I Johdanto

II Asiaa koskevat oikeussäännöt

A Perinteisiä omia varoja koskeva lainsäädäntö

1. Omien varojen järjestelmää koskevat päätökset

2. Omien varojen käyttöön asettamisessa sovellettavia menetelmiä ja menettelyä koskevat asetukset

3. Asetus (EU, Euratom) N:o 608/2014

4. Asetus N:o 1553/89

B Tullilainsäädäntö

1. Yhteisön tullikoodeksi

2. Unionin tullikoodeksi

3. Soveltamisasetus

4. Täytäntöönpanoasetus

C Arvonlisäverolainsäädäntö

III Tosiseikat ja oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

A Tosiseikat

B Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

IV Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa

V Asianosaisten vaatimukset

VI Kanne

A Tutkittavaksi ottaminen

1. Oikeudenkäyntiväite, joka koskee Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisoikeuksien loukkaamista oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja unionin tuomioistuimen menettelyssä

a) Korjattua keskihintaa, hyväksyttävää vähimmäishintaa ja arvioituja omien varojen menetyksiä koskevan laskelman tietojen toimittaminen

b) C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten perusteella vuosien 2011–2014 osalta suoritettuihin laskelmiin liittyvät tiedot

c) Tietoisuus muiden jäsenvaltioiden käytännöistä OLAFin menetelmien käytön osalta

d) Todisteiden pyytäminen aliarvotettujen tavaroiden luonteesta ja niiden määräjäsenvaltiosta

2. Oikeudenkäyntiväite, joka koskee oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ja kannekirjelmän sääntöjenvastaisuutta erityisesti tullimenettelyn 42 osalta

3. Oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan komissio loukkasi luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, estoppel-periaatetta ja vilpittömän yhteistyön periaatetta

4. Oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan SEUT 258 artiklan nojalla ei ole mahdollista velvoittaa asettamaan käyttöön rahamääriä

B Unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petostentorjuntaa koskevien sekä unionin tullilainsäädännöstä johtuvien velvoitteiden noudattamatta jättäminen

1. Jäsenvaltioiden velvoitteet torjua unionin taloudellisia etuja vahingoittavaa laitonta toimintaa

2. Tullilainsäädännön nojalla toteutettavat toimenpiteet unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi kyseessä olevassa petostapauksessa

a) Maahantuojien petollisen menettelyn ominaispiirteet ja Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten tietoisuus kyseisestä petoksesta

b) Riskianalyysin käyttöönottoa, tavaroiden luovutusta edeltävien tarkastusten tekemistä ja vakuuksien antamista koskeva velvoite

1) Alustavat huomautukset

2) Riskianalyysin käyttöä koskeva velvoite

3) Luovutusta edeltävien tarkastusten tekemistä koskeva velvoite

4) Vakuuksien antamista koskeva velvoite

3. Yhteenveto Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan esitetyistä seikoista

4. Jäsenvaltioiden velvoite, joka koskee tullimaksujen määrien määrittämistä ja vastaavien määrien tileihin kirjaamista

C Omiin varoihin ja tullimaksuista muodostuvien perinteisten omien varojen menetysten arviointiin liittyvän unionin lainsäädännön noudattamatta jättäminen

1. Maksettavien määrien tileihin kirjaamista ja perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskeva sääntely

2. Yhdistyneen kuningaskunnan velvoitteen, joka koskee Snake-operaation yhteydessä todettuja tullimaksuja vastaavan määrän asettamista komission käyttöön, laiminlyönti

3. Perinteisten omien varojen menetysten arviointi

a) Alustavat huomautukset

1) Komission toimivalta arvioida perinteisten omien varojen menetyksiä ja unionin tuomioistuimen toimivalta ratkaista tämä kysymys

2) Väite, joka koskee velvollisuutta osoittaa vahinko ja syy-yhteys, sekä kontrafaktuaalinen skenaario

b) Pääasia

1) Katsaus OLAFin menetelmiin ja niiden soveltaminen perinteisten omien varojen menetyksien laskentaan

2) Tuomion komissio v. Portugali soveltaminen

3) Komission perinteisten omien varojen menetysten arvioimiseksi ehdottamassa lähestymistavassa sovellettavan periaatteen hyväksyminen

4) Tilastotietoihin perustuvien menetelmien käyttö käsiteltävässä asiassa

i) Aliarvotetun tuonnin määrän määrittäminen

– Marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välinen aika

– Ajanjakso 1.1.2015.–11.10.2017

ii) Omien varojen menetysten määrän määrittämisessä käytettävä viitearvo

5) Perinteisten omien varojen arviointia koskeva yhteenveto

4. Viivästyskorot

D SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaaminen

E Arvonlisäveroa ja arvonlisäverosta kertyviä omia varoja koskevasta lainsäädännöstä johtuvien jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen

1. Sääntely, joka koskee arvonlisäverosta kertyvien omien varojen asettamista unionin talousarvion käyttöön

2. Väite, joka koskee tullimenettelyn 40 nojalla arvonlisäverosta kertyvien omien varojen menetystä

3. Väite, joka koskee tullimenettelyn 42 nojalla arvonlisäverosta kertyvien omien varojen menetystä

VII Oikeudenkäyntikulut

VIII Ratkaisuehdotus

1.

Käsiteltävässä asiassa Euroopan komissio on nostanut SEUT 258 artiklaan perustuvan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan sillä perusteella, että marraskuun 2011 ja 11.10.2017 välisenä aikana, 11.10.2017 mukaan luettuna (jäljempänä rikkomisajanjakso), se ei yhtäältä kirjannut tileihin oikeita tullimaksujen määriä, asettanut käyttöön perinteisten omien varojen ja ALV-perusteisten omien varojen oikeita määriä, jotka liittyivät tiettyyn Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuontiin, eikä toisaalta toimittanut kaikkia komission edellyttämiä tietoja perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämistä varten. ( 2 )

2.

Komission mukaan kyseinen valtio ei siten noudattanut vilpittömän yhteistyön periaatetta koskevan SEU 4 artiklan 3 kohdan, SEUT 310 artiklan 6 kohdan ja SEUT 325 artiklan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan eikä myöskään lukuisiin unionin tullilainsäädäntöön sekä perinteisiin omiin varoihin ja arvonlisäveroon liittyviin johdetun oikeuden säännöksiin perustuvia velvoitteitaan.

3.

Käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuinta pyydetään täsmentämään edellisessä kohdassa mainituissa määräyksissä ja säännöksissä asetettujen petostentorjuntaa ja unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevien velvoitteiden ulottuvuuteen liittyvää oikeuskäytäntöään asiayhteydessä, jossa komissio väittää, ettei kyseessä oleva jäsenvaltio määrittänyt maahantuotujen tavaroiden tullausarvoa asianmukaisesti, koska niiden arvo määritettiin liian alhaiseksi maahantuonnin yhteydessä tehokkaiden valvontatoimien puuttumisen vuoksi. Käsiteltävässä asiassa nousee esiin perusluonteisia kysymyksiä, kuten komission mahdollisuus arvioida omien varojen menetykseen liittyvän vaatimuksensa määrä tilanteessa, jossa kyseessä oleva jäsenvaltio ei ole arvioinut asianmukaisesti tavaroiden arvoa ja komissio nojautuu tilastolliseen menetelmään eli unionissa maahantuotujen tavaroiden korjattuihin keskihintoihin. Unionin tuomioistuimen on siis ratkaistava, onko tavaroiden tuontijäsenvaltio vastuussa arvonlisäveroista kertyvien omien varojen menetyksistä tullimenettelyssä, jonka osalta tullimaksut maksetaan maahantuonnin yhteydessä mutta arvonlisävero on maksettava myöhemmin määräjäsenvaltiossa.

4.

Päätöstä 2014/335/EU, Euratom ( 3 ) on sovellettu 1.1.2014 alkaen, ja sen 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan sanamuoto on pääosin sama kuin Euroopan yhteisöjen omien varojen järjestelmästä 7.6.2007 tehdyn neuvoston päätöksen 2007/436/EY, Euratom ( 4 ) 2 artiklan 1 kohdan; ensiksi mainitun säännöksen mukaan Euroopan unionin talousarvioon otettavia omia varoja ovat tulot, jotka kertyvät ”perinteisistä omista varoista, jotka muodostuvat – – yhteisestä tullitariffista ja muista sellaisista tulleista kertyvistä maksuista, jotka unionin toimielimet ovat vahvistaneet tai vahvistavat kolmansien maiden kanssa käytävälle kaupalle” ja ”yhdenmukaisen, kaikkien jäsenvaltioiden osalta voimassa olevan verokannan soveltamisesta yhdenmukaistettuun ALV-määräytymisperusteeseen, joka on määritetty unionin sääntöjen mukaisesti”.

5.

Mainittujen päätösten 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot kantavat yhteisestä tullitariffista kertyvät maksut unionin omina varoina kansallisten lakiensa, asetustensa ja hallinnollisten määräystensä mukaisesti, jotka on tarvittaessa mukautettava niin, että ne täyttävät unionin säännöissä asetetut vaatimukset. Päätöksen 2007/436 8 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa ja päätöksen 2014/335 8 artiklan 2 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on annettava näiden samojen päätösten 2 artiklan 1 kohdan a–c alakohdassa määrätyt varat komission käyttöön.

6.

Yhteisöjen omista varoista tehdyn päätöksen 94/728 soveltamisesta 22.5.2000 annettu neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1150/2000, ( 5 ) jota sovellettiin rikkomisajanjakson ensimmäisen osan aikana, korvattiin 1.1.2014 perinteisten, ALV- ja BKTL[ ( 6 )]-perusteisten omien varojen käyttöön asettamisessa sovellettavista menetelmistä ja menettelystä sekä käteisvarojen saamiseksi toteutettavista toimenpiteistä 26.5.2014 annetulla neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 609/2014. ( 7 ) Asetuksen N:o 609/2014 2 artiklan 1 kohdassa, jonka sisältö vastaa pääosin asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohtaa, säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovellettaessa unionille kuuluvaa saamista päätöksen 2014/335 – –, Euratom 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista omista varoista pidetään vahvistettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset saamisen määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta velalliselle on täytetty.”

7.

Asetuksen N:o 609/2014 6 artiklan 1 kohdassa ja 3 kohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa, joissa toistetaan pääosin asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 1 kohta ja 3 kohdan a ja b alakohta, säädetään seuraavaa:

”1.   Omia varoja koskeva kirjanpito hoidetaan kunkin jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kunkin jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa, ja se jaotellaan varojen luonteen mukaisesti.

– –

3.   Saamiset, jotka on vahvistettu 2 artiklan mukaisesti, otetaan

[yleisesti kirjanpidoksi A kutsuttuun] kirjanpitoon viimeistään saamisen vahvistamiskuukautta seuraavan toisen kuukauden yhdeksännentoista päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä, jollei tämän kohdan toisesta alakohdasta muuta johdu.

Vahvistetut saamiset, joita ei ole otettu ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun kirjanpitoon, koska niitä ei ole vielä peritty ja minkäänlaista vakuutta ei ole toimitettu, otetaan [yleisesti kirjanpidoksi B kutsuttuun] erilliseen kirjanpitoon ensimmäisessä alakohdassa säädetyssä määräajassa. Jäsenvaltiot voivat menetellä samalla tavoin, kun vahvistetuista, vakuudella katetuista saamisista syntyy erimielisyyttä ja niihin saattaa riita-asian käsittelyn vuoksi kohdistua vaihteluja.

– –”

8.

Asetuksen N:o 609/2014 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, jonka sanamuoto vastaa asetuksen N:o 1150/2000 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sanamuotoa, säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat 10 artiklassa määriteltyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti tilille, joka on avattu tätä tarkoitusta varten komission nimissä kyseisen jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai sen nimeämässä laitoksessa.”

9.

Kyseistä säännöstä muutettiin 1.10.2016 alkaen neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2016/804 ( 8 ) 9 artiklan 1 kohdalla, jossa säädetään seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat 10, 10 a ja 10 b artiklassa määritellyn menettelyn mukaisesti tilille, joka on avattu tätä tarkoitusta varten komission nimissä kyseisen jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kansallisessa keskuspankissa. Jollei kolmannessa alakohdassa tarkoitetusta negatiivisen koron soveltamisesta muuta johdu, tätä tiliä voidaan veloittaa vain komission määräyksestä.”

10.

Asetuksen N:o 609/2014 10 artiklan 1 kohdassa, jonka sisältö vastaa pääosin asetuksen N:o 1150/2000 10 artiklan 1 kohdan sisältöä, säädetään seuraavaa:

”Sen jälkeen, kun päätöksen 2014/335 – – 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista perinteisistä omista varoista on vähennetty kantokulut mainitun päätöksen 2 artiklan 3 kohdan ja 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti, kyseiset varat tuloutetaan viimeistään sitä kuukautta, jona saaminen on tämän asetuksen 2 artiklan mukaisesti vahvistettu, seuraavan toisen kuukauden yhdeksättätoista päivää seuraavana ensimmäisenä työpäivänä.

Ne saamiset, jotka on otettu erilliseen kirjanpitoon tämän asetuksen 6 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaisesti, on kuitenkin tuloutettava viimeistään sitä kuukautta, jona saamiset on peritty, seuraavan toisen kuukauden yhdeksättätoista päivää seuraavana ensimmäisenä työpäivänä.”

11.

Asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan 1 ja 3 kohdassa, sellaisena kuin se on alkuperäisessä sanamuodossaan, jonka sisältö vastasi pääosin asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan 1 ja 3 kohdan sisältöä, säädettiin seuraavaa:

”1.   Asianomaisen jäsenvaltion on maksettava kaikista 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä korkoa.

– –

3.   Talous- ja rahaliittoon kuulumattomien jäsenvaltioiden osalta käytetään kyseisen kuukauden ensimmäisen päivän korkokantaa, jota kyseisten jäsenvaltioiden keskuspankit soveltavat perusrahoitusoperaatioihinsa, kahdella prosenttiyksiköllä korotettuna tai niiden jäsenvaltioiden osalta, joiden keskuspankin korkokanta ei ole saatavissa, keskuspankin korkokantaa parhaiten vastaavaa jäsenvaltion rahoitusmarkkinoilla kyseisen kuukauden ensimmäisenä päivänä sovellettavaa korkokantaa kahdella prosenttiyksiköllä korotettuna.

Korkokantaan lisätään 0,25 prosenttiyksikköä kutakin viivästyskuukautta kohden, ja korotettua korkokantaa sovelletaan koko viivästyksen ajalta.”

12.

Asetuksen 2016/804 voimaantulon jälkeen, 1.10.2016 alkaen, asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan 3 kohta korvattiin 12 artiklan 5 kohdalla, jossa säädetään seuraavaa:

”Talous- ja rahaliittoon kuulumattomien jäsenvaltioiden osalta käytetään kyseisen kuukauden ensimmäisen päivän korkokantaa, jota kyseisten jäsenvaltioiden keskuspankit soveltavat perusrahoitusoperaatioihinsa, tai 0 prosentin korkokantaa sen mukaan, kumpi näistä on korkeampi, 2,5 prosenttiyksiköllä korotettuna. Niiden jäsenvaltioiden osalta, joiden keskuspankin korkokanta ei ole saatavissa, käytetään sitä parhaiten vastaavaa jäsenvaltion rahoitusmarkkinoilla kyseisen kuukauden ensimmäisenä päivänä sovellettavaa korkokantaa tai 0 prosentin korkokantaa sen mukaan, kumpi näistä on korkeampi, 2,5 prosenttiyksiköllä korotettuna.

Korkokantaan lisätään 0,25 prosenttiyksikköä kutakin viivästyskuukautta kohden.

Ensimmäisen ja toisen alakohdan mukaisten korotusten yhteenlaskettu määrä voi olla enintään 16 prosenttiyksikköä. Korotettua korkokantaa sovelletaan koko viivästyksen ajalta.”

13.

Asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 ja 2 kohdassa, joissa toistetaan pääosin asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 ja 2 kohta, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön tämän asetuksen mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa komission käyttöön määrät, jotka vastaavat 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia, joita ei ole voitu periä jommastakummasta seuraavassa esitetystä syystä:

Toimivaltaisen hallintoviranomaisen on annettava päätös, jossa todettuja saamisia vastaavat määrät julistetaan sellaisiksi, että niitä ei voi periä, ja jossa todetaan perinnän mahdottomuus.

Vahvistettujen saamisten määrien katsotaan olevan sellaisia, että niitä ei voi periä, viimeistään viiden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona määrä on vahvistettu 2 artiklan mukaisesti, tai jos niiden osalta on haettu muutosta hallinto- tai oikeusteitse, siitä päivästä, jona lopullinen päätös annettiin tiedoksi tai julkaistiin.

– –”

14.

Siltä osin kuin on kyse 1.1.2014 jälkeisestä ajasta, Euroopan unionin omien varojen järjestelmää koskevista täytäntöönpanotoimenpiteistä 26.5.2014 annetun neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 608/2014 ( 9 ) 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Valvonta- ja seurantatoimenpiteet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Päätöksen 2014/335– – 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut omat varat tarkastetaan tässä asetuksessa säädetyllä tavalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta neuvoston asetuksen [N:o 1553/89 ( 10 )] – – soveltamista.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että päätöksen 2014/335– – 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut omat varat asetetaan komission käyttöön.

3.   Jos valvonta- ja seurantatoimenpiteet koskevat päätöksen 2014/335– – 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja omia varoja:

– –

– –”

15.

Asetuksen N:o 608/2014 5 artiklan, jonka otsikko on ”Perinteisten omien varojen saamisiin vaikuttavista petoksista ja sääntöjenvastaisuuksista ilmoittaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa kunkin neljännesvuoden päättymisestä kuvaus havaituista petoksista ja sääntöjenvastaisuuksista, jotka koskevat päätöksen 2014/335– – 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuihin perinteisiin omiin varoihin liittyviä yli 10000 euron saamisia.

Jokaisen jäsenvaltion on ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetussa määräajassa toimitettava tiedot sellaisten jo komissiolle ilmoitettujen petosten ja sääntöjenvastaisuuksien tilanteesta, joiden osalta ei ole aikaisemmin annettu ilmoitusta perinnästä, peruuttamisesta tai perimättä jättämisestä.”

16.

Asetuksen N:o 1553/89 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Alv-varojen peruste määritetään [jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste – 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY (EYVL 1977, L 145, s. 1)] 2 artiklassa tarkoitettujen verollisten liiketoimien perusteella – –”

17.

Kyseisen asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tietyn kalenterivuoden alv-varojen peruste lasketaan jakamalla jäsenvaltion kyseisen vuoden aikana kantamien alv-nettotulojen kokonaismäärä verokannalla, jota soveltamalla vero on kyseisenä vuotena kannettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 ja 6 artiklan soveltamista.”

18.

Yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2913/92, ( 11 ) sellaisena kuin se on muutettuna 13.4.2005 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 648/2005, ( 12 ) (jäljempänä yhteisön tullikoodeksi) säädettiin seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaiset voivat toteuttaa voimassa olevissa säännöksissä annettujen edellytysten mukaisesti kaikki tarpeellisiksi katsomansa tarkastukset varmistaakseen tullisäännösten ja muun sellaisen lainsäädännön moitteettoman soveltamisen, joka koskee yhteisön tullialueen ja kolmansien maiden välillä liikkuvien tavaroiden saapumista, poistumista, passitusta, siirtoa ja käyttötarkoitusta sekä tavaroiden, joilla ei ole yhteisöasemaa, alueella oloa. Tullitarkastuksia yhteisön lainsäädännön moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi voidaan tehdä kolmannessa maassa, jos näin määrätään kansainvälisessä sopimuksessa.

2.   Muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään automaattista tietojenkäsittelymenetelmää, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta riskien arviointiin tarvittavat toimenpiteet voidaan kehittää kansallisin, yhteisön ja, jos niitä on, kansainvälisin arviointiperustein.

Yhteisen riskinhallintajärjestelmän määrittämisessä ja yhteisten arviointiperusteiden sekä tarkastustoimien ensisijaisten alojen vahvistamisessa on käytettävä komiteamenettelyä.

Jäsenvaltioiden on yhteistyössä komission kanssa otettava käyttöön sähköinen järjestelmä riskinhallinnan toteuttamiseksi.

3.   Jos muut viranomaiset kuin tulliviranomaiset suorittavat tarkastuksia, tarkastukset on suoritettava tiiviissä yhteistyössä tulliviranomaisten kanssa ja mahdollisuuksien mukaan samaan aikaan ja samassa paikassa.

– –”

19.

Yhteisön tullikoodeksin II osastoon sisältyi 3 luku, jonka otsikko oli ”Tavaroiden tullausarvo” ja joka koostui 28–36 artiklasta.

20.

Kyseisen koodeksin 29 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Maahan tuotujen tavaroiden tullausarvona käytetään niiden kauppa-arvoa eli hintaa, joka niistä on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä ne vietäviksi yhteisön tullialueelle, tapauksen mukaan 32 ja 33 artiklassa tarkoitettujen tarkistusten jälkeen – –:

– –

2.   

– –

3.   

– –”

21.

Mainitun koodeksin 30 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jos tullausarvoa ei voida määrittää 29 artiklan mukaisesti, se on määritettävä soveltamalla 2 kohdan a, b, c ja d alakohdasta järjestyksessä ensimmäistä kyseisen arvon määrittämiseen soveltuvaa alakohtaa – –

2.   Tämän artiklan mukaisesti määritettävät tullausarvot ovat:

– –”

22.

Yhteisön tullikoodeksin 31 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jos maahan tuotujen tavaroiden tullausarvoa ei voida määrittää 29 ja 30 artiklan mukaisesti, se on määritettävä yhteisössä käytettävissä olevien tietojen perusteella käyttäen kohtuullisia menetelmiä, jotka ovat seuraaviin lähteisiin sisältyvien periaatteiden ja yleisten säännösten mukaisia:

2.   Tullausarvo, joka määritetään 1 kohdan mukaisesti, ei saa perustua:

23.

Kyseisen koodeksin 68 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Vastaanottamiensa ilmoitusten tutkimiseksi tulliviranomaiset voivat:

24.

Mainitun koodeksin 71 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Ilmoituksen tutkimisessa saatavia tuloksia käytetään sovellettaessa sitä tullimenettelyä koskevia säännöksiä, johon tavarat asetetaan.

2.   Jos ilmoitusta ei tarkasteta, 1 kohdassa tarkoitettuja säännöksiä sovelletaan ilmoituksessa annettujen tietojen perusteella.”

25.

Yhteisön tullikoodeksin 217 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaisten on laskettava jokainen tullivelasta johtuva tuonti- tai vientitullien määrä, jäljempänä ’tullien määrä’, heti, kun niillä on käytettävissään tarvittavat tiedot, ja kirjattava nämä määrät tilikirjoihin tai muulle vastaavalle tietovälineelle (tileihin kirjaaminen).

– –

2.   Jäsenvaltioiden on määritettävä ne yksityiskohtaiset säännöt, joiden mukaan tullien määrät käytännössä kirjataan tileihin. Nämä yksityiskohtaiset säännöt voivat olla erilaisia sen mukaan, ovatko tulliviranomaiset tullivelan syntymisen olosuhteet huomioon ottaen varmoja vai eivät siitä, maksetaanko nämä määrät.”

26.

Kyseisen koodeksin 218 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos tullivelka syntyy vastaanotettaessa ilmoitus, joka koskee muun tullimenettelyn kuin osittain tullittoman väliaikaisen maahantuonnin ilmoittamista tavaralle, tai jos se syntyy muusta toimesta, jolla on sama oikeudellinen vaikutus kuin ilmoituksen vastaanottamisella, tätä tullivelkaa vastaava tullien määrä on kirjattava tileihin heti, kun se on laskettu, ja viimeistään toisena päivänä sen päivän jälkeen, jona tavarat on luovutettu.”

27.

Mainitun koodeksin 220 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos tullivelasta johtuvaa tullien määrää ei ole kirjattu tileihin 218 ja 219 artiklan mukaisesti, tai jos se on kirjattu tileihin lain mukaan kannettavaa määrää pienempänä, kannettava tai kannettavaksi jäävä tullien määrä on kirjattava tileihin kahden päivän kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset ovat todenneet tilanteen ja voivat laskea lain mukaan kannettavan tullien määrän sekä osoittaa velallisen (jälkikäteen tapahtuva tileihin kirjaaminen). Tätä määräaikaa voidaan pidentää 219 artiklan mukaisesti.”

28.

Saman koodeksin 221 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tullien määrä on aiheellisella tavalla annettava velalliselle tiedoksi heti, kun se on kirjattu tileihin.

– –

3.   Tiedoksiantoa ei voida toimittaa velalliselle enää sen jälkeen, kun kolmen vuoden määräaika on kulunut siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt. Jos päätökseen on haettu muutosta 243 artiklan mukaisesti, määräajan laskeminen keskeytetään muutoksenhakumenettelyn ajaksi muutoshakemuksen jättöajankohdasta lukien.

4.   Jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, tiedoksianto velalliselle voi tapahtua 3 kohdassa tarkoitetun kolmen vuoden määräajan päätyttyäkin, jos voimassa olevat säännökset sen sallivat.”

29.

Unionin tullikoodeksista 9.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 ( 13 ) (jäljempänä unionin tullikoodeksi) 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tulliviranomaiset vastaavat ensisijaisesti unionin kansainvälisen kaupan valvonnasta ja edistävät näin hyvän kauppatavan mukaista ja avointa kauppaa, sisämarkkinoiden ulkoisen ulottuvuuden, yhteisen kauppapolitiikan ja unionin muiden kauppaan liittyvien yhteisten politiikkojen täytäntöönpanoa sekä toimitusketjujen yleistä turvallisuutta. Tulliviranomaisten on suoritettava toimenpiteet, joiden tavoitteina on erityisesti

30.

Unionin tullikoodeksin 46 artiklassa, jonka otsikko on ”Riskinhallinta ja tullitarkastukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaiset voivat suorittaa tarpeellisiksi katsomansa tullitarkastukset.

Tullitarkastuksiin voi kuulua erityisesti tavaroiden tarkastaminen, näytteiden ottaminen, ilmoituksella tai tiedonannolla annettujen tietojen oikeellisuuden ja täydellisyyden tarkistaminen, asiakirjojen olemassaolon, aitouden, oikeellisuuden ja voimassaolon varmistaminen, talouden toimijoiden kirjanpidon ja muiden asiakirjojen tarkastaminen, kuljetusvälineen tarkastaminen sekä matkatavaroiden ja henkilöiden mukanaan tai yllään kuljettamien muiden tavaroiden tarkastaminen ja virallisten selvitysten tekeminen sekä muut vastaavat toimet.

2.   Muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on pääasiallisesti perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta tarvittavia vastatoimenpiteitä voidaan kehittää kansallisin, unionin ja soveltuvin osin kansainvälisin arviointiperustein.

3.   Tullitarkastukset tehdään yhteisen riskinhallintajärjestelmän puitteissa, joka perustuu riskejä koskevien tietojen ja riskianalyysien tulosten vaihtoon tullihallintojen välillä ja jossa vahvistetaan yhteiset riskinarviointiperusteet ja ‑mallit, tarkastustoimenpiteet ja tarkastusten painopistealueet.

Kyseisiin tietoihin ja arviointiperusteisiin perustuvilla tarkastuksilla ei rajoiteta muita, 1 kohdan tai muiden voimassa olevien säännösten mukaisesti suoritettavia tarkastuksia.

4.   Tulliviranomaisten on määritettävä riskinhallintamenetelmin tullitarkastuksen tai tullivalvonnan alaisia tavaroita koskevan riskin taso sekä se, onko tavaroille tehtävä erityisiä tullitarkastuksia ja missä tällaiset tarkastukset tehdään tässä tapauksessa.

Riskinhallinta sisältää toimenpiteitä kuten tietojen keräämisen, riskin analysoinnin ja arvioinnin, toimenpiteiden määrittelemisen ja toteuttamisen sekä riskinhallintaprosessin ja sen tulosten säännöllisen seurannan ja tarkastelun perustuen kansainvälisiin, unionin ja kansallisiin lähteisiin ja strategioihin.

5.   Tulliviranomaisten on vaihdettava keskenään riskejä koskevia tietoja ja riskianalyysien tuloksia, kun:

6.   Edellä 3 kohdassa tarkoitettuja yhteisiä riskin arviointiperusteita ja ‑malleja, tarkastustoimenpiteitä ja tarkastusten painopistealueita vahvistettaessa on otettava huomioon seuraavat:

7.   Edellä 3 kohdassa tarkoitettuihin yhteisiin riskin arviointiperusteisiin ja ‑malleihin on sisällyttävä kaikki seuraavat:

8.   Tarkastusten painopistealueisiin kuuluvat tietyt tullimenettelyt, tavaratyypit, liikennereitit, kuljetusvälineet tai talouden toimijat, joihin kohdistuu tiettynä aikana korkeampi riskianalyysin taso ja tiukemmat tullitarkastukset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tulliviranomaisten tavanomaisesti suorittamien muiden tarkastusten tekemistä.”

31.

Unionin tullikoodeksin 53 artiklan, jonka otsikko on ”Valuutan muuntaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat ja/tai antavat tiedoksi internetissä valuuttakurssin, jota sovelletaan, jos valuutta on muunnettava jommastakummasta seuraavista syistä:

32.

Unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artikla sisältävät tavaroiden tullausarvoa koskevat säännöt, jotka vastaavat pääosin yhteisön tullikoodeksin 29–31 artiklaan sisältyviä sääntöjä.

33.

Unionin tullikoodeksin 101 artiklan mukaan siitä paikasta vastaavien tulliviranomaisten, jossa tullivelka syntyy tai jossa sen katsotaan syntyneen kyseisen koodeksin 87 artiklan mukaisesti, on määritettävä maksettavan tuonti- tai vientitullin määrä heti, kun niillä on käytettävissään tarvittavat tiedot.

34.

Mainitun koodeksin 103 artiklan, jonka otsikko on ”Tullivelan vanhentuminen”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tullivelkaa ei voida antaa velalliselle tiedoksi enää, kun on kulunut kolme vuotta siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt.

2.   Jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, 1 kohdassa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika pidennetään vähintään viideksi vuodeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti.”

35.

Unionin tullikoodeksin 105 artiklan, jonka otsikko on ”Tileihin kirjaamisen ajankohta”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tullivelka syntyy muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa, maksettavan tuonti- tai vientitullin määrä on kirjattava tileihin neljäntoista päivän kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset voivat määrittää kyseisen tuonti- tai vientitullin määrän ja tehdä päätöksen.”

36.

Kyseisen koodeksin 188 artiklassa, jonka otsikko on ”Tulli-ilmoituksen tarkastaminen”, säädetään seuraavaa:

”Tulliviranomaiset voivat vastaanotetuksi hyväksytyssä tulli-ilmoituksessa annettujen tietojen oikeellisuuden varmistamiseksi:

37.

Mainitun koodeksin 191 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkastuksen tulokset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tulli-ilmoituksen tarkastuksen tuloksia käytetään niiden säännösten soveltamiseksi, jotka koskevat sitä tullimenettelyä, johon tavarat asetetaan.

2.   Jos tulli-ilmoitusta ei tarkasteta, 1 kohtaa sovelletaan kyseisessä ilmoituksessa annettujen tietojen perusteella.

3.   Tulliviranomaisten tarkastuksen tuloksilla on sama todistusvoima kaikkialla unionin tullialueella.”

38.

Tietyistä yhteisön tullikoodeksista annetun neuvoston asetuksen N:o 2913/92 soveltamista koskevista säännöksistä 2.7.1993 annetun komission asetuksen (ETY) N:o 2454/93, ( 14 ) sellaisena kuin se on muutettuna 25.7.2003 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1335/2003 ( 15 ) (jäljempänä soveltamisasetus), 181 a artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaisten ei tarvitse määrittää tuontitavaroiden tullausarvoa kauppa-arvon perusteella, jos ne 2 kohdassa esitetyn menettelyn mukaisesti ja perusteltujen epäilyjen nojalla eivät ole vakuuttuneita, että ilmoitettu arvo vastaa koodeksin 29 artiklassa määriteltyä maksettua tai maksettavaa kokonaishintaa.

2.   Jos tulliviranomaisilla on aihetta 1 kohdassa tarkoitettuihin epäilyihin, ne voivat pyytää lisätietoja 178 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Jos tulliviranomaisilla on edelleen aihetta epäilyihin, niiden on ennen lopullisen päätöksen tekemistä, pyydettäessä kirjallisesti, ilmoitettava henkilölle, jota asia koskee, syyt joihin epäilyt perustuvat sekä annettava tälle kohtuullinen vastausaika. Lopullinen päätös ja siihen liittyvät perustelut on ilmoitettava kirjallisesti henkilölle, jota asia koskee.”

39.

Soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tavaroiden luovutuksesta seuraa ilmoituksen tietojen perusteella vahvistettujen tuontitullien tileihin kirjaaminen. Jos tulliviranomaiset arvioivat, että niiden suorittamat tarkastukset voivat johtaa ilmoituksen tietoihin perustuvaa tullien määrää korkeamman tullien määrän vahvistamiseen, niiden on lisäksi vaadittava annettavaksi riittävä vakuus ilmoituksen tietoihin perustuvan määrän ja tavaroista lopulta mahdollisesti kannettavan määrän välisen erotuksen kattamiseksi. Tavaranhaltijalla on kuitenkin oltava mahdollisuus pyytää, että vakuuden antamisen sijasta tileihin kirjataan välittömästi se tullien määrä, joka tavaroista voidaan lopullisesti kantaa.”

40.

Unionin tullikoodeksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 952/2013 tiettyjen säännösten täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 24.11.2015 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/2447 ( 16 ) (jäljempänä täytäntöönpanoasetus) 48 artiklan, jonka otsikko on ”Säännökset valuuttakurssista tariffin laskemista varten”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun euron vasta-arvo on tarpeen koodeksin 53 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, se on vahvistettava kerran kuukaudessa.

Käytettävä valuuttakurssi on viimeisin Euroopan keskuspankin ennen kuukauden toiseksi viimeistä päivää vahvistama valuuttakurssi, jota sovelletaan koko seuraavan kuukauden ajan.

Jos kuitenkin kuukauden alussa sovellettava kurssi poikkeaa yli viisi prosenttia Euroopan keskuspankin ennen saman kuukauden viidettätoista päivää vahvistamasta kurssista, viimeksi mainittua kurssia sovelletaan kyseisen kuukauden viidennestätoista päivästä kuukauden loppuun.”

41.

Täytäntöönpanoasetuksen 140 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilmoitettujen kauppa-arvojen hyväksymisestä kieltäytyminen” ja jonka tarkoituksena on panna täytäntöön unionin tullikoodeksin 70 artiklan 1 kohta, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos tulliviranomaisilla on perusteltuja syitä epäillä sitä, edustaako ilmoitettu kauppa-arvo 70 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua maksettua kokonaismäärää, ne voivat pyytää ilmoittajaa toimittamaan täydentäviä tietoja.

2.   Jos tämä ei riitä poistamaan epäilyjä, tulliviranomaiset voivat päättää, että tavaroiden arvoa ei voi määrittää koodeksin 70 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”

42.

Täytäntöönpanoasetuksen 144 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettu tullausarvo” ja jonka tarkoituksena on panna täytäntöön unionin tullikoodeksin 74 artiklan 3 kohta, säädetään seuraavaa:

”1.   Määritettäessä tullausarvoa koodeksin 74 artiklan 3 kohdan mukaisesti koodeksin 70 artiklan ja 74 artiklan menetelmien soveltamisessa voidaan käyttää kohtuullista joustavuutta. Näin määritetyn arvon on mahdollisuuksien mukaan perustuttava aikaisemmin määritettyihin tullausarvoihin.

2.   Jos tullausarvoa ei voida määrittää 1 kohdan mukaisesti, on käytettävä muita asianmukaisia menetelmiä. Tällaisessa tapauksessa tullausarvoa ei saa määrittää minkään seuraavista perusteella:

43.

Täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklassa, jonka otsikko on ”Vakuuden antaminen” ja jonka tarkoituksena on panna täytäntöön unionin tullikoodeksin 191 artikla, säädetään seuraavaa:

”Jos tulliviranomaiset katsovat, että tulli-ilmoituksen tarkastus voi johtaa tulli-ilmoituksen tietoihin perustuvaa määrää korkeamman tuonti- tai vientitullin tai muun maksun kantamiseen, tavaroiden luovutus edellyttää riittävän vakuuden antamista tulli-ilmoituksen tietoihin perustuvan määrän ja tavaroista lopulta mahdollisesti kannettavan määrän välisen erotuksen kattamiseksi.

Ilmoittaja voi kuitenkin pyytää, että vakuuden antamisen sijaan tiedoksi annetaan viipymättä tullivelka, joka tavaroista voi lopulta syntyä.”

44.

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 annetun neuvoston direktiivin 2006/112/EY, ( 17 ) sellaisena kuin se on muutettuna 25.6.2009 annetulla neuvoston direktiivillä 2009/69/EY ( 18 ) (jäljempänä direktiivi 2006/112), 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Arvonlisäveroa on suoritettava seuraavista liiketoimista:

– –

– –

45.

Kyseisen direktiivin 73 artiklan mukaan ”veron peruste käsittää kaiken sen, mikä muodostaa luovuttajan tai suorittajan näistä liiketoimista hankkijalta tai kolmannelta saaman tai saatavan vastikkeen”.

46.

Mainitun direktiivin 83 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tavaroiden yhteisöhankintojen veron peruste muodostuu samoista eristä kuin jäsenvaltion alueella suoritetun samojen tavaroiden luovutuksen veron peruste 2 luvun mukaan muodostuu. Erityisesti 21 ja 22 artiklassa tarkoitettuihin tavaroiden yhteisöhankintoihin rinnastettavien liiketoimien veron peruste on näiden tai samankaltaisten tavaroiden ostohinta taikka ostohinnan puuttuessa näiden liiketoimien suoritushetkellä määritetty omakustannushinta.”

47.

Direktiivin 2006/112 85 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tavaroiden maahantuonnin veron peruste on voimassa olevissa yhteisön säännöksissä määritelty tullausarvo.”

48.

Kyseisen direktiivin 86 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Veron perusteeseen on sisällytettävä seuraavat erät, jollei niitä ole ennestään siihen sisällytetty:

49.

Direktiivin 2006/112 87 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Veron perusteeseen ei sisällytetä seuraavia eriä:

50.

Kyseisen direktiivin 138 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on vapautettava verosta sellaisten tavaroiden luovutukset, jotka myyjä, hankkija tai joku muu näiden puolesta lähettää tai kuljettaa jäsenvaltion alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin yhteisössä, sellaiselle toiselle verovelvolliselle tai sellaiselle [ei-verovelvolliselle] oikeushenkilölle, – – joka toimii tässä ominaisuudessa muussa jäsenvaltiossa kuin tavaroiden lähetyksen tai kuljetuksen lähtöjäsenvaltiossa.

2.   Jäsenvaltioiden on 1 kohdassa tarkoitettujen luovutusten lisäksi vapautettava verosta seuraavat liiketoimet:

– –

51.

Mainitun direktiivin 143 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on vapautettava verosta seuraavat liiketoimet:

– –

– –

2.   Edellä 1 kohdan d alakohdassa säädettyä vapautusta sovelletaan tapauksiin, joissa tavaroiden maahantuontia seuraa 138 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan c alakohdan nojalla verosta vapautettu tavaroiden luovutus, ainoastaan, jos maahantuoja on tuontihetkellä toimittanut tuontijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ainakin seuraavat tiedot:

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että c alakohdassa tarkoitettu näyttö on esitettävä toimivaltaisille viranomaisille ainoastaan pyydettäessä.”

52.

Euroopan unioni on poistanut 1.1.2005 alkaen kaikki Maailman kauppajärjestön jäsenmaista, mukaan lukien Kiinasta, peräisin olevien tekstiili- ja vaatetustuotteiden tuontiin sovellettavat kiintiöt.

53.

Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) lähetti 20.4.2007 jäsenvaltioille keskinäistä avunantoa koskevan ilmoituksen 2007/015 tiedottaakseen näille Kiinasta tuotujen tekstiilituotteiden ja jalkineiden aliarvotusriskistä.

54.

Ilmoituksessa OLAF kehotti kaikkia jäsenvaltioita yhtäältä analysoimaan erityisesti Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuontia, jotta havaittaisiin mahdolliset viitteet aliarvotetusta tuonnista, ja toisaalta suorittamaan asianmukaisia tarkastuksia tällaisille tuontitavaroille tehdyissä tulliselvityksissä.

55.

Auttaakseen jäsenvaltioita löytämään aliarvotetut tekstiilituote- ja jalkinelähetykset OLAF kehitti seuraavaksi yhteistyössä komission Yhteisen tutkimuskeskuksen (jäljempänä JRC) kanssa unionin laajuisiin tietoihin perustuvan riskianalyysivälineen (jäljempänä OLAFin menetelmät). Kyseinen väline muodostuu ensinnäkin korjatun keskihinnan laskemisesta kaikille Kiinasta tuoduille tekstiilituotteille ja jalkineille, jotka kuuluvat tullitariffin yhdistetyn nimikkeistön ryhmiin 61–64. ( 19 ) Korjatut keskihinnat lasketaan näiden Kiinasta peräisin olevien tuotteiden kuukausittaisten tuontihintojen perusteella, jotka puolestaan saadaan Comext-tilastotietokannasta eli Eurostatin ylläpitämästä maailmankaupan viitetietokannasta, 48 kuukauden ajalta. Näillä hinnoilla ilmaistaan yhdistetyn nimikkeistön kunkin 495 kahdeksannumeroisen tuotekoodin osalta tavaroiden arvo kilogrammaa kohti sekä niiden alkuperämaa ja määrämaa unionissa. Sen jälkeen lasketaan koko unionin keskiarvo (28 jäsenvaltion unionin korjatut keskihinnat) 28 jäsenvaltion korjattujen keskihintojen aritmeettisen keskiarvon (painottamaton keskiarvo) perusteella. ( 20 ) Näiden keskiarvojen laskemiseksi ääriarvot eli poikkeuksellisen korkeat tai alhaiset arvot jätetään pois laskelmasta, minkä vuoksi keskihintaa sanotaan korjatuksi keskihinnaksi. Lopuksi laskettava arvo vastaa 50:tä prosenttia korjatusta keskihinnasta ja muodostaa hyväksyttävän vähimmäishinnan, joka myös ilmoitetaan hintana kilogrammaa kohden ja jota jäsenvaltioiden tulliviranomaiset käyttävät kynnysarvona voidakseen havaita tuonnissa ilmoitetut poikkeuksellisen alhaiset arvot ja siten suuririskisen tuonnin.

56.

Keskinäistä avunantoa koskeva ilmoitus AM/2009/001, jonka OLAF lähetti 23.1.2009, liittyi kuusi kuukautta kestäneeseen Argus-operaatioon, jonka yhteydessä OLAF oli alkanut valvoa useista kolmansista maista – pääosin kuitenkin Aasiasta – peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden laitonta tuontia ja toimittaa joka kuukausi jäsenvaltioille luettelon edellisen kuukauden tuonnista, joka oli määritetty riskialttiiksi tullausarvon osalta. Kyseisellä ilmoituksella OLAF pyysi jäsenvaltioita ilmoittamaan sille neljän kuukauden määräajan kuluessa riskisuodattimien käyttöönotosta, yksilöimään suuririskiset lähetykset ja tekemään tulliselvitysten jälkeen tarkastuksia antamiensa ilmoitusten perusteella.

57.

Vuonna 2011 komission verotuksen ja tulliliiton pääosasto koordinoi Discount-nimisiä ensisijaisia valvontatoimia (jäljempänä Discount-valvontatoimet), joihin kaikki jäsenvaltiot – myös Yhdistynyt kuningaskunta – osallistuivat ja joiden yhteydessä sovellettiin hyväksyttäviä vähimmäishintoja sellaisen Kiinasta peräisin olevan tekstiilituote- ja jalkinetuonnin havaitsemiseksi, jossa tavaroiden tullausarvo on niin alhainen, että niitä voidaan pitää epäilyttävinä.

58.

Vuonna 2014 OLAF koordinoi Snake-nimisen yhteisen tullioperaation, jonka operatiivinen vaihe toteutettiin 17.2.–17.3.2014 ja johon osallistuivat kaikki jäsenvaltiot sekä Kiinan tulliviranomaiset. Viimeksi mainittujen osallistumisen tarkoituksena oli saada vienti-ilmoituksia, joiden perusteella voitiin tarkastaa kyseisten tuotteiden unioniin tuonnin yhteydessä ilmoitettu arvo. Snake-operaation loppukertomuksessa jäsenvaltioita kehotettiin jatkamaan hyväksyttäviin vähimmäishintoihin perustuvien riskiprofiilien käyttöä, sellaisina kuin niitä oli sovellettu kyseisessä operaatiossa.

59.

Tehtyään kyseisen operaation yhteydessä tarkastuksia mainittujen riskiprofiilien perusteella Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset vahvistivat lisätullimaksuja 24 toimijalle niiden kolmen vuoden eli lokakuun 2011 ja marraskuun 2014 välisenä aikana harjoittaman tuonnin perusteella.

60.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa 27.–31.10.2014 suoritetussa tarkastusoperaatiossa 14-11-1 komissio tutki riskitietolomakkeita, keskinäistä avunantoa koskevia ilmoituksia ja 24:ää satunnaisesti valittua tuontitapahtumaa, joista 23 oli otettu kirjanpitoon B.

61.

Marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset toimittivat mainittujen määrien maksuunpanopäätökset kyseisille toimijoille lähettämällä jälkeenpäin 24 perintämääräystä, joita kutsuttiin nimellä C18-maksuunpanopäätökset (jäljempänä C18 Snake ‑maksuunpanopäätökset), jotka kumottiin myöhemmin.

62.

OLAF aloitti 16.1.2015 erityisesti tiettyihin jäsenvaltioihin – myös Yhdistyneeseen kuningaskuntaan – kohdistuvan tutkimuksen, joka kattoi vuonna 2013 alkaneen ajanjakson.

63.

Vuosina 2013–2016 Her Majesty’s Revenue and Customs (Yhdistyneen kuningaskunnan vero- ja tulliviranomainen, jäljempänä HMRC) ja Yhdistyneen kuningaskunnan rajapoliisi toteuttivat Badminton-nimisen operaation. Tämän pääasiassa arvonlisäveropetoksia koskeneen operaation yhteydessä käynnistettiin alustava rikostutkinta neljästä suuresta toimijasta, jotka toivat maahan kyseisiä Kiinasta peräisin olevia tuotteita tullimenettelyn 42 mukaisesti, toisin sanoen menettelyn, jossa tullimaksut maksetaan maahantuonnin yhteydessä mutta arvonlisävero on maksettava myöhemmin määräjäsenvaltiossa (jäljempänä tullimenettely 42). ( 21 )

64.

Helmikuun 2015 ja heinäkuun 2016 välisenä aikana Yhdistynyt kuningaskunta osallistui kymmeneen OLAFin järjestämään kokoukseen, joissa käsiteltiin Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden aliarvotusta.

65.

OLAF järjesti 19. ja 20.2.2015 HMRC:n kanssa ensimmäisen kahdenvälisen kokouksen käsitelläkseen Snake-operaation jatkotoimia ja korjattujen keskihintojen käyttöä tullausarvon aliarvotuksen riski-indikaattoreina. Kyseisessä kokouksessa OLAF totesi, että petollisin perustein aliarvotetuksi epäillyn tuonnin määrä ei ollut vähentynyt ja että tilastotietojen mukaan Yhdistynyt kuningaskunta oli houkuttelevampi kohde laittomalle tuonnille muiden jäsenvaltioiden toteuttamien toimenpiteiden vuoksi. HMRC puolestaan totesi aikovansa lähettää maksamatta jääneiden arvonlisäverojen ja tullimaksujen perintämääräyksiä yrityksille, jotka oli yksilöity Snake-operaatiossa ja sen omien analyysien seurauksena, ja totesi perittävän kokonaismäärän olevan yli 800 miljoonaa Englannin puntaa (GBP).

66.

OLAFin 25. ja 26.2.2015 järjestämässä aliarvotuspetoksia koskevassa ad hoc ‑kokouksessa, johon jäsenvaltioiden viranomaiset osallistuivat, Yhdistynyt kuningaskunta toisti aikomuksensa suorittaa mainitun perinnän. Kyseisessä kokouksessa OLAF ”kehotti voimakkaasti” jäsenvaltioita muun muassa käyttämään tarkoituksenmukaisia riskisuodattimia mahdollisten aliarvotettujen lähetysten tunnistamiseen, vaatimaan vakuuksia epäillyiksi todetuista lähetyksistä ja suorittamaan tutkimuksia tullausarvon määrittämiseksi. OLAF kuvaili myös mahdollisia perinteisten omien varojen menetyksiä, joita unionitasolla voi aiheutua aliarvotettujen lähetysten vuoksi erityisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvan maahantuonnin osalta. ( 22 )

67.

OLAF lähetti 16.6.2015 keskinäistä avunantoa koskevan ilmoituksen, jolla se pyysi jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki tarvittavat varotoimenpiteet unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden aliarvotetun tuonnin riskiltä.

68.

Toukokuussa 2015 Yhdistynyt kuningaskunta käynnisti Breach-nimisen operaation aliarvotuspetosten torjumiseksi. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan yksi tämän operaation tavoitteista oli 24:n C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksen kumoamisen jälkeen määrittää Snake-operaatiossa havaittujen aliarvotettujen tavaroiden tullausarvo ja periä maksamatta jätettyjen perinteisten omien varojen määrät. Sen mukaan kyseinen operaatio edellytti muun muassa epäiltyihin lähetyksiin liittyviä ennakkotarkastuksia ja jälkikäteen tehtyjä tarkastuskäyntejä, asiakirja-analyysejä, tilin- ja muita tarkastuksia, kyseessä olevien myyntien kaupallisen luonteen sekä maahantuojan, huolitsijan ja muiden yritysten välisten yhteyksien tutkimista, samoin kuin niille maahantuojille, joiden oli tarkoitus havaita petolliset toimet, suunnattuja tiedotustoimia. Lisäksi sen mukaan toteutettiin kolmisenkymmentä ennakkotarkastusta ja otettiin näytteitä. Myös useita C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiä lähetettiin. Istunnossa Yhdistynyt kuningaskunta väitti, että kyseisen operaation yhteydessä käyttöön otetut toimenpiteet olivat yhä käynnissä.

69.

OLAF piti 28.7.2015 toisen kahdenvälisen kokouksen HMRC:n kanssa. Viimeksi mainittu totesi muun muassa jatkavansa edelleen yli 800 miljoonan Englannin punnan takaisinperintämenettelyä tarvittaessa oikeusteitse ja perustaneensa Breach-operaation yhteydessä monialaisen toimintaryhmän, jonka tarkoituksena oli tutkia petolliseen kaupankäyntiin osallistuneiden maahantuojien tilannetta. HMRC:n mukaan keskihintoihin perustuvien riski-indikaattoreiden käyttö oli kuitenkin tarkoituksensa vastaista ja suhteetonta, kun otetaan huomioon Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvan tuonnin määrä.

70.

OLAF piti 3.2.2016 kolmannen kahdenvälisen kokouksen HMRC:n kanssa, ja se ilmoitti Yhdistyneen kuningaskunnan tarkastaneen kyseessä olevat 16 yritystä Snake-operaation yhteydessä. OLAF kehotti uudelleen HMRC:tä käyttämään hyväksyttävään vähimmäishintaan perustuvia unionin laajuisia riski-indikaattoreita. Se korosti sellaisen tuonnin suurta osuutta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvasta tuonnista, jonka katsottiin olevan aliarvotettua ja syynä tullimaksujen merkittäviin menetyksiin.

71.

OLAF järjesti 22. ja 23.3.2016 neljännen kahdenvälisen kokouksen HMRC:n kanssa. OLAF toisti pitävänsä hyödyllisenä unionin laajuisten riski-indikaattoreiden täytäntöönpanoa tuontia koskevana suojatoimenpiteenä ja ehdotti käytännön keinoja, joilla Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset voisivat panna ne täytäntöön vaiheittain. Tarkastelemalla uudelleen sen aikaista tilannetta OLAF osoitti, että perinteisten omien varojen menetykset Yhdistyneessä kuningaskunnassa kasvoivat pääosin tullimenettelyn 42 perusteettoman käytön vuoksi.

72.

Heinäkuussa 2016 pidetyssä kahdenvälisessä kokouksessa OLAF esitteli kertomuksen, jonka mukaan perinteisten omien varojen menetykset olivat lisääntyneet Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

73.

Ranskan viranomaiset esittelivät 18. ja 19.9.2016 pidetyssä monenvälisessä kokouksessa yhdessä kymmenen jäsenvaltion (mukaan lukien Yhdistynyt kuningaskunta) kanssa ja OLAFin tuella toteutetun Octopus-nimisen operaation tulokset. Kyseistä operaatiota koskevasta loppukertomuksesta ilmeni, että järjestäytyneet rikollisverkostot olivat aliarvotuspetosten taustalla. Tullin tuonti-ilmoituksiin merkitty vastaanottaja oli lähes aina kadonnut yritys (missing trader) tai petostarkoituksessa perustettu konkurssiyritys (phoenix). Ne totesivat myös, että kuljetetuista ja Ranskassa ennalta määriteltyjen kriteerien perusteella tarkastetuista tavaroista valtaosa oli aliarvotettu ja ilmoitettu petollisin perustein Yhdistyneessä kuningaskunnassa tullimenettelyn 42 yhteydessä.

74.

Lokakuussa 2016 Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset toteuttivat Samurai-nimisen koeoperaation, joka kohdistui kahden sellaisen toimijan tuontiin, jotka olivat lopettaneet toimintansa heti sen jälkeen, kun HMRC oli riitauttanut niiden tulli-ilmoitukset.

75.

OLAF päätti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suutautuvan viennin aliarvotusta koskevan tutkimuksensa 1.3.2017 ja esitti kertomuksensa (jäljempänä OLAFin kertomus), jonka mukaan osa Yhdistyneessä kuningaskunnassa toimivista maahantuojista oli välttänyt suuren määrän tullimaksuja esittämällä tuonnin yhteydessä tekaistuja laskuja ja virheellisiä tullausarvoilmoituksia. OLAF totesi Yhdistyneen kuningaskunnan kautta vuosina 2013–2016 kulkeneen aliarvotuspetosketjun laajentuneen merkittävästi. Samalla aikavälillä muut jäsenvaltiot ottivat käyttöön korjattuihin keskihintoihin perustuvan riskianalyysivälineen mukaiset riskiprofiilit OLAFin suositusten mukaisesti.

76.

Kyseisen kertomuksen mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan kautta kulkenut petokseen perustuva tuonti lisääntyi mainitulla ajanjaksolla merkittävästi riittämättömien tarkastusten vuoksi. Vuonna 2016 yli 50 prosenttia Kiinasta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tuoduista tekstiilituotteista ja jalkineista ilmoitettiin alle hyväksyttävien vähimmäishintojen, kun taas noin 80 prosenttia perinteisten omien varojen kokonaismenetyksistä johtui Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tuotujen tekstiilituotteiden ja jalkineiden aliarvotuksesta.

77.

OLAFin kertomuksessa täsmennettiin lisäksi, että koko unionin alueella toimivat järjestäytyneet rikollisryhmät olivat tämän petollisen menettelyn taustalla. Valtaosa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvasta tuonnista koski tekstiilituote- ja jalkinetoimituksia, jotka oli tarkoitettu mustan pörssin markkinoille muissa jäsenvaltioissa. Suurin osa kyseisestä tuonnista tapahtui käyttämällä väärin perustein tullimenettelyä 42. ( 23 ) OLAF katsoi siten, että tavaroiden lopullisissa määräjäsenvaltioissa, kuten Saksassa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa, maksettavan arvonlisäveron kiertäminen oli myös huomattavan suurta. OLAF korosti, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut soveltanut hyväksyttäviin vähimmäishintoihin perustuvia riskiprofiileja sen suositusten mukaisesti ja että se teki asianmukaisia tullitarkastuksia tuonnin yhteydessä vain kuukauden ajan Snake-operaation aikana. ( 24 )

78.

Tästä seurasi kyseisen kertomuksen mukaan, että Yhdistynyt kuningaskunta luovutti vapaaseen liikkeeseen Kiinasta peräisin olevia aliarvotettuja tekstiilituotteita ja jalkineita tekemättä tullitarkastuksia, joten huomattava osa tullimaksuista jätettiin perittämättä ja asettamatta unionin talousarvion käyttöön. Näin ollen OLAF laski kertomuksessaan ne perinteisten omien varojen menetykset, joita tästä aiheutui vuosina 2013–2016. ( 25 ) Se määritti kunkin asianomaisen tuotteen yhdistetyn nimikkeistön koodin osalta erityisesti aliarvotettujen tavaroiden (eli niiden tavaroiden, joiden ilmoitetun tullausarvon katsottiin alittavan kyseessä olevan hyväksyttävän vähimmäishinnan) määrän (kilogrammoina) sekä ilmoitetun arvon ja kyseessä olevan tuotteen korjatun keskihinnan (28 jäsenvaltion unionin korjattu keskihinta) välisen erotuksen ja sovelsi sen jälkeen tähän erotukseen voimassa olevaa tullimaksua. Tässä yhteydessä OLAF kehotti HMRC:tä toteuttamaan kaikki asianmukaiset toimenpiteet mainitun määrän perimiseksi ja soveltamaan riski-indikaattoreita.

79.

Marraskuun 2016 ja lokakuun 2018 välisenä aikana komission valtuuttamat edustajat tekivät asetuksen N:o 608/2014 perinteisten omien varojen valvontaa ja seurantaa koskevien säännösten nojalla viisi tarkastusta, jotka koskivat erityisesti aliarvotusta.

80.

Tarkastusoperaatio 16-11-1 toteutettiin 14.–18.11.2016, ja todettuaan, että kirjanpidossa B kumottujen tullimaksujen määrät vastasivat tullivelan lisäystä, jonka maksamista oli alun perin vaadittu lähettämällä 24 kappaletta C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiä, jotka koskivat Snake-operaation yhteydessä havaittua aliarvotettua tuontia mutta jotka sittemmin peruutettiin, komissio kehotti Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisia määrittämään kaikkien kyseessä olevien tuonti-ilmoitusten tullausarvon, laskemaan uudelleen näiden arvojen perusteella perittävät lisätullit, merkitsemään vastaavat velat kirjanpitoon B ja perimään kyseessä olevat määrät viipymättä.

81.

Se myös tiedusteli mainituilta viranomaisilta, sovelsivatko ne korjattuihin keskihintoihin perustuvaa välinettä, jonka OLAF oli kehittänyt aliarvotetun tuonnin havaitsemiseksi, tekivätkö ne fyysisiä tarkastuksia tulliselvityksessä ja vaativatko ne järjestelmällisesti vakuuden antamista niiden tullien kattamiseksi, joiden maksamista voitiin vaatia täytäntöönpanoasetuksen 248 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

82.

Tarkastusoperaatiossa 17-11-1, joka toteutettiin 8.–12.5.2017, komissio valitsi paikalla tehtäviä tarkastuksia varten 12 vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä jätettyä tuonti-ilmoitusta, joissa ilmoitetut arvot olivat erityisen alhaisia. Tutkimus osoitti, että kyseisten ilmoitusten kattamat 12 erää oli luovutettu vapaaseen liikkeeseen unionissa tekemättä tarkastuksia ja asettamatta vakuutta. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset vahvistivat, etteivät ne olleet toteuttaneet toimia, joita OLAF oli vaatinut Snake-operaation jälkeen vuonna 2014 ja myöhemmin uudelleen tarkastuskertomuksessa 16-11-1. Ne selittivät tämän johtuneen lähinnä niiden oikeudellisten neuvonantajien arviosta, jonka mukaan hyväksyttävää arviointimenetelmää ei ollut käytettävissä. Niiden mukaan Breach-operaation yhteydessä perustettu toimintaryhmä oli kuitenkin tarkastanut kyseessä olevan tuonnin.

83.

Tarkastusoperaatiossa 17-11-2, joka toteutettiin 13.–17.11.2017, komission edustajat tutkivat viisi arvoltaan erityisen alhaista tuonti-ilmoitusta, jotka koskivat Snake-operaation yhteydessä mahdollisiksi petoksen tekijöiksi jo yksilöityjä maahantuojia, käyttäen perusteena yhtä kyseisen operaation johdosta lähetetyistä 24:stä C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksestä, joka koski 62 003 024, 23 Englannin punnan kokonaismäärää. Osoittautui kuitenkin mahdottomaksi jäljittää eri tuonti-ilmoituksia vastaavia velkoja, millä voitiin HMRC:n mukaan perustella kyseisten velkojen kumoaminen.

84.

Kyseisen operaation aikana Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset ilmoittivat komission edustajille HMRC:n 12.10.2017 käynnistämästä Swift Arrow ‑nimisestä operaatiosta. Yhdistynyt kuningaskunta selitti, että kyseisen operaation yhteydessä käytetyt riskiprofiilit perustuivat OLAFin asettamien kynnysarvojen sijasta kansallisiin kynnysarvoihin tai riskiprofiileihin, jotka HMRC oli asettanut pelkästään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvan tuonnin perusteella. Näitä kynnysarvoja sovellettiin kuitenkin vain tiettyihin toimijoihin, joiden oli ennakolta havaittu osallistuneen aktiivisesti petolliseen kaupankäyntiin. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset suorittavat näiden riskiprofiilien avulla löydetyille konteille fyysisen tarkastuksen tulliselvityksessä. Jos ne katsovat, ettei ilmoitettu arvo ollut perusteltu, ne vaativat vakuudeksi maksun ennen tavaroiden luovutusta.

85.

Tarkastusoperaatiossa 18-11-1, joka toteutettiin 16.–20.4.2018, komission edustajat tarkastivat 25 tuonti-ilmoitusta, jotka liittyivät Swift Arrow ‑operaatiosta 12.10.2017 alkaneeseen ja 31.12.2017 päättyneeseen ajanjaksoon. Todettiin, että HMRC:n laatiman riskiprofiilin avulla havaittiin vain seitsemän niistä 25 kirjanpitoviennistä, joiden ilmoitettu arvo oli erittäin alhainen, ja että 18 muuta konttia oli luovutettu vapaaseen liikkeeseen riitauttamatta tullausarvoa. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset totesivat, että Swift Arrow ‑operaation käynnistämisen jälkeen riskiprofiilia oli mukautettu sisällyttämällä siihen enemmän toimijoita, yhdistetyn nimikkeistön koodeja (CN-koodeja) ja saapumispaikkoja, joten jos kyseessä oleva tuonti oli tapahtunut huhtikuussa 2018, profiilin avulla oli niiden mukaan havaittu 11 muuta kirjanpitovientiä.

86.

Kyseisten viranomaisten mukaan useat valituista toimijoista olivat lisäksi keskeyttäneet tuonnin heti, kun ne oli sisällytetty riskiprofiileihin, ja niille oli tehty tavaroiden luovutusta edeltäviä tarkastuksia ja niitä oli pyydetty maksamaan vakuus ennen tavaroiden luovutuksen sallimista.

87.

Nämä viranomaiset kieltäytyivät kuitenkin ilmaisemasta tietoja laskentamenetelmästä, jota HMRC käytti määrittääkseen Swift Arrow ‑operaation yhteydessä vaaditut vakuudet ja laatiakseen jälkeenpäin perintämääräykset eli C18 Snake ‑maksuunpanopäätökset.

88.

Toukokuussa 2018 Yhdistynyt kuningaskunta lähetti Breach-operaation yhteydessä C18-maksuunpanopäätöksiä (jäljempänä C18 Breach ‑maksuunpanopäätökset), joiden kokonaismäärä oli 25 miljoonaa Englannin puntaa vuotta 2015 edeltävältä ajanjaksolta.

89.

Tarkastusoperaatiossa 18-11-2, joka toteutettiin 8.–12.10.2018, Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset kieltäytyivät edelleen luovuttamasta tietoja laskentamenetelmästä. Ne kuitenkin vahvistivat todenneensa huhtikuussa 2018 kaiken kaikkiaan 19434197,73 Englannin puntaa lisätulleja seitsemän sellaisen toimijan osalta, joista useat olivat olleet jo Snake-operaation kohteena.

90.

Komissio tiedusteli 24.3.2017 ja 28.7.2017 päivätyillä kirjeillä Yhdistyneeltä kuningaskunnalta OLAFin kertomukselle suunnitelluista jatkotoimenpiteistä. Se ilmoitti, ettei se ollut saanut Yhdistyneeltä kuningaskunnalta konkreettisia lisätietoja ja ettei mikään viitannut siihen, että kyseinen valtio oli toteuttanut asianmukaiset toimenpiteet kyseisessä kertomuksessa todetun aliarvotuspetoksen torjumiseksi. Koska päinvastaisia tietoja ei ollut, komissio ilmoitti, että se katsoi olevansa velvollinen vaatimaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa asettamaan käyttöön OLAFin määrittämiä menetyksiä vastaavan määrän perinteisiä omia varoja (miinus kantokulut).

91.

Yhdessä kolmesta kirjeestä, jotka oli päivätty 28.7.2017, komissio vaati myös, että sille ilmoitetaan jatkotoimista, joita Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset aikovat toteuttaa tarkastusoperaatiota 16‑11-1 koskevan raportin johdosta, ja toisti tältä osin vaatimuksensa saada käyttöönsä oikeudellinen arviointi, jonka perusteella 24 lähetettyä C18 Snake ‑maksuunpanopäätöstä oli kumottu, sekä luettelon kuhunkin 24 maksuunpanopäätökseen liittyvistä kirjanpitovienneistä, mukaan lukien tullivelkojen vahvistamiseksi tehdyt laskelmat.

92.

Yhdistynyt kuningaskunta vastasi näihin vaatimuksiin 8.8.2017 ja 12.10.2017 päivätyillä kirjeillä. Yhdistynyt kuningaskunta korosti heti aluksi OLAFin kertomuksen osalta, että aliarvotusta koskevan ongelman torjumiseksi oli toteutettu toimenpiteitä, esimerkiksi käynnistetty Breach-operaatio. Sen mukaan unionin oikeudessa ei myöskään edellytetä tietyn valvontamallin käyttöä, joten kunkin jäsenvaltion on päätettävä parhaasta tavasta valvoa lain noudattamista. Tavaroiden luovutusta edeltävät tarkastustoimenpiteet, mukaan lukien vakuuksien vaatiminen, eivät Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ole luonteeltaan tehokkaampia kuin sen jälkikäteen toteuttamat toimenpiteet. Sen mukaan OLAFin menetelmät, siltä osin kuin ne perustuvat unionin tasolla vahvistettuihin tietoihin, eivät ole luotettavia eivätkä tarkoituksenmukaisia Yhdistyneen kuningaskunnan kannalta. Kyseinen malli on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan puutteellinen, ja tästä syystä se kehitti oman toimintamallinsa, jossa ei sen mukaan ole OLAFin menetelmien heikkouksia. Tarkastuskertomuksen 16-11-1 jatkotoimista Yhdistynyt kuningaskunta totesi, että syynä 24:n C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksen kumoamiseen ja niitä vastaavien määrien poistamiseen kirjanpidosta B oli se, ettei se pystynyt todistamaan maahantuotujen tavaroiden todellisten arvojen määrää, mutta että asiantuntijaryhmä ratkaisee kyseisen ongelman Breach-operaation yhteydessä. Yhdistynyt kuningaskunta toisti lopuksi, ettei se voinut noudattaa vaatimusta C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamiseen johtaneen HMRC:n oikeudellisen arvioinnin käyttöön antamisesta, ja vetosi tältä osin luottamuksellisuutta ja asianajajan ja hänen asiakkaansa välistä ammattisalaisuutta koskeviin perusteisiin.

93.

Komissio osoitti Yhdistyneelle kuningaskunnalle 9.3.2018 virallisen huomautuksen.

94.

Yhdistynyt kuningaskunnan vastasi kyseiseen huomautukseen 22.6.2018. Vastauksensa liitteessä Yhdistynyt kuningaskunta vaati, että sille toimitettaisiin täydellinen versio OLAFin kertomuksesta, koska sillä oli käytössään vain vajavainen versio siitä, ja että komissio vastaisi yksityiskohtaisiin kysymyksiin, jotka koskivat maksettavaksi vaadittujen perinteisten omien varojen määrien laskentamenetelmää.

95.

Komissio osoitti 24.9.2018 Yhdistyneelle kuningaskunnalle perustellun lausunnon, jossa se muun muassa vastasi kyseisen valtion 22.6.2018 päivätyn kirjeensä liitteessä esittämiin vaatimuksiin ja asetti vastauksen määräajaksi kaksi kuukautta.

96.

Koska komissio ei saanut Yhdistyneeltä kuningaskunnalta vastausta perusteltuun lausuntoon määräajassa, se päätti 19.12.2018 nostaa unionin tuomioistuimessa nyt käsiteltävän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen ilmoitettuaan sitä ennen 18.12.2018 Yhdistyneelle kuningaskunnalle tekevänsä kyseisen päätöksen seuraavana päivänä.

97.

Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset ja komissio pitivät 9.1.2019 teknisen kokouksen, jossa konsultointiyritys esitti Yhdistyneen kuningaskunnan toimeksiannosta laadittuun kertomukseen sisältyvät päätelmänsä.

98.

Yhdistynyt kuningaskunta toimitti 11.2.2019 komissiolle perusteltuun lausuntoon antamansa vastauksen, joka muodostui saatteesta ja konsultointiyrityksen kertomuksen sisältävästä liitteestä.

99.

Komissio nosti 7.3.2019 nyt käsiteltävän kanteen, koska se katsoi, ettei Yhdistyneen kuningaskunnan esittämillä perusteluilla voitu kumota perustellussa lausunnossa esitettyjä väitteitä.

100.

Belgian kuningaskunta, Helleenien tasavalta, Latvian tasavalta, Portugalin tasavalta, Slovakian tasavalta ja Viron tasavalta (jäljempänä yhdessä väliintulijat) ovat esittäneet väliintulokirjelmiä Yhdistyneen kuningaskunnan tueksi nyt käsiteltävässä asiassa.

101.

Yhdistynyt kuningaskunta esitti 6.6.2020 päivätyllä kirjeellä asian selvittämistoimia tai prosessinjohtotoimia koskevan pyynnön, jossa se vaati, että unionin tuomioistuin velvoittaa komissiota vastaamaan tiettyihin kysymyksiin, joista osa oli jo esitetty Yhdistyneen kuningaskunnan komissiolle 22.6.2018 ja 22.3.2019 osoittamissa tietopyynnöissä. Yhdistynyt kuningaskunta vaati 11.4.2019 päivätyssä kirjeessä, että unionin tuomioistuin velvoittaa komission vastaamaan 22.3.2019 päivätyssä pyynnössä esitettyihin kysymyksiin (jäljempänä uudelleen määritelty tietopyyntö). ( 26 )

102.

Unionin tuomioistuin esitti 14.10.2020 päivätyssä kirjeessä komissiolle ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle kirjallisesti vastattavia kysymyksiä. Asianosaiset vastasivat niihin 16.10.2020 päivätyillä asiakirjoilla.

103.

Istunnossa, joka pidettiin 8.12.2020, suullisia huomautuksia esitti yhtäältä Yhdistynyt kuningaskunta, jota tukivat väliintulijoina Latvian tasavalta, Portugalin tasavalta ja Viron tasavalta, sekä toisaalta komissio. Näitä osapuolia pyydettiin keskittymään suullisissa lausumissaan tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä kohdassa mainittujen vastausten sisältöön.

104.

Komissio vaatii kanteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että

105.

Yhdistynyt kuningaskunta vaatii, että unionin tuomioistuin

106.

Kaikki väliintulijoina olevat jäsenvaltiot vaativat lähinnä kanteen hylkäämistä. Slovakian tasavalta ja Portugalin tasavalta vaativat lisäksi, että komissio velvoitetaan korvaamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

107.

Ennen komission kanteensa tueksi esittämien kanneperusteiden tutkimista on tarkasteltava Yhdistyneen kuningaskunnan vastineessaan (osa A) esittämät oikeudenkäyntiväitteet. Pääasian osalta komission kanne jakautuu lähinnä neljään kanneperusteeseen. Komissio väittää ensinnäkin, että rikkomisajanjakson aikana Yhdistynyt kuningaskunta ei toteuttanut toimenpiteitä unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi, ja tämä laiminlyönti merkitsee sekä unionin taloudellisten etujen suojaamiseen ja petostentorjuntaan liittyvien yleisten velvoitteiden noudattamatta jättämistä että sitä, että tulliviranomaiset laiminlöivät velvoitteen toteuttaa toimenpiteitä unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi, tehdä riskianalyysiin perustuvia tarkastuksia ja vaatia vakuuksien maksamista (osa B). Komissio väittää toiseksi, että Yhdistynyt kuningaskunta rikkoi omia varoja koskevan lainsäädännön säännöksiä, koska maahantuotujen tavaroiden tullimaksuja ei laskettu oikein ja koska kyseisiin tulleihin liittyvien omien varojen määriä ei vahvistettu eikä asetettu unionin talousarvion käyttöön silloin kuin olisi pitänyt (osa C). Kolmanneksi on tutkittava väite, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista (osa D). Komissio väittää neljänneksi lähinnä, että koska Yhdistynyt kuningaskunta ei määrittänyt aliarvotettujen tavaroiden tullausarvoa oikein niiden maahantuonnin yhteydessä sen vuoksi, ettei tehokkaita tarkastustoimenpiteitä toteutettu, se rikkoi arvonlisäverolainsäädäntöä eikä asettanut unionin talousarvion käyttöön kaikkia arvonlisäverosta kertyviä omia varoja (osa E).

108.

Yhdistynyt kuningaskunta esittää vastineessaan viisi oikeudenkäyntiväitteiden ryhmää, jotka koskevat ensinnäkin puolustautumisoikeuksien loukkaamista oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja unionin tuomioistuimen menettelyssä, toiseksi oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ja kanteen sääntöjenvastaisuutta siltä osin kuin on kyse arvonlisäveron tileihin kirjaamisesta tullimenettelyn 42 nojalla, ( 28 ) kolmanneksi sitä, että komissio loukkasi luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, estoppel-periaatetta ja vilpittömän yhteistyön periaatetta, neljänneksi sitä, että SEUT 258 artiklan nojalla ei ole mahdollista velvoittaa asettamaan käyttöön kyseisiä rahamääriä, ja viidenneksi kanteen ennenaikaisuutta ajanjaksolla 1.5.2015–11.10.2017.

109.

Toisen kanneperusteen mukaan tullimaksuja vastaavia omien varojen määriä ei todettu eikä asetettu unionin talousarvion käyttöön annetussa määräajassa, ja viides oikeudenkäyntiväite liittyy olennaisesti kyseisen kanneperusteen aineellisten väitteiden tutkimiseen. Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan väitteellä, joka koskee liian aikaisin nostetun kanteen ennenaikaisuutta ajanjaksolla 1.5.2015–11.10.2017 ja jonka se esitti kyseisen oikeudenkäyntiväitteen yhteydessä, pyritään tosiasiallisesti kyseenalaistamaan toisen kanneperusteen yhteydessä esitetty jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva väite ja rajoittamaan niiden perinteisten omien varojen menetysten määrää, joiden toteamista komissio vaatii. Ehdotan siis, että viides oikeudenkäyntiväitteiden ryhmä tutkitaan toisen kanneperusteen asiasisällön tutkimisen yhteydessä.

110.

Näin ollen on ensin tutkittava neljä ensimmäistä oikeudenkäyntiväitteiden ryhmää sen ratkaisemiseksi, voidaanko komission nostama jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne ottaa tutkittavaksi.

111.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää lähinnä, että nyt käsiteltävää kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi sillä perusteella, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja unionin tuomioistuimen menettelyssä.

112.

Aluksi on yhtäältä muistettava vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenevän oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn osalta, että siinä pyritään antamaan kyseessä olevalle jäsenvaltiolle tilaisuus samanaikaisesti mukautua unionin oikeudessa sille asetettuihin velvoitteisiin ja tehokkaasti puolustautua komission esittämiä väitteitä vastaan. ( 29 ) Tämän menettelyn virheettömyys on EUT-sopimuksessa tavoiteltu olennainen tae, jotta yhtäältä kyseisen jäsenvaltion oikeuksia voidaan suojata ja jotta toisaalta voidaan varmistaa, että oikeusriita, joka mahdollisesti tulee käsiteltäväksi oikeudenkäyntimenettelyssä, on selkeästi määritelty. ( 30 )

113.

On lisäksi niin, että vaikka perustellussa lausunnossa on selitettävä johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti ne syyt, joiden vuoksi komissio on vakuuttunut siitä, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta perussopimuksen mukaan sille kuuluvaa velvoitetta, viralliselle huomautukselle ei voida asettaa yhtä tiukkoja täsmällisyysvaatimuksia kuin perustellulle lausunnolle, koska se voi väistämättäkin olla vain alustava ja suppea esitys jäsenvaltiota vastaan esitetyistä väitteistä. Mikään ei siis estä komissiota esittämästä perustellussa lausunnossa yksityiskohtaisesti niitä väitteitä, joihin se on yleisluonteisemmin vedonnut virallisessa huomautuksessa. ( 31 )

114.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on toisaalta todettu oikeudenkäyntimenettelystä, että SEUT 258 artiklaan perustuvassa kanteessa on esitettävä väitteet johdonmukaisesti ja täsmällisesti, jotta jäsenvaltio ja unionin tuomioistuin voivat arvioida tarkasti sen unionin oikeuden rikkomisen laajuuden, josta jäsenvaltiota moititaan; tämä on välttämätön edellytys sille, että kyseinen jäsenvaltio voi käyttää hyödyllisesti puolustautumisoikeuksiaan ja että unionin tuomioistuin voi tutkia, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta väitetyllä tavalla. ( 32 ) Komission kanteessa on erityisesti esitettävä johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi se on vakuuttunut siitä, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta jotakin sille perussopimusten perusteella kuuluvista velvoitteista. ( 33 )

115.

Tämän oikeuskäytännön perusteella on ratkaistava, onko komissio taannut Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja nyt vireillä olevassa menettelyssä.

116.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää ensinnäkin, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu, koska komissio ei toteuttanut sen ensimmäiseen tietopyyntöön ( 34 ) eikä uudelleen määriteltyyn tietopyyntöön liittyviä riittäviä jatkotoimia etenkään siltä osin kuin on kyse tiedoista, jotka olivat Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan tarpeen, jotta se voisi laskea uudelleen komission kannekirjelmässään vaatimien perinteisten omien varojen määrän.

117.

Vastauskirjelmässään Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komission vastauskirjelmässään antamien yksityiskohtaisten teknisten tietojen perusteella sen ei edelleenkään ole mahdollista laskea uudelleen kyseistä määrää. Sen mukaan merkittäviä epäselvyyksiä liittyy edelleen erityisesti menetelmään, jota komissio käytti tietojen korjaamiseen, ja siihen, vastaavatko Yhdistyneen kuningaskunnan käytettävissä olevat koostamattomat tiedot komission perinteisten omien varojen menetyksiä koskevissa laskelmissaan käyttämiä koostettuja päivittäisiä tietoja eli Surveillance 2 ‑tietoja.

118.

Yhdistynyt kuningaskunta katsoo komission loukanneen sen puolustautumisoikeuksia ja vilpittömän yhteistyön periaatetta toimittamalla sille osan vaadituista tiedoista myöhässä eli vastauskirjelmävaiheessa. Se riitauttaa myös sen, että komissio kieltäytyi antamasta sille tietoja toimenpiteistä, joita muut jäsenvaltiot toteuttivat kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan se olisi välttämättä tarvinnut kyseisiä tietoja puolustautuakseen komission esittämiltä väitteiltä, joiden mukaan muissa jäsenvaltioissa oli toteutettu asianmukaisia toimenpiteitä ja saavutettu tuloksia aliarvotetun tuonnin torjumisessa. Se väittää kyseisten tietojen olevan merkityksellisiä myös sen määrittämiseksi, kuuluvatko Yhdistyneen kuningaskunnan toteuttamat toimenpiteet sen harkintavaltaan ja ovatko ne järkevä keino torjua kyseessä oleva petos, ja väitteiden esittämiseksi syy-yhteydestä Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten virheellisen menettelyn ja sen välillä, ettei perinteisiä omia varoja kirjattu tileihin.

119.

Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee toiseksi komissiota siitä, että se vaaransi Yhdistyneen kuningaskunnan mahdollisuuden saada käyttöönsä kaikki puolustuksensa kannalta välttämättömät tiedot, koska se ei antanut sille vaadittuja tietoja perinteisiin omiin varoihin liittyvistä laskelmistaan vuosien 2011–2014 osalta.

120.

Mielestäni nämä argumentit on hylättävä.

121.

Siitä oikeudenkäyntiväitteestä, jonka mukaan viralliseen huomautukseen 22.6.2018 annetun vastauksen yhteydessä esitettyyn tietopyyntöön ei vastattu, on mielestäni todettava, että 23.9.2018 antamassaan perustellussa lausunnossa ( 35 ) komissio vastasi nimenomaisesti kyseiseen pyyntöön.

122.

Viralliseen huomautukseen antamassaan vastauksessa Yhdistynyt kuningaskunta arvosteli komissiota erityisesti siitä, että OLAFin 1.3.2017 päivätyn kertomuksen liite 2 ei ollut täydellinen ja että siitä puuttui useita sivuja. Tältä osin komissio selitti perustellussa lausunnossa, että kyseinen liite oli korvattu OLAFin 1.3.2017 päivätyn kertomuksen liitteellä 7, joka sisälsi kattavat tiedot OLAFin käyttämistä menetelmistä. Se lisäsi, että liite 2 perustui asiakirjoihin, jotka oli jaettu Yhdistyneelle kuningaskunnalle sen ja OLAFin 28.7.2015 pitämässä kokouksessa. Näin ollen komissio esitti OLAFin menetelmät perustellussa lausunnossaan OLAFin kertomuksen ( 36 ) liitteeseen 7 sisältyvien kahden asiakirjan muodossa, ja nämä asiakirjat oli lisäksi sisällytetty unionin tuomioistuimelle esitettyyn kannekirjelmään.

123.

Tästä seuraa, että perusteltu lausunto sisältää täydellisen selvityksen kyseisestä korvaamisesta, mikä ei mielestäni ole omiaan vaikeuttamaan perustellussa lausunnossa Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan esitettyjen väitteiden ymmärtämistä. Näin ollen ei voida katsoa, että kyseisen jäsenvaltion puolustautumisoikeuksia olisi loukattu.

124.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää lisäksi, että sen puolustautumisoikeuksia loukattiin, koska komissio ei vastannut sen uudelleen määriteltyyn tietopyyntöön, joka esitettiin komissiolle nyt käsiteltävän kanteen nostamisen jälkeen eli 7.3.2019. Tämä väite jakautuu lähinnä neljään osaan.

125.

Tällä ensimmäisellä väitteellä Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee komissiota siitä, ettei se antanut sille korjattua keskihintaa, hyväksyttävää vähimmäishintaa ja arvioituja omien varojen menetyksiä koskeviin laskelmiin käytettyjä tietoja eikä keinoja ymmärtää, miten se käytti kyseisiä tietoja.

126.

Tältä osin on todettava, että vastauskirjelmässään komissio vastaa uudelleen määritellyssä tietopyynnössä esitettyihin kysymyksiin, jotka koskevat korjatun keskihinnan ja hyväksyttävien vähimmäishintojen laskemista sekä perinteisten omien varojen menetysten arviointia. Se selittää siinä muun muassa, että Yhdistetyllä kuningaskunnalla on aina ollut täysi oikeus tutustua käytettyihin tietoihin, erityisesti ladattavaan tiedostoon DL 53, jotta se voi laskea korjatun keskihinnan 28 jäsenvaltion unionin osalta ja arvioida perinteisiä omia varoja koskevat menetykset JRC:n Theseus-verkkosivuston ( 37 ) avulla, ja että sillä on ollut täysi oikeus tutustua kyseiseen sivustoon vuodesta 2010 lähtien, koska se on tehnyt simulaatioita kyseisten tietojen perusteella. ( 38 ) OLAFin kertomuksen liitteeseen 7 sisältyvissä kertomuksissa ( 39 ) selitettiin erityisesti ensinnäkin korjatun keskihinnan ja hyväksyttävän vähimmäishinnan laskentamenetelmät ja tietojen ”siivoamiseen” käytetyt menetelmät sekä menetysten arviointi (eli ilmoitetun hinnan ja korjatun keskihinnan välinen erotus), toiseksi annettiin korjattujen keskihintojen luettelo kunkin tuoteryhmän osalta, kolmanneksi luotiin katsaus menettelytapoihin korjattua keskihintaa koskevan tiedon hankkimiseksi 28 jäsenvaltion unionin osalta Theseus-verkkosivustolta ja neljänneksi esitettiin taustasyyt sille, miksi hyväksyttävän vähimmäishinnan tasoksi päätettiin asettaa 50 prosenttia suhteessa korjattuun keskihintaan. OLAFin kertomuksen liite 7 sisällytettiin lisäksi kannekirjelmän liitteeseen 35, ( 40 ) ja komissio viittasi siihen perustellussa lausunnossa. Näin ollen vaikuttaa siltä, että kyseiset tiedot ja asiakirjat olivat Yhdistyneen kuningaskunnan tiedossa ja että sen oli niiden perusteella mahdollista tarvittaessa toistaa komission tekemät laskelmat. Tavaroiden määrien osalta Yhdistynyt kuningaskunta pyysi perinteisten omien varojen menetysten arvioimiseksi myös jäljennöksen koko käytetystä Surveillance 2 ‑tietokannasta voidakseen itse laskea kyseiset menetykset. Tältä osin – kuten komissio selitti – on kyse tietokannasta, jonka kyseinen toimielin on laatinut ja johon on koottu tiedot muun muassa jäsenvaltioiden itse ilmoittamista määristä. Komissio selitti siten kantajan vastauksessaan, että kyseiset tiedot perustuivat yksinomaan Yhdistyneen kuningaskunnan komission yksiköille toimittamiin ja pelkästään kyseiseen tietokantaan kirjattuihin tuontitietoihin. ( 41 )

127.

Vastauskirjelmässään Yhdistynyt kuningaskunta myöntää, että komission vastauskirjelmässään toimittamilla tiedoilla täytettiin molemmat tiedonsaantipyynnöt. Se kuitenkin arvostelee näiden tietojen toimittamista myöhässä. Tältä osin – kun otetaan huomioon edellisessä kohdassa annetut selvitykset – on todettava, että komission käyttämä korjatun keskihinnan ja hyväksyttävän vähimmäishinnan laskentatapa sekä perinteisten omien varojen menetysten arviointitapa ilmoitettiin Yhdistyneelle kuningaskunnalle (ja ne olivat siis sen tiedossa), kuten OLAFin kertomuksen liitteeseen 7 sisältyvistä selityksistä ilmenee. Näin ollen vastaukseen liittyvien tietojen ei voida katsoa olevan uusia.

128.

Koska komission käyttämät tiedot olivat asiakirjoja, joihin Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli oikeus tutustua, ja koska komissio selitti ennen nyt käsiteltävää asiaa ja sen aikana, millä tavoin tällä jäsenvaltiolla oli mahdollisuus tutustua kyseisiin tietoihin ja toistaa komission suorittamat laskelmat, on siis katsottava, että kaikki Yhdistyneen kuningaskunnan uudelleen määritellyssä tietopyynnössä pyytämät tiedot 28 jäsenvaltion unionin korjatuista keskihinnoista, hyväksyttävistä vähimmäishinnoista ja omien varojen menetyksistä olivat jo sen saatavilla.

129.

Tällä toisella väitteellä Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee vastineessaan komissiota siitä, ettei sillä ollut oikeutta tutustua kaikkiin puolustuksensa kannalta välttämättömiin tietoihin sen vuoksi, että vuotta 2014 edeltävät tulli-ilmoitukset oli tuhottu, koska niiden säilytysaika oli vain neljä vuotta. Uudelleen määritellyssä tietopyynnössään Yhdistynyt kuningaskunta pyysi lisäksi tietoja, jotka liittyvät komission vuosien 2011–2014 osalta tekemiin laskelmiin.

130.

On kuitenkin todettava, että vastauskirjelmänsä liitteessä ( 42 ) Yhdistynyt kuningaskunta toimitti unionin tuomioistuimelle taulukon lähettämistään 23:sta C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksestä, jäljennökset näistä päätöksistä ja laskentataulukot, joihin sisältyivät sen käyttämät laskelmat. Näin ollen oikeudenkäyntiväite, joka koskee C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten perusteella vuosien 2011–2014 osalta tehtyihin laskelmiin liittyviä tietoja, ei voi menestyä. On lisäksi todettava, että siltä osin kuin Yhdistynyt kuningaskunta pyrkii riitauttamaan komission kyseisten maksuunpanopäätösten perusteella tekemien laskelmien paikkansapitävyyden, se yrittää tosiasiallisesti kyseenalaistaa komission arvion mainittuun ajanjaksoon liittyvistä perinteisten omien varojen menetyksistä. Tällainen riitauttaminen tutkitaan kuitenkin nyt käsiteltävän kanteen toisen kanneperusteen, joka liittyy omia varoja koskeviin säännöksiin ja kyseisten varojen arviointiin, yhteydessä.

131.

Tällä kolmannella väitteellä Yhdistynyt kuningaskunta haluaa selvittää muiden jäsenvaltioiden käytännöt siltä osin kuin on kyse OLAFin menetelmien käytöstä riskianalyysivälineenä mahdollisten tulliselvitystä edeltävien tarkastusten toteuttamista (tai toteuttamatta jättämistä) silmällä pitäen.

132.

Vaikka muiden jäsenvaltioiden menettelytapoja koskeva vertailuanalyysi voisi osoittautua hyödylliseksi Yhdistyneen kuningaskunnan tekemien valintojen järkevyyttä koskevan väitteen toteen näyttämiseksi, muiden jäsenvaltioiden asiaan liittyvien käytäntöjen analysointi ei voi vaikuttaa Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisoikeuksien käyttöön eikä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen ratkaisemiseen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on nimittäin niin, että jäsenvaltio ei voi perustella EUT-sopimuksen mukaisten velvoitteidensa laiminlyöntiä sillä, etteivät jotkin muut jäsenvaltiot ole noudattaneet eivätkä edelleenkään noudata velvoitteitaan. ( 43 ) Nyt käsiteltävän, Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan nostetun kanteen tutkittavaksi ottamista ei voida kyseenalaistaa, vaikka muiden jäsenvaltioiden käytännöt, siltä osin kuin on kyse OLAFin menetelmien käytöstä riskianalyysivälineenä mahdollisten tulliselvitystä edeltävien tarkastusten toteuttamista (tai toteuttamatta jättämistä) silmällä pitäen, osoittautuvat erilaisiksi.

133.

Tällä neljännellä väitteellä Yhdistynyt kuningaskunta pyytää todisteita aliarvotettujen tavaroiden luonteesta ja niiden määräjäsenvaltiosta.

134.

Tältä osin vaikuttaa siltä, että Yhdistynyt kuningaskunta pyrkii tällä väitteellä tosiasiallisesti riitauttamaan toisen ja kolmannen kanneperusteen, joista edellinen liittyy omien varojen arviointiin ja jälkimmäinen arvonlisäverosta kertyviä omia varoja koskevien säännösten rikkomiseen, hyväksyttävyyden. Tosiasiallisesti kyseisellä väitteellä nimittäin kyseenalaistetaan komission arvio näissä arvioinneissa huomioon otettujen tavaroiden luonteesta ja niiden mahdollinen määräpaikka. Mielestäni on lisäksi hyväksyttävä komission perustelut, joissa se vaatii hylkäämään väitteen tietojen puuttumisesta siltä osin kuin on kyse nyt käsiteltävän menettelyn osalta huomioon otettujen tavaroiden luonteesta ja määrästä vetoamalla siihen, että Yhdistynyt kuningaskunta lisäsi itse Surveillance 2 ‑tietokantaan tiedot, joihin komissio nojautui perustellussa lausunnossaan ja kannekirjelmässään. ( 44 ) Näin ollen ei voida todeta puolustautumisoikeuksien loukkaamista, joka liittyy tavaroiden luonnetta ja niiden määräjäsenvaltiota koskevien tietojen puuttumiseen.

135.

Edellä esitetyn perusteella Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä ensimmäinen oikeudenkäyntiväite, joka koskee puolustautumisoikeuksien loukkaamista oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja unionin tuomioistuimen menettelyssä, on hylättävä.

136.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että kun komissio ei antanut sille oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja sittemmin kannekirjelmässä yksityiskohtaisia tietoja jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevien väitteiden tosiseikastosta erityisesti tullimenettelyn 42 osalta, se ei antanut sille mahdollisuutta ymmärtää näitä väitteitä ja esti sitä näin joko noudattamasta velvoitteitaan tai valmistelemasta puolustustaan. Se korostaa, ettei mitään tietoa annettu arvonlisäverosta kertyvien omien varojen menetysten määrästä, asianomaisten toimijoiden henkilöllisyydestä eikä määräjäsenvaltioista tai toimenpiteistä, joita ne toteuttivat periäkseen kyseisten toimijoiden maksettavaksi tulevan arvonlisäveron. Se päättelee tästä, että tällä perusteella esitettyä vaatimusta ei voida ottaa tutkittavaksi.

137.

Huomautan kuitenkin heti aluksi, että tämä oikeudenkäyntiväite koskee komission vaatimuksensa tueksi esittämän tosiseikaston ja todisteiden johdonmukaisuutta ja riittävyyttä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällaiset seikat kuuluvat pikemminkin jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan väitteen asiasisällön kuin oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ja sen jälkeen nostetun kanteen sääntöjenmukaisuuden tarkastelun alaan. ( 45 ) Mielestäni unionin tuomioistuimen on siis arvioitava komission antamien tietojen riittämättömyyttä koskevaa väitettä analysoidessaan komission esittämiä todisteita.

138.

On seuraavaksi todettava, että vaikka unionin tuomioistuin hyväksyisi oikeudenkäyntiväitteen luonnehdinnan, sille esitetystä asiakirja-aineistosta ilmenee, että oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn kirjelmien vaihdossa tiedoksi annetut ja kannekirjelmässä toistetut seikat olivat riittäviä siihen, että Yhdistyneen kuningaskunnan oli mahdollista puolustaa itseään. OLAFin kertomuksesta, johon komissio nojautui, nimittäin ilmenee, että enimmäkseen aliarvotetun tuonnin – siltä osin kuin siihen sovellettiin tullimenettelyä 42 ja sen määräpaikka voitiin määrittää – lopullinen määräpaikka olivat Yhdistyneen kuningaskunnan sijasta muut jäsenvaltiot, mistä seurasi huomattavia arvonlisäveron menetyksiä tavaroiden määräjäsenvaltioissa. ( 46 ) OLAF korosti myös, että kyseessä olevassa petoskuviossa suuri osa tavaroista ohjattiin mustaan pörssiin, joten arvonlisäveroa ei maksettu lainkaan. Nämä väitteet esitettiin sen jälkeen perustellussa lausunnossa ja toistettiin kannekirjelmässä. Nämä seikat huomioon ottaen katson – kuten komissio kantajan vastauksessaan väittää – että oikeudenkäyntiä edeltäneessä vaiheessa tiedoksi annetut ja sen jälkeen kannekirjelmässä esitetyt seikat eivät estäneet Yhdistynyttä kuningaskuntaa puolustautumasta kyseisiin menetyksiin liittyviä väitteitä vastaan.

139.

Näin ollen ehdotan, että Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä toinen oikeudenkäyntiväite hylätään.

140.

Yhdistynyt kuningaskunta katsoo, että nyt käsiteltävä kanne, siltä osin kuin se kattaa helmikuun 2015 loppuun jatkuneen ajanjakson, on hylättävä sillä perusteella, että se loukkaa luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, estoppel-periaatetta ja vilpittömän yhteistyön periaatetta. Se väittää OLAFin vuosina 2014 ja 2015 sekä maaliskuussa 2017 annetussa kertomuksessa esittämien lukuisten lausumien synnyttäneen sille perustellun luottamuksen. ( 47 ) Sen mukaan OLAFin kertomuksesta ilmenee, että kyseinen virasto ei missään vaiheessa ennen Snake-operaation operatiivisen vaiheen päättymistä maaliskuussa 2014 ( 48 ) vedonnut siihen, että Yhdistynyt kuningaskunta oli jättänyt noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan. Yhdistynyt kuningaskunta viittaa erityisesti kolmeen nimenomaiseen vakuutteluun, jotka se väittää komission ja OLAFin antaneen rikkomisajanjaksolla ja joista ilmenee sen mukaan niiden katsoneen yhtäältä, että kyseinen valtio ei laiminlyönyt unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petostentorjuntaa koskevan unionin lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan, ja toisaalta, että mainittuun valtioon ei sovellettu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä. Näin ollen komission ei sen mukaan pitäisi antaa muuttaa näihin kolmeen vakuutteluun perustuvaa kantaansa.

141.

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan sen edustajien selonteosta ilmenee, että OLAFin kanssa 13.6.2014 pidetyssä kokouksessa kyseinen virasto oli ”tyytyväinen Yhdistyneen kuningaskunnan saavuttamaan edistykseen sekä siihen mennessä jo toteutettuihin ja suunnitteilla oleviin toimenpiteisiin”. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kyseessä on yksiselitteinen vakuutus siitä, että OLAF ei katsonut Yhdistyneen kuningaskunnan laiminlyöneen unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petostentorjuntaa koskevia velvoitteitaan. ( 49 )

142.

Sen jälkeen komission edustajan lokakuussa 2014 antama toinen ilmoitus, jossa Yhdistyneelle kuningaskunnalle ilmoitettiin, että se oli osallistunut Discount-valvontatoimiin ”tyydyttävästi” ja että kyseisen operaation edellyttämät toimet ”[oli] toteutettu ajoissa ja tehokkaasti”, oli Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan selvä ja yksiselitteinen vakuutus siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut jättänyt noudattamatta unionin lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan siltä osin kuin on kyse sen osallistumisesta mainittuun operaatioon. ( 50 ) Siitä komission vastaväitteestä, jonka mukaan kyseinen vakuutus koski vain yhtä Discount-valvontatoimista johtuvaa tapausta, Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komissio ei voi kyseenalaistaa mainittua vakuutusta sillä perusteella, että se nyttemmin katsoo, että vain yhden tapauksen valvonta on riittämätön peruste tälle vakuutukselle, ja muuttaa siten alkuperäistä päätöstään tukeutua vain yhteen tapaukseen Yhdistyneen kuningaskunnan vakuuttamiseksi.

143.

Yhdistynyt kuningaskunta viittaa lopuksi OLAFin ja HMRC:n 19. ja 20.2.2015 pitämään ensimmäiseen kahdenväliseen kokoukseen, jossa OLAFin virkamies ilmoitti Yhdistyneen kuningaskunnan virkamiesten kyseisestä kokouksesta laatiman pöytäkirjan mukaan, että ”toistaiseksi” kyseinen jäsenvaltio oli ”tehnyt sen, mitä pitikin”. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan tämä viimeksi mainittu vakuutus koski kaikkia sen siihen mennessä toteuttamia toimenpiteitä eikä ainoastaan kysymystä C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten lähettämisestä.

144.

Se, että komissio tarkastelee nyt uudelleen kyseistä kolmea vakuutusta, on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan vastoin paitsi luottamuksensuojan myös oikeusvarmuuden periaatetta, johon jäsenvaltiot voivat vedota, ( 51 ) venire contra factum proprium nemini licet ‑periaatetta sekä SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrättyä vilpittömän yhteistyön periaatetta. ( 52 ) Tullilainsäädännön säännökset mahdollistavat nimittäin tietynlaisen joustavuuden niiden toimenpiteiden osalta, joita on toteutettava nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisen petollisen menettelyn torjumiseksi, eikä niissä nimenomaisesti edellytetä seulontasuodattimiin ja ennakkotarkastuksiin perustuvaa valvontajärjestelmää, joten komission ja OLAFin oli mahdollista vakuuttaa Yhdistynyt kuningaskunta siitä, että helmikuuhun 2015 saakka sen tullivalvontajärjestelmä oli unionin oikeuden mukainen.

145.

Yhdistyneen kuningaskunnan väitteiden tarkastelemiseksi on tältä osin aluksi palautettava mieleen, että mahdollisuus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen on kaikilla henkilöillä, joille unionin toimielimen toiminnan vuoksi on syntynyt perusteltuja odotuksia, jotka perustuvat toimielimen antamiin täsmällisiin vakuutteluihin. ( 53 ) Vaikka kyseinen oikeus on unionin oikeuden yleinen periaate, jolla annetaan oikeuksia yksityisille, ( 54 ) unionin tuomioistuin on myös ulottanut sen soveltamisen koskemaan komission ja jäsenvaltioiden välisiä suhteita. ( 55 )

146.

Oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen kuitenkin edellyttää, että unionin toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet asianomaiselle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka ovat peräisin toimivaltaisista ja luotettavista lähteistä. Tämä oikeus on näet jokaisella, jolle unionin toimielin, elin tai laitos on antamillaan täsmällisillä vakuutteluilla synnyttänyt perusteltuja odotuksia, ( 56 ) varsinkin kun arvioitaessa oikeudenkäyntiväitettä, joka koskee perustellun luottamuksen loukkaamista ja jonka jäsenvaltio esittää sen periaatteen mukaisesti, että väitteen esittäjä joutuu kantajan asemaan (reus in exceptione fit actor), sen on esitettävä näyttöä tällaisesta loukkaamisesta. ( 57 )

147.

Käsiteltävän asian asiakirja-aineistosta ilmenee mielestäni, että Yhdistynyt kuningaskunta ei saanut komissiolta tai OLAFilta vakuutteluja, joista sille olisi voinut syntyä perusteltu luottamus.

148.

Niiden kolmen vakuuttelun osalta, joihin Yhdistynyt kuningaskunta viittaa, on todettava, että yksikään niistä ei mielestäni vaikuta täsmälliseltä ja ehdottomalta vakuuttelulta siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan toimet ja toimimattomuus olivat unionin oikeuden mukaisia tai että kyseinen valtio ei rikkonut unionin oikeutta. Lausuma, jonka OLAFin toimihenkilön väitettiin antaneen 13.6.2014 pidetyssä kokouksessa, ( 58 ) on nimittäin yhtäältä liian yleinen, jotta sen perusteella voisi syntyä perusteltu luottamus siihen, ettei mahdollista jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta nosteta. Kyseinen lausuma on lisäksi analysoitava asiayhteydessään, josta ilmenee, että se annettiin OLAFin ja Yhdistyneen kuningaskunnan Snake-operaatiosta pitämän kokouksen yhteydessä ja erityisesti neuvotteluissa, jotka koskivat kyseisen jäsenvaltion mahdollisuutta lähettää C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiä. On kuitenkin riidatonta, että Yhdistynyt kuningaskunta peruutti ne kokouksen jälkeen, joten kyseinen lausuma, jossa todetaan Yhdistyneen kuningaskunnan saavuttama edistys, on suurimmaksi osaksi menettänyt merkityksensä. Sama koskee OLAFin 19. ja 20.2.2015 pidetyssä kokouksessa esittämiä huomioita, joissa lähdettiin siitä olettamuksesta, että Yhdistynyt kuningaskunta oli lähettänyt kyseiset maksuunpanopäätökset. ( 59 ) Lokakuussa 2014 tehdystä huomiosta, jonka mukaan OLAF katsoi Yhdistyneen kuningaskunnan osallistuneen Discount-valvontatoimiin tyydyttävästi ja ”toteuttaneen asianmukaisesti ja tehokkaasti” kyseisen operaation edellyttämät toimet, ( 60 ) on toisaalta todettava, ettei siinä arvioida, noudattiko kyseinen jäsenvaltio unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevaa unionin lainsäädäntöä, koska se koski vain yhtä Discount-valvontatoimista johtuvaa tapausta, ja ettei siitä välttämättä ilmene kaikkien niiden keskustelujen sisältö, joita mainittu valtio tuolloin kävi komission ja OLAFin kanssa.

149.

Tästä seuraa, että niitä kolmea lausumaa tai vakuuttelua, joihin Yhdistynyt kuningaskunta nojautuu, ei voida pitää täsmällisinä, ehdottomina ja yhtäpitävinä vakuutteluina, varsinkaan kun ne esitettiin asiayhteydessä, jolle oli ominaista vilkas ja suhteellisen pitkän aikaa jatkunut vuoropuhelu yhtäältä OLAFin ja komission yksiköiden ja toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan välillä. Kuten komissio väittää, ne esitettiin OLAFin aloittamien toimien yhteydessä, ( 61 ) joilla se pyrki suostuttelemaan jäsenvaltiot toteuttamaan tulliselvitystä edeltäviä ja riskianalyysiin, kuten hyväksyttävien vähimmäishintojen mukaiseen kynnysarvoon, perustuvia tullivalvontatoimia. Tästä asiayhteydestä ilmenee selvästi, etteivät OLAF eikä komissio antaneet tällaisia vakuutteluja.

150.

Tällaiset lausumat tai vakuuttelut eivät missään tapauksessa myöskään voi olla esteenä sille, että jäsenvaltion todetaan objektiivisesti jättäneen noudattamatta velvoitteitaan, joita sillä on SEUT 258 mukaisesti. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely perustuu siihen, että objektiivisesti todetaan jäsenvaltion jättäneen noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan, eikä jäsenvaltio voi vedota luottamuksensuojan ja vilpittömän yhteistyön periaatteisiin estääkseen tällaisen objektiivisen toteamuksen, sillä tällaisen perusteen hyväksyminen olisi menettelyn tarkoituksen vastaista. ( 62 ) Erityisesti siltä osin kuin on kyse komission yksiköiden suorittamasta uudelleentarkastelusta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta sen väitteen paikkansapitävyyteen, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta jätti noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, komissiolla ei vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ole toimivaltaa antaa takeita siitä, että tietty toiminta on unionin lainsäädännön mukaista, eikä sillä missään tapauksessa ole toimivaltaa hyväksyä kyseisen lainsäädännön vastaista toimintaa. ( 63 ) Tästä seuraa mielestäni, että järjestelmässä, jossa jäsenvaltiot vastaavat unionin tullilainsäädännön asianmukaisesta täytäntöönpanosta alueellaan, ne eivät voi välttää vastuuta unionin oikeuden rikkomisesta, johon ne ovat voineet syyllistyä, väittämällä, että komissio ei ole arvostellut niitä siitä tietyllä hetkellä.

151.

On siis riittävää todeta, että väitteillä, jotka perustuvat oikeusvarmuuteen, estoppel-periaatteeseen ja siihen, ettei komissio tehnyt vilpitöntä yhteistyötä Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa, ei ole itsenäistä sisältöä, kuten kyseisen valtion vastineesta ilmenee. Vastineessaan Yhdistynyt kuningaskunta ei nimittäin esitä pääpiirteissään niitä syitä, joiden vuoksi näitä periaatteita on sen mielestä loukattu, ( 64 ) joten kyseiset väitteet ovat riippuvaisia edempänä arvioiduista luottamuksensuojan periaatteen loukkaamista koskevista perusteluista, ja ne on hylättävä samoista syistä kuin kyseisen arvioinnin yhteydessä esitetyt perustelut.

152.

Näin ollen tämä oikeudenkäyntiväite on mielestäni hylättävä.

153.

Yhdistynyt kuningaskunta vaatii kanteen tutkimatta jättämistä siltä osin kuin siinä vaaditaan lähinnä sitä maksamaan tiettyjä poikkeuksellisen suuria määriä unionin talousarvioon.

154.

Yhdistynyt kuningaskunta tukeutuu unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön ( 65 ) ja vaatii, että se osa kanteesta, jossa vaaditaan asettamaan unionin talousarvion käyttöön noin 2,7 miljardin euron määrä perinteisiä omia varoja, jätetään tutkimatta sillä perusteella, että unionin tuomioistuin ei voi SEUT 258 artiklaan perustuvan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä velvoittaa jäsenvaltiota tulouttamaan unionin talousarvioon tiettyjä omien varojen määriä, joita ei ole maksettu sen vuoksi, että kyseisen jäsenvaltion väitetään jättäneen noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan. Näin ollen kannekirjelmän 370 kohdassa esitettyä ensimmäisen vaatimuksen kolmatta kohtaa ei voida sen mukaan ottaa tutkittavaksi, etenkin kun unionin tuomioistuin voi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisen kanteen yhteydessä ainoastaan todeta jäsenvaltion laiminlyöneen unionin lainsäädännön mukaiset velvoitteensa mutta ei voi määrätä kyseistä jäsenvaltiota ryhtymään tiettyihin toimiin.

155.

Yhdistynyt kuningaskunta kiistää myös komission väitteen, jonka mukaan se jäsenteli huolellisesti nyt käsiteltävässä asiassa jättämänsä kannekirjelmän vaatimukset välttääkseen edellä mainituissa kahdessa asiassa komissio v. Saksa annetuissa tuomioissa tehdyn virheen. Kyseessä on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan keino, jonka tarkoituksena on kiertää unionin tuomioistuimen toimivallan puuttuminen, koska komissio pyrkii saavuttamaan saman tuloksen kuin kyseisissä kahdessa tuomiossa käyttämällä erilaista sanamuotoa.

156.

Komission menettelytapa myös estää Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan sitä hyödyntämästä SEUT 260 artiklan sille tarjoamaa mahdollisuutta korjata kaikki SEUT 258 artiklan nojalla todetut loukkaamiset, eikä komissio siis kunnioita sille, unionin tuomioistuimelle ja jäsenvaltioille unionin perussopimusten nojalla kuuluvaa toimivaltaa.

157.

Nyt käsiteltävä asia eroaa Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan 15.11.2015 annetussa tuomiossa komissio v. Tanska ( 66 ) kyseessä olleesta asiasta. Sen mukaan unionin tuomioistuin tosin hyväksyi siinä kanteen, jossa vaadittiin toteamaan, että asianomainen jäsenvaltio oli jättänyt noudattamatta velvoitettaan asettaa unionin käyttöön tietty määrä omia varoja, mutta kuten kyseisen tuomion 56 kohdasta ilmenee, tullivelan olemassaoloa ja omien varojen menetysten määrää ei kiistetty kyseisessä asiassa.

158.

Katson, ettei näitä perusteluita voida hyväksyä. Ensimmäisen vaatimuksen kolmannesta kohdasta ilmenee tältä osin, että luettelemalla kannekirjelmässä perinteisten omien varojen menetysten määrät vuosilta 2011–2017 komissio pyrkii kuvaamaan velvoitteiden noudattamatta jättämisen laajuutta määrittämällä näiden menetysten määrän. Vaikka kyseiseen kolmanteen kohtaan sisältyy ilmaus ”unionin talousarvion käyttöön asetettavien perinteisten omien varojen menetykset”, ( 67 ) jota Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee, vaikuttaa mielestäni siltä, että kyseistä virkkeen osaa ei pidä ymmärtää vaatimuksena velvoittaa kyseinen valtio maksamaan nyt käsiteltävässä kanteessa kyseessä olevat määrät, vaan sen tavoitteena on kuvata määrällisesti velvoitteiden noudattamatta jättäminen ja pyrkiä siten osoittamaan ne nimenomaiset määrät, joita mainittu jäsenvaltio ei asettanut unionin talousarvion käyttöön.

159.

Niiden perusteluiden osalta, jotka koskevat kahta asioissa komissio v. Saksa annettua tuomiota, ( 68 ) on mielestäni riittävää todeta, että komission näissä asioissa esittämien vaatimusten sanamuoto, jota unionin tuomioistuin arvioi kriittisesti kyseisissä tuomioissa, poikkeaa tässä menettelyssä kyseessä olevien vaatimusten sanamuodosta. Mainituissa asioissa komissio nimittäin vaati unionin tuomioistuinta velvoittamaan vastaajana olevan jäsenvaltion maksamaan määrät, jos osoitetaan, että kyseinen jäsenvaltio oli jättänyt noudattamatta unionin lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan. ( 69 ) Näiden kahden tuomion yhteydessä unionin tuomioistuin huomautti, että komissio ei vaatinut toteamaan, että kyseessä oleva jäsenvaltio oli jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, vaan määräämään jäsenvaltiota ryhtymään tiettyihin toimiin. ( 70 ) Tästä seuraa mielestäni, että SEUT 258 artiklaan perustuvassa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa unionin tuomioistuimen toimivalta rajoittuu sen toteamiseen, että jäsenvaltion väitetään jättäneen noudattamatta unionin lainsäädäntöä, eikä se voi velvoittaa kyseessä olevaa jäsenvaltiota ryhtymään toimiin kyseisen noudattamatta jättämisen korjaamiseksi. Tällainen vaatimus ilmenee lisäksi sanamuodosta, jonka mukaan ”laiminlyönnin toteaminen velvoittaa – – asianomaisen jäsenvaltion toteuttamaan toimenpiteet [unionin] tuomioistuimen tuomion täytäntöön panemiseksi” ( 71 ) ja joka sisältyy nykyään SEUT 260 artiklaan. SEUT 258 artiklan mukainen unionin tuomioistuimen menettely on siis jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely eikä menettely, jossa määrätään toteuttamaan jotain toimenpiteitä.

160.

Koska SEUT 258 artiklassa määrätty menettely perustuu siihen, että jäsenvaltion todetaan objektiivisesti jättäneen noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan, unionin tuomioistuimen kyseisen määräyksen nojalla antamat tuomiot ovat pohjimmiltaan luonteeltaan deklaratorisia, ( 72 ) joten unionin tuomioistuin voi todeta SEUT 258 artiklan perusteella nostettujen, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä ja perinteisten omien varojen määriä koskevien kanteiden yhteydessä, että jäsenvaltio ei ole asettanut kyseisiä määriä unionin talousarvion käyttöön. ( 73 ) Kyseinen päätelmä ilmenee myös – päinvastoin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää – tuomiosta komissio v. Tanska, ( 74 ) jossa otettiin tutkittavaksi kanne, jossa vaadittiin, että unionin tuomioistuin toteaa Tanskan viranomaisten jättäneen noudattamatta velvoitteitaan, koska ne eivät asettaneet komission käyttöön tiettyä määrää omia varoja ja niihin liittyviä viivästyskorkoja. Unionin tuomioistuin totesi lisäksi eräässä uudemmassa tuomiossa, ( 75 ) että ”Italian tasavalta ei ole noudattanut [unionin oikeuden mukaisia] – – velvoitteitaan, koska se ei ole asettanut käyttöön perinteisiä omia varojaan – – määrää, joka on 2120309,50 euroa”. Tästä seuraa mielestäni, että unionin tuomioistuin voi ottaa tutkittavaksi komission kannekirjelmään vaatimusosaan sisältyvän vaatimuksen esittää tietty määrä omien varojen menetyksiä, jotka sen mukaan on maksettava.

161.

Tätä toteamusta ei voida kyseenalaistaa Yhdistyneen kuningaskunnan argumentilla, jonka mukaan edellä mainittua oikeuskäytäntöä on tulkittava sen valossa, riitauttaako jäsenvaltio, jota vastaan SEUT 258 artiklaan perustuva jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne on nostettu, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämiseen liittyvän perinteisten omien varojen menetysten määrän. Mielestäni tällaisella toteamuksella ei ole merkitystä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn luonteen vuoksi, koska kyseisellä jäsenvaltiolla on menettelyssä oikeus kyseenalaistaa unionin tuomioistuimessa sekä komission kanteen tueksi esitetyt tosiseikat että sen oikeudellinen perusta, johon sisältyy loogisesti ajateltuna perinteisten omien varojen menetysten määrä. Tämä on seurausta siitä, että komission mahdollisuus saattaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevalla kanteella unionin tuomioistuimen arvioitavaksi komission ja jäsenvaltion välinen erimielisyys jäsenvaltion velvollisuudesta asettaa tietty määrä unionin omia varoja komission käyttöön kuuluu kyseisiä omia varoja koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin se on nykyisessä muodossaan unionin oikeudessa. ( 76 ) Unionin tuomioistuin on lisäksi uudemmassa asiaa koskevassa oikeuskäytännössään hyväksynyt komission vaatimuksen unionin oikeuden rikkomisen toteamisesta sillä perusteella, että tiettyä määrää omia varoja ei ollut asetettu käyttöön, siitä huolimatta, että asianomainen jäsenvaltio oli riitauttanut sen, että unionilla olisi oikeus kyseiseen määrään. ( 77 )

162.

On lisäksi hylättävä Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä vastaväite, jonka mukaan nyt käsiteltävä kanne on jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että se olisi peitelty vahingonkorvauskanne ja koska siinä vaadittaisiin tuomitsemaan jäsenvaltio sillä perusteella, että se ei ole asettanut tiettyjä määriä unionin talousarvion käyttöön. Omiin varoihin liittyvän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä on selvää, että kyse on rahamääräisistä velvoitteista, eikä missään unionin oikeussäännössä kielletä komissiota vetoamasta niihin rikkomista koskevan väitteen yhteydessä. Unionin tuomioistuimessa nostetaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne tällä erityisalalla juuri sen vuoksi, että jäsenvaltiot kiistävät velvoitteensa asettaa komission vaatimat määrät unionin talousarvion käyttöön.

163.

On vielä todettava, että vastauskirjelmässään komissio korostaa, että ensimmäisen vaatimuksen kolmas kohta on ymmärrettävä vaatimukseksi, joka koskee tiettyjä nimenomaisia määriä, joita Yhdistynyt kuningaskunta ei ole asettanut unionin talousarvion käyttöön. On siis todettava komission itse myöntävän, ”ettei nyt käsiteltävä kanne ole vahingonkorvauskanne” vaan että siinä vaaditaan toteamaan, että Yhdistynyt kuningaskunta on jättänyt noudattamatta unionin oikeuden mukaan sille kuuluvia velvoitteita erityisesti siksi, ettei se asettanut tiettyjä nimenomaisia määriä unionin talousarvion käyttöön, ja tällainen sanamuoto on, kuten edellä esitettiin, SEUT 258 artiklan perusteella jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä nostettuun kanteeseen liittyvän oikeuskäytännön mukainen.

164.

Edellä mainittu oikeuskäytäntö ja komission tekemät täsmennykset huomioon ottaen katson, että ensimmäisen vaatimuksen kolmannella kohdalla on ymmärrettävä vaadittavan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Yhdistynyt kuningaskunta on unionin oikeuden vastaisesti laiminlyönyt tiettyjen nimenomaisten määrien asettamisen unionin talousarvion käyttöön, ja kyseisen oikeuskäytännön perusteella tällainen vaatimus on otettava tutkittavaksi.

165.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää toissijaisesti, että jos unionin tuomioistuin päättää määrittää tietyn unionin käyttöön asetettavan määrän, sen on asetettava etusijalle Yhdistyneen kuningaskunnan arvio, sillä on jäsenvaltion tehtävä arvioida maksettava määrä. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan lähtökohtaisesti oikea lähestymistapa omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi on kolmivaiheinen, ja nämä vaiheet (eli kyseisen jäsenvaltion syyksi luettava velvoitteiden noudattamatta jättäminen, syy-yhteys ja määrän toteen näyttäminen velvoitteiden noudattamatta jättämisen perusteella) sekoittuvat toisiinsa komission jättämässä kannekirjelmässä.

166.

Tältä osin Yhdistyneen kuningaskunnan argumentit perustuvat olettamukseen, jonka mukaan komission on näytettävä toteen, että mahdolliset jäsenvaltion toteuttamat toimet olivat ilmeisen soveltumattomia. Kyseisten argumenttien tarkastelu kuuluu kuitenkin ensimmäisen ja toisen kanneperusteen asiasisällön tutkimiseen.

167.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät oikeudenkäyntiväitteet ensimmäisestä neljänteen.

168.

Komissio väittää ensimmäisellä kanneperusteellaan lähinnä, että rikkomisajanjaksolla Yhdistynyt kuningaskunta jätti komission ja OLAFin toistuvasti esittämistä petosten riskiä koskeneista varoituksista ja vaatimuksista huolimatta toteuttamatta toimenpiteitä unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi. Tämä laiminlyönti merkitsee komission mukaan yhtäältä sekä unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevien yleisten velvoitteiden että SEUT 310 artiklan 6 kohdassa ja SEUT 325 artiklassa määrättyjen petostentorjuntaa koskevien velvoitteiden noudattamatta jättämistä. Sillä laiminlyödään toisaalta tulliviranomaisten velvoite ensinnäkin toteuttaa unionin tullikoodeksin 3 artiklaan, luettuna yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, perustuvia toimia unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi, toiseksi tehdä yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan mukaisia riskianalyysiin perustuvia tarkastuksia ja kolmanneksi vaatia vakuuksien maksamista soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan nojalla.

169.

Ennen komission esittämien nimenomaisten väitteiden tutkimista tarkastelen aluksi velvoitteita, joita jäsenvaltioille on asetettu SEUT 310 artiklan 6 kohdassa ja SEUT 325 artiklassa, joihin komissio vetoaa kanteensa tueksi, ja erityisesti näiden määräysten tavoitteita ja asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä. Sen jälkeen on arvioitava kyseisten määräysten ja edellisessä kohdassa mainittujen johdetun oikeuden säännösten perusteella esitettyjen erityisten väitteiden paikkansapitävyyttä.

170.

Koska SEUT 310 artiklan 6 kohdassa, jossa määrätään, että ”unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta 325 artiklan mukaisesti” vain viitataan SEUT 325 artiklaan, on katsottava, että komission esittämän kanneperusteen tosiasiallisena tarkoituksena on primäärioikeuden määräyksien rikkomisen osalta arvostella Yhdistynyttä kuningaskuntaa sille SEUT 325 artiklan nojalla kuuluvien jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä. Kyseinen artikla on petostentorjuntaa koskeva keskeinen primäärioikeuden määräys ( 78 ) siltä osin kuin siinä määritetään unionille ja jäsenvaltioille kyseisellä alalla asetetut velvoitteet sekä niiden ulottuvuus, jotka puolestaan konkretisoituvat johdetussa oikeudessa unionin tullikoodeksissa, yhteisön tullikoodeksissa, soveltamisasetuksessa ja täytäntöönpanoasetuksessa.

171.

Taloudellisten etujen suojaaminen on ensisijaisen tärkeä tavoite, johon jäsenvaltiot ja unioni ovat kiinnittäneet huomiota useiden vuosien ajan, ( 79 ) sillä jäsenvaltiot kantavat perinteiset omat varat (jotka muodostuvat tulleista ja sokerimaksuista) unionin puolesta. ( 80 ) Vuonna 2017 jäsenvaltiot pidättivät itselleen kantokuluina 20 prosenttia perinteisistä omista varoista. ( 81 ) Tullipetokset ovat kasvava ilmiö, joka vaarantaa kyseisten varojen kantamisen ja siis unionin taloudelliset edut. Kyseiseen petolliseen menettelyyn liittyvien menetysten arvioitiin vuonna 2013 olevan 185 miljoonaa euroa vuodessa. ( 82 ) Tullipetosten haittavaikutukset ulottuvat unionin talousarvioon liittyviä taloudellisia etuja laajemmin politiikan, talouden ja rahoituksen eri aloille ja vaikuttavat suoraan sisämarkkinoiden toimintaan. ( 83 )

172.

Tässä yhteydessä SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohdassa ei pelkästään aseteta jäsenvaltioille abstraktia velvoitetta torjua petollisia menettelyjä ja unionin taloudellisia etuja vahingoittavaa laitonta toimintaa ( 84 ) vaan määrätään vähimmäisvaatimukset niiden toimenpiteiden osalta, joita valtiot ovat velvollisia toteuttamaan petosten torjumiseksi ja tällaisen toiminnan estämiseksi. Kyseisessä määräyksessä edellytetään erityisesti, että toimenpiteillä, joita jäsenvaltiot toteuttavat unionin taloudellisia etuja vahingoittavan laittoman toiminnan torjumiseksi yhtäältä kyseisen artiklan 1 kohdan nojalla, on ennaltaehkäisevä vaikutus ja ne ovat tehokkaita, ja toisaalta, että niiden 2 kohdan nojalla toteuttamat toimenpiteet eivät eroa toimenpiteistä, joita ne toteuttavat suojatakseen omia taloudellisia etujaan petolliselta menettelyltä.

173.

Nämä edellytykset on palautettu mieleen myös oikeuskäytännössä, josta ilmenee erityisesti, että SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus saavuttaa tietty tulos eikä tälle velvollisuudelle ole asetettu mitään lisäehtoja. ( 85 ) Siltä osin kuin unionin taloudellisia etuja vahingoittavan laittoman toiminnan torjuminen toimenpiteillä, jotka ovat tehokkaita ja joilla on ennaltaehkäisevä vaikutus, edellyttää tullien kantamista ja niitä vastaavien määrien asettamista unionin talousarvion käyttöön unionin perinteisinä omina varoina, on mahdollista, että puutteet kyseisten tullien kantamisessa vähentävät kyseisiä varoja. Näin ollen jäsenvaltioilla on velvollisuus toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta tullit voidaan kantaa tehokkaasti ja täysimääräisesti, mikä edellyttää, että tullitarkastukset toteutetaan asianmukaisesti. ( 86 ) On lisäksi muistettava, että SEU 4 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot toteuttavat kaikki yleis- tai erityistoimenpiteet, joilla voidaan varmistaa perussopimuksista tai unionin toimielinten säädöksistä johtuvien velvoitteiden täyttäminen. ( 87 ) Tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee maatalousalan säännösten osalta, että jäsenvaltioille asetettu velvollisuus toteuttaa kaikki tarvittavat toimenpiteet unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi tehokkaasti on erityinen ilmaus vilpitöntä yhteistyötä koskevasta yleisestä velvoitteesta, joka on asetettu jäsenvaltioille nykyisen SEUT 4 artiklan 3 kohdan nojalla. ( 88 ) Vastaavasti SEUT 325 artikla vaikuttaa mielestäni olevan SEU 4 artiklan 3 kohdassa ( 89 ) määrätyn vilpittömän yhteistyön periaatteen erityinen ilmaus tullipetosten torjunnan alalla, kun taas SEUT 325 artikla konkretisoituu unionin tullilainsäädännön alalla tullikoodeksin säännöksissä. Tästä seuraa, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrättyyn vilpittömän yhteistyön periaatteeseen ei voida tullipetosten torjunnan alalla vedota itsenäisesti. ( 90 )

174.

Edellä mainitusta oikeuskäytännöstä voidaan johtaa kahdenlaisia periaatteita. Sen lisäksi, että jäsenvaltioilla on yhtäältä velvollisuus määrätä SEUT 325 artiklan 1 kohdan nojalla asianmukaisia seuraamuksia petollisten menettelyjen ja muun unionin taloudellisia etuja vahingoittavan laittoman toiminnan torjumiseksi, edellä mainitusta oikeuskäytännöstä johtuvia edellytyksiä sovelletaan myös jäsenvaltioiden hallinnollisiin toimiin, koska niiden perussopimusten nojalla antamat sitoumukset sitovat niitä täysimääräisesti. ( 91 )

175.

Kyseisestä oikeuskäytännöstä ilmenee toisaalta, että SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille sitovia tulosvelvoitteita muun muassa kyseisessä määräyksessä asetettujen tavoitteiden ja erityisesti sen velvoitteen osalta, joka niille on asetettu torjua petollisia menettelyjä ja unionin taloudellisia etuja vahingoittavia toimia siten, että minimoidaan mahdolliset menetykset unionin julkiselle taloudelle kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaa, että koska kyseisen määräyksen tarkoituksena on käyttää tässä torjunnassa tuloksellisia toimia, yksittäisen toimenpiteen tai toimenpidekokonaisuuden tehokkuus voidaan määrittää vain tarkasti rajatussa tilanteessa ja tavalla, joka ei ole abstrakti. Rikollisuus, mukaan luettuna sen erityisen vaarallinen osa-alue eli järjestäytynyt rikollisuus petollisia menettelyjä ja muiden unionin taloudellisia etuja vahingoittavien toimien alalla, on lähtökohtaisesti luonteeltaan muuttuva ilmiö, joka mukautuu sitä ympäröiviin olosuhteisiin. Näin ollen jäsenvaltioiden on kyseisen ilmiön torjumiseksi toteuttamillaan toimenpiteillä kyettävä torjumaan sitä jatkuvasti. Vaikka toimenpiteitä, joita jäsenvaltiot vielä hiljattain toteuttivat unionin taloudellisia etuja vahingoittavia toimia vastaan, voitiin pitää tehokkaina, ne eivät välttämättä ole sitä nykytilanteessa. Näin ollen SEUT 325 artiklan 1 ja 2 kohdan määräyksiin sisältyy tulosvelvoite, ja niillä velvoitetaan jäsenvaltiot paitsi toteuttamaan yksittäisiä toimenpiteitä unionin taloudellisia etuja vahingoittavien toimien torjumiseksi myös kehittämään ja mukauttamaan kyseisiä toimenpiteitä jatkuvasti ajan mittaan niiden tehokkuuden varmistamiseksi.

176.

Näistä syistä Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisperuste, jonka mukaan jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta niiden keinojen osalta, joita ne ottavat käyttöön torjuakseen unionin taloudellisten etujen vastaisia laittomia toimia tullien ja omien varojen alalla, ei voi menestyä. Yhdistynyt kuningaskunta vaikuttaa nimittäin esittävän, että koska jäsenvaltiot vastaavat tullimenettelyistä ja tullimaksujen kantamisesta kansallisten viranomaistensa välityksellä, viimeksi mainituilla on myös paljon liikkumavaraa tullipetosten torjumiseksi toteutettavien ennaltaehkäisevien toimenpiteiden täytäntöönpanon osalta.

177.

Tällaista lähestymistapaa voidaan mielestäni arvostella kahdesta syystä. Unionin oikeuden mukaan on ensinnäkin niin, että yhtäältä suoraan jäsenvaltioiden välityksellä toteutettu tullimaksujen kantaminen ja toisaalta unionin omat varat liittyvät suoraan toisiinsa, eikä Yhdistynyt kuningaskunta vaikuta kiistävän tätä yhteyttä. ( 92 ) On toiseksi niin, että vaikka jäsenvaltioilla onkin tiettyä liikkumavaraa petollisten menettelyjen ja unionin taloudellisille eduille aiheutettujen vahinkojen torjuntatoimenpiteiden osalta, on kuitenkin niin, että unionin oikeuskäytännön nojalla ( 93 ) kyseistä harkintavaltaa on rajattu ja siihen sovelletaan tehokkuusperiaatetta, jonka mukaan toteutettujen toimenpiteiden on oltava tehokkaita ja niillä on oltava ennaltaehkäisevä vaikutus, ja erityisesti, että niillä varmistetaan muun muassa yhteisen tullitariffin tulleista muodostuvien unionin omien varojen tehokas kantaminen, ellei velvollisuudesta kunnioittaa Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja) taattuja perusoikeuksia ja unionin oikeuden yleisiä periaatteita muuta johdu. ( 94 ) Unionin tuomioistuin on siten jo katsonut, että jos jäsenvaltio toteuttaa toimenpiteitä ja jättää yleisesti ja erotuksettomasti perimättä arvonlisäveron, vaikka se on velvollinen varmistamaan arvonlisäveron kantamisen täysimääräisesti alueellaan sekä unionin omien varojen tehokkaan kantamisen, se on jättänyt noudattamatta sille unionin oikeuden mukaisesti kuuluvia jäsenyysvelvoitteita. ( 95 )

178.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää myös, että unionin oikeuden täytäntöönpano jäsenvaltiossa loukkaa tehokkuusperiaatetta vain, jos on olemassa ”ilmeinen tai suuri rankaisematta jäämisen riski” tai jos rikkominen jää rankaisematta. ( 96 ) Mielestäni tällainen tulkinta kuitenkin kumotaan oikeuskäytännössä, jonka johdosta unionin taloudellisten etujen tehokas suojaaminen syrjäyttää jäsenvaltioiden harkintavallan. ( 97 )

179.

On hylättävä myös Yhdistyneen kuningaskunnan väitteet yhtäältä siitä, että velvollisuus taata omien varojen tehokas kantaminen edellyttää vain kohtuullisten keinojen käyttöä niiden maksujen ja verojen valvomiseksi ja kantamiseksi, joista varat kertyvät, ja toisaalta siitä, että jäsenvaltiot ovat velvollisia noudattamaan ”huolellisuutta” omien varojen kantamisessa. ( 98 ) Tästä ratkaisuehdotuksesta nimittäin ilmenee, ( 99 ) että unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi toteutetun toimenpiteen tehokkuutta voidaan arvioida vain tilanteelle ominaisissa erityisissä olosuhteissa, joiden rajoissa on määritettävä, ovatko kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi toteutetut toimet olleet kohtuullisia ja huolellisia. On täysin selvää, että laaja ja järjestäytynyt tullipetos edellyttää, että jäsenvaltio käyttää enemmän voimavaroja kuin tavanomaisissa olosuhteissa täyttääkseen perussopimusten mukaiset velvoitteensa. ( 100 )

180.

Yhdistyneen kuningaskunnan esittämää väitettä, jonka mukaan komission on petollisten menettelyjen torjumiseksi toteutettujen kansallisten toimenpiteiden tehottomuuden lisäksi osoitettava jäsenvaltion syyllistyneen laiminlyöntiin tai mielivaltaiseen menettelyyn, ei voida hyväksyä. Tältä osin Yhdistynyt kuningaskunta tulkitsee virheellisesti oikeuskäytäntöä, johon se vetoaa ( 101 ) ja josta ei mitenkään ilmene, että komission olisi osoitettava jäsenvaltion laiminlyönti tai mielivaltainen menettely näyttääkseen toteen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen. Katson päinvastoin, että kyseistä oikeuskäytäntöä on tulkittava siten, että jäsenvaltio ei voi mielivaltaisesti jättää yksipuolisesti toteamatta tullivelan syntymistä ja kirjaamatta sitä komission tilille omina varoina. ( 102 )

181.

On tosin Yhdistyneen kuningaskunnan tavoin myönnettävä, että mainituissa perussopimusten määräyksissä ei nimenomaisesti velvoiteta saavuttamaan tuloksia ehdottomasti eikä vaadita, että tullivalvontatoimilla torjutaan unionin omiin varoihin liittyvät petokset kaikissa tapauksissa. SEUT 325 artiklasta kuitenkin ilmenee edellä mainitun oikeuskäytännön tavoin, että yhteisön tullikoodeksin tai unionin tullikoodeksin perusteella toteutettujen toimenpiteiden on oltava tehokkaita. Primäärioikeudessa määrättyä tehokkuusperiaatetta ei voida tulkita tullikoodeksin yhteydessä siten, että siinä edellytetään kaikkien tullipetosten poistamista kokonaan, koska tällainen vaatimus ei ole realistinen, kun otetaan huomioon, että yhteiskuntaelämässä, mukaan lukien tullialalla, tapahtuu aina sääntöjenvastaista toimintaa. Kyseisessä periaatteessa asetetaan kuitenkin velvoite valvoa unionin taloudellisille eduille aiheutettuja vahinkoja ja torjua riittävällä tavalla ennakoitavissa olevia ja todettuja nykyisiä petosriskejä.

182.

Siltä osin kuin – kuten edellä todettiin – niistä velvoitteista, joihin jäsenvaltiot ovat perussopimusten nojalla sitoutuneet, seuraa, että niiden toteuttamien toimenpiteiden on oltava tehokkaita niihin tavoitteisiin nähden, jotka niillä pyritään saavuttamaan, ja että vaikka jäsenvaltioilla on tiettyä harkintavaltaa toteuttamiensa toimenpiteiden osalta, edellä mainittu tehokkuusperiaate rajoittaa kyseistä harkintavaltaa, tämä merkitsee, että kyseisten toimenpiteiden tehokkuutta ei voida arvioida abstraktisti vaan tietyn erityistilanteen yhteydessä. Seuraavaksi on tutkittava rikkomisajanjakson aikana Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan esitettyjen väitteiden asiasisältö.

183.

Kanteessaan komissio väittää lähinnä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole sulkenut pois tullipetoksen riskiä eikä toteuttanut tehokkaita toimenpiteitä tämän riskin torjumiseksi. Sen ratkaisemiseksi, onko nyt käsiteltävä kanne perusteltu, on aluksi palautettava mieleen, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission on näytettävä toteen väitteensä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä ja esitettävä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamiin. ( 103 ) Nyt käsiteltävässä asiassa nousee esiin kysymys siitä, onko komissio osoittanut riittävällä tavalla, että toimet, joita Yhdistynyt kuningaskunta toteutti tuotteen aliarvotuspetoksen torjumiseksi tuonnin yhteydessä rikkomisajanjaksolla, eivät olleet tehokkaita unionin omien varojen kantamiseksi täysimääräisesti tullien muodossa siitä huolimatta, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olivat tietoisia maan rajoilla jatketun petollisen menettelyn peruspiirteistä ja laajuudesta. ( 104 )

184.

Komissio ja Yhdistynyt kuningaskunta vaikuttavat olevan yhtä mieltä siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta on joutunut laajan ja järjestäytyneen petollisen menettelyn kohteeksi ennen rikkomisajanjaksoa ja sen aikana. On myös riidatonta, että kyseessä oleva petollinen menettely perustui siihen, että maahantuojina toimineet verkostoituneet kiinalaiset rikollisryhmät ilmoittivat tuontitavaroiden arvon erittäin alhaiseksi ja käyttivät ainoastaan petostarkoituksessa perustettuja yrityksiä, joilla oli vain niukasti varoja ja jotka purettiin tai katosivat heti, kun viranomaiset asettivat kyseenalaiseksi ilmoitettujen arvojen paikkansapitävyyden, mikä teki tullimaksujen perimisen jälkeenpäin epätodennäköiseksi, käytännössä jopa mahdottomaksi. ( 105 ) Kyseessä oli samanaikaisesti sekä liikkuva että hyvin herkästi reagoiva petollinen menettely siinä mielessä, että petokseen perustuva tuonti siirrettiin nopeasti jäsenvaltiosta toiseen ja jäsenvaltion sisällä satamasta toiseen heti kansallisten viranomaisten ilmoitettua vähäisimmistäkin valvontatoimista. Siten petolliseen toimintaan liittyi hyvin suuria määriä tuotteita, joita voitiin siirtää jäsenvaltioihin, joiden valvontajärjestelmä oli suhteellisen heikko.

185.

Tältä osin on kuvaavaa, että vaikka Yhdistynyt kuningaskunta kiistää jättäneensä noudattamatta unionin oikeuden nojalla sille kuuluvia jäsenyysvelvoitteita, se myöntää 11.2.2019 perusteltuun lausuntoon antamansa vastauksen liitteenä olevassa kertomuksessa, että ”[Yhdistyneessä kuningaskunnassa] oli epäilemättä käynnissä Kiinasta peräisin olevien aliarvotettujen tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuontiin perustuva petollinen menettely komission kannekirjelmän kattamalla ajanjaksolla”. ( 106 ) Kyseisessä kertomuksessa myönnettiin myös, että ”petoksesta ei ollut mitään epäilystä ja että oli toteutettava vastatoimia petollisen menettelyn lopettamiseksi ja laillisten toimijoiden harjoittaman rehellisen kaupankäynnin edistämiseksi – –”. ( 107 ) Vastineessaan Yhdistynyt kuningaskunta katsoo, että se on joutunut petollisen menettelyn kohteeksi ja ettei sillä ole mitään intressiä sallia kyseisen rikollisen toiminnan jatkumista tai leviämistä.

186.

Näin ollen asiakirja-aineistosta ilmenee, että oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ja oikeudenkäyntimenettelyn aikana Yhdistynyt kuningaskunta kuitenkin myönsi petoksen olemassaolon ja vetosi vastineessaan useita kertoja siihen, että se oli tullut tietoiseksi kyseisestä petollisesta menettelystä vaiheittain. ( 108 ) Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan oli ilmeistä, että Discount-valvontatoimien aikana marraskuussa ja joulukuussa 2011 komissiolla ja jäsenvaltioilla ei ilmeisesti ollut selvää käsitystä tuontitavaroiden aliarvotuspetoksen yleisyydestä, koska mainitun operaation tavoitteena oli ”tutkia aliarvotusriski” kyseessä olevien tuotteiden osalta. Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että vasta aikaisintaan vuoden 2014 lopussa ja Snake-operaation kuluessa OLAF ja tietyt jäsenvaltiot, joita asia koski, alkoivat kunnolla ymmärtää niihin kohdistuvan petollisen toiminnan. OLAFin kertomuksessa mainitaan tältä osin ainoastaan, että Yhdistynyt kuningaskunta oli riittävän hyvin tietoinen petoksesta vuodesta 2014 alkaen. Kyseisen operaation jälkeen jäsenvaltioiden tietoisuus petoksesta, erityisesti sen todellisesta laajuudesta ja sen eurooppalaisesta ulottuvuudesta, lisääntyi Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan entisestään, varsinkin vuoden 2015 alussa ( 109 ) ja vuoden 2017 kuluessa. ( 110 )

187.

Portugalin tasavalta tukee tätä Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisperustetta ja katsoo lähinnä, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset eivät olleet tietoisia vääriin tulli-ilmoituksiin perustuvasta yleistyneestä käytännöstä saadessaan OLAFilta virallisen keskinäistä avunantoa koskeva ilmoituksen vuonna 2015. ( 111 ) Sen mukaan myöskään se, että jäsenvaltio oli maaliskuusta 2012 lähtien tietoinen kadonneiden yritysten tekemien aliarvotuspetosten olemassaolosta, ei antanut sille konkreettista tietoa sellaisista paikkansapitämättömistä tulli-ilmoituksista, jotka sen olisi pitänyt järjestelmällisesti tarkistaa.

188.

Käsiteltävän asian asiakirja-aineistosta ilmenee kuitenkin, että Yhdistynyt kuningaskunta oli saanut kattavat tiedot aliarvotuspetoksesta ja sen edellä mainituista ominaispiirteistä sekä tarpeesta toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä kyseisen petoksen torjumiseksi rikkomisajanjaksolla. OLAF mainitsi nimittäin huhtikuusta 2007 alkaen keskinäistä avunantoa koskevassa ilmoituksessa Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden aiheuttaman riskin ja kuvaili sitä yksityiskohtaisesti. ( 112 ) Ilmoituksessa OLAF kehotti kaikkia jäsenvaltioita yhtäältä analysoimaan erityisesti Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuontia, jotta havaittaisiin mahdolliset viitteet aliarvotetusta tuonnista, ja toisaalta tekemään asianmukaisia tarkastuksia tällaisille tuontitavaroille tehdyissä tulliselvityksissä. ( 113 ) Kun otetaan huomioon maahantuontiin liittyvän petoksen edellä mainitut ominaispiirteet, OLAF täsmensi jo, että se saattoi koskea kaikkia jäsenvaltioita, ja korosti, että vaarana oli petollisen menettelyn ohjautuminen muihin unionin satamiin. ( 114 ) Tästä seuraa, että OLAF oli jo vuonna 2007 todennut kaikki vilpilliseen kaupankäyntiin liittyvät olennaiset seikat ja saattanut ne viipymättä jäsenvaltioiden tietoon.

189.

Vastineessaan Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että vuonna 2009 komissio vetosi Belgiassa ja Alankomaissa mutta ei Yhdistyneessä kuningaskunnassa todettuihin sääntöjenvastaisuuksiin. Tältä osin on todettava, että mainitussa keskinäistä avunantoa koskevassa ilmoituksessa, jonka komissio lähetti jäsenvaltioille, todettiin nimenomaisesti, että asia ”koskee kaikkia jäsenvaltioita”, ja kehotettiin niitä ”toteuttamaan tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä oman maansa aliarvotustapausten torjumiseksi”. ( 115 ) On muistettava, että tällaisten keskinäistä avunantoa koskevien ilmoitusten tarkoituksena oli kylläkin antaa tietoja ( 116 ) eikä niissä voitu velvoittaa tekemään tullitarkastuksia, jotka kuuluvat kansallisten viranomaisten vastuulle. ( 117 ) Kyseiset ilmoitukset ovat kuitenkin tekijöitä, joilla voidaan kehottaa Yhdistynyttä kuningaskuntaa toteuttamaan erityisiä toimenpiteitä petosten torjumiseksi ja unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi. ( 118 )

190.

Näin ollen, toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, asiakirja-aineistosta ei ilmene, että OLAF ja jäsenvaltiot alkoivat todella ymmärtää kyseessä olevaa vilpillistä menettelyä vasta Snake-operaation päättyessä. Snake-operaation kaltainen yhteinen tullioperaatio on nimittäin yhtäältä vastaus aikaisemmin selkeästi yksilöityyn unionin laajuiseen ongelmaan. ( 119 ) Tähän operaatioon liittyvän loppukertomuksen mukaan operaation valmistelu perustui OLAFin aiemmin toteuttamaan ”perinpohjaiseen arviointiin, joka koski [unioniin] kohdistuvien aliarvotukseen perustuvien tullipetosten aiheuttamia uhkia ja [jossa] todettiin, että – – aliarvotuksen vaikutukset tekstiilialaan olivat merkittävät [ja] että se kohdistuu eniten yhdistetyn nimikkeistön ryhmiin 61–64”. Tilintarkastustuomioistuimen kertomuksesta ilmenee toisaalta, että komissio oli antanut ”selkeät suuntaviivat siitä, miten liian alhaisen tulliarvon määrittämiseen puututaan Aasian maista tuotavien tekstiilien ja jalkineiden aliarvottamisen yhteydessä [Discount-valvontatoimien] toteuttamisen aikana”. ( 120 ) Tästä seuraa, että toteuttaessaan Discount-valvontatoimet vuonna 2011 jäsenvaltiot olivat jo täysin tietoisia petoksesta ja sen torjuntakeinoista. ( 121 )

191.

Portugalin tasavalta vetoaa tilintarkastustuomioistuimen kertomukseen vuodelta 2015 ( 122 ) osoittaakseen, että petoksen olemassaolo ilmeni ensimmäiseksi yhteisessä tullioperaatiossa. On kuitenkin riittävää todeta, että kyseisen kertomuksen mukaan OLAFin yhteisessä tullioperaatiossa oli voitu todeta, että ”40 prosenttia [Kiinasta peräisin olevista tekstiileistä ja jalkineista], jotka laskettiin vapaaseen liikkeeseen tullimenettelyn 42 mukaisesti, oli aliarvostettuja”, ja sen tarkoituksena oli ollut tuoda esiin jo aiemmin olemassa ollut ongelma ja toteutettavat toimenpiteet. Tällainen väite ei merkitse sen toteamista, että aliarvotukseen perustuvien tullipetosten torjuminen oli uusi ongelma, vaan sen vahvistamista, että kyse oli merkittävästä aliarvotusta koskevasta asiasta.

192.

Edellä esitetystä seuraa, että Yhdistynyt kuningaskunta oli koko rikkomisajanjakson ajan ja erityisesti kyseisen jakson alusta lähtien täysin tietoinen sekä petoksen olennaisista ominaispiirteistä että toimenpiteistä, joita voitiin toteuttaa sen torjumiseksi. Tämä tietoisuus saattoi herättää kansallisten tulliviranomaisten epäilyt. Nämä seikat huomioon ottaen on selvitettävä, mitä vastatoimenpiteitä kyseiset viranomaiset olivat velvollisia toteuttamaan unionin oikeuden nojalla.

193.

Komissio väittää, ettei Yhdistynyt kuningaskunta toteuttanut tiettyjä tarkastustoimenpiteitä mahdollisimman nopeasti, vaikka petoksen riski oli todettu ja sen oli osoitettu yleistyneen merkittävästi. Komissio väittää vaatineensa toistuvasti jäsenvaltioita soveltamaan raja-arvoja aliarvotusta ilmaisevina riski-indikaattoreina, tarkastamaan fyysisesti lähetykset, joiden arvo oli ilmoitettu hyväksyttävää vähimmäishintaa koskevia kynnysarvoja alhaisemmaksi, tarvittaessa riitauttamaan ilmoitetun tullausarvon ja edellyttämään vakuuksien antamista niiden lisätullien kattamiseksi, joiden maksamista voidaan vaatia ennen tavaroiden luovutusta vapaaseen liikkeeseen. Käsiteltävän asian kaltaisissa olosuhteissa erityisesti tavaroiden luovutusta edeltävät tarkastukset olivat komission mukaan välttämättömiä, koska petolliseen menettelyyn osallistuneet yritykset olivat yhtiöitä, jotka katosivat heti, kun ilmoitukset riitautettiin, mikä teki tullien perimisen mahdottomaksi maahantuotujen tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen jälkeen. Vielä tullivalvonnassa olevien tavaroiden fyysisillä tarkastuksilla olisi komission mukaan lisäksi voitu arvioida tavaroiden laatu niiden tullausarvon määrittämistä varten. Sen mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei kuitenkaan toteuttanut tällaisia toimenpiteitä muutoin kuin Snake-operaation yhteydessä.

194.

Komissio kehotti jäsenvaltioita käyttämään ennaltaehkäiseviä välineitä mahdollisen petokseen perustuvan maahantuonnin havaitsemiseksi ja ehdotti niille yhdeksi mahdolliseksi välineeksi OLAFin menetelmiä, jotka perustuvat pääosin aliarvotuksen riskin kynnysarvojen eli hyväksyttävän vähimmäishinnan laskemiseen yhdistetyn nimikkeistön kunkin asianomaisen (kahdeksannumeroisen) tuotekoodin osalta siten, että lähtökohtana käytetään korjattua keskihintaa eli 28 jäsenvaltiossa kunkin mainitun koodin osalta tuonnin yhteydessä ilmoitettujen keskimääräisten arvojen (painottamatonta) aritmeettista keskiarvoa neljän vuoden ajalta. ( 123 ) Hintaa korjataan siten, että paikkansapitämättömiltä vaikuttavat erittäin alhaiset tai korkeat arvot poistetaan. Hyväksyttävän vähimmäishinnan lasketaan siis vastaavan 50:tä prosenttia eri tuotekoodeille lasketusta korjatusta keskihinnasta. Komissio perustaa kyseiset menetelmät tuomioon EURO 2004. Hungary, ( 124 ) josta sen mukaan ilmenee, että kun ”ilmoitettu hinta oli tässä tapauksessa alle 50 prosenttia tilastollisesta keskihinnasta” ja alitti siis hyväksyttävät vähimmäishinnat, voidaan esittää vakavia epäilyjä kyseessä olevien ilmoitusten pätevyydestä, joten kyseisiä tavaroita ei voida luovuttaa vapaaseen liikkeeseen ilman ennakkotarkastusta. Komissio vetoaa myös asiassa komissio v. Portugali annettuun tuomioon, ( 125 ) jossa unionin tuomioistuin totesi, että tulli-ilmoitus on tarkastettava erityisesti silloin, kun tulliviranomaisilla on käytettävissään konkreettisia viitteitä kyseisen ilmoituksen paikkansapitämättömyydestä.

195.

Komissio väittää myös, ettei Yhdistynyt kuningaskunta vaatinut vakuuksien asettamista kaikkien niiden tulli-ilmoitusten osalta, joiden arvoa voidaan pitää epätavallisen alhaisena ja jotka on tästä johtuen tarkistettava. Täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan ja soveltamisasetuksen 248 artiklan mukaan tulli-ilmoitusta annettaessa sovellettavat tullit on joko maksettava tai niille on asetettava vakuus ennen tavaroiden luovutusta. Komission mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei vaatinut vakuuden maksamista niiden tuontitullien kokonaismäärän perusteella, jotka voitiin vaatia maksettaviksi kyseisten säännösten rikkomisen vuoksi.

196.

Yhdistynyt kuningaskunta vastaa lähinnä, että komission tehtävänä on osoittaa, että sen valitsemat petostentorjuntatoimenpiteet olivat ilmeisen epäasianmukaisia tai etteivät ne olleet lainkaan järkeviä. Se katsoo, ettei se ollut velvollinen tekemään tarkastuksia tai saamaan vakuuksia kaikkien niiden ilmoitusten osalta, joissa hinta oli alle 50 prosenttia OLAFin vahvistamasta keskihinnasta. ( 126 ) Asiassa EURO 2004. Hungary annetussa tuomiossa ( 127 ) unionin tuomioistuin on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan selittänyt, että kansallisilla viranomaisilla oli mahdollisuus hylätä ilmoitettu arvo hintaeron perusteella, mutta ne eivät olleet velvollisia tekemään sitä. Yhdistynyt kuningaskunta väittää asiassa komissio v. Portugali annetun tuomion ( 128 ) osalta, että komissio hämärryttää eron yhtäältä niiden syiden, joilla tarkastusta voidaan perustella täytäntöönpanoasetuksen ja soveltamisasetuksen mukaisesti, ja toisaalta sen ajankohdan välillä, jolloin tarkastuksesta tulee edellä mainitussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla välttämätön.

197.

Yhdistynyt kuningaskunta katsoo joutuneensa itse petoksen kohteeksi, joten sillä ei ollut mitään intressiä sallia näiden rikosten jatkumista. Koska tätä petollista menettelyä oli sen mukaan erittäin vaikea valvoa, sen kattava arviointi ja parhaiden torjuntakeinojen määrittely veivät aikaa. Se katsoo täyttäneensä velvoitteensa kyseisen petollisen menettelyn torjumiseksi osallistumalla aktiivisesti OLAFin organisoimiin petostentorjuntaoperaatioihin eli Discount-valvontatoimiin vuonna 2011 ja Snake-operaatioon vuonna 2014. Vuodesta 2015 Yhdistynyt kuningaskunta väitti lisäksi aloittaneensa aliarvotuspetosten torjumisen Breach-operaatiolla, jonka yhteydessä sen viranomaiset olivat lähettäneet lukuisia C18-maksuunpanopäätöksiä, joiden arvo tullimaksuina oli lähes 35 miljoonaa Englannin puntaa. Vuonna 2016 käynnistettiin sen mukaan lisäksi Samurai-operaatio, mikä edellyttää erityisesti ennakkotarkastuksia ja tullimenettelyä 42 koskevia koulutustoimia. Viimeksi mainituista operaatioista saatujen tietojen perusteella se väitti käynnistäneensä lokakuussa 2017 alkaneen Swift Arrow ‑operaation.

198.

Vakuuksien antamisen osalta Yhdistynyt kuningaskunta katsoo yhtäältä, että komissio ehdottaa sellaisen erittäin yleisen näkemyksen omaksumista vaadittavista vakuuksista, joka loukkaa kohtuuttomasti sekä perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklan että Pariisissa 20.3.1952 allekirjoitetun Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan mukaisia maahantuojien omistusoikeuksia, ja toisaalta, että vakuusvaatimuksen pätevyys edellyttää, että sillä on oltava asianmukainen perusta tavaroiden tosiasiallisen arvon määrittämistä varten. Tuotekoodikohtaisen keskihinnan käyttö OLAFin menetelmissä johtaa sen mukaan siihen, että toimijat tekevät jäsenvaltioille paljon valituksia.

199.

Asianosaisten ja väliintulijoiden kirjelmien tarkastelusta ilmenee, että komissio ei kiistä sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta on toteuttanut rikkomisajanjaksolla tiettyjä toimenpiteitä petokseen perustuvan aliarvotuksen torjumiseksi, mutta se väittää, että tietyt käytetyistä toimenpiteistä eivät suojanneet tehokkaasti unionin taloudellisia etuja ja toisia ei sovellettu lainkaan. Ensimmäisessä kanneperusteessa esitettyjen väitteiden tutkimiseksi on siten määritettävä unionin tullilainsäädännössä jäsenvaltioille asetettujen velvoitteiden tavoitteet ja ulottuvuus, minkä perusteella on mahdollista arvioida, olivatko Yhdistyneen kuningaskunnan toteuttamat toimenpiteet tehokkaita (vai eivät). ( 129 )

200.

Tältä osin on muistettava, että koska unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi tehokkaasti voidaan ottaa huomioon hyvin erilaisia toimenpiteitä, niiden tehokkuuden vertaileminen voi osoittautua vaikeasti toteutettavaksi nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tapauksessa, sillä unionin oikeudessa annetaan jäsenvaltioille tiettyä liikkumavaraa toimenpiteiden valinnassa. ( 130 ) Mielestäni on kuitenkin katsottava tehottomiksi sellaiset toimenpiteet, jotka tiettyyn tilanteeseen liittyvät erityispiirteet huomioon ottaen eivät mitä ilmeisimmin mahdollista unionin primäärioikeudessa ja johdetussa oikeudessa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Tätä tarkoitusta varten on hyväksyttävä yksi Yhdistyneen kuningaskunnan tässä menettelyssä esittämistä puolustautumisperusteista, jonka mukaan komission tehtävänä on osoittaa muun muassa, että toimenpiteet, jotka kyseinen valtio väittää toteuttaneensa rikkomisajanjaksolla kyseessä olevan petoksen ehkäisemiseksi, olivat ilmeisen tehottomia unionin omien varojen kantamiseksi tehokkaasti ja täysimääräisesti tullimaksuina. ( 131 ) Kun otetaan huomioon sen rikkomisen kesto, johon Yhdistyneen kuningaskunnan väitetään syyllistyneen, katson, että on otettava huomioon se, että jäsenvaltion toteuttaman toimenpiteen tehokkuuden taso voidaan selvittää vain sen yksityiskohtaisessa analyysissä. Jotta siis vältetään jäsenvaltion asettaminen taannehtivasti epäedulliseen asemaan jälkeenpäin hankittujen tietojen perusteella, tosiasiallisesti sovellettujen toimien tehottomuutta voidaan arvostella vain etukäteen, toisin sanoen niiden tietojen perusteella, jotka kansallisilla toimivaltaisilla viranomaisilla oli käytettävissään toimenpiteiden toteuttamisajankohtana. Tilanne on kuitenkin toinen siinä tapauksessa, että unionin oikeudessa velvoitetaan jäsenvaltiot ehdottomasti toteuttamaan tiettyjä täsmällisesti määritettyjä toimenpiteitä. Tällaisessa tapauksessa unionin lainsäätäjän on itse arvioitava kyseessä olevan toimenpiteen tehokkuutta, joten jo pelkästään sen toteuttamatta jättäminen rikkoo unionin oikeutta.

201.

Yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 ja 4 kohdassa, joista edellistä sovellettiin ennen 1.6.2016 ja jälkimmäistä sen jälkeen, velvoitetaan molemmissa kansalliset viranomaiset tekemään riskianalyysiin perustuvia tullitarkastuksia ja soveltamaan riskinhallintamenetelmiä. Asetuksella (EY) N:o 648/2005 ( 132 ) ja sen soveltamista koskevilla säännöksillä ( 133 ) otettiin käyttöön unionin yhteinen riskinhallintajärjestelmä, jonka mukaan tullitarkastukset perustuvat tietojenkäsittelytekniikoilla tehtävään riskianalyysiin. ( 134 ) Nykyään riskinhallintasäännöistä säädetään unionin tullikoodeksin 46 artiklassa, jonka 2 kohdassa toistetaan olennaisin osin yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohta. Viimeksi mainitussa säännöksessä, jota sovellettiin nimenomaisesti rikkomisajanjakson alkupuoliskolla (eli marraskuusta 2011 kesäkuuhun 2016), säädettiin, että muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten ”on perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään automaattista tietojenkäsittelymenetelmää, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta riskien arviointiin tarvittavat toimenpiteet voidaan kehittää”. ( 135 ) Näin ollen kyseisissä säännöksissä velvoitetaan lähinnä jäsenvaltiot ottamaan käyttöön riskinhallintajärjestelmä tavanomaisten tullitarkastusten suorittamista varten. ( 136 )

202.

Riskinhallinnasta on tullut maailmanlaajuisesti merkittävä väline tullivalvonnan alalla, ( 137 ) ja siitä on tehty useita tutkimuksia. ( 138 ) Koska asiasta ei ollut annettu yhteisön säännöksiä, komissio lisäsi asetusehdotukseen (EY) 648/2005 ( 139 ) riskinhallinnan käsitteen määritelmän, jolla tarkoitetaan ”kaikkien riskialttiuden rajoittamiseksi tarvittavien toimenpiteiden järjestelmällistä määrittelyä ja täytäntöönpanoa”, ja tämä ilmaisu sisältää ”tietojen keräämisen, riskin analysoinnin ja arvioinnin, toimien määrittelemisen ja toteuttamisen sekä prosessin ja sen tulosten säännöllisen seurannan ja tarkastelun kansainvälisten, yhteisön ja kansallisten lähteiden ja strategioiden perusteella”. ( 140 ) Riskianalyysin käsite lisättiin yhteisön tullikoodeksiin asetuksella N:o 648/2005, jolla muutettiin yhteisön tullikoodeksin 13 artiklaa. Komissio selitti tämän lisäyksen sillä, että ”jäsenvaltiot velvoitetaan käyttämään riskianalyysiä”, ja täsmensi, että niin kauan kuin ”yhteisön omat kriteerit tai kansainväliset kriteerit puuttuvat sovelletaan kansallisia kriteereitä (kuten [tämän ehdotuksen hyväksymisajankohtana])”. ( 141 ) Komission tarkoituksena oli tällä uudella säännöksellä kehittää ”yhteinen riskinhallintajärjestelmä” mutta kuitenkin samanaikaisesti mahdollistaa se, että kansallisten riskianalyysijärjestelmien ja kansallisten kriteerien käyttöä voidaan jatkaa. ( 142 )

203.

Unionin tullilainsäädännön asiayhteyden tarkastelu tukee yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 ja 4 kohdan sanamuodon mukaiseen tulkintaan perustuvaa päätelmää, jonka mukaan se, että jäsenvaltiot tekevät järjestelmälliseen tietojen analysointiin perustuvan riskianalyysin ja toteuttavat riskinarvioinnin yhteisön ja unionin tullilainsäädännön mukaisesti, on velvollisuus eikä oikeus. Toteutettujen tullivalvontatoimenpiteiden on puolestaan perustuttava riskianalyysiin, mikä merkitsee, että ne valitaan niiden arvioinnin yhteydessä havaittujen riskien perusteella ja että niiden avulla voidaan poistaa riskit. Kuten edellä siis jo selitettiin, ( 143 ) yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 kohdan on SEUT 325 artiklan valossa tulkittuina ymmärrettävä tarkoittavan erityisesti sitä, että jäsenvaltiot ovat velvollisia mukauttamaan riskianalyysivälineitä jatkuvasti, jotta niillä katetaan kaikkina aikoina tullivalvonnassa havaitut riskit ja otetaan jatkuvasti huomioon niiden kehitys. Tämä merkitsee, että jäsenvaltioiden toteuttamalla riskianalyysillä on muun muassa määritettävä, mihin tavaroihin tarkastukset on kohdennettava ja millä keinoin.

204.

Edellä esitetystä seuraa käsiteltävän asian asiayhteydessä, että siitä hetkestä alkaen, jolloin koko unionin alueella ilmenevä merkittävä tullipetoksen riski, joka koski Kiinasta tuotuja tuotteita, tuli tietoon unionissa, jäsenvaltiot olivat velvollisia erityisesti yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdan (ja myöhemmin unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 kohdan) nojalla mukauttamaan omia kansallisia riskinhallintamenetelmiään tullialalla. Kuten edellä nimittäin jo todettiin, ( 144 ) Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olivat täysin tietoisia kyseessä olevasta riskistä, mikä merkitsee, että niiden olisi myös pitänyt mukauttaa kohtuullisen ajan kuluessa riskianalyysimenetelmiään ottamalla huomioon käytettävissä olevat tiedot ja tekemällä tarpeelliset tullitarkastukset. ( 145 ) Kun otetaan huomioon, että asiakirja-aineistosta ilmenee Yhdistyneen kuningaskunnan olleen tietoinen tullipetossuunnitelmaan liittyvistä tosiseikoista vuonna 2007 ja lähinnä komission pitäneen sen myöhemmin säännöllisesti ajan tasalla suunnitelman kehityksestä, on mielestäni vaikea hyväksyä vastaajan väitettä, jonka mukaan se, että riskianalyysivälinettä ei hyväksytty ja otettu käyttöön rikkomisajanjakson alussa marraskuussa 2011 eli neljä vuotta sen jälkeen, kun Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olivat saaneet asian kannalta merkitykselliset tiedot, on yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdan mukaista.

205.

Kyseisistä kirjelmistä ilmenee, että Yhdistynyt kuningaskunta ei pääosin kiistä sitä, ettei se käyttänyt rikkomisajanjaksolla riskianalyysimenetelmää aliarvotukseen liittyvien tullipetosten havaitsemiseksi. Vastauksena komission väitteisiin Yhdistynyt kuningaskunta kuitenkin selittää, että asianmukaisen riskianalyysimenetelmän kehittäminen vei jonkin aikaa muun muassa kyseessä olevan petoksen monimutkaisuuden vuoksi, ( 146 ) kun taas OLAFin menetelmät eivät soveltuneet Yhdistyneen kuningaskunnan erityistilanteeseen. On tosin totta, että – kuten Yhdistynyt kuningaskunta väittää – unionin tullikoodeksin 3 ja 46 artiklassa (viimeksi mainittu artikla vastaa yhteisön tullikoodeksin 13 artiklaa) ei edellytetä, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön tietyn tyyppisiä riskianalyysimenetelmiä, eivätkä ne siis millään tavoin ole esteenä sille, ettei jäsenvaltio aliarvotukseen liittyvien tullipetosten havaitsemiseksi tukeudu tilastollisiin keskihintoihin vaan menetelmään, jossa keskitytään kohdennetusti ja nimenomaisesti tämäntyyppisiin petoksiin erikoistuneisiin toimijoihin, kuten Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset lopulta tekivät Swift Arrow ‑operaation yhteydessä. Näin tehdessään Yhdistynyt kuningaskunta myöntää implisiittisesti, ettei sillä ollut rikkomisajanjaksolla käytettävissään asianmukaista menetelmää riskianalyysien tekemistä varten. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tällaisella perustelulla ole merkitystä yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 kohdassa säädetyn velvoitteen kannalta.

206.

Kyseistä päätelmää tukee asiakirja-aineistoon sisältyvä analyysi, joka koskee Yhdistyneen kuningaskunnan rikkomisajanjaksolla toteuttamiin valvontatoimiin liittyviä todisteita, joista ilmenee muun muassa, että kyseisen jäsenvaltion viranomaiset käyttivät riskianalyysivälineitä ainoastaan Snake-operaatiossa, jonka operatiivinen vaihe toteutettiin 17.2–17.3.2014 ja jonka yhteydessä komissio kehotti jäsenvaltioita soveltamaan kynnysarvoja riski-indikaattoreina muiden toimenpiteiden ohella. ( 147 ) On riidatonta, että Yhdistynyt kuningaskunta osallistui kyseiseen operaatioon käyttäen OLAFin suosittelemia riskiprofiileja eli OLAFin menetelmiä riskin kynnysarvona ja teki kyseisen operaation aikana asianmukaisia tarkastuksia. Kuten komissio kuitenkin väittää Yhdistyneen kuningaskunnan riitauttamatta sen näkemystä, kyseiset toimenpiteet kestivät vain kuukauden eli mainitun prosessin operatiivisen vaiheen ajan. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset eivät toisin sanoen kyseisen operatiivisen vaiheen lisäksi tehneet riskianalyysiin perustuvaa tarkastusta ja valvoivat tuolloin maahantuojia tulliselvityksen jälkeen esittääkseen näille vaatimuksia myöhemmin. ( 148 )

207.

Vastatessaan lisäksi puolustuksensa yhteydessä erityisesti komission väitteisiin, jotka liittyivät riskianalyysin toteuttamatta jättämiseen, Yhdistynyt kuningaskunta lisäsi, että syynä laiminlyöntiin oli muun muassa se, että OLAFin menetelmissä ei oteta huomioon Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoiden erityispiirteitä ja että niiden seurauksena suuri määrä laillisesti maahantuoduista tavaroista todetaan aliarvotetuiksi. ( 149 ) Tältä osin on todettava, että kyseinen arvostelu perustuu virheelliseen olettamukseen, jonka mukaan syynä unionin oikeuden rikkomiseen oli se, että Yhdistynyt kuningaskunta ei noudattanut tiettyä komission tai OLAFin suosittelemaa tullivalvonnan muotoa. ( 150 ) Kannekirjelmän ensimmäisessä kanneperusteessa kyseessä olevan rikkomisen kuvauksesta sekä komission muista kirjelmistä ilmenee kuitenkin, että komissio arvostelee Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se soveltanut mitään riskianalyysimenetelmää. Kuten edellä esitetystä analyysistä nimittäin ilmenee, unionin tullikoodeksin 3 artiklassa ja 46 artiklan 2 kohdassa sekä yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan tullivalvonnan yhteydessä riskianalyysi, joten vaikka Yhdistynyt kuningaskunta ei pitänyt komission menetelmän soveltamista tarkoituksenmukaisena syistä, jotka olivat vain sen tiedossa, tämä ei kuitenkaan estänyt sitä suunnittelemasta ja toteuttamasta itse tullitarkastuksia. ( 151 ) Näin ollen katson, että Yhdistyneen kuningaskunnan esittämällä arvostelulla, joka koskee OLAFin menetelmien käyttöä riskianalyysivälineenä, ei ole merkitystä.

208.

Tämän ratkaisuehdotuksen tyhjentävyyden vuoksi on näin ollen muistutettava, että SEUT 28 artiklan 1 kohdan mukaan unioniin ”sisältyy tulliliitto, joka käsittää kaiken tavaroiden kaupan ja merkitsee, että vienti- ja tuontitullit sekä kaikki vaikutukseltaan vastaavat maksut ovat kiellettyjä jäsenvaltioiden välillä ja että toteutetaan yhteinen tullitariffi suhteessa kolmansiin maihin”, ja että SEUT 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa vahvistetaan unionin yksinomainen toimivalta tulliliiton alalla. ( 152 ) Tältä osin on SEUT 2 artiklan 1 kohdan mukaan niin, että tätä toimivaltaa käytettäessä unionin tullisäännökset on kodifioitu unionin tullikoodeksissa (ja soveltamis- ja täytäntöönpanoasetuksissa), ja niitä sovelletaan sellaisinaan jäsenvaltioissa. ( 153 ) Jäsenvaltioilla on SEUT 291 artiklan mukaisesti toimivalta kyseisten säädösten täytäntöön panemiseksi. ( 154 ) Vaikka tullimaksujen kantaminen jää jäsenvaltioiden vastuulle, ( 155 ) kyseisen tehtävän hoitaminen edellyttää niiden ja unionin toimielimien välistä tiivistä yhteistyötä. ( 156 ) Siten komissiolle ja erityisesti OLAFille on yhtäältä petostentorjunnan alalla annettu tietyt SEUT 325 artiklaan ( 157 ) perustuvat valvonta- ja tutkintavaltuudet. ( 158 ) Erityisesti riskinhallinnan osalta unioni on toisaalta ottanut käyttöön strategian varmistaakseen tullialan riskienhallinnan ja tullitarkastusten vähimmäisvaatimusten noudattamisen ( 159 ) säätämällä, että kansallisten tulliviranomaisten on toteutettava toimenpiteitä menettelyjen, tekniikoiden ja resurssien uudistamiseksi tavaroiden tarkastamisen alalla. ( 160 ) Edellä mainitut säännökset huomioon ottaen ja komissiolle SEU 17 artiklan 1 kohdan ( 161 ) nojalla annetun yleisen edun mukaisen tehtävän perusteella katson, että komissiolla oli toimivalta laatia muita kuin sitovia arviointiperusteita, kuten OLAFin menetelmät, jotta jäsenvaltioiden olisi mahdollista tehdä riskianalyysi tullitarkastustensa yhteydessä, etenkin kun käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat tullipetokset koskivat koko unionia eikä jäsenvaltioiden ja komission välisen yhteistyön keinovalikoimaa ole rajoitettu. ( 162 ) Näin ollen on korostettava, että vaikka komissio täsmensi tiedonannoissaan riskinhallinnan tavoitteet, ( 163 ) koska riskianalyysimenetelmiin liittyviä yhdenmukaistettuja sääntöjä ei ole, ( 164 ) jäsenvaltioilla oli ja on edelleen vapaus valita rikkomisajanjaksolla käyttämänsä erityiset riskinhallintavälineet, ( 165 ) kuten komissio on lisäksi kirjelmissään ja suullisessa käsittelyssä myöntänyt.

209.

Siltä osin kuin on kyse riskianalyysivälineenä käytettävien OLAFin menetelmien aineellisista arviointiperusteista, on käsiteltävässä asiassa todettava, että – kuten komission unionin tuomioistuimen kirjallisiin kysymyksiin antamista vastauksista ilmenee – jäsenvaltiot keskustelivat perusteellisesti kyseisistä menetelmistä tullipetosten havaitsemisvälineenä. Näin ollen sen käyttöönotto riskianalyysivälineenä tapahtui komission mukaan niiden yksimielisellä päätöksellä. ( 166 ) Komission esittämät selvitykset, joiden mukaan aliarvotuksen riskin kynnysarvot (hyväksyttävä vähimmäishinta) kyseisen yhdistetyn nimikkeistön kunkin (kahdeksannumeroisen) tuotekoodin osalta laskettiin käyttäen lähtökohtana korjattua keskihintaa eli 28 jäsenvaltiossa kunkin mainitun koodin osalta tuonnin yhteydessä ilmoitettujen keskimääräisten arvojen (painottamatonta) aritmeettista keskiarvoa neljän vuoden ajalta, osoittavat, että kyseiset menetelmät eivät ole mielivaltaisia. Näin on etenkin kun oikeuskäytännöstä ilmenee, että tilastotietojen käyttäminen, eli se, että ilmoitetun tullausarvon paikkansapitävyys riitautetaan osoittamalla, että ilmoitettu tullausarvo on alle 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta, voi tuoda esiin, että kyseessä on aliarvotuspetos, joka voi herättää epäilyjä. ( 167 ) OLAFin menetelmien käyttö riskianalyysivälineenä vaikuttaa siis perustuvan objektiivisiin ja neutraaleihin perusteisiin.

210.

Katson, että Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan OLAFin menetelmillä havaitaan suuri määrä laillisia tuontitavaroita, mikä voi sen mukaan asianomaisten toimijoiden kannalta tarkoittaa perusoikeuskirjan 16 ja 17 artiklan – joista edellinen koskee elinkeinovapautta ja jälkimmäinen omistusoikeutta – rikkomista. Todettakoon tältä osin, että koska yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 kohdassa säädetty riskianalyysi on abstraktia riskinhallintaa, jossa tutkitaan tullaukseen liittyviä riskejä ja suunnitellaan tarvittavia vastatoimia, toisin sanoen toimintasuunnitelmaa tullivalvontatoimenpiteiden toteuttamiseksi, en ymmärrä, miten tällainen hallinta voisi vaarantaa kyseisissä perusoikeuskirjan määräyksissä tarkoitetut perusoikeudet.

211.

Yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 1 kohdassa, jota sovellettiin rikkomisajanjakson alussa, säädettiin, että ”tulliviranomaiset voivat toteuttaa voimassa olevissa säännöksissä annettujen edellytysten mukaisesti kaikki tarpeellisiksi katsomansa tarkastukset”. ( 168 ) Sitä seuranneeseen unionin tullikoodeksin 46 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen alakohtaan sisältyy samankaltainen säännös, ja toisessa alakohdassa esitetään esimerkinomainen luettelo erilaisista tullitarkastuksista, joita jäsenvaltiot voivat tehdä. Vaikuttaa siltä, että kyseisten säännösten sanamuodosta ja tarkemmin sanoen verbimuodon ”voivat” käytöstä seuraa, ettei niissä ole tarkoitus asettaa erityyppisiä tullitarkastuksia keskenään tärkeysjärjestykseen. ( 169 ) Tätä seuraa mielestäni, että mainituilla säännöksillä annetaan kansallisille tulliviranomaisille tiettyä harkintavaltaa valita ja soveltaa tullivalvontamenettelyjä niiden suorittaessa tullitarkastuksia. ( 170 ) Tätä tulkintaa tukevat myös tavaroiden luovutusta koskevat säännökset. ( 171 )

212.

Kuten edellä jo esitettiin, ( 172 ) siltä osin kuin on kyse SEUT 325 artiklassa määrättyjen velvoitteiden ulottuvuuden tulkinnasta, jäsenvaltioiden tulliviranomaisten harkintavaltaa tullivalvontatoimenpiteiden valinnassa rajoittaa kuitenkin vaatimus varmistaa unionin taloudellisten etujen tehokas suojaaminen. Kuten lisäksi jo todettiin, kansallisten tulliviranomaisten tehtävänä on unionin tullikoodeksin 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti ”suojella unionin ja sen jäsenvaltioiden taloudellisia etuja” ottamalla käyttöön toimenpiteitä tätä tarkoitusta varten. Kyseisen tavoitteen merkitystä unionin tullikoodeksissa korostaa sen paikka aivan tullikoodeksin alussa, ja jäsenvaltioiden on siis varmistettava tämän tehtävän toteuttaminen. ( 173 ) Tiivistetysti voidaan todeta, että vaikka yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 1 ja 2 kohdan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan tullivalvontamenetelmien täytäntöönpano ja valinta kuuluvat jäsenvaltioiden viranomaisille, joilla on tältä osin tiettyä harkintavaltaa, valitut toimenpiteet eivät saa olla tehottomia.

213.

Katson siis, että käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaiset tullivalvontamenetelmät, jotka mahdollistavat vakavien ja havaittujen riskien tehokkaan hallinnan tiettynä ajankohtana ja tietyllä alueella tämän ratkaisuehdotuksen edeltävissä kohdissa kuvatun riskianalyysin perusteella, ovat unionin taloudellisten etujen suojaamista koskevan tavoitteen mukaisia. Kuten rikkomisajanjaksolla nimittäin useaan otteeseen todettiin, pääasiallinen riski, jonka havaittiin kohdistuvan unionin taloudellisiin etuihin rikkomisajanjaksolla, oli erityisesti Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden laajamittainen tuonti, jossa tavarat oli aliarvotettu ja jolle olivat ominaisia yhtäältä tavaroiden arvon ilmoittaminen järjestelmällisesti ja harkitusti niiden todellista arvoa pienemmäksi ja toisaalta tuontiyritysten epäluotettavuus, sillä ne oli pääsääntöisesti perustettu vain kyseisen petoksen tekemistä varten ja ne lakkautettiin heti, kun kansalliset tulliviranomaiset riitauttivat niiden esittämän tulli-ilmoituksen. Näin ollen kyseinen tullipetossuunnitelma vähentää merkittävästi tullimaksuja, joita voidaan kantaa vapaaseen liikkeeseen luovutetuista tavaroista. Tämä tosiasiallinen tilanne on otettava huomioon arvioitaessa Yhdistyneen kuningaskunnan rikkomisajanjaksolla käyttöön ottamien tullivalvontatoimenpiteiden tehokkuutta, ja niitä on verrattava toimenpiteisiin, jotka komissio väittää kyseisen jäsenvaltion jättäneen toteuttamatta.

214.

Tältä osin vaikuttaa riidattomalta, että ennen Swift Arrow ‑operaation alkamista vuonna 2017 Yhdistynyt kuningaskunta ei pääsääntöisesti toteuttanut tavaroiden luovutusta edeltäviä tullivalvontatoimenpiteitä, kuten tulliselvitystä edeltäviä tarkastuksia tai näytteenottoa, lukuun ottamatta Snake-operaation aikana vuoden 2014 alussa ja Samurai-operaation aikana syyskuussa 2016 toteutettuja toimenpiteitä. Yhdistynyt kuningaskunta ei kyseenalaista tätä tosiseikkaa katsoessaan, että OLAFin ehdottama riskianalyysimenetelmä ei soveltunut niiden tuontitavaroiden havaitsemiseen, joita aliarvotuspetos koski, ja väittää valinneensa strategian, jossa tullitarkastuksia tehdään jälkikäteen ja josta vuonna 2015 alkanut Breach-operaatio on tärkein esimerkki. ( 174 ) Jälkikäteen tehtävistä tullitarkastuksista Yhdistynyt kuningaskunta luettelee paikalla tehtävät epäilyttävien lähetysten tarkastukset, asiakirja-analyysit, tilintarkastukset ja muut tarkastukset, kyseessä olevien myyntien kaupallisen luonteen tutkimisen sekä maahantuojan, huolitsijan ja muiden yritysten välisten yhteyksien tutkimisen ja maahantuojille suunnatut tiedotustoimet, joiden tarkoituksena oli petollisten toimien havaitseminen.

215.

Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisperusteesta, jonka mukaan tavaroiden luovutusta edeltäviä tarkastuksia oli mahdotonta tehdä OLAFin menetelmien soveltumattomuuden vuoksi, on todettava, että – kuten tässä ratkaisuehdotuksessa jo todettiin ( 175 ) – vaikka jäsenvaltiot eivät ole velvollisia noudattamaan komission ehdottamaa riskianalyysimenetelmää, niitä koskee kuitenkin yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 kohdassa säädetty velvoite ottaa käyttöön riskianalyysiin perustuvia tarkastuksia. Perustellessaan tavaroiden luovutusta edeltävien tarkastusten tekemättä jättämistä sillä, ettei sopivaa riskianalyysimenetelmää ollut, Yhdistynyt kuningaskunta oikeastaan myöntää jättäneensä noudattamatta velvoitetta säätää näistä tarkastuksista. Nähdäkseni on myös hyväksyttävä komission väite, jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan luettelemia, jälkikäteen toteutettavia toimenpiteitä ei voida missään tapauksessa pitää tehokkaina. Mielestäni on vaikea ymmärtää, miten kyseisen valtion valitsemaa jälkikäteistä strategiaa voitaisiin unionin taloudellisten etujen suojaamista koskeva tavoite huomioon ottaen pitää tehokkaana tilanteessa, jossa tullipetos perustui maahantuotujen tekstiilituotteiden ja jalkineiden aliarvotukseen eli niiden arvon ilmoittamiseen tietoisesti todellista arvoa alhaisemmaksi. Ei vaikuta uskottavalta, että Yhdistyneen kuningaskunnan kuvailemilla toimenpiteillä voitaisiin varmistaa tosiasiallisesti maksettavaksi kuuluvien tullimaksujen kantaminen, jos Yhdistynyt kuningaskunta ei ole etukäteen todellisuudessa määrittänyt maahantuotuja tavaroita, mikä edellyttää välttämättä tulliselvityksessä tehtäviä fyysisiä ennakkotarkastuksia ja näytteiden ottamista ennen kyseessä olevien tavaroiden luovutusta vapaaseen liikkeeseen. ( 176 ) Tavaroiden luovutusta edeltävien tullitarkastusten tekeminen vaikuttaa välttämättömältä, jos tulliviranomaisilla on epäilyksiä tulli-ilmoituksen paikkansapitävyydestä, mutta osoittautuu sitäkin suuremmalla syyllä tarpeelliseksi silloin, kun toimijoiden ainoana tavoitteena on petoksen tekeminen. Tältä osin – kuten edellä jo osoitettiin – Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olivat täysin tietoisia aliarvotukseen liittyvästä tullipetoksesta, ja osallistumalla Snake-operaatioon ne lisäksi vahvistivat empiirisesti, että sen torjumiseksi on tarpeen toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä (mukaan lukien ennakkotoimenpiteet). Edellä esitetystä seuraa, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olivat rikkomisajanjakson alusta lähtien tietoisia kyseessä olevan tullipetoksen luonteesta, mikä huomioon ottaen niillä olisi pitänyt olla vakavia epäilyjä edellä mainittujen jälkeenpäin toteutettavien toimenpiteiden tehokkuudesta.

216.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää myös, että tuomiossa komissio v. Portugali ( 177 ) unionin tuomioistuin totesi, että tulliviranomaiset ovat velvollisia suorittamaan lisätarkastuksia vain, jos niillä on käytettävissään konkreettisia aihetodisteita kyseisen tulli-ilmoituksen paikkansapitämättömyydestä. Tämä puolustautumisperuste perustuu mielestäni kyseisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Todetessaan, että ”tullisäännöstön asianmukaisen soveltamisen varmistamiseksi [kyseessä olevan] kynnysarvon ylittävä tulli-ilmoitus on tarkastettava silloin, kun tulliviranomaisilla on käytettävissään konkreettisia aihetodisteita tällaisen tulli-ilmoituksen paikkansapitämättömyydestä”, unionin tuomioistuin ei mielestäni millään tavalla rajoittanut tietolähdettä, josta tulli-ilmoituksen paikkansapitämättömyys ilmenee. Kun otetaan huomioon erityisesti kansallisille tulliviranomaisille unionin tullikoodeksin 3 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvat tehtävät, ne ovat velvollisia reagoimaan tullipetokseen, vaikka ne saisivat tulli-ilmoitusten paikkansapitämättömyyttä koskevan tiedon komission tai muiden jäsenvaltioiden kautta. Tätä tulkintaa tukee unionin tullikoodeksin 46 artiklan 3 kohdassa säädetty jäsenvaltioiden välinen tietojenvaihtojärjestelmä ilmauksena unionin tulliliitosta. ( 178 ) Kun otetaan huomioon, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olivat tietoisia tässä ratkaisuehdotuksessa esiin tuodusta suuresta tullipetosten riskistä, olen komission kanssa samaa mieltä siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei voi väittää, ettei sen tulliviranomaisilla ollut käsiteltävässä asiassa ilmoitettujen arvojen osalta konkreettisia aihetodisteita sellaisen ilmoituksen paikkansapitämättömyydestä, jollaisesta oli kyse tuomion komissio v. Portugali antamiseen johtaneessa asiassa. ( 179 )

217.

Soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan 1 kohdan nojalla ( 180 ) tulli-ilmoitusta annettaessa sovellettavat tullit on joko maksettava tai niille on asetettava vakuus ennen tavaroiden luovutusta. Jos tulliviranomaiset siis katsovat, että tulli-ilmoituksen tarkastus voi johtaa tulli-ilmoituksen tiedoista ilmenevää määrää korkeamman tuontitullin (tai mahdollisen muun maksun) kantamiseen, tavaroiden luovutus sallitaan riittävän vakuuden asettamisen jälkeen kyseisten määrien välisen erotuksen kattamiseksi.

218.

Tässä yhteydessä siltä osin, vaaditaanko soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdassa ( 181 ) vakuuden asettamista, on todettava, että tarkastelemieni kieliversioiden sanamuoto vaikuttaa viittaavan siihen, että tavaroiden luovutus edellyttää pakollisen vakuuden antamista. ( 182 ) Täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan 1 kohdan, joka vastaa soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohtaa, eri kieliversiot vaihtelevat. Saksan- ja vironkielisissä versioissa nimittäin annetaan ymmärtää, että vakuuden asettaminen on vapaaehtoista, kun taas muut edellä mainitut versiot vaikuttavat viittaavan siihen, että kyse on velvoitteesta. ( 183 ) Kun otetaan huomioon täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan 1 kohdan eri kieliversioiden erot, kohdan sanamuodosta ei mielestäni ole mahdollista päätellä yksiselitteisesti sitä, vaaditaanko kyseisessä säännöksessä vakuuden antamista tavaroiden luovutuksen edellytyksenä vai onko jäsenvaltioiden tulliviranomaisilla harkintavaltaa kunkin yksittäistapauksen erityispiirteet huomioon ottaen. ( 184 ) Unionin säädöksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan kyseessä olevaa säännöstä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös on. Tässä yhteydessä, siltä osin kuin on kyse edellä mainittujen säännösten asiayhteydestä, katson, että soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja yhteisön tullikoodeksin 74 artiklan 1 kohdan tulkinnassa on otettava huomioon, että ”[tulli-ilmoituksessa] tarkoitettuja tavaroita ei saa luovuttaa ennen kuin tullivelka on maksettu tai sen maksamisesta on annettu vakuus”. ( 185 ) Täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan osalta kyseisen tullikoodeksin 89 artiklassa ja sitä seuraavissa säännöksissä eritellään tarkemmin ne erilaiset tilanteet, joissa vakuus on asetettava, ja täsmennetään lisäksi ne tapaukset, joissa vakuutta ei ole tarpeen asettaa. ( 186 ) Tästä seuraa nyt käsiteltävän kanneperusteen yhteydessä, että vaikka jäsenvaltion tulliviranomaisilla on tiettyä harkintavaltaa, kun ne päättävät vaatia vakuuksien asettamista, sitä rajoittaa mielestäni SEUT 325 artiklassa tarkoitettu unionin taloudellisten etujen tehokasta suojaamista koskeva vaatimus, joka on jo tuotu esiin tässä ratkaisuehdotuksessa. ( 187 ) Unionin ja jäsenvaltioiden taloudellisten etujen suojaamisen tarve perustuu lisäksi täytäntöönpanoasetuksen johdanto-osan 27 perustelukappaleeseen, jossa todetaan muun muassa, että ”ottaen huomioon, että on tarpeen varmistaa unionin ja jäsenvaltioiden taloudellisten etujen asianmukainen suojelu ja talouden toimijoiden tasapuoliset toimintaedellytykset, on tarpeen säätää menettelysäännöt, jotka koskevat vakuuden antamista”, sekä unionin tullikoodeksin johdanto-osan 36 ja 37 perustelukappaleeseen. ( 188 ) Katson näin ollen, että on hyväksyttävä komission lähestymistapa, jonka mukaan tullivalvontatoimenpiteiden soveltamista ja vakuuksien antamista koskevaa vaatimusta on kohdeltava eri tavalla sen mukaan, onko kyse hyväksytyistä yrityksistä, joilla on varoja, ( 189 ) vai – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – ainoastaan petostarkoituksessa perustetuista yrityksistä, jotka asetetaan selvitystilaan heti niiden ilmoittamien tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen jälkeen.

219.

Niiden käsiteltävän asian todisteiden osalta, jotka liittyvät siihen, ettei Yhdistynyt kuningaskunta vaatinut vakuuksia rikkomisajanjaksolla, on todettava, että niitä on jo tarkasteltu erityisesti tämän ratkaisuehdotuksen siinä osassa, joka koskee velvoitetta tehdä riskianalyysi ja ennakkotarkastuksia, joten niitä ei ole tarpeen toistaa nyt käsiteltävässä osassa. ( 190 )

220.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää lisäksi, että yhtäältä komission ehdottaman kaltaisen hyvin yleisen näkemyksen omaksuminen vaadittavista vakuuksista loukkaa kohtuuttomasti perusoikeuskirjan 17 artiklaan ja ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaan perustuvia maahantuojien omistusoikeuksia ja että toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisilla ei ollut mitään todistetta, jonka perusteella olisi voitu määrittää korvaava arvo, joten niillä ei ollut mahdollisuutta vaatia vakuuksien antamista kyseisen korvaavan arvon perusteella.

221.

Nämä argumentit on mielestäni hylättävä.

222.

Siitä Yhdistyneen kuningaskunnan argumentista, jonka mukaan omistusoikeus, sellaisena kuin se taataan perusoikeuskirjan 17 artiklassa, ei anna tulliviranomaisille mahdollisuutta vaatia yleisesti vakuuksia maahantuojilta, huomautan, että kyseinen valtio ei selitä täsmällisiä syitä siihen, miksi vaatimus vakuuksien antamisesta loukkaa sen mukaan tätä oikeutta. Mainitun jäsenvaltion on kuitenkin actor incumbit probatio, reus in excipiendo fit actor ‑periaatteen mukaisesti näytettävä toteen väitteensä, jolla pyritään kyseenalaistamaan vakuuksien antamista koskeva velvoite, johon komissio tukeutuu. ( 191 )

223.

Vaikuttaa joka tapauksessa ensi näkemältä siltä, ettei Yhdistynyt kuningaskunta väitä soveltamisasetuksen 248 artiklan tai täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan olleen itsessään perusoikeuskirjan 17 artiklassa taattujen perusoikeuksien vastaisia. On lisäksi tarkasteltava lyhyesti ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaan liittyviä perusteita, sellaisina kuin niitä on luonnehdittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka on perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa olevan vastaavuuslausekkeen nojalla otettava huomioon perusoikeuskirjan 17 artiklan tulkinnassa. ( 192 ) Kyseisen oikeuskäytännön nojalla verojen kantaminen tarkoittaa lähtökohtaisesti puuttumista omistusoikeuteen, ( 193 ) mutta tätä puuttumista perustellaan mainitun 1 artiklan toisen kohdan mukaisesti verojen ja muiden maksujen maksamista koskevalla nimenomaisella poikkeuksella. ( 194 ) Tässä yhteydessä on korostettava, että jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta niiden suunnitellessa ja pannessa täytäntöön veropolitiikkaa. ( 195 ) Kuten komissio lisäksi väittää, tullivakuus asetetaan vain väliaikaisesti, ja se poistetaan heti, kun asianmukaiset tullimaksut on maksettu tai kun maahantuoja on osoittanut, ettei aliarvotusta ole tapahtunut. Vaikuttaa siltä, että väittäessään, etteivät tulliviranomaiset voi omaksua vaadittavista vakuuksista yhtä yleistä näkemystä kuin komission tarkoittama näkemys, Yhdistynyt kuningaskunta kyseenalaistaa komission suosittaman hallintokäytännön mahdollisen yhteensopivuuden perusoikeuskirjan 17 artiklassa määrätyn omaisuudensuojan perusoikeuden kanssa. On totta, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön nojalla unionin oikeusjärjestyksessä taattuja perusoikeuksia voidaan soveltaa kaikkiin unionin oikeudessa säänneltyihin tilanteisiin mutta ei muihin tilanteisiin, ja unionin oikeuden täytäntöönpanoon voi liittyä sellaisia hallintokäytäntöjä, ( 196 ) joista on kyse nyt käsiteltävässä asiassa. ( 197 ) Edellä mainittu Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä oikeudenkäyntiväite vaikuttaa hypoteettiselta nyt käsiteltävän asian olosuhteissa, koska kansallisten viranomaisten päätösten ja menettelyjen yhteensopivuutta perusoikeuskirjan kanssa ei voida arvioida abstraktisti vaan yksinomaan tietyn hallinnollisen toimen asiayhteydessä. Koska Yhdistynyt kuningaskunta ei esittänyt mitään yksittäistapausta, jossa vakuuden antaminen unionin oikeuden säännösten ja määräysten nojalla olisi johtanut jonkin asiaan liittyvän toimijan perusoikeuskirjassa suojellun perusoikeuden loukkaamiseen, unionin tuomioistuimen ei ole mielestäni tarpeen tutkia tätä puolustautumisperustetta.

224.

Siltä osin kuin on kyse Yhdistyneen kuningaskunnan argumentista, jonka mukaan sen viranomaisten ei ollut mahdollista vaatia vakuuksia sillä perusteella, ettei niillä ollut käytettävissään mitään tietoa, jonka perusteella olisi voitu määrittää maahantuotujen tavaroiden korvaava arvo, vaikuttaa siltä, että Yhdistynyt kuningaskunta perustelee tullitoimenpiteen täytäntöönpanon laiminlyöntiä muiden toimenpiteiden eli tavaroiden luovutusta edeltävien tarkastusten ja näytteenoton toteuttamatta jättämisellä. Tästä laiminlyönnistä seurasi erityisesti, ettei Yhdistyneen kuningaskunnan ollut mahdollista määrittää unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklan mukaisesti kyseessä olevien tuotteiden arvoa, mikä on kuitenkin välttämätöntä vakuuksien antamista varten. On lopuksi kiinnitettävä huomiota Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisperusteiden epäjohdonmukaisuuteen, sillä se väittää lähinnä, että tilanteessa, jossa sen tulliviranomaiset laiminlöivät kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon määrittämistä koskevien unionin tullikoodeksin säännösten asianmukaisen soveltamisen, ei olisi kuitenkaan mahdollista – kuten Yhdistynyt kuningaskunta korostaa Breach-operaation yhteydessä –, ( 198 ) määrittää tullimaksun kantamisen perusteena olleen tavaroiden arvon ja niiden todellisen arvon välistä erotusta.

225.

Yhteenvetona on todettava, että Yhdistyneen kuningaskunnan rikkomisajanjaksolla toteuttamia toimenpiteitä ei voida pitää SEUT 325 artiklassa ja tullialan johdetun oikeuden säännöksissä tarkoitetulla tavalla tehokkaina. Katson nimittäin, että Yhdistynyt kuningaskunta ei rikkomisajanjaksolla tehnyt kyseessä oleville tuotteille riskianalyysiin perustuvia tullitarkastuksia eikä tavaroiden luovutusta edeltäviä tarkastuksia eikä myöskään vaatinut vakuuksia ennen niiden luovutusta vapaaseen liikkeeseen. Tavaroiden tulliselvityksen jälkeen toteutetut valvontatoimenpiteet eivät olleet mainittujen määräysten ja säännösten mukaisesti riittäviä eivätkä tehokkaita. Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan toteuttamat toimenpiteet olivat ilmeisen tehottomia, kun otetaan huomioon kyseessä olevan petoksen ominaispiirteet ja se, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset saattoivat olla siitä tietoisia rikkomisajanjaksolla.

226.

Tällainen päätelmä voidaan tehdä myös komission toimittamista tilastotiedoista, joista ilmenee, että OLAFin menetelmien perusteella 32,44 prosenttia tuontitavaroista ilmoitettiin vuonna 2013 arvoltaan hyväksyttävää vähimmäishintaa alhaisemmaksi, kun taas vuonna 2016 kyseinen osuus nousi 50,50 prosenttiin. ( 199 ) Yhdistynyt kuningaskunta myöntää, että HMRC:n kehittämän lähestymistavan perusteella 35,2 prosenttia ryhmiin 61–64 kuuluvien, Kiinasta peräisin olevien tuontitavaroiden kokonaismäärästä aliarvotettiin rikkomisajanjaksolla, kun taas OLAFin menetelmien soveltaminen nosti kyseisen luvun 44,8 prosenttiin. ( 200 ) Molempien asianosaisten on kuitenkin todettava olevan yhtä mieltä siitä, että aliarvotettujen tuotteiden määrä väheni Swift Arrow ‑operaation vaikutuksesta, ja vuosien 2017 ja 2018 ensimmäisen vuosineljänneksen luvusta ilmeni, että hyväksyttävän vähimmäishinnan alittavien tuontitavaroiden määrät olivat erittäin pieniä. ( 201 ) Molemmat asianosaiset myöntävät myös, että kyseisen operaation tullitarkastukset koostuivat riskianalyysiin perustuvista tavaroiden luovutusta edeltävistä tarkastuksista, joiden yhteydessä otettiin näytteitä. Näiden tietojen perusteella voidaan mielestäni päätellä, että aliarvotuspetoksen olemassaolo ja jäsenvaltion toteuttamat tullivalvontamenetelmät liittyvät suoraan toisiinsa, mikä merkitsee, että kyseessä oleva laajamittainen aliarvotuspetos, joka tehtiin rikkomisajanjaksolla, olisi voitu välttää. Näin ollen katson, että on hylättävä Yhdistyneen kuningaskunnan puolustuksen kannalta keskeinen väite, jonka mukaan Swift Arrow ‑operaation onnistumisesta ei voida päätellä, että aikaisemmat toimenpiteet olivat ilmeisen soveltumattomia, koska edellä tarkastellut empiiriset tiedot vahvistavat asian olevan juuri päinvastoin.

227.

Edellä esitettyä toteamusta niiden toimenpiteiden riittämättömyydestä, joita Yhdistynyt kuningaskunta toteutti rikkomisajajaksolla aliarvotuspetoksen torjumiseksi, ei horjuta sen esittämä väite, jonka mukaan se osallistui kaikkiin komission toteuttamiin operaatioihin ja käynnisti operaatioita itse ja jonka mukaan komissio vahvisti sen ryhtyneen kaikkiin tältä osin vaadittaviin toimenpiteisiin. ( 202 ) Kuten Yhdistynyt kuningaskunta nimittäin itse väitti, on jäsenvaltioiden tehtävä huolehtia unionin tullilainsäädännön soveltamisesta, mikä tarkoittaa niiden olevan vastuussa asianmukaisten tullitarkastusten toteuttamisesta ja unionin taloudellisten etujen tehokkaasta suojaamisesta. Kyseisen tehtävän hoitaminen edellyttää tulliviranomaisilta jatkuvaa, johdonmukaista ja järjestelmällistä työskentelyä unionin tullirajan suojelemiseksi, mikä ei voi tarkoittaa pelkästään osallistumista yksittäisiin tullioperaatioihin, joiden vaikutukset voivat olla vain tilapäisiä.

228.

Komissio väittää, että rikkomisajanjaksolla Yhdistynyt kuningaskunta rikkoi jatkuvasti unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohtaa ja yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdan vastaavaa säännöstä, kun se ei kirjannut tileihin vielä perimättä olevia tullivelkoja kyseessä olevien petollisin perustein aliarvotettujen tuontitavaroiden osalta heti, kun tulliviranomaiset havaitsivat näiden velkojen vahvistamiseen johtaneen tilanteen.

229.

Yhdistynyt kuningaskunta sitä vastoin väittää lähinnä, että koska se ei ole velvollinen tarkistamaan kyseessä olevia tulli-ilmoituksia eikä laskemaan lisätulleja, sillä ei ole mitään velvollisuutta merkitä kirjanpitoon kyseessä olevia tullivelkoja.

230.

Todettakoon heti aluksi, että unionin tullikoodeksin 104 artiklan 1 kohdan ja yhteisön tullikoodeksin 218 artiklan 1 kohdan vastaavan säännöksen mukaan tulliviranomaisten on kansallisen lainsäädännön mukaisesti kirjattava tileihinsä maksettavan tuonti- tai vientitullin määrä. Vaikka kyseisissä säännöksissä säädetty tileihin kirjaaminen on yhtäältä välitön seuraus velvoitteista, jotka koskevat perinteisten omien varojen toteamista ja asettamista unionin käyttöön ja johtuvat asetusten N:o 1150/2000 ja 609/2014 säännöksistä, joita tarkastellaan tässä ratkaisuehdotuksessa käsitellyn toisen kanneperusteen ( 203 ) yhteydessä, tileihin kirjaaminen tapahtuu kyseisistä velvoitteista riippumatta, ( 204 ) ja se on siis pidettävä erillään niistä. ( 205 ) Nyt käsiteltävän asian yhteydessä velvollisuus kirjata tileihin tullien määrät edellä mainittujen säännösten nojalla on toisaalta välitön ja väistämätön seuraus tullitoimenpiteiden toteuttamisesta, kuten edellä jo tarkasteltu riskianalyysin käyttö ja tavaroiden luovutusta edeltävät tullitarkastukset, joten niiden laiminlyönti merkitsee väistämättä sitä, ettei mainittuja määriä ole kirjattu tileihin. Katson näin ollen, että väitettä, joka liittyy kyseisten määrien tileihin kirjaamista koskevan velvoitteen laiminlyömiseen, on analysoitava yhdessä niiden väitteiden kanssa, jotka koskevat velvoitetta toteuttaa välttämättömiä tullitoimenpiteitä ja joita käsiteltiin jo nyt käsiteltävän kanneperusteen yhteydessä.

231.

Oikeuskäytännön nojalla tullivelan määrien tileihin kirjaaminen tarkoittaa pääasiassa muun muassa, että tulliviranomaiset kirjaavat tullivelasta johtuvan tuonti- tai vientitullien määrän tilikirjoihin tai muulle vastaavalle tietovälineelle, kun kyseiset viranomaiset pystyvät laskemaan lain mukaan kannettavan määrän ja määrittämään velallisen. ( 206 ) Tämä tarkoittaa, että kun tulliviranomainen toteaa, että tullivelka on jätetty kokonaan tai osittain maksamatta ja että se pystyy laskemaan tällaisesta velasta kertyneiden tullien määrän ja määrittämään velallisen, se on velvollinen kirjaamaan tileihin kyseisen määrän edellä mainittujen säännösten mukaisesti. Kuten edellä jo todettiin, Yhdistynyt kuningaskunta oli käsiteltävässä asiassa tietoinen tavaroiden aliarvotuspetoksesta, mikä merkitsee, että sen viranomaiset olivat paitsi velvollisia määrittämään paikkansapitävät tullausarvot ja tekemään tulli-ilmoitusten tarkastukset myös määrittämään kyseessä oleviin tuontitavaroihin liittyvät määrät ja kirjaamaan ne tileihin unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdan ja yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdan vastaavan säännöksen nojalla. ( 207 ) Siltä osin kuin Yhdistynyt kuningaskunta ei tehnyt näitä määrityksiä eikä tileihin kirjaamisia, näitä säännöksiä koskevaa väitettä, jolla ei tosiasiallisesti ole itsenäistä sisältöä, on myös pidettävä perusteltuna, koska se on välitön seuraus tämän ratkaisuehdotuksen edellisissä kohdissa tarkastelluista rikkomisista. Koska Yhdistynyt kuningaskunta ei nimittäin toteuttanut edellä mainittuja välttämättömiä toimenpiteitä yhteisön tullikoodeksin ja unionin tullikoodeksin asian kannalta merkityksellisten säännösten – luettuina SEUT 325 artiklassa vahvistetun tehokkuusperiaatteen valossa – mukaisesti, on väistämätöntä, että se jätti määrittämättä kyseessä olevaan tuontiin liittyviä määriä eikä kirjannut niitä tileihin unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdan ja yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdan vastaavan säännöksen mukaisesti.

232.

Näin ollen ensimmäinen kanneperuste on katsottava perustelluksi siltä osin kuin se koskee SEUT 325 artiklassa, yhteisön tullikoodeksin 13 artiklassa ja 220 artiklan 1 kohdassa, unionin tullikoodeksin 3 ja 46 artiklassa sekä 105 artiklan 3 kohdassa, soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdassa ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklassa tarkoitettuja velvoitteita.

233.

Komissio katsoo Yhdistyneen kuningaskunnan jättäneen noudattamatta perinteisiin omiin varoihin liittyvää lainsäädäntöä ja erityisesti päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklaa sekä asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklaa, joita vastaavat tässä järjestyksessä asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artikla. Komission mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei rikkomisajanjaksolla tehnyt asianmukaisia tullitarkastuksia, joten petollisin perustein aliarvotettuja tavaroita ei ilmoitettu oikein tullissa. Kun otetaan huomioon tämä virheellinen arviointi, kyseisistä tavaroista maksettavia tullimaksuja ei komission mukaan laskettu oikein eikä niitä omien varojen määriä, jotka vastasivat tulleja, jotka olisi pitänyt todeta, sen mukaan todettu eikä siis asetettu unionin talousarvion käyttöön silloin kuin olisi pitänyt. Komissio arvostelee Yhdistynyttä kuningaskuntaa myös siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset totesivat ja sittemmin peruuttivat tiettyjä aliarvotettujen tavaroiden tuontiin liittyviä tullivelkoja ja tekivät siten hallintovirheen. Lyhyesti sanoen komissio toteaa, että Yhdistynyt kuningaskunta on vastuussa tästä johtuvista perinteisten omien varojen menetyksistä.

234.

Ennen kuin tarkastelen, onko nyt käsiteltävä kanneperuste perusteltu, on tarpeen esittää täsmennyksiä perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskevan sääntelyn osalta, jotta voidaan määrittää jäsenvaltioiden asiaa koskevat velvollisuudet (1 osa). Tämän kanneperusteen asiasisällön osalta on heti aluksi tarkasteltava komission väitettä, jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset tekivät hallintovirheen, josta Yhdistynyt kuningaskunta vastaa taloudellisesti, kun ne eivät toteuttaneet asianmukaisia toimenpiteitä todettuaan tiettyjä aliarvotettuja tavaroita koskevan tullivelan lisämäärän marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 väliseltä ajalta ja peruuttamalla tämän todetun lisämäärän (2 osa). Sen jälkeen on analysoitava väitetyn velvoitteiden noudattamatta jättämisen vuoksi aiheutuneiden omien varojen menetysten määrittämiseen liittyviä pulmallisia kysymyksiä (3 osa) ja lopuksi toissijaisesti viivästyskorkoihin liittyviä Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisperusteita (4 osa).

235.

Päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan ja päätöksen 2014/335 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan yhteisen tullitariffin tulleista kertyvät tulot ovat unionin perinteisiä omia varoja. ( 208 ) Viimeksi mainitut varat ovat määritelmän mukaan ”tuloja, jotka kertaosoituksena myönnetään unionin käyttöön sen talousarvion rahoittamiseksi ja jotka kuuluvat sille ilman kansallisten viranomaisten erillisiä päätöksiä”. ( 209 ) Vaikka unionin omien varojen periminen on mainittujen päätösten 8 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden tehtävä, niillä on kuitenkin velvollisuus asettaa kyseiset varat unionin käyttöön, eikä niillä ole mahdollisuutta vastustaa sitä. ( 210 )

236.

Se, että perinteisten omien varojen asettaminen unionin käyttöön on pakollista, johtuu omien varojen – erityisesti perinteisten omien varojen – käyttöön asettamisessa sovellettavista menetelmistä ja menettelystä annetun asetuksen N:o 609/2014 ( 211 ) säännöksistä. ( 212 ) Tässä yhteydessä asetuksen 609/2014 2 artiklan 1 kohdan ( 213 ) mukaisesti unionille kuuluvaa saamista omista varoista pidetään vahvistettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset saamisen määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta velalliselle täyttyvät, ( 214 ) ja kyseisen asetuksen 13 artiklan 1 kohdan ( 215 ) mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön. Unionin tuomioistuin on lisäksi jo täsmentänyt, että kyseinen säännös on erityinen ilmaisu SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätylle vilpittömälle yhteistyölle asetettavista vaatimuksista, joiden mukaan jäsenvaltioiden on muun muassa saatettava unionin oikeuden soveltamisessa kohdatut ongelmat komission arvioitaviksi. ( 216 )

237.

Koska tulojen vaje omissa varoissa on korvattava muilla omilla varoilla tai menojen mukauttamisella, jäsenvaltiot ovat velvollisia toteamaan perinteisiin omiin varoihin perustuvia saamisia, koska muutoin jäsenvaltio voi menettelyllään järkyttää unionin taloudellista tasapainoa. ( 217 ) Omien varojen käyttöön asettamista varten asetuksen N:o 609/2014 9 artiklan 1 kohdassa säädetään, että kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat kyseisen asetuksen 10 artiklassa määriteltyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti tilille, joka on avattu tätä tarkoitusta varten komission nimissä. ( 218 ) Tältä osin asetuksen N:o 609/2014 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että omia varoja koskeva kirjanpito hoidetaan kunkin jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kunkin jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa. Tullivelan toteamisen edellytysten täyttyessä jäsenvaltioilla on velvollisuus ottaa se kirjanpitoon kyseisen asetuksen 6 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan säännösten mukaisesti (kirjanpito A) tai tilapäisten edellytysten täyttyessä asianmukaisesti ottaa se mainitun asetuksen 6 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädettyyn kirjanpitoon (kirjanpito B). ( 219 )

238.

Tältä osin on täsmennettävä, että yleisesti ottaen unionin taloudellisten etujen suoja on EUT-sopimuksen kuudennen osan II osastoon (varainhoitoa koskevat määräykset) kirjattu unionin politiikkoihin liittyvä itsenäinen tavoite, joka eroaa EUT-sopimuksen kolmannen osan II osaston 1 luvussa määrätystä tulliunionista. ( 220 ) Kuten julkisasiamies Trstenjak ( 221 ) kuitenkin on korostanut, tullisäännösten ja unionin omia varoja koskevien säännösten välillä on yhteys siinä mielessä, että toimivaltaisten kansallisten tulliviranomaisten on määriteltävä, määrättävä ja kannettava omiksi varoiksi todetut tullimaksut toimivaltaisten kansallisten tulliviranomaisten välityksellä. ( 222 ) Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on todennut, että velvollisuus vahvistaa unionin omat varat, velvollisuus tulouttaa nämä varat säädetyssä määräajassa komission tilille ja velvollisuus suorittaa viivästyskorkoa liittyvät erottamattomasti yhteen. ( 223 ) Viivästyskorot on maksettava riippumatta siitä, mistä syystä näiden varojen tulouttaminen komissiolle on viivästynyt. ( 224 )

239.

Unionin tuomioistuin kiinnittää erityistä huomiota edellä mainittujen säännösten tulkintaan ja huomauttaa erityisesti, että unionin oikeuden varainhoitoa koskevat säännökset kuuluvat unionin oikeusjärjestyksen perustaviin normeihin, joiden tarkka noudattaminen on välttämätöntä kyseisen oikeusjärjestyksen tehokkaan toiminnan varmistamiseksi. ( 225 ) Koska unionin on saatava omat varat käyttöönsä ”mahdollisimman hyvin edellytyksin”, ( 226 ) unionin tuomioistuin on muistuttanut, että tullimaksujen kantamista koskevien erilaisten sääntöjen tarkoituksena on varmistaa tullialaa koskevien säännösten yhdenmukainen ja joutuisa soveltaminen, jotta unionin omat varat saataisiin käyttöön nopeasti ja tehokkaasti. ( 227 ) Näin ollen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka jäsenvaltion tulliviranomaisten erehdyksestä seuraa unionin omien varojen jääminen perimättä, tällainen erehdys ei voi saattaa kyseenalaiseksi kyseisen jäsenvaltion velvollisuutta maksaa todettuja maksuja ja viivästyskorkoja. ( 228 ) Esimerkiksi jäsenvaltioiden esittämät perustelut, jotka koskevat kansallisten viranomaisten tekemää kirjaamisvirhettä, ( 229 ) asianomaisen jäsenvaltion esittämää erottelua kirjoitusvirheen ja oikeudellisen virheen välillä tai komission tilille tulouttamisen tahatonta viivästymistä, on hylätty. ( 230 ) Tästä seuraa, että jäsenvaltio, joka jättää toteamatta unionin oikeuden omiin varoihin eikä aseta vastaavaa summaa komission käytettäväksi, vaikkei mikään asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdassa säädetyistä edellytyksistä täyty, ei noudata unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan. ( 231 )

240.

Nämä huomautukset huomioon ottaen voin vain yhtyä komission näkemykseen, jonka mukaan siitä, että jäsenvaltio laiminlyö tässä ratkaisuehdotuksessa todetun ja sille unionin oikeuden mukaisesti kuuluvan velvoitteen suojata unionin taloudellisia etuja ja torjua petoksia sekä tehdä riskianalyysiin perustuvia tullitarkastuksia ja vaatia vakuuksien antamista, seuraa välttämättä, että unionin talousarvion käyttöön asetettavat perinteiset omat varat on laskettu väärin ja ettei kyseisiä varoja ole todettu eikä asetettu käyttöön silloin kuin olisi pitänyt.

241.

Edellä esitetystä seuraa, että Yhdistynyt kuningaskunta oli asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohdan, jota vastaa asetuksen N:o 609/2014 2 artiklan 1 kohta, mukaisesti velvollinen toteamaan unionin omien varojen olemassaolon ja asettamaan ne kyseisten kahden asetuksen 6, 9 ja 10 artiklan mukaisesti unionin käyttöön. Kannekirjelmänsä ensimmäisessä perusteessa komissio väittää lähinnä, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset peruuttivat kirjanpidossa B merkittävän määrän tullivelkoja. Komission mukaan nämä määrät vastaavat vuonna 2014 toteutetun Snake-operaation jälkeen todettuja tullivelan lisämääriä, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset antoivat tiedoksi lähettämällä C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiä mutta jotka ne peruuttivat kesä- ja marraskuun 2015 välisenä aikana. ( 232 ) Jättäessään toteuttamatta asianmukaiset tullitoimenpiteet tullivelkojen lisämäärän toteamisen jälkeen ja peruuttaessaan viimeksi mainitut velat kyseiset viranomaiset tekivät komission mukaan hallintovirheen, josta Yhdistyneen kuningaskunnan on vastattava taloudellisesti.

242.

Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee nyt käsiteltävää väitettä lähinnä kahdesta syystä. Se väittää yhtäältä, ettei C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten lähettämisajankohtana ollut olemassa menetelmiä tullausarvon määrittämiseksi jälkeenpäin, aliarvotettujen tavaroiden luovutuksen jälkeen. Yhdistynyt kuningaskunta väittää toisaalta, että kyseessä olevat määrät osoittautuivat kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla sellaisiksi, ettei niitä voida periä, Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisista riippumattomista syistä, koska 23 C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksessä tarkoitetut maahantuojat olivat petostarkoituksessa perustettuja yrityksiä eli yrityksiä, jotka katosivat heti tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutuksen jälkeen. Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan oli siitä riippumattomista syistä kerta kaikkiaan mahdotonta kantaa kyseisiä tulleja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan tästä seuraa, että se saattoi jättää asettamatta unionin talousarvion käyttöön vahvistettuja saamisia vastaavat määrät.

243.

Näin ollen nyt käsiteltävän väitteen yhteydessä on selvitettävä, toimiko Yhdistynyt kuningaskunta edellä mainittujen asetusten N:o 1150/2000 ja N:o 609/2014 säännösten vastaisesti, kun se ei kantanut C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuja tullimaksuja.

244.

Tältä osin on todettava, että asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 kohdan vastaavan säännöksen mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan unionin talousarvion käyttöön. Käsiteltävässä asiassa on muistettava Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten katsoneen, että tietyt Snake-operaation yhteydessä tarkastetut tuontitavarat olivat aliarvotettuja, kirjanneen kyseessä olevat määrät tileihin, antaneen toimijoille tiedoksi 23 C18 Snake ‑maksuunpanopäätöstä ja vahvistaneen niitä vastaavat tullivelat. Näitä velkoja vastaavat määrät merkittiin alun perin kirjanpitoon B asetusten N:o 1150/2002 ja N:o 609/2014 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti vahvistettuina saamisina, joita ei ollut vielä peritty ja joiden osalta minkäänlaista vakuutta ei ollut toimitettu. Sen jälkeen Yhdistynyt kuningaskunta peruutti ne.

245.

Tässä yhteydessä on muistettava, että asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa komission käyttöön vahvistettuja saamisia vastaavat määrät ainoastaan, jollei perintää ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos osoittautuu, että jäsenvaltioista riippumattomista syistä on täysin mahdotonta toteuttaa perintää. On myös huomautettava unionin tuomioistuimen tulkinneen ylivoimaisen esteen ja jäsenvaltioista riippumattomien muiden syiden käsitteitä suppeasti. Se esimerkiksi kieltäytyi katsomasta, että ennakoitavissa oleva lakko voisi olla peruste varojen kirjaamisen viivästymiselle ( 233 ) tai että jäsenvaltio voisi arvioida mahdollisuutta pyytää varojen kirjaamista ennakkoon. ( 234 ) Unionin tuomioistuin on lisäksi hylännyt jäsenvaltion perusteen, joka koski tullivirkamiesten petollista toimintaa. ( 235 )

246.

Edellä mainittu oikeuskäytäntö huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että käsiteltävässä asiassa Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisperusteet eivät voi menestyä. On ensinnäkin riidatonta, että kyseinen valtio ei vetoa ylivoimaiseen esteeseen perustellakseen C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttamista vaan pikemminkin vain väittää, ettei sen voida katsoa olevan vastuussa kyseisissä maksuunpanopäätöksistä vaadittujen lisätullimaksujen menetyksistä. Vaikka tullivelallisen maksukyvyttömyys on ensi arviolta jäsenvaltion tahdosta riippumaton tekijä, on pidettävä mielessä, että käsiteltävässä asiassa komissio arvostelee Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se toteuttanut kaikkia tarvittavia toimenpiteitä, jotta omiin varoihin perustuvia saatavia vastaavat määrät asetettaisiin unionin talousarvion käyttöön. Asianosaisten kirjelmistä ilmenee, etteivät ne kiistä sitä, että lisätullimaksut oli vahvistettu, koska Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olivat yksilöineet tavarat, joiden luovuttaminen oli jo hyväksytty, eivätkä sitä, ettei asianomaisilta maahantuojilta ollut vaadittu vakuuksia sen varmistamiseksi, että vaaditut summat saadaan perityksi täysimääräisinä. ( 236 ) On tärkeää korostaa, että tänä aikana kyseiset Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olivat täysin tietoisia kyseessä olevasta petossuunnitelmasta, joka perustui muun muassa kyseessä olevien yritysten kaiken toiminnan lopettamiseen heti, kun tavaroiden maahantuonnista annettu tulli-ilmoitus oli ensimmäisen kerran riitautettu. Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä tarkoitettujen tullivelan lisämäärien periminen olisi ollut mahdotonta sillä perusteella, ettei näitä saatavia voitu panna täytäntöön, on mielestäni perusteeton. Lisätullimaksujen vahvistamisen jälkeen kyseisen valtion olisi nimittäin pitänyt yhteisön tullikoodeksin ja voimassa olevan unionin tullikoodeksin säännösten, sellaisina kuin niitä tulkitaan SEUT 325 artiklassa vahvistetun unionin taloudellisten etujen tehokasta suojaamista koskevan periaatteen valossa, mukaan pitänyt vaatia riittävien vakuuksien antamista vaadittavan määrän kattamiseksi. ( 237 ) Näin ollen vaikuttaa siltä, että tullivelallisten maksukyvyttömyyttä koskeva perustelu, sellaisena kuin Yhdistynyt kuningaskunta siihen vetoaa, ei sellaisenaan ole peruste vapauttaa jäsenvaltiota tämän tullivelan perimisestä kyseessä olevien säännösten mukaisesti.

247.

On lisäksi hylättävä Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttaminen oli väistämätöntä, koska ei ollut olemassa mitään menetelmiä tavaroiden tullausarvon määrittämiseksi paikkansapitävästi. Kyseinen valtio väittää erityisesti, että sen viranomaiset peruuttivat C18 Snake ‑maksuunpanopäätökset tiettyjen toimijoiden riitautettua ne sillä perusteella, että OLAFin menetelmät, joita ne olivat käyttäneet aliarvotettujen tuontitavaroiden oikean tullausarvon määrittämiseksi ja jotka oli riitautettu Snake-operaation aikana, eivät olleet asianmukaisia kyseisten tuontitavaroiden arvon määrittämiseksi uudelleen. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan sen viranomaisten oli peruutettava C18 Snake ‑maksuunpanopäätökset, koska ne perustuivat yksinomaan OLAFin menetelmiin.

248.

Tältä osin on huomautettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tullausarvon määrityksestä annettujen unionin säännösten tavoitteena on saada aikaan oikeudenmukainen, yhtenäinen ja neutraali järjestelmä, jossa ei käytetä mielivaltaisia eikä kuvitteellisia tullausarvoja. ( 238 ) Unionin tuomioistuin on myös todennut, että yhteisön tullikoodeksin 29–31 artiklasta (joista on tullut unionin tullikoodeksin 70–74 artikla) ilmenee, että kyseisissä säännöksissä säädetyt tullausarvon määritysmenetelmät on asetettu hierarkkiseen järjestykseen, ja niiden välillä on toissijaisuussuhde, joten jos tullausarvoa ei voida määrittää tiettyä säännöstä soveltamalla, on sovellettava sitä vahvistetussa järjestyksessä välittömästi seuraavaa säännöstä. ( 239 ) Käsiteltävässä asiassa on huomautettava, että asiakirja-aineiston mukaan – kuten ensimmäisen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee –, ( 240 ) OLAFin menetelmät oli alun perin suunniteltu käytettäviksi vain riskianalyysivälineenä sen tavanomaisessa tullitoiminnassa. Päinvastoin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, OLAF ei myöskään todennut 20.2.2015 pidetyssä kokouksessa ensimmäisen kerran, että korjattua keskihintaa ei pitäisi käyttää uudelleenmääritystarkoituksiin, vaan jäsenvaltioille ilmoitettiin Discount-valvontatoimien alettua, että OLAFin menetelmien tarkoituksena oli petosten havaitseminen. Koska siis Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset käyttivät OLAFin menetelmiin perustuvia korjattuja keskihintoja C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaadittujen lisätullimaksujen laskemiseen, ( 241 ) ne eivät käyttäneet kyseisiä menetelmiä niiden tavoitteiden mukaisesti, joiden saavuttamiseksi ne oli suunniteltu. Yhdyn siis komission näkemykseen, ( 242 ) jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten olisi pitänyt sen jälkeen, kun ne olivat yksilöineet petollisin perustein aliarvotetut tavarat, määrittää niiden oikea tullausarvo yhteisön tullikoodeksissa ja unionin tullikoodeksissa täsmennettyjen peräkkäisten menetelmien mukaisesti edellä mainittujen määritysmenetelmien perusteella ottaen huomioon sen, että kyse oli maahantuoduista tavaroista, joita tullitarkastukset koskivat. ( 243 ) Näin ollen vaikuttaa siltä, että koska Yhdistynyt kuningaskunta jätti noudattamatta tullausarvon määrittämiseen liittyviä vaiheita sovellettavien ja edellisessä kohdassa mainittujen tullisäännösten mukaisesti Snake-operaation yhteydessä aliarvotetuiksi yksilöityjen tavaroiden osalta ja sovelsi OLAFin menetelmiä kyseisten säännösten sijasta, se ei noudattanut unionin tullilainsäädäntöä, joten C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä määritetyt määrät eivät vastaa toimijoiden maksettavaksi kuuluvia tosiasiallisia määriä.

249.

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee tosiasiallisesti, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset havaitsivat itse virheitä, joita ne olivat tehneet lisämäärien määrittämisessä, ( 244 ) mutta virheiden korjaamisen ja maksumääräysten uudelleen lähettämisen sijasta ne päättivät peruuttaa C18 Snake ‑maksuunpanopäätökset lopullisesti. Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että koska hyväksyttäviä menetelmiä ei ollut, velat oli parasta peruuttaa. ( 245 ) Kuten komissio väittää, Yhdistyneen kuningaskunnan oli mahdollista lähettää uudelleen maksuunpanopäätöksiä, minkä se päätti jättää tekemättä.

250.

Edellä esitetyn perusteella katson, että todettuaan, kirjattuaan tileihin ja ilmoitettuaan velallisille 23:lla C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksellä vaaditut tullimaksut Yhdistynyt kuningaskunta ei noudattanut velvoitteitaan, jotka perustuvat asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohtaan ja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 kohdan vastaavaan säännökseen, joissa velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan unionin talousarvion käyttöön. Kyseisten maksuunpanopäätösten peruuttamista sekä niihin liittyviä aikaisempia päätöksiä on pidettävä Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten hallintovirheinä, joista seurasi unionin perinteisten omien varojen kantamatta jättäminen. Yhdyn lisäksi komission näkemykseen, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta piti parempana peruuttaa C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksillä vaaditut ja kirjanpitoon B otetut määrät kuin noudattaa asetuksen N:o 609/2014 13 artiklassa ja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan vastaavassa säännöksessä säädettyä menettelyä, jossa jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa unionin talousarvion käyttöön niitä saatavia vastaavat määrät, joiden periminen osoittautuu mahdottomaksi. Tästä seuraa, että Yhdistynyt kuningaskunta ei voinut näissä olosuhteissa vedota asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdassa ja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan vastaavassa säännöksessä säädettyyn vapautukseen, koska kuvatut hallintovirheet luetaan kyseisen valtion syyksi. Tästä seuraa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ( 246 ) jäsenvaltion, joka vahvistettuaan unionille omista varoista kuuluvan saamisen jättää asettamatta vastaavan määrän komission käyttöön ilman, että jokin edellä mainituissa säännöksissä säädetyistä edellytyksistä täyttyy, laiminlyö unionin oikeuden mukaisten jäsenyysvelvoitteidensa noudattamisen. Näin ollen on katsottava, että 23 C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksen peruuttamisen ja sen vuoksi, ettei niihin liittyviä määriä asetettu käyttöön, unionin talousarvioon on maksettava perinteisiä omia varoja marraskuun 2011 marraskuuhun 2014 väliseltä ajalta.

251.

Arvioidakseen niiden perinteisten omien varojen menetysten suuruutta, joita aiheutui unionin talousarviolle sen vuoksi, että Yhdistynyt kuningaskunta jätti nyt käsiteltävän kanteen mukaan noudattamatta unionin oikeutta, komissio tukeutui käsiteltävässä asiassa OLAFin menetelmiin ja käytettävissään oleviin tietoihin. Tällä perusteella se katsoo, siltä osin kuin on kyse marraskuun 2011 ja 11.10.2017 välisestä ajasta, että 2679637088,86 euron määrä (bruttomäärä, josta on vähennetty kantokulut) olisi pitänyt asettaa komission käyttöön perinteisinä omina varoina.

252.

Yhdistynyt kuningaskunta sitä vastoin riitauttaa puolustuksessaan sekä käytetyt menetelmät että komission laskeman määrän. Oman arvionsa perusteella se vahvisti Kiinasta peräisin oleviin aliarvotettuihin tuontitavaroihin liittyvien omien lisävarojen määräksi rikkomisajanjakson osalta 217646623 Englannin puntaa, ( 247 ) ja se tarkisti tätä määrää alaspäin vastaajan vastauksessaan ja vahvisti sen 123819268 Englannin punnaksi. Vaikka kyseinen valtio näin menetellessään edelleen kiistää jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, josta sitä arvostellaan, vaikuttaa siltä, että se tosiasiallisesti myöntää implisiittisesti tietyssä määrin, että laiminlyödessään tehokkaiden toimenpiteiden toteuttamisen aliarvotusta koskevan tullipetoksen torjumiseksi se aiheutti perinteisten omien varojen menetyksen unionin talousarviolle. ( 248 ) Näin ollen nyt käsiteltävässä kanneperusteessa on keskeistä selvittää, miten määritetään kyseessä olevien vahinkojen suuruus.

253.

Ennen tämän aineellisen kysymyksen tarkastelua katson, että on esitettävä Yhdistyneen kuningaskunnan alustaviin vastaväitteisiin liittyviä huomioita, jotka koskevat yhtäältä komissiolta ja unionin tuomioistuimelta puuttuvaa toimivaltaa arvioida ja vahvistaa perinteisiä omia varoja, sillä kyseinen toimivalta kuuluu jäsenvaltioille (1 osa), ja toisaalta nyt käsiteltävän kanteen, joka on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan tosiasiallisesti korvauskanne, luonnetta, joten komission on näytettävä toteen välitön syy-yhteys valtion nimenomaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja siitä aiheutuneen vahingon välillä (2 osa).

254.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että kun muita menetelmiä, jotka toteutetaan unionin tullikoodeksin 70–74 artiklassa ( 249 ) tullausarvon määrittämiseksi säädettyä menettelykulkua edeltävässä vaiheessa, ei voida soveltaa, ( 250 ) jäsenvaltiolla on yksinomainen toimivalta ottaa käyttöön tavaran kauppa-arvoon perustuvan tavanomaisen menetelmän sijasta toissijainen menetelmä, ( 251 ) josta säädetään unionin tullikoodeksin 74 artiklan 3 kohdassa ja yhteisön tullikoodeksin 31 artiklassa, ja siten määrittää kyseessä olevien tavaroiden tullausarvo käytettävissä olevien tietojen ja ”kohtuullisten menetelmien” avulla. ( 252 ) Tämä määrittäminen edellyttää kansallisilta viranomaisilta tiettyjä monimutkaisia päätöksiä ja menetelmiin liittyviä vaikeita valintoja, ja niillä on tältä osin laaja harkintavalta.

255.

En yhdy tähän puolustautumisperusteeseen, joka perustuu tullisäännösten soveltamiseen, sillä katson komission tavoin, että käytettäessä OLAFin menetelmiä keinona arvioida perinteisten omien varojen menetyksiä tarkoituksena ei ole määrittää maahantuotujen tavaroiden tullausarvoa kyseisissä säännöksissä tarkoitetulla tavalla, ja tämä määrittäminen kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan. ( 253 ) Unionin tullikoodeksin 69–74 artiklan nojalla jäsenvaltion on nimittäin määritettävä tavaroiden tullausarvo ja käytettävä tarvittaessa toissijaisia menetelmiä sen tekemiseksi. ( 254 ) Käsiteltävässä asiassa Yhdistyneen kuningaskunnan oli määritettävä Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden tullausarvo ottaen huomioon niiden aliarvottamiseen viittaavat konkreettiset indikaattorit. Tässä tapauksessa tällaisia määrityksiä ei kuitenkaan tehty, kuten nyt käsiteltävän kanteen ensimmäisen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee. Tästä seuraa, ettei komissio voi tehdä jäsenvaltioiden puolesta tällaista arviointia, jos asianomainen jäsenvaltio ei ole tehnyt sitä yllä mainittujen menetelmien mukaisesti. Tällainen määrittäminen ei kuitenkaan enää ole mahdollista. Tämä seikka kuuluu olennaisesti OLAFin menetelmien tilastolliseen luonteeseen, kun niitä käytetään perinteisten omien varojen menetysten laskemiseen, ja kyseisten menetelmien tarkoituksena on määrittää tilastotietojen pohjalta niiden menetysten suuruus, joita aiheutui siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta rikkoi perinteisiin omiin varoihin liittyviä unionin lainsäädännön säännöksiä, koska sen viranomaiset eivät tehneet kyseessä oleville tavaroille asianmukaisia tullitarkastuksia, ( 255 ) joten viimeksi mainituista tavaroista kannettavia tullimaksuja ei laskettu oikein.

256.

Edellä mainitusta vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ( 256 ) ilmenee, että unionin tullilainsäädännön rikkominen, johon jäsenvaltion väitetään syyllistyneen, ja siitä unionin talousarviolle aiheutuvat perinteisten omien varojen menetykset liittyvät yleensä suoraan toisiinsa. Tässä yhteydessä unionin tuomioistuin on 9.7.2020 annettuun tuomioon Tšekki v. komissio ( 257 ) johtaneessa asiassa katsonut, että kyseisiä omia varoja koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin se on nykyisessä muodossaan unionin oikeudessa, kuuluu komission mahdollisuus saattaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevalla kanteella unionin tuomioistuimen arvioitavaksi komission ja jäsenvaltion välinen erimielisyys jäsenvaltion velvollisuudesta asettaa tietty määrä unionin omia varoja komission käyttöön. ( 258 )

257.

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että koska Yhdistynyt kuningaskunta päätti olla asettamatta komission käyttöön kyseessä olevaa perinteisten omien varojen määrää perustellussa lausunnossa asetetussa määräajassa ja ainoastaan riitautti komission näkemyksen, joka koski Yhdistyneen kuningaskunnan velvoitetta asettaa käyttöön kyseinen määrä, komissio katsoi mielestäni perustellusti, että kyseinen valtio jätti noudattamatta perinteisiä omia varoja koskevan säännöstön mukaisia velvoitteitaan, ja päätti tätä varten nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen. Tässä yhteydessä komission on osoitettava väitteen mukainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen ja esitettävä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamiin. ( 259 ) Unionin tuomioistuimen on siten tutkittava, onko komissio osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla niiden omien varojen menetysten määrän, joita se vaatii rikkomisajanjakson osalta. Tästä seuraa, että on hylättävä Yhdistyneen kuningaskunnan väite, joka liittyy menetelmien tutkimisjärjestykseen ja jonka mukaan unionin tuomioistuimen on ensin tutkittava Yhdistyneen kuningaskunnan ehdottama arvio.

258.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää lisäksi, että vaikka unionin tuomioistuin katsoisi ensinnäkin, että komissio on osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla Yhdistyneen kuningaskunnan jättäneen noudattamatta petosten torjumista koskevaa velvoitettaan, ( 260 ) on toiseksi komission tehtävä osoittaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan ehdottamat menetelmät maksettavien omien lisävarojen määrän määrittämiseksi perustuvat ilmeisen epäasianmukaisiin valintoihin ja todisteiden arviointiin. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan SEUT 258 ja SEUT 260 artiklan välisestä suhteesta ilmenee, että sisällyttämällä kanteensa kohteeseen kysymyksen perinteisten omien varojen menetyksien arvioinneista komissio ylittää SEUT 258 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen rajat, koska sillä pyritään ainoastaan selvittämään, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta sille unionin oikeuden mukaan kuuluvia velvoitteita. Tällaisessa tapauksessa komissio on sen mukaan velvollinen esittämään todisteita toisen tyyppisestä lainvastaisuudesta eli Yhdistyneen kuningaskunnan maksamattomista tulleista tekemän arvion ilmeisestä epäasianmukaisuudesta.

259.

Huomautan tältä osin, että kyseisessä väitteessä ei oteta huomioon sitä, että nyt käsiteltävässä kanteessa vaaditaan unionin tuomioistuinta toteamaan muun muassa, että Yhdistynyt kuningaskunta on jättänyt noudattamatta sille unionin oikeuden mukaisesti omien varojen alalla kuuluvia velvoitteita, mikä edellyttää välttämättä, että komissio osoittaa kyseisiä varoja koskevien menetysten suuruuden ja jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen laajuuden. Tällaisella arviolla ei puututa mahdolliseen SEUT 260 artiklan mukaisen menetelmän käyttöön, jos jäsenvaltio ei ole maksanut pääomaa tai korkoja sellaisen mahdollisen tuomion johdosta, jossa se on tuomittu omien varojen järjestelmästä johtuvien velvoitteiden noudattamatta jättämisestä. Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole kyse siitä, onko jäsenvaltio toiminut järkevästi määrittäessään uudelleen aliarvotettujen tuontitavaroiden arvon. Oikeuskäytäntö, johon Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa tavaroiden arvon uudelleen määrittämistä koskevan väitteensä tueksi, liittyy jäsenvaltion velvoitteisiin silloin, kun se tullivalvonnan yhteydessä heränneiden epäilyjen vuoksi määrittää maahantuotujen tavaroiden tullausarvon. ( 261 ) Kuten edellä kuitenkin jo korostettiin, komissio ei pyri tämän toisen kanneperusteen yhteydessä määrittämään tiettyjen tavaroiden tullausarvoa vaan arvioimaan perinteisten omien varojen menetykset tilastotietojen perusteella.

260.

Tiedonsaantipyynnöissään, jotka se esitti 22.6.2018 ja 22.3.2019, Yhdistynyt kuningaskunta muun muassa pyysi komissiota toimittamaan sille tietoja vaadittavien omien varojen menetyksiä koskevasta laskelmasta, jonka suuruus oli 2679637088,86 euro, voidakseen laskea kyseisen määrän uudelleen. Totean tässä yhteydessä komission selittäneen vastauskirjelmässään, että kyseisen määrän laskemisessa noudatetut menetelmät ja käytetyt tiedot olivat koko ajan olleet Yhdistyneen kuningaskunnan tiedossa, kun otetaan huomioon erityisesti, että kyseiset tiedot olivat peräisin kyseiseltä valtiolta itseltään Surveillance 2 ‑tietokannan kautta.

261.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komission on nojauduttava vaatimuksissaan vahingonkorvausvastuuseen perustuvan menettelyn periaatteisiin, koska se vaatii unionin tuomioistuinta tuomitsemaan kyseisen valtion maksamaan vahingonkorvausta. Käsiteltävässä asiassa komissio ei Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kuitenkaan onnistu osoittamaan yhtäältä konkreettisen ja mitattavissa olevan vahingon olemassaoloa eikä toisaalta välitöntä syy-yhteyttä Yhdistyneen kuningaskunnan syyksi luettavan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja kyseisen vahingon välillä.

262.

Tältä osin on aluksi huomautettava, että unionin tuomioistuimen menettely on SEUT 258 artiklan mukainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely eikä siviilioikeudellista vastuuta tai vahingonkorvausta koskeva menettely. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission asiana on näin ollen osoittaa, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan. ( 262 ) Koska nyt käsiteltävässä kanteessa ei vaadita unionin tuomioistuinta tuomitsemaan vastaajana olevaa valtiota maksamaan vahingonkorvausta, unionin tuomioistuimen ei tarvitse tutkia Yhdistyneen kuningaskunnan esittämiä seikkoja siltä osin kuin on kyse vahingon olemassaolosta ja tullialan jäsenyysvelvoitteen noudattamatta jättämisen ja väitetyn vahingon välisestä syy-yhteydestä. Tämä Yhdistyneen kuningaskunnan väite on joka tapauksessa hylättävä, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, josta ilmenee, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne on luonteeltaan objektiivinen. ( 263 ) Unionin oikeussäännössä asetetun velvoitteen noudattamatta jättäminen merkitsee nimittäin itsessään jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä, minkä seurauksena sen toteamisella, ettei noudattamatta jättäminen ole aiheuttanut kielteisiä seurauksia, ei ole merkitystä. ( 264 ) Olen siis sitä mieltä, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn ominaispiirteiden vuoksi nyt käsiteltävässä kanteessa ei vaadita unionin tuomioistuinta tuomitsemaan vastaajana olevaa jäsenvaltiota maksamaan vahingonkorvauksia.

263.

On kuitenkin korostettava, että kannekirjelmässään komissio ei missään tapauksessa vaatinut korvausta vahingosta. Yhdistyneen kuningaskunnan kanta, jonka mukaan komission on osoitettava sellaisen vahingon olemassaolo, jonka määrä on mahdollista arvioida vasta, kun on ennakkoon osoitettu jäsenvaltion sääntöjenvastaisesta menettelystä johtuva syy-yhteys, perustuu mielestäni kannekirjelmän ja muiden nyt käsiteltävän menettelyn kirjelmien virheelliseen tulkintaan. Ensimmäisen vaatimuksen kolmannesta kohdasta ilmenee erityisesti, että komissio arvostelee Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se asettanut unionin talousarvion käyttöön paikkansapitäviä perinteisten omien varojen määriä, mikä rikkoi sen mukaan kyseisiin varoihin liittyviä säännöksiä. Kuten edellä jo esitettiin, jäsenvaltioiden on asetuksen N:o 1150/2000 9 ja 10 artiklan ja niitä vastaavien asetuksen N:o 609/2014 9 ja 10 artiklan, luettuina yhdessä päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan kanssa, mukaisesti vahvistettava unionin oikeus perinteisiin omiin varoihin heti, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset täyttyvät siltä osin kuin on kyse saatavan määrän kirjaamisesta tileihin ja sen tiedoksi antamisesta velalliselle.

264.

Näin ollen kannekirjelmästä ja erityisesti siinä mainituista unionin säännöksistä ja määräyksistä ilmenee yksiselitteisesti, että komissio arvostelee Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se ole asettanut unionin käyttöön paikkansapitävästi laskettuja perinteisten omien varojen määriä, eikä unionille aiheutuneesta vahingosta. Kanteen vaatimusosassa kuvattu jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen (ja erityisesti kohta ”ei ole ottanut kirjanpitoon paikkansapitäviä tullimaksujen määriä eikä asettanut käyttöön perinteisten omien varojen paikkansapitävää määrää”) on siis luonteeltaan vaatimus sen toteamiseksi, että jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta sille kuuluvaa toimintavelvollisuutta, toisin sanoen laiminlyönyt unionin oikeuden mukaisten velvoitteidensa täyttämisen, eikä vaatimus kyseisen valtion aiheuttaman vahingon toteamiseksi.

265.

On seuraavaksi todettava, että siltä osin kuin on kyse Yhdistyneen kuningaskunnan väitteestä, joka koskee tarvetta osoittaa syy-yhteys jäsenvaltion jonkin nimenomaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja omien varojen menetyksen välillä, unionin tuomioistuin on jo korostanut, että tullimaksuista peräisin olevien tulojen kantaminen ja vastaavien varojen asettaminen unionin talousarvion käyttöön ”liittyvät suoraan toisiinsa”. ( 265 ) Mielestäni kyseisestä oikeuskäytännöstä kuitenkin ilmenee, että jos tullimaksuja ei kanneta jäsenvaltion tulliviranomaisten tekemän virheen vuoksi, se ei kyseenalaista jäsenvaltion velvollisuutta asettaa käyttöön niitä määriä, jotka olisi pitänyt todeta, ja maksaa viivästyskorkoja. Vaikka yhtäältä jäsenvaltion jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen tullilainsäädännön alalla ja toisaalta omien varojen määrä, jota ei ole asetettu unionin talousarvion käyttöön, liittyvät välttämättä toisiinsa, koska edellinen vaikuttaa väistämättä jälkimmäiseen, tämä ei merkitse, että näitä kahta seikkaa olisi analysoitava jäsenvaltion sääntöjenvastaisen toiminnan aiheuttaman vahingon kannalta. Jäsenvaltio, joka jättää toteamatta unionin oikeuden omiin varoihin eikä aseta vastaavaa summaa komission käyttöön, vaikkei mikään asetuksen N:o 1550/2000 17 artiklan 2 kohdassa tai asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdassa säädetyistä edellytyksistä täyty, jättää noudattamatta unionin oikeudesta ja erityisesti päätösten 2000/597 ja 2007/436 2 ja 8 artiklasta johtuvia velvoitteitaan. ( 266 ) Tätä päätelmää tukee oikeuskäytäntö, johon Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa vastineessaan ja josta ilmenee, että tulliviranomaisten virheellinen menettely, joka koskee maksettavien tullimaksujen laskemista, aiheuttaa väistämättä jäsenvaltioiden vastuulle kuuluvia perinteisten omien varojen menetyksiä. ( 267 ) Tässä yhteydessä SEUT 340 artiklalla ja siihen liittyvällä oikeuskäytännöllä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa, ei ole merkitystä.

266.

Vaikuttaa lisäksi siltä, että tuomion komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, ( 268 ) johon Yhdistynyt kuningaskunta ja väliintulijat vetoavat, antamiseen johtaneessa asiassa ei voida tehdä erilaista päätelmää, koska kyseinen asia koski erilaista tilannetta kuin nyt käsiteltävän asian taustalla oleva tilanne. Kyseisessä asiassa oli tosiasiallisesti kyse Yhdistyneen kuningaskunnan vastuun osoittamisesta sen vuoksi, että merentakaisiin maihin ja alueisiin (MMA) kuuluvan Anguillan viranomaiset olivat mahdollisesti antaneet EXP-todistuksia ns. MMA-päätöksen vastaisesti. Komissio väitti muun muassa, että Yhdistyneen kuningaskunnan oli jäsenvaltiona otettava vastuu Anguillan viranomaisten MMA-päätöksen vastaisista toimista ja laiminlyönneistä, kun otetaan huomioon sen erityiset suhteet MMA:hansa, joka ei ole itsenäinen valtio. Yhdistynyt kuningaskunta katsoi, ettei Anguillan voitu minkään unionin säädöksen perusteella katsoa olevan unioniin nähden vastuussa sen omien viranomaisten MMA-päätöksen soveltamisessa tekemistä virheistä ja niistä johtuvasta omien varojen menetyksestä, joten myöskään Yhdistyneen kuningaskunnan ei voitu katsoa olevan vastuussa tällaisista virheistä pelkästään sen ja Anguillan välisen yhteyden vuoksi. ( 269 ) Näin ollen keskeinen ongelma mainitussa asiassa koski unionin jäsenvaltion vastuuta MMA:n, johon sillä on erityiset suhteet, viranomaisten menettelystä, joka rikkoi unionin oikeutta ja aiheutti puolestaan omien varojen menetyksen. Tästä seuraa, että siltä osin kuin nyt käsiteltävä asia koskee Yhdistyneen kuningaskunnan omaa eikä jonkin toisen yksikön vastuuta, mainitun tuomion päätelmiä ei voida soveltaa nyt käsiteltävään asiaan, toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää.

267.

Yhdistynyt kuningaskunta esittää lopuksi oikeudenkäyntiväitteen muodossa argumentin, jonka mukaan komissio ei osoittanut, että Yhdistyneen kuningaskunnan valitsemat toimenpiteet aliarvotuspetoksen torjumiseksi olivat tosiasiallisesti aiheuttaneet perinteisten omien varojen menetyksiä unionin talousarviolle. ( 270 ) Sen mukaan komission väite siitä, että aliarvotuspetos jatkui riskianalyysien ja tulliselvitystä edeltävien tehokkaiden tarkastusten puuttumisen vuoksi, edellyttää välttämättä – kun kyse on tällaisista toimenpiteistä – kaupankäynnin katoamista ja siihen liittyvien omien varojen menetyksiä. Jos se toisin sanoen olisi ottanut käyttöön komission asianmukaisiksi katsomat petostentorjuntatoimet, aliarvotettujen tavaroiden maahantuonti olisi saatu juurittua pois, mistä se päättelee, ettei unionin talousarvioon olisi tarvinnut maksaa merkittäviä lisätullimaksuja. Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että sen on katsottava olevan vastuussa vain niistä menetyksistä unionin talousarviolle, jotka vastaavat erotusta sen kontrafaktuaalisessa skenaariossa perittävien perinteisten omien varojen ja sen tosiasiallisesti käyttöön asettamien perinteisten omien varojen välillä.

268.

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että sillä, olisiko sellaisessa tilanteessa, jossa perinteisiin omiin varoihin kohdistui menetyksiä jäsenvaltion viranomaisten hallintovirheestä johtuvien edeltävien tapahtumien vuoksi, ollut mahdollista, ettei kyseisten tapahtumien yhteydessä satu tätä virhettä eikä niihin siis liity omien varojen menetyksiä, ei ole merkitystä. ( 271 ) Täydentävyyden vuoksi on huomautettava, että satunnaistarkastusten ( 272 ) lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ei tehnyt käytännössä yhtään tarkastusta rikkomisajanjaksolla. Näin menetellessään se loi peruuttamattoman tilanteen, josta aiheutui merkittävä perinteisten omien varojen menetys, joka on nähdäkseni todettava. Mielestäni tällaisessa asiayhteydessä ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä esittää arvailuja siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Yhdistynyt kuningaskunta olisi täyttänyt unionin oikeuden mukaan sille kuuluvat velvoitteet. Yhdistyneen kuningaskunnan puoltaman kaltaisella kontrafaktuaalisella analyysillä ei nimittäin voida asettaa kyseenalaiseksi kyseisen menetyksen tosiasiallisuutta eikä sitä, että se olisi voitu välttää, jos Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olisivat tehneet asianmukaisia tarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden luovutusta vapaaseen liikkeeseen. Tällainen väite on nimittäin perusteeton, koska on otettava huomioon unionin oikeuden rikkomisten vuoksi vallinnut tosiasiallinen tilanne eikä niiden aliarvotettujen tavaroiden määrää, jotka olisi voitu tuoda maahan sillä oletuksella, että jäsenvaltio olisi täyttänyt sille unionin oikeuden mukaisesti kuuluvat velvoitteensa. Näin ollen katson, ettei tällainen omien varojen menetystä koskeva vaihtoehtoinen skenaario voi menestyä.

269.

Komissio katsoo, että perinteisten omien varojen menetysten osoittamiseksi on tarpeen hyödyntää kaikkiin käytettävissä oleviin tietoihin perustuvaa arviota, koska aliarvotettujen tavaroiden oikeaa arvoa ei enää ole mahdollista vahvistaa soveltamalla jotain yhteisön tullikoodeksissa ja unionin tullikoodeksissa säädetyistä menetelmistä. Kun otetaan huomioon se, ettei Yhdistynyt kuningaskunta tehnyt yhteistyötä, millään todisteilla ei sen mukaan voida suoraan osoittaa kyseessä olevien tavaroiden tullausarvoa. Komissio väittää siis perustaneensa perinteisten omien varojen menetyksiä koskevan arvionsa OLAFin menetelmiin, jotka perustuvat tilastotietoihin ja kyseisten unioniin tuotujen tavaroiden hintojen korjattuun keskiarvoon.

270.

Käytettäessä OLAFin menetelmiä perinteisten omien varojen menetyksien määrän määrittämiseen noudatetaan erityisesti seuraavaa kaavaa. Aliarvotetuiksi katsotaan ensinnäkin tuontitavarat, joiden arvo alittaa hyväksyttävän vähimmäishinnan (lowest acceptable price) kynnysarvon, ja muistutan, että sen lasketaan vastaavan 50:tä prosenttia unionitason korjatusta keskihinnasta (cleaned average price). Aliarvotettuihin tuontitavaroihin sisällytetään yhdistetyn nimikkeistön ryhmiin 61–64 kuuluvien tuoteluokkien tuontitavarat (kunkin yhdistetyn nimikkeistön kahdeksannumeroisen tuotekoodin osalta), ( 273 ) joiden yhteenlaskettu päivittäisarvo (päivittäinen painotettu keskiarvo) alittaa kyseessä olevan tuotekoodin hyväksyttävän vähimmäishinnan, Surveillance 2 ‑tietokannasta kerättyjen ja Comext-tietokannassa käytettyjen tietojen perusteella. ( 274 ) Seuraavassa vaiheessa omien varojen menetysten suuruus aliarvotetuiksi katsottujen määrien osalta lasketaan lisätullimaksuina, jotka on maksettava ilmoitetun arvon ja korjatun keskihinnan välisen erotuksen perusteella.

271.

Koska aliarvotettujen tuontitavaroiden määrästä ja laadusta Yhdistyneessä kuningaskunnassa nyt tarkasteltavalla ajanjaksolla ei ollut suoraan saatavana mitään tietoa, aliarvotettujen tavaroiden määrää koskeva arvio, johon kanteessa tukeudutaan, perustuu lähtökohtaisesti eri tuotekoodien hyväksyttävään vähimmäishintaan (50 prosenttia korjatusta keskihinnasta), ( 275 ) kun taas aliarvotettujen määrien arvoa koskeva arvio lasketaan korjatun keskihinnan perusteella. Vaikka näin kuvatut menetelmät perustuvat asiaa koskeviin tietoihin, jotka jäsenvaltiot toimittivat komissiolle edellä mainittujen tietokantojen avulla, OLAFin menetelmien perusteella tällä tavoin lasketut määrät ovat näin ollen takautuva arvio unionin talousarviolle aiheutuneista menetyksistä eivätkä suora todiste vahvistettuja saamisia vastaavista määristä, jotka kyseisen valtion olisi pitänyt asettaa unionin talousarvion käyttöön rikkomisajanjaksolla, ( 276 ) jos asiaankuuluvat tarkastukset olisi tulliselvityksessä suoritettu asianmukaisesti.

272.

Yhdistynyt kuningaskunta, jota väliintulijat tukevat tältä osin, väittää, ettei komissio voi käyttää OLAFin menetelmiä perinteisten omien varojen menetysten laskemiseen, ja korostaa niiden olevan vain riskianalyysiväline. Tässä yhteydessä Yhdistynyt kuningaskunta ja väliintulijat väittävät komission käyttäneen kannekirjelmässään OLAFin menetelmiä aliarvotettujen tuontitavaroiden paikkansapitävän tullausarvon määrittämiseen.

273.

Tällaista väitettä ei kuitenkaan mielestäni voida hyväksyä.

274.

On heti aluksi todettava yhtäältä – kun otetaan huomioon tuontitavaroiden luonne ja se, etteivät Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset tehneet kyseessä olevia tullitarkastuksia –, että on kiistatonta, että kun kansalliset tulliviranomaiset ovat kerran sallineet tavaroiden luovutuksen vapaaseen liikkeeseen unionin tullialueella, objektiiviselta kannalta tarkasteltuna kyseisiä tavaroita ei ole enää mahdollista saada palautettua takaisin tullitarkastuksia varten, vaikka myöhemmin osoittautuisi, ettei tullitarkastuksia suoritettu tai että ne olivat virheellisiä. Yhdistynyt kuningaskunta ei myöskään vaikuta riitauttavan tätä päätelmää. ( 277 ) Näin ollen voin vain yhtyä komission näkemykseen, jonka mukaan millään todisteilla ei sen mukaan voida suoraan osoittaa kyseessä olevien tavaroiden määrää eikä tullausarvoa. Vaikka on toisaalta totta, että alun perin jäsenvaltiot suunnittelivat ja hyväksyivät OLAFin menetelmät yksimielisesti riskianalyysivälineeksi, jonka avulla kansalliset tulliviranomaiset voivat yksilöidä sellaiset tavarat, joiden arvo on mahdollisesti ilmoitettu liian alhaiseksi, on myös totta, että OLAFin menetelmien avulla voidaan yhtäältä määrittää jäsenvaltioiden komissiolle toimittamien, tulleja koskevien tilastotietojen perusteella sellaisten tuontitavaroiden määrä, joiden ilmoitettu arvo alittaa riskin kynnysarvon, ja toisaalta käyttää kyseisten tavaroiden osalta samojen menetelmien mukaisesti kehitettyä korjatun keskihinnan perustetta unionin tasolla niiden omien varojen määrän arvioimiseksi, jotka jäsenvaltio olisi kantanut ja asettanut unionin talousarvion käyttöön, jos se olisi täyttänyt perinteisiä omia varoja koskevien säädösten mukaiset velvoitteensa. Olen näin ollen sitä mieltä, ettei ole mitään ristiriitaa siinä, että OLAFin menetelmiä, jotka alun perin suunniteltiin tulliin liittyvien riskien analysointivälineeksi, voidaan myös käyttää perusteena perinteisten varojen menetysten määrän arvioinnissa silloin, kun tuontitavarat on luovutettu vapaaseen liikkeeseen unionin tullialueella tekemättä niiden luovutuksen yhteydessä asianmukaisia tarkastuksia, mikä tarkoittaa menetystä unionin talousarviolle.

275.

Komission mukaan tilastotietoihin perustuva lähestymistapa, joka kehitettiin perinteisten omien varojen menetysten laskemiseen käytettävän menetelmän yhteydessä, vahvistetaan tuomiossa komissio v. Portugali. ( 278 )

276.

Yhdyn komission näkemykseen, jonka mukaan unionin tuomioistuin on lähtökohtaisesti ennenkin käsitellyt omien varojen menetysten arviointia tilastotietojen perusteella. Tuomion komissio v. Portugali ( 279 ) antamiseen johtanut asia, johon komissio vetoaa, liittyi siihen, miten banaanien luovuttamista vapaaseen liikkeeseen tietyissä Portugalin tullitoimipaikoissa kohdeltiin. Kannekirjelmässään komissio vaati unionin tuomioistuinta toteamaan, että Portugalin tasavalta ei noudattanut unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan, koska sen tulliviranomaiset hyväksyivät vuosina 1998–2002 järjestelmällisesti tulli-ilmoituksia tuoreiden banaanien luovuttamisesta vapaaseen liikkeeseen, vaikka ne tiesivät tai niiden olisi pitänyt kohtuudella tietää, että banaanien ilmoitettu paino ei vastannut niiden todellista painoa, ja koska Portugalin viranomaiset kieltäytyivät asettamasta käyttöön tulojen menetystä vastaavia omia varoja viivästyskorkoineen. Unionin tuomioistuin katsoi, että koska tosiasiallisesti unionin omia varoja koskevina saatavina maksettavat määrät olisi voitu vahvistaa asianmukaisesti heti tuontitoimien ja niitä seuraavan tulliselvityksen jälkeen, jos kansalliset viranomaiset olisivat tehneet tarvittavat tarkastukset, Portugalin tasavallan tilannetta oli riidanalaisen ajanjakson osalta käsiteltävä siten kuin se olisi todennut saatavat ja ottanut ne kirjanpitoon. ( 280 )

277.

On korostettava, että unionin tuomioistuin hylkäsi yksiselitteisesti Portugalin puolustautumisperusteen, jonka mukaan sellaisten omien varojen määrää, joita ei ollut asianmukaisesti todettu kyseessä olevien vuosien aikana, oli mahdotonta määrittää, ja totesi sen, ettei tarkastuksia voitu suorittaa kyseisten tavaroiden puuttumisen vuoksi, olevan vääjäämätön seuraus Portugalin viranomaisten laiminlyönnistä. Unionin tuomioistuin totesi, että kyseisen määrittämisen mahdottomuuden vuoksi kyseisessä asiassa ei ollut epäasianmukaista määrittää niiden omien varojen määrää, joita ei ollut todettu asianmukaisesti kyseisten vuosien aikana eli vuosina 1998–2002, sellaisten tarkastusten tulosten perusteella, jotka oli tehty 1.8.–31.10.2003 tehtyjen tarkastusten jälkeen. ( 281 ) On kuitenkin todettava, että unionin tuomioistuin hylkäsi lopullisesti komission vaatimuksen lainvastaiseen tullivalvontakäytäntöön perustuvan omien varojen määrän määrittämisestä, koska kyseisen määrityksen toteuttamiseksi ehdotetun tilastollisen menetelmän viitekehys oli virheellinen. ( 282 )

278.

Siten unionin tuomioistuimen tuomiossa komissio v. Portugali ( 283 ) tekemä ratkaisu osoittaa yhtäältä, ettei voida sulkea pois sitä, että – siltä osin kuin kyse on siitä, että jäsenvaltio, jossa maahantuotuja tavaroita oli jo luovutettu vapaaseen liikkeeseen unionin tullialueella, jätti noudattamatta unionin tullioikeutta – komissio nojautuu tiettyihin tilastotietoihin, jotka kuvaavat laiminlyöntiä, josta kyseistä jäsenvaltiota arvostellaan, muun muassa määrittääkseen siitä unionin talousarviolle aiheutuneiden omien varojen menetysten määrän jälkeenpäin. On toisaalta todettava, että kyseisen tuomion antamiseen johtanut asia koski tarkasti määriteltyä tullialan rikkomusta eli banaanien ilmoitetun painon ja laatikon todellisen painon välisen erotuksen hyväksymistä, minkä vuoksi samaan laiminlyöntiin liittyvissä myöhemmissä tarkastuksissa kerättyjen tarkkojen tietojen perusteella oli suhteellisen helppo tehdä tilastollisia päätelmiä rikkomisajanjaksolla maahantuotujen tavaroiden mahdollisen ilmoitetun ja todellisen painon välisestä erosta. Käsiteltävässä asiassa perinteisten omien varojen määrän laskemiseen sovelletuille menetelmille ovat sitä vastoin ominaisia moninaiset merkitykselliset indikaattorit, kuten petollisin perustein aliarvotetun tuonnin osuus tuonnin kokonaismäärästä rikkomisajanjaksolla ja kyseiselle tuonnille annettava ”paikkansapitävä” tullausarvo. Kyseiset indikaattorit kuvaavat siten tavaroiden aliarvotuspetoksen vaikutusta unionin talousarvioon ja yleisemmin sen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen laajuutta, johon Yhdistyneen kuningaskunnan väitetään syyllistyneen, ja niissä annetut perinteisten omien varojen menetyksiin liittyvät tiedot ovat epäsuorempia kuin ne tilastotiedot, joista on kyse tuomion komissio v. Portugali ( 284 ) antamiseen johtaneessa asiassa.

279.

OLAFin menetelmät, joita komissio ehdottaa unionin talousarviolle aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten määrittämistä varten, vaikuttavat – kuten edellä esitetystä analyysistä ilmenee – menevän pidemmälle kuin ne omien varojen määrän määrittämistä koskevat oikeuskysymykset, joita unionin tuomioistuin on tähän mennessä ratkaissut. Niinpä katson, että sen määrittämiseksi, onko komission ehdottama metodologinen lähestymistapa SEUT 258 artiklan nojalla nostettavan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen perusteiden mukainen ja missä määrin se on niiden mukainen, on otettava huomioon yhtäältä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetut todistustaakkaa koskevat perusteet ja toisaalta kyseisen metodologisen lähestymistavan keskeiset ominaispiirteet.

280.

SEUT 258 artiklassa määrätyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tavoite on perinteisen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja sen seurausten tosiasiallinen poistaminen. ( 285 ) Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa jo huomautettiin, ( 286 ) vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kyseisen määräyksen mukainen menettely perustuu siihen, että jäsenvaltion on objektiivisesti todettu jättäneen noudattamatta sille EUT-sopimuksen tai johdetun oikeuden säädösten mukaisesti kuuluvia velvoitteita. ( 287 ) Tältä osin on muistutettava, että myös omiin varoihin liittyvien toimenpiteiden laiminlyönti tarkoittaa mainitun määräyksen mukaisten jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä. ( 288 ) Kuten edellä jo lisäksi huomautettiin, komission, jonka on osoitettava väitteen mukainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, on esitettävä unionin tuomioistuimelle SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä tarpeelliset tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko kyseinen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen tapahtunut, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamiin. ( 289 ) Vasta kun komissio on esittänyt ”riittävästi näyttöä tietystä tosiasiallisesta tilanteesta”, joka liittyy vastaajana olevan jäsenvaltion velvoitteiden noudattamatta jättämiseen, ”tämän jäsenvaltion on esitettävä näitä tietoja ja niistä tehtäviä päätelmiä koskeva yksityiskohtainen vastanäyttö”. ( 290 )

281.

Edellä esitetystä seuraa mielestäni, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä, jossa komissio väittää jäsenvaltion muun muassa rikkoneen perinteisten omien varojen kantamiseen liittyviä unionin oikeussääntöjä ja laiminlyöneen velvoitteensa asettaa unionin talousarvion käyttöön tiettyjä määriä, komission on esitettävä unionin tuomioistuimelle tarpeelliset tiedot, jotta tämä voi tutkia Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan esitetyn väitteen siitä, että se jätti noudattamatta velvoitettaan asettaa tietty määrä unionin omia varoja sen käyttöön, eikä komissio voi nojautua spekulaatioon. Tämä tarkoittaa myös, että kyseisten varojen menetysten määrän määrittämiseksi unionin tuomioistuin ei ole velvollinen valitsemaan asianosaisten ehdottamien erilaisten metodologisten lähestymistapojen välillä, kuten Yhdistynyt kuningaskunta tuntuu vastineessaan ehdottavan, vaan ainoastaan arvioimaan komission kanteensa tueksi ehdottamia OLAFin menetelmiä.

282.

Näin ollen, kun otetaan huomioon unionin tullilainsäädännön rikkominen, johon Yhdistyneen kuningaskunnan väitetään syyllistyneen ja josta on kyse nyt käsiteltävän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn ensimmäisessä kanneperusteessa, unionin tuomioistuin ei voi jättää huomiotta asian tosiseikastoa – sellaisena kuin se on esitetty tämän kanneperusteen tarkastelun yhteydessä –, ( 291 ) josta ilmenee, että vaikka Yhdistynyt kuningaskunta oli täysin tietoinen Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden laajamittaisen aliarvotuspetoksen olemassaolosta ja luonteesta unionin tullialueella, se ei toteuttanut tehokkaita toimenpiteitä tällaisen petoksen torjumiseksi rikkomisajanjaksolla, erityisesti siksi, ettei se tehnyt riskianalyysejä ja fyysisiä tullitarkastuksia eikä vaatinut maahantuojilta vakuuksia. Näin menetellessään Yhdistynyt kuningaskunta ei ottanut näytteitä määrittääkseen aliarvotetuksi epäillyn tuonnin oikean tullausarvon yhteisön tullikoodeksin ja unionin tullikoodeksin mukaisesti. Näin ollen aliarvotuspetoksen kohteena rikkomisajanjaksolla olleiden tavaroiden osuuden ja niiden ”oikean” tullausarvon määrittäminen vaarantuu lähinnä edellä kuvatun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen vuoksi.

283.

Komissio on siis oikeudenkäyntikirjelmissään perustellusti korostanut, että yhteisön tullikoodeksissa ja unionin tullikoodeksissa säädetyn kaltaisen tullimenettelyjen kulun noudattamatta jättäminen on ratkaiseva tekijä, jonka mukaan unionin talousarviolle aiheutuvat perinteisten omien varojen menetykset määräytyvät sen tilastollisen analyysin perusteella, joka kyseisistä noudattamatta jättämistä epäsuorasti kuvaavista tiedoista tehdään jälkikäteen. Näin ollen on siis mahdotonta palauttaa unionin tullilainsäädännön mukaista tilannetta tiettyjen petollisin perustein maahantuotujen tavaroiden osalta, joten Yhdistyneen kuningaskunnan ja komission toimivaltaisilla viranomaisilla ei ole mahdollisuutta määrittää paikkansapitävää tullausarvoa unionin tullilainsäädännössä säädettyjen arviointisääntöjen mukaisesti. Siltä osin kuin kyseinen tilanne on objektiivisesti tarkasteltuna seurausta siitä, että jäsenvaltio ei itse ole noudattanut tullisäännöksiä, sen on silloin, jos kyseinen noudattamatta jättäminen on todettu, vastattava unionin talousarviolle aiheutuneista menetyksistä, sellaisina kuin ne on määritetty pelkästään tietojen epäsuoran analyysin perusteella ja käyttäen apuna kyseiseen määritykseen väistämättä liittyvää kaikkein suurinta todennäköisyyttä. Näin ollen katson, ettei voida lähtökohtaisesti sulkea pois sitä, että komissio osoittaa SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä unionin omia varoja koskevan lainsäädännön rikkomisen laajuuden tilastotietoihin perustuvien menetelmien avulla silloin, kun se, että tarkastusten tekeminen on mahdotonta, on väistämätön seuraus jäsenvaltion tulliviranomaisten laiminlyönnistä. Tätä tulkintaa tukee myös erityisesti SEUT 325 artiklasta johtuva jäsenvaltioiden velvoite suojata unionin taloudellisia etuja.

284.

Tilastotietoihin perustuviin OLAFin menetelmiin niiden luonteen vuoksi liittyviä todistusarvoa koskevia ongelmia ei kuitenkaan voida aliarvioida. ( 292 ) Ei nimittäin voida jättää huomiotta sitä, että talousarviolle aiheutuneiden menetysten suuruuden arvioimiseksi voidaan käyttää erilaisia metodologisia ratkaisuja ja saada määrien osalta erilaisia tuloksia. Nyt käsiteltävä asia havainnollistaa erityisen hyvin kyseistä ongelmaa, koska kantaja ja vastaaja esittivät kumpikin täysin erilaisen lähestymistavan perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämistä varten. Komissio ei itsekään kiistä kyseisten menetysten arviointiin sovellettavien mahdollisten menetelmien moninaisuutta ja toteaa vastauksissaan unionin tuomioistuimen esittämiin kirjallisiin kysymyksiin, että kyseessä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen tulos voisi lähtökohtaisesti perustua myös muihin mainittujen menetysten arviointimenetelmiin. Vaikka epäilen suuresti väitteitä OLAFin menetelmien eduista eli niiden luotettavuudesta, jonka komissio toi useaan otteeseen esiin oikeudenkäyntikirjelmissään, ( 293 ) se on merkityksellinen peruste arvioitaessa tilastollisten menetelmien todistusarvoa, ja on myönnettävä, että valitun yksittäisen menetelmän epävarmuustekijät vaikuttavat pitkälti sen talousarviolle aiheutuneen menetyksen suuruuteen, joka arvioidaan tällä tavoin.

285.

On lisäksi pidettävä mielessä se, että siltä osin kuin perinteisten omien varojen menetyksiä koskevan arvion laskentaperusteena käytetään Surveillance 2 ‑tietokannassa (yhdistetyn nimikkeistön ryhmiin 61–64 kuuluvaa, Kiinasta peräisin olevaa tuontia koskevat tiedot) ja Comext-tietokannassa (korjattuja keskihintoja koskeva laskelma) olevia tietoja, jotka ovat luonteeltaan tosiseikkoja, lopulliseen määrään vaikuttavat myös valitut menetelmät, kuten aliarvotettujen tavaroiden määrän määrittämiseen ja kyseisten tavaroiden uudelleenarviointia varten määriteltävään viitearvoon liittyvät perusteet. Nämä metodologiset valinnat ovat luonteeltaan pikemminkin normatiivisia arviointiperusteita siltä osin kuin ne ovat riippuvaisia kyseessä olevan menetelmän kehittäneen toimielimen tekemistä valinnoista. Näin ollen voin vain yhtyä Yhdistyneen kuningaskunnan väitteeseen, jonka mukaan tekninen kertomus, johon OLAFin laskelma perustuu, on perusteltu vain 28 jäsenvaltion unionin tasolla ennalta määritettyä kohtuullista hintaa (fair price) koskevassa asiayhteydessä. ( 294 ) Ongelma, joka liittyy arviointiperusteiden vaihtelevuuteen ja siihen, miten ne vaikuttavat menetysten määrää koskevaan tulokseen, korostuu erityisesti komission unionin tuomioistuimen kysymyksiin antamassa kirjallisessa vastauksessa, josta ilmenee, että lopullisen laskelman tulos vaihtelee muun muassa hyväksyttävän vähimmäishinnan (10–50 prosenttia keskihintojen tasosta) ( 295 ) mukaan ja että komissio on ”tarkastellut tätä lähestymistapaa”. Vaikka komissio katsoo, että sen laiminlyönnin vuoksi, johon Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten väitetään syyllistyneen, unionin talousarviolle aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten kokonaismäärä oli 2092703277,93 euroa, jos hyväksyttäväksi vähimmäishinnaksi vahvistettaisiin 10 prosenttia korjatusta keskihinnasta, on kuitenkin niin, että kyseinen määrä vastaa 78,1:tä prosenttia siitä määrästä, jota komissio vaatii nyt käsiteltävässä asiassa perustaessaan vaatimuksensa hyväksyttävään vähimmäishintaan, jonka määräksi vahvistettiin 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta, mikä ei mielestäni ole vähäinen määrä. On siis myönnettävä, että tilastotietoihin perustuvien menetelmien käyttöön liittyy mahdollisuus asettaa erilaisia mutta aivan yhtä päteviä vertailukohtia, joita sovellettaessa saadut tulokset riippuvat kyseisistä menetelmistä.

286.

Edellä esitetyn perusteella katson, ettei SEUT 258 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn yhteydessä voida sulkea pois sitä, että arvioitaessa asianomaisen jäsenvaltion tulleja koskevien velvoitteidensa noudattamatta jättämisestä unionin talousarviolle aiheutuneita perinteisten omien varojen menetyksiä silloin, kun kyseisen jäsenvaltion laiminlyönnistä ei suoraan ole todisteita, komission kanne perustuu tilastotietopohjaiseen menetelmään. Jotta ei kuitenkaan poikettaisi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn tavoitteista ja päämäärästä, tällaisten menetelmien soveltaminen perinteisten omien varojen menetysten arvioimiseksi voidaan hyväksyä vain, jos tietyn menetelmän valitseminen on perusteltua käsiteltävän tapauksen erityispiirteet huomion ottaen eivätkä vertailuarvot ole sattumanvaraisia eivätkä harhaanjohtavia ja jos kyseisiä menetelmiä soveltamalla saadaan muodostetuksi kaikkiin käytettävissä oleviin merkityksellisiin tietoihin perustuva johdonmukainen määrällinen analyysi. On lisäksi todettava, että mitä vähemmän on suoraan saatavissa todisteita, jotka vahvistavat kyseessä olevaan menetelmään liittyvät perustiedot, sitä huolellisemmin on valittava kyseisissä menetelmissä käytettävät normatiiviset arviointiperusteet. Tällä seikalla on sitäkin suurempi merkitys silloin, kun SEUT 258 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn yhteydessä tehtävässä perinteisten omien varojen menetyksiä koskevassa arvioinnissa pyritään käsittelemään jäsenvaltion tilannetta riidanalaisen ajanjakson osalta siten kuin se olisi todennut saatavat ja ottanut ne kirjanpitoon oikein. ( 296 ) On lopuksi todettava, että väitetystä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä johtuvien perinteisten omien varojen menetysten määrittämistä varten valittujen menetelmien luotettavuutta voidaan vahvistaa täsmentämällä menetelmien valinnan yhteydessä mahdolliset vaihtoehtoiset menetelmät, niiden käytöstä saadut tulokset sekä syyt, joiden vuoksi komissio valitsi kyseessä olevat menetelmät.

287.

On heti aluksi todettava, että asianosaisten kirjelmistä ja koko asiakirja-aineistosta ilmenee, että tullilainsäädännön säännösten rikkomisen luonteen vuoksi perinteisten omien varojen menetysten määrän arviointia varten on hankittu niukasti suoria todisteita siltä osin kuin on kyse Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuneesta tuonnista rikkomisajanjaksolla. Tarkemmin sanoen kyseiset todisteet rajoittuvat olennaisilta osin 12 tuotteeseen, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset analysoivat laboratoriossa vuonna 2017, ( 297 ) ja Kiinan tulliviranomaisilta saatuihin tarkastustuloksiin. ( 298 ) Tällaiset todisteet eivät kuitenkaan ole edustavia, jotta niiden perusteella voitaisiin arvioida kyseessä olevan tuonnin paikkansapitävää tullausarvoa ja kyseessä olevien tuontitavaroiden petollisin perustein tehdystä aliarvotuksesta unionin talousarviolle aiheutuneita perinteisten omien varojen menetyksiä. ( 299 ) Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa on jo toistuvasti todettu, mahdottomuus määrittää näiden menetysten määrää johtuu käsiteltävässä asiassa objektiivisista seikoista eli siitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei toteuttanut toimia tiedossa olevan aliarvotettujen ilmoitusten riskin torjumiseksi. Yhdyn näin ollen komission näkemykseen, jonka mukaan on niin, että jos aliarvotetut tavarat on jo luovutettu vapaaseen liikkeeseen unionin tullialueella, niiden todellista arvoa ei voida enää määrittää, joten unionin talousarviolle aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten määrä voidaan laskea vain arvioimalla se jälkeenpäin suppeassa merkityksessä. Vaikuttaa siltä, ettei Yhdistynyt kuningaskunta tosiasiallisesti riitauta tätä lähtökohtaa, koska se esittää siltä varalta, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, josta sitä arvostellaan ensimmäisessä kanneperusteessa, hyväksyttäisiin, oman tilastollisen menetelmänsä perinteisten omien varojen mahdollisten menetysten määrittämiseksi.

288.

Tässä yhteydessä on huomautettava, että asianosaiset ovat käytettävissään olevien tietojen perusteella yhtä mieltä siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan alueella tapahtui rikkomisajanjaksolla tullipetos Kiinasta peräisin olevien tuontitavaroiden aliarvotuksen vuoksi, ja siitä, että aliarvotettujen tuontitavaroiden määrä kasvoi merkittävästi vuosina 2012–2016. ( 300 ) Samoin asianosaisten kesken on riidatonta, että Swift Arrow ‑operaation ( 301 ) vaikutuksesta – jos verrataan vuosien 2017 ja 2018 ensimmäisen puolivuotiskauden tietoja – niiden Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tuotujen tuotteiden määrä, joiden tullausarvo määritettiin liian alhaiseksi petollisin perustein, väheni huomattavasti, kun taas lainmukaisen tuonnin määrä pysyi aiempaan verrattavalla tasolla. Vaikka asianosaiset ovat edelleen eri mieltä näiden tosiseikkojen tulkinnasta, ne hyväksyvät kyseisen tosiseikan sellaisenaan. Asianosaiset eivät ole keskenään erimielisiä myöskään sen merkityksestä, että tullipetoksesta aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten arviointiin käytetään lähtökohtaisesti tilastotietoihin perustuvaa menetelmää, mikä edellyttää ensinnäkin rikkomisajanjaksolla petollisin perustein aliarvotettujen tuontitavaroiden määrän ja toiseksi kyseisten tavaroiden paikkansapitävän tullausarvon määrittämistä. Sen jälkeen lisätullimaksujen määrä lasketaan ilmoitetun arvon ja kyseisen paikkansapitävän arvon välisen erotuksen perusteella.

289.

Asianosaiset ovat sitä vastoin täysin eri mieltä perinteisten omien varojen menetysten laskemiseen käytettyjen menetelmien perustiedoista. Aliarvotettujen tavaroiden määrää määritettäessä on komission mukaan ensinnäkin otettava huomioon niiden tuontitavaroiden määrä, joiden arvo alittaa hyväksyttävän vähimmäishinnan, joka määritetään 28 jäsenvaltion unionin keskiarvon ja Surveillance 2 ‑tietokannassa olevien koostettujen päivittäisten tietojen perusteella, kun taas Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kyseistä määrää määritettäessä on sovellettava pelkästään Yhdistyneessä kuningaskunnassa maahantuonnin yhteydessä ilmoitettujen arvojen perusteella määritettyä ns. vaatimustenmukaisuuskynnystä, jonka alittuessa kyse voi näiden tuotteiden tuonnin osalta olla aliarvotuksesta. ( 302 ) Aliarvotettujen tavaroiden uudelleen arvioimiseen käytettävän viitearvon osalta komissio katsoo, että on käytettävä ilmoitetun arvon ja 28 jäsenvaltion unionin korjatun keskihinnan välistä erotusta, kun taas Yhdistynyt kuningaskunta katsoo, että vaatimustenmukaisuuskynnyksen alittavat tuotteet voidaan arvioida uudelleen laskemalla ilmoitetun (tuotekohtaisen) arvon ja kyseisen saman kynnysarvon välinen erotus. Erilaisten metodologisten lähestymistapojen vaikutuksesta perinteisten omien varojen menetyksistä tehdyn arvioinnin tuloksessa on valtava ero. Komissio arvioi OLAFin menetelmien perusteella, että komission käyttöön olisi pitänyt asettaa perinteisinä omina varoina 2679637088,86 euroa (bruttomäärä miinus kantokulut). Yhdistynyt kuningaskunta puolestaan arvioi kyseiseksi määräksi ensin 217646623 Englannin puntaa ( 303 ) ennen C18 Breach ‑maksuunpanopäätösten perusteella tehtyä vähennystä. ( 304 ) Sen jälkeen se tarkisti kyseistä summaa alaspäin 143115 553:een Englannin puntaan, josta on vähennettävä 44296285 Englannin puntaa C18 Breach ‑maksuunpanopäätösten perusteella. Lyhyesti sanoen yksi suurimmista eroista asianosaisten esittämien menetelmien välillä liittyy siihen, että komission lähestymistapa perustuu koko unionin keskihintoihin, kun taas Yhdistyneen kuningaskunnan menetelmä perustuu pelkästään sen omien tietojen käyttöön.

290.

Näin ollen on tarkasteltava peräkkäin niiden menetelmien kahta vaihetta, joihin komissio perustaa arvionsa perinteisten omien varojen menetyksistä, eli aliarvotettujen tuontitavaroiden määrän määrittämistä ja kyseisen tuonnin uudelleen arvioinnissa käytettävää viitearvoa.

291.

Yhdistynyt kuningaskunta väittää yhtäältä, ettei ole olemassa mitään vakuuttavaa perustetta käyttää 28 jäsenvaltion unionin keskihinnoista johdettua hyväksyttävää vähimmäishintaa rikkomisajanjaksolla aliarvotettujen tavaroiden määrän määrittämiseen. Kyseinen valtio väittää toisaalta, että komission kannekirjelmästä ja sen oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa esittämistä kirjelmistä ilmenee, että marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisenä aikana vahvistetut perinteisten omien varojen menetykset rajoittuvat lisätullimaksuihin, joiden maksamista Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset vaativat C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä ja jotka peruutettiin.

292.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät puolustautumisperusteet, on sen kysymyksen tutkimiseksi, joka koskee aliarvotetun tuonnin määrän määrittämistä rikkomisajanjaksolla, tarpeen tarkastella sitä kahdessa vaiheessa ottamalla aluksi kantaa marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 väliseen aikaan ja sen jälkeen komission 1.1.2015–11.10.2017 väliseltä ajalta tekemiin arvioihin.

293.

Marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välistä aikaa koskevan vaatimuksensa osalta komissio on erityisesti unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin vastatessaan täsmentänyt arvostelevansa Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, että se jätti noudattamatta perinteisten omien varojen järjestelmään liittyviä velvoitteitaan, ja vaativansa tästä syystä OLAFin menetelmien perusteella vahvistettuihin aliarvotettuihin tuontitavaroihin liittyviä määriä.

294.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 120 artiklasta ja siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde ja yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista ja että näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Tästä johtuu, että niiden oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen, joihin kanne perustuu, on ilmettävä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä ja että kanteessa esitetyt vaatimukset on muotoiltava yksiselitteisesti, jottei unionin tuomioistuin lausuisi kanteen ulkopuolelta tai jättäisi lausumatta jostakin perusteesta. ( 305 ) Komission kanteessa on erityisesti esitettävä johdonmukaisesti ja yksityiskohtaisesti syyt, joiden vuoksi se on vakuuttunut siitä, että kyseinen jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta jotakin sille perussopimusten perusteella kuuluvista velvoitteista. Ristiriita siinä, miten komissio on esittänyt kanneperusteensa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteensa tueksi, on siten vastoin asetettuja edellytyksiä. ( 306 )

295.

Huomautan, että käsiteltävässä asiassa komissio on kannekirjelmässä esitettyjen perinteisten omien varojen menetysten arvioinnin osalta nimenomaisesti todennut, että se kattoi marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen ajan ”niiden velkojen vuoksi, jotka Yhdistynyt kuningaskunta oli itse todennut ja sen jälkeen peruuttanut”. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen kuvaukseen liittyvässä kannekirjelmän osassa komissio kuvailee pitkissä selvityksissä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttamisen yhteydessä tehdyn hallintovirheen vuoksi. ( 307 ) Komission mukaan Yhdistynyt kuningaskunta aiheutti tällä hallintovirheellä, josta Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset kantavat taloudellisen vastuun, perinteisten omien varojen menetyksiä unionin talousarviolle. Vaikuttaa siltä, että tällä tavoin kannekirjelmässä onnistutaan osoittamaan, että yhtäältä Yhdistyneen kuningaskunnan vastuulla oleva hallintovirhe ja toisaalta niiden perinteisten omien varojen, jotka kyseisen valtion olisi pitänyt asettaa komission käyttöön, menetykset liittyvät toisiinsa. Vastauskirjelmässään komissio lisää, että ”nyt käsiteltävä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne koskee Yhdistyneen kuningaskunnan Snake[-operaation] yhteydessä toteamia tullivelkoja”.

296.

Vaikuttaa siis siltä, että näillä kyseistä ajanjaksoa koskevilla toteamuksilla komissio rajasi itse toisen kanneperusteen kohteen niihin perinteisten omien varojen menetyksiin, joista Yhdistynyt kuningaskunta on sen mukaan vastuussa niiden velkojen vuoksi, jotka se itse totesi Snake-operaatiossa ja joihin kuuluvat muun muassa 23 toimijoille lähetettyä ja sittemmin peruutettua C18 Snake ‑maksuunpanopäätöstä. Tällaista tulkintaa tukevat mielestäni komission virallisessa huomautuksessa ja perustellussa lausunnossa esittämät väitteet. Virallisesta huomautuksesta ilmenee siten, että ”24 vahvistetun ja sittemmin peruutetun velan perusteella omiin varoihin perustuvat määrät kyseiseltä ajalta (marraskuu 2011–2014) on maksettava”. ( 308 ) On myös korostettava, että perustellun lausunnon sanamuoto on ensinnäkin sama kuin kannekirjelmässä käytetty sanamuoto ja että siinä toiseksi täsmennetään yksiselitteisesti, että ”siltä osin kuin tällä Yhdistyneen kuningaskunnan väitteellä pyritään rajaamaan rikkomisen ajallista ulottuvuutta, on huomautettava, että komission vaatimus vuodesta 2011 Snake[-operaation] loppuun vuonna 2014 jatkuneen ajanjakson osalta koskee niitä määriä, joista on kyse jälkeenpäin annetuissa perintämääräyksissä, joita Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset lähettivät kyseisen operaation jälkeen, ennen kuin sittemmin peruuttivat ne”. ( 309 )

297.

Edellä esitetystä seuraa, että marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen ajan osalta toisen kanneperusteen kohde rajoittuu niiden perinteisten omien varojen menetysten toteamiseen, joista Yhdistynyt kuningaskunta on vastuussa niiden tullivelan lisämäärien vuoksi, jotka todettiin Snake-operaation ja erityisesti niiden 23 C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksen yhteydessä, jotka peruutettiin kyseisen jäsenvaltion syyksi luettavien hallintovirheiden johdosta. ( 310 )

298.

Komissio käyttää kannekirjelmässään OLAFin menetelmiä määrittääkseen perinteisten omien varojen menetysten ja erityisesti aliarvotettujen tuontitavaroiden määrät ajalta 1.1.2015–11.10.2017. Komission lähestymistavan mukaan niiden tuontitavaroiden määrää, joiden arvo ilmoitettiin alhaisemmaksi kuin riskin kynnysarvo eli 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta, voidaan käyttää perusteena määritettäessä kyseisten menetysten määrä, joka vastaa siis niiden perinteisten omien varojen määrää, jotka Yhdistynyt kuningaskunta olisi kantanut ja asettanut unionin käyttöön, jos se olisi täyttänyt velvoitteensa. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan tämä komission tekemä valinta on mielivaltainen. Yhdistynyt kuningaskunta riitauttaa näin lähestymistavan, jonka mukaan se, että ilmoitettujen tavaroiden arvo alittaa kyseisen kynnysarvon, tarkoittaa automaattisesti liian alhaisen arvon ilmoittamista, ja katsoo, että tällainen seikka on ainoastaan omiaan oikeuttamaan mahdollisiin lisätarkastuksiin johtavat epäilyt.

299.

Tältä osin on huomautettava, että komissio on lähtökohtaisesti samaa mieltä lähestymistavasta, jonka mukaan kaikkia tuontitavaroita, joiden ilmoitettu arvo alittaa samaan ryhmään kuuluvien tavaroiden keskihinnan, ei voida lähtökohtaisesti pitää määritelmän mukaan aliarvotettuina, ja väittää, ettei OLAFin menetelmiä sovellettu kaikkiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tuotuihin tavaroihin, joiden ilmoitettu arvo alitti kynnysarvon eli 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta, vaan että se käyttää päivittäisiä koostettuja tietoja. Tämä päivittäisten koostettujen tietojen käyttö vaikuttaa komission mukaan niin, että jos tiettyjen tavaraerien arvo alittaa kynnysarvon eli 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta mutta muut erät mahdollistavat sen, että keskiarvo ylittää päivittäisen hyväksyttävän vähimmäishinnan 28 jäsenvaltion unionin tasolla, päivittäisten koostettujen tietojen keskiarvo ylittää hyväksyttävän vähimmäishinnan, joten päivittäisiä koostettuja tietoja, joihin kyseiset aliarvotetut erät sisältyvät, ei oteta mukaan varoista tehdyn laskelman menetyksiin. ( 311 ) Komissio väittää, että vaikka päivittäisten koostettujen tietojen käyttöön liittyy vaara tiettyjen lainmukaisten tuontitavaroiden sisällyttämisestä tuontimääriin, joiden ilmoitettu arvo alittaa hyväksyttävän vähimmäishinnan, OLAFin menetelmillä jätetään kuitenkin tietty osuus aliarvotetuista tavaroista kyseisen tuonnin ulkopuolelle. Vaikuttaa siltä, että unionin tuomioistuimen kysymyksiin antamissaan kirjallisissa vastauksissa Yhdistynyt kuningaskunta luopuu aikaisemmasta näkemyksestään ja on tosiasiallisesti samaa mieltä tästä komission väitteestä, koska se ilmoittaa, että komission perinteisten omien varojen perusteella laskema summa on huomattavasti suurempi kuin Yhdistyneen kuningaskunnan menetelmällä laskettu summa ainoastaan siitä syystä, että OLAFin menetelmissä käytetyt uudelleen arvioidut hinnat ovat paljon korkeampia. ( 312 )

300.

On siis pääteltävä, että asianosaisten lähestymistapojen ero siinä, miten määritetään niiden rikkomisajanjaksolla maahantuotujen aliarvotettujen tavaroiden määrä, jotka otetaan huomioon perinteisten omien varojen menetyksiä koskevassa laskelmassa, voidaan mitä ilmeisimmin selittää näiden asianosaisten valitsemilla erilaisilla kynnysarvoilla. OLAFin menetelmät nimittäin perustuvat hyväksyttävään vähimmäishintaan, joka on 50 prosenttia 28 jäsenvaltion unionin korjatusta keskihinnasta, kun taas Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan aliarvotusta koskeva kynnysarvo on laskettava sen tulliviranomaisten keräämien yksittäisten tuonti-ilmoitusten perusteella. ( 313 ) Kun otetaan huomioon kyseisten arviointiperusteiden väliset erot ja se, että sekä OLAFin menetelmien että Yhdistyneen kuningaskunnan ehdottaman menetelmän tarkoituksena on arvioida samat menetykset mutta eri tasolla eli edellisen koko unionin ja jälkimmäisen kyseisen valtion kannalta, katson, että Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä menetelmä voisi muodostaa tarkoituksenmukaisen vertauskohdan, jonka perusteella OLAFin menetelmien perusteella laskettuja, rikkomisajanjaksolla aliarvotettujen tuontitavaroiden määriä voidaan arvioida kriittisesti. Vastatessaan unionin tuomioistuimen kysymyksiin siitä, miten Yhdistyneen kuningaskunnan hyväksymän aliarvotuksen kynnysarvon käyttäminen komission aliarvotettuina pitämien tavaroiden viitearvona hyväksyttävän vähimmäishinnan sijasta mahdollisesti vaikuttaisi omien varojen menetysten määrään, Yhdistynyt kuningaskunta huomautti, että vaikka se ei voinut toistaa tarkasti komission laskelmia, perinteisten omien varojen menetysten osuus alenisi arviolta 4,4 tai 4,7 prosenttia. Näin ollen – kuten Yhdistynyt kuningaskunta perustellusti huomautti – katson, että valtava ero komission perinteisten omien varojen menetyksistä esittämän arvion ja Yhdistyneen kuningaskunnan nyt käsiteltävän asian yhteydessä puoltaman arvion välillä selittyy lähtökohtaisesti pikemminkin aliarvotettujen tavaroiden uudelleen arvioinnissa sovelletulla viitearvolla kuin niiden määrällä. ( 314 )

301.

Edellä esitetystä seuraa, että komission menetelmässä ei yliarvioida ilmeisellä tavalla aliarvotettujen tavaroiden määrää rikkomisajanjaksolla. Kun otetaan huomioon mainitun ajanjakson pituus sekä kyseessä olevan petoksen luonne, vaikuttaa siltä, että asianosaisten tätä seikkaa koskevat näkemykset eivät poikkea toisistaan merkittävästi, koska alle 5 prosentin ero komission ja Yhdistyneen kuningaskunnan tekemien arvioiden välillä pysyy kohtuuden rajoissa. Näin ollen aliarvotettujen tavaroiden määriä koskevat arviot, sellaisina kuin komissio on ne kannekirjelmässään esittänyt, on hyväksyttävä perinteisten omien varojen menetysten määrittämisperusteeksi.

302.

Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa jo todettiin, asianosaisten näkemykset eroavat toisistaan pääosin siinä, millä hintatasolla aliarvotettuina pidettyjen tavaroiden uudelleenarviointi lisätullimaksujen laskemista ja unionin talousarviolle aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämistä varten olisi tehtävä. Komission mukaan tällainen oikaisu on tehtävä korjattujen keskihintojen tasolla, koska yhtäältä tekstiilien ja jalkineiden hinta ei vaihtele merkittävästi ajan mittaan ja koska toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät tehneet fyysisiä tarkastuksia eivätkä ottaneet näytteitä tilastollisesti edustavalla tasolla, joten on oletettavaa, että aliarvotettujen tavaroiden hinta ja laatu vastaavat niiden hintojen jakaumaa, joita aliarvotus ei koske. Yhdistynyt kuningaskunta sitä vastoin katsoo, ettei kyseisen menetelmän valitseminen ole perusteltua, koska millään todisteella ei voida tukea olettamusta, jonka mukaan aliarvotetuilla tavaroilla on samat hinta- ja laatuominaisuudet kuin muilla Kiinasta tuoduilla tavaroilla. Sen mukaan kerätyt tiedot vaikuttavat päinvastoin viittaavan siihen, että aliarvotettu tuonti koski Yhdistyneen kuningaskunnan vähäarvoisempien tuotteiden markkinasegmenttiä.

303.

Kuten tältä osin jo korostin, viitearvo ei normatiivisena arviointiperusteena voi olla mielivaltainen, ja sillä pyritään käsittelemään jäsenvaltion tilannetta riidanalaisen ajanjakson osalta siten, kuin se olisi todennut tullit asianmukaisesti ja ottanut ne kirjanpitoonsa. Katson nimittäin, että viitearvon pitäisi olla yhdenmukainen kaikkien kyseessä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen kanssa, koska kyseessä on yksi peruskriteereistä perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämisessä. ( 315 )

304.

Komission analyysistä, jota Yhdistynyt kuningaskunta ei myöskään pääosin ole riitauttanut, ilmenee, että Kiinasta peräisin olevien aliarvotettujen tekstiilien ja jalkineiden tuonti toteutettiin määrältään suurimmaksi osaksi tullimenettelyn 42 mukaisesti, toisin sanoen kyseiset tavarat oli tarkoitus viedä muihin unionin tullialueen jäsenvaltioihin. OLAFin kertomuksesta ilmenee esimerkiksi, että vuonna 2016 Yhdistyneen kuningaskunnan kautta tulleesta tekstiilituotteiden ja jalkineiden vähäarvoisesta tuonnista 87 prosenttia toteutettiin tullimenettelyn 42 mukaisesti, kun taas saman ajan kuluessa vain 13 prosenttia Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuonnista tapahtui tullimenettelyn 40 mukaisesti. Nähdäkseni tämä ero vahvistaa sen, että muihin jäsenvaltioihin suuntautuneiden petollisten operaatioiden toteuttaminen siirtyi Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. ( 316 ) Mielestäni komissio väittää myös perustellusti, että siltä osin kuin on kyse tullimaksujen kantamisesta, ei ole aiheellista tehdä eroa näihin kahteen tullimenettelyyn kuuluvien tavaroiden välillä, koska loput 13 prosenttia tullimenettelyn 40 mukaisesti ilmoitetuista tuontitavaroista olisi voitu kuljettaa muihin jäsenvaltioihin heti, kun tulliselvitys Yhdistyneessä kuningaskunnassa oli tehty. Tästä seuraa, että valtaosa aliarvotetuista tuontitavaroista oli suoraan tai välillisesti suunnattu koko unionin tekstiilituote- ja jalkinemarkkinoille eikä erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan markkinoille, joten ei ole mitään perusteltua syytä arvioida niitä uudelleen sellaisen viitearvon perusteella, joka eroaa kyseessä olevien tuotteiden hintatasoa koko unionissa kuvaavasta viitearvosta.

305.

Kirjelmistä ilmenee, että Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee unionin tason keskihintojen perusteella korjattuihin keskihintoihin pohjautuvan viitearvon käyttöä sillä perustella, ettei siinä oteta huomioon kyseessä olevien tavaroiden laatua eikä niiden saapumisjäsenvaltiota, etenkin kun komissio ei ole esittänyt todisteita kyseessä olevien tavaroiden arvosta. Näin ollen Yhdistyneen kuningaskunnan omat tiedot on sen mukaan asetettava etusijalle mainittuun unionin korjattuun keskihintaan nähden. Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa tältä osin jo todettiin, ( 317 ) on vaikea arvostella komissiota siitä, ettei se esittänyt suoraan aliarvotetun tuonnin arvoa koskevaa näyttöä, koska kyseinen laiminlyönti on seurausta Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten toimimattomuudesta. Olen sitä mieltä, että koska kyseessä olevien tavaroiden arvoa ei ole suoraan todistettu, nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisiin tilastotietoihin perustuva näyttö voidaan hyväksyä SEUT 258 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä, jotta voidaan määrittää unionin talousarviolle aiheutuneet omien varojen menetykset.

306.

Arvostelun osalta on lisäksi muistutettava, että omien varojen menetysten määrän määrittämisen tarkoituksena käsiteltävässä asiassa on määrittää kyseessä olevan jäsenvaltion maksuosuus, joka sen olisi pitänyt maksaa unionin talousarvioon tullimaksujen kantamisen jälkeen rikkomisajanjaksolla, jos nyt käsiteltävän kanteen ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä kuvailtuja sääntöjenvastaisuuksia ei olisi tapahtunut. Kuten edellä jo todettiin, ( 318 ) tullimaksuista kertyvät tulot ovat unionin perinteisiä omia varoja, jotka jäsenvaltioiden on asetettava unionin käyttöön, siten kuin asetusten N:o 1150/2000 ja N:o 609/2014 ( 319 ) säännöksissä yhdessä luettuina säädetään. Ennen tuontitullien kantamista määritetään tavaroiden tullausarvo ja lasketaan niihin liittyvät tullimaksut, ja nämä molemmat seikat ovat unionin tullialueelle tuotujen tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovutusta ja niiden kulutukseen luovutusta edeltäviä vaiheita. Näin ollen on erityisesti tullimaksujen osalta todettava, että tullitarkastusten puuttumisesta unionin talousarviolle aiheutuvien menetysten arviointi ei voi perustua siihen, että kyseisten tavaroiden mahdollinen määräpaikka on jonkin yksittäisen jäsenvaltion markkinoilla, eikä varsinkaan kyseisten markkinoiden laadultaan heikompien tai parempien tuotteiden markkinalohkoihin, koska suorien todisteiden puuttumisen vuoksi kyse on spekuloinnista, kun otetaan huomioon, että toimivaltaiset tulliviranomaiset määrittävät unioniin tuotujen tavaroiden tullausarvon. Näin ollen voin vain yhtyä Yhdistyneen kuningaskunnan väitteeseen, jonka mukaan tavaroiden tullausarvo vastaa niiden hankintamenoa viejältä, ja kyseinen arvo määräytyy tavaroiden luonteen ja laadun eikä niiden määräpaikan perusteella. ( 320 ) Tästä seuraa, että tavaroiden tullausarvon määrittämiseksi niiden saapuessa unionin alueelle määräjäsenvaltion yksilöinnillä ei ole merkitystä, joten komissio toimi perustellusti, kun se ei tavaroiden aliarvotukseen perustuvasta tullipetoksesta aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi tehnyt eroa sen perusteella, mikä oli kyseessä olevien tavaroiden määräpaikka unionissa. ( 321 )

307.

Siltä osin kuin on kyse 28 jäsenvaltion unionin korjatun keskihinnan valitsemisesta viitearvoksi unionin talousarviolle aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten arviointia varten – kuten tässä ratkaisuehdotuksessa jo korostettiin –, ( 322 ) on ylimääräisenä seikkana todettava yhtäältä, että unioni muodostaa yhtenäisen tullialueen, joten tullialan lainsäädännön antaminen kuuluu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. On toisaalta todettava, että kolmansista maista peräisin olevasta tuonnista laskettavien tullimaksujen kantaminen vaikuttaa unionin talousarvion kokoon. Päättelen tästä, että nyt käsiteltävän asian kaltaisessa tapauksessa, jossa kansallisten viranomaisten toimimattomuuden vuoksi ei voida suoraan esittää todisteita, joiden perusteella määrittää omien varojen menetysten suuruus, on hyväksyttävä yhteiseen viitearvoon perustuva komission lähestymistapa ja sivuutettava kunkin jäsenvaltion erityispiirteet, kuten sen väestön elintaso tai ostovoima, joiden perusteella kyseessä olevien tuotteiden myyntihinnat voivat määräytyä kussakin jäsenvaltiossa erikseen tarkasteltuna. Näistä syistä on mielestäni vahvistettava komission lähestymistapa, jossa viitearvoksi valitaan unionin tason korjatut keskihinnat, jotka itsessään perustuvat jäsenvaltioiden Surveillance 2 ‑tietokannassa ilmoittamiin arvoihin. ( 323 ) Kyseinen viitearvo on siis se, jota olisi pitänyt soveltaa unionin talousarvion käyttöön asetettavien perinteisten omien varojen laskemiseksi, jos unionin tullilainsäädäntöä olisi sovellettu oikein. Siltä osin kuin kyseiset menetelmät perustuvat ilmoitettujen hintojen keskiarvoon, kyseinen arvo kuvastaa kaikkien rikkomisajanjaksolla maahantuotujen tavaroiden luonnetta ja laatua asettamatta millään tavoin etusijalle niitä markkinalohkoja, joihin kyseessä olevat tavarat kuuluvat. Kun otetaan huomioon, etteivät asianosaiset kiistä sitä lähtökohtaa, että kyseiset Kiinasta peräisin olevat tekstiilituotteet ja jalkineet ovat hinnoilta melko vakaita, ( 324 ) on mielestäni katsottava, että unionin tasolla korjatut keskihinnat muodostavat asianmukaisen viitearvon, joka ei ole mielivaltainen, unionin talousarviolle aiheutuneiden omien varojen menetysten arvioimiseksi. ( 325 )

308.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katson, että unionin tuomioistuin ei pysty komission kannekirjelmässään esittämien argumenttien perusteella varmuudella ratkaisemaan nyt käsiteltävässä kanteessa tarkoitettujen perinteisten omien varojen menetysten täsmällistä määrää.

309.

On ensimmäiseksi todettava, että marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen ajan osalta kanteen kohteena ovat – kuten edellä tässä ratkaisuehdotuksessa todettiin ( 326 ) – vain C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiä vastaavat velat. Siten on johdonmukaista, että perinteisten omien varojen menetykset, joiden toteamista komissio voi vaatia, johtuvat kyseisten maksuunpanopäätösten peruuttamisesta, eivätkä ne voi olla näitä menetyksiä suurempia. Komissio on kuitenkin kannekirjelmässään esittänyt vaatimuksen, joka vastaa unionin omien varojen menetyksiä edellä mainitun ajanjakson osalta ja on suuruudeltaan 1001511991,60 euroa. ( 327 ) Kuten Yhdistynyt kuningaskunta mielestäni perustellusti huomauttaa, kyseinen määrä ei tältä osin vastaa komission perusteluja, joista ilmenee, että sen vaatimus koskee edellä mainitun ajanjakson osalta määriä, joista on kyse Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten lähettämissä C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä, jotka sittemmin peruutettiin. On korostettava, että vaikka kyseiset viranomaiset vahvistivat aliarvotetuiksi määritettyjen tavaroiden tullausarvon Snake-operaation yhteydessä soveltamalla unionin tason korjattuja keskihintoja, mikä oli Yhdistyneen kuningaskunnan syyksi luettava hallintovirhe, ( 328 ) C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiin liittyvä omien varojen menetyksiä koskeva arvio ei voi missään tapauksessa ylittää 357000000 Englannin puntaa. ( 329 ) Yhdistynyt kuningaskunnan mukaan toimijoille tiedoksi annetuista C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksistä ilmenevä määrä on 192568694,30 Englannin puntaa. ( 330 ) Tämä yhtäältä kannekirjelmän vaatimuksissa ja toisaalta sen perusteluissa, joilla perusteellaan vaatimusta vahvistaa omien varojen menetykset rikkomisajanjaksolla, vaadittujen määrien välinen ristiriita selittyy nähdäkseni vain virheellä, jonka komissio teki viiteperustan valinnassa sisällyttäessään laskelmaansa C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten perintään liittyvien määrien lisäksi kaikki mainitulla ajanjaksolla tilastotietojen pohjalta aliarvotetut tuontitavarat. Koska käsiteltävässä asiassa on edelleen hyvin suurta epävarmuutta sen määrän paikkansapitävyydestä, jota komissio vaatii unionin talousarviolle marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisenä aikana aiheutuneiden omien varojen menetysten perusteella, katson, ettei se osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla sen kokonaismäärää.

310.

Edellä esitetystä ilmenee toiseksi, että OLAFin menetelmät, joita komissio sovelsi arvioidakseen 1.1.2015–11.10.2017 tapahtuneet perinteisten omien varojen menetykset, ovat asianmukaisia eivätkä mielivaltaisia, joten niiden perusteella voidaan määrittää aliarvotettujen tavaroiden määrä rikkomisajanjaksolla ja niiden uudelleen arvioinnissa käytettävä viitearvo.

311.

Vaikka unionin tuomioistuin voi lähtökohtaisesti hyväksyä komission vaatimuksen perinteisten omien varojen määrän määrittämisestä 1.1.2015–11.10.2017, on kuitenkin pohdittava, onko, siltä osin kuin on kyse ajanjaksosta 1.5.2015–11.10.2017, joka vastaa Breach-operaation yhteydessä toukokuusta 2018 alkaen lähetetyissä C18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä tarkoitettuja lisätullimaksuja, kyseisissä maksuunpanopäätöksissä tarkoitetut määrät otettava kirjanpitoon arvioitaessa määrää, jonka toteamista komissio vaatii. Yhdistynyt kuningaskunta väittää tältä osin vaatineensa yhteensä 25 miljoonaa Englannin puntaa tullimaksuja 27 toimijalta ja kirjanneensa vastaavat määrät ( 331 ) kirjanpitoon B. ( 332 ) Yhdistynyt kuningaskunta väittää erityisesti, että vaikka kahdeksan näistä maksuunpanopäätöksistä oli komission tiedossa toukokuusta 2018 alkaen, ( 333 ) se ei vähentänyt mainittuja maksuunpanopäätöksiä vastaavia määriä perinteisten omien varojen menetysten määrää koskevasta arviostaan. Päätöstä kyseisen kirjauksen tekemisestä ei Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan riitautettu perustellussa lausunnossa eikä kannekirjelmässä, vaikka kyseisiä kahdeksaa C18 Breach ‑maksuunpanopäätöstä koskevat kirjaukset kirjanpitoon B tehtiin toukokuussa 2018, joten komissio tiesi niistä oikeudenkäyntiä edeltäneenä aikana. Komissio puolestaan vastaa, että Yhdistynyt kuningaskunta kieltäytyi koko oikeudenkäyntiä edeltäneen ja oikeudenkäyntivaiheen ajan ilmoittamasta laskelmiensa tietoja (ja erityisesti mainitsemasta ilmoituksia, määriä ja uudelleenarviointiin käytettyjä arvoja), joten komissio ei pystynyt erottamaan kyseistä tuontia sen tuonnin kokonaismäärästä, johon sovellettiin Surveillance 2 ‑tietokannan koostettuihin päivittäisiin tietoihin perustuvaa lähestymistapaa.

312.

Vakiintuneessa oikeuskäytännössä todetaan tältä osin, että SEUT 258 artiklan mukainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne voidaan nostaa vain, jos kyseessä oleva jäsenvaltio ei ole noudattanut perusteltua lausuntoa siinä asetetussa määräajassa. ( 334 ) Arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on tämän vuoksi otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli tämän määräajan päättyessä. ( 335 ) Käsiteltävässä asiassa vastineesta ilmenee – mitä komissio ei ole kiistänyt – että Yhdistynyt kuningaskunta lähetti toukokuussa 2018 eli siis ennen 24.9.2018 annetussa perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymispäivää kahdeksan C18 Breach ‑maksuunpanopäätöstä, jotka koskivat 1.5.2015 alkanutta ajanjaksoa. Kun siis otetaan huomioon, että komissio oli tietoinen siitä ennen perustellun lausunnon tiedoksi antamista, sen olisi pitänyt sisällyttää vastaavat määrät 24.9.2018 lähetettyyn perusteltuun lausuntoon. Lopullisen maksettavan määrän laskemiseksi 1.5.–11.10.2017 Yhdistynyt kuningaskunta voi näin ollen vaatia vain kyseisten kahdeksan C18 Breach ‑maksuunpanopäätöksen vähentämistä. Sen ratkaisemiseksi, onko mainittuja kahdeksaa maksuunpanopäätöstä vastaavat määrät otettava huomioon nyt käsiteltävässä asiassa, kuten tässä ratkaisuehdotuksessa on useaan otteeseen todettu, on otettava huomioon asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohta ja asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 kohta, joissa velvoitetaan jäsenvaltiot asettamaan komission käyttöön kaikki vahvistettuja saamisia vastaavat määrät. ( 336 ) Asiakirja-aineistosta ei kuitenkaan ilmene, eivätkä asianosaiset myöskään väitä, että kyseessä olevien kahdeksan C18 Breach ‑maksuunpanopäätöksen perimisestä on tullut asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla mahdotonta tai että kyse on unionin tullikoodeksin 103 artiklassa tarkoitetuista vanhentuneista saatavista. ( 337 ) Tästä seuraa, että näitä kahdeksaa maksuunpanopäätöstä vastaavat määrät olisi nyt lähtökohtaisesti vähennettävä perinteisiä omia varoja vuosina 2015–2017 koskevan arvion määrästä, varsinkin kun Yhdistynyt kuningaskunta esitti unionin tuomioistuimen kysymyksiin antamassaan kirjallisessa vastauksessa tietoja kyseisen vähennyksen tekemistä varten. ( 338 ) Olen kuitenkin sitä mieltä, että SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä ei ole unionin tuomioistuimen tehtävä laskea komission sijasta mainittuja kahdeksaa C18 Breach ‑maksuunpanopäätöstä vastaavaa tarkkaa määrää eikä vähentää sitä määrästä, jota komissio vaatii unionin tuomioistuimelle aiheutuneiden omien varojen menetysten perusteella.

313.

Edellä esitetyn perusteella päädyn siihen, että toinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin siinä vaaditaan toteamaan, että Yhdistynyt kuningaskunta on jättänyt noudattamatta edellä mainittuihin omiin varoihin liittyviä säännöksiä, mutta komission vaatimus perinteisten omien varojen määrän määrittämisestä on hylättävä.

314.

Ehdotan siis, että unionin tuomioistuin toteaa, siltä osin kuin on kyse marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisestä ajasta, että Yhdistynyt kuningaskunta ei asettanut käyttöön oikeaa perinteisten omien varojen määrää, joka liittyi sen Snake-operaation yhteydessä ja sittemmin peruutetuissa C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuun petollisin perustein tapahtuneeseen tuontiin, ja että näin menetellessään se rikkoi päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklaa sekä asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklaa, joita vastaavat tässä järjestyksessä asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artikla. Ehdotan kuitenkin, että unionin tuomioistuin hylkää kokonaisuudessaan kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitetyn vaatimuksen siltä osin kuin se koskee kyseistä ajanjaksoa, koska komissio ei ole osoittanut siinä esitettyjen määrien paikkansapitävyyttä.

315.

Totean Yhdistyneen kuningaskunnan jättäneen noudattamatta edellä mainittuja säännöksiä 1.1.2015–11.10.2017, koska se ei asettanut käyttöön maksettavia määriä. Koska kahdeksaa C18 Breach ‑maksuunpanopäätöstä vastaava määrä on kuitenkin vähennettävä perinteisten omien varojen määrästä eikä ole unionin tuomioistuimen tehtävä määrittää sitä komission puolesta, perinteisten omien varojen määrää 1.1.2015–11.10.2017 ei voida määrittää nyt käsiteltävän kanteen yhteydessä.

316.

Jos unionin tuomioistuin noudattaa toiseen kanneperusteeseen liittyvää ratkaisuehdotustani, kysymys omien varojen menetysten määrän laskemisessa käytettävästä vaihtokurssista menettää merkityksensä. Tarkastelen siis jäljempänä toissijaisesti ja vain siltä varalta, että unionin tuomioistuin päättää määrittää komission perinteisten omien varojen menetysten perusteella vaatiman määrän, lyhyesti sitä, onko kyseinen väite perusteltu.

317.

Huomautan Yhdistyneen kuningaskunnan esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä, jonka mukaan komission asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan nojalla esittämä vaatimus viivästyskorkojen maksamisesta on jätettävä tutkimatta, koska komissio ei perustellussa lausunnossa maininnut minkäänlaista viivästyskorkojen maksamiseen liittyvää jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä, että kyseisessä lausunnossa mainitaan nimenomaisesti etenkin kyseisen asetuksen 12 artikla, ( 339 ) joka vastaa asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklaa. Kannekirjelmässä ei siis laajenneta perustellussa lausunnossa vahvistettua riita-asian ulottuvuutta, päinvastoin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, joten tämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

318.

Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon se, että yhtäältä velvoite, joka koskee unionin omien varojen vahvistamista ja niiden kirjaamista komission tileille säädetyssä määräajassa, ja toisaalta viivästyskoron maksamista koskeva velvoite ( 340 ) liittyvät erottamattomasti yhteen, Yhdistyneen kuningaskunnan oli maksettava kyseiset korot asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan nojalla. Viitaten kyseisen säännöksen sanamuotoon se katsoo, että korkojen määrä lasketaan vasta, kun Yhdistynyt kuningaskunta on asettanut käyttöön pääoman ja siten lopettanut näiden perinteisten omien varojen määrien kirjaamisen kyseiselle tilille myöhässä. Vastauksessaan Yhdistynyt kuningaskunta väittää, ettei viivästyskorkoja koskevaa vaatimusta voida ottaa tutkittavaksi, koska tällaisen vaatimuksen esittäminen on ennenaikaista, kun otetaan huomioon, että kyseinen viivästyskorkojen maksamista koskeva velvoite syntyy vasta myöhemmin. Kuten edellä jo selitettiin, ( 341 ) unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetaan, että yhtäältä velvollisuus vahvistaa unionin omat varat ja kirjata nämä varat säädetyssä määräajassa komission tilille ja toisaalta velvollisuus suorittaa viivästyskorkoa liittyvät erottamattomasti yhteen. Omien varojen kirjaamista koskeva velvollisuus ja korkojen maksamista viivästyneestä tileihin kirjaamisesta koskeva velvollisuus liittyvät toisiinsa samalla tavoin kuin päävelvoite ja sivuvelvoite. ( 342 ) Tästä seuraa, että jos unionin tuomioistuin hyväksyy toisen kanneperusteen ja katsoo, että Yhdistynyt kuningaskunta jätti noudattamatta omien varojen toteamista ja niiden kirjaamista koskevia jäsenyysvelvoitteitaan, kyseinen valtio on tämän seurauksena velvollinen maksamaan viivästyskorkoa. Täydellisyyden vuoksi huomautan, että asianosaiset vaikuttavat olevan yksimielisiä siitä, että kun Yhdistynyt kuningaskunta maksaa kyseiset määrät, niihin on sovellettava asetuksen N:o 2016/804 1 artiklan 6 kohdassa säädettyä 16 prosentin korkokattoa. ( 343 )

319.

Kanneperuste, joka koskee SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista, on mielestäni tutkittava erikseen siltä osin kuin se koskee komission väitteitä, jotka liittyvät tietojen toimittamatta jättämiseen. ( 344 ) Komissio nimittäin arvostelee tässä kanneperusteessa Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, että se kieltäytyi toimittamasta sille yhtäältä jäljennöstä oikeudellisesta arvioinnista tai muutakaan tietoa tämän C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttamiseen johtaneen arvioinnin sisällöstä, ja toisaalta kaikkia siitä aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten määrittämiseen tarvittavia tietoja. Nämä väitteet ovat kuitenkin itsenäisiä siihen komission ensimmäisessä kanneperusteessa esittämään väitteeseen nähden, jonka mukaan tullivalvontatoimenpiteiden toteuttamisen laiminlyönti tarkoittaa, että tulliviranomaiset jättivät täyttämättä velvoitteensa toteuttaa toimenpiteitä unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi.

320.

On lisäksi muistettava, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätystä vilpittömän yhteistyön periaatteesta ilmenee, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki toimenpiteet, joilla voidaan taata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus. ( 345 ) On korostettava, että jäsenvaltioiden on SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaisesti tuettava komissiota sen täyttäessä tehtäviään, joihin SEU 17 artiklan 1 kohdan mukaan kuuluu huolehtiminen siitä, että perussopimuksen määräyksiä sekä toimielinten sen nojalla antamia säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan. ( 346 )

321.

Käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistosta ilmenee ensinnäkin komission ensimmäisen moitteen osalta, ( 347 ) että se oli vaatinut Yhdistynyttä kuningaskuntaa toimittamaan jäljennöksen kyseessä olevasta oikeudellisesta arvioinnista, jossa perusteltiin C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttaminen. ( 348 ) Viralliseen huomautukseen 22.6.2018 antamassaan vastauksessa Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti, että tarkastaja ( 349 ) oli päättänyt velkojen peruuttamisesta täysin itsenäisesti ja nojautumatta minkäänlaiseen oikeudelliseen arviointiin, jonka olemassaolon kyseinen valtio sitä paitsi kiistää. Sen sijaan kansalliset viranomaiset toimittivat ainoastaan jäljennökset useista lähetetyistä peruuttamisilmoituksista. Yhdistynyt kuningaskunta korostaa, että kyseinen oikeudellinen arviointi koski tiettyjä toimijoita vastaan aloitettuja likvidaatiomenettelyjä mutta se ei johtanut C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttamiseen.

322.

Tältä osin on todettava, että tulliasiakirjojen ilmaisemiseen liittyvässä erityisessä asiayhteydessä jäsenvaltioiden on auttaakseen komissiota perussopimusten noudattamisen valvontaa koskevan tehtävän suorittamisessa muun muassa annettava sille keinot omien varojen suorittamisen säännönmukaisuuden tarkistamiseksi. ( 350 ) Tästä seuraa nähdäkseni, että vaikka kyseessä oleva oikeudellinen arviointi ei ollut merkityksellinen tarkastajan tekemän peruuttamispäätöksen oikeudellisen perustan tutkimisen kannalta, komissiolla oli oikeus vaatia jäsenvaltiota toimittamaan sille kyseinen asiakirja, koska asiakirja-aineistosta ilmenee, että kyseinen valtio oli myöntänyt useita kertoja sen olemassaolon. ( 351 ) On myös korostettava, että vaikka komissio muodosti käsityksensä C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten perusteena olevasta oikeudellisesta arvioinnista niiden selvitysten perusteella, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan oli esittänyt, komissio kuitenkin esitti kyseessä olevan asiakirjan toimittamista koskevan pyyntönsä juuri siitä syystä, ettei kyseisten päätösten nojalla maksettavia määriä, siltä osin kuin ne koskivat unionin perinteisiä omia varoja ja siis sen talousarviota, ollut peritty. Se, että myöhemmin ilmeni muiden syiden johtaneen C18 Snake ‑maksuunpanopäätösten peruuttamiseen, ei mielestäni millään tavalla muuta sitä, että komission edellä mainitun tehtävänsä mukaisesti esittämä pyyntö on perusteltu.

323.

Huomautan, että asianosaiset eivät lähtökohtaisesti ole eri mieltä siitä, ettei Yhdistynyt kuningaskunta toimittanut kyseessä olevaa oikeudellista arviointia. Vaikka Yhdistynyt kuningaskunta ei kiistäkään sen toimittamatta jättämistä, se kuitenkin väittää, että vaikka C18 Snake ‑maksuunpanopäätökset peruutettiin pikemminkin kyseessä olevan oikeudellisen arvioinnin kuin tarkastajan itsenäisen päätöksen perusteella, kyseinen arviointi kuuluu joka tapauksessa salassapitovelvollisuuden piiriin ja ettei ole mahdollista poiketa sen luottamuksellisuuden perusluonteisesta suojasta. Sen mukaan velvollisuus asettaa tarpeelliset asiakirjat komission saataville on täytettävä ”kohtuullisin ehdoin”, ( 352 ) joten ei ollut sen asia toimittaa kyseistä asiakirjaa komissiolle.

324.

Tällaisia väitteitä ei mielestäni voida hyväksyä. Katson tältä osin – kuten komissio perustellusti korosti – että kyseinen velvollisuus on seurausta asiassa komissio v. Italia annetun tuomion, ( 353 ) johon Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa, virheellisestä tulkinnasta. On ilmeistä, että kyseisessä asiassa komissio oli vaatinut Italian tasavaltaa osoittamaan kaikki asianomaiset summat oikeiksi asiaankuuluvin todistein, muun muassa tullausasiakirjoihin viittaamalla. Vastauksessaan Italian tasavallan esittämään väitteeseen, jonka mukaan komission vaatimuksen täyttämiseen ”tarvittavasta huomattavasta valmistelutyön määrästä” johtuen sitä ei voitu täyttää ”asetetussa määräajassa”, ( 354 ) unionin tuomioistuin totesi, että jos komissio pyytää asiakirjoja, sen on tehtävä se kohtuullisin ehdoin. Näin ollen kyseisellä tuomiolla ei mielestäni ole merkitystä nyt käsiteltävän asian kannalta, ja huomautan, ettei se liity salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien asiakirjojen ilmaisemista koskevaan kysymykseen.

325.

Katson erityisesti sen Yhdistyneen kuningaskunnan esittämän puolustautumisperusteen osalta, jonka mukaan asianomainen oikeudellinen arviointi kuului salassapitovelvollisuuden piiriin ja oli sen vuoksi luottamuksellinen, ettei Yhdistynyt kuningaskunta ole osoittanut käsiteltävässä asiassa, millä perusteella HMRC:n yksiköiden tarkastajan välityksellä laatimaa asiakirjaa, joka vaikuttaa myös kuuluvan kyseiselle viranomaiselle, ( 355 ) ei voitu ilmaista komissiolle siitä huolimatta, että se kuului salassapitovelvollisuuden piiriin. Koska kyseessä oleva oikeudellinen arviointi oli osoitettu saman viranomaisen alaiselle yksikölle, se vaikuttaa kuuluvan sisäisiä päätöksiä koskevan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 356 ) soveltamisalaan. On lisäksi huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi sisäisen oikeusjärjestyksensä oikeussääntöihin, toimintatapoihin tai tilaan vetoamalla perustella sitä, ettei se ole noudattanut unionin oikeuden mukaisia velvoitteita. ( 357 ) Tästä seuraa, ettei Yhdistynyt kuningaskunta voi oikeuttaa edellä mainitun yhteistyövelvoitteensa täyttämättä jättämistä vetoamalla tämäntyyppisiin vaikeuksiin perustellakseen päätöksensä olla ilmaisematta komissiolle C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksiin liittyviä asiakirjoja.

326.

Siltä osin kuin on kyse komission esittämästä toisesta väitteestä, ( 358 ) joka liittyy vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamiseen ja jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei toimittanut kaikkia C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksistä ilmenevien perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämisen kannalta tarpeellisia tietoja komission toistuvista pyynnöistä huolimatta, vaikuttaa siltä, ettei kyseinen valtio tosiasiallisesti kyseenalaista näitä väitteitä. Asiakirja-aineistosta ilmenee lisäksi, että Yhdistynyt kuningaskunta vastasi kyseisiin väitteisiin vasta oikeudenkäyntimenettelyssä. Nämä seikat huomioon ottaen on näin ollen todettava, että Yhdistynyt kuningaskunta jätti noudattamatta sille vilpittömän yhteistyön periaatteen mukaisesti kuuluvia velvoitteita.

327.

Edellä esitetyn perusteella katson, että Yhdistynyt kuningaskunta ei noudattanut sille SEU 4 artiklan 3 kohdan nojalla kuuluvia velvoitteita, koska se ei toimittanut komissiolle kyseessä olevaa oikeudellista arviota eikä kaikkia muita C18 Snake ‑maksuunpanopäätöksistä ilmenevien omien varojen menetysten määrän määrittämisen kannalta tarpeellisia tietoja.

328.

Kolmannessa kanneperusteessaan komissio katsoo Yhdistyneen kuningaskunnan jättäneen noudattamatta SEU 4 artiklan 3 kohdasta, SEUT 310 artiklan 6 kohdasta ja SEUT 325 artiklasta sekä direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan b ja d alakohdasta, 83 artiklasta, 85–87 artiklasta ja 143 artiklan 1 kohdan d alakohdasta johtuvia jäsenyysvelvoitteitaan. Kyseisen kanneperusteen tueksi komissio vetoaa lähinnä siihen, että sekä tullimenettelyn 40 että tullimenettelyn 42 mukaisesti maahantuotujen tavaroiden tullausarvon määrittämisen yhteydessä tehdyn virheen seurauksena arvonlisäveron peruste aleni, joten osa unionin omista varoista jäi tulouttamatta sille.

329.

Tullimenettelyn 40 osalta komissio korostaa, että direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 85–87 artiklan mukaisesti arvonlisävero on kannettava tuontijäsenvaltiossa ja että kyseisen veron peruste käsittää tullausarvon sekä tullimaksut ja sivukustannukset. Komissio katsoo, että koska arvonlisäveroa kannettaessa ei otettu huomioon maahantuotujen tavaroiden paikkansapitävää tullausarvoa, vastaavia määriä ei otettu huomioon määritettäessä arvonlisäverosta kertyvää omien varojen perustaa.

330.

Komission korostaa aluksi tullimenettelyn 42 osalta, että OLAFin kertomuksen mukaan 87 prosenttia tavaratuonnista suuntautui vuonna 2016 Yhdistyneen kuningaskunnan kautta muihin jäsenvaltioihin. Se esittää seuraavaksi, että tullimenettelyyn 42 kuuluvien tavaroiden osalta arvonlisäveron peruste muodostuu direktiivin 2006/112 83 artiklan mukaisesti näiden tai samankaltaisten tavaroiden ostohinnasta taikka ostohinnan puuttuessa toimitushetkellä määritetystä omakustannushinnasta. Se väittää vielä, että jos maahantuotujen tavaroiden tullausarvo on virheellinen, sen seurauksena niistä määrä- tai kuljetusjäsenvaltiossa kannettavaa arvonlisäveroa koskeva laskelma on virheellinen.

331.

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella komissio päättelee, että koska Yhdistynyt kuningaskunta ei toteuttanut toimenpiteitä, jotka olivat omiaan korjaamaan maahantuotujen tavaroiden liian alhaiseksi määritetyn tullausarvon, se jätti noudattamatta SEU 4 artiklan 3 kohdasta sekä SEUT 310 artiklan 6 kohdasta ja SEUT 325 artiklasta johtuvia jäsenyysvelvoitteitaan, ja koska se ei taannut arvonlisäverotulojen kantamista täysimääräisesti, unioni menetti osan kyseisestä verosta kertyvistä omista varoista. Komissio lisää erityisesti, että direktiivin 2006/112 143 artiklan 2 kohdassa, jossa säädetään tullimenettelyyn 42 kuuluvaan tuontiin sovellettavat edellytykset, velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan kaikki asianmukaiset toimenpiteet arvonlisäveron perimisen varmistamiseksi. Laiminlyödessään tällaisten toimenpiteiden toteuttamisen Yhdistynyt kuningaskunta vaaransi komission mukaan muiden jäsenvaltioiden arvonlisäveronkantokyvyn, ja sen on katsottava olevan vastuussa kyseisestä tilanteesta.

332.

Yhdistynyt kuningaskunta sitä vastoin väittää, ettei komission vaatimukselle ole mitään oikeusperustaa. Se esittää tältä osin, etteivät direktiivin 2006/112 säännökset eivätkä SEU 4 artiklan 3 kohdan määräykset tarkoita jäsenvaltioiden olevan vastuussa muissa jäsenvaltioissa aiheutuneista perinteisten omien varojen tai arvonlisäverosta kertyvien varojen menetyksistä. Se lisää, että komissio, joka vetoaa ainoastaan vilpitöntä yhteistyötä ja petostentorjuntaa koskeviin yleisiin velvoitteisiin, ei kykene täsmentämään oikeudellista perustaa, jonka nojalla jäsenvaltio olisi velvollinen omien rajojensa ulkopuolella vastaamaan arvonlisäveron kantamisesta toisessa unionin jäsenvaltiossa. Se huomauttaa myös, että jos komission väite hyväksyttäisiin, olisi mahdotonta arvioida jäsenvaltion vastuun astetta omien varojen menetyksestä, joka aiheutui toisessa jäsenvaltiossa sen vuoksi, että ensiksi mainittu jäsenvaltio jätti noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan.

333.

Yhdistynyt kuningaskunta korostaa lisäksi, että direktiivin 2006/112 83 artiklan mukaisesti tullimenettelyyn 42 kuuluville tuontitavaroille vahvistettu arvonlisäveron peruste perustuu määräjäsenvaltioon sijoittautuneelta lopulliselta hankkijalta laskutettuun ostohintaan. Se korostaa, että jälkimmäisen jäsenvaltion on tarkistettava ja taattava, että kyseisistä hankinnoista maksettava arvonlisävero ilmoitetaan asianmukaisesti. Se päättelee tästä, että syy-yhteyttä, johon komissio vetoaa, ei näytetä toteen. Yhdistynyt kuningaskunta väittää lopuksi, ettei mistään komission esittämästä tosiseikasta ilmene, että se olisi menettelyllään estänyt muita jäsenvaltioita perimästä arvonlisäveroa.

334.

Nämä väitteet huomioon ottaen on ensin esitettävä muutamia täsmennyksiä arvonlisäverosta kertyviä omia varoja koskevasta sääntelystä (1 osa), toiseksi analysoitava peräkkäin tullimenettelyyn 40 (2 osa) ja tullimenettelyyn 42 (3 osa) liittyvät väitteet.

335.

Toteuttaakseen sisämarkkinat, joilla kilpailu ei vääristy ja joilla taataan tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus, unionin lainsäätäjä on pyrkinyt yhdenmukaistamaan liikevaihtoveroa koskevat säännöt arvonlisäverojärjestelmällä: arvonlisävero on kulutusvero, joka käsittää valtaosan talouteen liittyvistä näkökohdista. Tätä varten direktiivissä 2006/112 säädetään veron perustetta koskeva yhteinen sääntö. Tarkemmin sanoen kyseisen direktiivin 73 artiklan mukaan veron peruste, johon arvonlisäverokantaa sovelletaan, käsittää ”kaiken sen, mikä muodostaa luovuttajan tai suorittajan näistä liiketoimista hankkijalta tai kolmannelta saaman tai saatavan vastikkeen, mukaan lukien näiden liiketoimien hintaan suoraan liittyvät tuet”. ( 359 ) Kyseisen periaatteen lisäksi veron perustetta säännellään erityissäännöillä, erityisesti tavaroiden yhteisöhankintojen ( 360 ) tai tavaroiden maahantuonnin ( 361 ) yhteydessä.

336.

Päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja päätöksen 2014/335 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan unionin omiin varoihin kuuluvat perinteisten omien varojen lisäksi varat, jotka kertyvät yhdenmukaisen verokannan ( 362 ) soveltamisesta unionin sääntöjen mukaisesti määritettyyn arvonlisäveron määräytymisperusteeseen. Kyseinen yhdenmukainen verokanta on näihin varoihin sovellettava kerroin eikä varsinainen verokanta, koska se ei synnytä verovelvoitteita verovelvollisille vaan velvoittaa ainoastaan jäsenvaltiot kantamaan määrän, jonka ne ovat velvollisia maksamaan unionille mistä tahansa talousarvionsa rahoituslähteestä. ( 363 )

337.

Kyseisten omien varojen määräytymisperusteesta, joka poikkeaa direktiivissä 2006/112 säädetystä veron perusteesta, säädetään asetuksen N:o 1553/89 3 artiklassa lähinnä, että arvonlisäverosta kertyvien varojen peruste saadaan jakamalla jäsenvaltion vuoden aikana kantamien alv-nettotulojen kokonaismäärä joko verokannalla, jota soveltamalla vero on kyseisenä vuotena kannettu, tai arvonlisäveron painotetulla keskimääräisellä verokannalla, jos jäsenvaltiossa sovelletaan useampia arvonlisäverokantoja. ( 364 )

338.

Kyseisen omien varojen järjestelmän tarkoituksena on siis asettaa jäsenvaltioille arvonlisäverosta kertyvien varojen osalta velvollisuus asettaa unionin käyttöön omina varoina osa niiden arvonlisäverona kantamista määristä. ( 365 )

339.

Tästä johtuen arvonlisäverotulojen kantaminen sovellettavan unionin oikeuden mukaisesti ja vastaavien arvonlisäverosta kertyvien varojen asettaminen unionin talousarvion käyttöön liittyvät suoraan toisiinsa, koska kaikki puutteet arvonlisäverotulojen kantamisessa voivat mahdollisesti olla syynä arvonlisäveroon perustuvien omien varojen määrän väheneminen. ( 366 ) Näin ollen jäsenvaltioiden on taattava unionin omien varojen tehokas kantaminen perimällä näitä varoja vastaavat summat, jotka petosten vuoksi ovat jääneet pois unionin talousarviosta. ( 367 )

340.

Tältä osin on todettava, että erityisesti direktiivin 2006/112 2 ja 273 artiklasta, luettuina yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, ilmenee, että arvonlisäverotuksen alalla jäsenvaltiot on yleisesti velvoitettu toteuttamaan kaikki lainsäädännölliset ja hallinnolliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että arvonlisävero kannetaan täysimääräisesti niiden alueella, sekä petosten torjumiseksi. ( 368 ) Kuten lisäksi jo korostettiin, ( 369 ) SEUT 325 artiklassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus suojata unionin taloudellisia etuja laittomalta toiminnalta tehokkailla toimenpiteillä, joilla on ennaltaehkäisevä vaikutus, ja erityisesti toteuttaa samat toimenpiteet suojatakseen unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ( 370 ) kuin ne toteuttavat suojatakseen omia taloudellisia etujaan petolliselta menettelyltä. ( 371 )

341.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ei mielestäni ole juurikaan epäilystä siitä, että nyt käsiteltävässä asiassa se, ettei asianmukaisia toimenpiteitä petosriskin torjumiseksi toteutettu eikä maahantuotuja tavaroita arvioitu paikkansapitävästi, ( 372 ) voi merkitä arvonlisäverosta kertyvien omien varojen kannalta SEUT 325 artiklan, jolla konkretisoidaan SEU 4 artiklan 3 kohta, ( 373 ) noudattamatta jättämistä, mikä on voinut vahingoittaa unionin taloudellisia etuja. Näin ollen edellä mainitun oikeuskäytännön mukaan on ainoastaan mahdollista, että arvonlisäverosta kertyvien varojen periminen jäsenvaltioissa ja arvonlisäverosta kertyvien varojen asettaminen unionin talousarvion käyttöön liittyvät toisiinsa. Näin ollen katson, että on selvitettävä kummankin käsiteltävässä asiassa sovellettavan tullimenettelyn omien sääntöjen kannalta, johtiko se, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset laiminlöivät tullitarkastusten tekemisen ensimmäisessä kanneperusteessa esitetyllä tavalla, konkreettisesti siihen, että osa arvonlisäverosta kertyvistä omista varoista jäi tulouttamatta unionin talousarvioon.

342.

Tullimenettely 40 vastaa tilannetta, jossa kolmansista maista maahantuodut tavarat luovutetaan suoraan vapaaseen liikkeeseen. ( 374 ) Direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan tavaroiden maahantuonti kuuluu niihin liiketoimiin, joista on maksettava arvonlisäveroa. Kyseisen direktiivin 85 artiklan mukaan ”tavaroiden maahantuonnin veron peruste on voimassa olevissa yhteisön säännöksissä määritelty tullausarvo”. Tätä veron perustetta mukautetaan direktiivin 2006/112 86 ja 87 artiklassa säädettyjen sääntöjen mukaisesti. ( 375 ) Unionin tullikoodeksin 70 artiklan 1 kohdassa ( 376 ) täsmennetään lisäksi tavaroiden tullausarvon määritelmää siten, että se merkitsee ”kauppa-arvoa, jolla tarkoitetaan hintaa, joka tavaroista on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä ne vietäviksi unionin tullialueelle”. Tästä seuraa, että direktiivin 2006/112 85 artiklassa, luettuna yhdessä unionin tullikoodeksin 70 artiklan 1 kohdan kanssa, on asetettu tavoitteeksi sisällyttää veron perusteeseen kaikki se, mistä tavaran arvo sen lopulliselle hankkijalle muodostuu. ( 377 )

343.

Tällä perusteella on selvää, että tullipetosten torjumiseen tarkoitettujen asianmukaisten toimenpiteiden laiminlyönti ei antanut Yhdistyneelle kuningaskunnalle mahdollisuutta soveltaa arvonlisäveron perusteen määrittämissääntöjä tullimenettelyyn 40 kuuluvien tavaroiden maahantuontiin. On kuitenkin vielä määritettävä, vaikuttiko tämä seikka konkreettisesti arvonlisäverosta kertyviin omiin varoihin. Tältä osin komissio, jonka on näytettävä toteen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, johon se vetoaa, ( 378 ) väittää yleisesti, että arvonlisäverosta kertyvien omien varojen väheneminen johtuu tosiasiallisesti maahantuotujen tavaroiden tullausarvon määrittämisestä liian alhaiseksi.

344.

Mielestäni kyseisen argumentin perusteella ei kuitenkaan voida osoittaa riittävällä tavalla, että Yhdistyneen kuningaskunnan laiminlyönti ja mahdollinen arvonlisäverosta kertyvien omien varojen väheneminen liittyvät suoraan toisiinsa. Kuten nimittäin jo totesin, ( 379 ) asetuksen N:o 1553/89 3 artiklasta ilmenee, että alv-varojen peruste lasketaan jäsenvaltion kyseisen vuoden aikana kantamien alv-nettotulojen arvonlisäverokannalla jaetun kokonaismäärän perusteella. Maahantuotujen tavaroiden osalta kerättyjen nettotulojen kokonaismäärä ei kuitenkaan riipu ainoastaan tavaroiden tullausarvosta vaan myös lopulliselta hankkijalta laskutetusta myyntihinnasta. Siten arvonlisäverosta kertyvien varojen määrä pysyy samana silloin, kun lopullinen hankkija on maksanut tavaran todellista tullausarvoa vastaavan ostohinnan. Tästä seuraa, että pelkästään sen toteaminen, että maahantuotujen tavaroiden tullausarvo on määritetty liian alhaiseksi, ei automaattisesti alenna veroperustaa, josta arvonlisäverosta kertyvät omat varat lasketaan.

345.

Edellä esitetyn perusteella katson, että yleinen päättely, johon komissio nojautuu sen väitteensä tueksi, että siltä osin kuin on kyse tullimenettelyyn 40 kuuluvien tavaroiden maahantuonnista, osa arvonlisäverosta kertyvistä omista varoista jäi tulouttamatta unionille, ei voi itsessään olla riittävä todiste kyseisen väitteen todenmukaisuudesta. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää komission tällä perusteella esittämän vaatimuksen.

346.

Heti aluksi on muistettava, että OLAFin kertomuksen mukaan 87 prosenttia vuonna 2016 maahantuotujen tavaroiden kokonaismäärästä kuului tullimenettelyyn 42. ( 380 )

347.

Kuten tässä ratkaisuehdotuksessa jo selitettiin, tullimenettelyä 42 käytetään tapauksissa, joissa maahantuontihetkellä on varmaa, että maahantuotujen tavaroiden määräpaikka on toisessa jäsenvaltiossa. ( 381 ) Tällaisessa tilanteessa arvonlisävero maksetaan tavaroiden lopullisessa määräjäsenvaltiossa eikä tuontijäsenvaltiossa. Tarkemmin sanoen kyseinen vapautus ilmenee direktiivin 2006/112 143 artiklan 1 kohdan d alakohdasta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta kolmannelta alueelta tai kolmannesta maasta lähetettyjen tai kuljetettujen tavaroiden maahantuonti muuhun kuin lähetyksen tai kuljetuksen saapumisjäsenvaltioon, jos näiden tavaroiden luovutus on mainitun direktiivin 201 artiklan perusteella veronmaksuvelvolliseksi määrätyn tai hyväksytyn maahantuojan suorittamana saman direktiivin 138 artiklan mukaisesti vapautettu verosta. Toisin sanoen direktiivin 2006/112 143 artiklassa säädetty vapautus arvonlisäverosta perustuu siihen, että maahantuontia seuraa yhteisöluovutus, joka itsessään on vapautettu verosta mainitun direktiivin 138 artiklan nojalla.

348.

Direktiivin 2006/112 68 artiklasta ilmenee lisäksi, että arvonlisäverotettava tapahtuma toteutuu sinä hetkenä, jona tavaroiden yhteisöhankinta suoritetaan, toisin sanoen kyseisen artiklan toisen kohdan mukaan ”sinä hetkenä, jona vastaavien tavaroiden [maan sisäinen] luovutus – – katsotaan suoritetuksi”. Tällä perusteella unionin tuomioistuin katsoo, että tavaroiden luovutuksen käsitteellä ei tarkoiteta omistusoikeuden siirtoa sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyissä muodoissa, vaan siihen sisältyvät kaikki yhden osapuolen toteuttamat aineellisen omaisuuden siirtotoimenpiteet, joilla toinen osapuoli oikeutetaan tosiasiallisesti määräämään kyseisestä omaisuudesta niin kuin tämä olisi sen omistaja. ( 382 )

349.

Direktiivin 2006/112 76 ja 83 artiklasta ilmenee tavaroiden yhteisöhankintojen osalta, että arvonlisäveron peruste on tavaroiden tai samankaltaisten tavaroiden ostohinta taikka ostohinnan puuttuessa luovutushetkellä määritetty omakustannushinta.

350.

Nyt käsiteltävässä asiassa minun on vaikea hyväksyä komission oletusta, jonka mukaan se, että Yhdistynyt kuningaskunta määritti virheellisesti maahantuotujen tavaroiden tullausarvon, vaikutti niiden arvonlisäverosta kertyvien omien varojen määrään, jotka asetetaan unionin käyttöön. Kun otetaan huomioon edellä mainitut tullimenettelyn 42 alaisia liiketoimia koskevat säännöt, tätä suoraa liittymistä, jota komissio ei myöskään perustele kirjelmissään, ei mielestäni ole näytetty toteen kahdesta syystä. On yhtäältä niin, että mainitun menettelyn alaisiin tavaroihin sovellettavaa arvonlisäveron perustetta ei ole suhteutettu maahantuotujen tavaroiden tullausarvoon vaan kyseisten tavaroiden ostohintaan lopullisessa määräjäsenvaltiossa. On toisaalta todettava, että tullimenettelyn 42 yhteydessä arvonlisävero on kannettava ja maksettava kokonaisuudessaan jäsenvaltiossa, jossa tavaroiden lopullinen luovutus tapahtuu.

351.

Lisään, että tullimenettelyn 42 systeeminen heikkous estää sen, että vain yhden jäsenvaltion voitaisiin katsoa olevan vastuussa arvonlisäverosta kertyvien omien varojen menetyksestä. Huomautan tästä, että tilintarkastustuomioistuin totesi tullimenettelyn 42 valvontaa koskevassa erityiskertomuksessaan nro 13/2011, että tullimenettelyn 42 soveltamisesta on seurannut merkittäviä menetyksiä, joiden määräksi se arvioi noin 2200 miljoonaa euroa, ( 383 ) ja piti valitettavana seitsemässä sen tutkimukseen valitussa jäsenvaltiossa harjoitettua puutteellista valvontaa. ( 384 ) Tilintarkastustuomioistuin suositteli muun muassa, että parannetaan keskeisten tietojen vaihtoa jäsenvaltioissa ja niiden kesken, edistetään alv-tunnisteiden automaattista tarkistamista ja luodaan unionin yhteinen riskiprofiili tullimenettelyn 42 alaista tuontia varten. ( 385 ) EU:n sisäisten arvonlisäveropetosten torjumista koskevassa erityiskertomuksessa nro 24/2015 tilintarkastustuomioistuin korosti näiden ongelmien jatkumista ja totesi, että ”komission tekemät tullimenettelyä 42 koskevat lainsäädäntöparannukset ja erityiskertomuksemme nro 13/2011 suositusten noudattaminen ovat myönteisiä asioita. Petosten torjuntaa haittaavat kuitenkin puutteellinen täytäntöönpano ja laiminlyönnit, joita jäsenvaltioissa havaittiin tämän tarkastuksen aikana”. ( 386 ) Tältä osin tilintarkastustuomioistuin korosti myös yhtäältä, että useimmissa tarkastetuissa jäsenvaltioissa ei ollut käytössä tehokkaita tulli- ja verotustietojen ristiintarkastuksia, ja toisaalta, että jäsenvaltioiden vaihtamien arvonlisäverotietojen oikeellisuudessa, kattavuudessa ja oikea-aikaisuudessa on ongelmia. ( 387 ) Myös tällaisten toteamusten johdosta hylkään komission näkemyksen, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta esti laiminlyönneillään muita jäsenvaltioita kantamasta arvonlisäveron täysimääräisesti.

352.

Näin ollen ja huolimatta Yhdistyneen kuningaskunnan laiminlyönneistä, jotka koskivat kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon määrittämistä, kyseisen valtion ei voida katsoa olevan vastuussa arvonlisäverosta kertyvien omien varojen vähentymisestä tullimenettelyn 42 alaisten liiketoimien vuoksi, koska asiat eivät liity suoraan toisiinsa. Näin ollen ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää tältä osin komission esittämän vaatimuksen.

353.

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää kolmannen kanneperusteen sekä tullimenettelyn 40 nojalla arvonlisäverosta kertyvien omien varojen menetystä koskevan väitteen että tullimenettelyn 42 nojalla arvonlisäverosta kertyvien omien varojen menetystä koskevan väitteen osalta.

354.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Mainitun työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan. Unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi. Koska komissio on vaatinut Yhdistyneen kuningaskunnan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on pääosin hävinnyt asian, Yhdistynyt kuningaskunta on asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan neljä viidesosaa komission kuluista. Komissio vastaa viidesosasta kulujaan.

355.

Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja näin ollen Belgian kuningaskunta, Helleenien tasavalta, Latvian tasavalta, Portugalin tasavalta, Slovakian tasavalta ja Viron tasavalta vastaavat omista kuluistaan.

356.

Tässä ratkaisuehdotuksessa esitetyistä syistä ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: