1.

Käsiteltävä ennakkoratkaisupyyntö koskee Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annetun neuvoston direktiivin 1990/70/EY ( 2 ) sekä 18.3.1999 tehdyn määräaikaista työtä koskevan ja mainitun direktiivin liitteeseen sisältyvän puitesopimuksen (jäljempänä puitesopimus) tulkintaa. Pyyntö on osa Italian tuomioistuinten esittämien sellaisten ennakkoratkaisupyyntöjen sarjaa, joissa on kyse siitä, onko unionin oikeuden kanssa yhdenmukaista se, että määräaikaisten työsopimusten muuttaminen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi kielletään julkisella sektorilla tapauksissa, joissa työnantaja käyttää väärin määräaikaisia työsopimuksia. ( 3 )

2.

Toisin kuin aiemmissa pyynnöissä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii käsiteltävässä asiassa, mitä toimenpiteitä olisi toteutettava seuraamusten määräämiseksi määräaikaisten työsopimusten väärinkäytöksistä, niin että unionin tuomioistuin voisi kartuttaa direktiiviä 1999/70 ja puitesopimusta koskevaa oikeuskäytäntöään.

3.

Direktiivin 1999/70 1 artiklan mukaan sen tarkoituksena on ”panna täytäntöön toimialaltaan yleisten työmarkkinakeskusjärjestöjen (EAY, UNICE ja CEEP) välillä – – tehty puitesopimus”.

4.

Tuon direktiivin 2 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan – – [ja niiden on] toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joiden avulla ne voivat jatkuvasti taata tässä direktiivissä säädettyjen tulosten saavuttamisen – –.”

5.

Puitesopimuksen 5 lausekkeessa, jonka otsikko on ”Väärinkäytöksiä ehkäisevät toimenpiteet”, säädetään seuraavaa:

6.

Direktiivi 1999/70 on saatettu osaksi Italian oikeutta EAY:n, UNICE:n ja CEEP:n tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta annetun direktiivin 1999/70/EY täytäntöönpanosta 6.9.2001 annetulla asetuksella nro 368 (Attuazione della direttiva del Consiglio del 28 giugno 1999, n. 1999/70/CE relativa all’accordo quadro CES, UNICE, CEEP sul lavoro a tempo determinato; GURI nro 235, 9.10.2001). Tuon asetuksen 5 §:n 2 momentissa, sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkojen tapahtuma-ajankohtana, säädetään seuraavaa:

”Jos määräaikainen työsuhde, joka on alle kuuden kuukauden mittainen, jatkuu yli 30 päivää ja ylittää 4 bis momentissa tarkoitetun kokonaisajanjakson tai muissa tilanteissa yli 50 päivää, sopimus katsotaan mainittujen määräaikojen päätyttyä toistaiseksi voimassa olevaksi.”

7.

Asetuksen 5 §:n 4 bis momentissa säädetään seuraavaa:

”Rajoittamatta sitä, mitä edellisissä momenteissa säädetään perättäisistä sopimuksista, jos saman työnantajan ja työntekijän välinen työsuhde vastaavien tehtävien hoitoa koskevien perättäisten määräaikaisten työsopimusten vuoksi on kestänyt yhteensä yli 36 kuukautta, kun mukaan luetaan sopimusten pidentäminen ja jatkaminen, työsuhde katsotaan sopimusten välisistä keskeytysjaksoista riippumatta 2 momentissa tarkoitetulla tavalla toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi – –”

8.

Julkishallinnon työn organisointia koskevista yleisistä säännöistä 30.3.2001 annetun asetuksen nro 165 (decreto legislativo n. 165 – Norme generali sull’ordinamento del lavoro alle dipendenze delle amministrazioni pubbliche; GURI nro 106, 9.5.2001, Supplemento ordinario) 36 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Julkishallinto voi ottaa työntekijöitä palvelukseensa sille osoitettujen tehtävien edellyttämien henkilöstötarpeiden näin vaatiessa yksinomaan toistaiseksi voimassa olevilla työsopimuksilla – –.

2.   Julkishallinto voi yksistään väliaikaisten ja poikkeuksellisten vaatimusten täyttämiseksi turvautua siviililaissa ja työsuhteita yrityksissä koskevissa laeissa tarkoitettuihin henkilöstön palvelukseen ottamisen joustaviin sopimusmuotoihin voimassa olevien palvelukseenottomenettelyjen mukaisesti.

– –

5.   Siitä, että julkishallinto rikkoo työntekijöiden virka- tai työsuhteeseen ottamista koskevia pakottavia säännöksiä, ei voi missään tapauksessa seurata toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen syntyminen kyseiseen julkishallintoon, sanotun kuitenkaan rajoittamatta siitä mahdollisesti aiheutuvia vahingonkorvausvastuuta ja seuraamuksia. Kyseisellä työntekijällä on oikeus korvaukseen vahingosta, joka aiheutuu siitä, että työtä tehdään pakottavien säännösten vastaisesti – –.”

9.

Raskaita töitä, laitosten uudelleenorganisointia, lomia, vapaita ja sallittuja poissaoloja, sosiaaliturvatoimenpiteitä, työvoimapalveluja, työllistymiskannustimia, oppisopimuskoulutusta, naisten työllisyyttä, pimeän työn vastaisia toimenpiteitä sekä julkisen sektorin työhön ja työriitoihin liittyviä säännöksiä koskevista valtuutuksista hallitukselle 4.11.2010 annetun lain nro 183 (Deleghe al Governo in materia di lavori usuranti, di riorganizzazione di enti, di congedi, aspettative e permessi, di ammortizzatori sociali, di servizi per l’impiego, di incentivi all’occupazione, di apprendistato, di occupazione femminile, nonche’ misure contro il lavoro sommerso e disposizioni in tema di lavoro pubblico e di controversie di lavoro; GURI nro 262, 9.11.2010, Supplemento ordinario) 32 §:n 5 momentissa säädetään seuraavaa:

”Kun määräaikainen työsopimus muunnetaan toistaiseksi voimassa olevaksi, tuomioistuin velvoittaa työnantajan maksamaan työntekijälle kertakorvauksen, jonka suuruus on vähintään 2,5 ja enintään 12 kertaa tämän viimeinen tosiasiallinen kokonaiskuukausipalkka, kun otetaan huomioon 15.7.1966 annetun lain nro 604 8 §:ssä säädetyt perusteet.”

10.

Giuseppa Santoro toimi vuodesta 1996 vuoteen 2002 saakka yhteiskunnallisesti hyödyllisessä ammatissa Valdericen kunnan (commune de Valderice, Italia) palveluksessa. Tämän jälkeen hän työskenteli samassa kunnassa koordinoitua ja jatkuvaa yhteistyötä koskevan sopimuksen nojalla vuoden 2010 loppuun asti. Hän teki 4.10.2010 saman kunnan kanssa osa-aikaista työtä koskevan työsopimuksen, jonka päättymispäiväksi vahvistettiin 31.12.2012. Sopimus, jota jatkettiin kolme kertaa, päättyi 31.12.2016, joten se kesti yhteensä yli viisi vuotta.

11.

Santoro piti näitä perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia lainvastaisina, minkä vuoksi hän nosti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa kanteen, jossa hän vaatii ensisijaisesti etenkin kyseisten sopimusten muuttamista toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi 36:n kuukauden lopusta alkaen ja toissijaisesti korvausta kärsitystä vahingosta.

12.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että asetuksen nro 165 36 §:n 5 momentin mukaan se, että julkishallinnossa on rikottu toistuvien määräaikaisten sopimusten tekoa koskevaa kieltoa, ei voi johtaa tuon työsopimuksen muuttamiseen toistaiseksi voimassa olevaksi. Santoro voi näin ollen julkisen sektorin työntekijänä vain vaatia vahingosta korvausta, joka lain nro 183 32 §:n 5 momentin mukaan rajoittuu korvaukseen, jonka suuruus on vähintään 2,5 ja enintään 12 kertaa tämän viimeinen tosiasiallinen kokonaiskuukausipalkka, kun taas yksityisen sektorin työntekijöillä on oikeus tällaiseen korvaukseen sekä siihen, että heidän määräaikaiset työsopimuksensa muutetaan toistaiseksi voimassa oleviksi.

13.

Corte suprema di Cassazione (ylin tuomioistuin, Italia) on yhdistettyjen jaostojen kokoonpanossa kuitenkin vahvistanut 15.3.2016 antamassaan tuomiossa nro 5072/2016, että jos julkishallinnossa käytetään väärin määräaikaisia työsopimuksia, mikä on lainvastaista asetuksen nro 165 36 §:n 1 momentissa säädetyn kiellon perusteella, vahinkoa kärsineellä työntekijällä on edellä mainitun kiinteämääräisen korvauksen lisäksi oikeus sellaiseen korvaukseen vahingosta, joka liittyy ”mahdollisuuden menettämiseen” ja joka on mahdollista saada, kun näytetään toteen, että työntekijä on menettänyt mahdollisuuksia vakituisen työn saamiseen.

14.

Mainittu tuomio annettiin menettelyssä, jonka kuluessa ensimmäisen asteen tuomioistuin oli tiedustellut unionin tuomioistuimelta, onko unionin oikeuden mukaista, että julkishallinnon kanssa tehtyjä perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia ei voida muuttaa toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi. Unionin tuomioistuin vastasi tuomiossa Marrosu ja Sardino, ( 4 ) ettei tällainen epääminen ole ristiriidassa direktiivin 1999/70 liitteenä olevan puitesopimuksen lausekkeiden kanssa edellyttäen, että oikeusjärjestyksessä säädetään ”muista tehokkaista toimenpiteistä, joilla estetään se, että julkisen sektorin työnantaja käyttää väärin perättäisiä määräaikaisia sopimuksia, ja joilla tarvittaessa määrätään seuraamuksia tällaisesta väärinkäytöstä”.

15.

Ensimmäisen asteen tuomioistuin myönsi mainitun tuomion johdosta vahinkoa kärsineille työntekijöille vähintään viittä kuukausipalkkaa vastaavan korvauksen lisäksi myös ”työhönpaluuta koskevan kertakorvauksen”, joka oli suuruudeltaan 15 kertaa viimeinen tosiasiallinen kokonaiskuukausipalkka. Tuomiossaan nro 5072/2016 Corte suprema di Cassazione piti mainittua toimenpidettä ”epäasianmukaisena”, minkä ylioikeus oli vahvistanut.

16.

Tribunale civile di Trapani (Trapanin riita-asioita käsittelevä tuomioistuin, Italia) päätti tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

17.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet Giuseppa Santoro, Valdericen kunta, Italian hallitus sekä Euroopan komissio, jotka osallistuivat myös 13.7.2017 pidettyyn suulliseen käsittelyyn.

18.

Italian hallitus väittää kirjallisissa huomautuksissaan, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole esittänyt tosiseikkoja asianmukaisesti, minkä vuoksi esitetyt kysymykset olisi jätettävä tutkimatta. Tämän hallituksen mukaan ennakkoratkaisupyynnössä ei täsmennetä sitä julkisen sektorin toimialaa, jolla pääasian kantaja on toiminut erilaisten sopimusmuotojen nojalla, eikä liioin tehtäviä, joihin hänet oli nimitetty, vaikka nämä tiedot ovat tarpeen sen selvittämiseksi, voitiinko kyseisten työsopimusten riidanalaisia jatkamisia perustella puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuilla ”perustelluilla syillä”.

19.

Pohdinkin nyt sitä, tyytyykö Italian hallitus vain esittämään epäilyjä ennakkoratkaisukysymysten tutkittavaksi ottamisesta vai esittääkö se asiasta muodollisen väitteen. Italian hallituksen argumentteja ei tästä epäselvyydestä huolimatta voida hyväksyä.

20.

On ensinnäkin aiheellista muistuttaa, että unionin tuomioistuimessa käytävä menettely perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, joten on välttämätöntä, että kansallinen tuomioistuin selostaa tuossa pyynnössä erityisesti pääasiaa koskevat tosiseikat ja oikeussäännöt. ( 5 )

21.

Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä ennakkoratkaisumenettelyssä ei ole lausua kansallisten säännösten tulkinnasta eikä antaa ratkaisua siitä, onko kansallinen tuomioistuin tulkinnut näitä säännöksiä oikein. Yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on yhteisöjen tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon mukaisesti ottaa huomioon ennakkoratkaisukysymykseen liittyvät tosiseikat ja oikeudelliset seikat sellaisina kuin ne on ennakkoratkaisupyynnössä esitetty. ( 6 )

22.

Muistutan, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut, että Santoro oli määräaikaisen työsopimuksen nojalla alisteisuussuhteessa ajan, joka ylitti direktiivissä 1999/70 säädetyn 36 kuukauden rajan. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on sitä paitsi itsekin todennut, että ennakkoratkaisukysymykset eivät koske niiden työsopimusten laillisuuden tai lainvastaisuuden arviointia, joita jatkettiin julkishallinnossa yli sallittujen rajojen, vaan yksinomaan sellaisen ”varoittavan” toimenpiteen konkreettista määrittämistä, jota on sovellettava, jos julkisella sektorilla käytetään toistuvasti väärin määräaikaisia työsuhteita.

23.

Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella tuntuu olevan yksiselitteinen kanta toteamuksesta, jonka mukaan Valdericen kunta on käyttänyt väärin määräaikaisia työsopimuksia, ja tästä syystä sen ennakkoratkaisupyyntö koskee yksinomaan toimenpiteitä, joilla määrätään seuraamuksia tällaisesta väärinkäytöstä.

24.

Unionin tuomioistuin voi siten ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toimittamien tosiseikkoja koskevien tietojen pohjalta nähdäkseni lausua ennakkoratkaisukysymyksistä, ja esitetyt kysymykset on mielestäni voitava ottaa tutkittaviksi.

25.

Puitesopimuksen 1 lausekkeesta ilmenee, että sen tarkoituksena on laatia puitteet sellaisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi, jotka johtuvat perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden käytöstä. Jäsenvaltioiden on tätä tehtävää suorittaessaan toteutettava puitesopimuksen 5 lausekkeen mukaisia toimenpiteitä määräaikaisten työsopimusten väärinkäytön ehkäisemiseksi.

26.

Jos väärinkäytöksiä kuitenkin ilmenee, on voitava panna täytäntöön toimenpiteitä, joilla mahdollistetaan seuraamusten määrääminen. Tämäntyyppiseen toimenpiteeseen, joka koskee muuttamista yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi sopimukseksi, viitataan nimenomaisesti 5 lausekkeen 2 kohdan b alakohdassa.

27.

Direktiivissä 1999/70 ja puitesopimuksessa edellytettyjen tulosten takaamiseksi annettavaan kansalliseen lainsäädäntöön voi siten sisältyä kahdentyyppisiä toimenpiteitä: 5 lausekkeen 1 kohdassa tarkoitettuja väärinkäytöksiä estäviä toimenpiteitä sekä väärinkäytöksistä määrättäviä seuraamustoimenpiteitä, joista säädetään erityisesti puitesopimuksen 5 lausekkeen 2 kohdan b alakohdassa. ( 7 )

28.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puitesopimusta on tulkittava siten, että lähtökohtaisesti se ei ole esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jonka mukaan tilanteissa, joissa on kyse julkisen sektorin työnantajan käyttämistä perättäisistä määräaikaisista työsopimuksista tai työsuhteista johtuvista väärinkäytöksistä, mainittuja työsopimuksia tai työsuhteita ei voida muuttaa toistaiseksi voimassa oleviksi, kuten määrätään puitesopimuksen 5 lausekkeen 2 kohdassa, vaikka tällaisesta muuttamisesta säädetään yksityissektorin työnantajan kanssa tehtyjen työsopimusten tai työsuhteiden osalta, jos mainittuun lainsäädäntöön sisältyy muita tehokkaita toimenpiteitä, joilla estetään se, että julkisen sektorin työnantaja väärinkäyttää perättäisiä määräaikaisia sopimuksia, ja tarvittaessa määrätään seuraamuksia tällaisesta väärinkäytöstä. ( 8 )

29.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii saamaan ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään selvyyden siihen, voidaanko Corte suprema di Cassazionen tuomiossaan nro 5072/2016 tarkoittamia korvaustoimenpiteitä pitää vastaavina ja tehokkaina toimenpiteinä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa tältä osin tuomioiden Marrosu ja Sardino ( 9 ) ja Mascolo ym. ( 10 ) sanamuotoihin ja rinnastaa nämä kaksi vaatimusta vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteisiin. Toisessa ennakkoratkaisukysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin palaa vastaavuusperiaatteeseen ja kehottaa unionin tuomioistuinta lausumaan työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuvan sellaisen korvauksen ulottuvuudesta, joka myönnetään julkisen sektorin työntekijälle, jos jäsenvaltio päättää yksityisellä sektorilla omaksutun ratkaisun vastaisesti olla muuttamatta tämän työntekijän työsuhdetta toistaiseksi voimassaolevaksi. Näitä kahta kysymystä voidaankin mielestäni vastaavuusperiaatteen näkökulmasta tarkastella yhdessä.

30.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että vastaavuusperiaatteen noudattamista on käsiteltävässä asiassa arvioitava suhteessa yksityisen sektorin työnantajien tilanteeseen. Tästä lähtökohdasta käsin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kiistää Corte suprema di Casazzionen näkemyksen, jonka mukaan työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuvan korvauksen on vastattava kansallisessa oikeusjärjestyksessä yksityisoikeuden alalla sovellettavaa korvausta tosiasiallisesta vahingosta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa myös, että korvauksen kohteena voi olla ainoastaan toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen arvo.

31.

Komissio kiistää ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ottaman lähtökohdan. Sen mielestä ennakkoratkaisupyynnössä mainittujen toimenpiteiden yhteensopivuutta vastaavuusperiaatteen kanssa on tarkasteltava sen valossa, mitä kansallisessa oikeudessa säädetään samankaltaisista tapauksista samanlaisen, julkishallinnon työntekijäryhmän osalta.

32.

On ensinnäkin aiheellista muistuttaa, että vastaavuusperiaate perustuu ajatukseen siitä, että unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettuihin oikeuksiin vetoavia oikeussubjekteja ei ole lupa kohdella epäedullisemmin kuin luonteeltaan täysin kansallisiin oikeuksiin vetoavia oikeussubjekteja. Toimenpiteillä, joita kansallinen lainsäätäjä toteuttaa direktiiviin 1999/70 perustuvien velvoitteiden täytäntöönpanon yhteydessä voidakseen määrätä seuraamuksia siitä, että yksityisen sektorin työnantajat käyttävät väärin määräaikaisia työsopimuksia, pannaan edelleen täytäntöön unionin oikeutta, vaikka kansallisessa oikeudessa säädetään muista julkisella sektorilla sovellettavista toimenpiteistä. Näitä kahdentyyppisiä toimenpiteitä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä ei siten voida verrata toisiinsa vastaavuusperiaatteen valossa, koska mainitut toimenpiteet koskevat yksinomaan unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käyttöä.

33.

Edellä esitetyn perusteella vastaavuusperiaatteen valossa on siis niin, että jos jäsenvaltiossa säädetään yksinomaan julkisella sektorilla korvaustoimenpiteistä puitesopimuksen 5 lausekkeen 2 kohdassa tarkoitettuina seuraamustoimenpiteinä ja suljetaan pois yksityisellä sektorilla hyväksytty työsuhteen muuttaminen, näitä kahta tilannetta ei voida verrata toisiinsa vastaavuusperiaatteen noudattamisen osoittamiseksi, koska molemmissa tapauksissa on kyse unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien käytöstä.

34.

Toissijaisesti voidaan pohtia sitä, eivätkö ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen epäilyt julkisen ja yksityisen sektorin toimenpiteiden vastaavuudesta perustu lähinnä yhdenvertaisen kohtelun ja syrjintäkiellon yleiseen periaatteeseen, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella.

35.

Huomautan tässä yhteydessä komission tavoin, että unionin tuomioistuin on jo aiemmin todennut, että puitesopimuksen 5 lauseke ei lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai ‑suhteiden väärinkäyttöä kohdellaan eri tavoin sillä perusteella, mihin sektoriin tai ryhmään kyseessä oleva henkilöstö kuuluu, kunhan kyseessä olevan jäsenvaltion oikeusjärjestykseen sisältyy kyseisen sektorin tai henkilöstöryhmän osalta muu tehokas toimenpide väärinkäytösten estämiseksi ja sanktioimiseksi. ( 11 )

36.

Tästä seuraa, että eri työntekijäryhmiin kuuluvien työntekijöiden käytettävissä olevat toimenpiteet voivat direktiivin 1999/70 puitteissa olla erilaisia, joten kysymystä yhdenvertaisuudesta ei sanan laajassa merkityksessä tarvitse tässä yhteydessä ainakaan suoraan esittää. Seuraamustoimenpiteiden tehokkuudella varmistetaan se, ettei mainittuja työntekijöitä kohdella unionin oikeuden vastaisella tavalla.

37.

Edellä esitetyistä tarkennuksista huolimatta katson tarpeelliseksi jatkaa vastaavuusperiaatetta koskevaa tarkasteluani, koska juuri asianmukaisten vertailujen kartoitus saattaa mielestäni synnyttää epäilyjä ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa sen viitatessa tähän periaatteeseen.

38.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että asianmukaisten vertailujen tunnistamiseksi kansallisen tuomioistuimen on selvitettävä samankaltaisina pidettävien jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvien vaatimusten syy ja kohde sekä olennaiset piirteet, sillä ainoastaan kansallinen tuomioistuin voi suoraan tuntea työoikeudellisia kanteita koskevat menettelysäännöt. ( 12 ) Unionin tuomioistuin voi kuitenkin esittää kansalliselle tuomioistuimelle tiettyjä unionin oikeuden tulkintaan liittyviä seikkoja kansallisen tuomioistuimen tehtävänä olevaa arviointia varten.

39.

Unionin tuomioistuin onkin todennut jo aiemmin tuomiossaan Transportes Urbanos y Servicios Generales, ( 13 ) että kansallisen perustuslain rikkomiseen perustuvaa valtiota vastaan nostettua vahingonkorvauskannetta sekä unionin oikeuden rikkomiseen perustuvaa valtiota vastaan nostettua vahingonkorvauskannetta voidaan pitää samankaltaisina vaatimuksina. Unionin tuomioistuin on tarkemmin sanoen katsonut, että valtion toimen tai laiminlyönnin vuoksi vahinkoa kärsineen henkilön vahingon korvaaminen oli kohteena molemmissa kyseisissä kanteissa, ( 14 ) kun taas vaatimusta turvautumisesta kaikkiin oikeussuojakeinoihin oli pidettävä olennaisena seikkana. ( 15 ) Lisäksi julkisasiamies Poiares Maduron mukaan kyseiset kanteet perustuivat samaan syyhyn eli vahinkoa aiheuttaneen toiminnan lainvastaisuuteen. ( 16 )

40.

Unionin oikeuden tulkintaan liittyvien seikkojen toimittamista koskevassa tehtävässään unionin tuomioistuin on toisaalta tuomiossaan Pontin ( 17 ) jättänyt lopullisen selvittämisen kansalliselle tuomioistuimelle ja harkinnut mahdollisuutta verrata menettelysääntöjä, jotka koskevat raskautensa aikana irtisanotun raskaana olevan työntekijän käytössä olevaa pätemättömyyttä ja takaisin palvelukseen ottamista koskevaa unionin oikeuteen perustuvaa kannetta, sellaisiin menettelysääntöihin, jotka koskevat yhtäältä kaikkien muiden irtisanottujen työntekijöiden käytössä olevia vahingonkorvauskanteita ja toisaalta avioliiton solmimisen perusteella irtisanotun työntekijän käytössä olevia pätemättömyyttä ja takaisin palvelukseen ottamista koskevia kanteita. Unionin tuomioistuin on saman logiikan mukaisesti vertaillut tuomiossaan Bulicke ( 18 ) säännöstä, joka koskee ikään perustuvan syrjinnän kiellon rikkomisesta aiheutuneen vahingon korvaamista koskevien kanteiden preklusiivista määräaikaa, säännöksiin, jotka koskevat irtisanomissuojaa ja määräaikaisen sopimuksen pätemättömyyttä.

41.

Näissä kahdessa tuomiossa esitetyt tulkintaa koskevat seikat eivät kylläkään ole yhtä yksiselitteisiä kuin tuomioon Transportes Urbanos y Servicios Generales ( 19 ) sisältyvät seikat, varsinkin kun ne eivät ole tyhjentäviä, sillä unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole korvata kansallista tuomioistuinta ja todeta, onko vastaavuusperiaatetta noudatettu. Tuomioissa Pontin ( 20 ) ja Bulicke ( 21 ) kyseessä olleiden kanteiden väitetty samankaltaisuus ei nähdäkseni perustunut niiden kohteiden identtisyyteen suppeassa merkityksessä. Tietyt kanteet näet koskivat korvausta kärsitystä vahingosta, kun taas toiset koskivat naispuolisen työntekijän ottamista takaisin palvelukseen. Molemmissa tuomioissa kuitenkin vahvistetaan, että kohteiden, syiden ja olennaisten seikkojen samankaltaisuus riittää siihen, että kanteita voidaan pitää samankaltaisina vastaavuusperiaatteen perusteella.

42.

Komissio on todennut kirjallisissa huomautuksissaan, että Italian oikeudessa säädettyjen korvaustoimenpiteiden kohde on vastaavuusperiaatteen valossa julkisen sektorin työnantajan väärinkäytöksistä aiheutuneen vahingon korvaaminen. Samankaltaisten tilanteiden kartoitusta ei kuitenkaan mielestäni pidä rajoittaa tilanteisiin, jotka koskevat samaa julkishallinnon työntekijäryhmää.

43.

Yhteisöjen tuomioistuin on kylläkin tuomiossaan Edis ( 22 ) nojautunut vastaavuusperiaatteen noudattamista kansallisessa lainsäädännössä koskevissa täsmennyksissään vanhentumisaikaan – jota sovelletaan verojen tai maksujen palauttamista koskeviin yhteisön oikeuteen perustuviin kanteisiin – viittaamalla menettelysääntöihin, joita sovelletaan verojen ja muiden maksujen riitauttamiseen, eikä edullisimpiin menettelysääntöihin, joita sovelletaan yksityisten oikeussubjektien välisiin perusteettoman edun palautusta koskeviin vaatimuksiin, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on niin ikään vedonnut. Yhteisöjen tuomioistuimen kanta ei kuitenkaan perustunut ajatukseen, jonka mukaan mainitut edullisemmat yksityiskohtaiset säännöt eivät täyttäneet samankaltaisuuden arviointiperustetta vastaavuusperiaatteen tarkoittamalla tavalla. Päinvastoin yhteisöjen tuomioistuin perusteli valintaansa toteamalla, että vastaavuusperiaatetta ei voida tulkita niin, että jäsenvaltion olisi sovellettava kaikkein edullisinta kansallista järjestelmäänsä kaikkiin veroja ja maksuja koskeviin unionin oikeusjärjestykseen perustuviin vaatimuksiin. ( 23 )

44.

Näin ollen kun on kyse vastaavuusperiaatteesta, haettu samankaltaisuus ei perustu niiden asianosaisten samankaltaisuuteen, joilla on mahdollisuus turvautua mainittuihin toimenpiteisiin, vaan heidän vaatimustensa kohteiden, syiden ja olennaisten seikkojen vertailukelpoisuuteen. Juuri näiden huomioiden valossa on syytä selvittää, voidaanko työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuvan korvauksen saamiseksi vaadittua todistustaakkaa, korvauksen ulottuvuutta sekä kiinteämääräisen korvauksen ulottuvuutta pitää epäedullisempina menettelysääntöinä kuin niitä, joilla säännellään samankaltaisia valtionsisäisiä tilanteita, jolloin ne eivät voi olla unionin oikeuden mukaisia. ( 24 )

45.

Tuomion Palmisani ( 25 ) mukaan on niin, että jos kansallinen tuomioistuin ei voi olennaisella tavalla vertailla riidanalaisen vaatimuksen edellytyksiä ja samankaltaisia kansallisia vahingonkorvausvaatimuksia koskevia edellytyksiä toisiinsa, on todettava, ellei tehokkuusperiaatteen noudattamista koskevista selvityksistä muuta johdu, ettei unionin oikeus ole esteenä asianomaiselle kansalliselle lainsäädännölle. Tämä näkemys on nähdäkseni vahvistettu ainakin epäsuorasti yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa Impact, ( 26 ) joka koskee direktiiviä 1999/70 ja puitesopimusta. ( 27 ) Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin oli tuossa asiassa esittänyt kysymyksiä vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteista. Julkisasiamies Kokott oli tarkastellut kyseistä problematiikkaa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tavoin näiden kahden periaatteen valossa ( 28 ) ja katsonut, ettei niitä ollut kansallisessa lainsäädännössä noudatettu. ( 29 ) Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin asiaa koskeneessa tuomiossaan katsonut, että ainoastaan tehokkuusperiaatetta oli loukattu. ( 30 )

46.

Katson edellä esitettyjen huomioiden valossa – jättäen ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtäväksi asian lopullisen selvittämisen – ettei yksikään ennakkoratkaisupyyntöpäätöksessä esitetty seikka osoita, ettei vastaavuusperiaatetta olisi noudatettu, etenkin kun otetaan huomioon, ettei mainittu tuomioistuin ole täsmentänyt niitä kansalliseen oikeuteen perustuvia tilanteita – yksityisen sektorin työntekijöiden tilannetta lukuun ottamatta – joita voidaan pitää vertailukelpoisina. Huomautan tästä, että Italian hallituksen istunnossa esittämien täsmennysten mukaan työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuva korvaus, johon sovelletaan samoja näyttöä koskevia edellytyksiä, hyväksytään yleensä kansallisessa oikeudessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että korvausta tosiasiallisesta vahingosta sovelletaan myös kansallisessa oikeusjärjestyksessä, kun on kyse yksityisoikeudellisista asioista. Komissio tähdentää kirjallisissa huomautuksissaan, että korvaus, jonka rajat on etukäteen vahvistettu Italian lainsäädännössä, lienee vahvistettu myös kansallisessa oikeudessa, kun näytetään toteen, että perustellusta syystä tehdyn irtisanomisen edellytykset puuttuvat. Näissä tapauksissa korvauksen vähimmäis- ja enimmäismääriä kuitenkin korotetaan palvelusajan mukaan, mikä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on otettava huomioon selvittäessään vastaavuusperiaatteen noudattamista, jos se katsoo, että kyse on samankaltaisesta kanteesta kuin pääasiassa.

47.

Kuten olen tämän ratkaisuehdotuksen 29 kohdassa jo todennut, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii saamaan ensimmäisellä ennakkoratkaisukysymyksellään selvyyden myös siihen – tuomioiden Marrosu ja Sardino ( 31 ) sekä Mascolo ym. ( 32 ) sanamuotoihin viitaten – ovatko Corte suprema di Cassazionen tuomiossaan nro 5072/2016 tarkoittamat korvaustoimenpiteet tehokkuusperiaatteen mukaisia.

48.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mielestä mahdollisuus tehokkuusperiaatteen vastaisesti osoittaa menetetty mahdollisuus saada parempi työpaikka on täysin teoreettinen, joten kiinteämääräinen korvaus, joka vastaa 2,5–12-kertaista kuukausipalkkaa, on ainoa suojakeino työntekijälle, joka on kärsinyt vahinkoa määräaikaisten sopimusten väärinkäytöstä. Saman tuomioistuimen mukaan kiinteämääräistä korvausta ei kuitenkaan voida pitää tehokkaana varoittavana toimenpiteenä.

49.

Komissio tuo esiin kirjallisissa huomautuksissaan, että kyseiset korvaustoimenpiteet voisivat olla tehokkuusperiaatteen mukaisia, kunhan korvaus ei ole pelkästään symbolinen vaan sillä voidaan korvata aiheutettu vahinko asianmukaisesti ja kokonaan.

50.

Huomautan, että viitatessaan tuomioissa Marrosu ja Sardino ( 33 ) sekä Mascolo ym. ( 34 ) tarkoitettuun ”vastaavan ja tehokkaan toimenpiteen” käsitteeseen ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää viittaavan noiden tuomioiden 53 ja 79 kohtaan, joissa unionin tuomioistuin on todennut seuraavaa: ”Jos perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäytös on tapahtunut, toimenpidettä, jolla tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteen mukaisesti taataan työntekijöiden suojelu, on voitava soveltaa, jotta tästä väärinkäytöksestä seuraisi asianmukainen seuraamus ja jotta yhteisön oikeuden rikkomisen seuraukset poistettaisiin.” ( 35 )

51.

Tämä sanamuoto, jota unionin tuomioistuin käyttää järjestelmällisesti puitesopimusta koskevassa oikeuskäytännössään, on kahden lähtökohdan yhdistelmä. Unionin tuomioistuin onkin aina todennut yhtäältä, että direktiivin 1999/70 puitteissa kansallisten viranomaisten tehtävänä on toteuttaa seuraamustoimenpiteet, joiden on oltava oikeasuhteisia ja tämän lisäksi riittävän tehokkaita ja ennalta ehkäiseviä, jotta niillä voidaan taata puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen tehokas vaikutus täysimääräisesti. Unionin tuomioistuin on toisaalta todennut, että asiaa koskevien unionin säännösten puuttuessa tällaisten sääntöjen yksityiskohtaiset täytäntöönpanosäännökset annetaan jäsenvaltioiden menettelyllistä itsemääräämisoikeutta koskevan periaatteen nojalla kunkin jäsenvaltion sisäisessä oikeusjärjestyksessä ja niiden on täten oltava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia. ( 36 )

52.

Voitaisiin väittää, että unionin tuomioistuin on käyttänyt tehokkuuskäsitettä kahdessa eri yhteydessä, jotka liittyvät yhtäältä unionin oikeuden tehokkuuteen sanan laajassa merkityksessä (tehokas vaikutus) ja toisaalta tehokkuusperiaatteeseen, joka ilmentää unionin oikeudessa jäsenvaltioiden menettelylliselle itsemääräämisoikeudelle asetetut rajoja. Unionin oikeuden tehokkuus (tehokas vaikutus) juuri edellyttää, että jäsenvaltiot toteuttavat riittävän tehokkaita ja varoittavia toimenpiteitä puitesopimuksen mukaisesti annettujen sääntöjen täyden tehokkuuden varmistamiseksi, kun taas tehokkuusperiaatteella rajoitutaan varmistamaan, etteivät unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien toimeenpanotavat ole sellaisia, että näiden oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

53.

Edellä mainittu lähestymistapa saa vastakaikua tuomiosta Angelidaki ym. ( 37 ) sekä määräyksistä Vassilakis ym. ( 38 ) ja Koukou, ( 39 ) joissa yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, joiden avulla ne voivat ensinnäkin jatkuvasti taata direktiivissä 1999/70 säädettyjen tulosten saavuttamisen ja toiseksi säätää siitä, että puitesopimuksen nojalla annettujen sääntöjen toimeenpanotavoilla varmistetaan tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden takaaminen noudattamalla erityisesti tehokkuusperiaatetta. ( 40 )

54.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen pohdintaa Corte suprema di Cassazionen mainitsemien toimenpiteiden tehokkuudesta voidaan edellä esitetyn perusteella jäsentää siten, että se haluaa saada selvyyden yhtäältä siihen, onko näyttö, joka on toimitettava työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuvan korvauksen saamiseksi, tehokkuusperiaatteen mukainen, ja toisaalta siihen, eikö direktiivin 1999/70 ja puitesopimuksen tehokas vaikutus ole esteenä kyseisten korvaustoimenpiteiden ulottuvuudelle.

55.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuva vahingonkorvaus on täysin teoreettinen, koska työntekijän on oikeudellisesti katsoen mahdoton osoittaa edes olettamien turvin, kuten Corte suprema di Cassazione vaatii tuomiossaan nro 5072/2016, että jos julkishallinnossa olisi järjestetty kilpailu, tämä työntekijä olisi menestynyt siinä, tai että häneltä vietiin muut työllistymismahdollisuudet perättäisten määräaikaisten sopimusten vuoksi. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että toisin kuin tuomiosta nro 5072/2016 ilmenee, olettamista ei ole mitään todellista apua vahinkoa kärsineelle työntekijälle ja että toisaalta hallinnossa ei ollut koskaan järjestetty kilpailua.

56.

Määräyksessään Papalia ( 41 ) unionin tuomioistuin on todennut velvollisuudesta osoittaa työnsaantimahdollisuuksien ja sen myötä ansaitsemismahdollisuuden menettäminen – tässä se jättää lopullisen selvittämisen kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi –, että tuo vaatimus voi mahdollisesti olla sellainen, että vahinkoa kärsineen työntekijän on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa käyttää hänelle unionin oikeudessa myönnettyjä oikeuksia.

57.

Sama pätee pääasiaan, jossa kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on niin ikään selvittää sitä koskevat seikat tuolta osin.

58.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo työnsaantimahdollisuuden menettämiseen perustuvan korvauksen ulottuvuudesta, että tehokkaiden seuraamustoimenpiteiden toteuttamista ei voida rajata korvaukseen tosiasiallisesta vahingosta, kuten säädetään kansallisessa siviilioikeudessa, vaan sen on vastattava toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen arvoa.

59.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä katsotaan, että kun jäsenvaltio päättää määrätä seuraamuksia unionin oikeuden rikkomisesta vahingonkorvausteitse, korvauksen on oltava tehokas ja sillä on oltava riittävän varoittava vaikutus niin, että se mahdollistaa kärsityn vahingon riittävän ja täysimääräisen korvaamisen. ( 42 ) Nämä vaatimukset eivät kuitenkaan merkitse sitä, että unionin oikeuden rikkomisesta vahinkoa kärsineelle henkilölle myönnetään oikeus seuraamusluonteiseen vahingonkorvaukseen, jonka määrä ylittää todellisuudessa kärsityn vahingon täyden hyvityksen ja joka on katsottava luonteeltaan seuraamukseksi. ( 43 )

60.

Edellä todetusta seuraa, että direktiivissä 1999/70 ja puitesopimuksessa ei edellytetä, että työnsaantimahdollisuuksien menettämiseen perustuva korvaus ylittää sellaisen työntekijän, joka on kärsinyt vahinkoa määräaikaisten sopimusten väärinkäytöstä, tosiasiallisesti kärsimän vahingon.

61.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen toteamusten, jotka koskevat lain nro 183 32 §:n 5 momentissa säädettyä kiinteämääräistä korvausta, joka vastaa 2,5–12-kertaista viimeisintä kuukausipalkkaa, mukaan on niin, että jos määräaikaista sopimusta muutetaan yksityisellä sektorilla, korvauksella korvataan yksistään tulot, jotka olisi saatu ”odotettaessa” sitä, että työntekijä voittaa asiansa. Julkisella sektorilla kiinteämääräinen korvaus on kuitenkin sen täysin liitännäisestä luonteesta huolimatta käytännössä ainoa väärinkäytösten seuraamustoimenpide, mutta sitä ei kuitenkaan voida pitää tehokkaana varoittavana toimenpiteenä.

62.

Määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttötilanteissa saattaa osoittautua, että rikkominen on ollut toistuvaa ja järjestelmällistä useiden vuosien ajan. ( 44 ) Niiden muuttaminen yhdeksi toistaiseksi voimassa olevaksi työsopimukseksi mahdollistaisi seuraamusten määräämisen kyseisestä väärinkäytöksestä ja seurausten poistamisen pysyvästi väärinkäytöksen tapahtuma-ajankohdasta riippumatta. Käsiteltävässä asiassa tämä mahdollisuus on kuitenkin suljettu pois, ja Italian oikeudessa säädettyjä korvaustoimenpiteitä sovelletaan nähtävästi erotuksetta kaikkiin väärinkäytöksiin edelleen lain nro 183 32 §:n 5 momentissa säädetyissä rajoissa.

63.

Tuomion Asociația Accept ( 45 ) mukaan yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevien seuraamusten on kuitenkin oltava ankaruudeltaan oikeassa suhteessa niillä rangaistavien loukkausten vakavuuteen nähden, ja niillä on erityisesti varmistettava todellinen varoittava vaikutus yleistä suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Näiden täsmennysten ulottuvuus ylittää mielestäni työntekijöiden syrjintää koskevan problematiikan puitteet niin, että ne ovat sovellettavissa direktiivin 1999/70 yhteydessä. Yhtäältä kuten olen tämän ratkaisuehdotuksen 52 kohdassa juuri muistuttanut, oikeasuhteisuutta ja varoittavuutta koskevat ja tuomiossa Asociația Accept ( 46 ) mainittuja arviointiperusteita vastaavat arviointiperusteet sisältyvät myös puitesopimusta ja sen 5 lausekkeen 2 kohtaa koskevaan oikeuskäytäntöön. Toisaalta unionin tuomioistuin on ottanut mainitussa tuomiossa huomioon seuraamusten oikeasuhteisuuden ja niiden varoittavan vaikutuksen välisen yhteyden viitatessaan nimenomaisesti työntekijöiden joukkovähentämisiä koskevaan oikeuskäytäntöön, mikä antaa ymmärtää, että samat ratkaisut pätevät soveltuvin osin myös syrjintää käsittelevien direktiivien soveltamisen ulkopuolella.

64.

Lain nro 183 32 §:n 5 momentin mukaan kansallinen tuomioistuin todella vahvistaa kiinteämääräisen korvauksen, joka vastaa 2,5–12-kertaista kuukausipalkkaa, lopullisen suuruuden ottamalla huomioon Italian oikeudessa säädetyt arviointiperusteet, ja näin voidaan ottaa huomioon käsiteltävän asian olosuhteet korvauksen ulottuvuudessa. Komissio on todennut, että kyseisillä arviointiperusteilla viitataan myös työnantajan ”käyttäytymiseen” – mikä ei tue väittämää, jonka mukaan kiinteämääräistä korvausta ei ole säädetty seuraamustoimenpiteeksi – ja että siten niissä voitaisiin ottaa huomioon myös väärinkäytösten kesto.

65.

Seuraamuksilla on kuitenkin yläraja, kun väärinkäytös saavuttaa tietyn laajuuden. Aiemmista rikkomisista ei siten rangaista oikeasuhteisesti, kun väärinkäytös on ilmeinen. Toisaalta seuraamusten standardisointi saattaa kannustaa rikkomisten uusimiseen niiden ehkäisyn sijaan sen vuoksi, että on olemassa yleispätevä yläraja, jota ei ole lupa ylittää väärinkäytösten toistumisesta huolimatta. Olen komission tavoin sitä mieltä, että seuraamustoimenpiteiden varoittavaa vaikutusta saattaa heikentää epäsuhde kahden seuraavan seikan välillä: sellaisen väärinkäytöksen mahdollinen laajuus, jolla on voinut olla vaikutuksia useiden vuosien ajan, ja kiinteämääräinen korvaus, joka voi olla enintään 12 kuukausipalkan suuruinen.

66.

Kiinteämääräisen korvauksen rajoja voitaisiin siten jatkuvien väärinkäytösten poistamiseksi mukauttaa ottamalla huomioon unionin oikeusjärjestyksessä vahvistettujen oikeuksien vastaisesti tehtyihin määräaikaisiin työsopimuksiin liittyvä palvelusaika yleistä suhteellisuusperiaatetta noudattaen.

67.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on huomauttanut, että Corte suprema di Cassazione on tuomiossaan nro 5072/2016 katsonut, että sekä korvaustoimenpiteet että toimenpiteet, jotka kohdistuvat sellaisen johtohenkilön vastuuseen, jonka syyksi voidaan lukea määräaikaisen sopimuksen lainvastainen käyttö, ovat sopivia täyttämään unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut edellytykset. Pohdin tässä yhteydessä, voidaanko tällaisilla seuraamustoimenpiteillä poistaa kiinteämääräisen korvauksen puutteet, jotka johtuvat siitä, ettei korvausta voida pitää tarpeeksi varoittavana toimenpiteenä, jolla voitaisiin rangaista aiemmista rikkomisista ja estää niiden uusiminen.

68.

Italian hallituksen esittämistä kansallisista oikeussäännöistä ilmenee, että kansallinen lainsäätäjä on antanut ainakin kolme toimenpidettä, jotka kohdistuvat määräaikaisten sopimusten väärinkäyttöön syyllistyneihin henkilöihin. Erikoista on, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ole ottanut näitä säännöksiä huomioon ennakkoratkaisupyynnössään. Seuraamustoimenpiteiden järjestelmän on mielestäni kokonaisuudessaan oltava riittävän tehokas ja varoittava, ei pelkästään yksittäisten toimenpiteiden.

69.

Mainitunlainen ratkaisu on mielestäni puitesopimuksen logiikan mukainen. Puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdan sanamuodosta näet ilmenee, että jäsenvaltioiden on perättäisten määräaikaisten työsopimusten tai työsuhteiden väärinkäytösten estämiseksi otettava käyttöön ”yksi tai useita” mainitussa lausekkeessa määrätyistä toimenpiteistä. Jäsenvaltioiden käytössä oleva harkintavalta tältä osin on jopa laajempi, sillä ne voivat päättää toteuttaa yhden tai useampia puitesopimuksen 5 lausekkeen 1 kohdassa mainituista toimenpiteistä tai vaihtoehtoisesti käyttää vastaavia olemassa olevia oikeudellisia toimenpiteitä. ( 47 ) Sama pätee käsittääkseni puitesopimuksen 5 lausekkeen 2 kohdassa tarkoitettuihin seuraamustoimenpiteisiin. Jäsenvaltiot voivat siten myös vapaasti valita seuraamustoimenpiteet. Minkääntyyppistä seuraamusta ei ole suoralta kädeltä jätetty valintamahdollisuuden ulkopuolelle. ( 48 )

70.

Hyödyllisiä täsmennyksiä voidaan tältä osin johtaa mies- ja naispuolisten työntekijöiden tasa-arvoista kohtelua koskevaan direktiiviin 76/207/EY ( 49 ) liittyvästä oikeuskäytännöstä. Mainitussa direktiivissä ei direktiivin 1999/70 tavoin vaadita mitään tiettyä seuraamustoimenpidettä, jos direktiivissä vahvistettuja oikeuksia on loukattu. Jos jäsenvaltio on kuitenkin päättänyt valita loukkaamisen seuraamukseksi vahingonkorvauksen, riittävän rahallisen korvauksen varmistavia säännöksiä voidaan ”vahvistaa” sakkojärjestelmällä, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut. ( 50 )

71.

Edellä esitetystä seuraa, että unionin oikeuden rikkomisista voidaan asianmukaisesti rangaista useiden erityyppisten toimenpiteiden yhteisvaikutuksella. Seuraamustoimenpiteiden varoittavaa vaikutusta olisikin arvioitava ottamalla huomioon kaikki käytössä oleva toimenpiteet eikä yksistään niitä, joista säädetään sellaisten työntekijöiden eduksi, jotka ovat kärsineet vahinkoa määräaikaisten sopimusten väärinkäytöstä.

72.

On syytä kuitenkin huomata, että ainakin yksi kansallisessa lainsäädännössä säädetyistä ja Italian hallituksen kuvailemista toimenpiteistä edellyttää sitä, että määräaikaisten sopimusten väärinkäyttö on tahallista tai johtuu vakavasta virheestä. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, eikö tällainen edellytys anna käytännössä vastuuhenkilöille mahdollisuuden järjestelmällisesti välttyä seuraamuksilta, mikä poistaisi toimenpiteiden tehokkuuden ja varoittavan vaikutuksen. Sama koskee vastuusta vapauttamisia, joita viranomaiset mahdollisesti soveltavat päättäessään johtohenkilöihin sovellettavista väärinkäytösten seurauksista.

73.

Seuraamustoimenpiteiden määrän lisääminen ei toisaalta saa johtaa yhdenkään toimenpiteen tehokkuuden heikentymiseen siten, että se ei ole enää yhdenmukainen unionin oikeuden kanssa. Jäsenvaltioiden velvollisuutena on taata unionin oikeudessa vaadittu tulos. Tehokkuusperiaatteen ja – jos valtionsisäisestä oikeudesta löytyy sopiva vertailukohde – vastaavuusperiaatteen noudattaminen on joka tapauksessa varmistettava. Jäsenvaltioille myönnettyä harkintavaltaa on myös käytettävä unionin oikeuden ja sen yleisten periaatteiden, ( 51 ) erityisesti tehokkaan oikeussuojan periaatteen, mukaisesti tilanteessa, jossa on kyse muutoksenhakuoikeudesta. Tästä seuraa, että kun jäsenvaltio on ottanut käyttöön korvaustoimenpiteitä, symbolista seuraamusta ei seuraamustoimenpiteiden määrän lisäämisestä huolimatta voida koskaan pitää toimenpiteenä, jolla puitesopimus pannaan asianmukaisesti ja tehokkaasti täytäntöön, koska vähäpätöistä korvausta ei voida pitää asianmukaisena korvaustoimenpiteenä. Näistä samoista syistä kiinteämääräisellä korvauksella ei voida korvata aiheutettua vahinkoa kokonaan, vaikka kansallinen lainsäätäjä voi tällaisesta korvauksesta säätää. ( 52 )

74.

Ehdotan kaiken edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle siten, että direktiivi 1999/70 ja puitesopimus sekä niiden tehokas vaikutus eivät ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa suljetaan pois työsuhteen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi julkisella sektorilla silloin, kun julkisen sektorin työnantaja käyttää väärin perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia, vaikka muuttaminen sallitaan yksityisellä sektorilla seuraamustoimenpiteenä, jos tällaisessa lainsäädännössä säädetään vastineeksi:

Ellei näistä täsmennyksistä muuta johdu, mikään ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä seikoista ei käsiteltävässä asiassa viittaa siihen, ettei tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita olisi kansallisessa lainsäädännössä noudatettu. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin asian lopullinen selvittäminen tältä osin.

75.

Ehdotan edellä esitetyn perusteella, että unionin tuomioistuin vastaa Tribunale civile di Trapanin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY), Euroopan teollisuuden ja työnantajain keskusjärjestön (UNICE) ja julkisten yritysten Euroopan keskuksen (CEEP) tekemästä määräaikaista työtä koskevasta puitesopimuksesta 28.6.1999 annettu neuvoston direktiivi 1999/70/EY sekä direktiivin liitteenä oleva määräaikaista työtä koskeva puitesopimus ja niiden tehokas vaikutus eivät ole esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa kielletään työsuhteen muuttaminen toistaiseksi voimassa olevaksi työsuhteeksi julkisella sektorilla silloin, kun julkisen sektorin työnantaja käyttää väärin perättäisiä määräaikaisia työsopimuksia, vaikka muuttaminen sallitaan yksityisellä sektorilla seuraamustoimenpiteenä, jos tällaisessa lainsäädännössä säädetään vastineeksi:

Ellei näistä täsmennyksistä muuta johdu, mikään ennakkoratkaisupyynnössä esitetyistä seikoista ei käsiteltävässä asiassa viittaa siihen, ettei tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita olisi kansallisessa lainsäädännössä noudatettu. Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on kuitenkin asian lopullinen selvittäminen tältä osin.