1

Valituksellaan Vadzim Ipatau vaatii kumottavaksi unionin yleisen tuomioistuimen 23.9.2014 antamaa tuomiota Ipatau vastaan neuvosto (T-646/11, EU:T:2014:800; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi Ipataun kanteen, jolla vaadittiin kumottavaksi häntä koskevilta osin

2

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin esittää asian taustan seuraavasti:

3

Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.12.2011 jättämällään asiakirjalla kantaja haki oikeusapua unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 94 ja 95 artiklan mukaisesti nostaakseen neuvostoa vastaan kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan päätös 2011/69, päätös 2011/666, täytäntöönpanoasetus N:o 84/2011 ja täytäntöönpanoasetus N:o 1000/2011 häntä koskevilta osin.

4

Unionin yleisen tuomioistuimen kuudennen jaoston puheenjohtajan määräyksellä CD v. neuvosto (T-646/11 AJ, EU:T:2012:279) kantajalle myönnettiin oikeusapu.

5

Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 27.6.2012 jättämällään kannekirjelmällä kantaja nosti kumoamiskanteen päätöksestä 2011/666, täytäntöönpanoasetuksesta N:o 1000/2011 ja 14.11.2011 päivätystä kirjeestä. Kantaja laajensi sittemmin kannevaatimuksiaan ja vaati kumottavaksi myös päätöstä 2012/642 ja täytäntöönpanoasetusta N:o 1017/2012.

6

Unionin yleinen tuomioistuin tutki ensimmäiseksi kanteen nostamisen määräaikojen noudattamisen kaikkien kumottavaksi vaadittujen toimien osalta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensin, että kumoamisvaatimus päätöksestä 2011/666 ja täytäntöönpanoasetuksesta N:o 1000/2011 oli esitetty kanteen nostamiselle asetetun määräajan kuluessa, ja ratkaisi tämän jälkeen kanteen tutkittavaksi ottamisen 14.11.2011 koskevan kirjeen osalta. Tutkittuaan oikeusapua koskevan hakemuksen unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, ettei asiassa voitu katsoa, että kantaja oli oikeusapua koskevassa hakemuksessaan maininnut selvästi 14.11.2011 päivätyn kirjeen toimena, jota nostettava kanne koskee.

7

Määräajan kuluminen kanteen nostamiseksi 14.11.2011 päivätystä kirjeestä ei näin ollen keskeytynyt unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 96 artiklan 4 kohdan mukaisesti oikeusapua koskevan hakemuksen jättämisellä. Koska kanne nostettiin 27.6.2012 eli yli seitsemän kuukautta mainitun kirjeen tiedoksi antamisen jälkeen, unionin yleinen tuomioistuin katsoi täten, että se oli nostettu SEUT 263 artiklassa ja työjärjestyksen 102 artiklan 1 ja 2 kohdassa määrätyn määräajan päättymisen jälkeen.

8

Ipatau esitti kanteensa tueksi viisi kanneperustetta, jotka perustuivat ensinnäkin puutteellisiin perusteluihin ja puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen, toiseksi vastuun ja rajoittavien toimenpiteiden kollektiiviseen luonteeseen, kolmanneksi ”laillisen tekijän puuttumiseen”, neljänneksi arviointivirheeseen ja viidenneksi suhteellisuusperiaatteen loukkaamiseen. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että mitään näistä kanneperusteista ei voitu hyväksyä, ja hylkäsi näin ollen kanteen.

9

Ipatau vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

10

Neuvosto vaatii, että unionin tuomioistuin

11

Ensimmäisessä valitusperusteessaan Ipatau väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan jättäessään tutkimatta kanteen siltä osin kuin se kohdistui 14.11.2011 päivättyyn kirjeeseen.

12

Ipatau riitauttaa valituksenalaisen tuomion 58–60 kohdan. Hän väittää ensinnäkin, että toimia on tulkittava antamalla ensisija niiden tehokkaalle vaikutukselle ja että täten 11.12.2011 esitettyä oikeusapua koskevaa hakemusta on tulkittava siten, että se koski väistämättä 14.11.2011 päivätyn kirjeen kumoamista. Toiseksi hän vetoaa siihen, ettei hänellä ollut avustajaa oikeusapua koskevan hakemuksen laatimisessa.

13

Neuvosto katsoo, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan, ettei mainittu kirje kuulunut kantajan oikeusapua koskevan hakemuksen kohteeseen. Se väittää, ettei sillä seikalla, että Ipatau laati itse mainitun hakemuksen, voida muuttaa kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä. Neuvosto viittaa itse oikeusapua koskevan hakemuksen sanamuotoon ja muistuttaa, että kantajalla, joka on Valko-Venäjän tasavallan lainsäädännön ja oikeudellisen tutkimuksen kansallisen keskuksen johtaja, on tietty tuntemus oikeudellisista säännöistä, mikä ilmenee kyseisessä hakemuksessa esitetyistä erityisen moniulotteisista oikeudellisista argumenteista.

14

Heti alkuun on muistutettava, että oikeutta tehokkaaseen oikeussuojaan tai oikeutta tulla kuulluksi ei heikennetä menettelyllisiä määräaikoja koskevan unionin säännöstön tiukalla soveltamisella, joka vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan johtuu vaatimuksista, joita oikeusvarmuus ja tarve välttää kaikenlaista syrjintää tai kaikkea mielivaltaista kohtelua lainkäytössä asettavat (ks. määräys Page Protective Services v. SEAE, C‑501/13 P, EU:C:2014:2259, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

15

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 96 artiklan 4 kohdassa määrätään, että poikkeuksena menettelyllisiä määräaikoja koskevista säännöistä oikeusapua koskevan hakemuksen tekeminen keskeyttää kanteen nostamisen määräajan siihen päivään saakka, jona määräys, jolla tämä hakemus ratkaistaan, tai – jos hakija ei ole ehdottanut itselleen asianajajaa tai jos hänen ehdotustaan ei voida hyväksyä – määräys, jolla asianajaja nimetään hakijan edustajaksi, annetaan tiedoksi.

16

Tutkiessaan kumoamiskanteen tutkittavaksi ottamista siltä osin kuin se kohdistui 14.11.2011 päivättyyn kirjeeseen unionin yleisen tuomioistuimen oli tulkittava Ipataun 11.12.2011 jättämää oikeusapua koskevaa hakemusta varmistuakseen siitä, oliko mainittu kirje nostettavaksi aiotun kanteen kohteena.

17

Valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lainaa oikeusapua koskevan hakemuksen kohtaa, jossa mainitaan 14.11.2011 päivätty kirje. Kyseisen tuomion 56 kohdassa toistetaan niin ikään oikeusapua koskevan hakemuksen kohde ja selitetään, että sillä pyrittiin päätöksen 2011/69, täytäntöönpanoasetuksen N:o 84/2011, päätöksen 2011/666 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1000/2011 kumoamiseen. Valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin arvioi 14.11.2011 päivättyä kirjettä koskevaa mainintaa oikeusapua koskevan hakemuksen yhteydessä ja itse kyseistä hakemusta. Tämän suhteen valituksenalaisessa tuomiossa todetaan, että kantaja oli maininnut kyseisen kirjeen ainoastaan lausumissaan, jotka se esitti kanneperusteista ja pääasiallisista perusteluista kohdassa ”kanteen kohde”, ja että kyseinen maininta esitetään vain ensimmäistä kanneperustetta koskevan selvityksen keskivaiheilla, eikä kyseistä kirjettä mainita kahden muun kanneperusteen yhteydessä. Unionin yleinen tuomioistuin korosti myös, että kolme kanneperustetta kyllä koskivat erittäin selvästi juuri mainittuja päätöksiä ja täytäntöönpanoasetuksia mutta tilanne ei ollut näin 14.11.2011 päivätyn kirjeen osalta.

18

Näiden toteamusten valossa unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, ettei asiassa voitu katsoa, että kantaja oli oikeusapua koskevassa hakemuksessaan maininnut 14.11.2011 päivätyn kirjeen toimena, jota nostettava kanne koskee.

19

Väitteestä, jonka mukaan 11.12.2011 esitettyä oikeusapua koskevaa hakemusta on tulkittava siten, että se koski väistämättä 14.11.2011 päivätyn kirjeen kumoamista, on huomattava, että neuvosto hylkäsi mainitulla kirjeellä pyynnön tutkia uudestaan Ipataun kirjaaminen niiden henkilöiden luetteloihin, joihin päätöksen 2011/69 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 84/2011 mukaisia rajoittavia toimenpiteitä sovellettiin. Kirjeeseen sisältyi myös päätös 2011/666 ja täytäntöönpanoasetus N:o 1000/2011.

20

Kantaja kuitenkin esitti oikeusapua koskevan hakemuksensa nostaakseen kumoamiskanteen päätöksestä 2011/69, täytäntöönpanoasetuksesta N:o 84/2011, päätöksestä 2011/666 ja täytäntöönpanoasetuksesta N:o 1000/2011. Kun otetaan huomioon tämän hakemuksen selkeä, täsmällinen ja oikeudellisesti perusteltu laatimistapa, unionin yleinen tuomioistuin ei voinut katsoa minkään seikan perusteella, että kyseisen hakemuksen oli väistämättä koskettava edellä mainitun lisäksi myös 14.11.2011 päivätyn kirjeen kumoamista.

21

Siitä väitteestä, jonka mukaan Ipataulla ei ollut avustajaa oikeusapua koskevan hakemuksen laatimisessa, on todettava, että Ipataun laatima oikeusapua koskeva hakemus oli selkeä, täsmällinen ja oikeudellisesti perusteltu, mikä on osoituksena hänen oikeudellisista taidoistaan.

22

Kaikkien näiden seikkojen johdosta ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

23

Toisessa valitusperusteessaan Ipatau väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut puolustautumisoikeuksia katsoessaan, että neuvosto saattoi antaa päätöksen 2012/642 ja täytäntöönpanoasetuksen N:o 1017/2012 kuulematta kantajaa ennen niiden antamista. Hän riitauttaa näin ollen valituksenalaisen tuomion 80 ja 81 kohdan, joissa todetaan seuraavaa:

24

Valittaja väittää, että sillä, että kyseessä olevien toimien perustelut eivät muuttuneet, ei voida vapauttaa neuvostoa sen velvollisuudesta hankkia asianomaisen mielipide ja antaa hänelle näin mahdollisuus saattaa häntä koskeva tilanne ja tiedot ajan tasalle. Valittaja huomauttaa, että päätös 2012/642 koskee sen kahdeksannen perustelukappaleen mukaan 23.9.2012 pidettyjä parlamenttivaaleja, joiden ”on myös todettu olevan ristiriidassa kansainvälisten sääntöjen kanssa”, kun taas perustelut, joiden nojalla valittaja kirjattiin rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luetteloon, koskevat ”vaaleja koskevien sääntöjen loukkaamista 19.12.2010 pidetyissä presidentinvaaleissa”.

25

Neuvosto kiistää tämän valitusperusteen hyväksyttävyyden.

26

Tekemättä mitään oikeudellista virhettä unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 75 ja 76 kohdassa oikeuskäytännöstä, jonka mukaan annettaessa päätös, jolla henkilön tai yhteisön nimi säilytetään rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden tai yhteisöjen luettelossa, neuvoston on kunnioitettava kyseisen henkilön tai yhteisön oikeutta tulla kuulluksi ennen päätöksen antamista, jos päätöksessä, jolla niiden nimi säilytetään kyseisessä luettelossa, vedotaan niiden suhteen uusiin seikkoihin, eli seikkoihin, joita ei mainita alkuperäisessä päätöksessä, jolla niiden nimi kirjattiin kyseiseen luetteloon (ks. vastaavasti mm. tuomio Ranska v. People’s Mojahedin Organization of Iran, C‑27/09 P, EU:C:2011:853, 62 ja 63 kohta).

27

Kuten unionin yleinen tuomioistuin perustellusti toteaa valituksenalaisen tuomion 80 kohdassa, perusteet kantajan nimen kirjaamisen säilyttämiseksi kyseessä olevien rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luettelossa eivät ole olennaisesti muuttuneet vuoden 2012 kuluessa. Toimista, joiden kumoamista kantaja on unionin yleisessä tuomioistuimessa vaatinut, ilmenee, että Ipataun on aina katsottu olevan vastuussa vaaleja koskevien sääntöjen loukkaamisesta 19.12.2010 pidetyissä presidentinvaaleissa siitä syystä, että hän toimi keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtajana ja jäsenenä.

28

Joka tapauksessa on todettava, että – kuten neuvosto huomauttaa – kantaja oli jo esittänyt huomautukset neuvostolle ja tiesi tästä syystä, että hänellä oli jatkuvasti oikeus tähän, entistäkin suuremmalla syyllä siinä yhteydessä, kun Valko-Venäjän tasavaltaan kohdistettuja rajoittavia toimenpiteitä tutkittiin säännöllisin väliajoin uudestaan niiden voimassaolon mahdolliseksi jatkamiseksi.

29

Kaiken edellä esitetyn johdosta toinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana

30

Kolmannessa valitusperusteessaan Ipatau väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, ettei neuvosto tehnyt arviointivirhettä, kun se arvioi, että perusteet, jotka oikeuttivat kantajan nimen kirjaamisen rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luetteloon, olivat asianmukaisia. Valittaja riitauttaa näin ollen valituksenalaisen tuomion 143 ja 144 kohdan. Valituksenalaisen tuomion 138–140 ja 142–144 kohdassa todetaan seuraavaa:

– –

31

Valittaja muistuttaa tuomiosta komissio ym. v. Kadi (C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 119 ja 121 kohta), jonka mukaan neuvoston tehtävänä on esittää näyttö niiden perusteiden hyväksyttävyydestä, joihin päätös henkilön kirjaamisesta seuraamusten kohteena olevien henkilöiden luetteloon tai hänen pysyttämisestään tässä luettelossa perustuu, ja tuomiosta Tay Za v. neuvosto (C‑376/10 P, EU:C:2012:138, 71 kohta), jossa unionin tuomioistuin hylkäsi kaikenlaiset olettamat ja henkilön sisällyttämisen tällaiseen luetteloon pelkällä viittauksella niihin yhteyksiin, joita hänellä on muihin henkilöihin. Valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaisten toimien perustelut riittivät osoittamaan, että hän oli vastuussa vaaleja koskevien kansainvälisten sääntöjen loukkaamisista, joita tapahtui 19.12.2010 pidettyjen presidentinvaalien yhteydessä. Ipatau väittää tältä osin ensinnäkin, ettei hänellä ollut mitään syytä tehdä pesäeroa keskusvaalilautakunnan työskentelyyn.

32

Valittaja väittää toiseksi, ettei ole perusteltua väittää, että keskusvaalilautakunta on myötävaikuttanut 19.12.2010 pidettyjen vaalien tulosten väärentämiseen, koska sille esitettiin vain yksi valitus, jolla riitautettiin näiden vaalien pätevyys ja jonka ratkaiseminen viimeisenä asteena lisäksi kuuluu ylimmän asteen tuomioistuimelle eikä keskusvaalilautakunnalle. Lopuksi valittaja toteaa, ettei keskusvaalilautakuntaa voida moittia sellaisten vaalien tuloksen vahvistamisesta, jonka lopputuloksen 90 prosenttia ehdokkaista on hyväksynyt.

33

Valittaja riitauttaa kolmanneksi ETYJ:n kertomuksessa esitetyn kritiikin, joka toistetaan valituksenalaisen tuomion 143 kohdassa, vaikka unionin yleinen tuomioistuin ei ole voinut tutkia keskusvaalilautakunnan päätöksiä.

34

Neuvosto muistuttaa oikeuskäytännöstä, joka koskee toimielinten toimien perusteluja, ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä valituksenalaisen tuomion 97–103 kohdassa tutkiessaan perusteluvelvollisuuden loukkaamista koskevan kanneperusteen.

35

Neuvosto tutkii myös kysymyksen Ipatauhun kohdistuvien toimenpiteiden ja näiden toimenpiteiden taustalla olevista tosiseikoista esitetyn näytön hyväksyttävyydestä. Se muistuttaa, että se on esittänyt ensimmäisessä oikeusasteessa jättämissään kirjelmissä eräitä keskusvaalilautakunnan toimia, joilla on loukattu vaaleja koskevia kansainvälisiä sääntöjä, ja kantajan roolia näissä toimissa. Neuvosto huomauttaa, että vaikka ainoastaan yksi ehdokas riitautti vaalien tuloksen, Valko-Venäjän turvallisuuspalvelu oli pidättänyt seitsemän muuta ehdokasta vaalien jälkeen, eivätkä nämä näin ollen voineet riitauttaa vaalien tulosta.

36

Neuvosto korostaa, että Valko-Venäjän vaalijärjestelmä voi toimia ainoastaan valittajan kaltaisten korkeassa asemassa olevien kansallisten virkamiesten yhteistyön ansiosta. Neuvosto katsoo, että valtaapitävän järjestelmän korkeana virkamiehenä valittaja oli unionin tuomioistuimen tuomiossa Tay Za v. neuvosto (C‑376/10 P, EU:C:2012:138) katsomassa merkityksessä Valko-Venäjän hallitusta lähellä oleva henkilö. Tästä seuraa neuvoston mukaan, että se saattoi tyytyä esittämään antamiensa päätösten perusteluissa tämän valittajan ja hallituksen välisen yhteyden.

37

Tässä yhteydessä on huomautettava, että SEUT 296 artiklassa määrätty perusteluvelvollisuus on olennainen muotomääräys, joka on erotettava perustelujen aineellisesta paikkansapitävyydestä, koska viimeksi mainittu koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta (ks. vastaavasti komissio v. Sytraval ja Brink’s France, C‑367/95 P, EU:C:1998:154, 67 kohta). Päätöksen perusteluissa toistetaan näet virallisesti päätöksen perustana olevat syyt. Jos nämä syyt ovat virheellisiä, ne rasittavat päätöksen asiasisällön laillisuutta mutta eivät sen perusteluja, jotka saattavat olla riittävät, vaikka niissä esitetään virheellisiä syitä (ks. tuomio Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, C‑413/06 P, EU:C:2008:392, 181 kohta). Väitteet ja lausumat, joilla pyritään riitauttamaan toimen hyväksyttävyys, ovat näin ollen tehottomia perustelujen puuttumista tai niiden puutteellisuutta koskevan kanneperusteen yhteydessä.

38

Vaikka valittaja on katsonut, että hänen valitusperusteensa ”perustuu oikeudelliseen virheeseen kumottavaksi vaadittujen toimien perustelujen riittävyyden suhteen”, on todettava, että hän moittii valituksenalaisen tuomion 143 ja 144 kohdan – joissa unionin yleinen tuomioistuin vastasi arviointivirhettä koskevaan kanneperusteeseen – hyväksyttävyyttä. Kun otetaan huomioon työjärjestyksen 178 artiklan 3 kohdan mukainen perustelujen riitautettujen kohtien täsmällinen yksilöinti, tämä valitusperuste on kuitenkin otettava tutkittavaksi.

39

Arvioitaessa sitä, onko Ipataun kirjaaminen rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luetteloihin ollut hyväksyttävää, on ensiksi tutkittava luetteloihin kirjaamisen yleiset kriteerit, toiseksi perustelut, joilla Ipatau on kirjattu tällaiseen luetteloon, ja kolmanneksi näyttö siitä, että tällainen merkitseminen on hyväksyttävää (tuomio Anbouba v. neuvosto, C‑605/13 P, EU:C:2015:247, 40 kohta ja tuomio Anbouba v. neuvosto, C‑630/13 P, EU:C:2015:248, 41 kohta).

40

On muistutettava, että neuvostolla on laaja harkintavalta määriteltäessä rajoittavien toimenpiteiden soveltamisessa käytettäviä yleisiä kriteereitä (ks. vastaavasti tuomio neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C‑348/12 P, EU:C:2013:776, 120 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Anbouba v. neuvosto, C‑605/13 P, EU:C:2015:247, 41 kohta ja tuomio Anbouba v. neuvosto, C‑630/13 P, EU:C:2015:248, 42 kohta).

41

Ipatau ei väitä, että tämän suhteen olisi tapahtunut oikeudellista virhettä.

42

Tarkasteltaessa näyttöä siitä, että Ipataun kirjaaminen mainittuihin luetteloihin on ollut hyväksyttävää, on muistutettava, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taatun tuomioistuinvalvonnan tehokkuus edellyttää, että valvoessaan niiden perusteiden laillisuutta, joihin perustuu päätös merkitä henkilön nimi rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luetteloon, unionin tuomioistuimet varmistuvat siitä, että tällainen päätös, joka koskee kyseistä henkilöä erikseen, perustuu riittävän vankkaan tosiseikastoon. Tämä edellyttää nyt käsiteltävässä asiassa mainitun päätöksen taustalla olevassa perusteiden tiivistelmässä viitattujen tosiseikkojen tarkistamista siten, ettei tuomioistuinvalvonnassa rajoituta pelkästään arvioimaan esitettyjen perusteiden abstraktia todenperäisyyttä vaan että siinä tutkitaan, onko näille perusteille tai ainakin niistä yhdelle, jonka katsotaan sellaisenaan riittävän kyseisen päätöksen tueksi, näyttöä (ks. vastaavasti tuomio komissio ym. v. Kadi, C‑584/10 P, C‑593/10 P ja C‑595/10 P, EU:C:2013:518, 119 kohta; tuomio neuvosto v. Manufacturing Support & Procurement Kala Naft, C‑348/12 P, EU:C:2013:776, 73 kohta; tuomio Anbouba v. neuvosto, C‑605/13 P, EU:C:2015:247, 45 kohta ja tuomio Anbouba v. neuvosto, C‑630/13 P, EU:C:2015:248, 46 kohta).

43

Ipatau riitauttaa ensinnäkin sen, että keskusvaalilautakunta olisi voinut myötävaikuttaa 19.12.2010 pidettyjen vaalien tuloksen väärentämiseen, koska sille tehtiin yksi ainoa valitus. Tällä väitteellä ei kuitenkaan voida kyseenalaistaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 142 ja 143 kohdassa tosiseikoista esittämiä toteamuksia.

44

Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi mainituissa kohdissa yhtäältä, että koska keskusvaalilautakunta on vaalihallinnon korkein elin, sillä on muita toimivaltuuksia kuin valitusten käsittely, kuten ”merkittävä rooli muun muassa presidentinvaalien ehdokasluetteloiden laadinnassa, vaaleista vastaavien alempien hallinnollisten elinten valvonnassa, vaalikampanjan valvonnassa, alemmantasoisten vaalilautakuntien ja aluehallinnon tekemistä päätöksistä tehtyjen kanteluiden ja valitusten hallinnoinnissa”. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi toisaalta, että ”vaaleja ei selvästikään valvottu riittävällä tavalla” ja että ”keskusvaalilautakunta ei toiminut riippumattomasti, puolueettomasti eikä kollegiaalisesti ja [että se] julkaisi viralliset tulokset, joilla presidentti Lukašenka julistettiin valituksi, esittämättä yksityiskohtaisia tuloksia missään muodossa”.

45

Ipatau riitauttaa toiseksi sen, että hänellä olisi ollut syytä tehdä pesäeroa keskusvaalilautakunnan työskentelyyn. Kun kuitenkin otetaan huomioon se, ettei Ipatau yksilöi, minkä oikeudellisen virheen unionin yleinen tuomioistuin teki arvioidessaan keskusvaalilautakunnan vastuuta vaaleja koskevien kansainvälisten sääntöjen rikkomisessa 19.12.2010 pidetyissä presidentinvaaleissa, unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, että se päätteli kantajan olevan henkilökohtaisesti vastuussa näistä sääntöjen rikkomisista siitä syystä, että hän toimi keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtajana ja että hän ei ollut tehnyt pesäeroa keskusvaalilautakunnan työskentelyyn.

46

Unionin yleinen tuomioistuin on voinut näiden tosiseikkoja koskevien toteamusten – joiden tutkiminen valituksen yhteydessä ei ole unionin tuomioistuimen tehtävänä – perusteella katsoa, että keskusvaalilautakunta oli vastuussa vaaleja koskevien kansainvälisten sääntöjen rikkomisesta 19.12.2010 pidetyissä presidentinvaaleissa ja että nämä sääntöjen rikkomiset voitiin lukea myös henkilökohtaisesti Ipataun syyksi, koska hän toimi mainitun elimen varapuheenjohtajana. Toisin kuin Ipatau väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei ole soveltanut hänen suhteensa olettamaa eikä toiminut ristiriidassa tuomion Tay Za v. neuvosto (C‑376/10 P, EU:C:2012:138) kanssa siltä osin kuin on kyse hänen nimensä sisällyttämisestä rajoittavien toimenpiteiden kohteena olevien henkilöiden luetteloon pelkästään viittaamalla hänellä muihin henkilöihin oleviin yhteyksiin.

47

Ipatau moittii kolmanneksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on toistanut kritiikin, jonka ETYJ esitti keskusvaalilautakunnalle sen päätösten laadusta, tutkimatta itse näitä päätöksiä. Näillä väitteillään Ipatau riitauttaa kuitenkin tosiasiassa unionin yleisen tuomioistuimen näytöstä tekemän arvioinnin ja sen näytölle antaman arvon.

48

On muistutettava, että eräissä tilanteissa unionin tuomioistuimet voivat ottaa huomioon kansainvälisten valtioista riippumattomien järjestöjen kertomukset (ks. vastaavasti tuomio N. S. ym., C‑411/10 ja C‑493/10, EU:C:2011:865, 90 ja 91 kohta). Se voi sitä suuremmalla syyllä ottaa huomioon ETYJ:n kaltaisen kansainvälisen järjestön kertomuksen.

49

Valituksenalaisen tuomion 140 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin varmistui ETYJ:n kertomuksen luotettavuudesta vertaamalla siinä esitettyjä johtopäätöksiä Euroopan neuvoston kaltaisten elinten esittämiin johtopäätöksiin.

50

Kun otetaan huomioon unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista tekemä kokonaisarviointi, jonka valvonta muutoksenhaussa ei kuulu unionin tuomioistuimelle, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä hylätessään perusteettomana valituksenalaisen tuomion 145 kohdassa neuvoston arviointivirheeseen perustuvan kanneperusteen.

51

Näin toimiessaan unionin yleinen tuomioistuin noudatti tämän tuomion 42 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön perustuvia periaatteita, jotka koskevat riidanalaisten toimien kaltaisten toimien perusteiden laillisuuden valvontaa.

52

Kolmas valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

53

Neljännessä valitusperusteessaan Ipatau väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan häneen vuosina 2011 ja 2012 kohdistetut toimenpiteet, vaikka ETYJ:n kertomuksessa ei kehotettu kohdistamaan keskusvaalilautakunnan jäseniin mitään rajoittavia toimenpiteitä. Valittaja korostaa, että ETYJ:n keskusvaalilautakunnasta antamat yleissuositukset koskevat ainoastaan kyseisen lautakunnan kokoonpanoa ja sen alueellisille lautakunnille antamien ohjeiden laatua. Keskusvaalilautakunnan jäsenten kollektiivinen sanktiointi on täten valittajan mielestä ilmeisen selvästi epäsuhteista ja tehotonta, koska sillä estetään keskusvaalilautakunnan jäseniä saamasta tietoa eurooppalaisista kokemuksista ja hyvistä menettelytavoista.

54

Ipatau väittää lisäksi, että jotta voitaisiin parantaa Valko-Venäjän vaalijärjestelmää, jossa ei ole vanhoja perinteitä, on välttämätöntä, että vaalijärjestelmän eri toimijoille, kuten keskusvaalilautakunnan jäsenille, tehdään paremmin tunnetuksi vaaleja koskevia kansainvälisiä sääntöjä. Tässä tarkoituksessa Euroopan unionin jäsenvaltiot voisivat Ipataun mukaan tarjota mainituille jäsenille koulutusta ja heille voitaisiin järjestää vierailuja tarkkailijoina unionin jäsenvaltioiden vaalien yhteydessä. Kielto liikkua unionin alueella on sen sijaan selvästi vastoin ETYJ:n kertomuksessa esitettyjä tavoitteita.

55

Neuvosto korostaa ensinnäkin, että ETYJ:n kertomus ei ole valittajaan kohdistettujen rajoittavien toimenpiteiden ainoa perusta. Se väittää seuraavaksi, ettei ETYJ:n kertomuksen ja neuvoston ja unionin politiikkojen välillä ole mitään ristiriitaa. Päinvastoin näillä politiikoilla – mukaan luettuna ne, joihin sisältyy rajoittavia toimenpiteitä – pyritään painostamaan Valko-Venäjän valtaa pitävää tahoa ja sitä lähellä olevia henkilöitä, jotta ne lopettaisivat ihmisoikeuksien vakavat loukkaukset sekä kansalaisyhteiskuntaan ja demokraattiseen oppositioon kohdistuvat tukahduttamistoimet ja jotta demokratiaa ja oikeusvaltiota, mukaan luettuna kansainvälisiä vaaleja koskevia sääntöjä, kunnioitettaisiin Valko-Venäjällä. Neuvoston rajoittavilla toimenpiteillä ei lisäksi estetä sitä, että vaalihallinnosta vastaavat henkilöt saavat Valko-Venäjällä koulutusta vaaleja koskevista kansainvälisistä säännöistä. Päätöksen 2012/642 3 artiklan 6 kohdassa säädetään myös mahdollisuuksista poiketa kiellosta liikkua unionin alueella.

56

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan mukaan oikeudellisissa perusteluissa ja perusteissa, joihin valituksessa vedotaan, on yksilöitävä täsmällisesti, mitkä unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun perustelujen kohdat riitautetaan (ks. määräys Thesing ja Bloomberg Finance v. EKP, C‑28/13 P, EU:C:2014:230, 25 kohta ja tuomio Klein v. komissio, C‑120/14 P, EU:C:2015:252, 85 kohta).

57

Valitus, jossa ei yksilöidä täsmällisesti valituksen kohteena olevassa tuomiossa väitetysti olevaa oikeudellista virhettä vaan jossa pelkästään toistetaan jo unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt perusteet ja perustelut, ei täytä tätä vaatimusta. Tällainen valitus on itse asiassa pyyntö tutkia uudestaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty kanne, eikä tämä kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan (ks. tuomio Klein v. komissio, C‑120/14 P, EU:C:2015:252, 86 kohta).

58

Koska Ipatau on ainoastaan väittänyt, että unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti katsonut, että kyseessä olevat neuvoston toimenpiteet eivät olleet epäsuhteisia, yksilöimättä täsmällisesti niitä valituksenalaisessa tuomiossa olevia viidettä kanneperustetta koskevia perustelujen kohtia, jotka hän aikoo riitauttaa, hän ei ole täyttänyt työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan mukaisia vaatimuksia. Valituksen neljännessä valitusperusteessa esitetyt perusteet eivät lisäksi kohdistu valituksenalaiseen tuomioon vaan neuvoston mainittuihin toimenpiteisiin, ja niissä toistetaan asiasisällöltään unionin yleisessä tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet.

59

Koska neljäs valitusperuste on tosiasiassa pyyntö tutkia uudestaan Ipataun ensimmäisessä oikeusasteessa esittämä kanne, se on jätettävä tutkimatta.

60

Koska Ipataun kaikki neljä valitusperustetta on hylätty, valitus on hylättävä.

61

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

62

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

63

Koska neuvosto on vaatinut Ipataun velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska Ipatau on hävinnyt asian, Ipatau velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan sekä korvaamaan neuvoston oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: