YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (ensimmäinen jaosto)
6 päivänä heinäkuuta 2004
Asia T‑281/01
Hubert Huygens
vastaan
Euroopan yhteisöjen komissio
Henkilöstö – Arviointimenettely – Viivästys arviointikertomuksen laatimisessa – Kohtuullinen määräaika – Vahingonkorvauskanne – Henkinen kärsimys ja aineellinen vahinko – Ylennysmenettely – Implisiittinen kieltäytyminen kantajan ylentämisestä – Kumoamiskanne – Päätös kantajan ylentämättä jättämisestä vuoden 2000 ylennyskierroksella – Perustelujen puuttuminen – Päätös 54 virkamiehen ylentämisestä vuoden 2000 ylennyskierroksella – Tutkimatta jättäminen
Täydellinen teksti ranskan kielellä II ‑ 0000
Aihe: Kanne, jossa kantaja vaatii korvausta vahingosta, jonka hän on kärsinyt arviointikierroksella 1997/1999 kantajan arviointimenettelyssä tapahtuneen viivästyksen johdosta, ja jossa kantaja vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan komission implisiittisen päätöksen tästä viivästyksestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta kieltäytymisestä, komission implisiittisen päätöksen kantajan palkkaluokkaan B1 ylentämättä jättämisestä vuoden 2000 ylennyskierroksella ja komission päätöksen 54 virkamiehen palkkaluokkaan B1 ylentämisestä vuoden 2000 ylennyskierroksella sekä joka tapauksessa Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimiston johtajan päätöksen 4 virkamiehen palkkaluokkaan B1 ylentämisestä vuoden 2000 ylennyskierroksella.
Ratkaisu: Komissio velvoitetaan suorittamaan kantajalle 500 euron summa korvauksena kantajalle aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Komission päätös, jolla kantaja on jätetty ylentämättä palkkaluokkaan B1 vuoden 2000 ylennyskierroksella ja joka käy ilmi 6.4.2000 päivätyssä hallinnollisessa tiedotuksessa nro 31 julkaistusta tähän palkkaluokkaan ylennettyjen virkamiesten luettelosta, kumotaan. Kanne hylätään muilta osin. Komissio velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Sellaisen oikeudenkäyntimenettelyä edeltävän päätöksen kumoamisvaatimus, jolla vahingonkorvausvaatimus hylättiin – Vaatimus, joka ei ole itsenäinen suhteessa vahingonkorvausvaatimukseen
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
2. Henkilöstö – Kanne – Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdan mukainen vaatimus – Vaatimuksen tekemisen määräaika – Kohtuullinen aika
(Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohta)
3. Henkilöstö – Arviointi – Arviointikertomus – Arviointikertomuksen laatiminen – Määräaika – Toimielimen sisäisillä säännöksillä vahvistettujen määräaikojen ehdottomuus – Myöhästyminen – Virkavirhe
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
4. Henkilöstö – Arviointi – Arviointikertomus – Arviointikertomuksen laatiminen – Myöhästyminen – Henkisen kärsimyksen aiheuttaminen
(Henkilöstösääntöjen 43 artikla)
5. Henkilöstö – Ylennys – Ylentämättä jätetyn hakijan valitus – Hylkäävä päätös – Perustelujen puuttuminen kokonaan – Oikeudenkäyntimenettelyssä tapahtunut oikaisu – Oikaisua ei voida hyväksyä – Vaikutukset
(Henkilöstösääntöjen 25 artiklan 2 kohta, 45 artikla ja 90 artiklan 2 kohta)
6. Henkilöstö – Kanne – Kannetta edeltävä oikaisuvaatimus – Määräaika – Määräajan ehdottomuus – Oikeuden menettäminen – Valitusoikeuden palauttaminen – Edellytykset – Uusi tosiseikka
(EY 236 artikla; henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
1. Korvausvaatimuksen hylkäämisestä tehty toimielimen päätös on osa hallinnollista menettelyä, joka edeltää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostettavaa vahingonkorvauskannetta. Näin ollen (tästä hylkäämispäätöksestä esitettyjä) kumoamisvaatimuksia ei voida käsitellä vahingonkorvausvaatimuksista riippumattomana asiana. Toimen, jolla toimielin ilmaisee kantansa oikeudenkäyntimenettelyä edeltävässä vaiheessa, ainoa vaikutus on, että asianosainen, joka väittää kärsineensä vahinkoa, voi esittää vahingonkorvausvaatimuksen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.
(ks. 38 kohta)
Viittaukset: asia T‑90/95, Gill v. komissio, 18.12.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑471 ja II‑1231, 45 kohta); asia T‑77/99, Ojha v. komissio, 6.3.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A 61 ja II‑293, 68 kohta) ja asia T‑209/99, Hoyer v. komissio, 5.12.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑243 ja II‑1211, 32 kohta).
2. Henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa ei vahvisteta määräaikaa, jonka kuluessa vaatimus on esitettävä nimittävälle viranomaiselle.
Tällainen vaatimus voidaan kuitenkin ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos se on esitetty kohtuullisen ajan kuluessa. Vaikka sillä, ettei henkilöstösääntöjen 90 artiklan 1 kohdassa ole vahvistettu lainkaan määräaikaa, on tarkoitus suojata virkamiehen oikeuksia antamalla hänelle mahdollisuus saattaa asia hallinnon käsiteltäväksi milloin tahansa, edellyttää oikeusvarmuuden vaatimus sitä, ettei virkamiehen oikeutta tehdä hallinnolle vahingonkorvausvaatimus voida lykätä rajattomasti.
Sitä, onko vahingonkorvausvaatimus tehty kohtuullisessa määräajassa, on arvioitava konkreettisesti kussakin asiassa vallitsevien olosuhteiden kannalta.
(ks. 42 ja 46–48 kohta)
3. Hyvä hallintotapa sekä virkamiesten etujen suojaaminen edellyttävät, että hallinto huolehtii, että arviointikertomukset laaditaan säännöllisesti henkilöstösäännöissä edellytettyinä ajankohtina.
Oikeuskäytäntöä, jossa myönnetään hallinnolle kohtuullinen määräaika virkamiestensä arviointikertomuksen laatimista varten, ei voida soveltaa silloin, kun tämän hallintoviranomaisen sisäisissä, oikeudellisesti sitovissa säännöksissä asetetaan arviointimenettelyn etenemiselle tarkka määräaika.
Tällaisen määräajan ylittyminen on sellaisten erityisten syiden puuttuessa, joilla se voitaisiin katsoa perustelluksi, katsottava tämän hallintoviranomaisen virkavirheeksi, jonka perusteella sille voi syntyä vahingonkorvausvastuu.
Virkamies ei sen sijaan voi arvostella häntä koskevan arviointikertomuksen laatimisen myöhästymistä, kun tämä myöhästyminen on ainakin osittain laskettava hänen syykseen tai kun hänen osallisuutensa siihen on huomattava.
(ks. 58, 64–67 ja 71 kohta)
Viittaukset: asia 61/76, Geist v. komissio, 14.7.1977 (Kok. 1977, s. 1419, 44 ja 45 kohta); yhdistetyt asiat 156/79 ja 51/80, Gratreau v. komissio, 18.12.1980 (Kok. 1980, s. 3943, 15 kohta); asia 207/81, Ditterich v. komissio, 5.5.1983 (Kok. 1983, s. 1359, 25 kohta); asia T‑29/89, Moritz v. komissio, 13.12.1990 (Kok. 1990, s. II‑787, 22 kohta); asia T‑56/96, Burban v. parlamentti, 28.5.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑109 ja II‑331, 44, 45 ja 48 kohta); yhdistetyt asiat T‑101/98 ja T‑200/98, Stodtmeister v. neuvosto, 19.9.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑177 ja II‑807, 49 kohta); asia T‑187/01, Mellone v. komissio, 12.6.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑81 ja II‑389, 77 kohta); asia T‑278/01, den Hamer v. komissio, 7.5.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑139 ja II‑665, 88, 90 ja 91 kohta); asia T‑327/01, Lavagnoli v. komissio, 7.5.2003 (Kok. H. 2003, s. IA–143 ja II‑691, 54, 56 ja 57 kohta) ja asia T‑296/01, Tatti v. komissio, 30.9.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑225 ja II‑1093, 58 kohta).
4. Arviointikertomusten laatimisen viivästyminen voi sellaisenaan aiheuttaa vahinkoa virkamiehelle, sillä virkamiehelle, jonka henkilökansio on sääntöjenvastainen ja puutteellinen, aiheutuu tämän vuoksi henkistä kärsimystä, joka johtuu virkamiehellä hänen ammatillisesta tulevaisuudestaan olevasta epävarmuudesta ja huolesta.
(ks. 86 ja 87 kohta)
Viittaukset: em. asia Geist v. komissio, 48 kohta; asia T‑73/89, Barbi v. komissio, 8.11.1990 (Kok. 1990, s. II‑619, 41 kohta); asia T‑20/89, Moritz v. komissio, 16.12.1993 (Kok. 1993, s. II‑1423, 46 kohta); em. asia Burban v. parlamentti, 72 kohta; em. asia Stodtmeister v. neuvosto, 56 kohta; em. asia Lavagnoli v. komissio, 48 kohta ja em. asia Tatti v. komissio, 59 kohta.
5. Nimittävä viranomainen ei ole velvollinen perustelemaan ylennyspäätöksiään niille virkamiehille, joita ei ole ylennetty, mutta sen on sitä vastoin perusteltava päätöksensä, jolla se hylkää ylentämättä jätetyn virkamiehen tekemän valituksen, koska tämän hylkäyspäätöksen perustelujen on tarkoitus vastata sen päätöksen perusteluja, josta valitus tehtiin, minkä vuoksi on mahdollista tutkia erotuksetta kumman tahansa päätöksen perusteluja.
Mikäli perustelut ovat kokonaan puuttuneet ennen kanteen nostamista, puute ei voi korjautua siten, että hallinto esittää selvityksiä kanteen nostamisen jälkeen. Tässä menettelyvaiheessa selvitykset eivät enää vastaisi tarkoitustaan. Kanteen nostaminen päättää nimittävän viranomaisen mahdollisuuden oikaista päätöstään hylkäämällä valitus perustelut esittäen.
Silloin kun asiassa on selvää, että toimielimellä on harkintamarginaali, mikä merkitsee sitä, ettei voida sulkea pois mahdollisuutta siitä, että päätös olisi voinut olla toisenlainen, sen, että toimielin laiminlyö velvollisuutensa perustella päätös, minkä pitää tapahtua sitä tehtäessä, vaikka päätöstä voidaankin oikaista aina kanteen nostamiseen asti, on johdettava riidanalaisen päätöksen kumoamiseen ilman että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tarvitsisi tutkia muita kanneperusteita.
(ks. 106–108, 112 ja 115 kohta)
Viittaukset: asia 188/73, Grassi v. neuvosto, 30.10.1974 (Kok. 1974, s. 1099, 13 kohta); asia 195/80, Michel v. parlamentti, 26.11.1981 (Kok. 1981, s. 2861, 22 kohta); asia 111/86, Delauche v. komissio, 16.12.1987 (Kok. 1987, s. 5345, 13 kohta); asia C‑343/87, Culin v. komissio, 7.2.1990 (Kok. 1990, s. I‑225, 13 ja 15 kohta); asia C‑115/92 P, parlamentti v. Volger, 9.12.1993 (Kok. 1993, s. I‑6549, 23 kohta); asia T‑52/90, Volger v. parlamentti, 12.2.1992 (Kok. 1992, s. II‑121, 36 ja 40 kohta); asia T‑25/92, Vela Palacios v. TSK, 3.3.1993 (Kok. 1993, s. II‑201, 25 kohta); asia T‑351/99, Brumter v. komissio, 20.7.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑165 ja II‑757, 33 ja 34 kohta); asia T‑117/01, Roman Parra v. komissio, 20.2.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑27 ja II‑121, 26 ja 32 kohta); yhdistetyt asiat T‑338/00 ja T‑376/00, Morello v. komissio, 12.12.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑301 ja II‑1457, 48 kohta) ja asia T‑241/02, Callebaut v. komissio, 18.9.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑215 ja II‑1061, 42 kohta).
6. Henkilöstösääntöjen määräajat oikaisuvaatimusten ja valitusten esittämiseksi kuuluvat oikeusjärjestyksen perusteisiin, eivätkä asianosaiset ja tuomioistuin voi määrätä niistä, koska ne on asetettu oikeudellisten tilanteiden selkeyden ja varmuuden takaamiseksi.
Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa EY 236 artiklan ja henkilöstösääntöjen 91 artiklan nojalla nostetun kanteen tutkittavaksi ottaminen edellyttää sitä, että asiaa on käsitelty sääntöjen mukaisessa oikeudenkäyntiä edeltävässä hallinnollisessa menettelyssä määräajassa.
Ainoastaan uudet ja olennaiset seikat voivat perustella sellaisen päätöksen uudelleenkäsittelyä koskevan vaatimuksen esittämisen, jota ei ollut riitautettu asetetussa määräajassa.
Sitä, että kantaja havaitsee jälkikäteen jo olemassa olleen perusteen tai seikan, ei pääsääntöisesti voida rinnastaa uuteen seikkaan, jonka perusteella kanteen nostamiselle varattu määräaika voisi alkaa uudelleen, koska muutoin oikeusvarmuuden periaate tehtäisiin tyhjäksi.
(ks. 124–127 kohta)
Viittaukset: yhdistetyt asiat 122/79 ja 123/79, Schiavo v. neuvosto, 19.2.1981 (Kok. 1981, s. 473, 22 kohta); asia 127/84, Esly v. komissio, 15.5.1985 (Kok. 1985, s. 1437, 10 kohta); asia 161/87, Muysers ja Tülp v. tilintarkastustuomioistuin, 14.6.1988 (Kok. 1988, s. 3037, 11 kohta); asia C 246/95, Coen, 23.1.1997 (Kok. 1997, s. I‑403, 21 kohta); asia T‑34/91, Whitehead v. komissio, 11.5.1992 (Kok. 1992, s. II‑1723, 18 kohta); asia T‑45/93, Branco v. tilintarkastustuomioistuin, 20.7.1994 (Kok. H. 1994, s. I‑A‑197 ja II‑641, 22 kohta); asia T‑506/93, Moat v. komissio, 21.2.1995 (Kok. H. 1995, s. I‑A‑43 ja II‑147, 28 kohta); asia T‑16/97, Chauvin v. komissio, 11.7.1997 (Kok. H. 1997, s. I‑A‑237 ja II‑681, 37 kohta); asia T‑147/96, Batho v. komissio, 4.2.2000, (46 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja asia T‑142/00, Van Huffel v. komissio, 15.11.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑219 ja II‑1011, 36 kohta).