–

Società Italiana Imprese Balneari Srl, edustajinaan E. Nesi ja R. Righi, avvocati,

–

Comune di Rosignano Marittimo, edustajanaan R. Grassi, avvocato,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajinaan P. Palmieri ja L. Delbono, avvocati dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati, L. Malferrari ja M. Mataija,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Società Italiana Imprese Balneari Srl (jäljempänä SIIB) ja Comune Rosignano Marittimo (Rosignano Marittimon kunta, Italia; jäljempänä kunta) ja jossa on kyse päätöksistä, joilla kunta on todennut, että SIIB:lle myönnetyn julkisomisteisen merialueen hallintaa koskevan konsession voimassaolon päätyttyä Italian valtio oli hankkinut vastikkeetta SIIB:n kyseiselle alueelle rakentamat rakennelmat ja määrännyt näin ollen korotettujen käyttömaksujen maksamisesta.

3

Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY (EUVL 2006, L 376, s. 36) 44 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ”jäsenvaltioiden on saatettava tämän direktiivin säännösten noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan viimeistään 28 päivänä joulukuuta 2009”.

Italian lainsäädäntö

4

Merenkulkukoodeksin (Codice della Navigazione), joka on hyväksytty 30.3.1942 annetulla kuninkaan asetuksella nro 327 (GURI nro 93, 18.4.1942), 49 §:ssä, jonka otsikko on ”Kiinteiden rakennelmien omistusoikeuden siirtyminen”, säädetään seuraavaa:

”Ellei konsessiosopimuksessa toisin sovita, konsession päättyessä kaikki julkisomisteiselle alueelle rakennetut kiinteät rakennelmat jäävät valtion omaisuudeksi ilman mitään korvausta tai hyvitystä, lukuun ottamatta konsession myöntävän viranomaisen mahdollisuutta määrätä tällaisten rakennelmien purkamisesta ja julkisomisteisen hyödykkeen palauttamisesta alkuperäiseen tilaansa”.

5

Valtion vuotuisen ja monivuotisen talousarvion laatimisesta 27.12.2006 annetun lain nro 296 (talousarviolaki 2007) (legge n. 296 – Disposizioni per la formazione del bilancio annuale e pluriennale dello Stato (legge finanziaria 2007); GURI nro 299, Supplemento ordinario,27.12.2006) 1 §:n 251 momentin mukaan konsessionhaltijan rakentamien rakennelmien liittäminen julkisomisteiseen alueeseen johtaa siihen, että niihin sovelletaan korotettua maksua, koska näitä rakennelmia pidetään julkisomisteisen alueen liitännäisinä osina.

6

Toscanan alueen hallituksen puheenjohtajan 24.9.2013 antaman asetuksen nro 52/R 1 §:llä muutettiin Toscanan alueen hallituksen puheenjohtajan antamaa asetusta nro 18/2001/R lisäämällä siihen 44 bis §, jossa säädetään seuraavaa:

”Helposti poistettavina ja purettavina pidetään sellaisia matkailu- ja virkistyskohteiden rakennuksia ja rakennelmia, jotka on rakennettu sekä maanpinnan päälle että alle konsession kohteena olevalla julkisomisteisella merialueella ja jotka – – voidaan kokonaan poistaa teknisesti tavanomaisin keinoin siten, että alue voidaan palauttaa alkuperäiseen tilaansa korkeintaan 90 päivässä”.

7

SIIB on vuodesta 1928 lähtien hallinnoinut keskeytyksettä kunnan alueella suurelta osin julkisomisteisella merialueella sijaitsevaa kylpylärakennelmaa. SIB väittää rakentaneensa kyseiselle alueelle laillisesti useita rakennuksia, joista osa merkittiin julkiseen omistukseen liittämistä koskevaan inventaarioon vuonna 1958. Muita rakennelmia tehtiin myöhemmin vuosina 1964–1995.

8

Kunta luokitteli 20.11.2007 tekemällään päätöksellä julkisomisteisen merialueen liitännäisiksi osiksi useat tällä alueella sijaitsevat rakennelmat, jotka katsottiin vaikeiksi poistaa. Kunta oli hankkinut ne laillisesti konsession nro 36/2002, joka kattoi ajanjakson 1.1.1999–31.12.2002 ja joka uusittiin 31.12.2008 saakka konsessiolla nro 27/2003, voimassaolon päättyessä.

9

Kunta ilmoitti 23.9.2008 SIIB:lle vielä hankkimatta olevia julkisomisteisen alueen liitännäisiä osia koskevan liittämismenettelyn aloittamisesta saattamatta sitä kuitenkaan päätökseen.

10

Tämän jälkeen se myönsi kyseiselle yhtiölle julkisomisteista merialuetta koskevan konsession nro 181/2009, joka oli voimassa kuusi vuotta eli ajanjakson 1.1.2009–31.12.2014 (jäljempänä vuoden 2009 konsessio).

11

SIIB vetosi Toscanan alueen hallituksen puheenjohtajan 24.9.2013 antaman asetuksen nro 52/R 1 §:ään ja teki ilmoituksen, jonka mukaan kaikki rakennelmat, jotka sijaitsivat julkisomisteisella alueella, voitiin poistaa 90 päivän kuluessa, joten niitä oli pidettävä helposti poistettavina.

12

Kunta myönsi kyseisille rakennelmille tämän luokittelun 3.2.2014 tekemällään päätöksellä, minkä jälkeen se peruutti sen 26.11.2014 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, että valtio oli jo hankkinut merenkulkukoodeksin 49 §:n nojalla konsession kohteena olevalla julkisomisteisella alueella sijaitsevat rakennelmat.

13

SIIB riitautti viimeksi mainitun päätöksen Tribunale amministrativo regionale per la Toscanassa (Toscanan alueellinen hallintotuomioistuin, Italia).

14

Kunta vahvisti 16.4.2015 tekemällään päätöksellä, että konsession kohteena olevalla alueella sijaitsevat rakennukset olivat julkisomisteisen alueen liitännäisiä osia. Näin ollen se sovelsi 27.12.2006 annetun lain nro 296 1 §:n 251 momentin mukaisesti niihin korotettua maksua ajanjaksolta 2009–2015. Kunta vahvisti muilla toimilla seuraavien vuosien osalta maksettavat määrät.

15

Myös SIIB riitautti edellisessä kohdassa mainitut päätökset samassa tuomioistuimessa. Viimeksi mainittu hylkäsi kaikki kanteet 10.3.2021 antamallaan tuomiolla, josta SIIB valitti Consiglio di Statoon (ylin hallintotuomioistuin, Italia), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin.

16

Consiglio di Stato toteaa, että merenkulkukoodeksin 49 §:ää on tulkittava siten, että valtio hankkii omaisuutta automaattisesti konsession voimassaolon päättyessä myös siinä tapauksessa, että se uusitaan, koska sen uusiminen johtaa julkisomisteisen omaisuuden hallintaoikeuden antavien toimien jatkuvuuden katkeamiseen. Sitä vastoin siinä tapauksessa, että konsessiota jatketaan ennen sen tavanomaista voimassaolon päättymisajankohtaa, konsessionhaltijoiden julkisomisteisella alueella toteuttamat rakennelmat pysyvät konsessionhaltijan yksinomaisessa omistuksessa siihen saakka, kunnes konsessio tosiasiallisesti päättyy tai se peruutetaan ennenaikaisesti, eikä näistä rakennelmista tarvitse maksaa mitään maksua.

17

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että Tribunale amministrativo regionale per la Toscana (Toscanan alueellinen hallintotuomioistuin) katsoi ensimmäisenä oikeusasteena, että sekä vuoden 1958 julkiseen omistukseen liittämistä koskevallainventaariolla että vuoden 2009 konsessiolla oli vaikutuksia, joista on tullut lopullisia, koska SIIB ei ollut riitauttanut niitä ajoissa. Kyseinen tuomioistuin lisäsi, että SIIB:n julkisomisteiselle merialueelle rakentamien rakennelmien luokittelu vaikeasti poistettaviksi rakennelmiksi ja tämän alueen liitännäisiksi osiksi ei perustunut kunnan yksipuoliseen päätökseen vaan yhteiseen sopimukseen, joka ilmeni näiden kahden osapuolen allekirjoittamasta konsessioasiakirjasta.

18

Kyseinen tuomioistuin sulki pois muun muassa sen, että merenkulkukoodeksin 49 §:n soveltaminen johtaisi konsessionhaltijan omaisuuden tosiasialliseen pakkolunastukseen ilman korvausta. Kyseisen säännöksen mukaan valtio nimittäin hankkii vastikkeetta julkisomisteiselle alueelle rakennettuja kiinteitä rakennelmia vain, jos konsessiosopimuksessa ei toisin määrätä. Näin ollen vastikkeetonta hankintaa koskevaa sääntöä sovelletaan vain osapuolten suostumuksella.

19

SIIB väittää kuitenkin, että konsession uusimisen yhteydessä konsessionhaltijan valtion julkisomisteiselle merialueelle rakentamien, vaikeasti poistettavien rakennelmien vastikkeeton liittäminen kyseiseen merialueeseen on unionin oikeuden ja erityisesti SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan, sellaisina kuin niitä on tulkittu 28.1.2016 annetussa tuomiossa Laezza (C‑375/14, EU:C:2016:60), vastaista. Consiglio di Staton oikeuskäytännön mukaan vastikkeetonta liittämistä mainittuun alueeseen voidaan perustella tarpeella varmistaa, että kiinteät rakennelmat, jotka on tarkoitettu jäämään tälle alueelle, ovat kokonaisuudessaan konsessionantajan käytettävissä. Kun konsessio kuitenkin uusitaan keskeytyksettä sen sijaan, että sen voimassaolo päättyy, merenkulkukoodeksin 49 §:ssä säädetty liittämisvaikutus on perusteeton. Lisäksi tämä vaikutus tekisi samasta omaisuudesta kiinnostuneille muiden jäsenvaltioiden talouden toimijoille sijoittautumisen vähemmän houkuttelevaksi ja aiheuttaisi konsessionhaltijan oikeuksien suhteettoman uhrauksen, koska hänen pitäisi luovuttaa omaisuutensa valtiolle vastikkeetta.

20

Kunta puolestaan muistuttaa, ettei se ollut myöntänyt konsessiota nro 27/2003 uusittaessa vuoden 2009 konsessiota automaattisesti vaan sellaisen erityisen ohjeistuksen perusteella, jonka yhteydessä se käytti harkintavaltaansa. Tuolloin oli sovittu, että uutta konsessiota pidettäisiin täysin erilaisena kuin sitä edeltänyttä konsessiota. Lisäksi se, ettei konsessiosopimuksessa ole päinvastaista määräystä, osoittaa konsessionhaltjian katsoneen, että toteutettujen rakennelmien omistusoikeuden menettäminen oli yhteensopivaa konsession yleisen taloudellisen tasapainon kanssa.

21

Vastauksena unionin tuomioistuimen tietopyyntöön ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi 8.9.2023, että SIIB:llä oli edelleen oikeussuojan tarve sitä vastaan, että valtion julkisomisteiseen merialueeseen liitetään sen sille rakentamat kiinteät rakennelmat, ja että se voi vedota kyseiseen oikeussuojan tarpeeseen muun muassa nostamalla kanteen konsessionantajan päätöksestä, jolla se velvoitettiin maksamaan korotettuja maksuja. Kyseinen tuomioistuin täsmensi myös, että tällaisten rakennelmien omistusoikeuden siirtyminen valtion omaisuudeksi tapahtuu ilman eri toimenpiteitä, kun julkisomisteisen alueen hallintaa koskeva konsessio päättyy. Se, että hallinnollisessa menettelyssä tai tuomioistuimessa todetaan mahdollisesti, että valtiolla on omistusoikeus näihin rakennelmiin, on luonteeltaan vain toteavaa, ja konsessionantaja voi sen perusteella korottaa käyttömaksun määrää.

22

Kyseinen tuomioistuin totesi, että nyt käsiteltävässä asiassa SIIB:n rakentamat kiinteät rakennelmat liitettiin julkisomisteiseen merialueeseen 31.12.2008, jolloin konsession nro 27/2003 voimassaolo päättyi. Tämä liittäminen johti siihen, että kunta sovelsi SIIB:hen korotettua maksua vuodesta 2009 lähtien.

23

Lopuksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on täsmentänyt, että merenkulkukoodeksia sovelletaan samalla tavalla sekä italialaisiin että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin taloudellisiin toimijoihin.

24

Tässä tilanteessa Consiglio di Stato on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Ovatko SEUT 49 ja SEUT 56 artikla ja periaatteet, jotka voidaan johtaa 28.1.2016 annetusta tuomiosta Laezza (C‑375/14, EU:C:2016:60), siltä osin kuin niitä voidaan soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa, esteenä sellaiselle [merenkulkukoodeksin] 49 §:n kaltaisen kansallisen säännöksen tulkinnalle, jonka mukaan konsessionhaltija luovuttaa julkisomisteiselle alueelle rakennetut kiinteät rakennelmat, jotka ovat osa kylpylän toimintaa varten järjestettyjen hyödykkeiden kokonaisuudesta, vastikkeetta ja korvauksetta konsession päättyessä, kun mainittu konsessio uusitaan sen voimassaolon keskeytymättä, vaikkakin uudella päätöksellä, koska tällainen välittömän julkiseen omaisuuteen liittämisen vaikutus saattaa olla rajoitus, joka ylittää sen, mikä on kansallisen lainsäätäjän tosiasiallisen tavoitteen saavuttamisen kannalta tarpeellista ja on siten tavoitteeseensa nähden suhteeton? ”

25

SIIB pyysi unionin tuomioistuimen kirjaamoon 17.4.2024 toimittamallaan asiakirjalla asian käsittelyn suullisen vaiheen aloittamista uudelleen unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 83 artiklan mukaisesti.

26

SIIB väittää pyyntönsä tueksi, että julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 103 kohdassa ylittänyt ennakkoratkaisukysymyksen kohteen päätellessään implisiittisesti mutta väistämättä, ettei pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä ole rikottu Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 17 artiklaa.

27

Tässä tilanteessa SIIB pyytää istunnon pitämistä, jotta perusoikeuskirjan 17 artiklan merkityksellisyys nyt käsiteltävässä asiassa voitaisiin käsitellä kontradiktorisessa menettelyssä.

28

Tässä yhteydessä on muistutettava yhtäältä, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksessä ei määrätä kyseisen perussäännön 23 artiklassa tarkoitettujen osapuolten mahdollisuudesta esittää huomautuksia vastaukseksi julkisasiamiehen ratkaisuehdotukseen (määräys 4.2.2000, Emesa Sugar, C‑17/98, EU:C:2000:69, 2 kohta ja tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistiques et des études économique, C‑673/20, EU:C:2022:449, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Toisaalta SEUT 252 artiklan mukaan julkisasiamiehen tehtävänä on täysin puolueettomana ja riippumattomana esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön mukaan vaativat hänen myötävaikutustaan. Kyse ei siis ole tuomareille tai asianosaisille tarkoitetusta lausunnosta, joka olisi peräisin unionin tuomioistuimen ulkopuoliselta viranomaiselta, vaan toimielimen jäsenen omasta perustellusta ja julkisesti ilmaistusta mielipiteestä. Niinpä asianosaiset eivät voi lausua julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksesta. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden päätteeksi hän päätyy siihen, eivät sido unionin tuomioistuinta. Tämän vuoksi se, että osapuoli ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä –, ei sellaisenaan voi olla peruste suullisen käsittelyn aloittamiseksi uudelleen (tuomio 9.6.2022, Préfet du Gers ja Institut national de la statistique et des etudes économiques, C‑673/20, EU:C:2022:449, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

On kuitenkin muistutettava, että työjärjestyksen 83 artiklan mukaan unionin tuomioistuin voi julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos unionin tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta, tai jos asia on ratkaistava sellaisella perusteella, josta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetulla osapuolella ei ole ollut tilaisuutta lausua.

31

Tästä ei ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa.

32

Ensinnäkin on huomattava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys koskee sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan tulkintaa. Kyseinen tuomioistuin ei ole erityisesti tiedustellut unionin tuomioistuimelta omistusoikeutta koskevan perusoikeuskirjan 17 artiklan tulkinnasta.

33

Toiseksi julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 103 kohdassa tyytynyt viittaamaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan kansallisen sääntelyn aiheuttaman rajoituksen tarkastelu SEUT 49 artiklan kannalta kattaa myös perusoikeuskirjan 15–17 artiklassa taattujen oikeuksien ja vapauksien käytön mahdolliset rajoitukset, joten perusoikeuskirjan 17 artiklassa tarkoitetun omistusoikeuden erillinen tarkastelu ei ole tarpeen (ks. vastaavasti tuomio 20.12.2017, Global Starnet, C‑322/16, EU:C:2017:985, 50 kohta ja tuomio 7.9.2022, Cilevičs ym., C‑391/20, EU:C:2022:638, 56 kohta).

34

Siltä osin kuin SIIB pyrkii suullisen käsittelyn uudelleen aloittamista koskevalla pyynnöllään todellisuudessa kumoamaan tämän viimeksi mainitun arvioinnin, on riittävää muistuttaa, että tämän tuomion 29 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, että osapuoli ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä –, ei sellaisenaan voi olla peruste suullisen käsittelyn aloittamiseksi uudelleen.

35

Kolmanneksi unionin tuomioistuin katsoo nyt käsiteltävässä asiassa, että sillä on käytettävissään kaikki tarvittavat tiedot, jotta se voi vastata sille esitettyyn kysymykseen.

36

Niinpä asian käsittelyn suullista vaihetta ei ole syytä määrätä aloitettavaksi uudelleen.

37

Italian hallitus väittää kirjallisissa huomautuksissaan, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, koska unionin tuomioistuimelle esitetyllä kysymyksellä ei ole merkitystä pääasian ratkaisemisen kannalta.

38

Tältä osin on palautettava mieleen, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Tästä seuraa, että olettamana on, että unionin oikeuteen liittyvällä ennakkoratkaisukysymyksellä on merkitystä asian ratkaisun kannalta, ja tämä olettama voidaan kumota ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin säännön tulkitsemisella tai pätevyyden arvioinnilla ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen (ks. vastaavasti tuomio 16.12.1981, Foglia, 244/80, EU:C:1981:302, 15 ja 18 kohta; tuomio 7.9.1999, Beck ja Bergdorf, C‑355/97, EU:C:1999:391, 22 kohta ja tuomio 7.9.2022, Cilevičs ym., C‑391/20, EU:C:2022:638, 42 kohta).

39

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi vastauksena unionin tuomioistuimen esittämään tietopyyntöön, että SIIB:llä oli edelleen oikeussuojan tarve sitä vastaan, että sen julkisomisteiselle merialueelle rakentamat kiinteät rakennelmat liitettiin kyseiseen alueeseen, koska tämä liittäminen merkitsi sen maksettavaksi tulevan, julkisomisteisen alueen hallintaa koskevan maksun korottamista. Kyseisen tuomioistuimen mukaan SIIB voi riitauttaa mainitun liittämisen nostamalla kanteen päätöksestä, jolla konsessionantaja velvoittaa sen 27.12.2006 annetun lain nro 296 1 §:n 251 momentin mukaisesti maksamaan korotetun maksun.

40

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuimen vastaus esitettyyn kysymykseen on hyödyllinen pääasian oikeusriidan ratkaisemiseksi.

41

Vaikka tämä oikeusriita on luonteeltaan puhtaasti sisäinen, riittää, kun todetaan Euroopan komission tavoin, että merenkulkukoodeksia sovelletaan erotuksetta italialaisiin ja muista jäsenvaltioista tuleviin talouden toimijoihin. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ei näin ollen voida sulkea pois sitä, että muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneet toimijat ovat olleet tai ovat kiinnostuneita käyttämään sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta harjoittaakseen toimintaa Italian alueella ja että tällä lainsäädännöllä voi näin ollen olla vaikutuksia, jotka eivät rajoitu kyseiselle alueelle.

42

Näin ollen ennakkoratkaisupyyntö otetaan tutkittavaksi siltä osin kuin se koskee SEUT 49 artiklaa (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2016, Ullens de Schooten, C‑268/15, EU:C:2016:874, 50 kohta).

43

Niinpä ennakkoratkaisupyynnöstä on tarpeen lausua.

44

Siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kysymyksessään SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaan, joissa vahvistetaan sijoittautumisvapaus ja palvelujen tarjoamisen vapaus, on täsmennettävä, että julkisomisteisen merialueen hallintaa koskevan konsession myöntäminen edellyttää välttämättä konsessionhaltijan pääsyä vastaanottavan jäsenvaltion alueelle, jotta se voi osallistua pysyvästi ja jatkuvasti sekä suhteellisen pitkän ajan kyseisen jäsenvaltion talouselämään. Tästä seuraa, että tällaisen konsession myöntäminen kuuluu SEUT 49 artiklassa määrätyn sijoittautumisoikeuden alaan (ks. vastaavasti tuomio 30.11.1995, Gebhard, C‑55/94, EU:C:1995:411, 25 kohta; tuomio 11.3.2010, Attanasio Group, C‑384/08, EU:C:2010:133, 39 kohta ja tuomio 21.12.2016, AGET Iraklis, C‑201/15, EU:C:2016:972, 50 kohta).

45

Lisäksi SEUT 57 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia perussopimuksen määräyksiä sovelletaan vain, jos muun muassa sijoittautumisoikeutta koskevia määräyksiä ei sovelleta. SEUT 56 artikla on siis jätettävä ottamatta huomioon.

46

Koska direktiivin 2006/123 44 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä alakohdasta ilmenee, ettei direktiiviä voida ajallisesti soveltaa pääasiaan, ennakkoratkaisukysymystä on tarkasteltava ainoastaan SEUT 49 artiklan kannalta.

47

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko SEUT 49 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä kansalliselle säännölle, jossa säädetään, että julkisomisteisen alueen hallintaa koskevan konsession voimassaolon päättyessä – ellei konsessiosopimukseen sisälly päinvastaista lauseketta – konsessionhaltija on velvollinen luovuttamaan välittömästi, vastikkeetta ja korvauksetta kiinteät rakennelmat, jotka se on toteuttanut konsession kohteena olevalla alueella, myös siinä tapauksessa, että konsessio uusitaan.

48

EY 49 artiklan ensimmäisessä kohdassa kielletään rajoitukset, jotka koskevat jäsenvaltion kansalaisen vapautta sijoittautua toisen jäsenvaltion alueelle. Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, tähän vapauteen kohdistuvina rajoituksina on pidettävä kaikkia toimenpiteitä, joilla – vaikka niitä sovellettaisiin ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää – estetään SEUT 49 artiklassa taattujen vapauksien käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään siitä vähemmän houkuttelevaa (ks. vastaavasti tuomio 5.10.2004, CaixaBank France, C‑442/02, EU:C:2004:586, 11 kohta; tuomio 21.12.2016, AGET Iraklis, C‑201/15, EU:C:2016:972, 48 kohta, ja tuomio 7.9.2022, Cilevičs ym., C‑391/20, EU:C:2022:638, 61 kohta).

49

Siten kansallinen lainsäädäntö, jota sovelletaan kaikkiin toimijoihin, jotka harjoittavat toimintaa valtion alueella, ja jonka tavoitteena ei ole säännellä kyseisten talouden toimijoiden sijoittautumisedellytyksiä ja jonka sijoittautumisvapautta mahdollisesti rajoittavat vaikutukset ovat liian satunnaisia ja epäsuoria, jotta siinä vahvistettua velvollisuutta voitaisiin pitää luonteeltaan kyseistä vapautta haittaavana, ei ole ristiriidassa SEUT 49 artiklassa näin vahvistetun kiellon kanssa (ks. vastaavasti tuomio 20.6.1996, Semeraro Casa Uno ym., C‑418/93–C‑421/93, C‑460/93–C‑462/93, C‑464/93, C‑9/94–C‑11/94, C‑14/94, C‑15/94, C‑23/94, C‑24/94 ja C‑332/94, EU:C:1996:242, 32 kohta ja tuomio 6.10.2022, Contship Italia, C‑433/21 ja C‑434/21, EU:C:2022:760, 45 kohta).

50

Kuten tämän tuomion 23 kohdasta ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että merenkulkukoodeksin 49 §:ää voidaan soveltaa kaikkiin Italian alueella toimiviin toimijoihin. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 51 kohdassa, kaikki talouden toimijat kohtaavat näin ollen saman huolen, joka koskee sitä, onko taloudellisesti kannattavaa esittää hakemus ja tehdä tarjous konsession saamiseksi, kun tiedetään, että rakennetut kiinteät rakennelmat liitetään julkisomisteiseen alueeseen konsession voimassaolon päätyttyä.

51

Kyseinen säännös ei myöskään sellaisenaan koske niiden konsessionhaltijoiden sijoittautumisedellytyksiä, joilla on lupa harjoittaa matkailu- ja virkistystoimintaa Italian julkisomisteisella merialueella. Mainitussa säännöksessä säädetään nimittäin ainoastaan, että konsession voimassaolon päättyessä ja ellei konsessiosopimuksessa toisin määrätä, konsessionhaltijan rakentamat kiinteät rakennelmat liitetään välittömästi ja ilman taloudellista korvausta julkisomisteiseen merialueeseen.

52

Vaikka merenkulkukoodeksin 49 §:n 1 momentin tarkoituksena ei siis olekaan säännellä kyseessä olevien yritysten sijoittautumisedellytyksiä, on myös tarkistettava, ettei sillä kuitenkaan ole tämän tuomion 49 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuja rajoittavia vaikutuksia.

53

Tältä osin on todettava, että merenkulkukoodeksin 49 §:ssä rajoitutaan tekemään johtopäätökset julkista omaisuutta koskevista perusperiaatteista. Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 47 kohdassa korostanut, se, että konsessionantajana oleva julkisoikeudellinen henkilö ottaa vastikkeetta ja korvauksetta haltuunsa konsessionhaltijan julkisomisteiselle alueelle rakentamat kiinteät rakennelmat, on itse asiassa julkisomisteisen omaisuuden luovuttamattomuuden ydin.

54

Luovuttamattomuuden periaate merkitsee muun muassa, että julkinen omaisuus säilyy julkisyhteisöjen omistuksessa ja että julkisen omaisuuden hallintaluvat ovat epävarmoja siinä mielessä, että ne ovat määräaikaisia ja että ne ovat lisäksi peruutettavissa.

55

Tämän periaatteen mukaisesti nyt käsiteltävässä asiassa julkisomisteisen alueen hallintaoikeutta koskevaan konsessioon sovellettavassa sääntelykehyksessä vahvistetaan ilman pienintäkään epäselvyyttä myönnetyn hallintaluvan päättymisajankohta. Tästä seuraa, että SIIB ei voinut olla konsessiosopimuksen tekemisestä lähtien tietämätön siitä, että sille myönnetty alueen hallintalupa oli epävarma ja peruutettavissa.

56

Lisäksi on ilmeistä, että kyseisen 49 §:n 1 momentin mahdolliset rajoittavat vaikutukset sijoittautumisvapauteen ovat tämän tuomion 49 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla liian satunnaisia ja epäsuoria, jotta kyseisen säännöksen voitaisiin katsoa olevan omiaan rajoittamaan tätä vapautta.

57

Koska kyseisessä 49 §:n 1 momentissa säädetään nimenomaisesti mahdollisuudesta poiketa sopimuksella periaatteesta, jonka mukaan konsessionhaltijan julkisomisteiselle merialueelle rakentamat kiinteät rakennelmat liitetään välittömästi ja ilman mitään korvausta tai hyvitystä kyseiseen alueeseen, tässä säännöksessä korostetaan julkisomisteisen alueen hallintaa koskevan konsession sopimusperusteista ja siten yhteisymmärrykseen perustuvaa ulottuvuutta. Tästä seuraa, että sitä, että konsessionhaltijan kyseiselle alueelle rakentamat kiinteät rakennelmat liitetään välittömästi, vastikkeetta ja korvauksetta kyseiseen alueeseen, ei voida pitää näiden rakennelmien pakkoluovutustapana.

58

Lopuksi sillä, onko kyse konsession uusimisesta vai ensimmäisestä myöntämisestä, ei ole mitään vaikutusta merenkulkukoodeksin 49 §:n 1 momentin arviointiin. Tältä osin riittää, kun todetaan, että julkisomisteisen omaisuuden hallintaa koskevan konsession uusiminen merkitsee julkisomisteisen omaisuuden hallintaoikeuden antavan kahden toimen ajallista peräkkäisyyttä eikä ensimmäisen voimassaolon jatkamista. Tällainen tulkinta on lisäksi omiaan takaamaan sen, että konsessio voidaan tehdä vasta sellaisen kilpailuttamismenettelyn päätteeksi, jossa kaikki ehdokkaat ja tarjoajat asetetaan yhdenvertaiseen asemaan.

59

On vielä täsmennettävä, että tämän tuomion 50–58 kohdassa esitettyä SEUT 49 artiklan tulkintaa eivät horjuta ”periaatteet, jotka voidaan johtaa 28.1.2016 annetusta tuomiosta Laezza (C‑375/14, EU:C:2016:60)”, joihin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa kysymyksessään.

60

Kyseisessä asiassa, joka koski onnenpelialaa, konsessionhaltijat käyttivät taloudellisen toimintansa harjoittamiseen omaisuutta, jonka ne todella omistivat. Kuten Italian hallitus on kirjallisissa huomautuksissaan todennut, nyt käsiteltävässä asiassa sitä vastoin SIIB:lle myönnetty lupa julkisomisteisen merialueen hallintaan antoi sille vain väliaikaisen oikeuden pitää sen kyseiselle alueelle rakentamia kiinteitä rakennelmia kyseisellä alueella.

61

Lisäksi 28.1.2016 annetun tuomion Laezza (C‑375/14, EU:C:2016:60) 43 kohdasta ilmenee, että toimenpide, jolla määrätään onnenpelien järjestämiseen tarvittavien hyödykkeiden käyttöoikeuden vastikkeettomasta luovutuksesta, on luonteeltaan seuraamus, koska se velvoitti konsessionhaltijaa eikä se voinut neuvotella siitä. Sitä vastoin nyt käsiteltävässä asiassa kysymys siitä, onko konsessionhaltijan konsession aikana julkisomisteiselle alueelle rakentamat rakennelmat sisällytettävä julkisomisteiseen omaisuuteen vastikkeetta, kuuluu konsession antaneen julkisyhteisön ja sen konsessionhaltijan välisten sopimusneuvottelujen piiriin. Merenkulkukoodeksin 49 §:n 1 momentin mukaan nimittäin ainoastaan täydentävästi (”ellei konsessiosopimuksessa toisin sovita”) ”konsession päättyessä kaikki julkisomisteiselle alueelle rakennetut kiinteät rakennelmat jäävät valtion omaisuudeksi ilman mitään korvausta tai hyvitystä, lukuun ottamatta konsession myöntävän viranomaisen mahdollisuutta määrätä tällaisten rakennelmien purkamisesta ja julkisomisteisen hyödykkeen palauttamisesta alkuperäiseen tilaansa”.

62

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämään kysymykseen on siten vastattava, että SEUT 49 artiklaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä kansalliselle säännölle, jossa säädetään, että julkisomisteisen alueen hallintaa koskevan konsession voimassaolon päättyessä ja ellei konsessiosopimuksessa toisin määrätä, konsessionhaltija on velvollinen luovuttamaan välittömästi, vastikkeetta ja korvauksetta kiinteät rakennelmat, jotka se on toteuttanut konsession kohteena olevalla alueella, myös siinä tapauksessa, että konsessio uusitaan.

63

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

SEUT 49 artiklaa on tulkittava siten, että

se ei ole esteenä kansalliselle säännölle, jossa säädetään, että julkisomisteisen alueen hallintaa koskevan konsession voimassaolon päättyessä ja ellei konsessiosopimuksessa toisin määrätä, konsessionhaltija on velvollinen luovuttamaan välittömästi, vastikkeetta ja korvauksetta kiinteät rakennelmat, jotka se on toteuttanut konsession kohteena olevalla alueella, myös siinä tapauksessa, että konsessio uusitaan.