1.

Public.Resource.Org, Inc. ja Right to Know CLG (yhdessä valittajat) ovat voittoa tavoittelemattomia järjestöjä, joiden toiminnan päätarkoituksena on saada lainsäädäntö vapaasti kaikkien kansalaisten saataville, ja ne vaativat valituksellaan unionin yleisen tuomioistuimen 14.7.2021 antaman tuomion Public.Resource.Org ja Right to Know v. komissio (T‑185/19, EU:T:2021:445) (jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista. Kyseisellä tuomiolla hylättiin perusteettomana niiden kanne, jolla vaadittiin kumoamaan komission 22.1.2019 antama päätös C(2019) 639 final, jolla kieltäydyttiin antamasta neljää Euroopan standardointikomitean (CEN) yhdenmukaistettua teknistä standardia (jäljempänä yhdenmukaistetut standardit) tutustuttaviksi (jäljempänä riidanalainen päätös). Nyt käsiteltävä asia antaa unionin tuomioistuimen suurelle jaostolle tilaisuuden lausua ensimmäisen kerran siitä, voidaanko yhdenmukaistetut standardit – jotka unionin tuomioistuin on jo tunnustanut osaksi unionin oikeutta ja joilla on oikeusvaikutuksia – suojata tekijänoikeudella ja edellyttävätkö oikeusvaltioperiaate, avoimuusperiaate ja SEUT 15 artiklassa vahvistettu oikeus tutustua asiakirjoihin sitä, että yhdenmukaistetut standardit ovat vapaasti saatavilla maksutta.

2.

Valittajat esittivät Euroopan komissiolle asetuksen (EY) N:o 1049/2001 ( 2 ) ja asetuksen (EY) N:o 1367/2006 ( 3 ) perusteella pyynnön saada tutustua komission hallussa oleviin asiakirjoihin (jäljempänä tutustuttavaksi saamista koskeva pyyntö). Tutustuttavaksi saamista koskeva pyyntö koski neljää yhdenmukaistettua standardia, jotka CEN on antanut asetuksen (EU) N:o 1025/2012 ( 4 ) mukaisesti, eli seuraavia standardeja: i) ”Lelujen turvallisuus. Osa 5: Kemialliset lelut (lelusarjat) kokeilusarjoja lukuun ottamatta”; ii) ”Lelujen turvallisuus. Osa 4: Kemian kokeilusarjat ja vastaavat tuotteet”; iii) ”Lelujen turvallisuus. Osa 12: N-nitrosamiinit ja N-nitrosoituvat aineet” ja iv) ”Kulumista ja syöpymistä simuloiva menetelmä päällystetyistä esineistä liukenevan nikkelin havaitsemiseksi” (jäljempänä pyydetyt yhdenmukaistetut standardit). Yhdenmukaistetuissa standardeissa i)–iii) viitataan direktiiviin 2009/48/EY ( 5 ) (jäljempänä leluturvallisuusdirektiivi) ja yhdenmukaistetussa standardissa iv) viitataan asetukseen (EY) N:o 1907/2006 ( 6 ).

3.

Komissio hylkäsi tutustuttavaksi saamista koskevan pyynnön 15.11.2018 päivätyllä kirjeellä asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan perusteella. Komissio vahvisti myöhemmin tämän hylkäämisen riidanalaisella päätöksellä.

4.

Asetuksessa N:o 1025/2012 jatketaan vuonna 1985 kehitettyä ”uuden lähestymistavan mukaisen asetuksen” lähestymistapaa tekniseen harmonisointiin ja standardointiin; tässä lähestymistavassa lainsäädännön sisältö rajoitetaan ”olennaisiin vaatimuksiin” ja tekniset yksityiskohdat määritetään yhdenmukaistetuissa standardeissa. Siinä nimetään virallisesti vain kolme eurooppalaista standardointiorganisaatiota (ESO) yhdenmukaistettujen standardien laatimista varten: CEN (vastaa standardoinnista useimmilla aloilla), Comité européen de normalisation électrotechnique (CENELEC, Euroopan sähkötekniikan standardointikomitea), joka vastaa sähkötekniikka-alan standardoinnista, ja Euroopan telealan standardointilaitos (ETSI), joka vastaa tieto- ja viestintäalan standardoinnista.

5.

Valittajat nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.3.2019 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa ne vaativat riidanalaisen päätöksen kumoamista. Valittajien ensimmäinen kanneperuste koski lähinnä sitä, että komissio tulkitsi ja/tai sovelsi virheellisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäistä luetelmakohtaa, ja toinen kanneperuste sitä, että komissio rikkoi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan viimeistä lausetta. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi molemmat kanneperusteet ja kanteen.

6.

Valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei tunnustanut, että pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja ei voida suojata tekijänoikeudella, koska ne ovat osa unionin oikeutta ja koska oikeusvaltioperiaate edellyttää oikeuden saatavuutta. Komissio ja väliintulijat (CEN ja muut 14 väliintulijaa ensimmäisessä oikeusasteessa) väittävät, että valitus olisi hylättävä perusteettomana, ja väittävät lähinnä, että unionin standardointijärjestelmä perustuu siihen, että eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden tekijänoikeudet yhdenmukaistettuihin standardeihin tunnustetaan.

7.

Tämä ratkaisuehdotus on aloitettava esittämällä yleiskatsaus unionin tuomioistuimen tuomioihin Fra.bo, James Elliott ja Stichting, ( 7 ) koska ne muodostavat taustan nyt käsiteltävälle asialle.

8.

Ensinnäkin unionin tuomioistuin totesi tuomiossa Fra.bo (27–32 kohta), että vaikka kansalliset standardointi- ja sertifiointielimet ovat yksityisoikeudellisia elimiä, ne voivat käyttää julkista valtaa ja että vaikka kansalliset tekniset standardit ovat oikeudellisesti vapaaehtoisia, niillä voi tosiasiallisesti olla pakottavia vaikutuksia. Tämä johtuu siitä, että muut keinot noudattaa unionin johdettua oikeutta olisivat kalliimpia tuottajille, joiden olisi investoitava sellaisten menetelmien löytämiseen, joilla voidaan taata vähintään sama suojan taso kuin näillä standardeilla, ja kun otetaan huomioon, että mihinkään muuhun vaihtoehtoiseen vaatimusten täyttämistä koskevaan menetelmään ei sovelleta olettamaa johdetun oikeuden vaatimusten mukaisuudesta. Unionin tuomioistuin tunnusti teknisen standardin mahdollisen tosiasiallisesti pakottavan luonteen (30 kohta) ja totesi, että ”[SEUT 34 artiklaa] on tulkittava siten, että sitä sovelletaan yksityisen elimen standardointi- ja sertifiointitoimintaan, jos kansallisessa lainsäädännössä pidetään kyseisen elimen sertifioimia tuotteita kansallisen oikeuden mukaisina ja jos tämä vaikeuttaa sellaisten tuotteiden myymistä, joita mainittu elin ei ole sertifioinut” (32 kohta).

9.

Toiseksi unionin tuomioistuin totesi keskeisessä tuomiossa James Elliott (40 kohta), että yhdenmukaistetut standardit kuuluvat oikeusvaikutustensa vuoksi unionin oikeuteen. Se totesi, että ”pääasiassa kyseessä olevan kaltainen yhdenmukaistettu standardi, joka on hyväksytty [direktiivin] nojalla ja jonka viitenumero on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, kuuluu unionin oikeuteen, koska kysymys siitä, sovelletaanko tiettyyn tuotteeseen [kyseisessä direktiivissä] säädettyä [vaatimustenmukaisuusolettamaa], ratkaistaan tukeutumalla tällaisen standardin määräyksiin”. Lisäksi saman tuomion 42 kohdan mukaan ”vaikka pitääkin paikkansa, että rakennusalan tuotteen yhdenmukaisuus [kyseiseen direktiiviin] sisältyvien olennaisten vaatimusten kanssa voidaan tapauksen mukaan osoittaa muilla keinoilla kuin osoittamalla yhdenmukaistettujen standardien mukaisuus, tämä ei voi kyseenalaistaa yhdenmukaistettuun standardiin liittyvien oikeusvaikutusten olemassaoloa” (kursivointi tässä). Lopuksi tuomion James Elliott 43 kohdassa todetaan, että ”sitä paitsi on syytä huomauttaa, että vaikka tällaisen yhdenmukaistetun standardin laatiminen on annettu yksityisoikeudellisen elimen tehtäväksi, se on kuitenkin välttämätön ja tiukasti säännelty toimenpide kyseisessä direktiivissä määriteltyjen olennaisten vaatimusten täytäntöön panemiseksi ja se toteutetaan komission aloitteesta ja sen johdolla ja valvonnassa, minkä lisäksi sen oikeusvaikutukset edellyttävät, että komissio ensin julkaisee sen viitenumeron Euroopan unionin virallisen lehden C‑sarjassa”. (kursivointi tässä). On kuitenkin todettava, että vuodesta 2018 lähtien C-sarjan (tiedot ja ilmoitukset) sijasta yhdenmukaistetut standardit julkaistaan L-sarjassa (lainsäädäntö), mikä vahvistaa, että tällaisten standardien on tunnustettu olevan osa unionin oikeutta.

10.

Kolmanneksi unionin tuomioistuimen suuri jaosto totesi tuomiossa Stichting (33–49 kohta), että standardit (tässä tapauksessa kansainvälisen standardisoimisjärjestön (ISO) standardit) voidaan tehdä pakottaviksi. Unionin tuomioistuin katsoi lähinnä, että lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyssä toimessa ei tarvitse olla teknisiä täsmennyksiä, ja näin ollen se, että direktiivi sisälsi vain viittauksen ISO-standardiin (mutta ei sen koko tekstiä), ei vaikuttanut kyseisen direktiivin pätevyyteen. Tuomion 48 kohdassa unionin tuomioistuin kuitenkin totesi, että ”oikeusvarmuuden periaatteen mukaisesti – – ISO:n kaltaisen standardointielimen laatimiin teknisiin standardeihin, jotka on tehty pakottaviksi unionin lainsäädäntötoimella, voidaan yleensä vedota yksityisiä vastaan vain silloin, kun ne itsessään on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä”.

11.

Kuten selitän tässä ratkaisuehdotuksessa, edellä mainitut tuomiot muodostavat yhdessä luettuina – kun otetaan huomioon, että yhdenmukaistetuissa standardeissa asetetaan tiettyjä velvoitteita ja että yleisö voi vedota niiden oikeusvaikutuksiin – vankan perustan, jonka nojalla unionin tuomioistuin voi päättää yhdenmukaistettujen standardien tutustuttavaksi saamista koskevista asianmukaisista edellytyksistä. Samalla on syytä huomauttaa, että tämä analyysi ei välttämättä koske muuntyyppisiä standardeja, joita eurooppalaiset standardointiorganisaatiot laativat.

12.

Lisäksi on korostettava, että yksi neljästä pyydetystä yhdenmukaistetusta standardista – eli tämän ratkaisuehdotuksen 2 kohdassa mainittu standardi iv) – on itse asiassa selvästi pakottava, kuten komissio myönsi istunnossa. Tämä johtuu siitä, että asetuksen 1907/2006 liitteessä XVII olevassa 27 kohdassa säädetään nikkelin osalta, että ”[CEN:n] antamia standardeja on käytettävä testausmenettelyinä esineiden 1 ja 2 kohtien vaatimustenmukaisuuden varmistamiseksi” (kursivointi tässä). Tämä vaadittu standardi on siis verrattavissa tuomio Stssaichting (30 kohta) kyseessä olleeseen standardiin, joka myös oli pakottava, koska unionin lainsäädännössä käytettiin samaa ilmaisua (imperatiivia).

13.

Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kolmen muun pyydetyn yhdenmukaistetun standardin osalta leluturvallisuusdirektiivin johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa todetaan, että ”[direktiivissä 88/378/ETY][ ( 8 )] – – asetetaan ainoastaan olennaiset leluja koskevat turvallisuusvaatimukset – – Teknisten yksityiskohtien hyväksymisestä huolehtivat – – CEN ja – – Cenelec – – direktiivin 98/34/EY[ ( 9 )] mukaisesti. Näin vahvistettujen yhdenmukaistettujen standardien, joiden viitenumero julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, noudattaminen tarjoaa direktiivin 88/378/ETY vaatimusten täyttymistä koskevan olettaman. Kokemukset ovat osoittaneet, että nämä perusperiaatteet ovat toimineet hyvin lelualalla, ja ne olisi säilytettävä”.

14.

Yhdenmukaistettuja standardeja on vaikea luokitella mihinkään jo olemassa olevaan unionin oikeuden luokkaan, ja siksi tarvitaan perusteellisempaa analyysia sen määrittämiseksi, olisiko yhdenmukaistettujen standardien oltava vapaasti saatavilla maksutta ja/tai voidaanko niitä suojata tekijänoikeudella. Vaikka unionin tuomioistuin on jo todennut, että yhdenmukaistetuilla standardeilla on oikeusvaikutuksia, ne ovat osa unionin oikeutta ja ne voivat olla sitovia, se ei ole vielä tarkastellut niiden täsmällistä luonnetta. Valittajat vetoavat ensisijaisesti siihen, että yhdenmukaistettuja standardeja ei voida suojata tekijänoikeudella, koska ne ovat osa unionin oikeutta ja oikeusvaltioperiaate edellyttää oikeuden saatavuutta. Sen arvioimiseksi, voidaanko tämä peruste hyväksyä, on näin ollen analysoitava yhdenmukaistettujen standardien osatekijöitä, kuten sitä, mikä toimielin tai taho antaa yhdenmukaistetut standardit unionin oikeuteen kuuluvina toimina, millä oikeusperustalla ja missä menettelyssä yhdenmukaistetut standardit annetaan, mitä oikeusvaikutuksia yhdenmukaistetuilla standardeilla tarkalleen ottaen on ja mikä on näiden toimien luonne.

15.

On nimittäin tutkittava, ovatko yhdenmukaistetut standardit kehittyneet ajan myötä siten, että ne ovat sui generis ‑luonteisia unionin lainsäädäntötoimia (unionin standardointitoimia) siltä osin kuin ne ovat tiukasti säänneltyjä unionin johdetun oikeuden täytäntöönpanotoimia. Unionin tuomioistuin on tunnustanut esimerkiksi tuomiossa Short Selling ( 10 ), että SEUT 290 ja SEUT 291 artikla eivät muodosta suljettua täytäntöönpanojärjestelmää ja että on mahdollista ottaa käyttöön muita sääntelyvälineitä lainsäädäntötoimen yksityiskohtien täsmentämiseksi. Pyydänkin unionin tuomioistuinta tarttumaan tähän tilaisuuteen ja antamaan kipeästi kaivattua selvyyttä yhdenmukaistettujen standardien oikeudellisesta luonteesta ja paikasta unionin oikeusjärjestyksessä.

16.

Tässä ratkaisuehdotuksessa väitän ensisijaisesti, että yhdenmukaistettujen standardien on katsottava olevan Euroopan unionin toimielinten, elinten tai laitosten toimia. Komissiolla on nimittäin keskeinen asema unionin standardointijärjestelmässä, sellaisena kuin unionin lainsäätäjä on sen vahvistanut. Katson (kuten julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona on aiemmin katsonut asiassa James Elliott ( 11 )), että ”[yhdenmukaistettuja] standardeja on pidettävä SEUT 267 artiklassa tarkoitettuina unionin toimielimen, elimen tai laitoksen toimina” ja, kuten jäljempänä selitän, myös yleisesti unionin oikeutta sovellettaessa ja erityisesti unionin oikeuden saatavuuden osalta.

17.

Kuten ratkaisuehdotuksessa James Elliott todetaan, tämän päätelmän tueksi on useita argumentteja: a) uuden lähestymistavan mukaisten direktiivien tai asetusten käyttö ei voi rajoittaa unionin tuomioistuimen toimivaltaa, b) komissio käyttää merkittävää valvontavaltaa eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden yhdenmukaistettujen standardien laadintamenettelyssä ja c) EU vaikuttaa kolmen eurooppalaisen standardointiorganisaation (jotka ovat EU:n ainoita standardointielimiä) toimintaan. Osoitan näin ollen, että komissiota olisi pidettävä toimielimenä, joka antaa yhdenmukaistetut standardit (koska eurooppalaiset standardointiorganisaatiot ovat itse asiassa vain valmistelevia elimiä, joilla on rajallinen harkintavalta) tai joka tapauksessa toimielimenä, joka vastaa yhdenmukaistettujen standardien antamisesta yhdessä eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kanssa.

18.

On totta, että julkisasiamies Campos Sánchez-Bordonan ratkaisuehdotuksen mukaisesti unionin tuomioistuimen kolmas jaosto muistutti tuomiossa James Elliott, että ”oikeuskäytännön mukaan unionin tuomioistuimella on toimivalta tutkia toimia, joiden toteuttajina olevia elimiä ei tosin voida pitää ’unionin toimieliminä, eliminä tai laitoksina’ mutta jotka ovat kuitenkin unionin oikeusjärjestykseen kuuluvan toimen täytäntöönpano- tai soveltamistoimia” (34 kohta).

19.

Kuten oikeuskirjallisuudessa on perustellusti todettu, kyseisessä ratkaisuehdotuksessa esitetty tulkinta ei kuitenkaan ole ristiriidassa unionin tuomioistuimen kyseisessä asiassa antaman tuomion kanssa, koska unionin tuomioistuin ”jätti avoimeksi – – kysymyksen siitä, onko yhdenmukaistettujen standardien katsottava olevan peräisin komissiosta, kun eurooppalainen standardointiorganisaatio toimii ainoastaan valmistelevana elimenä”. Tärkeää on, että kyseisessä asiassa unionin tuomioistuimen ei tarvinnut ratkaista kysymystä siitä, riittääkö komission harjoittama valvonta siirtämään lopullisen vastuun yhdenmukaistetuista standardeista eurooppalaisilta standardointiorganisaatioilta komissiolle ja onko komissio yhdenmukaistettuja standardien yhteydessä tosiasiassa siirtänyt tiettyjä valtuuksiaan eurooppalaisille standardointiorganisaatioille. ( 12 )

20.

Alustavien pohdintojeni perusteella katson, että yhdenmukaistetut standardit eivät ole pelkästään yksityisoikeudellisen elimen (eurooppalaisen standardointiorganisaation) täytäntöönpanotoimia, vaan niitä on – unionin lainsäätäjän luoman unionin standardointijärjestelmän mukaisesti – pidettävä komission antamina tai joka tapauksessa on katsottava, että komissio vastaa yhdenmukaistettujen standardien antamisesta yhdessä eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kanssa.

21.

Komission hiljattain antamasta tiedonannosta käy ilmi, että komissio tunnustaa eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden tekemän työn julkisen luonteen, koska EU:n standardointistrategiassa ”on huomioitava EU:n keskeiset demokraattiset arvot ja edut sekä vihreät ja sosiaaliset periaatteet”, sillä tekniset standardit ovat EU:lle strategisesti erittäin tärkeitä. Siinä myös myönnetään, että on tarpeen siirtää entistä enemmän yhdenmukaistettuja standardeja koskevaa valvontaa eurooppalaisilta standardointiorganisaatioilta komissiolle, kun siinä todetaan, että sen varmistamiseksi, että yleinen etu otetaan huomioon, komissiolle olisi annettava valtuudet laatia suoraan täytäntöönpanosäädöksillä yhteisiä eritelmiä (teknisiä asiakirjoja vaihtoehtona eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden laatimille yhdenmukaistetuille standardeille). ( 13 )

22.

Lisäksi yhdenmukaistettujen standardien antamista koskevan menettelyn analyysi tukee edellä esitettyjä seikkoja.

23.

Ensinnäkin yhdenmukaistettu standardi perustuu standardointipyyntöön (komission eurooppalaiselle standardointiorganisaatiolle antama toimeksianto). Ainoastaan komissiolla – ei eurooppalaisella standardointiorganisaatiolla tai muulla elimellä – on valtuudet pyytää yhdenmukaistettujen standardien laatimista tietyn direktiivin tai asetuksen täytäntöönpanemiseksi. Näin ollen komissio ottaa yhteyttä asianomaiseen eurooppalaiseen standardointiorganisaatioon, joka toimii valmistelevana elimenä, jolle on annettu tämä toimeksianto. Komissio valitsee eurooppalaisen standardointiorganisaation, jolle se antaa tehtäväksi laatia yhdenmukaistettua standardia koskevan ehdotuksen komission asettamien tiukkojen sisältöä koskevien kriteerien mukaisesti ja komission asettamassa määräajassa. Toimeksianto on yksityiskohtainen, ja siihen sisältyy erityinen aikataulu yhdenmukaistetun standardin laatimiselle tietyn unionin johdetun lainsäädännön täytäntöönpanon tukemiseksi. Huomautan, että toimeksianto sisältää yhdenmukaistetun standardin laatimista koskevat kriteerit ja että nämä kriteerit ovat pääsääntöisesti hyvin yksityiskohtaisia. ( 14 ) Kyseisen eurooppalaisen standardointiorganisaation on pidettävä komissio ajan tasalla laadintaprosessin etenemisestä.

24.

Huomautan tältä osin, että kyseisellä toimeksiannolla on kauaskantoiset vaikutukset, koska siinä ei ainoastaan anneta eurooppalaisille standardointiorganisaatioille tarvittavia ohjeita yhdenmukaistetun standardin laatimisprosessissa, vaan unionin tuomioistuimen tuomion Anstar mukaisesti yhdenmukaistettua standardia on myös tulkittava sen toimeksiannon valossa, johon se perustuu. ( 15 ) Toimeksiannon sisällön osalta komissio voi siirtää vain teknisiä tehtäviä, ja sen on pidättäydyttävä poliittisen harkintavallan siirtämisestä eurooppalaisille standardointiorganisaatioille. ( 16 )

25.

Toiseksi, kun yhdenmukaistettua standardia koskeva ehdotus on valmis, eurooppalaisen standardointiorganisaation on toimitettava se komissiolle, ja jälleen kerran vain komissiolla on toimivalta arvioida vaatimuksenmukaisuutta sen tarkistamiseksi, onko yhdenmukaistettua standardia koskeva ehdotus alkuperäisen toimeksiannon mukainen. Tämä arviointi voidaan käsikirjan mukaan toteuttaa kolmella tavalla. On tärkeää huomata, että komission ainoa erioikeus on päättää, onko yhdenmukaistettua standardia koskevaa ehdotusta koskeva arviointi tyydyttävä. Käsikirjan (s. 9) mukaan ”eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden laatimia eritelmiä, joilla tuetaan unionin lainsäädäntöä, ei voida milloinkaan pitää automaattisesti alkuperäisen pyynnön mukaisina, sillä tämä on poliittinen tehtävä. Pyynnön esittävän viranomaisen eli komission on aina arvioitava yhdessä eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kanssa – – vastaavatko eritelmät sen pyyntöä, ennen kuin se päättää julkaista laaditun standardin viitetiedot virallisessa lehdessä”.

26.

Kolmanneksi eurooppalaisen standardointiorganisaation komission tarkassa valvonnassa laatimasta standardista tulee yhdenmukaistettu standardi vain, jos ja kun komissio julkaisee standardin viitetiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Jos komissio katsoo, että yhdenmukaistettua standardia koskeva ehdotus ei ole riittävän yhdenmukainen toimeksiannon kanssa, se pyytää kyseistä eurooppalaista standardointiorganisaatiota muuttamaan sitä tai luopuu yhdenmukaistettua standardia koskevaa ehdotusta tai sen osaa koskevien viitetietojen julkaisemisesta Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Lisäksi eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden harkintavaltaa rajoittaa entisestään Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden toimivalta esittää vastalause yhdenmukaistettua standardia koskevasta ehdotuksesta.

27.

Viimeiseksi on huomattava, että komissio ei ainoastaan valvo tarkasti yhdenmukaistetun standardin laatimista, vaan se myös rahoittaa sitä merkittävästi (jopa 35 prosenttia CEN:n talousarviosta). Yhteistyötä komission kanssa säännellään sopimuksella, joka muodostuu tietyistä yleisistä suuntaviivoista, joita uudistetaan säännöllisesti ja joissa korostetaan standardoinnin merkitystä eurooppalaiselle politiikalle sekä tavaroiden ja palvelujen vapaalle liikkuvuudelle. ( 17 )

28.

Yhdenmukaistetun standardin laatimisen ja antamisen elinkaari alkaa ja päättyy komissiossa. Vaikka eurooppalainen standardointiorganisaatio laatii standardiehdotuksen, se ei kuitenkaan ole osa unionin oikeutta ennen kuin komissio on julkaissut sen viitetiedot Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Näin ollen komissio on se, joka muuttaa kyseisen valmisteluasiakirjan toimeksi, joka on osa unionin oikeutta.

29.

Kuten oikeuskirjallisuudessa ( 18 ) on laajalti todettu, unionin oikeuden mukainen uusi lähestymistapa merkitsee monimutkaisempaa tekniikkaa. Monien kommentoijien mukaan sen nykyisessä versiossa, joka sisältyy asetukseen 1025/2012, esitetään vahvempaa ”oikeudellistamista” (juridification), jotta unionin toimielimet eivät voi kiistää valvontavaltaansa yhdenmukaistetun standardin sisältöön nähden. ( 19 )

30.

Kuten julkisasiamies Campos Sánchez-Bordona on jo todennut, ”sekä jäsenvaltioiden ja Euroopan parlamentin mahdollisuus esittää virallinen vastalause että komission mahdollisuus toimiin ennen [yhdenmukaistettuja teknisiä standardeja koskevien viitetietojen] julkaisemista osoittavat, että kyseessä on yksityiselle standardointielimelle annettu ’valvottu’ lainsäädäntövaltuutus” (55 kohta). Lisäksi ”CENin yksityisoikeudellinen luonne käy täysin ilmi sen laatiessa yhdenmukaistamattomia teknisiä standardeja, joita laatiessa se noudattaa toista menettelyä kuin silloin, kun se täyttää komission sille antamia toimeksiantoja, jotka koskevat yhdenmukaistettujen standardien laatimista” (ratkaisuehdotuksen 56 kohta). ( 20 )

31.

Delegoitujen säädösten ja täytäntöönpanosäädösten tavoin myös komission standardointitoimeksiantoja säännellään komitologia-asetuksella, ( 21 ) jotta jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti voivat harjoittaa vastaavantasoista valvontaa.

32.

Seuraavaksi on tarpeen tarkastella yhdenmukaistettujen standardien oikeusvaikutuksia.

33.

Aluksi on tärkeää erottaa tavalliset tai yhdenmukaistamattomat standardit, jotka ovat vapaaehtoisia ja joilla ei sinänsä ole oikeusvaikutuksia, yhdenmukaistetuista standardeista. Viimeksi mainitut ovat teknisten standardien erityinen muoto, koska ne a) ovat osa unionin oikeutta, b) niihin viitataan pakottavassa unionin lainsäädännössä tai ne ovat joka tapauksessa tällaisen lainsäädännön välttämättömiä täytäntöönpanotoimia, kuten edellä on todettu, ja c) niihin liittyy unionin oikeudessa merkittäviä oikeusvaikutuksia, kuten jäljempänä osoitetaan. Käsikirjan (s. 8) mukaan yhdenmukaistetuilla standardeilla ”tuetaan unionin lainsäädännön – – täytäntöönpanoa”, mutta todellisuudessa ne ovat paljon enemmän kuin pelkkä tuki. Ne ovat itse asiassa välttämättömiä asiaa koskevan unionin johdetun oikeuden asianmukaisen täytäntöönpanon kannalta.

34.

Nämä vaikutukset ovat seuraavat. Yhdenmukaistetut standardit annetaan unionin lainsäätäjän asetuksessa N:o 1025/2012 vahvistaman menettelyn mukaisesti, ja niihin liittyy erittäin tärkeä vaatimustenmukaisuusolettama, toisin sanoen tietyn yhdenmukaistetun standardin noudattaminen merkitsee sitä, että vastaavan unionin johdetun oikeuden olennaiset vaatimukset täyttyvät, ja takaa näin ollen kyseisten tavaroiden tai palvelujen vapaan liikkuvuuden unionissa.

35.

Edellä esitetyn perusteella ja kun otetaan huomioon, että kussakin yhdenmukaistetussa standardissa on viittaus vastaavaan johdettuun lainsäädäntöön, kuten oikeuskirjallisuudessa on todettu, ( 22 ) voidaan katsoa, että vaikka yhdenmukaistettu standardi käsitettiin alun perin vapaaehtoiseksi mekanismiksi, jolla varmistetaan unionin johdetussa oikeudessa vahvistettujen olennaisten vaatimusten täyttyminen, unionin tuomioistuin on itse asiassa tunnustanut, että niillä on mahdollisesti pakottavia oikeusvaikutuksia. ( 23 )

36.

Stricto sensu asetuksessa N:o 1025/2012 säädetään, että yhdenmukaistetut standardit ovat vapaaehtoisia, koska talouden toimijoilla on (ainakin teoriassa) vaihtoehtoisia keinoja osoittaa, että asiaa koskevan johdetun oikeuden olennaiset vaatimukset täyttyvät. Kuten edellä on todettu, yksi yhdenmukaistettujen standardien tärkeimmistä ominaispiirteistä on kuitenkin vaatimustenmukaisuusolettaman oikeusvaikutus. Tämä tekee yhdenmukaistetusta standardista tärkeän välineen erityisesti talouden toimijoille, jotta ne voivat hyötyä oikeudesta vapaaseen liikkuvuuteen, koska jos ne täyttävät yhdenmukaistetun standardin vaatimukset, ne hyötyvät tästä oikeusvaikutuksesta ja kyseessä olevat tavarat ja palvelut voivat liikkua vapaasti EU:n markkinoilla.

37.

Toisin sanoen yhdenmukaistetun standardin noudattaminen antaa valmistajalle tai palveluntarjoajalle mahdollisuuden hyötyä vaatimustenmukaisuusolettamasta, ja vastuun osalta – asiaan liittyvien ongelmien, onnettomuuksien tai oikeudenkäyntien yhteydessä – valmistaja tai palveluntarjoaja voi vedota tähän olettamaan: tällaisessa tilanteessa valmistajan tai palveluntarjoajan on pelkästään osoitettava noudattaneensa asiaa koskevaa yhdenmukaistettua standardia ja vastapuolen (kuluttajan tai kilpailijan) on kumottava tämä olettama.

38.

Tällaiset merkittävät oikeusvaikutukset johtavat käytännön vaikeuksiin ja osapuolten väliseen epätasapainoon. Vaikka yhdenmukaistettujen standardien noudattaminen antaa ratkaisevan tärkeän mahdollisuuden hyötyä vaatimustenmukaisuusolettamasta, standardit eivät ole vapaasti saatavilla. Yhdenmukaistettuihin standardeihin tutustuminen on näin ollen haastavaa yleisölle, ja kyseisten standardien mahdollisten vaihtoehtojen arvioiminen ja tosiasiallinen käyttö johdetun oikeuden olennaisten vaatimusten täyttämiseksi on haastavaa sekä talouden toimijoille että yleisölle.

39.

Nyt käsiteltävä asia on samankaltainen kuin asia, joka johti tuomioon Stichting. Kyseisessä asiassa kansallinen tuomioistuin pyysi unionin tuomioistuinta lausumaan direktiivin pätevyydestä avoimuusperiaatteen valossa, kun kyseinen direktiivi sisälsi viittauksen ISO-standardiin, joka ei ollut vapaasti saatavilla. Unionin tuomioistuin totesi kyseisessä asiassa, että oikeusvarmuuden periaate edellyttää unionin lainsäädännön julkaisemista, ennen kuin siihen voidaan vedota luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä vastaan. Tämä ratkaisu perustuu kuitenkin siihen, että kyseisessä direktiivissä ei säädetä asetuksen N:o 1049/2001 mukaisen asiakirjoihin tutustumista koskevan oikeuden rajoituksista. Unionin tuomioistuin totesi, että ISO-standardien sisällyttämisellä direktiiviin asetettiin velvoitteita oikeushenkilöille, koska ne voivat tutustua näihin standardeihin kansallisten standardointielinten kautta. Luonnollisten henkilöiden osalta kyseisen tuomion 48 kohdassa todetaan kuitenkin, että oikeusvarmuuden periaate edellyttää, että ISO:n kaltaisen standardointielimen laatimiin teknisiin standardeihin, jotka on tehty pakottaviksi unionin lainsäädäntötoimella, voidaan yleensä vedota yksityisiä vastaan vain silloin, kun ne itsessään on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä (pelkän viittauksen sijasta). Tällaisessa tapauksessa yleisö ei voi tietää tupakkatuotteiden päästöjen mittaamiseen tarvittavista menetelmistä, ellei sillä ole mahdollisuutta tutustua näihin standardeihin.

40.

Nyt käsiteltävässä asiassa esimerkiksi leluturvallisuusdirektiivin liitteessä II (”Erityiset turvallisuusvaatimukset”) olevan II osan (”Syttyvyys”) 3 kohdan lelujen turvallisuutta koskevissa olennaisissa vaatimuksissa todetaan ainoastaan, että ”lelut, muut kuin lelunallit, eivät saa olla räjähtäviä eivätkä ne saa sisältää osia tai aineita, jotka voivat räjähtää käytettäessä leluja tämän direktiivin 10 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetulla tavalla”. Kuten valittajat totesivat, luettelo sellaisista aineista ja niiden sallituista enimmäismääristä kemiallisissa sarjoissa, joiden perusteella voidaan olettaa, että olennaiset vaatimukset täyttyvät, voidaan kuitenkin saada selville vain tutustumalla asiaa koskeviin yhdenmukaistettuihin standardeihin.

41.

Toisin sanoen direktiivissä ja olennaisissa vaatimuksissa esitetään vain tulos, joka on saavutettava, mutta ei keinoja sen saavuttamiseksi. Tämä osoittaa, että käytännössä luonnollisen henkilön ja oikeushenkilön on mahdotonta tutkia, onko tuote olennaisten vaatimusten mukainen, jos hänellä ei ole mahdollisuutta tutustua asiaa koskeviin yhdenmukaistettuihin standardeihin.

42.

Kun valmistaja (tai palveluntarjoaja) ottaa riskin ja saattaa markkinoille tuotteen, joka ei ole yhdenmukaistettujen standardien mukainen, tästä seuraa, että tuote ja valmistaja (tai palvelu ja palveluntarjoaja) eivät hyödy siitä olettamasta, että tuote on unionin johdetun oikeuden olennaisten vaatimusten mukainen. Tämä tarkoittaa sitä, että riitatapauksessa valmistajalla tai palveluntarjoajalla on todistustaakka siitä, että tuote oli tosiasiassa sovellettavan unionin johdetun oikeuden mukainen. Mielestäni tämä johtaa selvästi tilanteeseen, jossa kaikki valmistajat tai palveluntarjoajat pyrkivät tosiasiallisesti aina noudattamaan yhdenmukaistettuja standardeja, sillä yksikään järkevä valmistaja tai palveluntarjoaja ei ole valmis ottamaan valtavaa kaupallista riskiä ja kantamaan tällaista taakkaa.

43.

Toisin sanoen yhdenmukaistettujen standardien noudattaminen synnyttää olettaman unionin johdetun oikeuden olennaisten vaatimusten mukaisuudesta, mikä puolestaan tarkoittaa, että yhdenmukaistetuilla standardeilla on sama vaikutus kuin pakottavalla säännöllä kaikkiin luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin, jotka pyrkivät riitauttamaan tämän olettaman tietyn tuotteen tai palvelun osalta. Tämä tarkoittaa, että yhdenmukaistettujen standardien noudattaminen vaikuttaa suoraan todistustaakkaan.

44.

Näin ollen yhdenmukaistettujen standardien noudattamisella on oikeusvaikutuksia valmistajin ja palveluntarjoajiin sekä olettaman kyseenalaistaviin henkilöihin, vaikka yhdenmukaistettujen standardien (tässä tapauksessa kyseessä olevat kolme leluturvallisuusdirektiiviä koskevaa yhdenmukaistettua standardia) soveltaminen ei ole muodollisesti ja teoriassa pakollista.

45.

Se, että yhdenmukaistettujen standardien soveltaminen on tosiasiallisesti pakollista, koska se on yleensä ainoa markkinoilla hyväksytty menetelmä, jolla varmistetaan asiaa koskevan unionin johdetun oikeuden noudattaminen, vahvistetaan komission teettämässä tutkimuksessa: ”käytännössä yhdenmukaistettujen standardien soveltaminen on lähes pakollista useimmille talouden toimijoille”. Lisäksi samassa tutkimuksessa todetaan, että yhdenmukaistettujen standardien hinta on yksi suurimmista esteistä niiden tehokkaalle käytölle. ( 24 )

46.

Unionin johdetun oikeuden olennaisilla vaatimuksilla annetaan yksityisille oikeuksia, joita voidaan soveltaa ja panna täytäntöön unionin oikeuden nojalla. ( 25 ) Unionin johdetun oikeuden olennaisia vaatimuksia ei kuitenkaan voida ymmärtää erikseen tarkasteltuina, koska käytännössä on mahdotonta vahvistaa tuotteen tai palvelun vaatimustenmukaisuutta ilman viittausta vastaaviin yhdenmukaistettuihin standardeihin. Näin ollen yleisö ei voi käyttää kyseiseen johdettuun oikeuteen perustuvia oikeuksiaan valmistajaa tai palveluntarjoajaa vastaan, jos se ei voi vedota asiaa koskeviin yhdenmukaistettuihin standardeihin.

47.

Yhdenmukaistetut standardit ovat näin ollen välttämättömiä vastaavan unionin johdetun oikeuden täytäntöönpanemiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin tunnusti myös sen, että yhdenmukaistettujen standardin soveltaminen on tosiasiallisesti pakollista, tuomiossa Global garden (tuomio 26.1.2017, GGP Italia v. komissio, T‑474/15, EU:T:2017:36, 67 kohta) ja unionin tuomioistuin tunnusti sen tuomiossa Fra.bo. Viimeksi mainitussa tuomiossa todettiin, että ”käytännössä lähes kaikki saksalaiset kuluttajat ostavat vain [saksalaisen sertifiointielimen] sertifioimia kupariliittimiä” (30 kohta). Kuten unionin tuomioistuin myös selitti kyseisessä tuomiossa, talouden toimijoiden on yleensä vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta, valita teknisen standardin sijaan muuta keinoa, kun otetaan huomioon tähän tarvittava aika ja kustannukset. Myös se, että yritykset maksavat yhdenmukaistetuista standardeista, tukee tätä. En ymmärrä, miksi kilpailutilanteessa toimivat yritykset maksaisivat yhdenmukaistetuista standardeista, jos niiden soveltaminen ei olisi tosiasiallisesti pakollista? Koko unionin standardointijärjestelmän rakenne edellyttää, että lähtökohtaisesti kaikki toimijat käyttävät yhdenmukaistettuja standardeja.

48.

Mielestäni yhdenmukaistettujen standardien tosiasiallinen pakottavuus ei johdu pelkästään yhdenmukaistettujen standardien olemassaolosta vaan myös realististen vaihtoehtojen puuttumisesta. Yhdenmukaistettujen standardien jatkuvalle kehittämiselle on vahva tuki ja kannustin. Tämän prosessin seurauksena kansallisten standardointielinten mahdollisuudet tarjota vaihtoehtoja yhdenmukaistetuille standardeille ovat rajalliset (koska niiden on ennen kaikkea saatettava yhdenmukaistetut standardit osaksi kansallista lainsäädäntöä ilman muutoksia), eikä muilla yksityisillä toimijoilla näytä olevan taloudellista kannustinta kilpailla näillä markkinoilla. Kansallisessa oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa katsotaan myös, että on epärealistista väittää, että yhdenmukaistettujen standardien käyttö on vapaaehtoista. ( 26 )

49.

Edellä esitetystä seuraa, että yhdenmukaistettujen standardien soveltaminen on tosiasiallisesti pakollista, koska ne ovat vähintäänkin väistämättömiä niillä olevan todistusvoiman vuoksi.

50.

Vaikka unionin tuomioistuin päätyisikin siihen tulokseen, ettei yhdenmukaistettujen standardien soveltaminen ole tosiasiallisesti pakollista (quod non), katson, että tämä ei muuta analyysiäni, koska olisi todennäköisesti riittävää katsoa, että – olipa yhdenmukaistettujen standardien soveltaminen stricto sensu pakollista tai ei – yhdenmukaistetuilla standardilla on unionin lainsäädännön nojalla selkeitä oikeusvaikutuksia.

51.

Lopuksi, kun yhdenmukaistetut standardit on viimeistelty ja kun niiden viitetiedot on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, jokaisen jäsenvaltion on vahvistettava jokainen yhdenmukaistettu standardi – muuttamattomana – kansalliseksi standardiksi ja poistettava ristiriitaiset standardit kuuden kuukauden kuluessa. SEU 17 artiklan mukaan komissio unionin perussopimusten valvojana ”huolehtii siitä, että perussopimuksia sekä toimielinten niiden nojalla hyväksymiä toimenpiteitä sovelletaan[, ja] valvoo unionin oikeuden soveltamista”. Näin ollen komissio varmistaa yhdenmukaistettujen standardien tehokkaan vaikutuksen ja voi tarvittaessa nostaa SEUT 258 artiklassa tarkoitetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen. Unionin tuomioistuin teki selväksi, että lisävaatimusten asettaminen yhdenmukaistettujen standardien soveltamisalaan kuuluville tuotteille rikkoo asianomaisen jäsenvaltion velvollisuutta panna unionin oikeus asianmukaisesti täytäntöön. ( 27 ) Unionin tuomioistuin antoi tämän tuomion itse yhdenmukaistettujen standardien osalta eikä johdetun oikeuden sisältämien olennaisten vaatimusten osalta. Tästä seuraa, että komission on varmistettava yhdenmukaistettujen standardien tehokas vaikutus, mikä tarkoittaa, että yhdenmukaistettujen standardien on oltava täytäntöönpanokelpoisia. ( 28 )

52.

Ensinnäkin SEU 2 artiklasta seuraa, että oikeusvaltioperiaate edellyttää, että unionin oikeus on kaikkien luonnollisen henkilöiden ja oikeushenkilöiden vapaasti saatavilla. Se perustuu perusperiaatteeseen, jonka mukaan jokaisella on oltava mahdollisuus tuntea lainsäädäntö ja jokaisen on noudatettava sitä. ( 29 ) Tästä syystä SEUT 297 artiklassa määrätään, että unionin oikeus on julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

53.

Toiseksi unionin tuomioistuin viittaa tältä osin laillisuusperiaatteeseen ( 30 ) ja oikeusvarmuuden periaatteeseen, ( 31 ) joista jälkimmäinen edellyttää myös, että luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt tuntevat lainsäädännön. Unionin tuomioistuin on tältä osin jo todennut, että säännöillä ei ole oikeusvaikutuksia kolmansiin nähden, jos kyseisiä sääntöjä ei ole saatettu kolmansien tietoon julkaisemalla ne. ( 32 )

54.

Kolmanneksi myös avoimuusperiaatteessa tunnustetaan oikeuden saatavuutta koskeva käsite. ( 33 ) On itsestään selvää, että unionin oikeus voi olla tehokas ainoastaan, jos se voidaan panna täytäntöön. Kuten edellä on esitetty, juuri unionin oikeuden julkaiseminen takaa sen, että se voidaan panna täytäntöön. Tästä seuraa, että jos yhdenmukaistettuja standardeja ei julkaista, niitä ei voida panna täysimääräisesti täytäntöön. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 33–51 kohdassa on esitetty, yhdenmukaistetut standardit ovat osa unionin oikeutta, ja niillä on selkeästi määriteltyjä oikeusvaikutuksia. Näin ollen nykyinen järjestely, jonka mukaan julkaistaan vain yhdenmukaistetun standardin viitetiedot mutta ei sen tekstiä, vie yleisöltä olennaisen osan tehokkaasta ja täytäntöönpanokelpoisesta unionin oikeudesta.

55.

Näin ollen valituksenalaisen tuomion 107 kohdassa esitettyä väitettä, jonka mukaan valittajat eivät ilmoittaneet ”sen ’perustuslaillisen periaatteen’ täsmällistä lähdettä, joka edellyttäisi yhdenmukaistettujen standardien olemista vapaasti ja maksutta saatavilla”, ei voida hyväksyä.

56.

Lisäksi unionin tuomioistuin on tuomiossa Skoma-Lux katsonut, että unionin oikeuden on oltava unionin kansalaisten saatavilla: ”oikeusvarmuuden vaatimus edellyttää, että [unionin] lainsäädännön perusteella ne, joita asia koskee, voivat saada selville tarkasti, minkälaajuisia heille siinä asetetut velvoitteet ovat, ja tämä voidaan taata vain siten, että kyseinen lainsäädäntö julkaistaan asianmukaisesti adressaatin virallisella kielellä”. Tämän perusteella unionin tuomioistuin totesi kyseisessä asiassa, että unionin asetuksilla tai direktiiveillä ei ole oikeusvaikutuksia yksityisiin, jos niitä ei ole julkaistu asianmukaisesti Euroopan unionin virallisessa lehdessä jäsenvaltion kielellä, ”vaikka nämä olisivat voineet muilla keinoin saada tiedon tästä lainsäädännöstä”. ( 34 ) Näin ollen, kuten jäljempänä selitän, maksullinen tutustuminen yhdenmukaistettuihin standardeihin ja mahdollisuus tutustua niihin tietyissä kirjastoissa tai muutamissa infopisteissä ( 35 ) ei – vastoin unionin yleisen tuomioistuimen näkemystä (valituksenalaisen tuomion 103 ja 107 kohta) – ilmeisesti sovellu eikä riitä varmistamaan oikeusvaltioperiaatteen noudattamista.

57.

Kuten esimerkiksi Euroopan neuvosto on todennut, ”oikeusvarmuuden periaate on olennainen oikeusjärjestelmään ja oikeusvaltioon kohdistuvan luottamuksen kannalta – – Se on myös olennainen tuottavien liiketoimintajärjestelyjen kannalta, jotta voidaan saada aikaan kehitystä ja taloudellista edistystä – – Tämän luottamuksen saavuttamiseksi valtion on saatettava säädösteksti helposti saataville”. ( 36 )

58.

Sen vuoksi on arvioitava, edellyttääkö oikeusvarmuuden periaate, että yhdenmukaistetut standardit ovat maksutta vapaasti saatavilla vai voidaanko tälle saatavuudelle asettaa tiettyjä ehtoja.

59.

Aluksi haluan huomauttaa, että vaikka komissio pyrkii tässä tapauksessa säilyttämään vallitsevan tilanteen ja samaan aikaan se on hiljattain selvästi suositellut vuoden 2022 EU:n standardointistrategiassaan, että ”eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden olisi – – harkittava standardien ja muiden [asiakirjojen] tarjoamista vapaasti saataville. Komissio on valmis käymään eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden kanssa rakentavaa vuoropuhelua olemassa olevien foorumien kautta auttaakseen niitä saavuttamaan tämän tavoitteen” (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 21 kohta).

60.

Jäsenvaltioiden oikeusperinteestä seuraa, että ”oikeusvaltioperiaate edellyttää yleensä virallisesti annettujen oikeusääntöjen julkaisemista. Tavoitteena on antaa ne yleisön saataville siten, että ne, joita asia koskee, voivat saada luotettavaa tietoa niiden sisällöstä. Tätä mahdollisuutta ei myöskään saa tehdä kohtuuttoman vaikeaksi.” ( 37 )

61.

Olen samaa mieltä valittajien kanssa siitä, että kansalaisten olisi voitava hyötyä toimesta, jolla on oikeusvaikutuksia, joka on osa unionin oikeutta – kuten yhdenmukaistetut standardit – ja joka olisi siksi voitava panna täytäntöön. Riittää, että viitataan tuomion James Elliott perustana oleviin tosiseikkoihin. Siinä nousi esiin kysymys yhdenmukaistettujen standardien tulkinnasta virheellisiä rakennustuotteita koskevan yksityisen kanteen yhteydessä. Koska yhdenmukaistetuilla standardeilla on todellisia oikeusvaikutuksia luonnollisiin henkilöihin ja oikeushenkilöihin, oikeusvaltioperiaate edellyttää, että näillä henkilöillä on mahdollisuus tutustua yhdenmukaistettuihin standardeihin. Kun otetaan huomioon, että yhdenmukaistetut standardit edustavat yleistä etua ja niiden tehtävä vastaa toiminnallisesti oikeussääntöjen tehtävää, mahdollisuutta saattaa ne tuomioistuimen käsiteltäväksi (ja näin ollen niiden saatavuutta) on mukautettava vastaavasti. ( 38 )

62.

Vaikuttaa siltä, että useimmat jäsenvaltiot (lukuun ottamatta Irlantia ja entistä jäsenvaltiota Yhdistynyttä kuningaskuntaa) jättävät yleensä viralliset tekstit tekijänoikeussuojan ulkopuolelle. Tilanne on erilainen kansallisten standardien tekijänoikeussuojan osalta. Kuten tämän ratkaisuehdotuksen 33 kohdassa selitin, yhdenmukaistetut standardit ovat aivan eri asia kuin kansalliset standardit, kun otetaan huomioon niiden erityisasema unionin oikeudessa.

63.

Tuomio James Elliott ja tuomio Stichting viittaavat vahvasti siihen, että on tarpeen, että yhdenmukaistetut standardit julkaistaan virallisesti (näin on todettu myös oikeuskirjallisuudessa), koska muutoin tällaisiin sääntöihin tehtyjen lainsäädäntöviittausten tehokasta vaikutusta rajoitettaisiin vakavasti, koska niihin ei voida vedota yleisesti yksityisiä vastaan eikä myöskään yrityksiä vastaan, joilla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta tutustua yhdenmukaistettuihin standardeihin. Yhdenmukaistettujen standardien maksullinen saatavuus ei voi koskaan korvata velvollisuutta julkaista ne virallisesti Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä pitää paikkansa myös suurten yritysten osalta, koska nämä säännöt koskevat viime kädessä niiden asiakkaita, jotka ovat todellisuudessa niiden todellisia adressaatteja: miten kansalainen voi tietää varmasti, onko yritys valmistanut tuotteensa tai tarjonnut palvelun yhdenmukaistettujen standardien mukaisesti, jos kyseinen kansalainen ei tiedä näiden yhdenmukaistettujen standardien sisältöä? Kansalaiselta ei saa evätä mahdollisuutta saada ”virallisesti” tietoa sellaisten yhdenmukaistettujen standardien sisällöstä, jotka voivat suoraan tai välillisesti vaikuttaa häneen. ( 39 )

64.

Yhdenmukaistettujen standardien ja johdetun oikeuden välinen yhteys tuo yhdenmukaistetut standardit väistämättä julkisten tehtävien alaan, koska ne ovat välttämätön (tai tarpeellinen) lisä unionin johdetun oikeuden tehokkaalle täytäntöönpanolle (ja siten unionin sisämarkkinoiden tehokkaan luomisen edistämiselle). Koska eurooppalaiset standardointiorganisaatiot hoitavat julkisia tehtäviä (eli laativat unionin oikeutta täydentäviä yhdenmukaistettuja standardeja), näille standardointiorganisaatioille voitaisiin tarvittaessa maksaa korvausta julkisista varoista näiden julkisten tehtävien hoitamisesta (kuten tapahtuu osittain jo nyt, koska komissio rahoittaa kaikkia kolmea eurooppalaista standardointiorganisaatiota). ( 40 )

65.

Edellä esitetystä seuraa, että oikeusvaltion periaate edellyttää, että yhdenmukaistetut standardit ovat vapaasti saatavilla maksutta. Yhdenmukaistetut standardit standardointitoimina, jotka ovat osa unionin oikeutta, joilla pannaan unionin johdettua oikeutta täytäntöön ja joilla on oikeusvaikutuksia, on julkaistava Euroopan unionin virallisessa lehdessä niiden täytäntöönpanokelpoisuuden ja saatavuuden varmistamiseksi.

66.

Edellä esitetyn perusteella on vielä selvitettävä, miten tämä päätelmä voidaan sovittaa yhteen sen kanssa, että komission ja eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden välisten sopimusjärjestelyjen mukaan yhdenmukaistetut standardit on suojattu tekijänoikeudella.

67.

CEN:n ja komission väite, jonka mukaan pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien tutustuttavaksi saaminen on mahdotonta kyseisen suojan vuoksi, riippuu siitä, hyväksytäänkö se, että yhdenmukaistetut standardit voidaan unionin oikeuden mukaan suojata tekijänoikeudella.

68.

Edellä 20 kohdassa esitettyä ensisijaista argumenttia (jonka mukaan yhdenmukaistettuja standardeja on todellisuudessa pidettävä komission antamina) koskevat huomioni ovat soveltuvin osin sovellettavissa myös siinä tapauksessa, että unionin tuomioistuin päättäisi, ettei yhdenmukaistettuja standardeja pitäisi pitää ”unionin toimielinten, elinten tai laitosten toimina”. Tämä johtuu siitä, että yleisesti unionin oikeuden ja erityisesti unionin oikeuden saatavuuden kannalta on edelleen tosiasia, että yhdenmukaistetut standardit ovat osa unionin oikeutta, ja koska niillä on korvaamaton rooli pakottavan unionin johdetun oikeuden ja niiden oikeusvaikutusten täytäntöönpanossa, niitä ei lähtökohtaisesti voida suojata tekijänoikeudella.

69.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei käsitellyt tätä kysymystä eikä arvioinut, voidaanko oikeutta (ja yhdenmukaistettuja standardeja unionin oikeuteen kuuluvina toimina) ylipäätään suojata tekijänoikeudella. Se yksinkertaisesti viittasi tuomioon James Elliott ja väitti, että unionin tuomioistuin ei ollut todennut nykyistä yhdenmukaistettujen standardien julkaisemista koskevaa järjestelmää pätemättömäksi (vaikka siitä ei ollut kyse kyseisessä asiassa). Tämä ei vastannut ratkaisevaan kysymykseen, voidaanko tointa, joka on osa unionin oikeutta, suojata tekijänoikeudella.

70.

On todettava, että toisin kuin komissio ja väliintulijat väittävät, asetusta N:o 1025/2012 ei voida pitää yhdenmukaistettujen standardien tekijänoikeussuojan perustana. Kyseinen asetus ei sisällä säännöstä, jossa säädettäisiin, että yhdenmukaistettuja standardeja voidaan suojata tekijänoikeudella. Jos unionin lainsäätäjä olisi katsonut, että yhdenmukaistettuja standardeja voidaan suojella tekijänoikeudella, se olisi sisällyttänyt tätä koskevan säännöksen asetukseen tai ainakin maininnut sen asetuksen johdanto-osassa.

71.

Tästä seuraa, että asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa säädettyä poikkeusta – johon unionin yleinen tuomioistuin perusti valituksenalaisen tuomionsa ja näin ollen kieltäytyi myöntämästä oikeutta tutustua pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin – ei voida soveltaa nyt käsiteltävässä asiassa. Näin ollen tuomiossa on oikeudellinen virhe, ja se on kumottava.

72.

Toissijaisesti valittajat väittävät lähinnä, että vaikka pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja voitaisiin suojata tekijänoikeudella, oikeuden saatavuudelle on annettava etusija tekijänoikeussuojaan nähden.

73.

Aluksi totean, että asetuksessa N:o 1049/2001 itsessään tunnustetaan oikeuden saatavuuden käsite, ja sen johdanto-osan kuudennessa perustelukappaleessa säädetään, että ”tapauksissa, joissa toimielimet toimivat lainsäätäjinä, myös silloin kun ne toimivat siirretyn toimivallan nojalla – – asiakirjojen olisi oltava mahdollisimman laajasti suoraan yleisön tutustuttavissa” (kursivointi tässä).

74.

Lisäksi valituksenalainen tuomio on ristiriidassa avoimuusperiaatteen ja unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa. Täysistunnossa kokoontunut unionin tuomioistuin on vahvistanut avoimuusperiaatteen tärkeyden esimerkiksi lainsäädäntömenettelyssä, jonka mukaan tällaiseen prosessiin kuuluvat asiakirjat olisi lähtökohtaisesti julkistettava. Unionin tuomioistuin muistutti, että kyseisessä prosessissa käytettyjen asiakirjojen ilmaiseminen on omiaan lisäämään lainsäädäntömenettelyn läpinäkyvyyttä ja avoimuutta ja vahvistamaan unionin kansalaisten oikeutta valvoa tietoja, joille lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävä säädös perustuu. Edes unionin toimielinten oikeudellisten yksiköiden lainsäädäntömenettelyä koskevien lausuntojen osalta ei ole olemassa yleistä luottamuksellisuuden tarvetta, ja unionin tuomioistuin totesi, että asetuksessa N:o 1049/2001 asetetaan lähtökohtaisesti velvollisuus ilmaista näiden lausuntojen sisältämät tiedot. ( 41 ) Unionin tuomioistuimen pitäisi ottaa avoimuusperiaatteen merkityksen huomioon myös yhdenmukaistettujen standardien osalta.

75.

Lisäksi unionin tuomioistuin myönsi tuomiossa Stichting (40–42 ja 73 kohta), että lait on julkaistava, ja totesi, että standardit eivät sido yleisöä, jos niitä ei ole julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

76.

Vaikka EU ei ole allekirjoittanut Bernin yleissopimusta, ( 42 ) se on hyväksynyt sen, että sen 1–21 artikla sitovat sitä. ( 43 ) Yleissopimuksen 2 artiklan 4 kohdasta seuraa, että ”lainsäädännön, hallinnon ja lainkäytön alaan kuuluville virallisille teksteille” ei automaattisesti anneta tekijänoikeussuojaa. Sen sijaan ”[Bernin] liittomaat voivat lainsäädännössään määrätä, millaista suojaa annetaan [tällaisille] virallisille teksteille ja niiden virallisille käännöksille”.

77.

Unionin lainsäädännössä ei nimenomaisesti säädetä siitä, voidaanko unionin toimielinten laatimaa lainsäädäntötekstiä tai lainsäädännön omaista tekstiä suojata tekijänoikeudella. Voidaan kuitenkin väittää, että SEUT 297 artiklasta seuraa väistämättä, että unionin oikeutta ei lähtökohtaisesti voida suojata tekijänoikeudella teoksena, joka antaa oikeudenhaltijalle laillisen yksinoikeuden toisintaa, julkaista, myydä tai levittää kyseistä teosta.

78.

Kuten edellä selitin, katson, ettei yhdenmukaistettuja standardeja pitäisi voida suojata tekijänoikeudella, mutta vaikka unionin tuomioistuin päätyisikin toisenlaiseen ratkaisuun (quod non), katson, ettei valituksenalaisessa tuomiossa osoiteta, että neljää pyydettyä yhdenmukaistettu standardia pitäisi joka tapauksessa suojata tekijänoikeudella.

79.

Valittajat väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, koska se katsoi, ettei komissiolla ollut toimivaltaa tutkia, voitiinko neljää pyydettyä yhdenmukaistettua standardia suojata tekijänoikeudella. On syytä huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin itse asiassa katsoi, että tällainen tutkimus ylittää sen valvonnan laajuuden, johon komissiolla on valtuutus asiakirjojen tutustuttavaksi antamista koskevan menettelyn yhteydessä (valituksenalaisen tuomion 57 kohta).

80.

Tämä päätelmä on virheellinen. Ensinnäkin, kuten valittajat perustellusti väittävät, tämä toteamus on suoraan ristiriidassa valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 kohdan kanssa, joissa katsottiin, että komissiolla oli oikeus todeta, että omaperäisyyden aste oli saavutettu ja että se oli perustellusti katsonut, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit voitiin suojata tekijänoikeudella. On epäselvää, miten tekijänoikeuden olemassaolo voidaan määrittää, jos komissiolla ei ole oikeutta arvioida sitä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei komissiolla ollut valtaa tutkia, voitiinko pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja suojata tekijänoikeudella.

81.

Toiseksi, kuten valittajat perustellusti toteavat, käsiteltävässä asiassa on kyse pyynnöstä saada tutustua asiakirjoihin, jotka ovat osa unionin oikeutta (eli neljään pyydettyyn yhdenmukaistettuun standardiin), ja kyseinen pyyntö perustuu unionin asetukseen (eli asetukseen N:o 1049/2001). Unionin tuomioistuin on todennut tältä osin, että kyseessä olevan asetuksen 4 artikla ei sisällä mitään viittausta jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön. ( 44 ) Unionin toimielinten on näin ollen arvioitava asetuksen N:o1049/2001 mukaista oikeutta tutustua asiakirjoihin ja erityisesti oikeutta tutustua toimiin, jotka ovat osa unionin oikeutta, ja siihen on voitava kohdistaa tuomioistuinvalvontaa unionin oikeuden mukaisesti ja unionin tuomioistuimissa. Unionin yleinen tuomioistuin ei selvästikään tunnustanut tätä. Lisäksi, jos unionin yleisen tuomioistuimen näkemys olisi oikea, tämä heikentäisi valittajien perusoikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, mukaan lukien niiden oikeutta tulla kuulluksi. Myös oikeuskirjallisuudessa useat kirjoittajat ovat huomauttaneet tästä ristiriidasta. ( 45 ) Näin ollen unionin toimielinten tehtävänä on päättää unionin omalla lainsäädännöllä sellaisten toimien tekijänoikeussuojan tasosta, jotka ovat unionin johdetun oikeuden täytäntöönpanotoimia, ja näin ollen siitä, voidaanko yhdenmukaistettuja standardeja suojata tekijänoikeudella.

82.

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin perusti toteamuksensa siitä, ettei komissiolla ollut toimivaltaa arvioida tekijänoikeutta, patentteja koskevaan oikeuskäytäntöön. Tätä ei kuitenkaan sovelleta nyt käsiteltävään asiaan. Unionin tuomioistuimen täysistunto totesi lausunnossaan 1/09, ( 46 )”ettei unionin tuomioistuimella ole toimivaltaa ratkaista yksityisten välisiä kanteita patenttien alalla, koska tämä toimivalta kuuluu jäsenvaltioiden tuomioistuimille”.

83.

Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin pyrkii tukeutumaan julkisasiamies Jääskisen ratkaisuehdotukseen Donner (C‑5/11, EU:C:2012:195) (valituksenalaisen tuomion 40 kohta), jonka mukaan tekijänoikeutta säännellään edelleen suurelta osin kansallisella lainsäädännöllä yhä laajemmasta yhdenmukaistamisesta huolimatta, valituksenalainen tuomio on tältä osin liian teoreettinen. Tämä seikka on jo todettu oikeuskirjallisuudessa. Unionin tuomioistuin onkin osoittanut vuodesta 2012 lähtien, kuinka pitkälle tekijänoikeuden alalla on päästy yhdenmukaistamisessa. Joka tapauksessa viittaus vaikuttaa asiayhteydestä irrotetulta, koska asiassa Donner keskityttiin tekijänoikeuden loukkauksia koskeviin oikeussuojakeinoihin. Kyse ei ollut tekijänoikeussuojan olemassaolon perusteista, kuten tässä tapauksessa. ( 47 )

84.

Totean kuitenkin, että nyt käsiteltävässä valituksessa ei kuitenkaan ole kyse yksityisten välisestä kanteesta, joka koskee patentin (tai tekijänoikeuden) loukkausta, eikä se kuulu unionin tuomioistuimille unionin perussopimusten nojalla annetun toimivallan ulkopuolelle. Ensimmäisessä oikeusasteessa nostettu kanne koski pikemminkin valittajille osoitetun komission päätöksen, jolla evättiin pyyntö saada tutustua EU:n asiakirjoihin, kumoamista. Tämäntyyppisessä kanteessa toimivalta on annettu unionin tuomioistuimille. SEUT 263 artiklassa ei rajoiteta niitä kanneperusteita, jotka voidaan esittää kumoamiskanteen yhteydessä, kuten unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki virheen pyrkiessään rinnastamaan yhtäältä patentinloukkausta koskevan yksityisoikeudellisen riidan ja toisaalta unionin asiakirjoja koskevan tutustumisoikeuden epäämisen, joka perustui asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan riidanalaiseen soveltamiseen.

85.

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki virheen todetessaan, että komissiolla ei ollut toimivaltaa tutkia omaperäisyyttä koskevaa vaatimusta, koska tällainen tutkimus ylittäisi sen valvonnan laajuuden, johon sillä on valtuus asiakirjojen tutustuttavaksi antamista koskevan menettelyn yhteydessä. Komission ja unionin tuomioistuinten tehtävänä on nimittäin todeta, voidaanko pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja suojata tekijänoikeudella ja täyttävätkö ne omaperäisyyttä koskevan vaatimuksen.

86.

Valituksenalaisessa tuomiossa on näin ollen oikeudellinen virhe.

87.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lähinnä, että komissio ei tehnyt virhettä todetessaan, että yhdenmukaistettujen standardien laatijat ovat laatineet ne riittävän luovalla tavalla voidakseen hyötyä tekijänoikeuden suojasta ja että tekstin pituuden perusteella laatijat tekivät useita valintoja (myös asiakirjan rakenteen osalta), mistä tekijänoikeuden suoja syntyy (valituksenalaisen tuomion 47–49 kohta).

88.

Unionin yleisen tuomioistuimen lähestymistapa on oikeudellisesti virheellinen.

89.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka tekijänoikeutta ei ole täysin yhdenmukaistettu EU:ssa, ”käsite ’teos’ on unionin oikeuden itsenäinen käsite, jota on tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti ja joka edellyttää kahden kumulatiivisen osatekijän täyttymistä. Yhtäältä kyseinen käsite merkitsee sitä, että on olemassa suojan kohde, joka on omaperäinen siinä mielessä, että se on tekijänsä luovan henkisen työn tulos. Toisaalta teokseksi voidaan luokitella vain elementtejä, joita voidaan pitää ilmauksena tällaisesta luovasta henkisestä työstä”. ( 48 ) Jotta tekijänoikeussuoja olisi olemassa, tekijän on teoksen toteutuksessa kyettävä ilmaisemaan luovia kykyjään tekemällä vapaita luovia ratkaisuja. ( 49 )

90.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa tämän päätelmän. Unionin tuomioistuin katsoi esimerkiksi, että se, että tietokannan valmistaminen on vaatinut tekijältä merkittävää työtä ja taitoa, ei sellaisenaan voi oikeuttaa sitä, että tietokantaa saa tekijänoikeussuojaa, jos kyseinen työ ja taito eivät ilmaise mitään omaperäisyyttä. ( 50 ) Tällä kriteerillä on tässä yhteydessä perustavanlaatuinen merkitys.

91.

Nähdäkseni tätä kriteeriä on sovellettava yhdenmukaistettujen standardien yhteydessä. Koska unionin tuomioistuin hyväksyi erityisesti tuomiossa James Elliott toimivaltansa tulkita yhdenmukaistettuja standardeja, on selvää, että unionin tuomioistuinten tehtävänä on arvioida, voidaanko yhdenmukaistettuja standardeja suojata tekijänoikeudella ja pitäisikö eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden saada kyseistä tekijänoikeussuojaa. Ei voida sallia sellaisen tilanteen syntymistä, jossa jäsenvaltioiden olisi päätettävä, sovelletaanko tekijänoikeutta lainsäädäntötekstiin, joka on osa unionin oikeutta ja jolla on unionin oikeuden mukaan merkittäviä oikeusvaikutuksia. Tällainen päätelmä ei ole millään tavoin ristiriidassa kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta tehdyn Bernin yleissopimuksen kanssa, koska kyseisen yleissopimuksen sopimuspuolten tehtävänä on päättää, voidaanko lainsäädäntötekstejä suojata tekijänoikeudella niiden oikeusjärjestelmässä.

92.

Olen samaa mieltä valittajien kanssa siitä, että komissio ei tutkinut asianmukaisesti riidanalaisessa päätöksessä eikä unionin yleinen tuomioistuin tutkinut asianmukaisesti valituksenalaisessa tuomiossa pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien omaperäisyyttä ja sitä, voivatko ne tosiasiassa ”kuvastaa tekijän persoonallisuutta”. Tämä koskee myös vapaita ja luovia valintoja. Kun otetaan huomioon yhdenmukaistetun standardin käsite ja tarkoitus, jotka ovat yleensä tulosta tieteellisestä testauksesta, jota seuraa komitean hyväksyntä, totean, ettei omaperäisyyttä koskevaa vaatimusta voida hyväksyä sellaisenaan ( 51 ) – kuten unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi nyt käsiteltävässä asiassa. Tämä päätelmä vain vahvistuu, kun otetaan huomioon yhdenmukaistettujen standardien erityisluonne (tämän ratkaisuehdotuksen 16 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja niiden antamista koskeva menettely (tämän lausunnon 23 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

93.

Vaikka komission ja unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on osoittaa, että asetuksen 1049/2001 4 artiklassa säädettyä poikkeusta voidaan soveltaa, ne tukeutuivat vain hyvin yleisiin väitteisiin ja olettamiin: ne katsoivat, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit suojattiin tekijänoikeudella, koska tekstin pituuden perusteella voitiin päätellä, että laatijat tekivät useita valintoja. Nämä tekijät eivät kuitenkaan ratkaise sitä, onko tietty asiakirja omaperäinen ja siten tekijänoikeudella suojattu. Valituksenalainen tuomio on näin ollen virheellinen.

94.

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa, valittajat perustelivat – siinä määrin kuin se oli mahdollista ilman, että niillä oli tosiasiallisesti mahdollisuus tutustua pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin – sitä, että CEN:n käytettävissä olevia vaihtoehtoja oli rajoitettu monin tavoin. Yhdenmukaistettujen standardien sisältöä ja sivunasettelua rajoitetaan johdetun oikeuden asiaa koskevalla säännöksellä, johon yhdenmukaistetut standardit perustuvat, sekä komission toimeksiannolla. Edellä esitetty rajoittaa lähtökohtaisesti voimakkaasti mahdollisuutta käyttää luovuutta ja omaperäisyyttä. Näin ollen epämääräinen turvautuminen asiakirjan pituuteen ei riitä sen osoittamiseen, että yhdenmukaistetut standardit ovat CEN:n todellisten luovien valintojen tulosta. ( 52 )

95.

Unionin yleinen tuomioistuin teki näin ollen virheen todetessaan, että komissiolla oli oikeus todeta, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit oli suojattu tekijänoikeudella, ja näin ollen valituksenalainen tuomio on kumottava.

96.

Valittajat väittävät lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen arvioidessaan CEN:n taloudellisiin etuihin kohdistuvia vaikutuksia, kun se sovelsi virheellisesti olettamaa, jonka mukaan pyydettyjen yhdenmukaistettujen standardien ilmaiseminen vahingoittaisi asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa suojattua etua, ja kun se ei arvioinut kyseisiin taloudellisiin etuihin kohdistuvia erityisiä vaikutuksia.

97.

Toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa, komissio ei näytä nojautuneen sellaiseen yleiseen luottamuksellisuusolettamaan, jonka mukaan yhdenmukaistettujen standardien tutustuttavaksi antaminen vahingoittaisi automaattisesti asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa suojattua etua.

98.

Tällaisesta yleisestä olettamasta ei säädetä asetuksessa N:o 1049/2001, asetuksessa N:o 1025/2012 eikä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä. Jotta tällainen olettama voitaisiin hyväksyä, olisi nimittäin selvästi osoitettava, että kyseessä olevien asiakirjojen sisältämien tietojen ilmaiseminen vahingoittaisi vakavalla tavalla konkreettisesti ja tosiasiallisesti eikä vain hypoteettisesti ( 53 ) unionin standardointijärjestelmää.

99.

Ensinnäkin yhdenmukaistetut standardit muodostavat vain vähemmistön eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden laatimista standardeista, ja komissio rahoittaa merkittävästi eurooppalaisia standardointiorganisaatioita. CEN:n istunnossa esittämän selvityksen mukaan 4,6 prosenttia standardointibudjetista tulee yhdenmukaistettujen standardien myynnistä, mikä vastaa noin 2 miljoonaa euroa vuodessa, kun taas CEN:n omien sanojen mukaan komission rahoitus on ”noin 20 prosenttia CEN:n kokonaisbudjetista” (kursivointi tässä). ( 54 ) Toiseksi istunnossa ilmeni, että unionin standardointijärjestelmän toimivuus ei tosiasiassa edellytä yhdenmukaistettujen standardien antamista tutustuttavaksi maksua vastaan (toisin kuin valituksenalaisen tuomion 102 ja 103 kohdassa todetaan); itse asiassa maksuvaatimus perustuu eurooppalaisten standardointiorganisaatioiden ja komission väliseen sopimussuhteeseen. Esimerkiksi ETSI (joka myös saa komission rahoitusta yhdenmukaistettuja standardeja varten) sallii jo nyt yhdenmukaistettuihin standardeihin tutustumisen, tulostamisen ja lataamisen ilmaiseksi verkkosivuiltaan. ( 55 ) Lisäksi oikeuskirjallisuudesta käy ilmi, että pääosin samojen yhdenmukaistettujen standardien hinnoissa on suuria eroja eri jäsenvaltioissa, mikä on osoitus nykyisen yhdenmukaistettuihin standardeihin tutustumista koskevan järjestelmän ongelmista. ( 56 )

100.

Koska yleinen luottamuksellisuusolettama on poikkeus sääntöön, jonka mukaan kyseisen unionin toimielimen on tutkittava jokainen asiakirja konkreettisesti ja asiakirjakohtaisesti, sitä on tulkittava ja sovellettava suppeasti. Unionin tuomioistuin on tunnustanut viisi asiakirjaluokkaa, joihin sovelletaan yleistä luottamuksellisuusolettamaa: i) valtiontukia koskevat hallintoasian asiakirjat, ii) unionin tuomioistuimille esitetyt kirjelmät, iii) yrityskeskittymien valvonnan yhteydessä vaihdetut asiakirjat, iv) jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn asiakirjat ja v) SEUT 101 artiklan soveltamiseen liittyvät asiakirjat. ( 57 )

101.

On selvää, että yhdenmukaistetut standardit eivät kuulu mihinkään näistä luokista. Itse asiassa kaikki edellä mainitut luokat liittyvät kyseisten asiakirjojen erityiseen menettelylliseen luonteeseen. Tämä ei koske pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja, jotka ovat lisäksi jo saatavilla kirjastoissa ja infopisteissä tai ostettavissa. Näin ollen pyydetyt yhdenmukaistetut standardit eivät ole luottamuksellisia, eivätkä ne, toisin kuin edellä mainitut luokat, liity mihinkään meneillään olevaan hallinnolliseen menettelyyn tai tuomioistuinmenettelyyn.

102.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki virheen, kun se katsoi, että komissiolla oli oikeus vedota tällaiseen yleiseen olettamaan, jotta komissio saattoi kieltäytyä antamasta pyydettyjä yhdenmukaistettuja standardeja tutustuttaviksi.

103.

Valituksenalaisessa tuomiossa (64 kohta) hyväksyttiin yksinkertaisesti komission väitteet tekijänoikeussuojasta itsestäänselvyyksinä ja todettiin, että suojan puuttuminen vaikuttaisi taloudellisiin etuihin, koska ”CEN:n perimien maksujen määrä vähenisi huomattavasti”. Tämä ei pidä paikkansa.

104.

Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen toteamukset merkitsevät sitä, että yhdenmukaistettujen standardien väitetty tekijänoikeussuoja on aina etusijalla asetuksen N:o 1049/2001 mukaiseen tutustumisoikeutta koskevaan olettamaan nähden. Tämä on kyseisen asetuksen, jonka mukaan kaikkia poikkeuksia on tulkittava suppeasti, jotta taataan mahdollisimman laaja oikeus tutustua asiakirjoihin, hengen ja sanamuodon vastaista. ( 58 )

105.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut huomioon nyt käsiteltävän asian erityisiä tosiseikkoja. Väitetyt taloudellisiin etuihin kohdistuvat vaikutukset vaikuttavat perusteettomilta (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 99 kohta).

106.

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, koska se ei voinut perustella pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin tutustumista koskevan oikeuden epäämistä pelkästään vetoamalla väitettyihin asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettuihin taloudellisiin etuihin kohdistuviin kielteisiin vaikutuksiin.

107.

Valittajat väittävät ensinnäkin lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 98–101 kohdassa oikeudellisen virheen. Kuten ensimmäisestä valitusperusteesta tekemästäni analyysistä ilmenee, olen valittajien kanssa samaa mieltä siitä, että niiden pyyntö saada tutustua pyydettyihin yhdenmukaistettuihin standardeihin oli perusteltu oikeusvaltioperiaatteen perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin, joka katsoi, että valittajat eivät esittäneet mitään erityisiä syitä pyyntönsä perustelemiseksi, ei ottanut huomioon valittajien argumentin arvoa ja perusti valituksenalaisen tuomion virheellisiin seikkoihin.

108.

Ensimmäisessä oikeusasteessa valittajat totesivat, että ylivoimainen yleinen etu johtui siitä, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit ovat osa unionin oikeutta, jonka olisi oltava vapaasti saatavilla. Ne väittivät lisäksi, että pyydetyt yhdenmukaistetut standardit koskevat oikeudenaloja, joilla kuluttajansuojan korkea taso, sellaisena kuin siitä määrätään SEUT 169 artiklassa, on olennainen, eli lelujen turvallisuutta ja nikkelin, joka on tärkein kosketusallergeeni ja epäilty syöpää aiheuttava aine, enimmäismäärää. On perusteltua väittää, että kuluttajien olisi tunnettava näiden yhdenmukaistettujen standardien sisältö, jotta voidaan taata lelujen maksimaalinen turvallisuus ja ehkäistä syöpää. Tätä varten yhdenmukaistettujen standardien noudattamisella on tärkeä rooli Euroopan unionin kansalaisten (erityisesti lasten, kun on kyse pyydetyistä yhdenmukaistetuista standardeista) suojelemisessa mahdollisesti vaarallisilta ja haitallisilta tuotteilta. Mielestäni valittajat myös osoittivat riittävän hyvin, että pyydetyillä yhdenmukaistetuilla standardeilla on huomattava merkitys myös valmistajille, palveluntarjoajille ja muille toimitusketjun osapuolille.

109.

Näin ollen edellä esitetyt seikat riittivät perusteeksi sille, että nyt käsiteltävässä asiassa voitiin vedota ylivoimaiseen yleiseen etuun. Unionin yleinen tuomioistuin teki tältä osin oikeudellisen virheen.

110.

Toiseksi valittajat arvostelevat lähinnä valituksenalaisen tuomion 102–104 kohdassa esitettyä toteamusta, jonka mukaan unionin standardointijärjestelmän toiminnan varmistamiseen liittyvä ylivoimainen yleinen etu on tärkeämpi kuin yhdenmukaistettujen standardien vapaa saatavuus.

111.

Unionin standardointijärjestelmän toimivuus on seikka, joka ei liity asetuksen N:o 1049/2001 4 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaiseen poikkeukseen, joka koskee luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden taloudellisen etujen suojaa. Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen tosiasiallisesti luonut uuden poikkeuksen kyseisen asetuksen 4 artiklaan, mikä ei ole sallittua. ( 59 ) Edellä esitetyistä nimittäin seuraa, että unionin standardointijärjestelmän toimivuutta ei uhkaa se, että yhdenmukaistettuihin standardeihin annetaan vapaa ja maksuton tutustumisoikeus.

112.

Seuraavaksi asetuksen N:o 1049/2001 12 artiklassa edellytetään, että unionin toimielimet asettavat asiakirjat suoraan yleisön saataville niin laajalti kuin se on mahdollista. Erityisesti lainsäädäntöasiakirjojen – toisin sanoen asiakirjojen, jotka on laadittu tai vastaanotettu sellaisten säädösten antamiseen liittyvien menettelyjen yhteydessä, jotka joko sitovat jäsenvaltioita tai ovat niissä sitovia – olisi oltava suoraan saatavilla, jollei kyseisen asetuksen 4 ja 9 artiklassa toisin säädetä. Kuten ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä todettiin, tässä yhteydessä yhdenmukaistetut standardit ovat asiakirjoja, jotka ovat osa unionin oikeutta, johon jokaisen asianomaisen henkilön on voitava vedota, ja sen vuoksi saatavuutta koskevaa vaatimusta on sovellettava myös yhdenmukaistettuihin standardeihin.

113.

Kaikesta edellä esitetyistä seuraa, että valituksenalainen tuomio on kumottava, riidanalainen päätös on kumottava ja komissio on velvoitettava myöntämään valittajille oikeus tutustua neljään pyydettyyn yhdenmukaistettuun standardiin.