1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/1

A.

ottaa huomioon, että EU:n sisärajatarkastusten poistaminen kuuluu Euroopan yhdentymisen suurimpiin saavutuksiin,

B.

ottaa huomioon, että vailla sisäisiä rajoja oleva alue ei voi toimia ilman jaettua vastuuta ja keskinäistä solidaarisuutta ulkorajojen valvonnassa,

C.

ottaa huomioon, että olisi kiinnitettävä huomiota yhteistyöhön kolmansien maiden rajaturvallisuusviranomaisten kanssa EU:n yleisen ulkopolitiikan mukaisesti,

D.

ottaa huomioon, että EU:n ulkorajat ylittää vuosittain 160 miljoonaa unionin kansalaista, 60 miljoonaa kolmannen maan kansalaista, joilta ei vaadita viisumia, sekä 80 miljoonaa kolmannen maan kansalaista, joilta vaaditaan viisumi,

E.

ottaa huomioon, että rajaturvallisuuden vahvistamiseksi toteuttavien toimien rinnalla on helpotettava matkustajavirtojen hallintaa ja edistettävä liikkuvuutta jatkuvasti globalisoituvassa maailmassa,

F.

ottaa huomioon, että EU:n yhdennetyn rajavalvonnan puitteissa useita välineitä ja ohjelmia on jo luotu tai on parhaillaan valmisteilla tai politiikan laadintavaiheessa,

G.

ottaa huomioon, että komissio on todennut, että se aikoo olla vuosina 2009–2010 valmis esittämään lainsäädäntöehdotuksia maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmän, rekisteröityjen matkustajien ohjelman sekä sähköisen matkustuslupajärjestelmän käyttöönottamiseksi,

H.

ottaa huomioon, että samantapaisia järjestelmiä on käytössä Australiassa ja sellaisia pannaan parhaillaan täytäntöön Yhdysvalloissa osana US-VISIT-ohjelmaa,

I.

ottaa huomioon, että kokonaisvaltainen yleissuunnitelma, jossa esitettäisiin EU:n rajavalvontastrategian kokonaisrakenne, sekä olemassa olevien ja parhaillaan valmisteltavien järjestelmien perinpohjainen arviointi puuttuvat,

1.

on tietoinen siitä, että sallitun oleskeluajan laittomasti ylittäneet henkilöt, jotka ovat ehdotetun maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmän tapauksessa keskeisessä asemassa, ovat tiettävästi suurin laittomien maahanmuuttajien ryhmä EU:ssa; pyytää kuitenkin saada lisää tietoja ulkopuolisen toimeksisaajan keräämistä tiedoista, joiden mukaan 25 valtion EU:ssa oli vuonna 2006 jopa kahdeksan miljoonaa laitonta siirtolaista (6); vaatii lisäksi määrittelemään selkeästi käsitteen ”oleskeluajan laittomasti ylittänyt henkilö”, mukaan lukien mahdolliset erityisolosuhteissa sallittavat poikkeukset, sekä laatimaan perusteellisemman laadullisen ja määrällisen analyysin uhkista, riskeistä ja kustannuksista, joita nämä henkilöt aiheuttavat eurooppalaiselle yhteiskunnalle;

2.

korostaa, että vaikka ehdotettu järjestelmä ja siitä saatavat ilmoitukset saattaisivat auttaa kolmansien maiden kansalaisia luopumaan aikeistaan ylittää oleskeluaikansa laittomasti ja tarjota lisäksi tietoa toimintamalleista, yhteydet lainvalvontaviranomaisiin ovat kuitenkin edelleen välttämättömiä niiden henkilöiden kiinni ottamiseksi, jotka ylittävät sallitun oleskeluaikansa; ei näin ollen usko, että ehdotettu järjestelmä saisi tämän ilmiön sinänsä loppumaan;

3.

katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa siitä, miten kyseinen järjestelmä integroidaan nykyisiin puitteisiin ja miten se on vuorovaikutuksessa näiden kanssa, nykyisiin järjestelmiin mahdollisesti tarvittavista muutoksista eikä siitä aiheutuvista todellisista kustannuksista; katsoo näin ollen olevan kyseenalaista, onko tällaisen järjestelmän toteuttaminen ehdottoman välttämätöntä;

4.

muistuttaa, että maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmän moitteeton toiminta on laitteiston ja toiminnallisuuden osalta riippuvainen viisumitietojärjestelmän ja Schengenin tietojärjestelmän onnistumisesta; huomauttaa, että näitä välineitä ei ole vielä otettu täysimääräisesti käyttöön, minkä vuoksi niitä ei ole voitu arvioida kunnolla; korostaa, että SIS II -järjestelmän toimivuus ja luotettavuus on kyseenalaistettu;

5.

panee merkille, että ottaen huomioon Yhdysvalloissa saadut kokemukset maastapoistumista koskevien valmiuksien toteuttaminen on epäilemättä maahantulovalmiuksia haasteellisempaa etenkin maitse ja meritse maasta matkustavien osalta; suhtautuu lisäksi samojen kokemusten vuoksi huomattavan epäilevästi kyseisen järjestelmän kustannustehokkuuteen; pyytää sen vuoksi komissiolta lisätietoja tällaisen järjestelmän tuomista todellisista investoinneista;

6.

kannattaa periaatteessa rekisteröityjen matkustajien ohjelman käyttöönottoa kolmansien maiden kansalaisia varten riippumatta siitä, kuuluvatko he viisumivaatimusten piiriin vai eivät, koska tämä nopeuttaisi matkustajavirtoja ja estäisi ruuhkia maahantulo- ja maastapoistumispisteissä, sekä mahdollista unionin kansalaisille tarkoitettujen automaattisten porttien käyttöä, koska nykyisessä yhteisön lainsäädännössä ei sallita rajatarkastusten yksinkertaistamista muulloin kuin raja-alueilla asuvien kolmansien maiden kansalaisten tapauksessa;

7.

arvostelee kuitenkin edellä mainitussa tiedonannossa ”Euroopan unionin rajaturvallisuuteen liittyvien tulevien toimien valmistelu” käytettyä terminologiaa (”vähäisen riskin”/”vilpittömässä mielessä” liikkeellä olevat matkustajat), joka tuntuisi viittaavan siihen, että valtaosaa matkustajista on lähtökohtaisesti pidettävä ”korkean riskin” matkustajina tai ”vilpillisessä mielessä” matkustavina, ja suosittelee käyttämään käsitettä ”usein matkustavat henkilöt”;

8.

korostaa, että useat jäsenvaltiot ovat jo laatineet rekisteröityjen matkustajien ohjelman kolmansien maiden kansalaisia varten tai valmistelevat sellaista parhaillaan, ja korostaa tässä piilevää vaaraa siitä, että päädytään 27 erilaiseen järjestelmään, joista jokainen soveltaa eri perusteita, myös tietosuojan ja maksujen osalta; on tietoinen siitä, että Alankomaat pyrkii yhdessä Saksan, Yhdistyneen kuningaskunnan ja EU:n rajaturvallisuusviraston kanssa edistämään niin kutsuttua kansainvälistä matkustuksen nopeuttamisohjelmaa mahdollisena mallina muille jäsenvaltioille;

9.

vaatii noudattamaan yhdenmukaistettua lähestymistapaa, ja kehottaa näin ollen komissiota jouduttamaan prosessia jäsenvaltioiden parhaiden käytäntöjen perusteella ja varmistamaan, että jäsenvaltiot noudattavat jatkossakin yhteisön lainsäädäntöä;

10.

toteaa, että kolmansien maiden kansalaisiin sovellettava rekisteröityjen matkustajien ohjelma eroaa unionin kansalaisiin sovellettavasta rekisteröityjen matkustajien ohjelmasta; korostaa, että näiden kahden ohjelman välille on siksi tehtävä selkeä ero kaikissa yhteyksissä;

11.

toteaa, ettei olisi viisasta keskittää turvatoimenpiteiden tapauksessa huomiota ainoastaan kolmansien maiden kansalaisiin, jotka matkustavat Euroopan unioniin sellaisista maista, joiden kansalaisilta vaaditaan viisumi; pitää kuitenkin kyseenalaisena sitä, onko ehdotettu järjestelmä ehdottoman välttämätön, ja haluaisi saada perinpohjaisen selvityksen sen tavoitteista; on vakuuttunut, että varsinkin tiedustelupalvelujen välinen tiivis yhteistyö on oikea tie eteenpäin, eikä niinkään laajamittainen yleinen tietojenkeruu;

12.

pyytää, että sille ilmoitetaan komission kaavaileman tutkimuksen tarkka aikataulu sekä yksityiskohtaiset tiedot;

13.

pitää mahdottomana hyväksyä sitä, että komissio ei kuullut Euroopan tietosuojavaltuutettua, vaikka tämä on jo tuonut esiin erinäisiä huolenaiheita, eikä 29 artiklan mukaista tietosuojatyöryhmää ennen edellä mainitun tiedonannon ”Euroopan unionin rajaturvallisuuteen liittyvien tulevien toimien valmistelu” hyväksymistä; pyytää näin ollen komissiota kuulemaan kyseisiä tahoja kaikissa kyseisen tiedonannon pohjalta toteutettavissa toimissa, koska ehdotetut välineet edellyttävät suurten henkilötietomäärien käsittelyä;

14.

on tietoinen siitä, että biometriikka mahdollistaa periaatteessa tehokkaat henkilötunnisteet, koska mitattavien ominaispiirteiden oletetaan olevan jokaisen henkilön kohdalla ainutlaatuiset; korostaa kuitenkin, että biometriikan luotettavuus ei koskaan ole täydellinen ja että biometriikka ei ole kaikissa tapauksissa täsmällistä; tähdentää näin ollen, että aina pitäisi olla mahdollisuus soveltaa varamenettelyjä ja että riskiprofiilit pitäisi laatia paremmin;

15.

vaatii laatimaan vakioprotokollan biometristen tietojen käyttöä ja vaihtoa varten sekä liitännän valvontasopimuksia, joissa kuvaillaan, kuinka protokollaa käytetään; katsoo lisäksi, että biometriikan käyttöön pitäisi soveltaa laatuvaatimuksia, jotta voidaan välttää eroavuudet hyväksynnässä jäsenvaltioiden käyttämien erilaisten järjestelmien välillä;

16.

katsoo, että ’sisäänrakennetun yksityisyyden suojan’ lähestymistavan on oltava olennainen osa kaikkea sellaista kehitystä, joka saattaa vaarantaa yksittäisten ihmisten henkilötiedot ja yleisön luottamuksen tietoja hallussaan pitäviä tahoja kohtaan;

17.

katsoo, että aidosti yhdennetyn EU:n rajavalvonnan tavoitteena on olla legitiimi, ja on samaa mieltä siitä, että on tärkeää jatkuvasti kehittää ja vahvistaa EU:n yhteistä rajavalvontapolitiikkaa;

18.

on kuitenkin sitä mieltä, että rajojen ja maahanmuuton valvonnan alalla kerääntyy kunnianhimoisia ehdotuksia hämmästyttävään tahtiin; pyytää komissiota näin ollen pohtimaan rajalogistiikan tarpeellisuutta ja kustannuksia;

19

pahoittelee myös käsitystä, että unionin rajavalvontapolitiikan pitäisi perustua oletukseen, että jokainen matkustaja on mahdollisesti epäilyttävä ja hänen on näin ollen todistettava vilpittömyytensä;

20.

arvostelee sellaisen kokonaisvaltaisen yleissuunnitelman puutetta, jossa esitettäisiin EU:n rajavalvontastrategian yleiset tavoitteet sekä kokonaisrakenne ja havainnollistettaisiin yksityiskohtaisesti, miten kaikkien asiaan liittyvien ohjelmien ja järjestelmien (jo käytössä, valmisteilla tai politiikan laadintavaiheessa olevien) oletetaan toimivan yhdessä, sekä miten niiden väliset suhteet voitaisiin optimoida; katsoo, että EU:n rajavalvontastrategiaa suunnitellessaan komission pitäisi aivan ensiksi arvioida jäsenvaltioiden nykyisten rajavalvontajärjestelmien tehokkuus niiden välisen yhteisvaikutuksen optimoimiseksi;

21.

korostaa tarvetta arvioida ennen kaikkea nykyiset ja valmisteilla olevat järjestelmät ja painottaa, että EU:n valmiudet saavuttaa strategiset tavoitteensa riippuvat suuressa määrin siitä, kuinka se onnistuu hallitsemaan eri ohjelmien keskinäistä riippuvuutta, sillä niiden päällekkäisyys ja epäjohdonmukaisuus vaikuttavat kielteisesti organisatoriseen toimintakykyyn ja sitä kautta myös tuloksiin; katsoo, että uusia välineitä tai järjestelmiä ei pitäisi ottaa käyttöön ennen kuin nykyiset välineet ovat täysin toimintakuntoisia, turvallisia ja luotettavia;

22.

katsoo, että ennen kuin mitään investointeja tehdään, on äärimmäisen tärkeää saada selkeästi määritelty operatiivinen konteksti, johon kaikki toimenpiteet ja uudet aloitteet sovitetaan; painottaa niin ikään, että pitäisi tietää erittäin selkeästi, mitä muutoksia tarvitaan, jotta voidaan varmistaa, että tekniikka ja eri menettelyt toimivat sopusoinnussa; korostaa, että kaikki investoinnit on perusteltava taloudellisesti;

23.

epäilee esitettyjen toimenpiteiden tarpeellisuutta ja suhteellisuutta ottaen huomioon niiden suuret kustannukset sekä uhkan, jonka ne mahdollisesti aiheuttavat tietosuojalle; katsoo näin ollen, että niitä olisi arvioitava suhteessa näihin perusteisiin ennen kuin suunnitellaan virallisia ehdotuksia;

24.

myöntää, että tasapainon luominen yhä suuremman ihmismäärän vapaan, rajat ylittävän liikkuvuuden takaamisen ja unionin kansalaisten paremman turvallisuuden varmistamisen välille on monimutkainen tehtävä, eikä kiellä sitä, että tietojen käytöllä on selviä etuja; on samalla sitä mieltä, että yleisön luottamus hallinnon toimiin voidaan säilyttää vain, jos säädetään riittävistä tietosuojatoimista, valvonnasta ja oikeussuojakeinoista;

25.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, Euroopan tietosuojavaltuutetulle sekä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivalle virastolle (Frontex).

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/5

A.

toteaa, että yhtiöillä olisi oltava sijoittautumisvapaus sisämarkkinoilla sellaisena kuin se on kirjattu EY:n perustamissopimukseen ja kuin tuomioistuin sitä tulkitsee,

B.

ottaa huomioon, että yritysten kotipaikan siirtäminen rajojen yli on olennainen osa sisämarkkinoiden toteuttamista,

C.

katsoo, että yhtiön sääntömääräisen kotipaikan siirtämisen yli rajojen ei pitäisi johtaa yhtiön lakkauttamiseen tai muuhun keskeyttämiseen tai oikeushenkilöyden menettämiseen,

D.

katsoo, että rekisteröidyn kotipaikan siirtämisellä jäsenvaltioiden välillä ei pitäisi kiertää oikeudellisia, yhteiskunnallisia tai verotusta koskevia ehtoja,

E.

katsoo, että siirron vaikutuspiiriin kuuluvien muiden sidosryhmien, kuten vähemmistöosakkaiden, työntekijöiden ja luotonantajien jne., oikeudet olisi turvattava,

F.

katsoo, että asiaankuuluva yhteisön säännöstö rajat ylittävästä tiedottamis- ja kuulemisoikeudesta ja työntekijöiden osallistumisoikeudesta sekä olemassa olevien työntekijöiden osallistumisoikeuksien turvaaminen (direktiivit 94/45/EY (10) ja 2005/56/EY (11)) olisi säilytettävä kokonaisuudessaan ja että siten sääntömääräisen kotipaikan siirtämisen ei pitäisi johtaa olemassa olevien oikeuksien menettämiseen,

G.

ottaa huomioon, että sääntö, joka edellyttää yhtiön pitävän sekä päätoimipaikkansa että sääntömääräisen kotipaikkansa samassa jäsenvaltiossa, olisi vastoin sijoittautumisvapautta koskevaa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja siten yhteisön lainsäädännön vastainen,

1.

pyytää komissiota toimittamaan EY:n perustamissopimuksen 44 artiklan nojalla parlamentille 31. maaliskuuta 2009 mennessä lainsäädäntöehdotuksen direktiiviksi, jolla vahvistetaan toimet jäsenvaltioiden kansallisten lainsäädäntöjen yhteen sovittamiseksi, jotta tietyn jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetun yrityksen sääntömääräisen kotipaikan siirtäminen (14. yhtiöoikeusdirektiivi) yhteisössä helpottuisi, ja pyytää laatimaan kyseisen ehdotuksen toimielinten välisten keskustelujen ja jäljempänä esitettyjen yksityiskohtaisten suositusten mukaisesti;

2.

toteaa, että tällä hetkellä yritykset pystyvät siirtämään kotipaikkansa ainoastaan purkamalla yhtiön ja perustamalla uuden oikeushenkilön kohdejäsenvaltioon tai perustamalla uuden oikeushenkilön kohdejäsenvaltioon ja sulauttamalla sen jälkeen yhteen molemmat yritykset; toteaa lisäksi, että tällaiseen menettelyyn liittyy hallinnollisia esteitä, kustannuksia ja sosiaalisia seurannaisvaikutuksia eikä se tarjoa oikeusvarmuutta;

3.

viittaa sijoittautumisvapauteen, joka yhtiöille taataan EY:n perustamissopimuksen 48 artiklassa ja josta Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on antanut tulkinnan (12);

4.

huomauttaa, että yrityksen kotipaikan siirtämiseen liittyy myös valvonnan siirtyminen; toteaa, että laadittaessa 14:ttä yhtiöoikeusdirektiiviä yhtiöiden kotipaikan siirrosta jäsenvaltiosta toiseen on taattava osakkaiden, velkojien ja työntekijöiden olemassa olevien oikeuksien säilyttäminen sekä säilytettävä nykyinen yritysjohdon tasapaino (”corporate governance”);

5.

ehdottaa, että uudessa direktiivissä viitataan direktiiveihin 94/45/EY ja 2005/56/EY, jotta varmistetaan henkilöstöedustusta koskevien menettelyjen yhdenmukaisuus ja yhtenäinen sisältö EU:n yhtiöoikeusdirektiivejä sovellettaessa;

6.

katsoo, että yrityksen kotipaikan siirtäminen on tehtävä sen jälkeen, kun on laadittu siirtoa koskeva suunnitelma ja selvitys, jossa selitetään ja perustellaan oikeudelliset ja taloudelliset näkökohdat sekä siirron mahdolliset seuraukset osakkaille ja työntekijöille; korostaa, että sekä siirtoa koskeva suunnitelma että selvitys on toimitettava kaikkien toimijoiden käyttöön hyvissä ajoin;

7.

painottaa verokilpailun myönteisiä vaikutuksia talouskasvuun Lissabonin strategian yhteydessä;

8.

huomauttaa, että kotipaikan siirron olisi oltava verotuksellisesti neutraali;

9.

ehdottaa, että verohallintojen välistä tiedonvaihtoa ja avunantoa parannetaan;

10.

vaatii avoimuutta uuden direktiivin soveltamiseen jäsenvaltioissa ja ehdottaa lisäksi, että jäsenvaltioille asetetaan velvollisuus ilmoittaa siirroista komissiolle, minkä perusteella EY:n yritysrekisteriin merkitään tiedot yrityksistä, jotka siirtävät kotipaikkansa direktiivin säännösten mukaisesti; huomauttaa, että ilmoitusvelvollisuuden täytäntöönpanossa on lainsäädännön parantamiseksi pyrittävä välttämään liiallista tietojen ilmoittamista (”overkill”), edellyttäen että taataan riittävien tietojen ilmoittaminen.

11.

vahvistaa, että suosituksissa on noudatettu toissijaisuusperiaatetta ja kansalaisten perusoikeuksia;

12.

katsoo, että pyydetyllä ehdotuksella ei ole talousarvioon kohdistuvia vaikutuksia;

13.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman ja liitteenä olevat yksityiskohtaiset suositukset komissiolle, neuvostolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille ja hallituksille.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/10

A.

ottaa huomioon, että yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustamisen ensimmäiseen vaiheeseen liittyvät säädökset ovat kyllä mahdollistaneet yhteisten vähimmäisnormien käyttöönoton mutta eivät kuitenkaan tasavertaisia edellytyksiä saada suojaa kaikkialla Euroopan unionin alueella ja että tämän seurauksena on edelleen ongelmia, kuten turha liikkuminen jäsenvaltiosta toiseen ja lukuisat hakemukset,

B.

katsoo, että Dublinin järjestelmän ensimmäisen vastaanottajamaan vastuuta koskeva peruste voi johtaa siihen, että tiettyjen, etenkin EU:n ulkorajoilla sijaitsevien, jäsenvaltioiden taakka on suhteeton puhtaasti niiden maantieteelliseen sijaintiin liittyvistä syistä, ja katsoo, että tällaisella ilmiöllä on haitallisia vaikutuksia sekä jäsenvaltioihin että turvapaikanhakijoihin,

C.

huomauttaa, että Dublinin järjestelmää koskevan komission arvion mukaan vuoden 2005 aikana 13 EU:n ulkorajoilla sijaitsevaa jäsenvaltiota joutui Dublinin järjestelmän vuoksi käsittelemään yhä suurempia haasteita,

D.

palauttaa mieliin, että edellä mainitussa vastaanottodirektiiviä käsittelevässä arviointiraportissaan komissio panee merkille vakavia ongelmia direktiivin täytäntöönpanossa erityisesti suljetuissa keskuksissa ja kauttakulkualueilla ja että parlamentin valtuuskuntien jäsenet saattoivat itse todeta ongelmat lukuisilla vierailukäynneillään,

1.

toteaa, että viimeksi kuluneen vuoden aikana pakolaisten määrä on kasvanut yli 12 miljoonaan ja maan sisällä siirtymään joutuneiden määrä 26 miljoonaan koko maailmassa; tukee näin ollen yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän perustamista ja pitää myönteisenä komission turvapaikkapolitiikan toimintasuunnitelmaa, joka toimii etenemissuunnitelmana yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän loppuun saattamiselle;

2.

pitää valitettavana, että Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä sovellettavan uuden oikeusperustan vuoksi jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmien haitallisten eroavaisuuksien poistamiseen tarkoitetun yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän toisen vaiheen loppuun saattamisen määräaikaa suunnitellaan lykättävän vuoteen 2012;

3.

kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että tiettyjen kolmansien maiden kansalaisten pakolaisaseman tunnustaminen vaihtelee noin 0–90 prosentin välillä eri jäsenvaltioissa;

4.

korostaa, että yhteiseen turvapaikkajärjestelmään ja turvapaikkahakijoiden yhdenvertaiseen asemaan johtavan normien yhdenmukaistamisen olisi saatava aikaan se, että kaikkialla unionissa on korkea suojataso, eikä se saa johtaa alhaisimman yhteisen tason tavoitteluun, mikä aiheuttaisi sen, että yhteinen turvapaikkajärjestelmä menettäisi lisäarvonsa;

5.

pahoittelee, että demokratiaan ja ihmisoikeuksien suojeluun olennaisesti kuuluva turvapaikkajärjestelmän käsite on heikentynyt suuresti viime vuosina; toistaa, että turvapaikanhakijoiden oikeuksia ja tarpeita ja palauttamiskiellon periaatetta on kunnioitettava kaikilta osin;

6.

palauttaa mieliin, että EU:n on käytettävä ulkorajoilla mekanismeja turvapaikanhakijoiden tunnistamiseksi ja sen varmistamiseksi, että henkilöt, jotka ovat oikeutettuja kansainväliseen suojeluun, pääsevät niiden alueelle myös ulkorajoilla suoritettavien tarkastusoperaatioiden yhteydessä;

7.

suhtautuu myönteisesti siihen, että komissio pitää turvapaikkamahdollisuuden varmistamista suojaa tarvitseville yhtenä eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän keskeisimmistä tavoitteista;

8.

kehottaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivaa virastoa (rajaturvallisuusvirasto) antamaan yksityiskohtaisia tietoja viraston operaatioiden yhteydessä turvapaikanhakijoiksi yksilöityjen henkilöiden määrästä ja näiden operaatioiden yhteydessä pysäytettyjen ja kauttakulkumaahan tai alkuperämaahansa palautettujen henkilöiden kohtalosta; kehottaa komissiota laatimaan rajaturvallisuusviraston toimivaltuuksia koskevan muutosehdotuksen, jossa ilmoitetaan selkeästi, että suojelu- ja ihmisoikeuskysymykset ovat olennainen osa EU:n ulkorajojen hallinnointia;

9.

pitää myönteisenä, että komissio tunnustaa tarpeen varmistaa yhdenmukaisuus muiden sellaisten politiikan alojen kanssa, joilla on vaikutusta kansainväliseen suojeluun; kehottaa siksi komissiota tukemaan ja tekemään aloitteita rajaturvallisuusviraston ja Euroopan rajavalvontajärjestelmän (Eurosur) kaltaisten rajavalvontapolitiikkojen ja - käytäntöjen uudelleen tarkastelemiseksi ja mukauttamiseksi, jotta taataan, että pakolaiset saavat suojelua EU:ssa ja että palauttamiskiellon periaatetta kunnioitetaan kaikilta osin EU:n ulkorajoilla; korostaa lisäksi, että YK:n merioikeusyleissopimuksessa (UNCLOS) vahvistettu avunantovelvollisuus sitoo oikeudellisesti jäsenvaltioita, EU:ta ja rajaturvallisuusvirastoa;

10.

panee tyytyväisenä merkille, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa tuomiossaan asiassa C-133/06 kumonnut turvapaikkadirektiivin 29 artiklan 1 ja 2 kohdan sekä 36 artiklan 3 kohdan, jotka koskevat turvallisten alkuperämaiden yhteisen vähimmäisluettelon ja turvallisten kolmansien maiden yhteisen luettelon hyväksymistä ja muuttamista;

11.

panee tyytyväisenä merkille tietyissä jäsenvaltioissa toteutetut myönteiset aloitteet turvapaikkahakijoiden vastaanottamiseksi heti kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tekemisen jälkeen avoimissa keskuksissa ja täysin paikallisiin yhteisöihin kotoutettuina;

12.

katsoo, että turvapaikanhakijat ovat haavoittuvia henkilöitä, joiden on voitava nauttia tarkoituksenmukaisista vastaanotto-olosuhteista; palauttaa mieliin, että vankilaympäristö ei voi missään tapauksessa auttaa alkuperämaassa tai matkalla kohti Eurooppaa koettujen traumojen selvittämisessä;

13.

suhtautuu myönteisesti komission viimeisimmissä ehdotuksissa mainittuihin säännöksiin, joiden mukaan jäsenvaltiot eivät saa ottaa henkilöä säilöön ainoastaan sen vuoksi, että hän hakee kansainvälistä suojelua; katsoo, että turvapaikanhakijoita ei periaatteessa pitäisi ottaa säilöön heidän erityisen herkän tilanteensa vuoksi;

14.

pitää valitettavana, että useissa jäsenvaltioissa turvapaikanhakijoiden säilöönotto on vielä todellisuutta, kun henkilö on tullut alueelle laittomasti, ja panee siksi tyytyväisenä merkille, että vastaanottodirektiiviin on lisätty säilöönottoa koskevia menettelytakeita; on tämän suhteen sitä mieltä, että turvapaikanhakijoiden säilöönoton pitäisi olla mahdollista ainoastaan hyvin selvästi määritellyissä poikkeuksellisissa olosuhteissa ja noudattaen välttämättömyyden ja suhteellisuuden periaatteita sekä säilöönoton tavan että sen tarkoituksen suhteen; katsoo myös, että kun turvapaikanhakija on otettu säilöön, hänellä olisi oltava oikeus oikeussuojakeinoihin kansallisessa tuomioistuimessa;

15.

pitää keskeisen tärkeänä, että uuden vastaanottodirektiivin soveltamisalaa selkeytetään siten, että katetaan pakolaiskeskukset, kauttakulkualueet, rajamenettelyt ja Dublinin menettelyn mukaisesti siirretyt turvapaikanhakijat;

16.

suosittaa, että vastaanottodirektiivissä otetaan käyttöön virallinen järjestelmä haavoittuvien henkilöiden, erityisesti ilman saattajaa liikkuvien alaikäisten, muista riippuvaisten vanhusten, vammaisten, raskaana olevien naisten, lasten kanssa liikkuvien yksinhuoltajien ja traumatisoituneiden (kidutus, raiskaus sekä henkinen, fyysinen ja seksuaalinen väkivalta) henkilöiden, yksilöimiseksi välittömästi;

17.

katsoo, että yhtenäinen turvapaikanhakumenettely ja yhtenäiset normit, joiden mukaan turvapaikanhakijat luokitellaan pakolaisiksi tai kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi, pitäisi ottaa käyttöön siten, että ne kattavat kaikki kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset (pakolaisasema, toissijainen suojelu, tilapäinen suojelu);

18.

panee tyytyväisenä merkille, että komissio aikoo selkeyttää toissijaisen suojelun myöntämisedellytyksiä ja etenkin että se ehdottaa tämäntyyppisen suojelun saajille myönnettävien oikeuksien ja etujen tason tarkistamista; katsoo, että näin voidaan varmistaa aiempaa paremmin aiempaa yhdenvertaisempi kohtelu;

19.

pitää myönteisenä komission aikomusta muuttaa turvapaikkadirektiiviä ja korostaa, että yhteisen turvapaikkamenettelyn olisi tarjottava selkeät, yhdenmukaiset ja kohtuulliset aikarajat, joiden puitteissa viranomaisten on päätettävä turvapaikkahakemuksista, jotta vältetään turvapaikanhakijoiden terveyteen ja hyvinvointiin mahdollisesti kielteisesti vaikuttavat pitkät ja perusteettomat odotusajat; toistaa, että pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman myöntämisen pitäisi aina perustua yksilölliseen arviointiin eikä rajoittua (esimerkiksi kansallisuuteen perustuvaan) yleisarvioon tai (esimerkiksi alkuperämaan ihmisoikeustilanteeseen liittyviin) ehtoihin;

20.

pitää toivottavana, että jäsenvaltioiden käytettävissä olevat tiedot alkuperämaista kerätään yhteen, ja kehottaa komissiota lisäämään ponnistelujaan yhteisen tietopankin käyttöönottamiseksi; painottaa, että alkuperämaita koskevien tietojen keräämisen ja esittämisen sekä portaalin hallinnoimisen yhteydessä olisi varmistettava, että mukana ovat erilaisten tunnettujen asiantuntijoiden maakohtaiset raportit, että tiedot ovat julkisesti saatavilla ja erillään päättäjien käsittelystä (jotta ne pysyvät puolueettomina ja poliittisen vaikutuspiirin ulkopuolella) ja että valtiollisten, valtiosta riippumattomien ja kansainvälisten lähteiden välillä on noudatettu oikeudenmukaista tasapainoa, kun alkuperämaita koskevia tietoja on kerätty;

21.

pitää myönteisenä Dublin-asetuksen uudelleenlaadintaa sekä ehdotettuja säännöksiä, jotka koskevat Dublinin menettelyn mukaisesti tehtävien siirtojen lykkäämistä, jos on aihetta huoleen, että niiden seurauksena hakijat eivät nauttisi riittävää suojaa asianomaisissa jäsenvaltioissa, erityisesti mitä tulee vastaanotto-olosuhteisiin ja turvapaikkamenettelyyn pääsyyn, sekä tapauksissa, joissa siirrot voisivat lisätä sellaisten jäsenvaltioiden taakkaa, joihin kohdistuu, erityisesti niiden maantieteellisen tai demografisen tilanteen vuoksi, suhteettoman suuria paineita; korostaa kuitenkin, että nämä säännökset olisivat viime kädessä vain poliittinen kannanotto, eivätkä tehokas väline, jolla merkittävästi tuettaisiin jäsenvaltioita, ellei käyttöön oteta kaikkien jäsenvaltioiden kohdalla sitovaa kaksiosaista välinettä, jolla säädetään:

22.

katsoo, että tarkistetussa Dublin-asetuksessa turvapaikanhakijoille olisi myönnettävä oikeus tehdä valitus siirtopäätöksestä, ja valituksen olisi velvoitettava tuomioistuimet viran puolesta tutkimaan, onko siirtopäätöksen täytäntöönpano keskeytettävä väliaikaisesti;

23.

tukee voimakkaasti Euroopan turvapaikanhakijoiden tukiviraston perustamista, jonka olisi toimittava kiinteässä yhteistyössä YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun viraston sekä turvapaikka-asioihin erikoistuneiden kansalaisjärjestöjen kanssa;

24.

katsoo, että yhtenä Euroopan turvapaikanhakijoiden tukiviraston tehtävistä olisi oltava niiden erojen tarkka analysointi, joita edelleen ilmenee kansallisten turvapaikkajärjestelmien välillä, ja myötävaikuttaminen niiden korjaamiseen;

25.

katsoo, että Euroopan turvapaikanhakijoiden tukiviraston tehtäviin pitäisi myös kuulua suuntaviivojen laatiminen turvapaikkahakemusten täsmällisemmän arvioinnin edistämiseksi, hyvien käytäntöjen vaihdon edistäminen sekä asiaankuuluvan EU:n lainsäädännön täytäntöönpanon ja soveltamisen valvominen (komission aseman tukeminen perussopimusten vartijana);

26.

katsoo, että suojelupyynnön hylkäämisen jälkeen alkuperä- tai lähtömaahan palautettujen turvapaikanhakijoiden kohtelun seurannan käytännön näkökohtia olisi pohdittava;

27.

rohkaisee komissiota jatkamaan ponnisteluja yhteisen eurooppalaisen turvapaikka-asioita koskevan koulutusohjelman luomiseksi, koska alalla tehtyjen päätösten laatu on suoraan yhteydessä kansallisen tason päätöksentekijöiden koulutukseen ja tietoihin; katsoo, että alaan erikoistuneiden kansalaisyhteiskunnan järjestöjen kuuleminen koulutusohjelmien laatimiseksi olisi tehokkuuden tae;

28.

katsoo, että kaikilla päättäjillä olisi oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet saada ammattimaisesti ja puolueettomasti laadittuja tietoja alkuperämaista, sillä tiedot ovat keskeinen väline turvapaikkaviranomaisille ja muutoksenhakuelimille sekä turvapaikanhakijoille, jotka voivat tietoihin perustuen osoittaa tarvitsevansa kansainvälistä suojelua;

29.

korostaa, että turvapaikanhakijoiden odottaessa päätöstä viranomaisten pitäisi ottaa huomioon heikommassa asemassa olevien hakijoiden, kuten lasten, vammaisten ja naisten, erilaiset tarpeet ja antaa käyttöön tarvittava infrastruktuuri;

30.

pitää kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden kotouttamista tärkeänä demokratian, turvallisuuden ja taloudellisten näkökohtien vuoksi;

31.

pitää valitettavana, että Dublin-asetuksessa vahvistetuissa säännöissä turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastaavan jäsenvaltion määrittämiseksi ei oteta huomioon hakijoiden toiveita, ja katsoo, että tietyt perhesuhteita, kulttuuria ja kieltä koskevat kriteerit pitäisi ottaa paremmin huomioon päätöksiä tehtäessä, jotta edistetään turvapaikanhakijoiden kotouttamista;

32.

kehottaa neuvostoa sopimaan pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta 25. marraskuuta 2003 annetun neuvoston direktiivin 2003/109/EY (10) soveltamisalan laajentamisesta kattamaan pakolaiset ja toissijaista suojelua nauttivat henkilöt;

33.

panee tyytyväisenä merkille komission vastaanottodirektiivissä esittämän ehdotuksen, jonka mukaan hakijoille mahdollistetaan yksinkertaistettu pääsy työmarkkinoille, koska heidän sijoittautumisensa työelämään on yksi heidän vastaanottavaan jäsenvaltioon kotouttamisensa keskeisistä edellytyksistä ja auttaa heitä lisäksi kehittämään sellaisia taitoja, jotka ovat hyödyllisiä sekä vastaanottavassa jäsenvaltiossa oleskelun aikana että alkuperämaassa, mikäli hakijat palaavat sinne;

34.

katsoo, että kun päätetään vastuussa olevasta jäsenvaltiosta, turvapaikkajärjestelmässä olisi kotouttamisen helpottamiseksi otettava huomioon muun muassa sosiaalinen, kulttuurinen ja kielellinen tausta sekä turvapaikanhakijan sellaisten koulutuksellisten ansioiden, ammatillisen pätevyyden ja taitojen tunnustaminen, jotka vastaavat vastaanottavan jäsenvaltion taloudellisia tarpeita;

35.

suosittaa, että pakolaisten ja toissijaista suojelu nauttivien henkilöiden oikeuksien välillä ei tehdä eroa; korostaa erityisesti tarvetta parantaa toissijaista suojelua nauttivien henkilöiden sosiaalisia ja taloudellisia oikeuksia, koska se on keskeistä heidän kotouttamisensa kannalta;

36.

katsoo, että yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän yhtenä tavoitteena on oltava tehokkaiden solidaarisuusmekanismien käyttöönotto, jotta parannetaan niiden maiden tilannetta, joihin tulee eniten turvapaikanhakijoita ja joilla on vaikeuksia taata heille asianmukaiset vastaanotto-olosuhteet, käsitellä hakemukset määräajassa ja vahvistetuin menettelyin tai kotouttaa pakolaisaseman saaneita hakijoita;

37.

katsoo, että solidaarisuus ei voi rajoittua taloudellisten resurssien myöntämiseen, ja kehottaa panemaan tehokkaasti täytäntöön vapaaehtoista sisäistä uudelleen sijoittautumista ja siirtoa koskevia mekanismeja Euroopan maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen mukaisesti; katsoo, että ne mahdollistaisivat sen, että kansainvälistä suojelua saavat henkilöt voidaan vastaanottaa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, joka on myöntänyt suojelun;

38.

katsoo, että olisi tarkasteltava mahdollisuutta laajentaa direktiivin 2001/55/EY (11) soveltamisalaa, jotta mahdollistetaan erityisesti tiettyjen kansainvälistä suojelua tilapäisesti tarvitsevien ihmisryhmien vastaanottaminen silloinkin, kun kyse ei ole suuresta määrästä;

39.

rohkaisee perustamaan tulevan Euroopan turvapaikanhakijoiden tukiviraston puitteissa turvapaikka-asioiden asiantuntijaryhmiä, jotka voivat avustaa jäsenvaltioita, joihin tulee yhtäkkiä suuri määrä turvapaikanhakijoita ja jotka eivät pysty selviämään tilanteesta;

40.

pyytää komissiota tutkimaan mahdollisuutta perustaa tulevan Euroopan turvapaikanhakijoiden tukiviraston alaisuuteen eurooppalainen kansainvälisen suojelun siirtojärjestelmä, jonka puitteissa pakolaiset voisivat omasta pyynnöstään liikkua Euroopassa ja joka siten keventäisi tiettyjen jäsenvaltioiden taakkaa;

41.

panee tyytyväisenä merkille, että komissio aikoo käynnistää tutkimuksen, jossa arvioidaan keinoja kohentaa EU:n taloudellista solidaarisuutta, ja odottaa mielenkiinnolla tältä osin tehtäviä ehdotuksia;

42.

kannattaa kansallisten viranomaisten, YK:n pakolaisasian päävaltuutetun ja EU:n kansalaisjärjestöjen välisiä sopimuksia rajavalvonnasta ja sopimusten rahoittamista EU:n ulkorajarahastosta;

43.

korostaa, että yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän olisi oltava täysin yhdenmukainen niiden pakolaisten suojelun alan tavoitteiden ja toimien kanssa, joita toteutetaan EU:n kehittyvien maiden kanssa tehtävän yhteistyön välineiden (kuten Euroopan kehitysrahaston, kehitysyhteistyön rahoitusvälineen, eurooppalaisen naapuruuden ja kumppanuuden välineen ja demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevan eurooppalaisen rahoitusvälineen) sekä EU:n ja kehittyvien maiden välisten sopimusten ja kumppanuuksien (kuten Cotonoun sopimus ja yhteinen EU–Afrikka-strategia) avulla;

44.

on yhtä mieltä komission kanssa siitä, etteivät turvapaikat ole kriisinhallintaväline vaan olennainen osa kolmansien maiden kanssa tehtävää kehitysyhteistyötä; toistaa myös, että kehitysyhteistyö, erityisesti kriisien ehkäisy, ihmisoikeuksien valvonta, konfliktien selvittäminen ja rauhan rakentaminen, voisi olla pakolaisuutta ennalta ehkäisevä väline; korostaa siksi, että yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän pitäisi liittyä läheisesti eurooppalaiseen kehitysavun ja humanitaarisen avun politiikkaan;

45.

odottaa alueellisten suojeluohjelmien arviointia, joka on määrä suorittaa vuonna 2009; korostaa, että kyseiset ohjelmat olisi kehitettävä täysin yhteensopiviksi kansallisten ja alueellisten toimintasuunnitelmien, kehitysyhteistyön rahoitusvälineen muuttoliikettä ja turvapaikka-asioita koskevan aihekohtaisen ohjelman kanssa ja että yleisesti ottaen niitä ei koskaan pitäisi käyttää keinona jäsenvaltioiden ja EU:n velvollisuuksien väistämiseksi; kehottaa komissiota koordinoimaan paremmin eri yksiköidensä toimet tältä osin siten, että optimoidaan niiden välinen synergia, ja raportoimaan parlamentille tähän pyrkivistä ponnisteluista;

46.

tunnustaa, että on tärkeää lisätä ensimmäisten turvapaikkamaiden vastaanottokapasiteettia ja ottaa käyttöön Euroopan tasolla kiinteässä yhteistyössä YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun kanssa uudelleensijoittautumisohjelma, jossa määritellään yhteiset kriteerit ja koordinointimekanismit;

47.

pyytää lisäksi arvion laatimista siitä, kuinka riittäviä ovat kuhunkin kolmansia maita koskevaan toimeen käytettävissä olevat varat, esimerkiksi alueen sisällä tapahtuvaan suojeluun, erityisesti kun otetaan huomioon parlamentin ilmaisema kanta, jonka mukaan tällaiset toimet edellyttävät lisärahoitusta kehitysmäärärahojen uudelleenkohdentamisen sijaan;

48.

kehottaa komissiota edistämään jäsenvaltioiden aktiivisempaa osallistumista pakolaisten uudelleensijoittamiseen maailmanlaajuisesti;

49.

panee suurella mielenkiinnolla merkille ajatuksen siitä, että otetaan käyttöön ”suojattua maahantuloa koskevat menettelyt”, ja kehottaa komissiota tarkastelemaan konkreettisia menettelyjä ja näiden toimien käytännön vaikutuksia;

50.

odottaa mielenkiinnolla tuloksia tutkimuksesta, joka koskee EU:n alueen ulkopuolella tapahtuvaa hakemusten yhteistä käsittelyä ja jonka komissio aikoo toteuttaa vuonna 2009, ja varoittaa pyrkimyksistä siirtää turvapaikanhakijoiden vastaanotto ja hakemusten käsittely kolmansille maille tai YK:n pakolaisasiain päävaltuutetulle;

51.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille, EU:n rajaturvallisuusvirastolle ja Yhdistyneiden Kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetulle.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/16

A.

ottaa huomioon, että EY:n perustamissopimuksen 274 artiklan mukaan komissio toteuttaa talousarviota omalla vastuullaan, moitteettoman varainhoidon periaatteen mukaisesti, yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa,

B.

ottaa huomioon, että tehokasta sisäistä valvontaa koskeva periaate on yksi budjettiperiaatteista, joka mainitaan Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25. päivänä kesäkuuta 2002 annetussa asetuksessa (EY, Euratom) N:o 1605/2002 (4), sellaisena kuin se on muutettuna 13. joulukuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY, Euratom) N:o 1995/2006 (5), kuten komissio ehdotti edellä mainitussa toimintasuunnitelmassaan yhdennetyn sisäisen valvonnan kehyksen luomiseksi (toimintasuunnitelma),

C.

katsoo, että komissio voi parhaiten osoittaa todellisen sitoutumisensa avoimuuteen ja moitteettomaan varainhoitoon toteuttamalla kaikki tarvittavat toimenpiteet ja antamalla kaiken tukensa aloitteille, joiden tavoitteena on parantaa varainhoidon laatua myönteisen tarkastuslausuman (DAS (6)) saamiseksi tilintarkastustuomioistuimelta,

D.

ottaa huomioon, että Ecofin-neuvoston 8. marraskuuta 2005 antamien päätelmien 5 kohdassa todetaan, että yhdennetyn sisäisen valvonnan toteuttaminen ja valvontaan sovellettavan lainsäädännön yksinkertaistaminen on ensisijaisen tärkeää, ja pyydetään komissiota arvioimaan valvonnan kustannuksia menoeräkohtaisesti,

E.

ottaa huomioon, että tukeakseen strategista tavoitettaan myönteisen tarkastuslausuman saamisesta Euroopan tilintarkastustuomioistuimelta komissio hyväksyi tammikuussa 2006 toimintasuunnitelman, joka perustuu tilintarkastustuomioistuimen suosituksiin (7), varainhoitovuotta 2003 koskevan vastuuvapauden myöntämisestä 12. huhtikuuta 2005 annettuun parlamentin päätöslauselmaan (8) ja Ecofinin 8. marraskuuta 2005 antamiin päätelmiin,

F.

ottaa huomioon, että toimintasuunnitelmassa keskityttiin komission silloisten tarkastusrakenteiden puutteisiin ja nimettiin 16 alaa, joilla tarvittiin toimenpiteitä vuoden 2007 loppuun mennessä, ottaen huomioon, että unionin varainhoidon parantamista on tuettava seuraamalla tiiviisti valvonnan edistymistä komissiossa ja jäsenvaltioissa,

G.

toteaa, että tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen 2007 toisen luvun (Komission sisäinen valvonta) 2.29 kohdassa huomautetaan, että ”Vuotta 2007 koskeva komission yhteenvetokertomus sisältää luottavaisen arvion toiminnan täytäntöönpanon edistymisestä joulukuuhun 2007 mennessä. Kertomuksessa tuodaan kuitenkin esille, että on odotettava jonkin aikaa, ennen kuin käytettävissä on tietoja, joiden perusteella voidaan osoittaa, että toimet ovat vaikuttavia tilien perustana oleviin toimiin liittyvän virhetason alentamisen kannalta”,

H.

ottaa huomioon, että tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksen 2.30 kohtaan annetun komission vastauksen mukaan ”Toimenpiteiden toteuttaminen on pitkän aikavälin prosessi, johon paneudutaan määrätietoisesti. Toimenpiteet on toteutettu vuosina 2006 ja 2007, ja vaikutukset näkyvät luonnollisesti viipeellä. Ensimmäinen vaikutustenarviointikertomus laaditaan alkuvuodesta 2009”,

1.

pitää toimintasuunnitelman toteuttamisessa saavutettua edistystä kaiken kaikkiaan myönteisenä ja on tyytyväinen siihen, että suurin osa toimintasuunnitelmassa määritellyistä puutteista on korjattu;

2.

korostaa, että komission toimintasuunnitelmassa kuvattu tehokas yhdennetty sisäisen valvonnan kehys antaa komissiolle ja jäsenvaltioille mahdollisuuden toteuttaa paremmin EU:n talousarviota poliittisten tavoitteiden ja parlamentin prioriteettien mukaisesti;

3.

pitää selkeän kielenkäytön puutetta valitettavana ja pyytää komissiota kertomaan, mikä on sen tämänhetkinen vaihe yhdennetyn sisäisen valvonnan kehyksen toteuttamisprosessissa ja milloin se odottaa toteutetuilla toimilla olevan näkyviä ja myönteisiä vaikutuksia toimien laillisuuteen ja asianmukaisuuteen;

4.

panee merkille 4. helmikuuta 2009 annetun edistymisraportin (KOM(2009)0043) ja ottaa sen huomioon varainhoitovuotta 2007 koskevassa vastuuvapauden myöntämisestä annettavassa päätöslauselmassaan;

5.

ottaa huomioon komission tekemän työn, mutta pitää valitettavana sitä, ettei komissio tähän mennessä ole pystynyt esittämään täydellisiä ja luotettavia tietoja takaisinperintöjen ja rahoituskorjausten luvuista, koska jäsenvaltioilla on raportointiin liittyviä ongelmia; pyytää komissiota ratkaisemaan nämä raportointiin liittyvät ongelmat ja odottaa, että se esittää yksityiskohtaisen aikataulun uuden raportointijärjestelmän kehittämiselle ja soveltamiselle;

6.

huomauttaa, että toimintasuunnitelman onnistumista arvioidaan kuitenkin toimenpiteiden vaikutusten perusteella, toisin sanoen onnistuminen näkyy pienempänä virheiden määränä ja tilintarkastustuomioistuimelta saatavina parempina valvontajärjestelmien arvioina;

7.

luottaa tiukasti siihen, että kyseisillä parannuksilla on todellinen vaikutus tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomukseen 2008;

8.

kehottaa komissiota lisäämään avoimuutta toimintasuunnitelman vaikutusarvioinnissaan ja seuraamaan täysipainoisesti sen täytäntöönpanoa;

9.

pitää valitettavana, että Euroopan parlamentille kahden tärkeimmän toimenpiteen toteuttaminen on jossain määrin myöhästynyt suunnitellusta aikataulusta;

10.

pahoittelee erityisesti, että toimintasuunnitelman toimenpidettä 4, joka koskee vuoropuhelun aloittamista toimielinten välillä niistä perusperiaatteista, jotka on otettava huomioon arvioitaessa, mitä tilien perustana oleviin toimiin liittyviä riskejä voidaan pitää hyväksyttävinä, ei ole vielä toteutettu; yhtyy tilintarkastustuomioistuimen lausuntoon nro 4/2006 (9) siinä, että vaikka hyväksyttävä riskitaso on keskeinen käsite yhdennetyn sisäisen valvonnan järjestelmässä, on vielä epäselvää, miten ”hyväksyttävä riskitaso” määritellään;

11.

korostaa, että vuosikertomuksen varainhoitovuodelta 2005 (10) 2.9 ja 2.10 kohdassa tilintarkastustuomioistuin katsoo yhdennetyn sisäisen valvonnan kehyksen suhteen, että ”yksi tärkeimmistä komission hyväksymistä tavoitteista on valvonnan suhteuttaminen ja kustannusvaikuttavuus”;

12.

muistuttaa lisäksi, että edellä mainituissa Ecofin-neuvoston 8. marraskuuta 2005 antamissa päätelmissä todettiin, että neuvosto katsoo, tuomioistuimen antaman lausunnon nro 2/2004 mukaisesti, että sen pitäisi päästä sopimukseen parlamentin kanssa sellaisista tilien perustana oleviin toimiin liittyvistä riskeistä, joita voidaan pitää hyväksyttävinä, ottaen huomioon valvonnan kustannukset ja siitä saatava hyöty eri politiikan alojen yhteydessä ja vastaavien menojen määrä;

13.

huomauttaa, että tilintarkastustuomioistuin suosittaa vuosikertomuksensa 2007 2.42 kohdan c alakohdassa hyväksyttävän riskin käsitteen määrittämistä aiempaa paremmin ja toteaa ensimmäisen luvun (Tarkastuslausuma ja lausuman perustana olevat tiedot) 1.52 kohdan c alakohdassa, että ”Menojen ja yksittäisten menoalojen jäännösriskin välinen tasapaino on niin tärkeä, että se olisi hyväksyttävä poliittisella tasolla (päätöksen tekisivät talousarvio-/vastuuvapausviranomaiset) unionin kansalaisten puolesta”;

14.

kehottaa komissiota antamaan kiireellisesti lupaamansa tiedonannon tästä aiheesta, jotta toimielinten välinen vuoropuhelu hyväksyttävästä riskistä saadaan käyntiin, kuten parlamentti on jo pyytänyt 24. huhtikuuta 2007 päivätyssä varainhoitovuotta 2005 koskevassa vastuuvapauspäätöslauselmassaan (11) ja 22. huhtikuuta 2008 päivätyssä, varainhoitovuotta 2006 koskevassa vastuuvapauspäätöslauselmissaan (12); kehottaa komissiota kertomaan täysin avoimesti, mitä menetelmiä se käyttää määrittäessään virheiden määrää;

15.

katsoo näin ollen, että komission on suhteellisuusperiaatteen ja valvontajärjestelmien kustannustehokkuuden periaatteen noudattamiseksi arvioitava suhdetta, joka vallitsee niiden resurssien, jotka sillä on käytössään kutakin tiettyä politiikanalaa varten, ja niiden resurssien osien välillä, joita komissio käyttää valvontajärjestelmissään kutakin menoerää kohden, varainhoitovuotta 2005 koskevan vastuuvapauden myöntämisestä annetussa Euroopan parlamentin päätöslauselmassa esitetyn pyynnön mukaisesti;

16.

muistuttaa komissiota vertailevien analyysien toteuttamisen tärkeydestä, koska ainoastaan niiden perusteella on mahdollista määritellä hyväksyttävä riskitaso, ja niiden toimittamisesta parlamentille, neuvostolle ja tilintarkastustuomioistuimelle;

17.

katsoo, että valvonnassa käytettävien resurssien ja valvonnan tulosten kustannus-hyötysuhteen pitäisi olla ensisijainen tekijä, jonka tilintarkastustuomioistuin ottaa huomioon;

18.

panee merkille tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomuksessaan 2007 1.52 kohdan d alakohdassa esittämän hyvin tärkeän havainnon, että ”jos järjestelmää ei voida panna täytäntöön tyydyttävällä tavalla siten, että menot olisivat hyväksyttävällä tasolla ja riski siedettävä, järjestelmän käyttöä olisi harkittava uudelleen”;

19.

pyytää komissiota esittämään toimenpiteisiin 10 ja 10N liittyvää luotettavaa tietoa valvontajärjestelmien kustannuksista ja mahdollisista keinoista yksinkertaistaa niitä, jotta valvonnan tarve ja tavoite vähentää EU:n varojen hakijoille ja saajille koituvaa hallinnollista taakkaa saataisiin paremmin tasapainoon;

20.

muistuttaa tilintarkastustuomioistuimen kanssa jakamastaan näkemyksestä, jonka mukaan mutkikkaat tai epäselvät säännöt ja monimutkaiset lainsäädännölliset vaatimukset vaikuttavat kielteisesti EU:n varainkäytön laillisuuteen ja asianmukaisuuteen; katsoo tarpeelliseksi käsitellä yksinkertaistamista tärkeänä näkökohtana varainhoitoasetuksen seuraavan uudistuksen ja EU:n rahoitusohjelmien tulevan oikeusperustan kannalta;

21.

korostaa, että toimenpiteiden 1, 3, 3N, 5, 10, 10a, 11, 11N, 13 ja 15 toteuttamisessa komissio on myös riippuvainen jäsenvaltioiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä; korostaa tukevansa täysin näitä toimenpiteitä ja kehottaa siksi komissiota käyttämään kaikkia käytettävissään olevia välineitä niiden toteuttamiseksi mahdollisimman nopeasti;

22.

muistuttaa komission edellä mainitussa vuoden 2008 tiedonannossaan (KOM(2008)0110) antamasta lausumasta, että toimet 1, 3, 3N, 5, 8 ja 13 on saatettu päätökseen;

23.

huomauttaa kuitenkin, ettei se ole toistaiseksi saanut tietoonsa aineistoa, joka tukisi tällaista lausumaa; joutuu siksi kyseenalaistamaan vahvasti sen, onko toimenpiteet saatettu päätökseen ja onko ne pantu täytäntöön ja onko niillä ollut vaikutusta toimintasuunnitelman täytäntöönpanon edistymiseen;

24.

pyytää tilintarkastustuomioistuinta kertomaan yksityiskohtaisemmin yhteistyöstään vastaavien kansallisten toimielinten kanssa ja ennakoimaan, milloin tällä yhteistyöllä on myönteisiä vaikutuksia;

25.

on tyytyväinen jäsenvaltioiden ensimmäisen kerran 15. helmikuuta 2008 esittämiin vuotuisiin yhteenvetoihin saatavilla olevista tarkastuksista ja ilmoituksista, mikä on huomattava askel EU:n varojen hallinnoinnin parantamisen suuntaan; pitää kuitenkin valitettavana näitä vuotuisia yhteenvetoja koskevaa avoimuuden puutetta, sillä komissio ei ole toimittanut niitä Euroopan parlamentille;

26.

on tyytyväinen määräyksiin, joita on sovelletaan vuodesta 2008 alkaen vuotuisiin yhteenvetoihin, arviointeihin ja ilmoituksiin rakennerahastoja käsittelevien pääosastojen vuosia 2006 ja 2007 koskevissa toimintakertomuksissa, mutta katsoo, että toimenpiteitä 5 ja 13 ei voida pitää täytäntöönpantuina, koska parlamentille annetut tiedot niistä ovat puutteellisia;

27.

pitää valitettavana, ettei se ole tähän mennessä saanut täydellisiä tietoja komissiolta ensimmäisiä vuotuisia yhteenvetoja koskevasta arvioinnista ja vertailevasta analyysistä;

28.

huomauttaa sitä paitsi, että tilintarkastustuomioistuin toteaa vuosikertomuksessa 2007, että vuotuisten yhteenvetojen esittämistapojen eroavaisuuksien takia niiden perusteella ei voida tehdä luotettavaa arviointia järjestelmän toimivuudesta ja tehokkuudesta;

29.

pitää valitettavana, että huomattavista ponnisteluistaan huolimatta komissio ei tilintarkastustuomioistuimen mukaan ole vielä kyennyt esittämään täydellisiä tietoja tai osoittamaan että annetut tiedot olisivat selvästi julkaistujen rahoitusselvitysten mukaisia;

30.

rohkaisee komissiota saattamaan päätökseen tämän tärkeän toimenpiteen täytäntöönpanon, jotta jäsenvaltiot saadaan noudattamaan raportointivaatimuksia paremmin ja antamaan pitäviä tietoja;

31.

painottaa, että vaikka riippumattomat korkeimmat tarkastuslaitokset, jotka ovat kansallisten julkisten menojen ulkoisia tarkastajia, eivät kuulu sisäisen valvonnan kehykseen, niillä voi olla tärkeä tehtävä julkisten varojen käytön tarkastamisessa;

32.

tukee täysin komission käynnistämää yhteistyötä joidenkin jäsenvaltioiden korkeimpien tarkastuslaitosten kanssa ja rohkaisee pitämään edelleen yhteyttä kyseisiin laitoksiin sen selvittämiseksi, miten niiden työtä voidaan hyödyntää varmuuden lisäämiseksi siitä, että jäsenvaltioissa täytäntöönpannut ohjelmat on toteutettu moitteettomasti;

33.

pitää tervetulleena komission aloitetta kehittää jäsennelty lähestymistapa jäsenvaltioiden ylimpiin tarkastuselimiin pidettävien yhteyksien tukemiseksi ja rohkaisee komissiota saattamaan tämän toimenpiteen täytäntöönpanon päätökseen tiiviissä yhteistyössä tilintarkastustuomioistuimen kanssa;

34.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/21

A.

ottaa huomioon, että asetusta (EY) N:o 1206/2001 ei ole sovellettu niin tehokkaasti kuin sitä olisi voitu soveltaa, ja että siksi on toteutettava lisätoimia jäsenvaltioiden tuomioistuimien yhteistyön parantamiseksi todisteiden vastaanottamisessa ja asetuksen tehokkuuden lisäämiseksi,

B.

ottaa huomioon, että asetuksella (EY) N:o 1206/2001 pyritään parantamaan, yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan tuomioistuinten välistä yhteistyötä siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa tapahtuvassa todisteiden vastaanottamisessa,

C.

ottaa huomioon, että komissio huolehti siitä, että jäsenvaltioille jaettiin vuoden 2006 lopussa ja vuoden 2007 alussa yhteensä 50 000 kopiota käsikirjasta, mutta tämä tehtiin aivan liian myöhään ja siksi on toteutettava lisätoimia, joilla tiedotetaan tehokkaammin asetuksesta menettelyyn osallistuville toimijoille, erityisesti tuomioistuimille ja asianajajille,

D.

ottaa huomioon, että komissio katsoo kuitenkin, että on myös suuri määrä tapauksia, joissa 10 artiklan 1 kohdassa vahvistettu 90 päivän määräaika todisteiden vastaanottamista koskevien pyyntöjen täyttämiselle ylitetään ja että joissakin tapauksissa aikaa tarvitaan jopa yli kuusi kuukautta,

E.

ottaa huomioon, että vain harvoilla jäsenvaltioilla on käytettävissään videokonferenssilaitteet ja ettei videokonferenssitekniikkaa näin ollen käytetä riittävästi; katsoo lisäksi, etteivät jäsenvaltiot edistä riittävästi nykyaikaista viestintätekniikkaa ja ettei komissiokaan tee asiaa koskevia konkreettisia parannusehdotuksia,

1.

arvostelee sitä, että komissio antoi edellä mainitun kertomuksen vasta 5. joulukuuta 2007, vaikka se olisi asetuksen (EY) N:o 1206/2001 23 artiklan mukaan pitänyt antaa 1. tammikuuta 2007 mennessä;

2.

on yhtä mieltä komission kanssa siitä, että jäsenvaltioiden olisi ponnisteltava lujemmin saattaakseen asetuksen riittävän hyvin tuomarien ja oikeusalalla toimivien henkilöiden tietoon jäsenvaltioissa ja kannustaakseen siten tuomioistuinten välisiin suoriin yhteyksiin, koska on osoittautunut, että asetuksen 17 artiklassa säädetyllä todisteiden välittömällä vastaanottamisella voidaan yksinkertaistaa ja nopeuttaa todisteiden vastaanottamista, ilman että siitä aiheutuu erityisongelmia;

3.

katsoo, että on tärkeää muistaa, että asetuksessa tarkoitetuilla keskuselimillä on edelleen tärkeä tehtävä niiden tuomioistuinten toiminnan valvonnassa, jotka ovat vastuussa asetuksen mukaisten pyyntöjen käsittelystä sekä syntyvien ongelmien ratkaisemisesta; toteaa, että Euroopan oikeudellinen verkosto voi auttaa ratkaisemaan ongelmia, joita keskuselimet eivät ole ratkaisseet, ja että turvautumista keskuselimiin voitaisiin vähentää, jos pyyntöjä esittävien tuomioistuinten tietoisuutta asetuksesta lisättäisiin; katsoo, että keskuselinten antama apu voi olla ratkaisevan tärkeää pienille paikallistuomioistuimille, jotka joutuvat ensimmäistä kertaa ratkaisemaan rajat ylittävään todisteiden vastaanottamiseen liittyvää ongelmaa;

4.

kannattaa viestintätekniikan ja videokonferenssien laajaa käyttöä yhdistettynä turvalliseen sähköpostijärjestelmään, josta olisi vähitellen tultava tavanomainen keino todisteiden vastaanottamista koskevien pyyntöjen välittämiseen; panee merkille, että jotkin jäsenvaltiot mainitsivat Haagin konferenssin lähettämiin kyselyihin antamissaan vastauksissa videoyhteyksien yhteensopivuudessa ilmenevistä ongelmista, ja katsoo, että tämä asia olisi otettava esiin Euroopan sähköisen oikeudenkäytön strategiassa;

5.

katsoo, että se tosiasia, että monilla jäsenvaltioilla ei vielä ole käytettävissään videokonferenssilaitteita ja että komissio toteaa, että nykyaikaisia viestintävälineitä ”edelleen käytetään varsin harvoin” vahvistavat parlamentin oikeudellisten asioiden valiokunnan äskettäin suosittelemien Euroopan sähköisen oikeudenkäytön strategiaa koskevien suunnitelmien oikeutuksen; kehottaa jäsenvaltioita myöntämään enemmän varoja modernin viestintätekniikan käyttöön ottamiseen tuomioistuimissa sekä tuomarien kouluttamiseen käyttämään tätä tekniikkaa ja kehottaa komissiota esittämään konkreettisia ehdotuksia tilanteen parantamiseksi; katsoo, että on mahdollisimman pikaisesti taattava, että Euroopan unioni antaa riittävästi apua ja taloudellista tukea;

6.

katsoo, että sähköisen oikeudenkäytön strategian yhteydessä olisi toteutettava toimia tuomioistuinten auttamiseksi täyttämään rajat ylittävään todisteiden vastaanottamiseen laajentuneessa Euroopan unionissa liittyvät kääntämistä ja tulkkausta koskevat vaatimukset;

7.

panee huolestuneena merkille komission havainnon, että on myös suuri määrä tapauksia, joissa asetuksen 10 artiklan 1 kohdassa vahvistettu 90 päivän määräaika todisteiden vastaanottamista koskevien pyyntöjen täyttämiselle ylitetään ja että joissakin tapauksissa aikaa tarvitaan jopa yli kuusi kuukautta; kehottaa komissiota esittämään mahdollisimman pian konkreettisia ehdotuksia toimiksi, joilla tämä ongelma voidaan ratkaista, ja toteaa että tällöin olisi myös pohdittava mahdollisuutta perustaa oikeudelliseen verkkoon valituselin tai nimetä yhteyshenkilö;

8.

arvostelee sitä, että komission kertomuksessa annetaan väärä kuva tilanteesta, kun siinä todetaan, että todisteiden vastaanottaminen on joka suhteessa parantunut asetuksen (EY) N:o 1206/2001 johdosta; kehottaa siksi komissiota antamaan käytännön tukea muun muassa sähköisen oikeudenkäytön strategian yhteydessä, sekä toimimaan entistä ponnekkaammin asetukseen sisältyvien mahdollisuuksien käyttämiseksi siviilioikeuden parantamiseen kansalaisten, yritysten, oikeusalan ammattilaisten ja tuomarien hyväksi;

9.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/23

A.

ottaa huomioon, että parlamentti on todennut toistuvasti, että EU:n lainsäädäntö on mielekästä vain, jos sitä noudatetaan jäsenvaltioissa, ja että EU:n lainsäädännön saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen noudattamista jäsenvaltioissa on näin ollen tehostettava; ottaa huomioon, että parlamentti on ehdottanut, että asiasta vastaava esittelijä antaa tilanneselvityksen parlamentille, kun saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä asetettu määräaika on umpeutunut,

B.

ottaa huomioon, että parlamentti ja neuvosto hyväksyivät 17. toukokuuta 2006 direktiivin 2006/43/EY (jäljempänä ”direktiivi”) ja että saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä asetettu määräaika umpeutui 29. kesäkuuta 2008, sekä katsoo, että on tutkittava, onko lainsäädäntö saatettu asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä,

C.

katsoo, että komission julkaisemasta tulostaulusta käy kyllä ilmi, mitkä artiklat on pantu täytäntöön missäkin maassa, mutta se ei tarjoa tietoa siitä, millä tavalla täytäntöönpano on suoritettu tai täyttävätkö kansalliset määräykset direktiivissä asetetut vähimmäisnormit,

D.

katsoo, että direktiivin tavoitteena on ensinnäkin optimoida tilinpäätösten tilintarkastusten korkea laatu kaikkialla EU:ssa, mikä lisää luottamusta tätä raportointia kohtaan ja parantaa rahoitusmarkkinoilla vallitsevaa tilannetta, ja toiseksi luoda tilintarkastusalalle yhtäläiset mahdollisuudet sisämarkkinoilla,

E.

katsoo, että on tarkastettava, että direktiivin täytäntöönpano jäsenvaltioissa täyttää nämä kaksi tavoitetta,

1.

toteaa, että direktiivi hyväksyttiin vastauksena Enronin romahduksen aiheuttamaan kriisiin; korostaa, että tämänhetkinen rahoituskriisi tuo esiin korkealaatuisten kirjanpito- ja tilintarkastuskäytäntöjen merkityksen; pahoittelee, että vain kaksitoista jäsenvaltiota on saattanut direktiivin täydellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään; kehottaa komissiota varmistamaan, että direktiivi saatetaan välittömästi osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pannaan täytäntöön;

2.

panee huolestuneena merkille, että sellaisten ratkaisevien käsitteiden kuin ”yleisen edun kannalta merkittävä yhteisö” (6) ja ”ketju” (7) saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on johtanut erilaisiin tulkintoihin jäsenvaltioissa; korostaa tässä yhteydessä, että direktiivissä otetaan käyttöön lukuisia kauaskantoisia velvoitteita, jotka kohdistuvat yrityksiin, jotka määritellään yleisen edun kannalta merkittäviksi yhteisöiksi, samoin kuin tilintarkastajiin, jotka tarkastavat kyseisten yrityksien kirjanpidon; panee edelleen merkille, että direktiivissä otetaan myös käyttöön lukuisia lisävelvoitteita, jotka kohdistuvat ketjun määritelmän kattamiin tilintarkastusyhteisöihin; panee merkille, että tarvitaan lisätarkastelua, mitä tulee ketjun määritelmän vaikutuksiin ja oikeudellisen selkeyden puuttumiseen yhteisöjen vastuun osalta, kun kyse on samaan ketjuun kuuluvien muiden yhteisöjen toimista; pelkää yleisesti, että moninaiset määritelmät aiheuttavat oikeudellista epävarmuutta ja niiden noudattamisen korkeita kustannuksia ja vaikuttavat näin viime kädessä haitallisesti direktiivin tavoitteiden saavuttamiseen; kehottaa tästä syystä komissiota jäsenvaltioita kuullen tarkastelemaan kattavasti määritelmien täytäntöönpanoa ja niiden käyttöönoton havaittavia vaikutuksia ja selventämään Euroopan unionin tämän alan pitkän aikavälin poliittisia prioriteetteja ja tapaa, jolla tämä voidaan parhaiten saavuttaa;

3.

panee merkille, että monet jäsenvaltiot eivät ole vielä panneet täytäntöön direktiivin 41 artiklaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden on edellytettävä, että jokaisella yleisen edun kannalta merkittävällä yhteisöllä on oltava tarkastusvaliokunta tai vastaava elin; katsoo, että vaatimus on tärkeä keino taata yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen tilinpäätösten lakisääteisten tilintarkastusten riippumattomuus;

4.

tähdentää viimeaikaisten kokemusten osoittavan, että usein tapahtuva ja korkealaatuinen vuorovaikutus tarkastusvaliokunnissa ja riippumattomien johtajien, hallintoneuvostojen ja tilintarkastajien välillä on tarpeen ja että liikkeenjohdon ulkopuolisten hallintoneuvoston jäsenten olisi harkittava tarkkaan mahdollisuutta pitää kokouksia siten, että liikkeenjohdosta vastaava johto ei olisi niissä läsnä;

5.

toteaa, että joissakin jäsenvaltioissa on pantu täytäntöön direktiivin vaatimus tilintarkastajien vaihtamisesta enintään seitsemän vuoden välein niinkin lyhyellä vaihtovälillä kuin kaksi tai kolme vuotta; suhtautuu epäilevästi siihen, parantaako näin lyhyt vaihtoväli yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen tilinpäätösten lakisääteisten tilintarkastusten laatua ja jatkuvuutta, ja huomauttaa, että lyhyet vaihtovälit estävät tilintarkastajia ja tilintarkastusyhteisöjä saamasta selkeää käsitystä kyseisestä yhteisöstä;

6.

pahoittelee, että kaikissa jäsenvaltioissa ei ole otettu käyttöön direktiivissä edellytettyä julkista valvontaa; panee edelleen merkille, että niissä jäsenvaltioissa, joissa julkinen valvonta on otettu käyttöön, julkisen valvonnan muodoissa on merkittäviä eroja; toteaa, että direktiivin mukainen julkinen valvonta on organisoitava siten, että eturistiriidat vältetään; ihmettelee tämän seikan huomioon ottaen, täyttävätkö välittömästi kansallisiin hallituksiin yhteydessä olevat valvontaviranomaiset tämän edellytyksen;

7.

pitää hyvin tärkeänä, että direktiivin mukainen julkisesta valvonnasta vastaavien viranomaisten välinen yhteistyö toteutuu, koska valvontaviranomaisten välinen tiivis yhteistyö edistää jäsenvaltioiden lähentymistä ja voi ehkäistä hallinnollisten lisätaakkojen syntymisen erilaisten kansallisten menettelyjen ja edellytysten johdosta;

8.

korostaa, että noteerattuihin tytäryhtiöihin on tehtävä lakisääteiset tilintarkastukset; suosittelee, että kansallisessa lainsäädännössä säädettäisiin, että tämän direktiivin mukaisesti hyväksyttyjen tilintarkastajien olisi tehtävä lakisääteiset tilintarkastukset emoyhtiöille, joilla on tällaisia tytäryhtiöitä;

9.

katsoo, että direktiivin tilintarkastukseen liittyviä työpapereita koskevan 47 artiklan täytäntöönpanon osalta on huomattavan paljon epäselvyyttä; huomauttaa, että jäsenvaltiot voivat sallia tilintarkastukseen liittyvien työpapereiden tai lakisääteisten tilintarkastajien tai muiden niiden hyväksymien tilintarkastusyhteisöjen hallussa olevien muiden asiakirjojen siirron kolmansien maiden toimivaltaisille viranomaisille, mutta on olemassa oikeudellisia ja tietosuojanäkökohtia, jotka on ratkaistava, jotta voidaan varmistaa, että tiedot, joita Euroopan unionin tilintarkastajat saavat asiakasyrityksiltä pysyvät luottamuksellisina eivätkä päädy julkisuuteen kolmansissa maissa, joissa nämä yritykset ovat noteerattu tai missä emoyhtiö on perustettu;

10.

kehottaa komissiota arvioimaan huolellisesti kaikkia kansallisia lakeja, joilla direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, ratkaisemaan päättäväisesti ongelmat, joihin viitataan 1–9 kohdassa ja raportoimaan asiasta parlamentille kahden vuoden kuluessa; suhtautuu epäilevästi siihen, onko valittu menetelmä eli yhdenmukaistamisen vähimmäistaso oikea tapa saavuttaa tämän ja muiden sisämarkkinoihin liittyvien direktiivien tavoitteet, koska direktiivissä sallitut lukuisat poikkeukset lisäävät tilintarkastusmarkkinoiden sirpaloitumista; kehottaa komissiota käyttämään selkeitä käsitteitä yhdenmukaistamista toteutettaessa;

11.

huomauttaa, että kansainvälisten tilintarkastusstandardien hyväksymisen tarpeettomalla viivästymisellä voi olla epäsuotuisia vaikutuksia sääntely-ympäristöön, koska se lisää sirpaloitumista, mikä on direktiivin yleistavoitteen vastaista; vaatii komissiota näin ollen välttämään tarpeetonta viivyttelyä kansainvälisten tilintarkastusstandardien hyväksymisessä ja aloittamaan laajan ja julkisen kuulemismenettelyn niiden hyväksymisestä;

12.

katsoo, että EU:n lainsäädännön asianmukaisen ja oikea-aikaisen täytäntöönpanon huolellinen valvominen ja tarkastaminen ovat olennaisen tärkeitä keinoja pyrittäessä parantamaan EU:n lainsäädännön soveltamista ja välttämään tarpeettomia liiallisen sääntelyn (gold plating) käytäntöjä, joihin esimerkiksi direktiivin 40 artikla saattaa johtaa, koska siinä luetellaan ohjeellisesti avoimuusraportin tietoja koskevat edellytykset;

13.

tukee sitä, että komissio ohjaa jäsenvaltioita ja tekee niiden kanssa yhteistyötä asianmukaisen ja oikea-aikaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi, esimerkiksi hyödyntämällä kokouksia, joissa tarkastellaan saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, foorumina, jolla pyritään yhteisymmärrykseen tiettyjen yhteisön lainsäädännön säännösten täytäntöönpanosta; kannattaa vastaavuustaulukkojen käyttöä täytäntöönpanon yhteydessä keinona, jolla saavutetaan lähentymisen enimmäistaso; katsoo kuitenkin, että on tehtävä enemmän jäsenvaltioiden ohjaamiseksi täytäntöönpanoprosessissa ja niiden suuntaamiseksi kohti yhteisön lainsäädännön yksiselitteistä täytäntöönpanoa;

14.

korostaa voimakkaasti, että kaikki direktiivin soveltamisalan puitteissa toteutetut lainsäädäntöön rinnastettavissa olevat toimet voidaan hyväksyä vain noudattaen valvonnan käsittävää sääntelymenettelyä ja tarvittaessa on toteutettava niiden vaikutusten arviointi;

15.

pitää myönteisenä yleisen edun kannalta merkittävien yhteisöjen tilintarkastuksia tekeviin lakisääteisiin tilintarkastajiin ja tilintarkastusyhteisöihin sovellettavasta ulkoisesta laadunvarmistuksesta 6. toukokuuta 2008 annettua komission suositusta 2008/362/EY (8); kannattaa vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan on tärkeää saada riippumaton ulkoinen laadunvarmistus direktiivin tavoitteen eli tilintarkastusten laadun ja julkaistujen taloudellisten tietojen uskottavuuden parantamisen mukaisesti; kannattaa lisäksi vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan on erittäin tärkeää, että tilintarkastukset ja -tarkastajat ovat täysin riippumattomia ja puolueettomia;

16.

kehottaa komissiota edistämään tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa kansallisia laadunvarmistusrakenteita, joilla taataan tilintarkastusyhteisöjen riippumaton ja puolueeton laadunvarmistus; korostaa tässä yhteydessä, että yhteisön lainsäätäjän on pitäydyttävä direktiivissä ja suosituksessa vahvistetuissa yleiskehyksen mukaisissa määräyksissä ja että alan tehtävänä on täydentää kyseisiä sääntöjä;

17.

ottaa huomioon tiettyjen kolmansien maiden tilintarkastajien ja tilintarkastusyksiköiden tilintarkastustoimintaa koskevasta siirtymäajasta 29. heinäkuuta 2008 tehdyn komission päätöksen 2008/627/EY (9); pyytää komissiota tiedottamaan parlamentille kolmansien maiden tilintarkastajia koskevan kysymyksen johdosta toteutetuista jatkotoimista;

18.

toteaa, että jäsenvaltioiden korvausvelvollisuutta koskevien järjestelmien erot saattavat johtaa lainsäädännöllä keinotteluun ja vaarantaa sisämarkkinat, mutta on tietoinen tarkastusyhteisöjen ja niiden käsittelemien yhtiöiden kokoon liittyvästä erilaisesta altistumisesta riskeille; korostaa, että korvausvaatimukset ovat usein peräisin kolmansista maista, missä tällaisia riita-asioita ohjaavat pääsääntöisesti asianajotoimistojen niistä saamat palkkiot; ei halua päästää tällaista riita-asioiden kulttuuria EU:hun ja kehottaa etsimään perustavanlaatuisemman ratkaisun palkkioiden toivossa käynnistettyjen menettelyjen aiheuttamiin kielteisiin vaikutuksiin;

19.

ottaa huomioon lakisääteisten tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen siviilioikeudellisen vastuun rajoittamisesta 5. kesäkuuta 2008 annetun komission suosituksen 2008/473/EY (10), jossa jäsenvaltioita kehotetaan rajoittamaan tilintarkastajien vastuuta ottaen asianmukaisesti huomioon niiden oma kansallinen lainsäädäntö ja olot; panee merkille myös suosituksen tavoitteen, joka koskee yrityksien ja tilintarkastusyhteisöjen yhtäläisten toimintaedellytyksien tukemista edistämällä jäsenvaltioiden lähentymistä tällä alalla; korostaa, että komission suosituksessa esitetty tavoite rajoittaa lakisääteisten tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen vastuuta ei saa loukata joissakin jäsenvaltioissa noudatettavia yksityisoikeudellista vastuuta koskevia oikeudellisia periaatteita, kuten uhreille maksettavia korvauksia koskevaa periaatetta; korostaa, että nykyisen talous- ja rahoituskriisin vallitessa suosituksessa ei pitäisi asettaa kyseenalaiseksi lakisääteisten tilintarkastusten laatua tai luottamusta niiden merkitykseen; kehottaa komissiota tiedottamaan parlamentille viimeistään vuonna 2010 suosituksen vaikutuksista ja sitä koskevista jatkotoimista – tässä yhteydessä on nimittäin erityisen tärkeää, edistääkö suositus jäsenvaltioiden lähentymistä ja missä määrin se sitä edistää direktiivin tavoitteiden mukaisesti; korostaa, että jos lisätoimet osoittautuvat tarpeellisiksi, komission on suoritettava vaikutusten arviointi, jossa arvioidaan tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen yksityisoikeudellisen vastuun rajoittamisen mahdollisia vaikutuksia tilintarkastusten laatuun, taloudellisiin turvajärjestelyihin ja tarkastusmarkkinoiden keskittymiseen;

20.

panee tyytyväisenä merkille komission aloittaman kuulemisen omistusoikeuksista tilintarkastusyhteisöissä ja odottaa mielenkiinnolla alan toimijoiden vastauksia;

21.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/27

A.

katsoo, että näyttämötaiteessa naisten ja miesten työllistymismahdollisuuksiin liittyvä eriarvoisuus ja epäyhtäläiset mahdollisuudet ovat ilmeisiä ja jatkuvia,

B.

katsoo, että on syytä analysoida vakavasti tällaisen miesten ja naisten eriarvoisuuden aiheuttavia mekanismeja,

C.

katsoo, että miesten ja naisten tasa-arvon periaatetta on sovellettava kaikkiin näyttämötaidealan toimijoihin, kaikissa näyttämötaiteen lajeissa sekä kaikissa rakennetyypeissä (tuotanto, jakelu ja opetus) ja kaikilla toiminnanaloilla (taide, tekniikka, hallinto),

D.

katsoo, että miehet ja naiset eivät harjoita samoissa suhteissa näyttämätaiteen ammatteja ja että tämän ensimmäisen eriarvoisuuden muodon lisäksi on eroja työolosuhteissa ja työllistymisessä sekä tuloissa,

E.

katsoo, että kaikissa näyttämötaiteen lajeissa on havaittavissa eriasteista eriarvoisuutta mahdollisuuksissa päästä johtotehtäviin sekä saada käyttöönsä tuotantovälineitä ja jakeluverkostoja,

F.

katsoo, että näyttämötaiteen ammateissa tasa-arvon tavoite edellyttää sekajärjestelmän järjestelmällistä käyttöön ottamista,

G.

katsoo, että lahjakkuus ei yksin selitä esityksen taiteellista laatua tai onnistumista uralla ja että miesten ja naisten välisen edustuksen ottaminen paremmin huomion näyttämötaiteen ammateissa olisi omiaan voimistamaan alaa kokonaisuudessaan,

H.

katsoo, että näin ollen on syytä muuttaa nykyisiä näyttämötaiteessa edelleen ilmeneviä erottelutilanteita ei ainoastaan nykyaikaistamalla ja demokratisoimalla alaa vaan myös asettamalla tasa-arvolle realistisia tavoitteita, joilla edistetään yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta,

I.

katsoo, että todettujen eriarvoisuuksien vuoksi osaamista ja kykyjä jää käyttämättä ja eriarvoisuus haittaa taiteen dynamiikkaa ja tämän toiminnanalan levinneisyyttä ja taloudellista kehitystä,

J.

katsoo, että sitkeistä ennakkoluuloista seuraa liian usein naisiin kohdistuvaa syrjintää valintamenettelyissä ja nimityksissä sekä työsuhteissa ja että vaikka naisilla on korkeampi koulutus ja he ovat kiinnostuneita jatkokoulutuksesta ja ovat paremmin verkottuneita, heillä on usein pienemmät tulot kuin miehillä,

K.

katsoo, että tällä toiminnanalalla naisten ja miesten välisen tasa-arvon esteet ovat erityisen sitkeässä ja erityisiin toimenpiteisiin ryhtyminen todettujen eriarvoisuuksien vähentämiseksi on siten perusteltua, ottaen huomioon myös näiden toimien mahdollinen vipuvaikutus koko yhteiskuntaan,

L.

ottaa huomioon, että sekä mies- että naistaiteilijoiden sosiaaliturvassa on suuria aukkoja, mikä heikentää ennen kaikkea naisten taloudellista tilannetta,

1.

korostaa naisten ja miesten välisten eriarvoisuuksien laajuutta ja jatkuvuutta näyttämötaiteessa ja vaikutusta, joka tämän alan eriarvoisella järjestelmällä voi olla koko yhteiskunnalle ottaen huomioon sen toiminnan erityinen luonne;

2.

korostaa ehdotonta tarvetta edistää ja rohkaista naisten pääsyä kaikkiin sellaisiin taideammatteihin, joissa he ovat vielä vähemmistössä;

3.

muistuttaa, että naisten osuus taiteilijoista ja virallisen kulttuurialan työntekijöistä on hyvin pieni ja että naiset ovat aliedustettuja kulttuurilaitosten sekä akatemioiden ja yliopistojen johtotehtävissä;

4.

tunnustaa tarpeen ryhtyä tätä toiminnanalaa koskeviin erityisiin toimiin tätä eriarvoisuutta aiheuttavien mekanismien ja käytänteiden selvittämiseksi;

5.

muistuttaa, että käyttäytyminen muuttuu vain, jos naiset ja miehet toimivat alalla rinnakkain, jolloin eri näkökulmat, menetelmät ja edut täydentävät toisiaan;

6.

korostaa tarvetta edistää naisten pääsyä kaikkiin sellaisiin taidealan ja näyttämötaiteen ammatteihin, joissa he ovat vähemmistössä, ja rohkaisee jäsenvaltioita poistamaan kaikki esteet naisten pääsyltä kulttuuri-instituutioiden sekä akatemioiden ja yliopistojen johtoon;

7.

korostaa sitä, että naisiin kohdistuva syrjintä haittaa kulttuurialan kehitystä menetettyjen kykyjen ja osaamisen muodossa, ja toteaa, että saadakseen tunnustusta lahjakkaat henkilöt tarvitsevat yleisön kohtaamista;

8.

vaatii sellaisten toimenpiteiden käyttöön ottamista, joiden tarkoituksena on tehostaa naisten osallistumista laitosten johtoon, erityisesti edistämällä tasa-arvoa yritysten ja kulttuuri-instituutioiden sekä ammattijärjestöjen keskuudessa;

9.

kehottaa kulttuurialan toimijoita lisäämään naispuolisten taiteilijoiden ja heidän teostensa määrää ohjelmistoissa, kokoelmissa, julkaisuissa tai lausunnoissa;

10.

panee merkille naisten ja miesten tasa-arvossa tapahtuneen edistymisen, jonka ansiosta voidaan asteittain ottaa käyttöön molempien sukupuolten edustus työryhmissä, suunnittelussa ja ammatillisissa kokouksissa, jotka vielä nykyään toimivat usein sukupuolet erittelevän järjestelmän mukaan, joka vastaa huonosti yhteiskuntamme vaatimuksia;

11.

korostaa tarvetta taata hakemusten nimettömyys aina kun se on mahdollista ja rekrytoitaessa orkesterien soittajia jatkaa käytäntöä, jonka mukaan hakijoiden kuulemistilaisuudet järjestetään käyttäen välissä kaihdinta, minkä ansiosta naiset ovat voineet tulla valituiksi;

12.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita suunnittelemaan jo nyt näyttämöalan eriarvoisuuden ehkäisemisen kannalta realistista ensimmäistä vaihetta, jossa varmistetaan, että vähemmistössä olevan sukupuolen edustajia on kaikilla alan toimialoilla ainakin yksi kolmasosa;

13.

kannustaa jäsenvaltioita

14.

muistuttaa kulttuuri-instituutioita ehdottomasta tarpeesta siirtää käytäntöön demokratian käsite, jonka mukaan samasta työstä on maksettava myös samaa palkkaa ja jota ei taiteen alalla eikä monella muullakaan alalla aina sovelleta;

15.

kannustaa lopuksi jäsenvaltioita suorittamaan vertailevia tutkimuksia nykytilanteesta näyttämötaiteen alalla unionin eri jäsenmaissa yhteisten politiikkojen suunnittelun ja täytäntöönpanon helpottamiseksi, tilastojen laatimiseksi sekä tapahtuneen edistymisen vertailemiseksi ja mittaamiseksi;

16.

kehottaa jäsenvaltioita parantamaan taiteen ja kulttuurin alalla työskentelevien henkilöiden sosiaalista tilannetta ja ottamaan tällöin huomioon erityyppiset työsuhteet ja takaamaan paremman sosiaaliturvan;

17.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle sekä jäsenvaltioiden parlamenteille.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/30

A.

palauttaa mieliin, että tällä hetkellä online-rahapelit, joiden arvo vuonna 2004 oli 2–3 miljardia euroa pelien bruttotuottona mitattuna, vastaavat noin viittä prosenttia EU:n rahapelimarkkinoista, mikä käy ilmi edellä mainitusta SICL:n tutkimuksesta, ja alan nopea kasvu vaikuttaa väistämättömältä,

B.

ottaa huomioon, että hallitukselta ja hallituksen valtuuttamasta rahapelitoiminnasta saadut tulot ovat urheilujärjestöjen ehdottomasti tärkein tulolähde monessa jäsenvaltiossa,

C.

ottaa huomioon, että rahapelitoimintaa, mukaan luettuna online-rahapelit, on perinteisesti säännelty tiukasti kaikissa jäsenvaltioissa toissijaisuusperiaatteen mukaisesti kuluttajien suojelemiseksi peliriippuvuudelta ja petoksilta, rahanpesun ja muiden talousrikosten sekä sopupelien estämiseksi ja yleisen järjestyksen säilyttämiseksi; ottaa huomioon, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuin hyväksyy sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitukset kyseisten yleistä etua koskevien tavoitteiden vuoksi, mikäli ne ovat oikeasuhtaisia ja syrjimättömiä,

D.

ottaa huomioon, että kaikki jäsenvaltiot ovat eriyttäneet kyseisiä rajoituksia sen mukaan, mikä rahapelipalvelu on kyseessä, esimerkiksi kasinopelit, urheiluvedonlyönti, arpajaiset tai hevoskilpailujen vedonlyönti; ottaa huomioon, että suurin osa jäsenvaltioista kieltää online-kasinopelit, myös paikallisten operaattoreiden harjoittamina, ja että huomattava osa kieltää myös urheilun online-vedonlyönnin ja online-arpajaiset,

E.

ottaa huomioon, että rahapelitoiminta ei kuulu direktiivien 2006/123/EY, 2007/65/EY ja 2000/31/EY soveltamisalaan ja että parlamentti esitti edellä mainitussa urheilua koskevasta valkoisesta kirjasta antamassaan päätöslauselmassa huolensa rahapelien mahdollisesta vapauttamisesta,

F.

ottaa huomioon, että jäsenvaltiot ovat säännelleet perinteisiä rahapelimarkkinoitaan suojellakseen kuluttajia riippuvuudelta, petokselta, rahanpesulta ja pelien ennalta sopimiselta; katsoo, että kyseisiä poliittisia tavoitteita on vaikeampi saavuttaa online-rahapelialalla,

G.

ottaa huomioon, että komissio on käynnistänyt rikkomismenettelyjä kymmentä jäsenvaltiota vastaan selvittääkseen, ovatko niiden kansalliset online-rahapelipalvelujen – lähinnä urheiluvedonlyönnin – rajatylittävää tarjoamista rajoittavat toimenpiteet yhteisön lainsäädännön mukaisia; toteaa, että kuten komissio on huomauttanut, näillä menettelyillä ei puututa monopolien tai kansallisten arpajaisten olemassaoloon sellaisenaan eikä niillä ole vaikutusta rahapelimarkkinoiden vapauttamiseen yleisesti,

H.

ottaa huomioon, että yhteisöjen tuomioistuimelta pyydetään koko ajan enemmän ennakkoratkaisuja rahapeliasioihin liittyvistä kysymyksistä, mikä osoittaa selvästi, ettei ole selkeää, miten rahapelejä koskevaa yhteisön lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan,

I.

katsoo, että yhtenäisyys tarkoittaa tämän online-pelejä käsittelevän päätöslauselman yhteydessä operaattoreiden sitoutumista petosten ja rikosten estämisen lisäksi myös ongelmapelaamisen ja alaikäisten pelaamisen estämiseen noudattamalla kuluttajansuoja- ja rikoslakia, ja urheilukilpailujen suojelemiseen kaikelta urheiluvedonlyöntiin liittyvältä liialliselta vaikutukselta,

J.

katsoo, että online-rahapeleissä yhdistyvät useat ongelmapelaamiseen liittyvät riskitekijät, kuten rahapelien helppo saatavuus, useiden eri pelien saatavuus ja sosiaalisten esteiden vähyys (7),

K.

katsoo, että urheiluvedonlyönti ja muut online-pelit ovat kehittyneet nopeasti ja valvomattomasti (erityisesti Internetin rajatylittävät pelit) ja että jatkuvasti läsnäoleva pelien ennalta sopimiseen liittyvät uhat sekä ja erityistilaisuuksissa lay bets -ilmiö (vedonlyönti siitä, kuka häviää)urheilukilpailujen erityistilaisuuksissa tekevät urheilusta erityisen alttiin laittomalle vedonlyönnille,

1.

korostaa, että toissijaisuusperiaatteen ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti jäsenvaltioilla on oikeus säännellä ja valvoa rahapelimarkkinoitaan oman asiaa koskevan perinteensä ja kulttuurinsa mukaisesti kuluttajien suojelemiseksi riippuvuudelta, petoksilta, rahanpesulta ja ennalta sovituilta peleiltä sekä suojella kulttuurisidonnaisia rahoitusrakenteita, joista rahoitetaan jäsenvaltioissa urheilua ja muita sosiaalisia kohteita; korostaa, että hyvin valvotut ja säännellyt pelimarkkinat ovat myös kaikkien muiden osallistuvien tahojenedun mukaisia; korostaa, että online-rahapelioperaattorien on noudatettava sen jäsenvaltion lainsäädäntöä, jossa ne tarjoavat palveluitaan;

2.

korostaa, että rahapelipalveluja on pidettävä hyvin erityisenä taloudellisena toimintana siihen liittyvien yhteiskuntaa ja yleistä järjestystä ja terveydenhuoltoa koskevien näkökulmien takia, sillä kilpailu ei johda varojen jakamiseen paremmin, minkä takia rahapeleissä tarvitaan moneen pilariin pohjautuvaa lähestymistapaa; korostaa, että pelkkä sisämarkkinoihin perustuva lähestymistapa ei ole tällä herkällä alalla asianmukainen, ja pyytää komissiota kiinnittämään erityistä huomiota Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen näkemyksiin tästä aiheesta;

3.

pitää myönteisenä työtä, joka aloitettiin neuvostossa Ranskan puheenjohtajakaudella ja jossa käsitellään online-rahapelien ja -vedonlyönnin ja perinteisten rahapelien ja vedonlyönnin alaan liittyviä kysymyksiä; kehottaa neuvostoa jatkamaan virallisia keskusteluja mahdollisen poliittisen ratkaisun löytämiseksi online-pelien aiheuttamien ongelmien määrittelemisessä ja torjumisessa, ja kehottaa komissiota tukemaan tätä prosessia ja toteuttamaan suunnitelmia ja antamaan neuvoston toivomia ehdotuksia yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi online-pelien alalla;

4.

vetoaa jäsenvaltioihin, jotta nämä toimisivat läheisessä yhteistyössä voidakseen ratkaista rajatylittäviin online-rahapeleihin liittyvät yhteiskuntaa ja yleistä järjestystä koskevat ongelmat, kuten peliriippuvuus ja henkilötietojen tai luottokorttien väärinkäyttö; kehottaa muita EU:n toimielimiä tekemään jäsenvaltioiden kanssa läheistä yhteistyötä kaiken luvattoman tai lainvastaisen online-rahapelipalvelujen tarjonnan torjumisessa kuluttajien suojaamiseksi ja petosten ehkäisemiseksi; korostaa, että tämän tekemiseen tarvitaan yhteinen kanta;

5.

painottaa, että online-rahapelien alalla toimivilla tahoilla, kuten uhkapelioperaattoreilla, sääntelyviranomaisilla, kuluttajajärjestöillä, urheilujärjestöillä, toimialajärjestöillä ja medialla, on yhteinen vastuu online-rahapelien yhtenäisyydestä ja tietojen antamisesta kuluttajille online-rahapelien mahdollisista kielteisistä vaikutuksista;

6.

panee merkille, että rahanpesun ja harmaan talouden kaltainen rikollinen toiminta voidaan liittää rahapelitoimintaan ja että se vaikuttaa urheilutapahtuminen rehellisyyteen; panee merkille, että urheilun ja urheilukilpailujen rehellisyyteen kohdistuva uhka vaikuttaa huomattavasti ruohonjuuritason osallistumiseen, joka edistää merkittävästi kansanterveyttä ja sosiaalista osallistumista; katsoo, että jos urheilua pidetään keinona saada taloudellista hyötyä kilpailijoille, virkailijoille ja kolmansille osapuolille ja jos urheilua ei harjoiteta sen omien arvojen ja sääntöjen mukaisesti ja kannattajien iloksi, yleinen luottamus voidaan menettää;

7.

katsoo, että online-rahapelien kasvu antaa lisää mahdollisuuksia laittomille käytännöille, kuten petoksille, ennalta sovituille peleille, laittomille rahapelikartelleille ja rahanpesulle, koska online-pelit voidaan perustaa ja purkaa erittäin nopeasti, mikä johtuu ulkomaisten toimijoiden lisääntymisestä; kehottaa komissiota, Europolia ja muita kansallisia ja kansainvälisiä elimiä valvomaan tiiviisti tätä alaa ja tiedottamaan havainnoista;

8.

katsoo, että urheilutapahtumien ja -kilpailujen rehellisyyden suojelu edellyttää urheiluoikeuksien omistajien, online-rahapelioperaattoreiden ja viranomaisten yhteistyötä niin kansallisella tasolla kuin EU:n ja kansainvälisellä tasolla;

9.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että urheilukilpailujen järjestäjät, vedonlyöntioperaattorit ja sääntelyviranomaiset tekevät yhteistyötä urheilun laittomaan vedonlyöntiin ja pelien ennalta sopimiseen liittyviin uhkiin puuttumiseksi, ja käsittelemään sellaisia toimivia, tasa-arvoisia ja kestäviä toimenpiteitä koskevien sääntelypuitteiden luomista, joilla suojellaan urheilun rehellisyyttä;

10.

korostaa, että urheiluvedonlyönti on urheilukilpailujen kaupallisen hyödyntämisen yksi muoto; suosittelee, että jäsenvaltiot suojelevat urheilukilpailujen järjestäjiä näiden järjestämien kilpailujen kaikelta luvattomalta kaupalliselta käytöltä erityisesti siten, että tunnustetaan kilpailujärjestäjän oikeus, ja ottavat käyttöön järjestelyjä, joilla varmistetaan oikeudenmukainen taloudellinen korvaus, joka hyödyttää ammattilais- ja amatööriurheilua kaikilla tasoilla; kehottaa komissiota tutkimaan onko mahdollista antaa kilpailujärjestäjille tekijänoikeudet kilpailuihinsa (tietynlainen ”portrait right” (8));

11.

katsoo, että internetin tarjoama aina käytettävissä oleva mahdollisuus pelata online-rahapelejä rauhassa, tulosten saaminen välittömästi ja mahdollisuus sijoittaa rahapeliin suuria summia rahaa aiheuttavat uuden peliriippuvuuden riskin; panee kuitenkin merkille, että kuluttajille tarjottavien online-rahapelien kaikkia riskejä ei ole vielä tiedossa ja niitä pitäisi tutkia tarkemmin;

12.

kiinnittää huomiota kasvavaan huoleen nuorten ihmisten mahdollisuudesta käyttää online-rahapelimahdollisuuksia sekä laillisesti että laittomasti, ja korostaa, että ikätarkastusten on oltava tehokkaampia ja että alaikäisiä on estettävä pelaamasta rahapelien maksuttomia kokeiluversioita verkkosivuilla;

13.

huomauttaa, että erityisesti nuorilla ihmisillä voi olla vaikeuksia erottaa toisistaan käsitteet onni, kohtalo, sattuma ja todennäköisyys; kehottaa jäsenvaltioita käsittelemään tärkeimpiä riskitekijöitä, jotka voivat lisätä todennäköisyyttä siihen, että (nuorille) ihmisille tulee rahapeliongelma, ja etsimään välineet kyseisiin tekijöihin puuttumiseksi;

14.

on erittäin huolestunut vuorovaikutteisen television, matkapuhelimien ja Internet-sivustojen lisääntyvästä sekoittumisesta, jonka tuloksena tarjotaan erityisesti alaikäisille suunnattuja etä- tai online-pelejä; katsoo, että tämä kehitys asettaa uusia haasteita sääntelylle ja sosiaaliturvalle;

15.

katsoo, että online-rahapelit aiheuttavat todennäköisesti kuluttajille riskejä ja että jäsenvaltiot saavat tästä syystä kuluttajien suojelemiseksi oikeutetusti rajoittaa online-rahapelipalvelujen tarjoamisen vapautta;

16.

korostaa, että vanhemmilla on vastuu alaikäisten rahapelien pelaamisesta ja peliriippuvuuden estämisestä;

17.

pyytää samalla jäsenvaltioita varaamaan riittävästi varoja online-rahapeleihin liittyvien ongelmien tutkimukseen, estämiseen ja hoitamiseen;

18.

katsoo, että rahapeleistä saadut voitot olisi käytettävä yhteiskunnan hyödyksi, muun muassa koulutuksen, terveydenhuollon, ammattilais- ja amatööriurheilun ja kulttuurin säännölliseen rahoitukseen;

19.

tukee online-rahapelejä koskevien yhteisten sääntöjen laatimista siltä osin kuin on kyse muun muassa ikärajoista tai haavoittuvaisten pelaajien suojelemiseksi asetetuista luottokielloista ja bonusjärjestelmistä, rahapelien mahdollisista seurauksista ja peliriippuvaisille tarkoitetuista tukipalveluista tiedottamisesta, ja siitä, että tietyt pelit saattavat aiheuttaa riippuvuutta;

20.

kehottaa kaikkia sidosryhmiä käsittelemään online-rahapelien aiheuttamasta riippuvuudesta johtuvaa sosiaalisen syrjäytymisen riskiä;

21.

katsoo, että online-rahapelien mainontaa, myynninedistämistä ja tarjontaa koskeva itsesääntely ei ole riittävän tehokasta, ja painottaa tämän vuoksi sääntelyn sekä toimialan ja viranomaisten yhteistyön tarvetta;

22.

kannustaa jäsenvaltioita toimimaan yhdessä EU:n tasolla kaiken online-rahapelejä koskevan voimakkaan mainonnan, myös maksuttomien kokeilupelien sääntelemiseksi EU:n tasolla erityisesti ongelmapelaajien ja haavoittuvaisten kuluttajien, kuten lasten ja nuorten suojelemiseksi;

23.

kehottaa tutkimaan mahdollisuutta ottaa käyttöön enimmäismäärä, jonka henkilö voi käyttää rahapeleihin kuukaudessa tai velvoittaa rahapelioperaattorit hyödyntämään kaupoissa myytäviä online-rahapeleihin tarkoitettuja ennakkomaksukortteja;

24.

toteaa, että käytännesäännöt voivat edelleen olla hyödyllinen täydentävä tapa joidenkin julkisten (ja yksityisten) tavoitteiden saavuttamiseksi ja tekniikan kehityksen, kuluttajien mieltymysten muutosten tai markkinarakenteiden muutosten ottamiseksi huomioon;

25.

painottaa, että käytännesäännöt ovat loppujen lopuksi kuitenkin toimialan omasta aloitteesta lähtevä itsesääntelykeino, jota voidaan tästä syystä käyttää vain lainsäädännön täydentäjänä, ei sen korvaajana;

26.

painottaa lisäksi, että käytännesääntöjen tuloksellisuus vaihtelee voimakkaasti sen mukaan, miten kansalliset sääntelyviranomaiset ja kuluttajat tunnustavat ne, sekä niiden täytäntöönpanon mukaan;

27.

pyytää jäsenvaltioita keräämään tietoja valtioiden online-rahapelimarkkinoiden laajuudesta ja kasvusta sekä online-rahapeleihin liittyvistä ongelmista;

28.

pyytää komissiota käynnistämään online-rahapelejä ja peliriippuvuuden syntymistä koskevaa tutkimusta esimerkiksi siitä, miten mainonta vaikuttaa peliriippuvuuteen, voidaanko pelit luokitella sen mukaan, miten todennäköisesti ne aiheuttavat riippuvuutta, ja mahdollisesti ennaltaehkäisevistä ja korjaavista toimenpiteistä;

29.

kehottaa komissiota tutkimaan erityisesti välillisen tai suoran mainonnan ja markkinoinnin (mukaan lukien maksuttomat online-kokeilupelit) vaikutusta alaikäisten nuorten pelaamiseen;

30.

pyytää komissiota, Europolia ja kansallisia viranomaisia kokoamaan tietoja online-rahapelialaan liittyvien petosten ja muun rikollisen toiminnan laajuudesta esimerkiksi alan toimijoilta ja jakamaan tiedot;

31.

pyytää komissiota yhdessä kansallisten hallitusten kanssa arvioimaan rajatylittävien online-rahapelipalveluiden tarjoamista koskevia taloudellisia ja ei-taloudellisia vaikutuksia suhteessa yhtenäisyyteen, yhteiskunnalliseen vastuuseen, kuluttajansuojaan ja verotukseen liittyviin asioihin;

32.

korostaa, että on tärkeää, että jäsenvaltio, jossa kuluttaja oleskelee, voi tehokkaasti valvoa, rajoittaa ja seurata sen alueella tarjottuja rahapelipalveluja;

33.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita selkeyttämään verotuksen asemaa online-rahapelitoiminnassa;

34.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/35

A.

katsoo, että Euroopan unionin elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua koskevat standardit ovat maailman korkeimpia,

B.

katsoo, että EU:n kuluttajat edellyttävät näitä korkeita standardeja ja että ne ovat keino maksimoida lisäarvo,

C.

katsoo, että kuluttajat ovat elintarvikkeiden turvallisuuden lisäksi yhä kiinnostuneempia myös alkuperästä ja tuotantomenetelmistä; katsoo, että Euroopan unioni on jo vastannut tähän suuntaukseen ja luonut neljä elintarvikkeiden laatu- ja alkuperämerkintää, joita ovat suojattu alkuperänimitys (SAN), suojattu maantieteellinen merkintä (SMM), aito perinteinen tuote (APT) ja luonnonmukainen maatalous,

D.

katsoo, että eurooppalaiset laatutuotteet ovat Euroopan unionin ”elävää” kulttuuriperintöä ja gastronomista perintöä ja että ne ovat myös lukemattomien EU:n alueiden taloudelle ja sosiaaliselle elämälle keskeinen tekijä, joka edistää suoraan paikalliseen elämään liittyviä toimia etenkin maaseutualueilla,

E.

katsoo, että kuluttajat pitävät varmennusjärjestelmiä korkean laadun takeena,

F.

katsoo, että Euroopan unionin erityiset laatua koskevat järjestelmät ovat EU:n tuotteille merkittävä kilpailuetu,

G.

ottaa huomioon, että suuret jälleenmyyjät hallitsevat nyt EU:n elintarvikemarkkinoita ja ne perivät listaamismaksuja, korvausta kauppaan pääsystä tai myynninedistämiskustannuksia koskevia merkittäviä ja perusteettomia osuuksia, ja kaikki nämä elementit vaikuttavat pienten tuottajien mahdollisuuksiin saavuttaa suuri yleisö,

H.

katsoo, että uusia teknologioita voidaan käyttää yksityiskohtaisten tietojen hankintaan, mitä tulee erilaisten maatalous- ja elintarviketuotteiden alkuperään ja ominaisuuksiin,

I.

katsoo, että väärentäminen vahingoittaa sekä tuottajia että loppukuluttajaa,

1.

katsoo, että komission vihreän kirjan kautta käynnistämä pohdintaprosessi on tervetullut, ja tukee EU:n maataloustuotteiden laadun edistämistoivetta siten, ettei tuottajille aiheudu ylimääräisiä kustannuksia ja maksuja;

2.

katsoo, että oikeudenmukaisen kilpailun takaamisen strategisille tuotteille, kuten maataloustuotteille ja elintarvikkeille, olisi oltava tärkeä yleiseen etuun liittyvä EU:n tavoite; katsoo, että oikeudenmukaisen kilpailun olemassaolo on välttämätöntä myös sellaisten tuontituotteiden suhteen, jotka eivät yleensä vastaa samoja standardeja kuin EU:n tuotteet; katsoo, että unionin laatunormien, jotka koskevat sisämarkkinoille pääseviä kolmansien maiden tuotteita, tulee olla myös Maailman kauppajärjestön sopimuksella säänneltyjä;

3.

katsoo tarpeelliseksi lisätä valvontaa ja koordinointia eri hallintoviranomaisten välillä sen varmistamiseksi, että tuodut elintarvikkeet noudattavat EU:n ympäristöä, ruokaturvallisuutta ja eläinten hyvinvointia koskevia standardeja; panee merkille maatalous- ja kalastusneuvoston tuotujen elintarviketuotteiden turvallisuudesta ja yhteisön sääntöjen kunnioittamisesta 19. joulukuuta 2008 tekemät päätelmät, mutta toteaa, että päätelmistä puuttuu kuitenkin määrätietoinen poliittinen tahto yhteisön tarkastusten tiukentamiseksi kolmansissa maissa;

4.

korostaa, että laatua koskevaa politiikkaa ei voi erottaa tulevasta yhteisestä maatalouspolitiikasta ja haasteista, kuten ilmastonmuutoksista, biologisen monimuotoisuuden säilyttämisestä, energianhankinnasta tai vesivarojen hoidosta;

5.

katsoo, että raaka-aineiden yleisen hintatason nousun vuoksi tuotantomäärien kasvua kannustavia toimenpiteitä ei saa käyttää verukkeena vaatimusten alentamiselle;

6.

vahvistaa, että elintarvikkeiden turvallisuus-, eläinsuojelu- ja ympäristönsuojelutasoa koskevien korkeampien normien käyttöönottamisen tavoitteena tulisi olla sellaisen tason saavuttaminen, joka tarjoaa maanviljelijöille suuren kilpailullisen edun, ja että maanviljelijöiden on myös voitava ansaita tarpeeksi kattaakseen EU:n elintarviketurvallisuudesta, eläinsuojelusta ja ympäristönsuojeluvaatimuksista aiheutuvat kustannukset; katsoo, että jos maanviljelijöiden kilpailuetu ei ole riittävä, jotta maanviljelijät voivat hankkia takaisin nämä kustannukset, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksella olisi oltava tässä yhteydessä tärkeä merkitys, ja eurooppalaisten viljelijöiden olisi käytettävä sitä elintarvikkeiden turvallisuuden, eläinten hyvinvoinnin ja ympäristönsuojelun takaamiseksi maataloudessa;

7.

katsoo, että eurooppalaisen laatupolitiikan täytyy liittyä tiukasti vuoden 2013 jälkeiseen yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen; katsoo, että Euroopan unionin roolin tässä politiikassa tulisi olla tukeva (rahoitustuki mukaan lukien) eurooppalaisen maatalous- ja elintarviketuotannon korkean laadun varmistamiseksi; korostaa, että tuottajajärjestöjä on tuettava voimakkaammin, jotta etenkään pientuottajien toiminnalle ei aiheudu haittaa;

8.

huomauttaa, että Euroopan unioni sitoutuu elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevassa kansainvälisessä sopimuksessa ryhtymään toimenpiteisiin geenivarojen säilyttämiseksi; kehottaa komissiota luomaan erityisiä myynninedistämisohjelmia geneettisen eroosion uhkaamien kasvilajien käytön lisäämiseksi; korostaa, että näillä toimenpiteillä lisättäisiin maanviljelijöiden ja puutarhureiden mielenkiintoa kasvigeenivaroiksi listattujen lajien viljelyä kohtaan ja että vastaavia myynninedistämisohjelmia on luotava myös erittäin uhanalaisia hyötyeläinrotuja varten;

9.

muistuttaa siitä tosiasiasta, että eurooppalaiset tuottajat ovat jatkuvan maailmanlaajuisen maatalousmarkkinoiden vapautumisprosessin näkökulmasta suorassa kansainvälisessä kilpailussa ja että jokainen lisätoimenpide, jota pitää noudattaa, voi olla kilpailun kannalta haitallinen, mutta voi myös hyödyttää EU:n viljelijöitä, jos he kykenevät saamaan tehokkaasti tuotteensa huomatuiksi markkinoilla ja ansaitsemaan sen avulla lisätuloja; muistuttaa myös, että EU:n viljelijät voivat kääntää kuluttajien kysynnän edukseen tarjoamalla kuluttajille muun muassa paikallisesti tuotettuja korkealaatuisia tuotteita, parempaa eläinten hyvinvointia ja edistyneempiä ympäristönormeja;

10.

korostaa erityisesti, että Maailman kauppajärjestön neuvotteluissa komission on pyrittävä takaamaan sopimus kaupankäyntiin liittymättömistä kysymyksistä niin, että mahdollisimman monet tuodut tuotteet täyttävät samat vaatimukset, jotka määrätään EU:n maanviljelijöille, jotta sellaisten maataloustuotteiden laatu, jotka vastaavat EU:n elintarviketurvallisuus-, eläinsuojelu- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia, toisi maanviljelijöille selvää kilpailuetua;

11.

on huolissaan suurten myymäläketjujen vaikutuksesta EU:n elintarvikkeiden yleiseen laatuun sekä siitä, että suurelta osin jälleenmyyntiin keskittyneillä markkinoilla on taipumus yhtenäistää ja pienentää maatalouselintarvikkeiden valikoimaa, minkä seurauksena myös perinteisten tuotteiden saatavuus heikkenee ja jalostusaste kasvaa; ehdottaa, että komissio ottaa huomioon tarpeen säädellä sellaisten käänteisten tarjouskilpailujen käytäntöjä, joita jotkin suuret hankintakeskukset harjoittavat, kun otetaan huomioon näiden käytäntöjen tuhoisat vaikutukset laatutuotteisiin;

12.

on huolissaan EU:n perusstandardijärjestelmän monimutkaisuudesta ja lukemattomista säännöksistä, joita maanviljelijöiden täytyy noudattaa Euroopan unionissa; puoltaa yksinkertaistettua järjestelmää ja vaatii, että kaikki määräykset on vastaisuudessa laadittava määräyksen soveltuvuuden, tarpeellisuuden ja suhteellisuuden mukaan;

13.

kehottaa yksinkertaistamaan kaupan pitämistä koskevia standardeja entisestään täsmentämällä tärkeimpiä sovellettavia kriteerejä; edellyttää, että EU:ssa kehitetään ohjeet yleisten varattujen ilmausten, kuten ”vähäsokerinen”, ”vähähiilinen”, ”ruokavalioon liittyvä” ja ”luonnollinen”, käytölle, jotta harhaanjohtavat käytännöt kyetään välttämään;

14.

on huolissaan siitä, ettei suurin osa EU:n kuluttajista saa riittävästi tietoa elintarvikeketjusta varsinkaan tuotteiden alkuperän ja raaka-aineiden osalta; puoltaa alkutuotteiden tuotantopaikan pakollista ilmoittamista alkuperämaata koskevan merkinnän pohjalta tavalla, joka vastaa kuluttajien halua tietää enemmän heidän ostamiensa tuotteiden alkuperästä; katsoo, että tällaista järjestelmää tulisi soveltaa myös jalostettuihin elintarvikkeisiin ja siinä tulisi ilmoittaa pääasialliset ainekset ja raaka-aineet ja täsmentää niiden alkuperä ja tuotteen viimeinen jalostuspaikka;

15.

katsoo, että silloin, kun otetaan huomioon Euroopan unionin eri tuotantoalojen erityispiirteet, australialainen malli on erinomainen esimerkki tällaisesta alkuperämaan merkintäjärjestelmästä, jossa määritellään erilaiset tasot, kuten ”x:n tuote” (elintarvikkeet, joiden valmistusprosessi ja ainekset ovat paikallisia) tai ”valmistuspaikka…” (elintarvikkeet, joita on jalostettu merkittävässä määrin kyseisessä paikassa), tai jossa käytetään mainintaa ”valmistettu valtiossa x paikallisista tai tuoduista aineksista”; muistuttaa, että myös muut merkittävät kauppakumppanit, kuten Yhdysvallat ja Uusi-Seelanti, käyttävät samankaltaisia merkintäjärjestelmiä;

16.

katsoo, että niin kauan kuin elintarvikkeiden turvallisuutta koskevat edellytykset täyttyvät, kaupan pitämisen vaatimukset eivät saa estää tuotteiden pääsyä markkinoille niiden ulkonäön, muodon tai koon perusteella;

17.

katsoo, että yleisen EU-laatumerkinnän, kuten tekstin ”valmistettu Euroopan unionissa”, tulee lopulta taata, että EU:ssa valmistetut tuotteet voivat erottua markkinoilla positiivisesti niiden korkeiden vaatimusten ansiosta, joiden mukaan ne on valmistettu;

18.

katsoo, että vapaaehtoisia varattuja ilmaisuja tulisi suosia kaupan pitämisen pakollisten edellytysten vaihtoehtona; panee kuitenkin merkille, että ruokailutottumusten ja perinteiden eroavaisuuksien takia kaikkia osapuolia tyydyttävien yhdenmukaisten määritelmien käyttöönotto saattaa aiheuttaa vaikeuksia, lisätä kuluttajille suunnatun tiedon määrää tai pakottaa kehittämään ilmaisujen käyttöä valvovan tarkastusjärjestelmän;

19.

puoltaa toimenpiteitä, joilla ohjataan EU:n asetusten yksinkertaistamista, mikäli yksinkertaistaminen ei tarkoita EU:n säännöstelyn vapauttamista, ja niiden alojen rajoittamista, joilla harjoitetaan itsesääntelyä; katsoo, että eräät kaupan pitämisen yhteiset vaatimukset ovat välttämättömiä ja että ne voidaan säätää tehokkaammiksi; on tässä yhteydessä sitä mieltä, että yhteissääntelyä on suosittava normaalina keinona alaa koskevan yhteisön lainsäädännön hyväksymisessä; kehottaa ottamaan kansalliset viranomaiset, elintarviketeollisuuden edustajat sekä maataloustuottajat mukaan tähän prosessiin;

20.

korostaa, että elintarvikkeiden laatujärjestelmissä olisi jaettava tietoa ja annettava kuluttajille takeet paikallisten ainesosien ja tuotantomenetelmien aitoudesta; katsoo siksi, että kyseisiä järjestelmiä on tuettava tehostamalla ja pitämällä yllä valvonta- ja jäljitettävyysjärjestelmiä;

21.

katsoo, että tarvitaan läpinäkyvämpiä merkintäjärjestelmiä, jotka hyväksyttäisiin laajalti kuluttajien keskuudessa, ja että läpinäkyvällä alkuperämerkinnällä ilmoitetaan sekä Euroopan unionin alueella tuotettujen että kolmansista maista tuotujen tuotteiden oleellisten tuotetta määrittävien maatalousraaka-aineiden alkuperä;

22.

katsoo, että aitojen SAN-merkinnällä merkittyjen tuotteiden yksinomainen käyttö raaka-aineena on tarpeen varmistaa ainoastaan silloin, kun suojattua merkintää käytetään jalostustuotteen etiketissä ja mainonnassa; painottaa, että näin voidaan yhtäältä välttää kuluttajan harhaanjohtamista ja toisaalta edistää suojatulla alkuperänimityksellä varustettujen tuotteiden kysyntää;

23.

pitää tarkoituksenmukaisena, että käsitteiden ”vuori” ja ”saari” käytöstä määrätään, sillä se antaisi kyseisille muita huonommassa asemassa olevilla alueilla tuotetuille elintarvikkeille ja tuotteille huomattavaa lisäarvoa; katsoo, että käsitteiden ”vuori” ja ”saari” käytön yhteydessä täytyy mainita myös tuotteen alkuperämaa;

24.

toteaa tässä yhteydessä, että suojatun alkuperänimityksen ja suojatun maantieteellisen merkinnän ero ei ole selvä keskimääräiselle kuluttajalle, minkä vuoksi tarvitaan tiedotuskampanja tämän eron selvittämiseksi kuluttajille;

25.

vastustaa tiukempien arviointikriteerien määräämistä, kuten vientimahdollisuuksiin ja kestävyyteen liittyviä kriteereitä; toteaa, että on olemassa esimerkiksi monia sellaisia tuotteita, joita ei viedä ulkomaille, mutta jotka ovat kuitenkin erittäin tärkeitä paikallisen talouden muodon kannalta sekä taattaessa jatkuva sosiaalinen yhteenkuuluvuus;

26.

korostaa, että maantieteelliset merkinnät edustavat tärkeää eurooppalaista perintöä, joka tulee säilyttää niin sen ratkaisevan merkityksen vuoksi talouden dynamiikalle kuin EU:n eri alueille ominaisten sosioekonomisten vaikutustenkin vuoksi; katsoo, että nämä merkinnät takaavat laadun, mitä on vahvistettava etenkin tehostamalla maantieteellisten merkintöjen hallintaa niitä edustavien hakijaryhmien toimesta; katsoo, että niiden avulla kuluttajien on helpompi tehdä valintansa tarjolla olevien tuotteiden valikoimasta;

27.

katsoo, että on välttämätöntä selittää tarkemmin tavaramerkkien ja maantieteellisten merkintöjen väliset erot ja ryhtyä toimiin sellaisten yhteisön olemassa olevien sääntöjen soveltamiseksi käytännössä, jotka kieltävät SAN/SMM-merkintöjä sisältävien tai niihin viittaavien tavaramerkkien rekisteröinnin sellaisten tahojen toimesta, jotka eivät kuulu SAN/SMM-tuottajajärjestöihin; katsoo elintärkeäksi sellaisten erityisellä budjetilla varustettujen mainoskampanjoiden käynnistämisen, joiden avulla tiedotetaan kuluttajille kyseisten julkisten varmentamisjärjestelmien eduista;

28.

katsoo, että maantieteellisiä merkintöjä käyttävillä tuottajilla tulisi olla käytettävissään keinoja, joiden avulla he voisivat hallinnoida tuotantomääriä asianmukaisella tavalla laadun säilyttämiseksi ja maantieteellisten merkintöjen maineen ylläpitämiseksi;

29.

katsoo, että mikäli valmistetussa yhdistetyssä tuotteessa käytetään suojatulla maantieteellisellä merkinnällä varustettua tuotetta muuttamalla maantieteellisellä merkinnällä varustetun tuotteen ominaispiirteitä, suojelusta vastaavilla elimillä tai toimivaltaisilla viranomaisilla olisi oltava mahdollisuus tehdä erityisiä tarkastuksia sen varmistamiseksi, että suojatulla maantieteellisellä merkinnällä varustetun tuotteen ominaispiirteitä ei ole muutettu liikaa;

30.

vaatii parempaa suojaa rekisteröidylle nimikkeistölle erityisesti tietyissä pakkaus- ja markkinointivaiheissa kyseisten tuotteiden valmistusalueen ulkopuolella, kun vaarana on tällaisen nimikkeistön epäasianmukainen käyttö; kehottaa panemaan täytäntöön yhteisön sääntöjä, joilla estetään sellaisten merkintöjen rekisteröinti, joilla on jo rekisteröityä SAN- tai SMM-nimitystä muistuttava nimitys;

31.

ilmoittaa olevansa sellaisten yhteisten sääntöjen asettamisen kannalla, jotka sallivat sen, että maantieteellisiä merkintöjä käyttävät tuottajat voivat määrätä ehtoja tällaisten maantieteellisten merkintöjen käytölle sekä niiden käytölle jalostettujen tuotteiden merkitsemisessä;

32.

puoltaa maantieteellisiä merkintöjä koskevan rekisteröintimenettelyn yksinkertaistamista sekä merkintöjen saantiin kuluvan ajan lyhentämistä;

33.

korostaa sitä, että maantieteellisten merkintöjen suojelun taso vaihtelee eri jäsenvaltioissa; katsoo, että lainsäädännöllinen ja menettelyoikeudellinen yhdenmukaistaminen on tällä alalla toivottua varsinkin suojelua ex officio koskevien säännösten osalta;

34.

katsoo, että maantieteellisten merkintöjen kansainvälistä suojelua olisi tehostettava; kehottaa komissiota työskentelemään tehokkaammin etenkin poliittisella tasolla parantaakseen SMM-suojelua Maailman kauppajärjestön neuvottelujen yhteydessä (joko laajentamalla teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen 23 artiklan suojaa kaikkiin tuotteisiin tai perustamalla monenkeskisen SMM-rekisterin) sekä uusien valtioiden WTO-liittymisneuvottelujen ja neuvottelujen aikana solmittavien kahdenvälisten sopimusten yhteydessä;

35.

on sitä mieltä, että sekä vientituotteiden että muiden kuin vientituotteiden olisi voitava hyötyä tästä EU:n tarjoamasta kansainvälisestä suojelusta, joka voitaisiin mahdollisesti ulottaa kattamaan tuotteiden todellinen väärentämisriski niin, että vientituotteet, joiden väärentämisriski on suuri, voisivat nauttia kansainvälistä suojelua Maailman kauppajärjestössä, kun taas paikallisten markkinoiden tuotteille, joiden väärentämisriski on pienempi, voitaisiin ehdottaa yksinkertaisempaa menettelyä, josta annetaan ilmoitus komissiolle sen jälkeen, kun jäsenvaltiot ovat tunnustaneet sen (verrattavissa nykyisen väliaikaisen suojan tasoon), ja joka nauttii yhteisössä oikeudellista suojaa;

36.

huomauttaa, että tiettyjä nimiä käytetään kolmansissa maissa järjestelmällisesti väärin perustein, mikä johtaa kuluttajaa harhaan ja saattaa alkuperäistuotteen maineen vaaraan; painottaa, että toimet, joilla taataan nimikkeiden suoja kolmannessa maassa, edellyttävät erittäin aikaavievää menettelyä, jonka toteuttaminen ei ole helppoa yksittäiselle tuottajaryhmille, kun otetaan huomioon kunkin maan erilaiset suojelutoimet ja menettelyt; kehottaa komissiota omaksumaan neuvoa-antava rooli ja antamaan tuottajaorganisaatioille taitotietoa ja oikeudellista tukea niiden sopimuksissa kolmansien maiden kanssa;

37.

katsoo, että yhteisöllinen ja kansallinen valvonta on välttämätöntä suojattujen alkuperänimitysten ja suojattujen maantieteellisten merkintöjen käytössä, ja kannattaa vakavia pakotteita, joilla estetään näiden välineiden luvatonta käyttöä niin, että jäsenvaltioita velvoitetaan soveltamaan pakotteita automaattisesti suojattujen nimitysten väärentämis- tai kopiointitapauksissa; ehdottaa, että 20. maaliskuuta 2006 maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 510/2006 (3) 13 artiklaan sisällytetään tämän osalta erityislauseke; puoltaa suojatun alkuperänimityksen hankinnan yksinkertaistamista ja tiukkaa valvontaa, jota jäsenvaltioiden viranomaiset suorittavat sen varmistamiseksi, että kaikki tuotantovaiheet on toteutettu kyseisellä maantieteellisellä alueella;

38.

katsoo, että markkinoiden kontrollointi kaikkiin SAN- ja SMM-merkittyjen tuotteiden määräysten täytäntöönpanoon liittyen lisää kaikkien jäsenvaltioiden hallinnollisia kustannuksia, mutta edistää kuitenkin huomattavasti entistä tehokkaampaa suojaa; puoltaa yhteisöllisen teknisen avun myöntämistä jäsenvaltioiden suorittamien tarkastusten avulla, jotta voitaisiin taata mahdollisimman yhtenäinen SAN- ja SMM-merkittyjen tuotteiden suojan toteuttaminen EU:n alueella;

39.

katsoo, että näistä järjestelmistä tiedottamista ja niitä koskevaa neuvontaa täytyy lisätä EU:n taloudellisella tuella sekä sisämarkkinoilla että kolmansissa maissa; katsoo, että yhteisön rahoitusosuutta EU:n laatutuotteita koskevissa EU:n tiedotus- ja edistämisohjelmissa täytyy korottaa; toivoo, että komissio jatkaa SMM-mallin edistämistä kolmansissa maissa etenkin lisäämällä teknisen avun hankkeita yhdessä SMM-tuottajaryhmien kanssa;

40.

ehdottaa, että perustetaan eurooppalainen tuotteiden laatua käsittelevä virasto, joka tekisi tiivistä yhteistyötä Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen ja Euroopan komission yksiköiden kanssa, jotka toimivat elintarvikkeiden laadun suojelemisen alalla; ehdottaa, että tämä virasto ratkaisisi myös yhä lisääntyviä kolmansista maista tulevia pyyntöjä, jotka koskevat suojattua alkuperänimitystä, suojattua maantieteellistä merkintää ja aitoja perinteisiä tuotteita;

41.

korostaa muuntogeenisistä elintarvikkeista ja rehuista 22 päivänä syyskuuta 2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1829/2003 (4) merkitystä kuluttajien valinnanvapaudelle; kehottaa komissiota tekemään lainsäädäntöehdotuksen myös sellaisten eläinkunnan tuotteiden, kuten maidon, lihan ja kananmunien, saamiseksi merkintävelvoitteen piiriin, joiden tuotannossa käytetään geneettisesti muunnettua rehua;

42.

kannattaa aitoja perinteisiä tuotteita koskevan järjestelmän säilyttämistä ja yksinkertaistamista; on pettynyt tämän välineen tehoon, joka on johtanut viime aikoihin asti hyvin pieneen määrään APT-tuotteiden rekisteröimisiä (20, käsiteltävänä on 30 hakemusta); viittaa siihen, että maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden rekisteröimisestä aidoiksi perinteisiksi tuotteiksi 20 päivänä maaliskuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 509/2006 (5) 3 artiklan 2 kohdassa toisena mainittu aitojen perinteisten tuotteiden luettelo – jossa tuotteen tai elintarvikkeen nimen käyttöä ei varata tuottajille – tulisi poistaa, koska se vähentää APT-suojaa; muistuttaa, että APT-järjestelmä on verkostojen suojelun olennainen väline ja että se tarjoaa mielenkiintoisia kehitysmahdollisuuksia, jos tietyt ehdot täyttyvät;

43.

pitää riittämättömänä ”perinteisen” tuotteen määritelmää, joka on asetuksessa (EY) N:o 509/2006; katsoo, että perinteisen tuotteen yhdistäminen maahan, jossa kyseinen perinne on käytössä, tai kyseisen käsitteen yksinomainen käyttö perinteisiä vaatimuksia noudattavan viljelijän toimesta nostaisi APT-järjestelmän statusta;

44.

katsoo, että orgaaninen tuotanto tarjoaa EU:n maanviljelijöille merkittäviä kasvumahdollisuuksia ja että EU:n logon uskottavuutta tulee vahvistaa toimenpideohjelman avulla; panee kuitenkin merkille, että tähän liittyvä yhteisön sääntelyssä edellytetään yhtä standardia, vaikka jäsenvaltiot soveltavatkin varmennusmenettelyä eri tavoin niin, että jotkin niistä siirtävät kalliit tarkastustehtävät tarkastusviranomaisille ja toiset taas valtion hyväksymille elimille; panee merkille, että varmennusmenettely vaihtelee jäsenvaltioittain ja on kallis; kehottaa yhdenmukaistamaan ekologisesti tuotetuissa tuotteissa havaittavia kiellettyjen kasvinsuojeluaineiden enimmäisrajoja koskevaa lainsäädäntöä; tukee lähtökohtaisesti ehdotusta merkinnästä, jonka mukaan tuote on tuotettu orgaanisesti EU:ssa;

45.

on sitä mieltä, että luonnonmukaisten tuotteiden valvonta- ja varmennustoimenpiteiden ja -viranomaisten tyyppien suurempi yhdenmukaistaminen on tarpeen, jotta kuluttajien turvallisuus ja luottamus voidaan taata sellaisen uuden luonnonmukaista maanviljelyä koskevan EU:n tunnuksen avulla, jolla taataan samat tuotanto-, valvonta- ja varmennusvaatimukset EU:n tasolla ja autetaan ratkaisemaan ongelmia ja edistämään edelleen luonnonmukaisten tuotteiden sisämarkkinoita;

46.

katsoo, että ekologisten tuotteiden tapaan merkittyjen muiden kuin ekologisten tuotteiden tulo markkinoille saattaa vaarantaa ekologisten tuotteiden yhtenäismarkkinoiden kehitystä Euroopan unionissa; on sen vuoksi huolissaan yrityksestä laajentaa Euroopan ympäristömerkin käyttö koskemaan elintarvikkeita, joita ei ole valmistettu ekologisen maatalouden periaatteiden mukaisesti;

47.

kannattaa sen vuoksi, että kolmansista maista tuotujen tuoreiden ja jalostettujen orgaanisesti viljeltyjen tuotteiden yhteydessä on pakollista ilmoittaa alkuperämaa riippumatta siitä, onko tuotteissa ekologisesti tuotettuja tuotteita koskevaa EU:n merkintää;

48.

katsoo, että ekologisesti tuotettujen tuotteiden sisämarkkinoiden toiminnan parantamisen vuoksi

49.

suhtautuu myönteisesti perinteisten ja ekologisten tuotteiden virastojen perustamiseen jäsenvaltioiden tasolla; katsoo, että kullakin jäsenvaltiolla olisi oltava joko julkisia tai yksityisiä laitoksia, jotka tuottajat ja kuluttajat hyväksyvät yksimielisesti ja jotka edistävät ja valvovat paikallista ekologista tuotantoa ja laatua;

50.

myöntää, että kuluttajat vaativat yhä enemmän elintarvikkeiden ja elintarviketuotteiden laadulta paitsi turvallisuuden myös eettisten seikkojen suhteen, mistä esimerkkinä ovat kestävyys ympäristön kannalta, eläinten hyvinvoinnin suojeleminen sekä muuntogeenisiin organismeihin liittyvä tekniikka; kehottaa komissiota luomaan kriteerit laatuhankkeille, kuten vapaaehtoisuuteen perustuvalle ”ei sisällä muuntogeenisiä organismeja” -merkinnälle, jonka ansiosta kuluttajat voivat tehdä tietoisia valintoja;

51.

katsoo tarpeelliseksi edistää ympäristön huomioon ottavia tuotantojärjestelmiä; pahoittelee sen vuoksi, ettei yhteisöllä ole integroitua tuotantoa koskevia sääntöjä, jotka antaisivat mahdollisuuden korostaa EU:n tuottajien ponnisteluja sellaisten asianmukaisten mainos- ja markkinointikampanjoiden avulla, joiden tarkoituksena on tehdä tunnetuksi kyseisten tuotantomuotojen tuoma lisäarvo;

52.

katsoo, että standardien yhdenmukaistamista varten ei tarvita EU:n sääntöjä; katsoo, että ei ole tarpeen luoda uusia varmentamisjärjestelmiä elintarvikkeiden erottamiseksi yhteisön tasolla, koska se heikentäisi nykyisiä järjestelmiä ja johtaisi kuluttajia harhaan;

53.

korostaa, että laatumerkkien kehittämisen sekä siihen liittyvän tiedottamisen ei saa johtaa tuottajia koskevan byrokratian lisääntymiseen; katsoo, että tuottajilla olisi näin ollen oltava mahdollisuus tehdä tällaisten merkkien käyttöä koskevia aloitteita ja että yhteisön elinten väliintulo rajoitetaan näiden merkkien suojelemisen varmistamiseen, jotta tuottajille taattaisiin oikeudenmukainen korvaus vaivoistaan ja jotta kuluttajaa suojeltaisiin väärennöksiltä ja kaikenlaisilta muilta petoksilta;

54.

korostaa, että nykyisten varmennusjärjestelmien tulisi taata paitsi laissa annettujen määräysten noudattaminen tiiviin valvonnan avulla, myös muita tärkeitä elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyviä tekijöitä, kuten jäljitettävyys; korostaa, että varmennusvaatimusten tulisi heijastaa yhteiskunnallisia vaatimuksia, minkä vuoksi tarvitaan valtion tukea maanviljelyksestä aiheutuvia kustannuksia varten; puolustaa tuottajajärjestöjen aktiivisempaa osallistumista, sillä yksittäiset viljelijät eivät voi haastaa vanhentuneita kaupan sertifiointisääntöjä;

55.

huomauttaa, että nykytilanteessa yksityiset varmentamisjärjestelmät eivät auta tuottajia tiedottamaan kuluttajille tuotteidensa ominaispiirteistä, vaan järjestelmistä on tulossa ainoa keino päästä markkinoille, ja ne lisäävät maanviljelijöiden byrokratiaa ja muuttuvat liiketoiminnaksi useille elintarvikkeiden jakelualan yrityksille; katsoo tarpeelliseksi olla edistämättä näiden järjestelmien lisääntymistä, jotka asettavat markkinoille pääsyä koskevia rajoituksia osalle tuotanto-alasta;

56.

korostaa, että nykyinen yksityisten varmentamisjärjestelmien lisääntyminen tekee osalle alasta vaikeammaksi päästä markkinoille ja että kyseiset järjestelmät eivät auta parantamaan kuluttajille suunnattua viestintää tuotteiden ominaisuuksista; kehottaa komissiota edistämään yksityisten varmennusjärjestelmien keskinäistä tunnustamista rajoittaakseen tällaisten järjestelmien lisääntymistä ja laadukkaiden tuotteiden poissulkemista markkinoilta; katsoo tarpeelliseksi valmistella yhteisön suuntaviivoja, jotka sisältävät piirteitä, joita tällaiset järjestelmät eivät voi säännellä, kuten esimerkiksi ”arvostusta nostavia” viittauksia, jotka olisi määriteltävä objektiivisten asteikkojen ja perusteiden avulla;

57.

toteaa, että on vastustettava kaikkia ehdotuksia rajoittaa rekisteröitävien maantieteellisten merkintöjen määrää, koska paikallisten tuotteiden merkitys paikallisille talouksille ja yhteisöille on hyvin suuri;

58.

katsoo, että ei ole tarvetta kehittää uusia aloitteita perinteisten tuotteiden tukemiseksi, koska tämä voi heikentää aitojen perinteisten tuotteiden järjestelmää;

59.

kehottaa tiiviimpään yhteistyöhön Kansainvälisen standardoimisjärjestön (ISO) kanssa ja mahdollisimman laajaan vaihtoehtoisten järjestelmien käyttöönottoon, esimerkkinä HACCP (hazard analysis and critical control points, vaarojen analysointi ja kriittiset valvontapisteet);

60.

panee merkille kansainvälisen ulottuvuuden suhteen monia kilpailukykyä koskevia ongelmia suhteessa Euroopan unionin tärkeimpiin kauppakumppaneihin; on huolissaan paineesta, jota aiheuttavat kehittyvistä maista peräisin olevat tuotteet, jotka eivät vastaa samaa turvallisuus- ja laatutasoa ja joihin sovelletaan usein puutteellista valvontaa; vahvistaa tässä yhteydessä, että on tarve ottaa käyttöön ”ehdollisen markkinoille pääsyn” käsite, kuten parlamentti on vahvistanut useissa päätöslauselmissa;

61.

kehottaa tekemään mahdollisimman monia kahdenvälisiä sopimuksia avainmarkkinoilla ja kehottaa myös tekemään väärennösten vastaisia sopimuksia; komission olisi tuettava tavaramerkkien kansainvälisen suojelun ongelman selvittämistä ja myös suojelua, joka koskee SMM-, SAN-ja APT-tuotteita;

62.

katsoo, että on tarpeen välittää mahdollisimman laajalti tietoa elintarvikkeiden laatua ja turvallisuutta koskevan Euroopan unionin politiikan tuomista hyödyistä; on pahoillaan siitä, että yleisöllä ei ole käytössään kattavia ja helposti saatavia tietoja Euroopan unionin panoksesta tällä alalla; suosittelee, että komissio ja jäsenvaltiot lisäävät tiedotus- ja edistämistoimia EU:n tuotteiden laatustandardien ja elintarviketurvallisuuden osalta;

63.

korostaa roolia, joka EU:n rahoituksella voi olla tällä alalla; toteaa, että ”lähentyvissä jäsenvaltioissa” yhteisön rahoitusosuus laatuohjelmissa yltää 75 prosenttiin; kiinnittää kuitenkin huomiota pienten tuottajien lainansaantivaatimusten kiristymiseen maailmanlaajuisen talouskriisin aikana, mikä rajoittaa voimakkaasti heidän pääsyään yhteisrahoituksen piiriin;

64.

katsoo, että viljelijöiden suoraan ylläpitämiä markkinoita, joiden kautta myydään paikallisia kausituotteita, olisi tuettava, koska näin varmistetaan kohtuullinen korvaus korkealaatuisille tuotteille, lujitetaan tuotteen ja tuotantopaikan välistä yhteyttä ja kannustetaan kuluttajia tekemään tietoisia ja laatuun perustuvia valintoja; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi rohkaistava sellaisten myyntialueiden luomista, joilla tuottajat voivat esitellä tuotteitaan suoraan kuluttajille;

65.

kehottaa luomaan paikallisia markkinoita varten myynninedistämisohjelmia paikallisten ja alueellisten jalostus- ja markkinointialoitteiden edistämiseksi; katsoo, että tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi sellaisten tuottajaosuuskuntien kautta, jotka edistävät lisäarvoa maaseutualueilla ja jotka välttävät pitkiä kuljetusreittejä ja ovat näin hyvänä esimerkkinä ilmastonmuutoksen vastustamisessa;

66.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/43

1.

suhtautuu myönteisesti vuosien 2006 ja 2007 kilpailupolitiikkaa koskevien kertomusten julkaisemiseen;

2.

tukee edelleen parlamentin aktiivisempaa osallistumista kilpailupolitiikan kehittämiseen yhteispäätösmenettelyn käyttöönoton avulla;

3.

onnittelee komissiota laittomien, vakavimpien kartellien toiminnan onnistuneesta haastamisesta ja ennätyssakkojen määräämisestä lainrikkojille;

4.

kehottaa komissiota ja neuvostoa asetuksen (EY) N:o 1/2003 (19) toimintaa koskevat komission tarkistustoimet huomioon ottaen sisällyttämään asetukseen (EY) N:o 1/2003 sakottamisen periaatteet sekä edelleen kehittämään ja täsmentämään näitä periaatteita, jotta voidaan noudattaa yleisten oikeusperiaatteiden vaatimuksia;

5.

tukee sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa koskevan uudistetun tiedonannon soveltamista laittomien, vakavimpien kartellien toimintaa koskevien tietojen toimittamisen kannustamiseksi;

6.

suhtautuu myönteisesti yhteisön kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvista vahingonkorvauskanteista annetun valkoisen kirjan julkaisemiseen, mutta kannustaa toteuttamaan uudistuksen tavalla, jolla varmistetaan, etteivät Yhdysvaltain järjestelmän kielteiset vaikutukset toistu Euroopan unionissa;

7.

pyytää komissiota toimittamaan tulevissa kertomuksissaan enemmän tietoja komission kuluttajien yhteystoimiston toiminnasta kilpailuasioissa;

8.

ilmaisee huolensa siitä, että suuryritykset käyttävät väärin markkina-asemaansa, ja pyytää komissiota analysoimaan tavarantoimittajien, eli elintarvikkeiden tuottajien, ja vähittäismyyjien välisten epätasa-arvoisten suhteiden vaikutusta kilpailuun mahdollisten määräävän markkina-aseman väärinkäytösten kannalta; odottaa ostovoimaa tarkastelevan komission työryhmän kertomusta;

9.

pyytää komissiota harkitsemaan arvion tekemistä palvelualan väärinkäytöksistä, joiden vuoksi pienyritykset eivät ehkä pysty tekemään tarjouksia; panee merkille sen ongelman, että itsenäisiltä ammatinharjoittajilta ja freelance-työntekijöiltä kielletään toisinaan mahdollisuus soveltaa vakiohinnoittelua tapauksissa, joissa he ovat taloudellisesti miltei yksinomaan riippuvaisia yhdestä tai harvoista heidän resurssejaan käyttävistä suurista käyttäjistä, ja kehottaa komissiota selvittämään, miten he voivat järjestellä, neuvotella ja tehdä kilpailulainsäädännön periaatteiden mukaisia työehtosopimuksia;

10.

kehottaa komissiota tarkistamaan sisäisiä menettelyjään, joiden mukaisesti se valitsee alakohtaisten tutkimusten aiheet;

11.

kehottaa komissiota harkitsemaan verkkomainontaa koskevan alakohtaisen tutkimuksen toteuttamista;

12.

kehottaa komissiota tekemään analyysin hankintoja koskevien sääntöjen soveltamisessa vallitsevista mahdollisista kansallista eroista sekä näistä mahdollisesti aiheutuvista kilpailuvääristymistä;

13.

panee merkille, että komission kertomuksessa kerrotaan ennätyssuurista lukemista seuraavilla aloilla: kilpailuoikeuden rikkomisesta kartelleille määrättävät sakot, komissiolle ilmoitettujen yrityskeskittymien määrä ja komissiolle tehdyt ilmoitukset valtiontuesta; kannustaa komissiota tämän vuoksi kiireellisesti arvioimaan henkilöstövoimavaransa, jotta voidaan varmistaa, että komission kilpailun pääosastolla on riittävästi työntekijöitä kasvava työmäärä huomioon ottaen;

14.

korostaa, että fuusioihin ja yrityskauppoihin sovellettavia kilpailusääntöjä on arvioitava koko sisämarkkinoiden eikä vain sen osien kannalta;

15.

suhtautuu myönteisesti vuosien 2006 ja 2007 kilpailupolitiikkaa koskevien komission kertomusten tietoihin kilpailuasioista vastaavan pääosaston keskittymien valvontayksikön rakenneuudistuksen tuloksellisuudesta sen jälkeen, kun yksikkö on järjestetty uudelleen toimialakohtaisesti ja sen taloudellinen analyysi ja vertaisarviointi on vahvistettu;

16.

suhtautuu myönteisesti ilmoitukseen yrityskeskittymien valvontaa koskevan asetuksen (20) tarkistamisen aloittamisesta; toistaa kantansa, jonka mukaan nykyiset määräykset ovat riittämättömiä ottaen huomioon entistä yhdentyneemmät ja monimutkaisemmat EU:n markkinat ja sen, että tarkistaminen olisi toteutettava pyrkimällä johdonmukaiseen lähestymistapaan arvioitaessa verrattavissa olevia sulautumista koskevia toimia;

17.

panee merkille valtiontukea koskevien ilmoitusten ennätyksellisen määrän ja on tyytyväinen pieniä ja keskisuuria yrityksiä, tutkimusta ja kehittämistä koskevan ryhmäpoikkeuksen julkaisemiseen, mistä on etua pk-yrityksille sekä työllisyyden, koulutuksen ja alueiden tuelle;

18.

suhtautuu myönteisesti etenkin mahdollisuuteen tukea työnantajia kustannuksissa, jotka liittyvät heidän työntekijöidensä lasten ja vanhempien hoitoon;

19.

on huolissaan markkinoiden keskittymisen ja eturistiriitojen lisääntymisestä pankkitoiminnassa; varoittaa mahdollisista maailmanlaajuisista systeemiriskeistä, joita eturistiriidoista ja keskittymisestä aiheutuu;

20.

suhtautuu myönteisesti valtiontukien tulostaulun arviointiin, mutta kannustaa komissiota tekemään analyysin valtiontuen tuloksellisuudesta ja kannustaa tunnistamaan tulostaulun uudistuksen yhteydessä jäsenvaltiot, jotka eivät ole riittävän hyvin onnistuneet perimään takaisin sääntöjenvastaisesti myönnettyä valtiontukea;

21.

suhtautuu myönteisesti ympäristönsuojeluun myönnettävää valtiontukea koskevien yhteisön suuntaviivojen uudistuksen julkaisemiseen, millä taataan, että jäsenvaltiot voivat tukea uusiutuvan energian tuotantoa ja energiatehokasta yhteistuotantoa myöntämällä toimintatukea, joka kattaa tuotantokustannusten ja markkinahinnan välisen eron kokonaisuudessaan;

22.

uudistaa kehotuksensa, jonka mukaan olisi pyrittävä saavuttamaan lisäedistystä sekä nykyisten kilpailusääntöjen selventämisessä että niiden käytännön soveltamisessa yleisen taloudellisen edun mukaisiin palveluihin, kun otetaan huomioon huomattavat erot jäsenvaltioissa noudatettavien politiikkojen välillä;

23.

pahoittelee sitä, että Euroopan unionin energiankuluttajat kärsivät edelleen suhteettomista hinnankorotuksista ja vääristyneestä energiamarkkinasta, jonka komission alakohtaisessa tutkimuksessa todettiin toimivan puutteellisesti; korostaa jälleen loppuun saatettujen ja toimivien energian sisämarkkinoiden merkitystä;

24.

tukee komissiota sen pyrkimyksissä EU:n kaasu- ja sähkömarkkinoiden kehittämiseksi edelleen tavalla, jossa ratkaisevana elementtinä on yhtäältä siirtoverkkojen ja toisaalta tuotanto- ja tarjontatoiminnan eriyttäminen toisistaan (”unbundling”);

25.

on huolissaan polttoaineen hinnanmuodostuksen avoimuuden puutteesta EU:n markkinoilla; kehottaa komissiota valvomaan näiden markkinoiden kilpailua riittävän valppaasti;

26.

kehottaa ottamaan käyttöön mekanismit, joilla varmistetaan, että päästökauppajärjestelmä ei aiheuta kilpailun vääristymiä sisäisesti eikä suhteessa ulkopuolisiin kilpailijoihin;

27.

panee merkille, että neuvosto pyysi komissiota jo 9. lokakuuta 2007 harkitsemaan niiden menettelyjen yksinkertaistamista, joiden perusteella valtionapua koskevat pyynnöt voitaisiin kriittisissä olosuhteissa käsitellä nopeasti;

28.

pitää tervetulleina komission kiireellisiä vastauksia ja selvennystä, jotka koskevat rahoitus- ja talouskriisin hoitoa ja valtiontuen käyttöä; panee merkille valtiontuen kasvavan määrän ja suhtautuu myönteisesti yksityiskohtaisempiin suuntaviivoihin, joilla pyritään kohdentamaan valtiontuki paremmin;

29.

tunnustaa, että perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan b alakohtaa on sovellettava jäsenvaltioiden tämänhetkiseen taloustilanteeseen, joka johtuu rahoitusmarkkinoiden levottomuudesta; pitää kuitenkin tarpeellisena, että komissio seuraa tarkkaavaisesti taloudellisia pelastuspaketteja, jotta voidaan varmistaa hätätoimenpiteiden yhteensopivuus oikeudenmukaisen kilpailun periaatteiden kanssa;

30.

varoittaa kilpailusääntöjen soveltamisen lopettamisesta; korostaa tarvetta valvoa pelastustoimia tarkoin ja varmistaa, että ne ovat perustamissopimuksen määräysten mukaisia; vaatii komissiota laatimaan seuraavassa kilpailupolitiikkaa koskevassa vuosikertomuksessaan Euroopan parlamentille ja jäsenvaltioiden parlamenteille tarkoitetun kattavan jälkikäteisraportin kilpailusääntöjen soveltamisesta kussakin jäsenvaltiossa;

31.

on huolissaan Euroopan unionin taloudellisen toiminnan supistumisesta, jonka ennustetaan jatkuvan vuoteen 2009; pitää aiheellisena, että kilpailusääntöjen puitteissa käytetään jälleenrakennustuen tai globalisaatiorahaston kaltaisia sopivia reagointimekanismeja torjumaan luottokriisin aiheuttamia kasvu- ja työllisyysvaikutuksia;

32.

kannustaa komissiota tunnustamaan tarpeen ottaa käyttöön mekanismeja, joilla minimoidaan kilpailun vääristymät ja edunsaajille valtiontakuiden vuoksi syntyvien etuusasemien mahdolliset väärinkäytökset;

33.

kannustaa komissiota ottamaan käyttöön valtiontukea saavien rahoituslaitosten toimintaa koskevat rajoitukset, jotta voidaan varmistaa, etteivät kyseiset laitokset aloita takuun ansiosta aggressiivista laajentumista, mikä on haitallista kilpailijoiden kannalta;

34.

suhtautuu myönteisesti moottoriajoneuvojen ryhmäpoikkeusasetuksen täytäntöönpanosta johtuvaan uusien autojen hintaerojen merkittävään pienenemiseen koko Euroopan unionissa ja odottaa komission arviota asetuksen tuloksellisuudesta;

35.

pitää tervetulleena komission toimia puhelinliikenteen verkkovierailumaksujen vähentämiseksi; panee kuitenkin merkille, että hinnat pysyttelevät juuri säännellyn hintarajan alapuolella; kehottaa hintakilpailua tukeviin toimenpiteisiin vähittäishintojen sääntelyn sijasta;

36.

on tyytyväinen komission kilpailun pääosaston osuudesta urheilua koskevaan valkoiseen kirjaan, jossa kiinnitetään huomiota muun muassa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön ja komission päätöksentekokäytäntöön siltä osin, miten EY:n perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklaa sovelletaan urheilualalla;

37.

kehottaa komissiota ottamaan suuremmassa määrin huomioon politiikkojensa kansainvälisen ulottuvuuden, mitä tulee Euroopan unionin maailmanlaajuiseen kilpailukykyyn, sekä vaatimaan kauppaneuvotteluissa vastavuoroisuusperiaatteen noudattamista ja soveltamista;

38.

pitää ratkaisevan tärkeänä, että kilpailupolitiikka otetaan aiheellisella tavalla huomioon neuvoteltaessa kahdenvälisistä kauppasopimuksista; kehottaa kilpailun pääosastoa toimimaan aktiivisesti kyseisissä neuvotteluissa, jotta saavutetaan kilpailukäytäntöjen vastavuoroinen tunnustaminen erityisesti valtion tukien, julkisten hankintojen, palvelujen, investointien ja kaupan helpottamisen alalla;

39.

kannustaa komissiota arvioimaan rakenteen, jolla se osallistuu kansainväliseen kilpailuverkostoon ja Euroopan kilpailupäivään, jotta voidaan varmistaa, että yleisö saa laajemmat ja paremmat tiedot kilpailupolitiikan olennaisesta merkityksestä talouskasvun ja työllisyyden kannalta;

40.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/48

A.

toteaa, että EU:ssa 23 miljoonalla pienellä ja keskisuurella yrityksellä (pk-yritykset), jotka ovat noin 99 prosenttia kaikista yrityksistä ja tarjoavat yli 100 miljoonaa työpaikkaa, on merkittävä rooli taloudellisessa kasvussa, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lujittamisessa ja työpaikkojen luomisessa ja että ne ovat suuri innovaation lähde ja olennaisen tärkeitä työllisyyden säilyttämisessä ja lisäämisessä,

B.

katsoo, että pk-yritykset on asetettava kaikkien yhteisön kilpailukykyä koskevien politiikkojen keskipisteeseen, jotta niiden on mahdollista kehittyä ja mukautua globalisaation vaatimuksiin, jotta ne voivat osallistua ns. osaamiskolmioon ja jotta ne voivat mukautua ympäristöä ja energiaa koskeviin haasteisiin,

C.

ottaa huomioon, että Euroopan unionin aiemmista aloitteista huolimatta pk-yritysten toimintaedellytykset ovat parantuneet vain vähän tai tuskin havaittavasti vuoden 2000 jälkeen,

D.

panee merkille, että valtaosa pk-yrityksistä on mikroyrityksiä, käsityöläisyrityksiä, perheyrityksiä ja osuuskuntia, jotka ovat yrityskulttuurin luonnollisia hautomoja ja joilla sen vuoksi on tärkeä rooli sosiaalisen osallisuuden ja itsenäisen ammatinharjoittamisen lisäämisessä,

E.

katsoo, että pieniä ja keskisuuria yrityksiä ei tueta riittävästi, jotta ne voisivat puolustautua rajat ylittäviä, hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä, kuten harhaanjohtavien yrityshakemistoyhtiöiden noudattamia käytäntöjä, vastaan,

F.

toteaa, että eroista huolimatta Euroopan pk-yritykset kohtaavat täyttä potentiaaliaan toteuttaessaan monia samoja haasteita, esimerkiksi hallinnollisissa ja säännösten noudattamisesta aiheutuvissa kustannuksissa, jotka ovat suhteellisesti korkeampia kuin suurissa yrityksissä, talouselämään ja markkinoille pääsyssä, innovoinnissa ja ympäristössä,

G.

katsoo, että pk-yrityksille suotuisan toimintaympäristön luomiseksi yrittäjien roolia ja riskinottoa koskevan näkemyksen on muututtava: poliittisten johtajien ja tiedotusvälineiden olisi korostettava yrittäjyyden ja siihen liittyvän riskinottovalmiuden merkitystä ja hallintoviranomaisten olisi tuettava sitä,

H.

katsoo, että pk-yritysten on kansainvälistymisprosessejaan aloittaessaan selvitettävä erityisiä ongelmia, kuten kansainvälisen kokemuksen puute, kokeneen työvoiman vähyys, erittäin monimutkainen kansainvälinen lainsäädäntö sekä tarve tehdä muutoksia organisaatiossa ja liiketoimintakulttuurissa,

I.

toteaa usein panneensa pahoitellen merkille, että pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan juridisen sitovuuden puute on vesittänyt sen aitoa soveltamista ja että sen kymmenen suositusta ovat enimmäkseen jääneet huomiotta; muistuttaa pyytäneensä tämän vuoksi neuvostoa edellä mainitussa 19. tammikuuta 2006 antamassaan päätöslauselmassa puuttumaan kyseiseen asiaan,

1.

kannattaa lämpimästi edellä mainittua komission 25. kesäkuuta 2008 antamaa tiedonantoa, jolla pyritään ajamaan kunnianhimoista toimintaohjelmaa, jolla tuetaan pk-yritysten kasvua kymmenen ohjaavan periaatteen avulla ja otetaan ”pienet ensin” -periaate huomioon poliittisessa päätöksentekoprosessissa kaikilla tasoilla;

2.

pahoittelee kuitenkin, ettei Small Business Act -aloite ole juridisesti sitova väline; pitää aidosti innovoivana näkökohtana, että aloitteessa pyritään sisällyttämään pienet ensin -periaate yhteisön politiikan alojen ytimeen; kehottaa neuvostoa ja komissiota tukemaan parlamenttia pyrkimyksissä tehdä tästä periaatteesta sitova tuonnempana määritettävässä muodossa, millä varmistettaisiin, että sitä sovelletaan asianmukaisesti kaikessa tulevassa yhteisön lainsäädännössä;

3.

korostaa, että näiden kymmenen ohjaavan periaatteen toteuttaminen on ehdottoman välttämätöntä Euroopan tasolla sekä kansallisella ja alueellisella tasolla; kehottaa siksi neuvostoa ja komissiota antamaan lujan poliittisen sitoumuksen asianmukaisen täytäntöönpanon varmistamiseksi; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään tiivistä yhteistyötä kaikkien asianomaisten sidosryhmien kanssa ensisijaisten tavoitteiden määrittelemiseksi ja kilpailukykyä käsitelleen neuvoston 1. joulukuuta 2008 hyväksymän pk-yrityksiä tukevan aloitteen täytäntöön panemiseksi erityisesti kansallisella tasolla, millä varmistetaan, että kaikki asianosaiset ryhmät tunnustavat nämä ohjaavat periaatteet aidosti omikseen;

4.

kehottaa komissiota lisäämään entisestään pk-yrityksiin liittyvien toimien näkyvyyttä ja tietoisuutta niistä yhdistämällä nykyiset yhteisön välineet ja varat pk-yrityksiä varten erillisessä otsakkeessa EU:n talousarviossa;

5.

on vakuuttunut, että on erittäin tärkeää ottaa käyttöön seurantamekanismi jo alullepantujen toiminta-aloitteiden täytäntöönpanon valvomiseksi asianmukaisesti ja pikaisesti; pyytää näin ollen neuvostoa ”upottamaan” jäsenvaltioiden tasolla toteutettavat toimet Lissabonin prosessiin ja tiedottamaan vuosittain parlamentille tapahtuneesta edistyksestä;

6.

kehottaa komissiota perustamaan valvontajärjestelmän, jolla seurataan, miten komissio ja jäsenvaltiot edistyvät kymmenen ohjaavan periaatteen toteuttamisessa; kehottaa komissiota luomaan vakiomuotoiset arviointikriteerit edistymisen seurantaa varten; kehottaa jäsenvaltioita sisällyttämään ensimmäiset edistymistä käsittelevät selonteot tuleviin vuosittaisiin selontekoihin, joissa käsitellään kansallisia uudistusohjelmia;

7.

tähdentää, että käsityöläis-, perhe- ja mikroyrityksiin sekä yksittäisiin yrityksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota EU:n tasolla ja kansallisella ja alueellisella tasolla, ja kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan erityisesti näitä yrityksiä varten kohdennettuja sääntelytoimia, hallinnollisia toimia sekä verotusta ja elinikäistä oppimista koskevia toimia; edellyttää myös vapaiden ammattien harjoittajien erityispiirteiden tunnustamista ja katsoo, että heitä on kohdeltava samalla tavoin kuin muita pk-yrityksiä, paitsi jos se olisi ristiriidassa kyseisiin ammatteihin sovellettavan lainsäädännön kanssa; korostaa pk-yrityksiä koskevien yhdistysten merkittävää asemaa kauppiaiden, käsityöläisyritysten ja muiden ammattien kannalta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita yhteistyöhön näiden alojen liiketoimintaympäristön sekä ammatti- ja alajärjestöjen oikeudellisen kehyksen kohentamiseksi;

8.

katsoo, että komission ehdotukset eivät sisällä selkeää strategiaa, jolla itsenäiset ammatinharjoittajat voivat parantaa oikeudellista asemaansa ja oikeuksiaan erityisesti, jos heidän asemansa on verrannollinen työsuhteessa olevien työntekijöiden kanssa; kehottaa komissiota takaamaan itsenäisille ammatinharjoittajille oikeuden sopia standardihinnoista, järjestäytyä ja tehdä työehtosopimuksia, jos vastapuolena on suuri asiakas, jolla on hallitseva markkina-asema, sillä edellytyksellä, että tämä ei haittaa vähemmän vaikutusvaltaisia asiakkaita eikä aiheuta markkinahäiriöitä;

9.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan kohdennetut tukitoimet sekä tiedotuksen, neuvonnan ja riskipääoman saatavuuden kaltaisen yksilöllisen tuen pk-yritysten perustamisen yhteydessä;

10.

korostaa tarvetta kehittää sosiaalinen ja taloudellinen malli, joka muodostaa asianmukaisen turvaverkon pienille ja keskisuurille luovan alan yrityksille, joissa työskentelyolosuhteet ovat usein epävakaat;

11.

pitää valitettavana, että naiset kohtaavat vaikeuksia yritysten perustamisessa ja niiden ylläpitämisessä sellaisten tekijöiden vuoksi kuten tiedoissa olevat puutteet, kontaktien sekä verkottumismahdollisuuksien puuttuminen, sukupuoleen perustuva syrjintä ja sukupuolistereotypiat, lastenhoitopalveluiden heikko ja joustamaton tarjonta, vaikeudet liiketoimintaan liittyvien velvollisuuksien ja perhevelvollisuuksien yhteensovittamisessa sekä erot tavassa, jolla naiset ja miehet suhtautuvat yrittäjyyteen;

12.

hyväksyy naispuolisten yrittäjälähettiläiden verkoston ehdotetun käyttöönoton samoin kuin mentorointijärjestelmät, joiden tavoitteena on kannustaa naisia perustamaan oma yritys, sekä yrittäjyyden edistämisen yliopistotutkinnon suorittaneiden naisten keskuudessa; kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että monissa yrityksissä on edelleen sukupuoleen perustuvaa syrjintää, mikä on ja tulee pitkällä aikavälillä olemaan hyvin vakava ongelma, koska niin kauan kuin naisia syrjitään työmarkkinoilla Euroopan unioni menettää kyvykkäitä työntekijöitä ja yrittäjiä ja siten rahaa; katsoo siksi, että olisi investoitava vielä enemmän rahaa naisyrittäjiä tukeviin hankkeisiin;

13.

korostaa, että naisten yrittäjyys auttaa houkuttelemaan naisia työmarkkinoille ja parantamaan heidän taloudellista ja sosiaalista asemaansa; pahoittelee kuitenkin sitä, että yrittäjyyden alalla miesten ja naisten väliset erot, etenkin palkkaerot, ovat yhä todellisuutta naisia kohtaan osoitetusta kiinnostuksesta huolimatta ja että lisäksi naisyrittäjien osuus Euroopan unionissa on edelleen vähäinen, mikä johtuu osittain naisten tunnustamattomasta (mm. palkattomasta), mutta silti keskeisestä panoksesta pienten ja keskisuurten perheyritysten päivittäisen toiminnan hoitamisessa;

14.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan luovat alat ja kulttuurialan huomioon taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen edistäjänä Euroopan unionissa, koska niiden osuus BKT:sta on 2,6 prosenttia ja EU:n työvoimasta 2,5 prosenttia; korostaa pk-yritysten merkitystä tieto- ja viestintätekniikan alan ja luovien alojen vauhdittajana;

15.

korostaa, että pk-yritykset ovat tyypillisiä kulttuuritalouden sektorilla ja että sektori on erityisten tärkeä kestävän alueellisen työllisyyden varmistamiseksi;

16.

on tyytyväinen, että komissio aikoo ehdottaa direktiiviä alennetuista arvonlisäverokannoista työvoimavaltaisille paikallisille palveluille, joita tarjoavat ennen kaikkea pk-yritykset; korostaa kuitenkin, että tämä ei saa johtaa kilpailun vääristymiseen ja että sen on oltava yksiselitteinen sen piiriin kuuluvien palvelujen kannalta;

17.

toteaa, että pk-yrityksillä on oltava mahdollisuus ostaa pienimuotoisesti, ympäristöä säästävästi ja paikallisesti ja olla siten ilmastoystävällisiä ja tehokkaita;

18.

pitää myönteisenä, että valtiontukia koskeva yleinen ryhmäpoikkeus hyväksyttiin ripeästi samoin kuin yksityisen eurooppayhtiön sääntöjä ja alennettuja arvonlisäverokantoja koskevat toimet;

19.

pitää myönteisenä komission ehdotusta vähentää paikallisten palvelujen arvonlisäveroa; kehottaa komissiota toteuttamaan lisätoimia valtiontukea koskevien sääntöjen lieventämiseksi ja luomaan julkisiin hankintoihin osallistumisen mahdollisuuksia paikallisille yrityksille, erityisesti paikallisille pk-yrityksille;

20.

kannattaa ajatusta laajentaa vuoteen 2012 mennessä nykyistä elokuvatuotannolle myönnettävää poikkeusta valtiontukea koskevista EY:n kilpailusäännöistä ja pitää sitä suurena tukena luoville pk-yrityksille;

21.

kannattaa uusia valtiontukia koskevia sääntöjä, joista säädetään tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti 6. elokuuta 2008 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 800/2008 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) (3) ja joissa annetaan tietyin edellytyksin pk-yrityksille poikkeus ilmoittamista koskevista säännöistä;

22.

toteaa, että vaikka pienyrityksiä koskevassa eurooppalaisessa peruskirjassa annettiinkin selvä sitoumus, pk-yritysten ääni ei edelleenkään tule kuuluviin työmarkkinaosapuolten vuoropuhelussa; kehottaa korjaamaan tämän puutteen virallisesti asianmukaisilla ehdotuksilla pk-yrityksiä tukevan aloitteen yhteydessä;

23.

katsoo, että pk-yrityksiä tukevan aloitteen yhteydessä on painotettava entistä enemmän työoikeutta erityisesti ottaen huomioon joustoturvaperiaate, jonka ansiosta erityisesti pk-yritykset pystyvät reagoimaan nopeammin markkinoiden muutoksiin ja näin saavuttamaan korkeamman työllisyysasteen sekä yritysten kilpailukyvyn ja kansainvälisen kilpailukyvyn tarvittava sosiaaliturva huomioon ottaen; viittaa tässä yhteydessä yhteistä joustoturvaperiaatteista 29. marraskuuta 2007 antamaansa päätöslauselmaan (4);

24.

korostaa lisäksi työoikeuden merkitystä ja erityisesti sitä, miten sen soveltaminen pk-yrityksiin voidaan optimoida esimerkiksi neuvontaa parantamalla tai hallinnollisia menettelyjä yksinkertaistamalla, ja kehottaa jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota pk-yrityksiin niiden omaksumien joustoturvaa koskevien erityisten menettelyjen suhteen esimerkiksi aktiivisen työmarkkinapolitiikan avulla, koska pk-yrityksillä on liikkumavaraa suurempaan sisäiseen ja ulkoiseen joustavuuteen niiden pienemmän henkilöstön ansiosta, vaikka ne samalla tarvitsevat suuremman turvan itselleen ja työntekijöilleen; pitää olennaisen tärkeänä, että työoikeus, joka on yksi joustoturvan peruspilareista, antaa luotettavan oikeusperustan pk-yrityksille, kun otetaan huomioon, että näillä yrityksillä ei useinkaan ole varaa oikeudelliseen osastoon tai henkilöstöosastoon; muistuttaa, että Eurostatin mukaan 91,5 prosentilla Euroopan yrityksistä oli vuonna 2003 vähemmän kuin 10 työntekijää;

25.

pitää tarpeellisina toimia, joilla vastustetaan pimeää työtä, joka aiheuttaa väistämättä syrjivää kilpailua erittäin työvoimavaltaisille pk-yrityksille;

26.

kehottaa jäsenvaltioita parantamaan riittämättömästi edustettujen etnisten vähemmistöjen omistamien pk-yritysten sisällyttämistä talouden valtavirtaan kehittämällä toimittajien monimuotoisuutta koskevia ohjelmia tavoitteena tarjota yhtäläiset mahdollisuudet riittämättömästi edustetuille yrityksille, jotka kilpailevat sopimuksista suurempien yritysten kanssa;

27.

painottaa yksityisen eurooppayhtiön sääntöjen merkitystä uutena täydentävänä sääntelyn muotona, edellyttäen, että niissä keskitytään pk-yrityksiin, jotka aikovat harjoittaa rajatylittävää toimintaa, ja että suuret yritykset eivät voi käyttää niitä väärin heikentämään ja kiertämään jäsenvaltioiden säädöksiä, jotka edistävät hyvän hallintotavan järjestelmää, jossa otetaan huomioon kaikkien sidosryhmien edut;

28.

kehottaa sen periaatteen nojalla, jonka mukaan tietoon pääsy on edellytys itse tiedon saamiselle, ja internetin merkityksen tunnustaen julkista valtaa yksinkertaistamaan instituutioidensa verkkosivuja mahdollisimman pitkälle, jotta käyttäjät voivat tunnistaa ja paremmin ymmärtää tarjottuja tukimekanismeja;

29.

painottaa innovoinnin merkitystä pk-yrityksille sekä vaikeuksia tutkimusmahdollisuuksien hyödyntämisessä; katsoo, että kansalliset tiedeakatemiat ja tutkimuslaitokset voisivat edistää innovointeja ja karsia pk-yritysten tutkimuksen esteitä; katsoo, että ei pitäisi keskittyä pelkästään korkean teknologian innovaatioihin vaan että pitäisi tarkastella myös matalan ja keskitason teknologian innovaatioita sekä epävirallisia innovaatioita; katsoo, että Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutilla voi olla tärkeä tehtävä pk-yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan ja innovaatioiden edistämisessä; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään aloitteita helpottaakseen pk-yritysten mahdollisuuksia tutkimukseen; uskoo, että kaikki yhteisön tutkimus- ja tekniikkaohjelmat olisi suunniteltava siten, että niillä helpotetaan pk-yritysten osallistumista yli rajojen;

30.

tukee komission aloitetta parantaa pääsyä seitsemänteen tutkimuksen, teknologian kehittämisen ja demonstroinnin puiteohjelmaan (2007–2013) (5);

31.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita luomaan paremmat edellytykset pk-yritysten innovointeja suosivan ympäristön aikaan saamiseksi erityisesti parantamalla teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa ja torjumalla väärennöksiä tehokkaammin koko Euroopan unionissa; uskoo, että oikein tasapainotetuilla teollis- ja tekijänoikeuksia koskevilla säännöillä voidaan tarjota suojaa samalla kun varmistetaan tietojen ja ajatusten kulkeutuminen ja vaihto; korostaa, että pk-yrityksiä on tuettava niiden pyrkiessä saamaan teollis- ja tekijänoikeuksilleen suojan ja vaalimaan näitä oikeuksia niistä vastaavien viranomaisten avustamina sekä käyttämään teollis- ja tekijänoikeuksiaan rahoituksen hankkimiseen;

32.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita vaatimaan kauppakumppaneiltaan teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (TRIPS) tiukempaa soveltamista ja pyrkimään kaikin tarvittavin keinoin ottamaan käyttöön tuoteväärennösten torjuntaa koskevan kauppasopimuksen (ACTA) kaltaisia kahdenvälisiä, alueellisia tai monenkeskisiä sopimuksia väärentämisen ja laittoman valmistuksen torjumiseksi;

33.

katsoo, että pk-yritysten sähköiseen kaupankäyntiin liittyviä mahdollisuuksia ei vielä ole täysimittaisesti hyödynnetty ja että tarvitaan vielä paljon työtä ennen kuin saavutetaan yhtenäiset eurooppalaiset tavaroiden ja palveluiden sähköiset markkinat, joilla pk-yrityksillä voisi olla johtava asema Euroopan unionin markkinoiden integroimisessa entistä paremmin;

34.

katsoo, että pk-yritysten osallistumista ryhmittymiin olisi edistettävä innovaatioiden vauhdittamiseksi ja EU:n talouden kilpailukyvyn kasvattamiseksi; kehottaa siksi komissiota tukemaan ryhmittymien hallinnon parantamista erityisesti parhaiden käytäntöjen vaihdon ja koulutusohjelmien avulla, luomaan välineitä ryhmittymien tulosten arvioimiseksi ja levittämään niiden käyttöä, edistämään ryhmittymien välistä yhteistyötä sekä yksinkertaistamaan entisestäänkin hallinnollisia menettelyitä, jotka koskevat ryhmittymien osallistumista EU-ohjelmiin;

35.

vaatii ottamaan pk-yrityksiä tukevassa aloitteessa huomioon pk-yritysten yhteistyöjärjestelyt (osto- ja markkinointiryhmät), koska näiden ryhmien maksukyvyttömyyden vaara on todistetusti pienempi kuin yksittäisten yritysten tapauksessa;

36.

on vakuuttunut siitä, että patenteilla (yhteisön patentti mukaan lukien) on tärkeä rooli innovoinnissa ja taloudellisessa toiminnassa, koska ne tekevät innovaattoreille mahdolliseksi saada tuottoja innovatiivisista investoinneista ja tarjoavat tarvittavaa turvaa investoinneille, pääomalle ja lainoille; katsoo siksi, että olisi päästävä pikaisesti sopimukseen yhteisön patentista, jolla varmistetaan innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen kohtuuhintainen, tehokas, joustava ja korkealaatuinen oikeudellinen suojelu, sekä yhdenmukaisesta eurooppalaisesta patenttiriitojen ratkaisua koskevasta järjestelmästä;

37.

painottaa tarvetta edistää innovatiivisia ja kaupallista liikennettä edeltäviä julkisia hankintoja, koska se tuottaa lisäarvoa sopimukset tekeville viranomaisille, kansalaisille ja mukana oleville yrityksille; kehottaa jäsenvaltioita lisäämään innovoivien julkisten hankintojen osuutta ja innovoivien pk-yritysten osallistumista julkisia hankintoja koskeviin menettelyihin; kehottaa komissiota helpottamaan alaa koskevien parhaiden käytänteiden levittämistä esimerkiksi tarjouskilpailujen perusteiden ja menettelyjen, riskijärjestelyjen ja tietämyksen jakamisen suhteen;

38.

katsoo, että kansainvälisissä julkisissa hankinnoissa, joissa uuden teknologian ansiosta voidaan harjoittaa rajatylittävää sähköistä kaupankäyntiä, uudenlaisilla toimintamalleilla, esimerkiksi pk-yritysten ryhmittymien yhteisillä huutokaupoilla ja tarjouskilpailuiden julkaisemisella ja mainonnalla verkossa voidaan lisätä huomattavasti julkisten hankintojen kauppaa sekä Euroopan unionissa että maailmanlaajuisesti ja siten edistää rajatylittävää sähköistä kaupankäyntiä;

39.

kiinnittää huomiota siihen, että tarvitaan riittävästi teknistä ja ammattitaitoista henkilökuntaa; katsoo näin ollen, että koulutukseen tarvitaan lisää investointeja ja että olisi vahvistettava koululaitosten ja pk-yritysten yhteyksiä niin, että itsensä työllistäminen, yrittämisen kulttuuri ja liiketoimintaa koskeva valistus sisällytettäisiin kansalliseen koulutuksen opetussuunnitelmiin; tukee sellaisten yksilöiden liikkuvuutta lisäävien ohjelmien kuin ”Erasmus nuorille yrittäjille” ja ”Erasmus oppisopimusoppilaille” laajentamista entisestään, erityisesti kun on kyse naisten osallistumisen lisäämisestä; kannattaa kaavailtua Leonardo da Vinci -ohjelman soveltamisalan laajentamista ja opintosuoritusten ja arvosanojen eurooppalaista siirtojärjestelmää; kehottaa jäsenvaltioita yhteistyössä työmarkkinaosapuolten ja koulutuksen tarjoajien kanssa perustamaan erityisesti pk-yritysten tarpeisiin räätälöityjä töissä oppimisen, ammatillisen koulutuksen ja uudelleenkoulutuksen ja elinikäisen oppimisen ohjelmia, jotka rahoitetaan osittain Euroopan sosiaalirahastosta; kehottaa komissiota edistämään innovoivaa koulutusta koskevien parhaiden käytänteiden vaihtoa ja toimia työ- ja perhe-elämän yhdistämiseksi ja sukupuolten tasa-arvoa;

40.

pitää tärkeänä nuorten yrittäjien ja naisyrittäjien tukemista esimerkiksi ohjaus- ja mentoriohjelmien käyttöönoton avulla; toteaa, että naiset ja nuoret yrittäjät työskentelevät yhä useammin pk-yrityksissä, vaikka he edelleen toimivatkin etupäässä kaikkein pienimmissä yrityksissä (mikroyrityksissä) ja ovat alttiina stereotyyppien ja ennakkoluulojen aiheuttamille kielteisille vaikutuksille yritysten siirtämisen ja perimisen yhteydessä etenkin perheyrityksissä; kehottaa siksi väestön ikääntymisen vaikutus huomioon ottaen jäsenvaltioita toteuttamaan sopivia toimia ja mekanismeja ja erityisesti ottamaan käyttöön analysointi-, tiedotus-, neuvonanto- ja tukivälineitä yritysten siirtoa varten;

41.

huomauttaa, että seitsemäs puiteohjelma sisältää rahoitusriskinjakomekanismin, jonka pitäisi helpottaa lainojen saantia Euroopan investointipankilta (EIP) mittaviin hankkeisiin; kehottaa komissiota arvioimaan pk-yritysten mahdollisuuksia päästä osalliseksi tästä mekanismista ja tekemään ehdotuksia, jos se on tarpeen;

42.

on tyytyväinen sellaisen yhden eurooppalaisen verkoston perustamiseen, joka kattaa tähän asti euroneuvontakeskusten ja innovaatiokeskusten tarjoamat palvelut, pk-yritysten tukemiseksi kaikissa niiden innovaatio- ja kilpailukyvyn parantamispyrkimyksissä laajan palvelutarjonnan avulla;

43.

kehottaa komissiota arvioimaan pk-yritysten osallistumista kilpailukykyä ja innovaatiota koskevaan puiteohjelmaan (6) ja tekemään ehdotuksia, jos se on tarpeen;

44.

korostaa, että eurooppalaisten pk-yritysten tärkeimpänä rahoituslähteenä on niiden oma toiminta ja rahoituslaitoksilta saatavat luotot ja lainat; toteaa, että pk-yritysten riskien katsotaan olevan suurempia, mikä haittaa niiden rahoituksen saantia; vaatii rahoituslaitoksilta, komissiolta ja jäsenvaltioilta yhteisiä toimia pk-yritysten rahoituksen saannin turvaamiseksi ja sen mahdollistamiseksi, että näille yrityksille tarjotaan mahdollisuus pääoman vakauttamiseen investoimalla voitot uudelleen yritykseen; uskoo, että pk-yrityksiltä ei pitäisi edellyttää maksujen suorittamista ennen toiminnan käynnistymistä, millä varmistetaan, että ne kykenevät kerryttämään omia varojaan; korostaa tässä yhteydessä nykyisen rahoitustilanteen kiireellisyyttä ja välittömien toimien tarvetta;

45.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään ponnistelujaan pk-yrityksille tarkoitettujen yhteisön rahastojen ja valtiontukien edistämiseksi ja tiedon levittämiseksi niistä ja tekemään näistä kahdesta välineestä sekä helpommin saatavilla olevia että helpommin ymmärrettäviä;

46.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan paremmat olosuhteet, joilla mahdollistetaan, että pk-yritykset voivat investoida ammatilliseen koulutukseen, myös välittömillä veron alennuksilla ja korvausjärjestelyillä veroviranomaisten ja Euroopan unionin välillä;

47.

myöntää, että jäsenvaltioiden verotusjärjestelmät voivat olla este liiketoimintojen siirroille, etenkin perheyrityksissä, ja ne voivat lisätä yrityksen konkurssin tai sulkemisen riskiä; kehottaa tämän vuoksi jäsenvaltioita tarkastelemaan huolellisesti oikeudellisia ja verotuksellisia toimintatapojaan, jotta voitaisiin parantaa edellytyksiä liiketoiminnan siirrolle etenkin omistajan eläkkeelle vetäytymistä tai sairastumista koskevissa tapauksissa; uskoo, että tällaiset parannukset auttavat jatkamaan yritysten ja etenkin perheyritysten toimintaa, säilyttämään työpaikat ja sijoittamaan voitot uudelleen;

48.

on erittäin tyytyväinen koheesiopolitiikan ja Lissabonin-strategian äskettäiseen johdonmukaistamiseen; uskoo, että suuntaamalla aluerahastoja enemmän kohti yrittäjyyttä, tutkimusta ja innovointia paikallisella tasolla voi vapautua huomattavia määriä varoja liiketoimintapotentiaalin lisäämiseen;

49.

painottaa sitä, että dynaamisilla rahoitusmarkkinat ovat keskeisessä asemassa pk-yritysten rahoittamisessa, ja korostaa Euroopan riskipääomamarkkinoiden avaamisen tarvetta parantamalla riskipääoman, välirahoituksen (mezzanine) ja mikroluottojen saatavuutta ja saantia; katsoo tästä syystä, että normaalioloissa pk-yrityksillä olisi oltava mahdollisuus saada luottoa pääomamarkkinoiden toimijoilta, jotka pystyvät arvioimaan niiden näkymiä ja kattamaan niiden tarpeet tehokkaammin;

50.

tukee neuvoston ja Euroopan investointipankin päätöstä hyväksyä joukko uudistuksia, joilla laajennetaan EIP-ryhmän pk-yrityksille tarjoamia rahoitustuotteita ja parannetaan sekä määrällisesti että laadullisesti merkittävällä tavalla sen yleisiä lainoja pankkikumppaneilleen;

51.

korostaa, että pk-yritysten rajalliset mahdollisuudet saada rahoitusta ovat suuri este niiden perustamiselle ja kasvulle; pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että EIP päätti lisätä pk-yrityksille tarjottavia takauksia ja muita rahoitusvälineitä varten käytettävissä olevaa rahoitusta vielä 30 000 miljoonalla eurolla; kehottaa EIP:a suunnittelemaan uusia rahoitusvälineitä ja konkreettisia uusia ratkaisuja, joilla poistetaan luottojen saatavuutta koskevat vakuusesteet; kehottaa jäsenvaltioita nykyisen talouskriisin huomioon ottaen kannustamaan pankkeja takaamaan pk-yrityksille luoton saannin kohtuullisin ehdoin;

52.

pitää myönteisenä äskettäistä aloitetta yhteisestä toimesta mikroluottolaitosten tukemiseksi (Jasmine), koska se hyödyttää yritystoiminnan käynnistämistä ja edistää etenkin nuorten ja naisten yrittäjyyttä; kehottaa jäsenvaltioita omaksumaan yhteistyössä pk-yritysten organisaatioiden ja rahoituslaitosten kanssa ennakoivan roolin mikroluottojen ja vaihtoehtoisten rahoitustapojen saatavuutta ja hakemista koskevassa tiedottamisessa;

53.

painottaa EIP:n ja Euroopan investointirahaston (EIR) tärkeää roolia pk-yritysten saatavilla olevan rahoituksen parantamiseksi, etenkin ottaen huomioon nykyisen taloudellisen kuohunnan ja sen vaikutukset luottomarkkinoihin; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan lisää sitä, kuinka nykyisiä pankkitoimintaa koskevia säännöksiä ja muita rahoitussäännöksiä, kuten luottoluokitusten avoimuutta koskevia säännöksiä, voitaisiin parantaa siten, että pk-yritysten rahoituksensaanti helpottuisi; kehottaa komissiota luomaan yhteistyössä jäsenvaltioiden ja EIP:n kanssa oikeat edellytykset yleiseurooppalaisten riskipääomamarkkinoiden kehittämiselle;

54.

huomauttaa, että joka neljännen lopettavan pk-yrityksen lopettamiseen on syynä maksujen myöhästyminen, ja nämä ovat useimmiten julkishallinnolta saatavia maksuja; korostaa, että nykyinen luottolama saattaa vaikuttaa suhteettomasti pk-yrityksiin, koska suurasiakkaat painostavat pienempiä toimittajia myöntämään laajennettuja maksuehtoja; pitää tässä yhteydessä myönteisenä, että komissio on ehdottanut kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta 29. kesäkuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/35/EY (7) uudelleen tarkastelemista, ja kehottaa jäsenvaltioita parantamaan julkishallintojensa maksukäytänteitä; kehottaa ottamaan yhteisön tasolla käyttöön maksuja koskevan yhdenmukaistetun määräajan, jota voitaisiin lyhentää, kun on kyse pk-yrityksille suoritettavista maksuista, ja määrittämään määräajan ylittämisestä koituvat seuraamukset;

55.

pitää myönteisinä pk-yrityksiä tukevassa aloitteessa ehdotettuja toimia, joilla pyritään parantamaan pääoman tarjontaa pk-yrityksille; vaatii rahoituskriisin takia erityisesti hyväksi havaittujen, pk-yrityksille tarkoitettujen valtion tukiohjelmien laajentamista ja/tai jatkamista sekä niiden tuen laajentamista rahoitusta välittäville laitoksille;

56.

panee merkille EU:n kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelman valtavat mahdollisuudet pk-yritysten rahoitusta koskevien markkinahäiriöiden korjaamisessa, ympäristöinnovaatioiden edistämisessä ja yrittäjyyskulttuurin tukemisessa;

57.

huomauttaa, että standardointi voi johtaa innovointiin ja kilpailukykyyn helpottamalla markkinoillepääsyä ja yhteentoimivuutta; kehottaa komissiota parantamaan standardien saatavuutta pk-yrityksille ja niiden osallistumista standardointiprosessiin; kannustaa komissiota edistämään lisää yhteisön standardeja kansainvälisesti;

58.

korostaa kuinka tärkeää on ottaa Enterprise Europe -verkosto, kansallisia hankkeita hallinnoivat viranomaiset, kauppakamarit ja toimialat sekä julkiset viranomaiset mukaan EU:n tutkimus-, kehittämis- ja innovointiohjelmien ja EU:n rakennerahastojen ja mikro- ja keskikokoisten yritysten tukemiseen tarkoitettujen Euroopan yhteisten resurssien (Jeremie) tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen paikallisella tasolla;

59.

huomauttaa, että julkiset hankinnat kattavat noin 17 prosenttia EU:n BKT:sta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan pk-yritysten pääsemistä ja osallistumista julkisiin hankintoihin hyödyntämällä edellä mainittujen eurooppalaisten parhaiden käytänteiden suomia mahdollisuuksia ja auttamaan pk-yrityksiä julkisia hankintoja koskevien sopimusten saamisessa muun muassa seuraavilla tavoilla:

60.

kannustaa lisäksi jäsenvaltioita toteuttamaan seuraavat toimet:

61.

toteaa, että tarvitaan neuvontajärjestelmää pk-yritysten auttamiseen niiden päivittäisessä toiminnassa koko niiden elinkaaren ajan niiden investointien optimoimiseksi;

62.

katsoo, että pitkälle kehitetyillä sähköisen kaupan sovelluksilla, jotka perustuvat yhteentoimivien sähköisten allekirjoitusten ja oikeellisuustodistusten käyttöönottoon, on ratkaiseva vaikutus pk-yritysten kilpailukyvyn edistämiseen, ja katsoo, että komission ja jäsenvaltioiden olisi tuettava tätä kehitystä;

63.

korostaa sisämarkkinoiden tärkeyttä pk-yrityksille ja toteaa, että pk-yritysten sisämarkkinoille pääsyn edistäminen tulisi asettaa etusijalle;

64.

myöntää, että pk-yritysten kykyä hyödyntää kaikkia sisämarkkinoiden tuomia etuja estävät vielä jotkin rajoitukset; toteaa siksi, että sisämarkkinoiden oikeudellista ja poliittista kehystä olisi parannettava, jotta pk-yritysten olisi helpompi toimia rajojen yli; toteaa myös, että selkeä sääntely-ympäristö tarjoaisi pk-yrityksille lisäkannustimia kaupankäyntiin sisämarkkinoilla; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi perustettava keskitettyjä asiointipisteitä ja internet-portaaleja;

65.

korostaa, että tiedon lisääntyminen markkinoillepääsystä ja vientimahdollisuuksista yhtenäismarkkinoiden sisällä on tärkeää sekä kansallisella että EU:n tasolla; kehottaa siksi komissiota ja jäsenvaltioita vahvistamaan tieto- ja neuvontapalveluitaan, erityisesti sisämarkkinoiden ongelmanratkaisuverkkoa (SOLVIT);

66.

tukee vaatimuksia saada jäsenvaltiot tarjoamaan neuvontapalveluita, jotta pk-yritykset pystyisivät paremmin puolustautumaan esimerkiksi harhaanjohtavien yrityshakemistoyhtiöiden noudattamia hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä vastaan, jolloin niiden rohkeus toimia rajojen yli kasvaisi; korostaa komission osuuden tärkeyttä sekä tällaisten neuvontapalveluiden koordinaation helpottamisessa että yhteistyössä niiden kanssa rajat ylittävien valitusten asianmukaisen ja tehokkaan käsittelyn varmistamiseksi; vaatii kuitenkin, että elleivät tällaiset pehmeät toimet tuota tulosta, komission on oltava valmis aloittamaan asianmukaiset lainsäädännön muutokset, jotta pk-yritykset saavat kuluttajansuojaa vastaavan suojan silloin, kun ne ovat heikompi osapuoli tällaisissa liiketoimissa;

67.

toteaa, että vain noin 8 prosenttia kaikista pk-yrityksistä on mukana rajat ylittävissä toiminnoissa, mikä rajoittaa mahdollisuuksia kasvuun; katsoo, että on olennaisen tärkeää vahvistaa sisämarkkinoita; uskoo, että jäsenvaltioiden olisi toimittava yhteistyössä sellaisten hallinnollisten vaatimusten yhdenmukaistamiseksi, joilla on vaikutusta yhteisön sisäisiin toimintoihin; kehottaa jäsenvaltioita viipymättä saattamaan osaksi lainsäädäntöjään ja panemaan täytäntöön palveludirektiivin (8) kiinnittäen erityistä huomiota pk-yritysten etuihin ja kannustaa myös viipymättä hyväksymään yksityisen eurooppayhtiön säännöt;

68.

uskoo, että yhtiöverotuksella olisi oltava yhteinen konsolidoitu perusta; kehottaa luomaan alv-kokonaispalvelun (”one-stop-shop”), joka antaa yrittäjille mahdollisuuden täyttää velvollisuutensa yrityksen alkuperämaassa;

69.

kehottaa komissiota jatkuvasti lisäämään edellytyksiä pk-yritysten pääsemiseksi ulkomaisille markkinoille ja tukemaan tiedonhankintaa; kannustaa perustamaan eurooppalaisia yritystukikeskuksia Kiinaan ja Intiaan sekä kaikille kehittyville markkina-alueille läheisessä yhteistyössä siellä jo toimivien kansallisten yritystukikeskusten kanssa; katsoo, että koska pk-yritysten heikko osallistuminen rajatylittävään toimintaan voi myös selittyä kielitaidon ja monikulttuuristen taitojen puutteella, useita toimia tarvitaan tähän haasteeseen vastaamiseksi; muistuttaa kuitenkin, että pk-yritysten on saatava tietoja helpommin ja päteviä neuvoja kotimaissaan;

70.

korostaa, että on tärkeää edistyä kauppaneuvotteluissa, jotka voivat edelleen vähentää kaupan sääntelyesteitä, jotka vaikuttavat suhteettomasti pk-yrityksiin;

71.

kehottaa komissiota liittämään työohjelmaansa sen, että pk-yritysten yhtäläinen kohtelu sisällytetään Maailman kauppajärjestön (WTO) sääntöihin julkisten hankintasopimusten saatavuudesta; kehottaa komissiota kiinnittämään erityistä huomiota pk-yritysten kohtaamiin ongelmiin tullimuodollisuuksissa etenkin helpottamalla pk-yritysten tietokonejärjestelmien mukauttamista kansallisten tulliviranomaisten käyttämiin järjestelmiin mahdollisimman halvalla sekä yksinkertaistamalla sääntöjä talouden toimijan asemaan pääsemiseksi;

72.

on sitä mieltä, että hallinnollisia muodollisuuksia on karsittava mahdolisuuksien mukaan vähintään 25 prosentilla ja että on luotava nykyaikainen, pk-yritysten tarpeisiin mukautettu hallinto; kannustaa siksi tieto- ja viestintätekniikan edistämiseen pk-yritysten ja erityisesti nuorten yrittäjien ja naisyrittäjien piirissä, ja digitaalisen tekniikan parempaan käyttöön, jolloin heidan on mahdollista säästää aikaa ja rahaa ja sijoittaa syntyvät resurssit omaan kehitykseensä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään parhaiden hallintokäytäntöjen vaihtoa ja edistämistä koskevia aloitteita, asettamaan vertailuarvoja sekä laatimaan pk-yritysystävällisiä hallintokäytäntöjä koskevia suuntaviivoja ja normeja sekä edistämään niiden käyttöä; pitää välttämättömänä, että hallinnollisten rasitusten keventämistä käsitelleistä itsenäisistä sidosryhmistä koostuneen korkean tason työryhmän suositukset pannaan täytäntöön lähitulevaisuudessa pyrkien saavuttamaan vähentämistavoitteet vaarantamatta kuitenkaan pk-yritysten rahoituksensaantimahdollisuuksia;

73.

katsoo, että pk-yrityksiä ja erityisesti mikroyrityksiä olisi verotettava tavalla, joka vähentää hallinnollista taakkaa mahdollisimman paljon, jolloin helpotetaan niiden toiminnan käynnistämistä ja edistetään innovaatiota ja investointeja koko niiden toiminnan ajan;

74.

korostaa, kuinka tärkeää on arvioida tulevien lainsäädäntöaloitteiden vaikutusta pk-yrityksiin; edellyttää siksi pk-yrityksiin kohdistuvien vaikutusten pakollista, järjestelmällistä ja kohdennettua vaikutusten arviointia, jonka tuloksille on tehtävä riippumaton analyysi, joka on saatettava EU:n lainsäädäntöelinten saataville; katsoo, että olisi kiinnitettävä erityistä huomiota pien- ja mikroyrityksiin kohdistuviin vaikutuksiin ja hallinnolliseen rasitukseen; kehottaa komissiota soveltamaan pk-yrityksiin kohdistuvien vaikutusten arviointia kaikissa uusissa EU-tason lainsäädäntöehdotuksissa, nykyisen lainsäädännön yksinkertaistamista ja keskeneräisten tekstien perumista koskevat ehdotukset mukaan lukien; kannustaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön vastaavia pk-yrityksiin kohdistuvien vaikutusten arviointimalleja kansallisella tasolla;

75.

katsoo, että kaikki uusi lainsäädäntö, joka liittyy esimerkiksi maksuviivytyksiin, tekijänoikeuksiin sekä yhtiö- ja kilpailulainsäädäntöön (kuten säännöt, jotka annetaan helpottamaan vahingonkorvausten hakemista oikeudenkäynneillä kilpailun vastaisista menettelyistä, tai ne, jotka aiheutuvat yleisestä ryhmäpoikkeusasetuksesta valtiontukien osalta), olisi laadittava siten, ettei se syrji pk-yrityksiä, vaan päinvastoin tukee niitä ja niiden palveluiden tarjoamista sisämarkkinoilla;

76.

korostaa, että pk-yritykset on otettava asianmukaisesti ja ajoissa mukaan politiikan suunnitteluun; uskoo siksi, että komission nykyistä kahdeksan viikon kuulemisaikaa olisi pidennettävä ainakin 12 viikkoon päivästä, jona kuulemisasiakirjat ovat saatavana kaikilla EU:n kielillä; tunnustaa asianomaisten yritysjärjestöjen tärkeän ja arvokkaan roolin ja kehottaa siksi komissiota asianmukaisesti ottamaan pk-yritykset ja niitä edustavat järjestöt välittömästi mukaan neuvoa-antaviin asiantuntijakomiteoihin ja korkean tason työryhmiin;

77.

kehottaa komissiota stimuloimaan yrityslainsäädännön ja erityisesti sisämarkkinoilla noudatettavien kirjanpitosääntöjen yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista, jotta voidaan keventää pk-yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista rasitusta ja lisätä avoimuutta kaikkien sidosryhmien kannalta; kehottaa komissiota edistämään voimakkaasti XBRL:n (Extensible Business Reporting Language) kaltaisen uuden teknologian käyttöä esittämällä suunnitelman, joka koskee XBRL-raportoinnin käyttöönottoa Euroopan unionissa, jotta siitä voidaan tehdä kohtuullisen ajan kuluessa pakollista, sekä edistämään ja tukemaan tämän avoimen standardin laajamittaista käyttöä;

78.

kannustaa antamaan mikroyrityksille ”tilastovapaata”, jolloin niiden ei tarvitse osallistua pakollisiin tilastotutkimuksiin, ja soveltamaan niihin laaja-alaisesti ”vain kerran” -periaatetta, mitä tulee yritysten julkisille viranomaisille toimittamiin tietoihin, sekä kehittämään edelleen sähköisiä viranomaispalveluja;

79.

painottaa tarvetta ottaa käyttöön yhteiset voimaantulopäivämäärät yrityksiä koskevassa uudessa yhteisön lainsäädännössä; kehottaa jäsenvaltioita ja pk-yrityksiä edustavia järjestöjä ilmoittamaan pk-yrityksille lyhyesti ja ymmärrettävästi niitä koskevista lainsäädännön muutoksista;

80.

kannustaa jäsenvaltioita yhteistyöhön pk-yrityksiä koskevien organisaatioiden kanssa Enterprise Europe -verkoston ja Europe Direct -toimistojen kaltaisten rakenteiden, kansallisten fyysisten tai sähköisten yhteyspisteiden ja pk-yrityksiä tukevien virastojen perustamiseksi ja kehittämiseksi yhden luukun periaatteen mukaisesti lukuisia tiedotus- ja tukipalveluja tarjoten yrityksen elinkaaren mukaan jäsenneltyinä;

81.

myöntää, että uuden yrityksen perustaminen on vaikeaa eri jäsenvaltioiden järjestelmien moninaisuuden vuoksi; pitää sen vuoksi tarpeellisena ottaa käyttöön yhdenmukainen järjestelmä yritysten perustamista varten, jossa prosessi on asteittainen ja yritys on mahdollista perustaa 48 tunnissa;

82.

muistuttaa, että yhteisön ohjelmia sääntelevät varainhoitosäännökset johtavat usein tarpeettoman byrokraattisiin, pitkiin ja kalliisiin menettelyihin erityisesti pk-yrityksille; kehottaa komissiota elvyttämään eurooppalaisia pk-yrityksiä koskevan seurantakeskuksen toimintaa, julkaisemaan tietoja näiden yritysten osallistumisesta yhteisön ohjelmaan ja hyötyanalyysin sekä tekemään tämän jälkeen ehdotuksia niiden osallistumisen lisäämisestä; kehottaa komissiota lisäämään asianomaisen pk-yritysten edustajan roolia ja näkyvyyttä eri politiikanaloilla; tukee lisäksi kaikkia aloitteita, joilla tuetaan pk-yrittäjähengen kehittämistä julkisten viranomaisen toiminnassa, kuten Enterprise Experience -ohjelmaa, jonka avulla eurooppalaiset virkamiehet voivat itse tutustua pk-yrityksiin;

83.

pahoittelee jäsenvaltioiden tapaa antaa liian yksityiskohtaista lainsäädäntöä, joka on erityisen haitallinen pk-yritysten kannalta, ja kehottaa komissiota selvittämään, mihin lisätoimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä sen estämiseksi; kehottaa suorittamaan myöhemmin vaikutustenarvioinnin, jossa analysoidaan, miten päätökset pannaan käytännössä toimeen jäsenvaltioissa ja paikallisella tasolla;

84.

kehottaa perustamaan erityisen pk-yrityksille tarkoitetun EU-verkkosivun, joka sisältää EU-hankkeita koskevia tietoja ja hakulomakkeita, kansallisia puhelinnumeroita, linkkejä kumppaneiden sivuille, kauppaa koskevaa tietoa, tutkimushankkeisiin ja uuteen lainsäädäntöön liittyvää verkkoneuvontaa, -ohjeistusta ja -tietoa;

85.

kehottaa komissiota panemaan jäsenvaltioiden kanssa alulle työn, joka koskee hakulomakkeiden, jotka yritysten on täytettävä haku- ja tarjouskilpailumenettelyissä, yhdenmukaistamista;

86.

on ilahtunut palkinnon ”parhaasta keinosta vähentää byrokratiaa” myöntämisestä viranomaisille, jotka ovat esittäneet innovatiivisia toimia byrokratian vähentämiseksi paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla;

87.

kehottaa suorittamaan maksut EU:n koheesiorahastosta 30 päivässä jo hyväksytyille hankkeille niiden tulevan kehittämisen, eloonjäämisen ja vaikutusten turvaamiseksi;

88.

myöntää, että pyrkimykset kestävyyden parantamiseksi voisivat muodostua merkittäväksi (eko-)innovoinnin lähteeksi ja olla avaintekijä teollisuuden kilpailukyvyn kannalta; kiinnittää huomiota siihen, että pk-yritykset eivät usein ole riittävän tietoisia uusista energiatehokkaista ja ympäristöystävällisistä ratkaisuista tai niillä ei ole tarvittavia taloudellisia resursseja niiden hankkimiseksi; kehottaa tämän vuoksi komissiota tutkimaan, kuinka yhteisö voisi auttaa pk-yrityksiä tulemaan resurssi- ja energiatehokkaammiksi;

89.

toistaa tukevansa pienten yritysten sosiaalisen vastuun asettamista tärkeään asemaan, mikä edellyttää horisontaalisia yhteyksiä, verkkoja ja palveluita; pitää tehottomana viittaamista ympäristöasioita koskevan yhteisön hallinta- ja auditointijärjestelmän mukaiseen sertifiointiin, koska se vie huomion pois olemassa olevista sertifioinneista ja koska se liittyy vain ympäristöä koskevaan haasteeseen;

90.

on ilahtunut äskettäisistä aloitteista, joilla autetaan pk-yrityksiä ympäristölainsäädännön suhteen muun muassa perimällä alennettuja maksuja, takaamalla niille ympäristöstandardeja koskevien tietojen saanti tai ottamalla käyttöön erityisiä poikkeuksia yhteisön lainsäädännöstä;

91.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle ja jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille.

1.4.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

CE 87/60

A.

katsoo, että Euroopan unionin viimeisimpien laajentumisten seurauksena syntynyt sosiaalisen integraation tarve on luonut uusia haasteita, joista on selviydyttävä uusissa demografisissa ja taloudellisissa olosuhteissa, ja että vaikka kyseisiä haasteita on käsiteltävä kaikissa jäsenvaltioissa, Keski- ja Itä-Euroopan jäsenvaltioiden tilanne on muita vaikeampi niiden viimeisten 20 vuoden rakenteellisen, taloudellisen ja sosiaalisen muutoksen vuoksi; toteaa, että haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien, kuten romanien, tilanne on kaikkein vaikein,

B.

toteaa, että jäsenvaltioissa, joiden teollisuussektori on romahtanut, alueiden kehitysnäkymät ovat huonontuneet ja sen seurauksena monet romanit ovat ajautuneet yhteiskunnan marginaaliin köyhyyden lisääntyessä nopeasti; huomauttaa ja toistaa, että tämän prosessin aikana romanien jäsenvaltion kansalaisuutta ja unionin kansalaisuutta koskevan oikeuden merkitys on vähentynyt ja että laajentumisesta koituneet edut eivät ole tavoittaneet asiamukaisesti romaniväestöä, mikä on syventänyt entisestään romanien marginalisoitumista ja heihin kohdistuvan moninkertaisen syrjinnän riskiä;

C.

katsoo, että romanien yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämistä koskevassa poliittisessa strategiassa on selviydyttävä erittäin monitahoisesta sosiaalisesta ongelmasta, koska Euroopan suurinta etnistä vähemmistöä edustavilla romaneilla on samat ongelmat kuin muillakin ryhmillä, ja strategiaa voidaan auttaa parhaiten kattavalla romanistrategialla ja alakohtaisten politiikkojen koordinoiduilla välineillä ja niille annettavalla rahoitustuella,

D.

ottaa huomioon, että travellerit muodostavat erillisen etnisen ilmiön, jota voitaisiin perustellusti tarkastella erillisenä kysymyksenä niin ihmisoikeuksien kannalta kuin sosiaali- ja työmarkkina-asioiden osalta,

E.

ottaa huomioon, että romaniväestön kotouttaminen yhteiskuntaan ei ole yksipuolinen vaan monenvälinen prosessi ja että romanit on otettava aktiivisesti mukaan päätöksentekoprosessiin, kun laaditaan sosiaalista osallisuutta koskevia politiikkoja,

F.

katsoo, että romanien elinolot, heidän terveydentilansa ja koulutustasonsa määräävät heidän sosiaalisen tilanteensa ja tilanteensa työmarkkinoilla, ja niitä käytetään usein tekosyynä rasismille ja romanien sulkemiselle vallitsevan yhteiskunnan ulkopuolelle, ja ne hidastavat elintason kohentumista ja estävät näin romaneja nauttimasta perusluonteisia ihmis- ja kansalaisoikeuksia,

G.

katsoo, että kehno liikenneinfrastruktuuri, julkishallinnon elinten ja palvelujen, erityisesti korkeatasoisten koulutus- ja terveydenhuoltopalvelujen, puuttuminen ja yritysten kaikkoaminen pakottavat nuoret muuttamaan taloudellisista syistä pois kotiseuduiltaan, mikä lisää alueellisia eroja ja pahentaa gettoistumista,

H.

katsoo, että on erittäin tärkeää juuri ennen Lissabonin prosessin toisen vaiheen päättymistä arvioida romanien yhteiskunnallista tilannetta ja työllistymisnäkymiä ja päättää, mitä asiassa olisi tehtävä,

I.

ottaa huomioon rakennerahastojen ja koheesiorahaston merkityksen kotoutumisen edistämisessä ja panee merkille, että romanien kohtaamien sosiaalisten ongelmien monimutkaisuuden vuoksi ei voida kuvitella, että ne voitaisiin ratkaista pelkästään rakennerahastoille ja koheesiorahastolle luonteenomaisen hankejärjestelmän puitteissa,

J.

pitää välttämättömänä aiempien hyvien käytänteiden tunnustamista, mutta katsoo, että niiden validius on ajallisesti ja paikallisesti rajattua,

K.

ottaa huomioon, että useilla romaniyhteisöillä on nykyään taipumus pysyä paikoillaan sen sijaan, että ne siirtyisivät alueille, joilla saattaisi olla parempia työtilaisuuksia,

1.

katsoo, että tarvitaan koordinoitu lähestymistapa, jonka mukaisesti parannetaan romaniyhteisön työ- ja elinoloja ja jolla on seuraavat kolme tavoitetta:

2.

kiinnittää huomiota siihen, että romaneja koskevilla politiikoilla ei ole useinkaan parannettu heidän tilannettaan; pyytää, että kaikissa unionin ja jäsenvaltioiden toimissa, jotka koskevat erityisesti romaneja, romaniyhteisön sidosryhmät otetaan mukaan päätöksentekoon, jotta kunnioitetaan heidän omaa järjestäytymiskykyään ja vastuutaan;

3.

toteaa, että romanilasten ongelmat palvelujen piiriin pääsyssä ja heihin kohdistuvat sosioekonomiset ongelmat haittaavat heidän varhaiskehitystään ja estävät heitä saamasta laadukasta koulutusta käytännössä; toteaa, että nämä ongelmat puolestaan vaikuttavat kielteisesti heidän tunnekehitykseensä ja sosiaaliseen, fyysiseen ja henkilökohtaiseen kehitykseensä sekä heidän myöhempiin mahdollisuuksiinsa työvoimamarkkinoilla ja sitä kautta heidän kotoutumiseensa vallitsevaan yhteiskuntaan;

4.

panee merkille, että koulutusjärjestelmät ovat valikoivia ja että vaikka jäsenvaltiot ovat ponnistelleet segregaation lopettamiseksi, lukemattomat erilaiset järjestelmät, jotka on näennäisesti tarkoitettu torjumaan nykyistä segregaatiota, tosiasiassa usein kärjistävät sosiaaliryhmien välisiä eroja ja haittaavat suuresti köyhiä, erityisesti romaneja, jotka ovat ajautuneet syöksykierteeseen; korostaa, että tarvitaan kohdennettuja koulutuspoliittisia toimia, joilla autetaan romaniperheitä ja kannustetaan heitä aktiiviseen osallistumiseen;

5.

korostaa, että vaikka nuorten romanien osuus tiettyjen jäsenvaltioiden toisen asteen ja korkea-asteen koulutuksessa on kasvanut, heidän koulutustasonsa on edelleen selvästi EU:n keskiarvon alapuolella; panee merkille toisaalta työvoimapulan ja toisaalta suurtyöttömyyden, joka on yhteydessä romanien heikkoon koulutustasoon; kehottaa jäsenvaltioita ja EU:ta auttamaan romaneja ensisijaisesti parantamaan koulutustasoaan; kiinnittää huomiota siiten, että vaikka muodollinen pätevyys puuttuisi, romanien asemaa työmarkkinoilla on mahdollista parantaa myös laatimalla järjestelmä käytännön taitojen tunnustamisesta;

6.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että romaninaisilla ja -tytöillä on yhtäläiset mahdollisuudet laadukkaaseen opetukseen, ja kehittämään kannustimia (esimerkiksi ammatillisia kehitysmahdollisuuksia), joilla voidaan houkutella päteviä opettajia huono-osaisilla alueilla sijaitseviin kouluihin erityisesti maaseutukuntiin, joissa on huomattava romaniväestö;

7.

kehottaa jäsenvaltioita parantamaan romaninaisten pääsyä ammatilliseen koulutukseen ja mukauttamaan ammattikoulutusta paikallisten työmarkkinoiden tarpeisiin, jotta romaninaiset saavat työmarkkinoilla vaadittavia taitoja;

8.

panee merkille, että valtaosa loppututkinnon suorittaneista romaneista ei palaa yhteisöönsä yliopisto-opintojen jälkeen ja että eräät heistä kieltävät taustansa tai heitä ei enää hyväksytä yhteisöön, kun he yrittävät palata takaisin;

9.

suosittaa laatimaan kattavan ohjelmakokonaisuuden, jolla kannustetaan loppututkinnon suorittaneita romaneja palaamaan yhteisöönsä ja tuetaan heidän työllistymistään omissa yhteisöissään ja niiden etujen mukaisesti;

10.

toteaa, että romaniväestöllä on erityisiä vaikutuksia joidenkin jäsenvaltioiden väestöpyramidiin; panee merkille, että vaikka romanilasten osuus väestöstä on suuri, heidän elinajanodotteensa on 10 vuotta alhaisempi kuin valtaväestöön kuuluvilla;

11.

toteaa, että vaikka jäsenvaltiot ovat käyttäneet huomattavasti EU:n varoja ja omia varojaan pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen, EU:n tasolla ei ole vielä löydetty yhtenäistä ratkaisua: jäsenvaltiot ratkovat ongelmia hyvin eri tavoin ja hyvin eriävin panostuksin eivätkä ole luoneet tilaisuuksia työmarkkinoille paluulle pitkällä aikavälillä, vaan ovat toimenpiteillään, kuten julkiset työllistämisohjelmat, pahentaneet entisestään romaneiden leimautumista; kehottaa sekä EU:ta että jäsenvaltioita vaihtamaan politiikkansa yhtenäistettyyn lähestymistapaan, jolla puututaan romanien ongelmien kaikkiin näkökohtiin;

12.

kehottaa jäsenvaltioita mukauttamaan ammatillisia koulutusohjelmiaan paikallisten työmarkkinoiden tarpeita vastaaviksi ja tarjoamaan kannustimia työnantajille, jotka tarjoavat kouluttamattomille ihmisille (romanit mukaan lukien) työtä ja koulutusta sekä mahdollisuuksia hankkia käytännön kokemusta suoraan työpaikalla;

13.

kehottaa jäsenvaltioiden viranomaisia ja paikallisia viranomaisia tekemään vuosittain sukupuolen mukaan jaoteltuja arvioita uudelleen työllistymisen asteesta sellaisten pitkäaikaistyöttömien keskuudessa (romanit mukaan lukien), jotka ovat suorittaneet työmarkkinakoulutuksen, ja saadun kokemuksen perusteella laatimaan uusia menetelmiä ja käynnistämään koulutusohjelmia, jotka on sovitettu paikallisten kykyjen ja taloudellisten tarpeiden mukaisiksi;

14.

kehottaa jäsenvaltioita käyttämään EU:n rahoitusta romaniperinteiden säilyttämiseen ja suojeluun;

15.

yhtyy komission näkemykseen, että aikuiset romanit ovat hyvin epäedullisen asemansa vuoksi aliedustettuina työssä käyvän väestön joukossa ja elinikäisessä oppimisessa, heiltä puuttuu usein mahdollisuus käyttää tieto- ja viestintäteknologiaa ja he ovat yliedustettuina pitkäaikaistyöttömien ja vähempiarvoista työtä tekevien joukossa, mikä muodostaa suurimman esteen heidän sijoittautumiselleen työmarkkinoille; kehottaa sen vuoksi panemaan tehokkaasti täytäntöön direktiivin 2000/78/EY, jolla kielletään uskontoon tai vakaumukseen, vammaisuuteen, ikään taikka sukupuoliseen suuntautumiseen perustuva syrjintä työssä ja ammatissa;

16.

pitää tärkeänä toteuttaa erityisiä yhteisön toimia, joilla edistetään romanien pääsyä ammatillisiin koulutusohjelmiin;

17.

muistuttaa jäsenvaltioita siitä, että tämä yhteiskunnallinen kahtiajako saattaa pakottaa monet työtä hakevat romanit siirtymään laillisilta markkinoilta pimeäksi työvoimaksi ja että tarvitaan sekä unionin että jäsenvaltioiden tason koordinoituja toimia näiden henkilöiden houkuttelemiseksi takaisin laillisiin töihin, joissa heillä on työhön liittyviä oikeuksia ja oikeus sosiaaliturvaan;

18.

katsoo, että on toteutettava toimia kattavan sosiaalis-taloudellisen ohjelman edistämiseksi, tilapäiset toimet asianmukaisten asuinolojen järjestämiseksi mukaan luettuina;

19.

kiinnittää erityistä huomiota siihen, että epäpätevän ja ammattitaidottoman työvoiman liikkuvuuden kannustaminen voi pahentaa jo nyt moninkertaiselle syrjinnälle erittäin alttiina olevien romaninaisten syrjintää ja estää heidän tilanteensa parantamisen työmarkkinoilla;

20.

kehottaa jäsenvaltioiden hallituksia parantamaan romaninaisten taloudellista riippumattomuutta helpottamalla heidän itsenäistä työllistymistään pk-yrittäjinä ja helpottamalla mikroluottojen saantia sekä kannustamalla palvelutaloutta heidän omilla asuinalueillaan romaninaisten tietämyksen ja asiantuntemuksen lisäämiseksi;