–

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Drambozova, D. Recchia ja C. Valero,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 1 artiklan 3 kohdan ja 12 artiklan sekä toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY (EYVL 1989, L 183, s. 1) 2 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty 15 asiassa, joissa asianosaisina ovat Glavna direktsia ”Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto” kam Ministerstvo na vatreshnite rabotin (sisäministeriön paloturvallisuus- ja väestösuojeluasioiden pääosasto, Bulgaria) piiriviraston virkamiehet ja kyseinen pääosasto ja jotka koskevat näiden virkamiesten yötyötuntien laskemista ja niistä maksettavaa korvausta.

3

Direktiivin 2003/88 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkoitus ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.

2.   Tämä direktiivi koskee:

3.   Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkeen direktiivin 89/391/ETY 2 artiklassa tarkoitettuun yksityiseen ja julkiseen toimintaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin 14, 17, 18 ja 19 artiklan soveltamista.

– –”

4

Direktiivin 2003/88 2 artiklassa. jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

3.   ’yöajalla’ kansallisessa lainsäädännössä määriteltyä, vähintään seitsemän tunnin ajanjaksoa, jonka on sisällettävä ainakin kello kahdenkymmenenneljän ja kello viiden välinen ajanjakso;

4.   ’yötyöntekijällä’:

5.   ’vuorotyöllä’ työn järjestämistä vuoroihin, jolloin työntekijät seuraavat toisiaan samassa työpisteessä tietyn työvuorosuunnitelman mukaisesti, mukaan lukien kiertävä työvuorosuunnitelma; vuorotyö voi olla joko keskeytymätöntä tai keskeytyvää, siten, että työntekijät joutuvat työskentelemään eri aikoina tietyn päivistä tai viikoista muodostuvan jakson aikana;

6.   ’vuorotyöntekijällä’ työntekijää, joka osallistuu vuorotyöhön;

– –”

5

Kyseisen direktiivin 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Yötyön kesto”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että:

Ensimmäisen kohdan b alakohdan soveltamiseksi on määriteltävä kansallisessa lainsäädännössä ja/tai kansallisen käytännön mukaan tai työehtosopimuksissa taikka muissa työmarkkinaosapuolten välisissä sopimuksissa ne työt, joihin liittyy erityisiä vaaroja tai fyysistä tai henkistä rasitusta, ottaen huomioon yötyön erityiset vaikutukset ja vaarat.”

6

Mainitun direktiivin 12 artiklassa, jonka otsikko on ”Turvallisuuden ja terveyden suojeleminen”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että:

7

Direktiivin 89/391 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkiin sekä julkisiin että yksityisiin toiminnan aloihin (kuten teollisuuteen, maatalouteen, kauppaan, hallintoon, palveluihin, koulutukseen, kulttuuriin, vapaa-ajan toimintaan).

2.   Tätä direktiiviä ei sovelleta sellaisiin erityisiin julkisiin tehtäviin kuten asevoimiin tai poliisivoimiin tai tiettyihin väestönsuojelun erityistoimiin, joiden ominaispiirteet ovat väistämättä ristiriidassa tämän direktiivin kanssa.

Näissä tapauksissa työntekijöiden turvallisuus ja terveys on varmistettava mahdollisimman hyvin tämän direktiivin tarkoituksen mukaisesti.”

8

Työkoodeksin (Kodeks na truda; DV nro 26, 1.4.1986 ja DV nro 27, 4.4.1986), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä työkoodeksi), 140 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Viikoittaisen yötyöjakson säännöllinen kesto viiden työpäivän työviikossa saa olla enintään 35 tuntia. Yötyöjakson säännöllinen päivittäinen kesto viiden työpäivän viikossa saa olla enintään seitsemän tuntia.

2.   Yötyönä pidetään työtä, joka suoritetaan klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana ja alle 16-vuotiaiden työntekijöiden osalta klo 20:n ja klo 6:n välisenä aikana.

– –”

9

Työkoodeksin 143 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Ylityötunteina pidetään työtä, jonka työntekijä tekee hänen kanssaan sovitun työajan ulkopuolella, kun hänen työnantajansa tai esihenkilönsä on tästä tietoinen tai ei vastusta sitä.

– –”

10

Sisäministeriöstä 28.5. ja 19.6.2014 annetun lain (zakon za Ministerstvo na vatreshnite raboti; DV nro 53, 27.6.2014, s. 2), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioissa, 142 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Sisäministeriön henkilöstöä ovat:

– –”

11

Sisäministeriöstä annetun lain, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen sisäministeriöstä annetun lain muuttamisesta ja täydentämisestä 11.6.2020 ja 1.7.2020 annetun lain (zakon za izmenenie i dopalnenie na zakona za Ministerstvo na vatreshnite raboti; DV nro 60, 7.7.2020) voimaantuloa, 187 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”1.   Sisäministeriön virkamiesten säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa viiden päivän työviikon aikana.

– –

3.   Virkamiesten työaika lasketaan työpäivittäin päiväkohtaisesti, mutta 8, 12 tai 24 tunnin työvuoroja tekevien osalta se lasketaan kolmen kuukauden ajanjaksolta. 24 tunnin työvuoro on poikkeus. – – Vuorotyön osalta yötyötä voidaan tehdä klo 22:n ja klo 6:n välillä, mutta keskimääräinen työaika saa olla enintään kahdeksan tuntia 24 tunnin ajanjaksolla.

– –

9.   Menettelyistä, joiden mukaisesti työaika järjestetään, jaetaan sekä lasketaan, julkisen sektorin virkamiesten säännöllisen työajan ulkopuolella suorittamasta työstä maksettavasta korvauksesta sekä päivystysjärjestelmästä, lepoajasta ja vapaista määrätään sisäministeriön määräyksellä.

– –”

12

Sisäministeriöstä annetun lain 187 §:n, sellaisena kuin sitä sovelletaan sisäministeriöstä annetun lain muuttamisesta ja täydentämisestä 11.6. ja 1.7.2020 annetun lain voimaantulosta alkaen, sanamuoto on seuraava:

”1.   Sisäministeriön virkamiesten säännöllinen työaika on kahdeksan tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa viiden päivän työviikon aikana. Yötyön säännöllinen pituus on kahdeksan tuntia 24 tunnin ajanjaksolla. Yötyötä on klo 22:n ja klo 6:n välillä tehty työ.

2.   Lyhennetty työaika vahvistetaan virkamiehille, jotka hoitavat tehtäviään erityisissä olosuhteissa, joissa he altistuvat elämään ja terveyteen kohdistuville riskeille.

3.   Virkamiesten työaika lasketaan työpäivittäin päiväkohtaisesti, mutta 8, 12 tai 24 tunnin työvuoroja tekevien osalta se lasketaan kolmen kuukauden ajanjaksolta. 24 tunnin työvuoro on poikkeus.

– –

10.   Menettelyistä, joiden mukaisesti työaika järjestetään, jaetaan sekä lasketaan, 142 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja 3 momentissa tarkoitettujen virkamiesten säännöllisen työajan ulkopuolella suorittamasta työstä maksettavasta korvauksesta, päivystysjärjestelmästä, lepoajasta ja vapaista määrätään sisäministeriön määräyksellä.”

13

Kyseisen lain 188 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Sisäministeriön virkamiehet, jotka työskentelevät klo 22:n ja klo 6:n välillä, saavat erityistä suojaa työkoodeksin nojalla.”

14

Määräyksen nro 8121z-776, joka annettiin 29.7.2016 (naredba no 8121z-776; DV nro 60, 2.8.2016, s. 16) ja kumottiin 14.1.2020, 3 §:n 3 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Sisäministeriön virkamiehet voidaan velvoittaa työskentelemään myös yöllä klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana, mutta työaika saa olla enintään keskimäärin kahdeksan tuntia 24 tunnin ajanjaksolla.”

15

Määräyksen nro 8121z-36, joka annettiin 7.1.2020 (naredba no 8121z-36; DV nro 3, 10.1.2020, s. 3) ja kumottiin 21.10.2020, 3 §:n 2 momentin sanamuoto oli seuraava:

”Sisäministeriön virkamiehet voidaan velvoittaa työskentelemään myös yöllä klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana, mutta työaika saa olla enintään keskimäärin kahdeksan tuntia 24 tunnin ajanjaksolla.”

16

Määräyksen nro 8121z-1174, joka annettiin 21.10.2020 (naredba no 8121z-1174; DV nro 3, 30.10.2020) ja kumottiin 15.12.2020, 3 §:n 2 momentin sanamuoto oli seuraava:

”Sisäministeriön virkamiehet voidaan velvoittaa työskentelemään myös yöllä klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana, mutta työaika saa olla enintään keskimäärin kahdeksan tuntia 24 tunnin ajanjaksolla.”

17

Palkkarakenteesta ja ‑järjestelyistä 17.1.2007 annetun määräyksen (naredba za strukturata i organizatsiata na rabotnata zaplata; DV nro 9, 26.1.2007, s. 2) 8 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”Työntekijät saavat kultakin yötyötunnilta tai sen osalta klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana yötyölisän, joka on suuruudeltaan vähintään 0,25 Bulgarian leviä [(BGN)] (n. 0,13 euroa).”

18

Tämän säännöksen, sellaisena kuin sitä sovelletaan palkkarakenteesta ja ‑järjestelyistä annetun määräyksen muuttamisesta 21.7.2020 annetun määräyksen (postanovlenie za izmenenie na Naredbata za strukturata i organizatsiata na rabotnata zaplata; DV nro 66, 24.7.2020, s. 7) voimaantulosta lukien, sanamuoto on seuraava:

”Työntekijät saavat kultakin yötyötunnilta tai sen osalta klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana yötyölisän, joka on suuruudeltaan vähintään 0,15 prosenttia valtakunnallisesta vähimmäispalkasta, mutta vähintään 1 Bulgarian leviä [(BGN)].”

19

Palkkarakenteesta ja ‑järjestelyistä annetun määräyksen 9 §:n 2 momentin sanamuoto on seuraava:

”Työajan kokonaistasauksessa yötyötunnit on muunnettava päivätyötunneiksi käyttäen kerrointa, joka vastaa asianomaisen työpaikan osalta vahvistetun päivätyön säännöllisen keston suhdetta yötyön kestoon.”

20

Pääasian kantajat ovat virkamiehiä, ja he työskentelevät pelastajina sisäministeriön paloturvallisuus- ja väestönsuojeluasioiden pääosastolla Kulan piirikunnan (Bulgaria) yksikössä.

21

Pääasian oikeudenkäynnit koskevat ajanjaksoa 31.1.2018–31.12.2020, jonka aikana pääasian kantajat työskentelivät 24 tunnin vuoroissa, jotka tasattiin neljännesvuosittain. Tämän jakson aikana pääasian kantajat tekivät yötyötä klo 22:n ja klo 6:n välisenä aikana tekemällä 24 tunnin jakson aikana 8 tuntia yötyötä.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että Bulgarian lainsäädännössä yötyötä koskeva yleinen järjestelmä sisältyy työkoodeksiin, jossa säädetään yhtäältä, että yötyö saa olla enintään seitsemän tuntia 24 tunnin jakson aikana, ja toisaalta, että ylityötunneista, jotka ovat sovitun työajan ulkopuolella tehtyä työtä, maksetaan palkan korotus, jonka suuruus vaikuttaa olevan 50 prosenttia.

23

Se lisää, että sisäministeriöstä annetussa laissa säädetyn työtä koskevan erityisen järjestelmän mukaan yötyön säännöllinen kesto on sitä vastoin kahdeksan tuntia 24 tunnin jakson aikana ja että vaikka tässä järjestelmässä säädetään yötyötä koskevan yleisen järjestelmän tavoin, että ylityötunnit ovat sovitun työajan ulkopuolella tehtävää työtä, kahdeksan tunnin säännöllinen työaika johtaa vain 0,25 BGN:n tuntikohtaiseen korotukseen.

24

Pääasian kantajat väittävät, että siltä osin kuin yötyö vastaa heihin sovellettavan yötyön säännöllisen keston ja yksityisen sektorin työntekijöihin sovellettavan yötyön säännöllisen keston välistä eroa, joka on yksi tunti, se on ylityötä. Nämä ylityötunnit eivät kuitenkaan johda työkoodeksissa säädetyn kaltaisen korotuksen maksamiseen. Sisäministeriöstä annetussa laissa säädetyssä yötyötä koskevassa erityisessä järjestelmässä nimittäin säädetään vain, että yötyöstä maksetaan 0,25 BGN:n suuruinen korotus jokaiselta tunnilta. Pääasian kantajat katsovat näin ollen, että sisäministeriöstä annetussa laissa säädetty yötyökorvauksen laskentatapa on syrjivä ja että heihin on sovellettava suotuisinta järjestelmää eli yleistä järjestelmää.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että pääasian kantajilla, jotka ovat sisäministeriön paloturvallisuus- ja väestönsuojeluasioiden pääosaston yhden piirikunnan virkamiehiä, on oikeus tiettyihin etuihin verrattuna työntekijöihin, joiden työhön sovelletaan työlaissa säädettyä yleistä yötyötä koskevaa järjestelmää, kuten pidempiin palkallisiin lomiin tai suurempiin korvauksiin eläkkeelle jäämisen yhteydessä.

26

Se pohtii siis, voidaanko tällaisiin henkilöihin soveltaa työehtoja, jotka ovat muilta osin epäedullisempia, muun muassa siltä osin kuin heidän osaltaan yötyön säännölliseksi kestoksi on vahvistettu kahdeksan tuntia.

27

Tässä tilanteessa Rayonen sad – Kula (Kulan piirituomioistuin, Bulgaria) päätti lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset, joiden sanamuoto on sama asioissa C‑529/21–C‑536/21 ja asioissa C‑732/21–C‑738/21:

28

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on pyytänyt, että asioiden C‑529/21–C‑536/21 ennakkoratkaisupyynnöt käsiteltäisiin unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa kiireellisessä ennakkoratkaisumenettelyssä.

29

Unionin tuomioistuin päätti 9.9.2021 esittelevän tuomarin ehdotuksesta ja julkisasiamiestä kuultuaan, ettei pyyntöä ollut syytä hyväksyä.

30

Unionin tuomioistuimen presidentin 24.9.2021 ja 16.12.2021 tekemillä päätöksillä asiat C‑529/21–C‑536/21 ja asiat C‑732/21–C‑738/21 yhdistettiin ja asian käsittelyä unionin tuomioistuimessa lykättiin siihen saakka, kunnes julistettiin 24.2.2022 annettu tuomio Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto (C‑262/20, EU:C:2022:117).

31

Asian käsittelyä jatkettiin 28.2.2022.

32

Unionin tuomioistuimen 13.12.2022 tekemällä päätöksellä asiat C‑529/21–C‑536/21 ja asiat C‑732/21–C‑738/21 yhdistettiin tuomion antamista varten.

33

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, sovelletaanko direktiiviä 2003/88 sen kaltaisiin tehtäviin, joita pääasian ne kantajat hoitavat, jotka ovat sisäministeriön paloturvallisuus- ja väestönsuojeluasioiden pääosaston virkamiehiä, jotka toimivat pelastajan tehtävissä ja joiden katsotaan olevan yötyöntekijöitä, kun otetaan huomioon yhtäältä, että direktiivin 2003/88 1 artiklan 3 kohdassa direktiivin soveltamisala määritellään viittaamalla nimenomaisesti direktiivin 89/391 2 artiklaan, kun taas toisaalta direktiiviä 89/391 ei sen 2 artiklan mukaan sovelleta sellaisiin erityisiin julkisiin tehtäviin kuten asevoimiin tai poliisivoimiin tai tiettyihin väestönsuojelun erityistoimiin, joiden ominaispiirteet ovat väistämättä ristiriidassa direktiivin kanssa.

34

Aluksi on muistutettava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatetut asiat koskevat ainoastaan direktiivin 2003/88 soveltamista pelastajan tehtäviä hoitaviin virkamiehiin, jotka tekevät säännöllisesti yötyötä. Kuten Euroopan komissio esittää, ensimmäinen kysymys on siis ymmärrettävä siten, että sillä pyritään selvittämään, onko direktiivin 2003/88 1 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 89/391 2 artiklan kanssa, tulkittava siten, että direktiiviä 2003/88 sovelletaan pelastajien kaltaisiin julkisen sektorin työntekijöihin, joiden katsotaan olevan yötyöntekijöitä.

35

Tästä on muistutettava ensinnäkin, että direktiivin 2003/88 1 artiklan 3 kohdan, luettuna yhdessä direktiivin 89/391 2 artiklan, johon siinä viitataan, kanssa, mukaan kyseisiä direktiivejä sovelletaan kaikkiin sekä yksityisiin että julkisiin toimialoihin työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä ja tiettyjen heidän työaikansa järjestämistä koskevien seikkojen sääntelemiseksi (tuomio 3.5.2012, Neidel, C‑337/10, EU:C:2012:263, 20 kohta).

36

Toiseksi tästä seuraa, että direktiivin 89/391 soveltamisala on ymmärrettävä laajasti, joten tätä soveltamisalaa koskevia poikkeuksia, joista säädetään sen 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, on tulkittava suppeasti. Nämä poikkeukset on nimittäin sisällytetty direktiiviin ainoastaan, jotta voidaan taata kansanterveyden ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen kannalta välttämättömien palvelujen moitteeton toiminta poikkeuksellisen vakavissa ja laajamittaisissa olosuhteissa (tuomio 3.5.2012, Neidel, C‑337/10, EU:C:2012:263, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Kolmanneksi unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiivin 89/391 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa vahvistettu kriteeri tiettyjen toimintojen sulkemiseksi direktiivin 89/391 ja siten direktiivin 2003/88 soveltamisalan ulkopuolelle ei suinkaan perustu siihen, kuuluvatko työntekijät jollekin kyseisessä säännöksessä tarkoitetulle julkishallinnon toimialalle kokonaisuutena tarkastellen, vaan yksinomaan sellaisten tiettyjen erityistehtävien, joita tässä säännöksessä tarkoitetuilla aloilla työskentelevät työntekijät suorittavat, erityisluonteeseen, joka oikeuttaa poikkeamaan työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevista säännöistä, koska yhteiskunnan tehokkaan suojelun varmistaminen on ehdottoman välttämätöntä (tuomio 15.7.2021, Ministrstvo za obrambo, C‑742/19, EU:C:2021:597, 56 kohta).

38

Unionin tuomioistuin on todennut tältä osin, että vaikka tietyissä palveluissa voidaan joutua vastakkain sellaisten tapahtumien kanssa, jotka luonteensa vuoksi eivät ole ennakoitavissa, toimet, joihin nämä palvelut antavat aihetta normaaliolosuhteissa ja jotka lisäksi vastaavat tehtävää, joka kyseisille palveluille on nimenomaisesti uskottu, ovat kuitenkin suunniteltavissa etukäteen, mukaan luettuna henkilöstön työajat (tuomio 5.10.2004, Pfeiffer ym., C‑397/01–C‑403/01, EU:C:2004:584, 57 kohta).

39

Tässä asiayhteydessä unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiiviä 2003/88 on sovellettava pelastajien toimintaan, vaikka sitä harjoittavat toimintayksiköt kentällä, ja riippumatta siitä, onko toiminnan tarkoituksena palosuojelu vai muun avun antaminen, kun tätä toimintaa harjoitetaan tavanomaisissa olosuhteissa kyseiselle yksikölle annetun tehtävän mukaisesti, ja vaikka toimenpiteet, joihin tässä toiminnassa saatetaan joutua, eivät luonteeltaan ole ennalta arvattavissa ja ne voivat saattaa niitä hoitavat työntekijät alttiiksi tietyille heidän turvallisuuteensa ja/tai terveyteensä vaikuttaville riskeille (tuomio 21.2.2018, Matzak, C‑518/15, EU:C:2018:82, 27 kohta).

40

Näin ollen direktiiviä 2003/88 on sovellettava pelastajien kaltaisten sellaisten julkisen sektorin työntekijöiden toimintaan, joiden katsotaan olevan yötyöntekijöitä, edellyttäen, että tätä toimintaa harjoitetaan tavanomaisissa olosuhteissa. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on tutkittava, harjoitetaanko pääasian kantajien toimintaa tällaisissa olosuhteissa.

41

Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2003/88 1 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 89/391 2 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että direktiiviä 2003/88 sovelletaan julkisen sektorin työntekijöihin, kuten pelastajiin, joiden katsotaan olevan yötyöntekijöitä, edellyttäen, että nämä työntekijät harjoittavat toimintaansa tavanomaisissa olosuhteissa.

42

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko yötyötä ja vuorotyötä tekevien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojeluun ja ennalta ehkäisyyn liittyvien palvelujen ja keinojen vastaavuuden, sellaisena kuin sitä edellytetään direktiivin 2003/88 12 artiklan b alakohdassa, arvioimiseksi tarpeen ottaa huomioon yötyöntekijöiden eri ryhmien väliset mahdolliset erot jäsenvaltiossa.

43

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivin 2003/88 12 artiklan b alakohdassa säädetään, että yötyötä ja vuorotyötä tekevillä työntekijöillä on oltava turvallisuuden ja terveyden suojeluun ja ennalta ehkäisyyn liittyvät palvelut tai keinot, jotka vastaavat niitä, jotka on tarkoitettu ”muille työntekijöille”. Tällä säännöksellä ei säännellä eri sektoreiden tai toimialojen yötyötä tekevien työntekijöiden välistä suhdetta vaan yötyötä ja päivätyötä tekevien työntekijöiden välistä suhdetta niiden suojeluun ja ennalta ehkäisyyn liittyvien palvelujen ja keinojen osalta, jotka heillä on oltava.

44

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä katsotaan kuitenkin vakiintuneesti, että kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole viitannut kysymyksessään (tuomio 15.7.2021, Ministrstvo za obrambo, C‑742/19, EU:C:2021:597, 31 kohta ja tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, С-262/20, EU:C:2022:117, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Nyt käsiteltävässä asiassa on niin, että – kuten ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee – toinen kysymys koskee tosiasiallisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 20 artiklassa vahvistetun yhdenvertaisen kohtelun yleisen periaatteen sovellettavuutta. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin nimittäin pohtii, onko yksityisen sektorin yötyöntekijöihin direktiivin 2003/88 12 artiklan a alakohdan nojalla sovellettavia, mahdollisesti edullisempia työehtoja sovellettava myös julkisen sektorin yötyöntekijöihin.

46

Näin ollen toisen kysymyksen on katsottava koskevan lähinnä sitä, onko direktiivin 2003/88 12 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 20 artiklan valossa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansallisessa oikeudessa yksityisen sektorin työntekijöille vahvistettua yötyön lyhyempää säännöllistä kestoa ei sovelleta julkisen sektorin työntekijöihin, kuten pelastajiin.

47

Ensinnäkin siitä turvallisuuden ja terveyden suojelusta, joka jäsenvaltioiden on tarjottava yötyöntekijöille, on todettava ensimmäiseksi, että direktiivin 2003/88 12 artiklan a alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot ottavat tätä suojelua määrittäessään huomioon yötyön luonteen, kun taas kyseisen direktiivin 12 artiklan b alakohdan mukaan yötyötä ja vuorotyötä tekevillä työntekijöillä on oltava suojeluun ja ennalta ehkäisyyn liittyvät palvelut tai keinot, jotka vastaavat niitä, jotka on tarkoitettu ”muille työntekijöille”.

48

Tältä osin on muistutettava, että perusoikeuskirjan 31 artiklan 1 kohdassa määrätään, että ”jokaisella työntekijällä on oikeus terveellisiin, turvallisiin ja ihmisarvoisiin työoloihin ja työehtoihin”, sen 31 artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että ”jokaisella työntekijällä on oikeus enimmäistyöajan rajoitukseen sekä päivittäisiin ja viikoittaisiin lepoaikoihin sekä palkalliseen vuosilomaan” ja että direktiivin 2003/88 12 artiklassa konkretisoidaan siten tämä perusoikeuskirjan 31 artiklassa vahvistettu perusoikeus.

49

Lisäksi unionin tuomioistuin on katsonut, että mainitun direktiivin 12 artiklan a alakohdassa säädetty velvollisuus toteuttaa tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yötyötä ja vuorotyötä tekevien työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä suojellaan heidän työnsä luonteen edellyttämällä tavalla, jättää jäsenvaltioille tietyn harkintavallan toteutettavien asianmukaisten toimenpiteiden osalta (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Toiseksi tämä velvollisuus on pantava täytäntöön siten, että direktiivissä itsessään vahvistetut suojelun tavoitteet saavutetaan. Jäsenvaltioiden on erityisesti huolehdittava työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua koskevien periaatteiden noudattamisesta, kun ne määrittävät yötyöntekijöiden terveyden ja turvallisuuden tarpeellisen suojelun tason. Niiden on näin ollen huolehdittava siitä, että yötyöntekijöihin sovelletaan muita suojelutoimia, jotka koskevat työaikaa, palkkaa, korvauksia tai samankaltaisia etuuksia ja joilla voidaan korvata tämän tyyppisen työn erityinen rasitus, jota muun muassa direktiivissä 2003/88 korostetaan, ja siten otettava huomioon yötyön luonne (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 51 kohta).

51

Kolmanneksi on myös muistutettava, että kun otetaan huomioon yötyön suurempi rasittavuus päivätyöhön verrattuna, yötyön säännöllisen keston lyhentäminen päivätyön säännölliseen kestoon nähden voi olla asianmukainen ratkaisu asianomaisten työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelun varmistamiseksi, vaikka tämä ei olekaan ainoa mahdollinen ratkaisu. Kyseisen toiminnan luonteen mukaan esimerkiksi ylimääräisten lepoaikojen tai vapaa-ajan antaminen voisi myös edistää näiden työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelua (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 53 kohta).

52

Tämän jälkeen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen merkityksellisyydestä, sellaisena kuin kyseinen periaate vahvistetaan perusoikeuskirjan 20 artiklassa, jonka mukaan ”kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”, on muistutettava ensinnäkin, että unionin tuomioistuin on katsonut, että tämä periaate on unionin oikeuden yleinen periaate, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tapauksia kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella. Erilainen kohtelu on perusteltua, kun se perustuu objektiiviseen ja kohtuulliseen perusteeseen eli kun se vastaa asianomaisessa lainsäädännössä hyväksyttävästi tavoiteltua päämäärää ja kun tämä erilainen kohtelu on oikeassa suhteessa asianomaisella kohtelulla tavoiteltuun päämäärään (ks. vastaavasti tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Toiseksi on muistutettava, että perusoikeuskirjan soveltamisala on jäsenvaltioiden toimenpiteiden osalta määritelty perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan perusoikeuskirjan määräykset koskevat Euroopan unionin toimielimiä ja jäsenvaltioita ainoastaan silloin, kun ne soveltavat unionin oikeutta, ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tässä määräyksessä tarkoitettu käsite ”unionin oikeuden soveltaminen” edellyttää sellaisen yhteyden olemassaoloa, joka ylittää kyseisten alojen läheisyyden tai niiden väliset epäsuorat vaikutukset, unionin oikeuden toimen ja kyseessä olevan kansallisen toimenpiteen välillä, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen määrittelemät arviointiperusteet (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Tältä osin on todettava yhtäältä, että työkoodeksin 140 §:n 1 momentissa säädetään, että yötyöjakson säännöllinen kesto viiden työpäivän viikossa on seitsemän tuntia. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, tätä säännöstä sovelletaan yksityisen sektorin työntekijöihin. Toisaalta sisäministeriöstä annetun lain 187 §:n 3 momentin mukaan vuorotyön osalta yötyötä voidaan tehdä klo 22:n ja klo 6:n välillä, mutta tämän ministeriön virkamiesten keskimääräinen työaika saa olla enintään kahdeksan tuntia 24 tunnin ajanjaksolla. Kuten unionin tuomioistuin on todennut, näissä säännöksissä täsmennetään yötyöhön sovellettavia työehtoja, jotka liittyvät turvallisuuteen ja terveyteen, ja erityisesti yötyön keston rajaa. Tällaisilla säännöksillä pannaan kyseinen direktiivi täytäntöön, ja ne kuuluvat näin ollen unionin oikeuden soveltamisalaan (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 61–63 kohta).

55

Kolmanneksi, siltä osin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että pääasiassa kyseessä olevalla kansallisella säännöstöllä otetaan käyttöön yksityisen sektorin työntekijöihin sovellettava järjestelmä, joka on edullisempi kuin julkisen sektorin työntekijöihin, pääasian kantajat mukaan lukien, sovellettava järjestelmä, on todettava, että unionin tuomioistuin on todennut, että siihen, perustuuko työsuhde lakiin vai sopimukseen, perustuvaa erilaista kohtelua voidaan lähtökohtaisesti arvioida suhteessa yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen, joka on unionin oikeuden yleinen periaate, josta nykyisin määrätään perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 65 kohta).

56

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt kyseessä olevien tilanteiden vertailukelpoisuutta koskevasta vaatimuksesta, kun on kyse yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen olemassaolon toteamisesta, ensinnäkin, että tilanteiden vertailukelpoisuutta ei ole tutkittava kokonaisuutena ja abstraktisti vaan tapauskohtaisesti ja konkreettisesti kaikkien näille tilanteille ominaisten seikkojen perusteella erityisesti sen kansallisen lainsäädännön, jolla kyseessä oleva erottelu on luotu, tarkoituksen ja päämäärän kannalta sekä tarvittaessa sen alan periaatteiden ja tavoitteiden kannalta, johon kyseinen kansallinen lainsäädäntö kuuluu (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen, jolla yksin on toimivalta arvioida tosiseikkoja, tehtävänä on suorittaa tarvittavat tarkistukset yhtäältä merkityksellisten työntekijäryhmien yksilöimiseksi ja toisaalta sen määrittämiseksi, täyttyykö kyseessä olevien tilanteiden vertailukelpoisuutta koskeva vaatimus (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Unionin tuomioistuimella on kuitenkin ennakkoratkaisupyyntöä käsitellessään toimivalta esittää täsmennyksiä käytettävissään olevassa oikeudenkäyntiaineistossa olevien seikkojen perusteella ohjatakseen kansallista tuomioistuinta pääasian oikeusriidan ratkaisun suhteen (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 71 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Tältä osin on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin erottelee toisistaan yötyöntekijöiden abstraktit ryhmät eli yhtäältä ”julkisen sektorin yötyöntekijät”, vaikka se esittää esimerkkinä tietyn ryhmän, johon kuuluvat sisäministeriön paloturvallisuus- ja väestönsuojeluasioiden pääosaston virkamiehet, ja toisaalta ”yksityisen sektorin yötyöntekijät”.

60

Unionin tuomioistuin on katsonut, että perusoikeuskirjan 20 artiklan nojalla kyseessä olevien tilanteiden vertailukelpoisuutta, kun on kyse yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen olemassaolon toteamisesta, ei ole tutkittava kokonaisuutena ja abstraktisti vaan tapauskohtaisesti ja konkreettisesti kaikkien näille tilanteille ominaisten seikkojen perusteella erityisesti sen kansallisen lainsäädännön, jolla kyseessä oleva erottelu on luotu, tarkoituksen ja päämäärän kannalta sekä tarvittaessa sen alan periaatteiden ja tavoitteiden kannalta, johon kyseinen kansallinen lainsäädäntö kuuluu (tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 67 kohta).

61

Vaikka ennakkoratkaisupyynnöistä ilmenee, että julkisen sektorin työntekijät saavat ylimääräisiä etuja suhteessa yksityisen sektorin työntekijöihin, ei kuitenkaan ole täsmennetty, liittyvätkö nämä edut suoraan pääasioissa kyseessä olevien julkisen sektorin työntekijöiden eli sisäministeriön paloturvallisuus- ja väestösuojeluasioiden pääosaston virkamiesten yötyön luonteeseen vai onko niillä eri tarkoitus.

62

On myös todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole täsmentänyt siinä tapauksessa, että kahta toisiinsa rinnastettavassa tilanteessa olevaa työntekijöiden ryhmää katsotaan kohdellun eri tavoin, mihin päämääriin kansallisella lainsäädännöllä, jossa tällaisesta erilaisesta kohtelusta säädetään, mahdollisesti pyritään.

63

Kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on näin ollen määrittää ensinnäkin, ovatko kyseessä olevat työntekijöiden ryhmät toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa, toiseksi, kohdellaanko näitä ryhmiä eri tavoin, ja kolmanneksi, perustuuko tämä erilainen kohtelu objektiiviseen ja kohtuulliseen perusteeseen eli vastaako se asianomaisessa lainsäädännössä hyväksyttävästi tavoiteltua päämäärää ja onko se oikeassa suhteessa tähän päämäärään (ks. vastaavasti tuomio 24.2.2022, Glavna direktsia Pozharna bezopasnost i zashtita na naselenieto, C‑262/20, EU:C:2022:117, 80 kohta).

64

Edellä esitetystä seuraa, että direktiivin 2003/88 12 artiklaa, luettuna perusoikeuskirjan 20 artiklan valossa, on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että jäsenvaltion lainsäädännössä yksityisen sektorin työntekijöiden osalta seitsemäksi tunniksi vahvistettua yötyön säännöllistä kestoa ei sovelleta julkisen sektorin työntekijöihin, kuten pelastajiin, jos tällainen erilainen kohtelu, edellyttäen, että asianomaiset työntekijöiden ryhmät ovat toisiinsa rinnastettavissa tilanteissa, perustuu objektiiviseen ja kohtuulliseen perusteeseen eli kun se vastaa mainitussa lainsäädännössä hyväksyttävästi tavoiteltua päämäärää ja kun se on oikeassa suhteessa tähän päämäärään.

65

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: