EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 02013R0231-20220801

Consolidated text: Komission delegoitu asetus (EU) N:o 231/2013, annettu 19 päivänä joulukuuta 2012, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU täydentämisestä poikkeuksien, yleisten toimintaedellytysten, säilytysyhteisöjen, vivutuksen, avoimuuden ja valvonnan osalta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)ETA:n kannalta merkityksellinen teksti

ELI: http://data.europa.eu/eli/reg_del/2013/231/2022-08-01

02013R0231 — FI — 01.08.2022 — 002.001


Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.

►B

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 231/2013,

annettu 19 päivänä joulukuuta 2012,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU täydentämisestä poikkeuksien, yleisten toimintaedellytysten, säilytysyhteisöjen, vivutuksen, avoimuuden ja valvonnan osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(EUVL L 083 22.3.2013, s. 1)

Muutettu:

 

 

Virallinen lehti

  N:o

sivu

päivämäärä

►M1

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/1618, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2018,

  L 271

1

30.10.2018

►M2

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2021/1255, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2021,

  L 277

11

2.8.2021




▼B

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o 231/2013,

annettu 19 päivänä joulukuuta 2012,

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU täydentämisestä poikkeuksien, yleisten toimintaedellytysten, säilytysyhteisöjen, vivutuksen, avoimuuden ja valvonnan osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)



I

LUKU

MÄÄRITELMÄT

1 artikla

Määritelmät

Tässä asetuksessa sovelletaan direktiivin 2011/61/EU 2 artiklassa vahvistettuja määritelmiä, ja lisäksi tässä asetuksessa tarkoitetaan:

1) 

’pääomasitoumuksella’ sijoittajan sopimussitoumusta, jonka mukaan se antaa vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle sovitun sijoitussumman vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan pyynnöstä;

2) 

’relevantilla henkilöllä’ suhteessa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaan jotakuta seuraavista:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hallituksen jäsentä, yhtiökumppania tai vastaavaa taikka johtajaa;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan työntekijää tai muuta luonnollista henkilöä, jonka tarjoamat palvelut ovat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan käytettävissä ja valvonnassa ja joka osallistuu vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan harjoittamaan yhteiseen salkunhoitoon;

c) 

luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka osallistuu suoraan palvelujen tarjoamiseen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle sellaisen järjestelyn nojalla, jolla tehtäviä siirretään kolmansille osapuolille, jotta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi harjoittaa yhteistä salkunhoitoa;

3) 

’ylimmällä johdolla’ yhtä tai useampaa henkilöä, jotka tosiasiallisesti harjoittavat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan liiketoimintaa direktiivin 2011/61/EU 8 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti, ja tapauksen mukaan hallintoelimen toimivan johdon jäsentä tai jäseniä;

4) 

’hallintoelimellä’ vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan lopullista päätöksentekovaltaa käyttävää elintä, joka hoitaa valvonta- ja johtotoimintoja tai vain johtotoimintoa, jos kyseiset toiminnot erotetaan toisistaan;

5) 

’erityisjärjestelyllä’ järjestelyä, joka on suoraan seurausta vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen heikosta maksuvalmiudesta, joka vaikuttaa sijoittajien erityisoikeuksiin vaatia tiettyjä osuuksia tai osakkeita koskevaa lunastusta ja joka on tiettyä tarkoitusta varten suunniteltu tai sijoittajien yleisistä lunastusoikeuksista erillinen järjestely;

▼M2

6) 

”kestävyysriskillä” Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2088 ( 1 ) 2 artiklan 22 kohdassa määriteltyä kestävyysriskiä;

7) 

”kestävyystekijöillä” asetuksen (EU) 2019/2088 2 artiklan 24 kohdassa määriteltyjä kestävyystekijöitä.

▼B



II

LUKU

YLEISET SÄÄNNÖKSET



1 JAKSO

Hoidettujen varojen laskenta

(direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 2 kohta)

2 artikla

Hoidettujen varojen kokonaisarvon laskenta

1.  

Jotta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaan voitaisiin soveltaa direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä poikkeusta, sen on

a) 

yksilöitävä kaikki vaihtoehtoiset sijoitusrahastot, joiden ulkopuoliseksi hoitajaksi se nimetään, tai se vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, jonka hoitaja se on, jos vaihtoehtoisen sijoitusrahaston oikeudellinen muoto mahdollistaa sisäisen hoitamisen direktiivin 2011/61/EU 5 artiklan mukaisesti;

b) 

yksilöitävä kunkin hoidetun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta varallisuussalkku ja määritettävä sen maan lainsäädännössä, johon kyseisen sijoitusrahasto on sijoittautunut, ja/tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa vahvistettujen arvonmäärityssääntöjen mukaisesti hoidettujen varojen vastaava arvo, mukaan lukien kaikki vivutuksella hankitut varat;

c) 

laskettava yhteen kaikkien hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoidetuille varoille määritetyt arvot ja verrattava näin saatua hoidettujen varojen kokonaisarvoa direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 2 kohdassa säädettyyn rajaan.

2.  
Sovellettaessa 1 kohtaa laskennassa ei oteta huomioon arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyrityksiä), joiden nimettynä rahastoyhtiönä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja toimii direktiivin 2009/65/EY nojalla.

Sovellettaessa 1 kohtaa laskennassa on otettava huomioon vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot, joille kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja on siirtänyt toimintoja direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan mukaisesti. Laskennan ulkopuolelle on kuitenkin jätettävä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkut, joita vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja hoitaa toimintojen siirron yhteydessä.

3.  
Laskettaessa hoidettujen varojen kokonaisarvoa jokainen rahoitusjohdannaispositio, mukaan lukien siirtokelpoisiin arvopapereihin sisältyvät johdannaiset, on muunnettava sen vastaavaksi positioksi kyseisen johdannaisen kohde-etuuksissa käyttäen 10 artiklassa vahvistettuja muuntomenetelmiä. Kyseisen vastaavan position absoluuttista arvoa on sen jälkeen käytettävä hoidettujen varojen kokonaisarvon laskennassa.
4.  
Jos vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoittaa muihin saman ulkopuolelta nimetyn vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamiin vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin, kyseinen sijoitus voidaan jättää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamien varojen laskennan ulkopuolelle.
5.  
Jos ulkopuolelta tai sisäisesti hoidetun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston alarahasto sijoittaa kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiseen alarahastoon, kyseinen sijoitus voidaan jättää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamien varojen laskennan ulkopuolelle.
6.  
Hoidettujen varojen kokonaisarvo on laskettava 1–4 kohdan mukaisesti vähintään kerran vuodessa ja käyttäen varojen viimeisimpiä saatavilla olevia arvoja. Kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen viimeisin saatavilla oleva arvo on määritettävä rajan laskentapäivää edeltäneiden 12 kuukauden aikana tämän kohdan ensimmäisen virkkeen mukaisesti. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on määritettävä rajan laskentapäivä ja sovellettava sitä johdonmukaisesti. Kaikki valittuun päivään myöhemmin tehtävät muutokset on perusteltava toimivaltaiselle viranomaiselle. Valitessaan rajan laskentapäivää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava huomioon hoidettujen varojen arvonmääritykseen tarvittava aika ja arvonmääritysväli.

3 artikla

Hoidettujen varojen jatkuva valvonta

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen on otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja sovellettava menettelyjä, joilla valvotaan jatkuvasti hoidettujen varojen kokonaisarvoa. Valvonnan on perustuttava ajantasaiseen katsaukseen hoidetuista varoista, ja sen yhteydessä on tarkasteltava merkintä- ja lunastustoimintaa tai tarvittaessa pääomanostoja, pääomapalautuksia ja sijoitettujen varojen arvoa kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta.

Se, että hoidettujen varojen kokonaisarvo on lähellä direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 2 kohdassa säädettyä rajaa, sekä ennakoitu merkintä- ja lunastustoiminta on otettava huomioon arvioitaessa, onko hoidettujen varojen kokonaisarvon laskentaväliä tarpeen tihentää.

4 artikla

Rajan tilapäinen ylittäminen

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on arvioitava tilanteet, joissa hoidettujen varojen kokonaisarvo ylittää asetetun rajan, määrittääkseen, ovatko ylitykset luonteeltaan tilapäisiä.
2.  
Jos hoidettujen varojen kokonaisarvo ylittää asetetun rajan ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja katsoo, ettei tilanne ole luonteeltaan tilapäinen, kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on ilmoitettava asiasta viipymättä toimivaltaiselle viranomaiselle todeten, ettei tilanteen katsota olevan luonteeltaan tilapäinen, ja haettava toimilupaa 30 kalenteripäivän kuluessa direktiivin 2011/61/EU 7 artiklan mukaisesti.
3.  
Jos hoidettujen varojen kokonaisarvo ylittää asetetun rajan ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja katsoo tilanteen luonteeltaan tilapäiseksi, kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on ilmoitettava asiasta viipymättä toimivaltaiselle viranomaiselle todeten, että tilanne katsotaan luonteeltaan tilapäiseksi. Ilmoituksessa on oltava taustatietoja, jotka tukevat vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan arviointia tilanteen tilapäisestä luonteesta, mukaan lukien tilannekuvaus ja selvitys syistä, joiden vuoksi tilanne katsotaan tilapäiseksi.
4.  
Tilannetta ei katsota luonteeltaan tilapäiseksi, jos sen odotetaan jatkuvan yli kolmen kuukauden pituisen jakson ajan.
5.  
Kolmen kuukauden kuluttua päivästä, jona hoidettujen varojen kokonaisarvo ylitti asetetun rajan, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on laskettava hoidettujen varojen kokonaisarvo uudelleen osoittaakseen, että se alittaa asetetun rajan, tai osoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, että tilanne, jonka tuloksena hoidettujen varojen kokonaisarvo ylitti rajan, on rauennut eikä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalta vaadita toimilupahakemusta.

5 artikla

Rekisteröinnin yhteydessä annettavat tiedot

1.  
Osana direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan b alakohdassa säädettyä vaatimusta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille 2 artiklassa vahvistetun menettelyn mukaan laskettu hoidettujen varojen kokonaisarvo.
2.  

Osana direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan c alakohdassa säädettyä vaatimusta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toimitettava kustakin vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta tarjousasiakirja tai asiaa koskeva ote tarjousasiakirjasta taikka yleinen kuvaus sijoitusstrategiasta. Asiaa koskevassa otteessa tarjousasiakirjasta ja sijoitusstrategian kuvauksessa on oltava vähintään seuraavat tiedot:

a) 

tärkeimmät varojen luokat, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto voi sijoittaa;

b) 

toimialat, maantieteelliset alueet tai muut markkinasektorit tai tietyt varojen luokat, jotka ovat sijoitusstrategian painopisteitä;

c) 

kuvaus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston laina- tai vivutuspolitiikasta.

3.  
Tiedot, jotka vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on toimitettava direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla, luetellaan tämän asetuksen 110 artiklan 1 kohdassa. Tiedot on toimitettava liitteessä IV olevan proformaraportointimallin mukaisesti.
4.  
Direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisesti kerätyt tiedot on jaettava unionin toimivaltaisten viranomaisten, Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (EAMV) ja Euroopan järjestelmäriskikomitean kesken, jos se on tarpeen niiden velvoitteiden täyttämiseksi.
5.  
Rekisteröintitarkoituksia varten vaadittavat tiedot on päivitettävä ja toimitettava vuosittain. Direktiivin 2011/61/EU 46 artiklassa tarkoitettujen valtuuksien käyttöön liittyvistä syistä toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaa toimittamaan direktiivin 2011/61/EU 3 artiklassa tarkoitetut tiedot tiheämmin väliajoin.



2 JAKSO

Vivutuksen laskenta

(direktiivin 2011/61/EU 4 artiklan 3 kohta)

6 artikla

Vivutuksen laskentaa koskevat yleiset säännökset

1.  
Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston vivutus on ilmaistava sen position ja nettoarvon välisenä suhteena.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on laskettava hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen positio käyttäen 7 artiklan mukaista bruttokirjausmenetelmää tai 8 artiklan mukaista sijoitusasteeseen perustuvaa menetelmää.

Komissio tarkastelee uudelleen ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja laskentamenetelmiä markkinakehityksen perusteella viimeistään 21 päivänä heinäkuuta 2015 päättääkseen, ovatko kyseiset menetelmät riittäviä ja tarkoituksenmukaisia kaikentyyppisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen kannalta, ja jos näin ei ole, olisi kehitettävä valinnainen lisämenetelmä vivutuksen laskentaa varten.

3.  
Position laskennassa on otettava huomioon positio rahoitusrakenteissa tai oikeudellisissa rakenteissa, joissa on mukana asianomaisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston määräysvallassa olevia kolmansia osapuolia, jos tällaiset rakenteet on nimenomaisesti perustettu suoraan tai välillisesti lisäämään positiota vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tasolla. Niiden vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen osalta, joiden keskeisenä sijoituspolitiikkana on määräysvallan hankkiminen listaamattomissa yhtiöissä tai liikkeeseenlaskijoissa, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ei saa ottaa kyseisissä listaamattomissa yhtiöissä ja liikkeeseenlaskijoissa olevia positioita huomioon vivutuksen laskennassa edellyttäen, että vaihtoehtoinen sijoitusrahasto tai sen lukuun toimiva vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ei joudu vastaamaan mahdollisista tappioista kyseiseen yhtiöön tai liikkeeseenlaskijaan tekemäänsä sijoitusta suuremmalla osuudella.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on jätettävä tehdyt lainajärjestelyt laskelmien ulkopuolelle, jos kyse on luonteeltaan väliaikaisista järjestelyistä, jotka vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajien tekemät sopimuksiin perustuvat pääomasitoumukset kattavat kokonaisuudessaan.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla on oltava asianmukaisesti dokumentoidut menettelyt laskeakseen kunkin hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position bruttokirjausmenetelmän ja sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaisesti. Laskenta on suoritettava johdonmukaisesti pidemmällä aikavälillä.

7 artikla

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position laskennassa käytettävä bruttokirjausmenetelmä

Bruttokirjausmenetelmän mukaan laskettu vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio on kaikkien niiden positioiden absoluuttisten arvojen summa, joiden arvo on määritetty direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan ja sen nojalla hyväksyttyjen delegoitujen säädösten mukaisesti.

Jotta vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio voidaan laskea bruttokirjausmenetelmän mukaan, vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan on

a) 

jätettävä laskelmien ulkopuolelle rahavarat, jotka ovat vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisiä erittäin maksuvalmiita sijoituksia, jotka ovat helposti tietyksi rahamääräksi muunnettavia, joihin liittyy vähäinen arvon muuttumisen riski ja joista saatava tuotto vastaa korkeintaan kolmen kuukauden korkealaatuisen joukkolainan korkoa;

b) 

muunnettava johdannaisinstrumentit vastaavaksi positioksi kohde-etuudessa käyttäen 10 artiklassa vahvistettuja muuntomenetelmiä sekä liitteessä I olevassa 4–9 ja 14 kohdassa vahvistettuja menetelmiä;

c) 

jätettävä laskelmien ulkopuolelle käteislainat, jotka pysyvät a alakohdassa tarkoitettuina rahavaroina ja joista maksettavat summat ovat tiedossa;

d) 

otettava huomioon positio, joka johtuu käteislainojen uudelleensijoituksesta, ilmaistuina tehdyn sijoituksen markkina-arvona tai liitteessä I olevassa 1 ja 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla lainatun käteisen kokonaismääränä sen mukaan, kumpi on suurempi;

e) 

otettava huomioon positiot takaisinosto- tai takaisinmyyntisopimuksissa sekä arvopapereiden lainaksi antaminen tai ottaminen taikka muut liitteessä I olevan 3 ja 10–13 kohdan mukaiset järjestelyt.

8 artikla

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position laskennassa käytettävä sijoitusasteeseen perustuva menetelmä

1.  
Sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaan laskettu vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio on kaikkien niiden positioiden absoluuttisten arvojen summa, joiden arvo on määritetty direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan ja sen nojalla hyväksyttyjen delegoitujen säädösten mukaisesti, jollei 2–9 kohdassa säädetyistä perusteista muuta johdu.
2.  

Jotta vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio voidaan laskea sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaan, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on

a) 

muunnettava johdannaisinstrumenttipositio vastaavaksi positioksi kyseisen johdannaisen kohde-etuudessa käyttäen 10 artiklassa vahvistettuja muuntomenetelmiä sekä liitteessä II olevassa 4–9 ja 14 kohdassa vahvistettuja menetelmiä;

b) 

sovellettava nettoutus- ja suojajärjestelyjä;

c) 

laskettava lainojen uudelleensijoituksen kautta luotu positio, jos uudelleensijoitus lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota liitteessä I olevassa 1 ja 2 kohdassa määritellyllä tavalla;

d) 

otettava huomioon muut liitteessä I olevan 3 ja 10–13 kohdan mukaiset laskentajärjestelyt.

3.  

Laskettaessa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaan

a) 

nettoutusjärjestelyjen on katettava sellaisten johdannaisinstrumetteja tai arvopaperipositioita koskevien kauppojen yhdistelmät, joilla on sama kohde-etuus, riippumatta – johdannaisinstrumenttien tapauksessa – johdannaisinstrumenttien eräpäivästä, jos kyseiset johdannaisinstrumentteja tai arvopaperipositioita koskevat kaupat tehdään ainoastaan sellaisiin positioihin liittyvien riskien poistamiseksi, jotka on otettu muiden johdannaisinstrumenttien tai arvopaperijohdannaisten välityksellä;

b) 

suojausjärjestelyjen on katettava sellaisten johdannaisinstrumetteja tai arvopaperipositioita koskevien kauppojen yhdistelmät, joilla ei välttämättä ole samaa kohde-etuutta, jos kyseiset johdannaisinstrumentteja tai arvopaperipositioita koskevat kaupat tehdään ainoastaan sellaisiin positioihin liittyvien riskien kompensoimiseksi, jotka on otettu muiden johdannaisinstrumenttien tai arvopaperijohdannaisten välityksellä.

4.  

Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, johdannaisinstrumenttia ei muunneta vastaavaksi positioksi kohde-etuudessa, jos sillä on kaikki seuraavat ominaisuudet:

a) 

sillä vaihdetaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston salkussa olevan rahoitusomaisuuden suorituskyky muun viiterahoitusomaisuuden suorituskykyyn;

b) 

se kompensoi kokonaisuudessaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston salkussa olevaan vaihdettuun omaisuuteen liittyvät riskit siten, että kyseisen sijoitusrahaston suorituskyky ei riipu vaihdetun omaisuuden suorituskyvystä;

c) 

se ei sisällä valinnaisia lisäominaisuuksia, vivutuslausekkeita eikä muita lisäriskejä verrattuna viiterahoitusomaisuuden suoraan omistukseen.

5.  

Poiketen siitä, mitä 2 kohdassa säädetään, johdannaisinstrumenttia ei muunneta vastaavaksi positioksi kohde-etuudessa laskettaessa positiota sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaisesti, jos kyseinen instrumentti täyttää molemmat seuraavat edellytykset:

a) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston rahoitusomaisuuteen liittyvä johdannaisinstrumentti ja 7 artiklan a alakohdan määritelmän mukaiset muihin rahavaroihin sijoitettavat rahavarat vastaavat yhdessä pitkää positiota tietyssä rahoitusomaisuudessa;

b) 

johdannaisinstrumentti ei lisää positiota eikä vivutusta tai riskiä.

6.  

Suojausjärjestelyt on otettava huomioon vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position laskennassa vain, jos ne täyttävät kaikki seuraavat edellytykset:

a) 

suojaussuhteeseen sisältyvien positioiden tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa ja yleiset ja erityiset riskit kompensoidaan;

b) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tasolla on todennettavissa oleva markkinariskin pieneneminen;

c) 

johdannaisinstrumentteihin mahdollisesti liittyvät yleiset ja erityiset riskit kompensoidaan;

d) 

suojausjärjestelyt liittyvät samaan omaisuuslajiin;

e) 

järjestelyt ovat tehokkaita markkinoiden stressitilanteissa.

7.  
Jollei 6 kohdasta muuta johdu, laskennassa ei oteta huomioon valuuttasuojaukseen käytettäviä johdannaisinstrumentteja, joilla ei lisätä positiota, vivutusta eikä muita riskejä.
8.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on nettoutettava positiot seuraavissa tapauksissa:

a) 

johdannaisinstrumenttien välillä edellyttäen, että niillä on sama kohde-etuus, vaikka johdannaisinstrumenttien eräpäivä olisi eri;

b) 

johdannaisinstrumentin, jonka kohde-etuus on direktiivin 2004/39/EY liitteessä I olevassa C osassa olevassa 1–3 kohdassa tarkoitettu siirtokelpoinen arvopaperi, rahamarkkinainstrumentti tai yhteissijoitusyritysten osuus, ja saman vastaavan kohde-etuuden välillä.

9.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien, joiden hoitamat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot sijoittavat keskeisen sijoituspolitiikkansa mukaisesti pääasiassa korkojohdannaisiin, on käytettävä 11 artiklan mukaisesti erityisiä duraation nettoutussääntöjä ottaakseen huomioon korkokäyrän eri maturiteettisegmenttien välisen korrelaation.

9 artikla

Menetelmät vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position lisäämiseksi

Laskiessaan positiota vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on käytettävä liitteen I mukaisia menetelmiä kyseisessä liitteessä tarkoitetuissa tilanteissa.

10 artikla

Johdannaisinstrumenttien muuntomenetelmät

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on käytettävä liitteen II mukaisia menetelmiä, kun on kyse mainitussa liitteessä tarkoitetuista johdannaisinstrumenteista.

11 artikla

Duraation nettoutussäännöt

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on sovellettava duraation nettoutussääntöjä laskiessaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota 8 artiklan 9 kohdan mukaisesti.
2.  
Duraation nettoutussääntöjä ei voida käyttää, jos tämä johtaisi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiilin virheelliseen arviointiin. Nettoutussääntöjä käyttävät vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat eivät saa käyttää korkostrategiassaan muita riskin lähteitä, kuten volatiliteettia. Tämän vuoksi nettoutussääntöjä ei saa soveltaa korkoarbitraasistrategioissa.
3.  
Duraation nettoutussääntöjen käyttö ei saa aiheuttaa kohtuuttoman korkeaa vipua lyhyisiin positioihin tehtävien sijoitusten kautta. Lyhytaikaiset korkojohdannaiset eivät voi olla sellaisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tuoton päälähde, jonka salkun duraatio on keskipitkä, jos se käyttää duraation nettoutussääntöjä.
4.  
Korkojohdannaiset on muunnettava vastaavaksi positioksi kohde-etuudessa ja nettoutettava liitteen III mukaisesti.
5.  
Duraation nettoutussääntöjä käyttävä vaihtoehtoinen sijoitusrahasto voi edelleen käyttää myös suojauskehikkoa. Duraation nettoutussääntöjä voidaan soveltaa vain sellaisiin korkojohdannaisiin, jotka eivät sisälly suojausjärjestelyihin.



3 JAKSO

Omat lisävarat ja ammatillinen vastuuvakuutus

(direktiivin 2011/61/EU 9 artiklan 7 kohta ja 15 artikla)

12 artikla

Ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit

1.  
Direktiivin 2011/61/EU 9 artiklan 7 kohdan nojalla katettavat ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit ovat riskejä tappiosta tai vahingosta, jonka relevantti henkilö aiheuttaa sellaisen toiminnan huolimattoman harjoittamisen vuoksi, josta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja on oikeudellisessa vastuussa.
2.  

Edellä 1 kohdassa määriteltyjä ammatillisiin vastuihin liittyviä riskejä ovat seuraavat rajoittumatta kuitenkaan näihin:

a) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen omistusoikeudesta todisteena olevien asiakirjojen katoaminen;

b) 

vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai sen sijoittajille esitetyt totuudenvastaisuudet tai harhaanjohtava lausunnot;

c) 

teot, virheet tai puutteet, joiden vuoksi rikotaan

i) 

lainsäädännöllisiä ja sääntelyyn liittyviä velvoitteita;

ii) 

velvollisuutta toimia noudattaen pätevyyttä ja varovaisuutta vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon ja sen sijoittajiin nähden;

iii) 

luottamusvelvollisuuksia;

iv) 

salassapitovelvoitteita;

v) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sääntöjä tai perustamisasiakirjoja;

vi) 

ehtoja, joiden mukaan vaihtoehtoinen sijoitusrahasto nimeää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan;

d) 

epärehellisten, petollisten tai ilkivaltaisten tekojen estämistä koskevien asianmukaisten menettelyjen käyttöönottoa, täytäntöönpanoa ja ylläpitoa koskevan velvoitteen laiminlyönti;

e) 

epäasianmukaisesti suoritettu varojen arvonmääritys tai osuuden/osakkeen hintojen laskenta;

f) 

liiketoiminnassa ilmenevistä häiriöistä, järjestelmävioista ja tapahtumakäsittelyssä tai prosessijohtamisessa ilmenevistä häiriöistä johtuvat tappiot.

3.  
Ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit on katettava aina joko 14 artiklan mukaisesti määritetyillä asianmukaisilla omilla lisävaroilla tai 15 artiklan mukaisesti määritetyllä asianmukaisella ammatillisella vastuuvakuutuksella.

13 artikla

Ammatillisiin vastuihin liittyviä riskien kattamista koskevat laatuvaatimukset

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on noudatettava tehokasta sisäistä operatiivisten riskien hallintapolitiikkaa ja -menettelyjä tunnistaakseen, mitatakseen, hallitakseen ja valvoakseen asianmukaisesti operatiivisia riskejä, mukaan lukien ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit, joille vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja altistuu tai joille sen voitaisiin kohtuudella olettaa altistuvan. Operatiivisten riskien hallinnan on tapahduttava riippumattomasti osana riskienhallintapolitiikkaa.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on perustettava aiempia tappioita koskeva tietokanta, johon tallennetaan operatiivisia häiriöitä, tappioita ja vahinkoja koskevat tiedot. Tietokantaan on tallennettava 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit, jotka ovat toteutuneet, rajoittumatta kuitenkaan näihin.
3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on käytettävä riskienhallintapuitteissa aiempia tappioita koskevia sisäisiä tietoja sekä tarvittaessa ulkopuolisia tietoja, skenaarioanalyysejä ja seikkoja, jotka kuvaavat liiketoimintaympäristöä ja sisäisiä valvontajärjestelmiä.
4.  
Altistumista operatiivisille riskeille ja tappiokehitystä on valvottava jatkuvasti, ja niistä on annettava säännöllisesti sisäisiä raportteja.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan operatiivisten riskien hallintapolitiikka ja -menettelyt on dokumentoitava hyvin. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön järjestelyt, joilla varmistetaan, että se noudattaa operatiivisten riskien hallintapolitiikkaansa, ja tehokkaat toimenpiteet siltä varalta, ettei se noudatakaan kyseistä politiikkaa. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön menettelyt tarkoituksenmukaisten korjaustoimien toteuttamiseksi.
6.  
Operatiivisten riskien hallintapolitiikkaa ja -menettelyjä sekä riskien mittausjärjestelmiä on tarkasteltava uudelleen säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa.
7.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla on oltava sen arvioidun riskiprofiilin kannalta riittävät taloudelliset resurssit.

14 artikla

Omat lisävarat

1.  
Tätä artiklaa sovelletaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajiin, jotka päättävät kattaa ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit omilla lisävaroilla.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla on oltava ammattitoimintaan liittyvästä huolimattomuudesta aiheutuviin vastuihin liittyvien riskien kattamiseksi omia lisävaroja määrä, joka on vähintään 0,01 prosenttia suhteessa hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvoon.

Hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvo on kaikkien hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen kaikkien varojen absoluuttisen arvon summa, mukaan lukien varat, jotka on hankittu käyttämällä vivutusta, jolloin johdannaisinstrumenttien arvo on määritettävä niiden markkina-arvon mukaan.

3.  
Edellä 2 kohdassa tarkoitettu omia lisävaroja koskeva vaatimus on laskettava uudelleen kunkin tilikauden päättyessä, ja omien lisävarojen määrää on mukautettava tämän mukaisesti.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen on otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja sovellettava menettelyjä valvoakseen jatkuvasti hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvoa, joka on laskettu 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti. Jos hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvo nousee olennaisesti ennen ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua uudelleenlaskentaa, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on viipymättä laskettava uudelleen omia lisävaroja koskeva vaatimus ja mukautettava omien lisävarojen määrää tämän mukaisesti.

4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi antaa luvan siihen, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla on omia lisävaroja 2 kohdassa tarkoitettua määrää alhaisempi määrä, vain silloin, kun kyseisellä viranomaisella on (havaintojaksolta, joka kattaa vähintään arviointia edeltäneet kolme vuotta, kerättyjen tappioita koskevien tietojen perusteella) varmuus siitä, että kyseisellä sijoitusrahastojen hoitajalla on riittävästi omia lisävaroja kattamaan asianmukaisesti ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit. Hyväksytyn omien lisävarojen alhaisemman määrän on oltava vähintään 0,008 prosenttia suhteessa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvoon.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi pyytää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaa varaamaan 2 kohdassa tarkoitettua määrää suuremman määrän omia lisävaroja, jos sillä ei ole varmuutta siitä, että kyseisellä sijoitusrahastojen hoitajalla on riittävästi omia lisävaroja kattamaan asianmukaisesti ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit. Toimivaltaisen viranomaisen on esitettävä syyt siihen, miksi se katsoo vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan omien lisävarojen määrän riittämättömäksi.

15 artikla

Ammatillinen vastuuvakuutus

1.  
Tätä artiklaa sovelletaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajiin, jotka päättävät kattaa ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit ammatillisella vastuuvakuutuksella.
2.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava ammatillinen vastuuvakuutus ja pidettävä koko ajan yllä ammatillista vastuuvakuutusta,

a) 

jonka voimassaoloaika on aluksi vähintään yksi vuosi;

b) 

jonka irtisanomisaika on vähintään 90 päivää;

c) 

joka kattaa 12 artiklan 1 ja 2 kohdan määritelmän mukaiset ammatillisiin vastuihin liittyvät riskit;

d) 

joka otetaan EU:hun tai sen ulkopuolelle sijoittautuneelta yritykseltä, jolla on toimilupa ammatillisen vastuuvakuutuksen tarjoamiseen unionin tai kansallisen lainsäädännön mukaisesti;

e) 

jonka tarjoaja on kolmas yhteisö.

Mahdollisesti sovittu ja määritelty omavastuu on katettava kokonaisuudessaan omilla varoilla, jotka lisätään direktiivin 2011/61/EU 9 artiklan 1 ja 3 kohdan mukaisiin omiin varoihin.

3.  
Yksittäisen vaateen vakuutussuojan on oltava vähintään 0,7 prosenttia suhteessa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvoon, joka on laskettu 14 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.
4.  
Vuositasolla yhteenlaskettujen vaateiden vakuutussuojan on oltava vähintään 0,9 prosenttia suhteessa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvoon, joka on laskettu 14 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on tarkasteltava uudelleen ammatillista vastuuvakuutusta koskevaa politiikkaansa ja tässä artiklassa säädettyjen vaatimusten noudattamista vähintään kerran vuodessa ja aina, kun se havaitsee muutoksia, jotka vaikuttavat siihen, noudattaako kyseinen politiikka tässä artiklassa säädettyjä vaatimuksia.



III

LUKU

VAIHTOEHTOISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN HOITAJIEN TOIMINTAEDELLYTYKSET



1 JAKSO

Yleiset periaatteet

(direktiivin 2011/61/EU 12 artiklan 1 kohta)

16 artikla

Toimivaltaisten viranomaisten yleiset velvoitteet

Arvioidessaan, noudattaako vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja direktiivin 2011/61/EU 12 artiklan 1 kohtaa, toimivaltaisten viranomaisten on käytettävä vähintään tässä jaksossa säädettyjä perusteita.

17 artikla

Velvollisuus toimia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tai niiden sijoittajien etu ja markkinoiden häiriöttömyys huomioiden

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on noudatettava politiikkaa ja menettelyjä, joilla estetään väärinkäytökset, mukaan lukien väärinkäytökset, joiden voidaan kohtuudella olettaa vaikuttavan haitallisesti markkinoiden vakauteen ja häiriöttömyyteen.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava, että niiden hoitamilta vaihtoehtoisilta sijoitusrahastoilta tai niiden sijoittajilta ei veloiteta kohtuuttomia kustannuksia.

18 artikla

Asianmukainen huolellisuus (due diligence)

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on noudatettava suurta huolellisuutta sijoitusten valinnassa ja jatkuvassa valvonnassa.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava, että niillä on riittävät tiedot varoista, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoitetaan, sekä varojen riittävä tuntemus.
3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja sovellettava asianmukaista huolellisuutta koskevia kirjallisia politiikkoja ja menettelyjä sekä toteutettava tehokkaita järjestelyjä sen varmistamiseksi, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun tehtävät sijoituspäätökset tehdään vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tavoitteiden, sijoitusstrategian ja tarvittaessa riskirajojen mukaisesti.
4.  
Edellä 3 kohdassa tarkoitettuja asianmukaista huolellisuutta koskevia politiikkoja ja menettelyjä on tarkasteltava uudelleen ja päivitettävä säännöllisesti.

▼M2

5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava huomioon kestävyysriskit täyttäessään 1–3 kohdassa säädettyjä vaatimuksia.
6.  
Kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat ottavat huomioon sijoituspäätösten pääasialliset haitalliset vaikutukset kestävyystekijöihin, kuten esitetään asetuksen (EU) 2019/2088 4 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tai vaaditaan mainitun asetuksen 4 artiklan 3 tai 4 kohdassa, mainittujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava tällaiset pääasialliset haitalliset vaikutukset huomioon täyttäessään tämän artiklan 1–3 kohdassa säädettyjä vaatimuksia.

▼B

19 artikla

Asianmukainen huolellisuus sijoitettaessa varoihin, joiden maksuvalmius on vähäinen

1.  

Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat sijoittavat varoihin, joiden maksuvalmius on vähäinen, ja sijoitusta edeltää neuvotteluvaihe, sijoitusrahastojen hoitajien on noudatettava neuvotteluvaiheessa 18 artiklassa säädettyjä vaatimuksia ja toimittava lisäksi seuraavasti:

a) 

niiden on laadittava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston keston ja markkinaolosuhteiden kannalta tarkoituksenmukainen liiketoimintasuunnitelma ja päivitettävä sitä säännöllisesti;

b) 

niiden on etsittävä ja valittava mahdollisia liiketoimia, jotka ovat tarkoituksenmukaisia a alakohdassa tarkoitetun liiketoimintasuunnitelman kannalta;

c) 

niiden on arvioitava valittuja liiketoimia niiden tarjoamien mahdollisuuksien ja niihin liittyvien kokonaisriskien, kaikkien merkityksellisten lainsäädännöllisten, verotukseen liittyvien, taloudellisten tai muiden arvoon vaikuttavien tekijöiden, inhimillisten ja materiaalisten resurssien sekä strategioiden, mukaan lukien irtautumisstrategiat, kannalta;

d) 

niiden on toteutettava liiketoimiin liittyvät asianmukaista huolellisuutta koskevat toiminnot ennen liiketoimien toteutuksen järjestämistä;

e) 

niiden on valvottava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston suorituskykyä a kohdassa tarkoitetun liiketoimintasuunnitelman kannalta.

2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on säilytettävä 1 kohdan nojalla toteutetuista toiminnoista kirjatut tiedot vähintään viiden vuoden ajan.

20 artikla

Asianmukainen huolellisuus vastapuolten ja päävälittäjien valinnassa ja nimeämisessä

1.  
Valitessaan ja nimetessään vastapuolia ja päävälittäjiä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on noudatettava asianmukaista pätevyyttä, varovaisuutta ja huolellisuutta ennen sopimuksen tekemistä ja jatkuvasti sen tekemisen jälkeen ottaen huomioon kyseisten vastapuolten ja päävälittäjien koko palveluvalikoima ja palvelujen laatu.
2.  

Valitessaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston päävälittäjiä tai vastapuolia OTC-johdannaiskaupassa, arvopaperilainauksessa tai takaisinostosopimuksessa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava, että päävälittäjät ja vastapuolet täyttävät kaikki seuraavat edellytykset:

a) 

ne ovat viranomaisen jatkuvan valvonnan kohteena;

b) 

ne ovat taloudellisesti vakaita;

c) 

niillä on tarvittavat organisaatiorakenteet ja resurssit suorittaakseen palvelut, jotka niiden on tarkoitus tarjota sijoitusrahastojen hoitajalle tai sijoitusrahastolle.

3.  
Arvioidessaan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettua taloudellista vakautta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava huomioon se, kohdistetaanko päävälittäjään tai vastapuoleen toiminnan vakautta koskevaa sääntelyä, mukaan lukien riittävää pääomaa koskevat vaatimukset, ja valvotaanko niitä tehokkaasti.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ylimmän johdon on hyväksyttävä valittujen päävälittäjien luettelo. Poikkeustapauksissa voidaan nimittää päävälittäjiä luettelon ulkopuolelta edellyttäen, että ne täyttävät 2 kohdassa säädetyt vaatimukset ja ylin johto hyväksyy ne. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on kyettävä esittämään syyt tällaiseen valintaan ja osoittamaan, että se on noudattanut asianmukaista huolellisuutta luettelon ulkopuolisten päävälittäjien valinnassa ja valvonnassa.

21 artikla

Toimiminen rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja pätevästi

Selvittääkseen, toimiiko vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja pätevästi, toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava vähintään seuraavien edellytysten täyttymistä:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hallintoelimellä on kokonaisuutena riittävä tietämys, taidot ja kokemus, jotta se voi ymmärtää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimintaa ja erityisesti siihen liittyviä tärkeimpiä riskejä sekä varoja, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoitetaan;

b) 

hallintoelimen jäsenet käyttävät riittävästi aikaa hoitaakseen asianmukaisesti vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaan liittyvät toimintonsa;

c) 

hallintoelimen jokainen jäsen toimii rehellisesti, lahjomattomasti ja riippumattomasti;

d) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja osoittaa riittävästi resursseja hallintoelimen jäsenten tehtävään asettamiseen ja koulutukseen.

22 artikla

Resurssit

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava palvelukseensa riittävästi henkilöstöä, jolla on osoitettujen vastuualueiden hoitamisen edellyttämät taidot, tietämys ja asiantuntemus.
2.  
Sovellettaessa 1 kohtaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava huomioon liiketoimintansa luonne, laajuus ja monitahoisuus sekä kyseisen liiketoiminnan osana toteutettujen palvelujen ja toiminnan luonne ja laajuus.

▼M2

3.  
Sovellettaessa 1 kohtaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajilla on oltava tarvittavat voimavarat ja asiantuntemus ottaa kestävyysriskit tehokkaasti huomioon.

▼B

23 artikla

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajien tasapuolinen kohtelu

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sen 57 artiklassa tarkoitetuilla päätöksentekomenettelyillä ja organisaatiorakenteella varmistetaan sijoittajien tasapuolinen kohtelu.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan yhdelle tai useammalle sijoittajalle mahdollisesti myöntämä erityiskohtelu ei saa asettaa muita sijoittajia yleisesti ottaen olennaisesti epäedulliseen asemaan.

24 artikla

Kannustimet

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien ei katsota toimivan rehellisesti, oikeudenmukaisesti ja hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tai niiden sijoittajien etujen mukaisesti direktiivin 2011/61/EU liitteessä I tarkoitettujen toimintojen hoitamisen yhteydessä toteuttamiensa toimien osalta, jos ne maksavat tai niille maksetaan maksu tai palkkio tai jos ne tarjoavat tai saavat muun kuin rahallisen edun lukuun ottamatta seuraavia:

a) 

vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai sen lukuun toimivalle henkilölle maksettu tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan henkilön maksama maksu tai palkkio taikka vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai sen lukuun toimivalle henkilölle tarjottu tai näiden tarjoama muu kuin rahallinen etu;

b) 

kolmannelle osapuolelle tai sen lukuun toimivalle henkilölle maksettu tai kolmannen osapuolen tai sen lukuun toimivan henkilön maksama maksu tai palkkio taikka kolmannelle osapuolelle tai sen lukuun toimivalle henkilölle tarjottu tai näiden tarjoama muu kuin rahallinen etu, kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi osoittaa seuraavien edellytysten täyttyvän:

i) 

maksusta, palkkiosta tai edusta ja sen luonteesta ja määrästä tai, kun määrää ei pystytä määrittämään, määrän laskentamenetelmästä on ennen asianomaisen palvelun tarjoamista annettava vaihtoehtoisten sijoitusrahaston sijoittajille selkeässä muodossa kattavat, paikkansapitävät ja ymmärrettävät tiedot;

ii) 

maksun tai palkkion maksamisen tai muun kuin rahallisen edun tarjoamisen on tarkoitus parantaa kyseisen palvelun laatua, eikä se saa haitata sen velvollisuuden noudattamista, jonka mukaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on toimittava hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etujen mukaisesti;

c) 

varsinaiset maksut, joilla mahdollistetaan asianomaisen palvelun tarjoaminen tai jotka ovat tarpeen sen tarjoamiseksi, mukaan luettuina säilytyspalkkiot, selvitys- ja vaihtopalkkiot sekä lakisääteiset verot ja maksut, ja jotka eivät luonteensa vuoksi voi johtaa ristiriitaan rehellistä, oikeudenmukaista ja hoidettavien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tai niiden sijoittajien etujen mukaista toimintaa koskevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan velvollisuuksien kanssa.

2.  
Maksuun, palkkioon tai muuhun kuin rahalliseen etuun liittyvien järjestelyjen tärkeimpien ehtojen julkistaminen tiivistelmänä katsotaan tyydyttäväksi sovellettaessa 1 kohdan b alakohdan i alakohtaa edellyttäen, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja sitoutuu julkistamaan yksityiskohtaisia lisätietoja hoidettavan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajan pyynnöstä ja että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja täyttää kyseisen sitoumuksen.

25 artikla

Resurssien ja menettelyjen tehokas käyttö – Toimeksiantojen käsittely

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja sovellettava menettelyjä ja järjestelyjä, joiden avulla toimeksiannot voidaan toteuttaa viipymättä, oikeudenmukaisesti ja nopeasti vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun.
2.  

Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen menettelyjen ja järjestelyjen on noudatettava seuraavia vaatimuksia:

a) 

niillä on varmistettava, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun toteutetut toimeksiannot kirjataan ja kohdennetaan viipymättä ja oikein;

b) 

niillä on toteutettava toisiaan vastaavat vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimeksiannot järjestyksessä ja viipymättä, jollei tämä ole toimeksiannon erityispiirteiden tai vallitsevien markkinaolosuhteiden kannalta epätarkoituksenmukaista tai jollei vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etu muuta vaadi.

3.  
Toteutettujen toimeksiantojen selvityksessä saadut rahoitusvälineet, rahasummat tai muut varat on siirrettävä viipymättä ja oikein asianomaisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tilille.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ei saa käyttää väärin tietoja, jotka liittyvät kesken oleviin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimeksiantoihin, ja sen on toteutettava kaikki kohtuulliset toimenpiteet estääkseen relevantteja henkilöitään käyttämästä väärin tällaisia tietoja.

26 artikla

Merkintä- ja lunastustoimeksiantojen toteuttamiseen liittyvät raportointivelvollisuudet

1.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat ovat toteuttaneet sijoittajalta saadun merkintätoimeksiannon tai mahdollisen lunastustoimeksiannon, niiden on annettava sijoittajalle pysyvällä välineellä viipymättä olennaiset tiedot kyseisen toimeksiannon toteutuksesta tai merkintätarjouksen hyväksymisestä tapauksen mukaan.
2.  
Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta, jos kolmannen osapuolen edellytetään antavan sijoittajalle vahvistuksen toimeksiannon toteuttamisesta ja vahvistus sisältää olennaiset tiedot.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että kyseinen kolmas osapuoli noudattaa velvoitteitaan.

3.  

Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen olennaisten tietojen on sisällettävä seuraavat tiedot:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tunnistetiedot;

b) 

sijoittajan tunnistetiedot;

c) 

päivämäärä ja kellonaika, jolloin toimeksianto on vastaanotettu;

d) 

toimeksiannon toteutuspäivä;

e) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tunnistetiedot;

f) 

toimeksiannon bruttoarvo, mukaan lukien merkintäpalkkiot, tai nettomäärä lunastuspalkkioiden vähentämisen jälkeen.

4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on sijoittajan pyynnöstä annettava tälle tiedot siitä, missä vaiheessa toimeksiannon toteuttaminen tai merkintätarjouksen hyväksyminen on, tai tapauksen mukaan tiedot molemmista.

27 artikla

Hoidetun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun käytävää kauppaa koskevien päätösten täytäntöönpano

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toimittava hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tai näiden sijoittajien etujen mukaisesti pannessaan niiden sijoitussalkkujen hoidon yhteydessä täytäntöön päätöksiä, jotka koskevat hoidetun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun käytävää kauppaa.
2.  

Kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat ostavat tai myyvät rahoitusvälineitä tai muita varoja, joiden kannalta parhaalla toteutuksella on merkitystä, ja sovellettaessa 1 kohtaa niiden on toteutettava kaikki kohtuulliset toimet päästäkseen hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tai niiden sijoittajien kannalta parhaimpaan mahdolliseen tulokseen ottaen huomioon hinta, kustannukset, nopeus, toimeksiannon toteuttamisen ja selvityksen todennäköisyys, toimeksiannon suuruus, luonne tai muut toimeksiannon toteuttamisen kannalta olennaiset seikat. Näiden tekijöiden suhteellinen merkitys on määritettävä seuraavin perustein:

a) 

tavoitteet, sijoituspolitiikka ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston erityiset riskit sellaisina kuin ne on esitetty vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjassa taikka sen esitteessä tai tarjousasiakirjoissa;

b) 

toimeksiannon ominaispiirteet;

c) 

toimeksiannon kohteena olevien rahoitusvälineiden tai muiden varojen ominaispiirteet;

d) 

niiden toteuttamispaikkojen ominaispiirteet, joihin toimeksianto voidaan ohjata.

3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön toimivat järjestelyt 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen velvoitteiden täyttämiseksi. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on erityisesti laadittava kirjallisesti toimeksiantojen toteuttamista koskeva politiikka ja pantava se täytäntöön, jotta vaihtoehtoiset sijoitusrahastot ja niiden sijoittajat saavuttavat 2 kohdan mukaisesti vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimeksiantojen kannalta parhaan mahdollisen tuloksen.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on valvottava säännöllisesti toimeksiantojen toteuttamista koskevien järjestelyjen ja politiikan toimivuutta havaitakseen ja tarvittaessa korjatakseen mahdolliset puutteet.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on tarkasteltava vuosittain uudelleen toimeksiantojen toteuttamista koskevaa politiikkaansa. Uudelleentarkastelu on suoritettava myös silloin, kun tapahtuu olennainen muutos, joka vaikuttaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kykyyn päästä hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen kannalta parhaimpaan mahdolliseen tulokseen.
6.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on voitava osoittaa, että ne ovat toteuttaneet toimeksiannot vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun toimeksiantojen toteuttamista koskevan politiikkansa mukaisesti.
7.  
Kun valittavana ei ole eri toteuttamispaikkoja, 2–5 kohtaa ei sovelleta. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on kuitenkin kyettävä osoittamaan, ettei valittavana ole eri toteuttamispaikkoja.

28 artikla

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun toteutettavien toimeksiantojen antaminen muiden yhteisöjen toteutettavaksi

1.  
Kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ostaa tai myy rahoitusvälineitä tai muita varoja, joiden kannalta parhaalla mahdollisella toteutuksella on merkitystä, sen on toimittava hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tai niiden sijoittajien etujen mukaisesti antaessaan niiden sijoitussalkkujen hoidon yhteydessä toimeksiantoja muiden yhteisöjen toteutettavaksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun käytävää kauppaa varten.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toteutettava kaikki kohtuulliset toimet päästäkseen hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien kannalta parhaaseen mahdolliseen tulokseen ottaen huomioon hinta, kustannukset, nopeus, toimeksiannon toteuttamisen ja selvityksen todennäköisyys, toimeksiannon suuruus, luonne tai muut toimeksiannon toteuttamisen kannalta olennaiset seikat. Näiden tekijöiden suhteellinen merkitys on määritettävä 27 artiklan 2 kohdassa säädetyin perustein.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön politiikka sekä sovellettava sitä noudattaakseen ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua velvollisuutta. Politiikassa on yksilöitävä kunkin rahoitusvälinelajin osalta yhteisöt, joille toimeksiannot voidaan antaa. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja saa toteuttaa toimeksiantoa koskevat järjestelyt ainoastaan, jos ne ovat tässä artiklassa asetettujen velvoitteiden mukaiset. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on asetettava hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen sijoittajien saataville asianmukaista tietoa tämän kohdan mukaisesti vahvistetusta politiikasta ja siinä tapahtuneista olennaisista muutoksista.

3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on valvottava säännöllisesti 2 kohdan mukaisesti käyttöön otetun politiikan tehokkuutta ja erityisesti siinä yksilöityjen yhteisöjen toteuttamien toimeksiantojen laatua sekä tarvittaessa korjattava mahdolliset puutteet.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on lisäksi tarkasteltava kyseistä politiikkaa vuosittain uudelleen. Uudelleentarkastelu on suoritettava myös silloin, kun tapahtuu olennainen muutos, joka vaikuttaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kykyyn päästä hoidettujen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen kannalta parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on voitava osoittaa, että ne ovat antaneet toimeksiannot vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun 2 kohdan nojalla käyttöön otetun politiikan mukaisesti.
5.  
Kun valittavana ei ole eri toteuttamispaikkoja, 2–5 kohtaa ei sovelleta. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on kuitenkin kyettävä osoittamaan, ettei valittavana ole eri toteuttamispaikkoja.

29 artikla

Kaupankäyntitoimeksiantojen yhdistäminen ja kohdentaminen

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat voivat toteuttaa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimeksiantoja yhdessä toisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai asiakkaan toimeksiannon tai omien varojensa sijoittamisen yhteydessä tehdyn toimeksiannon kanssa ainoastaan, jos

a) 

voidaan kohtuudella olettaa, että toimeksiantojen yhdistäminen ei ole kokonaistuloksen kannalta epäedullista jollekin niistä vaihtoehtoisista sijoitusrahastoista, yhteissijoitusyrityksistä tai asiakkaista, joiden toimeksiannot on tarkoitus yhdistää;

b) 

käyttöön otetaan toimeksiantojen kohdentamispolitiikka, joka pannaan täytäntöön ja jossa määritetään riittävän tarkkaan se, miten yhdessä toteutetut toimeksiannot kohdennetaan tasapuolisesti, mukaan lukien se, miten toimeksiantojen määrä ja hinta vaikuttavat kohdentamiseen ja miten osittaista toteuttamista käsitellään.

2.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja yhdistää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimeksiannon muiden vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai asiakkaiden yhden tai useamman toimeksiannon kanssa ja yhdistetty toimeksianto toteutetaan osittain, sen on kohdennettava asianomaiset kaupat toimeksiantojen kohdentamispolitiikkansa mukaisesti.
3.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja yhdistää liiketoimia omaan lukuunsa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen, yhteissijoitusyritysten tai asiakkaiden yhden tai useamman toimeksiannon kanssa, se ei saa kohdentaa asianomaisia kauppoja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai asiakkaan kannalta haitallisella tavalla.
4.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja yhdistää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, yhteissijoitusyrityksen tai muun asiakkaan toimeksiannon omaan lukuunsa toteutettavan liiketoimen kanssa ja yhdistetty toimeksianto toteutetaan osittain, sen on annettava asianomaisia kauppoja kohdentaessaan etusija vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle, yhteissijoitusyritykselle tai asiakkaille omaan lukuunsa toteutettavaan liiketoimeen nähden.

Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja kuitenkin pystyy perustellusti osoittamaan kyseiselle vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai asiakkaalle, ettei se olisi ilman yhdistämistä voinut toteuttaa kyseistä toimeksiantoa yhtä edullisin ehdoin tai lainkaan, se saa kohdentaa omaan lukuunsa toteutetun liiketoimen suhteellisesti noudattaen 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua politiikkaa.



2 JAKSO

Eturistiriidat

(direktiivin 2011/61/EU 14 artikla)

30 artikla

Eturistiriitojen tyypit

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoidon yhteydessä esiintyvien eturistiriitojen toteamiseksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava huomioon erityisesti se, onko vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitaja, relevantti henkilö tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajaan määräysvallan kautta suoraan tai välillisesti sidoksissa oleva henkilö jossakin seuraavista tilanteista:

a) 

se saa todennäköisesti taloudellista etua tai välttää taloudellisen tappion vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien kustannuksella;

b) 

se saa vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai sen sijoittajille tai asiakkaalle tarjotun palvelun tai suoritetun toiminnan taikka kyseisen sijoitusrahaston tai asiakkaan lukuun toteutetun liiketoimen tulokseen liittyvän, kyseisen sijoitusrahaston edusta poikkeavan edun;

c) 

sillä on taloudellinen tai muunlainen kannustin suosia

— 
vaihtoehtoisen sijoitusrahaston edun sijaan yhteissijoitusyrityksen, asiakkaan tai asiakasryhmän taikka toisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston etua;
— 
saman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toisen sijoittajan tai sijoittajaryhmän edun sijaan jonkin sijoittajan etua;
d) 

se suorittaa samat toiminnot vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle ja toiselle vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle, yhteissijoitusyritykselle tai asiakkaalle; tai

e) 

se saa tai tulee saamaan muulta henkilöltä kuin vaihtoehtoiselta sijoitusrahastolta tai sen sijoittajilta sellaisen kannustimen rahana, tavarana tai palveluna, joka liittyy vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tarjottavaan yhteiseen salkunhoitoon ja poikkeaa kyseisestä palvelusta tavallisesti perittävästä palkkiosta tai maksusta.

▼M2

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava, että määrittäessään vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen etuja mahdollisesti vahingoittavia eturistiriitoja, ne ottavat mukaan eturistiriidat, joita voi syntyä sen seurauksena, että kestävyysriskit otetaan huomioon niiden prosesseissa, järjestelmissä ja sisäisessä valvonnassa.

▼B

31 artikla

Eturistiriitoja koskeva politiikka

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön eturistiriitoja koskeva politiikka, pantava se täytäntöön ja sovellettava sitä. Tällainen politiikka on laadittava kirjallisesti, ja sen on oltava asianmukainen vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan kokoon ja organisaatioon sekä sen liiketoiminnan luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen nähden.

Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja kuuluu ryhmään, politiikassa on otettava huomioon myös kaikki sellaiset olosuhteet, joista kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja on tai joista sen pitäisi olla tietoinen ja jotka voivat ryhmän muiden jäsenten rakenteen ja liiketoiminnan johdosta aiheuttaa eturistiriitoja.

2.  

Edellä 1 kohdan mukaisesti käyttöön otetussa eturistiriitoja koskevassa politiikassa on määritettävä seuraavat:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan harjoittaman tai sen lukuun harjoitettavan toiminnan, mukaan lukien sen, jolle tehtäviä on siirretty, sen, jolle tehtäviä on siirretty edelleen, ulkopuolisen arvonmäärittäjän tai vastapuolen harjoittama toiminta, osalta erittely olosuhteista, jotka aiheuttavat tai voivat aiheuttaa eturistiriidan, johon liittyy vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etuihin kohdistuva merkittävä vahinkoriski;

b) 

tällaisten eturistiriitojen ehkäisemiseksi, hallitsemiseksi ja valvomiseksi noudatettavat menettelyt ja toteutettavat toimenpiteet.

32 artikla

Sijoitusten lunastukseen liittyvät eturistiriidat

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan, joka hoitaa avointa vaihtoehtoista sijoitusrahastoa, on yksilöitävä, hallittava ja valvottava direktiivin 2011/61/EU 14 artiklan 1 kohdassa säädettyjen velvoitteidensa mukaisesti eturistiriitoja, joita syntyy sellaisten sijoittajien välillä, jotka haluavat lunastaa sijoituksensa ja jotka haluavat pitää sijoituksensa vaihtoehtoisessa sijoitusrahastossa, ja mahdollisia ristiriitoja, joita syntyy vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan kannustimen sijoittaa maksuvalmiudeltaan heikkoihin varoihin ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lunastuspolitiikan välillä.

33 artikla

Eturistiriitojen ehkäisemistä ja hallitsemista koskevat menettelyt ja toimenpiteet

1.  
Menettelyt ja toimenpiteet, jotka otetaan käyttöön eturistiriitojen ehkäisemiseksi tai hallitsemiseksi, on suunniteltava siten, että niillä voidaan varmistaa, että eturistiriidan riskin sisältävään liiketoimintaan osallistuvat relevantit henkilöt harjoittavat kyseistä toimintaa riippumattomasti siinä määrin kuin se on tarkoituksenmukaista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja ryhmän, johon se kuuluu, koon ja toiminnan sekä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etuihin kohdistuvan vahinkoriskin merkittävyyden kannalta.
2.  

Jos se on tarpeen ja asianmukaista, jotta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi varmistaa riittävän riippumattomuuden tason, 31 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti noudatettaviin menettelyihin ja toteutettaviin toimenpiteisiin on kuuluttava seuraavat:

a) 

tehokkaat menettelyt, joilla estetään tietojenvaihto tai valvotaan sitä sellaista yhteistä salkunhoitoa tai muuta direktiivin 2011/61/EU 6 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaista toimintaa harjoittavien relevanttien henkilöiden välillä, johon liittyy eturistiriidan riski, kun kyseisten tietojen vaihtaminen voi vahingoittaa yhden tai useamman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai tällaisten sijoitusrahastojen sijoittajien etua;

b) 

sellaisten relevanttien henkilöiden erillinen valvonta, joiden päätoimintoihin kuuluu yhteisen salkunhoidon harjoittaminen sellaisten asiakkaiden tai sijoittajien lukuun tai palvelujen tarjoaminen sellaisille asiakkaille tai sijoittajille, joiden edut saattavat joutua ristiriitaan tai jotka muutoin edustavat eri etuja, jotka saattavat joutua ristiriitaan, mukaan lukien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan edut;

c) 

suoran yhteyden poistaminen jostakin toiminnasta pääasiassa vastaaville relevanteille henkilöille maksettavien palkkojen ja palkkioiden ja jostakin toisesta toiminnasta pääasiassa vastaaville muille relevanteille henkilöille maksettavien palkkojen ja palkkioiden tai näiden tuottamien tulojen väliltä, jos kyseisten toimintojen osalta voi syntyä eturistiriita;

d) 

toimenpiteet, joilla estetään henkilöä käyttämästä asiatonta vaikutusvaltaa tapaan, jolla relevantti henkilö harjoittaa yhteistä salkunhoitoa, tai joilla rajoitetaan kyseisen vaikutusvallan käyttöä;

e) 

toimenpiteet, joilla estetään tai valvotaan relevantin henkilön samanaikaista tai peräkkäistä osallistumista erillisiin yhteisiin salkunhoitotoimintoihin tai muuhun direktiivin 2011/61/EU 6 artiklan 2 ja 4 kohdan mukaiseen toimintaan, jos kyseinen osallistuminen voi heikentää eturistiriitojen asianmukaista hallintaa.

Jos yhden tai useamman edellä mainitun toimenpiteen ja menettelyn käyttöönotolla tai soveltamisella ei voida varmistaa riittävää riippumattomuutta, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön sellaisia vaihtoehtoisia toimenpiteitä ja menettelyjä tai sellaisia lisätoimenpiteitä ja -menettelyjä kuin on tarpeen ja asianmukaista.

34 artikla

Eturistiriitojen hallitseminen

Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan soveltamilla organisaatio- ja hallintojärjestelyillä ei pystytä riittävällä tavalla varmistamaan, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etuihin kohdistuvat vahinkoriskit vältetään, asiasta on ilmoitettava viipymättä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ylimmälle johdolle tai muulle toimivaltaiselle sisäiselle elimelle, jotta ne voivat tehdä tarvittavat päätökset tai toteuttaa tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja toimii vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien parhaiden etujen mukaisesti.

35 artikla

Eturistiriitojen valvominen

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on kirjattava ja saatettava säännöllisesti ajan tasalle tiedot sellaisesta toiminnasta, jota se on harjoittanut tai jota on harjoitettu sen lukuun ja joka on aiheuttanut sellaisen eturistiriidan, johon liittyy yhden tai useamman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etuihin kohdistuva merkittävä vahinkoriski, tai kun on kyse jatkuvasta toiminnasta, joka voi aiheuttaa tällaisen eturistiriidan.
2.  
Ylimmän johdon on saatava tihein väliajoin ja vähintään kerran vuodessa kirjallisia raportteja 1 kohdassa tarkoitetusta toiminnasta.

36 artikla

Eturistiriidoista ilmoittaminen

1.  
Tiedot, jotka on annettava sijoittajille direktiivin 2011/61/EU 14 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaisesti, on toimitettava sijoittajille pysyvällä välineellä tai verkkosivustolla.
2.  

Jos 1 kohdassa tarkoitetut tiedot toimitetaan verkkosivuston välityksellä eikä tietoa osoiteta henkilökohtaisesti sijoittajalle, seuraavien ehtojen on täytyttävä:

a) 

sijoittajalle on ilmoitettu verkkosivuston osoite ja paikka, jossa tieto on verkkosivustolla saatavilla, ja sijoittaja on antanut suostumuksensa tietojen antamiseen kyseisellä tavalla;

b) 

tiedon on oltava ajantasaista;

c) 

tiedon on oltava jatkuvasti saatavilla kyseisillä verkkosivuilla niin pitkän ajan kuin sijoittajan voidaan kohtuudella odottaa tarvitsevan siihen tutustumiseen.

37 artikla

Äänioikeuksien käyttöä koskevat strategiat

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on kehitettävä asianmukaiset ja tehokkaat strategiat sen määrittämiseksi, milloin ja millä tavalla sen hoitamissa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston salkuissa olevia äänioikeuksia käytetään yksinomaan kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston ja sen sijoittajien hyväksi.
2.  

Edellä 1 kohdassa tarkoitetussa strategiassa on määritettävä toimenpiteet ja menettelyt, joilla

a) 

valvotaan merkittäviä yhtiötapahtumia;

b) 

varmistetaan, että äänioikeuksia käytetään kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitustavoitteiden ja -politiikan mukaisesti;

c) 

estetään äänioikeuksien käytöstä syntyvät eturistiriidat tai hallitaan niitä.

3.  
Tiivistelmä strategioista ja niiden perusteella toteutetuista toimista on asetettava pyynnöstä sijoittajien saataville.



3 JAKSO

Riskienhallinta

(direktiivin 2011/61/EU 15 artikla)

38 artikla

Riskienhallintajärjestelmät

Sovellettaessa tätä jaksoa riskienhallintajärjestelmien on katsottava tarkoittavan järjestelmiä, jotka koostuvat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan organisaatiorakenteen merkityksellisistä osatekijöistä, joissa ovat keskeisessä asemassa pysyvä riskienhallintatoiminto, kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategian kannalta merkitykselliseen riskienhallintaan liittyvät politiikat ja menettelyt sekä riskien mittaamiseen ja hallintaan liittyvät järjestelyt, prosessit ja tekniikat, joita vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja käyttää suhteessa kuhunkin hoitamaansa vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon.

39 artikla

Pysyvä riskienhallintatoiminto

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön pysyvä riskienhallintatoiminto ja pidettävä sitä yllä seuraavia tarkoituksia varten:

a) 

pannakseen täytäntöön tehokkaat riskienhallintapolitiikat ja menettelyt, joiden avulla voidaan tunnistaa, mitata, hallita ja valvoa jatkuvasti kaikkia riskejä, jotka ovat merkityksellisiä kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategian kannalta ja joille kukin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto altistuu tai voi altistua;

b) 

varmistaakseen, että sijoittajille direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti ilmoitettu vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiili on johdonmukainen tämän asetuksen 44 artiklan mukaisesti asetettujen riskirajojen kannalta;

c) 

valvoakseen 44 artiklan mukaisesti asetettujen riskirajojen noudattamista ja ilmoittaakseen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hallintoelimelle ja mahdolliselle valvontatoiminnon hoitajalle riittävän ajoissa, jos se katsoo, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiili on epäjohdonmukainen riskirajojen kannalta, tai jos se havaitsee olennaisen riskin siitä, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiili muuttuu epäjohdonmukaiseksi riskirajojen kannalta;

d) 

antaakseen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hallintoelimelle ja mahdolliselle valvontatoiminnon hoitajalle vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toiminnan luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden kannalta tarkoituksenmukaisin väliajoin seuraavat säännöllisesti päivitettävät tiedot:

i) 

44 artiklan mukaisesti asetettujen riskirajojen ja sijoittajille direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti ilmoitetun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiilin välinen johdonmukaisuus ja kyseisten rajojen noudattaminen;

ii) 

riskienhallintaprosessin riittävyys ja tehokkuus, erityisesti maininta siitä, onko todellisten tai ennakoitavissa olevien puutteiden korjaamiseksi toteutettu tai aiottu toteuttaa asianmukaisia toimenpiteitä;

e) 

antaakseen ylemmälle johdolle säännöllisesti päivitettyjä tietoja, joissa arvioidaan kunkin hoidetun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nykyistä riskitasoa sekä 44 artiklan mukaisesti asetettujen riskirajojen todellisia tai ennakoitavissa olevia rikkomisia sen varmistamiseksi, että asianmukaisia toimia voidaan toteuttaa nopeasti.

2.  
Riskienhallintatoiminnolla on oltava valtuudet ja oikeus saada kaikki sellaiset tiedot, jotka se tarvitsee 1 kohdan mukaisten tehtävien hoitamiseksi.

40 artikla

Riskienhallintapolitiikka

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja pidettävä yllä riittävää ja dokumentoitua riskienhallintapolitiikkaa, jossa yksilöidään kaikki merkitykselliset riskit, joille sen hoitamat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot altistuvat tai voivat altistua.

▼M2

2.  
Riskienhallintapolitiikan on käsitettävä menettelyt, joiden avulla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi arvioida kuhunkin hoitamaansa vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon kohdistuvat markkina-, likviditeetti-, kestävyys- ja vastapuoliriskit sekä kaikki muut riskit, mukaan lukien operatiiviset riskit, jotka voivat olla olennaisia kunkin sen hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kannalta.

▼B

3.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava riskienhallintapolitiikassa esille vähintään seuraavat seikat:

a) 

tekniikat, välineet ja järjestelyt, joiden avulla se voi noudattaa 45 artiklaa;

b) 

tekniikat, välineet ja järjestelyt, joiden avulla vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksuvalmiusriskiä voidaan arvioida ja valvoa tavanomaisissa ja poikkeuksellisissa maksuvalmiusolosuhteissa, mukaan lukien 48 artiklan mukaisten säännöllisesti suoritettujen stressitestien avulla;

c) 

riskienhallintaan liittyvien vastuiden jako vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan sisällä;

d) 

tämän asetuksen 44 artiklan mukaisesti asetetut riskirajat ja perustelut, joiden mukaan ne mukautetaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiiliin, josta on ilmoitettu sijoittajille direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti;

e) 

39 artiklassa tarkoitetun pysyvän riskienhallintatoiminnon antamien raporttien ehdot, sisältö, raportointitiheys ja vastaanottajat.

4.  

Riskienhallintapolitiikassa on oltava 43 artiklassa tarkoitettujen suojatoimien kuvaus, jossa mainitaan erityisesti seuraavat seikat:

a) 

mahdollisten eturistiriitojen luonne;

b) 

käyttöön otetut korjaustoimet;

c) 

syyt, joiden vuoksi kyseisten toimien olisi kohtuudella oletettava mahdollistavan riskienhallintatoiminnon riippumattoman toteutuksen;

d) 

kuinka vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja aikoo varmistaa, että korjaustoimet ovat kauttaaltaan tehokkaita.

5.  
Edellä 1 kohdassa tarkoitetun riskienhallintapolitiikan on oltava tarkoituksenmukaista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja sen hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston liiketoiminnan luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden kannalta.

41 artikla

Riskienhallintajärjestelmien arviointi, valvonta ja uudelleentarkastelu

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on arvioitava, valvottava ja tarkasteltava uudelleen säännöllisin väliajoin, kuitenkin vähintään kerran vuodessa,

a) 

riskienhallintapolitiikan sekä 45 artiklassa tarkoitettujen järjestelyjen, prosessien ja tekniikoiden riittävyyttä ja tehokkuutta;

b) 

sitä, miten hyvin vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja noudattaa riskienhallintapolitiikkaa sekä 45 artiklassa tarkoitettuja järjestelyjä, prosesseja ja tekniikoita;

c) 

niiden toimenpiteiden riittävyyttä ja tehokkuutta, jotka on toteutettu riskienhallintaprosessissa mahdollisesti havaittujen puutteiden korjaamiseksi;

d) 

riskienhallintatoiminnon suorituskykyä;

e) 

niiden toimenpiteiden riittävyyttä ja tehokkuutta, joilla varmistetaan riskienhallintatoiminnon toiminnallinen ja hierarkkinen erottaminen 42 artiklan mukaisesti.

Ylin johto päättää ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun säännöllisen uudelleentarkastelun toteutusvälin suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ottaen huomioon vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan liiketoiminnan ja sen hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston luonne, laajuus ja monitahoisuus.

2.  

Edellä 1 kohdassa tarkoitetun säännöllisen uudelleentarkastelun lisäksi riskienhallintajärjestelmiä on tarkasteltava uudelleen, jos

a) 

riskienhallintapolitiikkaan sekä 45 artiklassa tarkoitettuihin järjestelyihin, prosesseihin ja tekniikoihin tehdään olennaisia muutoksia;

b) 

sisäiset tai ulkopuoliset tapahtumat edellyttävät täydentävää uudelleentarkastelua;

c) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategiaan ja -tavoitteisiin tehdään olennaisia muutoksia.

3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on päivitettävä riskienhallintajärjestelmät 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun uudelleentarkastelun tulosten perusteella.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on ilmoitettava kotijäsenvaltionsa toimivaltaiselle viranomaiselle olennaisista muutoksista riskienhallintapolitiikassa sekä 45 artiklassa tarkoitetuista järjestelyistä, prosesseista ja tekniikoista.

42 artikla

Riskienhallintatoiminnon toiminnallinen ja hierarkkinen erottaminen

1.  

Riskienhallintatoiminto on katsottava toiminnallisesti ja hierarkkisesti erotetuksi toimintayksiköistä, myös salkunhoitotoiminnosta, vain, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimintayksiköiden toiminnasta, myös salkunhoitotoiminnosta, vastaavat henkilöt eivät valvo riskienhallintatoiminnon toteutukseen osallistuvia henkilöitä;

b) 

riskienhallintatoiminnon toteutukseen osallistuvat henkilöt eivät osallistu toimintayksikköjen toimintaan eivätkä salkunhoitotoiminnon toteutukseen;

c) 

riskienhallintatoimintoon osallistuvat henkilöt saavat korvauksen kyseiseen toimintoon liittyvien tavoitteiden saavuttamisen perusteella riippumatta toimintayksikköjen, mukaan lukien salkunhoitotoiminto, tuloksesta:

d) 

palkka- ja palkkiokomitea, jos sellainen on perustettu, valvoo suoraan riskienhallintatoimintoon liittyvissä tehtävissä toimivien ylempien toimihenkilöiden palkkaa ja palkkioita.

2.  
On varmistettava, että 1 kohdan mukainen riskienhallintatoiminnon toiminnallinen ja hierarkkinen erottaminen kattaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan koko hierarkkisen rakenteen aina sen hallintoelimeen asti. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hallintoelimen ja mahdollisen valvontatoiminnon hoitajan on tarkasteltava uudelleen riskienhallintatoiminnon erottamista.
3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on tarkasteltava uudelleen tapaa, jolla kyseinen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja on soveltanut 1 ja 2 kohtaa, direktiivin 2011/61/EU 15 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetyin perustein.

43 artikla

Suojatoimet eturistiriitojen varalta

1.  

Direktiivin 2011/61/EU 15 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuilla suojatoimilla eturistiriitojen varalta on varmistettava vähintään se, että

a) 

riskienhallintatoiminnon tekemät päätökset perustuvat luotettaviin tietoihin, joita riskienhallintatoiminto valvoo asianmukaisessa laajuudessa;

b) 

riskienhallintatoiminnon toteutukseen osallistuvan henkilöstön saamat palkat ja palkkiot perustuvat riskienhallintatoimintoon liittyvien tavoitteiden saavuttamiseen riippumatta niiden liiketoimintasektorien tuloksesta, joiden toimintaan ne osallistuvat;

c) 

riskienhallintatoiminto on asianmukaisen riippumattoman uudelleentarkastelun kohteena, jotta voidaan varmistaa, että päätökset tehdään riippumattomasti;

d) 

riskienhallintatoiminto on edustettuna hallintoelimessä tai valvontatoiminnossa, jos sellainen on perustettu, vähintään samoin valtuuksin kuin salkunhoitotoiminto;

e) 

keskenään ristiriidassa olevat tehtävät erotetaan asianmukaisesti toisistaan.

2.  

Jos se on oikeasuhteista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen nähden, 1 kohdassa tarkoitetuilla suojatoimilla on myös varmistettava, että

a) 

sisäinen tarkastustoiminto tai, jos sellaista ei ole perustettu, hallintoelimen nimittämä ulkopuolinen osapuoli, tarkastelee säännöllisesti uudelleen riskienhallintatoiminnon tuloksia;

b) 

jos riskikomitea on perustettu, sillä on riittävät resurssit ja sen jäsenillä, jotka eivät ole riippumattomia, ei ole kohtuutonta vaikutusvaltaa suhteessa riskienhallintatoimintoon.

3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hallintoelimen ja, jos sellainen on perustettu, valvontatoiminnon on otettava käyttöön suojatoimet 1 ja 2 kohdan mukaisten eturistiriitojen varalta, tarkasteltava säännöllisesti uudelleen niiden tehokkuutta ja toteutettava oikea-aikaisia korjaustoimia mahdollisten puutteiden poistamiseksi.

44 artikla

Riskirajat

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön kunkin hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta määrälliset tai laadulliset riskirajat taikka molemmat ottaen huomioon kaikki merkitykselliset riskit. Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja asettaa vain laadullisia rajoja, sen on kyettävä perustelemaan tämä toimivaltaiselle viranomaiselle.
2.  

Kullekin vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle asetettavien laadullisten ja määrällisten riskirajojen on katettava vähintään seuraavat riskit:

a) 

markkinariskit;

b) 

luottoriskit;

c) 

maksuvalmiusriskit;

d) 

vastapuoliriskit;

e) 

operatiiviset riskit.

3.  
Asettaessaan riskirajoja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava huomioon kunkin hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tapauksessa käytetyt strategiat ja varat sekä kuhunkin vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon sovellettavat kansalliset säännöt. Kyseiset riskirajat on mukautettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiiliin, sellaisena kuin se on ilmoitettu sijoittajille direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti, ja hallintoelimen on hyväksyttävä kyseiset riskirajat.

45 artikla

Riskien mittaaminen ja hallinta

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön riittävät ja tehokkaat järjestelyt, prosessit ja tekniikat

a) 

yksilöidäkseen, mitatakseen, hallitakseen ja valvoakseen jatkuvasti riskejä, joille niiden hoitamat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot altistuvat tai voivat altistua;

b) 

varmistaakseen, että 44 artiklan mukaisesti asetettuja rajoja noudatetaan.

2.  
Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen järjestelyjen, prosessien ja tekniikoiden on oltava oikeasuhteisia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan liiketoiminnan ja kunkin sen hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen nähden sekä johdonmukaisia kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiilin kannalta, sellaisena kuin se on ilmoitettu sijoittajille direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti.
3.  

Sovellettaessa 1 kohtaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on toteutettava seuraavat toimet kunkin hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta:

a) 

otettava käyttöön tarvittavat riskienmittausjärjestelyt, -prosessit ja -tekniikat sen varmistamiseksi, että otettuihin positioihin liittyvät riskit ja niiden vaikutus koko riskiprofiiliin mitataan tarkasti asianmukaisten ja luotettavien tietojen perusteella ja että riskienmittausjärjestelyt, -prosessit ja -tekniikat dokumentoidaan riittävästi;

b) 

tehtävä määräaikaisia toteumatestejä tarkistaakseen riskienmittausjärjestelyjen, kuten mallipohjaisten ennusteiden ja estimaattien, validiuden;

c) 

tehtävä säännöllisesti asianmukaisia stressitestejä ja skenaarioanalyysejä puuttuakseen markkinaolosuhteiden mahdollisista muutoksista johtuviin riskeihin, jotka saattavat vaikuttaa kielteisesti vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon;

d) 

varmistettava, että voimassa oleva riskitaso on 44 artiklan mukaisesti asetettujen riskirajojen mukainen;

e) 

otettava käyttöön, pantava täytäntöön ja pidettävä yllä riittäviä menettelyjä, jotka johtavat sijoittajien parhaan edun mukaisiin oikea-aikaisiin korjaustoimiin, jos vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskirajoja tosiasiallisesti rikotaan tai niitä ennakoidaan rikottavan;

f) 

varmistettava, että kullakin vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla on 46 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukaiset maksuvalmiuden hallintajärjestelmät ja -menettelyt.



4 JAKSO

Maksuvalmiuden hoito

(direktiivin 2011/61/EU 16 artikla)

46 artikla

Maksuvalmiudenhoitojärjestelmät ja -menettelyt

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on kyettävä osoittamaan kotijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille, että ne ovat ottaneet käyttöön direktiivin 2011/61/EU 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut asianmukaiset maksuvalmiudenhoitojärjestelmät ja tehokkaat menettelyt, joissa on otettu huomioon kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategia, maksuvalmiusprofiili ja lunastuspolitiikka.

47 artikla

Maksuvalmiusriskin valvonta ja hallinta

1.  

Edellä 46 tarkoitetuilla maksuvalmiudenhoitojärjestelmillä ja -menettelyillä on varmistettava vähintään, että

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja pitää vaihtoehtoisessa sijoitusrahastossa yllä velvoitteidensa kannalta asianmukaista maksuvalmiutta, määritettynä markkinoilla olevien vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen suhteellisen maksuvalmiuden perusteella sekä ottaen huomioon likvidaation edellyttämä aika ja hinta tai arvo, jolla kyseiset varat voidaan likvidoida, ja niiden herkkyys muille markkinariskeille tai markkinoihin vaikuttaville tekijöille;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja valvoo vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varallisuussalkun maksuvalmiusprofiilia ottaen huomioon yksittäisten varojen marginaalinen osuus, jolla voi olla olennainen vaikutus maksuvalmiuteen, sekä vastuita ja sitoumuksia (ehdollisia tai muita), joita vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla voi olla suhteessa velvoitteisiinsa. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava näitä tarkoituksia varten huomioon vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajanpohjan profiili, mukaan lukien sijoittajien tyyppi, sijoitusten suhteellinen koko ja sijoituksiin sovellettavat lunastusehdot;

c) 

jos vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoittaa muihin yhteissijoitusyrityksiin, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja valvoo lähestymistapaa, jota kyseisten muiden yhteissijoitusyritysten rahastonhoitajat noudattavat suhteessa maksuvalmiuden hoitoon, myös laatimalla säännöllisiä uudelleenarviointeja, joiden perusteella valvotaan niiden kohde-etuutena olevien yhteissijoitusyritysten lunastuslausekkeisiin tehtäviä muutoksia, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoittaa. Sen estämättä, mitä direktiivin 2011/61/EU 16 artiklan 1 kohdassa säädetään, tätä velvoitetta ei sovelleta, jos muilla yhteissijoitusyrityksillä, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoittaa, käydään aktiivisesti kauppaa direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 14 alakohdassa tarkoitetuilla säännellyillä markkinoilla tai vastaavilla kolmannen maan markkinoilla;

d) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja panee täytäntöön ja pitää yllä asianmukaisia maksuvalmiuden mittausjärjestelyjä ja -menettelyjä arvioidakseen positioihin ja suunniteltuihin sijoituksiin liittyviä määrällisiä ja laadullisia riskejä, joilla on olennainen vaikutus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varallisuussalkun maksuvalmiusprofiiliin, jotta kyseisten riskien vaikutuksia maksuvalmiusprofiiliin kokonaisuutena tarkasteluna voidaan mitata asianmukaisesti. Käytettävillä menettelyillä on varmistettava, että kyseisellä sijoitusrahastojen hoitajalla on riittävät tiedot niiden varojen maksuvalmiudesta, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on sijoittanut tai aikoo sijoittaa, sekä varojen maksuvalmiuden riittävä tuntemus, mukaan lukien tarvittaessa kaupantekovolyymi ja alttius hinnanvaihteluille ja/tai yksittäisten omaisuuserien osto- ja myyntihinnan erotukset tavanomaisissa ja poikkeuksellisissa maksuvalmiusolosuhteissa;

e) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja tarkastelee ja ottaa käyttöön välineitä ja järjestelyjä, mukaan lukien erityisjärjestelyt, jotka ovat tarpeen kunkin sen hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksuvalmiusriskin hallitsemiseksi. Kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on yksilöitävä olosuhteet, joissa näitä välineitä ja järjestelyjä voidaan käyttää sekä tavanomaisissa että poikkeuksellisissa olosuhteissa, ottaen huomioon kaikkien vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajien tasapuolinen kohtelu suhteessa kuhunkin hoidettavaan vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon. Kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja voi käyttää tällaisia välineitä ja järjestelyjä vain kyseisissä olosuhteissa ja vain, jos se on antanut asianmukaiset tiedot 108 artiklan mukaisesti.

2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on dokumentoitava 1 kohdassa tarkoitetut maksuvalmiudenhoitopolitiikkansa ja -menettelynsä, tarkasteltava niitä uudelleen vähintään kerran vuodessa ja päivitettävä ne mahdollisten muutosten tai uusien järjestelyjen tapauksessa.
3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on sisällytettävä 1 kohdassa tarkoitettuihin maksuvalmiudenhoitojärjestelmiinsä ja -menettelyihinsä asianmukaiset eskalointitoimenpiteet ennakoitujen tai tosiasiallisten maksuvalmiusvajeiden tai muiden vaihtoehtoisessa sijoitusrahastossa ilmenevien vaikeiden tilanteiden varalta.
4.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja hoitaa vivutettua suljettua vaihtoehtoista sijoitusrahastoa, 1 kohdan e alakohtaa ei sovelleta.

48 artikla

Maksuvalmiuden hoidossa sovellettavat rajat ja stressitestit

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on tarvittaessa pantava täytäntöön ja pidettävä yllä kunkin hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden kannalta riittäviä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksuvalmiutta tai heikkoa maksuvalmiutta koskevia rajoja, jotka ovat niiden velvoitteiden ja lunastuspolitiikan sekä 44 artiklassa säädettyjen määrällisiä ja laadullisia riskirajoja koskevien vaatimusten mukaisia.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on valvottava kyseisten rajojen noudattamista, ja jos rajat ylitetään tai todennäköisesti ylitetään, niiden on määritettävä vaaditut (tai tarvittavat) toimet. Määrittäessään asianmukaisia toimia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on tarkasteltava maksuvalmiudenhoitopolitiikan ja -menettelyjen riittävyyttä, vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen maksuvalmiusprofiilin asianmukaisuutta ja epätavallisten lunastustoimeksiantomäärien vaikutusta.

2.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on säännöllisesti suoritettava sellaisia stressitestejä tavanomaisissa ja poikkeuksellisissa maksuvalmiusolosuhteissa, joiden perusteella ne voivat arvioida kunkin hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksuvalmiusriskiä. Stressitestien on

a) 

perustuttava määrälliseltä tai, jos tämä ei ole tarkoituksenmukaista, laadulliselta kannalta luotettaviin ja ajantasaisiin tietoihin;

b) 

simuloitava tarvittaessa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen maksuvalmiuden puutteellisuutta ja epätavallisia lunastustoimeksiantoja;

c) 

katettava markkinariskit ja niistä johtuvat vaikutukset, myös vakuuksien muutospyyntöihin, vakuusvaatimuksiin tai vakuuslimiitteihin;

d) 

otettava huomioon arvonmääritykseen liittyvät herkkyydet stressitilanteissa;

e) 

tapahduttava aikavälillä, joka on tarkoituksenmukainen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston luonteen kannalta ottaen huomioon kyseisen sijoitusrahaston sijoitusstrategia, maksuvalmiusprofiili, sijoittajan tyyppi ja lunastuspolitiikka, ja ne on suoritettava vähintään kerran vuodessa.

3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toimittava sijoittajien parhaan edun mukaan suhteessa stressitestien tuloksiin.

49 artikla

Sijoitusstrategian, maksuvalmiusprofiilin ja lunastuspolitiikan mukauttaminen toisiinsa

1.  
Sovellettaessa direktiivin 2011/65/EU 16 artiklan 2 kohtaa kunkin vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategia, maksuvalmiusprofiili ja lunastuspolitiikka on katsottava johdonmukaisiksi, kun sijoittajat pystyvät lunastamaan sijoituksensa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kaikkien sijoittajien tasapuolisen kohtelun periaatteen, vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lunastuspolitiikan ja sen velvoitteiden mukaisella tavalla.
2.  
Arvioidessaan sijoitusstrategian, maksuvalmiusprofiilin ja lunastuspolitiikan johdonmukaisuutta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava huomioon myös vaikutukset, joita lunastuksilla voi olla vaihtoehtoisen sijoitusrahaston yksittäisten omaisuuserien kohde-etuuksien hintaan tai osto- ja myyntihinnan erotuksiin.



5 JAKSO

Sijoittaminen arvopaperistettuihin omaisuuseriin

(direktiivin 2011/61/EU 17 artikla)

50 artikla

Määritelmät

Tässä jaksossa tarkoitetaan

a) 

’arvopaperistamisella’ direktiivin 2006/48/EY 4 artiklan 36 kohdassa tarkoitettua arvopaperistamista;

b) 

’arvopaperistutulla omaisuuserällä’ direktiivin 2006/48/EY 4 artiklan 40 kohdassa tarkoitettua arvopaperistettua omaisuuserää;

c) 

’järjestäjällä’ direktiivin 2006/48/EY 4 artiklan 42 kohdassa tarkoitettua järjestäjää;

d) 

’etuoikeusluokalla’ direktiivin 2006/48/EY 4 artiklan 39 kohdassa tarkoitettua etuoikeusluokkaa.

51 artikla

Itsellä pidettyä osuutta koskevat vaatimukset

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava vastuu arvopaperistamiseen liittyvästä luottoriskistä yhden tai useamman hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun vain, jos alullepanija, järjestäjä tai alkuperäinen luotonantaja on ilmoittanut kyseiselle sijoitusrahastojen hoitajalle nimenomaisesti, että se pitää jatkuvasti itsellään olennaista nettomääräistä taloudellista osuutta, jonka on aina oltava vähintään viisi prosenttia.

Vähintään viiden prosentin suuruisen olennaisen nettomääräisen taloudellisen osuuden itsellä pitämiseksi katsotaan ainoastaan jokin seuraavista:

a) 

vähintään viiden prosentin pitäminen itsellä kunkin myydyn tai sijoittajille siirretyn etuoikeusluokan nimellisarvosta;

b) 

uusiutuvien saamisten arvopaperistamisen tapauksessa alullepanijan osuuden, joka on vähintään viisi prosenttia, pitäminen itsellä arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta;

c) 

satunnaisotannalla valittujen vastuiden pitäminen itsellä siten, että ne ovat vähintään viisi prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta siinä tapauksessa, että vastuut olisi muuten arvopaperistettu, edellyttäen, että mahdollisesti arvopaperistettujen vastuiden määrä on alun perin vähintään 100;

d) 

suuririskisimmän etuoikeusluokan pitäminen itsellä sekä tarvittaessa muiden etuoikeusluokkien, joilla on sama tai huonompi riskiprofiili kuin sijoittajille siirretyillä tai myydyillä etuoikeusluokilla ja jotka eivät eräänny aikaisemmin kuin sijoittajille siirretyt tai myydyt etuoikeusluokat, pitäminen itsellä siten, että se vastaa kaikkiaan vähintään viittä prosenttia arvopaperistettujen vastuiden nimellisarvosta;

e) 

suuririskisimmän omaisuuserän pitämistä itsellä siten, että se on vähintään viisi prosenttia jokaisesta arvopaperistetusta omaisuuserästä arvopaperistamisessa.

Nettomääräinen taloudellinen osuus mitataan alussa, ja se on säilytettävä jatkuvasti. Nettomääräiseen taloudelliseen osuuteen, mukaan lukien itsellä pidetyt omaisuuserät, kertyneet korot tai vastuut, ei sovelleta minkäänlaista luottoriskin vähentämistekniikkaa, lyhyitä positioita eikä muita suojauksia eikä sitä saa myydä. Nettomääräinen taloudellinen osuus määritellään taseen ulkopuolisten erien nimellisarvoa käyttäen.

Itsellä pitämistä koskevia vaatimuksia ei sovelleta mihinkään arvopaperistamiseen moninkertaisesti.

2.  
Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta, jos arvopaperistetut vastuut ovat saamisia tai ehdollisia saamisia direktiivin 2006/48/EY 122 a artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa luetelluilta tahoilta tai näiden tahojen kokonaan, ehdoitta ja peruuttamattomasti takaamia, eikä sitä sovelleta myöskään direktiivin 2006/48/EY 122 a artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa lueteltuihin tapahtumiin.

52 artikla

Järjestäjiä ja alullepanijoita koskevat laadulliset vaatimukset

Ennen kuin vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ottaa vastuun arvopaperistamiseen liittyvästä luottoriskistä yhden tai useamman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun, sen on varmistettava, että järjestäjä ja alullepanija

a) 

myöntävät luottoa vakuuttavasti perusteltujen ja hyvin määriteltyjen kriteerien perusteella ja määrittävät selkeästi prosessin, jota ne käyttävät arvopaperistettaviin vastuihin myönnettävien lainojen hyväksymiseen, muuttamiseen, uusimiseen ja jälleenrahoittamiseen ja joka vastaa niiden hallussa pitämiin vastuihin sovellettavaa prosessia;

b) 

ovat ottaneet käyttöön tehokkaat järjestelmät luotonannon ja luottoriskillisten vastuiden jatkuvaa hallinnointia ja valvontaa varten, mukaan lukien ongelmaluottojen havaitseminen ja hallinta sekä asianmukaisten arvonoikaisujen ja varausten tekeminen;

c) 

hajauttavat jokaista luottoa asianmukaisesti kohdemarkkinoiden ja yleisen luottostrategian perusteella;

d) 

ovat laatineet luottoriskiä koskevat kirjalliset toimintaperiaatteet, jotka kattavat niiden hyväksytyt riskirajat ja riskeiltä suojautumisessa noudatettavan politiikan ja joissa kuvaillaan, kuinka ne mittaavat, seuraavat ja valvovat luottoriskiä;

e) 

asettavat helposti saataville kaikki olennaisen tärkeät tiedot yksittäisten suojattavien vastuiden luottoluokasta ja kehityksestä sekä arvopaperistettua vastuuta tukevista kassavirroista ja vakuuksista sekä tiedot, jotka ovat tarpeen, jotta voidaan tehdä kattavia ja asiantuntevia stressitestejä suojattavia vastuita tukevista kassavirroista ja vakuusarvoista. Tätä varten olennaisen tärkeät tiedot määritetään arvopaperistamispäivänä ja tarvittaessa arvopaperistamisen luonteen mukaan sen jälkeen;

f) 

asettavat helposti saataville kaikki muut tärkeät tiedot, jotka vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja tarvitsee noudattaakseen 53 artiklassa säädettyjä vaatimuksia;

g) 

ilmoittavat 51 artiklassa tarkoitetut itsellään pitämänsä nettomääräiset taloudelliset osuudet sekä kaikki seikat, jotka voisivat haitata kyseisessä artiklassa tarkoitetun vaaditun nettomääräisen taloudellisen vähimmäisosuuden ylläpitoa.

53 artikla

Arvopaperistamisiin liittyviä vastuita ottaneita vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevat laadulliset vaatimukset

1.  

Ennen kuin vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat ottavat yhden tai useamman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun vastuun arvopaperistamisesta aiheutuvasta luottoriskistä ja tarvittaessa tämän jälkeen niiden on pystyttävä osoittamaan toimivaltaisille viranomaisille kunkin yksittäisen arvopaperistetun omaisuuserän osalta, että niillä on kattava ja syvällinen käsitys kyseisistä omaisuuseristä ja että ne ovat ottaneet käyttöön muodolliset toimintatavat ja menettelyt, jotka ovat oikeassa suhteessa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston arvopaperistettuihin omaisuuseriin tekemien sijoitusten riskiprofiiliin, analysoidakseen ja kirjatakseen

a) 

alullepanijoiden tai järjestäjien 51 artiklan mukaisesti ilmoittamat tiedot sen täsmentämiseksi, mikä on niiden jatkuvasti säilyttämä nettomääräinen taloudellinen osuus arvopaperistamisesta;

b) 

yksittäiseen arvopaperistettuun omaisuuserään liittyvät riskien ominaispiirteet;

c) 

arvopaperistetun omaisuuserän perustana oleviin vastuihin liittyvät riskien ominaispiirteet;

d) 

alullepanijoiden tai järjestäjien aiempiin arvopaperistamisiin liittyvä maine ja tappiot arvopaperistetun omaisuuserän perustana olevissa asianomaisissa vastuuryhmissä;

e) 

alullepanijoiden tai järjestäjien taikka niiden edustajien tai neuvonantajien lausunnot niiden asianmukaisesta huolellisuudesta arvopaperistettujen omaisuuserien yhteydessä ja tapauksen mukaan arvopaperistettujen omaisuuserien vakuuksien laadusta;

f) 

tapauksen mukaan menetelmät ja käsitteet, joihin arvopaperistettujen omaisuuserien vakuuksien arviointi perustuu, ja toimintatavat, jotka alullepanija tai järjestäjä on ottanut käyttöön varmistaakseen arvioijan riippumattomuuden;

g) 

kaikki arvopaperistamiseen liittyvät rakenteelliset tekijät, jotka voivat olennaisesti vaikuttaa laitoksen arvopaperistetun omaisuuserän kehitykseen, kuten sopimusperusteiset pankkivekselit ja vekseleihin liittyvät laukaisijat, erilliset takaukset, likviditeettisopimukseen edullisesti vaikuttavat takaukset, markkina-arvolaukaisijat ja sopimuskohtaiset maksulaiminlyönnin määritelmät.

2.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja on ottanut arvopaperistamiseen liittyvän luottoriskin aineelliseen arvoon liittyvän vastuun yhden tai useamman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun, sen on suoritettava kyseisten arvopaperistettujen omaisuuserien kannalta tarkoituksenmukaisia säännöllisiä stressitestejä direktiivin 2011/61/EU 15 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti. Stressitesti on suhteutettava arvopaperistettuihin omaisuuseriin liittyvän riskin luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön direktiivin 2011/61/EU 15 artiklassa säädettyjen periaatteiden mukaiset muodolliset valvontamenettelyt, jotka on suhteutettu kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiiliin arvopaperistettuun omaisuuserään liittyvän luottoriskin osalta, seuratakseen jatkuvasti ja oikea-aikaisesti tällaisten arvopaperistettujen omaisuuserien perustana olevien vastuiden kehitystä koskevia tietoja. Näissä tiedoissa on ilmoitettava (jos se on tarkoituksenmukaista tietyn arvopaperistamistyypin kannalta eikä rajoitu tietoihin, joita kuvaillaan tässä) vastuun tyyppi, niiden lainojen prosenttiosuus, jotka ovat olleet erääntyneinä yli 30, 60 ja 90 päivää, maksukyvyttömyysasteet, ennakkomaksuasteet, ulosmittauksessa olevat lainat, vakuuksien tyypit ja hallinta, arvopaperistamisen kohteena olleiden vastuiden luottopisteytyksen tai muiden luottokelpoisuusmittareiden mukainen frekvenssijakauma, toimialoittainen tai maantieteellinen hajaantuneisuus sekä lainan ja vakuuden suhdetta koskeva frekvenssijakauma soveltaen luokkarajoja, jotka helpottavat riittävää herkkyysanalyysiä. Jos suojattavat vastuut itse ovat arvopaperistettuja omaisuuseriä, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajilla on oltava tässä alakohdassa mainittujen arvopaperistamisen etuoikeusluokkia koskevien tietojen, kuten liikkeeseenlaskijan nimen ja luottoluokan, lisäksi myös tiedot arvopaperistamisen etuoikeusluokkien suojattavien vastuuryhmien ominaispiirteistä ja kehityksestä.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on myös sovellettava samoja analysointistandardeja kolmansilta osapuolilta ostettuihin arvopaperistamisemissioiden omistusosuuksiin tai merkintäsitoumuksiin.

3.  
Asianmukaisen riskienhallinnan ja maksuvalmiuden hoidon järjestämiseksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien, jotka ottavat vastuun arvopaperistamiseen liittyvästä luottoriskistä yhden tai useamman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun, on yksilöitävä, mitattava, valvottava ja hallittava riskejä, jotka johtuvat kyseisen sijoitusrahaston varojen ja vastuiden vastaamattomuudesta, keskittymäriskistä tai kyseisistä välineistä johtuvasta sijoitusriskistä, ja raportoitava tällaisista riskeistä. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että tällaisten arvopaperistettujen omaisuuserien riskiprofiili vastaa kyseisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa, esitteessä ja tarjousasiakirjoissa määriteltyjä kokoa, yleistä salkkurakennetta, sijoitusstrategioita ja tavoitteita.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava direktiivin 2011/61/EU 18 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukaisesti, että ylimmälle johdolle suunnattu sisäinen raportointi on riittävää, jotta ylimmällä johdolla on kaikki tiedot arvopaperistamisiin liittyvän vastuun ottamisesta ja vastuista johtuvia riskejä hallitaan asianmukaisesti.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on sisällytettävä direktiivin 2011/61/EU 22, 23 ja 24 artiklan mukaisesti annettaviin kertomuksiin ja tietoihin riittävästi tietoa arvopaperistamiseen liittyviä luottoriskejä koskevista vastuistaan sekä tällä alalla noudattamistaan riskienhallintamenettelyistä.

54 artikla

Korjaustoimet

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toteutettava kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajien parhaan edun mukaisia korjaustoimia havaitessaan arvopaperistamiseen liittyvän vastuun ottamisen jälkeen, että itsellä pidetyn osuuden määritys ja tiedoksianto eivät täyttäneet tässä asetuksessa säädettyjä vaatimuksia.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toteutettava kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajien parhaan edun mukaisia korjaustoimia, jos itsellä pidetty osuus laskee alle 5 prosenttiin tiettynä ajankohtana vastuun ottamisen jälkeen eikä tämä johdu tapahtuman luonnollisesta maksujärjestelystä.

55 artikla

Saavutettujen etujen säilyttämislauseke

Edellä olevia 51–54 artiklaa sovelletaan uusiin arvopaperistamisiin, jotka on laskettu liikkeeseen 1 päivänä tammikuuta 2011 tai myöhemmin. Edellä olevia 51–54 artiklaa sovelletaan 31 päivän joulukuuta 2014 jälkeen olemassa oleviin arvopaperistamisiin, jos niihin lisätään uusia suojattavia vastuita tai vastuita korvataan kyseisen päivämäärän jälkeen.

56 artikla

Tulkinta

Jos EAMV tai Euroopan valvontaviranomaisten sekakomitea eivät ole antaneet asiasta erityistulkintaa, tämän jakson säännöksiä on tulkittava johdonmukaisesti direktiivin 2006/48/EY vastaavien säännösten ja niiden ohjeiden kanssa, jotka Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitea antoi 31 päivänä joulukuuta 2010 vakavaraisuusdirektiivin 122 a artiklasta ( 2 ), sekä kyseisten säännösten ja ohjeiden myöhempien muutosten kanssa.



6 JAKSO

Toiminnan järjestämistä koskevat vaatimukset – yleiset periaatteet

(direktiivin 2011/61/EU 12 ja 18 artikla)

57 artikla

Yleiset vaatimukset

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on

a) 

otettava käyttöön ja pantava täytäntöön päätöksentekomenettelyt ja organisaatiorakenne, joista käy selvästi ja dokumentoidusti ilmi raportointisuhteet sekä tehtävienjako ja vastuualueet, ja ylläpidettävä niitä;

b) 

varmistettava, että niiden relevantit henkilöt ovat tietoisia menettelyistä, joiden noudattamista kyseisten henkilöiden vastuualueiden asianmukainen hoitaminen edellyttää;

c) 

otettava käyttöön ja pantava täytäntöön riittävät sisäiset valvontajärjestelmät, joilla varmistetaan päätösten ja menettelyjen noudattaminen kaikilla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toiminnan tasoilla, ja ylläpidettävä niitä;

d) 

otettava käyttöön ja pantava täytäntöön tehokkaat sisäiset raportointi- ja tiedonvälitysjärjestelyt ja ylläpidettävä niitä kaikilla asiaan kuuluvilla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toiminnan tasoilla sekä otettava käyttöön ja pantava täytäntöön tehokkaat tiedonkulkujärjestelyt kaikkien kolmansien osapuolten kanssa ja ylläpidettävä niitä;

e) 

säilytettävä riittävän yksityiskohtaiset ja järjestelmälliset tiedot liiketoiminnastaan ja sisäisestä organisaatiostaan.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava huomioon liiketoimintansa luonne, laajuus ja monitahoisuus sekä kyseisen liiketoiminnan osana toteutettujen palvelujen ja toiminnan luonne ja laajuus.

▼M2

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava huomioon kestävyysriskit täyttäessään ensimmäisessä alakohdassa säädettyjä vaatimuksia.

▼B

2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön järjestelmät ja menettelyt, jotka riittävät varmistamaan tietoturvan, tietojen koskemattomuuden ja luottamuksellisuuden kyseessä olevien tietojen luonteen huomioon ottaen, ja ylläpidettävä niitä.
3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön liiketoiminnan jatkuvuutta koskevat riittävät toimintaperiaatteet, joiden tavoitteena on varmistaa, että keskeiset tiedot ja toiminnot säilyvät ja palveluja ja toimintaa jatketaan järjestelmiin ja menettelyihin liittyvien toimintahäiriöiden yhteydessä tai, jos tämä ei ole mahdollista, joilla varmistetaan tällaisten tietojen ja toimintojen nopea palautuminen ja palvelujen ja toiminnan nopea jatkaminen, ja ylläpidettävä näitä toimintaperiaatteita.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön kirjanpitoperiaatteet ja -menettelyt sekä arvonmäärityssäännöt, joiden avulla ne voivat toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä toimittaa sille nopeasti taloudelliseen raportointiin liittyvät asiakirjat, jotka antavat oikean ja riittävän kuvan niiden taloudellisesta asemasta ja jotka ovat kaikkien sovellettavien tilinpäätösstandardien ja -sääntöjen mukaiset, ja ylläpidettävä näitä periaatteita, menettelyjä ja sääntöjä.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on pantava täytäntöön asianmukaiset periaatteet ja menettelyt varmistaakseen, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lunastuspolitiikasta annetaan riittävän yksityiskohtaiset tiedot sijoittajille ennen kuin ne sijoittavat kyseiseen sijoitusrahastoon ja siinä tapauksessa, että politiikkaan tehdään olennaisia muutoksia.
6.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on valvottava ja arvioitava säännöllisesti 1–5 kohdan mukaisesti käyttöön ottamiensa järjestelmien, sisäisten valvontajärjestelmien ja järjestelyjen riittävyyttä ja tehokkuutta ja toteutettava asianmukaiset toimenpiteet mahdollisten puutteiden korjaamiseksi.

58 artikla

Automaattinen tietojenkäsittely

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on tehtävä asianmukaiset ja riittävät järjestelyt tarkoituksenmukaisia sähköisiä järjestelmiä varten, jotta jokainen salkkutapahtuma tai merkintä taikka mahdollinen lunastustoimeksianto voidaan kirjata oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava korkea turvataso automaattisen tietojenkäsittelyn aikana sekä kirjattujen tietojen koskemattomuus ja luottamuksellisuus siltä osin kuin se on tarpeen.

59 artikla

Kirjanpitomenettelyt

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava 57 artiklan 4 kohdassa tarkoitettujen kirjanpitoperiaatteiden ja -menettelyjen käyttö sijoittajansuojan turvaamiseksi. Kirjanpito on toteutettava niin, että kaikki vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varat ja vastuut ovat aina suoraan yksilöitävissä. Jos vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla on eri alarahastoja, niistä on jokaisesta pidettävä erillistä kirjanpitoa.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön kirjanpitoperiaatteet ja -menettelyt ja ylläpidettävä niitä, jotta varmistetaan, että kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen nettoarvo lasketaan tarkasti sovellettavien tilinpäätössääntöjen ja -standardien mukaisesti.

60 artikla

Hallintoelimen, ylimmän johdon ja valvontatoiminnon harjoittama valvonta

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava sisäisessä tehtävänjaossaan, että niiden hallintoelin, ylin johto ja valvontatoiminto, jos sellainen on olemassa, vastaavat siitä, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja noudattaa direktiivin 2011/61/EU mukaisia velvoitteitaan.
2.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sen ylin johto

a) 

vastaa kunkin hoidettavan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta yleisen sijoituspolitiikan toteutuksesta, sellaisena kuin kyseinen politiikka on tapauksen mukaan määritelty rahaston säännöissä, perustamisasiakirjoissa, tarjousesitteessä tai tarjousasiakirjoissa;

b) 

valvoo kunkin hoidettavan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta sijoitusstrategioiden hyväksymistä;

c) 

vastaa sen varmistamisesta, että direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan mukaiset arvonmäärityspolitiikka ja -menettelyt otetaan käyttöön ja pannaan täytäntöön;

d) 

vastaa siitä, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla on pysyvä ja tehokas vaatimusten noudattamista koskeva toiminto, vaikka tätä toimintoa hoitaisikin kolmas osapuoli;

e) 

varmistaa ja todentaa määräajoin, että kunkin hoidettavan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta yleistä sijoituspolitiikkaa, sijoitusstrategioita ja riskirajoja sovelletaan ja noudatetaan asianmukaisesti ja tehokkaasti, vaikka riskienhallintatoimintoa hoitaisivatkin kolmannet osapuolet;

f) 

hyväksyy määräajoin niiden sisäisten menettelyjen asianmukaisuuden, joilla tehdään kutakin hoidettavaa vaihtoehtoista sijoitusrahastoa koskevat sijoituspäätökset, ja tarkastelee uudelleen kyseisten menettelyjen asianmukaisuutta, jotta voidaan varmistaa tällaisten päätösten olevan hyväksyttyjen sijoitusstrategioiden mukaisia;

g) 

hyväksyy ja tarkastelee määräajoin uudelleen riskienhallintapolitiikkaa ja sen soveltamiseen liittyviä järjestelyjä, menettelyjä ja tekniikoita, mukaan luettuna kutakin hoidettavaa vaihtoehtoista sijoitusrahastoa koskeva riskienrajoitusjärjestelmä;

h) 

vastaa direktiivin 2011/61/EU liitteen II mukaisen palkka- ja palkkiopolitiikan käytöönotosta ja soveltamisesta;

▼M2

i) 

vastaa siitä, että kestävyysriskit otetaan huomioon a–h alakohdassa tarkoitetussa toiminnassa.

▼B

3.  

Lisäksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sen ylin johto ja tarvittaessa sen hallintoelin tai valvontatoiminto

a) 

arvioivat ja määräajoin tarkastelevat uudelleen niiden politiikkojen, järjestelyjen ja menettelyjen tehokkuutta, jotka on otettu käyttöön direktiivissä 2011/61/EU asetettujen velvoitteiden noudattamiseksi;

b) 

toteuttavat asianmukaiset toimenpiteet mahdollisten puutteiden korjaamiseksi.

4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sen ylin johto saa säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa säännösten noudattamiseen, sisäiseen tarkastukseen ja riskienhallintaan kuuluvia asioita koskevat kirjalliset raportit, joissa mainitaan erityisesti, onko asianmukaiset toimenpiteet mahdollisten puutteiden korjaamiseksi toteutettu.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sen ylin johto saa säännöllisesti raportteja 2 kohdan b–e alakohdassa tarkoitettujen sijoitusstrategioiden sekä kyseisissä alakohdissa tarkoitettujen, sijoituspäätösten teossa noudatettavien sisäisten menettelyjen soveltamisesta.
6.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että hallintoelin tai valvontatoiminto, jos sellainen on olemassa, saa säännöllisesti kirjallisia raportteja 4 kohdassa mainituista asioista.

61 artikla

Pysyvä vaatimusten noudattamista koskeva toiminto

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön asianmukaiset politiikat ja menettelyt, joilla tunnistetaan riskit siitä, että kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja ei pysty noudattamaan direktiivin 2011/61/EU mukaisia velvoitteitaan, sekä muut tähän mahdollisuuteen liittyvät riskit, ja ylläpidettävä näitä politiikkoja ja menettelyjä sekä otettava käyttöön asianmukaiset toimenpiteet ja menettelyt, joilla minimoidaan tällaiset riskit ja joiden avulla toimivaltaisilla viranomaisilla on mahdollisuus käyttää tehokkaasti mainitun direktiivin mukaista toimivaltaansa.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava huomioon liiketoimintansa luonne, laajuus ja monitahoisuus sekä kyseisen liiketoiminnan osana toteutettujen palvelujen ja toimintojen luonne ja laajuus.

2.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön pysyvä, tehokas ja itsenäisesti toimiva vaatimusten noudattamista koskeva toiminto, jota se pitää yllä ja joka hoitaa seuraavia tehtäviä:

a) 

valvoo ja säännöllisesti arvioi 1 kohdan mukaisesti käyttöön otettujen toimenpiteiden, politiikkojen ja menettelyjen sekä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan velvollisuuksien noudattamisessa esiintyneiden puutteiden korjaamiseksi toteutettujen toimien riittävyyttä ja tehokkuutta;

b) 

neuvoo ja avustaa palvelujen tarjoamisesta ja toiminnan harjoittamisesta vastaavia relevantteja henkilöitä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan direktiivin 2011/61/EU mukaisten velvoitteiden noudattamisessa.

3.  

Jotta 2 kohdassa tarkoitettu vaatimusten noudattamista koskeva toiminto voisi hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti ja riippumattomasti, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että

a) 

vaatimusten noudattamista koskevalla toiminnolla on tarvittavat valtuudet, resurssit, asiantuntemus ja kaikkien olennaisten tietojen käyttöoikeudet;

b) 

nimetään säännösten noudattamista valvova virkailija, joka vastaa vaatimusten noudattamista koskevasta toiminnosta ja kaikista raporteista, joita annetaan ylimmälle johdolle säännösten noudattamiseen liittyvistä asioista säännöllisesti ja vähintään kerran vuodessa ja joissa mainitaan erityisesti, onko mahdollisten puutteiden korjaamiseksi toteutettu asianmukaisia toimenpiteitä;

c) 

vaatimusten noudattamista koskevaan toimintoon osallistuvat relevantit henkilöt eivät osallistu valvonnan kohteena olevien palvelujen tarjoamiseen tai valvonnan kohteena olevan toiminnan harjoittamiseen;

d) 

vaatimusten noudattamista koskevaan toimintoon osallistuville relevanteille henkilöille maksettavien palkkojen ja palkkioiden määritysmenetelmä ei vaaranna eikä ole omiaan vaarantamaan kyseisten henkilöiden objektiivisuutta.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaa ei kuitenkaan vaadita noudattamaan ensimmäisen alakohdan c tai d alakohdan säännöksiä, jos se pystyy osoittamaan, että kyseinen vaatimus ei ole oikeassa suhteessa sen liiketoiminnan luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen eikä sen palvelujen ja toiminnan luonteeseen ja laajuuteen ja että sen vaatimusten noudattamista koskeva toiminto säilyy tehokkaana.

62 artikla

Pysyvä sisäisen tarkastuksen toiminto

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön muista toiminnoistaan ja toiminnastaan erillinen ja riippumaton sisäisen tarkastuksen toiminto ja ylläpidettävä sitä, jos se on kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan liiketoiminnan luonteen, laajuuden ja monitahoisuuden sekä kyseisen liiketoiminnan osana harjoitetun yhteisen salkunhoidon luonteen ja laajuuden perusteella asianmukaista ja oikeasuhteista.
2.  

Edellä 1 kohdassa tarkoitetun sisäisen tarkastuksen toiminnon on

a) 

otettava käyttöön ja pantava täytäntöön tarkastussuunnitelma, jolla tutkitaan ja arvioidaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan järjestelmien, sisäisten valvontajärjestelmien ja järjestelyjen asianmukaisuutta ja tehokkuutta, ja pidettävä sitä yllä;

b) 

annettava suosituksia a alakohdan nojalla suoritetun työn tulosten perusteella;

c) 

varmistettava, että b alakohdassa tarkoitettuja suosituksia noudatetaan;

d) 

raportoitava sisäistä tarkastusta koskevista asioista.

63 artikla

Henkilökohtaiset liiketoimet

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön asianmukaiset järjestelyt ja ylläpidettävä niitä estääkseen jokaista relevanttia henkilöä, joka osallistuu eturistiriidan mahdollisesti aiheuttaviin toimiin tai jolla on käytettävissään sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden väärinkäyttö) 28 päivänä tammikuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY ( 3 ) 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja sisäpiiritietoja tai vaihtoehtoista sijoitusrahastoa tai sen kanssa tai sen lukuun toteutettuja liiketoimia koskevia muita luottamuksellisia tietoja, toteuttamasta seuraavia toimia:

a) 

toteuttamasta rahoitusvälineillä tai muilla varoilla henkilökohtaista liiketoimea, joka täyttää yhden seuraavista perusteista:

i) 

liiketoimi kuuluu direktiivin 2003/6/EY 2 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan;

ii) 

liiketoimeen liittyy luottamuksellisen tiedon väärinkäyttö tai asiaton julkistaminen;

iii) 

liiketoimi on tosiasiallisesti tai todennäköisesti ristiriidassa direktiivistä 2011/61/EU johtuvan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan velvoitteen kanssa;

b) 

neuvomasta tai ohjaamasta, muutoin kuin työtehtäviensä tai palvelusopimuksensa asianmukaisissa puitteissa, jotakin toista henkilöä toteuttamaan a alakohdan i ja ii alakohdassa tarkoitetun henkilökohtaisen liiketoimen tai liiketoimen, joka muutoin merkitsisi kesken oleviin toimeksiantoihin liittyvien tietojen väärinkäyttöä;

c) 

antamasta, muutoin kuin työtehtäviensä tai palvelusopimuksensa normaaleissa puitteissa, tietoja tai mielipidettä kenellekään toiselle henkilölle, jos relevantti henkilö tietää tai on kohtuullista odottaa hänen tietävän, että tämä toinen henkilö toteuttaa tai todennäköisesti toteuttaa tämän tiedon tai mielipiteen perusteella jommankumman seuraavista toimenpiteistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 2003/6/EY 3 artiklan a alakohdan soveltamista:

i) 

toteuttaa rahoitusvälineillä tai muilla varoilla a alakohdan i ja ii alakohdassa tarkoitetun liiketoimen tai liiketoimen, joka muutoin merkitsisi kesken oleviin toimeksiantoihin liittyvien tietojen väärinkäyttöä;

ii) 

neuvoo tai ohjaa toisen henkilön toteuttamaan tällaisen henkilökohtaisen liiketoimen.

2.  

Edellä 1 kohdassa tarkoitetut järjestelyt on suunniteltava varmistamaan erityisesti se, että

a) 

jokainen relevantti henkilö on tietoinen 1 kohdassa tarkoitettuja henkilökohtaisia liiketoimia koskevista rajoituksista ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan 1 kohdan mukaisesti käyttöön ottamista toimenpiteistä, jotka liittyvät henkilökohtaisiin liiketoimiin ja tietojen ilmaisemiseen;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tiedoksi annetaan nopeasti kaikki 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvat relevantin henkilön toteuttamat henkilökohtaiset liiketoimet joko ilmoittamalla tällaisesta liiketoimesta tai muilla menettelyillä, joiden perusteella vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi yksilöidä tällaiset liiketoimet;

c) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle ilmoitettua tai sen havaitsemaa henkilökohtaista liiketoimea koskevat tiedot säilytetään, mukaan lukien tiedot tällaisen liiketoimen hyväksymisestä tai kieltämisestä.

Jos ensimmäisen alakohdan b alakohtaa sovellettaessa kolmannet osapuolet suorittavat tiettyjä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimintoja, kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että tällaista toimintaa suorittava yhteisö säilyttää tietoja 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvista relevanttien henkilöjen toteuttamista henkilökohtaisista liiketoimista ja antaa tiedot pyynnöstä viipymättä kyseiselle sijoitusrahastojen hoitajalle.

3.  

Edellä olevia 1 ja 2 kohtaa ei sovelleta henkilökohtaisiin liiketoimiin, jotka

a) 

toteutetaan osana harkinnanvaraista salkunhoitoa, jossa salkunhoitajan ja relevantin henkilön tai sellaisen muun henkilön välillä, jonka lukuun liiketoimi toteutetaan, ei vaihdeta ennakolta liiketoimeen liittyviä viestejä;

b) 

liittyvät yhteissijoitusyrityksiin tai sellaisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen osuuksiin, jotka ovat sellaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisen valvonnan kohteena, joka edellyttää varojen osalta vastaavantasoista riskien hajauttamista, kun relevantti henkilö tai muu henkilö, jonka lukuun liiketoimi toteutetaan, ei osallistu kyseisen yrityksen johtamiseen.

4.  

Sovellettaessa 1 kohtaa henkilökohtaiseksi liiketoimeksi katsotaan myös rahoitusvälineellä tai muilla varoilla toteutettava liiketoimi, joka toteutetaan

a) 

relevantin henkilön lukuun;

b) 

kenen tahansa sellaisen henkilön lukuun, johon relevantilla henkilöllä on perhesuhde tai läheiset yhteydet;

c) 

sellaisen henkilön lukuun, jonka suhde relevanttiin henkilöön on sellainen, että viimeksi mainitulla on muuta suoraa tai välillistä merkittävää etua kaupan toteuttamisesta kuin kaupan toteuttamisesta perittävä maksu tai palkkio.

64 artikla

Salkkutapahtumien kirjaaminen

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on kirjattava jokaisesta hoitamiinsa vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin liittyvästä salkkutapahtumasta viipymättä riittävät tiedot, joiden perusteella voidaan jälkikäteen todentaa kyseisen toimeksiannon ja toteutetun liiketoimen taikka sopimuksen yksityiskohdat.
2.  

Toteuttamispaikassa toteutettujen salkkutapahtumien osalta 1 kohdassa tarkoitetuissa tiedoissa on oltava seuraavat tiedot:

a) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston ja sen lukuun toimivan henkilön nimi tai muut yksilöintitiedot;

b) 

omaisuuserä;

c) 

tarvittaessa määrä;

d) 

toimeksiannon tai liiketoimen tyyppi;

e) 

hinta;

f) 

toimeksiannoista päivämäärä ja tarkka kellonaika, jolloin toimeksianto on välitetty, sekä sen henkilön nimi tai muut yksilöintitiedot, jolle toimeksianto on välitetty, tai liiketoimista päivämäärä ja tarkka kellonaika, jolloin kaupankäyntiä koskeva päätös on tehty ja jolloin liiketoimi on toteutettu;

g) 

tarvittaessa sen henkilön nimi, joka välittää toimeksiannon tai toteuttaa liiketoimen;

h) 

tarvittaessa syyt toimeksiannon peruuttamiseen;

i) 

toteutetuista liiketoimista vastapuolen ja toteuttamispaikan tunnistetiedot.

3.  

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toteuttamispaikan ulkopuolella toteuttamien salkkutapahtumien osalta 1 kohdassa tarkoitetuissa tiedoissa on oltava seuraavat tiedot:

a) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimi tai muut yksilöintitiedot;

b) 

salkkutapahtuman perustan muodostavat oikeudelliset ja muut asiakirjat, mukaan lukien erityisesti sopimus sellaisena kuin se on pantu täytäntöön;

c) 

hinta.

4.  
Sovellettaessa 2 ja 3 kohtaa toteuttamispaikaksi katsotaan direktiivin 2004/39/EY 4 artiklan 1 kohdan 7 alakohdassa tarkoitettu kauppojen sisäinen toteuttaja, kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 14 alakohdassa tarkoitetut säännellyt markkinat, kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 15 alakohdassa tarkoitettu monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä, kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdan 8 alakohdassa tarkoitettu markkinatakaaja tai muu likviditeetin tarjoaja tai yhteisö, joka vastaa kolmannessa maassa jostakin edellä mainittujen kaltaisesta toiminnasta.

65 artikla

Merkintä- ja lunastustoimeksiantojen kirjaaminen

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toteutettava kaikki kohtuulliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vastaanotetut vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen osuuksien merkintä- ja tarvittaessa lunastustoimeksiannot kirjataan välittömästi toimeksiannon vastaanottamisen jälkeen.
2.  

Kirjattaviin tietoihin on sisällyttävä seuraavat tiedot:

a) 

kyseinen vaihtoehtoinen sijoitusrahasto;

b) 

henkilö, joka on antanut tai välittänyt toimeksiannon;

c) 

henkilö, joka on vastaanottanut toimeksiannon;

d) 

toimeksiannon päivämäärä ja kellonaika;

e) 

maksuehdot ja -tavat;

f) 

toimeksiannon tyyppi;

g) 

toimeksiannon toteuttamisen päivämäärä;

h) 

osuuksien tai osakkeiden lukumäärä taikka vastaavat merkityt tai lunastetut määrät;

i) 

kunkin osuuden tai osakkeen merkintä- tai tarvittaessa lunastushinta taikka tarvittaessa sidotun tai maksetun pääoman määrä;

j) 

osuuksien tai osakkeiden koko merkintä- tai lunastusarvo;

k) 

toimeksiannon bruttoarvo, mukaan lukien merkintäpalkkiot, tai nettomäärä lunastuspalkkioiden vähentämisen jälkeen.

Edellä olevan i, j ja k alakohdan mukaiset tiedot on kirjattava välittömästi sen jälkeen, kun ne ovat saatavilla.

66 artikla

Tietojen kirjaamista koskevat vaatimukset

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on varmistettava, että 64 ja 65 artiklassa tarkoitettuja tietoja säilytetään vähintään viiden vuoden ajan.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin edellyttää, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat säilyttävät jotkin tai kaikki edellä mainituista tiedoista pidemmän ajan, jonka pituuden määrää omaisuuserän tai salkkutapahtuman luonne, kun tämä on tarpeen sen mahdollistamiseksi, että kyseinen viranomainen voi hoitaa valvontatoimintojaan direktiivin 2011/61/EU mukaisesti.

2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimiluvan voimassaolon päättymisen jälkeen tietoja on säilytettävä vähintään 1 kohdassa tarkoitetusta viiden vuoden jaksosta vielä jäljellä olevan ajan. Toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia tietojen säilyttämistä pitemmän ajan.

Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja siirtää vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon liittyvät velvollisuutensa toiselle vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle, sen on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetut tiedot ovat kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan saatavilla.

3.  

Tiedot on säilytettävä välineellä, joka mahdollistaa tietojen säilyttämisen siten, että toimivaltaiset viranomaiset saavat ne käyttöönsä myös vastaisuudessa, ja ne on säilytettävä sellaisessa muodossa ja sellaisella tavalla, että

a) 

toimivaltaiset viranomaiset voivat päästä käyttämään tietoja nopeasti ja todentaa kunkin salkkutapahtuman käsittelyn kaikki keskeiset vaiheet;

b) 

oikaisut tai muut muutokset sekä säilytettyjen tietojen sisältö ennen tällaisia oikaisuja tai muita muutoksia voidaan selvittää helposti;

c) 

tietoja ei ole mahdollista muutoin manipuloida eikä muuttaa.



7 JAKSO

Arvonmääritys

(direktiivin 2011/61/EU 19 artikla)

67 artikla

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen arvonmäärityspolitiikka ja -menettelyt

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön kutakin hoitamaansa vaihtoehtoista sijoitusrahastoa varten kirjalliset politiikat ja menettelyt, joilla varmistetaan järkevä, läpinäkyvä, kattava ja asianmukaisesti dokumentoitu arvonmääritysprosessi, sekä pidettävä yllä ja tarkasteltava uudelleen kyseisiä politiikkoja ja menettelyjä. Arvonmäärityspolitiikan ja -menettelyjen on katettava arvonmääritysprosessin kaikki olennaiset osa-alueet sekä kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston arvonmääritysmenettelyt ja -tarkastukset.

Rajoittamatta kansallisen lainsäädännön sekä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sääntöjen ja perustamisasiakirjojen mukaisten vaatimusten soveltamista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sen hoitamiin vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin sovelletaan oikeudenmukaisia, asianmukaisia ja läpinäkyviä arvonmääritysmenetelmiä. Arvonmäärityspolitiikassa on yksilöitävä ja arvonmääritysmenettelyissä on pantava täytäntöön kunkin sellaisen omaisuuserätyypin tapauksessa käytettävät arvonmääritysmenetelmät, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto voi sijoittaa sovellettavan kansallisen lainsäädännön, vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sääntöjen ja perustamisasiakirjojen mukaisesti. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ei saa sijoittaa ensimmäistä kertaa tietyntyyppiseen omaisuuserään, jollei kyseisentyyppiselle omaisuuserälle ole yksilöity asianmukaista arvonmääritysmenetelmää tai asianmukaisia arvonmääritysmenetelmiä.

Arvonmääritysmenetelmiä koskevissa politiikoissa ja menettelyissä on ilmoitettava hinnoittelua ja markkinatietolähteitä koskevat syötteet, mallit ja valintaperusteet. Politiikoissa ja menettelyissä on edellytettävä, että hinnat on saatava riippumattomista lähteistä aina, kun se on mahdollista ja asianmukaista. Tietyn menetelmän valintaprosessissa on arvioitava saatavilla olevia asianmukaisia menetelmiä sen perusteella, kuinka herkkiä ne ovat muuttujien arvojen muutoksille ja kuinka tietyt strategiat määrittävät sijoitussalkussa olevien varojen suhteellisen arvon.

2.  
Arvonmäärityspolitiikassa on vahvistettava kaikkien arvonmääritysprosessiin osallistuvien osapuolten, mukaan lukien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ylin johto, velvoitteet, tehtävät ja vastuualueet. Menettelyissä on otettava huomioon arvonmäärityspolitiikkojen mukainen organisaatiorakenne.

Arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on käsiteltävä vähintään seuraavia seikkoja:

a) 

varojen arvonmäärityksen tosiasiallisesti suorittavan henkilöstön pätevyys ja riippumattomuus;

b) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston erityiset sijoitusstrategiat ja varat, joihin kyseinen sijoitusrahasto voi sijoittaa;

c) 

arvonmäärityksen syötetietojen, tietolähteiden ja menetelmien valintaan kohdistuvat tarkastukset;

d) 

eskalointikanavat varojen arvoissa olevia eroja varten;

e) 

positioiden kokoon ja likviditeettiin tai markkinaolosuhteissa mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin liittyvien arvonoikaisujen arvonmääritys;

f) 

arvonmäärityksen kannalta tarkoituksenmukainen tilinpäätöksen valmistumisajankohta;

g) 

varojen tarkoituksenmukainen arvonmääritysväli.

3.  
Jos nimitetään ulkopuolinen arvonmäärittäjä, arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on vahvistettava prosessi, jota noudatetaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja ulkopuolisen arvonmäärittäjän välisessä tietojenvaihdossa, jotta voidaan varmistaa, että prosessissa annetaan kaikki arvonmääritystehtävän hoidossa tarvittavat tiedot.

Arvonmäärityspolitiikoilla ja -menettelyillä on varmistettava, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja noudattaa alussa ja määräajoin asianmukaisen huolellisuuden prosessia suhteessa kolmansiin osapuoliin, jotka nimetään hoitamaan arvonmäärityspalveluihin liittyviä tehtäviä.

4.  
Jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja huolehtii arvonmäärityksestä itse, politiikoissa on oltava kuvaus suojatoimista, joilla varmistetaan direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisesti, että arvonmääritystehtävän hoito tapahtuu toiminnallisesti riippumattomasti. Tällaisiin suojatoimiin on sisällytettävä toimenpiteitä, joilla estetään henkilöitä käyttämästä epäasianmukaista vaikutusvaltaa suhteessa tapaan, jolla arvonmääritystoimintaa harjoitetaan, tai rajoitetaan tällaisen vaikutusvallan käyttöä.

68 artikla

Mallien käyttö varojen arvonmäärityksessä

1.  
Jos vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen arvonmäärityksessä käytetään mallia, arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on oltava selvitys ja perustelu mallista ja sen pääpiirteistä. Mallin valintaan vaikuttaneet syyt, taustatiedot, mallissa käytetyt oletukset ja perusteet niiden käytölle sekä mallipohjaiseen arvonmääritykseen liittyvät rajoitukset on dokumentoitava asianmukaisesti.
2.  
Arvonmäärityspolitiikoilla ja -menettelyillä on varmistettava, että ennen mallin käyttöä sen validoi henkilö, jolla on riittävästi asiantuntemusta ja joka ei ole osallistunut kyseisen mallin kehittämisprosessiin. Validointiprosessi on dokumentoitava asianmukaisesti.
3.  
Mallille on saatava vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ylimmän johdon ennakkohyväksyntä. Jos mallia käyttää vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja, joka huolehtii itse arvonmääritystoiminnosta, ylimmän johdon hyväksyntä ei rajoita toimivaltaisen viranomaisen oikeutta edellyttää direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan 9 kohdan mukaisesti, että malli annetaan ulkopuolisen arvonmäärittäjän tai tilintarkastajan tarkastettavaksi.

69 artikla

Arvonmäärityspolitiikkojen ja -menettelyjen johdonmukainen soveltaminen

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että arvonmäärityspolitiikkoja ja -menettelyjä sekä valittuja arvonmääritysmenetelmiä sovelletaan johdonmukaisesti.
2.  
Arvonmäärityspolitiikkoja ja -menettelyjä sekä valittuja menetelmiä on sovellettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kaikkiin varoihin ottaen huomioon sijoitusstrategia, omaisuuserän tyyppi ja tarvittaessa ulkopuolisten arvonmäärittäjien olemassaolo.
3.  
Jos päivitystä ei vaadita, periaatteita ja menettelyjä on sovellettava johdonmukaisesti pidemmällä aikavälillä ja arvonmäärityksen tietolähteiden ja sääntöjen on pysyttävä yhdenmukaisina pidemmällä aikavälillä.
4.  
Arvonmääritysmenettelyjä sekä valittuja menetelmiä on sovellettava johdonmukaisesti kaikkiin saman vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamiin vaihtoehtoisiin sijoitusrahastoihin ottaen huomioon sijoitusstrategiat ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hallussa olevan omaisuuserän tyyppi ja tarvittaessa ulkopuolisten arvonmäärittäjien olemassaolo.

70 artikla

Arvonmäärityspolitiikkojen ja -menettelyjen säännöllinen uudelleentarkastelu

1.  
Arvonmäärityspolitiikoissa on määrättävä politiikkojen ja menettelyjen, mukaan lukien arvonmääritysmenetelmät, säännöllisestä uudelleentarkastelusta. Uudelleentarkastelu on suoritettava vähintään kerran vuodessa ja ennen kuin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto ottaa käyttöön uuden sijoitusstrategian tai uuden omaisuuserätyypin, joka ei kuulu voimassa olevan arvonmäärityspolitiikan soveltamisalaan.
2.  
Arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on ilmoitettava, kuinka arvonmäärityspolitiikkaan, mukaan lukien arvonmääritysmenetelmä, voidaan tehdä muutoksia ja missä olosuhteissa muutosten tekeminen olisi tarkoituksenmukaista. Politiikkoihin ja menettelyihin tehtäviä muutoksia koskevat suositukset on esitettävä ylimmälle johdolle, joka arvioi mahdollisia muutoksia ja hyväksyy ne.
3.  
Edellä 38 artiklassa tarkoitetun riskienhallintatoiminnon on tarkasteltava uudelleen varojen arvonmääritystä varten käyttöön otettuja politiikkoja ja menettelyjä sekä annettava tarvittaessa asianmukaista tukea.

71 artikla

Varojen yksittäisten arvojen uudelleentarkastelu

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että kaikkien vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hallussa olevien varojen arvo määritetään oikeudenmukaisesti ja asianmukaisesti. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on dokumentoitava omaisuuserätyypeittäin tapa, jolla yksittäisten arvojen asianmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta arvioidaan. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on kyettävä aina osoittamaan, että sen hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen arvo määritetään asianmukaisesti.
2.  

Arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on määritettävä varojen yksittäisten arvojen uudelleentarkastelussa noudatettava prosessi, kun epäasianmukaisen arvonmäärityksen riski on olennainen, kuten seuraavissa tapauksissa:

a) 

arvonmääritys perustuu vain yhdeltä vastapuolelta tai välittäjältä saataviin hintoihin;

b) 

arvonmääritys perustuu epälikvideihin pörssihintoihin;

c) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajaan yhteydessä olevat osapuolet vaikuttavat arvonmääritykseen;

d) 

muut yhteisöt, joiden taloudelliseen etuun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tulokset voivat vaikuttaa, vaikuttavat arvonmääritykseen;

e) 

arvonmääritys perustuu rahoitusvälineen alullepanijana toimineen vastapuolen antamiin hintoihin, erityisesti jos alullepanija rahoittaa myös vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position rahoitusvälineessä;

f) 

yksi tai useampi vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan piirissä toimiva henkilö vaikuttaa arvonmääritykseen.

3.  

Arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on kuvailtava uudelleentarkasteluprosessia, mukaan lukien yksittäisten arvojen kohtuullisuutta koskevat riittävät ja asianmukaiset tarkastukset. Kohtuullisuutta on arvioitava prosessin riittävän objektiivisuuden kannalta. Tarkastuksissa on otettava esille vähintään seuraavat seikat:

a) 

arvojen tarkistaminen vertaamalla niitä vastapuolilta saatuihin hintoihin ja arvoihin eri pidemmällä aikavälillä;

b) 

arvojen validointi vertaamalla toteutuneita hintoja viimeaikaisiin kirjanpitoarvoihin;

c) 

arvonmäärityksessä käytetyn tietolähteen maineen, johdonmukaisuuden ja laadun tarkastelu;

d) 

vertaaminen kolmannen osapuolen tuottamiin arvoihin;

e) 

poikkeusten tutkiminen ja dokumentointi;

f) 

epätavallisilta vaikuttavien tai kyseisen omaisuuserätyypin arvonmääritykselle asetetusta vertailuarvosta eroavien poikkeamien osoittaminen ja tutkiminen;

g) 

vanhentuneiden hintojen ja implisiittisten muuttujien testaaminen;

h) 

vertaaminen mahdollisten asiaan liittyvien varojen tai niiden suojausten hintoihin;

i) 

mallipohjaisessa hinnoittelussa käytettyjen syötetietojen ja erityisesti niiden syötetietojen, joille mallin hinta osoittaa merkittävää herkkyyttä, uudelleentarkastelu.

4.  
Arvonmäärityspolitiikoissa ja -menettelyissä on oltava asianmukaiset eskalointitoimenpiteet varojen arvonmäärityksessä havaittavien erojen tai muiden ongelmien varalta.

72 artikla

Osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon laskenta

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että kullekin sen hoitamalle vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle lasketaan osuus- tai osakekohtainen nettoarvo jokaisen osuuksien tai osakkeiden liikkeeseenlaskun, merkinnän, lunastuksen tai peruutuksen yhteydessä, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon laskennassa käytettävät menettelyt ja menetelmät dokumentoidaan kokonaisuudessaan. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on tehtävä säännöllisesti laskentamenettelyjä ja -menetelmiä sekä niiden soveltamista koskevia tarkastuksia, ja asiakirjoja on muutettava tarkastusten tulosten mukaisesti.
3.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että käytössä on korjausmenettelyjä nettoarvon virheellisen laskennan varalta.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että liikkeeseenlaskettavien osuuksien tai osakkeiden lukumäärä tarkastetaan säännöllisesti ja vähintään yhtä usein kuin osuuksien tai osakkeiden hinta lasketaan.

73 artikla

Ammatilliset takeet

1.  
Ulkopuolisten arvonmäärittäjien on toimitettava pyynnöstä ammatilliset takeet siitä, että ne kykenevät huolehtimaan arvonmääritystoiminnosta. Ulkopuolisten arvonmäärittäjien on toimitettava ammatilliset takeet kirjallisessa muodossa.
2.  

Ammatillisissa takeissa on oltava todisteet ulkopuolisen arvonmäärittäjän pätevyydestä ja kyvystä suorittaa asianmukainen ja riippumaton arvonmääritys, mukaan lukien vähintään todisteet

a) 

riittävästä henkilöstöstä ja teknisistä resursseista;

b) 

riittävistä menettelyistä, joilla turvataan asianmukainen ja riippumaton arvonmääritys;

c) 

riittävistä tiedoista vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategiasta ja varoista, joiden arvonmääritykseen ulkopuolinen arvonmäärittäjä nimitetään, ja näiden riittävästä tuntemuksesta;

d) 

riittävän hyvästä maineesta ja riittävästä kokemuksesta arvonmäärityksestä.

3.  
Jos ulkopuolinen arvonmäärittäjä on sijoittautumisvaltionsa toimivaltaisen viranomaisen tai muun yhteisön pakollisessa ammatinharjoittajien rekisterissä, ammatillisissa takeissa on ilmoitettava kyseisen viranomaisen tai yhteisön nimi, mukaan lukien sen yhteystiedot. Ammatillisissa takeissa on ilmoitettava selkeästi lait tai muut säädökset tai ammattisäännöt, joita ulkopuoliseen arvonmäärittäjään sovelletaan.

74 artikla

Avointen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hallussa olevien varojen arvonmääritysväli

1.  
Avointen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hallussa olevien rahoitusvälineiden arvonmääritys on suoritettava aina 72 artiklan 1 kohdan nojalla tehtävän osuus- tai osakekohtaisen nettoarvon laskennan yhteydessä.
2.  
Avointen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hallussa olevien muiden varojen arvonmääritys on suoritettava vähintään kerran vuodessa ja aina, kun on todisteita siitä, että viimeksi määritetty arvo ei enää ole oikeudenmukainen tai asianmukainen.



8 JAKSO

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimintojen siirtäminen

(direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 1, 2, 4 ja 5 kohta)

75 artikla

Yleiset periaatteet

Kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat siirtävät yhden tai useampia toiminnoistaan, niiden on noudatettava erityisesti seuraavia yleisiä periaatteita:

a) 

tehtävien siirtämistä koskevat järjestelyt eivät mahdollista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan vastuualueiden tai velvoitteiden kiertämistä;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan velvoitteet vaihtoehtoista sijoitusrahastoa ja sen sijoittajia kohtaan eivät muutu siirron tuloksena;

c) 

edellytyksiä, jotka vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on täytettävä saadakseen toimiluvan ja harjoittaakseen toimintaa direktiivin 2011/61/EU mukaisesti, ei lievennetä;

d) 

siirtämistä koskevat järjestelyt toteutetaan vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan ja sen, jolle tehtävät siirretään, välisen kirjallisen sopimuksen muodossa;

e) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että se, jolle tehtävät siirretään, hoitaa siirretyt toiminnot tehokkaasti ja sovellettavan lainsäädännön ja sääntelyvaatimusten mukaisesti, ja kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on otettava käyttöön menetelmät ja menettelyt sen, jolle tehtävät siirretään, tarjoamien palvelujen jatkuvaa uudelleentarkastelua varten. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on toteutettava asianmukaisia toimia, jos ilmenee, että se, jolle tehtävät siirretään, ei voi hoitaa toimintoja tehokkaasti eikä sovellettavan lainsäädännön ja sovellettavien sääntelyvaatimusten mukaisesti;

f) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja valvoo tehokkaasti siirrettyjä toimintoja ja harjoittaa siirtoon liittyvien riskien hallintaa. Tässä tarkoituksessa kyseisellä sijoitusrahastojen hoitajalla on oltava aina siirrettyjen toimintojen valvonnassa tarvittava asiantuntemus ja siinä tarvittavat resurssit. Kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on määritettävä sopimuksessa tiedonsaanti-, tarkastus-, hyväksymis- ja pääsyoikeutensa sekä ohjeistus- ja valvontaoikeutensa siihen nähden, jolle tehtävät siirretään. Kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on myös varmistettava, että se, jolle tehtävät siirretään, valvoo asianmukaisesti siirrettyjen toimintojen hoitamista ja kohdistaa siirtoon liittyviin riskeihin riittävää riskienhallintaa;

g) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että siirrettyjen toimintojen tai toimintojen hoitamista koskevan siirretyn tehtävän jatkuvuus ja laatu säilyvät myös siinä tapauksessa, että siirto lopetetaan siirtämällä joko siirretyt toiminnot tai toimintojen hoitamista koskeva siirretty tehtävä toiselle kolmannelle osapuolelle tai hoitamalla kyseiset toiminnot tai tehtävät itse;

h) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan ja sen, jolle tehtävät siirretään, oikeudet ja velvoitteet jaetaan ja vahvistetaan selkeästi sopimuksessa. Kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava sopimuksella erityisesti ohjeiden antamista ja siirron lopettamista koskevat oikeutensa, tiedonsaantioikeutensa, tarkastusoikeutensa ja oikeutensa tutustua kirjanpitoon ja tiloihin. Sopimuksella on varmistettava, että tehtäviä voidaan siirtää edelleen vain kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan suostumuksella;

i) 

jos siirto koskee salkunhoitoa, siinä noudatetaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoituspolitiikkaa. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava sille, jolle tehtävät siirretään, ohjeet sijoituspolitiikan täytäntöönpanosta ja valvottava, että se, jolle tehtävät siirretään, noudattaa jatkuvasti sijoituspolitiikkaa;

j) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että se, jolle tehtävät siirretään, ilmoittaa kyseiselle sijoitusrahastojen hoitajalle kehityksestä, joka saattaa vaikuttaa olennaisesti sen, jolle tehtävät siirretään, kykyyn hoitaa siirretyt toiminnot tehokkaasti sekä sovellettavan lainsäädännön ja sovellettavien sääntelyvaatimusten mukaisesti;

k) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että se, jolle tehtävät siirretään, suojaa kyseiseen sijoitusrahastojen hoitajaan, vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon, johon siirto vaikuttaa, ja kyseisen sijoitusrahaston sijoittajiin liittyvät luottamukselliset tiedot;

l) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että se, jolle tehtävät siirretään, ottaa käyttöön ja panee täytäntöön valmiussuunnitelman tietojen palauttamiseksi toimintahäiriötilanteissa ja varmuuskopiointijärjestelyjen testaamiseksi säännöllisesti ja ylläpitää kyseistä suunnitelmaa.

76 artikla

Siirtoa koskevat objektiiviset perusteet

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava toimivaltaisille viranomaisille yksityiskohtainen kuvaus, selvitys ja todisteet siirtoa koskevista objektiivisista perusteista. Arvioitaessa, pohjautuvatko tehtävien siirtämistä koskevat järjestelyt kokonaisuudessaan direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin objektiivisiin perusteisiin, on tarkasteltava seuraavia perusteita:

a) 

liiketoimintojen ja liiketoimintaprosessien optimointi;

b) 

kustannussäästöt;

c) 

sen, jolle tehtävät siirretään, asiantuntemus hallinnoinnista taikka tietyistä markkinoista tai sijoituksista;

d) 

sen, jolle tehtävät siirretään, pääsy maailmanlaajuisiin kaupankäyntiresursseihin.

2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on esitettävä toimivaltaisten viranomaisten pyynnöstä lisäselvityksiä ja asiakirjoja todisteena siitä, että tehtävien siirtämistä koskevat järjestelyt perustuvat kokonaisuudessaan objektiivisiin perusteisiin.

77 artikla

Sen, jolle tehtävät siirretään, piirteet

1.  
Sillä, jolle tehtävät siirretään, on oltava riittävät resurssit ja riittävästi henkilöstöä, jolla on sille siirrettyjen tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen tarvittavat taidot, tiedot ja asiantuntemus, sekä asianmukainen organisaatiorakenne, joka tukee siirrettyjen tehtävien hoitoa.
2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan siirtämien toimintojen tosiasiallisesta hoidosta vastaavilla henkilöillä on oltava riittävästi kokemusta, asianmukaiset teoreettiset tiedot ja asianmukaista käytännön kokemusta kyseisistä toiminnoista. Henkilöiden ammatillisen koulutuksen ja aiemmin hoidettujen toimintojen on oltava asianmukaisia liiketoiminnan harjoittamisen kannalta.
3.  
Sen, jolla tehtävät siirretään, liiketoimintaa tosiasiallisesti harjoittavia henkilöitä ei katsota riittävän hyvämaineisiksi, jos heistä on tallennettu kielteisiä rekisteritietoja, joilla on merkitystä sekä hyvämaineisuuden arvioinnin että siirrettyjen tehtävien asianmukaisen hoidon kannalta, tai jos ilmenee muita merkityksellisiä tietoja, jotka vaikuttavat heidän hyvämaineisuuteensa. Tällaisiksi kielteisiksi rekisteritiedoiksi katsotaan esimerkiksi rikokset, oikeudenkäynnit tai hallinnolliset seuraamukset, jotka ovat merkityksellisiä siirrettyjen tehtävien hoidon kannalta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä rikoksiin, jotka liittyvät taloudelliseen toimintaan, esimerkiksi rahanpesun, epärehellisen toiminnan, petosten tai talousrikosten torjuntaan, konkursseihin tai maksukyvyttömyyteen liittyviin velvoitteisiin. Muita merkityksellisiä tietoja ovat tiedot henkilön epäluotettavuudesta tai epärehellisyydestä.

Jos sen, jolle tehtävät siirretään, tarjoamia ammatillisia palveluja säännellään unionissa, ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen edellytysten on katsottava täyttyvän, jos asianomainen valvontaviranomainen on tarkastanut toimilupamenettelyssä, että hyvämaineisuutta koskeva peruste täyttyy, jollei ole todisteita siitä, ettei näin ole.

78 artikla

Salkunhoidon tai riskienhallinnan siirto

1.  
Tätä artiklaa sovelletaan salkunhoidon tai riskienhallinnan siirtoon.
2.  

Seuraavat yhteisöt on katsottava direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti yhteisöiksi, joilla on toimilupa tai jotka on rekisteröity varainhoitoa varten ja jotka kuuluvat valvonnan piiriin:

a) 

direktiivin 2009/65/EY nojalla toimiluvan saaneet rahastoyhtiöt;

b) 

sijoituspalveluyritykset, jotka ovat saaneet direktiivin 2004/39/EY nojalla toimiluvan salkunhoidon harjoittamiseen;

c) 

direktiivin 2006/48/EY nojalla toimiluvan saaneet luottolaitokset, jotka ovat saaneet direktiivin 2004/39/EY nojalla toimiluvan salkunhoidon harjoittamiseen;

d) 

direktiivin 2011/61/EU nojalla toimiluvan saaneet ulkopuoliset vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat;

e) 

kolmansista maista olevat yhteisöt, joilla on toimilupa tai jotka on rekisteröity varainhoitoa varten ja joita toimivaltainen viranomainen valvoo tosiasiallisesti kyseisissä maissa.

3.  

Jos tehtävät siirretään kolmanteen maahan sijoittautuneelle yritykselle, on täytettävä seuraavat edellytykset direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaisesti:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja yrityksen, jolle toiminnot siirretään, valvontaviranomaisten välillä on oltava kirjallinen järjestely;

b) 

sen yrityksen osalta, jolle toiminnot siirretään, a alakohdassa tarkoitettu järjestely antaa toimivaltaisille viranomaisille mahdollisuuden

i) 

saada pyynnöstä direktiivissä 2011/61/EU säädettyjen valvontatehtäviensä hoitamiseen tarvittavat merkitykselliset tiedot;

ii) 

saada tutustua kolmannessa maassa olevien valvontatehtäviensä hoidon kannalta merkityksellisiin asiakirjoihin;

iii) 

tehdä paikalla toimitettavia tarkastuksia sen yrityksen tiloissa, jolle toiminnot siirrettiin. Paikalla toimitettavien tarkastusten käytännön menettelyt on määritettävä yksityiskohtaisesti kirjallisessa järjestelyssä;

iv) 

saada mahdollisimman pian kolmannen maan valvontaviranomaiselta tietoja direktiivin 2011/61/EU ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden mukaisten vaatimusten ilmeisen rikkomisen tutkimista varten;

v) 

tehdä täytäntöönpanoa koskevaa yhteistyötä kolmannen maan valvontaviranomaiseen ja EU:n toimivaltaisiin viranomaisiin sovellettavan kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti tapauksissa, joissa direktiivin 2011/61/EU ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden sekä asianomaisen kansallisen lainsäädännön mukaisia vaatimuksia on rikottu.

79 artikla

Tehokas valvonta

Toimintojen siirtämisen on katsottava estävän vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tehokkaan valvonnan, jos

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla, sen tilintarkastajilla ja toimivaltaisilla viranomaisilla ei ole tosiasiallista oikeutta saada siirrettyihin toimintoihin ja sen, jolle tehtävät siirretään, liiketiloihin liittyviä tietoja tai toimivaltaiset viranomaiset eivät pysty käyttämään kyseisiä tiedonsaantioikeuksia;

b) 

se, jolle tehtävät siirretään, ei tee yhteistyötä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimivaltaisten viranomaisten kanssa siirrettyjen toimintojen yhteydessä;

c) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ei aseta pyynnöstä toimivaltaisten viranomaisten saataville kaikkia tietoja, jotka ovat tarpeen, jotta viranomaiset voivat valvoa, noudatetaanko siirrettyjen toimintojen hoidon yhteydessä direktiivin 2011/61/EU ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden mukaisia vaatimuksia.

80 artikla

Eturistiriidat

1.  

Direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti perusteisiin, joilla arvioidaan, onko toimintojen siirto ristiriidassa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajan etujen kanssa, on sisällytettävä vähintään seuraavat:

a) 

jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ja se, jolle tehtävät siirretään, ovat saman ryhmän jäseniä tai niiden välillä on jokin muu sopimussuhde, se, kuinka laajaa määräysvaltaa se, jolle tehtävät siirretään, käyttää kyseisessä sijoitusrahastojen hoitajassa tai kuinka laajaa vaikutusvaltaa se, jolle tehtävät siirretään, voi käyttää kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan toimiin nähden;

b) 

jos se, jolle tehtävät siirretään, ja asianomaisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittaja ovat saman ryhmän jäseniä tai niiden välillä on jokin muu sopimussuhde, se, kuinka laajaa määräysvaltaa sijoittaja käyttää siinä, jolle tehtävät siirretään, tai kuinka laajaa vaikutusvaltaa sijoittaja voi käyttää sen, jolle tehtävät siirretään, toimiin nähden;

c) 

kuinka todennäköistä on, että se, jolle tehtävät siirretään, saa taloudellista voittoa tai välttyy taloudelliselta tappiolta vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien kustannuksella;

d) 

todennäköisyys, että sillä, jolle tehtävät siirretään, on etunäkökohtia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle tai vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tarjotun palvelun tai toiminnon tuloksessa;

e) 

todennäköisyys, että sillä, jolle tehtävät siirretään, on taloudellinen tai muu kannustin ajaa toisen asiakkaan etua vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen sijoittajien etujen kustannuksella;

f) 

todennäköisyys, että se, jolle tehtävät siirretään, saa tai tulee saamaan muulta henkilöltä kuin vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalta sellaisen kannustimen rahana, tavarana tai palveluna, joka liittyy kyseiselle sijoitusrahastojen hoitajalle ja sen hoitamille vaihtoehtoisille sijoitusrahastoille tarjottavaan yhteiseen salkunhoitoon ja poikkeaa kyseisestä palvelusta tavallisesti perittävästä palkkiosta tai maksusta.

2.  

Salkunhoito- tai riskienhallintatoiminto voidaan katsoa toiminnallisesti ja hierarkkisesti erotetuksi muista mahdollisesti eturistiriitoja aiheuttavista tehtävistä vain, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:

a) 

salkunhoitotehtäviin osallistuvat henkilöt eivät osallistu mahdollisesti eturistiriitoja aiheuttavien tehtävien, kuten valvontatehtävien, hoitoon;

b) 

riskienhallintatehtäviin osallistuvat henkilöt eivät osallistu mahdollisesti eturistiriitoja aiheuttavien tehtävien, kuten toiminnallisten tehtävien, hoitoon;

c) 

toiminnallisten tehtävien hoidosta vastuussa olevat henkilöt eivät valvo riskienhallintatoimintoihin osallistuvia henkilöitä;

d) 

erottaminen varmistetaan sen, jolle tehtävät siirretään, koko hierarkiarakenteessa aina hallintoelimeen saakka, ja hallintoelin sekä sen, jolle tehtävät siirretään, valvontatoiminto, jos sellainen on olemassa, tarkastelevat erottamista uudelleen.

3.  

Mahdolliset eturistiriidat on selvitettävä ja hoidettava, ja niitä on valvottava ja niistä on ilmoitettava asianmukaisesti vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittajille vain, jos

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että se, jolle tehtävät siirretään, toteuttaa kaikki kohtuullisiksi katsottavat toimenpiteet sen ja kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan, vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai kyseisen sijoitusrahaston sijoittajien välillä mahdollisesti ilmenevien eturistiriitojen tunnistamiseksi, hallitsemiseksi ja valvomiseksi. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että sillä, jolle tehtävät siirretään, on käytössä 31–34 artiklan nojalla edellytettäviä menettelyjä vastaavat menettelyt;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja varmistaa, että se, jolle tehtävät siirretään, ilmoittaa mahdollisesti ilmenevät eturistiriidat sekä menettelyt ja toimenpiteet, jotka sen on otettava käyttöön hallitakseen kyseisenkaltaisia eturistiriitoja, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle, jonka on ilmoitettava ne vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle ja sen sijoittajille 36 artiklan mukaisesti.

81 artikla

Suostumus tehtävien edelleen siirtämiseen ja siitä annettavat ilmoitukset

1.  
Tehtävien edelleen siirtäminen tulee voimaan, jos vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja osoittaa kirjallisesti suostuvansa siihen.

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan etukäteen antamaa yleistä suostumusta ei katsota direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaiseksi suostumukseksi.

2.  
Direktiivin 2011/61/EU 20 artiklan 4 kohdan b alakohdan nojalla ilmoituksen on sisällettävä yksityiskohtaiset tiedot siitä, jolle tehtävät siirretään, sen paikan toimivaltaisen viranomaisen nimi, jossa se, jolle tehtävät siirretään edelleen, on saanut toimiluvan tai jossa se on rekisteröity, siirretyt toiminnot, vaihtoehtoiset sijoitusrahastot, joihin tehtävien edelleen siirtäminen vaikuttaa, jäljennös vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kirjallisesta suostumuksesta sekä tehtävien edelleen siirtämisen suunniteltu voimaantulopäivä.

82 artikla

Postilaatikkoyhteisö ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja, jonka ei enää voida katsoa hoitavan vaihtoehtoista sijoitusrahastoa

1.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja on katsottava postilaatikkoyhteisöksi eikä sen enää voida katsoa olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja ainakin seuraavissa tilanteissa:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla ei ole enää asiantuntemusta eikä resursseja, jotka se tarvitsee siirrettyjen tehtävien hoitamiseksi tehokkaasti ja siirtoon liittyvien riskien hallitsemiseksi;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla ei ole enää toimivaltaa tehdä päätöksiä ylimmän johdon vastuualueeseen kuuluvilla keskeisillä aloilla eikä hoitaa varsinkaan yleisten sijoituspolitiikkojen ja -strategioiden toteutukseen liittyviä ylimmän johdon toimintoja;

c) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja menettää sopimusperusteiset oikeutensa tehdä tiedusteluja, tutkia, saada tietoja tai antaa ohjeita niille, joille tehtävät siirretään, tai kyseisenkaltaisten oikeuksien käyttö muuttuu käytännössä mahdottomaksi;

d) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja siirtää sijoitusten hoitoon liittyviä toimintoja siinä määrin, että niiden määrä on huomattavasti sen itsensä hoitamien, sijoitusten hoitoon liittyvien toimintojen määrää suurempi. Arvioidessaan siirron laajuutta toimivaltaisten viranomaisten on arvioitava kaikkia tehtävien siirtämiseen liittyviä järjestelyjä ottaen huomioon siirrettyjen tehtävien yhteydessä hoidettavien varojen määrän lisäksi myös seuraavat laadulliset perusteet:

i) 

niiden varojen tyypit, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto tai sen lukuun toimiva vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja sijoittaa, ja siirrettyjen tehtävien yhteydessä hoidettavien varojen merkitys vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riski- ja tuottoprofiilin kannalta;

ii) 

siirrettyjen tehtävien yhteydessä hoidettavien varojen merkitys vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitustavoitteiden saavuttamisen kannalta;

iii) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusten maantieteellinen ja alakohtainen jakauma;

iv) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiili;

v) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan noudattamien sijoitusstrategioiden tyyppi;

vi) 

siirrettyjen tehtävien tyyppi suhteessa itsellä pidettyihin tehtäviin; sekä

vii) 

niiden, joille tehtävät siirretään, ja niiden, joille tehtävät siirretään edelleen, kokoonpano, toiminnan maantieteellinen kattavuus ja yhtiörakenne, mukaan lukien se, siirretäänkö tehtävät vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kanssa samaan yritysryhmään kuuluvalle yhteisölle.

2.  
Komissio valvoo markkinoiden kehitysnäkymien kannalta tämän artiklan soveltamista. Komissio tarkastelee tilannetta uudelleen kahden vuoden kuluttua ja toteuttaa tarvittaessa aiheelliset toimenpiteet täsmentääkseen edelleen edellytyksiä, joiden täyttyessä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on katsottava siirtäneen toimintojaan niin laajasti, että siitä tulee postilaatikkoyhteisö eikä sen enää voida katsoa olevan kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitaja.
3.  
EAMV voi antaa ohjeita varmistaakseen tehtävien siirtämistä koskevien järjestelyiden johdonmukaisen arvioinnin kaikkialla unionissa.



IV

LUKU

TALLETUSYHTEISÖ



1 JAKSO

Kirjalliseen sopimukseen sisällytettävät tiedot

(direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 2 kohta)

83 artikla

Sopimuksen tiedot

1.  

Sopimus, jolla säilytysyhteisö nimetään direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 2 kohdan mukaisesti, on laadittava säilytysyhteisön ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja/tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston välillä, ja sen on sisällettävä vähintään seuraavat seikat:

a) 

kuvaus palveluista, jotka säilytysyhteisön on tarjottava, ja menettelyt, jotka on otettava käyttöön kunkin sellaisen omaisuuserätyypin osalta, johon vaihtoehtoinen sijoitusrahasto voi sijoittaa ja jotka annetaan säilytysyhteisön säilytettäväksi;

b) 

kuvaus tavasta, jolla varojen säilyttäminen ja valvontatoiminto on hoidettava riippuen niiden varojen tyypistä ja niistä maantieteellisistä alueista, joille vaihtoehtoinen sijoitusrahasto aikoo sijoittaa. Säilytystehtävien osalta kuvauksessa on oltava maaluettelot ja menettelyt, joita noudatetaan maiden lisäämisessä luetteloon ja/tai niiden poistamisessa luettelosta. Kuvauksen on oltava johdonmukainen niiden tietojen kanssa, jotka annetaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöissä, perustamisasiakirjoissa ja tarjousasiakirjoissa varoista, joihin kyseinen sijoitusrahasto voi sijoittaa;

c) 

lausunto, jonka mukaan säilytystoimintojen siirtäminen ei vaikuta säilytysyhteisön vastuuseen, jollei se ole vapautunut vastuustaan direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 13 tai 14 kohdan mukaisesti;

d) 

sopimuksen voimassaoloaika ja sen muuttamiselle ja päättämiselle asetetut edellytykset, mukaan lukien tilanteet, jotka voisivat johtaa sopimuksen päättämiseen, sekä yksityiskohtaiset tiedot päättämismenettelystä ja tarvittaessa menettelyistä, joiden mukaisesti säilytysyhteisön olisi lähetettävä kaikki merkitykselliset tiedot seuraajalleen;

e) 

sopimuspuoliin asianomaisten lakien ja asetusten mukaisesti sovellettavat luottamuksellisuutta koskevat velvoitteet. Nämä velvoitteet eivät saa heikentää toimivaltaisten viranomaisten kykyä saada käyttöönsä merkitykselliset asiakirjat ja tiedot;

f) 

keinot ja menettelyt, joilla säilytysyhteisö toimittaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle tai vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle kaikki olennaiset tiedot, joita tämä tarvitsee tehtäviensä suorittamiseen, mukaan lukien varoihin liittyvien oikeuksien käyttö, ja saadakseen riittävän ajoissa totuudenmukaisen käsityksen kyseisen sijoitusrahaston tileistä;

g) 

keinot ja menettelyt, joilla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja tai vaihtoehtoinen sijoitusrahasto toimittaa kaikki olennaiset tiedot tai varmistaa, että säilytysyhteisö saa kaikki tarvittavat tiedot tehtäviensä suorittamiseksi, mukaan lukien menettelyt, joilla varmistetaan, että säilytysyhteisö saa tietoja muilta kyseisen sijoitusrahaston tai kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan nimeämiltä osapuolilta;

h) 

tieto siitä, voiko säilytysyhteisö tai kolmas osapuoli, jolle säilytystoiminnot siirretään direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, käyttää sen säilytettäväksi annettuja varoja uudelleen ja tällaiselle uudelleenkäytölle mahdollisesti asetetut edellytykset;

i) 

menettelyt, joita on noudatettava, kun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sääntöihin, perustamisasiakirjoihin tai tarjousasiakirjoihin suunnitellaan muutosta, ja yksityiskohtaiset tiedot tilanteista, jotka on annettava tiedoksi säilytysyhteisölle tai joissa muutoksen tekemiseen tarvitaan säilytysyhteisön ennakkosuostumus;

j) 

kaikki tarvittavat tiedot, jotka on vaihdettava yhtäältä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan, kyseisen sijoitusrahaston lukuun tai kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan lukuun toimivan kolmannen osapuolen ja toisaalta säilytysyhteisön välillä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksien tai osakkeiden myynnistä, merkinnästä, lunastuksesta, liikkeeseenlaskusta, peruuttamisesta ja takaisinostosta;

k) 

kaikki tarvittavat tiedot, jotka on vaihdettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan, kyseisen sijoitusrahaston lukuun tai kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan lukuun toimivan kolmannen osapuolen ja säilytysyhteisön välillä säilytysyhteisön valvontatoiminnon hoidosta;

l) 

jos sopimuspuolet harkitsevat kolmansien osapuolten nimeämistä hoitamaan osia niille kuuluvista tehtävistä, sitoumus, jonka mukaan ne antavat säännöllisesti yksityiskohtaisia tietoja mahdollisesti nimettävästä kolmannesta osapuolesta ja pyynnöstä tietoja kolmannen osapuolen valinnassa käytettävistä perusteista sekä toimenpiteistä, joita sopimuspuolet ovat suunnitelleet valvoakseen valitun kolmannen osapuolen harjoittamaa toimintaa;

m) 

tiedot sopimuspuolten tehtävistä ja vastuualueista, jotka koskevat rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaan liittyviä velvoitteita;

n) 

tiedot kaikista vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimissä tai kyseisen sijoitusrahaston lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan nimissä avatuista käteistileistä ja menettelyistä, joilla varmistetaan, että säilytysyhteisölle ilmoitetaan kyseisen sijoitusrahaston nimissä tai kyseisen sijoitusrahaston lukuun toimivan sijoitusrahastojen hoitajan nimissä avatuista uusista tileistä;

o) 

yksityiskohtaiset tiedot säilytysyhteisön eskalointimenettelyistä, mukaan lukien niiden vaihtoehtoisen sijoitusrahaston ja/tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan palveluksessa olevien henkilöiden tunnistetiedot, joihin säilytysyhteisön on otettava yhteyttä aloittaessaan eskalointimenettelyn;

p) 

säilytysyhteisön antama sitoumus, jonka mukaan se ilmoittaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle saadessaan tietoonsa, että varojen erottaminen ei ole tai ei ole enää riittävä toimenpide sellaisen kolmannen osapuolen suojelemiseksi maksukyvyttömyydeltä, jolle siirretään säilytystoimintoja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti;

q) 

menettelyt, joilla varmistetaan, että säilytysyhteisö voi tutkia tehtäviensä hoidon yhteydessä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja/tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimintaa sekä arvioida toimitettujen tietojen laatua, mukaan lukien käyttämällä oikeutta tutustua kyseisen sijoitusrahaston ja/tai kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan kirjanpitoon tai käymällä paikan päällä tämän tiloissa;

r) 

menettelyt, joilla varmistetaan, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ja/tai vaihtoehtoinen sijoitusrahasto voi tarkastella uudelleen, kuinka säilytysyhteisö suoriutuu sopimusvelvoitteistaan.

2.  
Edellä a–r alakohdassa esitellyt välineet ja menettelyt on kuvailtava yksityiskohtaisesti säilytysyhteisön nimeämisestä tehtävässä sopimuksessa tai siihen myöhemmin mahdollisesti tehtävissä muutoksissa.
3.  
Edellä 2 kohdassa tarkoitettu säilytysyhteisön nimeämisestä tehtävä sopimus tai siihen myöhemmin tehtävä muutos on tehtävä kirjallisena.
4.  
Sopimuspuolet voivat sopia, että kaikki tietojenvaihto niiden välillä tai osa siitä hoidetaan sähköisesti edellyttäen, että ne varmistavat, että tiedot tallennetaan asianmukaisesti.
5.  
Jollei kansallisessa lainsäädännössä toisin säädetä, kaikista vaihtoehtoisista sijoitusrahastoista ei ole pakko tehdä erillisistä kirjallista sopimusta; vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja säilytysyhteisön on voitava tehdä puitesopimus, jossa luetellaan kaikki kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan hoitamat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot, joihin sopimusta sovelletaan.
6.  
Säilytysyhteisön nimeämisestä tehtävään sopimukseen ja mahdollisiin myöhempiin sopimuksiin sovellettava kansallinen lainsäädäntö on tarkennettava.



2 JAKSO

Yleiset perusteet kolmansien maiden säilytysyhteisöihin sovellettavan toiminnan vakautta koskevan säätelyn ja valvonnan arvioimiseksi

(direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 6 kohdan b alakohta)

84 artikla

Kolmanteen maahan sijoittautuneeseen säilytysyhteisöön sovellettavan toiminnan vakautta koskevan säätelyn ja valvonnan arviointiperusteet

Sovellettaessa direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 6 kohdan b alakohtaa kolmanteen maahan sijoittautuneeseen säilytysyhteisöön sovellettavan toiminnan vakautta koskevan säätelyn ja valvonnan tehokkuutta, sitä, vastaako se vaikutuksiltaan unionin lainsäädäntöä, ja sen täytäntöönpanon tehokasta valvontaa on arvioitava seuraavien perusteiden mukaan:

a) 

säilytysyhteisö on saanut toimiluvan toimivaltaiselta viranomaiselta, jolla on riittävät resurssit tehtäviensä hoitamiseksi, ja kyseinen viranomainen valvoo säilytysyhteisöä jatkuvasti;

b) 

kolmannen maan lainsäädännössä vahvistetut perusteet säilytysyhteisön toimiluvan saamiseksi vastaavat vaikutuksiltaan perusteita, jotka on asetettu luottolaitosten tai sijoituspalveluyritysten toiminnan aloittamiselle unionissa;

c) 

kolmanteen maahan sijoittautuneelle säilytysyhteisölle asetetut pääomavaatimukset vastaavat vaikutuksiltaan pääomavaatimuksia, joita unionissa sovelletaan sen mukaan, vastaako säilytysyhteisö luonteeltaan unionin luottolaitosta vai sijoituspalveluyritystä;

d) 

kolmanteen maahan sijoittautuneeseen säilytysyhteisöön sovellettavat toimintaedellytykset vastaavat vaikutuksiltaan toimintaedellytyksiä, joita unionissa sovelletaan luottolaitoksiin tai sijoituspalveluyrityksiin riippuen säilytysyhteisön luonteesta;

e) 

kolmannen maan lainsäädännössä vahvistetut vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säilytysyhteisön erityistehtävien hoitoa koskevat vaatimukset vastaavat vaikutuksiltaan direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7–15 kohdassa ja sen täytäntöönpanotoimenpiteissä sekä asianomaisessa kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä vaatimuksia;

f) 

kolmannen maan lainsäädännössä säädetään riittävän varoittavien täytäntöönpanon valvontatoimien toteuttamisesta siinä tapauksessa, että säilytysyhteisö ei noudata a–e alakohdassa tarkoitettuja vaatimuksia ja edellytyksiä.



3 JAKSO

Säilytystoiminnot, asianmukaista huolellisuutta koskevat tehtävät ja varojen erottelemista koskeva velvoite

(direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7–9 kohta sekä 11 kohdan c alakohta ja d alakohdan iii alakohta)

85 artikla

Käteistilien seuranta – yleiset vaatimukset

1.  
Jos vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan taikka sen lukuun toimivan säilytysyhteisön nimissä pidetään yllä käteistiliä tai avataan käteistili direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7 kohdassa tarkoitetussa yhteisössä, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että säilytysyhteisölle annetaan sen alkaessa hoitaa tehtäviään ja sen jälkeen jatkuvasti kaikki olennaiset tiedot, jotka se tarvitsee täyttääkseen velvoitteensa.
2.  

Saadakseen käyttöönsä kaikki tiedot vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käteistileistä ja selkeän käsityksen kyseisen sijoitusrahaston kaikista kassavirroista, säilytysyhteisön on vähintään

a) 

saatava nimeämisensä jälkeen tiedot kaikista vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan nimissä avatuista voimassa olevista käteistileistä;

b) 

saatava tiedot kaikista vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan avaamista uusista käteistileistä;

c) 

saatava kaikki kolmansien osapuolten kolmannessa yhteisössä avaamiin käteistileihin liittyvät tiedot.

86 artikla

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kassavirtojen seuranta

Säilytysyhteisön on huolehdittava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kassavirtojen tehokkaasta ja asianmukaisesta seurannasta, ja sen on erityisesti vähintään

a) 

varmistettava, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kaikki käteisvarat kirjataan tileille, jotka avataan direktiivin 2006/73/EY 18 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetuissa yhteisöissä kyseisillä markkinoilla, joilla edellytetään käteistilejä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimintoja varten, kunhan tällainen yhteisö on sellaisen toiminnan vakautta koskevan säätelyn ja valvonnan alainen, joka vastaa vaikutuksiltaan unionin lainsäädäntöä, jonka täytäntöönpanoa valvotaan tehokkaasti ja joka vastaa direktiivin 2006/73/EY 16 artiklassa säädettyjä periaatteita;

b) 

otettava käyttöön tehokkaat ja asianmukaiset menettelyt kassavirtaliikkeiden täsmäyttämiseksi ja tällaisten täsmäytysten tekemiseksi päivittäin tai kassavirtaliikkeiden tapahtumisen aikaan, jos käteisrahaliikenne on vähäistä;

c) 

otettava käyttöön asianmukaiset menettelyt merkittävien kassavirtojen ja erityisesti vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimintojen kannalta epäjohdonmukaisten kassavirtojen yksilöimiseksi pankkipäivän päätteeksi;

d) 

tarkasteltava säännöllisin väliajoin uudelleen kyseisten menettelyjen riittävyyttä, mukaan lukien täsmäytysprosessin vuotuinen kokonaistarkastus, ja varmistettava, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston, sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tai sen lukuun toimivan säilytysyhteisön nimissä avatut käteistilit sisällytetään täsmäytysprosessiin;

e) 

seurattava jatkuvasti täsmäytysten tuloksia ja toimia, jotka toteutetaan täsmäytysmenettelyissä havaittujen poikkeamien perusteella, ja ilmoitettava välittömästi oikaisematta jääneistä säännönvastaisuuksista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle ja myös toimivaltaisille viranomaisille, jos tilannetta ei voida selvittää ja/tai korjata;

f) 

tarkastettava, ovatko sen itse kirjaamat käteispositiotiedot yhdenmukaisia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kirjaamien tietojen kanssa. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että kaikki kolmannessa osapuolessa avattuun käteistiliin liittyvät ohjeet ja tiedot lähetetään säilytysyhteisölle, jotta tämä pystyy suorittamaan oman täsmäytysmenettelynsä.

87 artikla

Merkintöjä koskevat tehtävät

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että säilytysyhteisölle annetaan jokaisen pankkipäivän päätteeksi tiedot maksuista, joita sijoittajat suorittavat tai joita suoritetaan sijoittajien lukuun vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksien tai osakkeiden merkitsemisen yhteydessä, kun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja, vaihtoehtoinen sijoitusrahasto tai sen lukuun toimiva osapuoli, kuten omistustietojen ylläpitäjä, vastaanottaa tällaisia maksuja tai toimeksiantoja sijoittajalta. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että säilytysyhteisö saa kaikki muut olennaiset tiedot, jotka se tarvitsee huolehtiakseen siitä, että maksut kirjataan käteistileille, jotka on avattu vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan taikka säilytysyhteisön nimissä direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7 kohdan mukaisesti.

88 artikla

Säilytettävät rahoitusvälineet

1.  

Vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai sen lukuun toimivalle vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle kuuluvat rahoitusvälineet, joita ei voida fyysisesti toimittaa säilytysyhteisölle, on sisällytettävä säilytysyhteisön säilytystehtävien piiriin, jos kaikki seuraavat vaatimukset täyttyvät

a) 

rahoitusvälineet ovat siirtokelpoisia arvopapereita, mukaan lukien direktiivin 2009/65/EY 51 artiklan 3 kohdan viimeisessä alakohdassa tai komission direktiivin 2007/16/EY ( 4 ) 10 artiklassa tarkoitettuja johdannaisia sisältävät siirtokelpoiset arvopaperit, taikka rahamarkkinavälineitä tai yhteissijoitusyritysten osuuksia;

b) 

rahoitusvälineet voidaan kirjata säilytysyhteisön nimiin tai niitä voidaan pitää suoraan tai välillisesti tilillä säilytysyhteisön nimissä.

2.  
Rahoitusvälineitä, jotka kirjataan sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti vain suoraan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimissä liikkeeseenlaskijalle itselleen tai tämän edustajalle, kuten kirjaajalle tai omistustietojen ylläpitäjälle, ei voida pitää säilytettävinä.
3.  
Vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai tämän lukuun toimivalle vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle kuuluvat rahoitusvälineet, jotka voidaan fyysisesti toimittaa säilytysyhteisölle, on sisällytettävä aina säilytysyhteisön säilytystehtävien piiriin.

89 artikla

Säilytettäviä varoja koskevat säilytystehtävät

1.  

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan a alakohdassa säädettyjä velvoitteita, jotka koskevat säilytettäviä rahoitusvälineitä, säilytysyhteisön on varmistettava vähintään, että

a) 

rahoitusvälineet kirjataan asianmukaisesti direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan a alakohdan ii alakohdan mukaisesti;

b) 

kirjanpitoa ja erillisiä tilejä hoidetaan tavalla, joka varmistaa niiden oikeellisuuden ja varsinkin sen, että ne vastaavat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun hallussa pidettäviä rahoitusvälineitä ja käteisvaroja;

▼M1

c) 

säilytysyhteisön sisäisten tilien ja kirjanpidon ja sellaisen kolmannen osapuolen tilien ja kirjanpidon, jolle siirretään säilytystoimintoja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, välillä tehdään täsmäytyksiä niin usein kuin on tarpeen;

▼B

d) 

noudatetaan asianmukaista huolellisuutta suhteessa säilytettäviin rahoitusvälineisiin sijoittajansuojan korkean tason varmistamiseksi;

e) 

kaikki olennaiset säilytysriskit arvioidaan koko säilytysketjussa ja niitä seurataan ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle ilmoitetaan mahdollisesti havaittavat olennaiset riskit;

f) 

otetaan käyttöön riittävät organisatoriset järjestelyt, joilla voidaan minimoida riski rahoitusvälineistä tai niihin liittyvistä oikeuksista aiheutuvista tappioista tai rahoitusvälineiden tai niihin liittyvien oikeuksien pienenemisestä petosten, heikon hallinnon, riittämättömän rekisteröinnin tai huolimattomuuden vuoksi;

g) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan omistusoikeus kyseisiin varoihin todennetaan.

▼M1

Ensimmäisen alakohdan c alakohdan osalta täsmäytysväli on määritettävä seuraavien seikkojen perusteella:

a) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tavanomainen kaupankäyntitoiminta;

b) 

kaupankäynti tavanomaisen kaupankäyntitoiminnan ulkopuolella;

c) 

kaupankäynti toisen asiakkaan puolesta, jonka varoja kolmas osapuoli pitää samalla rahoitusvälinetilillä kuin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoja.

▼M1

2.  
Jos säilytysyhteisö on siirtänyt säilytystoimintojaan kolmannelle osapuolelle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, kyseiseen säilytysyhteisöön on sovellettava edelleen tämän artiklan 1 kohdan a–e alakohdan mukaisia vaatimuksia. Säilytysyhteisön on myös varmistettava, että kolmas osapuoli noudattaa 1 kohdan b–g alakohdan mukaisia vaatimuksia ja 99 artiklassa säädettyjä varojen erottelemista koskevia velvoitteita.

▼B

3.  
Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja säilytysyhteisön säilytystehtäviä on sovellettava jaotteluperiaatteen perusteella vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan suorassa tai välillisessä määräysvallassa olevien rahoitusrakenteiden ja/tai oikeudellisten rakenteiden hallussa oleviin kohde-etuutena oleviin varoihin.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua vaatimusta ei sovelleta rahasto-osuusrahastoihin eikä hallinnointi-markkinointirahastoihin, jos kohderahastoilla on säilytysyhteisö, joka säilyttää kyseisten rahastojen varoja.

90 artikla

Omistajuuden todentamista ja kirjanpitoa koskevat säilytystehtävät

1.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava säilytysyhteisölle sen alkaessa hoitaa tehtäviään ja sen jälkeen jatkuvasti kaikki olennaiset tiedot, jotka säilytysyhteisö tarvitsee noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan b alakohdan mukaisia velvoitteitaan, ja varmistettava, että kolmannet osapuolet antavat säilytysyhteisölle kaikki olennaiset tiedot.
2.  

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja velvoitteitaan säilytysyhteisön on vähintään

a) 

saatava viipymättä kaikki olennaiset tiedot, jotka se tarvitsee hoitaakseen omistajuuden todentamista ja kirjanpitoa koskevat tehtävänsä, mukaan lukien olennaiset tiedot, jotka kolmansien osapuolten on annettava säilytysyhteisölle;

b) 

saatava riittävästi luotettavia tietoja saadakseen varmuuden vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan omistusoikeudesta varoihin;

c) 

pidettävä kirjaa varoista, joiden osalta se katsoo, että vaihtoehtoinen sijoitusrahasto tai sen lukuun toimiva vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja omistaa kyseiset varat. Noudattaakseen tätä velvoitetta säilytysyhteisön on

i) 

merkittävä kirjanpitoonsa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimissä varat, mukaan lukien niiden nimelliset määrät, joiden se katsoo olevan kyseisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan omistuksessa;

ii) 

kyettävä esittämään milloin tahansa kattava ja ajantasainen omistajaluettelo vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoista, mukaan lukien niiden nimelliset määrät.

Sovellettaessa 2 kohdan c alakohdan ii alakohtaa säilytysyhteisön on varmistettava, että käytössä on menettelyt, joilla varmistetaan, ettei varoja voida delegoida, siirtää, vaihtaa eikä toimittaa ilmoittamatta siitä säilytysyhteisölle tai sille, jolle tehtävät siirretään, ja säilytysyhteisöllä on oltava mahdollisuus saada asianomaiselta kolmannelta osapuolelta viipymättä asiakirjatodisteet kustakin liiketoimesta ja positiosta. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että asianomainen kolmas osapuoli antaa säilytysyhteisölle viipymättä todistukset tai muut asiakirjatodisteet aina, kun varoja myydään tai hankitaan tai toteutetaan yhtiötapahtuma, jonka rahoitusvälineitä lasketaan liikkeeseen, ja vähintään kerran vuodessa.

3.  
Säilytysyhteisön on joka tapauksessa varmistettava, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalla on käytössä ja että se panee täytäntöön asianmukaiset menettelyt todentaakseen, että sen hoitaman vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hankkimat varat kirjataan asianmukaisesti kyseisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan nimissä, ja tarkastaakseen, että kyseisen sijoitusrahastojen hoitajan kirjanpidossa olevat positiot ja varat, joiden säilytysyhteisö katsoo olevan kyseisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan sijoitusrahastojen hoitajan omistuksessa, ovat yhdenmukaiset. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että kaikki vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoihin liittyvät ohjeet ja olennaiset tiedot lähetetään säilytysyhteisölle, jotta tämä pystyy suorittamaan oman todentamis- tai täsmäytysmenettelynsä.
4.  
Säilytysyhteisön on otettava käyttöön ja pantava täytäntöön eskalointimenettely sellaisten tilanteiden varalta, joissa havaitaan poikkeama, mukaan lukien ilmoituksen antaminen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle ja toimivaltaisille viranomaisille, jos tilannetta ei voida selvittää ja/tai korjata.
5.  
Edellä 1–4 kohdassa tarkoitettuja säilytysyhteisön säilytystehtäviä on sovellettava jaotteluperiaatteen perusteella vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan perustamien vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan suorassa tai välillisessä määräysvallassa olevien rahoitusrakenteiden ja/tai oikeudellisten rakenteiden hallussa oleviin kohde-etuutena oleviin varoihin kyseisiin varoihin tehtäviä sijoituksia varten.

Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua vaatimusta ei sovelleta rahasto-osuusrahastoihin eikä hallinnointi-markkinointirahastoihin, jos kohderahastoilla on säilytysyhteisö, joka hoitaa kyseisen rahaston varoja koskevat omistajuuden todentamis- ja kirjanpitotoiminnot.

91 artikla

Päävälittäjien raportointivelvollisuudet

1.  

Jos on nimetty päävälittäjä, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että nimeämispäivästä lähtien on voimassa sopimus, jonka nojalla päävälittäjän edellytetään erityisesti antavan säilytysyhteisölle pysyvällä välineellä ilmoituksen, joka sisältää seuraavat tiedot:

a) 

3 kohdassa lueteltujen kirjanpitoerien arvo jokaisen pankkipäivän päätteeksi;

b) 

yksityiskohtaiset tiedot muista seikoista, jotka ovat tarpeen sen varmistamiseksi, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säilytysyhteisöllä on ajantasaiset ja tarkat tiedot niiden varojen arvosta, joiden säilytys on siirretty direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti.

2.  
Edellä 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus on annettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säilytysyhteisölle viimeistään sen seuraavan pankkipäivän päättyessä, johon ilmoitus liittyy.
3.  

Edellä 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja kirjanpitoeriä ovat seuraavat:

a) 

päävälittäjän vaihtoehtoisen sijoitusrahaston puolesta hallussa pitämien varojen kokonaisarvo, jos säilytystoimintoja siirretään direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti kunkin seuraavista arvo:

i) 

vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle annetut käteislainat ja niistä kertynyt korko;

ii) 

arvopaperit, jotka vaihtoehtoisen sijoitusrahaston on toimitettava edelleen sen lukuun otettujen avointen lyhyiden positioiden yhteydessä;

iii) 

nykyiset selvittämismäärät, jotka vaihtoehtoisen sijoitusrahaston on maksettava mahdollisten futuurisopimusten nojalla;

iv) 

lyhyeksimyynnin käteistulot, jotka päävälittäjällä on hallussaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun otettujen lyhyiden positioiden osalta;

v) 

käteisvarat, jotka päävälittäjällä on hallussaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun tehtyjen avointen futuurisopimusten osalta. Tämä velvoite täydentää 87 ja 88 artiklan mukaisia velvoitteita;

vi) 

laskennalliset sulkeutuvat markkinariskit, jotka liittyvät vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun toteutettuihin OTC-liiketoimiin;

vii) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston vakuudelliset kokonaisvelat päävälittäjälle; sekä

viii) 

kaikki muut vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon liittyvät varat;

b) 

direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan b alakohdassa tarkoitettujen muiden sellaisten varojen arvo, jotka päävälittäjällä on perusarvopapereiden välityssopimuksen nojalla toteutettujen vakuudellisten liiketoimien vakuutena;

c) 

sellaisten varojen arvo, joiden osalta päävälittäjä on käyttänyt vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen käyttöoikeutta;

d) 

luettelo kaikista laitoksista, joissa päävälittäjällä on tai voi olla vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käteisvaroja tilillä, joka on avattu kyseisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan nimissä direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7 kohdan mukaisesti.

92 artikla

Valvontatehtävät – yleiset vaatimukset

1.  
Säilytysyhteisön on arvioitava nimeämishetkellä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston strategia ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan organisaation luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen liittyvät riskit suunnitellakseen valvontamenettelyt, jotka ovat tarkoituksenmukaiset kyseisen sijoitusrahaston ja niiden varojen kannalta, joihin se sijoittaa, ja kyseisten menettelyiden panemiseksi täytäntöön ja soveltamiseksi. Tällaiset menettelyt on päivitettävä säännöllisesti.
2.  
Hoitaessaan direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan mukaisia valvontatehtäviään säilytysyhteisön on suoritettava vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan, vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai nimetyn kolmannen osapuolen vastuulla olevien prosessien ja menettelyjen jälkitarkastuksia ja muita tarkastuksia. Säilytysyhteisön on varmistettava kaikissa olosuhteissa, että käytössä on asianmukainen todentamis- ja täsmäytysmenettely, joka pannaan täytäntöön ja jota sovelletaan ja tarkastellaan uudelleen tihein väliajoin. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on varmistettava, että kaikki vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoihin ja toimintoihin liittyvät ohjeet lähetetään säilytysyhteisölle, jotta tämä pystyy suorittamaan oman todentamis- tai täsmäytysmenettelynsä.
3.  
Säilytysyhteisön on otettava käyttöön selkeä ja kattava eskalointimenettely puuttuakseen tilanteisiin, joissa se havaitsee valvontatehtäviensä hoidon yhteydessä mahdollisia säännönvastaisuuksia, joista on annettava pyynnöstä yksityiskohtaiset tiedot vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toimivaltaisille viranomaisille.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava säilytysyhteisölle sen alkaessa hoitaa tehtäviään ja sen jälkeen jatkuvasti kaikki olennaiset tiedot, jotka säilytysyhteisö tarvitsee noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan mukaisia velvoitteitaan, mukaan lukien tiedot, jotka kolmansien osapuolten on annettava säilytysyhteisölle. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on erityisesti varmistettava, että säilytysyhteisöllä on oikeus tutustua kirjanpitoon ja toimittaa tarkastuksia paikalla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan tiloissa ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan mahdollisesti nimeämien palveluntarjoajien, kuten pesänhoitajien tai ulkopuolisten arvonmäärittäjien, tiloissa ja/tai arvioida pätevien riippumattomien tilintarkastajien tai muiden asiantuntijoiden laatimiin hyväksyttyihin ulkoisiin lausumiin sisältyviä raportteja ja lausuntoja käytössä olevien menettelyjen riittävyyden ja merkityksellisyyden varmistamiseksi.

93 artikla

Merkintää ja lunastuksia koskevat tehtävät

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan a alakohtaa säilytysyhteisön on täytettävä seuraavat vaatimukset:

1) 

Säilytysyhteisön on varmistettava, että vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja tai nimetty yhteisö on ottanut käyttöön, panee täytäntöön ja soveltaa asianmukaista ja johdonmukaista menettelyä

i) 

täsmäyttääkseen merkintätoimeksiannot merkintätulojen kanssa sekä liikkeeseenlaskettujen osuuksien tai osakkeiden lukumäärän vaihtoehtoisen sijoitusrahaston saamien merkintätulojen kanssa;

ii) 

täsmäyttääkseen lunastustoimeksiannot maksettujen lunastusten kanssa sekä peruttujen osuuksien tai osakkeiden lukumäärän vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksamien lunastusten kanssa;

iii) 

tarkastaakseen säännöllisesti, että täsmäytysmenettely on asianmukainen.

Sovellettaessa i, ii ja iii kohtaa säilytysyhteisön on erityisesti tarkastettava säännöllisesti, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tileillä olevien osuuksien tai osakkeiden kokonaismäärä ja sen rekisterissä olevien liikkeellä olevien osakkeiden tai osuuksien kokonaismäärä ovat johdonmukaiset keskenään.

2) 

Säilytysyhteisön on varmistettava ja tarkastettava säännöllisesti, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osakkeiden tai osuuksien myyntiä, liikkeeseenlaskua, takaisinostoa, lunastusta ja peruuttamista koskevat menettelyt ovat kansallisen lainsäädännön sekä kyseisen sijoitusrahaston sääntöjen tai perustamisasiakirjojen mukaiset, ja todennettava menettelyjen tehokas täytäntöönpano.

3) 

Säilytysyhteisön tarkastusten toteutusvälin on oltava johdonmukainen merkintöjen ja lunastusten toteutusvälin kanssa.

94 artikla

Osakkeiden/osuuksien arvonmääritystä koskevat tehtävät

1.  

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan b alakohtaa säilytysyhteisön on

a) 

todennettava jatkuvasti, että käyttöön otetaan ja sovelletaan asianmukaisia ja johdonmukaisia menettelyjä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen arvon määrittämiseksi direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden sekä kyseisen sijoitusrahaston sääntöjen ja perustamisasiakirjojen mukaisesti; sekä

b) 

varmistettava, että arvonmäärityspolitiikat ja -menettelyt pannaan tehokkaasti täytäntöön ja että niitä tarkastellaan säännöllisesti uudelleen.

2.  
Säilytysyhteisön menettelyjen toteutusvälin on oltava johdonmukainen direktiivin 2011/61/EU 19 artiklassa ja sen täytäntöönpanotoimenpiteissä määritellyn vaihtoehtoisen sijoitusrahaston arvonmääritysvälin kanssa.
3.  
Jos säilytysyhteisö katsoo, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osakkeiden tai osuuksien arvon laskentaa ei ole suoritettu sovellettavan lainsäädännön tai kyseisen sijoitusrahaston sääntöjen tai direktiivin 2011/61/EU 19 artiklan mukaisesti, sen on ilmoitettava asiasta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle ja/tai kyseiselle sijoitusrahastolle sekä varmistettava kyseisen sijoitusrahaston sijoittajien parhaan edun mukaisen korjaustoimen oikea-aikainen toteutus.
4.  
Jos on nimetty ulkopuolinen arvonmäärittäjä, säilytysyhteisön on tarkastettava, että kyseisen arvonmäärittäjän nimitys on tapahtunut direktiivin 2011/61/EU ja sen täytäntöönpanotoimenpiteiden mukaisesti.

95 artikla

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan antamien ohjeiden noudattamista koskevat tehtävät

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan c alakohtaa säilytysyhteisön on vähintään

a) 

otettava käyttöön ja pantava täytäntöön asianmukaiset menettelyt todentaakseen, että vaihtoehtoinen sijoitusrahasto ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja noudattavat sovellettavia lakeja ja asetuksia sekä kyseisen sijoitusrahaston sääntöjä ja perustamisasiakirjoja. Säilytysyhteisön on seurattava erityisesti sitä, noudattaako vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sen tarjousasiakirjoissa asetettuja sijoitusrajoituksia ja vivutusrajoja. Kyseisten menettelyjen on oltava oikeassa suhteessa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston luonteeseen, laajuuteen ja monitahoisuuteen;

b) 

otettava käyttöön ja pantava täytäntöön eskalointimenettely, jos vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on rikkonut a kohdassa tarkoitettuja rajoja tai rajoituksia.

96 artikla

Liiketoimien oikea-aikaista selvittämistä koskevat tehtävät

1.  
Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan d alakohtaa säilytysyhteisön on otettava käyttöön menettely sellaisten tilanteiden havaitsemiseksi, joissa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan varoja koskeviin toimiin liittyviä maksuja ei suoriteta kyseiselle sijoitusrahastolle yleensä käytössä olevissa määräajoissa, ilmoitettava asiasta kyseiselle sijoitusrahastojen hoitajalle ja, jos tilannetta ei ole korjattu, pyydettävä vastapuolta palauttamaan mahdollisuuksien mukaan rahoitusvälineet.
2.  
Jos liiketoimia ei toteuteta säännellyillä markkinoilla, yleensä käytössä olevat määräajat on arvioitava liiketoimiin (OTC-johdannaissopimuksiin taikka kiinteistöomaisuuteen tai yksityisiin yrityksiin tehtäviin sijoituksiin) liittyvien edellytysten kannalta.

97 artikla

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tulonjakoon liittyvät tehtävät

1.  

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 9 kohdan e alakohtaa säilytysyhteisön on

a) 

varmistettava, että vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ilmoittamat nettotulot lasketaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sääntöjen, perustamisasiakirjojen ja sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti;

b) 

varmistettava asianmukaisten toimenpiteiden toteuttaminen, jos vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tilintarkastajat ovat esittäneet varaumia tilinpäätöksessä. Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava säilytysyhteisölle kaikki tilinpäätöksessä esitettyjä varaumia koskevat tiedot; sekä

c) 

tarkastettava vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ilmoittamien osinkomaksujen ja tarvittaessa voitonjako-osuuden täydellisyys ja oikeellisuus.

2.  
Jos säilytysyhteisö katsoo, ettei tulojen laskentaa ole suoritettu sovellettavan lainsäädännön tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sääntöjen tai perustamisasiakirjojen mukaisesti, sen on ilmoitettava asiasta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle ja/tai vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle sekä varmistettava kyseisen sijoitusrahaston sijoittajien parhaan edun mukaisen korjaustoimen oikea-aikainen toteutus.

98 artikla

Asianmukainen huolellisuus

1.  
Täyttääkseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan c alakohdassa säädetyt velvoitteensa säilytysyhteisön on pantava täytäntöön dokumentoitu asianmukaista huolellisuutta koskeva menettely sen, jolle tehtävät siirretään, valintaa ja jatkuvaa valvontaa varten ja sovellettava tätä menettelyä. Menettelyä on tarkasteltava uudelleen säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa, ja se on asetettava pyynnöstä toimivaltaisten viranomaisten saataville.
2.  

Valitessaan ja nimetessään kolmannen osapuolen, jolle siirretään säilytystoimintoja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, säilytysyhteisön on noudatettava kaikkea asianmukaista pätevyyttä, varovaisuutta ja huolellisuutta sen varmistamiseksi, että rahoitusvälineiden antaminen kyseisen kolmannen osapuolen säilytettäväksi tarjoaa riittävän suojatason. Sen on vähintään

a) 

arvioitava sääntelykehystä ja oikeudellista kehystä, mukaan lukien maariski, säilytysriski ja kolmannen osapuolen sopimusten täytäntöönpanokelpoisuus. Arvioinnin on erityisesti mahdollistettava se, että säilytysyhteisö voi määrittää, millaisia vaikutuksia kolmannen osapuolen maksukyvyttömyydellä olisi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoihin ja oikeuksiin. Jos säilytysyhteisö saa tietoonsa, että varojen erottaminen ei ole riittävä toimenpide maksukyvyttömyydeltä suojautumisen varmistamiseksi kolmannen osapuolen sijoittautumismaan lainsäädäntöön liittyvistä syistä, sen on ilmoitettava siitä välittömästi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle;

b) 

arvioitava, ovatko kolmannen osapuolen käytännöt, menettelyt ja sisäiset tarkastukset riittävät sen varmistamiseksi, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan rahoitusvälineet ovat korkeatasoisen varovaisuuden ja suojelun kohteena;

c) 

arvioitava, ovatko kolmannen osapuolen talous ja maine riittävät sille siirrettyjen tehtävien kannalta. Kyseisen arvioinnin on perustuttava mahdolliselta kolmannelta osapuolelta saatuihin tietoihin sekä tarvittaessa muihin tietoihin;

d) 

varmistettava, että kolmannella osapuolella on riittävät toiminnalliset ja teknologiset valmiudet, jotta sille siirretyille säilytystehtäville voidaan taata tyydyttävä suoja- ja turvataso.

▼M1

2 a  

Sopimuksen, jolla säilytysyhteisö nimeää kolmannen osapuolen säilyttämään kyseisen säilytysyhteisön asiakkaana olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoja, on sisällettävä vähintään seuraavat määräykset:

a) 

takeet, joilla varmistetaan säilytysyhteisön pääsy varoja säilyttävän kolmannen osapuolen asianomaiseen kirjanpitoon ja tileihin sekä niitä koskeva tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus, jotta säilytysyhteisö voi täyttää valvontavelvoitteensa ja asianmukaista huolellisuutta koskevat velvoitteensa, ja erityisesti jotta se voi

i) 

yksilöidä kaikki yhteisöt säilytysketjussa;

ii) 

tarkistaa, että niiden yksilöityjen rahoitusvälineiden määrä, jotka on kirjattu rahoitusvälinetilille, joka on avattu vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan nimissä säilytysyhteisön kirjanpitoon, vastaa niiden yksilöityjen rahoitusvälineiden määrää, jotka ovat kolmannen osapuolen säilytettävinä kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston lukuun, siten kuin se on kirjattu kolmannen osapuolen kirjanpidossa avatulle rahoitusvälinetilille;

iii) 

tarkistaa, että niiden yksilöityjen rahoitusvälineiden määrä, jotka on kirjattu ja joita pidetään rahoitusvälinetilillä, joka on avattu liikkeeseenlaskijan arvopaperikeskuksessa tai liikkeeseenlaskijan edustajan luona kolmannen osapuolen nimissä säilytysyhtiön asiakkaiden puolesta, vastaa niiden yksilöityjen rahoitusvälineiden määrää, jotka on kirjattu rahoitusvälinetileille, joka on avattu säilytysyhteisön kirjanpitoon kunkin säilytysyhtiön asiakkaana olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan nimissä;

b) 

tiedot vastaavista oikeuksista ja velvollisuuksista, joista on sovittu kolmannen osapuolen ja muun kolmannen osapuolen välillä, jos säilytystoimintoja siirretään edelleen.

▼B

3.  

Säilytysyhteisön on noudatettava kaikkea asianmukaista pätevyyttä, varovaisuutta ja huolellisuutta tarkastellessaan säännöllisesti uudelleen ja valvoessaan jatkuvasti kolmatta osapuolta sen varmistamiseksi, että kolmas osapuoli täyttää edelleen tämän artiklan 1 kohdassa säädetyt perusteet ja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan d alakohdassa säädetyt edellytykset. Tätä varten säilytysyhteisön on vähintään

a) 

valvottava kolmannen osapuolen toiminnan tuloksia ja sitä, kuinka hyvin se noudattaa säilytysyhteisön standardeja;

b) 

varmistettava, että kolmas osapuoli toimii erittäin huolellisesti ja varovaisesti hoitaessaan säilytystehtäviään ja erityisesti, että se erottelee rahoitusvälineet tosiasiallisesti 99 artiklan mukaisesti;

c) 

tarkasteltava uudelleen säilytysriskejä, joita liittyy päätökseen varojen uskomisesta kolmannen osapuolen säilytettäväksi, ja ilmoitettava vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle viipymättä kyseisissä riskeissä tapahtuvista muutoksista. Kyseisen arvioinnin on perustuttava kolmannelta osapuolelta saatuihin tietoihin sekä tarvittaessa muihin tietoihin. Uudelleentarkastelua on tihennettävä ja sen soveltamisalaa on laajennettava markkinahäiriöiden aikana tai kun on havaittu riski. Jos säilytysyhteisö saa tietoonsa, että varojen erottaminen ei enää ole riittävä toimenpide maksukyvyttömyydeltä suojautumisen varmistamiseksi kolmannen osapuolen sijoittautumismaan lainsäädäntöön liittyvistä syistä, sen on ilmoitettava siitä välittömästi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle.

4.  
Jos kolmas osapuoli siirtää edelleen jonkin sille siirretyistä toiminnoista, 1, 2 ja 3 kohdassa säädettyjä edellytyksiä ja perusteita sovelletaan soveltuvin osin.
5.  
Säilytysyhteisön on valvottava direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 4 kohdan noudattamista.
6.  
Säilytysyhteisön on laadittava valmiussuunnitelmia kaikille markkinoille, joille se nimeää direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti kolmannen osapuolen hoitamaan säilytystehtäviä. Tällaisen valmiussuunnitelman on sisällettävä mahdollisen vaihtoehtoisen palveluntarjoajan tunnistetiedot.
7.  
Säilytysyhteisön on toteutettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston ja sen sijoittajien parhaan edun mukaisia toimenpiteitä, mukaan lukien sopimuksen päättäminen, jos se, jolle tehtävät siirretään, ei enää noudata vaatimuksia.

99 artikla

Varojen erottelemista koskeva velvoite

▼M1

1.  

Jos säilytystoiminnot on siirretty kokonaan tai osittain kolmannelle osapuolelle, säilytysyhteisön on varmistettava, että kolmas osapuoli, jolle säilytystoiminnot siirretään direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan nojalla, toimii mainitun direktiivin 21 artiklan 11 kohdan d alakohdan iii alakohdassa säädetyn varojen erottelemista koskevan velvoitteen mukaisesti varmistamalla ja todentamalla, että kolmas osapuoli

a) 

kirjaa asianmukaisesti kaikki yksilöidyt rahoitusvälineet rahoitusvälinetilille, joka on avattu kolmannen osapuolen kirjanpidossa rahoitusvälineiden säilyttämiseksi säilytysyhteisön asiakkaiden puolesta, ottamatta huomioon säilytysyhteisölle, kolmannelle osapuolelle ja kolmannen osapuolen muille asiakkaille kuuluvia rahoitusvälineitä, jotta säilytysyhteisö voi täsmätä niiden yksilöityjen rahoitusvälineiden määrän, jotka on kirjattu tileille, jotka on avattu säilytysyhteisön kirjanpitoon kunkin säilytysyhteisön asiakkaana olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai sen lukuun toimivan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajan nimissä;

b) 

huolehtii kaikesta tarvittavasta kirjanpidosta ja kaikista tarvittavista rahoitusvälinetileistä siten, että se voi milloin tahansa viipymättä erottaa säilytysyhteisön asiakkaiden varat kolmannen osapuolen omista varoista, kolmannen osapuolen muiden asiakkaiden varoista ja säilytysyhteisön omaan lukuunsa hallussa pitämistä varoista;

c) 

hoitaa kirjanpitoa ja rahoitusvälinetilejä tavalla, joka varmistaa niiden oikeellisuuden ja erityisesti niiden vastaavuuden suhteessa varoihin, joita säilytetään säilytysyhteisön asiakkaina olevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun, ja säilytysyhteisö voi niiden perusteella milloin tahansa määrittää kyseisten varojen tarkan luonteen, sijainnin ja omistajuuden;

d) 

toimittaa säilytysyhteisölle säännöllisesti ja aina, kun olosuhteissa tapahtuu jokin muutos, lausunnon, jossa annetaan yksityiskohtaiset tiedot säilytysyhteisön asiakkaina olevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen varoista;

e) 

tekee niin usein kuin tarpeen täsmäytyksiä säilytysyhteisön rahoitusvälinetilien ja sisäisen kirjanpidon sekä sellaisen kolmannen osapuolen rahoitusvälinetilien ja sisäisen kirjanpidon välillä, jolle säilytysyhteisö on siirtänyt edelleen säilytystoimintoja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti.

Täsmäytysväli on määritettävä 89 artiklan 1 kohdan mukaisesti;

f) 

ottaa käyttöön riittävät toimintajärjestelyt minimoidakseen riskin siitä, että rahoitusvälineet tai kyseisiin rahoitusvälineisiin liittyvät oikeudet häviävät tai vähenevät rahoitusvälineiden väärinkäytön, niihin liittyvän petoksen, huonon hallinnon, tietojen riittämättömän kirjaamisen ja säilyttämisen tai huolimattomuuden vuoksi;

g) 

jos kolmas osapuoli on direktiivin 2006/73/EY 18 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitettu yhteisö, joka on sellaisen tehokkaan toiminnan vakautta koskevan säätelyn ja valvonnan alainen, joka vastaa vaikutuksiltaan unionin lainsäädäntöä ja jonka täytäntöönpanoa valvotaan tehokkaasti, säilytysyhteisön on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käteisvarat pidetään tilillä tai tileillä direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 7 kohdan mukaisesti.

▼B

2.  
Jos säilytysyhteisö on siirtänyt säilytystoimintonsa kolmannelle osapuolelle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, valvonnalla, jolla selvitetään, kuinka hyvin kolmas osapuoli noudattaa varojen erottelemista koskevia velvoitteitaan, on varmistettava, että säilytysyhteisön asiakkaille kuuluvat rahoitusvälineet suojataan kyseisen kolmannen osapuolen mahdolliselta maksukyvyttömyydeltä. Jos sovellettavasta lainsäädännöstä ja erityisesti omaisuus- tai maksukyvyttömyyssäännöksistä seuraa, että 1 kohdassa säädetyt vaatimukset eivät riitä kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi, säilytysyhteisön on arvioitava, mitä lisäjärjestelyjä sen on tehtävä minimoidakseen rahoitusvälineiden menettämisen riskin ja pitääkseen yllä riittävää suojatasoa.

▼M1

2 a  

Jos säilytysyhteisö siirtää säilytystoimintojaan kolmannessa maassa sijaitsevalle kolmannelle osapuolelle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, säilytysyhteisön on tämän artiklan 1 kohdan vaatimusten lisäksi varmistettava seuraavat seikat:

a) 

säilytysyhteisö saa lainopillista neuvontaa riippumattomalta luonnolliselta tai oikeushenkilöltä, jolla vahvistetaan, että sovellettavassa maksukyvyttömyyslainsäädännössä tunnustetaan seuraavat:

i) 

säilytysyhteisön asiakkaina olevien asiakkaiden varojen erotteleminen kolmannen osapuolen omista varoista, kolmannen osapuolen muiden asiakkaiden varoista ja varoista, joita kolmas osapuoli pitää hallussa säilytysyhteisön omaan lukuun;

ii) 

säilytysyhteisön asiakkaina olevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen varat eivät ole osa kolmannen osapuolen omaisuutta maksukyvyttömyystapauksessa;

iii) 

säilytysyhteisön asiakkaina olevien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen varat eivät ole jaettavissa sellaisen kolmannen osapuolen, jolle säilytystoiminnot on siirretty direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, velkojille tai realisoitavissa näiden hyväksi;

b) 

kolmas osapuoli toteuttaa seuraavat toimenpiteet:

i) 

se varmistaa, että a kohdassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät tehtäessä säilytysyhteisön kanssa sopimus säilytystoimintojen siirtämisestä sekä jatkuvasti säilytystoimintojen siirtämisen koko keston ajan;

ii) 

ilmoittaa viipymättä säilytysyhteisölle, jos jokin i alakohdassa tarkoitetuista edellytyksistä ei enää täyty;

iii) 

se ilmoittaa säilytysyhteisölle sovellettavan maksukyvyttömyyslainsäädännön ja sen tosiasiallisen soveltamisen muutoksista.

▼M1

3.  
Edellä olevaa 1, 2 ja 2 a kohtaa sovelletaan soveltuvin osin, kun kolmas osapuoli, jolle säilytystoimintoja siirretään direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan mukaisesti, on päättänyt siirtää kaikki säilytystoimintonsa tai osan niistä toiselle kolmannelle osapuolelle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 11 kohdan kolmannen alakohdan nojalla.

▼B



4 JAKSO

Rahoitusvälineistä aiheutuva tappio, vastuusta vapautuminen ja objektiiviset perusteet

(direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 12 ja 13 kohta)

100 artikla

Säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuva tappio

1.  

Direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 12 kohdassa tarkoitetun säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuneen tappion katsotaan tapahtuneen, kun jokin seuraavista edellytyksistä täyttyy suhteessa säilytysyhteisön tai kolmannen osapuolen, jolle säilytettävinä olevien rahoitusvälineiden säilyttäminen on siirretty, säilyttämään rahoitusvälineeseen:

a) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston väitetty omistusoikeus osoitetaan pätemättömäksi, koska se on joko lakannut olemasta olemassa tai sitä ei ole koskaan ollut olemassa;

b) 

vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on menettänyt lopullisesti omistusoikeutensa rahoitusvälineeseen;

c) 

vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on lopullisesti kykenemätön ottamaan rahoitusvälinettä suoraan tai välillisesti haltuunsa.

2.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja toteaa rahoitusvälineestä aiheutuneen tappion noudattaen toimivaltaisten viranomaisten käytettävissä helposti olevaa dokumentoitua prosessia. Kun tappio on todettu, siitä on ilmoitettava välittömästi sijoittajille pysyvällä välineellä.
3.  
Säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä ei katsota aiheutuneen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 12 kohdassa tarkoitettua tappiota, jos vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on menettänyt lopullisesti omistusoikeutensa tiettyyn rahoitusvälineeseen, joka korvataan kuitenkin toisella rahoitusvälineellä tai -välineillä tai muunnetaan toiseksi rahoitusvälineeksi tai -välineiksi.
4.  
Jos kolmas osapuoli, jolle säilytettävänä olevien rahoitusvälineiden säilytys on siirretty, muuttuu maksukyvyttömäksi, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on todettava säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutunut tappio välittömästi sen jälkeen kun 1 kohdassa luetellut edellytykset täyttyvät varmuudella.

Varmuus siitä, täyttyykö jokin 1 kohdassa vahvistetuista edellytyksistä, on saatava viimeistään maksukyvyttömyysmenettelyn päättyessä. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan ja säilytysyhteisön on seurattava maksukyvyttömyysmenettelyä tiiviisti määrittääkseen, ovatko kolmannelle osapuolelle, jolle rahoitusvälineiden säilytys on siirretty, uskotut rahoitusvälineet menetetty tosiasiallisesti kokonaisuudessaan vai vain osa niistä.

5.  
Säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuva tappio on todettava riippumatta siitä, johtuvatko 1 kohdassa luetellut edellytykset petoksesta, huolimattomuudesta taikka muusta tahallisesta tai tahattomasta käyttäytymisestä.

101 artikla

Vapautuminen vastuusta direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 12 kohdan nojalla

1.  

Säilytysyhteisöä ei aseteta vastuuseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 12 kohdan toisen alakohdan nojalla edellyttäen, että se voi osoittaa kaikkien seuraavien edellytysten täyttyvän:

a) 

tappion aiheuttanut tapahtuma ei johdu säilytysyhteisön tai kolmannen osapuolen, jolle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan a alakohdan mukaisesti säilytettävinä olevien rahoitusvälineiden säilytys on siirretty, teosta eikä laiminlyönnistä;

b) 

säilytysyhteisön ei olisi voitu kohtuudella odottaa estävän tappion aiheuttanutta tapahtumaa, vaikka se oli toteuttanut kaikki huolelliselle säilytysyhteisölle alan yleisen käytännön mukaisesti kuuluvat varotoimenpiteet;

c) 

säilytysyhteisö ei olisi voinut estää tappiota huolimatta asianmukaisen huolellisuuden tiukasta ja kattavasta noudattamisesta.

Tämän edellytyksen voidaan katsoa täyttyvän, kun säilytysyhteisö on varmistanut, että säilytysyhteisö ja kolmas osapuoli, jolle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan a alakohdan mukaisesti säilytettävinä olevien rahoitusvälineiden säilytys on siirretty, ovat toteuttaneet kaikki seuraavat toimet:

i) 

sellaisten rakenteiden ja menettelyjen käyttöönotto, täytäntöönpano, soveltaminen ja ylläpito sekä sellaisen asiantuntemuksen varmistaminen, jotka ovat riittäviä ja oikeassa suhteessa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen luonteeseen ja monitahoisuuteen ja joilla voidaan havaita riittävän ajoissa ja seurata jatkuvasti ulkopuolisia tapahtumia, jotka saattavat johtaa säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuvaan tappioon;

ii) 

jatkuva arviointi siitä, liittyykö johonkin i kohdassa mainituista tapahtumista merkittävä riski säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuvasta tappiosta;

iii) 

tietojen antaminen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajalle havaituista merkittävistä riskeistä ja tarvittaessa asianmukaisten toimien toteuttaminen säilytettävinä olevista rahoitusvälineistä aiheutuvien tappioiden estämiseksi tai niiden vaikutusten lieventämiseksi, jos on havaittu tosiasiallisia tai mahdollisia ulkopuolisia tapahtumia, joihin uskotaan liittyvän merkittävä riski säilytettävänä olevasta rahoitusvälineestä aiheutuvasta tappiosta.

2.  

Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten voidaan katsoa täyttyvän seuraavissa olosuhteissa:

a) 

ihmisen hallinnan tai vaikutusvallan ulkopuolella olevat luonnontapahtumat;

b) 

hallituksen tai hallintoelimen, mukaan lukien mikä tahansa tuomioistuin, hyväksymä laki, asetus, päätös tai määräys, joka vaikuttaa säilytettävänä oleviin rahoitusvälineisiin;

c) 

sota, mellakat tai muut merkittävät mullistukset.

3.  
Edellä 1 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettujen vaatimusten ei katsota täyttyvän tilanteissa, joissa on kyse kirjanpitovirheestä, toimintahäiriöstä, petoksesta tai varojen erottelemista koskevien vaatimusten laiminlyönneistä säilytysyhteisön tai sellaisen kolmannen osapuolen tasolla, jolle direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 8 kohdan a alakohdan mukaisesti säilytettävinä olevien rahoitusvälineiden säilytys on siirretty.
4.  
Tätä artiklaa sovelletaan soveltuvin osin siihen, jolle tehtävät siirretään, kun säilytysyhteisö on siirtänyt vastuunsa sopimuksella direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 13 ja 14 kohdan mukaisesti.

102 artikla

Objektiiviset perusteet säilytysyhteisön vapautumiselle vastuustaan

1.  

Objektiivisten perusteiden, joita sovelletaan vastuusta vapautumiseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 13 kohdan nojalla, on oltava

a) 

rajattuja tietylle toiminnalle ominaisiin täsmällisiin ja konkreettisiin olosuhteisiin;

b) 

johdonmukaisia säilytysyhteisön politiikan ja päätösten kanssa.

2.  
Objektiiviset perusteet on määritettävä joka kerta, kun säilytysyhteisö aikoo vapautua vastuustaan.
3.  

Säilytysyhteisöllä katsotaan olevan objektiiviset perusteet vastuusta vapautumiseen direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 13 kohdan mukaisesti, kun se voi osoittaa, ettei sillä ollut muuta vaihtoehtoa kuin siirtää säilytystehtävänsä kolmannelle osapuolelle. Tilanne on tällainen erityisesti silloin, kun

a) 

kolmannen maan lainsäädännössä edellytetään, että paikallinen yhteisö säilyttää tiettyjä rahoitusvälineitä ja direktiivin 2011/61/EU 21 artiklan 1 kohdassa säädetyt siirtoperusteet täyttäviä paikallisia yhteisöjä on olemassa; tai

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja vaatii sijoituksen säilyttämistä tietyllä oikeudenkäyttöalueella huolimatta varoituksista, joita säilytysyhteisö esittää tähän liittyvästä suuremmasta riskistä.



V

LUKU

AVOIMUUTTA KOSKEVAT VAATIMUKSET, VIVUTUS, KOLMANSIIN MAIHIN LIITTYVÄT SÄÄNNÖT JA VAIHTOEHTOISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN HOITAJIEN TOIMINNASTA AIHEUTUVIA MAHDOLLISIA SEURAUKSIA KOSKEVIEN TIETOJEN VAIHTO



1 JAKSO

Vuosikertomus, tiedonantovelvollisuus sijoittajia kohtaan ja raportointi toimivaltaisille viranomaisille

(direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 2 kohdan a–e alakohta, 23 artiklan 4 kohta ja 24 artiklan 1 kohta)

103 artikla

Vuosikertomusta koskevat yleiset periaatteet

Kaikki vuosikertomuksessa annettavat tiedot, mukaan lukien tässä jaksossa mainitut tiedot, on esitettävä tavalla, jolla varmistetaan olennaisen tärkeiden, luotettavien, vertailukelpoisten ja selkeiden tietojen saatavuus. Vuosikertomuksessa on oltava tiedot, jotka sijoittajat tarvitsevat tietyn vaihtoehtoisen sijoitusrahaston rakenteista.

104 artikla

Taseen tai varoja ja velkoja koskevan selvityksen sekä tuloslaskelman sisältö ja muoto

1.  

Taseessa tai varoja ja velkoja koskevassa selvityksessä on oltava vähintään seuraavat tiedot ja kohde-etuutena olevat tase-erät direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti:

a) 

varat, jotka kattavat vaihtoehtoisen sijoitusrahaston määräysvallassa aikaisempien tapahtumien seurauksena olevat resurssit, joista vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle odotetaan koituvan taloudellista hyötyä tulevaisuudessa. Varat on eriteltävä tarkemmin seuraavien tase-erien mukaan:

i) 

sijoitukset, mukaan lukien muun muassa velkapaperit ja osakkeet, kiinteistöt ja muu varallisuus sekä johdannaiset;

ii) 

rahavarat, mukaan lukien muun muassa käteisvarat, avistatili ja vaatimukset täyttävät lyhytaikaiset likvidit sijoitukset;

iii) 

saamiset, mukaan lukien muun muassa osinko- ja korkosaamiset, saamiset myydyistä sijoituksista, välittäjiltä ja ennakkomaksuista, mukaan lukien muun muassa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kuluihin liittyvät ennakkomaksut;

b) 

velat, joita ovat aikaisempien tapahtumien seurauksena vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle syntyneet olemassa olevat velvoitteet, joiden täyttämisen odotetaan johtavan taloudellista hyötyä ilmentävien resurssien siirtymiseen pois kyseisestä sijoitusrahastosta. Velat on eriteltävä tarkemmin seuraavien tase-erien mukaan:

i) 

maksettavat, mukaan lukien muun muassa sijoitusten oston tai vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksien tai osakkeiden lunastuksen yhteydessä maksettavat määrät sekä välittäjille suoritettavat määrät, ja siirtovelat, mukaan lukien muun muassa hoitomaksuihin, neuvontapalvelumaksuihin, tulosperusteisiin palkkioihin, korkoihin ja muihin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiminnasta kertyneisiin kuluihin liittyvät velat;

ii) 

lainat, mukaan lukien muun muassa pankeille ja muille vastapuolille maksettavat määrät;

iii) 

muut velat, mukaan lukien muun muassa määrät, jotka on suoritettava vastapuolille lainattujen arvopapereiden vastineeksi annetuista vakuuksista, siirtosaamiset sekä maksettavat osingot ja voitonjaot;

c) 

nettovarat edustavat oikeutta osuuteen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoista sen kaikkien velkojen vähentämisen jälkeen.

2.  

Tuloslaskelmassa on oltava vähintään seuraavat tiedot ja kohde-etuutena olevat tase-erät:

a) 

tuotot edustavat tilikauden aikana tapahtuvia taloudellisen hyödyn lisäyksiä, jotka toteutuvat varojen lisääntymisenä tai arvonnousuna taikka velkojen vähentymisenä ja johtavat nettovarojen lisäykseen, joka on muusta kuin sijoittajien rahoitusosuuksista johtuvaa. Tuotot on eriteltävä tarkemmin seuraavien tase-erien mukaan:

i) 

sijoitustoiminnan tuotot, jotka voidaan eritellä tarkemmin seuraavien tase-erien mukaan:

— 
osinkotuotot, jotka liittyvät oman pääoman ehtoisista sijoituksista saataviin osinkoihin, joihin vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla on oikeus,
— 
korkotuotot, jotka liittyvät vieraan pääoman ehtoisista sijoituksista ja käteisvaroista saatavaan korkoon, johon vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla on oikeus,
— 
vuokratuotot, jotka liittyvät kiinteistösijoituksista saataviin vuokratuottoihin, joihin vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla on oikeus;
ii) 

realisoituneet voitot sijoituksista, jotka edustavat sijoituksista saatavia voittoja;

iii) 

realisoitumattomat voitot sijoituksista, jotka edustavat sijoitusten arvonkorotuksesta saatavia voittoja; sekä

iv) 

muut tuotot, mukaan lukien muun muassa lainaksi annetuista arvopapereista kertyvistä maksuista ja muista lähteistä saatavat tuotot;

b) 

kulut edustavat tilikauden aikana tapahtuvia taloudellisen hyödyn vähennyksiä, jotka toteutuvat varojen siirtymisenä pois yrityksestä tai niiden arvon vähenemisenä taikka velkojen lisääntymisenä ja johtavat nettovarojen vähennykseen, joka on muuta kuin sijoittajille tapahtuvasta voitonjaosta johtuvaa. Kulut on eriteltävä tarkemmin seuraavien tase-erien mukaan:

— 
sijoitusneuvonta- tai sijoitusten hoitomaksut, jotka edustavat neuvontapalveluntarjoajalla tai vaihtoehtoisten sijoitusrahaston hoitajalle suoritettavia sopimusperusteisia maksuja,
— 
muut kulut, mukaan lukien muun muassa hallinnolliset maksut, asiantuntijapalkkiot, säilytyspalkkiot ja korot. Luonteeltaan olennaiset yksittäiset erät olisi ilmoitettava erikseen,
— 
realisoituneet tappiot sijoituksista, jotka edustavat sijoituksista aiheutuvia tappioita;
— 
realisoitumattomat tappiot sijoituksista, jotka edustavat sijoitusten uudelleenarvostuksesta aiheutuvia tappioita;
c) 

nettotulot tai -menot, jotka edustavat mahdollista tulojen ja menojen erotusta.

3.  
Tase-erien kaavan, nimikkeiden ja ilmaisujen on oltava johdonmukaisia vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon sovellettavien tilinpäätösstandardien tai sen käyttöön ottamien sääntöjen kanssa, ja niiden on oltava kyseisen sijoitusrahaston sijoittautumispaikassa sovellettavan lainsäädännön mukaiset. Tase-eriä voidaan muuttaa tai laajentaa sen varmistamiseksi, että ne noudattavat edellä mainittuja standardeja, sääntöjä ja säännöksiä.
4.  
Taseessa on esitettävä muita eriä, otsikkoja ja välisummia silloin, kun tällä on merkitystä käsityksen saamiseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston taloudellisesta tuloksesta taseen tai varoja ja velkoja koskevan selvityksen perusteella tai kyseisen sijoitusrahaston taloudellisesta asemasta tuloslaskelman sisällön ja muodon perusteella. Mahdolliset lisätiedot on esitettävä tilinpäätöksen liitetiedoissa. Liitetietojen tarkoituksena on sanallisten kuvausten tai erittelyjen esittäminen kyseisiin ensisijaisiin laskelmiin sisältyvistä eristä sekä tietojen antaminen eristä, jotka eivät täytä edellytyksiä niiden kirjaamiseksi kyseisiin laskelmiin.
5.  
Kaikki olennaiset samankaltaisten erien muodostamat ryhmät on esitettävä tilinpäätöksessä erillisinä. Olennaiset yksittäiset erät on ilmoitettava. Olennaisuutta on arvioitava käyttöön otetun tilinpitokehikon vaatimusten perusteella.
6.  
Erien esitystapa ja ryhmittely taseessa tai varoja ja velkoja koskevassa selvityksessä on pidettävä ennallaan raportointi- tai tilikaudelta toiselle, jollei ole ilmeistä, että toinen esitys- tai ryhmittelytapa olisi tarkoituksenmukaisempi, kuten silloin, kun sijoitusstrategiassa tapahtuva muutos aiheuttaa muutoksia kaupankäyntimalleissa, tai jos tilinpäätösstandardissa on edellytetty esitystavan muutosta.
7.  
Liitteessä IV vahvistettujen tuloslaskelman sisällön ja muodon osalta kaikki tuotto- ja kuluerät on vahvistettava tuloslaskelmassa tietyllä jaksolla, jollei vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käyttöön ottamassa tilinpäätösstandardissa toisin edellytetä.

105 artikla

Tilikauden toimintakertomus

1.  

Tilikauden toimintakertomuksessa on oltava vähintään

a) 

katsaus sijoitustoimintaan vuoden tai kauden aikana taikka katsaus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitussalkkuun vuoden tai kauden lopussa;

b) 

katsaus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiminnan tuloksiin vuoden tai kauden aikana;

c) 

sellaiset jäljempänä määritellyt olennaiset muutokset direktiivin 2011/61/EU 23 artiklassa lueteltuihin tietoihin, joita ei esitetä jo tilinpäätöksessä.

2.  
Toimintakertomuksessa on oltava oikeudenmukainen ja tasapainoinen kuvaus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiminnasta ja tuloksista sekä myös kuvaus tärkeimmistä riskeistä ja sijoituksista tai kyseisen sijoitusrahaston mahdollisesti kohtaamista taloudellisista epävarmuustekijöistä.
3.  
Siltä osin kuin se on tarpeen käsityksen saamiseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitustoiminnasta tai sen tuloksista analyysissa on oltava kyseisen sijoitusrahaston kannalta merkitykselliset keskeiset taloudelliset ja muut kuin taloudelliset suoritusindikaattorit Toimintakertomuksessa annettavien tietojen on oltava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittautumismaan kansallisten sääntöjen mukaisia.
4.  
Tilinkauden toimintakertomuksessa olevien tietojen on sisällyttävä johdon tai sijoitusten hoitajien raporttiin siltä osin kuin ne esitetään yleensä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tilinpäätöksen yhteydessä.

106 artikla

Olennaiset muutokset

1.  
Tiedoissa tapahtuneet muutokset on katsottava direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetuiksi olennaisiksi muutoksiksi, jos on erittäin todennäköistä, että järkevä sijoittaja harkitsisi uudelleen sijoitustaan vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon saatuaan tiedon muuttuneista tiedoista, mukaan lukien tilanteet, joissa kyseiset tiedot voisivat vaikuttaa sijoittajan kykyyn käyttää sijoitukseensa liittyviä oikeuksiaan tai vahingoittaisi muulla tavalla vaihtoehtoisen sijoitusrahaston yhden tai useamman sijoittajan etuja.
2.  
Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 2 kohdan d alakohtaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on arvioitava muutoksia mainitun direktiivin 23 artiklassa tarkoitettuihin tietoihin tilikauden aikana tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.
3.  
Tiedot on annettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käyttöön ottamien tilinpäätösstandardien ja -sääntöjen vaatimusten mukaisesti ja samaan aikaan on esitettävä kuvaus muutosten mahdollisista tai ennakoiduista vaikutuksista kyseiseen sijoitusrahastoon ja/tai sen sijoittajiin. Lisätietoja on annettava silloin, kun tilinpäätösstandardien ja -sääntöjen erityisvaatimusten noudattaminen ei riitä antamaan sijoittajille valmiuksia ymmärtää muutoksen vaikutuksia.
4.  
Jos tiedot, jotka edellytetään annettaviksi 1 kohdan mukaisesti, eivät kuulu vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon sovellettavien tilinpäätösstandardien tai sen tilinpäätössääntöjen soveltamisalaan, on esitettävä kuvaus olennaisesta muutoksesta sekä sen mahdollisista tai ennakoiduista vaikutuksista kyseiseen sijoitusrahastoon ja/tai sen sijoittajiin.

107 artikla

Palkka- ja palkkiotiedot

1.  

Kun annetaan direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 2 kohdan e alakohdassa edellytetyt tiedot, on määritettävä, liittyykö palkkojen ja palkkioiden kokonaismäärä johonkin seuraavista:

a) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan koko henkilöstölle maksettujen palkkojen ja palkkioiden kokonaismäärä sekä edunsaajien lukumäärä;

b) 

vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan sen henkilöstön palkkojen ja palkkioiden kokonaismäärä, joka osallistuu kokonaan tai osittain vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toimintaan, sekä edunsaajien lukumäärä;

c) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuudeksi katsottava osuus vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan henkilöstön palkkojen ja palkkioiden kokonaismäärästä sekä edunsaajien lukumäärä.

2.  
Tarvittaessa tilikauden palkkojen ja palkkioiden kokonaismäärässä on mainittava myös vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksama voitonjako-osuus.
3.  
Jos tiedot annetaan vaihtoehtoisen sijoitusrahastojen hoitajan tasolla, niistä on esitettävä erittely tai jaottelu kunkin vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta siltä osin kuin sijoitusrahastokohtaisia tietoja on olemassa tai helposti saatavilla. Tällöin on esitettävä lisäksi kuvaus siitä, kuinka erittely tai jaottelu on suoritettu.
4.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava yleisiä tietoja asianomaisiin henkilöstöryhmiin sovellettavista palkka- ja palkkiopolitiikan sekä -käytäntöjen taloudellisista ja muista kuin taloudellisista perusteista, jotta sijoittajat voivat arvioida luotuja kannustimia. Direktiivin 2011/61/EU liitteessä II vahvistettujen periaatteiden mukaisesti vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on annettava vähintään tiedot, jotka ovat tarpeen käsityksen saamiseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiilista ja toimenpiteistä, joita se toteuttaa eturistiriitojen välttämiseksi ja hallitsemiseksi.

108 artikla

Tietojen säännöllinen antaminen sijoittajille

1.  
Direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut tiedot on esitettävä selkeästi ja ymmärrettävästi.
2.  

Kun annetaan tietoja sellaisten varojen prosenttiosuudesta vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoista, joihin sovelletaan niille ominaisen heikon maksuvalmiuden vuoksi erityisjärjestelyjä direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan a alakohdan mukaisesti, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on

a) 

esitettävä katsaus käytössä olevista erityisjärjestelyistä, mukaan lukien tieto siitä, liittyvätkö ne side pockets -järjestelyihin, lunastusrajoihin tai muihin samankaltaisiin järjestelyihin, erityisjärjestelyjen soveltamisalaan kuuluviin varoihin sovellettavat arvonmääritysmenetelmät sekä se, kuinka hoitopalkkioita ja tulosperusteisia palkkioita sovelletaan kyseisiin varoihin;

b) 

annettava nämä tiedot osana vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöllistä raportointia sijoittajille, kuten kyseisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa edellytetään, tai samanaikaisesti esitteen ja tarjousasiakirjan kanssa sekä – vähintään – samaan aikaan kuin vuosikertomus asetetaan saataville direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

Niiden varojen prosenttiosuus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoista, joihin sovelletaan 1 artiklan 5 kohdan määritelmän mukaisia erityisjärjestelyjä, on laskettava erityisjärjestelyjen kohteina olevien varojen nettoarvona jaettuna kyseisen sijoitusrahaston nettoarvolla.

3.  

Direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan b alakohdan mukaisten vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksuvalmiuden hallitsemista koskevien uusien järjestelyjen osalta vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on

a) 

ilmoitettava sijoittajille kunkin sellaisen hoitamansa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta, joka ei ole vivuttamaton suljettu vaihtoehtoinen sijoitusrahasto, kaikista muutoksista, joita ne tekevät direktiivin 2011/61/EU 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin maksuvalmiudenhoitojärjestelmiin ja -menettelyihin ja jotka ovat 106 artiklan 1 kohdan mukaisia olennaisia muutoksia;

b) 

ilmoitettava sijoittajille välittömästi, jos ne aktivoivat lunastusrajoja, side pocket -järjestelyjä tai samankaltaisia erityisjärjestelyjä tai jos ne päättävät keskeyttää lunastukset;

c) 

esitettävä katsaus maksuvalmiutta koskeviin järjestelyihin tehdyistä muutoksista riippumatta siitä, onko kyse erityisjärjestelyistä. Mukaan on tarvittaessa liitettävä ehdot, joiden täyttyessä lunastukset ovat sallittuja, ja olosuhteet, joilla määritetään, milloin varainhoidossa noudatetaan harkinnanvaraisuutta. Mukaan on liitettävä myös äänioikeuksien käyttöä koskevat rajoitukset tai muut käytettävissä olevat rajoitukset, mahdollisen myyntirajoituksen pituus tai lunastusrajoja ja keskeytyksiä koskevat etusija- tai määräsuhdemääräykset.

4.  

Direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti annettavissa tiedoissa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiilista on kuvailtava

a) 

toimenpiteitä, joilla arvioidaan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston salkun herkkyyttä kaikkein merkityksellisimmille riskeille, joita kyseiseen sijoitusrahastoon kohdistuu tai voisi kohdistua;

b) 

sitä, ovatko vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan asettamat riskirajat ylittyneet tai todennäköisesti ylittymässä, ja jos riskirajat ovat ylittyneet, kuvaus olosuhteista, joissa ylittyminen tapahtui, ja toteutetuista korjaustoimenpiteistä.

Tiedot on annettava osana vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöllistä raportointia sijoittajille, kuten kyseisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa edellytetään, tai samanaikaisesti esitteen ja tarjousasiakirjan kanssa sekä – vähintään – samaan aikaan kuin vuosikertomus asetetaan saataville direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

5.  
Riskienhallintajärjestelmissä, joita vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja käyttää direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaisesti, on kuvailtava niiden riskienhallintajärjestelmien pääpiirteitä, joita kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja käyttää hallitakseen kuhunkin hoitamaansa vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon kohdistuvia tai mahdollisesti kohdistuvia riskejä. Jos kyse on muutoksesta, on annettava tiedot muutoksesta ja sen ennakoiduista vaikutuksista vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon ja sen sijoittajiin.

Tiedot on annettava osana vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöllistä raportointia sijoittajille, kuten kyseisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa edellytetään, tai samanaikaisesti esitteen ja tarjousasiakirjan kanssa sekä – vähintään – samaan aikaan kuin vuosikertomus asetetaan saataville tai julkistetaan direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

109 artikla

Tietojen säännöllinen antaminen sijoittajille

1.  
Direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 5 kohdassa tarkoitetut tiedot on esitettävä selkeästi ja ymmärrettävästi.
2.  

Tiedot muutoksista bruttokirjausmenetelmän ja sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaan laskettuun vivutuksen enimmäistasoon ja vivutusjärjestelyissä mahdollisesti annettavista oikeuksista vakuuksien tai takausten uudelleenkäyttöön on annettava viipymättä, ja niissä on oltava

a) 

7 ja 8 artiklan mukaisesti laskettu vivutuksen alkuperäinen ja tarkistettu enimmäistaso, jolloin vivutustaso on laskettava asianomaisina positioina jaettuna vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nettoarvolla;

b) 

vakuuden uudelleenkäyttöön myönnettyjen oikeuksien luonne;

c) 

myönnettyjen takauksien luonne, sekä

d) 

yksityiskohtaiset tiedot edellä mainittuihin eriin liittyvissä palveluntarjoajissa tapahtuvista muutoksista.

3.  
Tiedot vaihtoehtoisen sijoitusrahaston käyttämien bruttokirjausmenetelmien ja sijoitusasteeseen perustuvien menetelmien mukaan lasketusta vivutuksen kokonaismäärästä on annettava osana vaihtoehtoisen sijoitusrahaston säännöllistä raportointia sijoittajille, kuten kyseisen sijoitusrahaston säännöissä tai perustamisasiakirjoissa edellytetään, tai samanaikaisesti esitteen ja tarjousasiakirjan kanssa sekä vähintään samaan aikaan kuin vuosikertomus asetetaan saataville direktiivin 2011/61/EU 22 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

110 artikla

Raportointi toimivaltaisille viranomaisille

1.  

Noudattaakseen direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan ja 3 artiklan 3 kohdan d alakohdan vaatimuksia vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava seuraavat tiedot raportoidessaan toimivaltaisille viranomaisille:

a) 

tiedot tärkeimmistä välineistä, joilla se käy kauppaa, mukaan lukien rahoitusvälineiden ja muihin varojen erittely, sekä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategioista ja niiden maantieteellisestä ja alakohtaisesta painotuksesta;

b) 

tiedot markkinoista, joiden jäsen se on tai joilla se käy aktiivisesti kauppaa;

c) 

tiedot vaihtoehtoisen sijoitusrahaston salkun hajauttamisesta, mukaan lukien muun muassa tärkeimmät sijoituskohteet ja merkittävimmät riskikeskittymät.

Tiedot on annettava mahdollisimman pian ja viimeistään yhden kuukauden kuluttua 3 kohdassa tarkoitetun jakson päättymisestä. Jos vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on rahasto-osuusrahasto, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja voi pidentää tätä jaksoa 15 päivällä.

2.  

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on toimitettava kustakin hoitamastaan unioniin sijoittautuneesta vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta ja kustakin unionissa markkinoimastaan vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta kotijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille seuraavat tiedot direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 2 kohdan mukaisesti:

a) 

niiden varojen prosenttiosuus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varoista, joihin sovelletaan tämän asetuksen 1 artiklan 5 kohdan määritelmän mukaisia erityisjärjestelyjä direktiivin 2011/61/EU 23 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitetun niille ominaisen heikon maksuvalmiuden vuoksi;

b) 

uudet järjestelyt vaihtoehtoisen sijoitusrahaston maksuvalmiuden hoidossa;

c) 

riskienhallintajärjestelmät, joita vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja käyttää markkinariskien, maksuvalmiusriskien, vastapuoliriskien ja muiden riskien, myös operatiivisten riskien, hallinnassa;

d) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston senhetkinen riskiprofiili, mukaan lukien

i) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusten markkinariskiprofiili, mukaan lukien odotettavissa olevat tuotot ja kyseisen sijoitusrahaston volatiliteetti tavanomaisissa markkinaolosuhteissa;

ii) 

vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusten maksuvalmiusprofiili, mukaan lukien kyseisen sijoitusrahaston varojen maksuvalmiusprofiili, lunastusehtojen profiili sekä vastapuolten kyseiselle sijoitusrahastolle antaman rahoituksen ehdot;

e) 

tiedot tärkeimmistä varojen luokista, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on sijoittanut, mukaan lukien vastaava lyhyt markkina-arvo ja pitkä markkina-arvo, liikevaihto ja toiminnan tulokset raportointikaudella; sekä

f) 

tavanomaisissa ja poikkeuksellisissa olosuhteissa direktiivin 2011/61/EU 15 artiklan 3 kohdan b alakohdan ja 16 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti suoritettujen säännöllisten stressitestien tulokset.

3.  

Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tiedot on raportoitava seuraavasti:

a) 

puolivuosittain sellaisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tapauksessa, joiden hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen 2 artiklan mukaisesti lasketut hoidetut varat ylittävät yhteensä joko direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetyn 100 miljoonan euron rajan tai mainitun direktiivin 3 artiklan 2 kohdan b alakohdassa säädetyn 500 miljoonan euron rajan mutta eivät ylitä 1 miljardin euron rajaa, kustakin niiden hoitamasta unioniin sijoittautuneesta vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta ja kustakin niiden unionissa markkinoimasta vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta;

b) 

neljännesvuosittain sellaisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tapauksessa, joiden hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen 2 artiklan mukaisesti lasketut hoidetut varat ovat yhteensä yli 1 miljardia euroa, kustakin niiden hoitamasta unioniin sijoittautuneesta vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta ja kustakin niiden unionissa markkinoimasta vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta;

c) 

neljännesvuosittain sellaisten tämän kohdan a alakohdan mukaisten vaatimusten soveltamisalaan kuuluvien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tapauksessa, joiden hoitamien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen salkkujen hoidetut varat, mukaan lukien varat, jotka on hankittu käyttämällä vivutusta, ovat yhteensä yli 500 miljoonaa euroa, kyseisen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osalta;

d) 

vuosittain sellaisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tapauksessa, joiden hoitamat vivuttamattomat vaihtoehtoiset sijoitusrahastot sijoittavat keskeisen sijoituspolitiikkansa mukaisesti listaamattomiin yhtiöihin ja liikkeeseenlaskijoihin hankkiakseen määräysvallan.

4.  
Poiketen siitä, mitä 3 kohdassa säädetään, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kotijäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi katsoa toimintonsa hoitamisen kannalta asianmukaiseksi ja tarpeelliseksi edellyttää, että kaikki tiedot tai osa niistä olisi raportoitava tiheämmin väliajoin.
5.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat, jotka hoitavat sellaista yhtä tai useampaa vaihtoehtoista sijoitusrahastoa, jonka ne ovat arvioineet tämän asetuksen 111 artiklan mukaisesti käyttävän merkittävässä määrin vivutusta, on annettava direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 4 kohdan nojalla vaadittavat tiedot samaan aikaan kuin tämän artiklan 2 kohdan nojalla vaadittavat tiedot.
6.  
Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on annettava 1, 2 ja 5 kohdassa mainitut tiedot liitteen IV mukaisen proformaraportointimallin mukaan.
7.  
Direktiivin 2011/61/EU 42 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti EU:n ulkopuolisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien osalta kotijäsenvaltion toimivaltaisilla viranomaisilla tarkoitetaan viitejäsenvaltion toimivaltaista viranomaista.

111 artikla

Vivutuksen käyttö merkittävässä määrin

1.  
Sovellettaessa direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 4 kohtaa on katsottava, että vivutusta käytetään merkittävässä määrin, kun tämän asetuksen 8 artiklan mukaisen sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaisesti laskettu positio on kolminkertainen verrattuna position nettoarvoon.
2.  
Jos tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut vaatimukset täyttyvät, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan on annettava direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 4 kohdan mukaiset tiedot kotijäsenvaltioidensa toimivaltaisille viranomaisille tämän asetuksen 110 artiklan 3 kohdassa säädettyjen periaatteiden mukaisesti.



2 JAKSO

Vivutettuja vaihtoehtoisia sijoitusrahastoja hoitavat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajat

(direktiivin 2011/61/EU 25 artiklan 3 kohta)

112 artikla

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitoa koskevat rajoitukset

1.  
Tässä artiklassa säädettyjä periaatteita sovelletaan niiden olosuhteiden täsmentämiseksi, joissa toimivaltaiset viranomaiset käyttävät valtuuksiaan asettaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajille vivutusrajoja tai muita rajoituksia.
2.  
Arvioidessaan direktiivin 2011/61/EU 7 artiklan 3 kohdan, 15 artiklan 4 kohdan, 24 artiklan 4 kohdan tai 24 artiklan 5 kohdan nojalla vastaanotettuja tietoja toimivaltaisen viranomaisen on otettava huomioon se, missä määrin vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan vivutuksen käyttö taikka sen vuorovaikutus vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tai muiden rahoituslaitosten ryhmän kanssa voi lisätä rahoitusjärjestelmän järjestelmäriskiä tai markkinahäiriöiden riskejä.
3.  

Toimivaltaisten viranomaisten on otettava arvioinnissaan huomioon vähintään seuraavat näkökohdat:

a) 

olosuhteet, joissa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai useampien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen vastuu, mukaan lukien vastuut, jotka johtuvat vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan omaan lukuunsa tai vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun ottamista rahoitus- tai sijoituspositioista, voisivat muodostaa merkittävän markkina-, maksuvalmius- tai vastapuoliriskin lähteen rahoituslaitokselle;

b) 

olosuhteet, joissa vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiminta tai sen vuorovaikutus esimerkiksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tai muiden rahoituslaitosten ryhmän kanssa erityisesti sentyyppisten varojen osalta, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoittaa, ja niiden tekniikoiden osalta, joita vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja käyttää hyödyntämällä vivutusta, edistää tai voisi edistää rahoitusvälineiden tai muiden varojen hintojen alenemiskehitystä tavalla, joka uhkaa kyseisten rahoitusvälineiden tai muiden varojen elinkelpoisuutta;

c) 

perusteet, kuten vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyyppi, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan kyseisiin sijoitusrahastoihin soveltama sijoitusstrategia, markkinaolosuhteet, joissa kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja ja kyseinen sijoitusrahasto toimivat, ja todennäköiset myötäsykliset vaikutukset, joita voisi aiheutua siitä, että toimivaltaiset viranomaiset asettavat rajoja tai muita rajoituksia sille, missä määrin kyseinen sijoitusrahastojen hoitaja voi käyttää vivutusta;

d) 

perusteet, kuten vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tai useampien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen koko ja siihen liittyvät vaikutukset tietyllä markkinasektorilla, riskikeskittymät tietyillä markkinoilla, joilla kyseinen sijoitusrahasto tai kyseiset sijoitusrahastot sijoittavat, riski joillakin markkinoilla havaittujen riskien leviämisestä muille markkinoille, maksuvalmiuskysymykset tietyillä markkinoilla tiettynä ajankohtana, varojen ja vastuiden vastaamattomuuden laajuus tietyssä vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan sijoitusstrategiassa tai sellaisten varojen epäsäännöllinen hintakehitys, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto voi sijoittaa.



3 JAKSO

Kolmansia maita koskevat erityissäännöt

(direktiivin 2011/61/EU 34 artiklan 1 kohta, 35 artiklan 2 kohta, 36 artiklan 1 kohta, 37 artiklan 7 kohdan d alakohta, 40 artiklan 2 kohdan a alakohta ja 42 artiklan 1 kohta)

113 artikla

Yleiset vaatimukset

1.  
Yhteistyöjärjestelyjen on katettava kaikki mahdolliset direktiivin 2011/61/EU VII luvussa mainitut tilanteet ja toimijat ottaen huomioon vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan sijoittautumispaikka, vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoittautumispaikka ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toiminta.
2.  
Yhteistyöjärjestelyjen on oltava kirjallisessa muodossa.
3.  
Yhteistyöjärjestelyillä on luotava erityinen kehys valvonta- ja täytäntöönpanotarkoituksia varten EU:n toimivaltaisten viranomaisten ja kolmansien maiden valvontaviranomaisten väliselle kuulemiselle, yhteistyölle ja tietojenvaihdolle.
4.  
Yhteistyöjärjestelyissä on oltava erityislauseke, joka koskee unionin toimivaltaisen viranomaisen kolmannen maan valvontaviranomaiselta saamien tietojen siirtoa unionin muille toimivaltaisille viranomaisille, EAMV:lle ja Euroopan järjestelmäriskikomitealle direktiivin 2011/61/EU vaatimusten mukaisesti.

114 artikla

Järjestelyt, välineet ja menettelyt

1.  
Yhteistyöjärjestelyillä olisi otettava käyttöön kaikki järjestelyt, välineet ja menettelyt, jotka ovat edellytyksenä sille, että unionin toimivaltaiset viranomaiset voivat tutustua kaikkiin direktiivin 2011/61/EU mukaisten tehtävien hoidon kannalta tarpeellisiin tietoihin.
2.  
Yhteistyöjärjestelyillä olisi otettava käyttöön kaikki järjestelyt, välineet ja menettelyt, jotka ovat edellytyksenä paikalla toimitettavien tarkastusten tekemiselle silloin, kun ne ovat edellytyksenä unionin toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2011/61/EU mukaisten tehtävien hoidolle. Paikalla toimitettavien tarkastusten tekemisestä vastaa unionin toimivaltainen viranomainen tai kolmannen maan toimivaltainen viranomainen unionin toimivaltaisen viranomaisen avustamana.
3.  
Yhteistyöjärjestelyillä on otettava käyttöön järjestelyt, välineet ja menettelyt, jotka ovat edellytyksenä sille, että kolmannen maan toimivaltainen viranomainen voi avustaa kyseiseen viranomaiseen sovellettavan kansallisen ja kansainvälisen lainsäädännön mukaisesti unionin toimivaltaisia viranomaisia tarvittaessa unionin lainsäädännön ja kansallisen täytäntöönpanolainsäännön soveltamisen valvonnassa, kun kolmanteen maahan sijoittautunut yhteisö on rikkonut kyseistä lainsäädäntöä.

115 artikla

Tietosuoja

Yhteistyöjärjestelyillä on varmistettava, että tietojen siirto kolmansille maille ja tietojen analysointi tapahtuu aina direktiivin 2011/61/EU 52 artiklan mukaisesti.



4 JAKSO

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan toiminnasta järjestelmään mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia koskevien tietojen vaihto

(direktiivin 2011/61/EU 53 artiklan 1 kohta)

116 artikla

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien toiminnasta järjestelmään mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia koskevien tietojen vaihto

Sovellettaessa direktiivin 2011/61/EU 53 artiklaa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien toimiluvista tai valvonnasta kyseisen direktiivin nojalla vastaavien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten, EAMV:n ja Euroopan järjestelmäriskikomitean kanssa vähintään

a) 

110 artiklan nojalla saatuja tietoja, joilla on merkitystä seurattaessa ja ehkäistäessä yksittäisten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien tai useiden vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien yhdessä harjoittaman toiminnan mahdollisia vaikutuksia järjestelmän kannalta olennaisten rahoituslaitosten vakauteen ja markkinoiden asianmukaiseen toimintaan niillä markkinoilla, joilla kyseiset sijoitusrahastojen hoitajat toimivat;

b) 

kolmansien maiden viranomaisilta saatuja tietoja, jotka ovat tarpeen järjestelmäriskien valvomiseksi;

c) 

a ja b alakohdassa tarkoitettuja tietoja koskevia analyyseja ja sellaisia tilanteita koskevia arviointeja, joissa yhden tai useamman valvotun vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan taikka yhden tai useamman niiden hoidossa olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiminnan katsotaan lisäävän rahoitusjärjestelmän järjestelmäriskiä, markkinahäiriöiden riskiä tai talouden pitkän aikavälin kasvulle aiheutuvia riskejä;

d) 

toteutettuja toimenpiteitä, kun yhden tai useamman vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan taikka yhden tai useamman niiden hoidossa olevan vaihtoehtoisen sijoitusrahaston toiminta aiheuttaa järjestelmäriskin tai vaarantaa niiden markkinoiden asianmukaisen toiminnan, joilla ne toimivat.



VI

LUKU

LOPPUSÄÄNNÖKSET

117 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Sitä sovelletaan 22 päivästä heinäkuuta 2013.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.




LIITE I

Menetelmät vaihtoehtoisen sijoitusrahaston position lisäämiseksi

1. Vakuudettomat käteislainat: Kun käteislainoja sijoitetaan, niillä on taipumusta lisätä vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota kyseisten lainojen kokonaismäärällä. Sen vuoksi vähimmäispositio on aina lainan määrä. Se voi olla suurempi, jos lainalla tehdyn sijoituksen arvo on lainattua määrää suurempi. Kahdenkertaisen huomioimisen välttämiseksi position rahoittamiseen käytettäviä käteislainoja ei oteta huomioon laskennassa. Jos käteislainoja ei sijoiteta vaan ne pysyvät 7 artiklan a alakohdan määritelmän mukaisina rahavaroina, ne eivät lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota.

2. Vakuudelliset käteislainat: Vakuudelliset käteislainat ovat vakuudettomien käteislainojen kaltaisia, mutta lainan vakuudeksi voidaan asettaa omaisuuseristä muodostuva pooli tai yksittäinen omaisuuserä. Jos käteislainoja ei sijoiteta vaan ne pysyvät 7 artiklan a alakohdan määritelmän mukaisina rahavaroina, ne eivät lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota.

3. Vaihdettavat lainat: Vaihdettavat lainat ovat ostettua velkaa, jonka haltija tai liikkeeseenlaskija voi tietyissä olosuhteissa muuntaa toiseksi omaisuuseräksi. Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio vastaa tällaisten lainojen markkina-arvoa.

4. Koronvaihtosopimukset: Koronvaihtosopimus on sopimus nimellisen pääomamäärän perusteella laskettujen korkokassavirtojen vaihdosta määrätyin väliajoin (maksupäivinä) sopimuksen voimassaoloaikana. Kunkin sopimuspuolen maksuvelvoite lasketaan käyttämällä erisuuruista korkoa, joka perustuu nimellisiin vastuihin.

5. Hinnanerosopimukset: Hinnanerosopimus on sopimus kahden sopimuspuolen – sijoittajan ja hinnanerosopimuksen tarjoajan – välillä kohde-etuutena olevan omaisuuserän hinnan muutoksen maksamisesta toiselle sopimuspuolelle. Riippuen siitä, mihin suuntaan hinta muuttuu, yksi sopimuspuoli maksaa toiselle sopimuspuolelle hintojen välisen eron ajankohdan, jona sopimus tehtiin, ja ajankohdan, jona sopimus päättyy, välillä. Positio on kohde-etuutena olevan omaisuuserän markkina-arvo. Rahoitusalan spread bet -sopimuksiin on sovellettava samaa kohtelua.

6. Futuurisopimukset: Futuurisopimus on sopimus ilmoitetun arvopaperi-, valuutta-, hyödyke- tai indeksimäärän taikka muun omaisuuserämäärän ostamisesta tai myymisestä tiettynä tulevana ajankohtana ennalta sovittuun hintaan. Positio on vastaavan kohde-etuutena olevan omaisuuserän markkina-arvo.

7. Tuottojenvaihtosopimus: Tuottojenvaihtosopimus (total return swap) on sopimus, jolla yksi sopimuspuoli (kokonaistuoton maksaja) siirtää viiteomaisuuden taloudellisen suorituskyvyn kokonaisuudessaan toiselle sopimuspuolelle (kokonaistuoton saajalle). Taloudellinen kokonaissuorituskyky kattaa tuotot koroista ja maksuista, markkinakehityksestä kertyvät voitot tai tappiot ja luottotappiot. Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio on sopimuksen taloudellisen suorituskyvyn kannalta merkityksellisten vastaavien viiteomaisuuserien markkina-arvo.

8. Korkotermiinisopimukset: Korkotermiinisopimus on asiakaskohtainen, kahdenvälinen sopimus omaisuuserän tai kassavirtojen vaihdosta määrättynä tulevana selvityspäivänä kaupantekopäivänä sovitulla termiinihinnalla. Korkotermiinisopimuksen yksi sopimuspuoli on ostaja (pitkä positio), joka sopii termiinihinnan maksamisesta selvityspäivänä, ja toinen myyjä (lyhyt positio), joka sopii termiinihinnan saamisesta. Korkotermiinisopimuksen tekeminen ei yleensä edellytä palkkion maksamista. Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positio on vastaavan kohde-etuutena olevan omaisuuserän markkina-arvo. Tämä voidaan korvata sopimuksen nimellisarvolla, jos se on varovaisempi.

9. Optiot: Optio on sopimus, joka antaa palkkion (preemion) maksavalle ostajalle oikeuden – muttei velvoitetta – ostaa tai myydä tietty määrä kohde-etuutena olevaa omaisuuserää sovittuun hintaan (toteutushintaan) sopimuksen voimassaoloaikana tai voimassaolon päättymiseen saakka. Osto-optio on ostoa koskeva optio ja myynti-optio myyntiä koskeva optio. Rahaston positio rajoittuu toisaalta mahdolliseen rajoittamattomaan positioon ja toisaalta positioon, joka rajoittuu maksettuun preemioon tai kyseisen option markkina-arvoon sen mukaan, kumpi on suurempi. Näiden kahden rajan välinen positio määräytyy kohde-etuutena olevan position vastaavana delta-mukautettuna arvona (optioiden deltalla mitataan yksinomaan option hinnan herkkyyttä kohde-etuuden hinnan muutokselle). Kytkettyihin johdannaisiin, esimerkiksi strukturoituihin tuotteisiin, on sovellettava samaa lähestymistapaa. Struktuuri olisi jaettava komponentteihinsa ja johdannaisriskikerrosten vaikutus on arvioitava asianmukaisesti.

10. Takaisinostosopimukset: Takaisinostosopimuksesta on kyse yleensä silloin, kun vaihtoehtoinen sijoitusrahasto ”myy” arvopapereita käänteisen reposopimuksen vastapuolelle ja suostuu ostamaan ne myöhemmin takaisin sovittuun hintaan. Vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle aiheutuu rahoituskustannuksia tästä liiketoimesta, minkä vuoksi sen on sijoitettava käteistulot (käytännössä käteisvakuus) uudelleen saadakseen niistä sille aiheutuneita rahoituskustannuksia suuremman tuoton. Käteisvakuuden uudelleensijoitus kasvattaa vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon kohdistuvaa markkinariskiä, ja se on sen vuoksi otettava huomioon kokonaisposition laskennassa. Taloudelliset riskit ja ”myydyistä” arvopapereista koituvat edut jäävät vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle. Repo-operaatio johtaa myös lähes aina vivutukseen, kun käteisvakuus sijoitetaan uudelleen. Jos operaation yhteydessä saadaan muu kuin käteisvakuus ja kyseistä vakuutta käytetään lisäksi osana toista repo-operaatiota tai velkakirjalainasopimusta, vakuuden koko markkina-arvo on sisällytettävä kokonaisposition määrään. Käteisvakuuden uudelleensijoitettu osa lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota.

11. Käänteiset takaisinostosopimukset: Takaisinostosopimuksesta on kyse yleensä silloin, kun vaihtoehtoinen sijoitusrahasto ”ostaa” arvopapereita reposopimuksen vastapuolelta ja suostuu myymään ne myöhemmin sille takaisin sovittuun hintaan. Vaihtoehtoiset sijoitusrahastot ryhtyvät tällaisiin operaatioihin yleensä saadakseen matalariskistä rahamarkkinatyyppistä tuottoa, ja ”ostetut” arvopaperit toimivat vakuutena. Sen vuoksi kokonaispositiota ei synny eikä vaihtoehtoinen sijoitusrahasto ota vastuulleen ”ostettujen” arvopapereiden riskejä eikä saa siitä koituvia etuja. Operaatio ei siten lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston markkinariskiä. ”Ostetut” arvopaperit on kuitenkin mahdollista käyttää myöhemmin osana repo-operaatiota tai vakuus-lainaoperaatiota, kuten edellä kuvailtiin, ja tällöin arvopapereiden täysi markkina-arvo on sisällytettävä kokonaisposition määrään. Ostettujen arvopapereiden taloudelliset riskit ja edut säilyvät vastapuolella, minkä vuoksi ne eivät lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota.

12. Arvopaperilainausjärjestelyt: Arvopapereiden lainaksi antamiseen osallistuva vaihtoehtoinen sijoitusrahasto antaa arvopaperin lainaksi sen lainaksi ottavalle vastapuolelle (joka ottaa arvopaperin lainaksi yleensä kattaakseen konkreettisen lyhyeksimyyntioperaation) sovittua palkkiota vastaan. Arvopaperin lainaksiottaja antaa vaihtoehtoiselle sijoitusrahastolle joko käteisvakuuden tai muun vakuuden. Kokonaispositio syntyy vain silloin, kun käteisvakuus sijoitetaan uudelleen muihin kuin 7 artiklan a alakohdan määritelmän mukaisiin välineisiin. Jos muu kuin käteisvakuus käytetään lisäksi repo-operaation tai muun arvopaperilainausoperaation osana, arvopapereiden täysi markkina-arvo on sisällytettävä kokonaisposition määrään edellä kuvaillulla tavalla. Positio syntyy, jos käteisvakuus sijoitetaan uudelleen.

13. Arvopapereiden ottolainausjärjestelyt: Arvopapereiden ottolainaukseen osallistuva vaihtoehtoinen sijoitusrahasto ottaa arvopaperin lainaksi sen lainaksi antavalta vastapuolelta sovittua palkkiota vastaan. Vaihtoehtoinen sijoitusrahasto myy sen jälkeen arvopaperin markkinoilla. Arvopaperi on nyt myyty lyhyeksi. Jos myynnistä saatavat käteistulot sijoitetaan uudelleen, se lisää vaihtoehtoisen sijoitusrahaston positiota. Positio on lyhyeksimyytyjen arvopapereiden markkina-arvo. Lisäpositio syntyy, jos saadut käteisvarat sijoitetaan uudelleen.

14. Luottoriskinvaihtosopimukset: Luottoriskinvaihtosopimus on luottojohdannaissopimus, joka antaa ostajalle suojan, yleensä täyden suojan, siinä tapauksessa, että viiteyhteisö lyö laimin maksunsa tai kohtaa maksuvelvollisuuden laukaisevan tapahtuman. Vastineeksi tästä luottoriskinvaihtosopimuksen myyjä saa ostajalta säännöllisesti maksun, jota kutsutaan luottoriskinvaihtosopimuksen hintaeroksi (spread). Suojan myyjän osalta positio on viiteomaisuuserien markkina-arvo tai luottoriskinvaihtosopimuksen nimellisarvo sen mukaan, kumpi on suurempi. Suojan ostajan positio on kohde-etuutena olevan viiteomaisuuserän markkina-arvo.




LIITE II

Johdannaisinstrumenttien muuntomenetelmät

1. Jäljempänä olevaan ei-tyhjentävään vakioitujen johdannaisten luetteloon on sovellettava seuraavia muuntomenetelmiä:

a) 

Futuurit

Joukkolainafutuuri : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * halvimmin tilitettävän viitelainan markkina-arvo

Korkofutuuri : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo

Valuuttafutuuri : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo

Osakefutuuri : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * kohde-etuutena olevan osakkeen markkina-arvo

Indeksifutuurit : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * indeksin taso

b) 

Tavalliset optiot (plain vanilla) (ostetut/myydyt myynti- ja osto-optiot)

Tavallinen joukkolainaoptio : Sopimuksen nimellisarvo * sopimuksen kohteena olevan viitejoukkolainan markkina-arvo * delta

Tavallinen osakeoptio : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * kohteena olevan osakkeen markkina-arvo * delta

Tavallinen korko-optio : Sopimuksen nimellisarvo * delta

Tavallinen valuuttaoptio : Valuuttapään (-päiden) sopimuksenmukainen nimellisarvo * delta

Tavallinen indeksioptio : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * indeksin taso * delta

Tavalliset futuurioptiot : Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * kohteena olevan omaisuuserän markkina-arvo * delta

Tavalliset optiot swap-sopimukseen (swaptiot) : Viiteswap-sitoumuksen muuntomäärä * delta

Warrantit ja merkintäoikeudet : Osakkeiden/joukkolainojen lukumäärä * kohde-etuutena olevan viiteinstrumentin markkina-arvo * delta

c) 

Swapit

Tavalliset kiinteän/vaihtuvan koron ja inflaationvaihtosopimukset : sopimuksen nimellisarvo

Valuutanvaihtosopimus : Valuuttapään (-päiden) nimellisarvo

Koron ja valuutan vaihtosopimus (Cross currency interest rate swap) : Valuuttapään (-päiden) nimellisarvo

Tavanomainen kokonaistuoton vaihtosopimus (Basic total return swap) : Kohde-etuuden (-etuuksien) markkina-arvo

Epätavanomainen kokonaistuoton vaihtosopimus (Non-basic total return swap) : Kokonaistuoton vaihtosopimuksen molempien päiden kumulatiivinen markkina-arvo

Yksittäisen liikkeeseenlaskijan luottoriskinvaihtosopimus :

Suojan myyjä — Viiteomaisuuden markkina-arvo tai luottoriskinvaihtosopimuksen nimellisarvo sen mukaan, kumpi on korkeampi

Suojan ostaja — Viiteomaisuuserän markkina-arvo

Hinnanerosopimus : Osakkeiden/joukkolainojen lukumäärä * kohde-etuutena olevan viiteinstrumentin markkina-arvo

d) 

Termiinit

Valuuttatermiini : Valuuttapään (-päiden) nimellisarvo

Korkotermiinisopimus : Nimellisarvo

e) 

Vivutettu positio indekseissä kytketyllä vivulla

Johdannaiseen, joka antaa vivutetun position kohdeindeksissä, joiden kautta salkkuun kytkeytyy vipua, on sovellettava tavanomaista kyseisiin omaisuuseriin sovellettavaa sijoitusasteeseen perustuvaa menetelmää.

2. Jäljempänä olevaan ei-tyhjentävään luetteloon rahoitusvälineistä, jotka sisältävät kytkettyjä johdannaisia, on sovellettava seuraavia muuntomenetelmiä:

Vaihtovelkakirjalainat : Viiteosakkeiden lukumäärä * kohde-etuutena olevien viiteosakkeiden markkina-arvo * delta

Luottosidonnaiset velkakirjat : Kohde-etuutena olevan viiteomaisuuserän (-erien) markkina-arvo

Osittain maksetut arvopaperit : Osakkeiden/joukkolainojen lukumäärä * kohde-etuutena olevien viiteinstrumenttien markkina-arvo

Warrantit ja merkintäoikeudet : Osakkeiden/joukkolainojen lukumäärä * kohde-etuutena olevan viiteinstrumentin markkina-arvo * delta

3. Esimerkkiluettelo epätavanomaisista johdannaisista ja niihin sovellettavista sijoitusasteeseen perustuvista menetelmistä:

— 
Varianssiswapit (Variance swap): Varianssiswapit ovat sopimuksia, joilla sijoittajat voivat ottaa position kohde-etuuden varianssissa (volatiliteetin neliö) ja erityisesti käydä kauppaa tulevalla toteutuneella (tai historiallisella) volatiliteetilla kulloistakin implisiittistä volatiliteettia vastaan. Markkinakäytännön mukaan toteutushinta ja varianssin nimellisarvo ilmaistaan volatiliteettina. Varianssin nimellisarvo lasketaan seuraavasti:

image

Vega-nimellisarvo on teoreettinen mitta voitolle tai tappiolle, joka aiheutuu 1 prosentin muutoksesta volatiliteetissa.
Koska toteutunut volatiliteetti ei voi olla pienempi kuin nolla, pitkällä swap-positiolla ei ole tunnettua enimmäistappiota. Lyhyen swap-position enimmäistappio on usein rajattu volatiliteettikatolla. Jos kattoa ei kuitenkaan ole, lyhyen swapin potentiaaliset tappiot ovat rajattomat.
Tiettyyn sopimukseen tietyllä hetkellä sovellettava muuntomenetelmä on seuraava:
Varianssin nimellisarvo * (nykyinen) varianssit (ilman volatiliteettikattoa)
Varianssin nimellisarvo * min [(nykyinen) varianssit volatiliteettikatto2] (volatiliteettikatolla)
jossa: (nykyinen) varianssit on toteutuneen ja implisiittisen volatiliteetin neliöiden funktio eli tarkemmin sanoen

image

— 
Volatiliteettiswapit
Varianssiswapien tavoin volatiliteettiswapeihin sovelletaan seuraavia muuntamiskaavoja:
— 
Vega-nimellisarvo * (nykyinen) volatiliteettit (ilman volatiliteettikattoa)
— 
Vega-nimellisarvo * min [(nykyinen) volatiliteettit; volatiliteettikatto] (volatiliteettikatolla)
jossa (nykyinen) volatiliteetti t on toteutuneen ja implisiittisen volatiliteetin funktio.

4. Raja-arvo (knock-in knock-out) optiot

Sopimusten lukumäärä * sopimuksen nimellisarvo * kohde-etuutena olevan osakkeen markkina-arvo * delta




LIITE III

Duraation nettoutussäännöt

1. Korkojohdannainen on muunnettava vastaavaan positioon kohde-etuudessa seuraavan menetelmän mukaisesti:

Vastaava positio kohde-etuudessa lasketaan kullekin korkojohdannaisinstrumentille jakamalla sen duraatio vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tavoiteduraatiolla ja kertomalla se kohde-etuuden markkina-arvolla:

image

jossa:

— 
duraatio FDI on korkojohdannaisinstrumentin duraatio (rahoitusjohdannaisinstrumentin markkina-arvon korkoherkkyys);
— 
duraatio tavoite on sijoitusstrategian, suunnattujen positioiden ja odotetun riskitason mukainen jokaisena ajankohtana ja muutoin normalisoitava. Se vastaa myös salkun duraatiota tavanomaisissa markkinaolosuhteissa;
— 
CVjohdannainen on liitteen II määritelmän mukainen johdannaisposition muunnettu arvo.

2. Vastaavat 1 kohdan mukaisesti lasketut positiot kohde-etuudessa nettoutetaan seuraavasti:

a) 

Kukin korkojohdannainen osoitetaan asianmukaiseen maturiteettien vaihteluväliin seuraavalla maturiteettiasteikolla:

Maturiteettien vaihteluvälit

1. 

0–2 vuotta

2. 

2–7 vuotta

3. 

7–15 vuotta

4. 

> 15 vuotta

b) 

Vastaavat pitkät ja lyhyet positiot kohde-etuudessa nettoutetaan kunkin vaihteluvälin sisällä. Ensin mainittujen summa, joka nettoutetaan jälkimmäiseen nähden, on kyseisen vaihteluvälin nettoutettu summa.

c) 

Alkaen lyhyemmästä maturiteettien vaihteluvälistä nettoutetut summat kahden toisiaan sivuavan vaihteluvälin välillä lasketaan nettouttamalla jäljellä oleva nettouttamaton pitkien (tai lyhyiden) positioiden summa vaihteluvälillä (i) vaihteluvälillä (i + 1) jäljellä olevien nettouttamattomien lyhyiden (tai pitkien) positioiden summan kanssa.

d) 

Alkaen lyhyemmästä maturiteettien vaihteluvälistä nettoutetut summat kahden toisiaan sivuamattoman vaihteluvälin välillä lasketaan nettouttamalla jäljellä oleva nettouttamaton pitkien (tai lyhyiden) positioiden summa vaihteluvälillä (i) vaihteluvälillä (i + 2) jäljellä olevien nettouttamattomien lyhyiden (tai pitkien) positioiden summan kanssa.

e) 

Nettoutettu summa lasketaan kahden kaukaisimman vaihteluvälin jäljellä olevien nettouttamattomien pitkien ja lyhyiden positioiden välillä.

3. Vaihtoehtoinen sijoitusrahasto laskee kokonaisriskinsä seuraavien absoluuttisten arvojen summana:

— 
0 prosenttia kunkin vaihteluvälin nettoutetusta summasta,
— 
40 prosenttia kahden vierekkäisen vaihteluvälin (i) ja (i + 1) kesken nettoutetuista summista,
— 
75 prosenttia yhden ryhmän erottamien kahden vaihteluvälin (i) ja (i + 2) kesken nettoutetuista summista,
— 
100 prosenttia kahden kaukaisimman vaihteluvälin kesken nettoutetuista summista, sekä
— 
100 prosenttia jäljellä olevista nettouttamattomista positioista.




LIITE IV

Raportointimallit: vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja

(Direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan d alakohta ja 24 artikla)



Kustakin vaihtoehtoisten sijoitusrahaston hoitajasta raportoitavat tiedot

(Direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan d alakohta ja 24 artiklan 1 kohta)

 

 

Tärkeimmät markkinat/välineet

Toiseksi tärkeimmät markkinat/välineet

Kolmanneksi tärkeimmät markkinat/välineet

Neljänneksi tärkeimmät markkinat/välineet

Viidenneksi tärkeimmät markkinat/välineet

1

Tärkeimmät markkinat, joilla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja käy kauppaa hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun

 

 

 

 

 

2

Tärkeimmät välineet, joilla vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja käy kauppaa hoitamiensa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen lukuun

 

 

 

 

 

3

Kaikkien hoidettavien vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoidettujen varojen arvot laskettuina 2 artiklan mukaisesti

Perusvaluutassa (jos sama kaikille vaihtoehtoisille sijoitusrahastoille)

Euroa

 

Annetaan markkinoiden virallinen nimi, sijaintipaikka ja oikeudenkäyttöalue.



Yksityiskohtainen luettelo kaikista vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajan hoitamista vaihtoehtoisista sijoitusrahastoista

Annetaan pyynnöstä kunkin vuosineljänneksen lopussa

(Direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 3 kohta)

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimi

Rahaston tunnistuskoodi

Alkamispäivä

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyyppi

(hedgerahasto, pääomasijoitusrahasto, kiinteistörahasto, rahasto-osuusrahasto tai muu (*1))

Nettoarvo

EU:n vaihtoehtoinen sijoitusrahasto: kyllä/ei

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(*1)   

Jos muu, ilmoitetaan strategia, joka kuvaa parhaiten vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyyppiä.

Rahalliset arvot olisi ilmoitettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisinä.

Raportointimallit: vaihtoehtoinen sijoitusrahasto

(Direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan d alakohta ja 24 artikla)



Kustakin vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta raportoitavat tiedot

(Direktiivin 2011/61/EU 3 artiklan 3 kohdan d alakohta ja 24 artiklan 1 kohta)

Tiedon tyyppi

Raportoidut tiedot

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tunnistetiedot

1

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimi

 

EU:n vaihtoehtoinen sijoitusrahasto: kyllä/ei

2

Rahaston hoitaja

(Virallinen nimi ja standardikoodi, jos saatavilla)

 

EU:n vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja: kyllä/ei

3

Rahaston tunnistuskoodit,

tapauksen mukaan

 

 

4

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston alkamispäivä

 

 

5

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kotipaikka

 

 

6

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston päävälittäjän (-välittäjien) tunnistetiedot

(Virallinen nimi ja standardikoodi, jos saatavilla)

 

 

7

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutta (ISO 4217 -standardin mukaan) ja 2 artiklan mukaisesti lasketut hoidetut varat

Valuutta

Hoidettujen varojen kokonaismäärä

8

Kolmen tärkeimmän rahoituslähteen oikeudenkäyttöalueet (lukuun ottamatta sijoittajien ostamia vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksia tai osakkeita)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9

Pääasiallinen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyyppi (valitaan yksi)

Hedgerahasto

Pääomasijoitusrahasto

Kiinteistörahasto

Rahasto-osuusrahasto

Muu

Ei ole

 

10

Sijoitusstrategioiden jaottelu

(Esitetään vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusstrategioiden jaottelu riippuen kysymyksessä 1 valitusta pääasiallisesta vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypistä. Ks. ohjeissa olevat lisätiedot tämän kysymyksen täydentämisestä)

 

 

Strategia, joka kuvaa parhaiten vaihtoehtoisen sijoitusrahaston strategiaa

Osuus nettoarvosta

(%)

a)  Hedgerahastostrategiat

(Täytetään, jos hedgerahasto valittiin pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi kysymyksessä 1)

 

Ilmoitetaan hedgerahastostrategiat, jotka kuvaavat parhaiten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen strategioita

Sijoituspääoma: pitkävaikutteinen

Sijoituspääoma: pitkä/lyhyt

Sijoituspääoma: markkinaneutraali

Sijoituspääoma: lyhytvaikutteinen

Suhteellinen arvo: kiinteätuottoinen arbitraasi

Suhteellinen arvo: vaihdettavissa oleviin joukkolainoihin perustuva arbitraasi

Suhteellinen arvo: volatiliteettiarbitraasi

Tapahtumapohjainen: vaikea tilanne/rakenneuudistus

Tapahtumapohjainen: riskiarbitraasi/sulautuma-arbitraasi

Tapahtumapohjainen: erityistilanteet sijoituspääoman kannalta

Luotto: pitkä/lyhyt

Luotto: omaisuusperusteinen antolainaus

Makrotaso

Hoidetut futuurit/tavarakauppaneuvoja: fundamentaali

Hoidetut futuurit/tavarakauppaneuvoja: kvantitatiivinen

Useampaa strategiaa käyttävä hedgerahasto

Muuta strategiaa käyttävä hedgerahasto

 

 

b)  Pääomasijoitusstrategiat

(Täytetään, jos pääomasijoitusrahasto valittiin pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi kysymyksessä 1)

 

Ilmoitetaan pääomasijoitusrahastostrategiat, jotka kuvaavat parhaiten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen strategioita

Riskipääoma

Kasvupääoma

Välipääoma

Useampaa strategiaa käyttävä pääomasijoitusrahasto

Muuta strategiaa käyttävä pääomasijoitusrahasto

 

 

c)  Kiinteistöstrategiat

(Täytetään, jos kiinteistörahasto valittiin pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi kysymyksessä 1)

 

Ilmoitetaan kiinteistörahastostrategiat, jotka kuvaavat parhaiten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen strategioita

Asuinkiinteistöt

Liikekiinteistöt

Teollisuuskiinteistöt

Useampaa strategiaa käyttävä kiinteistörahasto

Muuta strategiaa käyttävä kiinteistörahasto

 

 

d)  Rahasto-osuusstrategiat

(Täytetään, jos rahasto-osuusrahasto valittiin pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi kysymyksessä 1)

 

Ilmoitetaan rahasto-osuusrahastostrategia, joka kuvaa parhaiten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen strategioita

Hedgerahasto-osuusrahasto

Private equity -rahasto

Muu rahasto-osuusrahasto

 

 

e)  Muut strategiat

(Täytetään, jos muu rahasto valittiin pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi kysymyksessä 1)

 

Ilmoitetaan muu strategia, joka kuvaa parhaiten vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen strategioita

Hyödykerahasto

Osakerahasto

Kiinteätuottoinen rahasto

Infrastruktuurirahasto

Muu rahasto

 

 

Tärkeimmät sijoituskohteet ja merkittävimmät riskikeskittymät

11

Tärkeimmät välineet, joilla vaihtoehtoinen sijoitusrahasto käy kauppaa

 

 

 

 

Välineen tyyppi/koodi

Arvo (laskettuna vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan direktiivin 3 artiklan mukaisesti)

Pitkä/lyhyt positio

 

Tärkein väline

 

 

 

 

Toiseksi tärkein väline

 

 

 

 

Kolmanneksi tärkein väline

 

 

 

 

Neljänneksi tärkein väline

 

 

 

 

Viidenneksi tärkein väline

 

 

 

12

Maantieteellinen painopiste

 

 

 

Esitetään vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusten maantieteellinen jakauma prosenttiosuutena vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kokonaisnettoarvosta

% nettoarvosta

 

 

Afrikka

 

 

 

Aasia ja Tyynenmeren alue (muu kuin Lähi-itä)

 

 

 

Eurooppa (ETA)

 

 

 

Eurooppa (muu kuin ETA)

 

 

 

Lähi-itä

 

 

 

Pohjois-Amerikka

 

 

 

Etelä-Amerikka

 

 

 

Ylikansallinen / useampia alueita kattava

 

 

13

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kymmenen tärkeintä sijoituskohdetta raportointipäivänä (arvokkaimmat absoluuttisesti tarkasteltuina):

 

 

Omaisuuserän/vastuun laji

Omaisuuserän/vastuun nimi/kuvaus

Arvo (laskettuna 3 artiklan mukaisesti)

% bruttomarkkina-arvosta

Pitkä/lyhyt positio

Vastapuoli (tarvittaessa)

 

1.

 

 

 

 

 

 

 

2.

 

 

 

 

 

 

 

3.

 

 

 

 

 

 

 

4.

 

 

 

 

 

 

 

5.

 

 

 

 

 

 

 

6.

 

 

 

 

 

 

 

7.

 

 

 

 

 

 

 

8.

 

 

 

 

 

 

 

9.

 

 

 

 

 

 

 

10.

 

 

 

 

 

 

14

Viisi tärkeintä salkkukeskittymää:

 

 

Omaisuuserän/vastuun laji

Markkinoiden nimi/kuvaus

Kokonaisposition arvo (laskettuna 3 artiklan mukaisesti)

% bruttomarkkina-arvosta

Pitkä/lyhyt positio

Vastapuoli (tarvittaessa)

 

1.

 

 

 

 

 

 

 

2.

 

 

 

 

 

 

 

3.

 

 

 

 

 

 

 

4.

 

 

 

 

 

 

 

5.

 

 

 

 

 

 

15

Kaupan/position tyypillinen koko

(Täytetään, jos pääomasijoitusrahasto valittiin pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi kysymyksessä 1)

[Valitaan yksi]

Erittäin pieni

Pieni

Keskimääräistä pienempi

Keskimääräistä suurempi

Suuri

Erittäin suuri

 

16

Tärkeimmät markkinat, joilla vaihtoehtoinen sijoitusrahasto käy kauppaa

 

 

 

Ilmoitetaan tärkeimmän sijoituskohteen muodostavien markkinoiden nimi ja tunnistetiedot (esim. MIC-koodi), jos saatavilla

 

 

 

Ilmoitetaan toiseksi tärkeimmän sijoituskohteen muodostavien markkinoiden nimi ja tunnistetiedot (esim. MIC-koodi), jos saatavilla

 

 

 

Ilmoitetaan kolmanneksi tärkeimmän sijoituskohteen muodostavien markkinoiden nimi ja tunnistetiedot (esim. MIC-koodi), jos saatavilla

 

 

17

Sijoittajien keskittyminen

 

 

 

Ilmoitetaan viiden sellaisen edunsaajan omistuksessa oleva likimääräinen prosenttiosuus vaihtoehtoisen sijoitusrahaston omasta pääomasta, jotka ovat tehneet suurimman oman pääoman ehtoisen sijoituksen kyseiseen vaihtoehtoiseen sijoitusrahastoon (prosenttiosuutena vaihtoehtoisen sijoitusrahaston liikkeellä olevista osuuksista/osakkeista; edunsaajien jaottelu, jos ne ovat tiedossa tai jaottelu on mahdollinen)

 

 

 

Sijoittajien keskittymisen jaottelu sijoittajien aseman mukaan (arvio, jos tarkkoja tietoja ei ole saatavilla):

%

 

 

— Ammattimaiset asiakkaat (direktiivin 2004/39/EY (rahoitusmarkkinadirektiivi) määritelmän mukaiset):

— Yksityissijoittajat:

 

 

Rahalliset arvot olisi ilmoitettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisinä.



Toimivaltaisille viranomaisille kustakin vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta toimitettavat tiedot

(Direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 2 kohta)

 

Tiedon tyyppi

Raportoidut tiedot

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tunnistetiedot

1

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimi

 

EU:n vaihtoehtoinen sijoitusrahasto: kyllä/ei

2

Rahaston hoitaja

 

EU:n vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja: kyllä/ei

1

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nimi

 

 

 

2

Rahaston hoitaja

 

 

 

3

Rahaston tunnistuskoodit, tapauksen mukaan

 

 

 

4

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston alkamispäivä

 

 

 

5

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutta (ISO 4217 -standardin mukaan) ja 2 artiklan mukaisesti lasketut hoidetut varat

Valuutta

Hoidettujen varojen kokonaismäärä

6

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston päävälittäjän (-välittäjien) tunnistetiedot

 

 

 

7

Kolmen tärkeimmän rahoituslähteen oikeudenkäyttöalueet

 

 

 

Välineet, joilla käydään kauppaa, ja yksittäiset sijoituskohteet

8

Yksittäiset sijoituskohteet, joilla käydään kauppaa, ja tärkeimmät omaisuuseräluokat, joihin vaihtoehtoinen sijoitusrahasto on sijoittanut raportointipäivään mennessä:

 

a)  Arvopaperit

 

Pitkä arvo

Lyhyt arvo

 

Rahavarat

 

 

 

joista:

Sijoitustodistukset

 

 

 

 

Yritystodistukset

 

 

 

 

Muut talletukset

 

 

 

 

Muut rahavarat (lukuun ottamatta valtion liikkeeseen laskemia arvopapereita)

 

 

 

Julkisesti noteeratut osakkeet

 

 

 

joista:

Rahoituslaitosten liikkeeseen laskemat

 

 

 

 

Muu julkisesti noteerattu osake

 

 

 

Osakkeet, joita ei ole noteerattu julkisesti

 

 

 

Yrityslainat, joita rahoituslaitokset eivät ole laskeneet liikkeeseen

 

 

 

joista:

Sijoituskelpoiset

 

 

 

 

Sijoituskelvottomat

 

 

 

Rahoituslaitosten liikkeeseen laskemat yrityslainat

 

 

 

joista:

Sijoituskelpoiset

 

 

 

 

Sijoituskelvottomat

 

 

 

Valtion joukkolainat

 

 

 

joista:

Eurooppalaiset joukkolainat, joiden maturiteetti on 0–1 vuotta

 

 

 

 

Eurooppalaiset joukkolainat, joiden maturiteetti on yli yksi vuotta

 

 

 

 

G10-maiden ulkopuoliset joukkolainat, joiden maturiteetti on 0–1 vuotta

 

 

 

 

G10-maiden ulkopuoliset joukkolainat, joiden maturiteetti on yli yksi vuotta

 

 

 

Vaihdettavissa olevat joukkolainat, joita rahoituslaitokset eivät ole laskeneet liikkeeseen

 

 

 

joista:

Sijoituskelpoiset

 

 

 

 

Sijoituskelvottomat

 

 

 

Rahoituslaitosten liikkeeseen laskemat vaihdettavissa olevat joukkolainat

 

 

 

joista:

Sijoituskelpoiset

 

 

 

 

Sijoituskelvottomat

 

 

 

Lainat

 

 

 

joista:

Vivutetut lainat

 

 

 

 

Muut lainat

 

 

 

Strukturoidut/arvopaperistetut tuotteet

 

 

 

joista:

Omaisuusvakuudelliset arvopaperit (ABS)

 

 

 

 

Asuntolaina-vakuudellinen arvopaperi (RMBS)

 

 

 

 

Liikekiinteistölainavakuudelliset arvopaperit (CMBS)

 

 

 

 

Valtiosidonnaisen laitoksen liikkeeseen laskemat kiinteistövakuudelliset arvopaperit (Agency MBS)

 

 

 

 

Lyhytaikaiset omaisuusvakuudelliset rahamarkkinavelkakirjat (ABCP)

 

 

 

 

Velkarypäsvakuudelliset velkasitoumukset (CDO) / lainarypäsvakuudelliset velkasitoumukset (CLO)

 

 

 

 

Strukturoidut todistukset

 

 

 

 

Pörssikaupan kohteena olevat tuotteet (ETP)

 

 

 

 

Muu

 

 

 

b)  Johdannaiset

Pitkä arvo

Lyhyt arvo

 

Osakejohdannaiset

 

 

 

joista:

Rahoituslaitoksiin liittyvät

 

 

 

 

Muut osakejohdannaiset

 

 

 

Kiinteätuottoiset johdannaiset

 

 

 

Luottoriskinvaihtosopimukset

 

 

 

joista:

Yksittäisen liikkeeseenlaskijan luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

Yksittäisen liikkeeseenlaskijan valtionlainan luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

Yksittäisen liikkeeseenlaskijan muu luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

Indeksiin liitetty luottoriskinvaihtosopimus

 

 

 

 

Eksoottiset (ml. luottoriskietuoikeusluokka)

 

 

 

 

Bruttoarvo

 

 

Valuutta (sijoitustarkoituksia varten)

 

 

 

Korkojohdannaiset

 

 

 

 

Pitkä arvo

Lyhyt arvo

 

Hyödykejohdannaiset

 

 

 

joista:

Energia

 

 

 

 

josta:

 

 

 

 

—  raakaöljy

 

 

 

 

—  maakaasu

 

 

 

 

—  sähkö

 

 

 

 

Jalometallit

 

 

 

 

joista: kulta

 

 

 

 

Muut hyödykkeet

 

 

 

 

joista:

 

 

 

 

—  teollisuusmetallit

 

 

 

 

—  eläinpääoma

 

 

 

 

—  maataloustuotteet

 

 

 

Muut johdannaiset

 

 

 

c)  Aineelliset (kiinteät) omaisuuserät

Pitkä arvo

 

 

Aineelliset: kiinteistöt

 

 

 

joista:

Asuinkiinteistöt

 

 

 

 

Liikekiinteistöt

 

 

 

Aineelliset: perushyödykkeet

 

 

 

Aineelliset: puutavara

 

 

 

Aineelliset: taide ja keräilytavarat

 

 

 

Aineelliset: kuljetusresurssit

 

 

 

Aineelliset: muu

 

 

 

d)  Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset (yhteissijoitusyritykset)

Pitkä arvo

 

 

Sijoitukset yhteissijoitusyrityksissä, joissa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja toimii tai joita se hoitaa

 

 

 

joista:

Rahamarkkinarahastot ja käteisvaroja hoitavat yhteissijoitusyritykset

 

 

 

 

Pörssinoteeratut rahastot

 

 

 

 

Muut yhteissijoitusyritykset

 

 

 

Sijoitukset yhteissijoitusyrityksissä, joissa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitaja ei toimi tai joita se ei hoida

 

 

 

joista:

Rahamarkkinarahastot ja käteisvaroja hoitavat yhteissijoitusyritykset

 

 

 

 

Pörssinoteeratut rahastot

 

 

 

 

Muut yhteissijoitusyritykset

 

 

 

e)  Sijoitukset muissa omaisuusluokissa

 

Pitkä arvo

Lyhyt arvo

 

Muut yhteensä

 

 

 

9

Liikevaihdon arvo muissa omaisuusluokissa raportointikuukausien aikana

 

 

 

 

a)  Arvopaperit

 

Markkina-arvo

 

 

Rahavarat

 

 

 

 

Julkisesti noteeratut osakkeet

 

 

 

 

Osakkeet, joita ei ole noteerattu julkisesti

 

 

 

 

Yrityslainat, joita rahoituslaitokset eivät ole laskeneet liikkeeseen

 

 

 

 

joista:

Sijoituskelpoiset

 

 

 

 

Sijoituskelvottomat

 

 

 

Rahoituslaitosten liikkeeseen laskemat yrityslainat

 

 

 

 

Valtion joukkolainat

 

 

 

 

joista:

EU:n jäsenvaltioiden joukkolainat

 

 

 

 

Muut kuin EU:n jäsenvaltioiden joukkolainat

 

 

 

Vaihdettavissa olevat joukkolainat

 

 

 

 

Lainat

 

 

 

 

Strukturoidut/arvopaperistetut tuotteet

 

 

 

 

b)  Johdannaiset

 

Nimellisarvo

Markkina-arvo

 

Osakejohdannaiset

 

 

 

 

Kiinteätuottoiset johdannaiset

 

 

 

 

Luottoriskinvaihtosopimukset

 

 

 

 

Valuutta (sijoitustarkoituksia varten)

 

 

 

 

Korkojohdannaiset

 

 

 

 

Hyödykejohdannaiset

 

 

 

 

Muut johdannaiset

 

 

 

 

c)  Aineelliset (kiinteät) omaisuuserät

 

Markkina-arvo

 

 

Aineelliset: perushyödykkeet

 

 

 

 

Aineelliset: kiinteistöt

 

 

 

 

Aineelliset: puutavara

 

 

 

 

Aineelliset: taide ja keräilytavarat

 

 

 

 

Aineelliset: kuljetusresurssit

 

 

 

 

Aineelliset: muu

 

 

 

 

d)  Yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset (yhteissijoitusyritykset)

 

 

 

 

e)  Muut omaisuusluokat

 

 

 

 

Sijoituskohteiden valuutta

 

 

 

10

Sijoituskohteiden pitkä ja lyhyt kokonaisarvo (ennen valuuttasuojausta) seuraavissa valuuttaryhmissä:

Pitkä arvo

Lyhyt arvo

 

AUD

 

 

 

 

CAD

 

 

 

 

CHF

 

 

 

 

EUR

 

 

 

 

GBP

 

 

 

 

HKD

 

 

 

 

JPY

 

 

 

 

USD

 

 

 

 

Muu

 

 

 

11

Kaupan/position tyypillinen koko

(Täytetään, jos pääomasijoitusrahasto valittiin edellä pääasialliseksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen tyypiksi)

[Valitaan yksi]

Erittäin pieni

(< 5 milj. euroa)

Pieni

(5–25 milj. euroa)

Keskimääräistä pienempi

(25–150 milj. euroa)

Keskimääräistä suurempi (150–500 milj. euroa)

Suuri

(500 milj.–1 miljardi euroa)

Erittäin suuri

(≥ 1 miljardi euroa)

 

12

Määräysvalta (ks. neuvoston direktiivin 83/349/ETY (EYVL L 193, 18.7.1983, s. 1) 1 artikla)

(Täytetään, jos pääomasijoitusrahasto valittiin edellä pääasialliseksi vaihtoehtoisen sijoitusrahaston tyypiksi. Täytetään kunkin sellaisen yhtiön osalta, jossa vaihtoehtoinen sijoitusrahasto käyttää direktiivin 83/349/ETY 1 artiklan määritelmän mukaista määräysvaltaa (jos tällaisia yhtiöitä ei ole (jätetään tyhjäksi))

Nimi

% äänioikeuksista

Liiketoimen tyyppi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston riskiprofiili

1.  Markkinariskiprofiili

13

Sijoitusten odotettavissa oleva vuosituotto / sisäinen tuottoaste tavanomaisissa markkinaolosuhteissa (%)

 

 

 

Net Equity Delta

 

 

 

 

Net DV01:

 

 

 

 

Net CS01:

 

 

 

2.  Vastapuoliriskiprofiili

14

Kaupankäynti- ja selvitysjärjestelyt

 

 

 

 

a)  Arvioitu prosenttiosuus (markkina-arvon osalta) arvopapereista, joilla on käyty kauppaa:

(jätetään tyhjäksi, jos arvopapereilla ei ole käyty kauppaa)

%

 

 

Säännellyssä pörssissä

 

 

 

 

Pörssin ulkopuolella (OTC)

 

 

 

 

b)  Arvioitu prosenttiosuus (kaupan volyymien osalta) johdannaisista, joilla on käyty kauppaa:

(jätetään tyhjäksi, jos johdannaisilla ei ole käyty kauppaa)

%

 

 

Säännellyssä pörssissä

 

 

 

 

Pörssin ulkopuolella (OTC)

 

 

 

 

c)  Arvioitu prosenttiosuus (kaupan volyymien osalta) selvitetyistä johdannaiskaupoista:

(jätetään tyhjäksi, jos johdannaisilla ei ole käyty kauppaa)

%

 

 

Keskusvastapuoli

 

 

 

 

Kahdenvälisesti

 

 

 

 

d)  Arvioitu prosenttiosuus (markkina-arvon osalta) selvitetyistä repokaupoista:

(jätetään tyhjäksi, jos repokauppaa ei ole käyty)

%

 

 

Keskusvastapuoli

 

 

 

 

Kahdenvälisesti

 

 

 

 

Kolmen osapuolen kesken

 

 

 

15

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kaikille vastapuolille asettamien vakuuksien ja muun luottotuen arvo

 

 

 

a)  Rahavarojen muodossa asetettujen vakuuksien arvo

 

 

 

b)  Muiden arvopapereiden (lukuun ottamatta rahavaroja) muodossa asetettujen vakuuksien arvo

 

 

 

c)  Muiden asetettujen vakuuksien ja luottotuen arvo (ml. remburssien ja vastaavan kolmansilta osapuolilta saadun luottotuen nimellisarvo)

 

 

16

Kuinka suuren prosenttiosuuden raportoivan rahaston vastapuolille asettamasta vakuudesta ja muusta luottotuesta vastapuolet ovat kohdentaneet uudelleen?

 

 

17

Viisi suurinta vastapuolta (lukuun ottamatta keskusvastapuolia)

 

 

 

a)  Ilmoitetaan viisi suurinta vastapuolta, joille vaihtoehtoisella sijoitusrahastolla on suurin laskennallinen nettomääräinen vastapuoliluottoriski mitattuna prosenttiosuutena sijoitusrahaston nettoarvosta

Nimi

Kokonaisriski

 

Vastapuoli 1

 

 

 

 

Vastapuoli 2

 

 

 

 

Vastapuoli 3

 

 

 

 

Vastapuoli 4

 

 

 

 

Vastapuoli 5

 

 

 

 

b)  Ilmoitetaan viisi suurinta vastapuolta, joilla on suurin laskennallinen nettomääräinen vastapuoliluottoriski vaihtoehtoisessa sijoitusrahastossa mitattuna prosenttiosuutena vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nettoarvosta

Nimi

Kokonaisriski

 

Vastapuoli 1

 

 

 

 

Vastapuoli 2

 

 

 

 

Vastapuoli 3

 

 

 

 

Vastapuoli 4

 

 

 

 

Vastapuoli 5

 

 

 

18

Suora selvittäminen keskusvastapuolten kautta

 

 

 

a)  Selvittikö vaihtoehtoinen sijoitusrahasto raportointijaksolla kauppoja suoraan keskusvastapuolen kautta?

Kyllä

Ei (jos vastaus on ei, siirrytään kysymykseen 21)

 

 

b)  Jos vastaus kysymykseen 18 a) oli kyllä, ilmoitetaan kolme suurinta keskusvastapuolta nettomääräisen luottoriskin perusteella

Nimi

Arvo

 

Keskusvastapuoli 1 (jätetään tyhjäksi, jos ei sovelleta)

 

 

 

 

Keskusvastapuoli 2 (jätetään tyhjäksi, jos ei sovelleta)

 

 

 

 

Keskusvastapuoli 3 (jätetään tyhjäksi, jos ei sovelleta)

 

 

 

3.  Maksuvalmiusprofiili

Sijoitussalkun maksuvalmiusprofiili

19

Sijoittajan maksuvalmiusprofiili

Prosenttiosuus salkusta, joka voidaan muuttaa rahaksi

 

Enintään 1 päivässä

2–7 päivässä

8–30 päivässä

31–90 päivässä

91–180 päivässä

181–365 päivässä

Yli 365 päivässä

 

 

 

 

 

 

 

 

20

Kiinnittämättömien käteisvarojen arvo

 

 

Sijoittajan maksuvalmiusprofiili

21

Sijoittajan maksuvalmiusprofiili

Prosenttiosuus (vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nettoarvosta) sijoittajan omasta pääomasta, joka voidaan lunastaa

 

 

 

Enintään 1 päivässä

2–7 päivässä

8–30 päivässä

31–90 päivässä

91–180 päivässä

181–365 päivässä

Yli 365 päivässä

 

 

 

 

 

 

 

 

22

Sijoittajan lunastukset

 

 

 

 

a)  Tarjoaako vaihtoehtoinen sijoitusrahasto sijoittajille peruutus- tai lunastusoikeuksia tavanomaisessa kaupankäynnissä?

Kyllä

Ei

 

 

 

 

 

b)  Mikä on sijoittajan lunastusväli (jos osake- tai osuuslajeja on useita, ilmoitetaan nettoarvon perusteella suurin osakelaji)

[Valitaan yksi]

Päivittäin

Viikoittain

Kahden viikon välein

Kuukausittain

Neljännesvuosittain

Puolivuosittain

Vuosittain

Muu

Ei sovelleta

 

 

c)  Kuinka monta päivää on sijoittajien vaatima lunastusten irtisanomisaika

(ilmoitetaan omaisuuseräpainotettu irtisanomisaika, jos osake- tai osuuslajeja on useita)

 

 

 

d)  Kuinka monta päivää on sijoittajan myyntirajoitusjakso (ilmoitetaan omaisuuseräpainotettu myyntirajoitusjakso, jos osake- tai osuuslajeja on useita)

 

 

23

Erityisjärjestelyt ja -kohtelu

 

 

 

a)  Kuinka suureen prosenttisosuuteen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen nettoarvosta sovelletaan raportointipäivänä seuraavia järjestelyitä:

% nettoarvosta

 

 

Side pockets -järjestelyt

 

 

 

 

Lunastusrajat

 

 

 

 

Kaupankäynnin keskeyttäminen

 

 

 

 

Muut järjestelyt maksuvalmiudeltaan heikkojen varojen hoitamiseksi (tarkennettava)

 

[Tyyppi]

[%]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

b)  Ilmoitetaan, kuinka suureen prosenttiosuuteen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston varojen nettoarvosta sovelletaan tällä hetkellä niille ominaisen heikon maksuvalmiuden vuoksi vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan direktiivin 23 artiklan 4 kohdan a alakohdan nojalla erityisjärjestelyitä, ml. kysymyksessä 25 a mainitut järjestelyt?

 

 

 

Erityisjärjestelyt prosenttiosuutena nettoarvosta

 

 

 

 

c)  Saavatko jotkin sijoittajat osakseen erityiskohtelua tai oikeuden saada erityiskohtelua (esim. oheiskirjeen kautta) ja sen vuoksi hyötyvät tiedonantovelvollisuudesta sijoitusrahaston sijoittajia kohtaan vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan direktiivin 23 artiklan 1 kohdan j alakohdan mukaisesti?

(Kyllä tai ei)

 

 

d)  Jos vastaus c kohdan kysymykseen on kyllä, ilmoitetaan kaikki erityiskohtelutapaukset:

 

 

 

Erilaiset tiedonanto- tai raportointivelvollisuudet sijoittajia kohtaan

 

 

 

 

Erilaiset sijoittajien maksuvalmiusehdot

 

 

 

 

Erilaiset sijoittajien maksuehdot

 

 

 

 

Muu kuin edellä mainittu erityiskohtelu

 

 

 

24

Erittely vaihtoehtoisen sijoitusrahaston osuuksien omistajuudesta sijoittajaryhmittäin (prosenttiosuutena kyseisen sijoitusrahaston varojen nettoarvosta; jaoteltuna edunsaajien mukaan, jos tiedossa tai mahdollista)

 

 

25

Maksuvalmiuden rahoittaminen

 

 

 

a)  Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston ottamien lainojen ja sen saatavilla olevan käteisrahoituksen kokonaismäärä (ml. kaikki nostetut ja nostamattomat, maksetut ja maksamattomat puiteluotot sekä mahdollinen ajallisesti rajattu rahoitus)

 

 

 

b)  Edellä a kohdassa ilmoitetun summan jakautuminen seuraavien ajanjaksojen mukaan sen perusteella, mikä on pisin jakso, jonka ajaksi velkoja on sitoutunut sopimuksella antamaan kyseistä rahoitusta:

 

 

 

Enintään 1 päiväksi

2–7 päiväksi

8–30 päiväksi

31–90 päiväksi

91–180 päiväksi

181–365 päiväksi

Yli 365 päiväksi

 

 

 

 

 

 

 

 

4.  Laina- ja vastuuriski

26

Lainattujen käteisvarojen tai arvopapereiden arvo jaoteltuna seuraaviin:

 

 

 

Vakuudettomat käteislainat:

 

 

 

 

Vakuudelliset käteislainat – päävälittäjän kautta:

 

 

 

 

Vakuudelliset käteislainat – (käänteisen) reposopimuksen kautta:

 

 

 

 

Vakuudelliset käteislainat – muuta kautta:

 

 

 

27

Rahoitusvälineisiin sisältyvien lainojen arvo

 

 

 

Pörssilistatut johdannaiset: bruttovastuut, joista vähennetään asetettu marginaali

 

 

 

 

OTC-johdannaiset: bruttovastuut, joista vähennetään asetettu marginaali

 

 

 

28

Lyhyitä positioita varten lainattujen arvopapereiden arvo

 

 

 

29

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan direktiivin johdanto-osan 78 kappaleessa määriteltyjen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston määräysvallassa olevien rahoitusrakenteiden ja/tai oikeudellisten rakenteiden bruttovastuut

 

 

 

Rahoitusrakenne ja/tai oikeudellinen rakenne

 

 

 

 

Rahoitusrakenne ja/tai oikeudellinen rakenne

 

 

 

 

Rahoitusrakenne ja/tai oikeudellinen rakenne

 

 

 

 

 

 

 

30

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston vivutus

 

 

 

 

a)  laskettuna bruttokirjausmenetelmän mukaan

 

 

 

 

a)  laskettuna sijoitusasteeseen perustuvan menetelmän mukaan

 

 

 

5.  Operatiiviset ja muut riskinäkökohdat

31

Avoimien positioiden kokonaismäärä

 

 

 

32

Historiallinen riskiprofiili

 

a)  Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusten bruttotuotot tai sisäinen tuottoaste raportointijaksolla (prosentteina, vähennettyinä hoitopalkkioilla ja tulosperusteisilla palkkioilla)

 

 

 

Raportointijakson 1. kuukausi

 

 

 

 

Raportointijakson 2. kuukausi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raportointijakson viimeinen kuukausi

 

 

 

 

b)  Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston sijoitusten nettotuotot tai sisäinen tuottoaste raportointijaksolla (prosentteina, lisättyinä hoitopalkkioilla ja tulosperusteisilla palkkioilla)

 

 

 

Raportointijakson 1. kuukausi

 

 

 

 

Raportointijakson 2. kuukausi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raportointijakson viimeinen kuukausi

 

 

 

 

c)  Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston nettoarvon muutos raportointijaksolla (prosentteina, ml. merkintöjen ja lunastusten vaikutukset)

 

 

 

Raportointijakson 1. kuukausi

 

 

 

 

Raportointijakson 2. kuukausi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raportointijakson viimeinen kuukausi

 

 

 

 

d)  Merkinnät raportointijaksolla

 

 

 

Raportointijakson 1. kuukausi

 

 

 

 

Raportointijakson 2. kuukausi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raportointijakson viimeinen kuukausi

 

 

 

 

e)  Lunastukset raportointijaksolla

 

 

 

Raportointijakson 1. kuukausi

 

 

 

 

Raportointijakson 2. kuukausi

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Raportointijakson viimeinen kuukausi

 

 

 

Rahalliset arvot olisi ilmoitettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisinä.

Stressitestien tulokset

Direktiivin 2011/61/EU 15 artiklan 3 kohdan b alakohdan mukaisesti suoritettujen stressitestien tulokset [vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kuhunkin sijoituspositioon liittyvät riskit ja niiden kokonaisvaikutus mainitun rahaston salkkuun voidaan jatkuvasti tunnistaa ja mitata ja niitä voidaan hallita ja valvoa asianmukaisesti, myös käyttämällä asianmukaisia stressitestimenetelmiä] (vapaamuotoinen teksti)

Rahalliset arvot olisi ilmoitettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisinä.

Direktiivin 2011/61/EU 16 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti suoritettujen stressitestien tulokset [vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien on säännöllisesti suoritettava sellaisia stressitestejä tavanomaisissa ja poikkeuksellisissa maksuvalmiusolosuhteissa, joiden perusteella ne voivat arvioida ja valvoa vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen maksuvalmiusriskiä] (vapaamuotoinen teksti)

Rahalliset arvot olisi ilmoitettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisinä.



Kustakin vaihtoehtoisesta sijoitusrahastosta toimivaltaisten viranomaisten saataville asetettavat tiedot

(Direktiivin 2011/61/EU 24 artiklan 4 kohta)

 

Tiedon tyyppi

Raportoidut tiedot

1

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston kaikille vastapuolille asettamat vakuudet ja muu luottotuki: kuinka suuren prosenttiosuuden vastapuolet ovat kohdentaneet uudelleen?

 

 

Laina- ja vastuuriski

2

Lainattujen käteisvarojen tai arvopapereiden arvo jaoteltuna seuraaviin:

 

 

 

Vakuudettomat käteislainat:

 

 

 

Vakuudelliset käteislainat – päävälittäjän kautta:

 

 

 

Vakuudelliset käteislainat – (käänteisen) reposopimuksen kautta:

 

 

 

Vakuudelliset käteislainat – muuta kautta:

 

 

3

Rahoitusvälineisiin sisältyvien lainojen arvo

 

 

 

Pörssilistatut johdannaiset: bruttovastuut, joista vähennetään asetettu marginaali

 

 

 

OTC-johdannaiset: bruttovastuut, joista vähennetään asetettu marginaali

 

 

4

Viisi suurinta lainattujen käteisvarojen tai arvopapereiden lähdettä (lyhyet positiot):

 

 

 

Suurin:

 

 

 

Toiseksi suurin:

 

 

 

Kolmanneksi suurin:

 

 

 

Neljänneksi suurin:

 

 

 

Viidenneksi suurin:

 

 

5

Lyhyitä positioita varten lainattujen arvopapereiden arvo

 

 

6

Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajia koskevan direktiivin johdanto-osan 78 kappaleessa määriteltyjen vaihtoehtoisen sijoitusrahaston määräysvallassa olevien rahoitusrakenteiden ja/tai oikeudellisten rakenteiden bruttovastuut

 

 

 

Rahoitusrakenne ja/tai oikeudellinen rakenne

 

 

 

Rahoitusrakenne ja/tai oikeudellinen rakenne

 

 

 

Rahoitusrakenne ja/tai oikeudellinen rakenne

 

 

 

 

 

7

Vaihtoehtoisen sijoitusrahaston vivutus

 

 

 

a)  Bruttokirjausmenetelmä

 

 

 

b)  Sijoitusasteeseen perustuva menetelmä

 

 

Rahalliset arvot olisi ilmoitettava vaihtoehtoisen sijoitusrahaston perusvaluutan määräisinä.



( 1 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2088, annettu 27 päivänä marraskuuta 2019, kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoituspalvelusektorilla (EUVL L 317, 9.12.2019, s. 1).

( 2 ) Euroopan pankkivalvontaviranomaisten komitea, Guidelines to Article 122a of the Capital Requirements Directive of 31 December 2010, http://www.eba.europa.eu/cebs/media/Publications/Standards%20and%20Guidelines/2010/Application%20of%20Art.%20122a%20of%20the%20CRD/Guidelines.pdf

( 3 ) EUVL L 96, 12.4.2003, s. 16.

( 4 ) EUVL L 79, 20.3.2007, s. 11.

Top