–

OZ, itse,

–

Lyoness Europe AG, edustajinaan R. Boanță, M. Doibani, I. Palenciuc, I. Postolachi ja I. Stănciulescu, avocați,

–

Romanian hallitus, asiamiehinään E. Gane ja L. Lițu,

–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan G. Greco, avvocato dello Stato,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Boitos ja N. Ruiz García,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) 2 artiklan b alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat OZ ja Lyoness Europe AG ja joka koskee tiettyjä yleisten sopimusehtojen lausekkeita sopimuksessa, joka koskee liittymistä kanta‑asiakasjärjestelmään, joka mahdollistaa tiettyjen taloudellisten etujen saamisen ostettaessa tavaroita ja palveluita kolmansilta elinkeinonharjoittajilta.

3

Direktiivin 93/13 johdanto‑osan viidennen, kuudennen ja kymmenennen perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”kuluttajat eivät yleensä tunne muiden kuin oman jäsenvaltionsa tavaroiden myyntiä ja palvelujen tarjontaa koskevia sopimuksia säänteleviä oikeussäännöksiä; tämä tietämyksen puute voi saada heidät luopumaan tavaroiden tai palvelujen ostoa koskevien suorien sopimusten teosta muissa jäsenvaltioissa,

sisämarkkinoiden luomisen helpottamiseksi ja kansalaisen suojaamiseksi kuluttajan ominaisuudessa hänen hankkiessaan tavaroita tai palveluja muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön kuin hänen omansa sääntelemillä sopimuksilla, on välttämätöntä poistaa kohtuuttomat ehdot näistä sopimuksista,

– –

tehokkaampi kuluttajansuoja voidaan saavuttaa ottamalla käyttöön yhdenmukaiset kohtuuttomia ehtoja koskevat säännöt; näitä sääntöjä on sovellettava kaikkiin elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiin sopimuksiin; tämän vuoksi tämän direktiivin ulkopuolelle jätetään erityisesti työsopimukset, perintöoikeuksia koskevat sopimukset, perhelainsäädännön oikeuksia koskevat sopimukset sekä yhtiöiden perustamista ja yhtiöjärjestystä koskevat sopimukset”.

4

Kyseisen direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän direktiivin tarkoituksena on lähentää jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomia ehtoja koskevia lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä.”

5

Mainitun direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

6

Saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille”.

7

Direktiivin 93/13 6 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltioiden on säädettävä, että elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen kohtuuttomat ehdot eivät sido kuluttajia niiden kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja että sopimus jää muilta osin osapuolia sitovaksi, jos sopimus voi olla olemassa ilman kohtuuttomia ehtoja.

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet, jotta kuluttajat eivät jäisi ilman tämän direktiivin mukaista suojaa siitä syystä, että sopimukseen päätetään soveltaa kolmannen valtion lainsäädäntöä, jos sopimuksella on läheinen yhteys jäsenvaltioiden alueeseen.”

8

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (Rooma I) (EUVL 2008, L 177, s. 6; jäljempänä Rooma I ‑asetus) 7 ja 25 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

9

Tämän asetuksen 3 artiklan, jonka otsikko on ”Valinnanvapaus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, jonka osapuolet ovat valinneet. – –”

10

Mainitun asetuksen 6 artiklan, jonka otsikko on ”Kuluttajasopimukset”, sanamuoto on seuraava:

”1.   Sanotun rajoittamatta 5 ja 7 artiklan soveltamista, sopimukseen, jonka luonnollinen henkilö on sellaista tarkoitusta varten, jonka ei voida katsoa liittyvän hänen elinkeino‑ tai ammattitoimintaansa (’kuluttaja’), tehnyt toisen henkilön kanssa tämän harjoittaman elinkeino‑ tai ammattitoiminnan (’elinkeinonharjoittaja’) yhteydessä, sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, edellyttäen että elinkeinonharjoittaja

ja että sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.

2.   Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, osapuolet voivat valita 1 kohdan vaatimukset täyttävään sopimukseen sovellettavan lain 3 artiklan mukaisesti. Tällainen lakiviittaus ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että kuluttaja menettää hänelle sellaisin säännöksin annetun suojan, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota lakiviittauksen puuttuessa olisi 1 kohdan nojalla sovellettu.

– –”

11

Direktiivi 93/13 on saatettu osaksi Romanian oikeutta elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välillä tehtyjen sopimusten kohtuuttomista ehdoista 6.11.2000 annetulla lailla nro 193/2000 (Legea nr. 193/2000 privind clauzele abuzive din contractele încheiate între profesioniști și consumatori; Monitorul Oficial al României, osa I, nro 560, 10.11.2000), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (jäljempänä laki nro 193/2000).

12

Lain nro 193/2000 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisten tavaroiden myyntiä tai palvelujen suorittamista koskevien sopimusten sopimusehtojen on oltava selkeitä ja yksiselitteisiä ja niiden on oltava ymmärrettävissä ilman erityistietoja.

2.   Jos joidenkin sopimusehtojen tulkinnasta vallitsee epävarmuutta, niitä on tulkittava kuluttajan eduksi.

3.   Elinkeinonharjoittajat eivät saa sisällyttää kohtuuttomia ehtoja kuluttajien kanssa tekemiinsä sopimuksiin.”

13

Lain nro 193/2000 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   'Kuluttajalla' tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä tai luonnollisten henkilöiden yhteenliittymää, joka tämän lain soveltamisalaan kuuluvien sopimusten yhteydessä toimii tarkoituksessa, joka ei kuulu hänen kaupalliseen, teolliseen tai tuotannolliseen toimintaansa eikä hänen käsityöläisammattiinsa tai vapaaseen ammattitoimintaansa.

2.   ’Elinkeinoharjoittajalla’ tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä tai hyväksyttyä oikeushenkilöä, joka tämän lain soveltamisalaan kuuluvan sopimuksen yhteydessä toimii tarkoituksessa, joka kuuluu hänen kaupalliseen, teolliseen tai tuotannolliseen toimintaansa ja hänen käsityöläisammattiinsa tai vapaaseen ammattitoimintaansa, tai mitä tahansa muuta henkilöä, joka toimii samassa tarkoituksessa tällaisen henkilön nimissä tai lukuun.”

14

Pääasian valittaja OZ on luonnollinen henkilö, joka työskentelee koneinsinöörinä. Hän ei harjoita ammattimaista kaupallista toimintaa.

15

OZ teki pääasian vastapuolen Lyoness Europen kanssa vakiosopimuksen Lyoness‑järjestelmään liittymisestä (jäljempänä vakiosopimus). Lyoness‑järjestelmässä on mahdollista hyötyä muun muassa edullisista hankintaehdoista ostohyvitysten, provisioiden ja muiden tarjousluontoisten etujen muodossa. Tässä järjestelmässä ”kanta‑asiakkailla” on oikeus hankkia tavaroita ja palveluja kauppiailta, jotka ovat sopimussuhteessa pääasian vastapuoleen. Kyseisen järjestelmän jäsenet voivat myös harjoittaa välitystoimintaa, jotta muita henkilöitä saadaan liittymään järjestelmään. Vakiosopimuksen mukaan pääasian asianosaisten väliseen sopimussuhteeseen sovelletaan Sveitsin lakia.

16

Pääasian valittaja katsoi, että vakiosopimuksessa, jonka otsikko on ”Lyoness‑asiakkaiden yleiset sopimusehdot” (sellaisena kuin se oli vuoden 2009 marraskuussa), ja sen liitteessä, jonka otsikko on ”Lyoness‑hyvitykset ja maksujärjestelyt”, oli useita lain nro 193/2000 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ”kohtuuttomia” sopimusehtoja, ja hän saattoi asian Judecătoria Slatinan (Slatinan ensimmäisen asteen tuomioistuin, Romania) käsiteltäväksi vaatien tätä toteamaan, että nämä ehdot ovat kiellettyjä kyseisen säännöksen nojalla.

17

Judecătoria Slatina hylkäsi 9.12.2020 antamallaan tuomiolla pääasian valittajan kanteen sillä perusteella, että vakiosopimus ei kuulunut lain nro 193/2000 soveltamisalaan ja että muun muassa kyseinen kantaja ei täyttänyt edellytyksiä sille, että häntä olisi voitu pitää kyseisessä laissa tarkoitettuna kuluttajana.

18

Kyseinen tuomioistuin katsoi, että vakiosopimuksen mukaan pääasian vastapuoli ja sen yhteistyökumppanit muodostivat ”kansainvälisen hankintayhteisön”, jonka puitteissa osanottajilla oli mahdollisuus saada edullisia hankintaehtoja hyvitysten, provisioiden ja muiden etujen muodossa, koska tavarat ja palvelut hankitaan suoraan liikekumppaneilta, jotka ovat sopimussuhteessa pääasian vastapuoleen. Se katsoi lisäksi, että pääasian vastapuolen palvelut rajoittuivat kunkin liikekumppanin palvelujen osalta välitystoimintaan sekä siihen, että se teki laskemia osasta näitä palveluita ja tilasi ”Lyoness‑ostoseteleitä”, joilla näiltä liikekumppaneilta voitiin hankkia tavaroita ja palveluja. Lopuksi Judecătoria Slatina katsoi, että pääasian asianosaiset myöntävät vakiosopimuksen yhteydessä vastavuoroisesti toisilleen taloudellisia etuja.

19

Pääasian valittaja valitti 9.12.2020 annetusta tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Hän katsoo, että vakiosopimus kuuluu lain nro 193/2000 ja direktiivin 93/13 soveltamisalaan. Hän täsmentää, ettei hän kyseisen sopimuksen puitteissa toiminut tarkoituksessa, joka kuuluu hänen kaupalliseen, teolliseen tai tuotannolliseen toimintaansa tai hänen käsityöläisammattiinsa tai vapaaseen ammattitoimintaansa kyseisessä laissa tarkoitetulla tavalla ja ettei hän missään vaiheessa harjoittanut tällaista toimintaa ammattimaisesti. Hän lisää, että on olemassa vain mainitussa sopimuksessa tarkoitettu kansainvälinen hankintayhteisö, jonka osakkaina on vain kaupallisia yhtiöitä eli pääasian vastapuoli, yhteistyökumppaneina olevat yhtiöt ja sen liikekumppanit. Kanta‑asiakkailla on pääasian valittajan mukaan oikeus osallistua kyseiseen hankintayhteisöön vain siltä osin kuin kyse on tavaroiden ja palvelujen hankkimisesta näiltä liikekumppaneilta. Pääasian valittaja väittää myös, ettei vakiosopimuksesta ilmene, että siinä määrätään provisioista, alennuksista ja muista taloudellisista eduista pääasian vastapuolelle, ja ettei hänellä luonnollisena henkilönä, joka ei ole toiminut ammatti‑ tai liiketoimintaansa liittyvässä tarkoituksessa, ole myöskään mahdollisuutta tarjota pääasian vastapuolelle taloudellisia etuja. Lisäksi tällaisen toiminnan harjoittaminen edellyttäisi tältä osin säädettyjä ennakkolupia ja rekisteröintejä.

20

Ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevassa menettelyssä pääasian vastapuoli väittää, että pääasian valittajalla ei ole laissa nro 193/2000 tarkoitettua kuluttajan asemaa. Se katsoo, että pääasian valittaja harjoittaa Lyoness‑järjestelmän toiminnan mukaisesti omaa taloudellista toimintaansa itsenäisesti ja järjestelmällisesti omilla yritys‑ ja talousresursseillaan. Sen mukaan pääasian valittaja osallistuu näin ollen liiketoimintaan saadakseen voittoa passiivisen tulon muodossa eikä pyri saamaan yksinomaan alennuksia. Lisäksi pääasian vastapuoli väittää, että liittyminen Lyoness‑järjestelmään on maksutonta ja ettei jäsenen myöhempi toiminta tässä järjestelmässä edellytä minkäänlaista maksua. Se täsmentää, että kyseisen järjestelmän jäsenten tallettamat rahasummat ovat ennakkomaksuja niiden omista tulevista ostoista ja että niiden ainoa velvollisuus on käyttää nämä summat kanta‑asiakasohjelman puitteissa ja tehdä ostoksensa sen liikekumppaneilta. Lyoness‑järjestelmä jäsenineen muodostaa pääasian vastapuolen mukaan ostajien yhteisön, jonka tavoite on saada vastavuoroisia etuuksia. Pääasian vastapuolen mukaan pääasian valittaja on saanut etuuksia, jotka liittyvät hänen jäsenyyteensä Lyoness‑järjestelmässä, eli hyvityksiä tekemistään ostoista, laajennettuja etuja hänen suosituksestaan saatujen jäsenten ostoista (ystävyyspalkkio) ja jäsenyydestä johtuvia etuja.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei yhdy 9.12.2020 annetussa tuomiossa omaksuttuun lähestymistapaan siltä osin kuin on kyse pääasian valittajan kuluttajan asemasta laissa nro 193/2000 tarkoitetulla tavalla.

22

Tässä tilanteessa Tribunalul Olt (Oltin alioikeus, Romania) päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

23

Romanian hallitus epäilee sitä, voidaanko ennakkoratkaisupyyntö ottaa tutkittavaksi. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on nimittäin esittänyt pyynnössään pääasian tosiseikat hyvin lyhyesti, mikä on ristiriidassa unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 94 artiklan kanssa. Kyseinen pyyntö ei myöskään sisällä sen mukaan tietoja, jotka ovat tarpeen näiden tosiseikkojen ymmärtämiseksi, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa hyödyllisiä vastauksia esitettyihin kysymyksiin ja jotta osapuolet ja asianomaiset henkilöt voivat esittää asian kannalta merkityksellisiä huomautuksia.

24

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklalla luotu menettely on unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen yhteistyön väline, jonka avulla unionin tuomioistuin esittää kansallisille tuomioistuimille ne unionin oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, joita nämä tarvitsevat ratkaistakseen käsiteltävikseen saatetut asiat (tuomio 26.3.2020, Miasto Łowicz ja Prokurator Generalny, C‑558/18 ja C‑563/18, EU:C:2020:234, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Tässä menettelyssä, joka perustuu kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen tehtävien selkeään jakoon, yksinomaan kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on määrittää pääasian tosiseikasto ja arvioida sitä sekä selvittää kansallisten lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten täsmällinen ulottuvuus. Unionin tuomioistuin voi lausua yksinomaan unionin oikeuden tulkinnasta tai pätevyydestä kansallisen tuomioistuimen kuvaaman tosiasiallisen ja oikeudellisen tilanteen valossa, jotta se voisi antaa kansalliselle tuomioistuimelle asian ratkaisemisen kannalta hyödyllisiä ohjeita (tuomio 13.1.2022, Benedetti Pietro e Angelo ym.,C‑377/19, EU:C:2022:4, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Koska kyseinen menettely perustuu ennakkoratkaisupyyntöön, kansallisen tuomioistuimen on tässä pyynnössä itsessään selvitettävä pääasian tosiseikat ja oikeudelliset seikat ja esitettävä tarvittava selostus niistä syistä, joiden perusteella se on valinnut ne unionin oikeuden säännökset ja määräykset, joiden tulkintaa se pyytää, sekä siitä yhteydestä, jonka se toteaa näiden säännösten ja määräysten ja sen kansallisen lainsäädännön välillä, jota sovelletaan sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa (ks. vastaavasti mm. tuomio 4.6.2020, C.F. (Verotarkastus),C‑430/19, EU:C:2020:429, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Nämä ennakkoratkaisupyynnön sisältöä koskevat kumulatiiviset vaatimukset mainitaan nimenomaisesti työjärjestyksen 94 artiklassa, jota ennakkoratkaisua pyytävän tuomioistuimen on tunnollisesti noudatettava (määräys 3.7.2014, Talasca, C‑19/14, EU:C:2014:2049, 21 kohta ja tuomio 9.9.2021, Toplofikatsia Sofia ym.,C‑208/20 ja C‑256/20, EU:C:2021:719, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Niistä muistutetaan myös Euroopan unionin tuomioistuimen kansallisia tuomioistuimia varten laatimien ennakkoratkaisupyyntöjen tekemistä koskevien suositusten (EUVL 2019, C 380, s. 1) 13, 15 ja 16 kohdassa.

28

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensimmäisessä kysymyksessään direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdan tulkintaa ja erityisesti sitä, voidaanko luonnollista henkilöä, joka on tehnyt vakiosopimuksen kaupallisen yhtiön käyttöön ottamaan sellaiseen järjestelmään liittymisestä, joka mahdollistaa muun muassa tiettyjen taloudellisten etujen saamisen hankittaessa tavaroita ja palveluita kyseisen yhtiön liikekumppaneilta, pitää kuluttajana kyseisessä säännöksessä tarkoitetulla tavalla sellaisen oikeusriidan yhteydessä, jossa pääasian valittaja vetoaa siihen, että usea kyseisen vakiosopimuksen lauseke on kohtuuton tässä direktiivissä tarkoitetulla tavalla, muun muassa sopimusehto, jonka mukaan sovellettava laki on Sveitsin laki.

29

Näin ollen ensimmäinen kysymys koskee lähinnä direktiivin 93/13 soveltamisalaa. Tämä kysymys on siis merkityksellinen pääasian oikeusriidan ratkaisemisen kannalta.

30

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää ennakkoratkaisupyynnössään, vaikkakin lyhyesti, tosiseikkoja, joiden voidaan katsoa olevan riittäviä hyödyllisen vastauksen antamiseksi ensimmäiseen kysymykseen erityisessä asiayhteydessä, joka koskee pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen järjestelmään liittymistä koskevaa vakiosopimusta.

31

Ennakkoratkaisupyyntö voidaan näin ollen ottaa tutkittavaksi ensimmäisen kysymyksen osalta.

32

Ennakkoratkaisupyyntöön ei sitä vastoin sisälly riittäviä tietoja ja perusteluja, jotta unionin tuomioistuin voisi antaa hyödyllisen vastauksen toiseen ja kolmanteen kysymykseen.

33

Nämä kaksi kysymystä koskevat nimittäin kahta päämäärää palvelevaa sopimusta, joka on tehty luonnollisen henkilön ja elinkeinonharjoittajan välillä ja joka on tarkoitettu osittain käytettäväksi tämän luonnollisen henkilön ammatti‑ tai liiketoiminnassa ja vain osittain muussa kuin tähän ammatti‑ tai liiketoiminnassa, eikä ennakkoratkaisupyyntöön sisälly seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella on käsiteltävänään asia, joka koskee tällaista sopimusta. Lisäksi on todettava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vaikuttaa itse katsovan, että pääasian valittaja on sellaisen sopimuksen osapuoli, jonka yhteydessä hän toimii tarkoituksessa, joka ei liity hänen ammatti‑ tai liiketoimintaansa. Ennakkoratkaisupyyntöön ei myöskään sisälly selvitystä syistä, joiden vuoksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdan tulkintaa kahta päämäärää palvelevan sopimuksen yhteydessä.

34

Näissä olosuhteissa ennakkoratkaisupyyntö ei täytä työjärjestyksen 94 artiklan a ja c alakohdan vaatimuksia toisen ja kolmannen kysymyksen osalta.

35

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta toisen ja kolmannen kysymyksen osalta.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään lähinnä, onko direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohtaa tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun kuluttajan käsitteeseen kuuluu luonnollinen henkilö, joka on tehnyt vakiosopimuksen liittymisestä kaupallisen yhtiön käyttöön ottamaan järjestelmään, joka mahdollistaa muun muassa tiettyjen taloudellisten etujen saamisen hankittaessa tavaroita ja palveluja kyseisen yhtiön liikekumppaneilta.

37

Aluksi on todettava, että käsiteltävässä asiassa vakiosopimukseen sisältyy lauseke, jonka mukaan sovellettava laki on Sveitsin laki.

38

Tältä osin on muistutettava, että Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että lähtökohtaisesti kuluttajasopimukseen ”sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on”. Kyseisen asetuksen 6 artiklan 2 kohdassa sallitaan kuitenkin lähtökohtaisesti sovellettavan lain valintaa koskevat sopimusehdot sillä edellytyksellä, että tällaisella valinnalla ei evätä kuluttajalta suojaa, joka hänelle on annettu sellaisin säännöksin, joista ei voida sopimuksin poiketa sen lain mukaan, jota kyseisen lakiviittauksen puuttuessa olisi sovellettu.

39

Tästä seuraa, että lausekkeella, jonka mukaan sopimukseen sovelletaan kolmannen maan lakia, ei voida evätä kuluttajalta hänelle direktiivillä 93/13 taattua suojaa. Kun kyseessä on tällainen lauseke, kansallisen tuomioistuimen on siis varmistettava Rooma I ‑asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa ja direktiivin 93/13 6 artiklan 2 kohdassa vahvistettu suoja.

40

Unionin tuomioistuin on toistuvasti katsonut tältä osin, että direktiivillä 93/13 toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön (tuomio 3.9.2015, Costea, C‑110/14, EU:C:2015:538, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Tämän heikomman aseman takia kohtuuttomat ehdot eivät kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan sido kuluttajia. Kyseessä on pakottava säännös, jolla pyritään korvaamaan muodollinen tasapaino, joka sopimuksessa perustetaan sopimuspuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, todellisella tasapainolla, jolla voidaan palauttaa sopimuspuolten välinen yhdenvertaisuus (tuomio 17.5.2022, Ibercaja Banco, C‑600/19, EU:C:2022:394, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

42

Lisäksi mainitun direktiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarpeelliset toimenpiteet, jotta kuluttajat eivät jäisi ilman tämän direktiivin mukaista suojaa ”siitä syystä, että sopimukseen päätetään soveltaa kolmannen valtion lainsäädäntöä, jos sopimuksella on läheinen yhteys jäsenvaltioiden alueeseen”.

43

Kuten direktiivin 93/13 johdanto‑osan kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, kohtuuttomia ehtoja koskevia yhtenäisiä sääntöjä on kyseisessä perustelukappaleessa lueteltuja poikkeuksia lukuun ottamatta sovellettava myöskin kaikkiin sopimuksiin, jotka on tehty elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan, sellaisina kuin ne on määritelty kyseisen direktiivin 2 artiklan b ja c alakohdassa, välillä (tuomio 27.10.2022, S. V. (Yhteisomistuksessa oleva kiinteistö),C‑485/21, EU:C:2022:839, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Näin ollen direktiivissä 93/13 määritellään ne sopimukset, joihin sitä sovelletaan, sopimuskumppanien aseman perusteella sen mukaan, harjoittavatko ne sopimusta tehdessään ammatti‑ tai liiketoimintaa vai eivät (tuomio 21.3.2019, Pouvin ja Dijoux, C‑590/17, EU:C:2019:232, 23 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Tästä seuraa, että kun elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisessä sopimuksessa, joka kuuluu direktiivin 93/13 aineelliseen soveltamisalaan, on sopimusehto, jonka mukaan sovellettava laki on kolmannen maan laki ja kun kuluttajan asuinpaikka on jossakin jäsenvaltiossa, kansallisen tuomioistuimen on sovellettava säännöksiä, joilla kyseinen direktiivi saatetaan osaksi kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestystä.

46

Kyseisen tuomioistuimen on siis tällaisesta sopimusehdosta huolimatta määriteltävä, voidaanko asianomaisen elinkeinonharjoittajan sopimuskumppanin katsoa olevan kuluttaja direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Ensimmäiseen kysymykseen on vastattava tätä silmällä pitäen.

47

Tältä osin on todettava, että direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdan mukaan kuluttajalla tarkoitetaan jokaista luonnollista henkilöä, joka ei harjoita tämän direktiivin kattamia sopimuksia tehdessään ammatti‑ tai liiketoimintaa.

48

Näin ollen asianomaisen henkilön kuluttajan asema on määritettävä toiminnallisen arviointiperusteen perusteella, eli on arvioitava, perustuuko asianomainen sopimussuhde muuhun kuin ammatti‑ ja liiketoimintaan (tuomio 27.10.2022, S. V. (Yhteisomistuksessa oleva kiinteistö),C‑485/21, EU:C:2022:839, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuimella on lisäksi ollut tilaisuus täsmentää, että direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdassa tarkoitettu kuluttajan käsite on objektiivinen, eikä se riipu siitä konkreettisesta asiantuntemuksesta, joka asianomaisella henkilöllä voi olla, tai niistä tiedoista, jotka kyseisellä henkilöllä on todellisuudessa (tuomio 21.3.2019, Pouvin ja Dijoux, C‑590/17, EU:C:2019:232, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Oikeuskäytännöstä ilmenee, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltävänä on sellaista sopimusta koskeva oikeusriita, joka voi kuulua kyseisen direktiivin soveltamisalaan, on tarkistettava kaikkien todisteiden ja etenkin kyseisen sopimuksen sanamuodon perusteella, voidaanko asianomaista henkilöä pitää mainitussa direktiivissä tarkoitettuna kuluttajana. Kansallisen tuomioistuimen on tämän tehdäkseen otettava huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet – ja etenkin kyseessä olevan sopimuksen kohteena olevan tavaran tai palvelun luonne –, jotka voivat osoittaa, mihin tarkoitukseen kyseinen tavara tai palvelu on hankittu (ks. vastaavasti tuomio 3.9.2015, Costea, C‑110/14, EU:C:2015:538, 22 ja 23 kohta ja tuomio 21.3.2019, Pouvin ja Dijoux, C‑590/17, EU:C:2019:232, 26 kohta).

50

Edellä esitetystä seuraa, että kun kyseessä on pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen järjestelmään liittynyt luonnollinen henkilö, kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista – ottaen huomioon myös kyseisen elinkeinonharjoittajan tarjoamien palvelujen luonne –, onko kyseinen luonnollinen henkilö toiminut ammatti‑ tai liiketoimintansa puitteissa vai tähän toimintaan liittymättömässä tarkoituksessa.

51

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että vakiosopimuksen nojalla pääasian valittajalla, joka ei harjoita ammattimaista liiketoimintaa, on oikeus osallistua pääasian vastapuolen perustamaan hankintayhteisöön, hankkia tavaroita ja palveluja kauppiailta, jotka ovat sopimussuhteessa pääasian vastapuolen kanssa, sekä harjoittaa pääasiassa kyseessä olevan järjestelmän kautta välitystoimintaa kolmansiin henkilöihin nähden. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan tässä järjestelmässä luvataan taloudellista tuloa ostohyvitysten, provisioiden ja muiden tarjousluontoisten etujen muodossa.

52

Tältä osin on täsmennettävä, että luonnollinen henkilö, joka ei harjoita kaupallista toimintaa ammattimaisesti ja joka pyrkii pääasiassa kyseessä olevan kaltaiseen järjestelmään osallistumisellaan lähinnä hyötymään edullisista ehdoista hankkiessaan tavaroita ja palveluja muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin kyseisen järjestelmän ylläpitäjän liikekumppaneilta, ei menetä kuluttajan asemaa sopimussuhteessa tämän ylläpitäjän kanssa vain sen vuoksi, että hän voi saada tiettyjä etuja, kuten ostohyvityksiä, provisioita tai muita tarjousluontoisia etuja, jotka johtuvat hänen omista hankinnoistaan tai muiden mainittuun järjestelmään hänen suosituksestaan osallistuvien henkilöiden hankinnoista.

53

Direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohdassa tarkoitetun kuluttajan käsitteen tulkitseminen siten, että tämän käsitteen ulkopuolelle jätettäisiin luonnollinen henkilö, joka toimii tarkoituksessa, joka ei kuulu ammatti‑ tai liiketoimintaan, sillä perusteella, että hän saa tiettyjä taloudellisia etuja kyseiseen järjestelmään osallistumisestaan, merkitsisi nimittäin sitä, että tässä direktiivissä säädettyä suojaa ei voitaisi varmistaa kaikille luonnollisille henkilöille, jotka ovat elinkeinonharjoittajaan nähden heikommassa asemassa ja jotka käyttävät elinkeinonharjoittajan tarjoamia palveluja muuhun kuin ammatti‑ tai liiketoimintaan.

54

Kaiken edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 93/13 2 artiklan b alakohtaa on tulkittava siten, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun kuluttajan käsitteeseen kuuluu luonnollinen henkilö, joka liittyy kaupallisen yhtiön käyttöön ottamaan järjestelmään, joka mahdollistaa muun muassa tiettyjen taloudellisten etujen saamisen kyseisen luonnollisen henkilön tai muiden kyseiseen järjestelmään hänen suosituksensa perusteella osallistuvien henkilöiden hankkiessa tavaroita ja palveluja kyseisen yhtiön liikekumppaneilta, kun mainittu luonnollinen henkilö toimii tarkoituksessa, joka ei kuulu hänen ammatti‑ tai liiketoimintaansa.

55

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY 2 artiklan b alakohtaa

on tulkittava siten, että

kyseisessä säännöksessä tarkoitettuun kuluttajan käsitteeseen kuuluu luonnollinen henkilö, joka liittyy kaupallisen yhtiön käyttöön ottamaan järjestelmään, joka mahdollistaa muun muassa tiettyjen taloudellisten etujen saamisen kyseisen luonnollisen henkilön tai muiden kyseiseen järjestelmään hänen suosituksensa perusteella osallistuvien henkilöiden hankkiessa tavaroita ja palveluja kyseisen yhtiön liikekumppaneilta, kun mainittu luonnollinen henkilö toimii tarkoituksessa, joka ei kuulu hänen ammatti‑ tai liiketoimintaansa.