52008DC0638

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 3.10.2008

KOM(2008) 638 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

esikouluikäisten lasten hoitojärjestelyjä koskevien Barcelonan tavoitteiden täytäntöönpanosta {SEC(2008)2597}

1. JOHDANTO

Barcelonassa maaliskuussa 2002 kokoontunut Eurooppa-neuvosto teki aloitteen, jonka mukaan jäsenvaltioiden olisi poistettava pidäkkeitä naisten osallistumiselta työvoimaan ja pyrittävä tarjoamaan lastenhoitopalvelujen kysynnän huomioon ottaen ja kansallisten asiaa koskevien malliensa mukaisesti lastenhoitopalveluja vuoteen 2010 mennessä vähintään 90 prosentille kolmevuotiaista ja sitä vanhemmista alle kouluikäisistä lapsista ja vähintään 33 prosentille alle kolmevuotiaista lapsista .[1] Nämä Barcelonan tavoitteet kuuluvat keskeisenä osana kasvua ja työllisyyttä koskevaan strategiaan, jolla on tarkoitus kohottaa nuorten vanhempien, varsinkin äitien, työllisyysastetta, ja edistää näin naisten ja miesten tasa-arvoa.

Lastenhoitopalvelujen kehittäminen antaa vanhemmille valinnanvapautta ajankäyttönsä organisoinnin suhteen ja parantaa siten työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista. Tämä koskee erityisesti naisia, joiden täytyy – yhteensovittamismahdollisuuksien puutteen vuoksi – miehiä useammin vetäytyä työmarkkinoilta tai turvautua työmuotoihin, joissa he eivät pysty täysimittaisesti hyödyntämään osaamistaan. Euroopan talouselämä jää näin vaille tätä tuottavaa potentiaalia, vaikka sen olisi pystyttävä vastaamaan taloudellisiin ja väestörakenteellisiin haasteisiin.

Tässä kertomuksessa käsitellään Barcelonan tavoitteiden täytäntöönpanon tilannetta jäsenvaltioissa ja kartoitetaan esteitä ja haasteita, jotka liittyvät esikouluikäisten lasten hoitopalvelujen kehittämiseen. Kertomus kuuluu naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmaan (2006-2010)[2] sisältyvien toimien piiriin, ja se tarjoaa perustan komission pohdinnoille ja aloitteille, jotka koskevat työ- ja yksityiselämän yhteensovittamiseen parantamista[3].

2. LASTENHOITOPALVELUT – YHTEENSOVITTAMISPOILITIIKAN KESKEINEN TEKIJÄ

Useaan otteeseen vahvistettu poliittinen sitoumus

Neuvosto antoi jo vuonna 1992 suosituksen[4], jossa tuotiin esiin, että on tärkeää kehittää laadukkaiden ja kohtuuhintaisten lastenhoitopalvelujen saatavuutta ja edistää näiden palvelujen joustavuutta ja monimuotoisuutta, jotta voidaan vastata vanhempien ja lasten tarpeisiin ja toiveisiin. Barcelonan tavoitteiden ensisijaisena tarkoituksena on edistää vanhempien, etenkin äitien, työllisyyttä ja työssä pysymistä ja näin tukea sukupuolten tasa-arvoa. Eurooppa-neuvosto toi uudestaan esiin tämän sitoumuksen Euroopan tasa-arvosopimuksessa maaliskuussa 2006.[5]

Naisten ja miesten tasa-arvon etenemissuunnitelmassa 2006–2010[6] komissio sitoutui tukemaan ”lastenhoitoa koskevien Barcelonan tavoitteiden saavuttamista”. Komissio otti myös myönteisesti vastaan Euroopan perheallianssin[7] perustamisen; sen tarkoituksena on luoda jäsenvaltioiden välille perhepolitiikkaa koskeva tiedonvaihtofoorumi, jota se tukee erilaisin välinein[8]. Myös rakennerahastot ovat yhteisrahoittaneet toimenpiteitä, joilla helpotetaan työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista, esimerkiksi lastenhoitopalvelujen kehittämistä, hoitohenkilöstön kolutusta tai hoitopalvelujen tarjoamista vanhemmille, jotka hakevat työtä. Arvioiden mukaan vuosina 2007–2013 rakennerahastoista ja Euroopan maaseudun kehittämisrahastosta saatavat puoli miljardia euroa voitaisiin käyttää lastenhoitopalvelujen kehittämiseen ja 2,4 miljardilla eurolla voitaisiin rahoittaa toimenpiteitä, joilla helpotetaan naisten pääsyä työmarkkinoille ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, myös lastenhoidon saatavuutta.

Euroopan tason työmarkkinaosapuolten aktiivinen panos

Euroopan tason työmarkkinaosapuolet ovat tehneet aktiivisesti yhteistyötä tämän raportin laatimisessa ja tunnustavat avainasemansa alalla julkisen politiikan täydennyksenä. Ne korostavat pitävänsä tärkeänä laadukkaiden ja kohtuuhintaisten lastenhoitopalvelujen saatavuutta; se on yksi prioriteettiala naisten ja miesten tasa-arvon toimintapuitteissa, joita ne ryhtyivät toteuttamaan vuonna 2005. Työmarkkinaosapuolet ovat kehittäneet myös käytännön välineitä ja käynnistäneet innovatiivisia aloitteita lastenhoidon kehittämiseksi sekä saatavuuden (esim. yritysten lastentarhat) että hinnan (esim. taloudellinen tuki vanhemmille) osalta. Ne osallistuvat aktiivisesti yhteensovittamispolitiikkaa koskevaan päätöksenteko- ja lainsäädäntöprosessiin ja rakennerahastojen toimintaan. Ne ovat ilmoittaneet aikovansa kannustaa hyvien toimintatapojen ja innovatiivisten kokemusten vaihtoa sekä kansallisella tasolla käytettävissä olevien rakennerahastojen ohjelmien hyödyntämistä.

Työllisyyden tukeminen

Työ- ja yksityiselämän yhteensovittaminen – ja erityisesti lastenhoitopalveluiden kehittäminen – on välttämätön edellytys kasvua ja työllisyyttä koskevan strategian tavoitteiden toteuttamiselle, ja sille on omistettu oma suuntaviiva[9]. Lastenhoitopalvelujen saatavuuden ja vanhempien työskentelymahdollisuuksien välillä on suora yhteys. Lastenhoitopalvelujen ansiosta vanhemmat pystyvät hankkimaan ja säilyttämään palkkatyön ja näin parantamaan elämänlaatuaan ja poistamaan merkittävän tekijän, joka rajoittaa ajankäytön vapaata organisointia. EU:ssa yli 6 miljoonaa naista (25–49-vuotiasta) ilmoittaa joutuvansa olemaan työmarkkinoiden ulkopuolella tai tekemään osa-aikatyötä perhevelvoitteiden takia.[10] Yli neljänneksellä heistä ei ole lapsille hoitopaikkaa tai hoidon kustannukset ovat syynä tilanteeseen. Vastaamalla tähän kysyntään naisten yleistä työllisyysastetta voidaan nostaa vähintään yhdellä prosenttiyksiköllä.

Tästä huolimatta, vaikka jotkin jäsenvaltiot ovat sitoutuneet lisäämään lastenhoidon tarjontaa, suurin osa on jäänyt Barcelonan tavoitteista tai ei viittaa niihin lainkaan kansallisissa uudistusraporteissa.[11] Neuvosto on jo antanut tästä useita jäsenvaltioille osoitettuja erityissuosituksia Euroopan työllisyysstrategian puitteissa.

Naisten ja miesten tasa-arvon tukeminen

Kotityöt naisten ja miesten kesken jakautuvat erittäin epätasaisesti, ja tämän vuoksi naiset – huomattavasti useammin kuin miehet – ajautuvat joustavampien työmuotojen pariin tai jopa työmarkkinoiden ulkopuolelle. Vaikka joustaviin työmuotoihin turvautumisessa voi olla kyse henkilökohtaisesta valinnasta, se vaikuttaa naisten urakehitykseen, naisten ja miesten palkkaerojen sitkeään esiintymiseen ja eläkeoikeuksien kertymiseen. Esimerkiksi naisista noin kolmannes työskentelee osa-aikaisesti mutta miehistä vain kymmenesosa, ja naisten työllisyysaste laskee 12,4 prosenttiyksikköä, jos heillä on alle 12-vuotiaita lapsia, kun taas samassa tilanteessa olevien miesten työllisyysaste kohoaa 7,3 prosenttiyksikköä.

Laadukkaiden, kohtuuhintaisten ja vanhempien ja lasten päivärytmiin mukautettujen lastenhoitopalvelujen saatavuus on siis välttämätön tekijä, jotta naiset pystyvät tekemään palkkatyötä, jossa hyödynnetään täysimittaisesti heidän osaamisensa ja joka tukee heidän taloudellista riippumattomuuttaan. Tämä asia muodostaa edelleen haasteen jäsenvaltioille.

Sosiaalisen osallisuuden ja perheen perustamisen tukeminen

Toisen vanhemman tai molempien vanhempien työskentely riittävästi palkatussa työssä auttaa myös välttämään työssäkäyvien köyhyyttä ja edistää köyhyysriskin torjumista etenkin yksinhuoltajaperheissä, joihin tämä ilmiö vaikuttaa keskimäärin enemmän (32 %) kuin kaikkiin lapsiperheisiin (17 %)[12]. Lastenhoitopalvelujen turvaaminen voi myös parantaa erittäin nuorten vanhempien sosiaalista tilannetta.

Lasten kannalta perheen hyvinvoinnin lisääminen auttaa torjumaan lasten köyhyyttä ja tarjoaa lapsille puitteet kehittyä stimuloivassa ja turvallisessa ympäristössä elämänsä ensimmäiset vuodet. Eurooppalaisten koulutusjärjestelmien tehokkuutta ja tasapuolisuutta käsittelevässä tiedonannossaan[13] komissio korosti tarvetta lisätä investointeja esikouluopetukseen, sillä se on tehokas tapa luoda pohja oppimiselle, estää koulunkäynnin keskeyttämistä sekä parantaa tulosten tasapuolisuutta ja yleisiä taitotasoja.

Lastenhoitopalvelujen saatavuus tukee perheen perustamista; tämä liittyy väestökasvun hidastumiseen Euroopassa. Vaikuttaa siltä, että jäsenvaltiot, joissa syntyvyys on tällä hetkellä suurin, ovat myös niitä, joka ovat helpottaneet työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista ja joissa naisten työllisyysaste on korkea.

3. BARCELONAN TAVOITTEIDEN TOTEUTTAMISTILANNE

Komissio on kehittänyt Barcelonan tavoitteiden seurantaa, etenkin tilastojen alalla. Tässä kertomuksessa toimitetaan ensimmäistä kertaa yhdenmukaistettuja ja vertailukelpoisia tietoja virallisten lastenhoitojärjestelmien käytöstä jäsenvaltioissa. Näin saadaan käsitys tilanteesta Barcelonan tavoitteiden toteuttamiskauden puolivälissä. Nämä tiedot koskevat tarjolla olevien lastenhoitopalvelujen käyttöä eikä kussakin jäsenvaltiossa olemassa olevien päivähoitopaikkojen määrää, mitä olisi vaikea verrata Euroopan tasolla.

Esikouluikäisten lasten hoitomahdollisuudet ovat erittäin moninaiset jäsenvaltioissa riippuen kansallisista järjestelmistä ja yhteensovittamiseen sovellettavista eri lähestymistavoista ja prioriteeteista. Yhteistä sen sijaan ovat saatavuuteen, kustannuksiin ja laatuun liittyvät haasteet.

3.1. Saatavuus

Barcelonan tavoitteissa mainitaan kaksi ikäryhmää, joiden tarpeet ja vaatimat palvelut ovat hyvin erilaiset. Alle kolmevuotiaiden osalta kysyntä koskee pääasiassa lastentarhoja tai muita päivähoitopalveluita, joiden käyttö on yleensä maksullista eikä ole taattu kuin vain harvoissa maissa (FI, DK, SE). Lisäksi lastenhoitopalvelujen – virallisten tai ei – valintaan vaikuttavat kulttuurinäkökohdat ja perinteet. Äitiys- ja vanhempainvapaata koskevilla eri tekijöillä (kesto, taloudellinen korvaus, joustavuus) voi olla vaikutusta lastenhoitopalvelujen kysyntään sikäli, että vanhemmat valitsevat, hoitavatko he lapset itse, ottaen huomioon valinnan taloudelliset ja ammatilliset rajoitukset.

Kolmevuotiaasta lähtien sen sijaan suuri osa aloittaa esikoulun järjestelmässä, joka on yleensä tuettu tai ilmainen ja jota saattaa täydentää iltapäivähoito.

Jäsenvaltioiden tilannetta Barcelonan tavoitteiden osalta on analysoitu sillä perusteella, montako prosenttia lapsista kuuluu virallisten hoitojärjestelmien piiriin (vuosi 2006)[14]. Luvussa on mitattu sitä, kuinka paljon vanhemmat käyttävät saatavilla olevaa tarjontaa, eikä jäsenvaltioiden tarjoamien hoitopaikkojen määrää. Lisäksi on tärkeää eriyttää prosenttiosuudet sen mukaan, miten monta tuntia lapset ovat hoidossa (alle vai yli 30 tuntia viikossa), koska tästä riippuu, onko vanhemmilla mahdollisuus tehdä kokopäivätyötä.

Nuoremmassa ikäluokassa (0–3-vuotiaat) vaikuttaa siltä, että vain viisi jäsenvaltiota (DK, NL, SE, BE, ES) on ylittänyt Barcelonassa asetetun 33 prosentin tavoitteen ja viisi muuta (PT, UK, FR, LU, SI) lähestyvät tavoitetta tiukasti. Useimpien muiden maiden on edistyttävä merkittävästi, jotta ne voivat vastata hoitopalvelujen kysyntään. Seitsemän jäsenvaltiota (FI, IT, CY, EE, DE, IE, LV) on tyydyttävällä tasolla (16–26 prosenttia), mutta kahdeksassa jäsenvaltiossa (EL, HU, MT, SK, LT, AT, CZ, PL) osuus on enintään 10 prosenttia. Nämä luvut koskevat kuitenkin kaikkia lapsia riippumatta hoitotuntien määrästä viikossa. Palvelujen käyttötunnit vaihtelevat suuresti maiden välillä, ja ainoastaan osa-aikaisesti[15] tarjottavien palvelujen osuus oli erittäin suuri monissa maissa. Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat tästä esimerkkejä, koska niissä alle kolmevuotiaat käyttävät lähes yksinomaan osa-aikaisia hoitopalveluja.

Ryhmässä kolmevuotiaista kouluikäisiin kahdeksassa jäsenvaltiossa (BE, DK, FR, DE, IE, SE, ES, IT) on ylitetty Barcelonan tavoite (90 %)[16] ja kolme muuta (UK, NL, CY) on lähellä sitä. Seitsemässä jäsenvaltiossa (EE, SI, HU, FI, PT, SK, AT) osuus on huomattava (70–85 %) mutta kauempana tavoitteesta. Lisäksi vaikuttaa siltä, että tämän ikäryhmän lastenhoitopalveluista huomattava osa toimii osapäiväisesti. Jos tarkastellaan täysipäiväisten palvelujen kattavuutta, yli puolessa jäsenvaltioista osuus on alle 50 prosenttia ja kolmanneksessa jäsenvaltioista alle 30 prosenttia. Näiden lukujen tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon, miten esikouluopetus kussakin maassa on järjestetty ja onko tarjolla koulun jälkeistä iltapäivähoitoa.

Vaikuttaa siltä, että virallisten lastenhoitopalvelujen kysyntään ei pystytä läheskään vastaamaan suurimmassa osassa jäsenvaltioita, ja tämä muodostaa esteen vanhempien ja etenkin naisten osallistumiselle työelämään. Tilannetta voitaisiin parantaa sekä ottamalla käyttöön uusia hoitopalveluita että lisäämällä epävirallisten palvelujen ammattimaisuutta esimerkiksi hoitopalvelujen laatustandardien, työ- ja palkkaehtojen ja työntekijöiden koulutuksen kautta. Lisäksi olisi katettava sellaisten vanhempien erityistarpeet, joiden työaika on epätyypillinen tai joilla on sairaita lapsia.

3.2. Kustannukset ja rahoitus

Lastenhoitopalvelujen saatavuuteen liittyvät kysymykset ovat väistämättä myös kustannuksiin liittyviä kysymyksiä. Vanhempien kannalta hoitopaikka on olemassa vain, jos se on kohtuuhintainen. Tätä on tarkasteltava laajemmin siltä kannalta, että työnteon on oltava kannattavaa: lastenhoitopalvelujen kustannusten ei pitäisi muodostaa estettä työelämään paluulle. Sosiaalisen osallisuuden kannalta on myös varmistettava lastenhoitopalvelujen saatavuus huonommassa asemassa olevissa kotitalouksissa.

Lastenhoitopalvelujen kohtuuhintaisuudessa on suuria eroja jäsenvaltioiden välillä. Kustannukset voivat vaihdella samassa maassakin riippuen esimerkiksi siitä, minkä tyyppisiä käytetyt palvelut ovat, ovatko palvelut julkisia vai yksityisiä ja otetaanko vanhempien tulotaso huomioon.

Vanhempien kannalta pääasiassa nuorimpien lasten (alle kolmevuotiaiden) hoitopalvelut voivat olla kustannuksiltaan korkeita. Näissä palveluissa on erityyppistä julkista rahoitusta: suoralla julkisella rahoituksella taatusta yleisestä saatavuudesta ja vanhempien tulotason mukaan maksettavista maksuista tukijärjestelmiin, joissa hoidon kustannukset voidaan vähentää verotuksessa tai niihin myönnetään palvelusekkejä. Jälkimmäisessä tapauksessa korostetaan hoitomuodon vapaata valintaa, ja yksityissektori on tärkeässä asemassa. Useimmissa maissa näitä eri malleja esiintyy rinnakkain. Lastenhoitoa varten on siis samanaikaisesti olemassa eri mahdollisuuksia, joilla on eri kustannukset. Järjestelmien erilaisuuden lisäksi lastenhoitopalvelujen nettokustannuksista (hinta, josta on vähennetty eri tuet) perheille aiheutuva taakka vaihtelee huomattavasti (5 prosentista yli 30 prosenttiin). Joissakin jäsenvaltioissa vanhempien tulotason huomioon ottamisesta huolimatta hoitopalvelut rasittavat huomattavasti enemmän pienituloisten kotitalouksien budjettia. Kahtiajako on vielä selvempi, kun tarkastellaan toisaalta julkisen sektorin tarjoamia kohtuuhintaisia mutta heikosti saatavia hoitopaikkoja (esimerkiksi pitkät jonotuslistat) ja toisaalta yksityissektorin tarjoamia runsaita mahdollisuuksia, jotka ovat kalliimpia.

Ikäryhmän, jossa ovat lapset kolmevuotiaista koulunaloittamisikään , hoito on järjestetty useimmissa jäsenvaltioissa ainakin kahden vuoden ajan, jolloin lapset ovat julkisista varoista rahoitettavassa esikoulussa, joka on usein ilmainen vanhemmille.

Esikouluikäisten lasten hoitopalveluihin käytettyjen julkisen varojen osuus BKT:stä on kohonnut viime vuosina useimmissa jäsenvaltioissa. Osuus on kuitenkin erittäin epäyhtenäinen EU:ssa ja yleisesti ottaen alle Pohjoismaiden tason. Tämä koskee erityisesti alle kolmevuotiaiden hoitopalvelujen kustannuksia verrattuna yli kolmevuotiaiden esikoulujärjestelyihin.

Päätelmänä voidaan todeta, että hoitopalvelujen kustannukset – pääasiassa alle kolmevuotiaiden osalta – estävät edelleen merkittävässä määrin vanhempia käyttämästä palveluita yli puolessa jäsenvaltioista. Naiset, joiden osallistuminen työmarkkinoille on rajoitettua (ei-toivottu osa-aikatyö tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen) lastenhoidon puutteen vuoksi, ilmoittavat kustannukset ensisijaiseksi syyksi.[17]

3.3. Laatu ja työolot

Lastenhoitopalvelujen laatu on vanhemmille yksi keskeinen tekijä, jonka perusteella he päättävät lasten hoitoon viemisestä. Laatuun sisältyy eri tekijöitä, esimerkiksi tarjotun palvelun tyyppi, laatustandardit sekä työntekijöiden lukumäärä ja koulutus. Vähimmäislaadun takaamisessa kaikille on myös kyse yhdenvertaisista mahdollisuuksista, niin lasten kuin vanhempienkin kannalta. Komissio on jo korostanut, että yleishyödyllisiksi sosiaalipalveluiksi luettavien lastenhoitopalvelujen laatua on parannettava esimerkiksi luomalla vapaaehtoiset laatustandardit.[18]

Jotkin jäsenvaltiot, pääasiassa ne, jotka ovat jo saavuttaneet tietyn määrällisen tason, ovat painottaneet lastenhoitopalvelujen laadun parantamista etenkin henkilöstön koulutuksen kautta. Tarve edistymiseen tällä alalla on tunnustettu yhteisön tasolla.[19] Pikkulapsille tarkoitettujen lastenhoitopalvelujen ja yli kolmevuotiaille tarkoitetun esikoulutyyppisen opetuksen välillä on kuitenkin merkittävä ero lukuun ottamatta maita, joissa on luotu yhdennetty palvelu pikkulapsista kouluikään. Tällä on vaikutusta tapaan, jolla lastenhoitopalvelut on suunniteltu, sekä työntekijöiden vaadittuun koulutustasoon ja keskipalkkaan, jotka ovat erittäin epäyhtenäiset riippuen maasta ja palvelutyypistä saman maan sisällä.

Lastenhoitoa varten vaadittu koulutus vastaa yleensä toiseen asteen ammatillista tutkintoa tai jopa korkea-asteen tutkintoa. Todellinen koulutusaste riippuu kuitenkin suuresti hoitopaikan tyypistä, eikä joillakin itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivilla lastenhoitajilla ole lainkaan alan koulutusta. Toisaalta taas useimmilla esikouluopetuksessa toimivilla on korkea-asteen opettajantutkinto samalla tavalla kuin ala-asteen opettajilla.

Lastenhoitoalan työpaikkojen lukumäärä on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina EU:ssa suuren kysynnän vuoksi. Joissakin tapauksissa kuitenkin työolot (osa-aikaisuus tai epätyypilliset työsuhteet) eivät houkuttele työntekijöitä alalle, jolle on tyypillistä pätevän työvoiman puute ja erittäin suuri vaihtuvuus.[20] Ala on lisäksi yksi kaikkien naisvaltaisimmista (miesten osuus on alle 5 % useimmissa jäsenvaltioissa), ja tämä voi estää alan arvostusta ja ennen kaikkea sukupuolistereotypioiden torjumista.

Toinen lastenhoitopalvelujen laatuun liittyvä tekijä on aikuisten ja lasten lukumäärän välinen suhde, joka vaihtelee erittäin paljon jäsenvaltiosta toiseen; nuoremman ikäryhmän osalta se vaihtelee välillä 1:3 ja 1:7 ja vanhempien ikäryhmässä välillä 1:6 ja 1:19. Näiden suhdelukujen velvoittavuus ja konkreettinen täytäntöönpano vaihtelevat myös paljon jäsenvaltiosta toiseen.

Muiden laatustandardien osalta valtiolla on yleensä tärkeä asema sääntelyssä ja valvonnassa, vaikka toimivalta onkin yhä useammin hajautettu. On myös otettava huomioon suuntaus lastenhoitopalvelujen monimuotoistumiseen, erityisesti yksityisten hoitopaikkojen ja perhepäivähoidon lisääntymiseen, mikä laajentaa vanhempien valinnanvaraa muttei helpota lapsille tarjotun hoidon laadun valvontaa.

Laadun parantaminen edellyttää tiukkojen standardien noudattamista, joka varmistetaan valvonnalla mutta myös antamalla kaikille alan työntekijöille vähimmäiskoulutus, kohentamalla työoloja, parantamalla mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen sekä lisäämällä ammatin arvostusta, varsinkin taloudellisella tasolla.

4. TULEVAISUUDEN HAASTEITA JA NÄKÖKOHTIA

Kuusi vuotta Barcelonan tavoitteiden hyväksymisen jälkeen ja vuoden 2010 lähestyessä vaikuttaa siltä, että suurin osa jäsenvaltioista ei todennäköisesti saavuta niitä. Saavutetusta edistyksestä huolimatta on vielä paljon tehtävää, että palvelujen saatavuus olisi tyydyttävällä tasolla, etenkin alle kolmevuotiaiden osalta.

Lastenhoitopalvelut eivät ole aina kohtuuhintaisia eivätkä aukioloajat sovi yhteen kokopäiväisten tai epätyypillisten työaikojen kanssa, ja tämä jarruttaa vanhempien, varsinkin äitien, tuottavan potentiaalin täysimittaista hyödyntämistä.

Lisäpainoa on myös asetettava lastenhoitopalvelujen laadun parantamiseen, mihin sisältyvät alan työntekijöiden koulutus ja arvostus.

Komissiolla ei ole suoraa toimivaltaa lastenhoitopalveluiden alalla, mutta se seuraa säännöllisesti Barcelonan tavoitteita kasvua ja työllisyyttä koskevan strategian puitteissa kehittämällä vertailukelpoisia, ajantasaisia ja laadukkaita tilastoja ja antamalla tarpeen mukaan erityissuosituksia jäsenvaltioille. Lastenhoitopalvelujen kehittämistä ja niiden panosta naisten ja miesten tasa-arvoon analysoidaan tasa-arvoraportissa, jonka komissio toimittaa vuosittain kevään Eurooppa-neuvostolle.

Lisäksi komissio kannustaa lastenhoitopalveluita koskevaa kokemustenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä varsinkin vuonna 2008 käynnistetyn tasa-arvoa koskevien hyvien toimintatapojen vaihto-ohjelman puitteissa, Euroopan perheallianssin yhteydessä järjestetyn vaihtofoorumin puitteissa sekä rakennerahastoissa toimivan tasa-arvonäkökohtien huomioon ottamista käsittelevän asiantuntijaryhmän puitteissa. Komissio kannustaa myös tekemään tutkimuksia esikoulualalla toimivien työoloista ja alan ammattien arvostuksesta.

Toiminnan painopiste on kuitenkin suureksi osaksi jäsenvaltioiden tasolla, jopa alue- ja paikallistasolla. On tärkeää, että kaikki asiaan liittyvät tahot, etenkin jäsenvaltioiden keskus- ja paikallisviranomaiset ja työmarkkinaosapuolet, aktivoituvat kehittämään kohtuuhintaisten ja laadukkaiden lastenhoitopalveluiden saatavuutta. Tätä varten on olennaisen tärkeää hyödyntää täysimittaisesti rakennerahastojen ja Euroopan maaseudun kehittämisrahaston tarjoamia rahoitusmahdollisuuksia toimenpiteisiin, joilla edistetään yhteensovittamista ja kehitetään varsinkin lastenhoitopalveluita. Komissio on tyytyväinen Euroopan tason työmarkkinaosapuolten sitoutumiseen Barcelonan tavoitteiden toteuttamiseen ja niiden aktiiviseen yhteistyhön.

Tämä kertomus osoittaa, että komissio on toimivaltansa puitteissa sitoutunut tukemaan Barcelonan tavoitteiden toteuttamista sekä kohtuuhintaisten ja laadukkaiden lastenhoitopalvelujen saatavuuden kehittämistä, jotta saadaan poistettua esteitä vanhempien työnteolta, edistettyä sosiaalista osallisuutta ja lisättyä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa.

[1] Puheenjohtajan päätelmät, Barcelonan Eurooppa-neuvosto, 15. ja 16. maaliskuuta 2002, asiakirja SN 100/1/02 REV 1.

[2] KOM(2006) 92.

[3] KOM(2008) XXX.

[4] 92/241/ETY.

[5] Puheenjohtajan päätelmät, 7775/1/06/ REV 1.

[6] KOM(2006) 92.

[7] Neuvoston asiakirja 9317/1/07 REV 1.

[8] KOM(2007) 244.

[9] Työllisyyttä koskeva suuntaviiva nro 18.

[10] Eurostat, työvoimatutkimus 2006.

[11] Yhteinen työllisyysraportti 2007–2008, neuvoston asiakirja nro 7169/08.

[12] Eurostat, yhteisön tulo- ja elinolotilastot EU-SILC 2006.

[13] KOM(2006) 481.

[14] Bulgarian ja Romanian osalta tiedot olivat saatavilla vasta vuodesta 2007.

[15] Alle 30 tuntia viikossa.

[16] Kun otetaan huomioon kaikki lapset, jotka ovat hoidossa vähintään yhden tunnin viikossa.

[17] Työvoimatutkimus, vuoden 2005 lisäkysymykset työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta.

[18] KOM(2007) 725.

[19] Ks. neuvoston asiakirjat 14136/07 ja 6706/07.

[20] EFILWC, The childcare services sector – what future?, 2006.