02014R0269 — FI — 23.10.2025 — 071.001
Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentoinnin apuväline eikä sillä ole oikeudellista vaikutusta. Unionin toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä. Säädösten todistusvoimaiset versiot on johdanto-osineen julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja ne ovat saatavana EUR-Lexissä. Näihin virallisiin teksteihin pääsee suoraan tästä asiakirjasta siihen upotettujen linkkien kautta.
|
NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 269/2014, annettu 17 päivänä maaliskuuta 2014, (EUVL L 078 17.3.2014, s. 6) |
Muutettu:
Oikaistu:
NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o 269/2014,
annettu 17 päivänä maaliskuuta 2014,
Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä
1 artikla
Tässä asetuksessa tarkoitetaan
”vaateella” mitä tahansa vaadetta, joka on esitetty ennen 17 päivänä maaliskuuta 2014 tai sen jälkeen ja joka perustuu tai liittyy johonkin sopimukseen tai liiketoimeen riippumatta siitä, perustuuko vaade oikeudelliseen menettelyyn; vaateisiin kuuluvat erityisesti seuraavat:
suoritusvaade, joka koskee sopimukseen tai liiketoimeen perustuvaa tai siihen liittyvää velvoitetta,
vaade, joka koskee missä tahansa muodossa olevan joukkolainan, rahallisen vakuuden tai korvauksen pidentämistä tai maksamista,
sopimukseen tai liiketoimeen liittyvä korvausvaade,
vastavaade,
vaade tunnustaa tai panna täytäntöön missä tahansa annettu tai tehty tuomio, välitystuomio tai vastaava päätös esimerkiksi eksekvatuurimenettelyllä;
”sopimuksella tai liiketoimella” mitä tahansa liiketointa riippumatta sen muodosta tai sovellettavasta lainsäädännöstä taikka siitä, sisältyykö siihen yksi tai useampi samojen tai eri osapuolten välinen sopimus tai vastaava velvoite; tällöin ”sopimuksella” tarkoitetaan myös joukkolainaa, vakuutta tai korvausta, erityisesti rahallista vakuutta tai rahallista korvausta, ja luottoa, riippumatta siitä, ovatko ne oikeudellisesti riippumattomia vai eivät, ja kaikkia liiketoimeen liittyviä ehtoja, jotka perustuvat tai ovat yhteydessä siihen;
”toimivaltaisilla viranomaisilla” jäsenvaltioiden toimivaltaisia viranomaisia, jotka on nimetty liitteessä II luetelluilla verkkosivuilla;
”taloudellisilla resursseilla” kaikenlaista aineellista tai aineetonta, irtainta tai kiinteää omaisuutta, joka ei ole varoja mutta jota voidaan käyttää varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen;
”taloudellisten resurssien jäädyttämisellä” toimia, joilla estetään taloudellisten resurssien käyttäminen varojen, tavaroiden tai palvelujen hankkimiseen muun muassa niitä myymällä, vuokraamalla tai kiinnittämällä;
”varojen jäädyttämisellä” toimia, joilla estetään kaikki sellainen varojen siirtäminen, kuljettaminen, muuntaminen, käyttö, käyttöön antaminen tai käsittely, joka muuttaisi niiden määrää, paljoutta, sijaintia, omistusta, hallintaa, luonnetta tai käyttötarkoitusta, taikka muut sellaiset muutokset, jotka mahdollistaisivat varojen käytön, omaisuudenhoito mukaan luettuna;
”varoilla” rahoitusomaisuutta ja kaikenlaisia taloudellisia etuja, joihin kuuluvat muun muassa seuraavat:
käteisvarat, sekit, rahasaatavat, vekselit, maksumääräykset ja muut maksuvälineet;
talletukset rahoituslaitoksissa tai muissa yhteisöissä, tileillä olevat rahavarat, velat ja velkasitoumukset;
julkisesti ja yksityisesti myytävät arvopaperit ja velkainstrumentit, myös osakkeet ja osuudet, arvopaperitodistukset, joukkovelkakirjat, omat vekselit, optiotodistukset, debentuurit ja johdannaissopimukset,
korot, osingot tai muu omaisuudesta saatava tai kertyvä tulo tai arvo;
luotot, kuittausoikeudet, takaukset, suoritustakaukset tai muut rahoitussitoumukset;
remburssit, konossementit, kauppakirjat; sekä
varoihin tai rahoituslähteisiin liittyvää osuutta osoittavat asiakirjat;
”unionin alueella” niitä jäsenvaltioiden alueita, joihin sovelletaan perussopimusta siinä määrätyin edellytyksin, mukaan luettuna jäsenvaltioiden ilmatila;
oikeushenkilön, yhteisön tai elimen ”omistamisella” vähintään 50 prosentin omistusta kyseisen oikeushenkilön, yhteisön tai elimen omistusoikeuksista taikka sen osake-enemmistöä;
”määräysvallalla” oikeushenkilössä, yhteisössä tai elimessä muun muassa seuraavia:
oikeutta tai valtaa nimittää tai erottaa enemmistö oikeushenkilön, yhteisön tai elimen hallinto-, johto- tai valvontaelinten jäsenistä;
sitä, että on yksin äänioikeuttaan käyttäen nimittänyt enemmistön oikeushenkilön, yhteisön tai elimen hallinto-, johto- tai valvontaelinten jäsenistä, jotka ovat toimineet tehtävässä kuluvan tai edellisen tilikauden aikana;
sitä, että oikeushenkilön, yhteisön tai elimen muiden osakkaiden tai jäsenten kanssa tehdyn sopimuksen nojalla määrää yksin enemmistöstä osakkaiden tai jäsenten äänistä kyseisessä oikeushenkilössä, yhteisössä tai elimessä;
oikeutta käyttää määräävää vaikutusvaltaa oikeushenkilössä, yhteisössä tai elimessä kyseisen oikeushenkilön, yhteisön tai elimen kanssa tehdyn sopimuksen tai sen perustamiskirjan tai yhtiöjärjestyksen määräysten nojalla, jos kyseistä oikeushenkilöä, yhteisöä tai elintä koskevassa laissa sallitaan, että siihen sovelletaan tällaista sopimusta tai määräystä;
tosiasiallista valtaa käyttää iv alakohdassa tarkoitettua oikeutta käyttää määräävää vaikutusvaltaa, vaikka ei olisi kyseisen oikeuden haltija;
oikeutta käyttää oikeushenkilön, yhteisön tai elimen koko omaisuutta tai osaa siitä;
sellaisen oikeushenkilön, yhteisön tai elimen liiketoiminnan yhtenäistä johtamista, joiden osalta julkistetaan konsolidoitu tilinpäätös; tai
sitä, että vastaa yhteisvastuullisesti oikeushenkilön, yhteisön tai elimen rahoitusvastuista tai takaa niitä.
2 artikla
2 a artikla
3 artikla
Liitteessä I luetellaan:
luonnolliset henkilöt, jotka ovat vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukevat tai panevat täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa;
oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka tukevat aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä;
Krimillä tai Sevastopolissa sijaitsevat oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, joiden omistusoikeus on siirretty Ukrainan lainsäädännön vastaisesti, tai oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka ovat hyötyneet tällaisesta siirrosta;
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka tukevat aineellisesti tai taloudellisesti niitä venäläisiä päättäjiä tai hyötyvät niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta;
luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka toteuttavat liiketoimia separatistiryhmien kanssa Donbassin alueella Ukrainassa;
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka tukevat aineellisesti tai taloudellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyvät siitä; tai
Venäjällä toimivat johtavat liike-elämän edustajat ja heidän perheenjäsenensä tai muut heistä hyötyvät luonnolliset henkilöt taikka liike-elämän edustajat, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta;
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka
muutoin jättävät merkittävästi noudattamatta kyseisiä säännöksiä; tai
Venäjän tietotekniikka-alalla toimivat oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, joilla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa tai ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa; tai
Venäjälle sijoittautuneet yhteisöt, jotka ovat aiemmin olleet unioniin sijoittautuneiden yhteisöjen omistuksessa tai määräysvallassa ja joiden omistusoikeuden tai määräysvallan Venäjän federaation hallitus on pakolla siirtänyt laeilla, asetuksilla, muilla säädöksillä tai muulla Venäjän viranomaisen toimella, tai luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka ovat hyötyneet tällaisesta siirrosta, sekä luonnolliset henkilöt, jotka on nimitetty tällaisten yhteisöjen hallintoelimiin Venäjällä ilman niiden unionin yhteisöjen suostumusta, joiden omistuksessa tai määräysvallassa kyseiset yhteisöt aiemmin oliva;
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka omistavat, hallinnoivat tai käyttävät tai joiden määräysvallassa on aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, tai muulla tavoin antavat aineellista, teknistä tai taloudellista tukea tällaisten alusten toiminnalle; tai
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka kuuluvat Venäjän sotateolliseen kompleksiin tai tukevat sitä aineellisesti tai taloudellisesti tai hyötyvät siitä, myös osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen; tai
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka ovat osallistuneet sellaisten johtavien liike-elämän edustajien, joihin kohdistetaan unionin rajoittavia toimenpiteitä tämän kohdan g alakohdassa vahvistetun perusteen nojalla ja jotka on merkitty tämän asetuksen liitteessä I olevaan luetteloon, liiketaloudellisten intressien omistusoikeuden, määräysvallan tai niistä saatavan taloudellisen hyödyn siirtoihin, pois lukien tässä asetuksessa tai asetuksessa (EU) N:o 833/2014 säädettyjen poikkeusten ja vapautusten nojalla nimenomaisesti sallitut siirrot, tai mahdollistaneet kyseiset siirrot, ja siten merkittävästi heikentäneet kyseisiä toimenpiteitä; tai
luonnolliset henkilöt, oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet, jotka ovat vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukevat tai panevat täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, joilla edistetään ukrainalaisten alaikäisten karkottamista, pakkosiirtoa, pakkosulauttamista, mukaan lukien indoktrinaatio, tai sotilaallista koulutusta.
sekä heitä lähellä olevat luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, yhteisöt tai elimet.
4 artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen saataville tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin ja todettuaan, että kyseiset varat tai taloudelliset resurssit
ovat tarpeen liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten sekä kyseisten luonnollisten henkilöiden huollettavina olevien perheenjäsenten perustarpeiden tyydyttämiseksi, mukaan luettuina menot, jotka aiheutuvat elintarvikkeiden hankinnasta, vuokrasta tai asuntolainasta, lääkkeistä ja sairaanhoidosta, veroista, vakuutusmaksuista ja julkisten palvelujen käytöstä;
on tarkoitettu yksinomaan oikeudellisiin palveluihin liittyvien kohtuullisten palkkioiden maksamiseen ja näistä palveluista aiheutuneiden kulujen korvaamiseen;
on tarkoitettu yksinomaan jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien tavanomaisesta säilyttämisestä tai hoidosta aiheutuvien palkkioiden tai palvelumaksujen maksamiseen; tai
ovat tarpeen poikkeuksellisia menoja varten edellyttäen, että toimivaltainen viranomainen on ilmoittanut muiden jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle vähintään kaksi viikkoa ennen luvan myöntämistä perusteet, joiden nojalla se katsoo, että erityinen lupa olisi myönnettävä; tai
maksetaan tilille tai tililtä, joka kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaisesti vapauksia nauttivalle diplomaatti- tai konsuliedustustolle tai kansainvälisen järjestölle tai on niiden hallussa, mikäli tällaiset maksut on tarkoitettu käytettäviksi kyseisen diplomaatti- tai konsuliedustuston tai kansainvälisen järjestön virallisiin tarkoituksiin.
5 artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen, jos seuraavat edellytykset täyttyvät:
kyseisiin varoihin tai taloudellisiin resursseihin kohdistuu välimiesoikeuden päätös, joka on annettu ennen sitä päivää, jona 2 artiklassa tarkoitettu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin merkittiin liitteessä I olevaan luetteloon, tai tuomioistuimen tai viranomaisen unionissa antama päätös tai asianomaisessa jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoinen tuomioistuimen päätös, joka on annettu ennen tuota päivää tai sen jälkeen;
varoja tai taloudellisia resursseja käytetään yksinomaan kattamaan tällaisella päätöksellä turvatut tai vahvistetut vaateet niiden sovellettavien lakien ja asetusten asettamissa rajoissa, jotka koskevat sellaisten henkilöiden oikeuksia, joilla on tällaisia vaateita;
päätöstä ei ole annettu liitteessä I luetellun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen eduksi; ja
päätöksen tunnustaminen ei ole asianomaisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista.
5 a artikla
5 b artikla
6 artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, ja edellyttäen, että liitteessä I mainitun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen suorittama maksu perustuu sopimukseen tai velvoitteeseen, jonka kyseinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin on tehnyt tai joka on syntynyt kyseiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle ennen päivää, jona kyseinen luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin merkittiin liitteessä I olevaan luetteloon, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen edellyttäen, että kyseinen toimivaltainen viranomainen on todennut, että
varat tai taloudelliset resurssit käytetään liitteessä I mainitun luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, yhteisön tai elimen tekemään maksusuoritukseen; ja
maksusuorituksella ei rikota 2 artiklan 2 kohtaa.
6 a artikla
6 b artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen liitteessä I luetellun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen saataville todettuaan, että
varat tai taloudelliset resurssit ovat tarpeen unioniin sijoittautuneen oikeushenkilön, yhteisön tai elimen omistusoikeuksien myyntiä tai siirtoa varten viimeistään ►M78 31 päivänä toukokuuta 2023 ◄ tai kuuden kuukauden kuluessa liitteessä I olevaan luetteloon merkitsemisen päivämäärästä, sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhäisempi, kun kyseiset omistusoikeudet omistaa suoraan tai välillisesti liitteessä I lueteltu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin; ja
tällaisestä myynnistä tai siirrosta saatavat tulot pysyvät jäädytettyinä.
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin luvan liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” olevassa kohdassa 82 ja 101 luetelluille yhteisöille kuuluvien tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen kyseisen yhteisön saataville todettuaan, että
tällaiset varat tai taloudelliset resurssit ovat tarpeen, jotta sellainen unioniin sijoittautunut yhteisö, joka on tällä hetkellä tai joka on aiemmin ollut liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” olevassa kohdassa 82 luetellun yhteisön määräysvallassa, voi luovuttaa tai siirtää arvopapereita;
tällainen luovuttaminen tai siirto saadaan päätökseen viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2023; ja
tällainen luovuttaminen tai siirto tehdään sellaisten toimien tai sopimusten perusteella, joista on sovittu tai jotka on tehty liitteen I kohdassa ”Yhteisöt” olevassa kohdassa 82 ja 101 lueteltujen yhteisöjen kanssa tai jotka muutoin ovat koskeneet kyseisiä yhteisöjä ennen 3 päivää kesäkuuta 2022.
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan jäsenvaltion kansalaisille tai asukkaille taikka unioniin sijoittautuneelle yhteisölle talletustodistuksen muuntamiseen 25 päivään joulukuuta 2023 mennessä liitteen I kohdassa ”Yhteisöt” olevassa kohdassa 101 luetellun yhteisön hallussa olevaksi venäläiseksi kohde-etuutena olevaksi arvopaperiksi, kun tarkoituksena on kohde-etuutena olevan arvopaperin myyminen, sekä talletustodistuksen muuntamiseen ja kohde-etuutena olevan arvopaperin myymiseen liittyvien varojen suoraan tai välilliseen asettamiseen kyseisen yhteisön saataville Venäjällä todettuaan, että
talletustodistus annettiin ennen 3 päivää kesäkuuta 2022;
asiaankuuluva lupahakemus on toimitettu viimeistään 25 päivänä syyskuuta 2023;
talletustodistuksen haltija pystyy osoittamaan, että tällainen muuntaminen on välttämätöntä kohde-etuutena olevan arvopaperin myymiseksi;
kohde-etuutena olevan arvopaperin myynti on asetuksen (EU) N:o 833/2014, mukaan lukien 5 ja 5 f artikla, kieltojen mukaista; ja
varoja ei anneta minkään muun liitteeseen I merkityn yhteisön saataville.
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan liitteessä I luetellun luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa olevien tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai palvelujen tarjoamiseen tällaiselle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle asianmukaisiksi katsominsa ehdoin ja todettuaan, että tämä on ehdottoman välttämätöntä sellaisen palomuurin perustamiseksi, sertifioimiseksi tai arvioimiseksi, joka
poistaa liitteessä I olevaan luetteloon merkityn luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen määräysvallan sen omistuksessa tai määräysvallassa olevan, luetteloon kuulumattoman, jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetun tai muodostetun oikeushenkilön, yhteisön tai elimen varoihin; ja
varmistaa, että luetteloon merkitylle luonnolliselle henkilölle, oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle ei kerry muita varoja tai taloudellisia resursseja.
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää luvan liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” ►M111 olevissa kohdissa 56, 270 ja 579 luetelluille yhteisöille ◄ kuuluvien tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen toimivaltaisten viranomaisten tarkoituksenmukaisiksi katsomin edellytyksin ja todettuaan, että
tämä on tarpeen, jotta voidaan suorittaa maksu, joka liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” ►M111 olevissa kohdissa 56, 270 ja 579 lueteltujen yhteisöjen ◄ kuuluu maksaa unioniin, Euroopan talousalueeseen kuuluvaan maahan, Sveitsiin tai neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014 ( 9 ) liitteessä VIII lueteltuun kumppanimaahan sijoittautuneelle yhteisölle tai jäsenvaltion, Euroopan talousalueeseen kuuluvan maan, Sveitsin tai asetuksen (EU) N:o 833/2014 liitteessä VIII luetellun kumppanimaan kansalaiselle tai asukkaalle; ja
tällainen maksu muodostaa korvauksen tai etuuden, joka annetaan riskin toteutumisen seurauksena, eikä sillä rikota tämän asetuksen 2 artiklan 2 kohtaa.
Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen tai taloudellisten resurssien vapauttamiseen tai tiettyjen varojen tai taloudellisten resurssien asettamiseen liitteessä I olevassa kohdassa ”Henkilöt” olevissa kohdissa 92, 694, 719, 721, 881 ja 920 lueteltujen luonnollisten henkilöiden saataville todettuaan, että
varat tai taloudelliset resurssit ovat tarpeen, jotta omistusoikeuksia, joita joku kyseisistä luonnollisista henkilöistä suoraan tai välillisesti omistaa unioniin sijoittautuneessa oikeushenkilössä, yhteisössä tai elimessä, voidaan myydä ja siirtää viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2025; ja
tällaisesta myynnistä ja siirrosta saatavat tulot jäädytetään.
Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 2 artiklassa säädetään, ja edellyttäen, että asianomaiset varat jäädytettiin sen seurauksena, että tämän asetuksen liitteessä I lueteltu oikeushenkilö, yhteisö tai elin tai kyseisessä liitteessä luetellun oikeushenkilön, yhteisön tai elimen omistuksessa tai määräysvallassa oleva oikeushenkilö osallistuu välittäjäpankkina kyseisten varojen siirtoon unioniin Venäjän federaatiosta, kolmannesta maasta tai unionista, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen varojen vapauttamiseen todettuaan, että tällaisten varojen siirto
tapahtuu kahden sellaisen luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen välillä, joita ei ole merkitty tämän asetuksen liitteessä I olevaan luetteloon;
toteutetaan käyttäen sellaisten luottolaitosten tilejä, joita ei ole merkitty tämän asetuksen liitteessä I olevaan luetteloon; ja
ei riko tämän asetuksen 2 artiklan 2 kohtaa tai 9 artiklaa.
Tätä kohtaa ei sovelleta asetuksessa (EU) N:o 909/2014 tarkoitettujen arvopaperikeskusten hallussa oleviin jäädytettyihin varoihin tai taloudellisiin resursseihin.
Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 2 artiklassa säädetään ja edellyttäen, että asianomainen maksu jäädytettiin sen seurauksena, että siirto unioniin Venäjän federaatiosta, kolmannesta maasta tai unionista oli käynnistetty tämän asetuksen liitteessä I luetellun oikeushenkilön, yhteisön tai elimen kautta tai toimesta tai kyseisessä liitteessä luetellun oikeushenkilön, yhteisön tai elimen omistuksessa tai määräysvallassa olevan oikeushenkilön kautta tai toimesta, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan kyseisen jäädytetyn maksun vapauttamiseen ainoastaan todettuaan, että kyseisen maksun siirto
tapahtuu kahden tämän asetuksen liitteessä I olevaan luetteloon kuulumattoman luonnollisen henkilön, oikeushenkilön, yhteisön tai elimen välillä; ja
ei ole tämän asetuksen 2 artiklan 2 kohdan tai 9 artiklan vastainen.
Tätä kohtaa ei sovelleta asetuksessa (EU) N:o 909/2014 tarkoitettujen arvopaperikeskusten hallussa oleviin jäädytettyihin varoihin tai taloudellisiin resursseihin.
Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun siirron saajat voivat olla ainoastaan jäsenvaltion, Euroopan talousalueeseen kuuluvan maan tai Sveitsin kansalaisia tai luonnollisia henkilöitä, joilla on tilapäinen tai pysyvä oleskelulupa jäsenvaltiossa, Euroopan talousalueeseen kuuluvassa maassa tai Sveitsissä.
Kutakin hakijaa kohti voidaan myöntää yksi lupa.
Asianomaisen jäsenvaltion on ilmoitettava muille jäsenvaltioille ja komissiolle tämän kohdan nojalla myönnetystä luvasta yhden viikon kuluessa sen myöntämisestä.
Poiketen siitä, mitä tämän asetuksen 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan sellaisten rahavarojen vapauttamiseen, jotka asetuksessa (EU) N:o 909/2014 tarkoitettu arvopaperikeskus on jäädyttänyt ja jotka kuuluvat tämän asetuksen liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” olevassa 101 kohdassa luetellulle yhteisölle tai muulle kohdassa ”Yhteisöt” luetellulle yhteisölle todettuaan, että
asianomainen arvopaperikeskus ylläpitää tiliä tai tilejä tämän asetuksen liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” olevassa 101 kohdassa luetellussa yhteisössä;
tämän asetuksen liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” olevassa 101 kohdassa lueteltu yhteisö tai muu kohdassa ”Yhteisöt” lueteltu yhteisö ylläpitää tiliä tai tilejä arvopaperikeskuksessa, jonka hallussa vapautettavat rahavarat ovat;
tämän asetuksen liitteessä I olevassa kohdassa ”Yhteisöt” olevassa 101 kohdassa lueteltu yhteisö on siirtänyt tämän kohdan a alakohdassa tarkoitetulta tililtä tai tileiltä tietyn määrän sellaisen lain, asetuksen, oikeudellisen tai hallinnollisen päätöksen tai muun toimenpiteen nojalla, joka johtuu suoraan tai välillisesti Venäjän federaatiosta, ilman asianomaisen arvopaperikeskuksen ennakkosuostumusta;
asianomaisen arvopaperikeskuksen on määrä käyttää vapautuneet rahavarat täyttääkseen oikeudelliset velvoitteensa osallistujiaan kohtaan, eivätkä varat ylitä tämän kohdan c alakohdassa tarkoitettua siirrettyä määrää; ja
rahavarojen vapauttamisella ei rikota 2 artiklan 2 kohtaa.
6 c artikla
Edellä olevaa 2 artiklaa ei sovelleta varoihin tai taloudellisiin resursseihin, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä, jotta unionin teleoperaattorit voivat tarjota sähköisiä viestintäpalveluja ja jotta voidaan tarjota tällaisten sähköisten viestintäpalvelujen toiminnan, ylläpidon ja turvallisuuden edellyttämiä liitännäistoimintoja ja -palveluja Venäjällä, Ukrainassa, unionissa, Venäjän ja unionin välillä sekä Ukrainan ja unionin välillä, ja jotka ovat ehdottoman välttämättömiä datakeskuspalveluille unionissa.
6 d artikla
Poiketen siitä, mitä 2 artiklassa säädetään, jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset voivat tarkoituksenmukaisiksi katsominsa ehdoin myöntää luvan tiettyjen jäädytettyjen taloudellisten resurssien vapauttamiseen todettuaan, että
tällaisten taloudellisten resurssien vapauttaminen on tarpeen sellaisen tapahtuman kiireellistä estämistä tai lieventämistä varten, jolla todennäköisesti on vakavia ja merkittäviä vaikutuksia ihmisten terveyteen ja turvallisuuteen tai ympäristöön; ja
tällaisten taloudellisten resurssien vapauttamisesta saatavat tulot jäädytetään.
6 e artikla
6 f artikla
Edellä olevaa 2 artiklaa ei sovelleta varoihin tai taloudellisiin resursseihin, jotka ovat tarpeen meriturvallisuuden kannalta välttämättömien luotsipalvelujen tarjoamiseen.
7 artikla
Edellä olevaa 2 artiklan 2 kohtaa ei sovelleta seuraaviin jäädytetyille tileille lisättäviin varoihin:
näistä tileistä kertyvät korko- tai muut tuotot;
sellaisista sopimuksista tai velvoitteista johtuvat maksut, jotka on tehty tai jotka ovat syntyneet ennen sitä päivää, jona 2 artiklassa tarkoitettu luonnollinen henkilö, oikeushenkilö, yhteisö tai elin sisällytettiin liitteeseen I, tai
jäsenvaltiossa annettujen tai kyseessä olevassa jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoisten oikeudellisten, hallinnollisten tai välimiesoikeuden päätösten nojalla suoritettavat maksut;
edellyttäen, että nämä korkotuotot, muut tuotot ja maksut jäädytetään 2 artiklan 1 kohdan mukaisesti.
8 artikla
Sen estämättä, mitä sovellettavissa ilmoitusvelvollisuutta, salassapitoa ja ammattisalaisuutta koskevissa säännöissä vahvistetaan, ja yhdenmukaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artiklassa taatun asianajajien ja näiden asiakkaisen välisen viestinnän luottamuksellisuuden kunnioittamisen kanssa, luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten on:
toimitettava välittömästi kaikki tämän asetuksen täytäntöönpanoa edistävät tiedot, kuten
tehtävä yhteistyötä toimivaltaisen viranomaisen kanssa tällaisten tietojen todentamisessa.
Ensimmäisessä alakohdassa olevaa velvoitetta sovelletaan, jollei oikeusviranomaisten hallussa olevien tietojen luottamuksellisuutta koskevista kansallisista tai muista sovellettavista säännöistä muuta johdu.
Ensimmäistä alakohtaa sovellettaessa asianajajien ja näiden asiakkaiden välisen viestinnän luottamuksellisuuteen on kuuluttava muiden sellaisten sertifioitujen ammattilaisten antamaan oikeudelliseen neuvontaan liittyvän viestinnän luottamuksellisuus, jotka ovat kansallisen lainsäädännön nojalla toimivaltaisia edustamaan asiakkaitaan oikeudenkäyntimenettelyssä, sikäli kuin tällaisen neuvonnan antaminen liittyy vireillä olevaan tai tulevaan oikeudenkäyntimenettelyyn.
Tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti toimitettuihin 2 artiklan mukaisesti jäädytettyjä varoja ja taloudellisia resursseja koskeviin tietoihin, on sisällyttävä ainakin seuraavat:
tiedot niiden luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten yksilöimiseksi, joiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa jäädytetyt varat ja taloudelliset resurssit ovat, mukaan lukien näiden nimi, osoite ja arvonlisäverotunniste tai verotunniste;
tällaisten varojen tai taloudellisten resurssien määrä tai markkina-arvo raportointipäivänä ja jäädyttämispäivänä; ja
varojen tyypit jaoteltuina 1 artiklan g alakohdan i–vii alakohdassa säädettyihin luokkiin sekä kryptovaroihin ja muihin asiaankuuluviin luokkiin sekä lisäluokkaan, joka vastaa 1 artiklan d alakohdassa tarkoitettuja taloudellisia resursseja. Kunkin mainitun luokan osalta ja jos saatavilla, varojen tai taloudellisten resurssien määrä ja sijainti sekä muut niitä koskevat asiaankuuluvat seikat.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 909/2014 ( 10 ) tarkoitettujen arvopaperikeskusten on toimitettava 1 ja 1 a kohdassa tarkoitetut tiedot sekä tiedot asiaankuuluviin varoihin ja taloudellisiin resursseihin liittyvistä poikkeuksellisista ja ennakoimattomista tappioista ja vahingoista sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa ne sijaitsevat kahden viikon kuluessa niiden saamisesta ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein sekä toimitettava ne samanaikaisesti komissiolle.
Jos poikkeuksellisesti ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetut tiedot koskevat jäsenvaltioon sijoittautunutta toimijaa, komission on saatava asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten hyväksyntä ennen kyseisten tietojen vaihtoa.
8 a artikla
9 artikla
Liitteessä I lueteltujen luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten on
raportoitava ennen 1 päivää syyskuuta 2022 tai kuuden viikon kuluessa merkitsemispäivästä luetteloon I, sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhäisempi, kaikki tiedot sellaisista jäsenvaltion lainkäyttöalueella sijaitsevista varoista tai taloudellisista resursseista, jotka kuuluvat niille taikka ovat niiden omistuksessa, hallussa tai määräysvallassa, sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, jossa kyseiset varat tai taloudelliset resurssit sijaitsevat; ja
tehtävä yhteistyötä toimivaltaisen viranomaisen kanssa tällaisten tietojen todentamisessa.
10 artikla
11 artikla
Vaateita, jotka liittyvät sopimukseen tai liiketoimeen, jonka suorittamiseen ovat vaikuttaneet suoraan tai välillisesti, kokonaan tai osittain, toimenpiteet, jotka on määrätty tämän asetuksen nojalla, ei oteta huomioon, mukaan lukien korvausvaateet tai muut tämänkaltaiset vaateet, kuten korvausvaatimukset tai vakuuteen perustuvat vaatimukset, erityisesti joukkolainan, vakuuden tai korvauksen, etenkin missä tahansa muodossa olevan rahallisen vakuuden tai rahallisen korvauksen, pidentämistä tai maksamista koskevat vaateet, jos vaateen esittää:
liitteessä I nimetty luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin;
luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii a alakohdassa tarkoitetun henkilön, yhteisön tai elimen välityksellä tai puolesta.
11 a artikla
Jokaisella 17 artiklan c tai d alakohdassa tarkoitetulla henkilöllä on oikeus saada jäsenvaltion toimivaltaisissa tuomistuimissa käytävissä oikeudenkäyntimenettelyissä korvaus suorasta tai välillisestä vahingosta, mukaan lukien oikeudenkäyntikulut, joka kyseiselle henkilölle tai 17 artiklan d alakohdassa tarkoitetun henkilön omistuksessa tai määräysvallassa olevalle oikeushenkilölle, yhteisölle tai elimelle on aiheutunut sellaisten vaateiden seurauksena, joita 11 artiklan 1 kohdan a tai b alakohdassa tarkoitetut henkilöt, yhteisöt ja elimet ovat esittäneet kolmansien maiden tuomioistuimissa asiassa, joka koskee mitä tahansa sopimusta tai liiketointa, jonka toteuttamiseen tämän asetuksen nojalla määrätyt toimenpiteet ovat suoraan tai välillisesti vaikuttaneet osittain tai kokonaan, edellyttäen että asianomaisella henkilöllä ei ole tosiasiallisesti käytössään oikeussuojakeinoja asiaankuuluvalla lainkäyttöalueella. Tällainen korvaus voidaan periä 11 artiklan 1 kohdan a tai b alakohdassa tarkoitetuilta henkilöiltä, yhteisöiltä tai elimiltä, jotka ovat esittäneet vaateita kolmannen maan tuomioistuimissa, tai henkilöiltä, yhteisöiltä tai elimiltä, joiden omistuksessa tai määräysvallassa kyseiset yhteisöt tai elimet ovat.
11 b artikla
Jos mikään jäsenvaltion tuomioistuin ei ole toimivaltainen unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön muiden säännösten nojalla, jäsenvaltion tuomioistuin voi poikkeuksellisesti käsitellä 11 a artiklan nojalla nostetun vahingonkorvauskanteen edellyttäen, että asialla on riittävä liittymä siihen jäsenvaltioon, jonka tuomioistuimessa asia on pantu vireille.
12 artikla
Komissio ja jäsenvaltiot ilmoittavat toisilleen tämän asetuksen nojalla käyttöön otetuista toimenpiteistä ja jakavat muita hallussaan olevia tähän asetukseen liittyviä merkityksellisiä tietoja, erityisesti tietoja
2 artiklan mukaisesti jäädytetyistä varoista ja taloudellisista resursseista ja tässä asetuksessa säädettyjen poikkeusten nojalla myönnetyistä luvista;
rikkomisista ja täytäntöönpanossa ilmenneistä ongelmista, tämän asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista sekä kansallisten tuomioistuinten antamista tuomioista;
havaituista tapauksista, joissa tässä asetuksessa säädettyjä kieltoja on rikottu tai kierretty tai yritetty rikkoa tai kiertää, myös kryptovaroja käyttäen.
13 artikla
Komissio valtuutetaan muuttamaan liitettä II jäsenvaltioiden toimittamien tietojen perusteella.
14 artikla
15 artikla
15 a artikla
Luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen ja elinten on pyrittävä kaikin tavoin varmistamaan, että sellainen unionin ulkopuolelle sijoittautunut oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka on niiden omistuksessa tai määräysvallassa, ei osallistu toimiin, jotka heikentävät tässä asetuksessa säädettyjä rajoittavia toimenpiteitä.
16 artikla
16 a artikla
Ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tai ehdotusten paljastumisen oletetaan vahingoittavan unionin tai yhden tai useamman sen jäsenvaltion turvallisuutta taikka niiden kansainvälisten suhteiden hoitamista.
17 artikla
Tätä asetusta sovelletaan
unionin alueella, sen ilmatila mukaan luettuna;
jäsenvaltion lainkäyttövallan alaisessa ilma-aluksessa tai muussa aluksessa;
kaikkiin unionin alueella tai sen ulkopuolella oleviin jäsenvaltioiden kansalaisiin;
unionin alueella tai sen ulkopuolella olevaan oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen, joka on perustettu tai muodostettu jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti;
oikeushenkilöön, yhteisöön tai elimeen, jonka harjoittama liiketoiminta tapahtuu kokonaan tai osittain unionin alueella.
18 artikla
Tämä asetus tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
LIITE I
Luettelo 2 artiklassa tarkoitetuista luonnollisista henkilöistä ja oikeushenkilöistä, yhteisöistä ja elimistä
Henkilöt
|
|
Nimi |
Tunnistustiedot |
Perusteet |
Luetteloon merkitsemisen päivämäärä |
|
1. |
Sergey Valeryevich AKSYONOV Sergei Valerievich AKSENOV (Сергей Валерьевич АКСЁНОВ) Serhiy Valeriyovych AKSYONOV (Сергiй Валерiйович АКСЬОНОВ) |
Syntymäaika: 26.11.1972 Syntymäpaikka: Beltsy (Bălți), Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) Sukupuoli: mies |
Sergey Aksyonov valittiin ”Krimin pääministeriksi” Krimin korkeimmassa neuvostossa 27. helmikuuta 2014 venäläismielisten aseistettujen miesten läsnä ollessa. Virkaatekevä Ukrainan presidentti Oleksandr Turtchynov julisti 1. maaliskuuta 2014 hänen ”valitsemisensa” perustuslain vastaiseksi. Hän vaikutti aktiivisesti 16. maaliskuuta 2014 pidetyn ”kansanäänestyksen” järjestämiseksi ja oli yksi Krimin liittämisestä Venäjän federaatioon 18. maaliskuuta 2014 tehdyn sopimuksen allekirjoittajista. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin nimitti hänet 9. huhtikuuta 2014”Krimin tasavallan” virkaatekeväksi ”päämieheksi”. Hänet ”valittiin”9. lokakuuta 2014 virallisesti ”Krimin tasavallan””päämieheksi”. Syyskuussa 2019 ja syyskuussa 2024 hänet ”valittiin” tähän asemaan uudestaan. Venäjän valtionduuman jäsen. Tammikuusta 2017 Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston jäsen. Osallistumisestaan liittämisprosessiin hänelle on myönnetty Venäjän valtion ensimmäisen luokan kunniamerkki ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”). Hän on Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien tukenut aktiivisesti separatistien toimia ja politiikkoja, myös ukrainalaisten poliitikkojen varojen ”kansallistamista””Krimin tasavallassa”. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
17.3.2014 |
|
2. |
Vladimir Andreevich KONSTANTINOV (Владимир Андреевич КОНСТАНТИНОВ) Volodymyr Andriyovych KONSTANTINOV (Володимир Андрiйович КОНСТАНТИНОВ) |
Syntymäaika: 19.11.1956 Syntymäpaikka: Vladimirovka (Vladimirovca), Slobozian alue, Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) tai Bogomol, Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) Sukupuoli: mies |
”Krimin autonomisen tasavallan” korkeimman neuvoston puhemiehenä Vladimir Konstantinov oli merkittävässä roolissa ”korkeimman neuvoston” päättäessä ”kansanäänestyksestä” Ukrainan alueellista koskemattomuutta vastaan ja kehotti äänestäjiä äänestämään Krimin itsenäisyyden puolesta 16. maaliskuuta 2014 pidetyssä ”kansanäänestyksessä”. Hän oli yksi ”Krimin liittämisestä Venäjän federaatioon 18. maaliskuuta 2014 tehdyn sopimuksen” allekirjoittajista. ”Krimin tasavallan””valtioneuvoston””puhemies”17. maaliskuuta 2014 alkaen. Syyskuussa 2019 ja syyskuussa 2024 hänet ”valittiin” tähän asemaan uudestaan. Hän on Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien tukenut aktiivisesti separatistien toimia ja politiikkoja, myös ukrainalaisten poliitikkojen varojen ”kansallistamista””Krimin tasavallassa”. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
17.3.2014 |
|
3. |
Rustam Ilmirovich TEMIRGALIEV (Рустам Ильмирович ТЕМИРГАЛИЕВ) Rustam Ilmyrovych TEMIRHALIIEV (Рустам Iльмирович ТЕМIРГАЛIЄВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.8.1976 Syntymäpaikka: Ulan-Ude, Burjatian ASNT, Venäjän SFNT (nykyinen Venäjän federaatio) |
Entisenä Krimin varapääministerinä Temirgaliev oli merkittävässä roolissa ”korkeimman neuvoston” päättäessä 16.3.2014 pidetystä ”kansanäänestyksestä” Ukrainan alueellista koskemattomuutta vastaan. Hän edisti aktiivisesti Krimin liittymistä Venäjän federaatioon. Hän erosi 11.6.2014”Krimin tasavallan””ensimmäisen varapääministerin” tehtävästään. Venäläis-kiinalaista aluekehitysalan sijoitusrahastoa hallinnoivan yhtiön entinen pääjohtaja. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
17.3.2014 |
|
4. |
Denis Valentinovich BEREZOVSKIY (Денис Валентинович БЕРЕЗОВСКИЙ) Denys Valentynovych BEREZOVSKYY (Денис Валентинович БЕРЕЗОВСЬКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.7.1974 Syntymäpaikka: Kharkiv, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) |
Berezovskiy nimitettiin 1. maaliskuuta 2014 Ukrainan laivaston komentajaksi, mutta vannoi sen jälkeen Krimin asevoimien valan, mikä oli hänen Ukrainan laivastolle antamansa valan vastaista. Hän toimi Venäjän federaation Mustanmeren laivaston apulaiskomentajana lokakuuhun 2015. Venäjän federaation Tyynenmeren laivaston apulaiskomentaja, vara-amiraali. |
17.3.2014 |
|
5. |
Aleksei Mikhailovich CHALIY (Алексей Михайлович ЧАЛЫЙ) Oleksiy Mykhaylovych CHALYY (Олексiй Михайлович ЧАЛИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 13.6.1961 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio tai Sevastopol, Ukraina |
Chaliy julistettiin 23. helmikuuta 2014 torikokouksessa ”Sevastopolin kansankuvernööriksi”, ja hän hyväksyi tämän ”valinnan”. Hän kampanjoi aktiivisesti sen puolesta, että Sevastopolista tulisi Venäjän federaation erillinen yksikkö 16. maaliskuuta 2014 pidetyn kansanäänestyksen jälkeen. Hän oli yksi ”Krimin liittämisestä Venäjän federaatioon 18.3.2014 tehdyn sopimuksen” allekirjoittajista. Hän oli virkaatekevä Sevastopolin ”kuvernööri”1.–14. huhtikuuta 2014 ja hän on Sevastopolin kaupungin ”lakiasäätävän kokouksen” entinen ”valittu” puhemies. Sevastopolin kaupungin ”lakiasäätävän kokouksen” entinen jäsen (syyskuuhun 2019 saakka). Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. Osallistumisestaan liittämisprosessiin hänelle on myönnetty Venäjän valtion ensimmäisen luokan kunniamerkki ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”). Kaupungin historiallisen ja kulttuurisen kehityksen hyväntekeväisyysrahaston (”35th Coast Battery”) puheenjohtaja. Smart Electric Networks LLC:n toimitusjohtaja (OOO ”Разумные электрические сети”). |
17.3.2014 |
|
6. |
Pyotr Anatoliyovych ZIMA (Пётр Анатольевич ЗИМА) Petro Anatoliyovych ZYMA (Петро Анатолійович ЗИМА) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 18.1.1970 tai 29.3.1965 Syntymäpaikka: Artemivsk (Артемовск) (2016 palattiin aikaisempaan nimeen Bakhmut/Бахмут), Donetskin alue, Ukraina |
”Pääministeri” Aksyonov nimitti Ziman 3.3.2014 Krimin turvallisuuspalvelun (SBU) uudeksi päälliköksi, ja hän hyväksyi tämän nimityksen. Hän on toimittanut Venäjän turvallisuuspalvelulle (FSB) merkittäviä tietoja, muun muassa tietokannan. Tähän kuului tietoja Euro-Maidan-aktivisteista ja Krimin ihmisoikeuksien puolustajista. Hän oli aktiivisesti mukana estämässä Ukrainan viranomaisia valvomasta Krimin aluetta. Entiset Krimin SBU-virkamiehet julistivat 11.3.2014 Krimin itsenäisen turvallisuuspalvelun perustetuksi. Toiminut vuodesta 2015 asti Venäjän turvallisuuspalvelussa (FSB). |
17.3.2014 |
|
▼M18 ————— |
||||
|
8. |
Sergey Pavlovych TSEKOV (Сергей Павлович ЦЕКОВ) Serhiy Pavlovych TSEKOV (Сергiй Павлович ЦЕКОВ) |
Syntymäaika: 28.9.1953 tai 28.8.1953 Syntymäpaikka: Simferopol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Krimin korkeimman neuvoston varapuhemiehenä Sergey Tsekov käynnisti Sergey Aksyonovin kanssa ”Krimin autonomisen tasavallan” hallituksen lainvastaisen erottamisen. Hän otti tähän tehtävään mukaan Vladimir Konstantinovin uhaten häntä erottamisella. Hän tunnusti julkisesti, että Krimin parlamentin jäsenet olivat alkuunpanijoita pyydettäessä venäläisiä sotilaita ottamaan haltuunsa Krimin korkein neuvosto. Hän oli yksi ensimmäisistä Krimin johtajista, jotka vaativat julkisesti Krimin liittämistä Venäjään. Sergey Tsekov on Venäjän federaation liittoneuvoston entinen jäsen ”Krimin tasavallasta”. Hän on nykyisin ”Krimin tasavallan””valtioneuvoston” ensimmäinen varapuhemies. Hän on Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien tukenut aktiivisesti separatistien toimia ja politiikkoja, myös ukrainalaisten poliitikkojen varojen ”kansallistamista””Krimin tasavallassa”. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
17.3.2014 |
|
9. |
Viktor Alekseevich OZEROV (Виктор Алексеевич ОЗЕРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 5.1.1958 Syntymäpaikka: Abakan, Khakassia, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation liittoneuvoston turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan entinen puheenjohtaja. Ozerov tuki julkisesti 1.3.2014 liittoneuvoston turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan puolesta liittoneuvostossa Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Hän erosi heinäkuussa 2017 turvallisuus- ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Hän oli edelleen liittoneuvoston jäsen sekä sisäistä sääntelyä ja parlamentaarisia asioita käsittelevän valiokunnan jäsen. Ozerov nimitettiin 10.10.2017 asetuksella N 372-SF liittoneuvoston väliaikaiseen komiteaan, joka käsittelee valtion suvereniteetin suojaamista ja Venäjän federaation sisäisiin asioihin puuttumisen estämistä. Hänen toimikautensa liittoneuvostossa päättyi syyskuussa 2019. Rospolitika-säätiön konsultti lokakuusta 2019 lähtien. Tällä hetkellä hän on Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration -akatemian ”Tactical Solutions Agency” -konsultointikeskuksen apulaispäällikkö ja Venäjän federaation turvallisuusalan valtioista riippumattomien toimijoiden koordinointineuvoston puheenjohtaja. |
17.3.2014 |
|
10. |
Vladimir Michailovich DZHABAROV (Владимир Михайлович ДЖАБАРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 29.9.1952 Syntymäpaikka: Samarkand, Uzbekistan |
Venäjän federaation liittoneuvoston kansainvälisten asioiden valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. Dzhabarov tuki julkisesti 1.3.2014 liittoneuvoston kansainvälisten asioiden valiokunnan puolesta liittoneuvostossa Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Dzhabarov tuki Venäjän federaation neuvostossa 22.2.2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Dzhabarov tuki liittoneuvostossa 22.2.2022 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Dzhabarov tuki liittoneuvostossa 4.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
17.3.2014 |
|
11. |
Andrei Aleksandrovich KLISHAS (Андрей Александрович КЛИШАС) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 9.11.1972 Syntymäpaikka: Sverdlovsk (Jekaterinburg), Venäjän federaatio |
Venäjän federaation liittoneuvoston perustuslaki- ja valtiorakenteiden kehittämisvaliokunnan puheenjohtaja. Liittoneuvoston täysivaltainen edustaja Venäjän perustuslakituomioistuimessa ja valtakunnansyyttäjänvirastossa. Klišas (Klishas) tuki julkisesti 1.3.2014 liittoneuvostossa Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Julkisissa lausunnoissa Klišas pyrki perustelemaan Venäjän sotilaallista väliintuloa Ukrainassa väittämällä, että ”Ukrainan presidentti kannattaa Krimin viranomaisten Venäjän federaation presidentille esittämää vetoomusta tarjota kaikenkattavaa apua Krimin kansalaisten puolustamiseksi”. Klišas tuki Venäjän federaation neuvostossa 22.2.2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Klišas tuki liittoneuvostossa 22.2.2022 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Klišas tuki liittoneuvostossa 4.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
17.3.2014 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
▼M38 ————— |
||||
|
14. |
Aleksandr Borisovich TOTOONOV (Александр Борисович ТОТООНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 3.4.1957 Syntymäpaikka: Ordžonikidze (Vladikavkaz), Pohjois-Ossetia, Venäjän federaatio |
Aleksandr Totoonov on Pohjois-Ossetia-Alanian parlamentin jäsen ja Southern Garden -yrityksen omistaja. Venäjän federaation liittoneuvoston kansainvälisten asioiden valiokunnan entinen jäsen. Hänen tehtävänsä Venäjän federaation liittoneuvoston jäsenenä päättyi syyskuussa 2017. Entinen Pohjois-Ossetian parlamentin ensimmäinen varapuheenjohtaja. Totoonov tuki julkisesti 1.3.2014 liittoneuvostossa Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. |
17.3.2014 |
|
▼M25 ————— |
||||
|
16. |
Sergei Mikhailovich MIRONOV (Сергей Михайлович МИРОНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 14.2.1953 Syntymäpaikka: Puškin, Leningradin alue, Venäjän federaatio |
Valtionduuman neuvoston jäsen; Venäjän federaation valtionduuman Oikeudenmukainen Venäjä -ryhmittymän johtaja. Teki lakialoitteen, jonka nojalla Venäjän federaatiolla on lupa Venäjän kansalaisten suojelemiseksi liittää alueeseensa vieraan valtion alueita ilman kyseisen valtion suostumusta tai kansainvälistä sopimusta. Mironov tuki valtionduumassa 15.2.2022 päätöslauselmaa, jossa pyydettiin presidentti Vladimir Putinia tunnustamaan Ukrainan alueet Donetsk ja Luhansk itsenäisiksi valtioiksi. Mironov tuki valtionduumassa 22.2.2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Mironov tuki valtionduumassa 3.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
17.3.2014 |
|
17. |
Sergei Vladimirovich ZHELEZNYAK (Сергей Владимирович ЖЕЛЕЗНЯК) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.7.1970 Syntymäpaikka: Pietari (ent. Leningrad), Venäjän federaatio |
Venäjän federaation valtionduuman entinen varapuhemies. Tuki aktiivisesti Venäjän asevoimien käyttöä Ukrainassa ja Krimin liittämistä Venäjään. Hän johti henkilökohtaisesti mielenosoitusta, jolla tuettiin Venäjän asevoimien käyttöä Ukrainassa. Valtionduuman ulkoasiainvaliokunnan entinen varapuheenjohtaja ja entinen jäsen. Yhtenäinen Venäjä -puolueen yleisneuvoston puheenjohtajiston entinen jäsen. |
17.3.2014 |
|
18. |
Leonid Eduardovich SLUTSKI (Леонид Эдуардович СЛУЦКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 4.1.1968 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation valtionduuman Itsenäisten valtioiden yhteisöä (IVY) käsittelevän valiokunnan entinen puheenjohtaja (LDPR:n jäsen). Tuki aktiivisesti Venäjän asevoimien käyttöä Ukrainassa ja Krimin liittämistä Venäjään. LPDR-puolueen puheenjohtaja, valtionduuman LPDR-ryhmittymän puheenjohtaja ja Venäjän federaation valtionduuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja. Slutski tuki valtionduumassa 15.2.2022 päätöslauselmaa, jossa pyydettiin presidentti Vladimir Putinia tunnustamaan Ukrainan alueet Donetsk ja Luhansk itsenäisiksi valtioiksi. Slutski tuki valtionduumassa 22.2.2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Slutski tuki valtionduumassa 3.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
17.3.2014 |
|
19. |
Aleksandr Viktorovich VITKO (Александр Викторович ВИТКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 13.9.1961 Syntymäpaikka: Vitebsk, Valko-Venäjän SNT (nykyinen Valko-Venäjä) |
Entinen Mustanmeren laivaston komentaja, amiraali. Vastuussa Ukrainan suvereenia aluetta miehittäneiden Venäjän joukkojen komentamisesta. Venäjän merivoimien entinen esikuntapäällikkö ja ensimmäinen apulaispäällikkö. |
17.3.2014 |
|
20. |
Anatoliy Alekseevich SIDOROV (Анатолий Алексеевич СИДОРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 2.7.1958 Syntymäpaikka: Siva, Permin alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
Entinen komentaja, Venäjän läntinen sotilasalue, jonka yksikköjä on lähetetty Krimille. Hän oli osittain vastuussa Ukrainan suvereniteettia heikentävästä Venäjän sotilaallisesta läsnäolosta Krimillä ja auttoi Krimin viranomaisia estämään julkisia mielenosoituksia, joissa vastustettiin kansanäänestykseen ja alueen liittämiseen Venäjään tähtääviä toimia. Marraskuusta 2015 lähtien kollektiivisen turvallisuuden sopimusjärjestön (CSTO) yhteisen esikunnan päällikkö. |
17.3.2014 |
|
21. |
Aleksandr Viktorovich GALKIN (Александр Викторович ГАЛКИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 22.3.1958 Syntymäpaikka: Ordžonikidze (Vladikavkaz), Pohjois-Ossetian ASNT, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
Venäjän eteläisen sotilasalueen, jonka joukkoja on Krimillä, entinen komentaja; Mustanmeren laivasto kuuluu Galkinin komentoon; joukkojen siirtyminen Krimille on tapahtunut suurelta osin eteläisen sotilasalueen kautta. Eteläisen sotilasalueen joukkoja on lähetetty Krimille. Hän on osittain vastuussa Ukrainan suvereniteettia heikentävästä Venäjän sotilaallisesta läsnäolosta Krimillä ja auttoi Krimin viranomaisia estämään julkisia mielenosoituksia, joissa vastustettiin kansanäänestykseen ja alueen liittämiseen Venäjään tähtääviä toimia. Lisäksi Mustanmeren laivasto kuuluu kyseisen sotilasalueen määräysvaltaan. Nykyisin Venäjän puolustusministeriön keskushallinnon palveluksessa. Puolustusministerin avustaja 19.1.2017 alkaen. |
17.3.2014 |
|
22. |
Dmitry Olegovich ROGOZIN (Дмитрий Олегович РОГОЗИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 21.12.1963 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation entinen varapääministeri. Vaati julkisesti Krimin liittämistä Venäjään. Entinen valtionyhtiön pääjohtaja. Hänet valittiin 23. syyskuuta 2023 liittoneuvostoon Zaporižžjan alueen senaattoriksi. Liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan jäsen. Johtaa sotilaallisten neuvonantajien ryhmää, joka antaa sotateknistä tukea Donetskin ja Luhanskin sotilaalliselle henkilöstölle. |
21.3.2014 |
|
23. |
Sergey Yurievich GLAZYEV (Сергей Юрьевич ГЛАЗЬЕВ) |
Syntymäaika: 1.1.1961 Syntymäpaikka: Zaporižžja, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation presidentin entinen talouskehitysasioiden neuvonantaja. Vaati julkisesti Krimin liittämistä Venäjään ja tukee sotaa Ukrainaa vastaan. Entinen integraatiosta ja makrotaloudesta vastaava ministeri Euraasian talouskomissiossa. Hänellä on nykyisin useita korkea-arvoisia akateemisia asemia erityisesti talousyliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa ja Venäjän tiedeakatemiassa. Nimitettiin Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton valtiosihteeriksi 17. huhtikuuta 2025. |
21.3.2014 |
|
24. |
Valentina Ivanovna MATVIYENKO (o.s. TYUTINA) (Валентина Ивановна МАТВИЕНКО (o.s. ТЮТИНА)) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 7.4.1949 Syntymäpaikka: Shepetovka, Hmelnitskin (Kamenets-Podolski) alue, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) |
Liittoneuvoston puhemies. Tuki liittoneuvostossa julkisesti 1.3.2014 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Matviyenko tuki Venäjän federaation neuvostossa 22.2.2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Matviyenko tuki liittoneuvostossa 22.2.2022 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Matviyenko tuki liittoneuvostossa 4.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
21.3.2014 |
|
25. |
Sergei Evgenevich NARYSHKIN (Сергей Евгеньевич НАРЫШКИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 27.10.1954 Syntymäpaikka: Pietari (ent. Leningrad), Venäjän federaatio |
Valtionduuman entinen puhemies. Tuki julkisesti Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Tuki julkisesti Venäjän ja Krimin jälleenyhdistämissopimusta ja siihen liittyvää liittovaltion perustuslakia. Nykyisin Venäjän federaation tiedustelupalvelun johtaja lokakuusta 2016 alkaen. Venäjän federaation turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen ja sihteeri. On tukenut julkisesti Donetskin ja Luhanskin itsenäisyyttä ja niiden liittämistä. |
21.3.2014 |
|
26. |
Dmitry Konstantinovich KISELYOV Dmitrii Konstantinovich KISELEV (Дмитрий Константинович КИСЕЛЁВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 26.4.1954 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Nimitetty presidentin asetuksella 9.12.2013 Venäjän liittovaltion uutistoimiston ”Rossiya Segodnyan” päälliköksi. Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan tukevan hallituksen propagandan keskeinen levittäjä. |
21.3.2014 |
|
27. |
Alexander Mihailovich NOSATOV (Александр Михайлович НОСАТОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 27.3.1963 Syntymäpaikka: Sevastopol, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) |
Entinen Mustanmeren laivaston komentaja, kontra-amiraali. Vastuussa Ukrainan suvereenia aluetta miehittäneiden Venäjän joukkojen komentamisesta. Nykyisin amiraali, Venäjän laivaston esikuntapäällikkö. |
21.3.2014 |
|
28. |
Valery Vladimirovich KULIKOV (Валерий Владимирович КУЛИКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 1.9.1956 Syntymäpaikka: Zaporožje, Ukrainan SNT, nykyisin Ukraina |
Mustanmeren laivaston entinen apulaiskomentaja, kontra-amiraali. Vastuussa Ukrainan suvereenia aluetta miehittäneiden Venäjän joukkojen komentamisesta. Hänet erotettiin Venäjän federaation presidentin asetuksella 26. syyskuuta 2017 tästä tehtävästä ja asevoimista. Venäjän federaation liittoneuvoston entinen jäsen liitetyn Sevastopolin kaupungin edustajana. Toimii nykyisin Sevastopolin kaupungin ”lakiasäätävän kokouksen” varajäsenenä. |
21.3.2014 |
|
29. |
Vladislav Yurievich SURKOV (Владислав Юрьевич СУРКОВ) |
Syntymäaika: 21.9.1964 Syntymäpaikka: Solntsevo, Lipetskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Entinen Venäjän federaation presidentin avustaja ja Venäjän presidentin kanslian ensimmäinen apulaispäällikkö. Hän oli organisoimassa Krimillä toteutettua prosessia, jossa paikallisia krimiläisiä yhteisöjä yllytettiin järjestämään Krimillä toimivien Ukrainan viranomaisten vastaisia toimia. |
21.3.2014 |
|
30. |
Mikhail Grigorievich MALYSHEV (Михаил Григорьевич МАЛЫШЕВ) Mykhaylo Hryhorovych MALYSHEV (Михайло Григорович МАЛИШЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 10.10.1955 Syntymäpaikka: Simferopol, Krim, Ukraina |
Krimin vaalilautakunnan puheenjohtaja. Vastuussa Krimin ”kansanäänestyksen” hallinnoinnista. Venäjän järjestelmän mukaan vastuussa kansanäänestyksen tulosten allekirjoittamisesta. Krimin vaalilautakunnan puheenjohtajan ominaisuudessa hän osallistui 18.3.2018 pidettyjen Venäjän presidentinvaalien sekä 8.9.2019 pidettyjen alue- ja paikallisvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyillä Krimillä ja Sevastopolissa, ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. Hän osallistui aktiivisesti Venäjän federaation osaksi liittämistä koskeneen laittoman kansanäänestyksen järjestämiseen syyskuussa 2022 Ukrainan miehitetyillä alueilla, myös hänen johtamansa Krimin vaalilautakunta perusti äänestyspaikkoja. |
21.3.2014 |
|
▼M38 ————— |
||||
|
32. |
Igor Nikolaevich (Mykolayovich) TURCHENYUK (Игорь Николаевич ТУРЧЕНЮК) |
Asema: kenraalieversti Syntymäaika: 5.12.1959 Syntymäpaikka: Oš, Neuvostoliitto (nykyinen Kirgisia) Sukupuoli: mies |
Laittomasti liitetylle Krimille lähetettyjen venäläisten joukkojen entinen tosiasiallinen komentaja (Venäjä käyttää joukoista virallisesti yhä nimitystä paikalliset itsepuolustusjoukot). Eteläisen sotilasalueen entinen apulaiskomentaja. Venäjän kansalliskaartin eteläisen piirin päällikkö. Turchenyukin sotilasalue sai huhtikuussa 2023 Žukov-mitalin ”rohkeudesta ja omistautumisesta” ja Turchenyuk itse kolmannen luokan kunniamerkin ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”). Hän on näin ollen aktiivisesti tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.3.2014 |
|
33. |
Elena Borisovna MIZULINA (o.s. DMITRIYEVA) (Елена Борисовна МИЗУЛИНА (o.s. ДМИТРИЕВА)) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 9.12.1954 Syntymäpaikka: Bui, Kostroman alue, Venäjän federaatio |
Valtionduuman entinen jäsen. Aloitteentekijä ja tukija Venäjän viimeaikaisissa lainsäädäntöehdotuksissa, joiden perusteella muiden maiden alueet voivat liittyä Venäjään ilman keskusviranomaistensa ennakkosuostumusta. Entinen Omskin aluetta edustava liittoneuvoston jäsen. Mizulina tuki Venäjän federaation neuvostossa 22. helmikuuta 2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Mizulina tuki liittoneuvostossa 22. helmikuuta 2022 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Mizulina tuki liittoneuvostossa 4. lokakuuta 2022 Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
21.3.2014 |
|
34. |
Dmitry Nikolayevich KOZAK (Дмитрий Николаевич КОЗАК) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.11.1958 Syntymäpaikka: Bandurovo, Kirovogradin alue, Ukrainan SNT, nykyinen Ukraina Kansalaisuus: Venäjä |
Entinen varapääministeri. Vastuussa liitetyn ”Krimin autonomisen tasavallan” Venäjän federaatioon integroinnin valvonnasta. Venäjän federaation presidentin kanslian apulaishenkilöstöpäällikkö. Hän on presidentin erityislähettiläs Ukrainan konfliktinhallinnassa. |
29.4.2014 |
|
35. |
Oleg Yevgenyvich BELAVENTSEV (Олег Евгеньевич БЕЛАВЕНЦЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.9.1949 Syntymäpaikka: Moskova tai Ostrov, Pskovin alue, Venäjän federaatio |
Entinen Venäjän federaation presidentin täysivaltainen edustaja ”liittovaltion Krimin piirissä” ja vastuussa Venäjän valtionpäämiehen perustuslaillisten oikeuksien täytäntöönpanosta liitetyn ”Krimin autonomisen tasavallan” alueella. Entinen Venäjän turvallisuusneuvoston vaihtuva jäsen. Entinen Venäjän federaation presidentin täysivaltainen edustaja liittovaltion Pohjois-Kaukasian piirissä (kesäkuuhun 2018 saakka). Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. Nicaraguan kunniakonsuli Krimillä lokakuusta 2020 lähtien. |
29.4.2014 |
|
36. |
Oleg Genrikhovich SAVELYEV (Олег Генрихович САВЕЛЬЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 27.10.1965 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) |
Entinen Krimin asioiden ministeri. Vastuussa liitetyn ”Krimin autonomisen tasavallan” integroinnista Venäjän federaatioon. Venäjän hallituksen entinen apulaishenkilöstöpäällikkö, vastuussa ”Krimin tasavallan” sosioekonomista kehittämistä käsittelevän hallituksen komitean työn organisoinnista. Venäjän federaation tilitoimiston entinen henkilöstöpäällikkö ja Venäjän federaation tilitoimiston entinen sisäinen tarkastaja. Hänet nimitettiin 20. toukokuuta 2024 Venäjän federaation apulaispuolustusministeriksi ja puolustusministeriön esikuntapäälliköksi. |
29.4.2014 |
|
37. |
Sergei Ivanovich MENYAILO (Сергей Иванович МЕНЯЙЛО) |
Syntymäaika: 22.8.1960 Syntymäpaikka: Alagir, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Ukrainan liitetyn Sevastopolin kaupungin entinen kuvernööri. Venäjän federaation presidentin entinen täysivaltainen edustaja liittovaltion Siperian piirissä. Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsen. Pohjois-Ossetia-Alanian johtaja 19. syyskuuta 2021 alkaen. Hän tukee edelleen aktiivisesti separatistien toimia ja politiikkoja, myös taistelijoiden osallistumista ja sotilaskaluston toimittamista Pohjois-Ossetia-Alaniasta Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Hän on näin ollen aktiivisesti tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
29.4.2014 |
|
38. |
Olga Fyodorovna KOVITIDI (Ольга Фёдоровна КОВИТИДИ) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 7.5.1962 Syntymäpaikka: Simferopol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) |
Entinen Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen liitetystä ”Krimin autonomisesta tasavallasta” vuodesta 2014 alkaen, nimitettiin uudelleen vuonna 2019. Perustuslakia ja valtiorakenteita käsittelevän liittoneuvoston valiokunnan jäsen. |
29.4.2014 |
|
▼M16 ————— |
||||
|
40. |
Sergei Ivanovich NEVEROV (Сергей Иванович НЕВЕРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 21.12.1961 Syntymäpaikka: Taštagol, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
Valtionduuman entinen varapuhemies. Vastuussa liitetyn ”Krimin autonomisen tasavallan” Venäjän federaatioon integrointia koskevan lainsäädännön esittämisestä. Duuman jäsen, Yhtenäinen Venäjä -ryhmän johtaja. |
29.4.2014 |
|
▼M18 ————— |
||||
|
42. |
Valery Vasilevich GERASIMOV (Валерий Васильевич ГЕРАСИМОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 8.9.1955 Syntymäpaikka: Kazan, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan päällikkö, Venäjän federaation ensimmäinen apulaispuolustusministeri, maavoimien kenraali. Vastuussa Venäjän joukkojen massiivisesta sijoittamisesta Ukrainan vastaiselle rajalle ja Venäjän sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukraina vastaan helmikuussa 2022. |
29.4.2014 |
|
43. |
German PROKOPIV (Герман ПРОКОПИВ) Herman PROKOPIV (Герман ПРОКОПІВ) (alias Li Van Chol, Ли Ван Чоль) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 6.7.1993 tai 6.7.1991 Syntymäpaikka: Praha, Tšekin tasavalta |
”Luhanskin kaartin” aktiivinen jäsen. Osallistui turvallisuuspalvelun Luhanskin aluetoimiston rakennuksen valtaamiseen. Edelleen Luhanskin kansantasavallan aktiivinen sotilastaistelija. |
29.4.2014 |
|
▼M25 ————— |
||||
|
45. |
Andrei Evgenevich PURGIN (Андрей Евгеньевич ПУРГИН) Andriy Yevhenovych PURHIN (Андрій Євгенович ПУРГІН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 26.1.1972 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukraina |
Osallistunut aktiivisesti separatistiseen toimintaan ja sen järjestämiseen, Donetskin ”venäläisten turistien” toiminnan koordinaattori. ”Euraasian unionia koskevan Donbassin kansalaisaloitteen” perustajia. Entinen ”ministerineuvoston ensimmäinen varapuheenjohtaja”. ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston””puheenjohtaja”4.9.2015 saakka. Joutui luopumaan ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston” jäsenyydestä helmikuusta 2017 alkaen kyseisen ”kansanneuvoston” päätöksestä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
29.4.2014 |
|
46. |
Denys Volodymyrovych PUSHYLIN (Денис Володимирович ПУШИЛIН) Denis Vladimirovich PUSHILIN (Денис Владимирович ПУШИЛИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 9.5.1981 Syntymäpaikka: Makijivka (Donetskin alue), Ukraina |
Yksi ”Donetskin kansantasavallan” johtajista. Osallistui vuonna 2014 aluehallintorakennuksen valtaamiseen ja hallussapitoon Donetskissa. Oli ”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston””varapuheenjohtaja”4. syyskuuta 2015 saakka. On ollut ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston””puheenjohtaja”4. syyskuuta 2015 alkaen. ”Donetskin kansantasavallan virkaatekevä johtaja”7. syyskuuta 2018 alkaen. ”Donetskin kansantasavallan johtaja”11. marraskuuta 2018 ja 8.–10. syyskuuta 2023 pidettyjen ”vaalien” jälkeen. Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen ja puoleen sihteeri ”Donetskin kansantasavallassa”. Allekirjoitti 21. helmikuuta 2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä””Donetskin kansantasavallan” edustajana. Sen jälkeen, kun ”Donetskin kansantasavalta” liitettiin Venäjään 30. syyskuuta, hänestä tuli ”Donetskin kansantasavallan virkaatekevä johtaja”4. lokakuuta 2022. |
29.4.2014 |
|
47. |
Sergey Gennadevich TSYPLAKOV (Сергей Геннадьевич ЦЫПЛАКОВ) Serhiy Hennadiyovych TSYPLAKOV (Сергій Геннадійович ЦИПЛАКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 1.5.1983 Syntymäpaikka: H’artsyzk, Donetskin alue, Ukraina |
Ideologisesti radikaalin ”Donbassin kansanmiliisin” johtajia. Hän osallistui aktiivisesti useiden valtion rakennusten valtaamiseen Donetskin alueella. ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston” ja sen ulkopolitiikasta, ulkosuhteista, tiedotuspolitiikasta ja tietotekniikasta vastaavan valiokunnan jäsen. |
29.4.2014 |
|
48. |
Igor Vsevolodovich GIRKIN (Игорь Всеволодович ГИРКИН) (alias Igor STRELKOV, Ihor STRIELKOV) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 17.12.1970 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Todettu kuuluvan Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan tiedusteluosaston (GRU) henkilöstöön. Hän osallistui Slovianskin tapahtumiin. ”Novorossija”-kansanliikkeen johtaja. ”Donetskin kansantasavallan” entinen ”puolustusministeri”. Organisoi 4.11.2016 Moskovassa venäläisen marssin venäläisille nationalisteille, jotka tukevat Ukrainan itäosan separatisteja. Tuki aktiivisesti separatistista toimintaa Ukrainan itäosassa, tukee julkisesti sotaa Ukrainaa vastaan sekä kehottaa säännöllisesti venäläisiä liittymään sotavoimiin vapaaehtoisina. |
29.4.2014 |
|
49. |
Vyacheslav Viktorovich VOLODIN (Вячеслав Викторович ВОЛОДИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 4.2.1964 Syntymäpaikka: Aleksejevka, Saratovin alue, Venäjän federaatio |
Entinen Venäjän presidentin kanslian ensimmäinen apulaishenkilöstöpäällikkö. Vastuussa Venäjän federaatioon liitetyn, Ukrainaan kuuluvan Krimin alueen poliittisen integroinnin valvonnasta. Nykyisin Venäjän federaation valtionduuman puhemies 5.10.2016 lähtien. Volodin tuki valtionduumassa 15.2.2022 päätöslauselmaa, jossa pyydettiin presidentti Vladimir Putinia tunnustamaan Ukrainan alueet Donetsk ja Luhansk itsenäisiksi valtioiksi. Volodin tuki valtionduumassa 22.2.2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Volodin tuki valtionduumassa 3.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
12.5.2014 |
|
50. |
Vladimir Anatolievich SHAMANOV (Владимир Анатольевич ШАМАНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.2.1957 Syntymäpaikka: Barnaul, Venäjän federaatio |
Venäjän maahanlaskujoukkojen entinen komentaja, kenraalieversti. Johtavan asemansa vuoksi hän on vastuussa Venäjän maahanlaskujoukkojen lähettämisestä Krimille. Venäjän federaation valtionduuman puolustusvaliokunnan entinen puheenjohtaja. Nykyisin hän on kansalaisyhteiskunnan kehitystä ja julkisten ja uskonnollisten yhdistysten asioita käsittelevän valtionduuman valiokunnan varapuheenjohtaja. Shamanov tuki valtionduumassa 15.2.2022 päätöslauselmaa, jossa pyydettiin presidentti Vladimir Putinia tunnustamaan Ukrainan alueet Donetsk ja Luhansk itsenäisiksi valtioiksi. Shamanov tuki valtionduumassa 3.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
12.5.2014 |
|
51. |
Vladimir Nikolaevich PLIGIN (Владимир Николаевич ПЛИГИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 19.5.1960 Syntymäpaikka: Ignatovo, Vologodskin alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
Valtionduuman entinen jäsen ja valtionduuman perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja. Vastuussa Krimin ja Sevastopolin liittämistä Venäjän federaatioon koskevan lainsäädännön hyväksymisen edistämisestä. Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston jäsen. Duuman puhemiehen Volodinin neuvonantaja. Nykyisin johtava tutkija Venäjän tiedeakatemian valtiotieteellisessä instituutissa. Venäjän lakimiesliiton puheenjohtajiston jäsen. |
12.5.2014 |
|
52. |
Petr Grigorievich JAROSH (Петр Григорьевич ЯРОШ) Petro Hryhorovych YAROSH (IAROSH) (Петро Григорович ЯРОШ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.1.1971 Syntymäpaikka: Skvortsovon kylä, Simferopolin alue, Krim, Ukraina |
Krimin federatiivisen maahanmuuttoviraston entinen päällikkö. Vastuussa Venäjän passien järjestelmällisestä ja nopeutetusta myöntämisestä Krimin väestölle. |
12.5.2014 |
|
53. |
Oleg Grigorievich KOZYURA (Олег Григорьевич КОЗЮРА) Oleh Hryhorovych KOZYURA (Олег Григорович КОЗЮРА) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.12.1965 tai 19.12.1962 Syntymäpaikka: Simferopol, Krim tai Zaporižžja, Ukraina |
Sevastopolin federatiivisen maahanmuuttoviraston entinen päällikkö. Vastuussa Venäjän passien järjestelmällisestä ja nopeutetusta myöntämisestä Sevastopolin asukkaille. Sevastopolin lakiasäätävän kokouksen entinen henkilöstöpäällikkö. Sevastopolin kuvernöörin neuvonantaja. |
12.5.2014 |
|
54. |
Viacheslav PONOMARIOV Vyacheslav Volodymyrovich PONOMARYOV (В'ячеслав Володимирович ПОНОМАРЬОВ) Viacheslav Vladimirovich PONOMAREV (Вячеслав Владимирович ПОНОМАРËВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 2.5.1965 Syntymäpaikka: Slovjansk (Donetskin alue), Ukraina |
Entinen Slovjanskin itse-julistautunut ”kansankuvernööri” (10.6.2014 asti). Ponomariov vetosi Vladimir Putiniin, jotta tämä lähettäisi venäläisiä joukkoja suojelemaan kaupunkia, ja myöhemmin pyysi tätä toimittamaan aseita. Ponomariovin miehet osallistuivat kidnappauksiin (he sieppasivat aktivisti Irma Kratin ja Vice Newsin toimittajan Simon Ostrovskyn, jotka molemmat vapautettiin myöhemmin; Ponomariovin miehet pitivät vangittuina Etyjin Wienin asiakirjan nojalla toimivia sotilastarkkailijoita). Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.5.2014 |
|
55. |
Igor Nikolaevich BEZLER (alias Bes [paholainen]) (Игорь Николаевич БЕЗЛЕР) Ihor Mykolayovych BEZLER (Iгор Миколайович БЕЗЛЕР) alias Igor Nikolaevich BEREGOVOY (Игорь Николаевич БЕРЕГОВОЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.12.1965 Syntymäpaikka: Simferopol, Krim, Ukraina |
Yksi Horlivkan puolisotilaallisten joukkojen entisistä johtajista. Hän otti valvontaansa Ukrainan-toimiston turvallisuusosaston rakennuksen Donetskin aluehallinnossa ja myöhemmin sisäministeriön aluetoimiston Horlivkan kaupungissa. Hänellä on suhteita Igor Strelkoviin/Girkiniin, jonka komennuksessa hän osallistui Horlivkan kaupunginvaltuuston edustajan Volodymyr Rybakin murhaan. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. Hän palasi Berdyanskiin venäläisten joukkojen kanssa huhtikuussa 2022 ja osallistuu ”yleisen järjestyksen turvaamiseen” alueella. |
12.5.2014 |
|
56. |
Igor Evgenevich KAKIDZYANOV (Игорь Евгеньевич КАКИДЗЯНОВ) Igor Evegenevich KHAKIMZYANOV (Игорь Евгеньевич ХАКИМЗЯНОВ) Ihor Yevhenovych KHAKIMZIANOV (KAKIDZIANOV) (Ігор Євгенович ХАКІМЗЯНОВ (КАКІДЗЯНОВ)) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 25.7.1980 Syntymäpaikka: Makijivka (Donetskin alue), Ukraina |
Yksi ”Donetskin kansantasavallan” asevoimien entisistä johtajista. Asevoimien tarkoituksena on ”Donetskin kansantasavallan” johtajiin kuuluvan Pushylinin mukaan ”suojella Donetskin kansantasavallan väestöä ja alueellista yhtenäisyyttä”. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.5.2014 |
|
57. |
Oleg TSARIOV, Oleh Anatoliyovych TSAROV (Олег Анатолiйович ЦАРЬОВ) Oleg Anatolevich TSARYOV (Олег Анатольевич ЦАPËВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 2.6.1970 Syntymäpaikka: Dnepropetrovsk (nykyinen Dnipro), Ukraina |
Ukrainan korkeimman neuvoston (Verkhovna Rada) entinen jäsen, on siinä asemassa julkisesti vedonnut Ukrainan kaakkoisista alueista koostuvan ”Novorossijan federatiivisen tasavallan” perustamisen puolesta. ”Kansantasavaltojen liiton parlamentin” (”Novorossijan parlamentin”) entinen ”puhemies”. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.5.2014 |
|
58. |
Roman Viktorovich LYAGIN (Роман Викторович ЛЯГИН) Roman Viktorovych LIAHIN (Роман Вiкторович ЛЯГIН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.5.1980 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukraina |
”Donetskin kansantasavallan” keskusvaalilautakunnan entinen päällikkö. Ollut aktiivisesti mukana järjestämässä 11. toukokuuta 2014 pidettyä ”Donetskin kansantasavallan” itsemääräämisoikeutta koskevaa kansanäänestystä. Entinen ”työ- ja sosiaaliministeri”. Rikosoikeudellisen menettelyn kohteena Ukrainassa. |
12.5.2014 |
|
59. |
Aleksandr Sergeevich MALYKHIN Alexander Sergeevich MALYHIN (Александр Сергеевич МАЛЫХИН) Oleksandr Serhiyovych (Sergiyovych) MALYKHIN (Олександр Сергійович МАЛИХІН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 12.1.1981 |
”Luhanskin kansantasavallan” keskusvaalilautakunnan entinen päällikkö. Ollut aktiivisesti mukana järjestämässä 11.5.2014 pidettyä ”Luhanskin kansantasavallan” itsemääräämisoikeutta koskevaa kansanäänestystä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia politiikkoja. |
12.5.2014 |
|
60. |
Natalia Vladimirovna POKLONSKAYA (Наталья Владимировна ПОКЛОНСКАЯ) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 18.3.1980 Syntymäpaikka: Mihailovka, Voroshilovgradin alue, entinen Ukrainan SNT tai Yevpatoria, nykyinen Ukraina |
Entinen valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta. Entinen ”Krimin tasavallan” syyttäjäviranomainen. Pani aktiivisesti täytäntöön Krimin liittämistä Venäjään. Kansainvälisten asioiden valiokunnan entinen varapuheenjohtaja, jäsen komiteassa, joka käsittelee Venäjän federaation sisäisiin asioihin kohdistuvan ulkopuolisen puuttumisen tutkintaa, sekä Venäjän federaation valtionduuman turvallisuutta ja korruption torjuntaa käsittelevän valiokunnan jäsen. Entinen suurlähettiläs Venäjän federaation diplomaattikunnassa. Itsenäisten valtioiden yhteisöä, ulkomailla asuvia venäläisiä ja kansainvälistä humanitaarista yhteistyötä koskevia asioita käsittelevän liittovaltion viraston (Rossotrudnichestvo) entinen apulaispäällikkö. Venäjän yleisen syyttäjän neuvonantaja kesäkuusta 2022 lähtien. ”Krimin tasavallan””viranomaiset” myönsivät hänelle kunniamerkin ”uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta” vuonna 2015. |
12.5.2014 |
|
61. |
Igor Sergeievich SHEVCHENKO (Игорь Сергеевич ШЕВЧЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 9.2.1979 Syntymäpaikka: Sevastopol, Krim, Ukraina |
Entisenä Sevastopolin syyttäjäviranomaisena pannut aktiivisesti täytäntöön Sevastopolin liittämistä Venäjään. Adygean tasavallan syyttäjäviranomainen. |
12.5.2014 |
|
62. |
Aleksandr Yurevich BORODAI (Александр Юрьевич БОРОДАЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 25.7.1972 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Entisenä ”Donetskin kansantasavallan pääministerinä” vastuussa ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista” (esim. totesi 8. heinäkuuta 2014, että ”joukkomme toteuttavat Ukrainan ’fasistien’ vastaista erityisoperaatiota”), ”Novorossijan liittoa” koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittaja. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja; johtaa ”Donbassin vapaaehtoisten liittoa”. Donbassin vapaaehtoisten liiton johtokunnan puheenjohtaja. Osallistuu aktiivisesti Donbassiin taistelemaan lähetettävien ”vapaaehtoisten” värväykseen ja koulutukseen. Valtionduuman jäsen syyskuusta 2021 alkaen. Ilmoitti lokakuussa 2021, että itäisen Ukrainan separatistien joukot ovat ”venäläisiä joukkoja”. Itsenäisten valtioiden yhteisöstä, Euraasian integraatiosta ja yhteyksistä maanmiehiin vastaavan valtionduuman valiokunnan varapuheenjohtaja. Hän puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
12.7.2014 |
|
63. |
Alexander KHODAKOVSKY Oleksandr Serhiyovych KHODAKOVSKYY (KHODAKOVSKYI) (Олександр Сергiйович ХОДАКОВСЬКИЙ) Aleksandr Sergeyevich KHODAKOVSKII (Александр Сергеевич ХОДАКОВСКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 18.12.1972 Syntymäpaikka: Donetsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) |
Entisenä Donetskin kansantasavallan turvallisuusministerinä vastuussa ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista turvallisuustoiminnoista. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. Mariupolissa taistelevan niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan sisäministeriön””Vostok”-pataljoonan komentaja ja Venäjän kaartin varapäällikkö ”Donetskin kansantasavallassa”. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.7.2014 |
|
64. |
Alexandr Arkadievich KALYUSSKY (Александр Аркадьевич КАЛЮССКИЙ) Oleksandr Arkadiyovych KALYUSSKIY (Олександр Аркадійович КАЛЮСЬКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 9.10.1975 |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan sosiaaliasioista vastaava de facto -varapääministeri”. Vastuussa ”kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. |
12.7.2014 |
|
65. |
Alexander KHRYAKOV Aleksandr Vitalievich KHRYAKOV (Александр Витальевич ХРЯКОВ) Oleksandr Vitaliyovych KHRYAKOV (Олександр Вiталiйович ХРЯКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 6.11.1958 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukraina |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””tiedotus- ja viestintäministeri”. Nykyisin ”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” budjetti-, rahoitus- ja talousvaliokunnan jäsen. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia Itä-Ukrainassa. |
12.7.2014 |
|
66. |
Marat Faatovich BASHIROV (Марат Фаатович БАШИРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 20.1.1964 Syntymäpaikka: Iževsk, Venäjän federaatio |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan ministerineuvoston pääministeri”, vahvistettu 8.7.2014. Vastuussa ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Nykyisin politiikan tutkija viestintähallinnon instituutissa ja kansainvälisiin pakotejärjestelmiin liittyvien ongelmien tutkimuskeskuksen johtaja, talousyliopiston professori. Jatkaa ”Luhanskin kansantasavallan” separatististen rakenteiden tukemista. |
12.7.2014 |
|
67. |
Vasyl Oleksandrovych NIKITIN (Василь Олександрович НІКІТІН) Vasilii Aleksandrovich NIKITIN (Василий Александрович НИКИТИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 25.11.1971 Syntymäpaikka: Shargun, Uzbekistan |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan ministerineuvoston varapääministeri” (entinen ”Luhanskin kansantasavallan pääministeri” ja ”Kaakkoisen armeijan” entinen tiedottaja). Vastuussa ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Vastuussa Kaakkoisen armeijan ilmoituksesta, jonka mukaan Ukrainan presidentinvaaleja ei voida toteuttaa ”Luhanskin kansantasavallassa” alueen ”uuden” aseman vuoksi. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.7.2014 |
|
68. |
Aleksey Vyacheslavovich KARYAKIN (Алексей Вячеславович КАРЯКИН) Oleksiy Vyacheslavovych KARYAKIN (Олексій В'ячеславович КАРЯКІН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.4.1980 tai 7.4.1979 Syntymäpaikka: Stahanov, Luhanskin alue, Ukraina |
”Luhanskin kansantasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtaja”25.3.2016 saakka, vastuussa ”korkeimman neuvoston” separatistisista ”hallitustoiminnoista”, vastuussa Venäjän federaatiolle esitetystä pyynnöstä tunnustaa ”Luhanskin kansantasavallan” itsenäisyys. ”Novorossijan liittoa” koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittaja. Entinen ”Luhanskin kansantasavallan kansanneuvoston” jäsen. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. Nykyisin ”Luhanskin kansantasavallan kansankamarin” puheenjohtaja. |
12.7.2014 |
|
69. |
Yuriy Volodymyrovych IVAKIN (Юрій Володимирович ІВАКІН) Iurii Vladimirovich IVAKIN (Юрий Владимирович ИВАКИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 13.8.1954 Syntymäpaikka: Perevalsk (Luhanskin alue), Ukraina |
Entisenä ”Luhanskin kansantasavallan sisäasiainministerinä” vastuussa ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. |
12.7.2014 |
|
70. |
Igor PLOTNITSKY Igor Venediktovich PLOTNITSKII (Игорь Венедиктович ПЛОТНИЦКИЙ) Ihor (Igor) Venedyktovych PLOTNYTSKYY (Ігор Венедиктович ПЛОТНИЦЬКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 24.6.1964 tai 25.6.1964 tai 26.6.1964 Syntymäpaikka: Luhansk (mahd. Kelmentsy, Tšernivtsin alue), Ukraina |
Entisenä ”puolustusministerinä” ja entisenä ”Luhanskin kansantasavallan””johtajana” vastuussa ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Entinen ”Luhanskin kansantasavallan” erityislähettiläs Minskin sopimuksen täytäntöönpanon alalla. |
12.7.2014 |
|
71. |
Nikolay Ivanovich KOZITSYN (Николай Иванович КОЗИЦЫН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 20.6.1956 tai 6.10.1956 Syntymäpaikka: Dzeržinsk, Donetskin alue, Ukraina |
Kasakkajoukkojen komentaja. Vastuussa Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan Ukrainan itäosassa taistelevien separatistien johtamisesta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.7.2014 |
|
▼M17 ————— |
||||
|
73. |
Mikhail Efimovich FRADKOV (Михаил Ефимович ФРАДКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 1.9.1950 Syntymäpaikka: Kurumotš, Kuibyševin alue, Venäjän federaatio |
Entinen Venäjän federaation turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen; entinen Venäjän federaation tiedustelupalvelun johtaja. Kansallisissa turvallisuusasioissa neuvovan ja niitä koordinoivan turvallisuusneuvoston jäsenenä hän oli mukana suunnittelemassa Venäjän hallituksen politiikkaa, joka uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän strategisen tutkimuksen instituutin johtaja 4.1.2017 alkaen. Hän on myös ”Almaz-Antey”-yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
25.7.2014 |
|
74. |
Nikolai Platonovich PATRUSHEV (Николай Платонович ПАТРУШЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 11.7.1951 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) |
Venäjän federaation turvallisuusneuvoston entinen jäsen ja sihteeri. Kansallisissa turvallisuusasioissa neuvovan ja niitä koordinoivan turvallisuusneuvoston jäsenenä hän oli mukana suunnittelemassa Venäjän hallituksen politiikkaa, joka uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Toimii nykyisin presidentin neuvonantajana laivanrakennusasioissa ja elokuussa 2024 perustetun Venäjän federaation merenkulkukollegion puheenjohtajana. Tuki julkisesti Donetskin ja Luhanskin itsenäisyyttä. Patrushev on yksi Venäjän Ukrainan vastaisen sodan johtavista puolestapuhujista, pitää julkisesti hyökkäystä oikeutettuna ja edistää sodan tavoitteita. |
25.7.2014 |
|
75. |
Aleksandr Vasilievich BORTNIKOV (Александр Васильевич БОРТНИКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.11.1951 Syntymäpaikka: Perm, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen; Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) johtaja. Kansallisissa turvallisuusasioissa neuvovan ja niitä koordinoivan turvallisuusneuvoston jäsenenä hän oli mukana suunnittelemassa Venäjän hallituksen politiikkaa, joka uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tukee julkisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
25.7.2014 |
|
76. |
Rashid Gumarovich NURGALIEV (Рашид Гумарович НУРГАЛИЕВ) |
Syntymäaika: 8.10.1956 Syntymäpaikka: Žitikara, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsen ja – helmikuusta 2023 lähtien – ensimmäinen apulaissihteeri. Kansallisissa turvallisuusasioissa neuvovan ja niitä koordinoivan turvallisuusneuvoston jäsenenä hän oli mukana suunnittelemassa Venäjän hallituksen politiikkaa, joka uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.7.2014 |
|
77. |
Boris Vyacheslavovich GRYZLOV (Борис Вячеславович ГРЫЗЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.12.1950 Syntymäpaikka: Vladivostok, Venäjän federaatio |
Entinen Venäjän federaation turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Kansallisissa turvallisuusasioissa neuvovan ja niitä koordinoivan turvallisuusneuvoston jäsenenä hän oli mukana suunnittelemassa Venäjän hallituksen politiikkaa, joka uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on edelleen Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston puheenjohtaja ja Venäjän federaation täysivaltainen edustaja Ukrainan tilanteen ratkaisemista käsittelevässä kontaktiryhmässä. Valtio-omisteisen Tactical Missiles Corporation JSC -yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Toimii suurlähettiläänä Venäjän federaation diplomaattikunnassa. Toimii tällä hetkellä suurlähettiläänä Valko-Venäjällä. Tukee julkisesti Venäjän sotaa Ukrainaa vastaan. |
25.7.2014 |
|
78. |
Sergei Orestovich BESEDA (Сергей Орестович БЕСЕДА) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 17.5.1954 |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) viidennen osaston entinen komentaja. Nykyisin FSB:n johtajan neuvonantaja. FSB:n vanhempana virkamiehenä (kenraalieversti) hän johtaa osastoa, joka vastaa tiedusteluoperaatioiden ja kansainvälisen toiminnan valvonnasta. |
25.7.2014 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
80. |
Ramzan Akhmadovitch KADYROV (Рамзан Ахматович КАДЫРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 5.10.1976 Syntymäpaikka: Tsentaroi, Tšetšenia, Venäjän federaatio |
Tšetšenian tasavallan presidentti. Kadyrov antoi lausuntoja, jotka tukevat Krimin laitonta liittämistä ja Ukrainan aseellista kapinaa. Hän ilmoitti muun muassa 14.6.2014”tekevänsä kaikkensa tukeakseen Krimin elvyttämistä”. Tässä yhteydessä hän sai mitalin ”Krimin vapauttamisesta””Krimin autonomisen tasavallan” virkaatekevältä päämieheltä tuesta, jota hän antoi Krimin laittomalle liittämiselle. Lisäksi 1.6.2014 hän ilmaisi valmiutensa lähettää pyydettäessä 74 000 tšetšenialaista vapaaehtoista Ukrainaan. Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston jäsen. Kadyrov on yksi Venäjän Ukrainan vastaisen sodan aktiivisimmista puolestapuhujista. Vastuussa useiden sotilasyksikköjen luomisesta ja lähettämisestä Ukrainaan. Näin ollen hän aktiivisesti tukee ja panee täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä tai uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
25.7.2014 |
|
81. |
Alexander Nikolayevich TKACHYOV (Александр Николаевич ТКАЧËВ) |
Syntymäaika: 23.12.1960 Syntymäpaikka: Vyselki, Krasnodarin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Krasnodarin alueen entinen kuvernööri. Hän sai mitalin Krimin vapauttamisesta”Krimin autonomisen tasavallan” virkaatekevältä päämieheltä tuesta, jota hän antoi Krimin laittomalle liittämiselle. Tässä tilaisuudessa ”Krimin autonomisen tasavallan” virkaatekevä päämies sanoi Tkachyovin kuuluneen ensimmäisiin, jotka ilmaisivat tukensa Krimin uusille ”johtajille”. Venäjän federaation entinen maatalousministeri. Suurin osakkeenomistaja Agrocomplex-yhtiössä, joka on vallannut suuria alueita maatalousmaita Ukrainan miehitetyillä alueilla. Tkachyov on luvannut julkisesti tukea Ukrainan vastaiseen sotaan osallistuvia mobilisoituja miehiä. |
25.7.2014 |
|
82. |
Pavel Yurievich GUBAREV (Павел Юрьевич ГУБАРЕВ) Pavlo Yuriyovich GUBARIEV (HUBARIEV) (Павло Юрiйович ГУБАРЄВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 10.2.1983 (tai 10.3.1983) Syntymäpaikka: Severodonetsk, Ukraina |
Yksi ”Donetskin kansantasavallan” johtajiksi julistautuneista henkilöistä. Hän vaati Venäjän väliintuloa Ukrainan itäosassa, myös venäläisten rauhanturvajoukkojen lähettämistä. Hän oli lähellä Igor Strelkovia/Girkiniä, joka on vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista. Gubarev vastasi separatistien asejoukkojen rekrytoinneista. Vastuussa aluehallinnon rakennuksen valtauksesta Donetskissa venäläismyönteisten joukkojen kanssa, ja julistautui ”kansan kuvernööriksi”. Hän on ollut pidätettynä Ukrainan alueellisen koskemattomuuden uhkaamisesta ja sittemmin vapautettu mutta jatkanut siitä huolimatta merkittävässä roolissa separatistisessa toiminnassa heikentäen näin Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Oman lausuntonsa mukaan hän taisteli Venäjän asevoimissa Kiovan lähellä maaliskuussa 2022. Hän totesi lokakuussa 2022, että ”ukrainalaiset ovat venäläistä kansaa”, ja on jatkanut Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa puolustavan Venäjän propagandan levittämistä. |
25.7.2014 |
|
83. |
Ekaterina Yurievna GUBAREVA (Екатерина Юрьевна ГУБАРЕВА) Kateryna Yuriyivna GUBARIEVA (HUBARIEVA) (Катерина Юрiївна ГУБАРЄВА) |
Syntymäaika: 5.7.1983 tai 10.3.1983 Syntymäpaikka: Kahovka (Hersonin alue), Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
Entisenä ulkoministerinä hän oli vastuussa ”Donetskin kansantasavallan” puolustamisesta heikentäen näin Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. ”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen (marraskuuhun 2018 saakka). ”Hersonin alueen sotilas-siviilihallinnon varajohtaja” kesä- ja joulukuun 2022 välisenä aikana. |
25.7.2014 |
|
84. |
Fyodor Dmitrievich BEREZIN (Фëдор Дмитриевич БЕРЕЗИН) Fedir Dmytrovych BEREZIN (Федiр Дмитрович БЕРЕЗIН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.2.1960 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukraina |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””apulaispuolustusministeri”. Hän on lähellä Igor Strelkovia/Girkiniä, joka on vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Berezin on näin ollen tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston” jäsen. ”Donetskin kansantasavallan” kirjailijaliiton johtokunnan nykyinen puheenjohtaja. |
25.7.2014 |
|
85. |
Valery Vladimirovich KAUROV (Валерий Владимирович КАУРОВ) Valeriy Volodymyrovych KAUROV (Валерій Володимирович КАУРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 2.4.1956 Syntymäpaikka: Odessa, Ukraina |
Julistautunut ”Novorossijan tasavallan””presidentiksi” ja kehottanut Venäjää lähettämään joukkoja Ukrainaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
25.7.2014 |
|
86. |
Serhii Anatoliyovych ZDRILIUK (alias Abwehr) (Сергей Анатольевич ЗДРИЛЮК) (Сергій Анатолійович ЗДРИЛЮК) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 23.6.1972 (tai 23.7.1972) Syntymäpaikka: Frontovkan kylä, Vinnytsjan alue, Ukraina |
Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista vastuussa olevan Igor Strelkovin/Girkinin vanhempi avustaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Zdriliuk on näin ollen tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
25.7.2014 |
|
87. |
Vladimir ANTYUFEYEV (alias Vladimir SHEVTSOV, Vladimir Iurievici ANTIUFEEV, Vladimir Gheorghievici ALEXANDROV, Vadim Gheorghievici SHEVTSOV) (Владимир Юрьевич АНТЮФЕЕВ) |
Syntymäaika: 19.2.1951 Syntymäpaikka: Novosibirsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Entinen valtionturvallisuusministeri Transnistrian separatistisella alueella. Entinen ”Donetskin kansantasavallan” varapääministeri, joka vastasi turvallisuudesta ja lainvalvonnasta. Tässä ominaisuudessa hän vastasi ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Valtio-omisteisen ”United Engine Corporation” -yrityksen hallituksen jäsen ja varapääjohtaja, valtio-omisteisen, F. Korotkovin mukaan nimetyn tutkimusta ja tuotantoa harjoittavan ”Temp”-osakeyhtiön hallituksen jäsen. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
25.7.2014 |
|
88. |
Alexey Alexeyevich GROMOV (Алексей Алексеевич ГРОМОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 31.5.1960 Syntymäpaikka: Zagorsk (Sergiev Posad), Venäjän federaatio |
Presidentin hallinnon ensimmäisenä apulaishenkilöstöpäällikkönä hän on vastuussa venäläisen median ohjeistamisesta kannattamaan Ukrainan separatisteja ja Krimin liittämistä; tukee näin ollen Ukrainan itäosan vakauden horjuttamista ja Krimin liittämistä. |
30.7.2014 |
|
89. |
Oksana TCHIGRINA Oksana Aleksandrovna CHIGRINA (CHYHRYNA) (Оксана Александровна ЧИГРИНА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: mahdollisesti 23.7.1981 |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan””hallituksen” tiedottaja, joka on antanut lausumia, joilla on perusteltu muun muassa ukrainalaisen sotilaslentokoneen alas ampumista, panttivankien ottamista ja laittomien aseistettujen joukkojen taistelutoimia, mikä on heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja yhtenäisyyttä. Entinen ”Luhanskin kansantasavallan” lehdistöpalvelun tiedottaja. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
30.7.2014 |
|
90. |
Boris Alekseevich LITVINOV (Борис Алексеевич ЛИТВИНОВ) Borys Oleksiyovych LYTVYNOV (Борис Олексійович ЛИТВИНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 13.1.1954 Syntymäpaikka: Dzeržinsk (Donetskin alue), Ukraina |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen ja ”korkeimman neuvoston” entinen puheenjohtaja, joka on ollut laatimassa politiikkaa ja järjestämässä laitonta ”kansanäänestystä”, joka johti ”Donetskin kansantasavallan” julistamiseen, mikä oli vastoin Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja yhtenäisyyttä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. ”Donetskin kansantasavallan” kommunistisen puolueen nykyinen johtaja. |
30.7.2014 |
|
91. |
Sergey Vadimovich ABISOV (Сергей Вадимович АБИСОВ) Sergiy (Serhiy) Vadymovych ABISOV (Сергiй Вадимович АБIСОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 27.11.1967 Syntymäpaikka: Simferopol, Krim, Ukraina |
Hyväksymällä Venäjän presidentin 5.5.2014 asetuksella nro 301 antaman nimityksensä ”Krimin tasavallan””sisäministeriksi”, ja toimillaan ”sisäministerinä” hän on heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja yhtenäisyyttä. Vapautettiin ”Krimin tasavallan sisäministerin” tehtävästä kesäkuussa 2018. ”Krimin tasavallan” ministerineuvoston ”puheenjohtajan” avustaja. Hän jatkaa ”Krimin tasavallan johtajan” avustajana. |
30.7.2014 |
|
92. |
Arkady Romanovich ROTENBERG Arkadii Romanovich ROTENBERG (Аркадий Романович РОТЕНБЕРГ) |
Syntymäaika: 15.12.1951 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Arkadi Rotenberg on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä ja jolla on läheiset henkilökohtaiset suhteet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Maaliskuusta 2014 lähtien Rotenberg tai hänen yhtiönsä ovat saaneet valtiolta sopimuksia yhteensä yli 7 miljardin dollarin arvosta. Vuonna 2015 Rotenberg oli sopimusten arvon perusteella vuosittaisen julkisten hankintasopimusten luettelon kärjessä Venäjän hallituksen myönnettyä hänelle sopimuksia 555 miljardin ruplan arvosta. Monet näistä sopimuksista myönnettiin ilman muodollista tarjouskilpailumenettelyä. Pääministeri Dmitri Medvedev allekirjoitti 30. tammikuuta 2015 asetuksen, jonka nojalla Rotenbergin Stroygazmontazh-yhtiö sai valtiolta sopimuksen Kertšin sillan rakentamiseksi Venäjältä laittomasti liitettyyn Krimin autonomiseen tasavaltaan Näiden sopimusten kautta hän on hyötynyt taloudellisesti niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. Hän on Stroygazmontazh-yhtiön entinen omistaja; kyseinen yhtiö on saanut valtiolta sopimuksen Kertšin sillan rakentamiseksi Venäjältä laittomasti liitettyyn ”Krimin autonomiseen tasavaltaan”, mikä lujittaa alueen integrointia Venäjän federaatioon ja näin ollen heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Stroygazmontazh-yhtiö sai niin ikään tammikuussa 2017 valtiolta 17 miljardin ruplan sopimuksen rautatielinjan rakentamiseksi Kertšin sillalle, mikä heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Rotenberg omistaa yhtiöt Mostotrest ja Stroygazmontazh-Most, jotka kumpikin on merkitty luetteloon Ukrainan suvereniteettia heikentävien toimiensa vuoksi (tässä liitteessä olevat yhteisöt nro 43 ja 46). Vuonna 2019 Rotenberg myi kaasuputkien rakentamiseen erikoistuneen Stroygazmontazh-yhtiön. Osallistumisesta Kertšin sillan rakentamiseen hänelle myönnettiin arvonimi ”Venäjän federaation työn sankari” maaliskuussa 2020. Hän on Prosveštšenije-kustantamon hallituksen puheenjohtaja; kyseinen kustantamo toteutti etenkin ”Venäjän lapsille: osoite Krim” -hankkeen, joka on PR-kampanja, jonka tarkoituksena oli saada krimiläiset lapset vakuuttuneiksi siitä, että he ovat nyt Venäjällä asuvia Venäjän kansalaisia, ja joka tuki siten Venäjän hallituksen politiikkaa Krimin integroimiseksi Venäjään. Arkadi Rotenberg ilmoitti 30. tammikuuta 2021 olevansa Aleksei Navalnyin korruptionvastaisen säätiön tutkimuksessa esille tulevan, Gelendžikissä sijaitsevan ”Putinin palatsin” omistaja. |
15.3.2015 |
|
93. |
Konstantin Valerevich MALOFEEV (Константин Валерьевич МАЛОФЕЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 3.7.1974 Syntymäpaikka: Puškino, Moskovan alue, Venäjän federaatio |
Malofeev on läheisessä yhteydessä ukrainalaisiin separatisteihin Itä-Ukrainassa ja Krimillä. Hän on ”Donetskin kansantasavallan” entisen ”pääministerin” Borodain entinen työnantaja, ja hän tapasi ”Krimin tasavallan””pääministerin” Aksyonovin Krimin liittämisprosessin aikana. Ukrainan hallitus on käynnistänyt rikostutkinnan aineellisesta ja taloudellisesta tuesta, jota hänen väitetään antaneen separatisteille. Lisäksi hän antanut useita julkisia lausuntoja, joissa hän on kannattanut Krimin liittämistä ja Ukrainan yhdistämistä Venäjään, ja todennut erityisesti kesäkuussa 2014, että ”koko Ukrainaa ei voi yhdistää Venäjään. (Ukrainan) Itäosan ehkä voi”. Malofeev tukee näin ollen toimillaan Itä-Ukrainan vakauden horjuttamista. |
30.7.2014 |
|
94. |
Yuriy Valentinovich KOVALCHUK (Юрий Валентинович КОВАЛЬЧУК) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 25.7.1951 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) |
Kovalchuk on presidentti Putinin pitkäaikainen tuttava. Hän on ollut mukana perustamassa ns. Ozero Datšaa, joka on presidentti Putinin vaikutusvaltaisen lähipiirin osuustoiminnallinen yritys. Hän hyötyy yhteyksistään Venäjän päättäjiin. Hän on Bank Rossijan puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja; hän omisti vuonna 2013 noin 38 prosenttia kyseisestä pankista, jota pidetään Venäjän federaation johtavien virkamiesten henkilökohtaisena pankkina. Krimin laittoman liittämisen jälkeen Bank Rossija on avannut sivuliikkeitä Krimillä ja Sevastopolissa, mikä on lujittanut näiden alueiden yhdentämistä Venäjän federaatioon. Kovalchuk otti Bank Rossijan kautta haltuunsa myös Krimin viininvalmistamot, viinitarhat ja tislaamot. Lisäksi Bank Rossijalla on merkittäviä osuuksia National Media Groupissa, joka puolestaan valvoo tv-asemia, jotka tukevat aktiivisesti Ukrainan vakautta horjuttavaa Venäjän hallituksen politiikkaa. Vuonna 2021 Venäjän presidentti Vladimir Putin myönsi Yuri Kovalchukille IV luokan kunniamerkin ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”) tämän tärkeästä panoksesta yhteiskunnallisesti merkittäviin hankkeisiin Krimin tasavallassa. |
30.7.2014 |
|
95. |
Nikolay Terentievich SHAMALOV (Николай Терентьевич ШАМАЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 24.1.1950 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Shamalov on presidentti Putinin pitkäaikainen tuttava. Hän on ollut mukana perustamassa ns. Ozero Datšaa, joka on presidentti Putinin vaikutusvaltaisen lähipiirin osuustoiminnallinen yritys. Hän hyötyy yhteyksistään Venäjän päättäjiin. Hän on Bank Rossijan toiseksi suurin osakkeenomistaja; hän omisti vuonna 2013 noin kymmenen prosenttia kyseisestä pankista, jota pidetään Venäjän federaation johtavien virkamiesten henkilökohtaisena pankkina. Krimin laittoman liittämisen jälkeen Bank Rossija on avannut sivuliikkeitä Krimillä ja Sevastopolissa, mikä on lujittanut näiden alueiden yhdentämistä Venäjän federaatioon. Lisäksi Bank Rossijalla on merkittäviä osuuksia National Media Groupissa, joka puolestaan valvoo tv-asemia, jotka tukevat aktiivisesti Ukrainan vakautta horjuttavaa Venäjän hallituksen politiikkaa. |
30.7.2014 |
|
▼M33 ————— |
||||
|
97. |
Vladimir Petrovich KONONOV (alias ”Tsar”) (Владимир Петрович КОНОНОВ) Volodymyr Petrovych KONONOV (Володимир Петрович КОНОНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 14.10.1974 Syntymäpaikka: Gorskoje, Luhanskin alue, Ukraina |
Hänestä tuli 14. elokuuta 2014”Donetskin kansantasavallan””puolustusministeri” Igor Strelkovin/Girkinin tilalle. Tietojen mukaan hän on johtanut separatistitaistelijoiden divisioonaa Donetskissa huhtikuusta 2014 lähtien ja luvannut ratkaista Ukrainan sotilashyökkäyksen strategisen torjuntatehtävän. Kononov on näin ollen tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Vapautettiin ”puolustusministerin” tehtävästä syyskuussa 2018. Sotaveteraanien sosiaalihuollosta ja isänmaallisesta kasvatuksesta vastaavan osaston johtaja ”Donetskin kansantasavallan johtajan” alaisuudessa. |
12.9.2014 |
|
98. |
Miroslav Vladimirovich RUDENKO (Мирослав Владимирович РУДЕНКО) Myroslav Volodymyrovych RUDENKO (Мирослав Володимирович РУДЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 21.1.1983 Syntymäpaikka: Debaltsevo, Ukraina |
Lähellä ”Donbassin kansanmiliisiä”. Hän on muun muassa todennut, että he jatkavat taisteluaan muualla maassa. Rudenko on näin ollen tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. ”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” koulutus-, tiede- ja kulttuurivaliokunnan jäsen. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
12.9.2014 |
|
▼M21 ————— |
||||
|
100. |
Andrey Yurevich PINCHUK (Андрей Юрьевич ПИНЧУК) Andriy Yuriyovych PINCHUK (Андрiй Юрiйович ПIНЧУК) |
Sukupuoli: mies Mahdollinen syntymäaika: 27.12.1977 Syntymäpaikka: Tiraspol, Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) |
Donetskin kansantasavallan entinen ”valtiollisen turvallisuuden ministeri”. Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) vanhempi virkamies (kenraali). Yhteydessä Vladimir Antyufeyeviin, joka oli vastuussa ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Hän on sen vuoksi tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. ”Donbassin vapaaehtoisten liiton” johtaja ja sen komentajaneuvoston puheenjohtaja. Ukrainassa toimivan ”BARS-13” -pataljoonan nykyinen komentaja. |
12.9.2014 |
|
101. |
Oleg Vladimirovich BEREZA (Олег Владимирович Берëза) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 1.3.1977 Syntymäpaikka: Frunze, Slobozian piiri, Moldovan tasavalta Osoite: Prospekt Aleksandra Korsunova 57, Novgorod, Venäjän federaatio |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””sisäministeri”. Yhteydessä Vladimir Antjufejeviin, joka oli vastuussa ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Hän on siten tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.9.2014 |
|
102. |
Andrei Nikolaevich RODKIN (Андрей Николаевич РОДКИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 23.9.1976 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan” Moskovan-edustaja. Hän on lausunnoissaan puhunut muun muassa kapinallisjoukkojen valmiudesta käydä sissisotaa ja niiden tekemästä Ukrainan asevoimien asejärjestelmien anastamisesta. Hän on siten tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Yksi ”Donbassin vapaaehtoisten liiton” entisistä johtajista. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.9.2014 |
|
103. |
Aleksandr Akimovich KARAMAN (Александр Акимович КАРАМАН) Alexandru CARAMAN |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 26.7.1956 Syntymäpaikka: Cioburciu, Slobozian piiri, Moldovan tasavalta |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””sosiaaliasioista vastaava varapääministeri”. Yhteydessä Vladimir Antjufejeviin, joka oli vastuussa ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoiminnoista”. Hän on siten tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän entisen varapääministerin Dmitri Rogozinin suojeluksessa. ”Donetskin kansantasavallan” ministerineuvoston entinen hallintopäällikkö. Maaliskuuhun 2017 saakka ”tasavallan””presidentin täysivaltainen edustaja” Venäjän federaatiossa. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
12.9.2014 |
|
104. |
Georgiy L’vovich MURADOV (Георгий Львович МУРАДОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 19.11.1954 Syntymäpaikka: Košmes, Komin ASNT (nykyinen Venäjän federaatio) |
Krimin ”varapääministeri” ja Krimin täysivaltainen edustaja presidentti Putinin luona. Muradovilla on ollut tärkeä rooli Venäjän institutionaalisen valvonnan vahvistamisessa Krimillä laittomasta liittämisestä alkaen. Hän on siten tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.9.2014 |
|
105. |
Mikhail Sergeyevich SHEREMET (Михаил Сергеевич ШЕРЕМЕТ) Mykhaylo Serhiyovych SHEREMET (Михайло Сергiйович ШЕРЕМЕТ) |
Syntymäaika: 23.5.1971 Syntymäpaikka: Džankoi, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta. Entinen Krimin ”ensimmäinen varapääministeri”. Sheremetillä oli keskeinen asema Krimin yhdistymisestä Venäjään 16.3.2014 pidetyn kansanäänestyksen järjestämisessä ja toimittamisessa. Kansanäänestyksen aikaan Sheremet johti tietojen mukaan Moskovan-mielisiä ”itsepuolustusjoukkoja” Krimillä. Hän on siten tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Valittiin 18.9.2016 valtionduuman varajäseneksi laittomasti liitetystä Krimin niemimaasta ja 19.9.2021 valtionduuman jäseneksi laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta. Valtionduuman turvallisuus- ja korruptiontorjuntakomitean jäsen. Sheremet tuki valtionduumassa 15.2.2022 päätöslauselmaa, jossa pyydettiin Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia tunnustamaan Ukrainan alueet Donetsk ja Luhansk itsenäisiksi valtioiksi. Valtionduuman jäsenen ominaisuudessa hän tuki niiden hallituksen päätösten ratifioimista, jotka koskevat ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta Venäjän federaation ja ”Donetskin kansantasavallan” välillä sekä Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä”. Hän äänesti 3.10.2022 Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” ja Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimisen ja lakien hyväksymisen puolesta. |
12.9.2014 |
|
106. |
Yuri Leonidovich VOROBIOV (alias Yury Leonidovich VOROBYOV) (Юрий Леонидович ВОРОБЬЕВ) |
Syntymäaika: 2.2.1948 Syntymäpaikka: Krasnojarsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen ja varapuhemies, joka koordinoi liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan työtä, antaa sille ohjeita ja valvoo kyseisten ohjeiden noudattamista. Vorobiov kannatti 1.3.2014 julkisesti liittoneuvostossa venäläisten joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Myöhemmin hän äänesti asiaa koskevan asetuksen puolesta. Liittoneuvoston jäsenenä hän osallistui hallituksen päätösten ratifioimiseen ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja ”Donetskin kansantasavallan” välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä”. Vorobiov tuki liittoneuvostossa 22.2.2022 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Vorobiov tuki liittoneuvostossa 4.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. |
12.9.2014 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
108. |
Vladimir Abdualiyevich VASILYEV (Владимир Абдуалиевич ВАСИЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 11.8.1949 Syntymäpaikka: Klin, Moskovan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen varapuhemies. Hän äänesti 20.3.2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon Dagestanin tasavallan entinen päämies. Venäjän federaation presidentin entinen neuvonantaja. Kollektiivisen turvallisuuden sopimusjärjestön parlamentaarisen yleiskokouksen pysyvän puolustus- ja turvallisuuskomitean puheenjohtaja. Valtionduuman jäsen ja valtionduuman Yhtenäinen Venäjä -ryhmän johtaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui ”Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta” sekä ”Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta” tehtyjen hallituksen päätösten ratifioimiseen. Vasiljev (Vasilyev) tuki valtionduumassa 3.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. Näin ollen hän on aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön toimintapolitiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
12.9.2014 |
|
109. |
Viktor Petrovich VODOLATSKY (Виктор Петрович ВОДОЛАЦКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 19.8.1957 Syntymäpaikka: Stefanidin Dar, Rostovin alue, Venäjän federaatio |
Venäläisten ja ulkomaisten kasakkajoukkojen unionin entinen puheenjohtaja (”atamaani”). Valtionduuman viidennen kokoonpanon jäsen 2. joulukuuta 2007 lähtien. Nykyisin hän on valtionduuman IVY-asioita, Euraasian integraatiota ja yhteyksiä maanmiehiin käsittelevän valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hänet nimitettiin 1. syyskuuta 2023 sotilaallisen urheilun ja isänmaallisen nuorisokasvatuksen keskuksen (”Warrior”) hallituksen puheenjohtajaksi. Hän kannatti Krimin liittämistä ja myönsi venäläisten kasakoiden osallistuneen aktiivisesti Ukrainan konfliktiin Moskovan tukemien separatistien rinnalla. Hän äänesti 20. maaliskuuta 2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. Hän tuki helmikuussa 2022 poliittisen puolueen ”Yhtenäinen Venäjä” toimittamaa päätöslauselmaluonnosta, jossa vedottiin Venäjän presidenttiin ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” tunnustamiseksi. Valtionduuma ilmoitti 4. huhtikuuta 2022 hänen nimittämisestään yhdeksi duuman parlamenttien välisten ryhmien koordinaattoreista; ryhmät huolehtivat yhteyksistä ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” parlamentteihin. Hän äänesti 3. lokakuuta 2022”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” sekä Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimisen ja lakien hyväksymisen puolesta. Sen vuoksi hän tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.9.2014 |
|
110. |
Leonid Ivanovich KALASHNIKOV (Леонид Иванович КАЛАШНИКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 6.8.1960 Syntymäpaikka: Stepnoi Dvorets, Venäjän federaatio |
Entinen valtionduuman ulkoasiainvaliokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän äänesti 20.3.2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. Nykyisin Venäjän valtionduuman IVY-asioita, Euraasian integraatiota ja yhteyksiä maanmiehiin käsittelevän valiokunnan puheenjohtaja. Äänesti 3.10.2022 Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen ja Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimista koskevien lakien hyväksymisen puolesta. Hän tukee näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.9.2014 |
|
111. |
Vladimir Stepanovich NIKITIN (Владимир Степанович НИКИТИН) |
Syntymäaika: 5.4.1948 Syntymäpaikka: Opotška, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen ja entinen ensimmäinen varapuheenjohtaja IVY-asioita, Euraasian integraatiota ja yhteyksiä maanmiehiin käsittelevässä valtionduuman valiokunnassa. Hän äänesti 20. maaliskuuta 2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon Venäjän federaation kommunistisen puolueen keskuskomitean puheenjohtajiston entinen jäsen. Johtaja yleisvenäläisessä ”Russian Concord”-kansanliikkeessä, joka pyrkii luomaan ainutlaatuisen venäläisen sivilisaation ja vahvistamaan Venäjän asemaa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneilla alueilla sekä IVY-maissa. |
12.9.2014 |
|
112. |
Oleg Vladimirovich LEBEDEV (Олег Владимирович ЛЕБЕДЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 21.3.1964 Syntymäpaikka: Rudnyi, Kostanain alue, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) |
Entinen valtionduuman jäsen ja entinen ensimmäinen varapuheenjohtaja IVY-asioita, Euraasian integraatiota ja yhteyksiä maanmiehiin käsittelevässä valtionduuman valiokunnassa. Hän äänesti 20. maaliskuuta 2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ””Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon”. Viranomaisyhteistyötä käsittelevän presidentin akatemian (Presidential Academy for Interaction with Government Authorities) nykyinen vararehtori. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia politiikkoja. |
12.9.2014 |
|
113. |
Ivan Ivanovich MELNIKOV (Иван Иванович МЕЛЬНИКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.8.1950 Syntymäpaikka: Bogoroditsk, Venäjän federaatio |
Valtionduuman ensimmäinen varapuhemies. Hän äänesti 20.3.2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. Äänesti 3.10.2022 Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen ja Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimista koskevien lakien hyväksymisen puolesta. Hän tukee näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.9.2014 |
|
114. |
Igor Vladimirovich LEBEDEV (Игорь Владимирович ЛЕБЕДЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 27.9.1972 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Valtionduuman entinen jäsen. Valtionduuman entinen varapuhemies. Hän äänesti 20. maaliskuuta 2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. |
12.9.2014 |
|
115. |
Nikolai Vladimirovich LEVICHEV (Николай Владимирович ЛЕВИЧЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 28.5.1953 Syntymäpaikka: Puškin, Venäjän federaatio |
Valtionduuman entinen jäsen. Valtionduuman entinen varapuhemies. Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen vuodesta 2016. Hän äänesti 20. maaliskuuta 2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski Krimin tasavallan hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. |
12.9.2014 |
|
116. |
Svetlana Sergeevna ZHUROVA (Светлана Сергеевна ЖУРОВА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 7.1.1972 Syntymäpaikka: Pavlovo-na-Neve, Venäjän federaatio |
Valtionduuman ulkoasiankomitean ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän äänesti 20.3.2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. Äänesti 3.10.2022 Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen ja Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimista koskevien lakien hyväksymisen puolesta. Hän tukee näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.9.2014 |
|
117. |
Aleksey Vasilevich NAUMETS (Алексей Васильевич HAУМЕЦ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 11.2.1968 |
Venäjän armeijan kenraalimajuri. 76. maahanlaskudivisioonan entinen komentaja, joka on ollut osallisena Venäjän sotilaallisessa läsnäolossa Ukrainan alueella, varsinkin Krimin laittoman liittämisen aikana. Toiminut vuodesta 2018 maahanlaskujoukkojen apulaisesikuntapäällikkönä. Hänet nimitettiin 27. syyskuuta 2023 Pihkovan alueen senaattoriksi. Hän on nykyisin liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan jäsen. |
12.9.2014 |
|
118. |
Sergey Viktorovich CHEMEZOV (Сергей Викторович ЧЕМЕЗОВ) |
Syntymäaika: 20.8.1952 Syntymäpaikka: Tšeremhovo, Irkutskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Sergey Chemezov kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin tunnettuihin läheisiin liittolaisiin; he molemmat olivat Dresdeniin lähetettyjä KGB:n upseereita, ja hän on Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston jäsen. Hän on hyötynyt yhteyksistään Venäjän presidenttiin ja päässyt korkeisiin asemiin valtiojohtoisissa yrityksissä. Hän johtaa Rostec-konglomeraattia, joka on Venäjän johtava valtiojohtoinen puolustus- ja teollisuustuotantoyritys. Venäjän hallituksen päätöksen johdosta Rostecin tytäryhtiö Technopromexport suunnittelee rakentavansa energialaitoksia Krimille ja tukee näin sen integraatiota Venäjän federaatioon. Lisäksi Rostecin tytäryhtiö Rosoboronexport on tukenut Krimin puolustusalan yritysten yhdistämistä Venäjän puolustusteollisuuteen ja vahvistanut näin Krimin laitonta liittämistä Venäjän federaatioon. Sen vuoksi Sergey Chemezov on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä. Hän on myös vastuussa aineellisen ja taloudellisen tuen antamisesta venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä. Lisäksi hän on vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
12.9.2014 |
|
119. |
Alexander Mikhailovich BABAKOV (Aлександр Михайлович БАБАКОВ) |
Syntymäaika: 8.2.1963 Syntymäpaikka: Kišinjov, Neuvostoliitto (nyk. Chișinău, Moldovan tasavalta) Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen ja varapuheenjohtaja. Venäjän federaation liittoneuvoston entinen jäsen. Ulkoasiainvaliokunnan entinen jäsen. Hän oli Yhtenäinen Venäjä -puolueen merkittävä jäsen. Hänet valittiin uudelleen valtionduumaan syyskuussa 2021 Oikeudenmukainen Venäjä -puolueesta. Hän on liike-elämän edustaja, jolla on suuria investointeja Ukrainassa ja Krimillä. Hän äänesti 20.3.2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski Krimin tasavallan hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja Sevastopolin liittokaupungin – muodostamista Venäjän federaatioon. Oikeudenmukainen Venäjä, Totuuden puolesta ja Venäjän patriootit -puolueiden yhdistyttyä Babakovista tuli sulautumisen tuloksena syntyneen yksikön puheenjohtajiston kansliapäällikkö. Valtionduuman jäsenen ominaisuudessa hän ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja ”Donetskin kansantasavallan” välillä sekä Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä”. Hän äänesti 3.10.2022 Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” ja Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimista koskevien lakien hyväksymisen puolesta. Näin ollen hän on aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön toimintapolitiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
12.9.2014 |
|
120. |
Sergey Yurievich KOZYAKOV (Сергей Юрьевич КОЗЬЯКОВ) Serhiy Yuriyovych KOZYAKOV (Сергiй Юрiйович КОЗЬЯКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 29.9.1982 tai 23.9.1982 |
Entisenä ”Luhanskin keskusvaalilautakunnan päällikkönä” hän oli vastuussa ”vaalien” järjestämisestä 2. marraskuuta 2014”Luhanskin kansantasavallassa”. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Toimi lokakuusta 2015 joulukuuhun 2017 ”Luhanskin kansantasavallan””oikeusministerinä”. Näihin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan sekä järjestäessään laittomat ”vaalit” hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Merkitty luetteloon notaarina Luhanskin kaupungissa. Yhteistyössä separatististen viranomaisten kanssa jatkaa separatististen politiikkojen kannattamista ja legitimointia. |
29.11.2014 |
|
121. |
Oleg Konstantinovich AKIMOV (alias Oleh AKIMOV) (Олег Константинович АКИМОВ) Oleh Kostiantynovych AKIMOV (Олег Костянтинович АКIМОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.9.1981 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina |
”Luhanskin talousunionin” edustaja ”Luhanskin kansantasavallan””kansallisneuvostossa”. Oli ehdokkaana 2.11.2014 järjestetyissä laittomissa ”vaaleissa””Donetskin kansantasavallan””johtajan” tehtävään. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Niin sanotun ”ammattiyhdistysten liiton” entinen ”johtaja”. ”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Alueidenvälisen julkisen organisaation ”Luhanskin yhteisöjen unionin” johtokunnan nykyinen puheenjohtaja, ”Venäjä–Donbass”-integraatiokomitean edustaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan sekä asettautuessaan virallisesti ehdokkaaksi laittomiin ”vaaleihin” hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Luhanskin alueen maanmiesten liiton (Union of Compatriots) johtokunnan puheenjohtaja. Tukee aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
29.11.2014 |
|
122. |
Larisa Leonidovna AIRAPETYAN (alias Larysa AYRAPETYAN, Larisa AIRAPETYAN tai Larysa AIRAPETYAN) (o.s. ZHILKO) (Лариса Леонидовна АЙРАПЕТЯН) (o.s. ЖИЛКО) (Лариса Леонідівна АЙРАПЕТЯН) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 21.2.1970 Syntymäpaikka: mahdollisesti Antratsyt, Luhanskin alue, Ukraina |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan””terveysministeri”. Oli ehdokkaana 2. marraskuuta 2014 järjestetyissä ”vaaleissa””Luhanskin kansantasavallan””johtajan” tehtävään. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan sekä asettuessaan virallisesti ehdokkaaksi laittomiin ”vaaleihin” hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
29.11.2014 |
|
123. |
Yuriy Viktorovich SIVOKONENKO (alias Yuriy SIVOKONENKO, Yury SIVOKONENKO, Yury SYVOKONENKO) (Юрий Викторович СИВОКОНЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.8.1957 Syntymäpaikka: Stalinon kaupunki (nykyinen Donetsk), Ukraina |
”Donetskin kansantasavallan””parlamentin” jäsen ja Donbassin Berkutin veteraanien liiton puheenjohtaja ja ”Vapaa Donbass” -kansanliikkeen jäsen. Oli ehdokkaana 2.11.2014 järjestetyissä ”vaaleissa””Donetskin kansantasavallan””johtajan” tehtävään. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan sekä asettautuessaan virallisesti ehdokkaaksi laittomiin ”vaaleihin” hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
124. |
Aleksandr Igorevich KOFMAN (alias Oleksandr KOFMAN) (Александр Игоревич КОФМАН) (Олександр Ігорович КОФМАН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.8.1977 Syntymäpaikka: Makijivka (Donetskin alue), Ukraina |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””ulkoministeri” ja ”parlamentin””ensimmäinen varapuhemies”. Oli ehdokkaana 2.11.2014 järjestetyissä laittomissa ”vaaleissa””Donetskin kansantasavallan””johtajan” tehtävään. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan sekä asettautuessaan virallisesti ehdokkaaksi laittomiin ”vaaleihin” hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. Kesäkuusta 2019 lähtien ”Donetskin kansantasavallan kansankamarin” puheenjohtaja. |
29.11.2014 |
|
125. |
Ravil Zakarievich KHALIKOV (Равиль Закариевич ХАЛИКОВ) Ravil Zakariyovych KHALIKOV (Равіль Закарійович ХАЛІКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 23.2.1969 Syntymäpaikka: Belozeren kylä, Romodanovon piiri, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”ensimmäinen varapääministeri” ja aikaisempi ”yleinen syyttäjä”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Nykyisin Venäjän federaation tutkintakomitean (GSU SK) Moskovan osaston päällikön ”avustaja”. |
29.11.2014 |
|
126. |
Dmitry Aleksandrovich SEMYONOV Dmitrii Aleksandrovich SEMENOV (Дмитрий Александрович СЕМЕНОВ) |
Syntymäaika: 1.6.1977 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Luhanskin kansantasavallan entinen ”varainhoidosta vastaava varapääministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Hän työskentelee strategian ja hallitussuhteiden vararehtorina Venäjän federaation hallituksen alaisessa Moskovan valtiollisessa finanssiyliopistossa. Jatkaa ”Luhanskin kansantasavallan” separatististen rakenteiden tukemista. |
29.11.2014 |
|
127. |
Oleg Evgenevich BUGROV (Олег Евгеньевич БУГРОВ) Oleh Yevhenovych BUHROV (Олег Євгенович БУГРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 29.8.1969 tai 1973 Syntymäpaikka: Sverdlovsk, Luhansk, Ukraina |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan””puolustusministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
128. |
Lesya Mikhaylovna LAPTEVA (Леся Михайловна ЛАПТЕВА) Lesya Mykhaylivna LAPTIEVA (Леся Михайлiвна ЛАПТЄВА) Avioliiton kautta tullut nimi: Lesya TARASYUK (Леся ТАРАСЮК) |
Syntymäaika: 11.3.1976 Syntymäpaikka: Džambul, , Neuvostoliitto (nykyinen Taraz, Kazakstan) Sukupuoli: nainen |
Entinen Luhanskin kansantasavallan”opetus-, tiede-, kulttuuri- ja uskontoministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Työskentelee ”Mir Detjam” -rahaston lukuun Moskovassa. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
29.11.2014 |
|
129. |
Yevgeniy Eduardovich MIKHAYLOV (alias Yevhen Eduardovych MYCHAYLOV) (Евгений Эдуардович МИХАЙЛОВ) (Євген Едуардович МИХАЙЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 17.3.1963 Syntymäpaikka: Arkangeli, Venäjän federaatio |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan”” ministeri” (hallitusasioiden hallintopäällikkö). Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
29.11.2014 |
|
130. |
Ihor Volodymyrovych KOSTENOK (a.k.a. Igor Vladimirovich KOSTENOK) (Игорь Владимирович КОСТЕНОК) |
Syntymäaika: 15.3.1961 Syntymäpaikka: Vodjanske, Dobropilljan piiri, Donetskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Donetskin kansantasavallan entinen ”opetusministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Työskentelee Donetskin hallinto- ja julkishallintoakatemiassa ”Donetskin kansantasavallan johtajan” alaisuudessa. Syyskuusta 2018 alkaen liittovaltion varainhoidon korkea-asteen koulutuksen oppilaitos ”Venäjän Plehanovin talousyliopiston” valtio- ja kunnallishallinnon laitoksen professori. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
29.11.2014 |
|
131. |
Yevgeniy Vyacheslavovich ORLOV (alias Yevhen Vyacheslavovych ORLOV) (Евгений Вячеславович ОРЛОВ) |
Syntymäaika: 21.10.1983 Syntymäpaikka: Snižne, Donetskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Donetskin kansantasavallan”kansallisneuvoston” entinen jäsen. ”Vapaa Donbass” -kansanliikkeen entinen puheenjohtaja ja ”Donin pataljoonan” entinen komentaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. ”Donetskin kansantasavallan” kansalliskokouksen teollisuus- ja kauppakomitean entinen varapuheenjohtaja. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
29.11.2014 |
|
132. |
Vladyslav Mykolayovych DEYNEGO (alias Vladislav Nikolayevich DEYNEGO) (Vladislav Nikolaevich DEINEGO) (Владислав Миколайович ДЕЙНЕГО) (Владислав Николаевич ДЕЙНЕГО) |
Syntymäaika: 12.3.1964 Syntymäpaikka: Romny, Sumyn alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) tai mahdollisesti Hirnytskyin kylä, Perevalskin piiri, Luhanskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Kansanneuvoston entinen ”apulaispäällikkö” ja ”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”ulkoministeri”. Venäjän federaation ulkoministeriön nykyinen edustaja Luhanskissa. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on sen vuoksi tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
▼M18 ————— |
||||
|
134. |
Alexey Yurevich MILCHAKOV (alias Fritz, Serbian) (Алексей Юрьевич МИЛЬЧАКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 30.4.1991 Syntymäpaikka: Pietari, Venäjän federaatio |
Komentaja ”Rusich”-yksikössä, joka on Itä-Ukrainan taisteluihin osallistunut aseistautunut separatistiryhmä. Tässä tehtävässään hän on aktiivisesti tukenut toimia ja toimintaperiaatteita, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.2.2015 |
|
▼M21 ————— |
||||
|
▼M25 ————— |
||||
|
137. |
Eduard Aleksandrovich BASURIN (Эдуард Александрович БАСУРИН) Eduard Oleksandrovych BASURIN (Едуард Олександрович БАСУРIН) |
Syntymäaika: 27.6.1966 Syntymäpaikka: Donetsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Donetskin kansantasavallan”kansanmiliisin” tiedottaja ja apulaispäällikkö. Entinen ”Donetskin kansantasavallan””apulaispuolustusministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. ”Donetskin kansantasavallan kansanmiliisiyksikön” entinen apulaispäällikkö ja virallinen edustaja. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
16.2.2015 |
|
138. |
Alexandr Vasilievich SHUBIN (Александр Васильевич ШУБИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 20.5.1972 tai 30.5.1972 tai 20.12.1955 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina |
Laittoman ”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”oikeusministeri” ja entinen ”varapuolustusministeri”. ”Luhanskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan” entinen puheenjohtaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Vapautettiin ”Luhanskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan” puheenjohtajan tehtävästä kesäkuussa 2018. Rekisteröity notaarina Luhanskin kaupungissa. Jatkaa separatististen politiikkojen kannattamista ja legitimointia. |
16.2.2015 |
|
▼M25 ————— |
||||
|
140. |
Sergey Yurevich KUZOVLEV (alias IGNATOV, TAMBOV) (Сергей Юрьевич КУЗОВЛЕВ (alias Сергей; ИГНАТОВ, ТAMБOB)) |
Syntymäaika: 7.1.1967 Syntymäpaikka: Mitšurinsk, Tambovin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Luhanskin kansantasavallan kansanmiliisin entinen ”pääkomentaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Venäjän asevoimien 8. armeijan entinen komentaja. Venäjän eteläisen sotilasalueen entinen esikuntapäällikkö ja entinen ensimmäinen apulaiskomentaja ja komentaja. Hän on ollut Moskovan sotilasalueen komentaja toukokuusta 2024 lähtien. |
16.2.2015 |
|
141. |
Ekaterina Vladimirovna GOGIASHVILI (o.s. FILIPPOVA) (Екатерина Владимировна ГОГИАШВИЛИ - o.s. ФИЛИППОВА) Kateryna Volodymyrivna GOGIASHVILI (o.s. FILIPPOVA) (Катерина Володимирівна ГОГIАШВIЛI - o.s. ФІЛІППОВА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 20.1.1988 Syntymäpaikka: Krasnoarmijsk (nykyinen Pokrovsk), Donetskin alue, Ukraina |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”oikeusministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. ”Donetskin kansantasavallan ministerineuvoston” työn organisoinnista vastaavan osaston entinen johtaja. ”Donetskin kansantasavallan oikeusasiamiehen” toimiston apulaisjohtaja. |
16.2.2015 |
|
142. |
Aleksandr Yurievich TIMOFEEV (Александр Юрьевич ТИМОФЕЕВ) Oleksandr Yuriyovych TYMOFEYEV (Олександр Юрійович ТИМОФЕЄВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.5.1971 Syntymäpaikka: Nevinnomyssk, Stavropolin aluepiiri, Venäjän federaatio Невинномысск, Ставропольский край, Российская Федерация |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””valtiovarain- ja veroministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Vapautettiin ”valtiovarain- ja veroministerin” tehtävästä syyskuussa 2018. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia tai politiikkoja. |
16.2.2015 |
|
143. |
Evgeny Vladimirovich MANUYLOV (Евгений Владимирович МАНУЙЛОВ) Yevhen Volodymyrovych MANUYLOV (Євген Володимирович МАНУЙЛОВ) |
Syntymäaika: 5.1.1967 Syntymäpaikka: Baranykivka, Bilovodskin piiri, Luhanskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Luhanskin kansantasavallan”valtiovarain- ja veroministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
16.2.2015 |
|
144. |
Viktor Vyacheslavovich YATSENKO (Виктор Вячеславович ЯЦЕНКО) Viktor Viacheslavovych YATSENKO (Вiктор В’ячеславович ЯЦЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 22.4.1985 Syntymäpaikka: Herson, Ukraina |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”viestintäministeri” (lokakuuhun 2019 saakka). Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. ”Oikeudenmukainen Venäjä – Totuuden puolesta” -puolueen keskusneuvoston jäsen. |
16.2.2015 |
|
145. |
Olga Igorevna BESEDINA (Ольга Игоревна БЕСЕДИНА) Olha Ihorivna BESEDINA (Ольга Ігорівна БЕСЕДІНА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 10.12.1976 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”talouskehitys- ja kauppaministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. Entinen ulkomaantalousosaston päällikkö ”Luhanskin hallinnon” johtajan toimistossa. |
16.2.2015 |
|
146. |
Zaur Raufovich ISMAILOV (Заур Рауфович ИСМАИЛОВ) Zaur Raufovych ISMAYILOV (Заур Рауфович ІСМАЇЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 25.7.1978 (tai 23.3.1975) Syntymäpaikka: Krasnyi Lutš, Vorošilovgrad, Luhanskin alue, Ukraina |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”yleinen syyttäjä” (lokakuuhun 2017 saakka). Toimii nykyisin ”Luhanskin kansantasavallan””oikeusministerin” tehtävässä. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.2.2015 |
|
147. |
Anatoly Ivanovich ANTONOV (Анатолий Иванович АНТОНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.5.1955 Syntymäpaikka: Omsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) |
Entinen apulaispuolustusministeri; tässä tehtävässään on ollut tukemassa venäläisten joukkojen sijoittamista Ukrainaan. Venäjän puolustusministeriön nykyisen rakenteen perusteella hän osallistui tässä tehtävässään Venäjän hallituksen toimintapolitiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon. Nämä politiikat uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Entinen varaulkoministeri. Toimii suurlähettiläänä Venäjän federaation diplomaattikunnassa. |
16.2.2015 |
|
148. |
Arkady Viktorovich BAKHIN (Аркадий Викторович БАХИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 8.5.1956 Syntymäpaikka: Kaunas, Liettua |
Entinen ensimmäinen varapuolustusministeri (17.11.2015 saakka); tässä tehtävässään on ollut tukemassa venäläisten joukkojen sijoittamista Ukrainaan. Venäjän puolustusministeriön nykyisen rakenteen perusteella hän osallistuu tässä tehtävässään Venäjän hallituksen politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon. Nämä politiikat uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Nykyisin Rosatomin palveluksessa. |
16.2.2015 |
|
149. |
Andrei Valeryevich KARTAPOLOV (Андрей Валерьевич КАРТAПOЛOВ) |
Syntymäaika: 9.11.1963 Syntymäpaikka: Saksan demokraattinen tasavalta (nykyinen Saksa) Sukupuoli: mies |
Andrei Kartapolov on ollut valtionduuman jäsen 19. syyskuuta 2021 alkaen. Hän on puolustusvaliokunnan puheenjohtaja ja yhteispuheenjohtaja valtionduuman lautakunnassa, joka tarkastelee federaation talousarviomenoja, joilla pyritään takaamaan kansallinen puolustus, kansallinen turvallisuus ja lainvalvonta. Entinen läntisen sotilasalueen komentaja. Venäjän federaation asevoimien pääesikunnan pääoperaatio-osaston entinen johtaja ja pääesikunnan apulaispäällikkö. Osallistuu aktiivisesti venäläisten joukkojen Ukrainassa harjoittaman sotilaallisen toiminnan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon. Pääesikunnan vahvistetun toiminnan perusteella hän valvoo operatiivisesti asevoimia ja on siten osallistunut aktiivisesti Venäjän hallituksen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä uhkaavan politiikan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon. Entinen apulaispuolustusministeri. Hän äänesti 3.10.2022 Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen ja Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä Venäjän federaatioon koskevien sopimusten ratifioimista koskevien lakien hyväksymisen puolesta. |
16.2.2015 |
|
▼M32 ————— |
||||
|
151. |
Valery Fedorovich RASHKIN (Валерий Фëдoрoвич РАШКИН) |
Syntymäaika: 14.3.1955 Syntymäpaikka: Žilino, Kaliningradin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Kansallisuuskysymyksiä käsittelevän valtionduuman valiokunnan entinen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän on perustanut kansalaisliikkeen ”Krasnaja Moskva – Punaisen Moskovan isänmaallinen rintama-apu”, joka on järjestänyt separatisteja tukevia julkisia mielenosoituksia, ja tukenut siten Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. Hän äänesti 20. maaliskuuta 2014 federaation perustuslakiehdotuksen puolesta, joka koski ”Krimin tasavallan” hyväksymistä Venäjän federaatioon ja uusien liittovaltiosubjektien – ”Krimin tasavallan” ja ”Sevastopolin liittokaupungin” – muodostamista Venäjän federaatioon. Rashkin tuki valtionduumassa 22. helmikuuta 2022”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä ”Donetskin kansantasavallan” välillä” sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. |
16.2.2015 |
|
152. |
Ruslan Ismailovich BALBEK (Руслан Исмаилович БАЛЬБЕК) |
Syntymäaika: 28.8.1977 Syntymäpaikka: Bekabad, Neuvostoliitto (nykyinen Bekobod, Uzbekistan) Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta Kansallisuuskysymyksiä käsittelevän valtionduuman valiokunnan entinen varapuheenjohtaja. Vuonna 2014 Balbek nimitettiin ”Krimin tasavallan” ministerineuvoston varapuheenjohtajaksi ja hän työskenteli tässä ominaisuudessa laittomasti liitetyn Krimin niemimaan yhdistämiseksi Venäjän federaatioon; tästä hänelle on myönnetty mitali ”Krimin tasavallan puolustamisesta” (”For the Defence of the ”Republic of Crimea””). Hän on tukenut Krimin liittämistä julkisissa lausunnoissa, myös profiilissaan Yhtenäisen Venäjän (Krimin osaston) verkkosivustolla ja NTV:n verkkosivustolla 3.7.2016 julkaistussa lehtiartikkelissa. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
9.11.2016 |
|
153. |
Konstantin Mikhailovich BAKHAREV (Константин Михайлович БАХАРЕВ) |
Syntymäaika: 20.10.1972 Syntymäpaikka: Simferopol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta Rahoitusmarkkinakysymyksiä käsittelevän valtionduuman valiokunnan varapuheenjohtaja. Maaliskuussa 2014 Bakharev nimitettiin ”Krimin tasavallan” valtioneuvoston varapuhemieheksi ja elokuussa 2014 kyseisen elimen ensimmäiseksi varapuhemieheksi. Hän on myöntänyt henkilökohtaisen osallisuutensa vuoden 2014 tapahtumiin, jotka johtivat Krimin ja Sevastopolin laittomaan liittämiseen, jota hän julkisesti tuki, myös gazetakrimea.ru -verkkosivustolla 22. maaliskuuta 2016 ja c-pravda.ru-verkkosivustolla 23. elokuuta 2016 julkaistussa haastattelussa. ”Krimin tasavallan””viranomaiset” ovat myöntäneet hänelle kunniamerkin ”uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta” (”For loyalty to duty”). Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
9.11.2016 |
|
154. |
Dmitry Anatolievich BELIK (Дмитрий Анатольевич БЕЛИК) |
Syntymäaika: 17.10.1969 Syntymäpaikka: Kular, Ust-Janskin piiri, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä Sevastopolin kaupungista. Valtionduuman kansainvälisten asioiden valiokunnan jäsen. Ollessaan Sevastopolin kunnallishallinnon jäsen helmi–maaliskuussa 2014 hän kannatti ”kansankuvernööri” Aleksei Tšalyin toimintaa. Hän on julkisesti myöntänyt osallisuutensa vuoden 2014 tapahtumiin, jotka johtivat Krimin ja Sevastopolin laittomaan liittämiseen, jota hän on julkisesti puolustanut, myös henkilökohtaisilla verkkosivuillaan sekä 21. helmikuuta 2016 nation-news.ru-verkkosivustolla julkaistussa haastattelussa. Osallistumisesta liittämisprosessiin hänelle on myönnetty Venäjän valtion II luokan kunniamerkki ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”). Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
9.11.2016 |
|
155. |
Andrei Dmitrievich KOZENKO (Андрей Дмитриевич КОЗЕНКО) |
Syntymäaika: 3.8.1981 Syntymäpaikka: Simferopol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä ”Krimin autonomisesta tasavallasta”. Valtionduuman rahoitusmarkkinavaliokunnan entinen jäsen. Maaliskuussa 2014 Kozenko nimitettiin ”Krimin tasavallan” valtioneuvoston varapuhemieheksi. Hän on julkisesti myöntänyt osallisuutensa vuoden 2014 tapahtumiin, jotka johtivat Krimin ja Sevastopolin laittomaan liittämiseen, jota hän on julkisesti puolustanut, myös gazetacrimea.ru-verkkosivustolla 12. maaliskuuta 2016 julkaistussa haastattelussa. Osallistumisestaan liittämisprosessiin paikalliset ”viranomaiset” ovat myöntäneet hänelle mitalin ”Krimin tasavallan puolustamisesta” (”For the defence of the ”Republic of Crimea””). Hän on ”Venäjä–Donbass” -integraatiokomitean koordinaattori. Kesäkuusta 2022 lähtien, hän on ollut ”apulaisjohtaja””Zaporižžjan aluehallinnossa”, jonka Venäjän joukot perustivat miehitettyyn Melitopoliin. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
9.11.2016 |
|
156. |
Svetlana Borisovna SAVCHENKO (Светлана Борисовна САВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 24.6.1965 Syntymäpaikka: Bilohirsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
Entinen valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä ”Krimin autonomisesta tasavallasta”. Valtionduuman kulttuurivaliokunnan entinen jäsen. Hän on ollut ”Krimin autonomisen tasavallan” korkeimman neuvoston jäsen vuodesta 2012 ja tukenut maaliskuusta 2014 alkaen laittomasti liitettyjen Krimin ja Sevastopolin yhdistämistä Venäjän federaatioon. Syyskuussa 2014 Savchenko valittiin ”Krimin tasavallan” valtioneuvostoon. Hän on puolustanut Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä useasti julkisissa lausunnoissa, myös c-pravda.ru-verkkosivustolla 2. huhtikuuta 2016 ja 20. elokuuta 2016 julkaistuissa haastatteluissa. Hänelle on myönnetty vuonna 2014 Venäjän valtion II luokan kunniamerkki kuuliaisuudesta isänmaalle (”For duties to the motherland”) ja vuonna 2015 ”Krimin tasavallan””viranomaiset” myönsivät hänelle kunniamerkin ”uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta” (”For loyalty to duty”). Hän toimii ”Krimin tasavallan” valtioneuvoston puheenjohtajan neuvonantajana. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
9.11.2016 |
|
157. |
Pavel Valentinovich SHPEROV (Павел Валентинович ШПЕРОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 4.7.1971 Syntymäpaikka: Simferopol, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) |
Entinen valtionduuman jäsen, valittu laittomasti liitetystä ”Krimin autonomisesta tasavallasta”. Valtionduuman IVY-asioita, Euraasian integraatiota ja yhteyksiä maanmiehiin käsittelevän valiokunnan entinen jäsen. Syyskuussa 2014 Shperov valittiin ”Krimin tasavallan” valtioneuvostoon. Hän on julkisesti myöntänyt, myös ldpr-rk.ru-verkkosivustolla 3. syyskuuta 2016 julkaistussa haastattelussa, osallisuutensa vuoden 2014 tapahtumiin, jotka johtivat Krimin ja Sevastopolin laittomaan liittämiseen ja myöntänyt erityisesti osuutensa niemimaan laitonta liittämistä koskevan laittoman kansanäänestyksen järjestämiseen. |
9.11.2016 |
|
158. |
Andrey Vladimirovich CHEREZOV (TSCHERESOW) (Андрей Владимирович ЧЕРЕЗОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 12.10.1967 Syntymäpaikka: Salair, Kemerovon alue, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation entinen energia-asioista vastaava varaministeri. On osaltaan vastuussa päätöksestä, joka koskee kaasuturbiinien siirtämistä ne toimittaneelta Siemens Gas Turbine Technologies OOO:lta OAO VO Technopromexportille, ja niiden asentamista Krimille. Tällä päätöksellä edistetään itsenäisen energiantuotannon luomista Krimiä ja Sevastopolia varten, ja tällä tavoin tuetaan niiden irrottamista Ukrainasta ja heikennetään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
4.8.2017 |
|
159. |
Evgeniy Petrovich GRABCHAK (Евгений Петрович ГРАБЧАК) |
Syntymäaika: 18.7.1981 Syntymäpaikka: Ust-Labinsk, Krasnodarin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Vuodesta 2020 hallituksen puheenjohtaja JSC ”Krymenergo” -yhtiössä, joka toimii energian ja luonnonvarojen alalla. Venäjän federaation energiaministeriön entinen osastopäällikkö ja Venäjän federaation energiaministeriössä vastuussa sähköenergiahankkeiden kehittämisestä Krimillä. Näillä hankkeilla edistetään itsenäisen energiantuotannon luomista Krimiä ja Sevastopolia varten, ja tällä tavoin tuetaan niiden irrottamista Ukrainasta ja heikennetään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaation energia-asioista vastaava varaministeri. |
4.8.2017 |
|
160. |
Sergey Anatolevich TOPOR-GILKA (Сергей Анатольевич ТОПОР-ГИЛКА) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 17.2.1970 Syntymäpaikka: Moldavian sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Moldovan tasavalta) Kansalaisuus: Venäjä |
OAO ”VO TPE”:n pääjohtajan asemassaan hän johti Siemens Gas Turbine Technologies OOO:n kanssa käytyjä neuvotteluja, jotka koskivat kaasuturbiinien hankkimista ja toimittamista Tamanissa Krasnodarin alueella Venäjän federaatiossa sijaitsevaan voimalaitokseen. Hän oli myöhemmin OOO ”VO TPE”:n pääjohtajana vastuussa kaasuturbiinien siirtämisestä Krimille ja lämpövoimaloita Balaklava ja Tavricheskaya, joihin turbiinit asennettiin, koskevan rakennushankkeen toteuttamisesta. Näillä toimilla edistetään itsenäisen energiantuotannon luomista Krimiä ja Sevastopolia varten, ja tällä tavoin tuetaan niiden irrottamista Ukrainasta ja heikennetään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
4.8.2017 |
|
▼M77 ————— |
||||
|
162. |
Inna Nikolayevna GUZEYEVA (Инна Николаевна ГУЗЕЕВА) Inna Nikolayevna GUZEEVA (Инна Николаевна ГУЗЕЕВА) Inna Mykolayivna HUZIEIEVA (Iнна Миколаївна ГУЗЄЄВА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 20.5.1971 Syntymäpaikka: Krim, Ukraina |
Krimin vaalilautakunnan varapuheenjohtaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 18. maaliskuuta 2018 pidettyjen Venäjän presidentinvaalien, 8. syyskuuta 2019 pidettyjen alue- ja paikallisvaalien sekä syyskuussa 2021 pidettyjen valtionduuman vaalien järjestämiseen laittomasti liitetyillä Krimillä ja Sevastopolissa, ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. |
14.5.2018 |
|
163. |
Natalya Ivanovna BEZRUCHENKO / Natalia Ivanovna BEZRUCHENKO (Наталья Ивановна БЕЗРУЧЕНКО) Nataliya Ivanivna BEZRUCHENKO (Наталiя Iванiвна БЕЗРУЧЕНКО) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 22.8.1979 Syntymäpaikka: Simferopol, Krim, Ukraina |
Krimin vaalilautakunnan sihteeri. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 18. maaliskuuta 2018 pidettyjen Venäjän presidentinvaalien, 8. syyskuuta 2019 pidettyjen alue- ja paikallisvaalien sekä syyskuussa 2021 pidettyjen valtionduuman vaalien järjestämiseen laittomasti liitetyillä Krimillä ja Sevastopolissa, ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. |
14.5.2018 |
|
164. |
Aleksandr Yurevich PETUKHOV Aleksandr Yurievich PETUKHOV (Александр Юрьевич ПЕТУХОВ) Oleksandr Yuriyovych PIETUKHOV (Олександр Юрiйович ПЄТУХОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 17.7.1970 Syntymäpaikka: Rjazan, Venäjän federaatio |
Sevastopolin vaalilautakunnan entinen puheenjohtaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 18. maaliskuuta 2018 pidettyjen Venäjän presidentinvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyillä Krimillä ja Sevastopolissa, ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. Liittovaltion ylitarkastaja Moskovan alueella. Venäjän federaation presidentin täysivaltaisen edustajan avustaja keskisessä federaatiopiirissä 6. huhtikuuta 2021 alkaen. |
14.5.2018 |
|
165. |
Miroslav Aleksandrovich POGORELOV (Мирослав Александрович ПОГОРЕЛОВ) Myroslav Oleksandrovych POHORIELOV (Мирослав Олександрович ПОГОРЄЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.6.1968 Syntymäpaikka: Novorossijsk, Venäjän federaatio |
Sevastopolin vaalilautakunnan entinen varapuheenjohtaja (toukokuuhun 2019 saakka). Tässä ominaisuudessa hän osallistui 18. maaliskuuta 2018 pidettyjen Venäjän presidentinvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyillä Krimillä ja Sevastopolissa, ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. Novorossijskin hallinnon sisäisen politiikan osaston päällikkö maaliskuusta 2022 alkaen. |
14.5.2018 |
|
166. |
Anastasiya Nikolayevna KAPRANOVA (Анастасия Николаевна КАПРАНОВА) Anastasiya Mykolayivna KAPRANOVA (Анастасія Миколаївна КАПРАНОВА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 1964 (mahdollisesti 21.4.) |
Sevastopolin vaalilautakunnan entinen sihteeri (toukokuuhun 2019 saakka). Tässä ominaisuudessa hän osallistui 18.3.2018 pidettyjen Venäjän presidentinvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyillä Krimillä ja Sevastopolissa, ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja. |
14.5.2018 |
|
167. |
Valerievna POZDNYAKOVA / Olga Valeryevna POZDNYAKOVA (Ольга Валерьевна ПОЗДНЯКОВА) Olga Valeriyivna POZDNYAKOVA (Ольга Валерiївна ПОЗДНЯКОВА) |
Syntymäaika: 30.3.1982 Syntymäpaikka: Šahty, Rostovin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan” entinen ”puheenjohtaja”. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 11. marraskuuta 2018 pidettyjen ”vaalien” järjestämiseen ”Donetskin kansantasavallassa” ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä toimia ja politiikkoja, jotka horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. Sisäpolitiikasta vastaavan osaston entinen johtaja ”Donetskin kansantasavallan” hallinnossa. Hän johtaa Nekrasov-rahastoa, joka on liike-elämän edustajan Vladimir Nekrasovin perustama yhteiskunnallis-kulttuurinen organisaatio Donetskissa. Hän osallistuu toimiin, jotka edistävät ”Donetskin kansantasavallan” johdon toimenpiteitä. |
10.12.2018 |
|
168. |
Elena Valerievna KRAVCHENKO / Elena Valeryevna KRAVCHENKO (Елена Валериевна КРАВЧЕНКО) Olena Valeriyivna KRAVCHENKO (Олена Валерiївна КРАВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 22.2.1983 Syntymäpaikka: Sverdlovsk (Jekaterinburg), Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan””puheenjohtaja”. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 11. marraskuuta 2018 ja 8.–10. syyskuuta 2023 pidettyjen ”vaalien” järjestämiseen ”Luhanskin kansantasavallassa” ja siten aktiivisesti tuki toimia ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. Hän osallistui aktiivisesti Venäjän federaation osaksi liittämistä koskeneen laittoman kansanäänestyksen järjestämiseen syyskuussa 2022 Ukrainan miehitetyillä alueilla. Lisäksi hänen johtamansa vaalilautakunta perusti äänestyspaikkoja ”Luhanskin kansantasavallassa”. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
10.12.2018 |
|
169. |
Leonid Ivanovich PASECHNIK (Леонид Иванович ПАСЕЧНИК) Leonid Ivanovych PASICHNYK (Леонiд Iванович ПАСIЧНИК) |
Syntymäaika: 15.3.1970 Syntymäpaikka: Vorošylovhrad, nykyinen Luhansk), Vorošylovhradin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””valittu johtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
10.12.2018 |
|
170. |
Vladimir Anatolievich BIDYOVKA / Vladimir Anatolievich BIDEVKA (Владимир Анатольевич БИДЁВКА) Volodymyr Anatoliyovych BIDIOVKA (Володимир Анатолійович БІДЬОВКА) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 7.3.1981 Syntymäpaikka: Makijivka, Donetskin alue, Ukraina |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston””puheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. |
10.12.2018 |
|
171. |
Denis Nikolaevich MIROSHNICHENKO (Денис Николаевич МИРОШНИЧЕНКО) |
Syntymäaika: 8.12.1987 Syntymäpaikka: Luhansk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston””puheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen ja puoleen sihteeri ”Luhanskin kansantasavallassa”. |
10.12.2018 |
|
172. |
Aleksey Alekseevich NAYDENKO (Алексей Алексеевич НАЙДЕНКО) Oleksii Oleksiyovych NAYDENKO (Олексій Олексійович НАЙДЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 2.6.1980 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukraina |
”Donetskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan””varapuheenjohtaja”. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 11.11.2018 pidettyjen ”vaalien” järjestämiseen ”Donetskin kansantasavallassa” ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä politiikkoja, jotka horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. |
10.12.2018 |
|
173. |
Vladimir Yurievich VYSOTSKIY (Владимир Юрьевич ВЫСОЦКИЙ) Volodymyr Yuriyovych VYSOTSKYI (Володимир Юрiйович ВИСОЦЬКИЙ) |
Syntymäaika: 7.4.1985 Syntymäpaikka: Likarstvenen kylä, Neuvostoliitto (nykyinen ”Krimin autonominen tasavalta”, Ukraina) Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan” entinen ”sihteeri” ja ”Donetskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan” nykyinen ”päällikkö”. Tässä ominaisuudessa hän osallistui aktiivisesti 11. marraskuuta 2018 ja 8.–10. syyskuuta 2023 pidettyjen ”vaalien” järjestämiseen ”Donetskin kansantasavallassa” ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Hän osallistui aktiivisesti Venäjän federaation osaksi liittämistä koskeneen laittoman kansanäänestyksen järjestämiseen syyskuussa 2022 Ukrainan miehitetyillä alueilla. Lisäksi hänen johtamansa vaalilautakunta perusti äänestyspaikkoja ”Donetskin kansantasavallassa”. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
10.12.2018 |
|
174. |
Maksim Aleksandrovich SVIDCHENKO (Максим Александрович СВИДЧЕНКО) Maksym Oleksandrovych SVIDCHENKO (Максим Олександрович СВIДЧЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 6.4.1978 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina |
Luhanskin Artemovskin alueen ”aluevaalilautakunnan””puheenjohtaja” ja ”Luhanskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan” entinen ”varapuheenjohtaja”. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 11. marraskuuta 2018 ja 8.–10. syyskuuta 2023 pidettyjen ”vaalien” järjestämiseen ”Luhanskin kansantasavallassa” ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Tukee edelleen aktiivisesti separatistisia toimia ja politiikkoja. |
10.12.2018 |
|
175. |
Ekaterina Vasilyevna TERESHCHENKO Ekaterina Vasilievna TERESHCHENKO (Екатерина Васильевна ТЕРЕЩЕНКО) Kateryna Vasylivna TERESHCHENKO (Катерина Василiвна ТЕРЕЩЕНКО) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 31.5.1986 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina |
”Luhanskin kansantasavallan””keskusvaalilautakunnan””sihteeri”. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 11. marraskuuta 2018 ja 8.–10. syyskuuta 2023 pidettyjen ”vaalien” järjestämiseen ”Luhanskin kansantasavallassa” ja siten aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
10.12.2018 |
|
176. |
Sergey Nikolayevich STANKEVICH (Сергей Николаевич СТАНКЕВИЧ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 27.1.1963 Syntymäpaikka: Kaliningrad, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun ”Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin” rajavalvontaosaston päällikkö, kontra-amiraali. Tässä ominaisuudessa hän oli vastuussa Venäjän federaation rannikkovartioston laivaston toimista Ukrainaa vastaan 25.11.2018; kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
177. |
Andrey Borisovich SHEIN (Андрей Борисович ШЕИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 10.6.1971 Syntymäpaikka: Ivanovskajan alue, Venäjän federaatio |
Rajavalvontaosaston varapäällikkö, Venäjän federaation turvallisuuspalvelun ”Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin” rannikkovartioyksikön päällikkö. Tässä ominaisuudessa hän osallistui ukrainalaisia aluksia ja niiden miehistöjä vastaan toteutettuihin operaatioihin Venäjän federaation 25.11.2018 Ukrainaa vastaan toteuttamien toimien aikana; kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
178. |
Aleksey Mikhailovich SALYAEV Aleksey Mikhailovich SALYAYEV (Алексей Михайлович САЛЯЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 22.8.1978 tai 4.12.1975 |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun rannikkovartioston ”Don”-partioveneen (sivumerkintä 353) päällikkö. Hän toimi päällikkönä aluksessa, joka osallistui aktiivisesti Venäjän federaation toimiin 25. marraskuuta 2018 ukrainalaisia aluksia ja niiden miehistöjä vastaan ja joka tahallisesti törmäsi Ukrainan laivaston ”Yany Kapu” -hinaajaan. Kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
179. |
Andrei Olegovich SHIPITSIN (Андрей Олегович ШИПИЦИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 25.12.1969 Syntymäpaikka: Astrakan, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun rannikkovartioston ”Izumrud”-partioveneen päällikkö. Hän toimi päällikkönä aluksessa, joka osallistui aktiivisesti Venäjän federaation toimiin 25. marraskuuta 2018 ukrainalaisia aluksia ja niiden miehistöjä vastaan; kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
180. |
Aleksey Vladimirovich SHATOKHIN (Алексей Владимирович ШАТОХИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 26.1.1971 |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun ”Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin” Kertšin tarkastuspisteen päällikkö. Hän osallistui ukrainalaisia aluksia ja niiden miehistöjä vastaan toteutettuihin operaatioihin Venäjän federaation 25. marraskuuta 2018 Ukrainaa vastaan toteuttamien toimien aikana. Kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
181. |
Ruslan Alexandrovich ROMASHKІN (Руслан Александрович РОМАШКИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.6.1976 Syntymäpaikka: Ruzajevka, Mordovia (Venäjän federaatio) |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun ”Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin” tarkastuspisteen päällikkö. Tässä ominaisuudessa hän vastasi Venäjän federaation joukkojen niiden toimien koordinoinnista, jotka toteutettiin ukrainalaisia aluksia ja alusten miehistöjä vastaan 25.11.2018; kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
182. |
Sergey Alekseevich SHCHERBAKOV (Сергей Алексеевич ЩЕРБАКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 2.11.1986 |
Hän toimi päällikkönä Venäjän federaation Mustanmeren laivaston ”Suzdalets”-sukellusveneiden torjunta-aluksessa, joka osallistui Venäjän federaation toimiin 25. marraskuuta 2018 ukrainalaisia aluksia ja niiden miehistöjä vastaan, ja hän osallistui aktiivisesti ”Yany Kapu” -hinaajan saartamiseen ja aseistetun ”Nikopol”-tykkiveneen takavarikointiin. Kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Kyseisillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
183. |
Aleksandr Vladimirovich DVORNIKOV (Александр Владимирович ДВОРНИКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 22.8.1961 Syntymäpaikka: Ussuriysk, Primorsky Krai, Neuvostoliitto, (nykyinen Venäjän federaatio) |
Venäjän asevoimien kenraali. Hän oli korkein komentaja taistelukentällä Venäjän sotilaallisessa hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan huhtikuusta kesäkuuhun 2022. Tässä tehtävässä hän oli vastuussa kaikista Ukrainan vastaisista sotatoimista. Sen vuoksi Alexander Dvornikov aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on nykyisin Venäjän armeijaa, ilmavoimia ja laivastoa tukevan vapaaehtoisen yhdistyksen (Voluntary Society for Assistance to the Army, Aviation and Navy of Russia) puheenjohtaja. Venäjän asevoimien eteläisen sotilasalueen entinen päällikkö. Tässä tehtävässä hän oli vastuussa alueella, myös laittomasti liitetyssä Krimissä ja Sevastopolissa, toimivista sotilasjoukoista. Tässä ominaisuudessa hän oli vastuussa Venäjän federaation Mustanmeren laivaston ja muiden joukkojen toimista Ukrainaa vastaan 25. marraskuuta 2018. Kyseisillä toimilla estettiin ukrainalaisten alusten pääsy maan Asovanmeren puoleiselle rannikolle ja siten heikennettiin Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia, ja häiritsemällä Ukrainan laivaston alusten liikkumista ja toimintakykyä heikennettiin Ukrainan turvallisuutta. Näillä toimilla myös tuettiin Krimin niemimaan laittoman Venäjän federaatioon liittämisen vakiinnuttamista. |
15.3.2019 |
|
184. |
Sergei Andreevich DANILENKO (Сергей Андреевич ДАНИЛЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 14.3.1960 Syntymäpaikka: Krasnodar, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
Sevastopolin vaalilautakunnan entinen johtaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 8. syyskuuta 2019 pidettyjen paikallisvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyssä Sevastopolin kaupungissa ja siten aktiivisesti tuki toimia ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
185. |
Lidia Aleksandrovna BASOVA (Лидия Александровна БАСОВА) Lidiya Oleksandrivna BASOVA (Лiдiя Олександрiвна БАСОВА) |
Syntymäaika: 4.9.1972 Sukupuoli: nainen |
Sevastopolin vaalilautakunnan entinen apulaisjohtaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 8. syyskuuta 2019 pidettyjen paikallisvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyssä Sevastopolin kaupungissa ja siten aktiivisesti tuki toimia ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
186. |
Ekaterina Eduardovna PYRKOVA (Екатерина Эдуардовна ПЫРКОВА) Kateryna Eduardivna PYRKOVA (Катерина Едуардівна ПИРКОВА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 22.8.1967 Syntymäpaikka: Sevastopol, SNTL (nykyinen Ukraina) |
Sevastopolin vaalilautakunnan sihteeri. Tässä ominaisuudessa hän osallistui 8. syyskuuta 2019 pidettyjen paikallisvaalien järjestämiseen laittomasti liitetyssä Sevastopolin kaupungissa ja siten aktiivisesti tuki toimia ja pani täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
187. |
Ekaterina Borisovna ALTABAEVA (Екатерина Борисовна АЛТАБАЕВА) Kateryna Borysivna ALTABAEVA (Катерина Борисiвна АЛТАБАЄВА) |
Syntymäaika: 27.5.1956 Syntymäpaikka: Uglitš, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
Laittomasti liitettyä Sevastopolin kaupunkia edustava Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen ja liittoneuvoston tiede-, koulutus- ja kulttuurivaliokunnan varapuheenjohtaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on työskennellyt laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin integroimiseksi edelleen Venäjän federaatioon. Altabaeva tuki Venäjän federaation neuvostossa 22.2.2022 ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation sekä ”Donetskin kansantasavallan” välillä sekä ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä” annettujen hallituksen päätösten ratifioimista. Altabaeva tuki liittoneuvostossa 22.2.2022 Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Altabaeva tuki liittoneuvostossa 4.10.2022 ukrainalaisten Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden liittämistä koskevaa lainsäädäntöä. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
188. |
Yuriy Mikhailovich GOTSANYUK Yuriy Mikhailovich GOTSANIUK (Юрий Михайлович ГОЦАНЮК) Iurii Mykhailovych HOTSANIUK (Юрій Михайлович ГОЦАНЮК) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 18.7.1966 Syntymäpaikka: Novaja Derevnja / Nove Selo, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) |
”Krimin tasavallan” pääministeri. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on edistänyt ”Krimin tasavallan” integroimista edelleen Venäjän federaatioon ja siten aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
189. |
Vladimir Vladimirovich NEMTSEV (Владимир Владимирович НЕМЦЕВ) Volodymyr Volodymyrovych NEMTSEV (Володимир Володимирович НЄМЦЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.11.1971 Syntymäpaikka: Sevastopol, SNTL (nykyinen Ukraina) |
Laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin ”lakiasäätävän kokouksen” puheenjohtaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on edistänyt laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin integroimista edelleen Venäjän federaatioon ja siten aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
190. |
Mikhail Vladimirovich RAZVOZHAEV (Михаил Владимирович РАЗВОЖАЕВ) Mykhailo Volodymyrovich RAZVOZHAEV (Михайло Володимирович РАЗВОЖАЄВ) |
Syntymäaika: 30.12.1980 Syntymäpaikka: Krasnojarsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin ”kuvernööri”. Venäjän federaation valtioneuvoston puheenjohtajiston jäsen 21. joulukuuta 2020 lähtien. ”Kuvernöörin” tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on edistänyt laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin integroimista edelleen Venäjän federaatioon ja siten aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.1.2020 |
|
191. |
Alexander Nikolaevich GANOV (Александр Николаевич ГАНОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 24.10.1974 Syntymäpaikka: Voronež (Venäjän federaatio) |
JSC TC Grand Service Express -yhtiön pääjohtaja; yhtiö harjoittaa rautatieliikennettä Venäjän ja Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan välillä. Tukee näin ollen Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
1.10.2020 |
|
192. |
Leonid Kronidovich RYZHENKIN (Леонид Кронидович РЫЖЕНЬКИН) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 10.11.1967 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Passin numero: 722706177 (vuonna 2015) |
Entinen infrastruktuurihankkeista vastaava varapääjohtaja Stroigazmontazh-yhtiössä (SGM), joka oli vuodesta 2015 alkaen valvonut Kertšinsalmen ylittävän, Venäjän ja Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan yhdistävän sillan rakentamista (mukaan lukien sillan rautatieosuus). Tukee näin ollen Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
1.10.2020 |
|
193. |
Mikhail Nikolaevich BELOUSOV (Михаил Николаевич БЕЛОУСОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 26.11.1964 Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen (Unioni ei tunnusta Venäjän federaation Krimillä myöntämiä passeja) Osoite: 117 Balaklavs’ka St, App 48, Simferopol, Crimea, Ukraine |
Tuomari Kievskin piirioikeudessa Simferopolissa. Hän teki useita vääristyneitä päätöksiä poliittisin perustein vireille pannuissa oikeusjutuissa Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
194. |
Andrey Nikolaevich DOLGOPOLOV (Андрей Николаевич ДОЛГОПОЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 15.2.1959 Syntymäpaikka: Kirgisia Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen (Unioni ei tunnusta Venäjän federaation Krimillä myöntämiä passeja) Osoite: 82 Peremohy Ave, App. 343, Simferopol, Crimea, Ukraine |
Puheenjohtaja Kievskin piirioikeudessa Simferopolissa. Hän teki useita vääristyneitä päätöksiä poliittisin perustein vireille pannuissa oikeusjutuissa Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
195. |
Yevgeniy Sergeevich KOLPIKOV (Евгений Сергеевич КОЛПИКОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 6.5.1974 Syntymäpaikka: Berjozovskaja, Danilovskin piirikunta, Volgogradin alue, Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Osoite: Military Prosecutor’s Office of the Southern Military District of the Russian Federation, Pushkinskaya Ulitsa, 72А, Rostov, Rostov Oblast, Russia, 344022 P. (+ 7) 8863263-04-67, (+ 7) 8863282-79-68 |
Venäjän federaation eteläisen sotilaspiirin sotilassyyttäjän viraston syyttäjä Donin Rostovissa. Hän nosti syytteen ukrainalaismielisiä aktivisteja vastaan, joita sorretaan, koska he ovat vastustaneet Krimin niemimaan liittämistä Venäjän federaatioon. Hän nosti Venäjän federaatiossa sijaitsevassa tuomioistuimessa syytteet miehitetyltä Krimin niemimaalta pakkosiirrettyjä Ukrainan kansalaisia vastaan. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
196. |
Magomed Farmanovich MAGOMEDOV (Магомед Фарманович МАГОМЕДОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 5.2.1981 |
Erikoistapausten tutkija Krimin tasavaltaa ja Sevastopolin kaupunkia käsittelevän Venäjän tutkintakomitean tutkinnan pääosaston erityisen tärkeiden tapausten tutkintaosaston ensimmäisessä tutkintayksikössä. Hän on osallistunut poliittisesti motivoituihin rikostutkintoihin, jotka kohdistuvat Krimin tataarien kansankokouksen (Mejlis) johtajiin; heidät on asetettu syytteeseen, koska he ovat aktiivisesti vastustaneet Krimin niemimaan laitonta liittämistä Venäjään federaatioon. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
197. |
Leonid Vladimirovich MIKHAILIUK (Леонид Владимирович МИХАЙЛЮК) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 1.1.1970 tai 8.7.1963 Kansalaisuus: venäläinen Osoite (työ): 295034, Simferopol, 13 I. Franko blvd., Krim, Ukraina |
Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) Krasnodarin aluepiiristä vastaavan osaston päällikkö. FSB:n entinen päällikkö Krimillä ja Sevastopolissa sekä alueellisen terrorisminvastaisen komitean päällikkö. Hän johti FSB:n joukkoja, jotka ovat voimistaneet Venäjän federaation toteuttaman Krimin niemimaan laittoman miehityksen vastustajiin kohdistuvaa sortokampanjaa. Osa hänen komennossaan olevien FSB:n yksiköiden pidättämistä ukrainalaisista aktivisteista siirrettiin väkivalloin Krasnodariin ja Donin Rostoviin Venäjälle. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
198. |
Viktor Anatolyevich MOZHELIANSKIY (Виктор Анатольевич МОЖЕЛЯНСКИЙ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 10.5.1964 Syntymäpaikka: Harkova, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen (Unioni ei tunnusta Venäjän federaation Krimillä myöntämiä passeja) Osoite: 35 Marshala Zhukova St, App. 53, Simferopol, Crimea, Ukraine tai Anhars’ka St, 8 Simferopol, Crimea, Ukraine |
Simferopolin piirioikeuden varapuheenjohtaja ja entinen Kievskin piirioikeuden tuomari Simferopolissa. Hän teki useita vääristyneitä päätöksiä poliittisin perustein vireille pannuissa oikeusjutuissa Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
199. |
Galina Vladimirovna REDKO (Галина Владимировна РЕДЬКО) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 22.3.1974 Syntymäpaikka: Romani, Pultavan alue, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen (Unioni ei tunnusta Venäjän federaation Krimillä myöntämiä passeja) |
Krimin tasavallan korkeimman oikeuden tuomari. Hän teki useita vääristyneitä päätöksiä poliittisin perustein vireille pannuissa oikeusjutuissa Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
200. |
Vladimir Nikolaevich TERENTEV (Владимир Николаевич ТЕРЕНТЬЕВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 11.11.1977 Syntymäpaikka: Voronež, Venäjä Kansalaisuus: Sukupuoli: mies Passin numero, kansallinen henkilötunnus, muut henkilöasiakirjojen numerot: 03 01 118013 |
Tutkinnan pääosaston johtaja Krimin tasavaltaa ja Sevastopolin kaupunkia käsittelevässä Venäjän tutkintakomiteassa. Hän on valvonut komitean toimintaa poliittisesti motivoiduissa tapauksissa niitä ukrainalaisaktivisteja vastaan, joita sorretaan heidän Ukrainan laittoman liittämisen vastustamista ja alueellisen koskemattomuuden palauttamista koskevan toimintansa takia. Hän on johtanut rikostutkijoiden työtä ja siten hän on tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
11.10.2021 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
202. |
Denis Yurievich KHARITONOV (Денис Юрьевич ХАРИТОНОВ) |
Asema(t): Donbassin vapaaehtoisten liiton Astrakhanin osaston apulaisaluejohtaja; Astrakhanin alueen duuman jäsen; Wagner Groupin palkkasotilas Syntymäaika: 16.3.1980 Syntymäpaikka: Astrakhanin alue, Venäjän SFNT Kansalaisuus: Venäjä Passi: 76 2759110 Myöntänyt: MVD (entisen Neuvostoliiton sisäministeriö) 30001 Voimassaolon päättymispäivä: 10.3.2030 Osoite: Ilyinkan kylä, Astrakhanin alue, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
Denis Kharitonov on Donbassin vapaaehtoisten liiton Astrakhanin osaston apulaisaluejohtaja, Astrakhanin alueen duuman jäsen ja Wagner Groupin palkkasotilas. Hän taisteli Donbassissa separatistisessa Steppe-pataljoonassa, jossa hän komensi kannettavien ilmatorjuntaohjusten kompleksin joukkuetta. Hän myönsi ampuneensa henkilökohtaisesti alas ukrainalaisen helikopterin ja kaksi Su-25-ilma-alusta Donbassissa. Hänelle myönnettiin Venäjän federaation kunniamerkki kuuliaisuudesta isänmaalle. Lisäksi hän sai Wagner Groupin sisäisiä palkintoja sekä Donbassin vapaaehtoisten liiton johtajan ja niin kutsutun Donetskin kansantasavallan entisen pääministerin Alexander Borodain (rajoittavien toimenpiteiden kohteena neuvoston päätöksen 2014/145/YUTP perusteella) myöntämiä palkintoja. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
13.12.2021 |
|
203. |
Sergey Vladimirovich SHCHERBAKOV (Сергей Владимирович ЩЕРБАКОВ) |
Asema(t): Venäjän sotilastiedustelupalvelun (GRU) freelance-työntekijä ja Wagner Groupin palkkasotilas Syntymäaika: 21.7.1981 Kansalaisuus: Venäjä Osoite: (mahdollisesti) Astrakhan, Kirovskiy rayon, Raskolnikova 11 app. 5, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
Sergey Shcherbakov on Venäjän sotilastiedustelupalvelun (GRU) freelance-työntekijä ja Wagner Groupin palkkasotilas. Hän taisteli Donbassissa venäläismielisten separatistien joukoissa kannettavien ilmatorjuntaohjusten kompleksin sotilasyksikön jäsenenä venäläismielisessä separatistisessa Steppe-pataljoonassa, joka ampui alas ukrainalaisen helikopterin ja kaksi Su-25-ilma-alusta Donbassissa. Hän on siten tukenut aktiivisesti toimia ja toteuttanut politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
13.12.2021 |
|
204. |
Aleksei Yurievich CHERNIAK (alias Alexey Yurievich CHERNYAK) (Алексей Юрьевич ЧЕРНЯК) |
Syntymäaika: 27.8.1973 Syntymäpaikka: Alma Ata, entinen Kazakstanin SNT (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation valtionduuman entinen jäsen, toimi tehtävässään 3. syyskuuta 2022 saakka. Valittu laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta niin kutsutussa ”Simferopolin vaalipiirissä”. Hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän työskenteli ”Krimin tasavallan” integroimiseksi edelleen Venäjän federaatioon. Toimikaudellaan valtionduumassa hän puolsi 15. helmikuuta 2022 äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”. Näin ollen hän on aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön toimintapolitiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
21.2.2022 |
|
205. |
Leonid Ivanovich BABASHOV (Леонид Иванович БАБАШОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 31.1.1966 Syntymäpaikka: Petrovka, Krimin alue, Ukrainan SNT(nykyinen Ukraina) |
Venäjän federaation valtionduuman jäsen 19. syyskuuta 2021 lähtien. Valittu laittomasti liitetystä Krimin autonomisesta tasavallasta niin kutsutussa ”Yevpatorian vaalipiirissä”. Hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on työskennellyt ”Krimin tasavallan” integroimiseksi edelleen Venäjän federaatioon. Lisäksi hän puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”. Näin ollen hän on aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön toimintapolitiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
21.2.2022 |
|
206. |
Tatiana Georgievna LOBACH (Татьяна Георгиевна ЛОБАЧ) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 8.1.1974 Syntymäpaikka: Khmelnytskyi,Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) |
Venäjän federaation valtionduuman jäsen 19. syyskuuta 2021 lähtien. Valittu laittomasti liitetystä Sevastopolin kaupungista niin kutsutussa ”Sevastopolin vaalipiirissä”. Hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on työskennellyt laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin integroimiseksi edelleen Venäjän federaatioon. Lisäksi hän puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”. Näin ollen hän on aktiivisesti tukenut toimia ja pannut täytäntöön toimintapolitiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
21.2.2022 |
|
207. |
Nina Sergeevna FAUSTOVA (Нина Сергеевна ФАУСТОВА) |
Sukupuoli: nainen Syntymäaika: 11.7.1983 Syntymäpaikka: Kyzyl, Tuvan tasavalta, Venäjän SFNT (nykyinen Venäjän federaatio) |
Sevastopolin vaalilautakunnan päällikkö, joka osallistui niin sanottujen vaalien järjestämiseen laittomasti liitetyissä ”Krimin autonomisessa tasavallassa” ja Sevastopolin kaupungissa syyskuussa 2021. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. |
21.2.2022 |
|
208. |
Aleksandr Evgenevich CHMYHALOV (Александр Евгеньевич ЧМЫХАЛОВ) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 13.6.1990 |
Sevastopolin vaalilautakunnan apulaispäällikkö, joka osallistui niin sanottujen vaalien järjestämiseen laittomasti liitetyissä ”Krimin autonomisessa tasavallassa” ja Sevastopolin kaupungissa syyskuussa 2021. Hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän aktiivisesti tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttivat entisestään Ukrainan vakautta. |
21.2.2022 |
|
209. |
Oleksandr Viktorovych YANUKOVYCH (Олександр Вiкторович ЯНУКОВИЧ) |
Syntymäaika: 10.7.1973 Syntymäpaikka: Jenakijeve, Donetskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleksandr Yanukovych on liike-elämän edustaja ja Ukrainan entisen presidentin Viktor Yanukovychin (suom. Viktor Janukovytš) poika. Isänsä Viktor Yanukovychin presidenttikauden aikana ja tämän lähipiiriin muodostamiensa henkilökohtaisten yhteyksien ansiosta hän hankki useita liiketaloudellisia intressejä ja kokosi merkittävän omaisuuden. Hän jatkaa liiketoimintaansa separatistiryhmien hallussa olevalla Donbassin alueella, erityisesti energia-, hiili-, rakennus-, pankki- ja kiinteistöalalla. Erityisesti hänellä on läheiset suhteet venäläismielisiin separatisteihin, minkä avulla hän on hankkinut omistukseensa keskeisiä kohteita ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloissa” muun muassa energia-, hiili- ja kiinteistöaloilla. Separatistinen Oplot-pataljoona (merkitty luetteloon helmikuussa 2015) suojeli hänen kiinteistökehityshankkeitaan ”Donetskin kansantasavallassa.” Oleksandr Yanukovychin MAKO-holdingyhtiö oli virallisesti siirretty Venäjän oikeudenkäyttövallan alaisuuteen ja on nyt rekisteröity Donetskiin. Ennen Venäjän oikeudenkäyttövallan alaisuuteen siirtämistä MAKO-yritysryhmä kuului oikeudellisesti Ukrainan oikeudenkäyttövallan alaisuuteen. Oleksandr Yanukovych on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai toteuttamisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja hän toteutti liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbassin alueella. Lisäksi hän on lähellä isäänsä Viktor Yanukovychia, joka on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai toteuttamisesta, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
4.8.2022 |
|
210. |
Viktor Fedorovych YANUKOVYCH (Вiктор Федорович ЯНУКОВИЧ) |
Syntymäaika: 9.7.1950 Syntymäpaikka: Jenakijeve, Donetskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Asema: Ukrainan entinen presidentti, johtava liike-elämän edustaja Sukupuoli: mies |
Viktor Yanukovych (suom. Viktor Janukovytš) oli Ukrainan presidentti vuosina 2010–2014. Hän toteutti virassaan venäläismielistä politiikkaa. Ukrainalainen tuomioistuin totesi Viktor Yanukovychin syylliseksi maanpetokseen tämän kehotettua Venäjän federaatiota hyökkäämään Ukrainaan. Jouduttuaan eroamaan hän muutti Venäjälle, josta käsin hän on jatkanut toimintaansa Ukrainan vakauden horjuttamiseksi. Hän avusti Venäjän sotilaallisessa puuttumisessa Ukrainaan kehottamalla Venäjän federaation presidenttiä lähettämään venäläisiä joukkoja Ukrainaan maaliskuussa 2014. Viktor Yanukovych tuki venäläismielisiä poliitikkoja, jotka toimivat julkisissa tehtävissä miehitetyllä Krimillä. Ukrainassa aloitettiin vuonna 2021 uusi esitutkinta, jonka mukaan Viktor Yanukovych on yhdessä kahden entisen puolustusministerin kanssa heikentänyt tarkoituksellisesti Ukrainan puolustusvalmiutta erityisesti ”Krimin autonomisessa tasavallassa”. Huhtikuun 21. päivänä 2010 silloinen Ukrainan presidentti Viktor Yanukovych ja silloinen Venäjän presidentti Dmitri Medvedev allekirjoittivat Ukrainan ja Venäjän federaation välisen sopimuksen, jolla pidennettiin Venäjän federaation Mustanmeren laivaston vuokra-aikaa Sevastopolissa vuodesta 2017 vuoteen 2042. Allekirjoittamalla sopimuksen Yanukovych loi suotuisat olosuhteet Venäjän sotilaallisen läsnäolon lisäämiselle Ukrainassa ja Mustanmeren laivaston uudelleenvarustamiselle ja sen aseiden nykyaikaistamiselle Krimin alueella. Vuonna 2014 Venäjä liitti näiden Ukrainan alueella olleiden venäläisten aseiden avulla alueeseensa ”Krimin autonomisen tasavallan” ja Sevastopolin kaupungin. Ukrainan valtionpoliisi toimitti vuonna 2023 Viktor Yanukovychia vastaan syytekirjelmän, jossa häntä syytettiin maanpetoksesta ja Venäjän avustamisesta kumouksellisessa toiminnassa Ukrainassa. Hän pitää itseään Ukrainan laillisena presidenttinä ja on ilmaissut johdonmukaisesti venäläismielisen kantansa julkisissa puheenvuoroissaan. Eri lähteiden mukaan Viktor Yanukovych on ollut osallisena Venäjän erityisoperaatiossa, jonka tarkoituksena oli palauttaa hänet Ukrainan presidentiksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan ensimmäisissä vaiheissa. Lisäksi Tšetšenian tasavallan presidentti Ramzan Kadyrov on pyytänyt Ukrainan presidenttiä siirtämään kaiken toimivaltansa Viktor Yanukovychille. Viktor Yanukovych on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai toteuttamisesta, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
4.8.2022 |
|
211. |
Serhiy Vitaliyovich KURCHENKO (ukrainaksi: Сергiй Вiталiйович КУРЧЕНКО; venäjäksi: Сергей Витальевич КУРЧЕНКО) |
Sukupuoli: mies Syntymäaika: 21.9.1985 Syntymäpaikka: Harkova, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen |
Serhiy Kurchenko on ukrainalainen liikemies. Venäläismielisten separatistien tuella hän otti hallintaansa useita suuria metallurgisia, kemiallisia ja energialaitoksia separatistien valtaamilla Donbassin alueilla. Hänen ”Gaz-Alliance” -yhtiönsä monopolisoi kivihiilen louhinnan Donbasissa sen jälkeen, kun sen kilpailijat oli pakotettu ulos markkinoilta, tietojen mukaan Venäjän avustuksella. Hän organisoi laittoman järjestelmän Donbassin kivihiilen viemiseksi Venäjälle ja Eurooppaan ja hyötyi siitä EU:n pakotteista huolimatta. Kurchenkon kaivoksista louhittu kivihiili on rekisteröity uudelleen, ja sitä on viety laittomasti Venäjän satamien kautta. Kurchenko auttoi suuria venäläisiä yrityksiä ja valtio-omisteisia holdingyhtiöitä kiertämään EU:n rajoittavia toimenpiteitä toimimalla niiden alihankkijana Venäjän valtaamilla alueilla. Hän on toiminut välittäjänä venäläisen kaasun, polttoaineen ja sähkön viennissä separatistien valtaamiin Donbassin osiin, mikä on vahvistanut niiden itsenäistä energianhankintaa ja heikentänyt niiden taloudellista integraatiota Ukrainan kanssa. Lisäksi hän toimitti polttoainetta laittomasti miehitetylle Krimin niemimaalle. Toimimalla näin hän vahvisti kyseisen alueen itsenäistä energianhankintaa. Hän omistaa myös Krimin niemimaan suurimman polttoainevaraston. Siten hän hyötyi venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta, toteutti liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbassin alueella ja tuki aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.4.2022 |
|
212. |
Sergei Kuzhugetovich SHOIGU (Сергей Кужугетович ШОЙГУ) |
Syntymäaika: 21.5.1955 Syntymäpaikka: Tšadan, Tuvan tasavalta, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Asema: Entinen Venäjän federaation puolustusministeri Sukupuoli: mies |
Sergei Shoigu on Venäjän federaation entinen puolustusministeri. Hän on esittänyt julkisia kommentteja, joiden mukaan Krim on ja pysyy venäläisenä. Hänen komennuksessaan ja käskystään venäläiset joukot ovat pitäneet sotaharjoituksia laittomasti liitetyllä Krimillä ja käynnistäneet täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Entisenä puolustusministerinä hän oli viime kädessä vastuussa Ukrainan vastaisesta sotilaallisesta toiminnasta, joka käynnistettiin 24. helmikuuta 2022. Sergei Shoigu on nyt Venäjän federaation turvallisuusneuvoston sihteeri. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja aktiivisesti tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
213. |
Anton Eduardovich VAINO (Антон Эдуардович ВАЙНО) |
Syntymäaika: 17.2.1972 Syntymäpaikka: Tallinna, Viro Kansalaisuus: venäläinen Asema: presidentin kanslian henkilöstöpäällikkö Sukupuoli: mies |
Anton Vaino on presidentin kanslian henkilöstöpäällikkö. Hänellä on aktiivinen rooli Kremlin päätöksentekoprosessissa, koska hän osallistuu Venäjän turvallisuusneuvostoon ja vaikuttaa presidentin päätösten valmisteluun Venäjän puolustuksen ja kansallisen turvallisuuden alalla. Anton Vaino osallistuu myös Krimin ja Sevastopolin sosioekonomista kehitystä käsitteleviin kokouksiin. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aktiivisesta tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
214. |
Marat Shakirzyanovich KHUSNULLIN (Марат Шакирзянович ХУСНУЛЛИН) |
Syntymäaika: 9.8.1966 Syntymäpaikka: Kazan, Tatarstanin tasavalta, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän varapääministeri, rakennusasiat ja aluekehitys Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Marat Khusnullin on Venäjän varapääministeri rakennusasioiden ja aluekehityksen alalla. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa miehitettyä Krimiä koskevasta Venäjän hallituksen politiikasta, mukaan lukien veden toimittaminen Krimille ja Sevastopoliin, kuten myös rakennushankkeista Ukrainan miehitetyillä alueilla Donetskissa ja Luhanskissa. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
215. |
Dmitriy Yuryevich GRIGORENKO (Дмитрий Юрьевич ГРИГОРЕНКО) |
Syntymäaika: 14.7.1978 Syntymäpaikka: Nizhnevartovsk, Tyumenin alue, Venäjän federaatio Tehtävät: Venäjän federaation varapääministeri – Venäjän federaation hallituksen henkilöstöpäällikkö; VTB-pankin valvontaelimen puheenjohtaja Sukupuoli: mies |
Dmitriy Grigorenko on Venäjän federaation varapääministeri ja Venäjän federaation hallituksen henkilöstöpäällikkö. Hän on myös valtion omistaman VTB-pankin valvontaneuvoston puheenjohtaja ja lähellä VTB-pankin valvontaelimen jäsentä Maksim Reshetnikovia. Aiemmin Venäjän federaation liittovaltion veroviraston apulaisjohtajana Grigorenko oli vastuussa uuden paikallisen verolainsäädännön laatimisesta Krimin alueelle sen vuonna 2014 tapahtuneen liittämisen jälkeen. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on myös vastuussa taloudellisen ja aineellisen tuen antamisesta ja hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2022 |
|
216. |
Maxim Gennadyevich RESHETNIKOV (Максим Геннадьевич РЕШЕТНИКОВ) |
Syntymäaika: 11.7.1979 Syntymäpaikka: Perm, Venäjän federaatio Asema: Venäjän federaation talouskehitysministeri; VTB Bankin hallintoneuvoston jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Maxim Reshetnikov on Venäjän federaation talouskehitysministeri. Hän on myös VTB Bankin hallintoneuvoston jäsen. VTB Bank on valtion omistama pankki, ja se on lähellä Dmitriy Grigorenkoa, joka on VTB Bankin hallintoneuvoston jäsen. Talouskehitysministerinä Maxim Reshetnikov on vastuussa infrastruktuurin kehittämisohjelmista Krimillä ja Sevastopolissa, erityisesti ”Krimin tasavallan ja Sevastopolin” sosioekonomista kehitystä vuoteen 2022 asti koskevan federaation tavoiteohjelman kautta. Ohjelmaa on jatkettu vuoteen 2025. Hän on esittänyt julkisia lausuntoja, joissa hahmotellaan Venäjän federaation hallituksen suunnitelmia ja prioriteetteja, jotka koskevat Krimin ja Sevastopolin taloudellista kehitystä. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on myös vastuussa taloudellisen ja aineellisen tuen antamisesta ja hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2022 |
|
217. |
Nikolay Anatolyevich YEVMENOV (alias Nikolai YEVMENOV) (Николай Анатольевич ЕВМЕНОВ) |
Syntymäaika: 2.4.1962 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Naval Academy named after Admiral of the Fleet of the Soviet Union N. G. Kuznetsov -sotilaskoulutus- ja tutkimuskeskuksen johtaja; Venäjän merivoimien entinen päällikkö Sotilasarvo: amiraali Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolay Yevmenov on Venäjän merivoimien entinen päällikkö ja toimi tehtävässään 19. maaliskuuta 2024 saakka. Asemassaan hän oli vastuussa kaikista Venäjän merivoimien merioperaatioista Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Vuonna 2024 hänet nimitettiin ”Naval Academy named after Admiral of the Fleet of the Soviet Union N. G. Kuznetsov” johtajaksi. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aktiivisesta tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
218. |
Vladimir Lvovich KASATONOV (Владимир Львович КАСАТОНОВ) |
Syntymäaika: 17.6.1952 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän puolustusministeriö; Venäjän laivasto Sukupuoli: mies |
Vladimir Kasatonov on Venäjän merivoimien apulaispäällikkö. Tässä asemassa hän on vastuussa Ukrainassa toteutettavista ja Ukrainaan kohdistuvista merioperaatioista. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aktiivisesta tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
219. |
Igor Vladimirovich OSIPOV (Игорь Владимирович ОСИПОВ) |
Syntymäaika: 6.3.1973 Syntymäpaikka: Novošumnojen kylä, Fjodorovin piiri, Qostanayn alue, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Asema: Mustanmeren laivaston entinen päällikkö Sotilasarvo: amiraali Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Osipov on Mustanmeren laivaston entinen päällikkö. Asemassaan hän oli vastuussa kaikista Ukrainassa tai Ukrainaan Mustanmeren kautta toteutetuista merioperaatioista sekä merenkulun vapauden rajoittamisesta Mustallamerellä. Hän oli sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta tai turvallisuutta |
23.2.2022 |
|
220. |
Oleg Leonydovych SALYUKOV (Олег Леонидович САЛЮКОВ) |
Syntymäaika: 21.5.1955 Syntymäpaikka: Saratov, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän maavoimien komentaja Sotilasarvo: kenraali Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraali Oleg Salyukov on ollut Venäjän maavoimien päällikkö vuodesta 2014 alkaen ja Venäjän asevoimien yhteisen ryhmän apulaiskomentaja 11. tammikuuta 2023 alkaen. Asemassaan hän on vastuussa Ukrainassa tai Ukrainaan toteutetuista maaoperaatioista. Hän on myös mukana järjestämässä isänmaallisia tapahtumia, joilla pyritään lisäämään Venäjän armeijan kannatusta. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
221. |
Sergei Vladimirovich SUROVIKIN (Cергей Владимирович СУРОВИКИН) |
Syntymäaika: 11.10.1966 Syntymäpaikka: Novosibirsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän ilmavoimien entinen komentaja Sotilasarvo: kenraali Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän ilmavoimat – puolustusministeriö Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraali Sergei Surovikin oli Venäjän ilmavoimien komentaja 31. lokakuuta 2017 alkaen kesään 2023 saakka. Asemassaan hän oli vastuussa Ukrainassa tai Ukrainaan toteutetuista ilmaoperaatioista. Hän oli kaikkien Venäjän joukkojen komentaja Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan lokakuun 2022 ja tammikuun 2023 välisenä aikana. Kyseisenä ajanjaksona Venäjän joukot tekivät suuria hyökkäyksiä siviilikohteisiin, myös Ukrainan energiainfrastruktuuriin. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja aktiivisesti tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
222. |
Sergey Vladimirovich DRONOV (alias Sergei Vladimirovich DRONOV) (Сергей Владимирович ДРОНОВ) |
Syntymäaika: 11.8.1962 Syntymäpaikka: Almazovka, Voroshilovogradin alue, Ukraina Asema: Ilmavoimien komentaja ja ilma- ja avaruusvoimien apulaiskomentaja Sotilasarvo: kenraaliluutnantti Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraaliluutnantti Sergey Vladimirovich Dronov on ilmavoimien komentaja ja ilma- ja avaruusvoimien apulaiskomentaja. Asemassaan hän on vastuussa Ukrainassa tai Ukrainaan toteutetuista ilmaoperaatioista. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aktiivisesta tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2022 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
224. |
Lyubov Valentinovna PRIGOZHINA alias Lyubov Valentinovna KRYAZHEVA Любовь Валентиновна ПРИГОЖИНА Любовь Валентиновна КРЯЖЕВА) |
Lähellä olevat henkilöt: Pavel Prigozhin (poika), Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Lyubov Prigozhina on Pavel Prigozhinin äiti ja Agat LLC:n omistaja. Agat LLC on Concord Management and Consulting LLC:n tytäryhtiö. Concord Management and Consulting LLC kuuluu Concord-ryhmään, jonka hänen edesmennyt aviomiehensä Yevgeniy Prigozhin perusti ja omisti vuoteen 2019. Hän on lähellä Pavel Prigozhinia, joka on saanut suuria julkisia hankintasopimuksia Venäjän puolustusministeriöltä. Hän on sen vuoksi perheenjäsen, joka hyötyy Pavel Prigozhinista. |
23.2.2022 |
|
225. |
Denis Aleksandrovich BORTNIKOV (Денис Александрович БОРТНИКОВ) |
Syntymäaika: 19.11.1974 Asema: VTB Bankin johtokunnan varapuheenjohtaja (Deputy President and Chairman) Kansalaisuus: venäläinen Lähellä olevat yhteisöt: VTB Bank Sukupuoli: mies |
Denis Bortnikov on Alexander Bortnikovin poika ja siten häntä lähellä. Alexander Bortnikov on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) johtaja ja Venäjän federaation turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, joka osallistuu Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä uhkaavan Venäjän hallituksen politiikan suunnitteluun. Hän on VTB Bankin johtokunnan varapuheenjohtaja ja työskentelee tässä asemassa isänsä pimeiden tai laittomien tulojen legitimoinnin hyväksi. Sen vuoksi hän myös tukee taloudellisesti niitä venäläisiä päättäjiä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä Venäjään ja Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2022 |
|
226. |
Andrei Leonidovich KOSTIN (Андрей Леонидович КОСТИН) |
Syntymäaika: 21.9.1956 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: VTB Bankin johtokunnan puheenjohtaja; United Shipbuilding Corporationin hallituksen puheenjohtaja Lähellä olevat yhteisöt: VTB Bank; JSC United Shipbuilding Corporation Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrei Leonidovich Kostin on Vneshtorbankin (VTB) – erään Venäjän johtavan valtion omistaman pankin – puheenjohtaja. Hän on ollut United Shipbuilding Corporationin hallituksen puheenjohtaja 25. elokuuta 2023 alkaen ja on poliittisen puolueen ”United Russia” korkeimman neuvoston jäsen. Hän on antanut julkisia lausumia, joissa hän on kannattanut Krimin liittämistä ja kannustanut Venäjän kansalaisia lomailemaan Krimillä. Hän on myös lähellä viininvalmistamoa ja loistohotellia Krimillä sekä tiedotusvälineiden mukaan omistaa ne. Hän tukee sen vuoksi toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja hyötyy Krimin liittämisestä. |
23.2.2022 |
|
227. |
Igor Ivanovich SHUVALOV (Игорь Иванович ШУВАЛОВ) |
Syntymäaika: 4.1.1967 Syntymäpaikka: Bilibino, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
Igor Ivanovich Shuvalov on State Development Corporation VEB.RF:in puheenjohtaja. VEB.RF toimii Ukrainan miehitetyillä alueilla Venäjän hallinnassa ja on osana hankkeita, jotka Venäjän hallinto on joko käynnistänyt tai joita se on edistänyt. Hän oli aiemmin Venäjän ensimmäinen varapääministeri ja Euraasian talouskomission neuvoston jäsen. Ensimmäisen varapääministerin ominaisuudessa hän antoi lausuntoja, joiden mukaan Venäjä muuttaisi budjettisääntöjä, jotta otettaisiin huomioon kahden miljoonan hengen ylimääräinen väestö Krimin laittoman Venäjän federaatioon liittämisen johdosta. Hän tukee sen vuoksi toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2022 |
|
228. |
Margarita Simonovna SIMONYAN (Маргарита Симоновна СИМОНЬЯН) |
Syntymäaika: 6.4.1980 Syntymäpaikka: Krasnodar, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Englanninkielisen televisiouutisverkon RT (Russia Today) päätoimittaja Lähellä olevat henkilöt: Dmitry Konstantinovich Kiselyov Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Margarita Simonyan on keskeinen hahmo hallituspropagandassa. Hän on myös englanninkielisen televisiouutisverkon RT (Russia Today) päätoimittaja. Asemassaan hän edisti myönteistä asennetta Krimin liittämiseen ja Donbassin separatistien toimiin. Hän on sen vuoksi tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2022 |
|
229. |
Maria Vladimirovna ZAKHAROVA (Мария Владимировна ЗАХАРОВА) |
Syntymäaika: 24.12.1975 Syntymäpaikka: Moskova, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän federaation ulkoministeriön tiedotus- ja lehdistöosaston johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Maria Zakharova on Venäjän federaation ulkoministeriön tiedotus- ja lehdistöosaston johtaja. Hallituksen propagandan keskeisenä hahmona hän tuki Venäjän joukkojen lähettämistä Ukrainaan. Hän on sen vuoksi tukenut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2022 |
|
230. |
Vladimir Roudolfovitch SOLOVIEV (Владимир Рудольфович СОЛОВЬЁВ) |
Syntymäaika: 20.10.1963 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Asema: propagandan levittäjä ja tv- ja radiotoimittaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Solovyev levittää propagandaa ja on Russia-1-kanavan ja Rossia 24:n juontaja. Hän sai Aleksanteri Nevskin ritarikunnan mitalin ”korkeasta ammattitaidostaan ja objektiivisuudestaan raportoinnissaan Krimin tasavallan tapahtumista”. Heinäkuussa 2022 hänelle myönnettiin myös kunniamerkki kuuliaisuudesta isänmaalle (”For Merit to the Fatherland”) ”myönteisen kuvan luomisesta Venäjästä”. Solovyov tunnetaan äärimmäisen vihamielisestä asenteestaan Ukrainaa kohtaan ja Venäjän hallituksen ylistämisestä. Hän tukee aktiivisesti ja voimakkaasti Venäjän sotatoimia Ukrainaa vastaan. Hän on siten vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2022 |
|
231. |
Konstantin Sergeyevich KNYRIK (Константин Сергеевич КНЫРИК) |
Syntymäaika: 14.8.1989 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Konstantin Knyrik on venäläismielinen aktivisti, joka johtaa MediaGroup News Front -osakeyhtiötä, laittomasti liitetylle Krimin niemimaalle rekisteröityä uutissivustoa. Hän on Venäjälle sijoittautuneen Venäjä-myönteisen Rodina-puolueen Krimin osaston päällikkö. Hän tukee julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja osallistuu aktiivisesti disinformaation levittämiseen sodasta. Konstantin Knyrikille on myönnetty ”Krimin palauttamisen” mitali. Hän on sen vuoksi aktiivisesti tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
232. |
Aleksey Konstantinovich PUSHKOV (Алексей Константинович ПУШКОВ) |
Syntymäaika: 10.8.1954 Syntymäpaikka: Peking, Kiina Kansalaisuus: venäläinen Puhelin- ja faksinumero: +8 (495) 697-5869 Vastaanoton osoite Venäjän federaatiossa: 51 Lenina St., Perm, 614000, kokoushuone 219 Venäjän federaatiossa olevan vastaanoton puhelin- ja faksinumero: (342) 253-66-01 Sukupuoli: mies |
Aleksey Konstantinovich Pushkov on kansanedustaja Permin aluepiiristä, hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen ja tiedotuspolitiikkakomission puheenjohtaja. Hän on esittänyt useita lausuntoja Krimin niemimaan liittämisen puolesta ja on esittänyt sen peruuttamattomana. Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2022 |
|
233. |
Pyotr Olegovych TOLSTOY (alias Petr Olegovich TOLSTOY; Pyotr Olegovich TOLSTOY) (Пётр Олегович ТОЛСТОЙ) |
Syntymäaika: 20.6.1969 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäläinen toimittaja, tuottaja, juontaja ja poliitikko; Valtionduuman varapuhemies vuodesta 2016 alkaen; Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen varapuheenjohtaja ja Venäjän valtuuskunnan päällikkö Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa 25. helmikuuta 2022 saakka Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Pyotr Tolstoy on valtionduuman jäsen ja varapuhemies sekä oli Venäjän valtuuskunnan päällikkö Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa 25. helmikuuta 2022 saakka. Hän on ollut myös tv-ohjelman ”Vremya Pokazhet” juontaja. Hallituksen propagandan keskeisenä levittäjänä hän puolustaa usein Krimin liittämistä. Hän tukee julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on sen vuoksi vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien toimien ja politiikkojen tukemisesta. |
23.2.2022 |
|
234. |
Yevgeniy Viktorovich PRIGOZHIN (Евгений Викторович ПРИГОЖИН) |
Syntymäaika: 1.6.1961 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Lähellä olevat henkilöt: Lyubov Valentinovna Prigozhina (puoliso) Lähellä olevat yhteisöt: Wagner Group, internet Research Agency, Concord company group, Concord Management and Consulting LLC, Megaline LLC Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yevgeniy Prigozhin (suom. Jevgeni Prigožin) oli johtava venäläinen liike-elämän edustaja, jolla oli läheiset yhteydet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin ja Venäjän puolustusministeriöön. Hänen kerrotaan kuolleen lento-onnettomuudessa 23. elokuuta 2023. Hän oli julkisesti vahvistanut perustaneensa Venäjällä sijaitsevan rekisteröimättömän sotilasyhteisön Wagner Groupin, joka on vastuussa Wagner Groupin palkkasotilaiden lähettämisestä Ukrainaan. Vuonna 2022 perustettiin ja rekisteröitiin Pietarissa osakeyhtiö ”PMC Wagner Center”, jonka tavoitteena oli ”tarjota miellyttävä ympäristö uusien ajatusten tuottamiselle Venäjän puolustuskyvyn parantamiseksi”. Yevgeniy Prigozhinin johtamalla Wagner Groupilla on ollut tärkeä rooli taisteluissa ja alueiden miehittämisessä Ukrainan itäosassa. Prigozhinin perustama ja hänen omistuksessaan marraskuuhun 2019 saakka ollut Concord-yritys (joka tunnetaan myös nimellä KOMBINAT PITANIYA KONKORD OOO) ja ryhmä muita yrityksiä, joilla oli yhteyksiä häneen, kuten Concord Management and Consulting LLC ja Megaline LLC, ovat saaneet suuria julkisia hankintasopimuksia Venäjän puolustusministeriöltä sen jälkeen, kun Krim liitettiin laittomasti Venäjän federaatioon ja Venäjän tukemat separatistit miehittivät Ukrainan itäosan. Yevgeniy Prigozhin oli johtava liike-elämän edustaja, joka toimi Venäjällä. Hän oli vastuussa toimista, jotka ovat heikentäneet ja uhanneet Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja toteutti niitä aktiivisesti. Lisäksi hän hyötyi venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. Pavel Prigozhin on Yevgeniy Prigozhinin poika ja tämän ensisijainen perijä sekä varojen ja omaisuuden edunsaaja. Unioni on merkinnyt Pavel Prigozhinin luetteloon sillä perusteella, että hän osallistuu Ukrainan vastaisiin sotatoimiin. Sen vuoksi on aiheellista säilyttää Yevgeniy Prigozhin niiden luonnollisten henkilöiden, oikeushenkilöiden, yhteisöjen tai elinten luettelossa, joita koskee varojen jäädyttäminen ja kielto asettaa varoja ja taloudellisia resursseja saataville, sillä kyseisiä varoja muutoin todennäköisesti käytettäisiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tai muiden Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien rahoittamiseen. |
21.4.2022 |
|
235. |
Gennady Andreevich ZYUGANOV (Геннадий Андреевич ЗЮГАНОВ) |
Syntymäaika: 26.6.1944 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
236. |
Yury Vyacheslavovich AFONIN (Юрий Вячеславович АФОНИН) |
Syntymäaika: 22.3.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
237. |
Vladimir Ivanovich KASHIN (Кашин Владимир ИВАНОВИЧ) |
Syntymäaika: 10.8.1948 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
238. |
Dmitry Georgyevich NOVIKOV (Дмитрий Георгиевич НОВИКОВ) |
Syntymäaika: 12.9.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
239. |
Nikolai Mikhailovich KHARITONOV (Николай Михайлович ХАРИТОНОВ) |
Syntymäaika: 30.10.1948 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
240. |
Nikolai Vasilevich KOLOMEYTSEV (Николай Васильевич КОЛОМЕЙЦЕВ) |
Syntymäaika: 1.9.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
241. |
Sergey Aleksandrovich SHARGUNOV (Сергей Александрович ШАРГУНОВ) |
Syntymäaika: 12.5.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
242. |
Vadim Valentinovich KUMIN (Вадим Валентинович КУМИН) |
Syntymäaika: 1.1.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
243. |
Yury Petrovich SINELSHCHIKOV (Юрий Петрович СИНЕЛЬЩИКОВ) |
Syntymäaika: 26.9.1947 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
244. |
Kazbek Kutsukovich TAYSAYEV (Казбек Куцукович ТАЙСАЕВ) |
Syntymäaika: 12.2.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
245. |
Alexey Vladimirovich KURINNY (Алексей Владимирович КУРИННЫЙ) |
Syntymäaika: 18.1.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
246. |
Anzhelika Egorovna GLAZKOVA (Анжелика Егоровна ГЛАЗКОВА) |
Syntymäaika: 28.12.1968 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
247. |
Alexander Andreevich YUSHCHENKO (Александр Андреевич ЮЩЕНКО) |
Syntymäaika: 19.11.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
248. |
Vyacheslav Mikhailovich MARKHAYEV (Вячеслав Михайлович МАРХАЕВ) |
Syntymäaika: 1.6.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
249. |
Anatoly Zhamalovich BIFOV (Aнатолий Жамалович БИФОВ) |
Syntymäaika: 7.1.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
250. |
Nikolay Vasilevich AREFYEV (Николай Васильевич АРЕФЬЕВ) |
Syntymäaika: 11.3.1949 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
251. |
Boris Olegovych KOMOTSKY (Борис Олегович КОМОЦКИЙ) |
Syntymäaika: 31.1.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
252. |
Irina Anatolievna FILATOVA (Ирина Анатольевна ФИЛАТОВА) |
Syntymäaika: 8.8.1978 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
253. |
Sergey Georgiyevich LEVCHENKO (Сергей Георгиевич ЛЕВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 2.11.1953 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
254. |
Artyom Vyacheslavovich PROKOFYEV (Артём Вячеславович ПРОКОФЬЕВ) |
Syntymäaika: 31.12.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
255. |
Maria Vladimirovna DROBOT (Мария Владимировна ДРОБОТ) |
Syntymäaika: 21.3.1982 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
256. |
Ivan Nikolaevich BABICH (Иван Николаевич БАБИЧ) |
Syntymäaika: 2.9.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
257. |
Nikolay Ivanovich OSADCHY (Николай Иванович ОСАДЧИЙ) |
Syntymäaika: 8.12.1957 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
258. |
Alexey Viktorovich KORNIYENKO (Алексей Викторович КОРНИЕНКО) |
Syntymäaika: 22.7.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
259. |
Sergey Anatolevich GAVRILOV (Сергей Анатольевич ГАВРИЛОВ) |
Syntymäaika: 27.1.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
260. |
Nikolay Nikolaevich IVANOV (Николай Николаевич ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 17.1.1957 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
261. |
Roman Mikhailovich LYABIKHOV (Роман Михайлович ЛЯБИХОВ) |
Syntymäaika: 7.5.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
262. |
Vladimir Pavlovich ISAKOV (Владимир Павлович ИСАКОВ) |
Syntymäaika: 25.2.1987 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
263. |
Renat Ismailovich SULEYMANOV (Ренат Исмаилович СУЛЕЙМАНОВ) |
Syntymäaika: 24.12.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
264. |
Vladimir Nikolaevich BLOTSKY (Владимир Николаевич БЛОЦКИЙ) |
Syntymäaika: 10.11.1977 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
265. |
Sergey Mikhailovich PANTELEYEV (Сергей Михайлович ПАНТЕЛЕЕВ) |
Syntymäaika: 4.7.1951 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
266. |
Georgy Petrovich KAMNEV (Георгий Петрович КАМНЕВ) |
Syntymäaika: 5.1.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
267. |
Nikolay Ivanovich VASILYEV (Николай Иванович ВАСИЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 28.3.1958 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
268. |
Boris Viktorovich IVANYUZHENKOV (Борис Викторович ИВАНЮЖЕНКОВ) |
Syntymäaika: 28.2.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
269. |
Viktor Ivanovich SOBOLEV (Виктор Иванович СОБОЛЕВ) |
Syntymäaika: 23.2.1950 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
270. |
Mikhail Yurevich AVDEYEV (Михаил Юрьевич АВДЕЕВ) |
Syntymäaika: 6.3.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
271. |
Nina Alexandrovna OSTANINA (Нина Александровна ОСТАНИНА) |
Syntymäaika: 26.12.1955 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
272. |
Yevgeny Ivanovich BESSONOV (Евгений Иванович БЕССОНОВ) |
Syntymäaika: 26.11.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
273. |
Nikolay Nikolaevich YEZERSKY (Николай Николаевич ЕЗЕРСКИЙ) |
Syntymäaika: 8.5.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
274. |
Sergei Pavlovich OBUKHOV (Сергей Павлович ОБУХОВ) |
Syntymäaika: 5.10.1958 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
275. |
Denis Andreevich PARFYONOV (Денис Андреевич ПАРФЕНОВ) |
Syntymäaika: 22.9.1987 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
276. |
Andrei Anatolyevich ALEKHIN (Андрей Анатольевич АЛЕХИН) |
Syntymäaika: 9.2.1959 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
277. |
Petr Revoldovich AMMOSOV (Петр Револьдович АММОСОВ) |
Syntymäaika: 22.9.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
278. |
Sergei Ivanovich KAZANKOV (Сергей Иванович КАЗАНКОВ) |
Syntymäaika: 9.10.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
279. |
Oleg Aleksandrovich LEBEDEV (Олег Александрович ЛЕБЕДЕВ) |
Syntymäaika: 12.10.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
280. |
Mikhail Nikolaevich MATVEYEV (Михаил Николаевич МАТВЕЕВ) |
Syntymäaika: 13.5.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
281. |
Maria Nikolaevna PRUSAKOVA (Мария Николаевна ПРУСАКОВА) |
Syntymäaika: 4.9.1983 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
282. |
Oleg Nikolaevich SMOLIN (Олег Николаевич СМОЛИН) |
Syntymäaika: 10.2.1952 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
283. |
Mikhail Viktorovich SHCHAPOV (Михаил Викторович ЩАПОВ) |
Syntymäaika: 20.9.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
284. |
Sergei Genrikhovich KARGINOV (Сергей Генрихович КАРГИНОВ) |
Syntymäaika: 5.9.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
285. |
Yaroslav Evgenyevich NILOV (Ярослав Евгеньевич НИЛОВ) |
Syntymäaika: 20.3.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
286. |
Vladimir Vladimirovich SIPYAGIN (Владимир Владимирович СИПЯГИН) |
Syntymäaika: 19.2.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
287. |
Vasily Maksimovich VLASOV (Василий Максимович ВЛАСОВ) |
Syntymäaika: 27.6.1995 Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
288. |
Boris Aleksandrovich CHERNYSHOV (Борис Александрович ЧЕРНЫШОВ) |
Syntymäaika: 25.6.1991 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
289. |
Andrey Konstantinovich LUGOVOY (Андрей Константинович ЛУГОВОЙ) |
Syntymäaika: 19.9.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
290. |
Dmitry Aleksandrovich SVISHCHEV (Дмитрий Александрович СВИЩЕВ) |
Syntymäaika: 22.5.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
291. |
Valery Sergeevich SELEZNYOV (Валерий Сергеевич СЕЛЕЗНЕВ) |
Syntymäaika: 5.9.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
292. |
Kaplan Mugdinovich PANESH (Каплан Мугдинович ПАНЕШ) |
Syntymäaika: 4.9.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
293. |
Arkady Nikolaevich SVISTUNOV (Аркадий Николаевич СВИСТУНОВ) |
Syntymäaika: 28.4.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
294. |
Stanislav Aleksandrovich NAUMOV (Станислав Александрович НАУМОВ) |
Syntymäaika: 4.10.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
295. |
Vladimir Alexeyevich KOSHELEV (Владимир Алексеевич КОШЕЛЕВ) |
Syntymäaika: 1.10.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
296. |
Ivan Mikhailovich MUSATOV (Иван Михайлович МУСАТОВ) |
Syntymäaika: 14.2.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
297. |
Yevgeny Vladimirovich MARKOV (Евгений Владимирович МАРКОВ) |
Syntymäaika: 8.11.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
298. |
Ivan Konstantinovich SUKHAREV (Иван Константинович СУХАРЕВ) |
Syntymäaika: 10.6.1978 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
299. |
Boris Romanovich PAYKIN (Борис Романович ПАЙКИН) |
Syntymäaika: 26.3.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
300. |
Yuri Aisovich NAPSO (Юрий Аисович НАПСО) |
Syntymäaika: 17.4.1973 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
301. |
Aleksei Nikolaevich DIDENKO (Алексей Николаевич ДИДЕНКО) |
Syntymäaika: 30.3.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
302. |
Aleksei Aleksandrovich ZHURAVLYEV (Алексей Александрович ЖУРАВЛЕВ) |
Syntymäaika: 30.6.1962 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
303. |
Sergei Dmitrievich LEONOV (Сергей Дмитриевич ЛЕОНОВ) |
Syntymäaika: 9.5.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
304. |
Gennady Yurevich SEMIGIN (Геннадий Юрьевич СЕМИГИН) |
Syntymäaika: 23.3.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
305. |
Aleksandr Vasilevich TERENTYEV (Александр Васильевич ТЕРЕНТЬЕВ) |
Syntymäaika: 1.1.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
306. |
Fedot Semyonovich TUMUSOV (Федот Семёнович ТУМУСОВ) |
Syntymäaika: 30.6.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
307. |
Timur Borisovich KANOKOV (Тимур Борисович КАНОКОВ) |
Syntymäaika: 24.9.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
308. |
Igor Aleksandrovich ANANSKIKH (Игорь Александрович АНАНСКИХ) |
Syntymäaika: 6.9.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
309. |
Vadim Vladimirovich BELOUSOV (Вадим Владимирович БЕЛОУСОВ) |
Syntymäaika: 2.10.1960 Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
310. |
Dmitry Gennadievich GUSEV (Дмитрий Геннадьевич ГУСЕВ) |
Syntymäaika: 23.7.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
311. |
Aleksandr Aleksandrovich REMEZKOV (Александр Александрович РЕМЕЗКОВ) |
Syntymäaika: 7.4.1962 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
312. |
Andrei Anatolevich KUZNETSOV (Андрей Анатольевич КУЗНЕЦОВ) |
Syntymäaika: 29.5.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
313. |
Sergei Vladimirovich KABYSHEV (Сергей Владимирович КАБЫШЕВ) |
Syntymäaika: 4.9.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
314. |
Mikhail Gennadievich DELYAGIN (Михаил Геннадьевич ДЕЛЯГИН) |
Syntymäaika: 18.3.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
315. |
Oleg Anatolevich NILOV (Олег Анатольевич НИЛОВ) |
Syntymäaika: 8.5.1962 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
316. |
Nikolai Petrovich BURLYAYEV (Николай Петрович БУРЛЯЕВ) |
Syntymäaika: 3.8.1946 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
317. |
Anatoli Gennadievich AKSAKOV (Анатолий Геннадьевич АКСАКОВ) |
Syntymäaika: 28.11.1957 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
318. |
Aleksandr Sergeevich AKSYONENKO (Александр Сергеевич АКСЁНЕНКО) |
Syntymäaika: 8.3.1986 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
319. |
Anatoly Aleksandrovich WASSERMAN (Анатолий Александрович ВАССЕРМАН / укр. Анатолiй Олександрович ВАССЕРМАН) |
Syntymäaika: 9.12.1952 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
320. |
Valery Karlovich GARTUNG (Валерий Карлович ГАРТУНГ) |
Syntymäaika: 12.11.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
321. |
Yuri Innokentevich GRIGORYEV (Юрий Иннокентьевич ГРИГОРЬЕВ) |
Syntymäaika: 20.9.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
322. |
Dmitri Vadimovich KUZNETSOV (Дмитрий Вадимович КУЗНЕЦОВ) |
Syntymäaika: 5.3.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
323. |
Yana Valerievna LANTRATOVA (Яна Валерьевна ЛАНТРАТОВА) |
Syntymäaika: 14.12.1988 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
324. |
Anatoli Ivanovich LISITSYN (Анатолий Иванович ЛИСИЦЫН) |
Syntymäaika: 26.6.1947 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
325. |
Galina Petrovna KHOVANSKAYA (Галина Петровна ХОВАНСКАЯ) |
Syntymäaika: 23.8.1943 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
326. |
Sergey Vasilevich YAKHNYUK (Сергей Васильевич ЯХНЮК) |
Syntymäaika: 3.7.1962 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
327. |
Alexander Vladimirovich YAKUBOVSKY (Александр Владимирович ЯКУБОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 7.5.1985 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
328. |
Azat Ferdinandovich YAGAFAROV (Азат Фердинандович ЯГАФАРОВ) |
Syntymäaika: 4.4.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
329. |
Aleksandr Vladimirovich SHCHERBAKOV (Александр Владимирович ЩЕРБАКОВ) |
Syntymäaika: 12.5.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
330. |
Nikolai Mikhailovich SHCHEGLOV (Николай Михайлович ЩЕГЛОВ) |
Syntymäaika: 16.3.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
331. |
Adalbi Lyulevich SHKHAGOSHEV (Адальби Люлевич ШХАГОШЕВ) |
Syntymäaika: 6.6.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
332. |
Vadim Nikolaevich SHUVALOV (Вадим Николаевич ШУВАЛОВ) |
Syntymäaika: 17.2.1958 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
333. |
Igor Nikolaevich SHUBIN (Игорь Николаевич ШУБИН) |
Syntymäaika: 20.12.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
334. |
Nadezhda Vasilevna SHKOLKINA (Надежда Васильевна ШКОЛКИНА) |
Syntymäaika: 12.5.1970 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
335. |
Anton Vladimirovich SHIPULIN (Антон Владимирович ШИПУЛИН) |
Syntymäaika: 21.8.1987 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
336. |
Yuri Nikolaevich SHVYTKIN (Юрий Николаевич ШВЫТКИН) |
Syntymäaika: 24.5.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
337. |
Sergey Viktorovich CHIZHOV (Сергей Викторович ЧИЖОВ) |
Syntymäaika: 16.3.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
339. |
Sergei Vladimirovich TCHEPIKOV (Сергей Владимирович ЧЕПИКОВ) |
Syntymäaika: 30.1.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
340. |
Nikita Yurevich CHAPLIN (Никита Юрьевич ЧАПЛИН) |
Syntymäaika: 28.7.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
341. |
Elena Moiseevna TSUNAEVA (Елена Моисеевна ЦУНАЕВА) |
Syntymäaika: 13.1.1969 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
342. |
Nikolay Grigorevich TSED (Николай Григорьевич ЦЕД) |
Syntymäaika: 6.1.1959 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
343. |
Murat Ruslanovich KHASANOV (Мурат Русланович ХАСАНОВ) |
Syntymäaika: 10.12.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
344. |
Ekaterina Vladimirovna KHARCHENKO (Екатерина Владимировна ХАРЧЕНКО) |
Syntymäaika: 11.8.1977 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
345. |
Biysultan Sultanbievich KHAMZAEV (Бийсултан Султанбиевич ХАМЗАЕВ) |
Syntymäaika: 24.5.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
346. |
Tamara Ivanovna FROLOVA (Тамара Ивановна ФРОЛОВА) |
Syntymäaika: 2.11.1959 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
347. |
Vyacheslav Vasilevich FOMICHEV (Вячеслав Васильевич ФОМИЧЁВ) |
Syntymäaika: 26.4.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
348. |
Vyacheslav Alexandrovich FETISOV (Вячеслав Александрович ФЕТИСОВ) |
Syntymäaika: 20.4.1958 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän federaation presidentille Vladimir Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
349. |
Pavel Mikhailovich FEDYAEV (Павел Михайлович ФЕДЯЕВ) |
Syntymäaika: 31.7.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
350. |
Yevgeny Alexeyevich FYODOROV (Евгений Алексеевич ФЁДОРОВ) |
Syntymäaika: 11.5.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
351. |
Airat Zakievich FARRAKHOV (Айрат Закиевич ФАРРАХОВ) |
Syntymäaika: 17.2.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
352. |
Oksana Nikolaevna FADINA (Оксана Николаевна ФАДИНА) |
Syntymäaika: 3.7.1976 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
353. |
Rimma Amirovna UTYASHEVA (Римма Амировна УТЯШЕВА) |
Syntymäaika: 3.1.1952 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
354. |
Larisa Nikolaevna TUTOVA (Лариса Николаевна ТУТОВА) |
Syntymäaika: 18.10.1969 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
355. |
Artyom Viktorovich TUROV (Артём Викторович ТУРОВ) |
Syntymäaika: 1.3.1984 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
356. |
Andrey Fedorovich TRIFONOV (Андрей Фёдорович ТРИФОНОВ) |
Syntymäaika: 1.5.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
357. |
Aleksandr Pavlovich TETERDINKO (Александр Павлович ТЕТЕРДИНКО) |
Syntymäaika: 20.11.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
358. |
Roman Igorevich TERYUSHKOV (Роман Игоревич ТЕРЮШКОВ) |
Syntymäaika: 20.12.1979 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
359. |
Mikhail Borisovich TERENTYEV (Михаил Борисович ТЕРЕНТЬЕВ) |
Syntymäaika: 14.5.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
360. |
Sergey Yurevich TEN (Сергей Юрьевич ТЕН) |
Syntymäaika: 25.8.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
361. |
Muslim Barisovich TATRIEV (Муслим Барисович ТАТРИЕВ) |
Syntymäaika: 11.1.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
362. |
Michail Vasilevich TARASENKO (Михаил Васильевич ТАРАСЕНКО) |
Syntymäaika: 21.11.1947 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
363. |
Artur Borisovich TAYMAZOV (Артур Борисович ТАЙМАЗОВ) |
Syntymäaika: 20.7.1979 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
364. |
Ekaterina Petrovna STENYAKINA (Екатерина Петровна СТЕНЯКИНА) |
Syntymäaika: 4.5.1985 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
365. |
Mikhail Evgenyevich STARSHINOV (Михаил Евгеньевич СТАРШИНОВ) |
Syntymäaika: 12.12.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
366. |
Aleksandr Yurevich SPIRIDONOV (Александр Юрьевич СПИРИДОНОВ) |
Syntymäaika: 3.1.1989 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
367. |
Sergey Anatolevich SOLOVEV (Сергей Анатольевич СОЛОВЬЕВ) |
Syntymäaika: 1.5.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
368. |
Sergey Mikhailovich SOKOL (Сергей Михайлович СОКОЛ) |
Syntymäaika: 17.12.1970 Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Hän on toiminut Hakassian tasavallan korkeimman neuvoston puheenjohtajana 22. syyskuuta 2023 alkaen. |
23.2.2022 |
|
369. |
Viktor Vladimirovich SMIRNOV (Виктор Владимирович СМИРНОВ) |
Syntymäaika: 9.9.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
370. |
Valeriy Stepanovich SKRUG (Валерий Степанович СКРУГ) |
Syntymäaika: 20.6.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
371. |
Andrei Vladimirovich SKOCH (Андрей Владимирович СКОЧ) |
Syntymäaika: 30.1.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
372. |
Gennadiy Ivanovich SKLYAR (Геннадий Иванович СКЛЯР) |
Syntymäaika: 17.5.1952 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
373. |
Aleksandr Anatolevich SKACHKOV (Александр Анатольевич СКАЧКОВ) |
Syntymäaika: 21.11.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
374. |
Aleksey Vladimirovich SITNIKOV (Алексей Владимирович СИТНИКОВ) |
Syntymäaika: 19.6.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
375. |
Pavel Vladimirovich SIMIGIN (Павел Владимирович СИМИГИН) |
Syntymäaika: 26.7.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
376. |
Leonid Jakovlevitch SIMANOVSKIY (Леонид Яковлевич СИМАНОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 19.7.1949 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
377. |
Vladimir Borisovich SENIN (Владимир Борисович СЕНИН) |
Syntymäaika: 17.9.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
378. |
Viktor Valentinovich SELIVERSTOV (Виктор Валентинович СЕЛИВЕРСТОВ) |
Syntymäaika: 2.8.1954 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
379. |
Aydyn Nikolaevich SARYGLAR (Айдын Николаевич САРЫГЛАР) |
Syntymäaika: 22.2.1988 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
380. |
Yuliya Vladimirovna SARANOVA (Юлия Владимировна САРАНОВА) |
Syntymäaika: 21.10.1988 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
381. |
Shamsail Yunusovich SARALIYEV (Шамсаил Юнусович САРАЛИЕВ) |
Syntymäaika: 5.11.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
382. |
Aleksandr Mikhailovich SAMOKUTYAEV (Александр Михайлович САМОКУТЯЕВ) |
Syntymäaika: 13.3.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
383. |
Vladimir Igorevich SAMOKISH (Владимир Игоревич САМОКИШ) |
Syntymäaika: 20.9.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
384. |
Alla Leonidovna SALAEVA (Алла Леонидовна САЛАЕВА) |
Syntymäaika: 14.9.1979 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
385. |
Oleg Vladimirovich SAVCHENKO (Олег Владимирович САВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 25.10.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
386. |
Dmitry Ivanovich SAVELYEV (Дмитрий Иванович САВЕЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 25.5.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
387. |
Khizri Magomedovich ABAKAROV (Хизри Магомедович АБАКАРОВ) |
Syntymäaika: 28.6.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
388. |
Bekkhan Vakhaevich AGAYEV (Бекхан Вахаевич АГАЕВ) |
Syntymäaika: 29.3.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
389. |
Rahim Azizboevich ASIMOV (Рахим Азизбоевич АЗИМОВ) |
Syntymäaika: 16.8.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
390. |
Elvira Rinatovna AITKULOVA (Эльвира Ринатовна АИТКУЛОВА) |
Syntymäaika: 19.8.1973 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
391. |
Nikolay Nikolaevich ALEXEYENKO (Николай Николаевич АЛЕКСЕЕНКО) |
Syntymäaika: 29.11.1971 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
392. |
Sergey Viktorovich ALTUKHOV (Сергей Викторович АЛТУХОВ) |
Syntymäaika: 23.2.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
393. |
Andrey Gennadievich ALSHEVSKIH (Андрей Геннадьевич АЛЬШЕВСКИХ) |
Syntymäaika: 14.5.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
394. |
Olga Nikolaevna AMELCHENKOVA (Ольга Николаевна АМЕЛЬЧЕНКОВА) alias Olga Nikolaevna ZANKO (Ольга Николаевна ЗАНКО |
Syntymäaika: 5.9.1990 Syntymäpaikka: Borisoglebsk, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”. Lisäksi hän äänesti 3.10.2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Näin ollen hän tuki ja toteutti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjutti entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
395. |
Andrey Anatolevich ANIKEYEV (Андрей Анатольевич АНИКЕЕВ) |
Syntymäaika: 16.12.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
396. |
Grigori Viktorovich ANIKEYEV (Григорий Викторович АНИКЕЕВ) |
Syntymäaika: 28.2.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
397. |
Igor Aleksandrovich ANTROPENKO (Игорь Александрович АНТРОПЕНКО) |
Syntymäaika: 10.12.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
398. |
Olga Nikolaevna ANUFRIYEVA (Ольга Николаевна АНУФРИЕВА) |
Syntymäaika: 18.8.1974 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
399. |
Valentina Nikolaevna ARTAMONOVA (Валентина Николаевна АРТАМОНОВА) |
Syntymäaika: 13.12.1960 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
400. |
Aljona Igorevna ARSCHINOVA (Алёна Игоревна АРШИНОВА) |
Syntymäaika: 3.3.1985 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
401. |
Rinat Zaydulaevich AYUPOV (Ринат Зайдулаевич АЮПОВ), |
Syntymäaika: 13.8.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
403. |
Timofey Timofeyevich BAZHENOV (Тимофей Тимофеевич БАЖЕНОВ) |
Syntymäaika: 25.1.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän federaation presidentille Vladimir Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
404. |
Zarif Zakirovich BAIGUSKAROV (Зариф Закирович БАЙГУСКАРОВ) |
Syntymäaika: 30.6.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
405. |
Bekkhan Abdulkhamidovich BARAKHOYEV (Бекхан Абдулхамидович БАРАХОЕВ) |
Syntymäaika: 1.8.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
406. |
Anton Aleksandrovich BASANSKY (Антон Александрович БАСАНСКИЙ) |
Syntymäaika: 9.7.1987 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
407. |
Rima Akberdinowna BATALOVA (Рима Акбердиновна БАТАЛОВА) |
Syntymäaika: 1.1.1964 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
408. |
Vitaly Viktorovich BAKHMETYEV (Виталий Викторович БАХМЕТЬЕВ) |
Syntymäaika: 12.8.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
409. |
Badma Nikolaevich BASHANKAYEV (Бадма Николаевич БАШАНКАЕВ) |
Syntymäaika: 16.6.1978 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
410. |
Irina Victorovna BELYCH (Ирина Викторовна БЕЛЫХ) |
Syntymäaika: 16.8.1964 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
411. |
Svetlana Victorovna BESSARAB (Светлана Викторовна БЕССАРАБ) |
Syntymäaika: 7.12.1970 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
412. |
Daniil Vladimirovich BESSARABOV (Даниил Владимирович БЕССАРАБОВ) |
Syntymäaika: 9.7.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
413. |
Sergey Yurevich BIDONKO (Сергей Юрьевич БИДОНЬКО) |
Syntymäaika: 18.8.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
414. |
Artyom Aleksandrovich BICHAYEV (Артём Александрович БИЧАЕВ) |
Syntymäaika: 4.4.1990 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
415. |
Irek Borissowitsch BOGUSLAWSKI (Ирек Борисович БОГУСЛАВСКИЙ) |
Syntymäaika: 9.9.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
416. |
Jelena Veniaminovna BONDARENKO (Елена Вениаминовна БОНДАРЕНКО) |
Syntymäaika: 10.6.1968 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
417. |
Alexander Aleksandrovich BORISSOV (Александр Александрович БОРИСОВ) |
Syntymäaika: 17.8.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
▼M94 ————— |
||||
|
420. |
Sergey Mikhailovich BOYARSKIY (Сергей Михайлович БОЯРСКИЙ) |
Syntymäaika: 24.1.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
421. |
Nikolai Gavrilovich BRYKIN (Николай Гаврилович БРЫКИН) |
Syntymäaika: 25.11.1959 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
422. |
Nikolai Robertovich BUDUYEV (Николай Робертович БУДУЕВ) |
Syntymäaika: 24.3.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
423. |
Vadim Evgenyevich BULAVINOV (Вадим Евгеньевич БУЛАВИНОВ) |
Syntymäaika: 20.3.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
424. |
Sergey Vladimirovich BURLAKOV (Сергей Владимирович БУРЛАКОВ) |
Syntymäaika: 26.5.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
425. |
Vladimir Vladimirovich BURMATOV (Владимир Владимирович БУРМАТОВ) |
Syntymäaika: 18.8.1981 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
426. |
Maria Valerjevna BUTINA (Мария Валерьевна БУТИНА) |
Syntymäaika: 10.11.1988 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
427. |
Tatiana Victorovna BUTSKAYA (Татьяна Викторовна БУЦКАЯ) |
Syntymäaika: 8.5.1975 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
428. |
Ernest Abdulovich VALEEV (Эрнест Абдулович ВАЛЕЕВ) |
Syntymäaika: 7.4.1950 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
429. |
Oleg Dorianovich VALENCHUK (Олег Дорианович ВАЛЕНЧУК) |
Syntymäaika: 14.9.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
430. |
Nikolai Sergeevich VALUEEV (Николай Сергеевич ВАЛУЕВ) |
Syntymäaika: 21.8.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
431. |
Maria Victorovna VASILKOVA (Мария Викторовна ВАСИЛЬКОВА) |
Syntymäaika: 13.2.1978 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
432. |
Alexey Borisovich VELLER (Алексей Борисович ВЕЛЛЕР) |
Syntymäaika: 9.1.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
433. |
Sergey Alexeyevich VEREMEENKO (Сергей Алексеевич ВЕРЕМЕЕНКО) |
Syntymäaika: 26.9.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
434. |
Roman Mikhailovich VODYANOV (Роман Михайлович ВОДЯНОВ) |
Syntymäaika: 25.11.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
435. |
Ilya Svetoslavovich VOLFSON (Илья Светославович ВОЛЬФСОН) |
Syntymäaika: 8.6.1981 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
436. |
Andrey Viktorovich VOROBEV (Андрей Викторович ВОРОБЬЁВ) |
Syntymäaika: 24.7.1985 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
437. |
Anatoliy Vladimirovich VORONOVSKIY (Анатолий Владимирович ВОРОНОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 28.12.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän federaation presidentille Vladimir Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
438. |
Anatoli Borisovich VYBORNY (Анатолий Борисович ВЫБОРНЫЙ) |
Syntymäaika: 8.6.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
439. |
Abdulkhakim Kutbudinovich GADZHIYEV (Абдулхаким Кутбудинович ГАДЖИЕВ) |
Syntymäaika: 13.2.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
440. |
Murad Stanislavovich GADZHIYEV (Мурад Станиславович ГАДЖИЕВ) |
Syntymäaika: 31.7.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
441. |
Ruslan Gadzhievich GADZHIYEV (Руслан Гаджиевич ГАДЖИЕВ) |
Syntymäaika: 29.8.1978 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
442. |
Oleg Vladimirovich GARIN (Олег Владимирович ГАРИН) |
Syntymäaika: 26.12.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
443. |
Dzhamaladin Nabievich GASANOV (Джамаладин Набиевич ГАСАНОВ) |
Syntymäaika: 5.8.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
444. |
Zaur Dalkhatovich GEKKIEV (Заур Далхатович ГЕККИЕВ) |
Syntymäaika: 12.2.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
445. |
Olga Mikhailovna GERMANOVA (Ольга Михайловна ГЕРМАНОВА) |
Syntymäaika: 26.9.1961 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
446. |
Anton Aleksandrovich GETTA (Антон Александрович ГЕТТА) |
Syntymäaika: 29.4.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
447. |
Dinar Zagitovich GILMUTDINOV (Динар Загитович ГИЛЬМУТДИНОВ) |
Syntymäaika: 10.8.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
448. |
Ildar Irekovich GILMUTDINOV (Ильдар Ирекович ГИЛЬМУТДИНОВ) |
Syntymäaika: 3.9.1962 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
449. |
Andrei Petrovich GIMBATOV (Андрей Петрович ГИМБАТОВ) |
Syntymäaika: 19.7.1979 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
450. |
Boris Mikhailovich GLADKIKH (Борис Михайлович ГЛАДКИХ) |
Syntymäaika: 16.2.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
451. |
Aleksey Borisovich GOVYRIN (Алексей Борисович ГОВЫРИН) |
Syntymäaika: 26.5.1983 Sukupuoli: mies |
Entinen valtionduuman jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
452. |
Oleg Aleksandrovich GOLIKOV (Олег Александрович ГОЛИКОВ) |
Syntymäaika: 21.10.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
453. |
Nikolay Aleksandrovich GONCHAROV (Николай Александрович ГОНЧАРОВ) |
Syntymäaika: 13.1.1984 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
454. |
Anton Vadimovich GORELKIN (Антон Вадимович ГОРЕЛКИН) |
Syntymäaika: 22.12.1982 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
455. |
Andrey Yurevich GOROKHOV (Андрей Юрьевич ГОРОХОВ) |
Syntymäaika: 13.1.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
456. |
Andrey Viktorovich GURULEV (Андрей Викторович ГУРУЛЁВ) |
Syntymäaika: 16.10.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
457. |
Galina Innokentievna DANCHIKOVA (Галина Иннокентьевна ДАНЧИКОВА) |
Syntymäaika: 13.8.1954 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
458. |
Ivan Ivanovich DEMTSCHENKO (Иван Иванович ДЕМЧЕНКО) |
Syntymäaika: 27.9.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
459. |
Viktor Efimovich DERYABKIN (Виктор Ефимович ДЕРЯБКИН) |
Syntymäaika: 11.5.1954 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
460. |
Viktor Viktorovich DSJUBA (Виктор Викторович ДЗЮБА) |
Syntymäaika: 10.8.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
461. |
Oleg Dmitrievich DIMOV (Олег Дмитриевич ДИМОВ) |
Syntymäaika: 8.3.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
462. |
Akhmed Shamkhanovich DOGAYEV (Ахмед Шамханович ДОГАЕВ) |
Syntymäaika: 18.8.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
463. |
Nikolay Aleksandrovich DOLUDA (Николай Александрович ДОЛУДА) |
Syntymäaika: 10.6.1952 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
464. |
Andrey Nikolaevich DOROSHENKO (Андрей Николаевич ДОРОШЕНКО) |
Syntymäaika: 10.3.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
465. |
Yuliya Nikolaevna DROZHZHINA (Юлия Николаевна ДРОЖЖИНА) |
Syntymäaika: 1.3.1990 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
466. |
Alexander Sergeevich DROZDOV (Александр Сергеевич ДРОЗДОВ) |
Syntymäaika: 1.11.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
467. |
Tatyana Ivanovna DYAKONOVA (Татьяна Ивановна ДЬЯКОНОВА) |
Syntymäaika: 22.4.1970 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
468. |
Yelena Alexandrovna YEVTYUKHOVA (Елена Александровна ЕВТЮХОВА) |
Syntymäaika: 7.8.1970 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
469. |
Aleksey Petrovich YEZUBOV (Алексей Петрович ЕЗУБОВ) |
Syntymäaika: 10.2.1948 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
470. |
Vitali Borisovich JEFIMOW (Виталий Борисович ЕФИМОВ) |
Syntymäaika: 4.4.1940 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
471. |
Konstantin Yurevich ZAKHAROV (Константин Юрьевич ЗАХАРОВ) |
Syntymäaika: 31.3.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
473. |
Oleg Ivanovich IVANINSKIY (Олег Иванович ИВАНИНСКИЙ) |
Syntymäaika: 5.6.1966 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
474. |
Vladimir Valerievich IVANOV (Владимир Валерьевич ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 10.2.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
475. |
Maxim Anatolevich IVANOV (Максим Анатольевич ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 24.11.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
476. |
Maksim Evgenyevich IVANOV (Максим Евгеньевич ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 23.5.1987 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
477. |
Irina Valentinovna IVENSKIKH (Ирина Валентиновна ИВЕНСКИХ) |
Syntymäaika: 22.7.1972 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
478. |
Leonid Grigorievich IVLEV (Леонид Григорьевич ИВЛЕВ) |
Syntymäaika: 1.5.1953 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
479. |
Viktor Aleksandrovich IGNATOV (Виктор Александрович ИГНАТОВ) |
Syntymäaika: 15.10.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
480. |
Igor Nikolaevich IGOSHIN (Игорь Николаевич ИГОШИН) |
Syntymäaika: 11.12.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
481. |
Vladimir Alexeyevich ILYNIKH (Владимир Алексеевич ИЛЬИНЫХ) |
Syntymäaika: 20.5.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
482. |
Alexander Vladimirovich ILTYAKOV (Александр Владимирович ИЛЬТЯКОВ) |
Syntymäaika: 9.10.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
483. |
Andrei Konstantinovich ISSAJEV (Андрей Константинович ИСАЕВ) |
Syntymäaika: 1.10.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
484. |
Dmitry Viktorovich ISLAMOV (Дмитрий Викторович ИСЛАМОВ) |
Syntymäaika: 5.12.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
485. |
Dmitry Mikhailovich KADENKOV (Дмитрий Михайлович КАДЕНКОВ) |
Syntymäaika: 3.5.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
486. |
Viktor Alexeyevich KAZAKOV (Виктор Алексеевич КАЗАКОВ) |
Syntymäaika: 4.4.1949 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
487. |
Rustam Galiullovich KALIMULLIN (Рустам Галиуллович КАЛИМУЛЛИН) |
Syntymäaika: 2.1.1958 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
488. |
Alexei Valerianovich KANAYEV (Алексей Валерианович КАНАЕВ) |
Syntymäaika: 30.9.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
489. |
Georgy Aleksandrovich KARLOV (Георгий Александрович КАРЛОВ) |
Syntymäaika: 4.1.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
490. |
Anatoly Evgenyevich KARPOV (Анатолий Евгеньевич КАРПОВ) |
Syntymäaika: 23.5.1951 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
491. |
Andrey Valerievich KARTAPOLOV (Андрей Валериевич КАРТАПОЛОВ) |
Syntymäaika: 9.11.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
492. |
Igor Yurevich KASTYUKEVICH (Игорь Юрьевич КАСТЮКЕВИЧ) |
Syntymäaika: 6.12.1976 Sukupuoli: mies |
Yhtenäinen Venäjä -puolueen Hersonin alueosaston sihteeri ja entinen valtionduuman jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
493. |
Pavel Rurikovich KACHKAEV (Павел Рюрикович КАЧКАЕВ) |
Syntymäaika: 4.10.1951 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
494. |
Ivan Ivanovich KVITKA (Иван Иванович КВИТКА) |
Syntymäaika: 4.5.1967 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
495. |
Viktor Borisovich KIDYAEV (Виктор Борисович КИДЯЕВ) |
Syntymäaika: 9.7.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
496. |
Mikhail Vladimirovich KIZEEV (Михаил Владимирович КИЗЕЕВ) |
Syntymäaika: 31.3.1978 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
497. |
Mikhail Leonidovich KISLYAKOV (Михаил Леонидович КИСЛЯКОВ) |
Syntymäaika: 18.11.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
498. |
Alexander Borisovich KOGAN (Александр Борисович КОГАН) |
Syntymäaika: 26.2.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
499. |
Alfia Gumarovna KOGOGINA (Альфия Гумаровна КОГОГИНА) |
Syntymäaika: 22.2.1968 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
500. |
Aleksandr Nikolaevich KOZLOVSKIY (Александр Николаевич КОЗЛОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 5.5.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
501. |
Andrey Ivanovich KOLESNIK (Андрей Иванович КОЛЕСНИК) |
Syntymäaika: 26.2.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
502. |
Oleg Alexeyevich KOLESNIKOV (Олег Алексеевич КОЛЕСНИКОВ) |
Syntymäaika: 11.9.1968 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
503. |
Sergey Vladimirovich KOLUNOV (Сергей Владимирович КОЛУНОВ) |
Syntymäaika: 22.3.1973 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
504. |
Vladimir Mikhailovich KONONOV (Владимир Михайлович КОНОНОВ) |
Syntymäaika: 13.3.1958 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
505. |
Olga Vladimirovna KOROBOVA (Ольга Владимировна КОРОБОВА) |
Syntymäaika: 15.9.1978 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
506. |
Natalya Vasilevna KOSTENKO (Наталья Васильевна КОСТЕНКО) |
Syntymäaika: 9.8.1980 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
507. |
Sergey Nikolaevich KOTKIN (Сергей Николаевич КОТКИН) |
Syntymäaika: 11.3.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
508. |
Denis Borisovich KRAVCHENKO (Денис Борисович КРАВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 17.4.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
509. |
Anton Alexeyevich KRASNOSHTANOV (Антон Алексеевич КРАСНОШТАНОВ) |
Syntymäaika: 10.6.1986 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
510. |
Sergey Vladimirovich KRIVONOSOV (Сергей Владимирович КРИВОНОСОВ) |
Syntymäaika: 29.5.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
511. |
Mikhail Vladimirovich KUZMIN (Михаил Владимирович КУЗЬМИН) |
Syntymäaika: 5.8.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
512. |
Tatyana Alekseevna KUSAYKO (Татьяна Алексеевна КУСАЙКО) |
Syntymäaika: 15.1.1960 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
513. |
Vitaliy Vasilevich KUSHNAREV (Виталий Васильевич КУШНАРЁВ) |
Syntymäaika: 1.5.1975 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
514. |
Alexei Fedorovich LAVRINENKO (Алексей Фёдорович ЛАВРИНЕНКО) |
Syntymäaika: 20.8.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
515. |
Dmitriy Viktorovich LAMEYKIN (Дмитрий Викторович ЛАМЕЙКИН) |
Syntymäaika: 27.2.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
516. |
Yevgeniy Viktorovich LEBEDEV (Евгений Викторович ЛЕБЕДЕВ) |
Syntymäaika: 12.12.1957 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
517. |
Anatoliy Fedorovich LESUN (Анатолий Фёдорович ЛЕСУН) |
Syntymäaika: 27.2.1959 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
518. |
Ruslan Abdulvakhievich LECHKHADZHIEV (Руслан Абдулвахиевич ЛЕЧХАДЖИЕВ) |
Syntymäaika: 2.7.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
519. |
Sergei Fedorovich LISSOVSKI (Сергей Фёдорович ЛИСОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 25.4.1960 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
520. |
Vitali Viktorovich LIKHACHOV (Виталий Викторович ЛИХАЧЁВ) |
Syntymäaika: 22.2.1964 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
522. |
Vyacheslav Yurevich LOGINOV (Вячеслав Юрьевич ЛОГИНОВ) |
Syntymäaika: 9.1.1979 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
523. |
Ivan Ivanovich LOOR (Иван Иванович ЛООР) |
Syntymäaika: 11.12.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
524. |
Dmitriy Nikolaevich LOTSMANOV (Дмитрий Николаевич ЛОЦМАНОВ) |
Syntymäaika: 2.3.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
525. |
Roman Valerievich LYUBARSKIY (Роман Валерьевич ЛЮБАРСКИЙ) |
Syntymäaika: 16.7.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
526. |
Alexander Georgievich MAZHUGA (Александр Георгиевич МАЖУГА) |
Syntymäaika: 6.8.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
527. |
Denis Vasilievich MAIDANOV (Денис Васильевич МАЙДАНОВ) |
Syntymäaika: 17.2.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän federaation presidentille Vladimir Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
528. |
Vyatscheslav Serafimovich MAKAROV (Вячеслав Серафимович МАКАРОВ) |
Syntymäaika: 7.5.1955 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
529. |
Zurab Gayozovic MAKIYEV (Зураб Гайозович МАКИЕВ) |
Syntymäaika: 30.9.1976 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
530. |
Alexander Aleksandrovich MAXIMOV (Александр Александрович МАКСИМОВ) |
Syntymäaika: 15.11.1946 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
531. |
Rafael Mirkhatimovich MARDANSHIN (Рафаэль Мирхатимович МАРДАНШИН) |
Syntymäaika: 24.12.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
532. |
Andrey Pavlovich MARKOV (Андрей Павлович МАРКОВ) |
Syntymäaika: 30.6.1972 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
533. |
Aidar Raisovich METSHIN (Айдар Раисович МЕТШИН) |
Syntymäaika: 27.8.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
534. |
Vitaly Valentinovich MILONOV (Виталий Валентинович МИЛОНОВ) |
Syntymäaika: 23.1.1974 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
535. |
Sergey Ivanovich MOROZOV (Сергей Иванович МОРОЗОВ) |
Syntymäaika: 10.12.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
536. |
Natalya Vasilevna NAZAROVA (Наталья Васильевна НАЗАРОВА) |
Syntymäaika: 22.12.1953 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
537. |
Anton Igorevich NEMKIN (Антон Игоревич НЕМКИН) |
Syntymäaika: 22.8.1983 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
538. |
Nikolay Petrovich NIKOLAEV (Николай Петрович НИКОЛАЕВ) |
Syntymäaika: 2.4.1970 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
539. |
Vyacheslav Alexeyevich NIKONOV (Вячеслав Алексеевич НИКОНОВ) |
Syntymäaika: 5.6.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen valtionduuman pyyntöä Venäjän federaation presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä horjutti entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
540. |
Evgeniy Olegovych NIFANTIEV (Евгений Олегович НИФАНТЬЕВ) |
Syntymäaika: 14.9.1978 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
541. |
Nurbagand NURBAGANDOV (Нурбаганд НУРБАГАНДОВ) |
Syntymäaika: 19.3.1957 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
542. |
Yuliya Vasilevna OGLOBLINA (Юлия Васильевна ОГЛОБЛИНА), |
Syntymäaika: 1.11.1989 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
543. |
Leonid Anatolevich OGUL (Леонид Анатольевич ОГУЛЬ) |
Syntymäaika: 26.10.1963 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
544. |
Natalya Alekseevna ORLOVA (Наталья Алексеевна ОРЛОВА) |
Syntymäaika: 29.8.1969 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
545. |
Gennadiy Olegovych PANIN (Геннадий Олегович ПАНИН) |
Syntymäaika: 13.6.1981 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
546. |
Nikolay Vasilevich PANKOV (Николай Васильевич ПАНКОВ) |
Syntymäaika: 5.1.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
547. |
Irina Aleksandrovna PANKINA (Ирина Александровна ПАНЬКИНА) |
Syntymäaika: 8.3.1986 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
548. |
Evgeny Alexeyevich PERVYSHOV (Евгений Алексеевич ПЕРВЫШОВ) |
Syntymäaika: 4.5.1976 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Venäjän federaation presidentti nimitti hänet 4. marraskuuta 2024 Tambovin alueen kuvernööriksi. |
23.2.2022 |
|
549. |
Vyacheslav Anatolevich PETROV (Вячеслав Анатольевич ПЕТРОВ) |
Syntymäaika: 17.8.1969 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
550. |
Sergey Valerievich PETROV (Сергей Валериевич ПЕТРОВ) |
Syntymäaika: 19.4.1965 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
551. |
Yury Aleksandrovich PETROV (Юрий Александрович ПЕТРОВ), |
Syntymäaika: 10.4.1947 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
▼M80 ————— |
||||
|
553. |
Valentina Nikolaevna PIVNENKO (Валентина Николаевна ПИВНЕНКО) |
Syntymäaika: 14.6.1947 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
554. |
Olga Vasilevna PILIPENKO (Ольга Васильевна ПИЛИПЕНКО) |
Syntymäaika: 4.1.1966 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
555. |
Dmitri Yurevich PIROG (Дмитрий Юрьевич ПИРОГ) |
Syntymäaika: 27.6.1980 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
556. |
Vladimir Nikolaevich PLOTNIKOV (Владимир Николаевич ПЛОТНИКОВ) |
Syntymäaika: 30.11.1961 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
557. |
Dmitriy Viktorovich POGORELYY (Дмитрий Викторович ПОГОРЕЛЫЙ) |
Syntymäaika: 4.10.1977 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
558. |
Nataliya Vladimirovna POLUYANOVA (Наталия Владимировна ПОЛУЯНОВА) |
Syntymäaika: 11.3.1981 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
559. |
Arkady Nikolaevich PONOMAREV (Аркадий Николаевич ПОНОМАРЁВ) |
Syntymäaika: 16.5.1956 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
560. |
Yevgeny Georgievich POPOV (Евгений Георгиевич ПОПОВ) |
Syntymäaika: 11.9.1978 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen valtionduuman pyyntöä Venäjän federaation presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä horjutti entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
561. |
Aleksandr Sergeevich PROKOPYEV (Александр Сергеевич ПРОКОПЬЕВ) |
Syntymäaika: 5.8.1986 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Hänet nimitettiin Altain tasavallan varapääministeriksi ja talouskehitysministeriksi kesäkuussa 2024. |
23.2.2022 |
|
562. |
Roman Viktorovich PTITSYN (Роман Викторович ПТИЦЫН) |
Syntymäaika: 8.9.1975 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
563. |
Vladislav Matusovich REZNIK (Владислав Матусович РЕЗНИК) |
Syntymäaika: 17.5.1954 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
564. |
Vladimir Iosifovich RESIN (Владимир Иосифович РЕСИН) |
Syntymäaika: 21.2.1936 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
565. |
Victoria Sergeevna RODINA (Виктория Сергеевна РОДИНА) |
Syntymäaika: 29.10.1989 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
566. |
Irina Konstantinovna RODNINA (Ирина Константиновна РОДНИНА) |
Syntymäaika: 12.9.1949 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
567. |
Roman Yurevich ROMANENKO (Роман Юрьевич РОМАНЕНКО) |
Syntymäaika: 9.8.1971 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
568. |
Mikhail Valentinovich ROMANOV (Михаил Валентинович РОМАНОВ) |
Syntymäaika: 3.11.1984 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
569. |
Igor Nikolaevich RUDENSKY (Игорь Николаевич РУДЕНСКИЙ) |
Syntymäaika: 11.9.1962 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
570. |
Alexander Grigorievich RUMYANTSEV (Александр Григорьевич РУМЯНЦЕВ) |
Syntymäaika: 12.2.1947 Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
571. |
Zhanna Anatolievna RYABTSEVA (Жанна Анатольевна РЯБЦЕВА) |
Syntymäaika: 8.12.1977 Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee ”Venäjän federaation liittokokouksen pyyntöä Venäjän presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta”, ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
23.2.2022 |
|
572. |
Sardana Vladimirovna AVKSENTYEVA, o.s. GOGOLEVA (Сардана Владимировна Авксентьева / Сардаана Владимировна Авксентьева) |
Syntymäaika: 2.7.1970 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
573. |
Olga Nikolayevna ALIMOVA (Ольга Николаевна Алимова) |
Syntymäaika: 10.4.1953 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
574. |
Georgy Konstantinovich ARAPOV (Георгий Константинович Арапов) |
Syntymäaika: 11.9.1999 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
575. |
Otari Yonovich ARSHBA (Отари Ионович Аршба) |
Syntymäaika: 12.4.1955 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
577. |
Mikhail Nikolayevich BERULAVA (Михаил Николаевич Берулава) |
Syntymäaika: 3.8.1950 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
579. |
Veronika Valeriyevna VLASOVA (Вероника Валериевна Власова) |
Syntymäaika: 2.11.1966 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
580. |
Yelena Andreyevna VTORYGINA (Елена Андреевна Вторыгина) |
Syntymäaika: 17.8.1957 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
581. |
Dmitry Fyodorovich VYATKIN (Дмитрий Фёдорович Вяткин) |
Syntymäaika: 21.5.1974 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
582. |
Alexey Vasilyevich GORDEYEV (Алексей Васильевич Гордеев) |
Syntymäaika: 28.2.1955 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
583. |
Kseniya Alexandrovna GORJATCHEVA (Ксения Александровна Горячева) |
Syntymäaika: 16.5.1996 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
584. |
Vladislav Andreevich DAVANKOV (Владислав Андреевич Даванков) |
Syntymäaika: 25.2.1984 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
585. |
Vyacheslav Anatolyevich DAMDINTSURUNOV (Вячеслав Анатольевич Дамдинцурунов) |
Syntymäaika: 21.9.1977 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
586. |
Alexander Vyacheslavovich DYOMIN (Александр Вячеславович Дёмин) |
Syntymäaika: 23.9.1988 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
587. |
Oksana Genrikhovna DMITRIEVA (Оксана Генриховна Дмитриева) |
Syntymäaika: 3.4.1958 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
588. |
Alexander Dmitriyevich ZHUKOV (Александр Дмитриевич Жуков) |
Syntymäaika: 1.6.1956 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
589. |
Konstantin Fyodorovich ZATULIN (Константин Фёдорович Затулин) |
Syntymäaika: 7.9.1958 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
590. |
Artem Alexandrovich KAVINOV (Артём Александрович Кавинов) |
Syntymäaika: 3.9.1969 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
591. |
Olga Mikhailovna KAZAKOVA (Ольга Михайловна Казакова) |
Syntymäaika: 30.5.1968 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
592. |
Sholban Valeryevich KARA-OOL (Шолбан Валерьевич Кара-оол) |
Syntymäaika: 18.7.1966 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
593. |
Raisa Vasilyevna KARMAZINA (Раиса Васильевна Кармазина) |
Syntymäaika: 9.1.1951 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
594. |
Artem Yuryevich KIRYANOV (Артём Юрьевич Кирьянов) |
Syntymäaika: 12.1.1977 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
595. |
Lev Igoryevich KOVPAK (Лев Игоревич Ковпак) |
Syntymäaika: 23.10.1978 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
596. |
Robert Ivanovich KOCHIEV (Роберт Иванович Кочиев) |
Syntymäaika: 16.3.1966 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
597. |
Andrey Leonidovich KRASOV (Андрей Леонидович Красов) |
Syntymäaika: 27.1.1967 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
598. |
Pavel Vladimirovich KRASHENINNIKOV (Павел Владимирович Крашенинников) |
Syntymäaika: 21.6.1964 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
599. |
Anna Yuryevna KUZNETSOVA (Анна Юрьевна Кузнецова) |
Syntymäaika: 3.1.1982 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
600. |
Rizvan Danilovich KURBANOV (Ризван Даниялович Курбанов) |
Syntymäaika: 3.1.1961 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
601. |
Oleg Yuryevich LEONOV (Олег Юрьевич Леонов) |
Syntymäaika: 10.9.1970 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
602. |
Andrey Mikhailovich MAKAROV (Андрей Михайлович Макаров) |
Syntymäaika: 22.7.1954 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
603. |
Evgeny Evgenievich MARCHENKO (Евгений Евгеньевич Марченко) |
Syntymäaika: 17.7.1972 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
604. |
Oleg Anatolyevich MATVEYCHEV (Олег Анатольевич МАТВЕЙЧЕВ) |
Syntymäaika: 1.2.1970 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen 19. syyskuuta 2021 alkaen. Tiedotuspolitiikkaa, tietotekniikkaa ja viestintää käsittelevän valtionduuman valiokunnan varapuheenjohtaja. Osallistumisestaan Krimin laittomaan liittämiseen ja sille antamastaan tuesta paikalliset ”viranomaiset” ovat myöntäneet hänelle mitalin ”Krimin tasavallan puolustamisesta” (”For the defence of the ’Republic of Crimea’”). Propagandisti venäläisessä televisiossa. On väittänyt, että Ukrainan valtio on ”myytti” ja että tosiasiallisesti Ukrainaa ja sen viranomaisia hallinnoi Yhdysvallat. Hän on sen vuoksi tukenut toimia ja toimintaperiaatteita, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
25.2.2022 |
|
605. |
Artem Pavlovich METELEV (Артём Павлович Метелев) |
Syntymäaika: 11.8.1993 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
606. |
Oleg Viktorovich MOROZOV (Олег Викторович Морозов) |
Syntymäaika: 5.11.1953 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
607. |
Yevgeny Sergeyevich MOSKVICHEV (Евгений Cергеевич Москвичев) |
Syntymäaika: 28.9.1957 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
608. |
Alexey Gennadyevich NECHAYEV (Алексей Геннадьевич Нечаев) |
Syntymäaika: 30.8.1966 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
609. |
Viktoria Viktorovna NIKOLAEVA (Виктория Викторовна Николаева) |
Syntymäaika: 21.11.1962 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
610. |
Nikolay Vladimirovich NOVICHKOV (Николай Владимирович Новичков) |
Syntymäaika: 24.12.1974 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
611. |
Marina Eduardovna ORGEYEVA (Марина Эдуардовна Оргеева) |
Syntymäaika: 21.9.1959 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
612. |
Sergey Alexandrovich PAHOMOV (Сергей Александрович Пахомов) |
Syntymäaika: 6.8.1975 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
613. |
Dmitriy Anatolyevich PEVTSOV (Дмитрий Анатольевич Певцов) |
Syntymäaika: 8.7.1963 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
614. |
Alexander Petrovich PETROV (Александр Петрович Петров) |
Syntymäaika: 21.5.1958 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
615. |
Viktor Vitalyevich PINSKIY (Виктор Витальевич Пинский) |
Syntymäaika: 6.2.1964 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
616. |
Vasily Ivanovich PISKAREV (Василий Иванович Пискарев) |
Syntymäaika: 8.11.1963 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
617. |
Vladimir Vladimirovich PLYAKIN (Владимир Владимирович Плякин) |
Syntymäaika: 19.9.1981 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
618. |
Aleksandr Alekseyevich POLYAKOV (Александр Алексеевич Поляков) |
Syntymäaika: 31.1.1969 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
619. |
Svetlana Viktorovna RAZVOROTNEVA (Светлана Викторовна Разворотнева) |
Syntymäaika: 25.3.1968 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
620. |
Evgeny Vasilyevich REVENKO (Евгений Васильевич Ревенко) |
Syntymäaika: 22.5.1972 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
621. |
Svetlana Yevgenyeva SAVITSKAYA (Светлана Евгеньевна Савицкая) |
Syntymäaika: 8.8.1948 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
622. |
Dmitry Stanislavovich SKRIVANOV (Дмитрий Станиславович Скриванов) |
Syntymäaika: 15.8.1971 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
623. |
Ivan Alexandrovich SOLODOVNIKOV (Иван Александрович Солодовников) |
Syntymäaika: 9.4.1985 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
624. |
Yuriy Arkadevich STANKEVICH (Юрий Аркадьевич Станкевич) |
Syntymäaika: 24.7.1976 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
625. |
Aleksandr Mikhaylovich STRELYUKHIN (Александр Михайлович Стрелюхин) |
Syntymäaika: 4.7.1958 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
626. |
Sangadzhi Andreyevich TARBAEV (Сангаджи Андреевич Тарбаев) |
Syntymäaika: 15.4.1982 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
627. |
Olga Victorovna TIMOFEYEVA (Ольга Викторовна Тимофеева) |
Syntymäaika: 19.8.1977 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
25.2.2022 |
|
628. |
Alexey Nikolaevich TKACHEV (Алексей Николаевич Ткачёв) |
Syntymäaika: 1.3.1957 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
629. |
Maxim Anatolyevich TOPILIN (Максим Анатольевич Топилин) |
Syntymäaika: 19.4.1967 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
630. |
Vladislav Alexandrovich TRETIAK (Владислав Александрович Третьяк) |
Syntymäaika: 25.4.1952 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
631. |
Amir Makhsudovich HAMITOV (Амир Махсудович Хамитов) |
Syntymäaika: 4.2.1975 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
632. |
Alexander Evseyevich KHINSHTEIN (Александр Евсеевич ХИНШТЕЙН) |
Syntymäaika: 26.10.1974 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta” sekä ”Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta”. Kurskin alueen vt. kuvernööri 5. joulukuuta 2024 alkaen. |
25.2.2022 |
|
633. |
Gleb Yakovlevich KHOR (Глеб Яковлевич Хор) |
Syntymäaika: 8.4.1963 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
634. |
Dmitry Anatolievich KHUBEZOV (Дмитрий Анатольевич ХУБЕЗОВ) |
Syntymäaika: 20.12.1971 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta” sekä ”Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta”. Hänet nimitettiin lokakuussa 2024 Altain tasavallan terveysministeriksi ja hallituksen varapuheenjohtajaksi. |
25.2.2022 |
|
635. |
Roza Basirovna CHEMERIS (Роза Басировна Чемерис) |
Syntymäaika: 11.6.1978 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
636. |
Alexey Vasilievich CHEPA (Алексей Васильевич Чепа) |
Syntymäaika: 22.11.1955 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
637. |
Rifat Gabdulkhakovich SHAYHUTDINOV (Рифат Габдулхакович Шайхутдинов) |
Syntymäaika: 23.12.1963 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
638. |
Grigory Vladimirovich SHILKIN (Григорий Владимирович ШИЛКИН) |
Syntymäaika: 20.10.1976 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta” sekä ”Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta”. |
25.2.2022 |
|
639. |
Alexander Mikhailovich SHOLOKHOV (Александр Михайлович Шолохов) |
Syntymäaika: 25.1.1962 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
640. |
Elena Alexandrovna YAMPOLSKAYA (Елена Александровна ЯМПОЛЬСКАЯ) |
Syntymäaika: 20.6.1971 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta sekä ”Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta”. Venäjän federaation presidentin neuvonantaja 14. toukokuuta 2024 alkaen. |
25.2.2022 |
|
641. |
Irina Anatolievna YAROVAYA (Ирина Анатольевна Яровая) |
Syntymäaika: 17.10.1966 Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
25.2.2022 |
|
642. |
Nikita Gennadievich RUMYANTSEV (Никита Геннадьевич РУМЯНЦЕВ) |
Syntymäaika: 27.4.1988 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja ”Donetskin kansantasavallan” välillä sekä Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä”. |
25.2.2022 |
|
643. |
Mikhail Sergeyevich KISELYOV (Михаил Сергеевич КИСЕЛЁВ) (alias Mikhail Sergeyevich KIZEEV) (Михаил Владимирович КИЗЕЕВ) |
Syntymäaika: 18.6.1986 Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja ’Donetskin kansantasavallan’ välillä sekä Venäjän federaation ja ’Luhanskin kansantasavallan’ välillä”. |
25.2.2022 |
|
644. |
Dmitry Anatolyevich MEDVEDEV (Дмитрий Анатольевич МЕДВЕДЕВ) |
Syntymäaika: 14.9.1965 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Kansallisen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja. Kannatti Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsenenä sitä, että Venäjä tunnusti välittömästi kyseessä olevat kaksi omalla ilmoituksellaan julistautunutta tasavaltaa. |
25.2.2022 |
|
645. |
Mikhail Vladimirovich MISHUSTIN (Михаил Владимирович МИШУСТИН) |
Syntymäaika: 3.5.1966 Syntymäpaikka: Lobnja, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation pääministeri. Kannatti Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsenenä sitä, että Venäjä tunnusti välittömästi kyseessä olevat kaksi omalla ilmoituksellaan julistautunutta tasavaltaa. |
25.2.2022 |
|
646. |
Vladimir Alexandrovich KOLOKOLTSEV (Владимир Александрович КОЛОКОЛЬЦЕВ) |
Syntymäaika: 11.5.1961 Syntymäpaikka: Nizhny Lomov, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation sisäministeri. Kannatti Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsenenä sitä, että Venäjä tunnusti välittömästi kyseessä olevat kaksi omalla ilmoituksellaan julistautunutta tasavaltaa. |
25.2.2022 |
|
647. |
Sergei Borisovich IVANOV (Сергей Борисович ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 31.1.1953 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation presidentin erityisedustaja ympäristötoimia, ekologiaa ja liikennettä koskevissa kysymyksissä. Kannatti Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsenenä sitä, että Venäjä tunnusti välittömästi kyseiset kaksi omalla ilmoituksellaan julistautunutta tasavaltaa. |
25.2.2022 |
|
648. |
Igor Olegovich SHCHYOGOLEV (Игорь Олегович ЩЁГОЛЕВ) |
Syntymäaika: 10.11.1965 Syntymäpaikka: Vinnytsja, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation presidentin edustaja keskisessä federaatiopiirissä, Venäjän federaation täysivaltainen valtioneuvonantaja. Kannatti Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsenenä sitä, että Venäjä tunnusti välittömästi kyseessä olevat kaksi omalla ilmoituksellaan julistautunutta tasavaltaa. |
25.2.2022 |
|
649. |
Vladislav Leonidovich BRUEV (Владислав Леонидович БРУЕВ) |
Syntymäaika: 21.3.1977 Asema: Valtion rajakomitean ensimmäisen pääosaston päällikkö; Homelin rajavartioston entinen päällikkö Sotilasarvo: eversti Syntymäpaikka: Harkova, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vladislav Bruev on Valko-Venäjän Homelin rajavartioston entinen päällikkö ja valtion rajakomitean ensimmäisen pääosaston nykyinen päällikkö. Kyseisissä ominaisuuksissa hän on ollut vastuussa valvonnasta, joka koskee Homelin alueen rajan, mukaan lukien Valko-Venäjän ja Ukrainan välinen raja, turvallisuutta sekä henkilöiden ja tavaroiden kulkua kyseisen rajan yli. Venäjän joukot ylittivät Valko-Venäjän ja Ukrainan välisen rajan Homelin alueella 24. helmikuuta 2022 osana Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
650. |
Oleg Anatolyevich EIBATOV (Олег Анатольевич ЭЙБАТОВ) |
Syntymäaika: 5.8.1972 tai 15.8.1972 Asema: Mozyrin rajavartioston päällikkö Sotilasarvo: eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Eibatov on Mozyrin rajavartioston valkovenäläinen päällikkö. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa valvonnasta, joka koskee Mozyrin alueen rajan, mukaan lukien Valko-Venäjän ja Ukrainan välinen raja, turvallisuutta sekä henkilöiden ja tavaroiden kulkua kyseisen rajan yli. Venäjän joukot ylittivät Valko-Venäjän ja Ukrainan välisen rajan Mozyrin alueella 24. helmikuuta 2022 osana Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
651. |
Dmitry Alexandrovich VINNIKOV (Дмитрий Александрович ВИННИКОВ) |
Syntymäaika: 4.12.1979 Asema: Homelin rajavartioston päällikkö, Pinskin rajavartioston entinen päällikkö Sotilasarvo: eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Vinnikov on Valko-Venäjän Pinskin rajavartioston entinen päällikkö ja Homelin rajavartioston nykyinen päällikkö. Kyseisissä ominaisuuksissa hän on ollut vastuussa valvonnasta, joka koskee Pinskin alueen rajan, mukaan lukien Valko-Venäjän ja Ukrainan välinen raja, turvallisuutta sekä henkilöiden ja tavaroiden kulkua kyseisen rajan yli. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022. Venäjän joukot ylittivät Valko-Venäjän ja Ukrainan välisen rajan Pinskin alueella osana Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
652. |
Aleksandr Nikolayevich PASHKEVICH (Александр Николаевич ПАШКЕВИЧ) |
Syntymäaika: 14.7.1977 Asema: Luninetsin lentokentän sotilaallisen yksikön 65408 esikuntapäällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Pashkevich on Luninetsin lentokentän yksikön 65408 esikuntapäällikkö. Tässä ominaisuudessa hän osallistui venäläisten joukkojen keskittämiseen Luninetsin lentokentälle, mikä oli osa 24. helmikuuta 2022 tapahtuneen sotilaallisen hyökkäyksen valmistelua ja sen helpottamista. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
653. |
Andrei Yulyanovich LUKYANOVICH (Андрей Юльянович ЛУКЬЯНОВИЧ) |
Syntymäaika: 29.9.1970 Asema: Sotilaslentäjä, kenraalimajuri, ilmavoimien ja ilmapuolustusvoimien komentaja - Valko-Venäjän ilmailupäällikkö, Machulishchin lentokentän sotilaallisen yksikön 06752 komentaja Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraalimajuri Andrei Lukyanovich on sotilaslentäjä, Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusvoimien komentaja / Valko-Venäjän ilmailupäällikkö ja Machulishchin lentokentän sotilaallisen yksikön 06752 komentaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, jotka edelsivät joukkojen keskittämistä Ukrainan rajalle, millä valmisteltiin 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
654. |
Aleksandr Sergeyevich KRIVETS (Александр Сергеевич КРИВЕЦ) |
Syntymäaika: 7.7.1974 Asema: hävittäjälentäjävartioston (Guards Assault Aviation Radomskaya Red Banner) Lidan lentokentän tukikohdan esikuntapäällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Krivets on Valko-Venäjän 116. hävittäjälentäjävartioston (Guards Assault Aviation Radomskaya Red Banner) Lidan lentokentän tukikohdan esikuntapäällikkö. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän sotilaallista hyökkäystä. Tässä ominaisuudessa hän osallistui venäläisten joukkojen keskittämiseen Lidan lentokentälle ennen sotilaallista hyökkäystä 24. helmikuuta 2022. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
655. |
Yuri Nikolayevich PYZHIK (Юрий Николаевич ПЫЖИК) |
Syntymäaika: 2.3.1970 Syntymäpaikka: Novoye Selo, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: Sotilaslentäjä, eversti, sotilaallisen yksikön 54804 komentaja, 61. hävittäjätukikohdan esikuntapäällikkö, Baranovichin lentokenttä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Eversti Yuri Pyzhik on sotilaslentäjä ja Baranovichin lentokentällä sijaitsevan Valko-Venäjän 61. hävittäjätukikohdan esikuntapäällikkö. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, jotka edelsivät joukkojen keskittämistä Ukrainan rajalle, millä valmisteltiin 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta Venäjän sotilaallista hyökkäystä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
656. |
Vladimir Nikolaevich KUPRIYANYUK (Владимир Николаевич КУПРИЯНЮК) |
Syntymäaika: 11.7.1972 Syntymäpaikka: Kamjanjukin kylä, Kamjanetsin piiri, Brestin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: päätiedusteluosaston päällikkö – asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö; Läntisen operatiivisen esikunnan entinen ensimmäinen apulaiskomentaja Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Kupriyanyuk on päätiedusteluosaston päällikkö – asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö ja Valko-Venäjän läntisen operatiivisen esikunnan entinen ensimmäinen apulaiskomentaja. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa komennossaan olleiden joukkojen osallistumisesta Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, jotka edelsivät joukkojen keskittämistä Ukrainan rajalle, millä valmisteltiin Venäjän 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan ja helpotettiin sitä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
657. |
Andrei Konstantinovich NEKRASHEVICH (Андрей Константинович НЕКРАШЕВИЧ) |
Syntymäaika: 1.1.1968 Syntymäpaikka: Gomelin oblasti, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: Asevoimien taistelukoulutuksen pääosaston entinen päällikkö; Valko-Venäjän tasavallan armeijaa, ilmavoimia ja merivoimia tukevan vapaaehtoisyhdistyksen (DOSAAF) keskusneuvoston puheenjohtaja Sotilasarvo: reservin kenraalimajuri Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Andrei Konstantinovich Nekrashevich on Valko-Venäjän asevoimien taistelukoulutuksen pääosaston entinen päällikkö ja toimi tehtävässään 21. joulukuuta 2022 saakka. Hän on ollut Valko-Venäjän tasavallan tasavaltalaisen, valtion yhteiskunnallisen armeijaa, ilmavoimia ja merivoimia tukevan vapaaehtoisyhdistyksen (DOSAAF) keskusneuvoston puheenjohtaja lokakuusta 2023 saakka. Hän kuului Valko-Venäjän tasavallan armeijaan, joka on tukenut Venäjän 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Tässä entisessä ominaisuudessaan hän oli vastuussa Valko-Venäjän asevoimien ja ulkomaisten asevoimien yhteisen taistelukoulutuksen valvomisesta. Hän antoi julkisesti tunnustusta Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisille sotilasharjoituksille, joilla valmisteltiin Venäjän 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan ja helpotettiin sitä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
658. |
Viktor Vladimirovich GULEVICH (Виктор Владимирович ГУЛЕВИЧ) |
Syntymäaika: 14.5.1969 Syntymäpaikka: Velyka Pader, Slutskin piiri, Minskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Vladimirovich Gulevich on Valko-Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkö ja Valko-Venäjän tasavallan ensimmäinen apulaispuolustusministeri. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Tässä ominaisuudessa hän kannatti, valvoi ja julkisesti kommentoi Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisiä sotilasharjoituksia, joilla valmisteltiin Venäjän 24.2.2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä hyökkäystä Ukrainaan ja helpotettiin sitä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
659. |
Aleksandr Grigoryevich VOLFOVICH (Александр Григорьевич ВОЛЬФОВИЧ) |
Syntymäaika: 28.6.1967 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Turvallisuusneuvoston valtiosihteeri Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Grigoryevich Volfovich on Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston valtiosihteeri, ja paikallisten sotilaslähteiden mukaan hän on valvonut ”Allied Resolve 2022” -sotilasharjoitusta, joilla valmisteltiin Venäjän 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan ja helpotettiin sitä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
660. |
Andrey Vladimirovich ZHUK (Андрей Владимирович ЖУК) |
Syntymäaika: 6.8.1969 Syntymäpaikka: Gorki, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: Valko-Venäjän entinen apulaispuolustusministeri, kenraalimajuri Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Zhuk on Valko-Venäjän entinen apulaispuolustusministeri. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Venäjän ja Valko- Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, joilla valmisteltiin Venäjän 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan ja helpotettiin sitä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
661. |
Sergei Dmitrevich SIMONENKO (Сергей Дмитриевич СИМОНЕНКО) |
Asema: kenraalimajuri, entinen aseistamista käsittelevä apulaispuolustusministeri, puolustusmateriaalipäällik-kö Syntymäaika: 2.4.1968 Syntymäpaikka: Kastjukovitšy, Mahiljoun (ven. Mogiljovin) alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Sukupuoli: mies |
Sergei Simonenko on kenraalimajuri, entinen Valko-Venäjän tasavallan aseistamista käsittelevä apulaispuolustusministeri ja puolustusmateriaalipäällikkö. Hän kuului Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän 24 päivästä helmikuuta 2022 Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa ja helpottanut sitä, erityisesti isännöimällä Valko-Venäjän ja Venäjän asevoimien sotaharjoituksia aseellista hyökkäystä edeltävinä viikkoina, ja osallistumalla niihin. Entisessä asemassaan kenraalimajurina ja Valko-Venäjän armeijan apulaisministerinä Sergei Simonenko oli sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannatti aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
662. |
Andrei Valerianovich BURDYKO (Андрей Валерьянович БУРДЫКО) |
Asema: kenraalimajuri, logistiikkaa käsittelevä apulaispuolustusministeri, logistiikkapäällikkö Syntymäpaikka: Pleshchenitsy, Minskin alue, Valko-Venäjä Sukupuoli: mies |
Andrei Burdyko on kenraalimajuri, Valko-Venäjän logistiikkaa käsittelevä apulaispuolustusministeri ja logistiikkapäällikkö. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän 24 päivänä helmikuuta 2022 alkanutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan ja helpottanut sitä, erityisesti isännöimällä Valko-Venäjän ja Venäjän asevoimien sotaharjoituksia aseellista hyökkäystä edeltävinä viikkoina, ja osallistumalla niihin. Asemassaan kenraalimajurina ja Valko-Venäjän asevoimien apulaisministerinä Andrei Burdyko on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
663. |
Nikolai Mikhailovich ROGASHCHUK (Николай Михайлович РОГАЩУК) |
Sukupuoli: mies Asema: Presidentti Aleksandr Lukašenkan apulaishenkilöstö-päällikkö |
Nikolai Rogashchuk on presidentti Aleksandr Lukašenkan apulaishenkilöstöpäällikkö. Hän on presidentti Aleksandr Lukašenkan entinen avustaja ja tarkastaja Gomelin alueella. Tässä asemassaan hän antoi tukea Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisille sotilasharjoituksille, joilla valmisteltiin Venäjän 24.2.2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
664. |
Vadim Ivanovich DENISENKO (Вадим Иванович ДЕНИСЕНКО) |
Asema: Kenraalimajuri, asevoimien erikoisjoukkojen komentaja Syntymäaika: 3.9.1967 Syntymäpaikka: Budapest, Unkari Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vadim Denisenko on kenraalimajuri ja erikoisjoukkojen komentaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, jotka edelsivät joukkojen keskittämistä Ukrainan rajalle, millä valmisteltiin Venäjän 24.2.2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
665. |
Aleksandr LOZITSKY (Александр ЛОЗИЦКИЙ) |
Asema: Everstiluutnantti, Luninetsin lentokentän yksikön 65408 esikuntapäällikkö Syntymäaika: 21.12.1971 Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Lozitsky on Valko-Venäjän armeijan everstiluutnantti ja Luninetsin lentokentän yksikön 65408 esikuntapäällikkö. Hän kuuluu Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, jotka edelsivät joukkojen keskittämistä Ukrainan rajalle, millä valmisteltiin Venäjän 24.2.2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
666. |
Igor Viktorovich DEMIDENKO (Игорь Викторович ДЕМИДЕНКО) |
Syntymäaika: 5.2.1971 Syntymäpaikka: Mahiljou (ven. Mogiljov), Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Asema: Kenraalimajuri, Läntisen operatiivisen esikunnan entinen komentaja Sukupuoli: mies |
Igor Viktorovich Demidenko on kenraalimajuri ja Valko-Venäjän tasavallan Läntisen operatiivisen esikunnan entinen komentaja. Hän kuului Valko-Venäjän armeijaan, joka on tukenut Venäjän 24 päivästä helmikuuta 2022 Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Tässä entisen komentajan ominaisuudessa hän oli vastuussa komennossaan olleiden joukkojen osallistumisesta Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisiin sotilasharjoituksiin, joilla valmisteltiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa ja helpotettiin sitä. Hän myös osallistui näihin harjoituksiin ja valvoi joukkojensa osallistumista niihin. Igor Demidenko oli sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannatti aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
667. |
Yuri Vitoldovich SHULEYKO (alias Yury Vitoldovich SHULEIKO) (Юрий Витольдович ШУЛЕЙКО) |
Syntymäaika: 1968 Syntymäpaikka: Kozlovshchina Dyatlovon piirissä, Grodnon oblasti, Valko-Venäjä Puhelinnumero: (375 162 ) 21-23-32 Sukupuoli: mies |
Yuri Vitoldovich Shuleyko on Brestin alueellisen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Hän on tässä ominaisuudessaan vastuussa mobilisaatiosta ja siviilipuolustuksesta sekä vuorovaikutuksesta sotilasorganisaatioiden kanssa, mukaan lukien Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisten sotilasharjoitusten aikana lähellä Brestiä, valmisteltaessa Venäjän 24 päivänä helmikuuta 2022 tapahtunutta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
668. |
Ivan Ivanovich KRUPKO (Иван Иванович КРУПКО) |
Asema: Gomelin alueellisen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Syntymäaika: 23.7.1974 Syntymäpaikka: Burdevichin kylä, Korelichin piiri, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Ivan Ivanovich Krupko on Gomelin alueellisen toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Tässä asemassa hän on vastuussa alueen paikallisten toimeenpanevien ja hallinnollisten elinten valvonnasta niiden vuorovaikutuksessa sotilasviranomaisten kanssa, sekä puolustukseen ja valtion turvallisuuteen liittyvien kysymysten täytäntöönpanosta. Venäjän ja Valko-Venäjän yhteiset sotilasharjoitukset, jotka edelsivät Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaan, toteutettiin Gomelin alueella. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
669. |
Vladimir Vladimirovich PUTIN* (Владимир Владимирович ПУТИН) |
Asema: Venäjän federaation presidentti Syntymäaika: 7.10.1952 Syntymäpaikka: Leningrad (nykyinen Pietari), entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Vladimir Putin on Venäjän federaation presidentti. Hän allekirjoitti 22. helmikuuta 2022 asetuksen, jolla tunnustetaan Donetskin ja Luhanskin alueiden muut kuin Ukrainan hallituksen valvomat osat ”itsenäisiksi ja suvereeneiksi”, ja hän määräsi Venäjän armeijan joukkoja kyseisille alueille. Hän määräsi 24. helmikuuta 2022 toteuttamaan sotilaallisen operaation Ukrainassa, ja Venäjän armeijan joukot käynnistivät tuona päivänä hyökkäyksen Ukrainaan. Kyseessä on Ukrainan alueellisen koskemattomuuden, suvereniteetin ja itsenäisyyden räikeä rikkominen. Vladimir Putin on vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
670. |
Sergey Viktorovich LAVROV (Сергей Викторович Лавров) |
Asema: Venäjän federaation ulkoministeri Syntymäaika: 21.3.1950 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation ulkoministeri. Venäjän turvallisuusneuvoston jäsenenä hän kannatti sitä, että Venäjä tunnusti välittömästi kaksi omalla ilmoituksellaan tasavalloiksi julistautunutta aluetta. Sergei Lavrov on vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
25.2.2022 |
|
671. |
Igor Ivanovich SECHIN (Игорь Иванович СЕЧИН) |
Syntymäaika: 7.9.1960 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Sechin on Venäjän valtion öljy-yhtiön Rosneftin toimitusjohtaja. Rosneft on yksi maailman suurimmista raakaöljyn tuottajista. Hän on yksi Vladimir Putinin luotetuimmista ja läheisimmistä neuvonantajista sekä tämän henkilökohtainen ystävä. Hän on ollut yhteydessä Venäjän presidenttiin päivittäin. Häntä pidetään yhtenä Venäjän poliittisen eliitin vaikutusvaltaisimmista jäsenistä. Hänellä on pitkäaikainen ja syvä suhde Vladimir Putiniin. Hän työskenteli presidentin kanssa Pietarin pormestarin toimistossa 1990-luvulla ja on osoittanut uskollisuuttaan siitä alkaen. Hänestä tuli vuonna 1999 Vladimir Putinin kanslian varapäällikkö, vuonna 2008 varapääministeri ja vuonna 2012 Rosneftin toimitusjohtaja. Hän on yksi venäläisistä oligarkeista, jotka toimivat yhteistyössä Venäjän valtion kanssa. |
28.2.2022 |
|
|
|
|
Hän on yksi Putinin lähipiiriin kuuluvista henkilöistä, jotka saavat taloudellista hyötyä ja tärkeitä työtehtäviä vastineeksi kuuliaisuudesta ja uskollisuudesta. Presidentti on uskonut hänelle tärkeitä ja vaikeita tehtäviä ja antanut palkinnoksi Rosneftin johtajuuden ja suuren omaisuuden. Igor Sechinin Rosneft osallistui viinitarhan rahoittamiseen Gelendžikin lähellä sijaitsevassa palatsikompleksissa, jota presidentti Putinin uskotaan henkilökohtaisesti käyttävän. Hän on sen vuoksi antanut aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille ja hyötynyt niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Rosneftin, jonka toimitusjohtaja Sechin on, tytäryhtiö Rosneft Aero toimittaa lentopetrolia Simferopolin lentoasemalle, joka tarjoaa lentoyhteyksiä laittomasti liitettyjen Krimin ja Sevastopolin sekä Venäjän välillä. Sen vuoksi hän tukee Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
672. |
Nikolay Petrovich TOKAREV (Николай Петрович ТОКАРЕВ) |
Syntymäaika: 20.12.1950 Syntymäpaikka: Karaganda, Kazakstanin SNT (nykyinen Kazakstan) |
Nikolay Tokarev on suuren venäläisen öljy- ja kaasuyhtiön Transneftin toimitusjohtaja. Hän on Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava ja läheinen liittolainen. Hän palveli yhdessä Putinin kanssa KGB:ssä 1980-luvulla. Nikolay Tokarev on yksi venäläisistä valtion oligarkeista, jotka ottivat 2000-luvulla hallintaansa suuria valtion omaisuuseriä presidentti Putinin vakiinnuttaessa valtansa ja jotka toimivat läheisessä yhteistyössä Venäjän valtion kanssa. Nikolay Tokarev on ollut vastuussa Transneftistä, joka on yksi Venäjän merkittävimmistä hallituksen valvonnassa olevista yhtiöistä ja joka kuljettaa merkittävän määrän venäläistä öljyä pitkälle kehitetyn öljyputkiverkoston kautta. Nikolay Tokarevin Transneft on yksi Gelendžikin lähellä sijaitsevan palatsikompleksin pääsponsoreista; presidentti Putinin uskotaan yleisesti käyttävän palatsikompleksia henkilökohtaisesti. Hän hyötyy läheisistä suhteistaan Venäjän viranomaisiin. Nikolay Tokarevin lähisukulaiset ja tuttavat ovat vaurastuneet valtio-omisteisten yhtiöiden kanssa allekirjoitettujen sopimusten ansiosta. Näin ollen Nikolay Tokarev antoi aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille ja hyötyi niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Nikolay Tokarev on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
28.2.2022 |
|
673. |
Alisher Burkhanovich USMANOV (venäjäksi: Алишер Бурханович УСМАНОВ) (uzbekiksi: Alisher Burkhanovich USMONOV) |
Syntymäaika: 9.9.1953 Syntymäpaikka: Chust, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Uzbekistan) Passi: Venäjän passi nro 55 0314316, voimassa 6.12.2019–6.12.2029 Asema: johtava venäläinen liike-elämän edustaja Sukupuoli: mies |
Alisher Usmanov on johtava liike-elämän edustaja, jolla on intressejä rautamalmi-, teräs- sekä media-, televiestintä- ja internetyhtiöissä. Usmanov omistaa suurimman osuuden USM holding -konsernistaan. Se on maailmanlaajuinen metalli- ja kaivos-, televiestintä- ja teknologiayritysten konserni, johon kuuluvat Metalloinvest, Udokan Copper, Akkerman Cement ja MegaFon ja muita omaisuuksia. Usmanov omistaa ja hallitsee suoraan tai USM:n kautta varoja Venäjän talouden keskeisillä aloilla. Hänen suurin osakeosuutensa on teräsjätti Metalloinvestissä, joka yhdessä muiden yritysten kanssa toimii mineraalialalla ja muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Näin ollen hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Alisher Usmanovilla on erityisen läheiset suhteet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Hänen on sanottu olevan yksi Vladimir Putinin suosikeista johtavien liike-elämän edustajien joukossa. Häntä pidetään yhtenä Venäjän liike-elämää edustavista virkamiehistä, joille annettiin tehtäväksi huolehtia rahoitusvirroista, mutta heidän asemansa riippuvat presidentin tahdosta. Usmanovin kerrotaan toimineen Venäjän federaation presidentin puolesta useissa poliittisesti ja strategisesti merkittävissä yrityssopimuksissa. Hänellä on läheiset suhteet myös Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajaan, Venäjän entiseen presidenttiin ja pääministeriin Dmitri Medvedeviin, joka on hyötynyt Usmanovin hallussa olevien luksusasuntojen henkilökohtaisesta käytöstä. Hän on sen vuoksi antanut aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille ja hyötynyt niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Usmanov on myös liiketoimintaa käsittelevän Kommersant-sanomalehden ainoa omistaja. Kun hän otti haltuunsa liiketoimintaa käsittelevän Kommersant-sanomalehden, toimittajien vapautta rajoitettiin ja sanomalehti otti selkeästi hallitusta tukevan asenteen. Usmanovin omistamana Kommersant julkaisi Dmitri Medvedevin kirjoittaman propagandistisen Ukraina-vastaisen artikkelin, jossa Venäjän entinen presidentti väitti, ettei keskustelujen aloittamisesta Ukrainan nykyjohtajien kanssa olisi mitään hyötyä, koska he olivat hänen mielestään suoran ulkomaisen määräysvallan alaisia. Sen vuoksi hän tuki aktiivisesti Ukrainan vakautta horjuttavaa hallituksen politiikkaa. |
28.2.2022 |
|
674. |
Petr Olegovich AVEN (Пëтр Олегович АВЕН) |
Syntymäaika: 16.3.1955 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä oleva johtava liike-elämän edustaja; yksi Alfa Groupin suurimpia osakkeenomistajia Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin; Mikhail Fridman; German Borisovich Khan; Alexey Kuzmichev Lähellä olevat yhteisöt: JSC Voentorg |
Petr Aven on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on ollut läheinen yhteys Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin jo 1990-luvun alusta. Hänellä on merkittävä omistusosuus ABH Holdingissa, jolla oli määräysvalta yhdessä suurimmista venäläisistä pankeista, Alfa Bankissa, ja jolla on edelleen määräysvalta muissa Alfa Groupin yhtiöissä. Hänen osakkeidensa siirtoa A1:ssä, joka on osa Alfa Groupia, pidetään tekaistuna. Hän on myös LetterOne-sijoitusyhtiön osakkeenomistaja. Hän on yksi noin 50 varakkaasta venäläisestä liike-elämän edustajasta, jotka tapaavat säännöllisesti Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin Kremlissä. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Petr Aven sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaation presidentin, Vladimir Putinin, ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen, osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin. Vakuutusyhtiö AlfaStrakhovanie on osa Alfa Group -yhteenliittymää ja se toimii Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija), jonka yksiköt toimivat Venäjän hallinnassa olevilla Ukrainan miehitetyillä alueilla, ajoneuvojen ja Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin turvahenkilöstön ajoneuvojen vakuutuksenantajana. AlfaStrakhovanie on myös tarjonnut vakuutuksia JSC Kalashnikov Concernin ja TsNIITochMashin (tarkkuuslaiterakennuksen tieteellinen keskustutkimuslaitos) kaltaisille yrityksille, joiden aseita Venäjän armeija on käyttänyt laajalti Ukrainassa, muun muassa Butšan julmuuksien aikana. X5 Retail Group -yhtiö, joka on sekin osa Alfa Group -yhteenliittymää, tekee lisäksi yhteistyötä JSC Voentorg -osakeyhtiön kanssa, johon kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä ja joka tarjoaa ateria- ja pesulapalveluja ja toimittaa sotilasasuja Venäjän federaation asevoimille ja jonka sivuliikkeen myymissä T-paidoissa esiintyy Z-kirjain, jota venäläisen propagandan levittäjät käyttävät sodan symbolina tukiessaan Venäjän Ukrainaa vastaa käymää hyökkäyssotaa. Petr Aven on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän antoi aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille ja hyötyi niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän tuki toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän viranomaiset pakkolunastivat vuonna 2024 unionin holdingyhtiöiden omistusoikeudet Alfa Bankin venäläisessä holdingyhtiössä JSC AB Holding ja määräsivät, että välillisistä osakkeenomistajista, kuten Avenista, tuli venäläisen holdingyhtiön suoria osakkeenomistajia. Myöhemmin Aven myi uudet suorat omistusoikeutensa kolmannelle osapuolelle ja sai niistä maksuksi huomattavan summan Venäjällä. Hän on siten henkilö, joka on merkittävästi heikentänyt neuvoston päätöksen 2014/145/YUTP säännöksiä. Hän on myös hyötynyt Venäjälle sijoittautuneen yhteisön, joka on aiemmin ollut unioniin sijoittautuneiden yhteisöjen omistuksessa tai määräysvallassa, omistuksen tai määräysvallan pakollisesta siirrosta, jonka Venäjän federaation hallitus on toteuttanut laeilla, asetuksilla, muilla säädöksillä tai muilla Venäjän viranomaisen toimilla. |
28.2.2022 |
|
675. |
Mikhail Maratovich FRIDMAN (Михаил Маратович ФРИДМАН) |
Syntymäaika: 21.4.1964 Syntymäpaikka: Syntymäpaikka: Lviv, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin; Petr Aven; German Borisovich Khan; Alexey Kuzmichev Lähellä olevat yhteisöt: JSC Voentorg |
Mikhail Fridman on venäläinen liike-elämän edustaja. Hän on yksi suurimmista osakkeenomistajista ABH Holdingsissa, jolla oli määräysvalta yhdessä suurimmista venäläisistä pankeista, Alfa Bankissa, ja jolla on edelleen määräysvalta muissa Alfa Groupin yhtiöissä. Hänen osakkeidensa siirtoa A1:ssä, joka on osa Alfa Groupia, pidetään tekaistuna. Vakuutusyhtiö AlfaStrakhovanie on Alfa Group -yhteenliittymän tytäryhtiö. Se toimii Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija), jonka yksiköt toimivat Venäjän hallinnassa olevilla Ukrainan miehitetyillä alueilla, ajoneuvojen ja Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin turvahenkilöstön ajoneuvojen vakuutuksenantajana. AlfaStrakhovanie on myös tarjonnut vakuutuksia JSC Kalashnikov Concernin ja TsNIITochMashin (tarkkuuslaiterakennuksen tieteellinen keskustutkimuslaitos) kaltaisille yrityksille, joiden aseita Venäjän armeija on käyttänyt laajalti Ukrainassa, muun muassa Butšan julmuuksien aikana. X5 Retail Group, joka on sekin osa Alfa Group -yhteenliittymää, tekee lisäksi yhteistyötä JSC Voentorg -osakeyhtiön kanssa, johon kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, tarjoaa ateria- ja pesulapalveluja ja joka toimittaa sotilasasuja Venäjän federaation asevoimille ja jonka sivuliikkeen myymissä T-paidoissa esiintyy Z-kirjain, jota venäläisen propagandan levittäjät käyttävät sodan symbolina tukiessaan Venäjän Ukrainaa vastaa käymää hyökkäyssotaa. Fridmanilla on myös merkittävä omistusosuus Rosvodokanalissa, joka on yksi johtavista yksityisistä vesipalvelualan toimijoista Venäjällä. Hän on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän antoi aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille ja hyötyi niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän tuki toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän viranomaiset pakkolunastivat vuonna 2024 unionin holdingyhtiöiden omistusoikeudet Alfa Bankin venäläisessä holdingyhtiössä JSC AB Holding, minkä ansiosta Fridmanista tuli venäläisen yhtiön suora osakkeenomistaja. Myöhemmin hän myi uudet suorat omistusoikeutensa kolmannelle osapuolelle ja sai niistä maksuksi huomattavan summan Venäjällä. Hän on siten henkilö, joka on merkittävästi heikentänyt neuvoston päätöksen 2014/145/YUTP säännöksiä. Hän on myös hyötynyt Venäjälle sijoittautuneen yhteisön, joka on aiemmin ollut unioniin sijoittautuneiden yhteisöjen omistuksessa tai määräysvallassa, omistuksen tai määräysvallan pakollisesta siirrosta, jonka Venäjän federaation hallitus on toteuttanut laeilla, asetuksilla, muilla säädöksillä tai muilla Venäjän viranomaisen toimilla. |
28.2.2022 |
|
676. |
Sergei Pavlovich ROLDUGIN (Сергей Павлович РОЛДУГИН) |
Syntymäaika: 28.9.1951 Syntymäpaikka: Sahalinin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: sellisti, liike-elämän edustaja, Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin läheinen ystävä Sukupuoli: mies |
Roldugin on liike-elämän edustaja, jolla on läheiset suhteet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Hän kuuluu Putinin rahoitusjärjestelmäverkostoon. Hän omistaa ainakin viisi offshore-yhteisöä ja säilyttää varojaan Bank Rossijassa (unionin pakotelistalla), joka tunnetaan Moskovassa ”Putinin lompakkona”. Tutkivien journalistien kansainvälisen yhteenliittymän tutkinnan mukaan Roldugin on vastuussa vähintään 2 miljardin dollarin ”pesemisestä” pankkien ja offshore-yhteisöjen kautta osana Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin salattua rahoitusverkostoa. Hän osallistui myös ns. Troikan pesulaan ja kanavoi kyseisen järjestelmän kautta miljardeja Yhdysvaltain dollareita. Lisäksi hän sai yli 69 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria yhtiöiden kautta Troikan pesulan yhteydessä. Sveitsiläinen tuomioistuin on todennut sen seikan, että Sergei Roldugin ei ole toiminut omaan lukuunsa. Hän on sen vuoksi vastuussa niiden venäläisten päättäjien aktiivisesta aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
28.2.2022 |
|
677. |
Dmitry Sergeyevich PESKOV (Дмитрий Сергеевич ПЕСКОВ) |
Syntymäaika: 17.10.1967 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
Dmitri Peskov on presidentti Putinin lehdistösihteeri. Hän on julkisesti puolustanut Venäjän Ukrainaan kohdistamaa aggressiivista politiikkaa, mukaan lukien Krimin ja Sevastopolin laiton liittäminen Venäjän federaatioon. Hän on useissa kannanotoissaan korostanut, että Krimin ja Sevastopolin alue on erottamaton osa Venäjää ja että sen palauttaminen Ukrainalle ei ole mahdollista. Hän kutsui toimia, joita Ukraina oli toteuttanut Venäjän miehityksen lopettamiseksi Krimin niemimaalla, Venäjään kohdistetuksi aluevaatimukseksi. Hän on ilmaissut mielipiteensä siitä, että neuvottelut Ukrainan viranomaisten kanssa ovat mahdottomia ja korostanut, että Venäjä ei katso näiden olevan kumppani. Hän on väittänyt vastoin totuutta, että Donbassissa ei ollut Venäjän joukkoja. Hän on myös välittänyt viestiä siitä, että lännen pakotteilla ei ole todellista vaikutusta Venäjään. Hän uhkasi, että Venäjä määräisi niiden johdosta vastapakotteita. Sen vuoksi hän tuki aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
678. |
Dmitry Nikolaevich CHERNYSHENKO (Дмитрий Николаевич ЧЕРНЫШЕНКО) |
Syntymäaika: 20.9.1968 Syntymäpaikka: Saratov, Venäjä Asema: turismi-, urheilu-, kulttuuri- ja viestintäasioista vastaava varapääministeri; Russian Railways -yhtiön entinen hallituksen jäsen Sukupuoli: mies |
Dmitri Tšernyšenko (Dmitry Chernyshenko) on Venäjän turismi-, urheilu-, kulttuuri- ja viestintäasioista vastaava varapääministeri, ja kesäkuuhun 2024 saakka hän oli myös Venäjän federaation hallituksen nimittämä Russian Railways -yhtiön hallituksen jäsen. Lokakuun 2021 puolivälistä Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Venäjän asevoimat suorittivat siellä massiivisia sotaharjoituksia. Tämä johti konfliktin kärjistymiseen ja kohdisti epävakauttavaa painetta Ukrainaan. Russian Railways -yhtiö kuljetti sekä Venäjän asevoimien sotilashenkilöstöä että sotilaskalustoa Ukrainan rajan läheisyyteen. Tšernyšenko on kyseisen yhtiön hallituksen jäsen. Venäjä käynnisti 24. helmikuuta 2022 täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
679. |
Irek Envarovich FAIZULLIN (Ирек Энварович ФАЙЗУЛЛИН) |
Syntymäaika: 8.12.1962 Syntymäpaikka: Kazan, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Russian Railways -yhtiön hallituksen jäsen Venäjän federaation rakentamisesta ja asunnoista vastaava ministeri Sukupuoli: mies |
Irek Faizullin on Venäjän rakentamisesta ja asunnoista vastaava ministeri ja valtio-omisteisen Russian Direct Investment Fund -rahaston puheenjohtaja ja Venäjän federaation hallituksen nimittämä Russian Railways -yhtiön hallituksen jäsen. Lokakuun 2021 puolivälistä Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Venäjän asevoimat suorittivat siellä massiivisia sotaharjoituksia. Tämä johti konfliktin kärjistymiseen ja kohdisti epävakauttavaa painetta Ukrainaan. Russian Railways -yhtiö kuljetti sekä Venäjän asevoimien sotilashenkilöstöä että sotilaskalustoa Ukrainan rajan läheisyyteen. Faizullin on kyseisen yhtiön hallituksen jäsen. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
680. |
Vitaly Gennadyevich SAVELYEV (Виталий Геннадьевич САВЕЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 18.1.1954 Syntymäpaikka: Taškent, Uzbekistan Asema: Venäjän liikenneasioista vastaava varapääministeri; Russian Railways -yhtiön hallituksen jäsen, nykyisin hallituksen puheenjohtaja; Venäjän liikenneministeri vuodesta 2020; Aeroflotin entinen toimitusjohtaja Sukupuoli: mies |
Vitali Saveljev (Vitaly Savelyev) on Venäjän liikenneasioista vastaava varapääministeri, joka on aiemmin toiminut Venäjän federaation liikenneministerinä. Hän on Russian Railways -yhtiön hallituksen jäsen, jonka Venäjän federaation hallitus on nimittänyt tähän tehtävään, ja on tällä hetkellä myös hallituksen puheenjohtaja. Hän on Aeroflot-lentoyhtiön entinen toimitusjohtaja. Lokakuussa 2021 Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Venäjän asevoimat suorittivat siellä massiivisia sotaharjoituksia. Tämä johti konfliktin kärjistymiseen ja kohdisti epävakauttavaa painetta Ukrainaan. Russian Railways -yhtiö kuljetti sekä Venäjän asevoimien sotilashenkilöstöä että sotilaskalustoa Ukrainan rajan läheisyyteen. Saveljev on kyseisen yhtiön hallituksen jäsen. Saveljevin alaisuudessa Aeroflot tarjosi säännöllistä matkustajalentoliikennettä venäläisten lentokenttien ja Simferopolin kansainvälisen lentokentän ja tuki siten laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikensi edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
681. |
Andrey Anatolyevich TURCHAK (Андрей Анатольевич ТУРЧАК) |
Syntymäaika: 20.12.1975 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Asema: Venäjän federaation Altain tasavallan kuvernööri; Yhtenäinen Venäjä -puolueen yleisneuvoston entinen sihteeri; liittoneuvoston entinen ensimmäinen varapuhemies Sukupuoli: mies |
Andrei Turtšak (Andrey Turchak) oli aiemmin Yhtenäinen Venäjä -puolueen yleisneuvoston sihteeri ja liittoneuvoston ensimmäinen varapuhemies. Hän on nykyisin Venäjän Altain tasavallan kuvernööri. Hänen poliittisen menestyksensä takana on hänen isänsä Anatoli Turtšak, joka harrasti judoa yhdessä Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja Rotenbergin veljesten kanssa. Hän edisti myönteistä asennetta separatististen, niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” tunnustamista kohtaan. Hän pyysi Venäjän viranomaisia toimittamaan kehittyneitä aseita venäläismielisille separatistijoukoille Donbassin alueella. Hän totesi julkisesti, että oli mahdotonta ratkaista Donbassin alueen konfliktia rauhanomaisella tavalla yhdessä Ukrainan viranomaisten kanssa. Hän kertoi perättömiä väitteitä Ukrainan suunnittelemasta sotilashyökkäyksestä Donbassin alueella. Hän johti neuvotteluja separatistisen niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” johtajan Denis Pušilinin kanssa. Hän vieraili separatististen asevoimien mobilisaation keskuksessa Donbassin alueen eturintamalla onnitellakseen henkilökohtaisesti separatistisen niin kutsutun Donetskin kansantasavallan sotilaita isänmaan puolustajan päivänä. Hän puolusti julkisesti Venäjän päätöstä tunnustaa separatistiset Donbassin alueen ”tasavallat”. Hän totesi, että Venäjä ei välitä länsimaiden pakotteista. Hänet nimitettiin sellaisen parlamentaarisen koordinointiryhmän johtajaksi, jonka pääasiallisena tehtävänä on parantaa Venäjän armeijan varustamista ja valmistella tarvittavaa lainsäädäntöä. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
682. |
Tigran Edmondovich KEOSAYAN (Тигран Эдмондович КЕОСАЯН) |
Syntymäaika: 4.1.1966 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Asema: näyttelijä ja ohjaaja, joka toimii propagandaa levittävän, poliittisia asioita käsittelevän televisio-ohjelman ”International Sawmill with Tigran Keosayan” juontajana NTV-kanavalla Sukupuoli: mies |
Tigran Keosajan on elokuvaohjaaja ja toimittaja, joka on levittänyt Ukrainan vastaista propagandaa venäläismediassa. Valtion rahoittamassa TV-ohjelmassaan ”International Sawmill with Tigran Keosayan” hän esitti Ukrainan jatkuvasti heikkona ja korruptoituneena maana, joka oli pystyssä ainoastaan länsimaisen avun ansiosta. Hän esitti väitteen, jonka mukaan Ukrainan viranomaisilla ei ole laillista toimivaltaa. Hän toisti useaan otteeseen, että Krim kuului Venäjälle ja että Donbass ei ollut osa Ukrainaa. Keosajan osallistui Russian Donbas -foorumiin, jonka järjestivät Donetskissa niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” viranomaiset. Sen tarkoituksena oli levittää doktriinia ”venäläisestä Donbassista”. Hän syytti Ukrainaa julkisesti konfliktin kärjistämisestä. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Televisio-ohjelma ”International Sawmill with Tigran Keosayan” sai rahoitusta Venäjän valtionyhtiöiltä, mikä ei ollut perusteltua kaupallisista syistä, mutta jota myönnettiin Tigran Keosayanille palkintona hänen propagandatoimistaan ja uskollisuudestaan Vladimir Putinille. Tigran Keosayan on ohjannut propagandaelokuvan ”The Crimean Bridge. Made with Love!”, jossa ylistetään Krimin siltaa, joka yhdistää laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueen Venäjään. Saatujen tietojen mukaan elokuva tarkoitettiin lahjaksi presidentti Putinille. Presidentin kanslian ensimmäinen apulaispäällikkö Alexei Gromov auttoi varmistamaan elokuvalle valtion rahoituksen, minkä ansiosta Tigran Keosayan sai taloudellista voittoa. Sen vuoksi hän on hyötynyt taloudellisesti niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. |
28.2.2022 |
|
683. |
Olga Vladimirovna SKABEYEVA (Ольга Владимировна СКАБЕЕВА) |
Syntymäaika: 11.12.1984 Asema: Yksi REGNUM-portaalin perustajista ja sen päätoimittaja Syntymäpaikka: Volzhsky, Venäjä Asema: Valtion omistaman televisiokanavan Rossija 1:n toimittaja, vetää (yhdessä aviomiehensä Jevgeni Popovin kanssa) Venäjän suosituinta poliittista keskusteluohjelmaa ”60 Minutes” Sukupuoli: nainen |
Olga Skabejeva on valtion omistaman televisiokanavan Rossija 1:n toimittaja. Hän juontaa Venäjän suosituinta poliittista keskusteluohjelmaa ”60 Minutes” yhdessä aviomiehensä Jevgeni Popovin kanssa. Ohjelmassa hän on levittänyt Ukrainan vastaista propagandaa ja edistänyt myönteistä kuvaa Krimin liittämisestä ja Donbassin alueen separatistien toimista. Televisio-ohjelmassaan hän on jatkuvasti antanut puolueellisen kuvan Ukrainasta ja kuvannut sitä keinotekoiseksi valtioksi, jota länsimaat tukevat sekä sotilaallisesti että taloudellisesti ja joka on täten länsimaiden satelliittivaltio ja Naton hyödynnettävissä. Hänen puheissaan Ukraina rajoittui vain edustamaan ”modernia anti-Venäjää”. Lisäksi hänen vieraanaan on usein ollut sellaisia henkilöitä kuin niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” sotilasjohdon lehdistösihteeri Eduard Basurin ja niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” johtaja Denis Pušilin. Hän heitti ulos vieraan, joka ei pysynyt linjassa Venäjän propagandanarratiivin, kuten ”venäläinen maailma” -ideologian, kanssa. Olga Skabejeva vaikuttaa olevan tietoinen vihamielisestä roolistaan osana Venäjän propagandakoneistoa, yhdessä aviomiehensä kanssa. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
684. |
Alexander PONOMARENKO (Алексaндр Анатольевич ПОНОМАРEНКО) |
Syntymäaika: 27.10.1964 Syntymäpaikka: Bilohirsk, entinen Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Asema: venäläinen oligarkki, Šeremetjevon kansainvälisen lentokentän johtokunnan puheenjohtaja Sukupuoli: mies |
Alexander Ponomarenko on venäläinen oligarkki ja Šeremetjevon kansainvälisen lentokentän johtokunnan entinen puheenjohtaja; hän on edelleen yksi lentokentän osakkeenomistajista. Hän osallistuu Gelendžikin lähellä sijaitsevan presidentti Putinin henkilökohtaisessa käytössä olevan palatsikompleksin rahoittamiseen. Näin ollen hän tukee ja hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. |
28.2.2022 |
|
685. |
Modest Alexeyevich KOLEROV (Модест Алексеевич КОЛЕРОВ) |
Syntymäaika: 12.4.1963 Syntymäpaikka: Kimovsk, Venäjä Asema: yksi entisen Neuvostoliiton alueeseen erikoistuneen REGNUM-portaalin perustajista. Vuosina 2005–2007 hän työskenteli presidentin kansliassa. Sukupuoli: mies |
Modest Kolerov yksi REGNUM-portaalin perustajista, ja hän on käyttänyt portaalia Ukrainan vastaisen aggressiivisen ja puolueellisen propagandanarratiivin levittämiseen ja myönteisen kuvan antamiseen Krimin liittämisestä ja Donbassin alueen separatistien toimista. Hän on usein esittänyt Ukrainan fasistisena tai uusnatsivaltiona ja länsimielisenä nukkevaltiona. Hän on väittänyt, että Ukraina on Leninin ja Stalinin keinotekoisesti luoma valtio. Hänen julkaisujensa mukaan Ukrainan itsenäisyys on Venäjän ansiota eikä Ukraina siis ansaitse oikeutta olla suvereeni valtio. Hän on myös ehdottanut, että Venäjän olisi tehtävä loppu Ukrainan olemassaolosta. Lisäksi hän on ehdottanut Ukrainan jakamista sen naapureiden kesken ja väittänyt, että itsenäinen Ukraina olisi uhka Venäjälle. Hän on aktiivisesti kannattanut niin kutsuttujen ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” tunnustamista ja Venäjän toimien lisäämistä Ukrainan itäosan separatistien hyväksi. Hän on kieltänyt sellaisten todisteiden olemassaolon, jotka koskevat Venäjän sotilaallista tukea separatisteille, ja esittänyt Etyjin operaation Ukrainan itäosassa puolueellisena ja Kiovan alaisena. Hän on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöön panemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta, ja kansainvälisten järjestöjen työskentelyn estämisestä Ukrainassa. |
28.2.2022 |
|
686. |
Roman Georgievich BABAYAN (Роман Георгиевич БАБАЯН) |
Syntymäaika: 7.12.1967 Syntymäpaikka: Baku, Azerbaidžan Asema: Toimittaja, juontaa ”Oma totuus” -televisio-ohjelmaa NTV-kanavalla. ”Moskova puhuu” -radion päätoimittaja; Moskovan kaupungin duuman jäsen. Sukupuoli: mies |
Roman Babayan on toimittaja ja Moskovan kaupungin duuman jäsen. Hän juontaa ”Oma totuus” -televisio-ohjelmaa NTV-kanavalla. Hän on myös ”Moskova puhuu” -radion päätoimittaja. Hän on levittänyt Ukrainan vastaista propagandaa ja edistänyt myönteistä kuvaa Donbassin alueen separatistien toimista. Haastattelussa, jonka hän antoi Ukraina.ru-verkkosivustolle, hän totesi selkeästi, että Donbassin alueen jokainen asukas pitäisi parempana alueen liittymistä Venäjään, ja asetti kyseenalaiseksi Ukrainan oikeuden omiin alueisiinsa. Lisäksi hän syytti Ukrainan viranomaisia etniseen alkuperään perustuvasta vainosta Donbassin alueella ja tosiasiallisesta kansanmurhasta, ja sanoi ukrainalaisten tappaneen lapsia ja vanhuksia Donbassin alueella. Hän on myös kannattanut Venäjän narratiivia Ukrainan ”fasistihallinnosta”. Tätä varten hän on esittänyt epäselvän tallenteen sotilaista, joilla on natsi-Saksan laivaston tunnukset, ja kuvaillut heitä ukrainalaisiksi. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
687. |
Yevgeniy Nikolaevich PRILEPIN (Евгений Николаевич ПРИЛЕПИН) alias Zakhar PRILEPIN ( Захар ПРИЛЕПИН) alias Yevgeniy LAVLINSKIY (Евгений ЛАВЛИНСКИЙ) |
Syntymäaika: 7.7.1975 Syntymäpaikka: Il’inka, Venäjän federaatio Asema: toimittaja, kirjailija ja poliittisista ryhmistä ”Oikeudenmukainen Venäjä”, ”For Truth” ja ”Venäjän patriootit” koostuvan puolueen yhteispuheenjohtaja, aktivisti Sukupuoli: mies |
Yevgeniy Prilepin on venäläinen aktivisti, toimittaja, kirjailija ja poliittisista ryhmistä ”Oikeudenmukainen Venäjä”, ”For Truth” ja ”Venäjän patriootit” koostuvan puolueen yhteispuheenjohtaja. Hän on ilmaissut julkisen tukensa Krimin ja Donbassin venäläisille separatisteille. Hän lähetti apua Donetskiin ja neuvoi separatistijohtajia. Hän on osallistunut Donbassin konfliktiin separatistien puolella toimien yhden separatistipataljoonan apulaiskomentajana ja on kuvaillut osallisuuttaan yksityiskohtaisesti. Lisäksi hän on hyödyntänyt kuuluisuuttaan ja mainettaan tunnettuna kirjailijana Ukrainan vastaisen propagandan levittämiseksi ja edistääkseen myönteistä kuvaa Krimin liittämisestä ja Donbassin alueen separatistien toimista. Yevgeniy Prilepin on kuvannut Ukrainan viranomaisia korruptoituneiksi ja syyttänyt heitä konfliktin kärjistymisestä, kutsunut Kiovaa venäläiseksi kaupungiksi ja todennut, että Venäjän perimmäisenä tavoitteena olisi oltava Kiovan haltuunotto. Hän on esiintynyt venäläisessä propagandistisessa dokumenttielokuvassa ”Crimea: The Way Home”, jossa ylistetään Krimin niemimaan laitonta liittämistä Venäjään. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
688. |
Anton Vyacheslavovich KRASOVSKY (Антон Вячеславович КРАСОВСКИЙ) (alias Anton Vyacheslavovich KUZNETSOV-KRASOVSKY) (Антон Вячеславович КУЗНЕЦОВ-КРАСОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 18.7.1975 Syntymäpaikka: Podolsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: aktivisti, toimittaja, propagandisti, entinen ”Antonyymit”-keskusteluohjelman juontaja RT-kanavalla (Venäjän valtion rahoittama televisiokanava) Sukupuoli: mies |
Anton Krasovsky on toimittaja, joka on aiemmin juontanut ”Antonyymit”-keskusteluohjelmaa RT-kanavalla, joka on Venäjän valtion rahoittama televisiokanava. Hän on levittänyt Ukrainan vastaista propagandaa, myös vihapuhetta. Hän on kutsunut Ukrainaa venäläiseksi maaksi ja väheksynyt ukrainalaisia kansakuntana. Hän on myös uhkaillut Ukrainaa Venäjän valtauksella, jos Ukraina pyrkii yhtään lähemmäksi Natoon liittymistä. Hän on tuonut esiin, että sellainen toiminta johtaisi Ukrainan perustuslain ”ottamiseen heiltä pois” ja ”sen polttamiseen Hreštšatyk-kadulla”. Lisäksi hän on ehdottanut, että Ukrainan olisi liityttävä Venäjään. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
689. |
Arkady Viktorovich MAMONTOV (Аркадий Викторович МАМОНТОВ) |
Syntymäaika: 26.5.1962 Syntymäpaikka: Novosibirsk, Venäjän federaatio Asema: televisiotoimittaja ja -juontaja, Rossija 1 -televisiokanavan ohjelman ”Author’s Program of Arkady Mamontov” juontaja, dokumenttielokuvien ohjaaja Sukupuoli: mies |
Arkady Mamontov on televisio-ohjelman ”Author’s Program of Arkady Mamontov” juontaja ja dokumenttielokuvien ohjaaja Venäjän televisiossa. Hän on levittänyt Ukrainan vastaista propagandaa. Hän on ohjannut Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä kannattavan propagandaelokuvan, jossa hän esitti laitonta liittämistä edeltäneen Ukrainan hallinnon kaoottisena ja täytenä anarkiana. Elokuvissaan hän on esittänyt Ukrainan uusnatsismin, fasismin, nationalismin ja venäläisvastaisen mielialan keskuksena. Hän on liioitellut äärioikeistolaisen järjestöjen asemaa Ukrainassa. Hän on syyttänyt Ukrainaa Venäjän kulttuuria ja kieltä syrjivästä politiikasta Ukrainassa. Hän on heikentänyt Ukrainan viranomaisten uskottavuutta ja oikeutusta väittämällä, että Maidan-liike oli ulkomaisten tahojen inspiroima vallankumous ja että Ukrainan hallitus on riippuvainen Amerikan yhdysvalloista. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
690. |
Sergei Mikhailovich PINCHUK (Сергей Михайлович ПИНЧУК) |
Syntymäaika: 26.7.1971 Syntymäpaikka: Sevastopol, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Asema: amiraali, Mustanmeren laivaston päällikkö Sukupuoli: mies |
Sergei Pintšuk (Sergei Pinchuk) on amiraali ja Venäjän asevoimien eteläisen sotilasalueen alaisen Mustanmeren laivaston päällikkö, ja hän on osallistunut Ukrainan vastaisiin sotilaallisiin toimiin. Lokakuun 2021 puolivälistä Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Tältä osin monet tarkkailijat ja päättäjät ilmaisivat huolensa Venäjän mahdollisesta uudesta hyökkäyksestä Ukrainaan tai muista aggressiivisista toimista. Mustanmeren laivaston joukot osallistuivat massiivisiin sotilasharjoituksiin lähellä Ukrainan rajoja ja niiden sisäpuolella. Kun Vladimir Putin päätti tunnustaa niin kutsutut Donetskin kansantasavallan ja ”Luhanskin kansantasavallan”, eteläisen sotilasalueen sotilaita siirtyi näille yksipuolisesti tasavalloiksi julistautuneille alueille. Kun Venäjä käynnisti 24. helmikuuta 2022 täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan, Mustanmeren laivaston venäläiset joukot suorittivat maihinnousun Mariupolissa ja Odessassa. Sergei Pintšuk on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
691. |
Alexey Yurevich AVDEEV (Алексей Юрьевич АВДЕЕВ) |
Syntymäaika: 17.5.1967 Syntymäpaikka: Taškent, entinen SNTL (nykyinen Uzbekistan) Asema: kenraaliluutnantti, eteläisen sotilasalueen apulaiskomentaja Sukupuoli: mies |
Alexey Avdeev on Venäjän eteläisen sotilasalueen apulaiskomentaja. Eteläinen sotilasalue on osallistunut Ukrainan vastaisiin sotilaallisiin toimiin. Ukrainasta on viime aikoina tullut eteläisen sotilasalueen pääasiallinen kohde. Sen vuoksi muodostettiin uusi 8. armeija ja sotilasalueen läsnäoloa laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueella lisättiin. Lokakuun 2021 puolivälistä Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Tältä osin monet tarkkailijat ja päättäjät ilmaisivat huolensa Venäjän mahdollisesta uudesta hyökkäyksestä Ukrainaan tai muista aggressiivisista toimista. Eteläisen sotilasalueen joukot ovat toteuttaneet sotilasharjoituksia Ukrainaa ympäröivillä alueilla. Lisäksi sotilasalue on siirtänyt tykistöä ja pataljoonien taktisia ryhmiä Krimin niemimaalle. Kun Vladimir Putin päätti tunnustaa niin kutsutut ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan”, eteläisen sotilasalueen sotilaita siirtyi näille yksipuolisesti tasavalloiksi julistautuneille alueille. Eteläinen sotilasalue on myös valvonut separatististen ”tasavaltojen” asevoimien sotilasharjoituksia. Alexey Avdeev on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee aktiivisesti tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
692. |
Rustam Usmanovich MURADOV (Рустам Усманович МУРАДОВ) |
Syntymäaika: 21.3.1973 Syntymäpaikka: Dagestan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: kenraalieversti, Venäjän maavoimien ensimmäinen apulaispäällikkö, itäisen sotilasalueen entinen komentaja, eteläisen sotilasalueen entinen apulaiskomentaja Sukupuoli: mies |
Rustam Muradov on kenraalieversti ja Venäjän maavoimien ensimmäinen apulaispäällikkö. Hän on myös itäisen sotilasalueen entinen komentaja. Hän oli aikaisemmin apulaiskomentaja eteläisellä sotilasalueella, joka on osallistunut Ukrainan vastaisiin sotatoimiin. Heinäkuussa 2022 hänet nimitettiin Ukrainassa toimivien Venäjän joukkojen Vostok-ryhmän komentajaksi. Ukrainasta on viime aikoina tullut eteläisen sotilasalueen pääasiallinen kohde. Sen vuoksi muodostettiin uusi 8. armeija ja sotilasalueen läsnäoloa laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueella lisättiin. Lokakuun 2021 puolivälistä Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Tältä osin monet tarkkailijat ja päättäjät ilmaisivat huolensa Venäjän mahdollisesta uudesta hyökkäyksestä Ukrainaan tai muista aggressiivisista toimista. Eteläisen sotilasalueen joukot ovat toteuttaneet sotilasharjoituksia Ukrainaa ympäröivillä alueilla. Lisäksi sotilasalue on siirtänyt tykistöä ja pataljoonien taktisia ryhmiä Krimin niemimaalle. Eteläinen sotilasalue on myös valvonut separatististen ”tasavaltojen” asevoimien sotilasharjoituksia. Kun Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin päätti tunnustaa niin kutsutut ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan”, eteläisen sotilasalueen sotilaita siirtyi näille yksipuolisesti tasavalloiksi julistautuneille alueille. Venäjä käynnisti 24. helmikuuta 2022 täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Rustam Muradov on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöön panemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
693. |
Andrey Ivanovich SYCHEVOY (Андрей Иванович СЫЧЕВОЙ) |
Syntymäaika: 16.5.1969 Syntymäpaikka: Troitskajan kylä, Krimskin piirikunta, Krasnodarin alue, entinen SNTL, nykyinen Venäjän federaatio Asema: Ukrainassa toimivien Venäjän joukkojen ”Zapad”-ryhmän komentaja, entinen kenraaliluutnantti, eteläisen sotilasalueen 8. kaartin usean aselajin armeijan komentaja Sukupuoli: mies |
Andrey Sychevoy on kenraaliluutnantti ja 24.2.2022 hän oli eteläisen sotilasalueen 8. kaartin usean aselajin armeijan komentaja; eteläinen sotilasalue on osallistunut Ukrainan vastaisiin sotatoimiin. Heinäkuussa 2022 hänet nimitettiin Ukrainassa toimivien Venäjän joukkojen ”Zapad”-ryhmän komentajaksi. Ukrainasta on viime aikoina tullut eteläisen sotilasalueen pääasiallinen kohde. Sen vuoksi muodostettiin uusi 8. armeija ja sotilasalueen läsnäoloa laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueella lisättiin. Lokakuun 2021 puolivälistä Venäjän asevoimat alkoivat keskittää joukkoja ennennäkemättömällä tavalla Ukrainan rajalle tai sen läheisyyteen ja Ukrainan miehitetylle Krimin alueelle. Tältä osin monet tarkkailijat ja päättäjät ilmaisivat huolensa Venäjän mahdollisesta uudesta hyökkäyksestä Ukrainaan tai muista aggressiivisista toimista. Eteläisen sotilasalueen joukot ovat toteuttaneet sotilasharjoituksia Ukrainaa ympäröivillä alueilla. Lisäksi sotilasalue on siirtänyt tykistöä ja pataljoonien taktisia ryhmiä Krimin niemimaalle. Eteläinen sotilasalue on myös valvonut separatististen ”tasavaltojen” asevoimien sotilasharjoituksia. Kun Vladimir Putin päätti tunnustaa niin kutsutut ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan”, eteläisen sotilasalueen sotilaita siirtyi näille yksipuolisesti tasavalloiksi julistautuneille alueille. Venäjä käynnisti 24.2.2022 täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Andrey Sychevoy on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöön panemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
28.2.2022 |
|
694. |
Gennady Nikolayevich TIMCHENKO (Геннадий Николаевич ТИМЧЕНКО) |
Syntymäaika: 9.11.1952 Syntymäpaikka: Leninakan, Neuvostoliitto (nykyinen Gjumri, Armenia) Kansalaisuus: armenialainen, venäläinen, suomalainen Asema: yksityisen sijoituskonsernin Volga Groupin omistaja Sukupuoli: mies |
Gennadi Timtšenko (Gennady Timchenko) on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava, ja häntä kuvaillaan yleisesti yhdeksi Putinin luottohenkilöistä. Hän hyötyy yhteyksistään Venäjän päättäjiin. Hän on Volga Groupin perustaja ja osakkeenomistaja; Volga Group on sijoituskonserni, jonka investointisalkkuun kuuluu sijoituksia Venäjän talouden keskeisillä aloilla. Volga Group on merkittävä toimija Venäjän taloudessa ja sen kehittämisessä. Hän on myös Bank Rossijan osakkeenomistaja; pankkia pidetään Putinin ja hänen liittolaistensa pankkina. Krimin laittoman liittämisen jälkeen Bank Rossija on avannut konttoreita Krimillä ja Sevastopolissa, mikä on lujittanut näiden alueiden yhdentämistä Venäjän federaatioon. Lisäksi Bank Rossijalla on osuuksia mediaholdingyhtiö National Media Groupissa, jonka määräysvallassa on 28 mediayritystä Venäjällä; kyseiset mediat levittävät aktiivisesti propagandaa ja disinformaatiota, jotka liittyvät Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Gennadi Timtšenko on lisäksi toiseksi suurin osakkeenomistaja PAO Novatekissa, joka on yksi Venäjän merkittävimmistä kaasuntuottajista. Hän on myös Venäjän ja Kiinan yritysneuvoston puheenjohtaja. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin toukokuussa 2024 Kiinaan tekemään valtiovierailuun, jonka aikana keskusteltiin Ukrainan tilanteesta. Näin ollen hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän on myös vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on vastuussa myös taloudellisen tai aineellisen tuen antamisesta niille venäläisille päättäjille ja hyötyi niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
28.2.2022 |
|
695. |
Alexey Alexandrovits MORDASHOV (Алексей Александрович МОРДАШОВ) |
Syntymäaika: 26.9.1965 Syntymäpaikka: Tšerepovits, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Severstalin ja Severgroupin puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Liikekumppanit: Juri Kovaltšuk (Yuriy Kovalchuk); Nikolai Šamalov (Nikolay Shamalov) |
Aleksei Mordašov (Alexey Mordashov) on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on läheinen yhteys Venäjän hallitukseen. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Aleksei Mordašov sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen, osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin. Lisäksi hän oli yksi niistä johtavista venäläisistä liike-elämän edustajista, jotka osallistuivat maaliskuussa 2023 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen ja kehotti miljardöörejä asettamaan patriotismin voittojen edelle. Aleksei Mordašov on Severgroup-yhtiön puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja. Tämän yksityisen sijoitusyhtiön monipuoliseen sijoitussalkkuun kuuluu muun muassa Cordiant-konserni, joka on yksi Venäjän johtavista renkaiden, autonosien, lämpölaitteiden ja sähkötyökalujen valmistajista ja jonka tytäryhtiö Severstal toimii teräs- ja kaivosalalla ja toimittaa sotateollisuudelle erityisiä terästuotteita, mukaan lukien panssaroitu teräs. Sen vuoksi hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Aleksei Mordašov myös tukee ja panee täytäntöön Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
28.2.2022 |
|
696. |
Peter Mikhaylovich FRADKOV (Петр Михайлович ФРАДКОВ) |
Asema: PJSC Promsvyazbankin puheenjohtaja Syntymäaika: 7.2.1978 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjä Sukupuoli: mies |
Petr Fradkov on PJSC Promsvyazbankin ja pankin ainoan toimeenpanevan elimen puheenjohtaja. Promsvyazbank on Venäjän valtion omistama pankki, joka antaa taloudellista tukea Venäjän puolustusalalle ja armeijalle, joka on vastuussa Venäjän joukkojen massiivisesta sijoittamisesta Ukrainan vastaiselle rajalle ja Venäjän joukkojen läsnäolosta Krimin niemimaalla. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin ohjaa Promsvyazbankia suoraan, joten pankin voidaan katsoa antavan taloudellista ja aineellista tukea venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta ja Krimin laittomasta liittämisestä. Promsvyazbank toimii Krimin niemimaalla. Promsvyazbank on avannut kaiken kaikkiaan 150 konttoria Donetskin (DPR ja Luhanskin kansantasavalloissa sekä Hersonin ja Zaporižžjan alueilla. Hän on sen vuoksi Promsvyazbankin puheenjohtajana vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.2.2022 |
|
697. |
Leonid Viktorovich KASINSKY (venäjäksi: Леонид Викторович КАСИНСКИЙ; valkovenäjäksi: Леанiд Вiктаравiч КАСIНСКI) |
Syntymäaika: 29.6.1972 Syntymäpaikka: Grodno, Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, nykyinen Valko-Venäjä Asema: kenraalimajuri, asevoimien ideologisen työn puolustusministerin avustaja ja Valko-Venäjän puolustusministeriön ideologisen työn pääosaston päällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Leonid Kasinsky toimii Valko-Venäjän asevoimien ideologisen työn puolustusministerin avustajana. Hän on myös Valko-Venäjän puolustusministeriön ideologisen työn pääosaston päällikkö. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Leonid Kasinsky on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
698. |
Igor Vladimirovich MOZHILOVSKY (venäjäksi: Игорь Владимирович МОЖИЛОВСКИЙ; valkovenäjäksi: Iгар Уладзiмiравiч МАЖЫЛОЎСКI) |
Syntymäaika: 28.2.1971 Syntymäpaikka: Dubrovno, Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, nykyinen Valko-Venäjä Asema: kenraalimajuri, asevoimien talous- ja rahoitusasioista vastaavan puolustusministerin avustaja ja Valko-Venäjän puolustusministeriön talous- ja rahoitusasioiden pääosaston päällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Mozhilovsky toimii Valko-Venäjän asevoimien talous- ja rahoitusasioista vastaavan puolustusministerin avustajana. Hän on myös Valko-Venäjän puolustusministeriön talous- ja rahoitusasioiden pääosaston päällikkö. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Igor Mozhilovsky on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
699. |
Oleg Leonidovich VOINOV (venäjäksi: Олег Леонидович ВОИНОВ) (valkovenäjäksi: Алег Леанiдавiч ВОIНАЎ) |
Syntymäaika: 26.3.1967 Syntymäpaikka: Dnipropetrovsk, Neuvostoliitto (nykyinen Dnipro, Ukraina) Asema: Valko-Venäjän luonnonhistoriallisen arkiston johtaja Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Voinov on toiminut Valko-Venäjän luonnonhistoriallisen arkiston johtajana toukokuusta 2022 lähtien. Hän toimi aiemmin puolustusministeriön kansainvälisen sotilasyhteistyön osaston päällikkönä ja kansainvälisestä sotilasyhteistyöstä vastaavan puolustusministerin avustajana. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Oleg Voinov on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. |
2.3.2022 |
|
700. |
Sergei Anatolievich SAUTA (venäjäksi: Сергей Анатольевич САУТА; valkovenäjäksi: Сяргей Анатольевiч САЎТА) |
Asema: eversti, Valko-Venäjän tasavallan puolustusministeriön oikeudellisen tuen osaston päällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Sauta toimii Valko-Venäjän tasavallan puolustusministeriön oikeudellisen tuen osaston päällikkönä. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Sergei Sauta on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
701. |
Ivan Josephovich BOGUSLAVSKY (venäjäksi: Иван Иосифович БОГУСЛАВСКИЙ; valkovenäjäksi: Iван Iосiфавiч БАГУСЛАЎСКI) |
Syntymäaika: 4.8.1968 Syntymäpaikka: Kalivaria, entinen Valko-Venäjän SNT (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: eläköitynyt kenraalimajuri, Valko-Venäjän puolustusministeriön asevoimien johtavan sotilastarkastusyksikön päällikkö, siirretty reserviin Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Ivan Boguslavsky on toiminut Valko-Venäjän puolustusministeriön asevoimien johtavan sotilastarkastusyksikön päällikkönä. Tällä hetkellä hänet on siirretty reserviin. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Ivan Boguslavsky on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistui Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
702. |
Dmitry Anatolievich MIHOLAP (venäjäksi: Дмитрий Анатольевич МИХОЛАП; valkovenäjäksi: Дзмiтрый Анатольевiч МIХАЛАП) |
Syntymäaika: 28.12.1974 Syntymäpaikka: Bukino, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: Valko-Venäjän asevoimien yleisesikunnan tiedekunnan johtaja;Valko-Venäjän sotilasakatemian apulaisjohtaja Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Miholap on toiminut Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen apulaiskomentajana. Toukokuussa 2024 hänet nimitettiin Valko-Venäjän asevoimien yleisesikunnan tiedekunnan johtajaksi ja Valko-Venäjän sotilasakatemian apulaisjohtajaksi. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Dmitry Miholap on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
703. |
Anatoly Anatolyevich BULAVKO (venäjäksi: Анатолий Анатольевич БУЛАВКО; valkovenäjäksi: Анатоль Анатольевiч БУЛАЎКА) |
Syntymäpaikka: Kalinkovichi, entinen Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: Valko-Venäjän kansalliskokouksen edustajainhuoneen jäsen; eversti; entinen ideologisen työn apulaiskomentaja ja Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusvoimien ideologisen työn johtaja Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Anatoly Bulavko on Valko-Venäjän kansalliskokouksen edustajainhuoneen jäsen. Hän on entinen ideologisen työn apulaiskomentaja ja Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusvoimien ideologisen työn johtaja. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Anatoly Bulavko on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
704. |
Victor Vladimirovich SOYKO (venäjäksi: Виктор Владимирович СОЙКО; valkovenäjäksi: Вiктар Уладзiмiравiч СОЙКА) |
Syntymäaika: 3.7.1971 Syntymäpaikka: Komsomolskaya, Valko-Venäjän SNT(nykyinen Valko-Venäjä) Asema: eversti, puolustusmateriaaleista vastaava apulaiskomentaja sekä Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen puolustusmateriaaliosaston päällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Victor Soyko toimii puolustusmateriaaleista vastaavana apulaiskomentajana sekä Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen puolustusmateriaaliosaston päällikkönä. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Victor Soyko on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
705. |
Yuri Mikhailovich PEYGANOVICH (venäjäksi: Юрий Михайлович ПЕЙГАНОВИЧ; valkovenäjäksi: Юрый Мiхайлавiч ПЕЙГАНОВIЧ) |
Asema: eversti, Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen logistiikasta vastaava apulaiskomentaja ja osaston päällikkö Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Yuri Peyganovich toimii Valko-Venäjän ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen logistiikasta vastaavana apulaiskomentajana ja osaston päällikkönä. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Yuri Peyganovich on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
706. |
Alexander Ivanovich BAS (venäjäksi: Александр Иванович БАС) (valkovenäjäksi: Аляксандр Iванавiч БАС) |
Syntymäaika: 17.8.1971 Syntymäpaikka: Hotamel, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: kenraalimajuri, asevoimien luoteisen operatiivisen johdon joukkojen komentaja Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Bas on ylennetty kenraalimajuriksi. Hän toimi asevoimien taistelukoulutuksen pääosaston päällikkönä . Heinäkuussa 2024 Alexander Bas nimitettiin Valko-Venäjän tasavallan asevoimien luoteisen operatiivisen johdon joukkojen komentajaksi. Alexander Bas toimi aiemmin Valko-Venäjän läntisen operatiivisen johdon apulaiskomentajana. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Alexander Bas on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. |
2.3.2022 |
|
707. |
Dmitry Leontievich BEKREN (venäjäksi: Дмитрий Леонтьевич БЕКРЕНЬ) |
Syntymäaika: 16.7.1979 Syntymäpaikka: Slonim, Valko-Venäjän SFNT, nykyinen Valko-Venäjä Asema: ”Ideologian armeijan” (Army for Ideology) apulaiskomentaja, Valko-Venäjän läntisen operatiivisen johdon ideologiaosaston päällikkö, eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Leontievich Bekren toimii ”Ideologian armeijan” apulaiskomentajana ja Valko-Venäjän läntisen operatiivisen johdon ideologiaosaston päällikkönä. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Dmitry Leontievich Bekren on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
708. |
Vitaly Fridrikhovich KILCHEVSKY (venäjäksi: Виталий Фридрихович КИЛЬЧЕВСКИЙ) |
Syntymäaika: 31.10.1978 Syntymäpaikka: Patashnyan kylä, entinen Valko-Venäjän SNT (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: puolustusministeriön panssaroitujen ajoneuvojen osaston päällikkö, entinen puolustusmateriaaleista vastaava apulaiskomentaja ja entinen puolustusmateriaaleista vastaava päällikkö, eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vitaly Fridrikhovich Kilchevsky on puolustusministeriön panssaroitujen ajoneuvojen osaston päällikkö. Hän on entinen Valko-Venäjän puolustusmateriaaleista vastaava apulaiskomentaja ja entinen puolustusmateriaaleista vastaava päällikkö. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Vitaly Fridrikhovich Kilchevsky on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
709. |
Sergey Nikolayevich GRINYUK (venäjäksi: Сергей Николаевич ГРИНЮК) |
Syntymäaika: 11.5.1971 Syntymäpaikka: Brest, Valko-Venäjän SFNT, nykyinen Valko-Venäjä Asema: logistiikkajoukkojen apulaiskomentaja, logistiikkaosaston päällikkö, Valko-Venäjän läntinen operatiivinen johto, eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Nikolayevich Grinyuk toimii logistiikkajoukkojen apulaiskomentajana ja logistiikkaosaston päällikkönä Valko-Venäjän läntisessä operatiivisessa johdossa. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Sergey Nikolayevich Grinyuk on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
710. |
Aleksandr Viktorovich NAUMENKO (venäjäksi: Александр Викторович НАУМЕНКО) |
Asema: Valko-Venäjän tasavallan varapuolustusministeri, kenraalimajuri Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Viktorovich Naumenko on toiminut Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon joukkojen komentajana. Heinäkuussa 2024 Aleksandr Naumenko nimitettiin Valko-Venäjän tasavallan varapuolustusministeriksi. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Aleksandr Viktorovich Naumenko on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022. |
|
711. |
Vadim Evgenievich SHADURA (venäjäksi: Вадим Евгеньевич ШАДУРА) |
Asema: esikuntapäällikkö, Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon joukkojen ensimmäinen apulaiskomentaja, kenraalimajuri Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vadim Shadura toimii esikuntapäällikkönä ja Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon joukkojen ensimmäisenä apulaiskomentajana. Hänet on ylennetty kenraalimajuriksi. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Vadim Shadura on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. |
2.3.2022 |
|
712. |
Vladimir Vladimirovich KULAZHIN (venäjäksi: Владимир Владимирович КУЛАЖИН) |
Asema: eläköitynyt Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon joukkojen apulaiskomentaja, kenraalimajuri, siirretty reserviin. Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Vladimirovich Kulazhin on toiminut Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon joukkojen apulaiskomentajana. Tällä hetkellä hänet on siirretty reserviin. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Vladimir Vladimirovich Kulazhin on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
713. |
Valery Ivanovich YANUSHKEVICH (venäjäksi: Валерий Иванович ЯНУШКЕВИЧ) |
Asema: ideologisen työn joukkojen apulaiskomentaja, Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon ideologisen työn osaston päällikkö, eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Valery Ivanovich Yanushkevich toimii ideologisen työn joukkojen apulaiskomentajana ja Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon ideologisen työn osaston päällikkönä. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Valery Ivanovich Yanushkevich on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
714. |
Vyacheslav Aleksandrovich LENKEVICH (venäjäksi: Вячеслав Александрович ЛЕНКЕВИЧ) |
Asema: Valko-Venäjän puolustusministeriön poltto- ja voiteluaineiden hallinto-osaston päällikkö, eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vyacheslav Lenkevich ylennettiin Valko-Venäjän puolustusministeriön poltto- ja voiteluaineiden hallinto-osaston päälliköksi syyskuussa 2022. Hän toimi aiemmin logistiikasta vastaavana apulaiskomentajana ja logistiikkapäällikkönä Valko-Venäjän luoteisessa operatiivisessa johdossa. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Vyacheslav Lenkevich on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. |
2.3.2022 |
|
715. |
Dmitri Ivanovich SUROVICH (venäjäksi: Дмитрий Иванович СУРОВИЧ) |
Asema: puolustustarvikkeista vastaava apulaiskomentaja, Valko-Venäjän luoteisen operatiivisen johdon puolustusmateriaaliosaston päällikkö, eversti Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitri Ivanovich Surovich toimii puolustustarvikkeista vastaavana apulaiskomentajana ja puolustusmateriaaliosaston päällikkönä Valko-Venäjän luoteisessa operatiivisessa johdossa. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Dmitri Ivanovich Surovich on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
716. |
Oleg Nikolayevich KOPYL (venäjäksi: Олег Николаевич КОПЫЛ) |
Sukupuoli: mies Asema: eversti; pääosaston ensimmäinen apulaispäällikkö – Valko-Venäjän puolustusministeriön ideologisen työn pääosaston moraalisen ja psykologisen tuen osaston päällikkö |
Oleg Kopyl on pääosaston ensimmäinen apulaispäällikkö ja Valko-Venäjän puolustusministeriön ideologisen työn pääosaston moraalisen ja psykologisen tuen osaston päällikkö. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Oleg Kopyl on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
717. |
Dmitry Alexandrovich ZABROTSKY (venäjäksi: Дмитрий Александрович ЗАБРОЦКИ) |
Syntymäaika: 2.7.1971 Asema: eversti, Valko-Venäjän puolustusministeriön talous- ja rahoitusasioiden pääosaston ensimmäinen apulaispäällikkö Sukupuoli: mies |
Dmitry Zabrotsky on myös Valko-Venäjän puolustusministeriön talous- ja rahoitusasioiden pääosaston ensimmäinen apulaispäällikkö. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Dmitry Zabrotsky on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
718. |
Vadim Anatolyevich LUKASHEVICH (venäjäksi: Вадим Анатольевич ЛУКАШЕВИЧ) |
Asema: eversti, apulaiskomentaja, Valko-Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen ideologisen työn osaston päällikkö, Valko-Venäjän puolustus-ministeriön ideologisen työn pääosaston tiedotusosaston entinen päällikkö Sukupuoli: mies |
Vadim Lukashevich on apulaiskomentaja, Valko-Venäjän asevoimien erikoisjoukkojen ideologisen työn osaston päällikkö, sekä Valko-Venäjän puolustusministeriön ideologisen työn pääosaston tiedotusosaston entinen päällikkö. Valko-Venäjä osallistuu Venäjän sotilaalliseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan sallimalla Venäjän ampua ballistisia ohjuksia Valko-Venäjältä Ukrainaan, mahdollistamalla venäläisen sotilashenkilöstön ja raskaiden aseiden, panssarivaunujen ja sotilasajoneuvojen kuljetukset Valko-Venäjän kautta (maantie- ja rautatiekuljetukset) Ukrainaan, sallimalla Venäjän sotilasilma-alusten lentämisen Valko-Venäjän ilmatilassa Ukrainaan, tarjoamalla Valko-Venäjällä tankkauspisteitä Venäjän sotilasilma-aluksille, jotka harjoittavat toimintaa Ukrainassa, sekä varastoimalla venäläisiä aseita ja puolustustarvikkeita Valko-Venäjällä. Koska Vadim Lukashevich on Valko-Venäjän asevoimien korkea-arvoinen jäsen, hän osallistuu Valko-Venäjän toimiin, joilla tuetaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan. |
2.3.2022 |
|
719. |
Alexander Dmitrievich PUMPYANSKY (Александр Дмитриевич ПУМПЯНСКИЙ) |
Syntymäaika: 16.5.1987 Syntymäpaikka: Jekaterinburg, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: PJSC Pipe Metallurgical Company -yhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Pumpjanski (Alexander Pumpyansky) on Dmitri Pumpjanskin poika. Dmitri Pumpjanski on venäläinen liike-elämän edustaja, RSPP:n teollisuuspolitiikan ja teknisten määräysten komitean, nykyisen teknisten määräysten komitean yhteispuheenjohtaja sekä Sverdlovskin alueellisen teollisuus- ja yrittäjäliiton (SOSPP) puheenjohtaja ja Venäjän federaation kauppa- ja teollisuuskamarin (CCI) hallituksen entinen jäsen. Dmitri Pumpjanski on myös öljy- ja kaasuteollisuuden teräsputkia maailmanlaajuisesti valmistavan venäläisen PJSC Pipe Metallurgical Company -yhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja ja Sinara Groupin entinen puheenjohtaja ja entinen hallituksen jäsen. Molemmat yhtiöt tukevat Venäjän federaation viranomaisia ja valtionyrityksiä, mukaan lukien Russian Railways, Gazprom ja Rosneft, ja hyötyvät yhteistyöstä näiden kanssa. Dmitri Pumpjanskin perheenjäsenenä Aleksandr Pumpjanski toimi PJSC Pipe Metallurgical Company -yhtiön ja Sinaran Groupin hallituksessa. Aleksandr ja Dmitri Pumpjanskilla on merkittävää yhteistä omaisuutta, koska he ovat Furdberg Holding Limited -holdingyhtiön tosiasiallisia omistajia ja edunsaajia ja toimivat siellä vastuutehtävissä. Aleksandr ja Dmitri Pumpjanski ennakoivat sisällyttämistään päätökseen 2014/145/YUTP koordinoimalla toimiaan: he luopuivat samanaikaisesti tehtävistään PJSC Pipe Metallurgical Company -yhtiössä ja Sinara Groupissa. Aleksandr Pumpjanski sai tässä yhteydessä merkittävää taloudellista etua kyseisiltä yhtiöiltä. Aleksandr ja Dmitri Pumpjanski koordinoivat edelleen vastatoimiaan unionin rajoittaviin toimenpiteisiin luovuttamalla Furdberg Holding Limited -holdingyhtiön aiemmin omistamien omaisuuserien nimellisen määräysvallan lähipiiriin kuuluville henkilöille. Näin ollen Aleksandr Pumpjanski hyötyy lähisukulaisena isästään Dmitri Pumpjanskista, joka on Venäjällä toimiva johtava liike-elämän edustaja ja toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Aleksandr ja Dmitri Pumpjanski koordinoivat edelleen vastatoimiaan unionin rajoittaviin toimenpiteisiin sekä yhteisen omaisuutensa hallinnointia. |
9.3.2022 |
|
720. |
Alexander Semenovich VINOKUROV (Александр Семёнович ВИНОКУРОВ) |
Syntymäaika: 12.10.1982 Syntymäpaikka: Moskova, entinen SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: liike-elämän edustaja, Maraton Groupin johtaja ja puheenjohtaja; Magnit-yhtiön entinen johtokunnan jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Vinokurov on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on intressejä elintarvikkeiden vähittäiskaupan, lääketeollisuuden, maatalouden ja infrastruktuurin aloilla. Hän on johtavassa asemassa Maraton Group -sijoitusyhtiössä. Tämän yhtiön kautta hän omistaa merkittävän osan muun muassa lääkkeitä myyvän, Venäjän suurimman elintarvikkeiden vähittäiskauppayhtiön Magnitin pääomasta. Hän omisti elokuuhun 2023 asti osakkeita Demetra Holdingista, joka on yksi Venäjän suurimmista viljan vientiä harjoittavista vilja-alan yrityksistä, ja Venäjä puolestaan on maailman suurin vehnän viejä. Hän on naimisissa Ekaterina Vinokurovan kanssa, joka on Venäjän federaation ulkoministerin Sergei Lavrovin tytär. Hänen isänsä on Semen Vinokurov, joka tunnetaan toiminnastaan Venäjän lääketeollisuudessa. Alexander Vinokurovilla on näin ollen läheiset yhteydet Venäjän federaation hallitukseen, ja hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen kyseiselle hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Alexander Vinokurov sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se osoittaa hänen olevan johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Tätä tukee myös se, että Alexander Vinokurovilla on läheiset henkilökohtaiset yhteydet ulkoministeri Sergei Lavroviin, joka on vastuussa Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat kyseisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
9.3.2022 |
|
721. |
Andrey Igorevich MELNICHENKO (Андрей Игоревич МЕЛЬНИЧЕНКО) |
Syntymäaika: 8.3.1972 Syntymäpaikka: Homel, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: JSC SUEK:n toimivaan johtoon kuulumaton entinen johtaja; EuroChem Groupin hallituksen entinen jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Melnichenko on venäläinen teollisuusalan toimija, jonka määräysvallassa ovat edelleen suuri lannoitetuottaja EuroChem Group ja kivihiiliyhtiö SUEK. Melnichenko siirsi 9. maaliskuuta 2022 SUEK-yhtiöön ja EuroChem Groupiin liittyvät intressinsä vaimolleen Aleksandra Melnichenkolle. Hän hyötyy edelleen taloudellisesti vaimolleen siirtämästään omaisuudesta. Hänen varallisuutensa on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Andrey Melnichenko kuuluu Venäjän liike-elämän vaikutusvaltaisimpiin edustajiin, ja hänellä on läheiset yhteydet Venäjän hallitukseen, mikä käy ilmi siitä, että hän on osallisena Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton johtokunnassa ja on sen puheenjohtajiston jäsen, ja hän on ilmastopolitiikkaa ja hiilen sääntelyä käsittelevän komitean puheenjohtaja. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Andrey Melnichenko sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Tämä on osoitus hänen asemastaan johtavana liike-elämän edustajana Venäjällä. Lisäksi hän oli yksi niistä johtavista venäläisistä liike-elämän edustajista, jotka osallistuivat maaliskuussa 2023 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen ja kehotti miljardöörejä ”asettamaan patriotismin voittojen edelle”. Melnichenko myös osallistui huhtikuussa 2024 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen, jonka aiheena oli yhteistyö Venäjän valtion ja maan merkittävimpien yritysten välillä. Nämä seikat osoittavat hänen olevan johtava liike-elämän edustaja ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
9.3.2022 |
|
722. |
Dmitry Alexandrovich PUMPYANSKY (alias Dmitry A. PUMPIANSKY) (Дмитрий Алekcандрович ПУМПЯНСКИЙ) |
Syntymäaika: 22.3.1964 Syntymäpaikka: Ulan-Ude, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Sverdlovskin alueellisen teollisuus- ja yrittäjäliiton (SOSPP) puheenjohtaja; Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton johtokunnan puheenjohtajiston entinen varapuheenjohtaja; RSPP:n teollisuuspolitiikan ja teknisten määräysten komitean, nykyisin teknisten määräysten komitea, yhteispuheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitri Pumpjanski (Dmitry Pumpyansky) on johtava venäläinen liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä. Toukokuuta 2025 edeltäneinä kahtena vuotena hänen varallisuutensa kasvoi huomattavasti, mikä on ristiriidassa hänen väitteidensä kanssa, joiden mukaan hän ei enää ole mukana liiketoiminnassa. Dmitri Pumpjanski on RSPP:n teollisuuspolitiikan ja teknisten määräysten komitean, nykyisen teknisten määräysten komitean, yhteispuheenjohtaja. RSPP tekee aktiivisesti yhteistyötä Venäjän hallituksen kanssa Venäjän taloussuunnitelmien laatimiseksi. Dmitri Pumpjanski on Sverdlovskin alueellisen teollisuus- ja yrittäjäliiton (SOSPP) puheenjohtaja. Hän on toiminut johtotehtävissä suurissa venäläisissä metallurgia-alan yrityksissä. TMK PAO:n hallituksen entinen puheenjohtaja ja Sinara Groupin entinen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen. Kyseisissä tehtävissä hän tuki Venäjän federaation viranomaisia ja valtionyrityksiä, mukaan lukien Venäjän rautatiet, Gazprom ja Rosneft, ja hyötyi yhteistyöstä näiden kanssa. Tosiasiassa hänellä on edelleen määräysvalta TMK:ssa ja Sinara Groupissa. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Dmitri Pumpjanski sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen, osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi hänelle on myönnetty IV luokan kunniamerkki kuuliaisuudesta isänmaalle (”Order of Merit for the Fatherland”). Hän oli yksi niistä johtavista venäläisistä liike-elämän edustajista, jotka osallistuivat maaliskuussa 2023 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen ja kehotti miljardöörejä ”asettamaan patriotismin voittojen edelle”. Nämä seikat osoittavat hänen olevan johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
9.3.2022 |
|
723. |
Dmitry Arkadievich MAZEPIN (Дмитрий Аркадьевич МАЗЕПИН) |
Syntymäaika: 18.4.1968 Syntymäpaikka: Minsk, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Asema: JSC UCC Uralchem -yhtiön entinen toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Mazepin on mineraalilannoitteita tuottavan Uralchem-yhtiön merkittävä omistaja ja entinen toimitusjohtaja. Uralchem on venäläinen yhtiö, joka valmistaa useita erilaisia kemiallisia tuotteita, kuten mineraalilannoitteita ja ammoniakkipohjaista kaliumnitraattia. Yhtiö on omien sanojensa mukaan Venäjän suurin ammoniumnitraatin tuottaja sekä toiseksi suurin ammoniakki- ja typpilannoitteiden valmistaja. Dmitry Mazepin toimii näin ollen liike-elämän edustajana sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Dmitry Mazepin sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24.2.2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se osoittaa hänen olevan johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä. Lisäksi hän oli yksi niistä johtavista venäläisistä liike-elämän edustajista, jotka osallistuivat maaliskuussa 2023 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen ja kehotti miljardöörejä ”asettamaan patriotismin voittojen edelle”. Joulukuussa 2021 Dmitry Mazepin siirsi Kyprokseen sijoittautuneet holdingyrityksensä Uralchem Holdingin ja siinä määräysvaltaa käyttävän CI-Chemical Investin Venäjän oikeudenkäyttövallan alaisuuteen Kaliningradin alueella sijaitsevan Oktjabrskin saaren erityishallintoalueelle. |
9.3.2022 |
|
724. |
Galina Evgenyevna PUMPYANSKAYA (Галина Евгеньевна ПУМПЯНСКАЯ) |
Syntymäaika: 10.2.1966 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Galina Pumpjanskaja on johtavan venäläisen liike-elämän edustajan ja Sverdlovskin alueellisen teollisuus- ja yrittäjäliiton (SOSPP) puheenjohtajan Dmitri Pumpjanskin puoliso. Hänen aviomiehensä on RSPP:n teollisuuspolitiikan ja teknisten määräysten komitean, nykyisin teknisten määräysten komitea, yhteispuheenjohtaja. Hän on myös PJSC Pipe Metallurgic Company -yhtiön hallituksen entinen puheenjohtaja ja entinen Sinara Groupin puheenjohtaja ja hallituksen jäsen. Molemmat yhtiöt tukevat Venäjän federaation viranomaisia ja valtionyrityksiä, mukaan lukien Venäjän rautatiet, Gazprom ja Rosneft, ja hyötyvät yhteistyöstä näiden kanssa. Huolimatta väitteistään, joiden mukaan hän jäi ehdoitta ja peruuttamattomasti eläkkeelle hyväntekeväisyystoiminnastaan Sinara Charitable Foundation -säätiössä tammikuussa 2023, Galina Pumpjanskaja on silti esiintynyt säätiön johtokunnan puheenjohtajana vielä paljon kyseisen ajankohdan jälkeenkin, joten hän on edelleen ollut mukana julkisessa toiminnassa ja liiketoiminnassa. Näin ollen Galina Pumpjanskaja hyötyy lähisukulaisena aviomiehestään Dmitri Pumpjanskista. |
9.3.2022 |
|
725. |
Mikhail Eduardovich OSEEVSKY (Михаил Эдуардович ОСЕЕВСКИЙ) |
Syntymäaika: 30.11.1960 Syntymäpaikka: entinen Leningrad (nykyinen Pietari), Venäjän federaatio Asema: PJSC Rostelecom -yhtiön puheenjohtaja Riippumaton hallituksen jäsen, PJSC MMK ANO Digital Economy -yhtiön (LLC T2 RTK Holding (Tele2)) hallintoneuvoston jäsen Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton (RSPP) johtokunnan jäsen |
Mikhail Eduardovich Oseevsky on PJSC Rostelecomin puheenjohtaja. PJSC Rostelecom on Venäjän suurin digitaalipalveluja ja -ratkaisuja tarjoava yhtiö, joka on läsnä kaikilla markkinasegmenteillä ja tarjoaa palvelujaan miljoonille kotitalouksille sekä valtiollisille ja yksityisille organisaatioille. Sen lisäksi, että Rostelecom tarjoaa palveluja Venäjän hallitukselle, se on Venäjän hallitukselle myös merkittävä tulonlähde. Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen alkuvaiheiden jälkeen Mikhail Eduardovich Oseevsky sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 presidentti Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se osoittaa hänen olevan yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
9.3.2022 |
|
|
|
LLC Votronin hallituksen jäsen St. Petersburg NNAlliancen johtokunnan jäsen Venäjän federaation talouskehityksestä vastaava varaministeri (joulukuusta 2011 kesäkuuhun 2021) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
|
|
|
726. |
Mikhail Igorevich POLUBOYARINOV (Михаил Игоревич ПОЛУБОЯРИНОВ) |
Syntymäaika: 2.4.1966 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Asema: OJSC Aeroflotin entinen toimitusjohtaja; State Transport Leasing Company -yhtiön ja JSC EXIMBANK OF RUSSIA -yhtiön hallitusten jäsen; DOM.RF:n valvontaelimen jäsen; LLC Pobedan hallituksen puheenjohtaja; IATA:n hallintoneuvoston entinen jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mikhail Igorevich Poluboyarinov on OJSC Aeroflotin entinen toimitusjohtaja. OJSC Aeroflot on Venäjän federaation suurin lentoyhtiö. Sen lisäksi, että OJSC Aeroflot tarjoaa palveluja Venäjän hallitukselle, se on Venäjän hallitukselle myös merkittävä tulonlähde. Aeroflot operoi laittomia lentoja miehitetylle Krimille. Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen alkuvaiheiden jälkeen Mikhail Igorevich Poluboyarinov sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24.2.2022 presidentti Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se osoittaa hänen olevan yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
9.3.2022 |
|
727. |
Sergey Alexandrovich KULIKOV (alias Sergei Alexandrovich KULIKOV) Venäjäksi: Сергей Алехандрович КУЛИКОВ |
Syntymäaika: 9.4.1976 Syntymäpaikka: Sverdlovsk, Venäjän federaatio Asema: Rahastoyhtiö RUSNANO LLC:n hallituksen puheenjohtaja Rusnano JSC:n hallituksen jäsen Sotateollisen komission hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Alexandrovich Kulikov on rahastoyhtiö RUSNANO LLC:n hallituksen puheenjohtaja ja Rusnano JSC:n hallituksen jäsen sekä sotateollisen komission hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Rusnano LLC on venäläinen innovaatioiden kehityslaitos, joka perustettiin nanoteknologiateollisuuden kehittämisstrategiaa koskevan presidentin aloitteen puitteissa. Näin ollen Sergey Kulikov toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen alkuvaiheiden jälkeen Sergey Alexandrovich Kulikov sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 presidentti Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se osoittaa hänen olevan yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
9.3.2022 |
|
728. |
Vadim Nikolaevich MOSHKOVICH (Вадим Николаевич МОШКОВИЧ) |
Syntymäaika: 6.4.1967 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Rusagro Groupin hallituksen entinen puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vadim Moshkovich on venäläinen yrittäjä, jolla on liiketaloudellisia intressejä maataloudessa ja kiinteistökehityksessä. Vuonna 2004 Vadim Moshkovich perusti Rusagro Groupin, joka on merkittävä sianlihan, rasvojen ja sokerin tuottaja ja joka oli vuonna 2021 Venäjän suurin maatalousalan holdingyhtiö. Vadim Moshkovich toimii näin ollen liike-elämän edustajana sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkuvaiheiden jälkeen Vadim Moshkovich sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja muita Venäjän hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen, osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Lisäksi se osoittaa hänen olevan johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä. Lisäksi Rusagro Group toimii puolustusalalla ja osallistuu sellaisten miehittämättömien ilma-alusten tuotantoon, joita Venäjä käyttää Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Vadim Moshkovich on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja hänellä on liiketaloudellisia intressejä sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi hän tukee tai panee täytäntöön toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta, ja tukee aineellisesti Venäjää sen hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. |
9.3.2022 |
|
729. |
Vladimir Sergeevich KIRIYENKO (Владимир Сергеевич КИРИЕНКО) |
Syntymäaika: 27.5.1983 Syntymäpaikka: Nizhny Novgorod, Venäjän federaatio Asema: Toimitusjohtaja VK Company Limited -yhtiössä, joka on Venäjän suurimman sosiaalisen median alustan VKontakten emoyhtiö Entinen Venäjän valtiojohtoisen yrityksen Rostelecomin ensimmäinen varapuheenjohtaja (2017–2021) LLC Capitalin hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2011 lähtien Entinen Nizhegorodpromstroybankin hallituksen puheenjohtaja (2008–2011) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Sergeevich Kiriyenko on VK Company Limitedin toimitusjohtaja. VK Company Limited on venäläinen internetyritys, jolla on vahva edustus internetin venäjänkielisissä osissa. Yhteenlaskettuna VK:n hankkeilla oli Venäjällä suurin yleisö ja ne saivat eniten ruutuaikaa. Yli 90 prosenttia venäläisistä internetin käyttäjistä käyttää VK:n sivustoja kuukausittain, ja yritys on viiden suurimman internetyrityksen joukossa sivustojen kokonaiskävijämäärän perusteella. Se vastaa kolmen suurimman venäläisen verkkoyhteisön – VKontakte, Odnoklassniki ja Moi Mir – sekä sähköpostipalvelun ja internetportaalin mail.ru valvonnasta ja toiminnasta. Vladimir Sergeevich Kiriyenko toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Venäjän hallitus kasvattaa vaikutusvaltaansa median ja verkkoyhteisöjen suhteen. VK Company on Gazprom Median määräysvallassa (valtionyritys, joka on merkittävä tulonlähde Venäjän hallitukselle). Näin ollen Vladimir Sergeevich Kiriyenko tukee Vladimir Putinin tavoitteita internetin laajemmaksi valvomiseksi. Näin ollen Vladimir Kiriyenko antaa aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille tai hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Koska valtio-omisteinen Gazprom-konserni omistaa VK Companyn, sen tuottama tulos on tärkeä tulonlähde Venäjän hallitukselle. Vladimir Kiriyenko on Sergei Kiriyenkon poika, joka on tällä hetkellä presidentin kanslian ensimmäinen apulaishenkilöstöpäällikkö. Sergei Kirienkon sanotaan olevan Vladimir Putinin sisäpoliittinen neuvonantaja. |
9.3.2022 |
|
730. |
Andrey Andreevich GURYEV (Андрей Aндреевич ГУРЬЕВ) |
Syntymäaika: 7.3.1982 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: PJSC PhosAgron toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja; työskennellyt PhosAgrossa vuodesta 2004 useissa eri tehtävissä; Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton (RSPP) johtokunnan puheenjohtajiston jäsen 30.9.2019 lähtien Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrei Gurjev (Andrey Guryev) on PJSC PhosAgron osakkeenomistaja, Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton (RSPP) johtokunnan puheenjohtajiston jäsen sekä RSPP:n yritysten yhteiskuntavastuuta ja kestävää kehitystä käsittelevän komitean puheenjohtaja; komitea edustaa liike-elämän etuja, myös lannoitealalla, Venäjällä ja kansainvälisesti; lisäksi hän on puheenjohtaja Venäjän lannoitetuottajien yhdistyksessä, joka on Venäjän suurimpien kivennäislannoitteiden tuottajien perustama yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää etujaan Venäjällä ja kansainvälisesti. Hän on myös osallisena venäläisessä maatalousalan holdingyhtiössä AgroGardissa yhtiöön sijoittavan trustin kautta. Venäjä on maailman suurin lannoitteiden viejä, ja PhosAgro on yksi johtavista fosfaattipohjaisten lannoitteiden valmistajista. Lisäksi maatalousala on ala, joka tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän hallitukselle. Andrei Gurjev on näin ollen johtava liike-elämän edustaja, joka harjoittaa liiketoimintaa Venäjällä, sekä liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
9.3.2022 |
|
731. |
Dmitry Vladimirovich KONOV (Дмитрий Владимирович КОНОВ) |
Syntymäaika: 2.9.1970 Syntymäpaikka: Moskova, entinen SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: PJSC SIBUR Holdingin hallituksen entinen puheenjohtaja; Alrosa PAO:n hallintoneuvoston ja strategisen suunnittelukomitean jäsen; Venäjän kemianalan keskittymään kuuluvien yritysten ja organisaatioiden liiton (Ruschemunion) jäsen; |
Dmitry Konov on PJSC SIBUR Holdingin johtokunnan entinen puheenjohtaja, ja tässä asemassa hän valvoi yrityksen toimintaa. SIBUR Holding on Venäjän suurin integroitu petrokemian yhtiö ja yksi nopeimmin kasvavista yhtiöistä globaalissa petrokemian teollisuudessa. SIBUR on johtava petrokemian alan konserni kehittyvillä markkinoilla ja suurin petrokemian alan tuottaja Venäjän markkinoilla. SIBURin enemmistöomistajia ovat Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä olevat johtavat liike-elämän edustajat Leonid Mikhelson ja Gennadi Timtšenko. Vuosina 2017–2020 Dmitry Konov oli Venäjän 200 varakkaimman henkilön joukossa. Koska SIBUR Holdingilla on läheinen yhteys Venäjän hallitukseen, sen tuottama tulos on tärkeä tulonlähde Venäjän hallitukselle. Dmitry Konov on henkilökohtaisesti osallisena ns. hyviin tekoihin keskittyvässä hankkeessa (Formula of Good Deeds), joka kokoaa kaikki SIBURin hyväntekeväisyys- ja osittain sponsoroimat hankkeet. |
9.3.2022 |
|
|
|
Työskenteli OAO NK YUKOSin varainhallintaosastolla; toimi eri tehtävissä AKB Trust and Investment Bankissa, kuten varapääjohtajana – investointipankkitoiminnan päällikkönä ja yritysrahoitusosaston toimitusjohtajana; OAO Gazprom neftekhim Salavatin ja OAO Gazprombankin hallituksen entinen jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Konovilla on yhteyksiä kemianteollisuuteen, sillä hän on Venäjän kemianalan keskittymään kuuluvien yritysten ja organisaatioiden liiton (Ruschemunion) entinen jäsen. Kyseinen liitto tekee yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa Venäjän kemianteollisuuden etujen puolustamiseksi ja sen tehokkuuden ja tuottavuuden lisäämiseksi. Venäjän kemianteollisuus on muutaman sellaisen sidosryhmän hallinnassa, joilla on läheiset yhteydet Kremliin. Dmitry Konov on Alrosan valvontaelimen ja strategisen suunnittelun komitean jäsen. Alrosa on timanttiteollisuudessa toimiva valtio-omisteinen yhtiö, jonka tuotot virtaavat suoraan Kremliin. Ottaen huomioon Dmitry Konovin aseman Alrosa-yhtiössä hän on mukana rahoittamassa muun muassa Ukrainan vakautta horjuttavaa Venäjän hallituksen toimintaa. Hän osallistui 24. helmikuuta 2022 Kremlissä pidettyyn Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja johtavien liike-elämän edustajien kokoukseen keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen, osoittaa, että hän kuului Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä olevien johtavien liike-elämän edustajien sisäpiiriin. Presidentti Putin nimitti hänet tammikuussa 2023 Venäjän tiedesäätiön hallintoneuvoston jäseneksi. Dmitry Konov on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
|
|
▼M100 ————— |
||||
|
733. |
Alexander Konstantinovich AKIMOV (Александр Константинович АКИМОВ) |
Syntymäaika: 10.11.1954 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
734. |
Ivan Nikolayevich ABRAMOV (Иван Николаевич АБРАМОВ) |
Syntymäaika: 16.6.1978 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
735. |
Mohmad Isaevich AKHMADOV (Мохмад Исаевич АХМАДОВ) |
Syntymäaika: 17.4.1972 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
736. |
Sergei Petrovich ARENIN (Сергей Петрович АРЕНИН) |
Syntymäaika: 29.8.1958 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
737. |
Yuri Viktorovich ARKHAROV (Юрий Викторович АРХАРОВ) |
Syntymäaika: 13.6.1977 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
738. |
Anatoly Dmitrievich ARTAMONOV (Анатолий Дмитриевич АРТАМОНОВ) |
Syntymäaika: 5.5.1952 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
739. |
Mikhail Alexandrovich AFANASOV (Михаил Александрович АФАНАСОВ) |
Syntymäaika: 15.6.1953 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
740. |
Oleg Aleksandrovich ALEKSEEV (Олег Александрович АЛЕКСЕЕВ) |
Syntymäaika: 21.12.1967 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
741. |
Yelena Vladimirovna AFANASEVA (Елена Владимировна АФАНАСЬЕВА) |
Syntymäaika: 27.3.1975 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
742. |
Alexander Davidovich BASHKIN (Александр Давыдович БАШКИН) |
Syntymäaika: 10.6.1962 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
743. |
Andrey Alexandrovich BAZILEVSKY (Андрей Александрович БАЗИЛЕВСКИЙ) |
Syntymäaika: 24.2.1967 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
744. |
Mukharbek Oybertovich BARAKHOYEV (Мухарбек Ойбертович БАРАХОЕВ) |
Syntymäaika: 4.1.1971 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
745. |
Sergei Vyacheslavovich BEZDENEZHNYKH (Сергей Вячеславович БЕЗДЕНЕЖНЫХ) |
Syntymäaika: 25.8.1979 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
746. |
Viktor Nikolayevich BONDAREV (Виктор Николаевич БОНДАРЕВ) |
Syntymäaika: 7.12.1959 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
747. |
Yegor Afanasyevich BORISOV (Егор Афанасьевич БОРИСОВ) |
Syntymäaika: 15.8.1954 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
748. |
Alexander Yuryevich BRYKSIN (Александр Юрьевич БРЫКСИН) |
Syntymäaika: 20.1.1967 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
749. |
Mikhail Vladimirovich BELOUSOV (Михаил Владимирович БЕЛОУСОВ) |
Syntymäaika: 11.10.1953 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
750. |
Sergei Vladimirovich BEREZKIN (Сергей Владимирович БЕРЁЗКИН) |
Syntymäaika: 23.6.1955 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
751. |
Vladimir Andreyevich BEKETOV (Владимир Андреевич БЕКЕТОВ) |
Syntymäaika: 29.3.1949 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
752. |
Yelena Vasilyevna BIBIKOVA (Елена Васильевна БИБИКОВА) |
Syntymäaika: 23.9.1956 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
753. |
Andrey Vladimirovich CHERNYSHEV (Андрей Владимирович ЧЕРНЫШЁВ) |
Syntymäaika: 10.7.1970 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
754. |
Alexander Vlademirovich DVOINYKH (Александр Владимирович ДВОЙНЫХ) |
Syntymäaika: 19.1.1984 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
755. |
Vadim Yevgenyevich DENGIN (Вадим Евгеньевич ДЕНЬГИН) |
Syntymäaika: 23.9.1980 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
756. |
Konstantin Konstantinovich DOLGOV (Константин Константинович ДОЛГОВ) |
Syntymäaika: 12.8.1968 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
757. |
Gennady Egorovich EMELYANOV (Геннадий Егорович ЕМЕЛЬЯНОВ) |
Syntymäaika: 1.1.1957 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
758. |
Olga Nikolayevna EPIFANOVA (Ольга Николаевна ЕПИФАНОВА) |
Syntymäaika: 19.8.1966 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
759. |
Arsen Suleymanovich FADZAYEV (Арсен Сулейманович ФАДЗАЕВ) |
Syntymäaika: 5.9.1952 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. Tuki julkisissa lausunnoissaan toistuvasti Ukrainan vastaista sotaa. |
9.3.2022 |
|
760. |
Yury Viktorovich FEDOROV (Юрий Викторович ФЁДОРОВ) |
Syntymäaika: 1.1.1972 Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. Hän on julkisissa lausunnoissaan toistuvasti ilmaissut tukensa Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamalle hyökkäyssodalle. |
9.3.2022 |
|
761. |
Nikolai Vasilyevich FYODOROV (Николай Васильевич ФЁДОРОВ) |
Syntymäaika: 9.5.1958 Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. Hän on julkisissa lausunnoissaan toistuvasti ilmaissut tukensa Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistamalle hyökkäyssodalle. |
9.3.2022 |
|
762. |
Airat Minerasikhovich GIBATDINOV (Айрат Минерасихович ГИБАТДИНОВ) |
Syntymäaika: 16.1.1986 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
763. |
Denis Vladimirovich GUSEV (Денис Владимирович ГУСЕВ) |
Syntymäaika: 26.12.1976 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
764. |
Lilia Salavatovna GUMEROVA (Лилия Салаватовна ГУМЕРОВА) |
Syntymäaika: 16.12.1972 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
765. |
Rimma Fyodorovna GALUSHINA (Римма Фёдоровна ГАЛУШИНА) |
Syntymäaika: 30.5.1963 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
766. |
Suleiman Sadulayevich GEREMEYEV (Сулейман Садулаевич ГЕРЕМЕЕВ) |
Syntymäaika: 20.1.1971 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
767. |
Tatyana Anatolyevna GIGEL (Татьяна Анатольевна ГИГЕЛЬ) |
Syntymäaika: 27.2.1960 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
768. |
Alexander Vladislavovich GUSAKOVSKY (Александр Владиславович ГУСАКОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 25.8.1970 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
769. |
Dmitry Yuryevich GORITSKY (Дмитрий Юрьевич ГОРИЦКИЙ) |
Syntymäaika: 28.10.1970 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
770. |
Lyubov Nikolayevna GLEBOVA (Любовь Николаевна ГЛЕБОВА) |
Syntymäaika: 7.3.1960 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
771. |
Sergei Vasilyevich GORNYAKOV (Сергей Васильевич ГОРНЯКОВ) |
Syntymäaika: 5.1.1966 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
772. |
Svetlana Petrovna GORYACHEVA (Светлана Петровна ГОРЯЧЕВА) |
Syntymäaika: 3.6.1947 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
773. |
Vladimir Filippovich GORODETSKIY (Владимир Филиппович ГОРОДЕЦКИЙ) |
Syntymäaika: 11.7.1948 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
774. |
Eduard Vladimirovich ISAKOV (Эдуард Владимирович ИСАКОВ) |
Syntymäaika: 4.10.1973 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
775. |
Vasily Nikolayevich IKONNIKOV (Василий Николаевич ИКОННИКОВ) |
Syntymäaika: 26.4.1961 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
776. |
Sergey Pavlovich IVANOV (Сергей Павлович ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 19.4.1952 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
777. |
Aleksey Nikolayevich KONDRATENKO (Алексей Николаевич КОНДРАТЕНКО) |
Syntymäaika: 16.12.1969 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
778. |
Alexander Bogdanovich KARLIN (Александр Богданович КАРЛИН) |
Syntymäaika: 29.10.1951 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
779. |
Andrey Akardyevich KLIMOV (Андрей Аркадьевич КЛИМОВ) |
Syntymäaika: 9.11.1954 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
780. |
Andrey Viktorovich KUTEPOV (Андрей Викторович КУТЕПОВ) |
Syntymäaika: 6.4.1971 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
781. |
Belan Bagaudinovich KHAMCHIEV (Белан Багаудинович ХАМЧИЕВ) |
Syntymäaika: 7.12.1960 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
782. |
Galina Nikolayevna KARELOVA (Галина Николаевна КАРЕЛОВА) |
Syntymäaika: 29.6.1960 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
783. |
Irina Andreyevna KOZHANOVA (Ирина Андреевна КОЖАНОВА) |
Syntymäaika: 6.7.1987 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
784. |
Krym Olievich KAZANOKOV (Крым Олиевич КАЗАНОКОВ) |
Syntymäaika: 19.7.1962 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
785. |
Murat Krym-Gerievich KHAPSIROKOV (Мурат Крым-Гериевич ХАПСИРОКОВ) |
Syntymäaika: 26.1.1978 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
786. |
Nikolai Fyodorovich KONDRATYUK (Николай Фёдорович КОНДРАТЮК) |
Syntymäaika: 11.7.1957 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
787. |
Oksana Vladimirovna KHLYAKINA (Оксана Владимировна ХЛЯКИНА) |
Syntymäaika: 28.11.1969 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
788. |
Sergey Viktorovich KALASHNIK (Сергей Викторович КАЛАШНИК) |
Syntymäaika: 31.3.1978 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
789. |
Vladimir Igorevich KOZHIN (Владимир Игоревич КОЖИН) |
Syntymäaika: 28.2.1959 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
790. |
Vladimir Igorevich KRUGLY (Владимир Игоревич КРУГЛЫЙ) |
Syntymäaika: 27.5.1955 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
791. |
Alexander Alexandrovich KARELIN (Александр Александрович КАРЕЛИН) |
Syntymäaika: 19.9.1967 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
792. |
Andrey Igoryevich KISLOV (Андрей Игоревич КИСЛОВ) |
Syntymäaika: 29.8.1958 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
793. |
Dmitry Gennadyevich KUZMIN (Дмитрий Геннадьевич КУЗЬМИН) |
Syntymäaika: 28.6.1975 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
794. |
Grigory Borisovich KARASIN (Григорий Борисович КАРАСИН) |
Syntymäaika: 23.8.1949 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
795. |
Konstantin Iosifovich KOSACHEV (Константин Иосифович КОСАЧЕВ) |
Syntymäaika: 17.9.1962 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
796. |
Natalia Vladimirovna KOSYKHINA (Наталия Владимировна КОСИХИНА) |
Syntymäaika: 7.8.1972 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
797. |
Nina Germanovna KULIKOVSKIH (Нина Германовна КУЛИКОВСКИХ) |
Syntymäaika: 5.2.1961 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
798. |
Olga Nikolayevna KHOKHLOVA (Ольга Николаевна ХОХЛОВА) |
Syntymäaika: 18.11.1957 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
799. |
Sergei Ivanovich KISLYAK (Сергей Иванович КИСЛЯК) |
Syntymäaika: 7.9.1950 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
800. |
Sergey Nikolayevich KOLBIN (Сергей Николаевич КОЛБИН) |
Syntymäaika: 29.10.1969 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
801. |
Vladimir Kasimirovich KRAVCHENKO (Владимир Казимирович КРАВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 12.6.1964 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
802. |
Grigory Petrovich LEDKOV (Григорий Петрович ЛЕДКОВ) |
Syntymäaika: 26.3.1969 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
804. |
Yulia Viktorovna LAZUTKINA (Юлия Викторовна ЛАЗУТКИНА) |
Syntymäaika: 11.3.1981 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
805. |
Alexei Petrovich MAYOROV (Алексей Петрович МАЙОРОВ) |
Syntymäaika: 29.12.1961 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
806. |
Igor Nikolayevich MOROZOV (Игорь Николаевич МОРОЗОВ) |
Syntymäaika: 13.10.1956 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja ”Donetskin kansantasavallan” välillä sekä Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä”. |
9.3.2022 |
|
807. |
Sergei Gerasimovich MITIN (Сергей Герасимович МИТИН) |
Syntymäaika: 14.6.1951 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
808. |
Sergey Nikolayevich MURATOV (Сергей Николаевич МУРАТОВ) |
Syntymäaika: 13.1.1964 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
809. |
Farit Mubarakshevich MUKHAMETSHIN (Фарит Мубаракшевич МУХАМЕТШИН) |
Syntymäaika: 31.1.1947 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
810. |
Sergei Patrovich MIKHAILOV (Сергей Петрович МИХАЙЛОВ) |
Syntymäaika: 22.5.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
811. |
Sergey Alexandrovich MARTYNOV (Сергей Александрович МАРТЫНОВ) |
Syntymäaika: 22.8.1959 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
812. |
Taimuraz Dzhambekovich MAMSUROV (Таймураз Дзамбекович МАМСУРОВ) |
Syntymäaika: 13.4.1954 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
813. |
Alexander Vladimirovich NAROLIN (Александр Владимирович НАРОЛИН) |
Syntymäaika: 27.6.1972 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
814. |
Alexander Valeryevich NIKITIN (Александр Валерьевич НИКИТИН) |
Syntymäaika: 26.4.1976 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
815. |
Boris Alexandrovich NEVZOROV (Борис Александрович НЕВЗОРОВ) |
Syntymäaika: 21.9.1955 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
816. |
Viktor Feodosyevich NOVOZHILOV (Виктор Феодосьевич НОВОЖИЛОВ) |
Syntymäaika: 16.2.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
817. |
Alexander Vyacheslavovich NOVIUKHOV (Александр Вячеславович НОВЬЮХОВ) |
Syntymäaika: 5.10.1975 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
818. |
Vyacheslav Vladimirovich NAGOVITSYN (Вячеслав Владимирович НАГОВИЦЫН) |
Syntymäaika: 2.3.1956 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
819. |
Alexei Maratovich ORLOV (Алексей Маратович ОРЛОВ) |
Syntymäaika: 9.10.1961 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
820. |
Dina Ivanovna OYUN (Дина Ивановна ОЮН) |
Syntymäaika: 25.6.1963 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
821. |
Anna Ivanovna OTKE (Анна Ивановна ОТКЕ) |
Syntymäaika: 21.12.1974 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
822. |
Gennady Ivanovich ORDENOV (Геннадий Иванович ОРДЕНОВ) |
Syntymäaika: 4.9.1957 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
823. |
Alexander Yuryevich PRONYUSHKIN (Александр Юрьевич ПРОНЮШКИН) |
Syntymäaika: 31.7.1987 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja ”Donetskin kansantasavallan” välillä sekä Venäjän federaation ja ”Luhanskin kansantasavallan” välillä”. |
9.3.2022 |
|
824. |
Dmitry Sergeyevich PERMINOV (Дмитрий Сергеевич ПЕРМИНОВ) |
Syntymäaika: 3.4.1979 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
825. |
Margarita Nikolayevna PAVLOVA (Маргарита Николаевна ПАВЛОВА) |
Syntymäaika: 22.1.1979 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
826. |
Yelena Alekseyevna PERMINOVA (Елена Алексеевна ПЕРМИНОВА) |
Syntymäaika: 5.12.1960 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
828. |
Elena Vladimirovna PISAREVA (Елена Владимировна ПИСАРЕВА) |
Syntymäaika: 20.1.1967 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
829. |
Irina Alexandrovna PETINA (Ирина Александровна ПЕТИНА) |
Syntymäaika: 31.8.1972 Sukupuoli: nainen |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
830. |
Sergey Nikolayevich PERMINOV (Сергей Николаевич ПЕРМИНОВ) |
Syntymäaika: 16.9.1968 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
831. |
Vladimir Vladimirovich POLETAYEV (Владимир Владимирович ПОЛЕТАЕВ) |
Syntymäaika: 23.5.1975 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
9.3.2022 |
|
832. |
Alexander Vasilyevich RAKITIN (Александр Васильевич РАКИТИН) |
Syntymäaika: 17.5.1958 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
833. |
Grigoriy Alexeyevich RAPOTA (Григорий Алексеевич РАПОТА) |
Syntymäaika: 5.2.1944 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
834. |
Irina Valeryevna RUKAVISHNIKOVA (Ирина Валерьевна РУКАВИШНИКОВА) |
Syntymäaika: 3.2.1973 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
835. |
Sergey Nikolayevich RYABUKHIN (Сергей Николаевич РЯБУХИН) |
Syntymäaika: 13.11.1954 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
836. |
Akhmat Anzorovich SALPAGAROV (Ахмат Анзорович САЛПАГАРОВ) |
Syntymäaika: 31.12.1962 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
837. |
Alexei Vladimirovich SINITSYN (Алексей Владимирович СИНИЦЫН) |
Syntymäaika: 13.1.1976 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
838. |
Andrei Anatolyevich SHEVCHENKO (Андрей Анатольевич ШЕВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 29.5.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
839. |
Dmitry Vladimirovich SAVELYEV (Дмитрий Владимирович САВЕЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 3.8.1968 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
840. |
Evgeny Stepanovich SAVCHENKO (Евгений Степанович САВЧЕНКО) |
Syntymäaika: 8.4.1950 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
9.3.2022 |
|
841. |
Inna Yuryevna SVYATENKO (Инна Юрьевна СВЯТЕНКО) |
Syntymäaika: 6.9.1967 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
842. |
Lyudmila Nikolayevna SKAKOVSKAYA (Людмила Николаевна СКАКОВСКАЯ) |
Syntymäaika: 13.11.1961 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
843. |
Tatiana Anatolyevna SAKHAROVA (Татьяна Анатольевна САХАРОВА) |
Syntymäaika: 16.6.1973 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
844. |
Alexander Alexandrovich SAVIN (Александр Александрович САВИН) |
Syntymäaika: 28.1.1962 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
845. |
Anatoly Ivanovich SHIROKOV (Анатолий Иванович ШИРОКОВ) |
Syntymäaika: 29.12.1967 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
846. |
Artem Gennadyevich SHEIKIN (Артём Геннадьевич ШЕЙКИН) |
Syntymäaika: 25.3.1980 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
847. |
Elena Borisovna SHUMILOVA (Елена Борисовна ШУМИЛОВА) |
Syntymäaika: 1.4.1978 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
848. |
Galina Nikolayevna SOLODUN (Галина Николаевна СОЛОДУН) |
Syntymäaika: 26.1.1968 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
849. |
Lenar Rinatovich SAFIN (Ленар Ринатович САФИН) |
Syntymäaika: 11.2.1969 Sukupuoli: mies |
Entinen jäsen Venäjän federaation liittoneuvostossa, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
850. |
Nikolai Petrovich SEMISOTOV (Николай Петрович СЕМИСОТОВ) |
Syntymäaika: 2.12.1968 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
851. |
Valery Vladimirovich SEMYONOV (Валерий Владимирович СЕМЁНОВ) |
Syntymäaika: 16.9.1960 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä |
9.3.2022 |
|
852. |
Oleg Polikarpovich TKACH (Олег Поликарпович ТКАЧ) |
Syntymäaika: 23.9.1967 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta sekä ”Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välisestä ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta”. Oleg Tkatš (Oleg Tkach) on OLMA-kustantamon, nykyisen OLMA Media Groupin, perustaja. Näennäisen omistajanvaihdosjärjestelmän avulla hänellä on edelleen määräysvalta ja hän vaikuttaa OLMA Media Groupin liiketoiminnassa ja erityisesti OLMA Media Groupiin kuuluvassa ”Enlightenment”-kustantamossa, joka on vuodesta 2022 lähtien osallistunut suoraan Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan edistämiseen. Sen vuoksi Oleg Tkatš tukee ja on pannut täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
9.3.2022 |
|
853. |
Pavel Vladimirovich TARAKANOV (Павел Владимирович ТАРАКАНОВ) |
Syntymäaika: 21.6.1982 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
854. |
Lyudmila Zaumovna TALABAYEVA (Людмила Заумовна ТАЛАБАЕВА) |
Syntymäaika: 6.6.1957 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
855. |
Oleg Vladimirovich TSEPKIN (Олег Владимирович ЦЕПКИН) |
Syntymäaika: 15.9.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
856. |
Petr Nikolayevich TULTAEV (Пётр Николаевич ТУЛТАЕВ) |
Syntymäaika: 1.1.1961 Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
857. |
Vyacheslav Stepanovich TIMCHENKO (Вячеслав Степанович ТИМЧЕНКО) |
Syntymäaika: 20.11.1955 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
858. |
Valery Petrovich USATYUK (Валерий Петрович УСАТЮК) |
Syntymäaika: 14.7.1948 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
859. |
Mukharby Magomedovich ULBASHEV (Мухарбий Магомедович УЛЬБАШЕВ) |
Syntymäaika: 15.5.1960 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
860. |
Alexander Vladelenovich VAINBERG (Александр Владеленович ВАЙНБЕРГ) |
Syntymäaika: 2.2.1961 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
861. |
Alexander Gennadyevich VYSOKINSKY (Александр Геннадьевич ВЫСОКИНСКИЙ) |
Syntymäaika: 24.9.1973 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
862. |
Nikolay Nikolayevich VLADIMIROV (Николай Николаевич ВЛАДИМИРОВ) |
Syntymäaika: 18.11.1979 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
863. |
Yuri Konstantinovich VALYAEV (Юрий Константинович ВАЛЯЕВ) |
Syntymäaika: 18.4.1959 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
864. |
Alexander Georgyevich VARFOLOMEEV (Александр Георгиевич ВАРФОЛОМЕЕВ) |
Syntymäaika: 4.6.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
865. |
Valery Nikolayevich VASILYEV (Валерий Николаевич ВАСИЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 17.7.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
▼M80 ————— |
||||
|
867. |
Alexander Georgievich YAROSHUK (Александр Георгиевич ЯРОШУК) |
Syntymäaika: 15.11.1965 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
868. |
Andrey Vladimirovich YATSKIN (Андрей Владимирович ЯЦКИН) |
Syntymäaika: 25.4.1969 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
869. |
Irek Ishmukhametovich YALALOV (Ирек Ишмухаметович ЯЛАЛОВ) |
Syntymäaika: 27.1.1961 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
870. |
Andrei Nikolayevich YEPISHIN (Андрей Николаевич ЕПИШИН) |
Syntymäaika: 29.10.1967 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
871. |
Gennady Vladimirovich YAGUBOV (Геннадий Владимирович ЯГУБОВ) |
Syntymäaika: 17.4.1968 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
872. |
Anastasia Gennadyevna ZHUKOVA (Анастасия Геннадьевна ЖУКОВА) |
Syntymäaika: 8.11.1974 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
873. |
Bair Bayaskhalanovich ZHAMSUYEV (Баир Баясхаланович ЖАМСУЕВ) |
Syntymäaika: 29.1.1959 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
874. |
Nikolai Andreyevich ZHURAVLEV (Николай Андреевич ЖУРАВЛЁВ) |
Syntymäaika: 1.9.1976 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
875. |
Viktor Viktororvich ZOBNEV (Виктор Викторович ЗОБНЕВ) |
Syntymäaika: 7.6.1964 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä. |
9.3.2022 |
|
876. |
Igor Dmitryevich ZUBAREV (Игорь Дмитриевич ЗУБАРЕВ) |
Syntymäaika: 20.7.1966 Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
877. |
Olga Sergeyevna ZABRALOVA (Ольга Сергеевна ЗАБРАЛОВА) |
Syntymäaika: 30.3.1980 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
878. |
Yelena Gennadyevna ZLENKO (Елена Геннадьевна ЗЛЕНКО) |
Syntymäaika: 20.6.1967 Sukupuoli: nainen |
Liittoneuvoston entinen jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset ”ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksista Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä”. |
9.3.2022 |
|
879. |
Roman Arkadyevich ABRAMOVICH (Роман Аркадьевич АБРАМОВИЧ) |
Syntymäaika: 24.10.1966 Syntymäpaikka: Saratov, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä oleva johtava liike-elämän edustaja; Evrazin suuri osakkeenomistaja; entinen Tšukotkan kuvernööri Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: 1 Lipovaya Aleja, Nemtšinovo, Odinsovon alue, Moskova, Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin |
Roman Abramovich on johtava venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on pitkäaikaiset ja läheiset yhteydet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Hänellä on ollut etuoikeutettu pääsy presidentin luo ja heidän välinen suhteensa on pysynyt erittäin hyvänä. Tämä yhteys Venäjän johtajaan on auttanut häntä ylläpitämään merkittävää omaisuuttaan. Hän on suuri osakkeenomistaja Evraz-teräskonsernissa, joka on yksi Venäjän suurimmista veronmaksajista. Roman Abramovich on myös osakkeenomistaja venäläisessä Norilsk Nickel -yrityksessä. Se on yksi maailman suurimmista palladiumin tuottajista ja merkittävä jalostettua nikkeliä tuottava yritys, ja se tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Näin ollen hän on johtava venäläinen liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
880. |
German Borisovich KHAN (venäjäksi: Герман Борисович ХАН) |
Syntymäaika: 24.10.1961 Syntymäpaikka: Kiova, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Asema: Vladimir Putinia lähellä oleva johtava liike-elämän edustaja; yksi Alfa Groupin suurimpia osakkeenomistajia Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Vladimir Putin, Mikhail Fridman, Petr Aven, Alexey Kuzmichev Lähellä olevat yhteisöt: Alfa Group, Alfa Bank |
German Khan on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on liikekumppaniensa Mikhail Fridmanin, Petr Avenin ja Alexey Kuzmichevin tapaan läheinen suhde Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Maaliskuussa 2022 hän siirsi omistamansa ABH Holdingsin, joka on suurta venäläistä Alfa Bank -pankkia hallinnoiva yhtiö, osakkeet pitkäaikaiselle liikekumppanilleen Andrei Kosogoville. Ukrainan kansallispankki totesi kuitenkin, että kyseinen siirto oli pätemätön. Lisäksi hänen osakkeidensa siirtoa A1:ssä, joka on osa Alfa Groupia, pidetään tekaistuna. Khanilla on myös merkittävä omistusosuus Rosvodokanalissa, joka on Alfa Groupiin kuuluva yritys ja yksi johtavista yksityisistä vesipalvelualan toimijoista Venäjällä. Hän oli myös LetterOne-sijoitusyhtiön osakkeenomistaja. Hän jatkoi Alfa Groupin Venäjällä sijaitsevan omaisuuden hallinnointia. Hänen uskotaan olevan yksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Hän teki palveluksia Venäjän federaation presidentille Vladimir Putinille ja sai vastineeksi poliittista tukea yritykselleen sekä taloudellista hyötyä. Lisäksi hän oli yksi niistä johtavista venäläisistä liike-elämän edustajista, jotka osallistuivat maaliskuussa 2023 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen ja kehotti miljardöörejä ”asettamaan patriotismin voittojen edelle”. Vakuutusyhtiö AlfaStrakhovanie on osa Alfa Group -yhteenliittymää. Se toimii Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija), jonka yksiköt toimivat Venäjän hallinnassa olevilla Ukrainan miehitetyillä alueilla, ajoneuvojen ja Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin turvahenkilöstön ajoneuvojen vakuutuksenantajana. AlfaStrakhovanie on myös tarjonnut vakuutuksia JSC Kalashnikov Concernin ja TsNIITochMashin (tarkkuuslaiterakennuksen tieteellinen keskustutkimuslaitos) kaltaisille yrityksille, joiden aseita Venäjän armeija on käyttänyt laajalti Ukrainassa, muun muassa Butšan julmuuksien aikana. X5 Retail Group, joka on sekin osa Alfa Group -yhteenliittymää, tekee lisäksi yhteistyötä JSC Voentorg -osakeyhtiön kanssa. JSC Voentorg -osakeyhtiö, johon kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, tarjoaa ateria- ja pesulapalveluja ja toimittaa sotilasasuja Venäjän federaation asevoimille. Sen sivuliikkeen myymissä T-paidoissa esiintyy Z-kirjain. Venäläisen propagandan levittäjät käyttävät sitä sodan symbolina tukiessaan Venäjän Ukrainaa vastaa käymää hyökkäyssotaa. German Khan on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän myös tukee aineellisesti tai taloudellisesti niitä venäläisiä päättäjiä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä. |
15.3.2022 |
|
881. |
Viktor Filippovich RASHNIKOV (venäjäksi: Виктор Филиппович РАШНИКОВ) |
Syntymäaika: 13.10.1948 Syntymäpaikka: Magnitogorsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: johtava liike-elämän edustaja; Magnitogorskin rauta- ja terästehtaan (MMK) omistaja, hallituksen puheenjohtaja ja strategisen suunnittelukomitean puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Rashnikov on johtava venäläinen liike-elämän edustaja, joka on Magnitogorskin rauta- ja terästehtaan (MMK) omistaja ja hallituksen puheenjohtaja. MMK on yksi Venäjän suurimmista veronmaksajista. Yrityksen verorasitus kasvoi äskettäin, minkä johdosta Venäjän valtionbudjettiin saatiin merkittävästi suuremmat verotulot. Viktor Rashnikov saa myös tukea Venäjän hallitukselta ja päättäjiltä. Lisäksi hän oli yksi niistä johtavista venäläisistä liike-elämän edustajista, jotka osallistuivat maaliskuussa 2023 Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton kongressiin, jossa Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin piti puheen ja kehotti miljardöörejä ”asettamaan patriotismin voittojen edelle”. Hän on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy Venäjän federaation hallituksesta. |
15.3.2022 |
|
882. |
Alexey Viktorovich KUZMICHEV (alias Alexey Viktorovich KUZMICHOV) (venäjäksi: Алексей Викторович КУЗЬМИЧЁВ) |
Asema: johtava liike-elämän edustaja; yksi Alfa Groupin suurimpia osakkeenomistajia Syntymäaika: 15.10.1962 Syntymäpaikka: Kirov, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Mihail Fridman, Pjotr Aven, German Khan Lähellä olevat yhteisöt: Alfa Group, Alfa Bank |
Aleksei Kuzmitšov (Alexey Kuzmichev) on yksi Alfa Group -yhteenliittymän suurimpia osakkeenomistajia. Hänen katsotaan olevan yksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista henkilöistä. Kuzmitšov on myös merkittävä osakkeenomistaja X5 Retail Group -yhtiössä, joka on yksi Venäjän tärkeimmistä vähittäiskauppayrityksistä, sekä Rosvodokanalissa, joka on myös Alfa Groupiin kuuluva yritys ja yksi johtavista yksityisistä vesihuoltoalan toimijoista Venäjällä. Lisäksi hänen osakkeidensa siirtoa A1:ssä, joka on osa Alfa Groupia, pidetään tekaistuna. Vakuutusyhtiö AlfaStrakhovanie on Alfa Group -yhteenliittymän tytäryhtiö; se toimii Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija), jonka yksiköt toimivat Venäjän hallinnassa olevilla Ukrainan miehitetyillä alueilla, ajoneuvojen ja Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin turvahenkilöstön ajoneuvojen vakuutuksenantajana. AlfaStrakhovanie on tarjonnut vakuutuksia JSC Kalashnikov Concernin ja TsNIITochMashin (tarkkuuslaiterakennuksen tieteellinen keskustutkimuslaitos) kaltaisille yrityksille, joiden aseita Venäjän armeija on käyttänyt laajalti Ukrainassa, muun muassa Butšan julmuuksien aikana. X5 Retail Group, joka on sekin osa Alfa Group -yhteenliittymää, tekee lisäksi yhteistyötä JSC Voentorg -osakeyhtiön kanssa, johon kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä, tarjoaa ateria- ja pesulapalveluja ja joka toimittaa sotilasasuja Venäjän federaation asevoimille ja jonka sivuliikkeen myymissä T-paidoissa esiintyy Z-kirjain, jota venäläisen propagandan levittäjät käyttävät sodan symbolina tukiessaan Venäjän Ukrainaa vastaa käymää hyökkäyssotaa. Lisäksi Aleksei Kuzmitšov on Venäjän kansainvälisten asioiden neuvoston jäsen; kyseessä on ajatushautomo, joka välittää Venäjän federaation hallituksen propagandaa Ukrainasta ja sitä vastaan käytävästä sodasta. Venäläisen propagandan levittäjät käyttävät sitä sodan symbolina tukiessaan Venäjän Ukrainaa vastaa käymää hyökkäyssotaa. Aleksei Kuzmitšov on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän myös tukee aineellisesti tai taloudellisesti niitä venäläisiä päättäjiä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä. |
15.3.2022 |
|
883. |
Alexander Alexandrovich MIKHEEV (venäjäksi: Александр Александрович Михеев) |
JSC Rosoboronexportin toimitusjohtaja Syntymäaika: 18.11.1961 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Sergey Chemezov Lähellä olevat yhteisöt: Rosoboronexport |
Alexander Mikheev on toimitusjohtaja Rosoboronexportissa, jonka on Venäjän valtion ainoa virallinen välittäjä sotilas- ja kaksikäyttötuotteiden, -teknologioiden ja -palvelujen vientiä ja tuontia varten. Rosoboronexport on valtion omistaman Rostecin tytäryhtiö, joka valvoo sotilasteknologian tutkimusta ja kehittämistä ja omistaa useita tuotantolaitoksia, joilla on keskeinen rooli kyseisten teknologioiden käyttöönotossa taistelukentillä. Asekauppa on tärkeä tulonlähde Venäjän hallitukselle. Asekauppaa käytetään myös edistämään Venäjän taloudellisia ja strategisia tavoitteita. Vuosien 2000 ja 2020 välillä Rosoboronexport myi 180 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta aseita ulkomaalaisille asiakkaille. Hän on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
884. |
Alexander Nikolayevich SHOKHIN (venäjäksi: Александр Николаевич ШОХИН) |
Syntymäaika: 25.12.1951 Syntymäpaikka: Savinskoje, Kirillovin piiri, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton (RSPP) puheenjohtaja; Mechel PAO:n hallituksen entinen varapuheenjohtaja; Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston puheenjohtajiston jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Shokhin on Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton (RSPP) puheenjohtaja; kyseinen liitto on edunvalvontaryhmä, joka edistää yritysten etuja Venäjällä. Hän on myös tuonnin korvaamista ja teknologista riippumattomuutta käsittelevän RSPP:n koordinointineuvoston puheenjohtaja. Hän on Mechel PAO:n hallituksen entinen varapuheenjohtaja; se on yksi Venäjän johtavista kaivos- ja metallialan yrityksistä, joka toimii tulonlähteenä Venäjän federaation hallitukselle. Venäjän liitettyä Krimin itseensä Shokhin esitti julkisuudessa, että Krimille tulee ohjata enemmän Venäjän investointeja lännen mahdollisen taloussaarron vaikutusten ohittamiseksi. Shokhin osallistui 24.2.2022 Kremlissä pidettyyn Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja johtavien liike-elämän edustajien kokoukseen keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä olevien johtavien liike-elämän edustajien sisäpiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Se osoittaa myös, että hän on yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
885. |
Andrey Valerievich RYUMIN (venäjäksi: Андрей Валерьевич Рюмин) |
Rosseti PJSC:n (tunnettiin elokuuhun 2014 saakka nimellä Russian Grids) pääjohtaja, hallituksen puheenjohtaja Syntymäaika: 12.6.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Ryumin on pääjohtaja Venäjän valtion määräysvallassa olevassa Rosseti PJSC:ssä, joka on energiaverkkojen operaattori, joka tarjoaa teknologisia yhteyspalveluja sekä sähkön siirto- ja jakelupalveluja Venäjällä. Rosseti PJSC rakensi The Port -sähköaseman, joka vastaa Krimin sillan rautatien sähkövoimasta ja välittää sähköä Tamanin merisataman kuivalastiosalle; lisäksi Rosseti PJSC on rakentanut valtateitä ja erityisesti Novorossijskin ja Kertšinsalmen välisen M25-valtatien. |
15.3.2022 |
|
|
|
|
Ryumin osallistui 24. helmikuuta 2022 Kremlissä pidettyyn Vladimir Putinin ja oligarkkien kokoukseen keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Vladimir Putinia lähellä olevien oligarkkien sisäpiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
|
|
Se osoittaa myös, että hän on yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
||||
|
886. |
Armen Sumbatovich GASPARYAN (venäjäksi: Армен Сумбатович ГAСПАРЯН) |
Syntymäaika: 4.7.1975 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Tiedottaja, propagandisti, Russia Todayn hallituksen jäsen, kansankamarin jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Armen Gasparyanilla on oma ohjelma ”Nabljudenije” (”Huomioita”) venäläisen mediayhtiö Sputnikin kanavilla ja radio-ohjelma ”Vesti FM” -asemalla. Lisäksi hän julkaisee kirjoja ja äänikirjoja sekä toimii asiantuntijana toisen propagandistin Vladimir Solovyovin radio-ohjelmassa ”Polnyi kontakt” (”Täysi yhteys”). Hänet nimitettiin 6.4.2023 Venäjän federaation kansankamarin jäseneksi. Gasparyan on johdonmukaisesti levittänyt Kremlin propagandan mukaista narratiivia. Hän on esittänyt epäloogisia väitteitä selittäessään kansainvälisiä tapahtumia, kieltänyt Ukrainan suvereniteetin Krimin suhteen ja puolustanut Venäjän toimia Kertšinsalmessa, kun se kaappasi ukrainalaisen laivan. Hän julkaisee edelleen venäjämielistä propagandaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja kieltää aktiivisesti Ukrainan suvereniteetin. Sen vuoksi hän tukee aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
15.3.2022 |
|
887. |
Artyom/ Artem Grigoryevich SHEYNIN (venäjäksi: Артём Григорьевич ШЕЙНИН) |
Venäläinen propagandisti ja ”Vremja Pokažet”-keskusteluohjelman juontaja valtion määräysvallassa olevalla TV:n ykköskanavalla (venäjäksi: Первый канал). Syntymäaika: 26.1.1966 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies Kansalaisuus: venäläinen |
Artyom Sheynin on venäläinen propagandisti ja ”Vremja Pokažet”-keskusteluohjelman juontaja valtion määräysvallassa olevalla TV:n ykköskanavalla. Hän esitti puheenvuoroja, joissa kannatettiin Krimin laitonta liittämistä ja niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden tunnustamista. Sheynin levittää suorissa lähetyksissään etnistä vihaa ukrainalaisten ja venäläisten välillä, kieltää Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden sekä mustamaalaa Putinin vastustajia Venäjällä. Puhuessaan helmikuun 24. päivästä 2022, jolloin Venäjän täysimittainen perusteeton sotilaallinen hyökkäys Ukrainaa vastaan alkoi, Sheynin totesi, että Venäjän operaatio Ukrainassa oli välttämätön ja että sen tarkoituksena oli pakottaa Ukrainan viranomaiset ylläpitämään rauhaa. Sen vuoksi hän tukee aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
15.3.2022 |
|
888. |
Dmitry Yevgenevich KULIKOV (venäjäksi: Дмитрий Евгеньевич КУЛИКОВ) |
Venäjän valtionduuman IVY-asioita ja yhteyksiä maanmiehiin käsittelevän valiokunnan asiantuntija. Elokuvatuottaja, TV- ja radiojuontaja. Venäjän federaation puolustusministeriön alaisen julkisen neuvoston jäsen. Syntymäaika: 18.11.1967 Syntymäpaikka: Šahtjorsk, Donbassin alue, Ukraina Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Kulikov on Kremlin-myönteinen propagandisti. Hän on esittänyt valtio-omisteisilla TV-kanavilla Kremlin narratiivin mukaisia julkisia kommentteja Donbassin alueen tilanteesta. Hän on myös oikeuttanut Venäjän viranomaisten toimia, jotka uhkaavat Ukrainan koskemattomuutta ja alueellista suvereniteettia, kuten Minskin sopimusten täytäntöönpanon keskeyttämistä tai päätöstä tunnustaa ”Donbassin ja Luhanskin itsenäiset tasavallat”. Sen vuoksi hän tukee aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
15.3.2022 |
|
889. |
Konstantin Lvovich ERNST (venäjäksi: Константин Львович ЭРНСТ) |
Venäjän TV:n ykköskanavan (venäjäksi: Первый канал) toimitusjohtaja Syntymäaika: 6.2.1961 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Konstantin Ernst on Venäjän TV:n ykköskanavan toimitusjohtaja; kyseessä on yksi Venäjän suurimmista mediayrityksistä, jota Venäjän viranomaiset ovat hyödyntäneet propagandatarkoituksiin useiden vuosien ajan. Tässä asemassa hän on vastuussa Venäjän viranomaisten Ukrainan-vastaisen propagandan järjestämisestä ja levittämisestä. Hän on myös saanut korkeimpia valtion kunnianosoituksia, muun muassa kunniamerkin palveluksista isänmaalle, ystävyyden kunniamerkin, kunniakirjoja ja palkintoja hallitukselta ja Venäjän federaation presidentiltä sekä mitalin ”sotilaallisiin toimiin Syyriassa osallistuneille”. Sen vuoksi hän tukee toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on myös yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
890. |
Marina Vladimirovna SECHINA (venäjäksi: Марина Владимировна СЕЧИНА) |
LLS Stankoflotin omistaja Syntymäaika: 1962 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Marina Sechina Rosneftin toimitusjohtaja Igor Sechinin entinen vaimo. Hän on käyttänyt henkilökohtaiseksi hyödykseen yhteyksiään useisiin toimijoihin Venäjän hallituksessa ja Venäjän yritystoiminnan rakenteissa, mukaan lukien hänen entinen aviomiehensä. Sechinan omistamat yritykset osallistuivat Sotšin vuoden 2014 talviolympialaisten valmisteluihin. Hän omistaa LLC Stankoflot -yrityksen, joka saa toimeksiantoja ilman tarjouspyyntöä kehittyneen tekniikan teollisuustuotteiden kehitystä, tuotantoa ja vientiä edistävältä valtionyritykseltä (Rostec). Lisäksi hän on FTSSR CJSC:n päällikkö ja omistaa osakkuuden RK-Telekomista. Sen vuoksi hän hyötyy venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta, sekä Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
891. |
Suleyman Abusaidovich KERIMOV (venäjäksi: Сулейман Абусаидович КЕРИМОВ) |
Syntymäaika: 12.3.1966 Syntymäpaikka: Derbent, Dagestan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän federaation liittokokouksen liittoneuvoston sekä työjärjestystä ja parlamentaarista järjestelmää käsittelevän valiokunnan jäsen; Nafta Moscow -rahoitus- ja teollisuuskonsernin entinen omistaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Suleiman Kerimov (Suleyman Kerimov) on johtava venäläinen liike-elämän edustaja ja Venäjän federaation liittokokouksen liittoneuvoston sekä työjärjestystä ja parlamentaarista järjestelmää käsittelevän valiokunnan jäsen. Hän on Nafta Moscow -rahoitus- ja teollisuuskonsernin entinen omistaja. Kerimovin ja hänen perheensä nettovarallisuus on arviolta 16,4 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Hän on saanut suuria rahasummia Sergei Rolduginilta, joka huolehtii Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin omaisuudesta. Kerimov osallistui 24.2.2022 Kremlissä pidettyyn Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja johtavien liike-elämän edustajien kokoukseen keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä olevien johtavien liike-elämän edustajien sisäpiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on näin ollen johtava liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
892. |
Tigran Oganesovich KHUDAVERDYAN (Тигран Оганесович ХУДАВЕРДЯН) |
Syntymäaika: 28.12.1981 Syntymäpaikka: Jerevan, Neuvostoliitto (nykyinen Armenia) Asema: Yandex NV -yhtiön entinen pääjohtaja ja entinen varatoimitusjohtaja Kansalaisuus: armenialainen Sukupuoli: mies |
Tigran Khudaverdyan on Yandex NV -yhtiön entinen pääjohtaja ja toimitusjohtaja, joka erosi näistä tehtävistä sen jälkeen, kun unioni merkitsi hänet rajoittavien toimenpiteiden kohteiden luetteloon. Hän on edelleen yksi Yandexin ylimmistä johtajista, jolla on vaikutusta yhtiön toimintaan. Yandex on Venäjän suurin teknologiayritys. Se tuottaa merkittäviä verotuloja Venäjän federaation hallinnolle. Yandex suostui vuonna 2019 rakenneuudistukseen, joka antoi ”kultaosakkeen” vastaperustetulle yleishyödylliselle säätiölle, joka perustettiin ”puolustamaan Venäjän federaation etuja”. Venäjän federaation hallituksella on yleishyödyllisen säätiön kautta veto-oikeus tietyissä asioissa. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan Yandex on noudattanut Venäjän federaation hallituksen tiedotuspolitiikkaa ja sensurointia. Yandexin hakukoneen hakutulokset ovat Venäjän viranomaisten vaatimusten mukaisia ja näyttävät vain Venäjän sotaa puolustavaan propagandaan liittyviä lähteitä. Lisäksi Yandex auttoi sellaisia verkkosivuja, jotka levittävät vääriä ja venäjämielisiä väitteitä hyökkäyksestä Ukrainaan, tekemään voittoa sähköisen mainonnan ansiosta. Khudaverdyan osallistui 24. helmikuuta 2022 Kremlissä pidettyyn Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja johtavien liike-elämän edustajien kokoukseen keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Se, että hänet kutsuttiin tähän tapaamiseen, osoittaa, että hän kuuluu Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia lähellä olevien johtavien liike-elämän edustajien sisäpiiriin ja että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, ja hän tuki aineellisesti tai taloudellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöön panemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
15.3.2022 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
894. |
Alexey Yevgenevich FILATOV (Алексей Евгеньевич ФИЛАТОВ) |
Syntymäaika: 12.2.1983 Asema: Venäjän presidentin hallinnon rajatylittävän yhteistyön osaston johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Filatov on Venäjän presidentin hallinnon rajatylittävän yhteistyön osaston johtaja. Hän on Kremlin korkea-arvoinen virkamies, joka vastaa Ukrainan sekä Donetskin ja Luhanskin valloitettujen alueiden vastaisen Kremlin aggressiivisen politiikan koordinoinnista, mukaan lukien pahantahtoiset vaikuttamistoimet. Venäjän presidentin hallinnon rajatylittävän yhteistyön osaston johtajana Filatov osallistuu suoraan Kreml-johtoisen politiikan kehittämiseen ja täytäntöönpanoon, jolla pyritään Donetskin ja Luhanskin alueiden erottamiseen Ukrainasta. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
895. |
Igor Venediktovich MASLOV (Игорь Венедиктович МАСЛОВ) |
Syntymäaika: 18.10.1960 Syntymäpaikka: Pietari, Venäjän federaatio Asema: Venäjän presidentin hallinnon virkamies Venäjän ulkomaantiedustelupalvelussa (SVR) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Maslov on Venäjän presidentin hallinnon pitkäaikainen virkamies, joka on aikaisemmin toiminut Venäjän ulkomaantiedustelupalvelussa (SVR). Hän vastaa Kremlin epävakautta aiheuttavasta politiikasta ja toiminnasta Venäjän niin sanotuissa ”läheisissä ulkomaissa” (entisen Neuvostoliiton alueet). Hänen tiedetään toimivan Vladimir Putinin neuvonantajana Ukrainan, Moldovan ja Etelä-Ossetian suhteen, ja hänet on nimetty osaksi ryhmää, joka toimii presidentti Putinin neuvonantajina Ukrainan suhteen. Maslov on johtaja Venäjän presidentin hallinnon osastossa, joka vastaa alueiden välisistä ja kulttuurisuhteista ulkomaihin. Hän on tässä ominaisuudessa onnitellut puolustusministeriön erikoisjoukkojen jäseniä, joilla oli keskeinen rooli Krimin niemimaan laittomassa liittämisessä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
897. |
Aleksei Viktorovich PIMANOV (Алексей Викторович ПИМАНОВ) (alias Alexey Viktorovich PIMANOV; Alexei PIMANOV; Aleksey PIMANOV) |
Syntymäaika: 9.2.1962 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Asema: ”Creative Association Red Star” -hallinto-organisaation pääjohtaja; Venäjän puolustusministeriön omistaman Krasnaya Zvezda -mediakonsernin johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Pimanov on propagandisti ja Venäjän puolustusministeriön omistaman Krasnaya Zvezda - mediakonsernin johtaja. Puolustusministeri Sergei Šoigu pyysi henkilökohtaisesti Pimanovia Krasnaya Zvezdan johtajaksi. Mediakonserni perustettiin Venäjän puolustusministerin määräyksestä, ja liittovaltion Zvezda-televisiokanava on sen määräysvallassa. Muiden Kremlin määräysvallassa olevien tiedotusvälineiden tavoin Zvezda jakaa säännöllisesti disinformaatiota meneillään olevasta Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamasta sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukrainaa vastaan, heikentää Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia sekä antaa merkittävää mediatukea Venäjän väkivaltaiselle hyökkäykselle. Venäjän maantieteellisen yhdistyksen medianeuvoston jäsenenä Pimanovilla on läheiset yhteydet Kremlin korkea-arvoisiin virkamiehiin, kuten Alexei Gromoviin, Dmitri Peskoviin ja Sergei Šoiguun. Vuonna 2017 Pimanov ohjasi ja tuotti Krimistä propagandafilmin, jossa annetaan oikeutus Krimin niemimaan laittomalle liittämiselle Venäjän federaatioon ja ylistetään sitä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
898. |
Igor Yurievich KOROTCHENKO (Игорь Юрьевич КОРОТЧЕНКО) |
Syntymäaika: 15.2.1960 Syntymäpaikka: Riika, Latvia Asema: Venäjän federaation puolustusministeriön alaisen julkisen neuvoston puheenjohtaja; National Defence -lehden päätoimittaja; Maailman asekaupan analyysikeskuksen johtaja; sotilasasiantuntija; Sotilasarvo: reservin eversti. Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation puolustusministeriön alaisen julkisen neuvoston puheenjohtaja Igor Korotchenko esiintyy säännöllisesti tärkeimmissä Venäjän television propagandaohjelmissa puolustusalan ja ulkopolitiikan asiantuntijana. Igor Korotchenko tunnetaan Ukrainan alueellisen koskemattomuuden vastaisista aggressiivisista ja halventavista kommenteistaan, ja hän yllyttää sotilaalliseen konfliktiin Venäjän federaation ja lännen, Ukraina mukaan lukien, välillä. Sosiaalisen median alustoillaan tai televisio-ohjelmissaan hän peräänkuuluttaa Ukrainan ”denatsifikaatiota” ja demilitarisointia sekä Ukrainan yhdistämistä Venäjään (”sen historialliseen veljesliittoon”) sekä toteaa Ukrainan olevan osa suurta ”venäläistä maailmaa”. Igor Korotchenko sanoi 24. helmikuuta 2022 julkaistussa artikkelissa, että Venäjän tehtävä Ukrainassa on demilitarisoida maa, koska Ukraina on uhka sekä omalle väestölleen että Venäjän federaatiolle ja Ukrainan Donetskin ja Luhanskin alueille, jotka eivät ole hallituksen hallinnassa. Igor Korotchenkon mukaan operaation tarkoituksena on estää Ukrainan asevoimien mahdollisuudet keskitettyyn komentoketjuun ja joukkojen hallintaan, tehdä Ukrainan armeijan lentokenttäverkosto toimintakyvyttömäksi ja tuhota ilmatorjunta-asemat ja operatiivis-taktiset ohjukset. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
▼M80 ————— |
||||
|
900. |
Oleg Borisovich DOBRODEEV (Олег Борисович ДОБРОДЕЕВ) |
Syntymäaika: 28.10.1959 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Asema: Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Dobrodeev on Venäjän suurimman valtio-omisteisen mediakonsernin pääjohtaja. Hän on aktiivisesti osallistunut Kremlin propagandaan luomalla ja levittämällä vääristeltyä tietoa Venäjän federaation poliittisen johdon edun mukaisesti. Oleg Dobrodeev on valtion televisiokanavan Rossiya-24:n perustaja ja pääarkkitehti sekä Russia-1-televisiokanavan omistaja. Nämä kanavat ovat keskeisimpiä valtion propagandan levittäjiä, joiden tehtävänä on tosiasiassa vahvistaa Putinin hallintoa ja esittää propagandaa sen aggressiivisesta sisä- ja ulkopolitiikasta, mukaan lukien sotilasoperaatioista Ukrainassa. Näillä kanavilla keskustellaan jaetun Ukrainan ja ”nuorien tasavaltojen” tulevaisuudesta ja Ukrainan presidenttien uudistusten epäonnistumisista. Kaikki Ukrainan viranomaisten toimet asetetaan naurunalaisiksi tai tuomitaan. Oleg Dobrodeev osallistuu Venäjän federaation presidentin hallinnon kokouksiin, joissa tärkeimpien valtionmedioiden johtajille annetaan ohjeita. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
▼M89 ————— |
||||
|
902. |
Pavel Nikolayevitch GUSEV (Павел Николаевич ГУСЕВ) |
Syntymäaika: 4.4.1949 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Asema: propagandisti, Moskovski Komsomoletsin toimittaja ja omistaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Pavel Nikolayevitch Gusev on Venäjän tärkeimmän iltapäivälehden Moskovski Komsomoletsin johtaja. Lehti tukee Kremlin narratiivia ja toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hänellä on läheiset yhteydet Venäjän puolustusministeriöön, ja hän on presidentti Vladimir Putinin uskottu ja tukija. Hän on saanut useita kunniamitaleita ja virallista tukea vuoden 2018 vaaleissa, mikä vahvistaa hänen olevan Venäjän federaation hallituksen aktiivinen tukija. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
903. |
Elena Petrovna TIMCHENKO (o.s. ERMAKOVA (YERMAKOVA)) (Елена Петровна ТИМЧЕНКО (ЕРМАКОВА)) |
Asema: Timtšenko-säätiön toinen puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen, suomalainen Lähellä olevat henkilöt: Gennadi Timtšenko (aviomies) Sukupuoli: nainen |
Elena Timtšenko on Gennadi Timtšenkon vaimo; tämä on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava ja yksi hänen uskotuistaan. Hän johtaa yhdessä miehensä kanssa kiinteistöyritys Sci Ruthia ja hän on hankkinut kiinteistöomaisuutta yhdessä aviomiehensä kanssa, mikä osoittaa heidän välillään olevan merkittäviä omaisuuteen liittyviä yhteyksiä. Lisäksi hän perusti yhdessä aviomiehensä kanssa Neva-säätiön. Elena Timtšenkolla on tärkeä rooli ja hän on lähellä aviomiestään Timtšenko-säätiössä, joka suorittaa osan toiminnoistaan Volga Group -sijoituskonsernin yhteydessä, jonka perustaja ja osakkeenomistaja Gennadi Timtšenko on ja joka on merkittävä toimija Venäjän taloudessa ja sen kehittämisessä. Sen vuoksi Elena Timtšenko on lähellä Gennadi Timtšenkoa, joka on merkitty luetteloon päätöksen 2014/145/YUTP nojalla muun muassa sillä perusteella, että hän on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja taloudellisen ja aineellisen tuen antamisesta venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä. |
8.4.2022 |
|
904. |
Maria Vladimirovna VORONTSOVA; o.s. PUTINA (alias Mariya Vorontsova; Maria FAASSEN) (Мария Владимировна ВОРОНЦОВА) |
Syntymäaika: 28.4.1985 Asema: Omistaa 20 prosenttia Nomenko-yrityksestä, joka on mukana Venäjän suurimmassa terveydenhuoltoalan yksityisessä investointihankkeessa, jonka hinnaksi arvioidaan 40 miljardia ruplaa. Lähellä oleva henkilö: Vladimir Putin (isä) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Maria Vladimirovna Vorontsova on päätöksen 2014/145/YUTP nojalla luetteloon merkityn presidentin Vladimir Putinin vanhin tytär. Hän omistaa osuuden Nomenko-yrityksestä, joka on mukana Venäjän suurimmassa terveydenhuoltoalan yksityisessä investointihankkeessa, jonka hinnaksi arvioidaan 40 miljardia ruplaa. Hän hyötyy Venäjän federaation hallituksesta ja toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
8.4.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
▼M68 ————— |
||||
|
907. |
Mikhail Alexandrovich BABAKOV (Михаил Aлександрович БАБАКОВ) |
Syntymäaika: 12.6.1994 Lähellä oleva henkilö: valtionduuman varapuheenjohtaja Alexander Babakov (isä) Sukupuoli: mies |
Mikhail Alexandrovich Babakov on päätöksen 2014/145/YUTP nojalla luetteloon merkityn valtionduuman varapuheenjohtajan Aleksander Babakovin poika. Hänellä on isäänsä liittyen laaja omaisuus. Hän omistaa Ranskassa kiinteistöyhtiön, jota hän johtaa ja jonka kautta hän hallinnoi eri kiinteistöjä, muun muassa 11 miljoonan euron arvoista taloa Versaillesin lähellä. Lisäksi hänellä on sama osoite kuin isällään. Mihail Alexandrovich Babakov on näin ollen lähellä Alexander Babakovia ja hyötyy Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta vastuussa olevasta venäläisestä päättäjästä. |
8.4.2022 |
|
908. |
Kirill Nikolayevich SHAMALOV (Кирилл Николаевич ШАМАЛОВ) |
Syntymäaika: 22.3.1982 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Asema: Sibur Holding PJSC:n hallituksen varapuheenjohtaja; Itsenäisten valtioiden yhteisöä, ulkomailla asuvia venäläisiä ja kansainvälistä humanitaarista yhteistyötä koskevia asioita käsittelevän liittovaltion viraston (Rossotrudnichestvo) julkisen neuvoston jäsen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kirill Shamalov on Venäjän suurimman integroidun petrokemian alan yhtiön Sibur Holdingin hallituksen varapuheenjohtaja ja yhtiön hallituksessa vastuussa kestävästä kehityksestä. Hän on edelleen Sibur Holdingin osakkeenomistaja ja johtavassa asemassa yrityksessä. Lisäksi hän hyötyy henkilökohtaisista suhteistaan Kremliin ja on toiminut johtotehtävissä monissa suurissa venäläisissä yrityksissä. Kirill Shamalov on toiminut lokakuusta 2024 lähtien Ozero Dacha -osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana. Ozero Dacha -osuuskunta omistaa aidatun asuinalueen, jonka toiminnan ytimessä ovat Vladimir Putinia lähellä olevat liike-elämän edustajat. Sen vuoksi hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Kirill Shamalov on varapuheenjohtajana Itsenäisten valtioiden yhteisöä, ulkomailla asuvia venäläisiä ja kansainvälistä humanitaarista yhteistyötä koskevia asioita käsittelevän liittovaltion viraston (Rossotrudnichestvo) julkisessa neuvostossa, joka perusti hänen aloitteestaan komitean vuorovaikutukseen elinkeinoelämän kanssa. |
8.4.2022 |
|
909. |
Igor Albertovich KESAEV (Игорь Альбертович КЕСАЕВ) |
Syntymäaika: 30.10.1966 Syntymäpaikka: Vladikavkaz, Pohjois-Ossetia, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Mercury Groupin yhteisomistaja ja puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen, kyproslainen Sukupuoli: mies |
Igor Kesajev (Igor Kesaev) on Mercury Groupin yhteisomistaja; Mercury Group on ollut yhteydessä Venäjän johtavaan tupakan jakelijaan Megapolis Groupiin. Forbesin mukaan hänen nettovarallisuutensa on 4,6 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Hän on merkittävä osakkeenomistaja Mercury Groupissa ja Megapolis Groupissa. Igor Kesajev on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
910. |
Alexander Nikolaevich PETAYKIN (Александр Николаевич ПЕТАЙКИН) |
Syntymäaika: 24.5.1987 Syntymäpaikka: Orenburg, Orenburgin alue, Neuvostoliitto Asema: tienrakennusyritysten ”OOO Vector” ja ”Trans Stroy” omistaja ja pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Hän on tienrakennusyritysten ”OOO Vector” ja ”Trans Stroy” omistaja ja pääjohtaja. Nämä yritykset osallistuvat Orenburgin ja Baškortostanin aluehallintojen julkisten hankkeiden toteuttamiseen. Hän on luonnollinen henkilö, joka hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
▼M89 ————— |
||||
|
912. |
Ekaterina Vladimirovna TIKHONOVA (o.s. Yekaterina Vladimirovna PUTINA) (alias Yekaterina, Katerina) (Катерина (Екатерина) Владимировна ТИХОНОВА) |
Syntymäaika: 31.8.1986 Syntymäpaikka: Dresden, Saksa Asema: Innopraktika-kehitysaloitteen johtaja; tuonnin korvaamista käsittelevän Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton koordinointi-neuvoston yhteispuheen-johtaja. Lähellä oleva henkilö: presidentti Vladimir Putin (isä) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Ekaterina Vladimirovna Tikhonova on presidentti Vladimir Putinin tytär. Hän on toiminut valtion varoin rahoitetun Moskovan valtiollisen yliopiston uuden tekoälyinstituutin johtajana. Johtaa tällä hetkellä Innopraktika-kehitysaloitetta, jota rahoittavat keskeiset venäläiset yritykset, joiden johtajat kuuluvat presidentti Putinia lähellä olevien oligarkkien sisäpiiriin. Hän on myös tuonnin korvaamista käsittelevän Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton koordinointineuvoston yhteispuheenjohtaja. Hän hyötyy näin ollen Venäjän federaation hallituksesta ja on lähellä johtavia henkilöitä, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi hän on yhteydessä isäänsä, joka on vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
8.4.2022 |
|
913. |
Evgeny Borisovich ZUBITSKIY (Евгений Борисoвич ЗУБИЦКИЙ) |
Syntymäaika: 10.3.1968 Syntymäpaikka: Kemerovo, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: yrittäjä, Industrial Metallurgical Holdingin (PMH) yhteisomistaja, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Evgeny Zubitskiy on Industrial Metallurgical Holdingin (PMH) yhteisomistaja, hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Hän on valtionduuman varajäsenen Boris Zubitskin perustaman, PMH:n emoyhtiön ja Venäjän suurimman kaupallisesti hyödynnettävän koksin tuottajan Koks Groupin osakas. Hän on näin ollen johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
8.4.2022 |
|
914. |
Sergey Vladimirovich MIKHAILOV (alias Sergei MIKHAILOV) (Сергей МИХАЙЛОВ) |
Syntymäaika: 17.3.1971 Syntymäpaikka: Arkangeli, Venäjän federaatio Asema: Venäjän uutistoimiston TASSin entinen pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Mikhailov on uutistoimisto TASSin entinen pääjohtaja. TASS on Venäjän suurin uutistoimisto, joka levittää valtavan ulkomaisten edustustojen verkostonsa kautta, 70 toimistoa Itsenäisten valtioiden yhteisön maissa ja 68 toimistoa eri puolilla maailmaa, vääristeltyä tietoa Ukrainasta Venäjän federaation poliittisen johdon edun mukaisesti. Presidentti Vladimir Putin on myöntänyt hänelle ystävyyden kunniamerkin. Sergey Mikhailov kuuluu Venäjän presidentin henkilöstöreserviin. Sen vuoksi hän tukee toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
8.4.2022 |
|
915. |
Alexander Alexandrovich MALKEVICH (Александр Александрович МАЛЬКЕВИЧ) |
Syntymäaika: 14.7.1975 Syntymäpaikka: Pietari, Venäjän federaatio Asema: Venäjän federaation kansankamarin tietoyhteiskunnan, tiedotusvälineiden ja joukkoviestinnän kehittämistä koskevien asioiden ensimmäinen varapuheenjohtaja. Saint Petersburg -televisiokanavan pääjohtaja tammikuusta 2021 Passin tai henkilökortin numero: passi 717637093, kansallinen henkilötunnus 781005202108 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Malkevich on venäläinen propagandisti, Saint Petersburg -televisiokanavan pääjohtaja ja Venäjän federaation kansankamarin tietoyhteiskunnan, tiedotusvälineiden ja viestinnän kehittämistä koskevien asioiden ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän väitti 25. helmikuuta 2022, että meneillään oleva sotilaallinen hyökkäys Ukrainaan on ”erityisoperaatio” Ukrainan vapauttamiseksi natseista ja että tavoitteena ei ole maan haltuunotto. Osallistui 16. maaliskuuta 2022 Venäjän federaation kansankamarin kokoukseen, jossa käsiteltiin tiedotussodan tiukentumista ja Venäjän etujen puolustamista ja jossa keskusteltiin siitä, miten tärkeää on välittää totuudenmukaista tietoa, jotta ihmiset ymmärtäisivät, miksi Ukrainassa päätettiin toteuttaa ”erityisoperaatio” ja mikä on sen tarkoitus. Sen vuoksi hän tukee toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
8.4.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
917. |
Musa Yusupovich BAZHAEV (Муса Юсупович БАЖАЕВ) |
Syntymäaika: 11.5.1966 Syntymäpaikka: Atšhoi-Martan, Tšetšenia, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: venäläinen liike-elämän edustaja; Moscow Alliance Groupin nykyinen pääjohtaja; Alliance Groupilla on omaisuuseriä öljy-, rakennus-, tekstiili-, elintarvike-, rahoitus- ja medialiiketoiminnassa; Russian Platinumin puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Musa Bazhaev on JSC Alliance Groupin puheenjohtaja; yhtiön keskeiseen asiakaskuntaan kuuluvat maakaasu- ja öljyteollisuuden, teollisuuslaitosten, televiestintäalan sekä asuntosektorin ja julkisten palvelujen merkittävimmät edustajat. Hän on Russian Platinumin hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö on yksi Venäjän johtavista kaivosyhtiöistä ja Venäjän federaation hallituksen merkittävä tulonlähde. Vuonna 2021 VEB.RF, VTB Group ja Russian Platinum allekirjoittivat aiesopimuksen Tšernogorskin platina-, kupari- ja nikkelimalmiesiintymän rahoittamisesta Krasnojarskin alueella. Allekirjoittamistilaisuus järjestettiin St. Petersburg International Economic Forum -tapahtuman yhteydessä. Tilaisuudessa oli mukana Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Musa Bazhaev on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja kuuluu 200 rikkaimman venäläisen joukkoon. Hän on liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi Musa Bazhaev on lähellä venäläistä VEB.RF-kehitysrahoituslaitosta, joka antaa aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille tai hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
▼M89 ————— |
||||
|
▼M94 ————— |
||||
|
920. |
Boris Romanovich ROTENBERG (Борис Романович РОТЕНБЕРГ) |
Syntymäaika: 3.1.1957 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Lähellä olevat henkilöt: Arkadi Rotenberg (veli), Igor Rotenberg (veljenpoika) Lähellä olevat yhteisöt: SGM (Stroygazmontazh) Kansalaisuus: venäläinen, suomalainen Sukupuoli: mies |
Boris Rotenberg on venäläinen miljardööriliikemies ja venäläisen miljardööriliikemies Arkadi Rotenbergin veli, valtio-omisteisen Gazprom Drillingsin osakas ja yksi SGM (Stroygazmontazh) Groupin omistajista. Rotenbergeillä on läheiset suhteet Vladimir Putiniin. Boris Rotenberg on SMP Bankin hallituksen jäsen ja yksi Gazprom Drillingsin suurimmista osakkaista. Yritys on saanut merkittäviä sopimuksia valtiolta kiitokseksi hänen läheisistä suhteistaan presidentti Putiniin. Lisäksi Boris Rotenberg hyötyy venäläisistä päättäjistä ja Venäjän federaation hallituksesta, joista molemmat ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän on luonnollinen henkilö, joka on lähellä Arkadi Rotenbergiä ja presidentti Putinia, jotka molemmat on merkitty rajoittavien toimenpiteiden kohteiksi Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta. |
8.4.2022 |
|
921. |
Igor Arkadyevich ROTENBERG (Игорь Аркадьевич РОТЕНБЕРГ) |
Syntymäaika: 9.5.1973 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Lähellä olevat henkilöt: Arkadi Rotenberg (isä), Boris Rotenberg (setä) Lähellä olevat yhteisöt: SGM (Stroygazmontazh) -konserni Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Rotenberg on johtava liike-elämän edustaja ja merkittävän venäläisen liike-elämän edustajan ja SGM (Stroygazmontazh) Groupin entisiin omistajiin kuuluvan Arkadi Rotenbergin vanhin poika. Hän on Gazprom Drillingin entinen omistaja ja tiemaksujen sähköisen keräysjärjestelmän Platonin entinen osakkeenomistaja. Rotenbergeillä on läheiset suhteet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Hänen aikaisemmat ja nykyiset asemansa johtavissa venäläisissä yrityksissä, jotka ovat saaneet valtiolta merkittäviä sopimuksia, ja hänen tiiviit siteensä Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin varmistavat sen, että Igor Rotenberg hyötyy myös jatkossa venäläisistä päättäjistä ja Venäjän federaation hallituksesta, joista molemmat ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän on luonnollinen henkilö, joka on lähellä Arkadi Rotenbergiä ja Venäjän federaation presidenttiä Vladimir Putinia, jotka molemmat on merkitty rajoittavien toimenpiteiden kohteiksi Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta. Lisäksi hän käytti suhteitaan venäläisiin päättäjiin ja Venäjän hallitukseen myydäkseen osakkeensa valtion tuella ja sai siten huomattavia voittoja, kuten hänen jatkuvasti kasvava vaurautensa osoittaa. Sen vuoksi Igor Rotenberg hyötyy edelleen venäläisistä päättäjistä ja Venäjän federaation hallituksesta, jotka ovat molemmat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
922. |
Ekaterina Sergeevna IGNATOVA (alias Jekatarina IGNATOVA) (Екатерина Сергеевна ИГНАТОВА) |
Syntymäaika: 1968 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Lähellä olevat henkilöt: Sergei Tšemezov (aviomies) Anastasia Ignatova (tytär) Ljudmila Rukavišnikova (äiti) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Jekaterina Ignatova (Ekaterina Ignatova) on Venäjän valtiollisen yhtiön Rostecin (korkean teknologian tuotteiden kehittämistä, valmistusta ja vientiä edistävä valtionyritys) toimitusjohtajana toimivan Sergei Tšemezovin aviovaimo. Sergei Tšemezovin aviovaimona Jekaterina Ignatovalla on puolisoonsa liittyen laaja omaisuus. Sergei Tšemezovin viimeisimmissä julkisissa varallisuustiedoissa vuodelta 2019 Jekaterina Ignatovan vuotuiset tulot olivat 24 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Jekaterina Ignatova on perheenjäsen, joka hyötyy aviomiehestään Sergei Tšemezovista. |
8.4.2022 |
|
923. |
Anastasia IGNATOVA (Анастасия ИГНАТОВА) |
Syntymäaika: 15.2.1988 Lähellä olevat henkilöt: Sergei Chemezov (isäpuoli) Ekaterina Ignatova (äiti) Lyudmila Rukavishnikova (isoäiti) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Anastasia Ignatova on Venäjän valtiollisen yhtiön Rostecin (korkean teknologian tuotteiden kehittämistä, valmistusta ja vientiä edistävä valtionyritys) toimitusjohtajana toimivan Sergey Chemezovin tytärpuoli. Sergey Chemezovin tytärpuolena hänellä on isäpuoleensa liittyen laaja omaisuus offshore-yhtiöiden kautta. Anastasia Ignatova pystyi jatkamaan 85-metrisen ”Valerie”-jahdin, jonka arvo on 140 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (yli 10 miljardia ruplaa), omistajana Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröidyn Delima Services Limited -yhtiön kanssa tehdyn mahdollisen tekaistun kaupan kautta. Lisäksi hän on edunsaajana offshore-yhtiöissä, joilla on varoja satoja miljoonia dollareita. Anastasia Ignatova on perheenjäsen, joka hyötyy isäpuolestaan Sergey Chemezovista. |
8.4.2022 |
|
924. |
Lyudmila Vasilievna RUKAVISHNIKOVA |
Lähellä olevat henkilöt: Sergei Tšemezov (vävy) Jekaterina Ignatova (tytär) Anastasia Ignatova (lapsenlapsi) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Ljudmila Rukavišnikova (Lyudmila Rukavishnikova) on Venäjän valtiollisen yhtiön Rostecin (korkean teknologian tuotteiden kehittämistä, valmistusta ja vientiä edistävä valtionyritys) toimitusjohtajana toimivan Sergei Tšemezovin anoppi. Sergei Tšemezovin anoppina hänellä on tähän liittyen laaja omaisuus, mukaan lukien Rostecin käyttämiä kiinteistöjä omistavien yritysten osakkeita. Ljudmila Rukavišnikova on perheenjäsen, joka hyötyy vävystään Sergei Tšemezovista. |
8.4.2022 |
|
925. |
Yuri Borisovich SLYUSAR (Юрий Борисович СЛЮСАРЬ) |
Syntymäaika: 20.7.1974 Syntymäpaikka: Donin Rostov, Venäjän federaatio Asema: Rostovin alueen kuvernööri; United Aircraft Corporationin (UAC) entinen pääjohtaja; entinen Venäjän federaation kauppa- ja teollisuusministerin sijainen Lähellä olevat henkilö: presidentti Vladimir Putin Lähellä oleva yhteisö: United Aircraft Corporation Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Juri Sljusar (Yuri Slyusar) on Rostovin alueen nykyinen kuvernööri (4. marraskuuta 2024 alkaen). Hän on myös United Aircraft Corporationin (UAC) entinen pääjohtaja, Irkut (Jakovlev) -järjestön entinen puheenjohtaja ja entinen kauppa- ja teollisuusministerin sijainen. UAC on Rosteciin kuuluva venäläinen, suurelta osin valtio-omisteinen avaruus- ja puolustusyhteistyöyritys, jonka on alun perin perustanut presidentti Putin. Asemassaan United Aircraft Corporation -yhtiön pääjohtajana Juri Sljusar on yksi Venäjän teollisuus- ja puolustusalan johtavia toimijoita, jolla on tiiviit siteet Venäjän federaation hallitukseen. Lisäksi Sljusar on Venäjän federaation valtioneuvoston jäsen ja ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen ylimmän neuvoston jäsen. Juri Sljusar on siksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjän federaation hallituksen talouden aloilla ja tukee aktiivisesti Venäjän federaation hallitusta ja hyötyy siitä. |
8.4.2022 |
|
926. |
Said KERIMOV |
Syntymäaika: 6.7.1995 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Asema: Suleiman Kerimovin perillinen, Polyus-yrityksen strategisen komitean ja hallituksen jäsen Lähellä oleva henkilö: Suleiman Kerimov (isä) Lähellä oleva yhteisö: Polyus Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Said Kerimov on Suleiman Kerimovin poika. Suleiman Kerimov on Venäjällä toimiva miljardööri, Suleiman Kerimov -säätiön perustaja ja Dagestanin tasavallan edustaja Venäjän liittoneuvostossa. Suleiman Kerimov on siirtänyt pojalleen Said Kerimoville huomattavan osan varallisuudestaan, mukaan lukien osakkeensa Venäjän suurimmassa kultayrityksessä Polyus Gold. Said Kerimov on perheenjäsen, joka hyötyy isästään Suleiman Kerimovista. Lisäksi Said Kerimov omistaa merkittävän osuuden Mahatškalan lentokentästä, joka tarjoaa logistista tukea lentokenttää eri operaatioissa hyödyntäville Venäjän turvallisuusjoukoille. Näin ollen hän on vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
8.4.2022 |
|
927. |
Vladimir Leonidovich BOGDANOV (Владимир Леонидович БОГДАНОВ) |
Syntymäaika: 28.5.1951 Syntymäpaikka: Suerka, Tjumenin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Surgutneftegas, pääjohtaja Lähellä olevat henkilöt: Presidentti Vladimir Putin Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Bogdanov toimii pääjohtajana Surgutneftegas-nimisessä öljy- ja kaasuyhtiössä, joka on Venäjän viidenneksi suurin yksityinen yritys ja kolmanneksi suurin öljy-yhtiö yli 10 prosentin osuudellaan Venäjän öljyn kokonaistuotannosta. Näin ollen se muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Surgutneftegasin tytäryhtiö Surgutneftegasbank CJSC järjesti vuonna 2021 Tjumenin alueen hallitukselle 1,6 miljardin ruplan lainan sen alijäämän rahoittamiseksi. Vladimir Bogdanovilla on tiiviit siteet Venäjän federaation hallitukseen ja presidentti Vladimir Putiniin. Vladimir Bogdanov on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
928. |
German Oskarovich GREF (alias Herman Oskarovich GREF) (Герман Оскарович ГРЕФ) |
Syntymäaika: 8.2.1964 Syntymäpaikka: Panfilovon kylä, Irtyšin piiri, Pavlodarin alue, Kirgisia Asema: Sberbank of Russia -pankin pääjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja, hallituksen vahvistus 16. lokakuuta 2007 Lähellä olevat yhteisöt: julkinen osakeyhtiö ”Sberbank of Russia” Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
German Gref on Sberbank of Russia -pankin pääjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja. Sberbank of Russia -pankki on julkinen osakeyhtiö. Sberbankin pääosakkeenomistaja on Venäjän federaation hallituksen hallinnoimaVenäjän kansallinen sijoitusrahasto. Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen alkuvaiheiden jälkeen German Gref sekä 36 muuta liike-elämän edustajaa tapasivat 24. helmikuuta 2022 presidentti Vladimir Putinin ja muita Venäjän federaation hallituksen jäseniä keskustellakseen lännen asettamien pakotteiden jälkeen omaksuttavan toimintatavan vaikutuksista. Tämä erityiskutsu on osoitus siitä, että hän tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. Sberbank of Russia -pankin pääjohtajana hän on yksi johtavista liike-elämän edustajista, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
929. |
Oleg Vladimirovich DERIPASKA (Олег Владимирович ДЕРИПАСКА) |
Syntymäaika: 2.1.1968 Syntymäpaikka: Dzeržinsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: johtava venäläinen liike-elämän edustaja; omistaa Russian Machines -yrityksen, Military Industrial Company -yrityksen ja Arzamas-koneenrakennustehtaan Lähellä olevat yhteisöt: Russian Machines -yritys, Military Industrial Company -yritys ja Arzamas-koneenrakennustehdas Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Deripaska on johtava liike-elämän edustaja ja Rusalin omistaja, joka on yksi maailmanlaajuisen alumiiniteollisuuden suurimpia yrityksiä. Hän osallistui maaliskuussa 2023 Krasnojarskin talousfoorumiin, joka on yksi keskeisistä aluekehitykseen keskittyvistä venäläisistä talouskonferensseista. Hän on myös LLC Basic Element -yhtiön hallintoneuvoston edustaja. Yhtiöön kuuluu muita konserneja tai yrityksiä, kuten Rusal ja merkittävä venäläinen autoteollisuuden monialayritys Gaz Group. Salausstrategioiden ansiosta Oleg Deripaska on edelleen osallisena puolustusalan yrityksissä, kuten Military Industrial Company LLC:ssä, joka on merkittävä aseiden ja sotilastarvikkeiden toimittaja Venäjän asevoimille. Arzamas-koneenrakennustehdas, joka on osa Military Industrial Company LLC:tä, valmistaa panssaroituja maalla ja merellä kulkevia BTR-80-miehistönkuljetusajoneuvoja, joita Venäjä käytti hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Venäjän federaation presidentti nimitti hänet vuonna 2024 Venäjän federaation edustajaksi Aasian ja Tyynenmeren alueen taloudellisen yhteistyön foorumin liiketoiminnan neuvoa-antavaan toimikuntaan vuosiksi 2025–2027. Oleg Deripaska on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän sotateolliselle kompleksille ja hyötyy siitä. |
8.4.2022 |
|
930. |
Igor Evgenievich KONASHENKOV (Игорь Евгеньевич КОНАШЕНКОВ) |
Syntymäaika: 15.5.1966 Syntymäpaikka: Chișinău, Moldovan tasavalta Asema: Venäjän federaation puolustusministeriön tiedotus- ja viestintäosaston johtaja; kenraaliluutnantti Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Konashenkov on Venäjän federaation puolustusministeriön tiedotus- ja viestintäosaston johtaja ja sotilasarvoltaan kenraaliluutnantti. Asemassaan Venäjän puolustusministeriön vastaavana tiedottajana hän on vastuussa tietojen manipuloinnista ja disinformaation levittämisestä Venäjän sotilaallisista toimista Ukrainassa. Hän on edistänyt myönteistä asennetta Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamaan hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, Krimin liittämiseen ja Donbassin separatistien toimiin, antanut puolueellisen kuvan tilanteesta Ukrainassa ja levittänyt disinformaatiota Ukrainan ja länsimaiden toimista. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
8.4.2022 |
|
931. |
Vladimir Viktorovich PAVLENKO (Владимир Викторович ПАВЛЕНКО / Володимир Вiкторович ПАВЛЕНКО) |
Syntymäaika: 14.4.1962 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”valtiollisen turvallisuuden ministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
932. |
Alexander Yevgenevych ANANCHENKO (Александр Евгеньевич АНАНЧЕНКO) (Олександр Євгенович АНАНЧЕНКО) |
Syntymäaika: 2.2.1966 Sukupuoli: mies Syntymäpaikka: Selydove, Donetskin alue, Ukrainan SNL (nykyinen Ukraina) |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” entinen niin kutsuttu ”pääministeri” ja ”Donetskin kansantasavallan” liittoneuvoston jäsen (senaattori vuosina 2002–2023). Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän heikensi aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on liittovaltiorakennetta, aluepolitiikkaa, paikallista itsehallintoa ja Pohjois-Venäjän asioita käsittelevän liittoneuvoston valiokunnan entinen jäsen. |
8.4.2022 |
|
933. |
Aleksei Alexandrovich DIKIY (Алексей Александрович ДИКИЙ / Олексiй Олександрович ДIКIЙ) |
Syntymäaika: 5.7.1974 Sukupuoli: mies Syntymäpaikka: Makijivka, Donetskin alue, Ukrainan SNL (nykyinen Ukraina) |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” entinen niin kutsuttu ”sisäministeri”. Hän on myös Donetskin jalkapalloseura Gvardeetsin (”kaartilainen”) puheenjohtaja. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
934. |
Igor Yurievich ANTIPOV (Игорь Юрьевич АНТИПОВ / Iгор Юрiйович АНТИПОВ) |
Syntymäaika: 26.5.1961 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”viestintäministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
935. |
Artem Alexandrovich KRAMARENKO (Артем Александрович КРАМАРЕНКО) |
Syntymäaika: 13.1.1980 Syntymäpaikka: Pavlov Hutor, Tulan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun Donetskin kansantasavallan niin kutsuttu ”hallituksen varapuheenjohtaja” ja ”maatalousteollisesta politiikasta ja elintarvikkeista vastaava ministeri”. Hän on Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
936. |
Vladimir Nikolaevich ANTONOV (Владимир Николаевич АНТОНОВ / Володимир Миколайович АНТОНОВ) |
Syntymäaika: 24.12.1979 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”hallituksen varapuheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
937. |
Tatyana Viktorovna PEREVERZEVA (Татьяна Викторовна ПЕРЕВЕРЗЕВА / Тетяна Вiкторiвна ПЕРЕВЕРЗЕВА) |
Syntymäaika: 20.6.1964 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””hallituksen varapuheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
938. |
Evgenij Evgenievich LAVRENOV (Евгений Евгеньевич ЛАВРЕНОВ / Євген Євгенович ЛАВРЕНОВ) |
Syntymäaika: 5.12.1979 Syntymäpaikka: Nikopol Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”tulo- ja maksuministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän heikensi aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
939. |
Aleksandr Aleksandrovich OPRISCHENKO (Александр Александрович ОПРИЩЕНКО / Олександр Олександрович ОПРИЩЕНКО) |
Syntymäaika: 24.4.1976 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”vt. terveysministeri” ja nykyinen ”terveydenhuoltoministerin ensimmäinen sijainen”. Näihin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
940. |
Natalya Yurevna NIKONOROVA (Наталья Юрьевна НИКОНОРОВА / Наталя Юр’ївна НIКОНОРОВА) |
Syntymäaika: 28.9.1984 Syntymäpaikka: Donetsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” entinen niin kutsuttu ”ulkoministeri”, nykyinen liittoneuvoston kansainvälisten asioiden valiokunnan jäsen ja ”Donetskin kansantasavallan””senaattori”. Hän on myös ”United Russia Women’s Movement” -hankkeen koordinaattori ja ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen ”Donetskin kansantasavallan” alueosaston propagandasta vastaava apulaissihteeri. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
941. |
Mihail Vasilevich ZHELTYAKOV (Михаил Васильевич ЖЕЛТЯКОВ / Михайло Васильович ЖЕЛТЯКОВ) |
Syntymäaika: 1.1.1961 Sukupuoli: mies Syntymäpaikka: Kryvyi Rih, Dnipropetrovskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsuttu ”kulttuuriministeri”. Hän on Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
942. |
Aleksandr Yurevich GROMAKOV (Александр Юрьевич ГРОМАКОВ / Олександр Юрiйович ГРОМАКОВ) |
Syntymäaika: 4.9.1958 Syntymäpaikka: Donetsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Entinen ”Donetskin kansantasavallan””nuoriso-, urheilu- ja matkailuministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
943. |
Mikhail Nikolaevich KUSHAKOV (Михаил Николаевич КУШАКОВ / Михайло Миколайович КУШАКОВ) |
Syntymäaika: 23.11.1958 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” entinen niin kutsuttu ”opetus- ja tiedeministeri” sekä Donbassin oikeusalan akatemian entinen rehtori. Hän toimii tällä hetkellä ”Donetskin kansantasavallan” johtajan Denis Pušilinin neuvonantajana. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
944. |
Alexei Aleksandrovich KOSTRUBITSKIY (Алексей Александрович КОСТРУБИЦКИЙ / Олексiй Олександрович КОСТРУБИЦЬКИЙ) |
Syntymäaika: 24.8.1978 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” entinen niin kutsuttu ”siviilipuolustuksesta, hätätilanteista ja luonnonkatastrofien seurausten poistamisesta vastaava ministeri”. Hän on kenraaliluutnantti ja tällä hetkellä Venäjän federaation hätätilanteista, väestönsuojelusta ja luonnonkatastrofien seurausten poistamisesta vastaavan ministeriön ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”pääosaston” päällikkö. Hän on ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen ja ”Donetskin kansantasavallan” alueellisen poliittisen neuvoston puheenjohtajiston jäsen. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
945. |
Vladimir Mikhailovich RUSCHAK (Владимир Михайлович РУЩАК / Володимир Михайлович РУЩАК) |
Syntymäaika: 2.9.1971 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”hallituksen varapuheenjohtaja” ja ”Donetskin kansantasavallan” entinen ”teollisuus- ja kauppaministeri”. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
946. |
Igor Nikolaevich HALEPA (Игорь Николаевич ХАЛЕПА / Iгор Миколайович ХАЛЕПА) |
Syntymäaika: 19.5.1969 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”viestintäministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
947. |
Sergei Sergeevich NAUMETS (Сергей Сергеевич НАУМЕЦ / Сергiй Сергiйович НАУМЕЦЬ) |
Syntymäaika: 13.7.1976 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”rakentamisesta, asunnoista ja kunnallisista palveluista vastaava ministeri”. Sergei Naumets on osallistunut aktiivisesti Venäjän asevoimien puolesta vapaaehtoispataljoonien taisteluihin Mariupolissa ja sen ympäristössä. Näihin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
948. |
Dmitriy Viktorovich PODLIPANOV (Дмитрий Викторович ПОДЛИПАНОВ / Дмитро Вiкторович ПОДЛИПАНОВ) |
Syntymäaika: 28.11.1964 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”liikenneministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
949. |
Larisa Valentinovna TOLSTYKINA (Лариса Валентиновна ТОЛСТЫКИНА / Лариса Валентинiвна ТОЛСТИКIНА) |
Syntymäaika: 3.10.1967 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””varapääministeri” ja entinen ”työ- ja sosiaaliministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
950. |
Ruslan Mihajlovich DUBOVSKIY (Руслан Михайлович ДУБОВСКИЙ / Руслан Михайлович ДУБОВСЬКИЙ) |
Syntymäaika: 20.2.1974 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”kivihiili- ja energiaministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
951. |
Yana Sergeevna CHAUSOVA (Яна Сергеевна ЧАУСОВА / Яна Сергiївна ЧАУСОВА) |
Syntymäaika: 22.9.1980 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””valtiovarainministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
952. |
Aleksei Vladimirovich POLOVYAN (Алексей Владимирович ПОЛОВЯН / Олексiй Володимирович ПОЛОВЯН) |
Syntymäaika: 3.5.1979 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”talouskehitysministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Aleksei Polovyan on tällä hetkellä apulaisprofessorina ”Donetskin kansantasavallan” taloustutkimuslaitoksessa. |
8.4.2022 |
|
953. |
Yuriy Nikolaevich SIROVATKO (Юрий Николаевич СИРОВАТКО / Юрiй Миколайович СИРОВАТКО) |
Syntymäaika: 17.4.1978 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan” entinen ”oikeusministeri” ja Venäjän federaation valtion rekisteröinti-, kiinteistö- ja kartografiaviraston nykyinen päällikkö ”Donetskin kansantasavallassa”. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
954. |
Sergey Ivanovich KOZLOV (Сергей Иванович КОЗЛОВ / Сергiй Iванович КОЗЛОВ) |
Syntymäaika: 7.11.1963 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”hallituksen puheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
955. |
Yuriy Nikolaevich GOVTVIN (Юрий Николаевич ГОВТВИН / Юрiй Миколайович ГОВТВIН) |
Syntymäaika: 12.4.1968 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
956. |
Elena Nikolaevna KOSTENKO (Елена Николаевна КОСТЕНКО / Олена Миколаївна КОСТЕНКО) |
Syntymäaika: 13.11.1968 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””hallituksen varapuheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
957. |
Anna Yurievna TODOROVA (Анна Юрьевна ТОДОРОВА / Ганна Юрiївна ТОДОРОВА) |
Syntymäaika: 20.2.1988 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”hallituksen varapuheenjohtaja”. Todorova on tällä hetkellä ”Luhanskin kansantasavallan””arkistointipalvelun johtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
958. |
Anatoli Andreevich ANTONOV (Анатолий Андреевич АНТОНОВ) |
Syntymäaika: 6.11.1966 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”valtiollisen turvallisuuden ministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
959. |
Igor Aleksandrovich KORNET (Игорь Александрович КОРНЕТ / Iгор Олександрович КОРНЕТ) |
Syntymäaika: 29.4.1973 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””sisäministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
960. |
Evgeny Anatolievich KATSAVALOV (Евгений Анатольевич КАЦАВАЛОВ) |
Syntymäaika: 11.2.1972 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”hätätilanteista ja pelastusjohtamisesta vastaava ministeri”; vuonna 2024 hänelle myönnettiin kenraaliluutnantin sotilasarvo. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
961. |
Natalya Alexandrovna PASHCHENKO (Наталия Александровна ПАЩЕНКО) |
Syntymäaika: 10.10.1975 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””terveysministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
962. |
Andrey Yurievich LUSTENKO (Андрей Юрьевич ЛУСТЕНКО) |
Syntymäaika: 16.6.1975 Sukupuoli: mies |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan””opetus- ja tiedeministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
963. |
Svetlana Anatolievna MALAKHOVA (Светлана Анатольевна МАЛАХОВА) |
Syntymäaika: 27.8.1964 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””hallituksen varapuheenjohtaja” ja entinen ”työ- ja sosiaaliministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
964. |
Dmitry Sergeevich SIDOROV (Дмитрий Сергеевич СИДОРОВ) |
Syntymäaika: 2.9.1989 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kulttuuri-, urheilu- ja nuorisoministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
965. |
Sergey Alekseevich BORODIN (Сергей Алексеевич БОРОДИН) |
Syntymäaika: 15.1.1968 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”valtion vero- ja tullikomitean puheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
▼M68 ————— |
||||
|
967. |
Yuriy Alexandrovich PRONKO (Юрий Александрович ПРОНЬКО) |
Syntymäaika: 2.4.1962 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”maatalous- ja ruokaministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
968. |
Svetlana Nikolaevna PODLIPAEVA (Светлана Николаевна ПОДЛИПАЕВА) |
Syntymäaika: 16.9.1968 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””hallituksen varapuheenjohtaja” ja entinen ”talouskehitysministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
969. |
Maxim Alekseevich PROTASOV (Максим Алексеевич ПРОТАСОВ) |
Syntymäaika: 21.2.1976 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”rakentamisesta ja asunnoista ja kunnallisista palveluista vastaava ministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
970. |
Oleg Vasilievich FETISOV (Олег Васильевич ФЕТИСОВ) |
Syntymäaika: 30.3.1971 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”viestintä- ja joukkoviestintäministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
971. |
Yuriy Anatolievich DEGTYAREV (Юрий Анатольевич ДЕГТЯРЕВ) |
Syntymäaika: 7.7.1977 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”luonnonvarojen ja ympäristöturvallisuuden ministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
972. |
Sergey Nikolaevich NEVEROV (Сергей Николаевич НЕВЕРОВ) |
Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan” entinen ”teollisuus- ja kauppaministeri”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän heikensi aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
973. |
Yuriy Nikolaevich AFANASEVSKY (Юрий Николаевич АФАНАСЬЕВСКИЙ) |
Syntymäaika: 12.12.1968 Sukupuoli: mies |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan””valtion tullikomitean puheenjohtaja”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
974. |
Olga Alexandrovna MAKEEVA (Ольга Александровна МАКЕЕВА / Ольга Олександрiвна МАКЄЄВА) |
Syntymäaika: 21.1.1974 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun Donetskin kansantasavallan niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hänet nimitettiin ”Donetskin kansantasavallan täysivaltaiseksi erikoissuurlähettilääksi Venäjän federaatioon”. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
975. |
Vitaly Vladimirovich KRAVETS (Виталий Владимирович КРАВЕЦ / Вiталiй Володимирович КРАВЕЦЬ) |
Syntymäaika: 7.4.1975 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
976. |
Yaroslav Gennadievich ANIKA (Ярослав Геннадьевич АНИКА / Ярослав Геннадiйович АНIКА) |
Syntymäaika: 26.6.1990 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
977. |
Yevgeny Dmitrievich GRITSENKO (Евгений Дмитриевич ГРИЦЕНКО / Євген Дмитрович ГРИЦЕНКО) |
Syntymäaika: 26.7.1977 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
978. |
Andrey Sergeevich VOROSHILOV (Андрей Сергеевич ВОРОШИЛОВ / Андрiй Сергiйович ВОРОШИЛОВ) |
Syntymäaika: 2.4.1978 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
979. |
Alexander Pavlovich KURENKOV (Александр Павлович КУРЕНКОВ / Олександр Павлович КУРЄНКОВ) |
Syntymäaika: 1.6.1962 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
980. |
Vladislav Leonidovich BERDICHEVSKY (Владислав Леонидович БЕРДИЧЕВСКИЙ / Владiслав Леонiдович БЕРДIЧЕВСЬКИЙ) |
Syntymäaika: 10.9.1967 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
981. |
Irina Vasilievna POPOVA (Ирина Васильевна ПОПОВА / Iрина Василiвна ПОПОВА) |
Syntymäaika: 7.8.1966 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
983. |
Sergey Borisovich PROKOPENKO (Сергей Борисович ПРОКОПЕНКО / Сергiй Борисович ПРОКОПЕНКО) |
Syntymäaika: 20.10.1986 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
984. |
Svetlana Anatolievna KUMANOVA (Светлана Анатольевна КУМАНОВА / Свiтлана Анатолiївна КУМАНОВА) |
Syntymäaika: 1.11.1966 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
985. |
Marina Vladimirovna MAGDALINA (Марина Владимировна МАГДАЛИНА / Марина Володимирiвна МАГДАЛИНА) |
Syntymäaika: 4.1.1984 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
986. |
Kirill Borisovich MAKAROV (Кирилл Борисович МАКАРОВ / Кирило Борисович МАКАРОВ) |
Syntymäaika: 6.11.1995 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen ja ”Nuori tasavalta” -organisaation johtaja. Toimii tällä hetkellä ”Donetskin kansantasavallan””nuorisopolitiikasta vastaavana vt. ministerinä”. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
987. |
Alexander Viktorovich MALKOV (Александр Викторович МАЛЬКОВ / Олександр Вiкторович МАЛЬКОВ) |
Syntymäaika: 18.7.1953 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen ja kansalaisyhteiskunnan kehitystä ja julkisten ja uskonnollisten yhdistysten asioita käsittelevän valiokunnan varapuheenjohtaja. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
988. |
Yuri Igorevich MARTYNOV venäjäksi: Юрий Игоревич МАРТЫНОВ ukrainaksi: Юрiй Iгорович МАРТИНОВ |
Syntymäaika: 25.3.1991 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””nuoriso-, urheilu- ja matkailuministeri” ja ”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
989. |
Igor Viktorovich MATRUS (Игорь Викторович МАТРУС / Iгор Вiкторович МАТРУС) |
Syntymäaika: 27.7.1981 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
990. |
Vladimir Anatolievich MEDVEDEV (Владимир Анатольевич МЕДВЕДЕВ / Володимир Анатолiйович МЕДВЕДЕВ) |
Syntymäaika: 27.10.1980 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen ja ”Vapaa Donbass” -kansanliikkeen johtaja. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
991. |
Yulia Valentinovna MIKHAILOVA (Юлия Валентиновна МИХАЙЛОВА / Юлiя Валентинiвн МИХАЙЛОВА) |
Syntymäaika: 14.7.1991 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun Donetskin kansantasavallan niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen ja työ-, sosiaalipolitiikka- ja veteraaniasioiden valiokunnan jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
992. |
Vladimir Evgenievich MOSHKIN (Владимир Евгеньевич МОШКИН / Володимир Євгенович МОШКIН) |
Syntymäaika: 25.6.1980 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
993. |
Alla Ivanovna OBOLENSKAYA (Алла Ивановна ОБОЛЕНСКАЯ / Алла Iванiвна ОБОЛЕНСЬКА) |
Syntymäaika: 26.7.1964 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
994. |
Dmitry Alexandrovich OGILETS (Дмитрий Александрович ОГИЛЕЦ / Дмитро Олександрович ОГIЛЕЦЬ) |
Syntymäaika: 2.9.1968 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
995. |
Oleg Vladimirovich ONOPKO (Олег Владимирович ОНОПКО / Олег Володимирович ОНОПКО) |
Syntymäaika: 10. lokakuuta (vuosi ei tiedossa) Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
996. |
Vladimir Gennadievich PAKREEV (Владимир Геннадьевич ПАКРЕЕВ / Володимир Генадiйович ПАКРЕЄВ) |
Syntymäaika: 21.7.1977 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
997. |
Maxim Alekseevich PARSHIN (Максим Алексеевич ПАРШИН / Максим Олексiйович ПАРШИН) |
Syntymäaika: 3.8.1976 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
998. |
Igor Valentinovich PASHKOV (Игорь Валентинович ПАШКОВ / Iгор Валентинович ПАШКОВ) |
Syntymäaika: 4.2.1961 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
999. |
Vasily Anatolievich PERTSEV (Василий Анатольевич ПЕРЦЕВ / Василь Анатолiйович ПЕРЦЕВ) |
Syntymäaika: 9.8.1981 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1000. |
Yuri Ivanovich POKINTELITSA (Юрий Иванович ПОКИНТЕЛИЦА / Юрiй Iванович ПОКIНТЕЛИЦЯ) |
Syntymäaika: 21.5.1966 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1001. |
Natalya Alekseevna POLYANSKAYA (Наталья Алексеевна ПОЛЯНСКАЯ / Наталiя Олексiївна ПОЛЯНСЬКА) |
Syntymäaika: 6.11.1971 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1002. |
Leonid Vladimirovich PRISENKO (Леонид Владимирович ПРИСЕНКО / Леонiд Володимирович ПРИСЄНКО) |
Syntymäaika: 6.7.1961 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1003. |
Natalya Anatolyevna PSHENICHNAYA (Наталья Анатольевна ПШЕНИЧНАЯ / Наталiя Анатолiївна ПШЕНИЧНА) |
Syntymäaika: 30.6.1981 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1004. |
Lyubomir Evgenevich PUSHKIN (Любомир Евгеньевич ПУШКИН / Любомир Євгенiйович ПУШКIН) |
Syntymäaika: 27.5.1977 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1005. |
Vladislav Adolfovich RUSANOV (Владислав Адольфович РУСАНОВ / Владислав Адольфович РУСАНОВ) |
Syntymäaika: 12.6.1966 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1006. |
Vladimir Vladimirovich SAVELOV (Владимир Владимирович САВЕЛОВ / Володимир Володимирович САВЕЛОВ) |
Syntymäaika: 24.2.1965 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1007. |
Anastasia Yurievna SELIVANOVA (Анастасия Юрьевна СЕЛИВАНОВА / Анастасiя Юрiївна СЕЛIВАНОВА) |
Syntymäaika: 5.8.1983 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1008. |
Alexander Anatolievich SERYOZHENKO (Александр Анатольевич СЕРЁЖЕНКО / Олександр Анатолiйович СЕРЬОЖЕНКО) |
Syntymäaika: 17.3.1965 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1009. |
Elena Nikolaevna SHISHKINA (Елена Николаевна ШИШКИНА / Олена Миколаївна ШИШКIНА) |
Syntymäaika: 19.4.1978 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1010. |
Alexander Vladimirovich KOROTKYI (Александр Владимирович КОРОТКИЙ) |
Syntymäaika: 13.3.1925 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1011. |
Oksana Viktorovna SIGIDINA (Оксана Викторовна СИГИДИНА / Оксана Вiкторiвна СIГIДIНА) |
Syntymäaika: 17.8.1976 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1012. |
Valery Vladimirovich SKOROKHODOV (Валерий Владимирович СКОРОХОДОВ / Валерiй Володимирович СКОРОХОДОВ) |
Syntymäaika: 22.5.1976 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1013. |
Natalya Ivanovna STRELCHUK (Наталья Ивановна СТРЕЛЬЧУК / Наталiя Iванiвна СТРЕЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 10.9.1974 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1014. |
Pavel Alexandrovich SHEPOTKO (Павел Александрович ШЕПОТЬКО / Павло Олександрович ШЕПОТЬКО) alias Pavel Alexandrovich TCHAIKOVSKY (Павел Александрович ЧАЙКОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 15.4.1986 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1015. |
Sergey Leonidovich TELNYKH (Сергей Леонидович ТЕЛЬНЫХ / Сергiй Леонiдович ТЕЛЬНИХ) |
Syntymäaika: 29.4.1972 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1016. |
Roman Sergeevich UDALOV (Роман Сергеевич УДАЛОВ / Роман Сергiйович УДАЛОВ) |
Syntymäaika: 27.5.1994 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1017. |
Alexandra Alexandrovna USACHEVA (Александра Александровна УСАЧЕВА / Олександра Олександрiвна УСАЧОВА) |
Syntymäaika: 28. syyskuuta (vuosi ei tiedossa) Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1018. |
Natalya Markovna VOLKOVA (Наталья Марковна ВОЛКОВА / Наталiя Маркiвна ВОЛКОВА) |
Syntymäaika: 11.10.1976 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1019. |
Yuri Mikhailovich ZAKABLUK (Юрий Михайлович ЗАКАБЛУК) |
Syntymäaika: 19.8.1957 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1020. |
Marina Nikolaevna ZHEYNOVA (Марина Николаевна ЖЕЙНОВА / Марина Миколаївна ЖЕЙНОВА) |
Syntymäaika: 15.2.1985 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1021. |
Aleksei Mikhailovich ZHIGULIN (Алексей Михайлович ЖИГУЛИН / Олексiй Михайлович ЖИГУЛIН) |
Syntymäaika: 29.1.1979 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
1023. |
Tatyana Vladimirovna ZHURAVLEVA (Татьяна Владимировна ЖУРАВЛЕВА / Тетяна Володимирiвна ЖУРАВЛЕВА) |
Syntymäaika: 19.12.1967 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1024. |
Abdu Tamer HASSAN (Абду Тамер ХАССАН) |
Syntymäaika: 12.6.1994 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1025. |
Sergei Navilievich ABUKOV (Сергей Навильевич АБУКОВ) |
Syntymäaika: 17.3.1971 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1026. |
Vladimir Nikolaevich ANDRIENKO (Владимир Николаевич АНДРИЕНКО) |
Syntymäaika: 27.4.1957 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1027. |
Alexander Vasilievich AVDEEV (Александр Васильевич АВДЕЕВ) |
Syntymäaika: 7.12.1958 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1028. |
Oksana Alexandrovna BABENKO (Оксана Александровна БАБЕНКО / Оксана Олександрiвна БАБЕНКО) |
Syntymäaika: 3.6.1987 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1029. |
Andrey Vasilievich BAEVSKY (Андрей Васильевич БАЕВСКИЙ) |
Syntymäaika: 19.8.1972 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1030. |
Alexander Sergeevich BANAKH (Александр Сергеевич БАНАХ) |
Syntymäaika: 23.7.1985 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1031. |
Rinat Alievich BILYALOV (Ринат Алиевич БИЛЯЛОВ) |
Syntymäaika: 20.10.1969 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1032. |
Maria Viktorovna BOGATOVA (Мария Викторовна БОГАТОВА) |
Syntymäaika: 21.4.1997 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1033. |
Anatoly Vladimirovich BONDARCHUK (Анатолий Владимирович БОНДАРЧУК / Анатолiй Володимирович БОНДАРЧУК) |
Syntymäaika: 1.6.1948 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1034. |
Alexander Alexandrovich BONDARENKO (Александр Александрович БОНДАРЕНКО / Олександр Олександрович БОНДАРЕНКО) |
Syntymäaika: 2.9.1983 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1035. |
Alexander Viktorovich BYKADOROV (Александр Викторович БЫКАДОРОВ / Олександр Вiкторович БИКАДОРОВ) |
Syntymäaika: 28.9.1985 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1036. |
Natalya Dmitrievna CHEKAREVA (Наталья Дмитриевна ЧЕКАРЕВА / Наталя Дмитриевна ЧЕКАРЄВА) |
Syntymäaika: 13.5.1969 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1037. |
Sergey Anatolievich CHUCHIN (Сергей Анатольевич ЧУЧИН / Сергiй Анатолiйович ЧУЧИН) |
Syntymäaika: 11.12.1959 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1038. |
Dmitry Murtazievich CHURADZE (Дмитрий Муртазиевич ЧУРАДЗЕ / Дмитро Муртазiйович ЧУРАДЗЕ) |
Syntymäaika: 24.10.1974 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1039. |
Dmitry Eduardovich DEZORTSEV (Дмитрий Эдуардович ДЕЗОРЦЕВ / Дмитро Едуардович ДЕЗОРЦЕВ) |
Syntymäaika: 19.6.1966 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1040. |
Irina Leontievna DIANOVA (Ирина Леонтьевна ДИАНОВА / Iрина Леонтiївна ДIАНОВА) |
Syntymäaika: 13.10.1962 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1041. |
Alexey Sergeevich DOROFEEV (Алексей Сергеевич ДОРОФЕЕВ / Олексiй Сергiйович ДОРОФЄЄВ) |
Syntymäaika: 11.11.1986 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1042. |
Vladimir Nikolaevich DUBOVKA (Владимир Николаевич ДУБОВКА / Володимир Миколайович ДУБОВКА) |
Syntymäaika: 14.9.1982 Sukupuoli: mies |
Niin kutsutun Donetskin kansantasavallan niin kutsutun ”kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1043. |
Alexander Pavlovich DYAGOVETS (Александр Павлович ДЯГОВЕЦ / Олександр Павлович ДЯГОВЕЦЬ) |
Syntymäaika: 12.1.1962 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1044. |
Olga Petrovna GRYAZNOVA (Ольга Петровна ГРЯЗНОВА / Ольга Петрiвна ГРЯЗНОВА) |
Syntymäaika: 16.5.1983 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1045. |
Natalya Vladimirovna GUBAREVA (Наталья Владимировна ГУБАРЕВА / Наталя Володимирiвна ГУБАРЄВА) |
Syntymäaika: 23.6.1981 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1046. |
Evgeny Alekseevich ILYENKO (Евгений Алексеевич ИЛЬЕНКО / Євгенiй Олексiйович IЛЬЄНКО) |
Syntymäaika: 5.11.1995 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1047. |
Viktor Dmitrievich ISHCHENKO (Виктор Дмитриевич ИЩЕНКО / Вiктор Дмитрович IЩЕНКО) |
Syntymäaika: 23.9.1958 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1048. |
German Rustemovich KADYROV (Герман Рустемович КАДЫРОВ / Герман Рустемович КАДИРОВ) |
Syntymäaika: 15.10.1965 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 617100120402 |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1049. |
Alexander Sergeevich KAMYSHOV (Александр Сергеевич КАМЫШОВ / Олександр Сергiйович КАМИШОВ) |
Syntymäaika: 24.5.1987 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1050. |
Maxim Gennadievich KNYSH (Максим Геннадиевич КНЫШ / Максим Геннадiйович КНИШ) |
Syntymäaika: 27.5.1983 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1051. |
Maxim Vitalievich KOROLYUK (Максим Витальевич КОРОЛЮК / Максим Вiталiйович КОРОЛЮК) |
Syntymäaika: 22.12.1982 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1052. |
Irina Anatolievna KOSTENKO (Ирина Анатольевна КОСТЕНКО / Iрина Анатолiївна КОСТЕНКО) |
►C23
|
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1053. |
Gennady Evgenievich KOVALCHUK (Геннадий Евгеньевич КОВАЛЬЧУК / Геннадiй Євгенович КОВАЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 16.9.1969 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 614340600661 |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1054. |
Sergey Alexandrovich KOVALCHUK (Сергей Александрович КОВАЛЬЧУК / Сергiй Олександрович КОВАЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 27.1.1966 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1055. |
Alexander Vladimirovich KOVTYRIN (Александр Владимирович КОВТЫРИН / Олександр Володимирович КОВТИРIН) |
Syntymäaika: 10.10.1977 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1056. |
Olga Alexandrovna KRAVTSOVA (Ольга Александровна КРАВЦОВА / Ольга Олександрiвна КРАВЦОВА) |
Syntymäaika: 19.2.1972 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1057. |
Julia Mikhailovna KRYUKOVA (Юлия Михайловна КРЮКОВА / Юлiя Михайлiвна КРЮКОВА) |
Syntymäaika: 28.5.1978 Sukupuoli: nainen |
Niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” niin kutsutun ”kansanneuvoston” jäsen ja työ-, sosiaalipolitiikka- ja veteraaniasioiden valiokunnan jäsen. Hän sen vuoksi tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttaa entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1058. |
Klavdia Yurievna KULBATSKAYA (Клавдия Юрьевна КУЛЬБАЦКАЯ / Клавдiя Юр'ївна КУЛЬБАЦЬКА) |
Syntymäaika: 30.3.1967 Sukupuoli: nainen |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1059. |
Konstantin Alexandrovich KUZMIN (Константин Александрович КУЗЬМИН / Костянтин Олександрович КУЗЬМIН) |
Syntymäaika: 28.11.1976 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1060. |
Yury Vladimirovich LEONOV (Юрий Владимирович ЛЕОНОВ / Юрiй Володимирович ЛЕОНОВ) |
Syntymäaika: 1.4.1980 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1061. |
Roman Nikolaevich LEPA (Роман Николаевич ЛЕПА / Роман Миколайович ЛЕПА) |
Syntymäaika: 3.6.1974 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1062. |
Yaroslav Igorevich LISOBEY (Ярослав Игоревич ЛИСОБЕЙ) |
Syntymäaika: 24.1.1988 Sukupuoli: mies |
”Donetskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1063. |
Irina Ivanovna ANDRUKH (Ирина Ивановна АНДРУХ) |
Syntymäaika: 21.9.1959 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1064. |
Aleksei Yuryevich BELETSKY (Алексей Юрьевич БЕЛЕЦКИЙ) |
Syntymäaika: 23.7.1988 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1065. |
Gennadiy Mikhaylovich BUNEEV (Геннадий Михайлович БУНЕЕВ) |
Syntymäaika: 11.2.1958 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1066. |
Oleg Viacheslavovich DADONOV (Олег Вячеславович ДАДОНОВ) |
Syntymäaika: 6.7.1968 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1067. |
Bella Seyranovna DEMESHKO (Бэлла Сейрановна ДЕМЕШКО) |
Syntymäaika: 19.2.1979 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1068. |
Sergei Mikhaylovich DIDENKO (Сергей Михайлович ДИДЕНКО) |
Syntymäaika: 22.6.1974 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1069. |
Elena Evgenyevna FARAKHOVA (Елена Евгеньевна ФАРАХОВА) |
Syntymäaika: 31.12.1984 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1070. |
Valeriy Iosifovich GALINKIN (Валерий Иосифович ГАЛИНКИН) |
Syntymäaika: 1.8.1947 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1071. |
Svetlana Fiodorovna GIZAY (Светлана Федоровна ГИЗАЙ) |
Syntymäaika: 24.1.1965 Syntymäpaikka: Kehychivka, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1072. |
Dmitry Yuryevich GOLDA (Дмитрий Юрьевич ГОЛДА) |
Syntymäaika: 2.8.1984 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
1074. |
Andrei Anatolyevich GUBAREV (Андрей Анатольевич ГУБАРЕВ) |
Syntymäaika: 22.10.1974 Syntymäpaikka: Krasnodon, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1075. |
Svetlana Vadimovna KHVOROSTIAN (Светлана Вадимовна ХВОРОСТЯН) |
Syntymäaika: 7.3.1990 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1076. |
Vitaliy Mikhaylovich KISHKINOV (Виталий Михайлович КИШКИНОВ) |
Syntymäaika: 7.1.1983 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1077. |
Olga Anatolyevna KOBTSEVA (Ольга Анатольевна КОБЦЕВА) |
Syntymäaika: 6.9.1966 Syntymäpaikka: Rubižne, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1078. |
Denis Sergeevich KOLESNIKOV (Денис Сергеевич КОЛЕСНИКОВ) |
Syntymäaika: 1.6.1980 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1079. |
Aleksandra Sergeevna KOVALENKO (Александра Сергеевна КОВАЛЕНКО) |
Syntymäaika: 6.9.1988 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1080. |
Aleksandr Valeryevich KRIYERENKO (Александр Валерьевич КРИЕРЕНКО) |
Syntymäaika: 14.10.1993 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1081. |
Dmitry Leonidovich KUKARSKY (Дмитрий Леонидович КУКАРСКИЙ) |
Syntymäaika: 20.1.1982 Syntymäpaikka: Antipino, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1082. |
Andrei Viktorovich LITSOEV (Андрей Викторович ЛИЦОЕВ) |
Syntymäaika: 6.2.1967 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1083. |
Roman Grigoryevich LYSENKO (Роман Григорьевич ЛЫСЕНКО) |
Syntymäaika: 13.8.1962 Syntymäpaikka: Altševsk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1084. |
Pavel Georgievich MALY (Павел Георгиевич МАЛЫЙ) |
Syntymäaika: 5.11.1968 Syntymäpaikka: Debaltseve, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1085. |
Ruslan Raisovich MARDANOV (Руслан Раисович МАРДАНОВ) |
Syntymäaika: 22.9.1980 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1086. |
Zhanna Viktorovna MARFINA (Жанна Викторовна МАРФИНА) |
Syntymäaika: 31.1.1974 Syntymäpaikka: Bile, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1087. |
Anna Mikhaylovna MOSINA (Анна Михайловна МОСИНА) |
Syntymäaika: 27.10.1957 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1088. |
Zinaida Gavrilovna NADEN (Зинаида Гавриловна НАДЕН) |
Syntymäaika: 22.7.1947 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1089. |
Pavel Aristievich PILAVOV (Павел Аристиевич ПИЛАВОВ) |
Syntymäaika: 17.2.1969 Syntymäpaikka: Aleksejevka, Georgia Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1090. |
Alla Arkadyevna PODTYNNAYA (Алла Аркадьевна ПОДТЫННАЯ) |
Syntymäaika: 8.6.1953 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1091. |
Vladimir Nikolaevich POLYAKOV (Владимир Николаевич ПОЛЯКОВ) |
Syntymäaika: 7.4.1987 Syntymäpaikka: Perevalsk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1093. |
Elena Ivanovna RAKHMUKOVA (Елена Ивановна РАХМУКОВА) |
Syntymäaika: 25.9.1956 Syntymäpaikka: Antratsyt, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1094. |
Igor Nikolaevich RYABUSHKIN (Игорь Николаевич РЯБУШКИН) |
Syntymäaika: 5.5.1970 Syntymäpaikka: Rovenky, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1095. |
Ivan Vladimirovich SANAYEV Ivan Vladimirovich SANAEV (Иван Владимирович САНАЕВ) |
Syntymäaika: 10.6.1986 Syntymäpaikka: Molodohvardiisk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1096. |
Vladimir Vladimirovich SANKIN (Владимир Владимирович САНКИН) |
Syntymäaika: 7.6.1984 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1097. |
Natalya Vladimirovna SERGUN (Наталья Владимировна СЕРГУН) |
Syntymäaika: 20.9.1973 Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. ”Luhanskin kansantasavallan” rautatietyöläisten ammattijärjestön puheenjohtaja. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1098. |
Sergei Viktorovich SEROV (Сергей Викторович СЕРОВ) |
Syntymäaika: 13.12.1967 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1099. |
Konstantin Evgenevich SKRYPNYK Konstantin Evgenevich SKRYPNIK (Константин Евгеньевич СКРЫПНИК) |
Syntymäaika: 15.4.1974 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1100. |
Viacheslav Evgenyevich SVETLOV (Вячеслав Евгеньевич СВЕТЛОВ) |
Syntymäaika: 27.1.1970 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1101. |
Andrei Mikhaylovich TAMBOVTSEV (Андрей Михайлович ТАМБОВЦЕВ) |
Syntymäaika: 6.8.1986 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1102. |
Yuriy Nikolaevich TELIKANOV (Юрий Николаевич ТЕЛИКАНОВ) |
Syntymäaika: 10.5.1955 Syntymäpaikka: Jenakijeve, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1103. |
Maksim Anatolyevich UVAROV (Максим Анатольевич УВАРОВ) |
Syntymäaika: 14.8.1980 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1104. |
Aleksandr Viktorovich YERMOLENKO Aleksandr Viktorovich ERMOLENKO (Александр Викторович ЕРМОЛЕНКО) |
Syntymäaika: 20.12.1985 Syntymäpaikka: Snižne, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1105. |
Yuriy Pavlovich YUROV (Юрий Павлович ЮРОВ) |
Syntymäaika: 17.6.1969 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” varapuhemies. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1106. |
Nelli Akopovna ZADIRAKA (Нелли Акоповна ЗАДИРАКА) |
Syntymäaika: 24.8.1949 Syntymäpaikka: Akhaltsikhe, Neuvostoliitto (nykyinen Georgia) Sukupuoli: nainen |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” entinen jäsen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1107. |
Dmitry Aleksandrovich KHOROSHILOV (Дмитрий Александрович ХОРОШИЛОВ; Дмитро Олександрович ХОРОШИЛОВ) |
Syntymäaika: 20.12.1982 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” ensimmäinen varapuhemies. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1108. |
Andrei Fiodorovich SOPELNIK (Андрей Федорович СОПЕЛЬНИК; Андрiй Федорович СОПЕЛЬНИК) |
Syntymäaika: 16.3.1975 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” varapuhemies. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
1109. |
Oleg Valeryevich KOVAL (Олег Валерьевич КОВАЛЬ; Олег Валерiйович КОВАЛЬ) |
Syntymäaika: 29.9.1974 Sukupuoli: mies |
”Luhanskin kansantasavallan””kansanneuvoston” varapuhemies. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
8.4.2022 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
1111. |
Azatbek Asanbekovich OMURBEKOV (venäjäksi: Азатбек Асанбекович ОМУРБЕКОВ) |
Eversti, Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin komentaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Eversti Azatbek Asanbekovich Omurbekov on 392. sotilaskoulutuskeskuksen johtaja ja Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin entinen komentaja. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hänelle myönnettiin Venäjän sankarin arvo. Hän johti sotilasyksikkönsä toimintaa ja oli suoraan vastuussa Butšassa tapahtuneista tapoista, raiskauksista ja kidutuksista, minkä johdosta hän sai kutsumanimen ”Butcher of Bucha” (Butšan teurastaja). Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1112. |
Andrei Boevich KURBANOV (venäjäksi: Андрей Боевич КУРБАНОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti Syntymäaika: 7.1.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 4615 949409 Kansallisen henkilökortin nro: У-184386 |
Andrei Boevich Kurbanov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1113. |
Viacheslav Sergeevich KLOBUKOV (venäjäksi: Вячеслав Сергеевич КЛОБУКОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti Syntymäaika: 19.11.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 8001 142195 Kansallisen henkilökortin nro: Ф-703443 |
Viacheslav Sergeevich Klobukov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1114. |
Aleksandr Viktorovich VINS (venäjäksi: Александр Викторович ВИНС) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti Syntymäaika: 24.1.1969 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0801 547363 Kansallisen henkilökortin nro: T-194304 |
Aleksandr Viktorovich Vins on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1115. |
Aleksandr Leonidovich SHERSHNEV (venäjäksi: Александр Леонидович ШЕРШНЕВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti Syntymäaika: 14.1.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 3802 634927 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-529191 |
Aleksandr Leonidovich Shershnev on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin eversti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1116. |
Sergei Aleksandrovich VETROV (venäjäksi: Сергей Александрович ВЕТРОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 25.9.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 6804 36337 Kansallisen henkilökortin numero: X-296449 |
Sergei Aleksandrovich Vetrov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1117. |
Ruslan Ovsepovich MITIAEV (venäjäksi: Руслан Овсепович МИТЯЕВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 30.10.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 6002 284996 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-052935 |
Ruslan Ovsepovich Mitiaev on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
1119. |
Maksim Alekseevich PLATONENKOV (venäjäksi: Максим Алексеевич ПЛАТОНЕНКОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 3.1.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 5003 593303 Kansallisen henkilökortin numero: У-874515 |
Maksim Alekseevich Platonenkov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1120. |
Vladimir Viktorovich MATAFONOV (venäjäksi: Владимир Викторович МАТАФОНОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 5.9.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 7600 562816 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-594713 |
Vladimir Viktorovich Matafonov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1121. |
Dmitrii Ivanovich LVOV (alias Dmitrii Ivanovich LVIV) (venäjäksi: Дмитрий Иванович ЛЬВОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 15.8.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 7603 794013 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-620752 |
Dmitrii Ivanovich Lvov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1122. |
Evgenii Valerievich LADYZHENSKII (venäjäksi: Евгений Валерьевич ЛАДЫЖЕНСКИЙ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 1.1.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 8103 551489 Kansallisen henkilökortin numero: У-853407 |
Evgenii Valerievich Ladyzhenskii on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1123. |
Dmitrii Viktorovich PAKHANDRIN (venäjäksi: Дмитрий Викторович ПАХАНДРИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 19.9.1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0402 274319 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-620770 |
Dmitrii Viktorovich Pakhandrin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1124. |
Anatolii Aleksandrovich SHIPITSYN (venäjäksi: Анатолий Александрович ШИПИЦЫН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 12.9.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 5301 903199 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-607350 |
Anatolii Aleksandrovich Shipitsyn on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1125. |
Denis Nikolaevich DEEV (venäjäksi: Денис Николаевич ДЕЕВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 30.7.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 9002 427497 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-624703 |
Denis Nikolaevich Deev on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1126. |
Oleg Iurievich BUKHVALOV (venäjäksi: Олег Юрьевич БУХВАЛОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 20.5.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 1804 68726 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-584921 |
Oleg Iurievich Bukhvalov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1127. |
Dmitrii Aleksandrovich SMOLIAGO (venäjäksi: Дмитрий Александрович СМОЛЯГО) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 27.12.1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 2702 603048 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-670103 |
Dmitrii Aleksandrovich Smoliago on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
1129. |
Roman Vladimirovich NADEZDHIN (venäjäksi: Роман Владимирович НАДЕЖДИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 21.7.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 1002 570526 Kansallisen henkilökortin numero: У-874071 |
Roman Vladimirovich Nadezdhin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1130. |
Viktor Vladimirovich FILIPPOV (venäjäksi: Виктор Владимирович ФИЛИППОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti Syntymäaika: 27.10.1972 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0502 898734 Kansallisen henkilökortin numero: У-721933 |
Viktor Vladimirovich Filippov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin everstiluutnantti. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1131. |
Faik Sameddin ogly MAMEDOV (alias Faik Samaddin MAMMADOV) (venäjäksi: Фаик Самеддин оглы МАМЕДОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 24.11.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 9902 119102 Kansallisen henkilökortin numero: 802348 |
Faik Mamedov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1132. |
Igor Evgenievich FEDOTOV (venäjäksi: Игорь Евгеньевич ФЕДОТОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 9.12.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 6602 516592 Kansallisen henkilökortin numero: 845762 |
Igor Evgenievich Fedotov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1133. |
German Nikolaevich KULEMIN (venäjäksi: Герман Николаевич КУЛЕМИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 29.3.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 6702 594036 Kansallisen henkilökortin numero: 949685 |
German Nikolaevich Kulemin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1134. |
Roman Victorovich BURDO (venäjäksi: Роман Викторович БУРДО) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 26.11.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 1003 651875 Kansallisen henkilökortin numero: 1083746 |
Roman Victorovich Burdo on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1135. |
Dmitry Arkadyevich KOZLOV (venäjäksi: Дмитрий Аркадьевич КОЗЛОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 11.10.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0801 272127 Kansallisen henkilökortin numero: 1088985 |
Dmitry Arkadyevich Kozlov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1136. |
Ivan Alexandrovich KURKIN (venäjäksi: Иван Александрович КУРКИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 17.1.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0804 232754 Kansallisen henkilökortin numero: 1091451 |
Ivan Alexandrovich Kurkin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1137. |
Evgeny Yurievich VAZHENOV (venäjäksi: Евгений Юрьевич ВАЖЕНОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 27.1.1985 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 1005 944897 Kansallisen henkilökortin numero: 1092162 |
Evgeny Yurievich Vazhenov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1138. |
Dmitry Yulianovich IONOV (venäjäksi: Дмитрий Юлианович ИОНОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 3.7.1965 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 1005 724322 Kansallisen henkilökortin numero: 1093778 |
Dmitry Yulianovich Ionov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1139. |
Alexander Anatolyevich KOCHERGIN (venäjäksi: Александр Анатольевич КОЧЕРГИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 10.12.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0803 940939 Kansallisen henkilökortin numero: 1093786 |
Alexander Anatolyevich Kochergin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1140. |
Alexander Vladimirovich KOPYLOV (venäjäksi: Александр Владимирович КОПЫЛОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 29.9.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 7301 420589 Kansallisen henkilökortin numero: 1094262 |
Alexander Vladimirovich Kopylov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1141. |
Maxim Vladimirovich CHERNYSHEV (venäjäksi: Максим Владимирович ЧЕРНЫШЕВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 8.10.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0810 999451 Kansallisen henkilökortin numero: 1094540 |
Maxim Vladimirovich Chernyshev on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1142. |
Stanislav Igorevich MAKAROV (venäjäksi: Станислав Игорьевич МAКАРОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 16.8.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0810 953377 Kansallisen henkilökortin numero: 1095194 |
Stanislav Igorevich Makarov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1143. |
Andrey Nikolaevich IVANOV (venäjäksi: Андрей Николаевич ИВАНОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 26.2.1981 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 2701 493476 Kansallisen henkilökortin numero: 1095611 |
Andrey Nikolaevich Ivanov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1144. |
Sergei Gennadyevich PERESHIVKIN (venäjäksi: Сергей Геннадьевич ПЕРЕШИВКИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 19.1.1973 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0804 277244 Kansallisen henkilökortin numero: 1100141 |
Sergei Gennadyevich Pereshivkin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1145. |
Aleksey Vladimirovich PRYSEV (venäjäksi: Алексей Владимирович ПРЫСЕВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 25.11.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0501 704733 Myöntämispäivä: 20.3.2002 Henkilökortin numero: У-360702 Yhteisön henkilökortti: 1100633 |
Aleksey Vladimirovich Prysev on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1146. |
Sergey Viktorovich RUDENKO (venäjäksi: Сергей Викторович РУДЕНКО) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 7.10.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0801 524291 Myöntämispäivä: 14.3.2002 Henkilökortin numero: У-268570 Yhteisön henkilökortti: 1100637 |
Sergey Viktorovich Rudenko on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1147. |
Olga Aleksandrovna KHAMENOK (venäjäksi: Ольга Александровна ХАМЕНОК) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 14.12.1981 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Passin numero: 6004 190824 Myöntämispäivä: 10.10.2003 Henkilökortin numero: Ф-142685 Yhteisön henkilökortti: 1102882 |
Olga Aleksandrovna Khamenok on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1148. |
Dmitriy Gennadyevich LEVIN (venäjäksi: Дмитрий Геннадьевич ЛЕВИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 25.10.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0804 98883 Myöntämispäivä: 30.6.2003 Henkilökortin numero: У-268857 Yhteisön henkilökortti: 1103126 |
Dmitriy Gennadyevich Levin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1149. |
Dmitriy Alekseevich GONCHAR (venäjäksi: Дмитрий Алексеевич ГОНЧАР) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 31.1.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0802 562844 Myöntämispäivä: 27.5.2002 Henkilökortin numero: У-265899 Yhteisön henkilökortti: 1103591 |
Dmitriy Alekseevich Gonchar on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1150. |
Sergey Sergeevich ZORIN (venäjäksi: Сергей Сергеевич ЗОРИН) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 25.10.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 7503 78809 Myöntämispäivä: 2.3.2003 Henkilökortin numero: X-115531 Yhteisön henkilökortti: 1166487 |
Sergey Sergeevich Zorin on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1151. |
Aleksandr Aleksandrovich POTAPOV (venäjäksi: Александр Александрович ПОТАПОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 8.5.1981 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 6603 808655 Myöntämispäivä: 29.4.2003 Henkilökortin numero: X-078567 Yhteisön henkilökortti: 1170231 |
Aleksandr Aleksandrovich Potapov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1152. |
Stepan Viktorovich GRIGOROV (venäjäksi: Степан Викторович ГРИГОРОВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 26.3.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 8110 342164 Myöntämispäivä: 9.7.2010 Henkilökortin numero: Ф-594680 Yhteisön henkilökortti: 1194779 |
Stepan Viktorovich Grigorov on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1153. |
Sergey Viktorovich MOSALEV (venäjäksi: Сергей Викторович МОСАЛЕВ) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 19.1.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0802 688231 Myöntämispäivä: 18.10.2015 Henkilökortin numero: Ф-866954 Yhteisön henkilökortti: 2737869 |
Sergey Viktorovich Mosalev on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1154. |
Valentin Pavlovich LUTSAK (venäjäksi: Валентин Павлович ЛУЦАК) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 5.4.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 5004 572078 Myöntämispäivä: 28.8.2004 Kansallisen henkilökortin numero: Ф-879492 Yhteisön henkilökortti: 310256 |
Valentin Pavlovich Lutsak on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1155. |
Sergey Nikolaevich BORISENKO (venäjäksi: Сергей Николаевич БОРИСЕНКО) |
Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri Syntymäaika: 15.3.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 0503 357858 Myöntämispäivä: 30.1.2003 Henkilökortin numero: У-268030 Yhteisön henkilökortti: 3127462 |
Sergey Nikolaevich Borisenko on Venäjän federaation 35. usean aselajin armeijan 64. erillisen moottoroidun kivääriprikaatin majuri. Kyseinen prikaati tappoi, raiskasi ja kidutti siviilejä Butšassa Ukrainassa. Nämä julmuudet ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan ja sotarikoksia. Hän johti sotilasyksikkönsä toimia. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1156. |
Marina Alexandrovna MORDASHOVA (venäjäksi: Марина Александровна МОРДАШОВА) |
Syntymäaika: 17.5.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Lähellä olevat henkilöt: Alexey Mordashov (elämänkumppani) |
Marina Mordashova on Severgroup-yhtiön puheenjohtajan Aleksey Mordashovin elämänkumppani. Aleksey Mordashov on siirtänyt yhteensä yli 1,5 miljardin euron arvoiset osuutensa suuresta TUI-matkatoimistosta ja Nordgold-kultayhtiöstä elämänkumppanilleen Marina Mordashovalle eri offshore-yhtiöiden, mukaan lukien Unifirm Limited, Ondero Limited ja Ranel Assets Limited, kautta. Nämä yhtiöt ovat Marina Mordashovan omistuksessa tai määräysvallassa. Marina Mordashova on siten perheenjäsen, joka hyötyy elämänkumppanistaan Aleksey Mordashovista. |
3.6.2022 |
|
1157. |
Mikhail Evgenievich MIZINTSEV (venäjäksi: Михаил Евгеньевич МИЗИНЦЕВ) |
Syntymäaika: 10.9.1962 Syntymäpaikka: Averinskaja, Sjamžan piiri, Vologdan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: entinen Venäjän federaation varapuolustusministeri; Venäjän federaation kansallisen puolustuksen valvontakeskuksen entinen päällikkö, kenraalieversti Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraalieversti Mikhail Mizintsev on Venäjän federaation entinen varapuolustusministeri ja Venäjän federaation kansallisen puolustuksen valvontakeskuksen entinen päällikkö. Mizintsev on saanut kutsumanimen ”the Butcher of Mariupol” (Mariupolin teurastaja), ja hänet on määritetty Mariupolin piiritystä valvovaksi komentajaksi; johtaessaan Venäjän joukkojen pommituksia Mariupolissa hän käytti taktiikkoja, joita käytettiin aiemmin Aleppon piirityksessä Syyriassa. Mizintsevia syytetään erityisesti tuhansia siviilejä tappaneiden Mariupolin kaupungin pommitusten järjestämisestä. Pommituksissa tuhottiin muun muassa Mariupolin synnytyssairaala ja teatteri, ja niissä kuoli satoja lapsia. Mikhail Mizintsev on näin ollen luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1158. |
Elizaveta Dmitrievna PESKOVA (venäjäksi: Елизавета Дмитриевна ПЕСКОВА) |
Venäläis-ranskalaisten historiallisten aloitteiden kehittämissäätiön varapuheenjohtaja Syntymäaika: 9.1.1998 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Lähellä olevat henkilöt: Dmitry Peskov (isä) |
Elizaveta Peskova on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin Dmitry Peskovin tytär. Dmitry Peskov on merkitty luetteloon päätöksen 2014/145/YUTP nojalla. Elizaveta Peskova on venäläis-ranskalaisten historiallisten aloitteiden kehittämissäätiön varapuheenjohtaja ja viestintäyrityksen perustaja. Hän on päässyt näihin tuottoisiin tehtäviin ja viettänyt luksuselämää isänsä suhteiden ansiosta. Sen vuoksi hän on lähellä sellaista luetteloon merkittyä henkilöä, joka on tukenut aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1159. |
Nikolay Dmitrievich PESKOV (alias Nikolay Dmitriyevich CHOLES/CHOULZ) (venäjäksi: Николай Дмитриевич ПЕСКОВ) (alias Николай Дмитриевич ЧОУЛЗ) |
Syntymäaika: 3.2.1990 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 721123760 Myöntämispäivä: 12.9.2012 Voimassaolon päättymispäivä: 12.9.2022 Kansallisen henkilökortin numero: 4516913332 Lähellä olevat henkilöt: Dmitry Peskov (isä) |
Nikolay Peskov on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin, luetteloon päätöksen 2014/145/YUTP nojalla merkityn Dmitry Peskovin poika. Nikolay Peskov käyttää isänsä varallisuutta ja rahaa, joten hän hyötyy suoraan läheisestä yhteydestään isäänsä. Hän on näin ollen lähellä sellaista luetteloon merkittyä henkilöä, joka on tukenut aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1160. |
Tatiana Aleksandrovna NAVKA (venäjäksi: Татьяна Александровна НАВКА) |
Syntymäaika: 13.4.1975 Syntymäpaikka: Ukraina Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tatiana Navka on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lehdistösihteerin, luetteloon päätöksen 2014/145/YUTP nojalla merkityn Dmitry Peskovin vaimo. Tatiana Navka omistaa osuuden muun muassa Venäjän federaatioon laittomasti liitetyllä Krimin niemimaalla sijaitsevista yrityksistä ja omaisuudesta. Hän tukee näin ollen toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä sellaista luetteloon merkittyä henkilöä, joka on tukenut aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1161. |
Sergey Vladimirovich SAVOSTYANOV (venäjäksi: Сергей Владимирович САВОСТЬЯНОВ) |
Moskovan kaupungin duuman jäsen. Syntymäaika: 22.8.1984 Syntymäpaikka: Lyubertsy, Moskovan alue, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Savostyanov on venäläinen valtiomies ja poliitikko. Hänet valittiin edustajaksi Moskovan kaupungin duumaan 8. syyskuuta 2019. Kieltämällä itsenäisten maiden alueellisen koskemattomuuden ja edistämällä entisen Sosialististen neuvostotasavaltojen liiton rajojen palauttamista hän tukee julkisesti Venäjän federaation toimia Ukrainassa. Näin ollen hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1162. |
Andrei Yurievich LIPOV (venäjäksi: Андрей Юрьевич ЛИПОВ) |
Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja massaviestinnän valvontaviraston (Roskomnadzor) päällikkö Syntymäaika: 23.11.1969 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrei Lipov on Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja massaviestinnän valvontaviraston (Roskomnadzor) päällikkö. Roskomnadzor on keskeinen väline sensuurin täytäntöönpanossa ja vapaiden tiedotusvälineiden tukahduttamisessa Venäjällä. Roskomnadzorin johtajana Lipov on vastuussa päätöksistä, jotka ovat johtaneet riippumattomien venäläisten tiedotusvälineiden sensurointiin ja sulkemiseen. Näillä toimilla luodaan sensuroitu tiedotustila, joka edistää ja tukee Venäjän aseellista hyökkäystä Ukrainaa vastaan ja pitää sitä hyväksyttävänä. |
3.6.2022 |
|
|
|
|
Lisäksi Lipovin johdon alaisuudessa Roskomnadzor on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan alueellista koskemattomuutta tukemalla Ukrainan separatistien alueita, niin kutsuttuja Donbassin ”tasavaltoja” ja erityisesti niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” päällikköä Denis Pushilinia. Lipov on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
|
|
1163. |
Volodymir Vasilyovich SALDO (ukrainaksi: Володимир Васильович САЛДО) |
Hersonin kaupunginvaltuuston jäsen, Hersonin rauhan ja järjestyksen komitean (Salvation Committee for Peace and Order) jäsen Hersonin entinen pormestari (2002–2012) ja entinen parlamentin jäsen (Alueiden puolue, 2012–2014). Syntymäaika: 12.6.1956 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Volodymir Saldo ryhtyi maaliskuussa 2022 tukemaan Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäystä ja osallistui sen jälkeen niin kutsutun rauhaa ja järjestyksen komitean perustamiseen. Kyseessä on elin, joka tekee yhteistyötä Venäjän miehitysjoukkojen kanssa Hersonin alueella. Saldo on tukenut ja edistänyt politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
▼M80 ————— |
||||
|
1165. |
Serhiy Mikolayovich CHEREVKO (ukrainaksi: Сергiй Миколайович ЧЕРЕВКО) |
Hersonin rauhan ja järjestyksen komitean (Salvation Committee for Peace and Order) jäsen, Hersonin entinen apulaispormestari Syntymäaika: 11.8.1975 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Serhiy Cherevko osallistui maaliskuussa 2022 niin kutsutun rauhan ja järjestyksen komitean perustamiseen. Kyseessä on elin, joka tekee yhteistyötä Venäjän miehitysjoukkojen kanssa Hersonin alueella. Cherevko on tukenut ja edistänyt politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
1166. |
Tetiana KUZMICH (ukrainaksi: Тетяна КУЗЬМIЧ) |
Hersonin rauhan ja järjestyksen komitean (Salvation Committee for Peace and Order) jäsen. Hersonin entinen apulaispormestari. Venäjän kansallisen ”Rusich”-kansalaisjärjestön puheenjohtaja. Syntymäaika: 10.4.1968 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen |
Tetiana Kuzmich osallistui maaliskuussa 2022 niin kutsutun rauhan ja järjestyksen komitean perustamiseen. Kyseessä on elin, joka tekee yhteistyötä Venäjän miehitysjoukkojen kanssa Hersonin alueella. Kuzmich on tukenut ja edistänyt politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
1167. |
Galina Viktorivna DANILCHENKO (ukrainaksi: Галина Вiкторiвна ДАНИЛЬЧЕНКО) |
Venäjän miehitysjoukkojen nimittämä Melitopolin vt. pormestari Syntymäaika: 1964 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen |
Galina Danilchenko on Melitopolin kaupungin vt. pormestari. Venäjän joukot sieppasivat Melitopolin laillisen pormestarin 4. maaliskuuta 2022, ja Danilchenko nimitettiin hänen tilalleen. Lisäksi hän on esittänyt useita julkilausumia tukeakseen Venäjän läsnäoloa kaupungissaan ja kehottanut väestöä olemaan vastustamatta miehittäjää. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen tukenut ja edistänyt politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
1168. |
Petr AKOPOV (venäjäksi: Петр АКОПОВ) |
Asema: Venäjän propagandan levittäjä: RIA Novostin kolumnisti Syntymäaika: 7.10.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Petr Akopov on Venäjän propagandan levittäjä ja kolumnisti RIA Novostissa. RIA Novosti on Venäjän valtion omistama kotimainen uutistoimisto, joka on Rossiya Segodnyan tosiasiallisessa valtiollisessa määräysvallassa. Hän on hallituksen propagandan keskeinen hahmo, joka on kirjoittanut artikkeleita, joissa kielletään Ukrainan oikeus olla valtio ja peräänkuulutetaan maan ”denatsifikaatiota” ja myös ”deukrainisaatiota” sekä kannatetaan ajatusta, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Petr Akopov on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1169. |
Timofey Nikolaevich SERGEYTSEV (venäjäksi: Тимофей Николаевич СЕРГЕЙЦЕВ) |
Asema: Venäjän propagandan levittäjä: RIA Novostin kolumnisti Syntymäaika: 3.11.1963 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Timofey Sergeytsev on Venäjän propagandan levittäjä ja kolumnisti RIA Novostissa. RIA Novosti on Venäjän valtion omistama kotimainen uutistoimisto, joka on Rossiya Segodnyan tosiasiallisessa valtiollisessa määräysvallassa. Hän on hallituksen propagandan keskeinen hahmo, joka on kirjoittanut artikkeleja, joissa kielletään Ukrainan oikeus olla valtio ja peräänkuulutetaan maan ”denatsifikaatiota” ja myös ”deukrainisaatiota” sekä kannatetaan ajatusta, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Timofey Sergeytsev on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1170. |
Victoria NIKIFOROVA (venäjäksi: Виктория НИКИФОРОВА) |
Asema: Venäjän propagandan levittäjä: RIA Novostin työntekijä Syntymäaika: 12.6.1971 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Victoria Nikiforova on Venäjän propagandan levittäjä ja RIA Novostin kolumnisti. RIA Novosti on Venäjän valtion omistama kotimainen uutistoimisto, joka on Rossiya Segodnyan tosiasiallisessa valtiollisessa määräysvallassa. Hän on hallituksen propagandan keskeinen levittäjä, joka on kieltänyt Ukrainan olemassaolon oikeuden ja todennut, ettei Ukrainan kansa kykene päättämään kohtalostaan. Hän kuvailee Ukrainan kansalaisten olevan ”aivopestyjä” ja ”panttivankeja” ja edistää näin myönteistä kuvaa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Victoria Nikiforova on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1171. |
Alina Maratovna KABAEVA (alias Alina Maratovna KABAYEVA) (venäjäksi: Алина Маратовна КАБАЕВА) |
Asema: National Media Groupin (NMG) hallituksen puheenjohtaja Syntymäaika: 12.5.1983 Syntymäpaikka: Taškent, Uzbekistan Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Lähellä oleva yhteisö: National Media Group (NMG) |
Alina Kabajeva on National Media Groupin (NMG) hallituksen puheenjohtaja. NMG omistaa suuria osuuksia lähes kaikissa tärkeimmissä Venäjän liittovaltion tiedotusvälineissä, jotka levittävät Venäjän hallituksen propagandaa. Hän on entinen venäläinen voimistelija ja entinen valtionduuman jäsen. Hänellä on läheiset suhteet presidentti Vladimir Putiniin. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän on lisäksi lähellä luetteloon merkittyä henkilöä, joka on vastuussa sellaisista toimista ja kannattaa aktiivisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
3.6.2022 |
|
1172. |
Aleksandra MELNICHENKO (serbiaksi: Александра МЕЉНИЧЕНКО) (kroaatiksi: Aleksandra MELJNIČENKO) |
Syntymäaika: 21.4.1977 Syntymäpaikka: Belgrad, Serbian sosialistinen tasavalta (nykyinen Serbia) Lähellä oleva henkilö: Andrey Igorevich Melnichenko (aviomies) Kansalaisuus: serbialainen, kroatialainen Sukupuoli: nainen Passin numero: Kroatian passi nro 012516964 (voimassaolon päättymispäivä: 5.5.2033) |
Aleksandra Melnichenko on venäläisen teollisuusalan toimijan Andrey Melnichenkon vaimo. Andrey Igorevich Melnichenko siirsi hänelle 9. maaliskuuta 2022 suuren lannoitetuottajan EuroChem Groupin ja kivihiiliyhtiö SUEK:n tosiasiallisen omistajan ja edunsaajan aseman. Aleksandra Melnichenko hyötyy aviomiehensä omaisuudesta ja varallisuudesta. Maaliskuussa 2022 Aleksandra Melnichenko korvasi aviomiehensä Firstline Trustin tosiasiallisena omistajana ja edunsaajana. Firstline Trustia hallinnoi Linetrust PTC Ltd, joka edustaa EuroChem Groupin tosiasiallista omistajaa. Hän on siten perheenjäsen, joka hyötyy aviomiehestään Andrey Melnichenkosta ja jolla on tähän yhteisiin taloudellisiin etuihin perustuva yhteys. |
3.6.2022 |
|
1173. |
Eduard Yurevich KHUDAYNATOV (Эдуард Юрьевич ХУДАЙНАТОВ) |
Syntymäaika: 11.9.1960 Syntymäpaikka: Šymkent, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Passin numero: 753296761 (Venäjä) Sukupuoli: mies |
Eduard Khudaynatov on energia-alalla toimiva venäläinen liike-elämän edustaja. Hän omistaa Independent Oil and Gas Company -yhtiön (NOC, JSC Neftegazholding), joka on yksi Venäjän suurimmista yksityisistä yrityksistä ja yksi suurimmista öljyntuottajista. Se harjoittaa öljy- ja kaasukenttien etsintää, hyödyntämistä ja kehittämistä, öljynjalostusta sekä öljytuotteiden tuotantoa ja kauppaa. Vuonna 2015 yrityksen tulot olivat 2,2 miljardia dollaria. Independent Oil and Gas Company on viime vuosina hankkinut valtion omistamalta Rosneftilta merkittäviä osuuksia energia-alalla toimivista yrityksistä sekä niiden louhintalupia. Lisäksi NOC myi useita öljykenttiä Rosneftille, ja niistä tuli osa Vostock Oil -hanketta. Viime vuosina Rosneft myös maksoi Khudaynatoville 9,6 miljardia dollaria yrityksestä, joka omistaa öljykentän Taimyrissä. Vuonna 2019 NOC ja Rosneft pyysivät ja saivat presidentti Putinilta etuuksia arktisella alueella tapahtuvaa louhintatoimintaansa varten. Khudaynatov on lähellä venäläistä oligarkkia Igor Sechiniä ja presidentti Vladimir Putinia. Khudaynatov ja Sechin tekivät yhteistyötä Rosneftissa, ja heidän yrityksensä harjoittavat yhdessä liiketoimintaa energia-alalla. Hän osallistui Putinin ensimmäiseen presidentinvaalikampanjaan vuonna 2000 ja vastasi kampanjan hallinnoinnista Tjumenin alueella. Khudaynatov oli toiminut kyseisen alueen jäsenenä duumassa vuodesta 1997. Hän on saanut isänmaan ansiokkaasta palvelusta myönnettävän kunniamerkin ”Venäjän aseman vahvistamisesta maailman energiamarkkinoilla ja sen investointinäkymien parantamisesta”. Hän on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Hän hyötyy Venäjän federaation hallituksesta ja on lähellä luetteloon merkittyjä henkilöitä. |
3.6.2022 |
|
1174. |
Pavel Evgenevich PRIGOZHIN (Павел Евгеньевич ПРИГОЖИН) |
Syntymäaika: 18.6.1998 Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 780103765308 Lähellä olevat henkilöt: Yevgeniy Viktorovich Prigozhin (isä), Lyubov Valentinovna Prigozhina (äiti) Sukupuoli: mies |
Pavel Prigozhin on Venäjällä toimineen edesmenneen venäläisen johtavan liike-elämän edustajan Yevgeniy Prigozhinin (suom. Jevgeni Prigožin) poika ja ensisijainen perijä; Yevgeniy Prigozhinilla oli läheiset yhteydet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin ja Venäjän puolustusministeriöön. Yevgeniy Prigozhin oli Venäjällä sijaitsevan rekisteröimättömän sotilasyhteisön Wagner Groupin, joka on vastuussa palkkasotilaiden lähettämisestä Ukrainaan, rahoittaja ja epävirallinen johtaja. Yevgeniy Prigozhinin perustama ja hänen omistuksessaan marraskuuhun 2019 saakka ollut Concord-yritys (joka tunnetaan myös nimellä KOMBINAT PITANIYA KONKORD OOO) ja ryhmä muita yrityksiä, joilla oli yhteyksiä häneen, kuten Concord Management and Consulting LLC ja Megaline LLC, ovat saaneet suuria julkisia hankintasopimuksia Venäjän puolustusministeriöltä sen jälkeen, kun Krim liitettiin laittomasti Venäjän federaatioon ja Venäjän tukemat separatistit miehittivät Ukrainan itäosan. Pavel Prigozhin on lähellä useita yrityksiä, jotka hänen äitinsä Lyubov Valentinovna Prigozhina omisti aikaisemmin: Beta LLC, Turstatus, Lakhta Park Premium LLC, Lakhta Park LLC ja Lakhta Plaza LLC. Pavel Prigozhin on lisäksi lähellä JSC Businessprof -yhtiötä, joka omistaa Pietarissa olevan Sinop Business Centerin. Pavel Prigozhin on Yevgeniy Prigozhinin ensisijainen perijä ja tämän varojen ja omaisuuden edunsaaja. Hän on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä ja joka hyötyy venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta. Pavel Prigozhin on vahvistanut julkisesti, että hän on Wagner Groupin päällikkö ja on neuvotellut Venäjän kansalliskaartin (Rosgvardia) kanssa, jotta Wagner Group voi jatkaa taisteluoperaatioitaan Ukrainassa. Lisäksi Pavel Prigozhin on palvellut Wagner Groupin riveissä Syyriassa. Hän on ilmoittanut julkisesti osallistuvansa Ukrainan vastaisiin sotatoimiin palvelemalla Wagner Groupin yksikössä Donbassin alueella. Sen vuoksi hän tukee aktiivisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1176. |
Muhammad AL-SALTI (Muhamad AL-SALTI, Akram Muhammad AL-SALTI, Muhammad SALTI) - محمد السلطي, أكرم السلطي, أكرم محمد السلطي, محمد |
Kansalaisuus: syyrialainen Asema: Palestiinan vapautusarmeijan komentaja Syntymäaika: 1945 Sukupuoli: mies |
Muhammad Al-Salti on Palestiinan vapautusarmeijan komentaja, joka on ollut värväämässä palestiinalaisia taistelemaan Venäjän rinnalla Ukrainassa. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1177. |
Abu Hani SHAMMOUT (Abu Hani SHAMOUT, Abu SHAMMOUT, Hani SHAMMOUT) - أبو هاني شموط, أبو شموط, هاني شموط |
Kansalaisuus: syyrialainen Sukupuoli: mies |
Abu Hani Shammout on entinen syyrialainen sotilashenkilö ja al-Ahdat al-Omariya -ryhmän johtaja, ja hän on yhdessä venäläisten värvääjien kanssa vastuussa syyrialaisten palkkasotilaiden värväyksestä Damaskoksen eteläpuolella sijaitsevista Yaldasta, Babilasta ja Beit Sahemista taistelemaan Venäjän joukoissa Libyassa ja Ukrainassa. Wagner Group on määrännyt hänet suoraan valvomaan veteraanien värväystä. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1178. |
Nabeul AL-ABDULLAH (Nabel AL-ABDULLAH, Nabel AL-ABDALLAH, Nabel ABDALLAH, Nabel ABDULLAH) – |
Kansalaisuus: syyrialainen Asema: Suqaylabiyahin kaupungin kansallisten puolustusjoukkojen komentaja Sukupuoli: mies |
Nabeul Al-Abdullah on Suqaylabiyahin kaupungin kansallisten puolustusjoukkojen komentaja. Hän on valvonut Ukrainaan Venäjän rinnalla taistelemaan lähetettävien syyrialaisten palkkasotilaiden värväystä Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan alusta lähtien. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Al-Abdullah pakeni Venäjälle Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen. |
21.7.2022 |
|
1179. |
Simon AL WAKIL (Simon WAKIL, Simon AL WAQIL, Simon WAQIL, Simon AL WAKEEL, Simon WAKEEL) – سيمون الوكيل, سيمون |
Kansalaisuus: syyrialainen Asema: Mahardan kaupungin kansallisten puolustusjoukkojen entinen komentaja Sukupuoli: mies |
Simon Al Wakil on Mahardan kaupungin (Hama) kansallisten puolustusjoukkojen entinen komentaja. Hän teki suoraa yhteistyötä Venäjän joukkojen komentajien kanssa Syyriassa ja toimii aktiivisesti välittäjänä operaatioissa, joilla värvätään vapaaehtoisia taistelemaan Ukrainassa Venäjän rinnalla. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Wakil pakeni Venäjälle Assadin hallinnon kaatumisen jälkeen. |
21.7.2022 |
|
1180. |
Fawaz Mikhail GERGES – فواز ميخائيل جرجس |
Kansalaisuus: syyrialainen Asema: liikemies, Al-Sayyad Company for Guarding and Protection Services -yhtiön toimitusjohtaja Sukupuoli: mies |
Fawaz Mikhail Gerges on Al-Sayyad Company for Guarding and Protection Services Ltd:n johtaja; kyseessä on Syyriassa vuonna 2017 perustettu ja Wagner Groupin valvoma yksityinen syyrialainen turvallisuusalan yhtiö, joka suojaa Venäjän intressejä (fosfaatit, kaasu ja öljyalueiden turvaaminen). Hän on vastuussa palkkasotilaiden värväyksestä Venäjän joukkojen tueksi Libyassa ja Ukrainassa. Hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1181. |
Yasar Hussein IBRAHIM (Yassar Hussein IBRAHIM, Yassar IBRAHIM) - ياسر حسين ابراهيم |
Kansalaisuus: syyrialainen Syntymäaika: 9.4.1983, Syntymäpaikka: Damaskos Sukupuoli: mies |
Yasar Hussein Ibrahim on yksi Al-Sayyad Company for Guarding and Protection Services Ltd:n omistajista; kyseessä on Syyriassa vuonna 2017 perustettu ja Wagner Groupin valvoma yksityinen syyrialainen turvallisuusalan yhtiö, joka suojaa Venäjän intressejä (fosfaatit, kaasu ja öljyalueiden turvaaminen). Yhtiö värvää syyrialaisia palkkasotilaita Libyaan ja Ukrainaan. Yasar Hussein Ibrahim on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1182. |
Adam Sultanovich DELIMKHANOV (Адам Султанович ДЕЛИМХАНОВ) |
Syntymäaika: 25.9.1969 Syntymäpaikka: Benoy, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation valtionduuman jäsen 19. syyskuuta 2021 lähtien, turvallisuutta ja korruption torjuntaa käsittelevän valiokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. Vastuussa tšetšeenijoukkojen perustamisesta Donbassin alueelle maaliskuusta 2022 lähtien ja Mariupolin kaupungin piirityksen johtamisesta maaliskuussa 2022. Hän on osallistunut henkilökohtaisesti hyökkäysten valmisteluun Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alusta lähtien. Hänelle myönnettiin 26. huhtikuuta 2022 näistä toimista Venäjän federaation sankarin arvonimi Venäjän federaation presidentin asetuksella. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1183. |
Sharip Sultanovich DELIMKHANOV (Шaрип Султанович ДЕЛИМХАНОВ) |
Syntymäaika: 23.4.1980 Syntymäpaikka: Džalka, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraaliluutnantti, Venäjän federaation kansalliskaartin tšetšeenijoukkojen apulaiskomentaja. Vastuussa tšetšeenijoukkojen komentamisesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana myös Kiovan ja Donbassin alueilla. Hänelle myönnettiin ”Tšetšenian tasavallan sankarin” arvo hänen toiminnastaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1184. |
Alibek Sultanovich DELIMKHANOV (Алибeк Султaнович ДЕЛИМХAНОВ) |
Syntymäaika: 16.10.1974 Syntymäpaikka: Dzhalka, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation kansalliskaartin tšetšeenijoukkojen apulaiskomentaja. Vastuussa tšetšeenijoukkojen komentamisesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana myös Kiovan ja Donbassin alueilla. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1185. |
Viktor Nikolayevich STRIGUNOV (Виктор Николаевич СТРИГУНОВ) |
Syntymäaika: 27.10.1958 Syntymäpaikka: Dubovoye, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) ensimmäinen apulaisjohtaja– Rosgvardijan komentaja. Rosgvardijan yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Butšassa Ukrainassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1186. |
Oleg Anatolyevich PLOKHOI (Олег Анатольевич ПЛОХОЙ) |
Syntymäaika: 4.12.1968 Syntymäpaikka: Kiova, Ukraina Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valtiosihteeri, Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) apulaisjohtaja–Rosgvardijan komentaja. Rosgvardijan yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Butšassa Ukrainassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1187. |
Yuri Viktorovich YASHIN (Юрий Викторович ЯШИН) |
Syntymäaika: 11.3.1967 Syntymäpaikka: Mednogorsk, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation kansalliskaartin joukkojen yleisesikunnan päällikkö – Venäjän federaation kansalliskaartin joukkojen apulaisjohtaja – Venäjän federaation kansalliskaartin joukkojen komentaja. Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Butšassa Ukrainassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1188. |
Igor Anatolyevich ILYASH (Игорь Анатольевич ИЛЬЯШ) |
Syntymäaika: 5.10.1967 Syntymäpaikka: Odessa, Ukraina Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) apulaisjohtaja –Rosgvardijan komentaja. Rosgvardijan yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Butšassa Ukrainassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1189. |
Sergei Anatolyevich LEBEDEV (Сергей Анатольевич ЛЕБЕДЕВ) |
Syntymäaika: 10.1.1966 Syntymäpaikka: Astrakhan, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) apulaisjohtaja – Rosgvardijan komentaja. Rosgvardijan yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Butšassa Ukrainassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1190. |
Alexey Mikhailovich KUZMENKOV (Алексей Михайлович КУЗЬМЕНКОВ) |
Syntymäaika: 10.6.1971 Syntymäpaikka: Horlivka, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Kuzmenkov (Alexey Kuzmenkov) on Venäjän federaation kansalliskaartin apulaispäällikkö ja aiemmin logistiikasta vastaava apulaispuolustusministeri. Hän on Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) entinen apulaisjohtaja – Rosgvardijan apulaiskomentaja. Rosgvardijan yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Ukrainan Butšassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Hänelle myönnettiin maaliskuussa 2025 Venäjän federaation sankarin arvonimi. Hän on sen vuoksi ollut entisessä ja nykyisessä tehtävässään vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1191. |
Alexey Stepanovich BEZZUBIKOV (Алексей Степанович БЕЗЗУБИКОВ) |
Syntymäaika: 5.7.1965 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija) apulaisjohtaja –Rosgvardijan komentaja. Rosgvardijan yksiköitä on lähetetty tukahduttamaan paikallisväestön mielenosoituksia Venäjän viranomaisten hallinnassa oleville alueille, kuten Hersoniin, Henitšeskiin, Berdjanskiin ja tietyille Mariupolin alueille. Ne ovat osallistuneet myös siviilien tappamiseen, raiskaamiseen ja kiduttamiseen Butšassa Ukrainassa. Rosgvardijan jäsenet ovat pidättäneet ukrainalaismielisiä kansalaisia ja perustaneet sotilaspoliisihallinnon. Tässä ominaisuudessa hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1192. |
Yevgeniy Vitalievich BALYTSKIY (venäjäksi: Евгений Витальевич БАЛИЦКИЙ) (alias Yevhen Vitaliiovych BALYTSKIY) (ukrainaksi: Євген Вiталiйович БАЛИЦЬКИЙ) |
Syntymäaika: 10.12.1969 Syntymäpaikka: Melitopol, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Yevgeniy Balytskiy on tehnyt yhteistyötä Venäjän viranomaisten kanssa Melitopolin kaupungissa Ukrainassa. Hän kannatti Galina Danilchenkon nimittämistä Melitopolin pormestariksi laillisen pormestarin kaappauksen jälkeen. Venäjän viranomaiset nimittivät 9.4.2022 Yevgeniy Balytskiyn Ukrainan Zaporižžjan alueen niin kutsutuksi kuvernööriksi. Hän on ilmaissut kannattavansa Zaporižžjan alueen liittymistä Venäjän federaatioon. Hän osallistui aktiivisesti Zaporižžjan alueella järjestettyjen laittomien kansanäänestysten valmisteluihin ja 30.9.2022 hän allekirjoitti sopimuksen alueen liittymisestä Venäjän federaatioon. Tässä ominaisuudessa ja toimintansa vuoksi hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1193. |
Konstantin Vladimirovich IVASHCHENKO (venäjäksi: Константин Владимирович ИВАЩЕНКО; ukrainaksi: Костянтин Володимирович IВАЩЕНКО) |
Syntymäaika: 3.10.1963 Syntymäpaikka: Mariupol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Sen jälkeen kun Venäjän asevoimat ottivat haltuunsa Mariupolin kaupungin, niin kutsuttu ”Donetskin kansantasavallan johtaja” Denis Pushilin nimitti Konstantin Ivashchenkon Mariupolin pormestariksi 6. huhtikuuta 2022. Hänet vapautettiin tuosta tehtävästä tammikuussa 2023. Hän tuki julkisesti laittomia kansanäänestyksiä Ukrainan miehitetyillä alueilla ja osallistui niiden valmisteluun. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1194. |
Aleksandr Yurievych KOBETS (venäjäksi: Александр Юрьевич КОБЕЦ) Oleksandr Yuriyovych KOBETS (ukrainaksi: Олександр Юрiйович КОБЕЦЬ) |
Syntymäaika: 27.9.1959 Syntymäpaikka: Herson, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Venäjän viranomaisten nimittämä Hersonin kaupungin entinen niin kutsuttu pormestari. Hän oli asemassaan 26. huhtikuuta 2022 alkaen alueen miehityksen päättymiseen saakka. Hän helpotti Venäjän passien myöntämistä Hersonin kaupungissa. Tässä ominaisuudessa hän on sen vuoksi tukenut ja edistänyt politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1195. |
Vladimir Valeryevich ROGOV (venäjäksi: Владимир Валерьевич РОГОВ) Volodimir Valeryovich ROGOV (ukrainaksi: Володимир Валерiйович РОГОВ) |
Syntymäaika: 1.12.1976 Syntymäpaikka: Zaporižžja, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Niin kutsuttu Zaporižžjan alueen sotilas-siviilihallinnon pääneuvoston edustaja. Hän on kampanjoinut Ukrainan viranomaisia vastaan ja kannattanut Zaporižžjan alueen liittämistä Venäjän federaatioon. Hän on myös helpottanut Venäjän passien myöntämistä Melitopolin kaupungissa ja tuki aktiivisesti Zaporižžjan alueen liittämistä Venäjän federaatioon, myös energiainfrastruktuurin avulla. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1196. |
Alexandr Fedorovich SAULENKO (venäjäksi: Александр Федорович САУЛЕНКО) Oleksandr Fedorovich SAULENKO (ukrainaksi: Олександр Федорович САУЛЕНКО) |
Syntymäaika: 9.5.1962 Syntymäpaikka: Novopetrivka, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Niin kutsuttu Berdjanskin ja Berdjanskin alueen väliaikaishallinnon johtaja ja Berdjanskin kaupungin pormestari. Hän on kannattanut Berdjanskin alueen siirtämistä Ukrainalta Venäjän federaation valvontaan ja sen hallinnon alaiseksi. Hän helpotti Venäjän passien myöntämistä Berdjanskin kaupungissa ja tuki julkisesti laittomia kansanäänestyksiä Ukrainan miehitetyillä alueilla sekä osallistui niiden valmisteluun. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1197. |
Andrei Vladimirovich SHEVCHIK (venäjäksi: Андрей Владимирович ШЕВЧИК) |
Syntymäaika: 17.6.1973 Syntymäpaikka: Krasnojarsk-26, Neuvostoliitto (nykyinen Železnogorsk, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Entinen Enerhodarin niin kutsuttu ”pormestari”. Järjesti 27. maaliskuuta 2022”Enerhodarin kaupungin itseorganisointineuvoston” perustamisen, jota Ukrainan viranomaiset eivät tukeneet. Hän on nykyisin Zaporozhye NPP:n työntekijä. Hän on ollut entisessä tehtävässään vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1198. |
Oleg KRYUCHKOV (Олег КРЮЧКОВ) |
Syntymäaika: 31.8.1973 Syntymäpaikka: Simferopol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Oleh Krjutškov (Oleg Kryuchkov) on Venäjän miehitysviranomaisen tiedottaja Krimillä ja Krimin johtajan neuvonantaja. Julkisissa lausunnoissaan hän vahvisti viljavarkauden Ukrainan valtiolta ja ukrainalaisviljelijöiltä Venäjän miehittämillä alueilla ja ukrainalaisten koulujen pakkovenäläistämisen miehitetyillä alueilla sekä totesi, että Venäjä suunnittelee Etelä-Ukrainan miehitettyjen alueiden liittämistä itseensä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1199. |
Sergei Borissovich KOROLEV (Сергей Борисович КОРОЛЕВ) |
Syntymäaika: 9.11.1952 tai 25.7.1952 tai 25.7.1962 Syntymäpaikka: Biškek, Neuvostoliitto (nykyinen Kirgisia) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Borissovich Korolev on ollut Venäjän FSB:n ensimmäinen apulaisjohtaja helmikuusta 2021 alkaen. Hänellä kerrotaan olevan läheiset suhteet FSB:n johtajaan Alexander Bortnikoviin sekä liikemiehiin Arkadii ja Boris Rotenbergiin. Hänet mainitaan mahdollisena Bortnikovin seuraajana FSB:n johtajana. Hän on työskennellyt FSB:ssä 2000-luvulta lähtien ja toiminut aiemmin FSB:n talousturvallisuuspalvelun johtajana. Vuonna 2021 Vladimir Putin myönsi hänelle armeijan kenraalin arvon, mikä on merkittävä ylennys korkeammalle tasolle. Hän tukee sen vuoksi venäläisiä päättäjiä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä. FSB on yksi tiedustelupalveluista, joilta Vladimir Putin sai tiedustelutietoja ennen Venäjän 24. helmikuuta 2022 aloittamaa hyökkäystä Ukrainaan. Sergei Borissovich Korolev on sen vuoksi vastuussa toimista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1200. |
Stanislav Sergeyevich CHEMEZOV (Станислав Сергеевич ЧЕМЕЗОВ) |
Syntymäaika: 14.4.1973 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Stanislav Sergeyevich Chemezov on ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen korkeimman neuvoston jäsenen ja Venäjän johtavan valtiojohtoisen puolustus- ja teollisuustuotantoyrityksen Rostec-konglomeraatin puheenjohtajan Sergei Chemezovin poika. Stanislav Chemezov omisti Erlinglow Ltd -nimisen offshore-yhtiön, joka hyötyi Rostecin rakentaman 550 miljoonan dollarin arvoisen kansallisen kuituoptisen supervaltatien rakentamisesta. Lisäksi hän omistaa useita offshore-yrityksiä yhdessä Nikolay Tokarevin tyttären Maya Bolotovan kanssa, mukaan lukien Irvin-2, joka on saanut 8 miljardin ruplan arvosta sopimuksia. Korvauksena vaihdosta Tokarevin perhe antoi Chemezovin perheelle luvan leikata Transneftin talousarviota. Stanislav Chemezov omistaa myös riippumattoman vakuutusyritysryhmän, joka hallinnoi suuria vakuutussopimuksia puolustusalalla, mukaan lukien sopimukset puolustusalan monialayritys Rostecille, jossa hänen isänsä Sergei Chemezov on toimitusjohtajana. Stanislav Chemezov on sen vuoksi luonnollinen henkilö, joka on lähellä luetteloon merkittyä henkilöä. |
21.7.2022 |
|
1201. |
Maiya Nikolaevna BOLOTOVA (o.s. TOKAREVA) (alias Maiya/Mayya/Maija/ Maja Nikolaevna BOLOTOVA) (Майя Николаевна БОЛОТОВА (ТОКАРЕВА)) |
Syntymäaika: 18.1.1975 Syntymäpaikka: Karaganda, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Maya Bolotova (o.s. Tokareva) on Venäjän suuren öljy- ja kaasuyhtiön Transneftin toimitusjohtajan Nikolay Tokarevin tytär. Maya Bolotova ja hänen entinen aviomiehensä Andrei Bolotov omistavat Moskovassa, Latviassa ja Kroatiassa arvokiinteistöjä, joiden arvo on yli 50 miljoonaa dollaria ja jotka voidaan yhdistää Nikolay Tokareviin. Hänellä on myös yhteyksiä Ronin-yhtiöön, joka hallinnoi Transneftin eläkerahastoa. Hakiessaan Kyproksen kansalaisuutta hän ilmoitti Ronin Europen osoitteen omakseen lehdistötiedotteessa. Lisäksi hänellä on Ostozhenka 19 -kiinteistöyhtiönsä (aikaisemmin RPA Esteit) kautta yhteys Ronin-säätiöön, joka hallinnoi Transneftin eläkerahastoa. Maya Bolotova on siten perheenjäsen, joka hyötyy Venäjällä toimivasta johtavasta liike-elämän edustajasta Nikolay Tokarevista. |
21.7.2022 |
|
▼M109 ————— |
||||
|
1203. |
Alexander Sergeyevich ZALDOSTANOV (Алексaндр Сергeевич ЗАЛДОСТAНОВ) alias ”The Surgeon” (Хирург) |
Syntymäaika: 19.1.1963 Syntymäpaikka: Kropyvnytskyi, Krim, Ukraina Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Zaldostanov on nationalistisen moottoripyöräkerhon Nightwolves MC johtaja ja perustaja. Alexander Zaldostanov, jolla on läheiset yhteydet Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin, on Nightwolves MC:n johtajana tunnettu julkisuuden henkilö ja Venäjän hallituksen keskeinen tukija, joka tukee aktiivisesti Venäjän valtion propagandaa kieltämällä julkisesti Ukrainan oikeuden olla valtio ja vaatimalla maan ”denatsifikaatiota” ja ”deukrainisaatiota” sekä kannattamalla ajatusta siitä, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Zaldostanov on lisäksi Nightwolves MC:n johtajana vastuussa ryhmän toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Alexander Zaldostanov on johtaja Nightwolves MC -moottoripyöräkerhossa, joka on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1204. |
Andrey BOBROVSKIY (Андрей БОБРОВСКИЙ) |
Syntymäaika: 5.1.1982 Syntymäpaikka: Minsk, Valko-Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Bobrowskiy on nationalistisen moottoripyöräkerhon Nightwolves MC:n jäsen ja ”Roads for Victory” -osaston johtaja. Bobrowskiy on ”Roads for Victory” -osaston johtajana järjestänyt useita Nightwolves MC:n kokoontumisia Berliinissä, Puolassa ja Venäjällä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 kokoontumisten tarkoituksena on ollut tukea aktiivisesti Venäjän sotaa Ukrainassa ja kieltää julkisesti Ukrainan oikeus olla valtio, vaatia maan ”denatsifikaatiota” ja kannattaa ajatusta siitä, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Bobrowskiy on sen vuoksi tukenut aktiivisesti ja julkisesti Venäjän valtion propagandaa. Andrey Bobrowskiy on jäsen Nightwolves MC -moottoripyöräkerhossa, joka on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1206. |
Alexei WEITZ alias Alexei VAYTS alias Aleksey Yevgenevich VEITZ (Алексей ВАЙЦ) |
Syntymäaika: 7.10.1965 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Weitz on nationalistisen moottoripyöräkerhon Nightwolves MC:n jäsen ja hengellinen johtaja, jolla on läheiset henkilökohtaiset yhteydet Nightwolves MC:n johtajaan Alexander Zaldostanoviin. Hän on vastuussa Nightwolves MC:n ja Venäjän ortodoksikirkon välisestä yhteydestä ja sen johtajien maailmannäkemyksestä. Hän on aiemmin toiminut Nightwolves MC:n lehdistösihteerinä ja toimii edustustehtävissä, muun muassa puhumalla yliopisto-opiskelijoille ja Nightwolves MC:n kokoontumisissa. Lisäksi hän on Venäjän presidentin alaisuudessa toimivan etnisten ryhmien välisten suhteiden neuvoston asiantuntija, joka on julkisesti tukenut Venäjän sotaa Ukrainassa sekä kansainvälisen oikeuden rikkomuksia ja on vastuussa ”Venäjän kansakunnan” virallisen käsitteen laatimisesta. Weitz on Nightwolves MC:n ja Venäjän presidentin alaisuudessa toimivan etnisten ryhmien välisten suhteiden neuvoston puolesta harjoittamansa toiminnan ansiosta Venäjän valtion propagandan keskeinen hahmo. Alexei Weitz on jäsen Nightwolves MC -moottoripyöräkerhossa, joka on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1207. |
Andrey Removich BELOUSOV alias Andrei Removich BELOUSOV (Андрей Рэмович БЕЛОУСОВ) |
Syntymäaika: 17.3.1959 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: Venäjän federaation puolustusministeri. |
Andrey Removich Belousov on toiminut Venäjän federaation puolustusministerinä 14. toukokuuta 2024 alkaen. Puolustusministerinä hän on viime kädessä vastuussa kaikesta Ukrainan vastaisesta sotilaallisesta toiminnasta. Toukokuuhun 2024 saakka hän oli Venäjän federaation ensimmäinen varapääministeri. Hänen katsotaan kuuluneen Putinin lähipiiriin jo vuosia. Hänellä on ollut vaikutusvaltainen rooli Venäjän federaation hallituksessa muun muassa sen jälkeen, kun täysimittainen sotilaallinen hyökkäys Ukrainaa vastaan käynnistettiin helmikuussa 2022. Belousov on toteuttanut Venäjän hallituksen talouspolitiikkaa ja on vastuussa Venäjän talouskasvusta ja Venäjän markkinoiden vakauttamisesta. Hän osallistui 25. helmikuuta 2022 Kremlin kokoukseen ja pyysi koolla olleita oligarkkeja jatkamaan yhteistyötä pakotteiden kohteena olevien pankkien kanssa. Belousov ilmoitti maaliskuussa 2022, että jos ulkomainen yritys lopettaa toimintansa ja irtisanoo henkilöstönsä maassa, sen katsotaan tehneen tahallisen konkurssin, johon liittyy Venäjän maksukyvyttömyyslainsäädännön mukainen hallinnollinen ja mahdollisesti rikosoikeudellinen vastuu. Hän kannatti Krimin liittämistä Venäjään vuonna 2014. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai sellaisten toimien tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1208. |
Yury Yakovlevich CHAIKA alias Yury Yakovlevich CHAYKA; Yuri Yakovlevich CHAIKA (Юрий Яковлевич ЧАЙКА) |
Syntymäaika: 21.5.1951 Syntymäpaikka: Nikolaevsk-on-Amur, Habarovsk Krai, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yury Yakovlevich Chaika on Venäjän federaation turvallisuusneuvoston vaihtuva jäsen ja Venäjän federaation presidentin täysivaltainen edustaja liittovaltion Pohjois-Kaukasian piirissä. Hän osallistuu suoraan Venäjän aggressiivisen ulkopolitiikan ohjaamiseen ja täytäntöönpanoon. Huhtikuussa 2022 Yuri Chaika antoi valtion kunnianosoituksia niin kutsutussa ”Ukrainan denatsifikaatioon tähtäävässä erityisoperaatiossa” ansioituneille sotaveteraaneille. Pyatigorskissa 17. maaliskuuta 2022 niin kutsutusta Donetskin kansantasavallasta tulevien pakolaisten kanssa pidetyssä tapaamisessa hän puolusteli Venäjän sotaa Ukraina vastaan ja totesi, että Ukrainan viranomaiset ovat syyllistyneet kansanmurhaan Ukrainassa. Yuri Chaika on useiden vuosien ajan ollut yksi Vladimir Putinin läheisimmistä liittolaisista ja vallassa olevan hallinnon uskollinen palvelija. Yuri Chaika ja hänen perheensä ovat hyötyneet henkilökohtaisesti tiiviistä yhteyksistään Putinin hallintoon. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai sellaisten toimien tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1209. |
Alexander Anatolievich MAKSIMTSEV (Александр Анатольевич МАКСИМЦЕВ) |
Syntymäaika: 20.8.1963
►C16
|
Alexander Maksimtsev on venäläinen sotilasjohtaja ja ilma- ja avaruusvoimien sotilaspoliittisista asioista vastaava apulaiskomentaja. Venäjän ilma- ja avaruusvoimat ovat tehneet iskuja sekä sotilaallisiin että siviilikohteisiin Ukrainassa. Koska Alexander Maksimytev on apulaiskomentaja, hän on vastuussa tämän yksikön toimista. Alexander Maksimtsev on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai sellaisten toimien tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1210. |
Maria Alexeyevna LVOVA-BELOVA (Мария Алексеевна ЛЬВОВА-БЕЛОВА) |
Syntymäaika: 25.10.1984 Syntymäpaikka: Penza, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Maria Alexeyevna Lvova-Belova on presidentin lasten oikeuksista vastaava valtuutettu, joka teki aloitteen kansalaisuuden myöntämistä Ukrainan orpolapsille koskevan menettelyn yksinkertaistamisesta. Hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet eniten ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseen adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Maria Alexeyevna Lvova-Belovan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Hän kannatti julkisesti Donbassin alueen liittämistä Venäjän federaatioon. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1211. |
Yuri Nikolaevich GREKHOV (Юрий Николаевич ГРЕХОВ) |
Syntymäaika: 15.10.1962 Syntymäpaikka: Gorky, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yuri Nikolaevich Grekhov on Venäjän sotilaskomentaja, kenraalieversti ja Venäjän ilma- ja avaruusvoimien apulaiskomentaja. Venäjän ilma- ja avaruusvoimat ovat tehneet iskuja sekä sotilaallisiin että siviilikohteisiin Ukrainassa. Venäjän ilma- ja avaruusvoimien apulaiskomentajana hän johtaa ilma- ja ohjustorjuntajoukkoja, joten hän on vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1212. |
Zabit Sabirovich KHEIRBEKOV (Забит Сабирович ХЕИРБЕКОВ) |
Syntymäaika: 5.6.1968 Syntymäpaikka: Kusarin alue, Azerbaidžanin SNT, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Zabit Kheirbekov on Venäjän ilma- ja avaruusjoukkojen kenraaliluutnantti ja Venäjän ilma- ja avaruusjoukkojen logistiikasta vastaava apulaiskomentaja. Venäjän ilma- ja avaruusvoimat ovat tehneet iskuja sekä sotilaallisiin että siviilikohteisiin Ukrainassa. Zabit Kheirbekov on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai sellaisten toimien tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1213. |
Andrey Anatolyevich KOZITSYN (Андрей Анатольевич КОЗИЦЫН) |
Syntymäaika: 9.6.1960 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Kozitsyn on johtava venäläinen liike-elämän edustaja. Hän on Ural Mining Metallurgical Company:n (UMMC/UGMK) entinen toimitusjohtaja; UMMC on yksi Venäjän suurimmista tärkeimpien raaka-aineiden (muun muassa kuparin, sinkin, hiilen, kullan ja hopean) tuottajista. Hän on edelleen aktiivinen liike-elämän toimija monilla eri liiketoiminta-aloilla. Hän on saanut tunnustusta merkittävästä panoksestaan Venäjän talouteen ja Uralin alueen kehittämisestä. Näin ollen hän on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä, ja liike-elämän edustaja sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
21.7.2022 |
|
1214. |
Sergey Semyonovich SOBYANIN (Сергей Семёнович СОБЯНИН) |
Syntymäaika: 21.6.1958 Syntymäpaikka: Nyaksimvol, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Semyonovich Sobyanine on Moskovan kaupunginjohtaja, ja hänellä on läheiset siteet Vladimir Putiniin. Hän toimi presidentin kanslian päällikkönä vuosina 2005–2008 ja Venäjän varapääministerinä Vladimir Putinin toisessa kabinetissa vuosina 2008–2010. Hän on turvallisuusneuvoston jäsen. Sobyanine varoitti 1. maaliskuuta 2022, että kaikki ”provokaattoreiden” yritykset ja kehotukset järjestää katumielenosoituksia Moskovassa estettäisiin. Hän ilmaisi 18. maaliskuuta 2022 pidetyssä poliittisessa kokoontumisessa ”Maailma ilman natsismia” selvän tukensa ”erityiselle sotilasoperaatiolle” Ukrainassa. Näin ollen hän tukee tai panee täytäntöön toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1215. |
Aleksey Vladimirovich DENISENKO (Алексей Владимирович ДЕНИСЕНКО) |
Syntymäaika: 9.6.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksey Denisenko on Tšeljabinskin alueellisen lakiasäätävän kokouksen jäsen, alueellisen poliittisen neuvoston puheenjohtajiston jäsen, rakennuspolitiikkaa sekä asumis- ja kunnallispalveluja käsittelevän lakiasäätävän kokouksen puheenjohtaja ja Tšeljabinskin alueen kuntien välisen koordinaationeuvoston päällikkö. Lisäksi hän on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen ja on perustellut, puolustanut ja tukenut avoimesti presidentti Putinin päätöstä tunnustaa ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta” itsenäisiksi valtioiksi sekä ”erityistä sotilasoperaatiota”, joka hänen mukaansa on rauhaanpakottamisoperaatio. Hän on vastuussa yllyttämisestä vihaan Ukrainaa kohtaan, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1216. |
Alexander Nikolaevich BELSKIY (Александр Николаевич БЕЛЬСКИЙ) |
Syntymäaika: 16.7.1975 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Pietari, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Belskiy on toiminut Pietarin lakiasäätävän kokouksen puheenjohtajana 29. syyskuuta 2021 alkaen Kremlin-mielisen poliittisen puolueen ”Yhtenäinen Venäjä” jäsenenä. Lakiasäätävä kokous on korkein ja ainoa valtion lainsäädäntöelin Pietarissa. Se perustettiin ja sitä säännellään Venäjän federaation lain nojalla, ja se tekee tiivistä yhteistyötä Pietarin kuvernöörin kanssa. Alexander Belskiy on myös ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen alueosaston ensimmäinen apulaissihteeri. Lakiasäätävän kokouksen puheenjohtajana Belskiy on sen korkea-arvoisin jäsen. Tämän vuoksi Belskiy on merkittävä poliitikko Pietarissa ja muualla. Belskiy toimi aiemmin Pietarin apulaiskuvernöörinä vuosina 2020–2021. Tässä ominaisuudessa hän vastasi nuorisopolitiikasta. Belskiy jatkaa työtään lasten kanssa ja pyrkii juurruttamaan lapsiin hallintoa tukevia aatteita. Belskiy käyttää aktiivisesti useita sosiaalisen median tilejään Telegram- ja VKontakte-palveluissa ja julkaisee artikkeleita ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen tiedotuskanavissa. Hän käytti toistuvasti sosiaalista mediaa perustellakseen Venäjän sotaa Ukrainaa vastaan ja ilmaistakseen sille tukensa ja onnitteli Krimiä ja Sevastopolia niiden ”palauttamisesta” osaksi Venäjää. Belskiy on vastuussa yllyttämisestä vihaan Ukrainaa kohtaan, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan sodalle. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1217. |
Alexander Valentinovich ISHCHENKO (Александр Валентинович ИЩЕНКО) |
Syntymäaika: 9.3.1970 Syntymäpaikka: Rostov-na-Donu, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Ishchenko on Rostovin alueen lakiasäätävän kokouksen puheenjohtaja ja hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen Rostovin alueosaston sihteeri (molemmat vuodesta 2016). Hän on myös Yhtenäinen Venäjä -puolueen yleisneuvoston jäsen. Alexander Ishchenko toimii hyvin aktiivisesti nuorisojärjestöissä, kuten Rostovin nuorisoparlamentissa ja alueellisessa poliittis-sotilaallisessa nuorisojärjestössä ”Youth Guard”. Lakiasäätävän kokouksen puheenjohtajana hän on julkisuuden henkilö, ja hänet nähdään usein paikallisilla ja valtakunnallisilla televisiokanavilla sekä uutisissa ja julkisissa tapahtumissa. Julkisissa haastatteluissa ja sosiaalisen median julkaisuissa Alexander Ishchenko tukee presidentti Putinin päätöstä tunnustaa itsenäisiksi separatistialueet ”Luhanskin kansantasavalta” ja ”Donetskin kansantasavalta” ja edistää Putinin hallinnon propagandaa. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Alexander Ishchenko on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki kyseiselle sodalle. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1218. |
Mikhail Vladimirovich STRUK (Михаил Владимирович СТРУК) |
Syntymäaika: 26.10.1977 Syntymäpaikka: Novy Rogachik, Volgogradin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Struk on ollut Volgogradin alueen lakiasäätävän kokouksen jäsen vuodesta 2017. Struk on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen. Sosiaalisen median alustalla Vkontakte ja paikallisessa sanomalehdessä julkaistuissa lausunnoissaan Struk on Volgogradin alueen lakiasäätävän kokouksen varajäsenenä toistuvasti ilmaissut tukensa Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan ja tuominnut ukrainalaiset natseina. Struk ilmaisee tukensa Ukrainassa taisteleville venäläisille sotilaille. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi ja ZAO Volzhskaya Poultry Farmin johtajana käyttämänsä vaikutusvallan vuoksi Struk on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan sodalle. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1219. |
Nikolay Nikolaevich ZABOLOTNEV (Николай Николаевич ЗАБОЛОТНЕВ) |
Syntymäaika: 30.1.1992 Syntymäpaikka: Chuyn alue Kirgisian tasavallan pohjoisosassa Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolay Zabolotnev on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen Hanty-Mansijskin alueosaston alueellisen toimeenpanevan komitean päällikkö. Hän on myös Hanty-Mansin autonomisen piirikunnan Yugran duuman seitsemännen kokoonpanon jäsen. Hän on myös entinen päällikkö Yugran nuorisoduumassa (nuorisoparlamentti), joka tekee yhteistyötä itsenäisiksi julistautuneiden ”Luhanskin kansantasavallan” ja ”Donetskin kansantasavallan” nuorisoduumien kanssa. Nikolay Zabolotnev osallistuu säännöllisesti Yugran nuorisoduuman kokouksiin, foorumeille ja tapahtumiin. Hän nousi lavalle esitystä varten alueellisessa hyväntekeväisyyskonsertissa 1. huhtikuuta 2022 ja keräsi rahaa Venäjän Donbassissa toteuttamien ”humanitaaristen operaatioiden” tukemiseksi. Hän ilmaisi useaan otteeseen tukensa ”erityisoperaatiolle” alueellisella televisiokanavalla. Nikolay Zabolotnev on hyvin aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja käyttää sitä ilmaistakseen tukensa Putinille ja mainitulle operaatiolle, korostaakseen, että ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” kansa seisoo Venäjän rinnalla, levittääkseen väitteitä Donbassin kansanmurhasta ja todetakseen, että Ukrainan joukot on tuhottava kokonaan. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Nikolay Zabolotnev on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan sodalle. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1220. |
Nikolay Timofeevich VELIKDAN (Николай Тимофеевич ВЕЛИКДАНЬ) |
Syntymäaika: 6.3.1956 Syntymäpaikka: Sovetskoye Runo, Ipatovskyn piiri, Stavropolin alue, entinen Neuvostoliitto, (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolay Velikdan on toiminut Stavropolin alueellisen duuman puheenjohtajana 30. syyskuuta 2021 alkaen. Hän on ollut Stavropolin alueellisen duuman jäsen 19. syyskuuta 2021 alkaen ja on entinen Stavropolin alueen hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Hän on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen ja puolueen alueellisen poliittisen neuvoston puheenjohtajiston jäsen. Venäjän alueellisilla uutissivustoilla Bez Formata ja Stapravda antamissaan lausunnoissa hän on julkisesti tukenut ja edistänyt hyökkäystä Ukrainaan levittämällä Venäjän hyökkäystä koskevaa propagandaa ja levittämällä vääristeltyä kuvaa Ukrainan tilanteesta. Hän kannustaa osallistumaan ”erityisoperaatioon”. Hän on yksi korkea-arvoisimmista virkamiehistä ja Stavropolin alueduuman puheenjohtaja, minkä vuoksi hänellä on huomattavaa vaikutusvaltaa. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Nikolay Velikdan on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Venäjän Ukrainaa vastaan käymällä hyökkäyssodalle. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1221. |
Dmitryi Vladimirovich KHOLIN (Дмитрий Владимирович ХОЛИН) |
Syntymäaika: 25.9.1977 Syntymäpaikka: Kuibyšev, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitryi Kholin on Samaran alueellisen duuman jäsen, ja hän toimi sääntelykomitean puheenjohtajana. Hän on tällä hetkellä Samaran alueen apulaiskuvernööri ja alueen kuvernöörin hallintopäällikkö. Vuosina 2020–2021 hän toimi hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen Samaran alueen toimeenpanevan komitean päällikkönä. Hän on myös julkisen yleisvenäläisen Combat Brotherhood -veteraanijärjestön Samaran alueosaston jäsen. Kholin on sosiaalisen median kanavillaan, julkisissa haastatteluissaan ja luennoillaan perustellut avoimesti Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäyssotaa sekä puolustanut ja tukenut sitä. Hän on ilmaissut avoimesti olevansa presidentti Putinin vankkumaton kannattaja, mikä näkyy järjestelmällisenä julkisena yllyttämisenä Venäjän sotilasoperaation tukemiseen. Kholinilla on keskeinen rooli erityisesti venäläismielisen narratiivin levittämisessä nuorten ja armeijan nuorten kadettien keskuudessa. Näin ollen hän on vastuussa Ukrainan sotaa koskevan venäläismielisen propagandan ja disinformaation levittämisestä, minkä lisäksi hän pyrkii aktiivisesti takaamaan Venäjän kansan tuen sen sotilaalliselle toiminnalle. Toimimalla näin Kholin on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1222. |
Sergey Evgenievich TSIVILEV (Сергей Евгеньевич ЦИВИЛЕВ) |
Syntymäaika: 21.9.1961 Syntymäpaikka: Ždanov (Mariupol), entinen Neuvostoliitto, nykyinen Ukraina Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Tsivilev on Kemerovon alueen kuvernööri ja tunnettu julkisuuden henkilö. Hän on myös Yhtenäinen Venäjä -puolueen ylimmän neuvoston puheenjohtajiston jäsen. Julkisissa esiintymisissään Sergey Tsivilev on perustellut avoimesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa sekä puolustanut ja tukenut sitä. Hän on ilmaissut avoimesti olevansa presidentti Putinin vankkumaton kannattaja, mikä näkyy järjestelmällisenä julkisena yllyttämisenä Venäjän sotilasoperaation tukemiseen. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi hän on vastuussa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa koskevan venäläismielisen propagandan ja disinformaation levittämisestä, minkä lisäksi hän pyrkii aktiivisesti takaamaan Venäjän kansan tuen sen sotilaalliselle toiminnalle. Sergey Tsivilev on ilmaissut avoimesti tukensa Venäjän presidentin päätökselle tunnustaa ”Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen” itsenäisyys. Toimimalla näin Sergey Tsivilev on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1223. |
Roman Alexandrovich GOVOR (Роман Александрович ГOBOP) |
Syntymäaika: 22.11.1982 Syntymäpaikka: Novokuznetsk, Kemerovon alue, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Govor on Kemerovon alueen Kuzbassin lakiasäätävän kokouksen jäsen. Hän on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen. Govor on tukenut julkisesti päätöstä hyökätä Ukrainaan Rutube- ja VKontakte-tileillään julkaisemissaan lausunnoissaan. Hän myös edistää aktiivisesti hallituksen propagandaa. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Govor on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan sodalle. Hän on siten vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukenut sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1224. |
Roman Sergeevich CHUYKO (Роман Сергеевич ЧУЙКО) |
Syntymäaika: 12.5.1983 Syntymäpaikka: Blagoveštšensk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Chuyko on Yleisvenäläisen kansanrintaman alueellisen toimeenpanevan komitean päällikkö ja Tjumenin aluevaltuuston jäsen. Chuyko on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen. Alueensa alueellisen toimeenpanevan komitean puheenjohtajana Chuyko on ilmaissut toistuvasti tukensa Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan, levittänyt propagandaviestejä ja tuominnut Ukrainan viranomaiset kutsumalla heitä natseiksi sosiaalisen median alustoilla, alueellisilla televisiokanavilla ja uutistoimistojen verkkosivustoilla. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Chuyko on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan sodalle. Hän on siten vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1225. |
Viktor Vladimirovich BABENKO (Виктор Владимирович БАБЕНКО) |
Syntymäaika: 14.10.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Babenko on ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen kannattajien Sverdlovskin aluevaltuuston puheenjohtaja. Hän on Sverdlovskin alueen lakiasäätävän kokouksen jäsen ja ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen Sverdlovskin alueosaston apulaissihteeri. Babenko on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen keskeinen aluepoliitikko Sverdlovskin alueella. Babenko on helmikuussa käynnistyneen Venäjän hyökkäyksen alusta alkaen ilmaissut aktiivisesti tukensa operaatiolle sosiaalisessa mediassa, kirjallisissa haastatteluissa ja paikallisissa tapahtumissa pitämissään puheissa. Hän on kannustanut Sverdlovskin väestöä tukemaan ”Venäjän erityisoperaatiota nationalismin ja fasismin torjumiseksi”. Hänellä on useimmissa kuvissaan yllään t-paitaa, jossa on Venäjän hyökkäystä symboloiva ”Z”-logo. Lisäksi Babenko on useaan otteeseen levittänyt propagandaa ja virheellisiä lausuntoja sotilasoperaation tapahtumista. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Babenko on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan sodalle. Hän on siten vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1226. |
Yury Alexandrovich BURLACHKO (Юрий Александрович БУРЛАЧКО) |
Syntymäaika: 8.6.1961 Syntymäpaikka: Omsk, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Burlachko on toiminut Krasnodarin aluepiirin lakiasäätävän kokouksen puheenjohtajana vuodesta 2017, ja hän on Krasnodarin aluepiirin lakiasäätävän kokouksen korkein jäsen. Burlachko on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen. Burlachko on levittänyt Ukrainan vastaista Kremlin propagandaa useissa haastatteluissa ja ilmaissut tukensa Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan. Hän ilmaisi täyden tukensa presidentille tämän pyrkimyksissä ”puhdistaa moderni Ukraina natsismista”. Lisäksi Burlachko väittää olleensa aktiivisesti osallisena Krimin vaaliprosesseissa vuonna 2014. Hän on saanut useita mitaleja ja palkintoja, kuten Venäjän federaation presidentin kiitollisuustodistuksen (2004, 2014, 2017), ”Krimin palauttamisen” mitalin (2014) ja mitalin ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”). Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Burlachko on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan vastaiselle sodalle. Hän on siten tukenut toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän hyötyy venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä, sekä hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
21.7.2022 |
|
1227. |
Yury Zimelevich KAMALTYNOV (Юрий Зимелевич КАМАЛТЫНОВ) |
Syntymäaika: 11.3.1957 Syntymäpaikka: Kazan, Tatarstanin tasavalta, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kamaltynov on Tatarstanin tasavallan valtioneuvoston varapuheenjohtaja. Hän toimi aiemmin Tatarstanin tasavallan varapääministerinä ja Tatarstanin tasavallan presidentin täysivaltaisena edustajana Tatarstanin tasavallan valtioneuvostossa. Kamaltynov on hallitsevan Kremlin-mielisen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen. Kamaltynov on julkisesti tukenut ja edistänyt päätöstä hyökätä Ukrainaan paikallisilla ja alueellisilla media-alustoilla antamissaan lausunnoissa. Poliittisen vaikutusvaltansa vuoksi Kamaltynov on vastuussa Ukrainaan kohdistuvaan vihaan yllyttämisestä, venäläismielisen disinformaation ja propagandan levittämisestä sodan yhteydessä sekä pyrkimyksistä taata Venäjän kansan tuki Ukrainan vastaiselle sodalle. Hän on siten vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
1228. |
Sergey Vitalyevich BEZRUKOV (Сергей Витальевич БЕЗРУКОВ) |
Syntymäaika: 18.10.1973 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Bezrukov on venäläinen näyttelijä ja poliitikko. Hän on yksi ”Yhtenäinen Venäjä” –puoleen julkisista kasvoista ja puolueen ”pienen kotimaan kulttuurihankkeen” puheenjohtaja. Hän on myös ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen ylimmän neuvoston jäsen. Hän on levittänyt venäläistä propagandaa tukeakseen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on tukenut Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäystä esiintymällä sotaan osallistuneille venäläisille sotilaille ja Donbassin alueen separatististen niin kutsuttujen kansantasavaltojen lapsille. Lisäksi hän on ilmaissut julkisesti tukensa Krimin ja Sevastopolin laittomalle liittämiselle Venäjän federaatioon. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1229. |
Vladimir Lvovich MASHKOV (Владимир Львович МАШКОВ) |
Syntymäaika: 27.11.1963 Syntymäpaikka: Tula, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Mashkov on venäläinen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on tukenut aktiivisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän hyväksyi virallisesti presidentti Vladimir Putinin asettumisen uudelleen ehdolle vuoden 2018 presidentinvaaleissa ja toimi hänen vaaliedustajanaan. Hänet nimitettiin kulttuuria ja taidetta käsittelevän presidenttineuvoston jäseneksi. Hän myös kannatti Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä sekä Venäjän toteuttamaa Donbasin separatististen niin kutsuttujen kansantasavaltojen tunnustamista. Hän esiintyi 18. maaliskuuta 2022 Lužniki-stadionilla Moskovassa propagandatilaisuudessa, jossa tuettiin Krimin laitonta liittämistä ja Ukrainan vastaista sotaa. Lisäksi hän asennutti Moskovassa sijaitsevan Oleg Tabakov -teatterin julkisivulle sotilaallisen Z-symbolin, jota Venäjän propaganda on käyttänyt tukiessaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Hän on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
1230. |
Alla Viktorovna POLYAKOVA (Алла Викторовна ПОЛЯКОВА) |
Syntymäaika: 26.11.1970 Syntymäpaikka: Rjazan, Venäjän federaatio Kansallisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee "Venäjän federaation liittokokouksen valtionduuman pyyntöä Venäjän federaation presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta", ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä horjutti entisestään Ukrainan vakautta. |
1.9.2022 |
|
1231. |
Anton Olegovich TKACHEV (Антон Олегович ТКАЧЁВ) |
Syntymäaika: 31.3.1994 Syntymäpaikka: Voronež, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Jäsen valtionduumassa, puolsi äänestyksessä päätöslauselmaa nro 58243-8, joka koskee "Venäjän federaation liittokokouksen valtionduuman pyyntöä Venäjän federaation presidentti V.V. Putinille tarpeesta tunnustaa Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta", ja sen vuoksi tuki ja pani täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä horjutti entisestään Ukrainan vakautta. |
1.9.2022 |
|
1232. |
Valery Andreevich PONOMAREV (Валерий Андреевич ПОНОМАРЕВ) |
Syntymäaika: 17.8.1959 Syntymäpaikka: Kurilskin piiri, Sahalinin alue, Venäjän federaatio Kansallisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi hallituksen päätökset "ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksesta Venäjän federaation ja Donetskin kansantasavallan välillä sekä Venäjän federaation ja Luhanskin kansantasavallan välillä". |
1.9.2022 |
|
1233. |
Aleksander Dmitrievich KHARICHEV (Александр Дмитриевич ХАРИЧЕВ) |
Syntymäaika: 8.2.1966 Syntymäpaikka: Kostroma, entinen Neuvostoliitto(nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valtioneuvoston operatiivisen osaston päällikkö Venäjän federaation presidentin hallinnossa. Tuon osaston tehtävänä on ollut valmistella laittomia kansanäänestyksiä Ukrainan miehitetyillä alueilla. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1234. |
Boris Yakovlevich RAPOPORT (Борис Яковлевич РАПОПОРТ) |
Syntymäaika: 14.8.1967 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Alexander Kharichev Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation presidentillisten asioiden osasto |
Valtioneuvoston operatiivisen osaston apulaispäällikkö Venäjän federaation presidentin hallinnossa. Tuon osaston tehtävänä on ollut valmistella laittomia kansanäänestyksiä Ukrainan miehitetyillä alueilla. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1235. |
Anton Viktorovich KOLTSOV (Антон Викторович КОЛЬЦОВ) |
Syntymäaika: 24.6.1973 Syntymäpaikka: Tšerepovits, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Nimitettiin niin kutsutuksi ”Zaporižžjan alueen hallituksen pääministeriksi”18. heinäkuuta 2022 ja osallistui Zaporižžjan alueen liittämistä Venäjän federaation osaksi koskeneen laittoman kansanäänestyksen valmisteluihin. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1236. |
Alexey Sergeyevich SELIVANOV (venäjäksi: Алексей Сергеевич СЕЛИВАНОВ) alias Oleksiy Sergiyovich SELIVANOV (ukrainaksi: Олексiй Сергiйович СЕЛIВАНОВ) |
Syntymäaika: 7.12.1980 Syntymäpaikka: Kiova, entinen Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Niin kutsuttu ”Zaporižžjan sotilas- ja siviilihallinnon sisäisten asioiden ministeriön pääosaston apulaispäällikkö”. Tässä asemassa hän on osa niin kutsuttua miehitetyn Zaporižžjan alueen hallitusta, joka on vastuussa Zaporižžjan alueen liittämistä Venäjän federaation osaksi koskeneen laittoman kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1237. |
Anton Robertovich TITSKIY (Антон Робертович ТИЦКИЙ) |
Syntymäaika: 12.2.1990 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Venäjän federaation hallitus nimitti hänet ”Zaporižžjan alueen nuorisopolitiikasta vastaavaksi ministeriksi”18. heinäkuuta 2022. Tammikuusta 2024 lähtien hän on ollut ”Zaporižžjan alueen ensimmäinen apulaiskuvernööri”. Tässä asemassa hän on osa niin kutsuttua miehitetyn Zaporižžjan alueen hallitusta, joka on vastuussa Zaporižžjan alueen liittämistä Venäjän federaation osaksi koskeneen laittoman kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1238. |
Sergey Vladimirovich ELISEEV (Сергей Владимирович ЕЛИСЕЕВ) |
Syntymäaika: 5.5.1971 Syntymäpaikka: Stavropol, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: Hersonin alue, Ukraina Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Entinen ”Hersonin alueen sotilas- ja siviilihallinnon päällikkö”. Venäjän federaation hallitus nimitti hänet tähän tehtävään 5. heinäkuuta 2022. Tässä asemassa hän oli osa miehitetyn Hersonin alueen ”hallitusta”, joka on vastuussa Hersonin alueen liittämistä Venäjän federaation osaksi koskeneen laittoman kansanäänestyksen valmisteluista. Tällä hetkellä Kaliningradin alueen hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja Kaliningradin alueen kuvernöörin täysivaltainen edustaja Kaliningradin alueen lakiasäätävässä kokouksessa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1239. |
Mikhail Leonidovich RODIKOV (Михаил Леонидович РОДИКОВ) |
Syntymäaika: 26.1.1958 Syntymäpaikka: Ozjory, Moskovan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Sergey Eliseev Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Entinen ”Hersonin alueen sotilas- ja siviilihallinnon opetus- ja tiedeministeri”. Venäjän federaation hallitus nimitti hänet tähän tehtävään 4. heinäkuuta 2022. Hän oli vastuussa Hersonin koulutusjärjestelmän mukauttamisesta Venäjän vaatimuksiin. Tässä asemassa hän oli osa miehitetyn Hersonin alueen ”hallitusta”, joka on vastuussa Hersonin alueen liittämistä Venäjän federaation osaksi koskeneen laittoman kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1240. |
Vladimir Alexandrovich BESPALOV (Владимир Александрович БЕСПАЛОВ) |
Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Entinen ”Hersonin alueen sotilas- ja siviilihallinnon kotimaisten asioiden ministeri”. Venäjän federaation hallitus nimitti hänet tähän tehtävään 4. heinäkuuta 2022. Tässä asemassa hän oli osa miehitetyn Hersonin alueen ”hallitusta”, joka on vastuussa Hersonin alueen liittämistä Venäjän federaation osaksi koskeneen laittoman kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1241. |
Vitaliy Pavlovich KHOTSENKO (Витaлий Пaвлович ХОЦЕНКО) |
Syntymäaika: 18.3.1986 Syntymäpaikka: Dnipropetrovsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: Donetsk, Ukraine |
Hänet nimitettiin tähän tehtävään 8. kesäkuuta 2022, ja hän oli siten vastuussa ”Donetskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoimista”. Hänet nimitettiin Omskin alueen kuvernööriksi 29. syyskuuta 2023 alkaen. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1242. |
Vladislav Garievich KUZNETSOV (Владислав Гариевич КУЗНЕЦОВ) |
Syntymäaika: 18.3.1969 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Entinen ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen ensimmäisen varapuheenjohtaja”. Hänet nimitettiin tähän tehtävään 8. kesäkuuta 2022, ja hän oli siten vastuussa ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen” separatistisista ”hallitustoimista”. Hänet nimitettiin Tšukotkan autonomisen piirikunnan kuvernööriksi 15. maaliskuuta 2023 alkaen. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1243. |
Nikolay Ivanovich BULAYEV alias Nikolay Ivanovich BULAEV (Николай Иванович БУЛАЕВ) |
Syntymäaika: 1.9.1949 Syntymäpaikka: Kazatšja Sloboda, Šatskin piiri, Rjazanin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtaja vuodesta 2021. Hän oli vastuussa äänestysmenettelyjen valvonnasta toteutettaessa laittomat ”kansanäänestykset”, jotka koskivat Ukrainassa sijaitsevien ”Donetskin kansantasavallan”, ”Luhanskin kansantasavallan” sekä Zaporižžjan ja Hersonin alueiden laitonta liittämistä Venäjän federaatioon syyskuussa 2022. Venäjän federaatiossa avattiin hänen ohjauksessaan äänestyspaikkoja tämän äänestyksen helpottamiseksi. Syyskuussa 2023 keskusvaalilautakunta järjesti laittomat vaalit Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yritti legitimoida Venäjän hyökkäyssodan ja kyseisten Ukrainan osien laittoman miehityksen. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
6.10.2022 |
|
1244. |
Evgeniy Alexandrovich SOLNTSEV (Евгений Александрович СОЛНЦЕВ) |
Syntymäaika: 1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Niin kutsuttu ”Donetskin kansantasavallan hallituksen varapuheenjohtaja”8. kesäkuuta 2022 alkaen. Hänet nimitettiin 30. maaliskuuta 2023”Donetskin kansantasavallan hallituksen puheenjohtajaksi”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
6.10.2022 |
|
1245. |
Alexander Konstantinovich KOSTOMAROV (Александр Константинович КОСТОМАРОВ) |
Syntymäaika: 13.5.1977 Syntymäpaikka: Tšeljabinsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Niin kutsuttu ”Donetskin kansantasavallan ensimmäinen apulaishallintopäällikkö”8. kesäkuuta 2022 alkaen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
6.10.2022 |
|
1246. |
Alan Valerievich LUSHNIKOV (Алан Валерьевич ЛУШНИКОВ) |
Syntymäaika: 10.8.1976 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: JSC Kalashnikov -konserni |
Asevalmistaja Kalashnikov-konsernin suurin osakkeenomistaja ja puheenjohtaja. Kalashnikov-konserni on venäläinen sotilaskaluston, myös henkilökohtaisten kiväärien, ohjusten ja ajoneuvojen, kehittäjä ja valmistaja. Se on suoraan Rostecin hallinnassa. Venäjän asevoimat käytti Kalashnikov-konsernin valmistamia ohjattavia, ilmasta laukaistavia Vikhr-1-ohjuksia ja AK-12-rynnäkkökiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Kalashnikov-konsernia, joka on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän puolustusalan yhtiöt ja niihin sidoksissa olevat henkilöt hyötyvät Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta. Kalashnikov-konserni osallistuu aseiden toimittamiseen Venäjän asevoimille ja hyötyy kasvavasta asetarpeesta. Sen vuoksi Alan Lushnikov hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
6.10.2022 |
|
1247. |
Yulia Dmitrievna CHICHERINA (Юлия Дмитриевна ЧИЧЕРИНА) |
Syntymäaika: 7.8.1978 Syntymäpaikka: Sverdlovsk, Venäjä federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tunnettu venäläinen laulaja. Hän käyttää merkittävää asemaansa Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja suvereniteetin heikentämiseen tai uhkaamiseen julkisesti esimerkiksi halventamalla Ukrainan valtion symboleja ja osoittamalla julkisesti tukensa Venäjän miehittämien Ukrainan alueiden liittämiselle Venäjään. Hän tukee näin ollen aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
6.10.2022 |
|
1248. |
Dmitriy Vitalyevich BULGAKOV (Дмитрий Витальевич БУЛГАКОВ) |
Syntymäaika: 20.10.1954 Syntymäpaikka: Verkhneye Gurovo, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation varapuolustusministeri syyskuuhun 2022 saakka ja kenraali Venäjän armeijassa. Tässä tehtävässä hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Lisäksi hän on avoimesti perustellut, puolustanut ja tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1249. |
Yunus-Bek Bamatgireevich EVKUROV (Юнус-Бек Баматгиреевич ЕВКУРОВ) |
Syntymäaika: 30.7.1963 Syntymäpaikka: Pohjois-Ossetian autonominen SNT (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation varapuolustusministeri. Tässä tehtävässä hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Julkisissa esiintymisissään hän perustelee avoimesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Julkisilla esiintymisillään ja osallistumalla palkinto- ja mitaliseremonioihin hän pyrkii takaamaan Venäjän kansan sodalle antaman tuen. Lisäksi hänen toimensa osoittavat, että hän tukee aktiivisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1250. |
Ruslan Khadzhismelovich TSALIKOV (Руслан Хаджисмелович ЦАЛИКОВ) |
Syntymäaika: 31.7.1956 Syntymäpaikka: Ordžonikidze, Pohjois-Ossetian autonominen SNT (nykyinen Vladikavkaz, Pohjois-Ossetia-Alanian tasavalta, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation varapuolustusministeri. Hän on neljännellä sijalla Venäjän sotilasjohdon yleisessä hierarkiassa. Tässä tehtävässä hän on vastuussa Venäjän toimista yleisesti. Hän on useissa julkisissa esiintymisissään, kuten osallistuessaan Venäjän federaation puolustusministeriön järjestämään ”fasismin vastaiseen” konferenssiin, ilmaissut tukensa Venäjän Ukrainaa vastaan käymälle hyökkäyssodalle. Hänen toimensa osoittavat, että hän tukee aktiivisesti, perustelee ja puolustaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1251. |
Nikolay Aleksandrovich PANKOV (Николай Александрович ПАНКОВ) |
Syntymäaika: 2.12.1954 Syntymäpaikka: Maryino, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Varapuolustusministeri, Venäjän armeijan reservin kenraali ja Venäjän federaation valtiosihteeri. Hän on viidennellä sijalla Venäjän sotilasjohdon yleisessä hierarkiassa. Koska hänellä on keskeinen asema Venäjän sotilaallisessa toiminnassa, hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Hän on osallistunut joukkojen lähettämiseen Ukrainaan. Lisäksi hän on julkisuudessa avoimesti tukenut ja perustellut Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on myös myöntänyt Venäjän laskuvarjosotilaille palkintoja näiden osallistumisesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Nämä toimet osoittavat, että hän tukee aktiivisesti ja puolustaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1252. |
Yuriy Eduardovich SADOVENKO (Юрий Эдуардович САДОВЕНКО) |
Syntymäaika: 11.9.1969 Syntymäpaikka: Žitomyr, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation varapuolustusministeri, Venäjän federaation puolustusministerin kabinetin päällikkö ja Venäjän asevoimien kenraalieversti. Hän on seitsemännellä sijalla Venäjän sotilasjohdon yleisessä hierarkiassa. Koska Yuriy Sadovenkolla on keskeinen asema Venäjän sotilaallisessa toiminnassa, hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Hän on osallistunut joukkojen lähettämiseen Ukrainaan. Lisäksi hän on julkisuudessa avoimesti tukenut ja perustellut Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1253. |
Timur Vadimovich IVANOV (Тимур Вадимович ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 15.8.1975 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Entinen apulaispuolustusministeri. Tässä asemassa hän oli vastuussa sotilastarvikkeiden hankinnasta ja sotilaskäyttöön tarkoitettujen laitosten rakentamisesta. Hän oli kymmenennellä sijalla Venäjän sotilasjohdon yleisessä hierarkiassa. Koska hänellä on keskeinen asema Venäjän federaation sotilaallisessa toiminnassa, hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana hän on käynyt useita kertoja niin kutsutussa ”Luhanskin kansantasavallassa” ja niin kutsutussa ”Donetskin kansantasavallassa” tarkastamassa Venäjän miehitysjoukkojen rakenteilla olevia laitoksia. Lisäksi hän on luovuttanut useita valtion palkintoja Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa loukkaantuneille venäläisille sotilashenkilöille. Nämä toimet osoittavat, että hän tukee ja puolustaa aktiivisesti Ukrainaa vastaan käytävää sotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1254. |
Sergey Borissovich RYZHKOV (Сергей Борисович РЫЖКОВ) |
Syntymäaika: 25.10.1968 Syntymäpaikka: Voronež, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän asevoimien kenraalimajuri ja 41. usean aselajin armeijan komentaja. Näin ollen hän on merkittävässä asemassa Venäjän taistelujaotuksessa, ja hänellä on ollut keskeinen rooli hyökkäämisessä Ukrainan alueelle ja sen miehittämisessä. Tässä tehtävässä hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1255. |
Aleksander Viktorovich KOCHKIN (Александр Викторович КОЧКИН) |
Syntymäaika: 10.2.1957 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Tecmash-konsernin toimitusjohtaja. Tecmash on Venäjän asevoimien käyttämien ohjusten ja ampumatarvikkeiden keskeinen suunnittelija ja valmistaja. Sen tytäryhtiö NPO Splav valmistaa BM-27 Uragan- ja BM-30 Smerch -raketinheittimiä, joita Venäjä on käyttänyt hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Venäjän asevoimat käyttivät BM-27 Uragan- ja BM-30 Smerch -raketinheittimiä ukrainalaisiin siviilikohteisiin suunnatuissa rypäleaseiskuissa, jotka aiheuttivat runsaasti henkilövahinkoja. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
6.10.2022 |
|
1256. |
Vladimir Grigorevich KULISHOV (Владимир Григoрьевич КУЛИШOВ) |
Syntymäaika: 20.7.1957 Syntymäpaikka: Rostovin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän rajavartiolaitoksen päällikkö ja Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) apulaisjohtaja. Hänen komennossaan toimivat FSB:n rajavartiolaitoksen toimihenkilöt osallistuivat järjestelmällisiin ”suodatusoperaatioihin” ja ukrainalaisten pakkosiirtoihin Ukrainan miehitetyiltä alueilta. Venäjän rajavartijat kuulustelivat Ukrainan kansalaisia laittomasti ja pitkällisesti, suorittivat heitä koskevia laittomia etsintöjä ja pidättivät heitä laittomasti. Hän on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
6.10.2022 |
|
1257. |
Nikolay Viacheslavovich RASTORGUEV (Николaй Вячеслaвович РАСТОРГУЕВ) |
Syntymäaika: 21.2.1957 Syntymäpaikka: Lytkarino, Moskovan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäläinen laulaja ja Venäjän federaation puolustusministeriön julkisen neuvoston jäsen. Hän tuki aktiivisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan musiikkiesityksillään ja julkisilla toimillaan. Hän esiintyi 18. maaliskuuta 2022 Lužniki-stadionilla Moskovassa propagandatilaisuudessa, jossa tuettiin Krimin laitonta liittämistä ja Ukrainan vastaista sotaa. Lisäksi hän esiintyi Ukrainan vastaisessa sodassa taisteleville sotilaille ja lahjoitti varoja Venäjän miehittämälle Donbassille. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja aktiivisesti tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
6.10.2022 |
|
1258. |
Oleg Mikhaylovich GAZMANOV (Олег Михайлович ГАЗМАНОВ) |
Syntymäaika: 22.7.1951 Syntymäpaikka: Gusev, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäläinen muusikko. Jäsen Venäjän federaation puolustusministeriön julkisessa neuvostossa, joka perustettiin vuonna 2006 Venäjän federaation presidentin asetuksella ja jonka julkisesti ilmoitettuna tarkoituksena on varmistaa Venäjän federaation puolustusministeriön ja asevoimien siviilivalvonta. Hän osallistui hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen järjestämiin julkisiin tapahtumiin. Hän tuki lausunnoissaan ja musiikkiesityksissään Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän perusteli Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan levittämällä vääriä väitteitä Naton Venäjään kohdistamasta uhasta ja laajemman sodan väitetystä väistämättömyydestä, jos Venäjä ei ryhdy toimiin. Hän esiintyi 18. maaliskuuta 2022 Lužniki-stadionilla Moskovassa propagandatilaisuudessa, jossa tuettiin Krimin laitonta liittämistä ja Ukrainan vastaista sotaa. Hän esiintyi myös Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa taistelleille haavoittuneille venäläisille sotilaille järjestetyssä konsertissa. Hän on yksi niistä venäläisistä taiteilijoista, jotka tukivat julkisesti presidentti Putinin Ukrainan-politiikkaa sekä Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjään vuonna 2014. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja aktiivisesti tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
6.10.2022 |
|
1259. |
Dmitry Evgenevich SHUGAEV (Дмитрий Евгеньевич ШУГАЕВ) |
Syntymäaika: 11.8.1965 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation sotilaallis-teknisen yhteistyön viraston (FSVTS) johtaja. FSVTS on liittovaltion toimeenpanoelin, joka vastaa Venäjän federaation ja muiden maiden välisen sotilaallis-teknisen yhteistyön valvonnasta. Tässä tehtävässä hän vastaa sotilaallis-teknisen yhteistyön valvonnasta sekä valtion politiikan kehittämisestä sotilaallis-teknisen yhteistyön alalla, minkä vuoksi hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja panee täytäntöön ja tukee sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1261. |
Aleksander Gelyevich DUGIN (Александр Гельевич ДУГИН) |
Syntymäaika: 7.1.1962 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäläinen poliittinen filosofi, politiikan tutkija, analyytikko ja strategi ja Russkij mirin ja eurasianismin teorioiden pitkäaikainen ideologi. Hän kuuluu niin kutsuttuun Izborskin klubiin, joka on Venäjän ulko- ja sisäpolitiikan tutkimiseen erikoistunut konservatiivinen venäläinen ajatushautomo. Dugin on ideologisesti ja teologisesti perustellut Krimin liittämistä Venäjään ja Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja pitänyt sitä Ukrainan ”vapauttamisena” länsimaisesta vaikutusvallasta. Duginin ideologiassa keskitytään ajatukseen totalitaarisen Venäjän hallitseman euraasialaisen imperiumin rakentamisesta; Ukraina kuuluu siihen historiallisista, uskonnollisista ja maantieteellisistä syistä. Duginin ideologinen oletus on, että Ukraina on keinotekoinen valtio, joka uhkaa Venäjän ja suunnitellun Euraasian imperiumin turvallisuutta. Sen vuoksi sotilaallinen hyökkäys Ukrainaan oli väistämätön. Hän kehotti presidentti Vladimir Putinia hyökkäämään sotilaallisesti itäiseen Ukrainaan. Dugin on edistänyt Putinin aikakauden ekspansiiviseen ja kostonhaluiseen nationalismiin liittyvää ”venäläinen maailma” -konseptia, johon sisältyy ajatus historiallisesta isänmaasta, joka suojelee venäläisen maailman jäseniä. Hän on auttanut elvyttämään käsitettä ”Novorossija” eli ”Uusi Venäjä”, joka on Venäjän keisarikunnan aikakaudella käytetty historiallinen nimitys nykyisin Ukrainaan kuuluvalle hallinnolliselle alueelle. Dugin vaati Ukrainaan denatsifikaatiota ja kutsui sen hallitusta fasistiseksi. Hän tuki aktiivisesti venäläismielistä separatismia Itä-Ukrainassa ja levitti maailmankatsomustaan perustamalla ”Euraasian nuorisoliiton”, joka toteutti toimia Ukrainan suvereniteetin heikentämiseksi. Aleksander Dugin on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
6.10.2022 |
|
1262. |
Ella Aleksandrovna PAMFILOVA (Элла Александровна ПАМФИЛОВА) |
Syntymäaika: 12.9.1953 Syntymäpaikka: Olmaliq, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Uzbekistan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja. Keskusvaalilautakunta vastaa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä Ukrainan miehitetyillä alueilla. Tässä roolissa Ella Aleksandrovna Pamfilova on vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
1263. |
Mohammad Hossein BAGHERI محمد حسین باقر |
Syntymäpaikka: Teheran, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: kenraalimajuri Asema: Iranin asevoimien esikuntapäällikkö |
Kenraalimajuri Mohammad Hossein Bagheri on Iranin asevoimien esikuntapäällikkö. Hän valvoo miehittämättömiä ilma-aluksia koskevaa sotilaallista ohjelmaa, ja hänellä on keskeinen rooli Iranin puolustusyhteistyössä Venäjän federaation kanssa. Hän osallistuu myös Iranissa tehtyjen miehittämättömien ilma-alusten viemiseen ulkomaille; tässä ominaisuudessa hän avasi Tadžikistaniin kokoonpanolinjan Ababil-2-droonien vientiä varten. Hän osallistui myös Mohajer-6-droonien kehittämiseen ja niiden toimittamiseen Venäjän federaatiolle käytettäväksi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Kenraalimajuri Mohammad Hossein Bagheri on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.10.2022 |
|
1264. |
Sayed Hojatollah QUREISHI (alias Sayyed Hojatolah GHOREISHI) |
Syntymäaika: 27.9.1964 Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: kenraali Asema: apulaispuolustusministeri (tammikuusta 2024 lähtien) Passi: N42881363 (Iran), jonka voimassaolon päättymispäivä oli 10. lokakuuta 2022; tai passi D9021706 (Iran), jonka voimassaolon päättymispäivä oli 14. heinäkuuta 2021; tai passi D10007155 (Iran), jonka voimassaolon päättymispäivä on 17. elokuuta 2025; tai passi A59655618 (Iran), jonka voimassaolon päättymispäivä on 15. syyskuuta 2027; kansallisen henkilökortin numero: 5929869741 (Iran) |
Kenraali Sayed Qureishi ylennettiin tammikuussa 2024 Iranin puolustus- ja asevoimien logistiikkaministeriön (MODAFL) apulaispuolustusministeriksi. Siihen saakka hän toimi Iranin puolustus- ja asevoimien logistiikkaministeriön (MODAFL) toimitus-, tutkimus- ja teollisuusasioiden osaston päällikkönä ja oli vastuussa sopimuksen neuvottelemisesta Venäjän federaation kanssa Iranissa valmistettujen miehittämättömien ilma-alusten toimittamisesta niiden käyttämiseksi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Kenraali Sayed Qureishi on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.10.2022 |
|
1265. |
Saeed AGHAJANI / Saeed Ara Jani / Said Ara Jani / Said Agha Jani سعید آقاجانی |
Syntymäaika: 3.4.1969 Sukupuoli: mies Passi: V47528711 (Iran) Kansalaisuus: iranilainen Sotilasarvo: prikaatikenraali Asema: Islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC ASF) UAV-johdon komentaja |
Prikaatikenraali Saeed Aghajani on komentaja islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC ASF) UAV-johdossa, joka on Iranin miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV) koskevan ohjelman selkäranka. Prikaatikenraali Saeed Aghajani valvoo ja ohjaa Iranin miehittämättömien ilma-alusten operaatioiden suunnittelua, laitteita ja koulutusta; tähän sisältyy myös droonien toimittaminen Iranin kansainvälisille liittolaisille, mukaan lukien Venäjän federaatio. Prikaatikenraali Saeed Aghajani on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.10.2022 |
|
1266. |
Hossein SALAMI حسین سلامی |
Syntymäaika: 1960 Syntymäpaikka: Golpayagan, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: kenraalimajuri Asema: islamilaisen vallankumouskaartin komentaja |
Kenraalimajuri Hossein Salami on islamilaisen vallankumouskaartin komentaja, joka valvoo Iranin miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV) koskevan ohjelman kehittämistä ja kyseisten alusten siirtoja ulkomaille. Tässä ominaisuudessa kenraalimajuri Hossein Salami on vastuussa miehittämättömiin ilma-aluksiin liittyvästä puolustusyhteistyöstä, mukaan lukien miehittämättömien ilma-alusten toimittaminen Venäjän federaatiolle niiden käyttämiseksi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Kenraalimajuri Hossein Salami on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
14.11.2022 |
|
1267. |
Amir Ali HAJIZADEH امیرعلی حاجیزاده (alias Amir Ali Haji ZADEH) |
Syntymäaika: 28.2.1962 Syntymäpaikka: Teheran, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: prikaatikenraali Asema: islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja |
Prikaatikenraali Amir Ali Hajizadeh on islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien komentaja. Vallankumouskaarti (ilmavoimat) valvoo Iranin miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV) koskevan ohjelman kehittämistä ja kyseisten alusten siirtoja ulkomaille. Tässä ominaisuudessa Amir Ali Hajizadeh on vastuussa miehittämättömiin ilma-aluksiin liittyvästä puolustusyhteistyöstä, mukaan lukien miehittämättömien ilma-alusten toimittaminen Venäjän federaatiolle niiden käyttämiseksi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Prikaatikenraali Amir Ali Hajizadeh on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
14.11.2022 |
|
1268. |
Yousef ABOUTALEBI یوسف ابوطالبی |
Syntymäaika: 29.5.1983 Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Asema: Oje Parvaz Mado Nafar Companyn (Mado) toimitusjohtaja |
Yousef Aboutalebi on Iraniin sijoittautuneen, miehittämättömien ilma-alusten komponenttien valmistukseen sekä kaupallisten tuotteiden tuontiin ja vientiin erikoistuneen, EU:n luetteloon merkityn Oje Parvaz Mado Nafar Companyn (Mado) toimitusjohtaja. Mado on sidoksissa islamilaiseen vallankumouskaartiin (IRGC). Aboutalebi on Madon välityksellä hankkinut miehittämättömien ilma-alusten moottoreita, jotka on tarkoitettu IRGC:n ja siihen yhteydessä olevien yhteisöjen sotilaalliseen käyttöön. Madon valmistamia moottoreita on löydetty iranilaisista miehittämättömistä Shahed-136-ilma-aluksista, joita Venäjän federaatio on käyttänyt hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yousef Aboutalebi tukee sen vuoksi sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
1269. |
Ali Reza BALALI علیرضا بلالی |
Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: prikaatikenraali Asema: Upseeri ja islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC AF) komentajan Amir Ali Hajizadehin neuvonantaja. |
Prikaatikenraali Ali Reza Balali on islamilainen vallankumouskaartin (IRGC) upseeri ja EU:n luetteloon merkityn, IRGC:n ilmavoimien (IRGC AF) komentajan Amir Ali Hajizadehin neuvonantaja. Balali järjesti Kashanissa Iranissa elokuussa 2022 tapahtuman, jossa esiteltiin sotilaallisia miehittämättömiä ilma-aluksia ja annettiin niitä koskevaa koulutusta; tapahtumaan oli kutsuttu Venäjän joukkoja, ja niitä osallistui siihen. Näin tehdessään hän tuki Venäjän joukkoja iranilaisten miehittämättömien ilma-alusten käytössä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Prikaatikenraali Ali Reza Balali tukee sen vuoksi sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
1270. |
Abdollah MEHRABI عبدلله مهرابی |
Syntymäaika: 22.12.1961 Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: prikaatikenraali Asema: islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC AF) Research and Self-Sufficiency Jihad -organisaation päällikkö. |
Prikaatikenraali Abdollah Mehrabi on islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC AF) Research and Self-Sufficiency Jihad -organisaation päällikkö, ja hän omisti aiemmin osuuden EU:n luetteloon merkitystä Oje Parvaz Mado Nafar Company -yhtiöstä (Mado). Mehrabi on hankkinut Madolta miehittämättömien ilma-alusten moottoreita islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC AF) Research and Self-Sufficiency Jihad -organisaation käyttöön. Madon valmistamia moottoreita on löydetty iranilaisista miehittämättömistä Shahed-136-ilma-aluksista, joita Venäjän federaatio on käyttänyt hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Mehrabi johti Iranin valtuuskuntaa neuvotteluissa suunnitelmista rakentaa Venäjälle uusi tehdas, joka voisi valmistaa vähintään 6 000 Iranin suunnittelemaa miehittämätöntä ilma-alusta. Sen vuoksi prikaatikenraali Abdollah Mehrabi tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
1271. |
Hamid VAHEDI (حمید واحدى) |
Syntymäaika: maalis-huhtikuu 1965 Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Sotilasarvo: prikaatikenraali Asema: Iranin ilmavoimien päällikkö |
Prikaatikenraali Hamid Vahedi on Iranin ilmavoimien komentaja. Tässä asemassa hän osallistuu Iranin miehittämättömien ilma-alusten ohjelmaa, miehittämättömien ilma-alusten vientiä ja Venäjän federaation kanssa tällä alalla tehtävää puolustusyhteistyötä koskevaan päätöksentekoon; nämä kaikki ovat johtaneet siihen, että Venäjän federaatio käyttää iranilaisia miehittämättömiä ilma-aluksia Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Prikaatikenraali Hamid Vahedi tukee sen vuoksi sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
1272. |
Vasiliy Viktorovich NOSKOV (Василий Викторович НОСКОВ) |
Syntymäaika: 14.7.1993 Syntymäpaikka: Novosibirsk, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vasiliy Viktorovich Noskov on Venäjän viranomaisten edustaja, joka on hiljattain nimitetty Ukrainassa niin kutsutun ”Luhanskin kansantasavallan” kulttuuri-, urheilu- ja nuorisoministeriksi. Hänen nimittämisensä katsotaan pitkälti olevan osa Venäjän laajempaa suunnitelmaa nimittää luotettuja venäläisiä virkamiehiä keskeisiin tehtäviin Ukrainassa tukitoimena miehitettyjen alueiden laittomalle liittämiselle Venäjään. Tämän aseman sekä viimeaikaisten Venäjän sotaa ihannoivien lausuntojensa johdosta Noskov tukee aktiivisesti, perustelee ja puolustaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on näin ollen vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista ja politiikoista sekä niiden tukemisesta ja täytäntöönpanosta. |
16.12.2022 |
|
1273. |
Denis Sergeevich KURASHOV (Денис Сергеевич КУРАШОВ) |
Syntymäaika: 31.5.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Denis Sergeevich Kurashov on toiminut ”Donetskin kansantasavallan” apulaisministerinä ja toukokuusta 2023 alkaen viestintäministerinä. Hän on osa laittomasti liitetyn Donetskin alueen niin kutsuttua hallitusta ja hän on mukana separatistisessa toiminnassa ja vastuussa Donetskin alueen liittämistä Venäjän osaksi koskeneen kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on näin ollen vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista ja politiikoista sekä niiden tukemisesta ja täytäntöönpanosta. |
16.12.2022 |
|
1274. |
Dmitriy Vladimirovich SHMELEV (Дмитрий Владимирович ШМЕЛЕВ) |
Syntymäaika: 1981 Syntymäpaikka: Gelendžik, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitriy Shmelev toimi niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” tuloministerinä 21. helmikuuta 2023 saakka. Hän oli osa laittomasti liitetyn Donetskin alueen niin kutsuttua hallitusta ja hän oli mukana separatistisessa toiminnassa ja vastuussa Donetskin alueen liittämistä Venäjän osaksi koskeneen kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on näin ollen vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista ja politiikoista sekä niiden tukemisesta ja täytäntöönpanosta. |
16.12.2022 |
|
1275. |
Timur Ilgizovich SAMATOV (Тимур Ильгизович САМАТОВ) |
Syntymäaika: 4.4.1992 Syntymäpaikka: Kazan, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Timur Samatov on nimitetty Venäjän hallituksen toimesta niin kutsutun ”Luhanskin kansantasavallan” teollisuus- ja kauppaministeriksi. Hän on osa laittomasti liitetyn Luhanskin alueen niin kutsuttua hallitusta ja hän on mukana separatistisessa toiminnassa ja vastuussa Luhanskin alueen liittämistä Venäjän osaksi koskeneen kansanäänestyksen valmisteluista. Hän on näin ollen vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista ja politiikoista sekä niiden tukemisesta ja täytäntöönpanosta. |
16.12.2022 |
|
▼M109 ————— |
||||
|
1277. |
Larisa Nikolayevna BURANOVA (Лариса Николаевна БУРАНОВА) |
Syntymäaika: 3.4.1969 Syntymäpaikka: Iževsk, entinen Neuvostoliitto, (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Larisa Buranova on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1278. |
Aleksey Anatolyevich VOLOTSKOV (Алексей Анатольевич ВОЛОЦКОВ) |
Syntymäaika: 5.7.1981 Syntymäpaikka: Krasnoslobodsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksey Volotskov on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1279. |
Anatoly Nikolayevich GRESHNEVIKOV (Анатолий Николаевич ГРЕШНЕВИКОВ) |
Syntymäaika: 29.8.1956 Syntymäpaikka: Krasnodubrovsky, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Anatoly Greshnevikov on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1280. |
Maxim Alexeyevich GULIN (Максим Алексеевич ГУЛИН) |
Syntymäaika: 16.5.1997 Syntymäpaikka: Kopeysk, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Maxim Gulin on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1281. |
Vladimir Vladimirovich GUTENEV (Владимир Владимирович ГУТЕНЕВ) |
Syntymäaika: 27.3.1966 Syntymäpaikka: Tambov, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Gutenev on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1282. |
Elena Grigoryevna DRAPEKO (Елена Григорьевна ДРАПЕКО) |
Syntymäaika: 29.10.1948 Syntymäpaikka: Uralsk, entinen Neuvostoliitto (nykyisin Oral, Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Elena Drapeko on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1283. |
Pavel Nikolayevich ZAVALNY (Павел Николаевич ЗАВАЛЬНЫЙ) |
Syntymäaika: 11.8.1961 Syntymäpaikka: Hotkovo, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Pavel Zavalny on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1284. |
Viktor Mikhailovich ZAVARZIN (Виктор Михайлович ЗАВАРЗИН) |
Syntymäaika: 28.11.1948 Syntymäpaikka: Zaolešenka, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Zavarin on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
▼M80 ————— |
||||
|
1286. |
Dmitry Nikolaevich KOBYLKIN (Дмитрий Николаевич КОБЫЛКИН) |
Syntymäaika: 7.7.1971 Syntymäpaikka: Astrakhan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Kobylkin on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1287. |
Eduard Anatolyevich KUZNETSOV (Эдуард Анатольевич КУЗНЕЦОВ) |
Syntymäaika: 6.8.1967 Syntymäpaikka: Barabaš, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Eduard Kuznetsov on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1288. |
Vladimir Mikhailovich NOVIKOV (Владимир Михайлович НОВИКОВ) |
Syntymäaika: 9.6.1966 Syntymäpaikka: Tambov, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Novikov on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1289. |
Marat Abdulkhaevich NURIEV (Марат Абдулхаевич НУРИЕВ) |
Syntymäaika: 14.5.1966 Syntymäpaikka: Šemjakovo, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Marat Nuriev on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1290. |
Dmitry Vadimovich SABLIN (Дмитрий Вадимович САБЛИН) |
Syntymäaika: 5.9.1968 Syntymäpaikka: Mariupol, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Sablin on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1291. |
Tatyana Vasilievna SOLOMATINA (Татьяна Васильевна СОЛОМАТИНА) |
Syntymäaika: 21.4.1956 Syntymäpaikka: Kulejevo, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tatyana Solomatina on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1292. |
Andrey Nikolayevich SVINTSOV (Андрей Николаевич СВИНЦОВ) |
Syntymäaika: 12.11.1978 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Svintsov on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1293. |
Valentina Vladimirovna TERESHKOVA (Валентина Владимировна ТЕРЕШКОВА) |
Syntymäaika: 6.3.1937 Syntymäpaikka: Bolšoje Maslennikovo, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Valentina Tereshkova on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1294. |
Alexander Romanovich TOLMACHEV (Александр Романович ТОЛМАЧЁВ) |
Syntymäaika: 7.4.1993 Syntymäpaikka: Luhovitsy, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Tolmachev on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1295. |
Anastasia Olegovna UDALTSOVA (Анастасия Олеговна УДАЛЬЦОВА) |
Syntymäaika: 2.9.1978 Syntymäpaikka: Tšerkasy, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Anastasia Udaltsova on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1296. |
Saygidpasha Darbishevich UMAKHANOV (Сайгидпаша Дарбишевич УМАХАНОВ) |
Syntymäaika: 3.4.1962 Syntymäpaikka: Burtunay, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Saygidpasha Umakhanov on duuman jäsen, joka äänesti 3. lokakuuta 2022 Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laittoman liittämisen ja uusina liittovaltiosubjekteina Venäjän federaatioon yhdistämisen puolesta. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1298. |
Sergey Fateyevich BRILKA (Сергей Фатеевич БРИЛКА) |
Syntymäaika: 14.3.1954 Syntymäpaikka: Anga, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Brilka on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1299. |
Dmitry Yuryevich VASILENKO (Дмитрий Юрьевич ВАСИЛЕНКО) |
Syntymäaika: 11.5.1969 Syntymäpaikka: Kiriši, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Vasilenko on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4.lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1300. |
Maxim Gennadyevich KAVDZHARADZE (Максим Геннадьевич КАВДЖАРАДЗЕ) |
Syntymäaika: 10.6.1969 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Maxim Kavdzharadze on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1301. |
Arsen Bashirovich KANOKOV (Арсен Баширович КАНОКОВ) |
Syntymäaika: 22.2.1957 Syntymäpaikka: Šithala, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Arsen Kanokov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1302. |
Viktor Melkhiorovich KRESS (Виктор Мельхиорович КРЕСС) |
Syntymäaika: 16.11.1948 Syntymäpaikka: Vlasovo-Dvorino, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Antropovo, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Kress on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1303. |
Sergey Nikolayevich LUKIN (Сергей Николаевич ЛУКИН) |
Syntymäaika: 7.7.1954 Syntymäpaikka: Perljovka, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Lukin on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1304. |
Vitaliy Viktorovich NAZARENKO (Виталий Викторович НАЗАРЕНКО) |
Syntymäaika: 11.2.1977 Syntymäpaikka: Ordžonikidze, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Vladikavkaz, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vitaliy Nazarenko on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1305. |
Iliyas Magomed-Salamovich UMAKHANOV (Ильяс Магомед-Саламович УМАХАНОВ) |
Syntymäaika: 27.3.1957 Syntymäpaikka: Mahatškala, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Iliyas Umakhanov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1306. |
Andrey Ivanovich DENISOV (Андрей Иванович ДЕНИСОВ) |
Syntymäaika: 3.10.1952 Syntymäpaikka: Harkova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Denisov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1307. |
Alexander Arkadyevich ZHUKOV (Александр Аркадьевич ЖУКОВ) |
Syntymäaika: 29.12.1974 Syntymäpaikka: Širjana, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Zhukov on Hakassian tasavallan liittoneuvoston jäsen ja senaattori. Hän ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä ”Donetskin kansantasavallan”, ”Luhanskin kansantasavallan”, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Sen vuoksi hän on tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1308. |
Alexander Nikolayevich NEKRASOV (Александр Николаевич НЕКРАСОВ) |
Syntymäaika: 20.6.1963 Syntymäpaikka: Severodvinsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Nekrasov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1310. |
Viktor Anatolyevich SHEPTIY (Виктор Анатольевич ШЕПТИЙ) |
Syntymäaika: 25.12.1965 Syntymäpaikka: Sverdlovsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Sheptiy on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1311. |
Andrey Stanislavovich SHOKHIN (Андрей Станиславович ШОХИН) |
Syntymäaika: 5.10.1961 Syntymäpaikka: Vladimir, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Shokin on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1312. |
Nikolay Viktorovich LYUBIMOV (Николай Викторович ЛЮБИМОВ) |
Syntymäaika: 21.11.1971 Syntymäpaikka: Kaluga, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolay Lyubimov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1313. |
Vladimir Alexeyevich CHIZHOV (Владимир Алексеевич ЧИЖОВ) |
Syntymäaika: 3.12.1953 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Chizhov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1314. |
Alexander Vladimirovich SHENDERYUK-ZHIDKOV (Александр Владимирович ШЕНДЕРЮК-ЖИДКОВ) |
Syntymäaika: 25.11.1982 Syntymäpaikka: Kaliningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Shenderyuk-Zhidkov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1315. |
Valery Vasilyevich RADAYEV (Валерий Васильевич РАДАЕВ) |
Syntymäaika: 2.4.1961 Syntymäpaikka: Blagodatnoje, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valery Radayev on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1316. |
Alexander Ilyich RUSAKOV (Александр Ильич РУСАКОВ) |
Syntymäaika: 30.9.1959 Syntymäpaikka: Jaroslavl, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Rusakov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1317. |
Alexander Mikhailovich TERENTYEV (Александр Михайлович ТЕРЕНТЬЕВ) |
Syntymäaika: 13.6.1961 Syntymäpaikka: Verhny Uslon, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Terentyev on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1318. |
Sergey Pavlovich IVANOV (Сергей Павлович ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 19.4.1952 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Ivanov on liittoneuvoston jäsen, joka ratifioi 4. lokakuuta 2022 Venäjän federaation sekä Donetskin kansantasavallan, Luhanskin kansantasavallan, Zaporižžjan alueen ja Hersonin alueen väliset neljä sopimusta ja näiden alueiden Venäjän federaation osaksi ottamisen. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja horjuttanut entisestään Ukrainan vakautta. |
16.12.2022 |
|
1319. |
Viktoria Valerievna ABRAMCHENKO (Виктория Валериевна АБРАМЧЕНКО) |
Syntymäaika: 22.5.1975 Syntymäpaikka: Tšernogorsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Viktoria Valerievna Abramchenko on Venäjän federaation entinen varapääministeri, joka vastaa maatalousteollisuudesta, luonnonvaroista ja ekologiasta. Hän oli vastuussa maataloustuotannosta, myös viljasta, ja avusti Venäjän vastaisten pakotteiden seurausten torjumisessa. Tässä tehtävässä hän valvoi toimia viljan siirtämiseksi pois Ukrainasta ilman Ukrainan suostumusta ja vastasi sellaisten tapahtumien järjestämisestä, joihin osallistuu suoraan laittomasti liitetyn Krimin edustajia. Hän on ollut Venäjän federaation valtionduuman varapuheenjohtaja syyskuusta 2024 lähtien. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1320. |
Tatyana Alexeyevna GOLIKOVA Татьяна Алексеевна ГОЛИКОВА |
Syntymäaika: 9.2.1966 Syntymäpaikka: Mytištši, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tatyana Alexeyevna Golikova on sosiaalipolitiikasta sekä työ-, terveys- ja eläkeasioista vastaava Venäjän federaation varapääministeri. Hän on hallituksen alaisen koordinointineuvoston puheenjohtajiston jäsen, joka huolehtii Venäjän asevoimien, muiden joukkojen sekä sotilaallisten ryhmien ja yhtymien tarpeiden täyttämisestä Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä sodassa. Hän on osallistunut Venäjän hallituksen päätöksiin liikekannallepanosta Venäjällä ja hyväksynyt ne ja näin ollen hän on suoraan tukenut Venäjän Ukrainaa vastaan käymää sotaa ja osallistunut siihen. Hän on myös viime kädessä vastuussa Venäjän koulutusjärjestelmän toiminnasta laittomasti liitetyillä Ukrainan alueilla. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1321. |
Alexey Logvinovich OVERCHUK (Алексей Логвинович ОВЕРЧУК) |
Syntymäaika: 9.12.1964 Syntymäpaikka: Korostyšiv, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Logvinovich Overchuk on Venäjän federaation varapääministeri, joka vastaa Euraasian integraatiosta, yhteistyöstä Itsenäisten valtioiden yhteisön kanssa, BRICS-maista, G20-ryhmästä ja kansainvälisistä tapahtumista. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa Valko-Venäjälle tuonnin korvaamiseksi annetusta Venäjän budjettituesta, jota annetaan, koska Valko-Venäjä tukee Venäjän sotaa Ukrainassa. Näin ollen ja näiden toimien myötä hän on osallistunut suoraan Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1322. |
Alexander Vyacheslavovich KURENKOV (Александр Вячеславович КУРЕНКОВ) |
Syntymäaika: 2.6.1972 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Vyacheslavovich Kurenkov on siviilipuolustuksesta, hätätilanteista ja luonnonkatastrofien seurausten poistamisesta vastaava ministeri. Hän on hallituksen alaisen koordinointineuvoston puheenjohtajiston jäsen, joka huolehtii Venäjän asevoimien, muiden joukkojen sekä sotilaallisten ryhmien ja yhtymien tarpeiden täyttämisestä Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1323. |
Olga Borisovna LYUBIMOVA (Ольга Борисовна ЛЮБИМОВА) |
Syntymäaika: 31.12.1980 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Olga Borisovna Lyubimova on Venäjän federaation kulttuuriministeri. Hänen alaisuudessaan ministeriö on laajentanut sekä taloudellisia resursseja että ohjelmatukea niin sanotuille ”Donetskin kansantasavallalle” ja ”Luhanskin kansantasavallalle”. Useilla hänen johdollaan toteutetuilla hankkeilla pyritään integroimaan kyseiset laittomasti liitetyt Ukrainan alueet Venäjän kulttuuriympäristöön. Hän on myös epäsuorasti osallistunut Ukrainan kulttuuriperinnön ja esineiden tuhoamiseen sekä siihen, että nyt liitetyillä alueilla ei ole pyritty suojelemaan kulttuuriperintöä. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1324. |
Sergey Sergeyevich KRAVTSOV (Сергей Сергеевич КРАВЦОВ) |
Syntymäaika: 17.3.1974 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Sergeyevich Kravtsov on Venäjän federaation opetusministeri. Hänen vastuullaan ministeriö pyrkii integroimaan laittomasti liitettyjen Ukrainan alueiden koulutusjärjestelmän yhteen Venäjän koulutustilaan. Hänen ohjauksessaan kyseisten alueiden koulut ovat joutuneet siirtymään Venäjän opetussuunnitelmaan, käyttämään Venäjältä peräisin olevaa oppimateriaalia ja poistamaan Ukrainaan viittaavia osia opetussuunnitelmasta. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1325. |
Valery Nikolayevich FALKOV (Валерий Николаевич ФАЛЬКОВ) |
Syntymäaika: 18.10.1978 Syntymäpaikka: Tjumen, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valery Nikolayevich Falkov on Venäjän federaation tiede- ja korkeakoulutusministeri. Hänen valvonnassaan niin sanottujen ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” korkea-asteen koulutus on sisällytetty Venäjän koulutusjärjestelmään, ja on varattu määrärahoja tieteen ja korkea-asteen koulutuksen rahoittamiseksi Ukrainan neljän laittomasti liitetyn alueen alueella. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1326. |
Alexey Olegovich CHEKUNKOV (Алексей Олегович ЧЕКУНКОВ) |
Syntymäaika: 3.10.1980 Syntymäpaikka: Minsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Olegovich Chekunkov on Venäjän federaation kaukoidän ja arktisen alueen kehityksen ministeri. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten henkilöiden siirtämisestä Venäjän kaukoidän alueelle. Hänen valvonnassaan Venäjän kaukoidän alueiden varoja on käytetty niin kutsutussa ”Donetskin kansantasavallassa”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1327. |
Alexander Alexandrovich KOZLOV (Александр Александрович КОЗЛОВ) |
Syntymäaika: 2.1.1981 Syntymäpaikka: Južno-Sahalinsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Alexandrovich Kozlov on Venäjän federaation luonnonvara- ja ekologiaministeri. Hän vastaa sellaisten politiikkojen kehittämisestä ja täytäntöönpanosta, joilla pyritään luomaan uusia ympäristöpolitiikkoja niin sanotuissa ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa”, ja on sitonut ministeriön resursseja tähän tarkoitukseen. Näitä politiikkoja täytäntöönpannessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1328. |
Maksut Igoryevich SHADAYEV (Максут Игоревич ШАДАЕВ) |
Syntymäaika: 11.11.1979 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Maksut Igoryevich Shadayev on Venäjän federaation digitaalisen kehityksen, viestinnän ja joukkoviestinnän ministeri. Tässä roolissa ja hänen vastuullaan on toteutettu toimia, joilla valmistellaan digitalisaatio- ja televiestintäpalvelujen laajentamista laittomasti liitetyille Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueille niiden liittämiseksi suoraan Venäjään sekä laittomasti liitetylle Krimille. Ministeriö avustaa myös liikekannallepanossa ja osallistuu siten suoraan Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Tässä tehtävässä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1329. |
Anton Olegovich KOTYAKOV (Антон Олегович КОТЯКОВ) |
Syntymäaika: 15.8.1980 Syntymäpaikka: Kuibyšev, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Samara, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Anton Olegovich Kotyakov on Venäjän federaation työ- ja sosiaaliministeri. Hän on roolissaan toteuttanut politiikkoja, joilla tuetaan niin sanotuista ”Donetskin kansantasavallasta” ja ”Luhanskin kansantasavallasta” poistuneita henkilöitä. Hän vastaa valmisteluista Venäjän federaation sosiaaliturvajärjestelmien laajentamiseksi neljälle laittomasti liitetylle Ukrainan alueelle. Tässä tehtävässä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1330. |
Konstantin Anatolyevich CHUYCHENKO (Константин Анатольевич ЧУЙЧЕНКО) |
Syntymäaika: 12.7.1965 Syntymäpaikka: Lipetsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Konstantin Anatolyevich Chuychenko Venäjän federaation oikeusministeri. Hän on tukenut yhteistyötä niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan oikeusministeriön” ja hänen johdollaan toimivien virastojen kanssa. Oikeusministeriö vastaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan informaatioympäristön sensurointia koskevan lain täytäntöönpanosta ja tukee näin suoraan sotatoimia. Tässä tehtävässä toimiessaan hän on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1331. |
Vladimir Vladimirovich TYULIN (Владимир Владимирович ТЮЛИН) |
Syntymäaika: 19.5.1981 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Tyulin on ACCEPT LLC:n ja venäläisen televisiokanava REN TV:n toimitusjohtaja; kanava levittää Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan liittyvää valtion propagandaa ja disinformaatiota. Hänet sisällytettiin Free Russia Forumin kokoamaan ”1 500 :n sotaan yllyttäjän” luetteloon. Vladimir Tyulin on myös REN TV:lle uutislähetyksiä tarjoavan Multimedia Information Center Izvestia LLC:n pääjohtaja. Vladimir Tyulin on myös Venäjän maantieteellisen yhdistyksen medianeuvoston jäsen; neuvoston puheenjohtajana toimii puolustusministeri Sergei Šoigu. Hän tukee näin ollen toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1332. |
Mikhail Alexandrovich TUKMACHOV (Михаил Александрович ТУКМАЧЕВ) |
Syntymäaika: 16.4.1973 Syntymäpaikka: Perm, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 440111613873 |
Mikhail Tukmachov on venäläisen televisiokanava REN TV:n varatoimitusjohtaja; kanava levittää Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan liittyvää valtion propagandaa ja disinformaatiota. Hänet sisällytettiin Free Russia Forumin kokoamaan ”1 500 :n sotaan yllyttäjän” luetteloon. Hän tukee näin ollen toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1333. |
Svetlana Evgenievna BALANOVA (Светлана Евгеньевна БАЛАНОВА) |
Syntymäaika: 5.10.1970 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Svetlana Balanova on kansallisen mediakonsernin (NMG) johtaja; konsernin sisälle on perustettu Venäjällä 28 mediayritystä, mukaan lukien Channel One, Channel 5, REN TV ja STS, 78.ru, valtakunnallinen Izvestija-sanomalehti, Delovoi Peterburg ym. Hänet sisällytettiin Free Russia Forumin kokoamaan ”1 500 :n sotaan yllyttäjän” luetteloon. NMG:n määräysvallassa olevat tiedotusvälineet levittävät aktiivisesti propagandaa ja disinformaatiota, jotka liittyvät Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Svetlana Balanova on myös Roskomnadzorin alaisuudessa toimivan julkisen neuvoston päällikkö. Tässä tehtävässä hän on vastuussa ”ekstremistisen ja laittoman verkkosisällön” torjunnan tehostamisesta. Hän tukee näin ollen toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1334. |
Mikhail Evgenievich (Evgenyevich) (Yevgenyevich) FROLOV (Михаил Евгеньевич ФРОЛОВ) |
Syntymäaika: 4.4.1977 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mikhail Frolov on venäläisen televisiokanava REN TV:n päätoimittaja; kanava levittää Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan liittyvää valtion propagandaa ja disinformaatiota. Hänet sisällytettiin Free Russia Forumin kokoamaan ”1 500 :n sotaan yllyttäjän” luetteloon. Mikhail Frolov on myös REN TV:lle uutislähetyksiä tarjoavan Multimedia Information Center Izvestia LLC:n ensimmäinen varajohtaja ja päätoimittaja. Hän tukee näin ollen toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1335. |
Valeriy Dmitrovich ZORKIN (Валерий Дмитриевич ЗОРЬКИН ) |
Syntymäaika: 18.2.1943 Syntymäpaikka: Konstantinovka, Oktjabrskin piirikunta, Primorjen aluepiiri, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valeriy Dmitrovich Zorkin on Venäjän perustuslakituomioistuimen puheenjohtaja; tuomioistuin on tunnustanut perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Tällä päätöksellä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja sen tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Valeriy Dmitrovich Zorkin on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1336. |
Gadis Abdullaevich GADZHIEV (Гадис Абдуллаевич ГАДЖИЕВ ) |
Syntymäaika: 27.8.1953 Syntymäpaikka: Šovkra, Lakin piiri, Dagestanin tasavalta, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Gadis Abdullaevich Gadzhiev on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja sen tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Gadis Abdullaevich Gadzhiev on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1337. |
Sergey Mikhailovich KAZANTSEV Сергeй Михaйлович КАЗAНЦЕВ |
Syntymäaika: 16.2.1955 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Mikhailovich Kazantsev on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Sergey Mikhailovich Kazantsev on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1338. |
Sergey Dmitrievich KNYAZEV (Сергей Дмитриевич КНЯЕВ ) |
Syntymäaika: 15.2.1959 Syntymäpaikka: Pavlovski Posad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Dmitrievich Knyazev on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Sergey Dmitrievich Knyazev on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1339. |
Aleksandr Nikolaevich KOKOTOV (Александр Николаевич КОКОТОВ) |
Syntymäaika: 15.1.1961 Syntymäpaikka: Ufimka, Atšitin piiri, Sverdlovskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Nikolaevich Kokotov on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Aleksandr Nikolaevich Kokotov on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1340. |
Larisa Oktiabrievna KRASAVCHIKOVA (Лариса Октябриевна КРАСАВЧИКОВА ) |
Syntymäaika: 21.3.1955 Syntymäpaikka: Sverdlovsk, nykyään Jekaterinburg, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Larisa Oktiabrievna Krasavchikova on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Larisa Oktiabrievna Krasavchikova on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1341. |
Sergey Petrovich MAVRIN (Сергей Петрович МАВРИН ) |
Syntymäaika: 15.9.1951 Syntymäpaikka: Brjansk, entinen Neuvostoliitto (Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Petrovich Mavrin on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Sergey Petrovich Mavrin on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1342. |
Nikolay Vasilievich MELNIKOV (Николай Васильевич МЕЛЬНИКОВ) |
Syntymäaika: 27.5.1955 Syntymäpaikka: Irkutsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolay Vasilievich Melnikov on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Nikolay Vasilievich Melnikov on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1343. |
Lyudmila Mikhailovna ZHARKOVA (Людмила Михайловна ЖАРКОВА ) |
Syntymäaika: 3.9.1955 Syntymäpaikka: Petrozavodsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Lyudmila Mikhailovna Zharkova on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Lyudmila Mikhailovna Zharkova on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1344. |
Andrey Yurevich BUSHEV (Андрей Юрьевич БУШЕВ) |
Syntymäaika: 12.2.1966 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Yurevich Bushev on yksi Venäjän perustuslakituomioistuimen tuomareista, jotka ovat tunnustaneet perustuslaillisiksi ”sopimukset”, jotka koskevat Hersonin ja Zaporižžjan alueiden, niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan ja omalla ilmoituksellaan tasavallaksi julistautuneen Donetskin kansantasavallan, hyväksymistä Venäjän federaatioon. Kyseisillä päätöksillä luodaan keinotekoisesti mielikuva Venäjän Ukrainaa vastaan tekemän hyökkäyksen oikeutuksesta, ja niiden tarkoituksena on antaa kyseisille alueille kansainvälisten lainkäytön toimijoiden piirteitä. Perustuslakituomioistuimella on virallisesti ratkaiseva rooli ulkomaisten alueiden liittämisessä Venäjään. Näin ollen Andrey Yurevich Bushev on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1345. |
Ayshat Ramzanovna KADYROVA (Айшат Рамзановна КАДЫРОВА) |
Syntymäaika: 31.12.1998 Syntymäpaikka: Tsentaroi, Tšetšenia, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Ayshat Ramzanovna Kadyrova on presidentti Vladimir Putinin keskeisen Tšetšenian-liittolaisen Ramzan Kadyrovin vanhin tytär. Hänet on nimitetty isänsä tuella Tšetšenian tasavallan kulttuuriministeriksi, ja hän on tällä hetkellä Tšetšenian ensimmäisen ”kansallisen muotibrändin”, Limited Liability Company Firdawsin omistaja. Näin ollen hän on lähellä Tšetšenian tasavallan presidenttiä Ramzan Kadyrovia. |
16.12.2022 |
|
1346. |
Karina Ramzanovna KADYROVA (Карина Рамзановна КАДЫРОВА) |
Syntymäaika: 17.1.2000 Syntymäpaikka: Tsentaroi, Tšetšenia, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Karina Ramzanovna Kadyrova on presidentti Vladimir Putinin keskeisen Tšetšenian-liittolaisen Ramzan Kadyrovin vanhin tytär. Hänet on nimitetty Groznyin esiopetuksen johtajaksi, koska hänellä on läheiset suhteet isäänsä Ramzan Kadyroviin. Näin ollen hän on lähellä Tšetšenian tasavallan presidenttiä Ramzan Kadyrovia. |
16.12.2022 |
|
1347. |
Turpal-Ali Vakhayevich IBRAGIMOV (Турпал-Али Вахаевич ИБРАГИМОВ) |
Syntymäaika: 24.7.1979 Syntymäpaikka: Germentšuk, Tšetšenia, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Turpal-Ali Vakhayevich Ibragimov on presidentti Vladimir Putinin keskeisen Tšetšenian-liittolaisen Ramzan Kadyrovin serkku. Hänet on nimitetty useisiin hallituksen virkoihin, kuten Tšetšenian tasavallan liikuntakasvatuksesta, urheilusta ja nuorisopolitiikasta vastaavaan ministeriöön sekä omaisuus- ja maa-asiainministeriksi, koska hänellä on sukulaisuussuhde Ramzan Kadyroviin. Näin ollen hän on lähellä Tšetšenian tasavallan presidenttiä Ramzan Kadyrovia. |
16.12.2022 |
|
1348. |
Georgiy Sergeevich STAROSTIN (Георгий Сергеевич СТАРОСТИН) |
Syntymäaika: 1.12.1986 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771380617804 (Venäjä) |
Kapteeni Georgiy Starostin on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Starostin on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1349. |
Sergey Vladimirovich ILIN (Сергей Владимирович ИЛЬИН) |
Syntymäaika: 14.11.1987 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies |
Kapteeni Sergey Ilin on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Sergey Ilin on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1350. |
Yuriy Aleksandrovich NIKONOV (Юрий Александрович НИКОНОВ) |
Syntymäaika: 9.5.1984 Syntymäpaikka: Baku, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Azerbaidžan Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 271201003620, 016154160136 (Venäjä) |
Kapteeni Yuriy Nikonov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Yuriy Nikonov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1351. |
Ekaterina Viktorovna CHUGUNOVA (Екатерина Викторовна ЧУГУНОВА) |
Syntymäaika: 10.3.1991 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 312609219100 (Venäjä) |
Luutnantti Ekaterina Chugunova on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Ekaterina Chugunova on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1352. |
Igor Alekseevich GROZA (Игорь Алексеевич ГРОЗА) |
Syntymäaika: 2.6.1996 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 261205020910 (Venäjä) |
Luutnantti Igor Groza on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Igor Groza on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1353. |
Ivan Dmitrievich POPOV (Иван Дмитриевич ПОПОВ) |
Syntymäaika: 17.8.1998 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: majuri Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 280403816493 (Venäjä) |
Majuri Ivan Popov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen majuri Ivan Popov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1354. |
Matvey Andreevich LIYBAVIN (Матвей Андреевич ЛЫБАВИН) |
Syntymäaika: 2.9.1992 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: majuri Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 732610491457 (Venäjä) |
Majuri Matvey Liybavin on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen majuri Matvey Liybavin on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1355. |
Roman Aleksandrovich KUROCHKIN (Роман Александрович КУРОЧКИН) |
Syntymäaika: 25.2.1985 Syntymäpaikka: Chernyakhovsk, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: majuri Sukupuoli: mies |
Majuri Roman Kurochkin on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen majuri Roman Kurochkin on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1356. |
Dmitri Yuryevich TIKHONOV (Дмитрий Юрьевич ТИХОНОВ) |
Syntymäaika: 26.1.1993 Syntymäpaikka: Lipetsk, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: vanhempi luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 482305758073 (Venäjä) |
Vanhempi luutnantti Dmitri Tikhonov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen vanhempi luutnantti Dmitri Tikhonov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1357. |
Nikolay Vladimirovich TARASOV (Николай Владимирович ТАРАСОВ) |
Syntymäaika: 29.8.1985 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: vanhempi luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 503811568315 (Venäjä) |
Vanhempi luutnantti Nikolay Tarasov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen vanhempi luutnantti Nikolay Tarasov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1358. |
Anton Olegovich SHATUN (Антон Олегович ШАТУН) |
Syntymäaika: 12.2.1990 Syntymäpaikka: Gudauta, Georgia Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 610209429700 (Venäjä) |
Kapteeni Anton Shatun on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Anton Shatun on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1359. |
Alexey Petrovich BETEKHTIN (Алексей Петрович БЕТЕХТИН) |
Syntymäaika: 7.12.1987 Syntymäpaikka: Vladivostok, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies |
Kapteeni Alexey Betekhtin on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Alexey Betekhtin on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1360. |
Anton CHULIKOV (Антон ЧУЛИКОВ) |
Syntymäaika: ei tiedossa Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies |
Kapteeni Anton Chulikov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti-lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Anton Chulikov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1361. |
Artyom Aleksandrovich CHERNOV (Артём Александрович ЧЕРНОВ) |
Syntymäaika: 13.10.1988 Syntymäpaikka: Kovrov, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 770482092946 (Venäjä) |
Kapteeni Artyom Chernov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Artyom Chernov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1362. |
Stanislav Aleksandrovich MINKOV (Станислав Александрович МИНКОВ) |
Syntymäaika: 16.6.1984 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies |
Kapteeni Stanislav Minkov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Stanislav Minkov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1363. |
Alexey Sergeevich VOLKOV (Алексей Сергеевич ВОЛКОВ) |
Syntymäaika: 27.6.1997 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 784202352764 (Venäjä) |
Luutnantti Alexey Volkov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Alexey Volkov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1364. |
Andrey Anatolievitch IVANYUTIN (Андрей Анатольевич ИВАНЮТИН) |
Syntymäaika: 3.9.1980 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: majuri Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 503114955109 (Venäjä) |
Majuri Andrey Ivanyutin on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen majuri Andrey Ivanyutin on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1365. |
Olga PISMENSKAYA (Ольга ПИСЬМЕНСКАЯ) |
Syntymäaika: ei tiedossa Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: vanhempi luutnantti Sukupuoli: nainen |
Vanhempi luutnantti Olga Pismenskaya on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti-lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen vanhempi luutnantti Olga Pismenskaya on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1366. |
Pavel Aleksandrovich VASILYEV (Павел Александрович ВАСИЛЬЕВ) |
Syntymäaika: 19.3.1990 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: vanhempi luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 532007713046 (Venäjä) |
Vanhempi luutnantti Pavel Vasilyev on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen vanhempi luutnantti Pavel Vasilyev on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1367. |
Alexey Nikolaevich MIKHAYLOV (Алексей Николаевич МИХАЙЛОВ) |
Syntymäaika: 29.1.1985 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 770474370653 (Venäjä) |
Kapteeni Alexey Mikhaylov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Alexey Mikhaylov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1368. |
Elvira Yunusovna OBUKHOVA (Эльвира Юнусовна ОБУХОВА) |
Syntymäaika: 14.6.1988 Syntymäpaikka: Perm, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 590613130708 (Venäjä) |
Kapteeni Elvira Obukhova on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Elvira Obukhova on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1369. |
Pavel Borisovich OBUKHOV (Павел Борисович ОБУХОВ) |
Syntymäaika: 7.2.1983 Syntymäpaikka: Podolsk, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 503614915506 (Venäjä) |
Kapteeni Pavel Obukhov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Pavel Obukhov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1370. |
Vitaly Viktorovich YASKELAYNEN (Виталий Викторович ЯСКЕЛАЙНЕН) |
Syntymäaika: 1.10.1986 Syntymäpaikka: Pietari, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kapteeni Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 780625739170 (Venäjä) |
Kapteeni Vitaly Yaskelaynen on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kapteeni Vitaly Yaskelaynen on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1371. |
Alexandr Arsenovich GREGORYAN (Александр Арсенович ГРЕГОРЯН) |
Syntymäaika: 22.5.1998 Syntymäpaikka: Tver, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 695010890820 (Venäjä) |
Luutnantti Alexandr Gregoryan on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Alexandr Gregoryan on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1372. |
Artyom Andreevich VEDENOV (Артём Андреевич ВЕДЕНОВ) |
Syntymäaika: 10.2.1989 Syntymäpaikka: Kostroma, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: mies |
Luutnantti Artyom Vedenov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Аrtyom Vedenov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1373. |
Nikita Evgenievich POPLAVSKIY (Никита Евгеньевич ПОПЛАВСКИЙ) |
Syntymäaika: 15.3.1998 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 504602606022 (Venäjä) |
Luutnantti Nikita Poplavskiy on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Nikita Poplavskiy on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1374. |
Vladimir Sergeevich PETROV (Владимир Сергеевич ПЕТРОВ) |
Syntymäaika: 23.2.1998 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: luutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 521406165185 (Venäjä) |
Luutnantti Vladimir Petrov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön jäsen. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen luutnantti Vladimir Petrov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1375. |
Evgeniy Grigorievitch KAPSHUK (Евгений Григорьевич КАПШУК) |
Syntymäaika: 15.7.1974 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: eversti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773128151404 (Venäjä) |
Eversti Evgeniy Kapshuk on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön komentaja. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen eversti Evgeniy Kapshuk on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1376. |
Anton Yurievich TIMOSHINOV (Антон Юрьевич ТИМОШИНОВ) |
Syntymäaika: 29.1.1986 Syntymäpaikka: ei tiedossa Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: everstiluutnantti Sukupuoli: mies |
Everstiluutnantti Anton Timoshinov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön komentaja. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen everstiluutnantti Anton Timoshinov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1377. |
Igor Borisovich BAGNYUK (Игорь Борисович БАГНЮК) |
Syntymäaika: 30.4.1982 Syntymäpaikka: Riika, Latvia Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: everstiluutnantti Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 770470599386 (Venäjä) |
Everstiluutnantti Igor Bagnyuk on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) ohjussuunnitteluyksikön komentaja. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen everstiluutnantti Igor Bagnyuk on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1378. |
Robert Petrovich BARANOV (Роберт Петрович БАРАНОВ) |
Syntymäaika: 20.3.1975 Syntymäpaikka: Yalchiki tai Nizhny Tagil, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sotilasarvo: kenraalimajuri Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 012190931739, 502239120417 (Venäjä) |
Kenraalimajuri Robert Baranov on Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskuksen (GVC) johtaja. Tässä tehtävässä hän on keskeinen henkilö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti–lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. Näin ollen kenraalimajuri Robert Baranov on luonnollinen henkilö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1379. |
Boris Yurievich KOVALCHUK (Борис Юрьевич КОВАЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 1.12.1977 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Boris Yurievich Kovalchuk on Venäjän suurimpiin julkisiin energiayhtiöihin kuuluvan PJSC Inter RAO:n entinen pääjohtaja ja hallintoneuvoston puheenjohtaja. PJSC Inter RAO:n suurimpia osakkeenomistajia ovat valtion omistamat yksiköt (esim. Rozneftegaz). Hänet nimitettiin presidentin valvontaosaston varajohtajaksi maaliskuussa 2024. Boris Kovalchukilla on lisäksi läheiset yhteydet isäänsä Yuriy Kovalchukiin, joka on presidentti Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava. Heidän väitetään omistavan yhdessä ylellisyyshyödykkeitä ”LLC Invest”- ja ”Prime”-yhtiöiden kautta, jotka voidaan yhdistää Vladimir Putiniin, mukaan lukien ”Fishermen’s hut” -niminen kiinteistö. Boris Kovalchuk on näin ollen johtava liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
1380. |
Kirill Mikhailovich KOVALCHUK (Кирилл Михайлович КОВАЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 22.12.1968 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kirill Kovalchuk on Yuriy Kovalchukin veljenpoika ja National Media Groupin (NMG) pääjohtaja; NMG omistaa suuria osuuksia lähes kaikissa tärkeimmissä Venäjän liittovaltion tiedotusvälineissä, jotka levittävät Venäjän hallituksen propagandaa. NMG:n perusti vuonna 2008 Yuriy Kovalchuk, joka on presidentti Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava sekä yksi niin kutsutun Ozero Dacha -osuuskunnan perustajista; osuuskuntaan kuuluu joukko Putinin ympärillä toimivia vaikutusvaltaisia henkilöitä sekä Bank Rossiyan puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja. NMG:n määräysvallassa olevat tiedotusvälineet levittävät aktiivisesti propagandaa ja disinformaatiota, jotka liittyvät Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Asemassaan NMG:n pääjohtajana Kirill Kovalchuk tukee näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on näin ollen luonnollinen henkilö, joka on lähellä luetteloon merkittyä henkilöä. |
16.12.2022 |
|
1381. |
Stepan Kirillovich KOVALCHUK (Степан Кириллович КОВАЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 3.5.1994 Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Stepan Kovalchuk on Yuriy Kovalchukin veljenpojan poika. Yhtiö Sogaz, joka on Yuriy Kovalchukin määräysvallassa, hankki joulukuussa 2021 sosiaalisen median verkoston VK:n osakkeita. Tämän jälkeen Stepan Kovalchuk ylennettiin VK:n mediastrategiasta ja palvelujen kehittämisestä vastaavaksi varapääjohtajaksi, ja syyskuussa 2023 hänet nimitettiin “Social Platforms and Media Content” -yhtymän johtoon. Sen vuoksi Stepan Kovalchuk on luonnollinen henkilö, joka on lähellä luetteloon merkittyä henkilöä Yuriy Kovalchukia, joka on presidentti Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava sekä yksi niin kutsutun Ozero Dacha -osuuskunnan perustajista; osuuskuntaan kuuluu joukko Putinin ympärillä toimivia vaikutusvaltaisia henkilöitä sekä Bank Rossiyan puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja. |
16.12.2022 |
|
1382. |
Tatyana Alexandrovna KOVALCHUK alias Tatiana Aleksandrovna KOVALCHUK (Татьяна Александровна КОВАЛЬЧУК) |
Syntymäaika: 8.2.1968 Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tatyana Kovalchuk on Yuriy Kovalchukin vaimo. Tatyana Kovalchuk on Venäjän kolmanneksi rikkain nainen, jonka nettovarallisuus on 600 miljoonaa dollaria ja hän omistaa yhdessä miehensä kanssa Venäjän suurimman vakuutusyhtiön Sogazin venäläisen sijoitusyhtiön Aquila Capital Groupin kautta. Lisäksi heidän väitetään omistavan yhdessä ylellisyyshyödykkeitä ”LLC Invest”- ja ”Support for the Regional Economic Development” -yhtiöiden kautta, jotka voidaan yhdistää presidentti Vladimir Putiniin, mukaan lukien ”Igora Skiresort”, jossa vietettiin Putinin tyttären häät. Tatyana Kovalchuk on näin ollen luonnollinen henkilö, jolla on yhteys luetteloon merkittyyn henkilöön Yuriy Kovalchukiin, joka on Vladimir Putinin pitkäaikainen tuttava sekä yksi niin kutsutun Ozero Dacha -osuuskunnan perustajista; osuuskuntaan kuuluu joukko Putinin ympärillä toimivia vaikutusvaltaisia henkilöitä sekä Bank Rossiyan puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja. |
16.12.2022 |
|
1383. |
Andrey Leonidovich SIGUTA (Андрей Леонидович СИГУТА / Андрiй Леонiдович СIГУТА) |
Syntymäaika: 5.5.1979 Syntymäpaikka: Berdjansk, Zaporižžjan alue, entinen Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies Osoite: 26 30-letia Pobedi Blvd., Apt. 3, Melitopol, Zaporižžjan alue, Ukraina Verotunnistenumero: 2897911059 (Ukraina) |
Andrey Leonidovich Siguta on Venäjän nimittämä Melitopolin piirin sotilas- ja siviilihallinnon johtaja. Tässä tehtävässä hän valvoo ukrainalaisten maataloustuotteiden ja viljan takavarikointia, jotta ne voidaan kuljettaa Venäjälle. Hän on näin ollen vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista tai politiikoista sekä niiden tukemisesta ja täytäntöönpanosta. |
16.12.2022 |
|
1384. |
Valeriy Mikhailovich PAKHNITS (Валерий Михайлович ПАХНИЦ / Валерiй Михайлович ПАХНИЦЬ) |
Syntymäaika: 22.1.1953 Syntymäpaikka: Mariupol, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies Osoite: 5 Myslitšenko-katu, Tšmyrivkan kylä, Starobilskyin piiri, Luhanskin alue, Ukraina Verotunnistenumero: 1938008353 (Ukraina) |
Valeriy Pakhnits on entinen Venäjän nimittämä Starobilskyin piirin vt. hallintojohtaja. Tässä tehtävässä hän valvoi ukrainalaisten maataloustuotteiden ja viljan takavarikointia, jotta ne voidaan kuljettaa Venäjälle. Hän on näin ollen vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävistä tai uhkaavista toimista tai politiikoista sekä niiden tukemisesta ja täytäntöönpanosta. |
16.12.2022 |
|
1385. |
Marina Evgenievna KIM (Марина Евгеньевна КИМ) |
Syntymäaika: 19.4.1952 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Marina Evgenievna Kim on venäläinen televisiojuontaja ja poliitikko, joka on Kremlin-mielisen ”Oikeudenmukainen Venäjä – Venäjän patriootit – Totuuden puolesta” -puolueen keskusneuvoston puheenjohtajiston jäsen. Tässä tehtävässä hän levittää aktiivisesti virallista propagandaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja erityisesti niin sanotusta denatsifikaatiosta. Hänen propagandatoimintansa tavoitteena on lisätä Venäjän kansalaisten tukea hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Hän tuki voimakkaasti laittomia kansanäänestyksiä, joita pidettiin Ukrainan miehitetyillä alueilla Luhanskissa, Donetskissa, Hersonissa ja Zaporižžjassa. Näin ollen Marina Kim on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1386. |
Dmitriy Yuryevich PUCHKOV (Дмитрий Юрьевич ПУЧКОВ) |
Syntymäaika: 2.8.1961 Syntymäpaikka: Kirovograd, entinen Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitriy Yuryevich Puchkov on propagandisti ja Venäjän federaation kulttuuriministeriön alaisen julkisen neuvoston entinen jäsen. Puchkov julkaisi vuonna 2014 kirjan ”Ukraina on Venäjä”, jossa hän toisti tärkeimmät propagandaväitteet siitä, että Ukraina ei ole itsenäinen valtio. Maaliskuussa 2022 Puchkov tuki sanomalehtien haastatteluissa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja toisti Venäjän propagandan tärkeimmät väitteet, joiden mukaan sota oli seurausta Ukrainan ja Naton aggressiivisista toimista ja Venäjä suojelee vain turvallisuuttaan. Hän levittää edelleen propagandaa Ukrainan sodasta Venäjän federaation rahoittamassa Komsomolskaja Pravda -sanomalehdessä ja erilaisissa sosiaalisissa verkostoissa. Dmitriy Puchkov on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1387. |
Grigoriy Viktorovich LEPSVERIDZE (Григорий Викторович ЛЕПСВЕРИДЗЕ) |
Syntymäaika: 16.7.1962 Syntymäpaikka: Sotši, Krasnodarin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Grigoriy Viktorovich Lepsveridze on venäläinen laulaja, muusikko, säveltäjä ja musiikin tuottaja. Lepsveridzellä on suuri yleisö ja paljon vaikutusvaltaa kuulijoihinsa. Lepsveridze tuki julkisesti Venäjän federaation toimia Ukrainassa ja matkusti useita kertoja Ukrainan lainsäädännön vastaisesti Venäjän miehittämille Ukrainan alueille. Lepsveridze järjesti 12. huhtikuuta 2022 hyväntekeväisyyskonsertin iskulauseilla ”Venäjän puolesta” ja ”Maailma ilman natseja” Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan ja Venäjän armeijan tukemiseksi. Lepsveridze esiintyi 11. toukokuuta 2022 konsertissa Donetskissa tukeakseen omalla ilmoituksellaan kansantasavallaksi julistautunutta Donetskin kansantasavaltaa. Näin ollen hän tukee julkisesti hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hänen toimistaan tuli osa Venäjän viranomaisten propagandakampanjaa, jolla pyrittiin lisäämään Venäjän kansalaisten tukea sotilaalliselle hyökkäykselle. Kansalaisten tuki hyökkäyssodalle on tärkeä edellytys sodan jatkumiselle. Grigoriy Lepsveridze on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1388. |
Boris Vyacheslavovich KORCHEVNIKOV (Борис Вячеславович КОРЧЕВНИКОВ) |
Syntymäaika: 20.7.1982 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto, (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Boris Vyacheslavovich Korchevnikov on tunnettu venäläinen televisiojuontaja valtion televisiokanavalla ”Russia-1” ja Venäjän ortodoksiselle kirkolle kuuluvan ultrakonservatiivisen ”Spas”-televisiokanavan pääjohtaja. Vuosina 2017–2020 hän oli Venäjän kansankamarin jäsen. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa hän oli presidentti Vladimir Putinin luotettu edustaja. Hän levittää Venäjän propagandaa ”Miehen kohtalo” -ohjelmassaan valtion televisiokanavalla ”Russia-1” ja hänellä on laaja yleisö sosiaalisessa mediassa, jossa hän jakaa Venäjän virallista propagandaa. Sosiaalisissa verkostoissa hän kutsuu Ukrainan miehitettyjä alueita venäläisiksi. Hänen kommenteissaan länsi ja Ukraina yhdistetään jumalattomuuteen ja paholaiseen, mikä on linjassa Venäjän virallisen propagandan kanssa, jonka mukaan yksi Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tavoitteista on ”torjua jumalattomuutta”. Lisäksi hän levittää propagandaa ohjelmassaan. Boris Korchevnikov osallistuu varojenkeruukampanjoihin venäläismielisille taistelijoille ja kannustaa venäläisiä lahjoittamaan niihin rahaa. |
16.12.2022 |
|
|
|
|
Näin ollen hän on julkisesti ilmaissut tukensa hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Näistä toimista tuli osa Venäjän viranomaisten propagandakampanjaa, jolla pyritään lisäämään Venäjän kansalaisten tukea sotilaalliselle hyökkäykselle. Kansalaisten tuki hyökkäyssodalleon tärkeä edellytys sodan jatkumiselle. Boris Korchevnikov on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
|
|
1389. |
Nikita Sergeyevich MIKHALKOV (Никита Сергеевич МИХАЛКОВ) |
Syntymäaika: 21.10.1945 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikita Mikhalkov on venäläinen elokuvantekijä, näyttelijä ja julkisuuden hahmo, joka on julkisissa lausunnoissaan aktiivisesti tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on vuodesta 2014 lähtien levittänyt Kremlin Ukrainaa koskevia propagandanarratiiveja. Hän on ilmaissut tukevansa Krimin liittämistä ja niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin tasavaltojen itsenäisyyden tunnustamista. Hän on Venäjän federaation presidentin asetuksella vuonna 2016 perustetun julkisen elimen, Venäjän kulttuurisäätiön, puheenjohtaja. Hän on perustellut Venäjän hyökkäyssotaa Donbassin suojelemiseksi väitetyiltä Ukrainan siviiliväestöön kohdistuvilta rikoksilta. Hän on syyttänyt ukrainalaisia venäläisvastaisuudesta ja sanonut, että näiden kahden maan välinen ”konflikti” oli väistämätön. Hän on kutsunut ukrainan kieltä ”katastrofiksi” Venäjälle, koska sen väitetään lietsovan vihaa maata vastaan ja levittävän venäläisvastaisuutta. Mikhalkov vaati ukrainankielisen opetuksen täydellistä poissulkemista Donbassin kouluista. Hän on tukenut Kremlin valheellista narratiivia biologisista aseista Ukrainassa ja sankariksi tehtyjä venäläisiä vankeja taistelemassa Ukrainassa. Vuonna 2022 hän sai Hero of Labor -arvonimen Kremlissä järjestetyssä seremoniassa ja puhui Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan puolesta. |
16.12.2022 |
|
|
|
|
Nikita Mikhalkov on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
1390. |
Sergey Aleksandrovich MIKHEEV (Сергей Алексaндрович МИХEЕВ) |
Syntymäaika: 28.5.1967 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Mikheev on politiikan tutkija ja poliitikko. Hän on keskusneuvoston jäsen poliittisista ryhmistä ”Oikeudenmukainen Venäjä”, ”For Truth” ja ”Venäjän patriootit” koostuvassa puolueessa, joka tuki Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Hän on tukenut julkisissa lausunnoissaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on puolustanut pakotettua vallanvaihtoa Ukrainassa, Ukrainan alueiden liittämistä Venäjään, ohjusiskuja siviili-infrastruktuuriin ja väitettyä Ukrainan ”denatsifikaation” ja ”demilitarisoitumisen” tarvetta. Hän edisti Russkiy Mir -ideologiaa, jonka avulla Venäjän federaatio on riistänyt entisen Neuvostoliiton valtioilta oikeuden vaikutusvaltaan, kieltänyt Ukrainan legitimiteetin itsenäisenä kansakuntana ja kannattanut sen yhdistymistä Venäjän kanssa. Lisäksi hän perusti säätiön, joka tukee Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan osallistunutta venäläistä sotilashenkilöstöä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1391. |
Alexey Lvovich NIKOLOV (Алексей Львович НИКОЛОВ) |
Syntymäaika: 21.12.1957 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero, kansallinen henkilötunnus, muut henkilöasiakirjojen numerot: (1) 530308406 (2) 531246870 |
Aleksei Nikolov (Alexey Nikolov) on Venäjän hallitukseen yhteydessä olevan uutistoimiston TV-Novostin ja sen alaisen RT-uutiskanavan entinen pääjohtaja. Hän on RT:n toimitusjohtaja. TV-Novosti ja RT rahoitetaan Venäjän federaation liittovaltion talousarviosta. Hänen hallinnassaan olevat tiedotusvälineet, kuten RT, levittivät hallitusta tukevaa propagandaa ja disinformaatiota sekä tukivat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Lisäksi hän kielsi julkisesti Venäjän federaation asevoimien vastuun Butšassa tehdyistä sotarikoksista. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1392. |
Viktor Petrovich GOREMIYKIN (Виктор Петрович ГОРЕМЫКИН) |
Syntymäaika: 4.2.1959 Syntymäpaikka: Kormovoyen kylä, Serebryano-Prudskyn alue, Moskovan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen |
Viktor Petrovich Goremiykin on Venäjän federaation varapuolustusministeri ja Venäjän federaation asevoimien sotilaspoliittisen pääosaston päällikkö; osasto on sotilaspoliittinen keskushallintoelin, joka tekee sotilaallispatrioottista työtä Venäjän federaation asevoimissa. Hän on myös Venäjän puolustusministeriön kollegion jäsen ja Venäjän federaation asevoimien päähenkilöstöosaston entinen päällikkö. |
16.12.2022 |
|
|
|
Sukupuoli: mies |
Nykyisessä tehtävässään hän on vastuussa sotilaspoliittisen työn järjestämisestä Venäjän asevoimissa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
1393. |
Daniil Vyacheslavovich EGOROV (Даниил Вячеславович ЕГОРОВ) |
Syntymäaika: 6.9.1975 Syntymäpaikka: Moskovan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Daniil Vyacheslavovich Egorov on, 21. lokakuuta 2022 perustetun ”Venäjän federaation hallituksen alaisen Venäjän federaation asevoimien, muiden joukkojen sekä sotilaallisten ryhmien ja yhtymien tarpeiden täyttämisestä vastaavan koordinointineuvoston” jäsen. Koordinointineuvosto perustettiin organisoimaan liittovaltiotason toimeenpanevien elinten ja Venäjään kuuluvien alueiden toimeenpanevien elinten välinen vuorovaikutus, jotta voidaan ratkaista kysymyksiä, jotka liittyvät Venäjän asevoimien tarpeista huolehtimiseen Ukrainan hyökkäyssodan aikana. Koordinointineuvoston jäsenen ominaisuudessa Daniil Egorov on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1394. |
Viktor Vasilevich ZOLOTOV (Виктор Васильевич ЗОЛОТОВ) |
Syntymäaika: 27.1.1954 Syntymäpaikka: Rjazan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Vasilevich Zolotov on Venäjän federaation hallituksen alaisen, 21. lokakuuta 2022 perustetun ”Venäjän federaation asevoimien, muiden joukkojen sekä sotilaallisten ryhmien ja yhtymien tarpeiden täyttämisestä vastaavan koordinointineuvoston” jäsen. Koordinointineuvosto perustettiin organisoimaan liittovaltiotason toimeenpanevien elinten ja Venäjään kuuluvien alueiden toimeenpanevien elinten välinen vuorovaikutus, jotta voidaan ratkaista kysymyksiä, jotka liittyvät Venäjän asevoimien tarpeista huolehtimiseen hyökkäyssodan aikana Ukrainaa vastaan. Koordinointineuvoston jäsenen ominaisuudessa Viktor Zolotov on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1395. |
Aleksandr Leonidovich LINETS (Александр Леонидович ЛИНЕЦ) |
Syntymäaika: 11.1.1963 Syntymäpaikka: Starominskaja, Krasnodarin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Leonidovich Linets on Venäjän federaation hallituksen alaisen, 21. lokakuuta 2022 perustetun ”Venäjän federaation asevoimien, muiden joukkojen sekä sotilaallisten ryhmien ja yhtymien tarpeiden täyttämisestä vastaavan koordinointineuvoston” jäsen. Koordinointineuvosto perustettiin organisoimaan liittovaltiotason toimeenpanevien elinten ja Venäjään kuuluvien alueiden toimeenpanevien elinten välinen vuorovaikutus, jotta voidaan ratkaista kysymyksiä, jotka liittyvät Venäjän asevoimien tarpeista huolehtimiseen hyökkäyssodan aikana Ukrainaa vastaan. |
16.12.2022 |
|
|
|
|
Koordinointineuvoston jäsenen ominaisuudessa Alkesandr Linets on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
1396. |
Maksim Stanislavovich ORESHKIN (Максим Станиславович ОРЕШКИН) |
Syntymäaika: 21.7.1982 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Maksim Stanislavovich Oreshkin onVenäjän federaation hallituksen alaisen, 21. lokakuuta 2022 perustetun ”Venäjän federaation asevoimien, muiden joukkojen sekä sotilaallisten ryhmien ja yhtymien tarpeiden täyttämisestä vastaavan koordinointineuvoston” jäsen. Koordinointineuvosto perustettiin organisoimaan liittovaltiotason toimeenpanevien elinten ja Venäjään kuuluvien alueiden toimeenpanevien elinten välinen vuorovaikutus, jotta voidaan ratkaista kysymyksiä, jotka liittyvät Venäjän asevoimien tarpeista huolehtimiseen hyökkäyssodan aikana Ukrainaa vastaan. Koordinointineuvoston jäsenen ominaisuudessa Maksim Oreshkin on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1397. |
Igor Yuryevich BABUSHKIN (Игорь Юрьевич БАБУШКИН) |
Syntymäaika: 5.4.1970 Syntymäpaikka: Rybinsk, Jaroslavin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Babushkin on presidentti Vladimir Putinin nimittämä Astrakhanin alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Igor Babushkin johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Igor Babushkin on hyötynyt presidentti Vladimir Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Igor Babushkin on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Igor Babushkinin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Igor Babushkin on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1398. |
Andrey Vladimirovich CHIBIS Andrei Vladimirovich CHIBIS (Андрей Владимирович ЧИБИС) |
Syntymäaika: 19.3.1979 Syntymäpaikka: Tšeboksary, Tšuvassian tasavalta, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Chibis on presidentti Vladimir Putinin nimittämä Murmanskin alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Andrey Chibis johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Andrey Chibis on hyötynyt presidentti Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Andrey Chibis on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Andrey Chibisin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Andrey Chibis on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1399. |
Gleb Sergeevich NIKITIN Gleb Sergeyevich NIKITIN (Глеб Сергеевич НИКИТИН) |
Syntymäaika: 24.8.1977 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Gleb Nikitin on presidentti Vladimir Putinin nimittämä Novgorodin alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Gleb Nikitin johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Gleb Nikitin on hyötynyt presidentti Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Gleb Nikitin on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Gleb Nikitinin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Gleb Nikitin on sen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1400. |
Igor Mikhaylovich RUDENYA (Игорь Михайлович РУДЕНЯ) |
Syntymäaika: 15.2.1968 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Rudenya on presidentti Putinin nimittämä Tverin alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Igor Rudenya johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Igor Rudenya on hyötynyt presidentti Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Igor Rudenya on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Igor Rudenyan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Igor Rudenya on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1401. |
Vladislav Valerievich SHAPSHA (Владислав Валерьевич ШАПШ)А |
Syntymäaika: 20.9.1972 Syntymäpaikka: Obnisk, Kalugan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladislav Shapsha on presidentti Vladimir Putinin nimittämä Kalugan alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Vladislav Shapsha johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Vladislav Shapsha on hyötynyt presidentti Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Vladislav Shapsha on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Vladislav Shapshan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Vladislav Shapsha on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1402. |
Andrey Alexandrovich TRAVNIKOV Andrei Alexandrovich TRAVNIKOV (Андрей Александрович ТРАВНИКОВ) |
Syntymäaika: 1.2.1971 Syntymäpaikka: Tšerepovets, Vologdan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Travnikov on presidentti Vladimir Putinin nimittämä Novosibirskin alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Andrey Travnikov johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Andrey Travnikov on hyötynyt presidentti Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Andrey Travnikov on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Andrey Travnikovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Andrey Travnikov on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1403. |
Andrey Yuryevich VOROBYOV Andrei Yuryevich VOROBYOV (Андрей Юрьевич ВОРОБЬЁВ) |
Syntymäaika: 14.4.1970 Syntymäpaikka: Krasnojarsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Vorobyov on presidentti Vladimir Putinin nimittämä Moskovan alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Andrey Vorobyov johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Hän on ilmaissut tukensa niin kutsuttujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen itsenäisyyden laittomalle tunnustamiselle ja hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Kuvernöörinä Andrey Vorobyov on hyötynyt presidentti Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Andrey Vorobyov on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Andrey Vorobyovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Andrey Vorobyov on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1404. |
Igor Yurievich CHURBANOV (Игорь Юрьевич ЧУРБАНОВ) |
Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies ALV-numero: 182806009863 |
Igor Yurievich Churbanov on Votkinskin tehtaan pääjohtaja; tehdas valmistaa ohjuksia ja ampumatarvikkeita Iskander- ja Tochka-U järjestelmiin, joita Venäjä on käyttänyt hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Churbanov on myös julkisesti tukenut Venäjän hyökkäyssotaa ja on vastuussa sotaa tukevan propagandan levittämisestä julkaisemalla Votkinsk Plant -lehteä. Igor Churbanov on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1405. |
Aleksey Aleksandrovich PETROV (Алексей Александрович ПЕТРОВ) |
Syntymäaika: 29.9.1995 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksey Petrov on Venäjän federaation lasten oikeuksista vastaavan komission jäsenen toimiston neuvonantaja. Tässä asemassaan hän osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Aleksey Aleksandrovich Petrovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä, joten hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1406. |
Anton Vladimirovich SOLOVYOV (Антон владимирович СОЛОВЬЕВ) |
Syntymäaika: 28.6.1983 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Anton Solovyov on Pietarissa toimivan lainsäädäntöelimen jäsen ja ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsen. Tässä asemassaan hän osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Lisäksi hän sitoutui ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen jäsenenä helpottamaan ja nopeuttamaan hallinnollista prosessia, joka liittyy kyseisiin laittomiin adoptointeihin venäläisiin perheisiin. Anton Solovyovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä, joten hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1407. |
Eleonora Mikhailovna FEDORENKO (Элеонора Михайловна ФЕДОРЕНКО) |
Syntymäaika: 28.10.1972 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Eleonora Fedorenko on niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan” johtajan neuvonantaja, joka vastaa lasten oikeuksista. Tässä asemassaan hän osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Eleonora Fedorenkon toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä, joten hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1408. |
Larisa Pavlovna FALKOVSKAYA (Лариса Павловна ФАЛЬКОВСКАЯ) |
Syntymäaika: 6.4.1970 Syntymäpaikka: Pirovskoje, Krasnojarskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Larisa Falkovskaya on Venäjän federaation opetusministeriön lasten oikeuksien suojelua koskevan valtion politiikan osaston johtaja. Tässä asemassaan hän osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Venäjän federaation opetusministeriön lasten oikeuksien suojelua koskevan valtion politiikan osaston johtajana Larisa Falkovskaya on helpottanut yli 2000 ukrainalaisen orpolapsen laitonta kuljetusta ja laitonta adoptointia. Larisa Falkovskaya on erilaisissa virallisissa julkisissa tilaisuuksissa toiminut Venäjän laittoman karkotusohjelman päätiedottajana ja koordinaattorina. Larisa Falkovskayan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä, joten hän on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista sekä tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
16.12.2022 |
|
1409. |
Denis Valiullovich GARIYEV (Alias Denis GARIJEV) (Денис Валиуллович ГАРИЕВ) |
Syntymäaika: maaliskuu 1978 Syntymäpaikka: Habarovskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) 654034325 (Venäjä) tai passi XXIIAH534753 Sukupuoli: mies |
Denis Gariyev on Venäjän ”keisarillisen legioonan” johtaja; kyseessä on Stanislav Vorobyovin vuonna 2002 perustaman Venäjän keisarillisen liikkeen puolisotilaallinen siipi, joka kannattaa valkoista ylivaltaa. Tämä puolisotilaallinen ryhmä taistelee aktiivisesti Venäjän federaation puolesta tämän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sosiaalisessa mediassa ”Venäjän keisarillinen legioona” kuvailee osallistuvansa Venäjän Ukrainaa vastaan käymään sotaan ”edistämällä tiedustelu- ja hyökkäysoperaatioita”. Denis Gariyev on osallistunut Ukrainan vastaiseen hyökkäyssotaan ja hän haavoittui vuoden 2022 alussa. Denis Gariyev on Telegram-kanavallaan aktiivisesti värvännyt vapaaehtoisia taistelijoita puolisotilaalliseen järjestöönsä taistelemaan Ukrainaa vastaan. Venäjän keisarillinen legioona on Ukrainassa sotimisen lisäksi tarjonnut puolisotilaallista koulutusta valkoisen ylivallan kannattajille Euroopan unionissa ja pyrkinyt aktiivisesti kokoamaan tämän tyyppiset ryhmät yhteiseksi rintamaksi heidän vihollisiksi katsomiaan vastaan. Venäjän keisarillisen legioonan johtajan ja komentajan ominaisuudessa Denis Gariyev on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1410. |
Stanislav Anatolyevich VOROBYOV Alias: Stanislav VOROBYEV Stanislav VOROBOV; Stanislav VOROBYOV; Stanislav VOROBEV (Станислав Анатольевич ВОРОБЬЕВ) |
Syntymäaika: 2.6.1960 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Passin tai henkilötodistuksen numero: IVG678677 (Venäjä) |
Stanislav Vorobyov on Venäjän keisarillisen liikkeen johtaja; kyseessä on valkoista ylivaltaa kannattava puolisotilaallinen järjestö, joka taistelee aktiivisesti Ukrainassa Venäjän hallituksen puolesta. Venäjän keisarillisen liikkeen perusti Stanislav Voroboev vuonna 2002. Venäjän keisarillinen liike edistää Stanislav Vorobyovin johdolla Venäjän etnistä nationalismia ja pyrkii samalla ruokkimaan valkoista ylivaltaa kannattavia ääriliikkeitä lännessä. Se tarjoaa puolisotilaallista koulutusta Venäjän kansalaisille ja muiden maiden samanmielisten järjestöjen jäsenille. Sen aseellinen siipi, keisarillinen legioona, taistelee aktiivisesti Venäjän asevoimien puolesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä sodassa. Virallisella verkkosivustollaan liike mainitsee yhtenä tärkeimmistä tavoitteistaan ”taistelemisen Ukrainassa Ukrainan asevoimien selkärangan muodostavia uniaatteja ja pakanoita vastaan”. Stanislav Vorobyov on henkilökohtaisesti värvännyt vapaaehtoisia taistelemaan Venäjän asevoimien rinnalla Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä sodassa. Venäjän keisarillisen liikkeen johtajan ominaisuudessa Stanislav Vorobyov on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta, tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1411. |
Viktor Yuryevich ANOSOV Alias: Viktor Yuriiovych ANOSOV; ”Nenä” (venäjäksi: ”Hос”) (Виктор Юрьевич АНОСОВ) |
Syntymäaika: 31.10.1965 Syntymäpaikka: Simferopol, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuudet: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: mies Passin tai henkilötodistuksen numero: ES662458 (Ukraina); ES301083 (Ukraina); 68 13 814996 (Venäjän federaatio) |
Viktor Anosov on ”Donbassin vapaaehtoisten liiton” hallituksen jäsen; kyseessä on puolisotilaallinen järjestö, joka taistelee aktiivisesti Venäjän asevoimien rinnalla Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Viktor Anosov toimii Donbassin vapaaehtoisten liiton hallituksen jäsenen ominaisuudessaan Slovjanskissa Donetskin alueella ja taistelee siellä Venäjän asevoimien puolesta. Lisäksi Viktor Anosov on toiminut niin sanotun ”Donetskin kansantasavallan””sotilastuomioistuimen” puheenjohtajana, missä ominaisuudessa hän on ollut vastuussa ukrainalaisten vankien kidutuksesta ja murhista. Donbassin vapaaehtoisten liiton taisteluyksiköt tekivät sopimuksen Venäjän puolustusministeriön kanssa, ja sen jäsenten tehtävänä oli antaa suoraa tukea Venäjän sotilaallisille toimille. Lisäksi Donbassin vapaaehtoisten liitto on toteuttanut tiedusteluoperaatioita, kuten tiedustelutietojen keräämistä ja tarkkailua Venäjän joukkoja varten, ja muun muassa yksilöinyt kohteita Venäjän sotilasiskuille Ukrainassa. Donbassin vapaaehtoisten liiton hallituksen jäsenenä Viktor Anosov on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
1412. |
Yan Igorovich PETROVSKIY Alias: Jan PETROVSKY, Yan PETROVSKY, “Veliki Slavian”, “Velikiy Slavyan” (Ян Игоревич ПЕТРОВСКИЙ) alias Voislav TORDEN |
Syntymäaika: 2.1.1987 Syntymäpaikka: Irkutsk, entinen Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yan Petrovskiy on venäläisen puolisotilaallisen ”Rusich”-ryhmän johtaja ja komentaja; ryhmä ylläpitää yhteyksiä venäläiseen yksityiseen sotilasyhtiöön Wagner-ryhmään ja toimii mahdollisesti sen alayksikkönä. ”Rusich”-ryhmä osallistuu taisteluihin Venäjän armeijan rinnalla Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. ”Rusich”-ryhmällä on pitkä historia taisteluissa Venäjän tukemien sijaisjoukkojen rinnalla Donbassin alueella Ukrainassa. Vuonna 2015 ”Rusich”-ryhmän palkkasotilaita syytettiin ja kuvattiin julmuuksista, jotka kohdistuivat kuolleisiin ja vangittuihin ukrainalaissotilaisiin. ”Rusich”-ryhmän johtajan ja komentajan ominaisuudessa Yan Petrovskiy on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista taikka tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta, tai jotka estävät kansainvälisten järjestöjen työskentelyn Ukrainassa. |
16.12.2022 |
|
1413. |
Olga Yevgenyevna BAS (Ольга Евгеньевна БАС) |
Syntymäaika: 27.2.1964 Syntymäpaikka: Noginsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen laittomasti liitetyn niin kutsutun ”Luhanskin kansantasavallan” edustajana 20. joulukuuta 2022 alkaen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1414. |
Konstantin Vladimirovich BASYUK (Константин Владимирович БАСЮК) |
Syntymäaika: 29.5.1966 Syntymäpaikka: Taldy-Kurgan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Taldykorgan, Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen laittomasti liitetyn Hersonin alueen edustajana 20. joulukuuta 2022 alkaen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1415. |
Dmitry Nikolayevich VORONA alias Dmytro Mykolayovich VORONA (venäjäksi: Дмитрий Николаевич ВОРОНА) (ukrainaksi: Дмитро Миколайович ВОРОНА) |
Syntymäaika: 24.7.1980 Syntymäpaikka: Donetsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Crimea Development Corporation -yhtiön entinen toimitusjohtaja. Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen laittomasti liitetyn Zaporižžjan alueen edustajana 20. joulukuuta 2022 alkaen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1416. |
Dariya Sergeevna LANTRATOVA (Дарья Сергеевна ЛАНТРАТОВА) |
Syntymäaika: 20.5.1984 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen yleisneuvoston apulaissihteeri. Venäjän federaation liittoneuvoston jäsen laittomasti liitetyn ”Luhanskin kansantasavallan” edustajana 20. joulukuuta 2022 alkaen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1417. |
Gleb Leonidovich MIKHAILOV (Глеб Леонидович МИХАЙЛОВ) |
Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nimitetty Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin asetuksella 29. joulukuuta 2022 Venäjän federaation syyttäjänviraston alaiseksi ”Luhanskin kansantasavallan” syyttäjäviranomaiseksi. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1418. |
Kirill Nikolaevich OSIPCHUK (Кирилл Николаевич ОСИПЧУК) |
Syntymäaika: 1974 Syntymäpaikka: Habarovsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nimitetty Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin asetuksella 29. joulukuuta 2022 Venäjän federaation syyttäjänviraston alaiseksi laittomasti liitetyn Zaporižžjan alueen syyttäjäviranomaiseksi. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1419. |
Andrey Yuryevich PETROV (Андрей Юрьевич ПЕТРОВ) |
Syntymäaika: 16.3.1974 Syntymäpaikka: Šahty, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nimitetty Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin asetuksella 29. joulukuuta 2022 Venäjän federaation syyttäjänviraston alaiseksi laittomasti liitetyn Hersonin alueen syyttäjäviranomaiseksi. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1420. |
Andrey Alexandrovich SPIVAK (Андрей Александрович СПИВАК) |
Syntymäaika: 14.12.1977 Syntymäpaikka: Dnipropetrovsk, Neuvostoliitto (nykyinen Dnipro, Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Entinen Venäjän federaation syyttäjänviraston alainen laittomasti liitetyn ”Donetskin kansantasavallan” syyttäjäviranomainen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän näin ollen tuki toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1421. |
Tatiana Petrovna LARIONOVA (Татьяна Петровна ЛАРИОНОВА) |
Syntymäaika: 2.7.1955 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Valtionduuman jäsen, joka 21. joulukuuta 2022 äänesti ”Sopimusjärjestelmää” koskevan lakiluonnoksen nro 242406-8 puolesta. Sen mukaan oikeus säännellä julkisia hankintoja neljällä laittomasti liitetyllä Ukrainan alueella siirrettiin Venäjän hallitukselle. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1422. |
Oleg Alexeyevich MIKHAILOV (Олег Алексеевич МИХАЙЛОВ) |
Syntymäaika: 6.1.1987 Syntymäpaikka: Petšora, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka 21. joulukuuta 2022 äänesti ”Sopimusjärjestelmää” koskevan lakiluonnoksen nro 242406-8 puolesta. Sen mukaan oikeus säännellä julkisia hankintoja neljällä laittomasti liitetyllä Ukrainan alueella siirrettiin Venäjän hallitukselle. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1423. |
Zelimkhan Alikoevich MUTSOEV (Зелимхан Аликоевич МУЦОЕВ) |
Syntymäaika: 13.10.1959 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka 21. joulukuuta 2022 äänesti ”Sopimusjärjestelmää” koskevan lakiluonnoksen nro 242406-8 puolesta. Sen mukaan oikeus säännellä julkisia hankintoja neljällä laittomasti liitetyllä Ukrainan alueella siirrettiin Venäjän hallitukselle. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1424. |
Vladimir Viktorovich PAVLOV (Владимир Викторович ПАВЛОВ) |
Syntymäaika: 1.6.1976 Syntymäpaikka: Tšeljabinsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valtionduuman jäsen, joka 21. joulukuuta 2022 äänesti ”Sopimusjärjestelmää” koskevan lakiluonnoksen nro 242406-8 puolesta. Sen mukaan oikeus säännellä julkisia hankintoja neljällä laittomasti liitetyllä Ukrainan alueella siirrettiin Venäjän hallitukselle. Hän on sen vuoksi tukenut ja toteuttanut toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1425. |
Vladimir Ivanovich BULAVIN (Владимир Иванович БУЛАВИН) |
Syntymäaika: 11.2.1953 Syntymäpaikka: Ploskim, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Stanovoje, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Bulavin on entinen Venäjän federaation tullilaitoksen johtaja ja liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan puheenjohtaja. Liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan puheenjohtajana Vladimir Bulavin johtaa Venäjän puolustuspolitiikan oikeudellisesta tuesta vastaavaa valiokuntaa. Venäjän federaation tullilaitoksen johtajan ominaisuudessa Vladimir Bulavin valvoi Venäjälle suuntautuvaa rinnakkaistuontia turvaavia toimia kauppa- ja tullirajoitusten heikentämiseksi ja antoi luvan avata virastoja ja harjoittaa suoraa määräysvaltaa tullimenettelyissä laittomasti liitettyjen Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla sekä asettaa kyseiset alueet Venäjän tullikoodeksin piiriin. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1426. |
Yevgeny Alexandrovich PRIMAKOV alias Yevgeny Primakov Jr. alias Yevgeny Sandro (Евгений Александрович ПРИМАКОВ alias Евгений Примаков-младший alias Евгений Сандро) |
Syntymäaika: 29.4.1976 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yevgeny Primakov johtaa Itsenäisten valtioiden yhteisöä, ulkomailla asuvia venäläisiä ja kansainvälistä humanitaarista yhteistyötä koskevia asioita käsittelevää liittovaltion virastoa (Rossotrudnichestvo), joka liittovaltion toimeenpanevana elimenä vastaa valtion palvelujen tarjoamisesta ja valtion omaisuuden hallinnoinnista Venäjän federaation sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön ja muiden ulkomaiden välisten kansainvälisten suhteiden tukemista ja kehittämistä varten sekä kansainvälisen humanitaarisen yhteistyön puitteissa. Rossotrudnichestvo järjestää aktiivisesti kansainvälisiä tapahtumia, joiden tavoitteena on levittää yleistä käsitystä siitä, että miehitetyt Ukrainan alueet kuuluisivat Venäjälle. Organisaation johtajana Yevgeny Primakov on selkeästi ilmaissut kannattavansa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1427. |
Vladimir Viktorovich SELIN (Владимир Викторович СЕЛИН) |
Syntymäaika: 1.1.1955 Syntymäpaikka: Voronežin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Selin on Venäjän federaation puolustusministeriön alaisen teknisestä ja vientivalvonnasta vastaavan viraston (FSTEK) johtaja. FSTEK on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa tietoturvallisuuden valvonnasta, myös sotilaallisella alalla, ja vientivalvonnan toteuttamisesta. Tässä tehtävässä hän vastaa vientivalvonnan ja sotilaallis-teknisen yhteistyön aloja koskevan valtion politiikan valvonnasta ja kehittämisestä, minkä vuoksi hän on vastuussa Venäjän sotatoimista yleisesti. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1428. |
Alexey Gennadyevich KOMISSAROV (Алексей Геннадиевич КОМИССАРОВ) |
Syntymäaika: 20.10.1969 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Komissarov on Yleisvenäläisen kansanrintaman hallinnollisen päätoimipaikan yhteispuheenjohtaja. Kansanrintama tukee hänen määräysvallassaan ja johdollaan Venäjän sotaa Ukrainaa vastaan, myös yhteiskunnallisen kampanjan ”voiton puolesta” (”All for Victory!”) kautta, mukaan lukien tavara- ja rahalahjoitusten kerääminen ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa” toimivien sotilasyksiköiden tukemiseksi. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1429. |
Leonid Mikhailovich ROSHAL (Леонид Михайлович РОШАЛЬ) |
Syntymäaika: 27.4.1933 Syntymäpaikka: Livny, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Leonid Roshal on Yleisvenäläisen kansanrintaman hallinnollisen päätoimipaikan yhteispuheenjohtaja. Kansanrintama tukee hänen määräysvallassaan ja johdollaan Venäjän sotaa Ukrainaa vastaan, myös yhteiskunnallisen kampanjan ”voiton puolesta” (”All for Victory!”) kautta, mukaan lukien tavara- ja rahalahjoitusten kerääminen ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa” toimivien sotilasyksiköiden tukemiseksi. Hän on myös henkilökohtaisissa kannanotoissaan tukenut Ukrainan vastaisia sotilaallisia toimia. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1430. |
Elena Vladimirovna SHMELEVA (Елена Владимировна ШМЕЛЕВА) |
Syntymäaika: 3.10.1971 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Jelena Šmeleva (Elena Shmeleva) on Yleisvenäläisen kansanrintaman hallinnollisen päätoimipaikan yhteispuheenjohtaja. Kansanrintama tukee hänen johdollaan Venäjän sotaa Ukrainaa vastaan, myös yhteiskunnallisen kampanjan ”voiton puolesta” (”All for Victory!”) kautta, mukaan lukien tavara- ja rahalahjoitusten kerääminen niin kutsutuissa ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa” toimivien sotilasyksiköiden tukemiseksi. Hän toimii myös ”lahjakkuutta ja menestystä” tukevan koulutusrahaston johtajana, Tulan kaupungin duuman jäsenenä Yhtenäinen Venäjä -puolueen edustajana, Tulan kaupungin duuman apulaispuheenjohtajana ja Siriuksen alueellisen liittoneuvoston puheenjohtajana. Tässä jälkimmäisessä asemassa hän on vastuussa niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan” viranomaisten kanssa käytävistä keskusteluista, jotka koskevat venäläisten koulutuskeskusten avaamista Donetskin alueella. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1431. |
Mikhail Mikhailovich KUZNETSOV (Михаил Михайлович КУЗНЕЦОВ) |
Syntymäaika: 18.8.1979 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Yleisvenäläinen kansanrintama |
Mikhail Kuznetsov on Yleisvenäläisen kansanrintaman toimeenpanevan komitean johtaja. Tässä asemassa hän on vastuussa ”voiton puolesta” (”Everything for Victory!”) käytävän kampanjan organisoimisesta ja toimeenpanosta ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa” toimivien sotilasyksiköiden tukemiseksi sotilastoimissa tarvittavilla tuotteilla. Hän on suoraan vastuussa taistelijoiden varustamisesta mainituilla alueilla. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1432. |
Sergei Olegovich GORBUNOV (Сергей Олегович ГОРБУНОВ) |
Syntymäaika: 1.4.1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: All-Russia People’s Front (Yleisvenäläinen kansanrintama, ONF) |
Sergei Gorbunov on Yleisvenäläisen kansanrintaman toimeenpanevan komitean apulaisjohtaja. Tässä ominaisuudessa hän on vastuussa ”voiton puolesta” (”Everything for Victory!”) käytävän kampanjan organisoimisesta ja toimeenpanosta niin kutsutuissa ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa” toimivien sotilasyksiköiden tukemiseksi sotilastoimissa tarvittavilla tuotteilla. Hän on suoraan vastuussa taistelijoiden varustamisesta mainituilla alueilla. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1433. |
Oleg Aleksandrovich TERLIAKOV (Олег Александрович ТЕРЛЯКОВ) |
Asema: Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja Syntymäaika: 5.3.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Andrei Yurievich Lipov Lähellä olevat yhteisöt: Roskomnadzor Muut tunnistustiedot: Sotilasarvo: majuri |
Oleg Terliakov on Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja. Roskomnadzor on Venäjän valtion virasto, joka vastaa viestinnästä, tietotekniikasta ja joukkoviestimistä. Se on toteuttanut riippumattomia tiedotusvälineitä koskevaa valtion sensuuripolitiikkaa. Roskomnadzorin apulaisjohtajana Oleg Terliakov valvoo viestintälupien myöntämisestä ja viestintävalvonnasta vastaavia osastoja ja on vastuussa päätöksistä, jotka ovat johtaneet tiedonsaannin rajoittamiseen Venäjällä ja riippumattomien venäläisten tiedotusvälineiden toiminnan lakkauttamiseen. Kyseisillä toimilla luotiin sensuuri, joka edistää ja tukee Venäjän käymää hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja pitää sitä hyväksyttävänä. Oleg Terliakov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1434. |
Vadim Alekseevich SUBOTIN / Vadim Alekseevich SUBBOTIN (Вадим Алексеевич СУББОТИН) |
Asema: Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja Syntymäaika: 29.3.1983 Syntymäpaikka: Svobodnyi-18, Amurin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Andrei Yurievich Lipov Lähellä olevat yhteisöt: Roskomnadzor |
Vadim Subotin on Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja. Roskomnadzor on Venäjän valtion virasto, joka vastaa viestinnästä, tietotekniikasta ja joukkoviestimistä. Se on toteuttanut riippumattomia tiedotusvälineitä koskevaa valtion sensuuripolitiikkaa. Roskomnadzorin apulaisjohtajana Vadim Subotin valvoo joukkoviestinluvista ja -valvonnasta vastaavaa osastoa ja sähköisen viestinnän valvontaosastoa. Tässä asemassa hän on vastuussa päätöksistä, jotka ovat johtaneet tiedonsaannin rajoittamiseen Venäjällä ja riippumattomien venäläisten tiedotusvälineiden toiminnan lakkauttamiseen. Kyseisillä toimilla luotiin sensuuri, joka edistää ja tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja pitää sitä hyväksyttävänä. Vadim Subotin on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1435. |
Vasiliy Sergeevich OSMAKOV (Василий Сергеевич ОСЬМАКОВ) |
Asema: Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministerin ensimmäinen sijainen (vuodesta 2021) Syntymäaika: 8.6.1983 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vasili Osmakov (Vasiliy Osmakov) oli Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministerin sijainen vuosina 2016–2021. Hän on ollut teollisuus- ja kauppaministerin ensimmäinen sijainen vuodesta 2021. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan hän on vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1436. |
Oleg Evgenievich BOCHAROV (Олег Евгеньевич БОЧАРОВ) |
Asema: United Aircraft Corporationin (OAC UAC Corporation) ensimmäinen apulaispääjohtaja Syntymäaika: 18.6.1968 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773116543703 |
Oleg Botšarov (Oleg Bocharov) on United Aircraft Corporationin (OAC UAC Corporation) ensimmäinen apulaispääjohtaja. Ennen kuin hänet nimettiin ensimmäiseksi apulaispääjohtajaksi 26. helmikuuta 2025, Oleg Botšarov oli toiminut teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisena vuodesta 2017. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan hän oli vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1437. |
Kirill Alekseevich LYSOGORSKY (Кирилл Алексеевич ЛЫСОГОРСКИЙ) |
Asema: teollisuus- ja kauppaministerin sijainen (vuodesta 2022) Syntymäaika: 19.4.1986 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kirill Lysogorsky on ollut teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijainen lokakuusta 2022. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan hän on vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1438. |
Vasily Viktorovich SHPAK (Василий Викторович ШПАК) |
Asema: teollisuus- ja kauppaministerin sijainen (vuodesta 2021) Syntymäaika: 8.4.1977 Syntymäpaikka: Kuibyšev, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Samara, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Henkilöasiakirjojen numerot: ITIN 631908586556 |
Vasily Shpak on ollut ministerin sijainen teollisuus- ja kauppaministeriössä vuodesta 2021. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan hän on vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1439. |
Alexey Sergeevich BESPROZVANNYKH (Алексей Сергеевич БЕСПРОЗВАННЫХ) |
Asema: Kaliningradin alueen kuvernööri Syntymäaika: 23.8.1979 Syntymäpaikka: Leninogorsk, Kazakstanin neuvostotasavalta, Neuvostoliitto (nykyinen Ridder, Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 222408092578 |
Alexey Besprozvannykh on hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen ja on ollut virkaatekevä Kaliningradin alueen kuvernööri 9. syyskuuta 2024 lähtien. Hän toimi aiemmin teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisena vuodesta 2017 vuoteen 2024. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan Alexey Besprozvannykh oli vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös luonnollinen henkilö, joka tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1440. |
Ekaterina Gennadievna PRIEZZHEVA (Екатерина Геннадьевна ПРИЕЗЖЕВА) |
Syntymäaika: 6.1.1967 Syntymäpaikka: Gusev, Kaliningradin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: teollisuus- ja kauppaministerin sijainen (vuodesta 2023) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Ekaterina Priezzheva on ollut ministerin sijainen teollisuus- ja kauppaministeriössä vuodesta 2023. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan Ekaterina Priezzheva on vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1441. |
Albert Anvarovich KARIMOV (Альберт Анварович КАРИМОВ) |
Asema: teollisuus- ja kauppaministerin sijainen (vuodesta 2022) Syntymäaika: 23.1.1976 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: 125039, Moskova, Presnenskaya-katu 10, rakennus 2 |
Albert Karimov on ollut ministerin sijainen teollisuus- ja kauppaministeriössä vuodesta 2022. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan hän on vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1442. |
Viktor Leonidovich YEVTUKHOV (Виктор Леонидович ЕВТУХОВ) |
Asema: Venäjän federaation valtion sotilaallis-teollisen kompleksin politiikasta vastaavan presidentin osaston päällikkö; entinen teollisuus- ja kauppaministerin sijainen (2012–2024), entinen teollisuus- ja kauppaministeriön valtiosihteeri (2014–2024) Syntymäaika: 2.3.1968 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 781001361883 |
Viktor Yevtukhov on Venäjän federaation valtion sotilaallis-teollisen kompleksin politiikasta vastaavan presidentin osaston päällikkö; osasto varmistaa presidentin määräämän valtion politiikan täytäntöönpanon sotilaallis-teollisen kompleksin alalla (mukaan lukien presidentin avustaminen ja edustaminen). Kyseisessä asemassa Viktor Yevtukhov on vastuussa presidentin osaston toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös luonnollinen henkilö, joka tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Viktor Yevtukhov on myös kauppa- ja teollisuusministeriön entinen apulaisministeri ja entinen valtiosihteeri. Kyseisessä asemassa hän on ollut vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös luonnollinen henkilö, joka tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1443. |
Aleksey Aleksandrovich UCHENOV (Алексей Александрович УЧЕНОВ) |
Syntymäaika: 13.2.1986 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: entinen teollisuus- ja kauppaministerin sijainen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksey Uchenov oli ministerin sijainen teollisuus- ja kauppaministeriössä vuodesta 2021 maaliskuuhun 2023. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Toimiessaan teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisena hän oli vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1444. |
Mikhail Igorevich IVANOV (Михаил Игоревич ИВАНОВ) |
Syntymäaika: 16.1.1981 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Asema: teollisuus- ja kauppaministerin sijainen Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mikhail Ivanov on ollut ministerin sijainen teollisuus- ja kauppaministeriössä vuodesta 2020. Teollisuus- ja kauppaministeriö on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion politiikan kehittämisestä ja oikeudellisesta sääntelystä muun muassa sotilaallis-teollisen kompleksin, avaruustoiminnan ja ilmailuteknologian kehittämisen alalla. Ministeriö valvoo Venäjän ase- ja puolustusteollisuutta ja sillä on merkittävä rooli sellaisen sotilaskaluston toimittamisessa, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Teollisuus- ja kauppaministeriön ministerin sijaisen asemassaan hän on vastuussa ministeriön toimista ja toiminnasta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1445. |
Tatyana Alexandrovna ILYUSHNIKOVA (Татьяна Александровна ИЛЮШНИКОВА) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 2.6.1976 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Tatyana Ilyushnikova on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Tatyana Ilyushnikova on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1446. |
Polina Viktorovna KRYUCHKOVA (Полина Викторовна КРЮЧКОВА) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 21.2.1972 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 504701121847 Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Polina Kryuchkova on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Polina Kryuchkova on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1447. |
Vladimir Evgenievich ILYICHEV (Владимир Евгеньевич ИЛЬИЧЕВ) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 28.9.1976 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Vladimir Ilyichev on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Vladimir Ilyichev on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1448. |
Ilya Eduardovich TOROSOV (Илья Эдуардович ТОРОСОВ) |
Asema: Entinen ministerin ensimmäinen sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä; entinen ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 14.10.1982 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Ilja Torosov (Ilya Torosov) oli ministerin ensimmäinen sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä lokakuuhun 2024 saakka. Ilja Torosov oli aikaisemmin toiminut ministerin sijaisena Venäjän talouskehitysministeriössä maaliskuusta 2018 maaliskuuhun 2022. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö osallistui toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Ilja Torosov oli sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1449. |
Aleksey Igorevich KHERSONTSEV (Алексей Игоревич ХЕРСОНЦЕВ) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 21.8.1980 Syntymäpaikka: Lesnoi, Sverdlovskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 663004268009 Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Aleksey Khersontsev on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Aleksey Khersontsev on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1450. |
Sergey Makarovich NAZAROV (Сергей Макрович НАЗАРОВ) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 27.7.1961 Syntymäpaikka: Kizel, Permin aluepiiri, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 616402746272 Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Sergey Nazarov on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Sergey Nazarov on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1451. |
Dmitriy Valer'yevich VOLVACH (Дмитрий Валерьевич ВОЛЬВАЧ) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 8.7.1972 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Dmitriy Volvach on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Dmitriy Volvach on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1452. |
Dmitriy Sergeevich VAKHRUKOV (Дмитрий Сергеевич ВАХРУКОВ) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 23.11.1983 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Dmitriy Vakhrukov on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Dmitriy Vakhrukov on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1453. |
Murat Anatolyevich KEREFOV (Мурат Анатольевич КЕРЕФОВ) |
Asema: Ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä Syntymäaika: 21.6.1978 Syntymäpaikka: Naltšik, Kabardi-Balkaria, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Murat Kerefov on ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporižžja, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Murat Kerefov on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1454. |
Maxim Andreevich KOLESNIKOV (Максим Андреевич КОЛЕСНИКОВ) |
Asema: ministerin ensimmäinen sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä; entinen ministerin sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä (kesäkuusta 2022 marraskuuhun 2024) Syntymäaika: 3.7.1987 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän talouskehitysministeriö |
Maksim Kolesnikov (Maxim Kolesnikov) on marraskuusta 2024 saakka ollut ministerin ensimmäinen sijainen Venäjän talouskehitysministeriössä. M. Kolesnikov toimi aikaisemmin ministerin sijaisena Venäjän talouskehitysministeriössä vuosina 2022–2024. Hänen kaudellaan talouskehitysministeriö on osallistunut toimintaan, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, mukaan lukien toimet, joilla kartoitetaan liitettyjen Ukrainan alueiden (Herson, Zaporožje, niin kutsutut ”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”) taloudellista potentiaalia, sekä toimet, joilla tuetaan Venäjän hallituksen sotataloustoimenpiteitä. Maksim Kolesnikov on sen vuoksi vastuussa toiminnasta, joka heikentää ja uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, ja luonnollisena henkilönä hän on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
1455. |
Alexey Nikolaievich PARIKIN (Алексей Николаевич ПАРИКИН) |
Asema: Laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin ”ensimmäinen apulaiskuvernööri”, entinen laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin ”apulaiskuvernööri” Syntymäaika: 3.12.1978 Syntymäpaikka: Makarjev, Kostroman alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Parikin on Sevastopolin ”liittokaupungin” niin kutsuttu ”ensimmäinen apulaiskuvernööri”. Kyseisessä asemassa Alexey Parikin on vastuussa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta, muun muassa Sevastopolin ”liittokaupungin” laittomasta tunnustamisesta. Kyseisessä ominaisuudessa ja toimintansa vuoksi hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1456. |
Sergey Yurievich TOLMACHEV (Сергей Юрьевич ТОЛМАЧЕВ) |
Asema: laittomasti liitetyn Zaporižžjan alueen entinen sotilas–siviilihallinnon apulaispäällikkö; laittomasti liitetyn ”Zaporižžjan alueen” entinen ”apulaiskuvernööri”; laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin entinen ”apulaiskuvernööri” Syntymäaika: 5.7.1972 Syntymäpaikka: Krasnojarsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: presidentti Vladimir Putin |
Sergey Tolmachev on ”Zaporižžjan alueen” entinen sotilas–siviilihallinnon apulaispäällikkö. Hän on myös ”Zaporižžjan alueen” entinen ”apulaiskuvernööri” ja laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin entinen apulaiskuvernööri. Kyseisissä rooleissa Sergey Tolmachev oli osallisena paikallisten ja parlamentaaristen ”vaalien” järjestämisessä laittomasti liitetyllä Ukrainan alueella. Sergey Tolmachev osallistui myös laittomien kansanäänestysten järjestämiseen syyskuussa 2022 laittomasti liitetyllä Ukrainan Zaporižžjan alueella. Kyseisissä rooleissa Sergey Tolmachev on ollut vastuussa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta, muun muassa ”Zaporižžjan alueen” laittomasta tunnustamisesta osaksi Venäjää. Kyseisessä ominaisuudessa ja toimintansa vuoksi hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1457. |
Vyacheslav Nikolaevich SMIRNOV (Вячеслав Николаевич СМИРНОВ) |
Asema: Presidentin kanslian apulaispäällikön neuvonantaja Syntymäaika: 10.2.1969 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Boris Yakovlevich Rapoport |
Vyacheslav Smirnov nimitettiin valvomaan paikallisvaaleja Ukrainan miehitetyillä alueilla ja järjestämään äänestykset. Hän työskentelee myös Venäjän federaation valtioneuvoston toimintaa tukevassa presidentillisten asioiden osastossa, jonka vastuulla on varmistaa Venäjän federaation presidentin vuorovaikutus asiantuntijajärjestöjen kanssa sekä seurata ja analysoida yhteiskunnallisia prosesseja. Osasto osallistuu tiiviisti vaaliprosesseihin. Kyseisessä asemassa hän vastaa Venäjän valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta, mukaan lukien Ukrainan alueiden laiton liittäminen Venäjän valtiorakenteisiin. Kyseisessä ominaisuudessa ja toimintansa vuoksi hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1458. |
Andriy Yuriovych TROFIMOValias Andrey Yurievych TROFIMOV ukrainaksi: Андрiй Юрiйович ТРОФIМОB venäjäksi: Андрей Юрьевич ТРОФИМОВ |
Syntymäaika: 14.8.1972 Syntymäpaikka: Simferopol, Krim, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies Osoite: 86 Kyivskya-katu, as. 53, Simferopol, Krim, Ukraina Verotunnistenumero: 2652410875 |
Venäjän hallitus nimitti Andriy Trofimovin Venäjän määräysvallassa olevan sotilas- ja siviilihallinnon apulaispäälliköksi Zaporižžjan alueella. Lisäksi hän on Krimin journalistiliiton puheenjohtaja. Kyseisissä tehtävissä Andriy Trofimov auttaa varmistamaan Venäjän hallituksen politiikkojen täytäntöönpanon miehitetyillä alueilla. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1459. |
Pavlo Igorovych FILIPCHUK alias Pavlo Igorevich FILIPCHUK ukrainaksi: Павло Iгорович ФIЛIПЧУК venäjäksi: Павел Игоревич ФИЛИПЧУК |
Asema: Venäjän nimittämä Kakhovkan kaupungin johtaja Syntymäaika: 5.7.1983 Syntymäpaikka: Zolotšiv, Lvivin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies Osoite: 128 K. Libnehta -katu, Hersonin alue, Ukraina; 25 Zolina-katu, Kahovka, Hersonin alue, Ukraina Verotunnistenumero: 3050100254 (Ukraina) |
Venäjän hallitus nimitti Pavlo Filipchukin vallatun Kakhovkan kaupungin johtajaksi. Kyseisessä asemassa Pavlo Filipchuk auttaa varmistamaan Venäjän hallituksen politiikkojen täytäntöönpanon miehitetyllä alueella. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1460. |
Alexander Semyonovich SANCHIK (Александр Семёнович САНЧИК) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja, kenraalimajuri Syntymäaika:15.10.1966 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Aleksandr Santšik (Alexander Sanchik) on venäläinen sotilasjohtaja, itäisen sotilasalueen entinen komentaja (toukokuusta 2024 marraskuuhun 2024); hän toimii nykyään eteläisten joukkojen johtajana (marraskuusta 2024) ja oli itäisen sotilasalueen entinen ensimmäinen apulaiskomentaja (vuosina 2023–2024) ja 35. usean aselajin armeijan entinen komentaja. Kyseinen 35. usean aselajin armeija hyökkäsi Ukrainaan pohjoisesta. Asemassaan 35. usean aselajin armeijan komentajana hän oli vastuussa yksikkönsä toiminnasta. Aleksandr Santšik on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1461. |
Alexander Vladimirovich NOVIKOV (Александр Владимирович НОВИКОВ) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraalimajuri Miehittämättömien ilma-alusten rakentamisesta ja kehittämisestä vastaavan osaston päällikkö Syntymäaika: 28.11.1964 Syntymäpaikka: Merian kylä, entinen Georgian sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Georgia) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Alexander Novikov on venäläinen sotilasjohtaja ja miehittämättömien ilma-alusten rakentamisesta ja kehittämisestä vastaavan osaston päällikkö. Venäjän armeija käyttää usein miehittämättömiä ilma-aluksia sotilas- ja siviilikohteisiin kohdistuvissa hyökkäyksissä Ukrainassa. Miehittämättömien ilma-alusten rakentamisesta ja kehittämisestä vastaavan osaston päällikkönä Alexander Novikov on vastuussa Venäjän asevoimien käyttämien miehittämättömien ilma-alusten kehittämisestä. Alexander Novikov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1462. |
Alexey Vyacheslavovich AVDEEV (Алексей Вячеславович АВДЕЕВ) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraalimajuri Red Banner-merkin sekä Suvorovin ja Kutuzovin merkin saaneen Vislenskayan 3. moottoroidun kivääridivisioonan komentaja Syntymäaika: 22.3.1976 Syntymäpaikka: Kursk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän armeija |
Alexey Avdeev on venäläinen sotilasjohtaja ja Red Banner-merkin sekä Suvorovin ja Kutuzovin merkin saaneen Vislenskayan 3. moottoroidun kivääridivisioonan komentaja. 3. moottoroitu kivääridivisioona sijoitettiin Ukrainan alueille, jossa Venäjän armeija syyllistyi hirmutekoihin siviilejä vastaan. 3. moottoroidun kivääridivisioonan komentajana hän on vastuussa yksikkönsä toiminnasta. Alexey Avdeev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1463. |
Evgeny Nikolaevich ZHURAVLEV (Евгений Николаевич ЖУРАВЛЕВ) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraalimajuri Läntisen sotilasalueen panssarivaunuarmeijan neljännen (Kantemirovskaya) panssarivaunuosaston kaartin komentaja Syntymäaika: 20.3.1978 Syntymäpaikka: Habarovskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Evgeny Zhuravlev on venäläinen sotilasjohtaja ja läntisen sotilasalueen panssarivaunuarmeijan neljännen (Kantemirovskaya) panssarivaunuosaston kaartin komentaja. Neljännen (Kantemirovskaya) panssarivaunuosaston kaarti osallistui hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Neljännen (Kantemirovskaya) panssarivaunuosaston kaartin komentajana hän on vastuussa yksikkönsä toiminnasta. Evgeny Zhuravlev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
▼M89 ————— |
||||
|
1465. |
Mikhail Mikhailovich MATVEEVSKY (Михаил Михайлович МАТВЕЕВСКИЙ) |
Asema: entinen venäläinen sotilasjohtaja – kenraaliluutnantti; Venäjän federaation maajoukkojen ohjusjoukkojen ja tykistön entinen päällikkö (lokakuuhun 2023 saakka) Syntymäaika: 1.1.1963 Syntymäpaikka: Kobylskin kylä, Kitšmengo-Gorodetsin piiri, Vologdan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Mihail Matvejevski (Mikhail Matveevsky) on venäläinen sotilasjohtaja ja Venäjän federaation maajoukkojen ohjusjoukkojen ja tykistön entinen päällikkö. Venäjän armeija on Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa käyttänyt usein ohjuksia sotilas- ja siviilikohteisiin kohdistuvissa hyökkäyksissä. Venäjän federaation maajoukkojen ohjusjoukkojen ja tykistön päällikkönä hän oli vastuussa Ukrainan pommituksista. Mihail Matvejevski on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1466. |
Mikhail Stepanovich ZUSKO (Михаил Степанович ЗУСЬКО) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraaliluutnantti ”Läntisen” ryhmän esikuntapäällikkö Entinen eteläisen sotilasalueen 58. usean aselajin armeijan komentaja Syntymäaika: 24.5.1972 Syntymäpaikka: Vetly, Volynian alue, entinen Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Mikhail Zusko on venäläinen sotilasjohtaja ja Venäjän joukkojen ”läntisen” ryhmän esikuntapäällikkö. ”Läntinen” ryhmä osallistuu Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Venäjän joukkojen ”läntisen” ryhmän esikuntapäällikkönä hän on vastuussa yksikkönsä toiminnasta. Mikhail Zusko on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1467. |
Mikhail Yuryevich TEPLINSKIY (Михаил Юрьевич ТЕПЛИНСКИЙ) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraalimajuri Venäjän federaation joukkojen Dnipro–ryhmän päällikkö Venäjän federaation asevoimien maahanlaskujoukkojen entinen komentaja Syntymäaika: 9.1.1969 Syntymäpaikka: Mospino, Donetskin alue, entinen Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Mikhail Teplinskiy on venäläinen sotilasjohtaja ja Venäjän federaation joukkojen Dnipro–ryhmän päällikkö. Venäjän federaation joukkojen Dnipro-ryhmä toteuttaa sotilashyökkäyksiä Etelä-Ukrainassa, minkä vuoksi Mihail Teplinskiy osallistuu aktiivisesti Venäjän joukkojen sotilaallisen toiminnan suunnitteluun ja täytäntöönpanoon Etelä-Ukrainassa. Mikhail Teplinskiy on Venäjän federaation asevoimien maahanlaskujoukkojen entinen komentaja. Venäjän federaation asevoimien maahanlaskujoukot osallistuivat hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan ja ne olivat paikalla, kun Butšan asukkaita ammuttiin. Venäjän federaation asevoimien maahanlaskujoukkojen entisenä komentajana Mikhail Teplinskiy oli vastuussa kyseisen yksikön toiminnasta. Mikhail Teplinskiy on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1468. |
Nikolay Mikhailovich PARSHIN (Николай Михайлович ПАРШИН) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraaliluutnantti Venäjän federaation puolustusministeriön raketti- ja tykistöpääosaston päällikkö Syntymäaika: 20.12.1962 Syntymäpaikka: Mordovskoje-Kolomasovon kylä, entinen Mordvan tasavalta (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Nikolay Parshin on venäläinen sotilasjohtaja ja Venäjän federaation puolustusministeriön raketti- ja tykistöpääosaston päällikkö. Venäjän armeija on Ukrainaan kohdistamassaan hyökkäyssodassa käyttänyt usein ohjuksia sotilas- ja siviilikohteisiin kohdistuvissa hyökkäyksissä. Venäjän federaation puolustusministeriön raketti- ja tykistöpääosaston päällikkönä hän on vastuussa Ukrainan pommituksista. Nikolay Parshin on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
▼M94 ————— |
||||
|
1470. |
Ramil Rakhmatulovich IBATULLIN (Рамиль Рахматуллович ИБАТУЛЛИН) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraalimajuri; 90. kaartin panssarivaunuosaston entinen komentaja Syntymäaika: 22.10.1976 Syntymäpaikka: Bagiševo, Apastovskin piiri, Tatarstan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Ramil Ibatullin on venäläinen sotilasjohtaja ja 2. kaartin usean aselajin armeijan (2nd Guards Combined Arms Red Banner Army) komentaja. Ramil Ibatullin on 90. kaartin panssarivaunuosaston entinen komentaja. 90. kaartin panssarivaunuosasto osallistui hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. 90. kaartin panssarivaunuosaston entisenä komentajana hän on vastuussa yksikkönsä toiminnasta. Ramil Ibatullin on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1471. |
Sergey Viktorovich KARAKAEV (Сергей Викторович КАРАКАЕВ) |
Asema: Venäläinen sotilasjohtaja – kenraalimajuri Strategisten ohjusjoukkojen komentaja Syntymäaika: 4.6.1961 Syntymäpaikka: Ivano-Sljusarevkan kylä, Krasnodarin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
Sergey Karakaev on venäläinen sotilasjohtaja ja Venäjän federaation strategisten ohjusjoukkojen komentaja. Venäjän asevoimat ovat tehneet valtavan määrän ohjusiskuja siviili-infrastruktuureihin, erityisesti sähkön- ja vedenjakeluun, eri puolilla Ukrainaa. Strategisten ohjusjoukkojen komentajana hän on vastuussa Ukrainan siviili-infrastruktuuriin tehdyistä strategisista pommituksista. Sergey Karakaev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1472. |
Lenara Khakimovna IVANOVA (Ленара Хакимовна ИВАНОВА) |
Asema: Baškortostanin tasavallan hallituksen varapääministeri ja Baškortostanin tasavallan perhe-, työ- ja sosiaaliturvaministeri Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 31.12.1969 Syntymäpaikka: Neftekamsk, Baškirian entinen autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
Lenara Ivanova on Baškortostanin tasavallan hallituksen varapääministeri ja Baškortostanin tasavallan perhe-, työ- ja sosiaaliturvaministeri. Kyseisissä tehtävissä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Venäjän federaatioon. Venäjä on Ukrainaan kohdistamansa hyökkäyssodan yhteydessä siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Venäjän miehittämille alueille tai itse Venäjälle ja usein estänyt näiden siviilien turvallisen siirtymisen Ukrainan miehittämättömiin osiin. Lenara Ivanova on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Lenara Ivanovan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Lenara Ivanova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1473. |
Vyacheslav Vyacheslavovich DUKHIN Alias: Vyacheslav DUHIN (Вячеслав Вячеславович ДУХИН) |
Asema: Moskovan alueen duuman apulaisjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 30.6.1980 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Vyacheslav Dukhin on Moskovan alueen duuman apulaisjohtaja. Kyseisessä ominaisuudessa Vyacheslav Dukhin osallistuu suoraan ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen ja adoptioon. Hän edistää ukrainalaisten lasten laitonta adoptiota alueellaan asuviin perheisiin, minkä lisäksi hän on pyrkinyt järjestämään Venäjän kansalaisuuden kyseisille laittomasti karkotetuille ukrainalaislapsille. Vyacheslav Dukhinin toiminta on osa Venäjän federaation laajempaa strategiaa, jonka pyrkimyksenä on Ukrainan kansalaisten laiton karkottaminen. Venäjä on Ukrainaan kohdistamansa hyökkäyssodan yhteydessä siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Venäjän miehittämille alueille tai itse Venäjälle ja usein estänyt kyseisten siviilien turvallisen siirtymisen Ukrainan miehittämättömiin osiin. Vyacheslav Dukhin on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Vyacheslav Dukhinin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Vyacheslav Dukhin on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1474. |
Tatiana Nikolaevna MOSKALKOVA (Татьяна Николаевна МОСКАЛЬКОВА) |
Asema: Venäjän federaation ihmisoikeusvaltuutettu Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 30.5.1955 Syntymäpaikka: Vitsebsk, entinen Valko-Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Valko-Venäjä) Sukupuoli: nainen Epäilty olinpaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Tatiana Moskalkova on Venäjän federaation ihmisoikeusvaltuutettu. Kyseisessä ominaisuudessa hän toimii keskeisenä hallituksen yhteystahona ja edistää aktiivisesti virallisia narratiiveja, joissa kiistetään Ukrainan väestöön sovellettavien Venäjän ”suodatus”- ja karkotuskäytäntöjen olemassaolo. Luotettavat lähteet vahvistavat, että ”suodatusleirit” ovat osa Venäjän laajakantoista pyrkimystä ”suodattaa” Ukrainan väestöä keinona tukahduttaa Ukrainan vastarinta ja vahvistaa uskollisuutta Venäjää kohtaan jäljelle jäävän väestön keskuudessa. Osana Venäjän ”suodatusoperaatioita” Venäjän joukot ja niiden rinnalla toimivat tahot ovat kuulustelleet, pidättäneet ja karkottaneet pakkokeinoin 900 000 – 1,6 miljoonaa Ukrainan kansalaista, joista tuhannet ovat lapsia. Useissa julkisissa puheenvuoroissaan Tatiana Moskalkova on toistuvasti kiistänyt Ukrainan kansalaisten karkottamisen ja näin ollen levittänyt aktiivisesti disinformaatiota Venäjän federaation hallituksen puolesta ja sen hyväksi. Tatiana Moskalkova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1475. |
Viktoria Vyacheslavovna YAKIMOVA (Виктория Вячеславовна ЯКИМОВА |
Asema: Gulfstream Foundationin johtokunnan puheenjohtaja ja Venäjän hyväntekeväisyydeksi kutsumaan Into the Hands of Children -toimintaan osallistuva henkilö Kansalaisuus: venäläinen Syntymäpaikka: Rovenky, Ukraina Sukupuoli: nainen |
Viktoria Yakimova on yksi tärkeimmistä Venäjän ”humanitaariseksi operaatioksi” kutsumaan Into the Hands of Children -toimintaan osallistuvista henkilöistä. Into the Hands of Children -toiminnan puitteissa Venäjän viranomaiset ovat – Venäjän lasten oikeuksien komitean johdolla – pyrkineet Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana laittomasti karkottamaan ja sijoittamaan adoptioon ukrainalaisia lapsia ”humanitaarisen avun” nimissä. Viktoria Yakimova on useissa julkisissa tilaisuuksissa vahvistanut osallistuvansa aktiivisesti Into the Hands of Children -toimintaan. Hän toimii säännöllisesti kyseisen ”humanitaarisen operaation” päätiedottajana. Venäjä on Ukrainaan kohdistamansa hyökkäyssodan yhteydessä erityisesti siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Venäjän miehittämille alueille tai itse Venäjälle ja usein estänyt kyseisten siviilien turvallisen siirtymisen Ukrainan miehittämättömiin osiin. Viktoria Yakimova on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Viktoria Yakimovan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Viktoria Yakimova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1476. |
Hayk Arsenovich GASPARYAN alias Ayk Arsenovich GASPARYAN alias ”Abrek” (Айк Арсенович ГАСПАРЯН) |
Syntymäaika: 20.7.1991 Kansalaisuus: armenialainen Sukupuoli: mies Asema: Wagner Groupin iskujoukkojen komentaja Soledarin taistelussa Ukrainassa; ”ArBat” -pataljoonan komentaja |
Hayk Gasparyan, joka tunnetaan nimellä ”Abrek”, on Wagner Groupin iskujoukkojen komentaja Ukrainassa ja ”ArBat” -pataljoonan komentaja. Hän toimi joukkojen komentajana Soledarin taistelussa Donetskin alueella Ukrainassa tammikuussa 2023 ja Venäjän federaation presidentti myönsi hänelle 31. joulukuuta 2022 sotatoimiin osallistumisesta Ukrainassa kunniamerkin (”Order of Courage”) hänen taistelukentällä osoittamansa rohkeuden johdosta. Asemassaan hän on suoraan vastuussa Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa toteutettavien operaatioiden koordinoinnista ja suunnittelusta. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1477. |
Anton Olegovich ELIZAROV alias YELIZAROV (Антон Олегович ЕЛИЗАРОВ) |
Syntymäaika: 1981 Syntymäpaikka: Rostovin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: entinen Wagner Groupin sotilaskomentaja |
Anton Jelizarov (Anton Elizarov), koodinimeltään ”Lotus”, oli sen Wagner-joukkojen yksikön sotilaskomentaja, joka on vastuussa Ukrainan Soledarin kaupungin valtaamisesta tammikuussa 2023. Tässä asemassa hän oli vastuussa operaatioiden koordinoinnista ja suunnittelusta sekä palkkasotilaiden lähettämisestä. Hän osallistui aktiivisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1478. |
Alexandr Semenovich BROD (Александр Семёнович БРОД) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen Julkisen yleisvenäläisen järjestön ”Asianajajat ihmisten oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puolesta” puheenjohtaja Syntymäaika: 19.8.1969 Syntymäpaikka: Kuibyšev, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: presidentti Vladimir Putin |
Alexandr Brod on venäläinen asianajaja ja Kremlille uskollinen ihmisoikeuksien puolustaja. Hän on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen. Hän on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta asti puolustellut Venäjän hyökkäystä ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Hän kielsi Venäjän federaation asevoimien vastuun Butšassa tehdyistä sotarikoksista ja syytti joukkomurhasta valheellisesti Ukrainan asevoimia. Lisäksi hän levitti väärää tietoa väitetyistä natsirikoksista, joihin Ukrainan hallitus olisi syyllistynyt omaa kansaansa vastaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1479. |
Valery Aleksandrovich FADEYEV (Валерий Алексаандрович ФАДЕЕВ) |
Asema: toimittaja, Venäjän federaation kansankamarin entinen sihteeri, presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston nykyinen puheenjohtaja Syntymäaika: 10.10.1960 Syntymäpaikka: Taškent, Neuvostoliitto (nykyinen Uzbekistan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: presidentti Vladimir Putin |
Valery Fadeyev on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston puheenjohtaja. Hän auttoi alistamaan kyseisen elimen myötäilemään Venäjän federaation hallituksen poliittista linjaa Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan. Hän on Vladimir Putinin neuvonantaja. Hän on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta asti puolustellut Venäjän hyökkäystä ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Hän kannatti Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjän federaatioon vuonna 2014 ja laittomia kansanäänestyksiä Ukrainan tilapäisesti miehitetyillä alueilla vuonna 2022. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1480. |
Igor Stanislavovich ASHMANOV (Игорь Станислáвович АШМÁНОВ) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen, tietotekniikka-asiantuntija, Ashmanov & Partnersin toimitusjohtaja, Kribrumin puheenjohtaja Syntymäaika: 9.1.1962 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Valery Fadeyev |
Igor Ashmanov on venäläinen tietotekniikka-asiantuntija ja yrittäjä. Hän on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen. Hän oli uudelle toimikaudelle ehdolle asettuneen Vladimir Putinin uskottu tämän presidentinvaalikampanjan aikana vuonna 2018. Hän on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta asti puolustellut Venäjän hyökkäystä ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Hän kannatti sotasensuurin lisäämistä Venäjän federaatiossa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1481. |
Kirill Valeryevich VYSHINSKY (venäjäksi: Кирилл Валериевич ВЫШИНСКИЙ; ukrainaksi: Кирило Валерiйович ВИШИНСЬКИЙ) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen, Rossiya Segodnya -mediaryhmän pääjohtaja Syntymäaika: 19.2.1967 Syntymäpaikka: Dnipro, entinen Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen, ukrainalainen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Valery Fadeyev |
Kirill Vyshinsky on venäläinen propagandisti. Hän on Venäjän hallitukseen yhdistetyn ja Venäjän federaation liittovaltion talousarviosta rahoitettavan Rossiya Segodnya -mediaryhmän pääjohtaja. Alaisuudessaan toimivan tiedotusvälineen Sputnikin kautta Rossiya Segodnya levittää Venäjä-mielistä propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Kirill Vyshinsky on myös presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1482. |
Alexandr Igorevich KOTS (Алексáндр Игоревич КОЦ) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen, Ukrainan ”erityisoperaatiota” (sotaa) käsittelevän työryhmän jäsen, Komsomolskaya Pravdan erityiskirjeenvaihtaja Syntymäaika: 3.11.1978 Syntymäpaikka: Sahalinskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Valery Fadeyev |
Alexandr Kots on Venäjä-myönteisen Komsomolskaya Pravda -iltapäivälehden erityiskirjeenvaihtaja. Hän on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen ja sen yhteydessä toimivan Ukrainassa toteutettavaa ”sotilaallista erityisoperaatiota” (sotaa) käsittelevän neuvoston työryhmän jäsen. Hän on kannattanut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Hän on levittänyt sotaa koskevaa venäläistä disinformaatiota ja Venäjän propagandaa, joka koskee Ukrainan tilapäisesti miehitetyillä alueilla järjestettyjä laittomia kansanäänestyksiä. Hän kehotti Venäjää iskemään Ukrainan siviili-infrastruktuureihin huolimatta siitä, miten tämä vaikuttaisi maan siviiliväestöön. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1483. |
Marina Magomednebiyevna AKHMEDOVA (Марина Магомеднебиевна АХМЕДОВА) |
Asema: kirjailija ja toimittaja; Expert-aikakauslehden erityisraporteista vastaavan osaston erityiskirjeenvaihtaja; Regnum-uutistoimiston verkkojulkaisun päätoimittaja; Russkiy Reporter -aikakauslehden varapäätoimittaja; presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen |
Marina Akhmedova on venäläinen kirjailija. Hän on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen ja sen yhteydessä toimivan Ukrainassa toteutettavaa niin sanottua ”sotilaallista erityisoperaatiota” (hyökkäyssotaa) käsittelevän neuvoston työryhmän jäsen. Hän on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta asti kannattanut Venäjän hyökkäystä ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1484. |
Maxim Adolfovich ZAMSHEV (Максим Адольфович ЗАМШЕВ) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen Literaturnaya Gazeta -lehden päätoimittaja, Venäjän kirjailijaliiton Moskovan osaston varapuheenjohtaja, Venäjän journalistiliiton jäsen Syntymäaika: 27.4.1972 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Valery Fadeyev |
Maxim Zamshev on venäläinen kirjailija. Hän on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen. Hän on myös Literaturnaya Gazeta -lehden päätoimittaja. Hän on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta asti kannattanut Venäjän hyökkäystä ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1485. |
Nikolai Fyodorovich IVANOV (Николáй Фёдорович ИВАНÓВ) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen, julkisen yleisvenäläisen järjestön ”Venäjän kirjailijaliiton” hallituksen puheenjohtaja Syntymäaika: 8.6.1956 Syntymäpaikka: Stratšovo, Brjanskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Valery Fadeyev |
Nikolai Ivanov on venäläinen kirjailija ja propagandisti. Hän on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen. Hän on myös Venäjän kirjailijaliiton hallituksen puheenjohtaja. Hän on Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta asti kannattanut Venäjän toimia ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Hän on käyttänyt julkisesti sotilaallista ”Z”-symbolia, jota Venäjän propaganda on käyttänyt edistääkseen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1486. |
Yulia Alexandrovna BELEKHOVA (Юлия Александровна БЕЛЕХОВА) |
Asema: presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen, Ukrainassa toteutettavaa ”sotilaallista erityisoperaatiota” (hyökkäyssotaa) käsittelevän työryhmän johtaja, Putinia kannattavan poliittisen koalition, Yleisvenäläisen kansanrintaman, Moskovan alueosaston johtaja ja isänmaan sotilaiden perheiden komitean johtaja. |
Yulia Belekhova on presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen ja Ukrainassa toteutettavaa ”sotilaallista erityisoperaatiota” (hyökkäyssotaa) käsittelevän neuvoston työryhmän puheenjohtaja. Hän on myös Putinia kannattavan Yleisvenäläisen kansanrintaman Moskovan alueosaston johtaja. Hän on tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja osallistunut sotaa tukeviin propagandatapahtumiin. Sen vuoksi hän on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1487. |
Vyacheslav Aleksandrovich BOGUSLAYEV (Вячеслáв Алексáндрович БОГУСЛÁЕВ) |
Syntymäaika: 28.10.1938 Syntymäpaikka: Oral/Uralsk, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Asema: JSC MOTOR SICHin entinen puheenjohtaja; Ukrainan parlamentin entinen jäsen Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: mies |
Vyacheslav Boguslayev on venäläismielisen alueiden puolueen entinen ukrainalainen kansanedustaja sekä ukrainalaisen lentomoottorien valmistajan MOTOR SICH -yhtiön entinen puheenjohtaja. Hän on vastuussa moottoreiden toimittamisesta Venäjän armeijalle taisteluhelikoptereiden (Mi-8, Mi24, Mi28 ja Ka-52) valmistamiseksi ja korjaamiseksi. Niitä on käytetty laajasti Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa, erityisesti sodan alussa. Hän on jatkanut sotilaskaluston toimittamista Venäjän joukoille sodasta huolimatta, ja hän tukee edelleen Venäjän asevoimia. Ukrainan viranomaiset pidättivät hänet lokakuussa 2022 ja syyttivät häntä yhteistyöstä ja ”osallisuudesta toimintaan hyökkääjävaltion kanssa” sekä maanpetoksesta. Vyacheslav Boguslaev myös maksoi ”Donetksin kansantasavallan” hyväksi veroja ja tullimaksuja, joita käytettiin Ukrainan rajojen muuttamiseksi pakkokeinoin. Sen vuoksi hän toteuttaa myös liiketoimia separatistien kanssa Ukrainan Donbassin alueella. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1488. |
Abualfazl NAZERI (ابو الفضل نظرى) |
Asema: Paravar Pars Companyn hallituksen varapuheenjohtaja Syntymäaika: 14.9.1969 Syntymäpaikka: Shahryar, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Henkilöasiakirjan numero: 4910857826 (Iran) Lähellä olevat yhteisöt: Paravar Pars Company |
Abualfazl Nazeri on hallituksen varapuheenjohtaja Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1489. |
Abulghasem VALAGOHAR (Abolghasem VALAGOHAR, Abualqassem VALAGOHAR) |
Asema: Paravar Pars Companyn hallituksen jäsen Syntymäaika: 5.8.1969 Syntymäpaikka: Behbahan, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Henkilöasiakirjan numero: 1860747957 (Iran) Lähellä olevat yhteisöt: Paravar Pars Company |
Abulghasem Valagohar on hallituksen jäsen Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1490. |
Hossein SHAMSABADI |
Asema: Paravar Pars Companyn toimitusjohtaja Syntymäaika: 4.6.1974 Syntymäpaikka: Teheran, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Henkilöasiakirjan numero: 2181176574 (Iran) Lähellä olevat yhteisöt: Paravar Pars Company |
Hossein Shamsabadi on toimitusjohtaja Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1491. |
Ghassem DAMAVANDIAN (قاسم دماوندیان) |
Syntymäaika: 2.5.1968 Syntymäpaikka: Teheran, Iran Kansalaisuus: iranilainen Asema: Qods Aviation Industriesin pääjohtaja ja toimitusjohtaja Sukupuoli: mies Henkilöasiakirjan numero: 0052944492 (Iran) Lähellä olevat yhteisöt: Qods Aviation industries |
Ghassem Damavandian on Qods Aviation Industryn (QAI) pääjohtaja ja toimitusjohtaja. QAI myy Mohajer-6-drooneja Venäjälle käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Hän kävi Moskovassa Iranin virallisena edustajana pohjustettaessa tulevia neuvotteluja uuden drooneja valmistavan tuotantolaitoksen rakentamisesta Venäjälle. Tässä tehtävässään hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1492. |
Kirill Alekseevich KLEIMENOV (Кирилл Алексеевич КЛЕЙМЕНОВ) |
Asema: Channel One -yrityksen (Pervyi Kanal) varapääjohtaja, tiedotusohjelmaosaston johtaja ja hallituksen jäsen Syntymäaika: 20.9.1972 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Konstantin Ernst – Channel One -yrityksen toimitusjohtaja, Venäjä Lähellä olevat yhteisöt: Channel One (Pervyi Kanal) 19 Akademika Koroljova -katu, Moskova 127427 Venäjän federaatio Muut tunnistustiedot: Channel Onen (Pervyi Kanal) uutislähetyksen ”Новости” entinen TV-juontaja; Venäjän federaation hallituksen palkintojen myöntämisestä vastaavan joukkotiedotusvälineiden neuvoston jäsen |
Kirill Kleimenov on varapääjohtaja, tiedotusohjelmaosaston johtaja ja hallituksen jäsen Pervyi Kanalissa (Channel One), joka on merkittävä venäläinen TV-kanava ja pysyvästi Venäjän federaation suorassa määräysvallassa. Pervyi Kanal levittää ja tukee Venäjän viranomaisten politiikkaa propagandatoiminnallaan. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana Pervyi Kanal on ollut yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, jolla on levitetty sotaa tukevaa Kremlin narratiivia aggressiivisilla puheenvuoroilla, heikennetty Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja annettu tukea Krimin laittomalle liittämiselle ja Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Varapääjohtajana ja tiedotusohjelmaosaston johtajana Kirill Kleimenov vaikuttaa suoraan Pervyi Kanalin sisältöön ja siihen, miten se raportoi Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja Venäjän hallituksen toimista. Hän tukee sen vuoksi toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1493. |
Alexander Zavenovich AKOPOV (Александр Завенович АКОПОВ) |
Asema: ”National Media Groupin” varatoimitusjohtaja Syntymäaika: 22.11.1957 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: BALANOVA Svetlana Evgenievna БАЛАНОВА Светлана Евгеньевна ”NATIONAL MEDIA GROUPin” toimitusjohtaja Merkitty luetteloon 16. joulukuuta 2022 neuvoston päätöksellä 2014/145/YUTP KABAYEVA Alina Maratovna КАБАЕВА Алина Маратовна CJSC National Media Groupin hallituksen puheenjohtaja Merkitty luetteloon 3. kesäkuuta 2022 neuvoston päätöksellä 2014/145/YUTP Lähellä olevat yhteisöt: National Media Group Rekisteröintinumero: 1087746152207 Verotunnistenumero: 7704676655 Osoite: Prehistenskaja-rantakatu 13, rakennus 1, 119034, Moskova, Venäjä Merkitty luetteloon 16. joulukuuta 2022 neuvoston päätöksellä 2014/145/YUTP Gas Industry Insurance Company SOGAZ – REN TV:n vähemmistöosakas Rekisteröintinumero: 1027739820921 Verotunnistenumero: 7736035485 Osoite: 107078, Moskova, Akateemikko Saharovan puistokatu 10, Venäjä Merkitty luetteloon 28. helmikuuta 2022 neuvoston päätöksellä 2014/145/YUTP |
Alexander Akopov on National Media Groupin (NMG) varatoimitusjohtaja. NMG on suuri mediaholdingyhtiö ja sen määräysvallassa on tiedotusvälineitä, jotka levittävät aktiivisesti propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Hän on NMG:n johtajan Svetlana Balanovan alainen varajohtaja. National Media Groupin sisälle on perustettu Venäjällä 28 mediayritystä, mukaan lukien Channel One, Channel 5, REN TV ja STS, 78.ru ym. sekä valtakunnallinen Izvestija-sanomalehti ja Delovoi Peterburg. Sen lisäksi, että Alexander Akopov on NMG:n varatoimitusjohtaja, hän on myös toimitusjohtaja STS:ssä, joka on yksi NMG-holdingyhtiön tärkeimmistä TV-kanavista. Koska Alexander Akopov on yksi NMG:n keskeisistä johtajista, hän on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Svetlana Balanovaa. |
25.2.2023 |
|
1494. |
Evgeniy Vladimirovich BEKASOV (Евгений Владимирович БЕКАСОВ) |
Asema: Rossija 24 -televisiokanavan päätoimittaja. Syntymäaika: 14.10.1980 Syntymäpaikka: Kaliningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Oleg Borisovich DOBRODEEV / Олег Борисович ДОБРОДЕЕВ, VGTRK:n pääjohtaja. Merkitty luetteloon 8. huhtikuuta 2022 neuvoston päätöksellä 2014/145/YUTP. Andrey Olegovich KONDRASHOV / Андрей Олегович КОНДРАШОВ, VGTRK:n ensimmäinen apulaispääjohtaja. Lähellä olevat yhteisöt: Всероссийская государственная телевизионная и радиовещательная компания (ВГТРК) Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiö (VGTRK) Rekisteröintinumero: 1027700310076 Osoite: 125373, Moskova, Pohodnyi Projezd 3–2, Venäjä 125373, Москва город, Походный проезд, домовладение 3, стр.2, Pоссия Merkitty luetteloon 16. joulukuuta 2022 neuvoston päätöksellä 2014/145/YUTP |
Evgenyi Bekasov on Rossija 24 -kanavan päätoimittaja; se on merkittävä venäläinen televisiokanava, joka on osa Venäjän federaation omistamaa ja hallinnoimaa VGTRK-mediaholdingyhtiötä (Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiö). Rossija 24 levittää ja tukee Venäjän viranomaisten politiikkoja propagandatoimillaan. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana Rossija 24 on ollut yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, jolla on levitetty sotaa tukevaa Kremlin narratiivia aggressiivisilla puheenvuoroilla, heikennetty Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja annettu tukea Krimin laittomalle miehitykselle ja Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Rossija 24:n päätoimittajana hän vaikuttaa suoraan siihen, miten tämä tiedotusväline raportoi Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja Venäjän hallituksen toimista. Hän tukee sen vuoksi toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1495. |
Milosh Eduardovich WAGNER (Милош Эдуардович ВАГНЕР) |
Asema: Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja Syntymäaika: 14.10.1979 Syntymäpaikka: Uhta, Komin tasavalta, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Andrey Yurievich Lipov Lähellä olevat yhteisöt: Roskomnadzor |
Milosh Wagner on Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja. Roskomnadzor on Venäjän valtion virasto, joka vastaa viestinnästä, tietotekniikasta ja joukkoviestimistä. Se on toteuttanut riippumattomia tiedotusvälineitä koskevaa valtion sensuuripolitiikkaa. Roskomnadzorin apulaisjohtajana Milosh Wagner valvoo osastoa, joka käsittelee rekisteröityjen yksityishenkilöjen oikeuksien suojelua, ja oikeudellisen tuen yksikköä. Hän on vastuussa päätöksistä, jotka ovat johtaneet tiedonsaannin rajoittamiseen Venäjällä, venäläisten internetin käyttäjien valvontaan ja riippumattomien venäläisten tiedotusvälineiden toiminnan lakkauttamiseen. Kyseisillä toimilla luodaan sensuroitu tiedotustila, joka edistää ja tukee Venäjän käymää hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja pitää sitä hyväksyttävänä. Milosh Wagner on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1496. |
Vladimir Viktorovich LOGUNOV (Владимир Викторович ЛОГУНОВ) |
Asema: Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja Syntymäaika: 1.11.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Andrey Yurievich Lipov Lähellä olevat yhteisöt: Roskomnadzor Muut tunnistustiedot: Venäjän federaation virkaatekevä (2. tason) valtiollinen neuvonantaja |
Vladimir Logunov on Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestimien valvontaviraston (Roskomnadzor) apulaisjohtaja. Roskomnadzor on Venäjän valtion virasto, joka vastaa viestinnästä, tietotekniikasta ja joukkoviestimistä. Se on toteuttanut riippumattomia tiedotusvälineitä koskevaa valtion sensuuripolitiikkaa. Roskomnadzorin apulaisjohtajana Vladimir Logunov valvoo talouden, hallinnoinnin ja logistiikan osastoja ja on keskeinen Roskomnadzorin toiminnan kannalta. Hän tuki lakia, joka koskee ulkomaisten yhteisöjen toimia internetin televerkoissa Venäjän federaation alueella ja jonka avulla lisättiin valtiollisten sensuuria harjoittavien tahojen valtaa internetyhtiöitä kohtaan. Hän on vastuussa päätöksistä, jotka ovat rajoittaneet tiedonsaantia Venäjällä. Kyseisillä toimilla luodaan sensuroitu tiedotustila, joka edistää ja tukee Venäjän käymää hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja pitää sitä hyväksyttävänä. Vladimir Logunov on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1497. |
Yakov Iosifovich KAZAKOV alias Yaakov KEDMI Yasha KAZAKOV (Яков Иосифович КАЗАКOВ) |
Asema: entinen poliitikko, diplomaatti, poliittinen kommentaattori, säännöllinen osallistuja valtiollisilla televisiokanavilla ja Venäjä-myönteisissä keskusteluohjelmissa Syntymäaika: 5.3.1947 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: israelilainen Sukupuoli: mies |
Yakov Kedmi (Kazakov) on poliittinen kommentaattori ja säännöllinen osallistuja valtiollisilla televisiokanavilla ja Venäjä-myönteisissä propagandaohjelmissa. Hänen Ukrainaa koskevat lausuntonsa ovat linjassa Venäjän viranomaisten ja propagandistien räikeimpien väitteiden kanssa. Yakov Kedmi (Kazakov) on kritisoinut Ukrainaa sekä syyttänyt Ukrainan johtoa natsismista ja sotilaallisen uhan muodostamisesta niin kutsuttuja ”Donetskin tasavaltaa”, ”Luhanskin kansantasavaltaa” ja Venäjää vastaan. Hän on oikeuttanut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja väittänyt sodan olleen välttämätön. Yakov Kedmi (Kazakov) on sanonut, että Venäjän on hallittava Ukrainan alueita, ja kyseenalaistanut Ukrainan valtiollisen aseman. Hän on väittänyt, että Ukrainan vielä hallinnoimat Ukrainan alueet ovat uhka Venäjälle, sillä niistä tehdään sotilastukikohta, jota tullaan käyttämään Venäjää vastaan. Hän ei sulje pois sellaista vaihtoehtoa, että Venäjän armeija miehittäisi koko Ukrainan, tuhoaisi Ukrainan armeijan täysin ja ”likvidoisi” Ukrainan koko nykyjohdon. Yakov Kedmi (Kazakov) on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1498. |
Sergey Yervandovich KURGINYAN (Сергей Ервандович КУРГИНЯН) |
Asema: venäläinen poliitikko, politiikan tutkija, venäläisen ’Essence of Time’ -liikkeen perustaja ja johtaja. Syntymäaika: 14.11.1949 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Kurginyan on venäläinen poliitikko, politiikan tutkija ja venäläisen ’Essence of Time’ -liikkeen perustaja ja johtaja. Sergey Kurginyan osallistuu säännöllisesti Venäjä-mielisiin propagandaohjelmiin, kuten valtiollisella televisiokanavalla Russia-1 esitettävään ohjelmaan ”Ilta Vladimir Solovyovin kanssa”. Hänen julkiset, Ukrainaa koskevat lausuntonsa vastaavat Venäjän viranomaisten ja propagandistien käyttämää retoriikkaa. Sergey Kurginyan on järjestelmällisesti kyseenalaistanut Ukrainan valtiollisen aseman ja kehottanut siihen, että Venäjä miehittää ja ”denatsifioi” Ukrainan. Hän on julkisesti tukenut Venäjän valekansanäänestyksiä Ukrainan suvereenien alueiden liittämiseksi Venäjään. Sergey Kurginyan on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
1499. |
Vitaliy Tovievich TRETYAKOV (Виталий Товиевич ТРЕТЬЯКОВ) |
Asema: venäläinen toimittaja ja politiikan tutkija, Higher School of Television -yksikön dekaani valtion varoin rahoitetussa Moskovan valtiollisessa M. V. Lomonosov -yliopistossa. Syntymäaika: 2.1.1953 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vitaliy Tretyakov on venäläinen toimittaja ja politiikan tutkija ja Higher School of Television -yksikön dekaani valtion varoin rahoitetussa Moskovan valtiollisessa yliopistossa. Vitaliy Tretyakov osallistuu säännöllisesti Venäjä-mielisiin propagandaohjelmiin, kuten valtiollisella televisiokanavalla Russia-1 esitettävään ohjelmaan ”Ilta Vladimir Solovyovin kanssa”. Hänen julkiset, Ukrainaa koskevat lausuntonsa vastaavat Venäjän viranomaisten ja propagandistien käyttämää retoriikkaa. Vitaliy Tretyakov esittää jatkuvasti puolustuksia Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan ja kehottaa tuhoamaan Ukrainan hallituksen, kyseenalaistaa Ukrainan valtiollisen aseman, esittää sinnikkäästi Venäjän lopullista voittoa, johon ei kuulu kompromisseja, ja esittää, että kaikki Ukrainan alueet on miehitettävä. Hän on esittänyt väitteitä, joiden mukaan Ukraina provosoi Venäjää ydinaseiden käyttöön. Vitaliy Tretyakov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä.; |
25.2.2023 |
|
1500. |
Aleksandr KALININ (Александр КАЛИНИН) |
Asema: poliitikko, Moldovan Alueiden puolueen johtaja, Moldovalaisten diasporan kongressin alueidenvälisen julkisen organisaation johtaja Syntymäaika: 16.2.1977 Syntymäpaikka: Bălți, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) Sukupuoli: mies Kansalaisuus: moldovalainen, venäläinen |
Aleksandr Kalinin on moldovalainen poliitikko ja Moldovan Alueiden puolueen johtaja. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alettua hän on matkustanut Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla ja antanut tukea Venäjän asevoimille. Lisäksi hän on julkisesti edistänyt Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen symboleja ja Venäjän toimia Itä-Ukrainassa. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
30.5.2023 |
|
1501. |
Grigore CARAMALAC alias Grigory Ivanovich KARAMALAK (Григорий Иванович КАРАМАЛАК) |
Asema: liikemies, IFAVIS-säätiön puheenjohtaja, Venäjän painiliiton varapuheenjohtaja, Kurskin alueen senaattorin Alexander Bryksinin avustaja Syntymäaika: 21.5.1965 Syntymäpaikka: Taraclia, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Moldovan tasavalta) Sukupuoli: mies Kansalaisuus: moldovalainen, venäläinen Lähellä olevat henkilöt: Alexander Yuryevich Bryksin |
Grigore Caramalac on venäläinen/moldovalainen liikemies. Hän harjoittaa määräysvaltaa IFAVIS-säätiössä (Venäjän federaatio), jonka kautta hän on osallistunut isänmaallisten tapahtumien ja urheilutapahtumien järjestämiseen Itä-Ukrainan miehitetyillä alueilla miehitysviranomaisten tuella. Lisäksi hän on Kurskin alueen senaattorin Alexander Bryksinin avustaja. Hän on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Grigore Caramalac on lähellä Alexander Bryksininiä. |
30.5.2023 |
|
1502. |
Vyacheslav Alekseevich BOCHAROV (Вячеслав Алексеевич БОЧАРОВ) |
Syntymäaika: 17.10.1955 Syntymäpaikka: Donskoi, Tulan piirikunta, Venäjän SFNT, entinen SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän jäsen; Venäjän federaation kansankamarin ensimmäinen varapuheenjohtaja |
Vyacheslav Bocharov on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän on Venäjän federaation kansankamarin ensimmäinen varapuheenjohtaja ja hän on aktiivisesti ilmaissut selkeästi tukevansa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Sen vuoksi Vyacheslav Bocharov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1503. |
Oleg Vladimirovich GORSHENIN (Олег Владимирович ГОРШЕНИН) |
Syntymäaika: 8.7.1978 Syntymäpaikka: Schwerin, Saksa Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” jäsen; Venäjän federaation kansallisen puolustuksen valvontakeskuksen päällikkö, kenraalimajuri |
Oleg Gorshenin on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen ja sen sihteeri; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän on Venäjän federaation kansallisen puolustuksen valvontakeskuksen päällikkö ja sotilasarvoltaan kenraalimajuri. Keskuksen tehtävänä on koordinoida Venäjän asevoimien toimia, mukaan lukien Venäjän Ukrainan vastaiseen hyökkäyssotaan lähettämät joukot. Sen vuoksi Oleg Gorshenin on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
1505. |
Alexander Nikolaevich ZAKHARENKO (Александр Николаевич ЗАХАРЕНКО) |
Syntymäaika: 3.3.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” sihteeri; Roscosmos-valtionyhtiön viranomaisten kanssa toimimisesta ja työstä alueiden kanssa vastaavan osaston johtaja; Roscosmos-yhtiön julkisen neuvoston varapuheenjohtaja |
Alexander Zakharenko on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen ja sen sihteeri; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän on ollut vuodesta 2015 lähtien Roscosmos-valtionyhtiön viranomaisten kanssa toimimisesta ja työstä alueiden kanssa vastaavan osaston johtaja, mikä osoittaa, että hänellä on kokemusta työryhmän tehtävien kannalta olennaisesta yksiköiden välisten suhteiden koordinoinnista. Sen vuoksi Alexander Zakharenko on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1506. |
Alexander Petrovich KOLMAKOV (Александр Петрович КОЛМАКОВ) |
Syntymäaika: 31.7.1955 Syntymäpaikka: Koroljov, Moskovan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” jäsen; yleisvenäläisen julkisvaltiollisen järjestön ”Voluntary Society for Assistance to the Army, Aviation and Navy of Russia” (vapaaehtoinen yhdistys Venäjän armeijan, ilmavoimien ja laivaston tukemiseksi) entinen puheenjohtaja; eläkkeelle siirtynyt kenraalieversti |
Aleksandr Kolmakov (Alexander Kolmakov) on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän oli Ukrainaa vastaan tehdyn täysimittaisen sotilaallisen hyökkäyksen aikana ja sen jälkeen yleisvenäläisen julkisvaltiollisen järjestön ”Voluntary Society for Assistance to the Army, Aviation and Navy of Russia” (vapaaehtoinen yhdistys Venäjän armeijan, ilmavoimien ja laivaston tukemiseksi) puheenjohtaja. Yhdistys toimii Venäjän armeijan ja yhteiskunnan välisenä yhdyssiteenä ja edistää nuorten värväämistä reserviin. Sen vuoksi Aleksandr Kolmakov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1507. |
Andrey Andreevich MEDVEDEV (Андрей Андреевич МЕДВЕДЕВ) |
Syntymäaika: 14.12.1975 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” jäsen; Moskovan duuman varapuheenjohtaja, toimittaja, VGTRK:n varapääjohtaja Passin numero, kansallinen henkilötunnus, muut henkilöasiakirjojen numerot: 771373760000 |
Andrey Medvedev on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän on Moskovan kaupungin duuman varapuheenjohtaja ja esiintyy säännöllisesti Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan selkeänä kannattajana VGTRK:n toimittajan ominaisuudessaan. Sen vuoksi Andrey Medvedev on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1508. |
Evgeniy Evgenievich PODDUBNYY (Евгений Евгеньевич ПОДДУБНЫЙ) |
Syntymäaika: 22.8.1983 Syntymäpaikka: Belgorod, entinen Venäjän SFNT, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” jäsen; Toimittaja, VGTRK:n sotakirjeenvaihtaja Passin numero: 14 02 828183 |
Evgeniy Poddubnyy on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän työskentelee Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) sotakirjeenvaihtajana ja levittää disinformaatiota ja Kremliä tukevaa propagandaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Evgeniy Poddubnyy on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1509. |
Igor Yurievich CHAIKA alias Igor Yurievich CHAYKA (Игорь Юрьевич ЧАЙКА) |
Syntymäaika: 13.12.1988 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: venäläinen liikemies Lähellä olevat henkilöt: Yury Chaika (isä), Artem Chaika (veli) Muut tunnistustiedot: Palkinnot: Venäjän federaation presidentin ansiotodistus |
Igor Tšaika (Igor Chaika) on Juri Tšaikan nuorempi poika; Juri Tšaika on entinen yleinen syyttäjä ja Venäjän federaation presidentin täysivaltainen edustaja liittovaltion Pohjois-Kaukasian piirissä. Igor Tšaika on rakentanut valtavan yritysimperiumin, joka perustuu valtion sopimuksiin ja hänen isänsä asemaan. Hän harjoittaa myös liiketoimintaa miehitetyllä Krimillä. Igor Tšaika on ollut Rossotrudnichestvon alaisen julkisen neuvoston puheenjohtaja vuodesta 2022; Rossotrudnichestvo on Venäjän liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion palvelujen tarjoamisesta ja valtion omaisuuden hallinnoinnista Venäjän federaation sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön jäsenmaiden ja muiden ulkomaiden välisten kansainvälisten suhteiden tukemista ja kehittämistä varten. Tšaika nimitettiin maaliskuussa 2025 Rossotrudnichestvon varajohtajaksi. Igor Tšaika antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi hän on lähellä Juri Tšaikaa ja Rossotrudnichestvoa. |
23.6.2023 |
|
1510. |
Artem Yurievich CHAIKA alias Artyom CHAIKA alias Artem CHAYKA (Артем Юрьевич ЧАЙКА alias Артём Юрьевич ЧАЙКА) |
Syntymäaika: 25.9.1975 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen, sveitsiläinen Sukupuoli: mies Asema: venäläinen asianajaja ja liikemies Lähellä olevat henkilöt: Yury Chaika (isä), entinen Venäjän federaation yleinen syyttäjä (merkitty luetteloon 21.7.2022), Igor Chaika (veli) |
Artjom Tšaika (Artem Chaika) on Juri Tšaikan vanhin poika. Juri Tšaika on entinen yleinen syyttäjä ja Venäjän federaation presidentin täysivaltainen edustaja liittovaltion Pohjois-Kaukasian piirissä. Hän on rakentanut liiketoimintansa pääasiassa valtion sopimusten avulla hänen isänsä ollessa yleinen syyttäjä. Artjom Tšaikan yritykset ovat toistuvasti voittaneet julkisia hankintoja koskevia tarjouskilpailuja, koska lainvalvontaviranomaiset ovat poistaneet kilpailijoita. Artjom Tšaika omistaa PNK-Ural-yhtiön, joka on Russian Railways -yhtiön suurin murskatun kiven toimittaja. Tšetšenian tasavallan johtaja ja presidentti Putinin läheinen liittolainen Ramzan Kadyrov nimitti Artjom Tšaikan humanitaarisista, sosiaalisista ja taloudellisista asioista vastaavaksi neuvonantajakseen lokakuussa 2022. Sen vuoksi Artjom Tšaika antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi hän on lähellä Ramzan Kadyrovia. |
23.6.2023 |
|
1511. |
Aleksandr Ivanovich UDALTSOV (Александр Иванович УДАЛЬЦОВ) |
Syntymäaika: 5.7.1951 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Foundation for Support and Protection of the Rights of Compatriots Living Abroad (Pravfond) -säätiön toimitusjohtaja Lähellä olevat yhteisöt: Foundation for the Support and Protection of the Rights of Compatriots Living Abroad -säätiö |
Aleksandr Udaltsov on Foundation for Support and Protection of the Rights of Compatriots Living Abroad (Pravfond) -säätiön toimitusjohtaja Tammikuussa 2022 Udaltsov totesi säätiön johtokunnan kokouksessa, että säätiöstä on tullut eräänlainen ainutlaatuinen Venäjän ”pehmeän vallan” rakenne, jolla on merkittävä vaikutus maanmiehiin ja heidän järjestöihinsä kaikkialla maailmassa. Helmikuussa 2022 avatun näyttelyn ”Sotarikokset ja ihmisoikeusloukkaukset Ukrainassa (2017–2020)” avajaisissa hän korosti, että on äärimmäisen tärkeää kertoa koko maailmalle totuus Ukrainan hallinnon rikollisesta ytimestä ja ihmisvihaan perustuvasta toiminnasta, erityisesti virallisen Ukrainan hyökkäyksen alkamisesta Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoihin. International Association of Russian-Speaking Lawyers (MARA) -liiton (venäjänkielisten asianajajien kansainvälinen liitto) videokonferenssissa 28. helmikuuta 2022 Udaltsov ilmaisi tukensa presidentti Putinin kannalle, jonka mukaan Venäjän oli pakko tehdä päätös Donetskin kansantasavallan ja Luhanskin kansantasavallan tunnustamisesta ja sotilaallisen erityisoperaation käynnistämisestä. Udaltsov kehotti konferenssin osanottajia antamaan panoksensa Moskovan kannan selventämiseen. |
23.6.2023 |
|
|
|
|
Sen vuoksi Aleksandr Udaltsov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
1512. |
Sergey Alexandrovich KARAGANOV Сергей Александрович КАРАГАНОВ) |
Syntymäaika: 10.9.1952 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen; Maailmantalouden ja kansainvälisten asioiden tiedekunnan tieteellinen valvoja, talousyliopisto; Ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston (SVOP) puheenjohtajiston kunniapuheenjohtaja Lähellä olevat henkilöt: Valery Fadeyev |
Sergey Karaganov on venäläinen politiikan tutkija, ulko- ja puolustuspolitiikan neuvoston (SVOP) puheenjohtajiston kunniapuheenjohtaja ja presidentin alaisuudessa toimivan kansalaisyhteiskunta- ja ihmisoikeusneuvoston jäsen. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta lähtien hän on perustellut Venäjän hyökkäystä, levittänyt Venäjän propagandaa sodasta ja väittänyt, että länsimaat haluavat tuhota Venäjän ja että sotilaallisten toimien tarkoituksena on vapauttaa Ukraina natseista ja vapauttaa Donbasin alue. Sen vuoksi Sergey Karaganov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1513. |
Rizvan Abdullayevich ZUBAIROV (Ризван Абдуллаевич ЗУБАИРОВ) |
Syntymäaika: 18.7.1979 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Rostov-na-Donun eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari Osoite: Rostov-na-Donu, pr-kt. Mikhail Nagibin 31B, as. 40 Passin numero: 3914864377, myönnetty 10.4.2015 |
Rizvan Zubairov on Rostov-na-Donun eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari. Hän teki poliittisin perustein päätöksiä Ukrainan kansalaisia vastaan, jotka vastustivat Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjään. Hän tuomitsi 14 vuoden vankeusrangaistuksen Krimin tataarien ihmisoikeuksien puolustajalle ja kansalaistoimittajalle Server Mustafayeville, joka toimi Crimean Solidarity -kansalaisjärjestön koordinaattorina. Järjestö seuraa ja dokumentoi Venäjän miehityshallinnon viranomaisten harjoittamaa sortoa ja ihmisoikeusloukkauksia laittomasti liitetyllä Krimillä. Sen vuoksi Rizvan Zubairov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1514. |
Roman Viktorovich SAPRUNOV (Роман Викторович САПРУНОВ) |
Syntymäaika: 23.3.1973 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Asema: Rostov-na-Donun eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari |
Roman Saprunov on Rostov-na-Donun eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari. Hän teki poliittisin perustein päätöksiä Ukrainan kansalaisia vastaan, jotka vastustivat Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjään. Hän tuomitsi 12 vuoden vankeusrangaistuksen Crimean Human Rights Contact Group -ryhmän Krimin tataariaktivistille Emir-Usein Kukulle. Ryhmä seurasi tahdonvastaisia katoamisia laittomasti liitetyllä Krimillä ja laittomasti liitetyssä Sevastopolissa. Sen vuoksi Roman Saprunov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1515. |
Viktor Ivanovich ZINKOV (Виктор Иванович ЗИНЬКОВ) |
Syntymäaika: 9.4.1970 Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: mies Asema: ”Krimin tasavallan korkeimman oikeuden” tuomari Osoite: Krim, Simferopol, Krylova 37/72 as. 102, Ukraina Passin numero: Venäjän federaation passi nro 3914857478, myönnetty 20.4.2015 |
Viktor Zinkov on tuomari ”Krimin tasavallan korkeimmassa oikeudessa”, jonka Venäjän miehitysjoukot ovat perustaneet laittomasti liitetyllä Krimillä. Hän teki poliittisin perustein päätöksiä Ukrainan kansalaisia vastaan, jotka vastustivat Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjään. Hän tuomitsi Nariman Dzhelyalin, joka on ukrainalaismielinen Krimin tataaripoliitikko, aktivisti ja Krimin tataarien kansankokouksen (Mejlis) varapuheenjohtaja, 17 vuoden vankeusrangaistukseen. Sen vuoksi Viktor Zinkov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1516. |
Tatyana Anatolyevna MANEZHINA alias Tetyana Anatoliivna MANEZHYNA (venäjäksi: Татьяна Анатольевна МАНЕЖИНА) (ukrainaksi: Тетяна Анатолiївна МАНЕЖИНА) |
Tehtävä: ”Krimin tasavallan kulttuuriministeri” Syntymäaika: 14.6.1963 Syntymäpaikka: Kopeisk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tetyana Manezhyna nimitettiin joulukuussa 2021 ”Krimin tasavallan kulttuuriministeriksi”. Hyväksyessään tämän tehtävän hän on aloittanut työskentelyn ilman Ukrainan viranomaisten lupaa laittomasti liitetyllä Krimin niemimaalla. Hän on jatkanut ”ministeriössä” edeltäjänsä aloittamia toimia. Hän on johtavassa ja valvovassa asemassaan vastuussa Krimin tataarien kulttuuriperintöä ja monumentteja vastaan toteutetuista toimista, joita toteutetaan kansainvälisen oikeuden vastaisesti ja ilman asianmukaista asiantuntemusta ja jotka siten heikentävät Krimin kulttuuriperintöä. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Tetyana Manezhyna on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1517. |
Natalya Leonidovna DESYATOVA (venäjäksi: Наталья Леонидовна ДЕСЯТОВА) (ukrainaksi: Наталя Леонiдiвна ДЕСЯТОВА) |
Tehtävä : ”Hersonin taidemuseon johtaja” Syntymäaika: 11.7.1966 Syntymäpaikka: Herson, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Venäjän viranomaiset nimittivät Natalya Desyatovan Hersonin taidemuseon johtajaksi heinäkuussa 2022. Kun Herson oli vielä Venäjän asevoimien valvonnassa, Hersonin taidemuseon kulttuuriomaisuus poistettiin museosta loka- ja marraskuussa 2022 ja vietiin laittomasti Simferopoliin, joka on laittomasti liitetyllä Krimillä. Tämä tapahtui Desyatovan valvonnassa ja Venäjän turvallisuusjoukkojen avustuksella. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Natalya Desyatova on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1518. |
Tatiana Georgievna BRATCHENKO alias Tetiana Georgiivna BRATCHENKO (venäjäksi: Татьяна Георгиевна БРАТЧЕНКО) (ukrainaksi: Тетяна Георгiївна БРАТЧЕНКО) |
Asema: ”Memorial Historical and Cultural Center named after the Yekaterinodar merchant and philanthropist Liu Nakhlukhovich” -keskuksen johtaja, Trakhov, Krasnodar, Venäjä Syntymäaika: 17.11.1949 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen Passin numero, kansallinen henkilötunnus, muut henkilöasiakirjojen numerot: Ukrainan passin numero: 058980 |
Tatjana Bratšenko (Tatiana Bratchenko) oli Hersonin aluemuseon johtaja. Tässä tehtävässä hän auttoi vapaaehtoisesti ja tahallisesti Venäjän turvallisuusjoukkoja tyhjentämään museon esineistään. Hän tuki julkisesti Venäjän määräysvaltaa Hersonin alueella ja kannatti alueen laitonta liittämistä. Hän on nykyään Krasnodarin ”Memorial Historical and Cultural Center” -keskuksen johtaja. Tatjana Bratšenko on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1519. |
Natalya Aleksandrovna KAPUSTNIKOVA (venäjäksi: Наталья Александровна КАПУСТНИКОВА) (ukrainaksi: Наталi Олександрiвна КАПУСНИКОВА) |
Tehtävä: Mariupolin paikallishistorian museon johtaja Syntymäaika: 12.8.1977 Syntymäpaikka: Mariupol, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
Natalya Kapustnikova on Mariupolin paikallishistorian museon johtaja. Hän sai selville Mariupolin Kuindžin taidemuseon taideteosten sijainnin ja antoi tarkoituksellisesti kyseiset teokset Venäjän viranomaisille, jotka edesauttoivat niiden siirtämistä Donetskin paikallishistorian museoon. Tämä tehtiin ilmoittamatta Ukrainan viranomaisille tai Kuindžin taidemuseon johtajalle ja ilman heidän suostumustaan. Tässä tehtävässä toimiessaan Natalya Kapustnikovaon vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1520. |
Andrei Vitalyevich MALGIN (Андрей Витальевич МАЛЬГИН) |
Tehtävä: Simferopolin Tauridan keskusmuseon johtaja Syntymäaika: 11.6.1965 Syntymäpaikka: Simferopol, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrei Malgin on laittomasti liitetyllä Krimillä Simferopolissa sijaitsevan Tauridan keskusmuseon johtaja. Taideteokset siirrettiin Hersonin taidemuseosta Simferopolissa sijaitsevaan Tauridan keskusmuseoon, jossa niitä pidetään tällä hetkellä hänen valvonnassaan. Tässä tehtävässä toimiessaan Andrei Malgin on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1521. |
Alexey Vasilyevich TENSIN (venäjäksi: Алексей Васильевич ТЕНСИН) (ukrainaksi: Олексiй Васильович ТЕНСIН) |
Tehtävä : ”PMC Wagner Centre” -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 28.11.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: Wagner Group |
Alexey Tensin on venäläisen ”PMC Wagner Centre” -osakeyhtiön toimitusjohtaja; yhtiön tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja ja innovointia Venäjän puolustusvoimavarojen tukemiseksi ja vahvistamiseksi. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Alexey Tensin on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1522. |
Alexander Alexandrovich TRONIN (Александр Александрович ТРОНИН) |
Tehtävä: ”Wagnerenok”-nuorisojärjestön, alias ”Leader”, perustaja ja johtaja Syntymäaika: 20.5.2004 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 4018037770 Lähellä olevat henkilöt: Yevgeniy Viktorovich PRIGOZHIN Lähellä olevat yhteisöt: Wagner Group |
Alexander Tronin on PMC Wagner Centren tiloissa toimivan PMC Wagner Groupin nuorisosiiven perustaja ja johtaja. Tämän ”Leader”-järjestön, aiemmalta nimeltään ”Wagnerenok”, päätavoitteena on värvätä nuoria venäläisiä, jotka haluavat tukea Venäjän asevoimia Ukrainassa ja myös itse PMC Wagner Groupin toimintaa. PMC Wagner Centren puitteissa he voivat osallistua esimerkiksi hankkeisiin, joissa kehitetään ja valvotaan miehittämättömiä ilma-aluksia, joita Venäjä käyttää Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Alexander Tronin on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1523. |
Sergei Fedorovich RUDSKOY (Сергей Федорович РУДСКОЙ) |
Tehtävä: Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan operatiivisen pääosaston päällikkö; kenraalieversti Syntymäaika: 2.10.1960 Syntymäpaikka: Mykolajiv, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraalieversti Sergei Rudskoy on toiminut Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan operatiivisen pääosaston päällikkönä vuodesta 2015 alkaen. Operatiivisen pääosaston tehtäviin kuuluu muun muassa valvoa strategista ja operatiivista suunnittelua asevoimien käyttöä varten, mukaan lukien operatiivinen joukkojen hallinta rauhan ja sodan aikana. Näin ollen osasto osallistuu suoraan Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan ja edistää sitä. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan kenraalieversti Sergei Rudskoy on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1524. |
Yevgeny Valeryevich NIKIFOROV (Евгений Валерьевич НИКИФОРОВ) |
Asema: Venäjän federaation maavoimien esikuntapäällikkö; läntisen sotilasalueen entinen komentaja; kenraalieversti Syntymäaika: 1.1.1970 Syntymäpaikka: Akša, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraalieversti Jevgeni Nikiforov (Yevgeny Nikiforov) on Venäjän federaation läntisen sotilasalueen entinen komentaja ja toimii nykyään Venäjän federaation maavoimien esikuntapäällikkönä. Hänen komennossaan Venäjän asevoimat jatkavat hyökkäyksiään Ukrainaa vastaan osana Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Näihin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan kenraalieversti Jevgeni Nikiforov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
▼M100 ————— |
||||
|
1526. |
Andrey Nikolayevich MORDVICHEV (Андрей Николаевич МОРДВИЧЕВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskisen sotilasalueen komentaja; kenraaliluutnantti Syntymäaika: 14.1.1976 Syntymäpaikka: Pavlodar, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraaliluutnantti Andrey Mordvichev on toiminut Venäjän federaation keskisen sotilasalueen komentajana 17. helmikuuta 2023 alkaen. Hänen komennossaan ja valvonnassaan Venäjän asevoimat, keskisen sotilasalueen joukot mukaan lukien, käyvät taisteluja Ukrainassa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan kenraaliluutnantti Andrey Mordvichev on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1527. |
Aleksandr Pavlovich LAPIN (Александр Павлович ЛАПИН) |
Asema: Venäjän maavoimien entinen esikuntapäällikkö; Leningradin sotilasalueen päällikkö; kenraalieversti Syntymäaika: 1.1.1964 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin tai henkilötodistuksen numero: sarja 1808 nro 233282 Verotunnistenumero: 344407793386 |
Kenraalieversti Aleksandr Lapin on Venäjän maavoimien entinen esikuntapäällikkö. Tässä ominaisuudessa hän toimi Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan suoraan osallistuvien Venäjän maajoukkojen komentajana. Hän oli aiemmin Venäjän federaation keskisen sotilasalueen komentaja, myös Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan aikana. Tuossa asemassa hän johti vuonna 2022 Venäjän hyökkäystä Tšernihivin ja Sumyn suunnalla. Toukokuussa 2024 kenraalieversti Aleksandr Lapin nimitettiin Leningradin sotilasalueen päälliköksi. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan kenraalieversti Aleksandr Lapin on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1528. |
Tatyana Viktorovna SHEVTSOVA (Татьяна Викторовна ШЕВЦОВА) |
Asema: entinen Venäjän federaation varapuolustusministeri Syntymäaika: 22.7.1969 Syntymäpaikka: Kozelsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Tatyana Shevtsova on Venäjän federaation entinen varapuolustusministeri. Tässä tehtävässä toimiessaan hän vastasi ministeriön talousarviosta ja rahoitustoiminnasta. Hän valvoi resurssien käsittelyä ja vastasi maksuista mobilisoiduille sotilaille, jotka taistelevat Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Hänen määräysvallassaan olleet sotilaalliset varainhoitajat ohjasivat resursseja laittomasti liitetyille Ukrainan alueille. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Tatyana Shevtsova on ollut vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1529. |
Yevgeny Vladimirovich BURDINSKY ( Евгений Владимирович БУРДИНСКИЙ) |
Tehtävä: Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan organisoinnista ja mobilisoinnista vastaavan pääosaston päällikkö; Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö; kenraalieversti Syntymäaika: 25.8.1960 Syntymäpaikka: Belogorsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraalieversti Yevgeny Burdinsky on Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan organisoinnista ja mobilisoinnista vastaavan pääosaston päällikkö ja Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö. Tässä asemassa hän on suoraan vastuussa Venäjän kansalaisten sotaan mobilisoinnin edistämisen helpottamisesta. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan kenraalieversti Yevgeny Burdinsky on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1530. |
Viktoria Alexandrovna SERDYUKOVA (Виктория Александровна СЕРДЮКОВА) |
Asema: entinen niin kutsuttu ”Luhanskin kansantasavallan ihmisoikeusvaltuutettu” Syntymäaika: 9.6.1981 tai 1982 Syntymäpaikka: Severodonetsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Viktorija Serdjukova (Viktoria Serdyukova) on entinen niin kutsuttu ”Luhanskin kansantasavallan ihmisoikeusvaltuutettu”. Tässä tehtävässä hän tuki Venäjän Ukrainaa vastaan 24. helmikuuta 2022 käynnistämää hyökkäyssotaa. Hän tuki Luhanskin alueen laitonta liittämistä ja Venäjän lainsäädännön hyväksymistä Luhanskissa ja muilla laittomasti liitetyillä alueilla. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Viktorija Serdjukova on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1531. |
Yevgeniy Ivanovich DIETRICH alias Yevgeny Ivanovich DITRIKH (Евгений Иванович ДИТРИХ) |
Tehtävä: JSC GTLK:n pääjohtaja Syntymäaika: 8.9.1973 Syntymäpaikka: Mytištši, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: JSC GTLK |
Yevgeniy Dietrich on kokonaan Venäjän federaation liikenneministeriön omistuksessa olevan ”State Transport Leasing Company” -osakeyhtiön (JSC GTLK) pääjohtaja. Valtio-omisteisena yhtiönä GTLK hyötyy taloudellisesti hallituksesta ja myös tarjoaa palveluja laittomasti liitetyillä Krimillä ja laittomasti liitetyssä Sevastopolin kaupungissa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Yevgeniy Dietrich on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1532. |
Semyon Vladimirovich PEGOV (Семён Владимирович ПЕГОВ) |
Tehtävä: Sotilasbloggaaja Syntymäaika: 9.9.1985 Syntymäpaikka: Smolensk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Muut tunnistustiedot: TIN: 673110457100 |
Semyon Pegov on venäläinen sotilasbloggaaja, joka pyörittää Venäjän suosituimpiin sotaa tukeviin sosiaalisen median kanaviin kuuluvaa WarGonzoa. Hän esiintyy usein Venäjän valtion valvomissa tiedotusvälineissä. Semyon Pegov ja WarGonzo levittävät Ukrainan vastaista propagandaa ja tukevat Venäjän armeijaa ja PMC Wagneria, esittävät Ukrainan joukot natseina ja levittävät vääriä tietoja Naton biologisista laboratorioista Mariupolissa. Semyon Pegov osallistuu aktiivisesti sotaa ja liikekannallepanoa edistäviin Venäjän viranomaisten aloitteisiin, mistä Venäjän viranomaiset ovat palkinneet hänet. Sen vuoksi Semyon Pegov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1533. |
Aleksandra Vladimirovna KOSTERINA/ alias Aleksandra Vladimirovna KOSHARNITSKAYA/ alias Aleksandra Vladimirovna KOSHARNITSKAYA KOSTERINA (Александра Владимировна КОШАРНИЦКАЯ/ КОСТЕРИНА) |
Tehtävä: NTV:n ensimmäinen varapääjohtaja, tiedotusosaston johtaja ja päätoimittaja Syntymäaika: 26.2.1980 Syntymäpaikka: Krasnodar, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Aleksandra Kosterina (Kosharnitskaya) on merkittävän venäläisen tv-kanavan, Venäjän federaation suorassa määräysvallassa olevan NTV:n (HTB) ensimmäinen varapääjohtaja, tiedotusosaston johtaja ja päätoimittaja. NTV levittää ja tukee Venäjän viranomaisten politiikkaa propagandatoiminnallaan. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana NTV on ollut yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, joilla on levitetty Kremlin narratiivia ja tuettu sotaa aggressiivisilla puheenvuoroilla ja todentamattomilla tiedoilla. Ensimmäisenä varapääjohtajana, tiedotusosaston johtajana ja päätoimittajana Aleksandra Kosterina (Kosharnitskaya) vaikuttaa suoraan NTV:n sisältöön ja siihen, miten se tiedottaa ihmisille Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja Venäjän hallituksen toimista. Sen vuoksi Aleksandra Kosterina (Kosharnitskaya) tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.6.2023 |
|
1534. |
Olga Nikolaevna BELOVA (Ольга Николаевна БЕЛОВА) |
Tehtävä: Zvezda-TV-kanavan juontaja Syntymäaika: 19.7.1976 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Lähellä olevat henkilöt: Aleksei Viktorovich PIMANOV Lähellä olevat yhteisöt: Zvezda-osakeyhtiö, Venäjän federaation asevoimien tv- ja radioyhtiö ОАО ТРК ВС РФ “ЗВЕЗДА” |
Olga Belova on propagandan levittäjä, joka työskentelee TV Zvezdassa, Venäjän asevoimien tiedotusvälineessä. Hän juontaa TV Zvezdan lippulaivaohjelmia ja levittää säännöllisesti disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan, heikentää Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia sekä antaa merkittävää mediatukea Kremlin politiikalle. Hän on etenkin levittänyt disinformaatiota siitä, että ukrainalaiset olisivat natseja, jotka myös valmistelisivat biologisia ja kemiallisia pommeja venäläisiä vastaan. Hän on myös Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa tukevan ”Venäjän äidit” -järjestön hallituksen jäsen. Sen vuoksi Olga Belova on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1535. |
Andrey Olegovich KONDRASHOV (Андрей Олегович КОНДРАШОВ) |
Asema: yleisvenäläisen televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) entinen ensimmäinen varapääjohtaja, Venäjän uutistoimiston TASSin pääjohtaja Syntymäaika: 30.6.1973 Syntymäpaikka: Alma-Ata, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Kondrashov on yleisvenäläisen televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) entinen ensimmäinen varapääjohtaja. VGTRK on Venäjän suurin mediayhtiö. Myös Venäjän uutistoimiston TASSin pääjohtaja. Ennen siirtymistään VGTRK:n ensimmäiseksi varapääjohtajaksi hän toimi Putinin kampanjatoimiston lehdistösihteerinä ja teki sellaisia ”dokumentteja” kuin ”Crimea. The Way Home” ja ”Putin”. Presidentti Putin myönsi hänelle toukokuussa 2014 ystävyyden kunniamerkin ”korkeasta ammattitaidosta ja objektiivisuudesta Krimin tasavallan tapahtumien raportoinnissa”. Hän on vastannut VGTRK:n tiedotuspolitiikasta ja ollut Vesti-uutisohjelman vastaavana päällikkönä. Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana tv-kanavat ja VGTRK-holdingyhtiön muut osat ovat olleet yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, joilla on levitetty Kremlin narratiivia ja tuettu sotaa aggressiivisilla puheenvuoroilla, heikennetty Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja annettu tukea Krimin laittomalle miehitykselle. |
23.6.2023 |
|
1536. |
Mikhail Vladimirovich LEONTYEV (Михаил Владимирович ЛЕОНТЬЕВ) |
Tehtävä: Toimittaja, Pervyi Kanalin tv-juontaja, Rosneftin lehdistösihteeri Syntymäaika: 12.10.1958 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mikhail Leontyev on propagandan levittäjä Pervyi Kanal (Channel One) -kanavalla, joka on merkittävä venäläinen tv-kanava ja pysyvästi Venäjän federaation suorassa määräysvallassa. Pervyi Kanal levittää ja tukee Venäjän viranomaisten politiikkaa propagandatoiminnallaan. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana Pervyi Kanal on ollut yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, joilla on levitetty Kremlin narratiivia ja tuettu sotaa aggressiivisilla puheenvuoroilla sekä heikennetty Ukrainan alueellista koskemattomuutta, annettu tukea Krimin laittomalle liittämiselle ja Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Hän on myös Rosneftin varapuheenjohtaja ja lehdistösihteeri. Hän on toimittanut ja juontanut vuodesta 1999 alkaen Pervyi Kanalin ”Odnako”-lippulaivaohjelmaa, jossa hän jatkuvasti vähättelee Ukrainan asemaa valtiona ja perustelee Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa. Sen vuoksi Mikhail Leontyev on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1537. |
Rifat Abdulvagapovich SABITOV (Рифат Абдулвагапович САБИТОВ) |
Tehtävä: Yleisvenäläisen televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) varapääjohtaja; Venäjän federaation kansankamarin tietoyhteiskunnan, joukkoviestinten ja joukkoviestinnän kehittämisestä vastaavan komission puheenjohtaja Syntymäaika: 30.4.1956 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Rifat Sabitov on yleisvenäläisen televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) varapääjohtaja. VGTRK on Venäjän suurin mediayhtiö. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana tv-kanavat ja VGTRK-holdingyhtiön muut osat ovat olleet yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, joilla on levitetty Kremlin narratiivia ja tuettu sotaa aggressiivisilla puheenvuoroilla ja todentamattomilla tiedoilla. Koska Rifat Sabitov on yksi VGTRK:n keskeisistä johtajista, hän on suoraan vastuussa yhtiön toimista. Varapääjohtajana hän vaikuttaa suoraan siihen, miten VGTRK tiedottaa ihmisille Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja Venäjän hallituksen toteuttamista toimista. Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti Venäjän rajoitetun informaatioympäristön muovaamiseen Venäjän federaation kansankamarin tietoyhteiskunnan, joukkoviestinten ja joukkoviestinnän kehittämisestä vastaavan komission puheenjohtajana, Venäjän digitaalisen kehityksen ministeriön julkisen neuvoston puheenjohtajana sekä monissa muissa elimissä. |
23.6.2023 |
|
|
|
Lähellä olevat henkilöt: Oleg Dobrodeev, Evgeniy Bekasov Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiö (VGTRK) Muut tunnistustiedot: TIN: 773314059364 |
Sen vuoksi Rifat Sabitov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
1538. |
Viktor Sergeevich SINEOK (Виктор Сергеевич СИНЕОК) |
Tehtävä: Multimedia Information Center (MIC) Izvestian erikoiskirjeenvaihtaja ja kolumnisti Syntymäaika: 19.3.1980 Syntymäpaikka: Rostov-na-Donu, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Balanova Svetlana Evgenievna, Tyulin (Tiulin) Vladimir Vladimirovich, Frolov Mikhail Evgenievich |
Viktor Sineok toimii kirjeenvaihtajana ja kolumnistina Multimedia Information Center (MIC) Izvestiassa, joka on National Media Group (NMG) -holdingyhtiön hanke ja tarjoaa uutispalveluja REN TV- ja Channel Five -kanaville sekä Izvestija-sanomalehdelle. Viktor Sineok on levittänyt aktiivisesti propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan sekä ennen 24. helmikuuta 2022 tapahtunutta täysimittaista hyökkäystä että sen jälkeen. Hän on tukenut Kremlin politiikkaa ja toimia, ylistänyt Venäjän johtoa, manipuloinut tietoja Venäjän armeijan hirmuteoista ja antanut tunnustusta Ukrainan alueiden liittämiselle. |
23.6.2023 |
|
|
|
Lähellä olevat yhteisöt: National Media Group Muut tunnistustiedot: TIN: 616404561125 |
Hän on toistuvasti laatinut reportaaseja ja artikkeleita, joissa hän on pyrkinyt vakuuttamaan yleisön siitä, että tiedot Venäjän joukkojen julmuuksista esimerkiksi Butšassa olisivat lavastettuja ja valheellisia. Hän on osallistunut vihaan yllyttämiseen ukrainalaisia vastaan toistamalla Venäjän hallituksen disinformaatiota Donbasin joukkomurhasta ja kiistämällä Ukrainan itsenäisyyden. Reportaaseissaan hän on tuonut esiin useimpia Venäjän keskeisistä Ukrainaa koskevista disinformaatiota sisältävistä narratiiveista, kuten sitä, että Yhdysvalloilla olisi maassa biolaboratorioita. Sen vuoksi Viktor Sineok tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
1539. |
Boris Georgievich YANOVSKY (Борис Георгиевич ЯНОВСКИЙ) |
Tehtävä: Zvezda-TV-kanavan vastaava tuottaja Syntymäaika: 25.10.1968 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Aleksei Viktorovich Pimanov |
Boris Yanovsky on TV Zvezdan propagandan levittäjä ja vastaava tuottaja. Vastaavana tuottajana Yanovsky vastaa TV Zvezdan tuotannosta ja sisällön edistämisestä. Kanava levittää säännöllisesti disinformaatiota Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta ja antaa merkittävää mediatukea Kremlin politiikalle. TV Zvezdan vastaavana tuottajana hän osallistuu disinformaation levittämiseen siitä, että ukrainalaiset olisivat natseja ja valmistelisivat venäläisiä vastaan käytettäviä biologisia ja kemiallisia pommeja. Toimintansa vuoksi Yanovskylle myönnettiin henkilökohtaisesti mitali ”taisteluyhteisön lujittamisesta”. Sen vuoksi Boris Yanovsky on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1540. |
Anton Andreevich ZLATOPOLSKIY (Антон Андреевич ЗЛАТОПОЛЬСКИЙ) |
Tehtävä: Yleisvenäläisen televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) ensimmäinen varapääjohtaja, Rossija 1 -televisiokanavan pääjohtaja Syntymäaika: 12.9.1966 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Oleg Dobrodeev, Evgeniy Bekasov Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiö (VGTRK) Muut tunnistustiedot: TIN: 772903574300 |
Anton Zlatopolskiy on yleisvenäläisen televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) ensimmäinen varapääjohtaja. VGTRK on Venäjän suurin mediayhtiö. Hän on myös Rossija 1 -televisiokanavan pitkäaikainen pääjohtaja. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan aikana tv-kanavat ja VGTRK-holdingyhtiön muut osat ovat olleet yksi aktiivisimmista ja merkittävimmistä välineistä, joilla on levitetty sotaa tukevaa Kremlin narratiivia aggressiivisilla puheenvuoroilla ja todentamattomilla tiedoilla. Pitkäaikaisena ensimmäisenä varapääjohtajana hän vaikuttaa suoraan siihen, miten VGTRK tiedottaa ihmisille Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan ja Venäjän hallituksen toteuttamista toimista. Hän on myös vastuussa Rossija 1 -televisiokanavan propagandatoiminnasta. Anton Zlatopolskiy tukee ja toteuttaa sen vuoksi Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.6.2023 |
|
1541. |
Aleksandr Viktorovich GUSEV (venäjäksi: Александр Викторович ГУСЕВ) (ukrainaksi: Олександр Вiкторович ГУСЄВ) |
Tehtävä: Voronežin alueen kuvernööri Syntymäaika: 27.1.1963 Syntymäpaikka: Ozerskoje, Kozelskin piirikunta, Kalugan alue, entinen Venäjän SFNT, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Gusev on Voronežin alueen kuvernööri. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Voronežin alueelle ja siitä, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Aleksandr Gusev on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1542. |
Galina Anatolyevna PYATYKH alias Galina PIATYKH alias “Galina Fifth” (venäjäksi Галина Анатольевна ПЯТЫХ) (ukrainaksi: Галина Анатолiївна ПЯТИХ) |
Tehtävä: Belgorodin alueen kuvernöörin neuvonantaja, lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Belgorodin alueella Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 12.5.1970 Syntymäpaikka: Dubovoe, Belgorodin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
Galina Pyatykh on Belgorodin alueen kuvernöörin neuvonantaja ja lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Belgorodin alueella. Tässä tehtävässä hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet eniten ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Galina Pyatykhin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Galina Pyatykh on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1543. |
Irina Anatolyevna AGEEVA (venäjäksi: Ирина Анатольевна АГЕЕВА) (ukrainaksi: Iрина) |
Tehtävä: Lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Kalugan alueella Syntymäaika: 29.12.1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Irina Ageeva on lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Kalugan alueella. Tässä tehtävässä hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet eniten ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Irina Ageevan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Irina Ageeva on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1544. |
Irina Aleksandrovna CHERKASOVA (venäjäksi: Ирина Александровна ЧЕРКАСОВА) (ukrainaksi: Iрина Олександрiвна ЧЕРКАСОВА) |
Asema: lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Rostovin alueella Syntymäaika: 30.5.1963 Syntymäpaikka: Bataisk, Rostovin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Irina Tšerkasova (Irina Cherkasova) on lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Rostovin alueella. Tässä tehtävässä hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet eniten ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Irina Tšerkasovan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Irina Tšerkasova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesti ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1545. |
Mansur Mussayevitch SOLTAEV (venäjäksi: Мансур Муссаевич СОЛТАЕВ) (ukrainaksi: Мансур Муссайович СОЛТАЄВ |
Tehtävä: Ihmisoikeusvaltuutettu Tšetšenian tasavallassa Syntymäaika: 13.6.1978 Syntymäpaikka: Saratov, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mansur Soltaev on Tšetšenian tasavallan ihmisoikeusvaltuutettu. Kyseisessä ominaisuudessa hän toimii keskeisenä hallituksen yhteystahona ja edistää aktiivisesti virallisia narratiiveja. Mansur Soltaev on vastuussa ihmisoikeusrikkomuksista, sotaa vastustavien aktivistien vainosta sekä Venäjän joukkojen liikekannellepanon vastaisten protestien tukahduttamisesta. Lisäksi hän osallistuu siviilien karkotuksiin ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa”, mukaan lukien ukrainalaisten lasten karkottaminen sotilaskoulutusleireille Tšetšeniaan. Mansur Soltaevin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Mansur Soltaev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1546. |
Muslim Magomedovich KHUCHIEV (venäjäksi: Муслим Магомедович ХУЧИЕВ) (ukrainaksi: Муслiм Магомедович ХУЧIЄВ) |
Asema: Venäjän federaation pääministerin avustaja, entinen Tšetšenian tasavallan hallituksen puheenjohtaja; entinen Tšetšenian tasavallan puheenjohtaja Syntymäaika: 5.8.1971 Syntymäpaikka: Zakan-Jurt, Atšhoi-Martanovskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Ramzan Kadyrov |
Muslim Hutšijev (Muslim Khuchiev) on Venäjän federaation pääministerin avustaja ja Tšetšenian tasavallan hallituksen entinen puheenjohtaja. Tässä tehtävässä Muslim Hutšijev on osallistunut läheisessä yhteistyössä Ramzan Kadyrovin kanssa Tšetšenian suunnitelmiin sotilastuotannosta Venäjän asevoimien käyttöön Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alettua Venäjä on siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Tšetšenian tasavaltaan. Muslim Hutšijev on ollut yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Muslim Hutšijev on myös Yhtenäinen Venäjä -puolueen Tšetšenian alueen alueellisen poliittisen neuvoston puheenjohtajiston jäsen. Yhtenäinen Venäjä tukee Vladimir Putinin Ukrainan vastaista hyökkäyspolitiikkaa. Muslim Hutšijev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1547. |
Vladimir Vladimirovich VLADIMIROV (venäjäksi: Владимир Владимирович ВЛАДИМИРОВ) (ukrainaksi: Володимир Володимирович ВЛАДIМIРОВ) |
Asema: Stavropolin aluepiirin kuvernööri Syntymäaika: 14.10.1975 Syntymäpaikka: Georgijevsk, Stavropolin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Vladimirov on Stavropolin aluepiirin kuvernööri. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomista karkottamisista Stavropolin aluepiirin alueelle ja siitä, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Vladimir Vladimirov on myös Yhtenäinen Venäjä -puolueen Stavropolin alueen yleisneuvoston ja sihteeristön jäsen. Yhtenäinen Venäjä tukee Vladimir Putinin Ukrainan vastaista hyökkäyspolitiikkaa. Vladimir Vladimirov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1548. |
Vladimir Mikhailovich MOROZOV alias Uladzimir Mikhailavich MAROZAU (venäjäksi: Владимир Михайлович МОРОЗОВ) (valkovenäjäksi: Уладзiмiр Мiхайлавiч МАРОЗАЎ) |
Asema: Valko-Venäjän rautatieyhtiön entinen johtaja Syntymäaika: 2.6.1965 Syntymäpaikka: Buda-Koshelevo, Gomelin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Uladzimir Marozau (Vladimir Morozov) on entinen Valko-Venäjän rautatieyhtiön johtaja; yhtiö harjoittaa rautatieliikennettä Venäjän ja Valko-Venäjän välillä. Tässä tehtävässä hän tuki Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuvan Venäjän sotilashenkilöstön ja -kaluston lähettämistä ja kuljettamista. Uladzimir Marozau on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1549. |
Dmitriy Aleksandrovich PANTUS alias Dzmitry Aliaksandravich PANTUS (venäjäksi: Дзмiтрый Аляксандравiч ПАНТУС) (valkovenäjäksi: Дмитрий Александрович ПАНТУС) |
Tehtävä: Valko-Venäjän sotilasteollisuudesta vastaavan valtion viranomaisen johtaja Syntymäaika: 9.6.1982 Syntymäpaikka: Berezovka, Grodnon alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitriy Pantus on Valko-Venäjän sotilasteollisuudesta vastaavan valtion viranomaisen johtaja. Valko-Venäjän sotilasteollisuudesta vastaava valtion viranomainen kehittää ja huoltaa aseita, edistää Venäjän asevoimille toimitettavien aseiden tuotantoa alaisuudessaan toimivissa yrityksissä, huolehtii sotilaallisteollisesta yhteistyöstä, valvoo aseiden siirtoja yli rajojen ja tarjoaa navigointipalveluja Venäjän asevoimille. Tehtävässään Dmitriy Pantus antaa sotilaallista tukea Venäjän federaatiolle Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa. Dmitriy Pantus on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1550. |
Boris Sergeevich ALYOSHIN (Борис Сергеевич АЛЁШИН) |
Tehtävä: LLC “SoyuzMash Russia” -järjestön varapuheenjohtaja; ”PJSC United Aircraft Corporation” -yhtiön pääjohtajan tiede- ja teknologia-asioiden neuvonantaja Syntymäaika: 3.3.1955 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Boris Alyoshin on venäläinen liikemies, joka osallistuu sellaisten venäläisten yritysten toimintaan, jotka edistävät Venäjän sotilaallisen perustan vahvistamista. Hän on yksi LLC “SoyuzMash Russia” -järjestön perustajista ja johtajista; järjestöön kuuluu yli tuhat venäläistä sotilas- ja siviilialan valmistajaa. Lisäksi Boris Alyoshin osallistuu useiden sotilastarvikkeita valmistavien venäläisten yritysten ja pienyritysten johtamiseen. Hän on ”PJSC United Aircraft Corporation” -yhtiön pääjohtajan tiede- ja teknologia-asioiden neuvonantaja. PJSC “United Aircraft Corporation”, jonka pääomistaja on Venäjän valtio, tuo yhteen venäläisiä yksityisiä ja valtio-omisteisia lentokonevalmistajia sekä sotilas- ja siviilialan kuljetusvälineiden ja miehittämättömien ilma-alusten valmistuksessa käytettäviä resursseja. Lisäksi Boris Alyoshin on Kronstadtin teollisuuskompleksin johtokunnan puheenjohtaja; se valmistaa sotilasdrooneja, joita Venäjän armeija käyttää Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa. |
23.6.2023 |
|
|
|
Lähellä olevat yhteisöt: PJSC “United Aircraft Corporation”; JSC “Kronstadt Group” |
Lisäksi Boris Alyoshin on N.E. Zhukovskyn mukaan nimetyn tutkimusinstituutin akateeminen valvoja. Tämän instituutin tehtäviin kuuluvat muun muassa uusien teknologioiden kehittäminen lentokonevalmistuksen alalla ja saatujen tieteellisten ja teknisten tulosten käyttäminen Venäjän federaation muiden taloudenalojen kehittämisessä. Boris Alyoshin on sen vuoksi vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
|
|
1551. |
Veniamin Ivanovich KONDRATYOV alias Veniamin Ivanovich KONDRATYEV (Вениамин Иванович КОНДРАТЬЕВ) |
Asema: Venäjän federaation Krasnodarin alueen kuvernööri Syntymäaika: 1.9.1970 Syntymäpaikka: Prokopjevsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lisätietoja: verotunnistenumero: 233005199735 |
Veniamin Kondratjev (Veniamin Kondratyov) on Venäjän federaation Krasnodarin alueen kuvernööri. Tässä ominaisuudessa Veniamin Kondratjev osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkottamisiin, sieppauksiin ja adoptioon. Veniamin Kondratjev on yksi korkea-arvoisista Venäjän (alueellisista) johtajista, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Veniamin Kondratjevin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Veniamin Kondratjev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1552. |
Murat Karalbiyevich KUMPILOV alias Murat Karalbievich KUMPILOV (Мурат Каральбиевич КУМПИЛОВ) |
Työtehtävä: Venäjän federaation Adygeian tasavallan johtaja; Yhtenäinen Venäjä -puolueen Adygeian alueosaston sihteeri Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 27.2.1973 Syntymäpaikka: Ulyap, Krasnogvardeyskyn piiri, Adygeian tasavalta, entinen SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies Muita tietoja: TIN: 010200122926 |
Murat Kumpilov on Venäjän federaation Adygeian tasavallan johtaja ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen Adygeian alueosaston sihteeri. Tässä ominaisuudessa Murat Kumpilov osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin ja adoptioon. Hän helpottaa ukrainalaisten lasten laittomia karkottamisia ja sieppauksia alueellaan sijaitseville niin kutsutuille ”terveysleireille” ja uudelleenkoulutuslaitoksiin. Murat Kumpilov on yksi korkea-arvoisista Venäjän (alueellisista) johtajista, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomiin karkottamisiin ja sieppauksiin Venäjälle. Murat Kumpilovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Murat Kumpilov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1553. |
Sergey Konstantinovich NOSOV (Сергей Константинович НОСОВ) |
Asema: Venäjän federaation Magadanin alueen kuvernööri Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 17.2.1961 Syntymäpaikka: Magnitogorsk, Tšeljabinskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies Lisätietoja: verotunnistenumero: 662300439460 |
Sergei Nosov (Sergey Nosov) on Venäjän federaation Magadanin alueen kuvernööri. Tässä ominaisuudessa Sergei Nosov osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkottamisiin ja sieppauksiin. Hän helpottaa ukrainalaisten lasten laittomia karkottamisia alueellaan sijaitseville leireille, mukaan lukien Artekin järjestämät leirit; Artek on kansallismielinen järjestö, joka on lopettanut ukrainalaisten lasten palauttamisen vanhemmilleen. Sergei Nosov on yksi korkea-arvoisista Venäjän (alueellisista) johtajista, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle. Sergei Nosovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sergei Nosov on myös Yhtenäinen Venäjä -puolueen Madaganin alueen ylimmän neuvoston ja sihteeristön jäsen. Yhtenäinen Venäjä tukee Vladimir Putinin Ukrainan vastaista hyökkäyspolitiikkaa. Sergei Nosov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1554. |
Zamid Aliyevich CHALAYEV (Замид Алиевич ЧАЛАЕВ) |
Asema: Venäjän federaation sisäministeriön poliisin erityisjoukkojen toisen rykmentin komentaja Tšetšenian tasavallassa Syntymäaika: 19.8.1981 Syntymäpaikka: Benoi, Nožai-Jurtin piiri, Tšetšenia, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Zamid Chalayev on Venäjän federaation sisäministeriön poliisin erityisjoukkojen toisen rykmentin komentaja Tšetšenian tasavallassa. Tšetšenian poliisin erityisjoukkojen toisen rykmentin komentajana Zamid Chalayev osallistuu aktiivisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistumalla muun muassa osallistumalla venäläisten suorittamaan Mariupolin kaupungin valloitukseen ja Azovstalin tehdaskompleksin valtaukseen. Lisäksi Zamid Chalayev on suoraan osallinen ukrainalaisten lasten pakotetussa uudelleenkoulutuksessa ja sotilaskoulutuksessa. Hän osallistuu aktiivisesti ”sotilaallisten uudelleenkoulutusleirien” järjestämiseen Tšetšenian tasavallan alueella. Eräällä indoktrinaatioleirillä ukrainalaiset nuoret pakotetaan osallistumaan ”nuoren taistelijan koulutukseen”, jossa ukrainalaisia lapsia opetetaan käyttämään sotilastarvikkeita. Zamid Chalayev on yksi avainhenkilöistä, joka osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Tšetšenian tasavaltaan. Zamid Chalayevin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Zamid Chalayev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1555. |
Vladimir Viktorovich SOLODOV (BладимирВикторович СОЛОДОВ) |
Asema: Venäjän federaation Kamtšatkan piirikunnan kuvernööri Syntymäaika: 26.7.1982 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Asemassaan Kamtšatkan piirikunnan kuvernöörinä Vladimir Solodov osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin. Hän helpottaa ukrainalaisten lasten laittomia karkotuksia alueellaan sijaitseville leireille. Hän on yksi korkea-arvoisista Venäjän (alueellisista) johtajista, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle. Solodovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Vladimir Solodov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1556. |
Leyla Rinatovna FAZLEEVA (Лейла Ринатовна ФАЗЛЕЕВА) |
Asema: Tatarstanin tasavallan varapääministeri; Tatarstanin tasavallan nuorisoasioista ja nuorten oikeuksien suojelusta vastaavan komitean puheenjohtaja Syntymäaika: 29.5.1975 Syntymäpaikka: Kantin kylä, Kantin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
Asemassaan Tatarstanin tasavallan varapääministerinä ja nuorisoasioista ja nuorten oikeuksien suojelusta vastaavan komitean puheenjohtajana Leyla Fazleeva osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin. Hän helpottaa ukrainalaisten lasten laittomia karkotuksia alueellaan sijaitseville leireille, mukaan lukien ”Miras”-leiri Zelenodolskin piirissä. Hän on yksi alueellisista virkailijoista, jotka osallistuvat Tatarstanissa järjestettävien leirien suunnitteluun, budjetointiin ja valvontaan; leireille osallistuu lapsiryhmiä Ukrainan miehitetyiltä alueilta. Leyla Fazleeva on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1557. |
Rinat Nailevich SADYKOV (Ринат Наилевич САДЫКОВ) |
Asema: Tatarstanin tasavallan nuorisoministeri Syntymäaika: 18.3.1986 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Asemassaan Tatarstanin tasavallan nuorisoministerinä Rinat Sadykov osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin. Hän helpottaa ukrainalaisten lasten laittomia karkotuksia alueellaan sijaitseville leireille, mukaan lukien ”Miras”-leiri Zelenodolskin piirissä. Hän on yksi alueellisista virkailijoista, jotka osallistuvat Tatarstanissa järjestettävien leirien suunnitteluun, budjetointiin ja valvontaan; leireille osallistuu lapsiryhmiä Ukrainan miehitetyiltä alueilta. Rinat Sadykov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1558. |
Ksenia Vladimirovna MISHONOVA (Ксения Владимировна МИШОНОВА) |
Asema: Lasten oikeuksista vastaava oikeusasiamies Moskovan alueella Syntymäaika: 14.12.1972 Syntymäpaikka: Pavlohrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
Ksenia Mishonova on lasten oikeuksista vastaava oikeusasiamies Moskovan alueella. Hän osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin Venäjän federaation alueelle. Hän on myös helpottanut ukrainalaisten lasten huoltajuuden siirtämistä Venäjällä ja Venäjän kansalaisuuden myöntämistä heille. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Ksenia Mishonova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1559. |
Darya Vasilievna MOROZOVA (Дарья Васильевна МОРОЗОВА) |
Asema: ”Donetskin kansantasavallan” ihmisoikeusvaltuutettu Syntymäaika: 27.2.1989 Syntymäpaikka: Makijivka, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: nainen |
Darya Morozova on ”Donetskin kansantasavallan” ihmisoikeusvaltuutettu. Hän osallistui ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin Donbasista leireille laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueelle ja majoituskeskuksiin Venäjälle. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Hän on tukenut Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäyssotaa ja levittänyt sotaa koskevaa Venäjän propagandaa ja disinformaatiota. Lisäksi hän kannatti Donbasin ”kansantasavaltojen” laitonta tunnustamista sekä Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden laitonta liittämistä Venäjän federaatioon. Darya Morozova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1560. |
Vitaliy Aleksandrovich SUK (Виталий Александрович СУК) |
Asema: Oleškin vammaisten lasten sisäoppilaitoksen johtaja Syntymäaika: 12.3.1970 Sukupuoli: mies |
Vitaliy Suk on Oleškin vammaisten lasten sisäoppilaitoksen johtaja. Hän osallistui vammaisten ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Hersonin alueelta laittomasti liitetyn Krimin alueelle ja muille Venäjän miehittämille Ukrainan alueille. Osa lapsista lähetettiin edelleen vammaisten lasten hoitolaitoksiin eri puolille Venäjää. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Vitaliy Suk on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1561. |
Vladimir Viktorovich KHROMOV (Владимир Викторович ХРОМОВ) |
Asema: Lasten oikeuksista vastaavan valtuutetun edustaja Venäjän federaation presidentin kansliassa Syntymäaika: 15.8.1977 Sukupuoli: mies |
Vladimir Khromov on lasten oikeuksista vastaavan valtuutetun Maria Lvova-Belovan edustaja Venäjän federaation presidentin kansliassa. Hän osallistui sotilaallis-patrioottisten leirien järjestämiseen Tšetšeniassa ukrainalaisille lapsille, jotka siirrettiin laittomasti Donbasista Venäjän federaation alueelle. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Vladimir Khromov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1562. |
Konstantin Albertovich FEDORENKO (Константин Альбертович ФЕДОРЕНКО) |
Asema: Liittovaltion rahoittaman lapsille tarkoitetun kansainvälisen Artek-leirikeskuksen johtaja Syntymäaika: 29.12.1976 Syntymäpaikka: Beloretšensk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Konstantin Fedorenko on lapsille tarkoitetun kansainvälisen Artek-leirikeskuksen johtaja. Hän osallistui venäläisten sotilaallis-patrioottisten leirien järjestämiseen laittomasti liitetyltä Krimin niemimaalta tuleville lapsille ja lapsille, jotka oli karkotettu laittomasti Krimin niemimaalle muista Venäjän määräysvallassa olevista Ukrainan osista. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Lisäksi hän tuki julkisesti venäläisiä sotilaita, jotka osallistuivat hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Hän myös kannatti Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjän federaatioon. Konstantin Fedorenko on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1563. |
Leonid Mikhailovich ROMANOV (Леонид Михайлович РОМАНОВ) |
Asema: Jevgeni Primakov -lastenapusäätiön pääjohtaja Syntymäaika: 13.2.1947 Syntymäpaikka: Moskova, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Leonid Romanov on Jevgeni Primakov -lastenapusäätiön pääjohtaja; säätiö toteuttaa ”Donbasin lapset” -hanketta, jossa Donbasista kotoisin olevia ukrainalaisia lapsia sijoitetaan uudelleen laittomasti liitetyn Krimin alueelle ja Venäjälle. Yksi ”Donbasin lapset” -hankkeen tavoitteista on integroida Ukrainan Donbasin alueelta tulevat lapset elämään Venäjällä. Hän osallistui Donbasista tulevien ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen leirille Jevpatorijaan, joka sijaitsee laittomasti liitetyllä Krimin alueella. Jevgeni Primakov -lastenapusäätiö on hänen hallinnassaan ollut osallisena kahden Moskovan lähellä sijaitsevan, Donbasista tulevia lapsia majoittavan ja kouluttavan keskuksen toiminnassa. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Leonid Romanov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1564. |
Vladimir Vladislavovich KOVALENKO (Владимир Владиславович КОВАЛЕНКО) |
Asema: All-Russian ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) -järjestön alueosaston esikuntapäällikkö Sevastopolin kaupungissa Syntymäaika: 4.2.1962 Syntymäpaikka: Luhansk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Vladimir Kovalenko on yleisvenäläisen järjestön ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) alueosaston esikuntapäällikkö laittomasti liitetyssä Sevastopolin kaupungissa. Hän osallistui venäläisten sotilaallis-patrioottisten leirien järjestämiseen laittomasti liitetyltä Krimin niemimaalta tuleville lapsille ja lapsille, jotka oli karkotettu laittomasti Krimin niemimaalle muista Venäjän miehittämistä Ukrainan osista. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Lisäksi hänen komennossaan oleva Yunarmiyan osasto osallistui organisoituun kampanjaan, jossa laittomasti liitetyn Sevastopolin kaupungin koululaisia pyydettiin kirjoittamaan kirjeitä venäläissotilaille, jotka osallistuivat Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Vladimir Kovalenko on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1565. |
Vladimir Dmitrievich NECHAEV (Владимир Дмитриевич НЕЧАЕВ) |
Asema: Sevastopolin valtiollisen yliopiston rehtori Syntymäaika: 20.12.1972 Syntymäpaikka: Sudža, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Vladimir Nechaev on Sevastopolin valtiollisen yliopiston rehtori. Hän tuki julkisesti presidentti Putinin päätöstä aloittaa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan. Hän myös kannatti Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjän federaatioon vuonna 2014. Hänen johdollaan Sevastopolin valtiollinen yliopisto on toteuttanut ohjelmaa, jossa ukrainalaisille lapsille, jotka oli kuljetettu laittomasti ”Luhanskin kansantasavallasta” ja muista Venäjän miehittämistä Ukrainan osista laittomasti liitetylle Krimin niemimaalle, on annettu Venäjän historiaa, kulttuuria ja patriotismia koskevaa uudelleenkoulutusta. Hänen toimensa rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä ja loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia. Vladimir Nechaev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1566. |
Andrey Sergeevich IVANAEV/ alias Andrei Sergeyevich IVANAYEV/ alias Andrey Sergeyevich IVANAYEV; (Андрей Сергеевич ИВАНАЕВ) |
Asema: Venäjän asevoimien kenraaliluutnantti ja Venäjän federaation 20. kaartin usean aselajin armeijan komentaja Syntymäaika: 19.1.1972 Syntymäpaikka: Uralsk, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Sukupuoli: mies |
Andrey Ivanaev on Venäjän asevoimien kenraaliluutnantti. Hän on Venäjän federaation läntisen sotilaspiirin 20. kaartin usean aselajin armeijan komentaja. Tässä ominaisuudessa hän on suoraan niiden Venäjän joukkojen johdossa, jotka osallistuvat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, ja hänellä on merkittävää vaikutusvaltaa kyseisten joukkojen lähettämiseen. Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyksen aikana 20. kaartin usean aselajin armeija on Andrey Ivanaevin komennossa osallistunut suoraan Venäjän koillisesta toteuttamaan hyökkäykseen. Andrey Ivanaev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1567. |
Sergey Borisovich MUCHKAYEV (Сергей Борисович МУЧКАЕВ) |
Asema: Venäjän asevoimien eversti; Venäjän asevoimien ilmatorjuntaohjusten koulutuskeskuksen nro 106 päällikkö Syntymäaika: 22.12.1976 Syntymäpaikka: Dobele, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Latvia) Sukupuoli: mies |
Sergey Muchkayev on Venäjän asevoimien korkea-arvoinen upseeri. Hän on Venäjän federaation ilmatorjuntaohjusten koulutuskeskuksen nro 106 päällikkö; keskus vastaa ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä käyttävän Venäjän sotilashenkilöstön, myös 53. ilmatorjuntaprikaatin, koulutuksesta. Ilmatorjuntaohjusten koulutuskeskus nro 106, jonka päällikkö Sergey Muchkayev on, on ainoa Venäjän federaation koulutuskeskus, joka kouluttaa nuorempaa sotilashenkilöstöä keskimatkan ilmatorjunta-aseiden käytössä. Sen lisäksi, että Sergey Muchkayev johtaa Venäjän asevoimien ilmatorjuntaohjusten koulutuskeskusta nro 106, joka vastaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan aktiivisesti osallistuvien Venäjän ilmatorjuntaohjusyksiköiden lähettämistä edeltävästä koulutuksesta, hän toimi vuoteen 2020 asti 53. ilmatorjuntaprikaatin komentajana. Sergey Muchkayev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1568. |
Leonid Vladimirovich KHARCHENKO alias Krot (Леонид Владимирович ХАРЧЕНКО alias Крот) |
Asema: ”Donetskin kansantasavallan” sotilastiedusteluviraston (GRU) toiseen osastoon kuuluvan Krot-tiedustelupataljoonan päällikkö Syntymäaika: 10.1.1972 Syntymäpaikka: Kostjantynivka, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Leonid Kharchenko oli ”Donetskin kansantasavallan” tiedusteluyksikköön kuuluvan tiedustelupataljoonan komentaja ja osallistui aktiivisesti separatismiin Ukrainan aseellisen konfliktin varhaisessa vaiheessa. Alankomaalainen tuomioistuin totesi hänet syylliseksi Malaysia Airlinesin lennon MH17 alasampumiseen vuonna 2014. Kharchenko jäi vuonna 2018 everstiluutnanttina eläkkeelle ”Donetskin kansantasavallan” joukoista. Hän osallistui Krimin paikallisvaaleihin ”Venäjän kommunistit” -puolueen Krimin tasavallan osaston suositeltua häntä vaalilautakunnalle. Nämä vaalit olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Leonid Kharchenko on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1569. |
Sergey Nikolaevich DUBINSKY alias Khmuryi (Сергей Николаевич ДУБИНСКИЙ alias Хмурый) |
Asema: ”Donetskin kansantasavallan” sotilastiedusteluviraston (GRU) päällikkö Syntymäaika: 9.8.1962 Syntymäpaikka: Neskutšnoje, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Sukupuoli: mies |
Sergey Dubinsky oli ”Donetskin kansantasavallan” sotilastiedustelun päällikkö, ja hän osallistui aktiivisesti separatismiin Ukrainan aseellisen konfliktin varhaisessa vaiheessa, sillä hän suunnitteli ja toteutti ”Donetskin kansantasavallan” hyökkäyksen, joka edelsi lennon MH17 alasampumista. Alankomaalainen tuomioistuin totesi hänet syylliseksi Malaysia Airlinesin lennon MH17 alasampumiseen ja kaikkien lennolla olleiden 298 siviilin murhaan. Sergey Dubinsky on sotilastiedustelupalvelun (GRU) reservin eversti, ja hän on Venäjän hallituksen suojeluksessa. Hän hyötyy sen vuoksi Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Sergey Dubinsky on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1570. |
Artem Alexandrovich USS alias Artyom Alexandrovich USS (Артем Александрович УСС / alias Артём Александрович УСС) |
Asema: Sibougol LCC:n omistaja Syntymäaika: 22.4.1982 Syntymäpaikka: entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Artem Uss omistaa Sibougol LCC:n, keskeisen siperialaisen yrityksen, joka tuottaa yli 2 miljoonaa tonnia kivihiiltä vuodessa ja jonka vuonna 2020 rekisteröidyt tulot olivat yli 2 000 000 000 ruplaa. Hän on perheensä kanssa myös lähellä yritystä ”Krasnoyarsklesomaterialy”, joka on yksi suurimmista siperialaisen puutavaran viejistä. Sibougol LCC on tehnyt suuria julkisia hankintasopimuksia Artem Ussin isän, Alexander Ussin, avustuksella tämän toimiessa Krasnojarskin alueen kuvernöörinä. Lisäksi Alexander Uss kiitti 20. huhtikuuta 2023 julkisesti presidentti Putinia ja Venäjän federaation hallitusta näiden tuesta hänen poikansa saamiseksi takaisin Venäjälle. Artem Uss on osallisena myös useiden muiden yritysten liiketoiminnassa; näistä yksi on Nord-Deutsche Industrieanlagenbau, jonka osaomistaja hän on. Hän on toimittanut Venäjän federaatiolle sotilas- ja kaksikäyttöteknologiaa yrityksensä Nord-Deutsche Industrieanlagenbaun kautta. |
23.6.2023 |
|
|
|
|
Näin ollen Artem Uss on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä ja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Artem Uss antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja hyötyy siitä.” |
|
|
1571. |
Mikhail Sergeevich ZVINCHUK (Михаил Сергеевич ЗВИНЧУК) |
Asema: Presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” jäsen; ”Rybar”-nimisen sota-aiheisen Telegram-kanavan luoja Syntymäaika: 19.7.1991 Syntymäpaikka: Vladivostok, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mikhail Zvinchuk on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa sen Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tukemiseksi. Sen lisäksi, että hän on työryhmän jäsen, hänet tunnetaan Venäjä-mielisen sota-aiheisen Telegram-kanavan ”Rybar” luojana. Kanava raportoi Venäjän sotatoimista ja Ukrainan armeijan asemista sekä levittää disinformaatiota ja Kreml-myönteistä propagandaa sodasta. Mikhail Zvinchuk on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1572. |
Alexander Valeryevich SLADKOV (Александр Валерьевич СЛАДКОВ) |
Asema: Presidentti Putinin asetuksella perustetun ”sotilaallista erityisoperaatiota käsittelevän työryhmän” jäsen; toimittaja, VGTRK:n sotakirjeenvaihtaja Syntymäaika: 1.4.1966 Syntymäpaikka: Monino, Moskovan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Sladkov on presidentti Putinin joulukuussa 2022 perustaman työryhmän jäsen; työryhmän tehtävänä on koordinoida Venäjän federaation liikekannallepanoa Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan tukemiseksi. Työryhmässä hoitamansa tehtävän lisäksi hän työskentelee Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiön (VGTRK) sotakirjeenvaihtajana ja levittää disinformaatiota ja Venäjä-mielistä propagandaa hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Lisäksi hänellä on yhteyksiä media-alan holdingyhtiöön VGTRK:hon, joka on vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Alexander Sladkov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
1573. |
Hamid Reza SHARIFI TEHRANI حمید رضا شریفی تهرانی alias Hamidreza SHARIFI TEHRANI |
Asema: Qods Aviation Industriesin hallituksen jäsen Syntymäaika: 6.7.1974 Syntymäpaikka: Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies |
Hamid Reza Sharifi Tehrani on Qods Aviation Industriesin (QAI) hallituksen keskeinen jäsen; QAI myy Mohajer-6-drooneja Venäjälle käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään hän on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.7.2023 |
|
1574. |
Ali Reza TANGSIRI علیرضا تنگسیرى |
Asema: islamilaisen vallankumouskaartin laivaston komentaja ja Paravar Pars Companyn hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen Syntymäaika: 27.8.1963 Syntymäpaikka: Arvandkenar, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies |
Ali Reza Tangsiri on islamilaisen vallankumouskaartin laivaston komentaja sekä hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään Ali Reza Tangsiri on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.7.2023 |
|
1575. |
Mohsen ASADI محسن اسدى |
Asema: Paravar Pars Companyn hallituksen jäsen Syntymäaika: 16.9.1971 Syntymäpaikka: Kerman, Iran Sukupuoli: mies |
Mohsen Asadi on hallituksen jäsen Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään Mohsen Asadi on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.7.2023 |
|
1576. |
Mohammad Reza MOHAMMADI محمد رضا محمدى |
Asema: Paravar Pars Companyn hallituksen jäsen Syntymäaika: 16.4.1971 Syntymäpaikka: Teheran, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies |
Mohammad Reza Mohammadi on hallituksen jäsen Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään Mohammad Reza Mohammadi on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.7.2023 |
|
1577. |
Mohammad Sadegh Heidari MOUSA محمد صادق حیدرى موسی |
Asema: Paravar Pars Companyn hallituksen jäsen Syntymäaika: 24.9.1977 Syntymäpaikka: Shahrebabak, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies |
Mohammad Sadegh Heidari Mousa on hallituksen jäsen Paravar Pars Companyssa, joka on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia islamilaisen vallankumouskaartin laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tässä tehtävässään Mohammad Sadegh Heidari Mousa on sen vuoksi vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.7.2023 |
|
1578. |
Timofey Vladimirovitch VASSILIEV Тимофей Bладимирович ВАСИЛЬЕВ alias Timofey VI Тимофей ВИ |
Asema: ANO Dialog -yhteisön strategisen ohjauksen yksikön johtaja Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Timofey Vassiliev on strategisen ohjauksen yksikön johtaja venäläisessä voittoa tavoittelemattomassa ANO Dialog -yhteisössä, jonka Venäjän hallinnon IT-yksikkö (Moscow Department of Information and Technology, DIT) perusti vuonna 2019 ja jolla on yhteys presidentin kansliaan; yhteisö on levittänyt verkossa propagandaa laittomasti liitetyistä Ukrainan alueista. Timofey Vassiliev ylläpitää suosittua ”faktantarkistukseen” keskittyvää Telegram-tiliä ja sen ”War on Fakes” -kanavaa, joka levittää disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Timofey Vassiliev on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1579. |
Ilya Andreïevitch GAMBACHIDZE Илья Андреевич ГАМБАЧИДЗЕ |
Asema: Structura National Technologies- ja Social Design Agency -yhteisöjen perustaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ilya Gambachidze on perustanut yhteisöt Structura National Technologies ja Social Design Agency, kyseiset kaksi venäläistä yhteisöä ovat osallisina Venäjältä johdetussa digitaalisessa disinformaatiota levittävässä RRN-kampanjassa (Recent Reliable News), jolla pyritään manipuloimaan tietoa ja levittämään disinformaatiota Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Ilya Gambachidze toimi aiemmin duuman varapuheenjohtajan Piotr Tolstoin neuvonantajana. Yhteisöt Structura National Technologies ja Social Design Agency ovat kampanjan keskeisiä toimijoita, jotka ovat vastuussa eurooppalaisten (etenkin Saksan, Ranskan, Italian, Ukrainan ja Yhdistyneen kuningaskunnan) julkishallinnon yhteisöjen sekä laillisten tiedotusvälineiden sivustoiksi tekeytyvien väärennettyjen verkkosivustojen luomisesta sekä venäjämielisen RRN-kampanjan edistämisestä sosiaalisessa mediassa. Ilya Gambachidze on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1580. |
Aleksandr Gennad’yevich STARUNSKY Александр Геннадьевич СТАРУНСКИЙ |
Asema: Institute of the Russian Diaspora-instituutin perustaja Syntymäaika: 12.6.1970 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771989171763 |
Aleksandr Starunsky on Venäjän sotilastiedustelupalvelun upseeri ja GRU:n psykologisista operaatioista vastaavan yksikön 54777 entinen komentaja. Hän on Institute of the Russian Diaspora -instituutin perustaja; instituutti on GRU:n peiteyhteisö ja keskeinen osa Inforos-mediaorganisaatiota. Institute of the Russian Diaspora omistaa russkie.org-verkkomedian, joka levittää Venäjän disinformaatiota ja propagandaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Aleksandr Starunsky on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1581. |
Anastasia Sergeevna KIRILLOVA Анастасия Сергеевна КИРИЛЛОВА |
Asema: Inforos-mediaorganisaation pääjohtaja Syntymäaika: 13.12.1986 Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 771674318370 |
Anastasia Kirillova on Inforos-mediaorganisaation perustaja ja pääjohtaja; Inforos on verkossa toimiva uutistoimisto, joka on perustanut yli 270 ”verkkotiedotusvälinettä”, jotka levittävät propagandaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Organisaatio on peiteyhteisö Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n yksikölle 54777, joka vastaa psykologisista operaatioista. Anastasia Kirillova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1582. |
Nina Viktorovna DOROKHOVA Нина Викторовна ДОРОХОВА |
Asema: Inforos-mediaorganisaation pääjohtaja Syntymäaika: 20.11.1965 Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 505202442068 |
Nina Dorokhova on Inforos-mediaorganisaation perustaja ja pääjohtaja; Inforos on verkossa toimiva uutistoimisto, joka on perustanut yli 270 ”verkkotiedotusvälinettä”, jotka levittävät propagandaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Organisaatio on peiteyhteisö Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n yksikölle 54777, joka vastaa psykologisista operaatioista. Nina Dorokhova on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1583. |
Sergey Yurievich PANTELEYEV alias PANTELEEV Сергей Юрьевич ПАНТЕЛЕЕВ |
Asema: GRU:n tiedustelu-upseeri, yksikkö 54777 Syntymäaika: 15.3.1972 Syntymäpaikka: Luhansk, Ukraina Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772916129659 |
Sergey Panteleyev on GRU:n yksikön 54777 jäsen ja Institute of the Russian Diaspora -instituutin perustaja; instituutti on GRU:n peiteyhteisö ja keskeinen osa Inforos-mediaorganisaation verkossa toimivaa disinformaatioverkostoa. Institute of the Russian Diaspora omistaa russkie.org-verkkomedian, joka levittää Venäjän disinformaatiota ja propagandaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Sergey Panteleyev on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1584. |
Denis Valerievich TYURIN Денис Валерьевич ТЮРИН |
Asema: GRU:n upseeri Syntymäaika: 1.4.1976 Syntymäpaikka: Moskova Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772807385405 |
Denis Tyurin on GRU:n tiedustelu-upseeri ja Inforos-mediaorganisaation perustaja; Inforos on perustanut yli 270 ”verkkotiedotusvälinettä”, jotka levittävät propagandaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Organisaatio on peiteyhteisö Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n yksikölle 54777, joka vastaa psykologisista operaatioista. Sen vuoksi Denis Tyurin on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
1585. |
Oleg Grigorievich MISHCHENKO (Aleh Ryhoravich MISHCHANKA) (Олег Григорьевич МИЩЕНКО) (Алег Рыгоравiч МIШЧАНКА) |
Tehtävä: valtiollisen sotateollisuuskomitean ensimmäinen varapuheenjohtaja Syntymäaika: 11.8.1968 Syntymäpaikka: Vishnevka, Itšnjan piiri, Tšernigovin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: valkovenäläinen Passin numero: 3110868C005PB4 Sukupuoli: mies |
Oleg Mishchenko on Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen sotateollisuuskomitean ensimmäinen varapuheenjohtaja. Asemassaan Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen sotateollisuuskomitean ensimmäisenä varapuheenjohtajana hän on lisännyt sotilaskaluston toimituksia Venäjälle Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. Lisäksi Moskovan ja Minskin välillä käynnistetään sotilaallistekninen yhteistyöohjelma, joka ulottuu vuoteen 2025 ja käsittää vastavuoroisia sotilastarvikkeiden toimituksia Valko-Venäjän ja Venäjän lainvalvontaviranomaisille. Oleg Mishchenko antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1586. |
Aleksandr Aleksandrovich RAKHMANOV (Aliaksandr Aliaksandrovich RAKHMANOV) (Александр Александрович РАХМАНОВ) (Аляксандр Аляксандравiч РАХМАНАЎ) |
Tehtävä: Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston alivaltiosihteeri Syntymäaika: 25.7.1976 Syntymäpaikka: Liozna, Vitsebskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Henkilötunnus: 3250776C045PB3 Sukupuoli: mies |
Aleksandr Rakhmanov on Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston alivaltiosihteeri. Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvosto on Valko-Venäjän tasavallan presidentin toimivaltuuksia täytäntöönpaneva perustuslaillinen, ylin koordinoiva ja poliittinen elin. Asemassaan Aleksandr Rakhmanov valvoo turvallisuusneuvoston päätösten täytäntöönpanoa ja varmistaa sen alaisuudessa toimivien yksiköiden välisten lautakuntien toiminnan, mukaan lukien sotilaallistekninen yhteistyö Venäjän federaation kanssa ja vientivalvonta. Turvallisuusneuvoston uudessa kansallisen turvallisuuden konseptissa säädetään Valko-Venäjän ja Venäjän federaation joukkojen alueellisten ryhmittymien luomisesta sotilaallisten komento- ja valvontaelinten tehokkuuden parantamiseksi. Sotilaallistekninen yhteistyö vahvistaa Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa käyvän Venäjän sotilaallisia voimavaroja. Aleksandr Rakhmanov antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1587. |
Alexei Borisovich LABKO (Aliaksei Borisovich LABKO) alias (Alexey Borisovich LABKO) (Алексей Борисович ЛАБКО) (Аляксей Барысавiч ЛАБКО) |
Tehtävä: 230. usean aselajin koulutuskeskuksen päällikkö Syntymäaika: 15.8.1977 Syntymäpaikka: Arqalyq, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Alexei Labko on 230. usean aselajin koulutuskeskuksen päällikkö. Asemassaan 230. usean aselajin koulutuskeskuksen päällikkönä hän vastaa venäläisten varusmiesten ja sotilaiden kouluttamisesta johtamassaan koulutuskeskuksessa. Alexei Labko antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1588. |
Pavel Nikolaevich MURAVEIKO (Pavel Mikalaevich MURAVEIKA) (Павел Николаевич МУРАВЕЙКО) (Павел Мiкалаевiч МУРАВЕЙКА) |
Tehtävä: Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston ensimmäinen alivaltiosihteeri Syntymäaika: 26.9.1971 Syntymäpaikka: Marina Horka, Puhovitšin piiri, Minskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Henkilökortin numero: 3260971B001PB2 Sukupuoli: mies |
Pavel Muraveiko on Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston ensimmäinen alivaltiosihteeri. Asemassaan hän valvoo turvallisuusneuvoston toimintaa, mukaan lukien Valko-Venäjän ja Venäjän välinen sotilaallistekninen yhteistyö. Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvosto on Valko-Venäjän tasavallan presidentin toimivaltuuksia täytäntöönpaneva perustuslaillinen, ylin koordinoiva ja poliittinen elin. Turvallisuusneuvoston uudessa kansallisen turvallisuuden konseptissa säädetään Valko-Venäjän ja Venäjän federaation joukkojen alueellisten ryhmittymien luomisesta sotilaallisten komento- ja valvontaelinten tehokkuuden parantamiseksi. Sotilaallistekninen yhteistyö vahvistaa Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa käyvän Venäjän sotilaallisia voimavaroja. Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston ensimmäisenä alivaltiosihteerinä Pavel Muraveiko antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1589. |
Valery Alexandrovich REVENKO (Valery Aleksandrovich REVENKA) (Валерий Александрович РЕВЕНКО) (Валерый Аляксандравiч РЭВЕНКА) |
Tehtävä: Valko-Venäjän tasavallan kansainvälisen sotilasyhteistyön osaston päällikkö – kansainvälisestä sotilasyhteistyöstä vastaavan Valko-Venäjän tasavallan puolustusministerin avustaja, eversti Syntymäaika: 30.11.1969 Syntymäpaikka: Krasnojarsk-26, Krasnojarskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: valkovenäläinen Henkilökortin numero: 3301169A015PB3 Sukupuoli: mies |
Valery Revenko on Valko-Venäjän tasavallan kansainvälisen sotilasyhteistyön osaston päällikkö – kansainvälisestä sotilasyhteistyöstä vastaavan Valko-Venäjän tasavallan puolustusministerin avustaja. Valko-Venäjän tasavallan puolustusministeriön kansainvälisen sotilasyhteistyön osasto hallinnoi asevoimien toimintaa kansainvälisen sotilasyhteistyön ja asevalvonnan organisoinnissa ja täytäntöönpanossa. Lisäksi Valery Revenko on Valko-Venäjän tasavallan ja Venäjän federaation puolustusministeriöiden yhteisen neuvoston jäsen ja osallistuu näin ollen Venäjän ja Valko-Venäjän kahdenväliseen sotilasyhteistyöhön. Valko-Venäjän sotilaallistekninen yhteistyö Venäjän kanssa vahvistaa Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa käyvän Venäjän sotilaallisia voimavaroja. Kansainvälisen sotilasyhteistyön osaston päällikkönä Valery Revenko antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1590. |
Vasily Nikolaevich GERASIMOV (Vasili Mikalaevich HERASIMAU) (Василий Николаевич ГЕРАСИМОВ) (Васiлiй Мiкалаевiч ГЕРАСIМАЎ) |
Tehtävä: Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen valvontakomitean puheenjohtaja; Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvoston jäsen Syntymäaika: 10.9.1975 Syntymäpaikka: Minsk, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vasily Gerasimov on Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen valvontakomitean puheenjohtaja ja Valko-Venäjän tasavallan valtion turvallisuusneuvoston jäsen. Valko-Venäjän tasavallan turvallisuusneuvosto on presidentin toimivaltuuksia täytäntöönpaneva perustuslaillinen, ylin koordinoiva ja poliittinen elin. Turvallisuusneuvoston uudessa kansallisen turvallisuuden konseptissa säädetään Valko-Venäjän ja Venäjän federaation joukkojen alueellisten ryhmittymien luomisesta sotilaallisten komento- ja valvontaelinten tehokkuuden parantamiseksi. Sotilaallistekninen yhteistyö vahvistaa Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa käyvän Venäjän sotilaallisia voimavaroja. Asemassaan turvallisuusneuvoston jäsenenä Vasily Gerasimov antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1591. |
Vitaly Nikolaevich EFANOV (Vitali Mikalaevich YAFANAU) (Виталий Николаевич ЕФАНОВ) (Вiталiй Мiкалаевiч ЯФАНАЎ) |
Tehtävä: Ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen 174. koulutuskeskuksen ”Domanovsky” päällikkö, eversti Syntymäaika: 1.1.1975 Syntymäpaikka: Gorodets, Shklovin piiri, Mogiljovin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Eversti Vitaly Efanov on ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen 174. koulutuskeskuksen ”Domanovsky” päällikkö. Asemassaan ilmavoimien ja ilmapuolustusjoukkojen 174. koulutuskeskuksen ”Domanovsky” päällikkönä hän vastaa venäläisten varusmiesten ja sotilaiden kouluttamisesta johtamassaan koulutuskeskuksessa. Vitaly Efanov antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1592. |
Leonid Vyacheslavovich DAVIDOVICH (Leonid Vyacheslavovich DAVIDOVICH) (Леонид Вячеславович ДАВИДОВИЧ) (Леанiд Вячаслававiч ДАВIДОВIЧ) |
Tehtävä: 61. lentotukikohdan ja Baranovitšin varuskunnan komentaja Syntymäaika: 13.1.1978 Syntymäpaikka: Baranovitši, Brestin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Henkilötunnus: 3130178C024PB7 |
Leonid Davidovich on komentaja 61. lentotukikohdassa ja Baranovitšin varuskunnassa, jossa Venäjän federaatio kouluttaa sotilaitaan. Venäjän Ukrainassa käymän sodan aikana kansalaiset ovat huomanneet sotilasrahtitoimitusten ja taisteluhävittäjien lentävän Baranovitšin varuskuntaan ja sieltä pois. Niitä, jotka ovat yrittäneet vastustaa tätä sotilaskoulutusta ja sotilasrahdin kuljetuksia, on kutsuttu ”rautatiepartisaaneiksi” ja heitä on pidätetty sekä nimitetty ekstremisteiksi ja pettureiksi. Lisäksi on raportoitu, että Baranovitšin varuskuntaa on käytetty rakettien laukaisemiseen kohti Ukrainaa. Leonid Davidovich tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1593. |
Sergey Evgenyevich LAGODIUK Siarhei Evgenievich LAHADZIUK (Сергей Евгеньевич ЛАГОДЮК) (Сергей Яўгенавiч ЛАГАДЗЮК) |
Tehtävä: Valko-Venäjän tasavallan asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö, operatiivisen pääosaston päällikkö, eversti Syntymäaika: 10.5.1971 Syntymäpaikka: Antopol, Drahitšynin piiri, Brestin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Henkilökortin numero: 3100571B015PB0 Sukupuoli: mies |
Sergey Lagodiuk on Valko-Venäjän tasavallan asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö ja operatiivisen pääosaston päällikkö. Operatiivinen pääosasto osallistuu Valko-Venäjän tasavallan sotilaspolitiikkaan ja toimii yleisesikunnan johtavana rakenteellisena yksikkönä strategisen suunnittelun ja hallinnoinnin järjestelmässä. Asemassaan Sergey Lagodiuk valvoo operatiivisen pääosaston toimintaa. Lisäksi Sergey Lagodiuk on Valko-Venäjän tasavallan puolustusministeriön ja Venäjän federaation yhteisen neuvoston jäsen ja osallistuu näin ollen Venäjän ja Valko-Venäjän kahdenväliseen sotilasyhteistyöhön. Valko-Venäjän tasavaltaa käytetään Venäjän asevoimien sotilastoiminnan keskuksena, mikä aiheuttaa strategista painetta Ukrainalle pitää joukkoja rajan läheisyydessä, mikä taas heikentää Ukrainan puolustusvoimavaroja. Valko-Venäjän tasavallan puolustusministeriön ja Venäjän federaation yhteisen neuvoston jäsenenä Sergey Lagodiuk antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1594. |
Vladimir Nikolaevich CHEREUKHIN (Uladzimir Mikalaevich CHARAUKHIN) (Владимир Николаевич ЧЕРЕУХИН) (Уладзiмiр Мiкалаевiч ЧАРАУХIН) |
Tehtävä: Lentoliikenteen lennonvarmistuspalveluja tarjoavan tasavallan unitaariyrityksen ”Belaeronavigatsia” Homelin yksikön johtaja Syntymäaika: 11.8.1977 Syntymäpaikka: Pokolyubichi, Homelin piiri, Homelin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Osoite: Vetkan piiri, Zolotoy Rogin kylä, Valko-Venäjä Henkilökortin numero: 3110877H020PB2 Sukupuoli: mies |
Vladimir Chereukhin on Homelin lentokentän toiminnasta vastaavan ja lentoliikenteen lennonvarmistuspalveluja tarjoavan tasavallan unitaariyrityksen ”Belaeronavigatsia” Homelin yksikön johtaja. Hyökkäyssodan alussa Venäjän ilmavoimien venäläinen miehittämätön ilma-alus nousi Homelin lentokentältä ja tuhosi Ukrainan asevoimien itseohjautuvan tykistöpatteriston. ”Belaeronavigatsian” Homelin yksikön johtajana Vladimir Chereukhin tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1595. |
Vyacheslav Evgenyevich ROSSOLAY (Viachaslau Yevgenievich RASSALAI) (Вячеслав Евгеньевич РОССОЛАЙ) (Вячаслаў Яўгеньевiч РАССАЛАЙ) |
Tehtävä: Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen sotateollisuuskomitean varapuheenjohtaja Syntymäaika: 17.10.1981 Syntymäpaikka: Minsk, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Vyacheslav Rossolay on Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen sotateollisuuskomitean varapuheenjohtaja. Asemassaan Valko-Venäjän tasavallan valtiollisen sotateollisuuskomitean varapuheenjohtajana hän on lisännyt sotilaskaluston toimituksia Venäjälle Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. Lisäksi Moskovan ja Minskin välillä käynnistetään sotilaallistekninen yhteistyöohjelma, joka ulottuu vuoteen 2025 ja käsittää vastavuoroisia sotilastarvikkeiden toimituksia Valko-Venäjän ja Venäjän lainvalvontaviranomaisille. Vyacheslav Rossolay antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1596. |
Andrey Pavlovich FALALEEV (Андрей Павлович ФАЛАЛЕЕВ) |
Tehtävä: Krimin liittovaltiollisen V.I. Vernadsky -yliopiston rehtori Syntymäaika: 9.2.1972 Syntymäpaikka: Kertš, Krim, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Andrey Falaleev on Krimin liittovaltiollisen V.I. Vernadsky -yliopiston rehtori. Sen jälkeen, kun Venäjä oli aloittanut hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, Andrey Falaleev allekirjoitti 4. maaliskuuta 2022 asemassaan yliopiston rehtorina Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin toimia tukevan kirjeen. Andrey Falaleevin toimiessa Krimin liittovaltiollisen Vernadsky-yliopiston rehtorina yliopistolla järjestettiin tapahtuma, jonka tarkoituksena oli ”tukea sotilaalliseen erityisoperaatioon osallistuvia Venäjän puolustusministeriön asevoimia”. Tapahtuman päätavoitteena oli jakaa sotilaallisen erityisoperaation sankareiden tarinoita ja tarkastella vaihtoehtoisia tapoja tukea operaatioon osallistuvia sotilaita. Andrey Falaleev tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1597. |
Serafim Vikentevich IVANOV (Серафим Викентьевич ИВАНОВ) |
Tehtävä: ”Volunteer Squad”-järjestön tiedottaja; Yunarmiya VVPOD -järjestön Hersonin alueen alueellisen päämajan päällikkö Syntymäaika: 19.5.1996 Epäilty olinpaikka: Pietari, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
Serafim Ivanov on tiedottaja ”Volunteer Squad” -järjestössä, joka osallistuu nuorison isänmaalliseen koulutukseen. Hän on myös Yunarmiya VVPOD -järjestön Hersonin alueen alueellisen päämajan päällikkö. Hän osallistui aktiivisesti ukrainalaisten lasten sotilaallisen koulutukseen miehitetyllä Hersonin alueella. Lisäksi hän levitti Yunarmiya-järjestön kautta Venäjälle myönteistä mielialaa ja ukrainalaisvastaisia narratiiveja. Hän kannusti lapsia liittymään järjestöön ja painotti sotilaskoulutusta yhtenä sen eduista. Serafim Ivanov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hänellä on yhteyksiä venäläiseen puolisotilaalliseen Yunarmiya-järjestöön. |
18.12.2023 |
|
1598. |
Sergey Alekseevich GAVRILCHUK alias Sergiy Oleksiyovich GAVRYLCHYK alias Serhii HAVRYLCHUK (Сергей Алексеевич ГАВРИЛЬЧУК) (Сергiй Олексiйович ГАВРИЛЬЧУК) |
Asema: Yunarmiyan Krimin tasavallan alueellisen päätoimipaikan johtaja; ”Krimin tasavallassa” Simferopolin alueella sijaitsevan Hvardijsken kyläneuvoston jäsen, Yhtenäinen Venäjä -puolueen edustaja Crimea Patriot Centre -keskuksen johtaja Syntymäaika: 30.5.1977 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Serhi Havryltšuk (Sergey Gavrilchuk) on Yunarmiyan Krimin tasavallan alueellisen päätoimipaikan johtaja ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. All-Russia ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) on venäläinen puolisotilaallinen järjestö. Yunarmiyan alueellisena johtajana hän toteuttaa toimia, joilla tuetaan sotilaskoulutusta ja nuorten valmistautumista asepalvelukseen Venäjän armeijassa. Serhi Havryltšuk on 14. toukokuuta 2024 lähtien toiminut Crimea Patriot Centre -keskuksen johtajana; keskus antaa sotilaskoulutusta lapsille laittomasti liitetyssä Krimissä ja Sevastopolissa. Serhi Havryltšuk tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Yunarmiyaa. |
18.12.2023 |
|
1599. |
Elena Aleksandrovna SHAPUROVA Olena Oleksandrivna SHAPUROVA (Елена Александровна ШАПУРОВА) (Олена Олександрiвна ШАПУРОВА) |
Tehtävä: Venäjän asettama ”Zaporižžjan alueen opetus- ja tiedeministeri” Syntymäaika: 16.11.1976 Verotunnistenumero: 2807902401 Sukupuoli: nainen |
Elena Shapurova on Venäjän nimittämä ”Zaporižžjan alueen opetus- ja tiedeministeri”. Hän toteutti ukrainalaisten lasten uudelleenkoulutuspolitiikkaa Venäjän miehittämällä Zaporižžjan alueella. Siihen kuului ukrainankielisen opetuksen vähentäminen ja venäjänkielisen opetuksen lisääminen, mukaan lukien venäläistä kulttuuria ja kansalaiskasvatusta koskevan opetuksen edistäminen. Hän tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1600. |
Boris Viktorovich OBNOSOV (Boris Viktorovič OBNOSOV) (Борис Викторович ОБНОСОВ) |
Asema: JSC Tactical Missiles Corporation -yrityksen pääjohtaja Syntymäaika: 26.1.1953 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Osoite: 7 Ilyicha Street, Korolov, Moskovan alue, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies |
Boris Obnosov on JSC Tactical Missiles Corporation -yrityksen pääjohtaja. Tactical Missiles Corporation -yritys kehittää, valmistaa, modernisoi, korjaa ja huoltaa Venäjän asevoimien strategisen ja taktisen ilmailun erittäin tarkkoja ilmasta laukaistavia pinta- ja ilmamaaliin kohdistuvia asejärjestelmiä ja yhdennettyjä merellisiä asejärjestelmiä. Tactical Missiles Corporation -yrityksen valmistamia aseita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Obnosov tapaa säännöllisesti Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin kertoakseen hänelle Tactical Missiles Corporation -yrityksen liiketoiminnan tilanteesta. Vuonna 2021 hänelle myönnettiin korkein arvonimi ”Venäjän federaation sankari”. Obnosov tapasi presidentti Vladimir Putinin kahden kesken tammikuussa 2022 kuukautta ennen sodan alkua. Huhtikuussa 2022 hän sai Neuvostoliiton marsalkan Georgi Žukovin mukaan nimetyn palkinnon aseiden ja puolustustarvikkeiden alalla. Boris Obnosov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Hän on myös Venäjällä toimiva johtava liike-elämän edustaja ja lähellä JSC Tactical Missiles Corporation -yritystä. |
18.12.2023 |
|
1601. |
Yury Anatolevich CHIKHANCHIN (Yuriy Anatolevich CHIKHANCHIN) (Юрий Анатольевич ЧИХАНЧИН) |
Tehtävä: Rosfinmonitoring-viraston johtaja Syntymäaika: 17.6.1951 Syntymäpaikka: Krasnojarsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Epäilty olinpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 246502601977 Sukupuoli: mies |
Yury Chikhanchin on Venäjän federaation presidentin vuonna 2001 antamalla asetuksella perustetun Rosfinmonitoring-viraston johtaja. Rosfinmonitoring on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta. Kaikki Rosfinmonitoring-viraston toteuttamat toimet tapahtuvat Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin suorassa valvonnassa. Venäjän käynnistettyä hyökkäyssodan helmikuussa 2022 Rosfinmonitoring on tehnyt yhteistyötä Venäjän puolustusministeriön kanssa pankki- ja varainhoitotukea koskevassa hankkeessa, jolla pyritään panemaan täytäntöön sodan alkamisen jälkeen Venäjällä annettu nk. uusi valtion puolustusmääräys, jonka tavoitteena on Venäjän talouden militarisoiminen. Rosfinmonitoring on johdonmukaisesti sijoittanut sellaiset henkilöt ja yhteisöt, joiden katsotaan kritisoineen Kremliä, ”terrorismin ja ääriliikkeiden” rekisteriinsä. Näihin kuuluu toimittajia ja länsimaisessa omistuksessa olevia sosiaalisen median alustoja. Yury Chikhanchin antaa näin ollen Rosfinmonitoring-viraston johtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
1602. |
Anna Borisovna PALIUKH (Anna Borisovna SHAFRAN) (Анна Борисовна ПАЛЮХ) (Анна Борисовна ШАФРАН) |
Tehtävä: Zvezda-mediaholdingyhtiön analyyttisten radio-ohjelmien osaston johtaja Syntymäaika: 31.12.1982 Syntymäpaikka: Tver, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Anna Paliukh, jonka salanimi on Anna Shafran, on venäläinen propagandan levittäjä, joka levittää Venäjän propagandaa ja tukee julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän toimii Zvezda-mediaholdingyhtiön analyyttisten radio-ohjelmien osaston johtajana. Kyseessä on Venäjän puolustusministeriön johtama valtion omistama mediaverkosto. Hän perustelee jatkuvasti Venäjän toimia sodassa ja mustamaalaa Ukrainan kansaa ja hallitusta, ja hän on todennut julkisesti, että Ukraina on demilitarisoitava ja vapautettava natseista. Hän tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1603. |
Aleksandr Valerievich POTAPOV (Александр Валерьевич ПОТАПОВ) |
Tehtävä: Johtaja, Uralvagonzavod Syntymäaika: 23.2.1963 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 770405465488 Sukupuoli: mies |
Aleksandr Potapov on suuren venäläisen Uralvagonzavod-konerakennusyhtiön johtaja. Se on ainoa panssarivaunujen valmistaja Venäjän federaatiossa. Uralvagonzavod toimittaa panssarivaunuja Venäjän asevoimien käytettäväksi hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi Potapov on pitänyt useita kokouksia Ukrainan miehitettyjen alueiden virkamiesten kanssa. Näissä kokouksissa Potapov keskusteli Venäjän teollisuuden ja miehittäjäviranomaisten välisen yhteistyön vahvistamisesta. Aleksandr Potapov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Uralvagonzavod-yhtiön johtajana hän on lähellä kyseistä yhtiötä, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea toimille, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1604. |
Anna Evgenievna TSIVILEVA alias Anna Evgenievna TSIVILYOVA alias Anna Putina-TSIVILYOVA (Анна Евгеньевна ЦИВИЛЁВА) |
Asema: Venäjän federaation varapuolustusministeri; Isänmaan puolustajat -säätiön puheenjohtaja; Kemerovon alueen sosiaalialan edunvalvontaneuvoston puheenjohtaja; Venäjän liittoneuvoston alaisen Euraasian naisfoorumin neuvoston jäsen Syntymäaika: 9.5.1972 Syntymäpaikka: Ivanovo, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 771921270207 Sukupuoli: nainen |
Anna Tsivileva on Venäjän federaation varapuolustusministeri ja Isänmaan puolustajat -säätiön puheenjohtaja. Hän on Kemerovon alueen kuvernööri Sergey Evgenievich Tsivilevin vaimo. Hän on myös Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin sukulainen. Isänmaan puolustajien -säätiöllä on tärkeä rooli hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, sillä se tukee veteraaneja, jotka ovat osallistuneet sotilaallisiin toimiin Ukrainassa. Säätiö toimii myös laittomasti miehitetyillä Donetskin ja Luhanskin alueilla ja Krimillä. Säätiö on tehnyt sopimuksia useiden muiden järjestöjen ja paikallishallintojen kanssa tarkoituksena tukea hyökkäyssodan veteraaneja. Säätiö tukee veteraaneja, myös taistelijoita Donetskin ja Luhanskin alueilta. Säätiö osallistuu myös veteraanien kuntoutustoimiin, jolla pyritään palauttamaan nämä aktiiviseen palvelukseen hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Anna Tsivilevasta tuli Isänmaan puolustajat -säätiön puheenjohtaja siksi, että hänellä oli läheinen suhde Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin. Anna Tsivileva hyötyy sen vuoksi niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Asemassaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä Isänmaan puolustajat -säätiötä. |
18.12.2023 |
|
1605. |
Ilya Nikolaevich KURILOV (Илья Николаевич КУРИЛОВ) |
Tehtävä: Johtaja, Imperial Tula Arms Plant Syntymäaika: 26.9.1977 Syntymäpaikka: Kaluga, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 402800310292 Sukupuoli: mies |
Ilya Kurilov on Konkurs-M-panssaritorjuntaohjusjärjestelmää tuottavan Imperial Tula Arms Plant -yrityksen johtaja. Venäjän asevoimat käyttävät kyseistä ohjusjärjestelmää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi Ilya Kurilov on julkisesti tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä Ukrainan demilitarisointia Venäjän federaation kansallisen edun mukaisesti. Ilya Kurilov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1606. |
Oleg Leonidovich KHOROKHORDIN (Олег Леонидович ХОРОХОРДИН) |
Asema: entinen Altain tasavallan johtaja Syntymäaika: 3.4.1972 Syntymäpaikka: Glušinka, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Khorokhordin on Venäjän federaatiossa sijaitsevan Altain tasavallan entinen johtaja. Altain tasavallan johtajana hän osallistui Venäjän hallituksen liikekannallepanotoimiin sotilaiden värväämiseksi sen Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa varten. Hän määräsi lainsäädännöllisiä muutoksia venäläisten sotilaiden ja heidän perheidensä tukemiseksi. Hän on myös toimittanut henkilökohtaisesti Altain tasavallan tarjoamia puolustustarvikkeita sotilaille, jotka on lähetetty hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Hän on jatkuvasti pyrkinyt oikeuttamaan Krimin laitonta liittämistä ja Venäjän asevoimien toimia Ukrainassa ja antanut sotilaille mitaleita. Altain tasavalta on hänen johdollaan luvannut osallistua laittomasti miehitettyjen Ukrainan alueiden Venäjän toteuttamaan kunnostamiseen tavoitteenaan integroida ne Venäjän federaatioon. Oleg Khorokhordin tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1607. |
Radiy Faritovich KHABIROV (Радий Фаритович ХАБИРОВ) |
Tehtävä: Bashkortostanin tasavallan johtaja Syntymäaika: 20.3.1964 Syntymäpaikka: Sayranovon kylä, Ishimbayn piiri, Bashkirin ASNT, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 027810331775 Sukupuoli: mies |
Radiy Khabirov on Venäjän federaatioon kuuluvan Bashkortostanin tasavallan johtaja. Bashkortostanin tasavallan johtajana hän on tukenut hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan, kannustanut siihen ja hyväksynyt sen julkisesti. Sodan yhteydessä hän on kehottanut kaikkia Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvia olemaan presidentin puolella, ja hän oli yksi ensimmäisistä miehitetyillä Ukrainan alueilla vierailleista johtajista. Lisäksi hän on Bashkortostanin tasavallan johtajana asettanut edistyneet sotilaalliset voimavarat etusijalle tukemalla useita puolustusalan yrityksiä ja kannustamalla palveluksessa olevia osallistumaan hyökkäyssotaan muodostamalla vapaaehtoisia pataljoonia. Hän oli myös vastuussa logistiikkavaraston perustamisesta miehitetylle Ukrainan alueelle, ja hän on toiminut sotaa vastustavaa poliittista oppositiota vastaan Venäjällä. Radiy Khabirov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1608. |
Anatoli Aleksandrovich KARAZI alias Anatoli Aleksandrovich KARAZYI alias Anatoli Aleksandrovich KARAZAI (Анатолий Александрович КАРАЗИЙ) (Анатолiй Олександрович КАРАЗIЙ) |
Tehtävä: PMC Redutin rekrytointipäällikkö Syntymäaika: 21.2.1969 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Anatoli Karazi on yksi yksityisen sotilasyhtiön PMC Redutin perustajista ja Wagner-ryhmän entinen jäsen ja tiedustelupäällikkö. Hän on vastuussa rekrytoinnista PMC Redutissa, joka toteuttaa operaatioita Ukrainassa, Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1609. |
Ilya Dmitrievich MEDVEDEV (Илья Дмитриевич МЕДВЕДЕВ) (Iлля Дмитрович МЕДВЕДЄВ) |
Syntymäaika: 3.8.1995 Syntymäpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ilja Medvedev on vastuussa digitaalisten palvelujen luomisesta laittomasti miehitetyillä Ukrainan alueilla Donetskissa, Luhanskissa, Hersonissa ja Zaporižžjassa. Hän koordinoi Olen venäläinen -hanketta (”I am Russian”), jonka tavoitteena on tarjota Venäjän valtiollisia palveluja näiden alueiden asukkaille, mukaan lukien yksinkertaistetun menettelyn tarjoaminen Venäjän kansalaisuutta varten ja sosiaalipalvelujen tarjoaminen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1610. |
Darya Olegovna BORISOVA (Дарья Олеговна БОРИСОВА) |
Tehtävä: Avangard-koulutuskeskuksen johtaja Syntymäaika: 2.5.1990 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Darya Borisova on Avangard-koulutuskeskuksen johtaja. Kyseessä on järjestö, joka tarjoaa niin kutsuttua isänmaallista koulutusta, myös sotilaallista peruskoulutusta, venäläisnuorille ja -lapsille Ukrainan väliaikaisesti miehitetyillä alueilla. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1611. |
Dmitry Aleksandrovich POLKOVNIKOV (Дмитрий Александрович ПОЛКОВНИКОВ) |
Asema: Crimea Patriot Centre -keskuksen entinen johtaja Syntymäaika: 3.6.1970 Syntymäpaikka: Kostroma, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitri Polkovnikov (Dmitry Polkovnikov) toimi Crimea Patriot Centren (tunnetaan myös nimellä Krympatriotcentr) johtajana. Keskus tarjoaa sotilaskoulutusta lapsille laittomasti liitetyillä Krimin ja Sevastopolin alueilla. Hän osallistui Venäjän sotilaallisten ja isänmaallisten leirien järjestämiseen lapsille laittomasti liitetyllä Krimin niemimaalla. Hän tukee ja toteuttaa edelleen aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
18.12.2023 |
|
1612. |
Andrey Yuryevich SHUTOV (Андрей Юрьевич ШУТОВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 9.3.1963 Syntymäpaikka: Moskova, Moskovan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Shutov on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Tässä tehtävässä toimiessaan Andrey Shutov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1613. |
Lyudmila Leonidovna MARKINA (Людмила Леонидовна МАРКИНА) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 15.4.1979 Syntymäpaikka: Hotynets, Hotynetskyn piiri, Oryolin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Lyudmila Markina on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Tässä tehtävässä toimiessaan Lyudmila Markina tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1614. |
Pavel Viktorovych ANDREEV Павел Викторович АНДРЕЕВ |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 6.2.1980 Syntymäpaikka: Leningrad, Leningradin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Pavel Andreev on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Pavel Andreev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
1616. |
Alexander Borisovych KURDYUMOV (Александр Борисович КУРДЮМОВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 26.11.1967 Syntymäpaikka: Gorky, Gorkyn alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Kurdyumov on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Alexander Kurdyumov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1617. |
Konstantin Sergeevich MAZUREVSKY (Константин Сергеевич МАЗУРЕВСКИЙ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 27.4.1981 Syntymäpaikka: Rassukha, Unechskyn piiri, Bryanskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Konstantin Mazurevsky on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Konstantin Mazurevsky tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1618. |
Yevgeny Aleksandrovych SHEVCHENKO (Евгений Александрович ШЕВЧЕНКО) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 9.9.1972 Syntymäpaikka: Moskova, Moskovan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yevgeny Shevchenko on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Yevgeny Shevchenko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1619. |
Elmira Abdulbarievna HAIMURZYNA (Эльмира Абдулбариевна ХАЙМУРЗИНА) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 5.4.1974 Syntymäpaikka:Arkhangelka, Pohjois-Kazakstanin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Elmira Haimurzyna on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Elmira Haimurzyna tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1620. |
Boris Safarovych EBZEEV (Борис Сафарович ЭБЗЕЕВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 25.2.1950 Syntymäpaikka: Dzhany Dzher, Frunzen alue, Neuvostoliitto (nykyinen Kirgisia) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Boris Ebzeev on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Boris Ebzeev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1621. |
Yevgeny Ivanovich KOLYUSHIN (Евгений Иванович КОЛЮШИН) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 8.10.1947 Syntymäpaikka: Tšerepovets, Vologdan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yevgeny Kolyushin on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Yevgeny Kolyushin tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1622. |
Anton Igorevich LOPATIN (Антон Игоревич ЛОПАТИН) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 4.9.1974 Syntymäpaikka: Moskova, Moskovan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Anton Lopatin on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Anton Lopatin tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1623. |
Igor Borisovych BORISOV (Игорь Борисович БОРИСОВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 3.6.1964 Syntymäpaikka: Perm, Permin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Borisov on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Igor Borisov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1624. |
Natalya Alekseevna BUDARYNA (Наталья Алексеевна БУДАРИНА) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan sihteeri Syntymäaika: 24.7.1980 Syntymäpaikka: Magdeburg, Sachsen-Anhalt, Saksan demokraattinen tasavalta (nykyinen Saksan liittotasavalta) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Natalya Budaryna on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan sihteerinä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Natalya Budaryna tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1625. |
Nikolay Vladimirovich LEVYCHEV (Николай Владимирович ЛЕВИЧЕВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsen Syntymäaika: 28.5.1953 Syntymäpaikka: Leningrad, Leningradin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolay Levychev on toiminut Venäjän federaation keskusvaalilautakunnan jäsenenä vuodesta 2021. Hänen toimikaudellaan keskusvaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä vuonna 2022 sekä laittomien vaalien järjestämisestä syyskuussa 2023 Ukrainan miehitetyissä osissa ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisissä osissa. Asemassaan Nikolay Levychev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1626. |
Marina Yuryevna ZAKHAROVA (Марина Юрьевна ЗАХАРОВА) |
Tehtävä: Hersonin alueen vaalilautakunnan puheenjohtaja Syntymäaika: 7.7.1985 Syntymäpaikka: Donetsk, Donetskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Marina Zakharova on toiminut Hersonin alueen vaalilautakunnan puheenjohtajana maaliskuusta 2023. Hänen toimikaudellaan vaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien vaalien järjestämisestä miehitetyllä Hersonin alueella syyskuussa 2023 ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisellä alueella. Asemassaan Marina Zakharova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1627. |
Galina Anatolyevna KATYUSHENKO (Галина Анатольевна КАТЮЩЕНКО) |
Tehtävä: Zaporižžjan alueen vaalilautakunnan puheenjohtaja Syntymäaika: 26.11.1971 Syntymäpaikka: Vitsebsk, Vitsebskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen, venäläinen Sukupuoli: nainen |
Galina Katyushenko on toiminut Zaporižžjan alueen vaalilautakunnan puheenjohtajana maaliskuusta 2023. Hänen toimikaudellaan vaalilautakunta on ollut vastuussa laittomien vaalien järjestämisestä miehitetyllä Zaporižžjan alueella syyskuussa 2023 ja siten yrityksistä legitimoida Venäjän hyökkäyssota kyseisellä alueella. Asemassaan Galina Katyushenko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1628. |
Aleksei Valerievich SHAPOSHNIKOV (Алексей Валерьевич ШАПОШНИКОВ) |
Tehtävä: Moskovan kaupungin duuman puheenjohtaja Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen Syntymäaika:16.6.1973 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Shaposhnikov on Moskovan kaupungin duuman puheenjohtaja ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsen. Aleksei Shaposhnikov tukee julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän levittää ukrainalaisvastaista propagandaa, antaa aineellista tukea Ukrainaa vastaan taisteleville venäläisille sotilaille ja osallistuu Venäjän sotatoimia tukevien lakien laatimiseen. Aleksei Shaposhnikov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1629. |
Rustem Nurgasimovich SULTEEV (Рустем Нургасимович СУЛЬТЕЕВ) |
Asema: TAIF Management Company for production and commercial activities -yrityksen ensimmäinen varapääjohtaja; TAIF JSC:n hallintoneuvoston puheenjohtaja; TAIF JSC for production and commercial activities -yrityksen johtokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja; SIBUR-yrityksen osakkeenomistaja; yksi Vulkan LLC:n omistajista Syntymäaika: 4.1.1954 Syntymäpaikka: Kazan, Tataarien ASNT (nykyinen Tatarstanin tasavalta), Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 166002653021 Sukupuoli: mies |
Rustem Sultejev (Rustem Sulteev) on TAIF Management Company for production and commercial activities -yrityksen ensimmäinen varapääjohtaja, TAIF JSC:n hallintoneuvoston puheenjohtaja ja TAIF JSC for production and commercial activities -yrityksen johtokunnan ensimmäinen varapuheenjohtaja. TAIF JSC on TAIF-yritysryhmittymän emoyhtiö. Ryhmittymään kuuluu yrityksiä, jotka toimivat talouden eri aloilla, mukaan lukien öljyn- ja kaasunjalostus, petrokemian raaka-aineet, öljytuotteiden vähittäiskauppa, televiestintä, rakennusteollisuus sekä sijoitustoiminta ja rahoitus- ja kaupankäyntipalvelut. Kyseisiin yrityksiin kuuluu myös TAIF-NK PSC, joka toimittaa lentopolttoainetta Venäjän asevoimille. Lisäksi Rustem Sultejev on venäläisen petrokemian alan yrityksen PJSC SIBUR Holdingin ja Avers Bankin osakkeenomistaja. Hän on myös Vulkan LLC:n yhteisomistaja; kyseistä yritystä käytettiin varojen siirtämiseen TAIF JSC:n ja SIBUR Holdingin välillä. Näin ollen Rustem Sultejev on liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Rustem Sultejev antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. |
18.12.2023 |
|
1630. |
Lidia Mikhailovna SULTEEVA (Лидия Михайловна СУЛЬТЕЕВА) |
Tehtävä: Vulkan LLC:n yhteisomistaja; Rustem Nurgasimovich Sulteevin vaimo Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 166006816559 Sukupuoli: nainen |
Lidia Sulteeva on Rustem Nurgasimovich Sulteevin vaimo. Hän omistaa Vulkan LLC:n yhdessä aviomiehensä kanssa. Kyseessä on yritys, jota käytettiin varojen siirtämiseen TAIF PSC:n ja SIBUR Holdingin välillä. Lisäksi Lidia Sulteeva ja Rustem Sulteev omistavat Financial Company Progress LLC:n kautta yli puolet elektroniikkaa valmistavan TA-Information Technologies LLC:n pääomasta. Sen vuoksi Lidia Mikhailovna Sulteeva on lähellä Rustem Sulteevia. |
18.12.2023 |
|
1631. |
Viktor Musavirovich AFZALOV (Виктор Мусавирович АФЗАЛОВ) |
Tehtävä: kenraalieversti; Venäjän ilmavoimien vt. komentaja; Venäjän ilmavoimien yleisesikunnan päällikkö Syntymäaika: 9.6.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Kenraalieversti Viktor Afzalov on ollut Venäjän ilmavoimien yleisesikunnan päällikkö elokuusta 2018 ja Venäjän ilmavoimien vt. komentaja 23. elokuuta 2023 alkaen. Asemassaan hän on vastuussa Ukrainan vastaisten ilmahyökkäysten toteuttamisesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1632. |
Mkrtich Okroevich OKROYAN (Мкртич Окроевич ОКРОЯН) |
Tehtävä: Soyuzin pääsuunnittelija; OJSC Balashikha Casting and Mechanical Plantin johtoryhmän jäsen Syntymäaika: 21.4.1965 Syntymäpaikka: Turtsh, Neuvostoliitto (nykyinen Georgia) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mkrtich Okroyan on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvan venäläisen Soyuzin pääsuunnittelija ja Venäjän asevoimien sopimustoimittajana toimivan OJSC Balashikha Casting and Mechanical Plantin osakkeenomistaja ja hallituksen jäsen. Kumpikin yritys valmistaa aseistusta, jota Venäjä käyttää Ukrainassa tätä vastaan käymässään hyökkäyssodassa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä vakautta ja turvallisuutta. |
18.12.2023 |
|
1633. |
Ivan Ivanovich ZIMA (Иван Иванович ЗИМА) |
Asema: ”Osnova Bezopasnosti” LLC:n pääjohtaja; Miranda-Media LLC:n ja Krymtelecom JSC:n entinen pääjohtaja Syntymäaika: 26.8.1971 Syntymäpaikka: Tiksin kylä, Bulunin piiri, Jakutia, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: Russian Federation, Moscow region, Bronnitsy, Gorka, 4, apt. 6 Verotunnistenumero: 143300547912 |
Ivan Zima on ”Osnova Bezopasnosti” LLC:n pääjohtaja. Osakeyhtiö valmistaa valvontaan ja turvallisuuteen liittyviä laitteita, mukaan lukien erityisviestintäjärjestelmiä ja miehittämättömiä ilma-aluksia. Ivan Zima on Miranda Media LLC:n ja Krymtelecom JSC:n entinen pääjohtaja. Kyseiset yhtiöt tarjoavat televiestintäpalveluja Venäjän miehittämissä Ukrainan eteläisissä ja itäisissä osissa. Ivan Ziman aiemmin johtamat yhtiöt ovat saaneet Venäjän viranomaisilta (Roskomnadzor) toimiluvan erilaisten televiestintäpalvelujen tarjoamiseen laittomasti miehitetyillä Ukrainan alueilla. Kyseisillä yhtiöillä on lisäksi tärkeä rooli rajoitusten määräämisessä tietyille verkkosivustoille ja miehitettyjen alueiden ukrainalaiselle väestölle annettavien legitiimien tietojen sensuroinnissa. Ivan Zima on merkittävä vaikuttaja Venäjän hallituksen toimissa, joilla rajoitetaan pääsyä legitiimeihin tiedonlähteisiin ja harjoitetaan sensuuria Ukrainassa. Ivan Zima tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
1634. |
Yulia Aleksandrovna KLYMENKO (Юлия Александровна КЛИМЕНКО) alias Yulia Aleksandrovna KLYMENKO - VERZHAK |
Tehtävä: ”Yug Molodoy” -liikkeen johtaja Presidentti Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen ”Young Guard (nuori kaarti)” -aluejaoston puheenjohtaja Syntymäaika: 30.1.2004 Syntymäpaikka: Melitopol, Ukraina Sukupuoli: nainen |
Yulia Klymenko on ”Yug Molodoy” -liikkeen johtaja ja presidentti Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueen ”Young Guard (nuori kaarti)” -aluejaoston puheenjohtaja. Toimiessaan ”Yug Molodoy” -liikkeen johtajana hän tekee yhteistyötä Venäjän miehityshallinnon viranomaisten kanssa, tekee tunnetuksi Venäjä-mielisiä narratiiveja ja pyrkii määrätietoisin toimin saamaan lapset ja nuoret omaksumaan venäläisen kulttuurin järjestämällä ja johtamalla hankkeita, joissa Ukrainan miehitettyjen alueiden esitetään olevan Venäjän federaatioon kuuluva osa. Hän myös kannatti kansanäänestystä Zaporižžjan alueen liittämisestä Venäjän federaatioon. Hän tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1635. |
Lyudmila Alekseevna ERMAKOVA (Людмила Алексеевна ЕРМАКОВА) |
Tehtävä: Krimin tasavallan unitaariyrityksen ”Solnechnaya Tavrika” johtaja Syntymäaika: 22.10.1954 Syntymäpaikka: Jelets, Lipetskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Lyudmila Ermakova on Krimin tasavallan unitaariyrityksen ”Solnechnaya Tavrika” johtaja. Asemassaan ”Solnechnaya Tavrikan” johtajana hän panee täytäntöön ja ylläpitää toimintalinjoja leireillä ja laitoksissa, joissa Ukrainasta laittomasti karkotettuja lapsia ”koulutetaan uudelleen”. Hän on lisäksi saanut Venäjän hallitukselta useita kunnianosoituksia ja kunniakirjoja työstään Venäjään laittomasti liitetyllä Krimin niemimaalla. Hän tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1636. |
Aliaksandr Vladimirovich DAKUCHYTS (Aliaksandr Uladzimirovich DAKUCHYTS) (Александр Владимирович ДОКУЧИЦ) (Аляксандр Уладзiмiравiч ДАКУЧЫЦ) |
Tehtävä: Valtionyhtiön ”Belaeronavigacyja” (”Belaeronavigation”) Brestin sivuliikkeen päällikkö Syntymäaika: 2.8.1970 Syntymäpaikka: Malech, Berjozovskin piiri, Brestin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aliaksandr Dakuchyts on valtionyhtiön ”Belaeronavigatsia” Brestin sivuliikkeen päällikkö. Kyseinen sivuliike vastaa Brestin lentokentän toiminnasta. Venäjän sotilaslentokoneet nousevat ilmaan Brestin lentokentältä hyökkäyksiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Brestin lentokenttää käytetään myös Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisissä sotilasharjoituksissa. Aliaksandr Dakuchyts tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1637. |
Gabriel TEMIN |
Asema: Logistiikkayritysten Siberica Oy ja Luminor Oy toimitusjohtaja Syntymäaika: 9.2.1980 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Viro) Kansalaisuus: ranskalainen Passin numero: 22EKO1347 (Ranska) Sukupuoli: mies Osoite: Rysäkuja 1b F 32, 00980 Helsinki |
Gabriel Temin on kahden Suomeen sijoittautuneen logistiikkayrityksen Siberica Oy:n ja Luminor Oy:n toimitusjohtaja. Kyseiset kaksi yritystä harjoittavat vientiä Venäjälle tuotteilla, jotka kuuluvat unionin rajoittavien toimenpiteiden piiriin, erityisesti ilma-alusten komponenteilla. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Gabriel Teminin puolustustarvikkeiden laittomasta viennistä Venäjälle. Gabriel Temin helpottaa näin ollen päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännösten kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
18.12.2023 |
|
1638. |
Vasily Petrovich TONKOSHKUROV (Василий Петрович ТОНКОШКУРОВ) |
Tehtävä: Kenraalieversti, Venäjän federaation sotateollisen komission hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja Syntymäaika: 27.1.1960 Syntymäpaikka: Karaganda, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Henkilöasiakirja: sarja 9005, nro 679558 Sukupuoli: mies Osoite: Venäjän federaatio, Moskova, Vernadskyi Prospekt, 25, as. 143 |
Kenraalieversti Vasily Tonkoshkurov on Venäjän federaation sotateollisen komission hallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Kyseisen komission tehtävänä on panna täytäntöön Venäjän valtion politiikka, joka koskee sotilasteollista kompleksia ja sotilasteknologian tuottamista. Asemassaan kenraalieversti Vasily Tonkoshkurov osallistuu lisäksi valtion koordinointineuvoston kokouksiin. Kyseinen koordinointineuvosto on nimetty vastaamaan Venäjän sotilaallisista tarpeista, joita syntyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Kenraalieversti Vasily Tonkoshkurov tukee näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1639. |
Andrey Anatolyevich FROLENKOV (Андрей Анатольевич ФРОЛЕНКОВ) |
Tehtävä: Eversti, , liikkuvien erikoisjoukkojen yksikön (OMON) apulaiskomentaja Syntymäaika: 19.7.1969 Syntymäpaikka: Brjansk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Henkilöasiakirja: sarja 1502, nro 746336, myöntänyt 22.8.2002 Brjanskin alueen Sovetskiyn piirin sisäasioiden osasto Sukupuoli: mies Osoite: Venäjän federaatio, Brjanskin alue, Brjansk, Sovetskiyn piiri, Kostitševa-katu, 45, as. 99 |
Eversti Andrey Frolenkov on Venäjän kansalliskaartin Brjanskin alueen osaston liikkuvien erikoisjoukkojen yksikön (OMON) ”Arsenal” apulaiskomentaja. Hän osallistui lisäksi Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, mukaan lukien Tšernobylin ydinvoimalan valtaamiseen. Eversti Andrey Anatolyevich Frolenkov tukee näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1640. |
Alexander BELOGLAZOV (Александр БЕЛОГЛАЗОВ) alias Aleksandr Mikhailovich BELOGLAZOV |
Tehtävä: Venäjän kaartin Vityaz-erikoisjoukkojen keskuksen päällikkö Syntymäaika: 29.1.1978 Syntymäpaikka: Bolšoi Karai, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Eversti Alexander Beloglazov on Venäjän kaartin Vityaz-erityisjoukkojen keskuksen päällikkö. Hän osallistui lisäksi Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan, mukaan lukien strategisesti tärkeän laitoksen haltuunottoon. Venäjän hallinto hyödyntää hänen toimintaansa propagandan levittämiseen meneillään olevasta hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Eversti Alexander Beloglazov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1641. |
Bogdan Vasilyevich STYOZHKA (Богдан Васильевич СТИОЖКА) |
Tehtävä: Venäjän federaation sotateollisen komission hallituksen esikuntapäällikkö Syntymäaika: 29.6.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Bogdan Styozhka on Venäjän federaation sotateollisen komission hallituksen esikuntapäällikkö. Kyseisen komission tehtävänä on panna täytäntöön Venäjän valtion politiikka, joka koskee sotilasteollista kompleksia ja sotilasteknologian tuottamista. Asemassaan Bogdan Styozhka osallistuu valtion koordinointineuvoston kokouksiin. Kyseinen koordinointineuvosto on nimetty vastaamaan Venäjän sotilaallisista tarpeista, joita syntyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Bogdan Styozhka tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1642. |
Sergey Dmitrievich BURAKOV (Сергей Дмитриевич БУРАКОВ) |
Asema: kenraaliluutnantti, Venäjän kansalliskaartin luoteisen piirin komentaja Syntymäaika: 31.8.1970 Kansalaisuus: venäläinen Henkilöasiakirja: sarja 4503, nro 498240, myönnetty 19.6.2001 Verotunnistenumero: 773391156299 Sukupuoli: mies Osoite: Venäjän federaatio, Brjanskin alue, Brjansk, Sovetskiyn piiri, Kostycheva Street, 45, apt. 99 |
Kenraaliluutnantti Sergei Burakov (Sergey Burakov) on Venäjän kansalliskaartin luoteisen piirin komentaja. Hän osallistui lisäksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan, mukaan lukien Tšernobylin ydinvoimalan valtaamiseen. Kenraaliluutnantti Sergei Burakov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1643. |
Alyona Andriivna TROKAI (Альона Андрiївна ТРОКАЙ) |
Tehtävä: ”Movement of the First” -järjestön johtaja Zaporižžjan alueella Syntymäaika: 2.4.1986 Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen |
Alyona Trokai on ”Movement of the First” -järjestön johtaja Zaporižžjan alueella. ”Movement of the First” -järjestö perustettiin Venäjällä Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin tuella ja hänen valvonnassaan. Kyseinen järjestö, jolla on omat valmiudet televisio- ja radiolähetystoimintaan, pyrkii pitämään yllä Neuvostoliiton aikaisten pioneerien perinteitä sekä edistämään aktiivisesti isänmaallista kasvatusta venäläisessä yhteiskunnassa samoin kuin tuottamaan Ukrainan vastaisia tuntemuksia Venäjän federaation laittomasti miehittämiltä alueilta peräisin olevien lasten parissa. Asemassaan ”Movement of the First” -järjestön johtajana Zaporižžjan alueella Alyona Trokai käynnisti toimet, joilla on tarkoitus tukea Venäjän asevoimia ja yleisesti Venäjän federaation propagandaa. Hän toteuttaa myös toimia, joiden tavoitteena on sotilaallistaa koulutus ja kannustaa hankkimaan Venäjän passi. Alyona Trokai sai 30. huhtikuuta 2023 Venäjän valtion palkinnon, jonka hänelle ojensi Venäjän federaation presidentinhallinnon ensimmäinen apulaispäällikkö Sergey Kiriyenko. Alyona Trokai tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1644. |
Nazariy Anatolyevich DOMANIN (Nazariy Anatoliyovych DOMANIN) (Назарий Анатольевич ДОМАНИН) |
Tehtävä: ”Movement of the First” -järjestön Hersonin alueen aluejaoston neuvoston puhemies Sukupuoli: mies |
Nazariy Domanin on ”Movement of the First” -järjestön Hersonin alueen aluejaoston neuvoston puhemies. Asemassaan hän on vastuussa sellaisten politiikkojen ja ajatusten täytäntöönpanosta, joilla tuetaan Ukrainan miehitettyjen alueiden liittämistä Venäjään. ”Movement of the First” -järjestö perustettiin Venäjällä Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin tuella ja hänen valvonnassaan. Kyseinen järjestö, jolla on omat valmiudet televisio- ja radiolähetystoimintaan, pyrkii pitämään yllä Neuvostoliiton aikaisten pioneerien perinteitä sekä edistämään aktiivisesti isänmaallista kasvatusta venäläisessä yhteiskunnassa samoin kuin tuottamaan Ukrainan vastaisia tuntemuksia Venäjän federaation laittomasti miehittämiltä alueilta peräisin olevien lasten parissa. Nazariy Domanin tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
1645. |
Andrei Rostislavovich KHOKHLUN (Андрей Ростиславович ХОХЛУН) |
Tehtävä: AK Microtechin pääjohtaja Syntymäaika: 4.12.1966 Syntymäpaikka: Taškent, Neuvostoliitto (nykyinen Uzbekistan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero:764101287 Verotunnistenumero: 773501047190 Osoite: Balaklavskiy Prospekt 16, 117452 Moskova, Venäjän federaatio Väliaikainen osoite: Malija 97, 6310 Izola, Slovenia |
Andrei Hohlun on AK Microtechin omistaja ja pääjohtaja. Venäläinen AK Microtech -yhtiö on erikoistunut ulkomaisen puolijohdeteknologian siirtämiseen venäläisille mikroelektroniikkaa valmistaville yhtiöille, muun muassa yhteisöille, jotka kuuluvat Venäjän sotateolliseen kompleksiin tai jotka tukevat Venäjän puolustus- ja turvallisuusalaa. Lisäksi AK Microtech tuo maahan unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvia tavaroita. Asemassaan Andrei Hohlun antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Andrei Hohlun rikkoo myös merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä, ja hän on lähellä AK Microtechiä. |
18.12.2023 |
|
1646. |
Pavel Alekseevich MARINYCHEV (Павел Алексеевич МАРИНЫЧЕВ) |
Tehtävä: Alrosan toimitusjohtaja Syntymäaika: 25.10.1978 Syntymäpaikka: Jakutsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 143515801397 Lähellä oleva yhteisö: Julkinen osakeyhtiö Alrosa Sukupuoli: mies |
Pavel Marinychev on Venäjällä toimivan valtion omistaman Alrosa-yhtiön toimitusjohtaja; Alrosa on erikoistunut timanttien etsintään, louhintaan, jalostukseen ja myyntiin. Alrosa on maailman suurin timanttikaivosyhtiö. Timanttiteollisuus on strategisesti tärkeä Venäjän federaation taloudelle, koska se on energiaviennin jälkeen maan suurin vientiala. Alrosan osuus kaikesta Venäjän timanttituotannosta on yli 90 prosenttia. Pavel Marinychev on Alrosan toimitusjohtajana liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Asemassaan hän antaa myös taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän on lähellä Alrosaa. |
3.1.2024 |
|
1647. |
Evgeniy Vladimirovich BAIKIN (Евгений Владимирович БАЙКИН) |
Tehtävä: Pääjohtaja, ”Globus”-osakeyhtiö Syntymäaika: 11.7.1982 Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 623007349998 |
Evgeniy Baikin johtaa Globus-osakeyhtiötä, joka on erikoistunut kehittämään, tuottamaan ja käyttämään automatisoituja järjestelmiä aseiden ja puolustustarvikkeiden huoltoa ja valvontaa varten. Yritys kehittää ja valmistaa komplekseja, jotka on suunniteltu ilmakuljetteisten ohjattujen aseiden sekä ilma- ja meripuolustuksen ohjusjärjestelmien valmisteluun taistelukäyttöä varten ja niiden teknisen kunnon seuraamiseen. Globus on osa Venäjän valtion omistamaa Tactical Missile Armament Corporation -osakeyhtiötä, joka kuuluu valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavalle liittovaltion virastolle. |
23.2.2024 |
|
|
|
|
Globus kehittää ja valmistaa Oka- ja Oka-E-1-komplekseja, jotka on suunniteltu ilmakuljetteisten ohjattujen aseiden valmisteluun taistelukäyttöä varten ja niiden teknisen kunnon seuraamiseen; automaattisia valvonta- ja testausasemia (ACIS) Buk-M1-, Buk-M2- ja Buk-M1-2-ilmapuolustusjärjestelmien sekä Kashmir-, Shtil- ja Shtil-1- merivoimien ilmapuolustusjärjestelmien teknisen kunnon seuraamista varten; ja automaattisia valvonta- ja testausasemia (ACIS) S300V- ja S-300VM -ilmapuolustusjärjestelmien teknisen kunnon seuraamista varten ja automaattisia järjestelmiä, joilla seurataan 3M-24-tuotteiden ja niiden avulla Uran-E-kompleksiin ja muihin sotilastuotteisiin tehtyjen muutosten teknistä kuntoa. Venäjä käyttää kyseisiä tuotteita hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Evgeniy Baikin tukee Globus-osakeyhtiön pääjohtajana toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän antaa myös aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
|
|
1648. |
Igor Vladimirovich KRYLOV (Игорь Владимирович КРЫЛОВ) |
Asema: Osakeyhtiön ”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” pääjohtaja Syntymäaika: 22.7.1960 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Krylov on pääjohtajana ”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” -osakeyhtiössä, joka on johtava venäläinen etulinjan ilmailutoimintaan tarkoitettujen ohjattujen pommien kehittäjä ja toimittaja. Region tuottaa moottoreita ja puolustusmateriaaleja meri- ja ilmailukäyttöön sekä miinojen vastatoimijärjestelmiä Venäjän puolustusministeriölle. Lisäksi ”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” on Tactical Missile Armament Corporation -osakeyhtiön tytäryhtiö, joka edistää merkittävästi Venäjän sotilaallisten ja puolustusvoimavarojen parantamista. Sen vuoksi Igor Krylov tukee ”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” -osakeyhtiön pääjohtajana toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän antaa myös aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1649. |
Vladimir Alekseevich SOROKIN (Владимир Алексеевич СОРОКИН) |
Tehtävä: Pääjohtaja, ”Iskra Engineering Design Bureau JSC named after I.I. Kartukov” Syntymäaika: 31.3.1958 Syntymäpaikka: Opytny, Tsivilskin piiri, Tšuvassian ASNT, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio). Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771516409307 |
Vladimir Sorokin on pääjohtajana osakeyhtiössä Iskra Engineering Design Bureau JSC named after I.I. Kartukov. Yhtiö on yksi kiinteillä polttoaineilla toimivien rakettimoottoreiden johtavista tuottajista. Yhtiö on kehittänyt erilaisia kiinteää polttoainetta käyttäviä kaasugeneraattoreita, joita käytetään ohjuselementtien laukaisuun, hätälaskuvälineiden vapauttamiseen ja suihkumoottorien nopeaan käynnistämiseen. Yhtiö on perustamisestaan lähtien kehittänyt ja toimittanut yli 200 kiinteää polttoainetta käyttävää moottoria Venäjän puolustusministeriölle ilmatorjunta-, ilmailu-, meri- ja avaruusohjusjärjestelmiä ja taktisia ohjusjärjestelmiä varten. Lisäksi yhtiö varmistaa, että se noudattaa aseita ja puolustustarvikkeita koskevia lupavaatimuksia ja valtion puolustusmääräyksen saamista koskevia vaatimuksia. Iskra Engineering Design Bureau JSC named after I.I. Kartukov -osakeyhtiön johtajana Vladimir Sorokin antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1650. |
Aleksey Aleksandrovich ROSHCHIN (Алексей Александрович РОЩИН) |
Tehtävä: Pääjohtaja, OJSC ”Krasnoe Znamya” Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 525902365485 |
Aleksey Roshchin on pääjohtaja OJSC Krasnoe Znamya -yhtiössä. Yhtiö tarjoaa painettujen piirilevyjen kokoamiseen ja asentamiseen liittyviä palveluja. OJSC Krasnoe Znamya on yksi Venäjän sotilasteollisen kompleksin suurimmista yrityksistä, jotka kehittävät ja tuottavat sarjatuotantona huipputeknologian tuotteita radiotekniikka-alalle ja huipputarkkoja elektroniikkalaitteita. Yhtiö on ollut osa Almaz-Antey Air and Space Defense Corporation -yhtiötä vuodesta 2003. Yhtiö on vuodesta 2007 lähtien ollut Almaz-Antey-konsernin keskus, joka tuottaa yksi- ja kaksipuolisia ja monikerroksisia painettuja piirilevyjä, joiden kompleksisuusluokka on 4–5. Yhtiön tiedetään panneen täytäntöön Venäjän federaation puolustusministeriön määräyksiä. Aleksey Roshchin antaa sen vuoksi OJSC Krasnoe Znamya -yhtiön pääjohtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1651. |
Robert Rishatovich GALIMOV (Роберт Ришатович ГАЛИМОB) |
Asema: Serov Mechanical Plant -osakeyhtiön entinen pääjohtaja; BPO Progress -osakeyhtiön nykyinen pääjohtaja Syntymäaika: 10.3.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 27410781642 |
Robert Galimov on ollut JSC ”BPO Progress” -yrityksen pääjohtaja 31. maaliskuuta 2025 lähtien. Robert Galimov toimi aiemmin pääjohtajana Serov Mechanical Plant -osakeyhtiössä, joka tuottaa laitteita öljyn ja kaasun tuotantoa, geologista tutkimusta ja kaivostoimintaa varten. Serov Mechanical Plant -osakeyhtiö on erittäin tärkeä, koska se on yksi merkittävimpien venäläisten öljy-yhtiöiden, kuten Lukoilin, Gazpromneftin ja Rosneftin, johtavista öljynporaus- ja öljyntuotantolaitteiden toimittajista. Sen lisäksi, että Serov Mechanical Plantilla on tärkeä rooli Venäjän fossiilisten polttoaineiden teollisuudessa, se valmistaa erikoistuotteita Venäjän valtion puolustusmääräysten perusteella. Tehtaassa valmistetaan 152 mm:n kaliiperin ammuskuoria Venäjän Ukrainan vastaisessa sodassa käyttämää itseliikkuvaa Koalitsiya-SV-tykistöä varten. Robert Galimov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1652. |
Sergey Alekseevich PONOMAREV (Сергей Алексеевич ПОНОМАРЁВ) |
Tehtävä: Pääjohtaja, ”Corporation MIT” -osakeyhtiö; kenraaliluutnantti Syntymäaika: 12.5.1954 Syntymäpaikka: Vologda, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772972229544 |
Sergey Ponomarev on pääjohtajana Corporation MIT -osakeyhtiössä. Corporation MIT on venäläinen ohjusaseiden kehittäjä. Corporation MIT kehitti liikuteltavia maalta laukaistavien ohjusten järjestelmiä, joissa on kiinteää polttoainetta käyttäviä ohjattuja ballistisia ohjuksia Temp-S, Temp-2S, Pioneer, Topol, Topol-M, Yars yms. Venäjän asevoimat käyttävät yhtiön kehittämiä liikuteltavia maasta laukaistavien ballististen ohjusten komplekseja. Lisäksi Corporation MIT toteutti avunkeruukampanjan nimeltään ”MIT Helps!” auttaakseen tunnustamattomien ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen” sotilaita ja puolisotilaallisia joukkoja. Corporation MIT:n pääjohtajana Sergey Ponomarev tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1653. |
Oleksandr Yurievich FEDORKO (Александр Юрьевич ФЕДОРКО) |
Tehtävä: eversti Syntymäaika: 18.12.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 234703581777 |
Eversti Oleksandr Fedorko on Venäjän puolustusministeriöön kuuluvan 924. miehittämättömien ilma-alusten keskuksen (sotilasyksikkö 20924) päällikkö. Keskuksessa koulutetaan sotilaita miehittämättömien ilma-alusten komppanioiden muodostamiseksi läntisessä ja keskisessä sotilaspiirissä. Samalla keskus suorittaa miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien (Zastava, Navodchik-2, Forpost ja Orlan-10) kanssa tehtäviä sotilaallisia kokeita; kokeiden päätyttyä miehittämättömät ilma-alukset siirretään osaksi miehittämättömien ilma-alusten komppanioita. 924. miehittämättömän ilmailun keskus kouluttaa miehittämättömien ilma-alusten käyttäjiä Venäjän federaation asevoimille. 924. miehittämättömän ilmailun keskuksen (sotilasyksikkö 20924) pääjohtajana eversti Oleksandr Fedorko tukee ja panee täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1654. |
Pavel Anatolyevich MISHUNIN (Павел Анатольевич МИШУНИН) |
Tehtävä: Venäjän federaation valtionyhtiö Aleksin Chemical Plantin pääjohtaja, Yhtenäinen Venäjä -puoleen jäsen ja Tulan alueduuman apulaisjohtaja Syntymäaika: 7.6.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 711104611065 |
Pavel Mishunin on pääjohtajana Venäjän federaation valtionyhtiössä Aleksin Chemical Plant, joka on venäläinen yritys, joka tuottaa erilaisia teollisuuskemikaaleja, joita käytetään ruudin ja asepanosten valmistuksessa. Aleksin Chemical Plant toimii alihankkijana valtion omistamille tehtaille, jotka valmistavat Venäjän asevoimille ruutia, patruunoita ja ammuksia. Aleksin Chemical Plant on Venäjän puolustusalalle strategisesti tärkeiden kemiallisten materiaalien merkittävä tuottaja ja toimittaja. Sen vuoksi Pavel Mishunin Aleksin Chemical Plantin pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1655. |
Alexander Nikolaevich BELYAEV (Александр Николаевич БЕЛЯЕВ) |
Tehtävä: Toimitusjohtaja ja perustaja, LLC ”SMT-iLogic” Syntymäaika: 29.10.1966 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 782577611269 |
Alexander Belyaev on SMT-iLogic-yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja. SMT-iLogic tarjoaa erilaisia palveluja elektroniikan kehittämisen alalla. Yritys tarjoaa palveluja elektroniikan kehittämiseen ja valmistaa tietojen keruu- ja käsittelylaitteita. LLC STC, Venäjän asevoimia lähellä oleva Orlan-10-droonien valmistaja, saa ulkomaisia komponentteja SMT-iLogic-yritykseltä. Venäjän asevoimat käyttävät Orlan-10-drooneja hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. SMT-iLogicin toimitusjohtajana ja perustajana Alexander Belyaev on vastuussa yrityksen toiminnasta ja tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja vakautta. |
23.2.2024 |
|
1656. |
Aleksandr Borisovich LIVSHITS (Александр Борисович ЛИВШИЦ) |
Asema: pääjohtaja, Venäjän federaation valtionyhtiö ”Kazan State-Owned Gunpowder Plant”; Tatarstanin tasavallan valtioneuvoston jäsen sekä Tatarstanin tasavallan valtioneuvoston puheenjohtajiston jäsen (vuodesta 2024) Syntymäaika: 21.5.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Livšits (Aleksandr Livshits) on Tatarstanin tasavallan valtioneuvoston jäsen sekä Tatarstanin tasavallan valtioneuvoston puheenjohtajiston jäsen; hän toimii myös pääjohtajana Venäjän federaation valtionyhtiössä Kazan State-Owned Gunpowder Plant (FKP KGKPZ), joka tuottaa erilaisia pyroksiliinijauheita ja -panoksia lähes kaikentyyppisiä aseita varten. FKP KGKPZ valmistaa 5,45 –14,5 mm kaliiperin patruunoita kivääreihin (Kalashnikov-rynnäkkökivääreihin), kranaattien laukaisupanoksia, merikanuunojen ajopanoksia (AK-100, AK-130 ja AK-726) ja 76–152 mm kaliiperin maatykistöä (kranaatinheittimet 2S9 ja 2S12, haupitsit D-20, D-30, ML-20, 2S1, 2S3 ja 2S19). Tehtaassa valmistetaan 115 mm:n, 122 mm:n ja ennen kaikkea 125 mm:n panssarivaunuammuksia, joita käytetään Venäjän asevoimien T-64-, T-72-, T-80- ja T-90-panssarivaunuissa. FKP KGKPZ toimittaa ammuksia Venäjän asevoimille ja niiden Ukrainan sodassa käyttämiä asejärjestelmiä varten. Sen vuoksi Aleksandr Livšits tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1657. |
Aleksey Gennadievich DUBONOSOV (Алексей Геннадиевич ДУБОНОСОВ) |
Tehtävä: Venäjän federaation valtionyhtiön ”Tambov Gunpowder Plantin” pääjohtaja Syntymäaika: 31.12.1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 344401214508 |
Aleksey Dubonosov on Venäjän federaation valtionyhtiön Tambov Gunpowder Plantin pääjohtaja. Yhtiö tuottaa pyroksiliinijauheita, joita käytetään monenlaisissa Venäjän asevoimien käyttämissä ampumatarvikkeissa. Tehtaassa valmistetaan pyroksiliinijauheita monenlaisiin ampumatarvikkeisiin. Näitä ovat muun muassa 7,62 mm:n patruunat ja kranaatit Kalashnikov-kivääreitä varten, 125 mm:n ammukset T-90-taistelupanssarivaunuja varten sekä tykistöammukset tykistö- ja haupitsiyksiköitä varten (2S3 Akatsiya, 2S19 Msta-S, Msta-B ja 2S5 Hyacinth). Tambov Gunpowder Plantin omistaa venäläinen puolustusalan monialayritys Rostec State Corporation. Tehdas toimii strategisesti merkittävällä sotilasteollisuuden alalla, ja se on pystynyt lisäämään tuotantokapasiteettiaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Sen vuoksi Aleksey Dubonosov Tambov Gunpowder Plantin pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1658. |
Sergey Anatolyevich LUKIN (Сергей Анатольевич ЛУКИН) |
Tehtävä: Tula Cartridge Plant -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 17.9.1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 710606343114 |
Sergey Lukin on venäläisen Tula Cartridge Plant -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys valmistaa ja jakelee patruunoita erilaisia Venäjän asevoimien käyttämiä aseita varten. Tehdas on johtava ampumatarvikkeiden toimittaja Venäjän lainvalvontaviranomaisille, mukaan lukien kansalliskaarti ja sisäministeriö. Tula Cartridge Plant tarjoaa monenlaisia ja monen eri kaliiperin patruunoita Venäjän asevoimien käyttöön. Tehdas toimii strategisesti merkittävällä sotilasteollisuuden alalla, ja sen toiminta parantaa suoraan Venäjän sotilaallisia taisteluvoimavaroja. Sen vuoksi Sergey Lukin Tula Cartridge Plantin pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1659. |
Eduard Borisovich EPISHIN (Эдуард Борисович ЕПИШИН) |
Tehtävä: ”Avangard”-osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 13.3.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 591100011256 |
Eduard Epishin on Avangard-osakeyhtiön pääjohtaja. Avangard on venäläinen suurikokoisten lasikuitutuotteiden sekä muovi- ja kumituotteiden valmistaja. Se on osa Venäjän suurimpiin raketteja valmistaviin holdingyhtiöihin kuuluvaa MIC NPO Mashinostroyenia -osakeyhtiötä, joka puolestaan on osa Tactical Missile Armament Corporation -osakeyhtiötä. Avangard-osakeyhtiö osallistuu sellaisten panssaroitujen ajoneuvojen ja ohjusten tuotantoon, joita Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Eduard Epishin tukee Avangard-osakeyhtiön pääjohtajana toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän antaa myös aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1660. |
Elena Sergeevna IVANOVA (Елена Сергеевна ИВАНОВА) |
Asema: pääjohtaja, Central Research Institute of Materials Named After D. I. Mendeleev -osakeyhtiö Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 781706429812 |
Jelena Ivanova (Elena Ivanova) toimii pääjohtajana venäläisessä sotateollisuuskompleksiyrityksessä Central Research Institute of Materials Named After D.I. Mendeleev, joka valvoo sotilasteknologian tutkimusta ja kehittämistä ja omistaa useita tuotantolaitoksia, joilla on keskeinen rooli tällaisten teknologioiden käyttöönotossa erityisesti Ukrainan alueella tapahtuvissa taisteluoperaatioissa. Jelena Ivanova on henkilökohtaisesti työskennellyt hankkeissa ja johtanut hankkeita, joilla on tehty parannuksia sotilaskalustoon, mukaan lukien SU-57-taisteluhävittäjä, T-14-panssarivaunu, 2A46M-kanuuna ja itseohjautuva 2S35-tykistö. Sen vuoksi Jelena Ivanova tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa tehtävässään aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1661. |
Rinat Munzirovich NIGMATDINOV (Ринат Мунзирович НИГМАТДИНОВ) |
Tehtävä: Saratov Radio Instrument Plant -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika:11.4.1979 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 580203237828 |
Rinat Nigmatdinov on Saratov Radio Instrument Plant -osakeyhtiön pääjohtaja. Saratov Radio Instrument Plant on yksi johtavista yrityksistä, jotka tuottavat nykyaikaisia tarkkailu- ja kohteenosoitusjärjestelmiä Venäjän laivastoa varten. Laitos on osa Granit-Electron Concernia, josta tuli vuonna 2018 osa Tactical Missile Armament Corporationia. Yhtiö kehittää ja valmistaa liikkuvia (MYS-M1E) ja kiinteitä (MR-10M1E) rannikkotutkia, joiden tarkoituksena on havaita pinta-aluksia ja pienikokoisia suurinopeuksisia kohteita sekä määrittää niiden koordinaatit ja kansallisuus. Sen vuoksi Rinat Nigmatdinov Saratov Radio Instrument Plantin pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1662. |
Nikolai Anatolievich GUSEV (Николай Анатольевич ГУСЕВ) |
Tehtävä: ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 13.12.1956 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772647099114 |
Nikolai Gusev on ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” -osakeyhtiön pääjohtaja. Yhtiö on johtava venäläinen ohjusten valmistaja. ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” valmistaa ilmasta laukaistavia pinta- ja ilmamaaleihin kohdistuvia ohjuksia, ohjuksia maalla ja merellä käytettäviä ilmatorjuntajärjestelmiä varten, laukaisulaitteita ja katapultteja ilmakuljetteisia ohjuksia varten sekä pommikoneiden aseistusta ja ilma-alusten rakettiyksiköitä kannattelevia tukirakenteita. a, Sen vuoksi Nikolai Gusev ”State Design Bureau ‘Vympel’ named after I.I. Toropov” -yhtiön pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1663. |
Vitaly Yurievich KUZMENKO (Виталий Юрьевич КУЗЬМЕНКО) |
Tehtävä: ”163 Armor Repair Plant” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 22.1.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 366510784303 |
Vitaly Kuzmenko on 163 Armor Repair Plant -osakeyhtiön pääjohtaja. 163 Armor Repair Plantin päätoimialana on T-72-panssarivaunujen ja maalla ja merellä kulkevien jalkaväen BMP-2-taisteluajoneuvojen huolto. Tehdas on osa Rostecin High Precision Systems -holdingyhtiötä. Venäjän armeija käyttää erilaisia jalkaväen BMP-2-taisteluajoneuvoja ja T-72-panssarivaunuja hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. 163 Armor Repair Plant huolsi ennätysmäärän BMP-2-taisteluajoneuvoja vuonna 2023. Sen vuoksi Vitaly Kuzmenko 163 Armor Repair Plantin pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1664. |
Artem Vladimirovich ZHOGA alias Artyom Vladimirovich ZHOGA (Артём Владимирович ЖОГА) |
Asema: niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston” puheenjohtaja; presidentin täysivaltainen edustaja Uralin federaatiopiirissä; Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsen; Sparta-pataljoonan entinen komentaja Syntymäaika: 18.1.1975 Syntymäpaikka: Širokiy, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Artjom Žoga (Artem Zhoga) on ollut niin kutsutun ”Donetskin kansantasavallan kansanneuvoston” puheenjohtaja 20. syyskuuta 2023 alkaen sekä presidentin täysivaltainen edustaja Uralin federaatiopiirissä 2. lokakuuta 2024 alkaen. Hän on 25. lokakuuta 2024 lähtien ollut Venäjän federaation turvallisuusneuvoston jäsen. Toukokuusta 2022 joulukuuhun 2023 hän oli Sparta-pataljoonan komentaja; Sparta-pataljoona on aseistettu separatistiryhmä, joka on aktiivisesti tukenut toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1665. |
Valentina Vasilyevna LAVRIK (venäjäksi: Валентина Васильевна ЛАВРИК; ukrainaksi: Валентина Василiвна ЛАВРИК) |
Tehtävä: ”Krimin tasavallan opetus-, tiede- ja nuorisoministeri” Syntymäaika: 25.2.1969 Syntymäpaikka: Khomenky, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen |
Valentina Lavrik on ollut ”Krimin tasavallan opetus-, tiede- ja nuorisoministeri” joulukuusta 2019 alkaen. Tässä tehtävässä hän valvoo viime kädessä ukrainalaisten lasten koulutusjärjestelmän militarisointia laittomasti liitetyllä Krimin alueella sekä ukrainan kielen ja kulttuurin tukahduttamista tällaisten lasten osalta. Venäjän Ukrainaa vastaan vuodesta 2022 käymän hyökkäyssodan aikana hän on ollut vastuussa lasten siirtojen koordinoinnista ja valvonnasta laittomasti miehitetyiltä Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilta Krimillä sijaitseville leireille. Osa lapsista, jotka menivät kyseisille leireille vanhempiensa suostumuksella, ei ole saanut palata Ukrainaan heidän ukrainalaismielisten näkemystensä vuoksi. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1666. |
Vladimir Vitalyevich BOBKOV (venäjäksi: Владимир Витальевич БОБКОВ; ukrainaksi: Володимир Вiталiйович БОБКОВ) |
Tehtävä: ”Krimin tasavallan valtioneuvoston” jäsen Syntymäaika: 1.3.1980 Syntymäpaikka: Krasnoznamenka, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Vladimir Bobkov on ollut Yhtenäinen Venäjä -puolueen ”Krimin tasavallan alueellisen poliittisen neuvoston puheenjohtajiston” jäsen ja ”Krimin tasavallan valtioneuvoston” jäsen syyskuusta 2019 alkaen. Hän valvoo ja tukee politiikkoja, joilla pyritään panemaan täytäntöön Venäjän federaation lainsäädäntö laittomasti liitetyllä Krimin alueella, kielipolitiikka mukaan lukien. Hän on myös kannattanut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1667. |
Alexey Gennadyevich DYUMIN (Алексей Геннадьевич ДЮМИН) |
Asema: Venäjän federaation presidentin neuvonantaja sotilaallis-teollisessa kompleksissa Venäjän turvallisuusneuvoston jäsen Tulan alueen kuvernööri Syntymäaika: 28.8.1972 Syntymäpaikka: Kursk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Dyumin on toiminut Venäjän federaation presidentin neuvonantajana 14. toukokuuta 2024 alkaen ja Venäjän turvallisuusneuvoston jäsenenä 30. syyskuuta 2024 alkaen. Presidentin neuvonantajana hän valvoo sotilaallis-teolliseen kompleksiin liittyviä kysymyksiä, huolehtii valtioneuvoston toimista ja urheilun kehittämisestä. Hän toimi Tulan alueen kuvernöörinä 2016–2024. Aiemmin hän johti Venäjän asevoimien erikoisjoukkoja ja valvoi Krimin liittämistä vuonna 2014. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä hän valvoi henkilökohtaisesti sotilaiden liikekannallepanoa Tulan alueella, oli mukana miehittämättömien ilma-alusten koulun perustamisessa Ukrainassa toteutettaviin operaatioihin osallistuvia varten ja otti käyttöön tukitoimenpiteitä miehittämättömien ilma-alusten tuotantoa varten Tulan alueen puolustusteollisuudessa. Hän oli vastuussa Kurskin alueella elokuussa 2024 toteutettuun hyökkäykseen liittyvien aseellisten toimien koordinoinnista. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1668. |
Arkady Yurievich ROMANOV (Аркадий Юрьевич РОМАНОВ) (Аркадiй Юрiйович РОМАНОВ) |
Tehtävä: Venäjän merivoimien Mustanmeren laivaston apulaiskomentaja Vara-amiraali Syntymäaika: 8.4.1969 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vara-amiraali Arkady Romanov on ollut lokakuusta 2021 alkaen Venäjän asevoimien eteläisen sotilasalueen alaisuudessa olevan Venäjän merivoimien Mustanmeren laivaston apulaiskomentaja ja osallistunut Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1669. |
Andrey Anatolievich ALEKSEYENKO (venäjäksi: Андрей Анатольевич АЛЕКСЕЕНКО; ukrainaksi: Андрiй Анатолiйович АЛЕКСЕЄНКО) |
Tehtävä: ”Hersonin sotilas- ja siviilihallinnon puheenjohtaja” Syntymäaika: 23.4.1978 Syntymäpaikka: Novopokrovskaja, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Alekseyenko on ollut ”Hersonin sotilas- ja siviilihallinnon puheenjohtaja”25. marraskuuta 2022 alkaen. Hän on toiminut tässä tehtävässä ilman Ukrainan viranomaisten suostumusta Hersonin alueen laittomasti miehitetyillä alueilla ja toteuttaa Venäjän federaation virallista politiikkaa alueella. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1670. |
Alla Viktorovna BARKHATNOVA (venäjäksi: Алла Викторовна БАРХАТНОВА; ukrainaksi: Алла Вiкторiвна БАРХАТНОВА) |
Tehtävä: Hersonin alueen ”työ- ja sosiaaliministeri” Syntymäaika: 25.9.1973 Syntymäpaikka: Kalinino, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Alla Barkhatnova on ollut Hersonin alueen ”työ- ja sosiaaliministeri”25. lokakuuta 2023 alkaen. Hän on vastuussa niiden Hersonin alueiden, jotka eivät ole Ukrainan hallinnassa, Venäjän federaatioon integroinnin valvonnasta toteuttamalla Venäjän sosiaalipoliittisia toimenpiteitä ja aloitteita. Hän on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomiin karkotuksiin ja uudelleenkoulutukseen, myös heidän karkottamiseensa Venäjälle. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1671. |
Artysh Mikhailovich SAT (venäjäksi: Артыш Михайлович CАТ; ukrainaksi: Артиш Михайлович САТ) |
Asema: Hersonin alueen entinen niin kutsuttu ”vt. terveysministeri” Syntymäaika: 9.2.1983 Syntymäpaikka: Tuvan autonominen SNT, Neuvostoliitto (nykyinen Tuvan tasavalta, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Artyš Sat (Artysh Sat) on Hersonin alueen entinen niin kutsuttu ”vt. terveysministeri”. Hän toimi tässä tehtävässä ilman Ukrainan viranomaisten suostumusta Hersonin alueen laittomasti miehitetyillä alueilla ja toteutti Venäjän federaation virallista politiikkaa alueella. Hän tukee ja toteuttaa edelleen aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.2.2024 |
|
1672. |
Alexey Sergeevich GALCHENKOV (venäjäksi: Алексей Сергеевич ГАЛЧЕНКОВ; ukrainaksi: Олексiй Сергiйович ГАЛЧЕНКОВ) |
Asema: Hersonin alueen entinen niin kutsuttu ”opetusministeri” Syntymäaika: 18.4.1987 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Galtšenkov (Alexey Galchenkov) on Hersonin alueen entinen niin kutsuttu ”opetusministeri”. Hän hoiti tätä tehtävää ilman Ukrainan viranomaisten suostumusta Hersonin alueen laittomasti miehitetyillä alueilla ja toteutti Venäjän federaation virallista politiikkaa alueella. Hän tukee ja toteuttaa edelleen aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.2.2024 |
|
1673. |
Yevhen Oleksandrovich BRYKOV alias Yevgeny Alexandrovich BRYKOV (venäjäksi: Евгений Александрович БРЫКОВ; ukrainaksi: Євген Олександрович БРИКОВ) |
Tehtävä: Hersonin alueen ”tiedotuspolitiikasta vastaava ministeri” Syntymäaika: 21.5.1988 Syntymäpaikka: Herson, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies |
Yevhen Brykov on ollut Hersonin alueen ”tiedotuspolitiikasta vastaava ministeri”22. joulukuuta 2022 alkaen. Hän on toiminut tässä tehtävässä ilman Ukrainan viranomaisten suostumusta Hersonin alueen laittomasti miehitetyillä alueilla ja toteuttaa Venäjän federaation virallista politiikkaa alueella. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1674. |
Semyon Aleksejevitš MASHKAUTSAN alias Salah MASHKAUTSAN (Семен Алексеевич МАШКАУЦАН alias Салах Алексеевич МАШКАУЦАН) |
Tehtävä: Hersonin alueen ”hallituksen varapääministeri” ja ”teollisuusministeri” Syntymäaika: 2.3.1990 Syntymäpaikka: Tšeljabinsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Semyon Mashkautsan on ollut Hersonin alueen ”hallituksen varapääministeri” ja ”teollisuusministeri”18. elokuuta 2022 alkaen. Hän on toiminut tässä tehtävässä ilman Ukrainan viranomaisten suostumusta Hersonin alueen laittomasti miehitetyillä alueilla ja toteuttaa Venäjän federaation virallista politiikkaa alueella. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1675. |
Igor Vladimirovich ASTRANIN (venäjäksi: Игорь Владимирович АСТРАНИН; ukrainaksi: Iгор Володимирович АСТРАНIН) |
Asema: Hersonin alueen entinen niin kutsuttu nuorisopolitiikasta vastaava ministeri Syntymäaika: 15.6.1991 Syntymäpaikka: Astrahan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Astranin on Hersonin alueen entinen niin kutsuttu ”nuorisopolitiikasta vastaava ministeri”. Hän hoiti tätä tehtävää ilman Ukrainan viranomaisten suostumusta Hersonin alueen laittomasti miehitetyillä alueilla ja toteutti Venäjän federaation virallista politiikkaa alueella. Hän tukee ja toteuttaa edelleen aktiivisesti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.2.2024 |
|
1676. |
Grigory Alexandrovich GUROV (Григорий Александрович ГУРОВ) |
Asema: Venäjän federaation nuorisoviraston (Rosmolodezh) päällikkö; yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen Movement of the First johtokunnan entinen puheenjohtaja Syntymäaika: 31.10.1985 Syntymäpaikka: Stavropol, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Grigory Gurov on toiminut Venäjän federaation nuorisoviraston (Rosmolodezh) päällikkönä 14. syyskuuta 2024 alkaen. Hän oli Venäjän valtiojohtoisen nuorisojärjestön ”Movement of the First” johtokunnan puheenjohtaja vuoteen 2024 saakka. Järjestö perustettiin Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin aloitteesta tarjoamaan 6–18-vuotiaille lapsille koulutustoimintaa – myös luonteeltaan sotilaallista koulutusta – ”Venäjän perinteisten henkisten ja moraalisten tavoitteiden” pohjalta. Hänen toimikaudellaan liikkeen jäseninä olevat lapset tapasivat sotilaita, jotka taistelivat Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa, lähettivät kortteja ja tukikirjeitä sotilaille sekä valmistelivat myös taisteluissa käytettäviä laitteita ja oppivat käsittelemään drooneja. Lisäksi liike järjesti lapsille sotapelejä, jotka jäljittelivät ja simuloivat taistelutilanteita. Näitä toimia toteutettiin kaikilla Venäjän alueilla sekä laittomasti liitetyllä Krimillä ja Ukrainan laittomasti miehitetyillä Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla. Liike uudelleen kouluttaa sen vuoksi eri ohjelmiensa kautta ukrainalaisia lapsia, myös Venäjälle laittomasti karkotettuja lapsia. Kyseisiin tehtäviin ryhtyessään ja niissä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1677. |
Alexander Vladimirovich IVANOV (Александр Владимирович ИВАНОВ) |
Tehtävä: VMP Avitekin (alias Vyatka Machine-Building Enterprise Avitek) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 4.1.1959 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773100938456 |
Alexander Ivanov on VMP Avitek (alias Vyatka Machine-Building Enterprise Avitek) -osakeyhtiön johtaja. VMP Avitek on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ja tuottaa Venäjän asevoimien käyttämiä ohjattavia ilmatorjuntaohjuksia. Lisäksi VMP Avitek kehittää ja tuottaa heittoistuimia Venäjän asevoimien käyttämiin taisteluhävittäjiin. VMP Avitek on erityisesti osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi VMP Avitekin johtajana Alexander Ivanov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Alexander Ivanov on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1678. |
Vladimir Alexandrovich BOBROV (Владимир Александрович БОБРОВ) |
Tehtävä: MG-Flot LLC:n johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 253902099914 |
Vladimir Bobrov MG-Flot-yrityksen (aiemmin TransMorFlot LLC) johtaja. MG-Flot on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten MG-Flotin kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi MG-Flotin omistamat alukset ovat osallistuneet aseiden toimittamiseen Iranista Venäjälle ja tukeneet näin Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan. Sen vuoksi MG-Flotin johtajana Vladimir Bobrov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1679. |
Vladimir Egorovich ZAITSEV alias Vladimir Yegorovich ZAYTSEV (Владимир Егорович ЗАЙЦЕВ) |
Tehtävä: VNIIRT (alias All-Russian Research Institute of Radio Engineering) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 504790126749 |
Vladimir Zaitsev on VNIIRT (alias All-Russian Research Institute of Radio Engineering) -osakeyhtiön johtaja. VNIIRT on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää tutkajärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön, mukaan lukien venäläisessä Pantsir-S1-ohjusjärjestelmässä käytettävät tutkajärjestelmät. Lisäksi VNIIRT on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi VNIIRT:n johtajana Vladimir Zaitsev antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Vladimir Zaitsev on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1680. |
Vladimir Ivanovich SHASTIN (Владимир Иванович ШАСТИН) |
Tehtävä: Azia Shipping Company LLC:n johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 253606386404 |
Vladimir Shastin on Azia Shipping Company -yrityksen johtaja. Azia Shipping Company on venäläinen varustamo, joka antaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Azia Shipping Company on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Azia Shipping Companyn kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Azia Shipping Companyn johtajana Vladimir Shastin antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1681. |
Sergei Sergeevich CHURIN alias Sergey CHURIN (Сергей Сергеевич ЧУРИН) |
Tehtävä: UMZ-osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 12.4.1967 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 602706229177 |
Sergei Churin on UMZ (alias Ulyansk Mechanical Plant) -osakeyhtiön johtaja. UMZ on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ohjusjärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämä Buk-M2 ohjusjärjestelmä. Lisäksi UMZ on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi UMZ:n johtajana Sergei Churin antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Sergei Churin on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1682. |
Sergei Valentinovich PETROV alias Sergey Valentinovich PETROV (Сергей Валентинович ПЕТРОВ) |
Tehtävä: PSV Technologies LLC:n toimitusjohtaja ja omistaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 26.4.1961 Syntymäpaikka: Venäjä Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771876721575 |
Sergei Petrov on PSV Technologies -yrityksen toimitusjohtaja ja omistaja. PSV Technologies on venäläinen yhteisö, joka harjoittaa huipputeknologian tuotteiden hankintaa Venäjän federaation hallituksen puolesta. Se on toimittajana vähintään kymmenessä Venäjän hallituksen kanssa tehdyssä sopimuksessa, joihin kuuluu Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvien johtavien valtio-omisteisten asevalmistajien kanssa tehtyjä sopimuksia. PSV Technologies osallistuu erityisesti pakotteiden kohteena olevien kaksikäyttö- ja sotilastuotteiden hankintaan Euroopan unionista venäläisten valtio-omisteisten asevalmistajien puolesta. Sen vuoksi PSV Technologies toimitusjohtajana ja omistajana Sergei Petrov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1683. |
Mikhail Alekseevich IVANCHIKHIN (Михаил Алексеевич ИВАНЧИХИН) |
Tehtävä: MNII Agat (alias Moscow Research Institute Agat) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 501304253418 |
Mikhail Ivanchikhin on MNII Agat (alias Moscow Research Institute Agat) -osakeyhtiön johtaja. MNII Agat on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ja tuottaa Venäjän asevoimien käyttämiä ohjattuja ohjuksia varten tutkalähetin-vastaanottimia, mukaan lukien ”aktiivinen tutkahakupää 9B-1103M-350”, jota käytetään Venäjän ilmataistelu- ja ilmatorjuntaohjuksissa. Lisäksi MNII Agat on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi Mikhail Ivanchikhin antaa MNII Agatin johtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Mikhail Ivanchikhin on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1684. |
Mikhail Valentinovich LUKYANOV (Михаил Валентинович ЛУКЬЯНОВ) |
Tehtävä: Oboronlogistics LLC:n johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773384195360 |
Mikhail Lukyanov on Oboronlogistics-osakeyhtiön johtaja. Oboronlogistics on varustamo, joka on perustettu Venäjän puolustusministeriön alaisuuteen. Yritys tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Oboronlogisticsin kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Mikhail Lukyanov antaa Oboronlogisticsin johtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1685. |
Nadezhda Alexandrovna RESHETNEVA (Надежда Александровна РЕШЕТНЕВА) |
Tehtävä: Sovfracht-osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 18.9.1968 Syntymäpaikka: Dnipropetrovsk, Neuvostoliitto Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 772200240825 |
Nadezhda Reshetneva on Sovfracht-osakeyhtiön johtaja. Sovfracht on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se toimii keskeisenä solmukohtana sotilaskuljetusverkostoissa, joissa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Sovfrachtin kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Nadezhda Reshetneva antaa Sovfrachtin johtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1686. |
Nikolai Anatolievich PANKOV (Николай Анатольевич ПАНЬКОВ) |
Tehtävä: Marine Trans Shipping LLC:n toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 301803080162 |
Nikolai Pankov on Marine Trans Shipping -osakeyhtiön toimitusjohtaja. Marine Trans Shipping on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Marine Trans Shipping on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Marine Trans Shippingin kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Nikolai Pankov antaa Marine Trans Shippingin toimitusjohtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1687. |
Alexey Yurievich BRAGIN (Алексей Юрьевич БРАГИН) |
Tehtävä: RIRV (Russian Institute of Radio Navigation and Time) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 780615807818 |
Alexey Bragin on RIRV (Russian Institute of Radio Navigation and Time) osakeyhtiön johtaja. RIRV on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää navigointilaitteita venäläistä GLONASS-järjestelmää varten. Venäjän asevoimat käyttävät järjestelmää Ukrainan siviili- ja sotilasinfrastruktuuriin kohdistettavissa täsmäiskuissa. Lisäksi RIRV on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi RIRV:n johtajana Alexey Bragin antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Alexey Bragin on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1688. |
Nikolay Borisovich MEDUNITSIN alias Nikolai Borisovich MEDUNITSIN (Николай Борисович МЕДУНИЦИН) |
Tehtävä: NIIP (Tikhomirov Scientific Research Institute of Instrument Design) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 31.10.1961 Syntymäpaikka: Uhta, Komin tasavalta, Venäjän federaatio Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 501303228112 |
Nikolai Medunitsin on NIIP (Tikhomirov Scientific Research Institute of Instrument Design) -osakeyhtiön johtaja. NIIP on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö. NIIP valmistaa keskipitkän kantaman ilmapuolustusjärjestelmiä Venäjän maavoimille, mukaan lukien Buk-M1-, Buk-M2E- ja Buk-M1-2-ohjusjärjestelmät, sekä aseiden hallintajärjestelmiä ja lentokonetutkia hävittäjiin, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämiin MiG-31-, Su-27-, Su-33-, Su-30MKK-, Su-30MK2-, Su-30MKI-, Su-27SM- ja Su-35-ilma-aluksiin. Lisäksi NIIP on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi NIIP:n johtajana Nikolai Medunitsin antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Nikolai Medunitsin on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1689. |
Gennady Valentinovich SVETLOV (Геннадий Валентинович СВЕТЛОВ) |
Tehtävä: RPTP Granit (Ryazan Production and Technical Enterprise Granit) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 12.1.1958 Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 503613509290 |
Gennady Svetlov on RPTP Granit (Ryazan Production and Technical Enterprise Granit) -osakeyhtiön johtaja. RPTP Granit on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka huoltaa ja testaa asejärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämät S-400 Triumf- ja S-300-ohjusjärjestelmät. Lisäksi RPTP Granit on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi Gennady Svetlov antaa RPTP Granitin johtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Gennady Valentinovich Svetlov on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1690. |
Igor Yurievich MAKUSHEV (Игорь Юрьевич МАКУШЕВ) |
Tehtävä: MAK Vympel -osakeyhtiön johtaja; Venäjän federaation asevoimien kenraaliluutnantti; Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan apulaispäällikkö; Venäjän federaation puolustusministeriön sotilaslääkintäpääosaston sotatieteellisen komitean puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 6.8.1964 Syntymäpaikka: Petropavlovsk-Kamtšatski, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 690706813266 |
Igor Makushev on Venäjän asevoimien korkea-arvoinen upseeri ja MAK Vympel -osakeyhtiön johtaja. MAK Vympel (Public Joint Stock Company Vympel Interstate Corporation) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää Venäjän asevoimien käyttämiä ballististen ohjusten torjuntajärjestelmiä ja avaruushallintajärjestelmiä. Lisäksi MAK Vympel on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi MAK Vympelin johtajana ja Venäjän asevoimien korkea-arvoisena upseerina Igor Makushev antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Igor Makushev on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1691. |
Svetlana Vladimirovna SAVELYEVA (Светлана Владимировна САВЕЛЬЕВА) |
Tehtävä: M Leasing LLC:n toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 771552332201 |
Svetlana Savelyeva on M Leasing -osakeyhtiön toimitusjohtaja. M Leasing on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten M Leasingin kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi M Leasingin toimitusjohtajana Svetlana Savelyeva antaa aineellista tukea ja hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1692. |
Vasily Nikolaevich SHUPRANOV alias Vasiliy Nikolayevich SHUPRANOV (Василий Николаевич ШУПРАНОВ) |
Tehtävä: NMZ (Nizhny Novgorod Machine-Building Plant) -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 30.3.1957 Syntymäpaikka: Meženinin kylä, Klimavitšyn piiri, Mahiljoun alue, Valko-Venäjän tasavalta Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 525608742548 |
Vasily Shupranov on NMZ (Nizhny Novgorod Machine-Building Plant) -osakeyhtiön johtaja. NMZ on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää tykistöjärjestelmiä ja ohjusjärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämät S-300-ilmatorjuntajärjestelmät. Lisäksi NMZ on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi NMZ:n johtajana Vasily Shupranov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Vasily Shupranov on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1693. |
Alexander Georgievich LEONOV (Александр Георгиевич ЛЕОНОВ) |
Tehtävä: Mashinostroyeniya-osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 26.2.1952 Syntymäpaikka: Moršansk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 504101219706 |
Alexander Leonov on Mashinostroyeniya-osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys valmistaa P-800 Oniks (Onyx) -ohjuksia, joita Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tehtävässään Alexander Leonov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä Mashinostroyeniya-osakeyhtiöön. |
23.2.2024 |
|
1694. |
Alexander Evgenievich REZNIK (Александр Евгеньевич РЕЗНИК) |
Tehtävä: Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 645303859610 |
Alexander Reznik on Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” -osakeyhtiön pääjohtaja. Se on sotateollinen yritys, joka tuottaa erilaisia komponentteja ja välineitä Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa käytettäviä aseita varten. Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” on Tactical Missiles Corporationiin kuuluvan Concern Granit-Electronin tytäryhtiö. Tehtävässään Alexander Reznik tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” -osakeyhtiöön, Concern Granit-Electroniin ja Tactical Missiles Corporationiin. |
23.2.2024 |
|
1695. |
Alexander Yurievich ZVEREV (Александр Юрьевич ЗВЕРЕВ) |
Tehtävä: Zavod Dagdizel -osakeyhtiön toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 121519603488 |
Alexander Zverev on Zavod Dagdizel -osakeyhtiön toimitusjohtaja. Se on sotateollinen yritys, joka kehittää ja tuottaa Venäjän laivastolle vedenalaisia aseita, jota käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Se on Tactical Missiles Corporationiin kuuluvan MPO-Gidropriborin tytäryhtiö. Tehtävässään Alexander Zverev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä Zavod Dagdizeliin, MPO-Gidropriboriin ja Tactical Missiles Corporationiin. |
23.2.2024 |
|
1696. |
Andrei Nikolaevich IVASHKIN (Андрей Николаевич ИВАШКИН) |
Tehtävä: Central Design Bureau of Automatics -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 17.8.1966 Syntymäpaikka: valtion maatila ”Severo-Lubinsky”, Ljubinskin piiri, Omskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 550102218033 |
Andrei Ivashkin on Central Design Bureau of Automatics (TsKBA) -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys suunnittelee ja valmistaa komponentteja Kh-31P-ohjuksia varten; Venäjän asevoimat käyttää näitä ohjuksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Asemassaan Andrei Ivashkin tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä Central Design Bureau of Automaticsiin. |
23.2.2024 |
|
1697. |
Igor Borisovich PONOMAREV (Игорь Борисович ПОНОМАРЕВ) |
Tehtävä: Concern Granit-Electron -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 30.10.1964 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772631515680 |
Igor Ponomarev on Concern Granit-Electron -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys valmistaa automaattiohjausjärjestelmiä P-800 Oniks (Yakhont) -ohjuksia varten; Venäjän asevoimat käyttää näitä ohjuksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Igor Ponomarev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä Concern Granit-Electroniin. |
23.2.2024 |
|
1698. |
Vladimir Georgievich PETRUSHENKO (Владимир Георгиевич ПЕТРУШЕНКО) |
Tehtävä: Design Bureau of Mechanical Engineering -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 4.4.1950 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 290201375179 |
Vladimir Petrushenko on sotateollisen yrityksen Design Bureau of Mechanical Engineeringin pääjohtaja. Yritys kehittää aseita Venäjän asevoimille. Design Bureau of Mechanical Engineering -osakeyhtiö on Bal-ohjusjärjestelmän johtava kehittäjä; Venäjän asevoimat käyttää tätä ohjusjärjestelmää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Asemassaan Vladimir Petrushenko tukee ja toteuttaa toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä Design Bureau of Mechanical Engineeringiin ja Tactical Missiles Corporationiin. |
23.2.2024 |
|
1699. |
Igor Yurievich AFANASYEV (Игорь Юрьевич АФАНАСЬЕВ) |
Tehtävä: NPO Elektromashina -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 7.9.1968 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Afanasyev on NPO Elektromashina -osakeyhtiön pääjohtaja. NPO Elektromashina toimittaa sähkölaitteita käytettäväksi erityyppisissä venäläisissä aseissa, joita Venäjän asevoimat käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, kuten KamAZ Typhoon, T-72, T-90, BMP-3 ja Gibka-järjestelmä. Asemassaan NPO Elektromashinan pääjohtajana Igor Yurievich Afanasyev toimittaa Venäjän puolustusministeriön tekemiä tilauksia. Sen vuoksi Igor Afanasyev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa tehtävässään aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1700. |
Yuri Konstantinovich ISAEV (Юрий Константинович ИСАЕВ) |
Tehtävä: ”Arzamas Scientific Production Enterprise ‘TEMP-AVIA’” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 1975 Syntymäpaikka: Arzamas Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yuri Isaev on venäläisen sotateollisen yrityksen Temp-Avian pääjohtaja. Yritys on erikoistunut valmistamaan navigointi- ja automaattiohjausjärjestelmiä, inertiaohjausjärjestelmiä, inertiamittauslaitteita, gyrovakaimia, primäärisiä tietoantureita, keinohorisontteja ja integroituja varanavigointilaitejärjestelmiä. Sopimuspuolia ovat muut venäläiset sotilasteolliset yritykset ja Venäjän hallitus. Temp-Avia valmistaa erityisesti perustavanlaatuista keinohorisonttia AGB-96, jota käytetään Mi-8-helikoptereissa, joita Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Yuri Isaev tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1701. |
Eduard Georgievich BAZHENOV (Эдуард Георгиевич БАЖЕНОВ) |
Tehtävä: Special Design Bureau Turbina -osakeyhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 450113145320 |
Eduard Bazhenov on venäläisen sotateollisen yrityksen SDB Turbina -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys valmistaa käyttövoimaratkaisuja, joita muut venäläiset sotateolliset yritykset käyttävät valtion puolustusmääräysten täyttämiseen. SDB Turbina -osakeyhtiö valmistaa kaasuturbiineja MSTA-S-haupitseihin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Eduard Bazhenov tukee asemassaan toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1702. |
Dmitry Alexandrovich SKOROPUPOV (Дмитрий Александрович СКОРОПУПОВ) |
Tehtävä: Uralcryomash-osakeyhtiön pääjohtaja; Nižni Tagilin kaupungin duuman edustaja Syntymäaika: 24.12.1972 Syntymäpaikka: Nižni Tagil, Sverdlovskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Skoropupov on Uralcryomash-osakeyhtiön pääjohtaja. Uralcryomash toimii alihankkijana Venäjän federaation puolustusministeriölle Venäjän puolustusmääräyksen mukaisesti. Yritys toimittaa naftaleenin- ja hapenkuljetusratkaisuja valtionyritys Roscosmosin Vostotšnyin kosmodromille. Vostotšnyin kosmodromilta laukaistavien satelliittien avulla Venäjän armeija tunnistaa kohteita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi Nižni Tagilin kaupungin duuman pitkäaikaisena edustajana hän tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan tarjoamalla humanitaarista apua "Donetskin kansantasavallalle" ja "Luhanskin kansantasavallalle". Sen vuoksi Dmitry Skoropupov tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1703. |
Andrey Leonidovich TERLIKOV (Андрей Леонидович ТЕРЛИКОВ) |
Tehtävä: ”UKBTM”-osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 22.2.1962 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Terlikov on ”UKBTM”-osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys kehittää ja päivittää Venäjän federaation asevoimille T-72- ja T-90-panssarivaunuja, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Andrey Terlikov tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1704. |
Boris Yakovlevich VOLOGDIN (Борис Яковлевич ВОЛОГДИН) |
Tehtävä: Tomsk Electrotechnical Plant -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 22.7.1955 Syntymäpaikka: Alijan kylä, Tšitan alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Boris Vologdin on Tomsk Electrotechnical Plant -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys on Venäjän federaation asevoimien varustetoimittaja. Tomsk Electrotechnical Plant päivittää T-90-panssarivaunuja yhdessä emoyhtiönsä Uralvagonzavodin kanssa ja sen johdolla. Sen vuoksi Boris Vologdin tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1705. |
Igor Akhmedovich BEKBULATOV (Игорь Ахмедович БЕКБУЛАТОВ) |
Tehtävä: Corporation ”Proekt-technika”:n pääjohtaja Sukupuoli: mies |
Igor Bekbulatov on venäläisen sotateollisen yrityksen Corporation Proekt-technikan pääjohtaja. Yritys valmistaa venäjän asevoimien hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan käyttämiä erikoiskäyttöön tarkoitettuja ajoneuvoja, kuten MTP-A2.7 ja MTP-A2.1. Sen vuoksi Igor Bekbulatov tukee asemassaan toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1706. |
Valentina Frantsevna KAMYNINA (ukrainaksi: Валентина Францiвна КАМИНIНА; venäjäksi: Валентина Францевна КАМЫНИНА) |
Tehtävä: tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolissa Syntymäaika: 16.4.1980 Kansalaisuus: venäläinen, ukrainalainen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 2932611866 |
Valentina Kamynina on Kiovan piirin tuomioistuimen tuomari Simferopolin kaupungissa, Krimillä. Hänet on nimittänyt tehtävään Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Hän nostaa järjestelmällisesti syytteitä Ukrainan kansalaisia vastaan poliittisista syistä ja käyttää väärin ääriliikkeiden ja terrorismin vastaista lainsäädäntöä. Hän on toistuvasti vahvistanut Venäjän federaatiossa kiellettyihin järjestöihin kuulumisesta syytettyjen Krimin tataarien pidätyksiä ja pidentänyt tällaisten pidätysten kestoa. Kamynina on pidentänyt Nariman Memedeminovin ja Alexey Kiselyovin pidätysten kestoa. Memedeminov on Krimin tataari, toimittaja ja Crimean Solidarity -ihmisoikeusjärjestön mediakoordinaattori ja Kiselyov eläköitynyt sotilas ja ukrainalaisen Slavutich-laivan entinen kapteeni. Kamynina on vastuussa heidän pidättämisestään ja tuomitsemisestaan, ja heidät on toistuvasti tunnustettu poliittisiksi vangeiksi. Sen vuoksi Valentina Kamynina tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1707. |
Andrey Vladimirovich KOZLOV (Андрей Владимирович КОЗЛОВ) |
Tehtävä: NPO Elektromechaniki -osakeyhtiön pääjohtaja Sukupuoli: mies |
Andrey Kozlov on venäläisen sotateollisen yrityksen NPO Elektromechanikin pääjohtaja. Yritys valmistaa osia Iskander-ohjuksiin, joita Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Andrey Kozlov tukee asemassaan toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1708. |
Olga Pavlovna KUZNETSOVA (ukrainaksi: Ольга Павлiвна КУЗНЄЦОВА; venäjäksi: Ольга Павловна КУЗНЕЦОВА) |
Tehtävä: tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolissa Syntymäaika: 12.11.1949 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Olga Kuznetsova on Kiovan piirin tuomioistuimen tuomari Simferopolin kaupungissa, Krimillä. Hänet on nimittänyt tehtävään Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Hän nostaa järjestelmällisesti syytteitä Ukrainan kansalaisia vastaan poliittisista syistä ja käyttää väärin ääriliikkeiden ja terrorismin vastaista lainsäädäntöä. Hänen toimestaan on toistuvasti pidätetty Krimin tataareita syytettyinä kuulumisesta Venäjällä kiellettyihin järjestöihin ja pidennetty pidätysten kestoa. Kuznetsova tuomitsi Krimin tataarit Ruslan Abdurakhmanovin ja Rustem Gugurikin huolimatta siitä, ettei ole olemassa todisteita, jotka yhdistäisivät heidät puolisotilaalliseen ryhmään. Hän pidensi krimiläisen sairaanhoitajan ja kansalaisaktivistin Irina Danilovichin pidätyksen kestoa. Yhdistyneet kansakunnat on vaatinut Danilovichin vapauttamista. Kuznetsova on vastuussa heidän pidättämisestään ja tuomitsemisestaan, ja heidät on toistuvasti tunnustettu poliittisiksi vangeiksi. Sen vuoksi Olga Kuznetsova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1709. |
Alexander Nikolaevich USTINOV (Александр Николаевич УСТИНОВ) |
Tehtävä: Machine-Building Plant Arsenal -osakeyhtiön pääjohtaja Sukupuoli: mies |
Alexander Ustinov on venäläisen sotateollisen yrityksen Machine-Building Plant Arsenalin pääjohtaja. Yritys on Venäjän valtion puolustusmääräysten kohteena, ja se valmistaa Lotos-tiedustelusatelliitteja ja merivoimien AK-176M-tykistöjä. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Lotos-tiedustelusatelliitteja kohteiden tunnistamiseen Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, ja merivoimien AK-176M-tykistöt asennetaan Venäjän laivaston aluksiin, jotka pommittavat Ukrainan joukkoja. Sen vuoksi Alexander Ustinov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1710. |
Sergey Victorovich PITIKOV (Сергей Викторович ПИТИКОВ) |
Tehtävä: RPC KBM -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 23.2.1963 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 502208215010 |
Sergey Pitikov on RPC KBM -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys toimittaa aseita Venäjän asevoimille Venäjän valtion puolustusmääräysten mukaisesti. RPC KBM valmistaa ja toimittaa Venäjän asevoimille Khrizantema- (Chrysanthemum), Tochka-U-, Iskander- ja Kinzhal -ohjusjärjestelmiä. Venäjän asevoimat käyttää parhaillaan kyseisiä aseita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Sergey Pitikov tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1711. |
Nail Shavketovich LATYPOV (Наиль Шавкетович ЛАТЫПОВ) |
Tehtävä: Kazan Experimental Design Bureau Soyuz -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 10.1.1953 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 165701053096 |
Nail Latypov on Kazan Experimental Design Bureau Soyuz -osakeyhtiön johtaja. Kazan Experimental Design Bureau Soyuz on venäläinen sotilasteollisuusyritys, joka kehittää kiinteää polttoainetta käyttäviä rakettimoottoreita Venäjän asevoimien käyttämiä ohjusjärjestelmiä varten. Lisäksi Kazan Experimental Design Bureau Soyuz on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi asemassaan Kazan Experimental Design Bureau Soyuzin johtajana Nail Latypov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Nail Latypov on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
1712. |
Nikolay Alekseyevich OVCHINNIKOV (Николай Алексеевич ОВЧИННИКОВ) |
Tehtävä: Zavod no 9:n pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 666307544542 |
Nikolay Ovchinnikov on venäläisen sotateollisuusyrityksen Zavod no 9:n pääjohtaja. Yritys valmistaa vedettäviä aseita, myös D-30A-haupitsia, ja aseita T-62-, T-72- ja T-90-panssarivaunuille. Venäjän asevoimat käyttävät D-30-haupitseja ja T-62-, T-72- ja T-90-panssarivaunuja hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys on myös Venäjän asevoimien varustetoimittaja. Sen vuoksi Nikolay Ovchinnikov tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1713. |
Alexander Matveevich MARKMAN (Александр Матвеевич МАРКМАН) |
Tehtävä: PA Strela -osakeyhtiön pääjohtaja; SoyuzMash Russia LLC:n keskusneuvoston jäsen Syntymäaika: 16.7.1948 Syntymäpaikka: Orenburg, Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 561103307661 |
Alexander Markman on Production Association Strela -osakeyhtiön pääjohtaja. Yritys toimittaa aseita Venäjän asevoimille Venäjän valtion puolustusmääräysten mukaisesti. Strela valmistaa Oniks (Onyx) -raketteja ja tukirakenteita Su-30-taisteluhävittäjiä varten. Venäjän asevoimat käyttävät Oniks-raketteja ja Su-30-hävittäjiä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Hän toimii aktiivisesti SoyuzMash Russia LLC:n keskusneuvostossa, joka tukee avoimesti Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin politiikkaa ja hänen presidenttiehdokkuuttaan. Sen vuoksi Alexander Markman tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1714. |
Alexei Yuryevich KRIVORUCHKO (Алексей Юрьевич КРИВОРУЧКО) |
Tehtävä: sotilashenkilö, varapuolustusministeri Syntymäaika: 17.7.1975 Syntymäpaikka: Stavropol, Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: Kolymažnyy Pereulok, Moskova, Venäjän federaatio |
Alexei Krivoruchko on venäläinen sotilashahmo ja johtaja. Hän on Venäjän federaation varapuolustusministeri, joka vastaa Venäjän asevoimien logistiikasta, teknisestä tuesta ja asehankinnoista. Hän on sen vuoksi vastuussa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Hän on myös Venäjän federaation puolustusministeriön asetoimittajan Tactical Missiles Corporationin hallituksen jäsen Venäjän valtion puolustusmääräyksen nojalla. Hän on myös Krimillä toimivan valtion omistaman pankin Promsvyazbank PJSC:n valvontaelimen jäsen. Sen vuoksi Alexei Krivoruchko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1715. |
Andrey Petrovich KAZAZAEV (Андрей Петрович КАЗАЗАЕВ) |
Tehtävä: OJSC Plant named after V.A. Degtyarev:n pääjohtaja Syntymäaika: 19.11.1964 Syntymäpaikka: Uglitš, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 330515309950 |
Andrey Kazazaev on ”Plant named after V.A. Degtyarev” -yhtiön pääjohtaja. Hän on vastuussa Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan aikana Venäjän asevoimien käyttämiä aseita koskevien Venäjän valtion puolustusmääräysten täyttämisestä. Yrityksen pääjohtajana hän tukee julkisesti Venäjän meneillään olevaa hyökkäystä Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Andrey Kazazaev tukee ja toteuttaa asemassaan toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1716. |
Galina Alexandrovna KHULAPOVA (KASHIRSKAYA) (venäjäksi: Галина Александровна ХУЛАПОВА (КАШИРСКАЯ); ukrainaksi: Галина Олександрiвна ХУЛАПОВА (КАШИРСЬКА)) |
Tehtävä: tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolissa Syntymäaika: 11.3.1980 Kansalaisuus: venäläinen, ukrainalainen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero (Ukraina): 2929001847 |
Galina Khulapova on Kiovan piirin tuomioistuimen tuomari Simferopolin kaupungissa, Krimillä. Hänet on nimittänyt tehtävään Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Hän nostaa järjestelmällisesti syytteitä Ukrainan kansalaisia vastaan poliittisista syistä ja käyttää väärin ääriliikkeiden ja terrorismin vastaista lainsäädäntöä. Hän on toistuvasti pidättänyt Krimin tataareja syytettyinä kuulumisesta Venäjällä kiellettyihin järjestöihin, joita ei ole Ukrainassa kielletty. Khulapova määräsi sakot toimittaja Rolan Osmanoville hänen ammatillisesta toiminnastaan sekä Krimin tataarien spontaaneihin kokoontumisiin osallistuneille, jotka protestoivat Venäjän turvallisuuspalvelujen harjoittamaa sortoa vastaan. Hänen pidättämänsä ja tuomitsemansa henkilöt on toistuvasti tunnustettu poliittisiksi vangeiksi. Sen vuoksi Galina Khulapova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1717. |
Anton Sergeyevich TSYKURENKO (venäjäksi: Антон Сергеевич ЦИКУРЕНКО; ukrainaksi: Антон Сергiйович ЦИКУРЕНКО) |
Tehtävä: tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolissa Syntymäaika: 12.11.1972 Kansalaisuus: ukrainalainen, venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero (Ukraina): 2661419830 |
Anton Tsykurenko on tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolin kaupungissa, Krimillä. Hänet on nimittänyt tehtävään Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Tsykurenko tekee poliittisin perustein päätöksiä syytteistä Ukrainan kansalaisia, kuten Oleg Prikhodkoa, vastaan, jotka vastustivat Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä ja miehitysviranomaisten Krimin tataareihin kohdistamaa sortopolitiikkaa. Hän pidätti asianajaja Emil Kurbedinovin, joka puolusti Krimin tataareja ja ukrainalaisia aktivisteja, joita Venäjän viranomaiset vainosivat poliittisista syistä. Tsykurenko pidätti myös Krimin tataarin Mumine Salievan, joka on poliittisen vangin Seyran Salievin vaimo, sosiaalisessa mediassa julkaistujen viestien takia, ja muita Krimin tataarinaisia heidän kokoonnuttuaan rauhanomaisesti toisten Krimin tataarien ollessa pidätettyinä. Anton Tsykurenko nostaa järjestelmällisesti syytteitä Ukrainan kansalaisia vastaan poliittisista syistä ja käyttää väärin ääriliikkeiden ja terrorismin vastaista lainsäädäntöä. Hänen pidättämänsä ja tuomitsemansa henkilöt on toistuvasti tunnustettu poliittisiksi vangeiksi. Sen vuoksi Anton Tsykurenko tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.2.2024 |
|
1718. |
Boris Ivanovich EFREMOV (Борис Иванович ЕФРЕМОВ) |
Tehtävä: MMZ (alias Mariyskiy Machine-Building Plant) -osakeyhtiön johtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 121509344587 |
Boris Efremov on MMZ (alias Mariyskiy Machine-Building Plant) -osakeyhtiön johtaja. MMZ on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ilmapuolustuksen valvontajärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämät S-300V-ilmatorjuntajärjestelmät. Lisäksi MMZ on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi asemassaan MMZ:n toimitusjohtajana Boris Efremov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Boris Efremov on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
1719. |
Igor Anatolievich MIROSHNICHENKO (Игорь Анатолиевич МИРОШНИЧЕНКО) |
Tehtävä: Saturn-osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 10.11.1973 Syntymäpaikka: Omsk, Omskin alue, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Passin numero: 755761186 Verotunnistenumero: 550301678726 |
Igor Miroshnichenko on Saturn-osakeyhtiön johtaja. Saturn on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää radioelektronisia laitteita Venäjän asevoimien käyttämiä ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä varten. Lisäksi Saturn on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi asemassaan Saturnin johtajana Igor Miroshnichenko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Igor Miroshnichenko on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
1720. |
Nikolai Vladimirovich KLEIN alias Nikolai Vladimirovich KLEYN (Николай Владимирович КЛЕЙН) |
Tehtävä: Kalinin Machine-Building Plant -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 15.1.1955 Syntymäpaikka: Prigorodnojen kylä, Šortandyn piiri, Tselinogradin alue, Kazakstanin SNT (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 666202526313 |
Nikolai Klein on MZIK:n (alias Kalinin Machine-Building Plant) -osakeyhtiön johtaja. MZIK on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää taistelutarvikkeita Venäjän asevoimien käyttämiin S-300V-ilmatorjuntajärjestelmään ja BUK-M1-ilmapuolustusjärjestelmään. Lisäksi MZIK on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi asemassaan MZIK:n johtajana Nikolai Klein tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Nikolai Klein on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
1721. |
Sergey Ivanovich ASTAFUROV (Сергей Иванович АСТАФУРОВ) |
Tehtävä: STC Promtekhaeron (alias Scientific and Technical Center for Industrial Technologies and Air Navigation Systems) -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 25.1.1953 Syntymäpaikka: Minsk, Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 770970715859 |
Sergey Astafurov on STC Promtekhaero (alias Scientific and Technical Center for Industrial Technologies and Air Navigation Systems) -osakeyhtiön johtaja. STC Promtekhaero on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää Venäjän asevoimien käyttämiä radiolähetys- ja navigointilaitteita. Lisäksi STC Promtekhaero on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi asemassaan STC Promtekhaeron johtajana Sergey Ivanovich Astafurov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Sergey Astafurov on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
1722. |
Vladimir Mikhailovich MEDVEDEV (Владимир Михайлович МЕДВЕДЕВ) |
Tehtävä: GosNIIP:n (alias State Scientific Research Institute Of Instrument Making) -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 30.3.1956 Syntymäpaikka: Jaltan kylä, Donetskin alue, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: ukrainalainen ja/tai venäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 773501928102 |
Vladimir Medvedev on GosNIIP (alias State Scientific Research Institute Of Instrument Making) -osakeyhtiön johtaja. GosNIIP on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää muun muassa Venäjän asevoimien käyttämiä sukellusveneiden ja risteilyohjusten valvontajärjestelmiä. Lisäksi GosNIIP on Venäjän valtion omistaman Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernin, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta-aseita ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön, tytäryhtiö. Sen vuoksi asemassaan GosNIIP:n johtajana Vladimir Medvedev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Vladimir Medvedev on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
1723. |
Grigoriy Igorevich GRIGORIEV (Григорий Игоревич ГРИГОРЬЕВ) |
Tehtävä: LLC NOVELCOn pää- ja toimitusjohtaja; Syntymäaika: 19.6.1977 Syntymäpaikka: Istra, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 721493424 |
Grigoriy Grigoriev on logistiikkayritys NOVELCOn pää- ja toimitusjohtaja, joka osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden rinnakkaistuontiin Venäjälle. Sen vuoksi NOVELCOn pää- ja toimitusjohtajana hän rikkoo merkittävästi päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
23.2.2024 |
|
1724. |
Ruslan Rustemovich BULATOV (Руслан Рустемович БУЛАТОВ) |
Tehtävä: LLC Testkomplektin pääjohtaja Syntymäaika: 4.4.1986 Syntymäpaikka: Venäjän federaatio, Tatarstan Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 165506143613 |
Ruslan Bulatov on Testkomplekt-yrityksen pääjohtaja. Testkomplekt toimittaa Venäjän federaatiolle unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvia tavaroita. Testkomplekt tarjoaa erityisesti monenlaisia analogia-digitaalimuunninkomponentteja, mikro-ohjaimia, diodeja ja antureita, joita ei saa viedä Venäjän federaatioon. Lisäksi Testkomplekt toimittaa tuotteita Radiopriborsnab-yritykseltä, joka on Venäjän merkittävän sotilasalan radioelektroniikkatuotteiden kehittäjän ja valmistajan Radio-Electronic Technologies KRET -konsernin tytäryhtiö. Sen vuoksi Ruslan Bulatov antaa Testkomplektin pääjohtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän myös rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
23.2.2024 |
|
1725. |
Pavel Aleksandrovich SLUCHAK (venäjäksi: Павел Александрович СЛУЧАК; ukrainaksi: Павел Аляксандравiч СЛУЧАК |
Tehtävä: OJSC Orsha Aircraft Repair Plantin pääjohtaja Syntymäaika: 1963 Syntymäpaikka: Mozyr, Homelin alue, Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Pavel Sluchak on Orsha Aircraft Repair Plant -yhtiön pääjohtaja. Orsha Aircraft Repair Plant on valkovenäläinen valtion omistama yritys, joka korjaa ja nykyaikaistaa ilma-aluksia. Orsha Aircraft Repair Plant kunnostaa ja nykyaikaistaa helikoptereita (Mi-24 ja Mi-35), joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Orsha Aircraft Repair Plantin pääjohtajana Pavel Sluchak antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2024 |
|
1726. |
Denis Aleksandrovich DIDENKO (Денис Александрович ДИДЕНКО) |
Tehtävä: tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolissa Syntymäaika: 14.6.1978 Syntymäpaikka: Komsomolsk, Sverdlovskin alue, Luhanskin alue, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Denis Didenko on tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolin kaupungissa, Krimillä. Hänet on nimittänyt tehtävään Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Didenko teki poliittisin perustein tuomioistuimen päätöksiä syytteistä Oleg Prikhodkon kaltaisia Ukrainan kansalaisia vastaan, jotka vastustivat Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä sekä miehitysviranomaisten Krimin tataareihin kohdistuvaa sortopolitiikkaa, sekä Gulsum Khalilovan kaltaisia toimittajia vastaan, jotka uutisoivat ukrainalaisten aktivistien ja Krimin tataarien mielenosoituksista Hersonin alueella. Hän pidätti toistuvasti Krimin tataareja, kuten Riza Reshetovin, osallistumisesta vangittuna olevia koskeviin kokouksiin. Denis Didenko nostaa järjestelmällisesti syytteitä Ukrainan kansalaisia vastaan poliittisista syistä ja käyttää väärin ääriliikkeiden ja terrorismin vastaista lainsäädäntöä. Hänen pidättämänsä ja tuomitsemansa henkilöt on toistuvasti tunnustettu poliittisiksi vangeiksi. Sen vuoksi Denis Didenko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1727. |
Ruslan Rinatovich SHAMBAZOV (Руслан Ринатович ШАМБАЗОВ) |
Tehtävä: Krimin tasavallan sisäministeriön ääriliikkeiden torjuntakeskuksen osastopäällikkö, poliisin everstiluutnantti Syntymäaika: 19.5.1984 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: AR Krim, Simferopolin alue, Mirnojen kylä, Evpatoriyaskaya-katu 37 Verotunnistenumero (Ukraina): 3082021993 |
Ruslan Shambazov on Krimin sisäministeriön ääriliikkeiden torjuntakeskuksen poliisi. Shambazov osallistui poliittisin perustein tapahtuvaan vainoon Ukrainan kansalaisia vastaan Krimillä ja johti sitä. Kohteena oli myös ihmisoikeuksien alalla toimivia eli asianajajia, toimittajia ja ihmisoikeusaktivisteja. Hän aloitti asianajajien Emil Kurbedinovin ja Edem Semedlyaevin pidätykset ja valvoi niitä. Ruslan Shambazov järjesti ihmisoikeusaktivistien ja toimittajien vainon heidän ammatillisen toimintansa ja sodan vastaisten julkilausumiensa vuoksi. Hän aloitti Abdureshit Dzhepparovin, Remzi Bekirovin ja Rolan Osmanovin hallinnollisen syytteeseenpanon kaukaa haetuin poliittisin perustein. Shambazov on toistuvasti käynnistänyt ja johtanut Krimin tataarien perusteettomia ja laittomia joukkopidätyksiä näiden kokoonnuttua tuomioistuinten läheisyyteen tukeakseen pidätettyinä olleita toisia Krimin tataareja. Sen vuoksi Ruslan Shambazov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1728. |
Valeriy Petrovich SHATILO alias Valery Petrovich SHATILO (venäjäksi: Валерий Петрович ШАТИЛО; ukrainaksi: Валерiй Петрович ШАТIЛО) |
Asema: OJSC 2566 Plant for the Repair of Radio-Electronic Weapons (UNP 600012284):n entinen johtaja (helmikuuhun 2025 saakka) Syntymäaika: 21.3.1959 Syntymäpaikka: Minsk, Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Valeri Šatilo (Valeriy Shatilo) toimi 2566 Plant for the Repair of Radio-Electronic Weapons -yhtiön johtajana helmikuuhun 2025 saakka. Yritys on erikoistunut aseiden ja ilmapuolustustarvikkeiden sekä muiden monimutkaisten radiolaitteiden ja sotilastarvikkeiden korjaamiseen ja nykyaikaistamiseen. 2566 Radioelectronic Armament Repair Plant tarjoaa huolto- ja korjauspalveluja Venäjän asevoimille. Valeri Šatilo antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1729. |
Vladimir Vladimirovich ARTYAKOV (Владимир Владимирович АРТЯКОВ) |
Tehtävä: Rostec State Corporationin ensimmäinen varapääjohtaja Syntymäaika: 30.6.1959 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Osoite: 3 Tšobotovskaja, asunto 148, 119634 Moskova, Venäjän federaatio Passin numero: 511528697 |
Vladimir Artyakov on venäläinen johtaja. Rostec State Corporationin ensimmäisenä varapääjohtajana hän on vastuussa Venäjän federaation asevoimia koskevien valtion puolustusmääräysten täytäntöönpanosta. Hän myös tekee yhteistyötä Venäjän hallituksen kanssa, minkä ansiosta Rostec voi testata uusia sotilaallisia ratkaisuja Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen aikana. Sen vuoksi Vladimir Artyakov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1730. |
Yanina Valeryevna OKHOTA (KOZHEMYAKO) alias Yanina Valeriivna Okhota (KOZHEMYAKO) (venäjäksi: Янина Валерьевна ОХОТА (КОЖЕМЯКО); ukrainaksi: Янiна Валерiївна ОХОТА (КОЖЕМЯКО)) |
Tehtävä: tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolissa Syntymäaika: 16.7.1983 Syntymäpaikka: Petrovon kylä, Simferopolin alue, Krimin autonominen tasavalta Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Yanina Okhota (Kozhemyako) on tuomari Kiovan piirin tuomioistuimessa Simferopolin kaupungissa, Krimillä. Hänet on nimittänyt tehtävään Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin. Okhota teki poliittisin perustein päätöksiä syytteistä Ukrainan kansalaisia vastaan, jotka vastustivat Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä ja miehitysviranomaisten Krimin tataareihin kohdistamaa sortopolitiikkaa. Hän pidätti sevastopolilaisen aktivistin Alexei Shestokovichin, joka oli osoittanut solidaarisuutta poliittisia vankeja kohtaan, ja pidätti kolme Nomosin analyysikeskuksen asiantuntijaa, jotka Venäjän federaation turvallisuuspalveluoli vanginnut. Okhota pidätti Krimin tataareja heidän väitetystä osallisuudestaan islamilaisen Hizb ut-Tahrir -puolueen toimintaan ja syyllistyi näin ollen ääriliikkeiden ja terrorisminvastaisen lainsäädännön väärinkäyttöön. Lisäksi hän nosti syytteitä Krimin tataareja vastaan, jotka olivat ihmisoikeusliikkeen ”Crimean Solidarity” jäseniä, heidän journalistisen toimintansa vuoksi. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Okhota on nostanut syytteitä Krimin asukkaita vastaan sodan vastaisten lausuntojen antamisesta sosiaalisessa mediassa. Sen vuoksi Yanina Okhota tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1731. |
Oleg Borisovich SEMENOVYKH (Олег Борисович СЕМЕНОВЫХ) |
Asema: Favorit Research and Production Company (LLC NPK Favorit) -yrityksen entinen pääjohtaja; LLC SKB TSM:n ja LLC NPO ”Favorit”:n nykyinen toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772379165175 |
Oleg Semenovyh (Oleg Semenovykh) on SKB TSM -yhtiön (LLC ”SKB TSM”) ja NPO ”Favorit” -yhtiön (LLC NPO ”Favorit”) toimitusjohtaja. Oleg Semenovyh oli Favorit Research and Production Company -yhtiön (LLC NPK Favorit) pääjohtaja 11. maaliskuuta 2025 saakka. NPK Favorit -yhtiö luo automaattisia tieto- ja valvontajärjestelmiä, joilla seurataan maantieteellisesti hajautettujen kohteiden maan- ja merenpintatilannetta ja joiden toiminta perustuu erityisiin ohjelmistoihin. NPK Favorit -yhtiö tuottaa tilannetietoisuusjärjestelmiä, liikkuvia komplekseja, kiinteitä automatisoituja komplekseja, optoelektronisia laitteita, tutka-asemia, valaistuslaitteita, monitoiminavigointijärjestelmää (Azimuth-F) sekä liikkuvia huoltokomplekseja (Arsenal) ja erityisohjelmistoja, jotka on suunniteltu automatisoimaan tarkastuslaitosten toimintaa. Lisäksi Venäjän viranomaiset käyttävät joitakin NPK Favorit -tuotteita (Ratnik, Helios ja Helios-B) sotilasalalla ja rajavartiotoiminnassa. NPO Favorit -yhtiöllä on useita samankaltaisuuksia NPK Favorit -yhtiön kanssa: niillä on muun muassa samat suurimmat asiakkaat, sama päätoiminta ja samaa muuta toimintaa. NPK Favoritin pääjohtajana Oleg Semenovyh antoi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1732. |
Georgiy Vladimirovich ANTSEV (Георгий Владимирович АНЦЕВ) |
Asema: JSC NPP Radar MMS:n pääjohtaja/pääsuunnittelija; SoyuzMash Russian Pietarin-sivuliikkeen puheenjohtaja 28. helmikuuta 2024 lähtien Syntymäaika: 29.1.1961 Syntymäpaikka: Venäjän federaatio, Gorki, Leningrad (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 780105167705 |
Georgi Antsev (Georgiy Antsev) on SoyuzMash Russian Pietarin-sivuliikkeen puheenjohtaja sekä Research and Production Enterprise Radar MMS -osakeyhtiön (JSC NPP Radar MMS) pääjohtaja ja pääsuunnittelija. NPP Radar MMS -yhtiö on venäläinen puolustusteollisuusyritys, joka suunnittelee ja tuottaa maaliinhakeutumisjärjestelmiä huipputarkoille täsmäaseille sekä sotilas- ja siviilikäyttöön tarkoitetuille ilmailu-, seuranta- ja navigointijärjestelmille. NPP Radar MMS -yhtiö suunnittelee ARGS-14E-, ARGS-35E- ja ARGS-54E-mallisia aktiivisia tutkahakupäitä, joilla risteilyohjukset voidaan ohjata tarkasti maanpäälliseen kohteeseen lentoradan viimeisen vaiheen aikana. 3M-14E tai muut Kalibr-malliperheen ohjukset sisältävät ARGS-14E-tutkahakupään tai kehittyneemmän ARGS-54E-tutkahakupään. Kh-35/35U Uran/3M-24 -järjestelmä sisältää ARGS-35E-tutkahakupään tai nykyaikaistetun version Gran-KE. ARGS-35E-tutkahakupää sisältyy rannikkoalueilla käytettävään Bal-ohjusjärjestelmään, jossa käytetään Kh-35/Kh-35E-ohjuksia. NPP Radar MMS -yhtiö osallistuu myös sellaisten miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien tutkimukseen ja kehittämiseen, joita voitaisiin käyttää sotilasoperaatioissa. |
23.2.2024 |
|
1733. |
Stanislav Petrovich SHEVCHUK (Станислав Петрович ШЕВЧУК) |
Asema: Venäjän federaation valtionyhtiö Avangardin (FKP Avangard) pääjohtaja (1. lokakuuta 2024 saakka) Syntymäaika: 26.1.1972 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 143400493354 |
Stanislav Ševtšuk (Stanislav Shevchuk) toimi Venäjän federaation valtionyhtiön Avangard (FKP Avangard) pääjohtajana 1. lokakuuta 2024 saakka. Avangard-yhtiö on venäläinen puolustusalan yritys, joka täyttää valtion puolustusmääräyksiä sotilaskaluston ja aseiden hävittämisestä. Avangard-yhtiö tekee myös ammusten suunnitteluun ja nykyaikaistamiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Yritys on valtion omistuksessa Rostec State Corporationin ja valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavan liittovaltion viraston välityksellä. Yrityksen nykyaikaistaminen toteutettiin federaation tavoiteohjelman avulla, ja Baškirian valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaava liittovaltion virasto tarjosi Avangard-yritykselle maa-alueen sen tuotantokapasiteetin laajentamiseksi. Stanislav Ševtšuk antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
1734. |
Gleb Yurievich VARENITSA (Глеб Юрьевич Вареница) |
Tehtävä: Osakeyhtiö Novosibirsk Plant of Artificial Fiberin pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 550618603328 |
Gleb Varenitsa on ”Novosibirsk Plant of Artificial Fiber” (NZIV) -osakeyhtiön pääjohtaja. Se on Venäjän sotateollisen kompleksin yritys, joka tuottaa teollisia räjähteitä käytettäväksi Venäjän asevoimien moniputkisissa raketinheittimissä (MLRS). NZIV:n tuottamia teollisia räjähteitä käytetään Uragan-, Smerch- ja Topol-S-mallien moniputkisissa raketinheittimissä, joita Venäjän armeija käyttää laajalti hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. NZIV:n tärkein kumppani on toinen Venäjän sotateollisen kompleksin yritys, SPLAV, joka kehittää ja kokoaa moniputkisia raketinheittimiä Venäjän asevoimia varten. Sen vuoksi Gleb Varenitsa tukee NZIV:n pääjohtajana toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1735. |
Olga Vladimirovna NIKISHINA (Ольга Владимировна НИКИШИНА) |
Tehtävä: Venäjän presidentin lasten oikeuksista vastaavan komissaarin toiminnan tukiosaston apulaispäällikkö Syntymäaika: 24.3.1989 Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 402403008600, Passin numero: 2908332215 |
Olga Nikishina on Venäjän presidentin lasten oikeuksista vastaavan komissaarin toiminnan tukiosaston apulaispäällikkö. Venäjän federaatio osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Nämä toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Venäjän presidentin lasten oikeuksista vastaavan komissaarin toimintaa tukevan osaston apulaispäällikkönä hän tukee ja panee täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Maria Lvova-Belovaa. |
23.2.2024 |
|
1736. |
Marina Leonidovna PESCHANSKAYA (Марина Леонидовна ПЕСЧАНСКАЯ) |
Tehtävä: Lasten oikeuksia käsittelevä oikeusasiamies Sevastopolissa Syntymäaika: 23.5.1967 Syntymäpaikka: Ukraina, Donetsk Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 920155250265, Passin numero: 00ВС521743 |
Marina Peschanskaya on lasten oikeuksia käsittelevä oikeusasiamies Sevastopolissa (Venäjän miehittämällä Krimillä). Asemassaan hän on ollut henkilökohtaisesti osallisena lasten laittomiin kuljetuksiin Melitopolissa sijaitsevasta orpokodista Sevastopoliin. Ukrainalaisten lasten laittomien kuljetusten osalta hän on puolustanut Venäjän presidentin lasten oikeuksista vastaavan komissaarin Maria Lvova-Belovan kantoja. Venäjän federaatio osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Nämä toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Lasten oikeuksia Sevastopolissa (Venäjän miehittämällä Krimillä) käsittelevänä oikeusasiamiehenä Peschanskaya tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1737. |
Inna Gennadyevna VARLAMOVA (Инна Геннадьевна ВАРЛАМОВА) |
Syntymäaika: 1.1.1968 Syntymäpaikka: Venäjä Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 772705293530 Passin numero: 4512826961 |
Inna Varlamova on Venäjän valtionduuman jäsenen ja duuman ”Just Russia – For Truth” -puolueryhmittymän johtajan Sergei Mironovin vaimo. Varlamova adoptoi yhdessä aviomiehensä kanssa lapsen, joka oli siepattu orpokodista Ukrainan Hersonissa, joka on Venäjän laittoman miehityksen kohteena. Varlamova matkusti henkilökohtaisesti Hersonin alueelle ja kuljetti laittomasti kaksi lasta Venäjän federaatioon. Yhden lapsen sukunimi muutettiin Mironovaksi, ja hänen syntymäpaikakseen muutettiin Venäjän federaation Podolsk Ukrainan Hersonin sijaan. Venäjän federaatio osallistuu ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Nämä toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Inna Varlamova on sen vuoksi vastuussa toimista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Inna Varlamova on myös lähellä aviomiestään Sergei Mikhailovich Mironovia. |
23.2.2024 |
|
1738. |
Kang Sun NAM |
Asema: Korean demokraattisen kansantasavallan entinen puolustusministeri Syntymäpaikka: Korean demokraattinen kansantasavalta Kansalaisuus: Korean demokraattinen kansantasavalta Sukupuoli: mies |
Kang Sun Nam on Korean demokraattisen kansantasavallan entinen puolustusministeri. Kyseisessä asemassa hän valvoi Korean demokraattisen kansantasavallan laittoman ballististen ohjusten ohjelman kehittämistä ja osallistui suoraan Korean demokraattisen kansantasavallan ja Venäjän väliseen sotilaalliseen yhteistyöhön, jonka tuloksena Korean demokraattinen kansantasavalta toimitti ammuksia Venäjälle, jotta tämä voi jatkaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan. Venäjän asevoimat ovat käyttäneet Korean demokraattisen kansantasavallan suunnittelemia, kehittämiä ja tuottamia ballistisia ohjuksia Ukrainaa vastaan. Kang Sun Nam tuki julkisesti ja puolusti Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Sen vuoksi hän tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1739. |
Ruslan Gennadievich TARASOV (Руслан Геннадьевич ТАРАСОВ) |
Tehtävä: NPP Iskra Plant (alias Research and Production Enterprise Iskra Plant) -osakeyhtiön johtaja Syntymäaika: 22.6.1965 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 732718781987 |
Ruslan Tarasov on NPP Iskra Plant (alias Research and Production Enterprise Iskra Plant) -osakeyhtiön johtaja. NPP Iskra Plant on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää diodeja, transistoreja ja muita puolijohdekomponentteja Venäjän puolustussektorille. Lisäksi NPP Iskra Plant on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi asemassaan NPP Iskra Plantin johtajana Ruslan Tarasov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Ruslan Tarasov on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
1740. |
Olga VOLKOVA (Ольга ВОЛКОВА) |
Asema: Kansalaisjärjestö ”Delfinin” johtaja Syntymäaika: 9.10.1974 Verotunnistenumero: 2731019589 Sukupuoli: nainen |
Olga Volkova on kansalaisjärjestö ”Delfinin” johtaja. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Ukrainan miehitetyiltä alueilta Valko-Venäjän tasavaltaan. Olga Volkova on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Valko-Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin ja valkovenäläisiin perheisiin. Olga Volkova on järjestänyt ja helpottanut lasten siirtoja Ukrainasta Valko-Venäjälle ja koordinoinut toimiaan Valko-Venäjän hallinnon jäsenten kanssa helpottaakseen lasten siirtämistä Ukrainasta Venäjälle ennen heidän kuljettamistaan Valko-Venäjälle. Volkovan johdolla on toteutettu ukrainalaislasten ideologista indoktrinaatiota Lapset pakotetaan osallistumaan koulutusohjelmiin, joilla tuetaan aktiivisesti Venäjän valtion propagandaa ja edistetään ajatusta siitä, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Olga Volkova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1741. |
Aleksey Konstantinovich TALAY alias Aleksey TALAI (venäjäksi: Алексей Константинович ТАЛАЙ; valkovenäjäksi: Аляксей Канстанцiнавiч ТАЛАЙ) |
Asema: Charitable Foundation Aleksey Talayn perustaja ja johtaja Syntymäaika: 22.1.1983 Syntymäpaikka: Orša, Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Aljaksei Talai (Aleksey Talay) on Charitable Foundation Aleksey Talay -säätiön perustaja ja johtaja. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Valko-Venäjän tasavaltaan. Aljaksei Talai on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Valko-Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin ja valkovenäläisiin perheisiin. Aljaksei Talai ja hänen säätiönsä ovat järjestäneet ja helpottaneet lasten siirtämistä Ukrainasta Valko-Venäjälle ja koordinoineet toimiaan Valko-Venäjän hallinnon jäsenten kanssa helpottaakseen lasten siirtämistä Ukrainasta Venäjälle ennen heidän kuljettamistaan Valko-Venäjälle. Talain johdolla on huolehdittu ukrainalaisten lasten ideologisesta indoktrinaatiosta. Lapset pakko-osallistuvat koulutusohjelmiin, joilla tuetaan aktiivisesti Venäjän valtiollista propagandaa, julkisesti kielletään Ukrainan oikeus olla valtio ja peräänkuulutetaan maan denatsifikaatiota ja myös ”deukrainisaatiota” sekä kannatetaan ajatusta, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Venäjän federaation presidentti on myöntänyt hänelle ystävyyden kunniamerkin. Sen vuoksi Aljaksei Talai on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1742. |
Dmitriy Vladimirovich DEMIDOV (venäjäksi: Дмитрий Володимирович ДЕМИДОВ; valkovenäjäksi: Дзмiтрый Уладзiмiравiч ДЗЯМIДАЎ) |
Tehtävä: Novopolotskin kaupungin toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Vitebskin alueen komitean neuvoston jäsen Valko-Venäjän tasavallan kansalliskokouksen jäsen Syntymäaika: 11.12.1975 Syntymäpaikka: Polotsk, Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitriy Demidov on Novopolotskin kaupungin toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Valko-Venäjän tasavaltaan. Dmitriy Demidov on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Valko-Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin ja valkovenäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Dmitriy Demidov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1743. |
Svetlana Anatolievna MAYBORODA (venäjäksi: Светлана Анатольевна МАЙБОРОДА; ukrainaksi: Свiтлана Анатолiївна МАЙБОРОДА) |
Tehtävä: ”Perhe- ja lapsiasioista vastaavan valtion yksikön” päällikkö ”Donetskin kansantasavallassa” Syntymäaika: 21.2.1970 Syntymäpaikka: Makijivka, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen |
Svetlana Mayboroda toimii ”perhe- ja lapsiasioista vastaavan valtion yksikön” päällikkönä ”Donetskin kansantasavallassa”. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Valko-Venäjän tasavaltaan. Svetlana Mayboroda on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Svetlana Mayboroda on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
23.2.2024 |
|
1744. |
Dzmitry Yaŭhienavič SHAUTSOU alias Dzmitry Yaŭhienavič ŠAŬCOŬ alias Dmitry Yevgenyevich SHEVTSOV (venäjäksi: Дмитрий Евгеньевич ШЕВЦОВ; valkovenäjäksi: Дзмiтрый Яўгенавiч ШАЎЦОЎ) |
Tehtävä: Valko-Venäjän Punaisen Ristin pääsihteeri Syntymäaika: 3.11.1973 Syntymäpaikka: Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies |
Dzmitry Shautsou on Valko-Venäjän Punaisen Ristin pääsihteeri. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Valko-Venäjän tasavaltaan. Dzmitry Shautsou on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Valko-Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin ja valkovenäläisiin perheisiin. Hän on vieraillut ukrainalaisten lasten luona sekä Valko-Venäjällä että Venäjän miehittämässä Ukrainassa Z-tunnuksella varustetussa sotilasasussa. Dzmitry Shautsou käyttää Valko-Venäjän Punaista Ristiä järjestääkseen ja helpottaakseen ukrainalaisten lasten siirtoja Valko-Venäjälle. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Dzmitry Shautsou on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen toteuttamisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1745. |
Elena Mikhailovna DEMIDOVA (venäjäksi: Елена Михайловна ДЕМИДОВА; valkovenäjäksi: Алена Мiхайлаўна ДЗЯМIДАВА) |
Tehtävä: Jevpatorijan kaupunginhallituksen päällikkö Syntymäaika: 12.9.1975 Syntymäpaikka: Jevpatorija, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen Osoite:; 297408, Jevpatorija, Lenin-puistokatu, 2, Krimi, Ukraina |
Elena Demidova on Jevpatorijan kaupunginhallituksen päällikkö. Tässä tehtävässä hän on ollut vastuussa ukrainalaisten lasten laittomasta karkottamisesta Venäjälle ja siitä, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Elena Demidova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1746. |
Inna Volodymyrovna SHVENK alias Inna Volodymyrovna MISHCHENKO (venäjäksi: Инна Владимировна ШВЕНК alias Инна Владимировна МИЩЕНКО; ukrainaksi: Iнна Володимирiвна ШВЕНК alias Iнна Володимирiвна МIЩЕНКО) |
Tehtävä: Lasten oikeuksien komissaari ”Luhanskin kansantasavallassa” Syntymäaika: 25.10.1991 Syntymäpaikka: Altševsk, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: nainen |
Inna Schvenk on lasten oikeuksien komissaari ”Luhanskin kansantasavallassa”. Tässä tehtävässä hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet eniten ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Inna Schvenkin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Inna Schvenk tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1747. |
Irina Dmitrievna KLYUEVA (venäjäksi: Ирина Дмитриевна КЛЮЕВА; ukrainaksi: Iрина Дмитрiвна КЛЮЄВА) |
Tehtävä: Lasten oikeuksien komissaari ”Krimin tasavallassa” Syntymäaika: 13.8.1966 Syntymäpaikka: Shepetivka, Ukraine Sukupuoli: nainen |
Irina Klyueva on lasten oikeuksien komissaari ”Krimin tasavallassa”. Tässä tehtävässä hän on yksi niistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet eniten ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Irina Klyuevan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Irina Klyueva tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2024 |
|
1748. |
Natalya Vladimirovna KOMAROVA (Наталия Владимировна КОМАРОВА) |
Tehtävä: Hantien ja mansien autonomisen piirikunnan kuvernööri Syntymäaika: 21.10.1955 Syntymäpaikka: Jazvo, Ljadyn piiri, Pihkovan alue, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Osoite 5 Mira str., Khanty-Mansiysk, 628006, Venäjän federaatio |
Natalya Komarova on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin nimittämä Hantien ja mansien autonomisen piirikunnan kuvernööri. Kuvernöörinä Natalya Komarova johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Kuvernöörinä Natalya Komarova on hyötynyt presidentti Vladimir Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Natalya Komarova on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Natalya Komarovan toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Natalya Komarova tukee ja toteuttaa näin ollen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.2.2024 |
|
1749. |
Oleg Vladimirovich MELNICHENKO (Олег Владимирович МЕЛЬНИЧЕНКО) |
Tehtävä: Penzan alueen kuvernööri, Yhtenäinen Venäjä -puolueen Penzan alueosaston sihteeri Syntymäaika: 21.5.1973 Syntymäpaikka: Penza, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Melnichenko on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin nimittämä Penzan alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Oleg Melnichenko johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Kuvernöörinä Oleg Melnichenko on hyötynyt presidentti Vladimir Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Oleg Melnichenko on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Oleg Melnichenkon toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Oleg Melnichenko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1750. |
Pavel Viktorovich MALKOV (Павел Викторович МАЛКОВ) |
Tehtävä: Rjazanin alueen kuvernööri, Yhtenäinen Venäjä -puolueen Rjazanin alueosaston sihteeri Syntymäaika: 20.1.1980 Syntymäpaikka: Saratov, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Pavel Malkov on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin nimittämä Rjazanin alueen kuvernööri. Kuvernöörinä Pavel Malkov johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Kuvernöörinä Pavel Malkov on hyötynyt presidentti Vladimir Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Pavel Malkov on myös osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle ja heidän antamiseensa huollettaviksi tai adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Pavel Malkov järjesti ukrainalaisten lasten kirjaamisen Venäjän isänmaallisiin oppilaitoksiin. Pavel Malkovin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
23.2.2024 |
|
1751. |
Vyacheslav Vladimirovich GLADKOV (Вячеслав Владимирович ГЛАДКОВ; valkovenäjäksi: Вячаслаў Уладзiмiравiч ГЛАДКОЎ) |
Tehtävä: Venäjän federaation valtioneuvoston jäsen, Belgorodin alueen kuvernööri Syntymäaika: 15.1.1969 Syntymäpaikka: Kuški, Kamenkan piiri, Penzan alue, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 5602771258 |
Vyacheslav Gladkov on Belgorodin alueen kuvernööri ja Venäjän federaation valtioneuvoston jäsen. Tässä tehtävässä hän johtaa Venäjän federaation alueellista valtion elintä ja vastaa valtiollisten politiikkojen täytäntöönpanosta aluetasolla. Kuvernöörinä Vyacheslav Gladkov on hyötynyt presidentti Vladimir Putinin Venäjän hallintolakiin tekemistä muutoksista, jotka antavat hänelle mahdollisuuden pysyä vallassa vielä vuosia. Vyacheslav Gladkov osallistuu myös ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Belgorodin alueelle. Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alettua Venäjä on siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Belgorodin alueelle. Vyacheslav Gladkov on yksi keskeisistä henkilöistä, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomaan karkottamiseen Venäjälle ja siihen, että lapset on sen jälkeen annettu laittomasti adoptoitaviksi venäläisiin perheisiin. Hänen toimensa loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Vyacheslav Gladkov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1752. |
Vladimir Vladimirovich MIKHEYCHIK (Владимир Владимирович МИХЕЙЧИК) |
Tehtävä: Open Joint Stock Company State Airline 224th Flight Detachmentin pääjohtaja Syntymäaika: 16.5.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Mikheychik on toiminut State Airline 224th Flight Detachment -yhtiön pääjohtajana vuodesta 2018. Se on Venäjän valtion omistama yritys, joka toimii Venäjän puolustusministeriön alaisuudessa kaupallisten lentorahtipalvelujen, myös sotilasrahdin, tarjoajana. Se kuljettaa sotilasteknologiaa ja puolustustarvikkeita puolustusministeriön alaisuudessa ja tukee sen vuoksi toiminnallaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Mikheychik tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
1753. |
Artem Pavlovitš MARTŠEVSKYI alias Artem Pavlovich MARCHEVSKIJ alias Artěm Pavlovič MARČEVSKIJ (Артем Павлович МАРЧЕВСЬКИЙ) |
Asema: poliitikko, mediatuottaja, propagandisti Syntymäaika: 5.7.1988 Syntymäpaikka: Kiova, SNTL, nykyinen Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen, israelilainen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 3232824038 |
Artem Martševskyi on entinen ukrainalainen poliitikko ja lähellä entistä ukrainalaista poliitikkoa ja liike-elämän edustajaa Viktor Medvedtšukia. Artem Martševskyi on huhtikuusta 2022 lähtien ollut poissaolevana Ukrainan valtion tutkintaviraston tutkinnan kohteena Ukrainan vastaisista teoista. Artem Martševskyi oli keskeisessä asemassa Voice of Europe -mediabrändin hankinnassa ja sen toiminnan liittämisessä samannimiseen osakeyhtiöön, jonka kotipaikka on Prahassa. Voice of Europen epävirallisena johtajana Artem Martševskyilla on ollut keskeinen rooli sellaisen keskitetyn disinformaation ja harhauttavan narratiivin levittämisessä, jonka tavoitteena on heikentää Ukrainan uskottavuutta ja julkista kuvaa ja sen pyrkimyksiä puolustautua Venäjän käymässä hyökkäyssodassa. Artem Martševskyi on käyttänyt Voice of Europea välineenä rahoituksen kanavoinnissa propagandistien palkkioihin ja vaikutusverkoston rakentamisessa yhteyksien luomiseksi Medvedtšukin ja hänen liittolaistensa sekä Euroopan poliittisten puolueiden edustajien välillä. Artem Martševskyi tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
27.5.2024 |
|
1754. |
Viktor Volodymyrovytš MEDVEDTŠUK alias Viktor Volodymyrovič MEDVEDČUK venäjäksi: Виктор Владимирович МЕДВЕДЧУК) (ukrainaksi: Віктор Володимирович МЕДВЕДЧУК; |
Asema: poliitikko, liikemies, tosiasiallinen median omistaja Syntymäaika: 7.8.1954 Syntymäpaikka: Potšet, Krasnojarskin aluepiiri, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 1994214296 |
Viktor Medvedtšuk on entinen ukrainalainen poliitikko ja liike-elämän edustaja, joka on ollut Venäjä-mielisen politiikan johtava puolestapuhuja Ukrainassa ja joka on edistänyt politiikkoja ja toimia, joiden tarkoituksena on heikentää Ukrainan hallituksen uskottavuutta ja legitimiteettiä. Viktor Medvedtšukilla on tiiviit henkilökohtaiset siteet Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin, ja hän on lähellä tätä. Viktor Medvedtšuk käytti liittolaistensa, kuten Artem Martševskyin, kautta määräysvaltaa ukrainalaisissa tiedotusvälineissä ja hyödynsi niitä Venäjä-mielisen propagandan levittämiseen Ukrainassa ja sen ulkopuolella. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan Viktor Medvedtšuk levitti Venäjän propagandistisia narratiiveja sodasta heikentäen Ukrainan suvereniteettia. Tätä varten Viktor Medvedtšuk perusti huhtikuussa 2023 Venäjällä Toinen Ukraina -nimisen poliittisen liikkeen. Viktor Medvedtšuk on liittolaistensa ja lähellä olevien yhteisöjen, kuten Martševskyin ja Voice of Europe -mediakanavan, kanssa jatkanut eurooppalaisiin poliittisten puolueisiin ja yksittäisiin poliitikkoihin kohdistettavien vaikutusoperaatioiden rahoittamista ja toteuttamista. Kyseisiin toimiin on kuulunut taloudellisten resurssien tarjoaminen yksittäisille poliittisille toimijoille Euroopassa. Viktor Medvedtšuk on johtanut ja valvonut Martševskyin ja Voice of Europen pahantahtoista toimintaa hyödyntäen Martševskyin asemaa Voice of Europen tosiasiallisena johtajana. Viktor Medvedtšuk tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
27.5.2024 |
|
1755. |
Aram Ashotovich GABRELYANOV (Арам Ашотович ГАБРЕЛЯНОВ) |
Asema: propagandan levittäjä; Life.ru:n perustaja japäätoimittaja Syntymäaika: 10.8.1961 Syntymäpaikka: Derbent, Dagestan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 770204507032 |
Aram Gabreljanov on venäläinen propagandan levittäjä, jolla on läheinen yhteys Kremliin. Hän levittää aggressiivista propagandaa levittämällä valeuutisia ja väärää tietoa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tukemiseksi. Hän on Life-uutisportaalin – josta on tullut yksi häikäilemättömän propagandan symboleista – perustaja ja päätoimittaja. Hän on itse puhunut aggressiivisesti ja puolueellisesti demokraattisilla vaaleilla valittuja Ukrainan viranomaisia vastaan ja on aina tuonut esiin täyden tukensa Venäjän aggressiiviselle politiikalle Ukrainaa kohtaan. Hän on osallistunut aktiivisesti useisiin media-alan asiantuntijahankkeisiin Ukrainan miehitetyillä alueilla. Yksi niistä on ”Akademija emotsij (Tunteiden akatemia)”, jota rahoitetaan kulttuurialoitteita tukevasta presidentin rahastosta ja joka perustettiin sodan kannatuksen lisäämiseksi. Hänen yrityksensä Mash hallinnoi Mash-propagandahankkeen alueellisia julkaisuja. Hän sponsoroi myös WarGonzo Z -sotilashanketta, jonka kirjeenvaihtajat ovat levittäneet Ukrainan vastaista propagandaa sodan alusta lähtien. Sen vuoksi Aram Gabreljanov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1756. |
Vadim Vladimirovich YAKOVENKO (Вадим Владимирович ЯКОВЕНКО) |
Asema: valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavan liittovaltion viraston (Rosimuštšestvo) johtaja Syntymäaika: 2.1.1970 Syntymäpaikka: Sotši, Krasnodarin alue, Neuvostoliitto, nykyinen Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 232008937900 |
Vadim Jakovenko on valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavan liittovaltion viraston (Rosimuštšestvo) johtaja. Kyseinen Venäjän federaation virasto on toimeenpanoelin, joka hallinnoi liittovaltion omaisuutta ja organisoi sen myyntiä yksityistämistarkoituksissa ja takavarikointitapauksissa tuomioistuinpäätöksen tai muiden virastojen ohjeiden mukaisesti. Rosimuštšestvo on vastuussa useiden länsimaisten omaisuuserien ottamisesta haltuun tiettyjen omaisuuserien väliaikaista haltuunottoa koskevalla asetuksella N:o 302, joka on Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin allekirjoittama. Kyseisen asetuksen allekirjoittamisella varmistettiin, että Venäjän energia-alan toiminta säilyy vakaana ja että Venäjän talouden kannalta merkittävien yritysten toiminnot eivät keskeydy. Lisäksi Rosimuštšestvo vaikuttaa merkittävällä tavalla Venäjän federaation talousarvioon. Rosimuštšestvon johtajana Vadim Jakovenko antaa aineellista ja rahoitustukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Rosimuštšestvo osallistuu aktiivisesti avun antamiseen Venäjän federaation toimintaan Ukrainan miehitetyillä alueilla Donbasissa. Rosimuštšestvon johtajana Vadim Jakovenko tukee ja panee täytäntöön toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1757. |
Oleg Valerievich MORGUN (Олег Валерьевич МОРГУН) |
Asema: Niin kutsuttu Mariupolin pormestari Syntymäaika: 19.3.1967 Syntymäpaikka: Sadkivtsi (ven. Sadkovtsy), Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Morgun on ollut marraskuusta 2023 lähtien Venäjän viranomaisten valvonnassa olevan ja miehittämän Mariupolin kaupungin ”pormestari”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1758. |
Alexander Alexeyevich MOISEYEV (Александр Алексеевич МОИСЕЕВ) |
Asema: amiraali; Venäjän merivoimien päällikkö Syntymäaika: 16.4.1962 Syntymäpaikka: Borskoje, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Amiraali Aleksandr Moisejev on ollut Venäjän merivoimien komentaja 2. huhtikuuta 2024 lähtien. Tässä asemassa hän on vastuussa kaikista Venäjän merivoimien merioperaatioista, myös Ukrainan vastaisista merioperaatioista. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1759. |
Aleksandr Vladimirovich LUZYANIN alias Alexander LUZYANIN (Александр Владимирович ЛУЗЯНИН) |
Asema: JSC Hydromash-osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 27.11.1959 Syntymäpaikka: Kiinan kansantasavalta Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 526002444457 |
Aleksandr Luzjanin on JSC Hydromash-osakeyhtiön pääjohtaja. Kyseinen osakeyhtiö on johtava venäläinen yritys kaikentyyppisten ilma-alusten laskutelineiden, hydraulisten sylinterien ja hydraulisten yksiköiden kehittämisessä, valmistuksessa ja testauksessa. Yritys on mukana lähes kaikissa (sekä siviili- että sotilasalan) ilma-alusten rakennushankkeissa kotimaassaan. JSC Hydromash täyttää Venäjän valtion puolustusmääräykset, ja Venäjän federaation asevoimat käyttää sen tuotteita (runkoa ja muita hydraulisia yksiköitä). Vuoden 2022 lopulla Aleksandr Luzjanin sai Venäjän federaation liittoneuvoston valtionduuman puolustusvaliokunnan puheenjohtajalta kirjeen, jossa tunnustettiin hänen suuri henkilökohtainen panostuksensa Venäjän federaation asevoimien taisteluvalmiuden vahvistamiseen. JSC Hydromashin pääjohtajana Aleksandr Luzjanin on vastuussa yrityksen toiminnasta ja antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1760. |
Vladimir Grigorievich GURBICH (Владимир Григорьевич ГУРБИЧ) |
Asema: NPO PRZ -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 19.7.1948 Syntymäpaikka: Karaganda, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Sukupuoli: mies Kansalaisuus: venäläinen |
Vladimir Gurbitš on NPO PRZ -osakeyhtiön pääjohtaja. NPO PRZ on osa Almaz-Antey-konsernia. NPO PRZ valmistaa, korjaa ja nykyaikaistaa ilmatorjuntajoukkojen tutkalaitteita ja on useiden tuotteiden ainoa valmistaja. Se tuottaa yhdessä kumppaniensa kanssa erityyppisiä tutkajärjestelmiä ja -asemia, antennijärjestelmiä ja tutkalaitteita, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Vladimir Gurbich tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä NPO PRZ -osakeyhtiötä. |
24.6.2024 |
|
1761. |
Viktor Viktorovich BRANCHUGOV (Виктор Викторович БРАНЧУГОВ) |
Asema: NPO MRTZ -osakeyhtiön pääjohtaja Sukupuoli: mies Kansalaisuus: venäläinen |
Viktor Brantšugov on NPO MRTZ -osakeyhtiön pääjohtaja. NPO MRTZ-osakeyhtiö on osa Almaz-Antey-konsernia. NPO MRTZ -osakeyhtiön tärkeimmät tuotteet ovat ilmapuolustusjärjestelmien tarkkailu- ja ohjaustutkien komponentit, ilmapuolustusjärjestelmien johtoasemien komponentit, laukaisujärjestelmien komponentit, sähköisen sodankäynnin komponentit ja liikkuvien korjauspisteiden komponentit. Useita näistä tuotteista käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Viktor Brantšugov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä NPO MRTZ -osakeyhtiötä. |
24.6.2024 |
|
1762. |
Valery Evgenyevich TYULIN (Валерий Евгеньевич ТЮЛИН) |
Asema: FNPTS NNIIRT -osakeyhtiön pääjohtaja Sukupuoli: mies Kansalaisuus: venäläinen |
Valeri Tjulin on FNPTS NNIIRT -osakeyhtiön pääjohtaja. FNPTS NNIIRT-osakeyhtiö on osa Almaz-Antey-konsernia. FNPTS NNIIRT-osakeyhtiön kehittämän ”Nebo”-paikanninsarjan paikantimia 1L125 ”Niobium-SV” käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. FNPTS NNIIRT-osakeyhtiö on kehittänyt sotilasilmapuolustusta varten uutta tutkaa, jonka nykyinen nimi on ”Niobium-SV”. Kyseiset uudet tutkat ovat käytössä Venäjän armeijassa. Sen vuoksi Valeri Tjulin tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä FNPTS NNIIRT -osakeyhtiötä. |
24.6.2024 |
|
1763. |
Nikolai Anatolyevich KALIK (Николай Анатольевич КАЛИК) |
Asema: GPTP GRANIT -osakeyhtiön pääjohtaja Sukupuoli: mies Kansalaisuus: venäläinen |
Nikolai Kalik on GPTP GRANIT -osakeyhtiön pääjohtaja. GPTP GRANIT-osakeyhtiö on osa Almaz-Antey-konsernia. GPTP GRANIT-osakeyhtiön pääasiakas on Venäjän federaation Mustanmeren laivasto, jota käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. GPTP GRANIT ei ainoastaan korjaa sotilaskalustoa, vaan myös huoltaa käyttöön tulevia nykyaikaisia ilmatorjuntajärjestelmiä. GPTP GRANIT-osakeyhtiö seuraa uusien Triumph S-400- ja S-300 PM -järjestelmien toimintaa ja tarjoaa palveluja maavoimien sotilasyksiköille. Sen vuoksi Nikolai Kalik tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä GPTP GRANIT -osakeyhtiötä. |
24.6.2024 |
|
1764. |
Andrey Vladimirovich GUDIN (Андрей Владимирович ГУДИН) |
Asema: MZ RIP -osakeyhtiön pääjohtaja Sukupuoli: mies Kansalaisuus: venäläinen |
Andrei Gudin on MZ RIP -osakeyhtiön pääjohtaja. MZ RIP-osakeyhtiö on osa Almaz-Antey-konsernia. MZ RIP-osakeyhtiö valmistaa ilmapuolustusjärjestelmiä, tutkia, radionavigointilaitteita ja radiokauko-ohjauslaitteita, aseita ja ampumatarvikkeita sekä viestintäjärjestelmiä, joita on käytetty Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. MZ RIP-osakeyhtiö on myös Vladimirin alueen puolustusalan yritysten liiton jäsen. Sen vuoksi Andrei Gudin tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä MZ RIP -osakeyhtiötä. |
24.6.2024 |
|
1765. |
Oleg Yurievich MARTYNOV (Олег Юрьевич МАРТЫНОВ) |
Asema: DNPP-osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 20.11.1954 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Martynov on DNPP-osakeyhtiön pääjohtaja. DNPP-osakeyhtiö on osa Almaz-Antey-konsernia. DNPP-osakeyhtiön päätoimena on huipputeknologian puolustustuotteiden kehittäminen ja tuottaminen Venäjän asevoimille. Niitä käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Oleg Martynov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä DNPP-osakeyhtiötä. |
24.6.2024 |
|
1766. |
Yaroslav Yuryevich DRONOV (Ярослав Юрьевич ДРОНОВ) Taiteilijanimi: Shaman |
Asema: laulaja Syntymäaika: 22.11.1991 Novomoskovsk, Tulan alue, Neuvostoliitto, (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 711616076420 |
Jaroslav Dronov on venäläinen laulaja. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta lähtien hän on toistuvasti osallistunut Kremlin järjestämiin konsertteihin, myös Kremlin järjestämään hyökkäyssodan vuosipäivätapahtumaan. Lisäksi hän on esiintynyt Ukrainan laittomasti miehitetyillä alueilla, myös osana Venäjän asevoimien joukkojen viihdetapahtumia. Sen vuoksi Jaroslav Dronov tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia. |
24.6.2024 |
|
1767. |
Olga Pavlovna KOLUDAROVA (Ольга Павловна КОЛУДАРОВА) |
Asema: ”Donetskin kansantasavallan” vt. opetus- ja tiedeministeri. Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 16.12.1983 Syntymäpaikka: Iževsk, Udmurtian tasavalta (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: nainen |
Olga Koludarova on ”Donetskin kansantasavallan” opetus- ja tiedeministeri. Hän on yksi henkilöistä, jotka osallistuvat lasten karkottamiseen Ukrainasta Venäjän federaatioon uudelleenkoulutustarkoituksissa. Uudelleenkoulutusohjelmiensa yhteydessä hän tekee yhteistyötä Ramzan Kadyrovin ja ”Dviženije pervyh (Ensimmäisten liike)” -järjestön kanssa. Kyseinen järjestö on Venäjän federaation valtiojohtoinen nuorisojärjestö, joka perustettiin joulukuussa 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin aloitteesta tarjoamaan 6–18-vuotiaille lapsille koulutustoimintaa – myös luonteeltaan sotilaallista koulutusta – ”Venäjän perinteisten henkisten ja moraalisten tavoitteiden” pohjalta. Lisäksi Olga Koludarova pyrkii yhdenmukaistamaan ”Donetskin kansantasavallan” ja Venäjän federaation lainsäädäntöä koulutuksen alalla. Sen vuoksi Olga Koludarova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia. |
24.6.2024 |
|
1768. |
Konstantin Sergeyevich NURIEV (Константин Сергеевич НУРИЕВ) |
Asema: R-Stroy-yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 27.9.1987 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Konstantin Nurijev on R-Stroy-yhtiön pääjohtaja. Kyseinen yhtiö on saanut Venäjän hallituksen sopimuksia tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevan Mariupolin kaupungin jälleenrakentamista varten. Se toimii Ukrainan miehitetyillä alueilla ilman Ukrainan viranomaisten lupaa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1769. |
Nikolay Alexandrovich MILKIS (Николай Александрович МИЛЬКИС) |
Asema: R-Stroy-yhtiön omistaja Syntymäaika: 4.9.1970 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikolai Milkis on R-Stroy-yhtiön enemmistöomistaja. Kyseinen yhtiö on saanut Venäjän hallituksen sopimuksia tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevan Mariupolin kaupungin jälleenrakentamista varten. Se toimii Ukrainan miehitetyillä alueilla ilman Ukrainan viranomaisten lupaa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Nikolai Milkis tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1770. |
Andrei Viktorovich KAZAKOV (Андрей Викторович КАЗАКОВ) |
Asema: Novorossijan rautatieyhtiön (Novorossiya Railways) vt. pääjohtaja Syntymäaika: 22.3.1964 Syntymäpaikka: Krasnouralsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrei Kazakov on Novorossiya Railwaysin virkaatekevä pääjohtaja. Kyseinen yhtiö perustettiin 29. toukokuuta 2023 annetulla Venäjän federaation hallituksen asetuksella. Sen tehtävänä on yhdistää rautatiet Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla, jotka eivät ole Ukrainan hallituksen hallinnassa, ja siirtää ne Venäjän viranomaisten hallintaan. Novorossiya Railwaysia rahoitetaan Venäjän federaation talousarviosta. Sen tarkoituksena on luoda vaihtoehtoisia liikenneyhteyksiä, joita voidaan käyttää muun muassa puolustustarvikkeiden kuljettamiseen, jotta näitä tarvikkeita voidaan käyttää Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1771. |
Andrey Anatolyevich GIBA (Андрей Анатольевич ГИБА) |
Asema: Venäjän federaation turvallisuuspalvelun tutkintaosaston apulaispäällikkö Sevastopolissa ja Krimillä. Syntymäaika: 3.11.1976 Syntymäpaikka: Simferopol, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen ja ukrainalainen Sukupuoli: mies Osoite: Ukraina, Krim, Simferopolin alue, Davidovon kylä, 37 Lesnaja-katu, 31A Bespalova-katu. Kansainvälisen passin numero: ЕТ218941 Passin numero: ЕС301368 |
Andrei Giba on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) tutkintaosaston apulaispäällikkö Krimillä ja Sevastopolissa. Asemassaan hän on johtanut poliittisiin vastustajiin kohdistuvia poliittisin perustein tehtyjä tutkintatoimia laittomasti liitetyllä Krimin alueella, myös Sevastopolissa. Hän johti tutkintatoimia myös toimittaja Vladyslav Jesypenkon oikeudenkäyntien aikana. Kyseisessä yhteydessä hän on osallistunut järjestelmällisiin vainokampanjoihin, jotka ovat kohdistuneet Krimin tataariyhteisöön sen uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1772. |
Sergey MAKHNIOV (Сергей МАХНЕВ) |
Asema: Venäjän federaation turvallisuuspalvelun ”erityisen tärkeiden tapausten” tutkintaosaston tutkinnanjohtaja Krimillä ja Sevastopolissa. Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Mahnjov on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) ”erityisen tärkeiden tapausten” tutkintaosaston tutkinnanjohtaja Krimillä ja Sevastopolissa. Asemassaan hän on johtanut poliittisin perustein tehtyjä tutkintatoimia, joiden kohteena ovat olleet Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajat. Hän toteutti tutkintatoimia myös Rustem Šeihalijevin ja muiden Krimin poliittisten vankien oikeudenkäyntien aikana. Kyseisessä yhteydessä hän on osallistunut järjestelmällisiin vainokampanjoihin, jotka ovat kohdistuneet Krimin tataariyhteisöön sen uskonnollisen vakaumuksen vuoksi. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1773. |
Anatoliy SOLIN (Анатолий СОЛИН) |
Asema: Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Anatoli Solin on Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari. Asemassaan hän on tehnyt useita päätöksiä poliittisin perustein Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan sekä päätöksiä uskonnollisin perustein. Anatoli Solin on erityisesti asettanut syytteeseen Amet Suleimanovin ja muita poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1774. |
Hanna Serhijivna TUROBOVA alias Anna Sergeyevna TUROBOVA (Анна Сергеевна ТУРОБОВА) |
Asema: Krimin syyttäjälaitoksen syyttäjä Syntymäaika: 10.8.1969 Syntymäpaikka: Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Hanna Turobova on Krimin syyttäjälaitoksen syyttäjä. Asemassaan hän on asettanut syytteeseen Krimin korkeimmassa oikeudessa kolme Jehovan todistajaa heidän uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi. Hän on nostanut syytteitä myös toimittaja-ihmisoikeusaktivisti Irina Danilovitšia vastaan. Danilovitš on ilmiantanut Venäjän federaation politiikkoja ja toimia laittomasti liitetyillä Krimin ja Sevastopolin alueilla. Sen vuoksi Hanna Turobova tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1775. |
Igor Borisovich AKSYONOV (Игорь Борисович АКСЕНОВ) |
Asema: Volga Dnepr-yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 20.11.1971 Syntymäpaikka: Baikonur, Neuvostoliitto (nykyinen Kazakstan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 732800052176 |
Igor Aksjonov on yksi Volga Dnepr Groupin määräysvaltaa käyttävistä osakkaista. Volga Dnepr Group on yksi johtavista venäläisistä lentoliikenteen harjoittajien holdingyhtiöistä. Se on erikoistunut raskaan rahdin kuljetukseen kotimaisilla ja kansainvälisillä tilaus- ja reittilennoilla. Volga Dnepr Groupilla on Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alusta lähtien ollut keskeinen rooli Venäjän sotilasteollisen kompleksin huollossa ja lentoliikennepalvelujen tarjoamisessa Venäjän sotilaallisiin tarkoituksiin. Volga Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124-tyyppistä lentokonetta, viisi Boeing 747-8F-lentokonetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -lentokonetta. Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiö on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja tarjoaa kuljetuspalveluja Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävillä aloilla tuomalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita, jotka ovat merkityksellisiä Venäjälle sen Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Volga Dnepr Groupilla, kuten myös Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiöllä, on ollut keskeinen rooli Venäjän federaation tukemisessa, ja tästä syystä se on saanut tukia Venäjän hallitukselta. Sen vuoksi Igor Aksjonov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
1776. |
Nikolai Alekseevich KOROBKO (Николай Алексеевич КОРОБКО) |
Asema: Volga Dnepr Groupin pääjohtaja Syntymäaika: 14.1.1950 Syntymäpaikka:Soljonoje, Kalmukia, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 73280006066724 Passien nrot: 7301193828, 0710012691 |
Nikolai Korobko on Volga Dnepr Groupin pääjohtaja. Kyseinen yhtiö on yksi johtavista venäläisistä lentoliikenteen harjoittajien holdingyhtiöistä. Se on erikoistunut raskaan rahdin kuljetukseen kotimaisilla ja kansainvälisillä tilaus- ja reittilennoilla. Volga Dnepr Groupilla on Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alusta lähtien ollut keskeinen rooli Venäjän sotilasteollisen kompleksin huollossa ja lentoliikennepalvelujen tarjoamisessa Venäjän sotilaallisiin tarkoituksiin. Volga Dnepr Group on myös Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiön emoyhtiö. Volga Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124-tyyppistä lentokonetta, viisi Boeing 747-8F-lentokonetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -lentokonetta. Volga-Dnepr Airlines LLC-yhtiö on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja tarjoaa kuljetuspalveluja Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävillä aloilla tuomalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita, jotka ovat merkityksellisiä Venäjälle sen Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Volga Dnepr Groupilla on ollut keskeinen rooli Venäjän federaation tukemisessa, ja tästä syystä se on saanut tukia Venäjän hallitukselta. Sen vuoksi Nikolai Korobko antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
1777. |
Sergey Adolfovich DYACHKOV (Сергей Адольфович ДЬЯЧКОВ) |
Asema: Volga Dnepr Groupin osakas, jolla on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus Syntymäaika: 26.5.1959 Syntymäpaikka: Uljanovskin alue, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 73280738648127 Passien nrot: 7304273188, 7301381541 |
Sergei Djatškov on yksi johtaviin venäläisiin lentoliikenteen harjoittajiin kuuluvan Volga Dnepr Group -holdingyhtiön osakkaista, jolla on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus (25 %:n osuudella). Yhtiö on erikoistunut raskaan rahdin kuljetukseen kotimaisilla ja kansainvälisillä tilaus- ja reittilennoilla. Volga Dnepr Groupilla on Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alusta lähtien ollut keskeinen rooli Venäjän sotilasteollisen kompleksin huollossa ja lentoliikennepalvelujen tarjoamisessa Venäjän sotilaallisiin tarkoituksiin. Volga Dnepr Group on myös Volga Dnepr Airlines LLC -yhtiön emoyhtiö. Volga-Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124-tyyppistä lentokonetta, viisi Boeing 747-8F-lentokonetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -lentokonetta. Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiö on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja tarjoaa kuljetuspalveluja Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävillä aloilla tuomalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita, jotka ovat merkityksellisiä Venäjälle sen Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Volga Dnepr Groupilla on ollut keskeinen rooli Venäjän federaation tukemisessa, ja tästä syystä se on saanut tukia Venäjän hallitukselta. Sen vuoksi Sergei Djatškov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
1778. |
Valery Alexandrovich GABRIEL (Валерий Александрович ГАБРИЭЛЬ) |
Asema: Volga Dnepr Groupin osakas, jolla on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus Syntymäaika: 1.3.1956 tai 3.1.1956 Syntymäpaikka: Starobilsk, Luhanskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen, saksalainen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 732808701175 Passien nrot: 7314052448, 7303853921, 719078124 |
Valeri Gabriel on yksi johtaviin venäläisiin lentoliikenteen harjoittajiin kuuluvan Volga Dnepr Group -holdingyhtiön osakkaista, jolla on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus (25 prosentin osuudella). Yhtiö on erikoistunut raskaan rahdin kuljetukseen kotimaisilla ja kansainvälisillä tilaus- ja reittilennoilla. Volga Dnepr Groupilla on Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alusta lähtien ollut keskeinen rooli Venäjän sotilasteollisen kompleksin huollossa ja lentoliikennepalvelujen tarjoamisessa Venäjän sotilaallisiin tarkoituksiin. Volga Dnepr Group on myös Volga Dnepr Airlines LLC -yhtiön emoyhtiö. Volga Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124-tyyppistä lentokonetta, viisi Boeing 747-8F-lentokonetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -lentokonetta. Volga Dnepr Airlines LLC -yhtiö on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja tarjoaa kuljetuspalveluja Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävillä aloilla tuomalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita, jotka ovat merkityksellisiä Venäjälle sen Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Volga Dnepr Groupilla on ollut keskeinen rooli Venäjän federaation tukemisessa, ja tästä syystä se on saanut tukia Venäjän hallitukselta. Sen vuoksi Valeri Gabriel antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
1779. |
Marina Veniaminovna GARTUNG alias Marina HARTUNG (Марина Вениаминовна ГАРТУНГ) |
Asema: PJSC CHKPZ -yhtiön enemmistöosakas; LLC Robot Plant -yhtiön omistaja; LLC ”Hartung” -yhtiön omistaja Syntymäaika: 26.12.1961 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: Verotunnistenumero: 744800870894 |
Marina Gartung on julkisen osakeyhtiön ”Chelyabinsk Forge and Press Plant” (PJSC CHKPZ) enemmistöosakas. Yhtiö on yksi koneenrakennusteollisuuden sekä takomoalan johtavista venäläisistä yrityksistä. PJSC CHKPZ-yhtiö toimii talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaatiolle. Vuonna 2012 PJSC CHKPZ-yhtiö liittyi Tšeljabinskin alueen sotilasteollisen kompleksin yritysten liittoon (Association of Enterprises of the Military-Industrial Complex). Yhtiö valmistaa valtion puolustusmääräyksen nojalla kuoria tykistöammuksia varten, joita on tarkoitus käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. PJSC CHKPZ” -yhtiön enemmistöosakkaana Marina Gartung on vastuussa sen toiminnasta ja antaa sen vuoksi aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän on myös lähellä aviomiestään Valery Karlovich Gartungia ja poikaansa Andrei Valerjevitš Gartungia. |
24.6.2024 |
|
1780. |
Andrey Valerievich GARTUNG (Андрей Валерьевич ГАРТУНГ) |
Asema: PJSC CHKPZ-yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 11.7.1982 Syntymäpaikka: Tšeljabinsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 744805045750 |
Andrei Gartung on julkisen osakeyhtiön ”Chelyabinsk Forge and Press Plant” (PJSC CHKPZ) pääjohtaja. Yhtiö on yksi koneenrakennusteollisuuden sekä takomoalan johtavista venäläisistä yrityksistä. PJSC CHKPZ-yhtiö toimii talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaatiolle. Vuonna 2012 PJSC CHKPZ-yhtiö liittyi Tšeljabinskin alueen sotilasteollisen kompleksin yritysten liittoon (Association of Enterprises of the Military-Industrial Complex). Se valmistaa valtion puolustusmääräyksen nojalla kuoria tykistöammuksia varten, joita on tarkoitus käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. PJSC CHKPZ -yhtiön pääjohtajana Andrei Gartung on vastuussa sen toiminnasta ja antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1781. |
Vadim Alexandrovich SARDANOV (Вадим Александрович САРДАНОВ) |
Asema: JSC ”103 Armoured Repair Plant” -yhtiön väliaikainen pääjohtaja Syntymäaika: 14.12.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 752404428886 |
Vadim Sardanov on väliaikainen pääjohtaja JSC 103 Armoured Repair Plant -yhtiössä, joka on erikoistunut pääasiassa pansarivaunujen ja panssaroitujen ajoneuvojen korjaukseen ja huoltoon. Venäjän Kaukoidän suurin panssaroitujen ajoneuvojen korjaamiseen ja nykyaikaistamiseen keskittyvä yhtiö sijaitsee Atamanovkan kylässä Taka-Baikalian aluepiirissä. Yhtiö sai valtiollisen määräyksen korjata ja nykyaikaistaa 800 panssarivaunua seuraavien kolmen vuoden aikana. Hallituksen virkamiehet ovat ylistäneet tehtaan työtä varastosta poistettujen T-62-tankkien valmistelemiseksi Venäjän Ukrainaa vastaan käytävää hyökkäyssotaa varten. Sen vuoksi Vadim Sardanov antaa TOJSC JSC 103 Armoured Repair Plant -yhtiön väliaikaisena pääjohtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1782. |
Vildan Khanifovich ZINUROV (Вильдан Ханифович ЗИНУРОВ) alias Vildan Khanifovich ZINNUROV alias Вильдан Ханифович ЗИHНУРОВ |
Asema: Volga Dnepr Groupin osakas, jolla on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus Syntymäaika: 30.1.1964 Syntymäpaikka: Pohvistnevon piiri, Samaran alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 732500186500 Passien nrot: 7308664347, 7303853009 |
Vildan Zinurov on yksi johtaviin venäläisiin lentoliikenteen harjoittajiin kuuluvan Volga Dnepr Group -holdingyhtiön osakkaista, jolla on määräysvaltaan oikeuttava omistusosuus (25 prosentin osuudella). Yhtiö on erikoistunut raskaan rahdin kuljetukseen kotimaisilla ja kansainvälisillä tilaus- ja reittilennoilla. Volga Dnepr Groupilla on Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alusta lähtien ollut keskeinen rooli Venäjän sotilasteollisen kompleksin huollossa ja lentoliikennepalvelujen tarjoamisessa Venäjän sotilaallisiin tarkoituksiin. Volga Dnepr Group on myös Volga Dnepr Airlines LLC -yhtiön emoyhtiö. Volga Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124-tyyppistä lentokonetta, viisi Boeing 747-8F-lentokonetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -lentokonetta. Volga Dnepr Airlines LLC -yhtiö on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja tarjoaa kuljetuspalveluja Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävillä aloilla tuomalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita, jotka ovat merkityksellisiä Venäjälle sen Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Volga Dnepr Groupilla on ollut keskeinen rooli Venäjän federaation tukemisessa, ja tästä syystä se on saanut tukia Venäjän hallitukselta. Sen vuoksi Vildan Zinurov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
1783. |
Igor Vladimirovich KOSTIN (Игорь Владимирович КОСТИН) |
Asema: Venäjän federaation eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari Syntymäaika: 23.8.1982 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Kostin on Venäjän federaation eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari. Asemassaan hän on tehnyt useita päätöksiä poliittisin perustein Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan sekä päätöksiä uskonnollisin perustein. Igor Kostin on erityisesti asettanut syytteeseen useita Krimin tataariyhteisön jäseniä, kuten Seitumer Seitumerovin, Osman Seitumerovin, Rustem Seitmemetovin ja Amet Suleimanovin, sekä muita poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1784. |
Aleksandr Aleksandrovich MORDOVIN (Александр Александрович МОРДОВИН) |
Asema: Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari Syntymäaika: 1974 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Mordovin on Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari. Asemassaan hän on tehnyt useita päätöksiä poliittisin perustein Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan sekä päätöksiä uskonnollisin perustein. Aleksandr Mordovin on erityisesti asettanut syytteeseen Osman Arifmemetovin, Amet Suleimanovin ja muita poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1785. |
Oleg Aleksandrovich YEGOROV alias Oleg Aleksandrovich EGOROV (Олег Александрович ЕГОРОВ) |
Asema: Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Oleg Jegorov on Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari. Asemassaan hän on tehnyt useita päätöksiä poliittisin perustein Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen vastustajia vastaan sekä päätöksiä uskonnollisin perustein. Oleg Jegorov on erityisesti asettanut syytteeseen Rustem Seitmemetovin, Osman Seitumerovin, Seitumer Seitumerovin ja muita poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1786. |
Igor Vladimirovich NADOLINSKIY (Игорь Владимирович НАДОЛИНСКИЙ) |
Asema: Venäjän federaation eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari. Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Nadolinski on Venäjän federaation eteläisen alueen sotilastuomioistuimen tuomari. Asemassaan hän on asettanut syytteeseen useita Krimin tataareja, kuten Emil Zijadinovin, sekä muita poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1787. |
Vadim Nikolaevich MERKULOV (Вадим Николаевич МЕРКУЛОВ) |
Asema: Venäjän federaation turvallisuuspalvelun asiantuntijayksikön päällikkö Krimillä ja Sevastopolissa Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vadim Merkulov on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) Krimistä ja Sevastopolista vastaavan osaston asiantuntijayksikön päällikkö. Asemassaan hän on asettanut syytteeseen Krimin tataarin Amet Suleimanovin ja muita krimiläisiä poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1788. |
Sergey Vyacheslavovich VINNIK (Сергей Вячеславович ВИННИК) |
Asema: Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari Syntymäaika: 1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Vinnik (Sergey Vinnik) on Venäjän federaation sotilasasioiden muutoksenhakutuomioistuimen tuomari. Asemassaan hän on asettanut syytteeseen useita Krimin tataareja, kuten Tymur Ibrahimovin and Seiran Salijevin, sekä muita krimiläisiä poliittisia vankeja. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.6.2024 |
|
1789. |
Anna Yurevna LUZHANSKAYA alias Anna Yuryevna LUZHANSKAYA alias Anna Yurievna LUZHANSKAYA (Анна Юрьевна ЛУЖАНСКАЯ) |
Asema: LLC TC Fly Bridge -yhtiön perustaja Syntymäaika: 3.6.1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 773770174460 |
Anna Lužanskaja on elektroniikkaa maahantuovan Limited Liability Company Technology Company ”Fly Bridge” -yhtiön (LLC TC Fly Bridge)perustaja. Yhtiöllä on vakiintunut logistiikkajärjestelmä, jonka ansiosta se voi toimittaa pakotteiden alaisia tavaroita (mikrosiruja) ulkomailta Venäjän sotilasteolliselle kompleksille, joka valmistaa tarvikkeita käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Koska länsi on asettanut pakotteita, Venäjän hallitus on antanut merkittävää tukea kaikille venäläisille yrityksille, jotka toimivat mikroelektroniikkateollisuudessa eli Venäjän sotaponnisteluille strategisesti tärkeällä alalla. LLC TC Fly Bridge -yhtiön perustajana Anna Lužanskaja on vastuussa sen toiminnasta ja antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän myös rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
24.6.2024 |
|
1790. |
Vyacheslav Rafaelevich MANUCHAROV (Вячеслав Рафаэлевич МАНУЧАРОВ) |
Asema: venäläinen televisiojuontaja, bloggaaja, teatteri- ja elokuvanäyttelijä. Syntymäaika: 6.10.1981 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vjatšeslav Manutšarov on venäläinen televisiojuontaja, bloggaaja ja näyttelijä. Hän juontaa ”Empatija Manutši” -ohjelmaa. Vjatšeslav Manutšarov on jatkuvasti esittänyt oikeutuksia Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan, ja hänen Ukrainaa koskevat julkiset lausumansa vastaavat Venäjän viranomaisten ja propagandistien retoriikkaa. Venäjän puolustusministeriö myönsi hänelle vuonna 2023 mitalin ”saavutuksista sotilaspoliittisessa työssä”. Hän levittää Empatija Manutši -ohjelman avulla Kremlin propagandaa noudattavia narratiiveja. Manutšarov oli presidentti Vladimir Putinin luotettu edustaja vuosina 2018 ja 2024 Venäjän federaation presidentinvaaleissa, ja hän vieraili useita kertoja laittomasti miehitetyillä Ukrainan alueilla levittääkseen Kremlin propagandaa. Sen vuoksi Vjacheslav Manutšarov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1791. |
Aimani Nesievna KADYROVA (Аймани Несиевна КАДЫРОВА) |
Asema: Venäjän sankarin Ahmat Kadyrovin mukaan nimetyn alueellisen julkisen säätiön puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 4.8.1953 Syntymäpaikka: Kurkamysin kylä, Štšerbaktyn piiri, Pavlodarin alue (nykyinen Kazakstan) Sukupuoli: nainen Osoite:Tšetšenian tasavalta, Gudermes Kommunistitšeskaja-katu 9 Verotunnistenumero: 200602168574 |
Aimani Kadyrova on Kadyrov-säätiön puheenjohtaja. Kadyrov-säätiö toteuttaa ukrainalaisille lapsille ja teineille suunnattuja uudelleenkoulutusohjelmia, joissa he joutuvat militaristiseen koulutukseen pyrkimyksenä vieraannuttaa heidät kotimaastaan ja sukulaisistaan. Lisäksi Kadyrov-säätiö tarjoaa taloudellisia kannustimia Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuneiden tšetšenialaisten taistelijoiden perheille uusien vapaaehtoisten houkuttelemiseksi ja jo taistelevien motivoimiseksi. Kadyrov-säätiö on hyökkäyssodan alusta lähtien toimittanut elintarvikkeita ja teknisiä laitteita venäläisille ja separatistisille taistelijoille Ukrainassa. Sen vuoksi Aimani Kadyrova tukee asemassaan toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän toteuttaa liiketoimia Ukrainan Donbassin alueella olevien separatistiryhmien kanssa ja on lähellä Ramzan Ahmadovitš Kadyrovia. |
24.6.2024 |
|
1792. |
Ivan Sergeevich KUSOV (venäjäksi: Иван Сергеевич КУСОВ ukrainaksi: Iван Сергійович КУСОВ) |
Asema: ”Luhanskin kansantasavallan” opetus- ja tiedeministeri. Kansalaisuus: ukrainalainen Syntymäaika: 24.1.1987 Syntymäpaikka: Semipalatinskin kaupunki, Kazakstanin SNT (nykyinen Semey, Kazakstan) Sukupuoli: mies |
Ivan Kusov on ”Luhanskin kansantasavallan” opetus- ja tiedeministeri. Hän on osallisena lapsikaappauksissa ja tukee aktiivisesti ukrainalaisten lasten uudelleenkoulutusta, jolla pyritään vieraannuttamaan heidät kotimaastaan ja sukulaisistaan. Sen vuoksi Ivan Kusov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1793. |
Dmitriy Fedorovich MEZENTSEV (Дмитрий Федорович МЕЗЕНЦЕВ) |
Asema: Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton entinen valtiosihteeri, presidentin edustaja Venäjän federaation perustuslakituomioistuimessa Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 18.8.1959 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Moskova, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 770302996102 |
Dmitri Mezentsev (Dmitriy Mezentsev) on presidentin edustaja Venäjän federaation perustuslakituomioistuimessa ja Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton entinen valtiosihteeri. Tehtävässään Venäjän ja Valko-Venäjän valtioliiton valtiosihteerinä Mezentsev osallistui ukrainalaisten lasten laittomiin karkottamisiin ja adoptioihin. Hän edisti laittomia karkottamisia Valko-Venäjälle ja ukrainalaisten lasten uudelleenkoulutusta. Mezentsevin toiminta on osa Venäjän federaation laajempaa strategiaa, johon kuuluvat Ukrainan kansalaisten laittomat karkottamiset ja jossa Valko-Venäjän tasavalta on osallisena. Venäjä on Ukrainaa vastaan käymänsä hyökkäyssodan yhteydessä siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Venäjän miehittämille alueille, itse Venäjälle ja Valko-Venäjälle ja usein kieltänyt tai estänyt kyseisten siviilien turvallisen siirtymisen Ukrainan hallituksen hallinnassa oleviin osiin. Mezentsev on yksi kokeneimmista johtajista, jotka ovat osallistuneet ukrainalaisten lasten laittomiin karkottamisiin ja sieppauksiin Valko-Venäjälle. Mezentsevin toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Dmitri Mezentsev toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1794. |
Alexander Sergeevich LUKYANOV alias Alyaksandr Syargeevich LUKYANAŬ (venäjäksi: Александр Сергеевич ЛУКЬЯНОВ valkovenäjäksi: Аляксандр Сяргеевiч ЛУК’ЯНАЎ) |
Asema: Valko-Venäjän tasavallan nuorisoliiton keskuskomitean ensimmäinen sihteeri Kansalaisuus: valkovenäläinen Syntymäaika: 10.6.1989 Syntymäpaikka: Mahiljou (ven. Mogiljov), Neuvostoliitto (nykyinen Valko-Venäjä) Sukupuoli: mies Epäilty olinpaikka: Valko-Venäjä |
Aljaksandr Lukjanau on Valko-Venäjän tasavallan nuorisoliiton keskuskomitean ensimmäinen sihteeri. Tässä ominaisuudessa Lukjanau osallistuu ukrainalaisten lasten laittomiin siirtoihin ja uudelleenkoulutukseen. Hän edistää ukrainalaisten lasten laitonta uudelleenkoulutusta Valko-Venäjän alueella. Lukjanaun toiminta on osa Venäjän federaation laajempaa strategiaa, johon kuuluvat Ukrainan kansalaisten laittomat siirrot ja jossa Valko-Venäjän tasavalta on osallisena. Venäjä on Ukrainaan kohdistamansa hyökkäyssodan yhteydessä siirtänyt monia ukrainalaisia siviilejä Venäjän miehittämille alueille tai itse Venäjälle ja usein kieltänyt tai estänyt kyseisten siviilien turvallisen siirtymisen Ukrainan hallituksen hallinnassa oleviin osiin. Lukjanaun toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Aljaksandr Lukjanau toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1795. |
Maria Aleksandrovna KISELYOVA alias Maria Aleksandrovna KISELEVA (Мария Александровна КИСЕЛЁВА) |
Asema: Moskovan kaupungin duuman edustaja, tv-juontaja, entinen urheilija. Syntymäaika: 28.9.1974 Syntymäpaikka: Kuybyshev, Neuvostoliitto (nykyinen Samara, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 772802341806 |
Marija Kiseljova on Moskovan kaupungin duuman edustaja. Hän osallistuu aktiivisesti Yleisvenäläisen kansanrintaman propagandatoimiin. Hän on julkisesti kannattanut kyseisen yhteisön kampanjaa tarvikkeiden toimittamiseksi Venäjän asevoimille sen Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Orjolin alueella hän jakoi palkintoja kansalaisille, jotka tukivat Venäjän asevoimia kyseisessä sodassa. Julkisissa lausunnoissaan hän on johdonmukaisesti esittänyt oikeutuksia Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan ja kehottanut voittamaan sodan. Hän on myös vieraillut Ukrainan miehitetyillä alueilla. Moskovan kaupungin duuman edustajana hän on tukenut sosiaalituen antamista sellaisten venäläisten sotilaiden perheille, jotka osallistuvat hyökkäyssotaan. Sen vuoksi Marija Kiseljova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Yleisvenäläistä kansanrintamaa. |
24.6.2024 |
|
1796. |
Elena Aleksandrovna KULIKOVA (Елена Александровна КУЛИКОВА) |
Asema: LLC Inkotech -yhtiön pääjohtaja ja perustaja Syntymäaika: 24.6.1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 781425184469 |
Jelena Kulikova on LLC Inkotech -yhtiön pääjohtaja ja perustaja. LLC Inkotech on venäläinen toimittaja, joka tarjoaa monenlaisia maahantuotuja elektronisia komponentteja ja painettuja piirilevyjä. Yhtiö tuo ulkomailta puolijohteiden ja mikroaaltokomponenttien kaltaisia tuotteita Venäjän sotilasteollisen kompleksin suurimmille yrityksille, jotka valmistavat tarvikkeita käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Jelena Kulikova antaa LLC Inkotech -yhtiön pääjohtajana ja perustajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1797. |
Andrei Evgenyevich KLYCHKOV (Андрей Евгеньевич КЛЫЧКОВ) |
Asema: Orjolin alueen kuvernööri Syntymäaika: 2.9.1979 Syntymäpaikka: Kaliningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 390406666037 |
Andrei Klytškov on Orjolin alueen kuvernööri. Asemassaan kuvernöörinä hän on ollut osallisena ukrainalaisten lasten laittomaan siirtämiseen Valko-Venäjän tasavaltaan. Hän on henkilökohtaisesti vieraillut Venäjällä sijaitsevilla leireillä, joihin ukrainalaisia lapsia on lähetetty, ja ohjeistanut antamaan lapsille Venäjän kansalaisuuden. Nämä toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Andrei Klytškov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1798. |
Lyudmila Sergeevna BOLATAEVA (Людмила Сергеевна БОЛАТАЕВА) |
Asema: Moskovan alueen entinen sosiaalisen kehityksen ministeri, Moskovan alueen apulaiskuvernööri Syntymäaika: 30.1.1957 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 772373111279 |
Ljudmila Bolatajeva (Lyudmila Bolataeva) on Moskovan alueen apulaiskuvernööri ja Moskovan alueen entinen sosiaalisen kehityksen ministeri. Asemassaan Moskovan alueen sosiaalisen kehityksen ministerinä hän osallistui lasten karkottamisiin miehitetyiltä Ukrainan alueilta Venäjälle. Kyseiset toimet loukkaavat ukrainalaisten lasten oikeuksia ja rikkovat Ukrainan lakia ja hallinnollista järjestystä. Sen vuoksi Ljudmila Bolatajeva tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1799. |
Elena Igorevna MILSKAYA (Елена Игоревна МИЛЬСКАЯ) |
Asema: Johtokunnan puheenjohtaja, kadonneiden ja kärsimään joutuneiden lasten kansallinen keskus alias kadonneiden ja loukkaantuneiden lasten kansallinen seurantakeskus; Arkkienkeli Mikaelin säätiön puheenjohtaja; presidentin avustusrahaston yhteisen asiantuntijaneuvoston jäsen; perhelainsäädännön parantamista käsittelevän liittoneuvoston komitean tieteellisen asiantuntijapaneelin jäsen; Basileios Suuren säätiön entinen toimitusjohtaja; julkisuuden henkilö; liike-elämän edustaja Syntymäaika: 20.12.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Jelena Milskaja on venäläinen julkisuuden henkilö ja liike-elämän edustaja, jolla on läheiset yhteydet Venäjän viranomaisiin. Hänen pääasiallinen toimintansa muodostuu toimista, jotka mahdollistavat ukrainalaisten lasten pakkosiirot Venäjälle. Hän on useiden valtion rahoitusta saavien kansalaisjärjestöjen toimitusjohtaja tai perustaja. Hän tukee julkisesti Venäjän federaation presidentti Vladimir Putinia ja Venäjän politiikkoja, jotka loukkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, muun muassa järjestämällä hankkeita miehitetyn Krimin alueella. Lisäksi hänellä on yhteys Putinin liike-elämän eliittiin, sillä sen yritykset saavat merkittävästi valtion rahoitusta. Jelena Milskaja on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen aktiivisesta tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän tukee aineellisesti venäläisiä päättäjiä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä; hän hyötyy myös Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1800. |
Alexander Vyacheslavovich VOIT (Александр Вячеславович ВОЙТ) |
Asema: JSC ”Ulyanovsk Instrument Design Bureau” -yhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Voit on Joint Stock Company ”Ulyanovsk Instrument Design Bureau” -yhtiön (JSC UKBP) pääjohtaja. JSC UKBP on venäläinen johtava ilma-aluksia ja helikoptereita varten tarkoitettujen ilma-alusten elektroniikkalaitteiden, sekä vesivoimaa, autonosia ja lääkinnällisiä laitteita varten tarkoitettujen automaattiohjausjärjestelmien kehittäjä ja valmistaja. JSC UKBP valmistaa BFNI-1-yksiköitä Mi-8-helikoptereihin ja yksiköitä modernisoituihin Tu-160M-pommikoneisiin. Venäjän armeija käyttää sekä Mi-8-helikoptereita että strategisia Tu-160-pommikoneita Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa. Lisäksi JSC UKBP:n valmistamia komponentteja asennetaan Venäjän federaation hallituksen lentokoneisiin ja helikoptereihin. JSC UKBP:n pääjohtajana Aleksandr Voit antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1801. |
Igor Alexeyevich ALTUSHKIN (Игорь Алексеевич АЛТУШКИН) |
Asema: Venäläinen oligarkki, Russian Copper Companyn perustaja Syntymäaika: 10.9.1970 Syntymäpaikka: Sverdlosk, Neuvostoliitto (nykyinen Jekaterinburg, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Altuškin on venäläinen oligarkki ja Russian Copper Companyn perustaja. Yhtiö on yksi Venäjän kolmesta suuresta kuparintuottajasta. Kupari on talouden ala, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Igor Altuškin tukee taloudellisesti Ukrainassa taistelevaa sotilasyksikköä. Igor Altuškin tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Russian Copper Companyn perustajana hän toimii lisäksi talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1802. |
Rodion Valeryevich MIROSHNIK (Родион Валерьевич МИРОШНИК) |
Asema: ”Kiovan hallinnon rikoksia” käsittelevä Venäjän ulkoministeriön erityislähettiläs;”Luhanskin kansantasavallan””täysivaltainen erikoissuurlähettiläs” Venäjän federaatiossa (toukokuusta marraskuuhun 2022) Syntymäaika: 31.1.1974 Syntymäpaikka: Vorošilovgrad, Ukrainan SNT (nykyinen Luhansk, Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Rodion Mirošnik toimi vuosina 2014–2022”Luhanskin kansantasavallan” poliitikkona. Venäjän liitettyä ”tasavallat” Rodion Mirošnik on toiminut ”Kiovan hallinnon rikoksia” käsittelevänä Venäjän ulkoministeriön ”erityislähettiläänä”. Uudessa asemassaan hän vastaa nyt Ukrainan viranomaisten väitettyjen ”rikosten” tutkimisesta sekä niistä tiedottamisesta medialle ja kansainväliselle yhteisölle. Erityislähettiläänä Rodion Mirošnik esittää erittäin usein näkemyksiään Venäjän mediassa ja isännöi omaa radio-ohjelmaa. Hän tukee ja toteuttaa sen vuoksi toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1803. |
Ibrahim Mahomedovich ACHMATOV (Ибрагим Магомедович АХМАТОВ) |
Asema: JSC Kizlyar Electromechanical Plant -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 1948 Syntymäpaikka: Matšadan kylä, Dagestan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ibrahim Ahmatov on venäläisen sotateollisuusalan yhtiön JSC Kizlyar Electromechanical Plantin pääjohtaja. Yhtiö on erikoistunut ilma-alusten maaliikenteen johto- ja diagnostiikkajärjestelmien kehittämiseen ja valmistukseen sekä lisälaitteiden ja ilma-alusten varustukseen kuuluvien laitteiden tuotantoon. Yritys valmistaa DZ-UM-lukitsimia SU-25-hävittäjiin, joita Venäjän armeija käyttää hyökätessään Ukrainaan. Kizlyar Electromechanical Plant noudattaa Venäjän valtion puolustusmääräyksiä. JSC Kizlyar Electromechanical Plantin pääjohtajana Ibrahim Ahmatov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1804. |
Viktor Stepanovich SILIVAKIN (Виктор Степанович СИЛИВАКИН) |
Asema: OJSC Barnaultransmashin toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Viktor Silivakin on Open Joint Stock Company (OJSC) Barnaultransmashin toimitusohtaja. Kyseessä on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka valmistaa dieselmoottoreita sotilasajoneuvoihin ja toimii Venäjän asevoimien toimittajana. Yritys suunnitteli UTD-29-dieselmoottorin ja tuottaa sitä. Sitä käytetään käyttövoimajärjestelmänä pääasiassa jalkaväen BMP-3-taisteluajoneuvoissa. Kyseiset ajoneuvot ovat jalkaväen tärkeimpiä taisteluajoneuvoja Venäjän armeijassa, ja niillä on ollut keskeinen rooli Ukrainaan tehdyssä hyökkäyksessä. Niitä käytetään rintamalla jokaisessa taistelutoimessa. Toimitusjohtajana Viktor Stepanovitš Silivakin johtaa ja valvoo OJSC Barnaultransmashin tuotantoa. Näin ollen Viktor Silivakin on asemassaan vastuussa aineellisen tai taloudellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
1805. |
Vladlen Mausyrovich SHORIN (Владлен Маусырович ШОРИН) |
Asema: JSC RT-Techpriemka -yhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladlen Šorin on venäläisen sotateollisuusalan yhtiön Joint Stock Company (JSC) RT-Techpriemkan pääjohtaja. Venäjän puolustusministeriön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti yhtiö tarjoaa sertifiointipalveluja komponenteille, jotka on tarkoitettu sotateollisuusalan yrityksille. Lisäksi JSC RT-Techpriemka tuottaa metalliseoksia (kuten tyyppiä VNS9-Sh) yrityksille, jotka valmistavat Mi-26-, Mi-28- ja Ka-52-helikoptereita. Venäjän federaation asevoimat käyttää Mi-26-, Mi-28- ja Ka-52-helikoptereita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC RT-Techpriemkan pääjohtajana Vladlen Šorin antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1806. |
Taymuraz Kazbekovich BOLLOYEV (Таймураз Казбекович БОЛЛОЕВ) |
Asema: Liike-elämän edustaja; Baltikan toimitusjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 28.2.1953 Sukupuoli: mies |
Taimuraz Bollojev on johtavia venäläisiä päättäjiä lähellä oleva liike-elämän edustaja. Carlsberg A/S on eurooppalainen yhteisö, johon kohdistettiin heinäkuussa 2023 presidentin asetuksella varojen takavarikointi. Carlsbergin entinen Venäjällä toiminut tytäryhtiö Baltika siirrettiin valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavalle liittovaltion virastolle (Rosimuštšestvo). Bollojev nimitettiin tämän jälkeen takavarikoidun Baltika-yhteisön johtajaksi ilman Carlsberg A/S:n suostumusta. Bollojev on näin ollen nimitetty sellaisen Venäjälle sijoittautuneen yhteisön hallintoelimiin, jotka olivat aiemmin unioniin sijoittautuneiden yhteisöjen omistuksessa tai määräysvallassa, ilman näiden suostumusta. |
24.6.2024 |
|
1807. |
Roman Viktorovich TROTSENKO (Роман Викторович ТРОЦЕНКО) |
Asema: venäläinen yrittäjä; Rosneft-valtionyhtiön puheenjohtajan Igor Sechinin neuvonantaja; AEON Corporation -sijoitusyhtiön perustaja ja yksi sen omistajista; Geopromining Investment (CYP) Limited -yhtiön johtaja. Kansalaisuus: venäläinen Syntymäaika: 9.12.1970 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771500884353 / 771500884353 |
Roman Trotsenko on Venäjällä toimiva johtava liike-elämän edustaja, jolla on liiketaloudellisia intressejä rautamalmi- ja teräs-, hiili-, infrastruktuuri- ja energiayhtiöissä ja jota pidetään yhtenä Venäjän rikkaimmista ihmisistä. Hän on merkittävä osakkeenomistaja AEON Corporation -sijoitusyhtiössä sekä Vorkutagol JSC -yrityksessä, jotka toimivat sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi hän on Group Russian Energy LLC:n tärkeä välillinen osakkeenomistaja muissa yhtiöissä olevien omistusosuuksiensa vuoksi. Roman Trotsenko on sen vuoksi johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä. Lisäksi ottaen huomioon, että hän toimii rautamalmi- ja teräs-, hiili- ja energia-alan kaltaisilla talouden aloilla, hän toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.6.2024 |
|
1808. |
Polina Sergeevna GAGARINA (Полина Сергеевна ГАГАРИНА) |
Asema: laulaja, näyttelijä, lauluntekijä, malli Syntymäaika: 27.3.1987 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 770701954175, 311774631801199 |
Polina Gagarina on venäläinen laulaja, näyttelijä, lauluntekijä ja malli. Polina Gagarina esiintyy säännöllisesti valtion propagandatapahtumissa, joita vietetään esimerkiksi neljän Ukrainan alueen laittoman liittämisen tai Krimin liittämisen vuosipäivän kunniaksi. Hän tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta. |
24.6.2024 |
|
1809. |
Konstantin Aleksandrovich MIKHAILIK (Константин Александрович МИХАЙЛИК) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluu digitaalisen kehittämisen osasto Syntymäaika: 18.7.1983 Syntymäpaikka: Lesozavodsk, Primorjen aluepiiri, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) |
Konstantin Mihailik on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluu digitaalisen kehittämisen osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Asemassaan varaministerinä Konstantin Mihailik täytäntöönpanee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1810. |
Aleksey Vasilevich ERESKO (Алексей Васильевич ЕРЕСЬКО) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat asunto- ja kunnallisten palvelujen osasto sekä strategisten hankkeiden osasto Syntymäaika: 26.12.1973 Syntymäpaikka: Dimitrov, Ukrainan SNT (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Jeresko on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat asunto- ja kunnallisten palvelujen osasto sekä strategisten hankkeiden osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Sen vuoksi varaministeri Aleksei Jeresko täytäntöönpanee asemassaan toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1811. |
Yuriy Sergeevich GORDEEV (Юрий Сергеевич ГОРДЕЕВ) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat talousasioiden ja varallisuussuhteiden osasto sekä pääomainvestointien osasto Syntymäaika: 20.5.1982 Syntymäpaikka: Tomsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Juri Gordejev on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat talousasioiden ja varallisuussuhteiden osasto sekä pääomainvestointien osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Sen vuoksi varaministeri Juri Gordejev täytäntöönpanee asemassaan toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1812. |
Sergey Grigorievich MUZYCHENKO (Сергей Григорьевич МУЗЫЧЕНКО) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat rakennusalan hinnoittelun ja resurssituen osasto sekä kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin osasto Syntymäaika: 1984 Syntymäpaikka: Ahtubinsk, Astrahanin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergei Muzytšenko on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat rakennusalan hinnoittelun ja resurssituen osasto sekä kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Sen vuoksi varaministeri Sergei Muzytšenko täytäntöönpanee asemassaan toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1813. |
Aleksandr Nikolaevich LOMAKIN (Александр Николаевич ЛОМАКИН) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat tuotantotekniikan ja maa- ja vesirakentamisen osasto sekä lupatoimien ja osastojen välisen yhteistyön osasto Syntymäaika: 1978 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Lomakin on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat tuotantotekniikan ja maa- ja vesirakentamisen osasto sekä lupatoimien ja osastojen välisen yhteistyön osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Sen vuoksi varaministeri Aleksandr Lomakin täytäntöönpanee asemassaan toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1814. |
Yuriy Petrovich MUTSENEK (Юрий Петрович МУЦЕНЕК) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat hallinto-osasto ja oikeudellinen osasto Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Juri Mutsenek on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat hallinto-osasto ja oikeudellinen osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Sen vuoksi varaministeri Juri Mutsenek täytäntöönpanee asemassaan toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1815. |
Vadim Viktorovich VASILIEV (Вадим Викторович ВАСИЛЬЕВ) |
Asema: Venäjän federaation talouskehitysministeriön osana toimivan Venäjän alueellisen kehityksen osaston johtaja Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava entinen varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat alueellisten investointiohjelmien täytäntöönpanon osasto, alueiden sosioekonomisen kehittämisen koordinoinnin osasto sekä tiettyjen alueiden sosiaalisen ja taloudellisen kehittämisen osasto Syntymäaika: 1986 Syntymäpaikka: Barnaul, Altain aluepiiri, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vadim Vasiljev (Vadim Vasiliev) on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava entinen varaministeri, jonka vastuulle kuuluivat alueellisten investointiohjelmien täytäntöönpanon osasto, alueiden sosioekonomisen kehittämisen koordinoinnin osasto sekä tiettyjen alueiden sosiaalisen ja taloudellisen kehittämisen osasto. Hän oli vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Nykyään hän toimii Venäjän alueellisen kehityksen osaston johtajana; osasto on osa Venäjän federaation talouskehitysministeriötä. Hän on siten edelleen Venäjän hallituksen jäsen. Sen vuoksi Vadim Vasiljev toteuttaa politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1816. |
Nikita Evgenievich STASISHIN (Никита Евгеньевич СТАСИШИН) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat asuntopolitiikan osasto sekä alueiden yhtenäisen kehittämisen osasto Syntymäaika: 7.5.1986 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikita Stasišin on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluvat asuntopolitiikan osasto sekä alueiden yhtenäisen kehittämisen osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Asemassaan varaministerinä Nikita Stasišin täytäntöönpanee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1817. |
Valeriy Vladimirovich LEONOV (Валерий Владимирович ЛЕОНОВ) |
Asema: Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluu erityisten infrastruktuurihankkeiden täytäntöönpanon osasto Syntymäaika: 16.1.1975 Syntymäpaikka: Kazan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Valeri Leonov on Venäjän federaation rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista vastaava varaministeri, jonka vastuulle kuuluu erityisten infrastruktuurihankkeiden täytäntöönpanon osasto. Hän on vastuussa rakennusministeriön politiikan täytäntöönpanosta liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. Venäjän hallituksen talousarviosta rahoitettavia tukia kanavoidaan rakennusministeriön kautta tällä hetkellä Venäjän hallinnassa olevien Ukrainan alueiden ”uudelleenkehittämisen” tehostamista varten. Sen vuoksi varaministeri Valeri Leonov täytäntöönpanee asemassaan toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1818. |
Alexey Sergeyevich GORESLAVSKY (Алексей Сергеевич ГОРЕСЛАВСКИЙ) |
Asema: Internetin kehittämisinstituutin pääjohtaja, entinen toimittaja ja jäsen Venäjän presidentin hallinnossa Syntymäaika: 13.7.1977 Syntymäpaikka: Moskova, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Goreslavski on ollut vuodesta 2021 lähtien internetin kehittämisinstituutin pääjohtaja. Vaikka instituutti on rekisteröity itsenäiseksi voittoa tavoittelemattomaksi yhteisöksi, internetin kehittämisinstituutti on perustettu Venäjän presidentin hallinon tuella ja on lähellä Venäjän hallitusta, jolta se saa valtaosan rahoituksestaan. Ennen internetin kehittämisinstituutin pääjohtajaksi nimittämistä Aleksei Goreslavski työskenteli Venäjän presidentin hallinnossa ja häntä kutsuttiin ”Kremlin internetkuraattoriksi”. Aleksei Goreslavskin alaisuudessa internetin kehittämisinstituutista on tullut keskeinen toimija Ukrainan sotaa koskevassa Kremlin propagandassa. Se vastaa useiden sotaa puolustavien ja ihannoivien hankkeiden, kuten sotamyönteisten elokuvien, sarjojen ja internethankkeiden, rahoituksesta. Se myös myönsi palkinnon Kremliä myötäileville sotakirjeenvaihtajille, jotka levittävät propagandaa operatiivisesta tilanteesta sota-alueella. Asemassaan internetin kehittämisinstituutin pääjohtajana Aleksei Gorelavski on näin ollen osallistunut propagandaan, jolla tuetaan Venäjän hallituksen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1819. |
Aleksandr Ivanovich MOROZ (Александр Иванович МОРОЗ) |
Asema: Belarusian Optical-Mechanical Association (BelOMO) -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 15.6.1975 Syntymäpaikka: Tretjakin kylä, Berestavitskin piiri, Hrodnan alue, Valko-Venäjä Kansalaisuus: valkovenäläinen Sukupuoli: mies Osoite: Niomanskaya street, 61, ap. 10, Minsk, Valko-Venäjä Henkilötunnus: 3150675A015PB3 Verotunnistenumero: IDI3858983 |
Aleksandr Moroz on Belarusian Optical-Mechanical Association ”BelOMO” -yhtiön pääjohtaja. Hänet on nimittänyt presidentti Lukašenka. BelOMO on Valko-Venäjällä puolustusalalla toimiva valtio-omisteinen yritys, joka tuottaa ja myy pienaseita varten optisia tähtäimiä, kuten valaistulla hiusristikolla varustettuja teleskooppisia tähtäimiä. BelOMO toimii useiden muiden puolustusalan toimijoiden hallintoyhtiönä. OJSC ”Minsk Mechanical Plant named after S.I. Vavilov” on BelOMOon liittyvä yritys, joka valmistaa sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja optisia laitteita. Se kokoaa pyöriviä PVKU-210- kosketuslaitteita. PVKU-210 on osa panoraamatähtäintä, jota käytetään nykyaikaisten panssarivaunujen kehittyneissä malleissa. Tuote toimitetaan JSC Pelengille, joka on rajoittavien toimenpiteiden kohteena oleva yhteisö, joka toimittaa sotilastähtäimiä venäläiselle Uralvagonzavod-panssarivaunutehtaalle. JSC ”Zenit-BelOMO” Vileyka on toinen BelOMOn yhteydessä toimiva yritys, joka valmistaa sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja optisia laitteita. Se valmistaa sotilastähtäimiä, kuten PM-10- ja PM-25-tähtäimiä kranaatinheittimiin, PGO-7V3- optisia tähtäimiä kranaatinheittimiin ja PSO-1M2 Sniper- optisia tähtäimiä. Kyseisiä tuotteita käytetään laajalti, ja ne ovat yhteensopivia Venäjän käyttämien sotilasaseiden kanssa. JSC BelOMO LEMT EMT on myös osa BelOMOa. Se on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten optoelektronisten laitteiden ja laserlaitteiden, ilmapuolustusjärjestelmien laseroptisten järjestelmien sekä yhdennettyjen rajaturvallisuusjärjestelmien tutkimukseen ja kehittämiseen, tuotantoon ja nykyaikaistamiseen. BelOMO LEMT EMT myös valmistaa kevytaseiden optisia tähtäimiä ja järjestelmiä, laseretäisyysmittareita, laserdiodeihin perustuvia etäisyysmittausmoduuleja ja lasertulenjohtojärjestelmiä, myös erityisesti venäläisiin aseisiin. BelOMO LEMT EMT myös vie Venäjälle ja kehittää uusia laseraseita yhdessä Venäjän kanssa. Näin ollen Aleksandr Moroz on BelOMOn pääjohtajana vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien tukemisesta. |
24.6.2024 |
|
1820. |
Ivan Ivanovitsch OKHLOBYSTIN (Иван Иванович ОХЛОБЫСТИН) |
Ammatti: näyttelijä, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Syntymäaika: 22.7.1966 Syntymäpaikka: Polenovo, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ivan Okhlobystin on venäläinen näyttelijä, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja, joka tukee avoimesti Venäjän hallituksen sotaa kannattavaa narratiivia osallistumalla valtion tukemiin propagandatapahtumiin sekä vierailemalla Ukrainaan lähetettyjen venäläisten joukkojen ja separatistijoukkojen luona ja toimittamalla niille tavaroita. Kyseisistä toimista Ivan Okhlobystinille myönnettiin ”Donetskin kansantasavallan” kansanmiliisihallinnon mitali osallistumisesta Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan sekä Venäjän miehittämän Zaporižžjan alueen ansiomerkki. Ivan Okhlobystin tukee aktiivisesti ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” tunnustamista ja on julkisesti kiistänyt Ukrainan valtion ja suvereniteetin. Tämän vuoksi hän tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
1821. |
Mark Blatt alias Mark BLATS alias Marks BLATS (Марк БЛАТТ) |
Asema: Texel F.C.G. Technology Limitedin toimitusjohtaja Syntymäaika: 23.9.1962 Syntymäpaikka: Riika, Latvia Kansalaisuus: Latvia ja Israel Sukupuoli: mies Israelin passin numero: 35415368, (voimassa 25.10.2031 asti) |
Mark Blatt on israelilaisen Texel F.C.G. Technology Limited-yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö toimittaa venäläisille LLC UNITEK- ja LLC LINKOS-yrityksille monenlaisia venäläisissä sotilastarvikkeissa käytettäviä komponentteja, kuten monikäyttöisiä optoelektronisia IRONY-tiedustelujärjestelmiä (laseretäisyysmittareita, joissa on lämpökuvannusanturi, optinen lisävarmistuskanava ja GPS-moduuli), jota Venäjän asevoimien tiedetään käyttävän. Texel F.C.G. Technology toimii välittäjänä eurooppalaisten tavaroiden toimituksissa venäläisille LINKOS- ja UNITEK- yrityksille. Asemassaan Mark Blatt rikkoo merkittävällä tavalla säännöksiä, joilla estetään päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännösten kiertäminen. |
24.6.2024 |
|
1822. |
Igor Vasilyevich TONKOVIDOV (Игорь Васильевич ТОНКОВИДОВ) |
Asema: PAO ”Sovcomflot” -yhtiön toimitusjohtaja ja pääjohtaja Syntymäaika: 5.1.1964 Syntymäpaikka: Habarovsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772872084398 |
Igor Tonkovidov on PAO ”Sovcomflot” -yhtiön toimitusjohtaja ja pääjohtaja. Sovcomflot on Venäjän suurin varustamo, joka on erikoistunut nesteytetyn kaasun, raakaöljyn ja öljytuotteiden kuljetukseen sekä energiantuotannon kunnossapitoon tuotantoketjun alkupäässä ulkomerellä. Sovcomflotin toiminta keskittyy kotimaiseen rahtiin ja on erikoistunut säiliöalusmarkkinoiden segmentteihin, joita Venäjän ulkomaankauppa erityisesti tarvitsee. Sovcomflot on maailmanlaajuinen johtaja Aframax-kokoluokan säiliöalusten (80 000 –120 000 tonnia kuollutpainoa) ja öljytuotesäiliöalusten osalta. Sovcomflot on Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistaman hyökkäyssodan alkamisesta lähtien ollut yksi tärkeimmistä Venäjän öljyn merikuljetuksia hallinnoivista ja liikennöivistä yhtiöistä. Sovcomflot on Venäjän valtion varustamo ja siksi Venäjän federaatio on sen palvelujen lopullinen edunsaaja. Tällaiset palvelut muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, ja niiden osuus Venäjän energiatuloista on yli 70 prosenttia, minkä ansiosta Kreml voi rahoittaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Igor Tonkovidov antaa aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi hän toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.6.2024 |
|
1823. |
Vladimir Zograbovich AVETISYAN (Владимир Зограбович АВЕТИСЯН) |
Asema: RBA-Management -yhtiön pääjohtaja ja perustaja Syntymäaika: 4.5.1955 Syntymäpaikka: Tšeljabinskin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772005534726 |
Vladimir Avetisjan (Vladimir Avetisyan) on RBA-Management -yhtiön (LLC RBA-Management) entinen pääjohtaja ja perustaja. RBA-Management -yhtiö on venäläinen hallintoyhtiö, joka tarjoaa oikeudellisia, kirjanpito-, yritysturvallisuus- ja muita hallinnointipalveluja ja joka työskentelee elektronisten komponenttien toimittamiseen erikoistuneiden asiakkaiden kanssa. RBA-Management -yhtiö hallinnoi Compel -osakeyhtiötä (JSC Compel), joka osallistuu elektronisten komponenttien maahantuontijärjestelmiin ja toimittaa strategisesti tärkeitä mikroelektroniikan komponentteja Venäjän teollisuudelle, mukaan lukien sotilasteollisuus. RBA-Management -yhtiön pääjohtajana ja perustajana Vladimir Avetisjan oli vastuussa yrityksen toiminnasta ja sen vuoksi vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1824. |
Mikhail Rudolfovich KONTSEREV (Михаил Рудольфович КОНЦЕРЕВ) |
Asema: PJSC TransContainer pääjohtaja Syntymäaika: 11.6.1970 Syntymäpaikka: Leningrad, Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: I781400896256 |
Mihail Kontserev (Mikhail Kontserev) on julkisen TransContainer-osakeyhtiön (PJSC TransContainer) pääjohtaja. TransContainer-yhtiö on venäläinen kuljetusyhtiö ja Venäjän suurin rautatiekonttiyhtiö. Kyseinen talouden ala on jatkuvassa kasvussa Venäjällä. TransContainer-yhtiön tulot ovat kasvaneet vuodesta 2023. Pääjohtajana Mihail Kontserev toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. TransContainer-yhtiö tarjoaa palveluitaan Alabugan erityistalousalueen uudessa terminaalissa. Alabugan erityistalousalue on tehnyt yhteistyötä Iranin puolustusministeriön ja Iranin asevoimien logistiikan kanssa Shahed-räjähdedroonien tuottamispaikan paikallistamiseksi Venäjällä (venäläisen version nimi on ”Geran”). Lisäksi Venäjän federaatio toimii TransContainer-yhtiössä Rosatomin kautta. TransContainer-yhtiö osallistuu lisäksi asekauppajärjestelyihin Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) kanssa. TransContainer-yhtiö tukee näin ollen Venäjän hallitusta. Sen vuoksi Mihail Kontserev antaa TransContainer-yhtiön pääjohtajana aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
1825. |
Dimitry Aleksandrovich BELOGLAZOV (Дмитрий Александрович БЕЛОГЛАЗОВ) |
Asema: Liike-elämän edustaja, LLC Titulin omistaja Syntymäaika: 18.2.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772602291749 |
Dmitri Beloglazov (Dimitry Beloglazov) omistaa Titul-yhtiön (LLC Titul) (kotipaikka Venäjällä), jolle perustettiin tytäryhtiöksi osakeyhtiö (JSC) Iliadis (kotipaikka Venäjällä) Oleg Deripaskan osuuden ostamiseksi International LLC Rasperia Trading Limited -yhtiöltä, jäljempänä ”Rasperia” (kotipaikka Venäjällä). Rasperia omistaa 28,5 miljoonaa eurooppalaisen STRABAG SE -yhtiön osaketta. Kyseiset osakkeet jäädytettiin, koska Rasperia oli Oleg Vladimirovich Deripaskan, johon kohdistetaan unionin rajoittavia toimenpiteitä, määräysvallassa. Oleg Deripaska koordinoi Dmitri Beloglazovin kanssa monimutkaisen kiertojärjestelyn STRABAGin jäädytettyjen osakkeiden myymiseksi. Tätä varten Beloglazovin Titul-yhtiö perusti Iliadis-tytäryhtiön, joka osti Deripaskan osuuden Rasperiasta ja siten myös STRABAG-yhtiön jäädytetyt osakkeet. Deripaska sai vastaavan taloudellisen hyödyn Rasperian myynnistä. Dmitri Beloglazov ja mukana olleet Titul-yhtiö, Iliadis-yhtiö ja Rasperia käyttivät tätä järjestelyä myydäkseen unionin ulkopuolella pakoteluettelossa olevan henkilön määräysvallassa olevan unionin ulkopuolisen yrityksen, joka omistaa unionin yrityksen jäädytettyjä osakkeita, ainoana tarkoituksenaan poistaa näiden osakkeiden jäädyttäminen unionissa ja kiertää siten unionin rajoittavia toimenpiteitä. Sen vuoksi Dmitri Beloglazov helpottaa asetuksen (EU) N:o 269/2014 kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
28.6.2024 |
|
1826. |
Alexander Nikolaevich ALUEV venäjäksi: Александр Николаевич АЛУЕВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 10.4.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 370306405600 Passin numero: 2402 624976 |
Alexander Aluev on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Alexander Aluev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1827. |
Alexander Yurievich AZARENKOV venäjäksi: Александр Юрьевич АЗАРЕНКОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 26.9.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644919379909 Passin numero: 2402 605068 |
Alexander Azarenkov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Alexander Azarenkov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1828. |
Alexander Sergeevich KASHLEV venäjäksi: Александр Сергеевич КАШЛЕВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 14.12.1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 203603641975 Passin numero: 0305 316059 |
Alexander Kashlev on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Alexander Kashlev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1829. |
Alexander Sergeevich POKATISOV venäjäksi: Александр Сергеевич ПОКАТИСОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 29.8.1985 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 753100100020 Passin numero: 6104290374 |
Alexander Pokatisov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Alexander Pokatisov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1830. |
Alexey Gennadievich PECHKAREV venäjäksi: Алексей Геннадьевич ПЕЧКАРЕВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 30.11.1973 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644913279249 Passin numero: 6318 558133 |
Alexey Pechkarev on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Alexey Pechkarev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1831. |
Alexey Sergeevich TSIBIZOV venäjäksi: Алексей Сергеевич ЦИБИЗОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 30.11.1973 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644911696825 Passin numero: 6304164234 |
Alexey Tsibizov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Alexey Tsibizov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1832. |
Andrey Ivanovich MALYUKOV venäjäksi: Андрей Иванович МАЛЮКОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 20.10.1969 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644919366515 Passin numero: 6314 103943 |
Andrey Malyukov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Andrey Malyukov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1833. |
Andrey Pavlovich MARTYNOV venäjäksi: Андрей Павлович МАРТЫНОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 13.8.1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644933810676 Passin numero: 6321 842418 |
Andrey Martynov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Andrey Martynov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1834. |
Denis Petrovich KHOKHRYAKOV venäjäksi: Денис Петрович ХОХРЯКОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 26.6.1987 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 182202232900 Passin numero: 4914082259 |
Denis Khokhryakov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Denis Khokhryakov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1835. |
Dmitry Viktorovich STEPANENKO venäjäksi: Дмитрий Викторович СТЕПАНЕНКО |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 23.5.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 263108631385 Passin numero: 6320716839 |
Dmitry Stepanenko on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Dmitry Stepanenko tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1836. |
Ilya Vladimirovich KORYAKIN venäjäksi: Илья Владимирович КОРЯКИН |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston esikuntapäällikkö Syntymäaika: 26.8.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 2921071877 |
Ilya Koryakin on Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston esikuntapäällikkö. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston esikuntapäällikkönä Ilya Koryakin tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1837. |
Konstantin Petrovich BELOKOBYLSKY venäjäksi: Константин Петрович БЕЛОКОБЫЛЬСКИЙ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 2.6.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 745006068425 Passin numero: 7503 061013 |
Konstantin Belokobylsky on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Konstantin Belokobylsky tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1838. |
Maxim Vladislavovich SMIRNOV venäjäksi: Максим Владиславович СМИРНОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 24.4.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 510803348998 Passin numero: 4703 680306 |
Maxim Smirnov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Maxim Smirnov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1839. |
Nikolay Mukashevich PAPIKYAN venäjäksi: Николай Лукашевич ПАПИКЯН |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 22.8.1974 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644918386540 Passin numero: 6319 629784 |
Nikolay Papikyan on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Nikolay Papikyan tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1840. |
Nikolay Nikolaevich VARPAKHOVICH venäjäksi: Николай Николаевич ВАРПАХОВИЧ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston komentaja Syntymäaika: 29.5.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 282401037054 Passin numero: 6114904712 |
Nikolay Varpakhovich on Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston komentaja. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston komentajana Nikolay Varpakhovich tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1841. |
Oleg Yurievich BARANOV venäjäksi: Олег Юрьевич БАРАНОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 23.5.1967 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644913139788 Passin numero: 6311 765564 |
Oleg Baranov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Oleg Baranov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1842. |
Oleg Vladimirovich MIKHAILYSHYN venäjäksi: Олег Владимирович МИХАЙЛИШИН |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston apulaiskomentaja Syntymäaika: 17.11.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644919001017 Passin numero: 6315231975 |
Oleg Mikhailishyn on Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston apulaiskomentaja. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston apulaiskomentajana Oleg Mikhailishyn tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1843. |
Oleg Igorevich SKITSKY venäjäksi: Олег Игоревич СКИТСКИЙ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 24.7.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644922239676 Passin numero: 6805 254349 |
Oleg Skitsky on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Oleg Skitsky tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1844. |
Pavel Vladimirovich BURDAKOV venäjäksi: Павел Владимирович БУРДАКОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 5.2.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 531501567109 Passin numero: 6319 681643 |
Pavel Burdakov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Pavel Burdakov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1845. |
Ruslan Arslanovich SOLOVYOV venäjäksi: Руслан Арсланович СОЛОВЬЕВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 18.7.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 282402105204 Passin numero: 5700 256137 |
Ruslan Solovyov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Ruslan Solovyov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1846. |
Sergey Vladimirovich DOLGUSHIN venäjäksi: Сергей Владимирович ДОЛГУШИН |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 1.6.1973 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644912914032 Passin numero: 6303409599 |
Sergey Dolgushin on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Sergey Dolgushin tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1847. |
Sergey Viktorovich TETEREV venäjäksi: Сергей Викторович ТЕТЕРЕВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 10.7.1973 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 622710170634 Passin numero: 6118 073013 |
Sergey Teterev on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Sergey Teterev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1848. |
Trofim Aleksandrovich KAPSHA venäjäksi: Трофим Александрович КАПША |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston apulaiskomentaja Syntymäaika: 22.2.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 28240321615 Passin numero: 6803906870 |
Trofim Kapsha on Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston apulaiskomentaja. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston apulaiskomentajana Trofim Kapsha tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1849. |
Vitaly Evgenievich ZYKOV venäjäksi: Виталий Евгеньевич ЗЫКОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston pääinsinööri Syntymäaika: 14.3.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644912673838 Passin numero: 6313 883757 |
Vitaly Zykov on Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston pääinsinööri. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston pääinsinöörinä Vitaly Zykov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1850. |
Vladimir Aleksandrovich GORLOV venäjäksi: Владимир Александрович ГОРЛОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 23.4.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644919381908 Passin numero: 6313884686 |
Vladimir Gorlov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Vladimir Gorlov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1851. |
►C29
|
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 26.10.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 282400316023 Passin numero: 6316326084 |
Vladimir Tatur on venäläinen sotilas, joka kuuluu Venäjällä Saratovissa sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Vladimir Tatur tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1852. |
Vladislav Sergeevich GOVOROV venäjäksi: Владислав Сергеевич ГОВОРОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 13.4.1988 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644934663382 Passin numero: 0308 912623 |
Vladislav Govorov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Saratovissa Venäjällä sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Vladislav Govorov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1853. |
Vladislav Viktorovich MALININ venäjäksi: Владислав Викторович МАЛИНИН |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 12.7.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644922317500 Passin numero: 6802 616854 |
Vladislav Malinin on venäläinen sotilas, joka kuuluu Saratovissa Venäjällä sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Vladislav Malinin tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1854. |
Vyacheslav Georgievich GOLOVANOV venäjäksi: Вячеслав Георгиевич ГОЛОВАНОВ |
Asema: Engels-2-lentotukikohdassa sijaitsevan 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilas Syntymäaika: 1.10.1972 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 644925496304 Passin numero: 6317 427552 |
Vyacheslav Golovanov on venäläinen sotilas, joka kuuluu Saratovissa Venäjällä sijaitsevan Engels-2-lentotukikohdan 22. kaartin raskaaseen pommikoneosastoon. Kyseisen osaston heinäkuussa 2024 tekemä Kh-101-ohjusisku osui Oh’matdytin lastensairaalaan Kiovassa. 22. kaartin raskaan pommikoneosaston sotilaana Vyacheslav Golovanov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1855. |
Fedor Fedorovich POTEKHIN venäjäksi: Федор Федорович ПОТЕХИН |
Asema: LLC Gumich RTK:n pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Fedor Potekhin on Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa käytettäväksi tarkoitettujen Impulse-M-robottialustojen valmistajan LLC Gumich RTK:n pääjohtaja; Venäjän asevoimat ovat jo kesästä 2024 lähtien testanneet alustoja kentällä. LLC Gumich RTK:n pääjohtajana Fedor Potekhin tukee tai toteuttaa sen vuoksi toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Lisäksi hän on lähellä LLC Gumich RTK:ta. |
16.12.2024 |
|
1856. |
Alexander Valerievich GAVRILOV venäjäksi: Александр Валерьевич ГАВРИЛОВ |
Asema: LLC Gumichin pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexander Gavrilov on pääjohtajana venäläisessä LLC Gumichissa, joka omistaa kokonaan LLC Gumich RTK:n. LLC Gumich RTK valmistaa Impulse-M-robottialustoja, joita on tarkoitus käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan ja joita Venäjän asevoimat ovat jo testanneet kentällä kesästä 2024 lähtien. LLC Gumichin pääjohtajana Alexander Gavrilov tukee sen vuoksi toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Lisäksi hän on lähellä LLC Gumichia. |
16.12.2024 |
|
1857. |
Alexey Leonidovich NEFEDOV venäjäksi: Алексей Леонидович НЕФЕДОВ |
Asema: JSC Rosnefteflotin pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Alexey Nefedov on venäläisen JSC Rosnefteflotin pääjohtaja. Yhtiö suorittaa raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetuksia, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Alexey Nefedov on JSC Rosnefteflotin pääjohtajana liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Alexey Nefedov on JSC Rosnefteflotin pääjohtajana lähellä JSC Rosnefteflotia. |
16.12.2024 |
|
1858. |
Pavel Vladimirovich BABIN venäjäksi: Павел Владимирович БАБИН |
Asema: LLC Investneftetraden pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Pavel Babin on venäläisen LLC Investneftetraden pääjohtaja; yhtiö harjoittaa raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetuksia, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Pavel Babin on LLC Investneftetraden pääjohtajana liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. LLC Investneftetraden pääjohtajana Pavel Babin on lähellä LLC Investneftetradea. |
16.12.2024 |
|
1859. |
Igor Alexandrovich GANIN venäjäksi: Игорь Александрович ГАНИН |
Asema: LLC Prime Shippingin pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Ganin on venäläisen LLC Prime Shippingin pääjohtaja. Yhtiö harjoittaa raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetuksia, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Igor Ganin on LLC Prime Shipping -yhtiön pääjohtajana liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. LLC Prime Shippingin pääjohtajana Igor Ganin on lähellä LLC Prime Shippingia. |
16.12.2024 |
|
1860. |
Andrey Yurievich KALYUZHNY Venäjänkielinen kirjoitusasu: Андрей Юрьевич КАЛЮЖНЫЙ |
Asema: Valtionyhtiö ”Donbass Development Corporationin” hallituksen virkaatekevä puheenjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrey Kalyuzhny on valltionyhtiö ”Donbass Development Corporationin” hallituksen virkaatekevä puheenjohtaja. Yhtiö on ”Donetskin kansantasavallan” perustama yhteisö, jonka tehtävänä on huolehtia Venäjän miehittämän Ukrainan alueen taloudellisesta kehityksestä. Yhtiö helpottaa myös kansainvälisiä investointeja alueelle ja vastaa infrastruktuurin rakentamiseen miehitetyllä alueella liittyvistä hankkeista, joiden tavoitteena on edistää alueen yhdentymistä Venäjään. Valtionyhtiö ”Donbass Development Corporationin” hallituksen virkaatekevänä puheenjohtajana Andrey Kalyuzhny on sen vuoksi vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai toteuttaa sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä valtionyhtiö ”Donbass Development Corporationia”. |
16.12.2024 |
|
1861. |
Vyacheslav Petrovich PETUSHENKO venäjäksi: Вячеслав Петрович ПЕТУШЕНКО |
Asema: Avtodor-valtionyhtiön hallituksen puheenjohtaja Syntymäaika: 20.2.1959 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vyacheslav Petushenko on Venäjän valtion infrastruktuuri- ja tiepalveluyhtiön ”Avtodor” hallituksen puheenjohtaja. ”Avtodor” on allekirjoittanut sopimuksen, jolla taataan oikeus matkustaa maksutta maksullisilla teillä sellaisilla ajoneuvoilla, joilla kuljetetaan apua Venäjän Ukrainaa vastaan käymän laittoman hyökkäyssodan vyöhykkeelle. Lisäksi ”Avtodor” osallistuu aktiivisesti monien teiden jälleenrakentamiseen Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla. Presidentti Putin on pannut merkille miehitetyn alueen infrastruktuurin kunnostamiseen osallistuvien ”Avtodorin” asiantuntijoiden työn. Kyseisten toimien tavoitteena on integroida miehitetyt alueet Venäjään rakentamalla infrastruktuurikohteita. ”Avtodor”-valtionyhtiön hallituksen puheenjohtajana Vyacheslav Petushenko toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1862. |
Pavel Gennadievich TOCHILIN venäjäksi: Павел Геннадьевич ТОЧИЛИН |
Asema: JSC SPE ”Aerosilan” pääjohtaja Syntymäaika: 15.2.1977 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 504501388297 Lähellä oleva yhteisö: JSC SPE ”Aerosila” (rekisterinumero: 1025005917023) |
Pavel Tochilin on JSC SPE ”Aerosilan” pääjohtaja. JSC SPE ”Aerosila” on venäläinen lentokoneen osien, kuten moottorien, potkurien ja lapojen, kehittäjä ja valmistaja. JSC SPE ”Aerosila” toimittaa tuotteitaan kotimaisille ilmailualan valmistajille. Yrityksen tuotteita käytetään sellaisten sotilasilma-alusten luomiseen, joita Venäjän ilmavoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Esimerkiksi UAV Orionin voimayksikkö APD-115T on varustettu JSC SPE ”Aerosilan” valmistamalla AV-115-potkurilla. Lisäksi Venäjän federaatiolla on erityisoikeus (”kultaosake”) JSC SPE ”Aerosilan” määräysvaltaan, mikä antaisi Venäjän federaatiolle ratkaisevan äänioikeuden muihin osakkeenomistajiin nähden, kun ne tekevät merkittäviä päätöksiä. JSC SPE ”Aerosilan” pääjohtajana Tochilin on vastuussa yhtiön toiminnasta, ja sen vuoksi hän tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä rahallisesti. |
16.12.2024 |
|
1863. |
Andrey Viktorovich KOCHERGA venäjäksi: Андрей Викторович КОЧЕРГА |
Asema: PJSC ”Stavropol Radio Plant Signalin” pääjohtaja Syntymäaika: 24.3.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772740415741 Lähellä oleva yhteisö: PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” (rekisterinumero: 1022601930537) |
Andrey Kocherga on PJSC ”Stavropol Radio Plant Signalin” pääjohtaja. PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” on yksi tärkeimmistä Venäjän federaation asevoimille toimitettavien radioelektronisten laitteiden valmistajista. Se kuuluu Rostec-valtionyhtiöön. Venäjän federaation asevoimat käyttävät PJSC ”Stavropol Radio Plant Signalin” tuottamia laitteita, kuten panssarivaunujen PKT-konekivääreille tarkoitettuja kauko-ohjausalustoja, Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” päivitti panssarivaunujen 7,62 mm:n konekiväärien ohjaukseen tarkoitetun kauko-ohjausalustan, joka suunniteltiin vuonna 2023 Venäjän asevoimien suorasta pyynnöstä. PJSC ”Stavropol Radio Plant Signalin” pääjohtajana Andrey Kocherga vastaa yrityksen toimista ja tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1864. |
Vladislav Vyacheslavovich KOSTIN venäjäksi: Владислав Вячеславович КОСТИН |
Asema: Joint Stock Company VNIIR-Progressin pääjohtaja Syntymäaika: 28.10.1983 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772410397702 Lähellä oleva yhteisö: VNIIR-Progress |
Vladislav Kostin on JSC VNIIR-Progressin pääjohtaja. JSC VNIIR-Progress on venäläinen tutkimus- ja kehittämislaitos, joka on erikoistunut kehittyneiden elektronisen sodankäynnin järjestelmien tuotantoon ja keskittyy signaalihäirinnän teknologioihin ja tiedustelutietojen keräämiseen. Yksi sen keskeisistä tuotteista on Kometa-antenni, joka on suunniteltu häiritsemään viestintää radio-, satelliitti- ja tutkataajuuksilla. Kometa-M-versio, joka on Kometa-antennin tyyppi ja jota käytetään Orlan-10-droonin kaltaisissa laitteissa ja ohjatuissa pommeissa, käyttää mukautettavia antenniryhmiä elektronisen häirinnän sietokyvyn parantamiseksi ja tarkan kohdistamisen varmistamiseksi jopa elektronisen sodankäynnin vastahyökkäystoimissa. JSC VNIIR-Progressin valmistaman Kometa-antennin sisältäviä aseita käytetään laajalti Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, minkä vuoksi JSC VNIIR-Progress tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Elokuussa 2023 Vladislav Kostin sai Army-foorumin järjestäjiltä palkinnon panoksestaan Venäjän ulkoisten joukkojen vahvistamiseen. Sen vuoksi Vladislav Kostin JSC VNIIR-Progressin pääjohtajana tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1865. |
Artyom Alexeevich ZDUNOV venäjäksi: Артём Алексеевич ЗДУНОВ alias Artem ZDUNOV |
Asema: Mordvan tasavallan johtaja Syntymäaika: 18.5.1978 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 166008271036 |
Artyom Zdunov on ollut Mordvan tasavallan (Venäjän oikeussubjekti) johtaja ainakin 18. marraskuuta 2020 lähtien. Tässä asemassa Artyom Zdunovilla on ollut johtava rooli pantaessa täytäntöön Venäjän hallituksen politiikkaa, jonka mukaan ukrainalaislapsia viedään laittomasti Venäjän väliaikaisessa hallinnassa olevilta alueilta, erityisesti järjestämällä lasten siirtoja miehitetyiltä Ukrainan alueilta, erityisesti Hersonin alueelta ja Kalantšakin piiristä, Mordvan tasavaltaan. Artyom Zdunov tukee myös ”Movement of the First” -järjestön toimintaa miehitetyillä alueilla. Kyseinen unionin luetteloon merkitty järjestö osallistuu useisiin ohjelmiin, joiden tarkoituksena on uudelleenkouluttaa ukrainalaisia lapsia, myös Venäjälle laittomasti karkotettuja lapsia. Artyom Zdunov on myös henkilökohtaisesti valvonut Mordvan tasavallan alueen Hersonin alueen miehityshallinnon edustajille ja joukoille antamaa tukea muun muassa toimittamalla sotilastarvikkeita. Sen vuoksi Artyom Zdunov on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös yhteydessä ”Movement of the First” -järjestöön. |
16.12.2024 |
|
1866. |
Nikolai Alexandrovich KOLESOV venäjäksi: Николай Александрович КОЛЕСОВ |
Asema: Russian Helicopters JSC:n pääjohtaja Syntymäaika: 17.12.1956 Syntymäpaikka: Kazan, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 166003912656 |
Nikolai Kolesov on Russian Helicopters JSC:n pääjohtaja. Sotilashelikoptereiden pääasiallisena valmistajana Russian Helicopters JSC on keskeinen yritys Venäjän sotateollisessa kompleksissa. Venäjän asevoimat käyttävät erityyppisiä Russian Helicopters JSC:n helikoptereita ja muita puolustuslaitteistoja ja -välineitä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Nikolai Kolesov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä Russian Helicopters JSC:tä. |
16.12.2024 |
|
1867. |
Alexander Alekseevich BALASHOV venäjäksi: Александр Алексеевич БАЛАШОВ |
Asema: JSC Plastmass Plant -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 21.9.1951 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773610495096 Lähellä oleva yhteisö: Joint Stock Company Plastmass Plant |
Alexander Balashov on JSC Plastmass Plant -osakeyhtiön pääjohtaja. JSC Plastmass Plant on venäläinen yhteisö, joka kuuluu Rostec State Corporationiin ja joka valmistaa Venäjän asevoimille tykistöammuksia, erityisesti haupitsien ammuksia, joita Venäjän armeija on käyttänyt laajalti Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Alexander Balashov tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1868. |
KIM Yong Bok koreaksi: alias KIM Young Bok |
Asema: Korean kansanarmeijan yleisesikunnan apulaispäällikkö Syntymäpaikka: Korean demokraattinen kansantasavalta Kansalaisuus: pohjoiskorealainen Sukupuoli: mies |
Kim Yong Bok on Korean kansanarmeijan yleisesikunnan apulaispäällikkö. Ukrainan ja Korean tasavallan viranomaisten mukaan hänet on äskettäin lähetetty Venäjälle Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korean) joukkojen rinnalla tukemaan Venäjän hyökkäyssotaa, ja hän on vastuussa näiden joukkojen Venäjälle lähettämisen valvonnasta. Kim on kolmen tähden kenraali, jolla on merkittävää kokemusta Pohjois-Korean erityisjoukkojen (”11th Corps”) johtamisesta. Hän osallistui ainakin seitsemään tapahtumaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Unin kanssa vuonna 2024, mikä kertoo hänen merkittävästä roolistaan Pohjois-Korean armeijassa. Kim Yong Bok toteuttaa ja tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1869. |
NO Kwang Chol koreaksi: |
Asema: Korean demokraattisen kansantasavallan puolustusministeri Syntymäaika: 1956 Syntymäpaikka: Nampo City, Korean demokraattinen kansantasavalta Kansalaisuus: pohjoiskorealainen Sukupuoli: mies |
No Kwang Chol on Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korean) puolustusministeri. Asemassaan hän osallistuu suoraan Pohjois-Korean ja Venäjän federaation väliseen sotilasyhteistyöhön, mukaan lukien Pohjois-Korean sotilaiden lähettäminen Venäjän federaatioon Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tukemiseksi. Sen vuoksi No Kwang Chol tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1870. |
Niels TROOST alias Niels Oscar TROOST |
►C27
|
Niels Troost on alankomaalainen liike-elämän edustaja ja EZI-DIAROCin ainoa osakkeenomistaja. EZI-DIAROC on Paramount Energy and Commodities SA:n (PECSA) ainoa osakkeenomistaja. PECSAlla on määräysvalta Dubaissa sijaitsevassa tytäryhtiössä Paramount Energy and Commodities DMCC:ssä (Paramount DMCC). Kesäkuussa 2022 Paramount DMCC jatkoi keskeytyksettä PECSAn öljyliiketoimintaa Venäjän osalta, mikä korostaa PECSAn läheistä ja suoraa operatiivista ja strategista määräysvaltaa tytäryhtiössään Paramount DMCC:ssä. Paramount DMCC kävi toistuvasti kauppaa venäläisellä raakaöljyllä hintakaton ylittävillä hinnoilla sen jälkeen, kun hintakatto oli otettu käyttöön. Lisäksi Niels Troost on sidoksissa Livna Shipping Ltd:hen, joka on käynyt kauppaa raakaöljyllä hintakaton ylittävillä hinnoilla sen jälkeen, kun hintakatto oli otettu käyttöön. Niels Troost helpotti näin ollen asetuksen (EU) N:o 833/2014 3 ja päätöksen 2014/512/YUTP säännösten rikkomista Paramount DMCC:n omistuksellaan ja Paramount DMCC:n määräysvaltarakenteella sekä kytköksillään Livna Shipping Ltd:hen. |
16.12.2024 |
|
1871. |
Larisa Aleksandrovna DOLINA venäjäksi: Лариса Александровна ДОЛИНА alias Larisa KUDELMAN alias Larisa MIONCHINSKAYA alias Лариса КУДЕЛЬМАН alias Лариса МИОНЧИНСКАЯ |
Asema: laulaja ja näyttelijä Syntymäaika: 10.9.1955 Syntymäpaikka: Baku, Neuvostoliitto (nykyinen Azerbaidžan) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Larisa Dolina on venäläinen laulaja ja näyttelijä. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alusta lähtien Dolina on usein tukenut Venäjän toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tätä varten Dolina on tehnyt yhteistyötä Venäjän puolustusministeriön kanssa ja toteuttanut Venäjän hallituksen puolesta viihdekampanjoita, joilla on palkittu Venäjän sotilashenkilöstöä osallistumisesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Lisäksi hän järjesti julkisia konsertteja Venäjän miehittämällä Donbassin alueella koordinoidusti Venäjän hallituksen kanssa. Hän tukee näin ollen Venäjän toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja hän tukee myös Venäjän hallitusta Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. |
16.12.2024 |
|
1872. |
Li XIAOCUI kiinaksi: venäjäksi: Cофья ЛИ alias Sopia Li alias Sophia Lee alias Sofya Li |
►C27
Asema: liike-elämän edustaja Syntymäaika: 31.3.1982 Kansalaisuus: kiinalainen Sukupuoli: nainen Puhelin: + 8613483690451 Sähköposti: lsophia@guang-xing.com, llixiaocui520@mail.ru, llixiaocui520@list.ru, hbgxmachinery_sophia@mail.ru Lähellä olevat yhteisöt: — ARCLM International Trading Co. Ltd — Shijiazhuang Hanqiang Technology Co Ltd |
Li Xiaocui (”Sophia Li”) on kiinalainen liike-elämän edustaja. Hän valvoo ja edustaa Kiinan kansantasavallasta ja Hongkongista lähtöisin olevia yrityksiä, jotka Euroopan unioni on merkinnyt pakoteluetteloon, koska ne ovat rikkoneet Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevia kieltoja, eli ARCLM International Trading Co Ltd:tä ja Shijiazhuang Hanqiang Technology Co:ta. Näihin rikkomisiin sisältyi lueteltujen tavaroiden vienti Unimatikille, joka on merkittävä toimija Venäjän sotateollisessa kompleksissa. Li Xiaocui on siten helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista ja lisäksi merkittävästi heikentänyt voimassa olevien unionin rajoittavien toimenpiteiden säännöksiä. |
16.12.2024 |
|
1873. |
Artem Mikhaylovich YAMSHCHIKOV venäjäksi: Артем Михайлович ЯМЩИКОВ |
►C27
Asema: liike-elämän edustaja Syntymäaika: 11.10.1979 Rekisteröintinumero: 381000781179 Sijainti: Irkutskin alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Lähellä olevat yhteisöt: — IEMZ Kupol — OOO TSK Vektor (alias LLC TSK Vektor) — Xiamen Limbach Engine Co., Ltd — Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd |
Artem Yamshchikov on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvan OOO TSK Vektorin omistaja ja pääjohtaja. OOO TSK Vektor on toiminut välittäjänä Venäjän valtion omistaman asetehtaan Almaz-Anteyn tytäryhtiön IEMZ Kupolin ja sellaisten kiinalaisten toimittajien välillä, jotka valmistavat Garpiya-3-tyyppisiä pitkän kantaman hyökkäysdrooneja, jotka on kehitetty ja tuotettu käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Erityisesti OOO TSK Vektor on saanut komponentteja Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd:ltä ja Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Limitediltä, mukaan lukien osia kiinalaiselta yhteisöltä Xiamen Limbachilta, joka valmistaa L550-droonimoottoreita. Sen vuoksi Artem Yamshchikov on luonnollinen henkilö, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1874. |
Nikolay Vitalyevich TKACHENKO venäjäksi: Николай Витальевич ТКАЧЕНКО |
Asema: liike-elämän edustaja Syntymäaika: 21.8.1978 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 773608049810 |
Nikolai Tkatšenko (Nikolay Tkachenko) on Gazstroyprom JSC -osakeyhtiön (Gazstroyprom JSC) pääjohtaja. Gazstroyprom- osakeyhtiö on Venäjän energia-alan johtava yritys, joka toteuttaa erilaisia maakaasun tuotanto-, jalostus- ja kuljetushankkeita. Yritys työllistää 95 000 ihmistä, ja se toimii kaikissa Venäjän federaation liittovaltiopiireissä. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Nikolai Tkatšenko on lähellä yhtiötä, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
1875. |
Ivan Nikolaevich KOZHEVNIKOV venäjäksi: Иван Николаевич КОЖЕВНИКОВ |
Asema: liike-elämän edustaja Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 130301391462 |
Ivan Kozhevnikov on Venäjän energia-alan johtavan yrityksen Gazprom LNG Technologies LLC:n pääjohtaja. Yhtiön toimintaan kuuluu maakaasun nesteyttäminen ja rikastus sekä kryogeenisten huoltoasemien rakentaminen. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Ivan Kozhevnikov on lähellä yhteisöä, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
1876. |
Aleksey Konstantinovich KAKHIDZE venäjäksi: Алексей Константинович КАХИДЗЕ |
Asema: liike-elämän edustaja Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 770704797795 |
Aleksey Kakhidze on Venäjän energia-alan johtavan yrityksen Gazprom LNG Technologies LLC:n hallituksen puheenjohtaja. Yhtiön toimintaan kuuluu maakaasun nesteyttäminen ja rikastus sekä kryogeenisten huoltoasemien rakentaminen. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Aleksey Kakhidze on lähellä yhteisöä, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
1877. |
Yuriy Vasilyevich SHAMALOV venäjäksi: Юрий Васильевич ШАМАЛОВ |
Asema: liike-elämän edustaja Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 770970305250 |
Yuriy Shamalov on Venäjän energia-alan johtavan yrityksen Gazprom Flot LLC:n pääjohtaja. Yrityksen toimintaan kuuluvat öljyn ja kaasun tuotantoon liittyvät porauspalvelut sekä nesteytetyn maakaasun kuljetus ja uudelleenkaasutus sekä kelluvien porauslauttojen ja erikoisalusten rakentaminen ja käyttö. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Yuriy Shamalov on lähellä yhteisöä, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
1878. |
Mikhail Lvovich PODVYAZNIKOV venäjäksi: Михаил Львович ПОДВЯЗНИКОВ |
Asema: JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plant” alias JSC ”Obukhov Plant” -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 15.7.1958 Syntymäpaikka: Leningrad, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Mikhail Podvyaznikov on JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plantin” pääjohtaja. JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plant” on yksi suurimmista yhtiöistä Venäjän puolustusteollisuudessa ja tuottaa asejärjestelmiä ja puolustustarvikkeita. Se toimittaa viestintä- ja ilmapuolustusjärjestelmiä ja ohjuksia, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plantin” pääjohtajana Mikhail Podvyaznikov tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1879. |
Oleg Nikolaevich RYAZANTSEV venäjäksi: Олег Николаевич РЯЗАНЦЕВ |
Asema: ”NPO Vysokotochnye Kompleksy” (High Precision Systems) -yhtiön toimitusjohtaja Syntymäaika: 16.4.1982 Syntymäpaikka: Žukovski, Moskovan alue, entinen Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 501305932405 Lähellä oleva yhteisö: JSC ”NPO Vysokotochnye Kompleksy” (High Precision Systems) – 119019 Moscow, b-r Gogolevskii 21 (bld. 1) |
Venäjän federaation entinen teollisuus- ja kauppaministeri Oleg Ryazantsev on toiminut venäläisen ”NPO Vysokotochnye Kompleksy” (High Precision Systems) -osakeyhtiön toimitusjohtajana marraskuusta 2022. High Precision Systems on venäläinen aseiden kehittäjä ja valmistaja. Sillä on johtoasema taktisten ballististen ohjusjärjestelmien tuotannossa Venäjällä. High Precision Systems on Rostec-valtionyhtiön tytäryhtiö. High Precision Systems -yhtiön tuottamia aseita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. High Precision Systems -yhtiön toimitusjohtajana Oleg Ryazantsev tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
1880. |
Evgenii Anatolevich DRONOV venäjäksi: Евгений Анатольевич ДРОНОВ |
Asema: JSC Tula Machine Building Plantin entinen pääjohtaja Syntymäaika: 20.10.1947 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 710600768047 Lähellä oleva yhteisö: JSC Tula Machine Building Plant (alias Tulamashzavod) |
Jevgeni Dronov (Evgenii Dronov) toimi Tula Machine Building Plant -osakeyhtiön (JSC Tula Machine Building Plant) (alias Tulamashzavod) pääjohtajana. Tula Machine Building Plant -osakeyhtiö eli Tulamashzavod on venäläinen puolustustarvikkeiden valmistaja, joka on erikoistunut kehittyneiden puolustustarvikkeiden tuotantoon erityisesti ilmatorjunta-asejärjestelmien ja ammusilmatorjuntajärjestelmien alalla. Yhtiö on vastuussa useiden keskeisten puolustusjärjestelmien, kuten KASHTAN-ilmatorjuntaohjus- ja ilmatorjuntatykkijärjestelmän, PALMA-ilmatorjuntatykkijärjestelmän sekä 30 mm:n automaattikanuunoiden ja konekiväärien, kuten Gryazev-Shipunov GSH-6–30 ja 2A72:n, kehittämisestä ja valmistuksesta. Kyseiset järjestelmät on integroitu eri sotilaallisiin alustoihin, muun muassa jalkaväen taisteluajoneuvoihin, kuten BMP-3 ja BTR-80A, ja niitä on asennettu myös strategisiin suorituskykyihin, kuten Kuznetsov-luokan lentotukialuksiin. Yhtiön tuotteita on käytetty aktiivisesti eri sotilaallisissa operaatioissa, myös Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa, jossa useiden järjestelmien, kuten jalkaväen BMP-3-taisteluajoneuvo- ja Pantsir-S1-ilmatorjuntaohjusjärjestelmien, ilmoitettiin tuhoutuneen. Tula Machine Building Plant -osakeyhtiön pääjohtajana Jevgeni Dronoville myönnettiin arvonimi ”Venäjän federaation työn sankari” ja kunniamerkki ”kuuliaisuudesta isänmaalle” (”For Merit to the Fatherland”). Sen vuoksi Jevgeni Dronov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1881. |
Yan Valentinovych NOVIKOV venäjäksi: Ян Валентинович НОВИКОВ |
Asema: JSC Almaz-Antey Air and Space Defence Corporation -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 3.10.1959 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä oleva yhteisö: JSC Almaz-Antey Air and Space Defence Corporation |
Yan Novikov on JSC Almaz-Antey Air and Space Defence Corporation -osakeyhtiön, jäljempänä ’Almaz-Antey’, pääjohtaja. Almaz-Antey on keskeinen yritys Venäjän sotateollisessa kompleksissa. Almaz-Antey:n holding-rakenteeseen kuuluvat yritykset tuottavat erityyppisiä puolustuslaitteistoja ja -välineitä, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Yan Novikov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä JSC Almaz-Antey Air and Space Defence Corporation -osakeyhtiötä. |
24.2.2025 |
|
1882. |
Igor Vladimirovich ZYUZIN venäjäksi: Игорь Владимирович ЗЮЗИН |
Asema: Mechel PAO:n hallituksen puheenjohtaja Syntymäaika: 29.5.1960 Syntymäpaikka: Kimovsk, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Igor Zyuzin on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on liiketaloudellisia intressejä rautamalmi- ja teräs- sekä hiili- ja energiasektoreilla. Igor Zyuzin on suuri osakkeenomistaja Mechel PAO:ssa ja sen hallituksen puheenjohtaja; Mechel PAO on merkittävä venäläinen kaivos- ja metallialan yritys, joka harjoittaa tuotantoketjun alku- ja loppupään toimintaa Venäjän kaivos-, metalli- ja energia-aloilla. Mechel PAO on erityisesti yksi johtavista venäläisistä hiilen vientiyrityksistä. Kyseiset talouden alat muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Igor Zyuzin on venäläinen liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.2.2025 |
|
1883. |
Dmitry Yurievich LELIKOV venäjäksi: Дмитрий Юрьевич ЛЕЛИКОВ |
Asema: Rostec-yhtiön varapääjohtaja ja hallintoneuvoston jäsen Syntymäaika: 9.5.1968 Syntymäpaikka: Groznyi, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Dmitry Lelikov on Rostec-yhtiön varapääjohtaja ja hallintoneuvoston jäsen. Rostec on keskeinen yritys Venäjän sotateollisessa kompleksissa, ja se tuottaa erityyppisiä puolustuslaitteistoja ja -välineitä, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Dmitry Lelikov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1884. |
Ivan Georgyevich ANTSEV venäjäksi: Иван Георгиевич АНЦЕВ |
Asema: JSC NPP Radar MMS -osakeyhtiön toimitusjohtaja Syntymäaika: 4.8.1985 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ivan Antsev on miehittämättömiä ilma-alusjärjestelmiä Venäjällä tuottavan JSC NPP Radar MMS -osakeyhtiön toimitusjohtaja. Joihinkin kyseisistä järjestelmistä kuuluu muuhun kuin sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja miehittämättömiä ilma-aluksia, joita on myös asetettu Venäjän asevoimien käyttöön Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. JSC NPP Radar MMS -osakeyhtiö toimii Venäjän hallituksen kanssa tehtyjen sopimusten nojalla ja tekee yhteistyötä sotilas- ja puolustusteollisuuden kanssa. JSC NPP Radar MMS -osakeyhtiön toimitusjohtajana Ivan Antsevilla on viime kädessä toimeenpanovalta kyseisen toiminnan osalta. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Ivan Antsev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1885. |
Andrii Leonidovich DERKACH venäjäksi: Андрей Леонидович ДЕРКАЧ ukrainaksi: Андрій Леонідович ДЕРКАЧ |
Asema: liittoneuvoston senaattori Syntymäaika: 19.8.1967 Syntymäpaikka: Dnipropetrovsk, SNTL (nykyinen Dnipro, Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Andrii Derkach on entinen ukrainalainen poliitikko, ja hän on ollut liittoneuvoston senaattori 12. syyskuuta 2024 alkaen ja kyseisen neuvoston puolustus- ja turvallisuuskomitean jäsen 23. lokakuuta 2024 alkaen. Senaattorina hän on tukenut politiikkoja, joilla edistetään Krimin laitonta liittämistä Venäjään ja Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Toimiessaan Ukrainan parlamentin jäsenenä ennen vuotta 2022 hän tuki aktiivisesti Venäjän hallitusta tekemällä yhteistyötä Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan päätiedusteluosaston (GRU) kanssa. Andrii Derkach sai GRU:lta varoja perustaakseen yksityisiä turvallisuusalan yrityksiä, joita Venäjä aikoi käyttää hyökkäyksessä Ukrainaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Andrii Derkach tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1886. |
Vasily Yuryevich BROVKO venäjäksi: Василий Юрьевич БРОВКО ukrainaksi: Василь Юрійович БРОВКО |
Asema: Rostec-yhtiön strategisesta tutkimuksesta ja viestinnästä vastaava johtaja Syntymäaika: 2.6.1987 Syntymäpaikka: Žukovski (Moskovan alue), SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 514408357 |
Vasily Brovko on strategisesta tutkimuksesta ja viestinnästä vastaava johtaja Rostec-yhtiössä, joka on Venäjän johtava valtiojohtoinen puolustus- ja teollisuustuotantoyritys. Häntä kutsutaan myös erityishankkeista vastaavaksi johtajaksi, joka vastaa tosiasiallisesti yrityksen tietotekniikka- ja PR-toiminnasta, myös Rostecin puheenjohtajan Sergei Chemezovin PR-suhteista. Rostec on keskeinen yritys Venäjän sotateollisessa kompleksissa, ja se tuottaa erityyppisiä puolustuslaitteistoja ja -välineitä, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Vasily Brovko tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1887. |
Igor Gennadievich KUDRYASHKIN venäjäksi: Игорь Геннадьевич КУДРЯШКИН |
Asema: Ural Mining and Metallurgical Company -yhtiön osakkeenomistaja ja kaupallinen johtaja Syntymäaika: 22.11.1967 Syntymäpaikka: Kirovgrad, Sverdlovskin alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772871895851 |
Igor Kudryashkin on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on laajoja liiketaloudellisia intressejä Venäjän kaivos- ja metallialoilla. Kudryashkin on erityisesti Ural Mining and Metallurgical Company -yhtiön osakkeenomistaja ja kaupallinen johtaja; Ural Mining and Metallurgical Company on Venäjän kaivos- ja metallialoilla toimiva suuri venäläinen yritys. Kyseiset talouden alat muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Igor Kudryashkin on venäläinen liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.2.2025 |
|
1888. |
Eduard Aleksandrovich CHUKHLEBOV venäjäksi: Эдуард Александрович ЧУХЛЕБОВ |
Asema: Ural Mining and Metallurgical Company -yhtiön yhteisomistaja Syntymäaika: 10.4.1962 Syntymäpaikka: Moskova, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772818158789 |
Eduard Chukhlebov on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on laajoja liiketaloudellisia intressejä Venäjän kaivos- ja metallialoilla. Chukhlebov on erityisesti Ural Mining and Metallurgical Company -yhtiön yhteisomistaja; Ural Mining and Metallurgical Company on Venäjän kaivos- ja metallialoilla toimiva suuri venäläinen yritys. Kyseiset talouden alat muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Eduard Chukhlebov on venäläinen liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.2.2025 |
|
1889. |
Yury Petrovich NIMCHENKO venäjäksi: Юрий Петрович НИМЧЕНКО ukrainaksi: Юрій Петрович НIМЧЕНКО |
Asema: liittoneuvoston senaattori laittomasti liitetystä ”Krimin tasavallasta” Syntymäaika: 4.6.1980 Syntymäpaikka: Bukvarka, SNTL (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yury Nimchenko on toiminut laittomasti liitetystä ”Krimin tasavallasta” valittuna liittoneuvoston senaattorina 12. syyskuuta 2024 alkaen, ja hän on liittoneuvoston puolustus- ja turvallisuuskomitean jäsen. Hän toimi panssarivaununkuljettajana Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa ja on siis sen veteraani, minkä johdosta Venäjän federaation presidentti myönsi hänelle ”Venäjän sankarin” arvon. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1890. |
Sergey Alexandrovich KARYAKIN venäjäksi: Сергей Александрович КАРЯКИН ukrainaksi: Сергій Олександрович КАРЯКIН |
Asema: liittoneuvoston senaattori laittomasti liitetystä ”Krimin tasavallasta” Syntymäaika: 12.1.1990 Syntymäpaikka: Simferopol, SNTL (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Karyakin on Venäjän federaation neuvoston senaattori, joka on edustanut laittomasti liitettyä Krimiä 12. syyskuuta 2024 alkaen. Hänelle myönnettiin shakin suurmestarin arvonimi, mutta hänen osallistumisensa turnauksiin kiellettiin, koska hän tuki julkilausumissaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Hän on jatkanut sodan tukemista muun muassa julkaisemalla avoimen kirjeen presidentti Vladimir Putinille, matkustamalla Venäjän miehittämille Ukrainan alueille ja keräämällä sotilastarvikkeita Venäjän asevoimien tueksi. Näistä toimista hänelle on myönnetty Venäjän federaation mitali ”isänmaan ansiokkaasta palvelusta”. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1891. |
Yan Vitalyevich LESHCHENKO venäjäksi: Ян Витальевич ЛЕЩЕНКО |
Asema: ”Luhanskin kansantasavallan” ”kansanneuvoston” jäsen Syntymäaika: 1.9.1980 Syntymäpaikka: Vorošilovgrad, SNTL (nykyinen Luhansk, Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Yan Leshchenko on ”Luhanskin kansantasavallan” ”kansanneuvoston” jäsen. Leshchenko on myös Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan toimien alueellinen koordinaattori Luhanskin miehitetyllä alueella. Hän on toimillaan ja julkisilla lausunnoillaan tukenut sotaa muun muassa tukemalla Venäjän yksittäisiä hyökkäyksiä Ukrainan alueelle. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1892. |
Anna Borissovna SOROKA venäjäksi: Анна Борисовна СОРОКА |
Asema: ”Luhanskin kansantasavallan” ”ihmisoikeusvaltuutettu” Syntymäaika: 26.5.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Anna Soroka on toiminut ”Luhanskin kansantasavallan” ”ihmisoikeusvaltuutettuna” toukokuusta 2024 alkaen. Aiemmin hän työskenteli ”Luhanskin kansantasavallan” ”tasavallan johtajan” avustajana. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1893. |
Anna Valeryevna LISITSYNA venäjäksi: Анна Валерьевна ЛИСИЦЫНА |
Asema: ”Luhanskin kansantasavallan” ”kansanneuvoston” jäsen Syntymäaika: 4.3.1988 Syntymäpaikka: Vorošilovgrad, SNTL (nykyinen Luhansk, Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Anna Lisitsyna on ”Luhanskin kansantasavallan” ”kansanneuvoston” jäsen ja sen rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista, energiasta, liikenteestä ja viestinnästä vastaavan valiokunnan jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1894. |
Svetlana Yanovna ALYOSHINA venäjäksi: Светлана Яновна АЛЁШИНА alias Svetlana Yanovna ALESHINA |
Asema: ”Luhanskin kansantasavallan” ”kansanneuvoston” jäsen Syntymäaika: 2.11.1964 Syntymäpaikka: Stahanov, SNTL (nykyinen Kadijivka, Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Svetlana Alyoshina on ”Luhanskin kansantasavallan” ”kansanneuvoston” jäsen ja sen rakentamisesta, asumisesta ja yleishyödyllisistä palveluista, energiasta, liikenteestä ja viestinnästä vastaavan valiokunnan jäsen. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan hän tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1895. |
Anatoly Alexandrovich TURCHAK venäjäksi: Анатолий Александрович ТУРЧАК |
Asema: JSC ”Holding Company ’Leninetz’” -osakeyhtiön puheenjohtaja ja omistaja Syntymäaika: 28.7.1945 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: — PJSC ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” — JSC “Holding Company ’Leninetz’” |
Anatoly Turchak on JSC ”Holding Company ’Leninetz’” -osakeyhtiön suurin osakkeenomistaja ja puheenjohtaja; JSC ”Holding Company ’Leninetz’” on venäläinen yhteisö, joka hallinnoi julkista osakeyhtiötä PJSC ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” (PJSC CSPA Leninetz). PJSC CSPA Leninetz on venäläinen yritys, joka on erikoistunut tutka- ja navigointilaitteiden kehittämiseen ja tuotantoon, myös Venäjän armeijan hyväksi. PSJC CSPA Leninetz osallistuu erityisesti Zaslon- ilma-aluksen tutkien tuotantoon ja kehittämiseen; kyseisiä tutkia käytetään erityisesti Venäjän armeijan Ukrainassa käyttämillä MiG-31-ilma-aluksilla. Sen vuoksi Anatoly Turchak tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1896. |
Boris Anatolyevich TURCHAK venäjäksi: Борис Анатольевич ТУРЧАК |
Asema: JSC ”Holding Company ’Leninetz’” -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Anatoly Alexandrovich Turchak Lähellä olevat yhteisöt: — PJSC ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” — JSC “Holding Company ’Leninetz’” |
Boris Turchak on isänsä Anatoly Turchakin omistaman JSC ”Holding Company ’ Leninetz’” -osakeyhtiön pääjohtaja; JSC ”Holding Company ’ Leninetz’” on venäläinen yhteisö, joka hallinnoi PJSC ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” (PJSC CSPA Leninetz) -osakeyhtiötä. Boris Turchak on myös PJSC CSPA Leninetz -osakeyhtiön osakkeenomistaja. PJSC CSPA Leninetzon venäläinen yritys, joka on erikoistunut tutka- ja navigointilaitteiden kehittämiseen ja tuotantoon, myös Venäjän armeijan hyväksi. PSJC CSPA Leninetz osallistuu erityisesti Zaslon- ilma-aluksen tutkien tuotantoon ja kehittämiseen; kyseisiä tutkia käytetään erityisesti Venäjän armeijan Ukrainassa käyttämillä MiG-31-ilma-aluksilla. Sen vuoksi Boris Turchak tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä Anatoly Turchakia. |
24.2.2025 |
|
1897. |
Igor Valentinovich KAZAREZOV venäjäksi: Игорь Валентинович КАЗАРЕЗОВ |
Asema: sotilaallisen urheilun ja isänmaallisen nuorisokasvatuksen keskuksen (Center for Military Sports Training and patriotic education of youth ”WARRIOR”) puheenjohtaja Syntymäaika: 1965 Syntymäpaikka: Azov, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: — Center for Military Sports Training and patriotic education of youth ”WARRIOR” — All-Russian public-state movement of children and youth ”Movement of the First” |
Igor Kazarezov on sotilaallisen urheilun ja isänmaallisen nuorisokasvatuksen keskuksen (Center for Military Sports Training and patriotic education of youth ”WARRIOR”) puheenjohtaja. ”WARRIOR”-keskus on Venäjän federaatioon perustettu valtiojohtoinen nuorisojärjestö, joka kehittää isänmaallista ja sotilaallista koulutusta. Venäjän federaation presidentti tukee keskusta ja ohjeisti sitä tekemään tiivistä yhteistyötä Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuvien kanssa. ”WARRIOR”-keskuksella on toimintaa myös laittomasti miehitetyillä Ukrainan alueilla paikallisten toimipisteiden kautta. ”WARRIOR”-keskus on myös toteuttanut useita hankkeita yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen ”Movement of the First” kanssa; kyseinen järjestö on unionin luetteloon merkitsemä yhteisö. Sen vuoksi Igor Kazarezov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Igor Kazarezov on myös lähellä All-Russian public-state movement of children and youth ”Movement of the First” -yhteisöä. |
24.2.2025 |
|
1898. |
Kristina Andreevna POTUPCHIK venäjäksi: Кристина Андреевна ПОТУПЧИК |
Asema: mediapersoona Syntymäaika: 19.1.1986 Syntymäpaikka: Murom, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 332891812110 |
Kristina Potupchik on venäläinen bloggaaja ja mediayrittäjä. Hän on K2-viestintätoimiston perustaja; kyseinen toimisto toteuttaa asiakkaiden, pääasiassa Venäjän hallituksen määräysvallassa olevien asiakkaiden, sosiaalisen median kampanjoita ja tiedotuskampanjoita, joissa hän levittää väärää tietoa Ukrainan sodasta ja heikentää Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja suvereniteettia. Hän on yksi Association of Internet Technologists -liiton perustajista ja kuuluu ANO Digitalin verkostoon ja on siten tiiviisti sidoksissa ANO Digitalin väärää tietoa ja propagandaa koskevaan politiikkaan. Kyseisessä asemassa Kristina Potupchik teki matkoja Venäjän miehittämille Ukrainan alueille, erityisesti Mariupoliin, jossa hän levitti julkisesti väärää tietoa Venäjän sotarikoksista ja Ukrainan hallituksesta. Sen vuoksi Kristina Potupchik tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
1899. |
Sergey Vladimirovich MOKEEV venäjäksi: Сергей Владимирович МОКЕЕВ |
Asema: JSC ”Novo-Vyatka” -osakeyhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 661215725483 |
Sergey Mokeev on JSC ”Novo-Vyatka”-osakeyhtiön pääjohtaja. JSC ”Novo-Vyatka”, joka valmistaa aseita ja ampumatarvikkeita, on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluva yhteisö. Vuosina 2023 ja 2024 JSC ”Novo-Vyatka” sai valtiontukea ohjelmasta, jonka tarkoituksena oli rahoittaa tiettyjen yhteisöjen sotateollisuuden työntekijöiden koulutusta. JSC ”Novo-Vyatkan” pääjohtajana Sergey Mokeev on vastuussa yrityksen toiminnasta. Sen vuoksi Sergey Mokeev tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
1900. |
LEE Chang Ho koreaksi: venäjäksi: ЛИ Чхан Хо alias RI Chang Ho alias RHEE Chang Ho |
Asema: Korean kansanarmeijan kenraalieversti (lokakuusta 2024), Pohjois-Korean tiedustelutoimiston (Reconnaissance General Bureau) päällikkö, Korean työväenpuolueen (WPK) keskussotilaskomitean jäsen, Korean kansanarmeijan (KPA) yleisesikunnan varapäällikkö Syntymäaika: 1967 Kansalaisuus: pohjoiskorealainen Sukupuoli: mies |
Lee Chang Ho koordinoi pohjoiskorealaisten sotilaiden toimittamista taistelukentälle Ukrainaan; heille on saatettu antaa laittomaan sissisotaan liittyviä tehtäviä. Näin ollen hän oli osallisena pohjoiskorealaisten sotilaiden osallistumisessa sotaan Ukrainaa vastaan. Hän on johtanut kyberhyökkäysyksiköitä, kuten Lazarusta ja Kim Sukia. Sen vuoksi Lee Chang Ho on vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan itsenäisyyttä. |
24.2.2025; |
|
1901. |
SHIN Geum Cheol koreaksi: venäjäksi: СИН Гым Чхоль alias SIM Kum-Chol |
Asema: Korean kansanarmeijan yleisesikunnan operatiivisen pääosaston päällikkö, kenraalimajuri Kansalaisuus: pohjoiskorealainen Sukupuoli: mies |
Shin Geum Cheol on Korean demokraattisen kansantasavallan kansanarmeijan yleisesikunnan operatiivisen pääosaston päällikkö. Hän on korkean tason upseeri, joka valvoo operaatioiden käytännön toteutusta, kuten sotilaallista koordinointia. Hänen tehtävänään on perehdyttää Pohjois-Korean armeijaa venäläisiin ja nykyaikaisiin sodankäyntitaktiikoihin, kuten droonioperaatioihin, tykistötaktiikkaan ja elektroniseen sodankäyntiteknologiaan. Pohjois-Korean armeija osallistuu sotilasoperaatioihin Venäjällä ja Ukrainassa. Sen vuoksi Shin Geum Cheol on vastuussa sellaisten toimien tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät Ukrainan itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1902. |
Alexey Vladislavovich GORSHKOV venäjäksi: Алексей Владиславович ГОРШКОВ |
Asema: JSC ”Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” -osakeyhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 525716364389 Lähellä olevat yhteisöt: JSC ”Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” |
Alexey Gorshkov on JSC ”Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” -osakeyhtiön pääjohtaja; kyseinen yhtiö on Venäjällä sijaitseva tutkimuslaitos, joka osallistuu miehittämättömien ilma-alusten kehittämiseen ja tuotantoon. Se on tuottanut useita erityyppisiä miehittämättömiä ilma-aluksia, joita Venäjän asevoimat ovat testanneet tai aikovat testata Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Alexey Gorshkov tukee tai toteuttaa JSC ”Scientific Research Institute of Complexes Named After M.A. Kartsev” -osakeyhtiön pääjohtajana toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä JSC ”Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” -osakeyhtiötä. |
24.2.2025 |
|
1903. |
Natalya Sergeevna VIRTUOZOVA venäjäksi: Наталья Сергеевна ВИРТУОЗОВА |
Asema: Autonomous Non-Commercial Organization “Directorate of the Exhibition of Achievements ’Russia’” -järjestön pääjohtaja; kansallisen Venäjä-keskuksen pääjohtaja Syntymäaika: 30.1.1978 Syntymäpaikka: Akhalkalaki, SNTL (nykyinen Georgia) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 772878714381 |
Natalya Virtuozova on Autonomous Non-Commercial Organization “Directorate of the Exhibition of Achievements ’Russia’” -järjestön pääjohtaja; kyseinen järjestö järjesti kansainvälisen näyttelyn ja foorumin ”Venäjä” ja hallinnoi nyt kansallista Venäjä-keskusta. Natalya Virtuozova on myös kansallisen ”Venäjä”-keskuksen pääjohtaja. Presidentti Putin allekirjoitti heinäkuussa 2024 määräyksen perustaa kansallinen Venäjä-keskus, jonka tehtävänä on säilyttää näyttelyn perintö pysyvästi. ”Venäjä”-näyttelyssä ja kansallisessa Venäjä-keskuksessa on järjestetty laittomasti miehitettyjä Ukrainan alueita koskevia näyttelyitä; Kyseiset alueet esitetään Venäjän federaation alueina ja niitä esitellään Venäjän alueiden rinnalla. Näyttelyssä järjestetään säännöllisesti tapahtumia, joissa juhlistetaan Venäjän miehitystä ja Ukrainan alueiden liittämistä Venäjään. Sen vuoksi Natalya Virtuozova tukee ja toteuttaa Autonomous Non-Commercial Organization “Directorate of the Exhibition of Achievements ’Russia’” -järjestön ja kansallisen Venäjä-keskuksen pääjohtajana politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1904. |
Sergey Nikolaevich ATLIVANCHIK venäjäksi: Сергей Николаевич АТЛИВАНЧИК |
Asema: LLC Eliarsin pääjohtaja Syntymäaika: 11.1.1980 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773514103490 Lähellä olevat yhteisöt: LLC Eliars |
Sergey Atlivanchik on LLC Eliars -osakeyhtiön pääjohtaja; Eliars on venäläinen yritys, joka kehittää ja valmistaa mikroaaltolaitteita. Se on kehittänyt ja valmistanut droonientorjuntaan käytettävän Zont (sateenvarjo)-järjestelmän, jolla on mahdollista tukahduttaa miehittämättömien ilma-alusten signaalit. Venäjän asevoimat käyttävät kyseistä Zont-järjestelmää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Sergey Atlivanchik tukee Eliarsin pääjohtajana toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1905. |
Fidail Ilkhatovich BIKBULATOV venäjäksi: Фидаиль Ильхатович БИКБУЛАТОВ |
Asema: All-Russian ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Junarmija) -järjestön alueellisen päätoimipaikan johtaja laittomasti liitetyssä Zaporižžjan kaupungissa Syntymäaika: 14.8.1994 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä oleva yhteisö: All-Russian ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Junarmija) |
Fidail Bikbulatov on All-Russian ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Junarmija) -järjestön alueellisen päätoimipaikan johtaja laittomasti liitetyssä Zaporižžjan kaupungissa. Hän osallistui ukrainalaisten lasten joukkokaappauksiin, laittomiin karkotuksiin ja pakkosiirtoihin Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjälle. Hän osallistui aktiivisesti ukrainalaisten lasten sotilaallisen koulutukseen laittomasti liitetyllä Zaporižžjan alueella. Lisäksi hän levitti venäläismielistä propagandaa ja ukrainalaisvastaisia narratiiveja ja hän kannusti lapsia liittymään Junarmija-järjestöön painottaen sotilaskoulutusta yhtenä sen eduista. Lisäksi hän osallistui aktiivisesti rekrytointeihin, joissa värvättiin vapaaehtoisia taistelemaan Venäjän asevoimien rinnalla hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Fidail Bikbulatov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Junarmijaa. |
24.2.2025 |
|
1906. |
Sergey Georgievich DREGVAL venäjäksi: Сергей Георгиевич ДРЕГВАЛЬ |
Asema: PJSC Inter RAO:n pääjohtaja Syntymäaika: 21.9.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Sergey Dregval on PJSC Inter RAO -osakeyhtiön pääjohtaja ja hallintoneuvoston puheenjohtaja; PJSC Inter RAO on yksi Venäjän suurimmista energiayhtiöistä, ja se on Venäjän federaation hallituksen määräysvallassa. PJSC Inter RAO:n osakkaita ovat Rosneftgaz, joka on yksi Venäjän federaation talousarvion suurimmista osingonjakajista. PJSC Inter RAO on tärkein sähkön tuoja ja viejä Venäjällä. Pääjohtajana Sergey Dregvalin tehtävänä on varmistaa valtiolle tulonlähde, joka mahdollistaa Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyksen rahoittamisen. Sergey Dregval on näin ollen johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä ja sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän antaa taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
1907. |
Vladimir Petrovich KOLBIN venäjäksi: Владимир Петрович КОЛБИН |
Syntymäaika: 10.6.1975 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 780518161631 Lähellä olevat henkilöt: Vladimir Putin; Gennady Timchenko |
Vladimir Kolbin on presidentti Vladimir Putinin lapsuusiän ystävän ja liikekumppanin Pjotr Kolbinin poika. Vladimir Kolbin toimii Vladimir Putinin ja Gennadi Timtšenkon varoja turvaavien yritysten ja holdingyhtiöiden verkostoon kuuluvien eri yhteisöjen edustajana, johtajana tai osakkeenomistajana. Sen vuoksi Vladimir Kolbin hyötyy aineellisesti tai taloudellisesti niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Hän on lähellä Vladimir Putinia ja Gennadi Timtšenkoa. |
24.2.2025 |
|
1908. |
Konstantin Ivanovich STRUKOV venäjäksi: Константин Иванович СТРУКОВ |
Asema: Yuzhuralzoloto-konsernin puheenjohtaja Syntymäaika: 10.9.1958 Syntymäpaikka: Dimitrovo, Ilekin piiri, Orenburgin alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 741600653047 |
Konstantin Strukov on venäläinen liike-elämän edustaja. Hän on Venäjän federaation johtaviin kulta- ja kaivosyhtiöihin kuuluvan Yuzhuralzoloto-konsernin (mukaan lukien UGC) puheenjohtaja ja suurin osakkeenomistaja. Sen vuoksi Konstantin Strukov toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.2.2025 |
|
1909. |
Zhou DACHUANG kiinaksi: alias Jason Zhou alias Jason Chou |
Asema: China Head Aerospace Technology LLC -osakeyhtiön puheenjohtaja Sukupuoli: mies Kansalaisuus: kiinalainen |
Zhou Dachuang on China Head Aerospace Technology LLC -osakeyhtiön puheenjohtaja. China Head Aerospace Technology on Kiinassa toimiva satelliittikuvien tuotantoon erikoistunut yritys. Yritys on kaukokartoitustietojen virallinen toimittaja venäläiselle Rakurs-yritykselle, joka on Venäjän puolustusministeriön toimittaja. Tähän liiketoimintaan liittyvään yhteistyöhön, joka käynnistyi muutama viikko Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, sisältyi fotogrammetrinen PHOTOMOD-ohjelmisto, joka on tärkein Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan sotilaallisen topografisen osaston käyttämä topografinen kartoitusjärjestelmä. Kyseisen ohjelman yhteydessä China Head Aerospace Technology toimitti topografisia tietokokonaisuuksia ja muita satelliittipalveluja, jotka Rakurs asetti PHOTOMOD-asiakkaiden, myös Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan, saataville. Koska Zhou Dachuang tukee aineellisesti Venäjän federaation asevoimien yleisesikuntaa tarjoamalla topografisia tietoja ja satelliittipalveluja China Head Aerospace Technologyn puheenjohtajana, hän tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia tai vakautta, ja tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
1910. |
Anatoly Andreevich KOVALEV venäjäksi: Анатолий Андреевич КОВАЛЕВ |
Asema: JSC Zelenograd Nanotechnology Center -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 7.1.1961 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 773500090210 Lähellä olevat yhteisöt: — JSC Zelenograd Nanotechnology Center — Mikron JSC |
Anatoly Kovalev on JSC Zelenograd Nanotechnology Center -osakeyhtiön pääjohtaja; JSC Zelenograd Nanotechnology Center on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka kehittää ja valmistaa korkean teknologian elektronisia komponentteja, muun muassa Venäjän sotateollisen kompleksin kehittämistä varten. Se toimii Technopolis Moscow -erityistalousalueella. Venäjän hallitus tarjoaa kyseisellä erityistalousalueella toimiville yrityksille erityisen verojärjestelmän, johon kuuluu alhaisempi tulovero eikä kiinteistöveroa, kuljetusveroa tai tullimaksuja. Yritys hyötyy siitä, että se toimii Venäjän hallituksen tarjoamassa erityisympäristössä. Sen vuoksi Anatoly Kovalev hyötyy JSC Zelenograd Nanotechnology Centerin pääjohtajana Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. JSC Zelenograd Nanotechnology Center on myös allekirjoittanut pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen Venäjän kotimaisen elektroniikkatekniikan kehittämiseksi suurimman venäläisen mikroelektroniikan valmistajan, Mikron JSC -osakeyhtiön, kanssa mikrosirujen tuottamiseksi tarkoituksena korvata tuonti ulkomailta. Mikron JSC:llä on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoimat luvat. Koska kyseiset kaksi yhteisöä ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen yhteisistä toimista, JSC Zelenograd Nanotechnology Center on lähellä Mikron JSC:tä, joka on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. Sen vuoksi Anatoly Kovalev on JSC Zelenograd Nanotechnology Centerin pääjohtajana lähellä JSC Zelenograd Nanotechnology Centeriä ja Mikron JSC:tä. |
24.2.2025 |
|
1911. |
Igor Vladimirovich KHOMENKO venäjäksi: Игорь Владимирович ХОМЕНКО |
Asema: LLC TROS -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 23.8.1968 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 500103405838 |
Igor Khomenko on LLC TROS -osakeyhtiön pääjohtaja, yksi perustajista ja osakkeenomistaja; LLC TROS valmistaa metallintyöstölaitteita ja on työstökoneiden tukkukauppias. Se mainostaa työstökeskuksia, joilla on kaksikäyttövalmiuksia ja on osa hankintaverkostoa, joka toimittaa metallintyöstölaitteita ja työstökoneita Venäjälle. Yritys noudattaa Venäjän hallituksen kanssa tehtyjä sopimuksia sekä sopimuksia sellaisten yhteisöjen kanssa, jotka toimivat Venäjän puolustusalalla ja jotka unioni on merkinnyt luetteloon, koska ne tukevat Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Sen vuoksi Igor Khomenko tukee LLC TROS:n pääjohtajana, yhtenä perustajana ja osakkeenomistajana Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja tukee toimintaa, joka heikentää tai uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1912. |
Sergey Petrovich USHKO venäjäksi: Сергей Петрович УШКО |
Asema: LLC TROS -osakeyhtiön toimitusjohtaja Syntymäaika: 7.9.1969 Syntymäpaikka: SNTL (nykyinen Valko-Venäjä) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 500103405690 |
Sergey Ushko on LLC TROS -osakeyhtiön toimitusjohtaja, yksi perustajista ja osakkeenomistaja; LLC TROS valmistaa metallintyöstölaitteita ja on työstökoneiden tukkukauppias. Se mainostaa työstökeskuksia, joilla on kaksikäyttövalmiuksia, ja se on osa hankintaverkostoa, joka toimittaa metallintyöstölaitteita ja työstökoneita Venäjälle. Yritys täyttää Venäjän hallituksen sopimukset sekä sopimukset sellaisten yhteisöjen kanssa, jotka toimivat Venäjän puolustusalalla ja jotka unioni on merkinnyt luetteloon, koska ne tukevat Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Sen vuoksi Sergey Ushko tukee LLC TROS:n toimitusjohtajana, yhtenä perustajana ja osakkeenomistajana Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja tukee toimintaa, joka heikentää tai uhkaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1913. |
Julia BARANOVSKAYA venäjäksi: Юлия БАРАНОВСКАЯ alias Yulia BARANOVSKAYA |
Asema: mediapersoona Syntymäaika: 30.6.1980 Syntymäaika: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Julia Baranovskaya on venäläinen televisiojuontaja ja mediapersoona. Hän on Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alusta lähtien usein tukenut Venäjän toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tätä varten Julia Baranovskaya juonsi Kremlin tukemia propagandaohjelmia, joiden tarkoituksena oli ruokkia Venäjän kansan tukea hyökkäykselle muun muassa edistämällä julkisesti Venäjän sotarikoksia, kuten ukrainalaisten lasten pakkokarkotuksia. Julia Baranovskaya johti varainkeruita, joiden tavoitteena oli turvata varoja Venäjän hyökkäyssodalle ja joissa hän julkisesti lupasi antaa henkilökohtaisista varoistaan palkkioita Venäjän sotilaallisten tavoitteiden saavuttamisesta Ukrainassa. Lisäksi Julia Baranovskaya teki toistuvia matkoja Venäjän miehittämille Ukrainan alueille, joilla hän antoi aineellista tukea Venäjän tukemille separatistiryhmille. Sen vuoksi Julia Baranovskaya tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja toteutti liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbassin alueella. Hän myös tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
1914. |
Alexey Valerievich SHADRIN venäjäksi: Алексей Валерьевич ШАДРИН |
Asema: yksi Promtech JSC -osakeyhtiön perustajista Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 500602952160 Lähellä oleva yhteisö: Promtech JSC |
Alexey Shadrin on yksi Promtech-osakeyhtiön (Promtech JSC) perustajista ja yhtiön osakkeenomistaja. Promtech on venäläinen hallintayhtiö, joka on toistuvasti vienyt eurooppalaista alkuperää olevia tuotteita, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovelletaan unionin vientirajoituksia. Promtech on vienyt kyseisiä tuotteita erityisesti venäläisten tytäryhtiöiden verkoston kautta ja käyttäen välikätenä turkkilaista Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret -yritystä. Alexey Shadrin on sen vuoksi helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
24.2.2025 |
|
1915. |
Valery Vladimirovich SHADRIN venäjäksi: Валерий Владимирович ШАДРИН |
Asema: Promtech JSC -osakeyhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 500601525214 Lähellä oleva yhteisö: Promtech JSC |
Valery Shadrin on Promtech-osakeyhtiön (Promtech JSC) pääjohtaja. Promtech on venäläinen hallintayhtiö, joka on toistuvasti vienyt eurooppalaista alkuperää olevia tuotteita, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovelletaan unionin vientirajoituksia. Promtech on vienyt kyseisiä tuotteita erityisesti venäläisten tytäryhtiöiden verkoston kautta ja käyttäen välikätenä turkkilaista Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret -yritystä. Valery Shadrin on sen vuoksi helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
24.2.2025 |
|
1916. |
Albert Alikovich AVDOLYAN venäjäksi: Альберт Аликович АВДОЛЯН |
Asema: venäläinen liike-elämän edustaja Syntymäaika: 8.11.1970 Syntymäpaikka: Krasnodar, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771471507326 |
Albert Avdolyan on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on liiketaloudellisia intressejä energia-alalla, etenkin hiilen ja nesteytetyn maakaasun osalta. Albert Avodlyanilla on lukuisia yrityksiä, erityisesti A-Property-Holdings ja Elgaugol, joiden kautta hänellä on merkittäviä intressejä Venäjän energiainfrastruktuurien aloilla (etenkin hiilen ja nesteytetyn maakaasun osalta). Kyseiset talouden alat muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Albert Avdolyan on sen vuoksi venäläinen liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Hänellä on liiketaloudellisia intressejä, joista johtuen hän on tiiviisti lähellä Rostec-valtionyhtiötä. |
24.2.2025 |
|
1917. |
Nshan Sergeevich GALUSTYAN venäjäksi: Ншан Сергеевич Галустян alias Mikhail Sergeevich GALUSTYAN alias Михаил Сергеевич ГАЛУСТЯН |
Syntymäaika: 25.10.1979 Syntymäpaikka: Sotši, Krasnodarin alue, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 232003782530 |
Nshan Galustyan on venäläinen propagandisti, sotilaallisten ja taktisten pelien järjestön (Federation of Military and Tactical Games) puheenjohtaja sekä yleisvenäläisen sotilaallis-patrioottisen lasten- ja nuorisoliikkeen Yunarmiyan johtoportaan jäsen; kyseinen venäläinen puolisotilaallinen järjestö on unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena. Hän on presidentti Vladimir Putinin ja tämän politiikkojen pitkäaikainen tukija ja käyttänyt suosiotaan levittääkseen Kremlin propagandan mukaisia viestejä ja narratiiveja. Nshan Galustyan on Yunarmiyan johtoportaan jäsen; kyseisellä järjestöllä on alueellisia toimipisteitä, jotka sijaitsevat Ukrainan tilapäisesti ja laittomasti miehitetyillä alueilla. Se järjestää myös varainkeruuta ja toimintaa sellaisten taistelijoiden tueksi, jotka osallistuvat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Yunarmiya ja sen jäsenet kannattavat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja levittävät Venäjän sota-aiheista propagandaa. Yunarmiya käyttää sotilaallista ”Z”-symbolia, jota Venäjän propaganda on käyttänyt edistääkseen Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Nshan Galustyan on lisäksi suoraan vastuussa sellaisen järjestön toimista, joka edistää venäläisen nuorison militarisaatiota. Hän tukee sellaisen koulutuskeskuksen luomista, jota käytetään sotilaallis-taktisten pelien järjestämiseen ja vapaaehtoisten kouluttamiseen ”erityissotilasoperaatiota” varten Ukrainaa vastaan käytävään sotaan osallistuneiden taistelijoiden johdolla. Sen vuoksi hän tukee ja toteuttaa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä ja uhkaavia toimia ja politiikkoja. |
24.2.2025 |
|
1918. |
Ruslan Stanislavovich OSTASHKO venäjäksi: Руслан Станиславович ОСТАШКО |
Asema: tv-juontaja, bloggaaja Syntymäaika: 18.2.1979 Syntymäpaikka: Donetsk, Ukrainan SNT, SNTL (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771615340575 |
Ruslan Ostashko on julkisuudessa Venäjällä aktiivisesti toimiva henkilö. Hän on journalisti ja tv-juontaja valtion tv-kanavalla Channel One sekä isänmaallisen Ours-yhtyeen päälaulaja. Hän on lisäksi ”politrussia.com”-verkkosivuston päätoimittaja; kyseinen sivusto edistää Venäjän hallituksen narratiiveja, jotka koskevat muun muassa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Ruslan Ostashko on myös jäsen Putinin perustamassa järjestössä Kansanrintaman hallinnollinen päätoimipaikka (People’s Front Central Headquarters; ent. Yleisvenäläinen kansanrintama (All-Russia People’s Front)); kyseinen yhteisö on unionin rajoittavien toimenpiteiden kohteena. Ruslan Ostashko osoittaa toiminnallaan sekä viestintäalustojensa, projektiensa ja konserttiensa kautta aktiivista tukea ja suosiota Ukrainaa vastaan hyökkäävälle Venäjän armeijalle. Hän järjestää tukitapahtumia ja varainkeruuta ja on yhteydessä venäläisiin taistelijoihin useiden projektien kautta. Ruslan Ostashko on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aktiivisesta tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1919. |
Denis Sergeyevich CHERNOBAY venäjäksi: Денис Сергеевич ЧЕРНОБАЙ ukrainaksi: Денис Сергійович ЧЕРНОБАЙ |
Asema: Yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen ”Movement of the First” ”Donetskin kansantasavallassa” sijaitsevan toimipisteen puheenjohtaja Syntymäaika: 7.8.2002 Syntymäpaikka: Donetskin alue, Ukraina Kansalaisuus: ukrainalainen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 614024966788 |
Denis Chernobay on yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen ”Movement of the First” ”Donetskin kansantasavallassa” sijaitsevan toimipisteen puheenjohtaja; kyseinen järjestö on unionin luetteloon merkitsemä yhteisö. Asemassaan Denis Chernobay on aktiivisesti osallistunut sellaisten koulutustoimien järjestämiseen, joilla pyritään koulutusalan ”militarisointiin” ja Venäjän federaation propagandan levittämiseen Ukrainan laittomasti miehitetyllä Donetskin alueella. Asemassaan hän on myös antanut tukea Venäjän armeijalle laittomasti miehitetyillä Ukrainan alueilla. Denis Chernobay antaa sen vuoksi tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä sen vakautta ja turvallisuutta. |
24.2.2025 |
|
1920. |
Vladislav Yevgenyevich LOBAEV venäjäksi: Владислав Евгеньевич ЛОБАЕВ |
Asema: ”Lobaev Foundation” -säätiön puheenjohtaja Syntymäaika: 4.4.1972 Syntymäpaikka: Rostov-na-Donu, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 402911672932 |
Vladislav Lobaev on LLC Design Bureau of Integration Systems -yrityksen (LLC KBIS) pääsuunnittelija. Hän on myös yksi Lobaev-yritysryhmän (mukaan lukien LLC Trading House Lobaev Arms) perustajista ja Lobaev-säätiön (Lobaev Foundation) puheenjohtaja. Lobaev-säätiö on Lobaev-ryhmän yksikkö, joka kerää varoja Lobaev Arms -yhtiön hankkeiden rahoittamiseksi. Venäjän asevoimat käyttävät Lobaev Arms -kiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lobaev-yritysryhmän perustajana ja Lobaev-säätiön puheenjohtajana Vladislav Lobaev on vastuussa kyseisten yritysten toiminnasta, ja sen vuoksi hän tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä taloudellisesti. |
24.2.2025 |
|
1921. |
Vladimir Petrovich YEVTUSHENKOV venäjäksi: Владимир Петрович ЕВТУШЕНКОВ alias Vladimir Petrovich EVTUSHENKOV alias Владимир Петрович ЕВТУШЕНКО |
Asema: Sisteman perustaja ja osakas Syntymäaika: 25.9.1948 Syntymäpaikka: Kamenštšina, Smolenskin piiri, Smolenskin alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771000084662 |
Vladimir Yevtushenkov on ollut Sisteman osakas sen perustamisesta vuonna 1993 lähtien. Sistema on konglomeraatti, jolla on liiketaloudellisia intressejä useilla Venäjän talouden aloilla. Se omistaa tai sen määräysvallassa on yrityksiä, kuten Agroholding Steppe (maatalous), BESK (energia), Binnofarm (farmasia), Cosmos Hotel Group (turismi), Element (elektroniikka), Intourist (turismi), Medsi (terveydenhuolto), Ozon (sähköinen kaupankäynti), Region AO (sotateollisuus) ja Segezha (metsä-, puunjalostus-, sellu- ja paperiteollisuus). Sistema toimii myös tieto-, viestintä- ja digiteknologioiden aloilla, muun muassa osakkaana yrityksessä Mobile TeleSystems (MTS) Public Joint Stock Company; lisäksi se toimii pankkialalla: pankin MTS-Bank omistaa MTS Public Joint Stock Company, joka omistaa sen yrityksen Mobile TeleSystems B.V. kautta. Sistema toimii BESK-yrityksen ja sen tytäryhtiöiden Bashkirenergo, BSK ja BESK Engineering kautta energia-alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Vladimir Yevtushenkov oli Sisteman pääomistaja huhtikuuhun 2022 saakka, jolloin hän siirsi osan omistuksistaan pojalleen Felix Vladimirovich Yevtushenkoville. Sen vuoksi Vladimir Yevtushenkov on liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Vladimir Yevtushenkovilla on pitkäaikaiset suhteet presidentti Vladimir Putiniin ja hän oli Putinin ohella paikalla liike-elämän edustajien kokouksessa Kremlissä 24. helmikuuta 2022, jolloin Venäjä käynnisti hyökkäyksen Ukrainaan. Vladimir Yevtushenkovin osuus Sisteman osakkeista on 49,2 %, hän on Venäjän teollisuus- ja yrittäjäliiton (RSPP) komitean puheenjohtaja, RSPP:n johtokunnan jäsen, yksi Venäjän ja Saudi-Arabian yritysneuvoston puheenjohtajista ja Venäjän ja Saudi-Arabian talousneuvoston sekä kansallisen omistajaohjausneuvoston (National Council on Corporate Governance) jäsen. Sen vuoksi Vladimir Yevtushenkov on johtava liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjällä. |
24.2.2025 |
|
1922. |
Boris Yurievich BOGATYREV venäjäksi: Борис Юрьевич БОГАТЫРЕВ |
Asema: LLC Stan -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 10.10.1962 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772883227376 |
Boris Bogatyrev on Stan-osakeyhtiön (LLC Stan) pääjohtaja. Stan on venäläinen yritys, joka on aktiivinen työstökoneiden suunnittelun ja tuotannon alalla. Stan-osakeyhtiö tuottaa ohjattavia porakoneita ja jyrsinkoneita huipputeknologian aloille, ja sitä johtaa Rostec-valtionyhtiön alaisen ”RT-Capital”-yhtiön johtoporras. Sen valmistamia koneita (mukaan lukien VMB 55-malli) toimitetaan yrityksille ilmailun, konerakennuksen ja puolustusteollisuuden aloilla. Sen vuoksi Stan-osakeyhtiö antaa tukea Venäjän federaation hallitukselle ja hyötyy siitä. Asemassaan Stan-osakeyhtiön pääjohtajana Boris Bogatyrev on vastuussa yhtiön toimista ja lähellä yhtiötä. Boris Bogatyrev on lisäksi Moskovan alueellisen teollisuus- ja yrittäjäliiton (työnantajien aluejärjestön) puheenjohtaja. |
24.2.2025 |
|
1923. |
Nikita Vladimirovich NAGORNY venäjäksi: Никита Владимирович НАГОРНЫЙ |
Asema: Yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen ”Movement of the First” johtokunnan varapuheenjohtaja Syntymäaika: 12.2.1997 Syntymäpaikka: Rostov-na-Donu, Venäjän federaatio Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Nikita Nagorny on yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen ”Movement of the First” johtokunnan varapuheenjohtaja ja järjestön All-Russia ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) entinen yleisesikunnan päällikkö. Hän osallistui ukrainalaisten lasten joukkokaappauksiin, laittomiin karkotuksiin ja pakkosiirtoihin Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjälle. Maaliskuussa 2022 Nikita Nagorny tarjoutui toimittamaan lahjoja Venäjän joukoille, jotka taistelevat Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Nikita Nagorny on merkittävä urheilija, jolla on suuri yleisö ja merkittävää vaikutusvaltaa fanikuntaansa. Hän on julkisesti tukenut Venäjän federaation toimia Ukrainassa. Vaikutusvaltansa vuoksi hän on vastuussa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa koskevan venäläismielisen propagandan ja disinformaation levittämisestä, minkä lisäksi hän pyrkii aktiivisesti takaamaan Venäjän kansan tuen Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Nikita Nagorny tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1924. |
Aleksandr Vyacheslavovich SYCHUGOV venäjäksi: Александр Вячеславович СЫЧУГОВ |
Asema: JSC ”Voskresensky Aggregation Factory” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 29.9.1962 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksandr Sychugov on ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön pääjohtaja; tätä ennen hän oli Venäjän federaation valtionyhtiön ”Voskresensk State Aggregate Plant” pääjohtaja 24. syyskuuta 2018 alkaen aina 31. tammikuuta 2023 asti, jolloin yhtiö uudelleenjärjesteltiin. Sychugov on näin ollen ollut ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön pääjohtaja ja siten pääasiallisessa päätösvastuussa 24. syyskuuta 2018 lähtien. ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiö (aiemmin Venäjän federaation valtionyhtiö ”Voskresensk State Aggregate Plant”) kokoaa ilmatorjuntaohjuksia, ilmataisteluohjuksia ja ilmasta laukaistavia pintamaaliohjuksia, risteilyohjuksia, voimakkaita lentopommeja (FAB) ja pidemmälle kehitettyjä FAB-pommeja, jotka on varustettu yhtenäisellä liito- ja ohjausjärjestelmällä, joka tekee venäläisistä vapaasti putoavista pommeista ohjattavia. ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön nettoarvo oli 31. joulukuuta 2023 2 027 159 762,00 ruplaa. ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön osakkeenomistaja on JSC Concern VKO Almaz-Antey (eli yhteisö, joka on merkitty luetteloon rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta 31. heinäkuuta 2014 annetussa neuvoston päätöksessä (EU) N:o 833/2014 sekä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta määrättävistä rajoittavista toimenpiteistä 17. maaliskuuta 2014 annetussa neuvoston asetuksessa (EU) N:o 269/2014); kyseinen yhtiö on Venäjän valtion omistama asevalmistaja, joka kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi ”Voskresensky Aggregation Factory” on yksi tärkeimmistä ilmatorjuntaohjusjärjestelmien valmistajista Venäjän federaatiossa. Venäjä käyttää ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön aseita Ukrainassa, myös iskuissa siviilikohteisiin. Asemassaan pääjohtajana Sychugov on ollut pääasiallisessa päätösvastuussa syyskuusta 2018 lähtien. Sen vuoksi hän on vastuussa siitä, että Ukrainassa käytetään ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön valmistamia aseita. Sen vuoksi asemassaan ”Voskresensky Aggregation Factory”-osakeyhtiön pääjohtajana Aleksandr Sychugov on vastuussa toimista, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Koska yritys toimittaa sotilaskalustoa Venäjän federaation asevoimille, Aleksandr Sychugov myös hyötyy venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
1925. |
Vadim Aleksandrovich BADEKHA venäjäksi: Вадим Александрович БАДЕХА |
Asema: United Aircraft Corporation -yrityksen (UAC) toimitusjohtaja Syntymäaika: 27.7.1979 Syntymäpaikka: Sosvan kylä, Serovskin piiri, Sverdlovskin alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Verotunnistenumero: 772614711927 Lähellä oleva yhteisö: PJSC United Aircraft Corporation |
Vadim Badekha on United Aircraft Corporation -yrityksen (UAC) toimitusjohtaja. UAC on venäläinen siviili- ja sotilaslentokoneiden valmistaja ja merkittävä toimittaja Venäjän puolustusministeriölle, joka johtaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Venäjä käytti UAC:n valmistamia taistelukoneita hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi asemassaan UAC:n pääjohtajana Vadim Badekha on vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien aineellisesta tukemisesta. Vadim Badekha on lähellä PJSC United Aircraft Corporation -yritystä. |
24.2.2025 |
|
1926. |
Vadim Valerievich STARTSEV venäjäksi: Вадим Валерьевич СТАРЦЕВ |
Asema: JSC NPO ”Orion” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 12.4.1970 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 770304284968 Lähellä oleva yhteisö: JSC NPO ”Orion” |
Vadim Startsev on JSC NPO ”Orion” -osakeyhtiön pääjohtaja; JSC NPO ”Orion” on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka kehittää ja valmistaa korkean teknologian elektronisia komponentteja, muun muassa Venäjän sotateollisen kompleksin kehittämistä varten. JSC NPO ”Orion” kuuluu JSC Shvabe -hallintayhtiöön, joka toimittaa Venäjän asevoimille optisia ja laserjärjestelmiä, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC NPO ”Orion” -osakeyhtiön pääjohtajana Vadim Valerievich Startsev antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän on lähellä JSC Shvabea, joka on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
1927. |
Aleksandr Vyacheslavovich ZAKHAROV venäjäksi: Александр Вячеславович ЗАХАРОВ alias Aleksandr Vjačeslavovič ZACHAROV |
Asema: LLC CST:n omistaja Syntymäaika: 21.9.1965 Syntymäpaikka: Iževsk, Udmurtian tasavalta, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Verotunnistenumero: 183111242406 Lähellä olevat yhteisöt: — LLC CST — JSC Kalashnikov Concern |
Alexander Zakharov on enemmistöosakas LLC CST -yhtiössä (alias Zala Aero), joka kehittää, valmistaa ja käyttää ilmamaalijärjestelmiä ja miehittämättömiä ilma-aluksia, myös valmistettuja miehittämättömiä ilma-aluksia. LLC CST -yhtiö valmistaa KUB ja Lancet-1 -nimisiä miehittämättömiä ilma-aluksia, joita Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. LLC CST -yhtiö on merkitty unionin luetteloon. JSC Kalashnikov Concernilla, joka on unionin luetteloon merkitsemä yhteisö, on merkittävä osakkeenomistajuus LLC CST -yhtiössä. Alexander Zakharov on myös Aeroscanin pääsuunnittelija; hänen poikansa omisti Aeroscanin ainakin lokakuuhun 2023 saakka. Myös Aeroscan osallistuu LLC CST -yhtiön kanssa Venäjän asevoimien Ukrainassa käyttämien miehittämättömien ilma-alusten kehittämiseen ja tuotantoon. Alexander Zakharov vieraili syyskuussa 2023 Aeroscanin Lancet- miehittämättömien ilma-alusten tuotantolaitoksessa presidentti Vladimir Putinin kanssa ja helmikuussa 2024 puolustusministeri Sergei Shoigun kanssa. Sen vuoksi Alexander Zakharov tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. Hän antaa myös aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja on lähellä LLC CST -yhtiötä ja JSC Kalashnikov Concernia. |
24.2.2025 |
|
1928. |
Alexey Nikolaevich VYAZNIKOV venäjäksi: Алексей Николаевич ВЯЗНИКОВ |
Asema: JSC Central Research Institute ”Elektron” -osakeyhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 352532426650 |
Aleksei Vyaznikov (Alexey Vyaznikov) on Central Research Institute ”Elektron” -osakeyhtiön (JSC Central Research Institute ”Elektron”) pääjohtaja; yhtiö on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka on voittanut julkisen hankintasopimuksen korkean teknologian elektronisten komponenttien kehittämiseksi ja tuottamiseksi Venäjän puolustusteollisuudelle. Sen vuoksi Aleksei Nikolajeviyš Vyaznikov tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja hyötyy siitä. |
20.5.2025 |
|
1929. |
Alexey Alexeyevich SHASHKOV venäjäksi: Алексей Алексеевич ШАШКОВ |
Asema: JSC Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 241102592856 Lähellä olevat yhteisöt: Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiö |
Aleksei Šaškov (Alexey Shashkov) on Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiön (JSC Research Institute of Space Instrumentation) pääjohtaja; yhtiö on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka on voittanut julkisen hankintasopimuksen korkean teknologian elektronisten komponenttien kehittämiseksi ja tuottamiseksi Venäjän puolustusteollisuudelle. Sen vuoksi Aleksei Šaškov tukee JSC Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiön pääjohtajana Venäjän sotateollista kompleksia ja hyötyy siitä. Hän on lähellä JSC Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiötä. |
20.5.2025 |
|
1930. |
Victor Anatolievich POLYAKOV venäjäksi: Виктор Анатольевич ПОЛЯКОВ alias Viktor Anatolyevich POLYAKOV |
Asema: julkisen osakeyhtiön PJSC ”UEC-Saturn” toimitusjohtaja Syntymäaika: 26.4.1953 Syntymäpaikka: Štšerbakov, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 761002622912 Lähellä olevat yhteisöt: julkinen osakeyhtiö UEC-Saturn |
Viktor Anatoljevitš Poljakov (Victor Anatolievich Polyakov) on toimitusjohtaja julkisessa osakeyhtiössä ”UEC-Saturn” (PJSC ”UEC-Saturn”), joka on osa Rostec-valtionyhtiöön kuuluvaa United JSC Engine Corporation Russia (UECRUS) -osakeyhtiötä. Julkinen osakeyhtiö PJSC ”UEC-Saturn” valmistaa moottoreita Su-30-, Su-35- ja Su-57-sotilaslentokoneisiin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi se valmistaa moottoreita Kh-101-luokan strategisiin ilmasta maahan -risteilyohjuksiin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Ukrainassa. Julkisen osakeyhtiön PJSC ”UEC-Saturn” -toimitusjohtajana Viktor Anatoljevitš Poljakov tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän myös tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja on lähellä julkista osakeyhtiötä PJSC ”UEC-Saturn”. |
20.5.2025 |
|
1931. |
Konstantin Yuryevich NIKOLAYEV venäjäksi: Константин Юрьевич НИКОЛАЕВ |
Asema: venäläinen liike-elämän edustaja Syntymäaika: 5.3.1971 Syntymäpaikka: Dnepropetrovsk, Neuvostoliitto (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771201297011 |
Konstantin Nikolajev (Konstantin Nikolayev) on venäläinen liike-elämän edustaja, jolla on liiketaloudellisia intressejä Venäjän sotateollisessa kompleksissa. Hänellä on erityisesti omistusosuuksia venäläisissä Promtekhnologiya LLC, ScanEx ja Tula Cartridge Plant -yrityksissä. Kyseiset yritykset tekevät yhteistyötä Venäjän sotilas- ja turvallisuuspalvelujen kanssa ja toimittavat niille sotilaskalustoa, jota on käytetty Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Konstantin Nikolajev piilottaa omistusoikeutensa ja intressinsä kyseisiin yrityksiin muun muassa asettamalla vaimonsa Svetlana Nikolajevan näkyviin johtotehtäviin. Lisäksi hän on yritystensä kautta rahoittanut palkkasotilasryhmiä, jotka taistelevat Venäjän federaation nimissä Ukrainassa. Konstantin Nikolajev tukee näin ollen Venäjän hallitusta ja hyötyy siitä sekä tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Hän myös tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
1932. |
Nikolay Yevgenyevich LOBAEV venäjäksi: Николай Евгеньевич ЛОБАЕВ |
Asema: yksi Lobaev-konsernin perustajista; LLC ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yrityksen osakkeenomistaja ja entinen pääjohtaja Syntymäaika: 1.6.1974 Syntymäpaikka: Rostov-na-Donu, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771986198929 Lähellä olevat yhteisöt: ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yritys Lähellä olevat henkilöt: Vladislav Yevgenyevich Lobaev |
Nikolai Lobajev (Nikolay Lobaev) on ”Trading House ”Lobaev Arms””-yrityksen (LLC ”Trading House ”Lobaev Arms””) osakkeenomistaja, ja hän on yhdessä veljensä Vladislav Lobajevin kanssa yksi Lobaev-konsernin perustajista. Hän on myös Lobaev Armsin entinen pääjohtaja. Lobaev Arms valmistaa massatuotantona ja räätälöi kiväärejä, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lobaev Armsin osakkeenomistajan hän lisäksi hyötyy taloudellisesti Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi hän on lähellä Lobaev Armsia ja veljeään Vladislav Lobajevia. |
20.5.2025 |
|
1933. |
Elena Anatolyevna LOBAEVA venäjäksi: Елена Анатольевна ЛОБАЕВА |
Asema: LLC Construction Bureau of Integrated Systems -yrityksen omistaja Syntymäaika: 23.1.1974 Syntymäpaikka: Volgograd, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 770471404343 Lähellä olevat yhteisöt: Construction Bureau of Integrated Systems -yritys; ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yritys |
Jelena Lobajeva (Elena Lobaeva) on Construction Bureau of Integration Systems -yrityksen (LLC Construction Bureau of Integration Systems ((KBIS-yritys)) omistaja. KBIS-yritys kuuluu Lobaev-konserniin, joka valmistaa tarkkuuskivääreitä. KBIS-yritys on erikoistunut huipputarkkojen pitkän kantaman aseiden, laukaisujärjestelmien ja muiden innovatiivisten tuotteiden kehittämiseen ja pilottituotantoon. KBIS-yritys on tavaramerkkien ”Lobaev Robotics” ja ”Lobaev Arms” haltija. Venäjän asevoimat käyttävät Lobaev Armsin kivääreitä (joita ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yritys valmistaa) Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lobaev Armsin kivääreiden virallisena hankkijana on Venäjän federaation puolustusministeriö. Sen vuoksi Jelena Lobajeva tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Jelena Lobajeva on lähellä ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yritystä ja KBIS-yritystä. |
20.5.2025 |
|
1934. |
Viktor Alekseevich NOVIKOV venäjäksi: Виктор Алексеевич НОВИКОВ |
Asema: JSC ”UAP Gidravlika” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 14.3.1967 Syntymäpaikka: Išimbai: Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 027412035777 Lähellä olevat yhteisöt: ”UAP Gidravlika” -osakeyhtiö |
Viktor Novikov on ”UAP Gidravlika” -osakeyhtiön (JSC UAP ”Gidravlika”) pääjohtaja. ”UAP Gidravlika” on venäläinen sotateollisuusyritys ja osa ”Technodinamika”-osakeyhtiötä. Yhtiö kehittää, valmistaa ja korjaa ilmailu- ja puolustustarvikkeiden (myös moottoreiden ja suodattimien) komponentteja. ”UAP Gidravlika” -osakeyhtiö tarjoaa aineellista tukea (myös yrityksen työntekijöiden tekemiä naamioverkkoja) venäläisille sotilaille Ukrainassa. ”UAP Gidravlika” -osakeyhtiön pääjohtajana Viktor Novikov tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
20.5.2025 |
|
1935. |
Alexey Mikhaylovich YEFREMOV venäjäksi: Алексей Михайлович ЕФРЕМОВ alias Alexey Mikhaylovich EFREMOV |
Asema: State Unitary ”State Grain Operator” pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 615435962020 Lähellä olevat yhteisöt: valtion unitaariyritys ”State Grain Operator” |
Aleksei Jefremov (Alexey Yefremov) on valtion unitaariyrityksen ”State Grain Operator” (State Unitary Enterprise ”State Grain Operator”) pääjohtaja. Kyseessä on yhteisö, jonka miehittävät viranomaiset ovat perustaneet Ukrainan laittomasti miehitetylle Zaporižžjan alueelle. Vuodesta 2022 lähtien valtion unitaariyritys ”State Grain Operator” on integroinut paikallisia viljanviljelylaitoksia ja hyödyntänyt niiden tuotantoa miehityshallinnon hyväksi. Aleksei Jefremov tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja on lähellä valtion unitaariyritystä ”State Grain Operator”. |
20.5.2025 |
|
1936. |
Nikolay Konstantinovich ZHERNOV venäjäksi: Николай Константинович ЖЕРНОВ |
Asema: LLC ”Aerofregat”-yrityksen johtaja Syntymäaika: 24.2.1981 Syntymäpaikka: Novosibirsk, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat yhteisöt: LLC ”Aerofregat”-yritys |
Nikolai Žernov (Nikolay Zhernov) on ”Aerofregat”-yrityksen (LLC ”Aerofregat”) johtaja. Kyseinen yritys kuuluu Venäjän sotateolliseen kompleksiin eli kehittää ja valmistaa miehittämättömiä ilma-aluksia. Se on vuoden 2024 jälkeen kehittänyt kaksi erityistä miehittämättömien ilma-alusten mallia nimeltään ”Kasatka” ja ”Tribunal”. Molemmista on olemassa sotilasversio, ja niitä on käytetty Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Nikolai Žernov tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
1937. |
Elena Alexandrovna MOROZOVA venäjäksi: Елена Александровна МОРОЗОВА |
Asema: State Museum-Preserve ”Tauric Chersonesen” johtaja Syntymäaika: 7.2.1972 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 780428224742 |
Jelena Morozova (Elena Morozova) on Sevastopolissa toimivan valtiollisen museon ja suojelualueen ”Tauric Chersonesen” (State Museum-Preserve ”Tauric Chersonese”) johtaja. Krimin liittämisestä lähtien museo on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan kulttuuriperintöä edistämällä venäläismielisiä narratiiveja, jotka koskevat sen hallinnoimien esineiden ja kaivauspaikkojen kulttuurista merkitystä. Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen museo on tukenut hyökkäystä ja hyökkäykseen osallisia toimijoita, myös järjestämällä tavarantoimituksia rintamalle. Sen vuoksi Jelena Morozova on vastuussa toimista tai politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
20.5.2025 |
|
1938. |
Dmitry Vasilevich KUZYAKIN venäjäksi: Дмитрий Васильевич КУЗЯКИН |
Asema: LLC ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yrityksen pääjohtaja ja yhteisomistaja Syntymäaika: 29.6.1974 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 501306766736 |
Dmitri Kuzjakin (Dmitry Kuzyakin) on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvan ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yrityksen (LLC ”Center for Integrated Unmanned Solutions”) perustaja, pääjohtaja ja yhteisomistaja. ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yritys käsittelee taistelukäyttöön tarkoitettujen FPV-järjestelmien koko sykliä alkaen laitteiden ohjaus- ja käyttökoulutuksen antamisesta henkilöstölle lopullisten laitteiden ja maalaitteiston tuotantoon. Venäjän ilmailualan tutkimuksen keskuksessa Žukovskissa Moskovan alueella toimiva ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yritys kehittää ja valmistaa Venäjän asevoimille toimitettavia miehittämättömiä ilma-aluksia, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Dmitri Kuzjakin tukee aineellisesti toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Hän myös tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
1939. |
Sergey Anatolyevich KOGOGIN venäjäksi: Сергей Анатольевич КОГОГИН |
Asema: julkisen osakeyhtiön KAMAZ PJSC:n hallintoneuvoston pääjohtaja Syntymäaika: 16.11.1957 Syntymäpaikka: Bolšije Kljutši, Tatarstan, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 164804995925 |
Sergei Kogogin (Sergey Kogogin) on julkisen KAMAZ Publicly Traded Company -osakeyhtiön (KAMAZ PJSC) pääjohtaja. Julkinen osakeyhtiö KAMAZ on venäläinen ajoneuvojen ja sotilaskaluston kehittäjä ja valmistaja. Se valmisti KAMAZ-5350-, KAMAZ-6350- ja KAMAZ-6560-ajoneuvoja, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Marraskuussa julkinen osakeyhtiö KAMAZ kertoi, että sen tehdas toimi kapasiteettinsa äärirajoilla asetilausten toimittamiseksi. Lisäksi se julkaisi huhtikuussa 2022 videon, jossa se käytti tukea hyökkäykselle Ukrainaan ilmaisevaa ”Z”-symbolia. Sen vuoksi Sergei Kogogin tukee julkisen KAMAZ-osakeyhtiön pääjohtajana toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän myös tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja on lähellä julkista KAMAZ-osakeyhtiötä. |
20.5.2025 |
|
1940. |
Vladislav Vladimirovich KUZHEL venäjäksi: Владислав Владимирович КУЖЕЛЬ |
Asema: LLC ”Moscow Arms Company” -yrityksen osakkeenomistaja Syntymäaika: 6.8.1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 572500836211 |
Vladislav Kužel (Vladislav Kuzhel) on ainoa osakkeenomistaja ”Moscow Arms Company” -yrityksessä (LLC ”Moscow Arms Company”), joka valmistaa Venäjän federaation asevoimille aseita ja ampumatarvikkeita, erityisesti Raptor Tactical- ja Specter-sarjojen tarkkuuskiväärejä. Venäjän asevoimien tarkka-ampujat ovat vuodesta 2022 lähtien käyttäneet Raptor-sarjan tarkkuuskiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. ”Moscow Arms Company” -yritys parantaa valmistamiensa kiväärien suunnittelua yhteistyössä Venäjän asevoimien ja Venäjän erikoisjoukkojen yliopiston (Gümse) kanssa. Venäläiset etulinjan tarkka-ampujat käyttävät aktiivisesti ”Moscow Arms Company” -yrityksen valmistamia tarkkuuskiväärejä. Venäjän asevoimille on toimitettu vähintään 350 tarkkuuskiväärikompleksia, jotka on valmistanut ”Moscow Arms Company” -yritys. Sen vuoksi Vladislav Kužel tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
1941. |
Yaroslav Viktorovich TABOLSKY venäjäksi: Ярослав Викторович ТАБОЛЬСКИЙ |
Asema: LLC ”Moscow Arms Company” -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 6.8.1981 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772577927403 |
Jaroslav Tabolski (Yaroslav Tabolsky) on pääjohtaja ”Moscow Arms Company” -yrityksessä (LLC ”Moscow Arms Company”), joka valmistaa Venäjän federaation asevoimille aseita ja ampumatarvikkeita, erityisesti Raptor Tactical- ja Specter -sarjojen tarkkuuskiväärejä. Venäjän asevoimat ovat vuodesta 2022 lähtien käyttäneet Raptor-sarjan tarkkuuskiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. ”Moscow Arms Company” -yritys parantaa valmistamiensa kiväärien suunnittelua yhteistyössä Venäjän asevoimien ja Venäjän erikoisjoukkojen yliopiston (Gümse) kanssa. Venäläiset etulinjan tarkka-ampujat käyttävät aktiivisesti ”Moscow Arms Company” -yrityksen valmistamia tarkkuuskiväärejä. Venäjän asevoimille on toimitettu vähintään 350 tarkkuuskiväärikompleksia, jotka on valmistanut ”Moscow Arms Company” -yritys. Sen vuoksi Jaroslav Tabolski tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
1942. |
Nikolay Dmitrievich ROGALEV venäjäksi: Николай Дмитриевич РОГАЛЁВ alias Nikolay Dmitrievich Rogalyov |
Asema: kansallisen National Research University ”Moscow Power Engineering Institute” -tutkimusyliopiston rehtori Syntymäaika: 17.2.1962 Syntymäpaikka: Urussu, Neuvostoliitto (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 501707136280 |
Nikolai Rogalev (Nikolay Rogalev) on rehtori kansallisessa tutkimusyliopistossa ”Moscow Power Engineering Institute”, joka on julkinen yliopisto Venäjällä. Yliopisto osallistuu aktiivisesti Venäjän federaation tiede- ja korkeakouluministeriön koordinoimaan ”Universities for the Front!” -kampanjaan. Osana kampanjaa venäläiset yliopistot lähettävät aineellista apua Ukrainaa vastaan käytävään hyökkäyssotaan osallistuville venäläisille sotilaille. ”Moscow Power Engineering Institute” osallistuu tällaiseen toimintaan. Sen opiskelijat ja henkilökunta lähettävät sotilaille tarvikkeita (kuten selkäreppuja, luodinkestäviä liivejä, taktisia ensiapupakkauksia ja paareja). Laitoksen koelaboratoriossa on valmistettu sotilaille pioneeritarvikkeita ja uuneja, jotka on toimitettu sen jälkeen etulinjan sotilaille. Kansallisen tutkimusyliopiston ”Moscow Power Engineering Institute” rehtorina Nikolai Rogalev tukee ja toteuttaa sen vuoksi toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
1943. |
Ravil Ramilievich NURGALEEV venäjäksi: Равиль Рамильевич НУРГАЛЕЕВ |
Asema: LLC ”Molot-Oruzhie” -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 9.10.1974 Syntymäpaikka: Sosnovka, Vjatskije Poljanyn piiri, Kirovin alue, Neuvostoliitto (nykyään Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ravil Nurgalejev (Ravil Nurgaleev) on venäläisen ”Molot-Oruzhie”-yrityksen (LLC ”Molot-Oruzhie”) pääjohtaja. ”MolotOruzhie”-yritys suunnittelee ja valmistaa Venäjän federaation asevoimille aseita, erityisesti Vepr-12-sarjan karbiineja, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yhtiö tuottaa myös RPK 74 -pikakivääriin ja AGS-17-kranaattikonekiväärin erilaisia muunnoksia, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Molot-Oruzhie-yrityksen omistaa NORTEX-yritys (LLC ”NORTEX”), jonka omistaa puolestaan Ravil Nurgalejev. Näin ollen Ravil Nurgalejev on sekä Molot-Oruzhie-yrityksen pääjohtaja että sen tosiasiallinen omistaja ja edunsaaja. Lisäksi Kirovin alueen lakiasäätävän kokouksen varajäsenenä, Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäsenenä ja Za Vyatka Charitable Foundation -hyväntekeväisyysjärjestön johtokunnan jäsenenä Ravil Nurgalejev antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Molot-Oruzhie-yrityksen pääjohtajana sekä tosiasiallisena omistajana ja edunsaajana Ravil Nurgalejev tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja tukee lisäksi aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
1944. |
Alexey Viktorovich CHADAYEV venäjäksi: Алексей Викторович ЧАДАЕВ |
Asema: Scientific-Research Centre ”Ushkuynik” -tutkimuskeskuksen johtaja Syntymäaika: 30.9.1978 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Aleksei Tšadajev (Alexey Chadayev) on Venäjän asevoimien hyväksi miehittämättömiä ilma-aluksia tuottavan ”Ushkuynik”-tutkimuskeskuksen (Scientific-Research Centre ”Ushkuynik”) johtaja. Sen pääasiallinen tuote on Kniaz Vandal Novgorodskiy (KVN) -niminen miehittämätön ilma-alus, jota Venäjä käyttää hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Yrityksellä on myös Venäjän hallituksen lupa yhdistää ja koordinoida miehittämättömien ilma-alusten valmistukseen osallistuvien insinöörien ja yritysten toimia uudentyyppisten miehittämättömien ilma-alusten luomiseksi ja testaamiseksi Veliki Novgorodissa. Sen vuoksi Aleksei Tšadajev tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
1945. |
Svetlana Ivanovna NIKOLAYEVA venäjäksi: Светлана Ивановна НИКОЛАЕВА |
Asema: liike-elämän edustaja Syntymäaika: 15.11.1964 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 503219217814 |
Svetlana Nikolajeva (Svetlana Nikolayeva) on venäläinen johtotehtävissä toimiva liike-elämän edustaja, jolla on liiketaloudellisia intressejä Venäjän sotateollisessa kompleksissa. Hän on Konstantin Jurjevitš Nikolajevin (Konstantin Yuryevich Nikolayev) vaimo. Svetlana Nikolajeva on eritoten venäläisen puolustusyhtiön Promtekhnologiya LLC:n toimitusjohtaja; yhtiö omistaa tavaramerkin ”ORSIS” ja toimittaa Venäjän armeijalle ja turvallisuuspalveluille kiväärejä, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Svetlana Nikolajevan asema Promtekhnologiyan toimitusjohtajana auttaa osaltaan peittelemään hänen miehensä vaikutusvaltaa yhtiöön. Lisäksi Svetlana Nikolajevalla on intressejä venäläisissä yhtiöissä ScanEx ja LLC Resource. Kyseiset yritykset tekevät yhteistyötä Venäjän sotilas- ja turvallisuuspalvelujen kanssa ja toimittavat niille sotilaskalustoa, jota on käytetty Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Svetlana Nikolajeva tukee sen vuoksi Venäjän federaation hallitusta ja hyötyy siitä sekä tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Hän myös tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. Lisäksi Svetlana Nikolajeva on lähellä Konstantin Jurjevitš Nikolajevia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1946. |
Lin ZHONGHENG kiinaksi: |
Asema: Shenzhen Biguang Trading Co. Ltd:n omistaja Kansalaisuus: kiinalainen Sukupuoli: mies |
Lin Zhongheng on kiinalainen liike-elämän edustaja. Hän hallitsee ja edustaa Kiinan kansantasavallassa sijaitsevaa Shenzhen Biguang Trading Co Ltd -yhtiötä, joka tuottaa teknologisia laitteita. Shenzhen Biguang Trading siirsi toistuvasti unionista peräisin olevia tuotteita Venäjälle, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovellettiin asetuksen (EU) N:o 833/2014 mukaisia unionin vientirajoituksia. Lin Zhongheng on sen vuoksi helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista ja lisäksi merkittävästi heikentänyt voimassa olevien unionin rajoittavien toimenpiteiden säännöksiä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1947. |
Aleksandr Sergeyevich USHKO venäjäksi: Александр Сергеевич УШКО |
Asema: LLC Open Systems Development Technology (LLC TROS) -yhtiön johtava markkinointipäällikkö Syntymäaika: 15.1.1991 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Passin numero: 550403152 |
Aleksandr Uško (Aleksandr Ushko) on LLC Open Systems Development Technology -yhtiön (LLC TROS) johtava markkinointipäällikkö. LLC TROS -yhtiö on Venäjällä sijaitseva yhteisö, joka valmistaa metallintyöstölaitteita ja on työstökoneiden tukkukauppias. Hänen isänsä on Sergei Uško (Sergey Ushko), joka on LLC TROS -yhtiön toimitusjohtaja ja johon sovelletaan unionin rajoittavia toimenpiteitä. Siitä lähtien, kun asetettiin unionin rajoittavia toimenpiteitä, jotka kieltävät sorvien viennin Venäjälle, LLC TROS on aktiivisesti osallistunut tällaisten rajoittavien toimenpiteiden kiertämiseen toimimalla laittomasti vietyjen sorvien Venäjällä sijaitsevana vastaanottajana. Aleksandr Uško auttoi isäänsä osallistumaan tuontijärjestelyyn työstökoneiden ja muiden kaksikäyttölaitteiden tuomiseksi Venäjälle. Sen vuoksi Aleksandr Uško helpottaa unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1948. |
Felix Feliksovych PLESKACHEVSKY venäjäksi: Феликс Феликсович ПЛЕСКАЧЕВСЬКИЙ |
Asema: JSC Scientific and Production Association ”POISK” -yhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 11.5.1967 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Feliks Pleskatševski (Felix Pleskachevsky) on JSC Scientific and Production Association ”POISK” -yhtiön pääjohtaja; yhtiö on johtava venäläinen aseiden ja ammusten valmistaja sekä johtava ammusten mekaanisten, sähkömekaanisten ja sähköisten monikäyttöisten sytyttimien kehittäjä. Yhtiö tekee vakiintunutta yhteistyötä joidenkin Venäjän keskeisimpien puolustusyhtiöiden, kuten Tekhmashin, Air Defence Concern Almaz-Anteyn ja Tactical Missile Weapons Corporationin, kanssa. Viime vuosina JSC Scientific and Production Association”POISK” -yhtiö on kehittänyt yli 20 erityyppistä sytytintä kaikentyyppisille ammuksille, joita Venäjän armeija käyttää hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Lisäksi yhtiö on kehittänyt 9E133M- turva- ja käynnistysmekanismin 9M723-Iskander-M- ballistisille ohjuksille. Lisäksi JSC Scientific and Production Association ”POISK” -yhtiö on osa JSC Technodinamikaa, joka on unionin luetteloon merkitsemä yhtiö ja puolestaan osa Rostec-valtionyyhtiötä. Sen vuoksi Feliks Pleskatševksi tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Feliks Pleskatševski tukee myös Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1949. |
Abhinav KAMAL |
Asema: raakaöljytankkeri ARGENTin (entinen JAGUAR, IMO-tunnistenumero: 9293002) kapteeni Syntymäaika: 6.7.1984 Kansalaisuus: intialainen Sukupuoli: mies |
Abhinav Kamal on raakaöljytankkeri ARGENTin (entinen JAGUAR, IMO-tunnistenumero: 9293002) kapteeni. ARGENTia ei ole rekisteröity kansainväliseen P&I-yhdistysten ryhmään, ja se purjehtii siten ilman luotettua vastuuvakuutusta. Se on myös ainoa alus, jota Sapang Shipping Inc -yhtiö (rekisteröity omistaja ja laivan hallinnoija) ja Zhu Jiang Shipmanagement Co (tekninen hallinnoija) hallinnoivat, mikä viittaa siihen, että se toimii läpinäkymättömän yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmän alaisena. ARGENT on vaihtanut hallinnointiyhtiöitä ja lippuvaltiota monta kertaa viime vuosina ja on myös purjehtinut ilman lippua. Se ei myöskään ole todentanut alusten automaattista tunnistusjärjestelmäänsä useaan otteeseen. ARGENT on alus, joka on kuljettanut Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. ARGENTin kapteenina Abhinav Kamal antaa aineellista, teknistä tai taloudellista tukea alukselle, joka kuljettaa Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. ARGENTin kapteenina hän on lisäksi lähellä Sapang Shipping Inc -yhtiötä, joka hallinnoi ja liikennöi alusta, joka kuljettaa Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1950. |
Nikita Aleksandrovich ZAKHAROV venäjäksi: Никита Александрович ЗАХАРОВ |
Asema: LLC Aeroscan -yhtiön omistaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 184101937739 |
Nikita Zaharov (Nikita Zakharov) on venäläinen liike-elämän edustaja ja LLC Aeroscan -yhtiön perustaja ja omistaja. Aeroscan on venäläinen kaupallinen toimija, joka tarjoaa palveluja ilmavalokuvauksen, -videokuvauksen ja -lämpökuvavalvonnan sekä miehittämättömien ilma-alusten laserskannauksen alalla. Se on myös osa ZALA Aero -konsernia, joka on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten, erityisesti miehittämättömien Lancet-räjähdeilmalusten ja tiedusteluun tarkoitettujen miehittämättömien ilma-alusten, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän armeija käyttää miehittämättömiä Lancet-ilma-aluksia ja miehittämättömiä Z-16 ilma-aluksia aktiivisesti hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. LLC Aeroscan -yhtiö valmistaa myös yhteistyössä ZALA Aero -konsernin kanssa uusia miehittämättömiä Zala Z-20 -ilma-aluksia, joita käytetään sotilastiedusteluun, tykistötuleen ja taistelukentän valvontaan. Venäjän armeija käyttää myös niitä hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Nikita Zaharov tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1951. |
Hossein SHAMKHANI farsiksi: alias Mohammad Hossein SHAMKHANI |
Asema: Admiral Shipping -yhtiön johtaja Syntymäaika: 1984 tai 1985 Syntymäpaikka: Teheran, Iran Kansalaisuus: iranilainen Sukupuoli: mies Tunnistenumero: 0070293384 |
Hossein Shamkhani on liike-elämän edustaja, joka toimii Venäjän öljykaupan alalla ja on Venäjän niin kutsutun varjolaivaston keskeinen toimija. Hän käyttää Milavous Group Ltd -yhtiötä sekoittaakseen raakaöljyä erilaisten venäläisten öljytuotteiden kanssa ja uudelleennimetäkseen ne vientitarkoituksia varten ja siten peitelläkseen niiden alkuperää. Lisäksi Admiral Shipping -yhtiön johtajana hän osallistuu venäläisen raakaöljyn kuljetukseen ja myyntiin. Hossein Shamkhani toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1952. |
Viktor Sergeevich FOFANOV venäjäksi: Виктор Сергеевич ФОФАНОВ |
Asema: LLC Volgotrans -yhtiön pääjohtaja Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 631630065950 |
Viktor Fofanov on venäläisen LLC Volgotrans -yhtiön pääjohtaja; yhtiö liikennöi useiden tankkereiden laivastoa ja harjoittaa raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetuksia, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Viktor Fofanov on LLC Volgotrans -yhtiön pääjohtajana liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. LLC Volgotrans -yhtiön pääjohtajana Viktor Fofanov on lähellä LLC Volgotrans -yhtiötä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1953. |
Olga Vasilyevna BUROVA venäjäksi: Ольга Васильевна БУРОВА ukrainaksi: Ольга Василівна БУРОВА |
Asema: ns. ”Krimin tasavallan ensimmäinen apulaiskulttuuriministeri” Syntymäaika: 29.8.1972 Syntymäpaikka: Zelentšukskaja, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Olga Burova on ollut ”Krimin tasavallan ensimmäinen apulaiskulttuuriministeri”15 päivästä toukokuuta 2023 alkaen. Kyseisessä tehtävässä hän on tehnyt Krimiä tunnetuksi Venäjän kulttuurin keskuksena ja osana Venäjän historiaa sekä tukenut sen laitonta liittämistä Venäjään vuonna 2014. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Olga Burova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1954. |
Ilshat Ilgizovich SHAGIAKHMETOV venäjäksi: Ильшат Ильгизович ШАГИАХМЕТОВ |
Asema: Territorial Development Fund -rahaston pääjohtaja Syntymäaika: 4.6.1985 Syntymäpaikka: Kazan, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ilšat Šagiahmetov (Ilshat Shagiakhmetov) toimii pääjohtajana alueellisen kehityksen Territorial Development Fund -rahastossa, joka on Venäjän federaation rakennusministeriön alaisuudessa toimiva ja Venäjän federaation hallituksen perustama julkisoikeudellinen yhtiö. Territorial Development Fund -rahasto hallinnoi erityisesti Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden ”vapaakauppa-aluetta”, jonka Venäjän federaation hallitus on perustanut myöntämään etuuksia ja erioikeuksia yrityksille, jotka toimivat kyseisillä laittomasti miehitetyillä alueilla. Tässä tehtävässä toimiessaan Ilšat Šagiahmetov tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1955. |
Vladimir Olegovich KURYANOV venäjäksi: Владимир Олегович КУРЬЯНОВ |
Asema: Krimin liittovaltiollisen V.I. Vernadsky -yliopiston vt. rehtori Syntymäaika: 23.1.1960 Syntymäpaikka: Simferopol, SNTL (nykyinen Ukraina) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladimir Kurjanov (Vladimir Kuryanov) on ollut Krimin liittovaltiollisen V.I. Vernadsky -yliopiston vt. rehtori 22 päivästä kesäkuuta 2023 alkaen. Hän tukee politiikkoja, joilla edistetään ukrainalaisten lasten ja nuorten sotilaallista koulutusta sekä heikennetään Ukrainan historiaa ja kieltä. Hän on sitouttanut yliopiston tukemaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan muun muassa sallimalla sotilaskoulutuksen antamisen opiskelijoille yliopistossa, jotka on määrä lähettää etulinjaan. Tähän tehtävään ryhtyessään ja siinä toimiessaan Vladimir Kurjanov tukee ja toteuttaa toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1956. |
Karen Georgievich SHAKHNAZAROV venäjäksi: Карен Георгиевич ШАХНАЗАРОВ |
Asema: Mosfilm-elokuvastudion pääjohtaja Syntymäaika: 8.7.1952 Syntymäpaikka: Krasnodar, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 771002632970 |
Karen Šahnazarov (Karen Shakhnazarov) on Venäjän valtion omistaman Mosfilm-elokuvastudion johtaja. Karen Šahnazarovilla on läheinen suhde Vladimir Putiniin, sillä he ihailevat toistensa tekemiä töitä ja toimia. Karen Šahnazarov on saanut Venäjän federaation hallitukselta erilaisia kunnianosoituksia, ansiomerkkejä, mitaleja ja valtionpalkintoja työstään ja toimistaan. Mosfilmin pääjohtajana Karen Šahnazarov on tukenut sanallisesti ja ideologisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan julkisissa puheissa ja haastatteluissa. Lisäksi Mosfilm toimitti Venäjän asevoimille humanitaarista, teknistä, taloudellista ja aineellista tukea, myös toimittamalla sille sotilastarvikkeita, joita oli aiemmin käytetty Mosfilmin elokuvatuotannon lavastustarkoituksiin. Karen Šahnazarov on sen vuoksi vastuussa toimista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1957. |
Tatyana Petrovna LITVINENKO venäjäksi: Татьяна Петровна ЛИТВИНЕНКО |
Asema: liike-elämän edustaja Syntymäaika: 2.5.1958 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 780158958115 |
Tatjana Litvinenko (Tatyana Litvinenko) on suuri osakkeenomistaja PhosAgrossa, joka on yksi maailman johtavista fosfaattilannoitteiden valmistajista. Venäjä on maailman johtava lannoitteiden viejä, ja kyseinen ala muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän hallitukselle. Tatjana Litvinenko on sen vuoksi liike-elämän edustaja, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1958. |
Ahmed KERIMOV |
Asema: 2Rivers Groupin osakkeenomistaja Kansalaisuus: azerbaidžanilainen Sukupuoli: mies |
Ahmed Kerimov on Arabiemiraateissa toimivan 2Rivers-öljykauppakonsernin (aiemmin ”Coral Energy”) osakkeenomistaja. 2Rivers-konserni mahdollistaa erityisesti Rosneftilta peräisin olevan venäläisen öljyn toimitukset ja viennin salaamalla öljyn todellisen alkuperän. Erityisesti 2Rivers-konsernilla on määräysvalta suureen osaan ns. Venäjän varjolaivaston aluksista. 2Rivers-konserni ylläpitää edelleen samaa verkkoa kuin Coral Energy, johon kuuluu Nord Axisin ja Bellatrix Energyn kaltaisia osakkuusyhteisöjä, riippumatta niiden nimen ja omistajan vaihtumisesta, mistä on osoituksena aiemman omistajan ja uuden johdon välinen yhteys. Lisäksi energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Ahmed Kerimov rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä, erityisesti 3 m artiklaa. Hän myös toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
1959. |
Oleg Sergeevich OSIPOV alias Oleg Sergeevič OSIPOV alias Oleg Sergueïevitch OSSIPOV alias Oleg Sergejewitsch OSSIPOW venäjäksi: Олег Сергеевич ОСИПОВ |
Asema: Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajan avustaja; Venäjän federaation pääministerin entinen lehdistösihteeri Syntymäaika: 19.9.1978 Syntymäpaikka: Moskova, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Lähellä olevat henkilöt: Dmitry Anatolyevich Medvedev |
Oleg Osipov on ollut Dmitri Medvedevin läheinen yhteistyökumppani vuodesta 2018. Vuosina 2018–2020 Oleg Osipov toimi Venäjän federaation silloisen pääministerin Dmitri Medvedevin lehdistösihteerinä. Oleg Osipov on vuodesta 2020 lähtien toiminut avustajana Dmitri Medvedeville, joka on tällä hetkellä Venäjän federaation turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja. Dmitri Medvedevin avustajana Oleg Osipov toimii edelleen hänen julkisena äänenä ja hallinnoi hänen julkista kuvaa ja näkyvyyttä tiedotusvälineissä, myös sosiaalisessa mediassa. Hän levittää disinformaatiota ja toistaa Venäjän propagandistisia narratiiveja muun muassa sanallisilla hyökkäyksillä. Dmitri Medvedevin avustajana Oleg Osipov on häntä lähellä. Lisäksi levittämällä Dmitri Medvedevin lausuntoja, joissa levitetään Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan liittyvää disinformaatiota ja propagandaa, Oleg Osipov tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. |
23.10.2025 |
|
1960. |
Andrey Alexandrovich USTINSKY alias Andrei Aleksandrovich USTINSKY venäjäksi: Андрей Александрович УСТИНСКИЙ |
Asema: ”Republican Cossack Cadet Corps named after Air Marshal Alexander Efimov”-joukkojen johtaja Sukupuoli: mies |
Andrei Ustinski (Andrey Ustinsky) on ”Republican Cossack Cadet Corps named after Air Marshal Alexander Efimov” (RCCC) -joukkojen johtaja laittomasti miehitetyllä Luhanskin alueella. RCCC opettaa alaikäisiä ”tuleviksi Venäjän puolustajiksi”. Sotilaskoulutuksen lisäksi RCCC:n opiskelijoille opetetaan myös isänmaallisuutta sekä Venäjän perinteiden ja Venäjän historian ihailua. Andrei Ustinski tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1961. |
Svetlana Viktorovna ADAMENKO venäjäksi: Светлана Викторовна АДАМЕНКО |
Asema: lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Stavropolin aluepiirissä Syntymäaika: 8.6.1956 Syntymäpaikka: Tšetšenia SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Svetlana Adamenko on lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Venäjän liittovaltiosubjekti Stavropolin aluepiirissä. Hän toteuttaa alueen lapsia koskevia politiikkoja. Hän on valvonut ukrainalaisten lasten adoptiota venäläisiin perheisiin. Lisäksi Stavropolin aluepiiri on perustanut leirejä, joissa ukrainalaiset lapset saavat venäläistä isänmaallista koulutusta. Sen vuoksi Svetlana Adamenko tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1962. |
Katerina Yurievna ARLAMENKOVA alias Ekaterina Yurievna ARLAMENKOVA venäjäksi: Катерина Юрьевна АРЛАМЕНКОВА alias Екатерина Юрьевна АРЛАМЕНКОВА |
Asema: ”Movement of the First”-järjestön Krimin tasavallan aluetoimiston puheenjohtaja Sukupuoli: nainen |
Katerina Arlamenkova on presidentin asetuksella perustetun valtiojohtoisen ”Movement of the First” -nuorisojärjestön Krimin aluetoimiston puheenjohtaja. Hänen johdollaan aluetoimisto on osallistunut ukrainalaisten lasten militarisoimiseen Krimillä. Lisäksi ”Movement of the First” on kuvannut Krimiä venäläiseksi ja edistänyt integraatiota Venäjään alueella. Sen vuoksi Katerina Arlamenkova tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1963. |
Konstantin Igorevich DOMOGATSKY venäjäksi: Константин Игоревич ДОМОГАЦКИЙ |
Asema: lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Orelin alueella Syntymäaika: 2.6.1982 Syntymäpaikka: Orel, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Sukupuoli: mies |
Konstantin Domogatski (Konstantin Domogatsky) on lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Orelin alueella. Tässä tehtävässä hän on osallistunut ukrainalaisten lasten, erityisesti laittomasti miehitetyiltä alueilta peräisin olevien orpojen, laittomaan karkottamiseen Venäjälle. Hän on osallistunut myös niin kutsuttujen ”virkistysleirien” järjestämiseen ja edistämiseen. Leireillä Ukrainan laittomasti miehitetyiltä alueilta viedyt ukrainalaislapset saavat venäläistä isänmaallista ja sotilaallista koulutusta. Sen vuoksi Konstantin Domogatski toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1964. |
Maxim Yurievich KRIVONOS venäjäksi: Максим Юрьевич КРИВОНОС ukrainaksi: Максим Юрійович КРИВОНОС |
Asema: ns. ”Sevastopolin kaupungin opetus- ja tiedeministeriön” johtaja Sukupuoli: mies |
Maksim Krivonos (Maxim Krivonos) on ns. ”Sevastopolin kaupungin opetus- ja tiedeministeriön” nykyinen johtaja. Tehtävässään hän tukee ja panee aktiivisesti täytäntöön ukrainalaisia lapsia koskevaa Venäjän koulutuspolitiikkaa, mukaan lukien Venäjän kansallisen propagandan ja sotilaskoulutuksen edistäminen. Sen vuoksi Maksim Krivonos tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1965. |
Mikhail Artemovich GOLUBOVICH venäjäksi: Михаил Артемович ГОЛУБОВИЧ |
Asema: ns. ”Luhanskin kansantasavallan” nuorisopolitiikasta vastaava ministeri Sukupuoli: mies |
Mihail Golubovitš (Mikhail Golubovich) on ns. ”Luhanskin kansantasavallan” nykyinen nuorisopolitiikasta vastaava ministeri. Tehtävässään hän tukee ja panee aktiivisesti täytäntöön ukrainalaisia lapsia koskevaa Venäjän koulutuspolitiikkaa, mukaan lukien Venäjän kansallisen propagandan ja sotilaskoulutuksen edistäminen. Hän myös edisti Venäjän passien myöntämistä ukrainalaisille lapsille Luhanskin alueella. Sen vuoksi Mihail Golubovitš tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä ns. ”Luhanskin kansantasavaltaa”. |
23.10.2025 |
|
1966. |
Nadezhda Nikolaevna BOLTENKO venäjäksi: Надежда Николаевна БОЛТЕНКО |
Asema: Lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Novosibirskin alueella Syntymäaika: 29.1.1957 Syntymäpaikka: Donskoi, Tulan alue, SNTL, (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen |
Nadežda Boltenko (Nadezhda Boltenko) on lasten oikeuksista vastaava valtuutettu Novosibirskin alueella. Tässä asemassaan hän on osallistunut ukrainalaisten lasten laittomaan kuljetukseen Venäjälle, ja hän tukee aktiivisesti heidän adoptoimistaan venäläisiin perheisiin. Hän on osallistunut myös niin kutsuttujen ”virkistysleirien” järjestämiseen ja edistämiseen. Leireillä Ukrainan laittomasti miehitetyiltä alueilta viedyt ukrainalaislapset saavat venäläistä isänmaallista koulutusta. Sen vuoksi Nadežda Boltenko toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1967. |
Oksana Gennadyevna LUGANTSEVA venäjäksi: Оксана Геннадьевна ЛУГАНЦЕВА ukrainaksi: Оксана Геннадіївна Луганцева |
Asema: ”Yunarmiyan” alueosaston esikuntapäällikkö niin kutsutun ”Luhanskin kansantasavallan” alueella Syntymäaika: 7.2.1978 Sukupuoli: nainen |
Oksana Lugantseva on ”Yunarmiyan” alueosaston esikuntapäällikkö ns. ”Luhanskin kansantasavallan” alueella. Hänen johdollaan aluetoimisto edistää vaikutelmaa Luhanskin venäläisyydestä. Lisäksi aluetoimisto kannustaa ukrainalaisia lapsia osoittamaan uskollisuutta Venäjää kohtaan ja värväytymään sen asevoimiin. Aluetoimisto tarjoaa lapsille myös sotilaallista koulutusta. Sen vuoksi Oksana Lugantseva tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1968. |
Yulia Sergeevna VELICHKO alias Yuliia Velychko venäjäksi: Юлия Сергеевна ВЕЛИЧКО |
Asema: ns. ”Luhanskin kansantasavallan””kulttuuriministeriön” ns. ensimmäinen varaministeri Syntymäaika: 26.6.1993 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: nainen Verotunnistenumero: 345921579024 |
Julija Velitško (Yulia Velichko) on ns. ”Luhanskin kansantasavallan” ensimmäinen varakulttuuriministeri. Kyseinen ministeriö osallistuu suoraan Ukrainan kulttuuriperinnön manipulointiin. Hän on erityisesti toiminut aiemmin ”nuorisopolitiikasta vastaavana ministerinä”, ja tässä asemassa hän on aktiivisesti tukenut ja pannut täytäntöön ukrainalaisia lapsia koskevaa Venäjän koulutuspolitiikkaa, mukaan lukien Venäjän kansallisen propagandan ja sotilaallisen koulutuksen edistäminen laittomasti miehitetyillä alueilla. Hän myös edisti Venäjän passien myöntämistä ukrainalaisille lapsille Luhanskin alueella. Sen vuoksi Julija Velitško tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Hän on myös lähellä ns. ”Luhanskin kansantasavaltaa”. |
23.10.2025 |
|
1969. |
Nikita Yurievich ANISIMOV venäjäksi: Никита Юрьевич АНИСИМОВ |
Asema: Moskovan talouskorkeakoulun rehtori Syntymäaika: 20.2.1978 Syntymäpaikka: Himki, Moskovan alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 504707727120 |
Nikita Anisimov on Moskovan talouskorkeakoulun (HSE-yliopisto) rehtori. Maaliskuussa 2022 hän tuki julkisesti Venäjän sotilaallista hyökkäystä Ukrainaa vastaan allekirjoittamalla Venäjän rehtorien liiton vetoomuksen. Hän ilmoitti toukokuussa 2023, että HSE-yliopisto rahoittaa ns. ”sotilaalliseen erityisoperaatioon” osallistuvien, heidän lastensa ja lähisukulaistensa koulutuksen yliopiston keskeisimmissä koulutusohjelmissa. Nikita Anisimov sai marraskuussa 2022 Venäjän puolustusministeriöltä mitalin ”sotilaallisen yhteistyön vahvistamisesta”. Vuonna 2023 hän vieraili Ukrainan miehitetyillä alueilla eli Donetskissa ja Luhanskissa sijaitsevissa yliopistoissa. HSE-yliopisto käynnisti vuonna 2025 uuden maisteriohjelman, jossa keskitytään kansainvälisten pakotteiden kiertämiseen; tällaisella kiertämisen helpottamisella se tukee Venäjän hallitusta. Nikita Anisimov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1970. |
Alexey Alexandrovich BELYAEV venäjäksi: Алексей Александрович БЕЛЯЕВ |
Asema: ”Sarapul Electric Generator Plant” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 17.9.1979 Syntymäpaikka: Sarapul, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 181802088887 |
Aleksei Beljajev (Alexey Belyaev) on pääjohtaja ”Sarapul Electric Generator Plant” -osakeyhtiössä (SEGZ), joka on venäläinen yritys, joka valmistaa sähköntuotanto-, ohjaus- ja suojausjärjestelmiä, sotilasilma-alusten ja helikoptereiden tarvikkeita sekä rakettiteknologian komponentteja. SEGZ-osakeyhtiö valmistaa venäläisten pitkän matkan ilma-alusten kriittisiä osia. Yritys osallistuu Venäjän valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon, ja yli puolet sen tuloista on peräisin sotilasalan sopimuksista. Näin ollen SEGZ-osakeyhtiön pääjohtajana Aleksei Beljajev tukee Venäjän sotateollista kompleksia. Hän on myös lähellä SEGZ-osakeyhtiötä. |
23.10.2025 |
|
1971. |
Maksim Yurievich SOKOLOV venäjäksi: Максим Юрьевич СОКОЛОВ |
Asema: President of JSC AvtoVAZ Syntymäaika: 29.9.1968 Syntymäpaikka: Leningrad, SNTL (nykyinen Pietari, Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 781400967281 |
Maksim Sokolov on Venäjän valtion omistaman autoja valmistavan AvtoVAZ-osakeyhtiön puheenjohtaja. Yritys on perustanut rakenteellisen yksikön, jonka tehtävänä on tukea ns. ”sotilaalliseen erityisoperaatioon” osallistuvia työntekijöitään ja heidän perheitään ja tarjota heille etuja. Venäjän viranomaiset ovat tunnustaneet, että AvtoVAZ-osakeyhtiö huomioi niitä työntekijöitä, jotka ovat taistelleet hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, sekä heidän perheenjäseniään. Yritys on antanut autoja tehdastyöntekijöille, jotka ovat taistelleet sodassa, ja luvannut kattaa niihin liittyvät huoltokustannukset. AvtoVAZ-osakeyhtiön puheenjohtajana Maksim Sokolov tukee ja toteuttaa näin ollen toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. AvtoVAZ-osakeyhtiön puheenjohtajana hän on myös lähellä AvtoVAZ-osakeyhtiötä. |
23.10.2025 |
|
1972. |
Roman Vladimirovich TITKOV venäjäksi: Роман Владимирович ТИТКОВ |
Asema: julkisen osakeyhtiön ”Dalpribor” pääjohtaja Syntymäaika: 1971 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 253803522871 |
Roman Titkov on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvan instrumentteja valmistavan julkisen osakeyhtiön ”Dalpribor” pääjohtaja. Yritys on toimittanut tarvikkeita Venäjän puolustusministeriölle ja osallistunut siten valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon. Sen vuoksi Roman Titkov tukee julkisen osakeyhtiön ”Dalpribor” pääjohtajana Venäjän sotateollista kompleksia. Hän on myös lähellä julkista osakeyhtiötä ”Dalpribor”. |
23.10.2025 |
|
1973. |
Kirill Ramilievich ABDRAKHMANOV venäjäksi: Кирилл Рамилевич АБДРАХМАНОВ |
Asema: ”Sarapulsky Radiozavod” -osakeyhtiön pääjohtaja Syntymäaika: 4.11.1976 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 183105192203 |
Kirill Abdrahmanov (Kirill Abdrakhmanov) on pääjohtaja ”Sarapulsky Radiozavod” -osakeyhtiössä (JSC ”Sarapulsky Radiozavod”), joka tarjoaa liikuteltavia järjestelmiä ja -laitteita useilla eri alustoilla. Sen tuotteita käytetään panssaroidussa Tiger-M-miehistönkuljetusajoneuvossa sekä järjestelmissä, kuten ”Arbalet” ja ”Akveduk”, joita kaikkia Venäjä käyttää Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Kirill Abdrahmanov tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän tukee Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
1974. |
Rustam MUMINOV venäjäksi: Рустам МУМИНОВ |
Syntymäaika: 1965 Kansalaisuus: venäläinen, uzbekistanilainen, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen Sukupuoli: mies |
Rustam Muminov on uzbekistanilaisen Fargona Chemical Plant -yhtiön johdossa. Fargona Chemical Plant on toimittanut Perm Powder Plantille ja Kazan State-Owned Gunpowder Plantille puuvillamassaa, jota kyseiset tahot ovat käyttäneet aseiden valmistamiseen Venäjän asevoimille. Sen vuoksi Rustam Muminov tukee Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
1975. |
Aleksandr Reshideovich DYUKOV venäjäksi: Александр Решидеович ДЮКОВ |
Asema: Historical Memory Foundation -säätiön johtaja; presidentin alaisuudessa toimivan etnisten ryhmien välisten suhteiden neuvoston jäsen Syntymäaika: 17.10.1978 Syntymäpaikka: Moskova, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 772604463094 |
Aleksandr Djukov (Aleksandr Dyukov) on johtaja Historical Memory Foundation -säätiössä, jossa tehdään Venäjän federaation hallituksen virallista politiikkaa tukevaa näennäishistoriallista tutkimusta. Historical Memory Foundation -säätiön tekemillä tutkimuksilla pyritään historiallisia tosiseikkoja manipuloimalla oikeuttamaan Neuvostoliiton aikaiset sortotoimet ja säilyttämään sellainen mielikuva Venäjästä, että se taistelee laajalle levinnyttä natsismia vastaan Venäjää vastustavissa maissa. Ukraina on esitetty natsien johtamana valtiona. Historical Memory Foundation -säätiön johtajana Aleksandr Djukov on vastuussa säätiön toimista, joilla levitetään propagandaa. Lisäksi Aleksandr Djukov on presidentin alaisuudessa toimivan etnisten ryhmien välisten suhteiden neuvoston jäsen. Etnisten ryhmien välisten suhteiden neuvosto on Venäjän presidentin alaisuudessa toimiva neuvoa-antava elin, joka perustettiin parantamaan valtion politiikkaa etnisten ryhmien välisten suhteiden alalla. Se pyrkii integroimaan laittomasti miehitetyt Ukrainan alueet Donetskissa, Luhanskissa, Hersonissa ja Zaporižžjassa Venäjään. Sen vuoksi Aleksandr Djukov tukee politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.10.2025 |
|
1976. |
Ilya Anatolyevich SOROKIN venäjäksi: Илья Анатольевич СОРОКИН |
Asema: lääkäri Mordvassa sijaitsevassa vankisiirtolassa nro 10 Syntymäaika: 2.8.1990 Syntymäpaikka: Potma, Zubova Poljanan taajama, Mordvan ASNT, (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Ilja Sorokin (Ilya Sorokin), joka tunnetaan lisänimellä ”Dr Evil”, on lääkäri Venäjän Mordvassa sijaitsevassa vankisiirtolassa nro 10. Siellä pidetyt sotavangit ovat kertoneet epäinhimillisestä ja halventavasta kohtelusta, joka vaihtelee seksuaaliväkivallasta muuhun fyysiseen väkivaltaan ja indoktrinaatioon. Kyseinen halventava kohtelu on Geneven sopimusten vastaista. Ilja Sorokin kieltäytyi hoitamasta ukrainalaisia sotavankeja, joita pidettiin Mordvassa sijaitsevassa vankisiirtolassa nro 10. Hän on toistuvasti antanut sotavangeille tappavia sähköiskuja, pakottanut heidät haukkumaan tai laulamaan venäläisiä isänmaallisia lauluja ja kohdistanut heihin muuta halventavaa kohtelua. Ilja Sorokin tukee avoimesti Venäjän aiempaa sotilastoimintaa ja Ukrainassa meneillään olevaa sotaa sekä julkaisee säännöllisesti sosiaalisessa mediassaan sotaa tukevaa sisältöä, mukaan lukien tunnettu Z-symboli. Sen vuoksi Ilja Sorokin tukee toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1977. |
Alexey Vadimovich NIZKOUS venäjäksi: Алексей Вадимович НИЗКОУС |
Asema: PJSC Energiyan pääjohtaja Syntymäaika: 1989 Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 482110760708 |
Aleksei Nizkous (Alexey Nizkous) on pääjohtaja julkisessa osakeyhtiössä Energiya (PJSC Energiya), joka on Venäjän kemiallisten energianlähteiden tuottaja, mukaan lukien erityisesti sotilaskäyttöön suunnitellut akut. Yhtiö valmistaa akkuja, joita käytetään miehittämättömissä ilma-aluksissa sekä ilmailu- ja merenkulun laitteissa. Yhtiö on lisännyt merkittävästi tuotantokapasiteettiaan ja tuotantoaan täyttääkseen merkittävät valtion puolustusmääräykset. Yhtiön johto on korostanut, että valtion puolustussopimusten täyttäminen on ensisijaisen tärkeää. Näin ollen julkisen osakeyhtiön Energiya pääjohtajana Aleksei Nizkous tukee Venäjän sotateollista kompleksia. Hän on myös lähellä julkista osakeyhtiötä Energiya. |
23.10.2025 |
|
1978. |
Dmitry Anatolievich GARTSEV venäjäksi: Дмитрий Анатольевич ГАРЦЕВ |
Asema: ”Donetskin kansantasavallan” terveysministeri Syntymäaika: 1.2.1989 Syntymäpaikka: Vlasiha, Moskovan alue, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies Verotunnistenumero: 503227347454 |
Dmitrij Gartsev (Dmitry Gartsev) on ns. ”Donetskin kansantasavallan” terveysministeri. Tässä tehtävässä hän osallistuu lasten laittomaan siirtämiseen Ukrainan miehitetyiltä alueilta Venäjälle. Sen vuoksi Dmitrij Gartsev tukee ja toteuttaa toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1979. |
CHA Yong Beom alias CHA Yong-bom alias CHA Yong-pom koreaksi: |
Asema: Korean kansanarmeijan kenraaliluutnantti Kansalaisuus: Korean demokraattinen kansantasavalta Sukupuoli: mies |
Cha Yong Beom on Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) kansanarmeijan kenraaliluutnantti. Hänet on katsottu yhdeksi ylimmistä Pohjois-Korean sotilaskomentajista, jotka on lähetetty Venäjälle yhdessä pohjoiskorealaisten joukkojen kanssa tukemaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Kun otetaan huomioon Cha Yong Beomin lähettäminen Venäjälle ja hänen osallistumisensa Pohjois-Korean ja Venäjän väliseen sotilaalliseen yhteistyöhön, hän on tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja siten heikentänyt ja uhannut Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
1980. |
Vladislav Nikolaevich GOLOVIN venäjäksi: Владислав Николаевич ГОЛОВИН |
Asema: All-Russia ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) -järjestön yleisesikunnan päällikkö Syntymäaika: 20.5.1997 Syntymäpaikka: Kirov, SNTL (nykyinen Venäjän federaatio) Kansalaisuus: venäläinen Sukupuoli: mies |
Vladislav Golovin on All-Russia ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) -järjestön yleisesikunnan päällikkö. Hän osallistuu aktiivisesti ukrainalaisten lasten sotilaallisen koulutukseen Ukrainan laittomasti miehitetyillä alueilla. Lisäksi hän levittää venäläismielistä asennetta ja ukrainalaisvastaisia narratiiveja sekä kannustaa lapsia liittymään Yunarmiya-järjestöön. Hän on osallistunut aktiivisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan, myös johtamalla Venäjän joukkoja, kun ne ottivat valtaansa Mariupolin kaupungin. Sen vuoksi Vladislav Golovin tukee sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi hän on lähellä Yunarmiya-järjestöä. |
23.10.2025 |
Yhteisöt
|
|
Nimi |
Tunnistustiedot |
Perusteet |
Luetteloon merkitsemisen päivämäärä |
|
1. |
”Krimin tasavallan” omistama valtion unitaarinen yritys ”Chernomorneftegaz” (entinen PJSC ”Chernomorneftegaz”) |
Prospekt Kirov 52, Simferopol, Krim, Ukraina 295000 пр. Кирова 52, г. Симферополь, Крым, Украина 295000 Puhelinnumero: + 7 (3652) 66-70-00 + 7 (3652) 66-78-00 http://gas.crimea.ru/ office@chernomorneftegaz.ru Rekisteröintinumero: 1149102099717 |
”Krimin parlamentti” antoi 17. maaliskuuta 2014 päätöslauselman, jonka mukaisesti ”Krimin tasavalta” otti haltuunsa Chernomorneftegaz-yritykselle kuuluvan omaisuuden. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. Rekisteröity uudelleen 29. marraskuuta 2014”Krimin tasavallan” omistamana valtion unitaarisena yrityksenä ”Chernomorneftegaz” (Государственное унитарное предприятие ’Республики Крым’’Черноморнефтегаз’). Perustaja: ”Krimin tasavallan” polttoaine- ja energiaministeriö (Министерство топлива и энергетики ’Республики Крым’). |
12.5.2014 |
|
▼M25 ————— |
||||
|
3. |
”Luhanskin kansantasavalta” ”Луганская народная республика” (ЛНР) ”Luganskaya narodnaya respublika” (LNR) |
Viralliset tiedot: https://glava-lnr.info/ https://sovminlnr.ru/ https://nslnr.su/ |
”Luhanskin kansantasavalta” perustettiin 27.4.2014. Vastuussa 11.5.2014 pidetyn laittoman kansanäänestyksen järjestämisestä. Itsenäisyysjulistus 12.5.2014. Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” perustivat 22.5.2014”Novorossijan liittovaltion”. Tämä on vastoin Ukrainan perustuslakia ja näin ollen kansainvälistä oikeutta ja heikentää siten Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaatio liitti ”Luhanskin kansantasavallan” itseensä lokakuussa 2022, mikä loukkasi Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja näin ollen kansainvälistä oikeutta. Osallistuu myös separatistisen ”Kaakkoisen armeijan” ja muiden laittomien aseistettujen separatistiryhmien rekrytointiin ja heikentää siten Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
25.7.2014 |
|
4. |
”Donetskin kansantasavalta” ”Донецкая народная республика” (ДНР) ”Donetskaya narodnaya respublika” (DNR) |
Viralliset tiedot: https://dnronline.su/ https://pravdnr.ru/ https://dnrsovet.su/ https://denis-pushilin.ru/ |
”Donetskin kansantasavalta” julistettiin 7.4.2014. Vastuussa 11.5.2014 pidetyn laittoman kansanäänestyksen järjestämisestä. Itsenäisyysjulistus 12.5.2014. Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” allekirjoittivat 24.5.2014 sopimuksen ”Novorossijan liittovaltion” perustamisesta. Tämä on vastoin Ukrainan perustuslakia ja näin ollen kansainvälistä oikeutta ja heikentää siten Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaatio liitti ”Donetskin kansantasavallan” itseensä lokakuussa 2022, mikä loukkasi Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja näin ollen kansainvälistä oikeutta. Osallistuu myös laittomien aseistettujen separatistiryhmien rekrytointiin ja uhkaa siten Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
25.7.2014 |
|
5. |
”Novorossijan liittovaltio” ”Федеративное государство Новороссия” ”Federativnoye Gosudarstvo Novorossiya” |
Viestintäresursseja: http://novopressa.ru/ http://novorossia-tv.ru/ http://novorossiia.ru/ https://vk.com/novorossiatv |
Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” allekirjoittivat 24.5.2014 sopimuksen tunnustamattoman ”Novorossijan liittovaltion” perustamisesta. Tämä on vastoin Ukrainan perustuslakia ja näin ollen kansainvälistä oikeutta ja uhkaa siten Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaatio liitti Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavallat” itseensä lokakuussa 2022, mikä loukkasi Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja näin ollen kansainvälistä oikeutta. |
25.7.2014 |
|
6. |
Julkisten yhdistysten kansainvälinen liitto ”Suuri Donin armeija” Международный Союз Общественных Объединений ”Всевеликое Войско Донское” |
Viralliset tiedot: http://xn--80aaaajfjszd7a3b0e.xn--p1ai/ http://казакнацгвард.рф/ Puhelinnumero: +7-8-908-178-65-57 Sosiaalinen media: Kansallinen kasakkakaarti (Cossack National Guard) http://vk.com/kazak_nac_guard Osoite: 346465 Venäjän federaatio, Rostovin alue, October District, St Zaplavskaya, katuosoite: Shosseynaya 1 Toinen osoite: Voroshilovskiy Prospekt 12/85–87/13, Rostov-on-Don, Venäjän federaatio Poistettu rekisteristä vuonna 2017. |
”Suuri Donin armeija” perusti ”kansallisen kasakkakaartin”, joka on vastuussa taistelusta Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan Itä-Ukrainassa, heikentäen näin Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä uhaten Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Lähellä Nikolay Kozitsyniä, joka on kasakkajoukkojen komentaja ja vastuussa Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan taistelevien separatistien komentamisesta Itä-Ukrainassa. |
25.7.2014 |
|
7. |
Venäläisyhteisö ”Sobol” Русская община ”Соболь” |
Sosiaalinen media: http://vk.com/sobolipress http://www.русскоедвижение.рф/ Puhelinnumero: (0652) 602393 Sähköposti: SoboliPress@gmail.com Osoite: Ukraina, Krim, Simferopol, katuosoite: Kievskaja 4 (keskuslinja-autoaseman alue) |
Radikaali puolisotilaallinen järjestö, vastuussa avoimesta tuesta voimankäytölle, jolla pyritään poistamaan Krim Ukrainan valvonnasta; heikentää näin ollen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Vastuussa Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan Itä-Ukrainassa taistelevien separatistien koulutuksesta; uhkaa näin ollen Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
25.7.2014 |
|
8. |
”Luhanskin kaarti” ”Луганская гвардия” |
Sosiaalinen media ja muut tiedot: https://vk.com/luguard http://vk.com/club68692201 https://vk.com/luguardnews |
Luhanskia puolustavat miliisijoukot; vastuussa Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan Itä-Ukrainassa taistelevien separatistien koulutuksesta; uhkaa näin ollen Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Lähellä German PROKOPIViä, joka aktiivisena johtajana vastaa osallistumisesta Ukrainan turvallisuuspalvelun Luhanskin aluetoimiston rakennuksen valtaukseen ja videoi puheen presidentti Putinille ja Venäjälle vallatusta rakennuksesta. |
25.7.2014 |
|
9. |
Niin kutsuttu ”Kaakkoinen armeija” ”Армии Юго-Востока” |
Sosiaalinen media: https://vk.com/sigma_orel) |
Laiton aseistettu separatistiryhmä, jota pidetään yhtenä Itä-Ukrainan tärkeimmistä. Vastuussa turvallisuuspalvelun rakennuksen valtauksesta Luhanskin alueella. Lähellä Valeri BOLOTOVia, joka oli merkittynä luetteloon yhtenä ryhmän johtajista. Lähellä Vasyl NIKITINiä, joka vastaa ”Luhanskin kansantasavallan hallituksen” separatistisesta ”hallinnollisesta” toiminnasta. |
25.7.2014 |
|
10. |
Niin kutsuttu ”Donbassin kansanmiliisi” ”Нарoдное oпoлчéние Дoнбáсса” |
Sosiaalinen media: http://vk.com/polkdonbassa) + 38-099-445-63-78; + 38-063-688-60-01; + 38-067-145-14-99; + 38-094-912-96-60; + 38-062-213-26-60 Sähköposti: voenkom.dnr@mail.ru vknovoros@yandex.ru mobilisation@novorossia.co polkdonbassa@mail.ru Vapaaehtoisten puhelinpalvelu Venäjällä: + 7 499 709-89-06 tai sähköposti: novoross24@mail.ru Osoite: Donetsk. Prospect Zasyadko.13 |
Laiton aseistettu separatistiryhmä, joka vastaa taistelusta Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan Itä-Ukrainassa, uhaten näin ollen Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Militanttiryhmä muun muassa valtasi useita hallintorakennuksia Itä-Ukrainassa huhtikuun 2014 alussa, heikentäen näin ollen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on lähellä Pavel Gubarevia, joka on vastuussa Donetskin alueellisen hallintorakennuksen valtauksesta venäläismyönteisten joukkojen kanssa ja julistautumisesta ”kansankuvernööriksi”. |
25.7.2014 |
|
11. |
”Vostok-prikaati” ”Бригада Восток” (alias Vostok-pataljoona; ”Батальон Восток”) |
Sosiaalinen media: http://vk.com/patriotic_forces_of_donbas http://patriot-donetsk.ru/ info.patriot.donbassa@gmail.com |
Laiton aseistettu separatistiryhmä, jota pidetään yhtenä Itä-Ukrainan tärkeimmistä. Vastuussa taistelusta Ukrainan hallituksen joukkoja vastaan Itä-Ukrainassa, uhaten näin ollen Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Osallistunut aktiivisesti sotilaallisiin toimiin, jotka johtivat Donetskin lentoaseman valtaukseen. Osa ”Donetskin kansantasavallan” asevoimien ”ensimmäistä armeijakuntaa”. |
25.7.2014 |
|
▼M25 ————— |
||||
|
13. |
Sevastopolin kaupungin omistama valtion unitaarinen yritys ”Sevastopolin merisatama” ГУП ГС ”Севастопольский морской порт” (entinen valtionyhtiö ”Sevastopolin kaupallinen merisatama” Государственное предприятие ”Севастопольский морской торговьй порт” Gosudarstvenoye predpriyatiye ”Sevastopolski morskoy torgovy port”) |
Osoite: Nahimov-aukio 5, 299011 Sevastopol (пл. Нахимова, 5, г. Севастополь, 299011) Rekisteröintinumero: 1149204004707 Verkkosivut: https://www.sevmp.ru/ Sähköposti: gupsmp@mail.ru |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentti” antoi 17. maaliskuuta 2014 päätöslauselman nro 1757-6/14 ”eräiden Ukrainan infrastruktuuri- tai maatalousministeriöille kuuluvien yhtiöiden kansallistamisesta”; siinä ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”Sevastopolin kaupallinen merisatama” -valtionyhtiölle kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. Vuonna 2023 ilmoitettiin, että Sevastopolin kaupungin omistaman valtion unitaarisen yrityksen ”Sevastopolin merisatama” omistus siirretään Venäjän federaatiolle. Kaupan volyymillä mitattuna se on Krimin suurin kaupallinen merisatama. Rekisteröity uudelleen 6. kesäkuuta 2014 Sevastopolin kaupungin omistamana valtion unitaarisena yrityksenä ”Sevastopolin merisatama” (Государственное унитарное предприятие города Севастополя ”Севастопольский морской порт”). Perustaja: Sevastopolin hallitus (Правительство Севастополя). |
25.7.2014 |
|
▼M25 ————— |
||||
|
15. |
”Krimin tasavallan” omistama valtion unitaarinen yritys ”Universal-Avia” Государственное унитарное предприятие Республики Крым ”Универсал-Авиа” (entinen valtionyhtiö ”Universal-Avia” Государственное предприятие ”Универсал-Авиа” Gosudarstvenoye predpriyatiye ”Universal-Avia”) |
Aeroflotskaja-katu 5, 295021, Simferopol ул. Аэрофлотская, дом 5, 295021, г. Симферополь P.: +7 (3652) 502 300; +7 (918) 699 1020 unavia_2014@mail.ru https://universal-avia.ru/ Rekisterinumero: 1159102026742 |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentin puhemiehistö” hyväksyi 24. maaliskuuta 2014 päätöksen nro 1794–6/14 ”’Universal-Avia’-valtionyhtiöstä””Gosudarstvenoye predpriyatiye ’Universal-Avia’” (”О Государственном предприятии ’Универсал-Авиа’”), jossa ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”Universal-Avia”-valtionyhtiölle kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. Rekisteröity uudelleen 15. tammikuuta 2015”Krimin tasavallan” omistamana valtion unitaarisena yrityksenä ”Universal-Avia” (Государственное унитарное предприятие Республики Крым ”Универсал-Авиа”). Perustaja: ”Krimin tasavallan” liikenneministeriö (Министерство транспорта Республики Крым). |
25.7.2014 |
|
16. |
Venäjän federaation presidentin hallintoon kuuluva liittovaltion rahoittama yritys ”Sanatorium ’Nižnaja Oreanda’” (entinen Kylpylä ”Nižnaja Oreanda” Санаторий ”Нижняя Ореанда”) |
Kylpylä ”Nižnaja Oreanda”, 298658, Jalta, Oreanda, talo nro 12, Ukraina Санаторий ”Нижняя Ореанда”, 298658, г. Ялта, пгт. Ореанда, дом 12, Украина www.oreanda-resort.ru marketing@oreanda-resort.ru + 7 (978) 944 83 00 + 7 (978) 944 83 30 Rekisterinumero: 1149102054221 |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentin puhemiehistö” hyväksyi 21. maaliskuuta 2014 päätöksen nro 1767–6/14 ”terveyskylpylöiden ja kylpylöiden yhdistyksen perustamista koskevista kysymyksistä”, jossa ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”Nižnaja Oreanda” -kylpylälle kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. Rekisteröity uudelleen 9. lokakuuta 2014 Venäjän federaation presidentin hallintoon kuuluvana liittovaltion rahoittamana yrityksenä ”Sanatorium Nižnaja Oreanda” (Федеральное государственное бюджетное учреждение ”Санаторий ’Нижняя Ореанда’ Управления делами Президента Российской Федерации”). Perustaja: Venäjän federaation presidentin hallinto (Управление делами Президента Российской Федерации). |
25.7.2014 |
|
17. |
”Krimin tasavallan” yritys ”Azovin likööritehdas” Крымское республиканское предприятие ”Азовский ликёро-водочннй завод” ”Azovsky likerovodochny zavod” |
Železnodorožnaja ulitsa 40, 296178 Azovskoje, Džankoiskin piiri, Ukraina ул. Железнодорожная, 40, 296178 пгт. Азовское, Джанкойский район, Украина Koodi: 01271681 Konkurssimenettely saatettu päätökseen. |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentin puhemiehistö” hyväksyi 9. huhtikuuta 2014 päätöksen nro 1991-6/14 ”muutoksista 26. maaliskuuta 2014 annettuun ’Krimin tasavallan’ valtioneuvoston päätöslauselmaan nro 1836-6/14, joka koskee ’Krimin tasavallan’ alueella sijaitsevien elintarviketeollisuuden yritysten, laitosten ja järjestöjen omaisuuden kansallistamista”; päätöksessä ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”Azovsky likerovodochny zavod” -yhteisölle kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. |
25.7.2014 |
|
18. |
Osakeyhtiö ”Maataloustuottajien liitto ’Massandra’” Aкционерное общество ”Производственно-аграрное объединение ’Массандра’” (entinen ”Krimin tasavallan” omistama valtion unitaarinen yritys ”Maataloustuottajien liitto ’Massandra’” Государственное унитарное предприятие Республики Крым ”Производственно-аграрное объединение ’Массандра’” |
298650 Krim, Jalta, Massandra, Vinodela Egorova-katu 9. 298650, Крым, г. Ялта, пгт. Массандра, ул. Винодела Егорова, д. 9 Verkkosivut: http://massandra.su + 7 978 936 75 04 + 7 3654 233 196 + 7 3654 261 683 Rekisterinumero: 1209100012648 |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentin puhemiehistö” hyväksyi 9. huhtikuuta 2014 päätöksen nro 1991-6/14 ”muutoksista 26. maaliskuuta 2014 annettuun ’Krimin tasavallan’ valtioneuvoston päätöslauselmaan nro 1836-6/14, joka koskee ’Krimin tasavallan’ alueella sijaitsevien elintarviketeollisuuden yritysten, laitosten ja järjestöjen omaisuuden kansallistamista”. Päätöksessä ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”kansallinen maataloustuottajien organisaatio ’Massandra’” -valtionkonsernille kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. |
25.7.2014 |
|
|
Venäjän federaation presidentin hallintoon kuuluva liittovaltion rahoittama yritys ”Maataloustuottajien liitto ’Massandra’” Федеральное государственное унитарное предприятие ”Производственно-аграрное объединение ’Массандра’ Управления делами Президента Российской Федерации” Valtionkonserni ”Kansallinen maataloustuottajien organisaatio ’Massandra’” Национальное производственно-аграрное объединение ”Массандра” Nacionalnoye proizvodstvenno agrarnoye obyedinenye ”Massandra”) |
|
Rekisteröity uudelleen 1. elokuuta 2014 Venäjän federaation presidentin hallintoon kuuluvana liittovaltion rahoittamana yrityksenä ”Proizvodstvenno agrarnoye obyedinenye ’Massandra’” (Федеральное государственное унитарное предприятие ”Производственно-аграрное объединение ’ассандра’ Управления делами Президента Российской Федерации”). Perustaja: Venäjän federaation presidentin hallinto (Управление делами Президента Российской Федерации). Rekisteröity uudelleen 1. huhtikuuta 2019”Krimin tasavallan” omistamana valtion unitaarisena yrityksenä ”Maataloustuottajien liitto ’Massandra’”. Rekisteröity uudelleen 1. lokakuuta 2020 osakeyhtiönä ”Maataloustuottajien liitto ’Massandra’”. |
|
|
19. |
Liittovaltion rahoittama tiede- ja tutkimuslaitos ”Venäjän kansallinen viininviljelyn ja viininvalmistuksen tieteellinen tutkimuslaitos ’Magaratš’, Venäjän tiedeakatemia”. Федеральное государственное бюджетное учреждение науки ’Всероссийский национальный научно-исследовательский институт виноградарства и виноделия ”Магарач” РАН’ |
298600, ulitsa Kirova 31, Jalta, Krim, Ukraina 298600, ул. Кирова, 31, г. Ялта, Крым, Украина priemnaya@magarach-institut.ru www.magarach-institut.ru + 7(3654) 32-05-91 Rekisteröintinumero: 1159102130857 |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentin puhemiehistö” hyväksyi 9. huhtikuuta 2014 päätöksen nro 1991–6/14 ”muutoksista 26. maaliskuuta 2014 annettuun ’Krimin tasavallan’ valtioneuvoston päätöslauselmaan nro 1836–6/14, joka koskee ’Krimin tasavallan’ alueella sijaitsevien elintarviketeollisuuden yritysten, laitosten ja järjestöjen omaisuuden kansallistamista”; päätöksessä ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”Gosudarstvenoye predpriyatiye Agrofirma ’Magarach’ nacionalnogo instituta vinograda i vina ’Magarach’” -valtionyhtiölle kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. Rekisteröity uudelleen 15. tammikuuta 2015”’Krimin tasavallan’ omistamana valtion unitaarisena laitoksena ’Kansallinen viini-instituutti Magaratš’”. (Государственное бюджетное учреждение ’Республики Крым’’Национальный научно исследовательский институт винограда и вина ”Магарач”’). Perustaja: ”Krimin tasavallan” maatalousministeriö (Министерство сельского хозяйства ’Республики Крым’). |
25.7.2014 |
|
|
(Entinen ”Krimin tasavallan” omistama valtion unitaarinen yritys ”Kansallinen viini-instituutti ’Magaratš’” Entinen ”Kansallisen viini-instituutin alainen valtionyhtiö ’Magaratš’” (Государственное предприятие Агрофирма ’Магарач’ Национального института винограда и вина ’Магарач’ Gosudarstvenoye predpriyatiye Agrofirma ’Magarach’ nacionalnogo instituta vinograda i vina ’Magarach’) |
|
”Krimin tasavallan” omistama valtion unitaarinen yritys ”Kansallinen viini-instituutti ’Magaratš’” muutettiin 9. helmikuuta 2015 liittovaltion rahoittamaksi tutkimuslaitokseksi ”Venäjän viininviljelyn ja viininvalmistuksen tieteellinen tutkimuslaitos ’Magaratš’”, Venäjän tiedeakatemia. |
|
|
20. |
Osakeyhtiö ””Novy Svet” -kuohuviinitehdas” Aкционерное общество ”Завод шампанских вин ”Новый Свет”” Entinen ”Krimin tasavallan” omistama valtion unitaarinen yritys ””Novy Svet” -kuohuviinitehdas” Государственное унитарное предприятие Республики Крым ”Завод шампанских вин ”Новый Свет”” Gosudarstvennoye unitarnoye predpriyatiye Respubliki Krym ”Zavod shampanskykh vin ”Novy Svet”” ja valtionyhtiö ””Novy Svet” -kuohuviinitehdas” Государственное предприятие Завод шампанских вин ”Новый свет” (Gosudarstvenoye predpriyatiye Zavod shampanskykh vin ”Novy Svet”) |
Osoite: 298032, Crimea, Sudak, Novy Svet, str. Shalapina 1. 298032, Крым, г. Судак, пгт. Новый Свет, ул. Шаляпина, д. 1 P. +7-(365) 663-35-00 +7-(365) 663-35-22 +7-978-914- 00-10 Verkkosivusto: http://nsvet-crimea.ru/ Rekisteröintinumero: 1179102021460 |
Yhteisön omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. ”Krimin parlamentin puhemiehistö” hyväksyi 9.4.2014 päätöksen nro 1991-6/14 ”muutoksista 26.3.2014 annettuun ”Krimin tasavallan” valtioneuvoston päätöslauselmaan nro 1836-6/14, joka koskee ”Krimin tasavallan” alueella sijaitsevien elintarviketeollisuuden yritysten, laitosten ja järjestöjen omaisuuden kansallistamista. Päätöksessä ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta ”Novy Svet -kuohuviinitehdas” -valtionyhtiölle kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Näin ollen Krimin ”viranomaiset” ovat käytännössä konfiskoineet yrityksen. Rekisteröity uudelleen 4.1.2015”Krimin tasavallan” omistamana valtion unitaarisena yrityksenä ”Novy Svet -kuohuviinitehdas” (Государственное унитарное предприятие Республики Крым ”Завод шампанских вин ”Новый Свет””). Perustaja: ”Krimin tasavallan” maatalousministeriö (Министерство сельского хозяйства Республики Крым) Rekisteröity 29.8.2017 suoritetun uudelleenorganisointinsa jälkeen uudelleen osakeyhtiönä ”Novy Svet” -kuohuviinitehdas (Aкционерное общество ”Завод шампанских вин ”Новый Свет””). Perustaja: ”Krimin tasavallan” maa-alueita ja omaisuutta sääntelevä ministeriö (Министерство земельных и имущественных отношений Республики Крым). Joulukuussa 2017 Rossiya Bankin tytäryhtiö Yuznu Proekt LLC osti 100 prosenttia ”Novy Svet” -kuohuviinitehtaan osakkeista. Uudella osakkeenomistajayhtiöllä on yhteys Yuri Kovalchukiin, joka on Venäjän presidentin Vladimir Putinin läheinen ystävä. |
25.7.2014 |
|
21. |
Osakeyhtiö Almaz-Antey -ilma- ja avaruuspuolustusyhtiö Акционерное общество ”Концерн воздушно-космической обороны ”Алмаз – Антей”” (alias Concern Almaz-Antey; Almaz-Antey corp; alias Almaz-Antey defense corporation; alias Almaz-Antey JSC; Концерн ВКО ”Алмаз – Антей”) |
Osoite: Ulitsa Vereiskaya 41, Moskova 121471, Venäjän federaatio Verkkosivut: www.almaz-antey.ru Sähköposti: antey@almaz-antey.ru Rekisteröintinumero: 1027739001993 |
Almaz-Antey on Venäjän valtionyhtiö. Se valmistaa ilmatorjunta-aseita, mm. ilmatorjuntaohjuksia, toimitettavaksi Venäjän armeijalle. Venäjän viranomaiset ovat toimittaneet raskaita aseita separatisteille Ukrainan itäosaan, mikä horjuttaa osaltaan Ukrainan vakautta. Separatistit käyttävät näitä aseita muun muassa lentokoneiden alas ampumiseen. Valtionyhtiönä Almaz-Antey vaikuttaa näin ollen Ukrainan vakautta horjuttavasti. Venäjän asevoimat käyttävät Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa edelleen esimerkiksi S-300-sarjaan kuuluvia ohjusjärjestelmiä sekä Strela-10- ja Sosna-R -ilmapuolustusjärjestelmiä, jotka on kehittänyt ja valmistanut Almaz-Antey. Puolustusyritys Almaz-Antey on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
30.7.2014 |
|
22. |
DOBROLET alias DOBROLYOT ДОБРОЛЕТ/ДОБРОЛЁТ |
Lentoyhtiön tunniste QD Meždunarodnoe šosse 31, rak. 1, 141411 Moskova 141411, г. Москва, Международное ш., дом 31, строение 1 Verkkosivut:https://aviakompaniya.com/dobrolet/ www.pobeda.aero |
Dobrolet oli Venäjän valtion lentoyhtiön tytäryhtiö. Krimin laittomasta liittämisestä lähtien Dobrolet operoi yksinoikeudella Moskovan ja Simferopolin välisiä lentoja. Näin ollen se helpotti laittomasti liitetyn ”Krimin autonomisen tasavallan” yhdentämistä Venäjän federaatioon ja heikensi Ukrainan suvereniteettia ja alueellista koskemattomuutta. |
30.7.2014 |
|
23. |
PJSC ”Russian National Commercial Bank” (Публичное акционерное общество ”Российский национальный коммерческий банк”) |
Osoite: 295000, Simferopol, Naberežnaja, (kadun nimi ”Neuvostoliitto 60 vuotta”), 34 295000, Симферополь, ул. Набережная имени 60–летия СССР, д. 34 Verkkosivut: http://www.rncb.ru Rekisteröintinumero: 1027700381290 |
Krimin laittoman liittämisen jälkeen Russian National Commercial Bank on ollut kokonaan ”Krimin tasavallan” omistuksessa. Tammikuussa 2016 siirtynyt valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavan liittovaltion viraston, alias Rosimushchestvo, omistukseen (Федеральное агентство по управлению государственным имуществом (Росимущество)). Tullut hallitsevaksi markkinatoimijaksi, vaikka ei toiminut lainkaan Krimillä ennen alueliitosta. Ostanut tai ottanut määräysvaltaansa Krimillä toimintaansa lopettavien pankkien sivuliikkeitä ja siten tukenut aineellisesti ja taloudellisesti Venäjän hallituksen toimia Krimin yhdentämiseksi Venäjän federaatioon. Heikentänyt näin ollen Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Venäjän keskuspankki päätti 29. tammikuuta 2020 Sevastopol Marine Bankin uudelleenorganisoinnista, johon Russian National Commercial Bank osallistui. Pankki osallistui kahteen suureen infrastruktuurihankkeeseen Krimillä – se rahoittaa uuden lentoterminaalikompleksin rakentamista Simferopoliin sekä tuotantolaitosten (Balaklavskaya TPP ja Tavricheskaya TPP) rakentamista. RNCB:stä tuli vuonna 2023 valtio-omisteisen VTB Bankin tytäryhtiö. VTB Bank on Venäjän suurin pankki, joka on Venäjän hallituksen systeemisesti tärkeä rahoituslaitos ja joka on edelleen Venäjän federaation pääasiallinen tulonlähde. RNCB tukee siten taloudellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. RNCB on myös oikeushenkilö, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
30.7.2014 |
|
24. |
”Donetskin tasavalta” -kansanliike Общественное движение ”Донецкая республика” |
Viralliset tiedot: Osoite: Donetsk, Universitetskaya 19 г. Донецк, ул. Университетская, дом 19 Verkkosivusto: http://oddr.info/ Sähköposti: orgotdel@oddr.info |
Julkinen ”organisaatio”, joka asetti ehdokkaita ”Donetskin kansantasavallan””vaaleihin”2.11.2014 ja 11.11.2018. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Osallistuessaan virallisesti laittomiin ”vaaleihin” se on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Perustaja Andrii PURGIN ja johtaja Aleksandr ZAHARTŠENKO. Vuonna 2018 nimitti Denis PUŠYLINin ”Donetskin kansantasavallan””johtajaksi”. Hän kannatti julkisesti Donetskin liittämistä Venäjän federaatioon. |
29.11.2014 |
|
25. |
Kansanliike ”Rauha Luhanskin alueelle” (Mir Luganštšine) Общественное движение ”Мир Луганщине” |
Osoite: Karl Marx -katu 7, Luhansk, Ukraina улица Карла Маркса, 7, г. Луганск, Украина Verkkosivut: https://mir-lug.info/ Sähköposti: info@mir-lug.info |
Julkinen ”organisaatio”, joka asetti ehdokkaita 2.11.2014 ja 11.11.2018 pidettyihin ”Luhanskin kansantasavallan””vaaleihin”. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Järjestön puheenjohtajana on 17.2.2018 alkaen ollut Leonid PASETŠNIK, ja näin ollen se on lähellä neuvoston nimeämää henkilöä. Se on myös osallistunut Yhtenäinen Venäjä -puolueen rekrytointitoimintaan Venäjään liitetyillä alueilla. Heinäkuussa 2022 kansanliike ”Rauha Luhanskin alueelle” allekirjoitti yhteistyösopimuksen ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen kanssa, ja se on ollut keskeinen tekijä ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueen toimissa liitetyillä alueilla. Tällä toiminnallaan ja osallistumalla virallisesti laittomiin ”vaaleihin” se on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
26. |
Kansanliike ”Vapaa Donbass” (alias ”Free Donbass”, ”Free Donbas”, ”Svobodny Donbass”)Общественное движение ’Свободньιй Донбасс’ |
http://www.odsd.ru/ https://xn--d1aa2an.xn--p1ai/ Osoite: 102, Khmelnitsky Ave., Donetsk (toimisto 512) Донецк, пр. Б.Хмельницкого, 102, офис 512 press-odsd@yandex.ru |
Julkinen ”organisaatio”, joka asetti ehdokkaita 2. marraskuuta 2014 ja 11. marraskuuta 2018 pidettyihin ”Luhanskin kansantasavallan””vaaleihin”. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Osallistuessaan virallisesti laittomiin ”vaaleihin” se on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
27. |
Kansanunioni (Narodny Soyuz) Народный союз |
Poistettu rekisteristä vuonna 2018. |
Julkinen ”organisaatio”, joka asetti ehdokkaita ”Luhanskin kansantasavallan””vaaleihin”2. marraskuuta 2014. Nämä ”vaalit” rikkovat Ukrainan lainsäädäntöä ja ovat siten laittomat. Osallistuessaan virallisesti laittomiin ”vaaleihin” se on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
28. |
Luhanskin talousunioni (Luganskiy Ekonomicheskiy Soyuz) Луганский экономический союз |
Viralliset tiedot: Verkkosivusto: https://vk.com/public97306393 Telegram: https://t.me/s/od_les_lnr |
”Yhteiskunnallinen organisaatio”, joka asetti ehdokkaita ”Luhanskin kansantasavallan” laittomiin ”vaaleihin”2.11.2014 ja 11.11.2018. Nimesi ehdokkaan, Oleg AKIMOVin, ”Luhanskin kansantasavallan””johtajaksi” vuonna 2014 ja ”Luhanskin kansantasavallan kansanneuvoston” jäseneksi vuonna 2018. Nämä ”vaalit” olivat Ukrainan lainsäädännön vastaiset ja siten laittomat. Luhanskin talousunionin puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Zinaida NADION, joka on ”Luhanskin kansantasavallan kansanneuvoston” jäsen. Se on myös osallistunut Yhtenäinen Venäjä -puolueen rekrytointitoimintaan Venäjään liitetyillä alueilla. Osallistuessaan virallisesti laittomiin ”vaaleihin” se on näin ollen tukenut aktiivisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. |
29.11.2014 |
|
29. |
Kansallinen kasakkakaarti Казачья Национальная Гвардия |
http://казакнацгвард.рф/) https://vk.com/kazak_nac_guard) |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Luetteloon merkityn henkilön Nikolai KOZITSYNin komentama ja näin ollen häntä lähellä oleva ryhmä. Tietojen mukaan osa ”Luhanskin kansantasavallan””toista armeijakuntaa”. |
16.2.2015 |
|
30. |
Sparta-pataljoona Батальон ”Спарта” |
https://vk.com/sparta_orb +380713041088 |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Osa ”Donetskin kansantasavallan””ensimmäistä armeijakuntaa”. Ryhmästä käytetään myös nimitystä ”sotilasyksikkö 08806” ja ”Gvardeysky-pataljoona”. Marraskuussa 2017 yksikkö nimettiin surmatun separatistisotilaskomentaja Arsen Pavlovin (alias Motorola) mukaan. |
16.2.2015 |
|
31. |
Somali-pataljoona Батальон ”Сомали” |
https://vk.com/club163716218/ |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Osa ”Donetskin kansantasavallan””ensimmäistä armeijakuntaa”. |
16.2.2015 |
|
32. |
Zarja-pataljoona Батальон ”Заря” |
https://vk.com/public73385255 |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Tietojen mukaan osa ”Luhanskin kansantasavallan””toista armeijakuntaa”. |
16.2.2015 |
|
33. |
Prizrak-prikaati Бригада ”Призрак” |
Osoite: District 50 Year of the USSR, 18; c. of Kirovsk https://vk.com/battalionprizrak mail@prizrak.info + 38 (072) 199-86-39 |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Osa ”Luhanskin kansantasavallan””toista armeijakuntaa”. Ryhmästä käytetään myös nimitystä ”14. moottoroitu kivääripataljoona”. Osa ”Luhanskin kansantasavallan” kansanmiliisiä. |
16.2.2015 |
|
34. |
Oplot-pataljoona Батальон ”Оплот” |
Sosiaalinen media: http://vk.com/oplot_info https://vk.com/5ombroplot |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Ryhmästä käytetään myös nimitystä ”viides erillinen moottoroitu kivääriprikaati”, ja se nimettiin lokakuussa 2018 Alexander Zakharchenkon mukaan. Tietojen mukaan osa ”Donetskin kansantasavallan””ensimmäistä armeijakuntaa”. |
16.2.2015 |
|
35. |
Kalmius-pataljoona Батальон ”Кальмиус” |
https://vk.com/reportage24 |
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Ryhmästä käytetään myös nimitystä ”erillinen tykistöprikaati (yksikkö 08802)”, joka on osa ”Donetskin kansantasavallan””ensimmäistä armeijakuntaa”. |
16.2.2015 |
|
36. |
Kuolema-pataljoona Батальон ”Смерть” |
|
Aseistettu separatistiryhmä, joka on tukenut aktiivisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja horjuttavat entisestään Ukrainan vakautta. Osa ”Luhanskin kansantasavallan””toista armeijakuntaa”. |
16.2.2015 |
|
37. |
Igor STRELKOVIN liike ”Novorossija” Движение ”Новороссия” Игоря СТРЕЛКОВА |
http://novorossia.pro/ https://vk.com/od_novorossia info@clubnb.ru |
”Novorossija” / ”Uusi Venäjä” -liike perustettiin marraskuussa 2014 Venäjällä ja sitä johtaa venäläinen upseeri Igor Strelkov/Girkin (tunnistettu Venäjän federaation asevoimien pääesikunnan päätiedusteluosaston (GRU) henkilöstön jäseneksi). Vahvistettujen tavoitteidensa mukaisesti liikkeen tarkoituksena on tukea kaikilta osin ja tehokkaasti ”Novorossijaa”, muun muassa auttamalla sotilaita taisteluissa Itä-Ukrainassa; siten se tukee Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentäviä toimia. Lähellä henkilöä, joka on merkitty luetteloon Ukrainan alueellisen koskemattomuuden heikentämisen vuoksi. |
16.2.2015 |
|
38. |
OAO ”VO Technopromexport” (OAO ”VO TPE”) Alias: Open Joint Stock Company ”Foreign Economic Association””Technopromexport” Открытое акционерное общество Внешнеэкономическое объединение Технопромэкспорт |
Osoite: 119019, Moskova, Novyi Arbat -katu 15, rakennus 2 Rekisteröintipäivä: 27.7.1992 Kansallinen rekisterinumero: 1067746244026 Verorekisterinumero: 7705713236 Konkurssimenettely kesken. |
Sopimuspuolena Siemens Gas Turbine Technologies OOO:n kanssa OAO ”VO TPE” hankki kaasuturbiineja, joiden ilmoitettiin olevan tarkoitettu Tamanissa Krasnodarin alueella Venäjän federaatiossa sijaitsevaan voimalaitokseen. Sopimuspuolena se oli vastuussa kaasuturbiinien siirtämisestä OOO ”VO TPE”:lle, joka puolestaan siirsi ne Krimille asennettavaksi. Tällä edistetään itsenäisen energiantuotannon luomista Krimiä ja Sevastopolia varten, ja tällä tavoin tuetaan niiden irrottamista Ukrainasta ja heikennetään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
4.8.2017 |
|
39. |
OOO ”VO Technopromexport” (OOO ”VO TPE”) Alias: Limited Liability Company ”Foreign Economic Association””Technopromexport” Общество с ограниченной ответственностью ”Внешнеэкономическое объединение Технопромэкспорт” |
Osoite: 119019, Moskova, Novyi Arbat -katu 15, rakennus 2 +7 (495) 989-97-29 www.tpe-vo.ru Sähköposti: inform@tpe-vo.ru Rekisteröintipäivä: 8.5.2014 Kansallinen rekisterinumero: 1147746527279 Verorekisterinumero:7704863782 |
Siemens Gas Turbine Technologies OOO:n OAO ”VO TPE”:lle alun perin toimittamien kaasuturbiinien omistaja. OOO ”VO TPE” siirsi kaasuturbiinit Krimille asennettaviksi. Näillä toimilla edistetään itsenäisen energiantuotannon luomista Krimiä ja Sevastopolia varten, ja tällä tavoin tuetaan niiden irrottamista Ukrainasta ja heikennetään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Vastuussa lämpövoimaloita Balaklava ja Tavricheskaya, joihin turbiinit asennettiin, koskevan rakennushankkeen toteuttamisesta. |
4.8.2017 |
|
40. |
ZAO Interavtomatika (IA) alias: ЗАО ”Интеравтоматика”, CJSC ”Interavtomatika” |
Osoite: 115280, Moskova Avtozavodskaja Ulitsa, 14, Venäjän federaatio Verkkosivut: http://ia.ru Sähköposti: ia.office@ia.ru Rekisteröintipäivä: 31.1.1994 Kansallinen rekisterinumero: 1037739044111 Verorekisterinumero: 7725056162 Likvidaatiomenettely käynnissä Selvittäjä: Alexey Anatolievich Ananyev |
Voimalaitosten valvonta- ja viestintäjärjestelmiin erikoistunut yritys, joka on tehnyt sopimuksia hankkeista, jotka koskevat voimalaitosten rakentamista sekä kaasuturbiinien asentamista Sevastopoliin ja Simferopoliin. Näillä toimilla edistetään itsenäisen energiantuotannon luomista Krimiä ja Sevastopolia varten, ja tällä tavoin tuetaan niiden irrottamista Ukrainasta ja heikennetään Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
4.8.2017 |
|
41. |
”Krimin tasavallan omistama valtion unitaarinen yritys ”Krimin merisatamat”” (”Государственное унитарное предприятие Республики Крым ”Крымские морские порты””), mukaan luettuina sivuliikkeet: Feodosia Commercial Port, Kerch Ferry, Kerch Commercial Port |
Osoite: 28 Tereshkova embankment, Evpatoriya Verkkosivusto: https://crimeaports.ru Sähköposti: info@crimeaport.ru Kansallinen rekisterinumero: 1149102012620 Verorekisterinumero: 9111000450 Puhelin: +7(36561)-3-93-10, 3-93-19; +7(36561)-3-95-16 Perustettu: 6.6.2014 |
”Krimin parlamentti” antoi 17. maaliskuuta 2014 päätöslauselman nro 1757-6/14 ”eräiden Ukrainan infrastruktuuri- tai maatalousministeriöille kuuluvien yhtiöiden kansallistamisesta” ja 26. maaliskuuta 2014 päätöslauselman nro 1865-6/14 ”valtionyhtiöstä ”Krimin merisatamat”” (”О Государственном предприятии ”Крымские морские порты””), jossa ilmoitettiin ”Krimin tasavallan” suorittamasta useille ”Krimin tasavallan” omistamaan ”valtion unitaariseen yritykseen ”Krimin merisatamat”” yhdistetyille valtionyhtiöille kuuluvan omaisuuden haltuunotosta. Krimin ”viranomaiset” ovat siten käytännössä konfiskoineet kyseiset yritykset, ja ”Krimin merisatamat” on hyötynyt niiden laittomasti siirretystä omistuksesta. |
16.9.2017 |
|
42. |
AO ”Institute Giprostroymost – Saint-Petersburg” АО Институт Гипростроймост – Санкт-Петербург |
Osoite: 7 Yablochkova street, St. Petersburg, 197198 Russia Verkkosivusto: https://eng.gpsm.ru/ Sähköposti: office@spb.gpsm.ru Puhelin: (812) 498-08-14 Kansallinen rekisterinumero: 1037828021660 Verorekisterinumero: 7826717210 |
AO ”Institute Giprostroymost – Saint-Petersburg” osallistui Kertšin sillan rakentamiseen suunnittelemalla sillan, joka yhdistää Venäjän laittomasti liitettyyn Krimin niemimaahan. Sen vuoksi yhtiö tukee laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
31.7.2018 |
|
43. |
PJSC Mostotrest ПАО Мостотрест |
Osoite: 6 Barklaya street, Bld. 5 Moscow, 121087 Russia Verkkosivusto: www.mostotrest.ru Sähköposti: info@mostro.ru mostro@mostro.ru Puhelin: (495) 6697999 Kansallinen rekisterinumero: 1027739167246 Verorekisterinumero: 7701045732 |
PJSC Mostotrest osallistui aktiivisesti Venäjän laittomasti liitettyyn Krimin niemimaahan yhdistävän Kertšin sillan rakentamiseen sillan huollosta sekä sillan rautatieosan huollosta valtion kanssa tekemiensä sopimusten pohjalta. Lisäksi sen omistaa henkilö (Arkadi Rotenberg), joka on jo merkitty luetteloon Ukrainan suvereniteettia heikentävien toimiensa vuoksi (tämän liitteen henkilö nro 92). Sen vuoksi yhtiö tukee laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
31.7.2018 |
|
44. |
JSC Zaliv Shipyard Судостроительный завод ”Залив” |
Osoite: 4 Tankistov street, 298310 Kerch, Crimea Verkkosivusto: http://zaliv.com Sähköposti: press@zalivkerch.com, sess@zalivkerch.com, uzis@zalivkerch.com Kansallinen rekisterinumero: 1149102028602 P. +7 (36561) 33055 Verorekisterinumero: 9111001119 |
JSC Zaliv Shipyard osallistui aktiivisesti uuden rautatien rakentamiseen Kertšin sillalle, joka yhdistää Venäjän laittomasti liitettyyn Krimin niemimaahan. Sen vuoksi yhtiö tukee laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
31.7.2018 |
|
45. |
STROYGAZMONTAZH Joint Stock Company STROYGAZMONTAZH Corporation (SGM Group) ООО Стройгазмонтаж (груп СГМ) |
Osoite: Prospect Vernadskogo 53, Moscow, 119415 Russia Verkkosivusto: http://www.aosgm.ru/ Sähköposti: info@ooosgm.ru Kansallinen rekisterinumero: 1077762942212 Verorekisterinumero: 7729588440 INN: 9729299794 PSRN: 1207700324941, KPP 772901001 |
Stroygazmontazh Corporation (SGM Group) osallistui aktiivisesti Venäjän laittomasti liitettyyn Krimin niemimaahan yhdistävän Kertšin sillan rakentamiseen sillan rakentamista koskevan valtion kanssa tekemänsä sopimuksen pohjalta. Sen vuoksi yhtiö tukee laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
31.7.2018 |
|
46. |
Stroygazmontazh-Most OOO (SGM-Most OOO) OOO Стройгазмонтаж-Мост (ООО СГМ-Мост) |
Osoite:Barklaja-katu 6, rakennus 7, Moskova, 121087 Venäjän federaatio Rekisteritunnus: 1157746088170 Verotunnistenumero: 7730018980 Sähköposti: kerch-most@yandex.ru Verkkosivut: http://kerch-most.ru/ Likvidaatiomenettely käynnissä Selvittäjä: Igor Staloverov |
Stroygazmontazh-Most OOO oli johtavan toimeksisaajan, sillan rakentamishanketta Kertšinsalmen yli hallinnoineen Stroygazmontazhin tytäryhtiö ja osallistui rakentamiseen. Lisäksi sen omistaa henkilö (Arkadi Rotenberg), joka on jo merkitty luetteloon Ukrainan suvereniteettia heikentävien toimiensa vuoksi (tämän liitteen henkilö nro 92). Sen vuoksi yhtiö tukee laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
31.7.2018 |
|
47. |
CJSC VAD AKTSIONERNOE OBSHCHESTVO VAD АО ‘ВАД’ |
Osoite: 133, Tšerniševskogo-katu, Vologda, Vologdan alue, 160019 Venäjän federaatio 122 Graždanski Prospekt, suite 5, Liter A, Pietari, 195267 Venäjän federaatio Rekisteritunnus: 1037804006811 (Venäjä) Verotunnistenumero: 7802059185 Verkkosivut: www.zaovad.com Sähköposti: office@zaovad.com Puhelinnumero: (812) 328-89-80 |
CJSC VAD on Krimin Tavrida-moottoritien, Kertšinsalmen sillalla kulkevan tien ja sille johtavien liittymäteiden rakentamisen päätoimeksisaaja. Tavrida-moottoritie tarjoaa liikenneyhteydet Krimille äskettäin rakennetun tieverkoston avulla, joka toimii ensisijaisena yhteysväylänä Kertšinsalmen sillalle. Sen vuoksi CJSC VAD tukee laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. CJSC VAD on lisäksi saanut valtiolta useita merkittäviä sopimuksia infrastruktuurihankkeiden rakentamiseen miehitetylle Krimille. Sopimusten kokonaisarvo on kymmeniä miljardeja ruplia. Näin ollen CJSC VAD hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
31.7.2018 |
|
48. |
Joint-stock company ”Lenpromtransproyekt” (АО ”Ленпромтранспроект”) |
Osoite: Kondrat’yevskiy Prospekt, 15, building 5/1, 223 St. Petersburg 195197, Russian Federation Rekisteritunnus (OGRN-nro): 1027809210054 Verotunnistenumero (INN-nro): 7825064262 Verkkosivusto: https://lptp.ru/ Sähköposti: ptp@sp.ru, lptp.buh@yandex.ru |
Lenpromtransproyekt-osakeyhtiö osallistui Venäjään laittomasti liitetyn Krimin ja Venäjän rautatieinfrastruktuurien yhdistämishankkeeseen suunnittelemalla Kertšinsalmen ylittävään siltaan liittyvät rautatieosuudet ja toimimalla arkkitehtonisena valvojana Venäjän ja Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan yhdistävän sillan rakentamisen aikana. Tukee näin ollen Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
1.10.2020 |
|
49. |
Osakeyhtiö ”Berkakit-Tommot-Yakutsk Railway Line’s Construction Directorate” (АО ”Дирекция по строительству железной дороги Беркакит-Томмот-Якутск”) |
Osoite: Ulitsa Mayakovskogo 14, Aldan 678900, Aldanin piiri, Venäjän federaatio Rekisteritunnus (OGRN-nro): 1121402000213 Verotunnistenumero (INN-nro): 1402015986 Verkkosivut: https://dsgd.ru/ Sähköposti: info@dsgd.ru; gmn@dsgd.ru |
Berkakit-Tommot-Yakutsk Railway Line’s Construction Directorate -osakeyhtiö osallistui Venäjään laittomasti liitetyn Krimin ja Venäjän rautatieinfrastruktuurien yhdistämishankkeeseen tarjoamalla teknisiä palveluja Kertšinsalmen ylittävän, Venäjän ja Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan yhdistävään siltaan liittyvien rautatieosuuksien rakentamisen aikana. Tukee näin ollen Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
1.10.2020 |
|
50. |
Federal State Unitary Enterprise ”Crimea Railway” (Федеральное государственное унитарное предприятие ”Крымская железная дорога”) |
Osoite: 34 Ulitsa Pavlenko, Simferopol 95006, Ukraina Rekisteritunnus (OGRN-nro): 1159102022738 Verotunnistenumero (INN-nro): 9102157783 Verkkosivut: https://crimearw.ru Sähköposti: ngkkjd@mail.ru |
Federal State Unitary Enterprise Crimea Railway -yhtiö osallistui Venäjään laittomasti liitetyn Krimin ja Venäjän rautatieinfrastruktuurien yhdistämishankkeeseen, sillä se omistaa Kertšinsalmen ylittävän, Venäjän ja Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan yhdistävän sillan raiteet ja harjoittaa liikennettä niillä. Tukee näin ollen Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
1.10.2020 |
|
51. |
First Crimean Insurance Company (Крымская первая страховая компания) |
Osoite: Sevastopol, st. Portovaya, d. 17, office 301; Simferopol, Ekaterininskaya (Karl Marx) Street, 29, Autonomous Republic of Crimea Rekisteritunnus (OGRN-nro): 1149102007933 Verotunnistenumero (INN-nro): 9102006047 Verkkosivusto: https://kpsk-ins.ru/about Sähköposti: info@kspk-ins.ru |
First Crimean Insurance Company osallistui Venäjään laittomasti liitetyn Krimin ja Venäjän rautatieinfrastruktuurien yhdistämishankkeeseen vakuuttamalla Kertšinsalmen ylittävän sillan rakentamisen. Se tukee näin ollen Venäjään laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikentää edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
1.10.2020 |
|
52. |
Internet Research Agency (Агентство интернет-исследований) |
Perustamispäivä: 2013 Osoite: Pietari, Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: Yevgeniy Prigozhin |
Internet Research Agency on venäläinen yhtiö, joka harjoittaa verkkovaikuttamisoperaatioita Venäjän lukuun. Sen perimmäisenä tavoitteena on manipuloida yleistä mielipidettä. Yhtiö toteuttaa Ukrainan agendaan kohdistuvia disinformaatiokampanjoita vaikuttamalla vaaleihin tai käsityksiin Krimin liittämisestä tai Donbassin konfliktista. Tässä ominaisuudessa Internet Research Agency on vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien toimien aktiivisesta tukemisesta. Yhtiön perustaja, johtaja ja rahoittaja on Yevgeniy Prigozhin (suom. Jevgeni Prigožin), ja näin ollen se on lähellä luetteloon merkittyä henkilöä. |
23.2.2022 |
|
53. |
Bank Rossija (Банк ”Россия”) |
Perustettu 27.6.1990 Osoite: Pl Rastrelli 2 Liter A, Pietari, 191124 Venäjän federaatio Verkkosivut: Abr.ru Lähellä olevat henkilöt: Yuriy Kovalchuk (suurin osakas) Sähköposti: bank@abr.ru Lisenssin numero: 328 INN-numero: 7831000122 OGRN-numero: 1027800000084 |
Bank Rossija on Venäjän federaation korkeimpien virkamiesten henkilökohtainen pankki. Tässä ominaisuudessa Bank Rossija tukee taloudellisesti niitä venäläisiä päättäjiä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy heistä. Bank Rossijalla on merkittäviä osuuksia National Media Groupissa, joka puolestaan valvoo tv-asemia, jotka tukevat aktiivisesti Ukrainan vakautta horjuttavaa Venäjän hallituksen politiikkaa. Krimin laittoman liittämisen jälkeen Bank Rossija on avannut sivuliikkeitä Krimillä ja Sevastopolissa. Bank Rossija on myös myöntänyt lainan Federal State Unitary Enterprise ”Crimea Railway” -yhtiölle ja tukee Krimin sillan ylittävän rautatien rakentamista. Näin ollen Bank Rossija tukee rahallisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Lähellä Yuriy Valentinovich Kovalchukia, joka on Bank Rossijan suurin osakas. |
23.2.2022 |
|
54. |
PSB Bank (aiemmin PROMSVYAZBANK) (ПАО ”Банк ПСБ”, ПАО ”Промсвязьбанк”) |
Perustettu vuonna 1995 Osoite: Respublikanskaya st. 16, Jaroslavl, Venäjän federaatio Verkkosivut: psbank.ru Lähellä olevat henkilöt: Petr Fradkov (toimitusjohtaja) Puhelin: 8 (800) 333 0303, +7 495 787 33 33 OGRN-numero: 1027739019142 Verotunnistenumero: 7744000912 |
PSB Bank (aiemmin PROMSVYAZBANK) on Venäjän valtion omistama pankki, joka antaa taloudellista tukea Venäjän puolustusalalle ja Venäjän armeijalle, joka on vastuussa Venäjän joukkojen laajamittaisista siirroista Ukrainan vastaiselle rajalle ja Venäjän joukkojen läsnäolosta Krimin niemimaalla. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin ohjaa PSB Bankia suoraan, ja se antaa näin ollen taloudellista ja aineellista tukea venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta ja Krimin laittomasta liittämisestä Venäjään. PSB Bank toimii Krimin niemimaalla ja muilla Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla. PSB Bank vei vuonna 2023 päätökseen ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” omistamien kahden pankin oston. Se toteuttaa siten liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbassin alueella |
23.2.2022 |
|
55. |
VEB.RF (alias Vnesheconombank; VEB) |
Perustettu vuonna 1922 pankkina ja vuonna 2007 kehitysrahoituslaitoksena Osoite: st. Vozdvizhenka, 10, Moscow, Russian Federation Verkkosivut: veb.ru Lähellä olevat henkilöt: Igor Shuvalov (puheenjohtaja) Puhelin: + 7 (495) 604-63 |
VEB.RF on merkittävä kehitysrahoituslaitos, jonka puheenjohtajan Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin nimittää suoraan ja joka ottaa vastaan ohjeita suoraan häneltä. VEB.RF on Venäjän hallitukselle merkittävä tulonlähde ja hallinnoi sen valtion eläkerahastoja. VEB.RF toimii Ukrainan miehitetyillä alueilla Venäjän hallinnassa ja on osana hankkeita, jotka Venäjän hallinto on joko käynnistänyt tai joita se on edistänyt. VEB.RF osallistuu aktiivisesti Venäjän federaation puolustusalan monipuolistamiseen, ja sillä on hankkeita puolustusteollisuuden yritysten, kuten Rostecin, kanssa, jotka tukevat, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. VEB.RF myönsi lainoja Krimin pienille ja keskisuurille yrityksille ja pitää sitä ”ensisijaisena alueena”, ja sillä on kumppanuuksia Krimin asioiden ministeriön kanssa, joka on vastuussa Venäjään liitetyn ”Krimin autonomisen tasavallan” integroimisesta Venäjän federaatioon. Tässä ominaisuudessa VEB.RF antaa aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan itäosan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy heistä. |
23.2.2022 |
|
56. |
Gas Industry Insurance Company SOGAZ (Акционерное общество ”Страховое общество газовой промышленности” АО ”СОГАЗ”) |
Osoite: St. Dobroslobodskaya, 19; 105066, Moscow, Russian Federation Puhelin: +7 8(495) 234-44-24 +7 8 800 333 0 888 Verkkosivusto: https://sogaz.ru Sähköposti: sogaz@sogaz.ru, cf@sogaz.ru OGRN: 1027739820921 TIN: 7736035485 |
”Gas Industry Insurance Company SOGAZ” -osakeyhtiö toimi Kertšinsalmen ylittävän sillan ja Tamanin sataman yhdistävän rautatieinfrastruktuurin rakennustöiden vakuutuksenantajana ja Kertšinsalmen ylittävän sillan rakennustöiden jälleenvakuuttajana. Sen vuoksi yhtiö tuki laittomasti liitetyn Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon, mikä puolestaan heikensi edelleen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.2.2022 |
|
57. |
ROSNEFT AERO (RN AERO) (venäjäksi: Роснефть-Аэро / РН-Аэро) |
Osoite: 15, Malaya Kaluzhskaya Str., Moscow, 119071, Russian Federation Schipok street 18, Moscow, 115093, Russian Federation P. +7 (499) 517-76-56, +7 (499) 517-76-55 (faksi) Verkkosivusto: https://www.rosneft-aero.ru/en/ Sähköposti: info@rn-aero.rosneft.ru Veronumero: 7705843041 Kansallinen rekisterinumero: 1087746656711 |
Rosneft Aero toimittaa lentopetrolia Simferopolin lentoasemalle, joka tarjoaa lentoyhteyksiä laittomasti liitettyjen Krimin ja Sevastopolin sekä Venäjän välillä. Näin se tukee Krimin niemimaan integrointia Venäjän federaatioon. Rosneft Aero tukee näin ollen aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
58. |
JSC ROSOBORONEXPORT (venäjäksi: AO Рособоронэкспорт) |
Osoite: 27 Stromynka Str., Moscow, 107076, Russian Federation P. +7 (495) 534 61 53/ +7 (495) 534 61 83 Verkkosivusto: http://roe.ru/eng/ Sähköposti: roe@roe.ru Veronumero: 7718852163 Rekisteröintinumero: 1117746521452 |
Rosoboronexport on Venäjän valtion ainoa virallinen välittäjä sotilas- ja kaksikäyttötuotteiden, -teknologioiden ja -palvelujen vientiä ja tuontia varten. Rosoboronexport on valtion omistaman Rostecin tytäryhtiö, joka valvoo sotilasteknologian tutkimusta ja kehittämistä ja omistaa useita tuotantolaitoksia, joilla on keskeinen rooli kyseisten teknologioiden käyttöönotossa taistelukentillä. Asekauppa on tärkeä kovan valuutan lähde Venäjän hallitukselle. Asekauppaa käytetään myös edistämään Venäjän taloudellisia ja strategisia tavoitteita. Vuosien 2000 ja 2020 välillä Rosoboronexport myi 180 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta aseita ulkomaalaisille asiakkaille. Rosoboronexport toimii näin ollen sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
15.3.2022 |
|
59. |
JSC NPO High Precision Systems (venäjäksi: АО НПО Высокоточные комплексы) |
Osoite: 7 Kievskaya Str., Moscow, 121059, Russian Federation 21 str. 1, bulvar Gogolevski, Moscow, 119019, Russian Federation P. +7 (495) 981-92-77, Faksi: +7 (495) 981-92-78 Sähköposti: npovk@npovk.ru Verkkosivusto: https://www.npovk.ru Veronumero: 7704721192 Kansallinen rekisterinumero: 1097746068012 |
High Precision Systems on venäläinen asekehittäjä- ja valmistaja. Sillä on johtoasema taktisten ballististen ohjusjärjestelmien valmistamisessa ja tuotannossa Venäjällä. High Precision Systems on Rostecin tytäryhtiö. Venäjän asevoimat käyttivät High Precision Systemsin valmistamia aseita laittomassa hyökkäyksessä Ukrainaan vuonna 2022. High Precision Systems on näin ollen tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
60. |
JSC Kurganmashzavod (venäjäksi: ПАО Курганмашзавод) |
Osoite: 17 1J Mashinostroitely Ave., 640021, Kurgan, Russian Federation P. +7 (3522) 23-20-83, +7 (3522) 47-19-99 Faksi: +7 (3522) 23-20-71, +7 (3522) 23-20-82 Sähköposti: kmz@kmz.ru Verkkosivusto: https://www.kurganmash.ru https://www.kmz.ru/kontakty/ Veronumero: 4501008142 Kansallinen rekisterinumero: 1024500521682 |
Kurganmashzavod on merkittävä venäläinen sotateollisuuskompleksiyritys. Venäjä käytti Kurganmashzavodin Venäjän asevoimille toimittamia jalkaväen BMP-3-taisteluajoneuvoja laittomassa hyökkäyksessä Ukrainaan vuonna 2022. Kurganmashzavod on näin ollen tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
61. |
JSC Russian Helicopters (venäjäksi: AO Вертолеты России) |
Osoite: 1 Bolshaya Pionerskaya Str., 115054, Moscow, Russian Federation P. +7 (495) 627-55-45 Verkkosivusto: http://www.russianhelicopters.aero Sähköposti: info@rhc.aero Verotunnistenumero: 7731559044 Kansallinen rekisterinumero: 1077746003334 |
Russian Helicopters on merkittävä venäläinen helikoptereita valmistava yritys. Venäjä käytti Russian Helicopters -yrityksen valmistamia Ka-52 ”Alligator” -sotilashelikoptereita laittomassa hyökkäyksessä Ukrainaan vuonna 2022. Russian Helicopters on näin ollen tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
62. |
PJSC United Aircraft Corporation (venäjäksi: ПАО Объединённая авиастроительная корпорация) |
Osoite: Bolshaya Pionerskaya 1, Moskova, 115054, Venäjän federaatio Puhelin: + 7 (495) 926-1421 Verkkosivusto: https://www.uacrussia.ru/https://uacrussia.ru/ru/ Sähköposti: office@uacrussia.ru, hello@uacrussia.ru Verotunnistenumero: 7708619320 Kansallinen rekisterinumero: 1067759884598 |
United Aircraft Corporation on venäläinen siviili- ja sotilaslentokoneiden valmistaja. Yhdessä sidosyritystensä kanssa se hallinnoi Venäjän sotilaslentokoneiden tuotantoa sataprosenttisesti. Venäjä käytti United Aircraft Corporationin valmistamia taistelukoneita laittomassa hyökkäyksessä Ukrainaan vuonna 2022. United Aircraft Corporation on sen vuoksi tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
63. |
JSC United Shipbuilding Corporation (venäjäksi: АО Объединённая Судостроительная Корпорация) |
Osoite: 11 Bolšaja Tatarskaja -katu, Moskova 115184, Venäjän federaatio Marat-katu 90, Pietari, 191119, Venäjän federaatio Puhelin: +7 495 617 33 00; +7 812 494-17-42 (Pietari) Verkkosivusto: https://www.aoosk.ru Sähköposti: info@aoosk.ru Verotunnistenumero: 7838395215 Kansallinen rekisterinumero: 1079847085966 |
United Shipbuilding Corporation on venäläinen valtio-omisteinen laivanrakennuskonglomeraatti, joka on Venäjän laivaston sotalaivojen tärkein tuottaja. Se omistaa useita telakoita ja suunnittelutoimistoja. United Shipbuilding Corporationin rakentama luokan ”projekti 11711” suuri maihinnousualus ”Pjotr Morgunov” osallistui Venäjän laittomaan hyökkäykseen Ukrainaan vuonna 2022. United Shipbuilding Corporationin suunnittelema Mustanmeren laivaston luokan ”projekti 22160” partioalus ”Vasili Bykov” osallistui myös Venäjän laittomaan hyökkäykseen Ukrainaan. Lisäksi United Shipbuilding Corporationin omistama suunnittelutoimisto ”Almaz” suunnitteli luokan ”projekti 22800” korvetit, joista osa rakennettiin laittomasti liitetyillä Krimin ja Sevastopolin alueilla sijaitsevilla telakoilla, mikä edisti Krimin niemimaan militarisointia. JSC United Shipbuilding Corporation on näin ollen tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on lähellä Andrei Leonidovich Kostinia, joka on United Shipbuilding Corporationin hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi se on lähellä myös VTB Bankia, joka hallinnoi United Shipbuilding Corporationia trust-järjestelyn kautta presidentti Vladimir Putinin vuonna 2023 antaman määräyksen mukaisesti. |
15.3.2022 |
|
64. |
JSC Research and Production Corporation URALVAGONZAVOD (venäjäksi: ОАО ”Научно-производственная корпорация УралВагонЗавод”) |
Osoite: 28 Vostochnoe shosse., 622007, Nizhny Tagil, Sverdlovsk region, Russian Federation P. +7 3435 34 5000, +7 3435 33 47 12 Sähköposti: web@uvz.ru Verkkosivusto: http://uralvagonzavod.ru https://uvzt.ru/ Omistaja: Rostec Veronumero: 6623029538 Kansallinen rekisterinumero: 1086623002190 |
Uralvagonzavod on suuri venäläinen konerakennusyritys. Se on ainoa panssarivaunujen valmistaja Venäjällä. Venäjä käytti Uralvagonzavodin Venäjän asevoimille toimittamia T-72B3-panssarivaunuja laittomassa hyökkäyksessä Ukrainaan vuonna 2022. Uralvagonzavod on näin ollen tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
65. |
JSC Zelenodolsk Shipyard [A.M. Gorky Zelenodolsk Plant] (venäjäksi: АО ”Зеленодольский завод имени А. М. Горького”) |
Osoite: 5, Zavodskaya Str., 422546 Zelenodolsk, Republic of Tatarstan, Russian Federation P. +7 (84371) 5-76-10, Faksi: + 7 (84371) 5-78-00 Verkkosivusto: https://www.zdship.ru Sähköposti: nfo@zdship.ru Veronumero: 1648013442 Kansallinen rekisterinumero: 1031644204514 |
Zelenodolsk Shipyard on yksi suurimmista laivanrakennusyrityksistä Venäjällä. Yritys rakensi Mustanmeren laivaston ”Vasili Bykov” -partioaluksen, joka osallistui Venäjän laittomaan hyökkäykseen Ukrainaan vuonna 2022. ”Vasili Bykov” hyökkäsi 24.2.2022 Käärmesaarta puolustaneita Ukrainan sotilaita vastaan. Zelenodolsk Shipyard on näin ollen tukenut aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
15.3.2022 |
|
66. |
JSC Arzamas Machine-Building plant (АО ”Арзамасский машиностроительный завод”) |
Osoite: Ulitsa 9 Maja, 2, Arzamas, Nižni Novgorodin alue, 607220 Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 831 4740780 Verkkosivut: amz.ru Sähköposti: oao_amz@amz.ru Veronumero: 5243001767 Kansallinen rekisterinumero: 1025201335730 |
Arzamas-koneenrakennustehdas on osa Oleg Deripaskan Military Industrial Company -yritystä. Se valmistaa panssaroituja maalla ja merellä kulkevia BTR-80-miehistönkuljetusajoneuvoja, joita Venäjä käytti Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa vuonna 2022. Lisäksi se parantaa Ukrainaa vastaan käytävässä sodassa osallisina olevien Venäjän sotilasajoneuvojen panssaroinnin ominaisuuksia. Arzamas-koneenrakennustehdas on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
67. |
JSC Ruselectronics (АО ”Росэлектроника”) |
Osoite: Vereiskaja-katu 29, p. 141., Moskova 115184, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 495 777 42 82 Verkkosivut: https://www.ruselectronics.ru/ Veronumero: 7710277994 Kansallinen rekisterinumero: 1027739000475 Emoyhtiö: ROSTEC |
Ruselectronics on Rostecin omistama venäläinen elektroniikka-alan hallintayhtiö. JSC Sozvezdie -konserni, jolla on omistusyhteys Ruselectronicsiin, kehittää ja valmistaa elektronisen sodankäynnin monikäyttöisiä Borisoglebsk-2-asejärjestelmäyksikköjä; Venäjän asevoimat käyttivät niitä Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa vuonna 2022. Sitä ennen Borisoglebsk-2-järjestelmää käytettiin separatistisen niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan alueella Ukrainan itäosassa. Ruselectronics on myös toimittanut Venäjän asevoimille Penicillin-tiedustelujärjestelmiä, joita on käytetty Ukrainaa vastaan käydyssä sodassa. Ruselectronics on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
68. |
JSC Tactical Missiles Corporation (KTRV) (АО ”Корпорация Тактическое Ракетное Вооружение”, КТРВ) |
Osoite: 141080, Moscow region, Korolev, Ilyicha str., 7, Russian Federation P. +7 (495) 542-57-09 Faksi: +7 (495) 511-94-39 Verkkosivusto: http://www.ktrv.ru Sähköposti: kmo@ktrv.ru Veronumero: 5099000013 Kansallinen rekisterinumero: 1035003364021 |
Tactical Missiles Corporation -yritys kehittää, valmistaa, modernisoi, korjaa ja huoltaa Venäjän asevoimien strategisen ja taktisen ilmailun erittäin tarkkoja ilmasta laukaistavia pinta- ja ilmamaaliin kohdistuvia asejärjestelmiä. Venäjä käytti Tactical Missiles Corporationin valmistamia aseita ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
69. |
JSC Kalashnikov-konserni (АО Концерн ”Калашников”) |
Osoite: Deryabina avenue, 3B, Izhevsk 394018, Russian Federation P. + 7 (341) 250 47 47 Verkkosivusto: https://kalashnikovgroup.ru/ Sähköposti: personal@kalashnikovconcern.ru Emoyhtiö: Rostec Veronumero: 1832090230 Kansallinen rekisterinumero: 1111832003018 |
Kalashnikov-konserni on venäläinen sotilaskaluston, myös henkilökohtaisten kiväärien, ohjusten ja ajoneuvojen, kehittäjä ja valmistaja. Se on suoraan Rostecin hallinnassa. Venäjän asevoimat käytti Kalashnikov-konsernin valmistamia ohjattavia, ilmasta laukaistavia Vikhr-1-ohjuksia ja AK-12-rynnäkkökiväärejä Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassa sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. JSC Kalashnikov -konserni on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
70. |
JSC UEC Klimov (АО ”ОДК-Климов”) |
Osoite: 11, Kantemirovskaya st., Pietari 194100, Venäjän federaatio Puhelin: + 7 (812) 454 71 00 Faksi: + 7 (812) 647 00 29 Verkkosivusto: https://www.klimov.ru/en Sähköposti: klimov@klimov.ru Emoyhtiö: Rostec Verotunnistenumero: 7802375335 Kansallinen rekisterinumero: 1069847546383 |
UEC Klimov on Venäjän johtava siviili- ja sotilaskoneiden kaasuturbiinimoottoreiden suunnittelija ja valmistaja. Se on osa United Engine Corporation -yritystä. Se valmistaa Ka-52-helikoptereissa käytettäviä moottoreita; Venäjä käytti näitä helikoptereita ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022, mukaan lukien Hostomelin taistelussa. UEC Klimov on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
71. |
LLC Military Industrial Company (ООО Военно-промышленная компания) |
Osoite: Rochdelskaya st., 15/8, 3 floor, r. 10-14, Moscow, 123376, Russian Federation P. +7 (495) 662-10-57 Verkkosivusto: https://milindcom.ru Sähköposti: secrvpk@milindcom.ru Veronumero: 7703602065 Kansallinen rekisterinumero: 1067746915191 |
Military Industrial Company -yritys on Venäjän asevoimien keskeinen aseiden ja sotilaskaluston toimittaja. Se on osa Russian Machinesia ja sen omistaa Oleg Deripaska. Arzamas-koneenrakennustehdas, joka on osa Military Industrial Companya, valmistaa panssaroituja maalla ja merellä kulkevia BTR-80-miehistönkuljetusajoneuvoja, joita Venäjä käytti ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Military Industrial Company on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
72. |
PO More Shipyard (Акционерное Общество Судостроительный Завод ”Море”) |
Osoite: Desantnikov 1, Primorskiy, Fedosia, Crimea, 298176 P. +7 (36562) 29-3-22 Verkkosivusto: https://moreship.ru/main/ Sähköposti: office@moreship.ru Veronumero: 9108124167 Kansallinen rekisterinumero: 1199112021140 |
More Shipyard on Venäjän laivaston sotalaivojen toimittaja. Venäjän federaatio kansallisti sen liitettyään Krimin niemimaan laittomasti itseensä, ja sille myönnettiin Venäjän valtion toimilupa aseiden ja sotilaskaluston kehittämiseen, tuottamiseen, testaamiseen, asentamiseen, kokoamiseen, tekniseen huoltoon, korjaamiseen, loppukäsittelyyn ja myyntiin. Se rakensi Venäjän laivastolle luokan ”projekti 22800” korvetit, mikä edisti laittomasti liitetyn Krimin niemimaan militarisointia. Lisäksi yrityksen logossa esiintyy sotilaallinen Z-symboli, jota Venäjän propaganda on käyttänyt tukiessaan Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamaa sotilaallista hyökkäystä Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi sen omistus siirrettiin Ukrainan lain vastaisesti. |
8.4.2022 |
|
73. |
JSC Omsk Transport Machine Factory Omsktransmash (AO Омский завод транспортного машиностроения ”ОМСКТРАНСМАШ”) |
Osoite: Krasnyy Pereulok 2, 644020 Omsk, Russian Federation P. +7 (3812) 44 61 03 Verkkosivusto: http://transmash-omsk.ru Sähköposti: info@transmash-omsk.ru Veronumero: 5505204171 Kansallinen rekisterinumero: 1085543060734 |
Omsktransmash on Omskissa (Venäjä) sijaitseva valtio-omisteinen teknologiayritys. Se valmistaa TOS-1A-raketinheittimiä, joilla laukaistaan termobaarisia pommeja. Omsktransmash toimitti TOS-1A:t Venäjän asevoimille. Venäjä käytti TOS-1A-raketinheittimiä ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Se on näin ollen vastuussa sellaisten tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
74. |
JSC Russian Machines (ООО ”Русские машины”) alias JSC Nizhegorodskie Avtomobili (ОАО Нижегородские автомобили) |
Osoite: 352330, Krasnodar region, Ust-Labinsk, Ust-Labinsky district, st. Mira, 116 K.D, kv.2, Russian Federation P. +7 (495) 653 82 07 Verkkosivusto: rm.ru Sähköposti: info@rm.ru Veronumero: 2373000582 Kansallinen rekisterinumero: 1112373000596 |
JSC Russian Machines (alias JSC Nizhegorodskie Avtomobili) on Oleg Deripaskan omistama teollisuuskonglomeraatti. Siihen kuuluvat Military Industrial Company -yritys ja Arzamas-koneenrakennustehdas, joka valmistaa panssaroituja maalla ja merellä kulkevia BTR-80-miehistönkuljetusajoneuvoja, joita Venäjä käytti ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. JSC Russian Machines on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
75. |
JSC Sozvezdie Concern (АО Концерн ”Созвездие”) |
Osoite: Plekhanovskaya Str., 14, Voronež 394018, Venäjän federaatio Puhelin: +7 473 252 52 52 Verkkosivusto: https://www.sozvezdie.su Sähköposti: office@sozvezdie.su Verotunnistenumero: 3666127502 Kansallinen rekisterinumero: 1053600445337 |
JSC Sozvezdie -konserni (JSC Sozvezdie Concern) kehittää ja valmistaa elektronisen sodankäynnin, radioyhteyksien sekä elektronisten vastatoimien järjestelmiä ja laitteita. JSC Sozvezdie -konserni kehittää ja valmistaa elektronisen sodankäynnin monikäyttöisiä Borisoglebsk-2-asejärjestelmäyksikköjä; Venäjän asevoimat käyttivät niitä Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassa sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Sitä ennen Borisoglebsk-2-järjestelmää käytettiin separatistisen niin kutsutun ”Luhanskin kansantasavallan” alueella Ukrainan itäosassa. JSC Sozvezdie -konserni on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
76. |
JSC Research and Industrial Concern ”Machine Engineering Technologies” - JSC RIC TECMASH (Холдинговая компания АО ”Научно-производственный концерн ”Технологии машиностроения””) |
Osoite: Bolshaya Tatarskaya Str. 35/5, Moscow 115184, Russian Federation P. + 7 (495) 459 98 81 Verkkosivusto: http://tecmash.ru Sähköposti: info@tecmash.ru Verotunnistenumero: 7743813961 Kansallinen rekisterinumero: 1117746260477 |
Tecmash-konserni on Venäjän asevoimien käyttämien ohjusten ja ampumatarvikkeiden keskeinen suunnittelija ja valmistaja. Se on Rostecin tytäryhtiö. Sen tytäryhtiö NPO Splav valmistaa BM-27 Uragan- ja BM-30 Smerch -raketinheittimiä, joita Venäjä käytti ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Venäjän asevoimat käyttivät BM-27 Uragan- ja BM-30 Smerch -raketinheittimiä rypäleaseiskuissa siviilikohteisiin Ukrainassa, mistä aiheutui runsaasti henkilövahinkoja. Tecmash on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
77. |
PJSC United Engine Corporation (АО ”Объединенная двигателестроительная корпорация”) |
Osoite: 16, Budyonny Avenue, Moscow, 105118, Russian Federation P. +7(495) 232-55-02, +7(499) 558-18-94 Verkkosivusto: https://www.uecrus.com Sähköposti: info@uecrus.com Verotunnistenumero: 7731644035 Kansallinen rekisterinumero: 1107746081717 |
United Engine Corporation on Rostecin tytäryhtiö, joka suunnittelee, valmistaa ja huoltaa sotilaslentokoneita, rakettimoottoreita ja laivaston kaasuturbiinimoottoreita. JSC UEC Klimov, joka on yksi osan Official United Engine Corporationista muodostavista yrityksistä, valmistaa Ka-52-helikoptereissa käytettäviä moottoreita; Venäjä käytti näitä helikoptereita ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022, mukaan lukien Hostomelin taistelussa. United Engine Corporation on näin vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, aineellisesti tai taloudellisesti, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
78. |
JSC Baltic Shipbuilding Plant ”Yantar” alias Yantar Shipyard (Прибалтийский судостроительный завод ”Янтарь”) |
Osoite: 1 Guskova square, 236005, Kaliningrad, Venäjän federaatio Puhelin: +7 (4012) 61 30 83 Verkkosivusto: https://shipyard-yantar.ru/en Sähköposti: office@shipyard-yantar.ru Verotunnistenumero: 3900000111 Kansallinen rekisterinumero: 1023901861213 |
JSC Baltic Shipbuilding Plant ”Yantar” (alias Yantar Shipyard) on osa United Shipbuilding Corporationia, joka on venäläinen valtio-omisteinen laivanrakennuskonglomeraatti, joka on Venäjän laivaston sotalaivojen tärkein tuottaja. Se rakensi luokan ”projekti 11711” suuren maihinnousualuksen ”Pyotr Morgunov”, jota Venäjä käytti ilman edeltävää provokaatiota toteuttamassaan sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan vuonna 2022. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
8.4.2022 |
|
79. |
Otkritie FC Bank (entinen NOMOS Bank) |
Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Osoite: D. 2, str. 4, ul. Letnikovskaya, 115114, Moskova, Venäjän federaatio Verkkosivut: https://www.open.ru/ Puhelin: +7 (495) 224-44-00 Rekisteröintipäivä: 15.12.1999 Rekisteröintinumero: 1027739019208 Verotunnistenumero: 7706092528 SWIFT/BIC: JSNMRUMM Lähellä olevat yhteisöt: VTB Group |
Otkritie FC Bank, entiseltä nimeltään NOMOS Bank, on yksi Venäjän kymmenestä suurimmasta pankista ja se on systeemisesti merkittävä rahoituslaitos Venäjän federaation hallitukselle. Se on VTB Groupin jäsen. Otkritie FC Bank on organisoitu uudelleen 1. tammikuuta 2025 alkaen. Siitä tuli osa BM-Bankia liittämisen kautta. Venäjän keskuspankki on Otkritie-pankin suurin sijoittaja, jolla on 99–100 prosenttia osakkeista. Yhtenä Venäjän johtavista valtio-omisteisista rahoituslaitoksista Otkritie Bank on merkittävä tulonlähde Venäjän keskuspankille ja Venäjän federaation hallitukselle. Otkritie Bank on sen vuoksi yhteisö tai elin, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä, sekä oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
80. |
Novikombank Новикомбанк |
Yhteisötyyppi: Liikepankkiosakeyhtiö Osoite: Bld.1, Polyanka Bolshaya str. 50/1, Moskova, 119180, Venäjän federaatio Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027739075891 |
Novikombank on Rostecin tytäryhtiö. Rostec on Venäjän valtion teknologiayritys, tärkeä venäläinen valtio-omisteinen puolustusteollisuuden konglomeraatti. Novikombankilla on merkittävä rooli Venäjän hallituksen ohjelmien toteuttamisessa, joilla pyritään kehittämään korkean teknologian teollisuutta Venäjällä rahoittamalla keskeisiä sotilas- ja siviilipuolen hankkeita. Novikombank toimii aloilla, joilla on strategista merkitystä Venäjän federaation hallitukselle, erityisesti puolustusalalla. Novikombank on sen vuoksi yhteisö tai elin, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä, sekä oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Pankin johtaja ilmoitti kesäkuussa 2022, että pankki oli valmis aloittamaan toimintansa Krimillä. Lisäksi Novikombank rahoittaa aktiivisesti yrityksiä, jotka pyrkivät korvaamaan tavaroita, joiden vienti Venäjälle on kielletty, erityisesti ilmailun ja puolustustarvikkeiden aloilla. Novikombank osallistui elokuussa 2022 ARMY 2022 -foorumiin (johon kokoontuu sotilaallis-teollisen kompleksin yrityksiä) ja allekirjoitti rahoitussopimuksia 190 miljardin ruplan (n. 3 miljardin euron) arvosta. |
8.4.2022 |
|
81. |
Sovcombank (entinen Buycombank) |
Täydellinen toiminimi: Public Joint Stock Company ”Sovcombank” Yhteisötyyppi: Julkinen osakeyhtiö Osoite: Prospekt Tekstilshchikov, 46, Kostroma, Kostroma Oblast, 156000, Russian Federation Rekisteröintipäivä: 1.9.2014 Rekisteröintinumero: 1144400000425 Verotunnistenumero: 4401116480 Lähellä oleva yhteisö: Venäjän federaation hallitus |
Sovcombank, entiseltä nimeltään Buycombank, on yksi Venäjän suurimmista pankeista ja Venäjän hallitus ja keskuspankki pitävät sitä systeemisesti merkittävänä venäläisenä rahoituslaitoksena. Sovcombank toimii ja tekee yhteistyötä esimerkiksi Kamazin kaltaisten asealaan yhdistettyjen yritysten kanssa; pankki suoritti Kamazille joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskun heinäkuussa 2022. Se suoritti joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskut myös VEB:lle ja DOM.RF:lle. Sovcombank on näin ollen oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
82. |
VTB Bank ВТБ/Внешторгбанк |
Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Osoite: Vorontsovskaya Str., 43, Moskova, 109044, Venäjän federaatio Rekisteröintipaikka: Degtyarnyy Pereulok, 11a, Pietari, 191144, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.10.1990 Rekisteröintinumero: 1027739609391 Lähellä olevat henkilöt: Andrei Leonidovich Kostin (puheenjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja) |
VTB Bank on systeemisesti merkittävä rahoituslaitos Venäjän federaation hallitukselle, joka puolestaan on VTB Bankin suuri osakkeenomistaja. Pankilla itsellään on läheiset yhteydet Venäjän tiedustelupalveluun, ja sen toimitusjohtajan nimitti presidentti Vladimir Putin; toimitusjohtaja on puolustanut presidentin toimintaa, Krimin niemimaan Venäjään liittäminen mukaan lukien. Yhtenä Venäjän johtavista rahoituslaitoksista, jonka Venäjän federaation hallitus suurelta osin omistaa, VTB on lisäksi merkittävä tulonlähde Venäjän federaation hallitukselle. Kesäkuussa 2022 VTB ilmoitti aikovansa palauttaa hallintaansa entisen tytäryhtiönsä RNCB Bankin (Krimin suurin pankki, jonka asiakkaista 70 prosenttia asuu niemimaalla), joka kansallistettiin vuoden 2014 pakotteiden seurauksena. Presidentti Putin allekirjoitti lokakuussa 2022 lain, jonka nojalla hallitus sai luvan siirtää 100 prosenttia RNCB:n osakkeista VTB:lle. Marraskuussa 2022 VTB:n pääjohtaja ilmoitti, että RNBC:n siirto VTB:n hallintaan viimeisteltäisiin vuoden 2023 ensimmäisellä neljänneksellä. VTB:stä tulisi näin Krimin suurin pankki. VTB Bank on sen vuoksi yhteisö tai elin, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä, sekä oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
8.4.2022 |
|
83. |
JSC GTLK State Transport Leasing Company |
Osoite: 31a Leningradski Avenue, rak. #1, Moskova 125284, Venäjän federaatio Kotipaikka: 73 Respublika-katu, asunto 100, Salehard, Jamalin Nenetsien autonominen piirikunta, 62900B, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Kuljetusyritys Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 2001 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: GTLK Europe, GTLK Asia, GTLK Middle East Puhelin: (495) 221-00-12 8-800-200-12-99 Sähköpostiosoite: gtlk@gtlk.ru |
GTLK on Venäjän valtion omistama yritys, joka toimii Venäjän liikenneministeriön valvonnassa. GTLK toimii lento-, meri- ja rautatieliikenteessä, matkustajaliikenteessä, toimittaa auto- ja erityisvarusteita kotimaisille kuljetusteollisuuden yrityksille sekä harjoittaa investointitoimintaa Venäjän liikenneinfrastruktuurin parantamiseksi. Se on Venäjän suurin kuljetusalan leasing-yritys. Vuonna 2020 GTLK:n vuokrasopimussalkun arvo oli 1,3 miljardia ruplaa, ja sillä on tytäryhtiöitä Lähi-idässä, Aasiassa ja Euroopassa. GTLK on asettanut itselleen tavoitteeksi perustaa (Kiinasta tuotujen) droonien laivaston, jolla suoritettaisiin lentovalvontaoperaatioita. GTLK on oikeushenkilö, joka antaa taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
8.4.2022 |
|
84. |
JSC GARNIZON (venäjäksi: АО Гарнизон) |
soite: Kosmodamianskaya Naberezhnaya 24, Moscow, Russia 115035; building 1. OPostiosoite: Sadovnicheskaya 53, Moscow, Russia 115035 Puh.: + 7 (499) 790-92-12 Verkkosivut: http://ao-garnizon.ru Sähköposti: info@ao-garnizon.ru |
JSC Garnizon on Venäjän federaation puolustusministeriön alainen holdingyhtiö. Sen rakenteeseen kuuluu yli 60 yhteisöä. Se hoitaa puolustusministeriön asettamia tehtäviä ja suojelee Venäjän federaation asevoimien etuja. Se toimi hankintaviranomaisena julkisissa tarjouskilpailuissa puolustusministeriön edun mukaisesti. Näin ollen se on oikeushenkilö, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
3.6.2022 |
|
85. |
JSC OBORONENERGO (venäjäksi: АО Оборонэнерго) |
Osoite: 107140, Moskova, 1. Krasnoselski-kuja, 11, Venäjä Puhelinnumero: +7 (495) 532-13-06 Verkkosivut: https://oboronenergo.su Sähköposti: info@oen.su |
JSC Oboronenergo on JSC Garnizonin omistama sotilasvoimien sähköntoimittaja, joka tarjoaa julkisten sopimusten nojalla sähkönjakelupalveluja Venäjän sotilasyksiköille ja muille puolustusministeriön alaisille yksiköille. Se osallistui Korenovskin sotilaslentotukikohdan nykyaikaistamiseen. Venäjän federaation asevoimat käyttivät kyseistä tukikohtaa käynnistääkseen iskuja Ukrainassa sijaitseviin kohteisiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Näin ollen se antoi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyi siitä. Se antoi myös aineellista tukea toimille, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
86. |
OJSC Ulyanovsk Automobile Plant (UAZ) (venäjäksi: ООО ”Ульяновский автомобильный завод” (УАЗ)) |
Osoite: Moskovskoye Shosse, 92, Ulyanovsk, Ulyanovsk Oblast, 432008 P. +7 (8422) 40-91-09 Verkkosivusto: https://uaz.global/ Sähköposti: mm.medvedev@dnd.team |
UAZ on venäläinen autonvalmistaja. Se toimittaa Venäjän federaation asevoimille UAZ Patriot -ajoneuvoja, joita Venäjän armeija käytti provosoimattomassa ja perusteettomassa sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaan. UAZin tehdasta nykyaikaistetaan parhaillaan puolustusministeriön määräyksestä. Syyskuussa 2022 yritys myös lisättiin tarkastuksen jälkeen sotilasrekisteriin, jolla yhdenmukaistetaan puolustusalan julkisiin hankintamenettelyihin pääsyä koskevat menettelyt. Näin ollen se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Se on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
87. |
JSC VOENTELECOM (VOYENTELEKOM) (venäjäksi: АО ”Воентелеком”) |
Osoite: 107014, Russia, Moscow, st. Bolshaya Olenya, 15A, building 1 Puh.: +7 (495) 609-50-05, +7 (985) 900-50-05 Verkkosivut: https://voentelecom.ru Sähköposti: info@voentelecom.ru |
Voentelecom on Venäjän federaation puolustusministeriön johtava televiestintäpalvelujen tarjoaja. Venäjän federaation hallitus tunnusti Voentelecomin liittovaltion kannalta merkittäväksi yritykseksi. Se huolehtii Venäjän federaation asevoimien tietoteknisen infrastruktuurin, sotilaallisten viestintälaitteiden, viestintälinjojen ja elektronisten sotilaslaitteiden ylläpidosta ja korjauksesta, myös laittomasti liitetyn Krimin ja Sevastopolin alueella. Se on kehittänyt yhtenäisen automatisoidun digitaalisen viestintäjärjestelmän Venäjän armeijaa varten. Se tarjoaa Venäjän merivoimille turvallisen laajakaistaisen radioviestinnän, myös laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueella. Voentelecom teki Rostecin kanssa yhteistyötä LTE-standardin kehittämiseksi laittomasti liitetyn Krimin ja Sevastopolin alueella. |
3.6.2022 |
|
|
|
|
Näin ollen se antoi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyi siitä. Se antoi myös aineellista tukea toimille, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
88. |
JSC VOENTORG (venäjäksi: АО ”Военторг”) |
Osoite: Russia, Moscow, 115035, Sadovnicheskaya st., 55/26, building 3 Puh.: +7 (495) 609-5200 Verkkosivut: http://www.oaovoentorg.ru Sähköposti: info@oaovoentorg.ru Lähellä olevat yhteisöt: alisteisessa asemassa olevat yhtiöt: JSC 'Voentorg-West'; JSC 'Voentorg-South'; JSC 'Voentorg-Center'; JSC 'Voentorg-Vostok'; JSC 'Voentorg-Moscow'; Voentorg-Retail LLC |
Voentorg on Venäjän federaation puolustusministeriön toimeksisaaja. Se tarjoaa ateria- ja pesulapalveluja sekä sotilasunivormuja Venäjän federaation asevoimille. Lisäksi Voentorgin tytäryhtiö Voentorg Retail möi ”Venäjän armeija” -t-paitoja, joihin oli painettu sotilaallinen Z-symboli, jota Venäjän propagandakoneisto on käyttänyt tukiessaan Venäjän provosoimatonta ja perusteetonta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaa vastaan. Näin ollen se antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Se antaa myös aineellista tai taloudellista tukea toimille, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
89. |
VOENTEKSTILPROM LLC (venäjäksi: ООО ВоенТекстильПром) |
Osoite: 115446, Moscow, Kolomensky proezd, 13a, Russia Puh.: 8-499-444-32-84; Faksi: 8-499-611-90-46 Verkkosivut: https://voentekstilprom.ru/ Sähköposti: office@vtpmsk.ru |
Voentekstilprom valmistaa vaatteita Venäjän federaation hallituksen tarpeisiin. Se on toimittanut vaatetarvikkeita Venäjän armeijalle osana valtion puolustusmääräystä. Se valmistaa Venäjän kansalliskaartin kenttäunivormuja ja paitoja Venäjän merivoimien ja Venäjän kansalliskaartin sotilaille. Näin ollen se on oikeushenkilö, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
3.6.2022 |
|
90. |
INDEPENDENT INSURANCE GROUP (venäjäksi: СК НЕЗАВИСИМАЯ СТРАХОВАЯ ГРУППА) |
Osoite: Vspolniy Pereulok 18, bldg. 2, Moscow, 123001 P. +7 (495) 926-72-70; 788-81-19 F. +7 (495) 788-81-16 Verkkosivusto: www.nsg-ins.ru Sähköposti: info@nsg-ins.ru |
Independent Insurance Group Ltd on Venäjän puolustusteollisuusyritysten vakuutuksenantaja. Se sisältyy luetteloon vakuutuksenantajista, jotka tarjoavat vakuutuspalveluja sotilastarvikkeiden kansainväliseen kuljetukseen. Se tekee yhteistyötä venäläisten valtionyhtiöiden kanssa ja vakuuttaa niitä erityisesti sotilas- ja puolustusalalla. Independent Insurance Group Ltd on ollut Venäjän valtion omistaman, puolustusteollisuuden konglomeraatin Rostecin tärkein riskivakuutuksen antaja. Yritys kuuluu Venäjän federaation puolustusministeriön järjestämän kansainvälisen sotilasteknisen foorumin ”Army2022” sponsoreihin ja osallistujiin. Yritys vahvistaa verkkosivuillaan, että sillä on läheiset suhteet puolustusalaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se antaa myös aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
3.6.2022 |
|
91. |
PJSC KAMAZ alias KAMAZ PTC (venäjäksi: ПАО ‘КАМАЗ’) |
Osoite: Avtozavodski Prospekt, 2, Naberežnie Tšelni, Tatarstanin tasavalta, 423827 Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (800) 555-00-99 Verkkosivut: https://kamaz.ru/en Sähköposti: callcentre@kamaz.ru |
KAMAZ on venäläinen ajoneuvojen ja sotilaskaluston kehittäjä ja valmistaja. Se valmisti KAMAZ-5350-, KAMAZ-6350- ja KAMAZ-6560-ajoneuvoja, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Marraskuussa KAMAZ kertoi, että sen tehdas toimi kapasiteettinsa äärirajoilla asetilausten toimittamiseksi. Lisäksi se julkaisi huhtikuussa 2022 videon, jossa se käytti tukea hyökkäykselle Ukrainaan ilmaisevaa Z-symbolia. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
92. |
JSC KRONSHTADT TEKHNOLOGII Group of Companies (venäjäksi: Кронштадт-технологии группа компаний АО) |
Osoite: 115432, Moscow, Andropov Ave., 18, bldg. 9, Descartes Business Center, Russia / 199178, St. Petersburg, Maly prospekt Vasilievsky island, 54/4 P. +7 (495) 748-35-77, +7 (495) 230-00-36 (Moskova) +7 (812) 449-90-90 (Pietari) Verkkosivusto: https://kronshtadt.ru Sähköposti: uav@kronshtadt.ru; office@kronshtadt.ru |
JSC Kronshtadt Tekhnologii on venäläinen sotilasalan toimeksisaaja, joka kehittää ja valmistaa laitteita, ohjelmistoja ja integroituja ratkaisuja miehittämättömiä ilma-aluksia ja Venäjän puolustusteollisuutta varten. Venäjän federaation asevoimat käyttivät Kronshtadt Tekhnologiin valmistamia miehittämättömiä Orion-mallisia ilma-aluksia Venäjän provosoimattoman ja perusteettoman Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Yritys tuottaa ja kehittää edelleen Orion-drooneja, joita käytetään sodassa yhä enemmän. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
93. |
Tatshina LLC (OOO ТАТШИНАУК) Entinen Management Company Tatneft-Neftekhim LLC (venäjäksi: OOO УК Татнефть-Нефтехим)) |
Osoite: Korpus AIK-24, Industrial zone Territory, Nižnekamsk, Nižnekamskijin alue, Tatarstanin tasavalta, 423570 Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7(8555) 49-73-42, +7(8555) 49-75-86, +7 (855) 549-74-39 Faksi: +7(8555) 49-75-86 Verkkosivut: www.neftehim.tatneft.ru Sähköposti: nhk@tnnh.tatneft.ru Rekisteröintinumero: 1644024 (verotunnistenumero) IEC 165101001 PSRN 1021601627090, 25.11.2002 OKPO 57243722 Lähellä olevat yhteisöt: JSC Nizhnekamskshina; LLC Nizhnekamsk Truck Tyre Factory; Nizhnekamsk SSC Tyre Factory; JSC Nizhnekamsktekhuglerod; JSC Nizhnekamsk Mechanical Plant); TD ‘Kama’ Trading House; LLC ‘Kama’ Scientific & Technical Center; LLC TATNEFT-Neftekhimsnab; JSC Yarpolimermash-Tatneft; LLC Energoshinservis |
Kun Management Company Tatneft-Neftekhim LLC merkittiin pakoteluetteloon, Tatneft-konserni myi osuutensa rahastoyhtiö Tatneft-Neftekhimistä JSC Tatneftekhiminvest-Holdingille, joka puolestaan vaihtoi nimekseen Tatshina LLC. Tatshina LLC (aiemmalta nimeltään Management Company Tatneft-Neftekhim) hallinnoi ja koordinoi PJSC Nizhnekamskneftekhimin alaisuudessa toimivia rengasyhtiöitä, joihin kuuluvat TD KAMA, Nizhnekamskshina ja Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plant. Kaikki JSC Tatneftekhiminvest-Holdingin rengasliiketoimintaan liittyvät yritykset toimivat sen alaisuudessa, ja se hallinnoi niiden tuotantoa, suunnitteluprosessia, liiketoimintaa sekä henkilöstöasioita ja suhdetoimintaa. TD KAMA, joka on JSC Tatneftekhiminvest-Holdingin rengasliiketoiminnan tuotteiden yleinen jakelija, toimittaa renkaita Venäjän federaation asevoimille ja Venäjän federaation kansalliskaartille. Nizhnekamskshina valmistaa K4386 Typhoon-VDV -mallin panssaroituihin ajoneuvoihin asennettavia renkaita. Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plantin tuotteisiin kuuluvat KAMA NU402 -renkaat, jotka asennetaan Tigr-mallisiin jalkaväen kuljetusajoneuvoihin, joissa kuljetetaan Kornet-mallisia liikuteltavia panssarintorjuntaohjuksia. Venäjän federaation asevoimat käyttivät K4386 Typhoon-VDV -mallisia panssaroituja ajoneuvoja, Tigr-mallisia jalkaväen kuljetusajoneuvoja ja Kornet-mallisia liikuteltavia panssarintorjuntaohjuksia Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Tatshina LLC ja TD KAMA antavat myös aineellista tukea työntekijöilleen, jotka on pantu liikekannalle Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
3.6.2022 |
|
94. |
Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plant, LLC (venäjäksi: ООО Нижнекамский завод грузовых шин) |
Osoite: 423580, Nizhnekamsk, industrial zone no. 96, office 1, Republic of Tatarstan, Russia P. +7 (8555) 49-73-40 Verkkosivusto: https://cmk.tatneft.ru/?lang=ru Sähköposti: nkastp@tatneft.ru Rekisteröintipaikka: 423580, Nizhnekamsk, industrial zone, Republic of Tatarstan, Russia Rekisteröintipäivä: 15.1.2007 Rekisteröintinumero: SRN/OGRN 1071651000035 KPP 165101001 TIN/INN 1651049488 Lähellä olevat yhteisöt: Trading House KAMA Management Company Tatneft-Neftekhim Nizhnekamskshina |
Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plant valmistaa teräsrenkaita. Se oli Tatneftin alainen yhtiö. Sen tuotteita toimitetaan Venäjän federaation puolustusministeriölle. Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plant myytiin 1.6.2022 JSC Tatneftekhiminvest-holdingille. Kauppaan kuuluivat myös muun muassa MC Tatneft-Neftekhim, Trade House Kama ja Nizhnekamskshina. Se valmistaa KAMA NU402 -renkaita, jotka asennetaan Tigr-mallisiin jalkaväen kuljetusajoneuvoihin, joissa kuljetetaan Kornet-mallisia liikuteltavia panssarintorjuntaohjuksia. Venäjän federaation asevoimat käyttivät Tigr-mallisia jalkaväen kuljetusajoneuvoja ja Kornet-mallisia liikuteltavia panssarintorjuntaohjuksia Venäjän provosoimattoman ja perusteettoman Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plantin emokonserni Kama Tyres antaa taloudellista ja aineellista tukea, myös taktisia varusteita, venäläisille sotilaille, jotka on pantu liikekannalle Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
3.6.2022 |
|
95. |
PJSC Nizhnekamskshina (venäjäksi: ПАО ‘Нижнекамскшина’) |
Osoite: 423570, Tatarstanin tasavalta, Nižnekamsk, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +8 555 49-79-30 Faksi: + 8 555 24-15-70 Verkkosivut: https://shina-kama.ru Sähköposti: minnegalievfg@kamatyres.com Lähellä olevat yhteisöt: Tatneft Trading House KAMA Management Company Tatneft-Neftekhim Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plant |
Nizhnekamskshina on Venäjän johtava rengasvalmistaja. Se oli Tatneftin alainen yhtiö. Nizhnekamskshina myytiin 1.6.2022 JSC Tatneftekhiminvest-Holdingille. Se valmistaa KAMA- ja Viatti-tuotemerkin renkaita. Sen tuotteisiin kuuluvat Venäjän federaation hallitukselle toimitettavat tie- ja maastoajoon soveltuvat sekä sotilasajoneuvojen renkaat. Se valmistaa K4386 Typhoon-VDV -mallisiin panssaroituihin ajoneuvoihin asennettavia renkaita. Venäjän federaation asevoimat käyttivät K4386 Typhoon-VDV -ajoneuvoja Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Nizhnekamskshina antaa myös aineellista ja taloudellista tukea työntekijöilleen, jotka on pantu liikekannalle Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
3.6.2022 |
|
96. |
LLC TD KAMA (venäjäksi: ООО ТД ”КАМА”) |
Osoite: 423570, Russia, Republic of Tatarstan, Nizhnekamsk, Territoriya Promzona, AIK-24, room 402 P. +7 (8555) 24-10-00, 24-10-10 Rekisteröintipäivä: 18.12.2022 Rekisteröintinumero: SRN/OGRN 1021602510533 TIN/INN 1651024807 Verkkosivusto: https://www.td-kama.com Sähköposti: info@td-kama.com Lähellä olevat yhteisöt: Tatneft-Neftekhim; Nizhnekamskshina; Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plant |
TD KAMA on Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plantin ja Nizhnekamskshinan valmistamien KAMA TIRESin tuotteiden yleinen jakelija. Se toimittaa renkaita Venäjän federaation asevoimille ja Venäjän federaation kansalliskaartille. Nizhnekamskshinan tuotteisiin kuuluvat TD KAMAn jakelemat Venäjän federaation hallitukselle toimitettavat tie- ja maastoajoon soveltuvat sekä sotilasajoneuvojen renkaat. Nizhnekamskshina valmistaa K4386 Typhoon-VDV -mallin panssaroituihin ajoneuvoihin asennettavia renkaita. Nizhnekamsk All-Steel Tyre Plantin tuotteisiin kuuluvat TD KAMAn jakelemat KAMA NU402 -renkaat, jotka asennetaan Tigr-mallisiin jalkaväen kuljetusajoneuvoihin, joissa kuljetetaan Kornet-mallisia liikuteltavia panssarintorjuntaohjuksia. Venäjän federaation asevoimat käyttivät K4386 Typhoon-VDV -mallisia panssaroituja ajoneuvoja, Tigr-mallisia jalkaväen kuljetusajoneuvoja ja Kornet-mallisia liikuteltavia panssarintorjuntaohjuksia Venäjän provosoimattoman ja perusteettoman Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen hyökkäyksen aikana. TD KAMA antaa lisäksi aineellista ja taloudellista tukea työntekijöilleen, jotka on pantu liikekannalle Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
3.6.2022 |
|
97. |
OJSC Balashikha Casting and Mechanical Plant (venäjäksi: ОАО Балашихинский литейно-механический завод) alias OJSC BLMZ (venäjäksi: ОАО БЛМЗ) |
Osoite: Entuziastov sh., 4, Balashikha, Moskovskaya Oblast, 143900, Russian Federation P. +7 (495) 639-94-94 Verkkosivusto: https://www.blmz.ru Sähköposti: info@blmz.ru |
BLMZ on venäläinen valu- ja teollisuuslaitos. Se toimittaa aseiden tuotannossa käytettäviä materiaaleja venäläisille sotilaskaluston toimittajille, joille unioni määräsi pakotteita Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta. Se on Venäjän federaation asevoimien sopimustoimittaja. Se toimittaa laitteistoa ja materiaaleja useiden ilma-alusten ja helikopterien valmistukseen, kuten Ka-52-mallin valmistukseen, joita Venäjän asevoimat käyttävät edelleen laajamittaisesti niiden provosoimattoman ja perusteettoman Ukrainaan kohdistaman sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
3.6.2022 |
|
98. |
JSC REMDIZEL (venäjäksi: АО ‘Ремдизель’) |
Osoite: 423800, Tatarstanin tasavalta, Naberežnie Tšelni, Menzelinski tract, 40, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (8552) 55-15-88 / 7 (8552) 30-80-00 Verkkosivut: http://www.remdizel.com Sähköposti: remdizel@kamaz.ru Lähellä olevat yhteisöt: KAMAZ |
Remdizel valmistaa ja korjaa pyörillä ja telaketjuilla kulkevia ajoneuvoja. Se valmistaa Typhoon K-63968 -mallisia miinan ja väijytyksen kestäviä ajoneuvoja, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät edelleen Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Remdizel valmistaa myös uusia panssaroituja ajoneuvoja, mukaan lukien K-4386 Typhoon VDV ja Akhmat, joilla se tukee Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
99. |
JSC SUKHOI Company (venäjäksi: ПАО Компания ‘Сухой’) |
Osoite: 125284, Venäjän federaatio, Moskova, Polikarpova-katu, 23B, PL 604 Puhelinnumero: +7 (499) 550-01-06 Verkkosivut: https://www.sukhoi.org Sähköposti: info@sukhoi.org Lähellä olevat yhteisöt: United Aircraft Corporation (emoyhtiö) |
Sukhoi on venäläinen ilma-alusten valmistaja. Venäjän federaation asevoimat käyttivät Sukhoin valmistamia taistelulentokoneita Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Yritys myös kehittää uusia taistelulentokonemalleja, joita sodassa käytetään laajamittaisesti, mukaan lukien Su-24, Su-30, Su-34, Su-35 ja Su-57. Sen suurin osakkeenomistaja OAK ilmoitti 21.11.2022, että uusia SU30SM2-lentokoneita toimitettaisiin puolustusministeriölle. Virallisten raporttien mukaan Venäjän asevoimat ovat luomassa huipputason hävittäjälaivastoa, johon hankitaan muun muassa Sukhoin valmistamia Su-24- ja Su-34-mallisia ilma-aluksia. Sukhoi on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
3.6.2022 |
|
100. |
JSC ”121 AIRCRAFT REPAIR PLANT” (venäjäksi: Акционерное общество ‘121 авиационный ремонтный завод’) |
Osoite: Venäjän federaatio, 143079, Moskovan alue, Odintsovo, Stary Gorodok, st. Postal, 10 Puhelinnumero: +7(498) 677-95-11 Verkkosivut: https://121arz.ru Sähköposti: info@121arz.ru |
121 Aircraft Repair Plant korjaa Su-25-, Su-27-, MiG-29- ja MiG-31-ilma-aluksia. Se on ainoa Venäjällä toimiva yritys, joka samanaikaisesti korjaa ja päivittää Su-25-ilma-aluksia Su-25 SM -malliin. Venäjän federaation asevoimat käyttivät Su-25 SM- ja MiG-31-luokan ilma-aluksia Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Myös valkovenäläistä henkilöstöä on lähetetty tähän toimipaikkaan auttamaan taistelulentokoneiden korjaustöissä, jotta korjattuja lentokoneita voidaan käyttää uudelleen Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se antaa myös aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
3.6.2022 |
|
101. |
National Settlement Depository (NSD) (venäjäksi: Национальный расчетный депозитарий) |
Osoite: Spartakovskaya street 12, 105066, Moscow, Russian Federation Yhteisötyyppi: Pankkisektorin ulkopuolinen luottolaitos, osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 27.6.1996 Kansallinen rekisterinumero: 3294 Ensisijainen kansallinen rekisterinumero: 1027739132563 Verotunnistenumero 7702165310/770101001 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
NSD on venäläinen pankkisektorin ulkopuolinen rahoituslaitos ja Venäjän arvopaperikeskus. Se on oman pääoman ja velkapaperien markkina-arvon perusteella Venäjän suurin arvopaperikeskus ja ainoa, jolla on pääsy kansainväliseen rahoitusjärjestelmään. Venäjän hallitus ja keskuspankki pitävät sitä järjestelmän kannalta merkittävänä venäläisenä rahoituslaitoksena. Sillä on keskeinen rooli Venäjän rahoitusjärjestelmän toiminnassa ja sen yhdistämisessä kansainväliseen rahoitusjärjestelmään, joten se mahdollistaa suoraan ja välillisesti Venäjän hallituksen toiminnan, politiikan ja resurssit. |
3.6.2022 |
|
|
|
Lähellä olevat yhteisöt: pääosakas/emoyhtiö (99,997 % osingoista, ei ole merkitty luetteloon erikseen): julkinen osakeyhtiö Moscow Exchange MICEX-RTS (Moscow Exchange tai MOEX) Virallinen osoite: 13, Bolshoy Kislovsky per, 125009 Moscow, Russian Federation Verotunnistenumero: 7702077840, Ensisijainen kansallinen rekisterinumero: 1027739387411 |
Sen omistaa lähes kokonaan Moscow Exchange, jonka tehtävänä on tarjota kattava pääsy Venäjän rahoitusmarkkinoille. Moscow Exchange puolestaan on asemansa ja osakkeenomistajiensa kautta Venäjän hallituksen määräysvallassa. Näin ollen NSD on yhteisö tai elin, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
|
|
102. |
AVLITA Stevedoring Company |
Osoite: Prymorska Street 2h, Sevastopol, Crimea, Ukraina |
AVLITA Stevedoring Company tarjoaa palveluja, jotka liittyvät viljan lastaamiseen aluksiin Sevastopolin satamassa Venäjän laittomasti itseensä liittämällä Krimin alueella. Lukuisissa raporteissa on todettu, että laivoihin on lastattu Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla maanviljelijöiltä ja Ukrainan valtiolta varastettua tai ukrainalaisilta maanviljelijöiltä pakkokeinoin ostettua viljaa. Avlita on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta ja täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
103. |
Nightwolves MC (Моторклуб, Ночные Волки) |
Osoite: Osoite: Nižnije Mnevniki, 110, Bike Centre, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Moottoripyöräkerho Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1989 |
Nightwolves MC on Moskovassa vuonna 1989 perustettu nationalistinen moottoripyöräkerho, jota johtaa Alexander Zaldastanov ja jolla on n. 45 haaraosastoa eri puolilla maailmaa, myös monissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Nightwolves MC on osallistunut aktiivisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan kannattamalla julkisesti Krimin laitonta liittämistä Venäjään vuonna 2014 ja sotaa Ukrainaa vastaan vuonna 2022, levittämällä aktiivisesti Ukrainan vastaista ja venäläismielistä propagandaa sekä taistelemalla venäläismielisten ryhmien rinnalla tai tukemalla niitä Ukrainassa Krimin laittoman liittämisen jälkeen ja Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä sodassa vuonna 2022. Ryhmä on lähellä yhtiötä ”Wolf Holding Security Structures”, joka järjestää Sevastopolissa ”itsepuolustusta” varten koulutusleirejä, joilla annetaan sotilaskoulutusta. Ryhmä on Venäjän hallituksen keskeinen tukija, joka tukee aktiivisesti Venäjän valtion propagandaa Venäjällä, EU:ssa ja Länsi-Balkanin alueella, kieltää julkisesti Ukrainan oikeuden olla valtio ja peräänkuuluttaa maan ”denatsifikaatiota” ja ”deukrainisaatiota” sekä kannattaa ajatusta, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Ryhmällä on lisäksi tiiviit kytkökset Venäjän federaation presidenttiin Vladimir Putiniin ja Venäjän hallitukseen, ja se on saanut valtion rahoitusta Kremliltä vuosina 2013–2015. Ryhmä on toistuvasti osoittanut tukeaan sotilasoperaatiolle, erityisesti lähettämällä jäseniään vapaaehtoisina armeijaan. Nightwolves on näin ollen yhteisö, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Näin ollen se on yhteisö, joka on vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
|
|
104. |
The Alexander Gorchakov Public Diplomacy Fund (Фонд общественной дипломатии Александра Горчакова) |
Osoite: 10/1 Jakovoapostolski pereulok, Moskova 105064, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Valtiosta riippumaton järjestö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: helmikuu 2010 Rekisteröintinumero: 1107799026752 |
Alexander Gorchakov Public Diplomacy Fund -rahaston perusti vuonna 2010 Venäjän presidentti Dmitri Medvedev. Rahaston perustajaksi rekisteröitiin Venäjän ulkoministeriö. Johtokunnan puheenjohtajana on nykyinen ulkoministeri. Ministeriö rahoittaa Gorchakov Fundin työtä. Rahasto puolestaan myöntää rahoitusta ajatushautomoille ja valtiojohtoisille kansalaisjärjestöille. Gorchakov Fundin tarkoituksena on tukea entisen Neuvostoliiton alueella Venäjän ulkopuolella asuvia venäläisiä Kremlin ideologisten tavoitteiden mukaisesti. Gorchakov Fundin järjestämät hankkeet ovat toimineet merkittävässä asemassa Venäjän ulkopoliittisessa diskurssissa. Ukrainan hallitus sulki Gorchakov Public Diplomacy Fundin Kiovan-toimiston vuonna 2015 valtion vastaisen propagandan takia. Gorchakov Public Diplomacy Fund on näin ollen vastuussa Venäjän federaation hallituksen, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, aktiivisesta tukemisesta ja hyötyy siitä. |
21.7.2022 |
|
105. |
The Federal Agency for the Commonwealth of Independent States Affairs, Compatriots Living Abroad, and International Humanitarian Cooperation (Rossotrudnichestvo) (Федеральное агентство по делам Содружества Независимых Государств, соотечественников, проживающих за рубежом, и по международному гуманитарному сотрудничеству (Россотрудничество) |
Päätoimipaikan osoite: Russian Federation, 119019, Moscow, Vozdvizhenka Str. 18/9 P. +7 (495) 690-12-45 Sähköposti: rossotr@rs.gov.ru Verkkosivusto: https://rs.gov.ru Yhteisötyyppi: Venäjän federaation hallituksen virasto Rekisteröintipaikka: Russian Federation, 119019, Moscow, Vozdvizhenka Str. 18/9 Rekisteröintipäivä: 6.9.2008 |
Itsenäisten valtioiden yhteisöä, ulkomailla asuvia venäläisiä ja kansainvälistä humanitaarista yhteistyötä koskevia asioita käsittelevä liittovaltion virasto (Rossotrudnichestvo) on liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa valtion palvelujen tarjoamisesta ja valtion omaisuuden hallinnoinnista Venäjän federaation sekä Itsenäisten valtioiden yhteisön ja muiden ulkomaiden välisten kansainvälisten suhteiden tukemista ja kehittämistä varten. Se on merkittävin valtion virasto, joka käyttää Kremlin pehmeää valtaa ja harjoittaa hybridivaikuttamista, mukaan lukien ns. ”Russkij Mir” -käsitteen edistäminen. Se on toiminut monien vuosien ajan ulkomailla asuvien venäläisten ja vaikuttajien verkoston kattojärjestönä, joka rahoittaa monenlaisia julkisuusdiplomatia- ja propagandahankkeita. Näin se tukee venäläismielisten toimijoiden toimintaa ja levittää Kremlin narratiivia, myös historian uudelleenkirjoittamista. Rossotrudnichestvo järjestää aktiivisesti kansainvälisiä tapahtumia, joiden tavoitteena on levittää yleistä käsitystä siitä, että miehitetyt Ukrainan alueet kuuluisivat Venäjälle. Rossotrudnichestvon johtaja ja varajohtaja ovat ilmaisseet selvästi kannattavansa Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Rossotrudnichestvo vahvisti Venäjän propagandaa muuttamalla eurooppalaiset ”Venäjän talonsa” lämmittelypisteiksi, joihin mukamas kaasun puutteessa ilman lämmitystä elämään joutuvat eurooppalaiset voisivat tulla lämmittelemään. Rossotrudnichestvo on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. Lisäksi se on vastuussa aineellisen ja taloudellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
21.7.2022 |
|
106. |
Russkiy Mir Foundation (Фонд ”Русский мир”) |
Osoite: 119285 Mosfilmovskaya Str. 40A, Moscow, Russian Federation P. +7 (495) 981-5680 Sähköposti: info@russkiymir.ru Verkkosivusto: https://russkiymir.ru Yhteisötyyppi: Venäjän federaation hallituksen virasto Rekisteröintipäivä: 31.8.2007 |
Russkij Mir -säätiön perustaja ja rahoittaja on Venäjän federaation hallitus. Venäjän federaatio on käyttänyt sitä omien etujensa ajamiseen entisen Neuvostoliiton maissa. Sen virallisena tehtävänä on edistää venäjän kieltä ja venäläistä kulttuuria maailmanlaajuisesti, mutta Kreml on käyttänyt säätiötä merkittävänä vaikuttamisen välineenä, joka edistää voimakkaasti venäläismielistä agendaa entisen Neuvostoliiton valtioissa, kiistää Ukrainan oikeuden olla itsenäinen valtio ja kannattaa sen yhdistämistä Venäjään. Russkij Mir -säätiö on levittänyt venäläismielistä ja Ukrainan vastaista propagandaa ja puolustellut Venäjän ilman edeltävää provokaatiota toteuttamaa ja perusteetonta sotilaallista hyökkäystä Ukrainaa vastaan. Se kannatti virallisissa julkaisuissaan Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä sekä Venäjän federaation toteuttamaa Donbasin alueen separatististen, niin kutsuttujen ”kansantasavaltojen” tunnustamista. Säätiö on heinäkuusta 2022 alkaen julkaissut verkkosivuillaan useita artikkeleita, joissa kannatetaan Ukrainan alueiden liittämistä. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on hyötynyt Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
21.7.2022 |
|
107. |
JSC Research and Production Association ”Kvant” (Акционерное общество Научно-производственное объединение ”Квант”) |
Osoite: Bolshaya Sankt-Peterburgskaya Str. 73, 173000 Veliky Novgorod, Russian Federation Puhelin: (8162) 681303 Sähköposti: ok@kvant-vn.ru |
”Kvant” JSC on venäläinen yritys, joka toimii sotilasalalla ja joka tuottaa elektronisen sodankäynnin järjestelmiä Venäjän asevoimille. Se oli mukana suunnittelemassa ja tuottamassa elektronisen sodankäynnin järjestelmää Krasukha-4 ja valmisti elektronisen sodankäynnin järjestelmässä Rtut-BM käytettävän laitteiston. Venäjän federaation asevoimat ovat käyttäneet elektronisen sodankäynnin järjestelmiä Krasukha-4:ää ja Rtut-BM:ää Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Kvant on myös mukana Venäjän armeijan käyttämän venäläisen Glonass-navigointijärjestelmän kehitys- ja jalostustyössä. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös antanut aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötynyt siitä. |
21.7.2022 |
|
108. |
Sberbank (Сбербанк) |
Osoite: 19 Vavilova St., 117997 Moscow, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 19 Vavilova St., 117997 Moscow, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.3.1991 Rekisteröintinumero: 1027700132195 |
Sberbank on merkittävä rahoituslaitos Venäjällä. Venäjän keskuspankki on Sberbankin pääosakkeenomistaja. Pankin toimitusjohtaja oli presidentti Putinin hallinnon Venäjän talous- ja kauppaministeri vuosina 2000–2007, ja pankin hallintoneuvoston puheenjohtaja on Venäjän valtiovarainministeri. Sberbank on Venäjän suurin pankki (sillä on n. neljännes Venäjän kokonaispankkivaroista ja kolmannes pankkien pääomasta), joka on suurilta osin Venäjän hallituksen omistuksessa, joten se tuottaa lisäksi merkittäviä tuloja Venäjän hallitukselle. Näin ollen Sberbank on yhteisö tai elin, joka antaa taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä, sekä oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
21.7.2022 |
|
109. |
FORSS Group of Companies (Группа компаний ФОРСС) |
Osoite: Magnitogorskaya street 51, lit. E, 195027, St. Petersburg, Russian Federation Puhelin: (+7812) 605-00-78 Verkkosivusto: http://www.forss.ru/eng Sähköposti: info@forss-marine.ru |
FORSS on venäläinen yritys, joka tarjoaa insinööripalveluja laivanrakennusteollisuudelle. Se toimittaa Venäjän federaation hallituksen tekemiä tilauksia. Se osallistui Mustanmeren laivaston ”Vasili Bykov”-projektin kehittämiseen. Tähän ”projekti 22 160 ”:een kuuluu partioalusten rakentaminen Zelenodolskin telakalla; kyseisiä partioaluksia käytettiin Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Zelenodolskin telakalla tuotetaan edelleen Venäjän asevoimille aluksia, joita käytetään sodassa Ukrainaa vastaan, kuten Grad Buyan Class M -korvetti (projekti 21631) ja Rzhev-korvetti (projekti 22800). FORSS on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös antanut aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötynyt siitä. |
21.7.2022 |
|
110. |
All-Russia ”Young Army” Military Patriotic Social Movement ( Всероссийское военно-патриотическое общественное движение ”Юнармия”) alias Yunarmiya (Юнармия) |
Osoite: 1st Krasnokursantskiy passage, 1/4, Building 1, Moscow, Venäjän federaatio, 111033 Puhelinnumero: +7 (495) 106-75-75 Verkkosivut: https://yunarmy.ru/ Sähköposti: info@yunarmy.ru |
All-Russia ”Young Army” Military Patriotic Social Movement (Yunarmiya) on venäläinen puolisotilaallinen järjestö. Yunarmiya ja sen jäsenet kannattavat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja levittävät Venäjän sota-aiheista propagandaa. Yunarmiya on käyttänyt sotilaallista ”Z”-symbolia, jota Venäjän propaganda on käyttänyt tukiessaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Yunarmiya järjesti Venäjän federaation puolustusministeriön ja opetusministeriön tuella kampanjan, jossa koululaisia pyydettiin kirjoittamaan kirjeitä venäläissotilaille, jotka osallistuivat Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Lisäksi se keräsi lahjoituksia sodassa taistelleille joukoille. Se järjesti myös lasten kesäleirejä laittomasti liitetyn Krimin niemimaan alueilla. Se on näin ollen vastuussa sellaisista toimista tai politiikoista tai tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
21.7.2022 |
|
111. |
Al-Sayyad Company for Guarding and Protection Services Ltd (aka ”ISIS Hunters”) - شركة الصياد لخدمات الحراسة والحماية |
Perustamispäivä: 2017 Päätoimipaikka: Al Suqaylabiya (Haman alue) |
Al-Sayyad Company for Guarding and Protection Services Ltd on Syyriassa vuonna 2017 perustettu ja Wagner Groupin valvoma yksityinen syyrialainen turvallisuusalan yhtiö, joka suojaa Venäjän intressejä (fosfaatit, kaasu ja öljyalueiden turvaaminen). Nimellä ”ISIS Hunters” toimiva yhtiö värvää syyrialaisia palkkasotilaita Libyaan ja Ukrainaan. Yhtiö on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta tai turvallisuutta. |
21.7.2022 |
|
112. |
JSC Goznak (venäjäksi: АО «Гознак») |
Osoite: 17 Mytnaya Street, Moscow, Russian federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: TIN 7813252159 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Venäjän valtion omistama osakeyhtiö, joka valmistaa turvatekijöillä varustettuja tuotteita, kuten seteleitä, kolikoita, leimoja, henkilökortteja, suojattuja asiakirjoja, kunniamerkkejä ja mitaleja. Goznak on näin ollen vastuussa Venäjän kaikkien passien, myös Ukrainan miehitetyillä alueilla, Donbassin alue mukaan lukien, jaettavien passien, sekä Venäjän puolustusalan sotilasasiakirjojen painamisesta. Passien jakamisella on tärkeä merkitys Venäjän pyrkimyksille ”venäläistää” Ukraina ja horjuttaa sen vakautta. Goznak on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
113. |
OJSC V.A. Degtyarev Plant (venäjäksi: ОАО Завод имени В.А. Дегтярева alias Degtyarev Plant (venäjäksi: (”Завод имени Дегтярева”) alias ZiD (venäjäksi: ”ЗиД”) |
Osoite: 4 Truda st., Kovrov 601900 Vladimirin alue, Venäjän federaatio Puhelin: + 8 (49232) 9 12 09 Verkkosivusto: www.zid.ru Sähköposti: zid@zid.ru |
Puolustusalan yritys, joka toimittaa aseita Venäjän asevoimille. Se valmisti Igla MANPADS-, 9M119M Refleks- ja 9M120 Ataka -ohjuksia sekä 3UBK20-laukaisulaitteita, joita Venäjän asevoimat ovat käyttäneet Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Yritys valmistaa edelleen aseita sotaan, minkä osoittavat sen osallistuminen ARMY-2022-foorumiin elokuussa 2022 ja viimeaikaiset julkaisut yrityksen verkkosivuilla. Degtyarev Plant on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
114. |
MKB ”Fakel”, nimetty P.D.Grušinin mukaan (venäjäksi: МКБ «Факел» имени академика П. Д. Грушина) |
Osoite: Khimki, Akademika Grushina 33, 141401 Moscow region, Russian Federation Puh. 8 (495) 572-01-33 Verkkosivusto: https://www.mkbfakel.ru Sähköposti: info@npofakel.ru Lähellä olevat yhteisöt: JSC Concern VKO ”Almaz-Antey” |
Venäläinen puolustusalan yritys, joka suunnitteli S-300-, S-400- ja TOR-ohjusjärjestelmät, joita Venäjän asevoimat ovat käyttäneet Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. MKB Fakel on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
115. |
JSC Irkut Corporation (venäjäksi: Корпорация ”ИРКУТ”) |
Osoite: Leningradskiy Prospect 68, Moskova, 125315, Venäjän federaatio Puhelin: + 7 (495) 777 21 01 Verkkosivusto: www.irkut.com Sähköposti: office@irkut.com Lähellä olevat henkilöt: PJSC ”UAC”:n toimitusjohtaja Yuri Slyusar |
Venäläinen ilma-alusten valmistaja, joka toimittaa hävittäjiä Venäjän asevoimille. Se valmisti superohjautuvia Su-30SM-hävittäjiä, joita Venäjän asevoimat ovat käyttäneet Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Se on myös mukana venäläisten sotilasilma-alusten kehitys- ja nykyaikaistamistyössä. Irkut Corporation on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
116. |
MMZ Avangard (venäjäksi: АО ”ММЗ ”АВАНГАРД””) |
Osoite: Klary Tsetkin street 33, 125130, Moscow, Russian Federation Puh. +7 (495) 639-99-90 Verkkosivusto: https://mmzavangard.ru/ Sähköposti: avangardmos@mmza.ru Lähellä olevat yhteisöt: JSC Concern VKO ”Almaz-Antey” |
Venäläinen puolustusalan urakoitsija, joka toimittaa aseita Venäjän asevoimille. Se valmisti S-300- ja S-400-ohjusjärjestelmissä käytettäviä ohjuksia, joita Venäjän asevoimat ovat käyttäneet Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. MMZ Avangard on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
117. |
JSC A.N. Ganichev Scientific and Production Association ”SPLAV” (venäjäksi: АО ”Научно-производственное объединение ”СПЛАВ” имени А. Н. Ганичева”) alias JSC NPO ”Splav” (venäjäksi: АО НПО ”Сплав”) |
Osoite: Shcheglovskaya zaseka Str. 33, Tula, 300004 Russian federation |
Venäläinen asevalmistaja, joka toimittaa aseita Venäjän asevoimille. Se valmisti BM-27 Uragan- ja BM-30 Smerch -raketinheittimiä, joita Venäjän asevoimat ovat käyttäneet Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Venäjän asevoimat käyttivät BM-27 Uragan- ja BM-30 Smerch -raketinheittimiä ukrainalaisiin siviilikohteisiin suunnatuissa rypäleaseiskuissa, jotka aiheuttivat runsaasti henkilövahinkoja. NPO Slav on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
118. |
Keskusvaalilautakunta |
Osoite: 109012, Bol’shoy Cherkassky Pereulok, Building 9, Moscow, Russian Federation. Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtiollinen elin Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.6.2002 federaation lailla nro 67-FZ Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation hallitus |
Venäjän federaation keskusvaalilautakunta on Venäjän valtiollinen elin, joka vastaa Venäjän federaation vaalien ja kansanäänestysten järjestämisestä. Keskusvaalilautakunta vastaa laittomien kansanäänestysten järjestämisestä Ukrainan miehitetyillä alueilla ja on näin ollen vastuussa sellaisista toimista ja politiikoista ja tukee ja panee täytäntöön sellaisia toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
6.10.2022 |
|
119. |
Shahed Aviation Industries Alias Shahed Aviation Industries Research Center صنایع هوایی شاهد مرکز تحقیقات صنایع هوایی شاهد |
|
Shahed Aviation Industries on islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimiin yhteydessä oleva Iranissa toimiva yritys, joka vastaa iranilaisten miehittämättömien ilma-alusten Shahed-sarjan suunnittelusta ja kehittämisestä. Shahed-sarjan drooneja on toimitettu Venäjän federaatiolle ja niitä käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Shahed Aviation Industries on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.10.2022 |
|
120. |
Islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimat (IRGC ASF) نیروى هوافضاى یپاه پاسیاران انقلاب سلامی (alias IRGC Air Force) |
|
Islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimat (IRGC ASF) vastaa Iranin miehittämättömien ilma-alusten (UAV) kehittämisohjelmasta, johon kuuluvat osana Shahed-136- ja Mohajer-6-droonit, joita Venäjän federaatio käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. IRGC ASF on Iranin miehittämättömien ilma-alusten pääasiallinen käyttäjä, ja sillä on tärkeä rooli droonien toimittamisessa Iranin kansainvälisille liittolaisille, myös Venäjän federaatiolle. IRGC ASF on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
14.11.2022 |
|
121. |
Qods Aviation Industries صنایع هوایی قدس (alias Qods Aeronautics Industries) |
|
Qods Aviation Industries on iranilainen yhtiö, joka suunnittelee ja valmistaa miehittämättömiä ilma-aluksia (UAV). Se on Iranin puolustus- ja asevoimien logistiikkaministeriön (MODAFL) alaisuudessa toimivan valtio-omisteisen yrityksen Iran Aviation Industries Organization (IAIO) tytäryhtiö. Qods Aviation Industries valmistaa Mohajer-6-drooneja, joita on toimitettu Venäjän federaatiolle ja käytetty hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Qods Aviation Industries on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
14.11.2022 |
|
122. |
Design and Manufacturing of Aircraft Engines (DAMA) طراحی و ساخت موتور هواپیما |
Osoite: Shishesh Mina Street, Karaj Special Road, Teheran, Iran Rekisteröintinumero: 14005160213 Päätoimipaikka: Iran |
Design and Manufacturing of Aircraft Engines (DAMA) on iranilainen yhtiö. DAMA osallistuu tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon islamilaisen vallankumouskaartin ilmavoimien (IRGC AF) omistaman, iranilaisia miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia koskevan ohjelman puitteissa. DAMA on peiteyhtiö, joka suoritti salaisia hankintoja Iranin Aircraft Manufacturing Industries -yhteisölle (HESA), joka on sidoksissa Iranin puolustus- ja asevoimien logistiikkaministeriöön (MODAFL). Iran on myynyt Venäjän federaatiolle monenlaisia miehittämättömiä ilma-aluksia, mukaan lukien DAMAn kehittämä Shahed-171. Venäjän federaatio on käyttänyt miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. DAMA tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
123. |
Islamic Revolutionary Guard Corps Research and Self-Sufficiency Jihad Organization (IRGC SSJO) سازمان جهاد خودکفایی و تحقیقات سپاه |
Osoite: Teheran ja Isfahan, Iran Yhteisötyyppi: Sotilasalan toimeksisaaja Rekisteröintipaikka: Teheran, Iran Rekisteröintipäivä: 1993 Päätoimipaikka: Iran Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC) |
Islamic Revolutionary Guard Corps Research and Self-Sufficiency Jihad Organization (IRGC SSJO) on tutkimus- ja kehitysyksikkö, joka kehittää ja valmistaa maatutkia, viestintäjärjestelmiä, aseita, taisteluajoneuvoja ja sähköisiä kybersodankäyntivälineitä. Islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) osana IRGC SSJO on osallistunut iranilaisten miehittämättömien ilma-alusten kehittämiseen liittyvään tutkimukseen ja kehittämiseen sekä hankintatoimintaan. Niistä osa on Venäjän federaation käytössä Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. IRGC SSJO tukee näin ollen aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
124. |
Oje Parvaz Mado Nafar Company (Mado) شرکت اوژه پرواز مادو نفر (مادو) (alias Owj Parvaz Mado Nafar Company LLC) |
Osoite: 1106, 11 Hemmat Corner, Hemmat Square, Hemmat Boulevard, Shokuhieh Industrial Town, Qom Province, 3718116354, Iran Rekisteröintinumero: 10590042155 |
Oje Parvaz Mado Nafar Company (Mado) on Iraniin sijoittautunut yhtiö, joka on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten komponenttien valmistukseen. Mado on valmistanut miehittämättömien ilma-alusten moottoreita islamilaiseen vallankumouskaartiin (IRGC) yhteydessä oleville yhteisöille, mukaan lukien miehittämättömissä Shahed-136-ilma-aluksissa käytettävät moottorit. Venäjän federaatio käyttää miehittämättömiä Shahed-136-ilma-aluksia nimellä Geran-2 hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Mado tukee näin ollen aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
125. |
Paravar Pars Company (شرکت پراور پارس) (alias Paravar Pars Aerospace Research and Engineering Services; Paravar Pars Aerospace Research Institute; Paravar Pars Engineering and Services Aerospace Research Company; Paravar Pars; Pravarpars Engineering Research and Design Company) |
Päätoimipaikka: 13 km Shahid Babaein valtatietä, Imam Hossein -yliopiston jälkeen, Telo Roadin vieressä, Teheran, Iran Sähköposti: info@paravar-pars.com Rekisteröintinumero: 10101373495 |
Paravar Pars Company on tiiviisti yhteydessä islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) määräysvallassa olevaan Imam Hossein -yliopistoon. Paravar Pars Company on valmistanut miehittämättömiä ilma-aluksia IRGC:n ilmavoimille (IRGC AF) ja testannut miehittämättömiä ilma-aluksia IRGC:n laivastoa varten. Paravar Pars Company osallistui erityisesti IRGC AF:n kehittämää iranilaista miehittämätöntä Shahed-171-ilma-alusta koskevaan tutkimukseen, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän federaatio käyttää Iranissa valmistettuja miehittämättömiä Shahed-171-ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Paravar Pars Company tukee näin ollen aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
12.12.2022 |
|
126. |
CREDIT BANK OF MOSCOW (venäjäksi: Московский кредитный банк) |
Osoite: 2 Lukov pereulok, building 1, Moskova 107045, Venäjän federaatio Verkkosivut: https://mkb.ru/ Puhelin: +7 (495) 777-48-88 Sähköposti: info@mkb.ru Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1992 Rekisteröintinumero: 1027739555282 Verotunnistenumero: 7734202860 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Credit Bank of Moscow on Venäjän suurin valtiosta riippumaton julkinen pankki ja Venäjän kuudenneksi suurin rahoituslaitos. Se on Venäjän federaation hallitukselle järjestelmän kannalta merkittävä rahoituslaitos. Pankki toimii rahoituspalvelujen alalla, jolla on strategista merkitystä Venäjän taloudelle ja joka tuottaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Credit Bank of Moscow saa valtiontukea. Toukokuussa 2022 se sai hallitukselta kullan vientiluvan. Näin ollen se hyötyy suoraan Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Credit Bank of Moscow toimii näin ollen sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Credit Bank of Moscow hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
127. |
JSC ”DALNEVOSTOCHNIY BANK” (JSC ”Far Eastern Bank”) (venäjäksi: АО ”ДАЛЬНЕВОСТОЧНЫЙ БАНК”) |
Osoite: 27, Verkhneportovaya Street, Vladivostok 690990, Venäjän federaatio Verkkosivut: http://www.dvbank.ru/ Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.11.1990 Rekisteröintinumero: 1022500000786 Verotunnistenumero: 2540016961 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
Dalnevostochny Bank on yksi Venäjän Kaukoidän suurimmista pankeista ja tärkeä rahoituslaitos Venäjän federaation hallitukselle. Pankki toimii rahoituspalvelujen alalla, jolla on strategista merkitystä Venäjän taloudelle ja joka tuottaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Dalnevostochny Bank on myös yksi pankeista, joilla on lupa tarjota pankkitukea Venäjän valtion puolustusta koskeviin sopimuksiin, ja se osallistuu moniin valtion ohjelmiin. Näin ollen se on strategisesti tärkeä Venäjän hallitukselle Ukrainaa vastaan käytävän hyökkäyssodan yhteydessä. Dalnevostochny Bank toimii näin ollen sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Dalnevostochny Bank antaa rahoitustukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
128. |
United Russia (venäjäksi: Единая Россия) |
Osoite: 39th Building, Kutuzovsky Prospekt, Moscow 121170, Russian Federation Puhelin: (495) 786-82-89 Verkkosivut: https://er.ru Sähköposti: post@edinros.ru OGRN: 1037739350934 INN: 7702330228 |
United Russia (Yhtenäinen Venäjä) on Kremlin-mielinen poliittinen puolue. Sen puheenjohtajana toimii entinen Venäjän presidentti Dmitry Medvedev. Se tuki hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueiden laitonta ja tunnustamatonta liittämistä Venäjään. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
129. |
Venäjän federaation viestinnän, tietotekniikan ja joukkoviestinnän valvontavirasto (Roskomnadzor) (venäjäksi: Федеральная служба по надзору в сфере связи, информационных технологий и массовых коммуникаций (Роскомнадзор)) |
Osoite: Kitaygorodsky Ave 7 / 2, Moscow 109992, Russian Federation Puhelin: +7 (495) 983-33-93 Sähköposti: rsoc_in@rkn.gov.ru Verkkosivut: https://rkn.gov.ru/ OGRN: 1087746736296 INN: 7705846236 |
Roskomnadzor on Venäjän valtion virasto, joka vastaa viestinnästä, tietotekniikasta ja joukkoviestimistä. Se on toteuttanut riippumattomia tiedotusvälineitä koskevaa valtion sensuuripolitiikkaa. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alettua se rajoitti merkittävästi Venäjän yhteiskunnan tiedonsaantia, kannatti sotaa tukevaa propagandaa ja otti käyttöön sotasensuurin sodanvastaisen toisinajattelun vaientamiseksi. Se määräsi venäläiset tiedotusvälineet käyttämään ainoastaan hallituksen virallisten lähteiden toimittamia tietoja raportoidessaan Ukrainaan kohdistuvasta hyökkäyssodasta. Se kielsi sanojen ”hyökkäys” tai ”sota” käytön ja kehotti käyttämään sen sijaan ilmaisua ”erityisoperaatio”. Se kielsi raportoimasta Venäjän sotilashenkilöstön ja Ukrainan siviiliväestön lukuisista kuolonuhreista. Se varoitti tiedotusvälineitä julkaisemasta Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin haastattelua. Se sulki verkkosivustot, jotka eivät noudattaneet sen määräyksiä, ja vaati tuomioistuimia rankaisemaan tiedotusvälineitä, jotka eivät noudattaneet sääntöjä. Lisäksi se esti pääsyn Facebookin ja Twitterin (nykyinen ”X”) sosiaalisen median alustoihin estääkseen niitä jakamasta tietoja sodasta. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
130. |
New People (venäjäksi: Новые люди) |
Osoite: Bolshoy Trekhgornyy Pereulok, building 11, entrance 2, Moscow 123022, Russian Federation Puhelin: +7 (800) 550-10-39 Verkkosivut: https://newpeople.ru/ Sähköposti: info@newpeople.ru OGRN: 1207700135972 INN: 9706005582 |
New People on venäläinen poliittinen puolue. Se tuki Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueiden laitonta ja tunnustamatonta liittämistä Venäjään. Se perusti myös alueellisen haaraosaston niin sanottuun ”Donetskin kansantasavaltaan”. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
131. |
Liberal Democratic Party of Russia (venäjäksi: Либерально-демократическая партия России) |
Osoite: 1st Basmanny Lane, building 3, entrance 1, Moscow 107045, Russian Federation Puhelin: +7 (495) 530-62-62 Verkkosivut: https://ldpr.ru/ Sähköposti: office@ldpr.ru OGRN: 1027739646550 INN: 7708192743 |
Liberal Democratic Party of Russia on venäläinen poliittinen puolue. Se tuki Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueiden laitonta ja tunnustamatonta liittämistä Venäjään. Se on myös perustanut useita alueellisia haaraosastoja Ukrainan miehitetyille alueille. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
132. |
Just Russia – Patriots – For Truth (venäjäksi: ”Справедливая Россия – Патриоты – За правду”) |
Osoite: Kotipaikka: 29 Bolshaya Tatarskaya St. Moscow 115184, Russian Federation Postiosoite: 14 Akademika Pilugina str., entr. 2, 117393, Moscow, Russian Federation Puhelin: +7 495 787 85 15 Verkkosivut: https://spravedlivo.ru/main Sähköposti: info@spravedlivo.ru OGRN: 1027746003438 INN: 7703367439 |
Just Russia – Patriots – For Truth on venäläinen poliittinen puolue. Se tuki Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueiden laitonta ja tunnustamatonta liittämistä Venäjään. Se on myös perustanut useita alueellisia haaraosastoja Ukrainan miehitetyille alueille. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
133. |
Venäjän federaation kommunistinen puolue (venäjäksi: Коммунистическая партия Российской Федерации) |
Osoite: 3 Maly Sukharevsky Pereulok, bldg. 1, Moscow, 103051, Russian Federation Puhelin: + 7-495-692-7646 Verkkosivut: https://kprf.ru/ Sähköposti: inter@kprf.ru OGRN: 1027739165640 INN: 7704116332 |
Venäjän federaation kommunistinen puolue on venäläinen poliittinen puolue. Se tuki Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä Ukrainan Donetskin, Luhanskin, Zaporižžjan ja Hersonin alueiden laitonta ja tunnustamatonta liittämistä Venäjään. Se on myös perustanut useita alueellisia haaraosastoja Ukrainan miehitetyille alueille. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
134. |
JSC CENTRAL RESEARCH INSTITUTE ”BUREVESTNIK” (venäjäksi: АО ЦЕНТРАЛЬНЫЙ НАУЧНО-ИССЛЕДОВАТЕЛЬСКИЙ ИНСТИТУТ ”БУРЕВЕСТНИК”) |
Osoite: Sormovskoe highway 1a, Nižny Novgorod, Nižny Novgorodin alue, Venäjän federaatio (HQ) Verkkosivusto: https://www.burevestnik.com/products_engl/history.html Puhelin: +7 (831) 241-12-42 Sähköposti: mail@burevestnik.com Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1085259003664 Verotunnistenumero: 5259075468 |
JSC CENTRAL RESEARCH INSTITUTE ”BUREVESTNIK” on venäläinen aseteollisuusyritys. Olemassaolonsa aikana (vuodesta 1970) yritys kehitti noin 400 erilaista ase- ja sotilastarviketyyppiä. Se tunnetaan parhaiten seuraavien aseiden valmistamisesta: tykistölaitteet merivoimien tykistölle AK-176, A-190; liikkuvat kranaatinheittimet (tyypit 2B11, 2K32, 2C12, 2B25), haupitsit 2C35 ja muut. JSC CENTRAL RESEARCH INSTITUTE ”BUREVESTNIK” toimittaa Venäjän asevoimille valmistamiaan erilaisia kranaatinheittimiä, joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. JSC CENTRAL RESEARCH INSTITUTE ”BUREVESTNIK” on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
135. |
LIMITED LIABILITY COMPANY ”VOLGOGRAD MACHINE-BUILDING COMPANY ”VGTZ”” (venäjäksi: ОБЩЕСТВО С ОГРАНИЧЕННОЙ ОТВЕТСТВЕННОСТЬЮ ”ВОЛГОГРАДСКАЯ МАШИНОСТРОИТЕЛЬНАЯ КОМПАНИЯ ”ВГТЗ””) |
Osoite: square Im. Dzerzhinskogo 1, 400006, Volgograd, Volgogradskajan alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Volgogradin alue, Volgograd, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.11.2002 Rekisteröintinumero: 1023402461752 Verotunnistenumero: 3441023695 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjä |
LLC ”Volgograd Machine Building Company ”VGTZ”” on venäläinen maihinnousuun tarkoitettujen taisteluajoneuvojen kehittäjä ja valmistaja. LLC ”Volgograd Machine Building Company ”VGTZ”” kehittää ja valmistaa taisteluajoneuvoja BMD-4M:stä, BTR-MDM:stä nykyaikaistettuihin jalkaväen taisteluajoneuvoihin BMP-2 ja BMP-3, joita Venäjän armeija käyttää Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. LLC ”Volgograd Machine Building Company ”VGTZ”” on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. LLC ”Volgograd Machine Building Company ”VGTZ”” hyötyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta, koska se osallistuu taisteluajoneuvojen toimittamiseen Venäjän asevoimille ja hyötyy siten suoraan kasvavasta aseiden tarpeesta. Kasvavan aseiden tarpeen vuoksi LLC ”Volgograd Machine Building Company ”VGTZ”” hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
136. |
JSC Bryansk Automobile Plant JSC ”BAZ” (venäjäksi: AO ”Брянский автомобильный завод” АО ”БАЗ”) |
Osoite: 1 Staleliteynaya ul., Brjansk, 241035, Brjanskajan alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Brjanskin alue, Brjansk, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.4.2008 Rekisteröintinumero: 1083254005141 Verotunnistenumero: 3255502838 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjä |
JSC Bryansk Automobile Plant on ainoa venäläinen valmistaja, joka valmistaa erityisiä pyörillä varustettuja alustoja ja traktoreita (SKST), jotka ovat hyvin maastokäyttöisiä ja jotka muodostavat perustan nykyisten ja tulevien ilma-, raketti- ja avaruuspuolustusvälineiden kuljetusalustoille ja joita käytetään aktiivisesti osana liikkuvia tutkatiedusteluvälineitä, pioneeritukea ja moniputkisten raketinheitinten järjestelmiä. JSC Bryansk Automobile Plant valmistaa erityisiä pyörillä varustettuja alustoja ja traktoreita, joita käytetään S-350-, S-400- ja Tor-M2- ilmatorjuntaohjusjärjestelmien ja muiden avaruuspuolustusjärjestelmien sijoitteluun. Venäjän armeija käyttää kyseisiä ilmatorjuntajärjestelmiä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC Bryansk Automobile Plant on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC Bryansk Automobile Plant hyötyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta, koska se osallistuu erityisten pyörillä varustettujen alustojen ja traktoreiden toimittamiseen Venäjän asevoimien ilmatorjuntajärjestelmille ja hyötyy siten suoraan kasvavasta aseiden tarpeesta. Kasvavan aseiden tarpeen vuoksi JSC Bryansk Automobile Plant hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
137. |
”JSC MACHINE BUILDING COMPANY ”VITYAZ”” (venäjäksi: АО ”МАШИНОСТРОИТЕЛЬНАЯ КОМПАНИЯ ”ВИИТЯЗЬ””) |
Osoite: 2 Industrialnoe sh., Išimbai, Baškortostanin tasavalta, Venäjän federaatio (HQ) Rekisteröintinumero: 1050202782277 Verotunnistenumero: 0261013879 Puhelin: +7 347 942-47-87 Sähköposti: vityaz@bolotohod.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö |
”JSC MACHINE BUILDING COMPANY ”VITYAZ”” (tai JSC VITYAZ) on venäläinen yritys, joka kehittää, valmistaa, käyttää ja korjaa panssaroituja sotilasajoneuvoja. Se on DT-30 ”Vityaz” -ajoneuvon patentoitu tuottaja. JSC VITYAZ toimittaa ja valmistaa Venäjän asevoimille kaksinivelisiä sotilasmaastoajoneuvoja DT-30 ”Vityaz”, joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. JSC VITYAZ on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
138. |
JSC KAZAN OPTICAL AND MECHANICAL PLANT (JSC KOMZ) (venäjäksi: АО КАЗАНСКИЙ ОПТИКО-МЕХАНИЧЕСКИЙ ЗАВОД (AO КОМЗ)) |
Osoite: st. Lipatova, 37, Kazan, Tatarstanin tasavalta, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1021603617188 Verotunnistenumero: 1660004229 Puhelin: +7(843) 235-80-35 Verkkosivut: https://komzrt.ru/ Sähköposti: Info@komzrt.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö |
JSC KOMZ on venäläinen monialainen yritys, joka on erikoistunut optisten laitteiden ja elektronisten sodankäyntilaitteiden (mukaan lukien tutkat, kiikarit jne.) kehittämiseen ja tuotantoon. JSC KOMZ valmistaa elektronisia sodankäyntijärjestelmiä Moskova-1 (Москва-1), Rychag-AV (Рычаг-АВ) ja Quicksilver-BM (Ртуть-БМ), joita toimitetaan Venäjän asevoimille ja joita käytetään Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. JSC KOMZ on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC KOMZ hyötyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta, koska se osallistuu elektronisten sodankäyntijärjestelmien toimittamiseen Venäjän asevoimille ja hyötyy siten suoraan kasvavasta aseiden tarpeesta. Kasvavan aseiden tarpeen vuoksi JSC KOMZ hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
139. |
JSC ENIKS (venäjäksi: АО ”ЭНИКС”) |
Osoite: st. Korolenko 120, Kazan, Tatarstanin tasavalta, Venäjän federaatio Puhelin: +7 (843) 212-07-08 Verkkosivut: https://enics.aero/ Sähköposti: uav@enics.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.6.2003 Rekisteröintinumero: 1031632202227 Verotunnistenumero: 1661009974 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC ENIKS on venäläinen yritys, joka kehittää, valmistaa, käyttää ja korjaa ilmamaalijärjestelmiä ja miehittämättömiä ilma-aluksia, kaukovalvontajärjestelmiä ja muita sodankäyntivälineitä. JSC ENIKS toimittaa Venäjän asevoimille valmistamiaan miehittämättömiä ilma-aluksia (Eleron-3 ja Eleron-10), joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. JSC ENIKS on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
140. |
PUBLIC JOINT STOCK COMPANY ’SCIENTIFIC AND PRODUCTION ASSOCIATION ”STRELA”’ (PJSC ’NPO ”STRELA”’) (venäjäksi: ПУБЛИЧНОЕ АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ’НАУЧНО-ПРОИЗВОДСТВЕННОЕ ОБЪЕДИНЕНИЕ ”СТРЕЛА”’) |
Osoite: M. Gorki -katu 6, 300002, Tula, Tulan alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: M. Gorky -katu 6, 300002, Tula, Tulan alue, Venäjän federaatio. Rekisteröintipäivä: 23.9.2002 Kansallinen rekisterinumero: 1027100517256 Verotunnistenumero: 7103028233 |
Tiede- ja tuotantoyhdistys, julkinen osakeyhtiö (PJSC) ”STRELA” on maan- ja merenpinnan kohteiden valvontaan ja havaitsemiseen käytettävien tutkalaitteiden kehittämiseen ja valmistamiseen erikoistunut yritys. Yritys kehittää ja valmistaa: taistelukentän valvontatutkia, vastatykistötutkia, tykinpiipun nopeustutkia, asevalvontatutkia, ilmakuljetteisia välineitä ilmapuolustuksen ilmatorjuntaohjuksia varten ja siviilitutkien turvallisuusjärjestelmiä. Yhdistys on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey -ilmapuolustuskonsernia, ja se on johtava organisaatio, joka koordinoi toimia asianomaisella teknologian alalla. Almaz-Antey-konserni kuuluu valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavalle liittovaltion virastolle. Yritys kehittää ja tuottaa patteriston torjunnassa (tykistön paikannuksessa) käytettävää tutkakompleksia Zoopark-1M, kannettavien tutkien havainnoinnissa käytettävää maa-asemaa SNAR-10M1, erityistä taistelukäyttöön tarkoitettua tiedusteluajoneuvoa SBRM Tigr (”Tiger”), ja muita sotilastuotteita, joita Venäjä käyttää tai käytti laittomassa hyökkäyksessä Ukrainaan vuonna 2022. |
16.12.2022 |
|
|
|
|
РJSC tiede- ja tuotantoyhdistys ”STRELA” on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
141. |
JSC IZHEVSK ELECTROMECHANICAL PLANT ”KUPOL” (venäjäksi: ИЖЕВСКИЙ ЭЛЕКТРОМЕХАНИЧЕСКИЙ ЗАВОД ”КУПОЛ”) |
Osoite: Pesochnaya str. 3, Iževsk, Udmurtian tasavalta, Venäjän federaatio (HQ) Rekisteröintinumero: 1021801143374 Verotunnistenumero: 1831083343 Puhelin: +7 (3412) 72-22-09 Sähköposti: iemz@kupol.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 23.4.2002 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjä |
JSC IZHEVSK ELECTROMECHANICAL PLANT ”KUPOL” (tai JSC IEMZ ”KUPOL”) on venäläinen yhtiö, joka kehittää, valmistaa, käyttää ja korjaa Tor-ohjusjärjestelmiä, jotka ovat kaikkiin sääoloihin soveltuvia, matalan tai keskikorkeuden lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä, jotka on suunniteltu tuhoamaan lentokoneita, helikoptereita, risteilyohjuksia jne. JSC IZHEVSK ELECTROMECHANICAL PLANT ”KUPOL” toimittaa Venäjän asevoimille Tor-ohjusjärjestelmiä, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC IZHEVSK ELECTROMECHANICAL PLANT ”KUPOL” on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
142. |
JSC VOSTOCHNAIA VERF (venäjäksi: АО ”ВОСТОЧНАЯ ВЕРФЬ”) |
Osoite: st. Heroes of the Pacific 1, Vladivostok, Primorjen aluepiiri, Venäjän federaatio (HQ) Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 6.8.1994 Rekisteröintinumero: 1022501797064 Verotunnistenumero: 2537009643 Päätoimipaikka: Venäjä |
JSC VOSTOCHNAIA VERF on venäläinen laivanrakennusyhtiö. Sen tiedetään myös osallistuvan tietyn tyyppisten miinanraivausalusten ja erilaisten maihinnousualusten (kuten Project 11770) valmistukseen. Julkisten lähteiden mukaan joitakin JSC VOSTOCHNAIA VERFin valmistamia maihinnousualuksia käytettiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. JSC VOSTOCHNAIA VERF toimittaa Venäjän asevoimille valmistamiaan maihinnousualuksia, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC VOSTOCHNAIA VERF on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
143. |
LLC ”HOLDING COMPANY ’EGO-HOLDING’” (venäjäksi: ООО ”ХОЛДИНГОВАЯ КОМПАНИЯ ’ЭГО-ХОЛДИНГ”’) |
Osoite: Butlerova-katu, 13, A, huone 20H, 195256, Pietari Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Butlerova-katu, 13, A, huone, 20H, 195256, Pietari Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 10.10.1997 Kansallinen rekisterinumero: 1027802486580 Verotunnistenumero: 7804070635 |
LLC ”HOLDING COMPANY ’EGO-HOLDING’” sisältää useita sotilasteollisuusyrityksiä, jotka ovat markkinajohtajia Venäjän federaation puolustusteollisuuden alalla radioviestinnän ja sähköisen sodankäynnin laitteiden ja järjestelmien kehittämisessä ja valmistuksessa. Tällaisia yrityksiä ovat muun muassa NPO Zavod ”Volna”, NTI ”Radiosvyaz” ja ”PKB RIO”. Yksi niistä, JSC Scientific and Investment Enterprise ”Protek”, kehittää ja tuottaa automaattisia häirintäasemia R-330Zh ”Zhitel”, joita Venäjä käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. LLC ”HOLDING COMPANY ’EGO-HOLDING’” osti JSC Scientific and Investment Enterprise ”Protek” -yrityksen tammikuussa 2013. Näin ollen LLC ”HOLDING COMPANY ’EGO-HOLDING’”, joka omistaa useita sotilasteollisuusyrityksiä, on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
144. |
JSC A.E. NUDELMAN DESIGN BUREAU OF PRECISION MACHINE BUILDING (KB TOCHMASH) (venäjäksi: АО КОНСТРУКТОРСКОЕ БЮРО ТОЧНОГО МАШИНОСТРОЕНИЯ ИМ. А. Э. НУДЕЛЬМАНА (КБ ТОЧМАШ)) |
Osoite: str. Vvedensky, 8, Moskova, Venäjän federaatio (HQ) Rekisteröintinumero: 1117746904417 Verotunnistenumero: 7728789425 Verkkosivut: http://www.kbtochmash.ru/ Puhelin: +7 (495) 333-01-65 Sähköposti: mail@kbtochmash.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
KB TOCHMASH on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia ja venäläinen aseiden kehittäjä, joka valmistaa monenlaisia ilmapuolustusjärjestelmiä, MANPADS-järjestelmiä, ohjuksia, ja myös tarkkoja aseita. KB TOCHMASH valmistaa Strela-10- ja Sosna-R-ilmapuolustusjärjestelmiä, joita käytetään laajalti Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa vuonna 2022. JSC TOCHMASH on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC TOCHMASH hyötyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta, koska se osallistuu ilmapuolustusjärjestelmien toimittamiseen Venäjän asevoimille ja hyötyy siten suoraan kasvavasta aseiden tarpeesta. Näin ollen KB TOCHMASH hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
145. |
JSC Automobile Plant URAL (venäjäksi: АО Автомобильный завод ”УРАЛ”) |
Osoite: 1 Avtozavodtsev Prospect, Miass, Tšeljabinskin alue, 456304 Venäjän federaatio Verkkosivut: https://uralaz.ru/ Puhelin: +7 (3513) 55-49-83 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Tšeljabinskin alue, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.6.2000 Rekisteröintinumero: 1027400870826 Verotunnistenumero: 7415029289 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Automobile Plant URAL on venäläinen kuorma-autojen valmistaja ja yksi Venäjän asevoimien tärkeimmistä panssaroitujen kuorma-autojen toimittajista. Automobile Plant URAL osallistuu Venäjän suurten ajoneuvojen Typhoon-ohjelmaan. Typhoon on vuodesta 2014 käytössä ollut sarja venäläisiä miinojen ja väijytyksen kestäviä (MRAP) panssaroituja taisteluajoneuvoja. Typhoon-kuorma-autot on rekisteröity Venäjän valtiolliseen aseohjelmaan. Nämä ajoneuvot kootaan Automobile Plant URAL -yrityksessä valtiolta saadulla sopimuksella Venäjän puolustusministeriön kanssa. Ural Automobile Plant valmistaa Ural-4320- ja Typhoon-ajoneuvoja, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa vuonna 2022. Automobile Plant URAL on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Automobile Plant URAL hyötyy Venäjän Ukrainaa vastaan käymästä hyökkäyssodasta, koska se osallistuu panssaroitujen kuorma-autojen toimittamiseen Venäjän asevoimille ja hyötyy siten suoraan kasvavasta aseiden tarpeesta. Näin ollen Automobile Plant URAL hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
146. |
RESEARCH DESIGN BYURO ”NOVATOR” (venäjäksi: ОПЫТНОЕ-КОНСТРУКТОРСКОЕ БЮРО ”НОВАТОР”) |
Osoite: Prospekt Kosmonavtov, 18, Jekaterinburg, Sverdlovskin alue, Venäjän federaatio (HQ) Rekisteröintinumero: 1026605611339 Verotunnistenumero: 6673092045 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Pääasiallinen toimipaikka: Venäjä |
JSC RESEARCH DESIGN BYURO ”NOVATOR” on venäläinen yritys, joka kehittää, valmistaa, käyttää ja korjaa pitkän kantaman ilmatorjuntaohjuksia, risteilyohjuksia, ballististen ohjusten torjuntaohjuksia ja muita sodankäyntivälineitä. JSC ”NOVATOR” toimittaa Venäjän asevoimille risteilyohjusmallia 3M-54 Kalibr (tunnetaan myös nimillä 3M54-1 Kalibr ja 3M14 Biryuza), jota käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC RESEARCH DESIGN BYURO ”NOVATOR” on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
147. |
JSC NAUCHNO-PROIZVODSTVENNOE OBEDINENIE RUSSKIE BAZOVYE INFORMACIONNYE TEHNOLOGII (JSC RPA RUSBITECH) (venäjäksi: АО ”НАУЧНО-ПРОИЗВОДСТВЕННОЕ ОБЪЕДИНЕНИЕ РУССКИЕ БАЗОВЫЕ ИНФОРМАЦИОННЫЕ ТЕХНОЛОГИИ” (АО ”НПО РУСБИТЕХ”)) |
Osoite: Varshavskoe sh. 26 building 11, Moskova, Venäjän federaatio (HQ) Verkkosivut: https://rusbitech.ru/ Puhelin: +7 (495) 648-06-40 Sähköposti: mail@rusbitech.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.9.2008 Rekisteröintinumero: 5087746137023 Verotunnistenumero: 7726604816 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC RPA RUSBITECH on venäläinen teknologiayritys, joka on erikoistunut huipputekniikan ratkaisujen tuotantoon Venäjän täytäntöönpanorakenteille, pääasiassa Venäjän asevoimille. Sen tunnetuin tuote on Astra Linux -niminen tietokoneiden käyttöjärjestelmä, jota käytetään nykyään lähes kokonaan Venäjän asevoimissa. Venäjän armeijan pääesikunnan tietojärjestelmät perustuvat Astra Linux -järjestelmään. Yrityksen tiedetään myös valmistavan APE 5 -tyyppisiä komentopisteitä, joita käytetään aktiivisesti kenttäviestinnässä Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. JSC RPA RUSBITECH on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
148. |
JSC Concern Radio-Electronic Technologies (KRET) (venäjäksi: АО ”Концерн Радиоэлектронные технологии” (КРЭТ)) |
Osoite: Goncharnaya st., 20/1, 109240, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1097746084666 Verotunnistenumero: 7703695246 Puhelin: +7 (495) 587-70-70 Verkkosivut: https://www.kret.tech/ Sähköposti: info@kret.com |
Radio-Electronic Technologies KRET -konserni on Venäjän suurin sotilasalan radioelektroniikkatuotteiden kehittäjä ja valmistaja. Se on Rostecin tytäryhtiö. Se valmisti elektronisen sodankäynnin Krasukha-4-järjestelmiä, joita Venäjän asevoimat käyttivät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
149. |
JSC ”RADIOAVIONIKA” (venäjäksi: АО ”Радиоавионика”) |
Osoite: Troitskiy pr., 4, building B, Pietari, 190005, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027810239555 Verotunnistenumero: 7809015518 Puhelin: +7 (812) 607-50-50 Verkkosivut: http://www.radioavionica.ru Sähköposti: info@radioavionica.ru |
Radioavionika on venäläinen teknologiayritys ja Venäjän federaation asevoimien asetoimittaja. Radioavionika kehitti ja valmisti ”Strelets-M”-tiedustelu-, komento-, valvonta- ja viestintäjärjestelmiä, joita Venäjän asevoimat käyttivät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
150. |
JSC Technodinamika (venäjäksi: AO Технодинамика) |
Osoite: 35, Bolshaya Tatarskaya Str., Bldg. 5, 115184, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1037719005873 Verotunnistenumero: 7719265496 Puhelin: +7 (495) 627-1099 Sähköposti: info@tdhc.ru Verkkosivusto: http://technodinamika.ru |
Technodinamika on aseiden, ampumatarvikkeiden, kemiallisten ja ilmailutuotteiden valmistaja sekä Venäjän federaation asevoimien sotilastarvikkeiden toimittaja. Se on holdingyhtiö, johon kuuluu yli 100 yritystä. Technodinamikan tytäryhtiöt valmistivat KBLA-IVC-mallin miehittämättömiä ilma-aluksia, ISDM Zemledeliye -miinoitusjärjestelmiä ja ampumatarvikkeita BM-27 Uragan -kantoraketeissa käytettyihin raketteihin, ohjattavia, ilmasta laukaistavia Vikhr-ohjuksia ja Tornado-S-raketinheitinjärjestelmiä, joita Venäjän asevoimat käyttivät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
16.12.2022 |
|
151. |
JSC ”Ulan-Ude Aviation Plant” (venäjäksi: АО ”УЛАН-УДЭНСКИЙ АВИАЦИОННЫЙ ЗАВОД”) |
Osoite: Khorinskaya Str. 1, 670009 Ulan-Ude, Burjatian tasavalta, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1020300887793 Verotunnistenumero: 0323018510 Puhelin: +7 (301) 248-0392 Verkkosivusto: https://rabotauuaz.ru/o-predpriyatii#O_predpriyatii Sähköposti: uuaz@uuaz.ru |
Ulan-Ude Aviation Plant on Venäjän federaation asevoimien sopimustoimittaja. Se valmisti Mi-8AMTSh-sotilaskuljetushelikoptereita, joita Venäjän asevoimat käyttivät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
152. |
JSC ”Nizhny Novgorod Plant of the 70th Anniversary of Victory” (venäjäksi: AO ”Нижегородский завод 70-летия Победы”) |
Osoite: Sormovskoje-katu, 21, Nižny Novgorod, 603052, Venäjän federaatio Puh. 7 (831) 249-82-38 Sähköposti: 70Pobeda@nzslp.ru Verkkosivut: https://nzslp.ru/ Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Nižny Novgorod, Venäjä Rekisteröintipäivä: 26.8.2014 Rekisteröintinumero: ИНН/verotunnistenumero: 5259113339 ОГРН/ensisijainen kansallinen rekisterinumero: 1145259004296 Päätoimipaikka: Venäjä |
Nizhny Novgorod Plant of the 70th Anniversary of Victory on Venäjän puolustusteollisuuden tehdas. Nizhny Novgorod Plant of the 70th Anniversary of Victory -tehtaan tehtävänä on tuottaa kehittyneitä aseita ja puolustustarvikkeita, joilla varmistetaan Venäjän valtion puolustusmääräyksen ja valtion puolustusmateriaaliohjelman täytäntöönpano. Tällainen tuotanto on tarpeen, jotta voidaan säilyttää Venäjän federaation hallituksen yleinen kyky jatkaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Tehdas valmistaa muun muassa S-400:aa, jota Venäjä käytti hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Nizhny Novgorod Plant of the 70th Anniversary of Victory -tehdas helpottaa ja tukee myös venäläisen puolisotilaallisen järjestön Yunarmiyan toimintaa, joka tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja levittää sotaa koskevaa Venäjän propagandaa. Näin ollen se on vastuussa aineellisen tai taloudellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
16.12.2022 |
|
153. |
JSC Votkinsk Machine Building Plant (venäjäksi: AO ”Воткинский завод”) |
Osoite: Kirov katu, 2427430 Votkinsk, Udmurtin tasavalta, Venäjän federaatio Puh. +7 (34145) 6-53-53 Sähköposti: zavod@vzavod.ru Verkkosivut: https://vzavod.ru/ Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Votkinsk, Udmurtin tasavalta Venäjä Rekisteröintipäivä: 1.10.2010 Rekisteröintinumero: ИНН/verotunnistenumero: 1828020110 |
Votkinsk Plant on Venäjän puolustusteollisuuden tehdas, joka valmistaa Venäjälle strategisesti tärkeitä aseita. Se on ainoa laatuaan oleva tehdas Venäjällä. Se valmistaa muun muassa Iskander- ja Tochka-U- järjestelmien ohjuksia ja ampumatarvikkeita, joita Venäjä on käyttänyt hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Näin ollen se on vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
16.12.2022 |
|
|
|
ОГРН/ensisijainen kansallinen rekisterinumero: 1101828001000 Päätoimipaikka: Venäjä |
|
|
|
154. |
PJSC ”Motovilikhinskiye Zavody” (venäjäksi: Публичное акционерного общество специального машиностроения и металлургии ‘Мотовилихинские заводы’ ПАО ‘Мотовилихинские заводы’) |
Osoite: Venäjän federaatio, 614014, Perm, katu 1905, rakennus 35 Verkkosivut: http://mz.perm.ru/ Puhelinnumero: +7 (342) 264-70-00 Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Perm, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.12.1992 Rekisteröintinumero: 1025901364708 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
PJSC Motovilikhinskiye Zavody on julkinen venäläinen aseiden ja ampumatarvikkeiden valmistaja. Sitä hallinnoi valtionyhtiö Rostecin ”RT-Capital”-yhtiö. PJSC Motovilikhinskiye Zavodyn päätoimialana on sotilastarvikkeiden, kuten tykistön, kranaatinheitinten ja raketinheitinten tuotanto. PJSC Motovilikhinskiye Zavody kehittää ja valmistaa Grad-, Smerch-, Tornado-G- ja Tornado-S- raketinheitinjärjestelmien taistelu- ja kuljetusajoneuvoja. Se on ”Grad”- ja ”Smerch”-tyyppisten sekä niiden muunneltujen versioiden ”Tornado-G”- ja ”Tornado-S” -tyyppisten raskaiden raketinheitinjärjestelmien taistelu- ja kuljetusajoneuvojen ainoa venäläinen valmistaja. PJSC Motovilikhinskiye Zavody valmistaa raskaita raketinheitinjärjestelmiä (MLRS) ”Tornado-G” ja ”Tornado-S”, joita toimitetaan Venäjän asevoimille ja joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. PJSC Motovilikhinskiye Zavody on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. PJSC Motovilikhinskiye Zavody myös hyötyy Ukrainaa vastaan käytävästä hyökkäyssodasta, koska se osallistuu raskaiden raketinheitinjärjestelmien (MLRS) toimittamiseen Venäjän asevoimille ja hyötyy siten suoraan kasvavasta aseiden tarpeesta. Kasvavan aseiden tarpeen vuoksi PJSC Motovilikhinskiye Zavody saa hyötyä Venäjän federaation hallitukselta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
155. |
Venäjän valtion televisio- ja radioyhtiö (VGTRK) (venäjäksi: Всероссиийская государственная телевизионная и радиовещательная компания (ВГТРК)) |
5. Jamskogo Polja -katu 19–21, 125124, Moskova, Venäjän federaatio Verkkosivut: https://vgtrk.ru/ Yhteisötyyppi: liittovaltion rahoittama yritys Rekisteröintipaikka: Pohodnyi Projezd 3-2, 125373, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 14.10.2002 Rekisteröintinumero: 1027700310076 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
VGTRK on mediaholdingyhtiö, jonka määräysvallassa on televisiokanavia, kuten Rossiya 1, Rossiya 24, ja RTR Planeta sekä radioasema Vesti FM ja muita. Se on Venäjän federaation omistuksessa ja määräysvallassa, ja Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin tunnusti sen strategisesti tärkeäksi yritykseksi. Vuonna 2022 Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä Venäjän hallitus lisäsi valtion valvomien tiedotusvälineiden rahoitusta; VGTRK:n on määrä saada 25,2 miljardia ruplaa. VGTRK hyötyy näin ollen niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Ukrainan vakauden horjuttamisesta. VGTRK:n omistamat kanavat tarjoavat lähetysaikaa Olga Skabeyevalle, Dmitry Kiselyoville, Vladimir Solovieville ja muille, jotka levittävät Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan liittyvää propagandaa ja disinformaatiota. VGTRK tukee näin ollen toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja se on lähellä luonnollisia henkilöitä, jotka tukevat tällaisia politiikkoja ja toimia. Lisäksi VGTRK on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
16.12.2022 |
|
156. |
JSC National Media Group (venäjäksi: AO ”Национальная Медиа Группа” (НМГ)) |
Osoite: Prechistenskaya embankment 13, building 1, 119034, Moscow, Russian Federation Verkkosivut: https://nmg.ru/ Puhelin: +7 (495) 988-11-12 Sähköposti: pr@nmg.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 1.2.2008 Rekisterinumero: 1087746152207 Verotunnistenumero: 7704676655 |
National Media Group on mediaholdingyhtiö, jonka määräysvallassa on 28 mediayritystä Venäjällä, mukaan lukien Channel One, Channel 5, REN TV ja STS, 78.ru, valtakunnallinen Izvestija-sanomalehti, Delovoi Peterburg ym. Sen omistaa Bank Rossiya, jonka pääosakas on Yuriy Kovalchuk. NMG:n hallituksen puheenjohtaja on Alina Kabaeva. NMG on näin ollen lähellä sellaisia henkilöitä ja yhteisöjä, joihin kohdistetaan rajoittavia toimenpiteitä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta. NMG:n määräysvallassa olevat tiedotusvälineet levittävät aktiivisesti propagandaa ja disinformaatiota, jotka liittyvät Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. NMG tukee näin ollen toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
157. |
Strategic Culture Foundation (venäjäksi: Фонд стратегической культуры) |
Osoite: Bolšaja Poljanka -katu, 50/1 STR.1, 119180, Moskova, Venäjän federaatio Verkkosivut: https://www.fondsk.ru/ Sähköposti: info@fondsk.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Bolšaja Poljanka -katu, 50/1 STR.1, 119180, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 21.2.2005 Rekisteröintinumero: 1057746290469 Verotunnistenumero: 7706569306 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Strategic Culture Foundation on Venäjän federaation rahoittama organisaatio. Virallisten raporttien mukaan se on lähellä Venäjän tiedustelupalveluja, mukaan lukien SVR. Strategic Culture Foundationin määräysvallassa olevat verkkosivustot strategic-culture.org ja fondsk.ru levittävät Kremlin-mielisiä narratiiveja ja niiden tehtävänä on levittää Kremlin-mielistä disinformaatiota ulkomaiselle yleisölle. Strategic Culture Foundation tukee näin ollen toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Strategic Culture Foundation on vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
16.12.2022 |
|
158. |
ANO TV-Novosti (venäjäksi: АНО ”ТВ-новости”) |
Osoite: Autonomous non-profit organization (ANO) ”TV-Novosti”, BOROVAYA ULITSA, D.3, K.1, Moscow, 111020, Russian Federation Puhelin: +7(499)750-00-75, +7(495)926-28-30, +7(495)649-89-89 Verkkosivut: https://partners.rt.com/contacts/ Sähköposti: info@rttv.ru Rekisterinumero: 1057746595367 Verotunnistenumero: 7704552473 |
TV-Novosti on Venäjän hallitukseen liitetty mediaorganisaatio. Sitä rahoitetaan Venäjän federaation liittovaltion talousarviosta. Alaisuudessaan toimivien tiedotusvälineiden, myös RT:n, kautta se on levittänyt johdonmukaisesti Kreml-mielistä propagandaa ja disinformaatiota ja tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. RT levittää sisällöllään Venäjän hallinnon vääristynyttä narratiivia Ukrainan heikentämiseksi. Se tukee siten laajaa disinformaatiokampanjaa, jolla pyritään heikentämään Ukrainalle annettavaa kansainvälistä tukea. Näin ollen se tuki aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se hyötyi Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2022 |
|
159. |
Venäjän federaation asevoimat (venäjäksi: Вооружённые Силы Российской Федерации ) |
Osoite: Frunzenskaja Naberežnaja 22, Moskova, 119160, Venäjä, Puh. 8 (495) 498-01-84 Verkkosivut: https://mil.ru/ Sähköposti: ps-smi@mil.ru |
Venäjän federaation asevoimat ovat Venäjän federaation sotilasjoukot. Ne käynnistivät 24. helmikuuta 2022 hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Venäjän federaation asevoimien sotilaat syyllistyivät sotarikoksiin ja ihmisoikeusloukkauksiin Ukrainan kansalaisia vastaan, mukaan lukien räjähteiden summittainen käyttö asutuilla alueilla ja hyökkäykset pakenemaan pyrkiviä siviilejä vastaan. Venäjän federaation asevoimien miehittämillä alueilla toteutettiin summittaisia teloituksia, laittomia eristystoimenpiteitä, kidutusta, pahoinpitelyjä, raiskauksia ja muuta seksuaalista väkivaltaa. Venäjän federaation asevoimat ovat näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
160. |
Venäjän federaation kansalliskaarti (venäjäksi: Федеральная служба войск национальной гвардии Российской Федерации) alias Rosgvardiya (venäjäksi: Росгвардия) |
Osoite: 9 Krasnokazarmennaja-katu, 111250 Moskova, Venäjä Puh. +7 495 361 85 79 Verkkosivut: https://rosguard.gov.ru Sähköposti: dvsmi@rosgvard.ru |
Venäjän federaation kansalliskaarti on Venäjän federaation sisäinen asevoima. Se osallistui Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
161. |
Venäjän ilmavoimat (venäjäksi: Воздушно-космические силы) |
Osoite: Frunzenskaja Naberežnaja 22, Moskova, 119160, Venäjä, Puh. 8 (495) 498- 02-09 Verkkosivut: https://structure.mil.ru/structure/forces/air.htm Sähköposti: ps-smi@mil.ru |
Venäjän ilmavoimat ovat Venäjän federaation asevoimien ilma- ja avaruushaara. Ne osallistuivat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Ne ovat näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
162. |
Venäjän maahanlaskujoukot (venäjäksi: ’Воздушно-десантные войска’) |
Osoite: Frunzenskaja Naberežnaja 22, Moskova, 119160, Venäjä, Puh. 8 (495) 962 98 88 Verkkosivut: https://structure.mil.ru/structure/forces/rd/airborne.htm Sähköposti: ps-vdv@mil.ru |
Venäjän maahanlaskujoukot ovat Venäjän federaation asevoimien maahanlaskuhaara. Ne osallistuivat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Ne ovat näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
163. |
Venäjän maavoimat (venäjäksi: ’Сухопутные войска’) |
Osoite: Frunzenskaya Naberežnaja, 22/2, 119160 Moskova, Venäjä Puh. 8 (495) 693 32 56 Verkkosivut: https://eng.mil.ru/en/structure/forces/type/ground.htm Sähköposti: ps-sv@mil.ru |
Venäjän maavoimat ovat Venäjän federaation asevoimien maajoukot. Ne osallistuivat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Ne ovat näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
164. |
Venäjän laivasto (venäjäksi: Военно-морской флот) |
Osoite: Frunzenskaja Naberežnaja 22, Moskova, 119160, Venäjä Puh. +7 (968) 766-17-67 Verkkosivut: https://structure.mil.ru/structure/forces/navy.htm Sähköposti: ps-vmf@mil.ru |
Venäjän laivasto on Venäjän federaation asevoimien merivoima. Venäjän laivaston yksiköt osallistuivat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
165. |
Erikoisjoukot (venäjäksi: Силы специальных операций) |
Osoite: Erikoisjoukkojen komento, sotilasyksikkö 99450, Moskovan alue, Solnetšnogorskin piiri, Senež, Venäjä Sähköposti: ps-smi@mil.ru |
Erikoisjoukot ovat Venäjän federaation asevoimien erikoisjoukot. Erikoisjoukot osallistuivat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Ne ovat näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
166. |
Yleisesikunnan tietokonekeskus (GVC) (venäjäksi: Главный вычислительный центр Генерального штаба (’ГВЦ’)) |
Osoite: Znamenka-katu 19, Moskova, Venäjä Yhteisötyyppi: Venäjän sotilasinstituutti |
Venäjän asevoimien yleisesikunnan tietokonekeskus (GVC) on keskeinen yhteisö Venäjän Ukrainaan, myös siviilikohteisiin, huhti-lokakuussa 2022 tekemissä ohjusiskuissa, joissa kuoli yli 30 ja loukkaantui yli 100 pelkästään lokakuussa 2022. GVC vastaa teknisistä valmisteluista, mukaan lukien Ukrainaan kohdistettavien ohjushyökkäysten kannalta merkityksellisten tietojen laskemisesta. GVC on näin ollen vastuussa sellaisten toimien tai politiikkojen tukemisesta tai täytäntöönpanosta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
167. |
Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan tiedusteluosasto (Главное разведывательное управление Генерального штаба Вооружённых сил Российской Федерации) alias GRU (ГРУ) |
Osoite: Grizodubovoy, 3, Moskova 125252, Venäjä Verkkosivut: https://structure.mil.ru/structure/ministry_of_defence/details.htm?id=9711@egOrganization |
Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan tiedusteluosasto on Venäjän sotilastiedusteluvirasto. Se osallistui Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Se on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikensivät tai uhkasivat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
168. |
JSC ”Zavolzhsky plant of crawler vehicle Plant” (”ZZGT”) (venäjäksi: ЗАО ”Заволжский завод гусеничных тягачей” (ЗЗГТ)) alias JSC ”Zavolzhsky plant of caterpillar tractors” |
Osoite: 606522, Nižni Novgorodin alue, Gorodetskin piiri, Zavolžje, Zheleznodorozhnaya str., 1, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1115248002110 Verotunnistenumero: 5248031980 Verkkosivut: https://zzgt.ru/ Puhelin: + 7 (831) 612 14 00 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 26.9.2011 Rekisteröintipaikka: Nižni Novgorodin alue, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
”Zavolzhsky plant of caterpillar tractors” -yhtiö on venäläinen koneenrakennustehdas, joka valmistaa ja toimittaa GAZ-3344-20-maastoajoneuvoja. ”Zavolzhsky plant of caterpillar tractors” toimittaa Venäjän asevoimille GAZ-3344-20-ajoneuvoja, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. ”Zavolzhsky plant of caterpillar tractors” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
169. |
PUBLIC JOINT STOCK COMPANY ZAVOD TULA (venäjäksi: ПУБЛИЧНОЕ АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”ЗАВОД ТУЛА”) |
Tulan alue, Tula, F. Smirnova str., 28 korp. Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 16.8.2002 Rekisteröintipaikka: Tula, Venäjä Rekisteröintinumero: 1027100592210 Verotunnistenumero: 7104002862 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjä |
PJSC ”ZAVOD TULA” on tärkein kehittäjä ja sarjatoimittaja, joka tarjoaa liikkuvia välineitä säteilytiedustelua sekä kemiallista ja ei-spesifistä biologista tiedustelua varten Venäjän federaation puolustusministeriön säteilysuojelusta sekä kemiallisesta ja biologisesta suojelusta vastaavalle yksikölle. PJSC ”ZAVOD TULA” toimittaa Venäjän asevoimille valmistamiaan säteilytiedusteluajoneuvoja, joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. PJSC ”ZAVOD TULA” on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
170. |
Venäjän keisarillinen legioona alias: Russkiy Imperskiy Legion Saint Petersburg Imperial Legion ”Imperial Legion” ”RIL” (venäjäksi: Русский имперский легион) |
Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio (PO Box 128, Pietari 197022) Rekisteröintipäivä: 2002 |
Venäjän keisarillinen legioona (engl. Russian Imperial Legion) on Stanislav Vorobyovin vuonna 2002 perustaman Venäjän keisarillisen liikkeen (engl. Russian Imperial Movement, RIM) puolisotilaallinen siipi, joka kannattaa valkoista ylivaltaa. Tämä puolisotilaallinen ryhmä taistelee aktiivisesti Venäjän federaation puolesta tämän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sosiaalisessa mediassa Venäjän keisarillinen legioona kuvailee osallistuvansa Venäjän Ukrainaa vastaan käymään sotaan ”edistämällä tiedustelu- ja hyökkäysoperaatioita”. Venäjän keisarillinen legioona on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
171. |
Venäjän keisarillinen liike alias: RIM; Russkoye Imperskoye Dvizheniye (venäjäksi: Русское имперское движение) |
Rekisteröintipäivä: 2002 |
Venäjän keisarillisen liikkeen (engl. Russian Imperial Movement, RIM) perusti Stanislav Vorobyov vuonna 2002. Ryhmä edistää Venäjän etnistä nationalismia ja pyrkii ruokkimaan valkoista ylivaltaa kannattavia ääriliikkeitä lännessä. Se tarjoaa puolisotilaallista koulutusta Venäjän kansalaisille ja muiden maiden samanmielisten järjestöjen jäsenille. Sen aseellinen siipi, keisarillinen legioona (engl. Russian Imperial Legion), taistelee aktiivisesti Venäjän armeijan puolesta Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä sodassa. Virallisella verkkosivustollaan liike mainitsee yhtenä tärkeimmistä tavoitteistaan ”taistelemisen Ukrainassa Ukrainan asevoimien selkärangan muodostavia uniaatteja ja pakanoita vastaan”. Venäjän keisarillinen liike on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
172. |
”Rusich”-ryhmä alias: Military-Patriotic Club ”Rusich”; ”Rusich” Sabotage And Assault Reconnaissance Group; ”Rusich” Task Force; Sabotage And Assault Reconnaissance Group ”Rusich”; ”DSHRG Rusich” (venäjäksi: ОПЕРАТИВНАЯ ГРУППА ”РУСИЧ”) (venäjäksi: ”ДШРГ Русич”) |
Rekisteröintipäivä: 2014 |
”Rusich”-ryhmä (engl. Task Force Rusich) on venäläinen puolisotilaallinen ryhmä, joka ylläpitää yhteyksiä venäläiseen yksityiseen sotilasyhtiöön Wagner-ryhmään ja toimii mahdollisesti sen alayksikkönä. ”Rusich”-ryhmä osallistuu taisteluihin Venäjän armeijan rinnalla Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. ”Rusich”-ryhmällä on pitkä historia taisteluissa Venäjän tukemien sijaisjoukkojen rinnalla Donbassin alueella Ukrainassa, ja vuonna 2015 ”Rusich”-ryhmän palkkasotilaita syytettiin ja kuvattiin julmuuksista, jotka kohdistuivat kuolleisiin ja vangittuihin ukrainalaissotilaisiin. ”Rusich”-ryhmä on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
173. |
Donbassin vapaaehtoisten liitto (venäjäksi: СОЮЗ ДОБРОВОЛЬЦЕВ ДОНБАССА) |
Rekisteröintipaikka: Fadeeva katu, 7 rakennus 1, toimisto 2, 125047, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.8.2015 Verotunnistenumero: 9710001943 Kansallinen rekisterinumero: 1157700015065 |
Donbassin vapaaehtoisten liitto (engl. Union of Donbas Volunteers) on puolisotilaallienn ryhmä, joka taistelee aktiivisesti Venäjän federaation puolesta tämän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Puolisotilaallisen järjestön taisteluyksiköt tekivät sopimuksen Venäjän puolustusministeriön kanssa, ja sen jäsenten tehtävänä oli antaa suoraa tukea Venäjän sotilaallisille toimille. Lisäksi Donbassin vapaaehtoisten liitto on toteuttanut tiedusteluoperaatioita, kuten tiedustelutietojen keräämistä ja tarkkailua Venäjän joukkoja varten, ja muun muassa yksilöinyt kohteita Venäjän sotilasiskuille Ukrainassa. Donbassin vapaaehtoisten liitto on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2022 |
|
174. |
SBK ART LLC (venäjäksi: ООО ”СБК Арт”) |
Osoite: Leningradsky Prospekt D. 37A K. 4, Floor/Room 10/33 A73, Municipal District Of Khoroshevsky, Moscow 125167, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pedestrian passage, home ownership 3. building 2, Moscow 125373, Russian Federation Rekisteröintipäivä: 10.12.2021 Rekisterinumero: 1217700605209 |
SBK ART LLC on Venäjän federaatiossa toimiva yritys, joka on yhteydessä Sberbankiin. SBK ART LLC perustettiin Sberbankin tytäryhtiöksi ennen Sberbankin merkitsemistä pakoteluetteloon, jotta sillä olisi hallussaan Sberbankin osuuksia Fortenova-konsernissa. Sberbank säilyttää tosiasiallisen määräysvallan SBK ART LLC:ssä huolimatta sen osakkeiden väitetystä siirtämisestä Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa toimivalle liikemiehelle. SBK ART LLC on näin ollen yhteydessä Sberbankiin, joka on merkitty luetteloon yhteisönä, joka tukee taloudellisesti Venäjän federaation hallitusta ja toimii sellaisella talouden alalla, joka tarjoaa sille merkittävän tulonlähteen. |
16.12.2022 |
|
►C21 174a. ◄ |
Iran Aircraft Manufacturing Industries Corporation (HESA) شرکت صنایع هواپیماسازى ایران |
Osoite: Sepahbod Gharani Avenue 107, Tehran, Iran Yhteisötyyppi: Ilma-alusten valmistaja Valtion omistama yritys Rekisteröintipaikka: Isfahan, Iran Rekisteröintipäivä: 1977 Lähellä olevat yhteisöt: Islamilainen vallankumouskaarti (IRGC) |
Iran Aircraft Manufacturing Industries Corporation (HESA) on iranilainen yhtiö, joka on erikoistunut sotilas- ja siviili-ilma-alusten sekä miehittämättömien ilma-alusten valmistukseen. HESA valmistaa islamilaisen vallankumouskaartin (IRGC) käyttämiä miehittämättömiä ilma-aluksia ja osallistuu miehittämättömien ilma-alusten tutkimukseen, kehittämiseen, tuotantoon ja lentotoimintaan. HESA on Iranin puolustus- ja asevoimien logistiikkaministeriön (MODAFL) alaisuudessa toimivan valtio-omisteisen yrityksen Iran Aviation Industries Organizationin (IAIO) tytäryhtiö. Venäjän federaatio käyttää HESAn Iranissa valmistamia miehittämättömiä ilma-aluksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. HESA on näin ollen vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
30.1.2023 |
|
175. |
All-Russia People’s Front (Yleisvenäläinen kansanrintama, ONF) (venäjäksi: Общероссийский народный фронт) |
Osoite: 40. rakennus, Mosfilmovskaja-katu, Moskova, Venäjä, 119285 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation julkinen elin Rekisteröintipäivä: 6.9.2013 Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1137799016695 Päätoimipaikka: Venäjä |
Yleisvenäläinen kansanrintama (ONF) on yhteiskunnallinen liike, joka perustettiin toukokuussa 2011 yhteiskunnallis-poliittisten organisaatioiden koalitioksi silloisen Venäjän pääministerin Vladimir Putinin ehdotuksesta, ja Putin on edelleen sen johtaja. ONF pyrkii muodostamaan virallisia liittoutumia Yhtenäinen Venäjä -puolueen ja lukuisten venäläisten kansalaisjärjestöjen välille. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan yhteydessä ONF järjestää yhteiskunnallisen kampanjan ”voiton puolesta” (”All for Victory!”), jonka avulla se kerää tavara- ja rahalahjoituksia ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa” toimivien sotilasyksiköiden tukemiseksi. ONF omistaa oikeudet tunnukseen ”Z”, jota käytetään osoittamaan tukea Ukrainaa vastaan kohdistetulle hyökkäyssodalle ja Venäjän federaation asevoimille. ONF:n jäsenet ovat vastanneet useiden julkisten kokousten järjestämisestä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tukemiseksi, ja niissä on käytetty laajalti Z-tunnusta. ONF on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen tukemisesta ja toteuttamisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
176. |
National Wealth Fund of the Russian Federation (Venäjän federaation kansallinen sijoitusrahasto) (venäjäksi: Фонд национального благосостояния Российской Федерации) |
Osoite: Iljinka-katu 9, rakennus 1, 109097, Moskova, Venäjä Yhteisötyyppi: Venäjän federaation rahasto Rekisteröintipäivä: 1.10.2010 Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7710168360 Rekisteröintinumero: 1037739085636 Päätoimipaikka: Venäjä Lähellä olevat henkilöt ja yhteisöt: Mikhail Vladimirovich Mishustin VTB Bank Sberbank |
Venäjän federaation kansallinen sijoitusrahasto on hallituksen määräysvallassa oleva vararahasto. Valtiovarainministeriön mukaan rahastossa oli 13,6 biljoonaa ruplaa eli 10,2 prosenttia vuodelle 2022 alun perin ennakoidusta Venäjän bruttokansantuotteesta. Kansallista sijoitusrahastoa käytettiin kattamaan Venäjän liittovaltion talousarvion alijäämiä Ukrainaan kohdistetun hyökkäyssodan aikana, ja Venäjän hallitus valmistautuu kattamaan budjettialijäämät vuosina 2023 ja 2024 kansallisesta sijoitusrahastosta. Kansallinen sijoitusrahasto on sen vuoksi vastuussa taloudellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
177. |
Avrora JSC (alias Avrora; alias Aurora; alias Concern Avrora Scientific and Production Association Joint Stock Company; alias AO ”Kontsern” NPO ”Avrora”) (venäjäksi: (Акционерное Общество ”Концерн” Научно-Производственное Объединение ”Аврора”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (194021, Pietari, ul. Karbysheva, 15) Rekisteröintipäivä: 27.2.2009 Rekisteröintinumero: 7802463197 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Avrora-osakeyhtiö on Venäjän meripuolustusalan johtava yritys. Avroralla on Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön lupa kehittää aseita ja sotilaskalustoa sekä valtiollisen atomienergiayhtiön (Rosatom) lupa työskennellä ydinenergian käyttämiseksi puolustustarkoituksiin, mukaan lukien ydinaseiden ja ydinvoimaloiden kehittäminen sotilaallisiin tarkoituksiin. Avrora tunnetaan laajimmin toiminnastaan Venäjän federaation laivaston pinta-alusten ja sukellusveneiden automatisoitujen valvontajärjestelmien kehittämisen, tuotannon ja toimitusten alalla. Erityisesti Avrora kehittää, valmistaa ja toimittaa Venäjän asevoimien sukellusveneiden ja laivaston pinta-alusten automatisoitujen valvontajärjestelmien laitteistoja ja huolehtii niiden takuuhuollosta ja kunnossapidosta. Avrora antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
178. |
Battery Company Rigel JSC (alias Rigel; alias Joint Stock Company Battery Company ”Rigel”) (venäjäksi: Акционерное Общество Аккумуляторная Компания ”Ригель”) |
Rekisteröintipaikka: Professora Popova st., 38, Pietari 197376, Venäjä Rekisteröintipäivä: 28.10.2002 Rekisteröintinumero: 9728042468 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Battery Company Rigel -osakeyhtiö on nikkelimetallihydridi- ja hopeasinkkiakkujen valmistaja, ja se on toiminut Venäjän laivaston toimittajana yli 15 vuotta. Yritys luonnehtii itseään johtavaksi litiumioniakkujen kehittäjäksi, joka kehittää akkuja autonomisia ja keskeytymättömiä voimajärjestelmiä, viestintää, liikennettä ja muita laitteita varten, ja se tarjoaa litiumakkujen koko kehitys-, tuotanto- ja toimitussyklin Venäjän laivastolle ja Venäjän puolustusministeriölle. Battery Company Rigel antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
179. |
Design Bureau Ametist JSC (alias АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”КОНСТРУКТОРСКОЕ БЮРО ’АМЕТИСТ’”; alias AO ”KB ’AMETIST’”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio (125373, Moskova, Pohodni Projezd, Domovladenie 3, str. 2) Rekisteröintipäivä: 17.12.2008 Rekisteröintinumero: 7723691017 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt ja henkilöt: Evgeny Vasilievich Chabanov, pääjohtaja |
Design Bureau Ametist JSC on Venäjän federaation laivaston tykistöjärjestelmien johtava kehittäjä. Venäjän puolustusministeriö luonnehtii Design Bureau Ametistiä tärkeimmäksi suunnitteluyritykseksi, joka kehittää Venäjän federaation laivastoa varten alusten ampumatarvikekomplekseja, tutkajärjestelmiä ja optisia elektronisia laukaisujärjestelmiä sekä rannikkotykistöä. Design Bureau Ametist kehittää ja valmistaa erityisesti asejärjestelmiä, joita käytetään aktiivisesti Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Design Bureau Ametist on kehittänyt OSA-M-ohjusjärjestelmän, jota on käytetty erinäisillä Venäjän sota-aluksilla, mukaan lukien Venäjän taistelulippulaiva Moskva, joka oli suoraan osallisena Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Design Bureau Ametist tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Design Bureau Ametist on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
180. |
Dubnensky Machine-Building Plant JSC (alias Dubna Machine-Building Plant; alias Dubninsky machine-building plant; alias Dubna Engineering Plant; alias Joint-stock company ”Dubnensky machine-building plant” named after N.P. Fedorov; alias Aktsionernoye obshchestvo ”ubnenskiy mashinostroitel’nyy zavod” imeni N.P.Fodorova) (venäjäksi: Акционерное общество ”Дубненский машиностроительный завод” имени Н.П.Фёдорова; alias Дубненский машиностроительный завод; alias АО ДМЗ ИМ. Н.П. ФЕДОРОВА) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (141983, Moskovan alue, Dubna, Zhukovsky Str. 2, building 1) Rekisteröintipäivä: 26.2.2004 Rekisteröintinumero: 5010030050 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Dubnensky Machine-Building Plant -yhtiö on yhteisö, joka osallistuu aktiivisesti Venäjän sotateolliseen kompleksiin. Yritys kehittää Venäjän asevoimille tiedusteluun ja iskuihin käytettäviä Orion-drooneja sekä merellä käytettäviä drooneja. Dubnensky Machine-Building Plant -yhtiön valmistamat droonit on varustettu ohjatuilla ohjuksilla. Venäjän asevoimat käyttävät kyseisiä drooneja hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Dubnensky Machine-Building Plant -yhtiön valmistamien venäläisten Orion-droonien on vahvistettu surmanneen Ukrainassa helmi- ja huhtikuun 2022 välisenä aikana kuusi ihmistä. Dubnensky Machine-Building Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Dubnensky Machine-Building Plant on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
181. |
Elektropribor JSC (alias Elektropribor; alias State Research Center of the Russian Federation Concern CSRI Elektropribor, JSC; alias Aktsionernoe Obshchestvo ”Kontsern ”Tsentralnyi Nauchno-Issledovatelskii Institut””Elektropribor”’) (venäjäksi: Акционерное Общество ”Концерн ”Центральный Научно-Исследовательский Институт””Электроприбор””) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (197046, Pietari, ul. Malaia Posadskaia, 30) Rekisteröintipäivä: 26.2.2009 Rekisteröintinumero: 7813438763 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Elektropribor-osakeyhtiö on Venäjän meripuolustusteollisuuden johtava yritys. Elektropribor kehittää ja valmistaa erittäin tarkkoja sukellusveneiden navigointi-, gyroskopia- ja gravimetriajärjestelmiä ja optisia elektronisia järjestelmiä sekä merenkulun viestintäjärjestelmiä. Elektropriborilla on Venäjän teollisuusministeriön myöntämä voimassa oleva lupa aseiden, ampumatarvikkeiden ja sotilaskaluston kehittämiseen. Erityisesti Elektropribor tuottaa navigointijärjestelmiä Venäjän federaation laivaston taistelualuksille. Yritys kuvailee varmistavansa Venäjän merivoimien sukellusvenejoukkojen suuren operatiivisen saatavuuden. Elektropribor tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Elektropribor on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
182. |
Morinformsystem Agat JSC (alias Morinsis-agat; alias Aktsionernoe Obshchestvo Kontsern ”Morinformsistema – Agat”) (venäjäksi: Акционерное Общество Концерн ”Моринформсистема – Агат”; alias Моринсис – Агат) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (105275, Moskova, sh. Entuziastov, 29) Rekisteröintipäivä: 6.2.2006 Verotunnistenumero: 7720544208 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Tytäryhtiöt: — JSC AKIN — OJSC Zavod Elektropribor — JSC KB Amethyst — JSC Comet — JSC NPP Salyut — JSC PO Binom — JSC Central Research Institute Kurs — JSC Plant Topaz — JSC Izumrud — JSC KGFI — JSC Morinsis-Agat- KIP — FSPC JSC NPO Mars — JSC NPF Meridian — AO Typhoon |
Morinformsystem Agat -yhtiö on Venäjän laivanrakennusteollisuuden johtava yritys. Yhtiö on erikoistunut taisteluun liittyvien tieto- ja valvontajärjestelmien sekä integroitujen järjestelmien, merivoimien joukoille tarkoitettujen integroitujen valvonta-automaatiojärjestelmien, mereltä laukaistavien risteily- ja ballististen ohjusten laukaisujärjestelmien, aluksille ja rannikoille perustettujen ohjus- ja tutkajärjestelmien sekä kaikuluotainjärjestelmien kehittämiseen, tuotantoon ja kunnossapitoon. Sitä on kuvattu Venäjän laivanrakennusteollisuuden kattojärjestöksi, joka on erikoistunut pinta-alusten ja sukellusveneiden tietojärjestelmiin ja -teknologioihin, meritietojen tietojenkäsittelylaitteiden järjestelmäsuunnitteluun, radioelektroniikan laitteistojen sähkömagneettiseen yhteensopivuuteen, magnetoinnin poistojärjestelmiin, mereltä laukaistavien risteily- ja ballististen ohjusten laukaisujärjestelmiin sekä taisteluun liittyviin tieto- ja valvontajärjestelmiin ja integroituihin hallintajärjestelmiin. Morinformsystem Agat on kyseisessä ominaisuudessa keskeinen toimija, joka antaa aineellista tukea Venäjän merivoimille Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Morinformsystem Agat tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Morinformsystem Agat on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
183. |
Zelenodolsk Design Bureau JSC (venäjäksi: AO Зеленодольский завод имени А. М. Горького) |
Rekisteröintipaikka: Zelenodolsk, Tatarstanin tasavalta, Venäjän federaatio (422540, Tatarstanin tasavalta, r-n Zelenodolskii, Zelenodolsk, ul. Lenina, 41A). Rekisteröintipäivä: 27.5.2008 Rekisteröintinumero: 1648024290 (verotunnistenumero) Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
Zelenodolsk Design Bureau -yhtiö on johtava laivanrakennusyritys Venäjän sotateollisessa kompleksissa. Zelenodolsk Design Bureau -yhtiö on suunnitellut ainakin 17 erilaista sota-alusta Venäjän asevoimille, ja sillä on erityisasiantuntemusta sukellusveneiden torjumiseen erikoistuneiden taistelualusten, sotilaspartioalusten sekä vakoilualusten rakentamisessa. Useat Zelenodolsk Design Bureau -yhtiön suunnittelemat sota-alukset, jotka on varustettu Kalibr-risteilyohjuksilla, ovat osallistuneet pommi-iskuihin Ukrainaa vastaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Lisäksi Zelenodolsk Design Bureau allekirjoitti syyskuussa 2022 sopimuksen Venäjän asevoimien kanssa kahden uuden vakoilualuksen suunnittelusta Venäjän federaation laivastoa varten. Zelenodolsk Design Bureau tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Zelenodolsk Design Bureau on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
184. |
Avtodor (alias State Unitary Enterprise of the Donetsk People’s Republic ”Avtodor”; (venäjäksi: Государственное Унитарное Предприятие Донецкой Народной Республики ”Автодор”) |
Rekisteröintipaikka: Ukraina (283001, Donetsk, Komsomolskyi prospekt, 6a) Rekisteröintipäivä: 4.9.2015 Rekisteröintinumero: 9303014834 (verotunnistenumero) Pääasiallinen toimipaikka: Ukraina |
Avtodor on ”Donetskin kansantasavallan””liikenneministeriön””tieosaston” alaisuudessa toimiva rakennusyhtiö. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan Avtodor on aktiivisesti kunnostanut strategista infrastruktuuria, kuten siltoja ja maanteitä, Venäjän miehitysjoukkojen puolesta. Venäjän miehitysjoukot ovat valtuuttaneet Avtodorin rakentamaan tieyhteyksiä Ukrainan miehitettyjen alueiden välille ja korvaamaan ukrainalaiset liikennemerkit venäjänkielisillä liikennemerkeillä miehitetyillä alueilla. Avtodorin työ on osa laajempaa strategiaa, jota Venäjän federaatio toteuttaa yhteistyössä ”Donetskin kansantasavaltaa” miehittävien joukkojen kanssa ja jolla Venäjän hyökkäyssotaa pyritään edistämään infrastruktuurihankkeiden avulla. Avtodor tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Avtodor on yhteisö, joka toteuttaa liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbassin alueella. |
25.2.2023 |
|
185. |
Nizhneangarsktransstroy (alias OOO ”NATS”) (venäjäksi: Общество С Ограниченной Ответственностью ”Нижнеангарсктрансстрой”; alias ООО НАТС) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (Moskova, Proezd-12 Maryina Roshcha, d. 9, str. 1) Rekisteröintipäivä: 21.6.2012 Rekisteröintinumero: 7717727466 (verotunnistenumero) Päätoimipaikat: Ukraina, Venäjän federaatio |
Nizhneangarsktransstroy on Moskovaan sijoittautunut rakennusyritys, joka on erikoistunut maanteiden ja moottoriteiden korjauksiin. Venäjän joukot, jotka miehittävät Ukrainaa, ovat erityisesti valtuuttaneet Nizhneangarsktransstroyn rakentamaan uudelleen Venäjän federaation alueen ja Ukrainan miehitetyn Krimin niemimaan yhdistävän sillan, joka vaurioitui räjähdyksessä 8. lokakuuta 2022. Nizhneangarsktransstroyn toteuttamat kunnostustyöt ovat strategisesti erityisen tärkeitä Venäjän sotatoimien kannalta. Krimin silta toimii maakäytävänä Venäjän federaation ja Ukrainan miehitetyn alueen välillä, ja sillan käyttömahdollisuus vaikuttaa suoraan Venäjän kykyyn käydä sotaa eteläisessä Ukrainassa. Nizhneangarsktransstroy tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Nizhneangarsktransstroy on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
186. |
”Donetskin kansantasavallan” niin kutsuttu ”hätätilaministeriö” (alias Ministerstvo Po Delam Grazhdanskoy Oborony, Chrezvychaynym Situatsiyam i Likvidatsii Posledstviy Stikhiynykh Bedstviy Donetskoy, alias MCHS DNR) (venäjäksi:Министерство По Делам Гражданской Обороны, Чрезвычайным Ситуациям И Ликвидации Последствий Стихийных Бедствий Донецкой Народной Республики; alias МЧС ДНР) |
Rekisteröintipaikka: Ukraina (283048, Donetsk, Štšorsa-katu, 60) Rekisteröintipäivä: 9.10.2014 Rekisteröintinumero: 9303011960 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Ukraina, Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt ja henkilöt: Alexey Alexandrovich Kostrubitsky, oikeushenkilön johtaja ja ”ministeri”. |
Niin kutsuttu ”Donetskin kansantasavallan hätätilaministeriö” on Venäjä-mielisten miehitysjoukkojen Ukrainan Donetskin alueella vuonna 2014 perustama yhteisö. ”Donetskin kansantasavallan hätätilaministeriö” on sittemmin toiminut ”Donetskin kansantasavallan” tunnustamattomana hallinnollisena yhteisönä. ”Ministeriön” henkilöstö osallistui suoraan ukrainalaisten siviilien pakonalaiseen ”suodatukseen” useissa paikoissa Donetskin alueella Ukrainassa. ”Donetskin kansantasavallan hätätilaministeriön” järjestämän, Donetskin alueella oleviin henkilöihin kohdistuvan ”suodatusjärjestelmän” tarkoituksena on tukahduttaa Ukrainan vastarinta ja vahvistaa uskollisuutta Venäjää kohtaan jäljellä olevan väestön keskuudessa rekisteröimällä, kuulustelemalla ja joissakin tapauksissa pidättämällä määrittelemättömäksi ajaksi henkilöitä, joita pidetään ”uskollisina” Ukrainan hallitukselle. ”Donetskin kansantasavallan hätätilaministeriö” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi ”Donetskin kansantasavallan hätätilaministeriö” on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
187. |
Kaluga-based Instrument-Making Plant Typhoon JSC (alias Typhoon; alias Tyfun; alias Research and production enterprise ”Kaluga instrument-making plant ”Tyfun””) (venäjäksi: АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО НАУЧНО-ПРОИЗВОДСТВЕННОЕ ПРЕДПРИЯТИЕ ”КАЛУЖСКИЙ ПРИБОРОСТРОИТЕЛЬНЫЙ ЗАВОД ”ТАЙФУН””; alias АО ”Тайфун”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (248600, Kaluga, Voskresenskiy per, 28) Rekisteröintipäivä: 10.7.2002 Rekisteröintinumero: 4026005699 (verotunnistenumero) Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
”Typhoon”-yhtiö on Venäjän sotateollisessa kompleksissa johtava yritys, joka kehittää, valmistaa ja toimittaa asejärjestelmiä, joita Venäjän asevoimat käyttävät aktiivisesti Ukrainaan kohdistuvassa hyökkäyssodassa. Venäjän asevoimat hyödynsivät esimerkiksi ”Typhoon”-yhtiön Venäjän puolustusministeriölle kehittämää, rannikkoalueilla käytettävää BAL–E-ohjusjärjestelmää risteilyohjusten laukaisemiseen kesäkuussa 2022 Ukrainan Odessan alueella sijaitseviin maakohteisiin. Lisäksi Venäjän asevoimat ovat käyttäneet ”Typhoon”-yhtiön kehittämää rannikkoalueilla käytettävää taktista Rubezh-ME -ohjusjärjestelmää ohjuksien laukaisemiseen Krimin niemimaalta aina siitä lähtien, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. ”Typhoon” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi ”Typhoon” on yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
188. |
Russian National Reinsurance Company JSC (alias RNRC; alias RNPK; alias Rossiyskaya Natsional'naya Perestrakhovochnaya Kompaniya) (venäjäksi: Российская Национальная Перестраховочная Компания; alias РНПК) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.8.2016 Rekisteröintinumero: 7706440687 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Muita tietoja: Russian National Reinsurance Company JSC on Venäjän keskuspankin tytäryhtiö. |
Russian National Reinsurance Company JSC (RNRC) on Venäjän valtion valvonnassa oleva osakeyhtiö ja Venäjän keskuspankin tytäryhtiö. Tällä hetkellä RNRC on venäläisen öljyn viennistä vastaavien venäläisten alusten, mukaan lukien Sovcomflot-laivaston, tärkein jälleenvakuuttaja länsimaisten vakuutusyhtiöiden peruutettua venäläisten varustajien vakuutusturvan länsimaiden pakotteiden vuoksi, joita määrättiin Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan seurauksena. RNRC:n tarjoama jälleenvakuutuspalvelu on erityisesti mahdollistanut sen, että Venäjän hallitus pystyy väistämään ja torjumaan länsimaiden sen öljynviennille asettamien pakotteiden vaikutuksia, mikä muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Venäjän keskuspankki on korottanut tytäryhtiönsä RNRC:n enimmäispääomaa 71 miljardista 300 miljardiin ruplaan sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Useat, myös Venäjän hallituksen virkamiehiä siteeraavat lähteet vahvistavat, että RNRC on jälleenvakuuttanut Venäjän lipun alla purjehtivia öljylasteja, joiden vakuuttamisesta länsimaiset vakuutusyhtiöt ovat kieltäytyneet. Sen vuoksi Russian National Reinsurance Company on yhteisö, joka antaa aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Russian National Reinsurance Company on yhteisö, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
189. |
Joint Stock Company ”Scientific And Production Association ’Impuls’” (JSC ”SPA ’Impuls’”) (JSC ”SPA ’Impulse’”) (venäjäksi: Акционерное общество ”Научно-производственное объединение ’Импульс’” (АО ”НПО ’Импульс’”) |
Osoite: 195299, Venäjän federaatio, Pietari, Kirišskaja-katu, 2A Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.2.2012 Rekisteröintinumero: 1127847076202 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Osakeyhtiö ”Scientific And Production Association ’Impuls’” kehittää ja valmistaa automatisoituja tarkastusjärjestelmiä Venäjän federaation puolustusministeriön alaisuudessa toimiville strategisille rakettiasevoimille. Se myös toteuttaa Venäjän federaation asevoimille tuotteidensa koko elinkaaren aikaista tukea. Yhteisö on osa Rostec-yhtiön Roselektronika-holdingyhtiön automatisoitujen tarkastusjärjestelmien yksikköä. Se on strategisesti tärkeä Venäjän federaatiolle, myös Venäjän sotateolliselle kompleksille. Osakeyhtiö ”Scientific And Production Association ’Impuls’” valmistaa ja toimittaa sotilastuotteita, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Osakeyhtiö ”Scientific and production association ’Impuls ’” on sen vuoksi vastuussa tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi osakeyhtiö ”Scientific And Production Association ’Impuls’” on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
190. |
Limited Liability Company ”Commercial Vehicles – GAZ Group” (alias Obshchestvo s ogranichennoy otvetstvennost’yu ”Kommercheskiye avtomobili – Gruppa GAZ”) (venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Коммерческие автомобили – Группа ГАЗ”) |
Osoite: 603004, Nižni Novgorodin alue, Nižni Novgorod, pr-kt Il’icha, d.5, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Nižni Novgorod, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.11.2004 Rekisteröintinumero: 1045207058687 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Limited Liability Company ”Commercial Vehicles - GAZ Group” on Venäjän merkittävin hyötymoottoriajoneuvojen valmistaja. Yrityksen tuotevalikoimaan kuuluu kevyitä ja keskiraskaita hyötyajoneuvoja, linja-autoja, moottoreita ja yli 500 erilaista erikoisajoneuvoaLimited Liability Company ”Commercial Vehicles - GAZ Group” toimittaa Venäjän asevoimille ”GAZ”-valmistettuja ajoneuvoja, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Limited Liability Company ”Commercial Vehicles - GAZ Group” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
191. |
Limited Liability COMPANY United Machine-Building GrouP (alias LLC ”OMG”) (venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Объединенная машиностроительная группа” alias ООО ”ОМГ”) |
Osoite: Moskova, Rotšdelskaja-katu, 15, rak. 8, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.11.2018 Rekisteröintinumero: 1187746941106 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Limited Liability Company United Machine-Building Group on venäläinen teollinen holdingyhtiö, joka vaikuttaa laajasti voimalaitteiden, monivetoisten kuorma-autojen ja tiehöylien markkinoihin. Konserni hankki omistusta yrityksistä, jotka ovat Venäjän asevoimien tärkeimpiä panssaroitujen kuorma-autojen toimittajia. Limited Liability Company United Machine-Building Group toimittaa Venäjän asevoimille valmistamiaan kuorma-autoja ja muita ajoneuvoja, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Limited Liability Company United Machine-Building Group on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Limited Liability Company United Machine-Building Group myös vastaanottaa valtion tukia maatalouskoneiden valmistamiseen, joten se hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
192. |
JSC ”State Space Research and Production Center named after M.V. Khrunichev” (alias Khrunichev State Research and Production Space Center; alias The Khrunichev Space Center; alias Khrunichev GKNPTS, JSC) (venäjäksi: АО ”Государственный Космический Научно-Производственный Центр Имени М.В. Хруничева”; alias Государственный космический научно-производственный центр имени Хруничева Космический центр имени Хруничева; alias ГКНПЦ им. М.В. Хруничева, АО) |
Osoite: 18, Novozavodskaja-katu, 121087 Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.11.2017 Rekisteröintinumero: 5177746220361 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Muita tietoja: INN 7730239877, KPP 773001001, OKPO 20239393 |
Osakeyhtiö ”State Space Research and Production Center named after M.V. Khrunichev” on osa Roscosmos-valtionyhtiötä ja Venäjän raketti- ja avaruusteollisuuden johtava yritys. Se kehittää ja sarjatuottaa raskaita ”Proton-M”-kantoraketteja, ”Angara”-kantoraketteja ja kevyitä ”Rokot”-kantoraketteja. Puolustusministeriön puolustushaara tilaa Angara-kantoraketteja sotilaallisten satelliittien laukaisemista varten. ”Roscosmos” välittää Venäjän puolustusministeriölle satelliittikuvaa Ukrainasta, ja siten antaa tietoja ja tiedustelutukea Venäjän asevoimille. Osakeyhtiö ”State Space Research and Production Center named after M.V. Khrunichev” valmistaa ja toimittaa tuotteita, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Osakeyhtiö ”State Space Research and Production Center named after M.V. Khrunichev” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
193. |
Patriot Media Group (venäjäksi: Медиагруппа ”Патриот”) |
Osoite: 197374, Pietari, Prospekt Primorski, 78, building 1, Venäjän federaatio Puhelin: + 7 (981) 722 50 09 Verkkosivut: https://mediapatriot.ru Sähköposti: media@mediapatriot.ru Lähellä olevat henkilöt: — Yevgeny Prigozhin (Patriot Media Groupin johtokunnan puheenjohtaja) Lähellä olevat yhteisöt: Patriot Media Groupiin kuuluvat muun muassa — Federalnoye Agentsvo Novostey (RIA FAN) — Ekonomika Segodnya — Narodnye Novosti — Polityka Segodnya — Slovo i Delo — Zhurnalistskaya Pravda — PolitExpert — iReactor — NewInform — PolitRossiya — Nevskiye Novosti |
Patriot Media Group on venäläinen mediaorganisaatio, jonka johtokunnan puheenjohtajana toimi Yevgeny Prigozhin. Se levittää hallitusta tukevaa propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Patriot Media Group määrittelee meneillään olevan sodan ”Venäjän maiden takaisin ottamiseksi Ukrainan uusnatseilta” ja väittää, että Nato suunnittelee välitöntä iskua Venäjän federaatiota vastaan. Patriot Media Group on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
194. |
JSC State Machine Building Design Bureau ”Raduga” (venäjäksi: Акционерное общество ’Государственное машиностроительное конструкторское бюро ”РАДУГА” имени А.Я. Березняка’) |
Osoite: 2a, Žukovski-katu, Dubna, Moskovan alue, 141980, Venäjän federaatio Puh.: +7 (495) 777-07-30 Faksi: +7 (495) 777-07-36 Sähköposti: raduga@dubna.ru Verkkosivut: https://ktrv.ru/about/structure/raduga.html# Lähellä olevat henkilöt: pääjohtaja Boris Viktorovich Obnosov Lähellä olevat yhteisöt: JSC Tactical Missiles Corporation |
JSC State Machine Building Design Bureau ”Raduga” on venäläinen ohjusten kehittäjä ja valmistaja. Se toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se valmisti ilma-aluksesta laukaistavia Kh-101-risteilyohjuksia, joita Venäjän federaation asevoimat käyttivät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Kh-101-ohjuksia laukaistiin Venäjän ilmaiskuissa, jotka kohdistuivat siviilikohteisiin Ukrainassa. JSC State Machine Building Design Bureau ”Raduga” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi JSC State Machine Building Design Bureau ”Raduga” antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
195. |
Federal State Unitary Enterprise Rossiya Segodnya International Information Agency (venäjäksi: Федеральное государственное унитарное предприятие ’Международное информационное агентство ”Россия Сегодня”’) |
Osoite: 4 Zubovski Boulevard, 119021 Moskova, Venäjän federaatio Puh.: +7 (495) 645-66-01 Faksi: +7 (495) 637-45-45 Verkkosivut: https://rossiyasegodnya.com/ Sähköposti: office@ria.ru Lähellä olevat henkilöt: — Dmitry Kiselev (pääjohtaja) — Margarita Simonyan (päätoimittaja) Lähellä olevat yhteisöt: — Sputnik — RIA Novosti — RIA.RU — PRIME — InoSMI — TOK/KOT — Baltnews — Ukraina.ru — Social Navigator — Arctic.ru — Sputnik Radio |
Rossiya Segodnya on Venäjän hallitukseen liitetty mediaryhmä. Sitä rahoitetaan Venäjän federaation liittovaltion talousarviosta. Se levittää alaisuudessaan toimivan Sputnik-tiedotusvälineen kautta hallitusta tukevaa propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan, määrittäen Ukrainan natsihallinnoksi ja levittäen valheellista tietoa bioaseohjelmista Ukrainassa. Lisäksi Rossiya Segodnya levittää tietoa, jonka mukaan länsimaat ovat Venäjän vastaisten pakotteidensa kautta syyllisiä ruokakriisiin Afrikassa. Rossiya Segodnya tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
196. |
Special Technology Center Ltd. (alias STC, Ltd) (venäjäksi: Специальный Технологический Центр - ООО ”СТЦ”) |
Osoite: 195220, Pietari, Piskarevski prospekt, 150, rakennus 5 195220, Pietari, Gžatskaja-katu, 21, kirjain B, toimisto 53 Venäjän federaatio Puh.: 8 (812) 244-33-13 Faksi: 8 (812) 535-77-00, 8 (812) 535-58-16 Sähköposti: office@stc-spb.ru Verkkosivut: https://www.stc-spb.ru/contacts/ |
Special Technology Center Ltd. on venäläinen teknologian ja puolustusteollisuuden alan yritys. Se toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se valmisti miehittämättömiä Orlan-10-ilma-aluksia, joita Venäjän federaation asevoimat käyttivät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Special Technology Center Ltd. on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
197. |
JSC Ural Civil Aviation Factory (alias JSC Urals Works of Civil Aviation; alias ”UZGA AO”; alias Ural Civil Aviation Plant) (venäjäksi: АО ”Уральский завод гражданской авиации”; a.k.a. АО ”УЗГА”) |
Osoite: 2G Bahtšivandži S, Jekaterinburg 620025, Venäjän federaatio Puh.: +7 (343) 295-51-51 Faksi: +7 (343) 205-81-81 Sähköposti: PRESSA@UWCA.RU Verkkosivut: https://www.uwca.ru/en/ Lähellä olevat yhteisöt: Venäjän federaation puolustusministeriö |
JSC Ural Civil Aviation Factory on venäläinen yritys, joka valmistaa, kunnossapitää, korjaa ja perushuoltaa ilma-aluksia. Se toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se valmistaa miehittämätöntä Forpost-ilma-alusta, jota Venäjän federaation asevoimat käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC Ural Civil Aviation Factory on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
198. |
Alfa-Bank JSC (venäjäksi: Альфа-Банк) |
Osoite: 11 Mashi Poryvayevoy str. Moskova, 107078, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 27 Kalanchevskaya str. Moskova, 107078, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 26.7.2022 Rekisteröintinumero: 1027700067328 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: — Petr Aven — German Khan, Mikhail Fridman |
Alfa-Bank on suurin yksityinen pankki Venäjän federaatiossa. Venäjän keskuspankki on merkinnyt Alfa-Bankin systeemisesti merkittävien luottolaitosten luetteloon. Alfa-Bank toimii Venäjän rahoituspalvelualalla ja erityisesti pankkialalla. Vuonna 2023 rahoituspalvelualan osuus Venäjän federaation bruttokansantuotteesta oli 5,2 prosenttia, mikä teki siitä Venäjän talouden seitsemänneksi suurimman alan. Kasvua tapahtui, sillä vuonna 2022 kyseisen alan osuus BKT:stä oli 4,8 prosenttia. Lisäksi pankkiala muodostaa merkittävän osan Venäjän rahoitusalasta, sillä sen osuus rahoitusalan kokonaisvaroista on noin 87 prosenttia. Pankkiala suoriutui hyvin vuonna 2023. Kokonaisvarojen, yrityslainojen ja vähittäislainojen määrät kasvoivat merkittävästi, ja nettotulos oli 3,3 biljoonaa ruplaa pelkästään kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Lisäksi pankkiala tukee muita talouden aloja, jotka puolestaan tuottavat tuloja Venäjän federaation hallitukselle. |
25.2.2023 |
|
199. |
Public joint-stock company Rosbank (venäjäksi: Публичное акционерное общество Росбанк) |
Osoite: 9 ul. Bolshaya Yakimanka, Moscow, 119180, Russian Federation Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 107078, Moscow, Masha Poryvaeva str., 34, Russian Federation Rekisteröintipäivä: 2.3.1993 OGRN: 1027739460737 INN: 7730060164 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Rosbank on yksi suurimmista rahoitusrakenteista Venäjällä ja yksi maan merkittävimmistä lainan myöntäjistä. Venäjän keskuspankki nimeää sen systeemisesti merkittäväksi luottolaitokseksi Venäjällä. Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä sen kokonaisvarat olivat 2 161,76 miljardia ruplaa ja sen nettotulos oli 10,02 miljardia ruplaa. Rosbank toimii Venäjän rahoituspalvelualalla ja erityisesti pankkialalla. Vuonna 2023 rahoituspalvelualan osuus oli Venäjän federaation BKT:stä oli 5,2 prosenttia, mikä teki siitä Venäjän talouden seitsemänneksi suurimman alan. Kasvua tapahtui, sillä vuonna 2022 kyseisen alan osuus BKT:stä oli 4,8 prosenttia. Lisäksi pankkiala muodostaa merkittävän osan Venäjän rahoitusalasta, sillä sen osuus rahoitusalan kokonaisvaroista on noin 87 prosenttia. Pankkiala suoriutui hyvin vuonna 2023. Kokonaisvarojen, yrityslainojen ja vähittäislainojen määrät kasvoivat merkittävästi, ja nettotulos oli 3,3 biljoonaa ruplaa pelkästään kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Lisäksi pankkiala tukee muita talouden aloja, jotka puolestaan tuottavat tuloja Venäjän federaation hallitukselle.. Rosbank toimii sen vuoksi sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
200. |
T-Bank JSC venäjäksi: АО ”Т-банк” alias Tinkoff Bank JSC alias АО ”Тинькофф банк” |
Osoite: Moskova, 127994, st. Khutorskaya 2nd, 38A, building 26 Postiosoite: PO Box 23, Moskova, 102001, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 127287, st. Khutorskaya 2nd, 38A, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.11.2002 Rekisteröintinumero: 1027739642281 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
T-Bank on yksi kolmesta suurimmasta pankista Venäjällä sen aktiivisten asiakkaiden määrään perustuen. Sillä on johtava asema finanssiteknologian alalla, ja Venäjän keskuspankki on merkinnyt Tinkoff Bankin systeemisesti merkittävien luottolaitosten luetteloon. T-Bank tunnettiin nimellä Tinkoff Bank 5. kesäkuuta 2024 saakka. T-Bank toimii Venäjän rahoituspalvelualalla ja erityisesti pankkialalla. Vuonna 2023 rahoituspalvelualan osuus Venäjän federaation bruttokansantuotteesta oli 5,2 prosenttia, mikä teki siitä Venäjän talouden seitsemänneksi suurimman alan. Kasvua tapahtui, sillä vuonna 2022 kyseisen alan osuus BKT:stä oli 4,8 prosenttia. Lisäksi pankkiala muodostaa merkittävän osan Venäjän rahoitusalasta, sillä sen osuus rahoitusalan kokonaisvaroista on noin 87 prosenttia. Pankkiala suoriutui hyvin vuonna 2023. Kokonaisvarojen, yrityslainojen ja vähittäislainojen määrät kasvoivat merkittävästi, ja nettotulos oli 3,3 biljoonaa ruplaa pelkästään kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Lisäksi pankkiala tukee muita talouden aloja, jotka puolestaan tuottavat tuloja Venäjän federaation hallitukselle. T-Bank toimii sen vuoksi sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
201. |
LLC Lipetsk Mechanical Plant (OOO Липецкий механический завод) |
Osoite: 398006, Lipetsk, Krasnozavodskaja-katu, 1, Venäjän federaatio Puh.: +7 (4742) 90-72-40 Sähköposti: priemnaya@lmz48.ru Verkkosivusto: https://www.lmz48.ru Lähellä olevat yhteisöt: Kalashnikov |
Lipetsk Mechanical Plant on venäläinen sotateollinen yritys. Se toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se valmisti itseohjautuvia ja seurattavia alustoja S-300V4-ilmatorjuntaohjusjärjestelmille, joita Venäjän federaation asevoimat käyttivät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lipetsk Mechanical Plant on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
202. |
Public Joint Stock Company ”Scientific and Production Association ’Almaz’ named after Academician A.A. Raspletin” PJSC NPO Almaz (Публичное Акционерное Общество ”Научно-Производственное Объединение ’Алмаз’ имени Академика А.А.Расплетина” ПАО ”НПО ’Алмаз’” |
Osoite: 125190, Moskova, Leningradsky-katu., 80 k 16, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.8.2002 Rekisteröintinumero: 1027700118984 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätiedot: INN 7712040285, KPP 774301001 |
Julkinen osakeyhtiö ”Scientific and Production Association ’Almaz’ named after Academician A.A. Raspletin” on osa Venäjän valtio-omisteista ilmapuolustusalan ”Almaz-Antay”-konsernia, ja se tuottaa ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä kansallisen ilmapuolustuksen joukoille. Se kehittää ja modernisoi S-300-sarjaan kuuluvia ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä. Venäjä käyttää S-300-ilmatorjuntaohjuksia hyökkäämiseen Ukrainan maakohteisiin. Julkinen osakeyhtiö ”Scientific and Production Association ’Almaz’ named after Academician A.A. Raspletin” tuottaa ja toimittaa tuotteita, joita Venäjän armeija käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Julkinen osakeyhtiö ”Scientific and Production Association ’Almaz’ named after Academician A.A. Raspletin” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
203. |
PJSC ”Krasnogorsk Plant named after S.A. Zvereva” (KMZ ”Zenit”) (ПАО Красногорский завод им. С.А. Зверева ((КМЗ ”Зенит”)) |
Osoite: 143403, Moskovan alue, Krasnogorsk, st. River, 8, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Yksityinen yritys Rekisteröintipaikka: Venäjän federaation keskinen federaatiopiiri Rekisteröintipäivä: 29.12.1999 Rekisteröintinumero: 1025002882850 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: Johtaja Alexander Novikov Lähellä olevat yhteisöt: Emoyhtiö: Shvabe (Rostec) |
Julkinen osakeyhtiö ”Krasnogorsk Plant named after S.A. Zvereva” on venäläinen yritys, jonka omistaa Rostec-yhtiöön kuuluva JSC Shvabe, joka toimii puolustusteollisuuden alalla. Se tuottaa sotilasteknologiaa ja -tarvikkeita sekä muuta sotilaskalustoa. Julkinen osakeyhtiö ”Krasnogorsk Plant named after S.A. Zvereva” valmistaa optoelektronisia laitteita, joita Venäjän armeija käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Julkinen osakeyhtiö ”Krasnogorsk Plant named after S.A. Zvereva” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
204. |
Joint Stock Company ”Shvabe” JSC ”Shvabe” (Акционерное общество ”ШВАБЕ” АО ”ШВАБЕ”) |
Osoite: 129366, Moskova, Prospekt Mira, 176, Venäjän federaatio (venäjäksi: 129366, Москва Город, Пр-Кт Мира, Д. 176) Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Jekaterinburg, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.4.2010 Rekisteröintinumero: 1107746256727 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Osakeyhtiö Shvabe (Shvabe), joka on Rostecin omistama holdingyhtiö, on erikoistunut optisten järjestelmien sekä laserjärjestelmien ja -kompleksien tutkimukseen ja massatuotantoon. Shvabe yhdistää eri puolilla Venäjää useita teollisuus- ja tutkimuslaitoksia, jotka muodostavat maan optiikka-alan selkärangan. Shvabe-holdingyhtiö vastaa Venäjän kansallista turvallisuutta palvelevan huippuoptoelektroniikan ja laserteknologian kehittämisen koko syklistä. Shvabe valmistaa ja kehittää myös optoelektronisia järjestelmiä ja laserjärjestelmiä Venäjän federaation asevoimille. Osakeyhtiö Shvabe toimittaa Venäjän asevoimille optisia ja laserjärjestelmiä, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Osakeyhtiö Shvabe on näin ollen vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
205. |
AO Plasma Muu nimi: AKTCIONERNOE OBSHESTVO ”NAUCHNO- ISSLEDOVATELSKIJ INSTITUT GAZORAZRYADNIH PRIBOROV ”PLAZMA”” (АО ”Плазма” АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”НАУЧНО- ИССЛЕДОВАТЕЛЬСКИЙ ИНСТИТУТ ГАЗОРАЗРЯДНЫХ ПРИБОРОВ ”ПЛАЗМА””) |
Osoite: 390023, Tsiolkovsky st., 24, Rjazan, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 16.10.2002 Rekisteröintinumero: TIN (INN): 6230005886 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: — KPP-numero: 623001001 — OKPO-numero: 07626955 — OGRN-numero: 1026201102850 — OKFS: 61 – Valtionyhtiöiden omistusoikeus — OKOGU: 4100304 – Valtionyhtiö, jonka tarkoituksena on edistää korkean teknologian tuotteiden ”Venäjän teknologiat” kehittämistä, tuotantoa ja vientiä (valtionyhtiö ”Venäjän teknologiat”) — OKOPF: 12247 – Avoimet osakeyhtiöt OKTMO: 61701000001 — FSFR: 04700-A — OKATO: 61401375 – Rjazanin alue, citya oblastnogo znacheniya Ryazanskoj area, Rjazan, Oktjabrski |
AO Plasma on valtion omistama yhtiö ja suurin plasmaelektroniikkatuotteiden, mukaan lukien kaasulaserit ja niihin perustuvat järjestelmät, tiedonnäyttötyökalut (plasmanäytöt ja niihin perustuvat monitorit sekä muut laitteet), kaasupurkauskytkinlaitteet ja teollisuuskeramiikka, kehittäjä ja valmistaja Venäjällä. AO Plasma tuottaa myös tyhjiötiiviitä metallikeraamisia yksikköjä ja passiivista antennilaitetta, jota GLONASS Global Navigation Satellite System käyttää. GLONASS on venäläinen satelliittinavigointijärjestelmä, joka on suunniteltu operatiiviseen suunnistukseen ja aikatukeen rajoittamattomalle määrälle käyttäjiä maalla, merellä, ilmassa ja avaruudessa. GLONASS-järjestelmä auttaa jatkuvasti Venäjän asevoimia toteuttamaan tarkkoja iskuja taktisilla ohjuksilla (esim. taktisilla Iskander-ohjuksilla) Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistaman hyökkäyssodan aikana. AO Plasma tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
25.2.2023 |
|
206. |
Atomflot (alias ФГУП Атомфлот; alias Федеральное Государственное Унитарное Предприятие Атомного Флота; alias FSUE Atomflot; alias Rosatomflot) |
Rekisteröintipaikka: Murmansk, Venäjän federaatio (Murmanskin alue, Murmanskin kaupunki, ter. Murmansk-17, 1) Rekisteröintipäivä: 6.12.2002 Rekisteröintinumero: 5192110268 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Atomflot on venäläinen yritys, joka ylläpitää Venäjän jäänmurtajalaivastoa. Atomflotin hallinnoima jäänmurtajalaivasto on suunniteltu erityisesti täyttämään Venäjän meriliikennetavoitteet Koillisväylällä, joka on lyhin arktinen merireitti Euroopan ja Aasian välillä. Koillisväylän reitistä on tullut uusi strateginen mahdollisuus Venäjän valtavien öljy- ja kaasuvarantojen vapauttamiseen ja rahaksi muuttamiseen arktisella alueella, ja se on siten merkittävä tulonlähde Venäjän federaation hallitukselle. Koska öljyn ja kaasun vienti on siirtymässä Euroopan sijasta Aasiaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan ja sitä seuranneiden länsimaiden pakotteiden seurauksena, Venäjän jäänmurtajalaivasto on keskeinen osa maan arktista hiilivetystrategiaa. Venäjä käyttää Atomflotin ydinkäyttöisten jäänmurtajien laivastoa saattaakseen öljy- ja kaasusäiliöalukset paljon pidemmälle ja haastavammalle matkalle Jamalin ja Gydanin niemimaista Aasiaan paljon lyhyemmän ja vähemmän jäisen Euroopan-reitin sijaan. Atomflot on sen vuoksi yhteisö, joka tukee aineellisesti tai taloudellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. Lisäksi Atomflot on yhteisö, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
25.2.2023 |
|
207. |
195 Repair Plant of Rocket and Artillery Weapons (alias АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”195 РЕМОНТНЫЙ ЗАВОД РАКЕТНО-АРТИЛЛЕРИЙСКОГО ВООРУЖЕНИЯ”; alias АО 195 РЗ РАВ; alias OPEN JOINT STOCK COMPANY ”195 REPAIR PLANTS RACKET-ARTILLERY ARMS”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (183032, Murmanskin alue, Murmansk, Zavodskaja Ulitsa, dom 7) Rekisteröintipäivä: 24.4.2009 Rekisteröintinumero: 5110002377 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt ja henkilöt: Natalya Ivanovna Kondratskaya, pääjohtaja Emoyhtiö: JSC ”Remvooruzhenie” |
”195 Repair Plant of Rocket and Artillery Weapons” on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka korjaa ja huoltaa sotilastuotteita, joita Venäjän asevoimat käyttivät Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistaman hyökkäyssodan aikana. Yrityksellä on Venäjän hallituksen myöntämät luvat aseiden ja sotilastarvikkeiden kehittämiseen ja korjaamiseen, ja se kuvailee tarjoavansa Venäjän federaation laivaston alusten korjaus- ja huoltopalveluja. ”195 Repair Plant of Rocket and Artillery Weapons” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi ”195 Repair Plant of Rocket and Artillery Weapons” antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. |
25.2.2023 |
|
208. |
SUN Ship Management (D) Ltd. |
Rekisteröintipaikka: Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat (Unit OT 17–32, Level 17, Central Park Offices, Dubai International Financial Centre, Dubai, PO Box 507065, United Arab Emirates) Rekisteröintipäivä: 2.8.2012 Rekisteröintinumero: 1244 Päätoimipaikat: Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Venäjän federaatio, Euroopan unioni Lähellä olevat yhteisöt ja henkilöt: PAO Sovcomflot (emoyhtiö); Vladimir Oskirko (johtaja); Alexey Khaidukov (johtaja); Alexander Verbo (johtaja); Andrey Kontsenebin (johtaja); SCF Overseas Holding Limited |
SUN Ship Management (D) Ltd., joka tunnettiin aiemmin nimellä SCF Management Services (Dubai) Ltd., on Dubaissa sijaitseva alusten hallintoyritys, joka on osa PAO Sovcomflotia (SCF Group), Venäjän suurinta varustamoa, joka on erikoistunut nesteytetyn kaasun, raakaöljyn ja öljytuotteiden kuljetukseen sekä energiantuotannon kunnossapitoon tuotantoketjun alkupäässä ulkomerellä. SUN Ship Management (D) Ltd. hallinnoi ja liikennöi lähes sataa öljyn, nesteytetyn maakaasun ja kemian alan tuotteiden kuljetusalusta, joiden kantavuus on yli 150 000 tonnia. Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistaman hyökkäyssodan alkamisesta lähtien SUN Ship Management (D) Ltd. on toiminut yhtenä tärkeimmistä Venäjän öljyn merikuljetuksia hallinnoivista ja liikennöivistä yhtiöistä. Venäjän valtion varustamon PAO Sovcomflotin osana Venäjän federaatio on SUN Ship Management (D) Ltd.:n tarjoamien palvelujen tosiasiallinen edunsaaja. Tällaiset palvelut muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, ja niiden osuus Venäjän energiatuloista on yli 70 prosenttia, minkä ansiosta Kreml voi rahoittaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan. SUN Ship Management (D) Ltd. on sen vuoksi yhteisö, joka antaa aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja hyötyy siitä. Lisäksi SUN Ship Management (D) Ltd. on yhteisö, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
25.2.2023 |
|
209. |
SUN Ship Management (D) Ltd. |
Rekisteröintipaikka: Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat (Unit OT 17–32, Level 17, Central Park Offices, Dubai International Financial Centre, Dubai, PO Box 507065, United Arab Emirates) Rekisteröintipäivä: 2.8.2012 Verotunnistenumero: 1244 Päätoimipaikat: Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Venäjän federaatio, Euroopan unioni Lähellä olevat yhteisöt: PAO Sovcomflot (emoyhtiö) Rekisteröintinumero: 11440513 |
SUN Ship Management (D) Ltd., joka tunnettiin aiemmin nimellä SCF Management Services (Dubai) Ltd., on Dubaissa sijaitseva alusten hallintoyritys, joka on osa PAO Sovcomflotia (SCF Group), Venäjän suurinta varustamoa, joka on erikoistunut nesteytetyn kaasun, raakaöljyn ja öljytuotteiden kuljetukseen sekä energiantuotannon kunnossapitoon tuotantoketjun alkupäässä ulkomerellä. SUN Ship Management (D) Ltd. hallinnoi ja liikennöi lähes sataa öljyn, nesteytetyn maakaasun ja kemian alan tuotteiden kuljetusalusta, joiden kantavuus on yli 150 000 tonnia. Venäjän Ukrainaa vastaan kohdistaman hyökkäyssodan alkamisesta lähtien SUN Ship Management (D) Ltd. on toiminut yhtenä tärkeimmistä Venäjän öljyn merikuljetuksia hallinnoivista ja liikennöivistä yhtiöistä. SUN Ship Management (D) Ltd. on osa Venäjän valtion varustamoa PAO Sovcomflotia, joten Venäjän federaatio on sen tarjoamien palvelujen tosiasiallinen edunsaaja. Tällaiset palvelut muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, ja niiden osuus Venäjän energiatuloista on yli 70 prosenttia, minkä ansiosta Kreml voi rahoittaa Ukrainaa vastaan käymäänsä hyökkäyssotaa. SUN Ship Management (D) Ltd. on sen vuoksi yhteisö, joka antaa aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi SUN Ship Management (D) Ltd. on yhteisö, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
25.2.2023 |
|
210. |
Wagner Group (venäjäksi: Группа Вагнера) alias Vagner Group PMC Wagner Liga League |
Lähellä olevat henkilöt: Pavel Prigozhin; Mikhail Vatanin |
Wagner Group on Venäjälle sijoittautunut rekisteröimätön yksityinen sotilaallinen yhteisö, joka perustettiin vuonna 2014 Slavonic Corps -järjestön seuraajaksi. Sitä johtavat Pavel Prigozhin ja Mikhail Vatanin. Wagner Group rahoittaa ja toteuttaa operaatioitaan perustamalla paikallisia yksiköitä sekä paikallishallintojen tuella. Wagner Group johti hyökkäyksiä ukrainalaisia Soledarin ja Bahmutin kaupunkeja vastaan tammikuussa 2023 ja osallistuu aktiivisesti Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Wagner Group on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
13.4.2023 |
|
211. |
RIA FAN alias FNA Federal News Agency LLC RIA FNA |
Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.5.2014 Verkkosivut: www.riafan.ru Lähellä oleva henkilö: Jevgeniy Prigožin Lähellä olevat yhteisöt: Patriot Media Group; Wagner Group. |
RIA FAN on osa venäläistä Patriot Media Group -mediaorganisaatiota, jonka johtokuntaa johtaa Jevgeniy Prigožin. RIA FAN osallistuu hallitusta tukevaan propagandaan ja disinformaatioon Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. RIA FAN viittaa meneillään olevaan hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan operaationa ”ukrainalaisten natsien” pysäyttämiseksi ja ylistää Wagner Groupin toteuttamia toimia. RIA FAN tukee näin ollen aineellisesti toimia ja politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. RIA FAN on myös lähellä Patriot Media Groupia. |
13.4.2023 |
|
212. |
Foundation for the Support and Protection of the Rights of Compatriots Living Abroad (alias: Fund for the Legal Protection and Support of Russian Federation Compatriots, alias Living Abroad, alias The Foundation for the Support of Compatriots) venäjäksi: “Фонд поддержки и защиты прав соотечественников, проживающих за рубежом” |
Osoite: huone 308-324, Arbat St, 55/32, Moskova, Venäjä, 119200 Yhteisötyyppi: Valtiosta riippumaton järjestö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjä Rekisteröintipäivä: 21.11.2011 Rekisteröintinumero: 1117799023330 Päätoimipaikka: Venäjä, Moskova Lähellä olevat yhteisöt: Liittovaltion virasto Rossotrudnichestvo |
Ulkovenäläisten oikeuksien tuki- ja suojelusäätiön perustaja ja rahoittaja on Venäjän federaatio, ja sen tavoitteena on täyttää Venäjän hallituksen ulkopoliittiset tavoitteet. Se edustaa rakenteeltaan ainutlaatuista Venäjän ”pehmeää valtaa”, jolla on tärkeä rooli Venäjän hallituksen harjoittaman hajottamiseen perustuvan politiikan toteuttamisen tukemisessa. Säätiön asiantuntijoiden analyysejä käytetään Kremlin tärkeimpien propagandaviestien vahvistamiseen, mukaan lukien viestit siitä, että Ukrainan viranomaiset kannustavat uusnatsismiin ja muukalaisvihaan. Säätiö käyttää Kremlin politiikan mukaisesti natsismiin, venäläisvastaisuuteen ja venäjää puhuvien ihmisten joukkovainoon liittyviä perusteettomia syytöksiä luodakseen epävakautta ja hajaannusta monissa Venäjän naapurimaissa. Säätiön toimitusjohtaja ilmaisi tukensa presidentti Putinille ja Venäjän Ukrainan vastaiselle hyökkäyssodalle. Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov on vahvistanut, että säätiö on tehnyt johdonmukaista työtä muukalaisvihan, uusnatsismin ja historian väärentämispyrkimysten torjumiseksi. Sen vuoksi Ulkovenäläisten oikeuksien tuki- ja suojelusäätiö on vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
213. |
JSC Makeyev State Rocket Center АО “Государственный ракетный центр имени академика В. П. Макеева” (АО “ГРЦ Макеева”) |
Osoite: Miass, Venäjä Rekisteröintipäivä: 1947 Päätoimipaikka: Venäjä |
JSC Makeyev State Rocket Center on venäläinen yritys, joka suunnittelee ja tuottaa ohjuksia ja muita aseita Venäjän puolustusministeriölle. Yrityksen tuottamia ohjuksia käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi yritys järjestää ”patrioottisia” konsertteja ja varainkeruutapahtumia Venäjän Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa taistelevien venäläissotilaiden tueksi. JSC Makeyev State Rocket Center on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
214. |
MRB Bank alias “International Settlement Bank” LLC alias Mezhdunarodnyi Raschetnyi Bank ( “Международный Расчетный Банк” alias КБ МРБ (ООО)) |
Osoite: Stalin-katu 20, Tskhinvali, Georgia Verkkosivut: https://mrb-bank.ru/ (ei pääsyä EU:sta) Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö (LLC) Rekisteröintipaikka: Georgia Rekisteröintipäivä: 15.5.2015 Rekisteröintinumero: 1159800030409 Päätoimipaikka: Venäjä, Georgia, Ukraina |
MRB Bank on avannut toimipaikkoja Hersonin ja Zaporižžjan miehitetyillä alueilla ja tarjoaa useita pankkipalveluita Venäjän keskuspankin määräysvallassa. Se on avannut alueella pankkiautomaatteja, ja Luhanskissa toimii sen paikalliskonttori. MRB Bank on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta ja taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
215. |
CMRBank alias TSMRBank alias Bank “Centre for International Settlements” LLC (ЦМРБанк alias Банк “Центр международных расчетов”) |
Osoite: Paliha-katu 10, rakennus 7127055, Moskova Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7-495-980-80-44 8-800-250-09-22 Verkkosivusto: https://cmrbank.ru Sähköposti: cmr@cmrbank.ru Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö (LLC) Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.4.2015 Rekisteröintinumero: 1157700005759 Päätoimipaikka: Venäjä, Ukraina |
CMRBank on rahoituslaitos, joka on aktiivinen ja on toiminut laittomasti liitetyillä Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla lokakuusta 2022 lähtien. Se on yksi näiden alueiden pankeista, joka osallistuu paikallisten asukkaiden hryvnian vaihtamiseen rupliksi sekä edullisten lainojen myöntämiseen. CMRBank on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta ja taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
216. |
Joint-stock company ”PMC Wagner Centre” (ЧВК Вагнер Центр) |
Osoite: 15 Zolnaja-katu, rakennus 1, huone 1-N, Ch.P. 194 (toimisto 206) Pietari, Pravoborežnyn kunta Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://wagnercentr.ru/ Sähköposti: info@wagnercentr.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio |
PMC Wagner Centre on venäläinen osakeyhtiö, jonka tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja ja innovointia Venäjän puolustusvoimavarojen tukemiseksi ja vahvistamiseksi. Keskus johtaa tätä tavoitetta tukevia koneenrakennus- ja tietotekniikkahankkeita ja on käynnistänyt ohjelman, joka käsittelee miehittämättömien ilma-alusten käyttämistä. Keskus ja sen toiminta ovat läheisessä yhteydessä samaa nimeä kantavaan PMC Wagner Groupiin, joka on Venäjällä sijaitseva rekisteröimätön sotilasyhteisö, joka on vastuussa Wagner-ryhmän palkkasotilaiden lähettämisestä Ukrainaan. Se edistää Venäjän Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa ja on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
217. |
PMC Patriot (ЧВК “Патриот”) |
Lähellä olevat henkilöt tai yhteisöt: Sergei Shoigu |
Yksityinen sotilasyhtiö Patriot (”PMC Patriot”) on Venäjällä sijaitseva rekisteröimätön yksityinen sotilasyhteisö, jonka raportoidaan työskentelevän Venäjän federaation puolustusministeriön komennossa. Se harjoittaa turvallisuus- ja sotilastoimintaa ja osallistuu suoraan sotilaallisiin konflikteihin. PMC Patriot on aikaisemmin yhdistetty toimintaan Syyriassa ja Keski-Afrikan tasavallassa, ja Venäjän Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa se on osallistunut taisteluihin Ukrainassa, erityisesti Vuhledarin kaupunkiin tehtyihin iskuihin. PMC Patriot on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä vakautta ja turvallisuutta. |
23.6.2023 |
|
218. |
Open Joint Stock Company TV and Radio Company of the Armed Forces of the Russian Federation “Zvezda” alias OJSC TRC AF RF “Zvezda” (Открытое акционерное общество “Телерадиокомпания Вооруженных Сил Российской Федерации ‘ЗВЕЗДА’”; alias ОАО “ТРК ВС РФ ‘ЗВЕЗДА’”) |
Osoite: 129164, Moskova, Prospekt Mira, 126 129164, г. Москва, пр-кт Мира, д. 126 Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 129164, Moskova, Prospekt Mira, 126 129164, г. Москва, пр-кт Мира, д. 126 Rekisteröintipäivä: 8.6.2009 Rekisteröintinumero: ИНН 7717653542 |
Venäjän federaation asevoimien televisio- ja radioyhtiö Zvezda on Venäjän puolustusministeriön määräysvallassa oleva ja Venäjän valtion rahoittama organisaatio. Yhtiöllä on sotilaallis-patrioottinen televisiokanava ”Zvezda”, joka on omistautunut tukemaan ja edistämään Venäjän asevoimia ja levittää disinformaatiota ja propagandaa Venäjän Ukrainan vastaisesta hyökkäyssodasta. Venäjän federaation asevoimien televisio- ja radioyhtiö Zvezda tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
|
|
КПП 771701001 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjä Lähellä olevat henkilöt: Aleksei Viktorovich Pimanov Lisätietoja: Viestintä; Venäjän tiedotusvälineiden sääntelyviranomaisen rekisteröimä organisaatio |
|
|
|
219. |
Joint Stock Company ”Repair Base for Repair of Aircraft Instruments and Aerodrome Equipment” alias JSC REMBAZA (Акционерное Общество ”Ремонтная база по ремонту авиационных приборов и аэродромной техники” alias АО ”РЕМБАЗА”) |
Osoite: Warsaw Highway -katu, 125, rakennus 1, toimisto 515, Moskova, Venäjän federaatio, 117587 Yhteisötyyppi: liittovaltion omaisuutta Rekisteröintipaikka: 412310, Saratovin alue, Balašov, Titova-katu, D.40 Rekisteröintipäivä: 19.5.2009 Rekisteröintinumero: TIN- 5027030107 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC ”Repair Base for Repair of Aircraft Instruments and Aerodrome Equipment” on Venäjän federaation puolustusministeriön perustama yhtiö. Se työskentelee pääasiassa aseiden ja sotilastarvikkeiden huollon parissa. Toteuttamalla julkisia hankintoja Venäjän federaation puolustusministeriön kanssa se tukee Venäjän puolustusteollisuutta, jonka menot ovat kasvaneet toukokuusta 2022. Yritys on myös niiden strategisten organisaatioiden ja liittovaltiotason toimeenpanevien elinten luettelossa, jotka varmistavat yhtenäisen valtionpolitiikan toteuttamisen niillä talouden aloilla, joilla ne toimivat. JSC ”Repair Base for Repair of Aircraft Instruments and Aerodrome Equipment” on sen vuoksi vastuussa Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien ja uhkaavien toimien tukemisesta aineellisesti ja vastuussa Venäjän federaation hallituksen, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tukemisesta ja siitä hyötymisestä. |
23.6.2023 |
|
220. |
Joint Stock Company DUKS alias JSC DUKS (Организация АО ”ДУКС” alias АО ДУКС) |
Osoite: Moskova, 125040, Pravda-katu 8, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: yksityisomistus Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.7.2022 Rekisteröintinumero: 1027700010579 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: INN: 7714077682 PPC: 771401001 |
JSC “DUKS” on suurin ohjusrakettien valmistaja, mukaan lukien AA-11 ”Archer” -ohjukset; Venäjän SU-27 -taisteluhävittäjät kuljettavat näitä ohjuksia, joita Venäjä käyttää Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassaan. Yritys on saanut Venäjän federaation presidentiltä Vladimir Putinilta tunnustuksen merkittävästä panoksestaan ilmailuteknologian kehittämiseksi ja maan puolustuskyvyn vahvistamiseksi. Yrityksen kumppaneita ovat Venäjän puolustusministeriö ja Rosoboronexport (Venäjän puolustusalan vienti). JSC ”DUKS” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja siitä hyötymisestä. |
23.6.2023 |
|
221. |
JSC Plant Universalmash (АО ЗАВОД УНИВЕРСАЛМАШ) |
Osoite: 198097, Saint Petersburg, Stachek avenue, 47 LITERA C, office 6th office 2/1, Russian Federation Yhteisötyyppi: ei- julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.7.1995 Rekisterinumero: Verotunnistenumero: 7805060220 INN: 7805060220 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC ”Plant Universalmash” on PJSC ”KIROVSKY ZAVOD” -yrityksen tytäryhtiö; viimeksi mainittu toimittaa yhteentoimivia maalinosoituslavetteja S-300V4-ilmatorjuntaohjusjärjestelmille. Tätä alustatyyppiä käytetään myös itseohjautuvissa ”Pion”-ammuksissa ja yhteentoimivissa T-80-tankin erillisyksiköissä, joita Venäjän joukot käyttävät Ukrainassa. Lisäksi JSC Plant Universalmashia johtava Sergey Serebryakov on todennut, että yritys täyttää valtion puolustusmääräyksiin liittyviä tehtäviä. JSC ”Plant Universalmash” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja siitä hyötymisestä. |
23.6.2023 |
|
222. |
PJSC “Research and Production Association ‘ISKRA’” / PJSC NPO Iskra (ПАО “Научно-Производственное Объединение ‘ИСКРА’” / ПАО НПО “Искра”) |
Osoite: 614038, Permin alue, Perm, Akateemikko Vedenejevan katu 28, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.7.1996 Rekisteröintinumero: 1025901509798 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: Verkkosivusto: https://npoiskra.ru/ Puhelin: +7 (342) 262-72-72, Sähköposti: info@npoiskra.ru INN 5907001774 KPP 590701001 OKPO 07504034 |
PJSC “Research and Production Association ‘ISKRA’” suunnittelee, valmistaa ja toimittaa polttoaine- ja energiajärjestelmiä sekä kehittää ja valmistaa kiinteäpolttoaineisia rakettimoottoreita ja niiden osia eri tarkoituksissa käytettäviin ohjusjärjestelmiin, mukaan lukien Venäjän federaation strategisille joukoille. Yritys valmistaa osia ohjusjärjestelmiin, joita Venäjän ilmavoimat käyttää Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa. SPJSC “Research and Production Association ‘ISKRA’” antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
223. |
Joint Stock Company ”State Scientific Center of the Russian Federation Troitsk Institute for Innovative and Thermonuclear Research” alias JSC ”SSC RF TRINITY” (Акционерное общество ”Государственный научный центр Российской Федерации Троицкий институт инновационных и термоядерных исследований” alias АО “ГНЦ РФ ТРИНИТИ”) |
Osoite: 108840, Moskova, Troitsk, Puškov-katu, vl. 12, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 10.3.2015 Rekisteröintinumero: 1157746176400 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: Pääjohtaja: Kirill Igorevich Ilyin INN 7751002460 KPP 775101001 |
JSC ”SSC RF TRINITY” on venäläinen tiedealan yritys, jonka tärkein tieteellinen toiminta tapahtuu plasmafysiikan, laserfysiikan ja -teknologian, äärimmäisen olomuodon fysiikan ja energianmuunnosprosessien fysiikan aloilla sekä valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon liittyvän tutkimuksen ja teknologisen kehittämisen aloilla. Yritys tekee tutkimusta Venäjän federaation puolustusministeriölle ja on kehittänyt tykistöaseiden piippujen sisäpinnan pinnoitteisiin liittyvää teknologiaa. JSC ”SSC RF TRINITY” antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
224. |
"Plant ”Zvezda” - Branch of the Federal State Unitary Enterprise ”Scientific and Production Center of Automation and Instrumentation named after academician N.A. Pilyugin” alias FL ”Plant Zvezda” FSUE ”NPCAP” (”Завод ’Звезда’-Филиал Федерального Государственного Унитарного Предприятия ”Научно-Производственный Центр Автоматики и Приборостроения имени академика Н.А.Пилюгина” alias ФЛ ”Завод ’Звезда’” ФГУП "НПЦАП”) |
Osoite: 172739, Solnetšnyin saari, Tverin alue, Novaja-katu 80, Venäjän federaatio Kotipaikka: 117342, Moskova, Vvedenskogo-katu 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Venäjän federaation unitaarisen yrityksen sivuliike Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.11.2002 Rekisteröintinumero: 1027739552642 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Zvezda-tehdas (”Plant ’Zvezda’”) on Venäjän johtavia yrityksiä, joka valmistaa erittäin tarkkoja gyroskooppisia laitteita erilaisia raketti-, avaruus- ja ilmailutarvikkeita varten. Tehdas on osa Tverin alueen sotateollista kompleksia, joka vastaa korkean teknologian alan tehtävistä Venäjän federaation puolustusministeriön edun mukaisesti. Zvezda-tehdas valmistaa ja tarjoaa dynaamisesti säädettäviä gyroskooppeja (DNG), joita käytetään navigointisatelliittien GLONASS-K -valvonta- ja vakautusjärjestelmissä. GLONASS on venäläinen satelliittinavigointijärjestelmä, joka on suunniteltu operatiiviseen suunnistukseen ja aikatukeen rajoittamattomalle määrälle käyttäjiä maalla, merellä, ilmassa ja avaruudessa. GLONASS-järjestelmä auttaa jatkuvasti Venäjän asevoimia toteuttamaan tarkkoja iskuja taktisilla ohjuksilla (esim. taktisilla Iskander-ohjuksilla) Venäjän Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Zvezda-tehdas tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
|
|
Lähellä olevat yhteisöt: entinen emoyhtiö: Venäjän federaation unitaarinen yritys ”Scientific and Production Center of Automation and Instrumentation named after academician N.A. Pilyugin” (JSC ”NPCAP”) Lisätietoja: TIN 7728171283 |
|
|
|
225. |
JSC Murom Instrument-Making Plant alias JSC ”MPZ” (Акционерное общество “Муромский приборостроительный завод” alias AO “МПЗ”) |
Osoite: 602205, Vladimirin alue, Murom, 30 Let Pobedy -katu 1a., Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: sekamuotoinen venäläisyhtiö, jossa Venäjän federaatiolla on omistusosuus Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 602205, Vladimirin alue, Murom, 30 Let Pobedy -katu, 1a. Rekisteröintipäivä: 1.7.2011 Rekisteröintinumero: 1113334001879 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Muita tietoja: INN: 3334017070 KPP: 333401001 |
Laitetehdas Murom JSC (JSC “Murom Instrument-Making Plant”) on erikoistunut kaikentyyppisiin asevoimien aseisiin tarkoitettujen ampumatarvikkeiden laukaisu- ja sytytyslaitteiden tuotantoon. Se toimittaa ampumatarvikkeiden laukaisu- ja sytytyslaitteita kaikille Venäjän asevoimien haaroille, sisäministeriölle, FSB:lle ja muille lainvalvontaviranomaisille. Laitetehdas Murom JSC kuuluu luetteloon strategisista organisaatioista, jotka varmistavat yhtenäisen valtionpolitiikan täytäntöönpanon niillä talouden aloilla, joilla ne toimivat. Yhtiön toimitusjohtaja Dmitry Fadeev on luvannut ”tehdä kaikkensa, jotta isänmaan nykyiset puolustajat saisivat kaiken tarvitsemansa vapauttaakseen Donbassin natsihallinnosta”. Lisäksi hän on Vladimirin alueen aseita valmistavien puolustusalan yritysten liiton johtaja. Laitetehdas Murom JSC on sen vuoksi vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja siitä hyötymisestä. |
23.6.2023 |
|
226. |
Design and Production Enterprise “Iris” JSC alias PKP Iris; alias Iris JSC (Акционерное Общество "Производственно-Конструкторское Предприятие “Ирис”; alias ПКП "Ирис alias АО "Ирис) |
Rekisteröintipaikka: Russian Federation (Rostov region, Rostov-on-Don, st. Krasnoarmeiskaya, 9) Rekisteröintipäivä: 1.2.2010 Rekisteröintinumero: 6164295259 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Suunnittelu- ja tuotantoyhtiö Iris JSC on venäläinen sotilasteollisuusalan yritys, joka kehittää sähkömoottoreita, ”laukaisuajoneuvoja” ja rakettijärjestelmiä Venäjän asevoimille. Iris JSC on muun muassa kehittänyt sukellusveneiden moottoreita Venäjän federaation laivastolle. Yhteisöllä on vähintään kolme Venäjän federaation hallituksen hallinnoimaa lupaa ja todistusta, joita ovat muun muassa Venäjän puolustusteollisuudessa toimiville venäläisille yhteisöille myönnettävä todistus, Venäjän valtion avaruusyhtiön hallinnoima lupa ja Venäjän federaation puolustusviraston hallinnoima lupa ”aseiden ja sotilasteknologian kehittämistä varten”. Lisäksi yhteisön virallisella verkkosivustolla on sotaa puolustavaa propagandakuvastoa, jolla Iris JSC avoimesti tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Suunnittelu- ja tuotantoyhtiö Iris JSC antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
227. |
TRV-Akhtubinsk LLC alias Tactical Missile Corporation Akhtubinsk (ОБЩЕСТВО С ОГРАНИЧЕННОЙ ОТВЕТСТВЕННОСТЬЮ ”ТРВ-АХТУБИНСК” alias "Корпорация ”Тактическое ракетное вооружение - Ахтубинск”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (416506, Astrahanin alue, Ahtubinskin piiri, Ahtubinsk, Suhoi-katu P.O., rakennus 12a) Rekisteröintipäivä: 10.10.2010 Rekisteröintinumero: 3001041615 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: Tactical Missile Corporation, emoyhtiö, (TIN: 503210805145) |
Tactical Missile Corporation Akhtubinsk on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ilma-aluksesta laukaistavia aseita Venäjän asevoimien taisteluhävittäjiä ja -helikoptereita sekä strategisia pommikoneita varten. Tactical Missile Corporation Akhtubinskin suunnittelemia sotilastarvikkeita käytetään suoraan Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Tactical Missile Corporation Akhtubinsk on Venäjän valtionyhtiön Tactical Missile Corporationin tytäryhtiö; kyseiseen emoyhtiöön sovelletaan jo ennestään EU:n rajoittavia toimenpiteitä. Tactical Missile Corporation Akhtubinsk tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Tactical Missile Corporation Akhtubinsk antaa lisäksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
228. |
Federal state enterprise ”Plant named after Ia. M. Sverdlov” alias Sverdlov Plant (Федеральное казенное предприятие ”Завод имени Я.М.Свердлова”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (606002, Nižny Novgorodin alue, Dzeržinskin kaupunki, Sverdlovin puistokatu 4) Rekisteröintipäivä: 11.12.1991 Rekisteröintinumero: 5249002485 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Venäjän federaation valtionyhtiö ”Plant named after Ia. M. Sverdlov” on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka valmistaa räjähteitä, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän vuonna 2022 aloittamassa laittomassa ja perusteettomassa sotilaallisessa hyökkäyksessä Ukrainaa vastaan. Yhteisöllä on Venäjän puolustusministeriön kanssa vähintään kolme voimassa olevaa sopimusta, joiden arvo on yli 608 179 800 ruplaa. Venäjän federaation valtionyhtiö ”Plant named after Ia. M. Sverdlov” on HMX:n (voimakkaan nitroaminiräjähteen eli oktogeenin) ja RDX:n (räjähteissä yleisesti käytetyn orgaanisen yhdisteen eli heksogeenin) ainoa venäläinen valmistaja. Venäläisiä HMX- ja RDX-pohjaisia räjähteitä on vahvistettu käytetyn Ukrainassa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Venäjän federaation valtionyhtiö ”Plant named after Ia. M. Sverdlov” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaation valtionyhtiö ”Plant named after Ia. M Sverdlov” antaa lisäksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
229. |
Factory “Copier” JSC (АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО “ЗАВОД ‘КОПИР’”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (425350, Mari Elin tasavalta, Kozmodemjanskin kaupunki, Gagarina-katu, 10) Rekisteröintipäivä: 12.7.1996 Rekisteröintinumero: 1217000287 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Copier JSC -tehdas (”Factory “Copier” JSC”) on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka valmistaa sähkölaitteita Venäjän asevoimille. Yhteisö on yksi Venäjän federaation tärkeimmistä sotateollisuusalan yrityksistä, joka kehittää sähköliittimiä, -laitteita ja -komponentteja Venäjän ilmailu-, raketti- ja avaruusteollisuutta varten. Copier JSC -tehtaan johtaja vahvisti haastattelussa, että noin 50 % yhtiön valmistamista tuotteista kehitetään sotilaskäyttöön. Erityisesti Venäjän federaation kauppa- ja teollisuusministeriö on Copier JSC -tehtaan toiseksi suurin asiakas. Yhteisöllä on vähintään yksi kyseisen ministeriön kanssa tehty sopimus, joka on arvoltaan 80 400 000 ruplaa. Copier JSC -tehdas antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
230. |
Vulkan LLC alias NTTS ”VULKAN” LLC alias Obshchestvo S Ogranichennoi Otvetstvennostiu ”Nauchno-Tekhnicheskii Tsentr ’Vulkan’” (Общество С Ограниченной Ответственностью ”Научно-Технический Центр ‘Вулкан’”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (105318, Moskova, Ibragimova-katu, 31) Rekisteröintipäivä: 3.6.2010 Rekisteröintinumero: 7719751930 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
NTTS VULKAN LLC:llä on FSB:n hallinnoima lupa. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät ”henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi NTTS VULKAN LLC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
231. |
OKENIT JSC alias AO ”OKENIT” (AKTSIONERNOE OBSHCHESTVO ”OKENIT” alias АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”ОКЕНИТ”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (193091, Pietari, nab. Oktiabrskaia, 6, litera v, pomeshch. 8-n) Rekisteröintipäivä: 25.8.2015 Rekisteröintinumero: 7811227439 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
OKENIT JSC:llä on sekä Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa että FSB:n hallinnoima lupa. Kyseinen Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa koskee ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämistä, tuotantoa, testausta, asennusta, huoltoa, hävittämistä ja myyntiä”. FSB:n lupa myönnetään puolestaan tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät”henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi OKENIT JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa sekä ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
232. |
JOINT STOCK COMPANY ”ECHELON UNION FOR SCIENCE AND DEVELOPMENT” alias ECHELON JSC alias JSC ”NPO ECHELON” (ЭШЕЛОН) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (107023, Moskova, Elektrozavodskaja-katu, 24 str. 1.) Rekisteröintipäivä: 22.11.2007 Rekisteröintinumero: 7718676447 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Echelon JSC:llä on FSB:n hallinnoima lupa. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät ”henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi Echelon JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
233. |
Iteranet LLC alias Obshchestvo s Ogranichennoi Otvetstvennostiu ”Iteranet” (Общество С Ограниченной Ответственностью ”Итеранет”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (119121, Moskova, per. Truženikov 1-i, 16 str.17) Rekisteröintipäivä: 27.4.1999 Rekisteröintinumero: 7704199755 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Iteranet LLC:llä on FSB:n hallinnoima lupa. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät ”henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi Iteranet LLC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
234. |
Positive Group PJSC alias Positive technologies alias Gruppa Pozitiva (Группа Позитива) |
Rekisteröintipaikka: Russian Federation (107241, Moscow, sh. Shchelkovskoe, 23A, pomeshch. V kom. 33.) Rekisteröintipäivä: 27.9.2017 Rekisterinumero: 9718077239 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Positive Group PJSC on monialayrityksen, johon kuuluu AO Pozitiv Teknolodzhiz, holdingyhtiö. AO Pozitiv Teknolodzhiz toimii Venäjän tietotekniikka-alalla, ja sillä on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. Sen vuoksi Positive Group PJSC on sellaisen monialayrityksen holdingyhtiö, johon kuuluu Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n hallinnoima lupa. Sen vuoksi Positive Group PJSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
235. |
Poisk-IT LLC Obshchestvo S Ogranichennoi Otvetstvennostiu Nauchno-Tekhnicheskii Tsentr “Poisk-IT” alias Limited Liability Company Scientific and Technical Center ”Poisk-IT” |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (125183, Moskova, Bolšaja Akademitšeskaja -katu, 73 k. 3, tilat 5n.) Rekisteröintipäivä: 29.5.2020 Rekisteröintinumero: 9715384055 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Poisk-IT LLC:llä on FSB:n hallinnoima lupa. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi Poisk-IT on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
|
|
236. |
Vektor JSC alias AO ”NII ‘VEKTOR’” alias AKTSIONERNOE OBSHCHESTVO ”NAUCHNO-ISSLEDOVATELSKII INSTITUT ’VEKTOR’” (АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”НАУЧНО-ИССЛЕДОВАТЕЛЬСКИЙ ИНСТИТУТ ’ВЕКТОР’”) alias ОАО НИИ Вектор |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (197022, Pietari, Akademika Pavlova katu 14) Rekisteröintipäivä: 26.1.2011 Rekisteröintinumero: 7813491943 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Vektor JSC:llä on kaksi Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoimaa lupaa sekä FSB:n hallinnoima lupa. Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoimat kaksi lupaa koskevat ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämistä, tuotantoa, testausta, asennusta, huoltoa, hävittämistä ja myyntiä”. FSB:n lupa myönnetään puolestaan tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät ”henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi Vektor JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa sekä ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
237. |
Akuta JSC alias Acuta alias Zakrytoe Aktsionernoe Obshchestvo ”Akuta”; (Закрытое Акционерное Общество “Акута”; alias ”Акута”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (197110, Pietari, Pionerskaja-katu 44) Rekisteröintipäivä: 25.9.2008 Rekisteröintinumero: 7813426574 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Akuta-osakeyhtiöllä on FSB:n hallinnoima lupa ”suorittaa valtionsalaisuuden muodostavan tiedon käyttöön liittyvää työtä”. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Akutalla on lisäksi Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. Kyseinen Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa koskee ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämistä, tuotantoa, testausta, asennusta, huoltoa, hävittämistä ja myyntiä”. Akuta etenkin tuottaa Venäjän asevoimia varten ”miehittämättömiä merenalaisia ajoneuvoja”, joita käytetään tiedustelu-, valvonta- ja tunnistustehtävissä, sukellusveneiden torjuntaan liittyvässä sodankäynnissä, tiedonhankintaoperaatioissa ja aikakriittisissä iskuissa. Yhteisö itse kuvaa toimivansa Venäjän tietotekniikka-alalla ja ”pääasiassa [Venäjän] valtion puolustusmääräyksen puitteissa [Venäjän] sotateolliseen kompleksiin kuuluvien suurempien yritysten kanssa”. Akutalla on lisäksi lupa toimia tietoturvavälineiden kehittämisen alalla; lupaa hallinnoi GRU:n kahdeksas osasto, joka on Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan ulkomainen sotilastiedusteluvirasto. |
23.6.2023 |
|
238. |
ZAO MNITI ZAKRYTOE AKTSIONERNOE OBSHCHESTVO ”MNITI” alias Moscow Research Television Institute (ЗАКРЫТОЕ АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”МНИТИ” alias Московский научно-исследовательский телевизионный институт) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (105094, Moskova, Golianovskaja-katu, 7A str. 1) Rekisteröintipäivä: 2.4.1992 Rekisteröintinumero: 7701024429 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
ZAO MNITIllä on sekä Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa että FSB:n hallinnoima lupa. Kyseinen Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa koskee ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämistä, tuotantoa, testausta, asennusta, huoltoa, hävittämistä ja myyntiä”. FSB:n lupa myönnetään puolestaan tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät ”henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi ZAO MNITI on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa sekä ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
23.6.2023 |
|
239. |
20th Guards Combined Arms Army (20-я гвардейская Краснознаменная общевойсковая армия alias 20-я гвардейская общевойсковая армия) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (606083, Nižni Novgorodin alue, Volodarskin alue, Mulino) Rekisteröintipäivä: 14.12.2009 Rekisteröintinumero: 3666162144 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
20th Guards Combined Arms Army eli 20. kaartin usean aselajin armeija on Venäjän maavoimien osa ja osallistuu suoraan Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Venäjän puolustusministeriö kuvailee 20. kaartin usean aselajin armeijaa ”Venäjän federaation suurimmaksi asevoimien osaksi, joka osallistuu maan sotilaallisen elämän merkittävimpiin tapahtumiin”. Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyksen aikana 20. kaartin usean aselajin armeija on osallistunut suoraan Venäjän koillisesta toteuttamaan hyökkäykseen. Sen vuoksi 20. kaartin usean aselajin armeija on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
240. |
53rd Anti-Aircraft Missile Brigade alias 53rd Guards Anti-Aircraft Missile Brigade |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (305502, Kurskin alue, pos. Marshal Zhukov, sotilasyksikkö 32406) Rekisteröintipäivä: 26.11.2009 Rekisteröintinumero: 4611010810 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
53rd Anti-Aircraft Missile Brigade eli 53. ilmatorjuntaohjusprikaati on Venäjän maavoimien maasta-ilmaan -ohjuksia käyttävä prikaati ja osa Venäjän federaation 20. kaartin armeijaa. Syyskuusta 2010 lähtien 53. ilmatorjuntaohjusprikaati on toteuttanut taisteluoperaatioita läntisen sotilasalueen osana, ja se on tunnustettu yhdeksi Venäjän maavoimien tärkeimmistä ilmapuolustusprikaateista. Se on helmikuusta 2022 lähtien osallistunut aktiivisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. 53. ilmatorjuntaohjusprikaati lähetetiin Ukrainan Harkovan alueelle Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen aikana, ja se on laukaissut ilmatorjuntaohjuksia Izjumin kaupungissa sijaitsevasta varastosta Venäjän miehityksen aikana. Presidentti Putin myönsi 53. ilmatorjuntaohjusprikaatille helmikuussa 2023 uuden kunnianosoituksen ”suuresta sankaruudesta ja urheudesta sekä kestävyydestä ja rohkeudesta, joita prikaatin henkilöstö on osoittanut taisteluissa isänmaan puolustamiseksi”, joka todennäköisesti liittyy prikaatin toimiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Presidentti Putin antoi 53. ilmatorjuntaohjusprikaatille kunnianimen ”kaarti” ja 21. helmikuuta 2023 alkaen sitä on kutsuttu 53. kaartin ilmatorjuntaohjusprikaatiksi. Sen vuoksi 53. ilmatorjuntaohjusprikaati on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
241. |
SPS CJSC alias Non-Public Joint Stock Company ”Research and Production Center” Specialized Devices and Systems alias Specialized Devices and Systems (Непубличное Акционерное Общество ”Научно-Производственный Центр ”Специализированные Приборы И Системы””) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio (125080, Moskova, sh. Volokolamskoe, 1 str. 1, et 5; pom VI; kom 30B Rekisteröintipäivä: 22.8.2014 Rekisteröintinumero: 7743937237 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Alankomaat Lisätietoja: Pavel Sergeevich Seleznev (pääjohtaja) |
SPS CJSC on Venäjällä sijaitseva yhteisö, joka valmistaa tietokoneita ja muita elektroniikkalaitteita. SPS CJSC osallistuu aktiivisesti pakotteiden kiertämiseen hyödyntämällä kumppanuuttaan EU:ssa sijaitsevaan yhteisöön Woerd-Tech BV. Sen jälkeen, kun EU:n pakotteilla kiellettiin puolijohteiden vienti Venäjälle, Alankomaissa sijaitsevan Woerd-Tech BV:n epäillään salakuljettaneen puolijohteita laittomasti Venäjän federaatioon. Alankomaiden toimivaltainen viranomainen on pidättänyt Woerd-Tech BV:n omistajan epäiltynä pakotteiden kiertämistä. SPS CJSC on laittomasti vietyjen puolijohteiden Venäjällä sijaitsevana vastaanottajana toiminut keskeisenä välittäjänä Woerd-Tech BV:n toteuttamassa laittomassa salakuljetusoperaatiossa. SPS CJSC on sen vuoksi yhteisö, joka kiertää unionin rajoittavia toimenpiteitä toimilla, joiden tavoitteena tai seurauksena on päätöksessä 2014/512/YUTP ja asetuksessa (EU) N:o (EU) N:o 833/2014 säädettyjen kieltojen noudattamatta jättäminen. |
23.6.2023 |
|
242. |
AO ”FTI-OPTRONIK” (ООО ФТИ-ОПТРОНИК) |
Osoite: Politehnitšeskaja-katu, 28, Pietari, Venäjä, 194021 Verkkosivusto: http://www.fti-optronic.com/Optoelektronnye-komponenty.html Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.7.2013 Rekisteröintinumero: INN-numero: 7802830545 BIN-numero: 1137847251740 PPC-numero: 780101001 OKPO-numero: 27492853 Toimitusjohtaja: Viktor Yurievich Ilyin |
AO ”FTI-OPTRONIK” on venäläinen tutkimus- ja tuotantoyritys, joka vastaa optoelektronisten tuotteiden valmistuksesta tuotekehityksestä pilotti- ja sarjatuotantoon. FTI-OPTRONIC on tällä hetkellä ainoa erikoistunut yritys Venäjällä, joka tuottaa optoelektronisia komponentteja valokuitua hyödyntäviä tiedonsiirtojärjestelmiä, mittauslaitteita ja erityissovelluksissa käytettäviä laitteita varten. Venäjän hallitus tukee optoelektroniikkaan liittyvän teknologian valmistajia, koska kotimaisen tuotannon odotetaan korvaavan puuttuvat ulkomaiset teknologiat, joita tärkeimmillä aloilla ja sotateollisuudessa tarvitaan. Lisäksi FTI-OPTRONIK tarjoaa julkisia hankintoja koskevien sopimusten kautta palveluja Concern Sozvezdie -yhtiölle, joka on erikoistunut valvonta- ja viestintäjärjestelmien, sähköisen sodankäynnin ja erityislaitteiden valmistamiseen Venäjän asevoimille. Sen vuoksi FTI-OPTRONIC tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi FTI-OPTRONIC tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.6.2023 |
|
243. |
LLC ”CST” alias Zala Aero Group alias Zala Aero |
Osoite: 426011, UR, Iževsk, PL 9050 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö (LLC) Rekisteröintipaikka: Venäjä Rekisteröintinumero: 1101841007938 Rekisteröintipäivä: 24.12.2010 Verotunnistenumero: 1841015504 Lähellä olevat yhteisöt: JSC Kalashnikov-konserni |
Kalashnikov-konserniin kuuluva CST-osakeyhtiö on venäläinen yritys, joka valmistaa ja toimittaa miehittämättömiä ilma-aluksia, erityisesti Lancet- ja KYB-lennokkeja, joita Venäjän armeija on käyttänyt hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. CST-osakeyhtiö tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
244. |
JSC NPP «KLASS» |
Osoite: 111123, Moskova, Entuziastov Highway, 56, rakennus 21 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö (JSC) Rekisteröintipaikka: Venäjä Rekisteröintipäivä: 29.6.1994 Rekisteröintinumero: 7724032017 (tai valtion rekisteröintinumero: 1027700450975) |
JSC NPP Klass on venäläinen yritys, joka valmistaa ja toimittaa suojavarusteita Venäjän armeijalle ja laajemmin Venäjän ase- ja turvallisuusjoukoille. Venäjän armeija on käyttänyt näitä varusteita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC NPP Klass tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.6.2023 |
|
245. |
Social Design Agency alias “Agentsvo Sotsialnogo Proektirovania aka ASP” |
Osoite: Moskova, Bolshoy Kislovsky -katu 1, rakennus 2 Yhteisötyyppi: IT-yritys Rekisteröintipaikka: Venäjä Rekisteröintipäivä: perustettu vuonna 2001 Päätoimipaikka: Venäjä |
Social Design Agency on venäläinen IT-yritys, jolla on läheiset yhteydet Venäjän poliittisiin vallanpitäjiin. Vuodesta 2022 alkaen se on osallistunut Venäjältä johdettuun digitaaliseen disinformaatiota levittävään RRN-kampanjaan (Recent Reliable News), jolla pyritään manipuloimaan tietoa ja levittämään disinformaatiota Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Social Design Agency on tunnistettu kampanjan keskeiseksi toimijaksi, joka on vastuussa eurooppalaisten (etenkin Saksan, Ranskan, Italian, Ukrainan ja Yhdistyneen kuningaskunnan) julkishallinnon yhteisöjen sekä laillisten tiedotusvälineiden sivustoiksi tekeytyvien väärennettyjen verkkosivustojen luomisesta sekä venäjämielisen RRN-kampanjan edistämisestä sosiaalisessa mediassa. Social Design Agency tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
246. |
Structura National Technologies alias ”Struktura” (venäjäksi: ООО ”ГК СТРУКТУРА”) |
Osoite: Moscow municipal district Arbat per Bolshoy Kislovskii 1 building 2 premises/room. i/42 Yhteisötyyppi: IT-yritys Rekisteröintipaikka: Venäjä Rekisteröintipäivä: perustettu vuonna 2009 Rekisterinumero: 7703438908 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjä |
Structura National Technologies on venäläinen IT-yritys, jolla on läheiset yhteydet Venäjän poliittisiin vallanpitäjiin. Yrityksen perustaja ja johtaja on Nikolai Aleksandrovich Tupikin. Vuodesta 2022 alkaen kyseinen yritys on osallistunut Venäjältä johdettuun digitaaliseen disinformaatiota levittävään RRN-kampanjaan (Recent Reliable News), jolla pyritään manipuloimaan tietoa ja levittämään disinformaatiota Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Structura National Technologies on tunnistettu kampanjan keskeiseksi toimijaksi, joka on vastuussa eurooppalaisten (etenkin Saksan, Ranskan, Italian, Ukrainan ja Yhdistyneen kuningaskunnan) julkishallinnon yhteisöjen sekä laillisten tiedotusvälineiden sivustoiksi tekeytyvien väärennettyjen verkkosivustojen luomisesta sekä venäjämielisen RRN-kampanjan edistämisestä sosiaalisessa mediassa. Structura National Technologies tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
247. |
ANO Dialog AHO Диалог |
Osoite: 119021, st. Timura Frunze, d.11, p. 1, BC Demidov, Moscow Yhteisötyyppi: riippumaton voittoa tavoittelematon yhteisö Rekisteröintipaikka: Venäjä Rekisteröintipäivä: 2019 Rekisterinumero: 9709056472 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjä |
ANO Dialog on venäläinen voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka Venäjän hallinnon IT-yksikkö (Moscow Department of Information and Technology, DIT) perusti vuonna 2019 ja jolla on läheiset yhteydet presidentin kansliaan. Sitä johti presidentin julkisten hankkeiden osaston (OPS) entinen varajohtaja Alexey Goreslavsky. Vladimir Tabak on toiminut pääjohtajana on 1. joulukuuta 2021 alkaen. ANO Dialog on levittänyt verkossa propagandaa laittomasti liitetyistä Ukrainan alueista. ANO Dialog antaa ohjausta Telegram-kanavalle ”Readovka”, joka julkaisee Kremlin propagandaa tukevaa disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. ANO Dialog-yhteisöllä on yhteys suosittuun ”faktantarkistukseen” keskittyvään Telegram-tiliin ja sen War on Fakes -kanavaan, joita ylläpitää ANO Dialogin strategisen kehityksen johtaja Timofey Vasiliev; kanava levittää valeuutisia ja propagandaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. ANO Dialog tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
248. |
Inforos OOO IA ООО ИА ИНФОРОС |
Osoite: 117218, Moskova, liittovaltiollisesti merkittävän kaupungin keskikaupungin alue, akateeminen kaupunginosa, Krzhizhanovskogo-katu 13, k. 2, toimisto 511 Yhteisötyyppi: mediaorganisaatio Rekisteröintipaikka: Moskova Rekisteröintipäivä: 2.6.2003 Verotunnistenumero: 7727214569 Päätoimipaikka: Moskova |
Inforos on verkossa toimiva uutistoimisto, joka on perustanut yli 270 ”verkkotiedotusvälinettä”, jotka levittävät propagandaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tueksi. Organisaatio on peiteyhteisö Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:n yksikölle 54777, joka vastaa psykologisista operaatioista. Inforos ja sen lukuisat ”tiedotusvälineet” levittävät propagandaa, jonka pyrkimyksenä on levittää ajatusta, että Ukraina olisi ”natsivaltio”, ja valheellista narratiivia siitä, että Venäjän hyökkäyssota olisi ”lännen” käymää ”välillistä sotaa” Venäjää vastaan, ja näin heikentämään lännen tukea Ukrainalle. Inforos tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
249. |
Institute of the Russian Diaspora ИНСТИТУТ РУССКОГО ЗАРУБЕЖЬЯ |
Osoite: 117218, Moskovan kaupunki, Krzhizhanovskogo-katu, d.13, str.2 Yhteisötyyppi: ”neuvonta liikeasioiden hoidossa” Rekisteröintipaikka: Moskova Rekisteröintipäivä: 3.11.2005 Rekisteröintinumero: Verotunnistenumero: 7727536630 Päätoimipaikka: Moskova |
Institute of the Russian Diaspora -instituutti on GRU:n peiteyhteisö ja keskeinen osa Inforos-mediaorganisaation verkossa toimivaa disinformaatioverkostoa. Yksi sen perustajista on Inforosin perustaja Denis Tyurin. Denis Tyurin on lisäksi rekisteröinyt instituutin virallisen propagandasivuston omiin nimiinsä käyttäen Inforosiin liittyvää virallista sähköpostiosoitetta. Instituutti omistaa russkie.org-verkkomedian, joka levittää Venäjän disinformaatiota ja propagandaa Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Institute of the Russian Diaspora on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
28.7.2023 |
|
250. |
LLC MirTelecom (ООО МирТелеком) |
Osoite: 295017, Krim, Simferopolin alue, Komsomolskaya st., house 6 apartment 40, room 11 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Krim Rekisteröintipäivä: 9.6.2022 Rekisteröintinumero: 1229100007366 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän miehittämät alueet Zaporižžja ja Herson Verotunnistenumero: 9102282270 KPP-numero: 910201001, Puhelin: +7 (978) 915-54-07 Sähköposti: mirtelecom@ro.ru, tdi@mir-telecom.ru, info@mir-telecom.ru Verkkosivusto: https://mirtelecom.org/ru/kontakty/ |
LLC MirTelecom on venäläinen televiestintäyhtiö, joka tarjoaa televiestintäpalveluja Venäjän miehittämillä Zaporižžjan ja Hersonin alueilla. LLC MirTelecom on saanut Venäjän viranomaisilta 10 lupaa erilaisten televiestintäpalvelujen tarjoamiseen Venäjällä ja laittomasti liitettyjen Zaporižžjan ja Hersonin alueilla, Krimillä ja Sevastopolissa. LLC MirTelecom tukee Venäjän sotilas-siviilihallintoa ja sen laittomia toimia. LLC MirTelecom tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
251. |
JSC SPECIAL DESIGN BUREAU OF TRANSPORT MECHANICAL ENGINEERING alias JSC Spetsmash (AO ”СПЕЦИАЛЬНОЕ КОНСТРУКТОРСКОЕ БЮРО ТРАНСПОРТНОГО МАШИНОСТРОЕНИЯ” alias AO ”Спецмаш”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Pietari, 47 Stachek Ave., building 2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 10.12.1992 Rekisteröintinumero: 1027802749061 Pääasiallinen toimipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 9102282270 KPP-numero: 910201001, Verkkosivusto: www.specmash-kb.com Puhelin: +7 (812) 320-08-23 Sähköposti: specmash@specmash-kb.com |
JSC Special Design Bureau of Transport Mechanical Engineering kuuluu Venäjän teollisuus- ja puolustuskompleksiin. Se kehittää ja valmistaa sotilasajoneuvoja ja erikoiskäyttöön tarkoitettuja ajoneuvoja. JSC Special Design Bureau of Transport Mechanical Engineering perustettiin Kirovin tehtaalla, ja sillä on kaikki tarvittavat tilat sotilasajoneuvojen tutkimus- ja kehittämistyön tekemiseksi ja testaamiseksi. JSC Special Design Bureau of Transport Mechanical Engineering on välillisesti valtionyhtiö Rostecin omistama. JSC Special Design Bureau of Transport Mechanical Engineering kehittää ja nykyaikaistaa T-80-taistelupanssarivaunua, itseohjautuvaa 2S7 ”Pion”-tykistöä ja sen parannettua versiota eli 2S7M ”Malka”-tykistöä sekä alustaa S-300V-ilmapuolustusjärjestelmää varten. Kyseisiä raskaita sotilaskoneita käytetään Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. JSC Special Design Bureau of Transport Mechanical Engineeringin valmistamat taistelupanssarivaunut, itseohjautuva tykistö ja ilmapuolustusjärjestelmä tarjoavat taisteluvoimavaroja ja tulivoimaa Venäjän federaation asevoimille. JSC Special Design Bureau of Transport Mechanical Engineering tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
252. |
JSC Design Bureau of Instrument-Making Named After Academic A. G. Shipunov alias JSC KBP (АО ”Конструкторское Бюро Приборостроения Им. Академика А.Г. Шипунова” alias AO ”КБП”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Tulan alue, Tula, Shcheglovskaya zaseka st. 59 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Tulan alue, Tula Rekisteröintipäivä: 30.12.2011 Rekisteröintinumero: 1117154036911 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio, Tula Puhelin: 4872410068 Verkkosivusto: https://kbptula.turbo.site/ Sähköposti: kbkedr@tula.net Verotunnistenumero: 7105514574 KPP-numero: 710501001 |
JSC Design Bureau of Instrument-Making Named After Academic A. G. Shipunov (JSC KBP) on yksi vanhimmista yrityksistä Venäjän puolustuskompleksissa. Se kehittää monenlaista raskasta sotilaskalustoa, johon kuuluvat Kornet-panssarintorjunta-ase, Krasnopol-ohjus sekä Tunguska- ja Pantsir-S1-ilmatorjuntajärjestelmät. JSC KBP kuuluu Rostecille, joka on Venäjän valtiollinen yhtiö. JSC KBP kehittää ja muuntaa ase- ja ohjusjärjestelmiä Ukrainasta saatujen taistelukokemusten mukaisesti. Kornet-panssarintorjunta-aseita, Krasnopol-ohjuksia sekä Tunguska- ja Pantsir-S1-ilmatorjuntajärjestelmiä käytetään laajasti Venäjän sodassa Ukrainaa vastaan. JSC KBP:n kehittämä ja päivittämä sotilaskalusto tarjoaa ratkaisevan tärkeitä taisteluvoimavaroja ja tulivoimaa Venäjän asevoimille. JSC KBP tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
253. |
Federal State Enterprise ANOSIT alias Federal State Enterprise Anozit (Федеральное казенное предприятие ”АНОЗИТ”) |
Osoite: Kujbyšev, Novosibirskin alue, Venäjän federaatio, Sadovoye Koltso str., 1 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Kujbyšev, Novosibirskin alue, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.6.2006 Rekisteröintinumero: 1065471010340 Pääasiallinen toimipaikka: Kujbyšev, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5452112527 KPP-numero: 545201001 Puhelin: +7 (38362) 2-37-57, +7 (383) 622-10-95 Faksi: +7 (38362) 2-12-08 Sähköposti: starostina@ngs.ru, info@anozit.ru |
Venäjän federaation valtionyhtiö Anosit on räjähteissä ja rakettipolttoaineessa käytettävien kemiallisten aineiden venäläinen valmistaja. Sen omistaa Venäjän valtio, mutta Venäjän federaation presidentin asetuksen mukaan se muunnetaan ja siirretään valtionyhtiö Rostecin hallintaan. Sen vuoksi Venäjän federaation valtionyhtiö Anosit säilyy Venäjän hallituksen määräysvallassa. Venäjän federaation valtionyhtiö Anosit tuottaa vetyperoksidia ja on ainoa ammoniumperkloraatin tuottaja Venäjällä. Ammoniumperkloraatti on rakettipolttoaineen tärkein ainesosa. Venäjän federaation valtionyhtiö Anosit sisällytettiin Venäjän federaation presidentin asetuksella sellaisten yritysten luetteloon, joilla on strategista merkitystä Venäjän federaatiolle. Venäjän federaation valtionyhtiö Anosit on strategisesti tärkeä Venäjän armeijalle ja sen rakettijoukoille, koska se on ainoa rakettipolttoaineen toimittaja. Venäjän federaation valtionyhtiö Anosit tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
254. |
Federal State Enterprise PERM POWDER PLANT (Федеральное Казенное Предприятие ”ПЕРМСКИЙ ПОРОХОВОЙ ЗАВОД”) |
Osoite: Perm, Permin alue, Venäjän federaatio, Galperina str. 11 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Perm, Permin alue, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.6.1992 Rekisteröintinumero: 1025901604156 Pääasiallinen toimipaikka: Perm, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5908006119 KPP-numero: 590801001 Puhelin: +7 (342) 255-77-32, +7 (342) 250-19-18 Faksi: +7 (342) 255-77-43 Sähköposti: kama@portal.ru, ppz@perm.ru Verkkosivusto: www.bloki-perm.ru |
Venäjän federaation valtionyhtiö Perm Powder Plant on yksi suurimmista yrityksistä Venäjän puolustuskompleksissa. Se tuottaa panoksia raskaita raketinheitinjärjestelmiä ja ilmapuolustusjärjestelmiä varten sekä ajopanoksia ilmasta laukaistavia ohjuksia, risteilyohjusjärjestelmiä ja monia muita aseita varten. Sen omistaa Venäjän valtio, mutta Venäjän federaation presidentin asetuksen mukaan se muunnetaan ja siirretään Rostecin hallintaan. Venäjän federaation valtionyhtiö Perm Powder Plant valmistaa keskeisiä komponentteja Ukrainassa käytettäviä Grad-, Topol-M-, Bulava-, Kornet-, Pantsir-S-, ja Tornado-järjestelmiä varten. Lisäksi Venäjän federaation valtionyhtiö Perm Powder Plant tekee tiivistä yhteistyötä muiden Venäjän sotilaskompleksiin kuuluvien yhtiöiden kanssa sen varmistamiseksi, että Venäjän federaation asevoimien käytettävissä on riittävästi puolustusmateriaalia ja asejärjestelmiä. Venäjän federaation valtionyhtiö Perm Powder Plant on strategisesti tärkeä yhtiö Venäjän armeijan ja sen taisteluvoimavarojen kannalta. Venäjän federaation valtionyhtiö Perm Powder Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
255. |
JSC ”MOSCOW RESEARCH INSTITUTE ”AGAT”” alias JSC ”AGAT” (AO ”МОСКОВСКИЙ НАУЧНО-ИССЛЕДОВАТЕЛЬСКИЙ ИНСТИТУТ ”АГАТ”” alias AO ”МНИИ ”Агат””) |
Osoite: 140185, Moskovan alue, Žukovski, Tupoleva street 2A, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.9.2002 Rekisteröintinumero: INN-numero: 5013044999 KPP-numero: 504001001 OGRN-numero: 1025001627012 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Puhelin: +7 (495) 556-50-87, +7 (498) 484-20-00, +7 (498) 484-25-38 Faksi: 742-35-87 Sähköposti: avto@siagat.ru, mail@siagat.ru, okad@siagat.ru Verkkosivusto: http://siagat.ru |
JSC AGAT kehittää ja valmistaa monia venäläisiä ilmataisteluohjuksia, joita käytetään MiG-23-, MiG-25-, MiG-29-, MiG-31- ja Su-27-ilma-aluksissa ja niiden muunnoksissa sekä Venäjällä että muualla maailmassa. Venäjän joukkojen Ukrainassa käyttämät Su-30- ja MiG-31-taisteluhävittäjät on varustettu JSC AGAT -yhtiön valmistamalla ”Regatta”-laskentajärjestelmällä, joka on suunniteltu seuraamaan ilma-alusten teknistä kuntoa koelentojen aikana. JSC AGAT tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
256. |
JSC DESIGN OFFICE FOR SHIPBUILDING VYMPEL alias JSC DO Vympel (АО КОНСТРУКТОРСКОЕ БЮРО ПО ПРОЕКТИРОВАНИЮ СУДОВ ”ВЫМПЕЛ” alias AO КБ ”Вымпел”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Nižny Novgorodin alue, Nižny Novgorod, st. Nartova, d. 6 k. 6, room 25 cab. 96 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Nižny Novgorodin alue, Nižny Novgorod, st. Nartova, d. 6 k. 6, room 25 cab. 96 Rekisteröintipäivä: 4.5.1993 Rekisteröintinumero: 1025203018708 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio, Nižny Novgorodin alue, Nižny Novgorod Verkkosivusto: https://www.vympel.ru/, https://www.list-org.com/company/14072 Puhelin: +7 (831) 433-41-49 Sähköposti: info@vympel.ru Verotunnistenumero: 5013044999 KPP-numero: 504001001 |
JSC Design Office for Shipbuilding Vympel (JSC DO Vympel) kuuluu Venäjän teollisuus- ja puolustuskompleksiin. Se rakentaa monenlaisia eri luokkiin kuuluvia aluksia erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten rahtialuksia, säiliöaluksia ja tukialuksia Venäjän laivaston käyttöön. JSC DO Vympel on osa JSC United Shipbuilding Corporationia, joka on valtion omistama laivanrakennusyhtiö. JSC DO Vympel kehittää ja rakentaa useita erilaisia strategisesti tärkeitä aluksia Venäjän teollisuuden käyttöön. Lisäksi JSC DO Vympel rakentaa tukialuksia Venäjän laivaston käyttöön. Venäjän laivasto osallistuu aktiivisesti Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. JSC DO Vympelin pääkumppaneita ovat venäläiset laivanrakennusyhtiöt, jotka kuuluvat JSC United Shipbuilding Corporationiin, joka on valtion omistama laivanrakennusryhmittymä. JSC DO Vympel tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
257. |
JSC ”Scientific and Production Association ”Pribor” named after S.S. Golembiovsky” alias NPO ”Pribor” (AO ”Научно-Производственное Объединение ”Прибор” имени С.С. Голембиовского” alias НПО ”Прибор”) |
Osoite: 117587, Moskova, st. Kirovogradskaya, 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Venäjän huipputeknologian teollisuustuotteiden kehityksen, valmistuksen ja viennin edistämisestä vastaava valtionyhtiö Rostec Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.7.2012 Rekisteröintinumero: SRN: 1127746541427 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: verotunnistenumero: 7726700943 KPP-numero: 772601001 Puhelin: +7 (495) 311-07-90, +7 (495) 311-06-77 Faksi: +7 (495) 311-01-91 Sähköposti: info@ao-pribor.ru, ppribor@mail.ru, pprubor@mail.ru, pribor005uprav@yandex.ru, priborotiz@mail.ru, zakupki.pribor@mail.ru |
JSC ”Scientific and Production Association ”Pribor” named after S.S. Golembiovsky” on valtionyhtiö, joka kuuluu Technodinamikalle, joka puolestaan on osa Rostec-kompleksia. Se valmistaa patruunoita ja ammuksia aseisiin, joita käytetään Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi ”JSC Scientific and Production Association ”Pribor” named after S.S. Golembiovsky” tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
258. |
JSC URAL PLANT OF TRANSPORT MECHANICAL ENGINEERING alias JSC Uraltransmash (AO ”УРАЛЬСКИЙ ЗАВОД ТРАНСПОРТНОГО МАШИНОСТРОЕНИЯ” alias AO ”Уралтрансмаш”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Sverdlovskin alue, Jekaterinburg, st. Frontovih Brigad 29 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Sverdlovskin alue, Jekaterinburg Rekisteröintipäivä: 15.5.2009 Rekisteröintinumero: 1096659005200 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio, Jekaterinburg Verotunnistenumero: 6659190900 KPP-numero: 668601001 Puhelin: +7 (343) 334-45-74, +7 (343) 336-71-11, +7 (343) 329-74-75, +7 (915) 291-68-69 Faksi: +7 (343) 352-46-32, +7 (343) 334-46-42, +7 (343) 336-71-20, +7 (343) 329-77-00 Sähköposti: post@uraltransmash.ru, bozd@utm.uvz.ru Verkkosivusto: www.uraltransmash.com |
JSC Ural Plant of Transport Mechanical Engineering (Uraltransmash) on yksi vanhimmista yhtiöistä Venäjän puolustuskompleksissa. Se valmistaa monenlaisia raskaita puolustustarvikkeita, myös itseohjautuvia tykistökoneita, joihin kuuluvat muun muassa Msta-S ja Tyulpan. Uraltransmashin omistajuus siirrettiin äskettäin Tekhmashille tykistötuotannon tehostamiseksi. Tekhmashin omistaa Venäjän valtionyhtiö Rostec. Uraltransmash valmistaa itseohjautuvia Msta-S- ja Tyulpan-tykistökoneita, joita käytetään laajasti Ukrainassa. Uraltransmashin valmistama sotilaskalusto tarjoaa ratkaisevan tärkeitä taisteluvoimavaroja ja tulivoimaa Venäjän federaation asevoimille. Uraltransmash tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
260. |
JSC ”Research and Production Enterprise ”Topaz”” alias. JSC ”NPP ”Topaz”” (AO ”Научно-Производственное Предприятие ”Топаз”” alias AO ”НПП ”Топаз””) |
Osoite: Venäjän federaatio, 129085, Moskova, Mira Ave., 105, bldg. 9 Entinen osoite: Venäjän federaatio, Moskovan alue, Dolgoprudnyi, Pervomayskaya street, 21 Entinen kotipaikka: Venäjän federaatio, 129626, Moskovan kaupunki, ul. 3rd Mytishchinskaya, d. 16, p. 34, floor 2 pom III com 25 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.1.2003 Rekisteröintinumero: 1035001851125 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: INN/KPP 5008011331/771701001 Puhelin: (495) 909-84-82; (495) 909-84-83 Faksi: (495) 909-83-73 Verkkosivusto: https://topazlab.ru/ Sähköposti: mail@topazlab.ru |
JSC Research and Production Enterprise ”Topaz” (JSC NPP ”Topaz”) kehittää ja valmistaa laitteita ja ohjelmia, joilla tuetaan maasta ja lentotukialuksilta toimivien sotilas- ja siviili-ilma-alusten tehtävätietojen keräämistä. JSC NPP ”Topaz” toimittaa СКАТ-ohjelmiston, jota Venäjän asevoimien ilma-alukset käyttävät meneillään olevassa hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC NPP ”Topaz” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
261. |
LLC ”OBORONLOGISTIKA” alias LLC OBORONLOGISTICS (ООО ”ОБОРОНЛОГИСТИКА”) |
Osoite: 28 Goncharnaya St., Moskova, 115172, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.8.2011 Rekisteröintinumero: 1117746641572 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Puhelin: +7 (499) 608-89-93 Faksi: +7 (499) 608-90-03 Verkkosivusto: https://obl.ru/ Sähköposti: info@obl.ru Verotunnistenumero: 7718857267 KPP-numero: 770501001 |
LLC Oboronlogistika on varustamo, joka on perustettu Venäjän puolustusministeriön alaisuuteen. Osallistumalla sotilaskaluston toimittamiseen Venäjän federaation asevoimille LLC Oboronlogistika tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
262. |
JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plant” alias JSC ”Obukhov Plant” / JSC ”GOZ Obukhov plant” (AO ”Северо-Западный Региональный Центр Концерна ВКО ”Алмаз-Антей” – Обуховский Завод” alias AO ”Обуховский Завод”) |
Osoite: Obukhovskoy Oborony Avenue, 120 k, Pietari, 192012, Venäjän federaatio Kotipaikka: Venäjän federaatio, 192012, Pietari, pr-kt Obukhovskoy Oborona, 120 building 19, room 1st No. 708 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.11.2003 Rekisteröintinumero: 1037825058732 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: INN/KPP 7811144648 / 781101001 Verkkosivusto: https://www.goz.ru/ Puhelin: (812) 363-93-40 |
JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plant” on yksi suurimmista yhtiöistä Venäjän puolustusteollisuudessa. Siviilikäyttöön tarkoitetun tuotannon lisäksi se kehittää asejärjestelmiä ja puolustustarvikkeita. Se toimittaa viestintä- ja ilmapuolustusjärjestelmiä ja ohjuksia, joita Venäjän asevoimat käyttävät Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. JSC ”North Western Regional Center of Almaz Antey Concern Obukhovsky Plant” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
263. |
RFNC - All-Russia Research Institute of Technical Physics named after Academician E.I. Zababakhin alias Federal State Unitary Enterprise ”RFNC-A11-Russian Research Institute of Technical Physics named after Academician E.I. Zababakhin” alias FSUE ”RFNC-VNIITF named after Akadem. E.I. Zababakhina” alias RFNC-VNIITF / VNIITF (РФЯЦ – Всероссийский научно-исследовательский институт технической физики им. Забабахина alias Федеральное Государственное Унитарное Предприятие ”РФЯЦ – Всероссийский Научно-Исследовательский Институт Технической Физики имени Академика Е.И. Забабахина” alias ФГУП ”РФЯЦ – ВНИИТФ им. Академ. Е.И. Забабахина” alias РФЯЦ - ВНИИТФ/ВНИИТФ) |
Osoite: Venäjän federaatio, 456770, Tšeljabinskin alue, Snežinskin kaupunki, st. Vasilyeva, 13 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtio-omisteinen unitaariyritys Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.12.1992 Rekisteröintinumero: 1027401350932 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: INN/KPP 7423000572 / 745901001 Verkkosivusto: https://vniitf.ru/ Sähköposti: vniitf@vniitf.ru Puhelin: 8 (351-46) 5-51-20, 5-43-67 Faksi: 8 (351-46) 5-22-33, 5-55-66 |
RFNC – All-Russia Research Institute of Technical Physics named after Academician E.I. Zababakhin (FSUE RFNC–VNIITF) tekee tutkimusta aseiden ja puolustustarvikkeiden alalla. Sen pääasialliseen toimintaan kuuluu räjähteiden kehittäminen sotilaallisiin ja teollisiin tarkoituksiin sekä taistelukärkien ja ammusten kehittäminen muita kuin ydinalan aseita ja puolustustarvikkeita varten. FSUE RFNC–VNIITF:n mikrotietokeskus ratkaisee sotilasalan ohjelmoinnillisia ongelmia ja suunnittelee huipputekniikan puolustustuotteita. Sen vuoksi FSUE RFNC–VNIITF antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
264. |
JSC ”Ulyanovsk Mechanical Plant” alias JSC ”UMP” (АО ”Ульяновский Механический Завод” alias АО ”УМЗ”) |
Osoite: Osoite: 432008, Uljanovskin alue, Uljanovsk, Moscow highway, 94, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 14.10.2002 Rekisteröintinumero: 1027301482603 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: INN/KPP 7303026762 / 732701001 Verkkosivusto: https://www.aoumz.ru/ Puhelin: (8422) 48-68-62; (8422) 48-70-31; (8422) 42-03-70 Sähköposti: ump@aoumz.ru; uz@aoumz.ru |
JSC ”Ulyanovsk Mechanical Plant” on venäläinen monialainen yritys, joka valmistaa lyhyen ja keskipitkän kantaman ilmapuolustusjärjestelmiä ja tutkajärjestelmiä. Se on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvan JSC Concern VKO Almaz-Anteyn tytäryhtiö. JSC Ulyanovsk Mechanical Plant valmistaa ilmapuolustusjärjestelmiä ja tutkajärjestelmiä, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC Ulyanovsk Mechanical Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
265. |
JSC ”V.V. Tikhomirov Scientific Research Institute of Instrument Engineering” alias JSC ”V.V. Tikhomirov Scientific Research Institute of Instrument Engineering” alias JSC NIIP (АО ”Научно-исследовательский Институт Приборостроения имени В.В. Тихомирова” alias АО ”НИИП”) |
Osoite: 140180, Moskovan alue, Žukovski, Gagarina street, 3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: ei- julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.10.2002 Rekisteröintinumero: 1025001627859 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: Tunnistenumero: 13185231 INN-numero: 5013045054 KPP-numero: 504001001 OGRN-numero: 1025001627859 Verkkosivusto: https://niip.ru/ Puhelin: +7(495) 556-23-48 Sähköposti: niip@niip.ru |
JSC ”V. Tikhomirov Research Institute of Instrument Engineering” on Venäjän sotateollinen kompleksi. Se tuottaa aseiden hallintajärjestelmiä taistelulentokoneisiin ja maavoimien keskipitkän kantaman ilmapuolustusjärjestelmiä. Sen keskipitkän kantaman ohjusjärjestelmää 9K317M ”Buk-M3” käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC ”V.V. Tikhomirov Research Institute of Instrument Engineering” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
266. |
JSC ”Vologda Optical and Mechanical Plant” alias JSC VOMZ (AO ”Вологодский оптико-механический завод” alias АО ВОМЗ) |
Osoite: Venäjän federaatio, 160009, Vologda, Maltseva-katu 54 Yhteisötyyppi: yksityisomisteinen ei-julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Vologdan alue Rekisteröintipäivä: 14.4.1994 Rekisteröintinumero: 1023500882437 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: INN-numero: 3525023010 OKPO-numero: 07500548 KPP-numero: 352501001 Verkkosivusto: https://vomz.ru/ |
JSC ”Vologda Optical and Mechanical Plant” (JSC VOMZ) on monialainen koneenrakennusyritys. Se valmistaa monimutkaisia optoelektronisia tuotteita ja toimittaa niitä Venäjän asevoimille ja puolustusministeriölle. JSC VOMZ tuottaa VOMZ Pilad brevis P2,5x24 -tähtäimiä, joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Lisäksi JSC VOMZ tukee avoimesti Venäjän sotaa Ukrainassa jakamalla sotaa tukevia julkaisuja sosiaalisessa mediassa. JSC VOMZ tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
267. |
JSC ”Vladimir Production Association ”Tochmash”” alias JSC ”VPO ”Tochmash”” (АО ”Владимирское Производственное Объединение ”Точмаш”” alias АО ”ВПО ”Точмаш””) |
Osoite: Venäjän federaatio, 600007, Vladimirin alue, Vladimirin kaupunki, Severnaja-katu 1a Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.9.2008 Rekisteröintinumero: 1083340004527 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://vpotochmash.ru/ Puhelin: (4922) 53-06-45, (49232) 9-45-45 Faksi: (4922) 43-25-36 Sähköposti: info@vpotochmash.ru Verotunnistenumero: 3329051460 KPP-numero: 332901001 |
JSC VPO Tochmash valmistaa erittäin tarkkoja laitteistoja ja konetekniikan tuotteita. Lisäksi yhtiö toimittaa erikoiskomponentteja ja valmistaa ammuksia Venäjän asevoimien käyttöön. JSC VPO Tochmash antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
268. |
LLC Shipping Company Lyukstrans alias LLC SC Lyukstrans (ООО Судоходная компания Люкстранс alias ООО СК Люкстранс) |
Osoite: 295018, ”Krimin tasavalta”, Simferopol, Ulinaya Street, building 2, room 2 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 7.7.2005 Rekisteröintinumero: 1057747407398 Päätoimipaikka: Krim Puhelin: +7 (495) 363-44-40, +7 (985) 387-70-28 Faksi: +7 (495) 363-44-43 Verotunnistenumero: 7721533826 KPP-numero: 910201001 |
LLC SC Lyukstrans on televiestintäyhtiö, joka tarjoaa televiestintäpalveluja Krimillä sijaitsevan tytäryhtiönsä kautta. LLC SC Lyukstrans on saanut Venäjän viranomaisilta neljä lupaa erilaisten televiestintäpalvelujen tarjoamiseen Venäjällä ja laittomasti liitetyillä Krimin ja Sevastopolin alueilla. LLC SC Lyukstrans saa Venäjän federaatiolta merkittävää taloudellista tukea liiketoiminnan ylläpitämiseen. LLC SC Lyukstrans tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
269. |
JSC Krymtelecom (АО Крымтелеком) |
Osoite: 295051, Krim, Simferopol, str. Kalinina, 13 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Krim Rekisteröintipäivä: 13.11.2018 Rekisteröintinumero: 1189112039291 Päätoimipaikka: Krim Sähköposti: ktk@ktkru.ru Verotunnistenumero: 9102250133 KPP-numero: 910201001 |
JSC Krymtelecom on televiestintäyhtiö, joka tarjoaa televiestintäpalveluja Krimillä. JSC Krymtelecom on saanut Venäjän viranomaisilta lupia erilaisten televiestintäpalvelujen tarjoamiseen Venäjällä ja laittomasti liitetyillä Krimin ja Sevastopolin alueilla. JSC Krymtelecom saa Venäjän federaatiolta merkittävää taloudellista tukea liiketoiminnan ylläpitämiseen JSC Krymtelecom tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
270. |
AlfaStrakhovanie Group alias Alfa Insurance (Группа ”АльфаСтрахование”) |
Osoite: 31 B Shabolovka Street, Moskova, 115162, Venäjän federaatio Puhelin: +7 (495) 788-09-99 Faksi: +7 (495) 785-08-88 Sähköposti: alfastrah@alfastrah.ru Verkkosivut: https://www.alfastrah.ru |
AlfaStrakhovanie Group on yksi Venäjän suurimmista vakuutusyritysryhmistä. Se on osa Alfa Group -konsortiota. AlfaStrakhovanie Groupiin kuuluu neljä vakuutusyhtiötä: AlfaStrakhovanie PLC, AlfaStrakhovanie-Life LLC, AlfaStrakhovanie-OMS LLC ja Medicine AlfaStrakhovanie LLC. AlfaStrakhovanie PLC on tehnyt vakuutuspalvelusopimuksia Venäjän federaation kansalliskaartin (Rosgvardija), Venäjän federaation puolustusministeriön ja venäläisten sotateollisuusyritysten kanssa. Se on vakuuttanut sotilasajoneuvoja, joita Rosgvardija käyttää Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Lisäksi AlfaStrakhovanie PLC vakuuttaa venäläistä raakaöljyä kuljettavia aluksia, jotka noudattavat Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) tarkoitettuja sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Sen vuoksi AlfaStrakhovanie Group antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. AlfaStrakhovanie Group antaa myös aineellista tukea sellaisten alusten toiminnalle, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
18.12.2023 |
|
271. |
JSC Arzamas Instrument-Building Plant named after P.I. Plandin (АO Арзамасский приборостроительный завод имени П. И. Пландина) |
Osoite: 607220 Arzamas, Komsomol 50 vuotta -katu 8A, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (831 47) 7 91 24 Faksi: (831 47) 7 95 77 Sähköposti: apz@oaoapz.com Verkkosivut: https://www.oaoapz.com/ |
Arzamas Instrument-Building Plant on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa osia, joita käytetään venäläisissä ilma-aluksissa ja miehittämättömissä ilma-aluksissa. Se toimittaa aseita Venäjän federaation puolustusministeriölle Venäjän puolustusmääräyksen mukaisesti. Sen johtajat ja työntekijät ovat kannattaneet julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja lähettäneet materiaalista apua sodassa mukana oleville Venäjän sotilaille. Arzamas Instrument-Building Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
272. |
JSC AVIASTAR-SP (АО Авиастар-СП) |
Osoite: Antonovin valtakatu 1, 432072 Uljanovsk, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (8422) 28 28 28 Faksi: +7 (8422) 50 25 72 Sähköposti: mail@aviastar-sp.ru Verkkosivut: www.aviastar-sp.ru |
Aviastar on venäläinen ilma-aluksia valmistava teollisuusyritys, joka on Ilyushin-yrityksen tytäryhtiö. Se on Venäjän federaation puolustusministeriön varustetoimittaja. Se on valmistanut strategisia Il-76-kuljetuskoneita, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Aviastar tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
273. |
Chelyabinsk Tractor Plant (Челябинский тракторный завод) |
Osoite: 454007, Leninin valtakatu 3, toimisto 109, Tšeljabinsk, Tšeljabinskin alue, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (351) 775 17 60 Sähköposti: tractor@chtz.ru Verkkosivut: http://chtz-uraltrac.ru/ |
Chelyabinsk Tractor Plant on venäläinen sotateollinen yritys. Se on Venäjän federaation asevoimien varustetoimittaja. Se on valmistanut dieselmoottoreita keskeisiä T-72- ja T-90-panssarivaunuja varten sekä Buk-M3-ilmapuolustusjärjestelmiä, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Chelyabinsk Tractor Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
274. |
PJSC Aviation Complex named after S.V. Ilyushin alias PJSC Ilyushin (ПАО Авиационный комплекс имени С. В. Ильюшина) |
Osoite: Leningradski Prospekt 45-G, 125190 Moskova, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (495) 000 00 10 Sähköposti: info@ilyushin.net Verkkosivut: www.ilyushin.org |
PJSC Aviation Complex named after S.V. Ilyushin on merkittävä venäläinen ilma-alusten valmistaja. PJSC Aviation Complex named after S.V. on Venäjän federaation hallituksen varustetoimittaja. Ilyushin on Aviastarin ja Voronezh Aircraft Manufacturing Companyn emoyhtiö. PJSC Aviation Complex named after S.V. Ilyushinin tytäryhtiöt ovat valmistaneet strategisia Il-76-kuljetuskoneita, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi PJSC Aviation Complex named after S.V. Ilyushinin tytäryhtiö on valmistanut Il-96-lentokoneita Venäjän presidentin lentolaivaston Rossija-erikoislaivueelle. PJSC Aviation Complex named after S.V. Ilyushin tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
275. |
JSC ”123 AVIATION REPAIR PLANT” (АО ”123 авиационный ремонтный завод”) |
Osoite: 175201, Novgorodin alue, Staraja Russan piiri, Gorodok, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (816) 52368-00 Sähköposti: avia@avia.novgorod.com Verkkosivut: http://www.avia.novgorod.com/ |
JSC ”123 Aviation Repair Plant” on venäläinen sotateollinen yritys. Se tarjoaa huoltopalveluja Il-76-lentokoneille, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
276. |
JSC LOMO (АO ”ЛОМО”) |
Osoite: 194044, Pietari, Tšugunnaja-katu 20, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (812) 292 5242 Faksi: (812) 542 1839 Sähköposti: lomo@lomo.ru Verkkosivut: https://www.lomo.ru/ |
JSC Lomo on venäläinen sotateollinen yritys. Se tarjoaa useita sotilaallisia komponentteja Venäjän federaation asevoimien käyttämiin aseisiin, muun muassa puoliaktiivisia hakupäitä Krasnopol-ohjuksiin, Mowgli-2- ja Mowgli-2M-yötähtäimiä kannettaviin Igla-S-ilmatorjuntaohjuksiin sekä hakupäitä Kitlov-2-ammuksiin. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Krasnopol-ohjuksia, kannettavia Igla-S-ilmatorjuntajärjestelmiä ja Kitlov-2-ammuksia Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC Lomo tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
277. |
JSC RATEP (АО ”РАТЕП”) |
Osoite: 142205, Serpuhov, Dzeržinskogo-katu 11, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (4967) 786400 Faksi: (4967) 36 63 01 Sähköposti: ratep@ratep.ru Verkkosivut: http://www.ratep.ru/ |
RATEP on venäläinen sotateollisuusyritys, joka toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se on valmistanut lyhyen kantaman ”Gibka”-ilmapuolustusjärjestelmiä ja Puma- tutkavalvontajärjestelmiä ja ollut osallisena ”Shtil-1”-ohjusjärjestelmän rakennusprosessissa. Venäjän laivasto käyttää näitä järjestelmiä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. RATEP tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
278. |
Kazan Aircraft Production Plant named after S. P. Gorbunov alias Kazan Aviation Plant named after S. P. Gorbunov (Казанский авиационный завод имени С. П. Горбунова) |
Osoite: 420036, Tatarstanin tasavalta, Kazan, Dementjeva-katu 1, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (843) 533 41 73 Faksi: +7 (843) 533 40 78 Sähköposti: kaz@tupolev.ru Verkkosivut: www.tupolev.ru |
Kazan Aircraft Production Plant on venäläinen ilma-alusten valmistaja. Se toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se valmistaa ja huoltaa strategisia Tu-160-ohjuspommittajia ja pitkän toimintasäteen Tu-22M3M/Tu-22M3 -pommikoneita, joita Venäjän ilmavoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi se valmistaa osia, joita käytetään myös Venäjän federaation asevoimien käyttämien strategisten Il-76-kuljetuskoneiden rakentamiseen. Yritys tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
279. |
JSC KAZAN HELICOPTER PLANT (АО Казанский Вертолетный Завод) |
Osoite: 420085, Kazan, Tetsevskaja-katu 14, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (843) 549 66 99 Sähköposti: kvz@kazanhelicopters.com Verkkosivusto: https://www.rhc.aero/structure/kazanskiy-vertoletnyy-zavod |
Kazan Helicopter Plant on venäläinen sotateollinen yritys. Se toimittaa helikoptereita Venäjän federaation asevoimille. Se valmistaa Mi-8-helikoptereita, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Se toimittaa lisäksi Mi-38-helikoptereita Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
280. |
JSC KOLOMENSKY ZAVOD alias JSC Kolomna Locomotive Works (AO Коломенский завод) |
Osoite: 140408, Partizan-katu, 42, Kolomna, Moskovan alue, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (496) 613-89-85 Faksi: +7 (496) 613-80-66 Sähköposti: info@tmholding.ru Verkkosivusto: www.kolomnadiesel.com |
Kolomensky Zavod on venäläinen sotateollinen yritys. Se on Venäjän federaation asevoimien varustetoimittaja. Se valmistaa dieselmoottoreita Venäjän sotalaivoihin ja sukellusveneihin, mukaan lukien luokan ”projekti 20380” korvetit, luokan ”projekti 20385” korvetit, luokan ”projekti 18280” taktisen tiedustelun alukset, luokan ”projekti 11711” suuret maihinnousualukset, luokan ”projekti 22350” fregatit ja luokan ”projekti 636” sukellusveneet. Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan Mustanmeren laivaston sotalaivoja ja sukellusveneitä, joiden moottorit on toimittanut Kolomensky Zavod. Kolomensky Zavod tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
281. |
KOMSOMOLSK-ON-AMUR AIRCRAFT PLANT (Комсомольский-на-Амуре авиационный завод) |
Osoite: 681018, Sovetskaja-katu 1, Komsomolsk-na-Amure, Habarovski krai, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (4217) 52-62-00 Faksi: +7 (4217) 52-64-51 Sähköposti: info@knaaz.org pr@knaaz.org Verkkosivusto: https://www.uacrussia.ru/ru/corporation/company/filial-otkrytogo-aktsionernogo-obshchestva-aviatsionnaya-kholdingovaya-kompaniya-sukhoy-komsomolskiy/ |
Komsomolsk-on-Amur Aircraft Plant on venäläinen lentokonevalmistaja. Se toimittaa sotilaslentokoneita Venäjän federaation asevoimille. Se on allekirjoittanut ja pannut täytäntöön useita Venäjän puolustusministeriön kanssa tehtyjä pitkäaikaisia sopimuksia Su-35S- ja Su-57-hävittäjien toimittamisesta. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Su-35S- ja Su-57-hävittäjiä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Komsomolsk-on-Amur Aircraft Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
282. |
JSC NPO Kurganpribor (АО НПО ”Курганприбор”) |
Osoite: 640007, Venäjän federaatio, Kurganin alue, Kurgan, Jastržembskogo-katu, 41a Puhelinnumero: +7 (3522) 443-529 Sähköposti: kp@kurganpribor.ru Verkkosivusto: kurganpribor.ru |
Kurganpribor on venäläinen sotateollinen yritys. Se toimittaa aseita Venäjän federaation puolustusministeriölle valtion puolustusmääräyksen mukaisesti. Se valmistaa panssarivaunujen ammuksissa, maa- ja merivoimien tykistössä, raskaissa raketinheitinjärjestelmässä ja ilmapuolustusjärjestelmissä käytettäviä sytytysaineita. Se valmistaa sytytysaineita ja mekanismeja BM-30 Smerch -luokan raskaisiin raketinheittimiin asennettuihin raketteihin. Venäjä käyttää kyseisiä raskaita raketinheittimiä hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi sen johtajat ja työntekijät ovat kannattaneet julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan ja lähettäneet aineellista tukea sodassa sotiville Venäjän sotilaille. Kurganpribor tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
283. |
JSC MPO-GIDROPRIBOR (AO ”МПО - Гидроприбор”) |
Osoite: 194044, Pietari, Bolšoi Sampsonijevski -prospekt, 24A, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (812) 542-01-47 Faksi: (812) 542-96-59 Sähköposti: info@gidropribor.ru Verkkosivusto: https://xn--90addpb9acfhcd.xn--p1ai/ |
MPO-Gidropribor on venäläinen sotateollinen yritys. Se on johtava Venäjän merivoimien vedenalaisten aseiden valmistaja ja toimittaja. Se valmistaa merenpohjaan laskettavia MDM-1-, MDM-2- ja MDM-3- merimiinoja, MSHM-rannikkomiinoja ja monikäyttöisiä sähkötoimisia kauko-ohjattavia maaliin hakeutuvia TE-2-torpedoja. Venäjän merivoimat käyttävät MPO-Gidropriborin valmistamia aseita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi yhtiön työntekijät ja johtajat ovat kannattaneet julkisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. MPO-Gidropribor tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
284. |
JSC Novosibirsk Aircraft Production Plant named after V.P. Chkalov alias NAPO (Новосибирский авиационный завод имени В. П. Чкалова) |
Osoite: Polzunova 15, 630051 Novosibirsk, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7383278-85-01 Sähköposti: info@napo.ru Verkkosivusto: http://napo.ru/ |
Novosibirsk Aircraft Production Plant on venäläinen ilma-alusten valmistaja. Se on Venäjän federaation puolustusministeriön varustetoimittaja. Se valmistaa Su-34-hävittäjäpommittajia ja S-70 Okhotnik-B-luokan miehittämättömiä taisteluilma-aluksia, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Novosibirsk Aircraft Production Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
285. |
PJSC UEC-KUZNETSOV (ПАО ”ОДК-Кузнецов”) |
Osoite: 443009, Samara, Zavodskoje Šosse -katu, 29, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 8(846) 227-32-52 Faksi: 8(846) 955-15-20 Sähköposti: info@uec-kuznetsov.ru Verkkosivusto: https://www.kuznetsov-motors.ru/ |
UEC-Kuznetsov on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa ilma-alusten moottoreita. Se toimittaa moottoreita raskaisiin strategisiin Tu-160M-pommittajiin ja Mi-26-helikoptereihin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. UEC-Kuznetsov tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
286. |
JSC PROGRESS Arsenyev Aviation Company named after N.I. Sazikin venäjäksi: Арсеньевская авиационная компания ”Прогресс” им. Н.И.Сазыкина alias JSC Arsenyev Aviation Company Progress alias AAC Progress alias Арсеньевская авиационная компания alias ”AAC Прогресс” |
Osoite: 5 Ploshchad Lenina, Arsenjev, Primorjen aluepiiri, Venäjän federaatio 692335, Puhelin: + 7 (42361) 4 55 91,4 52 31; + 7 (42361) 4-52-32, + 7 (42361) 2-52-32 Faksi: + 7 (42361) 4 50 93 Sähköposti: info@aacprogress.ru Verkkosivusto: https://www.rhc.aero Rekisteröintipäivä: 14.11.2002 Rekisteröintinumero: 1022500510350 Päätoimipaikka: Arsenjev, Venäjän federaatio |
Progress Arsenyev Aviation Company on venäläinen sotateollinen yritys. Se toimittaa helikoptereita Venäjän federaation asevoimille. Se valmistaa Ka-52 Alligator -helikoptereita, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi se antaa aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
287. |
NPP SALYUT JSC (НПП ”Салют” АО) |
Osoite: Plehanova 6, 111123 Moskova, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (495) 672-48-59 Sähköposti: info@smp-salyut.ru Verkkosivusto: https://smp-salyut.ru |
NPP Salyut valmistaa aluksella olevia Fregat-MAE-4K-, Fregat M2EM- ja Fregat-M2M-luokan tutkia, jotka asennetaan sotalaivoihin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Venäjän sodassa käyttämiin sotalaivoihin, jotka on varustettu Salyutin valmistamilla tutkilla, kuuluvat luokan ”projekti 22160” partioalus ”Dmitry Rogachev” ja luokan ”projekti 11356” fregatit ”Admiral Makarov” ja ”Admiral Essen”. Salyutin valmistamilla Fregat M2EM -tutkilla on varustettu lisäksi aiemmin Ukrainalle kuuluneet alukset ”Ternopil” ja ”Lutsk”, jotka Venäjän joukot ottivat haltuunsa sen jälkeen, kun Venäjä liitti laittomasti alueisiinsa Krimin niemimaan ja Sevastopolin. Sayut toimitti myös tutkatietojen käsittelyyn ja kohteiden osoittamiseen tarkoitettuja 5P-30P -järjestelmiä Venäjän federaation puolustusministeriölle. NPP Salyut tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
288. |
PJSC UEC-Saturn (ПАО ОДК-Сатурн) |
Osoite: 152903 Rybinsk, Leninin puistokatu, 163, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (4855) 328-100 Faksi: +7 (4855) 329-000 Verkkosivusto: https://www.uec-saturn.ru/ |
EC-Saturn on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa moottoreita Su-30-, Su-35- ja Su-57-luokan sotilasilma-aluksiin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi se valmistaa moottoreita Kh-101-luokan strategisiin ilmasta maahan -risteilyohjuksiin, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Ukrainassa. UEC-Saturn tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
289. |
JSC Smolensk Aviation Plant (АО ”Смоленский авиационный завод”) |
Osoite: 214006, Smolensk, Frunze-katu 74, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +8 (4812) 29-93-74 Faksi: +8 (4812) 21 95 50 Sähköposti: oaosmaz@yandex.ru Verkkosivusto: http://www.smaz.ru/ |
Smolensk Aviation Plant on venäläinen ilma-alusten ja ohjusten valmistaja. Se toimittaa aseita Venäjän federaation asevoimille. Se valmistaa Kh-59-ohjuksia, joita Venäjän federaation asevoimat ovat käyttäneet Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Smolensk Aviation Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
290. |
Nizhny Novgorod Sokol Aircraft Plant (Нижегородский авиастроительный завод ”Сокол”) |
Osoite: 603035, Nižni Novgorod, Tšaadajeva-katu, 1, Venäjän federaatio Puhelinnumero: (831) 242-36-03 Faksi: (831) 242-33-04 Sähköposti: nazsokol@rsk-mig.ru Verkkosivusto: https://uacrussia.ru/ru/corporation/company/nizhegorodskiy-aviastroitelnyy-zavod-sokol/ |
Nizhny Novgorod Sokol Aircraft Plant on venäläinen ilmailualan yritys. Se on Venäjän federaation puolustusministeriön toimeksisaaja. Se huoltaa ja päivittää Venäjän federaation asevoimien MiG-31-hävittäjiä valtion puolustusmääräyksen mukaisesti. Osa päivitetyistä MiG-31-hävittäjistä on varustettu ilma-aluksesta laukaistavilla hypersoonisilla ballistisilla Kinzhal-ohjuksilla. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan MiG-31-hävittäjiä, jotka kuljettavat Kinzhal-ohjuksia. Yritys tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
291. |
JSC TUPOLEV (ПАО ”Туполев”) |
Osoite: 105005, Moskova, Akateemikko Tupolevin rantakatu 17, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (499) 263-77-77 Faksi: +7 (843) 533-40-78 Sähköposti: info@tupolev.ru Verkkosivusto: www.tupolev.ru |
JSC Tupolev on venäläinen sotateollinen yritys. Se toimittaa sotilaslentokoneita Venäjän federaation asevoimille. Se on kehittänyt strategiset Tu-160-ohjuspommittajat ja pitkän toimintasäteen Tu-22M3M/Tu-22M3-pommittajat, joita valmistaa sen tytäryhtiö Kazan Aircraft Production Association. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Tu-160- ja Tu-22M3M/Tu-22M3-pommittajia Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
292. |
Voronezh Aircraft Production Association (VASO) alias PJSC ”VASO” (ПАО Воронежское акционерное самолётостроительное общество) |
Osoite: Tsiolkovski-katu 27, 394029, Voronež, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7473244-88-00 Faksi: +7473249-90-17 Sähköposti: admin@air.vrn.ru Verkkosivusto: www.vaso.ru |
Voronezh Aircraft Production Association on venäläinen ilma-aluksia valmistava teollisuusyritys, joka on PJSC Ilyushin Aviation Complex -yrityksen tytäryhtiö. Se on Venäjän federaation hallituksen varustetoimittaja. Se valmistaa ilma-alusten osia strategisiin Il-76-kuljetuslentokoneisiin. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Il-76-kuljetuslentokoneita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys valmistaa lisäksi Il-96-lentokoneita Venäjän presidentin lentolaivueen Rossiya-erikoislaivueelle. Voronezh Aircraft Production Association tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
293. |
International Society ”ZNANIE” alias International Scientific and Educational Society ”Znanie” alias All Union ”Znanie” Society (Всесоюзное общество ”Знание”) |
Osoite: 109240 Moskova, Nikolojamskaja-katu 11, rakennus 1, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7499393-33-38 Sähköposti: info@znanierussia.ru Verkkosivusto: https://znanierussia.ru |
Znanie on venäläinen koulutus- ja propagandaorganisaatio, joka perustettiin Venäjän federaation presidentin antamalla asetuksella. Znanie järjestää eri puolilla Venäjän federaation aluetta joukkotapahtumia, joissa se levittää tietoa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan hyväksyttävyydestä, ja jakaa Venäjän hallintoa tukevaa disinformaatiota ja propagandaa sodasta. Se on myös järjestänyt kokoontumisia kansalliskaartin (Rosgvardija) henkilöstön ja Venäjän federaation puolustusministeriön kanssa. Znanie järjestää Venäjään laittomasti liitetyillä ukrainalaisilla Donetskin, Luhanskin ja Zaporižžjan alueilla yleisötilaisuuksia, joissa se levittää sotaa kannattavia ajatuksia ja vääristeltyjä narratiiveja siitä, että Venäjään liitetyt Ukrainan alueet olisivat ominaispiirteiltään venäläisiä. Se osallistuu lisäksi prosessiin, jossa paikallista ukrainalaisväestöä venäläistetään. Znanie tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
294. |
Imperial Tula Arms Plant alias Tula Arms Plant (Императорский Тульский оружейный завод alias Тульский оружейный завод) |
Osoite: Sovetskaja 1-A, Tula, 300002,Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Tula, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 2.9.2002 Verotunnistenumero: 7107003303 OGRN-numero: 1027100507147 Päätoimipaikka: Tula, Venäjän federaatio |
Imperial Tula Arms Plant valmistaa Konkurs-M-panssarintorjuntaohjusjärjestelmiä. Se on lisännyt Venäjän federaation asevoimille toimitettavien ohjusjärjestelmien tuotantoa. Järjestelmiä käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Imperial Tula Arms Plant tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
295. |
Foundation ”Defenders of the Fatherland” alias Defenders of the Fatherland Foundation alias State Fund For Support Of Participants Of The Special Military Operation ”Defenders of the Fatherland” (ФОНД ”ЗАЩИТНИКИ ОТЕЧЕСТВА” alias Государственный фонд поддержки участников специальной военной операции ”защитники отечества”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Moskova, Hamovnikin kunta, Pretšistenkan kuja, 9A Yhteisötyyppi: Valtiosta riippumaton järjestö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.4.2023 Rekisteröintinumero: (verotunnistenumero) 9704211491; (OGRN-numero) 1237700341801 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
”Defenders of the Fatherland” -säätiö perustettiin huhtikuussa 2023 Venäjän federaation presidentin asetuksella tukemaan venäläisiä veteraaneja, jotka osallistuvat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan. Säätiö – jota rahoittaa Venäjän hallitus ja jonka keskeisen henkilöstön nimittää suoraan joko Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin tai Venäjän hallitus – koostuu merkittävistä henkilöistä, joilla on läheiset yhteydet presidentti Vladimir Putiniin tai Kremliin. Säätiöllä on tärkeä rooli hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, sillä se tukee veteraaneja, jotka ovat osallistuneet sotilaallisiin toimiin Ukrainassa. Säätiö toimii myös laittomasti miehitetyillä Donetskin ja Luhanskin alueilla ja Krimillä. Säätiö on tehnyt sopimuksia useiden muiden järjestöjen ja paikallishallintojen kanssa tarkoituksena tukea hyökkäyssodan veteraaneja. Säätiö tukee veteraaneja, myös taistelijoita Donetskin ja Luhanskin alueilta. Säätiö osallistuu myös veteraanien kuntoutustoimiin, jolla pyritään palauttamaan nämä aktiiviseen palvelukseen hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. ”Defenders of the Fatherland” -säätiö on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta ja taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
296. |
LLC Mayak (ООО ”МАЯК”) |
Osoite: Perovo Poljen poikkikatu 9, rakennus 1, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Perovo Poljen poikkikatu 9, rakennus 1, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.11.2015 Rekisteröintinumero (OGRN-numero): 5157746008195 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
LLC Mayak on Venäjälle sijoittautunut tukkukauppa. Yritys osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden rinnakkaistuontiin Venäjälle. Tällaisten tavaroiden tuonti tapahtuu ilman valmistajan suostumusta. LLC Mayak rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
18.12.2023 |
|
297. |
AST JSC alias Aktsionernoe Obshchestvo AST alias AO AST alias АО АСТ alias Advanced Systems Technologies (Акционерное Общество АСТ) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.7.2002 Verotunnistenumero: 7724244406 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027724000094 |
AST JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialana on myös tietotekniikan turvallisuus ja tietokoneiden kokeellinen kehittäminen. AST JSC:llä on sekä Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa että Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. Kyseinen Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa kattaa ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämisen, tuotannon, testauksen, asennuksen, huollon, hävittämisen ja myynnin”. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). AST JSC on sen vuoksi Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa ja ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
298. |
Infoteks JSC alias Infotecs alias Joint Stock Company ”Information Technologies and Communication Systems” (АО ”Инфотекс” alias Акционерное Общество ”Инфотекс” alias Акционерное Общество ”Информационные Технологии и Коммуникационные Системы”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 21.3.1995 Verotunnistenumero: 7710013769 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027739185066 |
Infoteks JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialaan kuuluvat tietokoneohjelmointi ja tietokoneiden valmistus. Infoteks JSC:llä on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoimat luvat. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi Infoteks JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
299. |
JSC Beto alias Bashkir Electronic Telecommunication Association (АО ”Бэто” alias АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”БЭТО” alias Башкирское электронно-телекоммуникационное объединение) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (450022, Baškortostanin tasavalta, Ufa, Mendeleev street, 134) Rekisteröintipäivä: 12.8.2002 Verotunnistenumero: 0274068924 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1020202551423 |
JSC Beto on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka kehittää Venäjän asevoimien käyttöön televiestintäjärjestelmiä, muun muassa radiovastaanottimia. JSC Betolla on useita sopimuksia Venäjän puolustusministeriön ja Venäjän federaation sisäministeriön materiaalien ja tekniikan toimittamisesta vastaavan osaston (Department of Material and Technical Supply) kanssa. JSC Beto antaa sen vuoksi tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
300. |
JSC ”Scientific and Engineering Enterprise Informzashchita” alias JSC Informzashchita alias Scientific and Engineering Enterprise ”Informzashchita” alias Scientific and Engineering Enterprise ”Information Security” alias Scientific and Engineering Enterprise ”Infosec” alias Aktsionernoye Obshchestvo Nauchno-Inzhenernoye Predpriyatiye ”Informzashchita” alias AO NIP ”Informzashchita” (Акционерное Общество Научно-Инженерное Предприятие ”Информзащита” alias АО НИП ”Информзащита”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.7.1995 Verotunnistenumero: 7702148410 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027739250318 |
JSC Informzashchita on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialana on tietokoneohjelmointi ja tietokonekonsultointi. JSC Informzashchitalla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoimat luvat. FSB:n lupa, joka JSC Informzashchitalla on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi JSC Informzashchita on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
301. |
JSC Kometa alias Corporation Kometa alias Comet alias Special Purpose Space Systems Corporation ”Kometa” (АО Корпорация Комета alias Акционерное Общество ”Корпорация” Космических Систем Специального Назначения ”Комета”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (115068, Moskova, Velozavodskaya st., 5) Rekisteröintipäivä: 10.5.2012 Verotunnistenumero: 7723836671 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1127746365670 |
JSC Kometa on johtava yritys Venäjän federaation sotateollisessa kompleksissa. Se kehittää asejärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön sekä avaruusalan tiedonhallinta- ja tiedustelujärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän ballististen ohjusten puolustusjärjestelmä ”Kupol”, jet-aseet, avaruusalan tiedustelujärjestelmät, avaruusalan puolustusjärjestelmät ja ohjusjärjestelmät. Lisäksi JSC Kometalla on Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima ”aseiden ja puolustustarvikkeiden huoltamista” koskeva lupa. JSC Kometa on sen vuoksi yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
302. |
Lebedev Institute of Precision Mechanics and Computer Engineering alias IPMCE alias ITMIVT JSC alias Joint Stock Company ”Institute of Precision Mechanics and Computing Equipment Named After S.A. Lebedev of the Russian Academy of Sciences” alias Institute of Precision Mechanics and Computing Equipment Named After S.A. Lebedev of the Russian Academy of Sciences alias Aktsionernoye Obshchestvo ”Institut Tochnoy Mekhaniki I Vychislitel’noy Tekhniki Imeni S.A. Lebedeva Rossiyskoy Akademii Nauk” alias Aktsionernoye Obshchestvo ITMIVT (Акционерное Общество ”Институт Точной Механики И Вычислительной Техники Имени С.А. Лебедева Российской Академии Наук” alias АО ”ИТМИВТ”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.8.2009 Verotunnistenumero: 7736605544 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1097746419979 |
Lebedev Institute of Precision Mechanics and Computer Engineering on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialana on muun muassa tietokoneiden ja puolijohteiden kehittäminen. Lebedev Institute of Precision Mechanics and Computer Engineering -yhteisöllä on sekä Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa että Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. Kyseinen Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa kattaa ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämisen, tuotannon, testauksen, asennuksen, huollon, hävittämisen ja myynnin”. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Lebedev Institute of Precision Mechanics and Computer Engineering on sen vuoksi Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa ja ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
303. |
LLC Avaland System Integration alias Avaland alias LLC Avaland SI alias OOO ”Avaland Si” alias Obshchestvo S Ogranichennoy Otvetstvennost’yu ”Avaland Sistemnaya Integratsiya” (ООО ”Аваланд Си” alias Общество С Ограниченной Ответственностью ”Аваланд Системная Интеграция”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 7.11.2005 Verotunnistenumero: 7743575354 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1057748939577 |
LLC Avaland System Integration on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö. LLC Avaland System Integrationilla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. FSB:n lupa, joka LLC Avaland System Integrationilla on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi LLC Avaland System Integration on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
304. |
LLC Bizon alias BI.ZONE alias LLC Bison alias LLC Safe Information Zone alias LLC Secure Information Zone (ООО ”Безопасная Информационная Зона” alias ООО ”Бизон”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.3.2016 Verotunnistenumero: 9701036178 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1167746317210 |
LLC Bizon on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialaan kuuluvat muun muassa tietokannat ja tiedonhallinta ja joka rakentaa myös kaukoviestintäyhteyksiä. LLC Bizonilla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. FSB:n lupa, joka LLC Bizonilla on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi LLC Bizon on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
305. |
LLC Bolshaya Troika alias LLC Big Three alias LLC Bolshaia Troika alias OOO ”Bol’shaya Troyka” alias Obshchestvo S Ogranichennoy Otvetstvennost’yu ”Bol’shaya Troyka” (ООО ”Большая Тройка”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.7.2010 Verotunnistenumero: 7716668049 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1107746574308 |
LLC Bolshaya Troika on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialaan kuuluvat muun muassa tietokoneohjelmointi ja elektroniikkalaitteiden osien valmistus. LLC Bolshaya Troikalla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. FSB:n lupa, joka LLC Bolshaya Troikalla on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi LLC Bolshaya Troika on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
306. |
Mikron JSC (Акционерное Общество ”Микрон” alias АО ”Микрон”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 13.1.1994 Verotunnistenumero: 7735007358 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027700073466 |
Mikron JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, joka on erikoistunut muun muassa elektroniikkaan. Mikron JSC:llä on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoimat luvat. FSB:n lupa, joka Mikron JSC:llä on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi Mikron JSC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
307. |
N-Systems LTD alias N-Sistems LTD alias Obshchestvo S Ogranichennoy Otvetstvennost'yu ”N-Sistems” alias OOO ”N-Sistems” (Общество С Ограниченной Ответственностью ”Н-Системс” alias OOO ”Н-Системс”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 24.2.2012 Verotunnistenumero: 7717719144 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1127746123966 |
N-Systems LTD on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, joka toimialaan kuuluu muun muassa tietokoneohjelmointi. N-Systems LTD:llä on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. FSB:n lupa, joka N-Systems LTD:llä on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi N-Systems LTD on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
308. |
SC ICC Milandr alias Milandr alias AO PKK Milandr alias JSC ICC Milandr alias JSC PKK Milandr alias PKK Milandr AO alias MPK Milandr OOO (Акционерное Общество ”ПКК Миландр”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.8.2002 Verotunnistenumero: 7735040690 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027739083921 |
JSC ICC Milandr on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jonka toimialana on muun muassa elektroniikkalaitteiden valmistus. JSC ICC Milandrilla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. FSB:n lupa, joka JSC ICC Milandrilla on, myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokantojen hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi JSC ICC Milandr on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
309. |
PMC Andreevsky Krest alias PMC St. Andrew’s Cross (ЧВК Андреевский Кресть) |
Toimien toteuttamispaikka Ukraina, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
PMC Andreevsky Krest (alias St. Andrew’s Cross) on venäläinen yksityinen sotilasyhtiö, joka osallistuu Venäjän taisteluoperaatioihin Ukrainassa. Venäjän ortodoksikirkko perusti PMC Andreevsky Krestin vuonna 2017. Sen jälkeen se on tarjonnut taktista koulutusta venäläisille taistelijoille, jotka osallistuvat Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan. Kun taistelijat ovat saaneet päätökseen PMC Andreevsky Krestin tarjoaman taktisen koulutuksen, he allekirjoittavat sopimukset Venäjän puolustusministeriön tai Wagner-ryhmän kanssa. Lisäksi PMC Andreevsky Krest on perustanut omat vapaaehtoispataljoonansa, jotka edistävät aktiivisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. PMC Andreevsky Krest tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
310. |
PMC Fakel alias PMC Flame alias Flame alias Gazprom PMC |
Toimien toteuttamispaikka Ukraina, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
PMC Fakel on venäläinen yksityinen sotilasyhtiö, joka osallistuu Venäjän taisteluoperaatioihin Ukrainassa. Venäläisen energiayhtiön Gazpromin perustamat ja rahoittamat PMC Fakelin vapaaehtoispataljoonat koostuvat enimmäkseen Gazpromin työntekijöistä, jotka työskentelevät pääasiassa vartiointialalla. PMC Fakelin vapaaehtoiset pataljoonat edistävät suoraan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. PMC Fakel tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
311. |
PMC Potok alias PMC ”Stream” alias ”The Stream” alias Gazprom PMC |
Toimien toteuttamispaikka Ukraina, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
PMC Potok on venäläinen yksityinen sotilasyhtiö, joka osallistuu Venäjän taisteluoperaatioihin Ukrainassa. Venäläisen energiayhtiön Gazpromin perustamat ja rahoittamat PMC Potokin vapaaehtoispataljoonat koostuvat enimmäkseen Gazpromin työntekijöistä, jotka työskentelevät pääasiassa vartiointialalla. PMC Potokin vapaaehtoispataljoonat edistävät suoraan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. PMC Potokin vapaaehtoispataljoonat koulutettiin ja siirrettiin Donin Rostoviin, jossa heidät osoitettiin Venäjän asevoimien eri yksiköihin osallistumaan taisteluoperaatioihin Ukrainassa. PMC Potok tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
312. |
PMC Tsarskie Volki alias Tsar Wolves |
Toimien toteuttamispaikka: Ukraina, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: Dmitri Rogozin |
PMC Tsarskie Volki on venäläinen yksityinen sotilasyhtiö, joka osallistuu suoraan Venäjän taisteluoperaatioihin Ukrainassa. Tsarskie Volkin taistelijat osallistuvat aktiivisesti Venäjän operaatioihin ”Donetskin kansantasavallassa” ja ”Luhanskin kansantasavallassa”. Järjestö koostuu pääasiassa sotilasteknisistä asiantuntijoista, jotka kehittävät aseita ja räjähteitä Venäjän asevoimien puolesta. Tsarskie Volki on antanut sotilasteknistä apua ”Donetskin kansantasavallan” ja ”Luhanskin kansantasavallan” yksiköille ja kouluttanut niitä tiedustelu- ja hyökkäystoimissa. Lisäksi Tsarskie Volki on suunnitellut ja testannut satoja aseita ja räjähteitä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. Tsarskie Volki on esimerkiksi kehittänyt niin kutsutun Marker-robottipanssarivaunun, jonka avulla on tuhottu ukrainalaisia panssaroituja ajoneuvoja. Tsarskie Volki tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
313. |
JSC Reshetnev alias Joint Stock Company ”Information Satellite Systems” Named After Academician M.F. Reshetneva (Акционерное Общество ”Информационные Спутниковые Системы” Имени Академика М.Ф. Решетнёва alias AO Решетнёв) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (Krasnojarskin aluepiiri, Železnogorsk, st. Lenina, d. ZD. 52) Rekisteröintipäivä: 3.3.2008 Verotunnistenumero: 2452034898 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1082452000290 |
JSC Reshetnev on venäläinen sotateollisuusyritys, joka vastaa GLONASS-satelliittinavigointijärjestelmän suunnittelusta ja toiminnasta; Venäjän asevoimat käyttävät järjestelmää Ukrainan siviili- ja sotilasinfrastruktuuriin kohdistettavissa täsmäiskuissa. Venäjän asevoimat käyttävät Reshetnevin tarjoamia palveluita Ukrainan kohdistettavien risteilyohjusiskujen kohteiden paikantamiseen, navigointiin ja ajoitukseen. Venäjän armeija käyttää JSC Reshetnevin kehittämää GLONASS-järjestelmää pääasiassa Ukrainan kaupunkeihin kohdistamissaan hyökkäyksissä. Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa käytettäviä GLONASSin mahdollistamia asejärjestelmiä ovat Orlan-10- ja Shahed-136-droonit, Tornado-S- ja Smerch-tyyppiset raskaat raketinheitinjärjestelmät, Iskander-, Kalibr- ja Kinzhal-ohjukset sekä Kh-101-, Kh-555-, Kh-38-, Kh-59MK- ja Kh-31-tyyppiset risteily- ja muut ohjukset. JSC Reshetnev tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
314. |
Rosfinmonitoring alias Federal Service for Financial Monitoring alias Federal Financial Monitoring Service of the Russian Federation alias Federal Service for Financial Monitoring of the Russian Federation alias FIU-Russia (Федеральная Служба По Финансовому Мониторингу alias Росфинмониторинг) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio (107450, Myasnitskaya st., 39/1) Rekisteröintipäivä: 18.6.2004 Verotunnistenumero: 7708234633 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1047708022548 |
Rosfinmonitoring on Venäjän federaation presidentin vuonna 2001 antamalla asetuksella perustettu Venäjän liittovaltion toimeenpaneva elin, joka vastaa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnasta. Kaikki Rosfinmonitoringin toteuttamat toimet kuuluvat Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin välittömään valvontaan. Sen jälkeen, kun Venäjän Ukrainaa vastaan käymä hyökkäyssota alkoi helmikuussa 2022, Rosfinmonitoring on tehnyt yhteistyötä Venäjän puolustusministeriön kanssa pankki- ja varainhallintatukea koskevassa hankkeessa, jolla pyritään täyttämään Venäjän niin kutsuttu uusi ”valtion puolustusmääräys”, joka otettiin käyttöön sodan alkamisen jälkeen tavoitteena Venäjän talouden militarisoiminen. Rosfinmonitoring on johdonmukaisesti merkinnyt Kremliin kriittisesti suhtautuvina pidettyjä henkilöitä ja yhteisöjä, kuten toimittajia ja länsimaisessa omistuksessa olevia sosiaalisen median alustoja, ”terrorismin ja ääriliikkeiden” rekisteriin. Rosfinmonitoring antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
315. |
RSB Group alias Rossiyskiye Sistemy Bezopasnosti alias OBSHCHESTVO S OGRANICHENNOY OTVETSTVENNOST’YU ”RSB-GRUPP” alias Russian Security Systems alias RSB-GRUPP alias RSB GRUPP alias OOO ”RSB-GRUPP” (Российские Системы Безопасности alias ООО ”РСБ-ГРУПП”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio (117525, Moskova, st. Dnepropetrovskaya, D. 3, K. 5) Rekisteröintipäivä: 24.11.2005 Verotunnistenumero: 7726531639 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1057749205942 |
RSB Group on venäläinen yksityinen sotilasyhtiö, joka edistää Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa kouluttamalla venäläisiä sotilaita ja erikoisjoukkojen yksiköitä Ukrainan sotaa varten. RSB Groupin taistelijat koostuvat ammattimaisesta sotilashenkilöstöstä sekä asevoimien yleisesikunnan pääosaston (GRU) ja Venäjän federaation turvallisuuspalvelun reservin upseereista. RSB Group käyttää toiminnassaan ammattilaisia, joilla on asepalveluksen aikana Venäjällä saatua taistelukokemusta. RSB Group kertoo virallisella verkkosivustollaan, että se ”hankkii, käyttää ja varastoi aseita Venäjän ulkopuolella”. RSB Group tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
316. |
Software Research Institute alias JSC ”SCIENTIFIC-RESEARCH INSTITUTE OF SOFTWARE” alias JSC NII PS alias Research Institute of Software Tools alias Joint-Stock Company ”Research Institute of Software Tools” (АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”НАУЧНО-ИССЛЕДОВАТЕЛЬСКИЙ ИНСТИТУТ ПРОГРАММНЫХ СРЕДСТВ” alias АО ”НАУЧНО-ИССЛЕДОВАТЕЛЬСКИЙ ИНСТИТУТ ПРОГРАММНЫХ СРЕДСТВ” alias АО НИИ ПС) |
Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 14.2.2011 Verotunnistenumero: 7804454896 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1117847048440 |
Software Research Institute on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, joka toimii muun muassa tietokoneohjelmoinnin ja sotilaskaluston valmistuksen alalla. Software Research Institutella on sekä Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa että Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. Kyseinen Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa kattaa ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämisen, tuotannon, testauksen, asennuksen, huollon, hävittämisen ja myynnin”. FSB:n lupa myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi haravoimalla sosiaalista mediaa tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Software Research Institute on sen vuoksi Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa ja ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
18.12.2023 |
|
317. |
Volunteers of Victory alias Victory Volunteers alias All-Russian Public Movement ”Voluntery Pobedy” alias Voluntery Pobedy alias Voluntory Pobedy alias Vserossiyskoye Obshchestvennoye Dvizheniye ”Volontory Pobedy” alias Vserossiyskoye Obshchestvennoye Dvizheniye ”Volontery Pobedy” (Всероссийское Общественное Движение ”Волонтёры Победы” alias ВОД ”Волонтёры Победы”) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.10.2015 Verotunnistenumero: 7706428753 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Yleisvenäläinen ”Volunteers of Victory” -kansanliike on Venäjän hallituksen rahoittama järjestö, joka pyrkii tekemään tunnetuksi ”Venäjän moderneja saavutuksia”. Järjestö järjestää venäläismielisiä ”voitonpäivän paraateja” Ukrainan miehitetyillä alueilla ja Venäjällä sekä tukee venäläisten sotilaiden osallistumista Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan. Lisäksi ”Volunteers of Victory” -kansanliike on osallistunut suoraan Venäjän uudelleenkoulutuspyrkimyksiin värväämällä lapsia Ukrainan miehitetyiltä alueilta liittymään venäläismieliseen liikkeeseensä. Järjestö toimii Venäjän federaation liittovaltion nuorisojärjestön Rosmolodezhin alaisuudessa ja sen isänmaallisen koulutusosaston Rospatriotcenterin valvonnassa. ”Volunteers of Victory” -kansanliikettä rahoitetaan Venäjän presidentin myöntämillä tuilla. ”Volunteers of Victory” -kansanliike on sen vuoksi yhteisö, joka antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
318. |
PMC Redut alias PMC Redoubt (ЧВК Редут alias Редут-Антитеррор alias ООО ”РЕДУТ-БЕЗОПАСНОСТЬ”) |
Osoite: Dubininskaja-katu 61, toimisto IV, huone 35, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 13.12.2019 Rekisteröintinumero: 1197746727530 |
Yksityinen sotilasyhtiö Redut (”PMC Redut”) on Venäjällä sijaitseva rekisteröimätön yksityinen sotilasyhteisö, jonka raportoidaan työskentelevän Venäjän federaation puolustusministeriön komennossa. Se harjoittaa turvallisuus- ja sotilastoimintaa ja osallistuu suoraan sotilaallisiin konflikteihin. PMC Redut on aiemmin yhdistetty toimintaan Syyriassa. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä se on osallistunut taistelutoimiin Ukrainassa Tšernobylin ydinvoimalan ja Harkovan läheisyydessä sekä toteuttanut Ukrainan vastaista hyökkäyssotaa edeltäneitä tiedustelutoimia. Se on myös yhdistetty yrityksiin murhata Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi. PMC Redut antaa sen vuoksi aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä sen vakautta ja turvallisuutta. |
18.12.2023 |
|
319. |
Educational and Methodological Center ”Avangard” alias Avangard Center venäjäksi: Учебно-методический центр ”Авангард” |
Osoite: Rakennus 9, ”Patriot”-puiston alue, Odintsovon kunta, Moskovan alue, 143070, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +8 (495) 108 51 57 Verkkosivusto: https://avangard.center/ Sähköposti: info@avangardcenter.ru Yhteisötyyppi: voittoa tavoittelematon järjestö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.4.2020 Rekisteröintinumero: 1205000035250 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Educational and Methodological Center ”Avangard” on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii Venäjän federaation puolustusministeriön ohjauksessa ja valvonnassa. Sen päätavoitteena on antaa niin kutsuttua isänmaallista koulutusta Venäjän nuorisolle sekä miehitetyillä Ukrainan alueilla oleville lapsille, mukaan lukien sotilaallinen peruskoulutus, ja tarjota miehittämättömien ilma-alusten valvontaohjelmia. Se järjestää tätä tarkoitusta varten sotilasleirejä, joihin osallistuminen on ollut pakollista helmikuusta 2022 lähtien, sekä pakollisia oppitunteja kouluissa 1. syyskuuta 2023 lähtien. Se tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
320. |
Crimea Patriot Centre alias KrymPatriotCentre (ГБОУ ДО РК ”Крым патриотцентр”) |
Osoite: Oktyabrya-katu 60, 13/64, Simferopol, Ukraina Puhelinnumero: +7 (3652) 545615 Verkkosivusto: https://www.krympatriotcentr.ru/ Yhteisötyyppi: liittovaltion rahoittama lisäkoulutusta tarjoava oppilaitos Rekisteröintipaikka: Krim, Ukraina Rekisteröintipäivä: 15.6.2015 Rekisteröintinumero: 1159102101180 Päätoimipaikka: Krim, Ukraina |
Crimea Patriot Centre on laittomasti liitetyllä Krimillä toimiva yhteisö, jonka päätavoitteena on antaa Krimillä oleville koululaisille sotilaallis-patrioottista koulutusta valmistellakseen heitä Venäjän asevoimien palvelukseen. Crimea Patriot Centre tekee yhteistyötä yleisvenäläisen järjestön ”Young Army” Military Patriotic Social Movementin kanssa järjestääkseen koululaisille tapahtumia ja ohjelmia Venäjän armeijan ja Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan tukemiseksi. Kyseisten ohjelmien tarkoituksena on opettaa lapsille aseiden käyttöä. Crimea Patriot Centre levittää myös propagandaa, joka liittyy Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan ja jossa ihannoidaan sotaan osallisia sotilaita. Crimea Patriot Centren toiminnalla, joka tapahtuu Venäjän federaation puolustusministeriön tuella ja rahoituksella, ei ole lupaa Ukrainan hallitukselta. Yhteisö antaa sen vuoksi aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
321. |
PMC Convoy alias Military-security organization ”Convoy” (ЧВК Конвой) |
Osoite: Novocherkasskin puistotie 5а, kirjain A, toimisto/huone 1-N/35, Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.1.2015 Rekisteröintinumero: 1154712000024 |
Yksityinen sotilasyhtiö Convoy (”PMC Convoy” ) on Venäjällä sijaitseva rekisteröimätön yksityinen sotilasyhteisö, jonka raportoidaan työskentelevän Venäjän federaation puolustusministeriön komennossa. Se on sijoittautunut laittomasti liitetylle Krimille ja toimii niin sanotun ”Krimin tasavallan” niin sanotun ”johtajan” Sergei Aksyonovin valvonnassa. Se harjoittaa turvallisuus- ja sotilastoimintaa Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä erityisesti Hersonin alueella, jossa sen toimijat ovat osallistuneet taistelutoimiin, tiedustelutietojen keräämiseen ja Venäjän asevoimien valvonnan lujittamiseen. PMC Convoy tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
322. |
JSC Lantan (АО ”Лантан”) |
Osoite: 105082, Moskova, Bolshaya Pochtovaya st., 22 building 5, Venäjän federaatio Puhelin: (499) 261-22-57 Verkkosivusto: www.lantan-npf.ru Sähköposti: office@lantan-npf.ru Yhteisötyyppi: sotateollisuusyritys Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.12.2002 Rekisteröintinumero: 7701005930 (verotunnistenumero) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Lantan on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka kehittää Venäjän asevoimien käyttöön tutkajärjestelmiä, mukaan lukien sellaiset ilmapuolustusjärjestelmät kuten sähköinen tiedusteluasema Valeria-E. Lisäksi JSC Lantan on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. JSC Lantan antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC Lantan on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
323. |
LLC ”Promtechnologiya” alias LLC ”Promtechnology” (ООО ”Промтехнология”) |
Osoite: 117218, Venäjän federaatio, Moskova, Krzhizhanovskogo-katu 29, rakennus 2, välikerros 1, toimisto IV, huone 1 Puhelinnumero: +7 (495) 647-88-66 Verkkosivusto: https://www.list-org.com/company/5760271 Sähköposti: promtechnologies@gmail.com, zinchenko@orsis.com Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 16.2.2009 Rekisteröintinumero: 1097746084908 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
LLC ”Promtechnologiya” on venäläisen aseita ja ampumatarvikkeita valmistavan JSC ”Promyshlennye Tekhnologiin” tytäryhtiö. Se valmistaa ja toimittaa Venäjän asevoimille valtiollisten hankintasopimusten nojalla ampuma-aseita (ORSIS-kivääreitä), joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. LLC ”Promtechnologiya” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
324. |
JSC ”Promyshlennye Tekhnologii” alias JSC ”Industrial technologies” (АО ”Промышленные технологии”) |
Osoite: Osoite: 115054, Venäjän federaatio, Moskova, Lane. Bolshoy Strochenovsky, 5, Floor 2, Room 5 Puhelin: +7 (495) 647-88-66 Verkkosivusto: https://www.list-org.com/company/6273180 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 7.7.2010 Rekisteröintinumero: 1107746540087 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7723764018 |
JSC ”Promyshlennye Tekhnologii” – ja sen tytäryhtiö LLC ”Promtechnologiya”, joka toimii nimellä ORSIS, – valmistaa ja toimittaa Venäjän asevoimille valtiollisten hankintasopimusten nojalla ampuma-aseita, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC ”Promyshlennye Tekhnologii” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
325. |
LLC Rostekhkomplekt alias LLC RT-Komplekt alias LLC Rostehkomplekt (ООО ”Ростехкомплект” alias ООО РТ-КОМПЛЕКТ alias ООО Ростехкомплект) |
Osoite: Osoite: Venäjän federaatio, Krasnodarin alue, Krasnodar, st. Fadeeva (Pashkovsky Residential Massif) Ter, 429/1 POD A, office 17 Puhelin: 8-800-300-8378, +7 (861) 263-59-99 Verkkosivusto: https://xn----jtbobdfnjeui.xn--plai/ Sähköposti: info@rt-komplekt.ru, office4291@gmail.com Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö; ilma-alusten komponenttien toimittaja Rekisteröintipaikka: Osoite: Venäjän federaatio, Krasnodarin alue, Krasnodar, st. Fadeeva (Pashkovsky Residential Massif) Ter, 429/1 POD A, office 17 Rekisteröintipäivä: 4.2.2004 Rekisteröintinumero: 1042307154548 Päätoimipaikka: Krasnodarin alue, Krasnodar, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 2312110549 KPP-numero: 231201001 |
LLC Rostekhkomplekt on Venäjälle sijoittautunut tavarantoimittaja, jonka toimialaan kuuluu erilaisten ilmailuun liittyvien osien ja tarvikkeiden toimittaminen. LLC Rostekhkomplekt tarjoaa varaosia ja tarvikkeita AN-, IL- ja TU-tyypin lentokoneiden sekä MI- ja KA-tyyppien helikopterien korjaamiseen ja huoltoon. LLC Rostekhkomplekin toimittamilla komponenteilla valmistetaan ja korjataan helikoptereita, joita Venäjän asevoimat käyttävät Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. LLC Rostekhkomplekt tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
▼M105 ————— |
||||
|
327. |
JSC Kumertau Aviation Production Company (Кумертауская авиационная производственная компания) |
Osoite: Novozarinskaja-katu 15A, Kumertau, Bashkortostanin tasavalta, Venäjän federaatio 453300 Puhelinnumero: +7 (34761) 2-33-04, +7 (34761) 2-33-02 Verkkosivusto: www.rhc.aero Sähköposti: info@kumapp.ru Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Kumertau, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1080262000609 Päätoimipaikka: Kumertau, Venäjän federaatio |
JSC Kumertau Aviation Production Company on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluva yhtiö, joka valmistaa Venäjän federaatiolle strategisesti tärkeitä sotilashelikoptereita. JSC Kumertau Aviation Production Company antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
18.12.2023 |
|
328. |
Spas TV Channel (Телеканал ”Спас”) |
Osoite: Akademika Koroljeva -katu 13, 129515 Moskova, Venäjän federaatio Puhelinnumero: +7 (495) 780 66 72 Verkkosivusto: www.spastv.ru Sähköposti: news@spastv.ru office@spastv.ru Yhteisötyyppi: televisioasema Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.1.2019 Rekisteröintinumero: C77-74808 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Spas TV Channel on Venäjän ortodoksisen kirkon omistama venäläinen televisiokanava, joka myös saa taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselta. Kanavan johdolla on yhteyksiä Kremliin. Kanava levittää Kremliä tukevaa propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Monissa ohjelmissaan se perustelee Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa uskonnollisilla ja hengellisillä syillä. Spas TV Channel tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
18.12.2023 |
|
329. |
LLC Miranda Media alias LLC Miranda-Media (ООО Миранда Медиа alias ООО Миранда-Медиа) |
Osoite: Osoite: Ukraina, Krim, Simferopol, Geroev, Adzhimushkaya street, 9 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Krim, Ukraina Rekisteröintipäivä: 15.6.2004 Rekisteröintinumero: 1047796423487 Päätoimipaikka: Krim, Ukraina Puhelin: 433-81-46, +7 (863) 287-06-14, +7 (978) 993-78-43 Sähköposti: tender@miranda-media.ru Verotunnistenumero: 7702527584 KPP-numero: 910201001 |
Miranda Media tarjoaa televiestintäpalveluja laittomille viranomaisille ja laitoksille laittomasti liitetyillä Krimin ja Sevastopolin alueilla Venäjän federaation edun mukaisesti. Venäjän federaation hallitus tunnusti Miranda Median erittäin merkittäväksi yritykseksi. Se saa huomattavaa taloudellista tukea Venäjän federaatiolta. Se omistaa myös internetin suodatuslaitteistoa, jota Venäjän hallitus käyttää tietoihin pääsyn rajoittamiseksi, se on suostunut jakamaan tilaajatietojaan Venäjän viranomaisille ja on saanut Venäjän valtiolta sopimuksia videovalvontajärjestelmien asentamiseksi. Miranda Media tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
330. |
LLC Albatros (ООО ”Альбатрос”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 423601 Tatarstanin tasavalta, Jelabugan kaupunkitaajama, Alabugan erityistalousalue, Sh-1-katu, rakennus 8/1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Alabuga, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
LLC Albatros on venäläinen yhtiö, joka toimii Alabugan erityistalousalueella Venäjän federaatiossa (Tatarstan). Alabugan erityistalousalueella sijaitsee tuotantolaitoksia, jotka kokoavat miehittämättömiä ilma-aluksia. Kyseiset tuotantolaitokset ovat osa Venäjän valtion tukemaa ohjelmaa. Iran on avustanut niiden perustamisessa kouluttamalla henkilöstöä ja toimittamalla materiaalia Venäjän Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa käyttämien sotilasdroonien kokoamista varten. LLC Albatros on tuottanut Venäjän puolustusministeriölle tiedusteludrooneja, joista arviolta 50 on toimitettu Ukrainan itäosassa käytäviä taisteluja varten. LLC Albatros tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
331. |
AviatestAero alias Aviation Measurement Technologies (Авиационные измерительные технологии (Авиатест.аэро)) |
Osoite (päätoimipaikka): Venäjän federaatio, 115432 Moskova, 2. Kožuhovskin poikkikatu, rakennus 29, rakennus 2, rakennus 16 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Alabuga, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
AviatestAero on venäläinen yhtiö, joka on erikoistunut ilma-aluslaitteistojen testaukseen ja joka toimii Alabugan erityistalousalueella Venäjällä (Tatarstan). Alabugan erityistalousalueella sijaitsee tuotantolaitoksia, jotka kokoavat miehittämättömiä ilma-aluksia. Kyseiset tuotantolaitokset ovat osa Venäjän valtion tukemaa ohjelmaa. Iran on avustanut niiden perustamisessa kouluttamalla henkilöstöä ja toimittamalla materiaalia Venäjän Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa käyttämien sotilasdroonien kokoamista varten. Venäjän armeija on käyttänyt Ukrainassa miehittämättömiä Shaded-136-ilma-aluksia, jotka on tuotettu Alabugan erityistalousalueella valtion omistaman VTB Banking Groupin rahoituksella. AviatestAero tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
332. |
SuperCam alias SuperCam Unmanned Systems Group (Беспилотные системы) |
Osoite (päätoimipaikka): 34 a Melnitšnaja-katu, Iževsk, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: yhtiö Rekisteröintipaikka: Alabuga, Venäjän federaatio Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
SuperCam Unmanned Systems Groups on venäläinen yhtiö, joka toimii Alabugan erityistalousalueella. Alabugan erityistalousalueella sijaitsee tuotantolaitoksia, jotka kokoavat miehittämättömiä ilma-aluksia. Kyseiset tuotantolaitokset ovat osa Venäjän valtion tukemaa ohjelmaa. Iran on avustanut niiden perustamisessa kouluttamalla henkilöstöä ja toimittamalla materiaalia Venäjän Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa käyttämien sotilasdroonien kokoamista varten. Venäjän armeija on käyttänyt Ukrainassa miehittämättömiä Shaded-136-ilma-aluksia, jotka on tuotettu Alabugan erityistalousalueella valtion omistaman VTB Banking Groupin rahoituksella. SuperCam Unmanned Systems Group tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
333. |
JSC “Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Type alias Alabuga special economic zone (SEZ) alias Yelabuga special economic zone (SEZ) alias JSC Alabuga alias (Алабуга (особая экономическая зона)) |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Teollisuuden ja tuotannon erityistalousalue JSC Alabuga vastaa Venäjän federaatiossa (Tatarstanissa) sijaitsevasta Alabugan erityistalousalueesta, joka perustettiin vuonna 2006. Alabugan erityistalousalueella sijaitsee tuotantolaitoksia, muun muassa SuperCam, AviatestAero ja Albatros, jotka kokoavat miehittämättömiä ilma-aluksia. Kyseiset tuotantolaitokset ovat osa Venäjän valtion tukemaa ohjelmaa. Iran on avustanut niiden perustamisessa kouluttamalla henkilöstöä ja toimittamalla materiaalia Venäjän Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa käyttämien sotilasdroonien kokoamista varten. Venäjän armeija käyttää Ukrainassa miehittämättömiä Shaded-136-ilma-aluksia, jotka on tuotettu Alabugan erityistalousalueella valtion omistaman VTB Banking Groupin rahoituksella. JSC Alabuga on sen vuoksi lähellä yhtiöitä JSC Albatros, AviatestAero ja SuperCam Unmanned Systems Group. |
18.12.2023 |
|
334. |
LLC ”AK MICROTECH” (ООО ”АК МИКРОТЕХ”) |
Osoite: Varšavskoje-katu 118, rakennus 1, kerros 19, huone 3, 11787 Moskova, Venäjän federaatio Puhelinnumero: 5167746451648 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 31.5.1994 |
Venäläinen AK Microtech -yhtiö on erikoistunut ulkomaisen puolijohdeteknologian siirtämiseen venäläisille mikroelektroniikkaa valmistaville yhtiöille, muun muassa yhteisöille, jotka kuuluvat Venäjän sotateolliseen kompleksiin tai jotka tukevat Venäjän puolustus- ja turvallisuusalaa. Lisäksi AK Microtech tuo maahan unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvia tavaroita. AK Microtech antaa näin ollen aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. AK Microtech rikkoo myös merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
18.12.2023 |
|
335. |
Tsargrad TV Channel alias Tsargrad TV (Телеканал Царьград) |
Osoite: Venäjän federaatio, Moskova, Partiyny pereulok, 1/57, rakennus 3, kerros 1 Puhelinnumero: +7 (495) 374 77 73 Verkkosivusto: tsargrad.tv |
Tsargrad TV on venäläinen propagandaa levittävä mediayhtiö. Sen perustaja on Konstantin Malofeev, joka tuki Krimin ja Sevastopolin laitonta liittämistä Venäjän federaatioon. Tsargrad TV levittää Venäjän hallintoa tukevaa propagandaa ja disinformaatiota Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Lisäksi se edistää nationalistista näkemystä Ukrainan laittomasti miehitettyjen alueiden väitetystä venäläisyydestä ja puolustelee sitä, että ukrainalaislapsia kuljetetaan laittomasti Venäjälle ja sen jälkeen adoptoidaan venäläisiin perheisiin. Tsargrad TV saa Venäjän federaation hallitukselta rahoitusta propagandatoimintaansa varten. Tsargrad TV tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
18.12.2023 |
|
337. |
PJSC ALROSA (АЛРОСА) |
Osoitteet: Mirnyin toimisto: 678174, ul. Lenina, 6, Mirnyi, Sahan tasavalta, (Jakutia), Venäjän federaatio Moskovan toimisto: 24, Ozerkovskaya nab. 115184, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.7.2002 OGRN-numero: 1021400967092 Verotunnistenumero: 1433000147 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: Pavel Alekseevich Marinychev (toimitusjohtaja) |
Alrosa on Venäjällä toimiva valtion omistama yhtiö, joka on erikoistunut timanttien etsintään, louhintaan, jalostukseen ja myyntiin. Alrosa on maailman suurin timanttikaivosyhtiö. Timanttiteollisuus on strategisesti tärkeä Venäjän federaation taloudelle, koska se on energiaviennin jälkeen maan suurin vientiala. Alrosan osuus kaikesta Venäjän timanttituotannosta on yli 90 prosenttia. Alrosa on myös Venäjän asevoimien pitkäaikainen kumppani, sillä se on toiminut Venäjän laivaston sukellusveneen sponsorina vuodesta 1997 lähtien. Näin ollen Alrosa toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Alrosa antaa myös taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. |
3.1.2024 |
|
338. |
Joint Stock Company ”Avangard” alias JSC ”Avangard” Safonovo (Акционерное Общество ”Авангард” АО ”Авангард” alias ”АВАНГАРД” Сафоново) |
Osoite: Venäjän federaatio, 215505, Smolenskin alue, Safonovskyn piiri, Safonovskoye Township, Safonovo, Oktyabrskaya-katu, 78 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.11.2008 |
Avangard-osakeyhtiö on venäläinen suurten lasikuitutuotteiden sekä muovi- ja kumituotteiden valmistaja. Se on osa Venäjän suurimpiin raketteja valmistaviin holdingyhtiöihin kuuluvaa MIC NPO Mashinostroyeniaa, joka puolestaan on osa Tactical Missile Armament Corporationia. Avangard osallistuu sellaisten panssaroitujen ajoneuvojen ja ohjusten tuotantoon, joita Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Avangard tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
|
|
Rekisteröintinumero: 1086726001614 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivut: https://www.avangard-plastik.ru/ Puhelin: +8 481 423 24 52, +8 481 226 86 05 Sähköposti: info@avangard-plastik.ru |
Lisäksi Avangard on lähellä Tactical Missile Armament Corporationia. |
|
|
339. |
Joint-Stock Company ”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” venäjäksi: АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”ГОСУДАРСТВЕННОЕ НАУЧНО-ПРОИЗВОДСТВЕННОЕ ПРЕДПРИЯТИЕ ”РЕГИОН”” alias AО ”ГНПП ”РЕГИОН”” alias JSC ”GNPP ”REGION”” alias CJSC ”Region” Open Joint Stock Company alias Joint Stock Company ”Scientific and Technical Development ”Region”” |
Osoite: Venäjän federaatio, 115230, Moskova, Kashire Highway, d. 13A Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1057747873875 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7724552070 |
”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” -yhtiö on johtava venäläinen etulinjan ilmailutoimintaan tarkoitettujen ohjattavien pommien kehittäjä ja toimittaja. ”Region”-yhtiö tuottaa moottoreita ja puolustusmateriaaleja meri- ja ilmailukäyttöön sekä miinojen vastatoimijärjestelmiä Venäjän puolustusministeriölle. Lisäksi ”Region”-yhtiö on Tactical Missile Armament Corporation -osakeyhtiön tytäryhtiö, joka edistää merkittävästi Venäjän sotilaallisten ja puolustusvoimavarojen parantamista. ”State Scientific and Production Enterprise ”Region”” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se antaa myös aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
340. |
Iskra Engineering Design Bureau JSC named after I.I. Kartukov (Акционерное Общество ”машиностроительное конструкторское бюро ”искра” имени Ивана Ивановича Картукова”) |
Osoite: 125284, Moskova, pr-t Leningradsky, 35, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Date of registration: 3.12.2002 Rekisteröintinumero: 1027714027395 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7714288059 |
Iskra Engineering Design Bureau JSC named after I.I. Kartukov on yksi johtavista kiinteäpolttoaineisten rakettimoottoreiden tuottajista. Yhtiö on kehittänyt erilaisia kiinteän polttoaineen kaasugeneraattoreita, joita käytetään ohjuselementtien laukaisuun, hätälaskuvälineiden vapauttamiseen ja suihkumoottorien nopeaan käynnistämiseen. Yhtiö on perustamisestaan lähtien kehittänyt ja toimittanut yli 200 kiinteää polttoainetta käyttävää moottoria Venäjän puolustusministeriölle ilmatorjunta-, ilmailu-, meri- ja avaruusohjusjärjestelmiä ja taktisia ohjusjärjestelmiä varten. Lisäksi yhtiö varmistaa, että se noudattaa aseita ja puolustustarvikkeita koskevia lupavaatimuksia ja valtion puolustusmääräyksen saamista koskevia vaatimuksia. Sen vuoksi Iskra Engineering Design Bureau JSC named after I.I. Kartukov antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
341. |
OJSC ”Krasnoe Znamya” Plant avoin osakeyhtiö (”Krasnoe Znamya” venäjäksi: Завод ”Красное Знамя”, ПАО) |
Osoite: Venäjän federaatio, 390043, Rjazanin alue, Rjazan, pr-d Shabulina, d. 2a Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Rjazan, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.9.2002 Rekisteröintinumero: 1027700341855 Verotunnistenumero: 6229004711 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: post@kz.ryazan.ru Puhelin: +7 (4912) 93-85-17 Verkkosivusto: https://www.kznamya.ru/ |
OJSC Krasnoe Znamya tarjoaa painettujen piirilevyjen kokoamiseen ja asentamiseen liittyviä palveluja. Krasnoe Znamya Plant on yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista yrityksistä, jotka kehittävät ja tuottavat sarjatuotantona huipputeknologian tuotteita radiotekniikka-alalle ja huipputarkkoja elektroniikkalaitteita. Yhtiö on ollut osa Almaz-Antey Air and Space Defense Corporation -yhtiötä vuodesta 2003. Yhtiö on vuodesta 2007 lähtien ollut Almaz-Antey Air Defense Concernin keskus, joka tuottaa yksi- ja kaksipuolisia ja monikerroksisia painettuja piirilevyjä, joiden kompleksisuusluokka on 4–5. Yhtiön tiedetään panneen täytäntöön Venäjän federaation puolustusministeriön määräyksiä. Sen vuoksi Krasnoe Znamya Plant antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2024 |
|
342. |
Rostov Helicopter Production Complex Public Joint Stock Company ”Rostvertol” Named After B.N. Slyusar PJSC alias Rosvestol (Ростовский Вертолетный Производственный Комплекс Публичное Акционерное Общество ”Роствертол” имени Б.Н. Слюсаря alias ПАО ”Росвестол”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Rostovin alue, Donin Rostov, Novatorov str., vld. 5 Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Rostov, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 23.9.2002 Rekisteröintinumero: 6161021690 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://www.rhc.ru/ Puhelin: +7(863)272-72-21, +7 (495) 627 55 45, +7 (495) 660-55-60, +7 (495) 660-5559 Sähköposti: hsc@hsc-copter.com Verotunnistenumero: 6161021690 KPP-numero: 616101001 Rekisteröintinumero: 1026102899228 |
PJSC Rostvertol (Rostov Helicopter Production Complex Public Joint Stock Company Rostvertol) on Donin Rostovissa sijaitseva venäläinen ilma-alusten valmistaja. Rostvertol valmistaa ”Mi”-merkkisiä roottori-ilma-aluksia Mi-35M, Mi-28N ja Mi-26. Venäjän asevoimat käyttävät kyseisiä helikoptereita Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Rostvertol tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
343. |
Joint-Stock Company ”Corporation ‘Moscow Institute of Thermal Technology’” alias JSC ”Corporation Moscow Institute of Heat Technology” alias JSC Corporation MIHT alias JSC ”Corporation MIT” |
Osoite: Venäjän federaatio (127273, Moskova, Berezovaya alleya, 10) Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 14.12.2010 Rekisteröintinumero: 5107746017033 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
”Corporation ”Moscow Institute of Thermal Technology”” -osakeyhtiö (Corporation MIT) parantaa Venäjän federaation puolustusministeriön määräysten perusteella ohjusaseiden tehokkuutta ja teknistä tasoa. Corporation MIT kehitti liikuteltavia maalta laukaistavien ohjusten järjestelmiä, joissa on kiinteää polttoainetta käyttäviä ohjattuja ballistisia ohjuksia Temp-S, Temp-2S, Pioneer, Topol, Topol-M, Yars yms. Yhtiön kehittämiä liikuteltavia maalta laukaistavien ballististen ohjusten komplekseja on Venäjän asevoimilla taistelukäytössä. Lisäksi Corporation MIT toteutti avunkeruukampanjan nimeltään ”MIT Helps!” auttaakseen ”Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen” sotilaita ja puolisotilaallisia joukkoja. Corporation MIT tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
|
alias AO Korporatsiya Moskovskiy Institut Teplotekhniki (Акционерное Общество ”Корпорация ‘Московский Институт Теплотехники’” Московский институт теплотехники alias AО ”Корпорация МИТ”) |
Verotunnistenumero: 7715842760 KPP-numero: 771501001 Verkkosivusto: http://corp-mit.ru/ Puhelin: +8 (499) 907-37-74 Faksi: +8 (499) 907-37-29 Sähköposti: info@corp-mit.ru |
|
|
|
344. |
FSE ”KGKPZ” alias Federal State Enterprise ”Kazan State-Owned Gunpowder Plant” (ФКП ”КГКПЗ”, Федеральное Казенное Предприятие ”Казанский Государственный Казенный Пороховой Завод”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 420032, Tatarstanin tasavalta, Kazan, Pervogo Maya Street, 14 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 420032, Tatarstanin tasavalta, Kazan, Pervogo Maya Street, 14 Rekisteröintipäivä: 25.6.2003 Rekisteröintinumero: 1031624002937 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://kazanpowder.ru/ Puhelin: (843) 554-45-73; (843) 554-34-31; (843) 554-34-51 Sähköposti: odp@kgpp.ru Verotunnistenumero: 1656025681 KPP-numero: 165601001 |
Venäjän federaation valtionyhtiö Kazan State-Owned Gunpowder Plant on venäläinen kemianlaitos, joka tuottaa erilaisia pyroksiliinijauheita ja -panoksia lähes kaikentyyppisisiä aseita varten. Tehdas valmistaa 5,45 –14,5 mm kaliiperin patruunoita kivääreihin (Kalashnikov-rynnäkkökivääreihin), kranaattien laukaisupanoksia, merikanuunojen ajopanoksia (AK100, AK-130 ja AK-726) ja 76–152 mm kaliiperin maatykistöjä (kranaatinheittimet 2S9 ja 2S12, haupitsit D-20, D30, ML-20, 2S1, 2S3 ja 2S19). Tehtaassa tuotetaan 115 mm:n, 122 mm:n ja ennen kaikkea 125 mm:n panssarivaunuammuksia, joita käytetään Venäjän asevoimien T-64-, T-72-, T-80- ja T-90-panssarivaunuissa. FKP KGKPZ toimittaa ammuksia Venäjän asevoimille ja niiden Ukrainassa käyttämiä asejärjestelmiä varten. Sen vuoksi Kazan State-Owned Gunpowder Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
345. |
FSE ”TGP”, Federal State Enterprise ”Tambov Gunpowder Plant” (ФКП ”ТПЗ”, Федеральное Казенное Предприятие ”Тамбовский Пороховой Завод”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 393192, Tambovin alue, Kotovsk, Truda Ave., 23 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 393192, Tambovin alue, Kotovsk, Truda Ave., 23 Rekisteröintipäivä: 16.8.2000 Rekisteröintinumero: 1026801010994 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Puhelin: +7 (47541) 2-36-33 Faksi: +7 (47541) 2-08-00 Sähköposti: info@fkptpz.ru Verkkosivusto: https://fkptpz.ru Verotunnistenumero: 6825000757 KPP-numero: 682501001 |
Venäjän federaation valtionyhtiö Tambov Gunpowder Plant on venäläinen yritys, joka valmistaa pyroksiliinijauheita käytettäväksi erityyppisissä Venäjän asevoimien käyttämissä aseissa. Tehtaassa valmistetaan pyroksiliinijauheita monenlaisiin ampumatarvikkeisiin; näitä ovat muun muassa 7,62 mm:n patruunat ja kranaatit Kalashnikov-kivääreitä varten, 125 mm:n ammukset T-90-taistelupanssarivaunuja varten sekä tykistöammukset tykistö- ja haupitsiyksiköitä varten (2S3 Akatsiya, 2S19 Msta-S, Msta-B ja 2S5 Hyacinth). Tehtaan omistaa venäläinen puolustusalan monialayritys Rostec State Corporation. Tehdas toimii strategisesti tärkeällä sotateollisuuden alalla, ja se on kyennyt kasvattamaan tuotantokapasiteettiaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Tambov Gunpowder Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
346. |
Joint Stock Company National Helicopter Center Mil and Kamov alias JSC Mil Moscow Helicopter Plant alias JSC National Helicopter Center Mil & Kamov (АО ”НЦВ Миль и Камов” Акционерное Oбщество Национальный центр вертолетостроения им. М.Л. Миля и Н.И. Камова) |
Osoite: 140070, Venäjän federaatio, Moskovan alue, Ljubertsyn alue, Tomilino Village, Garshina St., 26/1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Moskova Rekisteröintipäivä: 8.2.1993 Rekisteröintinumero: 7718016666 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: http://www.russianhelicopters.aero/ www.mi-helicopter.ru/ Puhelin: +7 (495) 669 23 90 Faksi: +375 (17) 389-11-24 Sähköposti: info@nhcmk.ru |
National Helicopter Manufacturing Center Named After M.L. Mil and N.I. Kamov -osakeyhtiö käsittää kaksi tutkimus- ja suunnittelutoimistoa (OCB Mil ja OCB of Kamov), kokeellista tuotantoa, koe- ja tutkimuskompleksin ja koelentokeskuksen. Yritys tekee tieteellistä tutkimusta, suunnittelee, rakentaa ja testaa helikoptereiden prototyyppejä, ottaa niitä sarjatuotantoon sekä modernisoi ja tukee ”Mi”- ja ”Ka”-sotilashelikoptereiden tuotantoa ja käyttöä; Venäjän asevoimat käyttää näitä helikoptereita hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. National Helicopter Center Mil and Kamov -osakeyhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
347. |
JSC Tula Cartridge Plant, JSC TCP (Акционерное Общество ”Тульский Патронный Завод”, АО ”ТПЗ”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Tulan alue, Tula, Marata St., 47-b Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.10.1993 Rekisteröintinumero: 1027100507268 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Tula Verkkosivusto: http://tulammo.ru/ Puhelin: +7 4872 46 90 43 Sähköposti: tpz@tulammo.ru Verotunnistenumero: 7105008338 KPP-numero: 710501001 |
JSC Tula Cartridge Plant -osakeyhtiö on venäläinen yritys, joka valmistaa ja toimittaa patruunoita käytettäväksi erityyppisissä Venäjän asevoimien käyttämissä aseissa. Tehdas on johtava ampumatarvikkeiden toimittaja Venäjän lainvalvontaviranomaisille, mukaan lukien kansalliskaarti ja sisäministeriö. JSC Tula Cartridge Plant tarjoaa monenlaisia ja monen eri kaliiperin patruunoita Venäjän asevoimien käyttöön. Tehdas toimii strategisesti merkittävällä sotilasteollisuuden alalla, ja sen toiminta parantaa suoraan Venäjän sotilaallisia taisteluvoimavaroja. JSC Tula Cartridge Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
348. |
JSC 163 Armor Repair Plant (АО ”163 Бронетанковый ремонтный завод”) |
Osoite: pl. Tankistov, 1, Kuštševskayan kylä, 352030, Krasnodarin alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.6.2009 Rekisteröintinumero: 2340020470 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Krasnodar Verkkosivusto: https://163btrz.ru/ Puhelin: +7 (86168) 5-78-05 Sähköposti: 163btrz@mail.ru |
163 Armor Repair Plant -osakeyhtiön päätoimialana on T-72-panssarivaunujen ja maalla ja merellä kulkevien jalkaväen BMP-2-taisteluajoneuvojen huolto. Tehdas on osa Rostecin High Precision Systems -holdingyhtiötä. Venäjän armeija käyttää erilaisia jalkaväen BMP-2-taisteluajoneuvoja ja T-72-panssarivaunuja hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. 163 Armor Repair Plant huolsi ennätysmäärän BMP-2-taisteluajoneuvoja vuonna 2023. 163 Armor Repair Plant tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
349. |
Closed Joint Stock Company Klimovsk Specialised Cartridge Plant, CJSC KSCP alias CJSC KSPZ (Закрытое Акционерное Общество Климовский Специализированный Патронный Завод alias ЗАО КСПЗ) |
Osoite: 249100, Kalugan alue, Tarusan piirikunta, Tarusa, 18, R. Luxemburg -katu Yhteisötyyppi: suljettu osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 29.8.2001 Rekisteröintinumero: 1025002689205 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Tarusa |
Klimovsk Specialised Cartridge Plant on venäläinen yritys, joka valmistaa patruunoita käytettäväksi erityyppisissä Venäjän asevoimien käyttämissä aseissa. Tehdas on johtava ampumatarvikkeiden toimittaja Venäjän lainvalvontaviranomaisille, mukaan lukien sotilasyksikkö nro 55056 (Venäjän federaation turvallisuuspalvelu) ja liittovaltion vankeinhoitolaitos. KSCP tarjoaa monenlaisia Venäjän asevoimien ja turvallisuuspalvelujen käyttämiä eri kaliiperin patruunoita. Tehdas toimii strategisesti tärkeällä sotilasteollisuuden alalla, ja sen toiminta parantaa suoraan Venäjän sotilaallisia taisteluvoimavaroja. Klimovsk Specialised Cartridge Plant antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
350. |
FKP AHK, FSE AHK alias Federal State Enterprise Aleksinsky Chemical Plant (ФКП АХК alias Федеральное Казенное Предприятие ”Алексинский Химический Комбинат”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 301361, Tulan alue, Aleksinin piiri, Aleksin, Pobedy st., 21 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.3.1992 Rekisteröintinumero: 1027100507510 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Tula Verotunnistenumero: 7111003056 KPP-numero: 711101001 Puhelin: +7 (48753) 4-51-16, +7 (48753) 4-53-73, +7 (48753) 5-27-70, +7 (915) 021-56-63 Faksi: +7 (48753) 4-71-25, +7 (48753) 4-04-47 Sähköposti: axk@aleksin.tula.net, post@alhk.ru, post@rtalhk.ru Verkkosivusto: http://alhk.ru |
Venäjän federaation valtionyhtiö Aleksin Chemical Plant (FSE Aleksin Chemical Plant) on venäläinen yritys, joka tuottaa erilaisia teollisuuskemikaaleja, joita käytetään ruudin ja asepanosten valmistuksessa. Aleksin Chemical Plant toimii alihankkijana valtion omistamille tehtaille, jotka valmistavat Venäjän asevoimille ruutia, patruunoita ja ammuksia. Aleksin Chemical Plant on Venäjän puolustusalalle strategisesti tärkeiden kemiallisten materiaalien merkittävä tuottaja ja toimittaja. Sen vuoksi Aleksin Chemical Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
351. |
JSC ”CNIIM” alias Joint Stock Company ”Central Research Institute of Materials Named After D.I. Mendeleev” alias Joint Stock Company ”Central Research Institute of Materials” (АО ”ЦНИИМ” alias Акционерное Общество ”Центральный Научно-Исследовательский Институт Материалов Имени Д.И. Менделеева” alias Акционерное Общество ”Центральный Научно-Исследовательский Институт Материалов”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 191014, Pietari, Paradnaya st., 8 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 191014, Pietari, Paradnaya st., 8 Rekisteröintipäivä: 16.8.2010 Rekisteröintinumero: 1107847269045 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7842436263 |
”Central Research Institute of Materials Named After D.I. Mendeleev” -osakeyhtiö (JSC CNIIM) on edistynyt yritys, joka on erikoistunut uusien materiaalien ja teknologioiden tutkimukseen ja kehittämiseen. JSC CNIIM on osa Venäjän suurinta puolustusalan monialayritystä Rostecia. JSC CNIIM kehittää ja tuottaa materiaaleja, joita käytetään laajalti sotilasteollisuudessa: piikarbidia käytetään luotiliiveissä ja panssaroitujen ajoneuvojen suojauksessa, korkealujuuksista terästä käytetään tykinpiippujen valmistuksessa ja kumituotteita käytetään puolustustarvikkeiden päällystämiseen niiden piilottamiseksi vihollisen tutkilta. JSC CNIIMin toimilla laajennetaan ja parannetaan Venäjän asevoimien teknologisia valmiuksia ottamalla käyttöön uusia materiaaleja tai päivittämällä olemassa olevia materiaaleja. Sen vuoksi JSC CNIIM tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
352. |
Joint Stock Company ”Globus” (РКБ ”Глобус” alias АО Акцiонерне товариство ”Рязанське конструкторське бюро ”Глобус”) |
Osoite: Vysokovoltnayan aukio, D. 6, Ryazan 390013, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Ryazan, Venäjän federaatio |
Globus-osakeyhtiö on erikoistunut kehittämään, tuottamaan ja käyttämään automatisoituja järjestelmiä aseiden ja puolustustarvikkeiden huoltoa ja valvontaa varten. Yritys kehittää ja valmistaa komplekseja, jotka on suunniteltu ilmakuljetteisten ohjattujen aseiden sekä ilma- ja meripuolustuksen ohjusjärjestelmien valmisteluun taistelukäyttöä varten ja niiden teknisen kunnon seuraamiseen. Yritys on osa Venäjän valtion omistamaa Tactical Missile Armament Corporation -osakeyhtiötä, joka kuuluu valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavalle liittovaltion virastolle. |
23.2.2024 |
|
|
|
Rekisteröintipäivä: 18.2.2008 Rekisteröintinumero: 6229060995 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: office@rkbglobus.ru Puhelin: +74912765216 Verkkosivusto: https://rkbglobus.ru/ |
Globus kehittää ja valmistaa Oka- ja Oka-E-1-komplekseja, jotka on suunniteltu ilmakuljetteisten ohjattujen aseiden valmisteluun taistelukäyttöä varten ja niiden teknisen kunnon seuraamiseen; automaattisia valvonta- ja testausasemia (ACIS) Buk-M1-, Buk-M2- ja Buk-M1-2-ilmapuolustusjärjestelmien sekä Kashmir-, Shtil- ja Shtil-1- merivoimien ilmapuolustusjärjestelmien teknisen kunnon seuraamista varten; automaattisia valvonta- ja testausasemia (ACIS) S-300V- ja S-300VM -ilmatorjuntajärjestelmien teknisen kunnon seuraamista varten ja automaattisia valvonta- ja testausasemia (ACIS), joilla seurataan 3M-24-tuotteiden ja niiden avulla Uran-E-kompleksiin ja muihin sotilastuotteisiin tehtyjen muutosten teknistä kuntoa. Venäjä käyttää kyseisiä tuotteita. Sen vuoksi Globus tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
353. |
JSC Saratov alias Radio Instrument Plant Joint-Stock Company Saratov Radio Instrument Plant alias JSC SRZ (Aкционерное Общество ”Cаратовский Радиоприборный Завод” alias AO ”Саратовский Радиоприборный Завод” alias AO СРЗ) |
Osoite: Saratov, prosp. 50 let oktyabrya, d 108, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 13.3.2009 Verotunnistenumero: 6453104288 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Saratov Rekisteröintinumero: 1096453002690 |
Saratov Radio Instrument Plant -osakeyhtiö on yksi johtavista yrityksistä, jotka tuottavat nykyaikaisia tarkkailu- ja kohteenosoitusjärjestelmiä Venäjän laivastoa varten. Tehdas on osa Granit-Electron Concernia, josta tuli vuonna 2018 osa Tactical Missile Armament Corporationia. Yhtiö kehittää ja valmistaa liikkuvia (MYS-M1E) ja kiinteitä (MR-10M1E) rannikkotutkia, joiden tarkoituksena on havaita pinta-aluksia ja pienikokoisia suurinopeuksisia kohteita sekä määrittää niiden koordinaatit ja kansallisuus. Sen vuoksi Saratov Radio Instrument Plant tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Saratov Radio Instrument Plant on myös lähellä Tactical Missiles Corporation -osakeyhtiötä. |
23.2.2024 |
|
354. |
JSC ”SMP” alias Joint Stock Company ”Serov Mechanical Plant” (АО ”СМЗ” alias Акционерное Общество ”Серовский Механический Завод”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 624981, Sverdlovskin alue, Serov, Aglomeratchikov str. 10 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 624981, Sverdlovskin alue, Serov, Aglomeratchikov str. 10 10 Rekisteröintipäivä: 23.12.2011 Rekisteröintinumero: 1116680000470 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6680000479 Verkkosivusto: https://serovmp.ru/ Puhelin: +7 (343) 857-35-85 Sähköposti: sale@serovmp.ru KPP-numero: 668001001 |
JSC Serov Mechanical Plant on venäläinen tehdas, joka tuottaa laitteita öljyn ja kaasun tuotantoa, geologista etsintää ja kaivostoimintaa varten. Tehdas on erittäin tärkeä, koska se on yksi merkittävimpien venäläisten öljy-yhtiöiden, kuten Lukoilin, Gazpromneftin ja Rosneftin, johtavista öljynporaus- ja öljyntuotantolaitteiden toimittajista. Sen lisäksi, että JSC Serov Mechanical Plantilla on tärkeä rooli Venäjän fossiilisten polttoaineiden teollisuudessa, se valmistaa erikoistuotteita Venäjän valtion puolustusmääräysten perusteella. Tehdas valmistaa 152 mm:n kaliiperin ammuskuoria Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä sodassa käyttämää itseliikkuvaa Koalitsiya-SV-tykistöä varten. Sen vuoksi JSC Serov Mechanical Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
355. |
JSC ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” (АО ”Гос МКБ ”Вымпел” им. И.И. Торопова”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 125424, Moskova, Volokolamskoe sh., 90 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.6.2005 Verotunnistenumero: 7733546058 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1057747296166 |
JSC ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” -osakeyhtiö on erikoistunut yritys, joka kehittää ja tuottaa automatisoituja järjestelmiä aseiden ja puolustustarvikkeiden huoltoa ja valvontaa varten. Yritys kehittää ja valmistaa ilmasta laukaistavia pinta- ja ilmamaaleihin kohdistuvia ohjuksia, ohjuksia maalla ja merellä käytettäviä ilmatorjuntajärjestelmiä varten, laukaisulaitteita ja katapultteja ilmakuljetteisia ohjuksia varten sekä pommikoneiden aseistusta ja ilma-alusten rakettiyksiköitä kannattelevia tukirakenteita. JSC ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” -osakeyhtiö osallistuu useiden ohjusten, kuten APU-305:n ja APU-L:n, sekä ilma-alusten B13L-rakettien tuotantoon; kyseisiä aseita toimitetaan Venäjän asevoimille ja niitä käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. JSC ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” -osakeyhtiö tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC ”State Design Bureau ”Vympel” named after I.I. Toropov” -osakeyhtiö antaa lisäksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
356. |
Open Joint Stock Company ”Peleng” alias JSC Peleng (valkovenäjäksi: Вiдкрите акцiонерне товариство ”Пеленг”) (venäjäksi: Открытое Акционерное Общество ”Пеленг” (ОАО ”Пеленг”)) |
Osoite: Valko-Venäjän tasavalta, 220114, Minsk, Makaenka-katu, 25 Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Valko-Venäjän tasavalta Rekisteröintipäivä: 11.9.1991 Rekisteröintinumero: 100230519 Päätoimipaikka: Valko-Venäjän tasavalta Verkkosivusto: https://peleng.by/ Puhelin: +375-17-389-11-37 Faksi: +375-17-389-11-24 Sähköposti: info@peleng.by |
Peleng on Valko-Venäjän tasavallan optomekaanisen ja optoelektroniikan alan johtava yritys. Peleng valmistaa ja toimittaa komponentteja Venäjän asevoimien Ukrainaa vastaan käydyssä hyökkäyssodassa käyttämien venäläisten tykistön ja sotilasajoneuvojen (eli panssaroitujen BTR-82A-miehistönkuljetusajoneuvojen) valmistukseen. Peleng tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
357. |
LLC ”SMT-iLogic” alias LLC SMT-Ailogik alias LLC SMT iLogic (ООО ”СМТ-Айлогик”) |
Osoite: 195220, Venäjän federaatio, Pietari, Nepokorennykh Avenue, 17, building 4, letter V, room 5-N Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1157847407156 Rekisteröintipäivä: 27.11.2015 Verotunnistenumero: 7804552300 KPP-numero: 780401001 Lähellä olevat yhteisöt: Special Technology Center Ltd. (alias STC, Ltd) Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: http://smt-ilogic.ru/ Puh./Faksi: + 7 (812) 244-19-87 Sähköposti: info@smt-ilogic.ru |
SMT-iLogic-yritys tarjoaa erilaisia palveluja elektroniikan kehittämisen alalla. Yritys tarjoaa palveluja elektroniikan kehittämiseen ja valmistaa tietojen keruu- ja käsittelylaitteita. LLC STC, Venäjän asevoimia lähellä oleva Orlan-10-droonien valmistaja, saa ulkomaisia komponentteja SMT-iLogic-yritykseltä. Venäjän asevoimat käyttävät Orlan-10-drooneja hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. SMT-iLogic tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi SMT-iLogic on lähellä LLC STC:tä. |
23.2.2024 |
|
358. |
The 924th Unmanned Aerial Vehicle Center (Military Unit 20924) (924-й центр беспилотных летательных аппаратов (воинская часть 20924)) |
Osoite: 140415, Venäjän federaatio, Moskovan alue, Kolomna, 5 Proezd Artilleristov Yhteisötyyppi: osa Venäjän puolustusministeriötä Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1165022050808 Verotunnistenumero: 5022050639 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: Sotilasyksikkö perustettiin 1. joulukuuta 1983. Venäjän puolustusministeriön 924. valtiollinen miehittämättömän ilmailun keskus perustettiin vuonna 2009. |
924. miehittämättömien ilma-alusten keskus (sotilasyksikkö 20924) (924th Unmanned Aerial Vehicle Center (Military Unit 20924)) on osa Venäjän puolustusministeriötä. Keskuksessa koulutetaan sotilaita miehittämättömien ilma-alusten komppanioiden muodostamiseksi läntisessä ja keskisessä sotilaspiirissä. Samalla keskus suorittaa miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien (Zastava, Navodchik-2, Forpost ja Orlan-10) kanssa tehtäviä sotilaallisia kokeita; kokeiden päätyttyä miehittämättömät ilma-alukset siirretään osaksi miehittämättömien ilma-alusten komppanioita. 924. miehittämättömien ilma-alusten keskus kouluttaa miehittämättömien ilma-alusten käyttäjiä Venäjän federaation asevoimille. Monet heistä ovat osallistuneet taisteluoperaatioihin Pohjois-Kaukasiassa, Syyriassa, ja heidät on nyt sijoitettu erityissotilasoperaation vyöhykkeelle. 924. miehittämättömien ilma-alusten keskus (sotilasyksikkö 20924) tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
359. |
All-Russian public-state movement of children and youth ”Movement of the First” alias ”Movement of the First” (Движение первых) |
Osoite: Venäjän federaatio, 109028, Moskova, Zemlyanoy Val street, 50A, building 2 Rekisteröintinumero: 1227700776038 Verotunnistenumero: 9709087880 KPP-numero: 770901001 Puhelin: +7 495 565 30 10, +8 800 333 63 11 Verkkosivusto: https://будьвдвижении.рф Sähköposti: zabota@rddm.team, info@rddm.team Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
”Movement of the First” on Venäjän federaation valtiojohtoinen nuorisojärjestö, joka perustettiin joulukuussa 2022 Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin aloitteesta tarjoamaan 6–18-vuotiaille lapsille koulutustoimintaa, mukaan lukien luonteeltaan sotilaallinen koulutus, ”Venäjän perinteisten henkisten ja moraalisten tavoitteiden” pohjalta. Liikkeen jäseninä olevat lapset tapaavat sotilaita, jotka ovat taistelleet Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa, lähettävät kortteja ja tukikirjeitä sotilaille sekä valmistelevat myös taisteluissa käytettäviä laitteita ja oppivat käsittelemään drooneja. Lisäksi järjestö on järjestänyt lapsille sotapelejä, jotka jäljittelevät ja simuloivat taistelutilanteita. Näitä toimia toteutetaan kaikilla Venäjän alueilla sekä laittomasti liitetyllä Krimillä ja Ukrainan laittomasti miehitetyillä Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla. Näin ollen järjestö uudelleenkouluttaa eri ohjelmiensa kautta ukrainalaisia lapsia, myös Venäjälle laittomasti karkotettuja lapsia. Sen vuoksi ”Movement of the First” antaa aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä sen vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2024 |
|
360. |
Military-patriotic centre ”Vympel” (Военно-патриотический центр ”Вымпел”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Moskova, katu 1905, rakennus 1, sisäänkäynti pihalta Puhelin: +7 (977) 990 46 96, +7 (963) 602-90-32 Verkkosivusto: https://впцвымпел.рф/ Sähköposti: lager@vpc-vympel.ru Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 8.9.2005 Rekisteröintinumero: 1057748152439 |
Sotilaallis-isänmaallinen Vympel-keskus on Venäjän turvallisuuspalvelujen entisten jäsenten perustama järjestö, jonka tarkoituksena on tarjota lapsille isänmaallista koulutusta, johon kuuluu sotilaallista koulutusta. Siihen sisältyy teini-ikäisille tarkoitettua sotilaskoulutusta ja leirien järjestämistä nuoremmille lapsille. Keskuksen rahoittaja on Venäjän hallitus. Näitä toimia toteutetaan kaikilla Venäjän alueilla sekä laittomasti liitetyllä Krimillä ja laittomasti miehitetyllä Donetskin alueella. Näin ollen Vympel uudelleenkouluttaa eri ohjelmiensa kautta ukrainalaisia lapsia, myös Venäjälle laittomasti karkotettuja lapsia. Sen vuoksi Vympel antaa aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä sen vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2024 |
|
361. |
Askon JSC alias Ascon JSC alias Automated Design Systems (АО ”AСКОН” alias Акционерное Общество ”Аскон” alias Автоматизированная Система Конструирования) |
Osoite: Venäjän federaatio, 199155, Pietari, st. Odoevskogo, 5 litera Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 12.9.2002 Verotunnistenumero: 7809009923 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027739360110 |
Askon JSC on venäläinen IT-yritys, joka kehittää suunnittelu- ja tuotannonhallintaohjelmistoja Venäjän sotateolliselle kompleksille. Askon kehittää erityisesti digitaalisia mallinnusohjelmistoja yrityksille JSC United Shipbuilding Corporation, JSC Research and Production Corporation URALVAGONZAVOD, JSC Tactical Missiles Corporation (KTRV) sekä JSC Almaz-Antey Air and Space Defense Corporation. Lisäksi Askon JSC kehittää suunnitteluohjelmistoja, joita hyödynnetään Venäjän asevoimien käyttämien ohjusjärjestelmien tuotantoon, mukaan lukien mannertenvälinen ballistinen ohjusjärjestelmä Topol-M, lyhyen kantaman ballistinen ohjusjärjestelmä Iskander-M sekä kannettava ilmatorjuntaohjusjärjestelmä (MANPADS) Igla. Sen vuoksi Askon JSC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
362. |
Azia Shipping Company LLC alias Azia Shipping Co alias Asia Shipping Company (ООО Судоходная Компания Азиа) |
Osoite: Venäjän federaatio, 690091, Primorsky Krai, Vladivostokin kaupunki, Posyetskaya-katu 29 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 17.9.2013 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Azia Shipping Company on venäläinen varustamo, joka antaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Azia Shipping Company on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Azia Shipping Companyn kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Azia Shipping Company antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
363. |
JSC MAK Vympel alias Interstate Joint Stock Corporation ”Vympel” alias Public Joint Stock Company VIMPEL Interstate Corporation alias Interstate Joint Stock Corporation ”Vympel” alias Vympel Central Science and Production Association (Открытое Акционерное Общество Межгосударственная Акционерная Корпорация Вымпел) |
Osoite: Venäjän federaatio, 125480, Moskova, st. Geroev Panfilovtsev, 10/1 Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 22.10.2002 Rekisteröintinumero: 1027700341855 Verotunnistenumero: 7714041693 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: http://macvympel.ru/ |
JSC MAK Vympel (alias Public Joint Stock Company Vympel Interstate Corporation) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää Venäjän asevoimien käyttämiä ballististen ohjusten torjuntajärjestelmiä ja avaruushallintajärjestelmiä. Lisäksi JSC MAK Vympel on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC MAK Vympel antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC MAK Vympel on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
364. |
JSC NMZ alias Nizhny Novgorod Machine-Building Plant (АО ”НМЗ” alias Акционерное Общество ”Нижегородский Машиностроительный Завод”) alias JSC ”NIZHNY NOVGOROD PLANT 70TH ANNIVERSARY OF VICTORY” |
Osoite: Venäjän federaatio, 603052, Nižny Novgorodin alue, Nižny Novgorod, Sormovskoe highway, no. 21 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 10.9.2002 Rekisteröintinumero: 1145259004296 Verotunnistenumero: 5259008768 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC NMZ (alias Nizhny Novgorod Machine-Building Plant) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää tykistöjärjestelmiä ja ohjusjärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämät S-300-ilmatorjuntajärjestelmät. Lisäksi NMZ on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi NMZ antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi NMZ on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
365. |
JSC RIRV alias Russian Institute of Radio Navigation and Time alias RIRT (Акционерное Общество ”Российский Институт Радионавигации и Времени” alias АО ”РИРВ”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 192012, Pietari, Obukhovskaya Oborona Ave., 120 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 5.5.2003 Rekisteröintinumero: 1037843100052 Verotunnistenumero: 7825507108 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: JSC ”NORTH-WEST REGIONAL CENTER OF THE ALMAZ-ANTEY AIR AND SPACE DEFENCE CORPORATION – OBUKHOV PLANT” (alias JSC Obukhov Plant) |
JSC RIRV (alias Russian Institute of Radio Navigation and Time) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää navigointilaitteita venäläistä GLONASS-järjestelmää varten. Venäjän asevoimat käyttävät järjestelmää Ukrainan siviili- ja sotilasinfrastruktuuriin kohdistettavissa täsmäiskuissa. Lisäksi JSC RIRV on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC RIRV antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC RIRV on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
366. |
JSC RPTP Granit alias Ryazan Production and Technical Enterprise Granit (АО РПТП Гранит alias Акционерное Общество ”Рязанское Производственно-Техническое Предприятие ”Гранит””) |
Osoite: Venäjän federaatio, 390039, Rjazanin alue, Rjazanin kaupunki, Internationalnaya st., 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 29.11.2002 Rekisteröintinumero: 1026201082060 Verotunnistenumero: 6229031754 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC RPTP Granit (alias Ryazan Production and Technical Enterprise Granit) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka huoltaa ja testaa asejärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämät S-400 Triumf- ja S-300-ohjusjärjestelmät. Lisäksi JSC RPTP Granit on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC RPTP Granit antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC RPTP Granit on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
367. |
JSC UMZ alias Ulyanovsk Mechanical Plant (ОАО ”УМЗ” alias Открытое Акционерное Общество ”Ульяновский Механический Завод” alias Ульяновский Механический Завод alias Ulyanovskiy Mekhanicheskiy Zavod) |
Osoite: Venäjän federaatio, 432008, Uljanovskin alue, Uljanovskin kaupunki, Moskovskoe highway, no. 94 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 14.10.2002 Rekisteröintinumero: 1027301482603 Verotunnistenumero: 7303026762 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC UMZ on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ohjusjärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämä Buk-M2-ohjusjärjestelmä. Lisäksi JSC UMZ on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC UMZ antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC UMZ on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
368. |
JSC VMP AVITEK alias Vyatka Machine-Building Enterprise AVITEK alias Avitek (ОАО ”ВМП ”АВИТЕК”” alias Акционерное Общество ”Вятское машиностроительное предприятие ”Авитек””) |
Osoite: Venäjän federaatio, 610047, Kirovin alue, Kirov, Oktyabrsky pr-kt, 1a Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 3.10.2002 Rekisteröintinumero: 1024301320977 Verotunnistenumero: 4345047310 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC VMP AVITEK (alias Vyatka Machine-Building Enterprise Avitek) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ja tuottaa Venäjän asevoimien käyttämiä ohjattavia ilmatorjuntaohjuksia. Lisäksi JSC VMP Avitek kehittää ja tuottaa heittoistuimia Venäjän asevoimien käyttämiin taisteluhävittäjiin. JSC VMP Avitek on erityisesti osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC VMP Avitek antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC VMP Avitek on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
369. |
JSC VNIIRT alias All-Russian Research Institute Of Radio Engineering (Открытое Акционерное Общество ”Всероссийский Научно-Исследовательский Институт Радиотехники” alias ОАО ”ВНИИРТ”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 105082, Moskova, Bolshaya Pochtovaya st., 22 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 6.11.2002 Rekisteröintinumero: 1027701015352 Verotunnistenumero: 7701315700 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC VNIIRT (alias All-Russian Research Institute of Radio Engineering) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää tutkajärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön, mukaan lukien venäläisessä ohjusjärjestelmässä Pantsir-S1 käytettävät tutkajärjestelmät. Lisäksi JSC VNIIRT on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-konsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC VNIIRT antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC VNIIRT on lähellä Almaz-Antey-konsernia, joka tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
370. |
M Leasing LLC (ООО М ЛИЗИНГ alias Общество С Ограниченной Ответственностью ”М Лизинг” alias OOO ”M Lizing”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 105005, Moskova, Baumanskaya Ul., D.7, Str. 1, Of. 301 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 18.3.2021 Rekisteröintinumero: 1217700121737 Verotunnistenumero: 9701173086 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
M Leasing LLC on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. M Leasing on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten M Leasing LLC:n kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla Tihoretskin kaupungissa sijaitsevaan ampumatarvikevarastoon käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi M Leasing LLC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2024 |
|
371. |
Marine Trans Shipping LLC (ООО Марин Транс Шиппинг alias Общество С Ограниченной Ответственностью ”Марин Транс Шиппинг”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Astrahanin alue, Astrahan, st. Embankment of the Tsarev River, 1, office 2 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 11.9.2020 Rekisteröintinumero: 1203000004151 Verotunnistenumero: 3025037914 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Marine Trans Shipping LLC on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Marine Trans Shipping LLC on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Marine Trans Shipping LLC:n kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Marine Trans Shipping LLC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2024 |
|
372. |
MFI Soft LLC (ООО ”Мфи Софт” alias Общество С Ограниченной Ответственностью ”МФИ Софт”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 119454, Moskova, Koshtoyantsa str., 12, premises. 3 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 25.12.2006 Rekisteröintinumero: 1067761638240 Verotunnistenumero: 7710657509 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
MFI Soft LLC on venäläinen IT-yritys, joka kehittää ja tuottaa laitteita ja ohjelmistoja, joita hyödynnetään Venäjän SORM-järjestelmän (System for Operational-search Measures) valmiuksissa. SORM mahdollistaa Venäjän kotimaan- ja ulkomaantiedustelua sekä toisinajattelun valvontaa ja tukahduttamista. Tätä järjestelmää on asennettu Ukrainan miehitetyillä alueilla sijaitsevaan infrastruktuuriin ja Venäjä koettaa sen avulla tehostaa yrityksiään sulauttaa Ukrainan alueita Venäjään. Sen vuoksi MFI Soft LLC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi MFI Soft LLC:llä on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoima lupa. FSB:n luvat myönnetään tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät salausteknologiaa, tietojärjestelmiä ja televiestintäjärjestelmiä Venäjän tiedustelupalveluja varten, sekä tietotekniikkayhtiöille, jotka kehittävät ”henkilökohtaisia tietokannan hallintajärjestelmiä” Venäjän turvallisuuspalveluja varten (eli välineitä, jotka on erityisesti suunniteltu tallentamaan, hakemaan ja hallinnoimaan suuria datamääriä, jotka on saatu esimerkiksi sosiaalista mediaa haravoimalla tai muiden tiedustelutietojen keruukäytäntöjen avulla). Sen vuoksi MFI Soft LLC on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
23.2.2024 |
|
373. |
MG-Flot LLC alias TransMorFlot alias TransMorFlot shipping company alias Transseaport (ООО МГ-ФЛОТ alias ООО Трансморфлот) |
Osoite: Venäjän federaatio, 368730, Dagestanin tasavalta, Ahtyn piiri, Ahtyn kylä, st. Lenina, 18 ”d”, premises. 1 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 17.2.2005 Rekisteröintinumero: 1067761638240 Verotunnistenumero: 3017041900 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
MG-Flot LLC (aiemmin TransMorFlot LLC) on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se on erityisesti osallisena sotilaskuljetusverkostossa, jossa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaista puolustusmateriaalia Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten MG-Flot LLC:n kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Lisäksi MG-Flot LLC:n omistamat alukset ovat osallistuneet aseiden toimittamiseen Iranista Venäjälle ja tukeneet näin Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan. Sen vuoksi MG-Flot LLC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
374. |
PSV Technologies LLC (Общество C Ограниченной Ответственностью ”ПСВ Технологии” alias ПСВ Технологии) |
Osoite: Venäjän federaatio, 107023, Moskova, Malaya Semenovskaya st., 3a building 2 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 27.3.2023 Rekisteröintinumero: 1137746264930 Verotunnistenumero: 7718927027 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
PSV Technologies LLC on venäläinen yhteisö, joka harjoittaa huipputeknologian tuotteiden hankintaa Venäjän federaation hallituksen puolesta. Se on toimittajana vähintään kymmenessä Venäjän hallituksen kanssa tehdyssä sopimuksessa, joihin kuuluu Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluvien johtavien valtio-omisteisten asevalmistajien kanssa tehtyjä sopimuksia. PSV Technologies LLC osallistuu erityisesti pakotteiden kohteena olevien kaksikäyttö- ja sotilastuotteiden hankintaan Euroopan unionista venäläisten valtio-omisteisten asevalmistajien puolesta. Sen vuoksi PSV Technologies LLC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
375. |
Razdolye Implementation Center LLC alias Razdolie alias Razdole alias VC Razdolye alias VC Razdolie alias VC Razdole (Oбщество C Ограниченной Ответственностью ”Внедренческий Центр ”Раздолье”” alias ООО ”ВЦ ”Раздолье””) |
Osoite: Venäjän federaatio, 432001, Uljanovskin alue, Uljanovsk, Marata-katu, 13, toimisto 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 24.3.2008 Verotunnistenumero: 7325078348 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Razdolye Implementation Center on venäläinen IT-yritys, joka kehittää tuotteita Venäjän sotateollisen kompleksin käyttöön. Erityisesti se kehittää toiminnanohjaus- ja automaatio-ohjelmistoja seuraaville yrityksille: Morinformsystem Agat, United Engine Corporation, Tactical Missile Weapons Corporation, Almaz-Antey Air and Space Defence Corporation, Ratep, Scientific and Production Association ”Almaz” (nimetty akateemikko A.A. Raspletinin mukaan), Stavropol Radio Plant ”Signal” ja Production Association Strela. Venäläiset asevalmistajat käyttävät Razdolye Implementation Centerin kehittämiä ja toteuttamia automaatio-ohjelmistoja valtion puolustustilausten toteuttamiseen ja tuotantokustannusten alentamiseen. Sen vuoksi Razdolye Implementation Center antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
376. |
Research and Production Center BiznesAvtomatiki LLC alias Research and Production Center Business Automation alias NPC BiznesAvtomatika (ООО ”НПЦ ”Бизнесавтоматика”” alias Научно-Производственный Центр ”Бизнесавтоматика”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 119619, Moskova, Aviatorov street, 9/2 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 25.3.2010 Rekisteröintinumero: 1107746225366 Verotunnistenumero: 7729652455 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Research and Production Center BiznesAvtomatiki LLC on venäläinen IT-yritys, joka kehittää tuotteita Venäjän sotateollisen kompleksin käyttöön. Yhteisö on yksi suurimmista Venäjän puolustussektorin tietotekniikan toimittajista. Yhteisö kehittää erityisesti tekoälyvälineitä, tietoturvajärjestelmiä ja ohjelmistoja massadatan käsittelyä ja analysointia varten muun muassa Venäjän federaation puolustusministeriön 46. keskustutkimuslaitokselle, joka vastaa korkean teknologian asejärjestelmien kehittämisestä Venäjän asevoimia varten, sekä liittovaltion rahoittamalle tutkimusinstituutille, joka on nimetty N.E. Zhukovskyn mukaan (”National Research Center” Institute named after N.E. Zhukovsky). Yhteisöllä on erityisesti Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön myöntämä lupa, joka kattaa ”aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämisen, tuotannon, testauksen, asennuksen, huollon, hävittämisen ja myynnin”, sekä Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) lupa suorittaa valtionsalaisuuden muodostavan tiedon käyttöön liittyvää työtä ja FSB:n lupa suorittaa salausteknologioiden kehittämistä, tuotantoa ja jakelua. Sen vuoksi Research and Production Center BiznesAvtomatiki LLC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Research and Production Center BiznesAvtomatiki LLC on lisäksi Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen (FSB Center for Licensing, Certification and Protection of State Secrets) hallinnoima lupa ja ”aseita ja puolustustarvikkeita” koskeva Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön hallinnoima lupa. |
23.2.2024 |
|
377. |
Sovfracht JSC alias Sovfracht PJSC alias Sovfrakht JSC (АО СОВФРАХТ alias Акционерное Общество ”Совфрахт”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 121096, Moskova, Vasilisa Kozhinoy st., 1 building 1, room 611, floor 6 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 12.8.2002 Rekisteröintinumero: 1027739059820 Verotunnistenumero: 7702059030 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Sovfracht JSC on venäläinen varustamo, joka tarjoaa logistista tukea Venäjän federaation puolustusministeriölle. Se toimii keskeisenä solmukohtana sotilaskuljetusverkostoissa, joissa venäläiset rahtialukset kuljettavat pohjoiskorealaisia aseita Pjongjangista sotilaskohteeseen Dunain satamaan Venäjälle. Sitten Sovfracht JSC:n kuljettamat pohjoiskorealaiset ampumatarvikkeet siirretään Venäjän länsirajalla sijaitseviin varastoihin käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Sovfracht JSC antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
378. |
Joint Stock Company ”Concern Granit-Electron” alias JSC Concern Granit-Electron alias JSC Granit-Electron alias Granit-Electron (АО ”Концерн ”Гранит-Электрон”” alias Акционерное Общество ”концерн ”гранит-электрон”” alias Гранит-Электрон) |
Osoite: Gospitalnaya 3, Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.5.2006 Rekisteröintinumero: 5067847016782 Verotunnistenumero: 7842335610 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: http://www.granit-electron.ru |
JSC Concern Granit-Electron kehittää ja tuottaa sodankäyntijärjestelmiä Venäjän sotateollisen kompleksin käyttöön. Se tuottaa automaattisia valvontajärjestelmiä P-800 Oniks (Yakhont) -ohjuksia varten; Venäjän asevoimat käyttää näitä ohjuksia Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC Concern Granit-Electron tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi JSC Concern Granit-Electron on lähellä JSC Tactical Missiles Corporationia. |
23.2.2024 |
|
379. |
JSC Design Bureau of Mechanical Engineering alias JSC KBM (Акционерное Общество ”Конструкторское бюро машиностроения” alias АО ”КБМ”) |
Osoite: Sosinskaya street 43, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.7.2005 Rekisteröintinumero: 1057709110436 Verotunnistenumero: 7722307636 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
JSC Design Bureau of Mechanical Engineering on sotateollinen yritys, joka kehittää aseita Venäjän asevoimille. Se on Bal-ohjusjärjestelmän johtava kehittäjä; Venäjän asevoimat käyttää tätä ohjusjärjestelmää Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC Design Bureau of Mechanical Engineering tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC Design Bureau of Mechanical Engineering on lisäksi lähellä JSC Tactical Missiles Corporationia. |
23.2.2024 |
|
380. |
Joint Stock Company ”Military-Industrial Corporation ”Research and Production Association of Mechanical Engineering”” alias JSC Mashinostroyeniya alias NPO Mashinostroyeniya (Акционерное Общество ”военно-промышленная корпорация ”научно-производственное объединение машиностроения”” alias НПО машиностроения) |
Osoite: Gagarina street 33, Reutov, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Reutov, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.2.2007 Rekisteröintinumero: 1075012001492 Verotunnistenumero: 5012039795 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Mashinostroyeniya vastaa P-800 Oniks (Onyx) -ohjusten tuotannosta ja suunnittelusta; Venäjän asevoimat käyttää näitä ohjuksia hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi JSC Mashinostroyeniya tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC Mashinostroyeniya on lisäksi lähellä JSC Tactical Missiles Corporationia. |
23.2.2024 |
|
381. |
JSC Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” (Акционерное Общество ”петровский электромеханический завод ”Молот”” alias АО ”ПЕТРОВСКИЙ ЭЛЕКТРОМЕХАНИЧЕСКИЙ ЗАВОД ”Молот”” alias АО ”ПЭМЗ ”МОЛОТ””) |
Osoite: Gogolya-katu 40, Petrovsk, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Petrovsk, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 21.1.2014 OGRN-numero: 1146444000010 Verotunnistenumero: 6444009038 Päätoimipaikka: Petrovsk, Venäjän federaatio |
Petrovsky Electromechanical Plant Molot on sotateollinen yritys, joka tuottaa erilaisia komponentteja ja välineitä komponentteja ja laitteita Ukrainan vastaisessa hyökkäyssodassa käytettäviä aseita varten. Sen vuoksi Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Petrovsky Electromechanical Plant ”Molot” on lisäksi lähellä Concern Granit-Electronia ja Tactical Missiles Corporationia. |
23.2.2024 |
|
382. |
Joint stock company Zavod Dagdizel alias Joint stock company Zavod Dagdiesel (Акционерное Общество ”завод ”Дагдизель”” alias АО ”Завод ”Дагдизель””) |
Osoite: Lenina 1, Kaspijsk, Dagestanin tasavalta, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Kaspijsk, Dagestanin tasavalta, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 24.11.2000 OGRN-numero: 1020502130351 Verotunnistenumero: 0545001919 Päätoimipaikka: Kaspijsk, Dagestanin tasavalta, Venäjän federaatio |
Zavod Dagdizel on sotateollinen yritys, joka kehittää ja tuottaa Venäjän laivastolle vedenalaisia aseita, jota käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Se on Tactical Missiles Corporationiin kuuluvan MPO-Gidropriborin tytäryhtiö. Sen vuoksi Zavod Dagdizel tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Zavod Dagdizel on lisäksi lähellä MPO-Gidropriboria ja Tactical Missiles Corporationia. |
23.2.2024 |
|
383. |
Joint Stock Company Central Design Bureau of Automatics alias Joint Stock Company TsKBA (Акционерное Общество ”Центральное конструкторское бюро автоматики” alias АО ”ЦКБА”) |
Osoite: Kosmicheskiy prospekt 24A, Omsk, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Omsk, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 31.1.2008 Rekisteröintinumero: 1085543005976 Verotunnistenumero: 5506202219 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Central Design Bureau of Automatics (TsKBA) on venäläinen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa komponentteja Kh-31P-ohjuksia varten; Venäjän asevoimat käyttää näitä ohjuksia Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC Central Design Bureau of Automatics tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC Central Design Bureau of Automatics on lisäksi lähellä JSC Tactical Missiles Corporationia. |
23.2.2024 |
|
384. |
JSC NPO Elektromashina (АО НПО ”Электромашина”) |
Osoite: Mashinostroiteley street 2, 454119 Tšeljabinsk, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1047422507736 tai 1127746188536 Puhelin: +7 (351) 255 20 78 Faksi: +7 (351) 253 78 42 Sähköposti: sale@npoelm.ru Verkkosivut: www.npoelm.ru Verotunnistenumero: 7449044990 tai 7715909132 |
JSC NPO Elektromashina on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa sotakalustoa varten sähkölaitteita, kuten virtalähdesarjoja, voimalaitteita ja aseiden hallintajärjestelmiä. JSC NPO Elektromashina toimittaa sähkölaitteita käytettäväksi erityyppisissä venäläisissä aseissa, joita Venäjän asevoimat käyttää Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa, kuten KamAZ Typhoon, T-72, T-90, BMP-3 ja Gibka-järjestelmä. JSC NPO Elektromashina toimittaa Venäjän puolustusministeriön tekemiä tilauksia. JSC NPO Elektromashina antaa sen vuoksi aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
385. |
Joint Stock Company Arzamas Scientific Production Enterprise ”TEMP-AVIA” alias JSC Arzamasskoe Nauchno Proizvodstvennoe Predpriyatie ”Temp-Avia” (Акционерное Общество Арзамасское научно-производственное предприятие alias ”ТЕМП-АВИА”) |
Osoite: 26 Kirov St., Arzamas, Nižny Novgorodin alue, 607220 Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1025201335994 Puhelin: +7 (83147) 7 13 35, 7 83 19 Faksi: +7 (83147) 9-46-42 Sähköposti: ao@temp-avia.ru Verkkosivusto: https://www.temp-avia.ru/ Verotunnistenumero: 5243001887 |
Temp-Avia on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa yli 300:aa tuotetyyppiä, joita käytetään venäläisissä ilma-aluksissa, helikoptereissa, miehittämättömissä ilma-aluksissa sekä merijalkaväen ja panssaroiduissa ajoneuvoissa. Temp-Avia on erikoistunut valmistamaan navigointi- ja automaattiohjausjärjestelmiä, inertiaohjausjärjestelmiä, inertiamittauslaitteita, gyrovakaimia, primäärisiä tietoantureita, keinohorisontteja ja integroituja varanavigointijärjestelmiä. Sopimuspuolina on muita venäläisiä sotateollisia yrityksiä ja Venäjän hallitus. Temp-Avia valmistaa erityisesti perustavanlaatuista keinohorisonttia AGB-96, jota käytetään Mi-8-helikoptereissa, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Temp-Avia tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
386. |
JSC Tomsk Electrotechnical Plant (АО ”Томский электротехнический завод”) |
Osoite: 634041, Tomsk, 51a Kirov Ave., Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1127017001605 Puhelin: +7 (3822) 55-43-95 Sähköposti: info@tetz.uvz.ru Verkkosivusto: https://tetz.ru Verotunnistenumero: 7017298902 |
JSC Tomsk Electrotechnical Plant on venäläinen sotateollinen yritys. Se on Venäjän federaation asevoimien varustetoimittaja. Yritys päivittää T-90-panssarivaunuja yhdessä emoyhtiönsä Uralvagonzavodin kanssa ja sen johdolla. Sen vuoksi JSC Tomsk Electrotechnical Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
387. |
OJSC ”Ural Design Bureau of Transport Engineering” alias OJSC ”UKBTM” (ОАО ”УКБТМ” Открытое Акционерное Общество alias ”Уральское конструкторское бюро транспортного машиностроения”) |
Osoite: Vostochynye shosse 38, 622007 Nižny Tagil, Sverdlovskin alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1086623004380 Puhelin: +7 (3435) 34-40-41 Faksi: +7 (3435) 97-70-19 Sähköposti: mail@ukbtm.uvz.ru Verkkosivusto: http://ukbtm.ru Verotunnistenumero: 6623049453 |
UKBTM on venäläinen sotateollinen yritys. Se kehittää taisteluajoneuvoja. UKBTM kehittää ja modernisoi Venäjän federaation asevoimille T-72- ja T-90-panssarivaunuja, joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi UKBTM tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
388. |
JSC Uralcryomash alias JSC Uralkriomash (АО ”Уралкриомаш”) |
Osoite: Vostochnoe shosse 24, 622051 Nižny Tagil, Sverdlovskin alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1026601371796 Puhelin: +7 (3435) 499 080 Sähköposti: сrуont@ucm.uvz.ru Verkkosivusto: https://www.cryont.ru Verotunnistenumero: 6667002727 |
JSC Uralcryomash on venäläinen yritys, joka valmistaa kaksikäyttöteknologiaa. Se on yksi Venäjän johtavista valmistajista kryogeenisten laitteiden, paineastioiden sekä räjähtävien ja syttyvien kaasujen ja nesteiden varastoinnin alalla. JSC Uralcryomash toimii alihankkijana Venäjän federaation puolustusministeriölle Venäjän puolustusmääräyksen mukaisesti. Yritys toimittaa naftaleenin- ja hapenkuljetusratkaisuja valtionyritys Roscosmosin Vostotšnyin kosmodromille. Vostotšnyin kosmodromilta laukaistavien satelliittien avulla Venäjän armeija tunnistaa kohteita Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Uralcryomash tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
389. |
Zavod no 9 alias Plant no 9 (Завод № 9) |
Osoite: 620012, Ploshchad’ Pervoy Pyatiletki, Jekaterinburg, Sverdlovskin alue, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1086673012920 Puhelin: +7 (343) 327-59-00 Faksi: +7 (343) 336-66-84 Sähköposti: ural@9.uvz.ru Verkkosivusto: http://zavod9.com Verotunnistenumero: 6673189640 |
Zavod no 9 on venäläinen sotateollinen yritys. Se on Venäjän federaation asevoimien varustetoimittaja. Yritys valmistaa vedettäviä aseita, myös D-30A-haupitsia, ja aseita T-62-, T-72- ja T-90-panssarivaunuille. Venäjän federaation asevoimat käyttävät D-30-haupitseja ja T-62-, T-72- ja T-90-panssarivaunuja Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Zavod no 9 tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
390. |
OJSC Arsenal Machine-Building Plant alias JSC Machine-Building Plant Arsenal (ОАО ”Машиностроительный Завод ”Арсенал””) |
Osoite: 195009, Pietari, Komsomola Str. 1–3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Puhelin: +7 (812) 292 40 11 Faksi: +7 (812) 292 46 56 Sähköposti: arsenal@mzarsenal.com Verkkosivusto: https://mzarsenal.com Rekisteröintinumero: 1027802490540 Verotunnistenumero: 7804040302 |
OJSC Machine-Building Plant Arsenal on venäläinen sotateollinen yritys. Se täyttää Venäjän valtion puolustusmääräykset ja valmistaa Lotos-tiedustelusatelliitteja ja merivoimien AK-176M-tykistöjä. Venäjän asevoimat käyttävät Lotosia kohteiden tunnistamiseen hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, ja AK-176M-tykistöt asennetaan Venäjän merivoimien aluksiin, jotka tulittavat Ukrainan joukkoja. Sen vuoksi OJSC Machine-Building Plant Arsenal tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
391. |
JSC NPO Elektromechaniki (АО ”Научно-Производственное Объединение Электромеханики”) |
Osoite: Tšeljabinskin alue, Miass, Mendeleeva-katu 31, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 8 (3513) 28 86 68 Sähköposti: root@npoe.ru Verkkosivusto: https://npoe.ru/ |
NPO Elektromechaniki -osakeyhtiö on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa osia Iskander-ohjuksiin, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi NPO Elektromechaniki tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
392. |
LLC ”Proekt-technika” (ООО ”Корпорация ‘Проект-техника’”; alias Акционерное Общество Центр электротехнических решений ”Проект-Техника”) |
Osoite: Svobody-katu 35, rakennus 22, 125362 Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 (495) 775 62 90 Sähköposti: info@pr-t.ru, sales@pr-t.ru, otm@pr-t.ru Verkkosivusto: www.pr-t.ru/ |
LLC Proekt-technika on venäläinen sotateollinen yritys. Yritys valmistaa venäjän asevoimien hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan käyttämiä erikoiskäyttöön tarkoitettuja ajoneuvoja, kuten MTP-A2.7 ja MTP-A2.1. Sen vuoksi LLC Proekt-technika tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
393. |
Joint Stock Company Special Design Bureau Turbina alias JSC SDB Turbina alias JSC SKB Turbina (Акционерное Общество ”Специальное Конструкторское Бюро ‘Турбина’”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 454085, Tšeljabinskin alue, Tšeljabinsk, Lenin-katu 2B Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 (351) 775 10 37 Sähköposti: jur@skb-turbina.com Verkkosivusto: https://www.skb-turbina.com/ |
Special Design Bureau Turbina -osakeyhtiö on venäläinen sotateollinen yritys. Yritys valmistaa käyttövoimaratkaisuja, joita muut venäläiset sotateollisuuden yritykset käyttävät myöhemmin valtion puolustusmääräysten täyttämiseen. SDB Turbina valmistaa kaasuturbiineja MSTA-S-haupitseille, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Special Design Bureau Turbina tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
394. |
NPO BAZALT (Научно-производственное объединение ”Базальт” alias ОАО НПО ”Базальт”) |
Osoite: 105318 Moskova, Veljaminovskaja-katu 32, Venäjän federaatio Puhelin: +7 (499) 369-01-22 Faksi: +7 (499) 369-24-18 Sähköposti: moscow@bazalt.ru Verkkosivusto: https://www.bazalt.ru/ |
NPO Bazalt on venäläinen sotateollinen yritys. Se valmistaa ohjaamattomien ilma-alusten pommiaseistusta, kranaatinheitinjärjestelmiä, heitinammuksia, itseliikkuvien ja hinattavien tykistöjärjestelmien kranaatinheitinammuksia sekä käsikranaatteja. NPO Bazalt on toiminut Venäjän asevoimien toimittajana Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta lähtien. NPO Bazalt toimittaa Venäjän asevoimille mm. RPG-30-sinkoja, hakeutuvia Motiv-3M-tytärammuksia ja JDAM-tyyppisiä FAB-1500-pommeja. Venäjä käyttää näitä aseita hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi NPO Bazalt tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
395. |
JSC Production Association Strela (Производственное Объединение ”Стрела”) |
Osoite: Shevtšenko-katu 23, 460005 Orenburg, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 (3532) 75-51-22 Faksi: +7 (3532) 75-54-60 Sähköposti: infopos@orgstrela.ru Verkkosivusto: https://orgstrela.ru/ |
Production Association Strela -osakeyhtiö on venäläinen sotateollinen yritys. Yritys toimittaa aseita Venäjän asevoimille valtion puolustusmääräysten mukaisesti. Strela valmistaa Oniks (Onyx) -raketteja ja tukirakenteita Su-30-taisteluhävittäjiä varten. Venäjän federaation asevoimat käyttävät sekä Oniks-raketteja että Su-30-hävittäjiä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Strela tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
396. |
JSC Polyus Research Institute of M. F. Stelmakh (АО ”НИИ ”Полюс” им. М.Ф Стельмаха”) |
Osoite: Vvedenskogo-katu 3, 117342 Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 495 333-91-44 Faksi: + 7 495 333-00-03 Sähköposti: bereg@niipolyus.ru Verkkosivusto: https://niipolyus.ru/en |
Polyus Research Institute on venäläinen sotateollinen yritys. Se tuottaa laserteknologiaa, puolijohde- ja kidelasereita, laseretäisyysmittareita ja laserkohdistimia huipputarkoille täsmäaseille. Polyus Research Instituten tuotteita käytetään esimerkiksi Sosna-1-ohjuksissa ja itseliikkuvissa 2S9 ”Nona”-kranaatinheittimissä, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi yritys toimittaa aseita Venäjän federaation puolustusministeriölle valtion puolustusmääräyksen mukaisesti. Sen vuoksi Polyus Research Institute tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
397. |
JSC Federal Research and Production Center ”Titan-Barrikady” (АО Федеральный научно-производственный центр ”Титан-Баррикады”) |
Osoite: Lenina-puistokatu, 400071, Volgograd, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 (8442) 74-93-26 Faksi: +7 (8442) 27-57-36, 27-40-20 Email: cdb@cdbtitan.ru Website: https://cdbtitan.ru |
Federal Research and Production Center Titan-Barrikady -osakeyhtiö on venäläinen sotateollinen yritys. Yhtiö tuottaa aseita Venäjän maavoimille, strategisille ohjusjoukoille ja laivastolle, mukaan lukien Msta-B-haupitsi ja itseliikkuva Msta-S-haupitsi. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Msta-B- ja Msta-S-haupitseja Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Federal Research and Production Center Titan-Barrikady tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
398. |
JSC Novosibirsk Cartridge Plant (АО Новосибирский Патронный Завод) |
Osoite: 30A, Stantsionnaja-katu, toimisto 307, Novosibirsk, 630108, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7 (383) 364 01 33 Faksi: + 7 (383) 364 03 89 Sähköposti: otdel_prodag@lveplant.ru Verkkosivusto: https://sibfire.com https://www.lveplant.ru |
Novosibirsk Cartridge Plant on venäläinen sotateollinen yritys. Se on Rosgvardian patruunoiden toimittaja. Novosibirsk Cartridge Plant valmistaa pienikaliiperisia ammuksia. Novosibirsk Cartridge Plant on valmistanut patruunoita, joita Venäjän federaation asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lisäksi Novosibirsk Cartridge Plant tekee lahjoituksia ”hyväntekeväisyyskampanjalle”, jonka päämääränä on tukea Ukrainaa vastaan taistelevia venäläisiä sotilaita ja vapaaehtoisia. Sen vuoksi Novosibirsk Cartridge Plant tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista ja rahoitustukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
399. |
Non-governmental organization ”Delfini” alias (Общественная организация ”Дельфины”) |
Yhteisötyyppi: kansalaisjärjestö Verkkosivusto: https://t.me/s/delfini2022 |
Delfini on Valko-Venäjän tasavallassa toimiva kansalaisjärjestö, jonka perusti Olga Volkova. Olga Volkova on yksi tärkeimmistä toimijoista ukrainalaisten lasten laittomissa karkotuksissa Ukrainan miehitetyiltä alueilta Valko-Venäjälle. Olga Volkova ja Delfini-järjestö ovat koordinoineet useiden lapsiryhmien siirtymistä Ukrainasta Valko-Venäjälle ja osallistuneet lasten uudelleenkoulutukseen ja sotilaskoulutukseen. Sen vuoksi Delfini-järjestö antaa aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä sen vakautta ja turvallisuutta. |
23.2.2024 |
|
400. |
Limited Liability Company Sonatek alias (Общество С Ограниченной Ответственностью Сонатек) |
Osoite: 125315, Moskova, Ulitsa Usijevitša, 20, asunto 3 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7 (495) 540 56 46 Verkkosivusto: https://sonatec.ru/ Sähköposti: info@sonatec.ru Rekisteröintipaikka: Venäjän federaato Rekisteröintipäivä: 29.9.2009 Rekisteröintinumero: 1095027010242 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
Sonatek on Venäjällä toimiva osakeyhtiö, joka tarjoaa toimitus- ja huoltopalveluja merkittävälle määrälle venäläisiä puolustusalan yrityksiä, jotka ovat merkityksellisiä Venäjän pyrkimyksissä jatkaa hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Sonatek on liiketoimintaansa harjoittaessaan saanut useita Venäjän hallituksen sopimuksia ja siten hyötynyt niistä. Sen vuoksi Sonatek tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Sonatek antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
401. |
Alexey Talay Foundation alias Alexei Talai Foundation (venäjäksi: Фонд Алексея Талая valkovenäjäksi: Фонд Аляксея Талая) |
Yhteisötyyppi: Hyväntekeväisyyssäätiö Puhelin: + 375 (33) 679 24 64 Verkkosivusto: https://www.instagram.com/talai_fond/ https://wetogether.by/ https://alexeytalai.by/ Sähköposti: chl.marketing111@gmail.com Rekisteröintipaikka: Minsk, Valko-Venäjän tasavalta |
Aleksey Talay -säätiö on Valko-Venäjän tasavallassa toimiva hyväntekeväisyyssäätiö, jonka on perustanut Aleksey Talay. Hän on yksi tärkeimmistä ukrainalaisten lasten Valko-Venäjälle karkottamiseen osallistuneista toimijoista. Aleksey Talay ja hänen säätiönsä ovat järjestäneet ja helpottaneet lasten siirtämistä Ukrainasta Valko-Venäjälle ja koordinoineet toimiaan Valko-Venäjän hallinnon jäsenten kanssa helpottaakseen lasten siirtämistä Ukrainasta Venäjälle ennen heidän kuljettamistaan Valko-Venäjälle. Talayn johdolla on huolehdittu ukrainalaisten lasten ideologisesta indoktrinaatiosta. Lapset pakko-osallistuvat koulutusohjelmiin, joilla tuetaan aktiivisesti Venäjän valtiollista propagandaa, julkisesti kielletään Ukrainan oikeus olla valtio ja peräänkuulutetaan maan ”denatsifikaatiota” ja myös ”deukrainisaatiota” sekä kannatetaan ajatusta, että Ukrainan olisi oltava erottamaton osa Venäjää. Sen vuoksi Aleksey Talay -säätiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
402. |
Open Joint Stock Company ”State Airline ”224th Flight Detachment”” (Открытое Акционерное Общество ”Государственная авиакомпания ”224 Лётный отряд””) |
Osoite: 10, Matrosskaja Tišina -katu, B-14, PL 471, Moskova, Venäjän federaatio, 107014 Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Puhelin: +7 (499) 268 40 13 Verkkosivusto: https://224lo.com/ru Sähköposti: info@224lo.ru Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 8.5.2009 Rekisteröintinumero: 1097746281160 |
Open Joint Stock Company State Airline 224th Flight Detachment on Venäjän valtion omistama yritys, joka toimii Venäjän puolustusministeriön alaisuudessa kaupallisten lentorahtipalvelujen, myös sotilasrahdin, tarjoajana. Se kuljettaa sotilasteknologiaa ja puolustustarvikkeita puolustusministeriön alaisuudessa ja tukee sen vuoksi toiminnallaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Se on Venäjän puolustusministeriön tytäryhtiön Garnizonin tytäryhtiö. Sen vuoksi 224th Flight Detachment antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2024 |
|
403. |
185th Center for Combat Use and Combat Purpose of the Aerospace Forces ”Ashuluk” (185-й Центр боевого применения и боевого предназначения ВКС ”Ашулук”) |
|
Ilmavoimien 185. taistelukeskus ”Ashuluk” on Venäjän federaation asevoimien asekoulutuskeskus. Sitä käytetään erityisesti ilmatorjunta- ja muuntyyppisten ohjusten testauksessa. Venäjän armeija käyttää niitä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi keskus antaa aineellista tukea toimille, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
404. |
JSC NPO PRZ |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1025201420012 Rekisteröintipäivä: 29.10.2002 Osoite: Gorkovo-katu 34 Balahna, 606408 Nižni Novgorodin alue, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin perusti 23. huhtikuuta 2023 annetulla presidentin asetuksella nro 412 Almaz Antey -ryhmän, josta on tullut yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista holdingyhtiöistä. NPO PRZ on osa kyseistä holdingyhtiötä. NPO PRZ valmistaa, korjaa ja nykyaikaistaa ilmatorjuntajoukkojen tutkalaitteita ja on useiden tuotteiden ainoa valmistaja. Se tuottaa yhdessä kumppaniensa kanssa erityyppisiä tutkajärjestelmiä ja -asemia, antennijärjestelmiä ja tutkalaitteita, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi NPO PRZ tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
405. |
JSC NPO MRTZ alias JSC ”Scientific and Production Association ”Moscow Radio Engineering Plant”” |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1027739090708 Rekisteröintipäivä: 20.8.2002 Osoite: Vereyskaysa-katu 29, 121357 Moskova, Venäjän federaatio Pääjohtaja:, Victor Victorovich Branchugov |
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin perusti 23. huhtikuuta 2023 annetulla presidentin asetuksella nro 412 Almaz Antey -ryhmän, josta on tullut yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista holdingyhtiöistä. JSC Scientific and Production Association Moscow Radio Engineering Plant (NPO MRTZ) on osa kyseistä holdingyhtiötä. NPO MRTZ:n tärkeimmät tuotteet ovat ilmapuolustusjärjestelmien tarkkailu- ja ohjaustutkien komponentit, ilmapuolustusjärjestelmien johtoasemat, laukaisujärjestelmien komponentit, sähköinen sodankäynti ja liikkuvat korjauspisteet. Useita näistä tuotteista käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi NPO MRTZ tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
406. |
JSC FNPTS NNIIRT |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1085261002628 Rekisteröintipäivä: 7.5.2008 Osoite: Geroja Šapošnikova -katu 5, Nižni Novgorod, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin perusti 23. huhtikuuta 2023 annetulla presidentin asetuksella nro 412 Almaz Antey -ryhmän, josta on tullut yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista holdingyhtiöistä. FNPTS NNIIRT -osakeyhtiö on osa kyseistä holdingyhtiötä. FNPTS NNIIRTin kehittämän ”Nebo”-perheen paikanninta 1L125 ”Niobium-SV” käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. FNPTS NNIIRT on kehittänyt sotilasilmapuolustusta varten uutta tutkaa, jonka nykyinen nimi on ”Niobium-SV”. Nämä asemat ovat käytössä Venäjän armeijassa. Sen vuoksi FNPTS NNIIRT tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
407. |
JSC GPTP GRANIT |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1027731005323 Rekisteröintipäivä: 18.10.2002 Osoite: Molodogvardeyskaja -katu, 7, Moskova, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin perusti 23. huhtikuuta 2023 annetulla presidentin asetuksella nro 412 Almaz Antey -ryhmän, josta on tullut yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista holdingyhtiöistä. GPTP GRANIT on osa kyseistä holdingyhtiötä. GPTP GRANITin pääasiakas on Venäjän federaation Mustanmeren laivasto, jota käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. GPTP GRANIT ei ainoastaan korjaa sotilaskalustoa, vaan myös huoltaa käyttöön tulevia nykyaikaisia ilmatorjuntajärjestelmiä. GPTP GRANIT seuraa uusien Triumph S-400- ja S-300 PM -järjestelmien toimintaa ja tarjoaa palveluja maavoimien sotilasyksiköille. Sen vuoksi GPTP GRANIT tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
408. |
JSC MZ RIP |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1023302153456 Rekisteröintipäivä: 16.10.2002 Osoite: Karatšarovskoje Šosse 2, Murom, Vladimirin alue, Venäjän federaatio |
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin perusti 23. huhtikuuta 2023 annetulla presidentin asetuksella nro 412 Almaz Antey -ryhmän, josta on tullut yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista holdingyhtiöistä. MZ RIP -osakeyhtiö on osa kyseistä holdingyhtiötä. MZ RIP valmistaa ilmapuolustusjärjestelmiä, tutkia, radionavigointilaitteita ja radiokauko-ohjauslaitteita, aseita ja ampumatarvikkeita sekä viestintäjärjestelmiä, joita on käytetty hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. MZ RIP on myös Vladimirin alueen puolustusalan yritysten liiton jäsen. Sen vuoksi MZ RIP tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
409. |
JSC DNPP |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1025001202544 Rekisteröintipäivä: 15.12.2002 Osoite: Plostšad Sobina -katu 1, 141701 Dolgaprudni, Moskovan alue, Venäjän federaatio Pääjohtaja: Oleg Yurevitsh Martinov |
Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin perusti 23. huhtikuuta 2023 annetulla presidentin asetuksella nro 412 Almaz Antey -ryhmän, josta on tullut yksi Venäjän sotateollisen kompleksin suurimmista holdingyhtiöistä. DNPP-osakeyhtiö on osa kyseistä holdingyhtiötä. DNPP-osakeyhtiön päätoimena on huipputeknologian puolustustuotteiden kehittäminen ja tuottaminen Venäjän asevoimille. Niitä käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi DNPP-osakeyhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia. |
23.2.2024 |
|
410. |
Limited Liability Company ”Favorit” Research and Production Company LLC ”Favorit” Research and Production Company (ООО ”Фаворитъ” НПК Общество С Ограниченной Ответственностью ”Фаворитъ” Научно-Производственная Компания) |
Osoite: Venäjän federaatio, 111123, Moskova, Entuziastov Highway, 56, bldg. 22 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.10.2003 Rekisteröintinumero: 1037723044039 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7723349886 KPP-numero: 772001001 Puhelin: +7 (495) 178-87-22, +7 (495) 580-39-15 |
Tutkimus- ja tuotantoyhtiö Favorit (Limited Liability Company ”Favorit” Research and Production Company) kehittää automaattisia tieto- ja valvontajärjestelmiä, joilla seurataan maantieteellisesti hajautettujen kohteiden maan- ja merenpintatilannetta ja joiden toiminta perustuu erityisiin ohjelmistoihin. Tutkimus- ja tuotantoyhtiö Favorit tuottaa tilannetietoisuusjärjestelmiä, liikkuvia komplekseja, kiinteitä automatisoituja komplekseja, optoelektronisia laitteita, tutka-asemia, valaistuslaitteita ja monitoiminavigointijärjestelmää (Azimuth-F) sekä liikkuvia huoltokomplekseja (Arsenal) ja erityisohjelmistoja, jotka on suunniteltu automatisoimaan tarkastuslaitosten toimintaa. Lisäksi Venäjän viranomaiset käyttävät joitakin tutkimus- ja tuotantoyhtiö Favoritin tuotteita (Ratnik, Helios ja Helios-B) sotilasalalla ja rajavartiotoiminnassa. Sen vuoksi tutkimus- ja tuotantoyhtiö Favorit antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
411. |
Missile General Bureau |
Osoite: Pjongjang, Korean demokraattinen kansantasavalta Rekisteröintipaikka: Korean demokraattinen kansantasavalta Päätoimipaikka: Korean demokraattinen kansantasavalta |
Yleinen ohjustoimisto (Missile General Bureau) on Korean demokraattisen kansantasavallan ainoa instituutio, joka valvoo Korean demokraattisen kansantasavallan laittoman ballististen ohjusten ohjelman kehittämistä, suunnittelua ja tuotantoa. Koska Korean demokraattinen kansantasavalta tuottaa ballistisia ohjuksia keskitetysti ja koska vastuu niistä on siirretty yleiselle ohjustoimistolle, sillä on keskeinen rooli ballististen ohjusten siirroissa kolmansille osapuolille. Venäjän asevoimat ovat sittemmin käyttäneet Ukrainaa vastaan ballistisia ohjuksia, jotka on suunniteltu, kehitetty ja tuotettu yleisen ohjusviraston alaisuudessa, ja ne on tunnistettu Korean demokraattisen kansantasavallan valmistamiksi laitteiksi. Sen vuoksi yleinen ohjustoimisto tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
412. |
LLC NOVELCO alias Limited Liability company Novelko (Общество С Ограниченной Ответственностью новелко) |
Osoite: 125493 Venäjän federaatio, Moskova, Smolnaja-katu, 14 11. krs., toimisto 24; Aeroportovskaja -katu, toimisto 210-2, 141580, Solnetšnogorsk, Moskovan alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.9.2010 Rekisteröintinumero: 1107746720322 Verotunnistenumero: 7733744331 OGRN-numero: 1107746720322 KPP-numero: 504401001 |
Novelco-yritys on Venäjän federaatioon sijoittautunut logistiikkayhtiö. Yritys osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden rinnakkaistuontiin Venäjälle. Sen vuoksi NOVELCO rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
23.2.2024 |
|
413. |
Federal State Enterprise ”Avangard” alias FKP ”Avangard” alias The Sterlitamak plant ”Avangard” alias FSUE ”Avangard” (Федеральное Казенное Предприятие ”Авангард” alias ФКП ”Авангард”, стерлитамакский завод ”Авангард”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 453102, Baškortostanin tasavalta, Sterlitamakin kaupunki, Oleg Koševogo -katu, d.2 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 13.12.2002 Rekisteröintinumero: 1020202089115 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Federaation valtionyhtiö Avangard (FKP Avangard) on venäläinen puolustusalan yritys, joka täyttää valtion puolustusmääräyksiä sotilaskaluston ja aseiden hävittämisestä. Avangard tekee myös ammusten suunnitteluun ja nykyaikaistamiseen liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä. Yritys on valtion omistuksessa Rostec State Corporationin ja valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavan liittovaltion viraston välityksellä. Yrityksen nykyaikaistaminen toteutettiin federaation tavoiteohjelman avulla, ja Baškirian valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaava liittovaltion virasto tarjosi Avangard-yritykselle maa-alueen sen tuotantokapasiteetin laajentamiseksi. Sen vuoksi Avangard antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
|
|
Verotunnistenumero: 0268005588 KPP-numero: 026801001 Verkkosivusto: avangard-fkp.ru Sähköposti: avangard2004@yandex.ru, fkpavangard-buh@mail.ru, fkp-avangard-ppo@yandex.ru Puhelin: +7 (3473) 25-18-93, +7 (3473) 21-56-38, +7 (3473) 21-64-14 Faksi: +7 (3473) 21-69-99, +7 (3473) 25-23-45 |
|
|
|
414. |
Joint Stock Company Novosibirsk Plant of Artificial Fiber, alias JSC NZIV (Акционерное Общество Новосибирский Завод Искусственного Волокна alias АО НЗИВ) |
Osoite: 101, Yuzhny mkr, Iskitim, Novosibirskin alue 633208, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 01, Yuzhny mkr, Iskitim, Novosibirskin alue 633208, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.7.2011 Rekisteröintinumero: 1115483001567 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Puhelin: +7 (38343) 2-00-74, +7 (383) 254-77-74 Faksi: +7 (38343) 2-00-80 Sähköposti: info@nziv.ru, nziv@ngs.ru Verkkosivusto: www.zid.ru Verotunnistenumero: 5446013327 KPP-numero: 544601001 |
JSC Novosibirsk Plant of Artificial Fiber (JSC NZIV) on Venäjän sotateollisen kompleksin yritys, joka tuottaa teollisia räjähteitä käytettäväksi Venäjän asevoimien moniputkisissa raketinheittimissä (MLRS). JSC NZIV:n tuottamia teollisia räjähteitä käytetään Uragan-, Smerch- ja Topol-S-mallien moniputkisissa raketinheittimissä, joita Venäjän armeija käyttää laajalti Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. JSC NZIV:n tärkein kumppani on toinen Venäjän sotateollisen kompleksin yritys, JSC SPLAV, joka kehittää ja kokoaa moniputkisia raketinheittimiä Venäjän asevoimia varten. Sen vuoksi JSC NZIV tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
415. |
Joint Stock Company Research and Production Enterprise ”RADAR MMS” alias JSC ”NPP ”Radar MMS”” alias Radar MMS (Акционерное общество научно-производственное предприятие ”РАДАР ММС” alias АО ”НПП ”Радар ММС”” alias Радар ММС) |
Osoite: Venäjän federaatio, Pietari, Juntolovon kunnallishallintoalue, Novoselkovskaya St., 37 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Pietari Rekisteröintipäivä: 14.10.1993 Rekisteröintinumero: 1027807560186 Verotunnistenumero: 7814027653 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://radar-mms.com/ Puhelin: +78127775051 Sähköposti: radar@radar-mms.com KPP-numero: 781401001 |
Joint Stock Company Research and Production Enterprise Radar MMS (JSC NPP Radar MMS) on venäläinen puolustusteollisuusyritys, joka suunnittelee ja tuottaa maaliinhakeutumisjärjestelmiä huipputarkoille täsmäaseille sekä sotilas- ja siviilikäyttöön tarkoitetuille ilmailu-, seuranta- ja navigointijärjestelmille. JSC NPP Radar MMS suunnittelee ARGS-14E-, ARGS-35E- ja ARGS-54E-mallisia aktiivisia tutkahakupäitä, joilla risteilyohjukset voidaan ohjata tarkasti maanpäälliseen kohteeseen lentoradan viimeisen vaiheen aikana. 3M-14E tai muut Kalibr-malliperheen ohjukset sisältävät ARGS-14E-tutkahakupään tai kehittyneemmän ARGS-54E-tutkahakupään. Kh-35/35U Uran/3M-24 -järjestelmä sisältää ARGS-35E-tutkahakupään tai nykyaikaistetun version Gran-KE. ARGS-35E-tutkahakupää sisältyy rannikkoalueilla käytettävään Bal-ohjusjärjestelmään, jossa käytetään Kh-35/Kh-35E-ohjuksia. JSC NPP Radar MMS osallistuu myös sellaisten miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien tutkimukseen ja kehittämiseen, joita voitaisiin käyttää sotilasoperaatioissa. Kalibr-malliperheen ohjuksia ja Kh-35-muunnoksia käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC NPP Radar MMS tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.2.2024 |
|
416. |
2566 Radioelectronic Armament Repair Plant (2566 завод по ремонту радиоэлектронного вооружения alias OJSC 2566 ZRREV alias ОАО ”2566 ЗРРЭВ”) |
Osoite: 54, Gagarin-katu, 222511, Borisov, Valko-Venäjän tasavalta Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 222511, Valko-Venäjän tasavalta, Minskin alue, Borisovin piiri, Borisov, Gagarin-katu, 54 Rekisteröintipäivä: 25.6.1998 Rekisteröintinumero: 600012284 |
2566 Radioelectronic Armament Repair Plant -osakeyhtiö on yritys, joka on erikoistunut aseiden ja ilmapuolustustarvikkeiden sekä muiden monimutkaisten radiolaitteiden ja sotilastarvikkeiden korjaamiseen ja nykyaikaistamiseen. 2566 Radioelectronic Armament Repair Plant tarjoaa huolto- ja korjauspalveluja Venäjän asevoimille. Sen vuoksi 2566 Radioelectronic Armament Repair Plant antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.2.2024 |
|
417. |
JSC NPP Iskra Plant alias Research and Production Enterprise ”Iskra Plant” alias RPE Iskra Plant (АО ”НПП ”Завод Искра”” alias Акционерное Общество ”Научно-Производственное Предприятие ”Завод Искра””) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 432030, Uljanovskin alue, Uljanovskin kaupunki, Narimanov Ave., 75 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 26.6.2008 Rekisteröintinumero: 1087325005756 Verotunnistenumero: 7325081527 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC NPP Iskra Plant on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää diodeja, transistoreja ja muita puolijohdekomponentteja Venäjän puolustussektorille. Lisäksi JSC NPP Iskra Plant on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC NPP Iskra Plant antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC NPP Iskra Plant on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
418. |
JSC Kazan Experimental Design Bureau Soyuz alias Kazan OKB Soyuz alias Kazan Design Bureau Soyuz alias Kazan Experimental Design Bureau Union (Открытое Акционерное Общество ”Казанское Опытное Конструкторское Бюро ”Союз”” alias ОАО ”Казанское ОКБ ”Союз””) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 420036, Tatarstanin tasavalta, Kazan, Dementyeva st., 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 26.11.2002 Verotunnistenumero: 1661008339 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Kazan Experimental Design Bureau Soyuz on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää kiinteää polttoainetta käyttäviä rakettimoottoreita Venäjän asevoimien käyttämiä ohjusjärjestelmiä varten. Lisäksi JSC Kazan Experimental Design Bureau Soyuz on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC Kazan Experimental Design Bureau Soyuz antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC Kazan Experimental Design Bureau Soyuz on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
419. |
JSC MMZ alias Mariyskiy Machine-Building Plant alias Mariyskiy Mashinostroitelniy Zavod (Открытое Акционерное Общество ”Марийский Машиностроительный Завод” alias ОАО ”ММЗ”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 424003, Marin tasavalta, Joškar-Ola, st. Suvorova, 15 Rekisteröintipäivä: 18.4.2002 Rekisteröintinumero: 1021200757808 Verotunnistenumero: 1200001885 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC MMZ (alias Mariyskiy Machine-Building Plant) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää ilmapuolustuksen valvontajärjestelmiä, mukaan lukien Venäjän asevoimien käyttämät S-300V-ilmatorjuntaohjusjärjestelmät. Lisäksi JSC MMZ on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC MMZ antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC MMZ on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
420. |
JSC MZIK alias Kalinin Machine-Building Plant alias Kalinin Machine Plant alias Public Joint Stock Company ”Machine-Building Plant named after M.I. Kalinin, Yekaterinburg” alias KMZ alias Mashzavod imeni Kalinin alias Yekaterinburg Machine-Building Plant alias Yekaterinburg United Enterprises alias Plant No. 8 (ПАО ”Мзик” alias Публичное Акционерное Общество ”Машиностроительный Завод Имени М.И. Калинина, Г. Екатеринбург”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 620091, Sverdlovskin alue, Jekaterinburg, Kosmonavtov Ave., building 18 Rekisteröintipäivä: 31.5.1994 Rekisteröintinumero: 1026605624451 Verotunnistenumero: 6663003800 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC MZIK (alias Kalinin Machine-Building Plant) -osakeyhtiö on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää taistelutarvikkeita Venäjän asevoimien käyttämille S-300V- ja BUK-M1-ilmatorjuntaohjusjärjestelmille. Lisäksi JSC MZIK on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC MZIK antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC MZIK on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
421. |
JSC Saturn (Публичное Акционерное Общество ”Сатурн” alias ПАО ”Сатурн”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Omskin alue, Omsk, Karl Marx Avenue, 41 Rekisteröintipäivä: 24.7.2002 Rekisteröintinumero: 1025500970516 Verotunnistenumero: 5508000955 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Saturn on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää radioelektronisia laitteita Venäjän asevoimien käyttämiä ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä varten. Lisäksi JSC Saturn on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC Saturn antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC Saturn on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
422. |
JSC STC Promtekhaero alias Scientific and Technical Center for Industrial Technologies and Air Navigation Systems alias NTC Promtehaero (Акционерное Общество ”Научно-Технический Центр Промышленных Технологий И Аэронавигационных Систем” alias АО ”НТЦ Промтехаэро”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 105120, Moskova, Syromyatnichesky pr-d, 6 k.1 Rekisteröintipäivä: 25.3.2009 Rekisteröintinumero: 1097746164119 Verotunnistenumero: 7709827690 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC STC Promtekhaero (alias Scientific and Technical Center for Industrial Technologies and Air Navigation Systems) -osakeyhtiö on venäläinen sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää Venäjän asevoimien käyttämiä radiolähetys- ja navigointilaitteita. Lisäksi JSC STC Promtekhaero on osa Venäjän valtion omistamaa Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka valmistaa aseita ja kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC STC Promtekhaero antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC STC Promtekhaero on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
423. |
JSC GosNIIP alias JSC State Scientific Research Institute Of Instrument Making (Акционерное Общество ”Государственный Научно-Исследовательский Институт Приборостроения” alias АО ”Госниип”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio (129226, Moskova, Mira Avenue, 125 Rekisteröintipäivä: 24.2.2011 Rekisteröintinumero: 1117746132811 Verotunnistenumero: 7717693545 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC GosNIIP (alias JSC State Scientific Research Institute Of Instrument Making) on Venäjän sotateollisuuden alan valtionyhtiö, joka kehittää muun muassa Venäjän asevoimien käyttämiä sukellusveneiden ja risteilyohjusten valvontajärjestelmiä. Sen vuoksi JSC GosNIIP antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC GosNIIP on Venäjän valtion omistaman, aseita valmistavan ja ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön kehittävän Almaz-Antey-konsernin tytäryhtiö. Sen vuoksi JSC GosNIIP on yhteydessä Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonserniin. |
23.2.2024 |
|
424. |
Open Joint Stock Company ”Orsha Aircraft Repair Plant” (valkovenäjäksi: Адкрытае акцыянернае таварыства ”Аршанскi авiярамонтны завод” venäjäksi: Открытое Акционерное Общество ”Оршанский авиаремонтный завод”) |
Osoite: Valko-Venäjän tasavalta, 211004, Vitebskin alue, Oršan piiri, Bolbasovo, Zavodskaja-katu, 1 Rekisteröintipaikka: Valko-Venäjän tasavalta Rekisteröintipäivä: 16.6.1992 Rekisteröintinumero: 300072763 Päätoimipaikka: Valko-Venäjän tasavalta Verkkosivusto: https://www.oarz.by Puhelin: +375-216-23-70-05 Faksi: +375-216-23-80-12 Sähköposti: priemnaya@oarz.by |
Orsha Aircraft Repair Plant -osakeyhtiö on valkovenäläinen valtion omistama yritys, joka korjaa ja nykyaikaistaa ilma-aluksia. Orsha Aircraft Repair Plant kunnostaa ja nykyaikaistaa helikoptereita (Mi-24 ja Mi-35), joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Orsha Aircraft Repair Plant antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.2.2024 |
|
425. |
Limited liability company ”Testkomplekt” alias LLC Testkomplekt (Общество С Ограниченной Ответственностью ”Tесткомплект”) |
Osoite: 107140, Venäjän federaatio, Moskova, st. Upper Krasnoselskaya, 2/1, building 1, fl. 3, room 317 Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 24.2.2016 Rekisteröintinumero: 1165029051472 Verotunnistenumero: 5029208152 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio, Mytištši Sähköposti: info@test-komplekt.ru Puhelin: +74954090595, +7 (903) 609-12-33, +7 (929) 529-12-31 Verkkosivusto: test-komplekt.ru KPP-numero: 770801001 |
LLC Testkomplekt toimittaa Venäjän federaatiolle unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvia tavaroita. LLC Testkomplekt tarjoaa erityisesti monenlaisia analogia-digitaalimuunninkomponentteja, mikro-ohjaimia, diodeja ja antureita, joita ei saa viedä Venäjän federaatioon. Lisäksi LLC Testkomplekt toimittaa tuotteita Radiopriborsnab-yritykseltä, joka on Venäjän merkittävän sotilasalan radioelektroniikkatuotteiden kehittäjän ja valmistajan Radio-Electronic Technologies (KRET) -konsernin tytäryhtiö. Sen vuoksi LLC Testkomplekt antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi LLC Testkomplekt rikkoo myös merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
23.2.2024 |
|
426. |
VOICE OF EUROPE S.R.O. |
Osoite: Krakovská 583/9, 110 00 Praha, Tšekin tasavalta Rekisteröintipaikka: Praha, Tšekin tasavalta Rekisteröintipäivä: 14.3.2023 Rekisteröintinumero: CZ05185327 |
Pääasiallinen toimipaikka: Tšekin tasavalta Voice of Europe on verkossa toimiva mediakanava, joka on osallistunut järjestelmälliseen kansainväliseen tiedotusvälineiden manipulointiin ja tosiasioiden vääristelyyn, jonka tavoitteena on Ukrainan ja unionin ja sen jäsenvaltioiden tehokkaampi epävakauttaminen ja Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan oikeuttaminen. Voice of Europe ylläpitää verkkosivustoa ja sillä on tilit Facebookissa, YouTubessa, Telegramissa ja X:ssä, jotka levittävät aktiivisesti Ukrainaan liittyvää disinformaatiota ja edistävät Kreml-mielistä valheellista narratiivia Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaa vastaan. Viktor Medvedtšuk rahoittaa ja johtaa salaa Voice of Europea liittolaisensa Artem Martševskyin kautta. Voice of Europe on keskeinen väline, jolla levitetään keskitettyä disinformaatiota ja harhauttavaa narratiivia, jonka tavoitteena on heikentää Ukrainan uskottavuutta ja julkista kuvaa sekä sen pyrkimyksiä puolustautua Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Lisäksi Voice of Europea on käytetty välineenä rahoituksen kanavoinnissa propagandistien palkkioihin ja vaikutusverkoston rakentamisessa yhteyksien luomiseksi Medvedtšukin ja hänen liittolaistensa sekä Euroopan poliittisten puolueiden edustajien välillä. Voice of Europe tukee näin ollen aineellisesti ja taloudellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
27.5.2024 |
|
427. |
LLC Vostochnaya Stevedoring Company alias VSC alias VSK (Общество с ограниченной ответственностью ”восточная стивидорная компания” alias ООО ”ВСК”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Primorjen aluepiiri, Nahodka, Vnutriportovaja-katu, 14a Yhteisötyyppi: Osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Nahodka, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 2508064833 Päätoimipaikka: Nahodka, Venäjän federaatio |
LLC Vostochnaya Stevedoring Company harjoittaa konttikuljetustoimintaa Vostotšnyin satamassa Primorjen aluepiirissä Venäjällä. Korean demokraattinen kansantasavalta (Pohjois-Korea) on lähettänyt konteissa aseita ja ampumatarvikkeita Venäjän Kaukoidän satamiin, myös Vostotšnyin satamaan. Venäjä käyttää Korean demokraattisesta kansantasavallasta lähetettyjä aseita ja ampumatarvikkeita hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. LLC Vostchnaya Stevedoring Company on Vostotšnyin sataman konttikuljetustoimintaa harjoittava yhtiö ja antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
428. |
LLC R-STROY (ООО ”Р-СТРОЙ”) |
Osoite: Venäjän federaatio, 121357, Moskova, Vereiskaja-katu 29, rakennus 33, 2. kerros, huone 23 Puhelin: + 79495530001 Sähköposti: info@ooorstroy.ruYhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.5.2022 Rekisteröintinumero: 1227700284470 |
LLC R-Stroy on rakennusyhtiö, joka vastaa Mariupolin asuinalueiden jälleenrakennuksesta Venäjän federaation hallituksen myöntämien sopimusten edullisten ehtojen puitteissa. Se toimii Ukrainan miehitetyillä alueilla ilman Ukrainan viranomaisten lupaa. Sen vuoksi LLC R-Stroy tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
429. |
Joint Stock Company ”United Instrument Manufacturing Corporation” alias JSC ”OPK”; JSC UIMC (Акционерное Общество ”Объединенная Приборостроительная Корпорация”; alias АО ”ОПК”) |
Osoite: 121357, Venäjän federaatio, Moskova, Vereyskaya st., 29 building 141 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 26.3.2014 Rekisteröintinumero: 1147746324340 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7704859803 KPP-numero: 773101001 Puhelin: +7 (495) 357-09-04 Sähköposti: a.lee@opkrt.ru, e.arinina@opkrt.ru, e.sharova@oboronprom.ru, glavbux-olga@mail.ru, n.koritskaya@opkrt.ru |
JSC United Instrument Manufacturing Corporation (JSC OPK) on venäläinen valtionyhtiö. Se on erikoistunut rahastoyhtiö, jonka puitteissa yhdistyvät Venäjän radioelektroniikkateollisuuden tieteelliset ja tuotantorakenteet. Yritys on lähellä eräitä venäläisiä puolustusteollisuuden yrityksiä (JSC Ruselectronics, JSC NPP Istok ja JSC Concern Sozvezdie), jotka valmistavat tarvikkeita, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, ja hallinnoi niitä. Sen vuoksi JSC OPK antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
430. |
Joint Stock Company ”Scientific and Technical Center ”ATLAS”” alias JSC ”STC ”Atlas”” (Акционерное Общество ”Научно-Технический Центр ”АТЛАС”” alias АО ”НТЦ ”Атлас””) |
Osoite: Venäjän federaatio, 127018, Moskova, 38 Obraztsova St Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 7.9.2020 Rekisteröintinumero: 1207700325590 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://www.stcnet.ru/ Puhelin: +7(495)689–41–42 Faksi: +7(495) 689–23–52 Sähköposti: atlas@stcnet.ru Verotunnistenumero: 9715389053 KPP-numero: 771501001 |
JSC Scientific and Technical Center ”Atlas” (JSC STC Atlas)) on venäläinen yhtiö, joka tutkii, kehittää ja valmistaa puolustusalalla käytettäviä suojattuja tieto- ja viestintälaitteita ja -infrastruktuuria. JSC STC Atlasilla on luvat, joiden ansiosta se voi kehittää ja valmistaa puolustustarvikkeita. JSC STC Atlas tuottaa matkapuhelimia, jotka pystyvät suojaamaan ja salaamaan viestejä, ja näin varmistaa turvallisen tiedonsiirron Venäjän viranomaisten välillä. Kyseisillä mobiililaitteilla on Venäjän tiedustelupalvelujen (SVR ja FSB) myöntämä lupa. Venäjän puolustusministeriö on ostanut huomattavan määrän JSC STC Atlasin suunnittelemia ja valmistamia M-633S-matkapuhelimia, joissa on suojatut viestintäominaisuudet. Lisäksi JSC STC Atlasin asiakkaisiin kuuluvat tiedustelupalvelut FSB ja SVR. JSC STC Atlasin toiminta ja tarvikkeet parantavat Venäjän instituutioiden ja sotilaspalvelujen operatiivisia valmiuksia ja tietoturvaa. JSC STC Atlas sai 4. toukokuuta 2022 Venäjän federaation presidentiltä Vladimir Putinilta tunnustuksen sen toiminnasta ja panoksesta maan puolustusalalla. Sen vuoksi JSC STC Atlas antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
431. |
Joint-Stock Company ”Research and Production Enterprise ”Istok” Named After A.I. Shokin” alias NPP Istok alias JSC ”NPP ”Istok” named after Shokin” alias Public Joint Stock Company Research & Production Corporation Istok Named After AI Shokin |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 31.12.2013 Rekisteröintinumero: 1135050007400 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5050108496 |
JSC ”Research and Production Enterprise ”Istok” Named After A.I. Shokin” (JSC NPP Istok) on venäläinen merkittävä avaruus- ja sotilaskäyttöön tarkoitettujen elektronisten komponenttien valmistaja. Yhtiön kehittämiä tuotteita (mikroaaltolaitteita) ja teknologioita (IIoT.Istok-digialusta) käytetään sotilastarkoituksiin. Vuonna 2022 JSC NPP Istok nykyaikaistettiin ja laajennettiin puolustusteollisuuden kehittämistä koskevan valtiollisen ohjelman avulla. Sen vuoksi JSC NPP Istok antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
|
alias JSC ”Scientific and Production Enterprise ”Istok” named after A.I. Shokin” (Акционерное Общество ”Научно-Производственное Предприятие ”Исток” имени А.И. Шокина” alias АО ”НПП ”Исток” им. Шокина” alias НПП ”Исток”) |
|
|
|
|
432. |
Joint-Stock Company ”103 Armoured Repair Plant” (Aкционерное общество ”103 Бронетанковый ремонтный завод”) |
Osoite: Venäjän federaatio, Tšitan alue, Tšitan piiri, Atamanovkan kylä, Zavodskaja-katu, 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 672530, Taka-Baikalian aluepiiri, Tšitan alue, Atamanovkan kunta 1, Atamanovka, Zavodskaja-katu, 1 Rekisteröintipäivä: 11.6.2009 Verotunnistenumero: 7524015624 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC 103 Armoured Repair Plant on erikoistunut pääasiassa panssarivaunujen ja panssariajoneuvojen korjaukseen ja huoltoon. Se on Venäjän Kaukoidän suurin panssariajoneuvojen korjaamiseen ja nykyaikaistamiseen keskittyvä yhtiö, joka sijaitsee Atamanovkan kylässä Taka-Baikalian aluepiirissä. Yhtiö sai valtiollisen määräyksen korjata ja nykyaikaistaa 800 panssarivaunua seuraavien kolmen vuoden aikana. Hallituksen virkamiehet ovat ylistäneet tehtaan työtä varastosta poistettujen T-62-panssarivaunujen valmistelemiseksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa varten. Sen vuoksi JSC 103 Armoured Repair Plant antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
433. |
Nizhny Novgorod Joint Stock Company ”Hydromash” named after V.I. Luzyanin alias JSC Hydromash; NJSC Hydromash; Nyzhehorodske aktsionerne tovarystvo ”Hidromash” imeni V.I. Luzianina (Нижегородское Акционерное Общество ”Гидромаш” имени В.И. Лузянина; alias НАО ”Гидромаш”) |
Osoite: 603022, Venäjän federaatio, Nižni Novgorodin alue, Nižni Novgorod, Gagarin Ave., 22 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 2.7.1990 (perustamispäivämäärä 30.7.2002) Rekisteröintinumero: 1025203720189 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5262008630 Sähköposti: info@hydromash.ru Puhelin: +7 (831) 278-84-99 Verkkosivusto: www.hydromash.ru |
Nizhny Novgorod JSC ”Hydromash” named after V.I. Luzyanin (JSC Hydromash) on johtava venäläinen yritys kaikentyyppisten ilma-alusten laskutelineiden, hydraulisten sylinterien ja hydraulisten yksiköiden kehittämisessä, valmistuksessa ja testauksessa. Yritys on mukana lähes kaikissa (sekä siviili- että sotilasalan) ilma-alusten rakennushankkeissa kotimaassaan. JSC Hydromash täyttää Venäjän valtion puolustusmääräykset, ja Venäjän federaation asevoimat käyttää sen tuotteita (runkoa ja muita hydraulisia yksiköitä). Sen vuoksi JSC Hydromash antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
434. |
Federal State Budgetary Scientific Institution ””Federal Research Center Institute of Applied Physics” A.V. Gaponov-Grekhova of the Russian Academy of Sciences” alias IAP RAS alias A.V. Gaponov-Grekhov Institute of Applied Physics of the Russian Academy of Sciences |
Osoite: 603950, Venäjän federaatio, Nižni Novgorodin alue, Nižni Novgorod, Uljanova-katu, 46 Yhteisötyyppi: Liittovaltion rahoittama tieteellinen laitos Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.4.1993 (perustamispäivämäärä 11.9.2002) Rekisteröintinumero: 1025203020193 |
””Federal Research Centre Institute of Applied Physics” A.V. Gaponov-Grekhova of the Russian Academy of Sciences (IAP RAS) on valtion laitos, jonka tieteellisen tutkimuksen pääaloja ovat suurtehoelektroniikka, plasmaelektrodynamiikka, laserfysiikka ja ei-lineaarinen optiikka ja kvanttijärjestelmät. IAP RAS on Venäjän valtion rahoittama, ja sen keksintöjä käytetään täsmämateriaalin käsittelyssä, tuotantoprosessien valvonnassa sekä sotilas- ja teknisissä tehtävissä. Lisäksi IAP RAS:llä on lisenssejä aseiden ja puolustustarvikkeiden huoltoon ja kehittämiseen. Sen vuoksi IAP RAS antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
|
alias Federal Research Center Institute of Applied Physics of the Russian Academy of Sciences (Федеральное Государственное Бюджетное Научное Учреждение ”Федеральный Исследовательский Центр Институт Прикладной Физики им. А.В. Гапонова-Грехова Российской Академии Наук”; alias ФИЦ ИПФ РАН) |
Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5260003387 Verkkosivusto: https://www.ipfran.ru/ Sähköposti: dir@ipfran.ru Puhelin: + 7 (831) 436 62 02, + 7 (831) 416 06 16 |
|
|
|
435. |
Federal State Budgetary Educational Institution International Children’s Centre ”Artek” (Международный детский центр ”Артeк”) |
Osoite: Leningradskaja-katu, rakennus 41, Hurzuf, Jalta, Krim, Ukraina ►C25 Puhelin: +7 800 600 20 85 ◄ Verkkosivusto: https://artek.org/Sähköposti: center@artek.orgRekisteröintipaikka: Leningradskaja-katu, rakennus 41, Hurzuf, Jalta, Krim, Ukraina Rekisteröintipäivä: 15.8.2014 Rekisteröintinumero: 9103003070 Päätoimipaikka: Krim, Ukraina |
Federal State Budgetary Educational Institution ”International Children’s Centre ”Artek” on ollut Venäjän opetusministeriön määräysvallassa vuonna 2014 tapahtuneesta Krimin ja Sevastopolin laittomasta liittämisestä lähtien. Venäjän Ukrainaa vastaan vuonna 2022 käynnistämän hyökkäyssodan alusta alkaen se on järjestänyt leirejä Ukrainasta, myös Hersonin, Donetskin, Luhanskin ja Zaporižžjan miehitetyiltä alueilta, tuleville lapsille. Kyseisillä leireillä lapset valmistavat tukimateriaalia sotaan osallistuville venäläisille sotilaille. Joissakin tapauksissa ukrainalaiset lapset eivät ole saaneet palata kotiinsa, ja heitä on kehotettu osoittamaan tukeaan Venäjälle. Sen vuoksi Federal State Budgetary Educational Institution International Children’s Center ”Artek” tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
436. |
Federal State Unitary Enterprise ”Novorossiya Railways” (ФГУП ”Железные дороги Новороссии”) |
Osoite: Artema-katu 68, Donetsk, 283001, Ukraina Puhelin: (+7856) 319 56 31 Verkkosivusto: https://gd-n.ru/Sähköposti: press_gdn@mail.ru Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtio-omisteinen unitaariyritys Rekisteröintipaikka: Donetsk, Ukraina Rekisteröintipäivä: 8.6.2023 Rekisteröintinumero: 1239300005988 Päätoimipaikka: Ukraina |
Venäjän federaation valtio-omisteinen unitaariyritys Novorossiya Railways perustettiin 29. toukokuuta 2023 annetulla Venäjän federaation hallituksen asetuksella. Sen tehtävänä on yhdistää rautatiet Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueilla, jotka eivät ole Ukrainan hallituksen hallinnassa, ja siirtää ne Venäjän viranomaisten hallintaan. Novorossiya Railwaysiä rahoitetaan Venäjän federaation talousarviosta. Sen tarkoituksena on luoda vaihtoehtoisia liikenneyhteyksiä, joita voidaan käyttää muun muassa puolustustarvikkeiden kuljettamiseen, jotta näitä tarvikkeita voidaan käyttää Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Novorossiya Railways tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
437. |
OJSC Ural Airlines (Уральские Авиалинии) |
Osoite: Utrennij-kuja, 1G, 620025, Jekaterinburg, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: lentoyhtiö / avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Jekaterinburg, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.12.1993 Rekisteröintinumero: 6608003013, 668501001 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Ural Airlines on venäläinen siviililentoyhtiö. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan alusta lähtien Ural Airlines on antanut logistista tukea erityisesti kuljettamalla liikekannallepanon yhteydessä sotilashenkilöstöä sota-alueelle. Tässä ominaisuudessa Ural Airlines on myös ottanut käyttöön erityisen lipunmyyntijärjestelmän Venäjän puolustusministeriön kanssa. Sen vuoksi Ural Airlines antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
438. |
Volga Dnepr Group alias Volga Dnepr Moscow (Группа компаний ”Волга Днепр”, alias ”Волга Днепр Москва”) |
Osoite: Osoite: Venäjän federaatio, 41411, Moskova, Sh. Mezhdunarodnoye, 28B, Bldg. 3 Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.1.2016 Verotunnistenumero: 7704223366 KPP-numero: 774301001 OGRN-numero: 1027700590521 |
Volga Dnepr Group on yksi johtavista venäläisistä lentoliikenteen harjoittajien holdingyhtiöistä. Se on erikoistunut raskaan rahdin kuljetukseen kotimaisten ja kansainvälisten tilaus- ja reittilentojen kautta. Volga Dnepr Groupilla on Venäjän Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan alusta lähtien ollut keskeinen rooli Venäjän sotilasteollisen kompleksin huollossa ja lentoliikennepalvelujen tarjoamisessa Venäjän sotilaallisiin tarkoituksiin. Volga Dnepr Group on myös Volga Dnepr Airlines LLC -yhtiön emoyhtiö. Volga Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124 -konetyypin lentokonetta, viisi Boeing 747-8F -konetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -konetta. Volga Dnepr Airlines LLC on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja tarjoaa kuljetuspalveluja Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävillä aloilla tuomalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita, jotka ovat merkityksellisiä Venäjälle sen Ukrainaan kohdistamassa hyökkäyssodassa. Volga Dnepr Groupilla on ollut keskeinen rooli Venäjän federaation tukemisessa, ja tästä syystä se on saanut tukia Venäjän hallitukselta. |
24.6.2024 |
|
439. |
Volga Dnepr Airlines LLC (ООО ”Авиакомпания ”Волга-Днепр””) |
Osoite: 432064, Venäjän federaatio, Uljanovskin alue, Uljanovsk, Karbyševa-katu, 14 Rekisteröintinumero: 1077328004841 |
Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiö on osa Volga Dnepr Groupia, joka on rahti- ja tilauslentoihin erikoistuneiden venäläisten yritysten johtava ryhmä. Volga Dnepr Groupin kalustoon kuuluu 12 Antonov An-124-tyyppistä lentokonetta, viisi Boeing 747-8F-lentokonetta ja viisi IL-76TD-90VD (IV) -lentokonetta. Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiö on merkittävä lentoliikenteen harjoittaja ja toimii Venäjän hallitukselle strategisesti merkittävällä alalla kuljettamalla kolmansista maista elektroniikkaa, tietotekniikkaa ja viestintälaitteita käytettäviksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Näin Venäjä voi kiertää voimassa olevia pakotteita. Volga Dnepr Airlines LLC-yhtiö on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
440. |
Public Joint-Stock Company ”Chelyabinsk Forge and Press Plant” alias PJSC ”CHKPZ” (Публичное Акционерное Общество ”Челябинский Кузнечно-Прессовый Завод” alias ПАО ”ЧКПЗ”) |
Osoite: 454012, Venäjän federaatio, Tšeljabinskin alue, Tšeljabinsk, Gorelova-katu, 12 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 10.11.1993 (perustamispäivämäärä 12.9.2002) Rekisteröintinumero: 1027402696023 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7449006184 Sähköposti: com@chkpz.ru Puhelin: + 7 (351) 259 70 16 Verkkosivusto: https://www.chkpz.ru/ |
PJSC ”Chelyabinsk Forge and Press Plant” (PJSC CHKPZ) on yksi koneenrakennusteollisuuden sekä takomoalan johtavista venäläisistä yrityksistä. PJSC CHKPZ toimii talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaatiolle. Vuonna 2012 PJSC CHKPZ liittyi Tšeljabinskin alueen sotilasteollisen kompleksin yritysten liittoon (Association of Enterprises of the Military-Industrial Complex). Yhtiö valmistaa valtion puolustusmääräyksen nojalla kuoria tykistöammuksia varten, joita on tarkoitus käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. PJSC CHKPZ antaa näin ollen aineellista ja rahoitustukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi PJSC CHKPZ on lähellä Valeri Karlovitš Gartungia. |
24.6.2024 |
|
441. |
PV Bridge (ООО ПВ Бридж) |
Osoite:Venäjän federaatio, 105082, Moskova, Rubtsovskaja-rantakatu, 3 p. 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 105082, Moskova, Rubtsovskaja-rantakatu, 3 p. 1 Rekisteröintipäivä: 29.4.2011 Rekisterinumero (OGRN): 1117746345166 Päätoimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio |
PV Bridge on Venäjälle sijoittautunut rahdinkuljetusyritys. Se osallistuu unionin rajoittavien toimenpiteiden soveltamisalaan kuuluvien tavaroiden rinnakkaistuontiin Venäjälle. PV Bridge osallistuu aktiivisesti pakotteiden kiertämiseen toimimalla keskeisenä välittäjänä sekä rahoitustoimissa että kiellettyjen unionitavaroiden toimittamisessa Venäjälle kolmansien maiden kanssa solmimansa kumppanuuden kautta. PV Bridge rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
24.6.2024 |
|
442. |
LLC TC ”Fly Bridge” alias Limited Liability Company Technology Company ”Fly Bridge” (OOO ТК Флай-Бридж alias Общество с Ограниченной Ответственностью Технологическая Компания ”Флай Бридж”) |
Osoite: 141707, Venäjän federaatio, Moskovan alue, Dolgoprudnyi, Patsaeva-katu, 7 rakennus 1, toimisto 28/1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.6.2010 Rekisteröintinumero: 1105047006954 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5008054416 |
LLC TC ”Fly Bridge” -yhtiö tuo elektroniikkaa. Yhtiöllä on vakiintunut logistiikkajärjestelmä, jonka ansiosta se voi toimittaa pakotteiden alaisia tavaroita (mikrosiruja) ulkomailta Venäjän sotilasteolliselle kompleksille, joka valmistaa tarvikkeita käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Koska länsi on asettanut pakotteita, Venäjän hallitus on antanut merkittävää tukea kaikille venäläisille yrityksille, jotka toimivat mikroelektroniikkateollisuudessa eli Venäjän sotaponnisteluille strategisesti tärkeällä alalla. Sen vuoksi LLC TC Fly Bridge antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi LLC TC Fly Bridge rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
24.6.2024 |
|
443. |
”Engineering Center of Innovative Technologies” alias LLC ”Center of Innovative Technologies and Engineering” alias ”Engineering Center for Innovative Technologies” alias LLC ”CITI”; alias ”ECITECH” (ООО ”Центр Инновационных Технологий и Инжиниринга”; alias ”Инженерный Центр Инновационных Технологий” alias ООО ”ЦИТИ”) |
Osoite: 141190, Venäjän federaatio, Frjazino, Zavodskoin poikkikatu, 2, toimitila 632 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 26.9.2016 Rekisteröintinumero: 1165050054949 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5050127869 Verkkosivusto: www.ecitech.ru Sähköposti: info@ecitech.ru Puhelin: + 7 499 390 19 63 |
”Engineering Center of Innovative Technologies” on erikoistunut radioelektroniikkaan ja tuottaa uusia integroituja teknologisia linjoja ja elektronisia komponentteja. Se on osa vakiintunutta logistiikkajärjestelmää, joka toimittaa pakotteiden alaisia tavaroita (mikrosiruja) ulkomailta Venäjän sotilasteollisen kompleksin yrityksille, jotka valmistavat tarvikkeita käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Koska länsi on asettanut pakotteita, Venäjän hallitus on antanut merkittävää tukea kaikille venäläisille yrityksille, jotka toimivat mikroelektroniikkateollisuudessa eli Venäjän sotaponnisteluille strategisesti tärkeällä alalla. Sen vuoksi Engineering Center of Innovative Technologies antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Engineering Center of Innovative Technologies on sen tytäryhtiönä lähellä elektroniikkaa tuovaa LLC TC Fly Bridgeä. |
24.6.2024 |
|
444. |
Ahmat Kadyrov -säätiö alias Kadyrov -säätiö alias AKF alias Venäjän sankarin Ahmat Kadyrovin mukaan nimetty alueellinen julkinen säätiö |
Osoite: Tšetšenian tasavalta, Gudermes, Kommunistitšeskaja-katu 9 Rekisteröintipäivä: 17.9.2004 Verotunnistenumero: 2005504830 Verotunnistenumeron täydennysosa (KPP-numero): 200501001 |
Ahmat Kadyrov-säätiö toteuttaa ukrainalaisille lapsille ja teineille suunnattuja uudelleenkoulutusohjelmia, joissa he joutuvat militaristiseen koulutukseen pyrkimyksenä vieraannuttaa heidät kotimaastaan ja sukulaisistaan. Lisäksi Ahmat Kadyrov-säätiö tarjoaa taloudellisia kannustimia Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuneiden tšetšenialaisten taistelijoiden perheille uusien vapaaehtoisten houkuttelemiseksi ja jo taistelevien motivoimiseksi. Ahmat Kadyrov-säätiö on hyökkäyssodan alusta lähtien toimittanut elintarvikkeita ja teknisiä laitteita venäläisille ja separatistisille taistelijoille Ukrainassa. Sen vuoksi Ahmat Kadyrov-säätiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Ahmat Kadyrov-säätiö harjoittaa liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbasin alueella. Se on myös lähellä Ramzan Ahmadovitš Kadyrovia ja Aimani Nesijevna Kadyrovaa. |
24.6.2024 |
|
445. |
Belarusian Republican Youth Union (venäjäksi: Белорусский республиканский союз молодёжи valkovenäjäksi: Беларускі рэспубліканскі саюз моладзі) |
Osoite: 40-79 Karl Marx street, Minsk, Valko-Venäjä, 220030 Yhteisötyyppi: valtiosta riippumaton järjestö Puhelin: 8 (017) 371 04 64 Verkkosivusto: http://www.brsm.by/ru Sähköposti: okrckbrsm@gmail.com Verotunnistenumero: 102275857 |
Valko-Venäjän tasavaltalainen nuorisoliitto (Belarusian Republican Youth Union) on Valko-Venäjällä toimiva kansalaisjärjestö ja yksi tärkeimmistä toimijoista ukrainalaisten lasten laittomissa karkottamisissa Ukrainan miehitetyiltä alueilta Valko-Venäjälle. Valko-Venäjän tasavaltalainen nuorisoliitto on osallistunut lasten uudelleenkoulutukseen ja poliittiseen indoktrinaatioon sekä käytännön koordinointiin, kuten lasten majoittamiseen Valko-Venäjällä. Sen vuoksi Valko-Venäjän tasavaltalainen nuorisoliitto tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
446. |
Limited Liability Company ”Inkotech” alias LLC ”Incotech” (Общество с ограниченной Ответственностью ”Инкотех” alias ООО ”Инкотех”) |
Osoite: 194100, Venäjän federaatio, Pietari, Vyborgskaja-rantakatu, 55 k 3 kirjain a, toimitilat 5-n Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.2.2016 Rekisteröintinumero: 1167847076825 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7811285656 Verkkosivusto: www.inkotech.ru Puhelin: 8 (812) 779 18 88 Sähköposti: contact@inkotech.ru |
LLC Inkotech on venäläinen toimittaja, joka tarjoaa monenlaisia maahantuotuja elektronisia komponentteja ja painettuja piirilevyjä. Yhtiö tuo ulkomailta puolijohteiden ja mikroaaltokomponenttien kaltaisia tuotteita Venäjän sotilasteollisen kompleksin suurimmille yrityksille, jotka valmistavat tarvikkeita käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi LLC Inkotech antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
447. |
Limited Liability Company ”IQ Components” alias LLC ”IQ Components” alias LLC ”I Q Components” alias ”Ai Kyu Komponents” (Общество с Ограниченной Ответственностью ”Ай Кью Компонентс” alias ООО ”Ай Кью Компонентс”) |
Osoite: 192102, Venäjän federaatio, Pietari, Salova-katu, 45, rappu Я (Ja), toimitila 1N huone 35 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.3.2019 Rekisteröintinumero: 1197847052963 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7816691806 Verkkosivusto: https://iqcomponents.ru/ Puhelin: 8 (812) 779 18 18 Sähköposti: contact@iqcomponents.ru |
LLC IQ Components on elektronisten komponenttien venäläinen tuoja. Yhtiö tuo ulkomailta puolijohteiden ja mikroaaltokomponenttien kaltaisia tuotteita Venäjän sotilasteollisen kompleksin suurimmille yrityksille, jotka valmistavat tarvikkeita käytettäväksi Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi LLC IQ Components antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi LLC IQ Components on lähellä LLC ”Inkotechiä”. |
24.6.2024 |
|
448. |
JSC ”Aeroelektromash” alias JSC ”Aeroelectromach” (АО ”Аэроэлектромаш” |
Osoite: 127015 Moscow, Bolshaya Novodmitrovskaya str. 12, Russian Federation Yhteisötyyppi: Osakeyhtiö Puhelin: + 7 (495) 980-65-00 Sähköposti: info@aeroem.ru Verkkosivusto: https://www.aeroem.ru/ |
JSC Aeroelektromash on yritys, jolla on vuosien mittainen kokemus sähkölaitteiden suunnittelusta ilmailua ja avaruusteknologiaa varten. Se kehittää, valmistaa ja korjaa kotimaan ilmailussa käytettäviä sähkölaitteita ja automaattisia valvontajärjestelmiä. JSC Aeroelektromashin suunnittelutoimisto on sisäisessä kehitystyössään keskittynyt tehontuottojärjestelmiin ja niiden ilma-aluksissa käytettäviin yksiköihin, kuten generaattoreihin ja monenlaisiin sähkökäyttöisiin kytkin- ja valvontalaitteisiin, mukaan lukien nosto- ja kuljetustarvikkeet. Yrityksen pää- ja sivutoimialoihin kuuluvat sähkömoottorien, generaattorien ja muuntajien tuotanto korjausta lukuun ottamatta; ydinlaitosten ja niiden komponenttien, myös ajoneuvojen, tuotanto; aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotanto; muiden sähkölaitteiden valmistus; ilma- ja avaruusalusten osien ja tarvikkeiden tuotanto. |
24.6.2024 |
|
|
|
|
Tiettyjä JSC Aeroelektromashin tuottamia osia käytetään helikoptereissa, kuten malleissa Mi-26, Mi-28, Mi-28N ja Ka-52, jotka ovat aktiivikäytössä Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC Aeroelektromash on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
449. |
JSC Concern Avtomatika (АО ”Концерн ”Автоматика”) |
Osoite: Botanicheskaya st. 25, Moscow 127106, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7(495) 250 33 33 Faksi: + 7(495) 619 33 04 Sähköposti: mail@ao-avtomatika.ru Verkkosivusto: https://www.ao-avtomatika.ru |
JSC Concern Avtomatika on venäläinen sotateollinen yritys, joka kehittää ja valmistaa muiden tuotteiden ohella miehittämättömien ilma-alusten torjuntajärjestelmiä. JSC Concern Avtomatika toimittaa Venäjän asevoimille siirrettävää Pishchal-PRO-käsiasetta miehittämättömien ilma-alusten torjuntaa varten. Kyseistä asetta käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi JSC Concern Avtomatika tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
450. |
JSC Bryansk Electromechanical Plant (Брянский электромеханический завод alias АО БЭМЗ) |
Osoite: Vokzalnaya street 136, 241017 Bryansk, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: (4832)53-01-01 Faksi: (4832)53-08-01 Sähköposti: mail@aobemz.ru Verkkosivusto: http://aobemz.ru/ |
Osakeyhtiö Bryansk Electromechanical Plant on venäläinen sotateollisuusalan yritys. Se valmistaa Krasuha-järjestelmää, joka on liikuteltava, maalaitteisiin perustuva elektronisen sodankäynnin järjestelmä. Venäjän federaation asevoimat käyttävät Krasuha-järjestelmää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Bryansk Electromechanical Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
451. |
OJSC Barnaultransmash (Барнаульский завод транспортного машиностроения) |
Osoite: Russian Federation, 656037, Barnaul, Kalinina Ave. 28 Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Puhelin: + 7 (3852) 39-80-00 Sähköposti: SecrBTM@barnaultransmash.ru Verkkosivusto: http://www.barnaultransmash.ru/ |
Avoin osakeyhtiö Barnaultransmash on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka valmistaa dieselmoottoreita sotilasajoneuvoihin ja toimii Venäjän asevoimien toimittajana. Yritys suunnitteli UTD-29-dieselmoottorin ja tuottaa sitä. Sitä käytetään käyttövoimajärjestelmänä pääasiassa jalkaväen BMP-3-taisteluajoneuvoissa. Kyseiset ajoneuvot ovat jalkaväen tärkeimpiä taisteluajoneuvoja Venäjän armeijassa, ja niillä on ollut keskeinen rooli Ukrainaan tehdyssä hyökkäyksessä. Niitä käytetään rintamalla jokaisessa taistelutoimessa. Sen vuoksi Barnaultransmash tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
452. |
JSC ”Central Research Institute of Precision Engineering” alias TsNIITochMash (АО ”Центральный научно-исследовательский институт точного машиностроения” alias ЦНИИТОЧМАШ) |
Osoite: Russian Federation, 142181, Moscow region, Podolsk city, Zavodskaya str. (Klimovsk mkr.), building 2, block 707, office 66 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7 (495) 996-59-09, +7 495 249-49-99 ►C25 Faksi: + 7 (495) 996-59-10 ◄ Sähköposti: info@cniitm.ru, 223ctm@gmail.com, ctm76@rambler.ru, tsniitochmash@podolsk.ru |
Osakeyhtiö ”Central Research Institute of Precision Engineering” (JSC TsNIITochMash) on osa valtiollista Rostec-yhtiötä ja tunnettu tieteellisestä ja teknisestä toiminnastaan aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämisessä ja tuotannossa Venäjän asevoimien eri haaroja varten. JSC TsNIITochMashin johdolla on kehitetty yli 150 pienaseiden, tykkien, panssarintorjunta-aseiden, teknisten taisteluvälineiden ja ammusten erityyppistä mallia ja järjestelmää, viety niitä sarjatuotantoon ja siirretty Venäjän armeijan, maahanlaskujoukkojen, ilmavoimien, laivaston ja lainvalvontaviranomaisten erikoisjoukkojen aseistukseen ja toimituksiin. Epätavallisimpia aseita, joita tiedetään kehitetyn JSC TsNIITochMashin johdolla, ovat vedenalaiset aseet (4,5 mm:n SPS-patruuna ja vedenalainen SPP-1-pistooli, 5,66 mm:n MPS-patruuna ja vedenalainen APS-kivääri), hiljaiset aseet (PSS-SP4-pistoolijärjestelmä), aseet terrorismintorjuntajoukkojen varustamiseksi (puoliautomaattinen SR1M-pistooli, jossa on SP10-patruuna /”Gjurza”/, SR-2-konepistooli ja kooltaan pienempi SR-3 /”Vikhr”/ rynnäkkökivääri) ja toisen sukupolven ”Ratnik” -taisteluasut. |
24.6.2024 |
|
|
|
Verkkosivusto: www.cniitm.ru VK: https://vk.com/official_cniitm Facebook: https://www.facebook.com/profile.php?id=100063824414668 |
JSC TsNIITochMashiin kuuluu tutkimus-, suunnittelu- ja tuotantoyksiköitä sekä teollisia testauslaitoksia. Sen vuoksi JSC TsNIITochMash on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy niistä. |
|
|
453. |
JSC ”Ulyanovsk Instrument Design Bureau” alias UKBP (АО ”Ульяновское конструкторское бюро приборостроения” alias УКБП) |
Osoite: 432071, Russian Federation, Ulyanovsk region, Ulyanovsk city, Krymova Str. 10 ”A” Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7 (8422) 31-42-69 Faksi: + 7 (8422) 41-33-84 Sähköposti: inbox@ukbp.ru Verkkosivusto: http://www.ukbp.ru/ |
Osakeyhtiö Ulyanovsk Instrument Design Bureau (JSC UKBP) on Venäjän johtava ilma-aluksia ja helikoptereita varten tarkoitettujen ilma-alusten elektroniikkalaitteiden, sekä vesivoimaa, autonosia ja lääkinnällisiä laitteita varten tarkoitettujen automaattiohjausjärjestelmien kehittäjä ja valmistaja. Yritys on perustettu 1. syyskuuta 1941. JSC UKBP on kehittänyt ainutlaatuisen navigointilaitteen ”Doppler velocity component meter” tai ”DISS”, joka on monimutkainen ilmailussa käytettävä radiotekninen laite, joka ilmoittaa lentäjälle reaaliaikaisesti kaikissa sääoloissa nopeuden ja liikevektorin suhteessa maanpintaan. DISS-laitetta testattiin vuonna 2018 MI-8-helikopterissa. Laitteen sarjatuotanto alkoi syyskuussa 2020. JSC UKBP voitti kansallisen ”Priority-2017”-palkinnon BNFI-1-navigointitietoyksikön kehittämisestä Mi-8:lle. BFNI-1 tarjoaa lentäjille kattavaa tietoa säätilanteesta, maastosta ja maassa olevista keinotekoisista kohteista. |
24.6.2024 |
|
|
|
|
JSC UKBP sai vuonna 2020 sopimuksen uuden näyttöpäätejärjestelmän toimittamiseksi uudistettuun strategiseen Tu-160M-pommikoneeseen. Venäjän armeija on käyttänyt sekä Mi-8-helikoptereita että strategisia Tu-160-pommikoneita Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa. JSC UKBP:n laitteet on asennettu Venäjän federaation presidentin Vladimir Putinin ja Venäjän hallituksen käyttämiin lentokoneisiin ja helikoptereihin sekä Venäjän federaation ja ulkomaiden lentoyhtiöiden kalustoon. Sen vuoksi JSC UKBP on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy niistä. |
|
|
454. |
JSC Armour Repair Plant No. 144 alias JSC 144 BTRZ (АО ”144 БТРЗ”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 620024, Jekaterinburg, ulitsa Simkaya, d. 2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 18.5.2009 Verotunnistenumero: 6674331056 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1096674009332 |
JSC Armour Repair Plant No. 144 on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka tuottaa Venäjän asevoimien käyttämiä panssaroituja ajoneuvoja. Sen vuoksi JSC Armour Repair Plant no. JSC Armour Repair Plant No. 144 antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
455. |
JSC Armour Repair Plant No. 560 alias JSC 560 BTRZ (АО ”560 БТРЗ”) |
Rekisteröintipaikka: 676811 Amurskajan alue, Belogorskin piiri, Vozžajevka, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.5.2009 Verorekisterinumero: 2811005250 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1092804000255 |
JSC Armour Repair Plant No. 560 on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka tuottaa Venäjän asevoimien käyttämiä panssaroituja ajoneuvoja. Sen vuoksi JSC Armour Repair Plant no. JSC Armour Repair Plant No. 560 antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.6.2024 |
|
456. |
Burovaya Kompaniya Evraziya LLC alias Burovaya Kompaniya Eurasia alias BKE LLC (ООО Буровая Компания Евразия alias ООО БКЭ) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio 123298, Moskova, ulitsa Narodnogo Opolcheniya, d. 40, k. 2 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 25.11.2002 Verotunnistenumero: 8608049090 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1028601443034 |
Burovaya Kompaniya Evraziya LLC on yksi johtavista yrityksistä Venäjän energia-alalla. Burovaya Kompaniya Evraziya LLC on yhtenä Venäjän suurimmista porausyhtiöistä merkittävä toimija Venäjän energia-alan kehittämisessä. Burovaya Kompaniya Evraziya LLC toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
457. |
Siberian Service Company JSC alias AO Sibirskaya Servisnaya Kompany alias AO ”SSK” (АО Сибирская Сервисная Компания alias АО ”ССК”) |
Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, 125284, Moskova, Leningradskiy Prospekt, d. 31a, str. 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 20.12.2002 Verotunnistenumero: 0814118403 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1028601792878 |
Siberian Service Company JSC on yksi johtavista yrityksistä Venäjän energia-alalla. Siberian Service Companylla on suuri markkinaosuus öljynporauspalveluista, ja se on merkittävä toimija Venäjän energia-alan kehittämisessä. Siberian Service Company JSC toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
14.6.2024 |
|
458. |
Neftegazpromstroy LLC alias NGPS LLC (ООО Нефтегазпромстрой alias ООО НГПС) |
Rekisteröintipaikka: 630004, Ulitsa Lenina d. 52, Novosibirsk, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 27.4.2015 Verotunnistenumero: 5407223338 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1155476047176 |
Neftegazpromstroy LLC on yksi johtavista yrityksistä Venäjän energia-alalla. Siitä alkaen, kun yhtiö perustettiin vuonna 2015, se on ollut osallisena monien kaasu- ja öljyputkien rakentamisessa ja öljykenttien kehittämisessä ja kehittänyt näin osaltaan merkittävästi Venäjän energia-alaa. Neftegazpromstroy LLC toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
459. |
Joint Stock Company ’All-Russian Scientific Research Institute ”Gradient” (Акционерное Общество Всероссийский Научно-Исследовательский Институт ”Градиент”) |
Osoite: Prospekt Sokolova 96, Rostov-na-Donu, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 (863)232-78-21 Faksi: + 7(863)232-03-45 |
JSC All-Russian Scientific Research Institute ”Gradient” -osakeyhtiö on venäläinen sotateollisuusalan yritys. Se tuottaa radioteknisiä laitteita. JSC All-Russian Scientific Research Institute ”Gradient” on kehittänyt liikuteltavan radioelektroniseen häirintään tarkoitetun Krasuha-4 REB -monitoimijärjestelmän, jota Venäjän asevoimat käyttää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC All-Russian Scientific Research Institute ”Gradient” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
460. |
Institute for Internet Development (IID) (Институт развития интернета (ИРИ)) |
Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.9.2014 Rekisteröintinumero: 1147799015231 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio |
Institute for Internet Development on riippumaton voittoa tavoittelematon yhteisö, joka kuuluu Venäjän sosiaalisesti suuntautuneiden voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen rekisteriin. Institute for Internet Development perustettiin Venäjän presidentin hallinnon tuella vuonna 2015, ja Venäjän valtio myöntää sille miljardeja ruplia joka vuosi. Venäjän opetus- ja tiedeministeriö liittyi vuonna 2020 Institute for Internet Developmentin perustajien joukkoon. Institute for Internet Developmentin tavoitteena on tuottaa ja sijoittaa internetiin sisältöä, jolla pyritään vahvistamaan kansalaisidentiteettiä sekä henkisiä ja moraalisia arvoja nuorten keskuudessa. Tämä osoittaa, että Institute for Internet Development on Venäjän hallituksen suoran vaikutusvallan alainen. |
24.6.2024 |
|
|
|
|
Institute for Internet Development rahoittaa audiovisuaalialan hankkeita, kuten televisiosarjoja, videopelejä ja elokuvia, joissa tuetaan Venäjän Ukrainaa vastaan käymää hyökkäyssotaa. Sen määrärahat ovat jatkuvasti kasvaneet Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyksen alettua helmikuussa 2022. Tämän vuoksi Institute for Internet Development on olennainen osa Ukrainan sotaan liittyvää Kremlin propagandaa, ja sen vuoksi se tukee ja panee täytäntöön toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän hallitukselta saamansa rahoituksen vuoksi Institute for Internet Development myös hyötyy taloudellisesti Venäjän hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
|
|
461. |
OJSC ”Machine-building plant ”Mayak”” (OАО ”Машиностроительный завод ”Маяк””») |
Osoite: Russian Federation, 105318 Moscow, st. Ibragimova, 31 Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Puhelin: + 7(495) 899-08-11 Sähköposti: mail@mzmayak.ru Verkkosivusto: https://mzmayak.ru/index.html |
Avoin osakeyhtiö OJSC ”Machine-building plant ”Mayak”” on venäläinen sotateollisuusalan yritys. Se toimittaa komponentteja muille sotateollisuuslaitoksille, jotka tuottavat sotilaslentokoneita Venäjän puolustusministeriölle. ”Mayak” on osa Aviation Equipment Holdingia. Aviation Equipment Holding on yksi 14 integroidusta organisaatiosta, jotka kuuluvat osana valtiolliseen Rostec-yhtiöön. OJSC ”Mayak” valmistaa sähköisiä yksikköjä ja laitteita Venäjän armeijan hävittäjiin, hävittäjäpommittajiin ja taisteluhelikoptereihin. Näitä ovat Su-25, Su-27, Su-30, MiG-31, Mi-28 ja Ka-50/52, joita käytetään Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi ”Machine-Building Plant ”Mayak”” tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
462. |
JSC Kizlyar Electromechanical Plant (АО ”Концeрн Кизлярский электромеханический завод”; alias АО ”Концерн КЭМЗ”) |
Osoite: 1 Kutuzova str., city of Kizlyar, Republic of Dagestan, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö ►C25 Puhelin: + 7 (87239) 2-22-77; + 7 (87239) 2-23-03 ◄ Sähköposti: koncern_kemz@mail.ru Verkkosivusto: https://concern-kemz.ru/; https://kizlyar-kemz.ru/ |
Osakeyhtiö Kizlyar Electromechanical Plant on venäläinen sotateollisuusalan yritys. Se on erikoistunut ilma-alusten maaliikenteen johto- ja diagnostiikkajärjestelmien kehittämiseen ja valmistukseen sekä lisälaitteiden ja ilma-alusten varustukseen kuuluvien laitteiden tuotantoon. Yritys valmistaa DZ-UM-lukitsimia SU-25-hävittäjiin, joita Venäjän armeija käyttää hyökätessään Ukrainaan. Kizlyar Electromechanical Plant noudattaa Venäjän valtion puolustusmääräyksiä. Kizlyar Electromechanical Plant on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
463. |
JSC RT-Techpriemka (РТ-Техприемка) |
Osoite: Russian Federation, 123557, Moscow, Electrichesky Lane, 1, building 12 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7(495) 927 07 55 Sähköposti: info@rt-techpriemka.ru, pr@rt-techpriemka.ru, rostecsert@rt-techpriemka.ru Verkkosivusto: https://www.rttec.ru |
Osakeyhtiö JSC RT-Techpriemka on venäläinen sotateollisuusalan yritys. Venäjän puolustusministeriön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti yhtiö tarjoaa sertifiointipalveluja komponenteille, jotka on tarkoitettu sotateollisuusalan yrityksille. Lisäksi JSC RT-Techpriemka tuottaa metalliseoksia (esimerkiksi tyyppiä VNS9-Sh) yrityksille, jotka valmistavat Mi-26, Mi-28 ja Ka-52 -helikoptereita. Venäjän federaation asevoimat käyttää Mi-26, Mi-28 ja Ka-52 -helikoptereita Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC RT-Techpriemka tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.6.2024 |
|
464. |
JSC ”Specchemistry”, alias JSC ”Spetschemiya”, alias JSC ”Spetschemiya”; alias JSC ”Spetskhimiya” (АО ”Спецхимия”) |
Osoite: 115184, Moscow, Bolshaya Tatarskaya str. 35, bld. 5, office 110, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7 (495) 782-30-07, + 7 (499) 782-32-51 Faksi: + 7 (495) 782-30-07 |
Osakeyhtiö JSC Specchemistry on osa valtiolliseen Rostec-yhtiöön kuuluvan osakeyhtiön ”Tekhnodinamika” hallintoketjua. Se on holdingyhtiö, johon kuuluvien yritysten erityisalana ovat erikoiskemikaalit ja teolliset räjähteet, myös ballistisen ruudin ja rakettipolttoaineen (kuten Solikamsk Plant ”Ural”), räjähteiden, pyroteknisten tuotteiden ja sytytyspanosten kehittäminen ja tuotanto. JSC Specchemistry osallistuu toimiin, jotka liittyvät sotilasturvallisuuteen, aseiden ja ammusten tuotantoon, räjähteiden tuotantoon ja ydinpolttoaineen tuotantoon. Sen tuotteita käytetään raskaissa Uragan- ja Grad-raketinheitinjärjestelmissä sekä panssarintorjuntaan käytettävissä Kornet-kranaatinheittimissä. Venäjän asevoimat käyttää näitä kaikkia Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC Specchemistry on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
465. |
LLC ”Automation and Programming Technologies” alias LLC ”Automation Technology and Programming” alias LLC ”Technologies of Automation and Programming” (ООО ”Технологии Автоматизации и Программирования”) |
Osoite: 195256, St. Petersburg, Sophia Kovalevskaya Str. 20, building 1, letter A, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin / Faksi: + 7 (812) 244-33-19 Sähköposti: info-service@taip.su; ICD@taip.su Verkkosivusto: https://taip.su |
LLC ”Automation and Programming Technologies” -osakeyhtiö (LLC TAiP) perustettiin vuonna 2005. Sen erikoisalana on radioelektronisten laitteiden ja mikroelektroniikan kehittäminen eri tarkoituksiin. LLC TAiP:n tieteellisen ja tuotantotoiminnan pääasialliset alat ovat: taajuudella 1 MHz – 40 GHz toimivien vastaanotinten ja lähetinten kehittäminen ja valmistus; erityisohjelmistojen kehittäminen; antennilaitteiden ja -järjestelmien kehittäminen ja tuotanto; sekä radioelektronisten laitteiden kehittäminen ja tuotanto. LLC TAiP on kehittänyt miehittämättömien ilma-alusten torjuntajärjestelmät ”Harpoon”: ”Harpoon-1”, ”Harpoon-2M”, ”Harpoon-3” ja se kehittää parhaillaan järjestelmästä kompaktia versiota. Kaikki Harpoon-järjestelmän mallit ovat Venäjän joukkojen aktiivisessa käytössä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän täysimittaisen hyökkäyssodan aikana. |
24.6.2024 |
|
|
|
|
LLC Automation and Programming Technologies on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
|
|
466. |
Tallamkho Design Bureau (”Pathfinder”) alias Tallamkho Design Bureau; alias Tallamho Design Bureau; (Конструкторское бюро ”Талламхо” (”Следопыт”) alias Конструкторское бюро ”Талламхо”) |
Osoite: Grozny, Chechen Republic |
Tallamkho Design Bureau (”Pathfinder”) perustettiin vuonna 2022, ja se sijaitsee Groznyissa Tšetšenian tasavallassa. Organisaatio on erikoistunut kaksikäyttöisiin tietoteknisiin ratkaisuihin ja toimii Tšetšenian johtajan Ramzan Kadyrovin tiimin alaisuudessa. Tallamkho Design Bureau on kehittänyt järjestelmän nimeltä BUKH1a ”Sova” (”Pöllö”), joka on muunnelma akustiikkaa ja infrapunatekniikkaa hyödyntävästä 1B75 Penicillin -tiedustelujärjestelmästä. Yritys on vahvistanut, että järjestelmä on ollut taistelukäytössä erityissotilasoperaation vyöhykkeellä. Lisäksi Tallamkho Design Bureau on kehittänyt uuden akustisen drooni-ilmaisimen ”Malik” erityissotilasoperaation vyöhykkeellä käytettäväksi. Laite havaitsee droonit äänen perusteella. Ilmaisinta on saatavilla kahtena versiona: kiinteänä versiona, joka voidaan asentaa juoksuhautoihin, korsuihin ja ajoneuvoihin, sekä kannettavana versiona, joka kiinnitetään luotiliiviin. Ilmaisin kykenee havaitsemaan myös etäisyysmittarit, PTRK-laserit ja tarkka-ampujien tähtäimet. |
24.6.2024 |
|
|
|
|
Sen vuoksi Tallamkho Design Bureau on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle ja venäläisille päättäjille, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy niistä. |
|
|
467. |
JSC ”L. N. Koshkin Automatic Line Design Bureau” alias JSC KBAL alias JSC ”Automatic Line Design Bureau” alias JSC ”Automatic Lines Design Bureau” (Акционерное Общество ”Конструкторское Бюро Автоматических Линий имени Льва Николаевича Кошкина”) |
Osoite: Russian Federation, 142184 Moscow region, Podolsk, Klimovsk mkr., Prospect 50 Let Oktyabrya 21a Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 495 858 56 29 Sähköposti: kbal@kbal.ru Verkkosivusto: http://www.kbal.ru/ |
Osakeyhtiö ”L. N. Koshkin Automatic Line Design Bureau” (JSC KBAL) on venäläinen sotateollisuusalan yritys. JSC KBAL valmistaa koneita ja kokoonpanolinjoja patruunoiden tuotantoa varten, ja kyseisillä koneilla ja kokoonpanolinjoilla tuotettuja patruunoita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys tuottaa myös ammuksia Venäjän armeijalle valtion puolustusmääräysten mukaisesti. JSC KBAL tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
468. |
JSC Moscow Machine-Building Plant ”Vpered” (Московский машиностроительный завод ”Вперёд”) |
Osoite: Moscow, 15 Entuzyastov proezd, 111024, Russian Federation Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: + 7 (495) 673-44-27 Faksi: + 7 (495) 673-36-18 Sähköposti: company@mmz-vpered.ru Verkkosivusto: https://mmz-vpered.ru |
Osakeyhtiö JSC Moscow Machine-Building Plant ”Vpered” on yksi vanhimmista Venäjän ilmailuteollisuuden yrityksistä, ja se on ollut toiminnassa vuodesta 1931 alkaen. Se on johtava yritys, joka valmistaa pyrstöroottoreita ja niiden siipiä Mi-sarjan helikoptereihin. Venäjän asevoimat käyttää kyseisiä helikoptereita yleisesti Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. JSC Vpered on ainoa venäläinen yritys, joka valmistaa pyrstöroottoreita 8-3901-000, 8-3904-000, 246-3901-000 ja 246-3904-000 Mi-8-, Mi-14-, Mi-17- ja Mi-24-helikoptereihin sekä niiden muunnelmiin. Sen vuoksi JSC Vpered on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
469. |
OJSC ”Belarusian Optical and Mechanical Association” alias BelOMO ОАО ”Белорусское оптико-механическое объединение”) |
Osoite: Minsk, Makaenka St., 23, Belarus Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Valko-Venäjä Rekisteröintipäivä: 24.3.1992 UNP: 100185185 OKPO-numero: 14541426 Päätoimipaikka: Valko-Venäjä Sähköposti: belomo@belomo.by Puhelin: + 375 17 348-44-71, + 375 17 272-31-63 Verkkosivusto: https://belomo.by |
OJSC ”Valko-Venäjän optinen ja mekaaninen yhdistys” BelOMO on Valko-Venäjällä puolustusalalla toimiva valtio-omisteinen yritys, joka tuottaa ja myy pienaseita varten optisia tähtäimiä, kuten valaistulla hiusristikolla varustettuja teleskooppisia tähtäimiä. BelOMO toimii useiden muiden puolustusalan toimijoiden hallintoyhtiönä. OJSC ”Minsk Mechanical Plant named after S.I. Vavilov” on BelOMOon liittyvä yritys, joka valmistaa sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja optisia laitteita. Se on koonnut pyöriviä PVKU-210- kosketuslaitteita. PVKU-210 on osa panoraamatähtäintä, jota käytetään nykyaikaisten panssarivaunujen kehittyneissä malleissa. Tuote toimitetaan JSC Pelengille, rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevalle yhteisölle, joka toimittaa sotilastähtäimiä Uralvagonzavod-panssarivaunutehtaalle. |
24.6.2024 |
|
|
|
|
JSC ”Zenit-BelOMO” Vileyka on toinen BelOMOn yhteydessä toimiva yritys, joka valmistaa sotilaalliseen käyttöön tarkoitettuja optisia laitteita. Se valmistaa sotilastähtäimiä, kuten PM-10- ja PM-25-tähtäimiä kranaatinheittimiin, PGO-7V3- optisia tähtäimiä kranaatinheittimiin ja PSO-1M2 Sniper- optisia tähtäimiä. Kyseisiä tuotteita käytetään laajalti, ja ne ovat yhteensopivia Venäjän käyttämien sotilasaseiden kanssa. JSC BelOMO LEMT EMT on myös osa BelOMOa. Se on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten optoelektronisten laitteiden ja laserlaitteiden, ilmapuolustusjärjestelmien laseroptisten järjestelmien sekä yhdennettyjen rajaturvallisuusjärjestelmien tutkimukseen ja kehittämiseen, tuotantoon ja nykyaikaistamiseen. BelOMO LEMT EMT myös valmistaa kevytaseiden optisia tähtäimiä ja järjestelmiä, laseretäisyysmittareita, laserdiodeihin perustuvia etäisyysmittausmoduuleja ja lasertulenjohtojärjestelmiä, myös erityisesti venäläisiin aseisiin. BelOMO LEMT EMT myös vie Venäjälle ja kehittää uusia laseraseita yhdessä Venäjän kanssa. OJSC ”Belarusian Optical and Mechanical Association” on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai rahallisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
|
|
470. |
LLC Novaport Holding (ООО ”Новопорт Холдинг”) |
Osoite: Russian federation, 19146, Moscow, St. 1-YA Frunzenskaya, 3A, Bldg. 5 Verotunnistenumeron täydennysosa (KPP-numero): 770401001 Verotunnistenumero: 7704857789 Rekisteröintipäivä: 2007 |
Novaport Holding on venäläinen kuljetusyritys, joka ylläpitää alueellisia lentoasemia ja jolla on osuuksia useiden muiden lentoasemien toiminnasta. Useat Novaport Holdingin omistamat ja ylläpitämät lentoasemat ovat Venäjän ilmavoimien yhteiskäytössä. Erityisesti Novaportin omistamalta Pihkovan lentoasemalta käsin lennetään kaupallisia lentoja Simferopoliin laittomasti liitetyllä Krimillä. Novaport tukee näin ollen Venäjän hallitusta logistisen infrastruktuurin tarjoamisessa Venäjän ilmavoimille ja heikentää Ukrainan alueellista koskemattomuutta edistämällä lentoja Venäjän lentoasemien ja laittomasti liitetyllä Krimillä sijaitsevien lentoasemien välillä. |
24.6.2024 |
|
471. |
JSC Sovcomflot (ПАО ”Современный коммерческий флот” alias ПАО ”Совкомфлот”) |
Osoite: 3a Moyka River Embankment, Pietari, 191186 Venäjän federaatio; 6 Gasheka Street, Moskova, 125047, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari ja Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 31.7.2002 Rekisteröintinumero: 1027739028712 Puhelin: +7 (495) 660-40-00, +7 (812) 385-94-00 Verkkosivusto: https://www.sovcomflot.ru Sähköposti: info@scf-group.ru, spbinfo@scf-group.ru Verotunnistenumero: 7702060116 KPP-numero: 784101001 Faksi: +7 (495) 660-40-99; +7 (812) 385-94-49 |
JSC Sovcomflot on Venäjän suurin varustamo, joka on erikoistunut nesteytetyn kaasun, raakaöljyn ja öljytuotteiden kuljetukseen sekä energiantuotannon kunnossapitoon tuotantoketjun alkupäässä ulkomerellä. Sovcomflotin toiminta keskittyy kotimaiseen rahtiin ja on erikoistunut säiliöalusmarkkinoiden segmentteihin, joita Venäjän ulkomaankauppa erityisesti tarvitsee. Sovcomflot on maailmanlaajuinen johtaja Aframax-kokoluokan säiliöalusten (80 000 –120 000 tonnia kuollutpainoa) ja öljytuotesäiliöalusten osalta. Sovcomflot on Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisesta lähtien ollut yksi tärkeimmistä Venäjän öljyn merikuljetuksia hallinnoivista ja liikennöivistä yhtiöistä. Sovcomflot on Venäjän valtion varustamo ja siksi Venäjän federaatio on sen palvelujen lopullinen edunsaaja. Tällaiset palvelut muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, ja niiden osuus Venäjän energiatuloista on yli 70 prosenttia, minkä ansiosta Kreml voi rahoittaa hyökkäyssotaansa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Sovcomflot antaa aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi Sovcomflot toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
24.6.2024 |
|
472. |
JSC Compel alias JSC Kompel (Акционерное Общество Компэл) |
Osoite: 109316, Venäjän federaatio, Moskova, Volgogradsky Ave., 28A, pom. I, floor. 3, com. 6 Toimistot: 109052, Venäjän federaatio, Moskova, Novokhokhlovskaya str., 23 bldg. 1 (Ring Park Business Park), 3rd floor; 199034, Venäjän federaatio, Pietari, VO, Bolshoy Prospekt, 18, lit. A (Andriyivskyi Shopping and Office Center) Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.11.1993 Rekisteröintinumero: 1027700032161 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7713005406 Verkkosivusto: https://www.compel.ru/ Puhelin: +7 (495) 995-0901, +7 (812) 327-9404 Sähköposti: msk@compel.ru, spb@compel.ru |
JSC Compel on yksi suurimmista venäläisistä yrityksistä, jotka toimittavat komponentteja ja moduuleja elektronisten laitteiden valmistajille. Se osallistuu elektronisten komponenttien maahantuontijärjestelmiin ja toimittaa Venäjän teollisuudelle strategisesti tärkeitä mikroelektroniikan komponentteja, jotka ovat olennaisia Venäjän sotilaallisten voimavarojen kannalta ja joita tarvitaan laajamittaisen teollisen kehittämisen toteuttamiseksi. Sen vuoksi JSC Compel antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
473. |
LLC RBA Management (Общество с Ограниченной Ответственностью РБА-Менеджмент) |
Osoite: 109052, Russian Federation, Moscow, St. Novokhokhlovskaya, 23, building 1, office 326 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.7.2007 Rekisteröintinumero: 1077757722206 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7725611507 Verkkosivusto: https://www.rbamanagement.ru/ Puhelin: + 7 (495) 221-78-05 Sähköposti: info@rbamanagement.ru |
LLC RBA-Management on venäläinen hallintoyhtiö, joka tarjoaa oikeudellisia, kirjanpito-, yritysturvallisuus- ja muita hallinnointipalveluja ja joka työskentelee elektronisten komponenttien toimittamiseen erikoistuneiden asiakkaiden kanssa. LLC RBA Management hallinnoi JSC Compelia ja on sen vuoksi lähellä sitä. JSC Compel osallistuu elektronisten komponenttien maahantuontijärjestelmiin ja toimittaa strategisesti tärkeitä mikroelektroniikan komponentteja Venäjän teollisuudelle, mukaan lukien sotilasteollisuus. JSC Compelin hallinto-organisaationa LLC RBA-Management on vastuussa sen toiminnasta ja antaa sen vuoksi aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.6.2024 |
|
474. |
PJSC TransContainer alias PJSC Transcontainer (ПАО Трансконтейнер) |
Osoite: 141402, Russian Federation, Moscow region, Khimki, Leningradskaya st., vld. 39. Yhteisötyyppi: Julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.3.2006 |
PJSC TransContainer on venäläinen kuljetusyhtiö ja Venäjän suurin rautatiekonttiyhtiö. TransContainerin tulot kasvoivat koko vuoden 2023 ajan, ja sen kauttakulkuliikenne lisääntyi vuoden 2023 jälkipuoliskolla, mikä johtui pääasiassa valkovenäläisen rahdin kuljetuksista Venäjän luoteisosan satamien kautta. PJSC TransContainer on myös sopinut palvelujen tarjoamisesta Alabugan erityistalousalueen uudessa terminaalissa. Alabugan erityistalousalue on tehnyt yhteistyötä Iranin puolustusministeriön ja Iranin asevoimien logistiikan kanssa Shahed-räjähdedroonien tuottamispaikan paikallistamiseksi Venäjällä (venäläisen version nimi on ”Geran”). |
28.6.2024 |
|
|
|
Rekisteröintinumero: 1067746341024 Päätoimipaikka: Himki, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7708591995 Verkkosivusto: www.trcont.ru Puhelin: + 7 495 788 17 17 Sähköposti: trcont@trcont.com |
Lisäksi TransContainer tukee Venäjän hallitusta osallistumalla laittomiin asekauppajärjestelyihin Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) kanssa Venäjän hallituksen tukemiseksi. Vuonna 2023 TransContainerin omistamia kontteja havaittiin olevan matkalla pohjoiskorealaiseen Raseonin (Rajinin) satamaan. Lisäksi TransContainerin kontteja havaittiin myös Tihoretskin ammusvarikolla, josta toimitetaan erityyppisiä ampumatarvikkeita Venäjän asevoimille. Tihoretskin ammusvarikosta, joka on noin 400 kilometrin päässä Ukrainan rajalta sijaitseva strateginen varasto, toimitetaan täydennyksiä lähempänä Ukrainan rajaa sijaitseville Venäjän asevoimien operatiivisille ammusvarastoille. PJSC TransContainer on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, tai vakautta tai turvallisuutta, sekä aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
|
|
475. |
LLC TITUL (ООО ТИТУЛ) |
Osoite: 123056, Russian Federation, Moscow, ul. Krasina, 7 str. 2, kom. 3 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 23.4.2019 Rekisteröintinumero: 1197746281897 |
LLC Titul on yritys, jonka kotipaikka on Venäjällä ja jonka omistaa Dimitry Beloglazov. Sen tytäryhtiö osakeyhtiö (JSC) Iliadis (kotipaikka Venäjällä) osti Oleg Deripaskan osuuden International LLC Rasperia Trading Limited -yrityksestä, jäljempänä ”Rasperia” (kotipaikka Venäjällä). Rasperia omistaa 28,5 miljoonaa eurooppalaisen STRABAG SE -yhtiön osaketta. Kyseiset osakkeet jäädytettiin, koska Rasperia oli Oleg Vladimirovich Deripaskan, johon kohdistetaan unionin rajoittavia toimenpiteitä, määräysvallassa. Dimitry Beloglazov ja Oleg Deripaska koordinoivat LLC Titulin tytäryhtiön perustamisen STRABAGin jäädytettyjen osakkeiden myymiseksi. Tätä varten Beloglazovin LLC Titul -yhtiö perusti tytäryhtiön JSC Iliadisin, joka osti Deripaskan osuuden Rasperiasta ja siten myös STRABAGin jäädytetyt osakkeet. Deripaska sai vastaavan taloudellisen hyödyn Rasperian myynnistä. |
28.6.2024 |
|
|
|
|
Dimitry Beloglazov ja mukana olleet yritykset LLC Titul, JSC Iliadis ja Rasperia käyttivät tätä mutkikasta järjestelyä myydäkseen unionin ulkopuolella pakoteluettelossa olevan henkilön määräysvallassa olevan unionin ulkopuolisen yrityksen, joka omistaa unionin yrityksen jäädytettyjä osakkeita, ainoana tarkoituksenaan poistaa näiden osakkeiden jäädyttäminen unionissa ja kiertää siten unionin rajoittavia toimenpiteitä. Sen vuoksi LLC Titul helpottaa asetuksen (EU) N:o 269/2014 kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
|
|
476. |
JSC ILIADIS (АО Илиадис) |
Osoite: 105120, Russian Federation, Moscow, per. 3-i Syromiatnicheskii, 3/9 str. 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Sähköposti: aoiliadis@rambler.ru Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.7.2023 Rekisteröintinumero: 1237700470842 |
JSC Iliadis on Venäjälle sijoittautunut yritys. Se perustettiin Dimitry Aleksandrovich Beloglazovin omistaman Venäjälle sijoittautuneen LLC Titul -yhtiön tytäryhtiöksi ja se osti Oleg Deripaskan osuuden International LLC Rasperia Trading Limited -yrityksestä, jäljempänä ”Rasperia” (kotipaikka Venäjällä). Rasperia omistaa 28,5 miljoonaa eurooppalaisen STRABAG SE -yhtiön osaketta. Kyseiset osakkeet jäädytettiin, koska Rasperia oli Oleg Deripaskan, johon kohdistetaan unionin rajoittavia toimenpiteitä, määräysvallassa. Dimitry Beloglazov ja Oleg Deripaska koordinoivat JSC Iliadis -tytäryhtiön perustamisen STRABAGin jäädytettyjen osakkeiden myymiseksi. Tätä varten Beloglazovin LLC Titul -yhtiö perusti tytäryhtiön JSC Iliadisin, joka osti Deripaskan osuuden Rasperiasta ja siten myös STRABAGin jäädytetyt osakkeet. Deripaska sai vastaavan taloudellisen hyödyn Rasperian myynnistä. |
28.6.2024 |
|
|
|
|
Dimitry Beloglazov ja mukana olleet yritykset LLC Titul, JSC Iliadis ja Rasperia käyttivät tätä mutkikasta järjestelyä myydäkseen unionin ulkopuolella pakoteluettelossa olevan henkilön määräysvallassa olevan unionin ulkopuolisen yrityksen, joka omistaa unionin yrityksen jäädytettyjä osakkeita, ainoana tarkoituksenaan poistaa näiden osakkeiden jäädyttäminen unionissa ja kiertää siten unionin rajoittavia toimenpiteitä. Sen vuoksi JSC Iliadis helpottaa asetuksen (EU) N:o 269/2014 kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
|
|
477. |
International LLC ”Rasperia Trading Limited” (МКАО ”Распериа Трейдинг Лимитед”) |
Osoite: 236006, Kaliningradin alue, Kaliningrad, Solnechny blvd., 25, premisch. A/60; Osoite: ul. Oktyabrskaya 37, office 7, 236006 Kaliningrad Yhteisötyyppi: kansainvälinen rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 20.5.2019 (rekisteröity pieneksi ja keskisuureksi yritykseksi); 10.7.2023 (rekisteröity pienyritykseksi) Rekisteröintinumero: 1193926007153 |
International LLC Rasperia Trading Limited, jäljempänä ”Rasperia” (kotipaikka Venäjällä), omistaa 28,5 miljoonaa osaketta eurooppalaisesta STRABAG SE:stä. Kyseiset osakkeet jäädytettiin, koska Rasperia oli Oleg Vladimirovich Deripaskan, johon kohdistetaan unionin rajoittavia toimenpiteitä, määräysvallassa. Oleg Deripaska koordinoi Dimitry Aleksandrovich Beloglazovin kanssa monimutkaisen kiertojärjestelyn STRABAGin jäädytettyjen osakkeiden myymiseksi. Tätä varten Beloglazovin LLC Titul -yhtiö (kotipaikka Venäjällä) perusti tytäryhtiö JSC Iliadisin (kotipaikka Venäjällä), joka osti Deripaskan osuuden Rasperiasta ja siten myös STRABAGin jäädytetyt osakkeet. Deripaska sai vastaavan taloudellisen hyödyn Rasperian myynnistä. |
28.6.2024 |
|
478. |
Limited Liability Company Gumich RTK venäjäksi: ОБЩЕСТВО С ОГРАНИЧЕННОЙ ОТВЕТСТВЕННОСТЬЮ ”ГУМИЧ РТК” alias LLC Gumich RTK alias OOO Gumich RTK alias ООО ”ГУМИЧ РТК” |
Osoite: Varshavskoe 28A, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1227700009349 Verotunnistenumero: 9726005407 Muut tunnistustiedot: Limited Liability Company Gumich (emoyhtiö) |
LLC Gumich RTK on venäläinen yritys, joka valmistaa Impulse-M-robottialustoja, joita on tarkoitus käyttää Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa ja joita Venäjän asevoimat ovat jo testanneet kentällä kesästä 2024 alkaen. LLC Gumich RTK tukee sen vuoksi aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. |
16.12.2024 |
|
479. |
Limited Liability Company Gumich venäjäksi: ОБЩЕСТВО С ОГРАНИЧЕННОЙ ОТВЕТСТВЕННОСТЬЮ ”ГУМИЧ” alias LLC Gumich alias OOO Gumich alias ООО ”ГУМИЧ” |
Osoite: Varshavskoe 28A, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1187746509081 Verotunnistenumero: 9709032552 Lähellä oleva henkilö: Alexander Valerievich Gavrilov (pääjohtaja) Muut tunnistustiedot: Limited liability company Gumich RTK (tytäryhtiö) |
LLC Gumich on venäläinen yhtiö, joka omistaa kokonaan LLC Gumich RTK:n. LLC Gumich RTK valmistaa Impulse-M-robottialustoja, joita on tarkoitus käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan ja joita Venäjän asevoimat ovat jo testanneet kentällä kesästä 2024 alkaen. LLC Gumich RTK:n omistajana LLC Gumich tukee sen vuoksi aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. |
16.12.2024 |
|
480. |
Limited liability company Investneftetrade venäjäksi: ОБЩЕСТВО С ОГРАНИЧЕННОЙ ОТВЕТСТВЕННОСТЬЮ ”ИНВЕСТНЕФТЕТРЕЙД” alias Investneftetrade alias Investneftetreyd alias ООО ”ИНВЕСТНЕФТЕТРЕЙД” alias ИНВЕСТНЕФТЕТРЕЙД |
Osoite: Trubnaya 28, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 5157746030976 Verotunnistenumero: 7729481489 Lähellä oleva henkilö: Pavel Vladimirovich Babin (pääjohtaja) |
LLC Investneftetrade on venäläinen yhtiö, joka kuljettaa raakaöljyä ja öljytuotteita meritse, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi LLC Investneftetrade on yhteisö, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
481. |
Limited Liability Company Prime Shipping venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Прайм Шиппинг” alias Prime Shipping alias Praim Shipping alias ООО ”Прайм Шиппинг” alias Прайм Шиппинг |
Osoite: Maxim Gorky 78, Samara, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Samara, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1056317028350 Verotunnistenumero: 6317060306 Lähellä oleva henkilö: Igor Aleksandrovich Ganin (pääjohtaja) |
LLC Prime Shipping on venäläinen yhtiö, joka kuljettaa raakaöljyä ja öljytuotteita meritse, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi LLC Prime Shipping on yhteisö, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
482. |
State Corporation ”Donbass Development Corporation” venäjäksi: ГОСУДАРСТВЕННЫЙ КОНЦЕРН ”КОРПОРАЦИЯ РАЗВИТИЯ ДОНБАССА” alias Donbass Development Corporation alias ГК ”КОРПОРАЦИЯ РАЗВИТИЯ ДОНБАССА” alias КОРПОРАЦИЯ РАЗВИТИЯ ДОНБАССА |
Osoite: Maryinskaya 1, Donetsk, Ukraina Yhteisötyyppi: valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Donetsk, Ukraina Rekisteröintinumero: 1229300132104 Verotunnistenumero: 9303024230 Lähellä oleva henkilö: Andrey Yurievich Kalyuzhny (hallituksen varapuheenjohtaja) |
Valtionyhtiö ”Donbass Development Corporation” on ”Donetskin kansantasavallan” perustama yhteisö, jonka tehtävänä on huolehtia Venäjän miehittämän Ukrainan alueen taloudellisesta kehityksestä. Yritys helpottaa myös kansainvälisiä investointeja alueelle ja vastaa infrastruktuurin rakentamiseen miehitetyllä alueella liittyvistä hankkeista, joiden tavoitteena on edistää alueen yhdentymistä Venäjään. Valtionyhtiö ”Donbass Development Corporation” tukee sen vuoksi aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
483. |
Joint Stock Company Scientific Production Enterprise ”Aerosila” venäjäksi: Акционерное Общество ”Научно-Производственное Предприятие ”Аэросила”” (НПП Аэросила) alias Aerosila JSC SPE alias NPP Aerosila PAO |
Osoite: 142800, Venäjän federaatio, Stupino, Zhdanov Str., 6 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 16.6.2000 Rekisteröintinumero: 1025005917023 Verotunnistenumero: 5045002261 KPP-numero: 504501001 Sähköposti: vint@aerosila.ru Puhelin: (496) 642-33-30, 642-80-85 Verkkosivusto: http://www.aerosila.ru Lähellä oleva henkilö: Pavel Gennadievich Tochilin (pääjohtaja) (verotunniste: 504501388297) |
JSC SPE ”Aerosila” on venäläinen lentokoneen osien, kuten moottorien, potkurien ja lapojen, kehittäjä ja valmistaja. JSC SPE ”Aerosila” toimittaa tuotteitaan kotimaisille ilmailualan valmistajille. Yrityksen tuotteita käytetään sellaisten sotilasilma-alusten valmistamiseen, joita Venäjän ilmavoimat käyttävät Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Esimerkiksi UAV Orionin voimalaite APD-115T on varustettu JSC SPE ”Aerosilan” valmistamalla AV-115-potkurilla. Lisäksi Venäjän federaatiolla on erityisoikeus (”kultaosake”) JSC SPE ”Aerosilan” määräysvaltaan, mikä antaisi Venäjän federaatiolle ratkaisevan äänioikeuden muihin osakkeenomistajiin nähden, kun ne tekevät merkittäviä päätöksiä. Sen vuoksi JSC SPE ”Aerosila” tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
16.12.2024 |
|
484. |
Limited Liability Company Scientific Production Association ”Izhevsk Unmanned Systems” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Научно-Производственное Объединение ”Ижевские Беспилотные Системы”” alias ООО ”НПО ”ИЖБС”” alias ИжБС alias IUS; OOO NPO IzhBS alias NPO Izhmash alias NPO Izhevskiye Bespilotnye Sistemy OOO alias Izhevksy Unmanned Systems alias Izhmash Unmanned Systems alias Izhevsk Unmanned Systems Research and Production Associated Limited Liability Company alias LLC Research and Production Association Izhevsk Unmanned Systems |
Osoite: 115432, Venäjän federaatio, Moskova, Trofimova Str., 2A, Room. 221 Osoite: 426063, Venäjän federaatio, Udmurtin tasavalta, Izhevsk, Ordzhunikidze Str., 2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.10.2006 Rekisteröintinumero: 1061831040688 Verotunnistenumero: 1831117433 KPP-numero: 772501001 Sähköposti: info@izh-bs.ru Puhelin: + 7 (3412) 43-01-11, + 7 (939) 875-00-17 Verkkosivusto: www.izh-bs.ru, www.izh-bs Lähellä oleva yhteisö: JSC Kalashnikov -konserni (holdingyhtiö) (rekisteröintinumero: 1111832003018) |
LLC SPA ”Izhevsk Unmanned Systems” on venäläinen yritys, joka kehittää, valmistaa, korjaa ja huoltaa miehittämättömiä ilma-aluksia (drooneja), erityislaitteita sekä tieteellisiä ja teknisiä tuotteita. Yritys toimii aktiivisesti Venäjän droonialalla (kehittää teknologiaa, testejä, järjestää erityiskoulutusta jne.) ja sen vuoksi antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. LLC SPA ”Izhevsk Unmanned Systems” on luonut ”Granat”-, ”Tachyon”- ja ”Kub”-tyyppisiä sotilasdrooneja, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi yritys tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi LLC SPA ”Izhevsk Unmanned Systems” on JSC Kalashnikov -konsernin (sotilaskaluston kehittäjä ja valmistaja) tytäryhtiö. Sen vuoksi se on lähellä JSC Kalashnikov -konsernia. |
16.12.2024 |
|
485. |
JSC ”Kaluga Research Institute of Radio Ingineering” venäjäksi: АO ”Калужский научно-исследовательский радиотехнический институт” alias JSC ”KNIRTI” alias АО ”КНИРТИ” |
Osoite: 249192, Venäjän federaatio, Kalugan alue, Zhukovskin piiri, 1 Zhukov City, Zhukov, Lenin Street, 2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.6.2012 Rekisteröintinumero: 1124011001058 Verotunnistenumero: 4007017378 KPP-numero: 400701001 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lisätietoja: Lähellä oleva yritys – JSC ”KRET” |
JSC ”Kaluga Research Institute of Radio Engineering” eli KNIRTI on yksi tärkeimmistä sotateollisuuden alan yrityksistä Kalugan alueella. Muun toimintansa ohella se tutkii, kehittää ja tuottaa navigointi-, meteorologisia, geodeettisia ja geofysikaalisia välineitä sekä tutkia, radionavigointilaitteita ja radiokauko-ohjauslaitteita, mukaan lukien Ukrainan sodassa käytettävä elektronisen sodankäynnin Khibiny-järjestelmä taisteluhävittäjiä varten. KNIRTI on sidoksissa KRET-yritykseen, joka on vastuussa aseiden ja puolustustarvikkeiden sekä radioelektroniikan tuotannosta. Yrityksen virallinen logo on yhteneväinen KRETin patentoidun logon kanssa. KRETin virallisella verkkosivustolla on tietoa KNIRTIn tuottamasta Khibiny-järjestelmästä. Lisäksi KNIRTIn virallinen logo sisältää KRETin patentoidun logon. Sen vuoksi KNIRTI on vastuussa aineellisen ja taloudellisen tuen antamisesta niille venäläisille päättäjille ja hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. KNIRTI toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi se on yhteydessä KRET-yritykseen. |
16.12.2024 |
|
486. |
Federal State Enterprise ”Kamensky ”Combine”” venäjäksi: Федеральное Казенное Предприятие ”Комбинат ”Каменский”” alias Federal State Enterprise Kamensky Plant, alias Kombinat Kamenski FKP alias FSE Kamensky Zavod |
Osoite: 347801, Venäjän federaatio, Rostovin alue, Kamensk-Šakhtinski, Saprygina Street 8 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 23.3.2006 Rekisteröintinumero: 1066147003658 Verotunnistenumero: 6147025090 KPP-numero: 614701001 Verkkosivusto: www.fkpkk.ru |
Kamensky Combine -valtionyhtiö on kemianlaitos, joka tuottaa pääasiassa erikoiskäyttöön tarkoitettuja kemiallisia tuotteita Venäjän sotateollisuudelle ja joka tuottaa Venäjän armeijan käyttämiä aseita. Se on valtion omistuksessa Rostecin (korkean teknologian tuotteiden kehittämistä, valmistusta ja vientiä edistävä valtionyhtiö) kautta. Sillä on patentteja raketteihin ja räjähteisiin liittyvälle teknologialle. Yritys osallistuu Venäjän valtion puolustusmääräysten täytäntöönpanoon, ja sen saamien valtion puolustusmääräysten määrä on kasvanut merkittävästi vuodesta 2022 lähtien. Sen vuoksi Kamensky Combine -yhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on yhteisö, joka toimii sellaisilla talouden aloilla (puolustusala), jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
16.12.2024 |
|
487. |
Joint Stock Company ”ODK-Star” alias AO ”ODK-Star” alias JSC ”UEC-STAR” alias JSC ”Star” venäjäksi: Акционерное Общество ”ОДК-СТАР” (АО ”ОДК-СТАР”) |
Osoite: 614990, Venäjän federaatio, Perm, Kuibysheva Street, 140A Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.9.1994 Rekisteröintinumero: 1025900895712 Lisätietoja: Verotunnistenumero: 5904100329 KPP-numero: 590401001 Sähköposti: star@ao-star.ru Puhelin: + 7 (342) 249-18-13 Verkkosivusto: https://ao-star.ru/ Lähellä oleva yhteisö: Hallinnoija United Aircraft Corporation (rekisterinumero: 1067759884598) |
ODK-Star -osakeyhtiö on ilma-, maa- ja meriliikenteessä käytettävien kaasuturbiinimoottorien polttoaineensyöttö- ja ohjausjärjestelmien kehittäjä ja sarjatuottaja. ODK-Star osallistuu Venäjän koneenrakennusalan tärkeimpiin ohjelmiin, kuten D30-KP- ja PD-8-moottoreiden kehittämiseen. D30-KP-moottoreita asennetaan Il-76-sotilaskuljetuskoneisiin, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. United Aircraft Corporation on käynnistänyt teknisen suunnittelun PD-8-moottoreiden käyttämiseksi sotilaskuljetuskoneissa (IL-212). Sen vuoksi ODK-Star tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi ODK-Star -osakeyhtiötä hallinnoi United Aircraft Corporation, integroitu organisaatio, joka on erikoistunut moottoreiden kehittämiseen, sarjatuotantoon ja huoltoon sotilas- ja siviili-ilmailua, avaruusohjelmia ja laivastoa varten sekä öljy- ja kaasuteollisuuden ja energian alalla. Sen vuoksi ODK-Star -osakeyhtiö on lähellä United Aircraft Corporationia. |
16.12.2024 |
|
488. |
Public Joint Stock Company ”Stavropol Radio Plant Signal” venäjäksi: Публичное Акционерное Общество Ставропольский Радиозавод ”Сигнал” alias Signal Radio Plant; PJSC Signal alias Public Joint Stock Company Stavropol Radioplant ”Signal” alias ПАО ”Сигнал” |
Osoite: 355037, Venäjän federaatio, Stavropol Krai, Stavropol, 2. Yugo-Zapadny proezd, 9A Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 21.9.1993 Rekisteröintinumero: 1022601930537 Verotunnistenumero: 2635000092 KPP-numero: 263501001 Sähköposti: info@signalrp.ru Puhelin: (8652) 77-98-35 Verkkosivusto: http://signalrp.ru Lähellä oleva henkilö: Andrey Viktorovich Kocherga (pääjohtaja) (TIN 772740415741) |
PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” on yksi tärkeimmistä Venäjän federaation asevoimille toimitettavien radioelektronisten laitteiden valmistajista. Se kuuluu Rostec-valtionyhtiöön. Venäjän federaation asevoimat käyttävät PJSC ”Stavropol Radio Plant Signalin” tuottamia laitteita, kuten panssarivaunujen PKT-konekivääreille tarkoitettuja kauko-ohjausalustoja, Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” päivitti panssarivaunujen 7,62 mm:n konekiväärien ohjaukseen tarkoitetun kauko-ohjausalustan, joka suunniteltiin vuonna 2023 Venäjän asevoimien suorasta pyynnöstä. Lisäksi PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” ylläpitää yhdessä Venäjän insinööriliiton ja Pohjois-Kaukasian piirin yliopiston (NCFU) kanssa koneteollisuusalan huippuasiantuntijoille tarkoitettua koulutuskeskusta. Sen vuoksi PJSC ”Stavropol Radio Plant Signal” tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
489. |
Joint Stock Company Tula Machine Building Plant venäjäksi: Акціонерне товариство ”Акціонерна компанія ”Туламашзавод”” alias JSC Tula Machine Building Plant alias JSC Tulamashzavod |
Osoite: 300002, Venäjän federaatio, Tula, Mosina str., 2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 300002, Venäjän federaatio, Tula, Mosina str., 2 Rekisteröintipäivä: 25.11.1992 Rekisteröintinumero: 1027100507114 Verotunnistenumero: 7106002836 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: sapr@tulamash.ru, sekretar@tulamash.ru Puhelin: +7 (4872) 55-87-13 Verkkosivusto: http://tulamash.ru KPP-numero: 710601001 |
JSC Tula Machine Building Plant on venäläinen puolustustarvikkeiden valmistaja, joka on erikoistunut kehittyneiden puolustustarvikkeiden tuotantoon erityisesti ilmatorjunta-asejärjestelmien ja ammusilmatorjuntajärjestelmien alalla. Yhtiö on vastuussa useiden keskeisten puolustusjärjestelmien, kuten KASHTAN-ilmatorjuntaohjus- ja ilmatorjuntatykkijärjestelmän, PALMA-ilmatorjuntatykkijärjestelmän sekä 30 mm:n automaattikanuunoiden ja konekiväärien, kuten Gryazev-Shipunov GSH-6–30 ja 2A72:n, kehittämisestä ja valmistuksesta. Nämä järjestelmät on integroitu eri sotilaallisiin alustoihin, muun muassa jalkaväen taisteluajoneuvoihin, kuten BMP-3 ja BTR-80A, ja niitä on asennettu myös strategisiin suorituskykyihin, kuten Kuznetsov-luokan lentotukialuksiin. Yhtiön tuotteita on käytetty aktiivisesti eri sotilaallisissa operaatioissa, kuten Venäjän hyökkäyksessä Ukrainaan, jossa useiden järjestelmien, kuten jalkaväen BMP-3-taisteluajoneuvo- ja Pantsir-S1-ilmatorjuntaohjusjärjestelmien, ilmoitettiin tuhoutuneen. Tula Machine Building Plant tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
490. |
Joint Stock Company VNIIR-Progress venäjäksi: Акционерное общество ВНИИР-Прогресс alias JSC VNIIR-Progress |
Osoite: 428903, Venäjän federaatio, Tšuvašian tasavalta, Tšeboksary, pr. I.Yakovleva, 4 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: 428903, Venäjän federaatio, Tšuvašian tasavalta, Tšeboksary, pr. I.Yakovleva, 4 Rekisteröintipäivä: 14.10.2011 Rekisteröintinumero: 1112130013270 Verotunnistenumero: 2130094170 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: progress@vniir.ru Puhelin: +7 (8352) 39-00-29, +7 (8352) 39-00-23 KPP-numero: 213001001 |
JSC VNIIR-Progress on venäläinen tutkimus- ja kehittämislaitos, joka on erikoistunut kehittyneiden elektronisen sodankäynnin järjestelmien tuotantoon ja keskittyy signaalihäirinnän teknologioihin ja tiedustelutietojen keräämiseen. Yksi sen keskeisistä tuotteista on Kometa-antenni, joka on suunniteltu häiritsemään viestintää radio-, satelliitti- ja tutkataajuuksilla. Kometa-M-versio, jota käytetään Orlan-10-droonin kaltaisissa laitteissa ja ohjatuissa pommeissa, käyttää mukautettavia antenniryhmiä elektronisen häirinnän sietokyvyn parantamiseksi ja tarkan kohdistamisen varmistamiseksi jopa elektronisen sodankäynnin vastahyökkäystoimissa. JSC VNIIR-Progressin valmistaman Kometa-antennin sisältäviä aseita käytetään laajalti Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa, minkä vuoksi JSC VNIIR-Progress tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC VNIIR-Progress on tehnyt laajaa yhteistyötä Venäjän puolustusministeriön kanssa ja lisännyt merkittävästi puolustustarvikkeisiin, kuten panssarivaunuihin, aluksiin ja elektronisen sodankäynnin järjestelmiin, tarkoitettujen navigointi- ja sähköjärjestelmien tuotantoa. Kometa-M-moduulia, joka suunniteltiin alun perin droonien suojelemiseksi elektroniselta sodankäynniltä, mukautetaan nyt ohjaamattomiin pommeihin niiden tarkkuuden parantamiseksi käyttäen GPS-tietoja ja muuta satelliittidataa. Lisäksi JSC VNIIR-Progress osallistuu rahalliselta arvoltaan suuriin hallituksen sopimuksiin, kuten elektronisten laitteiden toimittamiseen Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministeriölle. Sen vuoksi JSC VNIIR-Progress antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
16.12.2024 |
|
491. |
PIK-specialised developer JSC venäjäksi: АО ”ПИК-специализированный застройщик” alias PIK Group of Companies PJSC alias Public Joint Stock Company ”PIK-specialized homebuilder” |
Osoite: 19 bld. 1, Barrikadnaya street, Moskova, 123242, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1027739137084 Verotunnistenumero: 7713011336 KPP-numero: 770301001 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
PIK-specialised developer -osakeyhtiö on venäläinen monialayritys, joka toimii kiinteistö- ja rakennusalalla. Tytäryhtiöidensä, joita ovat esimerkiksi ”Inzhteploprogress”, kautta PIK-specialised developer on rahoittanut henkilöstön rekrytointia Venäjän sotilasyksiköihin ja yksityisiin sotilasalan yrityksiin, jotka toimivat Ukrainassa Venäjän puolustusministeriön komennossa. PIK-specialised developer on näin ollen tukenut taloudellisesti toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Johtavana rakennus- ja kiinteistöalan yhtiönä PIK-specialised developer -osakeyhtiö toimii lisäksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
16.12.2024 |
|
492. |
PJSC UTAIR venäjäksi: ПУБЛИЧНОЕ АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”АВИАКОМПАНИЯ ”ЮТЭЙР”” alias UTAIR |
Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1028600508991 Verotunnistenumero: 7204002873 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
UTAIR -osakeyhtiö on venäläinen siviililentoyhtiö. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen alusta lähtien UTAIR, joka on Venäjän puolustusministeriön toimeksisaaja, on antanut logistista tukea Venäjän asevoimille muun muassa kuljettamalla taistelualueelle määrättyä sotilashenkilöstöä, liikennöimällä Venäjän miehittämässä Ukrainassa ja ottamalla käyttöön erityisen lipunmyyntijärjestelmän Venäjän puolustusministeriön kanssa. Tämän vuoksi UTAIR tukee toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. UTAIR on myös lähellä luetteloon merkittyä henkilöä Vladimir Bogdanovia ja on toistuvasti saanut merkittävää rahoitustukea Venäjän hallitukselta. |
16.12.2024 |
|
493. |
Joint Stock Company Plastmass Plant venäjäksi: АКЦИОНЕРНОЕ ОБЩЕСТВО ”ЗАВОД ”ПЛАСТМАСС”” alias JSC ”PLASTMASS PLANT” alias АО ”ЗАВОД ”ПЛАСТМАСС”” |
Osoite: 52 Pobedy Ave., Kopeisk, Tšeljabinskin alue, 456620, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 11177411001388 Verotunnistenumero: 7411009901 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://www.zavod-plastmass.ru Sähköposti: info@zavod-plastmass.ru Puhelin: + 8(351) 269-91-12 Lähellä oleva henkilö: Alexander Alekseevich Balashov (pääjohtaja) |
Plastmass Plant -osakeyhtiö on venäläinen yhteisö, joka kuuluu Rostec -valtionyhtiöön ja joka valmistaa Venäjän asevoimille tykistöammuksia, erityisesti haupitsien ammuksia, joita Venäjän armeija on käyttänyt laajalti Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Plastmass Plant -osakeyhtiö on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
494. |
JSC Gruppa Kremniy El venäjäksi: АО Группа Кремний Эл |
►C27
|
Gruppa Kremniy El -osakeyhtiö on Venäjän toiseksi suurin mikroelektroniikan ja erityisesti mikrosirujen valmistaja. Venäjän armeija käyttää Gruppa Kremniy Elin tehtaassaan tuottamia mikrosiruja moniin tarkoituksiin, muun muassa ballistisiin Iskander-ohjuksiin. Yhtiö on myös osa Venäjän liittovaltion ”Alternative”-ohjelmaa, jonka tavoitteena on kehittää aktiivista vaiheistettua ryhmäjärjestelmää käyttäviä uusia tutkia, jotka on tarkoitettu ilmapuolustukseen ja joita asennetaan ilma-aluksiin ja aluksiin. Gruppa Kremniy El -osakeyhtiö on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
495. |
The Kaluga Engine Company (PJSC KADVI) venäjäksi: Публичное Акционерное Общество ”Калужский двигатель” |
Osoite: 248021, Venäjän federaatio, g. Kaluga, st. Moskovskaya, d. 247 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: https://mzmayak.ru/index.html Sähköposti: mail@mzmayak.ru Puhelin: + 7(4842) 76-33-00 |
Kaluga Engine Company -osakeyhtiö (PJSC KADVI) on venäläinen sotateollisuusalan yritys, joka toimittaa panssarivaunujen moottoreita muille sotateollisuuslaitoksille, jotka tuottavat T-80-panssarivaunuja. T-80-panssarivaunuja on käytetty Ukrainaan kohdistuvassa hyökkäyksessä. Venäjä on äskettäin päättänyt aloittaa GTD-1250-kaasuturbiinimoottoreilla varustettujen T-80-panssarivaunujen sarjatuotannon. GTD-1250-kaasuturbiinimoottoreilla varustettuja uudistettuja T-80-panssarivaunuja toimitetaan etulinjaan Ukrainassa. Sen vuoksi Kaluga Engine Company (PJSC KADVI) tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
16.12.2024 |
|
496. |
LLC Alabuga Development venäjäksi: ООО Алабуга Девелопмент |
►C27
Osoite: SH-2 St., b. 4, room 8, 9, 11, 12, 13, 14, Special Economic Zone Alabuga, Jelabugan piiri, Jelabuga, Tatarstan, Venäjän federaatio, 432601 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Verotunnistenumero: 1646043699 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verkkosivusto: development.alabuga.ru Sähköposti: dnurkhametova@alabuga.ru, damirova@alabuga.ru, mperevozchikova@alabuga.ru Puhelin: +7 855 575 90 13 Lähellä olevat yhteisöt: — JSC ”Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Type — LLC Alabuga Machinery — LLC Drake |
LLC Alabuga Development on venäläinen työstökoneiden ja vaihteiden tuottaja sekä metallirakenteiden, viestintälaitteiden ja sähkövaihteiden valmistaja. Se on myös JSC ”Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Typen (unionin luetteloon merkitsemä yhteisö 18. joulukuuta 2023 alkaen) 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö; JSC Alabuga on siten LLC Alabuga Developmentin tosiasiallinen omistaja ja edunsaaja. LLC Alabuga Developmentilla on tärkeä rooli droonien, myös iranilaisten Shahed 136 ja Dragonfish-droonien, hankinnassa muista maista Venäjälle. LLC Alabuga Developmentia käytetään muiden osapuolten kanssa toimivana toimeksisaajana, ja sen tehtävänä on hankkia drooneja, joita Venäjän asevoimat käyttävät ja sovittavat sotilaskäyttöön Ukrainan alueella. LLC Alabuga Development on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on lisäksi lähellä JSC ”Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Typeä, joka on myös vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
497. |
UralDronZavod venäjäksi: ООО ”УРАЛДРОНЗАВОД” alias ОБЩЕСТВО С ОГРАНИЧЕННОЙ ОТВЕТСТВЕННОСТЬЮ ”УРАЛДРОНЗАВОД” |
►C27
|
UralDronZavod on uusi yhtiö, joka perustettiin startup-yrityksenä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan aikana. Yhtiö valmistaa FPV-droonia nimeltä ”Upyr” (”Ghoul”), joka on syksystä 2023 lähtien ollut laajalti käytössä Ukrainaan tehdyssä hyökkäyksessä. Yhtiö on saanut täyden tuen Venäjän puolustusministeriöltä ja muilta valtion virastoilta, ja se tuottaa tällä hetkellä drooneja Venäjän hallituksen määräyksestä. Yhtiö ja sen johtaja ja perustaja ovat saaneet huomiota jopa presidentti Putinilta. UralDronZavod kehittää ja päivittää jatkuvasti Upyr-drooniaan taistelukentältä saatujen kokemusten perusteella. Droonia on useaan otteeseen käytetty menestyksekkäästi Ukrainan armeijaa vastaan. Sen vuoksi UralDronZavod tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin laittomasta liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
16.12.2024 |
|
498. |
Asia Pacific Links Ltd. alias Asia Pacific Links Limited |
►C27
|
Asia Pacific Links on Hongkongissa sijaitseva yritys, jonka omistaa Venäjän kansalainen Anton Sergeyevich Trofimov. Asia Pacific Links on ollut suurin mikroelektroniikan komponenttien toimittaja venäläisille yrityksille sen jälkeen, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan alkoi. Tällaisia komponentteja käytetään Venäjän armeijan Ukrainassa käyttämien Orlan-droonien valmistukseen. Asia Pacific Links kasvatti liiketoimintaansa jyrkästi 1. maaliskuuta ja 30. syyskuuta 2022 välisenä aikana, minkä johdosta siitä tuli Venäjän tullikirjanpidon mukaan LLC SMT iLogicin suurin toimittaja. Asia Pacific Links tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
499. |
ARCLM International Trading Co. Ltd |
►C27
Osoite: RM 1607 Trend CTR, 29-31 Cheung Lee Street, Chai Wan, Hongkong Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 71901140 Pääasiallinen toimipaikka: Kiinan kansantasavalta / Hongkong Lähellä oleva henkilö: Li Xiaocui (”Sofya Li”, ”Sophia Li”) Lähellä olevat yhteisöt: — Shijiazhuang Hanqiang Technology Co. Ltd. |
ARCLM International Trading Co. Ltd on Hongkongiin sijoittautunut erityyppisten koneiden toimittaja. ARCLM International Trading Co. on toistuvasti vienyt eurooppalaista alkuperää olevia tuotteita venäläisille yhtiöille, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovelletaan unionin vientirajoituksia, erityisesti Unimatik-yhtiölle, joka on merkittävä toimija Venäjän sotateollisessa kompleksissa. ARCLM International Trading Co. on siten helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista ja näin merkittävästi heikentänyt voimassa olevia unionin rajoittavien toimenpiteiden säännöksiä. |
16.12.2024 |
|
500. |
LLC Drake venäjäksi: ООО Дрейк |
►C27
Osoite: SH-2 St., b. 5/12, room 126, Special Economic Zone Alabuga, Jelabugan piiri, Jelabuga, Tatarstan, Venäjän federaatio, 432601 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Verotunnistenumero: 1646047020 Lähellä olevat yhteisöt: — JSC ”Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Type — LLC Alabuga Development |
LLC Drake on venäläinen liikeyritys. Se on myös sekä LLC Alabuga Machineryn (50 %) että LLC Alabuga Developmentin (50 %) tytäryhtiö. LLC Alabuga Machinery on myös LLC Alabuga Developmentin tytäryhtiö (100 %); viimeksi mainittu on JSC ”Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Typen (unionin luetteloon merkitsemä 18. joulukuuta 2023 alkaen) tytäryhtiö (100 %). JSC Alabuga Special Economic Zone on siten LLC Draken välillinen omistaja. LLC Drakea käytetään iranilaisten Shahed-136-droonien tuomiseksi Venäjälle ja kokoamiseksi, ja sillä on tärkeä rooli Venäjän armeijan Ukrainan alueella tekemissä iskuissa käytettävien miehittämättömien ilma-alusten toimitusketjussa. LLC Drake on sen vuoksi vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä JSC ”Alabuga” Special Economic Zone of Industrial and Production Typeä, joka on myös vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
501. |
Shijiazhuang Hanqiang Technology Co. |
►C27
Osoite: 68 Hezuo Road, Xinhuan kaupunkipiiri, Shijiazhuangin kaupunki, Hebein maakunta, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 791130105MA7C26X08R Lähellä oleva henkilö: Li Xiaocui (”Sofya Li”, ”Sophia Li”) Lähellä olevat yhteisöt: — Shijiazhuang Hanqiang Technology Co. Ltd. |
Shijiazhuang Hanqiang Technology on Kiinan kansantasavallassa toimiva kivivillakoneiden valmistaja. Shijiazhuang Hanqiang Technology on vienyt eurooppalaista alkuperää olevia tuotteita venäläisille yhtiöille, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovelletaan unionin vientirajoituksia, erityisesti ROSCEPR-keskukselle (Centre for Effective Production Solutions). Shijiazhuang Hanqiang Technology on siten helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista ja näin merkittävästi heikentänyt voimassa olevia unionin rajoittavien toimenpiteiden säännöksiä. |
16.12.2024 |
|
502. |
Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Limited kiinaksi: alias Shenzhen Juhang International Wuliu Co. Ltd. alias Juhang Aviation |
Osoite: Room 101-A Xinghua Building, 1007 Banxuegang Avenue, Maantang Community, Bantian Street, Longgangin kaupunkipiiri, Shenzhen, Kiinan kansantasavalta Osoite: 2205, Logistics Center, No. 2, Bonded Logistics Center, Terminal 4th Road, Baoan International Airport, Hongrui Community, Hangcheng Street, Baoanin kaupunkipiiri, Shenzhen, Kiinan kansantasavalta Osoite: 1601-2, Rujun Building, No. 105, Zhongxing Road, Putian Street, Longgangin kaupunkipiiri, Shenzhen, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 18.3.2021 Verotunnistenumero: 91440300MA5GN73B4F Lähellä olevat yhteisöt: — OOO TKS Vektor, a.k.a. LLC TSK Vektor — Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd. |
Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Limited (Juhang Aviation) on kiinalainen yhtiö, joka on osallisena Venäjän sotateollisen kompleksin hankinta- ja valmistusverkostossa. Juhang Aviation on toimittanut venäläisen välittäjän OOO TSK Vektorin kautta komponentteja IEMZ Kupolille, joka on Venäjän valtion omistaman asetehtaan Almaz-Anteyn tytäryhtiö. Komponentteja käytettiin sen jälkeen Garpiya-3-tyyppisten pitkän kantaman hyökkäysdroonien valmistukseen käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Tähän kuuluvat myös komponentit kiinalaiselta yhteisöltä Xiamen Limbachilta, joka valmistaa L550-droonimoottoreita. Sen vuoksi Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Limited on oikeushenkilö, joka tukea aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
503. |
OOO TSK Vektor venäjäksi: ООО ТСК Вектор alias LLC TSK Vektor |
Osoite: 664048, Sevastopolskaya ulitsa d. 235, kv. 70, Irkutsk, Irkutskin alue, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.10.2015 Rekisteröintinumero: 1153850042246 Verotunnistenumero: 3849055365 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä oleva henkilö: Artem Mikhaylovich Yamshchikov Lähellä olevat yhteisöt: — IEMZ Kupol — Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Limited — Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co, Ltd — Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd |
OOO TSK Vektor on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluva yhtiö. Se on toiminut välittäjänä Venäjän valtion omistaman asetehtaan Almaz-Anteyn tytäryhtiön IEMZ Kupolin ja sellaisten kiinalaisten toimittajien välillä, jotka valmistavat komponentteja Garpiya-3-tyyppisiin pitkän kantaman hyökkäysdrooneihin, jotka on kehitetty ja tuotettu käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Erityisesti OOO TSK Vektor on saanut komponentteja Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd:ltä ja Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Limitediltä, mukaan lukien osia kiinalaiselta yhteisöltä Xiamen Limbachilta, joka valmistaa L550-droonimoottoreita. OOO TSK Vektor tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
504. |
Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd kiinaksi: alias Red Rabbit TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd |
Osoite: 101-19, Xinghua Building, No. 1007, Banxuegang Avenue, Maantang Community, Bantian Street, Longgangin kaupunkipiiri, Shenzhen, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 30.5.2023 Verotunnistenumero: 91440300MA5HX80Y1Q Puhelin: + 86-755-82373290 Lähellä olevat yhteisöt: — OOO TSK Vektor, alias LLC TSK Vektor — Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd. |
Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd (Redlepus TSK Vektor Industrial) on kiinalainen yhtiö, joka on osallisena Venäjän sotateollisen kompleksin hankinta- ja valmistusverkostossa. Redlepus TSK Vektor on toimittanut venäläisen välittäjän OOO TSK Vektorin kautta komponentteja IEMZ Kupolille, joka on Venäjän valtion omistaman asetehtaan Almaz-Anteyn tytäryhtiö. Komponentteja käytettiin sen jälkeen Garpiya-3-tyyppisten pitkän kantaman hyökkäysdroonien valmistukseen käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Tähän kuuluvat myös komponentit kiinalaiselta yhteisöltä Xiamen Limbachilta, joka valmistaa L550-droonimoottoreita. Redlepus TSK Vektor tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
505. |
Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd kiinaksi: alias Limbach Aviation alias Xiamen Limbach Aircraft Engine Co., Ltd. |
Osoite: Part 2, Floor 6, No. 882-1, Lianting Road, Xiangan Industrial Park, Torch High-tech Zone, Xiamenin kaupunki, Kiinan kansantasavalta, postinumero: 361100 Osoite: Unit E, Unit 431, 4th Floor, Building C, Xiamen International Shipping Center, No. 93 Xiangyu Road, Xiamenin alue, Kiina (Fujian) Pilot Free Trade Zone, Fujian, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 20.11.2012 Verotunnistenumero: 91350200051193084R Puhelin: 0086-592-5383060, 538305 Verkkosivusto: http://www.limbach.cn Sähköposti: sales@limbach.cn Lähellä olevat yhteisöt: – OOO TSK Vektor, alias LLC TSK Vektor – Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd – Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Rekisteröintinumero: 350200200075990 |
Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd on kiinalainen yhtiö, joka valmistaa L550-sarjan moottoreita miehittämättömille ilma-aluksille. Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd on toimittanut tällaisia komponentteja IEMZ Kupolille, joka on Venäjän valtion omistaman asetehtaan Almaz-Anteyn tytäryhtiö; komponentteja käytettiin sen jälkeen Garpiya-3-tyyppisten pitkän kantaman miehittämättömien hyökkäysilma-alusten valmistukseen käytettäväksi Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Kyseiset komponentit toimitettiin muiden Kiinan kansantasavallassa rekisteröityjen yhteisöjen välityksellä; näitä ovat erityisesti Redlepus TSK Vektor Industrial (Shenzhen) Co., Ltd ja Juhang Aviation Technology Shenzhen Co. Ltd. Lisäksi epäillään, että Xiamen Limbach oli osallisena L550-moottoreita koskevien suunnitelmien jakamisessa miehittämättömien ilma-alusten Shahed-136-moottoreiden tuotannossa mukana olevien toimijoiden kanssa. Venäjän armeija on käyttänyt miehittämättömiä Shahed-ilma-aluksia Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Xiamen Limbach Aviation Engine Co., Ltd tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
16.12.2024 |
|
506. |
LLC ”Leading Charter Technologies” venäjäksi: ООО ”Ведущие Технологии Чартера” |
Osoite: 107031, Moskova, vn.ter.g. Meshchansky Municipal District, Rozhdestvenka Street, 5/7, bldg. 2, room. 4A/5, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Verkkosivusto: https://chartertech.ru/, https://lct.com.cy/, https://lct-uae.com/ Puhelin: +7 495 215-01-15 Sähköposti: sales@chartertech.ru |
LLC ”Leading Charter Technologies” on venäläinen yhtiö, joka toimii yksityisenä lentoliikenneyrityksenä. Se vuokraa ilma-aluksia laskeutumiseen, lentoonlähtöön ja ylilentoon Euroopan unionin alueella. LLC ”Leading Charter Technologies” harjoittaa lentoja Venäjältä Euroopan unioniin ja Euroopan unionista Venäjälle siten, että kierretään asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksissä vahvistettuja rajoittavia toimenpiteitä tekemällä välilasku esimerkiksi Azerbaidžanissa, Armeniassa ja Turkissa ja samalla rekisteröimällä uudelleen lentoasiakirjat siten, että muutetaan lennon matkustajatietoja ja peruutetaan Venäjän federaation lentoasemat lentosuunnitelmista. LLC ”Leading Charter Technologies” rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. |
16.12.2024 |
|
507. |
JSC ”Research and Production Corporation Precision Instrumentation Systems” venäjäksi: АО ‘НАУЧНО-ПРОИЗВОДСТВЕННАЯ КОРПОРАЦИЯ ”СИСТЕМЫ ПРЕЦИЗИОННОГО ПРИБОРОСТРОЕНИЯ” АО ‘НПК ”СПП” alias JSC ”Research and Production Corporation Precision Systems and Instruments” alias JSC ”NPK SPP” |
Osoite: 111024, Moscow, UL. AVIAMOTORNAYA, 53 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 16.10.2009 Rekisteröintinumero: 1097746629639 Verotunnistenumero: 7722698108 KPP-numero: 772201001 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC ”Research and Production Corporation Precision Instrumentation Systems”, joka tunnetaan myös nimellä JSC ”NPK SPP”, on yksi tärkeimmistä sotilasteollisuusyrityksistä Venäjällä. Se tuottaa erityisesti ilma-alusjärjestelmiä, kuten SEER-, MOS-, OES-52-, OLS-container- ja OLS-järjestelmiä. Näitä ilma-alusjärjestelmiä käytetään venäläisissä sotilasilma-aluksissa, kuten SU-27:ssä, ja KA-52-taisteluhelikoptereissa, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. JSC ”NPK SPP” tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. JSC ”NPK SPP” toimii sellaisella talouden alalla (puolustusala), joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
16.12.2024 |
|
508. |
Joint Stock Company NPO Orion Venäjäksi: Акционерное общество НПО “Орион” alias Orion Scientific Production Association alias АО НПО Орион |
Osoite: Trekhprudny 5, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Trekhprudny 5, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.12.2012 Rekisteröintinumero: 1127747292738 Verotunnistenumero: 7720770380 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC NPO Orion on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka kehittää ja valmistaa korkean teknologian elektronisia komponentteja, muun muassa Venäjän sotateollisen kompleksin kehittämistä varten. Se kuuluu JSC Shvabe -holdingyhtiöön, joka toimittaa Venäjän asevoimille optisia ja laserjärjestelmiä, joita käytetään hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi JSC NPO Orion antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi JSC NPO Orion on lähellä Shvabea, joka on vastuussa sellaisten toimien ja politiikkojen aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
509. |
Limited liability company ”Alabuga Machinery” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью "Алабуга Машинери" alias LLC Alabuga Machinery alias ООО Алабуга Машинери |
Osoite: b. 5/12, SH-2 St., Special Economic Zone Alabuga, Jelabugan piiri, Jelabuga, Tatarstan, Venäjän federaatio, 432601 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Verotunnistenumero: 1674003000 |
LLC Alabuga Machinery on venäläinen työstökoneiden ja vaihteiden tuottaja. Se on myös LLC Alabuga Development -yhtiön 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö, joka on JSC Alabuga -yhtiön 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö (JSC Alabugaan on sovellettu unionin rajoittavia toimenpiteitä 18. joulukuuta 2023 lähtien). JSC Alabuga on näin ollen LLC Alabuga Machineryn tosiasiallinen omistaja ja edunsaaja. LLC Alabuga Machinerya käytetään Venäjälle tarjjottavien iranilaisten Shahed-136-droonien tuomiseksi ja kokoamiseksi, ja sillä on tärkeä rooli kyseisten droonien toimitusketjussa; kyseisiä drooneja käytetään Venäjän asevoimien Ukrainan alueella tekemissä iskuissa. Sen vuoksi LLC Alabuga Machinery on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se on lähellä JSC Alabuga Special Economic Zone -yhtiötä, joka on myös vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tai taloudellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
510. |
Public Joint Stock company ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” venäjäksi: Публичное акционерное общество ”Центральное Научно-Производственное Объединение ’Ленинец’” alias PJSC “CSPA ‘LENINETZ’” alias PJSC “CSPA ‘LENINETS’” alias PJSC “NPO ‘LENINETZ’” alias ПAО “ЦНПО ‘ЛЕНИНЕЦ’” |
Osoite: 212 Moskovsky Ave., Pietari, Venäjän federaatio Osoite: 34 Yuri Gagarin Ave., Pietari, Venäjän federaatio, 196143 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari Rekisteröintinumero: 1027804858146 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7810240719 Sähköposti: office@npo-leninetz.ru Puhelin: + 7 (812) 448-8001, + 7 (812) 610-9848 |
PJSC ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” (PJSC CSPA Leninetz) on venäläinen yritys, joka on erikoistunut tutka- ja navigointilaitteiden kehittämiseen ja tuotantoon, myös Venäjän armeijan hyväksi. PSJC CSPA Leninetz osallistuu erityisesti Zaslon-ilma-alustutkien tuotantoon ja kehittämiseen; kyseisiä tutkia käytetään erityisesti Venäjän asevoimien MiG-31-lentokoneissa Ukrainassa. Sen vuoksi PJSC CSPA Leninetz tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
511. |
Joint Stock Company ”Holding Company ’LENINETZ’” venäjäksi: Акционерное Общество “Холдинговая Компания ‘ЛЕНИНЕЦ’” alias АО ”’ЛЕНИНЕЦ’- ХОЛДИНГ” alias JSC ”Holding Company ’LENINETZ’” alias JSC ”Holding Company ’LENINETS’” |
Osoite: 212 Moskovsky Ave., Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1027804850369 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7810221748 |
JSC ”Holding Company ’LENINETZ’” on venäläinen yhteisö, joka hallinnoi PJSC ”Central Scientific and Production Association ’Leninetz’” (PJSC CSPA Leninetz) -osakeyhtiötä. PJSC CSPA Leninetz on venäläinen yritys, joka on erikoistunut tutka- ja navigointilaitteiden kehittämiseen ja tuotantoon, myös Venäjän armeijan hyväksi. PSJC CSPA Leninetz osallistuu erityisesti Zaslon-ilma-alustutkien tuotantoon ja kehittämiseen; kyseisiä tutkia käytetään erityisesti Venäjän asevoimien MiG-31-lentokoneissa Ukrainassa. Sen vuoksi JSC ”Holding Company ’LENINETZ’” tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
512. |
Center for Military Sports Training and patriotic education of youth “WARRIOR” venäjäksi: Центр военно-спортивной подготовки и патриотического воспитания молодежи alias WARRIOR Center |
Osoite: Moskova, Radio str., d. 7, Venäjän federaatio Puhelin: + 7 (495) 098-00-00 Sähköposti: info@crvsp.ru Lähellä olevat yhteisöt: All-Russian public-state movement of children and youth “Movement of the First” |
Sotilaallisen urheilun ja isänmaallisen nuorisokasvatuksen keskus ”WARRIOR” on Venäjän federaatioon perustettu valtiojohtoinen nuorisojärjestö, joka kehittää isänmaallista ja sotilaallista koulutusta. Venäjän federaation presidentti tukee keskusta ja ohjeisti sitä tekemään tiivistä yhteistyötä Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuvien kanssa. WARRIOR-keskuksella on toimintaa myös laittomasti miehitetyillä Ukrainan alueilla paikallisten toimipisteiden kautta. WARRIOR-keskus on myös toteuttanut useita hankkeita yleisvenäläisen julkisvaltiollisen lasten- ja nuorisoliikkeen ”Movement of the First” kanssa; kyseinen järjestö on unionin luetteloon merkitsemä yhteisö. Sen vuoksi sotilaallisen urheilun ja isänmaallisen nuorisokasvatuksen keskus ”WARRIOR” tukee tai panee täytäntöön sellaisia toimia tai politiikkoja, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se antaa myös aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä. Sotilaallisen urheilun ja isänmaallisen nuorisokasvatuksen keskus ”WARRIOR” on myös lähellä yleisvenäläistä julkisvaltiollista lasten- ja nuorisoliikettä ”Movement of the First”. |
24.2.2025 |
|
513. |
Joint Stock Company ”53 Arsenal” venäjäksi: Акционерное общество ”53 Арсенал” alias AO 53 Arsenal alias 53 Arsenal PAO alias АО 53 Арсенал alias ОАО 53 Арсенал |
Osoite: 606077, Venäjän federaatio, Nižni Novgorodin alue, r-n Volodarskii, rp. Iuganets, ul. Parkovaia, 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.2.2010 Rekisteröintinumero: 1105249001120 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5214010100 KPP-numero: 521401001 Lähellä olevat yhteisöt: JSC Technodinamika |
JSC 53 Arsenal -osakeyhtiö on venäläinen sotateollisuusalan yritys. JSC 53 Arsenal kunnostaa ja valmistaa ammuksia, joita Venäjän armeija käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi JSC 53 Arsenal tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi JSC Technodinamika -osakeyhtiö on JSC 53 Arsenalin emoyhtiö, minkä vuoksi JSC 53 Arsenal on lähellä JSC Technodinamikaa. JSC Technodinamika on aseiden, ampumatarvikkeiden, kemiallisten ja ilmailutuotteiden valmistaja sekä Venäjän federaation asevoimien sotilastarvikkeiden toimittaja. |
24.2.2025 |
|
514. |
Federal State-Financed Institution of Science Physics and Technology Institute Named After A.F. Ioffe of the Russian Federation Academy of Sciences venäjäksi: Федеральное государственное бюджетное учреждение науки Физико-технический институт им. А.Ф. Иоффе Российской академии наук alias Ioffe Physics Institute alias Ioffe Institute alias Physical-Technical Institute named after A.F. Ioffe alias ФТИ им. А.Ф. Иоффе alias Физико-технический институт имени А.Ф. Иоффе РАН |
Osoite: 194021, Venäjän federaatio, Pietari, Ul. Politekhnicheskaya, 26 Yhteisötyyppi: Venäjän federaation rahoittama laitos Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.1.2003 (perustettu vuonna 1918) Rekisteröintinumero: 1037804006998 Verotunnistenumero: 7802072267 KPP-numero: 780201001 Puhelin: + 7 (812) 297-22-45, + 7 (812) 297-23-75, + 7 (812) 297-79-28, + 7 (921) 304-02-29 Sähköposti: post@mail.ioffe.ru, ftian@mail.ioffe.ru Verkkosivut: http://ioffe.ru |
A.F. Ioffen mukaan nimetty fysiikka- ja teknologiainstituutti (Physics and Technology Institute Named After A.F. Ioffe), jäljempänä ’Ioffe-instituutti’, on Venäjän valtion rahoittama mikroelektroniikan, optiikan ja teknisen fysiikan kehitys- ja valmistustoimintaa harjoittava laitos. Ioffe-instituutti vastaa optoelektroniikan alan kotimaisen komponenttiperustan kehittämiseen liittyvistä kriittisistä tehtävistä ja kehittää erityisesti lasereita erilaisia sovelluksia varten. Ioffe-instituutti saa taloudellista ja institutionaalista valtiontukea näille hankkeille. Lisäksi Ioffe-instituutin kehittämillä teknologioilla korvataan tuontiteknologioita tärkeillä Venäjän teollisuudenaloilla, myös sotilasteollisuudessa. Sen vuoksi Ioffe-instituutti tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
515. |
Autonomous Non-Commercial Organization “Directorate of the Exhibition of Achievements ’Russia’” venäjäksi: Автономная Некоммерческая Организация “Дирекция Выставки Достижений ‘Россия’” alias National Center ”Russia” alias АНО “ДВД ‘Россия’” alias Национальный центр “Россия” |
Osoite: Krasnopresnenskaya embankment 14, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: riippumaton voittoa tavoittelematon yhteisö Rekisteröintipaikka: Brodnikov pereulok 7, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.3.2023 Rekisteröintinumero: 1237700185645 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 9703137862 |
Venäjän saavutuksien näyttelystä vastaava riippumaton ei-kaupallinen järjestö ”Directorate of the Exhibition of Achievements ’Russia’” järjesti Venäjä-aiheisen kansainvälisen näyttelyn ja foorumin ja hallinnoi nyt kansallista Venäjä-keskusta (National Center ”Russia”). Presidentti Vladimir Putin allekirjoitti heinäkuussa 2024 määräyksen perustaa kansallinen Venäjä-keskus, jonka tehtävänä on vaalia näyttelyn perintöä. Venäjä-näyttelyssä ja kansallisessa Venäjä-keskuksessa on järjestetty näyttelyjä, joissa laittomasti miehitetyt Ukrainan alueet esitetään Venäjän federaatioon kuuluvina alueina muiden Venäjän alueiden rinnalla. Näyttelyssä järjestetään säännöllisesti tapahtumia, joissa juhlistetaan Venäjän miehitystä ja Ukrainan alueiden liittämistä Venäjään. Sen vuoksi riippumaton ei-kaupallinen järjestö ”Directorate of the Exhibition of Achievements ’Russia’” tukee ja panee täytäntöön politiikkoja, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
516. |
Limited liability company ”Eliars” venäjäksi:Общество с ограниченной ответственностью ”Элиарс” alias LLC Eliars alias ООО Элиарс |
Osoite: Konstruktore Guskova 8, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.2.2015 Rekisteröintinumero: 1157746097629 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7735140825 Lähellä olevat henkilöt: Sergey Nikolaevich Atlivanchik – pääjohtaja |
LLC Eliars -osakeyhtiö on venäläinen yritys, joka kehittää ja valmistaa mikroaaltolaitteita. Se on kehittänyt ja valmistanut droonien torjuntaan käytettävän Zont (sateenvarjo)-järjestelmän, jolla on mahdollista tukahduttaa miehittämättömien ilma-alusten signaalit. Venäjän asevoimat käyttävät Zont-järjestelmää hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Eliars tukee aineellisesti tai taloudellisesti toimia, jotka uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta. |
24.2.2025 |
|
517. |
Federal State Budgetary Educational Institution of Higher Education ”Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration” venäjäksi: Российская Академия Народного Хозяйства и Государственной Службы При Президенте Российской Федерации alias Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration alias RANEPA alias ФГБОУ ВО “Российская Академия Народного Хозяйства и Государственной Службы При Президенте Российской Федерации” РАНХИГС |
Osoite: Vernadskogo prospect 82, Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.11.1992 Rekisteröintinumero: 1027739610018 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7729050901 Lähellä olevat henkilöt: Alexey Gennadyevich Komissarov – rehtori |
Venäjän federaation rahoittama korkeakoulu ”Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration” (RANEPA) on liittovaltiotason korkeakouluVenäjän federaatiossa. RANEPA on laitos, joka vastaa niin sanotun Time of Heroes -ohjelman täytäntöönpanosta; kyseinen ohjelma käynnistettiin Venäjän presidentin aloitteesta koulutuksen tarjoamiseksi venäläisille sotilaille, jotka ovat sotineet hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Koulutuksen tavoitteena on valmistaa venäläisiä sotaveteraaneja valtionyhtiöiden julkishallinnon johtotehtäviin ja siten parantaa huomattavasti heidän uranäkymiään vastineena sotaan osallistumisesta. Sen vuoksi Venäjän federaation rahoittama korkeakoulu ”Russian Presidential Academy of National Economy and Public Administration” tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
518. |
Joint Stock Company “Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” venäjäksi: Акционерное общество “Научно-Исследовательский Институт Вычислительных Комплексов им. М.А. Карцева” alias JSC “Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” alias JSC ”NIIVK IM. M.A. KARTSEV” alias Научно-Исследовательский Институт Вычислительных Комплексов им. М.А. Карцева alias АО “НИИВК ИМ. М.А. КАРЦЕВА” |
Osoite: Profsoyuznaya street 108, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.2.2003 Rekisteröintinumero: 1037700128828 Verotunnistenumero: 7728032882 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat henkilöt: Alexey Vladislavovich Gorshkov – pääjohtaja |
JSC ”Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” -osakeyhtiö on Venäjällä sijaitseva tutkimuslaitos, joka osallistuu miehittämättömien ilma-alusten kehittämiseen ja tuotantoon. Se on tuottanut useita erityyppisiä miehittämättömiä ilma-aluksia, joita Venäjän asevoimat ovat testanneet tai aikovat testata Ukrainaa vastaan käytävässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi JSC ”Scientific Research Institute of Computing Complexes Named After M.A. Kartsev” tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
519. |
Joint Stock Company “Voskresensky Aggregation Factory” venäjäksi: Акционерное общество “Воскресенский агрегатный завод” alias Voskresenskiy Aggregate Plant alias Federal State Enterprise “Voskresensk State Aggregate Plant” alias FKP VGKAZ alias АО ”ВАЗ” alias АО ”Воскресенский агрегатный завод” alias ФКП “Воскресенский Государственный Казенный Агрегатный Завод” alias Федеральное Казенное Предприятие “Воскресенский Государственный Казенный Агрегатный Завод” |
Osoite:140250, Moskovan alue, Voskresenskin kaupunkipiiri, Beloozjorskin kaupunki, Tsiolkovsky st., 6, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 31.1.2023. Rekisteröintinumero: 1235000011058 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio INN-numero: 5005073080 OKPO-numero: 80688660 Lähellä olevat henkilöt: Aleksandr Vyacheslavovich Sychugov – toimitusjohtaja Lähellä oleva yhteisö: JSC Concern VKO Almaz-Antey |
JSC Voskresensky Aggregation Factory -osakeyhtiö kokoaa ilmatorjuntaohjuksia, ilmataisteluohjuksia ja ilmasta laukaistavia pintamaaliohjuksia, risteilyohjuksia, voimakkaita lentopommeja (FAB) ja pidemmälle kehitettyjä FAB-pommeja, jotka on varustettu yhtenäisellä liito- ja ohjausjärjestelmällä, joka tekee venäläisistä vapaasti putoavista pommeista ohjattavia, hyödyttäen Venäjän armeijaa, myös käytössä Ukrainassa. JSC Voskresensky Aggregation Factoryn ainoa osakkeenomistaja on JSC Concern VKO Almaz-Antey -osakeyhtiö, joka on Venäjän valtion omistama asevalmistaja, joka kehittää ilmatorjunta- ja risteilyohjusjärjestelmiä Venäjän asevoimien käyttöön. Sen vuoksi JSC Voskresensky Aggregation Factory antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi se on lähellä Venäjän valtion omistamaa JSC Almaz-Antey-ilma- ja avaruuspuolustuskonsernia, joka on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
520. |
Joint Stock Company ”BTK Group” venäjäksi: Акционерное общество “БТК Групп” alias JSC BTK Group |
Osoite: Prashskaya Street 10, 192241 Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1027807989879 INN-numero: 7816043890 |
JSC BTK Group -osakeyhtiö on venäläinen armeijan univormuihin ja erityisvaatetukseen erikoistunut yritys. Se kuuluu teollisuus- ja kauppaministeriön puolustusteollisuuden organisaatioiden rekisteriin. JSC BTK Group toimittaa sotilasvaatteita Venäjän puolustusministeriölle ja Venäjän kansalliskaartille (Rosgvardia), myös Ukrainassa käytäviä taisteluja varten. Sen vuoksi JSC BTK Group tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
521. |
Oko Design Bureau venäjäksi: Конструкторское бюро “Око” alias КБ “Око” |
Osoite: Pietari, Venäjän federaatio Sähköposti: oko-kb@yandex.ru Verkkosivusto: http://oko-kb.ru/ |
Oko Design Bureau on vuonna 2022 perustettu yritys, joka valmistaa kahdentyyppisiä, Privet-82- ja Privet-120-drooneja. Privet-82-droonit otettiin käyttöön Venäjän armeijan yksiköissä Ukrainan sodan eturintamalla vuoden 2023 alkupuoliskolla, ja niitä on siitä lähtien käytetty laajalti taisteluissa. Oko Design Bureaun valmistamat Privet-82-droonit ovat saaneet Venäjän puolustusministeriön täyden tuen ja läpäisseet kaikki testit. Oko Design Bureau osallistui Army2023-foorumiin, jossa esiteltiin sen tuotteita. Sen vuoksi Oko Design Bureau tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
522. |
China Head Aerospace Technology Company kiinaksi: alias Beijing Head Aerospace Technology alias Beijing Hede Aerospace Technology |
Osoite: 5F, Bldg 5, Science and Technology Park, A-2 North Xisanhuan Road, Haidianin kaupunkipiiri, Peking 100021, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 110108010146888 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91110108661572276L |
China Head Aerospace Technology on Kiinassa toimiva satelliittikuvien tuotantoon erikoistunut yritys. Yritys on kaukokartoitustietojen virallinen toimittaja venäläiselle Rakurs-yritykselle, joka on Venäjän puolustusministeriön toimittaja. Tähän liiketoimintaan liittyvään yhteistyöhön, joka käynnistyi muutama viikko Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, sisältyi fotogrammetrinen PHOTOMOD-ohjelmisto, joka on tärkein Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan sotilaallisen topografisen osaston käyttämä topografinen kartoitusjärjestelmä. Kyseisen ohjelman yhteydessä China Head Aerospace Technology toimitti topografisia tietokokonaisuuksia ja muita satelliittipalveluja, jotka Rakurs asetti PHOTOMOD-asiakkaiden, myös Venäjän federaation asevoimien yleisesikunnan, saataville. China Head Aerospace Technology tukee aineellisesti Venäjän federaation asevoimien yleisesikuntaa tarjoamalla topografisia tietoja ja satelliittipalveluja ja tukee sen vuoksi toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia tai vakautta, sekä Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
523. |
Closed Joint Stock Company ”Donobuv” venäjäksi: Закрытое Акционерное Общество ”Донобувь” alias CJSC Donobuv |
Osoite: 344006, Rostovin alue, Rostov-na-Donu, Suvorova st., 25, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: suljettu osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1026103161930 INN-numero: 6163013800 KPP-numero: 616301001 |
CJSC Donobuv -osakeyhtiö on Venäjän puolustusministeriön jalkinevalmistaja, joka kuuluu Venäjän puolustusteollisen kompleksin organisaatioiden yhdistettyyn rekisteriin. CJSC Donobuv mukautti tuotantoaan puolustusministeriön tarpeisiin. CJSC Donobuv työllistää myös Ukrainassa palvelleita veteraaneja. Sen vuoksi CJSC Donobuv tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
524. |
Joint Stock Company “Zelenograd Nanotechnology Center” venäjäksi: Акционерное общество “Зеленоградский Нанотехнологический Центр” alias JSC “Zelenograd Nanotechnology Center” alias АО “ЗНТЦ” |
Osoite: Solnechnaya 6, Zelenograd, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 22.7.2010 Rekisteröintinumero: 1107746582052 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7735570680 Lähellä olevat henkilöt: Anatoly Andreevich Kovalev – pääjohtaja |
JSC Zelenograd Nanotechnology Center -osakeyhtiö on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka kehittää ja valmistaa korkean teknologian elektronisia komponentteja, muun muassa Venäjän sotateollisen kompleksin kehittämistä varten. Se toimii Technopolis Moscow -erityistalousalueella. Venäjän hallitus tarjoaa kyseisellä erityistalousalueella toimiville yrityksille erityisen verojärjestelmän, johon kuuluu alhaisempi tulovero eikä kiinteistöveroa, kuljetusveroa tai tullimaksuja. Yritys hyötyy siitä, että se toimii Venäjän hallituksen tarjoamassa erityisympäristössä. Näin ollen JSC Zelenograd Nanotechnology Center hyötyy Venäjän federaation hallituksesta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. JSC Zelenograd Nanotechnology Center on myös allekirjoittanut pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen Venäjän kotimaisen elektroniikkatekniikan kehittämiseksi suurimman venäläisen mikroelektroniikan valmistajan, Mikron JSC -osakeyhtiön, kanssa mikrosirujen tuottamiseksi tarkoituksena korvata tuonti ulkomailta. Mikron JSC:llä on Venäjän federaation turvallisuuspalvelun (FSB) hallinnoimat luvat. Koska nämä kaksi yhteisöä ovat allekirjoittaneet pitkäaikaisen yhteistyösopimuksen yhteisistä toimista, JSC Zelenograd Nanotechnology Center on lähellä Mikron JSC:tä, joka on Venäjän tietotekniikka-alalla toimiva yhteisö, jolla on FSB:n lupa-, sertifiointi- ja valtionsalaisuuksien suojaamiskeskuksen hallinnoima lupa. |
24.2.2025 |
|
525. |
Limited liability company “Media Group NewsFront” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Медиагрупп Ньюсфронт” alias LLC Media Group NewsFront alias NewsFront alias ООО “Медиагрупп Ньюсфронт” |
Osoite: 298404, Krimin autonominen tasavalta, Bahtšysarai, Bahtšysarain piiri, st. Gagarina, 11, sq. 21, Ukraina Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 2.4.2015 Rekisteröintinumero: 1159102083238 Verotunnistenumero: 9104005842 Pääasiallinen toimipaikka: Krim Lähellä olevat henkilöt: Konstantin Knyrik – johtaja ja perustaja |
LLC Media Group NewsFront (NewsFront) -osakeyhtiö on Krimillä toimiva mediayhtiö, joka esittää vääristeltyjä historiatulkintoja ja manipuloitua tietoa Kremlin narratiivin mukaisesti. Se tarjoaa säännöllisesti foorumin Venäjän hallituksen edustajille ja levittää valheita ja salaliittoteorioita Ukrainasta. NewsFront on suunnattu eurooppalaiselle ja maailmanlaajuiselle yleisölle, ja siihen viitataan usein unionin jäsenvaltioiden paikallisilla disinformaatiokanavilla. NewsFrontilla on yhteyksiä Kremliin ja Venäjän salaiseen palveluun eli Venäjän federaation turvallisuuspalveluun. LLC Media Group NewsFrontin perusti ja omistaa venäläismielinen aktivisti Konstantin Knyrik, johon kohdistetaan unionin rajoittavia toimenpiteitä. Sen vuoksi LLC Media Group NewsFront tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta. Se on myös lähellä Konstantin Knyrikiä. |
24.2.2025 |
|
526. |
Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret |
Osoite: C-32 Blok, No:15-24 Kocatepe Mahallesi Yag Iskelesi Caddesi, Bayrampasa Istanbul (Eurooppa), Turkki Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Turkki Verotunnistenumero: 3361229712 |
Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret on turkkilainen yritys, joka osallistuu venäläisen Promtech JSC -hallintayhtiön ympärillä olevaan kiertämisjärjestelyyn. Promtech JSC on toistuvasti tuonut eurooppalaista alkuperää olevia tuotteita, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovelletaan eurooppalaisia vientirajoituksia. Promtech JSC on tuonut tavaroita erityisesti venäläisten tytäryhtiöiden verkoston ja Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret:n kautta. ja Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret on siten helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
24.2.2025 |
|
527. |
”Promtech” Joint Stock Company venäjäksi: Акционерное общество ”Промтех” alias Promtech JSC alias Industrial Technologies Joint Stock Company alias Акционерное общество ”Промышленные Технологии” alias АО ”Промтех” |
Osoite: 141984, Moskovan alue, Dubna, Science Avenue, Bldg. 14, K. 5, Room 7, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1085024625510 Verotunnistenumero: 5024101198 Lähellä olevat henkilöt: Valery Vladimirovich Shadrin |
Promtech JSC on venäläinen hallintayhtiö, joka on toistuvasti tuonut eurooppalaista alkuperää olevia tuotteita, vaikka kyseisiin tuotteisiin sovelletaan eurooppalaisia vientirajoituksia. Promtech JSC on tuonut tavaroita erityisesti venäläisten tytäryhtiöiden verkoston ja turkkilaisen Enutek Makina Sanayi Ve Ticaret:n kautta. Promtech JSC on siten helpottanut Venäjän federaatioon kohdistettujen unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
24.2.2025 |
|
528. |
Fund for the Development of Weapons Technologies and Production “Lobaev Foundation” venäjäksi: Фонд Развития Оружейных Технологий и Производств Фонд Лобаева (Фонд Лобаева) alias Lobaev Foundation |
Osoite: 249100, Venäjän federaatio, Kalugan alue, Tarusan piirikunta, Tarusa, Lenin street, Zd. 61, Str. 1, Office 1 Yhteisötyyppi: yksityinen hyväntekeväisyyssäätiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.4.2023 Rekisteröintinumero: 1234000002521 Verotunnistenumero: 4000000400 KPP-numero: 400001001 Verkkosivut: lobaevfond.ru |
Fund for the Development of Weapons Technologies and Production ”Lobaev Foundation” (Lobaev-säätiö) on Lobaev-ryhmän yritys, joka kerää varoja LLC Trading House Lobaev Arms -yhtiön hankkeiden rahoittamiseksi. Venäjän asevoimat käyttävät Lobaev Arms -kiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yleinen käyttö on tehnyt Lobaev Arms -kivääreistä yhden Venäjän hyökkäyssodan symboleista. Lobaev-säätiö rahoittaa uutta kehittämistä asealalla ja miehittämättömien ilma-alusten tuotannossa, toimittaa aseita ja ampumatarvikkeita erityispalveluille ja sotilasyksiköille ja kerää varoja kyseisen toiminnan rahoittamiseksi. Lobaev-säätiö avustaa Venäjän federaation puolustusministeriön ja Venäjän federaation turvallisuuspalvelun palveluksessa olevia henkilöitä. Sen vuoksi Lobaev-säätiö tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
529. |
Joint Stock Company ”Novo-Vyatka” venäjäksi: Акционерное общество “Ново-Вятка” alias АО Ново-Вятка alias JSC Novo-Vyatka alias JSC Novo-Viatka alias Mechanical Plant ”Novo-Vyatka” |
Osoite: 610008, Venäjän federaatio, Kirovin alue, Kirov, Ul. Sovetskaya, D. 51 Korp. 2 Yhteisötyyppi: ei- julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Kirov, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 2.6.2003 Rekisteröintinumero: 1034316578680 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 4345029946 KPP-numero: 434501001 Verkkosivut: nmz.ru Puhelin: + 7 (8332) 31-84-00 Sähköposti: info@nmz.ru |
JSC Novo-Vyatka valmistaa aseita ja ampumatarvikkeita ja on siten Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluva yhteisö. Vuosina 2023 ja 2024 Novo-Vyatka sai valtiontukea ohjelmasta, jonka tarkoituksena oli rahoittaa tiettyjen yhteisöjen sotateollisuuden työntekijöiden koulutusta. Sen vuoksi Novo-Vyatka tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
530. |
Limited Liability Company ”Invest Flot” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Инвест Флот” alias LLC Invest Flot alias Invest Flot alias LLC Invest Fleet |
Osoite: Vasi Alexeeva 14, Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.12.2023 Rekisteröintinumero: 1237800143569 Verotunnistenumero: 7805812079 |
LLC Invest Flot (Invest Fleet) on Sovcomflot-konserniin kuuluvan SKF Arktikan johtama yhtiö. LLC Invest Flot kuljettaa raakaöljyä ja öljytuotteita meritse, myös vientitarkoituksiin, hallinnoimalla useita tällaiseen vientiin osallistuvia säiliöaluksia. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. LLC Invest Flot toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Useat LLC Invest Flotin hallinnoimat säiliöalukset ovat osa niin kutsuttua varjolaivastoa, joka vastaa öljyn viennistä kiertämällä öljyn hintakattomekanismia. Sen vuoksi LLC Invest Flot rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. Lisäksi se on yhteydessä JCS Sovcomflot -yritykseen. |
24.2.2025 |
|
531. |
Limited Liability Company ”SKF Arktika” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”СКФ Арктика” alias LLC SKF Arktika alias SKF Arktika alias SCF Arktika |
Osoite: Moika embankment 3, Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.4.2011 Rekisteröintinumero: 1117847157086 Verotunnistenumero: 7841443821 |
LLC SKF Arktika on Sovcomflot-konserniin kuuluva hallintayhtiö. Se on myös LLC Yuzhny Flotin (South Fleet) ja LLC Invest Flotin (Invest Fleet) hallinnointiyhtiö; LLC Yuzhny Flot ja LLC Invest Flot liikennöivät öljysäiliöaluksia, joilla on entuudestaan pitkäaikaiset siteet Sovcomflotiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi LLC SKF Arktika toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Useat LLC Invest Flotin ja LLC Yuzhny Flotin, joita kumpaakin SKF Arktika hallinnoi, liikennöimät säiliöalukset ovat osa niin kutsuttua varjolaivastoa, joka vastaa öljyn viennistä kiertämällä öljyn hintakattomekanismia. Sen vuoksi SKF Arktika rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. Lisäksi se on lähellä Sovcomflot-yritystä. |
24.2.2025 |
|
532. |
Limited Liability Company ”Yuzhny Flot” venäjäksi: Общество с ограниченной Ответственностью ”Южный Флот” alias LLC Yuzhny Flot alias Yuzhny Flot alias LLC South Fleet alias South Fleet |
Osoite: Vasi Alexeeva 14, Pietari, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Pietari, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 29.9.2022 Rekisteröintinumero: 1227800127840 Verotunnistenumero: 7840102191 |
LLC Yuzhny Flot (South Fleet) on Sovcomflot-konserniin kuuluvan SKF Arktikan hallinnoima yhtiö. LLC Yuzhny Flot kuljettaa raakaöljyä ja öljytuotteita meritse, myös vientitarkoituksiin, hallinnoimalla useita tällaiseen vientiin osallistuvia säiliöaluksia. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi LLC Yuzhny Flot toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Useat LLC Yuzhny Flotin hallinnoimat säiliöalukset ovat osa niin kutsuttua varjolaivastoa, joka vastaa öljyn viennistä kiertämällä öljyn hintakattomekanismia. Sen vuoksi LLC Yuzhny Flot rikkoo merkittävällä tavalla päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä. Lisäksi se on lähellä Sovcomflot-yritystä. |
24.2.2025 |
|
533. |
Joint Stock Company ”Asteis” venäjäksi: Акционерное общество “Астейс” alias АО ”Астейс” alias JSC Asteis alias JSC Asteys alias JSC Astais |
Osoite: 423800, Venäjän federaatio, Tatarstanin tasavalta, Naberežnyje Tšelny, Proezd Rezervnyi 28 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Tatarstanin tasavalta, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 12.2.2007 Rekisteröintinumero: 1071650002874 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 1650153253 KPP-numero: 165001001 Verkkosivut: https://www.astais.ru/ Puhelin: + 7 (8552) 44-39-99, + 7 (8552) 44-39-98 Sähköposti: info@astais.ru, op@astais.ru |
JSC Asteis on erikoiskäyttöön tarkoitettujen ajoneuvojen kehittäjä ja valmistaja. Yritys on yksi suurimmista runkoon asennettujen siviili- ja sotilaskäyttöön tarkoitettujen erityislaitteiden valmistajista Venäjällä. JSC Asteis valmistaa ja toimittaa ajoneuvoja (mukaan lukien Patrol IV -panssariajoneuvo Asteis 70202), joita Venäjän asevoimat käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi JSC Asteis tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Toimittamalla panssaroituja ajoneuvoja Venäjän sotilasyksiköille (erityisesti sotilaspoliisiyksiköille ja moottorikivääriyksiköille) JSC Asteis myös tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
534. |
Joint Stock Company ”Samara Electromechanical Plant” venäjäksi: Акционерное общество “Самарский Электромеханический Завод” alias JSC SEMZ alias АО ”Самарский Электромеханический Завод” alias АО СЭМЗ |
Osoite: 443099, Venäjän federaatio, Samaran alue, Samara, Stepan Razin Street, 16 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.9.2011 Rekisteröintinumero: 1116317006299 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6317088527 KPP-numero: 631701001 Verkkosivut: https://smrsemz.ru Puhelin: + 7 (846) 332 24 02 Sähköposti: mail@smrsemz.ru |
JSC ”Samara Electromechanical Plant” (JSC SEMZ) on venäläinen sotateollisuusalan yritys. JSC SEMZ valmistaa huipputeknologian tuotteita, tarkkuusmekaniikkaa, elektroniikkaa ja erilaisia koneosia sekä elektronisia laiteyksiköitä erikoiskomplekseihin. JSC SEMZ toimittaa tuotteitaan valtion omistamille ja sotilasalan yrityksille, jotka asentavat tuotteet Venäjän asevoimien käyttämiin koneisiin ja laitteisiin. Sen vuoksi JSC SEMZ tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
535. |
Joint Stock Company Integral – ”Integral” Holding Managing Company venäjäksi: Открытое Акционерное Общество ”Интеграл” alias ОАО ”Интеграл” – управляющая компания холдинга ”Интеграл” alias JSC ”Integral” |
Osoite: Kazintsa I.P., 121A, room 327, Minsk, 220108, Valko-Venäjä Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Minsk, Valko-Venäjä Rekisteröintipäivä: 28.1.1992 Rekisteröintinumero: 100386629 Päätoimipaikka: Valko-Venäjä Puhelin: +375 (17) 302-14-51 Faksi: +375 (17) 338-12-94 Sähköposti: office@integral.by Verkkosivusto: https://by.integral.by/ |
JSC Integral on valkovenäläinen puolijohteiden, integroitujen piirien ja muiden huipputeknologian tuotteiden valmistaja. Sen tuotteita ostavat Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuvat venäläiset yhteisöt (mukaan lukien Venäjän hallituksen virasto Roscosmos, Ulyanovsk Instrument Design Bureau ja Radar MMS), ja sen tuotteita on löydetty taistelukentältä. Tällaiset tilaukset ovat suuria ja muodostavat suurimman osan yrityksen viennistä. Puolijohteet ovat Venäjän sotatoimien kannalta elintärkeitä, ja Venäjä on jo sijoittanut 350 miljoonaa dollaria JSC Integraliin. Sen vuoksi JSC Integral on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä vastuussa aineellisen tuen antamisesta Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja siitä hyötymisestä. Lisäksi JSC Integral tekee yhteistyötä Ulyanovsk Instrument Design Bureaun ja Radar MMS:n kanssa ja on sen vuoksi lähellä niitä. |
24.2.2025 |
|
536. |
Joint Stock Company ”Black Sea Development and Reconstruction Bank” venäjäksi: Акционерное общество ”Черноморский Банк Развития И Реконструкции” |
Osoite: 24 ul. Bolshevistskaya, Simferopol, Krim, 295001, Ukraina Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Ensin Ukraina, sitten Krimin laittoman liittämisen jälkeen Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.7.1992 (Ukraina), 13.8.2014 (Venäjän federaatio) Rekisteröintinumero: 1149102030186 INN-numero: 9102019769 OKPO-numero: 00204814 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio ja Krim |
JSC ”Black Sea Development and Reconstruction Bank” (ChBRR) on alueellinen pankki, jonka toimistojen verkosto kattaa kaikki Krimin kaupungit ja piirikeskukset. ChBRR:n tarjoamia palveluja ovat muun muassa yritysluotot, käteis- ja selvityspalvelut, kuluttajaluotot, määräaikaistalletukset, etätilien hallintapalvelut ja valuuttakaupat. Toimiessaan Krimillä ChBRR on vakiinnuttanut miehitetyn niemimaan Venäjän federaatioon rahoitusjärjestelmän kautta. Krimin laittoman liittämisen jälkeen ChBRR jatkoi toimintaansa miehitetyillä alueilla. Kun Ukrainan keskuspankki peruutti ChBRR:n toimiluvan ja päätti likvidoida sen, ChBRR jatkoi toimintaansa Krimillä Venäjän federaation keskuspankin valvonnassa. ChBRR sai vuonna 2014 Venäjän federaation keskuspankin myöntämän pankkitoimiluvan. Sen vuoksi ChBRR on yhteisö tai elin, joka antaa aineellista tai taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, tai hyötyy siitä, sekä oikeushenkilö, yhteisö tai elin, joka toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
537. |
Joint-Stock Company ”Morion” venäjäksi: Акционерное общество ”Морион” alias JSC Morion alias АО Морион |
Osoite: 199155, Pietari, Pr. Kima D. 13 A, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.7.1993 Rekisteröintinumero: 1037800001304 Verotunnistenumero: 7801016421 OKPO-numero: 07614320 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
JSC Morion on johtava venäläinen yritys pietsosähköisten taajuusvakautus- ja valintalaitteiden, nimittäin kvartsigeneraattorien, suodattimien ja resonaattorien, kehittämisessä ja sarjatuotannossa; JSC Morion toimittaa kyseisiä laitteita Venäjän puolustusteollisuudelle. JSC Morionilla on käytössään nykyaikaiset korkean suorituskyvyn laitteet ja huipputarkkuusmittauslaitteet sekä kehittynyttä maailmanluokan teknologiaa. Sen vuoksi JSC Morion on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaation sotateollisen kompleksin laitetoimittajana JSC Morion myös hyötyy venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
24.2.2025 |
|
538. |
Joint Stock Company Faraday venäjäksi: Акционерное Общество ”Компания Фарадей” |
Osoite: 117574 Moskova, Golubinskaya Str. 8, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1037700016991 Rekisteröintipäivä: 13.1.2003 Verotunnistenumero: 7728135260 KPP-numero: 772801001 |
JSC Faraday valmistaa jalkineita Venäjän asevoimille sekä Venäjän sisäministeriölle ja Rosgvardijalle. JSC Faraday kuuluu puolustusteollisen kompleksin organisaatioiden yhdistettyyn rekisteriin, ja se on saanut teollisuus- ja kauppaministeriöltä tukia varustaakseen tehtaansa uudelleen sotilaallisiin tarpeisiin. Venäjän joukot ovat käyttäneet Faradayn tuotteita Ukrainassa. Sen vuoksi JSC Faraday tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
539. |
State Unitary Enterprise of the Donetsk People’s Republic ”Komtel” venäjäksi: Государственное Унитарное Предприятие Донецкой Народной Республики ”Комтел” alias SUE DPR ”KOMTEL” alias ГПУ ДНР ”КОМТЕЛ” |
Osoite: Komsomolsky Pr. 22, Donetskin kaupunki, Donetskin piiri, ”Donetskin kansantasavalta” Yhteisötyyppi: valtion unitaariyritys Rekisteröintipaikka: Komsomolsky Pr. 22, Donetskin kaupunki, Donetskin piiri, ”Donetskin kansantasavalta” Alkuperäinen rekisteröintipäivä: 28.2.2017 Rekisteröintipäivä Venäjän federaatiossa (Ukrainan miehitetyillä alueilla pidettyjen laittomien kansanäänestysten jälkeen): 30.11.2022 Rekisteröintinumero: 1229300115637 Pääasiallinen toimipaikka: Ukrainan sellaiset alueet, jotka eivät ole hallituksen valvomia, nimittäin Donetskin ja Luhanskin (”Donetskin kansantasavalta” ja ”Luhanskin kansantasavalta”), Hersonin ja Zaporižžjan alueet Lähellä olevat yhteisöt: ”Donetskin kansantasavallan” ”hallitus” |
Komtel-yhtiö (State Unitary Enterprise of the Donetsk People’s Republic ”Komtel”, SUE DPR ”KOMTEL”) on televiestintäoperaattori, joka toimii laittomasti miehitetyllä Donetskin alueella Ukrainassa. Sen perusti ”Donetskin kansantasavalta”, ja sitä hallinnoi ”Donetskin kansantasavallan” viestintäministeriö. Se tarjoaa televiestintäpalveluja, myös ”Donetskin kansantasavallan” viranomaisille, ja helpotti ”kansanäänestyksen” järjestämistä Venäjän federaatioon liittämisestä. Sen vuoksi Komtel-yhtiö on vastuussa toimista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös lähellä ”Donetskin kansantasavaltaa”. |
24.2.2025 |
|
540. |
SouthFront venäjäksi: Южный фронт |
Rekisteröintipäivä: 18.8.2023, rekisteröity aiemmin nimellä southfront.org 30.4.2015 alkaen Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Sähköposti: info@southfront.press Verkkosivut: https://southfront.press/category/southfront-tv/; https://southfront.press/ ja https://de.southfront.press/ |
SouthFront on venäläinen verkkosivusto, joka harjoittaa johdonmukaista manipuloivaa viestintää useilla kielillä useiden verkkokanavien kautta. Se on suunnattu eurooppalaiselle ja maailmanlaajuiselle yleisölle, ja se esittää vääristeltyä ja manipuloitua tietoa Kremlin narratiivin mukaisesti ja pyrkii erityisesti heikentämään Ukrainan turvallisuutta ja vakautta. SouthFrontilla on yhteyksiä Venäjän federaation turvallisuuspalveluun. Sen vuoksi SouthFront tukee toimia, jotka heikentävät Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
24.2.2025 |
|
541. |
Garantex |
Osoite: Presnenskaya embankment 12, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: kryptovaluuttapörssi Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Garantexin lohkoketjussa olevien lompakkojen tunnetut osoitteet: ETH: 0x002471b8A185f9980708d0eAEC5B289714F56f8d BTC: bc1qwtz3zv95x2flu4w26kgfepf529z50r2sqc5zml bc1qwxqxd25yk2dtw2ml04vxj9atq3huv4rdytf6vt 3My1ffQr5qQzmq4aBFgRqwRYqfB5zPAt8t BSC: 0x3051Ca7cB7f6C599fA2f27385AD75010cf0f2bbF TRX: TA1hsikRfsgGiW9nEBpT4tEXEySTNYLr2d |
Garantex on Venäjällä sijaitseva kryptovaluuttapörssi. Varoja voidaan tallettaa Garantexiin ja nostaa Garantexista Sberbankin, T-Bankin (aiemmin Tinkoff Bank) ja Alfa-Bankin pankkikorteilla; kyseiset kaikki pankit on merkitty asetuksessa (EU) N:o 269/2014 olevaan luetteloon. Kyseisten pankkien asiakkaat voivat päästä maailmanlaajuiseen rahoitusjärjestelmään Garantexin kautta, koska pankkitilien ruplat vaihdetaan kryptovaluuttaan ja kryptovaluutta vaihdetaan myöhemmin muihin valuuttoihin. Sen vuoksi tarjoamalla talletus- ja nostopalveluja kyseisten kolmen pankin asiakkaille Garantex on lähellä Sberbankia, T-Bankia ja Alfa-Bankia, jotka on merkitty asetuksessa (EU) N:o 269/2014 olevaan luetteloon. |
24.2.2025 |
|
542. |
Limited Liability Company ”TRIMIX” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”ТРИМИКС” alias LLC TRIMIX alias LLC 3MX |
Osoite: 194358, Venäjän federaatio, Pietari, 16, litera A, Ul. Khoshimina, Pomeshch. 2-n of. 3.1.17 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 21.7.2023 Rekisteröintinumero: 1237800084235 Verotunnistenumero: 7802942873 KPP-numero: 780201001 Sähköposti: sales@3mx.ru Puhelin: + 7 (495) 077 04 29 |
LLC TRIMIX valmistaa elektronisia sodankäyntijärjestelmiä ja miehittämättömien ilma-alusten torjuntajärjestelmiä. Venäjän asevoimat käyttää yrityksen tuotteita (mukaan lukien drooni-ilmaisin Bulat) Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Venäjän federaation puolustusministeriön innovatiivisen kehittämisen pääosasto on testannut Bulat-drooni-ilmaisimen. Venäjän federaation puolustusministeriö ostaa virallisesti yrityksen elektronisia sodankäyntijärjestelmiä ja miehittämättömien ilma-alusten torjuntajärjestelmiä. Sen vuoksi LLC TRIMIX tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
24.2.2025 |
|
543. |
Joint Stock Company ”Research Institute of Space Instrumentation” venäjäksi: Акционерное общество ”Научно-Исследовательский Институт Космического Приборостроения” alias JSC Research Institute of Space Instrumentation alias АО ”НИИ КП” |
Osoite: Aviamotornaya, 53, Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.5.2020 Rekisteröintinumero: 1207700173581 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7722488005 Lähellä olevat henkilöt: Aleksei Aleksejevitš Šaškov |
Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiö (JSC ”Research Institute of Space Instrumentation”) on venäläinen tutkimus- ja valmistusyritys, joka on voittanut julkisen hankintasopimuksen korkean teknologian elektronisten komponenttien kehittämiseksi ja tuottamiseksi Venäjän puolustusteollisuudelle. Sen vuoksi Research Institute of Space Instrumentation -osakeyhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia, myös osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
544. |
Limited Liability Company ”Construction Bureau of Integrated Systems” venäjäksi: Oбщество с ограниченной ответственностью ”Конструкторское Бюро Интегрированных Систем” alias ООО ”Конструкторское Бюро Интегрированных Систем” alias LLC KBIS alias LLC Design Bureau of Integrated Systems alias LLC Design Bureau of Integration Systems alias ООО КБИС |
Osoite: 249100, Venäjän federaatio, Kalugan alue, Tarusan piirikunta, Tarusa, Lenin street, Zd. 61, Str. 1, Office 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 8.5.2003 Rekisteröintinumero: 1037703022158 Verotunnistenumero: 7703371192 KPP-numero: 401801001 Sähköposti: kbis111olga@mail.ru; cannon49@mail.ru |
KBIS-yritys (LLC Construction Bureau of Integrated Systems) kuuluu Lobaev-konserniin, joka valmistaa tarkkuuskivääreitä. KBIS-yritys on erikoistunut huipputarkkojen pitkän kantaman aseiden, laukaisujärjestelmien ja muiden innovatiivisten tuotteiden kehittämiseen ja pilottituotantoon. KBIS-yritys on tavaramerkkien ”Lobaev Robotics” ja ”Lobaev Arms” haltija. Venäjän federaation puolustusministeriö ostaa virallisesti Lobaev Armsin kivääreitä, joita ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yritys (LLC ”Trading House ”Lobaev Arms””) valmistaa ja joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi KBIS-yritys tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen KBIS-yritys antaa aineellista tukea Venäjän sotateolliselle kompleksille ja hyötyy siitä. Lisäksi KBIS-yritys on lähellä ”Trading House ”Lobaev Arms”” -yritystä, koska KBIS-yritys on tavaramerkin ”Lobaev Arms” haltija ja kehittää Lobaev Arms -kiväärejä, kun taas ”Trading House ”Lobaev Arms”” on vastuussa tällaisten kiväärien massatuotannosta ja räätälöinnistä. |
20.5.2025 |
|
545. |
Limited Liability Company ”Trading House ”Lobaev Arms”” venäjäksi: Oбщество с ограниченной ответственностью ”Торговый Дом ”Лобаев Армс”” alias ООО Торговый Дом Лобаев Армс alias Лобаев Армс |
Osoite: 249100, Venäjän federaatio, Kalugan alue, Tarusan piirikunta, Tarusa, Lenin street, Zd. 61, Str. 1, Office 1 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.7.2016 Rekisteröintinumero: 1164027059382 Verotunnistenumero: 4018011096 KPP: 401801001 |
Lobaev Arms -yritys (LLC ”Trading House ”Lobaev Arms””) on aseiden, myös Lobaev Arms -kiväärien, ja ampumatarvikkeiden vähittäismyyjä. Venäjän asevoimat käyttävät Lobaev Arms -kiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Lobaev Arms -kiväärejä käytetään laajalti, mikä on tehnyt niistä yhden Venäjän hyökkäyssodan symboleista. Sen vuoksi Lobaev Arms -yritys tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Venäjän federaation puolustusministeriö ostaa virallisesti Lobaev Arms -kiväärejä, ja sen vuoksi Lobaev Arms -yritys tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Lobaev Arms -yritys on lähellä Construction Bureau of Integrated Systems -yritystä (LLC Construction Bureau of Integrated Systems), joka omistaa ”Lobaev Arms” -tavaramerkin ja joka on vastuussa Lobaev Arms -kiväärien kehittämisestä. |
20.5.2025 |
|
546. |
Limited Liability Company ”Stan” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Стан” alias СТАН OOO alias STAN LLC alias OOO ”Стан” |
Osoite: 127018, Venäjän federaatio, Moskova, Ul. Sushchevskiy Val, D. 18 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.12.2009 Rekisteröintinumero: 1097746813010 Verotunnistenumero: 7703712332 KPP: 771501001 Verkkosivusto: https://stan-company.ru/ |
Stan-yritys (LLC Stan) on venäläinen työstökonevalmistaja, joka valmistaa nykyaikaisia numeerisesti ohjattuja koneita huipputeknologian aloille, mukaan lukien ilmailu- ja avaruusteollisuus sekä puolustusteollisuus. Yritys toimii Rostec-valtionyhtiön RT-Capital-yhtiön alaisuudessa ja tuottaa kehittyneitä pora- ja jyrsinkoneita, kuten VMB 55 -koneita, lentokoneiden ja moottoreiden valmistukseen osallistuville yrityksille. Stan-yritys on toimittanut suuria koneita julkiselle Tupolev-osakeyhtiölle (Tupolev PJSC), joka valmistaa strategisia Tu-160-ohjuspommittajia. Stan-yritys on tehnyt yli 14 miljardin ruplan arvosta sopimuksia keskeisten puolustusalan yritysten, kuten UEC-Kuznetsovin, Uralvagonzavodin ja Admiralty Shipyardsin, kanssa. Stan-yritys osallistui 123. Aircraft Repair Plant- ja Tactical Missile Armament Corporation -yritysten tekniseen uudelleenvarustamiseen. Lisäksi sen työstökoneita käytetään PD-8- ja PD-14-moottoreiden valmistamiseen sotilasilma-aluksia, kuten SJ-100- ja Be-200-amfibiolentokoneita, varten. Be-200-lentokoneiden toiminnasta vastaa Jeiskissa sijaitseva 859. merivoimien lentokaluston taistelukeskus. Sen vuoksi Stan-yritys tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Stan-yritys tukee myös Venäjän sotateollista kompleksia. |
20.5.2025 |
|
547. |
Joint Stock Company ”Soedinitel” venäjäksi: Акционерное общество ”Соединитель” alias JSC ”Soedinitel” alias AO ”Соединитель” |
Osoite: 456313, Tšeljabinskin alue, Miassin alue, Miass, Turgoyak highway, 11/5, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 24.3.1993 Rekisteröintinumero: 1027400875149 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7415015198 OKPO-numero: 21620758 |
Soedinitel-osakeyhtiö (JSC Soedinitel) on yritys, joka kehittää ja valmistaa liittimiä sekä erikoiskäyttöön tarkoitettuja johdinnippuja, jotka on suunniteltu käyttöön aggressiivisissa ja syövyttävissä ympäristöissä ja joihin voi kohdistua suurta painetta ja merkittäviä lämpötilan muutoksia. Soedinitel-osakeyhtiö harjoittaa tutkimus- ja kehitystyötä Venäjän federaation puolustusministeriön ja teollisuus- ja kauppaministeriön hyödyksi, ja sillä on lupa kehittää, tuottaa ja myydä puolustustarvikkeita ja pääsy turvallisuusluokiteltuihin tietoihin. Soedinitel-osakeyhtiö käyttää venäläisvalmisteisia raaka-aineita, materiaaleja ja komponentteja toteuttaen aktiivisesti Venäjän tuonnin korvausohjelmaa ja valmistaa tuotteita Venäjän federaation sotateollista kompleksia varten. Sen vuoksi Soedinitel-osakeyhtiö tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja hyötyy siitä muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon ja toimittamiseen sekä tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
548. |
Joint Stock Company Volga Shipping venäjäksi: Акционерное Общество ”Судоходная Компания ”Волжское Пароходство”” alias JSC Volga Shipping |
Osoite: 603001, Nižni Novgorodin alue, Nižni Novgorod, Markina Sq., Bldg.15A, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 1025203016717 Rekisteröintipäivä: 21.8.2002 Verotunnistenumero: 5260902190 KPP: 526001001 |
Volga Shipping -osakeyhtiö (JSC Volga Shipping) on yksi johtavista venäläisistä varustamoista. Se hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat raakaöljyä ja öljytuotteita meritse, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Volga Shipping -osakeyhtiö on yhteisö, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
549. |
Petropavlovsk PLC alias Atlas Mining LLC |
Osoite:Opus Restructuring LLP, 1 Radian Court, Knowlhill, Milton Keynes, Buckinghamshire, MK5 8PJ, Yhdistynyt kuningaskunta Amurin alue, Blagoveštšensk, st. Lenina, 140/1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintinumero: 04343841 (Yhdistynyt kuningaskunta) Rekisteröintipäivä: 1994 Verkkosivusto: https://petropavlovskplc.com/ru/ |
Julkinen Petropavlovsk-osakeyhtiö (Petropavlovsk PLC) on venäläinen kaivosyhtiö, joka toimii Venäjän kulta-alalla, joka tuottaa huomattavia tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi julkinen Petropavlovsk-osakeyhtiö toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
20.5.2025 |
|
550. |
Joint Stock Company ”41 Central Plant of Railway Equipment” venäjäksi: Aкционерное общество ”41 Центральный Завод Железнодорожной Техники” alias АО ”41 Центральный Завод” alias АО ”41 Центральный Завод Железнодорожной Техники” alias JSC ”41 Central Plant” |
Osoite: 140008, Venäjän federaatio, Ljubertsy, Proezd Proektiruemyi 4296, Vladenie 3 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.6.2009 Rekisteröintinumero: 1095027006722 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5027150193 KPP-numero: 502701001 Verkkosivusto: http://41zavod.ru Puhelin: + 7 (495) 500-10-20 |
41 Central Plant of Railway -yritys (JSC ”41 Central Plant of Railway Equipment”) on venäläinen sotateollisuusyritys, joka valmistaa ja toimittaa liikuteltavia korjausyksikköjä Venäjän puolustusministeriölle. Se on erikoistunut tarvikkeiden toimittamiseen Venäjän asevoimien rautatiejoukoille. Sen vuoksi ”41 Central Plant” -yritys (JSC ”41 Central Plant of Railway Equipment”) tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
551. |
Joint Stock Company ”Airburg” venäjäksi: Акционерное Общество ”Эйрбург” alias AO ”Airburg” alias JSC ”Airburg” |
Osoite: 620063, Sverdlovskin alue, Jekaterinburgin kaupunki, G Yekaterinburg, March 8 Street, St. 49, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: ei-julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.7.2021 Rekisteröintinumero: 1216600040194 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6671172432 OKPO-numero: 49681112 |
Airburg-yritys (JSC ”Airburg”) on sotateollisuusyritys, joka on erikoistunut miehitettyjen ilma-alusten ja miehittämättömien ilma-alusten suunnitteluun ja tuotantoon. Yksi tärkeimmistä sen kehittämistä tuotteista on Phaeton-miehittämätön ilma-alus, joka tarjoaa merkittäviä etuja kantaman, lentoajan sekä lentoonlähdön ja laskeutumisen helppouden kannalta. Airburg-yritys on äskettäin perustanut uuden tehtaan Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministeriön tuella. Teollisuus- ja kauppaministeriö on osoittanut yli 380 miljoonaa ruplaa tuotannon modernisointiin ja laajentamiseen, mikä vahvistaa entisestään yrityksen roolia venäläisen miehittämättömien ilma-alusten teknologian jatkokehittelyssä. Venäjä käyttää Airburg -yrityksen valmistamia miehittämättömiä ilma-aluksia hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Airburg-yritys tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Airburg-yritys tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
20.5.2025 |
|
552. |
Open Joint Stock Company ”Elektrostal Chemical and Mechanical Plant named after N.D. Zelinsky” venäjäksi: Открытое акционерное общество ”Электростальский Химико-Механический Завод Имени Н.Д. Зелинского” alias ОАО ”Электростальский Химико-Механический Завод Имени Н.Д. Зелинского” alias ОАО ”ЭХМЗ им Н.Д. Зелинского” alias OJSC EHMZ named after N. D. Zelinsky alias JSC ”N.D. Zelinsky EHMZ” |
Osoite: 144001, Venäjän federaatio, Moskovan alue, Elektrostal, Karl Marx St., 1 Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.5.1994 (perustamispäivä: 18.7.2002) Rekisteröintinumero: 1025007108390 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5053002307 KPP-numero: 505301001 Verkkosivusto: https://ehmz.ru/ Puhelin: + 7 (800) 707-00-76 Sähköposti: ehmz@zelinskygroup.com |
”EHMZ named after N. D. Zelinsky” -yritys (Open Joint Stock Company ”Elektrostal Chemical and Mechanical Plant named after N.D. Zelinsky”) on venäläinen suodatintyyppisten henkilösuojainten ja kollektiivisten suojavarusteiden valmistaja muun muassa Venäjän federaation puolustusministeriölle ja muille Venäjän valtion instituutioille. Lisäksi yritys valmistaa suodattimia Venäjän asevoimien käyttämiä panssarivaunuja, panssaroituja ajoneuvoja ja sotilasilma-aluksia varten. Sen vuoksi ”EHMZ named after N. D. Zelinsky” -yritys tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
553. |
Joint Stock Company ”Elektrotyaga” venäjäksi: Aкционерное общество ”Электротяга” alias. AO ”Электротяга” alias AO ”Electrotyaga” alias JSC ”Elektrotyaga” |
Osoite: 198099, Venäjän federaatio, Pietari, Kalinina str., 50 A Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.11.2001, 20.9.2002 Rekisteröintinumero: 1027802718437 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7805230257 KPP-numero: 780501001 Verkkosivusto: https://gidropribor.ru/about/departments/electrotyaga.html Puhelin: + 7 (812) 786-32-19, + 7 (812) 240-12-90, + 7 (812) 786-3244, + 7 (812) 786-9759, + 7 (812) 786-9719 Sähköposti: aelektrotyaga@mail.ru, contact@aoelectrotyaga.ru Lähellä olevat yhteisöt: JSC MPO-Gidropribor; JSC Tactical Missiles Corporation |
Elektrotyaga (JSC Elektrotyaga) on osa Venäjän sotateollisuuden valtionkonsernia ”MPO-Gidropribor” (JSC ”MPO-Gidropribor”)-, joka on osa Tactical Missiles Corporation -yritystä (JSC ”Tactical Missiles Corporation”), ja se toimittaa tuotteita sotateollisuudelle. Elektrotyaga-yritys valmistaa erityisesti akkuja, mukaan lukien hätä- ja vara-akkuja ja ladattavia lyijyakkuja Venäjän laivaston sukellusveneitä varten. Sen vuoksi Elektrotyaga-yritys tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Elektrotyaga-yritys on lähellä ”MPO-Gidropribor” -yritystä ja ”Tactical Missiles Corporation” -yritystä. |
20.5.2025 |
|
554. |
Joint Stock Company Ufa Aggregate Enterprise ”Gidravlika” venäjäksi: Aкционерное общество Уфимское Агрегатное Предприятие ”Гидравлика” alias АО Уфимское Агрегатное Предприятие ”Гидравлика” alias JSC UAP ”Gidravlika” alias АО УАП ”Гидравлика” |
Osoite: 450001, Venäjän federaatio, Baškortostanin tasavalta, Ufa, Volodarskogo st., 2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.7.2011 Rekisteröintinumero: 1110280031531 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 0278179819 KPP-numero: 027801001 Verkkosivusto: gidravlika-ufa.ru Puhelin: + 7 347 246-70-66 Sähköposti: info@gidravlika-ufa.ru, gidravlika@tdhc.ru |
Gidravlika-yritys (JSC UAP ”Gidravlika”) on sotilasyhtiö, joka on osa valtionyhtiö Rostecin Technodinamika-holdingyhtiötä ja toimii ilmailu- ja puolustustarvikkeiden, kuten MS-21, Il-114, Su-57 ja Il-96–400M, kehittäjänä ja valmistajana. Gidravlika-yritys tarjoaa aineellista tukea (myös yrityksen työntekijöiden tekemiä naamioverkkoja) venäläisille sotilaille Ukrainassa. Yritys sai liittovaltion tukea osana valtion puolustusmääräystä. Sen vuoksi Gidravlika-yritys tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, sekä tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
20.5.2025 |
|
555. |
Joint Stock Company ”Scientific Research Institute of Engines” venäjäksi: Aкционерное общество ”Научно-Исследовательский Институт Двигателей” alias АО ”Научно-Исследовательский Институт Двигателей” alias JSC ”Research Institute of Engines” alias JSC ”NIID” alias АО ”НИИД” |
Osoite: 127055, Venäjän federaatio, Moskova, Novoslobodskaya str., 37, bldg. 1, floor. 2, pom. 1, room. 8-9 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.1.2009 Rekisteröintinumero: 1097746030030 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7707696113 KPP-numero: 770701001 Verkkosivut: http://niidmsk.ru/, http://niid.su/ Puhelin: + 7 343 538-04-27, + 7 968 052-92-97, + 7 499 978-13-97 Sähköposti: dis_agree@mail.ru, info@niid.uvz.ru, sebniid@mail.ru |
NIID-yritys (JSC ”Scientific Research Institute of Engines”) kehittää teknologioita ja laitteita ilma-alusten kaasuturbiinimoottoreiden ja -yksiköiden tuotantoa ja korjausta varten. Yritys on osa julkista ”United Engine Corporation” -osakeyhtiötä (PJSC ”United Engine Corporation”) ja toimii alihankkijana Venäjän puolustusministeriölle. Sen vuoksi NIID-yritys tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
556. |
Joint Stock Company ”Research Institute of Communication and Control Systems” venäjäksi: Акционерное общество ”Научно-Исследовательский Институт Систем Связи и Управления” alias АО ”Научно-Исследовательский Институт Систем Связи и Управления” alias JSC ”NIISSU” alias AO NIISSU alias АО ”НИИССУ” |
Osoite: 117630, Venäjän federaatio, Moskova, Starokaluzhskoe shosse, 58 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.4.2012 Rekisteröintinumero: 1127746262390 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7728804257 KPP-numero: 772801001 Verkkosivusto: http://www.niissu.ru Puhelin: + 7 (495) 333-7503 Sähköposti: niissu@niissu.ru |
NIISSU-yritys (JSC ”Research Institute of Communication and Control Systems”) on venäläinen sotateollisuusalan yritys ja osa Sozvezdie Concern -osakeyhtiötä ja kuuluu sen vuoksi viime kädessä Rostec-valtionyhtiöön. NIISSU-yritys osallistuu puolustustarvikkeiden kehittämiseen, sillä se kehittää digitaalisten maatason viestintäjärjestelmien ja automatisoitujen valvontajärjestelmien yksikköjä ja elementtejä ja toimittaa niitä Venäjän federaation asevoimille. Sen vuoksi NIISSU-yritys tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
557. |
Joint Stock Company ”Novosibirsk Instrument Making Plant” venäjäksi: Акционерное общество ”Новосибирский Приборостроительный Завод” alias АО ”Новосибирский Приборостроительный Завод” alias JSC ”Novosibirsk Instrument-Making Plant” alias AO NPZ alias JSC ”Refinery” alias АО ”НПЗ” |
Osoite: 630049, Venäjän federaatio, Novosibirsk, street Dusi Kovalchuk, 179/2 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.2.2011 Rekisteröintinumero: 1115476008889 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5402534361 KPP-numero: 540201001 Verkkosivut: https://npzoptics.ru/ Puhelin: + 7(383)216-08-37, + 7(383)216-08-46, + 7(383)216-08-48, + 7(383)236-77-31, + 7(383)225-58-96, + 7(383)216-08-15 Sähköposti: npzkanc@ponpz.ru, salesru@npzoptics.ru, sales@npzoptics.ru |
Novosibirsk Instrument Making Plant -yritys (JSC ”Novosibirsk Instrument Making Plant”) on venäläinen pienaseiden ja havainnointioptiikan valmistaja. Se on osa Shvabe-osakeyhtiön holding-rakennetta ja siten osa Rostec-valtionyhtiötä. Yritys toimittaa tuotteitaan, kuten ”1P97- optisia tähtäimiä”, sotateollisuuden yksiköille, jotka asentavat tuotteet sotilastarvikkeisiin, kuten Chukavin-tarkkuuskivääreihin, joita Venäjän asevoimat käyttävät hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. ”Novosibirsk Instrument Making Plant” -yritys on osa Venäjän sotateollista kompleksia ja tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi ”Novosibirsk Instrument Making Plant” --yritys tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
558. |
Joint Stock Company Ryazan Radio-Plant venäjäksi: Акционерное Общество ”Рязанский Радиозавод” alias JSC Ryazan Radio-Plant alias АО ”Рязанский Радиозавод” |
Osoite: 390023, Rjazanin alue, Ryazan Lermontova Str., 11, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: ei- julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.10.2002 Rekisteröintinumero: 1026201260447 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6231006875 KPP-numero: 623401001 |
Ryazan Radio-Plant -yritys (JSC Ryazan Radio-Plant) on Venäjän asevoimien käyttämien radioviestintälaitteiden valmistaja ja sotilasyksiköiden salatun viestinnän varmistavien järjestelmien valmistaja. Yritys tuottaa myös siviili- ja hätäaputarkoituksiin suunnattuja laitteita, joiden tarkoituksena on parantaa sotilaallisia viestintävalmiuksia. Se tekee yhteistyötä puolustusministeriön ja muiden turvallisuusvirastojen kanssa ja täyttää valtion puolustusmääräyksiä. Tässä yhteydessä Ryazan Radio-Plant -yritys toimii Venäjän maajoukkojen, maahanlaskujoukkojen ja elektronisen sodankäynnin yksiköiden toimittajana ja osallistuu suoraan Venäjän armeijan taktiseen ja strategiseen viestintäinfrastruktuuriin. Laitoksen radioviestintälaitteet on asennettu panssarivaunuihin ja jalkaväen ajoneuvoihin, joita Venäjän asevoimat käyttävät Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan; laitteita ovat muun muassa R-168-sarjan radiot, mukaan lukien R-168-25U-2, joita on asennettu BMD-4M- jalkaväen ajoneuvoihin, T-72B3M- ja T-80-panssarivaunuihin sekä elektroniseen sodankäyntiajoneuvoon Tigr-M Leer-2. Sen vuoksi Ryazan Radio-Plant -yritys on osa Venäjän sotateollista kompleksia, ja lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Toimittamalla asevoimille viestintälaitteita, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, Ryazan Radio-Plant -yritys tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
559. |
Public Joint Stock Company ”Instrument Plant ”Signal”” venäjäksi: Публичное акционерное общество ”Приборный Завод ”Сигнал”” alias ПАО ”Приборный Завод ”Сигнал”” alias PJSC PZ ”Signal” alias ПАО ПЗ ”Сигнал” |
Osoite: 249038, Venäjän federaatio, Kalugan alue, Obninsk, Lenin ave., 121 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 24.3.1993, 31.12.2002 Rekisteröintinumero: 1024000947464 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 4025019280 KPP-numero: 402501001 Verkkosivut: https://pz-signal.ru/ Puhelin: + 7 (484) 399-35-50, + 7 (484) 399-35-88 Sähköposti: alarm@pz-signal.ru |
Julkinen Instrument Plant ”Signal” -osakeyhtiö (PJSC ”Instrument Plant ”Signal””) on venäläinen sähkövarausten tai ionisoivan säteilyn mittaamiseen tarkoitettujen laitteiden ja kojeiden valmistaja. Sen tuotteita toimitetaan teollisuusyrityksille ja valtion laitoksille. Yrityksen tuotteita (mukaan lukien PKUZ-1A-laitejärjestelmät) käytetään myös puolustustarvikkeissa gammasäteilyn ja myrkyllisten aineiden havaitsemiseksi. Instrument Plant ”Signal” perusti Signal-teknologiakeskuksen teollisen potentiaalin lisäämiseksi, ja Venäjän hallitus tukee sitä. Sen vuoksi julkinen ”Instrument Plant ’Signal”” -osakeyhtiö tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
560. |
Limited Liability Company ”Stanko” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”СТАНКО” alias LLC ”Stanko” alias ООО ”Станко” |
Osoite: 344064, g. Rostov-na-Donu, st. Vavilova, 71/1, Venäjän federaatio 344064, g. Rostov-na-Donu, st. Vavilova, 62/1, Room 3N, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio, Rostov-na-Donu Rekisteröintipäivä: 8.7.2011 Rekisteröintinumero: 1116165003635 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6165169426 |
Stanko-yritys (LLC ”Stanko”) on venäläinen teollisuusalan yritys. Se toimii julkisena yhtiönä Stanko-konsernille, joka on merkittävä venäläinen – erityisesti kiinalaisilta valmistajilta peräisin olevien – työstökoneiden ja niiden oheispalvelujen toimittaja Venäjän markkinoille, myös Venäjän sotateollisen kompleksin käyttöön. Sen vuoksi Stanko-yritys tukee Venäjän sotateollista kompleksia. |
20.5.2025 |
|
561. |
General Technology Group Dalian Machine Tool Co., Ltd kiinaksi: alias Dalian Machine Tool Group alias DMTG |
Osoite: No. 97, Huaihe East Road, Dongjiagou Street, Jinzhou District, Dalian, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91210213MA0YKTWE4K |
Yksityinen osakeyhtiö General Technology Group Dalian Machine Tool Co., Ltd on kiinalainen teollisuusalan yritys. Yhtiö myy Stanko-konsernin eli merkittävän venäläisen työstökoneiden ja niiden oheispalvelujen toimittajan välityksellä Venäjän markkinoilla työstökoneita, myös Venäjän sotateollisen kompleksin käyttöön. Sen vuoksi General Technology Group Dalian Machine Tool Co., Ltd tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
562. |
General Technology Group Dalian Machine Tool Import and Export Co., Ltd. kiinaksi: |
Osoite: No. 100, Liaohe East Road, Dalian Economic and Technological Development Zone, Liaoning Province – East District 1, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 19.6.2020 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91210242MA10F83X1K |
Yksityinen osakeyhtiö General Technology Group Dalian Machine Tool Import and Export Co., Ltd. on kiinalainen teollisuusalan yritys. Se toimii välikätenä yksityiselle osakeyhtiölle General Technology Group Dalian Machine Tool Co., Ltd., joka vie Stanko-konsernin kautta työstökoneita Venäjän markkinoille, myös Venäjän sotateollisen kompleksin käyttöön. Sen vuoksi General Technology Group Dalian Machine Tool Co., Import and Export Co., Ltd. tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
563. |
Limited Liability Company ”Intervesp Company” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Компания Интервесп” alias LLC Intervesp alias ООО ”Компания Интервесп” |
Osoite:109390, Moskova, 6B Artyukhina Street, Room 605, Venäjän federaatio Osoite: 111141, Moskova, 7 Plekhanova St., floor 6, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 29.11.2017 Rekisteröintinumero: 5177746268530 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: Intervesp-M LLC Verotunnistenumero: 9723038796 Verkkosivut: https://intervesp.ru; https://intervespco.ru/ |
Intervesp Company -yritys (LLC Intervesp Company) on venäläinen teollisuusalan yritys. Se toimittaa osana ”Intervesp Company” -konsernia työstökoneita Venäjän markkinoille, myös Venäjän sotateollisessa kompleksissa toimiville yhteisöille. Sen vuoksi Intervesp Company -yritys tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja on lähellä Intervesp-M-yritystä. |
20.5.2025 |
|
564. |
Intervesp-M Limited Liability Company venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Интервесп-M” alias Intervesp-M LLC alias OOO ”Интервесп-M” |
Osoite: 111397, Moskova, Zeleny Ave, 20, Fl. 12 Room I Room 4, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 13.9.2016 Rekisteröintinumero: 1167746856738 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: LLC ”Intervesp Company” Verotunnistenumero: 7706441909 Verkkosivut: https://intervesp.ru/; https://metal-stanki.ru |
Intervesp-M (Intervesp-M LLC) on venäläinen teollisuusalan yritys. Se toimittaa osana ”Intervesp Company” -konsernia työstökoneita Venäjän markkinoille, myös Venäjän sotateollisessa kompleksissa toimiville yhteisöille. Sen vuoksi Intervesp-M -yritys tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
565. |
Shandong OreeLaser Technology Co., Ltd kiinaksi: alias Shandong Ou Rui Laser Technology Co., Ltd |
Osoite: Room 302, Building 45, Liancheng Cyberport Intelligent Manufacturing Industrial Park, No. 96 Chengbohu Road, Jibei Street Office, Jiyang District, Jinan City, Shandong Province, Kiinan kansantasavalta No. 19-1, Industrial Park, Jiyang Street, Jiyang District, Jinan City, Shandong Province, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 28.6.2017 Pääasiallinen toimipaikka: Kiinan kansantasavalta; Venäjän federaatio Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91370125MA3F547335 Verkkosivut:https://www.oreelaser.cn; https://oree-stanki.ru/ |
Shandong OreeLaser Technology Co., Ltd on kiinalainen yhteisö, joka on erikoistunut työstökoneiden valmistukseen. Se toimittaa erityisesti venäläisen ”Intervesp Company” -konsernin kautta laserleikkauskoneita Venäjän markkinoille. Tällaiset työstökoneet ovat välttämättömiä Venäjän sotateolliselle kompleksille. Sen vuoksi yritys Shandong OreeLaser Co., Ltd tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja on lisäksi lähellä Intervesp-M- ja Intervesp Company -yrityksiä. |
20.5.2025 |
|
566. |
State Unitary Enterprise ”State Grain Operator” venäjäksi: Государственное унитарное предприятие ”Государственный Зерновой Оператор” alias ГУП ”Государственный Зерновой Оператор” alias SUE ”SGO” |
Osoite: 272311, Zaporižžjan alue (miehitetty Zaporižžjan alue), Melitopol, Vakulenchuka str., 99, Ukraina Yhteisötyyppi: valtion unitaariyritys Rekisteröintipäivä: 15.5.2022 Perustamispäivä: 15.5.2022 Rekisteröintinumero: 1229000019346 Verotunnistenumero: 9001011019 |
Valtion unitaariyritys ”State Grain Operator” (State Unitary Enterprise ”State Grain Operator”) on yhteisö, jonka miehityshallinto on perustanut laittomasti miehitetylle Zaporižžjan alueelle Ukrainassa. Vuodesta 2022 lähtien valtion unitaariyritys ”State Grain Operator” on integroinut paikallisia viljanviljelylaitoksia ja hyödyntänyt niiden tuotantoa miehityshallinnon hyväksi. Sen vuoksi valtion unitaariyritys ”State Grain Operator” tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
567. |
Skywalker Technology Co. Ltd kiinaksi: alias Wuhan Skywalker Technology Co. Ltd |
Osoite: Room 1, 3rd Floor, Workshop No. 8, Oil Temperature Controller Production, North of Huanhu Second Road, Jinghe Street, Dongxihun kaupunkipiiri, Wuhan, Kiinan kansantasavalta 3rd floor, Building 8, Xinghong industrial park, Huanhu Middle Road, Dongxihun kaupunkipiiri, Wuhan, Hubei, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 21.12.2009 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 914201126983165914 |
Osakeyhtiö Skywalker Technology Co. on lennokkeja valmistava kiinalainen yhteisö. Se on yksi miehittämättömän Gerbera-ilma-aluksen tuottajista ja kehittäjistä. Miehittämätön ilma-alus jäljittelee miehittämätöntä Shahed-36-ilma-alusta, ja sitä valmistetaan Alabugan erityistalousalueella. Alabugan erityistalousalueella on tuotantolaitoksia, jotka valmistavat Venäjän asevoimien Ukrainassa käyttämiä miehittämättömiä ilma-aluksia. Venäjän asevoimat ovat käyttäneet miehittämätöntä Gerbera- ilma-alusta erityisesti miehittämättöminä valeilma-aluksina tarkoituksena ylikuormittaa Ukrainan puolustusjärjestelmiä. Sen vuoksi Skywalker Technology Co. -osakeyhtiö tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
568. |
State Unitary Enterprise of the Donetsk People’s Republic ”Republican Telecommunications Operator” venäjäksi: Государственное Унитарное Предприятие Донецкой Народной Республыкы ”Республыканский Оператор Связи” (”Оператор Мобильной Связи ”Феникс””) alias SUE DPR ”RTO” alias ГУП ДНР ”РОС” |
Osoite: 283004, Artema Str. 169K, Donetsk, Ukraina Yhteisötyyppi: valtion unitaariyritys Rekisteröintipäivä: 16.2.2023 Rekisteröintinumero: 1229300088423 Verotunnistenumero: 9308013351 |
Donetskin kansantasavallan valtion unitaariyritys ”Republican Telecommunications Operator” (SUE DPR ”RTO”) on televiestintäoperaattori, joka toimii laittomasti miehitetyllä Donetskin alueella Ukrainassa. ”Donetskin kansantasavalta” perusti sen ukrainalaisen ”Kyivstar” -televiestintäyrityksen varoilla sen jälkeen, kun miehityshallinto oli pakkolunastanut Kyivstarin laittomasti. SUE DPR ”RTO” -operaattoria hallinnoi ns. ”Donetskin kansantasavallan” viestintäministeriö, ja se tarjoaa televiestintäpalveluja muun muassa ”Phoenix”-tuotemerkin alla. Sen vuoksi Donetskin kansantasavallan valtion unitaariyritys ”Republican Telecommunications Operator” on vastuussa toimista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös lähellä ns. ”Donetskin kansantasavaltaa”. |
20.5.2025. |
|
569. |
State Museum-Preserve ”Tauric Chersonese” venäjäksi: ФГБУК Государственный историко-археологический музей-заповедник ”Херсонес Таврический” |
Osoite: 299045, Sevastopol, Drevnyaya street 1, Krim, Ukraina Yhteisötyyppi: museo Rekisteröintipaikka: Krim, Ukraina Rekisteröintinumero: 1149204071675 Verotunnistenumero: 9201502053 Sähköposti: info@chersonesos-sev.ru Puhelin: + 7(8692) 455-007 Verkkosivusto: https://chersonesos-sev.ru/ |
Museo ja suojelualue ”Tauric Chersonese” (State Museum-Preserve ”Tauric Chersonese”) on Sevastopolissa sijaitseva museo. Krimin liittämisestä lähtien museo on aktiivisesti heikentänyt Ukrainan kulttuuriperintöä edistämällä venäläismielisiä narratiiveja, jotka koskevat sen hallinnoimien esineiden ja kaivauspaikkojen kulttuurista merkitystä. Venäjän Ukrainaan kohdistaman täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen museo on tukenut hyökkäystä ja hyökkäykseen osallisia toimijoita, myös järjestämällä tavarantoimituksia rintamalle. Sen vuoksi museo ja suojelualue ”Tauric Chersonese” on vastuussa toimista tai politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä tai Ukrainan vakautta ja turvallisuutta. |
20.5.2025 |
|
570. |
Poly Technologies INC kiinaksi: alias Poly Science and Technology Corporation |
Osoite: 27th Floor, Xinbaoli Building, No. 1 Chaoyangmen North Street, Dongchengin kaupunkipiiri, Peking, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 28.12.1983 Rekisteröintinumero: 100000000001523 Pääasiallinen toimipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91110000100001529B |
Poly Technologies INC. on kiinalainen yhteisö, joka on toimittanut sotilashelikoptereiden komponentteja venäläisille yrityksille, jotka ovat osa Venäjän sotateollista kompleksia. Sen vuoksi Poly Technologies INC. -yhteisö tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
571. |
Limited Liability Company ”Aerofregat” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Аэрофрегат” alias LLC ”Aerofregat” |
Osoite: 630001, Novosibirskin alue, kaupunkipiiri, Novosibirsk, Sukharnaya street, bldg. 35A, office 3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 27.2.2024 Rekisteröintinumero: 1245400007346 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio |
Aerofregat-yritys (Limited Liability Company ”Aerofregat”) on osa Venäjän sotateollista kompleksia, ja se kehittää ja valmistaa miehittämättömiä ilma-aluksia. Se on vuoden 2024 jälkeen kehittänyt kaksi erityistä miehittämättömien ilma-alusten mallia nimeltään ”Kasatka” ja ”Tribunal”, joista molemmista on olemassa sotilasversio, ja niitä on käytetty Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Aerofregat-yritys on vastuussa sellaisten toimien tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
572. |
Joint Stock Company Stratim venäjäksi: Акционерное Общество ”Стратим” alias JSC Stratim |
Osoite: Pr-kt Federativnyi, D. 5, Korp. 1, Pomeshch. 1/1, 111399 Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.7.2023 Rekisteröintinumero: 1237700447324 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7726030449 |
Stratim-yritys (JSC Stratim) on venäläinen yritys, joka on kehittänyt ja valmistanut Venäjän asevoimien Ukrainassa käyttämiä miehittämättömiä ilma-aluksia. Sen vuoksi Stratim-yritys tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
573. |
Mile Hao Xiang Technology Co., Ltd kiinaksi: alias Maitreya Haoxiang Technology Co., Ltd |
Osoite: Miyang Industrial Zone, Maitreya Industrial Park, Maitreya, Honghen prefektuuri, Yunnan 652399, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 25.12.2007 Pääasiallinen toimipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91532526670858444Q |
Mile Hao Xiang Technology Co. on kiinalainen yhteisö, joka toimittaa Venäjän sotilas- ja puolustusteollisuudelle sotilaskäyttöön tarkoitettujen miehittämättömien ilma-alusten komponentteja, myös käytettäväksi Ukrainassa. Sen vuoksi Mile Hao Xiang Technology Co. -yhteisö tukee toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se myös tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
574. |
Limited Liability Company Unmanned Systems venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Беспилотные Системы” alias ООО ”Беспилотные Системы” alias LLC Company Unmanned Systems |
Osoite: 426011, Udmurtian tasavalta, Iževsk, str. 10 10 Let Oktyabrya, 24, flat 62, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.11.2005 Rekisteröintinumero: 1121831007759 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 1831156383 |
Unmanned Systems -yritys (Limited Liability Company Unmanned Systems) on venäläinen yritys. Se on osana ”Unmanned Systems” -konsernia osallistunut Ukrainassa taistelukentällä käytettävien miehittämättömien ilma-alusten toimittamiseen Venäjän asevoimille. Sen vuoksi Unmanned Systems -yritys tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
20.5.2025 |
|
575. |
Eiger Shipping DMCC arabiaksi: إيجر شيبينغ م.د.م.س |
Osoite: Uptown Tower, Dubai, PO Box 48800, Yhdistyneet arabiemiraatit Yhteisötyyppi: vapaa-alueyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiraatit Rekisteröintipäivä: 17.6.2022 Rekisteröintinumero: DMCC-850120 |
Eiger Shipping DMCC -yritys on Dubaissa sijaitseva yritys, jolla on vahvat siteet Venäjän energiateollisuuteen. Se on julkisen Lukoil-osakeyhtiön tytäryhtiön Litasco Middle East DMCC -yrityksen määräysvallassa. Eiger Shipping DMCC -yritys on mahdollistanut useiden ns. varjolaivastoon kuuluvien alusten hankinnan. Venäjältä on kuljetettu öljyä kyseisillä aluksilla, jotka ovat kytkeneet AIS-transponderinsa pois päältä tai manipuloineet niitä, joilla ei ole ollut riittävää vastuuvakuutusta tai muuta rahavakuutta ja joiden toiminta merellä on ollut vaarallista. Sen vuoksi Eiger Shipping DMCC -yritys on yhteisö, jonka määräysvallassa on aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, tai muulla tavoin antaa aineellista, teknistä tai taloudellista tukea tällaisten alusten toiminnalle. |
20.5.2025 |
|
576. |
Limited Liability Company ”Center for Integrated Unmanned Solutions” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Центр Комплексных Беспилотных Решений” alias Complex Unmanned Solutions Center Ltd alias USC LTD alias ООО ”ЦКБР” |
Osoite: 24/1 Luch Str., 2nd floor, app. 112, Žukovski, Moskovan alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.1.2022 Rekisteröintinumero: 1225000003458 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5040176793 |
”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yritys (Limited Liability Company ”Center for Integrated Unmanned Solutions”) on yritys, jonka kotipaikka on Moskovan alueella Žukovskissa ja joka on osa Venäjän sotateollista kompleksia. ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yritys käsittelee taistelukäyttöön tarkoitettujen FPV-järjestelmien koko sykliä alkaen laitteiden ohjaus- ja käyttökoulutuksen antamisesta henkilöstölle lopullisten laitteiden ja maalaitteiston tuotantoon. ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yritys kehittää ja valmistaa miehittämättömiä ilma-aluksia, joita toimitetaan Venäjän asevoimille ja käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi ”Center for Integrated Unmanned Solutions” -yritys tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
577. |
Joint Stock Company ”Zagorsk Optical and Mechanical Plant” venäjäksi: Aкционерное общество ”Загорский Оптико-Механический Завод” alias АО ”Загорский Оптико-Механический Завод” alias JSC ”ZOMZ” alias JSC ”ZOMP” alias АО ”ЗОМЗ” |
Osoite: 141310, Venäjän federaatio, Sergijev Posad, Moskovan alue, Red Army Ave., 212V, building 5, room 212 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 15.9.1992 Rekisteröintinumero: 1025005326202 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Perustamispäivä: 16.10.2002 Verotunnistenumero: 5042010793 KPP-numero: 504201001 Verkkosivusto: http://zomz.ru Puhelin: + 7 (495) 540-62-45, + 7 (495)728-77-98 Sähköposti:info@zomz.ru |
ZOMZ-osakeyhtiö (Joint Stock Company ”Zagorsk Optical and Mechanical Plant”) on venäläinen sotilasteollisuusalan yhteisö. ZOMZ-osakeyhtiö valmistaa optisia laitteita, mukaan lukien kiikarit ja lämpökuvauslaitteet, sekä sotilastuotteiden komponentteja. ZOMZ-osakeyhtiö on osa valtion omistamaa Shvabe-sotilasteollisuusyhteisöä, joka kuuluu viime kädessä Rosteciin, ja se toimittaa Venäjän asevoimien käyttämiin laitteisiin asennettavia tuotteita. Sen vuoksi ZOMZ-osakeyhtiö tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
578. |
Design Bureau ”Mikrob” venäjäksi: Конструкторское бюро ”Микроб” alias KB ”Mikrob” |
Osoite: Novosibirsk Academic Town (Novosibirsk Akademgorodok), Venäjän federaatio |
Design Bureau Mikrob on venäläinen yhteisö, joka tuottaa FPV-järjestelmää käyttäviä miehittämättömiä ilma-aluksia Venäjän armeijalle. Yritys ilmoitti vuonna 2024 suunnitelmistaan toimittaa 3 000 tekoälyllä automaattiohjattua miehittämätöntä ilma-alusta etulinjaan Ukrainassa. Elokuussa 2024 41. armeijan 35. moottoroidun kivääriprikaatin (Aleiskyn prikaati) toimijat käyttivät onnistuneesti miehittämätöntä ilma-alusta Microb-10 ukrainalaista panssarivaunua vastaan. Yleisvenäläiseen kansanrintamajärjestöön kuuluvan Novosibirskin kansalaiset lähettivät 40 miehittämätöntä FPV-taisteluilma-alusta Venäjän Ukrainaa vastaan käymään hyökkäyssotaan osallistuville venäläisille joukoille. Sen vuoksi Design Bureau Mikrob tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
20.5.2025 |
|
579. |
Insurance Joint Stock Company ”VSK” venäjäksi: Страховое акционерное общество ”ВСК” alias JSC ”VSK” |
Osoite: Venäjän federaatio, 4 Ostrovnaya str, 121552 Moskova Yhteisötyyppi: vakuutusosakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 11.2.1992 Rekisteröintinumero: 1027700186062 Verotunnistenumero: 7710026574 KPP-numero: 773101001 Verkkosivusto: www.vsk.ru |
Vakuutusosakeyhtiö ”VSK” (Insurance Joint Stock Company ”VSK”) on venäläinen yritys, joka tarjoaa vakuutuksia Venäjän energia-alalle ja monenlaisia vakuutus- ja rahoituspalveluja kyseisellä alalla toimiville yhteisöille. Erityisesti VSK-yritys vakuuttaa venäläisiä logistiikka-alan toimijoita, mukaan lukien kuljetusalukset, helpottaakseen venäläisen öljyn vientiä, joka on Venäjän federaation talousarvion keskeinen tulonlähde. Lisäksi VSK-yritys on Venäjän hallituksen merkittävä toimeksisaaja, joka tukee sitä tarjoamalla vakuutuspalveluja venäläiselle sotilas- ja turvallisuushenkilöstölle ja suurille strategisille laitoksille, kuten Venäjän puolustusministeriölle kuuluville ilma-aluksille. Lisäksi VSK-yritys tarjoaa vakuutuspalveluja Venäjän valtion omistamalle infrastruktuuriyhtiölle miehitetyllä Krimillä sekä Venäjän logistiikkapalveluille Venäjän miehittämällä Ukrainan alueella koordinoidusti Venäjän liikenneministeriön kanssa. Sen vuoksi VSK-yritys tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
580. |
Public Joint Stock Company Surgutneftegaz venäjäksi: Публичное Акционерное Общество ”Сургутнефтегаз” alias PJSC ”Surgutneftegaz” alias ПАО ”Сургутнефтегаз” |
Osoite: 628415, Hanty-Mansijskin autonominen alue, Jugra, ulitsa Grigoiya Kukuyevitskogo d. 1 k. 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 18.9.2002 Rekisteröintinumero: 1028600584540 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 8602060555 |
Surgutneftegaz-yritys (Public Joint Stock Company Surgutneftegaz) on Venäjän energia-alalla toimiva yritys. Yritys harjoittaa hiilivetyjen etsintää, hyödyntämistä ja tuotantoa kolmessa öljyä ja kaasua tuottavassa Venäjän maakunnassa eli Länsi-Siperiassa, Itä-Siperiassa ja Timan-Petšorassa. Energia-ala ja erityisesti öljy- ja kaasuala tuottavat merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Surgutneftegaz-yritys toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
581. |
Limited Liability Company ”Finko” venäjäksi: ООО ”Финко” |
Osoite: 426011, Udmurtian tasavalta, Iževsk, St. 10 Years of October, 24, as. 62, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 10.12.2010 Rekisteröintinumero: 1101831006144 Verotunnistenumero: 1831144571 |
Finko (LLC Finko) on miehittämättömien Supercam-ilma-alusten valmistaja. Se toimittaa niitä Venäjän federaation hallitukselle. Venäjän asevoimat käyttävät sen miehittämätöntä ”S350 Supercam” -ilma-alusta erityisesti ilmavalvontaan, valokuvaukseen ja laserskannaukseen Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Sen vuoksi Finko tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
582. |
Autonomous non-profit Organisation ”Scientific and Production Center for Testing and Competence in the Field of Development of Unmanned Aircraft Systems and Means of Protection Against their Illegal Use ”Ushkuynik”” venäjäksi: Автономная Некоммерческая организация ”Научно-Производственный Центр Испытаний и Компетенций в Сфере Развития Беспилотных Авиационных Систем и Средств Защиты От Их Противоправного Применения ”Ушкуйник”” alias Scientific-Research Centre ”Ushkuynik” alias АНО ”НПЦ ”Ушкуйник”” |
Osoite: 173003, Veliky Novgorod, Lazarevskaya 11, Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1235300003685 Verotunnistenumero: 5300010714 Sähköposti: ushkuynick53@yandex.ru Verkkosivusto: https://nvgushkuynik.ru/ |
”Ushkuynik”-tutkimuskeskuksen (Scientific-Research Centre ”Ushkuynik”) on yritys, joka tuottaa miehittämättömiä ilma-aluksia Venäjän armeijan hyväksi. Sen tärkein tuote on ”Kniaz Vandal Novgorodskiy (KVN)” -niminen miehittämätön ilma-alus, jota Venäjä käyttää hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Yrityksellä on myös Venäjän hallituksen lupa yhdistää ja koordinoida miehittämättömien ilma-alusten valmistukseen osallistuvien insinöörien ja yritysten toimia uudentyyppisten miehittämättömien ilma-alusten luomiseksi ja testaamiseksi Veliky Novgorodissa. Sen vuoksi ”Ushkuynik”-tutkimuskeskus tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
583. |
Limited Liability Company ”Moscow Arms Company” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Московская Оружейная Компания” alias LLC ”Moscow Arms Company” alias OOO ”Московская Оружейная Компания” alias BespokeGun |
Osoite: 141009, Moskovan alue, Mytištšin kaupunkipiiri, Mytištšin kaupunki, Novoslobodskaya street, building 1, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 22.10.2014 Rekisteröintinumero: 1145012005335 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5012086643 OKPO-numero: 34893133 |
”Moscow Arms Company” -yritys (Limited Liability Company ”Moscow Arms Company”, brändinimi: ”BespokeGun”) suunnittelee ja valmistaa aseita, etenkin Raptor Tactical - ja Specter-sarjan tarkkuuskiväärejä Venäjän federaation asevoimille. Venäjän asevoimien tarkka-ampujat ovat vuodesta 2022 lähtien käyttäneet Raptor-sarjan tarkkuuskiväärejä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. ”Moscow Arms Company” -yritys parantaa valmistamiensa kiväärien suunnittelua yhteistyössä Venäjän asevoimien ja Venäjän erikoisjoukkojen yliopiston (Gümse) kanssa. Venäläiset etulinjan tarkka-ampujat käyttävät aktiivisesti ”Moscow Arms Company” -yrityksen valmistamia tarkkuuskiväärejä. Venäjän asevoimille on toimitettu ainakin 350 tarkkuuskiväärikompleksia, jotka on valmistanut ”Moscow Arms Company” -yritys. Sen vuoksi ”Moscow Arms Company” -yritys tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
584. |
Limited Liability Company ”Scientific And Production Association Rustecdrone” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Научно-Производственное Объединение Рустехдрон” alias LLC NPO Rustecdrone alias OOO ”НПО Рустехдрон” |
Osoite: 111675, Moskova, vn.ter.g. Kosino-Uhtomskin piiri, Pekhorskaya str. 1/3, p. 4, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: yritys Rekisteröintinumero: 1235000022179 Verotunnistenumero: 5003155499 Puhelin: + 7 (963) 664-65-89 Sähköposti: info@rustecdrone.ru; mo@rustecdrone.ru Verkkosivut: https://rustecdrone.ru/ |
”NPO Rustecdrone” -yritys (Limited Liability Company ”Scientific And Production Association Rustecdrone”) on yksi Venäjän suurimmista miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien kehittäjistä ja valmistajista, ja se toimittaa niitä Venäjän puolustusministeriölle. Venäjän asevoimat käyttää sen valmistamia, etenkin RTD-4M- ja UAV Inferno -mallisia miehittämättömiä ilma-aluksia Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi NPO Rustecdrone -yritys tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
585. |
Joint-Stock Company ”V.V. Bakhirev State Scientific Research Institute Of Mechanical Engineering” venäjäksi: Акционерное Общество ”Государственный Научно-Исследовательский Институт Машиностроения Имени В.В. Бахирева” alias State Scientific Research Institute of Machine Building Bakhirev alias JSC ”GosNIImash” alias JSC NIMI Named After V.V. Bahirev |
Osoite: 125212, Venäjän federaatio, Moskova, Leningradskoye Shosse, 58; 606002, Venäjän federaatio, Nižni Novgorodin alue, Dzeržinsk, Sverdlova ave., 11, k.a Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.12.2012 Rekisteröintinumero: 1127747236341 Verotunnistenumero: 7743873015 KPP-numero: 774301001 Verkkosivusto: http://www.gosniimash.ru/ Puhelin: + 7 (8313) 36-70-00, + 7 (831) 324-90-00 Sähköposti: niimash@mts-nn.ru |
GosNIImash (JSC ”V. Bakhirev State Scientific Research Institute Of Mechanical Engineering”) on venäläinen sotateollisuusalan yritys. GosNIImash-yritys kehittää ja valmistaa eri teknologioita, välineitä ja taistelukärkiä, ja se on osa Tactical Missiles Corporation -yritystä (JSC Tactical Missiles Corporation). Sen vuoksi GosNIImash-yritys tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia myös osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
20.5.2025 |
|
586. |
Moonlight Shipmanagement L.L.C – FZ arabiaksi: مونلايت لادارة السفن ش.ذ.م.م-منطقة alias Avebury Shipmanagement L.L.C – FZ alias افيبوري شيبمانجمينت ش.ذ.م.م-منطقة حرة |
Osoite: Business Center 1, M Floor, The Meydan Hotel, Nad Al Sheba, Dubai, Yhdistyneet arabiemiraatit Yhteisötyyppi: yritys Rekisteröintipaikka: Dubai, Yhdistyneet arabiemiraatit Kaupparekisterinumero (economic register number): 12415926 Paikallinen lupanumero (local licence number): 2420576.01 IMO-numero: 0011359 |
Moonlight Shipmanagement L.L.C – FZ, joka tunnettiin aiemmin nimellä Avebury Shipmanagement L.L.C – FZ, on Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin sijoittautunut varustamo, joka hallinnoi säiliöaluksia, jotka kuljettavat venäläistä raakaöljyä, myös vientitarkoituksiin. Useat Moonlight Shipmanagement L.L.C – FZ -varustamon hallinnoimat säiliöalukset ovat osa ns. varjolaivastoa ja noudattavat suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä muun muassa osallistumalla toimiin, joilla pyritään tarkoituksellisesti välttämään aluksen havaitsemista manipuloimalla AIS-transpondereita ja laiminlyömällä riittävän vastuuvakuutuksen pitäminen, kun ne kuljettavat Venäjältä meriteitse toimitettavaa raakaöljyä. Erityisesti se hallinnoi aiemmin Sovcomflot-konsernin hallinnoimia säiliöaluksia, kuten aluksia Vega (IMO 9316127) ja Capella (IMO 9341079) sekä aiemmin alusta Atlas (9413573). Sen vuoksi Moonlight Shipmanagement L.L.C – FZ -varustamon määräysvallassa on aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, ja se hallinnoi kyseisiä aluksia. |
20.5.2025 |
|
587. |
Joint Stock Company ”Research and Production Enterprise ”Polet”” venäjäksi: Акционерное Общество ”Научно-Производственное Предприятие ’Полет”” alias AO ”NPP ”Polet”” alias JSC Research and Production Enterprise ”Polet” |
Osoite: Nižni Novgorod, pl Komsomolskaya d 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 29.12.2011 Rekisteröintinumero: 1115258007688 Verotunnistenumero: 5258100129 KPP-numero: 525801001 |
Research and Production Enterprise ”Polet” -osakeyhtiö (Joint Stock Company ”Research and Production Enterprise ”Polet””) on yksi johtavista sotilaselinten käyttöön tarkoitettujen ilmailun radioviestintälaitteiden kehittäjistä ja valmistajista. Se on kehittänyt digitaalisia viestintävälineitä, jotka lisäävät suojaa häiriöiltä ja ilma-alusten sisäisten viestintäjärjestelmien älykkyyttä. Lisäksi yritys valmistaa RITM-POLYOT-laitetta, joka on palautumista edistävä biorytmiin vaikuttava laite, jota Venäjän armeija käyttää aktiivisesti muun muassa Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys toimittaa tuotteitaan Venäjän valtiolle, myös teollisuus- ja kauppaministeriölle ja puolustusministeriölle. Sen vuoksi JSC Research and Production Enterprise ”Polet” -yritys tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
588. |
Joint Stock Company ”Experimental Design Bureau ”Crystal”” venäjäksi: Акционерное Общество ”Опытное Конструкторское бюро ”Кристалл”” alias JSC Experimental Design Bureau ”Crystal” alias JSC ”OKTB ”Kristall”” alias АО ”ОКТБ Кристалл” |
Osoite: Moskova, Entuziastov Ave., 15, Room 67, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 24.9.2002 Rekisteröintinumero: 1027739249009 Verotunnistenumero: 5258100129 KPP-numero: 525801001 |
”Experimental Design Bureau ”Crystal”” -osakeyhtiö (Joint Stock Company ”Experimental Design Bureau ”Crystal””) on sotateollinen yritys. Se valmistaa auton- ja ilma-aluksen osia (mukaan lukien ilma-alusten polttoainejärjestelmien polttoainepumput, automaattiset moottorinohjausjärjestelmät ja vaihtovirtageneraattorit), myös Venäjän asevoimien Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa käyttämiä ilma-alusjärjestelmiä varten, kuten Su- ja MiG-ilma-alusten osia. Sen vuoksi ”Experimental Design Bureau ”Crystal”” yritys tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja lisäksi se tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
589. |
Open Joint Stock Company ”Special Design Bureau of Instrument Engineering and Automation” venäjäksi: Открытое Акционерное общество ”Специальное конструкторское бюро приборостроения и автоматики” alias OJSC ”SKB PA” alias OJSC ”Special Design Bureau of Instrument Engineering and Automation” alias OАО ”СКБ ПА” |
Osoite: 55 Krupskoi Street, 601903 Kovrov, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 3.3.1995 Rekisteröintinumero: 1023301951045 Päätoimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 3305016642 |
OJSC Special Design Bureau of Instrument Engineering and Automation (Open Joint Stock Company ”Special Design Bureau of Instrument Engineering and Automation” (avoin osakeyhtiö ”SKB PA”)) on Venäjän sotateolliseen kompleksiin kuuluva yritys, joka on erikoistunut kehittämään ja valmistamaan siviili- ja erityiskäyttöön tarkoitettujen liikuteltavien laitteistojen sähköhydraulisia ja sähkömekaanisia navigointijärjestelmiä ja ohjauslaitteita. Avoin osakeyhtiö ”SKB PA”:lla on lupa käsitellä valtionsalaisuuksia ja kehittää puolustustarvikkeita. Avoin osakeyhtiö ”SKB PA” tekee yhteistyötä KEMZ-osakeyhtiön kanssa kehittyneiden sotilasteknologioiden kehittämisessä ja tuotannossa. Tällaisia teknologioita ovat muun muassa liikuteltavat robottijärjestelmät, kuten ”Vezdekhod TM3”, ”Vezdekhod TM5” ja ”Varan”, jotka on suunniteltu avustamaan asevoimien erikoisjoukkoja. Osana valtionyhtiö Rostecin alaista ”NPO High-Precision Systems” -holdingyhtiötä avoin osakeyhtiö ”SKB PA” esitteli innovaatioitaan ”Army-2024”-foorumilla, jossa myös solmitaan sotilas- ja puolustusalan yritysten ja hallituksen edustajien välisiä sopimuksia. Avoin osakeyhtiö ”SKB PA” toimittaa tuotteitaan Venäjän asevoimille Ukrainassa, minkä vuoksi se tukee Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan sekä osallistuu valtion puolustusmääräysten täyttämiseen ja tutkimus- ja kehitystoimintaan. Lisäksi avoin osakeyhtiö ”SKB PA” on saanut valtion palkintoja osallistumisestaan sotilasteknologian kehittämiseen. Sen vuoksi avoin osakeyhtiö ”SKB PA” tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
20.5.2025 |
|
590. |
Joint-Stock Company ”61st Armored Vehicle Repair Plant” venäjäksi: (Aкционерное общество ”61 Бронетанковый ремонтный завод”) alias JSC ”61st Armored Vehicle Repair Plant” alias JSC ”61 Аrmored repair plant” alias АО ”61 Бронетанковый ремонтный завод” alias АО ”61 БТРЗ” |
Osoite: 198515, Pietari, Strelna, 11 Zavodskaya dor., Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.5.2009 Rekisteröintinumero: 1097847131678 Verotunnistenumero: 7819310752 KPP-numero: 781901001 Verkkosivut: 61btrz.ru Sähköposti: 61baza@mail.ru Lähellä olevat yhteisöt: JSC ”Research and Production Corporation ”Uralvagonzavod”” |
Osakeyhtiö ”61st Armored Vehicle Repair Plant” (Joint-Stock Company ”61st Armored Vehicle Repair Plant”) on venäläinen sotilasteollisuusyritys, joka on erikoistunut taisteluajoneuvojen tuotantoon sekä Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa käytettävien panssarivaunujen (mukaan lukien T-80-panssarivaunut) korjaukseen ja huoltoon. Sen vuoksi ”61st Armored Vehicle Repair Plant” -osakeyhtiö tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi ”61st Armored Vehicle Repair Plant” -osakeyhtiötä hallinnoi ”Research and Production Corporation ”Uralvagonzavod”” -osakeyhtiö, minkä vuoksi se on lähellä sitä. |
20.5.2025 |
|
591. |
Open Joint Stock Company ”Biysk Production Association ”Sibpribormash”” venäjäksi: Открытое акционерное общество ”Бийское производственное объединение ”Сибприбормаш”” alias OJSC BPO SIBPRIBORMASH alias OAO ”Бийское производственное объединение ”Сибприбормаш”” |
Osoite: 659300, Altain aluepiiri, Bijsk, Eduard Geidek Street, building. 3, room. H-1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: avoin osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.11.2011 Rekisteröintinumero: 1112204004769 Verotunnistenumero: 2204056679 KPP-numero: 220401001 |
Avoin osakeyhtiö ”Biysk Production Association ”Sibpribormash”” (Open Joint Stock Company ”Biysk Production Association ”Sibpribormash””) eli OJSC BPO SIBPRIBORMASH on sotilasteollisuusyritys, joka kuuluu viime kädessä valtionyhtiö Rosteciin. Yritys kehittää sotilastarvikkeita ja -aseita, muun muassa ampumatarvikejärjestelmien sytyttimiä ja raskaiden raketinheitinjärjestelmien komponentteja. Sen vuoksi BPO SIBPRIBORMASH -osakeyhtiö tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi BPO SIBPRIBORMASH -osakeyhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
20.5.2025 |
|
592. |
Federal State Enterprise ”Samara Plant ”Kommunar”” venäjäksi: Федеральное Казенное Предприятие ”Самарский Завод ”Коммунар”” |
Osoite: Samaran alue, Volgan piiri, Petra Dubrava, Kommunarov Street, 3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtionyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.1.2003 Rekisteröintinumero: 1036302392356 Verotunnistenumero: 6367080065 OKPO-numero: 07506501 |
Venäjän federaation valtionyhtiö ”Samara Plant Kommunar” (Federal State Enterprise ”Samara Plant Kommunar”), joka on osa valtionyhtiö Rostecia, on Venäjän federaation asevoimien keskeinen ruudin toimittaja. Sotateollisuusyrityksenä ja federaation valtionyrityksenä sillä on Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministeriön myöntämä lupa ampumatarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon, testaukseen, varastointiin, myyntiin ja hävittämiseen. Venäjän federaation valtionyhtiö ”Samara Plant Kommunar” tukee sen vuoksi aineellisesti toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Sen vuoksi Samara Plant Kommunar tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
593. |
Joint Stock Company ”Luch Plant” venäjäksi: Aкционерное общество ”Завод ”Луч”” alias JSC ”Luch Plant” alias АО ”Завод ”Луч”” |
Osoite: 172735, Tverin alue, Ostaškov, Sovetsky street, d. 15., Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 7.7.1998 (aiempi yhteisö), 27.11.2002 Rekisteröintinumero: 1026901811881 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6913005680 KPP-numero: 691301001 Verkkosivusto: http://luchost.ru/ Puhelin: + 7 (48235) 5-14-48 |
”Luch Plant” -osakeyhtiö (Joint Stock Company ”Luch Plant”) on venäläinen sotateollisuusalan yritys. Se kehittää viestintäteknologiaa ja valmistaa panssarivaunukypärien viestintäjärjestelmiä. Yritys toimittaa Venäjän asevoimille valtion puolustusmääräyksen puitteissa kypäriä, jotka ovat yhteensopivia Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa nykyisin käytettävien panssarivaunujen kanssa. Sen vuoksi ”Luch Plant” -osakeyhtiö tukee Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
594. |
Minsk Wheel Tractor Plant valkovenäjäksi: ААТ ”Мінскі завод колавых цягачоў” venäjäksi: ОАО ”Минский завод колёсных тягачей” alias MZKT OJSC alias ААТ ”МЗКЦ” alias ОАО ”МЗКТ” |
Osoite: Partizanski ave, 150, 220021, Minsk, Valko-Venäjä Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 26.3.1991 Rekisteröintipaikka: Valko-Venäjä Rekisteröintinumero: 100534485 |
Minsk Wheel Tractor Plant on valkovenäläinen sotateollisuusalan yritys, joka kehittää sotilasajoneuvoja Venäjän asevoimille ja tukee Venäjän puolustusvoimavaroja. Yksistään vuonna 2024 yrityksen kokonaisvientimäärä koostui 306 junavaunullisesta puolustustarvikkeita, jotka toimitettiin pääasiassa Venäjän federaation sotateolliseen kompleksiin kuuluville venäläisille yrityksille. Yritys on jatkanut puolustustarvikkeiden vientiä Venäjän federaatioon vuonna 2025. Sen vuoksi Minsk Wheel Tractor Plant tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
595. |
Cape Gemi Isletmeciligi AS |
Osoite: Daire 55, Kat 15, Beybi Giz Plaza, Maslak Meydan Sokak, Maslak Mah, 1, Sariyer, Istanbul, Turkki Rekisteröintipaikka: Turkki IMO-numero: 6477894 |
Cape Gemi Isletmeciligi AS on Turkkiin sijoittautunut yritys ja yksi suurimmista venäläisten öljytuotteiden viejistä vuonna 2025. Se hallinnoi useita aluksia, joiden toimintaan merellä liittyy vaarallisia käytäntöjä, kuten AIS-järjestelmän aukkojen hyödyntäminen ja suuririskiset alusten väliset siirrot, Venäjältä peräisin olevan tai Venäjältä viedyn öljyn kuljetuksissa. Sen vuoksi Cape Gemi Isletmeciligi AS hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
20.5.2025 |
|
596. |
Prominent Shipmanagement Ltd |
Osoite: Unit 615, 6th Floor, LT Tower, 31, Chong Yip Street, Kwun Tong, Kowloon, Hongkong Rekisteröintipaikka: Hongkong Rekisteröintipäivä: 19.10.2022 Yritysrekisterinumero: 74520161 Kaupparekisterinumero: 3199991 IMO-numero: 6378969 |
Hongkongiin sijoittautunut Prominent Shipmanagement Ltd oli joulukuussa 2024 yksi suurimmista venäläisen öljyn viejistä. Se hallinnoi useita aluksia, joiden toimintaan merellä liittyy vaarallisia käytäntöjä, kuten AIS-järjestelmän aukkojen hyödyntäminen, suuririskiset alusten väliset siirrot ja väärän identiteetin käyttäminen AIS-järjestelmässä, Venäjältä peräisin olevan tai Venäjältä viedyn öljyn kuljetuksissa. Sen vuoksi Prominent Shipmanagement Ltd hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
20.5.2025 |
|
597. |
Limited Liability Company ”Radioline” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Радиолайн” alias LLC Radioline alias ООО ”Радиолайн” |
Osoite: PR-KT Volgogradskii, D. 42, K. 5, Floor 2, Pom. I, Kom. 1, 109316 Moskova, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.2.2011 Rekisteröintinumero: 1117746143228 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7718837905 |
Radioline -yritys (Limited Liability Company ”Radioline”) on toimittanut teknisiä laitteita, joiden arvo on merkittävä, mukaan lukien Saksasta peräisin olevat tekniset laitteet, venäläiselle Special Technology Center LtdLC -yritykselle, joka jo kuuluu unionin rajoittavien toimenpiteiden piiriin ja jonka tiedetään tuottavan miehittämättömiä ilma-aluksia. Tällaisia miehittämättömiä ilma-aluksia käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi LLC Radioline tukee Venäjän sotateollista kompleksia. |
20.5.2025 |
|
598. |
Texel F.C.G, Technology Ltd |
Osoite: Building 2, 7 Haeshel Street, 30889 Caesarea, Israel Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Israel Rekisteröintipäivä: 17.10.1994 Rekisteröintinumero: 512036625 Pääasiallinen toimipaikka: Israel |
Texel F.C.G. Technology Ltd -yritys on Israeliin sijoittautunut yritys, jonka johdossa on Mark Blatt, joka helpottaa pakotteiden kiertämistä toimittamalla Venäjän puolustus- ja turvallisuusalan teollisuudelle ulkomaista herkkää elektroniikkaa, myös unionista peräisin olevia laitteita, joita käytetään Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa käytettävien aseiden kehittämiseen. Sen vuoksi Texel F.C.G. Technology Ltd -yritys rikkoo merkittävällä tavalla säännöksiä, joilla estetään päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännösten kiertäminen, ja tukee Venäjän sotateollista kompleksia. |
20.5.2025 |
|
599. |
Limited Liability Company ”Molot-Oruzhie” venäjäksi: Oбщество с ограниченной ответственностью ”Молот-Оружие” alias LLC ”Molot-Oruzhie” alias OOO ”Молот-Оружие” alias OPJC ”Vyatsko-Polyanskiy Machine-Buildingplant ”Molot”” |
Osoite: 612960, Kirovin alue, Vjatskije Poljanyn piiri, Vjatskije Poljany, st. Lenina, 135, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 26.6.2009 Rekisteröintinumero: 1094307000633 Verotunnistenumero: 4307012765 |
”Molot-Oruzhie”-yritys (Limited Liability Company ”Molot-Oruzhie”) on venäläinen yritys, joka suunnittelee ja valmistaa Venäjän federaation asevoimille aseita, etenkin Vepr-12-sarjan karbiineja, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Yritys valmistaa myös erilaisia RPK 74 -pikakiväärin ja ASG-17-kranaattikonekiväärin erilaisia muunnoksia, joita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi ”Molot-Oruzhie”-yritys tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi ”Molot-Oruzhie”-yritys tukee Venäjän federaation armeijan tarviketoimittajana Venäjän hallitusta, joka on vastuussa Krimin laittomasta Venäjään liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
600. |
Joint Stock Company ”Feodosia Optical Plant” venäjäksi: Aкционерное общество ”Феодосийский Оптический Завод” alias JSC ”Feodosia Optical Plant” alias JSC ”FOZ” alias АО ”ФОЗ” |
Osoite: 298112, Krimi, Feodosia, Kerchensky Lane, 8, Ukraina Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Krimi, Ukraina Rekisteröintipäivä: 5.7.2018 Rekisteröintinumero: 1189112030931 Pääasiallinen toimipaikka: Krimi, Ukraina |
”Feodosia Optical Plant” -osakeyhtiö (Joint Stock Company ”Feodosia Optical Plant”) on optisten ja optoelektronisten laitteiden valmistaja. Se myös tuottaa sotilastarvikkeissa käytettäviä komponentteja (mukaan lukien näönohjauslaitteet ja etäisyysmittarit), kuten laitteita, jotka ovat Venäjän asevoimien käyttämiin T-72-tankkeihin asennettujen etäisyysmittarilla varustettujen 1A40- ja 1A40-1-tähtäinten osia. Sen vuoksi ”Feodosia Optical Plant” -osakeyhtiö tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia, joka on vastuussa Krimin laittomasta Venäjään liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
20.5.2025 |
|
601. |
Joint Stock Company ”Research Institute of Measuring Instruments – Novosibirsk Plant Named After Komintern” venäjäksi: Акционерное Общество ”Нии Измерительных Приборов – Новосибирский Завод Имени Коминтерна” alias AO ”NPO NIIIP-NZIK” alias JSC ”Research Institute of Measuring Instruments – Novosibirsk Plant Named After Komintern” |
Osoite: Novosibirsk, Planetnaya Street, 32, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.9.2002 Rekisteröintinumero: 1025400510827 Verotunnistenumero: 5401199015 KPP-numero: 540101001 |
Research Institute of Measuring Instruments -osakeyhtiö (JSC ”Research Institute of Measuring Instruments – Novosibirsk Plant Named After Komintern”) on venäläinen yhteisö, joka vastaa tutkien, radionavigointilaitteiden ja radiokauko-ohjauslaitteiden tuotannosta. Yhtiö on ollut mukana päivittämässä Listva-merkkistä kauko-ohjattavaa miinanraivauskonetta, jota Venäjän armeija käyttää Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Research Institute of Measuring Instruments -osakeyhtiö tukee Venäjän sotateollista kompleksia, myös osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
602. |
Joint Stock Company ”Research Institute of Semiconductor Devices” venäjäksi: Акционерное Общество ”Научно Исследовательский Институт Полупроводниковых Приборов” alias AO ”NIIPP” alias JSC ”Research Institute of Semiconductor Devices” |
Osoite: Tomsk, Krasnoarmeyskaya street, 99A, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.12.2003 Rekisteröintinumero: 1037000170690 Verotunnistenumero: 7017084932 KPP-numero: 701701001 |
Research Institute of Semiconductor Devices -osakeyhtiö (JSC ”Research Institute of Semiconductor Devices”) on sotateollisuusalan yritys. Se kehittää teknologioita ja tuottaa elektronisia komponentteja pääasiassa sotateollisuutta varten. Yhtiö kehittää esimerkiksi pienois-LED-valoja, joita voidaan käyttää osana erikoislaitteita, myös äärimmäisissä olosuhteissa toteutettavien operaatioiden mahdollistamiseksi. Sen vuoksi Research Institute of Semiconductor Devices -osakeyhtiö on vastuussa Venäjän sotateollisen kompleksin tukemisesta, myös osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
603. |
Closed Joint Stock Company ”Moscow Mechanical Plant of Special Equipment” venäjäksi: Закрытое Акционерное Общество ”Московский Механический Завод Специального Оборудования” alias CJSC ”Moscow Mechanical Plant of Special Equipment” alias ZAO ”MMZSO” |
Osoite: 121357, Moskova, Možaiskin piiri, Vereiskaya Street, D. 29a, building 1, floor 2, room 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: suljettu osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.2.2007 Rekisteröintinumero: 1075032002682 Verotunnistenumero: 5032164385 KPP-numero: 773101001 |
Suljettu osakeyhtiö ”Moscow Mechanical Plant of Special Equipment” (CJSC ”Moscow Mechanical Plant of Special Equipment”) on venäläinen yritys, joka kehittää sotilaskalustoa, mukaan lukien teknisiä laitteita Venäjän laivaston aluksille, ja tukee maan sotilaallisia suorituskykyjä. Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministeriö on myöntänyt yhtiölle luvan valmistaa, myydä, korjata, huoltaa, asentaa ja testata aseita ja puolustustarvikkeita. Sen vuoksi suljettu osakeyhtiö ”Moscow Mechanical Plant of Special Equipment” tukee Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
604. |
Joint Stock Company ”Polymer” venäjäksi: Акционерное Общество ”Полимер” alias JSC ”Polymer” alias АО ”Полимер” |
Osoite: 4 Proizvodstvennaya Street, Tšapajevsk, 446100, Samaran alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 8.12.2002 Rekisteröintinumero: 1026303177119 Verotunnistenumero: 6335005315 |
Polymer-osakeyhtiö (JSC Polymer) on Venäjällä sijaitseva yhtiö, joka on integroitu NPK Tekhmash -osakeyhtiön rakenteeseen. NPK Tekhmash on osa Rostec-valtionyhtiötä, joka vastaa valtion puolustusmateriaaliohjelman toteuttamisesta ja valtion puolustusmääräysten täytäntöönpanosta. Polymer on erikoistunut aseiden, ammusten ja räjähteiden valmistukseen ja toimittaa tuotteitaan Venäjän asevoimille ja Venäjän sotateollisen kompleksin yrityksille. Polymerin pääjohtajan mukaan yhtiön sotateollinen tuotanto on kasvanut vuodesta 2022 vastatakseen Venäjän asevoimien tarpeisiin Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. Sen vuoksi Polymer on osa Venäjän sotateollista kompleksia ja tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
605. |
Joint Stock Company ”Scientific Production Enterprise ”Rubin”” venäjäksi: Акционерное Общество ”Научно-Производственное Предприятие ”Рубин”” alias JSC ”Scientific Production Enterprise ”Rubin”” alias JSC NPP Rubin alias АО НПП Рубин |
Osoite: 440015 Penzenskajan alue, Penzan kaupunki, Baydukova Street, bldg. 2, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.12.2003 Rekisteröintinumero: 1035802518531 Verotunnistenumero: 5835049453 |
Rubin-osakeyhtiö (JSC ”Scientific Production Enterprise ”Rubin””) on johtava yhtiö Venäjän puolustusteollisuudessa; se valmistaa sotilaallisiin sovelluksiin suunniteltuja liikuteltavia automatisoituja valvonta- ja viestintäjärjestelmiä. Yhtiöllä on Venäjällä voimassa oleva valtion toimilupa aseiden ja puolustustarvikkeiden ylläpitoa ja huoltoa varten. Sillä on merkittävä rooli Venäjän asevoimien toimitusketjussa, sillä se toimittaa niille erikoistuneita puolustustarvikkeita. Venäjän armeijaa varten valmistettuihin järjestelmiin kuuluu muun muassa ilmapuolustuksen valvontajärjestelmä ”Magistr-SV”, joka on otettu käyttöön Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. Sen vuoksi Rubin-osakeyhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia ja vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
606. |
Joint Stock Company ”Aleksinsky Experimental Mechanical Plant” venäjäksi: Акционерное Общество ”Алексинский опытный механический завод” alias JSC ”Aleksinsky Experimental Mechanical Plant” alias JSC ”AEMP” alias АО ”АОМЗ” |
Osoite: 10, Metallistov Str., 301365, Aleksin, Tulan alue, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1127154040122 Verotunnistenumero: 7111504768 Puhelin: + 7 (48753) 5-94-05 Faksi: + 7 (48753) 5-60-37 Sähköposti: mail@aleksinomz.ru Verkkosivusto: http://www.aleksinomz.ru |
Aleksinsky Experimental Mechanical Plant -osakeyhtiö (JSC ”Aleksinsky Experimental Mechanical Plant”) valmistaa aseita Tulassa Venäjän federaatiossa. Se lisättiin Venäjän hallituksen strategisten organisaatioiden luetteloon vuonna 2022. Yhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia ja tukee sitä aineellisesti muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon ja toimittamiseen. Venäjän federaation turvallisuusneuvoston apulaispäällikkö vieraili Aleksinsky Experimental Mechanical Plant -yhtiössä tarkastamassa asetuotantoa, ja yhtiö isännöi Venäjän federaation sotilasteollisen komission työryhmän kokousta. Aleksinsky Experimental Mechanical Plant -osakeyhtiön tunnustaminen ja Venäjän hallituksen osallistuminen siihen osoittavat sen strategisen merkityksen Venäjän puolustusalalla. Sen vuoksi Aleksinsky Experimental Mechanical Plant -yhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Aleksinsky Experimental Mechanical Plant -yhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
607. |
Joint Stock Company ”State Ryazan Instrument Plant” venäjäksi: Акционерное Общество ”Государственный Рязанский приборный завод” alias JSC ”State Ryazan Instrument Plant” alias JSC ”GRPZ” alias АО ”ГРПЗ” |
Osoite: 32 Seminarskaya Str., 390000, Rjazan, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintinumero: 1116234013598 Rekisteröintipäivä: 20.12.2011 Verotunnistenumero: 6234098539 |
State Ryazan Instrument Plant -osakeyhtiö (JSC ”State Ryazan Instrument Plant”) on Venäjän suurin sarjatuotantoyritys, joka valmistaa ja tukee tutkajärjestelmiä ja viestintälaitteita. Yrityksen pääasiallinen toimiala on tutkien sekä radionavigointi- ja radiokauko-ohjauslaitteiden valmistus; niitä käytetään taisteluhävittäjissä, joita ovat esimerkiksi MiG-29, Su-27, Su-30, Su-35 ja viidennen sukupolven taisteluhävittäjä Su-57 (T-50) sekä helikoptereissa, kuten Mi8, Mi 17, Mi-35 ja Mi-28N. State Ryazan Instrument Plant -osakeyhtiöllä on myös voimassa oleva valtion toimilupa, jonka avulla se voi tarjota aseiden ja puolustustarvikkeiden huolto- ja ylläpitopalveluja. Sen vuoksi State Ryazan Instrument Plant -osakeyhtiö tukee aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi State Ryazan Instrument Plant -osakeyhtiö tukee Venäjän sotateollista kompleksia, koska se toimittaa puolustustarvikkeita Venäjän federaation asevoimille. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
608. |
Joint Stock Company ”NPO Stekloplastik named after N.N. Trofimov” venäjäksi: Акционерное Общество ”НПО Стеклопластик имени Н.Н. Трофимова” alias JSC ”NPO Stekloplastik named after N.N. Trofimov” alias NPO Stekloplastik |
Osoite: 141551, Moskovan alue, Solnetšnogorskin kaupunkipiiri, Andrejevkan kaupunkitaajama, rakennus 3A/4, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.12.1992 Rekisteröintinumero: 1035008852097 Verotunnistenumero: 5044000039 KPP-numero: 504401001 |
NPO Stekloplastik -osakeyhtiö (JSC ”NPO Stekloplastik named after N.N. Trofimov”) on Venäjän suurin tiede- ja tuotantokeskus, joka valmistaa erityisesti lasikuitumateriaaleja ja niiden komposiitteja. Vuoden 2024 kolmella ensimmäisellä neljänneksellä NPO Stekloplastik -osakeyhtiö toimitti tuotteensa suoraan Iskander-ohjusten tuotantolaitoksiin, muun muassa Iskander-ohjusten kokoonpanotehtaisiin, Iskander-ohjuksen kehittäjälle ja kiinteäpolttoaineisia rakettimoottoreita valmistavalle tehtaalle. Lisäksi yhtiö toimitti tuotteita useille muille Venäjän federaation sotateollisen kompleksin yrityksille, joihin sovelletaan rajoittavia toimenpiteitä. Yhtiön kokonaistulot ovat kasvaneet tasaisesti vuodesta 2021, mikä osoittaa, että se osallistuu aktiivisesti Venäjän sotatalouteen. Sen vuoksi NPO Stekloplastik -osakeyhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
609. |
Limited Liability Company ”Open Systems Development Technology” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Технология Pазвития Открытых Систем” alias LLC ”Open Systems Development Technology” alias LLC ”TROS” alias OOO ”T.P.O.C.” alias LLC ”T.R.O.S” |
Osoite: 105082, Venäjän federaatio, Moskova, Bolshaya Pochtovaya Street., 26 ”B”, bldg. 1, room 401 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 6.12.2014 Rekisteröintinumero: 5147746464256 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7706818288 KPP-numero: 770101001 |
Open Systems Development Technology -yhtiö (LLC ”Open Systems Development Technology”) on Venäjällä sijaitseva yhteisö, joka toimittaa metallintyöstölaitteita. Siitä lähtien, kun asettiin unionin rajoittavia toimenpiteitä, jotka kieltävät sorvien viennin Venäjälle, Open Systems Development Technology -yhtiö on aktiivisesti osallistunut tällaisten rajoittavien toimenpiteiden kiertämiseen toimimalla laittomasti vietyjen sorvien Venäjällä sijaitsevana vastaanottajana. Open Systems Development Technology -yhtiön johtajan Sergei Uškon organisoiman tuontijärjestelmän avulla unionista peräisin olevia työstökoneita (myös sorveja) toimitetaan Venäjälle. Open Systems Development Technology -yhtiö on sen vuoksi yhteisö, joka kiertää unionin rajoittavia toimenpiteitä toimilla, joiden tavoitteena tai seurauksena on päätöksen 2014/512/YUTP ja asetuksen (EU) N:o (EU) N:o 833/2014 säännösten noudattamatta jättäminen. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
610. |
Limited Liability Company ”Inroel” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Инроел” alias LLC ”INROEL” |
Osoite: Pietari, Arsenalnaya st., building 4, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.8.2021 Rekisteröintinumero: 1217800120724 Verotunnistenumero: 7811763398 |
Inroel-yhtiö (LLC ”Inroel”) tarjoaa metallinjalostuspalveluja Venäjän puolustusalan yhtiöille, mukaan lukien useat yhtiöt, joihin on sovellettu unionin rajoittavia toimenpiteitä, koska ne valmistavat Venäjän asevoimien Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan käyttämiä asejärjestelmiä. Inroel-yhtiön asiakkaita ovat muun muassa JSC Concern VKO Almaz-Antey, JSC ”Equality”, LLC ”Special Technology Center”, JSC ”Radio Engineering Equipment Plant”, JSC Concern ”Granit-Electron” ja JSC ”Plant named after A.A. Kulakov”. Inroel-yhtiön pääasiallisella verkkosivustolla puolustusteollinen kompleksi mainitaan myös yhdeksi niistä aloista, jotka tekevät tilauksia yhtiöltä. Inroel-yhtiö tukee sen vuoksi aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
611. |
Public Joint Stock Company ”Yakutsk Fuel and Energy Company” venäjäksi: Публичное Акционерное Общество ”Якутская Топливно-Энергетическая Компания” alias PJSC ”Yakutsk Fuel and Energy Company” |
Osoite: 678214, Sahan tasavalta (Jakutia), Viljuiskin piiri, Kysyl-Syr, Lenin Str. 4, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.11.2002 / 16.5.1964 Rekisteröintinumero: 1021401062187 Verotunnistenumero: 1435032049 KPP-numero: 141001001 |
Yakutsk Fuel and Energy Company (PJSC ”Yakutsk Fuel and Energy Company”) on venäläinen yhtiö, joka harjoittaa energiantuotantoa ja energian lähteiden etsintää keskittyen erityisesti maakaasuun (nesteytetty maakaasu). Se vastaa Yakutia LNG Project -hankkeesta. Yakutsk Fuel and Energy Company -yhtiö on myös merkitty Venäjän federaatiolle strategisesti merkittävien polttoaine- ja energialaitosten luetteloon. Yakutsk Fuel and Energy Company -yhtiö toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
612. |
Shandong ODES Industry Co. Ltd. kiinaksi: |
Osoite: Zibo Comprehensive Bonded Zone North District Cotton 4-8# (postinumero 250000), Kiinan kansantasavalta Osoite: Warehouse No. 4, 5, 6, 7, 8, Zibo Bonded Logistics Park, Zibo High-tech Industrial Development Zone, Shandongin maakunta (postinumero 255086), Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 7.11.2007 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91370303MA3ERW0G0M Tuonti- ja vientiyritystunnus: 3700MA3ERW0G0 |
Shandong ODES Industry -yhtiö (Shandong ODES Industry Co. Ltd) on kiinalainen yritys, joka valmistaa ja myy mönkijöitä. Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen yritys alkoi toimittaa Venäjän asevoimille mönkijöitä, joita on käytetty sotilasoperaatioissa Ukrainassa. Sen vuoksi Shandong ODES Industry -yhtiö tukee sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
613. |
Limited Liability Company ”Ulyanovsk Machine Tool Plant” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Ульяновский станкостроительный завод” alias LLC ”Ulyanovsk Machine Tool Plant” |
Osoite: 432072, Uljanovskin alue, Uljanovsk, General-Leutenant Badanova Street, Building 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.6.2012 Rekisteröintinumero: 1127325003706 Verotunnistenumero: 7325113708 |
Ulyanovsk Machine Tool Plant -yhtiö (LLC ”Ulyanovsk Machine Tool Plant”) on venäläinen numeeristen (CNC) työstökoneiden tuotantoon erikoistunut yritys ja toimii sen vuoksi Venäjän sotateolliselle kompleksille merkittävällä alalla. Yritys oli aiemmin saksalaisten yhtiöiden Gildemeister Beteiligungen GmbH ja DMG Mori omistuksessa. Ulyanovsk Machine Tool Plant -yritykseen kohdistettiin helmikuussa 2024 Venäjän federaation presidentin asetuksella varojen takavarikointi, ja se siirrettiin valtion omaisuuden hallinnoinnista vastaavan Venäjän federaation viraston (Rosimuštšestvo) omistukseen. Venäjän federaation hallitus on näin ollen pakolla siirtänyt Ulyanovsk Machine Tool Plant -yrityksen omistuksen ja määräysvallan Rosimuštšestvolle ilman niiden unionin yhteisöjen suostumusta, joiden omistuksessa tai määräysvallassa kyseinen yritys aiemmin oli. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
614. |
Wuhan Global Sensor Technology Co Ltd kiinaksi: alias GSTiR |
Osoite: No. 6 Huanglongshan South Rd, Wuhan 430205, Kiinan kansantasavalta Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 28.4.2013 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 914201000668186736 |
Wuhan Global Sensor Technology -yhtiö (Wuhan Global Sensor Technology Co. Ltd) on kiinalainen teknologia- ja elektroniikkayritys. Se toimittaa Venäjän sotateolliselle kompleksille elektronisia sotilastarvikkeita, kuten infrapunailmaisimia ja muita optisia komponentteja, mikä tukee Venäjän asevoimien sotilastarvikkeiden tuotantoa. Sen vuoksi Wuhan Global Sensor Technology -yritys tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
615. |
Joint Stock Company Scientific and Production Enterprise ”Military Technologies” venäjäksi: Акционерное общество Научно-Производственное Предприятие ”Военные Технологии” alias JSC NPP ”Military Technologies” alias АО НПП ”Военные Технологии” |
Osoite: Serdobolskaya street, 65, Pietari, 197342, Venäjän federaatio Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.3.2007 Rekisteröintinumero: 1077847228447 Verotunnistenumero: 7813374541 |
Scientific and Production Enterprise ”Military Technologies” (JSC Scientific and Production Enterprise ”Military Technologies”) on venäläinen puolustusalan yritys, joka kehittää ja valmistaa huipputeknologista ja erittäin laadukasta monimutkaista sotilasteknistä kalustoa, automaattisia ohjausjärjestelmiä ja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja sekä päätöksenteon tukijärjestelmiä. Yritys on kehittänyt Venäjän puolustusministeriön tilauksesta tablettiohjattavan tykkijärjestelmän 1A50 Komandor-VT, joka esiteltiin sotilasteknisessä foorumissa ”Army” vuonna 2023. Scientific and Production Enterprise ”Military Technologies” -yritys hyödynsi järjestelmän kehittämisessä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan etulinjaan sijoittamiensa laitteistojen ja ohjelmistojen avulla saatuja kokemuksia. Vuonna 2024 erä sen suunnittelemia kannettavia tabletteja tykistötulen valmisteluun ja hallintaan toimitettiin tykistöyksikölle taisteluolosuhteissa testattavaksi. Scientific and Production Enterprise ”Military Technologies” -yritys tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Scientific and Production Enterprise ”Military Technologies” -yritys on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
616. |
Joint Stock Company Scientific and Production Association ”POISK” venäjäksi: Акционерное общество ”Научно-Производственное Объединение ”ПОИСК”” alias JSC Scientific and Production Association ”POISK” alias JSC NPO ”POISK” |
Osoite: 188662, Leningradin alue, Seuloskoin piiri, Muurila, Lesnaya street, 3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 11.12.2014 Rekisteröintinumero: 1144703004380 INN-numero: 4703142849 |
Scientific and Production Association ”POISK” -yritys (JSC Scientific and Production Association ”POISK”) on johtava venäläinen aseiden ja ammusten valmistaja sekä johtava ammusten mekaanisten, sähkömekaanisten ja sähköisten monikäyttöisten sytyttimien kehittäjä. Se tekee vakiintunutta yhteistyötä joidenkin Venäjän keskeisimpien puolustusyhtiöiden, kuten Tekhmashin, Air Defence Concern Almaz-Anteyn ja Tactical Missile Weapons Corporationin, kanssa. Viime vuosina Scientific and Production Association ”POISK” -yritys on kehittänyt yli 20 erityyppistä sytytintä kaikentyyppisille ammuksille, joita Venäjän armeija käyttää hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Lisäksi yhtiö on kehittänyt 9E133M- turva- ja käynnistysmekanismin 9M723-Iskander-M- ballistisille ohjuksille. Lisäksi Scientific and Production Association ”POISK” -yritys on osa JSC Technodinamikaa, joka on unionin luetteloon merkitsemä yhtiö ja osa Rostec-valtionyhtiötä. POISK tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. POISK tukee myös Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi se on lähellä JSC Technodinamikaa. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
617. |
Aqua Fleet Management Limited Liability Company azeriksi: ”Aqua Fleet Management” Məhdud Məsuliyyətli Cəmiyyəti alias Aqua Fleet Management LLC |
Osoite: Apartment 25, Building 5, Sulh Street, Sumqayit, Azerbaidžan Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Azerbaidžan Rekisteröintipäivä: 15.8.2024 IMO-numero: 0052896 Verotunnistenumero: 2907592941 |
Aqua Fleet Management -yhtiö (Aqua Fleet Management LLC) on Azerbaidžanissa rekisteröity yritys, jolla on kolmen aluksen laivasto. Yrityksen laivastoon kuuluvat alukset ovat EDERRA (IMO: 9258026), SAURI (IMO: 9266475) ja TEMIRO (IMO: 9209972), ja kukin niistä on merkitty päätöksen 2014/512/YUTP liitteessä XVI olevaan luetteloon. Aqua Fleet Management -yhtiö on kaikkien kolmen aluksen käyttäjä ja tekninen hallinnoija. Kaikki kolme alusta ovat kuljettaneet Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Alusten käyttäjänä sekä teknisenä hallinnoijana Aqua Fleet Management -yhtiö hallinnoi ja liikennöi sen vuoksi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
618. |
Sapang Shipping Inc |
Osoite: 12th Floor, Standard Chartered Tower, Bank Street, Cybercity, Ebene, Mauritiuksen tasavalta Yhteisötyyppi: yhtiömuotoinen yritys Rekisteröintipaikka: Mauritiuksen tasavalta Rekisteröintipäivä: 11.1.2024 Rekisteröintinumero: C204177 IMO-numero: 6474841 |
Sapang Shipping -yhtiö (Sapang Shipping Inc) on Mauritiuksella rekisteröity yritys sekä ARGENT-raakaöljysäiliöaluksen (aiemmin JAGUAR, IMO: 9293002) rekisteröity omistaja ja käyttäjä. ARGENTia ei ole rekisteröity kansainväliseen P&I-yhdistysten ryhmään, ja se purjehtii siten ilman luotettua vastuuvakuutusta. Se on myös ainoa Sapang Shipping -yrityksen hallinnoima alus, mikä osoittaa, että se on läpinäkymättömän hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän alainen. ARGENT on vaihtanut hallinnointiyhtiöitä ja lippuvaltiota monta kertaa viime vuosina ja on myös purjehtinut ilman lippua. Se ei myöskään ole todentanut alusten automaattista tunnistusjärjestelmäänsä useaan otteeseen. ARGENT on alus, joka on kuljettanut Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Säiliöaluksen rekisteröitynä omistajana ja käyttäjänä Sapang Shipping -yritys hallinnoi ja liikennöi sen vuoksi alusta, joka kuljettaa Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
619. |
Zhu Jiang Shipmanagement Co., Ltd |
Osoite: RM.1801, EASEY COMM. BLDG., 253-261 Hennessy Road, Wan Chai, Hongkong Yhteisötyyppi: yksityinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Hongkong Rekisteröintipäivä: 11.11.2024 Rekisteröintinumero: 77314802 IMO-numero: 0113880 |
Zhu Jiang Shipmanagement -yhtiö (Zhu Jiang Shipmanagement Co., Ltd) on Hongkongissa rekisteröity yhtiö ja ARGENT-raakaöljysäiliöaluksen (aiemmin JAGUAR, IMO: 9293002) tekninen hallinnoija. ARGENTia ei ole rekisteröity kansainväliseen P&I-yhdistysten ryhmään, ja se purjehtii siten ilman luotettua vastuuvakuutusta. Se on myös ainoa Zhu Jiang Shipmanagement -yhtiön hallinnoima alus, mikä osoittaa, että se on läpinäkymättömän hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän alainen. ARGENT on vaihtanut hallinnointiyhtiöitä ja lippuvaltiota monta kertaa viime vuosina ja on myös purjehtinut ilman lippua. Se ei myöskään ole todentanut alusten automaattista tunnistusjärjestelmäänsä useaan otteeseen. ARGENT on alus, joka on kuljettanut Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Säiliöaluksen teknisenä hallinnoijana Zhu Jiang Shipmanagement -yhtiö hallinnoi ja liikennöi sen vuoksi alusta, joka kuljettaa Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
620. |
Redbird Corporate Services Ltd |
Osoite: 3rd Floor, Standard Chartered Tower, Cybercity, Ebene 72201, Mauritiuksen tasavalta Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Mauritiuksen tasavalta Rekisteröintipäivä: 27.10.2003 Rekisteröintinumero: C48211 |
Redbird Corporate Services Ltd -yhtiö on Mauritiuksella rekisteröity yritys, joka tarjoaa yritys- ja luottamuspalveluja Mauritiuksella. Se on Mauritiuksella rekisteröidyn Sapang Shipping -yhtiön rekisteröity edustaja; Sapang Shipping on ARGENT-raakaöljysäiliöaluksen (aiemmin JAGUAR, IMO: 9293002) rekisteröity omistaja ja käyttäjä. Rekisteröidyn edustajan tehtävänä on varmistaa paikallisten säännösten noudattaminen ja hoitaa yrityksen hallinnolliset tehtävät. ARGENTia ei ole rekisteröity kansainväliseen P&I-yhdistysten ryhmään, ja se purjehtii siten ilman luotettua vastuuvakuutusta. Se on myös ainoa Sapang Shipping Inc:n hallinnoima alus, mikä osoittaa, että se on läpinäkymättömän hallinnointi- ja ohjausjärjestelmän alainen. ARGENT on vaihtanut hallinnointiyhtiöitä ja lippuvaltiota monta kertaa viime vuosina ja on myös purjehtinut ilman lippua. Se ei myöskään ole todentanut alusten automaattista tunnistusjärjestelmäänsä useaan otteeseen. Yrityksen rekisteröitynä edustajana Redbird Corporate Services Ltd on sen vuoksi lähellä Sapang Shipping Inc -yhtiötä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
621. |
Tarabya Logistics Ltd |
Osoite: 154A/155A, rakennus N280, Al Taweelah, Abu Dhabi, Yhdistyneet arabiemiirikunnat Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiirikunnat IMO-numero: 0108990 |
Tarabya Logistics (Tarabya Logistics Ltd) on Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin sijoittautunut yritys, joka hallinnoi useita aluksia, joiden toimintaan liittyy sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, kuten automaattisen tunnistusjärjestelmän ajoittainen kytkeminen pois päältä ja suuririskiset siirrot aluksesta toiseen, Venäjältä peräisin olevan tai Venäjältä viedyn öljyn kuljetuksissa. Sen vuoksi Tarabya Logistics hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
622. |
Limited Liability Company ”Plant of Special Equipment” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Завод Специального Оборудования” alias LLC ”Plant of Special Equipment” alias OOO ”ZSO” |
Osoite: 142450, Moskovan alue, Bogorodsky G., G. Staraya Kupavna, G Staraya Kupavna, Tup Maly, D. 3, Pomeshch. 74, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 23.9.2005 Rekisteröintinumero: 1057748342629 Verotunnistenumero: 7722557040 |
Plant of Special Equipment -yhtiö (LLC ”Plant of Special Equipment”) on sotateollinen yritys, joka tarjoaa tuotteita ja palveluja (kuten radioelektroniikkatuotteiden korjausta) yrityksille, myös Roscosmosille ja Rostecille, jotka tuottavat ohjusjärjestelmiä, ilmapuolustus- ja avaruuspuolustusjärjestelmiä, tykistöaseita ja panssaroituja ajoneuvoja. Yrityksellä on valtionsalaisuuden muodostavan tiedon käyttöön liittyvä lupa sekä Venäjän federaation teollisuus- ja kauppaministeriön myöntämät aseiden ja puolustustarvikkeiden huoltoa ja ylläpitoa koskevat luvat. Sen vuoksi Plant of Special Equipment -yhtiö tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
623. |
Joint Stock Company ”Research Institute of Modern Telecommunication Technologies” venäjäksi: Акционерное Общество ”Научно-Исследовательский Институт Современных Телекоммуникационных Технологий” alias JSC ”Research Institute of Modern Telecommunication Technologies” alias AO ”NII STT” alias АО ”НИИ СТТ” |
Osoite: 214012, Smolenskin alue, Smolensk, st. Novo-Leningradskaya, 10, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 26.12.2002 Rekisteröintinumero: 1026701461160 Verotunnistenumero: 6730046954 |
Research Institute of Modern Telecommunication Technologies -yhtiö (JSC ”Research Institute of Modern Telecommunication Technologies”) on erikoistunut radio- ja televisiolähetyslaitteiden tuotantoon. Se valmistaa myös aseita ja ampumatarvikkeita. Venäjä käyttää Research Institute of Modern Telecommunication Technologies -yhtiön tuotteita Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa, erityisesti sen miehittämätöntä Merlin-VR-ilma-alusta. Sen vuoksi Research Institute of Modern Telecommunication Technologies -yhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
624. |
Monolink Group FZCO arabiaksi: alias Axiom International alias EKN Trading |
Osoite: Office Number 001, Building A2, Dubai Silicon Oasis, DDP, Dubai, Yhdistyneet arabiemiraatit Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiirikunnat Rekisteröintinumero: DSO-ZZCO-16068 |
Monolink Group FZCO -yhtiö on Dubaihin sijoittautunut yhteisö, joka tarjoaa maailmanlaajuisia logistiikkapalveluja. Se toimittaa tuontitavaroita Venäjän teollisuuden sektoreille, kuten energia- ja kaivannaisteollisuudelle. Lisäksi Monolink Group FZCO osallistuu Venäjän hiilenvientijärjestelmiin. Lisäksi Venäjän valtion rahoittama radioasema Sputnik jatkoi sisältönsä lähettämistä Yhdysvalloissa maksamalla radiotaajuuksista Monolink Group FZCO:n kautta. Sen vuoksi Monolink Group FZCO tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
625. |
2Rivers DMCC alias 2Rivers alias Coral Energy DMCC |
Osoite: 3902-A Unit No.1 Platinum Tower, Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat Rekisteröintipaikka: Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat Rekisteröintipäivä: 19.1.2018 |
2Rivers (2Rivers DMCC) on Dubaissa toimiva öljykauppayhtiö. Se muodostaa yhdessä Vetus Investmentsin omistaman 2Rivers PTE Ltd:n kanssa 2Rivers-konsernin, joka käytti aikaisemmin nimeä Coral Energy. 2Rivers-konserni mahdollistaa erityisesti Rosneftilta peräisin olevan venäläisen öljyn toimitukset ja viennin salaamalla öljyn todellisen alkuperän. Erityisesti 2Rivers-konsernilla on määräysvalta suureen osaan Venäjän niin kutsutun varjolaivaston aluksista. 2Rivers-konserni ylläpitää edelleen samaa verkkoa kuin Coral Energy, johon kuuluu Nord Axisin ja Bellatrix Energyn kaltaisia osakkuusyhteisöjä, riippumatta niiden nimen ja omistajan vaihtumisesta, mistä on osoituksena aiemman omistajan ja uuden johdon välinen yhteys. Lisäksi energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. 2Rivers rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä, erityisesti 3 m artiklaa. Se toimii myös sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
626. |
2Rivers PTE Ltd alias 2Rivers alias Coral Energy PTE Ltd |
Osoite: 336 Smith Street, #04-304, New Bridge Centre, Singapore 050336, Singapore Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Singapore Rekisteröintipäivä: 11.12.2014 Rekisteröintinumero: 549300V3GQ2MCTQAIV68 |
2Rivers PTE -yhtiö (2Rivers PTE Ltd) on Singaporessa toimiva öljykauppayhtiö. Se muodostaa yhdessä Vetus Investmentsin omistaman 2Rivers DMCC:n kanssa 2Rivers-konsernin, joka käytti aikaisemmin nimeä Coral Energy. 2Rivers-konserni mahdollistaa erityisesti Rosneftilta peräisin olevan venäläisen öljyn toimitukset ja vienninsalaamalla öljyn todellisen alkuperän. Erityisesti 2Rivers-konsernilla on määräysvalta suureen osaan Venäjän niin kutsutun varjolaivaston aluksista. 2Rivers-konserni ylläpitää edelleen samaa verkkoa kuin Coral Energy, johon kuuluu Nord Axisin ja Bellatrix Energyn kaltaisia osakkuusyhteisöjä, riippumatta sen nimen ja omistajan vaihtumisesta, mistä on osoituksena aiemman omistajan ja uuden johdon välinen yhteys. Lisäksi energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. 2Rivers PTE -yhtiö rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä, erityisesti 3 m artiklaa. Se toimii myös sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
627. |
Limited Liability Company ”Aeroscan” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Аэроскан” alias LLC ”Aeroscan” alias OOO ”Аэроскан” |
Osoite: 127055, Moskova, Perunovsky per. 3 building 2, floor 2 room 11, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 7.12.2017 Rekisteröintinumero: 1175658025179 Verotunnistenumero: 5603045794 |
Aeroscan-yhtiö (LLC Aeroscan) on venäläinen kaupallinen toimija, joka tarjoaa palveluja ilmavalokuvauksen, -videokuvauksen ja -lämpökuvavalvonnan sekä miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien laserskannauksen alalla. Se on myös osa Zala Aero -konsernia, joka on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten, erityisesti miehittämättömien Lancet-räjähdeilma-alusten ja tiedusteluun tarkoitettujen miehittämättömien ilma-alusten, kehittämiseen ja tuotantoon. Venäjän armeija käyttää miehittämättömiä Lancet-räjähdeilma-aluksia ja miehittämättömiä Z-16-ilma-aluksia aktiivisesti hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Aeroscan-yhtiö valmistaa myös yhteistyössä Zala Aero -konsernin kanssa uusia miehittämättömiä Zala Z-20 -ilma-aluksia, joita käytetään sotilastiedusteluun, tykistötuleen ja taistelukentän valvontaan; Venäjän armeija käyttää myös niitä hyökkäyssodassaan Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Aeroscan -yhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi se tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia ja Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
628. |
Milavous Group Ltd alias Milavous Group alias Milavus Group |
Osoite: ICD Brookfield Place, Trade Centre DIFC 37th Floor, Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiirikunnat |
Milavous Group -yhtiö (Milavous Group Ltd) on Dubaihin sijoittautunut kauppamerenkulku- ja hyödykekauppayhtiö, jota johtaa Hossein Shamkhani. Hän käyttää yhtiötä sekoittaakseen raakaöljyä erilaisten venäläisten öljytuotteiden kanssa ja uudelleennimetäkseen ne vientitarkoituksia varten ja siten peitelläkseen niiden alkuperää. Milavous Group -yhtiö toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Milavous Group -yhtiö on lähellä Hossein Shamkhania. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
629. |
Admiral Group alias Admiral Group Shipping Company |
Osoite: 903B, Sama Tower, Sheikh Zayed Road, Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiirikunnat Rekisteröintipäivä: 2011 |
Admiral Group (Admiral Group Ltd) on Dubaihin sijoittautunut kauppamerenkulkuyhtiö, jota johtaa Hossein Shamkhani. Hän käyttää yritystä venäläisen raakaöljyn kuljetukseen ja myyntiin. Admiral Group toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Lisäksi Admiral Group on lähellä johtajaansa Hossein Shamkhania. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
630. |
Twister Shipmanagement LLC-FZ alias Starfish Ship Management LLC-FZ |
Osoite: 6th Floor, Meydan grandstand, Al Meydan Road, Nad Al Sheba, Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiirikunnat IMO-numero: 0024553 |
Twister Shipmanagement -yhtiö (Twister Shipmanagement LLC-FZ) on Dubaihin sijoittautunut yritys, joka hallinnoi öljysäiliöaluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Twister Shipmanagement -yhtiö antaa sen vuoksi teknistä tukea sellaisten alusten toiminnalle, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietyä raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
631. |
Joint Stock Company ”Izhevsk Mechanical Plant” venäjäksi: Акционерное Общество ”Ижевский механический завод” alias JSC ”Izhevsk Mechanical Plant” alias JSC IMZ |
Osoite: 8 Promyshlennaya str., Iževsk, 426063, Udmurtian tasavalta, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.12.2012 Rekisteröintinumero: 1121841007958 Verotunnistenumero: 1841030037 |
Izhevsk Mechanical Plant -yhtiö (JSC ”Izhevsk Mechanical Plant”) on yksi Venäjän suurimmista monialaisista valmistajista, ja sen pääasiallisia tuotteita ovat taisteluaseet, ohjusjärjestelmien komponentit ja tarkkuusvaletut tuotteet. Se tuottaa aseita Ukrainassa toimiville Venäjän asevoimille. Sen vuoksi Izhevsk Mechanical Plant -yhtiö tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
632. |
Limited Liability Company ”Volgotrans” Oбщество с ограниченной ответственностью ”Bолготранс” alias LLC ”Volgotrans” alias ООО ”Волготранс” |
Osoite: Belorusskaya 132, Samara, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.9.2009 Rekisteröintinumero: 1096317003970 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 6317079434 |
Volgotrans-yhtiö (LLC Volgotrans) on venäläinen yhtiö, joka liikennöi useiden tankkereiden laivastoa ja harjoittaa raakaöljyn ja öljytuotteiden merikuljetuksia, myös vientitarkoituksiin. Energia-ala ja erityisesti öljyala tuottaa merkittäviä tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi Volgotrans-yhtiö on yhteisö, joka toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
633. |
Federal State Unitary Enterprise ”Morozov Plant” venäjäksi: Федеральное Государственное Унитарное Предприятие ”Завод Имени Морозова” alias FSUE ”Morozov Plant” |
Osoite: 188679, Leningradin alue, Seuloskoin piiri, Morozovin kaupunkitaajama, st. Chekalova, 3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: Venäjän federaation valtio-omisteinen unitaariyritys Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 25.2.2003 Rekisteröintinumero: 1034700561895 Verotunnistenumero: 4703009607 |
Morozov Plant (FSUE ”Morozov Plant”) on valtionyhtiö, joka osallistuu ampumatarvikkeiden ja sotilaskaluston tuotantoon Venäjän hallitusta varten. Sen vuoksi Morozov Plant on osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
634. |
Joint Stock Company ”Ploshchad” venäjäksi: Акционерное Общество ”Площадь” alias JSC ”Ploshchad” alias JSC ”Square” |
Osoite: 109380, Moskova, Ljublinon piiri, Chaginskaya st., 4, Building 13, Room 9/3, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 10.7.2023 Rekisteröintinumero: 1237700463032 Verotunnistenumero: 9723203841 Verkkosivusto: https://areasystems.tech/ |
Ploshchad (JSC ”Ploshchad”) on venäläinen robottijärjestelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon erikoistunut yritys, joka tarjoaa kattavia ratkaisuja miehittämättömiä ilma-aluksia varten. Se osallistuu yhdessä KB Microbin kanssa miehittämättömien ilma-alusten FPV UAV Microb ja Microb-10 suunnitteluun ja valmistukseen; Venäjän asevoimat käyttävät niitä Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan yhteydessä. Ploshchad vastaa erityisesti kyseisten miehittämättömien ilma-alusten maalinmääritysjärjestelmän kehittämisestä. Venäjän asevoimien testattua onnistuneesti kyseisiä miehittämättömiä ilma-aluksia vuoden 2024 jälkipuoliskolla, myös Ukrainan konfliktialueella, Venäjän armeijalle toimitettiin yli 3 000 miehittämätöntä ilma-alusta tammikuuhun 2025 mennessä. Sen vuoksi Ploshchad on osa Venäjän sotateollista kompleksia osallistumalla sotilasteknologian ja -kaluston kehittämiseen, ja se tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
635. |
Limited Liability Company ”Krafttek” venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Крафттек” alias LLC ”Krafttek” alias LLC ”Crafftech” |
Osoite: 196006, Pietari, Vn. Ter. G, Moskovskaja Zastavan kaupunkipiiri, Moskovan piiri, Avenue, 120A, Building 1, Room 23-N, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 18.8.2015 Rekisteröintinumero: 1157847282603 Verotunnistenumero: 7840038027 Verkkosivusto: https://crafttech.ru/ |
Krafttek-yhtiö (LLC ”Krafttek”) on merkittävä järjestelmän kokoonpanija ja ohjelmistokehittäjä Venäjällä. Yhtiö on vastuussa ohjelmistojen tukkukaupasta sekä tietojenkäsittelylaitteiden, tietoliikennelaitteiden ja muiden toimistotarvikkeiden tukkukaupasta. Vuonna 2024 kävi ilmi, että venäläiset sotilastarvikkeiden valmistajat pystyivät käyttämään lännessä valmistettuja mikrosiruja sotilastarvikkeiden tuotannossa. Krafttek toi maahan tällaisten sirujen valmistamiseen tarvittavat välineet ja laitteet kiertäen myös samalla unionin rajoittavia toimenpiteitä. Siitä lähtien, kun määrättiin unionin rajoittavia toimenpiteitä, joilla kiellettiin mikrosirujen ja niiden valmistuslaitteiden vienti Venäjälle, Krafttek on osallistunut aktiivisesti unionin rajoittavien toimenpiteiden kiertämiseen toimimalla Venäjällä sijaitsevana, laittomasti maahantuotujen tavaroiden ja teknologioiden vastaanottajana. Krafttek-yhtiö on sen vuoksi yhteisö, joka kiertää unionin rajoittavia toimenpiteitä toimilla, joiden tavoitteena tai seurauksena on päätöksessä 2014/512/YUTP ja asetuksessa (EU) N:o 833/2014 säädettyjen kieltojen noudattamatta jättäminen. Lisäksi Krafttek-yhtiö, joka toimittaa komponentteja Venäjän teollisuusalalle, tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
636. |
Intershipping Services Limited Liability Company alias Intershipping Services LLC |
Osoite: Al Shorafa Tower 2, Office no 1903, 19th Floor, Sheikh Rashid Bin Humaid Al Nuaimi Street Rashidiya 3, P.O Box: 4295, Ajman, Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiirikunnat |
Intershipping Services -yhtiö (Intershipping Services LLC) on Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin sijoittautunut yhteisö. Se ylläpitää Gabonin kansainvälistä lippuvaltiorekisteriä; Gabonin lipun alla purjehtivat alukset, mukaan lukien Sovcomflotin määräysvallassa olevat alukset, ovat kuljettaneet venäläistä raakaöljyä tai venäläisiä öljytuotteita Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Omistajansa perhesuhteiden ja Intershipping Services Hub Private Limited -nimellä rekisteröidyn intialaisen toimistonsa kautta Intershipping Services -yhtiö ylläpitää myös Komorien kansainvälistä lippuvaltiorekisteriä; aluksia on purjehtinut Komorien lipun alla siitä alkaen, kun länsimaat ottivat käyttöön Venäjän ns. varjolaivaston vastaisia rajoittavia toimenpiteitä. Useat Gabonin ja Komorien kansainvälisten lippuvaltiorekisterien lipun alla purjehtivat alukset ovat säännöllisesti noudattaneet suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Tällaisia käytäntöjä ovat muun muassa asianmukaisen vastuuvakuutuksen laiminlyönti, vaarallinen toiminta, alusten havaitsemisen estämistä koskevien toimenpiteiden tarkoituksellinen toteuttaminen, kuten automaattisen tunnistusjärjestelmän kytkeminen pois päältä tai sellaisen läpinäkyvän yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmän noudattamatta jättäminen, jolla varmistetaan aluksella olevien hyvinvointi ja turvallisuus sekä merellisen ympäristön suojelu. Sen vuoksi Intershipping Services -yhtiö tukee sellaisten alusten toimintaa, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
637. |
Intershipping Services Hub Private Limited alias Intershipping Services Hub Private Ltd. |
Osoite: 302, 3rd Floor, Sushmore, Linking Road, Khar (W), Mumbai – 400052, Maharashtra, Intia Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Intia Rekisteröintipäivä: 2.11.2018 Rekisteröintinumero: 316730 Yritystunnus: U74990MH2018PTC316730 |
Intershipping Services Hub Private Limited -yhtiö on Intiaan sijoittautunut yhteisö, joka on Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin sijoittautuneen Intershipping Services -yhtiön paikallinen sivuliike. Intershipping Services -yhtiö ylläpitää Gabonin kansainvälistä lippuvaltiorekisteriä. Gabonin lipun alla purjehtivat alukset, mukaan lukien Sovcomflotin määräysvallassa olevat alukset, ovat kuljettaneet venäläistä raakaöljyä tai venäläisiä öljytuotteita Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Intershipping Services Hub Private Limited -yhtiö ylläpitää myös Komorien kansainvälistä lippuvaltiorekisteriä; aluksia on purjehtinut Komorien lipun alla siitä alkaen, kun länsimaat ottivat käyttöön Venäjän ns. varjolaivaston vastaisia rajoittavia toimenpiteitä. Useat Gabonin ja Komorien kansainvälisten lippuvaltiorekisterien lipun alla purjehtivat alukset ovat säännöllisesti noudattaneet suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Tällaisia käytäntöjä ovat muun muassa asianmukaisen vastuuvakuutuksen laiminlyönti, vaarallinen toiminta, alusten havaitsemisen estämistä koskevien toimenpiteiden tarkoituksellinen toteuttaminen, kuten automaattisen tunnistusjärjestelmän kytkeminen pois päältä tai sellaisen läpinäkyvän yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmän noudattamatta jättäminen, jolla varmistetaan aluksella olevien hyvinvointi ja turvallisuus sekä merellisen ympäristön suojelu. Sen vuoksi Intershipping Services Hub Private Limited -yhtiö on lähellä Intershipping Services -yhtiötä ja tukee sellaisten alusten toimintaa, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
638. |
Public law company ”Territorial Development Fund” venäjäksi: Публично-правовая компания ”Фонд развития территорий” alias Territorial Development Fund |
Osoite: Moskova, Južnoportin kaupunkipiiri, Sharikopodshipnikovskaya St., 2.5 Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkisoikeudellinen yhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 20.10.2017 Rekisteröintinumero: 5177746100032 |
Alueellisen kehityksen rahasto Territorial Development Fund -yhtiö on Venäjän federaation rakennusministeriön alaisuudessa toimiva ja Venäjän federaation hallituksen perustama julkisoikeudellinen yhtiö. Territorial Development Fund -yhtiö erityisesti hallinnoi Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporižžjan alueiden ns. vapaakauppa-aluetta, jonka Venäjän federaation hallitus on perustanut myöntämään etuuksia ja erioikeuksia yrityksille, jotka toimivat laittomasti miehitetyillä alueilla. Sen vuoksi Territorial Development Fund on vastuussa sellaisten toimien aineellisesta tukemisesta, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä sekä vakautta ja turvallisuutta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
639. |
Nayara Energy Limited |
Osoite: 5th Floor, Jet Airways Godrej BKC, Plot No. C-68 G Block, Bandra Kurla Complex, Bandra East, Mumbai – 400051, Maharashtra, Intia Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Intia Rekisteröintipäivä: 11.9.1989 Yritystunnus (CIN): U11100GJ1989PLC032116 |
Nayara Energy Limited on Intiaan sijoittautunut yhteisö, jolla on merkittävä öljynjalostamo Vadinarissa. Kyseinen jalostamo on 49-prosenttisesti Venäjän valtion öljy-yhtiön Rosneftin omistuksessa, ja se on merkittävä venäläisen raakaöljyn jalostamo. Energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Nayara Energy toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
640. |
ACE Electronic HK Co., Limited alias ACE (HK) Electronics Technology Co., Ltd |
Osoite: 18F Block B, World Trade Plaza, No. 9 Fuhong Road, Futianin alue, Shenzhen, Kiinan kansantasavalta Muut osoitteet: 9F International Technology Building No. 3007, Shennan Avenue, Futianin alue, Shenzhen, Kiinan kansantasavalta; E2 Unit, 22/F Kingsway Industrial Building Phase II, 147-175 Wo Yi Hop Road, Kwai Chung, New Territories, Hongkong; E2 Unit, 22/F Kingsway Industrial Building Phase II, 167-175 Wo Yi Hop Road, Kwai Chung, New Territories, Hongkong; Room 1021, Bailey Commercial Centre, 87-105 Chatham Road South, Tsim Sha Tsui, Kowloon, Hongkong; Unit 04 7/F Bright Way Tower, No. 33 Mong Kok Road, Kowloon, Hongkong Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Hongkong Kaupparekisterinumero: 69987857 Yritysrekisterinumero: 2756979 Verkkosivusto: www.ace-chip.com |
ACE Electronic -yhtiö (ACE Electronic HK Co., Limited) on Hongkongiin rekisteröity yhteisö, joka toimittaa elektronisia komponentteja Venäjän teollisuudelle, myös sotateollisuudelle. Jotkin yrityksen kumppaneista on itse sotateollisuusyrityksiä, kuten esimerkiksi NPF Micran -yhtiö, joka tuottaa taistelunohjausjärjestelmiä. Toiset yhtiön kumppaneista, kuten esimerkiksi NPK Fotonika -yhtiö, toimivat välittäjinä, jotka toimittavat komponentteja sotateollisuusyrityksille. Sotilastuotteiden suuren kulutuksen vuoksi Venäjän sotateollisuus on riippuvainen puolijohteiden ja muiden elektronisten komponenttien tuonnista. Siitä lähtien, kun määrättiin unionin rajoittavia toimenpiteitä, joilla kielletään erilaisten elektronisten komponenttien vienti Venäjälle, ACE Electronic -yhtiö on osallistunut aktiivisesti elektronisten komponenttien, myös puolijohdelaitteiden, toimittamiseen Venäjällä sijaitseville vastaanottajille. Sen vuoksi ACE Electronic -yhtiö on yhteisö, joka tukee aineellisesti Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
641. |
Bellatrix Energy Limited alias Bellatrix Energy alias BX Energy Ltd |
Osoite: Unit 601, 6/F of Mill 5 of the Mills, 45 Pak Tin Par Street, Hongkong Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Hongkong Kaupparekisterinumero: 72465672 |
Bellatrix Energy -yhtiö (Bellatrix Energy Limited) on Hongkongiin sijoittautunut yritys. Se on osa yritysverkostoa, joka mahdollistaa venäläisen öljyn toimitukset ja viennin erityisesti Rosneftista ja joka on organisoitu 2Rivers-konsernin ympärille; Bellatrix Energy -yhtiön osakkeenomistajilla on sama osoite Dubaissa, ja se edistää venäläisen öljyn ”pesemistä” aluksesta toiseen tehtävien siirtojen kautta. Sen jälkeen, kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan alkoi helmikuussa 2022, Bellatrix Energy -yhtiöstä on tullut merkittävä suurten venäläisten yritysten toimittaman öljyn kauppias. Energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Bellatrix Energy -yhtiö rikkoo sen vuoksi merkittävällä tavalla asetuksen (EU) N:o 833/2014 säännöksiä, erityisesti 3 m artiklaa. Se myös toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. Bellatrix Energy -yhtiö on myös lähellä 2Rivers DMCC -yhtiötä ja 2Rivers PTE LTD -yhtiötä. |
►C28 19.7.2025 ◄ |
|
642. |
Joint Stock Сompany ”Krasnoyarsk machine-building plant” alias JSС ”Krasmash” alias AO ”Krasnoiarskyi mashynobudivnyi zavod” venäjäksi: АО ”Красмаш” alias АО ”Красноярский Машиностроительный Завод” |
Osoite: Venäjän federaatio, 660123, Krasnojarskin aluepiiri, Krasnojarsk, Pr. im. Gazety Krasnoyarskii Rabochii d. 29 Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 23.12.2008 Rekisteröintinumero: 1082468060553 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 2462206345 KPP-numero: 246201001 Verkkosivusto: http://www.krskmz.ru Sähköposti: info@krskmz.ru Puhelin: +7 (391) 264-47-12 |
”Krasnoyarsk machine-building plant”-osakeyhtiö (JSС ”Krasnoyarsk machine-building plant”) on ampumatarvikkeiden valmistaja. Tehdas valmistaa mannertenvälisiä ballistisia Sarmat-ohjuksia, jotka ovat Venäjälle strategisesti tärkeitä. Tehdas on viime kädessä Venäjän federaation hallituksen omistuksessa. Sen vuoksi ”Krasnoyarsk machine-building plant”-osakeyhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia ja tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.10.2025 |
|
643. |
Joint Stock Company NII Steel alias JSC ”NII Stalina” alias JSC Research Institute of Steel alias Joint Stock Company Nauchno Issledovatelskii Institut Stali alias OJSC ”NII STALLI” alias Open Joint-Stock Company ”Scientific Research Institute of Steel” venäjäksi: Акционерное Общество ”НаучноИсследовательский Институт Стали” alias АО ”НИИ Стали” alias ОАО ”НИИ Стали” alias Открытое акционерное общество ”Научно-исследовательский институт стали” alias НИИ стали alias Научно-исследовательский институт стали |
Osoite: 127411, Moskova, Dubninskaya str., 81a, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.2.1993 Rekisteröintinumero: 1027739081556 Pääasiallinen toimipaikka: Moskova, Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 7713070243 KPP-numero: 771301001 Puhelin: +7 (495) 484-63-33; (495) 484-63-61 Faksi: +7 (495) 485-43-95; (495) 485-43-95 Sähköposti: mail@niistalli.ru Lähellä olevat yhteisöt: Kalashnikov Concern |
NII Steel -osakeyhtiö (JSC NII Steel) tutkii, kehittää ja tuottaa kaikentyyppisten maavoimien aseiden, puolustustarvikkeiden ja henkilöstön suojaamiseen tarkoitettuja materiaaleja, rakenteita ja teknologioita sekä tuottaa innovatiivisia suojaratkaisuja siviilikäyttöön. NII Steel -osakeyhtiö on käynnistänyt T-90M-, T-80 BVM- ja T-72B3 -panssarivaunuille tarkoitettujen häivetekniikan vähentämistä koskevien monitahoisten järjestelmien kehittämisen. Lisäksi NII Steel -osakeyhtiö toimitti suojapeitteitä metallisille panssarivaunuille, panssarivaunujen komponenteille (varaosille) ja muille itseliikkuville panssaroiduille taisteluajoneuvoille. Sen vuoksi NII Steel -osakeyhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia. Koska sen tuotteita käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, NII Steel -osakeyhtiö on lisäksi vastuussa Ukrainan alueellisen koskemattomuuden heikentämisestä. |
23.10.2025 |
|
644. |
Joint Stock Company ”Solikamsk Plant Ural” alias AO Solikamskii Zavod Ural venäjäksi: Акционерное Общество ”Соликамский Завод ”Урал”” |
Osoite: 618554, Venäjän federaatio, Permin alue, Solikamsk, Energetikov st., 19a Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.12.2011 Rekisteröintinumero: 1115919002561 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Verotunnistenumero: 5919015877 KPP-numero: 591901001 Puhelin: +7 (34253) 4-00-07, +7 (34253) 4-00-29 Verkkosivusto: www.zavodural.ru Sähköposti: zavod-ural@yandex.ru |
”Solikamsk Plant Ural” -osakeyhtiö (JSС ”Solikamsk Plant Ural”) on venäläinen ruudin ja räjähteiden valmistaja. Tehdas on viime kädessä Venäjän federaation hallituksen omistuksessa. Sen vuoksi ”Solikamsk Plant Ural” -osakeyhtiö on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen ja tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.10.2025 |
|
645. |
Limited Liability Company Old Vector alias ”Old Vector” LLC venäjäksi: Общество с ограниченной ответственностью ”Олд Вектор” |
Osoite: Kyzyl-Ady st. 172, Archa-Beshik, Leninsky district, Biškek, Kirgisia Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Kirgisia Rekisteröintipäivä: 13.12.2024 Rekisteröintinumero: 311479-3301-ООО OKPO-numero: 33504589 Verotunnistenumero: 01312202410041 Pääasiallinen toimipaikka: Kirgisia Puhelin: 0700541245; +996223300013 Verkkosivusto: https://a7a5.kg/; https://a7a5.io/ Lähellä olevat yhteisöt: PSB Bank |
LLC Old Vector on A7A5-stablecoinin liikkeeseenlaskija. A7A5:n vakuutena ovat Venäjän valtion omistaman PSB Bankin pankkitileille tehdyt fiat-ruplatalletukset. PSB Bankiin talletetaan jokaista A7A5:een käytettyä ruplaa kohden vastaava summa, mikä lisää valtion omistaman laitoksen pääomaa. PSB Bank toi A7A5:n markkinoille yhdessä sen osittain omistaman yhtiön LLC A7:n kanssa. Kyseistä hanketta rahoitti osittain VEB.RF, joka on merkittävä kehitysrahoituslaitos, jonka puheenjohtajan Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin nimittää suoraan ja joka ottaa vastaan ohjeita suoraan häneltä. Sen vuoksi LLC Old Vector tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi LLC Old Vector on lähellä PSB Bankia, joka on oikeushenkilö, joka toteuttaa liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbasin alueella. |
23.10.2025 |
|
646. |
State Unitary Enterprise of the Lugansk People’s Republic ”Lugansk Communications” alias SUE LPR ”Lugakom” alias State Unitary Enterprise of the Lugansk People’s Republic ”Republican Digital Communication” alias SUE LPR ”RDC” venäjäksi: ”Государственное Унитарное Предприятие Луганской Народной Республики ”Луганские Коммуникации”” alias Государственное Унитарное Предприятие Луганской Народной Республики ”Республиканские Цифровые Коммуникации” |
Osoite: Urban District, Lugansk city, Marska Street 261, 291011, Yeremenko sq. 73, Luhansk, Luhanskin alue, ns. ”Luhanskin kansantasavalta” Yhteisötyyppi: valtion unitaariyritys Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 29.11.2022 Rekisteröintinumero: 1229400032839 Pääasiallinen toimipaikka: ns. ”Luhanskin kansantasavalta” Verotunnistenumero: 9403009411 |
Lugansk Communications -yhtiö (State Unitary Enterprise of the Lugansk People’s Republic ”Lugansk Communications”), joka tunnettiin aiemmin nimellä State Unitary Enterprise of the Lugansk People’s Republic ”Republican Digital Communication”, on televiestintäoperaattori, joka toimii laittomasti miehitetyllä Ukrainan alueella Luhanskissa. Ns. ”Luhanskin kansantasavallan” viranomaiset perustivat sen ja se on niiden valvonnassa, ja se on rekisteröity venäläiseksi oikeushenkilöksi. Sen vuoksi Lugansk Communications -yhtiö on vastuussa politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös lähellä ns. ”Luhanskin kansantasavaltaa”. |
23.10.2025 |
|
647. |
State Unitary Enterprise of the Donetsk People’s Republic ”Ugletelekom” alias SUE DPR ”Ugletelekom” venäjäksi: Государственное Унитарное Предприятие Донецкой Народной Республыкы ”Углетелеком” alias Гуп Днр ”Углетелеком” |
Osoite: 283001, Postysheva St. 60, Donetsk, Donetskin alue, ns. ”Donetskin kansantasavalta” Yhteisötyyppi: valtion unitaariyritys Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.2.2023 Rekisteröintinumero: 2239300329486 Pääasiallinen toimipaikka: ns. ”Donetskin kansantasavalta” Verotunnistenumero: 9303011791 |
Ugletelekom-yhtiö (State Unitary Enterprise of the Donetsk People’s Republic ”Ugletelekom”) on televiestintäoperaattori, joka toimii laittomasti miehitetyllä Donetskin alueella Ukrainassa. Sen perustaja on ns. ”Donetskin kansantasavalta”, joka perusti sen pakkolunastamalla laittomasti ukrainalaisia varoja. Sen vuoksi Ugletelekom-yhtiö on vastuussa toimista ja politiikoista, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Se on myös lähellä ns. ”Donetskin kansantasavaltaa”. |
23.10.2025 |
|
648. |
Tianjin Xishanfusheng International Trading Co. LTD |
Osoite: 300350, Jinnan District, Tianjin, Xianshuigu Town, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Pääasiallinen toimipaikka: Kiinan kansantasavalta |
Tianjin Xishanfusheng International Trading Co. LTD on kiinalainen yritys. Se on vienyt Venäjällä sijaitseville yhteisöille unionista peräisin olevia tavaroita, joiden suora vienti unionista Venäjälle on kielletty asetuksen (EU) N:o 833/2014 3 k artiklan nojalla. Sen vuoksi Tianjin Xishanfusheng International Trading Co. LTD helpottaa muutetun neuvoston asetuksen (EU) N:o 833/2014 kiertämistä koskevan kiellon rikkomista. |
23.10.2025 |
|
649. |
Public Joint Stock Company ”Polyus” alias PJSC Polyus alias Polyus venäjäksi: Публичное акционерное общество ”ПОЛЮС” |
Osoite: 3 bldg 1, Krasina St., Moskova, 123056, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.3.2006 Rekisteröintinumero: 1068400002990 Verotunnistenumero: 7703389295 |
Julkinen Polyus-osakeyhtiö (PJSC ”Polyus”) on venäläinen kaivosyhtiö, joka toimii Venäjän kulta-alalla, joka tuottaa huomattavia tuloja Venäjän federaation hallitukselle. Sen vuoksi julkinen Polyus-osakeyhtiö toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
23.10.2025 |
|
650. |
Grinex venäjäksi: Гринекс |
Osoite: Bishkek, Leninsky district, microdistrict Jal-29, building 14/1, 35, Kirgisia Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Biškek, Kirgisia Rekisteröintipäivä: 27.12.2024 Rekisteröintinumero: 311748-3301-OOO Verotunnistenumero: 02312202410120 Lohkoketjussa olevien lompakkojen tunnetut osoitteet: TNZxGWCwvsHr6JxQxzoeDXV597Yf7Zb7nV; TC8axQvzJEVR3NKN6mZnJtGy7537GEmh38; TEcuHDQthTmULe8fFLUccBPpjfXaTmJuuD Lähellä olevat yhteisöt: PSB Bank |
Grinex on Kirgisiaan rekisteröity kryptovaluuttapörssi. Grinex on stablecoin-valuutan A7A5 merkittävä kauppapaikka. A7A5:n vakuutena on Venäjän valtion omistama laitos PSB Bank. PSB Bankiin talletetaan jokaista A7A5-valuuttaan sijoitettua ruplaa kohden vastaava summa, mikä lisää valtion omistaman laitoksen pääomaa. A7A5-valuutan ovat kehittäneet LLC A7 ja PSB Bank, ja sitä laskee liikkeeseen LLC Old Vector. Näin ollen Grinex tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi Grinex on lähellä PSB Bankia, LLC A7:ää ja LLC Old Vectoria. |
23.10.2025 |
|
651. |
ODK-Ufa Engine-Building Production Association venäjäksi: Публичное Акционерное Общество ”Одк-Уфимское Моторостроительное Производственное Объединение” alias Public Joint Stock Company Odk-Ufimskoye Motorostroitelnoye Production Association alias UEC-Ufa Engine-Building Production Association alias ODK-UMPO alias UEC-UMPA |
Osoite: 450039, Ufa, Ferina-street 2., Baškortostanin tasavalta, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.1.1925 Rekisteröintinumero: 1020202388359 Verotunnistenumero: 0273008320 KPP-numero: 027301001 |
ODK-Ufa Engine-Building Production Association (ODK-UMPO) on Venäjän suurin kaasuturbiinimoottorien valmistaja ja valtion omistaman United Engine Corporationin (UEC), jolla on keskeinen asema maan sotateollisessa kompleksissa, keskeinen tytäryhtiö. Army-2024-sotilasfoorumin aikana ODK-UMPO teki sopimuksen Rostec State Corporationin kanssa 27,5 miljardin ruplan suorituksesta käynnissä olevien operaatioidensa tukemiseksi, mikä vahvisti entisestään sen strategista merkitystä. ODK UMPO:n emoyhtiö UEC valmistaa Su-27-, Su-30-, Su-35S-, Su-57- ja Su-25-ilma-alusten moottoreita. ODK-UMPO:n ensisijaisiin tuotteisiin kuuluvat suihkuturbiinimoottorit, kuten AL-31F-, AL-41F-1S-, R-95Sh- ja R-195-moottorit, jotka ovat erottamaton osa näitä etulinjan taisteluhävittäjiä. Venäjän puolustusministeriö on suoraan valtuuttanut ODK-UMPO:n kehittämään yhtenäisen AL-41F-1S-moottorin käytettäväksi neljännen sukupolven Su-sarjan ilma-aluksissa. Sen vuoksi ODK-Ufa Engine-Building Production Association antaa aineellista tukea Venäjän sotilas- ja teollisuuskompleksille ja hyötyy siitä toimittamalla sotilasteknologiaa ja puolustustarvikkeita. |
23.10.2025 |
|
652. |
Joint Stock Company AvtoVAZ venäjäksi: Aкционерное общество ”АВТОВАЗ” alias JSC AvtoVAZ alias AvtoVAZ |
Osoite: Yuzhnoe highway (Southern highway) 36, Togliatti, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 23.9.2002 Rekisterinumero:1026301983113 Verotunnistenumero: 6320002223 |
AvtoVAZ-osakeyhtiö on Venäjän valtion omistama autonvalmistaja. Yhtiö on perustanut rakenteellisen yksikön, jonka tehtävänä on tukea niin kutsuttuun erityissotilasoperaatioon osallistuvia työntekijöitään ja heidän perheitään ja tarjota heille etuja. Venäjän viranomaiset ovat tunnustaneet JSC AvtoVAZ:n pitävän huolta työntekijöistään, jotka ovat taistelleet hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan, ja heidän perheenjäsenistään. Yritys on antanut autoja sodassa taistelleille tehdastyöntekijöille ja luvannut kattaa niihin liittyvät huoltokustannukset. JSC AvtoVAZ tukee sen vuoksi aineellisesti sellaisia toimia, jotka heikentävät tai uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
653. |
Limited Liability Company Plant ”BUMMASH” venäjäksi: Oбщество с ограниченной ответственностью завод ”БУММАШ” alias LLC Plant ”BUMMASH” alias Plant ”BUMMASH” alias Zavod ”BUMMASH” alias BUMMASH |
Osoite: Votkinskoe highway 170, Iževsk, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Iževsk, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 9.10.2018 Rekisteröintinumero: 1181832022250 Verotunnistenumero: 1840083283 |
LLC Plant ”BUMMASH” on Venäjälle sijoittautunut teollisuusyritys. Udmurtin tasavallan alueviranomaiset ovat virallisesti tunnustaneet yrityksen kuuluvan sotateolliseen kompleksiinsa. Yrityksen tuotantoa käyttävät Venäjän asevoimat, ja se osallistuu Venäjän valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon. LLC Plant ”BUMMASH” valmistaa myös kaksikäyttölaitteita, joita voidaan käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin. Alueellisten virkamiesten julkisissa lausunnoissa vahvistetaan, että LLC Plant ”BUMMASH” tukee Venäjän federaation sotatoimia Ukrainaa vastaan. Näin ollen LLC Plant ”BUMMASH” on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
654. |
Public Joint Stock Company ”Dalpribor” venäjäksi: Публичное акционерное общество ”Дальприбор” alias PJSC ”DALPRIBOR” alias Dalpribor |
Osoite: Borodinskaya 46/50, Vladivostok, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Vladivostok, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.8.2002 Rekisteröintinumero: 1022502117505 Verotunnistenumero: 2539008807 |
PJSC ”Dalpribor” on Venäjän sotateollisen kompleksin laitteita valmistava yritys. Se on toimittanut tarvikkeita Venäjän puolustusministeriölle ja pannut siten täytäntöön valtion puolustusmääräyksen. Näin ollen PJSC ”Dalpribor” on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
655. |
Joint Stock Company ”Sarapul Electric Generator Plant” venäjäksi: Aкционерное общество ”Сарапульский электрогенераторный завод” alias JSC Sarapul Electric Generator Plant alias Sarapul Electric Generator Plant alias JSC SEGZ |
Osoite: Elektrozavodskaja st 1, Sarapul, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Sarapul, Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 10.2.1993 Rekisteröintinumero: 1021800992190 Verotunnistenumero: 1827001683 |
JSC ”Sarapul Electric Generator Plant” (SEGZ) on venäläinen yritys, joka valmistaa sähköntuotanto-, ohjaus- ja suojausjärjestelmiä, sotilasilma-alusten ja -helikoptereiden laitteistoja sekä rakettiteknologian komponentteja. JSC SEGZ valmistaa kriittisiä osia venäläisiä pitkän matkan ilma-aluksia varten. Yritys osallistuu Venäjän valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon, ja yli puolet sen tuloista on peräisin sotilasalan sopimuksista. Näin ollen JSC SEGZ on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. Lisäksi osallistumalla valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon JSC SEGZ antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.10.2025 |
|
656. |
Volgotanker Joint Stock Company |
Osoite: Ulitsa Gorkogo 105, Samara, 443693 Venäjän federaatio Osoite: Leytenanta Schmidta Naberezhnaya 37, St. Petersburg, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1937 IMO-numero 4032815 |
Volgotanker JSC on Venäjälle sijoittautunut varustamo, joka on erikoistunut öljyn ja öljytuotteiden varastointiin ja kuljetukseen. Rekisteritietojen mukaisesti yritys tosiasiallisesti omistaa useita aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Volgotanker JSC myös hallinnoi näitä aluksia. Sen vuoksi Volgotanker JSC omistaa ja hallinnoi aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
23.10.2025 |
|
657. |
Maxima Legal Limited Liability Company alias Maxima LLC |
Osoite: Liteyniy Ave, 26, Pietari, 191028, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 19.2.2008 Rekisteröintinumero: 1089847079630 |
Maxima Legal LLC on venäläinen asianajotoimisto. Tässä ominaisuudessa Maxima Legal LLC esitti toimivaltaisille kansallisille viranomaisille useita pyyntöjä poiketa unionin rajoittavilla toimenpiteillä käyttöön otetusta varojen jäädyttämisestä. Maxima Legal LLC toimitti väitteidensä tueksi väärennettyjä asiakirjoja, ainoana tarkoituksenaan asiakkaidensa varojen jäädyttämisen lopettaminen. Maxima Legal LLC helpottaa näin ollen päätöksen 2014/145/YUTP ja asetuksen (EU) N:o 269/2014 säännösten kiertämistä koskevan kiellon rikkomista tai muutoin merkittävästi estää kyseisten säännösten soveltamista. |
23.10.2025 |
|
658. |
JSC ”Sarapulsky Radiozavod” venäjäksi: АО ”Сарапульский Радиозавод” |
Osoite: 427960, Udmurtian tasavalta, Sarapul, st. Gogolya, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 1.7.1998 OGRN-numero: 1021800992124 Verotunnistenumero: 1827013914 |
JSC ”Sarapulsky Radiozavod” -yritys luo innovatiivisia radioviestintäteknologioita, pääasiassa mobiilijärjestelmiä ja -laitteita varten eri alustoilla. Sen tuotteita käytetään panssaroidussa Tiger-M-miehistönkuljetusajoneuvossa sekä järjestelmissä, kuten ”Arbalet”- ja ”Akveduk”-järjestelmät, joita kaikkia Venäjä käyttää Ukrainaa vastaan käymässään hyökkäyssodassa. Vuoteen 2025 mennessä yli 50 Sarapulsky Radiozavodin työntekijää oli saanut palkintoja valtion ja kaupunkien viranomaisilta, alueviranomaisilta sekä Venäjän puolustusministeriöltä. Sen vuoksi Sarapulsky Radiozavod tukee toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Sarapulsky Radiozavod on lisäksi osa Venäjän sotateollista kompleksia ja tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.10.2025 |
|
659. |
Joint Stock Company ”Volsk Mechanical Plant” alias JSC ”Volsk Mechanical Plant” alias JSC ”VMP” venäjäksi: Акционерное Общество ”Вольский Механический Завод” alias АО ”ВМЗ” |
Osoite: 412921, Saratovin alue, Volsk, Vidim settlement, house 10, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 29.12.2010 OGRN-numero: 1106441000951 Verotunnistenumero: 6441019849 |
JSC ”Volsk Mechanical Plant” -yritys valmistaa ja korjaa aseita ja puolustustarvikkeita, kuten panssarintorjuntaohjusjärjestelmiä ”Kornet”, ”Konkurs” ja ”Shturm-S”, joita kaikkia käytetään Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Sen vuoksi Volsk Mechanical Plant tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Volsk Mechanical Plant on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
660. |
Streit Group FZE alias Streit Group FZ-LLC |
Osoite: P.O. Box 54509, Technology Park – RAKEZ, Ras Al Khaimah, Free Trade Zone, Yhdistyneet arabiemiraatit Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiraatit Rekisteröintipäivä: 1.4.2008 Rekisteröintinumero: 5002444 CBLS-numero: 11395424 Puhelin: +97172447395 Sähköpostiosoite: sales@armored-cars.com Verkkosivusto: https://www.armored-cars.com/ |
Streit Group FZE on sotilasteollinen yritys, joka on erikoistunut panssaroitujen miehistönkuljetusajoneuvojen valmistukseen. Sillä on valmistustoimintaa Venäjällä, ja se on tehnyt yhteistyötä Venäjän sotateollisten yhteisöjen kanssa. Sen vuoksi Streit Group FZE on oikeushenkilö, joka tukee Venäjän sotateollista kompleksia, myös osallistumalla sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
661. |
Limited Liability Company ”Navitron” alias LLC ”Navitron” alias OOO ”Navitron” alias Limited Liability Company NTLAB-SK alias NTLAB-SK LLC venäjäksi: ООО ”Навитрон” alias Общество с Ограниченной Ответственностью ”НТЛАБ-СК” alias ООО ”НТЛАБ-СК” |
Osoite: 124498, Moskova, Zelenograd, pl Shokina, 1 str. 9, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.4.2015 Rekisteröintinumero: 1157746406971 Verotunnistenumero: 7710495287 KPP-numero: 773501001 |
LLC Navitron on venäläinen huipputeknologia-alalla toimiva yritys. Se kehittää ja testaa satelliittinavigointisiruja sotilasteollisuuden käyttöön. Navitron tekee yhteistyötä sotilasteollisuusalalla toimivien venäläisten yritysten kanssa. Näin ollen se edistää Venäjän sotilaallista ja teknologista vahvistamista sekä sen puolustus- ja turvallisuusalan kehittämistä. Sen vuoksi Navitron tukee Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
662. |
Public Joint Stock Company ”Far Eastern Shipping Company” alias FESCO alias Far-Eastern Shipping Company venäjäksi: Публичное акционерное общество ”Дальневосточное морское пароходство” alias ПАО ”ДВМП” |
Osoite: 7/11 Novokuznetskaya St., Bld. 1, floor 3, office 338, Zamoskvoretšjen kunta, Moskova, 115184, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 16.7.2002 Rekisteröintinumero: 1022502256127 Verotunnistenumero: 2540047110 KPP-numero: 770501001 Puh.: +7 800 23 44499 Faksi: +7 495 780 6003 Verkkosivusto: www.fesco.com/en Sähköpostiosoite: fesco@fesco.com |
PJSC ”Far Eastern Shipping Company” (FESCO) on yksi Venäjän suurimmista kuljetus- ja logistiikkayrityksistä ja suurin satamakonttiyhtiö Venäjän Kaukoidässä. Yhtiö on erikoistunut konttiliikenteeseen, satamatoimintoihin sekä meri-, rautatie- ja maantieliikenteen intermodaalikuljetuksiin. Sen ydintoiminta keskittyy Venäjän Kaukoitään, ja sen keskeisiä resursseja ovat muun muassa Vladivostokin kauppasatama ja 30 aluksen laivasto. Yhtiöllä on keskeinen rooli Venäjän sekä Aasian ja Lähi-idän välisten yhteyksien kannalta, sillä se tarjoaa yleis-, kemian- ja öljyrahtia koskevia palveluja. FESCO on valtion määräysvallassa oleva yritys. Sen osakkeet olivat Venäjän hallituksen määräysvallassa, minkä jälkeen ne siirrettiin ydinenergiaan erikoistuneelle valtionyhtiölle. Tällä yhdistämisellä on varmistettu FESCOlle pitkäaikaisia sopimuksia, kuten sen asema Turkissa sijaitsevan ydinvoimalan ainoana logistiikkaoperaattorina. FESCO tukee valtion hankkeita, joilla siirretään raskaita komponentteja ydinvoimaloihin. Nämä puolestaan ovat infrastruktuuria, joka tukee Venäjän laajempaa teollista perustaa. Yritys tekee aluehallintojen kanssa yhteistyötä infrastruktuurin kehittämisen alalla ja saa liittovaltion tukea, mukaan lukien erityistalousalueen asema ja strategisten terminaalien nopeutetut hyväksynnät. Lisäksi FESCO tekee tiivistä yhteistyötä Venäjän liikenneministeriön kanssa logistiikka-alan pilottihankkeiden parissa, mikä vahvistaa sen integrointia Venäjän valtion tukemaan logistiikkaekosysteemiin. Näin ollen FESCO tukee aineellisesti Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi FESCO toimii sellaisilla talouden aloilla, jotka muodostavat merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
23.10.2025 |
|
663. |
JSC ”Cheboksary Production Association named after V.I. Chapaev” venäjäksi: ”AO Чебоксарское производственное объединение им. В.И.Чапаева” |
Osoite: 428006, Tšuvašian tasavalta, Tšeboksary, street Socialisticheskay, 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 8.11.2011 Rekisteröintinumero: 1112130014325 Sähköpostiosoite: oaochap@mail.ru Verkkosivusto: https://en.chapaew.ru/ |
JSC ”Cheboksary Production Association named after V.I. Chapaev” on venäläinen yritys, jonka päätoimialana on aseiden ja puolustustarvikkeiden tuotanto. Yritys on venäläisten puolustusalan yritysten toimittaja, ja sen omistaa JSC ”Specchemistry”, johon puolestaan sovelletaan unionin rajoittavia toimenpiteitä, koska se on Venäjän asevoimien toimittaja. Cheboksary Production Association named after V.I. Chapaev on Venäjän valtion puolustusmateriaaliohjelman ja puolustusmääräyksen toimeenpanija. Sen vuoksi Cheboksary Production Association named after V.I. Chapaev on osa Venäjän sotateollista kompleksia ja tukee sitä aineellisesti. |
23.10.2025 |
|
664. |
Joint Stock Company ”Aviation Gearboxes and Transmissions – Perm Motors” JSC Reductor-PM venäjäksi: АО ”Авиационные редуктора и трансмиссии – Пермские моторы” alias АО ”Редуктор-ПМ” |
Osoite: 614990, Perm, Komsomolsky Prospekt 93, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 31.8.1995, 7.9.2002 Rekisteröintinumero: 1025902394385 Verotunnistenumero: 5948017501 KPP-numero: 590401001 Puhelin: +7 (342) 240 80 11 Faksi: +7 (342) 240 80 28 Sähköpostiosoite: info@reductor-pm.com Verkkosivusto: https://rhc.ru/structure/reduktor-pm |
JSC ”Aviation Gearboxes and Transmissions – Perm Motors” -yritys valmistaa ja huoltaa helikopterien vaihteistoja ja voimansiirtojärjestelmiä; tällaisia helikoptereita ovat muun muassa Mi-28n ”night hunter”, Mi-8/17 ja Mi-26 (T). Venäjän armeija on käyttänyt Mi-28n ”night hunter” -helikopteria Venäjän Ukrainaa vastaan käymässä hyökkäyssodassa. Yritys on osa ”Russian Helicopters” -holdingyhtiötä, johon sovelletaan unionin rajoittavia toimenpiteitä. Näin ollen Aviation Gearboxes and Transmissions – Perm Motors on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon ja toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
665. |
LLC ”NPO Aviabas” alias Limited Liability Company ”NPO Aviabas” venäjäksi: OOO ”НПО Авиабас” alias Общество С Ограниченной Ответственностью ”НПО Авиабас” |
Osoite: 194100, Pietari, in.ter.g. Sampsonijevskojen kunta, st. Alexander Matrosova, 20, letter A, room. 1-N, part 139, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 30.8.2023 Rekisteröintinumero: 1237800098315 Verotunnistenumero: 7802943980 KPP-numero: 780201001 |
LLC ”NPO Aviabas” on venäläinen yritys, joka on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten valmistukseen. Se tuottaa FPV-tekniikkaa käyttäviä, taistelukäyttöön tarkoitettuja miehittämättömiä ilma-aluksia (Lun-7- ja Lun-10), joita Venäjän joukot ovat käyttäneet aktiivisesti Ukrainassa tiedustelu- ja hyökkäysoperaatioissa sekä yksisuuntaisissa räjähdeiskuissa. Yritys toimii Pietarista käsin, ja sillä on kasvava rooli Venäjän laajenevissa miehittämättömiä ilma-aluksia hyödyntävissä sodankäyntikyvykkyyksissä. Yrityksen toiminta on tiiviisti sidoksissa Venäjän sotateolliseen kompleksiin ja vapaaehtoisiin taisteluyksiköihin. Vuonna 2023 Venäjän asevoimien yleisesikunta osti 23 miehittämätöntä Lun-7-ilma-alusta BARS-3- ja BARS-19-vapaaehtoisyksiköille, jotka oli koulutettu käyttämään niitä ja varustettu niillä. Kyseisten miehittämättömien ilma-alusten käyttöä taisteluoperaatioissa on dokumentoitu, mukaan lukien iskut Ukrainan asemiin Avdijivkan ja Lisitšanskin läheisyydessä. Alusten käytöstä taistelukentillä on videotodisteita. Näin ollen NPO Aviabas on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
666. |
LLC ”Aviation Systems and Complexes” alias LLC ASK venäjäksi: ООО ”Авиационные Системы и Комплексы” alias ООО ”АСК” |
Osoite: Venäjän federaatio, 129128, Moskova, Mira Avenue, 188b, bldg. 2, floor/office 1/1 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 16.12.2022 Rekisteröintinumero: 1227700877711 Verotunnistenumero: 7716975280 KPP: 771601001 |
LLC ”Aviation Systems and Complexes” on venäläinen miehittämättömien ilma-alusten kehittäjä ja valmistaja. Se valmistaa FPV-järjestelmää käyttäviä miehittämättömiä ASK X-2- ilma-aluksia, joita Venäjän joukot käyttävät. Sen vuoksi Aviation Systems and Complexes on osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
667. |
Limited Liability Company Molot Arms alias OOO ”Molot Arms” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Молот Армз” |
Osoite: 115054, Moskova, Valovaya Street, 14, Building 8, Room 1 Office 4, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipäivä: 14.7.2011 Rekisteröintinumero: 1114307000730 Verotunnistenumero: 4307014667 PPC: 770501001 OKPO-numero: 67582075 |
Vuonna 2011 Moskovassa perustettu LLC Molot Arms on venäläinen puolustustarvikkeiden valmistaja, joka valmistaa ampuma-aseita ja miehittämättömiä ilma-alusjärjestelmiä. Sen lippulaivatuote on FPV-järjestelmää käyttävä Zhmil-17-mallinen aseistettu miehittämätön ilma-alus, jota on vuodesta 2023 lähtien valmistettu Kirovin alueella ja toimitettu Venäjän joukoille Ukrainassa. Yhtiö tuottaa tällä hetkellä kuukausittain yli 500 miehittämätöntä ilma-alusta, ja vuonna 2025 se suunnittelee kasvattavansa tuotantonsa valtion tuella 1 000 miehittämättömään ilma-alukseen kuukaudessa. Zhmil-17 on suunniteltu käytettäväksi tiedustelussa, yksisuuntaisissa räjähdeiskuissa ja täsmäpommituksissa. Se on lyhyen kantaman miehittämätön ilma-alus, jolla voidaan iskeä panssaroituihin ajoneuvoihin ja linnoitettuihin asemiin. Käyttäjät korostavat, että koska Zhmil-17-mallin runko painaa 1,5 kg, se on hiljainen ja siinä on FPV-ohjaus salattujen radiolinkkien kautta, se on kustannustehokas vastaavanlaisiin tuotuihin ilma-aluksiin verrattuna. Molot Arms ilmoitti, että vuonna 2024 sen tulot olivat 926 miljoonaa ruplaa ja nettovoitto 49 miljoonaa ruplaa, mikä kuvastaa sen toiminnan kasvua sodan aikana. Yhtiö kokoaa tuotteensa itse, minkä lisäksi se tekee yhteistyötä Kirovin alueella sijaitsevien alueellisten elektroniikkayritysten kanssa navigointimoduulien ja ohjausjärjestelmien tuotannossa ja varmistaa siten toimitusten jatkuvuuden rajoittavista toimenpiteistä huolimatta. Toimittaessaan tuotteita Venäjän puolustusministeriölle yhtiö tarjoaa sille myös teknistä koulutusta ja paikalla annettavaa tukea, mikä osoittaa, että yhtiö on integroitunut Venäjän sotateolliseen perustaan. Näin ollen Molot Arms on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
668. |
Prom Composite Limited Liability Company alias OOO Prom Kompozit alias Prom Composite alias Prom Kompozit Ltd. venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Пром Композит” |
Osoite: 127411, Moskova, Sh. Dmitrovskoye, 110, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 5.7.2013 Rekisteröintinumero: 1137746585855 Verotunnistenumero: 7713772193 PPC: 771301001 OKPO-numero: 68013089 |
Prom Composite LLC on venäläinen yritys, joka kehittää ja valmistaa miehittämättömiä ilma-aluksia. Sen valikoimaan kuuluvat sellaiset miehittämättömät ilma-alusmallit kuin UAV-KT ”Lisa”, UAV-KT ”Volk”, FPV-järjestelmää käyttävä UAV ”Dozor” ja FPV-järjestelmää käyttävä UAV ”Vespa”, sekä suuret tutkakuvut. Kyseisiä tuotteita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilastarkoituksiin, mikä osoittaa Prom Composite -yhtiön olevan kaksikäyttötuotteiden valmistaja. Yrityksellä on lisenssi nro M 004477 VVT-P (2019), jolla myönnetään lupa aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon, korjaamiseen ja myyntiin, sekä ISO 9001-2015- ja GOST RV 0015-002-2012 -sertifikaatit. Se osallistuu säännöllisesti Venäjän puolustusalan ja viestintälaitteiden näyttelyihin, kuten ARMY-2019-, ARMY-2022- ja Svyaz-2020/2024-tapahtumiin, joissa se esitteli miehittämättömien ilma-alusten alustoja, satelliittiviestintäjärjestelmiä ja patentoitua Minimax-konseptiaan. Näin ollen Prom Composite on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. |
23.10.2025 |
|
669. |
LLC ”Uvs Avia” venäjäksi: ООО ”Ювс Авиа” |
Osoite: Venäjän federaatio, 117525, Moskova, Dnepropetrovskaya st., bldg. 3, bldg. 5 Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 4.7.2012 Rekisteröintinumero: 1127746516809 Verotunnistenumero: 7726700284 KPP: 772601001 Verkkosivusto: https://uvsavia.ru/ Sähköposti: info@uvsavia.ru Puhelin: +7 (495) 665-3382 |
LLC Uvs Avia on venäläinen aseiden ja puolustustarvikkeiden kehittäjä, valmistaja ja myyjä. Yrityksen tuotteisiin kuuluvat miehittämättömät järjestelmät ja miehittämättömät ilma-alukset, miehittämättömien ilma-alusten hallintalaitteet, ilma-aluksissa olevat viestintäjärjestelmät ja ilma-alusten kaukomittauslaitteet. Venäjän joukot käyttävät yrityksen miehittämättömiä ilma-aluksia, mukaan lukien ”Quasimacht”-mallin alukset, Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan. Näin ollen Uvs Avia on myös osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
670. |
Public Joint Stock Company ”Energiya” alias PAO Energiya alias Energiya alias PJSC Energiya venäjäksi: Публичное Акционерное Общество ”Энергия” alias ПАО ”Энергия” alias Липецкая ”Энергия” alias Энергия |
Osoite: Elektrik st 1, Jelets, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 2.10.2002 OGRN-numero: 1024800789408 Verotunnistenumero: 4821000142 |
PJSC Energiya on yksi Venäjän suurimmista kemiallisten energianlähteiden tuottajista, mukaan lukien erityisesti sotilaskäyttöön suunnitellut akut. Yhtiö valmistaa akkuja, joita käytetään miehittämättömissä ilma-aluksissa sekä ilmailussa ja merenkulun laitteissa. Yhtiö on lisännyt merkittävästi tuotantokapasiteettiaan ja tuotantoaan täyttääkseen merkittävät valtion puolustusmääräykset. Yhtiön johto on korostanut, että valtion puolustussopimusten täyttäminen on ensisijaisen tärkeää. Monet Energiyan työntekijät ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi taistelemaan Ukrainaa vastaan käytävässä sodassa. Näin ollen Energiya on osa Venäjän sotateollista kompleksia muun muassa, koska se osallistuu sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden kehittämiseen, tuotantoon tai toimittamiseen. Lisäksi osallistumalla valtion puolustusmääräyksen täytäntöönpanoon Energiya antaa aineellista tukea Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. |
23.10.2025 |
|
671. |
Limited Liability Company Shipbuilding Complex ”Zvezda” alias LLC Shipbuilding Complex ”Zvezda” alias Shipbuilding Complex ”Zvezda” alias Zvezda alias SSK Zvezda venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответственностью ”Судостроительный Комплекс ”Звезда”” alias ООО ”ССК ”Звезда”” alias Судостроительный Комплекс ”Звезда” alias Звезда alias ССК ”Звезда” |
Osoite: Komsomolskaya st. 1, Vladivostok, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 17.12.2015 OGRN-numero: 1152503000539 Verotunnistenumero: 2503032517 |
LLC Shipbuilding Complex ”Zvezda” on johtava venäläinen laivojen rakentamiseen ja korjaamiseen erikoistunut yhtiö. Sitä kuvataan Venäjän kotimaisen laivanrakennusteollisuuden kannalta strategisesti merkittäväksi yhtiöksi. Yhtiö rakentaa öljyn ja kaasun vientiin tarkoitettuja säiliöaluksia. Yksi sen suurimmista asiakkaista on Sovcomflot, Venäjän suurin varustamo, jolle Shipbuilding Complex Zvezda rakentaa suuren määrän aluksia. Shipbuilding Complex Zvezda on sen vuoksi lähellä Sovcomflotia, joka antaa aineellista ja taloudellista tukea Venäjän federaation hallitukselle. Lisäksi Shipbuilding Complex Zvezda toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
23.10.2025 |
|
672. |
JSC ”Signal” alias Open Joint Stock Company ”Signal” venäjäksi: АО ”Сигнал” |
Osoite: 454139, Tšeljabinskin alue, Tšeljabinsk, Novorossiyskaya st., 2, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: osakeyhtiö Puhelin: +7 (351) 253-37-60 Sähköposti: kd@ao-signal.ru Verkkosivusto: https://ao-signal.ru/ |
JSC Signal on venäläinen puolustusalan yhtiö, joka valmistaa aseita, ampumatarvikkeita ja räjähteitä. Yhtiö on osa NPK Tekhmash -holdingyhtiötä, joka valmistaa tavanomaisia aseita, ampumatarvikkeita ja erikoiskemikaaleja ja on osa Rostec-valtionyhtiötä. Signal tarjoaa osana Tekhmashia erikoistuotteita Venäjän valtion puolustusmääräyksen nojalla. Se osallistui kansainväliseen sotilastekniseen foorumiin ”Army-2023”. Sen vuoksi Signal on venäläinen puolustusalan yritys, joka on osa Venäjän sotateollista kompleksia. |
23.10.2025 |
|
673. |
Limited Liability Company ”Yadran-Group” alias LLC Yadran-Group alias ”Yadran Group” venäjäksi: Общество с ограниченной Ответственность ”Ядран-Групп” |
Osoite: Privolnaya 2-ya str., 33a, Kazan, Tatarstan, 420043, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 16.2.2016 Rekisteröintinumero: 1161690067021 |
LLC Yadran-Group on venäläinen monialayritys, joka on sijoittautunut Tatarstaniin ja toimii pääasiassa öljyalalla, mukaan lukien öljyn poraus, jalostus ja myynti sekä öljytuotteiden tuotanto ja myynti. Öljyala tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Yadran-Group toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.10.2025 |
|
674. |
Litasco Middle East DMCC arabiaksi: ليتاسكو ميدل إيست م.د.م.س |
Osoite: Unit 1801-A, Plot DMCC-UD-T2, Uptown Tower, Dubai, PO Box 48800, Yhdistyneet arabiemiraatit Rekisteröintipaikka: Yhdistyneet arabiemiraatit Rekisteröintipäivä: 8.9.2004 Rekisteröintinumero: DMCC0117 Puhelin: +971 4 279 5900 |
Litasco Middle East DMCC on julkisen Lukoil-osakeyhtiön Dubaissa sijaitseva tytäryhtiö, jolla on vahvat siteet Venäjän energiateollisuuteen. Litasco Middle East ja sen määräysvallassa oleva yhteisö, Eiger Shipping DMCC, ovat mahdollistaneet useiden ns. varjolaivastoon kuuluvien alusten hankinnan. Venäjältä on kuljetettu öljyä kyseisillä aluksilla, jotka ovat kytkeneet AIS-transponderinsa pois päältä tai manipuloineet niitä, joilla ei ole ollut riittävää vastuuvakuutusta tai muuta rahavakuutta ja joiden toiminta merellä on ollut vaarallista. Sen vuoksi Litasco Middle East on yhteisö, jonka määräysvallassa on aluksia, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä, tai joka muulla tavoin antaa aineellista, teknistä tai taloudellista tukea tällaisten alusten toiminnalle. |
23.10.2025 |
|
675. |
Liaoyang Petrochemical Company kiinaksi: |
Osoite: No. 5 Huoju Street, Hongwein piiri, Liaoyang, Liaoningin maakunta, 111003, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Toimiluvan nro: 211000004009999 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91211000701696207Q Puh.: 0419-5152248; 0419-5355566 |
Liaoyang Petrochemical Company on Kiinan kansantasavallassa toimiva jalostamo ja yksi maan johtavista Venäjältä peräisin olevan raakaöljyn jalostajista. Se on Kiinan ainoa integroitu jalostus- ja kemianalan yritys, joka jalostaa pelkästään venäläistä raakaöljyä. Liaoyang Petrochemical Company pystyy vuosittain jalostamaan miljoonia tonneja venäläistä öljyä. Energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Sen vuoksi Liaoyang Petrochemical Company toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
23.10.2025 |
|
676. |
Chinaoil (Hong Kong) Corporation Limited kiinaksi: |
Osoite: 1201 Central Plaza, 18 Harbour Road, Wanchai, Hongkong Rekisteröintipaikka: Hongkong Rekisteröintinumero: BE0845873256 |
Chinaoil (Hong Kong) Corporation Limited on Hongkongiin sijoittautunut kiinalainen yritys. Se on merkittävä Venäjältä peräisin olevien raakaöljytuotteiden ostaja. Energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Sen vuoksi Chinaoil (Hong Kong) toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
23.10.2025 |
|
677. |
Shandong Yulong Petrochemical Co., Ltd. kiinaksi: |
Osoite: Yulongin saari, Huangshanguan Town, Longkou (Yantai), Shandong, 265715, Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipaikka: Kiinan kansantasavalta Rekisteröintipäivä: 28.6.2019 Rekisteritunnus (Unified Social Credit Code): 91370681MA3Q3PFJ1R |
Shandong Yulong Petrochemical Co., Ltd. -yhtiöllä on jalostamo Kiinan kansantasavallassa. Se on merkittävä venäläisen öljyn ostaja, joka on ostanut miljoonia barreleita öljyä Itä-Siperian–Tyynenmeren-öljyputkesta ja Uralilta. Energia-ala, erityisesti öljyala, tuottaa huomattavia tuloja Venäjän hallitukselle. Sen vuoksi Shandong Yulong Petrochemical toimii sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle. |
23.10.2025 |
|
678. |
Evraz PLC |
Osoite: 2 Portman Street, W1H 6DU Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta Yhteisötyyppi: julkinen osakeyhtiö Rekisteröintipäivä: 1992 Alv-tunniste: GB202537249 |
Evraz PLC on Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautunut teräs- ja kaivosteollisuuden alan johtava yritys, jonka ydinliiketoiminta tapahtuu Venäjän federaatiossa. Evraz toimii sen vuoksi sellaisella talouden alalla, joka muodostaa merkittävän tulonlähteen Venäjän federaation hallitukselle, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.10.2025 |
|
679. |
Limited Liability Company ”Urban Air Mobility Operations Center” alias LLC ”UAMOC” venäjäksi: Общество с Ограниченной Ответсвенностью ”Центр Управления Городской Аэромобильностью” alias ООО ”ЦУГАМ” |
Osoite: 119607, Moskova, Ramenkin kunnan sisäalue, Ramensky boulevard, 1, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 28.6.2022 OGRN-numero: 1227700378553 Verotunnistenumero: 9731094770 |
LLC ”Urban Air Mobility Operations Center” (UAMOC) on Venäjään sijoittautunut yritys, joka valmistaa FPV-järjestelmää käyttäviä miehittämättömiä ilma-aluksia Venäjän asevoimia varten. Yritys perustettiin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan, ja se laajensi tuotantoaan nopeasti. UAMOC tuottaa miehittämättömiä FPV-taisteluilma-aluksia ”Kort”, ”Brus-1”, ”Osa” ja ”Boomerang”, joita käytetään Ukrainaa vastaan käytävässä sodassa. Yritys perusti myös tuotanto- ja testauslaitoksen laittomasti miehitettyyn Luhanskiin. Lisäksi UAMOC hankki enemmistöosuuksia muista miehittämättömiä ilma-aluksia valmistavista yrityksistä, kuten LLC KB ”ATAMANOVA”- ja LLC ”RBS HARPIA” -yrityksistä. Sen vuoksi UAMOC on Venäjän asevoimien miehittämättömien FPV-taisteluilma-aluksien valmistajana osa Venäjän federaation sotateollista kompleksia. Toimittamalla Venäjän federaation asevoimille Ukrainaa vastaan käytettäviä miehittämättömiä FPV-taisteluilma-aluksia UAMOC tukee aineellisesti toimia, jotka heikentävät ja uhkaavat Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. |
23.10.2025 |
|
680. |
Aruba Maritime Administration & Offshore Company Registry alias AMAOCR |
Osoite: 4100, C.Expressway, Suite 881, Dallas TX 75204, Amerikan yhdysvallat Rekisteröintipaikka: Amerikan yhdysvallat Puhelin: +1-7138370255 Sähköposti: registration@amaocr.org |
Aruba Maritime Administration & Offshore Company Registry (AMAOCR) on yhteisö, joka väittää voivansa toimittaa aluksille Aruban lipun, jota ei ole olemassa. Kyseinen väärennetty Aruban lippu on toimitettu kolmelle öljytankkerille, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 833/2014 nojalla määrättyjä unionin rajoittavia toimenpiteitä, sillä ne ovat kuljettaneet Venäjältä peräisin olevaa raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Kyseinen väärennetty lippu luo vaikutelman sertifioinnista ja siten mahdollistaa kyseisten alusten käytön jatkumisen. Sen vuoksi Aruba Maritime Administration & Offshore Company Registry on yhteisö, joka antaa aineellista tukea sellaisille aluksille, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
23.10.2025 |
|
681. |
International Maritime Ship Registry |
Osoite: Office 986, 321-323 High Road, Chadwell Heath. Essex, RM6 6AX, Yhdistynyt kuningaskunta Rekisteröintipaikka: Yhdistynyt kuningaskunta Puhelin: +447830670309 |
International Maritime Ship Registry on yhteisö, joka väittää voivansa toimittaa aluksille Curaçaon lipun. Kyseinen väärennetty Curaçaon lippu on toimitettu eräälle öljytankkerille, johon sovelletaan asetuksen (EU) N:o 833/2014 nojalla määrättyjä unionin rajoittavia toimenpiteitä, sillä se on kuljettanut Venäjältä peräisin olevaa raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Kyseinen väärennetty lippu luo vaikutelman sertifioinnista ja siten mahdollistaa kyseisten alusten käytön jatkumisen. Sen vuoksi International Maritime Ship Registry on yhteisö, joka antaa aineellista tukea sellaisille aluksille, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
23.10.2025 |
|
682. |
MSTA-International Maritime Registries & Regulatory Inc. |
Osoite: St Maarten, Billy Folly Road #37, Sint Maarten, Alankomaiden Antillit; Cohune Walk, 3 Lime St, Belmopan, Belize; 9350 Wilshire Blvd, Beverly Hills CA 90212, Amerikan Yhdysvallat Rekisteröintipaikka: Alankomaiden Antillit; Belize; Amerikan yhdysvallat Puhelin: +1-310-734-2662 |
MSTA-International Maritime Registries & Regulatory Inc. on yhteisö, joka väittää voivansa toimittaa aluksille Sint Maartenin lipun, jota ei ole olemassa. Kyseinen väärennetty Sint Maartenin lippu on toimitettu neljälle öljytankkerille, joihin sovelletaan asetuksen (EU) N:o 833/2014 nojalla määrättyjä unionin rajoittavia toimenpiteitä, sillä ne ovat kuljettaneet Venäjältä peräisin olevaa raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. Kyseinen väärennetty lippu luo vaikutelman sertifioinnista ja siten mahdollistaa kyseisten alusten käytön jatkumisen. Sen vuoksi MSTA-International Maritime Registries & Regulatory Inc. on yhteisö, joka antaa aineellista tukea sellaisille aluksille, jotka kuljettavat Venäjältä peräisin olevaa tai Venäjältä vietävää raakaöljyä tai öljytuotteita noudattaen Kansainvälisen merenkulkujärjestön yleiskokouksen päätöslauselmassa A.1192(33) esitettyjä sääntöjenvastaisia ja suuririskisiä merenkulkukäytäntöjä. |
23.10.2025 |
|
683. |
Limited Liability Company A7 venäjäksi: Общество С Ограниченной Ответственностью ”А7” |
Osoite: Morskaya street 35, Gelendzhik, Krasnodar Krai, 353460, Venäjän federaatio Yhteisötyyppi: rajavastuuyhtiö Rekisteröintipaikka: Venäjän federaatio Rekisteröintipäivä: 2.9.2024 Rekisteröintinumero: 1247700586891 Pääasiallinen toimipaikka: Venäjän federaatio Lähellä olevat yhteisöt: PSB Bank; VEB.RF |
LLC A7 on venäläinen yritys, joka on osittain Venäjän valtion omistaman PSB Bankin omistuksessa. PSB Bank oli mukana perustamassa LLC A7:ää, jotta se voisi tuoda markkinoille A7A5-stablecoin-valuutan, jonka vakuutena ovat PSB Bankin pankkitileille tehtävät fiat-ruplatalletukset. PSB Bankiin talletetaan jokaista A7A5:een käytettyä ruplaa kohden vastaava summa, mikä lisää valtion omistaman laitoksen pääomaa. Lisäksi LLC A7 on saanut lainoja VEB.RF:ltä, joka on merkittävä kehitysrahoituslaitos, jonka puheenjohtajan Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin nimittää suoraan ja joka ottaa vastaan ohjeita suoraan häneltä. Sen vuoksi LLC A7 tukee Venäjän federaation hallitusta, joka on vastuussa Krimin liittämisestä ja Ukrainan vakauden horjuttamisesta, ja hyötyy siitä. Lisäksi LLC A7 on lähellä PSB Bankia, joka on oikeushenkilö, joka toteuttaa liiketoimia separatistiryhmien kanssa Ukrainan Donbasin alueella. LLC A7 on myös lähellä VEB.RF:ää, joka on oikeushenkilö, joka antaa aktiivisesti aineellista tai taloudellista tukea niille venäläisille päättäjille tai hyötyy niistä venäläisistä päättäjistä, jotka ovat vastuussa Krimin liittämisestä tai Itä-Ukrainan vakauden horjuttamisesta. |
23.10.2025 |
LIITE II
Verkkosivut, joilla ilmoitetaan toimivaltaiset viranomaiset, ja osoite Euroopan komissiolle tehtäviä ilmoituksia varten
BELGIA
https://diplomatie.belgium.be/en/policy/policy_areas/peace_and_security/sanctions
BULGARIA
https://www.mfa.bg/en/EU-sanctions
TŠEKKI
www.financnianalytickyurad.cz/mezinarodni-sankce.html
TANSKA
https://um.dk/udenrigspolitik/sanktioner/ansvarlige-myndigheder
SAKSA
https://www.bmwi.de/Redaktion/DE/Artikel/Aussenwirtschaft/embargos-aussenwirtschaftsrecht.html
VIRO
https://vm.ee/sanktsioonid-ekspordi-ja-relvastuskontroll/rahvusvahelised-sanktsioonid
IRLANTI
https://www.dfa.ie/our-role-policies/ireland-in-the-eu/eu-restrictive-measures/
KREIKKA
http://www.mfa.gr/en/foreign-policy/global-issues/international-sanctions.html
ESPANJA
https://www.exteriores.gob.es/es/PoliticaExterior/Paginas/SancionesInternacionales.aspx
RANSKA
http://www.diplomatie.gouv.fr/fr/autorites-sanctions/
KROATIA
https://mvep.gov.hr/vanjska-politika/medjunarodne-mjere-ogranicavanja/22955
ITALIA
KYPROS
LATVIA
LIETTUA
LUXEMBURG
UNKARI
https://kormany.hu/kulgazdasagi-es-kulugyminiszterium/ensz-eu-szankcios-tajekoztato
ΜΑLTA
ALANKOMAAT
https://www.rijksoverheid.nl/onderwerpen/internationale-sancties
ITÄVALTA
https://www.bmeia.gv.at/themen/aussenpolitik/europa/eu-sanktionen-nationale-behoerden/
PUOLA
https://www.gov.pl/web/dyplomacja/sankcje-miedzynarodowe
https://www.gov.pl/web/diplomacy/international-sanctions
PORTUGALI
https://portaldiplomatico.mne.gov.pt/politica-externa/medidas-restritivas
ROMANIA
SLOVENIA
http://www.mzz.gov.si/si/omejevalni_ukrepi
SLOVAKIA
https://www.mzv.sk/europske_zalezitosti/europske_politiky-sankcie_eu
SUOMI
RUOTSI
https://www.regeringen.se/sanktioner
Osoite Euroopan komissiolle tehtäviä ilmoituksia varten:
European Commission
Directorate-General for Financial Stability, Financial Services and Capital Markets Union (DG FISMA)
Rue de Spa 2
B-1049 Brussels, Belgium
Sähköposti: relex-sanctions@ec.europa.eu
( 1 ) Neuvoston asetus (EU) N:o 692/2014, annettu 23 päivänä kesäkuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen johdosta (EUVL L 183, 24.6.2014, s. 9).
( 2 ) Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014, annettu 31 päivänä heinäkuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta (EUVL L 229, 31.7.2014, s. 1).
( 3 ) Neuvoston asetus (EU) 2022/263, annettu 23 päivänä helmikuuta 2022, rajoittavista toimenpiteistä Venäjän federaation suorittaman tiettyjen Ukrainan alueiden, jotka eivät ole hallituksen valvomia, laittoman tunnustamisen, miehittämisen tai liittämisen johdosta (EUVL L 42 I, 23.2.2022, s. 77).
( 4 ) Neuvoston päätös 2014/145/YUTP, annettu 17 päivänä maaliskuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä heikentävien tai uhkaavien toimien johdosta (EUVL L 78, 17.3.2014, s. 16).
( 5 ) Neuvoston päätös 2014/386/YUTP, annettu 23 päivänä kesäkuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Krimin ja Sevastopolin laittoman liittämisen johdosta (EUVL L 183, 24.6.2014, s. 70).
( 6 ) Neuvoston päätös 2014/512/YUTP, annettu 31 päivänä heinäkuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta (EUVL L 229, 31.7.2014, s. 13).
( 7 ) Neuvoston päätös (YUTP) 2022/266, annettu 23 päivänä helmikuuta 2022, rajoittavista toimenpiteistä Venäjän federaation suorittaman tiettyjen Ukrainan alueiden, jotka eivät ole hallituksen valvomia, laittoman tunnustamisen, miehittämisen tai liittämisen johdosta (EUVL L 42 I, 23.2.2022, s. 109,.
( 8 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 909/2014, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, arvopaperitoimituksen parantamisesta Euroopan unionissa sekä arvopaperikeskuksista ja direktiivien 98/26/EY ja 2014/65/EU sekä asetuksen (EU) N:o 236/2012 muuttamisesta (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 1).
( 9 ) Neuvoston asetus (EU) N:o 833/2014, annettu 31 päivänä heinäkuuta 2014, rajoittavista toimenpiteistä Ukrainan tilannetta epävakauttavien Venäjän toimien johdosta (EUVL L 229, 31.7.2014, s. 1).
( 10 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 909/2014, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, arvopaperitoimituksen parantamisesta Euroopan unionissa sekä arvopaperikeskuksista ja direktiivien 98/26/EY ja 2014/65/EU sekä asetuksen (EU) N:o 236/2012 muuttamisesta (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 1).
( 11 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2018/1725/oj).
( 12 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 952/2013, annettu 9 päivänä lokakuuta 2013, unionin tullikoodeksista (EUVL L 269, 10.10.2013, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2013/952/oj).
( 13 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2013, luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta (EUVL L 176, 27.6.2013, s. 1, ELI: http://data.europa.eu/eli/reg/2013/575/oj).
( 14 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2015/849/oj).
( 15 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, rahoitusvälineiden markkinoista sekä direktiivin 2002/92/EY ja direktiivin 2011/61/EU muuttamisesta (EUVL L 173, 12.6.2014, s. 349, ELI: http://data.europa.eu/eli/dir/2014/65/oj).
( 16 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679, annettu 27 päivänä huhtikuuta 2016, luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL L 119, 4.5.2016, s. 1).
( 17 ) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/ 2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 21.112018, s. 39).