1. 

Mory SA, Mory Team ja Superga Invest (jäljempänä yhdessä valittajat) vaativat nyt käsiteltävässä valituksessaan, että unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen määräyksen Mory ym. v. komissio ( 2 ) (jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla tämä jätti oikeussuojan tarpeen puuttumisen takia tutkimatta niiden nostaman kanteen, jolla ne vaativat Sernam-yhtymän varojen hankkimisesta sen saneerausmenettelyn yhteydessä 4.4.2012 tehdyn Euroopan komission päätöksen ( 3 ) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.

2. 

Käsiteltävä asia liittyy pakettien ja kuormalavojen pikakuljetusmarkkinoilla toimivan Sernam-yhtymän rakenneuudistusta koskevaan pyrkimykseen, jonka johdosta on tehty useita komission päätöksiä valtiontukien myöntämisestä kyseiselle yhtymälle. Riidanalainen päätös on neljäs ja viimeisin näistä päätöksistä. Komissio totesi kyseisessä – sui generis ‑päätökseksi luonnehtimassaan – päätöksessä Ranskan hallituksen pyynnöstä, ettei Sernam-yhtymän ja sen omaisuuserien ostajien välillä ole taloudellista jatkumoa, ja ilmoitti Ranskan hallitukselle, että Sernam-yhtymälle myönnettyjen sääntöjenvastaisten ja sisämarkkinoille soveltumattomien tukien takaisin perimistä ei ollut syytä ulottaa koskemaan kyseisiä ostajia. Valittajat, jotka esittävät olleensa kyseisen yhtymän suoria kilpailijoita, ovat riitauttaneet kyseisen päätöksen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Ne on kuitenkin Sernam-yhtymän tavoin asetettu tällä välin selvitystilaan, mikä on nostanut esiin kysymyksen siitä, oliko niillä intressiä saattaa päätös unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

3. 

Lyhyesti sanottuna kyseisessä asiassa nousee esiin useita tärkeitä kysymyksiä, jotka koskevat yhtäältä oikeussuojan tarvetta ja erityisesti sen suhdetta asiavaltuuteen sekä niitä edellytyksiä, jotka ovat välttämättömiä, jotta sellainen tarve voi syntyä kansallisissa tuomioistuimessa käsiteltävien kanteiden johdosta, ja toisaalta kanteen, joka koskee komission päätöstä tuensaajan ja sen tiettyjen omaisuuserien ostajan välisestä taloudellisesta jatkumosta, tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

4.

Komissio hyväksyi 23.5.2001 tekemällään päätöksellä ( 4 ) (jäljempänä Sernam 1 ‑päätös) tietyin edellytyksin Sernam-yhtymälle myönnettävän rakenneuudistustuen, joka oli kokonaismäärältään 503 miljoonaa euroa.

5.

Toisessa, vuonna 2004 tekemässään päätöksessä ( 5 ) (jäljempänä Sernam 2 ‑päätös) komissio totesi, että tiettyjä Sernam 1 ‑päätöksellä asetetuista ehdoista ei ollut noudatettu, mistä oli seurauksena hyväksytyn tuen väärinkäyttö. Se totesi tässä yhteydessä yhtäältä, että edellyttäen, että uudet edellytykset täyttyivät, Sernam 1 ‑päätöksellä hyväksytty 503 miljoonan euron tuki oli sisämarkkinoille soveltuva, ja toisaalta, että myönnetty 41 miljoonan euron lisätuki oli yhteismarkkinoille soveltumaton, ja Ranskan viranomaisten olisi siten perittävä se takaisin.

6.

Kilpailijoiden, joihin kuului muun muassa Mory-konsernin eräs yhtiö, tekemien kantelujen, joissa väitettiin, että Sernam 2 ‑päätöstä oli sovellettu virheellisesti, johdosta komissio ilmoitti 16.7.2008 päivätyllä kirjeellä ( 6 ) Ranskan tasavallalle päätöksestään aloittaa SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu tutkintamenettely siitä, miten Ranska on soveltanut Sernam 2 ‑päätöstä.

7.

Tribunal de commerce de Bobigny asetti 27.6.2011 Mory SA:n ja Mory Teamin (jäljempänä Mory-yhtiöt) saneerausmenettelyyn. Myös Sernam-yhtymän yhtiöt asetettiin saneerausmenettelyyn tammi- ja helmikuussa 2012.

8.

Komissio teki 9.3.2012 kolmannen päätöksen ( 7 ) (jäljempänä Sernam 3 ‑päätös). Se totesi siinä, että Sernam 2 ‑päätöksellä hyväksytty 503 miljoonan euron valtiontuki oli pantu täytäntöön virheellisesti, että Sernam-yhtymä oli saanut kyseistä tukea sekä 41 miljoonaa euroa valtiontukea ja muita yhteismarkkinoille soveltumattomia valtiontukia. Kyseisen päätöksen päätösosan 2 artiklan mukaan Ranskan tasavallan oli perittävä kaikki nämä tuet takaisin Sernam-yhtymältä.

9.

Samana päivänä Sernam-yhtymän saneerausmenettelyn selvittäjälle toimitettiin kaksi ostotarjousta, joista ensimmäisen esitti Geodis Calberson (jäljempänä Calberson), joka on Geodis-yhtymän (jäljempänä Geodis) kuriiripalvelujen alalla toimiva tytäryhtiö, ja toisen BMV. Calbersonin ostotarjoukseen liittyi ehto, että ”minkään Sernamille maksetun sääntöjenvastaisen tuen täydellisestä tai osittaisesta takaisinperimisestä aiheutuvia kustannuksia ei voida siirtää ostettujen omaisuuserien kanssa tai kyseisen oston vuoksi tai määrätä ostajan maksettaviksi”. BMV:n esittämään tarjoukseen ei liittynyt sellaista ehtoa, mutta se oli esitetty erottamattomasti Calbersonin esittämään tarjoukseen kuuluvana ja siten, että se raukeaa, jos Calbersonin tarjous hylätään.

10.

Ranskan viranomaiset pyysivät 23.3.2012 komissiota vahvistamaan, ettei Sernam-yhtymälle Sernam 3 ‑päätöksellä asetettua velvoitetta palauttaa valtiontuet ulotettaisi koskemaan Geodisia ja BMV:tä, mikäli ne ostavat osan Sernam-yhtymän varoista sen saneerausmenettelyn yhteydessä.

11.

Komissio teki 4.4.2012 riidanalaisen päätöksen, jota se luonnehti sui generis ‑päätökseksi SEUT 108 artiklassa määrätyn valtiontukien valvontaa koskevan komissiolle myönnetyn toimivallan sekä SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn jäsenvaltioiden kanssa tehtävää vilpitöntä yhteistyötä koskevan velvoitteen perusteella. ( 8 ) Komissio täsmensi, että kyseinen päätös koski ainoastaan vastaanotetun ilmoituksen kohdetta, eikä sitä, oliko investointi Sernam-yhtymän tiettyjen varojen hankkimiseksi järkevä, ja ettei päätös vaikuta kyseisten investointien SEUT 107 artiklan kannalta tehtävään arviointiin. ( 9 ) Eri tekijöitä koskeneen analyysin jälkeen komissio totesi, ettei Sernam-yhtymän ja sen omaisuuserien ostajien, Geodisin ja BMV:n, välillä ollut taloudellista jatkumoa. Se ilmoitti siten Ranskan tasavallalle, että kun otetaan huomioon kyseinen analyysi ja sen sitoumukset, Sernam-yhtymälle myönnettyjen valtiontukien, jotka oli Sernam 3 ‑päätöksellä todettu sääntöjenvastaisiksi ja sisämarkkinoille soveltumattomiksi, takaisin perimistä ei ollut syytä ulottaa koskemaan Geodisia ja BMV:tä. ( 10 )

12.

Tribunal de commerce de Nanterre hyväksyi 13.4.2012 Calbersonin ja BMV:n tekemät ostotarjoukset ja määräsi tietyt Sernam-yhtymän varat siirrettäviksi niille siten, että niillä olisi oikeus varoihin 7.5.2012 alkaen.

13.

Tribunal de commerce de Bobigny asetti Mory-yhtiöt 10.7.2012 selvitystilaan.

14.

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.12.2012 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista.

15.

Unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisella määräyksellä kanteen tutkimatta, koska valittajilla ei sen mukaan ollut oikeussuojan tarvetta.

16.

Huomautettuaan, että oikeuskäytännön mukaan kantajan on itse näytettävä toteen, että sillä on oikeussuojan tarve, unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei mikään valittajien esittämistä neljästä väitteestä ollut omiaan osoittamaan niiden oikeussuojan tarvetta. ( 11 ) Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt valittajien väitteen, jonka mukaan se seikka, että jokin valittajista on ollut Sernam 3 ‑päätöksen tekemiseen johtaneessa hallintomenettelyssä osapuolena, jota asia koskee ja joka on itse osallistunut siihen, perustaa niille oikeussuojan tarpeen riidanalaista päätöstä vastaan. ( 12 ) Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen, jonka mukaan valittajien oikeussuojan tarve oli perusteltu niiden ranskalaisissa tuomioistuimissa nostamien kahden kanteen perusteella, joista toinen koski Sernam-yhtymälle myönnettyjen valtiontukien takaisin perimistä ja toinen vahingonkorvausta. ( 13 ) Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen, joka koski sitä, että valittajien oikeussuojan tarve oli perusteltu sen nojalla, että Moryn kokemien kilpailuongelmien vaikutukset kohdistuivat suoraan Superga Investiin, joka oli sen pääomistaja. ( 14 ) Neljänneksi ja viimeiseksi unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi väitteen, joka koski sitä, että komissio oli riidanalaisella päätöksellä epäsuorasti hylännyt mahdollisuuden aloittaa muodollinen tutkintamenettely ja evännyt valittajilta siten mahdollisuuden käyttää menettelyllistä oikeuttaan esittää huomautuksensa. ( 15 )

17.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että valittajien kanne oli jätettävä tutkimatta, koska ne eivät olleet perustelleet oikeussuojan tarvetta riidanalaista päätöstä vastaan.

18.

Valittajat vaativat valituksessaan, että unionin tuomioistuin

19.

Komissio vaatii, että valitus hylätään ja valittajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20.

Unionin tuomioistuimen kirjaamoon 19.5.2014 toimittamallaan väliintulohakemuksella Calberson SAS pyysi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 40 artiklan toisen kohdan nojalla saada osallistua tähän oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia. Pyyntö hylättiin unionin tuomioistuimen presidentin 27.2.2015 antamalla määräyksellä.

21.

Valittajat vetoavat valituksensa tueksi kahteen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee sellaisten oikeudellisten virheiden olemassaoloa, jotka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt tutkiessaan niiden intressiä vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista, ja toinen SEUT 263 artiklan neljännen kohdan rikkomista, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole todennut, että kyseinen päätös koski valittajia suoraan ja erikseen.

22.

Ennen valittajien esittämien kahden valitusperusteen tutkimista on syytä analysoida niiden alustavasti esittämiä argumentteja, joiden mukaan ei ole olemassa rajaviivaa yhtäältä käsitteen ”oikeussuojan tarve” ja toisaalta käsitteen ”koskea suoraan ja erikseen” (toisin sanoen käsitteen ”asiavaltuus”) välillä, vaan kyseiset käsitteet sekoittuvat toisiinsa jopa täydellisesti. Katsoessaan, että kyseiset käsitteet ovat erillisiä, unionin yleinen tuomioistuin on valittajien mukaan soveltanut SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa virheellisesti. Näytön esittäminen siitä, että toimi koskee henkilöä suoraan ja erikseen, riittää niiden mukaan nimittäin yksinään siihen, että kanne on otettava tutkittavaksi.

23.

Näitä väitteitä ei voida hyväksyä. Ne ovat ilmeisessä ristiriidassa sekä kyseisten käsitteiden tarkoituksen että vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa, josta ilmenee selvästi, että asiavaltuus ja oikeussuojan tarve muodostavat kaksi erillistä tutkittavaksi ottamisen edellytystä, joita unionin tuomioistuimet tarkastelevat erillään toisistaan. ( 16 )

24.

Asiavaltuus on siten tutkittavaksi ottamisen edellytys, jonka avulla voidaan määrittää, ketkä kaikista luonnollisista henkilöistä ja oikeushenkilöistä voivat nostaa kanteen unionin toimen kumoamiseksi. Kuka tahansa ei nimittäin voi nostaa kannetta unionin toimesta. Kanteen voivat nostaa ainoastaan henkilöt, jotka voivat väittää olevansa erityisessä tilanteessa unionin siihen toimeen nähden, jonka laillisuuden he tahtovat riitauttaa. Tämän erityisen tilanteen perusteella he voivat hakea unionin tuomioistuimilta tehokasta oikeussuojaa kyseisen toimen osalta.

25.

SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa täsmennetään, millä edellytyksillä luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi nostaa kumoamiskanteen unionin säädöksestä. Kyseisen määräyksen mukaan erityistilanteessa, jonka perusteella sellainen kanne voidaan nostaa, on ensinnäkin luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jolle kyseinen säädös on osoitettu, toiseksi henkilö, jota säädös koskee suoraan ja erikseen, ja kolmanneksi henkilö, jota sääntelytoimi, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, koskee suoraan. ( 17 )

26.

Myös oikeussuojan tarve on valittajaan liittyvä tutkittavaksi ottamisen edellytys, mutta siihen liittyy toisenlainen vaatimus.

27.

Vaikka unionin säädöksen unionin tuomioistuimissa riitauttavalla henkilöllä olisi asiavaltuus, tämä seikka ei nimittäin välttämättä riitä – toisin kuin valittajat väittävät – varmistamaan sen kanteen tutkittavaksi ottamista. Jotta hän voisi saattaa kumoamiskanteen unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi, hänellä on oltava myös oikeussuojan tarve, toisin sanoen intressi saada riidanalainen toimi kumotuksi.

28.

Oikeuskäytännön mukaan tällainen intressi edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisella voi itsessään olla oikeusvaikutuksia ja että kanne voi mahdollisesti tuloksellaan tuottaa kantajalle jotakin hyötyä. ( 18 ) Tästä seuraa, että jotta hänen kanteensa voitaisiin ottaa tutkittavaksi, kantajan on oltava erityisessä tilanteessa siihen toimeen nähden, jonka laillisuuden hän tahtoo riitauttaa, mutta lisäksi kyseisen toimen kumoamisella on oltava hänen oikeusasemaansa kohdistuvia myönteisiä vaikutuksia. Intressin, joka kantajalla on oltava, ei tarvitse välttämättä olla taloudellinen etu tai hyöty. Se voi liittyä myös oikeussuojan tarpeeseen. ( 19 ) Se, että asia voidaan saattaa unionin tuomioistuinten käsiteltäväksi, on perusteltavissa juuri tällä vaatimuksella tai tarpeella. Jos kantaja ei voi saada mitään hyötyä siitä, että hänen kanteensa mahdollisesti hyväksytään, se, että tuomioistuimet ottavat asian tutkittavaksi, ei ole perusteltavissa. Hyvän oikeudenkäytön varmistamiseksi ja sen estämiseksi, että unionin tuomioistuimet käsittelevät puhtaasti teoreettisia kysymyksiä, joiden ratkaisusta ei voi aiheutua oikeudellisia seurauksia tai hyötyä kantajalle, kanteen nostavalla henkilöllä on oltava – valitusta oikeussuojakeinosta riippumatta – oikeussuojan tarve. ( 20 )

29.

Oikeussuojan tarpeen, jota luonnehditaan oikeuskäytännössä olennaiseksi ja ensimmäiseksi edellytykseksi kaikille kanteille, ( 21 ) on tutkimatta jättämisen uhalla oltava – ottaen huomioon kanteen kohde – olemassa kanteen nostamishetkellä, ( 22 ) ja sen on oltava kyseisenä ajankohtana jo syntynyt ja edelleen voimassa oleva. ( 23 ) Sitä ei voida näin ollen arvioida jonkin tulevan ja oletetun tapahtuman mukaan. ( 24 ) Lisäksi sen on oltava olemassa tuomioistuimen ratkaisun julistamiseen saakka uhalla, että lausunnon antaminen asiassa raukeaa. ( 25 ) Lopuksi, kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti huomauttanut valituksenalaisen määräyksen 27 kohdassa, kantajan on itse näytettävä toteen, että sillä on oikeussuojan tarve.

30.

Edellä esitetystä seuraa, että – toisin kuin valittajat väittävät – asiavaltuus ja oikeussuojan tarve muodostavat unionin oikeudessa kaksi erillistä tutkittavaksi ottamisen edellytystä. ( 26 ) Tämä toteamus saa lisäksi vahvistuksen siitä, että unionin tuomioistuimet ovat tietyissä tapauksissa myöntäneet kantajan asiavaltuuden, mutta kieltäneet tämän oikeussuojan tarpeen olemassaolon. ( 27 )

31.

Ensimmäisessä valitusperusteessa valittajat katsovat unionin yleisen tuomioistuimen menetelleen virheellisesti, kun se ei ole todennut, että niillä oli oikeussuojan tarve riidanalaista päätöstä vastaan. Kyseinen valitusperuste jakautuu neljään osaan, joista jokainen koskee yhtä neljästä – edellä 16 kohdassa mainitusta – perustelusta, jotka valittajat ovat esittäneet unionin yleisessä tuomioistuimessa oikeussuojan tarpeensa olemassaolon tueksi ja jotka tämä hylkäsi valituksenalaisessa määräyksessä.

32.

Ensimmäisessä ja neljännessä osassa valittajien väitteet asiavaltuudesta ja oikeussuojan tarpeesta sekoittuvat keskenään, ja kolmas osa taas on luonteeltaan toissijainen muihin osiin nähden, kun sitä vastoin toisessa osassa, jossa käsitellään mahdollisuutta perustaa niiden oikeussuojan tarve niiden kansallisissa tuomioistuimissa nostamiin kahteen kanteeseen, valittajien perustelut koskevat puhtaasti niiden oikeussuojan tarvetta. Mielestäni on siten aiheellista analysoida ensin ensimmäisen valitusperusteen toista osaa.

33.

Ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa, joka koskee valituksenalaisen määräyksen 36–51 kohtaa, valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä ja arviointivirheitä katsoessaan, ettei niiden oikeussuojan tarvetta voitu perustaa niiden kansallisissa tuomioistuimissa nostamiin kahteen kanteeseen. Ensimmäisen näistä kanteista valittajat nostivat tribunal administratif de Paris’ssa 25.4.2007, ja siinä vaaditaan, että Ranskan valtio velvoitetaan perimään takaisin Sernam-yhtymälle myönnetyt tuet. Toinen kanne nostettiin tribunal de commerce de Paris’ssa 7.5.2013, toisin sanoen sen jälkeen, kun riidanalaista päätöstä vastaan oli nostettu kumoamiskanne unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja siinä vaaditaan Sernam-yhtymältä ja Geodisilta korvausta vahingoista, jotka kyseiset yhtiöt ovat valittajien mukaan aiheuttaneet niille sääntöjenvastaisten tukien myöntämisen johdosta saamiensa kilpailuetujen vuoksi. Valittajien kummastakin kahdesta oikeudenkäynnistä esittämiä väitteitä on syytä arvioida erikseen.

34.

Valittajat ovat riitauttaneet valituksenalaisen määräyksen 39–41 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, ettei niiden oikeussuojan tarve voi perustua niiden tribunal administratif de Paris’ssa vuonna 2007 nostamaan kanteeseen, jossa ne vaativat, että Ranskan valtio velvoitetaan perimään takaisin Sernam-yhtymälle myönnetyt valtiontuet. Tätä päätelmää tehdessään unionin yleinen tuomioistuin huomautti yhtäältä, ettei kyseisessä kanteessa vaadittu korvaamaan aiheutuneita vahinkoja, vaan perimään takaisin Sernam-yhtymälle myönnetyt tuet, ja toisaalta, etteivät valittajat olleet useiden vuosien kuluessa ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin saadakseen korvausta väitetyistä vahingoista, joita ne ovat kärsineet kyseisten tukien aiheuttaman kilpailun vääristymisen vuoksi.

35.

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on menetellyt virheellisesti, kun se katsoi, ettei niiden oikeussuojan tarve ollut osoitettavissa niiden tribunal administratif de Paris’ssa nostaman, valtiontukien takaisin perimistä koskevan kanteen perusteella. Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin antaa niiden mukaan ymmärtää, niiden mukaan mistään asiakirjasta ei ilmene, että oikeussuojan tarve unionin jotain säädöstä vastaan olisi perusteltavissa yksinomaan kansallisissa tuomioistuimissa nostetulla vahingonkorvauskanteella. Oikeussuojan tarve voi niiden mukaan aivan hyvin perustua myös muihin kansallisessa tuomioistuimessa käytyihin oikeudenkäynteihin, esimerkiksi niiden tribunal administratif de Paris’ssa nostamaan kanteeseen. Kyseisessä kanteessa vaaditaan, että Ranskan valtio velvoitetaan perimään takaisin sisämarkkinoille soveltumattomat tuet kaikilta peräkkäisiltä tuensaajilta, myös Geodisilta. Lisäksi ne syyttivät kyseisessä kanteessa nimenomaisesti Geodisia, mikä ilmenee tietyistä unionin tuomioistuimessa esitetyistä asiakirjoista. Tribunal administratifin kyseistä valtiontukien takaisin perimistä koskevaa kannetta koskevaan päätökseen vaikuttaa kuitenkin riidanalaisen päätöksen mahdollinen kumoaminen, koska kumoamisen ansiosta valittajat voisivat ulottaa valtiontukien takaisin perimistä koskevan vaatimuksensa koskemaan Geodisia. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt myöntää, että riidanalaisen päätöksen mahdollisella kumoamisella olisi takaisin perimistä koskevaan kanteeseen liittyviä oikeusvaikutuksia ja että se tuottaisi siten hyötyä valittajille, mikä perustaisi niiden oikeussuojan tarpeen. Valittajat väittävät myös, että tribunal administratif de Paris’n päätös, jolla Ranskan valtio velvoitetaan perimään takaisin Geodisille myönnetyt sääntöjenvastaiset tuet, parantaisi tribunal de commerce de Paris’ssa nostetun vahingonkorvauskanteen menestymisen mahdollisuuksia.

36.

Komissio sitä vastoin huomauttaa, että Mory-yhtiöiden oikeushenkilöllisyys säilyy ainoastaan siltä osin kuin niitä koskeva selvitysmenettely tätä edellyttää. Näin ollen niillä ei voi komission mukaan olla sellaista kilpailuasemansa palauttamisen tarpeeseen perustuvaa oikeussuojan tarvetta, johon voitaisiin vastata perimällä takaisin Sernamille myönnettyjä sääntöjenvastaisia ja sisämarkkinoille soveltumattomia tukia. Unionin yleiseen tuomioistuimeen jättämässään kannekirjelmässä valittajat ovat sitä paitsi komission mukaan perustelleet oikeussuojan tarvettaan ainoastaan vetoamalla mahdollisuuteen nostaa vahingonkorvauskanne. Myös tukien takaisin perimistä koskevan vaatimuksen ulottamista Geodisiin koskeva perustelu on hylättävä, koska kyseinen ulottaminen tapahtui vasta valituksenalaisen määräyksen jälkeen, eikä sitä siten voida ottaa huomioon kyseisessä lainmukaisuuden arvioinnissa. Myöskään kanteessa oikeudenkäynnin aloittamiseksi unionin yleisessä tuomioistuimessa ei mainita kyseistä perustelua, koska Geodis ei ollut tuolloin vielä siirtänyt Sernamin omaisuuseriä omistukseensa. Kannetta ei siten voida automaattisesti ulottaa Geodisiin. Komissio väittää toissijaisesti, ettei ole missään tapauksessa mitenkään osoitettu, että kyseinen perustelu olisi hyväksyttävissä tai että sillä olisi pienintäkään mahdollisuutta tulla hyväksytyksi kansallisessa oikeudessa.

37.

Lisäksi komission mukaan vaikuttaa siltä, että tribunal administratif de Paris antaisi määräyksen, jonka mukaan lausunnon antaminen asiassa raukeaisi. Sen jälkeen kun komissio on tehnyt päätöksen ja todennut kyseiset tuet sisämarkkinoille soveltumattomiksi ja määrännyt ne perittäviksi takaisin, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, kansallisessa tuomioistuimessa aiemmin aloitetulla oikeudenkäynnillä ei nimittäin ole sen mukaan enää kohdetta. Lopuksi perustelu, jonka mukaan valittajille myönteisellä tribunal administratif de Paris’n päätöksellä parannettaisiin niiden nostaman vahingonkorvauskanteen menestymisen mahdollisuuksia, on uusi perustelu. Näin ollen sitä ei voida hyväksyä, ja se on joka tapauksessa perusteeton.

38.

Aluksi on huomautettava, että kannekirjelmä ja valittajien unionin yleisessä tuomioistuimessa oikeudenkäyntiväitteestä esittämät huomautukset osoittavat kiistatta, että valittajat ovat useaan otteeseen viitanneet tribunal administratif de Paris’ssa nostamaansa takaisinperimistä koskevaan kanteeseen ja nojautuneet siihen osoittaakseen oikeussuojan tarpeensa. Siitä seuraa, että kyseistä kannetta koskeva perustelu ei sinänsä merkitse valituksen yhteydessä uutta seikkaa, ja se voidaan siten tutkia.

39.

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 40 kohdassa käyttämä, tribunal administratif de Paris’ssa nostettuun takaisinperimistä koskevaan kanteeseen perustuva väite, johon vedoten se kieltää valittajien oikeussuojan tarpeen olemassaolon – toisin sanoen, ettei kyseinen kanne koskenut valittajien mahdollisesti kärsimien vahinkojen korvaamista – samoin kuin siihen liittyvät valittajien perustelut nostavat esiin yleisluonteisen kysymyksen siitä, millainen kansallisessa tuomioistuimessa nostettu kanne voi perustaa kantajalle oikeussuojan tarpeen unionin tuomioistuimissa. Voiko ainoastaan vahingonkorvauskanne perustaa sellaisen tarpeen, kuten unionin yleinen tuomioistuin päättelee, vai ovatko valittajat oikeassa väittäessään, että sellaisen tarpeen voi perustaa mikä tahansa kanne, jolla vaaditaan poistamaan sisämarkkinoille soveltumattomien tukien aiheuttama kilpailuongelma?

40.

Oikeuskäytännössä, jonka mukaan oikeussuojan tarve edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoaminen voi tuottaa kantajalle jotakin hyötyä, ( 28 ) esitetty oikeussuojan tarpeen määritelmä auttaa mielestäni vastaamaan tähän kysymykseen. Kyseisen määritelmän perusteella on katsottava, että oikeussuojan tarpeen unionin tuomioistuimissa voi perustaa mikä tahansa kantajan kansallisessa tuomioistuimessa nostama kanne, jonka yhteydessä unionin tuomioistuimissa riitautetun toimen mahdollinen kumoaminen voi tuottaa kantajalle jotakin hyötyä erityisesti kyseisen kanteen osalta. Se, että unionin tuomioistuin on myöntänyt, että oikeussuojan tarve voi perustua muihin kanteisiin kuin vahingonkorvauskanteeseen, vahvistaa kyseisen oikeussuojan tarpeen tulkinnan. ( 29 )

41.

Mielestäni tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on katsonut valituksenalaisen määräyksen 40 kohdassa, ettei valittajien oikeussuojan tarvetta unionin yleisessä tuomioistuimessa voitu perustaa niiden tribunal administratif de Paris’ssa nostamaan kanteeseen, yksinomaan sen perusteella, ettei kyseinen kanne koskenut valittajien mahdollisesti kärsimien vahinkojen korvaamista. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi nimittäin pitänyt tarkistaa, olisivatko valittajat kyseisessä kansallisessa tuomioistuimessa nostamansa kanteen yhteydessä voineet hyötyä riidanalaisen päätöksen kumoamisesta.

42.

Näin ollen nousee esiin kysymys siitä, olisivatko valittajat voineet tosiasiallisesti hyötyä riidanalaisen päätöksen kumoamisesta tribunal administratif de Paris’ssa nostamansa kanteen yhteydessä.

43.

Tässä yhteydessä on ensiksi syytä hylätä komission väite, jonka mukaan kyseisellä kanteella ei ollut enää kohdetta Sernam 3 ‑päätöksen jälkeen. On nimittäin todettava, että vaikka tribunal administratifin valittajille lähettämästä ja näiden unionin tuomioistuimessa esittämästä kirjeestä kävisi ilmi, että tribunal administratifilla on ollut epäilyjä valittajien tahdosta pitää kiinni kanteestaan, ( 30 ) asiakirja-aineistossa ei ole mitään, mikä tukisi komission väitettä, ja ettei missään tapauksessa ole unionin tuomioistuinten tehtävä todeta valitusasiassa, ettei kansallisessa tuomioistuimessa nostetulla kanteella ole enää kohdetta.

44.

Valittajat väittävät kuitenkin pääasiallisesti, että ne olisivat voineet saada niiden tribunal administratif de Paris’ssa nostamaan kanteeseen liittyvää kahdenlaista hyötyä, joka olisi ollut peruste niiden oikeussuojan tarpeelle. Yhtäältä riidanalaisen päätöksen kumoamisen ansiosta ne voisivat ulottaa valtiontukien takaisin perimistä koskevan vaatimuksen koskemaan Geodisia kyseisen kanteen yhteydessä. Toisaalta tribunal administratif de Paris’n myönteinen päätös parantaisi niiden tribunal de commercessa nostaman vahingonkorvauskanteen menestymisen mahdollisuuksia.

45.

Ensinnäkin niiden henkilöiden joukon, joilta valtion on perittävä takaisin sisämarkkinoille soveltumattomat tuet, mahdollisesta ulottamisesta Geodisiin komissio väittää, että kyseinen väite on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei ole esitetty kannekirjelmässä, ja valtiontukien takaisinperimisen ulottaminen koskemaan Geodisia on komission mukaan vasta valituksenalaisen määräyksen jälkeen esitetty vaatimus, jota ei siten voida ottaa huomioon sen lainmukaisuuden arvioinnissa. Komission mukaan on selvää, että ajankohtana, jona unionin yleinen tuomioistuin antoi valituksenalaisen määräyksen, valittajat eivät olleet vielä nostaneet kannetta Geodisia vastaan tribunal administratif de Paris’ssa.

46.

Tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että – kuten olen jo todennut edellä 38 kohdassa – valittajat ovat esittäneet ensimmäisessä oikeusasteessa nostamissaan kanteissa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa oikeudenkäyntiväitteestä esittämissään huomautuksissa, että ne olivat nostaneet valtiontukien takaisin perimistä koskevan kanteen tribunal administratif de Paris’ssa. Ne esittivät tässä yhteydessä yhtäältä, että kyseisessä kanteessa vaadittiin, että Ranskan talousministeriö velvoitetaan perimään sääntöjenvastaiset tuet takaisin kaikilta kyseisten tukien saajilta ja niiden mahdollisilta oikeudenhaltijoilta, minkä komissio myöntää, ja toisaalta, että kyseisen kanteen ja unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin välillä oli suora yhteys, koska jos Geodisille olisi katsottu siirretyn Sernam-yhtymälle aiemmin myönnettyjä sääntöjenvastaisia tukia, sen olisi pitänyt palauttaa ne valtiolle.

47.

Nämä seikat huomioon ottaen komissio ei voi väittää, että kyseinen perustelu on uusi ja ettei sitä näin ollen voida ottaa tutkittavaksi. Toinen kysymys, johon palaan aivan kohta, koskee sitä, vaikuttaako se, että ajankohtana, jona unionin yleinen tuomioistuin antoi valituksenalaisen määräyksen, takaisinperimistä koskevaa kannetta ei ollut vielä ulotettu koskemaan Geodisia, siihen, oliko valittajien mahdollinen oikeussuojan tarve jo syntynyt ja edelleen voimassa oleva.

48.

Sen jälkeen kun on todettu, että kyseinen perustelu on otettava tutkittavaksi, on tarkistettava, onko se perusteltu. Tässä yhteydessä on ensiksi huomautettava, että – kuten olen todennut edellä 11 kohdassa – komissio on todennut riidanalaisella päätöksellä, ettei yhtäältä Sernam-yhtymän ja toisaalta Geodisin ja BMV:n välillä ollut taloudellista jatkumoa ja että tämän vuoksi Ranskan viranomaisten ei ollut syytä ulottaa Sernam-yhtymälle myönnettyjen valtiontukien takaisin perimistä koskemaan kahta viimeksi mainittua yhtiötä. Koska tribunal administratif de Paris’ssa vireillä oleva kanne koskee kyseisten tukien takaisin perimistä kaikilta tuensaajilta, mielestäni on vaikea kieltää riidanalaisen päätöksen ja kansallisen menettelyn välisen suoran yhteyden olemassaoloa. Se, että riidanalaisessa päätöksessä ei uloteta kyseisten tukien takaisin perimistä koskevaa velvollisuutta koskemaan Geodisia ja BMV:tä, voi nimittäin vaikuttaa tribunal administratif de Paris’ssa vireillä olevaan menettelyyn, koska kyseinen tuomioistuin ei voi tarvittaessa määrätä perimään kyseisiä valtiontukia takaisin kyseisiltä henkilöiltä. Siitä seuraa, että poistamalla este niiden henkilöiden, joilta tukia voidaan periä takaisin, joukon mahdolliselta laajentamiselta riidanalaisen päätöksen kumoaminen tuottaisi lähtökohtaisesti hyötyä valittajille mainitussa kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan kanteen osalta. Tältä osin merkityksellisiä näkökohtia on mielestäni kolme.

49.

Ensinnäkin valittajille riidanalaisen päätöksen kumoamisesta koituvan tosiasiallisen hyödyn – hyödyn, jolla oikeussuojan tarve voidaan perustella – olemassaolo tribunal administratif de Paris’ssa vireillä olevan kanteen osalta riippuu siitä vaikutuksesta, joka kyseisellä päätöksellä on kansalliseen viranomaiseen. On toisin sanoen tarkistettava, sitooko riidanalainen päätös kansallista tuomioistuinta.

50.

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että SEUT 288 artiklan neljännen kohdan mukaan päätökset velvoittavat kaikilta osiltaan niitä, joille ne on osoitettu. Niinpä jäsenvaltion, jolle komission päätös, jossa se velvoitetaan perimään sääntöjenvastaiset ja sisämarkkinoille soveltumattomat tuet takaisin, on osoitettu, on mainitun artiklan mukaisesti toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet kyseisen päätöksen täytäntöönpanon varmistamiseksi. Päätös velvoittaa valtion, jolle se on osoitettu, kaikkia elimiä, sen tuomioistuimet mukaan lukien. ( 31 )

51.

Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös on SEUT 288 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu, Ranskan tasavallalle osoitettu päätös. Edellisessä kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa sen sisältö velvoittaa jäsenvaltiota, jolle se on osoitettu, jäsenvaltion tuomioistuimet mukaan lukien. Tästä seuraa mielestäni, että päätös sitoo tribunal administratif de Paris’ta ja että, jollei sitä kumota, kyseinen tuomioistuin ei voi mitätöidä sitä määräämällä Sernam-yhtymälle myönnetyt valtiontuet perittäviksi takaisin Geodisilta ja BMV:ltä. ( 32 )

52.

Toiseksi on syytä tarkistaa, estääkö se, että ajankohtana, jona unionin yleinen tuomioistuin antoi valituksenalaisen määräyksen, takaisinperimistä koskevaa kannetta ei ollut vielä ulotettu koskemaan Geodisia, toteamasta valittajien jo syntynyttä ja edelleen voimassa olevaa oikeussuojan tarvetta. Tältä osin pitää paikkansa – kuten oikeudenkäyntiasiakirjoista käy ilmi –, että takaisin perimistä koskeva kanne ulotettiin konkreettisesti koskemaan Geodisia vasta valituksenalaisen määräyksen antamisen jälkeen. On kuitenkin todettava, että kun unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettiin kanne, mainittu kanne oli jo nostettu ja se oli edelleen käsiteltävänä ajankohtana, jona valituksenalainen määräys annettiin. Kyseinen kanne koski kaikkia kyseisten valtiontukien saajia ja näiden mahdollisia oikeudenhaltijoita, myöskin siis Geodisia, mikäli sen todetaan olevan – toisin kuin riidanalaisessa päätöksessä on todettu – kyseisten tukien myöhempi saaja. Lisäksi valittajat olivat unionin yleisessä tuomioistuimessa oikeudenkäyntiväitteestä esittämissään huomautuksissa korostaneet intressiään ulottaa valtiontukien takaisin periminen koskemaan Geodisia sekä riidanalaisen päätöksen ja kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan oikeudenkäynnin lopputuloksen välistä suoraa yhteyttä. Näissä olosuhteissa takaisinperimistä koskevan kanteen ulottamista koskemaan Geodisia ei mielestäni voida pitää täysin hypoteettisena tapahtumana, joka ei voisi perustaa jo syntynyttä ja edelleen voimassa olevaa oikeussuojan tarvetta unionin yleisessä tuomioistuimessa.

53.

Kolmanneksi on arvioitava komission väitettä, jonka mukaan Mory-yhtiöillä ei ole – koska ne ovat selvitystilassa eivätkä siten toimi enää markkinoilla – intressiä vaatia valtiontukien takaisin perimistä saadakseen palautettua kilpailuasemansa eikä siten oikeussuojan tarvetta riidanalaista päätöstä vastaan.

54.

Tässä väitteessään komissio kuitenkin sekoittaa mielestäni oikeussuojan tarpeen kansallisessa tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä ja oikeussuojan tarpeen unionin tuomioistuimissa. Kuten olen huomauttanut useaan otteeseen, unionin tuomioistuinten oikeuskäytännön mukaan oikeussuojan tarve nimittäin edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoamisesta voi olla hyötyä kantajalle. Olen huomauttanut, että riidanalaisen päätöksen mahdollisella kumoamisella poistettaisiin rajoitus, joka estää ulottamasta kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevaa takaisinperimistä koskevaa kannetta muihin mahdollisiin sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettujen valtiontukien saajiin. Juuri tämä on se valittajille koituva hyöty, jolla voidaan perustella niiden oikeussuojan tarve riidanalaista päätöstä vastaan.

55.

Valtiontukien takaisin perimistä vaaditaan kuitenkin tribunal administratif de Paris’ssa, eikä unionin tuomioistuimissa. Sen toteaminen, ettei valittajilla ole enää kyseisten valtiontukien takaisin perimistä koskevaa intressiä, merkitsisi samaa kuin jos todettaisiin, ettei niillä ole enää intressiä jatkaa kansallista oikeudenkäyntiä, minkä toteaminen ei ole unionin tuomioistuinten tehtävä. Siitä seuraa, että – poiketen siitä, mitä komissio väitti suullisessa käsittelyssä – komission omasta väitteestä voi seurata, että unionin tuomioistuimissa käytävään menettelyyn tuodaan kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytys. Tämä väite on näin ollen hylättävä.

56.

Valittajien väitteestä, jonka mukaan niiden oikeussuojan tarve on perusteltu sen vuoksi, että tribunal administratif de Paris’n myönteinen päätös parantaisi niiden tribunal de commercessa nostaman vahingonkorvauskanteen menestymisen mahdollisuuksia, huomautan toiseksi, että kanteen tutkittavaksi ottamista koskevasta kysymyksestä riippumatta valittajat eivät selitä sitä kyseisten kahden kanteen välistä yhteyttä, jonka nojalla voidaan väittää, että vahingonkorvauskanteen menestymisen mahdollisuudet paranevat. Tätä väitettä ei näin ollen voida hyväksyä.

57.

Siltä osin kuin tämä väite on ymmärrettävä siten, että jos tribunal administratif de Paris toteaa, että tuet on perittävä takaisin Geodisilta, joka on tuensaaja, Geodisin on mahdollisesti katsottava olevan vastuussa Mory-yhtiöille aiheutuneista vahingoista, se sekoittuu vahingonkorvauskannetta koskeviin väitteisiin ja analysoidaan niitä koskevassa osassa.

58.

Edellä esitetystä seuraa mielestäni, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole todennut, että valittajat olisivat voineet tribunal administratif de Paris’ssa nostamansa kanteen yhteydessä hyötyä riidanalaisen päätöksen kumoamisesta. Ehdotan siten, että valituksenalainen määräys kumotaan.

59.

Tämän jälkeen valittajat riitauttavat valituksenalaisen määräyksen 42–50 kohdan, joissa unionin yleinen tuomioistuin on todennut, etteivät ne olleet näyttäneet toteen, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen helpottaisi niiden sen tribunal de commerce de Paris’ssa nostaman vahingonkorvauskanteen ajamista, jossa vaaditaan Sernam-yhtymän ja Geodisin määräämistä yhteisvastuuseen niiden vahinkojen korjaamiseksi, jotka kyseiset yhtiöt ovat valittajien mukaan aiheuttaneet niille ottamalla vastaan sääntöjenvastaisia valtiontukia. Unionin yleinen tuomioistuin on todennut tässä yhteydessä yhtäältä, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei tuottaisi valittajille mitään hyötyä siltä osin kuin kanne koskee Sernam-yhtymää, koska Sernam 2 ‑päätöksessä oli jo todettu, että Sernam-yhtymän saamat tuet olivat sääntöjenvastaisia ja sisämarkkinoille soveltumattomia. Valittajat olisivat siten voineet vaatia korvauksia siitä lähtien, kun kyseinen päätös tehtiin.

60.

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, ettei Geodis, joka jatkoi Sernam-yhtymän toimintaa sen jälkeen, kun riidanalainen päätös oli tehty, voi olla vastuussa valittajien huonosta taloudellisesta tilanteesta. Sen mukaan ne eivät ole myöskään näyttäneet toteen, että Geodisin voitaisiin katsoa kansallisen oikeuden mukaan olevan vastuussa vahingosta, joka Sernam-yhtymän väitetään aiheuttaneen yksinomaan sen perusteella, että se osti kyseisen yhtymän omaisuuseriä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että koska Mory-yhtiöt olivat lopettaneet taloudellisen toimintansa silloin, kun ne asetettiin selvitystilaan, niille ei ole voinut aiheutua mitään myöhempää vahinkoa sen johdosta, että Geodis osti Sernam-yhtymän omaisuuseriä.

61.

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, ettei tribunal de commerce de Paris’ssa nostettu vahingonkorvauskanne voi perustaa niille oikeussuojan tarvetta. Ensinnäkään kyseistä kannetta ei ole niiden mukaan nostettu myöhässä. Niiden mukaan se tuli mahdolliseksi vasta Sernam 3 ‑päätöksen, jossa tuet todettiin sisämarkkinoille soveltumattomiksi, myötä; Sernam 1- ja Sernam 2 ‑päätökset olivat ehdollista hyväksymistä koskevia päätöksiä. Lisäksi on todettava, ettei sen perusteella, ettei vahingonkorvauskannetta ollut vielä nostettu silloin, kun kumoamiskanne saatettiin unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, voida päätellä, ettei oikeussuojan tarvetta ole. Yhtäältä kyseisestä kanteesta nimittäin nimenomaisesti ilmoitettiin unionin yleiseen tuomioistuimeen toimitetussa kannekirjelmässä, ja toisaalta se nostettiin ennen valituksenalaisen määräyksen antamista. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään voi – määritettäessä, onko valittajilla oikeussuojan tarvetta kyseisessä tuomioistuimessa – korvata omalla Geodisin vastaisen vahingonkorvauskanteen perusteltavuutta koskevalla arvioinnillaan kansallisen tuomioistuimen arviointia ja katsoa, ettei kyseinen kanne voi menestyä. Kanne Geodisia vastaan on niiden mukaan joka tapauksessa legitiimi, koska Geodis on yhtäältä laiminlyönyt Sernam 1 ‑päätöksen soveltamisen, ja toisaalta sen on katsottava olevan sisämarkkinoille soveltumattomien tukien nykyinen tuensaaja ja näin ollen velvollinen korvaamaan niistä Mory-yhtiöille aiheutuneet vahingolliset seuraukset yhteisvastuullisesti kyseisten tukien peräkkäisten saajien ja niiden maksajan kanssa. Lopuksi mikäli riidanalainen päätös kumotaan, valittajat voisivat vedota Geodisia vastaan perusteettoman edun käsitteeseen. Koska kyse on perustelusta, joka on esitetty unionin yleisessä tuomioistuimessa yleisemmän valitusperusteen tueksi, se täyttää niiden mukaan tutkittavaksi ottamisen edellytykset valituksen yhteydessä.

62.

Komission mukaan oikeussuojan tarpeen perustelemiseksi ei ole riittävää vedota mihin tahansa tulevaan tai nykyiseen kansallisessa tuomioistuimessa nostettuun vahingonkorvauskanteeseen ottamatta huomioon mahdollisuutta menestyä. Oikeuskäytännön mukaan kantajan on osoitettava tosiasiallinen ja ilmeinen intressi kumoamiselle, jota vaaditaan kansallisissa tuomioistuimissa nostetussa tai mahdollisesti nostettavassa vahingonkorvauskanteessa; kanteen nostaminen ei saa kuitenkaan olla täysin hypoteettinen. Sen mukaan kantajan oikeutta sovelletaan muissa tapauksissa, jos edellytykset täyttyvät, esittämällä kansallisissa tuomioistuimissa lainvastaisuusväite, jonka avulla voidaan estää tarpeettomat oikeudenkäynnit unionin tuomioistuimissa. Nyt käsiteltävässä asiassa ensimmäisessä oikeusasteessa ei ole kuitenkaan näytetty toteen, että vaadittua kumoamista koskeva intressi on tosiasiallinen. Komission mukaan valittajat ovat nostaneet vahingonkorvauskanteen ainoastaan vastatakseen komission oikeudenkäyntiväitteeseen, ja ne ovat tehneet sen, kun Sernam 3 ‑päätöksestä on kulunut jo yli vuosi. Perustelu, jonka mukaan Geodisin voidaan katsoa laiminlyöneen Sernam 1 ‑päätöksen soveltamisen, on sen mukaan uusi perustelu, jota ei voida ottaa tutkittavaksi valituksen yhteydessä. Lisäksi kyseinen perustelu on selvästi perusteeton, sillä kyseisessä päätöksessä asetettua velvoitetta ei ole sen mukaan asetettu Geodisille, vaan Ranskan valtiolle. Myöskään perusteettomaan etuun perustuvaa perustelua ei komission mukaan voida selvästikään ottaa tutkittavaksi, sillä se on esitetty ensimmäistä kertaa vasta muutoksenhaun yhteydessä. Joka tapauksessa on niin, ettei perusteettoman edun tueksi ole esitetty mitään vakavasti otettavaa perustelua.

63.

Jotta kantajalla voisi olla unionin tuomioistuimissa sellainen jo syntynyt ja edelleen voimassa oleva oikeussuojan tarve, joka perustuu kansallisessa tuomioistuimessa nostettuun kanteeseen – erityisesti vahingonkorvauskanteeseen –, onko sen täytynyt nostaa kyseinen kanne kansallisessa tuomioistuimessa jo unionin tuomioistuimissa nostettavan kanteen nostoajankohtana? Onko kantajan osoitettava – ja jos näin on, mikä on näyttökynnys –, että sen kansallisessa tuomioistuimessa nostamalla kanteella on mahdollisuus menestyä? Entä missä määrin unionin tuomioistuinten on arvioitava – tai missä määrin ne voivat arvioida – kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen menestymisen mahdollisuuksia todetakseen, että jo syntynyt ja edelleen voimassa oleva oikeussuojan tarve unionin tuomioistuimissa voidaan perustaa siihen?

64.

Muun muassa nämä kysymykset on esitetty valittajien valituksen tässä osassa.

65.

Jotta näihin kysymyksiin voidaan vastata, on mielestäni yhtäältä huomautettava, että oikeuskäytännössä on luonnehdittu oikeussuojan tarvetta jo syntyneeksi ja edelleen olemassa olevaksi tarpeeksi, jota ei voida arvioida jonkin tulevan ja oletetun tapahtuman mukaan. ( 33 ) Toisaalta katson, että olisi hyödyllistä analysoida oikeuskäytäntöä ja erityisesti asioita, joissa oikeussuojan tarvetta unionin tuomioistuimissa on tarkasteltu kumoamiskanteen ja jonkin muun kanteen välisten yhteyksien kannalta. Sellaisesta analyysista saadaan nimittäin hyödyllisiä tietoja.

66.

Asiaa koskevan oikeuskäytännön tarkastelun perusteella voidaan yksilöidä kolmenlaisia asioita.

67.

Yksi asiajoukko koskee tapauksia, joissa oikeussuojan tarpeen olemassaoloa on tarkasteltu suhteessa vahingonkorvauskanteeseen, joka on nostettu unionia vastaan unionin tuomioistuimissa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kantajalla on tämän tyyppisissä asioissa intressi vaatia sitä suoraan koskevan toimen kumoamista saadakseen unionin tuomioistuimet toteamaan, että sitä kohtaan on menetelty lainvastaisesti, koska tällainen toteamus voisi toimia mahdollisen vahingonkorvauskanteen, jolla pyrittäisiin korjaamaan riittävällä tavalla riidanalaisella toimella aiheutettu vahinko, perustana. ( 34 ) Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tässä yhteydessä, että kantajan oikeussuojan tarpeen jatkumista (ja siten sitäkin suuremmalla syyllä olemassaoloa) on arvioitava konkreettisesti ottamalla muun muassa huomioon väitetyn lainvastaisuuden seuraukset ja väitetyn vahingon luonne. ( 35 )

68.

Näin ollen on todettava, että oikeuskäytännön mukaan tässä ensimmäisessä asiajoukossa pelkkä mahdollisuus vahingonkorvauskanteen nostamiseen riittää perustamaan jo syntyneen ja edelleen voimassa olevan oikeussuojan tarpeen. Sitä vastoin ei ole tältä osin millään tavoin tarpeen, että vahingonkorvauskanne on nostettu jo kumoamiskanteen nostoajankohtana.

69.

Tässä yhteydessä on lisäksi syytä huomauttaa yhtäältä, että tässä tilanteessa unionin esittämä lainvastaisuutta koskeva toteamus muodostaa tarvittavan ennakkoedellytyksen vahingonkorvauskanteelle unionia vastaan, ja toisaalta, että edellä 29 ja 65 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sellaisen vahingonkorvauskanteen nostaminen ei saa missään tapauksessa olla täysin hypoteettinen. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi useiden tekijöiden perusteella asiassa Socratec v. komissio, ( 36 ) että vahingonkorvauskanne, johon kantaja vetosi kyseisessä asiassa unionia vastaan perustellakseen oikeussuojan tarpeensa, oli täysin hypoteettinen. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi siten, ettei kantajalla ollut oikeussuojan tarvetta ja ettei sen kannetta näin ollen voitu ottaa tutkittavaksi. ( 37 )

70.

Toinen joukko asioita, jotka kaikki unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut – joihin lukeutuvat muun muassa asia Sniace v. komissio ( 38 ) ja asia Salvat père & fils ym. v. komissio ( 39 ) – ja joihin komissio on viitannut kirjallisessa aineistossaan, koskee toisenlaista tilannetta. ( 40 ) Kyseisissä asioissa kantajat väittivät oikeussuojan tarpeensa perustuvan sellaisten oikeustoimien uhkaan, joita kolmannet saattavat käynnistää niitä vastaan kansallisissa tuomioistuimissa. Unionin yleinen tuomioistuin omaksui lähestymistavan, jonka mukaan oikeussuojan tarve voi johtua todellisesta vaarasta siitä, että kantajien oikeusasemaan vaikutetaan muiden tuomioistuimissa nostamilla kanteilla, tai siitä, että kanteiden nostamisen ”vaara” oli jo syntynyt ja edelleen olemassa oleva. ( 41 )

71.

Vaikka yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli todennut komission mainitsemissa asioissa Sniace v. komissio ja Salvat père & fils ym. v. komissio, ettei todellista vaaraa ollut, asiassa TV2/Danmark ym. v. komissio se sitä vastoin totesi, että sellainen vaara oli olemassa. Näin päätellessään yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin otti nimenomaisesti huomioon sen, että sen jälkeen, kun kumoamiskanne oli nostettu yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, kolmas osapuoli oli tosiasiallisesti nostanut vahingonkorvauskanteen kantajaa vastaan saadakseen korvausta kyseisen sääntöjenvastaisen valtiontuen käytöstä aiheutuneesta väitetystä vahingosta. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan kyseinen todellinen vaara realisoitui sen johdosta, että kanne oli nostettu. ( 42 )

72.

On todettava, että tässä toisessa, kuten ensimmäisessäkin asiajoukossa, kanteiden, jotka voivat muuttaa kantajan oikeusasemaa riidanalaisen toimen yhteydessä, nostamisen vaara – mikäli se on todellinen – hetkellä, jolloin kumoamiskanne nostettiin unionin tuomioistuimissa, riittää oikeuskäytännön mukaan osoittamaan oikeussuojan tarpeen ilman, että on tarpeen, että kanne on jo nostettu.

73.

Kolmannessa asiajoukossa yhteisöjen tuomioistuimet ovat tarkastelleet kantajan oikeussuojan tarvetta sellaisten kanteiden kannalta, joita tämä itse saattaisi mahdollisesti nostaa kansallisissa tuomioistuimissa. Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Lech Stahlwerke v. komissio, ( 43 ) että kantajalla oli oikeussuojan tarve, joka perustui kanteeseen, jonka se olisi mahdollisesti voinut nostaa kansallisessa tuomioistuimessa. ( 44 ) Määräyksessä First Data ym. v. komissio, ( 45 ) joka koski SEUT 101 artiklaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sitä vastoin kiisti kantajien oikeussuojan tarpeen ja katsoi, ettei riidanalaisen päätöksen kumoaminen ollut välttämätöntä vahingonkorvauskanteen, jonka ne mahdollisesti nostavat puuttumattomuustodistusta koskevan päätöksen edunsaajaa vastaan, perustelemiseksi. ( 46 )

74.

Juuri suorittamani oikeuskäytännön tarkastelu auttaa mielestäni kuitenkin tekemään joitakin päätelmiä mahdollisuudesta vedota muihin kanteisiin oikeussuojan tarpeen perustelemiseksi unionin tuomioistuimissa nostetun kumoamiskanteen yhteydessä.

75.

Ensinnäkin on niin, että jotta kanne, tarkemmin sanottuna vahingonkorvauskanne, voisi perustaa kantajalle oikeussuojan tarpeen, ei ole välttämätöntä, että kyseinen kanne on jo nostettu hetkellä, jolloin kumoamiskanne nostetaan unionin tuomioistuimissa. Sellaisen kanteen nostaminen ei saa kuitenkaan olla täysin hypoteettinen mahdollisuus kyseisenä ajankohtana, vaan on oltava todella todennäköistä, että se nostetaan. Sen, että kyseinen kanne nostetaan oikeudenkäyntimenettelyn kuluessa, on katsottu realisoivan sellaisen tosiasiallisen todennäköisyyden.

76.

Toiseksi unionin riidanalaisen toimen mahdollisen kumoamisen ja kyseisen toimen kumoamiseksi nostetun kanteen (tarkemmin sanottuna vahingonkorvauskanteen), johon vedotaan oikeussuojan tarpeen olemassaolon tueksi, välillä on oltava suora yhteys. Tämä suora yhteys edellyttää, että riidanalaisen toimen kumoaminen on tarpeen, jotta kantajan oikeusasema muuttuisi sen kanteen yhteydessä, johon on vedottu. Kuten olen todennut edellä 29 kohdassa, kantajan on osoitettava, että unionin toimen mahdollisen kumoamisen ja kantajan oikeusaseman muuttumisen välillä on suora yhteys.

77.

Kolmanneksi on todettava, että unionin tuomioistuimet eivät ole missään tarkastelluista asioista tarkastelleet (ainakaan yksityiskohtaisesti) sellaisen kanteen menestymisen mahdollisuuksia, johon on vedottu niiden oikeussuojan tarpeen toteamiseksi, riippumatta siitä, onko kyseinen kanne (mahdollisesti) nostettu unionin tuomioistuimissa vai kansallisessa tuomioistuimessa. Missään näistä asioista unionin tuomioistuimet eivät ole kiistäneet oikeussuojan tarpeen olemassaoloa sen kanteen, johon on vedottu, menestymisen mahdollisuuksia koskevan asiakysymyksen tarkastelun perusteella.

78.

Kysymys siitä, kuinka todennäköiseksi kantajan olisi voitava – osoittaakseen oikeussuojan tarpeensa – osoittaa se, että kansallisessa tuomioistuimessa nostettu kanne menestyy, ja siihen liittyvä kysymys arvioinnista, joka unionin tuomioistuinten olisi tehtävä siitä, ovat hankalia ratkaista. Ne edellyttävät nimittäin, että verrataan erilaisia vaatimuksia: yhtäältä vaatimusta, etteivät unionin tuomioistuimet joudu käsittelemään puhtaasti teoreettisia kysymyksiä, joiden ratkaisusta ei voi aiheutua oikeudellisia seurauksia, ja toisaalta vaatimusta, joka koskee unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallanjaon noudattamista.

79.

Näissä olosuhteissa on niin, että vaikka unionin tuomioistuinten on tarkistettava, että kantaja on osoittanut tosiasiallisen intressin vaaditulle kumoamiselle kansallisissa tuomioistuimissa nostetun tai mahdollisesti nostettavan kanteen yhteydessä, niiden ei pidä – eivätkä ne voi – tulla kansallisen tuomioistuimen sijaan lausuakseen kyseisen kanteen perusteltavuudesta, kuten komissio on itse perustellusti huomauttanut.

80.

Näissä olosuhteissa katson edellä 67–73 kohdassa esitetyn oikeuskäytäntöä koskevan tarkastelun valossa, että jos kantaja on osoittanut, ettei kanne, johon on vedottu sen oikeussuojan tarpeen tueksi, ole luonteeltaan hypoteettinen, ja että unionin riidanalaisen toimen mahdollisen kumoamisen ja kantajan oikeusaseman kyseisen kanteen yhteydessä tapahtuvan muuttumisen välillä on suora yhteys, sen pitäisi riittää osoitukseksi sen oikeussuojan tarpeesta, paitsi tapauksissa, joissa kyseinen kanne on luonteeltaan keinotekoinen tai fiktiivinen tai jos se on selvästi epärealistinen. Kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen menestymisen mahdollisuuksien pääpiirteittäinenkin arviointi edellyttää nimittäin kyseisen kanteen asiakysymyksen tarkastelua kansallisen oikeuden perusteella. Sellainen tarkastelu ei mielestäni kuitenkaan ole unionin tuomioistuinten tehtävä.

81.

Tässä yhteydessä on lisäksi huomautettava, että pitää paikkansa – kuten komissio toteaa –, että kumoamiskanteen mahdollinen hylkääminen sen perusteella, ettei oikeussuojan tarvetta ole, ei vie kantajalta mahdollisuutta kyseenalaistaa kyseisen kanteen kohteena olevan unionin toimen pätevyyttä ennakkoratkaisumenettelyssä, mikäli myöhemmin ilmenee, että kansallinen tuomioistuin voi katsoa, että kyseisen toimen laillisuus on ratkaiseva, jotta se voi lausua käsiteltävänään olevasta kanteesta. Tämä seikka on mainittu myös oikeuskäytännössä. ( 47 ) Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan poista miltään osin sitä, että kantajan, jolla on oikeuskäytännössä ( 48 ) määritellyn kaltainen jo syntynyt ja edelleen voimassa oleva oikeussuojan tarve sekä asiavaltuus, on voitava nostaa kyseisestä toimesta kanne unionin tuomioistuimissa.

82.

Valittajien valituksenalaista määräystä vastaan esittämiä väitteitä on siten tarkasteltava näiden periaatteiden valossa. On tarkistettava, saattoiko unionin yleinen tuomioistuin perustellusti katsoa, ettei riidanalaisen päätöksen kumoaminen olisi tuottanut valittajille hyötyä tribunal de commerce de Paris’ssa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä ja ettei niillä siten ollut oikeussuojan tarvetta kyseistä päätöstä vastaan.

83.

Tässä yhteydessä on ensin hylättävä (valituksenalaisen määräyksen 41 kohdassa mainittu) komission väite, jonka mukaan kanne oli nostettu myöhässä. On nimittäin niin, että – kuten olen edellä huomauttanut – vaikka vahingonkorvauskannetta Sernam-yhtymää ja Geodisia vastaan ei ollut vielä nostettu ajankohtana, jona kumoamiskanne nostettiin unionin yleisessä tuomioistuimessa, tämä seikka ei ole oikeuskäytännön mukaan ratkaiseva. Nyt käsiteltävässä asiassa on sitä vastoin todettava, että valittajat ovat maininneet sellaisen kanteen kannekirjelmässään. Kyseinen kanne realisoitui myöhemmin asian käsittelyn kuluessa, kun tribunal de commerce de Paris’ssa nostettiin vahingonkorvauskanne. Tässä tilanteessa ei mielestäni voida katsoa, että ajankohtana, jolloin kanne nostettiin unionin yleisessä tuomioistuimessa, vahingonkorvauskanne oli täysin hypoteettinen. ( 49 ) Vaikka lisäksi pitää paikkansa, että Sernam-yhtymää vastaan nostettu vahingonkorvauskanne olisi voitu nostaa aikaisemmin, vahingonkorvauskannetta Geodisia vastaan ei voitu kuitenkaan nostaa ennen kuin se oli hankkinut Sernam-yhtymän omaisuuseriä, mikä varmasti oli mahdollista riidanalaisen päätöksen jälkeen, kuten unionin yleinen tuomioistuin on huomauttanut valituksenalaisen määräyksen 44 kohdassa.

84.

Lisäksi on todettava, että siltä osin kuin tribunal de commerce de Paris’ssa nostettu vahingonkorvauskanne koski Sernam-yhtiötä ja Geodisia yhteisvastuullisesti, unionin yleinen tuomioistuin on erottanut toisistaan vahingon, jonka Sernam-yhtymän väitetään aiheuttaneen valittajille, ja vahingon, jonka Geodisin väitetään aiheuttaneen niille.

85.

Siltä osin kuin on kyse ensinnä vahingon, jonka Sernam-yhtymän väitetään aiheuttaneen valittajille valtiontukien myöntämisestä seuraavan hyödyn johdosta, korvaamisesta, yhdyn unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 43 kohdassa esittämään arvioon, jonka mukaan riidanalaisen päätöksen kumoaminen ei voi tuottaa valittajille hyötyä tässä yhteydessä. Sernam 2- ja Sernam 3 ‑päätöksissä oli nimittäin jo todettu, että Sernam-yhtymä oli saanut sääntöjenvastaisia ja sisämarkkinoille soveltumattomia tukia, ja jo ne saattoivat olla perusta Sernam-yhtymän vastaiselle vahingonkorvauskanteelle. Riidanalainen päätös koskee sitä vastoin yksinomaan kysymystä siitä, oliko Sernam-yhtymän ja Geodisin välillä taloudellista jatkumoa. Näin ollen on todettava, että riidanalaiseen päätökseen ei voida vedota Sernam-yhtymän mahdollisen vahingonkorvausvastuun tueksi. Sen kumoamisella ei olisi mitään seurauksia tältä osin. Riidanalaisen päätöksen kumoamisen ja Sernam-yhtymän vastaisen vahingonkorvauskanteen välillä ei toisin sanoen ole suoraa yhteyttä. ( 50 )

86.

Toiseksi Geodisin valittajille aiheuttaman väitetyn vahingon korvaamisesta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei Geodis ole voinut olla vastuussa valittajien huonosta taloudellisesta tilanteesta ja siitä, että ne asetettiin selvitystilaan. ( 51 ) Tämän jälkeen se katsoi, etteivät valittajat olleet osoittaneet, että Geodisia voitaisiin kansallisessa oikeudessa pitää periaatteessa vastuullisena Sernam-yhtymän valittajille aiheuttaneesta väitetystä vahingosta pelkästään sen perusteella, että se on ostanut tiettyjä sen omaisuuseriä. ( 52 ) Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että koska Mory-yhtiöt olivat lopettaneet taloudellisen toimintansa silloin, kun ne asetettiin selvitystilaan, niille ei voinut aiheutua vahinkoa, joka olisi johtunut Geodisista.

87.

Mielestäni tällaiset unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset muistuttavat – ja ainakin osittain ovat jopa osa – kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevan kanteen asiakysymyksen tarkastelua, joka ei ole unionin tuomioistuinten tehtävä, kuten olen huomauttanut edellä 80 kohdassa. Sen selvittämiseksi, onko valittajilla oikeussuojan tarve, esitettävä perustavanlaatuinen kysymys ei koske sen määrittämistä, onko Geodis vastuussa valittajille aiheutuneista väitetyistä vahingoista; viimeksi mainitun seikan määrittäminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä.

88.

Sen jälkeen kun on voitu todeta, ettei kanne selvästikään ole epärealistinen, ( 53 ) asiaankuuluva kysymys on pikemminkin sen arvioiminen, ovatko valittajat osoittaneet oikeudellisesti riittävällä tavalla, että riidanalaisen päätöksen mahdollisen kumoamisen ja Geodisia vastaan nostetun vahingonkorvauskanteen, johon on vedottu valittajien oikeussuojan tarpeen tueksi, välillä on suora yhteys niin, että kyseisen päätöksen kumoaminen voi tuottaa valittajille hyötyä kyseisen kanteen yhteydessä. Tässä yhteydessä valittajat esittävät kaksi argumenttia.

89.

Ensinnäkin väite, jonka mukaan kanne Geodisia vastaan on legitiimi, koska Geodis on laiminlyönyt Sernam 1 ‑päätöksen soveltamisen, koskee – riippumatta siitä, voidaanko kyseinen väite ottaa tutkittavaksi – Sernam 2 ‑päätöksessä todettua asiaa, joka ei liity riidanalaiseen päätökseen. Se ei voi siten luoda mitään yhteyttä riidanalaisen päätöksen mahdollisen kumoamisen ja vahingonkorvauskanteen välille. Kyseinen väite ei siis ole merkityksellinen.

90.

Tämän jälkeen valittajat väittävät, että jos Geodisin on katsottava olevan sisämarkkinoille soveltumattomien tukien nykyinen saaja, olisi katsottava, että se on näin ollen velvollinen korvaamaan niistä Mory-yhtiöille aiheutuneet vahingolliset seuraukset yhteisvastuullisesti muiden tuensaajien ja niiden maksajien kanssa. Tämä väite muodostaa tribunal de commerce de Paris’ssa nostetun kanteen ytimen. Kyseisessä kanteessa valittajat vaativat kansallista tuomioistuinta toteamaan, että saadessaan sisämarkkinoille soveltumattomia valtiontukia Geodis (kuten muutkin aiemmat tuensaajat ja niiden maksaja) on menetellyt virheellisesti, ja sen on katsottava olevan velvollinen korvaamaan kyseisestä virheestä aiheutuneet vahingolliset seuraukset.

91.

Tässä yhteydessä onkin huomautettu jo useaan otteeseen, että kun komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, ettei Sernam-yhtymän ja Geodisin välillä ollut taloudellista jatkumoa, se katsoi, ettei Geodisin voida katsoa saaneen kyseiselle yhtymälle myönnettyjä tukia, kun se osti Sernam-yhtymän omaisuuseriä. Katson kuitenkin – ilman, että on tarpeen analysoida kyseisen kanteen perustaa kansallisessa oikeudessa –, että tämä riidanalaisessa päätöksessä esitetty päätelmä voi vaarantaa valittajien Geodisia vastaan nostaman kanteen, koska se kumoaa olettaman, jolle kyseinen kanne perustuu, toisin sanoen, että Geodisin voitaisiin katsoa olevan Sernam-yhtymälle myönnettyjen valtiontukien saaja. Lisäksi kyseinen päätös sitoo kansallista tuomioistuinta, kuten olen huomauttanut edellä 49–51 kohdassa.

92.

Siitä seuraa, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen voisi tuottaa vaikutuksia tribunal de commerce de Paris’ssa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä. Mielestäni kyseisen kanteen olemassaololla voidaan siten perustella valittajien oikeussuojan tarve riidanalaista päätöstä vastaan. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on kiistänyt kyseiseen kanteeseen perustuvan oikeussuojan tarpeen olemassaolon.

93.

Lopuksi valittajat väittävät, että jos päätös kumottaisiin, ne voisivat esittää tribunal de commerce de Paris’ssa perusteettoman edun käsitteeseen nojautuvan lisäperustelun oikeussuojan tarpeelleen. ( 54 ) Komissio katsoo, että kyseessä on uusi perustelu, joka on esitetty ensimmäistä kertaa ja jota ei siten voida ottaa tutkittavaksi valitusasiassa.

94.

Käsittelemättä yksityiskohtaisesti jo ”hankalaksi” toteamaani kysymystä ( 55 ) uuden perustelun (joka on otettava tutkittavaksi) ja uuden perusteen (joka on jätettävä tutkimatta) välisestä erottelusta todettakoon tässä yhteydessä ainoastaan, että oikeuskäytännön mukaan asianosainen ei pääsääntöisesti voi esittää ensi kertaa vasta unionin tuomioistuimessa vaatimuksilleen perusteita, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut. Uusi perustelu, jolla ainoastaan kehitellään edelleen tai laajennetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjä perusteluja, ei ole uusi peruste, vaan sitä on pidettävä oikeudenkäynnissä jo esitetyn perusteen hyväksyttävissä olevana laajennuksena, ja se on siten otettava tutkittavaksi. ( 56 )

95.

Valittajat vastasivat nyt käsiteltävässä asiassa komission unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämään oikeudenkäyntiväitteeseen väittämällä, että niillä oli oikeussuojan tarve riidanalaista päätöstä vastaan sen välittömän vaikutuksen vuoksi, joka kyseisellä päätöksellä niiden mukaan on niiden tribunal de commerce de Paris’ssa nostamaan vahingonkorvauskanteeseen. On selvää, etteivät ne ensimmäisessä oikeusasteessa maininneet missään vaiheessa perusteettoman edun käsitettä.

96.

Ilman, että on tarpeen tarkistaa, onko sellainen kansallisessa tuomioistuimessa nostettu kanne otettava siinä tutkittavaksi käsiteltävänä olevassa asiassa, huomautan, että perusteettoman edun saantia koskeva kanne perustuu eri oikeudelliseen perustaan kuin vahingonkorvauskanne.

97.

Mielestäni valittajien esittämien perustelujen, joiden mukaan niiden intressi vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista voi perustua eri kanteeseen kuin se, johon ne ovat vedonneet ensimmäisessä oikeusasteessa, ei voida katsoa sisältyvän unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitettyyn perusteeseen. Siitä seuraa, että tällaiset perustelut ovat uusi peruste, jonka nojalla ei voida arvioida unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin lainmukaisuutta. Kyseisiä perusteluja ei siten voida ottaa tutkittaviksi nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä.

98.

Kaiken edellä esitetyn perusteella katson, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on hyväksyttävä, ja valituksenalainen määräys on näin ollen kumottava.

99.

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäistä ja neljättä osaa on mielestäni tarkasteltava yhdessä, koska tietyt valittajien kyseisissä osissa esittämien perustelujen osat ovat päällekkäisiä erityisesti riidanalaisen päätöksen luonnehdinnan osalta. Valittajat viittaavat ensimmäisessä osassa valituksenalaisen määräyksen 29–35 kohtaan ja neljännessä osassa sen 55–58 kohtaan ja väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt useita oikeudellisia virheitä ja loukannut niiden oikeuksia usein tavoin.

100.

Unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt valituksenalaisen määräyksen 29–35 kohdassa valittajien perustelun, jonka mukaan se, että jokin niistä on osallistunut Sernam 3 ‑päätöksen tekemiseen johtaneeseen hallintomenettelyyn, perusti niille oikeussuojan tarpeen riidanalaista päätöstä vastaan. Unionin yleinen tuomioistuin on ensinnä huomauttanut, että vaikuttaa siltä, että kyseisellä perustelulla pyrittiin osoittamaan pikemminkin asiavaltuus kuin oikeussuojan tarve. Tämän jälkeen se katsoi, että oikeuskäytännön mukaan on niin, että oikeussuojan tarpeensa osoittamiseksi valittajien olisi pitänyt esittää näyttö siitä, että riidanalainen päätös oli omiaan vaikuttamaan merkittävällä tavalla niiden markkina-asemaan, mikä ei ollut sen mukaan mahdollista, koska Mory-yhtiöt eivät enää olleet harjoittaneet toimintaa selvitystilaan asettamisensa jälkeen. Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin viittasi valtiontukien valvontamenettelyn systematiikkaan ja erityisesti asetuksen (EY) N:o 659/1999 ( 57 ) 14 artiklaan ja luokitteli riidanalaisen päätöksen päätökseksi, joka koskee – ainoastaan komissioon ja asianomaiseen jäsenvaltioon sovellettavia – sääntöjenvastaisten ja sisämarkkinoille soveltumattomien tukien takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä.

101.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen määräyksen 55–58 kohdassa väitteen, jonka mukaan komissio hylkäsi riidanalaisella päätöksellä epäsuorasti mahdollisuuden aloittaa muodollinen tutkintamenettely ja epäsi valittajilta siten mahdollisuuden käyttää menettelyllistä oikeuttaan esittää huomautuksensa. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tältä osin yhtäältä, että jos valittajat halusivat, että komissio aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn, niiden olisi pitänyt saattaa asia komission käsiteltäväksi, eikä nostaa kannetta sellaista ainoastaan komission ja asianomaisen jäsenvaltion välisiin suhteisiin sovellettavaa päätöstä vastaan, joka koskee sääntöjenvastaisten ja sisämarkkinoille soveltumattomien tukien takaisin perimistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen soveltamista tällaisiin suhteisiin. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komissio ei toisaalta ottanut riidanalaisella päätöksellä kantaa mahdollisten tukien olemassaoloon ja yhteensopivuuteen SEUT 108 artiklan perusteella, vaan unionin yleisen tuomioistuimen mukaan se ainoastaan vastasi Ranskan viranomaisten esittämään kysymykseen siitä, eikö Sernam 2 ‑päätöksellä Sernam-yhtymälle asetettua velvoitetta palauttaa tuet uloteta koskemaan mahdollisia ostajia, Geodisia ja BMV:tä.

102.

Valittajat väittävät ensimmäisen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, joka koskee valituksenalaisen määräyksen 29–35 kohtaa, ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin menetteli ristiriitaisesti siltä osin kuin se kiisti oikeussuojan tarpeen vetoamalla oikeuskäytäntöön, jonka mukaan valittajan on aina esitettävä näyttö siitä, että valtiontuen yhteensopivuutta koskeva päätös on omiaan vaikuttamaan sen markkina-asemaan, vaikka se katsoi tämän jälkeen, ettei komissio ollut ottanut riidanalaisella päätöksellä kantaa mahdollisten tukien olemassaoloon ja yhteensopivuuteen SEUT 108 artiklan kanssa.

103.

Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen, joka päätteli asetuksen N:o 659/1999 14 artiklan perusteella, että kysymys sisämarkkinoille soveltumattomien tukien takaisin perimistä koskevista yksityiskohtaisista säännöistä koskee ainoastaan komissiota ja sitä jäsenvaltiota, jota takaisinperiminen koskee, lähestymistapa johtaa niiden mukaan sen mahdollisuuden periaatteelliseen pois sulkemiseen, että jollain muulla osapuolella kuin kyseisellä jäsenvaltiolla voi olla oikeussuojan tarve tukien takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä koskevaa päätöstä vastaan. Tällainen lähestymistapa on kuitenkin ristiriidassa SEUT 263 artiklan neljännen kohdan määräysten kanssa, joiden mukaan kuka tahansa henkilö voi nostaa kanteen päätöksestä, joka koskee häntä suoraan ja erikseen.

104.

Kolmanneksi valittajat väittävät, että sekaannus unionin yleisen tuomioistuimen tekemän riidanalaisen päätöksen luokittelussa esti havaitsemasta sen käyttämän lähestymistavan erilaisuutta verrattuna tuomiossa Ryanair v. komissio ( 58 ) tarkastellun tilanteen – joka oli samanlainen kuin riidanalaisessa päätöksessä tarkasteltu tilanne – osalta noudatettuun lähestymistapaan.

105.

Ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa, joka koskee valituksenalaisen määräyksen 55–58 kohtaa, valittajat korostavat ensinnäkin sitä, että – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin antaa ymmärtää – asiakirja-aineistosta ilmenee, että ne olivat varoittaneet komissiota siitä, että se, että Geodis ostaa Sernam-yhtymän varoja, merkitsee sääntöjenvastaisten tukien uutta siirtoa ja siten Sernam 3 ‑päätöksen kiertämisen riskiä. Tekemällä riidanalaisen päätöksen komissio hylkäsi niiden mukaan mahdollisuuden aloittaa Sernam 3 ‑päätöksessä tarkoitettua väärinkäyttöä koskeva uusi menettely perusteellisen tutkinnan suorittamiseksi ja loukkasi siten valittajien menettelyllisiä oikeuksia evätessään niiltä oikeuden esittää huomautuksia niistä olosuhteista, joissa Geodisille luovutettiin sääntöjenvastaisilla tuilla kerrytettyä varallisuutta. Valittajien mukaan kyseinen tilanne vastasi täysin tilannetta, jota on analysoitu asiassa Ryanair v. komissio. ( 59 ) Kuten nyt käsiteltävässä asiassa, kyseisen asian valittajilta nimittäin evättiin riidanalaisella päätöksellä mahdollisuus perusteelliseen tutkintaan, vaikka nyt käsiteltävässä asiassa tutkinta ei koskenut uusia tukia, vaan Sernam 3 ‑päätöksessä tarkoitettua väärinkäyttöä.

106.

Tämän jälkeen valittajat kiistävät komission luokittelun, jonka mukaan riidanalainen päätös on sui generis ‑päätös, ja katsovat unionin yleisen tuomioistuimen menetelleen virheellisesti, kun se ei ollut päätynyt katsomaan, että päätös koski niitä erikseen, välttääkseen kyseistä luokittelua koskevan kysymyksen. Ne kiistävät myös riidanalaisen päätöksen – valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa esitetyn – luokittelun päätökseksi, joka koskee valtiontukien takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. Riidanalaisessa päätöksessä esitetty kysymys ei niiden mukaan koske sitä, onko Geodisille myönnetty uusia tukia, vaan sitä, ovatko ne olosuhteet, joissa Geodis osti Sernamin varoja, osoitus Sernam 3 ‑päätöksen oikeasta soveltamisesta (siihen, ettei taloudellista jatkuvuutta ole, sisältyy se, ettei valtiontuista hyötymisessä ole jatkuvuutta), vai päinvastoin kyseisessä päätöksessä tarkoitetusta väärinkäytöstä (toisin sanoen kiertämisestä, johon Ranskan viranomaiset ovat syyllistyneet). Niiden mukaan asetuksen N:o 659/1999 14 ja 16 artikla voidaan yhdistää, ja sääntöjenvastaisen tuen takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä voidaan luonnehtia takaisin perimistä koskevan velvollisuuden kiertämiseksi ja siten kyseisen asetuksen 16 artiklassa tarkoitetuksi väärinkäytöksi.

107.

Lopuksi valittajat väittävät, että perustelut, joiden nojalla unionin yleinen tuomioistuin on hyväksynyt ne selvitystilasta huolimatta väliintulijoiksi tukemaan komission vaatimuksia SNCF:n Sernam 3 ‑päätöstä vastaan nostaman kanteen yhteydessä, ( 60 ) ovat osoitus niiden oikeussuojan tarpeesta nyt käsiteltävässä asiassa, joka koskee Sernam 3 ‑päätöksen jatkoksi tehtyä päätöstä.

108.

Ensimmäisestä ja neljännestä osasta komissio väittää ensinnäkin, että valittajien perustelut liittyvät niiden asiavaltuuteen eivätkä niiden oikeussuojan tarpeeseen. Kyseisillä perusteluilla ei siis voida osoittaa, että niillä on oikeussuojan tarve riidanalaista päätöstä vastaan. Tämä koskee sitäkin suuremmalla syyllä ensimmäistä osaa, koska siitä, että on ollut osapuolena, jota asia koskee, ensimmäisiä päätöksiä tehtäessä, ei sen mukaan välttämättä seuraa, että on osapuolena, jota asia koskee, myös jotain myöhempää päätöstä tehtäessä, vaan toimijan tilanne voi muuttua ajan kuluessa. Neljännessä osassa sivuutetaan Mory-yhtiöiden selvitystila, johon ne asetettiin ennen kuin ne nostivat kumoamiskanteen. Koska kyseiset yhtiöt eivät ole enää Sernamin kilpailijoita ja koska ne eivät ole Geodisin kilpailijoita, komission mukaan on vaikea ymmärtää, minkä edun riidanalaisen päätöksen mahdollinen kumoaminen voisi tuottaa valittajille.

109.

Lisäksi osapuolen, jota asia koskee, asemalla on komission mukaan merkitystä vain, jos valittajat vaativat kumoamaan alustavan tutkinnan vaiheen jälkeen tehdyn päätöksen, jossa komissio on päättänyt olla vastustamatta ilmoitettua toimenpidettä. Riidanalainen päätös ei kuitenkaan ole sellainen päätös. Komissio on nimittäin jo tehnyt lopullisen päätöksen – Sernam 3 ‑päätöksen, jossa se otti kantaa Sernamille maksettujen tukien olemassaoloon, niiden yhteensopimattomuuteen ja takaisin perimiseen. Riidanalainen päätös kuuluu komission mukaan tosiasiallisesti jäsenvaltion ja komission välisen vilpittömän yhteistyön piiriin takaisin perimistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen osalta. Ranskan viranomaisten esiin ottaman kaltaisia kysymyksiä käsitellään yleensä pelkkänä komission yksiköiden ja kansallisten viranomaisten välisenä kirjeenvaihtona.

110.

Lopuksi jos olisi katsottava, ettei riidanalainen päätös ole pelkkä ilmaisu vilpittömän yhteistyön prosessista, se olisi rinnastettavissa ainoastaan lopulliseen päätökseen. Nyt käsiteltävässä asiassa se liittyisi välistämättä Sernam 3 ‑päätökseen, joka on lopullinen päätös ja jonka liitännäinen ja suora lisä se tavallaan olisi. Valittajien olisi tämän vuoksi näytettävä toteen, että riidanalainen päätös vaikuttaa merkittävästi niiden kilpailuasemaan, eikä ainoastaan, että niiden menettelyllisiä oikeuksia on loukattu.

111.

Tältä osin nyt käsiteltävä asia poikkeaa asiasta Ryanair v. komissio. ( 61 ) Kyseisestä asiasta poiketen komissiota ei ole nyt käsiteltävässä asiassa pyydetty ottamaan kantaa siihen, onko tarkoitettu luovutus luonteeltaan tuki, kun kyse on yksityiselle, jonka osakas valtio ei enää ollut, kuuluvan omaisuuden luovutuksesta, eikä komissio ole ottanut kantaa siihen, onko ostaja käyttäytynyt markkinataloudessa toimivan yksityisen toimijan tavoin. Riidanalaista päätöstä ei voida sen mukaan rinnastaa myöskään asetuksen N:o 659/1999 16 artiklan perusteella tehtyyn päätökseen.

112.

Sekä valituksenalaisessa määräyksessä että kyseisiä ensimmäisen valitusperusteen kahta osaa koskevissa valittajien perusteluissa sekoitetaan perustelut, jotka koskevat asiavaltuutta ja kysymystä oikeussuojan tarpeen olemassaoloa koskevasta todisteesta. Olen jo todennut, että kyse on erillisistä tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä. ( 62 )

113.

Tässä yhteydessä on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin jätti kanteen tutkimatta, koska valittajilla ei ollut oikeussuojan tarvetta, ( 63 ) ja että tämän valituksen ensimmäinen valitusperuste koskee oikeudellisia virheitä sen toteamisessa, ettei oikeussuojan tarvetta ole. Tässä tarkastelluissa ensimmäisen valitusperusteen kahdessa osassa esitettyjä väitteitä on siten tarkasteltava oikeussuojan tarpeen näkökulmasta.

114.

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittajat riitauttavat unionin yleisen tuomioistuimen päätelmän, jonka mukaan se seikka, että jokin valittajista on ollut Sernam 3 ‑päätöksen tekemiseen johtaneessa hallintomenettelyssä osapuolena, jota asia koskee, ei perusta niille oikeussuojan tarvetta riidanalaista päätöstä vastaan.

115.

Riippumatta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 31–33 kohdassa kyseisen päätelmän tueksi esittämistä perusteluista – jotka koskevat yhtäältä asiavaltuutta ja toisaalta sisältävät mielestäni virheellisiä väitteitä, joihin palaan jäljempänä – katson, ettei unionin yleisen tuomioistuimen toteamukseen itsessään liity virhettä.

116.

Vaikka se, että on ollut valtiontukia koskevassa asiassa päätöksen tekemiseen johtaneessa menettelyssä osapuolena, jota asia koskee, voi olla merkityksellinen seikka asiavaltuuden olemassaolon osoittamisen kannalta, ( 64 ) siihen ei itsessään välttämättä sisälly intressiä saada kyseisen menettelyn päätteeksi tehty päätös kumotuksi. Vielä vähemmän siihen sisältyy intressi saada kumotuksi päätös, joka – vaikka se liittyy ensin mainittuun – muodostaa eri päätöksen. Kuten olen todennut edellä 28 kohdassa, oikeussuojan tarpeen osoittamiseksi on esitettävä näyttö siitä, että riidanalaisen toimen kumoaminen voi itsessään tuottaa kantajalle jotakin hyötyä. Pelkästään se, että on ollut hallinnollisessa menettelyssä osapuolena, jota asia koskee, ei kuitenkaan itsessään merkitse, että kumoaminen tuottaisi sellaista hyötyä.

117.

Näissä olosuhteissa edellä 102 kohdassa mainittu valittajien väite, joka koskee väitettyä ristiriitaa unionin yleisen tuomioistuimen päättelyssä, on mielestäni tehoton, koska unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 31 kohdassa mainitsema oikeuskäytäntö koskee asiavaltuutta eikä oikeussuojan tarvetta. Näin ollen vaikka oletettaisiin, että unionin yleisen tuomioistuimen päättelyssä on ristiriita, se ei vaikuttaisi millään tavoin sen tekemään päätelmään, joka on oikea. Myös tuomiota Ryanair v. komissio ( 65 ) koskevat valittajien väitteet vaikuttavat minusta tehottomilta ensimmäisen osan yhteydessä. Kyseisessä tuomiossa esitetyt kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamista koskevat näkemykset koskevat nimittäin asiavaltuutta eivätkä oikeussuojan tarvetta. Ottamalla tutkittavaksi Ryanairin kanteen sekä unionin yleinen tuomioistuin että unionin tuomioistuin ovat kuitenkin implisiittisesti myöntäneet sen oikeussuojan tarpeen olemassaolon, minkä vuoksi kyseisten asioiden mahdollinen samankaltaisuus saattaa olla merkityksellinen. Palaan tähän kysymykseen jäljempänä valitusperusteen neljännen osan tarkastelun yhteydessä, jossa käsittelen myös edellä 103 kohdassa mainittua väitettä, johon vastaaminen edellyttää riidanalaisen päätöksen luokittelua koskevan kysymyksen ratkaisemista. ( 66 )

118.

Edellä esitetystä seuraa mielestäni, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.

119.

Ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa valittajat kiistävät sen unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin, jossa tämä on kiistänyt niiden oikeussuojan tarpeen riidanalaista päätöstä vastaan ja hylännyt niiden väitteen siitä, että komissio oli kyseisellä päätöksellä epäsuorasti hylännyt mahdollisuuden aloittaa muodollinen tutkintamenettely ja evännyt niiltä siten mahdollisuuden käyttää menettelyllistä oikeuttaan esittää huomautuksensa. Ne kiistävät myös sen komission luokittelun, jonka mukaan riidanalainen päätös on sui generis ‑päätös, ( 67 ) sekä unionin yleisen tuomioistuimen luokittelun, jonka mukaan se on yksinomaan komissioon ja asianomaiseen jäsenvaltioon sovellettavia valtiontukien takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä koskeva päätös. ( 68 )

120.

Jos riidanalainen päätös on todellakin katsottava päätökseksi, jossa hylätään mahdollisuus aloittaa muodollinen tutkintamenettely, kuten valittajat katsovat, sen kumoamisesta voisi seurata, että osapuolina, joita asia koskee, ne voivat – edellyttäen, että niillä on siihen oikeus, mikä taas on erillinen kysymys – osallistua mahdolliseen muodolliseen tutkintamenettelyyn. Sellaisessa tapauksessa riidanalaisen päätöksen kumoaminen voi siten tuottaa valittajille potentiaalista hyötyä siten, että ne saavat takaisin menettelylliset oikeutensa. Tässä tapauksessa ei voida sulkea pois sitä, että niillä voi olla oikeussuojan tarve riidanalaista päätöstä vastaan.

121.

Siten herää kysymys riidanalaisen päätöksen oikeudellisesta luonnehdinnasta.

122.

Oikeuskäytännössä ei ole tietääkseni vielä tarkasteltu päätöstä, joka riidanalaisen päätöksen tavoin koskee yksinomaan kysymystä taloudellisen jatkuvuuden olemassaolosta. Sitä vastoin on olemassa useita tapauksia, joissa komissio on tarkastellut tätä kysymystä. ( 69 )

123.

Komissio on todennut tuomioon Italia ja SIM 2 Multimedia v. komissio johtaneessa asiassa Seleco, ( 70 ) että sisämarkkinoille soveltumattomien tukien saajan (joka on tässä tapauksessa Seleco SpA) ja sen omaisuuserien ostajan (Multimedia) välillä on taloudellinen jatkumo. Tämä toteamus esitettiin SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen jälkeen tehdyssä päätöksessä, ( 71 ) jossa kyseessä olleet valtiontuet todettiin sisämarkkinoille soveltumattomiksi. ( 72 )

124.

Myös asiassa Olympic Airlines ( 73 ) komissio totesi, että aiemmassa (vuonna 2002 tehdyssä) päätöksessä sääntöjenvastaisiksi ja sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettujen tukien saajan ja sen omaisuuserien ostajan ( 74 ) välillä oli taloudellinen jatkumo. Kuten asiassa Seleco, kyseinen toteamus esitettiin päätöksessä, joka tehtiin muodollisen tutkintamenettelyn aloittamisen jälkeen. ( 75 ) Kyseisessä päätöksessä komissio oli kuitenkin todennut muun muassa, että omaisuuserien ostajalle oli myönnetty uusi valtiontuki. ( 76 ) Taloudellisen jatkuvuuden olemassaolo todettiin omaisuuserien ostajalle myönnetyn uuden valtiontuen olemassaoloa koskevan tarkastelun yhteydessä. Samassa yhteydessä komissio oli todennut, että uusi erillinen oikeudellinen yksikkö, joka oli ostanut vanhan tuensaajan omaisuuserät, oli perustettu takaisinperintävelvollisuuden kiertämiseksi, jotta vuonna 2002 tehdyssä päätöksessä sääntöjenvastaisiksi ja sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettuja tukia ei perittäisi takaisin. ( 77 )

125.

Lisäksi on syytä huomauttaa, että kyseisessä asiassa kysymystä tukien mahdollisesta takaisinperintävelvollisuuden kiertämisestä oikeudellisen järjestelyn avulla oli tarkasteltu menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä ( 78 ) tarkasteltaessa muita toimenpiteitä, jotka saattoivat olla valtiontukia. Komissio oli ilmaissut kyseisessä päätöksessä vakavan epäilynsä sen suhteen, että omaisuuserät ostaneen yhtiön perustaminen mahdollisesti muodostaa itsessään valtiontuen. ( 79 )

126.

Tämän jälkeen nousi esiin kysymys taloudellisen jatkuvuuden olemassaolosta Alitalian tapauksessa, minkä johdosta annettiin unionin yleisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen tuomiot Ryanair v. komissio, ( 80 ) joihin valittajat ovat vedonneet useaan otteeseen.

127.

Komissio oli todennut kyseisessä asiassa muodollisen tutkintamenettelyn päätteeksi tehdyssä ensimmäisessä päätöksessä, ( 81 ) että Alitalialle myönnetty tuki oli yhteismarkkinoille soveltumaton, ja vaatinut, että se peritään takaisin Alitalialta. Tämän jälkeen tehdyssä toisessa päätöksessä, ( 82 ) joka tehtiin samana päivänä kuin ensimmäinen, komissio oli tarkastellut Italian viranomaisten tekemän ilmoituksen johdosta toimenpidettä, joka koski Alitalian omaisuuserien myyntiä. Se oli todennut tässä yhteydessä yhtäältä, että menettelystä, jota noudatettiin kyseisen varallisuuden luovuttamiseksi, ei seurannut tuen myöntäminen ostajille, ( 83 ) ja toisaalta, että kyseisen varallisuuden luovutus kyseistä menettelyä noudattaen ei merkinnyt taloudellista jatkumoa Alitalian ja sen omaisuuserien ostajien välillä. ( 84 ) Näin ollen komissio katsoi, että ilmoitettu toimenpide, sellaisena kuin se oli muutettuna Italian viranomaisten antamilla sitoumuksilla, ei ollut tukea, mikäli näitä sitoumuksia noudatettaisiin kaikilta osin.

128.

Unionin yleinen tuomioistuin, jolle on esitetty kysymys Alitalian kilpailijan Ryanairin sekä ensimmäistä että toista päätöstä vastaan nostaman kanteen tutkittavaksi ottamisesta, katsoi, että toinen riidanalainen päätös oli asetuksen N:o 659/1999 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu alustavan tutkinnan jälkeen tehty päätös, jossa komissio oli todennut, ettei ilmoitettua toimenpidettä voitu katsoa tueksi, ja että komissio oli kyseisellä päätöksellä implisiittisesti kieltäytynyt aloittamasta muodollista tutkintamenettelyä. ( 85 ) Unionin tuomioistuin vahvisti tämän arvioinnin (implisiittisesti) muutoksenhakumenettelyssä. ( 86 )

129.

Larko-tapaus ( 87 ) koskee Kreikan valtion määräysvallassa olevan Larko-yhtiön yksityistämistä. Komissio totesi Kreikan viranomaisten tekemän ilmoituksen johdosta, ettei näitä yksityistämisjärjestelyjä, sellaisina kuin ne ovat Kreikan viranomaisten määritteleminä, ja kyseisen yhtiön tiettyjen omaisuuserien myyntiä voitu katsoa valtiontueksi. Samassa päätöksessä komissio totesi myös, että kun omaisuuseriä myytäessä noudatetaan kyseisiä järjestelyjä, taloudellista jatkuvuutta kyseisten omaisuuserien tulevan ostajan kanssa ei muodostu, niin että jos komission aloittamassa menettelyssä tehdään kielteinen päätös tietyistä Larkon hyväksi toteutetuista toimenpiteistä, mahdollinen takaisin perimistä koskeva velvoite ei ulotu sen mukaan ostajaan. Kyseisessä päätöksessä komissio nimenomaisesti luonnehti taloudellista jatkuvuutta koskevaa osaa sui generis ‑päätökseksi, aivan kuten se teki riidanalaisessa päätöksessä. ( 88 )

130.

Päätöksessä Airport Handling ( 89 ) komissio sitä vastoin tarkasteli kysymystä taloudellisen jatkuvuuden olemassaolosta muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskevan SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun päätöksen yhteydessä. ( 90 ) Kyseinen päätös oli jatkoa päätökselle, jossa todettiin, että Sea Handlingille oli myönnetty sisämarkkinoille soveltumattomia tukia. ( 91 ) Italian viranomaiset olivat pyytäneet komissiota vahvistamaan yhtäältä, että menettelystä, joka on otettu käyttöön Sea Handlingin omaisuuserien myymiseksi, ja sen omaisuuserät ostaneen uuden yhtiön (Airport Handlingin) perustamisesta ei seuraisi taloudellista jatkuvuutta, jonka johdosta sisämarkkinoille soveltumattomia tukia olisi perittävä takaisin Airport Handlingilta. Toisaalta Italian viranomaiset olivat pyytäneet komissiota vahvistamaan, ettei Airport Handlingin kapitalisointi (25 miljoonan euron investoinnilla) ollut valtiontukea. Komissio, joka epäili, että kyseiset toimenpiteet olivat valtiontukea, aloitti muodollisen tutkintamenettelyn.

131.

Tämä yleinen katsaus tuensaajan ja tuensaajayrityksen omaisuuserien ostajan välistä taloudellista jatkumoa koskeviin päätöksiin johtaa seuraaviin päätelmiin.

132.

Yhtäältä taloudellisen jatkuvuuden olemassaolon tai sen puuttumisen toteaminen voi liittyä erilaisiin asiayhteyksiin. Kuten asiassa Seleco, se voi kuulua sellaisten tukien takaisinperintää, jotka on todettu sisämarkkinoille soveltumattomiksi muodollisen tutkintamenettelyn päätteeksi tehdyllä lopullisella päätöksellä, koskevien säännösten puitteisiin. Kuten Olympic Airlines ‑tapauksessa, se saatetaan kuitenkin myös sekoittaa tukien olemassaoloa koskevaan analyysiin, jos tapahtuma, johon kyseisten omaisuuserien myynti liittyy, voi itsessään olla valtiontukea. ( 92 ) Lopuksi se voi – kuten asiassa Ryanair v. komissio – liittyä uuden tuen olemassaoloa koskevaan arviointiin, vaikka se on siitä erillinen. ( 93 ) Siitä seuraa, että taloudellisen jatkuvuuden olemassaolon tai sen puuttumisen toteamista koskevan päätöksen oikeudellista luonnetta voidaan arvioida vain tapauskohtaisesti ottamalla huomioon se asiayhteys, jossa kyseinen arviointi tehdään.

133.

Toisaalta sen toteaminen, että valtiontukien saajan ja kyseisen tuensaajan omaisuuserien ostajan välillä on taloudellinen jatkumo tai että sitä ei ole, edellyttää aina joka tapauksessa päätöstä kyseisten tukien soveltumattomuudesta sisämarkkinoille, jonka vuoksi ne on perittävä takaisin tuensaajalta. ( 94 ) Taloudellisen jatkuvuuden olemassaoloa tai sen puuttumista koskevan toteamuksen tarkoituksena on nimittäin sen selvittäminen, sisältyykö ostettuihin omaisuuseriin edelleen luovuttajalle myönnetyistä tuista – jotka on todettu sisämarkkinoille soveltumattomaksi – saatu etu, josta luovuttaja oli hyötynyt. Toimenpiteen soveltumattomuutta sisämarkkinoille koskeva toteamus edellyttää siten väistämättä taloudellisen jatkuvuuden olemassaolon tai sen puuttumisen toteamista, ja nämä kaksi toteamusta liittyvät tiukasti toisiinsa.

134.

Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaisen päätöksen on tehnyt komissio Ranskan viranomaisten aloitteesta; nämä pyysivät komissiota vahvistamaan, että – tietyin edellytyksin – Sernam 3 ‑päätöksellä Sernam-yhtymälle asetettua velvoitetta palauttaa valtiontuet ei uloteta koskemaan Geodis- ja BMV-yhtymien yhtiöitä, jos ne ostavat Sernam-yhtymän omaisuuserät.

135.

Kyseisessä päätöksessä komissio – kuvailtuaan asiayhteyttä, jossa kyseinen osto tapahtuu – kuvailee ensin yksityiskohtaisesti kahta tarjousta ja Ranskan tasavallan tekemiä sitoumuksia. ( 95 ) Luonnehdittuaan kyseistä päätöstä komission ja jäsenvaltioiden välisen vilpittömän yhteistyön velvoitteeseen perustuvaksi sui generis ‑päätökseksi se täsmentää tämän jälkeen, että kyseinen päätös koskee yksinomaan kysymystä taloudellisesta jatkuvuudesta ja ettei se koske hankinnan arviointia SEUT 107 artiklan 1 kohdan valossa eikä vaikuta kyseiseen arviointiin. ( 96 ) Lopuksi komissio tekee sen määrittämistä koskevan arvioinnin, voidaanko kyseisten omaisuuserien siirron perusteella todeta taloudellinen jatkumo Sernam-yhtymän ja mahdollisten ostajien välillä. ( 97 ) Tätä varten se tarkastelee kaupan kohdetta, luovutushintaa, uusien omistajien ja osakkaiden riippumattomuutta, luovutusajankohtaa sekä oikeustoimen taloudellista rakennetta ja toteaa, ettei taloudellista jatkuvuutta ole eikä siten velvollisuutta periä siirrettyjä omaisuuseriä takaisin ostajilta. ( 98 )

136.

Näin ollen on todettava, että riidanalainen päätös koskee yksinomaan kysymystä siitä, onko yhtäältä Sernam-yhtymän ja toisaalta Geodisin ja BMV:n välillä taloudellinen jatkumo. Kyseessä on siten erityinen päätös, joka ei ole suoraan rinnastettavissa mihinkään edellä 123–130 kohdassa analysoituun päätökseen. Osapuolet esittävät tältä osin erilaisia väitteitä kyseisen päätöksen oikeudellisesta luonteesta.

137.

En ole ensinnäkään vakuuttunut komission omaksumasta ja unionin yleisen tuomioistuimen hyväksymästä lähestymistavasta, jonka mukaan riidanalainen päätös koskee yksinomaan sisämarkkinoille soveltumattomaksi todetun tuen takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä ja kuuluu siten yksinomaan asianomaisen jäsenvaltion ja komission välisen vilpittömän yhteistyön piiriin.

138.

Komissio, jolta tiedusteltiin tästä aiheesta istunnossa, totesi nimittäin itse, ettei taloudellista jatkuvuutta koskeva päätös koske yksinomaan sisämarkkinoille soveltumattoman tuen takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä, vaan myös kyseisen tuen myöntämisestä seuraavan edun siirtämistä. Sellainen päätös koskee siten sisämarkkinoille soveltumattomaksi todetun yksittäisen tuen saajaa, toisin sanoen yritystä, joka hyötyy kyseisestä tuesta (tai ei hyödy siitä – sen mukaan, onko taloudellista jatkuvuutta). Siitä seuraa, että kyse on päätöksestä, joka koskee yksittäistä tukea itsessään, sen ”subjektiivista ulottuvuutta”, eikä pelkästään sen takaisin perimistä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä. Toisin sanoen sellaisen päätöksen tarkoituksena on useita seikkoja arvioimalla selvittää, onko omaisuuserien ostajan katsottava olevan sisämarkkinoille jo soveltumattomaksi todetun tuen saaja.

139.

Vieläkin vähemmän vakuuttavana pidän komission itsensä istunnossa tarkastelemaa kantaa, joka voidaan päätellä valituksenalaisen määräyksen 33 ja 56 kohdasta yhdessä luettuina ja jonka mukaan kolmannet osapuolet, kuten kilpailijat, eivät voineet edes nostaa kannetta kyseistä päätöstä vastaan, koska se koski vain – yksinomaan komissiota ja asianomaista jäsenvaltiota koskevaa – kysymystä tuen takaisin perimisestä. Tältä osin yhdyn valittajien näkemykseen, jonka mukaan sellainen lähestymistapa on selvästi vastoin SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa. Siltä osin kuin sellainen päätös on kannekelpoinen toimi ( 99 ) ja siltä osin kuin kolmannella osapuolella on oikeussuojan tarve ja asiavaltuus, sen on voitava nostaa unionin tuomioistuimissa kanne kyseistä päätöstä vastaan.

140.

Toiseksi asetuksen N:o 659/1999 16 artiklaa koskevalla valittajien väitteellä ei ole mielestäni asian kannalta merkitystä. Kyseinen säännös koskee nimittäin tuen väärinkäyttöä, toisin sanoen – kuten asetuksen N:o 659/1999 1 artiklan g kohdasta ilmenee – tilannetta, jossa tuensaaja on käyttänyt tukea vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen, myönteisen päätöksen tai ehdollisen päätöksen vastaisesti. ( 100 ) On kuitenkin todettava, ettei Sernam 3 ‑päätös kuulu mihinkään näistä kolmesta päätösten luokasta, vaan se on itsessään tukien väärinkäyttöä koskeva päätös, jossa Sernam-yhtymälle maksetut tuet todetaan sääntöjenvastaisiksi ja sisämarkkinoille soveltumattomiksi. Valittajat eivät siten voi vedota kyseisen säännöksen perusteella sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettujen tukien väärinkäyttöön.

141.

Kolmanneksi on syytä tarkastella valittajien väitettä, jonka mukaan riidanalainen päätös on rinnastettavissa implisiittiseen päätökseen olla aloittamatta perusteellista tutkintaa koskevaa menettelyä.

142.

Minun on todettava tässä yhteydessä, että tietyt perustelut saattavat puoltaa sellaista lähestymistapaa. Voidaan siten katsoa, että yksittäisen tuen saajan muuttaminen on niin merkittävä muutos, että tuki voidaan katsoa uudeksi tueksi, ( 101 ) jonka soveltuvuutta sisämarkkinoille on tarkasteltava uudelleen. Tässä tilanteessa voidaan mahdollisesti todeta menettelyllinen yhtäläisyys sen perusteella, että vastustamatta jättämistä koskevan päätöksen tavoin riidanalainen päätös tehtiin Ranskan viranomaisten tekemän ilmoituksen perusteella.

143.

Kuten olen huomauttanut edellä 133 kohdassa, riidanalaisen päätöksen kaltainen taloudellista jatkuvuutta koskeva päätös tarkoittaa kuitenkin ainakin potentiaalista ( 102 ) asetuksen N:o 659/1999 7 artiklan 5 kohdassa tarkoitettua kielteistä päätöstä tai – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – päätöstä, jossa todetaan tuen väärinkäyttö ja josta seuraa sisämarkkinoille soveltumattoman tuen takaisin perimistä koskeva velvollisuus. Se koskee nimittäin kyseisten omaisuuserien myynnin johdosta tapahtuvaa – sisämarkkinoille soveltumattomaksi jo todetun – tuen mahdollista siirtoa uudelle tuensaajalle. Koska takaisin perittävä tuki on jo todettu sisämarkkinoille soveltumattomaksi, se sulkee mielestäni pois sen mahdollisuuden, että saman tuen yhteensopivuutta uudelleen analysoimalla voitaisiin tehdä päätös, jolla kyseinen tuki todetaan sisämarkkinoille soveltuvaksi. Toisin sanoen taloudellista jatkuvuutta koskevalla päätöksellä ei voida missään tapauksessa kyseenalaistaa päätöstä, jolla kyseinen tuki on todettu sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja jolla se on määrätty takaisin perittäväksi.

144.

On toinen kysymys, vaikuttaako omaisuuserien ostaminen siten, että ostajat hyötyvät uudesta valtiontuesta. Tämä kysymys, jota on tarkasteltu asiassa Ryanair v. komissio ( 103 ) tehdyn toisen päätöksen ensimmäisessä osassa, on kuitenkin nimenomaisesti suljettu pois riidanalaisessa päätöksessä, jonka 54 kohdassa komissio on nimenomaisesti todennut, ettei kyseinen päätös vaikuttanut kyseisten investointien SEUT 107 kannalta tehtävään arviointiin. Tämä on sitä paitsi olennainen ero asiassa Ryanair v. komissio tehdyn riidanalaisen päätöksen, jota unionin yleinen tuomioistuin on luonnehtinut vastustamatta jättämistä koskevaksi päätökseksi, ja nyt käsiteltävässä asiassa tarkoitetun riidanalaisen päätöksen välillä. Asiassa Ryanair v. komissio tehtyyn toiseen päätökseen sisältyi nimittäin Italian viranomaisten ilmoittamaa toimenpidettä koskeva tarkastelu, jonka avulla pyrittiin määrittämään, oliko kyseinen uusi toimenpide uusi valtiontuki. ( 104 )

145.

Lisäksi riidanalainen päätös poikkeaa asiassa Olympic Airlines tehdyistä päätöksistä, koska riidanalaisessa päätöksessä taloudellisen jatkuvuuden arviointi on täysin riippumaton eikä sekoitu millään tavoin – kuten mainituissa päätöksissä – Sernam-yhtymän omaisuuserien ostajille myönnettyjen uusien tukien olemassaoloa koskevaan arviointiin.

146.

Tässä tilanteessa on todettava, että koska riidanalaiseen päätökseen ei sisälly ostajille myönnettyjen uusien tukien olemassaoloa koskevaa arviointia, kallistun ratkaisuun, jonka mukaan kyseinen päätös muistuttaa enemmän Seleco-tapauksessa tehdyssä päätöksessä tarkoitetun kaltaista tilannetta. Kyseisessä asiassa kysymystä taloudellisesta jatkuvuudesta tarkasteltiin kysymyksenä, joka koski sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettujen tukien myöhempää saajaa, jolta kyseiset tuet olisi perittävä takaisin, ja joka ratkaistiin lopullisella päätöksellä, jolla todettiin tukien soveltumattomuus sisämarkkinoille. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että komissio on itse todennut kirjelmissään, että jos se olisi ollut tietoinen riidanalaisessa päätöksessä tarkastellusta omaisuuserien ostoa koskevasta olettamuksesta ja menettelytavoista, se olisi voinut lausua tästä kysymyksestä Sernam 3 ‑päätöksessä.

147.

Tämän arvioinnin perusteella katsoisin, että riidanalainen päätös on päätös, joka koskee tukien, jotka komissio on jo todennut Sernam 3 ‑päätöksellä sisämarkkinoille soveltumattomiksi, mahdollista siirtoa uudelle tuensaajalle, jolta kyseiset tuet on mahdollisesti perittävä takaisin. Se on siten Sernam 3 ‑päätökseen liittyvä ja sitä täydentävä päätös, jolla pyritään täydentämään sen sisältöä ( 105 ) Sernam 3 ‑päätöksen tekemisen jälkeen ilmenneiden uusien seikkojen perusteella. ( 106 )

148.

Näin ollen on hylättävä valittajien väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei ole tunnustanut niiden oikeussuojan tarvetta, koska se ei ole luonnehtinut riidanalaista päätöstä päätökseksi, jolla on hylätty mahdollisuus aloittaa uusi perusteellista tutkintaa koskeva menettely.

149.

Edellä esitetyn valossa katson, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen ja neljäs osa on hylättävä.

150.

Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittajat moittivat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on kiistänyt valituksenalaisen määräyksen 52 ja 53 kohdassa Superga Investin oikeussuojan tarpeen, koska se on jättänyt ottamatta huomioon, että kyseinen oikeussuojan tarve perustuu siihen, että Mory-yhtiöillä, joiden pääomistaja se on, on oikeussuojan tarve. Yhtäältä Superga Invest kärsii niiden mukaan viimeksi mainittujen tavoin sen vahingon, joka aiheutui siitä, että Sernamille maksettiin kymmenen vuoden ajan sisämarkkinoille soveltumattomia tukia, aikaisemmista seurauksista, ja sillä on siten viimeksi mainittujen tavoin oikeussuojan tarve vahingonkorvauksen saamiseksi. Toisaalta kyseisellä yhtiöllä on niiden mukaan oikeussuojan tarve myös kaikkia niitä kanteita vastaan, joilla pyritään siihen, että Geodis nimetään Sernam 3 ‑päätöksen kohteena olevien sisämarkkinoille soveltumattomien tukien uudeksi ja nykyiseksi saajaksi, jonka on vastattava yhteisvastuullisesti aiempien tuen saajien ja SNCF:n kanssa kyseisistä tuista aiheutuneista vahingoista.

151.

Komissio väittää, että tämä osa on tehoton, koska Mory-yhtiöillä ei itsellään ole intressiä vaatia riidanalaisen päätöksen kumoamista.

152.

Tässä yhteydessä on huomautettava, että ei ole kiistetty sitä, että Superga Invest on Mory-yhtiöiden pääomistaja ja että se on nostanut niiden kanssa vahingonkorvauskanteen tribunal de commerce de Paris’ssa saadakseen Sernam-yhtymältä ja Geodisilta korvausta vahingoista, jotka kyseisten yhtiöiden väitetään aiheuttaneen niille sääntöjenvastaisten tukien myöntämisen johdosta saamiensa kilpailuetujen vuoksi.

153.

Totesin edellä 92 kohdassa, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen voi tuottaa vaikutuksia kyseisen kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen yhteydessä ja että kyseisen kanteen olemassaololla voitiin siten perustella oikeussuojan tarpeella riidanalaista päätöstä vastaan. Tämä päätelmä soveltuu myös Superga Investiin, jolla on siten oikeussuojan tarve kyseistä päätöstä vastaan.

154.

Tästä seuraa, että katsoessaan, ettei Superga Investillä ollut oikeussuojan tarvetta, unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen ja että myös ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa on siten hyväksyttävä.

155.

Koska ensimmäisen valitusperusteen toinen ja kolmas osa on mielestäni hyväksyttävä, siitä seuraa, että valituksenalainen määräys on kumottava siltä osin kuin siinä todetaan, ettei valittajilla ollut oikeussuojan tarvetta riidanalaista päätöstä vastaan.

156.

Toisessa osassa valittajat väittävät, että kieltäytymällä toteamasta, että riidanalainen päätös koski niitä suoraan ja erikseen, unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut SEUT 263 artiklan neljättä kohtaa. Valituksenalaisessa määräyksessä käsitellään niiden mukaan todellisuudessa – oikeussuojan tarpeen näkökulmasta – kysymyksiä, jotka liittyvät käsitteeseen ”koskea erikseen”. Tuomion Ryanair v. komissio ( 107 ) valossa ei ole mitään epätietoisuutta siitä, että riidanalainen päätös koskee valittajia erikseen. Niiden mukaan siinä, että myönnetään, että päätös koskee valittajia erikseen, ja että samalla kiistetään niiden oikeussuojan tarve, on ilmeinen ristiriita, koska se, että päätös koskee valittajia erikseen, riittää itsessään perustamaan oikeussuojan tarpeen.

157.

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole tarkastellut kysymystä asiavaltuudesta, koska kanteen tutkimatta jättämiseksi kyseinen tarkastelu ei ollut tarpeen, koska oikeussuojan tarvetta ei ollut. Seuraavaksi on todettava, että kun unionin yleinen tuomioistuin on kaikesta huolimatta vastannut yksityiskohtaisesti väitteisiin, jotka koskevat pikemminkin valittajien asiavaltuutta kuin oikeussuojan tarvetta, se on noudattanut varovaisuutta ja vastannut lähinnä toissijaisesti huomautettuaan ensin, että valittajien keskuudessa ilmeni sekaannusta näiden kahden käsitteen osalta.

158.

Toinen valitusperuste perustuu olettamalle, jonka mukaan siitä, että valittajalla on asiavaltuus nostaa unionin toimesta kumoamiskanne, seuraa väistämättä oikeussuojan tarve. Olen jo huomauttanut edellä 23–30 kohdassa, että asiavaltuus ja oikeussuojan tarve muodostavat unionin oikeudessa kaksi erillistä tutkittavaksi ottamisen edellytystä. Lähtöolettama, jolle toinen valitusperuste perustuu, on siten virheellinen.

159.

Vaikka pitää paikkansa, että – kuten olen jo huomauttanut edellä – unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen tietyissä kohdissa valittajien perusteluihin vastatessaan sekoittanut oikeussuojan tarvetta ja asiavaltuutta koskevat perustelut toisiinsa, on selvää, ettei se ole kyseisessä määräyksessä käsitellyt suoraan kysymystä valittajien asiavaltuudesta. Unionin yleisen tuomioistuimen näkökulmasta tämä ei nimittäin ollut välttämätöntä, koska se päätteli, ettei kannetta missään tapauksessa oteta tutkittavaksi, koska oikeussuojan tarvetta ei ole. ( 108 )

160.

Koska unionin yleisen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan valittajilla ei ollut oikeussuojan tarvetta, on mielestäni virheellinen – kuten olen todennut ensimmäisen valitusperusteen toisen ja kolmannen osan tarkastelun yhteydessä ‐, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt tarkastella valittajien asiavaltuutta. Näin ollen se teki oikeudellisen virheen, kun se ei tehnyt kyseistä tarkastelua. Näin ollen myös toinen valitusperuste on hyväksyttävä.

161.

Edellä olevan tarkastelun perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hyväksyy valituksen ja kumoaa valituksenalaisen määräyksen.

162.

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi, unionin tuomioistuin voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

163.

Katson nyt käsiteltävässä asiassa, että vaikka unionin tuomioistuin ei voi menettelyn tässä vaiheessa antaa ratkaisua unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetussa pääasiassa, sillä on kuitenkin tiedot, jotka se tarvitsee ratkaistakseen lopullisesti kysymyksen kyseisen, riidanalaista päätöstä vastaan nostetun kanteen tutkittavaksi ottamisesta.

164.

Jos yhtäältä unionin tuomioistuin päättää noudattaa ehdotustani, on nimittäin katsottava toteen näytetyksi, että valittajilla on oikeussuojan tarve.

165.

Toisaalta osapuolten unionin yleisessä tuomioistuimessa samoin kuin valituksen yhteydessä unionin tuomioistuimessa käymän keskustelun johdosta katson, että – ottaen huomioon, että yksi siinä esiin nostetuista valitusperusteista koskee asiavaltuutta ‐ unionin tuomioistuimella on kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen valittajien asiavaltuutta koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi lopullisesti. ( 109 )

166.

Tässä yhteydessä on huomautettava, että SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa määrätään kahdesta tapauksesta, joissa luonnollisella henkilöllä tai oikeushenkilöllä katsotaan olevan asiavaltuus nostaa kanne unionin toimesta, jota ei ole osoitettu sille. Tällaisen kanteen nostaminen on mahdollista yhtäältä sillä edellytyksellä, että tuo toimi koskee luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä suoraan ja erikseen. Luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi toisaalta nostaa kanteen sääntelytoimesta, joka ei edellytä täytäntöönpanotoimenpiteitä, jos kyseinen toimi koskee sitä suoraan. ( 110 ) Koska riidanalainen päätös on osoitettu Ranskan tasavallalle, on syytä tutkia, vastaavatko valittajat jotakin näistä esimerkkitapauksista.

167.

Ensinnäkin on syytä torjua heti se mahdollisuus, että niillä voisi olla toiseen tapaukseen perustuva asiavaltuus, sillä riidanalainen päätös ei ole SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitettu sääntelytoimi, koska se ei ole yleisesti sovellettava. ( 111 )

168.

Näin ollen on tutkittava, koskeeko riidanalainen päätös valittajia suoraan ja erikseen.

169.

Koska – kuten olen huomauttanut edellä 147 kohdassa – riidanalainen päätös on Sernam 3 ‑päätökseen liittyvä, sitä täydentävä ja sen sisältöä Sernam 3 ‑päätöksen tekemisen jälkeen ilmenneiden uusien seikkojen perusteella täydentävä, on tässä yhteydessä katsottava, että se on oikeudelliselta luonteeltaan samanlainen ja että myös tutkittavaksi ottamisen edellytykset ovat näin ollen samat. Katsoin edellä 138 ja 147 kohdassa muun muassa, että riidanalainen päätös on päätös, joka koskee tukia, jotka on jo aiemmassa päätöksessä todettu sisämarkkinoille soveltumattomiksi. Samassa yhteydessä komissio arvioi mahdollisuutta, että kyseiset tuet siirretään uudelle edunsaajalle, jolta ne on mahdollisesti perittävä myöhemmin takaisin.

170.

Valittajat ovat esillä olevassa asiassa – unionin yleisessä tuomiossa nostamansa kanteen yhteydessä – sekä vedonneet komission toimivallan puuttumiseen ja siihen, ettei kyseisellä päätöksellä ole oikeudellista perustaa, että katsoneet, ettei komission arviointi sen määrittämiseksi, oliko Sernamin omaisuuserien ostajat katsottava Sernam 3 ‑päätöksessä sisämarkkinoille soveltumattomiksi todettujen tukien saajiksi, ollut perusteltu.

171.

Tässä tilanteessa on syytä huomauttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan päätös voi koskea erikseen muita kuin niitä, joille se on osoitettu, ainoastaan silloin, kun tämä päätös vaikuttaa niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista ja ne voidaan näin ollen yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu, on yksilöity. ( 112 )

172.

Valtiontukien osalta on katsottu, että kantajat, jotka kyseenalaistavat sen, onko tuen arviointia koskevaa, SEUT 108 artiklan 3 kohdan tai muodollisen tutkintamenettelyn perusteella tehtyä päätöstä pidettävä perusteltuna, katsotaan henkilöiksi, joita mainittu päätös koskee erikseen silloin kun kyseisen päätöksen kohteena oleva tuki vaikuttaa merkittävästi kantajan asemaan markkinoilla. Tuensaajayrityksen lisäksi yrityksiksi, joita komission päätös muodollisen tutkintamenettelyn päättämisestä koskee erikseen, on hyväksytty kilpailevia yrityksiä, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet tähän menettelyyn, edellyttäen, että riidanalaisen päätöksen kohteena oleva tukitoimenpide on merkittävästi vaikuttanut niiden markkina-asemaan. ( 113 )

173.

Edellä 169 ja 170 kohdassa esitetyt seikat huomioon ottaen katson, että kyseistä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa riidanalaisen päätöksen vastaisen kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamisen arviointiin.

174.

On kuitenkin todettava, että ajankohtana, jona kanne nostettiin unionin yleisessä tuomioistuimessa, toisin sanoen 17.12.2012, Mory-yhtiöt oli jo asetettu selvitystilaan, mikä tapahtui 10.7.2012. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tämän perusteella valituksenalaisen määräyksen 32 kohdassa, että koska Mory-yhtiöt eivät olleet enää toimineet markkinoilla selvitystilaan asettamisensa jälkeen, riidanalaisen päätöksen kohteena olevien sisämarkkinoille soveltumattomien tukien mahdollinen siirtäminen uudelle tuensaajalle ei voisi vaikuttaa merkittävästi niiden markkina-asemaan. Tämä päätelmä, jota valittajat eivät ole kyseenalaistaneet missään vaiheessa, vaikka komissio on maininnut sen useaan otteeseen valitukseen antamassaan vastauksessa, kuuluu tosiseikkojen arviointia koskevaan unionin yleisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. ( 114 ) Valittajat eivät ole kiistäneet valituksenalaisen määräyksen 52 kohdassa olevaa unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevaa toteamusta, jonka mukaan Superga Invest ei toimi kuriiripalvelujen alalla, eikä sitä voida näin ollen luonnehtia kilpailijaksi.

175.

Tässä tilanteessa mikään valittajista ei voi vedota siihen, että Sernam 3 ‑päätöksessä aiemmin sisämarkkinoille soveltumattomiksi todetut tuet, joiden mahdollista siirtämistä uudelle tuensaajalle riidanalainen päätös koskee, vaikuttavat merkittävästi sen asemaan markkinoilla. Tästä seuraa, ettei edellytys, jonka mukaan päätöksen on koskettava valittajia erikseen, täyty niiden kohdalla, eikä niiden kannetta näin ollen voida mielestäni ottaa tutkittavaksi.

176.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan silloin, kun valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista.

177.

Mainitun työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

178.

On syytä huomauttaa, että valittajien vaatimukset on esillä olevassa muutoksenhakumenettelyssä ratkaistu niiden hyväksi, mutta että niiden kannetta ei otettu tutkittavaksi ensimmäisessä oikeusasteessa. Valittajat eivät ole muutoksenhaun yhteydessä vaatineet, että vastapuoli velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Näin ollen katson, että kukin asianosainen on käsiteltävässä valitusasiassa velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Valittajien on vastattava ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

179.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: