52000AE1424

Talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta "Komission kertomus kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5 päivänä huhtikuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY soveltamisesta"

(2001/C 116/25)

Komissio päätti 27. huhtikuuta 2000 Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 262 artiklan nojalla pyytää talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheesta "Komission kertomus kohtuuttomista ehdoista 5 päivänä huhtikuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY soveltamisesta".

Asian valmistelusta vastannut "yhteismarkkinat, tuotanto ja kulutus" -jaosto antoi lausuntonsa 8. marraskuuta 2000. Esittelijä oli Manuel Ataíde Ferreira.

Talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 29. ja 30. marraskuuta 2000 pitämässään 377. täysistunnossa (marraskuun 30. päivän kokouksessa) seuraavan lausunnon. Äänestyksessä annettiin 85 ääntä puolesta, 38 vastaan, ja 11 pidättyi äänestämästä.

1. Johdanto

1.1. Perinteiset tahdonvapauden, osapuolten tasavertaisuuden ja sopimusvapauden periaatteet (jotka voidaan tiivistää latinankieliseen sanontaan: pacta sunt servanda) ovat yhteisiä kaikille eurooppalaisille siviilioikeusjärjestelmille riippumatta siitä, juontuvatko ne Code Napoleonista tai eivät. Niiden oli määrä säännellä oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti sopimussuhteita, joita yksittäiset ihmiset solmivat keskenään. Niiden riittämättömyys paljastui teollisen aikakauden alussa, kun otettiin käyttöön tyyppisopimuksia eli vakiosopimuksia(1) joille on leimallista "toisen sopijapuolen taloudellinen ylivoima, jonka turvin tämä pystyy sanelemaan ehdot toiselle osapuolelle; ehtojen yksipuolisuus, joka mahdollistaa vahvemman osapuolen etujen mukaisten ehtojen laatimisen; sopimustekstin lopullisuus, joka asettaa heikomman osapuolen ota tai jätä -dilemman eteen."(2) Liittymissopimukset aiheuttavat monia ongelmia erityisesti sopimusvapauden ja sisällön suhteen, koska sisältö ilmentää yleisiä ehtoja, joista ei neuvotella.

1.2. Monissa Euroopan maissa on annettu erityismääräyksiä joko erillisinä lakeina tai osana siviilioikeutta estämään tietyntyyppisten sopimusehtojen käytöstä aiheutuvia epäoikeudenmukaisuuksia, jotka horjuttavat tasapainoa sopijapuolten välillä. Tässä tarkoitetaan erityisesti ennalta laadittujen sopimusten "yleisiä ehtoja". Esimerkkeinä laeista ja määräyksistä voidaan mainita Tanskan kauppalaki vuodelta 1974, AEB-Gesetz (joulukuu 1976), Unfair Contract Terms Act (Yhdistynyt kuningaskunta, 1977); Sale of Goods and Supply of Services Act (Irlanti, julkaistiin 1980). Vuonna 1983 säädettiin Luxemburgissa laki, jossa eritellään 20 erityyppistä kohtuutonta ehtoa. Vuonna 1985 annettiin laki yleisistä sopimusehdoista Portugalissa.

1.3. Euroopan neuvosto antoi suosituksen kohtuuttomista ehdoista jo 16. marraskuuta 1976(3). Euroopan yhteisössä asia otettiin puheeksi ensimmäistä kertaa ensimmäisessä kuluttajapolitiikkaohjelmassa(4). Toisessa kuluttajaohjelmassa (1981) neuvosto pyysi komissiota nimenomaisesti laatimaan aiheesta keskusteluasiakirjan(5). Komissio antoi neuvostolle aiheesta tiedonannon 14. helmikuuta 1984(6).

1.4. Heinäkuun 27. päivänä 1990 komissio virallisti ehdotuksensa, joka muutettiin jälkikäteen direktiiviksi 93/13/EY (annettu 5. huhtikuuta 1993(7)).

1.5. Direktiivin 93/13/EY tarkoitus on ilmaistu selkeästi johdanto-osassa ja 1 artiklassa: "[tarkoituksena on] lähentää jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä". Mikäli katsotaan tarpeelliseksi, sopimuksista on poistettava "kohtuuttomat ehdot arviointikriteerien" tai "yhtenäisten sääntöjen" perusteella "sisämarkkinoiden luomisen helpottamiseksi ja kansalaisen suojaamiseksi kuluttajan ominaisuudessa hänen hankkiessaan tavaroita tai palveluja muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön kuin hänen omansa sääntelemillä sopimuksilla."

1.6. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jätettiin

- elinkeinonharjoittajien keskinäiset sopimukset

- kuluttajien väliset sopimukset

- työsopimukset

- perintöoikeuksia koskevat sopimukset ja perhelainsäädännön oikeuksia koskevat sopimukset

- yhtiöiden perustamista ja yhtiöjärjestystä koskevat sopimukset.

1.7. Direktiivin 8 artiklan minimalistisen luonteen mukaisesti jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus jättää täytäntöönpanosäännöksistä seuraavat ehdot:

- erikseen neuvotellut ehdot,

- ehdot, joissa heijastuvat pakolliset lait tai asetukset, tai kansainväliset sopimukset, joissa jäsenvaltiot ja yhteisö ovat osallisina,

- ehdot, jotka koskevat sopimuksen pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

1.8. Direktiivissä on myös ohjeellinen, ei-tyhjentävä luettelo kohtuuttomiksi katsotuista ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina, jos ne täyttävät 3 artiklan 1. kohdassa kuvatut ehdot, eli "jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille," (harmaa luettelo).

1.9. Direktiivissä todetaan, että jäsenvaltioiden on otettava käyttöön "riittäviä ja tehokkaita keinoja kohtuuttomien ehtojen käytön lopettamiseksi". Keinojen on sisällettävä "säännöksiä, joiden mukaisesti henkilöt ja järjestöt, joilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti laillinen etu suojella kuluttajia, voivat kansallisen lainsäädännön mukaisesti saattaa asian käsiteltäväksi tuomioistuimessa tai toimivaltaisessa viranomaisessa, jotka voivat päättää, ovatko yleiseen käyttöön laaditut sopimusehdot luonteeltaan kohtuuttomia, ja käyttää riittäviä ja tehokkaita keinoja tällaisten ehtojen käytön lopettamiseksi."

1.10. Jäsenvaltioiden oli määrä saattaa direktiivi osaksi lainsäädäntöään viimeistään 31. joulukuuta 1994.

1.11. Noin viisi vuotta tämän määräajan jälkeen (1.-3. heinäkuuta 1999) komissio avasi aiheesta julkisen keskustelun konferenssissa, jossa arvioitiin direktiivin tilannetta ja tulevaisuudennäkymiä. Brysselissä järjestettyyn konferenssiin osallistui n. 300 sopimusoikeuden ja kuluttajalainsäädännön asiantuntijaa, jäsenvaltioiden edustajia, ammattijärjestöjen ja kuluttajajärjestöjen edustajia sekä yhteisön toimielinten virkamiehiä(8).

1.12. Direktiivin 9 artiklassa komissio velvoitetaan esittämään Euroopan parlamentille ja neuvostolle "kertomus direktiivin säännösten soveltamisesta" viimeistään 31. joulukuuta 1999. Komissio julkaisi 27. huhtikuuta 2000 tämän kertomuksen, joka on nyt talous- ja sosiaalikomitean lausunnon aiheena.

1.13. Komission kertomuksella on kaksi tavoitetta. Ensimmäiseksi on arvioitava kriittisesti paitsi kuluttajasopimuksissa käytettyjen kohtuuttomien ehtojen määrittelyä, estämistä ja niiden käyttämisestä langetettuja seuraamuksia koskevien lakien harmonisoimiseksi perustettua järjestelmää, myös direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, sen täytäntöönpanoa ja soveltamista jäsenvaltiossa. Toiseksi on aloitettava julkinen keskustelu ja pyydettävä parannusehdotuksia, joiden valossa perustettua järjestelmää voidaan tarkistaa ja mahdollisesti korjata.

2. Arvio komission kertomuksesta

2.1. Kertomus on teknisesti hyvin korkeatasoinen ja erittäin hyvin dokumentoitu. Myös sen julkaisemisajankohta oli otollisesti valittu, vaikka joillakin jäsenvaltioilla ei juurikaan ole kokemuksia direktiivin soveltamisesta, koska ne olivat siirtäneet sen vasta hiljattain osaksi omaa lainsäädäntöään. Tämä puute tunnustetaan myös kertomuksessa.

2.2. On myös merkille pantavaa, että kertomuksessa pyritään laatimaan yhteenveto edellä mainitussa, 1.-3.7.1999 pidetyssä konferenssissa esiin tulleista seikoista. Erityisen huomionarvoisaa on, että kertomukseen on sisällytetty keskustelusta poimitut olennaiset kysymykset.

2.3. Komitea arvostaa suuresti komission vuosien aikana tekemää työtä. Työ on koostunut pätevien kansallisten elinten päätösten alakohtaisesta analyysistä näiden tuomittua tietyn tyyppiset ehdot kohtuuttomiksi. Myös nämä elimet saavat kiitosta kertomuksessa. Lisäksi komissiota kiitetään aloitteesta perustaa CLAB-tietokanta(9), joka on hyödyllinen väline ilmiön kartoituksessa yhteisötasolla. Kun TSK antoi lausuntonsa(10) vuoden 1991 direktiiviehdotuksesta, se piti välttämättömänä menetelmää, jolla voidaan arvioida perustettavan järjestelmän soveltamista. Nyt komitea on erityisen tyytyväinen nähdessään, että sen ehdotus on osoittautunut oikeaksi.

2.4. Komitea yhtyy komission kriittiseen tapaan tarkastella direktiivin perusteella luotua järjestelmää vaikkei yhdykään kaikkiin näkemyksiin, ja arvostaa kertomuksen laatijoiden huolellista ja perusteltua tapaa esittää kysymyksiä.

2.5. Vaikka eräissä jäsenvaltioissa direktiivi saatettiin osaksi omaa lainsäädäntöä myöhään, voidaan todeta, että

a) direktiivin täytäntöönpano ei ole johtanut eri kansallisten säädösten tosiasialliseen yhdenmukaistumiseen Euroopan unionissa

b) unionin jäsenvaltioilla on toisistaan poikkeavia tulkintoja direktiivin säännösten soveltamisalasta ja luonteesta

c) kaikissa jäsenvaltioissa ei sovelleta täytäntöönpanonormeja yhtä tehokkaasti.

2.6. Sovellettavan sopimuslainsäädännön erojen vuoksi jäsenvaltioiden kuluttajansuojassa on näin ollen edelleen tuntuvia eroja. Direktiivin minimalistinen luonne mahdollistaa erojen korostumisen entisestään, sillä sen turvin jotkut jäsenvaltiot laativat muita tiukempia mutta harmonisoimattomia kuluttajansuojasääntöjä. Tämä ei edesauta yhtenäismarkkinoiden toteutumista vaan pikemminkin hidastaa sitä.

2.7. TSK:n ei tule keskittyä niinkään voimassa olevan järjestelmän ja sen soveltamisen kuvaukseen ja esittelyyn vaan järjestelmän muutos- ja parannusehdotuksiin. Tällöin on muiden muassa otettava huomioon komission(11) esittämät kysymykset ja toistettava (tai tarpeen tullen hylättävä) aiheesta aikaisemmin ilmoitetut kannat(12).

2.8. Komitea pysyy johdonmukaisesti aiempien aiheesta ilmaisemiensa näkemysten takana eikä voi hyväksyä, että direktiivin muuttamisen verukkeella heikennetään kuluttajansuojaa, jonka direktiivi takasi Euroopan unionissa ja josta on määrätty perustamissopimuksen 2 artiklassa sekä 153 artiklan 1. kohdassa.

2.9. Nyt annettavassa lausunnossa tarkastellaan seuraavia aiheita:

a) direktiivin soveltamisala

b) direktiivin taustalla olevat yleisperiaatteet

c) kohtuuttomina pidettyjen ehtojen typologia ja luonne

d) rikkomuksen luonne ja juridiset seuraukset

e) kohtuuttomien ehtojen käyttöön sovellettava rangaistusmekanismi

f) elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisen vuoropuhelun rooli

g) CLAB:n merkitys ja tulevaisuus.

3. Direktiivin soveltamisala

3.1. Ensimmäinen esiin nostettava kysymys koskee järjestelyn soveltamisalaa.

Historiallisesti on ymmärrettävää, että kohtuuttomilta ehdoilta suojeleminen suunnattiin ensi alkuun ainoastaan kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välisiin sopimuksiin. Amsterdamin sopimus tarjoaa nykyään oikeusperustan kysymyksen laajempaa tarkastelua varten, ks. perussopimuksen 65 artikla(13).

3.2. Tietyntyyppisissä sopimuksissa vallitsee osapuolten välillä epätasapaino ja aineellinen epätasa-arvo, koska toinen osapuoli on laatinut sisällön ennalta ja toinen voi ainoastaan joko hyväksyä tai hylätä sen. Tällaisia tilanteita saattaa olla paitsi elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä, myös kaikissa niissä suhteissa, joissa tämäntyyppisiä sopimuksia käytetään ja milloin toinen sopijapuoli ei pysty tasavertaisena muuttamaan sopimuksen sisältöä. Tämä korostuu erityisesti teollisuuden ja kaupan pk-yritysten sekä muiden elinkeinonharjoittajien ja järjestöjen sopimuksissa. Lisäksi jotkut jäsenvaltiot ovat jo hyväksyneet osaksi lainsäädäntöään kuluttajasopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, joiden soveltamisala on huomattavasti laajempi kuin tutkinnan kohteena olevan direktiivin. Ne käsittelevät sekä sellaisia yksityishenkilöiden välisiä suhteita, jotka eivät muodosta kulutussuhteita, että ammatinharjoittajien välisiä suhteita.

3.3. Näin ollen ei vaikuta perustellulta, että järjestelmä kohtuuttomien ehtojen käytön estämiseksi ja niiden käyttäjien tuomitsemiseksi rajoittuisi yksinomaan kuluttajasopimuksiin. Järjestelyt on laajennettava kattamaan kaikkia kohtuuttomia sopimussuhteita. Tätä komitea korosti edellä mainitussa lausunnossaan(14).

3.4. Siinä tapauksessa, että komissio ei aikoisi laajentaa huomattavasti direktiivin soveltamisalaa, olisi sen ainakin alkuvaiheessa otettava käyttöön sääntömääräinen yhdenmukaisuusperiaatteella toimiva menettely (reflex-application) niissä tapauksissa, joissa on kyse kohtuuttomista ehdoista kuluttajan ja liikeyrityksen välillä voimassa olevassa sopimuksessa, joka on vastaavasti osa yritysten välistä sopimussuhdetta jakeluketjun aiemmassa vaiheessa.

3.5. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kuluttajasopimusten erityisluonteen vuoksi sopimuksia, joiden toinen osapuoli on kuluttaja pitäisi käsitellä eri tavalla, koska sekä kohtuuttomina pidetyt ehdot että myös suojelun vaikutus voivat vaihdella. Voidaan erottaa esimerkiksi toisistaan absoluuttiset ja suhteelliset kiellot sekä järjestelyt, joilla pyritään tunnistamaan epäreilu käytäntö (pätevän viranomaisen alustava arvio tai todistustaakan kääntäminen ja kohtuuttomuuden osoittaminen).

3.6. Komitea yhtyy komission näkemykseen, että nykyjärjestelmästä(15) on jätetty perusteettomasti pois joitain ehtotyyppejä.

3.6.1. Tässä tarkoitetaan nimenomaisesti, että direktiivin ulkopuolelle on rajattu erillisesti neuvoteltujen kuluttajasopimuksien ehdot, "pakolliset" ehdot sekä tavaraa tai tuotetta tai sen hintaa koskevat ehdot. On kuitenkin todettava, että valtaosa jäsenvaltioista ei ole pannut täytäntöön rajausta, mikä on selvästi ollut eduksi kuluttajansuojajärjestelyille.

3.6.2. Komitea lisää, että koska useimmat jäsenvaltiot ovat käyttäneet mahdollisuutta olla soveltamatta rajauksia, lainsäädännölliset erot kasvavat yhteisön alueella (kansallisia lainsäädäntöjä ei ole harmonisoitu). Se vaikeuttaa yhtenäismarkkinoiden moitteetonta toimintaa erityisesti kilpailunäkökulmasta(16) katsottuna.

4. Yleisperiaatteiden määrittely

4.1. Järjestelmän perustana olevien yleisperiaatteiden osalta on aiheellista pohtia painoa, joka tulee antaa joillekin sopimusneuvottelujen keskeisille käsitteille.

4.1.1. Tämä pätee avoimuusperiaatteeseen, jonka sisältö ja käyttötarkoitus eivät käy täysin selväksi nykyisestä sanamuodosta. Epäselviksi jäävät erityisesti periaatteiden vaikutukset sopimuksen kestäessä.

4.1.2. Komitea katsoo, että direktiivi on selkeämpi, jos siinä yksiselitteisesti todetaan, että

a) ehtoja, joista ei ole erillisesti sovittu, voidaan pitää kuluttajan hyväksyminä vain tapauksissa, joissa ennen sopimuksen solmimista kuluttaja on voinut niihin tutustua ja ymmärtänyt niiden sisällön vaikutukset

b) sopimusehdot on laadittava yksinkertaisiksi, selkeiksi ja yksiselitteisiksi, jotta keskivertokuluttaja voi ne bonus pater familiasin normaalilla järjenkäytöllä ymmärtää oikein. Jos ehdot eivät vastaa näitä vaatimuksia, ne on julistettava mitättömiksi(17).

4.1.3. Avoimuusperiaatteen pohjalta pitäisi asettaa sopimusosapuolille lankeavat velvoitteet, jotka aiheutuvat tietojen antamisvelvollisuuden laiminlyönnistä ennen sopimuksen tekoa sellaisissa tapauksissa, joissa palvelujen tarjoajan esittämistä yleisistä sopimusehdoista ei voi neuvotella. TSK on kiinnittänyt neuvoston ja komission huomiota tähän ja erityisesti uutta teknologiaa hyväksikäyttäen tapahtuvaan etämyyntiin vuonna 1991 antamassaan lausunnossa, joskin silloin vailla menestystä(18)(19).

4.2. Tämän lisäksi on selkiytettävä myös hyvässä uskossa -periaatetta (bona fide) ja sen kytkeytymistä sopimussuhteen epätasapainon käsitteeseen. Selkiyttäminen yhteisön tasolla on tarpeen, jottei periaatteen sisällyttäminen kansalliseen lainsäädäntöön johda keskenään erilaisiin tai jopa toisiinsa nähden ristiriitaisiin järjestelyihin, kuten tapahtuu tällä hetkellä.

4.2.1. Heinäkuussa 1999 pidetyssä konferenssissa keskusteltiin kovasti direktiivin 3 artikla 1 kohdassa olevan ilmaisun "bona fide" erilaisista tulkintamahdollisuuksista. Ilmaisun käännökset eroavat toisistaan ja ovat joissain tapauksissa keskenään vastakkaisia(20).

4.2.2. "Bona fide" -käsitteen lisäksi vaadittu ilmaisu "huomattava epätasapaino", ei myöskään ole sisällöltään selvä.

4.2.3. Bona fide -käsite ei myöskään näköjään ole itsestäänselvä, sillä se vaihtelee jäsenvaltioittain oikeustradition mukaan. Tästä syystä on oikeutettua kysyä, tuleeko jatkaa käsitteen käyttöä kohtuuttoman ehdon kriteerin olennaisena elementtinä. Kysymys on tietysti teoreettinen, mutta sillä on käytännön vaikutuksia lain soveltamiseen.

4.3. Komissio ei ole tarjonnut vastauksia näihin kysymyksiin kertomuksessaan. Huolimatta asiaan liittyvistä juridisteknisistä vaikeuksista TSK kehottaa komissiota etsimään niihin vastaukset, jotta saadaan selvyys direktiivin peruskäsitteiden merkityksestä ja sisällöstä. Tämä on edellytys, jotta direktiivi voidaan sisällyttää yhdenmukaisesti ja yksiselitteisenä osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä.

4.4. Lisäksi TSK pyytää komissiota ja jäsenvaltioita yhdistämään voimansa ja tutkimaan uuden lähestymistavan mahdollisuutta. Yhdysvaltojen kokemuksia voitaisiin hyödyntää laadittaessa "puitelakia" tai "yhtenäistä lakia". Tarkoituksena on edetä mahdollisimman johdonmukaisesti pyrkimyksessä saada aikaan tosiasiallista lähentymistä kansallisten lakien kesken edes alakohtaisesti (esim. vakuutus-, pankki- ja kuljetusalat sekä peruspalvelut) ja täten auttaa voittamaan vaikeudet, joita aiheutuu sisällöltään poikkeaville käsitteille perustuvien oikeusjärjestelmien rinnakkaiskäytöstä EU:ssa.

5. Kohtuuttomina pidettyjen ehtojen typologia ja luonne

5.1. Kiellettyjen yleisten sopimusehtojen tyypittelyä sekä luetteloa on korjattava siten, että ehdot jaetaan aina kohtuuttomiin (musta lista) ja joissain tapauksissa kohtuuttomiin (harmaa lista).

5.1.1. Sen sijaan, että lisättäisiin esimerkkejä kohtuuttomista ehdoista, komitea pitää parempana luettelon tiivistämistä ja yksinkertaistamista.

5.1.2. Komitean mielestä musta lista tulisi rajoittaa joihinkin tapauksiin, joiden kohtuuttomuudesta jäsenvaltiot ovat yhtä mieltä ja jotka rikkovat kaikissa sopimustyypeissä yleisesti hyväksyttyjä periaatteita.

5.2. Listat tulisi sisällyttää sellaisinaan direktiivin toimeenpanoasetuksiin niiden sitovuudesta (sitova vai ohjeellinen) ja väristä (musta vai harmaa) riippumatta.

5.3. Mustan listan sitovuus ja harmaan listan ohjeellisuuden on myös oltava tarkoin määritelty lakitekstissä. Näin ei ole tällä hetkellä, kuten komitea on jo aiemmin huomauttanut(21).

5.4. Listojen sisältöä on tarkastettava myös saatujen kokemusten valossa. Luetteloita voitaisiin laatia myös sopimustyypeittäin (esim. pankkipalvelut, vakuutussopimukset(22), kiinteistöjen osa-aikainen käyttöoikeus, valmismatkat jne.)(23).

6. Rikkomuksen luonne ja juridiset seuraukset

6.1. Kuten komissio myöntää kertomuksessaan, nykyjärjestelmässä on pahoja puutteita eikä siitä löydy kunnollista juridista määritelmää kohtuuttomien ehtojen käytölle ja sen seurauksille.

Koska direktiivin 6 artiklassa todetaan, että "sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia", jäsenvaltioille on säädöksen täytäntöönpanossa jäänyt mahdollisuus omien oikeudellisten perinteidensä pohjalta määrätä kohtuuttomien ehtojen käytöstä erilaisia seuraamuksia kuten kohtuuttomien ehtojen juridinen ineksistenssi, mitättömyys, kumottavuus, tehottomuus ja soveltamattomuus.

6.2. Samoin kuin siviilioikeudelliset seuraamukset vaihtelevat, vaihtelevat myös seuraukset erityisesti sopimusosapuolia koskevan sitovuuden kannalta siitä hetkestä lähtien, jolloin vaikutukset alkavat tai tuomari antaa alustavan arvoin(24).

6.3. Näin ollen lienee syytä suositella, että direktiivin uudessa muotoilussa määritellään selkeästi kohtuuttomien ehtojen käytöstä langetettavien siviilioikeudellisen seuraamusten luonne, niiden vaikutus tehtyihin sopimuksiin (mitätöidään täysin tai osittain; ehtojen muuttamisen mahdottomuus; hinnanalennus) ja mahdollisuus, että tuomioistuimet antavat alustavan arvion.

6.4. TSK ei pidä nykytilanteessa perusteltuna tiukentaa siviilioikeudellisia seuraamuksia, kuten komissio ehdottaa. Sen sijaan komitea katsoo, että mikäli yhdenkin kohtuuttoman ehdon käyttö on vastapuolen etujen vastaista, on perusteltua siirtää toiselle osapuolelle todistustaakka tapahtuneesta vahingosta ja sen syistä, jolloin kärsinyt osapuoli joutuu puolestaan osoittamaan vahinkojen määrän.

6.5. Lisäseuraamusten asettaminen lienee perusteltua ainoastaan "pakollisten rahallisten korvausten" muodossa tilanteissa, joissa oikeushenkilö rangaistuksen saatuaankin rikkoo tietoisesti kieltoa käyttää tai ehdottaa kohtuuttomia ehtoja, jotka on jo tuomioistuimen päätöksellä lopullisesti kielletty(25).

7. Kohtuuttomien ehtojen estämistä ja poistamista koskevat järjestelmät

7.1. Oikeusjärjestelmän rajat ja sen parannusmahdollisuudet

7.1.1. Useimmissa jäsenvaltioissa ainoa tapa estää kohtuuttomien ehtojen käyttö on oikeudenkäyntimenettely. Heinäkuun 1.-3. päivänä 1999 pidetyssä konferenssissa kuultujen asiantuntijoiden enemmistö oli yksimielinen siitä, että oikeudellinen valvonta jäsenvaltioissa on puutteellista ja tehotonta suhteessa tavoitteeseen lopettaa kohtuuttomien sopimusehtojen käyttö.

7.1.2. Suurimpina ongelmina pidettiin seuraavia:

a) Oikeuskäsittelyjen hitaus myös silloin, kun on kyse ennaltaehkäisevästä tai kiireellisestä menettelystä.

b) Oikeusvoiman ulottuvuus ja vaikutus on rajattu periaatteessa koskemaan yksinomaan oikeuden käsiteltäväksi annettuja sopimuksia tai ehtoja ja asian oikeuteen vienyttä.

c) Ehtoja tarjoavien on mahdollista muuttaa muodollisesti ehtoja jopa kieltokannemenettelyn aikana ja vesittää menettelyn vaikutus väittäen tuomioistuimen päätöstä turhaksi ja avaten tien loputtomiin uusiin oikeustapauksiin niin pitkäksi aikaa, kun ehtoja tarjoavat esittävät uusia muotoiluja tai vaikkapa muuttavat yleisten ehtojen numerointia.

7.1.3. Näin ollen komitea katsoo, että on syytä tukea komission pyrkimyksiä

a) velvoittaa jäsenvaltiot takaamaan nopeat ja tehokkaat oikeuskeinot kohtuuttomien sopimusehtojen käytön tosiasialliseksi kieltämiseksi ja ehkäisemiseksi

b) tutkia mahdollisuutta määritellä jäsenvaltioissa kehitteillä olevien uusien siviilioikeudellisten suuntaviivojen mukaiset edellytykset, joiden perusteella voidaan katsoa, että oikeuden antama päätös kohtuuttomana pidetystä ehtotyypistä sitoo kaikkia samankaltaisia sopimuksia, joita sama sopijapuoli, kuka tahansa toinen saman elinkeinon harjoittaja tai kuka tahansa sopijapuoli käyttää, kunhan on riittävät takeet oikeustoimien mahdollisuudesta

c) velvoittaa kohtuuttomien ehtojen käytöstä tuomitut sopijapuolet julkaisemaan kohtuuttomina pidettyjen ehtojen sisältö tiedotusvälineissä, mikäli tuomari niin tarkoin harkittuaan päättää ja jos rikkomuksesta saatu hyöty on merkittävä; tietojen julkistaminen edellyttää, että siitä on hyötyä kohtuuttomien ehtojen käytön ennalta estämisessä ja asianomaisille tiedottamisessa

d) kehittää tarkoitukseen sopivia taloudellisia tukitoimia edellä mainittujen oikeustoimien mahdollistamiseksi.

7.2. Valvonta

7.2.1. Edellisessä kohdassa mainittuja pyrkimyksiä rajoittamatta komitea pitää kuitenkin tarpeellisena suunnitella yhteisön tasolle hallintojärjestelmiä, joihin tukeutuen riippumaton ja pätevä elin päättää tiettyjen ehtojen kohtuuttomuudesta ja kohtuullisuudesta ja jolla on valta kieltää ehtojen käyttö yleisesti, tämän kuitenkaan estämättä sopijapuolia hakemasta hallintoelimen päätökseen muutosta tuomioistuimessa.

7.2.2. Tämänkaltaisia järjestelmiä tarjoavien jäsenvaltioiden kokemuksen perusteella voidaan puoltaa komission aloitetta pyrkiä ylläkuvatun kaltaiseen ratkaisuun. Esimerkkejä hallinnollisista järjestelmistä ovat Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimiva Office of Fare Trade, Ranskan ja Belgian Commission des clauses abusives ja Pohjoismaiden kuluttaja-asiamiehet.

7.2.3. Sen sijaan komitea ei kannata yhteisön kuluttaja-asiamiehen perustamista, kuten se ei kannattanut vuonna 1991 antamassaan lausunnossakaan(26). Komitea katsoo, ettei eri maiden ja alueiden elinkeinoelämän ja kuluttajien arjesta irrotettu elin pysty ratkaisemaan tehokkaasti ja ajoissa kohtuuttomien kuluttajasopimusehtojen käytöstä aiheutuvia riitoja.

7.3. Kuluttajasopimusten ehtojen kohtuuttomuudesta päättävän viranomaisen täytyy myös pystyä neuvomaan, kuinka asianomainen ehto muotoillaan sisällöltään kohtuulliseksi(27).

8. Kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien välinen vuoropuhelu

8.1. On selvää, että kohtuuttomien ehtojen käytön ehkäiseminen on tärkeämpää kuin niistä rankaiseminen. Lisäksi yhtenäismarkkinoilla tehdään yhä useampia kuluttajasopimuksia rajojen yli, jolloin sopimusten yleiset ehdot ovat identtiset eri sopimuksissa ja eri jäsenvaltioissa. Näin ollen lienee paikallaan harkita ilman lainkäyttömenettelyä saavutettujen ratkaisujen institutionalisointia kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien sekä elinkeinonharjoittajien keskinäisissä vuoropuheluissa yhteisön tasolla kollektiivisten sopimusten aikaansaamiseksi(28).

8.1.1. On kuitenkin varmistettava, ettei tämänkaltaisia neuvotteluja voida pitää käytäntönä, joka rikkoo kilpailusääntöjä vastaan, vaikka perustamissopimuksen asianomaisten määräysten systemaattinen ja tarkoitushakuinen tulkinta ei todennäköisesti johdakaan sopimusten tuomittavuuteen tällä perusteella.

8.1.2. Avainasemassa ovat vapaaehtoisuuteen perustuvat kannustinmekanismit, jotka johtavat käytännesäännöstöjen luomiseen. Säännöstöön kuuluvat vakiomuotoiset sopimukset, joista on seulottu kohtuuttomat ehdot. Erityisesti siihen on liitettävä sopimuksia muita ongelmallisemmilta aloilta, joita ovat mm. yleishyödylliset palvelut tai rahoituspalvelut yleensä, etäpalvelut ja Internetissä sovitut palvelut.

8.2. On myös aiheellista perustaa järjestelmä, jonka turvin voidaan ratkoa yleisten sopimusehtojen aiheuttamia kiistatilanteita ilman lainkäyttömenettelyjä. Järjestelmä voi koostua sovittelusta ja välimiesmenettelystä, ja sitä tarvitaan erityisesti rajojen ylitse ja sähköisessä kaupankäynnissä tehtyjen sopimusten aiheuttamien kiistojen ratkaisuun. Vapaaehtoisluonteisia käytänteitä on helpompi luoda ja soveltaa, kun ne rajoittuvat oikeuden ulkopuolisiin sovittelu- ja välimiesmenettelyihin.

8.2.1. Komitean mielestä ei ole aiheellista alistaa kaikkia sopimuksia tarkastusviranomaisen esikäsittelyyn - paitsi milloin kyseessä ovat yleishyödylliset palvelut - koska tämä lisäisi byrokratiaa eikä kuitenkaan pystyisi takaamaan kaikkien sopimusehtojen kohtuullisuutta.

8.2.2. Komitea katsoo kuitenkin, että mikäli kohdassa 7.2.1 esitetyt elimet perustetaan, niille on annettava valtuudet päättää niille vapaaehtoisesti esitettyjen yleisten sopimusehtojen hyväksymisestä(29).

9. CLAB-tietokanta

9.1. TSK korostaa jälleen CLAB-aloitteen tärkeyttä sekä komission toimintaa tietokannan pitämiseksi ajan tasalla. Tietokannasta hyötyvät ja sitä voivat käyttää paitsi tiedeyhteisö myös Euroopan unionin toimielimet ja tuomarit, asianajajat ja muut hallintoviranomaiset, jotka työkseen tulkitsevat ja soveltavat täytäntöönpannusta direktiivistä johdettua kansallista lakia. Tällöin tietokanta on merkityksellinen kehitettäessä aiheesta vertailevaa oikeustiedettä ja valmisteltaessa yhdenmukaisia lakeja (ks. kohta 4.4).

9.2. Komitea kuitenkin katsoo, että pelkän tietojen keruun ja niiden käyttöönsaattamisen lisäksi komission tulisi käyttää nykyistä tehokkaammin jo käytettävissä olevaa tietoa ja ennen kaikkea käännättää ne kaikille yhteisökielille(30) ja kehittää laaja-alaisia, alakohtaisia sekä temaattisia tutkimuksia Euroopan oikeuskäytännön suuntalinjoista kohtuuttomien ehtojen alalla(31).

9.3. On toivottavaa, että komissio antaa sopivin aikavälein ilmestyvän raportin CLAB:in toiminnasta ja toimittaa sen neuvostolle, Euroopan parlamentille ja TSK:lle.

10. Päätelmät

10.1. Direktiiviä 93/13/EY toivottavasti muutetaan lähiaikoina. Muutoksen tavoitteeksi ei saa jäädä ainoastaan lainsäädäntöjen "lähentäminen" vaan on pyrittävä tosiasialliseen harmonisointiin ja jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistamiseen kohtuuttomien sopimusehtojen osalta. On mm. sovittava kohtuuttoman ehdon käsitteen merkityksestä sekä mustan listan määritelmästä.

10.2. Muuttamisessa on olennaista direktiivin soveltamisalan uudelleenmäärittely siten, että siihen kuuluvat myös elinkeinonharjoittajien väliset sopimukset, joista neuvoteltaessa voidaan havaita merkittäviä puutteita tasapainon ja tasa-arvon osalta. Tämä pätee erityisesti "tyyppisopimuksiin" ja "vakiosopimuksiin".

10.3. Samoin tulisi poistaa nykyisin käytössä olevat rajoitukset, jotta direktiivin säännöksiä voidaan soveltaa myös erillisesti neuvoteltuihin ehtoihin, "pakollisista" määräyksistä johtuviin yleisiin ehtoihin sekä tavaraa tai palvelua tai sen hintaa koskeviin ehtoihin tietysti edellyttäen, että niitä voidaan pitää kohtuuttomina.

10.4. Samoin tulisi tehdä kaikki mahdolliset johtopäätökset sopimussuhteiden avoimuusvaatimuksista. On julistettava mitättömiksi kaikki epäselvät, monimerkityksiset, käsittämättömät ja lainvastaiset ehdot. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen, että tämä sääntö on yhteensopiva muiden tiedottamisesta säädettyjen velvollisuuksien kanssa (esim. etämyynti, sähköinen kauppa jne).

10.5. Kohtuuttomuuden käsitettä on tarkasteltava objektiivisesti "sopimuksen epätasapainon" näkökulmasta. On selvitettävä avoimin mielin miten mala fide vaikuttaa - jos vaikuttaa - kohtuuttoman ehdon käsitteeseen.

10.6. Kohtuuttomina pidettyjen ehtojen luettelosta komitea toteaa seuraavaa:

10.6.1. On laadittava "musta lista" ehdoista, jotka ovat aina kohtuuttomia riippumatta sopimusta ja sopimuksen tekijöitä koskevasta konkreettisesta tilanteesta.

10.6.2. Säilytetään ohjeellinen tarkistettu "harmaa lista", sellaisten viranomaisten käyttöön, joilla on vastuu päättää lueteltujen ehtojen kohtuuttomuudesta sopimuksen kokonaistilanteen perusteella.

10.6.3. Pitäisi laatia erilliset ohjeelliset luettelot, joita sovelletaan elinkeinonharjoittajien sopimuksiin ja kuluttajasopimuksiin sekä toisaalta alakohtaisiin sopimuksiin ja yleishyödyllisistä palveluista solmittuihin sopimuksiin.

10.6.4. Luettelot tulee ottaa sellaisinaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.

10.7. Komitea katsoo, että on selkiytettävä kohtuuttoman ehdon käyttämisestä aiheutuvan rikkomuksen laatua, siitä seuraavia oikeustoimia sekä mahdollisuutta, että tuomarit antavat niistä alustavan arvion.

10.8. On tutkittava mahdollisuutta, että kieltokanteen kohteena olevat oikeuden päätökset, jotka määräävät tiettyjen ehtojen kohtuuttomuuden, vaikuttavat yleisesti vastaaviin tilanteisiin eivätkä pelkästään käsiteltävään tapaukseen. Mahdollisuus turvautua oikeustoimiin taataan asiaankuuluvasti.

10.9. On valvottava, että jäsenvaltiot perustavat tehokkaat ja nopeat oikeudelliset mekanismit, joilla voidaan estää kohtuuttomien ehtojen käyttö.

10.10. On asetettava tuomarin harkinnan varainen velvollisuus julkaista kohtuuttomien ehtojen käytöstä langetetut oikeuden päätökset tiedotusvälineissä aina silloin, kun näin saatetaan ehkäistä kohtuuttoman ehdon toistuva käyttö.

10.11. On kannustettava jäsenvaltioita perustamaan valvontamekanismeja, joissa riippumattomat viranomaiset valvovat yleisiä sopimusehtoja ja voivat päättää niiden kohtuuttomuudesta, kieltää niiden käytön ja ehdottaa korjattua muotoilua ilman, että tämä poistaa oikeutta hakea päätökseen muutosta oikeusteitse.

10.12. On vakiinnutettava ilman lainkäyttömenettelyä tapahtuvan sopimisen mekanismit kansallisella ja yhteisön tasolla. Etusija on tällöin annettava asianomaisten edustajien vuoropuhelulle kohtuuttomien ehtojen ja epäoikeudenmukaisten yleisten ehtojen poistamiseksi. Ehdot voivat johtaa vakiosopimusten tai käytännesääntöjen muodostumiseen ennen kaikkea yleishyödyllisten palveluiden ja rahoituspalveluiden tapauksessa. Tämä pätee erityisesti etäsopimuksiin ja Internetissä tehtyihin sopimuksiin.

10.13. On tutkittava mahdollisuutta, että jäsenvaltiot hyväksyvät joko omasta aloitteestaan tai komission asianmukaisesta kehotuksesta yhdenmukaiset viitesäännökset tai "puitelait" vakiosopimusten määrittelemiseksi elinkeinoaloittain.

10.14. Pitäisi myös kannustaa ylläpitämään CLAB-tietokantaa ja taata sen jatkuva päivittäminen ja kaikkien sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntäminen ja parantaa sen toimivuutta lisäämällä niiden kielten lukumäärää, joilla tiedot ovat saatavilla.

Bryssel 30. marraskuuta 2000.

Talous- ja sosiaalikomitean

puheenjohtaja

Göke Frerichs

(1) Vuonna 1901 merkittävä ranskalainen oikeusoppinut Saleilles antoi tyyppisopimusten (contrats types) nimen sopimuksille, joiden sisältö on ennalta määrätty ja joista ei voida neuvotella. Nimi on jäänyt käyttöön romaanisissa maissa, kun taas "common law" -järjestelmää käyttävissä maissa se tunnetaan nimellä vakiosopimus (standard form contract).

(2) Carbonnier: Droit civil, 6ème édition, Tome 4, 1969, s. 53.

(3) Euroopan neuvoston päätöslauselma 76(47), 16.11.1976.

(4) Hyväksyttiin neuvoston päätöslauselmassa 14.4.1975.

(5) Kohta 30: "Ensimmäiseksi komissio laatii keskusteluasiakirjan, johon se kokoaa kaikki aiheeseen liittyvät ongelmakohdat ja mahdolliset vaihtoehdot, joilla voidaan yhtenäistää niitä kilpailuehtoja, joihin alan eroavaisuudet saattavat vaikuttaa." (Boletim da CE 5-81).

(6) COM(84) 55 final; Boletim da CE Supl. 1-84.

(7) EYVL, 95 L, 21.4.1993.

(8) Konferenssin asiakirjoja voi lukea 356 sivua käsittävillä Internet-sivuilla osoitteessa http://eu.int/comm/dgs/health_consumer/events/event_29_01.pdf. PO XXIV:n osastopäällikön kokoamat päätelmät alkavat sivulta 232.

(9) Tietokanta kohtuuttomia ehtoja koskevista kansallisista oikeuskäytännöistä.

(10) EYVL C 159, 17.6.1991, s. 34 ja kohta 2.1.4.

(11) Lähempi tarkastelu osoittaa, että kysymyksiä, joista komissio toivoo keskusteltavan ja joihin se odottaa kannanottoja ei olekaan 22 vaan 33. Kuten on jo todettu, komitealta ei odoteta vastausta jokaiseen vaan kannanottoa kaikkein tärkeimpiin.

(12) Ks. oma-aloitteinen lausunto aiheesta "Kuluttajat vakuutusmarkkinoilla", EYVL C 95, 30.3.1998.

(13) Toimenpiteet, jotka koskevat oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeudellisissa asioissa, joiden vaikutukset ulottuvat rajojen yli, toteutetaan 67 artiklan mukaisesti ja siinä määrin kuin ne ovat tarpeen sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi, ovat:

a) seuraavilla aloilla tapahtuva kehittäminen ja yksinkertaistaminen:

- oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiantoa valtiosta toiseen koskeva järjestelmä

- todisteiden vastaanottamista koskeva yhteistyö

- yksityis- ja kauppaoikeudellisissa asioissa annettujen tuomioiden ja muiden päätösten tunnustaminen ja täytäntöönpano

b) lainvaltaa ja tuomioistuimen toimivallan määräytymistä koskevien jäsenvaltioiden sääntöjen yhteensopivuuden edistäminen

c) riita-asiain oikeudenkäyntien moitteettoman sujumisen esteiden poistaminen edistämällä tarvittaessa riita-asiain oikeuden käyntiä koskevien jäsenvaltioissa sovellettavien säännösten yhteensopivuutta.

(14) EYVL C 159, 17.6.1991, kohta 2.3.3.

(15) Luettelo tämän asiakirjan kohdassa 1.7.

(16) Komitea vastaa myönteisesti komission kertomuksen 1. kysymykseen. Kanta on selvä myös direktiivin soveltamisalan laajentamiseen siten, että se koskisi kaikkia sopimuksia (riippumatta siitä, onko toinen sopijapuoli kuluttaja vai ei). Tämä on yhdenmukaista 1.-3. heinäkuuta 1999 järjestetyn konferenssin antamien suositusten kanssa.

(17) Kuten TSK on todennut ym. lausuntonsa kohdassa 2.5.3.

(18) Mt kohta 2.5.

(19) Komitea on täten vastannut komission kysymyksiin 3, 4 ja 5 (sivuilla 18-19 suomenkielisessä toisinnossa).

(20) Paikalla ollut portugalilainen lakimies totesi: "Mitä loppujen lopuksi tarkoittaa 'hyvän tavan vastaisesti'? Tarkoitetaanko subjektiivista vai objektiivista hyvää tapaa? Jälkimmäisessä tapauksessa ehto voisi olla kohtuuton (koska se aiheuttaisi 'kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon'), mutta olla silti edelleen hyvän tavan mukainen." Prof. Pinto Monteiro.

(21) Mt kohta 2.8.

(22) TSK:n lausunto 1998, johon usein viitataan komission kertomuksessa.

(23) Komitea on täten vastannut komission kysymyksessä 2 esille ottamiin seikkoihin (s. 17).

(24) Merkittävä oikeuden päätös, annettu 27.7.2000 (oikeustapauskokoelma C 240/98 ja 244/98).

(25) Komitea on täten vastannut komission kysymyksiin 6, 7 ja 8 (s. 21) ja 13 ja 14 (s. 24) esille ottamiin seikkoihin.

(26) Mt kohta 2.1.7.

(27) Komitea on täten vastannut komission kysymyksiin 9, 10, 11 ja 12 (komission kertomus, s. 24) sekä kysymykseen 16 (s. 26) ja kysymykseen 17 (s. 27).

(28) Vuonna 1991 annetun lausunnon kohta 2.54.

(29) Komitea on täten vastannut komission kertomuksessaan esittämiin kysymyksiin 15 (s. 26) sekä kysymyksiin 18, 19 ja 20 (s. 28).

(30) Ks. komission ehdotus neuvoston päätökseksi aiheesta "Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisön monivuotisen ohjelman hyväksymisestä maailmanlaajuisten verkkojen eurooppalaisen digitaalisen sisällön kehittämisen ja käytön sekä tietoyhteiskunnan kielellisen monimuotoisuuden edistämiseksi". TSK:n lausunto 530/2000.

(31) Komitea on täten vastannut komission kysymyksiin 2, 21 ja 22.

LIITE

talous- ja sosiaalikomitean lausuntoon

Seuraavat muutosehdotukset hylättiin, vaikka ne saivat vähintään neljäsosan annetuista äänistä:

Kohdat 3.1-3.5

Korvataan seuraavasti:

"Vuonna 1993 annettu direktiivi koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomia ehtoja. Ongelmana on, laajennetaanko soveltamisalaa siten, että direktiivi koskee myös elinkeinonharjoittajien välisten sopimusten kohtuuttomia ehtoja. Tämä laajennus ei ole toivottavaa useista syistä:

Elinkeinonharjoittajien välillä tulee olla sopimusvapaus. Ei tule myöskään ottaa sitä riskiä, että yhteinen velvoiteoikeusjärjestelmä mitätöidään. Lisäksi olisi täysin järjetöntä laajentaa yksinomaan kuluttajien suojelun kannalta laaditun tekstin sovellusalaa elinkeinonharjoittajiin."

Perustelu

Elinkeinonharjoittajien väliset suhteet ovat täysin eri tyyppisiä kuin elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien väliset suhteet: sopimusosapuolet ovat tasa-arvoisessa asemassa ja tilanteessa sovelletaan yhteistä velvoiteoikeutta.

Vaikka yksittäiset jäsenvaltiot poikkeavat näistä säännöistä, se ei riitä perusteeksi sille, että käytäntöä ryhdytään soveltamaan koko yhteisön alueella.

Vaikka asiasta aiottaisiin antaa säännös, se ei kuulu käsiteltävänä olevaan direktiiviin, varsinkaan jos sovellusalaan aiotaan liittää erillisesti neuvotellut ehdot.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 48, ei-ääniä: 51, tyhjiä: 4.

Kohdat 3.6-3.6.2

Korvataan seuraavasti:

"Samalla käsitellään mahdollisuutta pitää erillisesti neuvoteltujen kuluttajasopimusten ehdot edelleenkin direktiivin ulkopuolella.

Tässä yhteydessä on todettava, että direktiiviä sovelletaan kaikkia, myös massatuotantoon kuulumattomia tuotteita ja palveluita koskeviin sopimuksiin. Kun otetaan huomioon, miten massatuotantoon kuulumattomien tuotteiden ja palvelujen markkinat on organisoitu, kuluttajat itse voivat näissä tapauksissa neuvotella sopimusehdot tai hyväksyttää myyjällä itse sanelemansa ehdot. Tällaisten sopimusehtojen tulee jäädä direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Soveltamisalan laajentaminen rajoituksetta kaikkiin sopimusehtoihin saattaa johtaa sellaiseen paradoksaaliseen tilanteeseen, että kuluttaja, joka huomaa, että hänen ehdottamansa sopimus antaa mahdollisuudet erilaisiin tulkintoihin, valitsee itselleen edullisimman tulkinnan, vaikka hän on itse laatinut sopimusehdot."

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 63, ei-ääniä: 66, tyhjiä: 2.

Kohdat 4.2-4.3

Poistetaan.

Perustelu

Hyvässä uskossa -periaate (bona fide) on olennainen ja laajalti tunnettu periaate jäsenvaltioiden velvoiteoikeudessa myös silloin, kun velvoiteoikeus perustuu tapaoikeuteen. Sitä ei ole tarpeen käsitellä erikseen kyseisessä direktiivissä. Kohdassa 4.3 viitataan lisäksi taustalla oleviin juridis-teknisiin vaikeuksiin, jotka ovat yhtenä syynä siihen, ettei komissio ota kantaa kysymykseen.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 52, ei-ääniä: 70, tyhjiä: 7.

Kohta 4.4

Poistetaan.

Perustelu

Yhdysvaltojen kokemuksia "puitelakien" ja "yhtenäisten lakien" laatimisessa ei voida siirtää sellaisenaan Euroopan unioniin. Toisin kuin Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa yhdenmukaisten lakien käsite on tunnettu.

Lisäksi alakohtainen lähestymistapa saattaa luoda tietyille aloille enemmän sekaannusta kuin selkeyttä kuluttajien kannalta.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 46, ei-ääniä: 73, tyhjiä: 6.

Kohta 6.4

Poistetaan kohdan toinen virke ("Sen sijaan - vahinkojen määrään.").

Perustelu

Ei ole syytä siirtää toiselle osapuolelle todistustaakkaa kuluttajalle tapahtuneesta vahingosta ja sen syystä. Jos näin tehtäisiin, direktiivi ylittäisi tuotevastuussa annetussa direktiivissä säädetyn vastuujärjestelmän. Tuotevastuudirektiivin mukaan uhrin tulee esittää todisteet tuotteen viallisuudesta, tapahtuneesta vahingosta ja niiden välisestä yhteydestä.

Lisäksi säännös ei kuulu direktiiviin, joka ei käsittele vahingonkorvauksia.

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 48, ei-ääniä: 67, tyhjiä: 8.

Kohdan 7.1.2 alakohta b ja kohdan 7.1.3 alakohta b

Poistetaan.

Perustelu

On syytä muistaa, että oikeusvoima on suhteellista. Tämä on oikeuden perusperiaate suurimmassa osassa jäsenvaltioita.

Komissiota ei voida myöskään kehottaa tutkimaan kysymystä, koska sillä ei ole toimivaltaa prosessioikeuden alalla (EY:n perustamissopimuksen 3 b artiklan toinen ja kolmas kohta).

Äänestyksen tulos

Jaa-ääniä: 51, ei-ääniä: 74, tyhjiä: 6.