUKU 4 0 —

    HENKILÖSTÖN PALKOISTA SUORITETUT PIDÄTYKSET

    LUKU 4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU 4 0 —   HENKILÖSTÖN PALKOISTA SUORITETUT PIDÄTYKSET

    4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    25 107 000

    25 492 435

    20 368 798,67

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 043 000

    1 979 555

    1 481 621,27

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    LUKU 4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    4 1 0   Henkilöstön osuus eläke- ja työttömyysturvajärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    22 904 000

    17 375 917

    16 757 397,55

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    13 951 705,08

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 107 artikla sekä liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohta ja 4 artikla.

    4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 107 artikla ja liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 kohta ja 48 artikla.

    OSASTO 5

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0

    Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 0 2

    Tulot muille toimielimille tai elimille toimitetuista tavaroista kertyvästä tuotosta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 1

    5 1 0

    Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    p.m.

    p.m.

    794 246,85

     

    LUKU 5 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    794 246,85

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Sijoitetuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut toimielimen tileille kertyneet tulot

    p.m.

    p.m.

    422 542,43

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    422 542,43

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja urakoista kertyvästä tuotosta, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 5 1

    Tulot kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    13 434 341,17

    5 7 1

    Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 2

    Toisen toimielimen puolesta maksettujen sosiaalimenojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    13 434 341,17

    LUKU 5 8

    5 8 0

    Sekalaiset korvaukset

    p.m.

    p.m.

    4 106,41

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    4 106,41

    LUKU 5 9

    5 9 0

    Muut hallinnosta saatavat tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 9 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 5 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    14 655 236,86

    LUKU 5 0 —

    IRTAIMEN (TAVAROIDEN) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 1 —

    VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    LUKU 5 5 —

    TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA URAKOISTA KERTYVÄSTÄ TUOTOSTA

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 9 —

    MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    LUKU 5 0 —   IRTAIMEN (TAVAROIDEN) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0   Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 2   Tulot muille toimielimille tai elimille toimitetuista tavaroista kertyvästä tuotosta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 1 —   VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    5 1 0   Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 1 1   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    794 246,85

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    5 2 0   Sijoitetuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut toimielimen tileille kertyneet tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    422 542,43

    LUKU 5 5 —   TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA URAKOISTA KERTYVÄSTÄ TUOTOSTA

    5 5 0   Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja urakoista kertyvästä tuotosta, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 4 artikla ja liitteessä VIII olevan 11 artiklan 2 ja 3 kohta sekä 48 artikla.

    5 5 1   Tulot kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7 —   TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    13 434 341,17

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 1   Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 2   Toisen toimielimen puolesta maksettujen sosiaalimenojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 3   Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 0   Sekalaiset korvaukset

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    4 106,41

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 9 —   MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    5 9 0   Muut hallinnosta saatavat tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 6

    YHTEISÖN SOPIMUKSIIN JA OHJELMIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET JA PALAUTUKSET

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 6 1

    6 1 2

    Pyynnöstä ja korvausta vastaan tehdyistä töistä erikseen aiheutuneiden menojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 6 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 6 3

    6 3 1

    Schengenin säännöstöön liittyvät rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    6 3 1 1

    Osuudet hallintokuluista, jotka aiheutuvat Islannin ja Norjan kanssa tehdystä puitesopimuksesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 3 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 6 3 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 6 6

    6 6 0

    Muut maksut ja palautukset

    6 6 0 0

    Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 6 6 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 6 6 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 6 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 6 1 —

    ERILAISTEN MENOJEN TAKAISINMAKSU

    LUKU 6 3 —

    TIETTYIHIN SOPIMUKSIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET

    LUKU 6 6 —

    MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 6 1 —   ERILAISTEN MENOJEN TAKAISINMAKSU

    6 1 2   Pyynnöstä ja korvausta vastaan tehdyistä töistä erikseen aiheutuneiden menojen takaisinmaksu — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 6 3 —   TIETTYIHIN SOPIMUKSIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET

    6 3 1   Schengenin säännöstöön liittyvät rahoitusosuudet — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    6 3 1 1   Osuudet hallintokuluista, jotka aiheutuvat Islannin ja Norjan kanssa tehdystä puitesopimuksesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston päätös 1999/437/EY, tehty 17 päivänä toukokuuta 1999, tietyistä Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen tehdyn sopimuksen yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä (EYVL L 176, 10.7.1999, s. 31).

    Osuudet hallintokuluista, jotka aiheutuvat Euroopan unionin neuvoston, Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä näiden kahden valtion osallistumisesta Schengenin säännöstön täytäntöönpanoon, soveltamiseen ja kehittämiseen 18 päivänä toukokuuta 1999 tehdystä sopimuksesta (EYVL L 176, 10.7.1999, s. 36) ja erityisesti sen 12 artiklasta.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 6 6 —   MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    6 6 0   Muut maksut ja palautukset

    6 6 0 0   Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    OSASTO 7

    VIIVÄSTYSKOROT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 7 0

    7 0 0

    Viivästyskorot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 7 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 7 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 7 0 —

    VIIVÄSTYSKOROT

    LUKU 7 0 —   VIIVÄSTYSKOROT

    7 0 0   Viivästyskorot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 9 0

    9 0 0

    Sekalaiset tulot

    p.m.

    p.m.

    17 743,72

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    17 743,72

     

    Osasto 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    17 743,72

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    49 054 000

    44 847 907

    67 232 503,15

    LUKU 9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU 9 0 —   SEKALAISET TULOT

    9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    17 743,72

    MENOT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖ

    1 1

    VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    298 498 953

    287 417 699

    235 034 026,95

    1 2

    MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOPUOLISET PALVELUNTARJOAJAT

    4 965 000

    4 836 224

    11 501 319,66

    1 3

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    9 863 000

    9 774 776

    7 890 634,88

     

    Osasto 1 yhteensä

    313 326 953

    302 028 699

    254 425 981,49

    2

    KIINTEISTÖT, LAITTEET JA HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 0

    KIINTEISTÖT JA LIITÄNNÄISKULUT

    60 118 000

    61 430 704

    110 548 950,96

    2 1

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS

    32 162 000

    28 541 000

    27 882 542,36

    2 2

    HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    121 738 000

    118 597 000

    119 263 138,28

     

    Osasto 2 yhteensä

    214 018 000

    208 568 704

    257 694 631,60

    3

    TOIMIELIMEN ERIKOISTEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    3 0

    HENKILÖSTÖ

    11 970 000

    10 131 000

    7 306 643,06

    3 1

    KIINTEISTÖT JA LIITÄNNÄISKULUT

    8 365 000

    13 844 000

    7 319 361,95

    3 2

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS

    38 045 000

    25 201 000

    4 020 990,68

    3 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    1 028 000

    890 000

    878 955,30

     

    Osasto 3 yhteensä

    59 408 000

    50 066 000

    19 525 950,99

    10

    MUUT MENOT

    10 0

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    p.m.

    1 500 000

    0,—

    10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    5 000 000

    1 000 000

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    5 000 000

    2 500 000

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    591 752 953

    563 163 403

    531 646 564,08

    OSASTO 1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖ

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 1 1

    1 1 0

    Palkat ja muut etuudet

    1 1 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    211 808 953

    197 373 290

    169 524 589,41

    1 1 0 1

    Tehtävään liittyvät etuudet, jotka perustuvat henkilöstösääntöihin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 320 000

    4 384 580

    4 086 639,25

    1 1 0 2

    Toimihenkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyvät etuudet, jotka perustuvat henkilöstösääntöihin.

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    52 219 000

    51 011 449

    41 840 469,93

    1 1 0 3

    Sosiaaliturva

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 141 000

    8 812 641

    7 411 066,58

    1 1 0 4

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 207 000

    2 681 799

    2 086 457,69

    1 1 0 5

    Ylityötunnit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 399 000

    2 419 467

    2 310 411,03

    1 1 0 6

    Tehtävien aloittamiseen, toisiin tehtäviin siirtymiseen ja tehtävien päättymiseen liittyvät etuudet, jotka perustuvat henkilöstösääntöihin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 584 000

    10 365 000

    3 767 200,—

     

    Momentti 1 1 0 yhteensä

    288 678 953

    277 048 226

    231 026 833,89

    1 1 1

    Palvelussuhteen päättyminen

    1 1 1 0

    Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen henkilöstösääntöjen 41 ja 50 artiklan mukaisesti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    762 000

    311 358

    304 993,89

    1 1 1 1

    Palvelussuhteen lopullisesta päättymisestä maksettavat korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 252 000

    6 211 642

    3 487 762,09

    1 1 1 2

    Entisten pääsihteereiden etuudet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    221 000

    215 000

    214 437,08

     

    Momentti 1 1 1 yhteensä

    6 235 000

    6 738 000

    4 007 193,06

    1 1 2

    Alustava määräraha

    1 1 2 0

    Alustava määräraha (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 513 000

    3 556 473

    0,—

    1 1 2 1

    Alustava määräraha (eläkkeellä olevat virkamiehet ja virkamiehet, joiden palvelussuhde on ennenaikaisesti päätetty)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    72 000

    75 000

    0,—

     

    Momentti 1 1 2 yhteensä

    3 585 000

    3 631 473

    0,—

     

    LUKU 1 1 YHTEENSÄ

    298 498 953

    287 417 699

    235 034 026,95

    LUKU 1 2

    1 2 0

    Muu henkilöstö ja ulkopuoliset palveluntarjoajat

    1 2 0 0

    Muu henkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 335 000

    2 611 224

    9 391 860,33

    1 2 0 1

    Palvelukseen määräaikaisesti otetut kansalliset asiantuntijat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 248 000

    1 111 000

    734 463,30

    1 2 0 2

    Harjoittelujaksot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    345 000

    304 000

    210 269,90

    1 2 0 3

    Ulkoiset palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    707 000

    690 000

    812 999,68

    1 2 0 4

    Käännöspalvelun tukipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    300 000

    120 000

    351 726,45

     

    Momentti 1 2 0 yhteensä

    4 935 000

    4 836 224

    11 501 319,66

    1 2 2

    Alustava määräraha

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 000

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    4 965 000

    4 836 224

    11 501 319,66

    LUKU 1 3

    1 3 0

    Henkilöstöhallintoon liittyvät menot

    1 3 0 0

    Palvelukseen ottamisesta aiheutuvat sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    424 000

    390 000

    254 707,58

    1 3 0 1

    Ammatillinen täydennyskoulutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 317 000

    1 227 776

    1 097 564,30

     

    Momentti 1 3 0 yhteensä

    1 741 000

    1 617 776

    1 352 271,88

    1 3 1

    Toimielimen henkilöstölle annettava tuki

    1 3 1 0

    Poikkeukselliset tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    18 000

    18 000

    18 000,—

    1 3 1 1

    Henkilökunnan sisäiset sosiaaliset suhteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    120 000

    120 000

    140 000,—

    1 3 1 2

    Täydentävä tuki vammaisille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    98 000

    97 000

    85 000,—

    1 3 1 3

    Muut sosiaaliset tukitoimenpiteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    46 000

    46 000

    45 000,—

     

    Momentti 1 3 1 yhteensä

    282 000

    281 000

    288 000,—

    1 3 2

    Toimielimen koko henkilöstöä koskeva toiminta

    1 3 2 0

    Terveydenhoito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    395 000

    325 000

    310 000,—

    1 3 2 1

    Ravintolat ja ruokalat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 000 000

    1 000 000

    150 000,—

    1 3 2 2

    Seimet ja lastentarhat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 845 000

    1 821 000

    1 535 763,—

     

    Momentti 1 3 2 yhteensä

    3 240 000

    3 146 000

    1 995 763,—

    1 3 3

    Virkamatkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 600 000

    4 730 000

    4 254 600,—

     

    LUKU 1 3 YHTEENSÄ

    9 863 000

    9 774 776

    7 890 634,88

     

    Osasto 1 yhteensä

    313 326 953

    302 028 699

    254 425 981,49

    LUKU 1 1 —

    VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    LUKU 1 2 —

    MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOPUOLISET PALVELUNTARJOAJAT

    LUKU 1 3 —

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    LUKU 1 1 —   VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    Selvitysosa

    Määrärahat tähän lukuun on osoitettu neuvoston varainhoitovuoden henkilöstötaulukon pohjalta.

    Henkilöstötaulukkoon otettuihin kokoaikaisesti täytettyihin toimiin (laajentumista lukuun ottamatta) liittyviin palkkoihin, korvauksiin ja lisiin on sovellettu kiinteämääräistä 5,2 prosentin perusvähennystä.

    1 1 0   Palkat ja muut etuudet

    1 1 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    211 808 953

    197 373 290

    169 524 589,41

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden peruspalkat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 400 000 euroa.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 0 1   Tehtävään liittyvät etuudet, jotka perustuvat henkilöstösääntöihin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 320 000

    4 384 580

    4 086 639,25

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 1 5 (osittain)

    Entiset alamomentit 1 1 0 3, 1 1 4 2, 1 1 4 4, 1 1 4 7 ja 1 1 4 9 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta:

    ulkomaankorvaukset ja maastamuuttokorvaukset,

    kotitalouslisä, huollettavana olevaa lasta koskeva lisä ja koululisä,

    vanhempainlomalla tai perhelomalla maksettava lisä,

    virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden, heidän puolisoidensa ja heidän huollettavanaan olevien henkilöiden matkakulut asemapaikasta lähtöpaikkakunnalle,

    muut lisät ja erilaiset korvaukset.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 0 2   Toimihenkilön henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyvät etuudet, jotka perustuvat henkilöstösääntöihin.

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    52 219 000

    51 011 449

    41 840 469,93

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 1 0 1, 1 1 0 2, 1 1 4 0, 1 1 4 1 ja 1 1 4 9 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta:

    kotitalouslisä, huollettavana olevaa lasta koskeva lisä ja koululisä,

    vanhempainlomalla tai perhelomalla maksettava lisä,

    virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden, heidän puolisoidensa ja heidän huollettavanaan olevien henkilöiden matkakulut asemapaikasta lähtöpaikkakunnalle,

    muut lisät ja erilaiset korvaukset.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 0 3   Sosiaaliturva

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 141 000

    8 812 641

    7 411 066,58

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 1 3 0, 1 1 3 1, 1 1 3 2 ja 1 1 3 3

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta:

    sairausvakuutukset, tapaturma- ja ammattitautivakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut,

    väliaikaisten toimihenkilöiden työttömyysvakuutus sekä maksut, jotka toimielin suorittaa väliaikaisille toimihenkilöille heidän eläkeoikeuksiensa muodostamiseksi tai niiden säilyttämiseksi maassa, josta he ovat lähtöisin.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 0 4   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 207 000

    2 681 799

    2 086 457,69

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 1 9 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta niiden korjauskerrointen vaikutukset, joita sovelletaan palkkaan ja siihen palkan osaan, joka siirretään säännöllisesti muuhun kuin asemamaahan.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 0 5   Ylityötunnit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 399 000

    2 419 467

    2 310 411,03

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 1 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ylityökorvaukset jäljempänä mainituissa säännöksissä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla sekä liite VI.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 0 6   Tehtävien aloittamiseen, toisiin tehtäviin siirtymiseen ja tehtävien päättymiseen liittyvät etuudet, jotka perustuvat henkilöstösääntöihin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 584 000

    10 365 000

    3 767 200,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 1 8 1, 1 1 8 2, 1 1 8 3 ja 1 1 8 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden (sekä heidän perheenjäsentensä) matkakulut heidän aloittaessaan tehtävänsä ja heidän lähtiessään toimielimen palveluksesta tai heidän vaihtaessaan asemapaikkaa,

    asettautumis-/uudelleenasettautumiskorvaukset ja muuttokulut virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille, jotka joutuvat vaihtamaan asuinpaikkaa tehtävien aloittamisen jälkeen tai uuteen asemapaikkaan siirtymisen yhteydessä sekä tehtävien päättymisen jälkeen toiseen paikkaan tapahtuvan uudelleenasettautumisen yhteydessä,

    päivärahat niille virkamiehille tai väliaikaisille toimihenkilöille, jotka voivat osoittaa, että heidän on vaihdettava asuinpaikkaa tehtäviensä aloittamisen jälkeen tai asemapaikan vaihdon vuoksi,

    erottamiskorvaus erotetulle virkamiesharjoittelijalle, joka on ilmeisen soveltumaton,

    väliaikaiselle toimihenkilölle maksettava korvaus siitä, että toimielin irtisanoo sopimuksen.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 1   Palvelussuhteen päättyminen

    1 1 1 0   Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen henkilöstösääntöjen 41 ja 50 artiklan mukaisesti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    762 000

    311 358

    304 993,89

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 2 3 (osittain)

    Entiset alamomentit 1 2 1 0 ja 1 2 9 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset virkamiehille:

    jotka vapautetaan tehtävistään toimielimen toimien määrää vähennettäessä,

    jotka siirretään yksikön edun vuoksi eläkkeelle A*16- tai A*15-palkkaluokan virasta.

    Se kattaa myös työnantajan osuuden sairausvakuutuksesta ja näihin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutuksen.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla ja liite IV.

    1 1 1 1   Palvelussuhteen lopullisesta päättymisestä maksettavat korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 252 000

    6 211 642

    3 487 762,09

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 2 3 (osittain)

    Entiset alamomentit 1 2 1 8 ja 1 2 9 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    henkilöstösääntöjen tai jäljempänä mainitun asetuksen nojalla maksettavat korvaukset,

    työnantajan osuus näiden korvausten saajien sairausvakuutuksesta,

    erilaisiin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutus.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1747/2002, annettu 30 päivänä syyskuuta 2002, Euroopan unionin neuvoston vakinaisessa palvelussuhteessa olevien Euroopan yhteisöjen virkamiesten palvelussuhteen lopullista päättymistä koskevista erityistoimenpiteistä toimielimen nykyaikaistamisen yhteydessä (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 5).

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 72 artikla.

    1 1 1 2   Entisten pääsihteereiden etuudet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    221 000

    215 000

    214 437,08

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 0 2

    Entiset alamomentit 1 0 3 0, 1 0 3 2 ja 1 0 9 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    toimielimen entisten pääsihteereiden vanhuuseläkkeet,

    toimielimen entisten pääsihteereiden leskille ja lapsille kuuluvat perhe-eläkkeet,

    toimielimen entisten pääsihteereiden vanhuuseläkkeeseen sovellettavien korjauskertoimien maksaminen.

    Oikeusperusta

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    1 1 2   Alustava määräraha

    1 1 2 0   Alustava määräraha (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 513 000

    3 556 473

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 1 9 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin ja eläkkeisiin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on varaus, jota ei voida käyttää ennen kuin se on siirretty tämän luvun asianmukaisiin budjettikohtiin.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla ja liite XI.

    1 1 2 1   Alustava määräraha (eläkkeellä olevat virkamiehet ja virkamiehet, joiden palvelussuhde on ennenaikaisesti päätetty)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    72 000

    75 000

    0,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 0 9 1 ja 1 2 9 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin ja eläkkeisiin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on varaus, jota ei voida käyttää ennen kuin se on siirretty tämän luvun asianmukaisiin budjettikohtiin.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla ja liite XI.

    LUKU 1 2 —   MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOPUOLISET PALVELUNTARJOAJAT

    1 2 0   Muu henkilöstö ja ulkopuoliset palveluntarjoajat

    1 2 0 0   Muu henkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 335 000

    2 611 224

    9 391 860,33

    Selvitysosa

    Entiset momentit 1 1 5 (osittain) ja 1 8 2 (osittain)

    Entiset alamomentit 1 1 1 0 (osittain), 1 1 1 2, 1 1 1 3, 1 1 1 4 (osittain) ja 1 1 1 5

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan muun henkilöstön, erityisesti (Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevissa palvelussuhteen ehdoissa tarkoitettujen) ylimääräisten, sopimussuhteisten ja paikallisten toimihenkilöiden ja erityisneuvonantajien palkat, toimihenkilöiden sosiaaliturvaan kuuluvat työnantajamaksut sekä näiden toimihenkilöiden palkkaukseen sovellettavien korjauskerrointen vaikutus.

    Kyseessä on varaus, jota ei voida käyttää ennen kuin se on siirretty tämän luvun asianmukaisiin budjettikohtiin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 2 0 1   Palvelukseen määräaikaisesti otetut kansalliset asiantuntijat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 248 000

    1 111 000

    734 463,30

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 1 1 8

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset ja hallintokulut, jotka liittyvät palvelukseen määräaikaisesti otettuihin kansallisiin asiantuntijoihin ETPP:n ja YUTP:n alaa lukuun ottamatta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2003/479/EY, tehty 16 päivänä kesäkuuta 2003, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti otettaviin kansallisiin asiantuntijoihin ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä sekä 25 päivänä kesäkuuta 1997 ja 22 päivänä maaliskuuta 1999 tehtyjen päätösten ja päätösten 2001/41/EY ja 2001/496/YUTP kumoamisesta (EUVL L 160, 28.6.2003, s. 72), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2005/442/EY (EUVL L 153, 16.6.2005, s. 32).

    1 2 0 2   Harjoittelujaksot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    345 000

    304 000

    210 269,90

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 7 3 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan harjoittelijoiden palkat ja matkakulut sekä tapaturma- ja sairausvakuutus harjoittelujaksojen aikana.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    1 2 0 3   Ulkoiset palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    707 000

    690 000

    812 999,68

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 1 7 5

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki toimielimen ulkopuolisten henkilöiden suorittamat palvelut, kuten erityisesti:

    muissa töissä tarvittava tilapäinen henkilöstö,

    Luxemburgissa ja Strasbourgissa pidettävissä kokouksissa tarvittava lisähenkilöstö,

    työolojen alan asiantuntijat.

    1 2 0 4   Käännöspalvelun tukipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    300 000

    120 000

    351 726,45

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 3 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät itsenäistä ammattia harjoittavien tai tilapäisten kääntäjien palveluihin tai konekirjoitustöihin ja muihin töihin, jotka käännöspalvelu on antanut ulkopuolisten tehtäviksi.

    Alamomentilta rahoitetaan myös Luxemburgissa sijaitsevan käännöskeskuksen suorittamat palvelut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan: p.m.

    1 2 2   Alustava määräraha

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 1 1 0 (osittain) ja 1 1 1 4 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin ja eläkkeisiin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on varaus, jota ei voida käyttää ennen kuin se on siirretty tämän luvun asianmukaisiin budjettikohtiin.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    LUKU 1 3 —   TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    1 3 0   Henkilöstöhallintoon liittyvät menot

    1 3 0 0   Palvelukseen ottamisesta aiheutuvat sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    424 000

    390 000

    254 707,58

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 8 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    pääsihteerien päätöksen 2002/621/EY 3 artiklassa tarkoitettujen kilpailujen järjestämismenot sekä haastatteluihin ja lääkärintarkastuksiin ennen palvelukseen ottamista osallistuvien matka- ja oleskelukulut,

    väliaikaisten toimihenkilöiden, ylimääräisten toimihenkilöiden ja paikallisen henkilöstön valintamenettelyihin liittyvät kulut.

    Käytännön tarpeilla asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja sen jälkeen kun toimistoa on kuultu, osa määrärahasta voidaan käyttää toimielimen itse järjestämiin kilpailuihin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan: p.m.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 27—31 artikla, 33 artikla ja liite III.

    Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja oikeusasiamiehen päätös 2002/620/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 53) ja kyseisten toimielinten pääsihteerien päätös 2002/621/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston organisaatiosta ja toiminnasta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 56).

    1 3 0 1   Ammatillinen täydennyskoulutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 317 000

    1 227 776

    1 097 564,30

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 2 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    toimielinten yhdessä järjestämät sekä toimielimen sisäisesti järjestetyt täydennys- tai uudelleenkoulutuskurssit, kielikurssit mukaan lukien,

    virkamiesten osallistumisesta seminaareihin ja kokouksiin aiheutuvat kulut.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 a artikla.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    1 3 1   Toimielimen henkilöstölle annettava tuki

    1 3 1 0   Poikkeukselliset tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    18 000

    18 000

    18 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 6 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita virkamiehiä ja henkilöstöön kuuluvia.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 76 artikla.

    1 3 1 1   Henkilökunnan sisäiset sosiaaliset suhteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    120 000

    120 000

    140 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 6 1

    Entinen alamomentti 1 8 6 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilökunnan jäsenten välisistä sosiaalisista suhteista aiheutuvat kulut ja neuvoston maksuosuus Overijsessa sijaitsevan toimielinten yhteisen vapaa-ajankeskuksen toiminnasta.

    1 3 1 2   Täydentävä tuki vammaisille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    98 000

    97 000

    85 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 6 4

    Määräraha on tarkoitettu seuraaville vammaisille osana heidän hyväkseen harjoitettavaa politiikkaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet,

    palveluksessa olevien virkamiesten puolisot,

    kaikki lapset, jotka Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaan ovat huollettavina.

    Nämä määrärahat antavat mahdollisuuden korvata talousarviosta muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisesti perustellut välttämättömät kulut, kun ne oikeudet, joihin asianomainen on asuin- tai syntymämaassaan oikeutettu, eivät enää päde.

    1 3 1 3   Muut sosiaaliset tukitoimenpiteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    46 000

    46 000

    45 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 6 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut toimihenkilöiden ja heidän perheidensä hyväksi toteutettavat sosiaaliset tukitoimenpiteet.

    1 3 2   Toimielimen koko henkilöstöä koskeva toiminta

    1 3 2 0   Terveydenhoito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    395 000

    325 000

    310 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 4 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti:

    työterveysaseman toimenpiteisiin liittyvät menot, lääkärintarkastuksiin liittyvät menot, työkyvyttömyyslautakuntien menot ja silmälasikulujen korvaukseen liittyvät menot.

    Määräraha kattaa myös lääketieteellisesti tarpeellisten työvälineiden hankintakustannukset.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 59 artikla ja liitteessä II oleva 8 artikla.

    1 3 2 1   Ravintolat ja ruokalat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 000 000

    1 000 000

    150 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 8 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintola- ja ruokalapalveluista aiheutuvat menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 10 000 euroa.

    1 3 2 2   Seimet ja lastentarhat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 845 000

    1 821 000

    1 535 763,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 1 8 6 3 ja 1 8 6 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    (komissiolle maksettava) neuvoston maksuosuus lasten päiväkodin ja muiden seimien ja lastentarhojen kuluista,

    neuvoston seimen käytöstä aiheutuvat hallintokulut.

    Vanhempien osuuksista ja vanhempien työnantajina olevilta järjestöiltä saatavat tulot otetaan käyttötarkoitukseensa sidotuiksi tuloiksi. Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 450 000 euroa.

    1 3 3   Virkamatkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 600 000

    4 730 000

    4 254 600,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 3 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstön virkamatka- ja matkustuskulut, virkamatkan ajalta maksettavat päivärahat sekä työmatkaan liittyvät lisä- ja erityiskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 11—13 artikla.

    OSASTO 2

    KIINTEISTÖT, LAITTEET JA HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 2 0

    2 0 0

    Kiinteistöt

    2 0 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    16 400 000

    17 200 000

    12 970 408,87

    2 0 0 1

    Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    14 438 000

     

     

    2 0 0 2

    Kiinteän omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    14 420 000

    58 449 000,—

    2 0 0 3

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 675 000

    8 428 704

    18 994 219,45

    2 0 0 4

    Turvallisuuteen liittyvät työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 250 000

    100 000

    905 353,17

    2 0 0 5

    Kiinteistöjen hankintaa, rakennuttamista ja kunnostusta valmistelevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    560 000

    1 125 000

    1 077 130,41

     

    Momentti 2 0 0 yhteensä

    37 323 000

    41 273 704

    92 396 111,90

    2 0 1

    Kiinteistöihin liittyvät kulut

    2 0 1 0

    Siivous ja kunnossapito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    11 965 000

    10 804 000

    10 287 851,69

    2 0 1 1

    Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 500 000

    3 169 000

    2 520 913,55

    2 0 1 2

    Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 495 000

    5 564 000

    4 767 394,30

    2 0 1 3

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    370 000

    350 000

    227 926,93

    2 0 1 4

    Muut kiinteistöihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    465 000

    270 000

    348 752,59

     

    Momentti 2 0 1 yhteensä

    22 795 000

    20 157 000

    18 152 839,06

     

    LUKU 2 0 YHTEENSÄ

    60 118 000

    61 430 704

    110 548 950,96

    LUKU 2 1

    2 1 0

    Tietojenkäsittely ja televiestintä

    2 1 0 0

    Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 190 000

    5 960 500

    8 210 115,58

    2 1 0 1

    Tietojärjestelmien käyttöön ja toteuttamiseen liittyvät ulkoiset palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 881 000

    8 401 000

    7 682 354,14

    2 1 0 2

    Laitteiden ja ohjelmistojen huolto ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 425 000

    5 966 000

    4 610 179,23

    2 1 0 3

    Televiestintä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 359 000

    5 304 000

    3 361 958,55

     

    Momentti 2 1 0 yhteensä

    27 855 000

    25 631 500

    23 864 607,50

    2 1 1

    Irtain omaisuus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 067 000

    1 250 000

    2 018 984,47

    2 1 2

    Tarvikkeet ja tekniset laitteistot

    2 1 2 0

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta ja uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 370 000

    661 500

    1 294 261,41

    2 1 2 1

    Teknisten laitteiden ja laitteistojen käyttöön ja toteuttamiseen liittyvät ulkoiset palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    62 000

    8 305,—

    2 1 2 2

    Teknisten laitteiden ja laitteistojen vuokraus, huolto, ylläpito ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    516 000

    636 000

    381 590,36

     

    Momentti 2 1 2 yhteensä

    1 936 000

    1 359 500

    1 684 156,77

    2 1 3

    Kuljetus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    304 000

    300 000

    314 793,62

     

    LUKU 2 1 YHTEENSÄ

    32 162 000

    28 541 000

    27 882 542,36

    LUKU 2 2

    2 2 0

    Kokoukset ja konferenssit

    2 2 0 0

    Valtuuskuntien matkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 779 000

    29 162 000

    35 988 000,—

    2 2 0 1

    Sekalaiset matkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    160 000

    130 000

    80 000,—

    2 2 0 2

    Tulkkauskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    72 312 000

    70 413 000

    46 334 900,—

    2 2 0 3

    Vastaanotto- ja edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    900 000

    866 000

    1 107 139,94

    2 2 0 4

    Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    933 000

    740 000

    927 496,27

    2 2 0 5

    Konferenssien, kongressien ja kokousten järjestäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    80 000

    80 000

    112 417,87

     

    Momentti 2 2 0 yhteensä

    105 164 000

    101 391 000

    84 549 954,08

    2 2 1

    Tiedotus

    2 2 1 0

    Asiakirjakokoelma- ja kirjastomenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    695 000

    620 000

    663 095,45

    2 2 1 1

    Virallinen lehti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    11 256 000

    12 865 000

    29 863 000,—

    2 2 1 2

    Yleisluontoiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    680 000

    500 000

    427 000,—

    2 2 1 3

    Tiedotus ja julkiset tapahtumat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    389 000

    367 000

    403 794,04

     

    Momentti 2 2 1 yhteensä

    13 020 000

    14 352 000

    31 356 889,49

    2 2 2

    Yhteystoimistot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    420 000

    400 000

    305 024,84

    2 2 3

    Sekalaiset menot

    2 2 3 0

    Toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 504 000

    1 100 000

    1 464 007,78

    2 2 3 1

    Postimaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    154 000

    100 000

    145 003,72

    2 2 3 2

    Selvitys- ja tutkimuskulut sekä kuulemisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    55 000

    55 000

    27 801,20

    2 2 3 3

    Toimielinten välinen yhteistyö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    205 000

    200 000

    59 062,—

    2 2 3 4

    Muutot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    250 000

    235 000

    47 937,87

    2 2 3 5

    Rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    79 000

    75 000

    112 000,—

    2 2 3 6

    Riita-asioista aiheutuvat kulut, juridiset kulut, vahingonkorvaukset ja korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    600 000

    400 000

    919 000,—

    2 2 3 7

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    287 000

    289 000

    276 457,30

     

    Momentti 2 2 3 yhteensä

    3 134 000

    2 454 000

    3 051 269,87

     

    LUKU 2 2 YHTEENSÄ

    121 738 000

    118 597 000

    119 263 138,28

     

    Osasto 2 yhteensä

    214 018 000

    208 568 704

    257 694 631,60

    LUKU 2 0 —

    KIINTEISTÖT JA LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU 2 1 —

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS

    LUKU 2 2 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    LUKU 2 0 —   KIINTEISTÖT JA LIITÄNNÄISKULUT

    Selvitysosa

    Tähän lukuun otetut määrärahat on tarkoitettu kattamaan menot, jotka aiheutuvat investoinneista kiinteään omaisuuteen, kiinteistöjen vuokrauksesta ja niihin liittyvistä kuluista, sekä kiinteistöjen hoito-, käyttö- ja kunnostuskulut Kortenberg-rakennuksen kuluja lukuun ottamatta.

    2 0 0   Kiinteistöt

    2 0 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    16 400 000

    17 200 000

    12 970 408,87

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan neuvoston käyttämien rakennusten vuokrat ja verot sekä kokoushuoneiden, varastojen ja pysäköintitilojen vuokrat seuraavista:

    Brysselissä käytössä olevat tilat (paitsi Kortenberg-rakennus),

    Luxemburgissa käytössä olevat tilat (Kirchberg),

    Genevessä käytössä olevat tilat,

    New Yorkissa käytössä olevat tilat,

    Strasbourgissa käytössä olevat tilat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 700 000 euroa. Määrärahapyyntöjä on vähennetty arvioidut käyttötarkoitukseen sidotut tulot huomioon ottaen.

    2 0 0 1   Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    14 438 000

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen tai kiinteistöjen osien pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut voimassa tai valmisteilla olevien sopimusten perusteella.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan: p.m.

    2 0 0 2   Kiinteän omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    14 420 000

    58 449 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 6

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen hankinta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan: p.m.

    2 0 0 3   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 675 000

    8 428 704

    18 994 219,45

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muun muassa seuraavat muutostyöt:

    tilojen kunnostus ja muuttaminen käyttötarpeiden mukaisesti,

    tilojen ja teknisten laitteistojen sovittaminen voimassa oleviin työterveys- ja turvallisuusstandardeihin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    Oikeusperusta

    Neuvoston direktiivi 89/391/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1989, toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä (EYVL L 183, 29.6.1989, s. 1).

    2 0 0 4   Turvallisuuteen liittyvät työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 250 000

    100 000

    905 353,17

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöiden ja rakennusten fyysiseen ja aineelliseen turvallisuuteen liittyvien muutostöiden suorittaminen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 0 0 5   Kiinteistöjen hankintaa, rakennuttamista ja kunnostusta valmistelevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    560 000

    1 125 000

    1 077 130,41

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 8

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muun muassa asiantuntijoiden osuudet toimielimen kiinteistöjen mukauttamista ja laajentamista koskevissa selvityksissä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 1   Kiinteistöihin liittyvät kulut

    2 0 1 0   Siivous ja kunnossapito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    11 965 000

    10 804 000

    10 287 851,69

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 0 3 ja 2 0 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat siivous- ja kunnossapitokulut:

    toimistojen, työtilojen ja varastojen siivous (mukaan lukien verhot, seinä- ja lattiapinnoitteet, sälekaihtimet jne.),

    kuluneiden verhojen, seinä- ja lattiapinnoitteiden uusiminen,

    maalaustyöt,

    muut kunnossapitotyöt,

    teknisten laitteiden korjaukset,

    tekniset lisävarusteet,

    muiden teknisten laitteiden kunnossapitosopimukset (ilmastointi, lämmitys, jätteiden käsittely, hissit).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 0 1 1   Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 500 000

    3 169 000

    2 520 913,55

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vesi-, kaasu-, sähkö- ja lämmityskustannukset.

    2 0 1 2   Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 495 000

    5 564 000

    4 767 394,30

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ensisijaisesti neuvoston toimipaikoissaan käyttämien rakennusten vartioinnista ja valvonnasta aiheutuvat kulut, Kortenberg- ja R-rakennuksia lukuun ottamatta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 0 1 3   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    370 000

    350 000

    227 926,93

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan maksut vakuutusyhtiöiden kanssa tehtyihin vakuutuksiin neuvoston käyttämiä rakennuksia varten.

    2 0 1 4   Muut kiinteistöihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    465 000

    270 000

    348 752,59

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 0 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöihin liittyvät muut juoksevat menot, joita ei ole erikseen kohdistettu tämän luvun muille momenteille, erityisesti jätehuoltomaksut, kyltit ja opasteet sekä erityisyksikköjen suorittamat tarkastukset jne.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 12 000 euroa.

    LUKU 2 1 —   TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS

    2 1 0   Tietojenkäsittely ja televiestintä

    2 1 0 0   Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 190 000

    5 960 500

    8 210 115,58

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 1 0 0, 2 2 0 0 (osittain) ja 2 2 2 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tietotekniikkajärjestelmiin ja -sovelluksiin liittyvien laitteistojen ja ohjelmistojen hankinta- ja vuokrausmenot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 1 0 1   Tietojärjestelmien käyttöön ja toteuttamiseen liittyvät ulkoiset palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 881 000

    8 401 000

    7 682 354,14

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 1 0 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot tietokonepalvelukeskuksilta ja tietokonekonsulteilta saadusta ulkopuolisesta avusta atk-järjestelmien ja -sovellusten käytössä ja toteuttamisessa, mukaan lukien käyttäjille annettava tuki.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 1 0 2   Laitteiden ja ohjelmistojen huolto ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 425 000

    5 966 000

    4 610 179,23

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 1 0 1, 2 2 0 2, 2 2 2 2 (osittain) ja 2 3 0 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tietotekniikkajärjestelmiin ja -sovelluksiin liittyvien laitteistojen ja ohjelmistojen huolto- ja ylläpitokulut.

    2 1 0 3   Televiestintä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 359 000

    5 304 000

    3 361 958,55

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan liittymä- ja käyttömaksut, telematiikkakulut sekä lennätin- ja teleksiyhteydet, lukuun ottamatta ETPP:n ja YUTP:n alan kuluja.

    Näitä arvioita tehtäessä on otettu huomioon uudelleenkäyttöarvo perittävistä puhelin- ja sähkemaksuista.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 400 000 euroa.

    2 1 1   Irtain omaisuus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 067 000

    1 250 000

    2 018 984,47

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 1 0 ja 2 2 1 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    kalusteiden ja erityiskalusteiden hankinta,

    vähintään viisitoista vuotta vanhan tai korjattavaksi kelpaamattoman irtaimen omaisuuden osittainen uusiminen,

    irtaimen omaisuuden vuokraus neuvoston tilojen ulkopuolella pidettävien kokousten osalta,

    irtaimen omaisuuden huolto ja korjaus.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 1 2   Tarvikkeet ja tekniset laitteistot

    2 1 2 0   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta ja uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 370 000

    661 500

    1 294 261,41

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 2 2 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan eri tarvikkeiden ja teknisten (sekä kiinteiden että liikuteltavien) laitteistojen hankinta tai uusiminen, erityisesti arkistoinnin, hankintapalvelujen, turvallisuuden, konferenssitekniikan, ruokaloiden ja kiinteistöjen alalla.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 1 2 1   Teknisten laitteiden ja laitteistojen käyttöön ja toteuttamiseen liittyvät ulkoiset palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    62 000

    8 305,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 2 2 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot teknisestä avusta ja valvonnasta erityisesti konferenssitekniikan ja ruokaloiden alalla.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 1 2 2   Teknisten laitteiden ja laitteistojen vuokraus, huolto, ylläpito ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    516 000

    636 000

    381 590,36

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 2 2 2 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteiden ja laitteistojen vuokraus sekä kyseisten laitteiden ja laitteistojen huolto-, ylläpito- ja korjauskulut.

    2 1 3   Kuljetus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    304 000

    300 000

    314 793,62

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 3 0 ja 2 2 3 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti:

    autokannan hankinta ja uusiminen,

    autojen vuokrauskulut, jos neuvosto ei pysty järjestämään kuljetusta, erityisesti työmatkoilla,

    virka-autojen huollosta ja korjauksesta aiheutuvat kulut (polttoaineostot, renkaat jne.).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    LUKU 2 2 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 2 0   Kokoukset ja konferenssit

    2 2 0 0   Valtuuskuntien matkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 779 000

    29 162 000

    35 988 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 5 0 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset matkakuluista, jotka puheenjohtajavaltio ja valtuuskunnat esittävät maksettaviksi:

    neuvoston istunnoista,

    neuvostossa pidetyistä kokouksista, lukuun ottamatta ETPP:n ja YUTP:n alan kokouksia.

    Oikeusperusta

    Korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätös N:o 190/2003 neuvoston jäsenvaltioiden valtuuskuntien jäsenten matkakulujen korvaamisesta.

    2 2 0 1   Sekalaiset matkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    160 000

    130 000

    80 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 5 0 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti pääsihteerin tai varapääsihteerin koolle kutsumien tai erityistehtäviin määräämien asiantuntijoiden matkakulut.

    Oikeusperusta

    Korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätös N:o 494/2002 neuvoston koolle kutsumien asiantuntijoiden matka- ja oleskelukulujen korvaamisesta.

    Korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätös N:o 36/2005 euroryhmän puheenjohtajan matkakulujen korvaamisesta.

    2 2 0 2   Tulkkauskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    72 312 000

    70 413 000

    46 334 900,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 5 0 5

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan maksut komission tulkkien neuvostolle suorittamasta työstä, lukuun ottamatta ETPP:n ja YUTP:n alan kokouksia.

    Oikeusperusta

    Korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätös 56/2004 tulkkauksesta Eurooppa-neuvostossa sekä neuvostossa ja sen valmistelevissa elimissä.

    2 2 0 3   Vastaanotto- ja edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    900 000

    866 000

    1 107 139,94

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 7 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimelle kuuluvien tehtävien suorittamisesta aiheutuvat menot edustuskulujen osalta ETPP:n ja YUTP:n alaa lukuun ottamatta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 0 4   Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    933 000

    740 000

    927 496,27

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 3 5 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset kokousten aikana tarjoiltavista juomista ja satunnaisista kevyistä aterioista.

    2 2 0 5   Konferenssien, kongressien ja kokousten järjestäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    80 000

    80 000

    112 417,87

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 0 0 1 ja 2 5 0 9

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 3 600 000 euroa.

    2 2 1   Tiedotus

    2 2 1 0   Asiakirjakokoelma- ja kirjastomenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    695 000

    620 000

    663 095,45

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 2 5 0, 2 2 5 3 ja 2 2 5 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    kirjojen ja teosten hankinta kirjastoon paperijulkaisuina ja/tai digitaalijulkaisuina,

    sanomalehtien ja kausijulkaisujen sekä näiden sisältöanalyysipalvelujen ja muiden on line -julkaisujen tilaukset (paitsi tietotoimistot); määräraha kattaa myös mahdolliset tekijänoikeuskulut näiden julkaisujen kirjallisesta ja/tai sähköisestä kopioinnista ja jakelusta,

    ulkoisiin dokumentaatio- ja tilastotietokantoihin pääsyä koskevat kustannukset,

    tietotoimistoille tehdyistä tilauksista aiheutuvat kulut (teleksit),

    teosten ja aikakausjulkaisujen sitomisesta ja muista niiden säilymisen kannalta välttämättömistä toimenpiteistä aiheutuvat menot.

    2 2 1 1   Virallinen lehti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    11 256 000

    12 865 000

    29 863 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 7 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset sellaisten tekstien valmistelemisesta, julkaisemisesta perinteisin (paperi tai filmi) tai sähköisin menetelmin ja levityksestä, jotka neuvoston edellytetään julkaisevan Euroopan unionin virallisessa lehdessä erityisesti sen työjärjestyksen 17 artiklan mukaan.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 600 000 euroa.

    2 2 1 2   Yleisluontoiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    680 000

    500 000

    427 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 7 1 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muiden kuin Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistavien neuvoston julkaisujen valmistelemisesta, julkaisemisesta perinteisin (paperi tai filmi) tai sähköisin menetelmin ja levityksestä aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 1 3   Tiedotus ja julkiset tapahtumat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    389 000

    367 000

    403 794,04

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 7 1 9 ja 2 7 2 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    menot, jotka aiheutuvat neuvoston julkisista istunnoista ja toimielimen työskentelyä selostavien audiovisuaalisten välineiden avustamisesta (varusteiden vuokraus ja radio- ja televisiopalvelusopimukset, radio- ja televisiolähetyksiä varten tarvittavien varusteiden hankinta, huolto ja korjaus, ulkopuoliset valokuvauspalvelut jne.),

    tiedotus- ja suhdetoiminnasta aiheutuvat sekalaiset kulut,

    toimielimen toimintaa koskevien julkaisujen ymmärrettävyyden parantamiseen, myynninedistämiseen ja julkisiin tapahtumiin osallistumiseen liittyvät menot, mukaan lukien tukitoimenpiteistä ja liitännäisinfrastruktuurista aiheutuvat menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 2   Yhteystoimistot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    420 000

    400 000

    305 024,84

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 8 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan New Yorkin ja Geneven yhteystoimistojen toimintakulut, jotka eivät sisälly edeltäviin budjettikohtiin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 3   Sekalaiset menot

    2 2 3 0   Toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 504 000

    1 100 000

    1 464 007,78

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    paperin hankinta,

    kopiointimenot,

    paperi- ja toimistotarvikkeet (päivittäistarvikkeet),

    painotuotteet,

    postitustarvikkeet (kirjekuoret, käärepaperi, frankeerauskoneiden laatat),

    asiakirjojen monistusyksikön tarvikkeet (tulostimen muste, offsetlaatat, filmit ja kemikaalit).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 3 1   Postimaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    154 000

    100 000

    145 003,72

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 4 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan postimaksuista aiheutuvat menot.

    2 2 3 2   Selvitys- ja tutkimuskulut sekä kuulemisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    55 000

    55 000

    27 801,20

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 6 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisten erittäin pätevien asiantuntijoiden tehtäväksi annetuista selvityksistä ja kuulemisesta aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 3 3   Toimielinten välinen yhteistyö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    205 000

    200 000

    59 062,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 1 8 3 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten välisistä toimista erityisesti kielten alalla aiheutuvat menot.

    2 2 3 4   Muutot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    250 000

    235 000

    47 937,87

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 2 3 5 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan varusteiden siirto- ja kuljetuskustannukset.

    2 2 3 5   Rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    79 000

    75 000

    112 000,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 3 2 0 ja 2 3 2 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki rahoituskulut ja erityisesti pankkikulut.

    2 2 3 6   Riita-asioista aiheutuvat kulut, juridiset kulut, vahingonkorvaukset ja korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    600 000

    400 000

    919 000,—

    Selvitysosa

    Entiset momentit 2 3 3 ja 2 3 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    langetetut kulut, jotka Euroopan yhteisöjen tuomioistuin ja ensimmäisen asteen tuomioistuin saattavat määrätä neuvostolle, ja kulut ulkopuolisten asianajajien palkkaamisesta edustamaan neuvostoa tuomioistuimissa,

    kulut, jotka aiheutuvat ulkopuolisten asianajajien kuulemisesta,

    vahingonkorvaukset ja korvaukset, jotka neuvostolle voidaan määrätä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    2 2 3 7   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    287 000

    289 000

    276 457,30

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 2 3 5 0, 2 3 5 1, 2 3 5 9 ja 2 9 0 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    vakuutukset, lukuun ottamatta alamomentille 2 0 1 3 kuuluvaa kiinteistöjen vakuutusta,

    konferenssiyksikön ja vartiointiyksikön henkilöstön työvaatteet, työsaleissa toimivan henkilöstön ja sisäisten asioiden yksikön henkilöstön työvarusteet ja työvaatteiden korjaus ja kunnossapito,

    neuvoston osuus eräiden järjestöjen menoista, joiden toimet ovat suoraan yhteydessä yhteisön toimielimiin,

    muut hallinnosta johtuvat menot, jotka eivät erityisesti sisälly edeltäviin budjettikohtiin.

    OSASTO 3

    TOIMIELIMEN ERIKOISTEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 3 0

    3 0 0

    Muu henkilöstö ja ulkopuoliset toimihenkilöt

    3 0 0 0

    Määräaikaisesti palvelukseen siirretyn kansallisen sotilashenkilöstön korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 102 000

    7 052 000

    4 906 567,33

    3 0 0 1

    Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (ETPP/YUTP) puitteissa palvelukseen otettujen kansallisten asiantuntijoiden korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 904 000

    2 084 000

    1 087 158,67

    3 0 0 2

    Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (ETPP/YUTP) erityisneuvonantajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    191 000

    433 325,15

     

    Momentti 3 0 0 yhteensä

    11 006 000

    9 327 000

    6 427 051,15

    3 0 1

    Muut henkilöstömenot

    3 0 1 0

    Virkamatkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    939 000

    779 000

    862 900,—

    3 0 1 1

    Ammatillinen täydennyskoulutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 000

    25 000

    16 691,91

     

    Momentti 3 0 1 yhteensä

    964 000

    804 000

    879 591,91

     

    LUKU 3 0 YHTEENSÄ

    11 970 000

    10 131 000

    7 306 643,06

    LUKU 3 1

    3 1 0

    Kiinteistöt

    3 1 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 180 000

    4 231 000

    4 402 902,14

    3 1 0 1

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    390 000

    3 050 000

    499 436,58

    3 1 0 2

    Turvallisuuteen liittyvät työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 500 000

    3 800 000

    149 999,40

    3 1 0 3

    Kiinteistöjen hankintaa, rakennuttamista ja kunnostusta valmistelevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 000

    405 000

    407 725,58

     

    Momentti 3 1 0 yhteensä

    6 095 000

    11 486 000

    5 460 063,70

    3 1 1

    Kiinteistöihin liittyvät kulut

    3 1 1 0

    Siivous ja kunnossapito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    775 000

    830 000

    621 717,46

    3 1 1 1

    Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    360 000

    450 000

    302 999,19

    3 1 1 2

    Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 100 000

    1 050 000

    905 000,—

    3 1 1 3

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    8 000

    7 918,—

    3 1 1 4

    Muut kiinteistöihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 000

    20 000

    21 663,60

     

    Momentti 3 1 1 yhteensä

    2 270 000

    2 358 000

    1 859 298,25

     

    LUKU 3 1 YHTEENSÄ

    8 365 000

    13 844 000

    7 319 361,95

    LUKU 3 2

    3 2 0

    Tietojenkäsittely ja televiestintä

    3 2 0 0

    Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    32 906 000

    20 432 000

    2 244 085,51

    3 2 0 1

    Tietojärjestelmien käyttöön ja toteuttamiseen liittyvät ulkoiset palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 780 000

    2 226 000

    950 641,85

    3 2 0 2

    Laitteiden ja ohjelmistojen huolto ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    718 000

    768 000

    218 562,05

    3 2 0 3

    Televiestintä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 576 000

    1 325 000

    543 261,27

     

    Momentti 3 2 0 yhteensä

    37 980 000

    24 751 000

    3 956 550,68

    3 2 1

    Irtain omaisuus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    65 000

    450 000

    64 440,—

     

    LUKU 3 2 YHTEENSÄ

    38 045 000

    25 201 000

    4 020 990,68

    LUKU 3 3

    3 3 0

    Kokoukset ja konferenssit

    3 3 0 0

    Valtuuskuntien matkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    738 000

    700 000

    638 000,—

    3 3 0 1

    Sekalaiset matkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

     

     

    3 3 0 2

    Tulkkauskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    3 3 0 3

    Vastaanotto- ja edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000

    15 000

    10 000,—

    3 3 0 4

    Matkoista aiheutuvat hallintokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    5 000,—

    3 3 0 5

    Sekalaiset kokouskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    5 000

    21 250,—

     

    Momentti 3 3 0 yhteensä

    793 000

    740 000

    674 250,—

    3 3 1

    Tiedotus

    3 3 1 0

    Asiakirjakokoelma- ja kirjastomenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    140 000

    135 000

    128 000,—

    3 3 1 1

    Yleisluonteiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

     

     

    3 3 1 2

    Tiedotus ja julkiset tapahtumat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

     

     

     

    Momentti 3 3 1 yhteensä

    140 000

    135 000

    128 000,—

    3 3 2

    Sekalaiset menot

     

    Momentti 3 3 2 yhteensä

     

     

     

    3 3 2 0

    Toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    80 000

    p.m.

    61 750,—

    3 3 2 1

    Selvitys- ja tutkimuskulut sekä kuulemisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

     

     

    3 3 2 2

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000

    15 000

    14 955,30

     

    LUKU 3 3 YHTEENSÄ

    1 028 000

    890 000

    878 955,30

     

    Osasto 3 yhteensä

    59 408 000

    50 066 000

    19 525 950,99

    LUKU 3 0 —

    HENKILÖSTÖ

    LUKU 3 1 —

    KIINTEISTÖT JA LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU 3 2 —

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS

    LUKU 3 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    LUKU 3 0 —   HENKILÖSTÖ

    3 0 0   Muu henkilöstö ja ulkopuoliset toimihenkilöt

    3 0 0 0   Määräaikaisesti palvelukseen siirretyn kansallisen sotilashenkilöstön korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 102 000

    7 052 000

    4 906 567,33

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 1 0

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa ETPP:n ja YUTP:n puitteissa Euroopan unionin sotilasesikunnassa tehtäviä suorittavaan kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettava palkkausjärjestelmä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/178/YUTP, tehty 28 päivänä helmikuuta 2000, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettäviin kansallisiin sotilasalan asiantuntijoihin sovellettavista säännöistä (EYVL L 57, 2.3.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 2001/80/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 7).

    Neuvoston päätös 2003/479/EY, tehty 16 päivänä kesäkuuta 2003, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti otettaviin kansallisiin asiantuntijoihin ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä sekä 25 päivänä kesäkuuta 1997 ja 22 päivänä maaliskuuta 1999 tehtyjen päätösten ja päätösten 2001/41/EY ja 2001/496/YUTP kumoamisesta (EUVL L 160, 28.6.2003, s. 72), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2005/442/EY (EUVL L 153, 16.6.2005, s. 32).

    3 0 0 1   Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (ETPP/YUTP) puitteissa palvelukseen otettujen kansallisten asiantuntijoiden korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 904 000

    2 084 000

    1 087 158,67

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 1 1

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa ETPP:n ja YUTP:n puitteissa tehtäviä suorittaviin kansallisiin asiantuntijoihin sovellettava palkkausjärjestelmä erityisesti kriisinhallinnan ja tietoturvan alalla.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2003/479/EY, tehty 16 päivänä kesäkuuta 2003, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti otettaviin kansallisiin asiantuntijoihin ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä sekä 25 päivänä kesäkuuta 1997 ja 22 päivänä maaliskuuta 1999 tehtyjen päätösten ja päätösten 2001/41/EY ja 2001/496/YUTP kumoamisesta (EUVL L 160, 28.6.2003, s. 72), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2005/442/EY (EUVL L 153, 16.6.2005, s. 32).

    3 0 0 2   Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (ETPP/YUTP) erityisneuvonantajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    191 000

    433 325,15

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 1 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan neuvoston nimeämien erityisneuvonantajien palkkiot erityisten asiantuntijatehtävien suorittamiseksi ETPP:n ja YUTP:n puitteissa.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 5, 119 ja 120 artikla.

    3 0 1   Muut henkilöstömenot

    3 0 1 0   Virkamatkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    939 000

    779 000

    862 900,—

    Selvitysosa

    Entiset momentit 3 2 0 ja 3 2 1

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa:

    Euroopan unionin sotilasesikunnan tehtävien suorittamisesta aiheutuvat virkamatkakulut,

    ETPP:n ja YUTP:n alalla palvelukseen otettujen kansallisten asiantuntijoiden virkamatkakulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2001/80/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 7).

    Neuvoston päätös 2003/479/EY, tehty 16 päivänä kesäkuuta 2003, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti otettaviin kansallisiin asiantuntijoihin ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä sekä 25 päivänä kesäkuuta 1997 ja 22 päivänä maaliskuuta 1999 tehtyjen päätösten ja päätösten 2001/41/EY ja 2001/496/YUTP kumoamisesta (EUVL L 160, 28.6.2003, s. 72), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2005/442/EY (EUVL L 153, 16.6.2005, s. 32).

    3 0 1 1   Ammatillinen täydennyskoulutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 000

    25 000

    16 691,91

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 2 5

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kursseille, konferensseihin ja kongresseihin osallistumisesta Euroopan unionin sotilasesikunnan tehtävien puitteissa aiheutuvat kulut.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2000/178/YUTP, tehty 28 päivänä helmikuuta 2000, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettäviin kansallisiin sotilasalan asiantuntijoihin sovellettavista säännöistä (EYVL L 57, 2.3.2000, s. 1).

    Neuvoston päätös 2001/80/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 7).

    LUKU 3 1 —   KIINTEISTÖT JA LIITÄNNÄISKULUT

    3 1 0   Kiinteistöt

    3 1 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 180 000

    4 231 000

    4 402 902,14

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 3 0

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa Brysselissä sijaitsevien Kortenberg- ja R-rakennusten vuokra; rakennuksiin on tarkoitus sijoittaa ETPP:n ja YUTP:n alalla palveluksessa olevat virkamiehet ja kansalliset asiantuntijat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 1 0 1   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    390 000

    3 050 000

    499 436,58

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 4

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muun muassa seuraavat muutostyöt:

    tilojen muutostyöt käyttötarpeita vastaaviksi,

    tilojen mukauttaminen voimassa olevien työterveys- ja turvallisuusstandardien mukaisiksi.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Neuvoston direktiivi 89/391/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1989, toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä (EYVL L 183, 29.6.1989, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1882/2003 (EUVL L 284, 31.10.2003, s. 1).

    3 1 0 2   Turvallisuuteen liittyvät työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 500 000

    3 800 000

    149 999,40

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Kortenberg- ja R-rakennusten turvallisuuteen liittyvät työt.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 1 0 3   Kiinteistöjen hankintaa, rakennuttamista ja kunnostusta valmistelevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 000

    405 000

    407 725,58

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 8

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Kortenberg- ja R-rakennusten käyttöön liittyvät rakenne- ja tekniset tutkimukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 1 1   Kiinteistöihin liittyvät kulut

    3 1 1 0   Siivous ja kunnossapito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    775 000

    830 000

    621 717,46

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 3 3 1 3 ja 3 3 1 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat siivous- ja kunnossapitokulut:

    toimistojen, verstaiden ja varastojen siivous (mukaan lukien verhot, seinä- ja lattiapinnoitteet, sälekaihtimet jne.),

    kuluneiden verhojen, seinä- ja lattiapinnoitteiden uusiminen,

    maalaustyöt,

    muut kunnossapitotyöt,

    teknisten laitteiden korjaukset,

    tekniset lisävarusteet,

    muiden teknisten laitteiden kunnossapitosopimukset (ilmastointi, lämmitys, jätteiden käsittely, hissit).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 10 000 euroa.

    3 1 1 1   Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    360 000

    450 000

    302 999,19

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Kortenberg-rakennuksen veden, kaasun, sähkön ja lämmitysenergian kulutus.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 1 1 2   Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 100 000

    1 050 000

    905 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ensisijaisesti Kortenberg- ja R-rakennusten vartioinnista ja valvonnasta aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 1 1 3   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    8 000

    7 918,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Kortenberg- ja R-rakennuksiin liittyvät vakuutusmaksut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 1 1 4   Muut kiinteistöihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 000

    20 000

    21 663,60

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 1 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Kortenberg- ja R-rakennuksiin liittyvät muut juoksevat menot, joita ei ole erikseen kohdistettu tämän luvun muille momenteille, erityisesti jätehuoltomaksut, kyltit ja opasteet sekä erityisyksikköjen suorittamat tarkastukset jne.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    LUKU 3 2 —   TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS

    3 2 0   Tietojenkäsittely ja televiestintä

    3 2 0 0   Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    32 906 000

    20 432 000

    2 244 085,51

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 3 3 2 0 ja 3 3 2 5 (osittain)

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa tietojärjestelmiin ja sovelluksiin liittyvien laitteiden ja ohjelmistojen, toimistoautomaatio- ja televiestintälaitteiden sekä teknisten laitteistojen osto, vuokraus ja uusiminen ETPP:n ja YUTP:n alalla toimivia yksiköitä varten.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Varapääsihteerin päätös, tehty 18 päivänä joulukuuta 2000, tietoturvayksikön (Infosec) perustamisesta.

    3 2 0 1   Tietojärjestelmien käyttöön ja toteuttamiseen liittyvät ulkoiset palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 780 000

    2 226 000

    950 641,85

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 3 3 2 4 ja 3 3 2 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tietotekniikka-alan palvelu- ja neuvontayritysten tietojenkäsittely- ja televiestintälaitteiden, sovellusten ja järjestelmien sekä teknisten laitteistojen käytössä ja toteuttamisessa (mukaan lukien käyttäjäkoulutus) antamaan tukeen liittyvät menot ETPP:n ja YUTP:n alalla toimivien yksiköiden osalta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 2 0 2   Laitteiden ja ohjelmistojen huolto ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    718 000

    768 000

    218 562,05

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 3 3 2 2 ja 3 3 2 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ETPP:n ja YUTP:n alalla toimivien yksiköiden tietojärjestelmiin ja sovelluksiin liittyvien laitteiden ja ohjelmistojen, toimistoautomaatio- ja televiestintälaitteiden sekä teknisten laitteistojen kunnossapitoon ja ylläpitoon liittyvät menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 2 0 3   Televiestintä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 576 000

    1 325 000

    543 261,27

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit 3 3 2 3 ja 3 3 2 5 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan liittymä- ja käyttömaksut sekä telematiikkakulut, jotka aiheutuvat erityisesti ETPP:n YUTP:n puitteissa toteutetuista toimista.

    Näitä arvioita laadittaessa on otettu huomioon perittävien puhelin- ja sähkemaksujen kohonnut uudelleenkäyttöarvo sekä Belgacomin kanssa tehdyt uudet tariffisopimukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    3 2 1   Irtain omaisuus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    65 000

    450 000

    64 440,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 3 1

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa erityisen, suojatun tai erikoistarkoitukseen suunnitellun irtaimen omaisuuden hankinta ETPP:n ja YUTP:n alalla palveluksessa olevia virkamiehiä ja kansallisia asiantuntijoita varten.

    LUKU 3 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    3 3 0   Kokoukset ja konferenssit

    3 3 0 0   Valtuuskuntien matkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    738 000

    700 000

    638 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 4 0 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut, jotka puheenjohtajavaltio ja valtuuskunnat esittävät maksettaviksi erityisesti poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean ja sotilaskomitean istunnoista sekä muista erityisesti ETPP:n ja YUTP:n puitteissa pidetyistä kokouksista.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseensa sidottujen tulojen määrä: p.m.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2001/78/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 1). Korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätös N:o 190/2003 neuvoston jäsenvaltioiden valtuuskuntien jäsenten matkakulujen korvaamisesta.

    3 3 0 1   Sekalaiset matkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Tälle alamomentille otettavat määrärahat on tarkoitettu kattamaan korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin koolle kutsumien tai erityistehtäviin määräämien ETPP:n ja YUTP:n alan asiantuntijoiden matka- ja oleskelukulut.

    Oikeusperusta

    Korkeana edustajana toimivan neuvoston pääsihteerin päätös N:o 494/2002 neuvoston koolle kutsumien asiantuntijoiden matka- ja oleskelukulujen korvaamisesta.

    3 3 0 2   Tulkkauskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 4 0 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan maksut komission tulkkien neuvostolle suorittamasta työstä poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean ja EU:n sotilaskomitean kokouksissa sekä muissa erityisesti ETPP:n ja YUTP:n puitteissa järjestettävissä kokouksissa.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2001/78/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 1).

    3 3 0 3   Vastaanotto- ja edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000

    15 000

    10 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 2 7

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteaan liittyvät ja Euroopan unionin sotilasesikunnan palvelukseen määräaikaisesti otettujen kansallisten asiantuntijoiden edustuskulut.

    3 3 0 4   Matkoista aiheutuvat hallintokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    5 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 2 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ETPP:n ja YUTP:n puitteissa tehtävistä matkoista neuvoston pääsihteeristön ulkopuolella aiheutuvat satunnaiset kulut: työtilojen ja teknisten laitteistojen tilapäinen vuokraus, kertaluonteiset käännös- ja tulkkauspalvelut, tietoliikennekulut ja muut sekalaiset kokouskulut.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2001/80/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 7).

    Neuvoston päätös 2003/479/EY, tehty 16 päivänä kesäkuuta 2003, neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti otettaviin kansallisiin asiantuntijoihin ja neuvoston pääsihteeristön palvelukseen määräaikaisesti siirrettävään kansalliseen sotilashenkilöstöön sovellettavista säännöistä sekä 25 päivänä kesäkuuta 1997 ja 22 päivänä maaliskuuta 1999 tehtyjen päätösten ja päätösten 2001/41/EY ja 2001/496/YUTP kumoamisesta (EUVL L 160, 28.6.2003, s. 72), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2005/442/EY (EUVL L 153, 16.6.2005, s. 32).

    3 3 0 5   Sekalaiset kokouskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    5 000

    21 250,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 3 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ETPP:n ja YUTP:n täytäntöönpanosta aiheutuvat sekalaiset kokous- ja muut hallintokulut, joita ei ole erikseen kohdistettu muille alamomenteille.

    3 3 1   Tiedotus

    3 3 1 0   Asiakirjakokoelma- ja kirjastomenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    140 000

    135 000

    128 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 3 2 6

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tutkimuskulut ja asiantuntemuksen, asiakirjojen tai erityistietojen hankinnasta Euroopan unionin sotilasesikunnan tehtävien puitteissa aiheutuvat kulut.

    Oikeusperusta

    Neuvoston päätös 2001/80/YUTP, tehty 22 päivänä tammikuuta 2001, Euroopan unionin sotilasesikunnan perustamisesta (EYVL L 27, 30.1.2001, s. 7).

    3 3 1 1   Yleisluonteiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muiden kuin Euroopan unionin virallisessa lehdessä ETPP:n ja YUTP:n alalla julkaistavien neuvoston julkaisujen valmistelemisesta, julkaisemisesta perinteisin (paperi tai filmi) tai sähköisin menetelmin ja levityksestä aiheutuvat kulut.

    3 3 1 2   Tiedotus ja julkiset tapahtumat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Tälle alamomentille otettavat määrärahat on tarkoitettu kattamaan tiedotusmenot ETPP:n ja YUTP:n alalla.

    3 3 2   Sekalaiset menot

    3 3 2 0   Toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    80 000

    p.m.

    61 750,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 3 3

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa paperi- ja toimistotarvikkeiden hankinta ETPP:n ja YUTP:n alalla palveluksessa olevia virkamiehiä ja kansallisia asiantuntijoita varten.

    3 3 2 1   Selvitys- ja tutkimuskulut sekä kuulemisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisten erittäin pätevien asiantuntijoiden tehtäväksi annetuista selvityksistä ja kuulemisesta aiheutuvat kulut ETPP:n ja YUTP:n alalla.

    3 3 2 2   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000

    15 000

    14 955,30

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti 3 3 3 5

    Määrärahalla on tarkoitus rahoittaa virka-asujen ja asusteiden hankinta erityisesti Kortenberg- ja R-rakennuksista vastaaville turvamiehille.

    OSASTO 10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU 10 0

    p.m.

    1 500 000

    0,—

     

    LUKU 10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    1 500 000

    0,—

     

    LUKU 10 1

    5 000 000

    1 000 000

    0,—

     

    LUKU 10 1 YHTEENSÄ

    5 000 000

    1 000 000

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    5 000 000

    2 500 000

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    591 752 953

    563 163 403

    531 646 564,08

    LUKU 10 0 —

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    LUKU 10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU 10 0 —   ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    1 500 000

    0,—

    Selvitysosa

    Tämän luvun määrärahat ovat alustavia, ja niitä voidaan käyttää vasta sen jälkeen, kun ne on siirretty talousarvion muihin lukuihin varainhoitoasetuksen määräysten mukaisesti.

    Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettava varainhoitoasetus, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002 (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    LUKU 10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 000 000

    1 000 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan varainhoitovuoden aikana tehdyistä budjettipäätöksistä koituvat ennakoimattomat menot.

    PÄÄLUOKKA IV

    TUOMIOISTUIN

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus yhteisöjen tuomioistuimen menojen rahoituksesta varainhoitovuoden 2006 osalta

    Nimike

    Määrä

    Menot

    250 338 602

    Omat tulot

    –30 357 000

    Perittävä osuus

    219 981 602

    OMAT TULOT

    OSASTO 4

    TOIMIELIMEN PALVELUKSESSA OLEVILTA HENKILÖILTÄ PERÄISIN OLEVAT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    17 762 000

    17 762 000

    14 190 465,60

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    1 315 000

    1 209 000

    930 372,94

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    19 077 000

    18 971 000

    15 120 838,54

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    10 895 000

    10 118 000

    8 483 125,78

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    250 000

    250 000

    1 373 806,61

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    11 145 000

    10 368 000

    9 856 932,39

     

    Osasto 4 yhteensä

    30 222 000

    29 339 000

    24 977 770,93

    LUKU 4 0 —

    ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET

    LUKU 4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU 4 0 —   ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET

    4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    17 762 000

    17 762 000

    14 190 465,60

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ja erityisesti sen 13 artikla.

    Komission puheenjohtajan ja jäsenten, yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan, yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan sekä Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelystä 25 päivänä heinäkuuta 1967 annettu neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom (EUVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 315 000

    1 209 000

    930 372,94

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    Komission puheenjohtajan ja jäsenten, yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan, yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan sekä Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelystä 25 päivänä heinäkuuta 1967 annettu neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom (EUVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    LUKU 4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    4 1 0   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    10 895 000

    10 118 000

    8 483 125,78

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    250 000

    250 000

    1 373 806,61

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 107 artikla ja liitteessä VIII oleva 11 artiklan 2 kohta sekä 48 artikla.

    OSASTO 5

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto (toimitukset)

    5 0 0 0

    Kuljetusvälineiden myynnistä kertyvä tuotto — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    10 500,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    10 500,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    375 407,93

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    385 907,93

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut toimielimen tileistä maksetut korot

    125 000

    125 000

    186 001,86

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    125 000

    125 000

    186 001,86

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Toisille toimielimille tai laitoksille tarjotuista palveluista ja suoritetuista töistä saadusta tuotosta kertyvät tulot, mukaan lukien sellaiset virkamatkakorvaukset, jotka on maksettu toisten toimielinten tai laitosten lukuun ja jotka saadaan niiltä takaisin — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 5 1

    Ulkopuolisille niiden pyynnöstä tarjotuista palveluista ja suoritetuista töistä saadut tulot — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Perusteettomasti maksettujen summien palauttamisesta saadut tulot — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Toimielinten hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    77 297,96

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    77 297,96

    LUKU 5 8

    5 8 0

    Vuokrista saatavat tulot — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 8 1

    Saaduista vakuutuskorvauksista saatavat tulot — Sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    21 303,69

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    21 303,69

     

    Osasto 5 yhteensä

    125 000

    125 000

    670 511,44

    LUKU 5 0 —

    KIINTEÄN JA IRTAIMEN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYVÄT TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT

    LUKU 5 5 —

    PALVELUJEN TARJOAMISESTA JA TÖIDEN SUORITTAMISESTA SAADUSTA TUOTOSTA KERTYVÄT TULOT

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 0 —   KIINTEÄN JA IRTAIMEN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto (toimitukset)

    5 0 0 0   Kuljetusvälineiden myynnistä kertyvä tuotto — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    10 500,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    375 407,93

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYVÄT TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT

    5 2 0   Sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut toimielimen tileistä maksetut korot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    125 000

    125 000

    186 001,86

    LUKU 5 5 —   PALVELUJEN TARJOAMISESTA JA TÖIDEN SUORITTAMISESTA SAADUSTA TUOTOSTA KERTYVÄT TULOT

    5 5 0   Toisille toimielimille tai laitoksille tarjotuista palveluista ja suoritetuista töistä saadusta tuotosta kertyvät tulot, mukaan lukien sellaiset virkamatkakorvaukset, jotka on maksettu toisten toimielinten tai laitosten lukuun ja jotka saadaan niiltä takaisin — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 5 1   Ulkopuolisille niiden pyynnöstä tarjotuista palveluista ja suoritetuista töistä saadut tulot — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 7 —   TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Perusteettomasti maksettujen summien palauttamisesta saadut tulot — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 3   Toimielinten hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    77 297,96

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 0   Vuokrista saatavat tulot — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 8 1   Saaduista vakuutuskorvauksista saatavat tulot — Sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    21 303,69

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    OSASTO 9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 9 0

    9 0 0

    Sekalaiset tulot

    10 000

    10 000

    76 236,89

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    10 000

    10 000

    76 236,89

     

    Osasto 9 yhteensä

    10 000

    10 000

    76 236,89

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    30 357 000

    29 474 000

    25 724 519,26

    LUKU 9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU 9 0 —   SEKALAISET TULOT

    9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    10 000

    10 000

    76 236,89

    MAKSUT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    26 437 000

    23 968 000

    20 809 864,65

    1 1

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    163 167 202

    155 321 022

    120 935 605,28

    1 2

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT ERILAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 3

    VIRKAMATKAT JA MATKAKORVAUKSET

    342 000

    380 000

    235 273,69

    1 4

    SOSIAALINEN JA LÄÄKETIETEELLINEN INFRASTRUKTUURI

    171 000

    160 000

    101 551,05

    1 6

    SOSIAALIPALVELUT

    29 200

    29 200

    8 747,35

    1 7

    EDUSTUSKULUT

    195 800

    106 550

    96 700,—

    1 8

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    12 661 000

    11 695 200

    9 455 256,71

     

    Osasto 1 yhteensä

    203 003 202

    191 659 972

    151 642 998,73

    2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA ERILAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 0

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT

    27 751 000

    16 016 000

    49 126 690,10

    2 1

    TIETOTEKNIIKKAAN LIITTYVÄT KUSTANNUKSET

    9 257 000

    9 322 000

    9 045 723,22

    2 2

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    3 313 900

    2 970 400

    3 984 310,86

    2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    2 085 500

    3 156 500

    2 145 192,74

    2 4

    POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    1 506 000

    1 548 000

    1 015 999,96

    2 5

    KOKOUSKULUT

    371 000

    412 000

    406 998,—

    2 6

    SELVITYKSET, TUTKIMUKSET JA KONSULTOINNIT

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 7

    JULKAISEMINEN JA TIEDOTTAMINEN

    2 655 000

    3 458 000

    3 118 387,18

    2 9

    TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    356 000

    370 000

    345 193,88

     

    Osasto 2 yhteensä

    47 295 400

    37 252 900

    69 188 495,94

    3

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA ERIKOISTEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    3 7

    TIETTYJEN TOIMIELINTEN JA LAITOSTEN ERITYISMENOT

    40 000

    40 000

    15 753,05

     

    Osasto 3 yhteensä

    40 000

    40 000

    15 753,05

    10

    MUUT MENOT

    10 0

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    p.m.

    p.m.

    0,—

    10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    250 338 602

    228 952 872

    220 847 247,72

    OSASTO 1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 1 0

    1 0 0

    Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät

    1 0 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    14 883 000

    12 846 000

    11 335 512,09

    1 0 0 1

    Asuntokorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 240 000

    1 922 000

    1 689 771,70

    1 0 0 2

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    760 000

    900 000

    467 893,28

    1 0 0 3

    Edustuskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    640 000

    557 000

    485 090,61

     

    Momentti 1 0 0 yhteensä

    18 523 000

    16 225 000

    13 978 267,68

    1 0 1

    Vakuutus tapaturman ja sairauden varalta ja muut sosiaaliturvamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    775 000

    720 000

    597 830,24

    1 0 2

    Siirtymäkorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 384 000

    1 840 000

    1 110 860,58

    1 0 3

    Eläkkeet

    1 0 3 0

    Vanhuuseläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 883 000

    2 335 000

    2 178 988,18

    1 0 3 1

    Sairaseläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 3 2

    Perhe-eläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 712 000

    1 545 000

    1 416 780,30

     

    Momentti 1 0 3 yhteensä

    3 595 000

    3 880 000

    3 595 768,48

    1 0 4

    Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    268 000

    240 000

    213 000,—

    1 0 5

    Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

    1 0 5 0

    Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    47 000

    11 000

    10 221,24

    1 0 5 1

    Asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    730 000

    160 000

    787 437,60

    1 0 5 2

    Muuttokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    416 000

    96 000

    94 196,34

     

    Momentti 1 0 5 yhteensä

    1 193 000

    267 000

    891 855,18

    1 0 6

    Toimielimen jäsenille pidettävät kurssit

    1 0 6 0

    Kielikurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    286 000

    286 000

    279 000,—

    1 0 6 1

    Atk-kurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    42 000

    42 000

    0,—

     

    Momentti 1 0 6 yhteensä

    328 000

    328 000

    279 000,—

    1 0 9

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestelyyn tehtävät mukautukset

    1 0 9 0

    Korjauskerroin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    80 000

    160 000

    143 282,49

    1 0 9 1

    Alustava varaus palkkajärjestelyn mahdollisiin mukautuksiin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    291 000

    308 000

    0,—

     

    Momentti 1 0 9 yhteensä

    371 000

    468 000

    143 282,49

     

    LUKU 1 0 YHTEENSÄ

    26 437 000

    23 968 000

    20 809 864,65

    LUKU 1 1

    1 1 0

    Virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    1 1 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    117 769 702

    111 633 022

    87 739 372,67

    1 1 0 1

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 424 000

    8 940 000

    6 207 593,57

    1 1 0 2

    Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösääntöjen 97 artikla)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    18 846 000

    17 770 000

    13 905 313,61

    1 1 0 3

    Kiinteämääräiset korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    447 000

    487 000

    427 176,32

     

    Momentti 1 1 0 yhteensä

    146 486 702

    138 830 022

    108 279 456,17

    1 1 1

    Muu henkilöstö

    1 1 1 0

    Henkilöstöön kuuluvat, joilla ei ole vakinaista virkaa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 584 000

    1 588 000

    2 614 261,46

    1 1 1 1

    Tulkit, joilla ei ole vakinaista virkaa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 2

    Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 3

    Erityisneuvonantajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    156 000

    152 000

    148 541,—

    1 1 1 4

    Kääntäjät, joilla ei ole vakinaista virkaa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 5

    Sopimussuhteiset toimihenkilöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 331 500

    391 000

    7 268,80

    1 1 1 8

    Tilapäisesti muihin tehtäviin siirrettyinä olevat kansalliset asiantuntijat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    523 000

    514 000

    3 248,36

     

    Momentti 1 1 1 yhteensä

    3 594 500

    2 645 000

    2 773 319,62

    1 1 3

    Vakuutus sairauden, tapaturman ja ammattitaudin sekä työttömyyden varalta ja eläkeoikeuksien säilyttämiseksi

    1 1 3 0

    Vakuutus sairauden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 100 000

    3 890 000

    3 031 129,75

    1 1 3 1

    Vakuutus tapaturman ja ammattitaudin varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 082 000

    1 027 000

    775 075,04

    1 1 3 2

    Vakuutus väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvien työttömyyden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    414 000

    210 000

    271 767,65

    1 1 3 3

    Väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvien eläkeoikeuden muodostaminen tai säilyttäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    84 000

    84 000

    82 321,24

     

    Momentti 1 1 3 yhteensä

    5 680 000

    5 211 000

    4 160 293,68

    1 1 4

    Erilaiset lisät ja korvaukset

    1 1 4 0

    Synnytyslisä ja kuolemantapaukseen liittyvä lisä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    56 000

    60 000

    25 661,83

    1 1 4 1

    Kulut vuosittaisista matkoista osoitetusta asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 650 000

    1 620 000

    1 159 529,10

    1 1 4 2

    Asumis- ja matkustuskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 3

    Kiinteämääräiset kulukorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4

    Kiinteämääräiset matkakorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 5

    Tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    461,74

    1 1 4 7

    Korvaukset vuorotyöstä tai päivystysvelvollisuudesta työpaikalla ja/tai kotona

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 9

    Muut korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    35 000

    15 000

    7 302,26

     

    Momentti 1 1 4 yhteensä

    1 741 000

    1 695 000

    1 192 954,93

    1 1 5

    Ylityötunnit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    659 000

    677 000

    554 845,15

    1 1 8

    Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    1 1 8 1

    Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    42 000

    148 000,—

    1 1 8 2

    Asettautumiskorvaukset, uudelleenasettautumiskorvaukset ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 183 000

    1 170 000

    703 525,—

    1 1 8 3

    Muuttokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    239 000

    217 000

    167 000,80

    1 1 8 4

    Väliaikaiset päivärahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 129 000

    956 000

    1 953 124,25

     

    Momentti 1 1 8 yhteensä

    2 601 000

    2 385 000

    2 971 650,05

    1 1 9

    Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    581 000

    1 905 000

    1 003 085,68

    1 1 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 824 000

    1 973 000

    0,—

     

    Momentti 1 1 9 yhteensä

    2 405 000

    3 878 000

    1 003 085,68

     

    LUKU 1 1 YHTEENSÄ

    163 167 202

    155 321 022

    120 935 605,28

    LUKU 1 2

    1 2 1

    Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0

    Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen henkilöstösääntöjen 41 ja 50 artiklan säännösten mukaisesti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 1 5

    Korvaukset virka- tai palvelussuhteen lopullisesta päättymisestä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 3

    Vakuutus sairauden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9

    Eläkkeiden ja erilaisten korvausten mukautukset

    1 2 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 1 3

    1 3 0

    Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    342 000

    380 000

    235 273,69

     

    LUKU 1 3 YHTEENSÄ

    342 000

    380 000

    235 273,69

    LUKU 1 4

    1 4 1

    Terveydenhoito

    1 4 1 0

    Terveydenhoito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    164 000

    160 000

    91 138,40

    1 4 1 1

    Lääketieteellisten varusteiden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 000

    p.m.

    10 412,65

     

    Momentti 1 4 1 yhteensä

    171 000

    160 000

    101 551,05

     

    LUKU 1 4 YHTEENSÄ

    171 000

    160 000

    101 551,05

    LUKU 1 6

    1 6 0

    Poikkeukselliset tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    3 000

    1 447,35

    1 6 1

    Henkilökunnan sisäiset sosiaaliset suhteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    16 200

    9 200

    7 300,—

    1 6 4

    Täydentävä tuki vammaisille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    17 000

    0,—

     

    LUKU 1 6 YHTEENSÄ

    29 200

    29 200

    8 747,35

    LUKU 1 7

    1 7 0

    Edustuskulut

    1 7 0 0

    Toimielimen jäsenten edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    191 000

    101 750

    92 500,—

    1 7 0 1

    Henkilöstön jäsenten edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 800

    4 800

    4 200,—

     

    Momentti 1 7 0 yhteensä

    195 800

    106 550

    96 700,—

     

    LUKU 1 7 YHTEENSÄ

    195 800

    106 550

    96 700,—

    LUKU 1 8

    1 8 0

    Toimielinten välinen yhteistyö

    1 8 0 2

    Pienten lasten hoitokoti ja muut päiväkodit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 122 000

    1 041 000

    974 000,—

     

    Momentti 1 8 0 yhteensä

    1 122 000

    1 041 000

    974 000,—

    1 8 2

    Ammatillinen täydennyskoulutus

    1 8 2 0

    Henkilöstön ammatillinen täydennyskoulutus, henkilöstön uudelleenkoulutus ja sisäinen tiedottaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 175 000

    1 305 000

    861 018,91

     

    Momentti 1 8 2 yhteensä

    1 175 000

    1 305 000

    861 018,91

    1 8 3

    Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

    1 8 3 0

    Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    84 000

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 8 3 yhteensä

    84 000

    p.m.

    0,—

    1 8 4

    Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0

    Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat käyttökulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    68 000

    75 000

    98 000,—

    1 8 4 1

    Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 4 2

    Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston poikkeuksellisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 8 4 yhteensä

    68 000

    75 000

    98 000,—

    1 8 6

    Henkilökunnan jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

    1 8 6 0

    Henkilökunnan jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    103 700

    103 000

    75 500,—

    1 8 6 1

    Toimielinten yhteinen liikuntakeskus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 8 6 yhteensä

    103 700

    103 000

    75 500,—

    1 8 7

    Muut sosiaaliset tukitoimenpiteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    13 300

    8 200

    6 400,—

    1 8 8

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    210 000

    233 000

    430 490,65

    1 8 9

    Tukipalvelut

    1 8 9 0

    Yhteisen konferenssitulkkausyksikön freelance-tulkit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 9 1

    Muut freelance-tulkit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 924 000

    1 307 000

    1 821 000,—

    1 8 9 3

    Muut väliaikaiset konferenssien toimitsijat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 000

    4 000

    5 500,—

    1 8 9 4

    Freelance-oikolukijat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    270 000

    270 000

    160 000,—

    1 8 9 5

    Muut tukipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    290 000

    263 000

    593 347,15

    1 8 9 6

    Käännöspalvelun tukipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 395 000

    7 086 000

    4 430 000,—

     

    Momentti 1 8 9 yhteensä

    9 885 000

    8 930 000

    7 009 847,15

     

    LUKU 1 8 YHTEENSÄ

    12 661 000

    11 695 200

    9 455 256,71

     

    Osasto 1 yhteensä

    203 003 202

    191 659 972

    151 642 998,73

    LUKU 1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU 1 1 —

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    LUKU 1 2 —

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT ERILAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    LUKU 1 3 —

    VIRKAMATKAT JA MATKAKORVAUKSET

    LUKU 1 4 —

    SOSIAALINEN JA LÄÄKETIETEELLINEN INFRASTRUKTUURI

    LUKU 1 6 —

    SOSIAALIPALVELUT

    LUKU 1 7 —

    EDUSTUSKULUT

    LUKU 1 8 —

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    LUKU 1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    1 0 0   Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät

    1 0 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    14 883 000

    12 846 000

    11 335 512,09

    Selvitysosa

    Komission puheenjohtajan ja jäsenten, yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan, yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan sekä Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelystä 25 päivänä heinäkuuta 1967 annettu neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom (EUVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EYVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten peruspalkat.

    1 0 0 1   Asuntokorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 240 000

    1 922 000

    1 689 771,70

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten asuntokorvaukset.

    1 0 0 2   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    760 000

    900 000

    467 893,28

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 3 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan perhelisät, joihin kuuluvat:

    kotitalouslisä,

    huollettavana olevaa lasta koskeva lisä,

    koululisä

    toimielinten jäsenille.

    1 0 0 3   Edustuskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    640 000

    557 000

    485 090,61

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten edustuskorvaukset ja kulukorvaukset.

    1 0 1   Vakuutus tapaturman ja sairauden varalta ja muut sosiaaliturvamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    775 000

    720 000

    597 830,24

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 11 ja 14 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus ammattisairauksien ja tapaturmien varalta otettavasta vakuutuksesta (0,87 %),

    työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairausvakuutuksesta (3,4 %),

    syntymälisä,

    toimielimen jäsenten kuolemantapaukseen liittyvät korvaukset.

    1 0 2   Siirtymäkorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 384 000

    1 840 000

    1 110 860,58

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 7 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan siirtymäkorvaukset, perhelisät sekä niiden maiden korjauskertoimet, joissa toimielimen jäsenet asuvat tehtäviensä päättymisen jälkeen.

    1 0 3   Eläkkeet

    1 0 3 0   Vanhuuseläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 883 000

    2 335 000

    2 178 988,18

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 8, 9 ja 18 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen entisten jäsenten vanhuuseläkkeet sekä sen maan korjauskerroin, jossa he asuvat.

    1 0 3 1   Sairaseläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 3 2   Perhe-eläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 712 000

    1 545 000

    1 416 780,30

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 15 ja 18 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen entisten jäsenten lesken ja/tai orvon eläkkeet sekä sen maan korjauskertoimet, jossa he asuvat.

    1 0 4   Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    268 000

    240 000

    213 000,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 6 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkustuskulut, työmatkoihin liittyvät päivärahat sekä muut työmatkaan liittyvät kulut tai työmatkasta aiheutuneet poikkeukselliset kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    1 0 5   Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

    1 0 5 0   Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    47 000

    11 000

    10 221,24

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 5 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten (mukaan lukien perheenjäsenet) matkakulut heidän aloittaessaan tehtävänsä tai heidän jättäessään toimielimen.

    1 0 5 1   Asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    730 000

    160 000

    787 437,60

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 5 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenille kuuluvat asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaukset heidän aloittaessaan tehtävänsä tai heidän jättäessään toimielimen.

    1 0 5 2   Muuttokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    416 000

    96 000

    94 196,34

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 5 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten muuttokulut heidän aloittaessaan tehtävänsä tai heidän jättäessään toimielimen.

    1 0 6   Toimielimen jäsenille pidettävät kurssit

    Selvitysosa

    Momentin määrärahat on tarkoitettu kattamaan toimielimen jäsenten osallistumisesta kielikursseille tai muihin ammatilliseen täydennyskoulutukseen liittyviin seminaareihin aiheutuneet kulut.

    1 0 6 0   Kielikurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    286 000

    286 000

    279 000,—

    1 0 6 1   Atk-kurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    42 000

    42 000

    0,—

    1 0 9   Toimielimen jäsenten palkkajärjestelyyn tehtävät mukautukset

    1 0 9 0   Korjauskerroin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    80 000

    160 000

    143 282,49

    Selvitysosa

    Komission puheenjohtajan ja jäsenten, yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan, yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan sekä Euroopan unionin virkamiestuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelystä 25 päivänä heinäkuuta 1967 annettu neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom (EUVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EYVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan niiden korjauskertoimien maksu, jotka koskevat:

    peruspalkkaa,

    asuntokorvauksia,

    perhelisiä,

    toimielimen jäsenten palkan osan siirtoa muuhun kuin asemapaikkana olevaan jäsenvaltioon.

    1 0 9 1   Alustava varaus palkkajärjestelyn mahdollisiin mukautuksiin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    291 000

    308 000

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin ja eläkkeisiin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 1 —   PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    Selvitysosa

    Tämän luvun määrärahoihin on sovellettu kiinteämääräistä 3,6 prosentin perusvähennystä.

    1 1 0   Virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    1 1 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    117 769 702

    111 633 022

    87 739 372,67

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 66 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vakinaisten ja väliaikaisten virkamiesten peruspalkka.

    1 1 0 1   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 424 000

    8 940 000

    6 207 593,57

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62, 67 ja 68 artikla sekä liitteessä VII oleva I jakso.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan perhelisät, joihin kuuluvat:

    kotitalouslisä,

    huollettavana olevaa lasta koskeva lisä,

    koululisä

    vakinaisille ja väliaikaisille virkamiehille.

    1 1 0 2   Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösääntöjen 97 artikla)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    18 846 000

    17 770 000

    13 905 313,61

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 69 artikla sekä liitteessä VII oleva 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vakinaisten ja väliaikaisten virkamiesten ulkomaankorvaus ja erityinen ulkomaankorvaus.

    1 1 0 3   Kiinteämääräiset korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    447 000

    487 000

    427 176,32

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä XIII oleva 18 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan niiden C*-ura-alueen virkamiesten sihteeristökorvaus, jotka on osoitettu pika- ja konekirjoittajan, teleksin hoitajan, puhtaaksikirjoittajan, johdon sihteerin tai johtavan sihteerin tehtäviin.

    1 1 1   Muu henkilöstö

    1 1 1 0   Henkilöstöön kuuluvat, joilla ei ole vakinaista virkaa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 584 000

    1 588 000

    2 614 261,46

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee niitä henkilöstöön kuuluvia, joilla ei ole vakituista virkaa.

    1 1 1 1   Tulkit, joilla ei ole vakinaista virkaa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee niitä tulkkeja, joilla ei ole vakituista virkaa.

    1 1 1 2   Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 4 artikla ja V osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee paikalliseen henkilöstöön kuuluvia.

    1 1 1 3   Erityisneuvonantajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    156 000

    152 000

    148 541,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 5 artikla ja VI osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisneuvonantajien palkkiot ja kulut, mukaan lukien neuvoa-antavan lääkärin palkkiot.

    1 1 1 4   Kääntäjät, joilla ei ole vakinaista virkaa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee niitä kääntäjiä, joilla ei ole vakituista virkaa.

    1 1 1 5   Sopimussuhteiset toimihenkilöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 331 500

    391 000

    7 268,80

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja IV osasto.

    Määrärahalla pyritään kattamaan mahdollisista sopimussuhteisista toimihenkilöistä aiheutuvat menot.

    1 1 1 8   Tilapäisesti muihin tehtäviin siirrettyinä olevat kansalliset asiantuntijat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    523 000

    514 000

    3 248,36

    Selvitysosa

    Määrärahalla on tarkoitus kattaa menot, jotka liittyvät jäsenvaltioiden virkamiesten tai muiden kansallisten asiantuntijoiden tilapäiseen siirtoon muihin tehtäviin yhteisöjen tuomioistuimen yksiköissä.

    1 1 3   Vakuutus sairauden, tapaturman ja ammattitaudin sekä työttömyyden varalta ja eläkeoikeuksien säilyttämiseksi

    1 1 3 0   Vakuutus sairauden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 100 000

    3 890 000

    3 031 129,75

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 72 artikla.

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettava sairausvakuutussäännöstö ja erityisesti sen 23 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus (3,4 prosenttia peruspalkasta); henkilöstöön kuuluvien osuus on 1,7 prosenttia peruspalkasta.

    1 1 3 1   Vakuutus tapaturman ja ammattitaudin varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 082 000

    1 027 000

    775 075,04

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 73 artikla ja liitteessä VIII oleva 15 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus ammattitautien ja tapaturmien varalta otettavasta vakuutuksesta (0,87 prosenttia peruspalkasta),

    asiaa koskevien henkilöstösääntöjen määräysten soveltamisesta aiheutuvat lisämenot.

    1 1 3 2   Vakuutus väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvien työttömyyden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    414 000

    210 000

    271 767,65

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 28 a artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvien työttömyyden varalta otettu vakuutus.

    1 1 3 3   Väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvien eläkeoikeuden muodostaminen tai säilyttäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    84 000

    84 000

    82 321,24

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 42 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan maksut, jotka toimielin suorittaa väliaikaiseen henkilöstöön kuuluville heidän eläkeoikeuksiensa muodostamiseksi tai niiden säilyttämiseksi maassa, josta he ovat kotoisin.

    1 1 4   Erilaiset lisät ja korvaukset

    1 1 4 0   Synnytyslisä ja kuolemantapaukseen liittyvä lisä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    56 000

    60 000

    25 661,83

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 70, 74 ja 75 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan synnytyslisä ja virkamiehen kuolemantapauksen yhteydessä vainajan kokonaispalkka kolmannen kuolemaa seuraavan kuukauden loppuun sekä kulut, jotka aiheutuvat ruumiin kuljettamisesta paikkaan, josta vainaja oli kotoisin.

    1 1 4 1   Kulut vuosittaisista matkoista osoitetusta asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 650 000

    1 620 000

    1 159 529,10

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 8 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vuosilomaan liittyvät (vakinaisen tai väliaikaisen) virkamiehen, hänen puolisonsa ja hänen huollettavinaan olevien henkilöiden matkakulut virkamiehen asemapaikasta paikkaan, josta virkamies on kotoisin.

    1 1 4 2   Asumis- ja matkustuskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 3   Kiinteämääräiset kulukorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4   Kiinteämääräiset matkakorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 5   Tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    461,74

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavan 21 päivänä joulukuuta 1977 annetun varainhoitoasetuksen (EYVL L 356, 31.12.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 762/2001 (EYVL L 111, 20.4.2001, s. 1), 75 artiklassa tarkoitettu, tilinpitäjinä, avustavina tilinpitäjinä tai ennakoiden hoitajina toimiville virkamiehille myönnetty erityiskorvaus sekä siihen liittyvät korot.

    Tämä korvaus ei sisälly Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annettuun neuvoston asetukseen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1). Näin ollen vuonna 2003 määräraha oli tarkoitettu kattamaan ainoastaan vuoden 2002 lopussa kertyneitä korvauksia koskevat korot siihen asti, kunnes ne maksetaan edunsaajille.

    1 1 4 7   Korvaukset vuorotyöstä tai päivystysvelvollisuudesta työpaikalla ja/tai kotona

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 9   Muut korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    35 000

    15 000

    7 302,26

    Selvitysosa

    Euroopan hiili- ja teräsyhteisön henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 95 artikla.

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 34 artikla.

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 47 ja 48 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    erottamiskorvaus koeaikana erotetulle virkamiehelle, joka on ilmeisen soveltumaton,

    väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvalle annettava korvaus siitä, että toimielin irtisanoo sopimuksen,

    eläkeoikeuksien takaisinosto väliaikaiseen henkilöstöön kuuluviksi tai virkamiehiksi nimitetyiltä sellaisilta entisiltä henkilöstöön kuuluvilta, joilla ei ole ollut vakinaista virkaa.

    1 1 5   Ylityötunnit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    659 000

    677 000

    554 845,15

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla ja liite VI.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteämääräiset korvaukset ja korvaukset tuntimaksuista, jotka koskevat C*- ja D*-ura-alueen virkamiesten ja sellaisten henkilöstöön kuuluvien, joilla ei ole vakinaista virkaa, sekä paikalliseen henkilöstöön kuuluvien tekemiä ylityötunteja, joita ei ole voitu korvata vapaa-aikana annettujen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti.

    1 1 8   Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    1 1 8 1   Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    42 000

    148 000,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 7 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muiden henkilöstöön kuuluvien matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenet) heidän aloittaessaan tehtävänsä ja heidän lähtiessään toimielimen palveluksesta.

    1 1 8 2   Asettautumiskorvaukset, uudelleenasettautumiskorvaukset ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 183 000

    1 170 000

    703 525,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 5 ja 6 artikla.

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaukset muille henkilöstöön kuuluville, joiden on vaihdettava asuinpaikkaa aloitettuaan tehtävänsä, sekä palvelussuhteen lopullisen päättymisen yhteydessä, kun tätä seuraa uudelleenasettautuminen toiselle paikkakunnalle.

    1 1 8 3   Muuttokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    239 000

    217 000

    167 000,80

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 9 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muuttokulut, jotka aiheutuvat niille muuhun henkilöstöön kuuluville, joiden on vaihdettava asuinpaikkaa aloitettuaan tehtävänsä sekä palvelussuhteen lopullisen päättymisen yhteydessä, kun tätä seuraa uudelleenasettautuminen toiselle paikkakunnalle.

    1 1 8 4   Väliaikaiset päivärahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 129 000

    956 000

    1 953 124,25

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 10 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisille muuhun henkilöstöön kuuluville kuuluvat päivärahat, jotka osoittavat, että heidän on muutettava asuinpaikkaa tehtäviensä aloittamisen jälkeen.

    1 1 9   Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    581 000

    1 905 000

    1 003 085,68

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan niiden korjauskerrointen vaikutukset, joita sovelletaan:

    virkamiesten ja niiden henkilöstöön kuuluvien, joilla ei ole vakinaista virkaa, palkkaan,

    ylityötunteihin.

    1 1 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 824 000

    1 973 000

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 2 —   TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT ERILAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    1 2 1   Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0   Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen henkilöstösääntöjen 41 ja 50 artiklan säännösten mukaisesti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla ja liite IV.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset sellaisille virkamiehille:

    jotka on asetettu disponibiliteettiin toimien määrää vähennettäessä,

    joilla on hallussaan AD16-, AD15- tai AD14-palkkaluokan virka ja jotka on vapautettu tehtävistään yksikön edun vuoksi.

    1 2 1 5   Korvaukset virka- tai palvelussuhteen lopullisesta päättymisestä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85, annettu 12 päivänä joulukuuta 1985, Euroopan yhteisöjen virkamiesten tehtävien lopullista päättymistä Espanjan ja Portugalin liittymisen vuoksi koskevien erityisten toimenpiteiden vahvistamisesta (EYVL L 335, 13.12.1985, s. 56), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2458/98 (EYVL L 307, 17.11.1998, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset virkamiehille, joiden virkasuhde päättyy yksikön edun vuoksi, jotta otettaisiin huomioon tarpeet, jotka aiheutuvat uusien jäsenvaltioiden liittymisestä Euroopan yhteisöihin.

    1 2 3   Vakuutus sairauden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 72 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairauden varalta otettavasta vakuutuksesta, joka koskee alamomenttien 1 2 1 0 ja 1 2 1 5 mukaisten korvausten saajia.

    1 2 9   Eläkkeiden ja erilaisten korvausten mukautukset

    1 2 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alamomenttien 1 2 1 0 ja 1 2 1 5 mukaisiin korvauksiin sovellettavien korjauskertoimien vaikutukset.

    1 2 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin ja korvauksiin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 3 —   VIRKAMATKAT JA MATKAKORVAUKSET

    1 3 0   Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    342 000

    380 000

    235 273,69

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 11—13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkustuskulut, työmatkan päivärahat sekä työmatkaan liittyvät kulut tai siitä aiheutuvat poikkeukselliset kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    LUKU 1 4 —   SOSIAALINEN JA LÄÄKETIETEELLINEN INFRASTRUKTUURI

    1 4 1   Terveydenhoito

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 59 artikla ja liitteessä II oleva 8 artikla.

    Momentin määrärahat on tarkoitettu kattamaan kaikkien virkamiesten vuosittaiseen terveystarkastukseen liittyvät menot, mukaan lukien tarkastuksen yhteydessä pyydetyt lääketieteelliset selvitykset ja tutkimukset sekä hoitokeskuksen hallinnosta johtuvat menot.

    1 4 1 0   Terveydenhoito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    164 000

    160 000

    91 138,40

    1 4 1 1   Lääketieteellisten varusteiden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 000

    p.m.

    10 412,65

    LUKU 1 6 —   SOSIAALIPALVELUT

    1 6 0   Poikkeukselliset tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    3 000

    1 447,35

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 76 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita henkilöstöön kuuluvia.

    1 6 1   Henkilökunnan sisäiset sosiaaliset suhteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    16 200

    9 200

    7 300,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu sellaisten aloitteiden edistämiseen ja taloudelliseen tukemiseen, joiden tarkoituksena on edistää eri kansalaisuuksia edustavien henkilöstön jäsenten välisiä sosiaalisia suhteita. Tämä tapahtuu henkilöstön kerhoja ja urheilu- ja kulttuuripiirejä tukemalla.

    1 6 4   Täydentävä tuki vammaisille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    17 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu seuraaville vammaisille osana heidän hyväkseen harjoitettavaa politiikkaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat,

    palveluksessa olevien virkamiesten ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvien puolisot,

    kaikki lapset, jotka Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaan ovat huollettavina.

    Määräraha kattaa luonteeltaan muunlaisten kuin lääketieteellisten menojen korvaamisen, kun menot on tunnustettu tarpeellisiksi, aiheutuvat vammasta ja ovat aiheellisesti perusteltuja, talousarvion suomien mahdollisuuksien rajoissa ja sen jälkeen, kun asuinmaassa tai maassa, josta henkilö on kotoisin, kansallisella tasolla mahdollisesti myönnetyt oikeudet eivät enää päde.

    LUKU 1 7 —   EDUSTUSKULUT

    1 7 0   Edustuskulut

    1 7 0 0   Toimielimen jäsenten edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    191 000

    101 750

    92 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät toimielimelle aiheutuviin edustusvelvoitteisiin.

    1 7 0 1   Henkilöstön jäsenten edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 800

    4 800

    4 200,—

    LUKU 1 8 —   TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    Selvitysosa

    Luvun määrärahat kattavat toimielinten välisen yhteistyön, joka sisältää toimielinten välistä neuvottelua sekä menojen järkeistämiseen tähtäävää yhteisten hallintorakenteiden vahvistamista.

    1 8 0   Toimielinten välinen yhteistyö

    1 8 0 2   Pienten lasten hoitokoti ja muut päiväkodit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 122 000

    1 041 000

    974 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisöjen tuomioistuimen osuus Luxemburgin pienten lasten hoitokodista ja opintokeskuksesta.

    1 8 2   Ammatillinen täydennyskoulutus

    1 8 2 0   Henkilöstön ammatillinen täydennyskoulutus, henkilöstön uudelleenkoulutus ja sisäinen tiedottaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 175 000

    1 305 000

    861 018,91

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 artiklan kolmas kohta.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstön ammatillisen koulutuksen ja uudelleenkoulutuksen, mukaan lukien kielikurssit, järjestäminen yhteistyössä toimielinten kesken.

    Määräraha kattaa myös koulutusmateriaalia ja teknistä materiaalia koskevat menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    1 8 3   Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

    1 8 3 0   Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    84 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määrärahalla on tarkoitus kattaa menot, jotka liittyvät toimiin, joista toimielinten välinen käännös- ja tulkkauskomitea (CITI) on päättänyt ja joiden tarkoituksena on edistää toimielinten välistä yhteistyötä kielten alalla.

    1 8 4   Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0   Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat käyttökulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    68 000

    75 000

    98 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintolan ja kahvilan kaluston hankinta ja ylläpito sekä osa niiden käyttökuluista.

    1 8 4 1   Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 4 2   Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston poikkeuksellisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 6   Henkilökunnan jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

    1 8 6 0   Henkilökunnan jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    103 700

    103 000

    75 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu osana toimielinten keskinäisiä suhteita sellaisten aloitteiden edistämiseen ja taloudelliseen tukemiseen, joiden tarkoituksena on edistää eri kansalaisuuksia edustavien henkilöstön jäsenien välisiä sosiaalisia suhteita. Tämä tapahtuu henkilöstön kerhoja ja urheilu- ja kulttuuripiirejä tukemalla.

    1 8 6 1   Toimielinten yhteinen liikuntakeskus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisöjen tuomioistuimen osuus toimielinten yhteisen liikuntakeskuksen toiminnasta Luxemburgissa.

    1 8 7   Muut sosiaaliset tukitoimenpiteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    13 300

    8 200

    6 400,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut henkilöstöön kuuluvien hyväksi toteutettavat tukitoimenpiteet ja tuet, esimerkiksi lomakeskus-, perhetuki-, oikeusapu- yms. toiminnan osalta toimielinten välisenä yhteistyönä.

    1 8 8   Palvelukseen ottamiseen liittyvät sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    210 000

    233 000

    430 490,65

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten yhdessä järjestämien avoimien kilpailujen ilmoituskulut ja hakijoiden kutsumisesta ja salien ja koneiden vuokrauksesta aiheutuvat kulut. Määräraha voidaan käyttää osaksi myös toimielimen itsensä järjestämiin kilpailuihin, jos sen perustellut erityistarpeet edellyttävät tällaisten kilpailujen järjestämistä ja edellyttäen, että asiasta on kuultu muita toimielimiä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    1 8 9   Tukipalvelut

    1 8 9 0   Yhteisen konferenssitulkkausyksikön freelance-tulkit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 9 1   Muut freelance-tulkit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 924 000

    1 307 000

    1 821 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sopimuspalkkaisten ja tilapäisten tulkkien palvelujen maksaminen.

    1 8 9 3   Muut väliaikaiset konferenssien toimitsijat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 000

    4 000

    5 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sopimuspalkkaisten ja tilapäisten konferenssitoimitsijoiden palvelujen maksaminen.

    1 8 9 4   Freelance-oikolukijat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    270 000

    270 000

    160 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tekstien tarkastamiseen liittyvät tukipalvelut ja erityisesti freelance-oikolukijoiden palkkiot ja vakuutus-, matka-, oleskelu- ja työmatkakulut sekä niihin liittyvät hallinnolliset menot.

    1 8 9 5   Muut tukipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    290 000

    263 000

    593 347,15

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan, sikäli kuin toimielimen omat yksiköt eivät voi suorittaa kyseessä olevia töitä, muihin tukipalveluihin liittyvät menot.

    1 8 9 6   Käännöspalvelun tukipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 395 000

    7 086 000

    4 430 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät itsenäistä ammattia harjoittavien tai tilapäisten kääntäjien palveluihin tai konekirjoitustöihin ja muihin töihin, jotka käännöspalvelu on antanut ulkopuolisten tehtäviksi.

    OSASTO 2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA ERILAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 2 0

    2 0 0

    Vuokrat

    2 0 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    11 743 000

    9 669 000

    7 287 934,02

    2 0 0 1

    Vuokra/ostosopimukseen perustuvat maksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 500 000

    p.m.

    36 039 999,76

     

    Momentti 2 0 0 yhteensä

    20 243 000

    9 669 000

    43 327 933,78

    2 0 1

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    97 000

    40 000

    37 716,81

    2 0 2

    Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 358 000

    1 385 000

    1 351 121,88

    2 0 3

    Siivous ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 771 000

    3 160 000

    2 507 880,66

    2 0 4

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    173 000

    120 000

    414 059,43

    2 0 5

    Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 497 000

    1 360 000

    1 306 114,45

    2 0 6

    Kiinteän omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 0 8

    Muut kiinteän omaisuuden hankintaa tai kiinteistöjen rakennuttamista valmistelevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 413 000

    82 000

    17 870,09

    2 0 9

    Muut kiinteistöihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    199 000

    200 000

    163 993,—

     

    LUKU 2 0 YHTEENSÄ

    27 751 000

    16 016 000

    49 126 690,10

    LUKU 2 1

    2 1 0

    Toimistolaitteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 053 000

    3 982 000

    3 664 973,08

    2 1 1

    Atk-toimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 204 000

    5 340 000

    5 380 750,14

     

    LUKU 2 1 YHTEENSÄ

    9 257 000

    9 322 000

    9 045 723,22

    LUKU 2 2

    2 2 0

    Tekniset laitteistot ja toimistotekniset laitteet

    2 2 0 0

    Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    66 000

    64 000

    383 971,41

    2 2 0 1

    Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    180 000

    281 000

    120 256,—

    2 2 0 2

    Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    264 000

    p.m.

    38 244,—

    2 2 0 3

    Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    79 000

    94 000

    90 821,97

     

    Momentti 2 2 0 yhteensä

    589 000

    439 000

    633 293,38

    2 2 1

    Kalusteet

    2 2 1 0

    Kalusteiden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    479 000

    364 000

    1 708 143,09

    2 2 1 1

    Kalusteiden uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    300 000

    296 000

    67 404,54

    2 2 1 2

    Kalusteiden vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 1 3

    Kalusteiden kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    3 000

    1 131,99

     

    Momentti 2 2 1 yhteensä

    782 000

    663 000

    1 776 679,62

    2 2 3

    Ajoneuvot

    2 2 3 0

    Ajoneuvojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 1

    Ajoneuvojen uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 2

    Ajoneuvojen vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    789 000

    689 000

    354 174,05

    2 2 3 3

    Ajoneuvojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    248 000

    243 000

    249 563,81

     

    Momentti 2 2 3 yhteensä

    1 037 000

    932 000

    603 737,86

    2 2 5

    Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    2 2 5 0

    Kirjastovarat, kirjojen osto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    698 000

    714 000

    799 647,70

    2 2 5 1

    Kirjastoon, dokumentaatioon ja monistukseen liittyvät erikoisvälineet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    47 000

    48 000

    28 011,40

    2 2 5 2

    Sanomalehtien ja aikakausjulkaisujen tilaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    73 000

    81 000

    69 284,—

    2 2 5 3

    Tilaukset tietotoimistoilta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 400

    33 400

    18 832,—

    2 2 5 4

    Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    32 000

    35 000

    29 824,90

    2 2 5 5

    On line -käyttösopimukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 500

    25 000

    25 000,—

     

    Momentti 2 2 5 yhteensä

    905 900

    936 400

    970 600,—

     

    LUKU 2 2 YHTEENSÄ

    3 313 900

    2 970 400

    3 984 310,86

    LUKU 2 3

    2 3 0

    Paperi- ja toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 682 000

    1 915 000

    1 708 000,—

    2 3 2

    Rahoituskulut

    2 3 2 0

    Pankkikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    45 000

    50 000

    30 000,—

    2 3 2 9

    Muut rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 2 3 2 yhteensä

    45 000

    50 000

    30 000,—

    2 3 3

    Riita-asioista aiheutuvat kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    18 000

    20 000

    0,—

    2 3 4

    Vahingonkorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5

    Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0

    Erilaiset vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    32 000

    28 000

    25 586,09

    2 3 5 1

    Virkapuvut ja työvaatteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    96 500

    96 500

    93 529,33

    2 3 5 2

    Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    42 000

    41 000

    40 650,—

    2 3 5 3

    Osastojen pakkaus-, purkamis- ja muuttotyöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 000

    10 000

    6 000,—

    2 3 5 4

    Vähäiset menoerät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5 5

    Kolmansien tarjoamat palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    137 000

    970 000

    227 200,51

    2 3 5 9

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    21 000

    26 000

    14 226,81

     

    Momentti 2 3 5 yhteensä

    340 500

    1 171 500

    407 192,74

    2 3 9

    Toimielinten yhteiset palvelut

    2 3 9 1

    Yhteinen konferenssitulkkausyksikkö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 9 3

    Oikeudellinen tietopalvelu

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 2 3 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 2 3 YHTEENSÄ

    2 085 500

    3 156 500

    2 145 192,74

    LUKU 2 4

    2 4 0

    Kirjeenvaihtoon liittyvät posti- ja kantomaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    480 000

    530 000

    402 000,—

    2 4 1

    Televiestintä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 026 000

    1 018 000

    613 999,96

     

    LUKU 2 4 YHTEENSÄ

    1 506 000

    1 548 000

    1 015 999,96

    LUKU 2 5

    2 5 0

    Kokoukset yleensä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    108 000

    120 000

    115 000,—

    2 5 5

    Konferenssien, kongressien ja kokouksien järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    263 000

    292 000

    291 998,—

     

    LUKU 2 5 YHTEENSÄ

    371 000

    412 000

    406 998,—

    LUKU 2 6

    2 6 0

    Yksittäisiin kysymyksiin liittyvät konsultoinnit, selvitykset ja tutkimukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 2 6 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 2 7

    2 7 0

    Virallinen lehti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    855 000

    909 000

    1 095 000,—

    2 7 1

    Julkaisut

    2 7 1 0

    Yleisluonteiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 498 000

    2 255 000

    1 499 244,—

    2 7 1 9

    Esitteisiin ja myynninedistämiseen liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    225 000

    200 000

    349 900,43

     

    Momentti 2 7 1 yhteensä

    1 723 000

    2 455 000

    1 849 144,43

    2 7 2

    Tiedotuksesta ja julkisiin tapahtumiin osallistumisesta aiheutuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    77 000

    94 000

    174 242,75

     

    LUKU 2 7 YHTEENSÄ

    2 655 000

    3 458 000

    3 118 387,18

    LUKU 2 9

    2 9 8

    Opiskeluapurahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    248 000

    250 000

    229 303,53

    2 9 9

    Muu tuki

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    108 000

    120 000

    115 890,35

     

    LUKU 2 9 YHTEENSÄ

    356 000

    370 000

    345 193,88

     

    Osasto 2 yhteensä

    47 295 400

    37 252 900

    69 188 495,94

    LUKU 2 0 —

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU 2 1 —

    TIETOTEKNIIKKAAN LIITTYVÄT KUSTANNUKSET

    LUKU 2 2 —

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU 2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    LUKU 2 4 —

    POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    LUKU 2 5 —

    KOKOUSKULUT

    LUKU 2 6 —

    SELVITYKSET, TUTKIMUKSET JA KONSULTOINNIT

    LUKU 2 7 —

    JULKAISEMINEN JA TIEDOTTAMINEN

    LUKU 2 9 —

    TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    LUKU 2 0 —   INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT

    2 0 0   Vuokrat

    2 0 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    11 743 000

    9 669 000

    7 287 934,02

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen käytössä olevien kiinteistöjen tai kiinteistöjen osien vuokrat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 0 0 1   Vuokra/ostosopimukseen perustuvat maksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 500 000

    p.m.

    36 039 999,76

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Palais-rakennuksen A-, B- ja C-lisärakennuksia koskevaan vuokra/ostosopimukseen perustuvat maksut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 0 1   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    97 000

    40 000

    37 716,81

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen käytössä oleviin kiinteistöihin liittyvien vakuutusten mukaiset maksut.

    2 0 2   Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 358 000

    1 385 000

    1 351 121,88

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan veden, kaasun, sähkön ja lämmitysenergian käytöstä aiheutuvat kustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 0 3   Siivous ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 771 000

    3 160 000

    2 507 880,66

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilojen ja teknisten laitteistojen voimassa olevien kunnossapito- ja siivoussopimusten kulut sekä toimielimen käytössä olevien rakennusten yleiseen kunnossapitoon (uudelleenmaalaukset, korjaukset yms.) tarvittaviin töihin ja tarvikkeisiin liittyvät menot.

    Ennen sopimusten uudistamista tai tekemistä toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa jokaisen niistä vastaavia palveluita varten saamista sopimusehdoista (hinta, valuutta, indeksointi, kesto, muut ehdot) varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 0 4   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    173 000

    120 000

    414 059,43

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erilaisten kunnostustöiden toteutus, kuten muutokset toimistojen jakamiseen väliseinillä sekä mukautukset niihin liittyviin teknisiin laitteistoihin.

    2 0 5   Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 497 000

    1 360 000

    1 306 114,45

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen käytössä olevien rakennusten valvonnasta aiheutuvat kulut.

    Ennen sopimusten uudistamista tai tekemistä toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa jokaisen niistä vastaavia palveluita varten saamista sopimusehdoista (hinta, valuutta, indeksointi, kesto, muut ehdot) varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 0 6   Kiinteän omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 0 8   Muut kiinteän omaisuuden hankintaa tai kiinteistöjen rakennuttamista valmistelevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 413 000

    82 000

    17 870,09

    2 0 9   Muut kiinteistöihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    199 000

    200 000

    163 993,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut kiinteistöihin liittyvät juoksevat menot, jotka eivät erityisesti sisälly tämän luvun muille momenteille, erityisesti katumaksut, jätevesi- ja jätteidenkuljetusmaksut, opastintarvikemaksut jne.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    LUKU 2 1 —   TIETOTEKNIIKKAAN LIITTYVÄT KUSTANNUKSET

    2 1 0   Toimistolaitteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 053 000

    3 982 000

    3 664 973,08

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan atk-laitteiden ja toimistoteknisten laitteiden hankinta, vuokraus ja ylläpito.

    2 1 1   Atk-toimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 204 000

    5 340 000

    5 380 750,14

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan atk-tutkimusten analysointi ja ohjelmointi.

    LUKU 2 2 —   IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 2 0   Tekniset laitteistot ja toimistotekniset laitteet

    2 2 0 0   Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    66 000

    64 000

    383 971,41

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteiden ostamisesta aiheutuvat menot.

    2 2 0 1   Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    180 000

    281 000

    120 256,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteiden uusimisesta aiheutuvat kulut, erityisesti:

    audiovisuaaliset välineet, arkistointi-, kirjasto- ja tulkkausvälineistö, kuten simultaanitulkkausta varten tarvittavat tulkkauskopit, kuulokkeet ja kanavanvaihtolaitteet,

    sekalaiset työvälineet rakennusten kunnossapitoverstaisiin,

    televiestintävälineet,

    monistus-, jakelu- ja postitusvälineet.

    2 2 0 2   Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    264 000

    p.m.

    38 244,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti puhelinlaitteiden ja -laitteistojen vuokrauskulut.

    2 2 0 3   Teknisten laitteiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    79 000

    94 000

    90 821,97

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alamomenteille 2 2 0 0—2 2 0 2 otettujen laitteiden ja laitteistojen kunnossapidosta ja korjauksesta aiheutuvat kustannukset.

    2 2 1   Kalusteet

    2 2 1 0   Kalusteiden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    479 000

    364 000

    1 708 143,09

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan täydentävät kalustehankinnat.

    2 2 1 1   Kalusteiden uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    300 000

    296 000

    67 404,54

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan se, että uusitaan osa vähintään viisitoista vuotta vanhoista kalusteista sekä kalusteet, joita ei voida enää korjata.

    2 2 1 2   Kalusteiden vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 1 3   Kalusteiden kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    3 000

    1 131,99

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kalusteiden kunnossapidosta ja korjauksesta aiheutuvat kustannukset.

    2 2 3   Ajoneuvot

    2 2 3 0   Ajoneuvojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ajoneuvojen hankinta.

    2 2 3 1   Ajoneuvojen uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten ajoneuvojen uusiminen, joilla on ajettu eniten (vähintään 120 000 km).

    2 2 3 2   Ajoneuvojen vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    789 000

    689 000

    354 174,05

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vuokratuista autoista johtuvat vuokra- ja käyttökulut.

    2 2 3 3   Ajoneuvojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    248 000

    243 000

    249 563,81

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pääasiallisesti virka-autojen huollosta, korjaamisesta, autotalleista, pysäköinnistä, moottoritiemaksuista sekä vakuutuksista aiheutuvat kustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 2 5   Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    2 2 5 0   Kirjastovarat, kirjojen osto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    698 000

    714 000

    799 647,70

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kirjojen, dokumenttien ja muiden julkaisujen hankinta sekä olemassa olevien laitosten ajan tasalle saattaminen.

    2 2 5 1   Kirjastoon, dokumentaatioon ja monistukseen liittyvät erikoisvälineet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    47 000

    48 000

    28 011,40

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti:

    konekielisen oikeudellisen tiedon tallentaminen ja osto,

    kirjaston erityistarvikkeiden hankinta.

    2 2 5 2   Sanomalehtien ja aikakausjulkaisujen tilaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    73 000

    81 000

    69 284,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sanomalehtien, yleisluontoisten aikakausjulkaisujen ja erilaisten tiedotuslehtien tilauskustannukset.

    2 2 5 3   Tilaukset tietotoimistoilta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 400

    33 400

    18 832,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tietotoimistoilta tehdyistä tilauksista aiheutuvat kustannukset.

    2 2 5 4   Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    32 000

    35 000

    29 824,90

    2 2 5 5   On line -käyttösopimukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 500

    25 000

    25 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tiettyihin ulkoisiin oikeudellisiin tietokantoihin kohdistuvista hauista aiheutuvat kustannukset.

    LUKU 2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 3 0   Paperi- ja toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 682 000

    1 915 000

    1 708 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavien paperitarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden hankintakustannukset:

    offset-paperi,

    kuivakopio- ja valokopiopaperi sekä laskulomakkeet,

    toimistopaperi ja -tarvikkeet,

    asiakirjojen monistuspalvelun tarvikkeet,

    jakelu- ja postituspalvelujen tarvikkeet,

    äänitystarvikkeet,

    painotuotteet ja lomakkeet,

    atk- ja toimistoteknisten laitteiden tarvikkeiden hankinta,

    muut tarvikkeet, jotka eivät sisälly omaisuusluetteloon.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 38 000 euroa.

    2 3 2   Rahoituskulut

    2 3 2 0   Pankkikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    45 000

    50 000

    30 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pankkikulut (välityspalkkiot, vaihtopalkkiot, sekalaiset kulut).

    Toimielimen saamat pankkikorot sisällytetään tulotaulukkoon.

    2 3 2 9   Muut rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 3   Riita-asioista aiheutuvat kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    18 000

    20 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti toimielimen edustajaa avustavien asianajajien palkkiot asioissa, joissa toimielimen hallinto ja joku sen virkamiehistä tai muista henkilöstöön kuuluvista ovat vastapuolina.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 3 4   Vahingonkorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5   Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0   Erilaiset vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    32 000

    28 000

    25 586,09

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sekalaiset vakuutukset (vastuu- ja varkausvakuutus, vakuutus tekstinkäsittelylaitteisiin liittyvien riskien varalta, vakuutus sähkövahinkojen varalta).

    2 3 5 1   Virkapuvut ja työvaatteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    96 500

    96 500

    93 529,33

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pääasiassa seuraavien tavaroiden osto, kunnossapito ja puhdistus:

    tuomareiden ja julkisasiamiesten viitat,

    vahtimestarien ja autonkuljettajien virkapuvut,

    kopiointihenkilöstön ja kunnossapitohenkilöstön työvaatteet.

    2 3 5 2   Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    42 000

    41 000

    40 650,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sisäisiin kokouksiin liittyvät sekalaiset kulut.

    2 3 5 3   Osastojen pakkaus-, purkamis- ja muuttotyöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 000

    10 000

    6 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan laitteiden, kaluston ja toimistotarvikkeiden pakkaus-, purkamis- ja muuttokustannukset.

    2 3 5 4   Vähäiset menoerät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5 5   Kolmansien tarjoamat palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    137 000

    970 000

    227 200,51

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palvelujen tarjoajien aiheuttamat hallintomenot.

    2 3 5 9   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    21 000

    26 000

    14 226,81

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut hallinnosta johtuvat menot, jotka eivät erityisesti sisälly edeltäviin budjettikohtiin.

    2 3 9   Toimielinten yhteiset palvelut

    2 3 9 1   Yhteinen konferenssitulkkausyksikkö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 9 3   Oikeudellinen tietopalvelu

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan komission muille toimielimille mahdollisesti esittämä pyyntö, joka koskee osallistumista oikeudellisen tietopalvelun kuluihin (tietojen syöttö toimielinten yhteisiä tietoja sisältävään tietokantaan sekä kyseisten tietojen levitys).

    LUKU 2 4 —   POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    2 4 0   Kirjeenvaihtoon liittyvät posti- ja kantomaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    480 000

    530 000

    402 000,—

    Selvitysosa

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 100 euroa.

    2 4 1   Televiestintä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 026 000

    1 018 000

    613 999,96

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki televiestintään liittyvät menot, joita ovat esimerkiksi liittymät, televiestintäkulut (kiinteät puhelimet ja matkapuhelimet) sekä puhelinlaitteiden ja -välineiden uudistaminen, korjaus ja ylläpito.

    Sillä katetaan myös menot, jotka liittyvät tiedonsiirtoverkkoihin.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 36 000 euroa.

    LUKU 2 5 —   KOKOUSKULUT

    2 5 0   Kokoukset yleensä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    108 000

    120 000

    115 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pääasiassa seminaarien ja muun koulutustoiminnan järjestäminen toimielimen toimipaikassa jäsenvaltioiden tuomareille ja muille juristeille yhteistyössä oikeusministeriöiden kanssa.

    2 5 5   Konferenssien, kongressien ja kokouksien järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    263 000

    292 000

    291 998,—

    Selvitysosa

    Toimielimen ja kansallisten tuomioistuimien oikeuskäytännön kehittyminen yhteisön oikeuden alalla edellyttää työkokouksia ylimpien kansallisten tuomioistuimien tuomareiden ja yhteisön oikeuden asiantuntijoiden kanssa.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan järjestämiskulut, mukaan lukien osallistujien matka- ja oleskelukulut.

    LUKU 2 6 —   SELVITYKSET, TUTKIMUKSET JA KONSULTOINNIT

    2 6 0   Yksittäisiin kysymyksiin liittyvät konsultoinnit, selvitykset ja tutkimukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 2 7 —   JULKAISEMINEN JA TIEDOTTAMINEN

    2 7 0   Virallinen lehti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    855 000

    909 000

    1 095 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaisemasta materiaalista aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 120 000 euroa.

    2 7 1   Julkaisut

    2 7 1 0   Yleisluonteiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 498 000

    2 255 000

    1 499 244,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti Yhteisöjen tuomioistuimen oikeustapauskokoelman, mukaan lukien yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, sekä Yhteisön oikeuskäytännön hakemiston painatus- ja levityskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 263 000 euroa.

    2 7 1 9   Esitteisiin ja myynninedistämiseen liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    225 000

    200 000

    349 900,43

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti Yhteisön tuomioistuimen vuosikertomuksen ja muiden vierailijoille annettavien yhteisöjen tuomioistuimen esitteiden toimittamiskulut.

    2 7 2   Tiedotuksesta ja julkisiin tapahtumiin osallistumisesta aiheutuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    77 000

    94 000

    174 242,75

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisön oikeutta käsittelevien helppotajuisten teosten osto ja toteuttaminen, muut tiedotuskulut ja valokuvauskulut.

    LUKU 2 9 —   TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    2 9 8   Opiskeluapurahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    248 000

    250 000

    229 303,53

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen yksiköissä tutkimus- ja dokumentaatiotyöhön osallistuville harjoittelijoille myönnettävien apurahojen rahoittaminen.

    2 9 9   Muu tuki

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    108 000

    120 000

    115 890,35

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan osallistuminen kustannuksiin, jotka aiheutuvat toimielimeen tehtävistä vierailuista.

    OSASTO 3

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA ERIKOISTEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 3 7

    3 7 1

    Yhteisöjen tuomioistuimen erityismenot

    3 7 1 0

    Oikeudenkäyntikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    40 000

    40 000

    15 753,05

    3 7 1 1

    Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 18 artiklan mukainen välityslautakunta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 3 7 1 yhteensä

    40 000

    40 000

    15 753,05

     

    LUKU 3 7 YHTEENSÄ

    40 000

    40 000

    15 753,05

     

    Osasto 3 yhteensä

    40 000

    40 000

    15 753,05

    LUKU 3 7 —

    TIETTYJEN TOIMIELINTEN JA LAITOSTEN ERITYISMENOT

    LUKU 3 7 —   TIETTYJEN TOIMIELINTEN JA LAITOSTEN ERITYISMENOT

    3 7 1   Yhteisöjen tuomioistuimen erityismenot

    3 7 1 0   Oikeudenkäyntikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    40 000

    40 000

    15 753,05

    Selvitysosa

    Määrärahan on taattava tuomioistuintoiminnan tavanomainen sujuminen kaikissa niissä tapauksissa, joissa on myönnetty maksuton oikeudenkäynti, ja sen on katettava todistajille ja asiantuntijoille maksettavat kulut, katselmuskulut ja oikeusapupyynnöistä johtuvat kulut, asianajajien palkkiot ja muut kulut, jotka toimielimen on mahdollisesti otettava vastattavakseen.

    3 7 1 1   Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 18 artiklan mukainen välityslautakunta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU 10 0

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 1

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    250 338 602

    228 952 872

    220 847 247,72

    LUKU 10 0 —

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    LUKU 10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU 10 0 —   ALUSTAVAT VARAUKSET

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    PÄÄLUOKKA V

    TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIN

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus yhteisöjen tilintarkastustuomioistuimen menojen rahoituksesta varainhoitovuoden 2006 osalta

    Nimike

    Määrä

    Menot

    113 196 491

    Omat tulot

    –14 636 000

    Perittävä osuus

    98 560 491

    OMAT TULOT

    OSASTO 4

    TOIMIELINTEN JA MUIDEN YHTEISÖN ELINTEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    7 876 000

    7 606 000

    6 738 085,—

    4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    p.m.

    442 840,48

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    830 000

    700 000

    0,—

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    8 706 000

    8 306 000

    7 180 925,48

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    5 180 000

    4 900 000

    4 013 809,75

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    500 000

    847 000

    1 431 294,23

    4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osuus eläkejärjestelmästä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    5 680 000

    5 747 000

    5 445 103,98

     

    Osasto 4 yhteensä

    14 386 000

    14 053 000

    12 626 029,46

    LUKU 4 0 —

    ERILAISET VEROT JA MAKSUT

    LUKU 4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU 4 0 —   ERILAISET VEROT JA MAKSUT

    4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    7 876 000

    7 606 000

    6 738 085,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen erioikeuksia ja vapauksia koskeva pöytäkirja ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä yhteisön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26).

    4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    442 840,48

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisöjen tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen asteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26).

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3831/91, annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta tilapäisen maksun käyttöönottamiseksi (EYVL L 361, 31.12.1991, s. 7).

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    830 000

    700 000

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja etenkin niiden 66 a artikla.

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26).

    LUKU 4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    4 1 0   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    5 180 000

    4 900 000

    4 013 809,75

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    500 000

    847 000

    1 431 294,23

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VIII oleva 4 artikla, 11 artiklan 2 ja 3 kohta ja 48 artikla.

    4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osuus eläkejärjestelmästä

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 5

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Irtaimen omaisuuden (tarvikkeet) myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0

    Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    18 000,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot (entinen momentti 5 0 0)

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    18 000,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    150 000

    126 000

    140 810,22

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    150 000

    126 000

    158 810,22

    LUKU 5 1

    5 1 1

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1 1

    Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut tulot

    p.m.

    p.m.

    187 142,78

    5 2 2

    Ennakkomaksuista kertyvät korot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    187 142,78

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkat — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 5 1

    Tulot, jotka ovat peräisin kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Tulot, jotka saadaan aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    91 926,31

    5 7 1

    Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Muut toimielinten hallinnolliseen toimintaan liittyvät maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    91 926,31

    LUKU 5 8

    5 8 0

    Vuokrasopimuksiin liittyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    10 733,09

    5 8 1

    Vakuutuskorvauksista saadut määrät — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    10 733,09

    LUKU 5 9

    5 9 0

    Muut hallinnosta saatavat tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 9 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 5 yhteensä

    150 000

    126 000

    448 612,40

    LUKU 5 0 —

    KIINTEÄN JA IRTAIMEN OMAISUUDEN (TARVIKKEET) MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 1 —

    VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT

    LUKU 5 5 —

    TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA TEHDYISTÄ URAKOISTA

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 9 —

    MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    LUKU 5 0 —   KIINTEÄN JA IRTAIMEN OMAISUUDEN (TARVIKKEET) MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Irtaimen omaisuuden (tarvikkeet) myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0   Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    18 000,—

    Selvitysosa

    Alamomentti on tarkoitettu toimielimille kuuluvan kuljetuskaluston myynnistä tai takaisinsaannista kertyviä tuloja varten.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot (entinen momentti 5 0 0)

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentti on tarkoitettu toimielimille kuuluvan muun kuin kuljetuskalustoon liittyvän irtaimen omaisuuden myynnistä tai takaisinsaannista kertyviä tuloja varten.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    150 000

    126 000

    140 810,22

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentti kattaa myös niiden sähköisten tallenteiden myynnistä kertyvät tulot.

    LUKU 5 1 —   VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    5 1 1   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 1 1 1   Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT

    5 2 0   Toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    187 142,78

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyviä tuloja, pankkikorkoja ja muita tuloja varten.

    5 2 2   Ennakkomaksuista kertyvät korot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu toimielinten tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneitä tuloja, pankkikorkoja ja muita tuloja varten.

    LUKU 5 5 —   TULOT SUORITETUISTA PALVELUISTA JA TEHDYISTÄ URAKOISTA

    5 5 0   Tulot muille toimielimille tai elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten tai elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkat — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 5 1   Tulot, jotka ovat peräisin kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 7 —   TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Tulot, jotka saadaan aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    91 926,31

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 1   Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseensa sidotut tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 3   Muut toimielinten hallinnolliseen toimintaan liittyvät maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 0   Vuokrasopimuksiin liittyvät tulot — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    10 733,09

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 8 1   Vakuutuskorvauksista saadut määrät — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 9 —   MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    5 9 0   Muut hallinnosta saatavat tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu muita hallinnosta saatavia tuloja varten.

    OSASTO 9

    MUUT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 9 0

    9 0 0

    Muut tulot

    100 000

    35 000

    92 626,49

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    100 000

    35 000

    92 626,49

     

    Osasto 9 yhteensä

    100 000

    35 000

    92 626,49

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    14 636 000

    14 214 000

    13 167 268,35

    LUKU 9 0 —

    MUUT TULOT

    LUKU 9 0 —   MUUT TULOT

    9 0 0   Muut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    100 000

    35 000

    92 626,49

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu muita tuloja varten.

    MAKSUT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    11 350 000

    9 450 000

    8 672 774,75

    1 1

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    80 547 991

    78 206 000

    60 094 968,84

    1 2

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT ERILAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 3

    TYÖMATKAT

    3 100 000

    2 860 000

    2 260 000,—

    1 4

    LUONTEELTAAN SOSIAALIS-LÄÄKETIETEELLISET PERUSRAKENTEET

    98 000

    78 000

    53 780,22

    1 5

    VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    974 000

    1 025 000

    213 779,73

    1 6

    SOSIAALIPALVELUT

    48 000

    7 000

    3 000,—

    1 7

    EDUSTUSKULUT

    243 000

    243 000

    134 898,55

    1 8

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    2 223 500

    2 099 500

    1 967 447,18

     

    Osasto 1 yhteensä

    98 584 491

    93 968 500

    73 400 649,27

    2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA MUUT HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 0

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT

    6 229 000

    5 284 879

    4 960 800,70

    2 1

    TIETOTEKNIIKKAAN LIITTYVÄT MENOT

    3 770 000

    2 768 000

    3 037 000,—

    2 2

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    1 440 000

    1 436 200

    1 147 787,95

    2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    845 000

    851 000

    775 155,27

    2 4

    POSTIMAKSUJEN SUORITTAMINEN JA TELEVIESTINTÄ

    705 000

    715 000

    586 000,—

    2 5

    KOKOUSKULUT

    109 000

    136 000

    83 855,15

    2 6

    TUTKIMUKSET, SELVITYKSET JA KUULEMISET

    350 000

    260 000

    324 089,73

    2 7

    JULKAISEMINEN JA TIEDOTTAMINEN

    1 164 000

    1 529 000

    1 618 761,89

     

    Osasto 2 yhteensä

    14 612 000

    12 980 079

    12 533 450,69

    10

    MUUT MENOT

    10 0

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    p.m.

    p.m.

    0,—

    10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    113 196 491

    106 948 579

    85 934 099,96

    OSASTO 1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 1 0

    1 0 0

    Palkkiot, korvaukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0

    Peruspalkkio

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 397 000

    5 265 000

    4 442 979,15

    1 0 0 1

    Asuntokorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    809 000

    790 000

    662 188,30

    1 0 0 2

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    332 000

    344 000

    228 844,98

    1 0 0 3

    Edustuskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    0,—

     

    Momentti 1 0 0 yhteensä

    6 538 000

    6 399 000

    5 334 012,43

    1 0 1

    Onnettomuuden ja sairauden varalta otetut vakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    339 000

    296 000

    255 177,46

    1 0 2

    Siirtymäkorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    838 000

    p.m.

    622 917,36

    1 0 3

    Eläkkeet

    1 0 3 0

    Vanhuuseläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 845 000

    1 638 000

    1 251 579,06

    1 0 3 1

    Sairaseläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 3 2

    Leskeneläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    308 000

    290 000

    288 557,16

     

    Momentti 1 0 3 yhteensä

    2 153 000

    1 928 000

    1 540 136,22

    1 0 4

    Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    336 000

    324 000

    161 000,—

    1 0 5

    Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

    1 0 5 0

    Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    36 000

    36 000

    8 066,69

    1 0 5 1

    Asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    431 000

    p.m.

    347 647,40

    1 0 5 2

    Muuttokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    192 000

    p.m.

    39 249,61

     

    Momentti 1 0 5 yhteensä

    659 000

    36 000

    394 963,70

    1 0 6

    Toimielimen jäsenten ammatillinen täydennyskoulutus ja kielikurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    48 000

    45 000

    35 649,62

    1 0 9

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestelyyn tehtävät mukautukset

    1 0 9 0

    Korjauskerroin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    317 000

    301 000

    328 917,96

    1 0 9 1

    Alustavat varaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    122 000

    121 000

    0,—

     

    Momentti 1 0 9 yhteensä

    439 000

    422 000

    328 917,96

     

    LUKU 1 0 YHTEENSÄ

    11 350 000

    9 450 000

    8 672 774,75

    LUKU 1 1

    1 1 0

    Virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    1 1 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    56 001 000

    52 974 000

    41 762 630,96

    1 1 0 1

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 799 000

    4 540 000

    3 525 327,63

    1 1 0 2

    Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 041 000

    8 538 000

    6 734 759,45

    1 1 0 3

    Kiinteämääräiset korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    309 000

    298 000

    232 951,41

     

    Momentti 1 1 0 yhteensä

    70 150 000

    66 350 000

    52 255 669,45

    1 1 1

    Muu henkilöstö

    1 1 1 0

    Henkilöstöön kuuluvat, joilla ei ole vakinaista virkaa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    77 000

    1 420 000

    1 654 491,58

    1 1 1 1

    Tulkit, joilla ei ole vakinaista virkaa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 2

    Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 3

    Erityisneuvonantajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    35 000

    35 000

    20 957,36

    1 1 1 4

    Kääntäjät, joilla ei ole vakinaista virkaa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    290 000

    760 330,46

    1 1 1 5

    Sopimussuhteiset toimihenkilöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 704 000

    412 000

    0,—

     

    Momentti 1 1 1 yhteensä

    1 816 000

    2 157 000

    2 435 779,40

    1 1 3

    Vakuutukset sairauden, onnettomuuden, ammattitautien ja työttömyyden varalta sekä eläkeoikeuksien säilyttäminen

    1 1 3 0

    Vakuutus sairauden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 904 000

    1 801 000

    1 441 968,74

    1 1 3 1

    Vakuutus onnettomuuden ja ammattitaudin varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    487 000

    461 000

    368 367,41

    1 1 3 2

    Vakuutus väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvien työttömyyden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    53 000

    52 000

    85 018,08

    1 1 3 3

    Väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvien eläkeoikeuden muodostaminen tai säilyttäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    2 257,—

     

    Momentti 1 1 3 yhteensä

    2 444 000

    2 314 000

    1 897 611,23

    1 1 4

    Muut lisät ja korvaukset

    1 1 4 0

    Synnytyslisä ja kuolemantapaukseen liittyvä lisä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 000

    2 000

    1 983,10

    1 1 4 1

    Kulut vuosittaisista matkoista osoitetusta asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    692 000

    674 000

    573 003,96

    1 1 4 3

    Kiinteämääräiset kulukorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4

    Kiinteämääräiset matkakorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 9

    Muut korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    112 000

    56 000

    36 702,14

     

    Momentti 1 1 4 yhteensä

    806 000

    732 000

    611 689,20

    1 1 5

    Ylityötunnit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    507 000

    612 000

    422 763,96

    1 1 8

    Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät kulut

    1 1 8 1

    Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 000

    31 000

    24 474,91

    1 1 8 2

    Asettautumiskorvaukset, uudelleenasettautumiskorvaukset ja siirtymiskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    996 000

    1 391 000

    500 500,—

    1 1 8 3

    Muuttokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    701 000

    958 000

    163 570,94

    1 1 8 4

    Väliaikaiset päivärahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 205 000

    1 614 000

    1 220 000,—

     

    Momentti 1 1 8 yhteensä

    2 927 000

    3 994 000

    1 908 545,85

    1 1 9

    Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 027 000

    1 077 000

    562 909,75

    1 1 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    870 991

    970 000

    0,—

     

    Momentti 1 1 9 yhteensä

    1 897 991

    2 047 000

    562 909,75

     

    LUKU 1 1 YHTEENSÄ

    80 547 991

    78 206 000

    60 094 968,84

    LUKU 1 2

    1 2 1

    Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0

    Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 1 5

    Korvaukset virka- tai palvelussuhteen lopullisesta päättymisestä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 3

    Vakuutus sairauden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9

    Muiden korvausten mukautukset

    1 2 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 1 3

    1 3 0

    Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 100 000

    2 860 000

    2 260 000,—

     

    LUKU 1 3 YHTEENSÄ

    3 100 000

    2 860 000

    2 260 000,—

    LUKU 1 4

    1 4 1

    Terveydenhoito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    98 000

    78 000

    53 780,22

     

    LUKU 1 4 YHTEENSÄ

    98 000

    78 000

    53 780,22

    LUKU 1 5

    1 5 2

    Henkilöstön liikkuvuus yhteisöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä

    1 5 2 0

    Kansalliset ja kansainväliset virkamiehet sekä yksityisen sektorin henkilöstöön kuuluvat, jotka on väliaikaisesti siirretty toimielimen palvelukseen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    954 000

    1 005 000

    213 779,73

    1 5 2 1

    Toimielimen virkamiehet, jotka on väliaikaisesti siirretty kansallisen hallinnon, kansainvälisten elinten, julkisten tai yksityisten toimielinten tai yritysten palvelukseen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    0,—

     

    Momentti 1 5 2 yhteensä

    974 000

    1 025 000

    213 779,73

     

    LUKU 1 5 YHTEENSÄ

    974 000

    1 025 000

    213 779,73

    LUKU 1 6

    1 6 0

    Poikkeukselliset tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    3 000

    1 000,—

    1 6 4

    Täydentävä tuki vammaisille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    45 000

    4 000

    2 000,—

     

    LUKU 1 6 YHTEENSÄ

    48 000

    7 000

    3 000,—

    LUKU 1 7

    1 7 0

    Edustuskulut

    1 7 0 0

    Toimielimen jäsenten edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    234 000

    234 000

    131 898,55

    1 7 0 1

    Henkilöstön jäsenten edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 000

    9 000

    3 000,—

     

    Momentti 1 7 0 yhteensä

    243 000

    243 000

    134 898,55

     

    LUKU 1 7 YHTEENSÄ

    243 000

    243 000

    134 898,55

    LUKU 1 8

    1 8 0

    Toimielinten välinen yhteistyö

    1 8 0 2

    Luxemburgin lasten päiväkoti ja opintokeskus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    749 000

    719 000

    600 000,—

     

    Momentti 1 8 0 yhteensä

    749 000

    719 000

    600 000,—

    1 8 2

    Henkilöstön koulutus ja tiedottaminen

    1 8 2 0

    Henkilöstön ammatillinen koulutus, uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    700 000

    634 000

    549 769,26

     

    Momentti 1 8 2 yhteensä

    700 000

    634 000

    549 769,26

    1 8 3

    Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

    1 8 3 0

    Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    31 500

    p.m.

    13 500,—

     

    Momentti 1 8 3 yhteensä

    31 500

    p.m.

    13 500,—

    1 8 4

    Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0

    Ravintoloiden ja ruokaloiden toimintakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    23 000

    18 000

    18 000,—

    1 8 4 1

    Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    40 000

    75 000

    66 986,90

     

    Momentti 1 8 4 yhteensä

    63 000

    93 000

    84 986,90

    1 8 6

    Henkilökunnan jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    43 000

    42 000

    38 000,—

    1 8 7

    Muut sosiaaliset tukitoimenpiteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    2 500

    2 000,—

    1 8 8

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    1 8 8 0

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    191 000

    226 000

    225 000,—

     

    Momentti 1 8 8 yhteensä

    191 000

    226 000

    225 000,—

    1 8 9

    Tukipalvelut

    1 8 9 1

    Muut freelance-tulkit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    41 000

    41 000

    41 000,—

    1 8 9 5

    Muut tukipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    188 000

    124 000

    170 593,63

    1 8 9 6

    Käännösyksikön tukipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    214 000

    218 000

    242 597,39

     

    Momentti 1 8 9 yhteensä

    443 000

    383 000

    454 191,02

     

    LUKU 1 8 YHTEENSÄ

    2 223 500

    2 099 500

    1 967 447,18

     

    Osasto 1 yhteensä

    98 584 491

    93 968 500

    73 400 649,27

    LUKU 1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU 1 1 —

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    LUKU 1 2 —

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT ERILAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    LUKU 1 3 —

    TYÖMATKAT

    LUKU 1 4 —

    LUONTEELTAAN SOSIAALIS-LÄÄKETIETEELLISET PERUSRAKENTEET

    LUKU 1 5 —

    VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    LUKU 1 6 —

    SOSIAALIPALVELUT

    LUKU 1 7 —

    EDUSTUSKULUT

    LUKU 1 8 —

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    LUKU 1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    1 0 0   Palkkiot, korvaukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0   Peruspalkkio

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 397 000

    5 265 000

    4 442 979,15

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 2 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten peruspalkkiot.

    1 0 0 1   Asuntokorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    809 000

    790 000

    662 188,30

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten asuntokorvaukset.

    1 0 0 2   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    332 000

    344 000

    228 844,98

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 3 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten perhelisät, joihin kuuluvat:

    kotitalouslisä,

    huollettavana olevaa lasta koskeva lisä,

    koululisä.

    1 0 0 3   Edustuskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    0,—

    1 0 1   Onnettomuuden ja sairauden varalta otetut vakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    339 000

    296 000

    255 177,46

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 12 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus ammattisairauksien ja onnettomuuksien varalta otettavasta vakuudesta (0,87 %),

    työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairasvakuutuksesta (3,4 %),

    tilintarkastustuomioistuimen jäsenen kuolemantapauksessa:

    vainajan kokonaispalkka kolmannen kuolemaa seuraavan kuukauden loppuun,

    kulut, jotka aiheutuvat ruumiin kuljettamisesta paikkaan, josta vainaja oli kotoisin.

    1 0 2   Siirtymäkorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    838 000

    p.m.

    622 917,36

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 8 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten siirtymäkorvaukset ja perhelisät tehtävien päättymisen jälkeen.

    1 0 3   Eläkkeet

    1 0 3 0   Vanhuuseläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 845 000

    1 638 000

    1 251 579,06

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 9 ja 10 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen entisten jäsenten vanhuuseläkkeet.

    1 0 3 1   Sairaseläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 11 artikla.

    1 0 3 2   Leskeneläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    308 000

    290 000

    288 557,16

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 16 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen entisten jäsenten leskien ja orpojen eläkkeet.

    1 0 4   Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    336 000

    324 000

    161 000,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 7 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkustuskulut, työmatkoihin liittyvät korvaukset sekä muut työmatkaan liittyvät kulut tai työmatkasta aiheutuneet poikkeukselliset kulut.

    1 0 5   Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

    1 0 5 0   Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    36 000

    36 000

    8 066,69

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 6 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten matkakulut heidän aloittaessaan tai päättäessään tehtävänsä.

    1 0 5 1   Asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    431 000

    p.m.

    347 647,40

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 6 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenille kuuluvat asettautumis- ja uudelleenasettautumiskorvaukset heidän aloittaessaan tehtävänsä tai heidän jättäessään toimielimen.

    1 0 5 2   Muuttokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    192 000

    p.m.

    39 249,61

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 6 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten muuttokulut heidän aloittaessaan tehtävänsä tai heidän jättäessään toimielimen.

    1 0 6   Toimielimen jäsenten ammatillinen täydennyskoulutus ja kielikurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    48 000

    45 000

    35 649,62

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten osallistuminen kielikursseille tai muihin ammatilliseen täydennyskoulutukseen liittyviin seminaareihin.

    1 0 9   Toimielimen jäsenten palkkajärjestelyyn tehtävät mukautukset

    1 0 9 0   Korjauskerroin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    317 000

    301 000

    328 917,96

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 2290/77, annettu 18 päivänä lokakuuta 1977, tilintarkastustuomioistuimen jäsenten palkkajärjestelyistä (EYVL L 268, 20.10.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1293/2004 (EUVL L 243, 15.7.2004, s. 26), ja erityisesti sen 5 ja 5 a artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan niiden korjauskertoimien maksu, jotka koskevat tilintarkastustuomioistuimen jäsenten

    peruspalkkaa,

    asuntokorvauksia,

    perhelisiä,

    siirtymäkorvauksia,

    vanhuuseläkkeitä,

    sairaseläkkeitä,

    leskeneläkkeitä,

    palkan osan siirtoa muuhun kuin asemapaikkana olevaan jäsenvaltioon.

    1 0 9 1   Alustavat varaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    122 000

    121 000

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin ja eläkkeisiin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 1 —   PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    Selvitysosa

    Luvun määrärahoihin on sovellettu 3,9 prosentin kiinteämääräistä vähennystä.

    1 1 0   Virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    1 1 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    56 001 000

    52 974 000

    41 762 630,96

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 66 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pysyvien ja väliaikaisten virkamiesten peruspalkka.

    1 1 0 1   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 799 000

    4 540 000

    3 525 327,63

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 42 a, 42 b, 62, 67 ja 68 a artikla sekä niiden liitteessä VII oleva 1 jakso.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 16 ja 20 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden perhelisät, joihin kuuluvat:

    vanhempain- tai perheloman aikana maksettava lisä,

    kotitalouslisä,

    huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä,

    koulutuslisä.

    1 1 0 2   Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 041 000

    8 538 000

    6 734 759,45

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 69 artikla sekä liitteessä VII oleva 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pysyvien ja väliaikaisten virkamiesten ulkomaankorvaus ja erityinen ulkomaankorvaus.

    1 1 0 3   Kiinteämääräiset korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    309 000

    298 000

    232 951,41

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä XIII oleva 18 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiesten kiinteämääräinen sihteeristökorvaus edellä mainittujen säännösten mukaisesti.

    1 1 1   Muu henkilöstö

    1 1 1 0   Henkilöstöön kuuluvat, joilla ei ole vakinaista virkaa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    77 000

    1 420 000

    1 654 491,58

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee niitä henkilöstöön kuuluvia, joilla ei ole vakituista virkaa (sihteeristön henkilöstö ja muu henkilöstö, joka on palkattu kiireellisiä töitä ja pitkäaikaisia poissaoloja varten).

    1 1 1 1   Tulkit, joilla ei ole vakinaista virkaa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee niitä tulkkeja, joilla ei ole vakituista virkaa.

    1 1 1 2   Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 4 artikla ja V osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus (ylityötunnit mukaan lukien) sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee paikalliseen henkilöstöön kuuluvia.

    1 1 1 3   Erityisneuvonantajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    35 000

    35 000

    20 957,36

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 5 artikla ja VI osasto.

    Määräraha kattaa myös neuvoa-antavan lääkärin palkkiot ja muut kulut.

    1 1 1 4   Kääntäjät, joilla ei ole vakinaista virkaa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    290 000

    760 330,46

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palkkaus sekä työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sosiaaliturvajärjestelmästä, joka koskee niitä kääntäjiä, joilla ei ole vakituista virkaa.

    1 1 1 5   Sopimussuhteiset toimihenkilöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 704 000

    412 000

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 a artikla ja IV osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sopimussuhteisten toimihenkilöiden mahdollisesta palkkaamisesta aiheutuvat menot.

    1 1 3   Vakuutukset sairauden, onnettomuuden, ammattitautien ja työttömyyden varalta sekä eläkeoikeuksien säilyttäminen

    1 1 3 0   Vakuutus sairauden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 904 000

    1 801 000

    1 441 968,74

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 72 artikla.

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettava sairausvakuutussäännöstö ja erityisesti sen 23 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairausvakuutuksesta (3,4 % peruspalkasta).

    Henkilöstöön kuuluvien osuus 1,7 % peruspalkasta.

    1 1 3 1   Vakuutus onnettomuuden ja ammattitaudin varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    487 000

    461 000

    368 367,41

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 73 artikla ja liitteessä VIII oleva 15 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus ammattitautien ja onnettomuuden varalta otettavasta vakuutuksesta (0,87 % peruspalkasta) sekä asiaa koskevien henkilöstösäännön määräysten soveltamisesta aiheutuvat lisämenot.

    1 1 3 2   Vakuutus väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvien työttömyyden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    53 000

    52 000

    85 018,08

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 28 a artikla.

    Määräraha kattaa tilintarkastustuomioistuimen osuuden edellä mainitun 28 a artiklan 7 kohdassa tarkoitetun työttömyysrahaston muodostamisesta.

    1 1 3 3   Väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvien eläkeoikeuden muodostaminen tai säilyttäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    2 257,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 42 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan maksut, jotka toimielin suorittaa väliaikaisesti henkilöstöön kuuluville heidän eläkeoikeuksiensa muodostamiseksi tai niiden säilyttämiseksi maassa, josta he ovat kotoisin.

    1 1 4   Muut lisät ja korvaukset

    1 1 4 0   Synnytyslisä ja kuolemantapaukseen liittyvä lisä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 000

    2 000

    1 983,10

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 70, 74 ja 75 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan synnytyslisä (198,31 euroa) ja virkamiehen kuolemantapauksen yhteydessä vainajan kokonaispalkka kolmannen kuolemaa seuraavan kuukauden loppuun sekä kulut, jotka aiheutuvat ruumiin kuljettamisesta paikkaan, josta vainaja oli kotoisin.

    1 1 4 1   Kulut vuosittaisista matkoista osoitetusta asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    692 000

    674 000

    573 003,96

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 8 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu korvaamaan virkamiehen tai väliaikaisen toimihenkilön, tämän puolison ja huollettavana olevien henkilöiden matkakulut asemapaikasta lähtöpaikkakunnalle.

    1 1 4 3   Kiinteämääräiset kulukorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 14 artikla.

    1 1 4 4   Kiinteämääräiset matkakorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 9   Muut korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    112 000

    56 000

    36 702,14

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 34 artikla.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 48 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan

    erottamiskorvaus erotetulle virkamiesharjoittelijalle, jonka työsuoritukset ovat ilmeisen heikot,

    korvaus väliaikaisesti henkilöstöön kuuluvalle, jonka sopimuksen toimielin irtisanoo,

    eläkeoikeuksien takaisinosto väliaikaisesti henkilöstöön kuuluviksi tai virkamiehiksi nimitetyiltä entisiltä henkilöstöön kuuluvilta, joilla ei ole ollut vakinaista virkaa.

    1 1 5   Ylityötunnit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    507 000

    612 000

    422 763,96

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla ja liite VI.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 16 ja 57 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ylityötunneista maksettava palkka edellä mainittujen säännösten mukaisesti.

    1 1 8   Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät kulut

    1 1 8 1   Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 000

    31 000

    24 474,91

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 7 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muiden henkilöstöön kuuluvien matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenet) heidän aloittaessaan tehtävänsä ja heidän lähtiessään toimielimen palveluksesta.

    1 1 8 2   Asettautumiskorvaukset, uudelleenasettautumiskorvaukset ja siirtymiskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    996 000

    1 391 000

    500 500,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 5 ja 6 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstön asettautumiskorvaukset heidän joutuessaan vaihtamaan asuinpaikkaa tullessaan yhteisöjen palvelukseen, palvelussuhteen päättyessä lopullisesti tai kun heidät osoitetaan uuteen asemapaikkaan.

    1 1 8 3   Muuttokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    701 000

    958 000

    163 570,94

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 9 artikla.

    Määräraha kattaa alamomentissa 1 1 8 2 tarkoitetun henkilöstön muuttokulut.

    1 1 8 4   Väliaikaiset päivärahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 205 000

    1 614 000

    1 220 000,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 10 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisille muuhun henkilöstöön kuuluville kuuluvat päivärahat, jotka perustelevat, että heidän on muutettava asuinpaikkaa tehtäviensä aloittamisen jälkeen.

    1 1 9   Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 027 000

    1 077 000

    562 909,75

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 artikla sekä liite XI.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiehille sekä väliaikaisille ja ylimääräisille toimihenkilöille maksettaviin palkkoihin ja ylityötunteihin sovellettavien korjauskertoimien vaikutus.

    1 1 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    870 991

    970 000

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 ja 65 a artikla sekä liite XI.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 2 —   TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT ERILAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    1 2 1   Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0   Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla ja liite IV.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset virkamiehille, jotka asetetaan disponibilitettiin toimielimen virkoja vähennettäessä, tai johtavassa asemassa oleville virkamiehille, jotka vapautetaan tehtävästään yksikön edun vuoksi.

    1 2 1 5   Korvaukset virka- tai palvelussuhteen lopullisesta päättymisestä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85, annettu 12 päivänä joulukuuta 1985, Euroopan yhteisön virkamiesten tehtävien lopullista päättymistä Espanjan ja Portugalin liittymisen vuoksi koskevien erityisten toimenpiteiden vahvistamisesta (EYVL L 335, 13.12.1985, s. 56), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2458/98 (EYVL L 307, 17.11.1998, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset virkamiehille, joiden virkasuhde on päättynyt yksikön edun vuoksi, jotta otettaisiin huomioon tarpeet, jotka aiheutuvat uusien jäsenvaltioiden liittymisestä Euroopan yhteisöihin.

    1 2 3   Vakuutus sairauden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 72 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairauden varalta otettavasta vakuutuksesta, joka koskee eläkkeensaajia ja disponibiliteettiin asetettuja, toimesta erotettuja tai irtisanottuja korvauksensaajia.

    1 2 9   Muiden korvausten mukautukset

    1 2 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 a artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan eläkkeisiin ja muihin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutukset.

    1 2 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 ja 65 a artikla ja liite XI.

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten palkkoihin tehtävien mukautusten vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 3 —   TYÖMATKAT

    1 3 0   Työmatkakulut, matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 100 000

    2 860 000

    2 260 000,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 11—13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut, matkalippujen kirjoittamisesta ja varauksista aiheutuvat kulut mukaan luettuna, työmatkaan liittyvät korvaukset sekä muut työmatkaan liittyvät tai siitä aiheutuvat poikkeukselliset kulut henkilöstösääntöjen piiriin kuuluvalle tilintarkastustuomioistuimen henkilöstölle, tilintarkastustuomioistuimen palveluksessa väliaikaisesti työskenteleville kansallisille tai kansainvälisille asiantuntijoille tai virkamiehille sekä harjoittelijoille.

    LUKU 1 4 —   LUONTEELTAAN SOSIAALIS-LÄÄKETIETEELLISET PERUSRAKENTEET

    1 4 1   Terveydenhoito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    98 000

    78 000

    53 780,22

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 59 artikla ja liitteessä II oleva 8 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiesten vuosittaiseen terveystarkastukseen liittyvät menot, mukaan lukien tarkastuksen yhteydessä pyydetyt lääketieteelliset selvitykset ja tutkimukset.

    LUKU 1 5 —   VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    1 5 2   Henkilöstön liikkuvuus yhteisöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin välillä

    1 5 2 0   Kansalliset ja kansainväliset virkamiehet sekä yksityisen sektorin henkilöstöön kuuluvat, jotka on väliaikaisesti siirretty toimielimen palvelukseen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    954 000

    1 005 000

    213 779,73

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka aiheutuvat etenkin jäsenvaltioiden, tai muiden valtioiden, virkamiesten taikka muiden asiantuntijoiden tilapäisistä komennuksista ja siirroista tilintarkastustuomioistuimeen sekä lyhytaikaisista konsultointipalveluista.

    1 5 2 1   Toimielimen virkamiehet, jotka on väliaikaisesti siirretty kansallisen hallinnon, kansainvälisten elinten, julkisten tai yksityisten toimielinten tai yritysten palvelukseen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisön virkamiehille vaihdosta aiheutuvien ylimääräisten kulujen korvaaminen.

    LUKU 1 6 —   SOSIAALIPALVELUT

    1 6 0   Poikkeukselliset tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    3 000

    1 000,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 76 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita henkilöstöön kuuluvia.

    1 6 4   Täydentävä tuki vammaisille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    45 000

    4 000

    2 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu seuraaville vammaisille osana heidän hyväkseen harjoitettavaa politiikkaa:

    palveluksessa olevat tilapäiset virkamiehet ja muuhun henkilöstöön kuuluvat,

    palveluksessa olevien tilapäisten virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien puolisot,

    kaikki lapset, jotka Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaan ovat huollettavina.

    Määräraha kattaa tarvittavat muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisella tavalla osoitetut kulut talousarvion suomien mahdollisuuksien rajoissa, kun ne oikeudet, joihin asianomainen on asuin- tai synnyinmaassaan oikeutettu, eivät enää päde.

    LUKU 1 7 —   EDUSTUSKULUT

    1 7 0   Edustuskulut

    1 7 0 0   Toimielimen jäsenten edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    234 000

    234 000

    131 898,55

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät tilintarkastustuomioistuimelle aiheutuviin edustusvelvoitteisiin.

    1 7 0 1   Henkilöstön jäsenten edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 000

    9 000

    3 000,—

    LUKU 1 8 —   TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    Selvitysosa

    Tämän luvun kattamat toimet pannaan täytäntöön toimielinten väliseen yhteistyöhön sovellettavan menettelyn mukaisesti, johon sisältyy toimielinten välinen kuuleminen ja yhteisten hallintovälineiden kehittäminen menojen järkeistämiseksi.

    1 8 0   Toimielinten välinen yhteistyö

    1 8 0 2   Luxemburgin lasten päiväkoti ja opintokeskus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    749 000

    719 000

    600 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen osuus Luxemburgin lasten päiväkodista ja opintokeskuksesta.

    1 8 2   Henkilöstön koulutus ja tiedottaminen

    1 8 2 0   Henkilöstön ammatillinen koulutus, uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    700 000

    634 000

    549 769,26

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 artiklan kolmas alakohta.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten yhdessä järjestämät ammatilliseen täydennyskoulutukseen liittyvät kurssit, kielikurssit mukaan lukien, sekä taloudellisen hallinnon valvomiseen liittyvät seminaarit tai samantyyppisiin jäsenvaltioiden järjestämiin seminaareihin osallistumisesta aiheutuvat kulut.

    Määräraha kattaa myös opetusmateriaalin tai koulutuksen hyvän toiminnan kannalta tarpeellisen materiaalin hankkimisen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 2 500 euroa.

    1 8 3   Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

    1 8 3 0   Toimielinten välinen yhteistyö kielten alalla

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    31 500

    p.m.

    13 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten välisen käännös- ja tulkkauskomitean (CITI) päättämään toimintaan liittyvät menot, jotka on tarkoitettu toimielinten välisen yhteistyön lisäämiseen kielten alalla.

    1 8 4   Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0   Ravintoloiden ja ruokaloiden toimintakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    23 000

    18 000

    18 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintoloiden ja kahviloiden toiminnasta aiheutuvat kulut.

    1 8 4 1   Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    40 000

    75 000

    66 986,90

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintolassa ja kahvilassa 16 vuotta käytetyn kaluston muuttaminen ja uusiminen hygieniaa ja turvallisuutta koskevien kansallisten määräysten noudattamiseksi.

    1 8 6   Henkilökunnan jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    43 000

    42 000

    38 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu sellaisten aloitteiden edistämiseen ja taloudelliseen tukemiseen, joiden tarkoituksena on edistää eri kansalaisuuksia edustavien henkilöstön jäsenten välisiä sosiaalisia suhteita, esimerkiksi henkilöstön kerhot ja urheilu- ja kulttuuripiirit.

    1 8 7   Muut sosiaaliset tukitoimenpiteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    2 500

    2 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut toimihenkilöiden ja heidän perheidensä hyväksi toteutettavat tukitoimenpiteet ja tuet.

    1 8 8   Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    1 8 8 0   Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    191 000

    226 000

    225 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen mahdollisesti järjestämiin kilpailuihin ja muihin valintamenettelyihin liittyvistä ilmoituksista, hakijoiden kutsumisesta, tilojen ja laitteiden vuokraamisesta sekä hakijoiden matkoista ja lääkärintarkastuksesta aiheutuvat menot.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 10 000 euroa.

    1 8 9   Tukipalvelut

    1 8 9 1   Muut freelance-tulkit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    41 000

    41 000

    41 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan freelance-tulkkien ja muiden vaihtuvien tulkkien palkkiot, sosiaalimaksut, matkakulut ja päivärahat.

    1 8 9 5   Muut tukipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    188 000

    124 000

    170 593,63

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti:

    väliaikaiseen henkilöstöön, erityisesti puhelinvaihteenhoitajiin, pika- ja konekirjoittajiin, vahtimestareihin ja tekniseen henkilökuntaan turvautuminen tilintarkastustuomioistuimen palveluissa,

    ulkopuolisten tehtäväksi annetut kopiointi- ja konekirjoitustyöt, joita tilintarkastustuomioistuimen omat yksiköt eivät pysty suorittamaan,

    tilintarkastustuomioistuimen omiin tarpeisiin tulevien asiaa selvittävien ja asian perusteena olevien asiakirjojen laatimiseen liittyvät tietotekniikan kulut, joihin on saatava budjettivallan käyttäjän hyväksyntä.

    1 8 9 6   Käännösyksikön tukipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    214 000

    218 000

    242 597,39

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät freelance-kääntäjien ja työvoimavuokrayrityksen kautta rekrytoitujen kääntäjien palveluihin tai konekirjoitus- ja muihin tehtäviin, jotka käännösosasto teettää toimielimen ulkopuolella.

    OSASTO 2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA MUUT HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 2 0

    2 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 948 000

    2 571 000

    1 920 240,61

    2 0 1

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    60 000

    76 000

    57 000,—

    2 0 2

    Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    725 000

    690 000

    442 000,—

    2 0 3

    Siivous ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    843 000

    721 000

    715 000,—

    2 0 4

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    280 000

    130 000

    145 486,79

    2 0 5

    Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    934 000

    863 879

    793 000,—

    2 0 6

    Kiinteän omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    650 000,—

    2 0 8

    Suuriin rakennushankkeisiin liittyvä tekninen apu

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    375 000

    175 000

    172 073,30

    2 0 9

    Muut kiinteistöihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    64 000

    58 000

    66 000,—

     

    LUKU 2 0 YHTEENSÄ

    6 229 000

    5 284 879

    4 960 800,70

    LUKU 2 1

    2 1 1

    Tietoliikenneverkot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 615 000

    2 168 000

    2 380 000,—

    2 1 4

    Kolmansille osapuolille annetut analyysi- ja ohjelmointityöt, ennakkoanalyysit ja erityishankkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 155 000

    600 000

    657 000,—

     

    LUKU 2 1 YHTEENSÄ

    3 770 000

    2 768 000

    3 037 000,—

    LUKU 2 2

    2 2 0

    Tekniset laitteistot ja toimistotarvikkeet

    2 2 0 0

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 000

    12 000

    28 000,—

    2 2 0 1

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    37 000

    16 000

    6 000,—

    2 2 0 2

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 0 3

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    10 000

    10 000,—

    2 2 0 4

    Toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    259 000

    265 000

    193 000,—

     

    Momentti 2 2 0 yhteensä

    318 000

    303 000

    237 000,—

    2 2 1

    Irtain omaisuus

    2 2 1 0

    Irtaimen omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    121 000

    187 000

    287 582,58

    2 2 1 1

    Irtaimen omaisuuden uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    200 000

    127 000

    126 000,—

    2 2 1 2

    Irtaimen omaisuuden vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    1 200

    417,42

    2 2 1 3

    Irtaimen omaisuuden kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 000

    7 000

    2 000,—

     

    Momentti 2 2 1 yhteensä

    328 000

    322 200

    416 000,—

    2 2 3

    Kuljetuskalusto

    2 2 3 0

    Kuljetuskaluston hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 1

    Kuljetuskaluston uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 2

    Kuljetuskaluston vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    275 000

    245 000

    100 000,—

    2 2 3 3

    Kuljetuskaluston kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    195 000

    242 000

    179 787,95

     

    Momentti 2 2 3 yhteensä

    470 000

    487 000

    279 787,95

    2 2 5

    Asiakirjakokoelma- ja kirjastomenot

    2 2 5 0

    Kirjastovarat, kirjojen osto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    38 000

    38 000

    27 000,—

    2 2 5 1

    Kirjastoon, asiakirjakokoelmaan ja monistukseen liittyvät erikoistarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    3 000

    16 000,—

    2 2 5 2

    Sanomalehtien ja aikakausjulkaisujen tilaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    111 000

    111 000

    103 000,—

    2 2 5 3

    Tilaukset tietotoimistoille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    69 000

    69 000

    69 000,—

    2 2 5 4

    Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    3 000

    0,—

     

    Momentti 2 2 5 yhteensä

    224 000

    224 000

    215 000,—

    2 2 7

    Arkistolähteiden käsittely ja arkistolähteiden hankinta korvaavia tukipalveluita käyttäen

    2 2 7 0

    Arkistolähteiden käsittely ja arkistolähteiden hankinta korvaavia tukipalveluita käyttäen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    100 000

    100 000

    0,—

     

    Momentti 2 2 7 yhteensä

    100 000

    100 000

    0,—

     

    LUKU 2 2 YHTEENSÄ

    1 440 000

    1 436 200

    1 147 787,95

    LUKU 2 3

    2 3 0

    Paperi- ja toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    200 000

    200 000

    170 000,—

    2 3 2

    Rahoituskulut

    2 3 2 0

    Pankkikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 000

    20 000

    19 000,—

    2 3 2 1

    Kurssivaihtelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 2 9

    Muut rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 2 3 2 yhteensä

    30 000

    20 000

    19 000,—

    2 3 3

    Riita-asioista aiheutuvat kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    111,72

    2 3 4

    Vahingonkorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5

    Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0

    Erilaiset vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 000

    2 000

    236,10

    2 3 5 1

    Virka-asut ja työvaatteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    34 000

    36 000

    21 705,89

    2 3 5 2

    Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    55 000

    51 000

    56 000,—

    2 3 5 3

    Yksiköiden huolinta- ja muuttotyöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    35 000

    53 000

    49 000,—

    2 3 5 4

    Vähäiset menoerät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 000

    2 000

    1 999,71

    2 3 5 9

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 000

    7 000

    19 101,85

     

    Momentti 2 3 5 yhteensä

    135 000

    151 000

    148 043,55

    2 3 9

    Toimielinten yhteiset palvelut

    2 3 9 1

    Yhteinen konferenssitulkkausyksikkö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    460 000

    460 000

    438 000,—

     

    Momentti 2 3 9 yhteensä

    460 000

    460 000

    438 000,—

     

    LUKU 2 3 YHTEENSÄ

    845 000

    851 000

    775 155,27

    LUKU 2 4

    2 4 0

    Kirjeenvaihtoon liittyvät posti- ja kantomaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    50 000

    48 000,—

    2 4 1

    Puhelin, lennätin, teleksi ja televisio

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    655 000

    665 000

    538 000,—

     

    LUKU 2 4 YHTEENSÄ

    705 000

    715 000

    586 000,—

    LUKU 2 5

    2 5 0

    Kokoukset yleensä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 000

    16 000

    9 478,11

    2 5 5

    Konferenssien, kongressien ja kokouksien järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    102 000

    120 000

    74 377,04

     

    LUKU 2 5 YHTEENSÄ

    109 000

    136 000

    83 855,15

    LUKU 2 6

    2 6 0

    Luonteeltaan rajatut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    350 000

    260 000

    324 089,73

     

    LUKU 2 6 YHTEENSÄ

    350 000

    260 000

    324 089,73

    LUKU 2 7

    2 7 0

    Virallinen lehti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    850 000

    1 253 000

    1 370 000,—

    2 7 1

    Julkaisut

    2 7 1 0

    Yleisluonteiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 7 1 9

    Julkaisujen kansantajuistamisesta ja tunnetuksi tekemisestä aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    140 000

    120 000

    120 000,—

     

    Momentti 2 7 1 yhteensä

    140 000

    120 000

    120 000,—

    2 7 2

    Tiedotuksesta ja julkisiin tapahtumiin osallistumisesta aiheutuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    13 000

    6 000

    6 905,86

    2 7 3

    Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    161 000

    150 000

    121 856,03

     

    LUKU 2 7 YHTEENSÄ

    1 164 000

    1 529 000

    1 618 761,89

     

    Osasto 2 yhteensä

    14 612 000

    12 980 079

    12 533 450,69

    LUKU 2 0 —

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU 2 1 —

    TIETOTEKNIIKKAAN LIITTYVÄT MENOT

    LUKU 2 2 —

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU 2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    LUKU 2 4 —

    POSTIMAKSUJEN SUORITTAMINEN JA TELEVIESTINTÄ

    LUKU 2 5 —

    KOKOUSKULUT

    LUKU 2 6 —

    TUTKIMUKSET, SELVITYKSET JA KUULEMISET

    LUKU 2 7 —

    JULKAISEMINEN JA TIEDOTTAMINEN

    LUKU 2 0 —   INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA NIIHIN LIITTYVÄT KULUT

    Selvitysosa

    Koska vakuutusyhtiöt ovat tarkistaneet riskien kattamiseen liittyviä ehtoja, työtaisteluihin ja terrori-iskuihin liittyvät riskit tilintarkastustuomioistuimen rakennuksille olisi katettava Euroopan unionin talousarviosta. Tämän osaston määrärahoilla katetaan siten kaikki työtaisteluista tai terrori-iskuista johtuvien vahinkojen aiheuttamat kustannukset.

    2 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 948 000

    2 571 000

    1 920 240,61

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vuokrat Luxemburgissa ja Brysselissä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 25 000 euroa.

    2 0 1   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    60 000

    76 000

    57 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöjen osien vuokrat, mukaan lukien irtain omaisuus ja taideteokset.

    2 0 2   Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    725 000

    690 000

    442 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan veden, kaasun ja sähkön kulutuskustannukset sekä lämmityskustannukset.

    2 0 3   Siivous ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    843 000

    721 000

    715 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilojen, hissien, keskuslämmityksen, ilmastointilaitteiden ja sähkölaitteiden kunnossapito- ja siivouskulut sekä edellä mainittuihin tiloihin ja laitteisiin liittyvistä muutostöistä ja korjauksista aiheutuvat kulut.

    Se kattaa myös ylläpito-, pesu-, valkaisu- ja kuivapesutuotteiden ja kaikkien ylläpidossa tarvittavien tavaroiden oston.

    Ennen sopimusten uudistamista tai tekemistä toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa jokaisen niistä saamista sopimusehdoista (hinta, valuutta, indeksointi, kesto, muut ehdot) varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    2 0 4   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    280 000

    130 000

    145 486,79

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erilaisten kunnostustöiden toteutus, erityisesti väliseinien asentaminen, verhot, kaapeloinnit, maalaus-, tapetointi-, lattianpäällystämis- ja kattotyöt sekä niihin liittyvät tekniset työt.

    2 0 5   Kiinteistöjen turvallisuus ja valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    934 000

    863 879

    793 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan rakennusten valvonnasta aiheutuvat menot, erityisesti rakennusten tarkastussopimukset, palontorjuntakaluston osto- ja ylläpitomenot sekä turvallisuudesta vastaavaan henkilöstöön kuuluvien varustuksesta jne. aiheutuvat menot.

    Ennen sopimusten uudistamista tai tekemistä toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa jokaisen niistä saamista sopimusehdoista (hinta, valuutta, indeksointi, kesto, muut ehdot) varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    2 0 6   Kiinteän omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    650 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen Kirchbergissä, Luxemburgissa, sijaitsevan rakennuksen laajentamisen rahoitus vuosittaisissa erissä.

    2 0 8   Suuriin rakennushankkeisiin liittyvä tekninen apu

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    375 000

    175 000

    172 073,30

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tutkimukset ja tekninen apu suurissa rakennushankkeissa.

    2 0 9   Muut kiinteistöihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    64 000

    58 000

    66 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut kiinteistöihin liittyvät juoksevat menot, jotka eivät erityisesti sisälly tämän luvun muille momenteille, erityisesti putkistoinnit, puhtaanapito- ja jätteidenkuljetusmaksut, katumaksut ja opastintarvikemaksut jne.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 180 000 euroa.

    LUKU 2 1 —   TIETOTEKNIIKKAAN LIITTYVÄT MENOT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka liittyvät laitteen tai palvelun ostamiseen tai sen vuokraus- tai vuokraus/ostosopimuksen tekemiseen, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin osalta saavutetuista ehdoista varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    2 1 1   Tietoliikenneverkot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 615 000

    2 168 000

    2 380 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat toimintamenot:

    mini- ja mikrotietokoneisiin sekä Luxemburgissa sijaitsevaan komission laskentakeskuksen päätelaitteisiin liittyvät ostot, vuokraukset sekä ylläpito,

    tietoliikenteen tarvikkeiden ja ohjelmistojen sekä muiden tarvikkeiden ja asiakirjakokoelmien osto, vuokraus ja ylläpito,

    tietoliikennekaapelointi.

    2 1 4   Kolmansille osapuolille annetut analyysi- ja ohjelmointityöt, ennakkoanalyysit ja erityishankkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 155 000

    600 000

    657 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuoliseen henkilöstöön liittyvät ja ulkopuolelle annetuista töistä aiheutuvat menot.

    LUKU 2 2 —   IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka liittyvät laitteen tai palvelun ostamiseen tai sen vuokraus- tai vuokraus/ostosopimuksen tekemiseen, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin osalta saavutetuista ehdoista varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    2 2 0   Tekniset laitteistot ja toimistotarvikkeet

    2 2 0 0   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 000

    12 000

    28 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvikkeiden ja teknisten laitteiden ostokulut.

    2 2 0 1   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    37 000

    16 000

    6 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvikkeiden ja teknisten laitteiden uusimisesta aiheutuvat kulut.

    2 2 0 2   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteiden ja tarvikkeiden vuokraamisesta aiheutuvat kulut.

    2 2 0 3   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    10 000

    10 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alamomenteille 2 2 0 0—2 2 0 2 otettujen tarvikkeiden kunnossapidosta ja korjauksesta aiheutuvat kustannukset.

    2 2 0 4   Toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    259 000

    265 000

    193 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikkien toimistotarvikkeisiin liittyvien välineiden, kuten valokopiokoneiden, televiestintälaitteiden, sanelukoneiden, laskukoneiden jne. hankinta, vuokraus ja kunnossapito.

    2 2 1   Irtain omaisuus

    2 2 1 0   Irtaimen omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    121 000

    187 000

    287 582,58

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan täydentävän irtaimen omaisuuden osto.

    2 2 1 1   Irtaimen omaisuuden uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    200 000

    127 000

    126 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vanhentuneen tai vahingoittuneen irtaimen omaisuuden uusiminen.

    2 2 1 2   Irtaimen omaisuuden vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    1 200

    417,42

    2 2 1 3   Irtaimen omaisuuden kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 000

    7 000

    2 000,—

    2 2 3   Kuljetuskalusto

    2 2 3 0   Kuljetuskaluston hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kuljetuskaluston hankinta.

    2 2 3 1   Kuljetuskaluston uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten ajoneuvojen uusiminen, jotka ovat olleet käytössä vähintään neljä vuotta tai joilla on ajettu yli 140 000 kilometriä.

    2 2 3 2   Kuljetuskaluston vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    275 000

    245 000

    100 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan autojen, taksien, linja-autojen ja kuorma-autojen vuokraaminen kuljettajineen tai ilman kuljettajaa.

    2 2 3 3   Kuljetuskaluston kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    195 000

    242 000

    179 787,95

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki kuljetuskalustoon liittyvät kulut, esimerkiksi kunnossapidosta, korjaamisesta, vakuutuksista, polttoaineesta, pysäköinnistä ja moottoritiemaksuista aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 20 000 euroa.

    2 2 5   Asiakirjakokoelma- ja kirjastomenot

    2 2 5 0   Kirjastovarat, kirjojen osto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    38 000

    38 000

    27 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen yksiköissä, erityisesti kielipalvelussa, tarvittavien kirjojen, asiakirjojen ja muiden epäsäännöllisesti ilmestyvien julkaisujen hankinta.

    2 2 5 1   Kirjastoon, asiakirjakokoelmaan ja monistukseen liittyvät erikoistarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    3 000

    16 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka aiheutuvat kaikkien kirjaston erityistarpeiden mukaisten luokitteluun, järjestämiseen, varastointiin ja monistukseen tarkoitettujen välineiden ja tarvikkeiden hankinnasta.

    2 2 5 2   Sanomalehtien ja aikakausjulkaisujen tilaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    111 000

    111 000

    103 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sanomalehtien ja aikakausjulkaisujen tilauskustannukset, mukaan lukien talouden alan erikoisaikakausjulkaisut, joiden avulla voidaan seurata säännöllisesti lehdistöä, mikä on tarkastustehtävien kannalta olennaista.

    2 2 5 3   Tilaukset tietotoimistoille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    69 000

    69 000

    69 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tietotoimistoille tehdyistä tilauksista aiheutuvat kustannukset.

    2 2 5 4   Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    3 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kirjaston teosten sidontaan ja konservointiin liittyvät menot.

    2 2 7   Arkistolähteiden käsittely ja arkistolähteiden hankinta korvaavia tukipalveluita käyttäen

    2 2 7 0   Arkistolähteiden käsittely ja arkistolähteiden hankinta korvaavia tukipalveluita käyttäen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    100 000

    100 000

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom) N:o 354/83, annettu 1 päivänä helmikuuta 1983, Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiayhteisön historiallisten arkistojen avaamisesta yleisölle (EYVL L 43, 15.2.1983, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1700/2003 (EUVL L 243, 27.9.2003, s. 1).

    Euroopan unionin toimielinten ja Firenzessä sijaitsevien Euroopan yhteisöjen historiallisten arkistojen välinen 17 päivänä joulukuuta 1984 tehty arkistointisopimus.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisista palveluista aiheutuvat kustannukset, jotka liittyvät kaikenlaisiin arkistointitoimiin, mukaan lukien arkistomateriaalin lajittelu, luokittelu ja uudelleenluokittelu, arkistopalveluista aiheutuvat kustannukset, ja vaihtoehtoisin arkistointivälinein tallennettujen lähteiden hankinta ja käyttö (mikrofilmit, levyt, kasetit ja niin edelleen).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti tietyn menoerän rahoittamiseen osoitettavien määrärahojen määräksi arvioidaan 150 000 euroa.

    LUKU 2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka liittyvät laitteen tai palvelun ostamiseen tai sen vuokraus- tai vuokraus/ostosopimuksen tekemiseen, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin osalta saavutetuista ehdoista varainhoitoasetuksen 63 artiklan mukaisesti.

    2 3 0   Paperi- ja toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    200 000

    200 000

    170 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paperitarvikkeisiin ja muihin toimistotarvikkeisiin liittyvät menot.

    2 3 2   Rahoituskulut

    2 3 2 0   Pankkikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 000

    20 000

    19 000,—

    2 3 2 1   Kurssivaihtelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 2 9   Muut rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 3   Riita-asioista aiheutuvat kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    111,72

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot ja palkkiot, jotka mahdollisesti koituvat tilintarkastustuomioistuimelle.

    2 3 4   Vahingonkorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5   Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0   Erilaiset vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 000

    2 000

    236,10

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työmatkalla olevan henkilöstöön kuuluvan matkatavaravakuutukseen liittyvät menot.

    2 3 5 1   Virka-asut ja työvaatteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    34 000

    36 000

    21 705,89

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vahtimestarien ja autonkuljettajien univormujen sekä muiden työvaatteiden osto.

    2 3 5 2   Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    55 000

    51 000

    56 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sisäisten kokousten aikana tarjottavat virvokkeet ja kevyet ateriat.

    2 3 5 3   Yksiköiden huolinta- ja muuttotyöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    35 000

    53 000

    49 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaluston, irtaimiston ja toimistotarvikkeiden muutto- ja kunnossapitokustannukset.

    2 3 5 4   Vähäiset menoerät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 000

    2 000

    1 999,71

    2 3 5 9   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 000

    7 000

    19 101,85

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut hallinnosta johtuvat menot, jotka eivät erityisesti sisälly edeltäville budjettikohdille, sekä kunnossapito- ja korjaustarvikkeisiin liittyvät kulut.

    2 3 9   Toimielinten yhteiset palvelut

    2 3 9 1   Yhteinen konferenssitulkkausyksikkö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    460 000

    460 000

    438 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan maksut parlamentin ja komission tulkkausyksikön työsuorituksista.

    LUKU 2 4 —   POSTIMAKSUJEN SUORITTAMINEN JA TELEVIESTINTÄ

    2 4 0   Kirjeenvaihtoon liittyvät posti- ja kantomaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    50 000

    48 000,—

    2 4 1   Puhelin, lennätin, teleksi ja televisio

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    655 000

    665 000

    538 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki televiestintään liittyvät kulut, kuten liittymämaksut, puhelinlinjat, viestintäkulut, huoltomaksut, osto- ja uusimiskulut, puhelinlaitteistojen korjaus- ja huoltomaksut jne.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 40 000 euroa.

    LUKU 2 5 —   KOKOUSKULUT

    2 5 0   Kokoukset yleensä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 000

    16 000

    9 478,11

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tutkimus- ja työryhmiin kutsuttujen asiantuntijoiden matka- ja oleskelukulut ja muut niihin liittyvät kulut sekä kokousten järjestämiseen liittyvät kulut siltä osin kuin niitä ei kateta muista lähteistä.

    2 5 5   Konferenssien, kongressien ja kokouksien järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyvät sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    102 000

    120 000

    74 377,04

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta aiheutuvat erilaiset kulut.

    Määrärahasta katetaan myös Nizzan sopimuksen liitteenä olevan ja tilintarkastustuomioistuinta koskevan 18. julistuksen soveltamisesta aiheutuvat kulut: ”Konferenssi kehottaa tilintarkastustuomioistuinta ja kansallisia tilintarkastuselimiä parantamaan yhteistyönsä puitteita ja edellytyksiä kukin riippumattomuutensa säilyttäen. Tätä tarkoitusta varten tilintarkastustuomioistuimen presidentti voi perustaa kansallisten tilintarkastuselinten puheenjohtajien kanssa yhteyskomitean.”

    LUKU 2 6 —   TUTKIMUKSET, SELVITYKSET JA KUULEMISET

    2 6 0   Luonteeltaan rajatut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    350 000

    260 000

    324 089,73

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu sopimuksilla ulkopuolisille tarkastuksen ja hallinnon alojen asiantuntijoille tehtäväksi annettujen tutkimusten suorittamiseen.

    Tarkastustoimiensa osalta tilintarkastustuomioistuimen tulee turvautua ulkopuolisille asiantuntijoille tehtäväksi annettaviin selvityksiin ja analyyseihin (kemiallisiin, fysikaalisiin, tilastollisiin). Ulkopuolisille tehtäväksi annettujen tutkimusten erityinen ja toisinaan ennakoimaton luonne todistaa, että käytössä on oltava tutkimusmäärärahoja, joita ilman tilintarkastustuomioistuimen olisi erittäin vaikeaa täyttää tehtäväänsä ja sen riippumattomuus olisi uhattuna.

    Määräraha sisältää myös riippumattoman tilintarkastustoimiston suorittamasta tilintarkastustuomioistuimen tilien tarkastuksesta aiheutuvat kulut. Tätä tarkastusta koskeva kertomus julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

    LUKU 2 7 —   JULKAISEMINEN JA TIEDOTTAMINEN

    2 7 0   Virallinen lehti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    850 000

    1 253 000

    1 370 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaisemasta materiaalista aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 88 000 euroa.

    2 7 1   Julkaisut

    2 7 1 0   Yleisluonteiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 248 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan ja 280 artiklan 4 kohdan määräysten mukaisesti antamien kertomusten ja lausuntojen julkaisemisesta ja jakelusta aiheutuvat kulut.

    2 7 1 9   Julkaisujen kansantajuistamisesta ja tunnetuksi tekemisestä aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    140 000

    120 000

    120 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa yleisiä tarkastustehtäviä ja tilintarkastustuomioistuimen toimintaa koskevien julkaisujen kansantajuistamisesta aiheutuvat kulut (Internet-sivusto, audiovisuaalinen materiaali, paperiversiona olevat asiakirjat).

    Määrärahasta katetaan myös Nizzan sopimuksen liitteenä olevan ja tilintarkastustuomioistuinta koskevan 18. julistuksen soveltamisesta aiheutuvat kulut: ”Konferenssi kehottaa tilintarkastustuomioistuinta ja kansallisia tilintarkastuselimiä parantamaan yhteistyönsä puitteita ja edellytyksiä kukin riippumattomuutensa säilyttäen. Tätä tarkoitusta varten tilintarkastustuomioistuimen presidentti voi perustaa kansallisten tilintarkastuselinten puheenjohtajien kanssa yhteyskomitean.”

    2 7 2   Tiedotuksesta ja julkisiin tapahtumiin osallistumisesta aiheutuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    13 000

    6 000

    6 905,86

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yliopisto-opettajia, erityisaikakausjulkaisujen toimittajia ja muita asiasta kiinnostuneita jäsenvaltioista saapuneita vierailijoita varten järjestettyjen, tilintarkastustuomioistuimen toimintaa koskevien opintopäivien kulut.

    Määrärahasta katetaan lisäksi erilaiset tilintarkastustuomioistuimen tiedotus- ja viestintäpolitiikkaan liittyvät menot.

    2 7 3   Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    161 000

    150 000

    121 856,03

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilintarkastustuomioistuimen yksiköissä suoritetusta harjoittelusta aiheutuneet kulut.

    OSASTO 10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU 10 0

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 1

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    113 196 491

    106 948 579

    85 934 099,96

    LUKU 10 0 —

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    LUKU 10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU 10 0 —   ALUSTAVAT VARAUKSET

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    PÄÄLUOKKA VI

    EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEA

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus talous- ja sosiaalikomitean menojen rahoittamisesta varainhoitovuonna 2006

    Nimike

    Määrä

    Menot

    107 984 805

    Omat tulot

    –9 866 628

    Saatava

    98 118 177

    OMAT TULOT

    OSASTO 4

    TOIMIELINTEN JA YHTEISÖN MUIDEN ELINTEN HENKILÖSTÖÖN LIITTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    4 446 817

    4 082 724

    3 550 923,—

    4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    449 935

    363 392

    267 327,—

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    4 896 752

    4 446 116

    3 818 250,—

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    3 798 876

    3 190 793

    3 033 522,—

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    p.m.

    p.m.

    1 049 824,—

    4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    3 798 876

    3 190 793

    4 083 346,—

     

    Osasto 4 yhteensä

    8 695 628

    7 636 909

    7 901 596,—

    LUKU 4 0 —

    ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET

    LUKU 4 1 —

    MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

    LUKU 4 0 —   ERILAISET VEROT JA PIDÄTYKSET

    4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    4 446 817

    4 082 724

    3 550 923,—

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista.

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3831/91, annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta tilapäisen maksun käyttöön ottamiseksi (EYVL L 361, 31.12.1991, s. 7).

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    449 935

    363 392

    267 327,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    LUKU 4 1 —   MAKSUT ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN

    4 1 0   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    3 798 876

    3 190 793

    3 033 522,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 4 0 1

    Euroopan yhteisön virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    1 049 824,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 5 5 0

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VIII oleva 4 artikla, 11 artiklan 2 ja 3 kohta sekä 48 artikla.

    4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 5

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Irtaimen omaisuuden (tavaroiden) myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0

    Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto

    91 000

    180 000

    0,—

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    91 000

    180 000

    0,—

    LUKU 5 1

    5 1 0

    Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1 1

    Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Toimielimen tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    64 000

    64 000

    115 855,—

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    64 000

    64 000

    115 855,—

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Tulot muille toimielimille ja elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten ja elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 5 1

    Tulot, jotka ovat peräisin kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 1

    Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseen sidotut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    1 000 000

    1 000 000

    0,—

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    1 000 000

    1 000 000

    0,—

    LUKU 5 8

    5 8 0

    Vuokrasopimuksiin liittyvät tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 8 1

    Vakuutuskorvauksista saadut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 9

    5 9 0

    Muut hallinnosta saatavat tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 9 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 5 yhteensä

    1 155 000

    1 244 000

    115 855,—

    LUKU 5 0 —

    IRTAIMEN (TAVAROIDEN) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 1 —

    VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    LUKU 5 5 —

    PALVELUJEN SUORITTAMISESTA JA URAKOISTA KERTYVÄT TULOT

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 9 —

    MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    LUKU 5 0 —   IRTAIMEN (TAVAROIDEN) JA KIINTEÄN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Irtaimen omaisuuden (tavaroiden) myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0   Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentti on tarkoitettu toimielimille kuuluvan kuljetuskaluston myynnistä tai takaisinotosta saatuja tuloja varten.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 5 0 0

    Alamomentti on tarkoitettu toimielimille kuuluvan muun irtaimen omaisuuden kuin kuljetuskaluston myynnistä tai takaisinotosta saatuja tuloja varten.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    91 000

    180 000

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 1 —   VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    5 1 0   Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 1 1   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto ja vuokrauskulujen korvaaminen

    5 1 1 0   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 1 1 1   Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT ERÄT

    5 2 0   Toimielimen tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut erät

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    64 000

    64 000

    115 855,—

    LUKU 5 5 —   PALVELUJEN SUORITTAMISESTA JA URAKOISTA KERTYVÄT TULOT

    5 5 0   Tulot muille toimielimille ja elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten ja elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 5 1   Tulot, jotka ovat peräisin kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 7 —   TOIMIELIMEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 1   Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseen sidotut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 3   Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    1 000 000

    1 000 000

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 0   Vuokrasopimuksiin liittyvät tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 8 1   Vakuutuskorvauksista saadut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 9 —   MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    5 9 0   Muut hallinnosta saatavat tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    OSASTO 9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

     

    LUKU 9 0

    16 000

    16 000

    48 848,—

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    16 000

    16 000

    48 848,—

     

    Osasto 9 yhteensä

    16 000

    16 000

    48 848,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    9 866 628

    8 896 909

    8 066 299,—

    LUKU 9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU 9 0 —   SEKALAISET TULOT

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    16 000

    16 000

    48 848,—

    MAKSUT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    12 513 500

    13 706 500

    9 276 573,—

    1 1

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    58 346 205

    54 431 796

    45 369 059,—

    1 2

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT KORVAUKSET JA MAKSUT

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 3

    TYÖMATKAT

    412 500

    412 500

    321 153,—

    1 4

    SOSIAALIPALVELUJEN JA TERVEYDENHUOLLON INFRASTRUKTUURI

    39 000

    35 360

    30 000,—

    1 5

    VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    420 000

    240 000

    89 096,—

    1 6

    SOSIAALIPALVELUT

    50 000

    60 000

    22 500,—

    1 7

    EDUSTUSKULUT

    124 000

    124 000

    124 000,—

    1 8

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    10 497 341

    9 832 240

    7 221 660,—

     

    Osasto 1 yhteensä

    82 402 546

    78 842 396

    62 454 041,—

    2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA SEKALAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 0

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    16 236 473

    14 983 994

    20 258 559,—

    2 1

    TIETOJENKÄSITTELY

    2 490 364

    2 611 910

    2 203 594,—

    2 2

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    1 931 861

    1 602 783

    2 613 486,—

    2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    668 964

    743 312

    814 306,—

    2 4

    POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    896 822

    906 330

    636 826,—

    2 5

    KOKOUSKULUT

    815 079

    790 000

    481 412,—

    2 6

    SELVITYS- JA TUTKIMUSKULUT SEKÄ KUULEMISISTA AIHEUTUVAT KULUT

    748 000

    736 875

    438 911,—

    2 7

    JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    1 779 696

    1 603 616

    1 042 121,—

    2 9

    TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    15 000

    15 000

    12 000,—

     

    Osasto 2 yhteensä

    25 582 259

    23 993 820

    28 501 215,—

    10

    MUUT MENOT

    10 0

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    p.m.

    p.m.

    0,—

    10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

    10 2

    VARAUS RAKENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    107 984 805

    102 836 216

    90 955 256,—

    OSASTO 1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 1 0

    1 0 0

    Palkkiot, avustukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0

    Peruspalkkiot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 3

    Edustuskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    26 000

    26 000

    25 550,—

    1 0 0 4

    Matka- ja oleskelukulut kokouksiin osallistuttaessa ja oheiskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 400 000

    13 600 000

    9 180 014,—

    1 0 0 5

    Erityiset matkakustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 6

    Korvaukset, jotka kattavat toimielimen jäsenten toiminnasta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 0 0 yhteensä

    12 426 000

    13 626 000

    9 205 564,—

    1 0 1

    Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    49 000

    42 000

    37 009,—

    1 0 6

    Toimielimen jäsenille tarkoitetut kurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    38 500

    38 500

    34 000,—

     

    LUKU 1 0 YHTEENSÄ

    12 513 500

    13 706 500

    9 276 573,—

    LUKU 1 1

    1 1 0

    Virkamiehet ja määräaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    1 1 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    42 463 042

    39 036 292

    33 656 126,—

    1 1 0 1

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 684 373

    3 391 881

    2 903 182,—

    1 1 0 2

    Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 421 632

    5 037 511

    4 272 094,—

    1 1 0 3

    Sihteeristökorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    416 088

    388 287

    327 866,—

     

    Momentti 1 1 0 yhteensä

    51 985 135

    47 853 971

    41 159 268,—

    1 1 1

    Muu henkilöstö

    1 1 1 0

    Tilapäinen muu henkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    195 000

    972 694,—

    1 1 1 1

    Tilapäiset tulkit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 2

    Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 3

    Erityisneuvonantajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    60 000

    59 000

    49 280,—

    1 1 1 4

    Tilapäiset kääntäjät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    75 000

    82 927,—

    1 1 1 5

    Sopimussuhteiset toimihenkilöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 355 086

    859 804

    0,—

     

    Momentti 1 1 1 yhteensä

    1 415 086

    1 188 804

    1 104 901,—

    1 1 3

    Vakuutukset sairauden, tapaturmien, ammattitautien ja työttömyyden varalta sekä eläkeoikeuksien säilyttäminen

    1 1 3 0

    Sairausvakuutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 513 148

    1 383 960

    1 192 318,—

    1 1 3 1

    Vakuutukset tapaturmien ja ammattitautien varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    384 267

    354 135

    302 792,—

    1 1 3 2

    Väliaikaisten toimihenkilöiden vakuutus työttömyyden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    45 000

    45 000

    60 728,—

    1 1 3 3

    Väliaikaisten toimihenkilöiden eläkeoikeuksien muodostaminen tai säilyttäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 1 3 yhteensä

    1 942 415

    1 783 095

    1 555 838,—

    1 1 4

    Erilaiset lisät ja korvaukset

    1 1 4 0

    Syntymälisä ja kuolemantapauksesta maksettava lisä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 500

    4 500

    2 181,—

    1 1 4 1

    Kulut vuosittaisista matkoista asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    641 496

    809 355

    561 215,—

    1 1 4 3

    Kiinteämääräiset kulukorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4

    Kiinteämääräiset matkakorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 570

    4 000

    3 570,—

    1 1 4 5

    Tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    412,—

    1 1 4 9

    Muut korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    120 000

    10 000

    49 909,—

     

    Momentti 1 1 4 yhteensä

    769 566

    827 855

    617 287,—

    1 1 5

    Ylityöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    90 000

    108 613

    58 024,—

    1 1 8

    Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    1 1 8 1

    Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    11 286

    21 763

    8 087,—

    1 1 8 2

    Asettautumis-, uudelleenasettautumis- ja siirtymiskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    430 000

    430 000

    79 728,—

    1 1 8 3

    Muuttokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    245 000

    377 000

    96 378,—

    1 1 8 4

    Väliaikaiset päivärahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    481 000

    499 000

    360 517,—

     

    Momentti 1 1 8 yhteensä

    1 167 286

    1 327 763

    544 710,—

    1 1 9

    Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    317 562

    634 398

    329 031,—

    1 1 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    659 155

    707 297

    0,—

     

    Momentti 1 1 9 yhteensä

    976 717

    1 341 695

    329 031,—

     

    LUKU 1 1 YHTEENSÄ

    58 346 205

    54 431 796

    45 369 059,—

    LUKU 1 2

    1 2 1

    Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0

    Korvaukset yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen henkilöstösääntöjen 41 ja 50 artiklan säännösten mukaisesti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 1 5

    Korvaukset tehtävien päättyessä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 3

    Vakuutus sairauden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9

    Korvausten tarkistukset

    1 2 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 1 3

    1 3 0

    Työmatka- ja matkakulut sekä muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    412 500

    412 500

    321 153,—

     

    LUKU 1 3 YHTEENSÄ

    412 500

    412 500

    321 153,—

    LUKU 1 4

    1 4 1

    Terveydenhoito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    39 000

    35 360

    30 000,—

     

    LUKU 1 4 YHTEENSÄ

    39 000

    35 360

    30 000,—

    LUKU 1 5

    1 5 0

    Toimielimen palvelukseen otettujen kansallisten asiantuntijoiden matka- ja oleskelukustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 5 2

    Yhteisöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin välinen henkilövaihto

    1 5 2 0

    Toimielimeen tilapäisesti osoitetut kansalliset ja kansainväliset virkamiehet sekä yksityisen sektorin työntekijät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    420 000

    240 000

    89 096,—

    1 5 2 1

    Tilapäisesti kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin osoitetut toimielimen virkamiehet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 5 2 yhteensä

    420 000

    240 000

    89 096,—

     

    LUKU 1 5 YHTEENSÄ

    420 000

    240 000

    89 096,—

    LUKU 1 6

    1 6 0

    Poikkeukselliset tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 6 4

    Täydentävä tuki vammaisille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    60 000

    22 500,—

     

    LUKU 1 6 YHTEENSÄ

    50 000

    60 000

    22 500,—

    LUKU 1 7

    1 7 0

    Edustuskulut

    1 7 0 0

    Jäsenten edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    114 000

    114 000

    114 000,—

    1 7 0 1

    Henkilöstön edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    10 000

    10 000,—

     

    Momentti 1 7 0 yhteensä

    124 000

    124 000

    124 000,—

     

    LUKU 1 7 YHTEENSÄ

    124 000

    124 000

    124 000,—

    LUKU 1 8

    1 8 2

    Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    1 8 2 0

    Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    350 290

    308 650

    206 377,—

     

    Momentti 1 8 2 yhteensä

    350 290

    308 650

    206 377,—

    1 8 3

    Toimielinten välinen yhteistyö kielialalla

    1 8 3 0

    Toimielinten välinen yhteistyö kielialalla

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    40 000

    60 000

    10 000,—

     

    Momentti 1 8 3 yhteensä

    40 000

    60 000

    10 000,—

    1 8 4

    Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0

    Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat käyttökulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 4 1

    Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 8 4 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 6

    Henkilöstön sosiaalinen toiminta

    1 8 6 0

    Henkilöstön sosiaalinen toiminta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    39 205

    39 150

    31 093,—

    1 8 6 3

    Lasten päiväkoti ja muut lastentarhat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    593 806

    432 240

    282 401,—

     

    Momentti 1 8 6 yhteensä

    633 011

    471 390

    313 494,—

    1 8 7

    Muut sosiaalikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    17 040

    14 200

    3 942,—

    1 8 8

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    1 8 8 0

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    108 000

    120 000

    57 527,—

     

    Momentti 1 8 8 yhteensä

    108 000

    120 000

    57 527,—

    1 8 9

    Lisäpalvelut

    1 8 9 1

    Tulkkauspalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 550 000

    8 000 000

    6 037 368,—

    1 8 9 3

    Konferenssijärjestelyjä hoitava tilapäishenkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    10 000

    6 847,—

    1 8 9 5

    Muut lisäpalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    167 000

    155 000

    83 380,—

    1 8 9 6

    Kieliyksiköiden lisäpalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    622 000

    693 000

    502 725,—

     

    Momentti 1 8 9 yhteensä

    9 349 000

    8 858 000

    6 630 320,—

     

    LUKU 1 8 YHTEENSÄ

    10 497 341

    9 832 240

    7 221 660,—

     

    Osasto 1 yhteensä

    82 402 546

    78 842 396

    62 454 041,—

    LUKU 1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU 1 1 —

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    LUKU 1 2 —

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT KORVAUKSET JA MAKSUT

    LUKU 1 3 —

    TYÖMATKAT

    LUKU 1 4 —

    SOSIAALIPALVELUJEN JA TERVEYDENHUOLLON INFRASTRUKTUURI

    LUKU 1 5 —

    VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    LUKU 1 6 —

    SOSIAALIPALVELUT

    LUKU 1 7 —

    EDUSTUSKULUT

    LUKU 1 8 —

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    LUKU 1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    1 0 0   Palkkiot, avustukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0   Peruspalkkiot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 3   Edustuskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    26 000

    26 000

    25 550,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksettavat korvaukset.

    1 0 0 4   Matka- ja oleskelukulut kokouksiin osallistuttaessa ja oheiskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 400 000

    13 600 000

    9 180 014,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevan säännöstön mukaisesti Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenten sekä heidän sijaistensa matka- ja oleskelukulut.

    1 0 0 5   Erityiset matkakustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 6   Korvaukset, jotka kattavat toimielimen jäsenten toiminnasta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ryhmien puheenjohtajille, jaostojen puheenjohtajille sekä esittelijöille heidän toiminnastaan aiheutuvista kuluista maksettavat korvaukset.

    1 0 1   Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    49 000

    42 000

    37 009,—

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa erityisesti Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenten tapaturma- ja sairausvakuutusmaksut.

    1 0 6   Toimielimen jäsenille tarkoitetut kurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    38 500

    38 500

    34 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa osan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenten kielikurssien tai muiden ammatillisten täydennyskoulutusseminaarien ilmoittautumismaksuista.

    LUKU 1 1 —   PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    Selvitysosa

    Luvun määrärahoihin on sovellettu kiinteämääräistä 4 prosentin perusvähennystä.

    1 1 0   Virkamiehet ja määräaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    Selvitysosa

    Momentin määrärahat on laskettu Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen määräysten perusteella.

    1 1 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    42 463 042

    39 036 292

    33 656 126,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on laskettu varainhoitovuoden henkilöstötaulukon perusteella.

    1 1 0 1   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 684 373

    3 391 881

    2 903 182,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha kattaa perhelisät, joihin sisältyy

    kotitalouslisä,

    huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä,

    koulutuslisä.

    1 1 0 2   Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 421 632

    5 037 511

    4 272 094,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiehille maksettavat korvaukset.

    1 1 0 3   Sihteeristökorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    416 088

    388 287

    327 866,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilökohtaiset korvaukset, joita maksetaan pika- ja konekirjoittajina työskenteleville entisen ura-alueen C virkamiehille.

    1 1 1   Muu henkilöstö

    1 1 1 0   Tilapäinen muu henkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    195 000

    972 694,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisen henkilöstön palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut. Tilapäiseen henkilöstöön kuuluvat on palkattu hoitamaan lisääntynyttä työmäärää ja toimimaan sijaisina virkamiehille, jotka eivät pysty hoitamaan tehtäviään tavalliseen tapaan (sairausloma, äitiysloma, henkilökohtainen loma ja osa-aikatyö).

    1 1 1 1   Tilapäiset tulkit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisten tulkkien palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    1 1 1 2   Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paikalliseen henkilöstöön kuuluvien palkat (mukaan lukien ylityötunnit) ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    1 1 1 3   Erityisneuvonantajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    60 000

    59 000

    49 280,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisneuvonantajien palkkiot ja kulut, mukaan lukien neuvoa-antavan lääkärin palkkiot.

    1 1 1 4   Tilapäiset kääntäjät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    75 000

    82 927,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisten kääntäjien palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    1 1 1 5   Sopimussuhteiset toimihenkilöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 355 086

    859 804

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    1 1 3   Vakuutukset sairauden, tapaturmien, ammattitautien ja työttömyyden varalta sekä eläkeoikeuksien säilyttäminen

    1 1 3 0   Sairausvakuutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 513 148

    1 383 960

    1 192 318,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen osuus yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän maksuista.

    1 1 3 1   Vakuutukset tapaturmien ja ammattitautien varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    384 267

    354 135

    302 792,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstön vakuutukset tapaturmien ja ammattitautien varalta.

    1 1 3 2   Väliaikaisten toimihenkilöiden vakuutus työttömyyden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    45 000

    45 000

    60 728,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan väliaikaisten toimihenkilöiden vakuutus työttömyyden varalta.

    Laajentumisen yhteydessä väliaikaisia toimihenkilöitä käytetään erityisen paljon ennen kuin uudet virat saadaan täytettyä.

    1 1 3 3   Väliaikaisten toimihenkilöiden eläkeoikeuksien muodostaminen tai säilyttäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen suorittamat maksut väliaikaisen henkilöstön eläkeoikeuksien muodostamista tai säilyttämistä varten maassa, josta he ovat kotoisin.

    1 1 4   Erilaiset lisät ja korvaukset

    1 1 4 0   Syntymälisä ja kuolemantapauksesta maksettava lisä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 500

    4 500

    2 181,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kyseiset lisät.

    1 1 4 1   Kulut vuosittaisista matkoista asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    641 496

    809 355

    561 215,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Virkamiehillä ja heidän perheillään on oikeus saada korvaus vuosiloman matkakuluista asemapaikasta paikkaan, josta he ovat kotoisin.

    1 1 4 3   Kiinteämääräiset kulukorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4   Kiinteämääräiset matkakorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 570

    4 000

    3 570,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteämääräiset matkakorvaukset.

    1 1 4 5   Tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    412,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettava varainhoitoasetus, annettu 21 päivänä joulukuuta 1977 (EYVL L 356, 31.12.1977, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 762/2001 (EYVL L 111, 20.4.2001, s. 1), ja erityisesti sen 75 artikla.

    Alamomentti on tarkoitettu kattamaan tilinpitäjinä, avustavina tilinpitäjinä ja ennakoiden hoitajina toimiville virkamiehille myönnettävät erityiskorvaukset.

    Vaikka tilinpitäjien, avustavien tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset kumottiin 1 päivästä tammikuuta 2003 sovelletussa, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetussa neuvoston asetuksessa (EY, Euratom) N:o 1605/2002, vielä maksamattomien korvausten korot on kuitenkin laskettava ja koottava.

    1 1 4 9   Muut korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    120 000

    10 000

    49 909,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan koeajalla olevien virkamiesten erorahat sekä väliaikaisten tai sopimussuhteisten toimihenkilöiden korvaukset sopimuksen irtisanomisesta. Alamomentilta katetaan myös vanhempainloman tai perhevapaan ajalta maksettavat korvaukset.

    1 1 5   Ylityöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    90 000

    108 613

    58 024,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvauksiin oikeutetuille tehtäväryhmään AST kuuluville virkamiehille, väliaikaisille ja ylimääräisille toimihenkilöille sekä sopimussuhteisille toimihenkilöille maksettavat kiinteämääräiset ja tuntiperusteiset korvaukset ylityötunneista, joita asiaa koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti ei ole voitu korvata vapaa-aikana.

    1 1 8   Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    1 1 8 1   Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    11 286

    21 763

    8 087,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 8 2   Asettautumis-, uudelleenasettautumis- ja siirtymiskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    430 000

    430 000

    79 728,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 8 3   Muuttokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    245 000

    377 000

    96 378,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 8 4   Väliaikaiset päivärahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    481 000

    499 000

    360 517,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 9   Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    317 562

    634 398

    329 031,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 1 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    659 155

    707 297

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan neuvoston varainhoitovuoden aikana mahdollisesti päättämien palkkamuutosten vaikutus.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 2 —   TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT KORVAUKSET JA MAKSUT

    1 2 1   Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0   Korvaukset yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen henkilöstösääntöjen 41 ja 50 artiklan säännösten mukaisesti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 2 1 5   Korvaukset tehtävien päättyessä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85, annettu 12 päivänä joulukuuta 1985, erityistoimenpiteistä Euroopan yhteisöjen virkamiesten tehtävien lopullisesta päättymisestä Espanjan ja Portugalin liittymisen johdosta (EYVL L 335, 13.12.1985, s. 56), sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2458/98 (EYVL L 307, 17.11.1998, s. 1).

    1 2 3   Vakuutus sairauden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairauden varalta otettavasta vakuutuksesta, joka koskee eläkeläisiä sekä disponibiliteettiin asettamiseen, yksikön edun vuoksi tapahtuvaan eläkkeelle siirtämiseen ja erottamiseen liittyviä korvauksen saajia.

    1 2 9   Korvausten tarkistukset

    1 2 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    1 2 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten korvauksiin tehtävien muutoksien vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 3 —   TYÖMATKAT

    1 3 0   Työmatka- ja matkakulut sekä muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    412 500

    412 500

    321 153,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut, työmatkan ajalta maksettavat päivärahat sekä työmatkaan liittyvät lisä- ja erityiskulut.

    LUKU 1 4 —   SOSIAALIPALVELUJEN JA TERVEYDENHUOLLON INFRASTRUKTUURI

    1 4 1   Terveydenhoito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    39 000

    35 360

    30 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vuosittaisista lääkärintarkastuksista, työpaikkaterveydenhuollosta ja terveysasemien toiminnasta aiheutuvat kulut.

    LUKU 1 5 —   VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    1 5 0   Toimielimen palvelukseen otettujen kansallisten asiantuntijoiden matka- ja oleskelukustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 5 2   Yhteisöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin välinen henkilövaihto

    1 5 2 0   Toimielimeen tilapäisesti osoitetut kansalliset ja kansainväliset virkamiehet sekä yksityisen sektorin työntekijät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    420 000

    240 000

    89 096,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvittaessa osuus vaihto-ohjelmiin osallistuvien kansallisten virkamiesten ja yksityisen sektorin työntekijöiden kuluista.

    1 5 2 1   Tilapäisesti kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin osoitetut toimielimen virkamiehet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisön virkamiehille vaihto-ohjelmasta aiheutuvat lisäkulut.

    LUKU 1 6 —   SOSIAALIPALVELUT

    1 6 0   Poikkeukselliset tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita virkamiehiä ja henkilöstöön kuuluvia.

    1 6 4   Täydentävä tuki vammaisille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    60 000

    22 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu seuraaville vammaisryhmille osana heidän hyväkseen harjoitettavaa toimintaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt,

    palveluksessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden puolisot,

    kaikki lapset, jotka Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaan ovat huollettavina.

    Määräraha kattaa tarvittavat muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisella tavalla osoitetut kulut talousarvion suomien mahdollisuuksien rajoissa, kun ne oikeudet, joihin asianomainen on asuin- tai synnyinmaassaan oikeutettu, eivät enää päde.

    LUKU 1 7 —   EDUSTUSKULUT

    1 7 0   Edustuskulut

    1 7 0 0   Jäsenten edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    114 000

    114 000

    114 000,—

    Selvitysosa

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean työvaliokunnan 23 päivänä toukokuuta 2000 vahvistama säännöstö.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan edustusvelvollisuudesta toimielimelle aiheutuvat kulut.

    1 7 0 1   Henkilöstön edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    10 000

    10 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan eräille virkamiehille koituvat, toimielimen etujen mukaiset edustuskulut.

    LUKU 1 8 —   TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    Selvitysosa

    Luvun määrärahat kattavat toimielinten välisen yhteistyön, joka sisältää toimielinten välistä neuvottelua sekä menojen järkeistämiseen tähtäävää yhteisten hallintorakenteiden vahvistamista.

    1 8 2   Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    1 8 2 0   Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    350 290

    308 650

    206 377,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten yhteisten täydennyskoulutus-, uudelleenkoulutus- ja kielikurssien järjestämisestä aiheutuvat kulut.

    Se kattaa myös henkilöstön koulutuksessa käytetyn opetusmateriaalin ja teknisen materiaalin hankinnan.

    1 8 3   Toimielinten välinen yhteistyö kielialalla

    1 8 3 0   Toimielinten välinen yhteistyö kielialalla

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    40 000

    60 000

    10 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten yhteisen käännös- ja tulkkauskomitean päättämiin, toimielinten välistä yhteistyötä kielialalla edistäviin toimiin liittyvät kulut.

    1 8 4   Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0   Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat käyttökulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintolan käyttökulut.

    1 8 4 1   Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintolan ja kahviloiden kaluston vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut.

    1 8 6   Henkilöstön sosiaalinen toiminta

    1 8 6 0   Henkilöstön sosiaalinen toiminta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    39 205

    39 150

    31 093,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu rohkaisemaan ja tukemaan taloudellisesti aloitteita, jotka edistävät henkilöstön sosiaalisia suhteita.

    Se kattaa myös Euroopan talous- ja sosiaalikomitean osuuden Overijsessa sijaitsevan Euroopan toimielinten yhteisen keskuksen sosiaali-, liikunta-, opetus- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta.

    1 8 6 3   Lasten päiväkoti ja muut lastentarhat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    593 806

    432 240

    282 401,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean osuus lasten päiväkodin ja muiden lastentarhojen kuluista.

    1 8 7   Muut sosiaalikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    17 040

    14 200

    3 942,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstölle annettava tuki, jota ei ole otettu luvun muille momenteille (perhetuet jne.).

    1 8 8   Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    1 8 8 0   Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    108 000

    120 000

    57 527,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka aiheutuvat toimielinten yhteisten avoimien kilpailujen ilmoituksista, ehdokkaiden kutsumisesta sekä kilpailujen järjestämisestä. Näitä määrärahoja voidaan osaksi käyttää toimielimen omien kilpailujen järjestämiseksi, mikäli se voidaan perustella toiminnallisilla tarpeilla ja kun asiasta on neuvoteltu muiden toimielinten kanssa.

    1 8 9   Lisäpalvelut

    1 8 9 1   Tulkkauspalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 550 000

    8 000 000

    6 037 368,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tulkkauspalveluista aiheutuvat menot. Alamomentilta rahoitetaan tulkkien palkkiot, sosiaalimaksut, matkakulut ja päivärahat.

    1 8 9 3   Konferenssijärjestelyjä hoitava tilapäishenkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    10 000

    6 847,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisen konferenssihenkilöstön palveluista aiheutuvat kustannukset ruuhkahuippujen aikana.

    1 8 9 5   Muut lisäpalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    167 000

    155 000

    83 380,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki toimielimen ulkopuolisen henkilöstön satunnaisesti suorittamat palvelut.

    1 8 9 6   Kieliyksiköiden lisäpalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    622 000

    693 000

    502 725,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisten tai määräaikaisten kääntäjien tai tekstinkäsittelijöiden palveluista aiheutuvat kulut sekä muista kieliyksiköiden ulkopuolella teetettävistä töistä aiheutuvat kulut. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea käyttää järjestelmällisesti freelance-kääntäjiä, jotka ovat toimielinten yhteisten tarjouskilpailujen perusteella laadituilla listoilla.

    Alamomentilta rahoitetaan myös Luxemburgissa sijaitsevan käännöskeskuksen suorittamat palvelut.

    OSASTO 2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA SEKALAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 2 0

    2 0 0

    Vuokrat ja pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut

    2 0 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    90 000

    70 000

    1 440 821,—

    2 0 0 1

    Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut ja muut vastaavat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 750 000

    8 721 580

    12 701 070,—

     

    Momentti 2 0 0 yhteensä

    9 840 000

    8 791 580

    14 141 891,—

    2 0 1

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    133 200

    122 892

    122 600,—

    2 0 2

    Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    766 200

    391 902

    425 787,—

    2 0 3

    Siivous ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 820 000

    2 690 100

    1 648 848,—

    2 0 4

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    470 000

    426 000

    2 021 967,—

    2 0 5

    Turvallisuus ja rakennusten valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 195 073

    2 525 520

    1 864 650,—

    2 0 6

    Kiinteän omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 0 8

    Muut kiinteän omaisuuden hankintaa tai kiinteistöjen rakennuttamista valmistelevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 000

    6 000

    32 816,—

    2 0 9

    Muut kiinteistömenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    30 000

    0,—

     

    LUKU 2 0 YHTEENSÄ

    16 236 473

    14 983 994

    20 258 559,—

    LUKU 2 1

    2 1 1

    Tietotekniset laitteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 766 731

    2 009 472

    1 656 911,—

    2 1 4

    Ulkopuolisten tehtäväksi annettavat tekniset suunnittelutyöt ja erityishankkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    723 633

    602 438

    546 683,—

     

    LUKU 2 1 YHTEENSÄ

    2 490 364

    2 611 910

    2 203 594,—

    LUKU 2 2

    2 2 0

    Tarvikkeet ja tekniset laitteistot

    2 2 0 0

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    366 200

    37 800

    158 689,—

    2 2 0 1

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    125 860

    36 540

    357 650,—

    2 2 0 2

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    287 772

    400 460

    926 669,—

    2 2 0 3

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    677 929

    725 394

    409 364,—

     

    Momentti 2 2 0 yhteensä

    1 457 761

    1 200 194

    1 852 372,—

    2 2 1

    Irtain omaisuus

    2 2 1 0

    Irtaimen omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    129 000

    28 000

    560 168,—

    2 2 1 1

    Irtaimen omaisuuden uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    57 000

    60 000

    8,—

    2 2 1 2

    Irtaimen omaisuuden vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 1 3

    Irtaimen omaisuuden kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 600

    3 600

    719,—

     

    Momentti 2 2 1 yhteensä

    189 600

    91 600

    560 895,—

    2 2 3

    Kuljetuskalusto

    2 2 3 0

    Kuljetuskaluston hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 1

    Kuljetuskaluston uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 2

    Kuljetuskaluston vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    78 300

    80 800

    36 933,—

    2 2 3 3

    Kuljetuskaluston kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    17 000

    17 000

    17 453,—

     

    Momentti 2 2 3 yhteensä

    95 300

    97 800

    54 386,—

    2 2 5

    Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    2 2 5 0

    Kirjastovarat, kirjojen osto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    112 100

    63 600

    75 000,—

    2 2 5 1

    Erityinen kirjasto-, dokumentointi- ja jäljentämisvälineistö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000

    12 000

    3 200,—

    2 2 5 2

    Sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    57 600

    79 439

    51 195,—

    2 2 5 3

    Tietotoimistojen tilaajamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    40 000

    8 530,—

    2 2 5 4

    Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 500

    18 150

    7 908,—

    2 2 5 5

    Tietokantamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    0,—

     

    Momentti 2 2 5 yhteensä

    189 200

    213 189

    145 833,—

     

    LUKU 2 2 YHTEENSÄ

    1 931 861

    1 602 783

    2 613 486,—

    LUKU 2 3

    2 3 0

    Paperi- ja toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    360 964

    417 312

    388 658,—

    2 3 2

    Rahoituskulut

    2 3 2 0

    Pankkikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    16 000,—

    2 3 2 9

    Muut rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 2 3 2 yhteensä

    20 000

    20 000

    16 000,—

    2 3 3

    Juridiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    8 648,—

    2 3 4

    Vahingonkorvaukset ja korot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5

    Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0

    Erilaiset vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 000

    2 000

    500,—

    2 3 5 1

    Virka-asut ja työvaatteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 000

    30 000

    24 431,—

    2 3 5 2

    Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    150 000

    140 000

    71 919,—

    2 3 5 3

    Yksiköiden muutot ja niihin liittyvät työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    68 000

    92 500

    290 502,—

    2 3 5 9

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    18 000

    21 500

    13 648,—

     

    Momentti 2 3 5 yhteensä

    268 000

    286 000

    401 000,—

    2 3 9

    Toimielinten yhteiset palvelut — Yhteinen tulkkaus- ja konferenssipalvelu

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    0,—

     

    LUKU 2 3 YHTEENSÄ

    668 964

    743 312

    814 306,—

    LUKU 2 4

    2 4 0

    Postitus- ja toimitusmaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    335 000

    424 500

    266 320,—

    2 4 1

    Puhelin, lennätin, teleksi ja televisio

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    561 822

    481 830

    370 506,—

     

    LUKU 2 4 YHTEENSÄ

    896 822

    906 330

    636 826,—

    LUKU 2 5

    2 5 0

    Matka- ja oleskelukulut kokouksiin osallistuttaessa ja oheiskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    0,—

    2 5 2

    Neuvoa-antavan valiokunnan ”teollisuuden muutokset” työskentelyn organisoinnista aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    395 079

    390 000

    241 634,—

    2 5 5

    Sekalaiset kulut konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    420 000

    400 000

    239 778,—

     

    LUKU 2 5 YHTEENSÄ

    815 079

    790 000

    481 412,—

    LUKU 2 6

    2 6 0

    Rajatut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

    2 6 0 0

    Kuulemisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    648 000

    636 875

    411 911,—

    2 6 0 1

    Ulkopuolella teetettävät tutkimukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    100 000

    100 000

    27 000,—

     

    Momentti 2 6 0 yhteensä

    748 000

    736 875

    438 911,—

     

    LUKU 2 6 YHTEENSÄ

    748 000

    736 875

    438 911,—

    LUKU 2 7

    2 7 0

    Virallinen lehti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    756 000

    740 000

    485 000,—

    2 7 1

    Julkaisut ja niiden edistäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    540 800

    361 000

    283 794,—

    2 7 2

    Tiedotusmenot

    2 7 2 0

    Tiedotusmenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    226 000

    287 256

    99 066,—

    2 7 2 5

    Symposiumien, seminaarien ja kulttuuritoiminnan järjestäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

     

     

     

    Momentti 2 7 2 yhteensä

    246 000

    287 256

    99 066,—

    2 7 3

    Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    2 7 3 0

    Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 7 3 3

    Toimielimen yksiköissä suoritettavien harjoittelujaksojen järjestelykustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    236 896

    215 360

    174 261,—

     

    Momentti 2 7 3 yhteensä

    236 896

    215 360

    174 261,—

     

    LUKU 2 7 YHTEENSÄ

    1 779 696

    1 603 616

    1 042 121,—

    LUKU 2 9

    2 9 4

    Opintoapurahat

    2 9 4 0

    Tutkimus- ja opintoapurahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000

    15 000

    12 000,—

     

    Momentti 2 9 4 yhteensä

    15 000

    15 000

    12 000,—

     

    LUKU 2 9 YHTEENSÄ

    15 000

    15 000

    12 000,—

     

    Osasto 2 yhteensä

    25 582 259

    23 993 820

    28 501 215,—

    LUKU 2 0 —

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU 2 1 —

    TIETOJENKÄSITTELY

    LUKU 2 2 —

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU 2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    LUKU 2 4 —

    POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    LUKU 2 5 —

    KOKOUSKULUT

    LUKU 2 6 —

    SELVITYS- JA TUTKIMUSKULUT SEKÄ KUULEMISISTA AIHEUTUVAT KULUT

    LUKU 2 7 —

    JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    LUKU 2 9 —

    TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    LUKU 2 0 —   INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1) ja erityisesti sen 60 artikla.

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 0 0   Vuokrat ja pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut

    2 0 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    90 000

    70 000

    1 440 821,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen vuokrat sekä vuokrat, jotka liittyvät kokousten järjestämiseen muissa kuin vakituisessa käytössä olevissa kiinteistöissä.

    2 0 0 1   Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut ja muut vastaavat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 750 000

    8 721 580

    12 701 070,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimelle pitkäaikaisista vuokrasopimuksista vuokra-/ostosopimusten perusteella aiheutuvat maksut ja muut vastaavat menot.

    2 0 1   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    133 200

    122 892

    122 600,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vakuutusmaksut (palo-, vastuu- ja varkausvakuutus ja ikkunoiden rikkoutuminen).

    2 0 2   Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    766 200

    391 902

    425 787,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vesi-, kaasu-, sähkö- ja lämmityskustannukset.

    2 0 3   Siivous ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 820 000

    2 690 100

    1 648 848,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevien sopimusten mukaisesti tilojen ja teknisten laitteiden siivous- ja kunnossapitokulut sekä rakennusten ylläpitoon liittyvät työ- ja tarvikekustannukset (maalaus, korjaustyöt jne.).

    2 0 4   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    470 000

    426 000

    2 021 967,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kunnostustyöt, esimerkiksi väliseinien ja mattojen asentaminen sekä maalaustyöt.

    2 0 5   Turvallisuus ja rakennusten valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 195 073

    2 525 520

    1 864 650,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan rakennusten turvallisuuteen liittyvät kulut, erityisesti rakennusten vartiointikustannukset.

    2 0 6   Kiinteän omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 0 8   Muut kiinteän omaisuuden hankintaa tai kiinteistöjen rakennuttamista valmistelevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 000

    6 000

    32 816,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan uuden kiinteistön hankintaan liittyvät selvityskulut.

    2 0 9   Muut kiinteistömenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    30 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan uusien kiinteistöjen haltuunoton ja vastaanoton yhteydessä annettavasta teknisestä ja oikeudellisesta avusta aiheutuvat menot.

    LUKU 2 1 —   TIETOJENKÄSITTELY

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 1 1   Tietotekniset laitteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 766 731

    2 009 472

    1 656 911,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat kulut:

    tietokoneiden osto ja vuokraus sekä niiden kunnossapito,

    tietoteknisten laitteiden ja ohjelmien osto ja vuokraus sekä niiden kunnossapito, muut tarvikkeet ja kirjallinen materiaali.

    2 1 4   Ulkopuolisten tehtäväksi annettavat tekniset suunnittelutyöt ja erityishankkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    723 633

    602 438

    546 683,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevien sopimusten mukaisesti ulkopuolisen henkilöstön tehtäväksi annettujen töiden kulut.

    LUKU 2 2 —   IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 2 0   Tarvikkeet ja tekniset laitteistot

    2 2 0 0   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    366 200

    37 800

    158 689,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteistojen hankintakulut.

    2 2 0 1   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    125 860

    36 540

    357 650,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteistojen uusimiskulut.

    2 2 0 2   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    287 772

    400 460

    926 669,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteiden ja tarvikkeiden vuokraamisesta aiheutuvat kulut.

    2 2 0 3   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    677 929

    725 394

    409 364,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alamomenteissa 2 2 0 0—2 2 0 2 tarkoitettujen tarvikkeiden kunnossapidosta ja korjauksesta aiheutuvat kustannukset.

    2 2 1   Irtain omaisuus

    2 2 1 0   Irtaimen omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    129 000

    28 000

    560 168,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan irtaimiston ja erityisen irtaimiston hankinnat.

    2 2 1 1   Irtaimen omaisuuden uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    57 000

    60 000

    8,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kuoletetun irtaimiston ja korjauskelvottoman irtaimiston uusiminen.

    2 2 1 2   Irtaimen omaisuuden vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 1 3   Irtaimen omaisuuden kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 600

    3 600

    719,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan irtaimen omaisuuden maalaus-, kunnossapito- ja korjauskustannukset.

    2 2 3   Kuljetuskalusto

    2 2 3 0   Kuljetuskaluston hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 2 3 1   Kuljetuskaluston uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa virka-autojen uusimisen.

    2 2 3 2   Kuljetuskaluston vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    78 300

    80 800

    36 933,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan taksien ja autojen vuokraus erityisesti sihteeristön toimipaikan ulkopuolella järjestettävissä tilaisuuksissa ja silloin, kun ei ole mahdollista käyttää Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kuljetuskalustoa.

    2 2 3 3   Kuljetuskaluston kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    17 000

    17 000

    17 453,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virka-autojen vakuutus- ja kunnossapitokulut.

    2 2 5   Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    2 2 5 0   Kirjastovarat, kirjojen osto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    112 100

    63 600

    75 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kieliyksiköiden sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenten kirjaston kirja- ja sanakirjahankinnat.

    2 2 5 1   Erityinen kirjasto-, dokumentointi- ja jäljentämisvälineistö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000

    12 000

    3 200,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kirjaston erityisvälineistön hankinnat.

    2 2 5 2   Sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    57 600

    79 439

    51 195,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sanoma- ja aikakauslehtien sekä muiden julkaisujen tilaukset ja suojattujen teosten tekijänoikeudet.

    2 2 5 3   Tietotoimistojen tilaajamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    40 000

    8 530,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilaajamaksut tietotoimistoille.

    2 2 5 4   Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 500

    18 150

    7 908,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan unionin virallisen lehden ja erilaisten esitteiden sidontakulut.

    2 2 5 5   Tietokantamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentti on tarkoitettu kattamaan tietokonejärjestelmässä olevien ulkopuolisten tietokantojen käyttömaksut.

    LUKU 2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 3 0   Paperi- ja toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    360 964

    417 312

    388 658,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paperin, kirjekuorien, toimisto-, kirjapaino- ja kopiointitarvikkeiden sekä tiettyjen ulkopuolella teetettävien painotöiden hankintakulut.

    2 3 2   Rahoituskulut

    2 3 2 0   Pankkikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    16 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kurssierot ja sekalaiset kulut.

    2 3 2 9   Muut rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 3   Juridiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    8 648,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki juridiset kulut.

    2 3 4   Vahingonkorvaukset ja korot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 3 5   Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0   Erilaiset vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 000

    2 000

    500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erilaiset vakuutukset (vastuu-, varkausvakuutus).

    2 3 5 1   Virka-asut ja työvaatteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 000

    30 000

    24 431,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vahtimestarien ja autonkuljettajien virka-asujen ja muiden työvaatteiden hankinta, ylläpito ja puhdistus.

    2 3 5 2   Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    150 000

    140 000

    71 919,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset sisäisten kokousten aikana tarjoiltavista juomista ja mahdollisista välipaloista.

    2 3 5 3   Yksiköiden muutot ja niihin liittyvät työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    68 000

    92 500

    290 502,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki muutto- ja kunnossapitokulut sekä muuttofirmojen tai tilapäistyövoiman kustannukset.

    2 3 5 9   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    18 000

    21 500

    13 648,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut hallinnosta johtuvat menot, jotka eivät sisälly yllämainituille alamomenteille.

    2 3 9   Toimielinten yhteiset palvelut — Yhteinen tulkkaus- ja konferenssipalvelu

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu kattamaan yhteisten tulkkaus- ja konferenssipalvelujen käytöstä aiheutuvat kulut.

    LUKU 2 4 —   POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 4 0   Postitus- ja toimitusmaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    335 000

    424 500

    266 320,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tavalliset postitus- ja toimitusmaksut sekä lento-, meri- ja rautateitse lähetettävistä posti- ja muista paketeista aiheutuvat kulut.

    2 4 1   Puhelin, lennätin, teleksi ja televisio

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    561 822

    481 830

    370 506,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan puhelin-, teleksi- ja telekopioyhteyksien liittymä- ja viestintämaksut sekä jäsenille myönnetyt avustukset komitean asiakirjojen sähköiseen vastaanottamiseen tarvittavien tietoliikennevälineiden rahoittamiseksi.

    LUKU 2 5 —   KOKOUSKULUT

    2 5 0   Matka- ja oleskelukulut kokouksiin osallistuttaessa ja oheiskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu kattamaan voimassa olevan säännöstön mukaisesti Euroopan talous- ja sosiaalikomitean asiantuntijoiden matka- ja oleskelukulut.

    2 5 2   Neuvoa-antavan valiokunnan ”teollisuuden muutokset” työskentelyn organisoinnista aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    395 079

    390 000

    241 634,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan neuvoa-antavan valiokunnan ”teollisuuden muutokset” toiminnasta aiheutuvat kulut lukuun ottamatta Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenten matka- ja oleskelukuluja.

    2 5 5   Sekalaiset kulut konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    420 000

    400 000

    239 778,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kongresseihin, konferensseihin, kollokvioihin, symposiumeihin jne. osallistumisesta aiheutuvat kulut, edustuskulut mukaan luettuina, sekä toisaalta komitean järjestämistä kuulemisista, yleisistä tai erityiskonferensseista tai kokouksista aiheutuvat kulut.

    Se kattaa myös kaikki kustannukset, joita aiheutuu Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja sitä vastaavien elinten (mukaan luettuina yhteiskunnallis-taloudelliset etupiirit) tapaamisista. Vastapuoli voi olla joko Euroopan unionista tai sen ulkopuolisesta maasta, erityisesti Keski- ja Itä-Euroopan maista. Lisäksi se kattaa kustannukset, jotka aiheutuvat suhteiden hoitamisesta Välimeren alueen maihin, yhteistyöstä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden kanssa, suhteista Euroopan vapaakauppaliittoon (yhteistyö Euroopan talousalueen puitteissa), Mercosuriin ja Latinalaisen Amerikan maihin.

    Määräraha kattaa myös yhteisön ulkopuolisten maiden työmarkkinaosapuolten valtuuskuntien vierailut Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaan sekä komitean entisten jäsenten vuositapaamisesta aiheutuvat kustannukset.

    LUKU 2 6 —   SELVITYS- JA TUTKIMUSKULUT SEKÄ KUULEMISISTA AIHEUTUVAT KULUT

    2 6 0   Rajatut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

    2 6 0 0   Kuulemisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    648 000

    636 875

    411 911,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevan säännöstön mukaisesti Euroopan talous- ja sosiaalikomitean asiantuntijoiden matka- ja oleskelukulut.

    2 6 0 1   Ulkopuolella teetettävät tutkimukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    100 000

    100 000

    27 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut asiantuntijoiden kuulemisesta erityisaloilla sekä ulkopuolisten ansioituneiden asiantuntijoiden ja tutkimuslaitosten suorittamista tutkimuksista.

    LUKU 2 7 —   JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    2 7 0   Virallinen lehti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    756 000

    740 000

    485 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean osuus Euroopan unionin virallisen lehden painokustannuksista.

    2 7 1   Julkaisut ja niiden edistäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    540 800

    361 000

    283 794,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset, jotka aiheutuvat kaikissa eri viestimissä tapahtuvasta Euroopan talous- ja sosiaalikomitean materiaalin julkaisemisesta, jolla pyritään edistämään julkaisutoimintaa ja tiedottamista yleensä.

    2 7 2   Tiedotusmenot

    2 7 2 0   Tiedotusmenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    226 000

    287 256

    99 066,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 2 7 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki Euroopan talous- ja sosiaalikomitean tavoitteita ja toimintaa koskevan lehdistötiedotuksen kulut sekä yhteiskunnallis-ammatillisille organisaatioille ja yleisölle suunnattuun tiedotustoimintaan liittyvät kulut.

    2 7 2 5   Symposiumien, seminaarien ja kulttuuritoiminnan järjestäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhtäältä kulut kansallisten tai monikansallisten seminaarien ja symposiumien järjestämisestä jäsenvaltioista ja ehdokasvaltioista tuleville mielipiteenmuokkaajille ja toisaalta seminaarien ja symposiumien järjestämiskulut sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitean kehittämien eurooppalaisten kulttuurialoitteiden ja erityisesti kansalaisyhteiskuntapalkinnon rahoittaminen.

    2 7 3   Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    2 7 3 0   Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    2 7 3 3   Toimielimen yksiköissä suoritettavien harjoittelujaksojen järjestelykustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    236 896

    215 360

    174 261,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan akateemisen loppututkinnon suorittaneille nuorille suunnattujen harjoittelujaksojen kulut.

    LUKU 2 9 —   TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    2 9 4   Opintoapurahat

    2 9 4 0   Tutkimus- ja opintoapurahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000

    15 000

    12 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan talous- ja sosiaalikomitean toiminnan aloista toteutettavien Euroopan yhdentymiseen liittyvien rajattujen tutkimushankkeiden kulut.

    OSASTO 10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU 10 0

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 1

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 2

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 10 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    107 984 805

    102 836 216

    90 955 256,—

    LUKU 10 0 —

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    LUKU 10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU 10 2 —

    VARAUS RAKENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOA VARTEN

    LUKU 10 0 —   ALUSTAVAT VARAUKSET

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 10 2 —   VARAUS RAKENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    PÄÄLUOKKA VII

    ALUEIDEN KOMITEA

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus yhteisöjen alueiden komitean menojen rahoituksesta varainhoitovuoden 2006 osalta

    Nimike

    Määrä

    Menot

    63 362 670

    Omat tulot

    –5 151 157

    Perittävä osuus

    58 211 513

    OMAT TULOT

    OSASTO 4

    TOIMIELINTEN JA YHTEISÖN MUIDEN ELINTEN HENKILÖSTÖÖN LIITTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 4 0

    4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien sekä Euroopan investointipankin, Euroopan keskuspankin ja Euroopan investointirahaston elinten jäsenten, henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    2 401 342

    2 193 373

    1 619 210,26

    4 0 1

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    p.m.

    p.m.

    1 622 084,56

    4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

    4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    244 280

    112 571

    122 190,48

     

    LUKU 4 0 YHTEENSÄ

    2 645 622

    2 305 944

    3 363 485,30

    LUKU 4 1

    4 1 0

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    2 405 535

    1 963 277

    0,—

    4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osuus eläkejärjestelmään

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 4 1 YHTEENSÄ

    2 405 535

    1 963 277

    0,—

     

    Osasto 4 yhteensä

    5 051 157

    4 269 221

    3 363 485,30

    LUKU 4 0 —

    ERILAISET VEROT JA MAKSUT

    LUKU 4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU 4 0 —   ERILAISET VEROT JA MAKSUT

    4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien sekä Euroopan investointipankin, Euroopan keskuspankin ja Euroopan investointirahaston elinten jäsenten, henkilöstön ja eläkkeensaajien palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    2 401 342

    2 193 373

    1 619 210,26

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    4 0 1   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    1 622 084,56

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3831/91, annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta tilapäisen maksun käyttöön ottamiseksi (EYVL L 361, 31.12.1991, s. 7).

    4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    244 280

    112 571

    122 190,48

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    LUKU 4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    4 1 0   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    2 405 535

    1 963 277

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VIII oleva 11 artiklan 2 kohta sekä 17 ja 48 artikla.

    4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osuus eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 40 artiklan 3 kohta ja 83 artiklan 2 kohta.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 41 ja 43 artikla.

    OSASTO 5

    TOIMIELIMEN HALLINNOLLISESTA TOIMINNASTA KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 5 0

    5 0 0

    Irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0

    Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 0 1

    Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 0 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 0 2

    Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 1

    5 1 0

    Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta kertyvä tuotto ja muut vuokraukseen liittyvät maksut

    5 1 1 0

    Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 1 1 1

    Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 5 1 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 2

    5 2 0

    Toimielimen tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut

    100 000

    240 000

    73 504,45

    5 2 2

    Ennakkomaksuista kertyneet korot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 2 YHTEENSÄ

    100 000

    240 000

    73 504,45

    LUKU 5 5

    5 5 0

    Tulot muille toimielimille ja elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten ja elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 5 1

    Tulot, jotka ovat peräisin kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 5 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 7

    5 7 0

    Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 1

    Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseen sidotut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 7 3

    Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 7 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 8

    5 8 0

    Vuokrasopimuksiin liittyvät tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    5 8 1

    Vakuutuskorvauksista saadut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 8 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 5 9

    5 9 0

    Muut hallinnosta saatavat tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 5 9 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 5 yhteensä

    100 000

    240 000

    73 504,45

    LUKU 5 0 —

    KIINTEÄN JA IRTAIMEN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 1 —

    VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    LUKU 5 2 —

    SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT

    LUKU 5 5 —

    PALVELUJEN SUORITTAMISESTA JA URAKOISTA KERTYVÄT TULOT

    LUKU 5 7 —

    TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU 5 8 —

    SEKALAISET KORVAUKSET

    LUKU 5 9 —

    MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    LUKU 5 0 —   KIINTEÄN JA IRTAIMEN OMAISUUDEN MYYNNISTÄ KERTYVÄ TUOTTO

    5 0 0   Irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto

    5 0 0 0   Kuljetuskaluston myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentti on tarkoitettu toimielimille kuuluvan kuljetuskaluston myynnistä tai takaisinotosta saatuja tuloja varten.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 0 1   Muun irtaimen omaisuuden myynnistä kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentti on tarkoitettu toimielimille kuuluvan muun irtaimen omaisuuden kuin kuljetuskaluston myynnistä tai takaisinotosta saatuja tuloja varten.

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 0 2   Julkaisujen, painotuotteiden ja filmien myynnistä kertyvä tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentti kattaa myös sähköisten tallenteiden myynnistä kertyvän tuoton.

    LUKU 5 1 —   VUOKRAUKSESTA KERTYVÄ TUOTTO

    5 1 0   Irtaimen omaisuuden ja tarvikkeiden vuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 1 1   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta kertyvä tuotto ja muut vuokraukseen liittyvät maksut

    5 1 1 0   Kiinteän omaisuuden vuokrauksesta ja alivuokrauksesta kertyvä tuotto — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 1 1 1   Vuokrauskulujen korvaaminen — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 2 —   SIJOITETUISTA TAI LAINATUISTA VAROISTA KERTYNEET TULOT, PANKKIKOROT JA MUUT

    5 2 0   Toimielimen tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneet tulot, pankkikorot ja muut

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    100 000

    240 000

    73 504,45

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu toimielimen tileille sijoitetuista tai lainatuista varoista kertyneille tuloille, pankkikoroille ja muille toimielimen tileille kertyville saataville.

    5 2 2   Ennakkomaksuista kertyneet korot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu ennakkomaksuista kertyneelle korkotulolle.

    LUKU 5 5 —   PALVELUJEN SUORITTAMISESTA JA URAKOISTA KERTYVÄT TULOT

    5 5 0   Tulot muille toimielimille ja elimille suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista, mukaan lukien muiden toimielinten ja elinten lukuun maksetut ja näiden korvaamat virkamatkakulut — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 5 1   Tulot, jotka ovat peräisin kolmansilta osapuolilta näille tilauksesta suoritetuista palveluista ja tehdyistä urakoista — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 7 —   TOIMIELINTEN HALLINNOLLISEEN TOIMINTAAN LIITTYVÄT MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    5 7 0   Tulot aiheettomasti maksettujen budjettimäärärahojen palauttamisesta — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 1   Määrättyyn käyttötarkoitukseen osoitetut tulot, kuten tulot rahastoista, avustukset, lahjat ja testamenttilahjoitukset, mukaan lukien kunkin toimielimen omat käyttötarkoitukseen sidotut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 7 3   Toimielimen hallinnolliseen toimintaan liittyvät muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    LUKU 5 8 —   SEKALAISET KORVAUKSET

    5 8 0   Vuokrasopimuksiin liittyvät tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    5 8 1   Vakuutuskorvauksista saadut tulot — Käyttötarkoitukseen sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Vuodesta 2003 alkaen nämä tulot on varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaisesti sidottu käyttötarkoitukseensa, ja ne voidaan ottaa lisämäärärahoiksi budjettikohtiin, joihin kyseiset tulot synnyttänyt alkuperäinen menoerä on osoitettu.

    Momentti kattaa myös vakuutuskorvaukset, joilla katetaan onnettomuuden sattuessa virkamiehille maksettavat palkat.

    LUKU 5 9 —   MUUT HALLINNOSTA SAATAVAT TULOT

    5 9 0   Muut hallinnosta saatavat tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu muille hallinnosta saataville tuloille.

    OSASTO 9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU 9 0

    9 0 0

    Sekalaiset tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 9 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    5 151 157

    4 509 221

    3 436 989,75

    LUKU 9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU 9 0 —   SEKALAISET TULOT

    9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentti on tarkoitettu sekalaisille tuloille.

    MAKSUT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    5 681 500

    6 186 500

    4 068 633,26

    1 1

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    33 305 915

    30 535 679

    22 784 828,40

    1 2

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT KORVAUKSET JA MAKSUT

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 3

    TYÖMATKAT

    330 000

    440 000

    285 334,66

    1 4

    SOSIAALIPALVELUJEN JA TERVEYDENHUOLLON INFRASTRUKTUURI

    21 000

    20 000

    13 820,—

    1 5

    VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    99 000

    164 000

    64 490,50

    1 6

    SOSIAALIPALVELUT

    20 000

    p.m.

    0,—

    1 7

    EDUSTUSKULUT

    130 000

    191 000

    107 778,72

    1 8

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    5 061 500

    5 614 227

    3 569 484,31

     

    Osasto 1 yhteensä

    44 648 915

    43 151 406

    30 894 369,85

    2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA SEKALAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    2 0

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    10 782 982

    10 115 895

    12 492 822,47

    2 1

    TIETOJENKÄSITTELY

    1 627 389

    1 534 392

    1 348 421,38

    2 2

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    1 458 964

    1 159 645

    1 798 750,61

    2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    463 236

    466 804

    665 925,56

    2 4

    POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    522 684

    576 400

    328 590,80

    2 5

    KOKOUSKULUT

    670 000

    310 000

    378 425,91

    2 6

    SELVITYS- JA TUTKIMUSKULUT SEKÄ KUULEMISISTA AIHEUTUVAT KULUT

    859 000

    660 000

    467 182,81

    2 7

    JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    2 306 500

    1 756 460

    1 264 694,94

    2 9

    TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    23 000

    18 000

    15 200,—

     

    Osasto 2 yhteensä

    18 713 755

    16 597 596

    18 760 014,48

    10

    MUUT MENOT

    10 0

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    p.m.

    p.m.

     

    10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    10 2

    VARAUS RAKENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    63 362 670

    59 749 002

    49 654 384,33

    OSASTO 1

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 1 0

    1 0 0

    Palkkiot, avustukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0

    Peruspalkkiot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 3

    Edustuskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 4

    Matkakulut ja päivärahat kokouksiin osallistuttaessa

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 500 000

    5 962 500

    3 944 535,92

    1 0 0 5

    Erityiset matkakustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 6

    Korvaukset, jotka kattavat toimielimen jäsenien toiminnasta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    100 000

    155 000

    75 854,18

     

    Momentti 1 0 0 yhteensä

    5 600 000

    6 117 500

    4 020 390,10

    1 0 1

    Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    19 000

    19 000

    6 993,06

    1 0 6

    Toimielimen jäsenille tarkoitetut kurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    62 500

    50 000

    41 250,10

     

    LUKU 1 0 YHTEENSÄ

    5 681 500

    6 186 500

    4 068 633,26

    LUKU 1 1

    1 1 0

    Virkamiehet ja määräaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    1 1 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    24 674 695

    21 635 696

    16 638 086,31

    1 1 0 1

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 787 078

    1 571 894

    1 211 426,20

    1 1 0 2

    Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 021 632

    2 650 385

    2 048 306,65

    1 1 0 3

    Sihteeristökorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    124 000

    133 915

    128 646,—

     

    Momentti 1 1 0 yhteensä

    29 607 405

    25 991 890

    20 026 465,16

    1 1 1

    Muu henkilöstö

    1 1 1 0

    Tilapäinen muu henkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    111 000

    540 059,45

    1 1 1 1

    Tilapäiset tulkit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 2

    Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 1 3

    Erityisneuvonantajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    27 500

    34 489,14

    1 1 1 4

    Tilapäiset kääntäjät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    39 000

    212 921,28

    1 1 1 5

    Sopimussuhteiset toimihenkilöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    996 000

    974 000

    0,—

     

    Momentti 1 1 1 yhteensä

    1 046 000

    1 151 500

    787 469,87

    1 1 3

    Vakuutukset sairauden, tapaturmien, ammattitautien ja työttömyyden varalta sekä eläkeoikeuksien säilyttäminen

    1 1 3 0

    Sairausvakuutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    859 904

    751 161

    582 912,71

    1 1 3 1

    Vakuutukset tapaturmien ja ammattitautien varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    220 037

    192 249

    149 158,94

    1 1 3 2

    Väliaikaisten toimihenkilöiden vakuutus työttömyyden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    73 992

    38 020

    50 158,17

    1 1 3 3

    Väliaikaisten toimihenkilöiden eläkeoikeuksien muodostaminen tai säilyttäminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 1 3 yhteensä

    1 153 933

    981 430

    782 229,82

    1 1 4

    Erilaiset lisät ja korvaukset

    1 1 4 0

    Syntymälisä ja kuolemantapauksesta maksettava lisä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    3 000

    793,26

    1 1 4 1

    Kulut vuosittaisista matkoista asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    427 039

    528 585

    285 693,14

    1 1 4 3

    Kiinteämääräiset kulukorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4

    Kiinteämääräiset matkakorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 5

    Tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    107,94

    1 1 4 9

    Muut korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    40 000

    18 000

    0,—

     

    Momentti 1 1 4 yhteensä

    470 039

    549 585

    286 594,34

    1 1 5

    Ylityöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    82 000

    110 000

    66 156,27

    1 1 8

    Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    1 1 8 1

    Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    13 873

    19 330

    20 932,13

    1 1 8 2

    Asettautumis-, uudelleenasettautumis- ja siirtymiskorvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    185 523

    620 442

    153 912,04

    1 1 8 3

    Muuttokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    126 345

    257 974

    36 063,73

    1 1 8 4

    Väliaikaiset päivärahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    171 408

    350 047

    470 038,45

     

    Momentti 1 1 8 yhteensä

    497 149

    1 247 793

    680 946,35

    1 1 9

    Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    95 000

    145 473

    154 966,59

    1 1 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    354 389

    358 008

    0,—

     

    Momentti 1 1 9 yhteensä

    449 389

    503 481

    154 966,59

     

    LUKU 1 1 YHTEENSÄ

    33 305 915

    30 535 679

    22 784 828,40

    LUKU 1 2

    1 2 1

    Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0

    Korvaukset yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 1 5

    Korvaukset tehtävien päättyessä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 1 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 3

    Vakuutus sairauden varalta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9

    Korvausten tarkistukset

    1 2 9 0

    Korjauskertoimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 2 9 1

    Alustava varaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 2 9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 1 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU 1 3

    1 3 0

    Työmatka- ja matkakulut sekä muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    330 000

    440 000

    285 334,66

     

    LUKU 1 3 YHTEENSÄ

    330 000

    440 000

    285 334,66

    LUKU 1 4

    1 4 1

    Terveydenhoito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    21 000

    20 000

    13 820,—

     

    LUKU 1 4 YHTEENSÄ

    21 000

    20 000

    13 820,—

    LUKU 1 5

    1 5 0

    Alueiden komitean palvelukseen kiinnitettyjen kansallisten asiantuntijoiden matka- ja oleskelukustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 5 2

    Yhteisöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin välinen henkilövaihto

    1 5 2 0

    Alueiden komiteaan tilapäisesti osoitetut kansalliset ja kansainväliset virkamiehet sekä yksityisen sektorin työntekijät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    99 000

    164 000

    64 490,50

    1 5 2 1

    Tilapäisesti kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin osoitetut alueiden komitean virkamiehet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 5 2 yhteensä

    99 000

    164 000

    64 490,50

     

    LUKU 1 5 YHTEENSÄ

    99 000

    164 000

    64 490,50

    LUKU 1 6

    1 6 0

    Poikkeukselliset tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 6 4

    Täydentävä tuki vammaisille

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    p.m.

    0,—

     

    LUKU 1 6 YHTEENSÄ

    20 000

    p.m.

    0,—

    LUKU 1 7

    1 7 0

    Edustuskulut

    1 7 0 0

    Alueiden komitean jäsenten edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    121 000

    182 000

    103 838,07

    1 7 0 1

    Alueiden komitean henkilöstön edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 000

    9 000

    3 940,65

     

    Momentti 1 7 0 yhteensä

    130 000

    191 000

    107 778,72

     

    LUKU 1 7 YHTEENSÄ

    130 000

    191 000

    107 778,72

    LUKU 1 8

    1 8 2

    Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    1 8 2 0

    Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    225 000

    184 227

    113 902,39

     

    Momentti 1 8 2 yhteensä

    225 000

    184 227

    113 902,39

    1 8 3

    Toimielinyhteistyö kielten alalla

    1 8 3 0

    Toimielinyhteistyö kielten alalla

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    40 000

    60 000

    10 000,—

     

    Momentti 1 8 3 yhteensä

    40 000

    60 000

    10 000,—

    1 8 4

    Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0

    Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat käyttökulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 4 1

    Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti 1 8 4 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 8 6

    Henkilöstön sosiaalinen toiminta

    1 8 6 0

    Henkilöstön sosiaalinen toiminta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    23 000

    22 000

    16 731,—

    1 8 6 3

    Lasten päiväkoti ja muut lastentarhat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    200 000

    350 000

    112 813,—

     

    Momentti 1 8 6 yhteensä

    223 000

    372 000

    129 544,—

    1 8 7

    Muut sosiaalikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 000

    5 000

    2 856,29

    1 8 8

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    1 8 8 0

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    125 000

    150 000

    116 977,50

     

    Momentti 1 8 8 yhteensä

    125 000

    150 000

    116 977,50

    1 8 9

    Lisäpalvelut

    1 8 9 1

    Tulkkauspalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 808 000

    4 128 000

    2 705 148,71

    1 8 9 3

    Konferenssijärjestelyjä hoitava tilapäishenkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    16 500

    15 000

    13 650,—

    1 8 9 5

    Muut lisäpalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    200 000

    200 000

    110 000,—

    1 8 9 6

    Kieliyksiköiden lisäpalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    418 000

    500 000

    367 405,42

     

    Momentti 1 8 9 yhteensä

    4 442 500

    4 843 000

    3 196 204,13

     

    LUKU 1 8 YHTEENSÄ

    5 061 500

    5 614 227

    3 569 484,31

     

    Osasto 1 yhteensä

    44 648 915

    43 151 406

    30 894 369,85

    LUKU 1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU 1 1 —

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    LUKU 1 2 —

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT KORVAUKSET JA MAKSUT

    LUKU 1 3 —

    TYÖMATKAT

    LUKU 1 4 —

    SOSIAALIPALVELUJEN JA TERVEYDENHUOLLON INFRASTRUKTUURI

    LUKU 1 5 —

    VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    LUKU 1 6 —

    SOSIAALIPALVELUT

    LUKU 1 7 —

    EDUSTUSKULUT

    LUKU 1 8 —

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    LUKU 1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    1 0 0   Palkkiot, avustukset ja palkkioihin liittyvät lisät

    1 0 0 0   Peruspalkkiot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 3   Edustuskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksettavat korvaukset.

    1 0 0 4   Matkakulut ja päivärahat kokouksiin osallistuttaessa

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 500 000

    5 962 500

    3 944 535,92

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean istuntoihin ja muihin kokouksiin osallistuvien jäsenten sekä heidän sijaistensa matka- ja oleskelukustannukset.

    Ne jakautuvat seuraavasti:

    — täysistunnot

    2 471 000

    — työvaliokunnan ylimääräiset kokoukset

    60 000

    — poliittiset ryhmät

    280 000

    — valiokunnat

    1 722 000

    — työryhmät ja väliaikaiset ryhmät

    131 000

    — talous- ja hallintoasiain komissio

    39 000

    — seminaarit ja muu toiminta

    589 000

    — muut

    208 000

    Yhteensä

    5 500 000

    1 0 0 5   Erityiset matkakustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 0 0 6   Korvaukset, jotka kattavat toimielimen jäsenien toiminnasta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    100 000

    155 000

    75 854,18

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat menot:

    toisaalta toimisto-, puhelin- ja postikulut,

    toisaalta toimielimen jäsenille aiheutuneet kulut heidän omien faksiensa tai tietokoneidensa asettamisesta alueiden komitean käyttöön asiakirjojen toimittamista varten.

    1 0 1   Tapaturma- ja sairausvakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    19 000

    19 000

    6 993,06

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa erityisesti alueiden komitean jäsenten tapaturma- ja sairausvakuutusmaksut.

    1 0 6   Toimielimen jäsenille tarkoitetut kurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    62 500

    50 000

    41 250,10

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa osan alueiden komitean jäsenten kielikurssien tai muiden ammatillisten täydennyskoulutusseminaarien ilmoittautumismaksuista.

    LUKU 1 1 —   PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    1 1 0   Virkamiehet ja määräaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    Selvitysosa

    Momentin määrärahat on laskettu Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen määräysten perusteella.

    1 1 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    24 674 695

    21 635 696

    16 638 086,31

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 66 artikla.

    Määräraha on laskettu varainhoitovuoden henkilöstötaulukon perusteella.

    1 1 0 1   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 787 078

    1 571 894

    1 211 426,20

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62, 67 ja 68 a artikla sekä liitteessä VII oleva 1 jakso.

    Määräraha kattaa perhelisät, joihin sisältyy

    kotitalouslisä,

    huollettavana olevasta lapsesta maksettava lisä,

    koulutuslisä.

    1 1 0 2   Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 021 632

    2 650 385

    2 048 306,65

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 69 artikla sekä liitteessä VII oleva 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan mainitussa artiklassa määrätyt edellytykset täyttäville virkamiehille maksettavat korvaukset.

    1 1 0 3   Sihteeristökorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    124 000

    133 915

    128 646,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä XIII oleva 18 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset, joita maksetaan pika- ja konekirjoittajina työskenteleville ura-alueen C* virkamiehille.

    1 1 1   Muu henkilöstö

    1 1 1 0   Tilapäinen muu henkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    111 000

    540 059,45

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisen henkilöstön palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut. Tilapäiseen henkilöstöön kuuluvat on palkattu hoitamaan lisääntynyttä työmäärää tai toimimaan sijaisina virkamiehille, jotka eivät pysty hoitamaan tehtäviään tavalliseen tapaan.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 1 1 1   Tilapäiset tulkit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisten tulkkien palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    1 1 1 2   Paikalliseen henkilöstöön kuuluvat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paikalliseen henkilöstöön kuuluvien palkat (mukaan lukien ylityötunnit) ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    1 1 1 3   Erityisneuvonantajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    27 500

    34 489,14

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 5 artikla ja VI osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisneuvonantajien palkkiot ja kulut, mukaan lukien neuvoa-antavan lääkärin palkkiot.

    1 1 1 4   Tilapäiset kääntäjät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    39 000

    212 921,28

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 artikla ja III osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisten kääntäjien palkat ja työnantajan sosiaaliturvamaksut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 1 1 5   Sopimussuhteiset toimihenkilöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    996 000

    974 000

    0,—

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 3 a ja 3 b artikla sekä IV osasto.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan mahdollisten sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamiseen liittyvät menot.

    1 1 3   Vakuutukset sairauden, tapaturmien, ammattitautien ja työttömyyden varalta sekä eläkeoikeuksien säilyttäminen

    1 1 3 0   Sairausvakuutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    859 904

    751 161

    582 912,71

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen osuus yhteisen sairausvakuutusjärjestelmän maksuista.

    1 1 3 1   Vakuutukset tapaturmien ja ammattitautien varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    220 037

    192 249

    149 158,94

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen osuus henkilöstön vakuutuksista tapaturmien ja ammattitautien varalta.

    1 1 3 2   Väliaikaisten toimihenkilöiden vakuutus työttömyyden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    73 992

    38 020

    50 158,17

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 28 a artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan väliaikaisten toimihenkilöiden vakuutus työttömyyden varalta.

    1 1 3 3   Väliaikaisten toimihenkilöiden eläkeoikeuksien muodostaminen tai säilyttäminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 42 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen suorittamat maksut määräaikaisen henkilöstön eläkeoikeuksien muodostamista tai säilyttämistä varten maassa, josta he ovat kotoisin.

    1 1 4   Erilaiset lisät ja korvaukset

    1 1 4 0   Syntymälisä ja kuolemantapauksesta maksettava lisä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    3 000

    793,26

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 74 ja 75 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan edellä mainituissa artikloissa määrätyt lisät.

    1 1 4 1   Kulut vuosittaisista matkoista asemapaikasta paikkaan, josta on kotoisin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    427 039

    528 585

    285 693,14

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 8 artikla.

    Virkamiehillä ja heidän perheillään on oikeus saada korvaus vuosiloman matkakuluista asemapaikasta paikkaan, josta he ovat kotoisin.

    1 1 4 3   Kiinteämääräiset kulukorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 1 4 4   Kiinteämääräiset matkakorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 15 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan edellä mainitusta artiklasta johtuvat kiinteämääräiset matkakorvaukset.

    1 1 4 5   Tilinpitäjien ja ennakoiden hoitajien erityiskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    107,94

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilinpitäjinä, avustavina tilinpitäjinä ja ennakoiden hoitajina toimiville virkamiehille myönnettävät erityiskorvaukset.

    1 1 4 9   Muut korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    40 000

    18 000

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 34, 42 a ja 42 b artikla.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot ja erityisesti niiden 47 artikla.

    Kohtaan sisältyvistä määrärahoista on määrä kattaa koeajalla olevien virkamiesten irtisanomisen johdosta maksettavat korvaukset sekä korvaukset, jotka maksetaan, kun toimielin irtisanoo väliaikaisen, ylimääräisen tai sopimussuhteisen toimihenkilön työsopimuksen.

    Kyseisen alamomentin määrärahoista on määrä kattaa myös vanhempainloman tai perheloman ajalta maksettavat lisät.

    1 1 5   Ylityöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    82 000

    110 000

    66 156,27

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla ja liite VI.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen IV osasto.

    Kohtaan sisältyvistä määrärahoista on määrä kattaa ura-alueiden C* ja D* virkamiehille ja väliaikaisille ja ylimääräisille toimihenkilöille sekä sopimussuhteisille toimihenkilöille maksettavat kiinteämääräiset ja tuntiperusteiset korvaukset ylityötunneista, joita ei ole voitu korvata vapaa-aikana asiaa koskevien määräysten mukaisesti.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 1 8   Tehtävien aloittamiseen, päättämiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    1 1 8 1   Matkakulut (mukaan lukien perheenjäsenten matkakulut)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    13 873

    19 330

    20 932,13

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla sekä liitteessä VII oleva 7 artikla.

    1 1 8 2   Asettautumis-, uudelleenasettautumis- ja siirtymiskorvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    185 523

    620 442

    153 912,04

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 5 ja 6 artikla.

    1 1 8 3   Muuttokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    126 345

    257 974

    36 063,73

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla sekä liitteessä VII oleva 9 artikla.

    1 1 8 4   Väliaikaiset päivärahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    171 408

    350 047

    470 038,45

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 20 ja 71 artikla sekä liitteessä VII oleva 10 artikla.

    1 1 9   Virkamiesten ja muiden henkilöstöön kuuluvien palkkauksen mukautukset

    1 1 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    95 000

    145 473

    154 966,59

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 artikla sekä liite XI.

    1 1 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    354 389

    358 008

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla sekä liite XI.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan neuvoston varainhoitovuoden aikana mahdollisesti päättämien palkkamuutosten vaikutus.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 2 —   TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT KORVAUKSET JA MAKSUT

    1 2 1   Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    1 2 1 0   Korvaukset yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla sekä liite IV.

    1 2 1 5   Korvaukset tehtävien päättyessä (asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3518/85, annettu 12 päivänä joulukuuta 1985, erityistoimenpiteistä Euroopan yhteisöjen virkamiesten tehtävien lopullisesta päättymisestä Espanjan ja Portugalin liittymisen johdosta (EYVL L 335, 13.12.1985, s. 56), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, EHTY, Euratom) N:o 2458/98 (EYVL L 307, 17.11.1998, s. 1).

    1 2 3   Vakuutus sairauden varalta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 72 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan työnantajan maksettavaksi kuuluva osuus sairauden varalta otettavasta vakuutuksesta, joka koskee eläkeläisiä sekä disponibiliteettiin asettamiseen, yksikön edun vuoksi tapahtuvaan eläkkeelle siirtämiseen ja erottamiseen liittyviä korvauksen saajia.

    1 2 9   Korvausten tarkistukset

    1 2 9 0   Korjauskertoimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 65 artikla.

    1 2 9 1   Alustava varaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 65 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sellaisten korvauksiin tehtävien muutoksien vaikutukset, joista neuvosto mahdollisesti päättää varainhoitovuoden kuluessa.

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 1 3 —   TYÖMATKAT

    1 3 0   Työmatka- ja matkakulut sekä muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    330 000

    440 000

    285 334,66

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VII oleva 11—13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut, työmatkan ajalta maksettavat päivärahat sekä työmatkaan liittyvät lisä- ja erityiskulut.

    Ne jakautuvat seuraavasti:

    — puheenjohtajisto

    30 000

    — pääsihteerin kabinetti

    25 000

    — kanslia- ja lehdistöyksikkö

    40 000

    — hallinto-osasto

    15 000

    — poliittiset ryhmät

    76 000

    — lausuntotyö ja toimielinten väliset suhteet

    70 000

    — yhteispalvelut

    50 000

    — reservi

    24 000

    Yhteensä

    330 000

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    LUKU 1 4 —   SOSIAALIPALVELUJEN JA TERVEYDENHUOLLON INFRASTRUKTUURI

    1 4 1   Terveydenhoito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    21 000

    20 000

    13 820,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vuosittaisista lääkärintarkastuksista, työpaikkaterveydenhuollosta ja terveysaseman toiminnasta aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    LUKU 1 5 —   VIRKAMIES- JA ASIANTUNTIJAVAIHTO

    1 5 0   Alueiden komitean palvelukseen kiinnitettyjen kansallisten asiantuntijoiden matka- ja oleskelukustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    1 5 2   Yhteisöjen sekä julkisen ja yksityisen sektorin välinen henkilövaihto

    1 5 2 0   Alueiden komiteaan tilapäisesti osoitetut kansalliset ja kansainväliset virkamiehet sekä yksityisen sektorin työntekijät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    99 000

    164 000

    64 490,50

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset, jotka aiheutuvat jäsenvaltioiden julkishallinnossa tai alue- ja paikallishallinnossa työskentelevien virkamiesten tai yksityisen sektorin työntekijöiden osallistumisesta vaihtotoimintaan.

    1 5 2 1   Tilapäisesti kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin osoitetut alueiden komitean virkamiehet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 38 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisön virkamiehille vaihto-ohjelmasta aiheutuvat lisäkulut.

    LUKU 1 6 —   SOSIAALIPALVELUT

    1 6 0   Poikkeukselliset tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 76 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita virkamiehiä ja henkilöstöön kuuluvia.

    1 6 4   Täydentävä tuki vammaisille

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu seuraaville vammaisryhmille osana vammaisten auttamisohjelmaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt,

    palveluksessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden puolisot,

    kaikki lapset, jotka Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaan ovat huollettavina.

    Määräraha kattaa tarvittavat muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisella tavalla osoitetut kulut talousarvion suomien mahdollisuuksien rajoissa, kun ne oikeudet, joihin asianomainen on asuin- tai synnyinmaassaan oikeutettu, eivät enää päde.

    LUKU 1 7 —   EDUSTUSKULUT

    1 7 0   Edustuskulut

    1 7 0 0   Alueiden komitean jäsenten edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    121 000

    182 000

    103 838,07

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan edustusvelvollisuudesta toimielimelle aiheutuvat kulut.

    1 7 0 1   Alueiden komitean henkilöstön edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 000

    9 000

    3 940,65

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan eräille virkamiehille koituvat, toimielimen etujen mukaiset edustuskulut.

    LUKU 1 8 —   TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    Selvitysosa

    Luvun määrärahat kattavat toimielinten välisen yhteistyön, joka sisältää toimielinten välisiä neuvotteluja sekä menojen järkeistämiseen tähtäävää yhteisten hallintorakenteiden vahvistamista.

    1 8 2   Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    1 8 2 0   Henkilöstön täydennys- ja uudelleenkoulutus ja tiedottaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    225 000

    184 227

    113 902,39

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 a artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielinten yhteisten täydennyskoulutus-, uudelleenkoulutus- ja kielikurssien järjestämisestä aiheutuvat kulut.

    Se kattaa myös henkilöstön koulutuksessa käytetyn opetusmateriaalin ja teknisen materiaalin hankinnan.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 8 3   Toimielinyhteistyö kielten alalla

    1 8 3 0   Toimielinyhteistyö kielten alalla

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    40 000

    60 000

    10 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean osuus niistä kuluista, jotka aiheutuvat toimielinten välisen käännös- ja tulkkauskomitean (CITI) päättämistä toimista kielten alan toimielinyhteistyön lisäämiseksi.

    1 8 4   Ravintolat ja ruokalat

    1 8 4 0   Ravintoloiden ja ruokaloiden juoksevat käyttökulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintolan käyttökulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 8 4 1   Ravintoloiden ja ruokaloiden kaluston tavanomaisesta vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ravintolan ja kahviloiden kaluston vaihtamisesta ja uusimisesta aiheutuvat kulut.

    1 8 6   Henkilöstön sosiaalinen toiminta

    1 8 6 0   Henkilöstön sosiaalinen toiminta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    23 000

    22 000

    16 731,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu rohkaisemaan ja tukemaan taloudellisesti aloitteita, jotka edistävät henkilöstön sosiaalisia suhteita.

    Se kattaa myös alueiden komitean osuuden Overijsessa sijaitsevan, Euroopan toimielinten yhteisen keskuksen sosiaali-, liikunta-, opetus- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta.

    1 8 6 3   Lasten päiväkoti ja muut lastentarhat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    200 000

    350 000

    112 813,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean osuus lasten päiväkodin ja muiden lastentarhojen kuluista.

    1 8 7   Muut sosiaalikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 000

    5 000

    2 856,29

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan henkilöstölle annettava tuki, jota ei ole otettu luvun muille momenteille (kesäsiirtolat, perhetuet jne.).

    1 8 8   Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    1 8 8 0   Palvelukseen ottamiseen liittyvät muut kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    125 000

    150 000

    116 977,50

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka aiheutuvat toimielinten yhteisten avoimien kilpailujen ilmoituksista, tarjottavista virvokkeista, ehdokkaiden kutsumisesta sekä kilpailujen järjestämiseksi tarvittavien tilojen ja laitteiden vuokrauksesta. Näitä määrärahoja voidaan osaksi käyttää toimielimen omien kilpailujen järjestämiseksi, mikäli se voidaan perustella toiminnallisilla tarpeilla ja kun asiasta on neuvoteltu muiden toimielinten kanssa.

    1 8 9   Lisäpalvelut

    1 8 9 1   Tulkkauspalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 808 000

    4 128 000

    2 705 148,71

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tulkkauspalveluista aiheutuvat menot. Alamomentilta rahoitetaan tulkkien palkkiot, sosiaalimaksut, matkakulut ja päivärahat.

    1 8 9 3   Konferenssijärjestelyjä hoitava tilapäishenkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    16 500

    15 000

    13 650,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tilapäisen konferenssihenkilöstön palveluista aiheutuvat kustannukset ruuhkahuippujen aikana.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 8 9 5   Muut lisäpalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    200 000

    200 000

    110 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki toimielimen ulkopuolisen henkilöstön suorittamat palvelut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    1 8 9 6   Kieliyksiköiden lisäpalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    418 000

    500 000

    367 405,42

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkopuolisten tai määräaikaisten kääntäjien tai tekstinkäsittelijöiden palveluista aiheutuvat kulut sekä muista kieliyksiköiden ulkopuolella teetettävistä töistä aiheutuvat kulut. Alueiden komitea käyttää järjestelmällisesti freelance-kääntäjiä, jotka ovat toimielinten yhteisten tarjouskilpailujen perusteella laadituilla listoilla.

    Alamomentilta rahoitetaan myös Luxemburgissa sijaitsevan käännöskeskuksen suorittamat palvelut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    OSASTO 2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA SEKALAISET HALLINNOSTA JOHTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU 2 0

    2 0 0

    Vuokrat

    2 0 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    52 000

    80 000

    929 996,—

    2 0 0 1

    Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut ja muut vastaavat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 500 000

    5 907 619

    7 730 073,35

     

    Momentti 2 0 0 yhteensä

    6 552 000

    5 987 619

    8 660 069,35

    2 0 1

    Vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    88 800

    81 928

    65 400,—

    2 0 2

    Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    510 800

    261 268

    246 810,—

    2 0 3

    Siivous ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 880 000

    1 793 400

    1 282 954,31

    2 0 4

    Tilojen kunnostus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    280 000

    284 000

    1 134 500,—

    2 0 5

    Turvallisuus ja rakennusten valvonta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 463 382

    1 683 680

    1 014 728,81

    2 0 6

    Kiinteän omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 0 8

    Muut kiinteän omaisuuden hankintaa tai kiinteistöjen rakennuttamista valmistelevat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    8 000

    4 000

    88 360,—

    2 0 9

    Muut kiinteistömenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    20 000

    p.m.

     

    LUKU 2 0 YHTEENSÄ

    10 782 982

    10 115 895

    12 492 822,47

    LUKU 2 1

    2 1 1

    Tietotekniset laitteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 083 222

    1 180 579

    1 023 511,38

    2 1 4

    Ulkopuolisten tehtäväksi annettavat tekniset suunnittelutyöt ja erityishankkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    544 167

    353 813

    324 910,—

     

    LUKU 2 1 YHTEENSÄ

    1 627 389

    1 534 392

    1 348 421,38

    LUKU 2 2

    2 2 0

    Tarvikkeet ja tekniset laitteistot

    2 2 0 0

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    193 800

    22 200

    305 091,44

    2 2 0 1

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    77 140

    21 460

    0,—

    2 2 0 2

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    277 630

    312 040

    459 500,46

    2 2 0 3

    Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    417 440

    426 025

    302 080,49

    2 2 0 4

    Toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    Momentti 2 2 0 yhteensä

    966 010

    781 725

    1 066 672,39

    2 2 1

    Irtain omaisuus

    2 2 1 0

    Irtaimen omaisuuden hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    86 000

    18 000

    512 680,19

    2 2 1 1

    Irtaimen omaisuuden uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    38 000

    40 000

    179,51

    2 2 1 2

    Irtaimen omaisuuden vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 1 3

    Irtaimen omaisuuden kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 400

    2 400

    0,—

     

    Momentti 2 2 1 yhteensä

    126 400

    60 400

    512 859,70

    2 2 3

    Kuljetuskalusto

    2 2 3 0

    Kuljetuskaluston hankinta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 3 1

    Kuljetuskaluston uusiminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 3 2

    Kuljetuskaluston vuokraus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    68 500

    71 000

    25 228,43

    2 2 3 3

    Kuljetuskaluston kunnossapito, käyttö ja korjaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    13 000

    16 000

    21 235,55

     

    Momentti 2 2 3 yhteensä

    81 500

    87 000

    46 463,98

    2 2 5

    Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    2 2 5 0

    Kirjastovarat, kirjojen osto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    78 600

    45 400

    34 600,—

    2 2 5 1

    Erityinen kirjasto-, dokumentointi- ja jäljentämisvälineistö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    8 000

    1 041,12

    2 2 5 2

    Sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    71 700

    71 120

    32 069,42

    2 2 5 3

    Tietotoimistojen tilaajamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 5 4

    Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 000

    6 000

    0,—

    2 2 5 5

    Tietokantamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    Momentti 2 2 5 yhteensä

    163 300

    130 520

    67 710,54

    2 2 7

    Arkistokulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    121 754

    100 000

    105 044,—

     

    LUKU 2 2 YHTEENSÄ

    1 458 964

    1 159 645

    1 798 750,61

    LUKU 2 3

    2 3 0

    Paperi- ja toimistotarvikkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    221 236

    245 088

    218 347,18

    2 3 2

    Rahoituskulut

    2 3 2 0

    Pankkikulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    31 000

    31 416

    28 500,—

    2 3 2 9

    Muut rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    Momentti 2 3 2 yhteensä

    31 000

    31 416

    28 500,—

    2 3 3

    Juridiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    20 000,—

    2 3 4

    Vahingonkorvaukset ja korot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 3 5

    Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0

    Erilaiset vakuutukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

     

    2 3 5 1

    Virka-asut ja työvaatteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000

    15 000

    7 365,10

    2 3 5 2

    Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    118 000

    80 950

    44 029,53

    2 3 5 3

    Yksiköiden muutot ja niihin liittyvät työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    46 000

    62 350

    339 521,80

    2 3 5 9

    Muut hallinnosta johtuvat menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    12 000

    12 000

    8 161,95

     

    Momentti 2 3 5 yhteensä

    191 000

    170 300

    399 078,38

     

    LUKU 2 3 YHTEENSÄ

    463 236

    466 804

    665 925,56

    LUKU 2 4

    2 4 0

    Postitus- ja toimitusmaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    300 534

    355 400

    212 656,76

    2 4 1

    Puhelin, lennätin, teleksi ja televisio

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    222 150

    221 000

    115 934,04

     

    LUKU 2 4 YHTEENSÄ

    522 684

    576 400

    328 590,80

    LUKU 2 5

    2 5 1

    Jäsenyyttä hakeneiden maiden edustajien kokouskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    370 000

    70 000

    294 533,47

    2 5 5

    Sekalaiset kulut konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    300 000

    240 000

    83 892,44

     

    LUKU 2 5 YHTEENSÄ

    670 000

    310 000

    378 425,91

    LUKU 2 6

    2 6 0

    Rajatut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    859 000

    660 000

    467 182,81

     

    LUKU 2 6 YHTEENSÄ

    859 000

    660 000

    467 182,81

    LUKU 2 7

    2 7 0

    Virallinen lehti

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    292 500

    362 500

    420 000,—

    2 7 1

    Julkaisut

    2 7 1 0

    Yleiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    561 000

    551 000

    333 132,35

    2 7 1 9

    Julkaisujen popularisointi- ja myynninedistämismenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    400 000

    347 500

    224 017,96

     

    Momentti 2 7 1 yhteensä

    961 000

    898 500

    557 150,31

    2 7 2

    Tiedotusmenot ja menot osallistumisesta julkisiin tapahtumiin

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    448 000

    326 000

    145 769,75

    2 7 3

    Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    2 7 3 0

    Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 7 3 3

    Toimielimen yksiköissä suoritettavien harjoittelujaksojen järjestelykustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    205 000

    169 460

    141 774,88

     

    Momentti 2 7 3 yhteensä

    205 000

    169 460

    141 774,88

    2 7 4

    Jäsenten poliittinen ja tiedotustoiminta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    400 000

     

     

     

    LUKU 2 7 YHTEENSÄ

    2 306 500

    1 756 460

    1 264 694,94

    LUKU 2 9

    2 9 4

    Opintoapurahat

    2 9 4 0

    Tutkimus- ja opintoapurahat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    23 000

    18 000

    15 200,—

     

    Momentti 2 9 4 yhteensä

    23 000

    18 000

    15 200,—

     

    LUKU 2 9 YHTEENSÄ

    23 000

    18 000

    15 200,—

     

    Osasto 2 yhteensä

    18 713 755

    16 597 596

    18 760 014,48

    LUKU 2 0 —

    INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU 2 1 —

    TIETOJENKÄSITTELY

    LUKU 2 2 —

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU 2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    LUKU 2 4 —

    POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    LUKU 2 5 —

    KOKOUSKULUT

    LUKU 2 6 —

    SELVITYS- JA TUTKIMUSKULUT SEKÄ KUULEMISISTA AIHEUTUVAT KULUT

    LUKU 2 7 —

    JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    LUKU 2 9 —

    TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    LUKU 2 0 —   INVESTOINNIT KIINTEÄÄN OMAISUUTEEN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista ehdoista.

    2 0 0   Vuokrat

    2 0 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    52 000

    80 000

    929 996,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteistöjen vuokrat sekä vuokrat, jotka liittyvät kokousten järjestämiseen muissa kuin vakituisessa käytössä olevissa kiinteistöissä.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 4 300 000 euroa.

    2 0 0 1   Pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut ja muut vastaavat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 500 000

    5 907 619

    7 730 073,35

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pitkäaikaisista vuokrasopimuksista aiheutuvat maksut ja muut vastaavat menot, jotka aiheutuvat toimielimelle vuokra-/ostosopimusten perusteella.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 8 900 000 euroa.

    2 0 1   Vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    88 800

    81 928

    65 400,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vakuutusmaksut (palo-, vastuu- ja varkausvakuutus, ikkunoiden rikkoutuminen).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 2   Vesi, kaasu, sähkö ja lämmitys

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    510 800

    261 268

    246 810,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vesi-, kaasu-, sähkö- ja lämmityskustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 3   Siivous ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 880 000

    1 793 400

    1 282 954,31

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevien sopimusten mukaisesti tilojen ja teknisten laitteiden siivous- ja kunnossapitokulut sekä rakennusten ylläpitoon liittyvät työ- ja tarvikekustannukset (maalaus, korjaustyöt jne.).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 4   Tilojen kunnostus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    280 000

    284 000

    1 134 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kunnostustyöt, esimerkiksi väliseinien ja mattojen asentaminen sekä maalaustyöt.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 5   Turvallisuus ja rakennusten valvonta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 463 382

    1 683 680

    1 014 728,81

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan rakennusten turvallisuuteen liittyvät kulut, erityisesti rakennusten vartiointikustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 6   Kiinteän omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 0 8   Muut kiinteän omaisuuden hankintaa tai kiinteistöjen rakennuttamista valmistelevat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    8 000

    4 000

    88 360,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan uuden rakennuksen hankintaan liittyvät selvityskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 0 9   Muut kiinteistömenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    20 000

    p.m.

    LUKU 2 1 —   TIETOJENKÄSITTELY

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista sopimusehdoista.

    2 1 1   Tietotekniset laitteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 083 222

    1 180 579

    1 023 511,38

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat kustannukset:

    tietokoneiden hankinta, vuokraus ja huolto,

    tietojenkäsittelytarvikkeiden ja -ohjelmien hankinta, vuokraus ja huolto, muut tarvikkeet ja kirjallinen aineisto.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 1 4   Ulkopuolisten tehtäväksi annettavat tekniset suunnittelutyöt ja erityishankkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    544 167

    353 813

    324 910,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan voimassa olevien sopimusten mukaisesti ulkopuolisen henkilöstön tehtäväksi annettujen töiden kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    LUKU 2 2 —   IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista sopimusehdoista.

    2 2 0   Tarvikkeet ja tekniset laitteistot

    2 2 0 0   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    193 800

    22 200

    305 091,44

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteistojen hankintakulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 0 1   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    77 140

    21 460

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan teknisten laitteistojen uusimiskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 2 000 euroa.

    2 2 0 2   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    277 630

    312 040

    459 500,46

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen vuokrauksesta aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 0 3   Tarvikkeiden ja teknisten laitteistojen kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    417 440

    426 025

    302 080,49

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alamomenteissa 2 2 0 0—2 2 0 2 tarkoitettujen laitteistojen kunnossapidosta ja korjauksesta aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 0 4   Toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    Selvitysosa

    Määräraha on erityisesti tarkoitettu kattamaan verkossa olevien toimisto- ja televiestintäjärjestelmien, keskusyksiköiden ja hajautettujen yksiköiden, työasemien, kirjoittimien ja muiden oheislaitteiden sekä ohjelmistolisenssien hankinta-, vuokraus-, käyttö- ja kunnossapitokustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 1   Irtain omaisuus

    2 2 1 0   Irtaimen omaisuuden hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    86 000

    18 000

    512 680,19

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan irtaimiston ja erityisen irtaimiston hankinnat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 1 1   Irtaimen omaisuuden uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    38 000

    40 000

    179,51

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kuoletetun irtaimiston ja korjauskelvottoman irtaimiston uusiminen.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 1 2   Irtaimen omaisuuden vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 1 3   Irtaimen omaisuuden kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 400

    2 400

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan irtaimen omaisuuden maalaus-, kunnossapito- ja korjauskustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 3   Kuljetuskalusto

    2 2 3 0   Kuljetuskaluston hankinta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 3 1   Kuljetuskaluston uusiminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    Selvitysosa

    Määräraha kattaa virka-autojen uusimisen.

    2 2 3 2   Kuljetuskaluston vuokraus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    68 500

    71 000

    25 228,43

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan taksien ja autojen vuokraus erityisesti sihteeristön toimipaikan ulkopuolella järjestettävissä tilaisuuksissa ja silloin, kun ei ole mahdollista käyttää alueiden komitean kuljetuskalustoa.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 3 3   Kuljetuskaluston kunnossapito, käyttö ja korjaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    13 000

    16 000

    21 235,55

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean virka-autojen vakuutus- ja kunnossapitokulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 5   Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    2 2 5 0   Kirjastovarat, kirjojen osto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    78 600

    45 400

    34 600,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kieliyksiköiden sekä alueiden komitean jäsenien kirjaston kirja- ja sanakirjahankinnat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 5 1   Erityinen kirjasto-, dokumentointi- ja jäljentämisvälineistö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    8 000

    1 041,12

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kirjaston erityisvälineistön hankinnat.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 5 2   Sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    71 700

    71 120

    32 069,42

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean toiminnan vaikutusten arviointiin ja muuhun tiedonhankintaan liittyvät kulut mukaan luettuina lehdistökirjoituksia seuraavien artikkelipalveluiden, sanoma- ja aikakauslehtien ja muiden julkaisujen tilaukset sekä suojattujen teosten tekijänoikeudet. Määräraha kattaa myös aikakauslehtien tilauskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 5 3   Tietotoimistojen tilaajamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 2 5 4   Kirjaston teosten sidonta ja konservointi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 000

    6 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan unionin virallisen lehden ja erilaisten esitteiden sidontakulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 5 5   Tietokantamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tietokonejärjestelmässä olevien ulkopuolisten tietokantojen käyttömaksut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 2 7   Arkistokulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    121 754

    100 000

    105 044,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ulkoiset palvelut, jotka edellyttävät arkistointitoimia, mukaan luettuina lajittelu, luokittelu ja arkistointi, arkistopalvelukulut, arkistojen muun kuin paperilla olevan materiaalin (mikrofilmit, levykkeet, kasetit jne.) hankinta ja hyödyntäminen.

    LUKU 2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT JUOKSEVAT MENOT

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista sopimusehdoista.

    2 3 0   Paperi- ja toimistotarvikkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    221 236

    245 088

    218 347,18

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paperi- ja toimistotarvikkeiden ja kirjapaino- ja kopiointitarvikkeiden hankinnasta sekä eräistä ulkopuolella teetettävistä painotöistä aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 3 2   Rahoituskulut

    2 3 2 0   Pankkikulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    31 000

    31 416

    28 500,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kurssierot ja sekalaiset kulut.

    2 3 2 9   Muut rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 3 3   Juridiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    20 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki juridiset kulut.

    2 3 4   Vahingonkorvaukset ja korot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 3 5   Muut hallinnosta johtuvat menot

    2 3 5 0   Erilaiset vakuutukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erilaiset vakuutukset (vastuu-, varkausvakuutus).

    2 3 5 1   Virka-asut ja työvaatteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000

    15 000

    7 365,10

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vahtimestarien ja autonkuljettajien virka-asujen ja muiden työvaatteiden hankinta, ylläpito ja puhdistus.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 3 5 2   Sisäisistä kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    118 000

    80 950

    44 029,53

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kustannukset sisäisten kokousten aikana tarjoiltavista juomista ja mahdollisista välipaloista.

    2 3 5 3   Yksiköiden muutot ja niihin liittyvät työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    46 000

    62 350

    339 521,80

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki muutto- ja kunnossapitokulut sekä muuttofirmojen tai tilapäistyövoiman kustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 3 5 9   Muut hallinnosta johtuvat menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    12 000

    12 000

    8 161,95

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan muut hallinnosta johtuvat menot, jotka eivät sisälly yllä mainituille alamomenteille.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    LUKU 2 4 —   POSTIMAKSUT JA TELEVIESTINTÄ

    Selvitysosa

    Aina kun määräraha on tarkoitettu kattamaan tarvike- tai palveluhankintojen tai tarvikehankinta- tai palvelusopimusten solmimisesta aiheutuvat kulut, toimielin neuvottelee muiden toimielinten kanssa kunkin saavuttamista sopimusehdoista.

    2 4 0   Postitus- ja toimitusmaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    300 534

    355 400

    212 656,76

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan tavalliset postitus- ja toimitusmaksut sekä lento-, meri- ja rautateitse lähetettävistä posti- ja muista paketeista aiheutuvat kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    2 4 1   Puhelin, lennätin, teleksi ja televisio

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    222 150

    221 000

    115 934,04

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan puhelin-, teleksi- ja telekopioyhteyksien liittymä- ja viestintämaksut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 50 000 euroa.

    LUKU 2 5 —   KOKOUSKULUT

    2 5 1   Jäsenyyttä hakeneiden maiden edustajien kokouskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    370 000

    70 000

    294 533,47

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan jäsenyyttä hakeneiden maiden alue- ja paikallisvaltuutettujen matka- ja oleskelukulut, kun he osallistuvat alueiden komitean työskentelyyn.

    2 5 5   Sekalaiset kulut konferenssien, kongressien ja kokousten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    300 000

    240 000

    83 892,44

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhtäältä alueiden komitean osallistumisesta konferensseihin, seminaareihin, keskustelutilaisuuksiin tms. syntyvät edustus- ja muut kulut ja toisaalta komitean järjestämiin kuulemistilaisuuksiin, konferensseihin ja tavanomaisiin tai erityiskokouksiin liittyvät kulut.

    LUKU 2 6 —   SELVITYS- JA TUTKIMUSKULUT SEKÄ KUULEMISISTA AIHEUTUVAT KULUT

    2 6 0   Rajatut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    859 000

    660 000

    467 182,81

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhtäältä kustannukset, jotka aiheutuvat ulkopuolisten asiantuntijoiden tai tutkimuslaitosten tehtäväksi annettujen tutkimusten toteuttamisesta. Toisaalta se on tarkoitettu kattamaan myös kustannukset, jotka aiheutuvat erityisalojen asiantuntijoiden osallistumisesta alueiden komitean toimintaan. Tällöin sovelletaan sääntöä, joka koskee matka- ja oleskelukulujen korvaamista asiantuntijoille, puhujille ja tutkijoille heidän osallistuessaan alueiden komitean toimintaan.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    LUKU 2 7 —   JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    2 7 0   Virallinen lehti

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    292 500

    362 500

    420 000,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean osuus Euroopan unionin virallisen lehden painokustannuksista.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e—j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 15 000 euroa.

    2 7 1   Julkaisut

    2 7 1 0   Yleiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    561 000

    551 000

    333 132,35

    Selvitysosa

    Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, yhteisöjen tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean sekä alueiden komitean päätös 2000/459/EY, EHTY, Euratom, tehty 20 päivänä heinäkuuta 2000, Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimiston organisaatiosta ja toiminnasta (EYVL L 183, 22.7.2000, s. 12).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhteisön virallisilla kielillä laadittujen alueiden komitean julkaisujen painattamisesta komitean ulkopuolella aiheutuvat kustannukset, tietokantojen käyttömaksut sekä julkaisuihin ja tiedottamiseen osoitettava tuki.

    2 7 1 9   Julkaisujen popularisointi- ja myynninedistämismenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    400 000

    347 500

    224 017,96

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan julkaisujen jakelukustannukset sekä edistämis- ja julkaisumateriaalin tuotanto- ja jakelukustannukset, tietokantojen käyttömaksut sekä julkaisuihin ja tiedottamiseen edistämis- ja julkaisutarkoituksessa osoitettava tuki.

    2 7 2   Tiedotusmenot ja menot osallistumisesta julkisiin tapahtumiin

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    448 000

    326 000

    145 769,75

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki kulut, edustuskulut mukaan lukien, jotka aiheutuvat alueiden komitean tavoitteista ja toiminnasta tiedottamisesta.

    2 7 3   Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    2 7 3 0   Nuorten koulutus eurooppahenkisiksi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    2 7 3 3   Toimielimen yksiköissä suoritettavien harjoittelujaksojen järjestelykustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    205 000

    169 460

    141 774,88

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan akateemisen loppututkinnon suorittaneille nuorille suunnattujen harjoittelujaksojen kulut.

    2 7 4   Jäsenten poliittinen ja tiedotustoiminta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    400 000

     

     

    Selvitysosa

    Uusi momentti

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan alueiden komitean toimielinmandaattiin liittyvästä jäsenten poliittisesta ja tiedotustoiminnasta aiheutuvat kulut.

    LUKU 2 9 —   TUKI- JA OSALLISTUMISMAKSUT

    2 9 4   Opintoapurahat

    2 9 4 0   Tutkimus- ja opintoapurahat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    23 000

    18 000

    15 200,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan yhtäältä alueiden komitean toimintaa sivuavien, Euroopan yhdentymisen kannalta erityisen mielenkiintoisten rajattujen tutkimushankkeiden toteutuskulut ja toisaalta väitöskirjakilpailujen järjestämisestä ja palkintojen luovuttamisesta aiheutuvat kulut.

    OSASTO 10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU 10 0

    p.m.

    p.m.

     

     

    LUKU 10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

     

     

    LUKU 10 1

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    LUKU 10 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    LUKU 10 2

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    LUKU 10 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    Osasto 10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    63 362 670

    59 749 002

    49 654 384,33

    LUKU 10 0 —

    ALUSTAVAT VARAUKSET

    LUKU 10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU 10 2 —

    VARAUS RAKENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOA VARTEN

    LUKU 10 0 —   ALUSTAVAT VARAUKSET

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

     

    Selvitysosa

    Kyseessä on ainoastaan varaus, jota ei voida käyttää, ennen kuin määräraha on siirretty varainhoitoasetuksen mukaisesti toisiin budjettikohtiin.

    LUKU 10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    LUKU 10 2 —   VARAUS RAKENNUSTEN KÄYTTÖÖNOTTOA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    Selvitysosa

    Tähän lukuun otetut määrärahat on tarkoitettu kattamaan parlamentin luovuttamien rakennusten käyttöönotosta aiheutuvat kustannukset. Ne voidaan käyttää sen jälkeen, kun siirroista muihin lukuihin on sovittu varainhoitoasetuksen säännösten mukaisesti.

    PÄÄLUOKKA VIII

    EUROOPAN OIKEUSASIAMIES JA EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU

    TULOTAULUKKO

    Euroopan yhteisöjen osuus Euroopan oikeusasiamiehen ja Euroopan tietosuojavaltuutetun menojen rahoittamisesta varainhoitovuonna 2006

    Nimike

    Määrä

    PÄÄLUOKKA VIII A — EUROOPAN OIKEUSASIAMIES

    Menot

    7 682 538

    Omat tulot

    – 823 600

    Perittävä osuus

    6 858 938

    PÄÄLUOKKA VIII B — EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU

    Menot

    3 583 833

    Omat tulot

    – 520 000

    Perittävä osuus

    3 063 833

    PÄÄLUOKKA VIII A — EUROOPAN OIKEUSASIAMIES

    OMAT TULOT

    OSASTO A-4

    YHTEISÖJEN TOIMIELINTEN JA ELINTEN PALVELUKSESSA OLEVASTA HENKILÖSTÖSTÄ KERTYVÄT TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU A-4 0

    A-4 0 0

    Veron tuotto toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkkioista, palkoista ja korvauksista

    495 526

    464 181

    320 127,—

    A-4 0 1

    Virkamiesten ja muun henkilöstön maksut eläkejärjestelmään

    p.m.

    p.m.

    183 549,—

    A-4 0 4

    Toimielinten jäsenten, palveluksessa olevien virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista pidätettävän erityismaksun tuotto

    26 083

    25 255

    15 503,—

     

    LUKU A-4 0 YHTEENSÄ

    521 609

    489 436

    519 179,—

    LUKU A-4 1

    A-4 1 0

    Henkilöstön maksut eläkejärjestelmään

    301 991

    266 170

    0,—

    A-4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    p.m.

    p.m.

    0,—

    A-4 1 2

    Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-4 1 YHTEENSÄ

    301 991

    266 170

    0,—

     

    Osasto A-4 yhteensä

    823 600

    755 606

    519 179,—

    LUKU A-4 0 —

    VEROT JA MUUT PIDÄTYKSET

    LUKU A-4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU A-4 0 —   VEROT JA MUUT PIDÄTYKSET

    A-4 0 0   Veron tuotto toimielimen jäsenten, virkamiesten, muun henkilöstön ja eläkkeensaajien palkkioista, palkoista ja korvauksista

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    495 526

    464 181

    320 127,—

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisöille suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    Euroopan parlamentin päätös 94/262/EHTY, EY, Euratom, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (EYVL L 113, 4.5.1994, s. 15), sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2002/262/EY, EHTY, Euratom (EYVL L 92, 9.4.2002, s. 13), ja erityisesti sen 10 artiklan 2 ja 3 kohta.

    A-4 0 1   Virkamiesten ja muun henkilöstön maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    183 549,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    A-4 0 4   Toimielinten jäsenten, palveluksessa olevien virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    26 083

    25 255

    15 503,—

    Selvitysosa

    Pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla sekä Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelusuhteen ehdot.

    Euroopan parlamentin päätös 94/262/EHTY, EY, Euratom, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (EYVL L 113, 4.5.1994, s. 15), sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä 2002/262/EY, EHTY, Euratom (EYVL L 92, 9.4.2002, s. 13), ja erityisesti sen 10 artiklan 2 ja 3 kohta.

    LUKU A-4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    A-4 1 0   Henkilöstön maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    301 991

    266 170

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    A-4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VIII oleva 4 artikla, 11 artiklan 2 ja 3 kohta sekä 48 artikla.

    A-4 1 2   Henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla olevien virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden maksut eläkejärjestelmään

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 40 artiklan 3 kohta sekä Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelusuhteen ehtojen 17 artikla.

    OSASTO A-6

    YHTEISÖN OHJELMIIN JA SOPIMUKSIIN LIITTYVÄT RAHOITUSOSUUDET JA PALAUTUKSET

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU A-6 6

    A-6 6 0

    Muut maksut ja palautukset

    A-6 6 0 0

    Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti A-6 6 0 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-6 6 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto A-6 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU A-6 6 —

    MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    LUKU A-6 6 —   MUUT MAKSUT JA PALAUTUKSET

    A-6 6 0   Muut maksut ja palautukset

    A-6 6 0 0   Muut maksut ja palautukset — Käyttötarkoitukseensa sidotut tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Alamomentille otetaan varainhoitoasetuksen 18 artiklan mukaisesti mahdolliset tulot, joihin ei ole varauduttu osaston 6 muissa osissa ja jotka voidaan ottaa lisämäärärahoiksi rahoittamaan menoja, joihin nämä tulot on sidottu.

    OSASTO A-9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU A-9 0

    A-9 0 0

    Sekalaiset tulot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-9 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto A-9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    823 600

    755 606

    519 179,—

    LUKU A-9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU A-9 0 —   SEKALAISET TULOT

    A-9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Momentille otetaan sekalaisia tuloja.

    MENOT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    A-1

    TOIMIELIMEEN SIDOKSISSA OLEVAA HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    A-1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    501 270

    744 476

    525 710,—

    A-1 2

    VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    4 834 268

    4 297 390

    2 884 432,—

    A-1 4

    MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOISET PALVELUT

    417 000

    370 000

    192 147,—

    A-1 6

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    56 000

    56 000

    13 486,—

     

    Osasto A-1 yhteensä

    5 808 538

    5 467 866

    3 615 775,—

    A-2

    KIINTEISTÖT, IRTAIN OMAISUUS, LAITTEET JA SEKALAISET KÄYTTÖMENOT

    A-2 0

    KIINTEISTÖT JA NIIDEN LIITÄNNÄISKULUT

    385 000

    330 000

    264 968,—

    A-2 1

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS: HANKINTA, VUOKRAUS JA YLLÄPITO

    70 000

    135 000

    182 459,—

    A-2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT TOISTUVAISMENOT

    630 000

    613 688

    620 668,—

     

    Osasto A-2 yhteensä

    1 085 000

    1 078 688

    1 068 095,—

    A-3

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA YLEISISTÄ TEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    A-3 0

    KOKOUKSET JA KONFERENSSIT

    235 000

    210 000

    116 023,—

    A-3 2

    ASIANTUNTEMUS JA TIEDOTUS: HANKINTA, ARKISTOINTI, TUOTANTO JA LEVITYS

    510 000

    405 000

    365 632,—

    A-3 3

    TUTKIMUKSET JA MUUT TUET

    40 000

    60 000

    0,—

    A-3 4

    OIKEUSASIAMIEHEN TEHTÄVIIN LIITTYVÄT MENOT

    4 000

    3 000

    2 645,—

     

    Osasto A-3 yhteensä

    789 000

    678 000

    484 300,—

    A-10

    MUUT MENOT

    A-10 0

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    p.m.

    p.m.

    0,—

    A-10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto A-10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    7 682 538

    7 224 554

    5 168 170,—

    OSASTO A-1

    TOIMIELIMEEN SIDOKSISSA OLEVAA HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU A-1 0

    A-1 0 0

    Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    341 148

    342 444

    328 878,—

    A-1 0 2

    Siirtymäkorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    38 448

    267 032

    154 371,—

    A-1 0 3

    Eläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    66 674

    p.m.

    0,—

    A-1 0 4

    Virkamatkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    50 000

    39 463,—

    A-1 0 5

    Kieli- ja atk-kurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 000

    5 000

    2 998,—

    A-1 0 8

    Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    80 000

    0,—

     

    LUKU A-1 0 YHTEENSÄ

    501 270

    744 476

    525 710,—

    LUKU A-1 2

    A-1 2 0

    Palkat ja muut etuudet

    A-1 2 0 0

    Palkat ja palkanlisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 627 947

    4 091 034

    2 816 767,—

    A-1 2 0 2

    Palkallinen ylityö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 000

    5 000

    1 636,—

    A-1 2 0 4

    Tehtävien aloittamiseen, toisiin tehtäviin siirtymiseen ja tehtävien päättymiseen liittyvät korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    201 321

    201 356

    66 029,—

     

    Momentti A-1 2 0 yhteensä

    4 834 268

    4 297 390

    2 884 432,—

    A-1 2 2

    Tehtävien ennenaikaisen päättymisen jälkeen maksettavat korvaukset

    A-1 2 2 0

    Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    A-1 2 2 2

    Tehtävien lopullisesta päättymisestä maksettavat korvaukset ja erityinen eläkejärjestelmä virkamiehiä ja väliaikaisia toimihenkilöitä varten

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti A-1 2 2 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-1 2 YHTEENSÄ

    4 834 268

    4 297 390

    2 884 432,—

    LUKU A-1 4

    A-1 4 0

    Muu henkilöstö ja ulkopuoliset toimihenkilöt

    A-1 4 0 0

    Muu henkilöstö

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    250 000

    245 000

    114 118,—

    A-1 4 0 4

    Harjoittelujaksot, avustukset ja virkamiesvaihto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    167 000

    125 000

    78 029,—

     

    Momentti A-1 4 0 yhteensä

    417 000

    370 000

    192 147,—

     

    LUKU A-1 4 YHTEENSÄ

    417 000

    370 000

    192 147,—

    LUKU A-1 6

    A-1 6 1

    Henkilöstöhallintoon liittyvät menot

    A-1 6 1 0

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    2 294,—

    A-1 6 1 2

    Ammattikoulutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 000

    30 000

    8 540,—

     

    Momentti A-1 6 1 yhteensä

    50 000

    50 000

    10 834,—

    A-1 6 3

    Toimielimen henkilöstölle annettava tuki

    A-1 6 3 0

    Sosiaalipalvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 000

    1 000

    0,—

    A-1 6 3 2

    Henkilöstön sosiaalinen toiminta ja muut sosiaaliset toimet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 000

    5 000

    2 652,—

     

    Momentti A-1 6 3 yhteensä

    6 000

    6 000

    2 652,—

     

    LUKU A-1 6 YHTEENSÄ

    56 000

    56 000

    13 486,—

     

    Osasto A-1 yhteensä

    5 808 538

    5 467 866

    3 615 775,—

    LUKU A-1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU A-1 2 —

    VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    LUKU A-1 4 —

    MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOISET PALVELUT

    LUKU A-1 6 —

    TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    LUKU A-1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    A-1 0 0   Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    341 148

    342 444

    328 878,—

    Selvitysosa

    Entiset momentit A-1 0 0, A-1 0 1 ja A-1 0 9

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Euroopan parlamentin päätös 94/262/EHTY, EY, Euratom, tehty 9 päivänä maaliskuuta 1994, oikeusasiamiehen ohjesäännöstä ja hänen tehtäviensä hoitamista koskevista yleisistä ehdoista (EYVL L 113, 4.5.1994, s. 15), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna päätöksellä 2002/262/EY, EHTY, Euratom (EYVL L 92, 9.4.2002, s. 13).

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 4 a, 11 ja 14 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan oikeusasiamiehen palkka, korvaukset ja palkkaan liittyvät muut lisät, kuten toimielinten osuus tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta, toimielinten osuus sairausvakuutuksesta, syntymälisät, kuolemantapauksen yhteydessä maksettavat korvaukset ja vuosittaiset terveystarkastukset.

    Määräraha kattaa myös korjauskertoimen sekä palkkoihin ja eläkkeisiin neuvoston päättämällä tavalla varainhoitovuoden aikana mahdollisesti tehtävät muutokset.

    A-1 0 2   Siirtymäkorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    38 448

    267 032

    154 371,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 7 artikla.

    Määräraha kattaa siirtymäkorvaukset, perhelisät ja asuinmaasta riippuvat korjauskertoimet.

    A-1 0 3   Eläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    66 674

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 8, 9, 15 ja 18 artikla.

    Määräraha kattaa vanhuuseläkkeet ja toimielimen jäsenen asuinmaasta riippuvat korjauskertoimet sekä lesken- ja/tai orvoneläkkeet ja heidän asuinmaastaan riippuvat korjauskertoimet.

    A-1 0 4   Virkamatkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    50 000

    39 463,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 6 artikla.

    Määräraha kattaa matkakustannukset, virkamatkojen päivärahat sekä virkamatkojen yhteydessä syntyvät lisä- tai erityiskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    A-1 0 5   Kieli- ja atk-kurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 000

    5 000

    2 998,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti 1 0 6

    Määräraha kattaa kielikursseille ja muihin ammatillisiin koulutusseminaareihin osallistumisesta aiheutuvat kulut.

    A-1 0 8   Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    80 000

    0,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 5 artikla.

    Määräraha kattaa matkakulut (perheenjäsenet mukaan lukien) palvelukseen astuttaessa tai siitä poistuttaessa, sijoittautumis- ja uudelleensijoittautumiskorvaukset palvelukseen astuttaessa ja siitä poistuttaessa sekä muuttokulut, jotka aiheutuvat virkaan astumisesta tai siitä poistumisesta.

    LUKU A-1 2 —   VIRKAMIEHET JA VÄLIAIKAISET TOIMIHENKILÖT

    Selvitysosa

    Entiset luvut 1 1 (osittain) ja 1 2

    A-1 2 0   Palkat ja muut etuudet

    A-1 2 0 0   Palkat ja palkanlisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 627 947

    4 091 034

    2 816 767,—

    Selvitysosa

    Entiset alamomentit A-1 1 0 0, A-1 1 0 1, A-1 1 0 2 ja A-1 1 0 3 ja momentit A-1 1 3, A-1 1 4 ja A-1 1 9

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan henkilöstötaulukkoon kuuluvassa toimessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden osalta:

    palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät,

    sairausvakuutukset, tapaturma- ja ammattitautivakuutukset ja muut sosiaaliturvamaksut,

    ylityötunneista maksettavat kiinteämääräiset korvaukset,

    muut lisät ja korvaukset,

    virkamiesten tai väliaikaisten toimihenkilöiden, heidän puolisoidensa ja heidän huollettavanaan olevien henkilöiden matkakulut asemapaikasta lähtöpaikkakunnalle,

    niiden korjauskerrointen vaikutus, joita sovelletaan palkkaan ja siihen palkan osaan, joka siirretään säännöllisesti eri maahan kuin missä asemapaikka on,

    väliaikaisten toimihenkilöiden työttömyysvakuutus sekä maksut, jotka toimielin suorittaa väliaikaisille toimihenkilöille heidän eläkeoikeuksiensa muodostamiseksi tai niiden säilyttämiseksi maassa, josta he ovat lähtöisin.

    A-1 2 0 2   Palkallinen ylityö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 000

    5 000

    1 636,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 1 5

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla sekä liite VI.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ylityökorvaus edellä mainituissa säännöksissä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

    A-1 2 0 4   Tehtävien aloittamiseen, toisiin tehtäviin siirtymiseen ja tehtävien päättymiseen liittyvät korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    201 321

    201 356

    66 029,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 1 8

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden (sekä heidän perheenjäsentensä) matkakulut heidän aloittaessaan tehtävänsä ja heidän lähtiessään toimielimen palveluksesta tai heidän vaihtaessaan asemapaikkaa,

    asettautumis-/uudelleenasettautumiskorvaukset ja muuttokulut virkamiehille ja väliaikaisille toimihenkilöille, jotka joutuvat vaihtamaan asuinpaikkaa tehtävien aloittamisen jälkeen tai uuteen asemapaikkaan siirtymisen yhteydessä sekä tehtävien päättymisen jälkeen toiseen paikkaan tapahtuvan uudelleenasettautumisen yhteydessä,

    päivärahat niille virkamiehille tai väliaikaisille toimihenkilöille, jotka voivat osoittaa, että heidän on vaihdettava asuinpaikkaa tehtäviensä aloittamisen jälkeen tai asemapaikan vaihdon vuoksi,

    irtisanomiskorvaus koeaikana erotetulle virkamiehelle, joka on ilmeisen soveltumaton,

    väliaikaiselle toimihenkilölle maksettava korvaus siitä, että toimielin irtisanoo sopimuksen.

    A-1 2 2   Tehtävien ennenaikaisen päättymisen jälkeen maksettavat korvaukset

    A-1 2 2 0   Korvaukset, jotka liittyvät yksikön edun vuoksi toteutettuun tehtävistä vapauttamiseen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 2 1

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla sekä liite IV.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korvaukset virkamiehille:

    jotka on vapautettu tehtävistään toimielimen toimien määrää vähennettäessä,

    jotka siirretään yksikön edun vuoksi eläkkeelle A*16- tai A*15-palkkaluokan virasta.

    Se kattaa myös työnantajan osuuden sairausvakuutuksesta ja näihin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutuksen.

    A-1 2 2 2   Tehtävien lopullisesta päättymisestä maksettavat korvaukset ja erityinen eläkejärjestelmä virkamiehiä ja väliaikaisia toimihenkilöitä varten

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 2 3

    Neuvoston asetukset uusien jäsenvaltioiden liittymisen vuoksi toteutettavista Euroopan yhteisöjen virkamiesten virkasuhteiden lopullista päättymistä koskevista erityisistä toimenpiteistä.

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 64 ja 72 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    henkilöstösääntöjen tai edellä mainittujen asetusten nojalla maksettavat korvaukset,

    työnantajan osuus näiden korvausten saajien sairausvakuutuksesta,

    erilaisiin korvauksiin sovellettavien korjauskerrointen vaikutus.

    LUKU A-1 4 —   MUU HENKILÖSTÖ JA ULKOISET PALVELUT

    A-1 4 0   Muu henkilöstö ja ulkopuoliset toimihenkilöt

    A-1 4 0 0   Muu henkilöstö

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    250 000

    245 000

    114 118,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti A-1 1 1 5

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on pääasiassa tarkoitettu kattamaan seuraavat kulut:

    muun henkilöstön, erityisesti (Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevissa palvelussuhteen ehdoissa tarkoitettujen) ylimääräisten, sopimussuhteisten ja paikallisten toimihenkilöiden ja erityisneuvonantajien palkat, toimihenkilöiden sosiaaliturvaan kuuluvat työnantajamaksut sekä näiden toimihenkilöiden palkkaukseen sovellettavien korjauskerrointen vaikutus,

    henkilöstön palkkiot, jotka maksetaan palvelujen järjestämisen pohjalta, ja erityistapauksissa väliaikaisen ulkopuolisen henkilöstön käytöstä aiheutuvat menot.

    A-1 4 0 4   Harjoittelujaksot, avustukset ja virkamiesvaihto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    167 000

    125 000

    78 029,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 5 0

    Oikeusasiamiehen päätös, tehty 21 päivänä heinäkuuta 2004, harjoittelujaksoista ja oikeusasiamiehen päätös, tehty 15 päivänä tammikuuta 2004, oikeusasiamiehen toimistossa väliaikaisesti työskentelevistä kansainvälisistä, kansallisista ja alueellisista tai paikallisista virkamiehistä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    harjoittelijoiden palkat ja matkakulut sekä tapaturma- ja sairausvakuutus harjoittelujaksojen aikana,

    kulut, jotka liittyvät oikeusasiamiehen ja jäsenvaltioiden tai muiden säännöissä määriteltyjen maiden julkisen sektorin henkilöstön tilapäiseen siirtämiseen.

    LUKU A-1 6 —   TOIMIELIMEN HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MUUT MENOT

    A-1 6 1   Henkilöstöhallintoon liittyvät menot

    A-1 6 1 0   Palvelukseen ottamiseen liittyvät kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    2 294,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 8 8

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 27—31 artikla, 33 artikla ja liite VII.

    Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja oikeusasiamiehen päätös 2002/620/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 53) ja kyseisten toimielinten pääsihteerien päätös 2002/621/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston organisaatiosta ja toiminnasta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 56).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    pääsihteerien päätöksen 3 artiklassa tarkoitettujen kilpailujen järjestämismenot sekä haastatteluihin ja lääkärintarkastuksiin ennen palvelukseen ottamista osallistuvien matka- ja oleskelukulut,

    virkamiesten ja muun henkilöstön valintamenettelyihin liittyvät kulut.

    Käytännön tarpeilla asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja sen jälkeen kun toimistoa on kuultu, osa näistä määrärahoista voidaan käyttää toimielimen itse järjestämiin kilpailuihin.

    A-1 6 1 2   Ammattikoulutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 000

    30 000

    8 540,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 8 2

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 a artikla.

    Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    toimielinten yhdessä järjestämät täydennys- tai uudelleenkoulutuskurssit, kielikurssit mukaan lukien. Määräraha voi perustelluissa tapauksissa kattaa osittain toimielinten sisäiset kurssit,

    opetusmateriaalin hankinnasta tai valmistelusta aiheutuneet kulut sekä kulut, jotka aiheutuvat koulutusohjelmien suunnittelua ja toteuttamista koskevien asiantuntijaselvitysten tekemisestä,

    ammatilliset kurssit, joilla pyritään lisäämään tietoisuutta vammaisia koskevista asioista, sekä tasa-arvoa ja uraneuvontaa koskevat koulutustoimet, erityisesti taidonarviointi.

    A-1 6 3   Toimielimen henkilöstölle annettava tuki

    A-1 6 3 0   Sosiaalipalvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 000

    1 000

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 6 0

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 9 artiklan 3 kohdan kolmas alakohta ja 76 artikla. Oikeusasiamiehen päätös, tehty 15 päivänä tammikuuta 2004, oikeusasiamiehen toimiston virkamiehille ja muulle henkilöstölle myönnettäviä sosiaaliavustuksia koskevista säännöistä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    seuraaviin ryhmiin kuuluville vammaisille osana heidän hyväkseen harjoitettavaa toimielintenvälistä politiikkaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt,

    palveluksessa olevien virkamiesten ja väliaikaisten toimihenkilöiden puolisot,

    huollettavana olevat lapset Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaisesti,

    muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisella tavalla tarpeellisiksi osoitetut kulut, joita ei korvata yhteisestä sairausvakuutuksesta; korvaus myönnetään talousarvion suomien mahdollisuuksien rajoissa siltä osin kuin asianomaisen henkilön asuin- tai kotimaan kansallinen korvausjärjestelmä ei kata kyseisiä menoja,

    toimenpiteet, joilla tuetaan erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuneita virkamiehiä ja toimihenkilöitä.

    A-1 6 3 2   Henkilöstön sosiaalinen toiminta ja muut sosiaaliset toimet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 000

    5 000

    2 652,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 8 6

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikkien sellaisten aloitteiden rahoittaminen, joiden tarkoituksena on parantaa eri kansallisuuksia edustavien työntekijöiden välisiä sosiaalisia suhteita, esimerkiksi henkilöstökerhojen, yhdistysten ja kulttuuritoiminnan osalta, sekä osallistuminen henkilöstökomitean järjestämän toiminnan kustannuksiin (kulttuuri- ja vapaa-ajantoiminta, ateriat jne.).

    Määräraha kattaa myös osallistumisen toimielinten välisen sosiaalisen toiminnan rahoitukseen.

    OSASTO A-2

    KIINTEISTÖT, IRTAIN OMAISUUS, LAITTEET JA SEKALAISET KÄYTTÖMENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU A-2 0

    A-2 0 0

    Kiinteistöt

    A-2 0 0 0

    Vuokrat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    385 000

    330 000

    264 968,—

     

    Momentti A-2 0 0 yhteensä

    385 000

    330 000

    264 968,—

     

    LUKU A-2 0 YHTEENSÄ

    385 000

    330 000

    264 968,—

    LUKU A-2 1

    A-2 1 0

    Atk- ja telelaitteisiin, atk:n ja televiestinnän käyttöön ja atk- ja telepalveluihin liittyvät menot

    A-2 1 0 0

    Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta, huolto ja ylläpito sekä niihin liittyvät työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 000

    55 000

    89 800,—

    A-2 1 0 1

    Televiestintään liittyvien laitteiden hankinta, huolto ja ylläpito

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    5 000

    5 000

    0,—

     

    Momentti A-2 1 0 yhteensä

    30 000

    60 000

    89 800,—

    A-2 1 2

    Irtain omaisuus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    45 000

    81 937,—

    A-2 1 6

    Kuljetuskalusto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 000

    30 000

    10 722,—

     

    LUKU A-2 1 YHTEENSÄ

    70 000

    135 000

    182 459,—

    LUKU A-2 3

    A-2 3 0

    Hallintomenot

    A-2 3 0 0

    Paperi- ja toimistotarvikkeet ja erilaiset kulutustavarat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 000

    80 000

    61 848,—

    A-2 3 0 1

    Kirjeenvaihdon postimaksut ja toimitusmaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    25 000

    p.m.

    0,—

    A-2 3 0 2

    Televiestintä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    p.m.

    0,—

    A-2 3 0 3

    Rahoituskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    2 500

    p.m.

    0,—

    A-2 3 0 4

    Muut menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    7 500

    p.m.

    0,—

     

    Momentti A-2 3 0 yhteensä

    85 000

    80 000

    61 848,—

    A-2 3 1

    Kääntäminen ja tulkkaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    450 000

    403 688

    456 820,—

    A-2 3 2

    Toiminnan tuki

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    95 000

    130 000

    102 000,—

     

    LUKU A-2 3 YHTEENSÄ

    630 000

    613 688

    620 668,—

     

    Osasto A-2 yhteensä

    1 085 000

    1 078 688

    1 068 095,—

    LUKU A-2 0 —

    KIINTEISTÖT JA NIIDEN LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU A-2 1 —

    TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS: HANKINTA, VUOKRAUS JA YLLÄPITO

    LUKU A-2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT TOISTUVAISMENOT

    LUKU A-2 0 —   KIINTEISTÖT JA NIIDEN LIITÄNNÄISKULUT

    A-2 0 0   Kiinteistöt

    A-2 0 0 0   Vuokrat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    385 000

    330 000

    264 968,—

    Selvitysosa

    Oikeusasiamiehen ja Euroopan parlamentin välinen hallinnollinen järjestely.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan oikeusasiamiehen toimistotilojen vuokrakustannukset, vakuutukset, veden, sähkön, lämmityksen, siivouksen, kunnossapidon ja turvallisuuden sekä sekalaiset kiinteistömenot, mukaan lukien kyseisten toimistojen muutos-, korjaus- ja kunnostustyöt Euroopan parlamentin tiloissa Strasbourgissa ja Brysselissä.

    LUKU A-2 1 —   TIETOJENKÄSITTELY, LAITTEET JA IRTAIN OMAISUUS: HANKINTA, VUOKRAUS JA YLLÄPITO

    Selvitysosa

    Julkisten hankintojen yhteydessä toimielin tiedustelee muilta toimielimiltä niiden saavuttamia sopimusehtoja.

    A-2 1 0   Atk- ja telelaitteisiin, atk:n ja televiestinnän käyttöön ja atk- ja telepalveluihin liittyvät menot

    A-2 1 0 0   Laitteiden ja ohjelmistojen hankinta, huolto ja ylläpito sekä niihin liittyvät työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 000

    55 000

    89 800,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    laitteistojen hankkimiseen, vuokraamiseen, huoltoon ja kunnossapitoon sekä ohjelmistojen kehittämiseen liittyvät kustannukset,

    atk-järjestelmien toimintaa ja kunnossapitoa koskeva avustus,

    kolmansille annetut tietojenkäsittelytehtävät ja muut tietojenkäsittelykustannukset.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    A-2 1 0 1   Televiestintään liittyvien laitteiden hankinta, huolto ja ylläpito

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    5 000

    5 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan televiestintään liittyvien laitteistojen vuokraus-, huolto- ja ylläpitokustannukset ja muut liitännäiskustannukset (siirtoverkot, puhelinvaihteet, puhelimet ja vastaavat sekä telekopiolaitteet, teleksit, asennuskulut jne.).

    A-2 1 2   Irtain omaisuus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    45 000

    81 937,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 2 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan irtaimen omaisuuden hankinta, vuokraus, huolto ja korjaus ja erityisesti ergonomisten toimistokalusteiden hankinta, vanhojen ja käytöstä poistettavien kalusteiden korvaaminen ja konttorikoneiden hankinta.

    Taideteosten osalta määräraha on tarkoitettu kattamaan erityismateriaalin hankinnasta ja ostosta aiheutuvat kulut sekä niihin liittyvät juoksevat kulut, muun muassa kehystys-, restaurointi-, puhdistus- ja vakuutuskulut sekä satunnaiset kuljetuskulut.

    A-2 1 6   Kuljetuskalusto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 000

    30 000

    10 722,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 2 2

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kuljetuskaluston (virka-autot) hankinta, huolto, käyttö ja korjaus sekä autojen, taksien, linja-autojen ja kuorma-autojen vuokraus kuljettajineen tai ilman, mukaan lukien niihin liittyvät vakuutukset ja mahdollisten sakkojen maksaminen.

    LUKU A-2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT TOISTUVAISMENOT

    A-2 3 0   Hallintomenot

    Selvitysosa

    Entiset luvut 2 3 ja 1 8 (osittain)

    Julkisten hankintojen yhteydessä toimielin tiedustelee muilta toimielimiltä niiden saavuttamia sopimusehtoja.

    A-2 3 0 0   Paperi- ja toimistotarvikkeet ja erilaiset kulutustavarat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 000

    80 000

    61 848,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan paperin, kirjekuorien, toimistotarvikkeiden, kirjapainotarvikkeiden, monistustarvikkeiden jne. hankinta.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    A-2 3 0 1   Kirjeenvaihdon postimaksut ja toimitusmaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    25 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan postitusyksiköiden ja lähettipalvelujen toteuttamasta frankeerauksesta, postinkäsittelystä ja -kuljetuksesta aiheutuvat kulut.

    A-2 3 0 2   Televiestintä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan liittymät, kaapeli- tai radioaaltolähetysmaksut (kiinteät puhelimet, matkapuhelimet, televisiot) ja verkkopalveluihin liittyvät kulut sekä telematiikkakulut.

    A-2 3 0 3   Rahoituskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    2 500

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pankkikulut (provisiot, vaihtopalkkiot, sekalaiset kulut) ja muut rahoituskulut, mukaan lukien kiinteistöjen rahoittamisen liitännäiskulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 10 000 euroa.

    A-2 3 0 4   Muut menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    7 500

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    vakuutukset, joita ei ole erikseen kohdistettu muille alamomenteille,

    menot, jotka aiheutuvat vahtimestarien, autonkuljettajien, muuttomiesten jne. virka-asujen hankinnasta ja hoidosta,

    sekalaiset hallintomenot, kuten rautatie- ja lentoliikenneaikataulujen hankinta ja käytettyjen laitteiden myynnin yhteydessä lehtimainonnasta aiheutuvat kulut jne.,

    ennakkotilit Brysselissä ja Strasbourgissa.

    A-2 3 1   Kääntäminen ja tulkkaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    450 000

    403 688

    456 820,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti A-1 8 7 5

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan täydentävistä palveluista aiheutuvat kulut, erityisesti vuosikertomuksen ja muiden asiakirjojen kääntämisestä ja kirjoittamisesta, sopimuspalkalla työskentelevien ja tilapäisten tulkkien palveluista aiheutuvat kulut sekä muut oheiskulut.

    A-2 3 2   Toiminnan tuki

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    95 000

    130 000

    102 000,—

    Selvitysosa

    Entinen alamomentti A-1 8 7 8

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan parlamentille maksettavat yleiset hallintokulut, jotka kattavat Euroopan parlamentin tarjoamiin tilinpidon, sisäisen tarkastuksen, työterveyshuollon jne. palveluihin käytettyä työaikaa vastaavat kustannukset.

    OSASTO A-3

    TOIMIELIMEN SUORITTAMISTA YLEISISTÄ TEHTÄVISTÄ AIHEUTUVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU A-3 0

    A-3 0 0

    Henkilöstön virkamatkakulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    150 000

    130 000

    95 000,—

    A-3 0 2

    Vastaanotto- ja edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    4 148,—

    A-3 0 3

    Kokoukset yleensä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    55 000

    60 000

    16 875,—

    A-3 0 4

    Kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-3 0 YHTEENSÄ

    235 000

    210 000

    116 023,—

    LUKU A-3 2

    A-3 2 0

    Tiedon ja asiantuntemuksen hankinta

    A-3 2 0 0

    Dokumentaatio- ja kirjastomenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 000

    5 000

    3 124,—

    A-3 2 0 1

    Arkistolähteisiin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    15 000

     

     

     

    Momentti A-3 2 0 yhteensä

    25 000

    5 000

    3 124,—

    A-3 2 1

    Tuotanto ja levitys

    A-3 2 1 0

    Yleisluonteiset julkaisut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    485 000

    400 000

    362 508,—

     

    Momentti A-3 2 1 yhteensä

    485 000

    400 000

    362 508,—

     

    LUKU A-3 2 YHTEENSÄ

    510 000

    405 000

    365 632,—

    LUKU A-3 3

    A-3 3 0

    Tutkimukset ja tuet

    A-3 3 0 0

    Tutkimukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    40 000

    0,—

    A-3 3 0 1

    Muut tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 000

    20 000

    0,—

     

    Momentti A-3 3 0 yhteensä

    40 000

    60 000

    0,—

     

    LUKU A-3 3 YHTEENSÄ

    40 000

    60 000

    0,—

    LUKU A-3 4

    A-3 4 0

    Oikeusasiamiehen tehtäviin liittyvät menot

    A-3 4 0 0

    Sekalaiset menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    4 000

    3 000

    2 645,—

     

    Momentti A-3 4 0 yhteensä

    4 000

    3 000

    2 645,—

     

    LUKU A-3 4 YHTEENSÄ

    4 000

    3 000

    2 645,—

     

    Osasto A-3 yhteensä

    789 000

    678 000

    484 300,—

    LUKU A-3 0 —

    KOKOUKSET JA KONFERENSSIT

    LUKU A-3 2 —

    ASIANTUNTEMUS JA TIEDOTUS: HANKINTA, ARKISTOINTI, TUOTANTO JA LEVITYS

    LUKU A-3 3 —

    TUTKIMUKSET JA MUUT TUET

    LUKU A-3 4 —

    OIKEUSASIAMIEHEN TEHTÄVIIN LIITTYVÄT MENOT

    LUKU A-3 0 —   KOKOUKSET JA KONFERENSSIT

    A-3 0 0   Henkilöstön virkamatkakulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    150 000

    130 000

    95 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 3 0

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 71 artikla sekä liitteessä VII oleva 11—13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamatka- ja matkustuskulut (mukaan lukien matkalippujen ja paikkalippujen varaamiseen liittyvät kulut), päivärahat sekä muut virkamatkan suorittamiseen liittyvät liitännäiskulut tai poikkeukselliset kulut.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 5 000 euroa.

    A-3 0 2   Vastaanotto- ja edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    4 148,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-1 7 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka liittyvät toimielimelle aiheutuviin vastaanottovelvoitteisiin, edustuskulut sekä oikeusasiamiehen tarjoaman edustusmateriaalin hankkiminen.

    A-3 0 3   Kokoukset yleensä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    55 000

    60 000

    16 875,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 5 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan asiantuntijoiden ja muiden komiteoihin, työryhmiin tai työkokouksiin kutsuttujen matka- ja oleskelukulut ja vastaavat kulut sekä tähän liittyvät muut menot (huoneiden vuokraus, tulkkaustarpeet jne.).

    A-3 0 4   Kokouksista aiheutuvat sekalaiset kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 3 0 (osittain)

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kokousten aikana mahdollisesti tarjoiltavista juomista tai välipaloista aiheutuvat menot.

    LUKU A-3 2 —   ASIANTUNTEMUS JA TIEDOTUS: HANKINTA, ARKISTOINTI, TUOTANTO JA LEVITYS

    A-3 2 0   Tiedon ja asiantuntemuksen hankinta

    A-3 2 0 0   Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 000

    5 000

    3 124,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 2 3

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    yleisten lähdeteosten osaston laajentaminen ja uusiminen ja kirjastovarojen pitäminen ajan tasalla,

    sanoma- ja aikakauslehtien tilaukset sekä julkaisujen ja verkkopalveluiden tilaukset tietotoimistoista, mukaan lukien tällaisen tilausmateriaalin kopioimisesta ja jakelusta kirjallisessa ja/tai elektronisessa muodossa aiheutuvat copyright-kulut, ja lehdistökatsauksia ja lehtileikkeitä koskevat palvelusopimukset,

    aikakauslehtien sisältötiivistelmiä koskevat tilaukset tai palvelusopimukset tai aikakauslehtiartikkelien tallennus optisille välineille,

    ulkopuolisten asiakirja- ja tilastotietokantojen käyttökulut lukuun ottamatta tietokonelaitteisto- ja televiestintäkustannuksia,

    erityismateriaalin, mukaan lukien kirjasto-, dokumentointi- ja mediakirjastomateriaalin ja/tai sähköisten, elektronisten ja tietojenkäsittelyyn liittyvien järjestelmien hankinta tai vuokraus sekä ulkopuoliset palvelut näiden materiaalien ja järjestelmien hankintaa, kehittämistä, asennusta, käyttöä ja ylläpitoa varten,

    kirjastopalveluista ja etenkin asiakaspalvelusta (tutkimukset, analyysit), laadunvalvontajärjestelmästä jne. aiheutuvat kulut,

    kirjaston, dokumentaation ja mediakirjaston sidonta- ja säilytysmateriaali ja -työ,

    sanakirjojen, sanastojen ja muiden teosten hankinta oikeusasiamiehen palveluihin.

    A-3 2 0 1   Arkistolähteisiin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    15 000

     

     

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1049/2001, annettu 30 päivänä toukokuuta 2001, Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi (EYVL L 145, 31.5.2001, s. 43) sekä oikeusasiamiehen toimiston hyväksymät täytäntöönpanotoimenpiteet.

    Oikeusasiamiehen päätös, tehty…, tiedotuksen ja avoimuuden lisäämisestä ja oikeusasiamiehen arkistoista.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    ulkopuolisista palveluista aiheutuvat kustannukset, jotka liittyvät arkistointitoimiin, mukaan lukien varastojen lajittelu, luokittelu ja uudelleenluokittelu, arkistopalveluista aiheutuvat kustannukset ja arkistolähteiden hankinta ja käyttö korvaavia tukipalveluita käyttäen (mikrofilmit, levyt, kasetit jne.) sekä (sähköisten, elektronisten ja tietojenkäsittelyyn liittyvän) erityismateriaalin hankinta, vuokraus ja ylläpito ja tukimateriaalin (esitteet, cd-rom jne.) julkaisukustannukset,

    oikeusasiamiehen tointaan harjoittaessaan keräämien sellaisten arkistojen käsittelystä aiheutuvat kulut, jotka on lahjoitettu tai testamentattu Euroopan parlamentille, Euroopan yhteisöjen historiallisille arkistoille (HAEC) tai laillisesti perustetulle yhdistykselle tai säätiölle hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti.

    A-3 2 1   Tuotanto ja levitys

    A-3 2 1 0   Yleisluonteiset julkaisut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    485 000

    400 000

    362 508,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 7 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimitus- ja tiedotuskustannukset ja erityisesti:

    Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaisemista koskevat kustannukset,

    virallisilla kielillä julkaistavien julkaisujen kopioimis- ja painatuskustannukset (vuotuinen kertomus jne.),

    painettu materiaali (perinteisesti tai sähköisesti) oikeusasiamiehen tiedotustarkoituksiin (suhdetoiminta ja oikeusasiamiehen toiminnan esittely suurelle yleisölle),

    muut toimielimen tiedotuspolitiikkaan liittyvät kustannukset (symposiumit, seminaarit, osallistuminen julkisiin tapahtumiin).

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan e–j alakohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määräksi arvioidaan 1 000 euroa.

    LUKU A-3 3 —   TUTKIMUKSET JA MUUT TUET

    A-3 3 0   Tutkimukset ja tuet

    A-3 3 0 0   Tutkimukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    40 000

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 6 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan mahdolliset kulut tutkimuksista ja/tai selvityksistä, jotka teetetään asiantuntijoilla ja tutkimuskeskuksilla, sekä kulut kyseisten tutkimusten julkaisusta ja muut liitännäiskulut.

    A-3 3 0 1   Muut tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 000

    20 000

    0,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-2 9 9

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät Euroopan oikeusasiamiehen ja kansallisten/alueellisten oikeusasiamiesten ja muiden vastaavien elinten välisten suhteiden edistämiseen ja näiden yhteistyön lujittamiseen.

    Se kattaa myös rahoitustuen Euroopan oikeusasiamiehen toimialaan kuuluvien virallisten hankkeiden toteuttamiseksi (muut kuin alamomentissa A-3 2 1 0 mainitut).

    Lisäksi se on tarkoitettu kattamaan oikeusasiamiehen luona vierailevista ryhmistä aiheutuvat kustannukset.

    LUKU A-3 4 —   OIKEUSASIAMIEHEN TEHTÄVIIN LIITTYVÄT MENOT

    A-3 4 0   Oikeusasiamiehen tehtäviin liittyvät menot

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät erityisellä tavalla oikeusasiamiehen tehtäviin, kuten yhteydet kansallisten oikeusasiamiesten ja oikeusasiamiesten kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä kansainvälisten järjestöjen julkaisujen tilauksista aiheutuvat kustannukset.

    A-3 4 0 0   Sekalaiset menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    4 000

    3 000

    2 645,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti A-3 7 0

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan menot, jotka liittyvät erityisellä tavalla oikeusasiamiehen tehtäviin, kuten yhteydet kansallisten oikeusasiamiesten ja oikeusasiamiesten kansainvälisten järjestöjen kanssa sekä kansainvälisten järjestöjen julkaisujen tilauksista aiheutuvat kustannukset.

    OSASTO A-10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU A-10 0

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-10 1

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU A-10 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto A-10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    7 682 538

    7 224 554

    5 168 170,—

    LUKU A-10 0 —

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    LUKU A-10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU A-10 0 —   ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    LUKU A-10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan varainhoitovuoden aikana tehdyistä talousarviota koskevista päätöksistä koituvat ennakoimattomat menot.

    PÄÄLUOKKA VIII B — EUROOPAN TIETOSUOJAVALTUUTETTU

    OMAT TULOT

    OSASTO B-4

    ERILAISET YHTEISÖN VEROT JA MAKSUT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU B-4 0

    B-4 0 0

    Toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    311 000

    384 624

    138 187,—

    B-4 0 3

    Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    B-4 0 4

    Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    10 000

    20 010

    6 975,—

     

    LUKU B-4 0 YHTEENSÄ

    321 000

    404 634

    145 162,—

    LUKU B-4 1

    B-4 1 0

    Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    199 000

    50 101

    21 441,—

    B-4 1 1

    Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-4 1 YHTEENSÄ

    199 000

    50 101

    21 441,—

     

    Osasto B-4 yhteensä

    520 000

    454 735

    166 603,—

    LUKU B-4 0 —

    PALKOISTA SUORITETTAVAT PIDÄTYKSET

    LUKU B-4 1 —

    ELÄKEMAKSUT

    LUKU B-4 0 —   PALKOISTA SUORITETTAVAT PIDÄTYKSET

    B-4 0 0   Toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän veron tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    311 000

    384 624

    138 187,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehty pöytäkirja ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68, annettu 29 päivänä helmikuuta 1968, Euroopan yhteisölle suoritettavaan veroon sovellettavien edellytysten ja menettelyn vahvistamisesta (EYVL L 56, 4.3.1968, s. 8), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 1750/2002 (EYVL L 264, 2.10.2002, s. 15).

    Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission päätös N:o 1247/2002/EY, tehty 1 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan tietosuojavaltuutetun tehtävien hoitamista koskevasta ohjesäännöstä ja yleisistä ehdoista (EYVL L 183, 12.7.2002, s. 1).

    B-4 0 3   Palveluksessa olevien toimielimen jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän tilapäisen maksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista tehty pöytäkirja ja erityisesti sen 13 artikla.

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Neuvoston asetus (EHTY, ETY, Euratom) N:o 3831/91, annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta tilapäisen maksun käyttöön ottamiseksi (EYVL L 361, 31.12.1991, s. 7).

    Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission päätös N:o 1247/2002/EY, tehty 1 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan tietosuojavaltuutetun tehtävien hoitamista koskevasta ohjesäännöstä ja yleisistä ehdoista (EYVL L 183, 12.7.2002, s. 1).

    B-4 0 4   Palveluksessa olevien toimielinten jäsenten, virkamiesten ja muun henkilöstön palkoista ja korvauksista pidätettävän erityismaksun tuotto

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    10 000

    20 010

    6 975,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 66 a artikla.

    LUKU B-4 1 —   ELÄKEMAKSUT

    B-4 1 0   Henkilöstön osuus eläkejärjestelmän rahoituksesta

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    199 000

    50 101

    21 441,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 83 artiklan 2 kohta.

    B-4 1 1   Henkilöstön tekemät eläkeoikeuksien siirrot tai takaisinostot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Uusi momentti

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä VIII oleva 4 artikla, 11 artiklan 2 ja 3 kohta sekä 48 artikla.

    OSASTO B-9

    SEKALAISET TULOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    LUKU B-9 0

    B-9 0 0

    Sekalaiset tulot

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    LUKU B-9 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    Osasto B-9 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    p.m.

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    520 000

    454 735

    166 603,—

    LUKU B-9 0 —

    SEKALAISET TULOT

    LUKU B-9 0 —   SEKALAISET TULOT

    B-9 0 0   Sekalaiset tulot

    Varainhoitovuosi 2006

    Varainhoitovuosi 2005

    Varainhoitovuosi 2004

    p.m.

    p.m.

    p.m.

    Selvitysosa

    Momentille otetaan sekalaisia tuloja.

    MAKSUT

    Yhteenveto määrärahoista (2006 ja 2005) sekä toteutuksesta (2004)

    Osasto

    Luku

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    B-1

    TOIMIELIMEEN SIDOKSISSA OLEVAA HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    B-1 0

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    700 787

    659 759

    547 558,35

    B-1 1

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    2 033 701

    1 622 308

    309 563,93

    B-1 2

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT SEKALAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 3

    TYÖMATKAT

    87 340

    57 818

    0,—

    B-1 5

    VIRKAMIESTEN HARJOITTELU JA VAIHTO

    110 000

    90 936

    0,—

    B-1 6

    SOSIAALIPALVELUT

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 7

    VASTAANOTTO- JA EDUSTUSKULUT

    3 362

    3 299

    0,—

    B-1 8

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    9 000

    p.m.

    0,—

     

    Osasto B-1 yhteensä

    2 944 190

    2 434 120

    857 122,28

    B-2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA SEKALAISET KÄYTTÖMENOT

    B-2 0

    INVESTOINNIT KIINTEISTÖIHIN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    332 489

    217 526

    165 212,82

    B-2 1

    TIETOJENKÄSITTELY JA TELEVIESTINTÄ

    50 960

    37 507

    0,—

    B-2 2

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    38 023

    27 500

    37 177,64

    B-2 3

    HALLINNOSTA JOHTUVAT TOISTUVAISMENOT

    17 771

    13 080

    2 270,87

    B-2 5

    KOKOUSKULUT

    49 000

    9 000

    0,—

    B-2 6

    TUTKIMUS-, SELVITYS- JA KUULEMISKULUT

    50 000

    5 000

    0,—

    B-2 7

    JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    101 400

    97 000

    0,—

    B-2 9

    TUET JA OSALLISTUMISMAKSUT

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto B-2 yhteensä

    639 643

    406 613

    204 661,33

    B-10

    MUUT MENOT

    B-10 0

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-10 1

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto B-10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    3 583 833

    2 840 733

    1 061 783,61

    OSASTO B-1

    TOIMIELIMEEN SIDOKSISSA OLEVAA HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU B-1 0

    B-1 0 0

    Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    569 251

    544 815

    495 867,23

    B-1 0 1

    Tapaturma- ja sairausvakuutus ja sosiaaliturvamaksut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    24 307

    18 832

    15 000,—

    B-1 0 2

    Siirtymäkorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 0 3

    Eläkkeet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 0 4

    Työmatka- ja matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    76 539

    66 492

    0,—

    B-1 0 5

    Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    36 691,12

    B-1 0 6

    Kurssit

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    10 190

    10 000

    0,—

    B-1 0 9

    Palkkajärjestelyyn tehtävät muutokset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 500

    19 620

    0,—

     

    LUKU B-1 0 YHTEENSÄ

    700 787

    659 759

    547 558,35

    LUKU B-1 1

    B-1 1 0

    Virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    B-1 1 0 0

    Peruspalkat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    1 230 576

    959 716

    220 751,45

    B-1 1 0 1

    Perhelisät

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    87 898

    66 929

    16 088,81

    B-1 1 0 2

    Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    153 822

    117 468

    16 842,05

    B-1 1 0 3

    Sihteeristökorvaus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti B-1 1 0 yhteensä

    1 472 296

    1 144 113

    253 682,31

    B-1 1 1

    Muu henkilöstö

    B-1 1 1 0

    Ylimääräiset ja paikalliset toimihenkilöt sekä erityisavustajat

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    49 405

    18 000,—

    B-1 1 1 5

    Sopimussuhteiset toimihenkilöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    61 768

    p.m.

    0,—

     

    Momentti B-1 1 1 yhteensä

    61 768

    49 405

    18 000,—

    B-1 1 2

    Ammattikoulutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    32 900

    10 843

    0,—

    B-1 1 3

    Vakuutus sairauden, tapaturmien ja ammattitautien sekä työttömyyden varalta ja eläkeoikeuksien säilyttämiseksi

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    64 767

    49 651

    10 527,51

    B-1 1 4

    Erilaiset lisät ja korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    24 129

    18 500

    0,—

    B-1 1 5

    Ylityöt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 054

    2 922

    0,—

    B-1 1 7

    Tukipalvelut

    B-1 1 7 5

    Kääntämisestä ja tulkkauksesta aiheutuvat kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    112 491

    103 825

    0,—

    B-1 1 7 6

    Muut ulkopuolelle tehtäväksi annetut palvelut ja työt

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 338

    p.m.

     

    B-1 1 7 8

    Toiminnan tuki

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    51 250

    50 000

    0,—

     

    Momentti B-1 1 7 yhteensä

    173 079

    153 825

    0,—

    B-1 1 8

    Tehtävien aloittamiseen, päättymiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    134 183

    128 423

    27 354,11

    B-1 1 9

    Virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen mukauttaminen

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    67 525

    64 626

    0,—

     

    LUKU B-1 1 YHTEENSÄ

    2 033 701

    1 622 308

    309 563,93

    LUKU B-1 2

    B-1 2 1

    Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 2 3

    Sairausvakuutus

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 2 9

    Erilaisten korvausten mukautukset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-1 2 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU B-1 3

    B-1 3 0

    Työmatka- ja matkakulut sekä niihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    87 340

    57 818

    0,—

     

    LUKU B-1 3 YHTEENSÄ

    87 340

    57 818

    0,—

    LUKU B-1 5

    B-1 5 0

    Harjoittelujaksojen järjestämiskustannukset toimielimessä ja kustannukset toimielimen ja jäsenvaltioiden julkisen alan välisestä henkilöstön vaihdosta

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    110 000

    90 936

    0,—

     

    LUKU B-1 5 YHTEENSÄ

    110 000

    90 936

    0,—

    LUKU B-1 6

    B-1 6 0

    Poikkeukselliset tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 6 4

    Täydentävä tuki vammaisille

    B-1 6 4 0

    Kulut, joita ei korvata yhteisestä sairausvakuutuksesta, sekä muut erityiset toimenpiteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Momentti B-1 6 4 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-1 6 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

    LUKU B-1 7

    B-1 7 0

    Vastaanotto- ja edustuskulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    3 362

    3 299

    0,—

     

    LUKU B-1 7 YHTEENSÄ

    3 362

    3 299

    0,—

    LUKU B-1 8

    B-1 8 6

    Henkilöstön jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-1 8 8

    Palvelukseen ottamiseen liittyvät kulut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    9 000

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-1 8 YHTEENSÄ

    9 000

    p.m.

    0,—

     

    Osasto B-1 yhteensä

    2 944 190

    2 434 120

    857 122,28

    LUKU B-1 0 —

    TOIMIELIMEN JÄSENET

    LUKU B-1 1 —

    PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    LUKU B-1 2 —

    TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT SEKALAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    LUKU B-1 3 —

    TYÖMATKAT

    LUKU B-1 5 —

    VIRKAMIESTEN HARJOITTELU JA VAIHTO

    LUKU B-1 6 —

    SOSIAALIPALVELUT

    LUKU B-1 7 —

    VASTAANOTTO- JA EDUSTUSKULUT

    LUKU B-1 8 —

    TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    LUKU B-1 0 —   TOIMIELIMEN JÄSENET

    B-1 0 0   Palkat, korvaukset ja palkkoihin liittyvät lisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    569 251

    544 815

    495 867,23

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus N:o 422/67/ETY, N:o 5/67/Euratom, annettu 25 päivänä heinäkuuta 1967, komission puheenjohtajan ja jäsenten sekä yhteisön tuomioistuimen presidentin, tuomarien, julkisasiamiesten ja kirjaajan sekä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentin, jäsenten ja kirjaajan palkkajärjestelyistä (EYVL 187, 8.8.1967, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna asetuksella (EY, Euratom) N:o 202/2005 (EUVL L 33, 5.2.2005, s. 1).

    Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission päätös N:o 1247/2002/EY, tehty 1 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan tietosuojavaltuutetun tehtävien hoitamista koskevasta ohjesäännöstä ja yleisistä ehdoista (EYVL L 183, 12.7.2002, s. 1).

    B-1 0 1   Tapaturma- ja sairausvakuutus ja sosiaaliturvamaksut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    24 307

    18 832

    15 000,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 11 ja 14 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    toimielimen osuus (0,87 %) tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta,

    toimielimen osuus (3,4 %) sairausvakuutuksesta,

    syntymäavustus,

    kuolemantapauksen yhteydessä maksettavat korvaukset.

    B-1 0 2   Siirtymäkorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 7 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan siirtymäkorvaukset, perhelisät ja asuinmaasta riippuvat korjauskertoimet.

    B-1 0 3   Eläkkeet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 8, 9, 15 ja 18 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vanhuuseläkkeet ja toimielimen jäsenen asuinmaasta riippuvat korjauskertoimet sekä lesken- ja/tai orvoneläkkeet ja heidän asuinmaastaan riippuvat korjauskertoimet.

    B-1 0 4   Työmatka- ja matkakulut ja muut niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    76 539

    66 492

    0,—

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 6 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakustannukset, työmatkojen päivärahat sekä työmatkojen yhteydessä syntyvät lisä- tai erityiskulut.

    B-1 0 5   Tehtävien aloittamiseen ja päättymiseen liittyvät korvaukset ja kustannukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    36 691,12

    Selvitysosa

    Toimielimen jäsenten palkkajärjestely ja erityisesti sen 5 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakulut (perheenjäsenet mukaan lukien) palvelukseen astuttaessa tai siitä poistuttaessa, sijoittautumis- ja uudelleensijoittautumiskorvaukset palvelukseen astuttaessa ja siitä poistuttaessa sekä muuttokulut, jotka aiheutuvat virkaan astumisesta tai siitä poistumisesta.

    B-1 0 6   Kurssit

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    10 190

    10 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kielikursseille ja muihin ammatillisiin koulutusseminaareihin osallistumisesta aiheutuvat kulut.

    B-1 0 9   Palkkajärjestelyyn tehtävät muutokset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 500

    19 620

    0,—

    Selvitysosa

    Asetus toimielimen jäsenten palkkajärjestelystä ja erityisesti sen 4 a artikla sekä varainhoitoasetus.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korjauskertoimeen sekä palkkoihin ja eläkkeisiin neuvoston päättämällä tavalla varainhoitovuoden aikana mahdollisesti tehtävät muutokset.

    LUKU B-1 1 —   PALVELUKSESSA OLEVA HENKILÖSTÖ

    B-1 1 0   Virkamiehet ja väliaikaiseen henkilöstöön kuuluvat, joilla on henkilöstön määrää kuvaavaan taulukkoon otettu toimi

    B-1 1 0 0   Peruspalkat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    1 230 576

    959 716

    220 751,45

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 66 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiesten ja väliaikaisen henkilöstön peruspalkat.

    B-1 1 0 1   Perhelisät

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    87 898

    66 929

    16 088,81

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62, 67 ja 68 a artikla sekä niiden liitteessä VII oleva 1 jakso.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan perhelisät, joihin sisältyy:

    kotitalouslisä,

    huollettavaa lasta koskeva lisä,

    koululisä,

    virkamiehille ja väliaikaiselle henkilöstölle.

    B-1 1 0 2   Ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset (mukaan lukien EHTY:n henkilöstösäännön 97 artikla)

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    153 822

    117 468

    16 842,05

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 62 ja 69 artikla sekä niiden liitteessä VII oleva 4 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiesten ja väliaikaisen henkilöstön ulkomaankorvaukset ja erityiset ulkomaankorvaukset.

    B-1 1 0 3   Sihteeristökorvaus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden liitteessä XIII oleva 17 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kiinteämääräinen sihteerilisä edellä mainituissa säännöksissä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

    B-1 1 1   Muu henkilöstö

    B-1 1 1 0   Ylimääräiset ja paikalliset toimihenkilöt sekä erityisavustajat

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    49 405

    18 000,—

    Selvitysosa

    Entinen momentti B-1 1 1

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavissa palvelussuhteen ehdoissa säädetyt ylimääräisten ja paikallisten toimihenkilöiden sekä erityisavustajien palkkiot sekä toimielimen osuus sosiaaliturvamaksuista.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    B-1 1 1 5   Sopimussuhteiset toimihenkilöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    61 768

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Uusi alamomentti

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkaamiseen liittyvät menot.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen muuhun henkilöstöön sovellettavat palvelussuhteen ehdot.

    B-1 1 2   Ammattikoulutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    32 900

    10 843

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 24 artiklan 8 kohta.

    B-1 1 3   Vakuutus sairauden, tapaturmien ja ammattitautien sekä työttömyyden varalta ja eläkeoikeuksien säilyttämiseksi

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    64 767

    49 651

    10 527,51

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen osuus sairausvakuutuksesta (72 artikla) ja tapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta (73 artikla), toimielimen osuus erityisen työttömyysrahaston muodostamisesta (Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelusuhteen ehdot, 28 artiklan 7 kohta) sekä toimielimen maksut väliaikaisen henkilöstön eläkeoikeuden muodostamiseksi tai säilyttämiseksi heidän alkuperämaassaan (Euroopan yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevat palvelusuhteen ehdot, 42 artikla).

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan myös virkamiesten ja muuhun henkilöstöön kuuluvien vuosittaisen lääkärintarkastuksen kustannukset, mukaan lukien kyseisen tarkastuksen yhteydessä teetetyt analyysit ja tutkimukset.

    B-1 1 4   Erilaiset lisät ja korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    24 129

    18 500

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 70, 74 ja 75 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan synnytyslisä (70, 74 ja 75 artikla), kiinteämääräiset matkakulut työskentelypaikkakunnalta alkuperäpaikkakunnalle (liitteessä VII oleva 8 artikla), muutto- ja kuljetuskorvaukset (liitteessä VII oleva 14 a ja 14 b artikla), kiinteämääräiset kulukorvaukset (liitteessä VII oleva 14 artikla), kiinteämääräiset siirtymiskorvaukset (liitteessä VII oleva 15 artikla) ja tilinpitäjinä ja ennakoiden hoitajina toimiville virkamiehille myönnettävät erityiskorvaukset (75 artikla).

    B-1 1 5   Ylityöt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 054

    2 922

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ylityökorvaus edellä mainituissa säännöksissä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 56 artikla sekä liite VI.

    B-1 1 7   Tukipalvelut

    B-1 1 7 5   Kääntämisestä ja tulkkauksesta aiheutuvat kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    112 491

    103 825

    0,—

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja palvelun tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki kääntämisestä ja tulkkauksesta aiheutuvat kulut sekä liitännäiskulut.

    B-1 1 7 6   Muut ulkopuolelle tehtäväksi annetut palvelut ja työt

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 338

    p.m.

     

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikki toimielimen ulkopuolisten henkilöiden suorittamat palvelut, kuten erityisesti:

    muissa töissä tarvittava tilapäinen henkilöstö,

    lisähenkilöstö.

    Varainhoitoasetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisesti käyttötarkoitukseen sidottujen tulojen määrä: p.m.

    B-1 1 7 8   Toiminnan tuki

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    51 250

    50 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan ”hallintokulut”, joita toimielimelle aiheutuu siitä, että se suorittaa Euroopan tietosuojavaltuutetun puolesta yleisiä tehtäviä, kuten sopimusten, palkkojen ja korvausten hallinnointia, atk-palveluita jne.

    B-1 1 8   Tehtävien aloittamiseen, päättymiseen ja toisiin tehtäviin siirtymiseen liittyvät korvaukset ja kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    134 183

    128 423

    27 354,11

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan palvelukseen ottoon liittyvien menettelyjen kulut (27—31 ja 33 artikla sekä liite III), virkamiesten (ja heidän perheenjäsentensä) matkakulut heidän aloittaessaan tehtävänsä, heidän lähtiessään tai asettuessaan uudelleen (20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 7 artikla), korvaukset henkilöstölle, jonka on pakko muuttaa asuinpaikkaa aloittaessaan työnsä, lähtiessään työstään tai siirtyessään uudelle asemapaikalle (liitteessä VII oleva 5 ja 6 artikla), muuttokustannukset (20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 9 artikla) ja päivärahat sellaiselle henkilöstölle, joka osoittaa olevansa oikeutettu siihen jouduttuaan muuttamaan asuinpaikkaa tehtävien aloittamisen jälkeen (20 ja 71 artikla ja liitteessä VII oleva 10 artikla).

    B-1 1 9   Virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen mukauttaminen

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    67 525

    64 626

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan korjauskerrointen vaikutukset (64 ja 65 artikla ja liite XI) sekä neuvoston varainhoitovuoden aikana päättämien mahdollisten palkkojen mukautusten vaikutukset (65 artikla ja liite XI).

    LUKU B-1 2 —   TEHTÄVIEN LOPULLISEEN PÄÄTTYMISEEN LIITTYVÄT SEKALAISET KORVAUKSET JA OSUUDET

    B-1 2 1   Disponibiliteettiin asettamiseen, tehtävistä vapauttamiseen ja erottamiseen liittyvät korvaukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 41 ja 50 artikla sekä liite IV.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan virkamiehille disponibiliteettiin asettamisen tai tehtävistä vapauttamisen johdosta maksettavat korvaukset.

    B-1 2 3   Sairausvakuutus

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 72 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimielimen osuus sairausvakuutuksesta sellaisten korvauksensaajien osalta, joihin viitataan momentissa B-1 2 1.

    B-1 2 9   Erilaisten korvausten mukautukset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan niitä korvauksia koskevien korjauskertoimien vaikutukset, joihin viitataan momentissa B-1 2 1 (64 ja 65 artikla) sekä neuvoston varainhoitovuoden aikana päättämien mahdollisten palkkojen mukautusten vaikutukset (65 artikla).

    LUKU B-1 3 —   TYÖMATKAT

    B-1 3 0   Työmatka- ja matkakulut sekä niihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    87 340

    57 818

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 71 artikla ja liitteessä VII oleva 11, 12 ja 13 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan matkakustannukset, päivärahat ja tehtävien suorittamiseen liittyvät satunnaiset kulut tai erityiskulut.

    LUKU B-1 5 —   VIRKAMIESTEN HARJOITTELU JA VAIHTO

    B-1 5 0   Harjoittelujaksojen järjestämiskustannukset toimielimessä ja kustannukset toimielimen ja jäsenvaltioiden julkisen alan välisestä henkilöstön vaihdosta

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    110 000

    90 936

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan harjoittelijoiden päiväraha-, matkustus- ja virkamatkakustannukset, tapaturma- ja sairausvakuutus kurssien aikana sekä Euroopan tietosuojavaltuutetun, jäsenvaltioiden julkisen sektorin ja kansainvälisten järjestöjen välisestä henkilövaihdosta aiheutuvat menot.

    LUKU B-1 6 —   SOSIAALIPALVELUT

    B-1 6 0   Poikkeukselliset tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 76 artikla.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisen vaikeassa tilanteessa olevien virkamiesten ja muun henkilöstön hyväksi toteutettujen toimenpiteiden kustannukset.

    B-1 6 4   Täydentävä tuki vammaisille

    B-1 6 4 0   Kulut, joita ei korvata yhteisestä sairausvakuutuksesta, sekä muut erityiset toimenpiteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu seuraaville vammaisryhmille osana toimielinten välistä vammaisten auttamisohjelmaa:

    palveluksessa olevat virkamiehet ja määräaikaiset työntekijät,

    palveluksessa olevien virkamiesten ja määräaikaisten työntekijöiden puolisot,

    kaikki huollettavana olevat lapset Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen mukaisesti.

    Määräraha antaa mahdollisuuden korvata talousarviosta muut kuin lääketieteelliset, vammautumisesta aiheutuvat ja asianmukaisesti perustellut välttämättömät kulut, kun ne oikeudet, joihin asianomainen on asuin- tai syntymämaassaan oikeutettu, eivät enää päde.

    LUKU B-1 7 —   VASTAANOTTO- JA EDUSTUSKULUT

    B-1 7 0   Vastaanotto- ja edustuskulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    3 362

    3 299

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan vastaanotto- ja edustuskulut sekä edustamiseen tarvittavien tarvikkeiden hankkiminen.

    LUKU B-1 8 —   TOIMIELINTEN VÄLINEN YHTEISTYÖ

    Selvitysosa

    Tämän luvun kattamat toimet ovat osa toimielinten välistä yhteistyötä, mikä edellyttää toimielinten kuulevan toisiaan ja lujittavan yhteisiä hallintomenettelyjään menojen järkeistämiseksi.

    B-1 8 6   Henkilöstön jäsenten väliset sosiaaliset suhteet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kaikkien sellaisten aloitteiden rahoittaminen, joiden tarkoituksena on parantaa eri kansallisuuksia edustavien työntekijöiden välisiä sosiaalisia suhteita, esimerkiksi henkilöstökerhojen, yhdistysten ja kulttuuritoiminnan osalta, sekä osallistuminen pysyvän virkistyskeskuksen kustannuksiin (kulttuuri- ja urheilutoiminta jne.).

    B-1 8 8   Palvelukseen ottamiseen liittyvät kulut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    9 000

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan pääsihteerien päätöksen 3 artiklassa tarkoitettujen kilpailujen järjestämismenot sekä haastatteluihin ja lääkärintarkastuksiin ennen palvelukseen ottamista osallistuvien matka- ja oleskelukulut.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan myös väliaikaisten, ylimääräisten ja paikallisten toimihenkilöiden valintamenettelyihin liittyvät kulut.

    Käytännön tarpeilla asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa ja sen jälkeen kun toimistoa on kuultu, osa näistä määrärahoista voidaan käyttää toimielimen itse järjestämiin kilpailuihin.

    Oikeusperusta

    Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja erityisesti niiden 27—31 artikla, 33 artikla ja liite VII.

    Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja Euroopan oikeusasiamiehen päätös 2002/620/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 53).

    Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission pääsihteerien, tuomioistuimen kirjaajan, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean ja alueiden komitean pääsihteerien sekä oikeusasiamiehen edustajan päätös 2002/621/EY, tehty 25 päivänä heinäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta (EYVL L 197, 26.7.2002, s. 56).

    OSASTO B-2

    KIINTEISTÖT, TARVIKKEET JA SEKALAISET KÄYTTÖMENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    LUKU B-2 0

    B-2 0 0

    Vuokrat, maksut ja kiinteistömenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    332 489

    217 526

    165 212,82

     

    LUKU B-2 0 YHTEENSÄ

    332 489

    217 526

    165 212,82

    LUKU B-2 1

    B-2 1 0

    Atk-laitteisiin, -käyttöön ja -palveluihin liittyvät menot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    30 784

    22 657

    0,—

    B-2 1 1

    Televiestintään liittyvät laitteet, asennuskustannukset ja palvelut

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    20 176

    14 850

    0,—

     

    LUKU B-2 1 YHTEENSÄ

    50 960

    37 507

    0,—

    LUKU B-2 2

    B-2 2 0

    Tekniset laitteet ja laitteistot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    31 909

    21 500

    37 177,64

    B-2 2 2

    Kuljetuskalusto

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

    B-2 2 3

    Dokumentaatio- ja kirjastomenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    6 114

    6 000

    0,—

     

    LUKU B-2 2 YHTEENSÄ

    38 023

    27 500

    37 177,64

    LUKU B-2 3

    B-2 3 0

    Hallinnosta johtuvat toistuvaismenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    17 771

    13 080

    2 270,87

     

    LUKU B-2 3 YHTEENSÄ

    17 771

    13 080

    2 270,87

    LUKU B-2 5

    B-2 5 0

    Kokoukset yleensä

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    49 000

    9 000

    0,—

     

    LUKU B-2 5 YHTEENSÄ

    49 000

    9 000

    0,—

    LUKU B-2 6

    B-2 6 0

    Rajoitetut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    50 000

    5 000

    0,—

     

    LUKU B-2 6 YHTEENSÄ

    50 000

    5 000

    0,—

    LUKU B-2 7

    B-2 7 0

    Julkaisu- ja tiedotusmenot

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    101 400

    97 000

    0,—

     

    LUKU B-2 7 YHTEENSÄ

    101 400

    97 000

    0,—

    LUKU B-2 9

    B-2 9 9

    Muut tuet

     

     

     

    Jaksottamattomat määrärahat

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-2 9 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto B-2 yhteensä

    639 643

    406 613

    204 661,33

    LUKU B-2 0 —

    INVESTOINNIT KIINTEISTÖIHIN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    LUKU B-2 1 —

    TIETOJENKÄSITTELY JA TELEVIESTINTÄ

    LUKU B-2 2 —

    IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    LUKU B-2 3 —

    HALLINNOSTA JOHTUVAT TOISTUVAISMENOT

    LUKU B-2 5 —

    KOKOUSKULUT

    LUKU B-2 6 —

    TUTKIMUS-, SELVITYS- JA KUULEMISKULUT

    LUKU B-2 7 —

    JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    LUKU B-2 9 —

    TUET JA OSALLISTUMISMAKSUT

    LUKU B-2 0 —   INVESTOINNIT KIINTEISTÖIHIN, KIINTEISTÖJEN VUOKRAUS JA LIITÄNNÄISKULUT

    B-2 0 0   Vuokrat, maksut ja kiinteistömenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    332 489

    217 526

    165 212,82

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja toimitilat tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimitilojen kiinteämääräiset tai suhteellisesti lasketut vuokrat ja vakuutukset, vesi, sähkö, lämmitys, siivous, kunnossapito, turvallisuus ja valvonta, sekalaiset kiinteistömenot sekä kyseisten toimitilojen muutos-, korjaus- ja kunnostustyöt.

    LUKU B-2 1 —   TIETOJENKÄSITTELY JA TELEVIESTINTÄ

    B-2 1 0   Atk-laitteisiin, -käyttöön ja -palveluihin liittyvät menot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    30 784

    22 657

    0,—

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja laitteet tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan:

    laitteistojen hankintaan, vuokraamiseen ja ylläpitoon sekä ohjelmistojen kehittämiseen liittyvät kustannukset,

    atk-järjestelmien toimintaa ja kunnossapitoa koskeva avustus,

    kolmansille annetut tietojenkäsittelytehtävät ja muut tietojenkäsittelykustannukset.

    B-2 1 1   Televiestintään liittyvät laitteet, asennuskustannukset ja palvelut

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    20 176

    14 850

    0,—

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja laitteet tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan televiestintään liittyvien laitteistojen vuokraus-, huolto- ja ylläpitokustannukset ja muut liitännäiskustannukset (siirtoverkot, puhelinvaihteet, puhelimet, matkapuhelimet ja vastaavat sekä faksilaitteet, teleksit, asennuskulut jne.).

    LUKU B-2 2 —   IRTAIN OMAISUUS JA SIIHEN LIITTYVÄT KULUT

    B-2 2 0   Tekniset laitteet ja laitteistot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    31 909

    21 500

    37 177,64

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja tekniset laitteet ja laitteistot tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan seuraavat kustannukset:

    puhelimet, laskimet ja turva-, arkisto- ym. laitteet,

    toimistolaitteet (kirjoituskoneet, kopiokoneet, tulostimet jne.),

    teknisten laitteistojen asennus ja korvaaminen,

    tekniset välineet,

    kalusteiden hankkiminen ja korvaaminen,

    muut asiaan liittyvät kulut ja liitännäiskulut.

    B-2 2 2   Kuljetuskalusto

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja palvelun tarjoavan toimielimen välillä.

    B-2 2 3   Dokumentaatio- ja kirjastomenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    6 114

    6 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan erityisesti seuraavat Euroopan tietosuojavaltuutetun kirjastoon liittyvät menot:

    kirjaston päivittäminen, materiaalin tilaaminen, kääntäminen ja hankkiminen; kirjaston hoitaminen,

    sanomalehtien, aikakauslehtien ja uutistoimistojen tilausmaksut; tilausten uudistukset sekä liitännäiskustannukset,

    sisäisiin julkaisuihin (esitteet, selvitykset jne.) ja viestintään (tiedotteet, videot, cd-rom jne.) liittyvät kulut, mukaan lukien materiaalikustannukset.

    LUKU B-2 3 —   HALLINNOSTA JOHTUVAT TOISTUVAISMENOT

    B-2 3 0   Hallinnosta johtuvat toistuvaismenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    17 771

    13 080

    2 270,87

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja palvelun tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut, jotka aiheutuvat:

    paperin, kirjekuorien ja toimistotarvikkeiden hankinnasta sekä kopioinnista (kopiointipaperi, julkaisuissa käytettävä paperi, jakelu perinteisesti tai sähköisesti, toimistotarvikkeet),

    postituksesta, postimaksuista, kuriiripalveluista, paketeista ja yleisölle jakelusta,

    puhelinten vuokrauksesta, puhelumaksuista, sähkeistä ja televiestinnästä, sähköisestä tiedonsiirrosta ja näihin liittyvistä asennuksista,

    muista toistuvista hallintomenoista (rahoituskustannukset, juridiset kustannukset jne.).

    LUKU B-2 5 —   KOKOUSKULUT

    B-2 5 0   Kokoukset yleensä

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    49 000

    9 000

    0,—

    Selvitysosa

    Hallinnollinen yhteistyöjärjestely Euroopan tietosuojavaltuutetun ja palvelun tarjoavan toimielimen välillä.

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan asiantuntijoiden ja muiden työryhmiin tai työkokouksiin kutsuttujen matka-, oleskelu- ja liitännäiskulut sekä palvelukseen ottamista koskevat kulut (ilmoittaminen, hakijoiden kutsuminen jne.).

    LUKU B-2 6 —   TUTKIMUS-, SELVITYS- JA KUULEMISKULUT

    B-2 6 0   Rajoitetut kuulemiset, tutkimukset ja selvitykset

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    50 000

    5 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan mahdolliset kulut tutkimuksista ja/tai selvityksistä, jotka teetetään asiantuntijoilla ja tutkimuskeskuksilla, sekä kulut kyseisten tutkimusten julkaisusta ja muut liitännäiskulut.

    LUKU B-2 7 —   JULKAISU- JA TIEDOTUSMENOT

    B-2 7 0   Julkaisu- ja tiedotusmenot

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    101 400

    97 000

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan toimitus- ja tiedotuskustannukset ja erityisesti:

    Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaisemista koskevat kustannukset,

    virallisilla kielillä julkaistavien julkaisujen kopioimis- ja painatuskustannukset (vuotuinen kertomus jne.),

    Euroopan tietosuojavaltuutetun tiedotustarkoituksiin (perinteisesti tai sähköisesti) painettu materiaali,

    muut toimielimen tiedotuspolitiikkaan liittyvät kustannukset (symposiumit, seminaarit, osallistuminen julkisiin tapahtumiin).

    LUKU B-2 9 —   TUET JA OSALLISTUMISMAKSUT

    B-2 9 9   Muut tuet

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan kulut (muut kuin momentissa B-2 7 0 mainitut), jotka aiheutuvat Euroopan tietosuojavaltuutetun luona vierailevista ryhmistä, sekä suhdetoiminta- ja tiedotusmenot (muun muassa mielipiteenmuokkaajille suunnattu tiedotus), jotka liittyvät Euroopan tietosuojavaltuutetun tavoitteisiin, toimintaan ja rooliin.

    OSASTO B-10

    MUUT MENOT

    Momentti

    Alamomentti

    Nimike

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

     

    LUKU B-10 0

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-10 0 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-10 1

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    LUKU B-10 1 YHTEENSÄ

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    Osasto B-10 yhteensä

    p.m.

    p.m.

    0,—

     

    KAIKKI YHTEENSÄ

    3 583 833

    2 840 733

    1 061 783,61

    LUKU B-10 0 —

    ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    LUKU B-10 1 —

    VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    LUKU B-10 0 —   ALUSTAVAT MÄÄRÄRAHAT

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, annettu 25 päivänä kesäkuuta 2002, Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta (EYVL L 248, 16.9.2002, s. 1).

    LUKU B-10 1 —   VARAUS ENNAKOIMATTOMIA MENOJA VARTEN

    Määrärahat 2006

    Määrärahat 2005

    Toteutus 2004

    p.m.

    p.m.

    0,—

    Selvitysosa

    Määräraha on tarkoitettu kattamaan varainhoitovuoden aikana tehdyistä talousarviota koskevista päätöksistä koituvia ennakoimattomia menoja.


    (1)  Tämän sarakkeen määrät vastaavat vuoden 2005 talousarviota (EUVL L 60, 8.3.2005, s. 1) sekä lisätalousarvioita 1—8/2005.

    (2)  Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 268 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti talousarvioon otettujen tulojen ja menojen on oltava tasapainossa.

    (3)  Tämän sarakkeen määrät vastaavat vuoden 2005 talousarviota (EUVL L 60, 8.3.2005, s. 1) sekä lisätalousarvioita 1—8/2005.

    (4)  Vuoden 2006 talousarvion omat varat on määritetty omia varoja käsittelevän neuvoa-antavan komitean 133. kokouksessa 8. huhtikuuta 2005 vahvistettujen budjettiennusteiden perusteella.

    (5)  Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 268 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti talousarvioon otettujen tulojen ja menojen on oltava tasapainossa.

    (6)  Määräytymisperuste on enintään 50 % BKTL:sta.

    (7)  Kertoimen laskeminen: (80 562 496 558) / (110 860 880 000) = 0,72669905342624 %.

    (8)  Luvut pyöristettyjä.

    (9)  Liittymistä valmistelevien menojen määrä vastaa maksuja, jotka on suoritettu vuoden 2003 määrärahoista 1. toukokuuta 2004 EU:hun liittyneille kymmenelle uudelle jäsenvaltiolle, korjattuina EU:n BKT-deflaattorilla vuodeksi 2004. Ne vähennetään kohdennettujen menojen kokonaismäärästä, jotta menoja, joita ei hyvitetty ennen laajentumista, ei hyvitetä myöskään sen jälkeen.

    (10)  ”Yhdistyneen kuningaskunnan saamalla edulla” tarkoitetaan rajattuun määräytymisperusteeseen siirtymisestä ja BKTL-perusteisen oman varan käyttöönotosta aiheutuneita vaikutuksia.

    (11)  Tällä tarkoitetaan nettoetua, jonka Yhdistynyt kuningaskunta saa siitä, että jäsenvaltiot voivat pidättää itselleen kantokuluina entistä suuremman osuuden perinteisistä omista varoista (osuus nousi 10:stä 25:een prosenttiin 1. tammikuuta 2001).

    (12)  Omat varat yhteensä prosentteina BKTL:sta: (110 671 918 355) / (11 086 088 000 000) = 1,00 %; enimmäismäärä prosentteina BKTL:sta: 1,24 %.

    (13)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (14)  Joista 27 henkilökohtaisia ylennyksiä (1 A*15:stä A*16:een, 2 A*14:stä A*15:een, 2 B*10:stä B*11:een, 3 C*6:sta B*7:ään ja 19 D*4:stä C*4:ään/5:een), jotka poikkeuksellisesti ja useiden palvelusvuosien (vähintään 25 vuotta) jälkeen myönnetään ansioituneille virkamiehille, jotka ovat uransa loppuvaiheessa (iältään vähintään 60-vuotiaita ja jotka ovat olleet ylimmän palkkaluokan ylimmällä tasolla vähintään kahden vuoden ajan).

    (15)  Näennäisvaraus yksikön edun vuoksi siirretyille virkamiehille, yleiseen kokonaismäärään kuulumaton.

    (16)  Joista 22 puhemiehen kabinetissa, 14 varapuhemiesten sihteeristössä, 5 C:tä kvestorien sihteeristössä, 12 johdon pääosastossa, 12 sisäasioiden pääosastossa (joista 7 A*8:aa 31.12.2008 asti), 7 ulkoasioiden pääosastossa (joista 1 A*8 31.12.2008 asti), 9 tiedotuksen pääosastossa, 9 henkilöstöasioiden pääosastossa, 15 infrastruktuurin ja tulkkauksen pääosastossa, 1 varainhoidon pääosastossa, 3 henkilöstökomiteassa, 1 suhteista poliittisten ryhmien sihteeristöihin vastaavassa yksikössä (NI-koordinointi), 4 oikeudellisessa yksikössä (31.12.2006 asti) ja 2 käännös- ja julkaisutoiminnan pääosastossa.

    (17)  Joista 67 A*-, 25 B*-, 95 C*- ja 5 D*-virkaa tiedotustoimistoissa.

    (18)  Määrärahat 1 A*5- ja 4 B*3-viran (kokemustenvaihdon hyödyntämistä koskeva ohjelma) ja 1 A*5- ja 1 B*3-viran (koneäänestys) luomiseksi on otettu varaukseen.

    (19)  Joista 34 henkilökohtaisia ylennyksiä (1 A*15:stä A*16:een, 1 A*14:stä A*15:een, 3 B*10:stä B*11:een, 7 C*6:sta B*7:ään ja 22 D*4:stä C*4:ään), jotka poikkeuksellisesti ja useiden palvelusvuosien (vähintään 25 vuotta) jälkeen myönnetään ansioituneille virkamiehille, jotka ovat uransa loppuvaiheessa (iältään vähintään 60-vuotiaita ja jotka ovat olleet ylimmän palkkaluokan ylimmällä tasolla vähintään kahden vuoden ajan).

    (20)  Näennäisvaraus yksikön edun vuoksi siirretyille virkamiehille, yleiseen kokonaismäärään kuulumaton.

    (21)  Joista 22 puhemiehen kabinetissa, 14 varapuhemiesten sihteeristössä, 5 C*4:ää kvestorien sihteeristössä, 12 johdon pääosastossa, 12 sisäasioiden pääosastossa (joista 7 A*8:aa 31.12.2008 asti), 7 ulkoasioiden pääosastossa (joista 1 A*8 31.12.2008 asti), 14 tiedotuksen pääosastossa, 8 henkilöstöasioiden pääosastossa, 15 infrastruktuurin ja tulkkauksen pääosastossa, 1 varainhoidon pääosastossa, 3 henkilöstökomiteassa, 1 pääsihteerin alaisuudessa, 1 suhteista poliittisten ryhmien sihteeristöihin vastaavassa yksikössä (NI-koordinointi), 4 oikeudellisessa yksikössä (31.12.2005 asti) ja 2 kääntämisen pääosastossa.

    (22)  Joista yksi henkilökohtaisesti ylennettynä A*12:sta A*14:ään.

    (23)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (24)  Joista neljä henkilökohtaisesti sijoitettu palkkaluokkaan A*16.

    (25)  Joista neljä henkilökohtaisesti sijoitettu palkkaluokkaan A*16.

    (26)  Joista seitsemän henkilökohtaisesti sijoitettu palkkaluokkaan A*15.

    (27)  Joista seitsemän henkilökohtaisesti sijoitettu palkkaluokkaan A*15.

    (28)  Joista viisi henkilökohtaisesti sijoitettu palkkaluokkaan A*14.

    (29)  Joidenkin tointen täyttäminen puolipäiväisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (30)  Joidenkin tointen täyttäminen puolipäiväisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (31)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (32)  Joista 27 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*16.

    (33)  Joista 27 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*16.

    (34)  Joista 22 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (35)  Joista kaksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15 neuvoston asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 8 artiklan mukaisesti.

    (36)  Hankintakeskuksen pääjohtajan tehtäviä hoitaa palkkaluokkaan A*15 henkilökohtaisesti sijoitettu virkamies, joka on nimitetty pääjohtajaksi Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 53 artiklan mukaisesti. Hankintakeskuksen apulaispääjohtajan tehtäviä hoitaa palkkaluokkaan A*14 sijoitettu virkamies, joka on nimitetty pääjohtajaksi Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 53 artiklan mukaisesti.

    (37)  Joista 22 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (38)  Joista kaksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15 neuvoston asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 8 artiklan mukaisesti.

    (39)  Hankintakeskuksen pääjohtajan tehtäviä hoitaa palkkaluokkaan A*15 henkilökohtaisesti sijoitettu virkamies, joka on nimitetty pääjohtajaksi Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 53 artiklan mukaisesti. Hankintakeskuksen apulaispääjohtajan tehtäviä hoitaa palkkaluokkaan A*14 sijoitettu virkamies, joka on nimitetty pääjohtajaksi Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen 53 artiklan mukaisesti.

    (40)  Joista 13 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (41)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14; tätä luokitusta sovelletaan virkamiehiin, joilla on yhteisöjen tuomioistuimen asioista 20/63 ja 21/63 sekä 79/63 ja 82/63 antamien tuomioiden nojalla oikeus luokitukseen A*14.

    (42)  Joista 13 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (43)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14; tätä luokitusta sovelletaan virkamiehiin, joilla on yhteisöjen tuomioistuimen asioista 20/63 ja 21/63 sekä 79/63 ja 82/63 antamien tuomioiden nojalla oikeus luokitukseen A*14.

    (44)  Joista 13 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (45)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14; tätä luokitusta sovelletaan virkamiehiin, joilla on yhteisöjen tuomioistuimen asioista 20/63 ja 21/63 sekä 79/63 ja 82/63 antamien tuomioiden nojalla oikeus luokitukseen A*14.

    (46)  Joista 13 henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (47)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14; tätä luokitusta sovelletaan virkamiehiin, joilla on yhteisöjen tuomioistuimen asioista 20/63 ja 21/63 sekä 79/63 ja 82/63 antamien tuomioiden nojalla oikeus luokitukseen A*14.

    (48)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan B*10 neuvoston asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 8 artiklan mukaisesti.

    (49)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan B*10 neuvoston asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 8 artiklan mukaisesti.

    (50)  Joista kaksi virkaa talous- ja rahakomitean sihteeristöön.

    (51)  Joista kaksi virkaa talous- ja rahakomitean sihteeristöön.

    (52)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (53)  Joista yhdelle virkamiehelle on myönnetty henkilöstösääntöjen 93 artiklassa vahvistetut edut.

    (54)  Joista yhdelle virkamiehelle on myönnetty henkilöstösääntöjen 93 artiklassa vahvistetut edut.

    (55)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (56)  Joista kaksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*16.

    (57)  Joista kaksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*16.

    (58)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (59)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (60)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (61)  Joista kaksi teknisen apulaishallintoavustajan ja sihteeristöasiain apulaishallintoavustajan tointa.

    (62)  Joidenkin virkojen täyttäminen osa-aikaisella henkilöstöllä voidaan korvata muun henkilöstön palkkaamisella kullakin ura-alueella näin vapautuvien virkojen puitteissa.

    (63)  Joista kaksi teknisen apulaishallintoavustajan ja sihteeristöasiain apulaishallintoavustajan tointa.

    (64)  Joidenkin virkojen täyttäminen puolipäiväisesti voidaan korvata muun henkilöstön palkkaamisella ura-alueella näin vapautuneiden virkojen puitteissa.

    (65)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (66)  Joista 1 A*15, 1 A*11, 1 B*7, 1 C*4, 1 väliaikainen A*11 ja 3 väliaikaista A*8:aa on osoitettu valvontakomitean sihteeristölle. Mainitut toimet on täytettävä valvontakomitean ehdotuksesta mieluiten siirtämällä virkamiehiä yksikön edun mukaisesti virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 37 artiklan nojalla.

    (67)  Joista 80 tointa sisäisiin tutkimuksiin asetuksen (EY) N:o 1073/1999 4 artiklan mukaisesti (EYVL L 136, 31.5.1999, s. 1). Nämä tutkijat kootaan yhteen erityisosaston sisällä.

    (68)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (69)  Olemassa olevan viran siirto Euroopan parlamentista.

    (70)  Uuden viran siirto Euroopan parlamentista.

    (71)  Olemassa olevan viran siirto neuvostosta.

    (72)  Uuden viran siirto neuvostosta.

    (73)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (74)  Joista 24 virkaa on jäädytetty määrärahojen vapauttamiseksi muuhun käyttöön. Näistä kuusi on C*5-, kahdeksan C*4-, kaksi C*3-, yksi C*2-, viisi D*4- ja kaksi D*3-virkoja.

    (75)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (76)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (77)  Osa-aikaiset toimet, jotka nimittävä viranomainen on hyväksynyt, voidaan korvata muilla nimityksillä.

    (78)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (79)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (80)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (81)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (82)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (83)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (84)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (85)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (86)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (87)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (88)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (89)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (90)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (91)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (92)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (93)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (94)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (95)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (96)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (97)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (98)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (99)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (100)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (101)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (102)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (103)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (104)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (105)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (106)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (107)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (108)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (109)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (110)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (111)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (112)  Ei sisällä yhteisöjen tuomioistuimen tai yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen jäsenten palvelukseen siirretyille virkamiehille varalle jääneitä ilman määrärahoja olevia toimia (6 A*12, 6 A*11, 12 A*10, 8 B*6, 2 B*5, 3 C*6, 15 C*5, 15 C*4, 6 D*4, 6 D*3).

    (113)  Ei sisällä yhteisöjen tuomioistuimen tai yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen jäsenten palvelukseen siirretyille virkamiehille varalle jääneitä ilman määrärahoja olevia toimia (6 A*12, 6 A*11, 12 A*10, 8 B*6, 2 B*5, 3 C*6, 15 C*5, 15 C*4, 6 D*4, 6 D*3).

    (114)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (115)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (116)  Henkilöstötaulukossa on otettu huomioon lisätalousarvio nro 2/2005.

    (117)  Täytettäessä jäsenten kabineteissa olevia toimia sovelletaan samoja luokitteluperusteita kuin ennen 1. toukokuuta 2004 palvelukseen otettujen virkamiesten kohdalla.

    (118)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (119)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (120)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (121)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*15.

    (122)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (123)  Joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan A*14.

    (124)  Yksi kansallisten tarkastuselinten toimi poistetaan.

    (125)  Yksi kansallisten tarkastuselinten toimi poistetaan.

    (126)  Joista 10 on uusia.

    (127)  Sihteeriasiain hallintoavustajan toimia, joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan B*8.

    (128)  Sihteeriasiain hallintoavustajan toimia, joista yksi henkilökohtaisesti sijoitettuna palkkaluokkaan B*8.

    (129)  Joista 5 on uusia.

    (130)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (131)  Luvussa ei oteta huomioon jäsenten kabineteissa tilapäisellä siirrolla työskenteleviä virkamiehiä koskevaa erillistä varausta, joka ei edellytä määrärahoja (1 A*14, 2 A*13, 5 A*12, 5 A*11, 12 A*10, 2 A*9, 6 A*8, 1 B*11, 1 B*10, 1 B*9, 1 B*8, 2 B*7, 1 B*6, 1 B*5, 1 B*3, 2 C*7, 9 C*6, 3 C*5, 4 C*4, 3 C*3, 2 C*2, 2 C*1, 4 D*5, 5 D*4 ja 1 D*3).

    (132)  Luvussa ei oteta huomioon jäsenten kabineteissa tilapäisellä siirrolla työskenteleviä virkamiehiä koskevaa erillistä varausta, joka ei edellytä määrärahoja (1 A*14, 5 A*12, 6 A*11, 7 A*10, 5 A*8, 1 B*10, 1 B*8, 1 B*7, 1 B*6, 1 B*5, 12 C*6, 4 C*5, 5 C*4, 2 C*3, 2 C*2, 1 D*4 ja 3 D*3).

    (133)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (134)  Ryhmä III:n sihteeristöön osoitetun yhden väliaikaisen A*11-toimen muuttaminen väliaikaiseksi ylemmän palkkaluokan A*12-toimeksi.

    (135)  Puheenjohtajan ja ryhmien sihteeristöihin sekä kiinteistöyksikköön osoitetut toimet (1 väliaikainen A*8-toimi ja 1 väliaikainen B*5-toimi myönnetty joulukuun 31 päivään 2006 saakka).

    (136)  Puheenjohtajan ja ryhmien sihteeristöihin sekä kiinteistöyksikköön osoitetut toimet (1 väliaikainen A*8-toimi ja 1 väliaikainen B*5-toimi myönnetty joulukuun 31 päivään 2006 saakka).

    (137)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (138)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (139)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (140)  Yksi joulukuun 31 päivään 2005 saakka myönnetty väliaikainen A*11-toimi on muutettu vakinaiseksi.

    (141)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (142)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (143)  Joista 1 A*14, 2 A*8, 1 B*7 ja 1 C*4 puheenjohtajan kabinettiin osoitettua väliaikaista tointa ja 4 A*11, 1 A*10, 3 A*9, 5 A*6, 4 B*5, 2 B*3, 2 C*4, 1 C*3, 1 C*2 ja 2 C*1 poliittisten ryhmien käyttöön osoitettua väliaikaista tointa ja 3 väliaikaista A*5-tointa käännöspalvelujen käyttöön.

    (144)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (145)  Joidenkin tointen täyttäminen osa-aikaisesti voidaan korvata palkkaamalla lisää henkilöstöä, jonka määrä rajoitetaan kullakin ura-alueella vastaavasti vapautuvien tointen määrään.

    (146)  Joista 1 A*14, 2 A*8, 1 B*7 ja 1 C*4 puheenjohtajan kabinettiin osoitettua väliaikaista tointa ja 4 A*11, 1 A*9, 3 A*8, 4 A*6, 4 B*5, 1 C*4, 2 C*3, 1 C*2 ja 2 C*1 poliittisten ryhmien käyttöön osoitettua väliaikaista tointa sekä 1 väliaikainen A*11-toimi kiinteistöyksikön käyttöön ja 3 väliaikaista A*5-tointa käännöspalvelujen käyttöön.

    (147)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (148)  Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan mukaisesti ura-alueet nimetään uudelleen 1 päivästä toukokuuta 2006 alkaen: ura-alueesta A* tulee AD ja ura-alueista B*, C* ja D* tulee AST palkkaluokan säilyessä samana.

    (149)  Nämä määrärahat ilmaisevat yhteenlasketut määrät, jotka on otettu vuokria koskevalle momentille (alamomentti 2 0 0 0) sekä kiinteän omaisuuden hankintaa koskevalle momentille (alamomentti 2 0 0 3).

    (150)  Nämä määrärahat ilmaisevat yhteenlasketut määrät, jotka on otettu vuokria koskevalle momentille (alamomentti 2 0 0 0) sekä kiinteän omaisuuden hankintaa koskevalle momentille (alamomentti 2 0 0 3).

    (151)  Tase 31. joulukuuta 2004.

    (152)  Nämä määrärahat ilmaisevat yhteenlasketut määrät, jotka on otettu vuokria koskevalle momentille (alamomentit 2 0 0 0 ja 3 1 0 0) sekä kiinteän omaisuuden hankintaa koskevalle momentille (alamomentit 2 0 0 1 ja 2 0 0 2).

    (153)  Nämä määrärahat ilmaisevat yhteenlasketut määrät, jotka on otettu vuokria koskevalle momentille (alamomentit 2 0 0 0 ja 3 1 0 0) sekä kiinteän omaisuuden hankintaa koskevalle momentille (alamomentit 2 0 0 1 ja 2 0 0 2).

    (154)  Tase 31. joulukuuta 2004.

    (155)  Mukaan lukien EU:n ulkopuolella sijaitsevat toimistot ja tutkimuspolitiikan hallintorakenteista aiheutuvat menot.

    (156)  OLAF käyttää osittain Joseph II 30 -rakennusta, joka sisältyy jäljempänä esitettävään luetteloon komission kiinteistöistä Brysselissä.

    (157)  Taseeseen 31. joulukuuta 2004 kirjattu nettokirjanpitoarvo. Palais-rakennuksen siipiä ”A”, ”B” ja ”C” koskevan, 15. marraskuuta 1994 tehdyn vuokra-/ostosopimuksen perusteella maksetut korvaukset. Jälkimmäisten rakennusten omistusoikeuden pitäisi siirtyä tuomioistuimelle vuonna 2007.

    (158)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla. Taseeseen 31. joulukuuta 2004 kirjattu nettokirjanpitoarvo.

    (159)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla. Taseeseen 31. joulukuuta 2004 kirjattu nettokirjanpitoarvo.

    (160)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (161)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (162)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (163)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (164)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (165)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (166)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (167)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (168)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla (ent. Marie de Bourgogne).

    (169)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (170)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (171)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (172)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (173)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (174)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (175)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla (osaksi OLAFin käytössä).

    (176)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (177)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (178)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (179)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (180)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (181)  Omistusoikeuden saaminen pitkäaikaisen hallinnan nojalla.

    (182)  Unionin ulkopuolella sijaitseviin kiinteistöihin sisältyy 25 toimistokiinteistöä, 25 edustuston päällikön virka-asuntoa, 25 virkamiehille tarkoitettua asuntoa ja 2 pysäköintipaikkaa.

    (183)  Lukuun 10 0 otetaan 178 527 euron määräraha.

    (184)  Lukuun 10 0 otetaan 89 468 euron määräraha.

    (185)  Lukuun 10 0 otetaan 2 053 euron määräraha.

    (186)  Lukuun 10 0 otetaan 950 euron määräraha.

    (187)  Lukuun 10 0 otetaan 10 000 000 euron määräraha.

    (188)  Lukuun 10 0 otetaan 2 000 000 euron määräraha.

    (189)  Lukuun 10 0 otetaan 73 000 euron määräraha.

    (190)  Lukuun 10 0 otetaan 405 000 euron määräraha.

    (191)  Lukuun 10 0 otetaan 178 527 euron määräraha.

    (192)  Lukuun 10 0 otetaan 89 468 euron määräraha.

    (193)  Lukuun 10 0 otetaan 2 053 euron määräraha.

    (194)  Lukuun 10 0 otetaan 950 euron määräraha.

    (195)  Lukuun 10 0 otetaan 10 000 000 euron määräraha.

    (196)  Lukuun 10 0 otetaan 2 000 000 euron määräraha.

    (197)  Lukuun 10 0 otetaan 73 000 euron määräraha.

    (198)  Lukuun 10 0 otetaan 405 000 euron määräraha.

    (199)  Lukuun 10 0 otetaan 2 000 000 euron määräraha.

    (200)  Lukuun 10 0 otetaan 8 000 000 euron määräraha.

    (201)  Lukuun 10 0 otetaan 2 000 000 euron määräraha.

    (202)  Lukuun 10 0 otetaan 6 000 000 euron määräraha.

    (203)  Lukuun 10 0 otetaan 678 200 euron määräraha.

    (204)  Lukuun 10 0 otetaan 2 000 000 euron määräraha.

    (205)  Lukuun 10 0 otetaan 8 000 000 euron määräraha.

    (206)  Lukuun 10 0 otetaan 2 000 000 euron määräraha.

    (207)  Lukuun 10 0 otetaan 6 000 000 euron määräraha.

    (208)  Lukuun 10 0 otetaan 678 200 euron määräraha.

    (209)  Lukuun 10 0 otetaan 1 000 000 euron määräraha.

    (210)  Lukuun 10 0 otetaan 2 023 000 euron määräraha.

    (211)  Lukuun 10 0 otetaan 1 000 000 euron määräraha.

    (212)  Lukuun 10 0 otetaan 2 023 000 euron määräraha.

    (213)  Lukuun 10 0 otetaan 17 568 000 euron määräraha.

    (214)  Lukuun 10 0 otetaan 100 000 euron määräraha.

    (215)  Lukuun 10 0 otetaan 17 568 000 euron määräraha.

    (216)  Lukuun 10 0 otetaan 100 000 euron määräraha.


    Top