–

YS, edustajinaan M. Breunig, Rechtsanwalt ja J. Hanreich, Prozessbevollmächtigter,

–

NK, edustajanaan C. Egermann, Rechtsanwalt,

–

Itävallan hallitus, asiamiehenään J. Schmoll,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Valero, B.-R. Killmann ja B. Bertelmann,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/78/EY (EYVL 2000, L 303, s. 16), miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa 5.7.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/54/EY (EUVL 2006, L 204, s. 23) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 16, 17, 20, 21 ja 47 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat YS ja NK AG ja jossa on kyse viimeksi mainitun suoraan YS:lle maksamasta ammatillisesta lisäeläkkeestä suoritetusta pidätyksestä ja siitä, että kyseisen eläkkeen sopimusperusteisesti sovittu indeksikorotus vuodelta 2018 jätettiin toteuttamatta.

3

Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19.12.1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979, L 6, s. 24) 3 artiklan 1 kohdan alakohdassa säädetään, että kyseistä direktiiviä sovelletaan lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa muun muassa ”vanhuuden” varalta.

4

Direktiivin 2000/78 tarkoituksena on sen 1 artiklan mukaan luoda yleiset puitteet uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään tai sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän torjumiselle työssä ja ammatissa yhdenvertaisen kohtelun periaatteen toteuttamiseksi jäsenvaltioissa.

5

Saman direktiivin 2 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä ’yhdenvertaisen kohtelun periaatteella’ tarkoitetaan, ettei minkäänlaista 1 artiklassa tarkoitettuun seikkaan perustuvaa välitöntä tai välillistä syrjintää saa esiintyä.

2.   Sovellettaessa 1 kohtaa:

– –

– –”

6

Samaisen direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Yhteisölle annetun toimivallan puitteissa tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin henkilöihin sekä julkisella että yksityisellä sektorilla, julkisyhteisöt mukaan lukien, kun kyseessä on:

– –

– –”

7

Direktiivin 2006/54 30 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Todistustaakkaa koskevien sääntöjen antaminen on tärkeää varmistettaessa, että yhdenvertaisen kohtelun periaate voidaan panna tehokkaasti täytäntöön. Kuten yhteisön tuomioistuin on todennut, tämän vuoksi olisi säädettävä sen varmistamisesta, että todistustaakka siirtyy vastaajalle, kun syrjintä vaikuttaa ilmeiseltä lukuun ottamatta menettelyitä, joissa tuomioistuimen tai muun toimivaltaisen kansallisen elimen on selvitettävä tosiseikat. On kuitenkin syytä täsmentää, että niiden tosiseikkojen arviointi, joiden perusteella voidaan olettaa, että kyseessä on sukupuoleen perustuva välitön tai välillinen syrjintä, on edelleen asianomaisen kansallisen elimen tehtävä kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti. Jäsenvaltion tehtävänä on käsittelyn kaikissa vaiheissa saattaa voimaan todistusoikeudellisia säännöksiä, jotka ovat kantajalle tässä esitettyä edullisempia.”

8

Kyseisen direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on taata miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpano työhön ja ammattiin liittyvissä asioissa.

Tätä varten siinä on säännöksiä, joilla pyritään panemaan yhdenvertaisen kohtelun periaate täytäntöön seuraavilla aloilla:

– –

– –”

9

Saman direktiivin 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritellään ’välillinen syrjintä’ siten, että sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa henkilöt näiden sukupuolen perusteella erityisen epäedulliseen asemaan toiseen sukupuoleen verrattuna, paitsi jos kyseisellä säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on puolueettomasti perusteltavissa oleva oikeutettu tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

10

Saman direktiivin 4 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Välitön tai välillinen sukupuoleen perustuva syrjintä samasta tai samanarvoisesta työstä maksettavaan korvaukseen vaikuttavissa tekijöissä ja ehdoissa on poistettava.”

11

Direktiivin 2006/54 II osaston 2 luvussa, jonka otsikkona on ”Yhdenvertainen kohtelu ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä”, olevassa 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Rajoittamatta 4 artiklan säännösten soveltamista minkäänlaista välitöntä tai välillistä sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä eikä varsinkaan, jos kysymyksessä on

– –

12

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohdassa säädetään, että mainittua 2 lukua sovelletaan ammatillisiin sosiaaliturvajärjestelmiin, jotka antavat turvaa ”vanhuuden” varalta, mukaan lukien varhaiseläkkeelle siirtyminen.

13

Erityiseläkkeiden rajoittamisesta annetun lain (Sonderpensionenbegrenzungsgesetz; BGBl. I, 46/2014; jäljempänä SpBegrG) 1 § sisältää perustuslaillisia säännöksiä, joilla tehtiin eräitä muutoksia virkamiesten palkkojen rajoittamisesta annettuun liittovaltion perustuslailliseen lakiin (Bundesverfassungsgesetz über die Begrenzung von Bezügen öffentlicher Funktionäre; BGBl. I, 64/1997; jäljempänä BezBegrBVG). Kyseisellä 1 §:llä muun muassa laajennettiin BezBegrBVG:n henkilöllinen soveltamisala Rechnungshofin (tilintarkastustuomioistuin, Itävalta) määräysvallassa olevien oikeushenkilöiden työntekijöihin ja entisiin työntekijöihin. Näihin oikeushenkilöihin kuuluvat yksityisoikeudelliset yritykset, joissa Itävallan liittohallituksella tai eri osavaltioilla on ratkaiseva vaikutusvalta.

14

Vaikka SpBegrG liittovaltion lakina ei voi vaikuttaa suoraan Rechnungshofin määräysvallassa olevien yritysten työntekijöiden työsopimuksiin sen vuoksi, että osavaltiot käyttävät niissä ratkaisevaa vaikutusvaltaa, BezBegrBVG:n 10 §:n 6 momentissa annetaan osavaltion lainsäätäjälle toimivalta antaa liittovaltion tasolla annettaviin sääntöihin verrattavissa olevia sääntöjä, jotka koskevat sellaisten oikeushenkilöiden työntekijöitä ja entisiä työntekijöitä, joissa kyseisellä osavaltiolla on ratkaiseva omistusosuus.

15

Ala-Itävallan osavaltion ja kuntien palkoista annetun lain (Niederösterreichisches Landes- und Gemeindebezügegesetz, jäljempänä NÖ Landes- und GemeindebezügeG), joka on annettu SpBegrG:n nojalla, 24a §:ssä, jonka otsikko on ”Eläkkeiden rajoittaminen”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Henkilöiden, jotka ovat oikeutettuja eläkkeisiin sellaisten etuussitoumuksien perusteella, joita ovat antaneet

– –

on maksettava eläketurvamaksua siitä osasta, joka ylittää kuukausittaisen enimmäismaksuperusteen, josta säädetään yleisen sosiaaliturvalain [Allgemeines Sozialversicherungsgesetz; BGBl. 189/1955] 45 §:ssä, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna BGBl. I, 139/1997:llä, ja [kyseisen lain] 108 §:n 1 ja 3 momentissa, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna BGBl. I, 35/2012:lla. Tämä koskee myös erityisetuuksia.

(2)   Maksajatahon on pidätettävä eläketurvamaksu ja suoritettava se sille osavaltion lainsäädännöllä perustetulle oikeussubjektille tai yritykselle, jolta eläkkeet saadaan.

(3)   Eläketurvamaksun määrä on – –”

16

Yleisen sosiaaliturvalain (jäljempänä ASVG) 711 §:ssä, joka lisättiin eläkkeiden tarkistuksista annetulla vuoden 2018 lailla (Pensionsanpassungsgesetz 2018, BGBl. I, 151/2017) ja jonka otsikkona on ”Vuoden 2018 eläkkeiden mukauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”(1)   Poiketen siitä, mitä 108h §:n 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä ja 2 momentissa säädetään, kalenterivuonna 2018 eläkettä ei koroteta tarkistuskertoimen perusteella vaan [se toteutetaan] seuraavasti: kokonaiseläkettä (2 momentti) korotetaan seuraavasti:

Jos kokonaiseläkkeen määrä on yli 4980 euroa kuukaudessa, korotusta ei tehdä.

(2)   Henkilön kokonaiseläke on kaikkien niiden lakisääteisestä eläkevakuutusjärjestelmästä maksettujen eläkkeiden yhteenlaskettu määrä, joihin hänellä oli oikeus – –. Kokonaiseläkkeeseen lasketaan myös kaikki [SpBegrG:n] kattamat etuudet, jos eläkkeensaajalla oli niihin oikeus 31.12.2017.

– –

(6)   (perustuslaintasoinen säännös) [SpBegrG:n] kattamien etuuksien kalenterivuotta 2018 koskeva tarkistus ei saa ylittää 1 momentissa säädettyä, kokonaiseläkkeen (2 momentti) perusteella laskettavaa korotusta.”

17

Ammatillisista lisäeläkkeistä annetun lain (Betriebspensionsgesetz; BGBl. 282/1990) 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Edellä 1 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla etuussitoumuksilla tarkoitetaan yksipuolisiin ilmoituksiin, erillissopimuksiin tai työehtosopimuksiin perustuvia työnantajan velvoitteita maksaa:

18

Pääasian kantaja on NK:n, joka on pörssissä noteerattu osakeyhtiö, josta Ala-Itävallan osavaltio omistaa noin 51 prosentin osuuden, entinen työntekijä.

19

Pääasian kantaja teki NK:n kanssa ammatillista lisäeläkettä koskevan sopimuksen 2.3.1992. Tähän sopimukseen sisältyi NK:n vastattavaksi kuuluva suora etuussitoumus, eli ammatillinen lisäeläke, joka rahoitettiin kyseisen työnantajan tekemistä varauksista ja jonka työnantaja sitoutui maksamaan suoraan työntekijälle työsuhteen päättymisen jälkeen. Sopimukseen sisältyi lisäksi indeksilauseke, jonka perusteella kaikkia eläkeoikeuksia korotetaan joka vuosi, jolta kyseistä ammatillista lisäeläkettä saadaan, prosentuaalisesti saman verran kuin mitä korkeimman tehtäväryhmän palkat nousevat kyseessä olevan alan itävaltalaisten yritysten palveluksessa oleviin työntekijöihin sovellettavan työehtosopimuksen nojalla.

20

Pääasian kantaja jäi eläkkeelle 1.4.2010. Hän on siitä lähtien saanut tällä perusteella erilaisia eläke-etuuksia. NK on maksanut hänelle muun muassa 2.3.1992 tehdyssä ammatillista lisäeläkettä koskevassa sopimuksessa määrättyyn suoraan etuussitoumukseen perustuvaa eläkettä.

21

NK on pidättänyt 1.1.2015 lähtien NK NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:n mukaisesti eläketurvamaksua.

22

ASVG:n 711 §:n mukaisesti NK ei ole korottanut pääasian kantajan ammatillisen lisäeläkkeen määrää vuonna 2018, vaikka tämän suoraan maksetun eläkkeenosan määrän olisi pitänyt nousta 3 prosenttia kyseessä olevan alan itävaltalaisten yritysten palveluksessa oleviin työntekijöihin sovellettavassa työehtosopimuksessa tuolle vuodelle määrätyn palkkojen indeksikorotuksen mukaisesti.

23

Pääasian kantaja nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa Landesgericht Wiener Neustadtissa (Wiener Neustadtin alueellinen tuomioistuin, Itävalta) NK:ta vastaan kanteen, jolla hän yhtäältä riitautti edellä mainitut maksujen pidätykset ja hänen ammatillisen lisäeläkkeensä korottamatta jättämisen ja toisaalta vaati tulevien oikeuksiensa tunnustamista.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo unionin oikeuden ja erityisesti direktiivien 79/7, 2000/78 ja 2006/54 soveltamisalasta, että NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:llä ja ASVG:n 711 §:llä (jäljempänä yhdessä kyseessä olevat kansalliset säännökset) säännellään suoraan sen ammatillisen lisäeläkkeen, johon pääasian kantajalla on oikeus 2.3.1992 tehdyn ammatillista lisäeläkettä koskevan sopimuksen nojalla, yksityiskohtaista soveltamista ja sen määrän määrittämisen edellytyksiä.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että kyseessä olevat kansalliset säännökset koskevat henkilöitä, jotka saavat ammatillista lisäeläkettä sellaisen varsin suuren suoran etuussitoumuksen muodossa, jonka maksajana on Rechnungshofin määräysvallassa oleva oikeushenkilö, erityisesti sen vuoksi, että enemmistöosakkaana oleva osavaltio on antanut tällä alalla liittovaltion tasolla annettaviin sääntöihin verrattavissa olevia sääntöjä.

26

Samainen tuomioistuin toteaa, että kyseessä olevat kansalliset säännökset eivät koske henkilöitä, jotka eivät ole saavuttaneet tiettyä ikää, koska suoran etuussitoumuksen muodossa myönnettävää eläkettä koskevia sopimuksia ei ole Itävallassa enää tehty noin vuodesta 2000 lähtien. Sen sijaan, koska tämän kaltaisia sopimuksia on yleensä tehty sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat saavuttaneet huomattavan määrän palvelusvuosia ja tietyn vastuutason yrityksessä, jonka palveluksessa he olivat, mainitut henkilöt ovat tällä hetkellä suhteellisen iäkkäitä.

27

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa vielä, että Itävallan virallisten tilastojen mukaan kyseessä olevat kansalliset säännökset vaikuttavat pääosin miesten ammatillisiin lisäeläkkeisiin.

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin mainitsee näiden säännösten tavoitteista kaksi SpBegrG:llä tavoiteltua tavoitetta, jotka ovat yhtäältä niin sanotuista erityiseläkkeistä aiheutuvan epätasapainon vähentäminen ja toisaalta eläke-etuuksien kestävän rahoituksen varmistaminen.

29

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan kyseessä olevat kansalliset säännökset on lisäksi annettu perustuslaintasoisten säännösten muodossa pääasiallisesti sen rajoittamiseksi, että niiden pätevyys voitaisiin riitauttaa Verfassungsgerichtshofissa (perustuslakituomioistuin, Itävalta).

30

Tässä tilanteessa Landesgericht Wiener Neustadt on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

31

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii ensimmäisen ja toisen kysymyksensä ensimmäisellä osalla, jotka on syytä tutkia yhdessä, selvittämään, onko direktiivejä 79/7, 2000/78 ja 2006/54 tulkittava siten, että niiden soveltamisalaan kuuluvat jäsenvaltion lainsäädännön säännökset, joissa säädetään yhtäältä, että työnantajan on pidätettävä lähteellä osa sellaisen ammatillisen lisäeläkkeen määrästä, jonka se on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan entiselle työntekijälleen, ja toisaalta, että mainitun etuuden määrään sopimusperusteisesti sovittua indeksikorotusta ei sovelleta.

32

Tästä on aluksi muistutettava, että direktiivin 79/7 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan kyseistä direktiiviä sovelletaan ainoastaan lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa muun muassa ”vanhuuden” varalta (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2012, Elbal Moreno, C‑385/11, EU:C:2012:746, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Sen sijaan etuudet eläkejärjestelmästä, joka määräytyy pääasiallisesti asianomaisella henkilöllä olleen työn tai tehtävän mukaan, liittyvät kyseisen henkilön saamaan palkkaan ja kuuluvat SEUT 157 artiklan soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, komissio v. Puola (Yleisten tuomioistuinten riippumattomuus), C‑192/18, EU:C:2019:924, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näin ollen ne ovat direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua ”palkkaa” (ks. vastaavasti tuomio 15.1.2019, E.B., C‑258/17, EU:C:2019:17, 44 ja 48 kohta).

34

Lisäksi direktiivin 2006/54 1 artiklan c alakohdasta ja 5 artiklan c alakohdasta ilmenee, että kyseinen direktiivi koskee ammatillisia sosiaaliturvajärjestelmiä. Oikeuskäytännössä on kuitenkin jo todettu, että eläkejärjestelmät, joista eläkettä maksetaan työntekijälle siksi, että työntekijä on palvelussuhteessa julkiseen työnantajaan, kuuluvat myös direktiivin 2006/54 5 artiklan aineelliseen soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio 5.11.2019, komissio v. Puola (Yleisten tuomioistuinten riippumattomuus), C‑192/18, EU:C:2019:924, 72 ja 73 kohta).

35

Tästä seuraa, että suoran etuussitoumuksen kaltainen eläke, jota pääasian kantaja saa entiseltä työnantajaltaan tämän kanssa vallinneen työsuhteensa perusteella, ei kuulu direktiivin 79/7 vaan direktiivien 2000/78 ja 2006/54 soveltamisalaan.

36

Toiseksi on todettava, että kyseessä olevista kansallisista säännöksistä, joissa säädetään yhtäältä, että työnantajan on pidätettävä lähteellä osa sellaisen ammatillisen lisäeläkkeen määrästä, jonka se on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan entiselle työntekijälleen, ja toisaalta, että mainitun etuuden määrään sopimusperusteisesti sovittua indeksikorotusta ei sovelleta, aiheutuu eläkkeen, jonka kyseinen yhtiö on sitoutunut maksamaan tälle entiselle työntekijälle, määrän alennus. Tästä syystä ne vaikuttavat entisen työntekijän direktiivin 2000/78 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuihin palkkaehtoihin ja direktiivin 2006/54 5 artiklan c alakohdassa tarkoitettuun ammatilliseen sosiaaliturvajärjestelmään. Täten näitä direktiivejä sovelletaan pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen tilanteeseen (ks. vastaavasti tuomio 16.6.2016, Lesar, C‑159/15, EU:C:2016:451, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Tätä johtopäätöstä ei voida kyseenalaistaa päätelmällä, joka ilmenee 2.6.2016 annetusta tuomiosta C (C‑122/15, EU:C:2016:391), jonka Itävallan hallitus mainitsee kirjallisissa huomautuksissaan ja jonka 30 kohdassa unionin tuomioistuin katsoi, että eläketulon lisäveroa koskeva kansallinen lainsäädäntö ei kuulu direktiivin 2000/78 aineelliseen soveltamisalaan.

38

Unionin tuomioistuin nojautui nimittäin mainitun tuomion 25 ja 26 kohdassa siihen, että asian taustalla olevassa oikeusriidassa ei ollut kyse sellaisista ehdoista tai edellytyksistä, joiden mukaisesti määräytyy niiden etuuksien määrä, jotka maksetaan työntekijälle sen työsuhteen perusteella, joka yhdisti hänet hänen aiempaan työnantajaansa, vaan eläketulon verokannasta, ja tällaisella suoraan ja yksinomaan kansalliseen verolainsäädäntöön perustuvalla verotuksella ei ole mitään tekemistä työsuhteen eikä näin myöskään sen kanssa, mitä on pidettävä mainitussa direktiivissä ja SEUT 157 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuna palkkana.

39

Näin ollen ensimmäisen ja toisen kysymyksen ensimmäiseen osaan on vastattava, että direktiivejä 2000/78 ja 2006/54 on tulkittava siten, että niiden soveltamisalaan kuuluvat jäsenvaltion lainsäädännön säännökset, joissa säädetään yhtäältä, että työnantajan on pidätettävä lähteellä osa sellaisen ammatillisen lisäeläkkeen määrästä, jonka se on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan entiselle työntekijälleen, ja toisaalta, että mainitun etuuden määrään sopimusperusteisesti sovittua indeksikorotusta ei sovelleta.

40

Ensimmäisen kysymyksensä toisella osalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiiviä 2006/54 tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla sellaisen eläkkeen saajat, jonka valtion määräysvallassa oleva yritys on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan näille henkilöille ja jonka määrä ylittää tietyt tässä säännöstössä säädetyt kynnysarvot, eivät yhtäältä saa määrää, joka pidätetään kyseisen eläkkeen siitä osasta, joka ylittää jonkin näistä kynnysarvoista, eivätkä toisaalta saa edukseen indeksikorotusta, josta on sopimusperusteisesti sovittu mainitun eläkkeen osalta, kun tämä säännöstö vaikuttaa huomattavasti suurempaan määrään miespuolisia eläkkeensaajia kuin naispuolisia eläkkeensaajia.

41

Direktiivin 2006/54 5 artiklan c alakohdan mukaan kaikki välitön tai välillinen sukupuoleen perustuva syrjintä on kiellettyä sellaisten ammatillisten sosiaaliturvajärjestelmien etuuksien laskentaperusteissa, joilla mainitun direktiivin 7 artiklan 1 kohdan a alakohdan iii alakohdan mukaan annetaan turvaa muun muassa ”vanhuuden” varalta.

42

Heti aluksi on todettava, että pääasiassa kyseessä olevien kaltaiset kansalliset säännökset eivät merkitse välitöntä syrjintää, koska niitä sovelletaan erotuksetta mies- ja naispuolisiin työntekijöihin.

43

Siitä kysymyksestä, merkitseekö tällainen kansallinen säännöstö välillistä syrjintää, on todettava että tämä on direktiivin 2006/54 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa määritetty kyseisen direktiivin soveltamiseksi siten, että sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö saattaa henkilöt näiden sukupuolen perusteella erityisen epäedulliseen asemaan toiseen sukupuoleen verrattuna, paitsi jos kyseisellä säännöksellä, perusteella tai käytännöllä on puolueettomasti perusteltavissa oleva oikeutettu tavoite ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia.

44

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee ensinnäkin, että kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä epäedulliseen asemaan saatetut henkilöt ovat valtion määräysvallassa olevien yritysten entisiä työntekijöitä, jotka saavat suoran etuussitoumuksen muodossa eläkettä, jonka määrä ylittää tietyt kynnysarvot. Yhtäältä on todettava, että NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 4a §:ssä säädetään eläketurvamaksun pidättämisestä tällaisen etuuden siitä osasta, joka ylittää enimmäismaksun maksuperusteen kuukausittaisen määrän, josta säädetään ASVG:ssä. Unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa Itävallan hallitus ilmoitti, että tämä kuukausittainen määrä oli 5370 euroa bruttona vuonna 2020. Toisaalta ASVG:n 711 §:n 6 momentin mukaan mitään SpBegrG:ssä tarkoitettua etuutta, kuten pääasiassa kyseessä olevaa suoraa etuussitoumusta, ei voitu korottaa vuodelta 2018, jos asianomaisen kaikkien eläkkeiden yhteenlaskettu määrä oli yli 4980 euroa kuukaudessa.

45

Direktiivin 2006/54 2 artiklan 1 kohdan b alakohtaa sovellettaessa kyseessä olevissa kansallisissa säännöksissä tarkoitettujen henkilöiden tilannetta ei voida verrata sellaisten yritysten entisten työntekijöiden tilanteeseen, jotka eivät ole valtion määräysvallassa, tai sellaisten henkilöiden tilanteeseen, jotka saavat ammatillista lisäeläkettä muussa muodossa kuin suorana etuussitoumuksena, kuten eläkerahastosta tai henkivakuutuksesta suoritettavina maksuina. Toisin kuin kahteen edellä mainittuun henkilöryhmään kuuluville henkilöille maksettujen eläkkeiden osalta, liittovaltio tai kyseessä oleva osavaltio käyttää määräysvaltaa suhteessa työnantajiin, joiden työntekijät saavat suoraa etuussitoumusta, ja näiden työntekijöiden eläkkeisiin tarkoitettuihin varoihin.

46

Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa, toisiinsa verrattavat tilanteet niiden henkilöiden joukossa, jotka saavat eläkettä suoran etuussitoumuksen muodossa valtion määräysvallassa olevalta yritykseltä, ovat niiden henkilöiden tilanne, joita kyseessä olevat kansalliset säännökset koskevat tämän etuuden määrän johdosta, ja niiden henkilöiden tilanne, joita nämä säännökset eivät koske.

47

Tästä seuraa, että direktiivin 2006/54 2 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun näennäisesti puolueettoman perusteen, joka johtaa erilaiseen kohteluun kyseessä olevien kansallisten säännösten soveltamisen johdosta, on katsottava olevan näissä säännöksissä määritetty etuuksien määrä, koska ainoastaan sellaisten eläkkeiden saajia, joiden määrä ylittää tietyt kynnysarvot, kohdellaan epäedullisemmin kyseisillä säännöksillä.

48

Siltä osin kuin toiseksi on kyse siitä, saattaako tämä erilainen kohtelu yhtä sukupuolta olevia henkilöitä erityisen epäedulliseen asemaan toista sukupuolta oleviin henkilöihin verrattuna, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa ainoastaan, että Itävallan virallisten tilastojen mukaan kyseessä olevat kansalliset säännökset vaikuttavat pääosin miehiin.

49

Unionin tuomioistuin on jo todennut tästä, että tällaisesta erityisen epäedullisesta asemasta voidaan katsoa olevan kyse muun muassa silloin, jos osoitetaan, että kansallinen säännöstö vaikuttaa kielteisesti huomattavasti suurempaan osuuteen yhtä sukupuolta olevista henkilöistä verrattuina toista sukupuolta oleviin henkilöihin (tuomio 3.10.2019, Schuch-Ghannadan, C‑274/18, EU:C:2019:828, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Kuten direktiivin 2006/54 30 perustelukappaleesta ilmenee, niiden tosiseikkojen arviointi, joiden perusteella voidaan olettaa kyseessä olevan välillinen syrjintä, kuuluu kansallisille tuomioistuimille kansallisen oikeuden tai kansallisten käytäntöjen mukaisesti, ja kansallisessa oikeudessa tai kansallisissa käytännöissä voidaan määrätä erityisesti, että välillinen syrjintä voidaan osoittaa mitä tahansa keinoa käyttäen ja myös tilastotietojen perusteella (ks. tuomio 3.10.2019, Schuch-Ghannadan, C‑274/18, EU:C:2019:828, 46 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

Tältä osin kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, missä määrin sille esitetyt tilastotiedot ovat päteviä ja voidaanko ne ottaa huomioon; sen on toisin sanoen arvioitava muun muassa, voidaanko niiden katsoa ilmaisevan muuta kuin täysin satunnaisia tai suhdanteita kuvaavia ilmiöitä ja ovatko ne riittävän merkityksellisiä (ks. tuomio 3.10.2019, Schuch-Ghannadan, C‑274/18, EU:C:2019:828, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Unionin tuomioistuin on katsonut tilastotietojen osalta myös yhtäältä, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on ottaa huomioon kaikki sen kansallisen säännöstön piiriin kuuluvat työntekijät, johon erilainen kohtelu perustuu, ja toisaalta, että paras tapa vertailla on verrata niiden työntekijöiden osuuksia, joihin väitetysti erilainen kohtelu vaikuttaa ja joihin se ei vaikuta, kyseisen säännöstön soveltamisalaan kuuluvan miespuolisen työvoiman keskuudessa ja samoja osuuksia tähän soveltamisalaan kuuluvan naispuolisen työvoiman keskuudessa (ks. vastaavasti tuomio 6.12.2007, Voß, C‑300/06, EU:C:2007:757, 40 ja 41 kohta ja tuomio 3.10.2019, Schuch-Ghannadan, C‑274/18, EU:C:2019:828, 47 kohta).

53

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Rechnungshofin määräysvallassa olevan yksikön entiset työntekijät, jotka saavat suoran etuussitoumuksen muodossa olevaa ammatillista lisäeläkettä, kuuluvat kyseessä olevien kansallisten säännösten soveltamisalaan.

54

Näin ollen, kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 65–67 kohdassa, jos käytettävissä olevat tilastot todella osoittavat, että niiden entisten työntekijöiden prosenttiosuus, joiden tällaisen ammatillisen lisäeläkkeen määrään vaikutetaan kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä, on huomattavasti suurempi näiden säännösten soveltamisalaan kuuluvien entisten miespuolisten työntekijöiden joukossa kuin tähän soveltamisalaan kuuluvien entisten naispuolisten työntekijöiden joukossa, olisi katsottava, että tällainen tilanne merkitsee direktiivin 2006/54 5 artiklan c alakohdan vastaista sukupuoleen perustuvaa välillistä syrjintää, ellei näitä säännöksiä voida perustella objektiivisilla seikoilla, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kanssa (ks. analogisesti tuomio 6.12.2007, Voß, C‑300/06, EU:C:2007:757, 42 kohta).

55

Kolmanneksi on nimittäin niin, että jos ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tämän tuomion 53 ja 54 kohdassa esitettyjen seikkojen perusteella, että kyseessä olevat kansalliset säännökset ovat sellaisen erilaisen kohtelun taustalla, joka voi merkitä sukupuoleen perustuvaa välillistä syrjintää, kyseisen tuomioistuimen on tutkittava, missä määrin tällainen erilainen kohtelu voidaan kuitenkin perustella objektiivisilla seikoilla, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kanssa, kuten direktiivin 2006/54 2 artiklan 1 kohdan b alakohdasta ilmenee.

56

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan asia on näin erityisesti, jos valituilla toimenpiteillä toteutetaan sosiaalipolitiikan hyväksyttävää tavoitetta, jos toimenpiteet ovat soveliaita asianomaisella säännöstöllä tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi ja jos ne ovat sitä varten tarpeellisia, minkä lisäksi tällaisten toimenpiteiden voidaan katsoa olevan omiaan takaamaan kyseessä olevan tavoitteen vain, jos ne tosiasiallisesti vastaavat pyrkimykseen saavuttaa tavoite ja jos ne toteutetaan johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti (ks. vastaavasti tuomio 17.7.2014, Leone, C‑173/13, EU:C:2014:2090, 53 ja 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Unionin tuomioistuin on lisäksi katsonut, että jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne valitsevat toimenpiteet, joilla ne voivat toteuttaa sosiaali- ja työllisyyspoliittiset tavoitteensa (tuomio 6.4.2000, Jørgensen, C‑226/98, EU:C:2000:191, 41 kohta ja tuomio 20.10.2011, Brachner, C‑123/10, EU:C:2011:675, 73 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että vaikka viime kädessä kansallisen tuomioistuimen, jonka yksinomaiseen toimivaltaan tosiseikkojen arviointi ja kansallisen lainsäädännön tulkinta kuuluvat, on päätettävä, onko kyseessä oleva lainsäännös perusteltavissa kyseisellä objektiivisella seikalla ja miltä osin se on perusteltavissa, unionin tuomioistuin, jonka tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllisiä vastauksia ennakkoratkaisumenettelyssä, on toimivaltainen antamaan pääasian asiakirja-aineiston sekä sille esitettyjen kirjallisten ja suullisten huomautusten perusteella ohjeita, joiden avulla kansallinen tuomioistuin voi antaa ratkaisunsa (tuomio 17.7.2014, Leone, C‑173/13, EU:C:2014:2090, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että SpBegrG:llä, johon kyseessä olevat kansalliset säännökset liittyvät läheisesti, pyritään kahteen tavoitteeseen, eli yhtäältä vähentämään epätasapainoa, jota aiheutuu niin sanotuista erityiseläkkeistä, jotka ovat, kuten Itävallan hallitus toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, ”tavanomaisten eläkejärjestelmien ulkopuolisia lisäeläkkeitä”, ja toisaalta varmistamaan eläkkeiden kestävä rahoitus. Itävallan hallitus on vahvistanut nämä tavoitteet kirjallisissa huomautuksissaan ja täsmentänyt, että kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä pyritään nimenomaan tasoittamaan epätasapainoa valtion viime kädessä rahoittamien eläke-etuuksien myöntämisessä. Kyseinen hallitus totesi lisäksi, että tällaiset eläkkeet ovat asianomaisille yrityksille raskaita taloudellisia rasitteita, joilla saattaa olla välillisiä vaikutuksia valtion talousarvioon erityisesti vähentyneen osingonjaon johdosta.

60

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että talousarvioon liittyvillä näkökohdilla ei voida perustella jompaankumpaan sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää (tuomio 23.10.2003, Schönheit ja Becker, C‑4/02 ja C‑5/02, EU:C:2003:583, 85 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Sitä vastoin eläkkeiden kestävän rahoituksen varmistamista ja valtion rahoittamien eläkkeiden välisten tasoerojen vähentämistä koskevia päämääriä voidaan jäsenvaltioilla oleva laaja harkintavalta huomioon ottaen pitää oikeutettuina sosiaalipoliittisina tavoitteina, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kanssa.

62

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, jollei tarkastuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tältä osin suoritettava, muuta ilmene, että kansalliset säännökset ovat sen luontoisia, että niillä pyritään tällaisiin tavoitteisiin. Yhtäältä sekä suoritettavan etuuden osan pidättäminen että sen määrän korottamatta jättäminen ovat omiaan mahdollistamaan varausten luomisen vastaisia maksuvelvoitteita varten. Vaikka on totta, kuten pääasian kantaja ja NK ovat unionin tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa korostaneet, että asianomaiset yritykset voivat lähtökohtaisesti käyttää näin säästyneitä määriä kaikkiin tarkoituksiin, on kuitenkin niin, että – ellei näistä samaisista tarkistuksista muuta ilmene – siinä tapauksessa, että valtiolla on enemmistöosuus kyseisessä yrityksessä, sillä on viimeksi mainittuun riittävä vaikutusvalta sen takaamiseksi, että yritys voi rahoittaa kyseessä olevat eläkkeet riittävässä määrin.

63

Toisaalta, koska nämä säännökset koskevat ainoastaan etuuksia, joiden määrä ylittää tietyn kynnysarvon, säännösten vaikutuksena on lähentää näiden etuuksien määrää matalampien eläkkeiden tasoa kohti.

64

Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamista tarkistuksista muuta ilmene, mainitut säännökset on lisäksi pantu täytäntöön johdonmukaisesti ja järjestelmällisesti, koska niitä sovelletaan kaikkiin eläkkeisiin, jotka suoraan tai välillisesti valtion määräysvallassa olevat toimielimet ja yritykset ovat myöntäneet suorien etuussitoumusten muodossa, ja pidätettyjen tai myöntämättä jätettyjen määrien ansiosta luodut varaukset ovat täten näiden toimielinten ja yritysten käytettävissä tulevien eläkevelvoitteiden rahoittamiseksi.

65

Kyseessä olevat kansalliset säännökset eivät näytä johtavan toimenpiteisiin, joilla ylitettäisiin se, mikä on tarpeen tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi, erityisesti koska niissä otetaan huomioon asianomaisten henkilöiden maksukyky, sillä sekä NÖ Landes- und GemeindebezügeG:n 24a §:n nojalla pidätetyt määrät että ASVG:n 711 §:ssä säädetyt eläkkeiden korotusten rajoitukset porrastetaan myönnettyjen etuuksien määrän mukaan.

66

Lisäksi erityisesti tavoitteesta varmistaa eläkkeiden kestävä rahoitus on todettava, että sillä, että NK:n kaltainen yksityinen yritys on voinut luoda tätä varten riittäviä varauksia, ei sellaisenaan voida kyseenalaistaa kyseessä olevien kansallisten säännösten tarpeellisuutta, koska – kuten Euroopan komissio kirjallisissa huomautuksissaan toteaa – nämä säännökset koskevat kaikkia yrityksiä, joissa liittovaltio ja Ala-Itävallan osavaltio ovat pääomistajina.

67

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen kysymyksen toiseen osaan on vastattava, että direktiivin 2006/54 5 artiklan c alakohtaa ja 7 artiklan a alakohdan iii alakohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla sellaisen eläkkeen saajat, jonka valtion määräysvallassa oleva yritys on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan näille henkilöille ja jonka määrä ylittää tietyt tässä säännöstössä säädetyt kynnysarvot, eivät yhtäältä saa määrää, joka pidätetään kyseisen eläkkeen siitä osasta, joka ylittää jonkin näistä kynnysarvoista, eivätkä toisaalta saa indeksikorotusta, josta on sopimusperusteisesti sovittu mainitun eläkkeen osalta, vaikka niiden entisten työntekijöiden prosenttiosuus, joiden ammatillisen lisäeläkkeen määrään tällä säännöstöllä vaikutetaan, on huomattavasti suurempi näiden säännösten soveltamisalaan kuuluvien entisten miespuolisten työntekijöiden joukossa kuin tähän soveltamisalaan kuuluvien entisten naispuolisten työntekijöiden joukossa, kunhan nämä seuraukset ovat perusteltuja objektiivisilla seikoilla, joilla ei ole mitään tekemistä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kanssa, mikä kansallisen tuomioistuimen on tarkistettava.

68

Toisen kysymyksensä toisella osalla ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiiviä 2000/78 tulkittava siten, että se on esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla sellaisen eläkkeen saajat, jonka valtion määräysvallassa oleva yritys on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan näille henkilöille ja jonka määrä ylittää tietyt tässä säännöstössä säädetyt kynnysarvot, eivät yhtäältä saa määrää, joka pidätetään kyseisen eläkkeen siitä osasta, joka ylittää jonkin näistä kynnysarvoista, eivätkä toisaalta saa indeksikorotusta, josta on sopimusperusteisesti sovittu mainitun eläkkeen osalta, jos mainittu säännöstö vaikuttaa yksinomaan tietyn iän ylittäneisiin eläkkeen saajiin.

69

Direktiivin 2000/78 1 artiklan ja 2 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan b alakohdan mukaan kaikenlainen muun muassa ikään perustuva välillinen syrjintä on kiellettyä. Kyseessä on välillinen syrjintä silloin, kun näennäisesti puolueeton säännös, peruste tai käytäntö voi saattaa tietyn ikäiset henkilöt erityisen epäedulliseen asemaan muihin henkilöihin nähden, paitsi jos kyseinen säännös, peruste tai käytäntö on puolueettomasti perusteltavissa oikeutetulla tavoitteella ja tavoitteen saavuttamiseksi käytetyt keinot ovat asianmukaisia ja tarpeellisia (tuomio 7.2.2019, Escribano Vindel, C‑49/18, EU:C:2019:106, 41 ja 42 kohta).

70

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan mahdollinen ikään perustuva välillinen syrjintä perustuu siihen, että Itävallassa ei ole tehty yhtään suoran maksusitoumuksen muodossa toteutettua eläkesopimusta vuodesta 2000 lähtien, joten kyseessä olevat kansalliset säännökset vaikuttavat ainoastaan tietyn iän saavuttaneisiin henkilöihin, kun taas muiden henkilöiden ammatillisia lisäeläkkeitä koskevat sopimukset on tehty eläkerahastoihin tai vakuutuksiin perustuvan mallin pohjalta.

71

Kuten tämän tuomion 45, 49 ja 52 kohdasta ilmenee, sukupuoleen perustuvan välillisen syrjinnän tavoin ikään perustuvan välillisen syrjinnän voidaan todeta olevan kyseessä ainoastaan, jos osoitetaan, että kansallisella säännöstöllä vaikutetaan kielteisesti ja ilman oikeuttamisperustetta huomattavasti suurempaan osaan tietyn ikäisiä henkilöitä muihin henkilöihin nähden. Tätä varten on otettava huomioon kaikki sen kansallisen säännöstön soveltamisalaan kuuluvat työntekijät, johon erilainen kohtelu perustuu.

72

Tästä seuraa, että ikään perustuvan välillisen syrjinnän olemassaolon toteamiseksi kyseessä olevilla kansallisilla säännöksillä epäedulliseen asemaan saatettuja henkilöitä ei voida verrata henkilöihin, jotka eivät kuulu kyseisten säännösten soveltamisalaan, kuten henkilöihin, jotka ovat tehneet eläkesopimuksen eläkerahastoihin tai vakuutuksiin perustuvan mallin pohjalta.

73

Kuten julkisasiamies on lisäksi muistuttanut ratkaisuehdotuksensa 89 kohdassa, pelkästään se, että uutta lainsäädäntöä sovelletaan ainoastaan henkilöihin, jotka eivät ole saavuttaneet tiettyä ikää, ei voi merkitä ikään perustuvaa välillistä syrjintää niiden muiden henkilöiden vahingoksi, joihin sovelletaan aiempaa lainsäädäntöä (ks. vastaavasti tuomio 14.2.2019, Horgan ja Keegan, C‑154/18, EU:C:2019:113, 28 kohta).

74

Lisäksi on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole esittänyt seikkoja, joiden mukaan kyseessä olevien kansallisten säännösten soveltamisalaan kuuluvista henkilöistä eli valtion määräysvallassa olevan yrityksen suoran maksusitoumuksen muodossa maksaman eläkkeen saajista huomattavasti suurempi osa tietyn iän saavuttaneista henkilöistä joutuisi kyseisten säännösten johdosta epäedullisempaan asemaan.

75

Näin ollen toisen kysymyksen toiseen osaan on vastattava, että direktiivin 2000/78 2 artiklan 1 kohtaa ja 2 kohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla sellaisen eläkkeen saajat, jonka valtion määräysvallassa oleva yritys on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan näille henkilöille ja jonka määrä ylittää tietyt tässä säännöstössä säädetyt kynnysarvot, eivät yhtäältä saa määrää, joka pidätetään kyseisen eläkkeen siitä osasta, joka ylittää jonkin näistä kynnysarvoista, eivätkä toisaalta saa indeksikorotusta, josta on sopimusperusteisesti sovittu mainitun eläkkeen osalta, pelkästään siitä syystä, että mainittu säännöstö vaikuttaa yksinomaan tietyn iän ylittäneisiin eläkkeen saajiin.

76

Kolmannesta seitsemänteen kysymyksellään, jotka on syytä tutkia yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko perusoikeuskirjan 16, 17, 20 ja 21 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla sellaisen eläkkeen saajat, jonka valtion määräysvallassa oleva yritys on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan näille henkilöille ja jonka määrä ylittää tietyt tässä säännöstössä säädetyt kynnysarvot, eivät yhtäältä saa määrää, joka pidätetään kyseisen eläkkeen siitä osasta, joka ylittää jonkin näistä kynnysarvoista, eivätkä toisaalta saa indeksikorotusta, josta on sopimusperusteisesti sovittu mainitun eläkkeen osalta.

77

On syytä muistuttaa, että perusoikeuskirjan soveltamisala määritellään sen 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat jäsenvaltioiden toimintaa ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta.

78

On myös muistutettava, että perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia on sovellettava kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin ja niitä on siten noudatettava erityisesti silloin, kun kansallinen säännöstö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan (tuomio 21.5.2019, komissio v. Unkari (Maatalousmaan käyttö- ja tuotto-oikeudet), C‑235/17, EU:C:2019:432, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79

On kuitenkin tarpeen, että kyseisellä alalla unionin oikeudessa jäsenvaltioille asetetaan erityisiä velvoitteita pääasiassa kyseessä olevan tilanteen osalta (ks. vastaavasti tuomio 10.7.2014, Julián Hernández ym., C‑198/13, EU:C:2014:2055, 35 kohta).

80

Kuten tämän tuomion 40–67 kohdasta ilmenee, käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat kansalliset säännökset voivat johtaa sukupuoleen perustuvaan erilaiseen kohteluun, joka oikeuttamisperusteen puuttuessa merkitsee direktiivissä 2006/54 kiellettyä välillistä syrjintää. Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 98 kohdassa, nämä säännökset kuuluvat siis unionin oikeuden erityisen säännöstön piiriin, koska ammatillisissa sosiaaliturvajärjestelmissä etuuksien määräytymiseen ja laskemiseen ei saa kohdistua mainitun direktiivin tai direktiivin 2000/78 vastaista syrjintää.

81

Tästä seuraa, että kyseessä olevat kansalliset säännökset merkitsevät perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua unionin oikeuden soveltamista, joten niissä on noudatettava perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia.

82

Tältä osin ensinnäkin perusoikeuskirjan 20 artiklassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdan mukaan muun muassa sukupuoleen, ikään ja varallisuuteen perustuva syrjintä on kiellettyä.

83

Erityisesti ikään perustuvan syrjinnän osalta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun jäsenvaltiot toteuttavat toimenpiteitä, joihin sovelletaan direktiiviä 2000/78, jolla konkretisoidaan työssä ja ammatissa esiintyvän ikään perustuvan syrjinnän kiellon periaate, niiden on noudatettava tätä direktiiviä (tuomio 21.1.2015, Felber, C‑529/13, EU:C:2015:20, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Vastaavasti jäsenvaltioiden on, kun ne toteuttavat toimenpiteitä, joihin sovelletaan direktiiviä 2006/54, jolla konkretisoidaan kyseisellä alalla sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellon periaate, noudatettava viimeksi mainittua direktiiviä.

84

Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen kysymyksiä, jotka koskevat ikään ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän olemassaoloa, on tutkittava, samoin kuin on tehty vastattaessa ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen, ainoastaan direktiivin 2000/78 ja direktiivin 2006/54 kannalta (ks. vastaavasti tuomio 13.11.2014, Vital Pérez, C‑416/13, EU:C:2014:2371, 25 kohta).

85

Varallisuuteen perustuvasta syrjinnästä on todettava, että vaikka voitaisiin osoittaa, että tämän tuomion 46 kohdassa yksilöity erilainen kohtelu eli se, että kyseessä olevat kansalliset säännökset vaikuttavat ainoastaan eläkkeisiin, joiden määrä ylittää tietyn kynnysarvon, on erityisen epäedullinen henkilöille, joilla on tietty varallisuus, tällainen seikka on käsiteltävässä asiassa perusteltavissa tämän tuomion 61–65 kohdassa esitetyillä perusteilla, jollei tarkastuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, muuta ilmene. Näissä puitteissa tällaisilla säännöksillä ei rikota perusoikeuskirjan 20 artiklaa eikä 21 artiklan 1 kohtaa tällä perusteella.

86

Toiseksi perusoikeuskirjan 16 artiklasta on muistutettava, että siinä taattu elinkeinonvapaus kattaa seitsemännessä ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetun sopimusvapauden (ks. vastaavasti tuomio 22.1.2013, Sky Österreich, C‑283/11, EU:C:2013:28, 42 kohta). Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 110 kohdassa, tähän vapauteen kuuluu vapaus hinnoitella suorite tai sopia sen hinnasta.

87

Tästä seuraa, että kyseessä olevien kansallisten säännösten kaltaiset säännökset rajoittavat sopimusvapautta siltä osin kuin niissä velvoitetaan kyseessä olevat yritykset maksamaan entisille työntekijöilleen suoran etuussitoumuksen muodossa eläkettä, jonka määrä on pienempi kuin sopimusperusteisesti sovittu määrä.

88

Elinkeinovapaus ei kuitenkaan ole ehdoton oikeus, vaan sitä on tutkittava sen tehtävän perusteella, joka sillä on yhteiskunnassa, ja täten siihen voidaan puuttua julkisen vallan toimilla, joilla voidaan yleisen edun nimissä rajoittaa taloudellisen toiminnan harjoittamista. Lisäksi perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdan mukaan perusoikeuskirjassa tunnustettujen oikeuksien ja vapauksien käyttämistä voidaan rajoittaa ainoastaan lailla sekä kyseisten oikeuksien ja vapauksien keskeistä sisältöä kunnioittaen, ja näiden rajoitusten on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oltava välttämättömiä ja niiden on vastattava tosiasiallisesti Euroopan unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita tai tarvetta suojella muiden henkilöiden oikeuksia ja vapauksia (ks. vastaavasti tuomio 4.5.2016, Pillbox 38, C‑477/14, EU:C:2016:324, 157–160 kohta).

89

Tältä osin on todettava, että tämän tuomion 87 kohdassa mainitusta sopimusvapauden rajoituksesta on säädetty lailla ja siinä kunnioitetaan tämän vapauden keskeistä sisältöä, koska se johtaa vain hyvin osittaisesti sellaisten ammatillisten lisäeläkkeiden maksamisen epäämiseen, joista mainittu yritys ja sen työntekijät ovat neuvotelleet ja sopineet. Lisäksi, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta ilmene, tämä epääminen vastaa yleisen edun mukaisia tavoitteita, joita ovat valtion rahoittamien eläkkeiden kestävä rahoitus ja näiden eläkkeiden välisten tasoerojen vähentäminen. Kuten tämän tuomion 61–66 kohdasta ilmenee, on katsottava, että mainittu rajoitus on suhteellisuusperiaatteen mukainen, joten se ei ole perusoikeuskirjan 16 artiklan vastainen.

90

Kolmanneksi on muistutettava perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdasta, jossa vahvistetaan omistusoikeus, että kyseisellä määräyksellä annettu suoja koskee varallisuusarvoisia oikeuksia, joista voidaan oikeusjärjestyksen perusteella johtaa saavutettu oikeusasema, joka mahdollistaa sen, että oikeuksien haltija käyttää niitä hyödykseen itsenäisesti (ks. vastaavasti tuomio 22.1.2013, Sky Österreich, C‑283/11, EU:C:2013:28, 34 kohta).

91

On katsottava, että ammatillista lisäeläkettä koskevan sopimuksen tekeminen synnyttää varallisuusintressin tämän eläkkeen saajalle. Lisäksi se, että asianomainen yritys pidättää osan sopimusperusteisesti sovitusta määrästä, ja sopimuksessa sovitun indeksikorotuksen soveltamatta jättäminen vaikuttavat kyseiseen varallisuusintressiin. Perusoikeuskirjan 17 artiklan 1 kohdassa taattu oikeus ei kuitenkaan ole ehdoton, joten sen ei voida tulkita antavan oikeutta tietynsuuruiseen eläkkeeseen (ks. vastaavasti tuomio 13.6.2017, Florescu ym., C‑258/14, EU:C:2017:448, 50 ja 51 kohta).

92

Kuten tämän tuomion 88 kohdasta ilmenee, on kuitenkin niin, että omistusoikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lailla, rajoitusten on kunnioitettava sen keskeistä sisältöä ja niiden on suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oltava välttämättömiä ja vastattava tosiasiallisesti Euroopan unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita. Pääasiassa kyseessä olevista eläkeoikeuksien rajoituksista on säädetty lailla. Lisäksi niillä rajoitetaan vain osaa kyseessä olevien suorien etuussitoumusten muodossa myönnettyjen eläkkeiden määrästä, joten niillä ei voida katsoa vaikutettavan näiden oikeuksien keskeiseen sisältöön. Lisäksi, jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkistuksesta muuta ilmene, vaikuttaa siltä, että nämä rajoitukset ovat tarpeellisia ja vastaavat tosiasiallisesti yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin, joita ovat valtion rahoittamien eläkkeiden kestävä rahoitus ja kyseisten eläkkeiden välisten tasoerojen vähentäminen.

93

Edellä esitetyn perusteella kolmanteen, neljänteen, viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen kysymykseen on vastattava, että perusoikeuskirjan 16, 17, 20 ja 21 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä jäsenvaltion säännöstölle, jonka nojalla sellaisen eläkkeen saajat, jonka valtion määräysvallassa oleva yritys on sopimusperusteisesti sitoutunut maksamaan suoraan näille henkilöille ja jonka määrä ylittää tietyt tässä säännöstössä säädetyt kynnysarvot, eivät yhtäältä saa määrää, joka pidätetään kyseisen eläkkeen siitä osasta, joka ylittää jonkin näistä kynnysarvoista, eivätkä toisaalta saa indeksikorotusta, josta on sopimusperusteisesti sovittu mainitun eläkkeen osalta.

94

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii kahdeksannella kysymyksellään selvittämään, onko perusoikeuskirjan 47 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä sille, että jäsenvaltio ei säädä oikeusjärjestyksessään itsenäisestä oikeussuojakeinosta, jolla pyritään ensisijaisesti tutkimaan, ovatko kansalliset säännökset, joilla sovelletaan unionin oikeutta, unionin oikeuden mukaisia.

95

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kyseessä olevat kansalliset säännökset liittyvät läheisesti SpBegrG:n 1 §:ään tai ne on annettu sen välittömänä jatkeena. Koska viimeksi mainittu koostuu perustuslaintasoisista säännöksistä, mahdollisuudet riitauttaa kyseessä olevat kansalliset säännökset tuomioistuinteitse Verfassungsgerichtshofissa ovat vähäisiä, joten kyseiset kansalliset säännökset voidaan kyseenalaistaa ainoastaan liitännäisesti nostamalla yksityisoikeudellinen kanne ammatillisen lisäeläkkeen sopimuskumppania vastaan.

96

Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, että perusoikeuskirjan 47 artiklassa taattu tehokkaan oikeussuojan periaate ei sellaisenaan edellytä sitä, että on olemassa itsenäinen oikeussuojakeino, jolla pyritään ensisijaisesti riitauttamaan kansallisten säännösten yhteensopivuus unionin normien kanssa, sikäli kuin on olemassa yksi tai useampi oikeussuojakeino, jolla voidaan liitännäisesti varmistaa yksityisillä oikeussubjekteilla unionin oikeuden perusteella olevien oikeuksien noudattaminen (tuomio 21.11.2019, Deutsche Lufthansa, C‑379/18, EU:C:2019:1000, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

97

Koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että kyseessä olevat kansalliset säännökset voidaan kyseenalaistaa liitännäisesti, tehokkaan oikeussuojan periaatetta ei voida todeta loukatun itsenäisen oikeussuojakeinon puuttumisen vuoksi.

98

Näin ollen kahdeksanteen kysymykseen on vastattava, että perusoikeuskirjan 47 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltio ei säädä oikeusjärjestyksessään itsenäisestä oikeussuojakeinosta, jolla pyritään ensisijaisesti siihen, että tutkitaan, ovatko kansalliset säännökset, joilla sovelletaan unionin oikeutta, unionin oikeuden mukaisia, kunhan mahdollisuus tällaiseen tutkimiseen liitännäisesti on olemassa.

99

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: