JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

MICHAL BOBEK

25 päivänä heinäkuuta 2018 ( 1 )

Asia C‑621/16 P

Euroopan komissio

vastaan

Italian tasavalta

Muutoksenhaku – Unionin toimielinten kieliä koskevat järjestelyt – Ilmoitukset avoimesta kilpailusta – Kilpailun toisen kielen ja hakijoiden yhteydenpitoon EPSOn kanssa käytettävän kielen rajaaminen englantiin, ranskaan tai saksaan – Asetus N:o 1 – Unionin henkilöstösäännöt – Virkamiesten palvelukseen ottaminen – Kieleen perustuva syrjintä – Oikeuttamisperusteet

I Johdanto

1.

Euroopan unionin henkilöstövalintatoimisto (jäljempänä EPSO) julkaisi vuonna 2014 kaksi ilmoitusta avoimesta kilpailusta. Näissä ilmoituksissa hakijoiden oli mahdollista valita kyseisten kilpailujen osalta toiseksi kieleksi ainoastaan englanti, ranska tai saksa. Ilmoituksissa sallittiin lisäksi vain näiden kolmen kielen käyttäminen hakijoiden yhteydenpitoon EPSOn kanssa.

2.

Unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa Italian tasavalta riitautti tämän mainittuja kolmea kieltä koskevan kaksinaisen rajoituksen laillisuuden. Unionin yleinen tuomioistuin kumosi molemmat kilpailuilmoitukset 15.9.2016 antamallaan tuomiolla Italia v. komissio (T‑353/14 ja T‑17/15, EU:T:2016:495).

3.

Nyt käsiteltävässä valituksessa komissio hakee muutosta unionin yleisen tuomioistuimen tuomioon ja pyytää siten unionin tuomioistuinta jälleen kerran ( 2 ) ottamaan kantaa kieliä koskeviin rajoituksiin, joita EPSO voi asettaa avoimiin kilpailuihin osallistuville hakijoille, sovellettavista oikeudellisista rajoista.

II Asiaa koskevat oikeussäännöt

A   Primaarioikeus

1 Sopimus Euroopan unionin toiminnasta

4.

SEUT 24 artiklan neljännessä kohdassa määrätään seuraavaa: ”Jokainen unionin kansalainen voi kirjoittaa tässä artiklassa tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 13 artiklassa tarkoitetulle toimielimelle tai elimelle jollakin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 55 artiklan 1 kohdassa mainitulla kielellä ja saada vastauksen samalla kielellä.”

5.

SEUT 342 artiklassa määrätään seuraavaa: ”Neuvosto vahvistaa asetuksilla yksimielisesti unionin toimielimissä käytettäviä kieliä koskevan sääntelyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön määräysten soveltamista.”

2 Euroopan unionin perusoikeuskirja (jäljempänä perusoikeuskirja)

6.

Perusoikeuskirjan 21 artiklan 1 kohdassa määrätään seuraavaa: ”Kielletään kaikenlainen syrjintä, joka perustuu – – kieleen – –.”

7.

Perusoikeuskirjan 41 artiklan 4 kohdan sanamuoto on seuraava: ”Jokainen voi ottaa yhteyttä unionin toimielimiin jollakin perussopimusten kielistä, ja hänen on saatava vastaus samalla kielellä.”

B   Johdettu oikeus

1 Asetus N:o 1

8.

Euroopan talousyhteisössä käytettäviä kieliä koskevista järjestelyistä 15.4.1958 annetun neuvoston asetuksen N:o 1, ( 3 ) sellaisena kuin se on muutettuna 13.5.2013 annetulla neuvoston asetuksella (EU) N:o 517/2013, ( 4 ) (jäljempänä asetus N:o 1) 1, 2, 5 ja 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1 artikla

Unionin toimielinten viralliset ja työkielet ovat bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, kroaatin, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kieli.

2 artikla

Jäsenvaltion tai jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluvan henkilön [unionin] toimielimille osoittamat asiakirjat laaditaan millä tahansa virallisella kielellä lähettäjän valinnan mukaan. Vastaus laaditaan samalla kielellä.

– –

5 artikla

Euroopan unionin virallinen lehti julkaistaan virallisilla kielillä.

6 artikla

[Unionin] toimielimet voivat antaa työjärjestyksissään yksityiskohtaiset säännöt näiden kielten käyttämistä koskevien järjestelyjen soveltamisesta.”

2 Henkilöstösäännöt

9.

Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, ( 5 ) sellaisina kuin ne ovat muutettuina 22.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU, Euratom) N:o 1023/2013, ( 6 ) (jäljempänä henkilöstösäännöt) 1 d artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Näitä henkilöstösääntöjä sovellettaessa kaikenlainen syrjintä ja esimerkiksi – – kieleen – – perustuva syrjintä on kiellettyä.

– –

6.   Kaikkien syrjimättömyysperiaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen kohdistuvien rajoitusten on oltava objektiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti perusteltuja, ja niiden on vastattava henkilöstöpolitiikan yleisen edun mukaisia oikeutettuja tavoitteita. – –”

10.

Henkilöstösääntöjen III osaston otsikko on ”Virkaura”. Kyseisen osaston 1 luvun otsikko on ”Palvelukseen ottaminen”, ja tämä luku koostuu 27–34 artiklasta.

11.

Henkilöstösääntöjen 27 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa: ”Palvelukseen ottamisessa on pyrittävä varmistamaan, että toimielin saa palvelukseensa mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia virkamiehiä, jotka otetaan palvelukseen unionin jäsenvaltioiden kansalaisten keskuudesta maantieteellisesti mahdollisimman laajalta alueelta. Virkaa ei saa varata tietyn jäsenvaltion kansalaisille.”

12.

Henkilöstösääntöjen 28 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamieheksi voidaan nimittää ainoastaan henkilö,

a)

joka on jonkin unionin jäsenvaltion kansalainen, paitsi jos nimittävä viranomainen myöntää tästä poikkeuksen, ja jolla on täydet kansalaisoikeudet,

b)

joka on täyttänyt asevelvollisuutta koskevan lainsäädännön mukaiset velvollisuutensa,

c)

joka täyttää tehtäviensä hoitamisen edellyttämät hyvää mainetta koskevat vaatimukset,

d)

joka on, jollei 29 artiklan 2 kohdan säännöksistä muuta johdu, joko tutkintotodistustensa tai kokeiden tai molempien perusteella läpäissyt kilpailun liitteen III mukaisesti,

e)

jolla on terveydelliset edellytykset tehtäviensä hoitamiseen,

f)

jolla on perusteellinen kielitaito yhdessä unionin kielessä ja tehtäviensä hoitamiseen riittävä kielitaito toisessa unionin kielessä.”

13.

Henkilöstösääntöjen 30 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Nimittävä viranomainen nimeää jokaista kilpailua varten valintalautakunnan. Valintalautakunta laatii soveltuvien hakijoiden luettelon.

Nimittävä viranomainen valitsee tästä luettelosta hakijat, jotka nimitetään avoinna oleviin virkoihin.

– –”

14.

Henkilöstösääntöjen liitteen III otsikko on ”Kilpailumenettely”. Siinä olevan 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1. Kilpailua koskevan ilmoituksen vahvistaa nimittävä viranomainen sekakomiteaa kuultuaan.

Kilpailuilmoituksessa on täsmennettävä:

– –

f)

täytettävien virkojen erityisluonteesta johtuvat mahdolliset kielitaitovaatimukset,

– –”

15.

Henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Toimielimet antavat henkilöstösääntökomiteaa kuultuaan Euroopan henkilöstövalintatoimiston, jäljempänä ’toimisto’, tehtäväksi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että unionin virkamiehiä koskevissa valintamenettelyissä sekä henkilöstösääntöjen 45 ja 45 a artiklassa tarkoitetuissa arvioinneissa ja kokeissa noudatetaan yhdenmukaisia normeja.

2.   Toimiston tehtävänä on

a)

järjestää avoimia kilpailuja toimielinten pyynnöstä,

– –”

3 Päätös 2002/620

16.

EPSOn perustamisesta tehdyn päätöksen 2002/620/EY ( 7 ) 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimisto käyttää tämän päätöksen allekirjoittaneiden toimielinten nimittäville viranomaisille henkilöstösääntöjen 30 artiklan ensimmäisen alakohdan ja liitteen III mukaan kuuluvia henkilöstövalintaa koskevia valtuuksia. Toimielimet voivat vain poikkeustapauksessa ja toimiston suostumuksella järjestää omia avoimia kilpailuja aivan erityisiä tarpeita varten.”

17.

Päätöksen 2002/620 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Henkilöstösääntöjen 91 a artiklan mukaisesti tämän päätöksen 2 artiklan 1 ja 2 kohdan nojalla toimistolle kuuluvien valtuuksien käyttöön liittyvät vaatimukset ja valitukset tehdään toimistolle. Mahdolliset kanteet näillä aloilla nostetaan komissiota vastaan.”

III Tosiseikat ja oikeudelliset menettelyt

18.

EPSO julkaisi 13.3.2014 ilmoituksen avoimesta kilpailusta EPSO/AD/276/14 laatiakseen hallintovirkamiesten (AD 5) varallaololuettelon ( 8 ) (jäljempänä yleinen kilpailuilmoitus).

19.

EPSO julkaisi 6.11.2014 ilmoituksen avoimesta kilpailusta EPSO/AD/294/14 laatiakseen tietosuoja-alan hallintovirkamiesten (AD 6) varallaololuettelon Euroopan tietosuojavaltuutetun avoimina olevien virkojen täyttämiseksi ( 9 ) (jäljempänä tietosuojaa koskeva kilpailuilmoitus).

20.

Sekä yleisen kilpailuilmoituksen että tietosuojaa koskevan kilpailuilmoituksen (jäljempänä yhteisesti riidanalaiset ilmoitukset) johdannossa todetaan, että avoimia kilpailuja koskevat yleiset säännöt (jäljempänä yleiset säännöt) ( 10 ) kuuluvat ”olennaisena osana” kumpaankin kilpailuilmoitukseen.

21.

EPSO julkaisi yleiset säännöt Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Yleisissä säännöissä todetaan aivan aluksi, että ”yleiset säännöt ovat olennainen osa kilpailuilmoitusta, ja yhdessä kilpailuilmoituksen kanssa ne muodostavat sitovat puitteet kilpailumenettelylle”.

22.

Yleisten sääntöjen kohdassa, jonka otsikko on ”Kielitaito”, todetaan ensin, että ”ellei kilpailuilmoituksessa erikseen toisin mainita, toiseksi kieleksi on yleensä valittava joko englanti, ranska tai saksa”, minkä jälkeen niissä esitetään syyt toisen kielen rajaamiseen. Yleisten sääntöjen kyseisessä kohdassa viitataan lisäksi ”EPSOn kilpailuissa käytettäviä kieliä koskeviin yleisiin suuntaviivoihin”, jotka vahvistettiin hallintojohtajien kokouksessa 15.5.2013 (jäljempänä yleiset suuntaviivat). Yleiset suuntaviivat ovat yleisten sääntöjen liitteenä, ja niissä esitetään tarkemmat perustelut toisen kielen valintamahdollisuuksien rajaamiselle englantiin, ranskaan ja saksaan.

23.

Kummankin riidanalaisen ilmoituksen III jaksossa, jonka otsikko on ”Edellytykset kilpailuun osallistumiselle”, esitetään yleiset ja erityiset edellytykset. Erityisiin edellytyksiin kuuluu kahden kielen taito: Euroopan unionin yhden virallisen kielen, josta käytetään käsitettä ”pääkieli” tai ”kieli 1”, perusteellinen taito ja tyydyttävä englannin, ranskan tai saksan kielen, josta käytetään käsitettä ”toinen kieli” tai ”kieli 2”, taito. Toisen kielen on oltava muu kuin kieli 1.

24.

Yleisen kilpailuilmoituksen 2.3 kohdassa todetaan toisen kielen valintamahdollisuuksien rajaamisesta seuraavaa:

”Euroopan unionin tuomioistuimen [27.11.2012 antaman tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752)] mukaisesti EU:n toimielinten on ilmoitettava syyt siihen, miksi hakijan toisen kielen valintamahdollisuudet on tässä kilpailussa rajattu vain joihinkin unionin virallisiin kieliin.

Tämän johdosta hakijoille ilmoitetaan, että kielet, jotka on tässä kilpailussa mahdollista valita toiseksi kieleksi, on määritetty toimiyksiköiden edun mukaisesti. Toimiyksiköiden edun mukaista on, että uudet työntekijät ovat heti toimintakykyisiä ja pystyvät kommunikoimaan sujuvasti päivittäisessä työssään. Muussa tapauksessa toimielinten toiminta häiriintyisi vakavasti.

EU:n toimielinten pitkäaikaisen käytännön mukaan sisäisessä viestinnässä käytettävät kielet ovat englanti, ranska ja saksa. Ne ovat myös EU:n ulkoisessa viestinnässä ja asiakirjojen käsittelyssä tavallisimpia kieliä. Englanti, ranska ja saksa ovat niin ikään kaikkein yleisimpiä vieraita kieliä Euroopan unionin jäsenvaltioissa, ja niitä opiskellaan eniten vieraana kielenä. Tämä osoittaa niiden olevan nykyisin koulutuksessa ja työelämässä siinä määrin yleisiä, että EU-virkoja hakevien voidaan odottaa hallitsevan ainakin yhden näistä kielistä. Kun otetaan tasapuolisesti huomioon yksikön etu ja hakijoiden tarpeet ja valmiudet sekä lisäksi kyseisen kilpailun ala, on perusteltua järjestää kokeet näillä kolmella kielellä, jotta voidaan varmistaa, että riippumatta ensimmäisestä kielestä kaikki hakijat hallitsevat vähintään yhden kyseisistä kolmesta työkielestä. Arvioimalla hakijoiden pätevyyttä tällä tavalla toimielimet voivat ennakoida hakijoiden valmiuksia suoriutua alusta alkaen työtehtävistään todellisissa työtilanteissa.

Samoista syistä on perusteltua rajoittaa hakijoiden ja toimielimen välisessä viestinnässä sekä hakemusten laadinnassa käytettävien kielten määrää. Lisäksi näin voidaan paremmin varmistaa, että hakijoita vertaillaan ja heidän hakemuksensa tarkistetaan yhdenmukaisella tavalla.

Tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi jokaisen hakijan on suoritettava osa kokeista toisella kielellään, jonka on oltava jokin edellä mainituista kolmesta kielestä – myös tapauksissa, joissa hakijan ensimmäinen kieli on jokin näistä kielistä.

Tällä asialla ei ole vaikutusta myöhempään kielikoulutukseen henkilöstösääntöjen 45 artiklan 2 kohdassa edellytetyn kolmannen kielen taidon hankkimiseksi.”

25.

Tietosuojaa koskevan kilpailuilmoituksen 2.3 kohdassa käytetään pääosin samoja käsitteitä.

26.

Riidanalaisissa ilmoituksissa rajataan siten kieli, jota hakijat voivat käyttää yhteydenpitoon EPSOn kanssa ja jolla hakemukset on toimitettava, kunkin ehdokkaan valitsemaan toiseen kieleen: joko englantiin, ranskaan tai saksaan.

27.

Riidanalaisiin ilmoituksiin sisältyvät myös säännöt kielestä, jota on käytettävä – pääkieli tai toinen kieli – kussakin kilpailuun sisältyvässä kokeessa ja harjoituksessa. Molempiin kilpailuihin kuului useita tietokoneperusteisia kokeita ja useita harjoituksia, jotka arvioitiin arviointikeskusmenetelmällä. Yleisessä kilpailuilmoituksessa todetaan, että ehdokkaiden oli läpäistävä yksi tietokoneperusteisista kokeista (tilanteenarviointikykyä mittaava koe) ja kaikki arviointikeskusmenetelmään kuuluvat harjoitukset valitsemallaan toisella kielellä. Tietosuojaa koskevassa kilpailuilmoituksessa puolestaan todetaan, että ehdokkaiden oli läpäistävä kaikki muut kuin tietokoneella tehtävät harjoitukset valitsemallaan toisella kielellä.

IV Valituksenalainen tuomio ja menettely unionin yleisessä tuomioistuimessa

28.

Italian tasavalta nosti 23.5.2014 unionin yleisessä tuomioistuimessa kanteen, jossa se vaati yleisen kilpailuilmoituksen kumoamista (asia T‑353/14).

29.

Italian tasavalta nosti 15.1.2015 unionin yleisessä tuomioistuimessa toisen kanteen, jossa se vaati tietosuojaa koskevan kilpailuilmoituksen kumoamista (asia T‑17/15). Liettuan tasavalta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Italian tasavallan vaatimuksia.

30.

Asiat T‑353/14 ja T‑17/15 yhdistettiin unionin yleisessä tuomioistuimessa asian käsittelyn suullista vaihetta ja tuomion antamista varten.

31.

Italian tasavallan nostamissa kanteissa riitautettiin lähinnä riidanalaisiin ilmoituksiin sisältyvien kielisääntöjen kahden näkökohdan laillisuus. Ensimmäinen näkökohta koski sitä, että hakijoiden oli mahdollista valita kilpailujen toiseksi kieleksi vain englanti, ranska tai saksa. Toinen riitautettu näkökohta koski hakijoiden yhteydenpidossa EPSOn kanssa käyttämän kielen rajaamista näihin kolmeen kieleen.

32.

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi riidanalaiset ilmoitukset 15.9.2016 antamassaan tuomiossa Italia v. komissio (jäljempänä valituksenalainen tuomio). ( 11 )

33.

Käsiteltävässä valituksessa komissio vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion. Mikäli unionin tuomioistuin katsoo, että asia on ratkaisukelpoinen, komissio vaatii hylkäämään ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen perusteettomana, velvoittamaan Italian tasavallan korvaamaan ensimmäisen oikeusasteen ja muutoksenhaun oikeudenkäyntikulut sekä velvoittamaan Liettuan tasavallan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.

34.

Komissio vetoaa valituksensa tueksi neljään valitusperusteeseen. Ensimmäisessä valitusperusteessa riitautetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen väitteiden tutkittavaksi ottaminen. Toinen ja kolmas valitusperuste koskevat sen laillisuutta, että toisen kielen valintamahdollisuus rajataan riidanalaisissa ilmoituksissa englantiin, ranskaan tai saksaan. Neljäs valitusperuste liittyy hakijoiden yhteydenpidossa EPSOn kanssa käyttämän kielen rajaamiseen näihin kolmeen kieleen.

35.

Italian tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

36.

Unionin tuomioistuimen presidentin 30.3.2017 antamalla määräyksellä Espanjan kuningaskunta hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan Italian tasavallan vaatimuksia.

37.

Kirjallisia huomautuksia esittivät Espanjan kuningaskunta, Italian tasavalta ja komissio. Nämä menettelyn osapuolet esittivät myös suulliset lausumansa 25.4.2018 pidetyssä istunnossa.

V Asian arviointi

38.

Tutkin tässä ratkaisuehdotuksessa komission esittämiä valitusperusteita vuorotellen (A, B, C ja D jakso). Tämän perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen. En ole välttämättä yhtä mieltä kaikista unionin yleisen tuomioistuimen esittämistä oikeudellisista näkemyksistä etenkään neljännen valitusperusteen osalta. Olen kuitenkin samaa mieltä unionin yleisen tuomioistuimen tekemästä riidanalaisten ilmoitusten kumoamisesta ja siten asian yleisestä luonteesta.

39.

Oikeudellinen minimalismi on hyve. Pohdin kuitenkin, miten hyvin tämä toteamus soveltuu tilanteeseen, jossa suurta jaostoa vaaditaan jälleen, vain muutaman vuoden kuluttua, tarkastelemaan kysymystä toisen kielen valintamahdollisuuksien rajaamisesta kilpailuilmoituksissa. Unionin yleisessä tuomioistuimessa myös joko on vireillä tai on äskettäin ratkaistu ainakin tusina samankaltaista asiaa, ( 12 ) joissa toistuu laajempi kysymys toimielinten kieliä koskevista järjestelyistä. ( 13 ) Tällaisessa tilanteessa, ja kun otetaan myös huomioon, että vaakalaudalla ovat yksittäisten henkilöiden elämä, odotukset ja ura, on kenties suotavaa antaa ainakin joitain ohjeita siitä, mitä toimielimet voivat tehdä asettaessaan rajoituksia työkielten käytölle yksikön etujen perusteella (E).

A   Ensimmäinen valitusperuste: unionin yleisessä tuomioistuimessa esitettyjen väitteiden tutkittavaksi ottaminen

40.

Komission ensimmäinen valitusperuste jakautuu neljään osaan. Tämän valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisen tuomion 45–52 kohdassa oikeudellisen virheen tulkitessaan yleisten sääntöjen oikeudellista luonnetta, koska se ei tunnustanut niiden sitovia vaikutuksia.

41.

Ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa komissio väittää samaan tapaan, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 58 ja 59 kohdassa virheellisesti, että ”yleisiä sääntöjä ja yleisiä suuntaviivoja on tulkittava sitten, että ne ovat korkeintaan 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752) 91 kohdassa tarkoitettuja tiedonantoja, joissa ilmoitetaan kriteerejä, joiden mukaisesti EPSO aikoo toimia sen järjestämien kilpailujen toisen kielen valinnan osalta”.

42.

Ensimmäisen valitusperusteen neljännessä osassa komissio väittää, että valituksenalaisen tuomion 65–71 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut riidanalaisten ilmoitusten oikeudellista luonnetta, rasittaa oikeudellinen virhe. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei arvioinut, olivatko riidanalaiset ilmoitukset vahvistavia toimia.

43.

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää vielä, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen tulkitessaan henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 7 artiklan 1 kohtaa. Se kiistää unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 53–57 kohdassa esittämät toteamukset, joiden mukaan mainittu säännös oikeuttaa vain myöntämään EPSOlle valtuudet toteuttaa yhdenmukaisten normien soveltamistoimenpiteitä eikä valtuutta antaa yleisiä ja abstrakteja sitovia normeja.

44.

Ensimmäisen valitusperusteen eri osien yhteydessä nousee nähdäkseni esille lähinnä kaksi kysymystä. Ensimmäinen kysymys koskee yleisten sääntöjen (ensimmäinen ja kolmas osa) ja riidanalaisten ilmoitusten oikeudellista luonnetta (neljäs osa). Toinen kysymys koskee sitä, oliko EPSOlla toimivalta antaa yleiset säännöt (toinen osa).

45.

Ensimmäisen valitusperusteen ratkaisemiseksi unionin tuomioistuimen ei mielestäni kuitenkaan tarvitse käsitellä kaikkia näitä osia. Keskeinen on ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa, joka koskee riidanalaisten ilmoitusten oikeudellista luonnetta. Riidanalaiset ilmoitukset itsessään ovat nähdäkseni selkeästi sitovia yleisten sääntöjen oikeudellisesta luonteesta riippumatta (1). Edellyttäen, että unionin tuomioistuin esittää saman päätelmän näiden ilmoitusten oikeudellisesta luonteesta, komission muista ensimmäisessä valitusperusteessa esittämistä väitteistä tulee yksinkertaisesti tehottomia (2 ja 3).

1 Ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa: riidanalaisten ilmoitusten oikeudellinen luonne

46.

Komissio väittää valituksessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei tutkinut, olivatko riidanalaiset ilmoitukset vahvistavia toimia. Komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se verrannut riidanalaisten ilmoitusten sisältöä yleisten sääntöjen, jotka ovat ainakin kielisääntöjen osalta täysin samansisältöiset, sisältöön. Näin tehdessään unionin yleisen tuomioistuimen olisi komission mukaan pitänyt katsoa, että riidanalaiset ilmoitukset muodostavat toimen, jolla pelkästään vahvistettiin vaikutuksiltaan sitovia toimia, nimittäin yleiset säännöt.

47.

Riidanalaiset ilmoitukset itsessään ovat nähdäkseni selkeästi sitovia.

48.

Ensinnäkin sanamuodon näkökulmasta tarkasteltuna komission väite siitä, ettei riidanalaisilla ilmoituksilla ole sitovia vaikutuksia, vaikuttaa olevan ristiriidassa itse yleisten sääntöjen kanssa, sillä viimeksi mainituissa todetaan aivan aluksi, että ”yleiset säännöt ovat olennainen osa kilpailuilmoitusta, ja yhdessä kilpailuilmoituksen kanssa ne muodostavat sitovat puitteet kilpailumenettelylle”.

49.

Toiseksi kun tarkastellaan järjestelmän toimintaa, kummankin kilpailun kielisäännöt koostuivat kahdesta tasosta: yleisten sääntöjen muodostamasta yleisestä tasosta ja kummankin kilpailuilmoituksen muodostamasta yksilöllisestä tasosta. Kummassakin tapauksessa kielisäännöt määräytyivät siten joko i) asiaa koskevan kilpailuilmoituksen tai ii) asiaa koskevan kilpailuilmoituksen ja yleisten sääntöjen perusteella.

50.

Tulkitaanpa ja ymmärretäänpä järjestelmä miten tahansa, ilmoitukset näin ollen sisältyvät aina yksittäistä kilpailua koskevien kielisääntöjen määrittämiseen. Mahdollisen kantajan, ( 14 ) joka haluaa riitauttaa kilpailuilmoitukseen sisältyvän kielivalinnan laillisuuden, oli riitautettava sitovana toimena joko ilmoitus tai ilmoitus yhdessä yleisten sääntöjen kanssa. Toisin sanoen, jos kantaja haluaa riitauttaa yksittäisen kilpailun perusteet, hän ei olisi voinut riitauttaa pelkästään yleisiä sääntöjä. Yleisissä säännöissä nimittäin todetaan nimenomaisesti, että ellei kilpailuilmoituksessa erikseen toisin mainita, toiseksi kieleksi on yleensä valittava joko englanti, ranska tai saksa (kursivointi tässä).

51.

Koska kummassakin kilpailuilmoituksessa oli siten mahdollista valita jokin muu kieli kuin yleisissä säännöissä toisen kielen osalta määritetyt oletuskielet, ( 15 ) on nähdäkseni selvää, että kunkin yksittäisen kilpailun kielitaitovaatimuksia ei voida pitää lopullisesti määritettyinä ennen kilpailuilmoituksen julkaisemista. Tämän vahvistaa lisäksi henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 1 artiklan 1 kohta, jossa luetellaan seikat, jotka kilpailuilmoituksessa on mainittava. Kyseisen kohdan f alakohdan mukaan kilpailuilmoituksessa on täsmennettävä ”täytettävien virkojen erityisluonteesta johtuvat mahdolliset kielitaitovaatimukset”.

52.

Lisään vielä, että komission näkemys, jonka mukaan riidanalaiset ilmoitukset ovat toimia, joilla pelkästään vahvistetaan yleiset säännöt, johtaisi – jos siitä tehtäisiin loogiset johtopäätökset – useisiin järjenvastaisiin tuloksiin.

53.

Ensinnäkin käytännössä yksittäisillä (muilla kuin etuoikeutetuilla) kantajilla ei olisi asiavaltuutta riitauttaa mitään kilpailuun liittyvää näkökohtaa. Yhtäältä kantajan olisi jokseenkin vaikeaa tai lähes mahdotonta osoittaa, että yleiset säännöt ”koske[vat] häntä suoraan ja erikseen”, kuten SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa edellytetään. Toisaalta kantaja ei voisi riitauttaa myöskään yksittäistä kilpailuilmoitusta, koska se olisi pelkästään vahvistava toimi. Yksityiset olisivat siten suojan osalta väliinputoajia, eikä yksityinen voisi riitauttaa mitään.

54.

Toiseksi SEUT 263 artiklan kuudenteen kohtaan sisältyvää kahden kuukauden määräaikaa kumoamiskanteen nostamiselle olisi mahdotonta noudattaa useimmissa tapauksissa, koska voidaan kaiketi olettaa, että useimmat kilpailuilmoitukset julkaistaan tämän määräajan päätyttyä. Sekä asiavaltuuteen että määräaikoihin liittyviä ongelmia pahentaa entisestään se, että kun yleiset säännöt julkaistaan, yksityisen voidaan tuskin olettaa tietävän, onko hän mahdollisesti kiinnostunut osallistumaan kilpailuun, joka järjestetään kuukausia tai jopa vuosia myöhemmin.

55.

Kolmanneksi komission ehdottama lähestymistapa olisi myös täysin ennakoimaton. Mahdollisuus riitauttaa yleiset säännöt olisi riippuvainen EPSOn kussakin ja jokaisessa myöhemmässä kilpailuilmoituksessa tarjoamasta kielen valintamahdollisuudesta. Tämä lähestymistapa nimittäin tarkoittaisi tosiasiallisesti sitä, että jos tietyssä kilpailuilmoituksessa rajataan toinen kieli englantiin, ranskaan tai saksaan, sitä ei voitaisi riitauttaa, koska se olisi ainoastaan toimi, jolla vahvistetaan yleisten sääntöjen oletussääntö. Jos kilpailuilmoituksessa kuitenkin annetaan mahdollisuus valita toiseksi kieleksi jokin muu kieli, se voitaisiin riitauttaa, koska sitä ei pidettäisi vahvistavana toimena. ( 16 )

56.

Nämä seikat osoittavat mielestäni hyvin selvästi, että kukin yksittäinen kilpailuilmoitus on toimi, joka voidaan riitauttaa sellaisenaan riippumatta siitä, poikkeavatko siinä määritetyt toista kieltä koskevat vaatimukset yleisiin sääntöihin sisältyvästä oletuksena olevasta järjestelystä. Unionin yleinen tuomioistuin ei siten tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa, että ”riidanalaiset ilmoitukset ovat toimia, joilla on kyseisten kilpailujen kielijärjestelyjä koskevia sitovia oikeusvaikutuksia, ja ne ovat näin ollen kannekelpoisia toimia. ”.

57.

Ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on näin ollen perusteeton.

58.

Kuten olen edellä tämän ratkaisuehdotuksen 45 kohdassa jo ennakoinut, tämä päätelmä huomioon ottaen komission muissa ensimmäisen valitusperusteen osissa esittämistä väitteistä tulee siten tehottomia: koska yksittäiset kilpailuilmoitukset olisi joka tapauksessa voitu riitauttaa erikseen, yleisten sääntöjen oikeudellisella luonteella ja sillä, olisiko ne voitu riitauttaa erikseen vai ei, ei ole merkitystä käsiteltävän valituksen kannalta.

59.

Ehdotan näin ollen, ettei unionin tuomioistuimen ole tarpeen tutkia ensimmäisen valitusperusteen muita osia. Kattavuuden vuoksi ja auttaakseni unionin tuomioistuinta täysimääräisesti siltä varalta, että se päätyy toiseen lopputulokseen ilmoitusten oikeudellisen luonteen osalta, tarkastelen seuraavaksi lyhyesti ensimmäisen valitusperusteen kolmea muuta osaa.

2 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen ja kolmas osa: yleisten sääntöjen oikeudellinen luonne

60.

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä ja kolmannessa osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan yleisten sääntöjen oikeudellista luonnetta. Komission mukaan yleiset säännöt tuottivat sitovia vaikutuksia siltä osin kuin niissä määritettiin kilpailuihin sovellettava kieliä koskeva oikeudellinen kehys, joka pelkästään vahvistettiin kilpailuilmoituksilla.

61.

Minun on yhdyttävä komission väitteen ensimmäiseen osaan: nimittäin siihen, että yleiset säännöt muodostavat itsenäisen kannekelpoisen oikeustoimen. Toisin kuin komission väitteen toisessa osassa esitetään, ja tämän ratkaisuehdotuksen edellisessä jaksossa juuri selitetyistä syistä, tämä toteamus ei mielestäni ole mitenkään esteenä sille, että myös yksittäiset kilpailuilmoitukset voidaan riitauttaa.

62.

Unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö huomioon ottaen vaikuttaa siltä, että yleisillä säännöillä voitaisiin todellakin katsoa olevan sitovia oikeusvaikutuksia. Unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti todennut, että SEUT 263 artiklassa tarkoitettuja ”kannekelpoisia toimia” ovat muodostaan riippumatta kaikki toimielinten toteuttamat toimenpiteet, joilla pyritään saamaan aikaan sitovia oikeusvaikutuksia. ( 17 ) Sen määrittämiseksi, onko toimella sitovia oikeusvaikutuksia, on tarkasteltava toimen sisältöä ja arvioitava mainittuja vaikutuksia objektiivisten arviointiperusteiden, kuten toimen sisällön, perusteella ja siten, että huomioon otetaan tarvittaessa toimen antamisen asiayhteys ja toimen toteuttaneen toimielimen toimivalta. ( 18 )

63.

Ensinnäkin yleisten sääntöjen sanamuodosta on todettava, että niitä nimitetään säännöiksi eikä periaatteiksi tai kehykseksi, eikä niistä käytetä mitään muuta käsitettä, joka viittaisi siihen, että ne ovat pelkästään suosituksia. Yleisten sääntöjen sanamuoto on myös varsin velvoittava, ( 19 ) joten kyse ei selvästikään ole pelkistä kehotuksista tai ehdotuksista. Toiseksi yleisten sääntöjen sisällöstä on huomattava, että aivan yleisten sääntöjen alussa todetaan nimenomaisesti, että ne muodostavat (yhdessä kilpailuilmoituksen kanssa) ”sitovat puitteet kilpailumenettelylle”.

64.

Kolmanneksi yleisten sääntöjen systematiikasta on todettava, että niiden sitova luonne voidaan johtaa myös siitä, että niillä luodaan käytännössä ainakin EPSOa itseään sitovia velvoitteita. Yleisissä säännöissä nimittäin asetetaan EPSOlle – tai tapauksen mukaan avoimen kilpailun järjestävälle tietylle toimielimelle – velvoite perustella poikkeaminen siitä oletuksena olevasta järjestelystä, joka koskee toisen kielen valintaa. Tämä velvoite nimenomaisesti poiketa tai ”vapautua” yleisistä säännöistä tietyssä kilpailuilmoituksessa erilaisen kielivalinnan käyttöön ottamiseksi merkitsee väistämättä sitä, että yleiset säännöt ovat sitovia. Elleivät yleiset säännöt olisi sitovia, ei voisi olla myöskään velvoitetta perustella niistä poikkeamista.

65.

Lisäksi tällä institutionaalisella ulottuvuudella, jossa yleisten sääntöjen sitova luonne synnyttää velvoitteen perustella niistä poikkeaminen, on kiistatta laajempia vaikutuksia. Kun EPSO otti tämän oletuksena olevan järjestelyn käyttöön yleisissä säännöissä, se loi hakijoille perusteltuja odotuksia niiden sääntöjen suhteen, joita paitsi ehdokkaiden myös EPSOn itsensä on määrä noudattaa. Unionin toimielinten tai elinten hyväksymän minkä tahansa tällaisen välineen voidaan siten kohtuudella merkitsevän (itse asetettua) rajoitusta niiden oman harkintavallan käyttöä tulevaisuudessa, ( 20 ) mikä selkeästi vahvistaa tällaisen asiakirjan normatiivisen merkityksellisyyden.

66.

Yhteenvetona voidaan todeta, että yleisten sääntöjen sanamuoto ja sisältö samoin kuin niiden asiayhteys ja EPSOn pyrkimys laatiessaan säännöt viittaavat kaikki siihen, että on tunnustettava sitovat oikeusvaikutukset yleisille säännöille oletuksena olevana järjestelynä, jota sovelletaan kaikissa kilpailuissa, ellei EPSO selkeästi ja nimenomaisesti päätä olla soveltamatta niitä, mikä olisi perusteltava jokaisessa yksittäistapauksessa.

67.

Tätä päätelmää ei horjuta mitenkään se, että kuten totesin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 53 ja 54 kohdassa, kumoamiskanteen nostaminen suoraan ja yksinomaan yleisistä säännöistä olisi todennäköisesti ongelmallista asiavaltuuden ja määräaikojen kannalta. Yksilötasolla tulevaan kilpailuun osallistuvan hakijan olisi nimittäin jokseenkin vaikea osoittaa, että yleiset säännöt koskevat häntä suoraan ja erikseen, kuten SEUT 263 artiklan neljännessä kohdassa edellytetään, voidakseen nostaa tällaisen kanteen. Jäsenvaltion – kuten käsiteltävän asian kantajan – tai muun etuoikeutetun kantajan ei kuitenkaan tarvitse osoittaa tällaista oikeussuojan tarvetta. ( 21 )

68.

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin tekikin oikeudellisen virheen, kun se ei tunnustanut yleisten sääntöjen sitovia vaikutuksia, ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen ja kolmas osa ovat tehottomia. Koska unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan, että riidanalaisilla ilmoituksilla oli sitovia vaikutuksia, ja mahdollisti siten perustellusti niiden tutkimisen tuomioistuimessa, sillä seikalla, ettei unionin yleinen tuomioistuin myös tunnustanut yleisten sääntöjen sitovia oikeusvaikutuksia, ei ole ollut mitään vaikutusta sen tuomion tuomiolauselmaan.

3 Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa: EPSOn toimivalta

69.

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää vielä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 7 artiklan 1 kohtaa, jossa määritellään EPSOn toimivalta, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, ettei EPSOlla ollut toimivaltaa hyväksyä yleisiä ja abstrakteja sitovia normeja.

70.

Unionin tuomioistuimen ei nähdäkseni ole tarpeen tarkastella tätäkään ensimmäisen valitusperusteen osaa. Koska unionin yleisen tuomioistuimen riidanalaisten ilmoitusten kumoamiselle esittämät keskeiset perusteet olivat eriluonteisia, en nimittäin näe, miten unionin yleisen tuomioistuimen sivuhuomautuksen riitauttaminen voisi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Ensimmäisen valitusperusteen tämä osa on näin ollen tehoton.

71.

Korostan kuitenkin, että jos tällaista väitettä arvioitaisiin, henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 7 artiklan 1 kohdan tulkitseminen oikein edellyttäisi paljon yksityiskohtaisempaa tarkastelua ja yleisten sääntöjen roolin arvioimista EPSOlle tällä säännöksellä annettu toimivalta huomioon ottaen.

72.

Kyseisen 7 artiklan 1 kohdan mukaan EPSOn tehtävänä on ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että unionin virkamiehiä koskevissa valintamenettelyissä noudatetaan yhdenmukaisia normeja.

73.

Kun tarkastellaan tämän säännöksen sanamuotoa sekä sen sisältöä ja logiikkaa, en ole samaa mieltä yhtäältä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa esittämästä jokseenkin yleistävästä ja kategorisesta toteamuksesta, jonka mukaan EPSO ei 7 artiklan 1 kohdan nojalla koskaan voisi hyväksyä yleisiä ja abstrakteja sitovia normeja. Jos EPSOn on varmistettava, että valintamenettelyissä, toisin sanoen kaikissa kilpailuissa, noudatetaan yhdenmukaisia normeja, tämä merkitsee väistämättä sitä, että EPSOlla on oltava toimivalta hyväksyä yleisiä sääntöjä, joita voidaan soveltaa tuleviin kilpailuihin, kuten komissio perustellusti totesi kirjallisissa huomautuksissaan.

74.

Toisaalta, ja komissiosta poiketen, katson kuitenkin, että EPSOlle kyseisellä säännöksellä annetun toimivallan aineellinen ulottuvuus on paljon epäselvempi. EPSO voi ehdottomasti hyväksyä ”yleisiä ja abstrakteja sitovia normeja” – tai 7 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaisesti ”yhdenmukaisia normeja” –, jotka koskevat kilpailujen teknistä järjestämistä, kuten tulevaisuutta silmällä pitäen tehtävän yleisen päätöksen siitä, minkä tyyppisiä kokeita tai kysymyksiä käytetään, tietokoneiden käytöstä (tai käyttämättä jättämisestä), kokeiden suorittamiseen käytettävissä olevasta ajasta ja niin edelleen.

75.

Saattoiko EPSO kuitenkin samalla päättää tosiasiallisesti toimielinten tulevasta kieliä koskevasta järjestelystä? Onko todellakin mahdollista väittää, että kilpailuissa käytettävien kielten valinta, joka kiistatta vaikuttaa toimielimissä myöhemmin käytettäviin kieliin, on pelkkä virkamiesten valintamenettelyä koskeva tekninen tai organisatorinen sääntö, joka kuuluu henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 7 artiklan 1 kohtaan sisältyvään yhdenmukaisen normin käsitteeseen?

76.

En suinkaan väitä, että tällainen aikomus olisi tosiasiallisesti olemassa, mutta tällaisen mahdollisuuden sallimiseen liittyy vahvasti uhka siitä, että kierretään asetusta N:o 1 ja SEUT 342 artiklaa, jossa määrätään, että neuvosto vahvistaa asetuksilla yksimielisesti unionin toimielimissä käytettäviä kieliä koskevan sääntelyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön määräysten ( 22 ) soveltamista. Tällä kysymyksellä on myös hyvin vahva ajallinen ulottuvuus. Jopa tilapäisellä poikkeamisella kielisäännöistä, joita olisi sovellettava (oikein) kilpailuihin, on todennäköisesti pysyviä vaikutuksia tulevaan kielelliseen tasapainoon toimielimissä. Nykyisyys muovaa tulevaisuutta, ja näin muovautunut tulevaisuus alkaa pian määrittää kieliä koskevia toimielinten objektiivisia nykyisiä tarpeita.

77.

Vaikka komissio riitauttikin tämän unionin yleisen tuomioistuimen sivuhuomautuksena esittämän toteamuksen, olisin melko yllättynyt, jos komissio todellakin halusi käsitellä tätä merkittävää (perustuslaillista) kysymystä käsiteltävän valituksen yhteydessä. Oli miten oli, ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee tämän ensimmäisen valitusperusteen osan toteamalla yksinkertaisesti, että kun otetaan huomioon komission käsiteltävässä valituksessa esittämät vaatimukset, ensimmäisen valitusperusteen tämä osa on tehoton.

B   Toinen valitusperuste

78.

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa oikeudellisen virheen tulkitessaan henkilöstösääntöjen 1 d artiklaa. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin vahvisti virheellisesti 27.11.2012 annetun tuomion Italia v. komissio (jäljempänä tuomio Italia v. komissio I) ( 23 ) 102 kohdan perusteella, että toisen kielen valintamahdollisuuden rajoittaminen merkitsi itsessään kieleen perustuvaa syrjintää. Komissio väittää, että kyseisessä tuomion kohdassa viitattiin velvollisuuteen julkaista kilpailuilmoitukset Euroopan unionin virallisessa lehdessä kaikilla virallisilla kielillä. Komissio myös väittää, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa virheellisesti, että henkilöstösääntöjen 1 d artiklassa kielletään kieleen perustuva syrjintä. Komission mukaan kyseinen määräys mahdollistaa erilaisen kohtelun tietyissä tilanteissa.

79.

Toisen valitusperusteen tämä osa on nähdäkseni perusteeton.

80.

Ensinnäkin unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 91 kohtaan sisältyvä viittaus tuomioon Italia v. komissio I oli perustelun päätteeksi esitetty lisäviittaus, joka alkoi ilmauksella ”ks. vastaavasti”. Tämä viittaus ei selvästikään ollut perustana sille unionin yleisen tuomioistuimen kyseisessä tuomion kohdassa esittämälle toteamukselle, jonka mukaan toisen kielen valintamahdollisuuden rajoittaminen merkitsi kieleen perustuvaa syrjintää. Kyseisen päätelmän perusteet esitetään 91 kohtaan sisältyvää riitautettua viittausta edeltävissä tuomion kohdissa. Tällä väitteellään komissio vaikuttaa jälleen riitauttavan unionin yleisen tuomioistuimen sivuhuomautuksen muttei aineellisia perusteita sen toteamukselle.

81.

Toiseksi siitä, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa, että henkilöstösääntöjen 1 d artiklassa kielletään kieleen perustuva syrjintä, ei seuraa, että unionin yleisen tuomioistuimen aikomuksena oli sulkea pois mahdollisuus oikeuttaa tällainen syrjintä tietyissä tilanteissa. Valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin nimittäin huomautti nimenomaisesti, että 1 d artikla mahdollistaa syrjimättömyysperiaatteen rajoitukset.

82.

Katson näin ollen, että valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin pelkästään muistutti siitä, että 1 d artiklan perusperiaatteena on mihin tahansa perusteeseen, muun muassa kieleen, perustuvan syrjinnän kieltäminen. Kun unionin yleisen tuomioistuimen perustelujen koko tämä jakso luetaan, kyseisestä toteamuksesta ei kuitenkaan voida johtaa, että 1 d artikla ei unionin yleisen tuomioistuimen näkemyksen mukaan mahdollista tällaisen syrjinnän oikeuttamista tietyissä tilanteissa.

83.

Toisen valitusperusteen toisessa osassa komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut perusteluvelvollisuutta valituksenalaisen tuomion 98–104 kohdassa, koska se ei tutkinut, olivatko yleiset säännöt tuomion Italia v. komissio I 91 kohdassa tarkoitettuja ”tiedonantoja” tai ”muita toimia”. Komissio myös väittää, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat riittämättömät, koska unionin yleinen tuomioistuin tutki ainoastaan riidanalaisiin kilpailuilmoituksiin sisältyviä toisen kielen valintamahdollisuuden perusteita muttei yleisiin sääntöihin sisältyviä sitä koskevia perusteita.

84.

Toisen valitusperusteen tämä osa on nähdäkseni myös perusteeton.

85.

Pitää paikkansa, että tuomion Italia v. komissio I 91 kohdassa unionin tuomioistuin ensinnäkin totesi, että toimielimet, joita mainitussa tuomiossa tarkastellut kilpailut koskivat, eivät olleet koskaan antaneet sisäisiä sääntöjä asetuksen N:o 1 6 artiklan perusteella. Tämän jälkeen se lisäsi, ettei komissio ollut ”vedonnut siihen, että olisi olemassa muita toimia, kuten tiedonantoja, joissa vahvistettaisiin kilpailuun osallistumiseen tarvittavan toisen kielen valintaa koskevan rajoituksen kriteerit” (kursivointi tässä). Unionin tuomioistuin huomautti lopuksi, että kyseisessä asiassa riidanalaisissa kilpailuilmoituksissa ”ei ole millään tavoin perusteltu kyseessä olevien kolmen kielen valintaa”. Tämä viimeinen virke muodosti itse asiassa unionin tuomioistuimen perustelujen ytimen siltä osin kuin se totesi kyseisen tuomion 90 kohdassa, että ”toisen kielen valintaa rajoittavissa säännöissä on vahvistettava selkeät, objektiiviset ja ennakoitavissa olevat kriteerit, jotta hakijat saavat riittävän ajoissa tietoonsa kielitaitoa koskevat vaatimukset voidakseen valmistautua kilpailuun mahdollisimman hyvin edellytyksin”.

86.

En kuitenkaan näe, miten tällä unionin tuomioistuimen esittämällä nimenomaisella perustelulla olisi sellaisia seurauksia, joita komissio ilmeisestikin pyrkii siihen liittämään. Unionin tuomioistuin ei nähdäkseni vahvistanut tuomion Italia v. komissio I 91 kohdassa sellaisia kriteerejä, joiden perusteella näiden tiedonantojen oikeudellista luonnetta olisi arvioitava, eikä etenkään todennut, että tällainen arviointi olisi tosiasiallisesti tehtävä, jotta 91 kohdassa todettu ”pätisi”. Viittaus ”muita toimia, kuten tiedonantoja” tarkoitti käsittääkseni yksinkertaisesti sitä, että toimielimen on toteutettava tällaisia (mitä tahansa yleisiä) toimia, jotta hakijat tietävät etukäteen, mitä heiltä vaaditaan. Se, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut valituksenalaisessa tuomiossa sitä, olivatko yleiset säännöt tällaisia unionin tuomioistuimen tuomion Italia v. komissio I 91 kohdassa esittämässä toteamuksessa tarkoitettuja tiedonantoja, ei näin ollen tee sen perusteluista virheellisiä.

87.

Komissio myös väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin tutkinut yleisissä säännöissä toisen kielen valinnalle esitettyä oikeuttamisperustetta. Siltä osin kuin tämä väite – kuten komissio itsekin ilmeisesti myöntää – ei ole päällekkäinen sen ensimmäistä valitusperustetta koskevien ja sen yhteydessä käsiteltyjen kysymysten kanssa, ( 24 ) on riittävää todeta, että valituksenalaisessa tuomiossa unionin yleinen tuomioistuin tutki paitsi riidanalaisiin kilpailuilmoituksiin myös yleisiin sääntöihin (115 kohta) ja yleisiin suuntaviivoihin (116 kohta) sisältyvät perusteet.

88.

Kaikki komission toisessa valitusperusteessaan esittämät väitteet ovat siten perusteettomia.

C   Kolmas valitusperuste

89.

Kolmas valitusperuste koskee sen rajoituksen laillisuutta, jonka mukaan toiseksi kieleksi voitiin valita kilpailuissa englanti, ranska tai saksa. Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa koskee henkilöstösääntöjen 27 artiklan tulkintaa ja sen täsmällistä suhdetta 28 artiklan f alakohtaan (1). Sen toinen ja kolmas osa koskevat perusteita, jotka unionin yleinen tuomioistuin on valinnut kilpailuilmoitusten laillisuuden valvontaa varten, ja tämän valvonnan tehokkuutta (2).

1 Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa: henkilöstösääntöjen 27 artiklan ja 28 artiklan f alakohdan suhde – onko kieli osa pätevyyttä?

90.

Kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa komissio väittää, että valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa on tulkittu virheellisesti henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohtaa. Mainitussa kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi, että ainoastaan tavoite ottaa palvelukseen hakijoita, jotka pystyvät suoriutumaan alusta alkaen työtehtävistään, voisi oikeuttaa kieleen perustuvan syrjinnän. Unionin yleinen tuomioistuin sitä vastoin huomautti, ettei tällaista syrjintää voida oikeuttaa tavoitteella ottaa palvelukseen mahdollisimman päteviä, tehokkaita ja ehdottoman luotettavia virkamiehiä. Tämä johtuu siitä, että nämä ominaisuudet ovat selvästi erillisiä kielitaitoon nähden.

91.

Komissio väittää, että henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohdan mukaan kielitaito on yksi edellytyksistä virkanimitykselle toimielimissä. Se katsoo näin ollen, että kielitaito on osa henkilöstösääntöjen 27 artiklassa tarkoitetun ”pätevyyden” vaatimusta.

92.

Sikäli kuin sillä on merkitystä, tekstuaalisesta näkökulmasta tarkasteltuna 27 artiklassa käytetty pätevyyden käsite voidaan määritellä siten, että sillä tarkoitetaan ”kykyä tai taitoa tehdä jotakin” ( 25 ) tai ”kykenevyyttä jossakin asiassa”. ( 26 ) Tämän ajatuksen siitä, että pätevyys liittyy ”kompetenssiin” tai taitoon ”tehdä” jotakin, vahvistavat myös henkilöstösääntöjen muut kieliversiot, joissa käytetään käsitteitä ”compétence” ( 27 ) (ranska), ”Befähigung” ( 28 ) (saksa), ”competenza” ( 29 ) (italia), ”competencia” ( 30 ) (espanja) tai ”způsobilost” ( 31 ) (tšekki).

93.

Henkilöstösääntöjen 27 artiklassa käytetyn pätevyyden käsitteen täsmällistä merkitystä voitaisiin myös arvioida systematiikan perusteella viittaamalla henkilöstösääntöjen 28 artiklaan. Henkilöstösääntöjen 28 artiklassa vahvistetaan virkamieheksi nimittämisen ”edellytykset”, joihin kuuluu f alakohdassa mainittu edellytys, jonka mukaan hakijalla ”on perusteellinen kielitaito yhdessä unionin kielessä ja tehtäviensä hoitamiseen riittävä kielitaito toisessa unionin kielessä”.

94.

Kyseiseen 28 artiklaan sisältyy kuitenkin monia erilaisia tekijöitä. Osaa näistä tekijöistä voitaisiin luonnehtia ”kelpoisuutta” koskeviksi edellytyksiksi, kuten sitä, että hakija on jonkin unionin jäsenvaltion kansalainen ja hänellä on täydet kansalaisoikeudet (a alakohta), että hakija on täyttänyt asevelvollisuutta koskevan lainsäädännön mukaiset velvollisuutensa (b alakohta) ja että hakijalla on terveydelliset edellytykset tehtäviensä hoitamiseen (e alakohta). Käänteisesti, muut tekijät vaikuttavat olevan virkamiehen ”kompetenssiin” liittyviä edellytyksiä, kuten se, että hakija täyttää tehtäviensä hoitamisen edellyttämät hyvää mainetta koskevat vaatimukset (c alakohta) tai että hakija on joko tutkintotodistustensa tai kokeiden tai molempien perusteella läpäissyt kilpailun (d alakohta).

95.

Kun otetaan huomioon näiden eri tekijöiden sekoitus, tällaisen systematiikkaan perustuvan ja henkilöstösääntöjen 27 ja 28 artiklan välisen suhteen tarkastelun perusteella voidaan nähdäkseni tehdä – jos sellaisia ylipäätään voidaan tehdä – vain hyvin vähän selkeitä päätelmiä siitä, olisiko kieltä luonnehdittava ”taidoksi” vai henkilöstösääntöjen 27 artiklassa tarkoitetuksi ”pätevyydeksi”.

96.

Selkeitä ohjeita tähän kysymykseen ei voida johtaa myöskään tuomion Italia v. komissio I 94 kohdasta, jossa unionin tuomioistuin totesi, että toimielinten ”on tältä osin punnittava keskenään kilpailuissa käytettävien kielten määrän rajoittamisen hyväksyttävää tavoitetta ja mahdollisimman pätevien hakijoiden yksilöimisen tavoitetta”. ( 32 )

97.

On myös selvää, että se, miten pätevyyden käsite ymmärretään kielitaidon yhteydessä, saattaa riippua jossain määrin asiayhteydestä, etenkin kun otetaan huomioon virka tai toimi, johon haetaan. Jos kyseessä on esimerkiksi kääntäjä, tulkki tai juristi-lingvisti, kielitaito voisi solahtaa helpommin pätevyyden tai kompetenssin käsitteeseen kuin muissa viroissa tai toimissa, joissa kielet eivät ole yhtä määräävässä asemassa. ( 33 )

98.

Henkilökohtaisesti en pidä mitenkään ongelmallisena katsoa, että kielitaito – käytetyn sanamuodon luontaisen merkityksen perusteella – kuuluu henkilöstösääntöjen 27 artiklassa käytettyyn pätevyyden käsitteeseen. ( 34 ) Minun on kuitenkin vaikeampi nähdä, miksi tällaisen valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa esitetyn, unionin yleisen tuomioistuimen perusteluja täydentävän seikan pitäisi olla hyvin merkityksellinen käsiteltävän valituksen kannalta. Vaikka unionin tuomioistuin katsoisikin, että henkilöstösääntöjen 28 artiklan f alakohdassa edellytettävää kielitaitoa voidaan luonnehtia 27 artiklassa tarkoitetuksi pätevyydeksi, tämä ei silti mielestäni mitenkään johtaisi valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. ( 35 )

99.

Riidanalaiset ilmoitukset nimittäin kumottiin lähinnä siksi, ettei toisen kielen valintamahdollisuuden rajoittamista ollut perusteltu riittävästi. Valituksenalaisen tuomion 106 kohta ei kuitenkaan koske tätä kysymystä. Kolmannen valitusperusteen ensimmäinen osa on siten nähdäkseni tehoton.

2 Kolmannen valitusperusteen toinen ja kolmas osa: kilpailuilmoitusten laillisuuden valvonnan laajuus ja tehokkuus

100.

Kolmannen valitusperusteen toisessa osassa komissio riitauttaa perusteet tai kriteerit, joita unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt valituksenalaisen tuomion 107–117 kohdassa valvoessaan kilpailuilmoitusten laillisuutta. Komissio väittää, että valituksenalainen tuomio perustuu sen harkintavallan, jota EPSOlla on määrittäessään pätevyyskriteerejä, jotka hakijoiden on täytettävä, laajuuden virheelliseen tulkintaan. Komissio huomauttaa, että tuomion Italia v. komissio I 90 kohdassa unionin tuomioistuin ainoastaan edellytti, että ”toisen kielen valintaa rajoittavissa säännöissä on vahvistettava selkeät, objektiiviset ja ennakoitavissa olevat kriteerit, jotta hakijat saavat riittävän ajoissa tietoonsa kielitaitoa koskevat vaatimukset voidakseen valmistautua kilpailuun mahdollisimman hyvin edellytyksin” (kursivointi tässä). Tämä ei kuitenkaan komission mukaan oikeuta unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 152 kohdassa esittämää toteamusta, jonka mukaan EPSOn olisi pitänyt määrittää ”konkreettiset ja todennettavissa olevat” osatekijät.

101.

Kolmannen valitusperusteen kolmannessa osassa komissio myös moittii unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 120–144 kohdassa harjoittaman valvonnan intensiteettiä. Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti tuomioistuinvalvontaa koskevan toimivaltansa rajat ja astui hallinnon tilalle tarkastellessaan komission esittämiä tietoja ja katsoi, etteivät nämä tiedot tukeneet toisen kielen rajoittamisen oikeutettavuudesta esitettyjä väitteitä.

102.

Sekä kolmannen valitusperusteen toisessa että kolmannessa osassa komissio lähinnä väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti tuomioistuinvalvontaa koskevan toimivaltansa rajat ja samalla jätti huomiotta laajan harkintavallan, joka EPSOlla on määrittäessään toimielinten puolesta (kielellisiä) pätevyyskriteerejä, jotka hakijoiden on täytettävä.

103.

Olen eri mieltä.

104.

Aluksi on syytä muistuttaa, että unionin tuomioistuimissa ensimmäisessä oikeusasteessa harjoitettava valvonta on täysimääräistä tuomioistuinvalvontaa. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä nimittäin todetaan, että SEUT 263 artiklassa määrätty laillisuusvalvonta merkitsee sitä, että harjoitetaan sekä oikeudellisiin seikkoihin että tosiseikkoihin kohdistuvaa valvontaa ja että toimivaltaisella unionin tuomioistuimella on toimivalta muun muassa arvioida todisteita. ( 36 ) Unionin yleinen tuomioistuin voi siten arvioida kaikkia tosiseikkoja, joihin toimielin on vedonnut päätöksensä tueksi.

105.

On myös syytä tähdentää, että useimmat riidanalaisiin ilmoituksiin ja yleisiin sääntöihin sisältyvät toisen kielen valintamahdollisuuden rajoittamiseen liittyvät syyt, nimittäin EPSOn päätöksensä tueksi valitsemat ja esittämät oikeuttamisperusteet, ovat tosiseikkoja koskevia väittämiä.

106.

Riidanalaisissa ilmoituksissa vedotaan ( 37 ) muun muassa siihen, että EU:n toimielinten pitkäaikaisen käytännön mukaan ”sisäisessä viestinnässä käytettävät kielet ovat englanti, ranska ja saksa”, ja todetaan, että ”ne ovat myös EU:n ulkoisessa viestinnässä ja asiakirjojen käsittelyssä tavallisimpia kieliä”. Niissä todetaan lisäksi, että englanti, ranska ja saksa ovat niin ikään ”kaikkein yleisimpiä vieraita kieliä Euroopan unionin jäsenvaltioissa, ja niitä opiskellaan eniten vieraana kielenä”. Riidanalaisten ilmoitusten mukaan arviointikeskusmenetelmällä (assessment centre) toteutettavassa arvioinnissa, jossa arvioidaan hakijoiden pätevyyttä, käytettävien kielten rajoittamisen ansiosta ”toimielimet voivat ennakoida hakijoiden valmiuksia suoriutua alusta alkaen työtehtävistään todellisissa työtilanteissa”.

107.

Yleisissä säännöissä, samoin kuin niihin liitetyissä yleisissä suuntaviivoissa, esitetään pääosin hyvin samankaltaisia oikeuttamisperusteita, jotka ovat myös luonteeltaan tosiseikkoja koskevia. Yleisissä suuntaviivoissa esitetään lisäksi muita tekijöitä ja mainitaan esimerkiksi, että englantia, ranskaa ja saksaa on perinteisesti käytetty ”toimielinten omissa kokouksissa”. Yleisten suuntaviivojen mukaan se, että ”kyseisiä kieliä käytetään myös useimmiten toimielinten sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä – – käy ilmi toimielinten käännösyksiköiden kääntämien tekstien lähdekieliä koskevista tilastoista”. Tämä kielten määrän rajoittaminen on myös ”perusteltua [kilpailuihin] sisältyvien kokeiden luonteen vuoksi”, ja kokeet ovat ”kompetensseihin perustuvia arviointimenetelmiä”. Yleisissä suuntaviivoissa myös todetaan, että nämä kolme kieltä ovat yleisimmin opiskeltuja vieraita kieliä ja ”niiden oppimista pidetään hyödyllisimpänä”. Yleisissä suuntaviivoissa vedotaan lisäksi tilastoihin, joiden mukaan englanti, ranska ja saksa olivat hakijoiden yleisimmät valinnat toiseksi kieleksi vuonna 2005 ja myös vuonna 2010 järjestetyissä kilpailuissa.

108.

Kaikki nämä toteamukset ovat luonteeltaan tosiseikkoja koskevia väittämiä, joihin tietysti voidaan – ja jos niihin vedotaan tietyn hallintopäätöksen perusteina, pitäisi – kohdistaa tuomioistuinvalvontaa, jos ne riitautetaan unionin tuomioistuimissa. Katson näin ollen, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se arvioi näitä riidanalaisiin ilmoituksiin, yleisiin sääntöihin ja yleisiin suuntaviivoihin sisältyviä tosiseikkoja koskevia väittämiä.

109.

Unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä myöskään arvioidessaan muita todisteita, joita komissio oli esittänyt ensimmäisen oikeusasteen menettelyn kuluessa, tässäkin tapauksessa tosiseikkoja koskevien väittämien muodossa. Näissä lisähuomautuksissaan komissio esitti, että englanti, ranska ja saksa ovat: i) unionin toimielinten päätöksentekomenettelyissä käytettävät kolme pääkieltä, ii) kielet, joille sen käännöstoimen pääosasto käännättää lähes kaikki asiakirjat, iii) sen virkamiesten ja muuhun henkilöstöön kuuluvien eniten puhumat kielet ja iv) jäsenvaltioissa vieraina kielinä useimmiten opiskeltavat ja puhuttavat kielet. Tällaisten tosiseikkoja koskevien väittämien arvioiminen asianosaisten esittämän selvitysaineiston valossa on juuri sitä, mitä unionin tuomioistuinten on tarkoitus tehdä ensimmäisen oikeusasteen menettelyissä. ( 38 )

110.

Vaikuttaa siltä, että komission käsityksessä harkintavallan käsitteestä sekoittuvat kaksi eri asiaa: se, että toimielin voi laillisuuden rajoissa vapaasti päättää, mitä se haluaa tehdä, miten se haluaa sen tehdä ja mitä perusteita se haluaa julkisesti esittää tälle päätökselle, ei tietenkään tarkoita, että kun nämä valinnat on tehty, niille esitetyt perusteet eivät kuulu enää valvonnan piiriin.

111.

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (laaja) harkintavalta tarkoittaa tiettyä liikkumavaraa tosiseikkojen, etenkin sellaisten, jotka ovat hyvin teknisiä tai poliittisia, arvioinnissa ja niistä tehtävissä päätelmissä. ( 39 ) Kuten unionin tuomioistuin on vahvistanut useiden merkittävien lainsäädäntöalojen, kuten kilpailulainsäädännön, ( 40 ) valtiontukien ( 41 ) tai yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ( 42 ) osalta, se seikka, että hallinnolla on harkintavaltaa, ei suojaa näitä aloja koskevan päätöksen tekemisen yhteydessä esitettyjä tosiseikkoja koskevia väittämiä ja toteamuksia mahdolliselta tuomioistuinvalvonnalta eikä etenkään sen arvioimiselta, onko riitautetun päätöksen perustana olevat tosiseikat esitetty oikein ja voidaanko niistä tehdä tällainen päätelmä. On lisäksi muita aloja, kuten liikenne ( 43 ) tai maatalous, ( 44 ) joilla tunnustettu laajempi harkintavalta voisi tarkoittaa sitä, että valvonnan tehokkuuden voitaisiin kiistatta sanoa olevan vähäisempi. Näillä aloilla unionin tuomioistuimet tarkastavat ainoastaan, onko tätä harkintavaltaa käytetty ilmeisen väärin, merkitseekö harkintavallan käyttö vallan väärinkäyttöä tai ylittikö toimielin selkeästi harkintavaltansa rajat. Näissäkään tapauksissa valvonta ei kuitenkaan ole suinkaan poissuljettua.

112.

Tiivistetysti hallinnolla käsiteltävässä asiassa olleeseen harkintavaltaan kiistatta kuului siitä päättäminen, rajoitetaanko toisen kielen käyttöä kilpailuissa ja jos, niin miten. Siihen sisältyi myös siitä päättäminen, millaisiin perusteisiin tämän tyyppisten mahdollisten rajoitusten yhteydessä vedotaan. ( 45 ) Kun EPSO kuitenkin päätti perustella tiettyä toisten kielten valintaa tosiseikkoja koskevien väittämien perusteella, jotka koskivat sitä, miten näitä kieliä on käytetty ja käytetään Euroopassa sekä unionin toimielimissä että niiden ulkopuolella, unionin tuomioistuimet voivat valvoa täysimääräisesti tämän tyyppisiä toteamuksia, joihin vedotaan kilpailuilmoituksissa, yleisissä säännöissä tai yleisissä suuntaviivoissa. Tätä valvontaa harjoittaessaan unionin yleinen tuomioistuin ei suinkaan korvannut hallinnon arviointia omallaan: se pelkästään tarkasteli hallinnon tälle arvioinnille esittämiä perusteita.

113.

Haluan korostaa, ettei tämä välttämättä tarkoita, että yhdyn kaikkiin toteamuksiin, jotka unionin yleinen tuomioistuin esitti komission esittämien perusteiden tiukassa ja seikkaperäisessä arvioinnissaan. Se ei myöskään ole loppujen lopuksi tarpeen, koska tosiseikkojen arviointi on tosiaankin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tehtävä. ( 46 ) Olen kuitenkin ehdottomasti samaa mieltä asian lopputuloksesta siinä mielessä, että riidanalaiset ilmoitukset kumottiin.

114.

Toissijaisesti voitaisiin lisätä, että samaan lopputulokseen päästäisiin itse asiassa myös, jos harjoitettaisiin, kuten komissio on esittänyt, vähemmän tehokasta valvontaa (mitä tässä ei suinkaan tehdä). Totuus on, että kun EPSOn esittämiä yksittäisiä väittämiä tarkastellaan yhdessä, ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ne ovat näin ollen epäjohdonmukaisia siltä osin kuin kilpailuissa toisen kielen valintamahdollisuus rajattiin juuri englantiin, ranskaan tai saksaan, mutta tosiseikoissa viitataan nimenomaisesti ja aina näihin kolmeen kieleen. Jotkin näistä perusteista oikeuttavat yhden kielen (englannin) valinnan, kun taas toiset oikeuttavat useamman kielen, jotka eivät kuitenkaan ole aina samat, valinnan.

115.

Katson näin ollen, ettei unionin yleinen tuomioistuin ylittänyt laillisuusvalvontaa koskevan toimivaltansa rajoja arvioidessaan tosiseikkoja koskevia väittämiä niiden tueksi esitettyä selvitysaineistoa vasten. Kolmannen valitusperusteen toinen ja kolmas osa ovat siten perusteettomia.

D   Neljäs valitusperuste: hakijoiden yhteydenpitoon EPSOn kanssa käytettävien kielten rajaaminen – asetuksen N:o 1 ja henkilöstösääntöjen välinen suhde

116.

Neljännessä valitusperusteessaan komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen tulkitessaan asetuksen N:o 1 2 artiklaa sen kysymyksen osalta, merkitsikö hakijoiden yhteydenpitoon EPSOn kanssa käytettävien kielten rajaaminen syrjintää. Komissio moittii valituksenalaisen tuomion 183–185 kohtaan sisältyvää tuomion Italia v. komissio I tulkintaa. Tarkemmin ottaen komissio katsoo, ettei unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt päätellä tuomion Italia v. komissio I 68 ja 69 kohdasta, että asetusta N:o 1 sovelletaan hakijoihin. Komission mukaan kyseiset tuomion kohdat koskivat velvollisuutta julkaista kilpailuilmoitukset Euroopan unionin virallisessa lehdessä kaikilla virallisilla kielillä. Käsiteltävässä asiassa henkilöstösääntöjen 1 d artiklaa voidaan komission mukaan soveltaa, ja se toimii siten oikeudellisena perustana hakijoiden yhteydenpitoon EPSOn kanssa käytettävien kielten rajaamiselle.

117.

Tässä valitusperusteessa nousee näin ollen esille lähinnä kysymys siitä, sovelletaanko henkilöstösääntöjä kilpailun hakijoihin ja, jos sovelletaan, mistä ajankohdasta lähtien. Jotta tähän kysymykseen voidaan vastata, on kuitenkin tarkasteltava ensin yleisempää kysymystä: mikä on asetuksen N:o 1 ja henkilöstösääntöjen välinen suhde?

118.

Tässä jaksossa tutkin aluksi asianosaisten lausumia asetuksen N:o 1 ja henkilöstösääntöjen sovellettavuudesta kilpailun hakijoihin (1) ennen kuin selvennän, miten tuomion Italia v. komissio I 68 ja 69 kohtaa olisi mielestäni tulkittava (2). Sen jälkeen tarkastelen henkilöstösääntöjen soveltamisalaa (3) ja ehdotan, että niitä sovelletaan hakijoihin sen jälkeen, kun he ovat toimittaneet hakemuksen tiettyyn kilpailuun (4). Asetuksella N:o 1 kieliä koskevana yleisenä lainsäädäntökehyksenä on kuitenkin oma roolinsa kilpailujen yhteydessä ja myöhemminkin (5). Näiden toteamusten perusteella päättelen, että komission neljäs valitusperuste on perusteltu. Koska tämä ei muuta asian lopputulosta unionin yleisessä tuomioistuimessa, ehdotan, että unionin tuomioistuin korvaa unionin yleisen tuomioistuimen perustelut omillaan (neljännen valitusperusteen osalta) (6).

1 Asianosaisten lausumat hakijoihin sovellettavista säännöistä

119.

Komissio väitti istunnossa, että siitä hetkestä alkaen, kun kilpailuilmoitukset julkaistaan virallisessa lehdessä, asetusta N:o 1 ja henkilöstösääntöjä voidaan soveltaa yhdessä. Tämän oikeuttaa komission mukaan se seikka, että yhtäältä henkilöstösäännöissä todetaan, että ilmoitukset avoimista kilpailuista on julkaistava virallisessa lehdessä, ja toisaalta asetuksessa N:o 1 säädetään, että virallinen lehti on julkaistava (kaikilla) virallisilla kielillä. Komissio kuitenkin väitti myös, että kun hakija toimittaa hakemuksen, asetusta N:o 1 ei enää sovelleta hakijaan, johon sovelletaan ainoastaan henkilöstösääntöjä.

120.

Italian tasavalta ja Espanjan kuningaskunta sitä vastoin väittivät, että kilpailuihin sovelletaan ainoastaan asetusta N:o 1. Henkilöstösääntöjä sovelletaan niiden mukaan myöhempänä ajankohtana, jota ne eivät täsmentäneet, mutta henkilöstösääntöjä ei joka tapauksessa sovelleta hakijoihin, joihin sovelletaan siten ainoastaan asetusta N:o 1. Oletan loogisesti, että tämän näkemyksen mukaan koko valintamenettelyyn olisi näin ollen sovellettava asetusta N:o 1 ja että henkilöstösääntöjä sovellettaisiin vasta, kun virkamies aloittaa tehtävässään.

2 Tuomio Italia v. komissio I

121.

Kun otetaan huomioon komission tämän valitusperusteen tueksi esittämät lausumat, on tärkeää selventää aluksi niiden toteamusten merkitystä ja laajuutta, jotka unionin tuomioistuin esitti tuomion Italia v. komissio I 68 ja 69 kohdassa. Tuomion 68 kohdassa unionin tuomioistuin totesi, että koska ei ole olemassa etenkään asetuksen N:o 1 6 artiklan nojalla hyväksyttyjä erityisiä säännöksiä, minkään säädöksen perusteella ”ei voida päätellä, että toimielinten ja niiden virkamiesten ja toimihenkilöiden väliset suhteet olisi suljettu täysin asetuksen N:o 1 soveltamisalan ulkopuolelle”. Tuomion 69 kohdassa unionin tuomioistuin totesi lisäksi seuraavaa: ”Näin on sitäkin suuremmalla syyllä tarkasteltaessa toimielinten ja ulkoisten kilpailujen hakijoiden, jotka eivät lähtökohtaisesti ole virkamiehiä eivätkä toimihenkilöitä, välisiä suhteita.”

122.

Jotta voidaan arvioida näiden toteamusten ja eritoten tuomion 69 kohdan merkitystä ja laajuutta, on tärkeää tarkastella niitä sen unionin tuomioistuimen päättelyn osan yhteydessä, jossa ne esitettiin. Tuomiossa Italia v. komissio I unionin tuomioistuin tarkasteli kilpailuilmoitusten julkaisemista koskevaa velvollisuutta asiassa, jossa riidanalaiset kilpailuilmoitukset oli julkaistu kokonaisuudessaan ainoastaan virallisen lehden englannin-, ranskan- ja saksankielisissä versioissa. Unionin tuomioistuimen toteamus, joka koskee asetuksen N:o 1 sovellettavuutta ulkoisen kilpailun hakijoihin, esitettiin siten kilpailuilmoitusten julkaisemista koskevan velvollisuuden yhteydessä, eikä se koskenut toisen kielen valintaa, jota käsiteltiin tuomion eri osassa (79 kohta ja sitä seuraavat kohdat).

123.

Lisäksi tätä oikeuskysymystä koskevaa keskeistä lausumaa ulkoisten kilpailujen hakijoiden kuulumisesta asetuksen N:o 1 soveltamisalaan ei mielestäni edes esitetty tuomion 69 kohdassa. Ratkaiseva peruste unionin tuomioistuimen toteamukselle, joka koskee velvollisuutta julkaista kilpailuilmoitukset virallisessa lehdessä (henkilöstösääntöjen liitteessä III olevan 1 artiklan 2 kohdan mukaisesti) kaikilla virallisilla kielillä (kuten asetuksen N:o 1 5 artiklassa edellytetään), sisältyi sen sijaan tuomion 70 ja 71 kohtaan.

124.

Tuomiosta Italia v. komissio I seuraa näin ollen, että kilpailuilmoitukset on julkaistava kaikilla virallisilla kielillä. On myös jokseenkin selvää, että asetusta N:o 1 voidaan soveltaa juuri siitä hetkestä alkaen ja virallisessa lehdessä julkaisemisen osalta. Tästä tuomiosta ei mielestäni kuitenkaan saada vastausta siihen kysymykseen, sovelletaanko henkilöstösääntöjä kilpailun hakijoihin.

3 Sovelletaanko henkilöstösääntöjä hakijoihin?

125.

Asetuksen N:o 1 ja henkilöstösääntöjen välisen suhteen ymmärtämiseksi on ensin analysoitava molempien toimien soveltamisalaa.

126.

On hyvin selvää, että asetus N:o 1 muodostaa yleisen sääntelyn, johon sisältyvät Euroopan unionin toimielinten kieliä koskevat oletussäännöt. Tätä sääntelyä sovelletaan niin kauan kuin ja jos siitä ei nimenomaisesti poiketa.

127.

Henkilöstösääntöjen soveltamisala on kuitenkin hieman epäselvempi.

128.

Yhtäältä henkilöstösääntöjen 1 artiklaa erikseen tarkastelemalla voitaisiin saada melko suoraviivainen vastaus. Sen mukaan henkilöstösääntöjä ”sovelletaan unionin virkamiehiin”. Henkilöstösääntöjen 1 a artiklan 1 kohdan määritelmän mukaan ”unionin virkamiehellä” tarkoitetaan puolestaan ”henkilöä, joka on nimitetty – – vakinaisen viran haltijaksi yhteen unionin toimielimistä – –”.

129.

Toisaalta muut henkilöstösääntöjen säännökset samoin kuin useat muut sen systematiikkaan perustuvat näkökohdat vaikuttavat johtavan toisenlaiseen, eittämättä monisyisempään lopputulokseen.

130.

Ensinnäkin henkilöstösääntöjen sanamuodossa ja systematiikassa on runsaasti viitteitä siitä, että rekrytointiprosessi kuuluu henkilöstösääntöjen aineelliseen soveltamisalaan. Henkilöstösääntöihin sisältyy (kokonainen) luku, jonka otsikko on ”Palvelukseen ottaminen”, nimittäin III osaston 1 luku, joka käsittää 27–34 artiklan. Tässä luvussa paitsi käsitellään rekrytointiprosessin viimeistä vaihetta eli hallinnollista menettelyä, jossa virkamies nimitetään tiettyyn virkaan toimielimessä, myös säädetään 30 artiklassa, että nimittävä viranomainen nimeää jokaista kilpailua varten valintalautakunnan. Lisäksi henkilöstösääntöjen liitteen III otsikko on ”Kilpailumenettely”, ja tähän liitteeseen sisältyvät asiaa koskevat kattavat säännöt. Nämä säännöt koskevat muun muassa kilpailuilmoituksen laatimisesta vastuussa olevan viranomaisen nimittämistä, kilpailuilmoituksen sisältöä tai velvollisuutta julkaista kilpailuilmoitukset virallisessa lehdessä (1 artikla), hakemuksen toimittamiseen liittyviä hakijoiden velvollisuuksia (2 artikla), valintalautakuntien kokoonpanoa (3 artikla) ja menettelyä, jonka mukaisesti valintalautakunnat laativat luettelon soveltuvista hakijoista (5 artikla).

131.

Toiseksi henkilöstösääntöjä sovelletaan ilmeisestikin hakijoihin myös muutoksenhakukeinojen yhteydessä. Olipa tällä (henkilökohtaisella) näkemyksellä sitten millainen painoarvo tahansa, ehdokkailla on henkilöstösääntöjen nojalla oikeus tehdä hallinnollinen valitus nimittävälle viranomaiselle eli EPSOn johtajalle. ( 47 ) Hakijoilla on lisäksi oikeus nostaa kanne EU:n tuomioistuimissa SEUT 270 artiklan (jonka mukaan Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista ”unionin ja sen henkilöstön väliset riidat – – henkilöstösäännöistä – – johtuvin rajoituksin ja edellytyksin”) sekä henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla. ( 48 ) Siltä osin kuin henkilöstösääntöjen mukaan hallinnollisen valituksen voivat tehdä ja kanteen voivat nostaa ”unionin henkilöstösäännöissä tarkoitetut henkilöt”, tästä voidaan perustellusti päätellä, että hakijat kuuluvat henkilöstösääntöjen soveltamisalaan.

132.

Kolmanneksi, mikä on ehkä vieläkin tärkeämpää, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistetaan, ettei henkilöstösääntöjä sovelleta yksinomaan unionin virkamiehiin eikä yksinomaan toimielinten ja muiden elinten henkilöstöön. Esimerkiksi henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklaan sisältyvästä ilmaisusta ”henkilöstösäännöissä tarkoitettu henkilö” unionin tuomioistuin katsoi, että nämä säännökset ”eivät itsessään oikeuta tekemään eroa sen mukaan, onko kanne virkamiehen vai jonkun muun henkilöstösäännöissä tarkoitetun henkilön nostama”, ja totesi, että ”virkamiestuomioistuimella [oli] henkilöllinen toimivalta ratkaista virkamiesten nostamien kanteiden lisäksi myös kaikkien muiden henkilöstösäännöissä tarkoitettujen henkilöiden nostamat kanteet”. ( 49 )

133.

Samaan tapaan virkamiestuomioistuimen henkilöllistä toimivaltaa koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, vaikkakin se on nyt vanhentunut virkamiestuomioistuimen poistumisen myötä, ( 50 ) on edelleen merkityksellinen siltä osin kuin siinä vahvistetaan, että kilpailun hakijat voivat nostaa kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa SEUT 270 artiklan ja henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklan yhdessä luettujen määräysten ja säännösten nojalla ( 51 ) muiden, yleisempien määräysten, kuten SEUT 263 tai SEUT 268 artiklan, sijasta.

134.

Yhteenvetona on todettava, että yhtäällä on henkilöstösääntöjen 1 artiklaan sisältyvä melko irrallinen toteamus ja toisaalla ovat painavat systematiikan sisäiset seikat, joissa viitataan samojen henkilöstösääntöjen muihin säännöksiin, joissa todetaan hieman toisin, yhdistettynä laajempiin systematiikkaan perustuviin näkökohtiin.

135.

Tällaista taustaa vasten en voi muuta kuin todeta, että henkilöstösääntöjä sovelletaan kilpailun hakijoihin, tietysti vain siltä osin kuin niihin sisältyy säännöksiä, joita voidaan aineellisesti soveltaa näiden hakijoiden tilanteeseen.

4 Mistä ajankohdasta lähtien?

136.

Tästä herää tietysti kysymys, milloin henkilöstösääntöjä voidaan tarkasti ottaen alkaa soveltaa kilpailun hakijoihin. On kaksi ajankohtaa, jotka muodostavat loogiset ”aikarajat”: soveltaminen voi yhtäältä tuskin alkaa ennen kilpailuilmoituksen julkaisemista. Toisaalta soveltamisen on alettava viimeistään silloin, kun virkamies nimitetään, kuten henkilöstösäännöissä säädetään.

137.

Henkilöstösääntöjen relevanttien säännösten mahdollisen sovellettavuuden määrittämisen kannalta ratkaiseva ajankohta on nähdäkseni se, kun yksittäinen hakija erottautuu omilla toimillaan suuresta yleisöstä ja tulee mukaan hakuprosessiin. Näin hän tulee myös henkilöstösääntöjen soveltamisalaan. Kuvaannollisesti henkilöstä tulee hakija, koska hän irtautuu suuresta yleisöstä ja tulee sisään kilpailun muodostaman ”tunnelin” toisesta päästä toivoen astuvansa ulos sen toisesta päästä nimitettynä virkamiehenä. Kuten edellisessä jaksossa selitettiin, henkilöstösäännöissä samoin kuin muissa unionin oikeuden säännöksissä todetaan selvästi, että niitä voidaan soveltaa myös tähän ”tunneliin” ja tässä ”tunnelissa”, jota nimitetään ”rekrytointiprosessiksi”.

138.

Hetki, jona suuren yleisön jäsenestä tulee hakija, on se, kun hän toimittaa tiettyä kilpailua koskevan hakemuksen ja ilmaisee näin selvästi ja yksiselitteisesti aikomuksensa osallistua tähän kilpailuun ja tulla kohdelluksi hakijana. Hakemus katsotaan lähtökohtaisesti toimitetuksi, kun hakija on validoinut sen, koska tämän jälkeen hakemusta ei voida enää muuttaa. ( 52 )

139.

Sen lisäksi, että tämä on kaikkein järkevin ajankohta, tätä näkemystä tukevat lisäksi kaksi henkilöstösääntöjen liitteessä III olevaa säännöstä. Ensinnäkin henkilöstösääntöjen liitteessä III olevassa 2 artiklassa säädetään, että ”hakijoiden on täytettävä lomake, jonka sanamuodon nimittävä viranomainen vahvistaa. Heitä voidaan vaatia toimittamaan erilaisia täydentäviä asiakirjoja tai tietoja.” Tässä säännöksessä viitataan siten lomakkeeseen, joka mahdollisten hakijoiden on täytettävä toimittaakseen hakemuksensa. Toiseksi henkilöstösääntöjen liitteessä III olevassa 4 artiklassa säädetään, että ”nimittävä viranomainen vahvistaa luettelon hakijoista, jotka täyttävät henkilöstösääntöjen 28 artiklan a, b ja c kohdassa säädetyt edellytykset, ja toimittaa luettelon valintalautakunnan puheenjohtajalle yhdessä hakemusasiakirjojen kanssa”. Kilpailun hakijaa, joka on jo toimittanut ja validoinut hakemuksen (mutta jota valintalautakunta ei ole vielä arvioinut), voidaan siten pitää ”[henkilöstösäännöissä] tarkoitettuna henkilönä” unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla ja näin ollen henkilönä, johon henkilöstösääntöjä sovelletaan.

140.

Päätelmä, jonka mukaan hakija tulee henkilöstösääntöjen soveltamisalaan, kun hän toimittaa ja validoi tiettyä kilpailua koskevan hakemuksensa, vaikuttaa myös järkevältä, kun otetaan huomioon valintamenettelyn seuraavat vaiheet ja etenkin kielet, joita käytetään sen jälkeen, kun hakija on nimitetty. Mielestäni ei olisi kovinkaan järkevää erottaa kieliä, joita voidaan käyttää koko valintamenettelyn ajan, kielistä, joita käytetään myöhemmin sen jälkeen, kun hakija on läpäissyt menestyksellisesti kilpailun. ( 53 ) Näin olisi tietysti vain siinä tapauksessa, että kielten käyttöä on mahdollista rajoittaa henkilöstösääntöjen 1 d artiklan 6 kohdan nojalla (tai soveltamalla poikkeuksia asetuksen N:o 1, jos sitä sovellettaisiin, 6 artiklan perusteella). Jos oletetaan (muttei suinkaan väitetä), että tämä on mahdollista, miten tai minä muuna ajankohtana hakijoiden kielitaitoa pitäisi tai edes voitaisiin testata?

5 Asetuksen N:o 1 sovellettavuus hakijoihin (ja virkamiehiin)

141.

Käsiteltävässä asiassa on esitetty, että henkilöstösääntöjä aletaan soveltaa kilpailun hakijoihin siitä hetkestä lähtien, kun he osallistuvat tiettyyn kilpailuun. Asetusta N:o 1 oletuksena olevana ja yleisenä sääntelynä voidaan kuitenkin myös soveltaa näihin hakijoihin. ( 54 )

142.

Yhtäältä on syytä palauttaa mieleen, ( 55 ) että asetus N:o 1 muodostaa kieliä koskevan yleisen lainsäädäntökehyksen, jota sovelletaan toimielimiin ja niiden suhteisiin jäsenvaltioihin ja jäsenvaltion lainkäyttövaltaan kuuluviin henkilöihin. Sen 2 artiklassa säädetään, että toimielimelle osoitettavat asiakirjat voidaan laatia millä tahansa virallisella kielellä lähettäjän valinnan mukaan ja että vastaus laaditaan samalla kielellä. Asetuksen N:o 1 6 artiklassa annetaan rajattu mahdollisuus poiketa tästä periaatteesta, ja siinä säädetään, että toimielimet voivat antaa työjärjestyksissään yksityiskohtaiset säännöt näiden kielten käyttämistä koskevien järjestelyjen soveltamisesta. ( 56 )

143.

Toisaalta henkilöstösääntöjen 1 d artiklan 1 kohdassa kielletään kaikenlainen, muun muassa kieleen perustuva, syrjintä. Saman artiklan 6 kohdassa sallitaan kuitenkin syrjimättömyys- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisen rajoittaminen, edellyttäen että tällaiset rajoitukset ovat ”objektiivisesti ja tarkoituksenmukaisesti perusteltuja” ja ”vasta[avat] henkilöstöpolitiikan yleisen edun mukaisia oikeutettuja tavoitteita”.

144.

Lex specialis derogat legi generali ‑periaatteen mukaisesti erityissäännöksillä on etusija yleissäännöksiin nähden tilanteissa, joita niillä erityisesti pyritään sääntelemään. ( 57 ) Jos kahdella keskenään ristiriitaisella säännöksellä on tarkoitus säännellä samaa tilannetta, tämän periaatteen mukaisesti voidaan valita säännös, jota on sovellettava, tarkastelemalla kummankin säännöksen soveltamisalaa. Erityissäännöksellä on siten etusija yleissäännökseen nähden.

145.

Kun tarkastellaan kielisääntöjä, asetus N:o 1 muodostaa kiistatta yleissäädöksen, kun taas henkilöstösääntöjen soveltamisala on täsmällisempi. Henkilöstösäännöt toimisivat siten tosiasiallisesti siitä hetkestä lähtien, jona niitä aletaan soveltaa hakijoihin, erityissäädöksenä, jolla on etusija asetukseen N:o 1 nähden.

146.

Koska henkilöstösäännöissä todetaan selvästi, että niitä sovelletaan rekrytointiprosessiin, sen jälkeen kun henkilö on tullut niiden soveltamisalaan päättäessään osallistua kilpailuun hakijana, häneen sovelletaan juuri tätä erityistä kieliä koskevaa järjestelyä kyseistä rekrytointiprosessia varten ja sen yhteydessä.

147.

Haluan kuitenkin esittää lisäksi kaksi selvennystä siitä, että asetus N:o 1 on edelleen merkityksellinen kilpailun hakijoiden kannalta, vaikka henkilöstösääntöjä erityissäädöksenä sovelletaankin heihin.

148.

Ensinnäkin se, että tietystä ajankohdasta lähtien henkilöstösäännöistä tulee erityissäädös toimielinten ja hakijoiden välisessä yhteydenpidossa käytettävän kielen kannalta, toimii molempiin suuntiin: yhtäältä se tarkoittaa sitä, että voidaan luvallisesti poiketa yleissäännöstä. Toisaalta, kuten minkä tahansa muun poikkeuksen tai poikkeamisen kohdalla, asetus N:o 1 säilyttää merkityksellisyytensä yleisenä tai oletuksena olevana kehyksenä, josta poikettiin. Asetus N:o 1 toimii siten mittapuuna sille, onko poikkeaminen rajoittunut siihen, mikä oli tosiasiallisesti tarpeen, oikeasuhteista ja kohtuullista.

149.

Toisin sanoen sitä, että henkilöstösäännöt erityissäädöksenä mahdollistavat asetuksesta N:o 1 poikkeamisen, ei pitäisi ymmärtää kahden vaihtoehdon välillä tehtäväksi valinnaksi, jossa erityissäännön soveltaminen sulkee täysin pois yleissäännön sovellettavuuden. Poikkeamisen olisi oltava kohtuullinen ja oikeasuhteinen. Edellä mainittuun ”rekrytointitunnelia” koskevaan vertauskuvaan palatakseni, kun hakija astuu (päästä avoimeen) tunneliin, myöskään valon määrä ei vaihdu äkillisesti täysin valoisasta täydelliseen pimeyteen. Valon määrä pikemminkin vähenee asteittain, ja pimeys lisääntyy jokaisen tunnelissa otettavan askeleen myötä. Samaan tapaan mikä tahansa mahdollinen poikkeaminen asetuksesta N:o 1 on myös pantava täytäntöön kohtuullisella ja oikeasuhteisella tavalla. Käytettävissä olevien kielten määrää voitaisiin tarvittaessa pyrkiä vähentämään maltillisesti ja asteittain sen sijaan, että hypätään äärilaidasta, jossa virallisia kieliä on 24, toiseen, jossa kieliä on esimerkiksi vain yksi.

150.

Toiseksi on myös jokseenkin selvää, että asetuksen N:o 1 2 artiklaa sovellettaisiin edelleen mihin tahansa hakijan viestintään, joka ei liity kilpailuun, ja mihin tahansa toimielimen virkamiehen tai muuhun henkilöstöön kuuluvan viestintään, joka tapahtuu hänen alisteisuussuhteensa ulkopuolella. Tällaisen suhteen olemassaolo ja sen yhteydessä tapahtuvaa viestintää, tai laajemmin tarkasteltuna virkamiehen asemaan johtavassa ”tunnelissa” tapahtuvaa viestintää, koskevat säännöthän muodostavat sentyyppisen viestinnän määräävän osatekijän, joka mahdollistaa erityissäännön soveltamisen (ja siten myös rajaa sen soveltamisalan).

151.

Asetukseen N:o 1 sisältyviä sääntöjä sovelletaan siten edelleen täysimääräisesti mihin tahansa tätä ajankohtaa edeltävään viestintään (kuten henkilöön, joka harkitsee hakevansa kilpailuun, kilpailuilmoituksen julkaisemisen jälkeen mutta ennen hakemuksen toimittamista ja/tai lisätietojen pyytämistä) tai mihin tahansa tämän jälkeiseen tilanteeseen, joka ei liity tähän alisteisuussuhteeseen (kuten Euroopan parlamentin virkamieheen, joka kirjoittaa kirjeen unionin kansalaisen henkilökohtaisessa ominaisuudessaan komissiolle).

6 Neljättä valitusperustetta koskeva välipäätelmä

152.

Unionin yleinen tuomioistuin teki nähdäkseni oikeudellisen virheen keskittymällä yksinomaan asetuksen N:o 1 2 artiklasta johtuviin velvollisuuksiin ja jättäessään huomiotta henkilöstösääntöjen ja asetuksen N:o 1 välisen systematiikkaan perustuvan suhteen. Katson kuitenkin, että riidanalaiset ilmoitukset kumottiin perustellusti sillä perusteella, ettei EPSO esittänyt asianmukaisia perusteita toisen kielen valinnanmahdollisuuden rajoittamiselle. Koska tämä unionin yleisen tuomioistuimen oikeudellinen virhe ei vaikuta mitenkään valituksenalaisen tuomion tuomiolauselmaan, ehdotan, että tämän valitusperusteen osalta unionin tuomioistuin korvaa unionin yleisen tuomioistuimen perustelut osittain omillaan.

E   Jälkihuomautus

153.

Käsiteltävä asia on yksi nyt jo melko pitkässä listassa vireillä olevia tai päättyneitä asioita, joiden yhteydessä on noussut esiin (ainakin osittain) samoja kysymyksiä. Unionin yleinen tuomioistuin on antanut äskettäin useita tuomioita, joissa kilpailuilmoituksia on kumottu kieliä koskevin perustein. ( 58 ) Muita samankaltaisia asioita on lisäksi parhaillaan vireillä unionin yleisessä tuomioistuimessa. ( 59 ) Unionin tuomioistuimelle tämä on toinen kerta lähes samoja asianosaisia koskevan tuomion Italia v. komissio I ( 60 ) antamisen jälkeen, kun suurta jaostoa pyydetään käsittelemään pohjimmiltaan samoja kysymyksiä. ( 61 )

154.

Valitettavasti kaikista näistä asioista huolimatta ja nyt käsiteltävässä valituksessa esille tulevien kysymysten tarkastelun jälkeenkin asian ydin vaikuttaa edelleen olevan kaikkea muuta kuin selvä. Tuomiossa Italia v. komissio I ongelmana oli (pähkinänkuoressa) se, ettei kilpailussa käytettävien kielten rajoittamiselle esitetty perusteita. Käsiteltävässä asiassa ongelmana on, jälleen yksinkertaistaen, se, että sille esitettiin liian monta keskenään ristiriitaista perustetta.

155.

Optimisti, joka näkee oikeusprosessin progressiivisena dialektisena prosessina, joka perustuu yritykseen ja erehdykseen, saattaa saada lohtua siitä, että esitettyjen perusteiden määrässä mitattuna seuraava asia sijoittuu todennäköisesti johonkin näiden kahden ääripään välille. Hieman pessimistisempi realisti saattaa huolestua siitä, että aidosti ratkaisevia kysymyksiä, kuten sitä, millaisia perusteita on esitettävä ja onko tällainen rajoittaminen ylipäätään sallittua, ei ole käsitelty yhdessäkään näistä asioista eikä myöskään käsiteltävässä asiassa. Paatunut kyynikko voisi yrittää väittää, ettei ollut sattumaa, ettei kumpaakaan näistä ratkaisevista kysymyksistä tosiasiassa riitautettu kummassakaan asiassa.

156.

Niin kiehtovaa kuin oikeusprosessin, siihen liittyvän psykologian ja toimielinten välisen politiikan tutkiminen onkin, näihin asioihin liittyvän todellisen ongelman muodostavat nähdäkseni niihin liittyvät inhimilliset menetykset: kaikissa näissä asioissa vuosien saatossa mukana olleiden yksityisten odotukset, unelmat ja urat. Koska selvää vastausta kysymykseen toimielinten työhön liittyvistä kieliä koskevista rajoituksista ei ole ja koska tapa, jolla kilpailuja järjestetään, muuttuu toistuvasti, voi olla melko vaikea suunnitella uraa unionin toimielimessä, jos sellaista halutaan, ja valmistautua siihen.

157.

Tämä inhimillinen ongelma voi pahentua entisestään melko piankin, jos tuomioistuinkäytäntö muuttuisi käytettävissä olevien muutoksenhakukeinojen osalta – kaunistelemattomasti ilmaistuna – siten, että kun aiemmin todettiin, että ”tämä oli väärin, mutta luottamuksensuojan vuoksi tuloksia ei kumota”, tämän jälkeen todettaisiin, että ”tämä oli väärin ja kaikki kumotaan, yksittäiset luettelot, nimitykset tai työsopimukset mukaan luettuina”. Tältä osin jaan täysin huolenaiheet, jotka oppinut kollegani julkisasiamies Sharpston ilmaisi (rinnakkaisessa) asiassa Espanja v. parlamentti esittämässään ratkaisuehdotuksessa, jossa hän ehdottaa, että unionin tuomioistuin kumoaa paitsi riitautetun kiinnostuksenilmaisupyynnön myös sen perusteella laaditun mahdollisten hakijoiden tietokannan. ( 62 ) Tämä on mielestäni perusteltua: jos toimielin jättää toistuvasti huomiotta unionin tuomioistuimen ratkaisut, tarvitaan järeämpiä toimia. Voitaisiin lisätä, että tällaisia toimia tarvittaisiin vieläkin kipeämmin, jos – täysin hypoteettisesti – toimielin pyrkisi muuttamaan nykyistä sääntelyä jättämällä tietoisesti noudattamatta lainsäädäntöä nykyisyydessä tarkoituksena saada tulevaisuudessa aikaan tosiasiallinen muutos, joka olisi sitten hyväksyttävä uutena normina. Ex injuria ius non oritur.

158.

Kaikkien näiden näkökohtien vuoksi kehotan unionin tuomioistuinta esittämään ainakin joitain ohjeita tämän valituksen taustalla olevasta todellisesta kysymyksestä: onko toimielinten sisäisiä työkieliä mahdollista rajoittaa ja, jos on, niin miten? Tämän ratkaisuehdotuksen loppupäätelmissä esitetään tältä osin joitain ehdotuksia.

159.

Ensinnäkin olisi mielestäni tärkeää erottaa toimielimen ulkoiset ja sisäiset (työ)kielet.

160.

”Sisäisillä” työkielillä tarkoitan kieliä, joita käytetään suullisessa ja kirjallisessa viestinnässä, joka on tarkoitettu vain toimielimen sisäiseen käyttöön (tai tapauksen mukaan kahden tai useamman toimielimen käyttöön, esimerkiksi toimielinten välisten tapaamisten tai kirjallisen näkemystenvaihdon yhteydessä). Sisäisillä tai toimielinten välisillä tapaamisilla tai vastaavanlaisilla tapahtumilla tarkoitetaan ymmärtääkseni vain niitä, joissa suuri yleisö ei ole läsnä. Tämä sulkisi pois esimerkiksi Euroopan parlamentin kuulemiset tai istunnot samoin kuin unionin yleisen tuomioistuimen tai unionin tuomioistuimen julkiset istunnot, jotka ovat luonteeltaan ”ulkoisia”.

161.

”Ulkoisilla” työkielillä tarkoitan kieliä, joita käytetään kaikenlaisessa suullisessa tai kirjallisessa viestinnässä sellaisten yksityisten kanssa, jotka eivät liity toimielimiin, mukaan lukien toimielinten virkamiehet ja muu henkilöstö siltä osin kuin he osallistuvat toimielimen kanssa käytävään suulliseen tai kirjalliseen viestintään yksityishenkilöinä. ( 63 )

162.

Ulkoiseen viestintään on sovellettava edelleen täysimääräisesti nykyisiä monikielisyyttä koskevia sääntöjä ilman kompromisseja tai poikkeuksia. Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, unioni pitää hyvin tärkeänä säilyttää monikielisyys, jonka merkityksestä muistutetaan SEU 3 artiklan 3 kohdan neljännessä alakohdassa ja perusoikeuskirjan 22 artiklassa. ( 64 ) Näihin määräyksiin perustuva unionin velvollisuus kunnioittaa kielellistä monimuotoisuuttaan on osoitus monikielisyyden suuresta arvosta yhtenä Euroopan unionin perusarvoista. Monikielisyyttä koskeva velvollisuus ei eittämättä ole ehdoton ja rajaton, koska unionin oikeuteen ei sisälly periaatetta, jolla taattaisiin ”jokaiselle kansalaiselle oikeus siihen, että kaikki asiakirjat, jotka saattavat vaikuttaa hänen etuihinsa, laaditaan hänen kielellään kaikissa olosuhteissa”. ( 65 ) Tämän velvollisuuden ytimeen ei nähdäkseni voida kuitenkaan kajota. Tähän ytimeen kuuluvat etenkin kaikki sitovat toimet, joihin vedotaan luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä vastaan jäsenvaltiossa, ( 66 ) samoin kuin muut ei-sitovat asiakirjat siltä osin kuin niissä asetetaan suoraan tai välillisesti velvoitteita yksityisille. ( 67 )

163.

Velvollisuutta kunnioittaa monikielisyyttä sovelletaan perusoikeuskirjan 41 artiklan 4 kohdan, SEUT 20 artiklan 2 kohdan d alakohdan ja SEUT 24 artiklan sekä asetuksen N:o 1 2 artiklan nojalla tiukasti myös aina, kun henkilö kirjoittaa toimielimille tai kääntyy niiden puoleen muulla tavoin, mikä puolestaan synnyttää oikeuden saada vastaus samalla kielellä, jota kyseinen henkilö on käyttänyt.

164.

Käänteisesti sisäisessä viestinnässä käytettävissä olevien kielten valinnan ja yleisemmin toimielimissä tai niiden välillä sovellettavien kielisääntöjen olisi oltava joustavampia. Tämä joustavuus ja rajoittamismahdollisuus eivät välttämättä johtuisi niinkään talousarviorajoitteista ( 68 ) vaan pikemminkin toimielimen kohtuullisen sisäisen toimivuuden välttämättömyydestä. Tämä on pätevä peruste, johon voitaisiin mielestäni vedota henkilöstösääntöjen 1 d artiklan 6 kohdan nojalla ja jota voitaisiin pitää objektiivisesti perusteltuna, jos sitä sovelletaan oikeudenmukaisesti ja oikeasuhteisesti, kuten unionin tuomioistuin edellytti tuomion Italia v. komissio I 88 kohdassa.

165.

Tällainen valinta olisi luonnostaan harkinnanvarainen ja poliittinen kahdessa suhteessa: ehdottomasti siinä suhteessa, olisiko tämä päätös tehtävä ja jos, niin miten, mutta päätöksen tekemisen jälkeen myös siinä suhteessa, mitä täsmällisiä perusteita sen oikeuttamiseksi on käytettävä. Toimielimillä olisi siten näiden molempien osalta laaja harkintavalta. Haluan kuitenkin selventää nimenomaisesti tältä osin kahta seikkaa.

166.

Ensinnäkin, pitäisikö kielisääntöjen perusteiden olla yleisiä ja laaja-alaisia vai pikemminkin yksittäisiä ja tapauskohtaisia? Italian tasavalta ja Espanjan kuningaskunta korostivat tarvetta oikeuttaa mikä tahansa kieleen perustuva syrjintä yksilötasolla paitsi kunkin kilpailun yhteydessä myös tarvittaessa kunkin täytettävän tehtävän osalta.

167.

Ennakoitavuus ja hakijoiden mahdollisuus valmistautua kilpailuihin puoltavat kuitenkin nähdäkseni pikemminkin yleisempää käytäntöä. On syytä palauttaa jälleen mieleen, että tuomion Italia v. komissio I 90 kohdassa unionin tuomioistuin huomautti, että ”toisen kielen valintaa rajoittavissa säännöissä on vahvistettava selkeät, objektiiviset ja ennakoitavissa olevat kriteerit, jotta hakijat saavat riittävän ajoissa tietoonsa kielitaitoa koskevat vaatimukset voidakseen valmistautua kilpailuun mahdollisimman hyvin edellytyksin”.

168.

En ole täysin varma, miten tämä edellytys täyttyisi, jos EPSO – tai tapauksen mukaan yksittäinen nimittävä viranomainen – velvoitettaisiin perustelemaan jokainen yksittäistapaus uudelleen ja alusta lähtien. Mainitussa tuomiossa sen sijaan edellytetään jäsenneltyä vastausta, jonka ansiosta hakijat voivat ennakoida, mitä kielisääntöjä todennäköisesti sovelletaan tulevaisuudessa – eikä pelkästään lähitulevaisuudessa vaan myös keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi se, että vaadittaisiin perustelujen esittämistä uudelleen kaikissa yksittäistapauksissa (joiden välillä ei todellisuudessa ole mitään erottavia tekijöitä), johtaisi käytännössä ainoastaan samojen perustelujen kaavamaiseen toistamiseen, mikä puolestaan johtaisi hyvin todennäköisesti siihen, että yleiset säännöt pelkästään kopioidaan jokaiseen yksittäiseen kilpailuilmoitukseen esittämättä todellisia tapauskohtaisia perusteita.

169.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna minun on siten myönnettävä, että yhdistetty lähestymistapa, joka perustuu yleisiin suuntaviivoihin, joista voidaan poiketa yksittäistapauksissa, jos se on oikeutettua kyseisessä yksittäistapauksessa, vaikuttaa mielestäni melko järkevältä tavalta määrittää kielisäännöt kilpailuja varten. ( 69 )

170.

Toiseksi, pitäisikö kielisääntöjen oikeuttamisperusteiden pohjautua aikaisempaan käytäntöön ja tosiseikkoihin vai pitäisikö niiden pikemminkin olla tulevaisuuteen suuntautuneita ja normatiivisia? Kaikkein tärkein kysymys käsiteltävässä asiassa on nähdäkseni juuri tämä: millaisia oikeuttamisperusteita on esitettävä kilpailun hakijoiden käytettävissä olevien (toisten) kielten rajoittamiseksi? Tätä keskeistä kysymystä sivutaan vain hyvin epäsuorasti kolmannen valitusperusteen toisen ja kolmannen osan yhteydessä rajoituksia ja unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan tehokkuutta koskevan kysymyksen taustalla: mitä unionin yleisen tuomioistuimen oli tarkoitus valvoa ja miten sen oli tarkoitus harjoittaa tällaista valvontaa?

171.

Juuri kysymällä tämä olennainen kysymys käy kuitenkin hyvin selväksi, miten sekalaisia ajatuksia ja odotuksia liittyy siihen, mitä harkintavallan olemassaolo tarkoittaa. Se, mitä EPSO – tai todennäköisesti toimielimet, jotka ovat edustettuina EPSOn johtokunnassa – ilmeisesti halusivat tehdä, oli tietty (poliittinen) valinta niiden kielten osalta, joita olisi käytettävä toimielinten sisäisessä toiminnassa, valitsemalla sellaisen määrän kieliä, jota ne pitivät järkevänä toimielinten sisäisen toiminnan kannalta. Tämä on normatiivinen, tulevaisuuteen suuntautuva valinta. Koska vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tätä valintaa voitu tehdä avoimesti (tai toimielimet eivät ainakaan halunneet jostain syystä tuoda sitä julki), perusteina tälle valinnalle esitettiin tosiasiassa aiempaan käytäntöön perustuvia väitteitä (tilastollisista ja muista) tosiseikoista ja tietyistä toimielinten sisäisistä käyttötarkoituksista ja käytännöistä.

172.

Tuloksena on luonnollisestikin sekalainen joukko (tosiseikkoja koskevia ja aiempaan käytäntöön perustuvia) perusteita, joihin EPSO vetosi kielivalinnan oikeuttamiseksi, ja (normatiivisia, tulevaisuuteen suuntautuvia) perusteita, jotka ilmenevät tästä valinnasta. Tämä perusteiden ristiriitaisuus tuli selkeästi ilmi istunnossa, kun joitakin komission esittämiä väitteitä leimasi selvästi havaittava ”Takaisin tulevaisuuteen IV” ‑kehälogiikka: tietyn käsityksen menneisyydestä on määritettävä tulevaisuus ikuisiksi ajoiksi, tämä on menneisyys ja nykyisyys, joiden on oltava olemassa, koska tämä on tulevaisuus, johon pyritään, ja koska menneisyyttä ei voida muuttaa, tulevaisuuttakaan ei voida muuttaa.

173.

Jotta vältetään tällaisen ilmiön toistuminen tuomiossa Italia v. komissio III, EPSOn – ja epäsuorasti sen johtokunnassa edustettuina olevien toimielinten – olisi tehtävä selkeä päätös siitä, miten se haluaa edetä kielten valinnan suhteen ja miten se haluaa perustella mahdollista rajoitusta: joko tosiseikkoja koskevilla ja aiempaan käytäntöön perustuvilla perusteilla tai normatiivisilla, tulevaisuuteen suuntautuvilla perusteilla. Voidaan olettaa, että aiempaan ja nykyiseen käytäntöön perustuvat sekä tosiseikkoja koskevat väittämät ovat jälleen täysimääräisen laillisuusvalvonnan kohteena. Tämä ei sitä vastoin ehkä päde samassa laajuudessa toimielinten kieliä koskevien järjestelyjen osalta tehtäviin normatiivisiin, tulevaisuuteen suuntautuviin valintoihin, edellyttäen että ne ovat edelleen yhteensopivia voimassa olevan lainsäädäntökehyksen kanssa, koska ne ovat luonteeltaan nimittäin todennäköisesti lähtökohtaisesti poliittisia. Ennen kaikkea, kun tämä valinta on tehty, kyseisten toimielinten olisi toimittava avoimesti ja johdonmukaisesti sen taustalla olevien oikeuttamisperusteiden osalta.

174.

Onpa lopullinen kielivalinta mikä tahansa, siihen, miten tällainen valinta pitäisi toteuttaa käytännössä, kun sitä sovelletaan menettelyissä, kohdistuu nähdäkseni vielä kaksi rajoitusta.

175.

Ensinnäkin käytettävissä olevia kieliä koskevan valinnan olisi oltava selkeä, objektiivinen ja hakijoiden ennakoitavissa oleva, kuten unionin tuomioistuin edellytti tuomion Italia v. komissio I 90 kohdassa. Jos henkilö suunnittelee uraa unionin toimielimissä, hänen on voitava valmistautua tulevia kilpailuja varten. Tämä edellyttää väistämättä tiettyä vakautta: kielten, jotka hakija voi valita, ei pitäisi muuttua vuosittain. Joustava lähestymistapa, jossa vaadittavia kieliä voitaisiin mukauttaa verrattain usein hakijoita koskevan kysynnän täyttämiseksi, täyttäisi siten tuskin edellytystä ennakoitavuudesta, joka mahdollistaa – unionin tuomioistuimen sanoja lainatakseni – sen, että ”hakijat saavat riittävän ajoissa tietoonsa kielitaitoa koskevat vaatimukset voidakseen valmistautua kilpailuun mahdollisimman hyvin edellytyksin”.

176.

Toiseksi, onpa valinta sitten mikä tahansa, kilpailujen järjestämistavassa on taattava mahdollisimman suuri yhdenvertaisuus ja neutraalisuus. Selkokielellä: jos kaikkia ei voida kohdella yhtä hyvin (eli jokaista voitaisiin testata heidän valitsemallaan kielellä), kaikkia on siinä tapauksessa kohdeltava yhtä huonosti (eli jokaisella on kilpailussa sama haitta). Käytännössä keksin ainakin kaksi esimerkkiä tämän säännön soveltamisesta.

177.

Yhtäältä, jos toiseksi kieleksi voidaan valita useampi kuin yksi kieli, jolla kilpailujen ratkaiseva osuus ilmeisesti käytännössä käydään, olisi (niin pitkälle kuin mahdollista) taattava, että kaikkien hakijoiden on valittava toiseksi kieleksi kieli, joka ei ole heidän äidinkielensä. Hakijoiden ei voida sallia saavan etua niihin hakijoihin nähden, joiden äidinkieli ei ole valittavien kielten joukossa, siten, että he strategisesti ilmoittavat äidinkielensä toiseksi kieleksi.

178.

Toisaalta, kun sovelletaan samaa logiikkaa, kaikkien hakijoiden olisi oltava samalla viivalla myös EPSOn kanssa käytävän yhteydenpidon osalta, kun he esimerkiksi täyttävät hakemuslomakkeen ja toimittavat tarvittavia asiakirjoja. Tältä osin on vältettävä myös kaikenlaisen välillisen edun saamista. Siten esimerkiksi, jos yhteydenpidossa EPSOn kanssa ja hakemusten tai muiden asiakirjojen toimittamiseen EPSOlle sekä muussa myöhemmän valintamenettelyn yhteydessä tapahtuvassa viestinnässä ei voida käyttää kaikkia virallisia kieliä, hakijoiden, joiden äidinkieli on jokin käytettävissä olevista kielistä, ei pitäisi antaa käyttää sitä. Näin he eivät saisi välillistä etua siitä, että heillä on mahdollisuus toimittaa valintamenettelyn kannalta merkitykselliset ja ratkaisevat asiakirjat äidinkielellään.

179.

Yhteenvetona on todettava, että tehtävästä valinnasta riippumatta järjestelmä on suunniteltava siten, ettei tietyn kielen tarjoaminen voi antaa kyseistä kieltä äidinkielenään puhuville (ja siten valtaosassa tapauksista tietyn jäsenvaltion kansalaisille) suoraa tai välillistä etua valintamenettelyssä.

VI Ratkaisuehdotus

180.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin

hylkää valituksen

velvoittaa Euroopan komission vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Italian tasavallan oikeudenkäyntikulut

velvoittaa Espanjan kuningaskunnan ja Liettuan tasavallan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.


( 1 ) Alkuperäinen kieli: englanti.

( 2 ) Ks. tuomio 27.11.2012, Italia v. komissio (C‑566/10 P, EU:C:2012:752).

( 3 ) EYVL 1958, 17, s. 385.

( 4 ) Tavaroiden vapaan liikkuvuuden, henkilöiden vapaan liikkuvuuden, yhtiöoikeuden, kilpailupolitiikan, maatalouden, elintarvikkeiden turvallisuuden, eläinlääkintä- ja kasvinsuojelupolitiikan, liikennepolitiikan, energian, verotuksen, tilastojen, Euroopan laajuisten verkkojen, oikeuslaitoksen ja perusoikeuksien, oikeuden, vapauden ja turvallisuuden, ympäristön, tulliliiton, ulkosuhteiden, ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan sekä toimielinten alan tiettyjen asetusten ja päätösten mukauttamisesta Kroatian tasavallan liittymisen johdosta annettu asetus (EUVL 2013, L 158, s. 1).

( 5 ) Euroopan talousyhteisön ja Euroopan atomienergiajärjestön virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta annettu asetus N:o 31(ETY) 11 (Euratom) (EYVL 1962, 45, s. 1385).

( 6 ) EUVL 2013, L 287, s. 15.

( 7 ) Euroopan yhteisöjen henkilöstövalintatoimiston perustamisesta 25.7.2002 tehty Euroopan parlamentin, neuvoston, komission, tuomioistuimen, tilintarkastustuomioistuimen, talous- ja sosiaalikomitean, alueiden komitean ja Euroopan oikeusasiamiehen päätös (EYVL 2002, L 197, s. 53).

( 8 ) EUVL 2014, C 74 A, s. 1.

( 9 ) EUVL 2014, C 391 A, s. 1.

( 10 ) EUVL 2014, C 60 A, s. 1.

( 11 ) T‑353/14 ja T‑17/15, EU:T:2016:495.

( 12 ) Mainittu jäljempänä alaviitteissä 58 ja 59.

( 13 ) Tämän ratkaisuehdotuksen seuraavissa osissa mainittujen asioiden lisäksi viittaan samoin suuressa jaostossa samanaikaisesti vireillä olevaan asiaan, jossa käsitellään hyvin samankaltaisia kysymyksiä, nimittäin asiaan Espanja v. parlamentti (C‑377/16). Oppineen kollegani, julkisasiamies Sharpstonin, mainitussa asiassa esittämä valaiseva ratkaisuehdotus, jonka luonnokseen minulla on ollut tilaisuus tutustua, on määrä julkaista samana päivänä kuin tämä ratkaisuehdotus.

( 14 ) On ehkä syytä tähdentää, että tarkoitan tällä mitä tahansa kantajaa riippumatta siitä, onko kyseessä yksityinen vai jäsenvaltio. Komissio ilmeisesti olettaa väitteissään epäsuorasti, että koska Italian tasavalta on jäsenvaltio, joka olisi SEUT 263 artiklan toisen kohdan nojalla etuoikeutettu kantaja ja jolla todennäköisesti olisi asiavaltuus riitauttaa yleiset säännöt suoraan, sen olisi pitänyt tehdä näin eikä ”odottaa” sitä, että yleisiä sääntöjä ”toteutetaan käytännössä” yksittäisessä kilpailuilmoituksessa. Tältäkin osin riittää, kun todetaan, ettei Italian tasavalta riitauttanut yleisiä sääntöjä vaan yksittäiset kilpailut, sellaisina kuin ne on määritetty yksittäisissä ilmoituksissa.

( 15 ) Tämä pätee paitsi kilpailuihin, joihin liittyy erityisiä kielitaitovaatimuksia, kuten juristi-lingvistejä koskevat kilpailut, myös esimerkiksi tiettyjen unionin virastojen, joilla on rajallinen määrä työkieliä, kilpailuihin. Näin voisi olla myös kilpailussa, jonka järjestävä virasto tai muu elin sijaitsee jäsenvaltiossa, jonka virallinen kieli ei ole yksikään näistä kolmesta oletuskielestä, jos kyseisen kielen osaaminen on välttämätöntä viraston tai elimen tehtävien hoitamiseksi.

( 16 ) Asiayhteyteen liittyvänä seikkana – ja tekemättä tästä mitään päätelmiä käsiteltävän asian kannalta – voitaisiin huomauttaa, että EPSO näyttää luopuneen käytännöstä julkaista yleiset säännöt erikseen ja viitata niihin kussakin kilpailuilmoituksessa. Yleiset säännöt sisällytetään nykyisin ilmeisen järjestelmällisesti liitteenä kuhunkin kilpailuilmoitukseen. Ks. esimerkiksi ilmoitus avoimesta kilpailusta EPSO/AD/338/17 hallintovirkamiesten (AD 5) varallaololuettelon laatimiseksi (EUVL 2017, C 99 A, s. 1), ilmoitus avoimista kilpailuista EPSO/AD/354/17 latviankielisten lingvistijuristien (AD 7) varallaololuettelon laatimiseksi ja EPSO/AD/355/17 maltankielisten lingvistijuristien (AD 7) varallaololuettelon laatimiseksi (EUVL 2017, C 418 A, s. 1) tai ilmoitus avoimesta kilpailusta EPSO/AD/356/18 hallintovirkamiesten (AD 5) varallaololuettelon laatimiseksi (vuoden 2018 yleinen kilpailuilmoitus) (EUVL 2018, C 88 A, s. 1).

( 17 ) Ks. äskettäin tuomio 20.2.2018, Belgia v. komissio (C‑16/16 P, EU:C:2018:79, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 18 ) Tuomio 20.2.2018, Belgia v. komissio (C‑16/16 P, EU:C:2018:79, 32 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 19 ) Yleisissä säännöissä todetaan, että ”ellei kilpailuilmoituksessa erikseen toisin mainita, toiseksi kieleksi on yleensä valittava joko englanti, ranska tai saksa”, ja sen jälkeen edellytetään, että ”jokaisen hakijan on suoritettava kokeet toisella kielellään, jonka on oltava jokin edellä mainituista kolmesta kielestä” (kursivointi tässä). Yleisten suuntaviivojen alkuosassa todetaan, että ”EPSOn kilpailuissa sovelletaan pääsääntöisesti seuraavia kielijärjestelyjä”, ja lisätään myöhemmin, että ”arviointikeskusmenetelmää (assessment centre) käyttäen toteutettavat kokeet järjestetään vain hakijan” toisella kielellä, joka voi olla englanti, ranska tai saksa (kursivointi tässä).

( 20 ) Ks. erityisesti tuomio 13.12.2012, Expedia (C‑226/11, EU:C:2012:795, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 21 ) Ks. esim. tuomio 5.9.2012, parlamentti v. neuvosto (C‑355/10, EU:C:2012:516, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Kuten edellä alaviitteessä 13 jo totesin, tämän seikan perusteella ei kuitenkaan voida käänteisesti väittää, että koska jäsenvaltio olisi mahdollisesti jo voinut riitauttaa yleiset säännöt, tämä tekee ilmoituksista pelkästään ”vahvistavia toimia” (joskin oletettavasti vain kyseisen jäsenvaltion osalta).

( 22 ) Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan (N:o 3) 64 artikla.

( 23 ) C‑566/10 P, EU:C:2012:752.

( 24 ) Tarkasteltu edellä tämän ratkaisuehdotuksen 46–68 kohdassa.

( 25 ) Concise Oxford English Dictionary, 11. painos, toim. Soanes, C. ja Stevenson, A., Oxford University Press, Oxford, 2004.

( 26 ) Verkossa oleva Merriam-Webster Dictionary (saatavilla osoitteessa https://www.merriam-webster.com).

( 27 ) ”Capacité reconnue en telle ou telle matière en raison de connaissances possédées et qui donne le droit d’en juger”: Le petit Larousse illustré, Larousse, Pariisi, 2011.

( 28 ) ”Das Befähigtsein; Eignung; Tauglichkeit; Begabung”: Duden. Deutches Universalwörterbuch, 6. painos, Dudenverlag, Mannheim, Leipzig, Wien, Zürich, 2006.

( 29 ) ”L’essere competente”, jossa puolestaan määritellään ”competente” seuraavasti: ”che ha la capacità, le qualità, le conoscenze, l’esperienza necessarie a fare bene qualcosa, a ben valutare, giudicare e sim.; esperto”: Dizionario italiano Garzanti, Garzanti Linguistica, Milano, 2005.

( 30 ) ”Pericia, aptitud o idoneidad para hacer algo o intervenir en un asunto determinado”: Diccionario de la lengua española, 23. painos, Real Academia Española, Espasa Libros, Barcelona, 2014.

( 31 ) Slovník spisovné češtiny, 4. painos, Akademia, 2009, jossa määritellään ”způsobilý” seuraavasti: ”mající k něčemu potřebné schopnosti, předpoklady”.

( 32 ) Ilmaisulla ”’most competent candidates’” oli nähdäkseni – kun otetaan huomioon toteamuksen sisältö – pikemminkin määrä tarkoittaa ”mahdollisimman päteviä [englanniksi ’highest standard of ability’] hakijoita”, sillä tuomion muissa kieliversioissa käytettiin samaa sanamuotoa kuin henkilöstösääntöjen 27 artiklan asianomaisessa kieliversiossa (esim. ”ayant les plus hautes qualités de compétence” tuomion ranskankielisessä versiossa tai ”dotati delle più alte qualità di competenza” italiankielisessä, joka oli asian oikeudenkäyntikieli, versiossa).

( 33 ) Ks. tältä osin tuomio 17.12.2015, Italia v. komissio (T‑510/13, ei julkaistu, EU:T:2015:1001, 102 kohta).

( 34 ) Vaikka kielitaitoa voidaankin pitää pätevyytenä, jota arvioidaan virkamiehen nimittämisen ajankohtana, se ei tietenkään ole pätevyys, jota on arvioitava yksinomaan kyseisenä ajankohtana. Tästä osoituksena on henkilöstösääntöjen 45 artiklan 2 kohta, jonka mukaan ennen palvelukseen ottamisen jälkeistä ensimmäistä ylennystä virkamiehiä vaaditaan osoittamaan kykynsä työskennellä kolmannella kielellä. Kielitaito on siten pätevyys, joka voidaan hankkia. Tämä seikka itsessään ja sellaisenaan ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta arvioida kieliä kilpailun yhteydessä: kuten unionin tuomioistuin tuomion Italia v. komissio I 97 kohdassa nimittäin huomautti, ”toimielinten on tältä osin – – punnittava keskenään kilpailuissa käytettävien kielten määrän rajoittamisen hyväksyttävää tavoitetta ja palvelukseen otettujen virkamiesten mahdollisuuksia opiskella toimielimissä yksikön edun edellyttämiä kieliä” (kursivointi tässä).

( 35 ) Valituksenalaisen tuomion 106 kohtaan liittyvä keskeinen kysymys olisi mielestäni pikemminkin se, mihin (objektiivisiin ja tarkoituksenmukaisiin) perusteisiin voidaan tosiasiallisesti vedota asetettaessa rekrytointiprosessissa kieliä koskevia rajoituksia, samoin kuin henkilöstösääntöjen 27 artiklan ja 1 d artiklan 6 kohdan välinen systemaattinen yhteys. Näitä kysymyksiä ei kuitenkaan tuoda esille käsiteltävässä valituksessa.

( 36 ) Ks. esim. tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen); ks. myös tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio (C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 67 kohta) ja tuomio 6.11.2012, Otis ym. (C‑199/11, EU:C:2012:684, 63 kohta).

( 37 ) Yleisessä kilpailuilmoituksessa esitettyjen oikeuttamisperusteiden koko tekstistä ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 24 kohta. Tietosuojaa koskevan kilpailuilmoituksen vastaavassa kohdassa käytetään pääosin samoja käsitteitä.

( 38 ) Kuten unionin tuomioistuin 10.7.2014 antamassaan tuomiossa Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) totesi, ”unionin tuomioistuinten on harjoitettava laillisuusvalvontaa niiden seikkojen perusteella, jotka kantaja on esittänyt kanneperusteiden tueksi, eivätkä ne voi tukeutua komission harkintavaltaan, kun kyse on näiden seikkojen arvioinnista, perusteena sille, etteivät tuomioistuimet harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa”.

( 39 ) Ks. esim. julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotus Rica Foods v. komissio (C‑40/03 P, EU:C:2005:93, 4549 kohta).

( 40 ) Ks. tuomio 15.2.2005, komissio v. Tetra Laval (C‑12/03 P, EU:C:2005:87, 39 kohta); ks. myös tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio (C‑386/10 P, EU:C:2011:815, 54 kohta) ja tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C‑295/12 P, EU:C:2014:2062, 54 kohta).

( 41 ) Esim. tuomio 8.5.2003, Italia ja SIM 2 Multimedia v. komissio (C‑328/99 ja C‑399/00, EU:C:2003:252, 39 kohta).

( 42 ) Esim. tuomio 21.4.2015, Anbouba v. neuvosto (C‑605/13 P, EU:C:2015:248, 41 ja 45 kohta).

( 43 ) Esim. tuomio 16.4.1991, Schiocchet v. komissio (C‑354/89, EU:C:1991:149, 14 kohta).

( 44 ) Ks. esim. tuomio 22.11.2001, Alankomaat v. neuvosto (C‑301/97, EU:C:2001:621, 74 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 45 ) Muistutettakoon jälleen, että (edellä 85 kohdassa mainitussa) tuomiossa Italia v. komissio I unionin tuomioistuin edellytti, että on vahvistettava selkeät, objektiiviset ja ennakoitavissa olevat kriteerit, jotka ovat hakijoiden tiedossa etukäteen. Tuomiossa ei mainittu mitään siitä, minkä tyyppisiin perusteisiin voidaan vedota tällaisten kriteerien vahvistamiseksi.

( 46 ) Unionin tuomioistuin on johdonmukaisesti katsonut, että koska valitus voi koskea ainoastaan oikeuskysymyksiä, vain unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston ja arvioimaan sitä sekä arvioimaan selvitysaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että nämä tosiseikat ja selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikaston ja selvitysaineiston arviointi ei siis ole oikeuskysymys, joka sinänsä kuuluu unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin: ks. esim. tuomio 28.6.2005, Dansk Rørindustri ym. v. komissio (C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, EU:C:2005:408, 177 kohta) ja tuomio 28.2.2018, mobile.de v. EUIPO (C‑418/16 P, EU:C:2018:128, 65 kohta).

( 47 ) Ks. yleisten sääntöjen 3.4.4.1 kohta, jossa viitataan henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohtaan, vaikka vaikuttaakin siltä, että kyseistä kohtaa olisi luettava yhdessä 90 c artiklan kanssa siltä osin kuin EPSO on toimielinten välinen elin, jolle useat toimielimet ovat henkilöstösääntöjen 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla osittain siirtäneet nimittävälle viranomaiselle annetun toimivallan. Ks. myös päätöksen 2002/620 4 artikla, jonka mukaan EPSOlle kuuluvien valtuuksien käyttöön liittyvät vaatimukset ja valitukset tehdään EPSOlle henkilöstösääntöjen 91 a artiklan mukaisesti. Mainitussa artiklassa olisi ymmärtääkseni viitattava tarkasti ottaen 90 c artiklaan eikä 91 a artiklaan, koska ensiksi mainitussa viitataan ”vaatimuksiin ja valituksiin” ja viimeksi mainitussa (EU:n tuomioistuimissa nostettaviin) ”kanteisiin”.

( 48 ) Ks. yleisten sääntöjen 3.4.4.2 kohta. Äskettäisestä kilpailusta ks. vuoden 2018 yleisen kilpailuilmoituksen liitteessä II oleva 4.3.2 kohta.

( 49 ) Tuomio 10.9.2015, uudelleentarkastelu Missir Mamachi di Lusignano v. komissio (C‑417/14 RX-II, EU:C:2015:588, 33 kohta). Kyseisessä asiassa unionin tuomioistuin viittasi henkilöstösääntöjen 73 artiklan 2 kohdan a alakohtaan, jossa mainitaan nimenomaisesti virkamiehen ”jälkeläiset” ja ”ylenevää polvea olevat sukulaiset”, oikeuttaakseen virkamiestuomioistuimen henkilöllisen toimivallan ratkaista kanne, jossa oli kyse siitä, oliko surmansa saaneen virkamiehen isällä ja lapsilla oikeus henkilöstösääntöjen 73 artiklassa taattuihin maksuihin. Ks. myös tuomio 16.5.2013, de Pretis Cagnodo ja Trampuz de Pretis Cagnodo v. komissio (F‑104/10, EU:F:2013:64, 51 kohta).

( 50 ) Euroopan unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä unionin yleiselle tuomioistuimelle 6.7.2016 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU, Euratom) 2016/1192 (EUVL 2016, L 200, s. 137).

( 51 ) Tuomiossa 10.9.2015, uudelleentarkastelu Missir Mamachi di Lusignano v. komissio (C‑417/14 RX-II, EU:C:2015:588, 30 kohta) unionin tuomioistuin huomautti, että henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklalla pannaan täytäntöön SEUT 270 artikla.

( 52 ) Ks. yleisten sääntöjen 2.1.6 kohta. Äskettäisestä kilpailusta ks. vuonna 2018 julkaistun yleisen kilpailuilmoituksen osa ”Valintamenettely”.

( 53 ) Voitaisiin tietysti väittää, jokseenkin abstraktilla ja normatiivisella tasolla, että valintamenettelyä koskevat kielisäännöt ovat ja niiden pitäisi olla erillisiä myöhempää työtehtävän hoitoa koskevista kielivaatimuksista. Siinä tapauksessa valintamenettelyssä tehtävä kielivalinta ja sen mahdolliset perusteet olisi myös erotettava edellytyksistä, joita sovelletaan myöhemmin kyseisen työtehtävän hoitamiseen.

( 54 ) Kuten unionin tuomioistuin huomautti tuomion Italia v. komissio I 68 kohdassa, toimielinten ja ulkoisen kilpailun hakijoiden välisiä suhteita ei ole ”suljettu täysin asetuksen N:o 1 soveltamisalan ulkopuolelle”.

( 55 ) Edellä 126 kohta.

( 56 ) Unionin tuomioistuin huomautti tuomion Italia v. komissio I 67 kohdassa, etteivät toimielimet ole antaneet työjärjestyksissään tällaisia sääntöjä. Komissio myös vahvisti tämän käsiteltävässä asiassa pidetyssä istunnossa. Tämä vaikuttaa pitävän pääsääntöisesti paikkansa, ehkä osittain lukuun ottamatta neuvoston työjärjestyksen (EUVL 2009, L 325, s. 36) 14 artiklaa, joka on ilmeisesti hyväksytty asetuksen N:o 1 6 artiklan perusteella, kuten todetaan neuvoston pääsihteeristön julkaisemien neuvoston työjärjestystä koskevien huomautusten (saatavilla osoitteessa http://www.consilium.europa.eu/media/29824/qc0415692enn.pdf) sivulla 48. Unionin tuomioistuin käsitteli tätä neuvoston työjärjestyksen määräystä tuomiossaan 6.9.2017, Slovakia ja Unkari v. neuvosto (C‑643/15 ja C‑647/15, EU:C:2017:631, 200204 kohta), mutta se ei tarkastellut sitä, oliko kyseinen määräys hyväksytty asetuksen N:o 1 6 artiklan nojalla.

( 57 ) Ks. esim. tuomio 19.6.2003, Mayer Parry Recycling (C‑444/00, EU:C:2003:356, 57 kohta); tuomio 30.4.2014, Barclays Bank (C‑280/13, EU:C:2014:279, 44 kohta) ja tuomio 12.2.2015, parlamentti v. neuvosto (C‑48/14, EU:C:2015:91, 49 kohta).

( 58 ) Tuomio 24.9.2015, Italia ja Espanja v. komissio (T‑124/13 ja T‑191/13, EU:T:2015:690); tuomio 17.12.2015, Italia v. komissio (T‑275/13, ei julkaistu, EU:T:2015:1000); tuomio 17.12.2015, Italia v. komissio (T‑295/13, ei julkaistu, EU:T:2015:997) ja tuomio 17.12.2015, Italia v. komissio (T‑510/13, ei julkaistu, EU:T:2015:1001).

( 59 ) Asia Italia v. komissio (T‑313/15), asia Italia v. komissio (T‑317/15), asia Espanja v. komissio (T‑401/16), asia Italia v. komissio (T‑437/16), asia Italia v. komissio (T‑443/16), asia Calhau Correia de Paiva v. komissio (T‑202/17) ja asia Espanja v. komissio (T‑704/17).

( 60 ) Vaikka käsiteltävän asian nimi onkin komissio v. Italia, valituksenalaisen tuomion antamiseen johtanut unionin yleisessä tuomioistuimessa käsitelty asia oli nimittäin nimeltään Italia v. komissio. Tässä mielessä käsiteltävästä asiasta voitaisiinkin käyttää nimeä ”Italia v. komissio II”.

( 61 ) Yhdessä edellä alaviitteessä 13 mainitun rinnakkaisen asian Espanja v. parlamentti (C‑377/16) kanssa.

( 62 ) Julkisasiamies Sharpstonin ratkaisuehdotus C‑377/16, Espanja v. parlamentti, 156–161, 163 ja 164 kohta.

( 63 ) Kuten edellä 151 kohdassa tarkasteltiin.

( 64 ) Tuomio 5.5.2015, Espanja v. neuvosto (C‑147/13, EU:C:2015:299, 42 kohta).

( 65 ) Tuomio 9.9.2003, Kik v. SMHV (C‑361/01 P, EU:C:2003:434, 82 kohta).

( 66 ) Tuomio 11.12.2007, Skoma-Lux (C‑161/06, EU:C:2007:773, 37 ja 38 kohta); ks. myös tuomio 12.7.2012, Pimix (C‑146/11, EU:C:2012:450, 33 kohta).

( 67 ) Ks. tuomio 12.5.2011, Polska Telefonia Cyfrowa (C‑410/09, EU:C:2011:294, 34 kohta).

( 68 ) Kuten Italian hallitus perustellusti huomautti istunnossa, talousarvioon liittyvillä näkökohdilla ei voida oikeuttaa syrjintää: ks. esim. tuomio 1.3.2012, O’Brien (C‑393/10, EU:C:2012:110, 66 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

( 69 ) Haluan vielä toistaa, etten suinkaan ota kantaa siihen, olisiko EPSOlla valtuudet antaa tällaisia yleisiä sääntöjä, mikä on jätetty nimenomaisesti avoimeksi edellä tämän ratkaisuehdotuksen 69–77 kohdassa.