(1)

Järjestämättömiä lainoja koskevan kattavan strategian laatiminen kuuluu unionin toiminnan painopisteisiin. Järjestämättömien lainojen käsittely on ensisijaisesti luottolaitosten ja jäsenvaltioiden vastuulla, mutta asialla on myös selkeä unionin tason ulottuvuus, minkä vuoksi on syytä vähentää järjestämättömien lainojen nykyisiä määriä ja estää näiden lainojen liiallinen kertyminen tulevaisuudessa. Pankki- ja rahoitusjärjestelmien välillä on sidoksia kaikkialla unionissa, jossa luottolaitokset toimivat useilla oikeudenkäyttöalueilla ja eri jäsenvaltioissa; tämän vuoksi talouskasvuun ja rahoitusvakauteen vaikuttavien heijastusvaikutusten leviäminen jäsenvaltioiden välillä ja koko unionissa on hyvin mahdollista.

(2)

Yhdentynyt rahoitusjärjestelmä lisää talous- ja rahaliiton häiriönsietokykyä helpottamalla yksityistä riskinjakoa yli rajojen ja vähentämällä samalla julkisen riskinjaon tarvetta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi unionin olisi saatava pankkiunioni valmiiksi ja jatkettava pääomamarkkinaunionin kehittämistä. Järjestämättömien lainojen nykyisten suurien määrien vähentäminen ja niiden mahdollisten tulevien kertymien ehkäiseminen on olennaisen tärkeää pankkiunionin lujittamiseksi ja välttämätöntä, jotta voidaan varmistaa kilpailu pankkialalla, säilyttää rahoitusvakaus ja kannustaa lainanantoon; näin voidaan luoda työpaikkoja ja kasvua unionissa.

(3)

Heinäkuun 11 päivänä 2017 annetuissa neuvoston päätelmissä järjestämättömien lainojen käsittelyä koskevasta EU:n toimintasuunnitelmasta, jäljempänä ’toimintasuunnitelma’, eri toimielimiä kehotettiin toteuttamaan toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua järjestämättömien lainojen suureen määrään unionissa ja estää niiden mahdollinen kertyminen tulevaisuudessa. Toimintasuunnitelmassa esitetään kokonaisvaltainen toimintamalli, jossa keskitytään toisiaan täydentäviin politiikkatoimiin neljällä alalla: i) pankkien valvonta ja sääntely, ii) uudelleenjärjestely-, maksukyvyttömyys- ja velanperintäpuitteiden uudistaminen, iii) jälkimarkkinoiden kehittäminen ongelmasaamisille ja iv) pankkialan uudelleenjärjestelyn tukeminen. Toimet näillä aloilla on tarkoitus toteuttaa kansallisella tasolla ja tarpeen mukaan myös unionin tasolla. Komissio oli samoilla linjoilla pankkiunionin valmiiksi saamisesta 11 päivänä lokakuuta 2017 antamassaan tiedonannossa, jossa se ilmoitti aikovansa hyväksyä kattavan toimenpidepaketin, jossa käsitellään järjestämättömiä lainoja unionissa.

(4)

Tällä direktiivillä ja komission ehdottamilla muilla toimenpiteillä sekä Euroopan keskuspankin (EKP) yhteisen valvontamekanismin mukaisen pankkivalvonnan yhteydessä toteuttamilla toimilla ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1093/2010 (4) perustetun Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen), jäljempänä ’EPV’, toteuttamilla toimilla luodaan olosuhteet, joissa luottolaitokset pystyvät käsittelemään taseissaan olevia järjestämättömiä lainoja, sekä vähennetään tällaisten lainojen tulevien kertymien riskiä.

(5)

Kehitettäessä makrovakauteen perustuvia lähestymistapoja, joilla vältetään järjestämättömiin lainoihin liittyvien järjestelmäriskien syntyminen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1092/2010 (5) perustettu Euroopan järjestelmäriskikomitea on velvollinen antamaan tarpeen mukaan järjestämättömien lainojen jälkimarkkinoihin liittyviä makrotason vakautta koskevia varoituksia ja suosituksia.

(6)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2019/630 (6) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 575/2013 (7) lisättiin uusia sääntöjä, joiden nojalla luottolaitosten edellytetään laittavan sivuun riittävästi varoja, kun uusista lainoista tulee järjestämättömiä lainoja, minkä pitäisi olla asianmukainen kannustin siihen, että järjestämättömiin lainoihin puututaan aikaisessa vaiheessa, ja estää niiden liiallinen kertyminen. Jos lainoista tulee järjestämättömiä lainoja, luottolaitokset pystyisivät vakuudellisiin lainoihin sovellettavien tehokkaampien täytäntöönpanomekanismien ansiosta soveltamaan kokonaisvaltaista strategiaa järjestämättömien lainojen täytäntöön panemiseksi, mutta tällöin olisi myös huolehdittava luotonottajien vahvasta ja tehokkaasta suojasta. Jos järjestämättömien lainojen määrät kasvavat liian suuriksi, luottolaitosten olisi kuitenkin voitava myydä tällaiset lainat muille toimijoille tehokkailla, kilpailulle avoimilla ja läpinäkyvillä jälkimarkkinoilla. Tässä luottolaitoksia ohjaavat niiden toimivaltaiset viranomaiset nykyisillä asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisilla pankkikohtaisilla valtuuksillaan, joita kutsutaan myös pilarin 2 mukaisiksi valtuuksiksi. Jos järjestämättömistä lainoista tulee merkittävä ja laaja-alainen ongelma, jäsenvaltiot voivat perustaa kansallisia omaisuudenhoitoyhtiöitä tai toteuttaa muita vaihtoehtoisia toimenpiteitä valtiontukia ja pankkien kriisinratkaisua koskevien nykyisten sääntöjen puitteissa.

(7)

Tällä direktiivillä olisi mahdollistettava se, että luottolaitokset voivat käsitellä järjestämättömiksi muuttuneita lainoja paremmin, kun niille annetaan paremmat edellytykset myydä luotto kolmansille osapuolille. Lisäksi, kun luottolaitoksille kertyy suuri määrä järjestämättömiä lainoja eikä niillä ole riittävästi henkilöstöä tai asiantuntemusta tällaisten lainojen asianmukaiseen hallinnoimiseen, niiden olisi voitava joko ulkoistaa näiden lainojen hallinnoiminen erikoistuneelle luotonhallinnoijalle tai siirtää luottosopimus luotonostajalle, jolla on tarvittava riskinottohalu ja asiantuntemus sen hallinnoimiseksi.

(8)

Vaikka ”laina” ja ”pankki” ovat julkisessa keskustelussa joissain jäsenvaltioissa yleisesti käytettyjä termejä, tässä direktiivissä käytetään jäljempänä termejä ”luotto” tai ”luottosopimus” ja ”luottolaitos”. Lisäksi tämä direktiivi kattaa sekä järjestämättömän luottosopimuksen mukaiset luotonantajan oikeudet että itse järjestämättömän luottosopimuksen.

(9)

Tällä direktiivillä olisi edistettävä järjestämättömien lainojen jälkimarkkinoiden kehittämistä unionissa poistamalla esteitä, jotka haittaavat järjestämättömien lainojen siirtämistä luottolaitoksilta luotonostajille, ja asettamalla tällaista siirtämistä koskevia suojakeinoja ja turvaamalla samalla luotonottajien oikeudet. Toteutetuilla toimenpiteillä olisi yhdenmukaistettava luotonhallinnoijia koskevia toimilupavaatimuksia. Sen vuoksi tällä direktiivillä olisi luotava kehys, jota sovelletaan koko unionissa sekä luottolaitosten tekemien järjestämättömien luottosopimusten ostajiin että tällaisten sopimusten hallinnoijiin, ja luotonhallinnoijien olisi saatava jäsenvaltioiden toimivaltaisilta viranomaisilta toimilupa ja oltava näiden valvonnassa.

(10)

Johdonmukaisen sääntely- ja valvontajärjestelmän puuttuessa luotonostajat ja luotonhallinnoijat eivät voi tällä hetkellä hyödyntää sisämarkkinoiden tarjoamia etuja keskenään erilaisten kansallisten järjestelmien luomien esteiden vuoksi. Tällä hetkellä luotonhallinnoijien sääntelyä varten ei ole yhteisiä unionin standardeja. Yhteisiä standardeja ei ole vahvistettu etenkään velan perinnän sääntelyä varten. Eri jäsenvaltioilla on hyvin erilaiset säännöt siitä, miten luotonostajat voivat hankkia luottolaitoksilta luottosopimuksia. Joissakin jäsenvaltioissa ei säännellä luotonostajia, jotka ostavat luottolaitosten antamaa luottoa, kun taas toisissa niihin sovelletaan erilaisia vaatimuksia, joissa saatetaan edellyttää luottolaitoksen toimiluvan hankkimista. Nämä sääntelyvaatimusten väliset erot ovat johtaneet merkittäviin esteisiin, jotka haittaavat rajat ylittävää laillista luoton ostamista unionissa pääasiallisesti kasvattamalla kustannuksia, joita aiheutuu säännösten noudattamisesta, kun yritetään ostaa luottosalkkuja. Tämä on johtanut siihen, että luotonostajat toimivat vain joissakin jäsenvaltioissa ja kilpailu sisämarkkinoilla on siksi heikkoa, koska kiinnostuneiden luotonostajien määrä on jäänyt pieneksi. Sen vuoksi taas järjestämättömien lainojen jälkimarkkinat toimivat tehottomasti. Lisäksi järjestämättömien lainojen markkinat, jotka ovat pääasiassa kansallisia markkinoita, ovat yleensä volyymiltään pieniä.

(11)

Luotonostajien vähäinen osallistuminen on johtanut pieneen kysyntään, heikkoon kilpailuun ja alhaisiin tarjoushintoihin luottosopimussalkkujen jälkimarkkinoilla, mikä ei kannusta luottolaitoksia myymään järjestämättömiä luottosopimuksia. Sen vuoksi luottolaitosten myöntämien ja luotonostajille myytyjen luottojen markkinoiden kehittämisessä on selkeä unionin tason ulottuvuus. Luottolaitoksilla pitäisi olla mahdollisuus myydä järjestämättömiä luottosopimuksia unionin laajuisesti tehokkailla, kilpailulle avoimilla ja läpinäkyvillä jälkimarkkinoilla. Toisaalta pankkiunionin ja pääomamarkkinaunionin toteuttaminen vaatii toimintaa, jolla estetään järjestämättömien luottosopimusten kertyminen luottolaitosten taseisiin, jotta luottolaitokset voivat jatkaa tehtäväänsä talouden rahoittajina. Siksi tämä direktiivi kattaa luotonostajat, jotka elinkeino-, liike- tai ammattitoiminnassaan hankkivat luottosopimuksen, vain silloin, kun kyseisen luottosopimus on järjestämätön luottosopimus.

(12)

Luottolaitoksen alun perin myöntämät järjestämättömät luotot saattavat luotonhallinnointiprosessissa muuttua hoidetuiksi luotoiksi. Siinä tapauksessa luotonhallinnoijien olisi voitava jatkaa toimintansa harjoittamista tämän direktiivin mukaisesti luotonhallinnoijana toimimiseen myönnetyn toimilupansa perusteella.

(13)

Tietyt jäsenvaltiot sääntelevät luotonhallinnointitoimintoja, mutta vaihtelevassa määrin. Ensinnäkin näitä toimintoja sääntelevät vain tietyt jäsenvaltiot ja ne, jotka niitä sääntelevät, määrittelevät ne hyvin erilaisilla tavoilla. Säännösten noudattamisesta aiheutuvien kustannusten kasvu estää kehittämästä strategioita, joiden pohjalta toimintaa voitaisiin laajentaa perustamalla toissijainen toimipaikka tai tarjoamalla palveluja yli rajojen. Toiseksi huomattavan monet jäsenvaltiot edellyttävät toimilupia joihinkin luotonhallinnoijien suorittamista toiminnoista. Näissä toimiluvissa asetetaan erilaisia vaatimuksia eikä anneta mahdollisuutta laajentaa toimintaa yli rajojen. Tämä on jälleen esteenä rajat ylittävien palvelujen tarjoamiselle. Lisäksi joissakin tapauksissa lainsäädännössä edellytetään paikallista toimipaikkaa, mikä estää käyttämästä rajat ylittävien palvelujen tarjoamisen vapautta.

(14)

Vaikka luotonhallinnoijat voivat tarjota palvelujaan luottolaitoksille ja luotonostajille, jotka eivät ole luottolaitoksia, kilpailulle avoimet ja yhdentyneet luotonhallinnoijien markkinat ovat sidoksissa kilpailulle avointen ja yhdentyneiden markkinoiden kehittämiseen luotonostajia varten. Luotonostajat päättävät usein ulkoistaa luotonhallinnointitoimintoja muille yhteisöille, koska niillä ei ole kapasiteettia hallinnoida luottoa itse, eivätkä ne siksi välttämättä ole halukkaita ostamaan luottoa luottolaitoksilta, jolleivät ne voi ulkoistaa tiettyjä palveluja.

(15)

Koska luotonoston ja luotonhallinnointitoimintojen markkinoilla ei ole riittävästi kilpailupainetta, luotonhallinnointiyritykset veloittavat luotonostajilta suuria palkkioita palveluistaan, mikä alentaa hintoja luoton jälkimarkkinoilla. Tämä ei kannusta luottolaitoksia vähentämään järjestämättömien lainojensa määrää.

(16)

Sen vuoksi tarvitaan unionin tason toimia, jotta voidaan käsitellä luotonostajien ja luotonhallinnoijien asemaa suhteessa luottolaitosten alun perin myöntämään järjestämättömään luottoon. Tämä direktiivi ei kuitenkaan vaikuta unionin oikeuden ja kansallisen lainsäädännön sääntöihin, jotka koskevat luoton alullepanoa, mukaan lukien tapaukset, joissa luotonhallinnoijien voidaan katsoa harjoittavan luotonvälitystä. Tämä direktiivi ei myöskään vaikuta kansallisiin sääntöihin, joissa määrätään luotonostajaa tai luotonhallinnoijaa koskevista lisävaatimuksista silloin, kun on kyse luottosopimuksen ehtojen neuvottelemisesta uudelleen.

(17)

Jäsenvaltiot voivat vapaasti säännellä luotonhallinnointitoimintoja, jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan, kuten luottolaitoksiin kuulumattomien laitosten myöntämiä luottosopimuksia varten tarjottavia palveluja tai luonnollisten henkilöiden suorittamia luotonhallinnointitoimintoja, muun muassa asettamalla tämän direktiivin vaatimuksia vastaavia vaatimuksia. Nämä yhteisöt ja luonnolliset henkilöt eivät kuitenkaan hyötyisi mahdollisuudesta saada EU:n laajuinen toimilupa tällaisten palvelujen tarjoamiseen muissa jäsenvaltioissa.

(18)

Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa kansallisen lainsäädännön mukaisiin rajoituksiin, jotka koskevat järjestämättömän luottosopimuksen, jota ei ole irtisanottu kansallisen yksityisoikeuden mukaisesti, mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse järjestämättömän luottosopimuksen siirtämistä sillä seurauksella, että kaikki luottosopimuksen nojalla maksettavat määrät erääntyvät välittömästi maksettaviksi, mikäli tätä edellytetään pankkijärjestelmän ulkopuoliselle toimijalle tehtävää siirtoa varten. Näin joissakin jäsenvaltioissa sääntelemättömät luotonantajat voivat kansalliset säännöt huomioon ottaen edelleen hankkia vain rajoitetusti järjestämättömiä luottosopimuksia, joissa maksusuoritus ei ole erääntynyt tai sen erääntymisestä on alle 90 päivää tai joita ei ole irtisanottu kansallisen yksityisoikeuden mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat vapaasti säännellä hoidettujen luottosopimusten siirtoa muun muassa asettamalla tämän direktiivin vaatimuksia vastaavia vaatimuksia.

(19)

Tämä direktiivi ei saisi vaikuttaa unionin oikeuteen, joka koskee oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla, eikä varsinkaan sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia ja tuomioistuimen toimivaltaa koskeviin säännöksiin, mukaan luettuna näiden säädösten ja säännösten soveltaminen yksittäisissä tapauksissa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 593/2008 (8) ja (EU) N:o 1215/2012 (9) nojalla. Kaikki luotonantajat ja niitä edustavat henkilöt ovat velvollisia noudattamaan unionin oikeutta ollessaan tekemisissä kuluttajien ja kansallisten viranomaisten kanssa, jotta varmistetaan kuluttajien oikeuksien suojaaminen.

(20)

Luotonhallinnoijien ja luotonostajien olisi aina toimittava vilpittömässä mielessä, kohdeltava luotonottajia oikeudenmukaisesti ja kunnioitettava näiden yksityisyyttä. Ne eivät saisi häiritä luotonottajia tai antaa näille harhaanjohtavaa tietoa. Niiden olisi annettava luotonottajille ennen ensimmäistä velan perintää ja luotonottajien pyynnöstä tietoja muun muassa toteutetusta siirrosta, luotonostajan ja luotonhallinnoijan, jos sellainen on nimetty, tunniste- ja yhteystiedot sekä tiedot luotonottajan maksettavaksi tulevista määristä ja ilmoitus siitä, että kaikkea asiaankuuluvaa unionin oikeutta ja kansallista lainsäädäntöä sovelletaan edelleen.

(21)

Tällä direktiivillä ei myöskään kavenneta unionin kuluttajansuojasääntöjen soveltamisalaa, ja siltä osin kuin luotonostajat katsotaan luotonantajiksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2008/48/EY (10) ja 2014/17/EU (11) nojalla, niihin olisi sovellettava direktiivin 2008/48/EY 20 artiklassa tai direktiivin 2014/17/EU 35 artiklassa asetettuja erityisvelvoitteita. Tämän direktiivin soveltaminen ei myöskään rajoita kuluttajansuojaa, joka taataan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2005/29/EY (12), jolla kielletään sopimattomat kaupalliset menettelyt, myös sopimuksen täytäntöönpanon aikaiset menettelyt, joissa kuluttajaa johdetaan harhaan tämän oikeuksien tai velvoitteiden suhteen tai joissa kuluttajaan kohdistetaan häirintää, pakottamista tai sopimatonta vaikuttamista, jossa on kyse esimerkiksi täytäntöönpanotoimien ajoituksesta, tapahtumapaikasta, luonteesta tai kestosta, uhkaavasta tai halventavasta kielenkäytöstä tai käyttäytymisestä taikka uhkauksesta ryhtyä toimiin, jotka eivät ole laillisesti mahdollisia.

(22)

Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa taataan jokaiselle oikeus oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa sekä mahdollisuus saada neuvoja ja antaa asianajajan puolustaa ja edustaa itseään. Tämä voi olla erityisen merkityksellistä kaikkien käsiteltävien kysymysten ja oikeudellisten perustelujen täydellisen ymmärtämisen kannalta ja sen kannalta, että voidaan varmistaa oikeudellisen edustajan kattava valmistautuminen riita-asian tuomioistuinkäsittelyyn. Luotonottajien, joilla ei ole riittävästi varoja, olisi voitava turvautua oikeusapuun sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetyin edellytyksin, jos se on tarpeen oikeussuojan tehokkaan saatavuuden varmistamiseksi.

(23)

Unionin luottolaitokset harjoittavat luotonhallinnointitoimintoja osana tavanomaista liiketoimintaansa. Niillä on luottosopimuksen osalta samat velvoitteet riippumatta siitä, ovatko ne tehneet luottosopimuksen itse vai ostaneet sen toiselta luottolaitokselta. Koska ne ovat jo sääntelyn ja valvonnan alaisia, tämän direktiivin soveltaminen niiden luotonhallinnointi- tai luotonostotoimintoihin merkitsisi toimilupakustannusten ja säännösten noudattamisesta aiheutuvien kustannusten tarpeetonta kaksinkertaistumista, minkä vuoksi ne eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Tämän direktiivin soveltamisalaan ei myöskään kuulu luottolaitosten toteuttama sekä hoidettuihin että järjestämättömiin luottosopimuksiin liittyvien luotonhallinnointitoimintojen ulkoistaminen luotonhallinnoijille tai muille kolmansille osapuolille, koska luottolaitosten edellytetään jo noudattavan sovellettavia ulkoistamissääntöjä. Lisäksi luotonantajat, jotka ovat luottolaitoksiin kuulumattomia laitoksia mutta joita jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen kuitenkin valvoo direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti ja jotka harjoittavat kuluttajille myönnettäviä luottoja koskevia luotonhallinnointitoimintoja osana tavanomaista liiketoimintaansa, eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan silloin, kun ne suorittavat luotonhallinnointitoimintoja kyseisessä jäsenvaltiossa. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/65/EY (13) tai Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/61/EU (14) mukaisesti toimiluvan saaneiden tai rekisteröityjen vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien, rahastoyhtiöiden ja sijoitusyhtiöiden (jos sijoitusyhtiö ei ole nimennyt rahastoyhtiötä) ei myöskään olisi kuuluttava tämän direktiivin soveltamisalaan. Joidenkin ammattien harjoittajat eli julkiset notaarit, asianajajat ja haastemiehet, jotka harjoittavat ammattiaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja valvovat sitovien toimenpiteiden täytäntöönpanoa, harjoittavat luotonhallinnointitoimintojen kaltaisia oheistoimintoja osana ammattiaan, ja siksi jäsenvaltioiden olisi voitava jättää näiden ammattien harjoittajat tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

(24)

Jotta nykyiset luotonostajat ja luotonhallinnoijat voisivat sopeutua kansallisten säännösten, joilla tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, vaatimuksiin ja erityisesti jotta luotonhallinnoijat voisivat saada toimiluvan, tämän direktiivin mukaan yhteisöt, jotka tarjoavat tällä hetkellä luotonhallinnointitoimintoja kansallisen lainsäädännön nojalla, voivat jatkaa niiden tarjoamista kotijäsenvaltiossaan kuuden kuukauden ajan siitä, kun määräaika tämän direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä on päättynyt. Kun tämä kuuden kuukauden määräaika on päättynyt, ainoastaan kansallisten säännösten, joilla tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, mukaisesti toimiluvan saaneiden luotonhallinnoijien olisi saatava toimia markkinoilla.

(25)

Jäsenvaltioiden, joilla on jo käytössä tässä direktiivissä vahvistettuja sääntöjä vastaavat tai tiukemmat luotonhallinnointitoimintoja koskevat säännöt, olisi voitava säätää tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetussa kansallisessa lainsäädännössään mahdollisuudesta, että olemassa olevat luotonhallinnointitoimintoja tarjoavat yhteisöt tunnustetaan automaattisesti toimiluvan saaneiksi luotonhallinnoijiksi.

(26)

Luotonhallinnoijan toimiluvalle tarjota luotonhallinnointitoimintoja koko unionissa olisi vahvistettava yhdenmukaiset edellytykset, joita toimivaltaisten viranomaisten olisi sovellettava oikeasuhteisesti.

(27)

Jotta vältettäisiin luotonottajan suojan heikkeneminen ja lisättäisiin luottamusta, luotonhallinnoijan toimiluvan myöntämiselle ja säilyttämiselle olisi asetettava sellaiset edellytykset, joilla varmistetaan, että luotonhallinnoijilla, henkilöillä, joilla on huomattava omistusosuus luotonhallinnoijassa, ja sen johto- tai hallintoelimen jäsenillä ei ole rikosrekisterimerkintöjä asian kannalta merkityksellisistä rikoksista, muun muassa omaisuusrikoksista, talousrikoksista, rahanpesuun tai petoksiin liittyvistä rikoksista tai ruumiillista koskemattomuutta loukkaavista rikoksista, ja että luotonhallinnoijat ja kyseiset henkilöt eivät ole maksukyvyttömyysmenettelyn kohteina eivätkä aiemmin konkurssiin asetettuja, paitsi jos he ovat kansallisen lainsäädännön mukaisesti jälleen liiketoimintakelpoisia. Sen vaatimuksen noudattamista, jonka mukaan luotonhallinnoijien johto- tai hallintoelimen jäsenten on täytynyt aiemmin toimia läpinäkyvästi, avoimesti ja yhteistyöhaluisesti olleessaan liiketoiminnassaan tekemisissä valvonta- ja sääntelyviranomaisten kanssa, olisi arvioitava niiden tietojen perusteella, jotka ovat toimivaltaisen viranomaisen käytettävissä tai tiedossa toimiluvan myöntämishetkellä. Jos tietoja ei ole käytettävissä tai tiedossa tai jos aiempaa vuorovaikutusta valvonta- ja sääntelyviranomaisten kanssa ei tuolloin ole ollut, vaatimuksen katsotaan täyttyvän.

(28)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että luotonhallinnoijan johdolla on kokonaisuudessaan riittävästi tietämystä ja kokemusta liiketoiminnan harjoittamiseksi pätevästi ja vastuullisesti ottaen huomioon suoritettava toiminto. Kunkin jäsenvaltion tehtävänä on säätää hyvää mainetta sekä riittävää tietämystä ja kokemusta koskevista vaatimuksista, mutta kyseiset vaatimukset eivät saisi häiritä toimiluvan saaneiden luotonhallinnoijien vapaata liikkuvuutta unionissa. EPV:n olisi tätä tarkoitusta varten laadittava ohjeet riittävää tietämystä ja kokemusta koskevia vaatimuksia koskevien tulkintaerojen riskin pienentämiseksi. Jotta varmistettaisiin velallisen suojaa sekä henkilötietojen suojaa koskevien sääntöjen noudattaminen, olisi myös otettava käyttöön asianmukaiset hallinto- ja ohjausjärjestelmät ja sisäiset valvontamenetelmät sekä asianmukaiset valitusten kirjaamis- ja käsittelymenettelyt ja niitä olisi valvottava. Lisäksi luotonhallinnoijilla olisi oltava käytössä riittävät rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastaiset menettelyt, jos kansallisissa säännöksissä, joilla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849 (15) saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, nimetään luotonhallinnoijat ilmoitusvelvollisiksi rahanpesun ja terrorismin rahoituksen estämiseksi ja torjumiseksi. Luotonhallinnoijat olisi myös velvoitettava toimimaan oikeudenmukaisesti ja ottamaan luotonottajien taloudellinen tilanne asianmukaisesti huomioon. Jos kansallisella tasolla on käytettävissä velan takaisinmaksua helpottavia velkaneuvontapalveluja, luotonhallinnoijien olisi harkittava luotonottajien ohjaamista tällaisiin palveluihin.

(29)

Jäsenvaltioiden olisi määritettävä tämän direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä annetussa kansallisessa lainsäädännössään, saavatko niiden alueella toimivat luotonhallinnoijat vastaanottaa ja pitää hallussaan luotonottajien varoja suorittaessaan luotonhallinnointitoimintoja. Tapauksissa, joissa luotonottajien varojen vastaanottaminen ja hallussa pitäminen on sallittua jossakin jäsenvaltiossa ja luotonhallinnoijat aikovat tehdä näin osana liiketoimintamalliaan, kyseisiin luotonhallinnoijiin olisi sovellettava lisävaatimuksia, jotta voidaan varautua mahdollisiin riskeihin maksukyvyttömyystapauksissa tilien ja rahastojen erottelun avulla sekä tapauksissa, joissa luotonottaja vapautetaan veloista. Jos luotonhallinnoijan kotijäsenvaltio kieltää luotonhallinnoijia vastaanottamasta ja pitämästä hallussaan luotonottajien varoja, luotonhallinnoija ei voi tehdä näin kotijäsenvaltiossaan eikä missään vastaanottavassa jäsenvaltiossa, vaikka vastaanottava jäsenvaltio sallisi varojen vastaanottamisen ja hallussapidon, koska luotonhallinnoijalla ei ole kotijäsenvaltionsa myöntämää lupaa tähän tarkoitukseen. Jos kotijäsenvaltio sitä vastoin sallii sen, että luotonhallinnoijat vastaanottavat ja pitävät hallussaan luotonottajien varoja, ja sisällyttää asiaa koskevat vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä, luotonhallinnoijan olisi voitava vastaanottaa ja pitää hallussaan luotonottajien varoja kotijäsenvaltiossaan ja missä tahansa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, joka myös sallii luotonottajien varojen vastaanottamisen ja hallussapidon.

(30)

Pitkällisten menettelyjen ja epävarmuuden välttämiseksi on tarpeen vahvistaa tietoja, jotka luotonhallinnoijan toimilupaa hakevat ovat velvollisia toimittamaan, koskevat vaatimukset sekä kohtuulliset määräajat toimiluvan myöntämiselle ja olosuhteet, joissa toimilupa voidaan peruuttaa. Jos toimivaltaiset viranomaiset peruuttavat muissa jäsenvaltioissa luotonhallinnointitoimintoja tarjoavan luotonhallinnoijan toimiluvan, asiasta olisi ilmoitettava vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ja myös sen jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille, jossa luotto myönnettiin, jos se ei ole vastaanottava jäsenvaltio tai kotijäsenvaltio. Vastaavasti olisi kotijäsenvaltioon ja vastaanottaviin jäsenvaltioihin perustettava julkinen rekisteri tai luettelo, jota pidetään ajan tasalla ja joka asetetaan julkisesti saataville toimivaltaisten viranomaisten verkkosivustolla, jotta varmistettaisiin läpinäkyvyys toimiluvan saaneiden luotonhallinnoijien lukumäärän ja henkilöllisyyden osalta.

(31)

Luotonhallinnoijan ja luotonostajan välinen sopimussuhde sekä luotonhallinnoijan velvoitteet luotonostajaan nähden eivät saisi muuttua, kun luotonhallinnointitoimintoja ulkoistetaan luotonhallinnointipalvelujen tarjoajille. Luotonhallinnoijien vastuulla olisi oltava varmistaa, ettei niiden luotonhallinnointitoimintojen ulkoistaminen luotonhallinnointipalvelujen tarjoajille aiheuta tarpeetonta operatiivista riskiä eikä johda siihen, että kyseinen palveluntarjoaja ei noudata unionin oikeuden tai kansallisen lainsäädännön vaatimuksia, tai rajoita valvonnasta vastaavan sääntelyviranomaisen mahdollisuuksia hoitaa tehtäväänsä ja turvata luotonottajan oikeudet.

(32)

Kun luotonostaja antaa luottosopimuksen hallinnoinnin ja täytäntöönpanon luotonhallinnoijan tehtäväksi, luotonostaja siirtää luotonhallinnoijalle oikeutensa ja velvollisuutensa ja myös suoran yhteytensä luotonottajaan, mutta vastuu säilyy viime kädessä luotonostajalla. Näin ollen luotonostajan ja luotonhallinnoijan välinen suhde olisi vahvistettava selkeästi kirjallisessa luotonhallinnointisopimuksessa ja toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava tarkistaa, miten niiden välinen suhde on määritetty. Lisäksi luotonhallinnoijien olisi toimittava oikeudenmukaisesti ja otettava luotonottajien taloudellinen tilanne asianmukaisesti huomioon. Siltä osin kuin luotonostaja ei itse hoida hankkimiensa luottosopimusten hallinnointia, jäsenvaltioiden olisi voitava säätää, että luotonhallinnoijan ja luotonostajan edellytetään sopivan luotonhallinnointisopimuksessa, että luotonhallinnoija antaa luotonostajalle asiaa koskevan ilmoituksen ennen kuin se ulkoistaa luotonhallinnointitoimintoja.

(33)

Jotta varmistettaisiin luotonhallinnoijan oikeus harjoittaa rajat ylittävää toimintaa ja mahdollistettaisiin tällaisen toiminnan valvonta, tällä direktiivillä otetaan käyttöön menettely, jota noudatetaan, kun toimiluvan saanut luotonhallinnoija käyttää oikeuttaan harjoittaa rajat ylittävää toimintaa. Viestinnän kotijäsenvaltion ja vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä ja luotonhallinnoijan kanssa olisi tapahduttava kohtuullisten määräaikojen kuluessa. Sen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten, jossa luotto myönnettiin, olisi myös saatava kotijäsenvaltion toimivaltaisilta viranomaisilta tietoa rajat ylittävästä toiminnasta.

(34)

Luotonhallinnoijaan, joka harjoittaa toimintaa vastaanottavassa jäsenvaltiossa, olisi sovellettava vastaanottavan jäsenvaltion lainsäädännössä tämän direktiivin mukaisesti vahvistettuja rajoituksia ja vaatimuksia, jotka eivät liity luotonhallinnoijia koskeviin muihin toimilupavaatimuksiin, tapauksen mukaan myös kieltoa vastaanottaa ja pitää hallussa luotonottajien varoja. Jos vastaanottavan jäsenvaltion niiden kansallisten säännösten nojalla, joilla tämä direktiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, asetetaan luotonhallinnoijan toimilupaa koskevia lisävaatimuksia, tällaisia lisävaatimuksia ei saisi soveltaa luotonhallinnoijiin, jotka suorittavat rajat ylittäviä luotonhallinnointitoimintoja kyseisessä vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

(35)

Jotta varmistetaan, että rajojen yli toimivien luotonhallinnoijien valvonta on tehokasta ja tuloksellista, olisi luotava erityinen kehys kotijäsenvaltion ja vastaanottavien jäsenvaltioiden sekä tarvittaessa sen jäsenvaltion, jossa luotto myönnettiin, toimivaltaisten viranomaisten välistä yhteistyötä varten. Kehyksen olisi annettava mahdollisuus luottamukselliseen tiedonvaihtoon, jossa noudatetaan salassapitovelvollisuutta ja suojataan yksilön ja yritysten oikeudet, paikalla ja muualla tehtäviin tarkastuksiin, avunantoon sekä tarkastusten ja todentamisten tulosten ja kaikkien toteutettujen toimenpiteiden ilmoittamiseen.

(36)

Tärkeä edellytys luotonostajien ja luotonhallinnoijien toiminnalle on niiden mahdollisuus päästä kaikkiin merkityksellisiin tietoihin. Jäsenvaltioiden olisi mahdollistettava tämä, ja samalla olisi noudatettava unionin ja kansallisia tietosuojasääntöjä. Tässä yhteydessä on olennaisen tärkeää, että luottolaitokset antavat mahdollisille luotonostajille yksityiskohtaiset tiedot, jotta nämä voivat tehdä oman arvionsa järjestämättömän luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse järjestämättömän luottosopimuksen arvosta. Luottolaitosten olisi annettava nämä tiedot vain kerran prosessin aikana, joko alkuvaiheessa tai sitä seuraavissa vaiheissa, mutta joka tapauksessa ennen siirtosopimuksen tekemistä. Tämä ilmoittamisvelvollisuus on tarpeellinen ja perusteltu, jotta mahdolliset luotonostajat voivat tehdä tietoon perustuvia valintoja ennen liiketoimen toteuttamista, ja näin ollen luottolaitokset ovat oikeutettuja luovuttamaan luotonottajien henkilötietoja mahdollisille luotonostajille. Tällaiset tiedot olisi rajoitettava tiukasti siihen, mikä on tarpeen, jotta mahdolliset luotonostajat voivat arvioida järjestämättömän luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse järjestämättömän luottosopimuksen arvoa ja kyseisen sopimuksen arvon takaisinperinnän todennäköisyyttä. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että tietojen antamisessa mahdollisille luotonostajille ja niiden myöhemmässä käytössä noudatetaan asiaa koskevaa unionin tietosuojakehystä.

(37)

Olisi edellytettävä, että luottolaitos, joka siirtää järjestämättömiä luottosopimuksia, ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselleen ja vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille puolivuosittain ainakin siirrettyjen luottosalkkujen yhteenlasketun maksamatta olevan määrän sekä niiden sisältämien luottojen lukumäärän ja koon ja sen, sisältääkö siirto kuluttajien kanssa tehtyjä luottosopimuksia. Jokaisesta yhtenä liiketoimena siirretystä luottosalkusta annettuihin tietoihin olisi sisällyttävä luotonostajan tai sen mahdollisen edustajan oikeushenkilötunnus (LEI) tai, jos se ei ole saatavilla, luotonostajan ja sen mahdollisen unionissa olevan edustajan nimi ja osoite. Toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava edellyttää, että tiedot toimitetaan neljännesvuosittain aina, kun ne katsovat sen tarpeelliseksi, muun muassa kriisiaikana toteutettujen liiketoimien suuren määrän vuoksi. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset olisi velvoitettava toimittamaan nämä tiedot viranomaisille, joilla on toimivalta valvoa luotonostajaa. Tällaiset läpinäkyvyysvaatimukset mahdollistavat luottosopimusten siirron yhdenmukaisen ja tehokkaan valvonnan unionissa. Suhteellisuusperiaatteen noudattamiseksi toimivaltaisten viranomaisten olisi otettava huomioon tiedot, jotka niillä on jo käytettävissä muilla tavoin ja jotka koskevat erityisesti luottolaitoksia, jotta vältetään päällekkäisyyksiä. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että luottosalkkuun liittyvät ilmoitusvaatimukset toimivaltaisille viranomaisille säilyvät luotonhallinnoijan vastuulla, kun salkku on siirretty luotonostajalle.

(38)

Toimintasuunnitelmassa todetaan, että luottolaitosten tietoinfrastruktuuria voitaisiin vahvistaa sisällyttämällä siihen järjestämättömiä luottosopimuksia koskevat yhdenmukaiset ja standardoidut tiedot. EPV on laatinut tietolomakkeita, joilla saadaan tietoa luottosalkun luottovastuista ja joiden avulla mahdolliset ostajat voivat arvioida luottosopimusten arvon ja noudattaa asianmukaista huolellisuutta. Yhtäältä tällaisten tietolomakkeiden käyttö luottosopimusten yhteydessä vähentäisi informaation epäsymmetrioita luottosopimusten mahdollisten ostajien ja myyjien välillä ja myötävaikuttaisi siten toimivien jälkimarkkinoiden kehittymiseen unionissa. Toisaalta jos tällaiset tietolomakkeet ovat liian yksityiskohtaisia, ne voivat aiheuttaa luottolaitoksille kohtuutonta rasitusta ilman merkittävää informaatiohyötyä. Sen vuoksi EPV:n olisi toteutettava tietolomakkeiden arviointi, jonka tarkoituksena on kehittää niitä edelleen ja muuttaa ne luottolaitoksia koskeviksi teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi. Luottolaitokset olisi velvoitettava käyttämään tietolomakkeita järjestämättömien luottosopimusten siirtämisessä, mukaan lukien siirrot muille luottolaitoksille. Tätä velvoitetta olisi sovellettava ainoastaan järjestämättömien luottosopimusten siirtoihin, eikä se kata monimutkaisia liiketoimia, joihin sisältyy järjestämättömiä luottosopimuksia, mukaan lukien sivuliikkeiden myynti tai liiketoiminta-alueiden myynti taikka asiakkaiden salkkujen myynti, joka ei rajoitu järjestämättömiin luottosopimuksiin, ja siirrot, jotka ovat osa myyvän luottolaitoksen meneillään olevaa uudelleenjärjestelytoimea maksukyvyttömyys-, kriisinratkaisu- tai likvidaatiomenettelyssä. Suhteellisuusperiaatteen noudattamiseksi näitä tiedonantovaatimuksia olisi sovellettava luottolaitoksiin oikeasuhteisesti ottaen huomioon luottojen luonne ja koko. Samalla siinä, missä määrin luottolaitokset ovat velvollisia noudattamaan tietolomakkeita, olisi otettava huomioon järjestämättömien luottosopimusten tekopäivä. Muiden luottosopimusten myyjien olisi voitava käyttää näitä standardeja, jotta myytävänä olevia luottosopimuksia olisi helpompi arvioida. Kun kyse on arvopaperistamisliiketoimista, joiden osalta on säädetty pakollisista avoimuusmalleista, olisi vältettävä tästä direktiivistä johtuvaa päällekkäistä raportointia.

(39)

Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä EPV:n laatimia teknisiä täytäntöönpanostandardeja, joissa täsmennetään mallit ja lomakkeet, joita luottolaitosten on käytettävä tämän direktiivin nojalla vaadittujen tietojen toimittamisessa. Komission olisi hyväksyttävä nämä tekniset täytäntöönpanostandardit täytäntöönpanosäädöksillä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 291 artiklan nojalla ja asetuksen (EU) N:o 1093/2010 15 artiklan mukaisesti.

(40)

Koska luotonostajat eivät luo uutta luottoa vaan ostavat tässä direktiivissä säädetyllä tavalla ainoastaan olemassa olevia järjestämättömiä luottosopimuksia omalla riskillään, ne eivät aiheuta vakavaraisuuteen liittyviä ongelmia ja niiden mahdollinen vaikutus järjestelmäriskiin on hyvin pieni. Sen vuoksi ei ole aiheellista vaatia luotonostajia hakemaan toimilupaa, mutta on kuitenkin tärkeää, että unionin kuluttajansuojasääntöjä ja kansallisia kuluttajansuojasääntöjä sovelletaan edelleen ja että luotonottajien oikeudet perustuvat yhä alkuperäiseen luottosopimukseen.

(41)

Jos luotonostajat ovat kolmansista maista, unionissa olevien luotonottajien saattaa olla vaikeampi vedota unionin oikeuden mukaisiin oikeuksiinsa ja kansallisten viranomaisten voi olla hankalampi valvoa järjestämättömien luottosopimusten täytäntöönpanoa. Luottolaitoksetkin saattavat olla haluttomia siirtämään järjestämättömiä luottosopimuksia kolmansien maiden luotonostajille maineriskin vuoksi. Jos luonnollisille henkilöille, muun muassa kuluttajille ja itsenäisille ammatinharjoittajille, tai mikroyrityksille sekä pienille ja keskisuurille yrityksille, jäljempänä ’pk-yritykset’, myönnettyjen luottojen kolmannesta maasta olevan ostajan edustaja ei ole luottolaitos tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvoma muu luotonantaja kuin luottolaitos tai unionissa toimiluvan saanut luotonhallinnoija, edustajan olisi nimettävä tällainen yhteisö sen varmistamiseksi, että luotonottajien oikeuksia koskevat vaatimukset säilyvät järjestämättömän luottosopimuksen siirron jälkeen ennallaan.

(42)

Jotta voidaan paremmin varmistaa, että kuluttajien oikeuksia koskevat vaatimukset säilyvät järjestämättömän luottosopimuksen siirron jälkeen ennallaan, luotonostaja, jonka kotipaikka on unionissa tai jonka sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee unionissa tai, jos sillä ei kansallisen lainsäädännön mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, jonka päätoimipaikka sijaitsee unionissa, olisi myös vaadittava nimeämään luottolaitos tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvoma muu luotonantaja kuin luottolaitos tai luotonhallinnoija suorittamaan luotonhallinnointitoimintoja kuluttajien kanssa tehtyjen järjestämättömien luottosopimusten osalta.

(43)

Vastaanottavien jäsenvaltioiden olisi voitava laajentaa velvoite nimetä luotonhallinnoija koskemaan muita luottosopimuksia. Tapauksissa, joissa luottosalkun siirtoon sisältyy kuluttajien, muiden luonnollisten henkilöiden tai pk-yritysten kanssa tehtyjä luottosopimuksia, joiden osalta on nimettävä luottolaitos tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvoma muu luotonantaja kuin luottolaitos tai luotonhallinnoija, ja samanaikaisesti myös muita luottosopimuksia, joita varten tällaista nimeämistä ei edellytetä, luotonostajan tai sen mahdollisen edustajan olisi tarvittaessa noudatettava nimeämisvelvoitetta kuluttajien, muiden luonnollisten henkilöiden tai pk-yritysten kanssa tehtyjen luottosopimusten suhteen. Luotonhallinnoijan ja luotonostajan olisi noudatettava sovellettavaa unionin oikeutta ja kansallista lainsäädäntöä, ja kansallisille viranomaisille olisi annettava yksittäisissä jäsenvaltioissa tarvittavat valtuudet valvoa tehokkaasti niiden toimintaa.

(44)

Kun luotonostaja tai sen tämän direktiivin mukaisesti nimetty edustaja velvoitetaan nimeämään luotonhallinnoija tai luottolaitos tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvoma muu luotonantaja kuin luottolaitos ja se päättää itse hallinnoida järjestämättömän luottosopimuksen mukaisiin luotonantajan oikeuksiin tai itse järjestämättömään luottosopimukseen liittyviä oikeuksia ja velvoitteita ja panna ne täytäntöön, luotonostajan tai sen tämän direktiivin mukaisesti nimetyn edustajan katsotaan olevan luotonhallinnoija ja sillä olisi näin ollen oltava tämän direktiivin mukainen toimilupa.

(45)

Luotonostajien, jotka käyttävät luotonhallinnoijien tai luottolaitosten tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvomien muiden luotonantajien kuin luottolaitosten palveluja, olisi ilmoitettava asiasta kotijäsenvaltionsa toimivaltaisille viranomaisille, jotta asianomaiset toimivaltaiset viranomaiset voisivat valvoa, miten luotonhallinnoija tai luottolaitos tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvoma muu luotonantaja kuin luottolaitos kohtelee luotonottajaa. Luotonostajien olisi myös ilmoitettava valvonnastaan vastaaville toimivaltaisille viranomaisille hyvissä ajoin, jos ne alkavat käyttää toisen luotonhallinnoijan, luottolaitoksen tai jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen direktiivin 2008/48/EY tai direktiivin 2014/17/EU mukaisesti valvoman luottolaitoksiin kuulumattoman laitoksen palveluja.

(46)

Luotonostajat, jotka panevat ostetun luottosopimuksen suoraan täytäntöön, olisi näin tehdessään noudatettava luottosopimukseen sovellettavaa lainsäädäntöä, luotonottajaan sovellettavat kuluttajansuojasäännöt mukaan luettuina. Erityisesti sopimusten täytäntöönpanoa, kuluttajansuojaa ja rikosoikeutta koskevien kansallisten sääntöjen soveltamista jatketaan, ja toimivaltaisten viranomaisten olisi varmistettava, että kyseiset luotonostajat noudattavat näitä sääntöjä jäsenvaltioiden alueella.

(47)

Jotta helpotettaisiin tässä direktiivissä säädettyjen velvoitteiden täytäntöönpanoa, kun luotonostajan kotipaikka ei ole unionissa tai sen sääntömääräinen kotipaikka ei sijaitse unionissa tai, jos sillä ei kansallisen lainsäädännön mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, sen päätoimipaikka ei sijaitse unionissa, tämän direktiivin saattamiseksi kansallisen lainsäädännön osaksi annetussa kansallisessa lainsäädännössä olisi säädettävä, että kolmannesta maasta oleva luotonostaja nimeää luottosopimuksen siirron yhteydessä edustajan, jonka kotipaikka on unionissa tai jonka sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee unionissa tai, jos sillä ei kansallisen lainsäädännön mukaan ole sääntömääräistä kotipaikkaa, jonka päätoimipaikka sijaitsee unionissa ja johon toimivaltaiset viranomaiset voivat ottaa yhteyttä luotonostajan lisäksi tai sijasta. Tämä edustaja vastaa tässä direktiivissä luotonostajille asetetuista velvoitteista, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta luotonhallinnoijille asetettuihin velvoitteisiin. Luotonostajien, jotka siirtävät järjestämättömiä luottosopimuksia, olisi ilmoitettava kotijäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle puolivuosittain ja kootusti ainakin siirrettyjen luottosalkkujen yhteenlaskettu maksamatta oleva määrä ja niiden sisältämien luottojen lukumäärä ja koko sekä se, sisältääkö siirto kuluttajien kanssa tehtyjä luottosopimuksia. Jokaisesta yhtenä liiketoimena siirretystä salkusta annettuihin tietoihin olisi sisällyttävä luotonostajan tai sen mahdollisen edustajan oikeushenkilötunnus (LEI) tai, jos se ei ole saatavilla, luotonostajan ja sen mahdollisen unionissa olevan edustajan nimi ja osoite. Toimivaltaisten viranomaisten olisi voitava vaatia, että tiedot toimitetaan sen sijaan neljännesvuosittain aina, kun ne katsovat sen tarpeelliseksi, muun muassa kriisiaikana toteutettujen liiketoimien suuren määrän vuoksi.

(48)

Nykyään eri viranomaiset vastaavat jäsenvaltioissa luotonhallinnoijien ja luotonostajien toimilupien myöntämisestä ja valvonnasta. Sen vuoksi on olennaisen tärkeää, että jäsenvaltiot selkeyttävät näiden viranomaisten roolia ja antavat riittävät valtuudet, etenkin kun viranomaiset saattavat joutua valvomaan yhteisöjä, jotka tarjoavat palveluja muissa jäsenvaltioissa. Tehokkaan ja oikeasuhteisen valvonnan varmistamiseksi koko unionissa jäsenvaltioiden olisi annettava toimivaltaisille viranomaisille valtuudet, jotka ne tarvitsevat tämän direktiivin mukaisten tehtäviensä hoitamiseen, mukaan luettuina valtuudet saada tarvittavat tiedot, tutkia tämän direktiivin mahdolliset rikkomiset, käsitellä luotonottajien valitukset ja määrätä hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä, toimilupien peruuttaminen mukaan luettuna. Hallinnollisia seuraamuksia ja korjaavia toimenpiteitä sovellettaessa jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että toimivaltaiset viranomaiset soveltavat niitä oikeassa suhteessa ja perustelevat päätöksensä ja että päätöksiin sovelletaan tuomioistuinvalvontaa, myös sellaisissa tapauksissa, joissa toimivaltaiset viranomaiset eivät toimi asetettujen määräaikojen kuluessa.

(49)

Tämän direktiivin rikkomista koskevat säännökset eivät rajoita jäsenvaltioiden oikeutta puuttua esimerkiksi kuluttajansuojaa, luotonottajien oikeuksia tai rikollista toimintaa koskevan kansallisen lainsäädännön rikkomiseen liittyviin tapauksiin. Tällaisissa tapauksissa vastaanottavan jäsenvaltion ja jäsenvaltion, jossa luotto myönnettiin, toimivaltaisilla viranomaisilla on toimivalta päättää, onko kansallista lainsäädäntöä rikottu, ja tällä direktiivillä ei näin ollen rajoiteta niiden valtuuksia.

(50)

Koska luoton jälkimarkkinoiden toiminta on suurelta osin riippuvaista näillä markkinoilla toimivien yhteisöjen hyvästä maineesta, luotonhallinnoijien olisi otettava käyttöön tehokas mekanismi, jolla käsitellään luotonottajien valituksia. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että viranomaisilla, joilla on toimivalta valvoa luotonostajia ja luotonhallinnoijia, on tehokkaat ja toimivat menettelyt, joilla käsitellään luotonottajien valitukset.

(51)

Sovellettaessa tätä direktiiviä henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksia (EU) 2016/679 (16) ja (EU) 2018/1725 (17). Kun henkilötietoja käsitellään tätä direktiiviä sovellettaessa, olisi erityisesti mainittava täsmällinen tarkoitus, viitattava asiaankuuluvaan oikeusperustaan ja noudatettava asetuksessa (EU) 2016/679 säädettyjä asiaankuuluvia turvallisuusvaatimuksia sekä kunnioitettava tarpeellisuuden, oikeasuhteisuuden, käyttötarkoituksen rajoittamisen ja tietojen säilyttämisen avoimen ja oikeasuhteisen enimmäisajan periaatteita. Näitä tarkoituksia varten olisi noudatettava ensisijaisesti asetuksen (EU) 2016/679 40 artiklan mukaisia koko alaa koskevia käytännesääntöjä. Kaikkiin tämän direktiivin puitteissa kehitettäviin ja sovellettaviin tietojenkäsittelyjärjestelmiin olisi myös sisällyttävä sisäänrakennettu henkilötietojen suoja ja oletusarvoinen tietosuoja. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisessä hallinnollisessa yhteistyössä ja keskinäisessä avunannossa olisi vastaavasti noudatettava asetuksessa (EU) 2016/679 vahvistettuja henkilötietojen suojaa koskevia sääntöjä ja kansallisia tietosuojasääntöjä, joilla unionin oikeus pannaan täytäntöön.

(52)

Kuluttajansuojan korkea tason varmistamiseksi unionin oikeudessa ja kansallisessa lainsäädännössä säädetään useista oikeuksista ja suojatoimista, jotka liittyvät kuluttajille myönnettyihin luottosopimuksiin. Näitä oikeuksia ja suojatoimia sovelletaan erityisesti luottosopimuksesta käytävään neuvotteluun ja luottosopimuksen tekemiseen, direktiivissä 2005/29/EY säädettyjen sopimattomien elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisten kaupallisten menettelyjen käyttöön sekä luottosopimuksen hoitamiseen tai laiminlyömiseen. Tämä koskee erityisesti direktiivin 2014/17/EU soveltamisalaan kuuluvia pitkäaikaisia kulutusluottosopimuksia, kun on kyse kuluttajan oikeudesta täyttää luottosopimuksen mukaiset velvoitteensa kokonaan tai osittain ennen luottosopimuksen voimassaolon päättymistä taikka tarvittaessa saada tietoa eurooppalaisen standardoidun tietosivun välityksellä luottosopimuksen mahdollisesta siirtämisestä luotonostajalle. Luotonottajan oikeudet eivät myöskään saisi muuttua, jos luottolaitoksen ja luotonostajan välinen luottosopimuksen siirto tehdään sopimuksen uudistamisen muodossa. Yleensä olisi varmistettava, että luotonottajien luottosopimuksen siirtäminen luottolaitokselta luotonostajalle ei heikennä luotonottajien tilannetta. Tämä direktiivi ei saisi estää jäsenvaltiota soveltamasta tiukempia säännöksiä luotonottajien suojelemiseksi.

(53)

Rajoittamatta direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU mukaisia muita velvoitteita ja kuluttajansuojan korkean tason varmistamiseksi mainittuja direktiivejä olisi muutettava sen varmistamiseksi, että kuluttajalle esitetään hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen ehtojen muuttamista selkeä ja kattava luettelo kaikista tällaisista muutoksista, niiden toteuttamisaikataulu ja tarpeelliset yksityiskohdat sekä sen kansallisen viranomaisen nimi ja osoite, jolle kuluttaja voi tehdä valituksen.

(54)

Direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU nojalla annettavat ja tässä direktiivissä säädetyillä muutoksilla käyttöön otetut luottosopimuksen ehtojen muuttamista koskevat tiedot eivät saisi vaikuttaa direktiiveissä 2008/48/EY ja 2014/17/EU säädettyihin kuluttajan oikeuksiin, mukaan lukien tiedonsaantioikeudet.

(55)

Painoarvo, jonka unionin lainsäätäjä on antanut kuluttajien suojaamiselle neuvoston direktiivissä 93/13/ETY (18) sekä direktiiveissä 2008/48/EY ja 2014/17/EU, merkitsee sitä, että luottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse luottosopimuksen siirtäminen luotonostajalle ei saisi vaikuttaa millään tavalla unionin oikeudessa kuluttajille annettavan suojan tasoon. Sen vuoksi luotonostajien ja luotonhallinnoijien olisi noudatettava sovellettavaa unionin oikeutta ja kansallista lainsäädäntöä, jota sovelletaan alkuperäiseen luottosopimukseen, ja luotonottajalla olisi säilyttävä sama suojan taso, josta säädetään sovellettavassa unionin oikeudessa ja kansallisessa lainsäädännössä tai josta määrätään unionin tai kansallisissa lainvalintasäännöissä. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että luotonottajalta ei veloiteta muita luottosopimuksen siirtoon liittyviä kustannuksia kuin ne, jotka jo sisältyvät kyseiseen luottosopimukseen. Maksunsa laiminlyöneille kuluttajille määrättävien maksujen osalta direktiiviin 2008/48/EY olisi tehtävä muutoksia, joiden mukaan jäsenvaltioiden edellytetään noudattavan direktiivin 2014/17/EU sääntöjä ylärajojen asettamisesta maksuille ja seuraamuksille.

(56)

Kuluttajien osalta direktiivejä 2008/48/EY ja 2014/17/EU olisi muutettava tällä direktiivillä sen vahvistamiseksi, että jäsenvaltioiden olisi edellytettävä, että luotonantajilla on käytössä asianmukaiset käytänteet ja menettelyt, jotta ne voivat tarvittaessa noudattaa kohtuullista pidättyvyyttä ennen ulosmittausmenettelyjen käynnistämistä. Olisi otettava huomioon 19 päivänä elokuuta 2015 annetut EPV:n ohjeet maksamattomista lainoista ja ulosmittauksesta, 31 päivänä lokakuuta 2018 annetut EPV:n ohjeet järjestämättömien saamisten ja lainanhoitojoustosaamisten käsittelystä ja EKP:n ohjeet pankeille järjestämättömien saamisten käsittelystä maaliskuulta 2017. Tehdessään päätöstä lainanhoitojoustoihin ryhtymisestä luotonantajien olisi otettava huomioon kuluttajan henkilökohtainen tilanne, hänen etunsa ja oikeutensa sekä hänen kykynsä maksaa luotto takaisin, erityisesti silloin, kun luottosopimuksen vakuutena on kiinteä asunto-omaisuus, joka on kuluttajan pääasiallinen asunto. Lainanhoitojoustotoimiin olisi voitava kuulua tiettyjä kuluttajalle tehtyjä myönnytyksiä, kuten luottosopimuksen täydellinen tai osittainen uudelleenrahoitus tai sen voimassa olevien ehtojen muuttaminen, muun muassa sen voimassaoloajan pidentäminen, luottosopimuksen tyypin muuttaminen, takaisinmaksuerän lykkääminen osittain tai kokonaan, koron muuttaminen, lyhennysvapaan tarjoaminen, osittainen takaisinmaksu, lainavaluutan vaihtaminen, lainan anteeksianto osittain ja velkojen yhdistäminen. Jäsenvaltioilla olisi oltava kansallisella tasolla käytössä asianmukaiset lainanhoitojoustotoimet. Tässä direktiivissä muutoksina direktiiveihin 2008/48/EY ja 2014/17/EU säädetty lainanhoitojoustotoimien luettelo ei ole tyhjentävä, ja jäsenvaltiot voivat näin ollen edelleenkin vapaasti säätää lisätoimista. Jäsenvaltiot voivat myös vapaasti olla säätämättä tietystä toimesta, jos näin päätetään kansallisella tasolla, kunhan käytettävissä on edelleen kohtuullinen määrä toimia. Jos ulosmittausmenettelyn jälkeen jäljellä on velkaa, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että elinolosuhteiden vähimmäistaso suojataan, ja otettava käyttöön velan takaisinmaksua helpottavia toimenpiteitä siten, että pitkäaikainen ylivelkaantuminen kuitenkin vältetään. Ainakin jos kiinteästä asunto-omaisuudesta saatava hinta vaikuttaa kuluttajan maksettavana olevaan velkamäärään, jäsenvaltioiden olisi kannustettava luotonantajia toteuttamaan kohtuulliset toimenpiteet, jotta ulosmitatusta kiinteästä asunto-omaisuudesta saadaan mahdollisimman hyvä hinta markkinatilanteessa. Jäsenvaltiot eivät saisi estää luottosopimuksen osapuolia sopimasta nimenomaisesti, että vakuuden siirtäminen luotonantajalle riittää luoton takaisinmaksuksi, erityisesti silloin, kun luoton vakuutena on kuluttajan pääasiallinen asunto.

(57)

Jotta varmistettaisiin, ettei kiinnitysluottosopimuksen mukaisten luotonantajan oikeuksien tai itse luottosopimuksen siirtäminen kolmannelle osapuolelle vaikuta kuluttajansuojan tasoon, direktiiviin 2014/17/EU olisi tehtävä muutos sen vahvistamiseksi, että tapauksissa, joissa kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuuluva luotto siirretään, kuluttajalla on oikeus esittää luotonostajaa kohtaan kaikki väitteet, jotka hän olisi voinut esittää alkuperäistä luotonantajaa kohtaan, ja oikeus saada ilmoitus luoton siirtämisestä.

(58)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman (19) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta unionin lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.

(59)

Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu asetuksen (EU) 2018/1725 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti ja hän on antanut lausunnon 24 päivänä tammikuuta 2019.

(60)

Komission olisi tarkasteltava uudelleen tämän direktiivin tehokasta toimintaa sitä mukaa kuin järjestämättömien luottosopimusten unionin sisäisten jälkimarkkinoiden, joilla kuluttajansuojan taso on korkea, toteutuminen etenee. Komissiolla on hyvät edellytykset analysoida erityisiä rajat ylittäviä kysymyksiä, joita yksittäiset jäsenvaltiot eivät voi tunnistaa tai asianmukaisesti ratkaista ja joita ovat esimerkiksi luotonhallinnoinnin ja luotonostajien toiminnan yhteydessä mahdollisesti syntyvä rahanpesua ja terrorismin rahoitusta koskeva riski sekä eri jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välinen yhteistyö. Siksi on tarkoituksenmukaista, että tarkastellessaan tätä direktiiviä uudelleen komission olisi tehtävä myös perusteellinen arviointi luotonhallinnoijien ja luotonostajien harjoittamiin toimintoihin liittyvistä rahanpesua ja terrorismin rahoitusta koskevista riskeistä sekä toimivaltaisten viranomaisten välisestä hallinnollisesta yhteistyöstä.

(61)

Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän direktiivin tavoitteita eli tehostaa järjestämättömien lainojen jälkimarkkinoiden kehittämistä unionissa, samalla kun varmistetaan luotonottajien suojan vahvistaminen edelleen, vaan ne voidaan toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi,