(1)

Rahanpesu ja siihen liittyvä terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden rahoitus ovat edelleen huomattavia ongelmia unionin tasolla: ne vahingoittavat rahoitusalan luotettavuutta, vakautta ja mainetta ja uhkaavat unionin sisämarkkinoita ja sisäistä turvallisuutta. Kyseisten ongelmien ratkaisemiseksi ja Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2015/849 (2) soveltamisen täydentämiseksi ja vahvistamiseksi tämän direktiivin tavoitteena on rahanpesun torjunta rikosoikeudellisin keinoin, jotta voidaan tehostaa ja nopeuttaa rajatylittävää yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten välillä.

(2)

Yksinomaan kansallisen tason tai unioninkin tason toimenpiteiden vaikutukset olisivat erittäin rajallisia ilman kansainvälistä koordinointia ja yhteistyötä. Unionin rahanpesun torjumiseksi toteuttamien toimenpiteiden olisi sen vuoksi oltava yhteensopivia muiden kansainvälisissä yhteyksissä toteutettujen toimien kanssa ja vähintään yhtä tiukkoja.

(3)

Unionin toiminnassa olisi edelleen otettava erityisesti huomioon rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän, jäljempänä ’FATF’, suositukset sekä muiden rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastaisten kansainvälisten järjestöjen ja elinten välineet. Asiaankuuluvia unionin säädöksiä olisi tarvittaessa vielä yhdenmukaistettava rahanpesun sekä terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen rahoituksen torjuntaa koskevien kansainvälisten normien kanssa, jotka FATF hyväksyi helmikuussa 2012, jäljempänä ’tarkistetut FATF:n suositukset’. Rikoksen tuottaman hyödyn rahanpesua, etsintää, takavarikkoa ja menetetyksi tuomitsemista sekä terrorismin rahoittamista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen allekirjoittajana unionin olisi saatettava kyseisen yleissopimuksen vaatimukset osaksi oikeusjärjestystään.

(4)

Neuvoston puitepäätöksessä 2001/500/YOS (3) säädetään rahanpesun kriminalisointia koskevista vaatimuksista. Kyseinen puitepäätös ei ole kuitenkaan riittävän kattava, ja rahanpesua ei ole toistaiseksi kriminalisoitu riittävän johdonmukaisesti, jotta rahanpesua voitaisiin tuloksellisesti torjua koko unionissa, ja tästä seuraa puutteita lainvalvonnassa ja haittoja eri jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten väliselle yhteistyölle.

(5)

Rahanpesun esirikoksia muodostavien rikollisten toimien määritelmän olisi oltava riittävän yhdenmukainen kaikissa jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kaikkia rikoksia, joista on säädetty vankeusrangaistus tässä direktiivissä esitetyllä tavalla, pidetään rahanpesun esirikoksina. Lisäksi siltä osin kuin kyseisten rangaistuskynnysten soveltaminen ei jo johda samaan tulokseen, jäsenvaltioiden olisi sisällytettävä joukko rikoksia kuhunkin tässä direktiivissä lueteltuun rikosluokkaan. Kyseisessä tapauksessa jäsenvaltioiden olisi voitava päättää, miten rikokset rajataan kunkin luokan sisällä. Jos rikosluokka, kuten terrorismi tai ympäristörikokset, sisältää rikoksia, joista säädetään unionin säädöksissä, tässä direktiivissä olisi viitattava kyseisiin säädöksiin. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin pidettävä mitä tahansa kyseisissä säädöksissä säädettyjä rikoksia rahanpesuun liittyvinä esirikoksina. Kaikenlaista kansallisen lainsäädännön mukaisesti rangaistavaa osallistumista esirikoksen tekemiseen olisi pidettävä myös tässä direktiivissä tarkoitettuna rikollisena toimintana. Jos unionin lainsäädännössä jäsenvaltioiden sallitaan säätää muista seuraamuksista kuin rikosoikeudellisista seuraamuksista, tässä direktiivissä ei olisi velvoitettava jäsenvaltioita luokittelemaan rikoksia kyseisissä tapauksissa esirikoksiksi tätä direktiiviä sovellettaessa.

(6)

Virtuaalivaluuttojen käyttö tuo rahanpesun torjuntaan uusia riskejä ja haasteita. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kyseisiin riskeihin puututaan asianmukaisesti.

(7)

Koska julkisen viran haltijoiden tekemät rahanpesurikokset vaikuttavat julkiseen keskusteluun ja julkisten instituutioiden luotettavuuteen, jäsenvaltioiden olisi voitava harkita julkisen viran haltijoihin kohdistettavien vakavampien seuraamusten sisällyttämistä kansalliseen kehykseensä oikeusperinteidensä mukaisesti.

(8)

Välittömiin ja välillisiin veroihin liittyvien verorikosten olisi sisällyttävä rikollisen toiminnan määritelmään tarkistettujen FATF:n suositusten mukaisesti. Koska kussakin jäsenvaltiossa voidaan nimetä eri verorikoksia rikolliseksi toiminnaksi, josta voidaan rangaista tässä direktiivissä tarkoitetuin seuraamuksin, verorikosten määritelmät saattavat vaihdella kansallisessa lainsäädännössä. Tämän direktiivin tarkoituksena ei kuitenkaan ole verorikosten määritelmien yhdenmukaistaminen kansallisessa lainsäädännössä.

(9)

Jäsenvaltioiden olisi annettava rahanpesun torjuntaa koskevissa rikosoikeudellisissa menettelyissä toisilleen tukea mahdollisimman laajalla tavalla ja varmistettava, että tietoja vaihdetaan tehokkaasti ja oikea-aikaisesti kansallisen lainsäädännön ja unionin voimassa olevan oikeudellisen kehyksen mukaisesti. Erot esirikosten määritelmien välillä kansallisessa lainsäädännössä eivät saisi haitata kansainvälistä yhteistyötä rahanpesuun liittyvissä rikosoikeudellisissa menettelyissä. Yhteistyötä kolmansien maiden kanssa olisi tehostettava, erityisesti kannustamalla ja tukemalla tehokkaiden toimenpiteiden ja mekanismien käyttöönottoa rahanpesun torjumiseksi ja varmistamalla parempi kansainvälinen yhteistyö tällä alalla.

(10)

Tätä direktiiviä ei sovelleta unionin taloudellisiin etuihin vaikuttavilla rikoksilla saatuja varoja koskevaan rahanpesuun, johon sovelletaan erityisiä sääntöjä, joista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2017/1371 (4). Tämä ei vaikuta jäsenvaltioiden mahdollisuuteen saattaa tämä direktiivi ja direktiivi (EU) 2017/1371 osaksi kansallista lainsäädäntöään yhdellä kattavalla kansallisen tason kehyksellä. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 325 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot toteuttavat samat toimenpiteet suojatakseen unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä kuin ne toteuttavat suojatakseen omia taloudellisia etujaan petolliselta menettelyltä.

(11)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tietyt rahanpesutoimien muodot ovat rangaistavia myös silloin, kun niihin syyllistyy rikoksentekijä, jonka toimilla kyseiset varat on hankittu (rikoksentekijän itsensä suorittama rahanpesu eli itsepesu). Jos tällaisissa tapauksissa rahanpesutoimet eivät rajoitu pelkästään varojen hallussapitoon tai käyttöön vaan käsittävät myös varojen siirtämisen tai muuntamisen tai niiden laittoman alkuperän salaamisen tai peittämisen ja johtavat suurempaan vahinkoon kuin rikollisen toiminnan jo tuottama vahinko, esimerkiksi siihen, että rikollisesta toiminnasta saadut varat laitetaan kiertoon ja näin salataan niiden laiton alkuperä, kyseisten rahanpesutoimien olisi oltava rangaistavia.

(12)

Jotta rahanpesun vastaiset rikosoikeudelliset keinot olisivat tehokkaita, tuomio pitäisi voida antaa ilman, että on tarpeen yksilöidä tarkasti varat tuottanut rikollinen toiminta tai että on olemassa aiempi tai samanaikainen tuomio kyseisestä rikollisesta toiminnasta, ottaen samalla huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet ja todisteet. Jäsenvaltioiden olisi voitava kansallisen oikeusjärjestelmänsä mukaisesti varmistaa tämä muilla kuin lainsäädännöllisillä keinoilla. Rahanpesuun liittyviä syytetoimia ei saisi haitata myöskään se seikka, että rikollinen toiminta on tapahtunut toisessa jäsenvaltiossa tai kolmannessa maassa, edellyttäen, että tässä direktiivissä säädetyt ehdot täyttyvät.

(13)

Tällä direktiivillä pyritään kriminalisoimaan rahanpesu, kun se on tehty tahallisesti ja tietoisena siitä, että varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Tässä yhteydessä tässä direktiivissä ei olisi eroteltava tilanteita, joissa varat on saatu suoraan rikollisesta toiminnasta ja tilanteita, joissa varat on saatu välillisesti rikollisesta toiminnasta, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2014/42/EU (5) säädetyn rikoksen tuottaman hyödyn laajan määritelmän mukaisesti. Tarkasteltaessa sitä, onko varat saatu rikollisesta toiminnasta ja tiesikö henkilö tästä, kussakin tapauksessa olisi otettava huomioon tapauksen erityiset olosuhteet, kuten se, että varojen arvo ei ole oikeassa suhteessa syytetyn laillisiin tuloihin tai että rikollisella toiminnalla ja varojen hankinnalla on ajallinen yhteys. Aikomus ja tieto rikoksesta voidaan päätellä objektiivisista tosiseikoista. Koska tässä direktiivissä säädetään vähimmäissäännöistä, jotka koskevat rikosten määritelmää ja seuraamuksia rahanpesun alalla, jäsenvaltiot voivat vapaasti antaa tai pitää voimassa kyseisellä alalla tiukempia rikosoikeuden sääntöjä. Jäsenvaltioiden olisi voitava esimerkiksi säätää, että rahanpesu katsotaan rikokseksi, jos se johtuu piittaamattomuudesta tai törkeästä huolimattomuudesta. Tässä direktiivissä olevat viittaukset tuottamukselliseen rahanpesuun olisi katsottava tällaisiksi niiden jäsenvaltioiden osalta, joissa tällainen teko on säädetty rangaistavaksi.

(14)

Jotta rahanpesua voitaisiin ehkäistä kaikkialla unionissa, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että siitä voidaan määrätä vankeusrangaistus, jonka enimmäiskesto on vähintään neljä vuotta. Kyseisellä velvoitteella ei rajoiteta rangaistusten yksilöintiä ja soveltamista eikä tuomioiden täytäntöönpanoa kunkin yksittäistapauksen konkreettisten olosuhteiden perusteella. Jäsenvaltioiden olisi myös säädettävä lisäseuraamuksista tai -toimenpiteistä, kuten sakoista, tilapäisestä tai pysyvästä julkisen rahoituksen epäämisestä, mukaan lukien osallistumiskielto tarjouskilpailumenettelyihin sekä avustusten ja käyttöoikeuksien epääminen, väliaikaisesta kiellosta harjoittaa liiketoimintaa tai väliaikaisista kielloista asettua ehdolle luottamustehtävään tai julkiseen virkaan. Kyseisellä velvoitteella ei rajoiteta tuomarin tai tuomioistuimen valtaa päättää harkintansa mukaan määrätä lisäseuraamuksia tai -toimenpiteitä ottaen huomioon kaikki kyseisen tapauksen olosuhteet.

(15)

Vaikka velvollisuutta rangaistusten koventamiseen ei ole, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tuomari tai tuomioistuin voi ottaa tässä direktiivissä säädetyt raskauttavat asianhaarat huomioon tuomitessaan rikoksentekijöitä. Tuomari tai tuomioistuin saa harkintansa mukaan päättää, koventaako se rangaistusta tiettyjen raskauttavien asianhaarojen johdosta ottaen huomioon kaikki yksittäisen tapauksen tosiseikat. Jäsenvaltioita ei olisi velvoitettava säätämään raskauttavista asianhaaroista, jos neuvoston puitepäätöksessä 2008/841/YOS (6) säädetyt rikokset tai ilmoitusvelvollisten luonnollisten henkilöiden ammattitoimintaa harjoittaessaan tekemät rikokset ovat kansallisen lainsäädännön mukaan rangaistavia erillisinä rikoksina ja tämä voi johtaa ankarampiin seuraamuksiin.

(16)

Rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisellä ja menetetyksi tuomitsemisella poistetaan rikollisuuden taloudellisia kannustimia. Direktiivissä 2014/42/EU säädetään rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämistä ja menetetyksi tuomitsemista rikosasioissa koskevat vähimmäissäännöt. Mainitussa direktiivissä myös edellytetään, että komissio raportoi Euroopan parlamentille ja neuvostolle sen täytäntöönpanosta ja esittää tarvittaessa asiaa koskevia ehdotuksia. Jäsenvaltioiden olisi vähintäänkin varmistettava rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttäminen ja menetetyksi tuomitseminen kaikissa direktiivissä 2014/42/EU säädetyissä tapauksissa. Jäsenvaltioiden olisi myös harkittava vakavasti menetetyksi tuomitsemisen mahdollistamista kaikissa tapauksissa, joissa rikosoikeudellista menettelyä ei ole mahdollista panna vireille tai saattaa päätökseen, myös tapauksissa, joissa rikoksentekijä on kuollut. Komissio antaa direktiiviin 2014/42/EU liitetyssä lausumassa olevan Euroopan parlamentin ja neuvoston pyynnön mukaisesti kertomuksen, jossa analysoidaan rikollisesta toiminnasta peräisin olevien varojen menetetyksi tuomitsemista koskevien uusien yhteisten sääntöjen käyttöönoton toteutettavuutta ja mahdollisia etuja, myös silloin, kun kyseisestä toiminnasta ei olisi tuomittu tiettyä henkilöä tai tiettyjä henkilöitä. Tässä analyysissa otetaan huomioon jäsenvaltioiden oikeusperinteiden ja -järjestelmien erot.

(17)

Kun otetaan huomioon rikoksentekijöiden ja rikollisesta toiminnasta saadun hyödyn liikkuvuus sekä rahanpesun torjunnassa tarvittavat monimutkaiset rajatylittävät tutkintatoimet, kaikkien jäsenvaltioiden olisi määritettävä lainkäyttövaltansa, jotta toimivaltaiset viranomaiset voivat tutkia tällaisen toiminnan ja nostaa syytteitä. Jäsenvaltioiden olisi näin ollen varmistettava, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvat tilanteet, joissa rikos on tehty tieto- ja viestintätekniikan välineiden avulla niiden alueelta riippumatta siitä, sijaitseeko tällainen tekniikka niiden alueella.

(18)

Neuvoston puitepäätöksen 2009/948/YOS (7) ja neuvoston päätöksen 2002/187/YOS (8) nojalla kahden tai useamman sellaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten, jotka toteuttavat rinnakkaisia rikosoikeudellisia menettelyjä samaa henkilöä koskevien samojen tosiseikkojen osalta, on Eurojustin avustuksella aloitettava suorat neuvottelut toistensa kanssa erityisesti sen varmistamiseksi, että kaikista tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvista rikoksista nostetaan syyte.

(19)

Jotta voidaan varmistaa rahanpesurikosten tutkinta- ja syytetoimien tuloksellisuus, tällaisten rikosten tutkinnasta tai syytteeseenpanosta vastaavien olisi voitava käyttää tehokkaita tutkintakeinoja, kuten järjestäytyneen rikollisuuden tai muiden vakavien rikosten torjunnassa käytettävät keinot. Näin ollen olisi varmistettava, että käytettävissä on riittävästi henkilöstöä ja kohdennettua koulutusta, resursseja ja ajan tasalla olevat tekniset valmiudet. Tällaisten keinojen käytön kansallisen lainsäädännön mukaisesti olisi oltava kohdennettua, siinä olisi otettava huomioon suhteellisuusperiaate sekä tutkinnan kohteena olevien rikosten luonne ja vakavuus, ja siinä olisi kunnioitettava oikeutta henkilötietojen suojaan.

(20)

Tällä direktiivillä korvataan puitepäätöksen 2001/500/YOS tietyt säännökset niiden jäsenvaltioiden osalta, joita tämä direktiivi sitoo.

(21)

Tässä direktiivissä noudatetaan Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) 2 artiklassa tunnustettuja periaatteita, kunnioitetaan perusoikeuksia ja -vapauksia ja otetaan huomioon erityisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjassa tunnustetut periaatteet, myös sen II, III, V ja VI osastoon sisältyvät periaatteet, joihin kuuluvat muun muassa oikeus yksityis- ja perhe-elämän kunnioitukseen ja oikeus henkilötietojen suojaan, laillisuusperiaate ja rikoksista määrättävien rangaistusten oikeasuhteisuuden periaate, joka kattaa myös rikosoikeudellista täsmällisyyttä, selkeyttä ja ennakoitavuutta koskevan vaatimuksen, syyttömyysolettama sekä epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden oikeus käyttää avustajaa, oikeus olla todistamatta itseään vastaan ja oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tämä direktiivi on pantava täytäntöön kyseisten oikeuksien ja periaatteiden mukaisesti ottaen myös huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty eurooppalainen yleissopimus, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus ja muut kansainvälisen oikeuden mukaiset ihmisoikeusvelvoitteet.

(22)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitetta, joka on tehokkaiden, oikeasuhteisten ja varoittavien rikosoikeudellisten seuraamusten soveltaminen rahanpesuun kaikissa jäsenvaltioissa, vaan se voidaan tämän direktiivin laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

(23)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti eivät osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido näitä jäsenvaltioita eikä sitä sovelleta näihin jäsenvaltioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mainitun pöytäkirjan 4 artiklan soveltamista.

(24)

Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyssä, Tanskan asemasta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevien 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu tämän direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. Puitepäätös 2001/500/YOS sitoo edelleen Tanskaa, ja sitä sovelletaan Tanskaan,