1

Euroopan komissio vaatii kanteellaan, että unionin tuomioistuin

2

Direktiivin 2006/123 johdanto-osan 2, 5, 18, 36, 37, 40, 64, 65 ja 73 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

– –

– –

3

Direktiivin 2006/123 1 artiklan otsikko on ”Kohde”, ja sen 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä vahvistetaan yleissäännökset, joiden avulla edistetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta niin, että samalla taataan palvelujen korkea laatu.”

4

Mainitun direktiivin 2 artiklan otsikko on ”Soveltamisala”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä direktiiviä sovelletaan sellaisten palveluntarjoajien tuottamiin palveluihin, jotka ovat sijoittautuneet johonkin jäsenvaltioon.

2.   Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin toimiin:

– –

– –”

5

Saman direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

– –

– –

– –”

6

Direktiivin 2006/123 III luvun otsikko on ”Palveluntarjoajien sijoittautumisvapaus”. Se sisältää 2 jakson, jonka otsikko on ”Kielletyt tai arvioitavat vaatimukset” ja johon sisältyvät kyseisen direktiivin 14 ja 15 artikla.

7

Mainitun direktiivin 14 artiklan otsikko on ”Kielletyt vaatimukset”, ja siinä säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan seuraavia vaatimuksia:

– –

– –”

8

Saman direktiivin 15 artiklan otsikko on ”Arvioitavat vaatimukset”, ja siinä säädetään muun muassa seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on tutkittava, sisältyykö niiden oikeusjärjestelmään 2 kohdassa tarkoitettuja vaatimuksia, ja varmistettava, että vaatimukset ovat 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaiset. Jäsenvaltioiden on mukautettava lakejaan, asetuksiaan tai hallinnollisia määräyksiään, jotta ne olisivat yhdenmukaisia mainittujen ehtojen kanssa.

2.   Jäsenvaltioiden on tutkittava, asetetaanko niiden oikeusjärjestelmässä palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi seuraavien syrjimättömien vaatimusten noudattaminen:

– –

– –

– –

3.   Jäsenvaltioiden on tarkistettava, että 2 kohdassa tarkoitetut vaatimukset täyttävät seuraavat ehdot:

– –

6.   28 päivästä joulukuuta 2006 alkaen jäsenvaltiot eivät saa asettaa 2 kohdassa tarkoitetun tyyppisiä uusia vaatimuksia, elleivät ne ole 3 kohdassa säädettyjen ehtojen mukaisia.

– –”

9

Direktiivin 2006/123 IV luvun otsikko on ”Palvelujen vapaa liikkuvuus”. Se sisältää 1 jakson, jonka otsikko on ”Palvelujen tarjoamisen vapaus ja siihen liittyvät poikkeukset” ja jossa on kyseisen direktiivin 16 artikla, jonka otsikko on ”Palvelujen tarjoamisen vapaus” ja jossa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon he ovat sijoittautuneet.

Jäsenvaltion, jossa palvelu tarjotaan, on varmistettava, että palvelutoiminta voidaan aloittaa ja sitä voidaan harjoittaa jäsenvaltion alueella vapaasti.

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät ole seuraavien periaatteiden mukaisia:

2.   Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan vapautta tarjota palveluja, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, asettamalla seuraavia vaatimuksia:

– –

3.   Jäsenvaltiota, johon palveluntarjoaja siirtyy, ei estetä asettamasta palvelutoiminnan harjoittamista koskevia vaatimuksia, jotka ovat perusteltuja yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden, kansanterveyden tai ympäristönsuojelun perusteella ja 1 kohdan mukaisesti. – –

– –”

10

Luonnollisten henkilöiden tuloverosta annetun vuoden 1995 lain nro CXVII (jäljempänä tuloverolaki) 71 §:n mukaan työnantajat voivat myöntää työntekijöilleen luontoisetuja verotuksellisesti edullisin ehdoin.

11

Tuloverolain, sellaisena kuin se on muutettuna 21.11.2011 annetulla lailla nro CLVI, viimeksi mainitun lain 477 §:n mukaan 1.1.2012 alkaen voimaan tulleen version 71 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Työnantajan työntekijälle myöntämänä luontoisetuna pidetään

– –

12

Tuloverolain 3 §:n 87 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna 21.11.2011 annetun lain nro CLVI 1 §:n 5 momentilla, säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetaan

– –

13

Hallituksen asetuksen nro 55/2011 2 §:n 2 momentin a kohdan mukaan SZÉP-korttia ”käytetään yksinomaan tuen saaneen työntekijän, hänen perheenjäsentensä, hänen työnantajansa ja palveluntarjoajan tunnistamiseen, eikä sille voida ladata sähköistä rahaa eikä sitä voida käyttää suorien maksujen suorittamiseen”.

14

Mainitun asetuksen 13 §:ssä säädetään seuraavaa:

”[SZÉP-korttia] saa laskea liikkeelle [keskinäisistä vakuutusrahastoista annetun lain] 2 §:n 2 momentin d kohdassa tarkoitettu palveluntarjoaja – luonnollisia henkilöitä ja mainittuun palveluntarjoajaan sopimussuhteessa olevia palveluntarjoajia lukuun ottamatta – joka on perustettu toistaiseksi tai vähintään viiden vuoden määräajaksi kortin liikkeelle laskemisesta lukien ja joka yhdessä saman konserniksi hyväksytyn tai [liikeyhtiöistä annetussa laissa] tarkoitetulla tavalla tosiasiallisesti konsernina toimivan liikeyhtiön kanssa tai sellaisen keskinäisistä vakuutusrahastoista annetun lain 2 §:n 2 momentin a kohdassa määritellyn keskinäisen vakuutusrahaston kanssa, johon kyseinen palveluntarjoaja on ollut sopimussuhteessa vähintään viiden vuoden ajan – talletustenhoito- ja sijoitustoimintapalveluja lukuun ottamatta – täyttää kaikki seuraavat edellytykset:

– –”

15

Keskinäisistä vakuutusrahastoista annetun lain 2 §:n 2 momentin a ja d kohta sisältävät seuraavat määritelmät:

– –

16

Liikeyhtiöistä annetun lain 1 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa säädetään niiden liikeyhtiöiden perustamista, organisaatiota ja toimintaa koskevista säännöistä, joiden kotipaikka on Unkarissa. – –”

17

Mainitun lain 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Liikeyhtiö voidaan perustaa ainoastaan tässä laissa säädetyssä muodossa.

2.   Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt eivät ole oikeussubjekteja. Rajavastuuyhtiöt ja osakeyhtiöt ovat oikeussubjekteja.”

18

Saman lain 55 §:ssä säädetään hyväksyttyjen konsernien osalta seuraavaa:

”1.   Kirjanpitolain mukaan liikeyhtiö, jolla on velvollisuus toimittaa vuosittain konsolidoitu tilinpäätös (määräysvaltaa käyttävä yhtiö), ja osakeyhtiö tai rajavastuuyhtiö, jossa määräysvaltaa käyttävä yhtiö käyttää kirjanpitolaissa tarkoitettua ratkaisevaa vaikutusvaltaa (määräysvallan alainen yhtiö), voivat päättää toimia hyväksyttynä konsernina tekemällä keskenään määräysvaltasopimuksen yhteisten kaupallisten tavoitteidensa toteuttamiseksi.

– –

3.   Hyväksyttynä konsernina toimimista koskevan ilmoituksen merkitseminen kauppa- ja yhtiörekisteriin ei tee konserniin kuuluvista liikeyhtiöistä erillisiä oikeussubjekteja.”

19

Liikeyhtiöistä annetun lain 64 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Edellä 60 §:n vaatimuksia sovelletaan silloinkin, kun samaan konserniin kuuluvat liikeyhtiöt eivät ole tehneet keskenään määräysvaltasopimusta eivätkä rekisteröityneet hyväksytyksi konserniksi, jos ne määräysvaltaa käyttävän yhtiön ja määräysvallan alaisen yhtiön tai alaisten yhtiöiden välisen pysyvän yhteistyön jatkuttua yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta noudattavat edelleen toiminnassaan samaa liiketoimintastrategiaa ja jos ne tosiasiallisella käyttäytymisellään varmistavat konsernina toimimiseen liittyvien etujen ja haittojen ennakoitavan ja tasapuolisen jakautumisen.”

20

Sivuliikkeistä annetun lain 2 momentin b kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetaan

– –

21

Erzsébet-lain 1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Erzsébet-ohjelman tavoitteena on vähentää nykyisissä puitteissa merkittävästi sellaisten sosiaalisesti heikossa asemassa olevien henkilöiden ja etenkin niiden lasten määrää, joilla ei ole mahdollisuutta syödä useita aterioita päivässä, nauttia ikäänsä sopivaa terveellistä ravintoa, ylläpitää oppimiseen vaadittavaa terveyttä ja saada palautumiseen tarvittavaa lepoa.”

22

Mainitun lain 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä laissa tarkoitetaan

2.   Erzsébet-ohjelman täytäntöönpanosta vastaa [MNÜA].

– –”

23

MNÜA on Unkarissa rekisteröity yleishyödyllinen säätiö. Se käyttää sille osoitettuja varoja sosiaaliseen lomatoimintaan, siihen liittyvien palvelujen ja etuuksien tarjoamiseen ja muiden sosiaalisten ohjelmien täytäntöönpanoon.

24

Erzsébet-lain 6 §:n 1 momentissa säädetään, että ”[MNÜA] voi Erzsébet-ohjelmaan liittyviä tehtäviä hoitaessaan tehdä sopimuksia yksityisten laitosten, liikeyhtiöiden ja muiden luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden kanssa”.

25

Mainitun lain 7 § koskee lain voimaantuloa.

26

Koska komissio katsoi, ettei Unkari ollut noudattanut direktiivin 2006/123 9 ja 10 artiklan, 14 artiklan 3 alakohdan, 15 artiklan 1 kohdan, 2 kohdan b ja d alakohdan ja 3 kohdan ja 16 artiklan sekä SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan mukaisia velvoitteitaan antaessaan vuoden 2001 aikana uuden ateria-, vapaa-aika- ja lomaseteleitä koskevan kansallisen säännöstön, se lähetti 21.6.2012 kyseiselle jäsenvaltiolle virallisen huomautuksen. Unkari vastasi kyseiseen huomautukseen 20.7.2012 päivätyllä kirjeellä, jossa se kiisti väitetyt rikkomiset.

27

Komissio laati 22.11.2012 perustellun lausunnon, jossa se väitti, että mainittu kansallinen säännöstö on ristiriidassa kaikkien edellä mainittujen unionin oikeuden säännösten ja määräysten kanssa lukuun ottamatta kuitenkaan mainitun direktiivin 10 artiklaa, jonka rikkomiseen ei enää vedottu. Komissio kehotti näin ollen Unkaria toteuttamaan mainitun perustellun lausunnon noudattamisen edellyttämät toimenpiteet kuukauden kuluessa lausunnon vastaanottamisesta.

28

Koska komissio ei ollut tyytyväinen sille 27.12.2012 lähetettyyn vastaukseen sisältyviin selityksiin, se päätti nostaa nyt käsiteltävän kanteen.

29

Komissio esittää kanteessaan eri kanneperusteita, jotka koskevat niitä edellytyksiä, jotka Unkarin säännöstössä asetetaan tiettyjen sellaisten verotuksellisesti edullisten välineiden liikkeelle laskemista koskevalle toiminnalle, jotka esittäessään työntekijät voivat saada palveluntarjoajilta tiettyjä majoitus-, vapaa-aika- ja/tai ruokailupalveluja työnantajan työntekijöilleen myöntäminä luontoisetuina.

30

Mainitut kanneperusteet koskevat tässä tapauksessa tarkemmin sanottuna kahteen näistä välineistä eli yhtäältä SZÉP-korttiin ja toisaalta Erszébet-seteleihin – joita tarkastellaan jäljempänä peräkkäin – sovellettavaa oikeudellista järjestelmää.

31

Komissio huomauttaa erityisesti, että tuloverolain 71 §:n 1 momentin mukaan ravintoloiden ja julkisten ruokaloiden tarjoamat ruokailupalvelut voidaan työpaikkaruokaloita lukuun ottamatta luonnehtia mainitussa laissa tarkoitetuiksi luontoiseduiksi ainoastaan SZÉP-korttia käytettäessä.

32

Mainitun kortin liikkeelle laskemisen edellytykset, sellaisina kuin ne on vahvistettu hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:ssä, ovat tältä osin kuitenkin niin tiukat, että pelkästään äärimmäisen suppea ryhmä yrityksiä voi laskea kyseisen kortin liikkeelle.

33

Komissio väittää kanteessaan pääasiallisesti, että mainituilla edellytyksillä rikotaan niiden tiukan luonteen vuoksi usealla perusteella direktiivin 2006/123 14–16 artiklaa. Se väittää toissijaisesti, että nämä samat edellytykset ovat ristiriidassa SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kanssa.

34

Alustavasti on huomautettava, että – kuten asianosaisten toimittamista selityksistä ilmenee – SZÉP-kortti on verotuksellisesti edullinen väline, jonka esittäessään työntekijät voivat saada mainitun välineen liikkeellelaskijaan sopimussuhteessa olevalta palveluntarjoajalta valikoiman erityisiä palveluja, eli majoituspalveluja ja eräitä vapaa-aika- ja ruokailupalveluja, työnantajan työntekijöilleen myöntäminä luontoisetuina, ja kyseinen liikkeellelaskija maksaa puolestaan mainituille palveluntarjoajille myöhemmin korvauksen liikkeellelaskijaa työnantajaan sitovien sopimusvelvoitteiden nojalla.

35

Hallituksen asetuksen nro 55/2011 2 §:n 2 momentin a kohdassa täsmennetään, että SZÉP-korttia käytetään yksinomaan työntekijän ja palveluntarjoajan tunnistamiseen, eikä sille voida ladata sähköistä rahaa eikä sitä voida käyttää suorien maksujen suorittamiseen.

36

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 62–65 kohdassa todennut, kyseisen kortin liikkeelle laskemista koskevaa toimintaa ei siis voida pitää ”rahoituspalveluna”, joka ei direktiivin 2006/123 2 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan kuulu kyseisen direktiivin soveltamisalaan, mitä Unkarin hallitus ei myöskään ole kyseenalaistanut unionin tuomioistuimessa.

37

Komissio vaati ensimmäisessä kanneperusteessaan, sellaisena kuin se on muotoiltu sen kanteen vaatimuksissa, unionin tuomioistuinta toteamaan, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §, kun sitä luetaan yhdessä keskinäisistä vakuutusrahastoista annetun lain 2 §:n 2 momentin d kohdan, sivuliikkeistä annetun lain 2 §:n b kohdan sekä liikeyhtiöistä annetun lain 1 §:n, 2 §:n 1 ja 2 momentin, 55 §:n 1 ja 3 momentin ja 64 §:n 1 momentin kanssa, on ristiriidassa direktiivin 2006/123 14 artiklan 3 alakohdan ja 15 artiklan 2 kohdan b alakohdan kanssa, koska sen mukaan sivuliikkeet eivät voi laskea liikkeelle SZÉP-korttia.

38

Komissio on todennut kuitenkin istunnossa unionin tuomioistuimen kysymyksen johdosta, että se luopuu kyseisen kanneperusteen toisesta osasta, joka koskee mainitun direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohdan rikkomista.

39

Komissio väittää kanneperusteen siitä osasta, joka koskee saman direktiivin 14 artiklan 3 alakohdan rikkomista, että tämän tuomion 37 kohdassa mainituista kansallisista säännöksistä seuraa yhdessä, että ulkomaisten yhtiöiden sivuliikkeitä ei voida pitää hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:ssä tarkoitettuna ”palveluntarjoajana” eivätkä ne saa näin ollen laskea liikkeelle SZÉP-kortteja.

40

Tällaisella poissulkemisella rikotaan kuitenkin direktiivin 2006/123 14 artiklan 3 alakohtaa, jossa jäsenvaltioita kielletään ehdottomasti ja sulkemalla pois kaikki oikeuttamismahdollisuudet asettamasta palvelutoiminnan aloittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksen, jolla rajoitetaan palveluntarjoajan vapautta valita pääasiallisen ja toissijaisen toimipaikan välillä, mukaan lukien rajoitukset, jotka koskevat vapautta valita toimipisteen, sivuliikkeen tai tytäryhtiön välillä.

41

Unkarin hallitus väittää puolustuksekseen, että koska ulkomaisten yhtiöiden sivuliikkeiden poissulkemisella voidaan varmistaa, että SZÉP-korttien liikkeellelaskija on asianmukaisesti integroitunut Unkarin talouselämään ja sillä on siis vaadittava kokemus ja infrastruktuuri, tällainen toimenpide on oikeutettu niiden tässä tapauksessa tavoiteltujen päämäärien kannalta, joita ovat kuluttajien eli SZÉP-kortteja käyttävien työntekijöiden suojelu ja luotonantajien eli tällaisten korttien käytön hyväksyvien palveluntarjoajien suojelu kyseisen liikkeellelaskijan maksukyvyttömyyteen liittyviltä riskeiltä.

42

Heti alkuun on huomautettava, että asianosaisten kesken on selvää, että toisissa jäsenvaltioissa perustettujen yhtiöiden unkarilaiset sivuliikkeet eivät voi hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n nojalla, kun sitä luetaan yhdessä muiden tämän tuomion 37 kohdassa lueteltujen kansallisen oikeuden säännösten kanssa, toimia Unkarissa SZÉP-korttien liikkeellelaskijana.

43

Tässä yhteydessä on palautettava mieleen, että direktiivin 2006/123 14 artiklassa kielletään jäsenvaltioita asettamasta palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan jotain kyseisen artiklan 1–8 kohdassa luetelluista vaatimuksista, ja ne velvoitetaan näin ollen poistamaan tällaiset vaatimukset ensisijaisesti ja systemaattisesti (tuomio Rina Services ym., C‑593/13, EU:C:2015:399, 26 kohta).

44

Näin kiellettyjen vaatimusten piiriin kuuluvat muun muassa – kuten mainitun direktiivin 14 artiklan 3 alakohdasta seuraa – vaatimukset, joilla rajoitetaan palveluntarjoajan vapautta valita pääasiallisen tai toissijaisen toimipaikan välillä ja vapautta valita toimipisteen, sivuliikkeen tai tytäryhtiön välillä. Juuri tästä on kuitenkin kyse – kuten tämän tuomion 42 kohdassa on juuri huomautettu – riitautetun kansallisen säännöstön osalta.

45

Unionin tuomioistuin on jo todennut Unkarin hallituksen esittämistä oikeuttamisperusteista, että direktiivin 2006/123 14 artiklan sanamuodosta sekä kyseisen direktiivin yleisestä rakenteesta seuraa, ettei kyseisessä artiklassa lueteltuja vaatimuksia voida oikeuttaa (tuomio Rina Services ym., C‑593/13, EU:C:2015:399, 28–35 kohta).

46

Unionin tuomioistuin on korostanut tässä yhteydessä etenkin sitä, että tällaisella kiellolla, johon ei liity oikeuttamismahdollisuutta, pyritään takaamaan tiettyjen sellaisten sijoittautumisvapauteen kohdistuvien rajoitusten järjestelmällinen ja ripeä poistaminen, joiden unionin lainsäätäjä ja unionin tuomioistuin oikeuskäytännössään ovat katsoneet haittaavan vakavasti sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, ja sillä pyritään näin ollen EUT-sopimuksen mukaiseen tavoitteeseen (tuomio Rina Services ym., C‑593/13, EU:C:2015:399, 39 kohta).

47

Näin ollen on todettava, että vaikka SEUT 52 artiklan 1 kohdassa sallitaankin se, että jäsenvaltiot perustelevat sijoittautumisvapauden rajoitusta merkitseviä kansallisia toimenpiteitä jollakin kyseisessä määräyksessä luetelluista syistä, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei unionin lainsäätäjä voi silloin, kun se antaa sellaisen johdetun oikeuden säädöksen, kuten direktiivin 2006/123, jolla konkretisoidaan perussopimuksessa vahvistettua perusvapautta, rajata tiettyjä poikkeuksia, varsinkin silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – asianomaisella johdetun oikeuden säännöksellä ainoastaan vahvistetaan unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, jonka mukaan kyseessä olevan kaltainen vaatimus on yhteensopimaton sellaisten perusvapauksien kanssa, joihin talouden toimijat voivat vedota (ks. vastaavasti tuomio Rina Services ym., C‑593/13, EU:C:2015:399, 40 kohta).

48

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee mainitun direktiivin 14 artiklan 3 alakohdan rikkomista, on näin ollen hyväksyttävä.

49

Komissio vaatii toisessa kanneperusteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §, kun sitä luetaan yhdessä tämän tuomion 37 kohdassa lueteltujen muiden kansallisten säännösten kanssa, on ristiriidassa direktiivin 2006/123 15 artiklan 1 kohdan, 2 kohdan b alakohdan ja 3 kohdan kanssa, koska siinä ei hyväksytä mainitun 13 §:n a–c kohdassa säädettyjen edellytysten kannalta sellaisten konsernien toimintaa, joiden emoyhtiö ei ole Unkarin oikeuden mukaan perustettu yhtiö ja joiden jäsenet eivät harjoita toimintaansa Unkarin oikeudessa säädetyn muotoisina yhtiöinä.

50

Komissio muistuttaa tässä yhteydessä, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:ssä säädetään, että voidakseen laskea liikkeelle SZÉP-kortin palveluntarjoajan on täytettävä kyseisen 13 §:n a–c kohdassa tarkoitetut edellytykset mahdollisesti sellaisen konsernin välityksellä, joka on hyväksytty liikeyhtiöistä annetussa laissa konserniksi tai joka toimii tosiasiallisesti konsernina ja johon se kuuluu.

51

Mainitun toimielimen mukaan kyseisen lain 55 §:n 1 ja 3 momentissa ja 64 §:ssä säädetään kuitenkin, että vain liikeyhtiö voidaan luonnehtia tällaisen konsernin määräysvaltaa käyttäväksi yhtiöksi, kun taas mainitun lain 1 §:n 1 momentin ja 2 §:n 1 momentin mukaan tällaisella liikeyhtiöllä on oltava kotipaikka Unkarissa ja se voidaan perustaa ainoastaan samassa laissa säädetyssä muodossa. Mainitun 55 §:n 1 momentissa säädetään lisäksi, että konsernien osalta määräysvallan alainen yhtiö voi olla ainoastaan osakeyhtiö tai rajavastuuyhtiö, joka on perustettu Unkarin oikeuden mukaan ja jonka kotipaikka on Unkarissa.

52

Kyseiset vaatimukset ovat siten komission mukaan ristiriidassa direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 3 kohdan kanssa, joissa säädetään, että yrityksiä ei voida velvoittaa valitsemaan tiettyä oikeudellista muotoa, paitsi jos tällainen velvollisuus on syrjimätön, välttämätön ja oikeasuhteinen. Mainitut vaatimukset ovat näet syrjiviä, sillä niillä asetetaan selvästi huonompaan asemaan liikeyhtiöt, joiden kotipaikka ei ole Unkarissa, eikä Unkarin hallitus ole myöskään osoittanut konkreettisesti kyseisten vaatimusten välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta.

53

Unkarin hallitus väittää puolustuksekseen, että konserniin kuulumiseen näin liittyvillä rajoituksilla voidaan varmistaa, että liikkeellelaskija on asianmukaisesti integroitunut Unkarin talouselämään ja että sillä on vaadittu infrastruktuuri ja kokemus erityisesti SZÉP-korttia vastaavien sähköisten arvosetelien liikkeelle laskemisen ja hallinnoinnin alalla, joten mainitut rajoitukset ovat oikeutettuja niiden kuluttajien ja luotonantajien suojelun tavoitteiden nojalla, joihin on jo viitattu tämän tuomion 41 kohdassa.

54

On huomautettava, että direktiivin 2006/123 15 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on tutkittava, sisältyykö niiden oikeusjärjestelmään kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kaltaisia vaatimuksia, ja varmistettava, että vaatimukset ovat kyseisen artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen ehtojen mukaiset.

55

Mainitun direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohta koskee vaatimuksia, joilla palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi asetetaan tarve siitä, että palveluntarjoaja valitsee tietyn oikeudellisen muodon.

56

Saman direktiivin 15 artiklan 3 kohdassa luetellut kumulatiiviset ehdot koskevat ensinnäkin asianomaisten vaatimusten syrjimättömyyttä eli vaatimukset eivät voi olla suoraan tai välillisesti syrjiviä kansalaisuuden tai yrityksen kotipaikan suhteen; toiseksi niiden välttämättömyyttä eli vaatimusten on oltava perusteltuja yleisen edun mukaisin pakottavin syin; ja kolmanneksi niiden oikeasuhteisuutta eli mainittujen vaatimusten on oltava omiaan takaamaan tavoitellun päämäärän saavuttaminen, niillä ei saa ylittää sitä, mikä on välttämätöntä tavoitteen saavuttamiseksi, eikä muilla vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä voida saavuttaa samaa tulosta.

57

Direktiivin 2006/123 15 artiklan 6 kohdassa säädetään lisäksi, että 28.12.2006 alkaen jäsenvaltiot eivät saa asettaa kyseisen 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun tyyppisiä uusia vaatimuksia, elleivät ne ole mainitun artiklan 3 kohdassa säädettyjen ehtojen mukaisia.

58

Tässä tapauksessa komission esittämillä väitteillä pyritään siihen, että niillä kansallisilla säännöksillä, jotka mainittu toimielin yksilöi kanteessaan, todetaan otettavan käyttöön mainitun direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetun tyyppisiä vaatimuksia ja – jos mainitut vaatimukset eivät täytä kyseisen 15 artiklan 3 kohdassa mainittuja ehtoja – että kyseisten kansallisten säännösten todetaan olevan ristiriidassa mainitun artiklan 1–3 kohdan kanssa.

59

On siis tarkastettava, kuuluvatko mainituista kansallisista säännöksistä ilmenevät vaatimukset – kuten komissio väittää – saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohdan soveltamisalaan.

60

Viimeksi mainitun säännöksen ulottuvuuden määrittämiseksi on käytettävä perustana paitsi kyseisen säännöksen sanamuotoa myös sen tarkoitusta ja systematiikkaa direktiivillä 2006/123 käyttöön otetun järjestelmän yhteydessä (ks. analogisesti tuomio Femarbel, C‑57/12, EU:C:2013:517, 34 kohta).

61

Kyseisen direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohta koskee sen sanamuodon mukaan tilanteita, joissa ”palveluntarjoajalta” edellytetään ”tietyn oikeudellisen muodon””valitsemista”.

62

Mainitun direktiivin johdanto-osan 73 perustelukappaleesta ilmenee tältä osin, että tästä on kyse esimerkiksi silloin, kun palveluntarjoajalle asetetaan velvoite siitä, että sen on oltava oikeushenkilö, henkilöyhtiö, voittoa tavoittelematon yhteisö tai pelkästään luonnollisten henkilöiden omistama yhtiö. Kuten se, että mainittu luettelo ei ole tyhjentävä, sekä kyseisen luettelon sisältö antavat ymmärtää, saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan b alakohdassa käytetty käsite ”tietty oikeudellinen muoto” on siis ymmärrettävä laajasti.

63

Tällainen laaja tulkinta on lisäksi sen direktiivin 2006/123 tavoitteen mukainen, jolla pyritään – kuten kyseisen direktiivin johdanto-osan toisesta ja viidennestä perustelukappaleesta ilmenee – poistamaan jäsenvaltioiden palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja jäsenvaltioiden välistä palvelujen vapaata liikkuvuutta haittaavat esteet vapaiden ja kilpailukykyisten sisämarkkinoiden toteuttamisen tukemiseksi (ks. mm. tuomio Société fiduciaire nationale d’expertise comptable, C‑119/09, EU:C:2011:208, 26 kohta). Jäsenvaltion säännöstö, jonka mukaan palveluntarjoajalla on oltava tietty oikeudellinen muoto tai asema, merkitsee palveluntarjoajien sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden huomattavaa rajoitusta (ks. vastaavasti mm. tuomio komissio v. Italia, C‑439/99, EU:C:2002:14, 32 kohta ja tuomio komissio v. Portugali, C‑171/02, EU:C:2004:270, 41 ja 42 kohta).

64

Tässä tapauksessa hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:stä, kun sitä luetaan yhdessä tämän tuomion 37 kohdassa mainittujen muiden säännösten ja erityisesti liikeyhtiöistä annettuun lakiin sisältyvien säännösten kanssa, ilmenee, SZÉP-korttien liikkeellelaskijan asema voi siinä tapauksessa, että palveluntarjoajan tarkoituksena on täyttää mainitussa 13 §:ssä säädetyt edellytykset toisen yhtiön kanssa konsernin yhteydessä, edellyttää muun muassa sitä, että mainitun liikkeellelaskijan on oltava osa konsernia, jossa yhtäältä sillä on Unkarin oikeuden mukaan perustetun liikeyhtiön ja erityisesti osakeyhtiön tai rajavastuuyhtiön muoto ja toisaalta se on sellaisen Unkarin oikeuden mukaan perustetun liikeyhtiön tytäryhtiö, joka itse täyttää hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa mainitut edellytykset.

65

Tällaisissa tapauksissa palveluntarjoajalta siis vaaditaan samalla kertaa, että se on oikeushenkilö, että sillä on tältä osin liikeyhtiön – joka on lisäksi tyypiltään hyvin erityinen – muoto ja että se on sellaisen yhtiön tytäryhtiö, joka itse toimii liikeyhtiön muodossa. Tällaisten edellytysten johdosta siis mainitulle liikkeellelaskijalle asetetaan useita direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitettuja sen oikeudelliseen muotoon liittyviä rajoituksia.

66

Direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan kyseisen artiklan 2 kohdassa tarkoitetut vaatimukset eivät ole ristiriidassa direktiivin säännösten kanssa, jos muun muassa ne eivät ole suoraan tai välillisesti syrjiviä yrityksen kotipaikan suhteen.

67

Tässä tapauksessa tämän tuomion 65 kohdassa mainittuihin rajoituksiin liittyy vaatimus siitä, että palveluntarjoaja ja sen konsernin määräysvaltaa käyttävä yhtiö, johon palveluntarjoaja mahdollisesti kuuluu, on perustettu Unkarin oikeuden mukaan, mikä liikeyhtiöistä annetun lain 1 §:n 1 momentin, 2 §:n ja 55 §:n 1 momentin mukaan edellyttää sitä, että niiden kotipaikka on Unkarissa.

68

Tästä seuraa, että direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan a alakohdassa säädetyt ehdot eivät ole täyttyneet.

69

Vaikka tällainen päätelmä riittää sen päättelemiseksi, etteivät mainitun 15 artiklan 3 kohdassa vahvistetut ehdot, jotka ovat kumulatiivisia, ole täyttyneet, on lisäksi huomautettava, että kun Unkarin hallitus vain väittää niiden vaatimusten perustelemiseksi, jotka koskevat SZÉP-korttien liikkeellelaskijan ja kyseisen liikkeellelaskijan emoyhtiön oikeudellista muotoa, että on olennaista, että kyseinen liikkeellelaskija ja sen emoyhtiö ovat integroituneet Unkarin talouselämään ja että mainitulla liikkeellelaskijalla on tarvittava kokemus ja infrastruktuuri, se ei ole vedonnut mihinkään sellaiseen konkreettiseen seikkaan tai väitteeseen, jolla voitaisiin selittää, miltä osin tällaiset vaatimukset ovat välttämättömiä ja oikeasuhteisia sen varmistamiseksi, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijat tarjoavat takeet taloudellisesta vakavaraisuudesta, ammattitaidosta ja saatavuudesta, joita edellytetään tällaisten korttien käyttäjien ja luotonantajien suojelua koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi, mihin se vetoaa.

70

Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijan oikeudellista muotoa koskevat vaatimukset, jotka perustuvat hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:ään ja jotka on yksilöity tämän tuomion 65 kohdassa, ovat ristiriidassa direktiivin 2006/123 15 artiklan 1 kohdan, 2 kohdan b alakohdan ja 3 kohdan kanssa, joten toinen kanneperuste on hyväksyttävä.

71

Komissio vaatii kolmannessa kanneperusteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:ssä, kun sitä luetaan yhdessä muiden tämän tuomion 37 kohdassa lueteltujen kansallisten säännösten kanssa, annetaan direktiivin 2006/123 15 artiklan 1 kohdan, 2 kohdan d alakohdan ja 3 kohdan säännösten vastaisesti mahdollisuus SZÉP-kortin liikkeelle laskemiseen pelkästään pankeille ja luottolaitoksille ainoina laitoksina, jotka voivat täyttää kyseisessä 13 §:ssä säädetyt edellytykset.

72

Komission mukaan hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa vahvistetut edellytykset merkitsisivät nimittäin itse asiassa sitä, että SZÉP-kortin liikkeellelaskijalta vaaditaan, että sen pääasiallisena toimintana harjoittama toiminta vastaa pankki- ja luottolaitosten toimintaa; näiden edellytysten mukaan SZÉP-kortin liikkeellelaskijalla on ensinnäkin oltava asiakaspalvelutoimisto jokaisessa Unkarin kunnassa, jossa on yli 35000 asukasta; sen on toiseksi pitänyt viimeisimmän tilikautensa aikana laskea maksupalvelujensa yhteydessä liikkeelle itse vähintään 100000 kappaletta muita maksuvälineitä kuin käteistä; ja sillä on kolmanneksi oltava vähintään kahden vuoden kokemus tuloverolaissa tarkoitettuihin luontoisetuihin oikeuttavien sähköisten arvosetelikorttien liikkeelle laskemisesta, ja sen on viimeisimmän päättyneen tilikautensa tilinpäätöstietojen mukaan pitänyt laskea liikkeelle yli 25000 tällaista korttia.

73

Tässä yhteydessä Unkarin elinkeinolupaviranomaisen hoitamasta rekisteristä ilmenee lisäksi, että pelkästään kolme pankkiyritystä, joiden kotipaikka on Unkarissa, ovat voineet täyttää mainitut edellytykset.

74

Komissio on sitä mieltä, että vaatimus pankki- ja taloustoiminnan luonteisen päätoiminnan harjoittamisesta ei vastaa edellytyksiä, jotka luetellaan direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan d alakohdassa ja 3 kohdassa, joissa säädetään, että kun kansallisissa säännöissä sallitaan palvelutoiminnan aloittaminen vain tietyille palveluntarjoajille toiminnan erityisluonteen vuoksi, tällaisen rajoituksen on oltava syrjimätön, välttämätön ja oikeasuhteinen.

75

Yhtäältä hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa luetellut edellytykset johtavat välilliseen syrjintään, koska ainoastaan yritykset, jotka ovat jo aikaisemmin sijoittautuneet Unkarin markkinoille, voivat ne täyttää, ja niillä estetään siten uusia yrityksiä pääsemästä kyseisille markkinoille, kuten tämän tuomion 73 kohdassa mainittu toteamus vahvistaa.

76

Toisaalta kyseiset edellytykset eivät ole välttämättömiä eivätkä oikeasuhteisia.

77

Ensinnäkään Unkarin hallitus ei ole viitannut konkreettisiin ongelmiin, joita on ilmennyt sen aikaisemmin voimassa olleen säännöstön nojalla, jossa sallittiin paljon suuremman yritysten ryhmän laskevan liikkeelle arvoseteleitä, joita voidaan käyttää luontoisetujen saamiseksi. Toiseksi muissa jäsenvaltioissa vallitsevan tilanteen tutkiminen osoittaa, ettei niissä ole säädetty Unkarissa näin käyttöön otettuja vaatimuksia vastaavista vaatimuksista. Kolmanneksi kuluttajien ja luotonantajien suojelua koskevat tavoitteet, joihin Unkarin hallitus on vedonnut, voitaisiin saavuttaa vähemmän rajoittavilla toimenpiteillä, kuten esimerkiksi ottamalla käyttöön liikkeellelaskijoiden valvontaa koskeva järjestelmä tai pankkivakuusjärjestely sekä turvautumalla puhelinpalveluun tai kauppaedustajiin. Neljänneksi edes luottolaitoksiin, joihin SZÉP-korttien liikkeellelaskijat siis rinnastetaan, ei Unkarissa sovelleta hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa säädettyjä edellytyksiä vastaavia lakisääteisiä edellytyksiä.

78

Unkarin hallitus vetoaa puolustuksekseen kahteen yleistä etua koskevaan pakottavaan syyhyn, jotka sen mukaan oikeuttavat mainitun 13 §:n a–c kohdassa luetellut vaatimukset ja joita ovat siis kuluttajien eli SZÉP-korttien käyttäjien ja kyseisten korttien käytön hyväksyvien luotonantajien suojelu niiltä riskeiltä, jotka liittyvät kortin liikkeellelaskijan maksukyvyttömyyteen ja sen kyvyttömyyteen suorittaa tehokkaasti sille kuuluvat palvelut.

79

Mainittu hallitus väittää tässä yhteydessä, että sen vastineen toimittamisajankohtana oli laskettu liikkeelle jo lähes miljoona SZÉP-korttia ja liikkeellelaskijayritykset olivat tehneet palveluntarjoajien kanssa noin 55000 sopimusta, kun taas vuotta 2013 koskevat käytettävissä olevat luvut osoittavat, että kyseisen vuoden aikana tällaisten korttien kautta toteutettujen yli 20 miljoonan liiketoimen johdosta on liikkunut noin 227 miljoonaa euroa vastaava rahasumma.

80

Kun otetaan huomioon SZÉP-korttien liikkeellelaskijoiden näin ennakoima logistisen ja taloudellisen hallinnoinnin laajuus, hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa säädetyt vaatimukset ovat Unkarin hallituksen mukaan sekä välttämättömiä että oikeasuhteisia tämän tuomion 76 kohdassa mainittujen suojelutavoitteiden kannalta, koska niillä taataan se, että kyseisillä liikkeellelaskijoilla on laaja verkko asiakkaiden lähellä sijaitsevia palvelupisteitä, joissa asiakkaille tarjotaan mahdollisuus henkilökohtaisiin yhteydenottoihin, vakaa ja ennakoituun liikevaihtoon nähden oikeasuhteinen taloudellinen perusta, suurien rahamäärien hallinnointia ja SZÉP-korttia vastaavien sähköisten korttien liikkeellelaskua koskeva kokemus sekä avoin ja rahoitukseltaan valvottu toimintapa.

81

On huomautettava, että direktiivin 2006/123 15 artiklan 2 kohdan d alakohta koskee vaatimuksia, joissa sallitaan palvelutoiminnan aloittaminen vain tietyille palveluntarjoajille toiminnan erityisluonteen vuoksi.

82

Tässä tapauksessa on korostettava heti alkuun, että samalla kun komissio myöntää, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdan säännösten sanamuoto ei sisällä nimenomaista mainintaa siitä, että vain pankki- tai rahoituslaitokset voivat laskea liikkeelle SZÉP-kortteja; se väittää kuitenkin, että tällaiset kansalliset säännökset kuuluvat saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetun tilanteen piiriin, koska vain tällaiset toimijat voivat käytännössä täyttää kyseisissä säännöksissä säädetyt edellytykset.

83

Unkarin hallitus – joka ei kiistä sitä, että kyseessä olevien kansallisten säännösten konkreettinen vaikutus on todellakin tällainen – pyrkii sitä vastoin puolestaan selostamaan, miltä osin SZÉP-korttien liikkeelle laskemiseen ja hallinnointiin liittyvien riskien sekä tällaisen toiminnan erityisen monitahoisuuden ja arkaluonteisuuden kannalta on sen mukaan täysin oikeutettua, että kyseinen toiminta sallitaan vain pankki- tai rahoituslaitoksille, koska nämä tarjoavat kyseisellä alalla vaaditut takeet, jotka ovat samaan aikaan taloudellisia sekä toiminnan vakauteen, asiantuntemukseen ja saatavuuteen liittyviä.

84

Tämän perusteella on tarkastettava, täyttävätkö, kuten Unkarin hallitus väittää ja minkä komissio kiistää, hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa asetetut vaatimukset – joiden osalta on siis asianosaisten kesken selvää, että ne johtavat yhdessä siihen, että mahdollisuus alkaa laskea liikkeelle SZÉP-kortteja sallitaan vain tietyille palveluntarjoajille mainitun toiminnan erityisluonteen vuoksi, tai että niillä on tällainen tavoite – direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdassa vahvistetut ehdot.

85

Tässä yhteydessä on aluksi tarkastettava direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdan a alakohdan perusteella, etteivät mainitut vaatimukset ole suoraan eivätkä välillisesti syrjiviä kansalaisuuden tai yrityksen kotipaikan suhteen.

86

Kun otetaan huomioon niiden hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa muotoiltujen vaatimusten luonne, jotka vain oikeushenkilöt näyttävät voivan lähtökohtaisesti täyttää, on todettava heti alkuun, että kyseinen säännös, jossa ei vahvisteta mitään nimenomaista edellytystä SZÉP-korttien liikkeellelaskijan kotipaikan suhteen, ei sinänsä merkitse tällaiseen perusteeseen perustuvaa suoraa syrjintää, jollei tämän tuomion 67 ja 68 kohdassa jo esitetystä toteamuksesta muuta johdu.

87

On sitä vastoin korostettava, että erityisesti siitä syystä, että mainitussa säännöksessä säädetään – kuten hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a kohdasta ilmenee –, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijalla on oltava asiakaspalvelutoimisto jokaisessa Unkarin kunnassa, jossa on yli 35000 asukasta, että tässä tapauksessa ainoastaan – kuten komission esittämä toteamus, jota Unkarin hallitus ei ole riitauttanut ja johon viitataan tämän tuomion 73 kohdassa, vahvistaa – pankki- tai rahoituslaitokset, joiden kotipaikka on mainitussa jäsenvaltiossa, voivat täyttää kyseisen hallituksen asetuksen 13 §:n a–c kohdassa vahvistetut kumulatiiviset vaatimukset.

88

Vaikka mainitut vaatimukset perustuvat muihin kuin kotipaikkaa asianomaisessa jäsenvaltiossa koskevaan perusteeseen, ne saattavat siis johtaa tosiasiallisesti samaan tulokseen kuin tällaisen kotipaikan olemassaoloa koskevan edellytyksen asettaminen, joten niiden on katsottava – kuten etenkin direktiivin 2006/123 johdanto-osan 65 perustelukappaleesta ilmenee – olevan omiaan johtamaan kyseisen direktiivin 15 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettuun välilliseen syrjintään.

89

Kuten tämän tuomion 42 kohdassa on korostettu, asianosaisten kesken on lisäksi selvää, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n nojalla, kun sitä luetaan yhdessä muiden tämän tuomion 37 kohdassa lueteltujen kansallisen oikeuden säännösten kanssa, pelkästään yhtiöt, joiden kotipaikka on Unkarissa, voivat toisessa jäsenvaltiossa perustettujen yhtiöiden unkarilaisia sivuliikkeitä lukuun ottamatta toimia Unkarissa SZÉP-kortin liikkeellelaskijana.

90

Koska direktiivin 2006/123 15 artiklan 3 kohdassa vahvistetut ehdot ovat kumulatiivisia, kuten tämän tuomion 69 kohdassa on huomautettu, tällainen toteamus riittää osoittamaan, ettei kyseistä säännöstä ole noudatettu.

91

Lisäksi siinäkin tapauksessa, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdan säännöksillä käyttöön otettujen kaltaisilla vaatimuksilla pyritään, kuten Unkarin hallitus väittää, kuluttajien ja luotonantajien suojelua koskevaan päämäärään, kun niiden tarkoituksena on varmistaa, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijat tarjoavat riittävät takeet taloudellisesta vakavaraisuudesta, ammattitaidosta ja saatavuudesta, on huomautettava, ettei Unkarin hallitus ole muun muassa osoittanut, että tällaisilla vaatimuksilla täytetään mainitun direktiivin 15 artiklan 3 kohdan c alakohdassa vahvistetut ehdot ja erityisesti ehto, joka koskee tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi vähemmän rajoittavien toimenpiteiden puuttumista.

92

Tässä yhteydessä on todettava, että mainitut vaatimukset johtavat yhteisvaikutukseltaan siihen, että SZÉP-korttien liikkeelle laskeminen sallitaan pelkästään laitoksille, jotka voivat osoittaa samalla kertaa, että niillä on kokemusta sekä muiden maksuvälineiden kuin käteisen että sellaisten sähköisten maksuvälineiden alalla, joilla annetaan oikeus asianomaisen kansallisen säännöstön mukaan luontoisetuihin, ja että niillä on useita Unkarin alueelle sijoittautuneita toimistoja.

93

Siinäkin tapauksessa, ettei mainittujen vaatimusten syrjivyyttä otettaisi huomioon, on korostettava, että sijoittautumisvapautta vähemmän hankaloittavilla ja rajoittavilla toimenpiteillä kuin hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohtaan perustuvilla toimenpiteillä voitaisiin saavuttaa Unkarin hallituksen esittämät tavoitteet eli varmistaa se, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijat tarjoavat sellaiset takeet taloudellisesta vakavaraisuudesta, ammattitaidosta ja saatavuudesta, joita ilmeisesti vaaditaan tällaisten korttien käyttäjien ja luotonantajien suojelemiseksi.

94

Kuten komissio on väittänyt, asia näyttää olevan näin sellaisten toimenpiteiden osalta, joilla – kunhan varmistaudutaan, että ne täyttävät unionin oikeuden vaatimukset – pyritään esimerkiksi siihen, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijoihin sovelletaan valvontajärjestelmää tai pankkivakuus- tai vakuutusjärjestelyä (ks. analogisesti tuomio komissio v. Portugali, C‑171/02, EU:C:2004:270, 43 kohta) ja joiden mukaan liikkeellelaskija voi turvautua puhelinpalveluihin tai kauppaedustajiin.

95

Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a–c kohdassa luetellut edellytykset ovat ristiriidassa direktiivin 2006/123 15 artiklan 1 kohdan, 2 kohdan d alakohdan ja 3 kohdan kanssa, joten kolmas kanneperuste on hyväksyttävä.

96

Komissio vaatii neljännessä kanneperusteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 § on ristiriidassa direktiivin 2006/123 16 artiklan kanssa siltä osin kuin mainitussa säännöksessä säädetään, että SZÉP-kortin liikkeelle laskeminen edellyttää kotipaikkaa Unkarissa.

97

Kyseisen direktiivin 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa jäsenvaltioita kielletään nimenomaisesti asettamasta toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle palveluntarjoajalle velvoitetta toimipaikasta kyseisen jäsenvaltion alueella, jolleivät kyseisen 16 artiklan 1 kohdassa vahvistetut seuraavat edellytykset täyty: kyseessä oleva toimenpide on syrjimätön, se on perusteltu yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyden tai ympäristön suojeluun liittyvin syin ja se on välttämätön ja oikeasuhteinen.

98

Kuluttajien ja luotonantajien suojeluun liittyvät yleiset syyt, joihin Unkarin hallitus on vedonnut, eivät kuitenkaan komission mukaan kuulu mainitun direktiivin 16 artiklan 1 kohdassa näin mainittujen tavoitteiden ryhmiin, eikä Unkarin hallitus ole myöskään osoittanut esittämiensä tavoitteiden kannalta millään tavalla riitautetun toimenpiteen välttämättömyyttä ja oikeasuhteisuutta.

99

Komissio toteaa lisäksi, ettei saman direktiivin 16 artiklaa voida soveltaa tässä tapauksessa. Komission mukaan on käytännössä täysin ajateltavissa – toisin kuin Unkarin hallitus tässä yhteydessä väittää –, että toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yritys laskee liikkeelle SZÉP-kortteja rajat ylittävällä tasolla muun muassa rajaa suhteellisen lähellä sijaitsevilta alueilta käsin ja tällaisille alueille, vaikkei se olekaan sijoittautunut Unkariin. Tällaisella yrityksellä on lisäksi myös oikeus käyttää Unkarin alueella palvelunsa suorittamiseen tarvittavaa infrastruktuuria ilman, että sillä on velvollisuus sijoittautua sinne.

100

Unkarin hallitus väittää puolustuksekseen aluksi, että SZÉP-korttia koskevaa säännöstöä on tarkasteltava ainoastaan sijoittautumisvapauden kannalta, koska palvelujen tarjoamisen vapaus on tässä tapauksessa täysin toissijaista sijoittautumisvapauteen nähden ja voidaan liittää siihen. Mainitun hallituksen mukaan tällaisten korttien liikkeelle laskeminen edellyttää näet sitä – kun otetaan huomioon etenkin tiedot, joihin on jo viitattu tämän tuomion 79 kohdassa –, että toimija on löytänyt jalansijan palvelun suorittamispaikan jäsenvaltion talous- ja yhteiskuntaelämässä ja että se tarjoaa pysyvästi ja jatkuvasti siellä palvelujaan kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevasta toimipaikasta käsin ja näin koko mainitun jäsenvaltion alueelle eikä pelkästään tietyille raja-alueille.

101

Unkarin hallitus toteaa lisäksi, että siinäkin tapauksessa, että palveluntarjoaja haluaa harjoittaa tällaista toimintaa rajat ylittävän toiminnan yhteydessä, asianomaisen toiminnan objektiiviset ominaisuudet sekä jo mainitut kuluttajien ja luotonantajien suojelua koskevat yleisen edun mukaiset tavoitteet oikeuttavat siis, että kyseessä oleva kansallinen säännöstö sitoo kyseisen toiminnan harjoittamisen sellaisiin tiukkoihin edellytyksiin, jotka ainoastaan Unkariin sijoittautuneet palveluntarjoajat voivat täyttää.

102

Direktiivin 2006/123 16 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan vapautta tarjota palveluja, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, asettamalla palveluntarjoajalle velvoitteen toimipaikasta kyseisen jäsenvaltion alueella.

103

Kuten kyseisen direktiivin 4 artiklan 5 alakohdasta ilmenee, ”sijoittautumisella” tarkoitetaan SEUT 49 artiklassa tarkoitettua palveluntarjoajan tosiasiallista taloudellista toimintaa määrittelemättömän ajanjakson ajan pysyvän infrastruktuurin kautta, josta tosiasiallinen palveluntarjonta tapahtuu.

104

Tässä yhteydessä on huomautettava aluksi, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a kohdan mukaan SZÉP-korttien liikkeelle laskemista koskeva toiminta, jonka osalta on selvää, että se on SEUT 49 artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa, edellyttää muun muassa sitä, että liikkeellelaskijalla on asiakaspalvelutoimisto jokaisessa Unkarin kunnassa, jossa on yli 35000 asukasta.

105

On kuitenkin selvää, että mainitussa säännöksessä edellytetään näin tehtäessä sitä, että jokaisella palveluntarjoajalla, joka haluaa harjoittaa kyseistä toimintaa, on Unkarissa pysyvä infrastruktuuri, josta tosiasiallinen palveluntarjonta tapahtuu.

106

Näin on lisäksi niissä eri tilanteissa, joita hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:ssä tarkastellaan, eli sen mukaan, onko palveluntarjoajalla tällainen palvelupiste itsellään vai sellaisen konsernin välityksellä, johon se kuuluu, tai yhdessä sellaisen keskinäisen vakuutusrahaston kanssa, johon palveluntarjoaja on ollut sopimussuhteessa vähintään viiden vuoden ajan. Tässä yhteydessä on näet korostettava, että – kuten direktiivin 2006/123 johdanto-osan 37 perustelukappaleesta ilmenee – toimipaikkaan voi riittää jopa toimisto, jota johtaa henkilö, joka on palveluntarjoajasta riippumaton mutta jolla on lupa toimia pysyvästi palveluntarjoajan puolesta, kuten silloin, jos kyseessä olisi kauppaedustajan liike.

107

Edellä esitetystä ilmenee, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:llä asetetaan mainitun direktiivin 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla SZÉP-korttien liikkeeseenlaskijalle velvoite toimipaikasta Unkarin alueella.

108

Tältä osin on hylättävä Unkarin hallituksen huomautus, joka koskee sitä, että direktiivin 2006/123 16 artiklaa on väitetysti tarkoitus olla soveltamatta silloin, kun kansallisella toimenpiteellä voidaan rikkoa samanaikaisesti kyseistä artiklaa ja kyseisen direktiivin sijoittautumisvapautta koskevia säännöksiä ja kun on ilmeistä, että turvautuminen rajat ylittävien palvelujen suorittamiseen on puhtaasti teoreettista tai ainakin käytännössä paljon harvinaisempaa kuin asianomaiseen jäsenvaltioon sijoittautumista koskevan vapauden käyttäminen palvelujen tarjoamiseksi kyseisessä valtiossa.

109

Yhtäältä on todettava, ettei Unkarin hallitus ole osoittanut, että jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan olisi siis käytännössä mahdotonta tarjota SZÉP-kortin liikkeelle laskemisen ja hallinnoinnin kaltaista palvelua toisessa jäsenvaltiossa, eikä sillä olisi siihen intressiä, jollei sillä ole viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa pysyvää infrastruktuuria, josta tosiasiallinen palveluntarjonta tapahtuu.

110

Toisaalta on korostettava, ettei Unkarin hallituksen väitteille löydy tukea direktiivin 2006/123 16 artiklasta eikä mistään muustakaan direktiivin säännöksestä ja että ne ovat lisäksi ristiriidassa unionin lainsäätäjän tässä tapauksessa tavoittelemien olennaisten päämäärien kanssa.

111

Tässä yhteydessä on näet huomautettava aluksi, että – kuten mainitun direktiivin 1 artiklasta, luettuna yhdessä sen johdanto-osan toisen ja viidennen perustelukappaleen kanssa, ilmenee – kyseisessä direktiivissä vahvistetaan yleiset säännökset, joilla pyritään poistamaan jäsenvaltioiden palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja jäsenvaltioiden välistä palvelujen vapaata liikkuvuutta haittaavat esteet vapaiden ja kilpailukykyisten sisämarkkinoiden toteuttamisen tukemiseksi (ks. tuomio Femarbel, C‑57/12, EU:C:2013:517, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

112

Samalla direktiivillä pyritään sen johdanto-osan mainitun viidennen perustelukappaleen mukaan muun muassa siihen, että palveluntarjoaja voi kehittää palvelutoimiaan sisämarkkinoilla joko sijoittautumalla jäsenvaltioon tai hyödyntämällä palvelujen liikkumisen vapautta, jolloin sillä on mahdollisuus valita jompikumpi kahdesta vapaudesta kussakin jäsenvaltiossa soveltamansa kehitysstrategian mukaisesti.

113

Direktiivin 2006/123 2 artiklan 1 kohdasta ja 4 artiklasta ilmenee tämän jälkeen, että kyseistä direktiiviä sovelletaan kaikkeen johonkin jäsenvaltioon sijoittautuneen palveluntarjoajan itsenäisenä ammatinharjoittajana suorittamaan taloudelliseen toimintaan, josta yleensä saadaan korvaus, riippumatta siitä, onko palveluntarjoaja sijoittautunut pysyvästi ja jatkuvasti vastaanottavaan jäsenvaltioon, nimenomaisesti pois suljettuja toimintoja lukuun ottamatta (ks. vastaavasti tuomio Femarbel, C‑57/12, EU:C:2013:517, 32 kohta).

114

Mainitun direktiivin 16 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan lopuksi jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon kyseiset palveluntarjoajat ovat sijoittautuneet. Kyseisen 16 artiklan 2 kohdan a alakohdassa säädetään puolestaan, että jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan vapautta tarjota palveluja, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, asettamalla palveluntarjoajalle velvoitteen toimipaikasta kyseisen jäsenvaltion alueella.

115

On myös hylättävä se Unkarin hallituksen väite, jolla pyritään toissijaisesti perustelemaan riidanalainen rajoitus seikoilla, jotka perustuvat kuluttajien ja luotonantajien suojeluun eli sen varmistamiseen, että SZÉP-korttien liikkeellelaskijat tarjoavat riittävät takeet taloudellisesta vakavaraisuudesta, ammattitaidosta ja saatavuudesta.

116

Riippumatta yhtäältä siitä, onko direktiivin 2006/123 16 artiklan 2 kohdan alakohdassa tarkoitetun kaltainen vaatimus kyseisen 16 artiklan mukaan perusteltavissa, ja toisaalta siitä, etteivät tavoitteet, joihin Unkarin hallitus vetoaa, ole niiden yleistä etua koskevien pakottavien syiden joukossa, joihin mainitun 16 artiklan 1 ja 3 kohdassa viitataan, tässä tapauksessa on näet tältä osin riittävää korostaa, että hallituksen asetuksen nro 55/2011 13 §:n a kohdassa asetetun kaltainen vaatimus ei edes mainittujen tavoitteiden kannalta täytä missään tapauksessa kyseisen direktiivin 16 artiklan 1 kohdan c alakohdassa vahvistettua oikeasuhteisuuden edellytystä, koska kyseiset tavoitteet voitaisiin saavuttaa toimenpiteillä, jotka hankaloittavat ja rajoittavat palvelujen tarjoamisen vapautta vähemmän kuin mainitusta vaatimuksesta johtuvat toimenpiteet, kuten esimerkiksi tämän tuomion 94 kohdassa mainituilla toimenpiteillä, olettaen, että ne ovat unionin oikeuden mukaisia.

117

Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että neljäs kanneperuste on hyväksyttävä.

118

Koska komission ensisijaisesti esittämät kanneperusteet, jotka koskevat direktiivin 2006/123 14–16 artiklan rikkomista, on tässä tapauksessa hyväksytty, mainitun toimielimen toissijaisesti esittämiä SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan rikkomiseen perustuvia kanneperusteita ei ole tarpeen tutkia.

119

Komissio vaatii kanteensa vaatimuksissa unionin tuomioistuinta toteamaan, että 21.11.2011 annetulla lailla nro CLVI ja Erzsébet-lailla säännelty Erzsébet-setelijärjestelmä, jolla julkisille laitoksille myönnetään monopoli kylmäaterioiden arvoseteleiden liikkeelle laskemisen alalla ja joka tuli voimaan ilman asiaankuuluvia siirtymäkautta ja ‑toimenpiteitä, on ristiriidassa SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan kanssa siltä osin kuin 21.11.2011 annetun lain nro CLVI 1, 5 ja 477 §:ssä sekä Erzsébet-lain 2 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 6 ja 7 §:ssä säädetään suhteettomista rajoituksista.

120

Komissio korostaa, että tuloverolain 71 §:n 1 momentin, sellaisena kuin se on muutettuna 21.11.2011 annetulla lailla nro CLVI, mukaan valmisaterioiden ostaminen luonnehditaan luontoiseduksi ainoastaan, jos se tapahtuu Erzsébet-seteleitä käyttäen. Se korostaa lisäksi, että tämän tuomion edellä olevassa kohdassa mainittujen kansallisten säännösten nojalla pelkästään MNÜA:lla on oikeus laskea liikkeelle tällaisia arvoseteleitä.

121

Tällaiseen luontoisetuun oikeuttavien arvoseteleiden liikkeelle laskemisen markkinoilla näin luodulla monopolitilanteella estetään kuitenkin muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita toimijoita käyttämästä palvelujen tarjoamisen vapauttaan ja sijoittautumisvapauttaan mainittuun toimintaan liittyen ja rikotaan siten SEUT 49 ja SEUT 56 artiklaa. Komissio täsmentää tässä yhteydessä, että sen kanne koskee pelkästään Erszébet-setelijärjestelmän kyseistä osaa eikä millään tavalla MNÜA:n samannimisen ohjelman yhteydessä täytäntöön panemia sosiaalipoliittisia toimia, kuten suoria tukia, joiden kohteena ovat sosiaalisesti huono-osaiset henkilöt.

122

Komission mukaan on niin, että koska arvosetelien liikkeelle laskemista koskevaa toimintaa, jota nyt käsiteltävä kanne koskee, harjoitetaan vastiketta vastaan, tällainen toiminta, jota liikeyhtiöt ovat lisäksi harjoittaneet jo aikaisemmin Unkarissa ja jota ne harjoittavat edelleen useissa jäsenvaltioissa, on taloudellista toimintaa, joka kuuluu perussopimuksen soveltamisalaan. Komissio väittää viittaamalla tuomioon Cisal (C‑218/00, EU:C:2002:36), ettei tällaista toimintaa voida pitää erityisestikään sosiaalisena toimenpiteenä, koska työnantaja päättää harkintavaltaansa käyttäen siitä, saavatko sen työntekijät Erzsébet-seteleitä luontoisetuna verotuksellisesti edullisin ehdoin, eikä sillä pyritä sosiaaliseen päämäärään, jolla yhteisvastuuperiaate pannaan täytäntöön valtion valvonnassa.

123

Komissio on lisäksi sitä mieltä, että arvostelun kohteena olevaa monopolia ei tässä tapauksessa voida perustella millään yleistä etua koskevalla pakottavalla syyllä eikä se täytä suhteellisuusperiaatteesta ilmeneviä vaatimuksia.

124

Yhtäältä näet tällaisten pakottavien syiden nojalla ei voida vedota siihen, että MNÜA:n on käytettävä asianomaisesta toiminnasta saadut voitot yksinomaan sosiaalisten tavoitteiden toteuttamiseen, eikä käytettävissä olevien talousarviorahojen väitettyyn riittämättömyyteen, joka voi merkitä sosiaaliturvajärjestelmän taloudellisen tasapainon vakavan järkkymisen vaaraa. Tässä tapauksessa riitautettu monopoli ei vastaa myöskään tarpeeseen säilyttää Unkarin verojärjestelmän johdonmukaisuus.

125

Toisaalta tässä tapauksessa tavoitellun sosiaalietuuksien rahoittamista koskevan tavoitteen saavuttamiseksi on olemassa muita sellaisia vähemmän rajoittavia keinoja kuin tällaisen monopolin käyttöön ottaminen, kuten esimerkiksi julkiseen talousarvioon turvautuminen, solidaarisuusmaksun kantaminen asianomaisista luontoiseduista, siihen liittyvä verohuojennuksen alentaminen, se, että viranomaiset hankkivat Erzsébet-seteleitä jakaakseen niitä kaikkein vähävaraisimmille, tai sellaisesta velvollisuudesta säätäminen, jonka mukaan liikkeellelaskijoiden on annettava tällaisia arvoseteleitä sosiaaliasioista vastaavien viranomaisten käyttöön.

126

Riidanalainen monopoli on lisäksi otettu komission mukaan käyttöön ilman asianmukaista siirtymäaikaa, ja se aiheuttaa siten vakavia tulonmenetyksiä yrityksille, jotka ovat tähän saakka toimineet asianomaisilla markkinoilla.

127

Unkarin hallitus vetoaa puolustuksekseen siihen, ettei komission väitteitä voida ottaa tutkittavaksi, koska kanteen vaatimukset ovat epätäsmällisiä ja moniselitteisiä.

128

Mainituissa vaatimuksissa on sen mukaan tässä yhteydessä aluksi kirjoitusvirhe siltä osin kuin vaatimukset koskevat 21.11.2011 annetun lain nro CLVI 1 §:n 5 momentin sijasta kyseisen lain 1 ja 5 §:ää. Mainitun lain 477 §:ssä ja Erzsébet-lain 7 §:ssä on kyse pelkästään noiden lakien voimaantulosta, eivätkä ne voi siis merkitä unionin oikeuden rikkomista. Vaatimuksista ei lopuksi ilmene myöskään selvästi, miksi komissio vetoaa unionin oikeuden rikkomiseen Erzsébet-lain 2 §:n 1 ja 2 momentin ja 6 §:n vuoksi.

129

Lisäksi se, että komissio tarkastelee kaikkia Erzsébet-ohjelmaa koskevan säännöstön merkityksellisiä säännöksiä, on ristiriidassa sen mainitun toimielimen väitteen kanssa, jonka mukaan nyt käsiteltävä kanne ei koske kyseisen ohjelman yhteydessä täytäntöön pantuja sosiaalipoliittisia toimia.

130

Asiakysymyksen osalta Unkarin hallitus väittää ensisijaisesti, että tietty toiminta on avoin vapaalle kilpailulle ja siihen sovelletaan perussopimuksen sääntöjä vasta, jos jäsenvaltio on päättänyt, että se on tavallista taloudellista toimintaa.

131

Tästä ei ole kuitenkaan kyse Erzsébet-setelien liikkeelle laskemisessa, joka ei ole tavaroiden tai palvelujen tarjoamista tietyillä markkinoilla eli markkinaehdoin ja voittoa tavoitellen, sillä MNÜA:n on osoitettava kyseisestä toiminnasta saadut tulot Erzsébet-lain nojalla sen tehtäväksi annettujen yleisen edun mukaisten tehtävien suorittamiseen.

132

Tuomiosta Cisal (C‑218/00, EU:C:2002:36) alkunsa saaneesta oikeuskäytännöstä Unkarin hallitus väittää, että Erzsébet-ohjelma perustuu todellakin yhteisvastuuperiaatteeseen, sillä Erzsébet-seteleitä jaetaan myös suorana sosiaalitukena tuensaajien varojen perusteella, ja että vaikka työnantajat tarjoavat tällaisia arvoseteleitä työntekijöilleen palkan vastikkeena, mainitut työnantajat toimivat samanaikaisesti mainittujen sosiaaliohjelmien rahoittamisesta tietoisina toimijoina. Valtio harjoittaa lisäksi valvontaa, koska MNÜA hoitaa julkisen palvelun tehtäviä, jotka valtio on hyväksynyt, ja koska Erzsébet-ohjelmasta vastaavan ministerin edustajan tehtävänä on muotoilla ehdotuksia kyseisen ohjelman kehittämiseksi ja sen täytäntöönpanon edellyttämien säännöstöjen valmistelemiseksi.

133

Voimassa olevan uuden säännöstön vaikutuksesta Erzsébet-setelien liikkeelle laskeminen on siis otettu osaksi sosiaaliturvajärjestelmää, johon MNÜA myöntää varoja kannustamalla verotuksellisesti työnantajia osallistumaan mainittuun järjestelmään, mikä on yhdenmukaista sen periaatteen kanssa, jonka mukaan unionin oikeus ei vaikuta jäsenvaltioiden toimivaltaan säätää sosiaaliturvajärjestelmistään ja varmistaa vapaasti niiden rahoittaminen ja taloudellinen tasapaino.

134

Unkarin hallitus väittää lisäksi, että siltä osin kuin Erzsébet-setelien kaltaisilla arvoseteleillä annetaan oikeus verotukselliseen etuun ja niillä on siis merkitystä ainoastaan tietyn jäsenvaltion veropolitiikassa mainittujen arvosetelien markkinat eivät ole rajat ylittävät markkinat vaan ehdottomasti kansalliset markkinat, jotka ovat olemassa ainoastaan, jos asianomainen jäsenvaltio luo ne, joten kyseinen jäsenvaltio voi muun muassa vapaasti päättää laskea itse liikkeelle mainitut veropolitiikan välineet tai avata kyseisen toiminnan kilpailulle.

135

Tilanne ei myöskään ole analoginen uhkapelitoimintaan liittyvään tilanteeseen nähden, koska nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ole kyse liikkeellelaskijalla olevasta mahdollisuudesta päästä tietyn jäsenvaltion markkinoille sellaisilla arvoseteleillä, jotka on laskettu liikkeelle ja pantu kiertoon toisen jäsenvaltion oman verosäännöstön yhteydessä, eikä näin ollen ensin mainitussa jäsenvaltiossa toteutetusta ”vastaavasta” toiminnasta.

136

Unkarin hallitus väittää toissijaisesti, että valtion monopolin käyttöön ottaminen on joka tapauksessa perusteltavissa pakottavilla syillä, jotka perustuvat sosiaali-, palkka- ja veropolitiikkaan liittyviin näkökohtiin.

137

Se huomauttaa tässä yhteydessä ensimmäiseksi, että jokainen jäsenvaltio voi sosiaalipolitiikassaan valita vapaasti sosiaalietuuksien rahoittamistavan alueellaan. Poiketen peli- ja vedonlyöntitoiminnasta, joka aiheuttaa riippuvuuden ja petoksen vaaraa ja joka on siis pidettävä kurissa ja jota on vähennettävä, Erszébet-setelien liikkeelle laskemisen osalta ei ole olemassa mitään pätevää syytä vaatia, että julkista etua koskevien toimintojen rahoittaminen on ainoastaan liitännäisetu.

138

Unkarin hallituksen mielestä toiseksi jokaisella jäsenvaltiolla on vapaus määrittää se, missä määrin tällaisia seteleitä, joilla annetaan oikeus verotukselliseen etuun, voidaan jakaa työntekijöille, ja se, mikä on kyseisen edun laajuus, joten jäsenvaltiolla on palkka- ja veropolitiikkansa nojalla myös vapaus varata itselleen niiden liikkeelle laskeminen.

139

Unkarin hallitus huomauttaa kilpailun kannalta väitetysti vähemmän vahingollisista toimenpiteistä, joihin komissio vetoaa, että vaikka jäsenvaltion tavoittelema yleisen edun mukainen päämäärä voitaisiin saavuttaa muilla keinoin, kuten esimerkiksi järjestelemällä toiminta markkinoiden perusteella ja verottamalla kyseistä toimintaa, yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut tuomiossaan Läärä ym. (C‑124/97, EU:C:1999:435), että kyseessä olevan toiminnan antaminen yhdelle julkisoikeudelliselle yhdistykselle, jonka on käytettävä kaikki tulot määriteltyyn tavoitteeseen, on tehokkaampi keino tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

140

Unkarin hallitus huomauttaa lisäksi riittävän siirtymäajan väitetystä puuttumisesta, ettei komissio ole tukenut väitteitään, jotka koskevat konkreettisia seurauksia, joita asianomaisille toimijoille aiheutuu niiden kansallisten säännösten voimaantulosta, joilla riitautettu monopoli on otettu käyttöön. Verotuksellisten etujen myöntämisen osalta yritykset eivät voi myöskään perustellusti luottaa siihen, ettei voimassa olevaa säännöstöä muuteta.

141

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 120 artiklan c alakohdan ja siihen liittyvän oikeuskäytännön nojalla kannekirjelmässä on mainittava oikeudenkäynnin kohde sekä perusteet ja perustelut, joihin asiassa vedotaan, ja yhteenveto mainituista perusteista. Näiden mainintojen on oltava riittävän selkeitä ja täsmällisiä, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Tästä johtuu, että niiden oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen, joihin kanne perustuu, on ilmettävä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä ja että kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset on muotoiltava yksiselitteisesti, jottei tuomioistuin lausuisi kanteen ulkopuolelta tai jättäisi lausumatta jostakin kanneperusteesta (ks. mm. tuomio parlamentti v. neuvosto, C‑317/13 ja C‑679/13, EU:C:2015:223, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

142

Tässä tapauksessa kanteen vaatimuksista ja kanteessa esitetyistä väitteistä ilmenee, että komissio vaatii kanneperusteellaan sen toteamista, että SEUT 49 artiklaa ja SEUT 56 artiklaa on rikottu siltä osin kuin mainitussa kanteessa yksilöidyssä kansallisessa säännöstössä sellaisten arvosetelien liikkeelle laskeminen, joilla voidaan myöntää verotuksellisesti edullisin ehdoin luontoisetu valmisaterioiden muodossa, sallitaan monopolina vain kansalliselle julkiselle laitokselle ja siltä osin kuin tällainen monopoli on otettu käyttöön ilman asianmukaisia siirtymätoimenpiteitä.

143

Aluksi on todettava siitä kirjoitusvirheestä, jonka johdosta komissio on viitannut kanteensa vaatimuksissa 21.11.2011 annetun lain nro CLVI 1 ja 5 §:ään ja josta komissio on tällä välin lähettänyt oikaisun, että kyseinen virhe ei ole johtanut Unkarin hallitusta harhaan nyt käsiteltävän kanteen ulottuvuudesta, koska mainittu hallitus on itsekin korostanut heti alkuun vastineessaan, että kyseisessä kohdassa on selvästi katsottava tarkoitettavan tuon lain 1 §:n 5 momenttia, jonka kohteena on tuloverolain 3 §:n 87 kohdan muuttaminen.

144

Tämän jälkeen on huomautettava 21.11.2011 annetun lain nro CLVI 477 §:stä ja Erzsébet-lain 7 §:stä, että se, että komissio on viitannut mainituissa vaatimuksissaan näihin pykäliin, selittyy helposti, sillä mainitut pykälät koskivat riidanalaisten kansallisten säännösten voimaantulopäivää, ja – kuten edellä on juuri huomautettu – komissio on arvostellut kyseisiä säännöksiä muun muassa siitä, etteivät ne sisällä asianmukaisia siirtymäsääntöjä.

145

Lopuksi on todettava, että – kuten kanteen vaatimusten sanamuodosta sekä kanteen perusteluista ilmenee – Erszébet-lain 2 §:n 1 ja 2 momenttia ja 6 §:ää tarkastellaan 21.11.2011 annetun lain nro CLVI 1 §:n 5 momentin tavoin vain siltä osin kuin näistä kansallisista säännöksistä ilmenee, että MNÜA:lle myönnetään monopoli laskea liikkeelle arvosetelejä, joilla työnantaja voi myöntää työntekijöilleen verotuksellisesti edullisin ehdoin luontoisedun sellaisten setelien muodossa, joilla voidaan hankkia valmisaterioita.

146

Tämän perusteella on todettava, että kanne täyttää tämän tuomion 141 kohdassa mieleen palautetut vaatimukset, joten Unkarin hallituksen esittämä oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

147

Ensimmäiseksi on määritettävä, kuuluuko arvosetelien liikkeelle laskeminen, jota nyt käsiteltävä kanne koskee, SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan soveltamisalaan vai jääkö se kyseisten artiklojen soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, ettei se ole taloudellista toimintaa, kuten Unkarin hallitus väittää.

148

SEUT 49 artiklassa taatusta sijoittautumisvapaudesta on huomautettava, että sen päämääränä on tehdä jäsenvaltion kansalaiselle mahdolliseksi perustaa sivutoimipaikka toiseen jäsenvaltioon toiminnan harjoittamiseksi siellä ja siten edistää taloudellista ja sosiaalista vuorovaikutusta unionissa itsenäisen ammatinharjoittamisen aloilla. Sijoittautumisvapaudella pyritään tässä tarkoituksessa mahdollistamaan se, että unionin kansalainen voi osallistua pysyvästi ja jatkuvasti muun kuin sen jäsenvaltion talouselämään, josta hän on peräisin, ja hyötyä tästä osallistumisesta harjoittamalla vastaanottavassa jäsenvaltiossa tosiasiallisesti pysyväisluonteista taloudellista toimintaa kiinteästä toimipaikasta käsin (ks. vastaavasti mm. tuomio Cadbury Schweppes ja Cadbury Schweppes Overseas, C‑196/04, EU:C:2006:544, 53 ja 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

149

Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, tällainen taloudellinen toiminta voi olla sekä tavaroiden että palvelujen tarjoamista (ks. vastaavasti mm. tuomio Pavlov ym., C‑180/98–C‑184/98, EU:C:2000:428, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

150

SEUT 56 artiklassa vahvistettu palvelujen tarjoamisen vapaus kattaa kaikki suoritukset, joita ei tarjota pysyvästi ja jatkuvasti määränpääjäsenvaltiossa sijaitsevasta ammatillisesta kotipaikasta käsin (ks. mm. tuomio Gebhard, C‑55/94, EU:C:1995:411, 22 kohta ja tuomio komissio v. Portugali, C‑171/02, EU:C:2004:270, 25 kohta).

151

SEUT 57 artiklan mukaan perussopimuksessa palveluilla tarkoitetaan suorituksia, joista tavallisesti maksetaan korvaus, ja palveluihin kuuluu erityisesti kaupallinen toiminta.

152

Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti huomauttanut, kyseistä palvelujen käsitettä ei voida tulkita suppeasti (ks. vastaavasti mm. tuomio Deliège, C‑51/96 ja C‑191/97, EU:C:2000:199, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

153

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mainittu käsite merkitsee sitä, että on kyse ”suorituksista, joista tavallisesti maksetaan korvaus”, ja korvauksen olennainen piirre on se, että korvaus on kyseessä olevan suorituksen taloudellinen vastike (ks. mm. tuomio Jundt, C‑281/06, EU:C:2007:816, 28 ja 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

154

Ratkaisevana tekijänä, joka tuo toiminnan palvelujen tarjoamisen vapautta ja näin ollen sijoittautumisvapautta koskevien EUT-sopimuksen määräysten soveltamisalaan, on sen taloudellinen luonne, eli että toimintaa ei harjoiteta vastikkeetta. Toisin kuin Unkarin hallitus väittää, tältä osin ei sitä vastoin ole tarpeen, että palveluntarjoaja pyrkii hankkimaan voittoa (ks. vastaavasti tuomio Jundt, C‑281/06, EU:C:2007:816, 32 ja 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

155

Suurta merkitystä ei ole myöskään sillä, keneltä palveluntarjoaja saa korvauksen mainitusta palvelusta. SEUT 57 artiklassa ei nimittäin edellytetä, että palvelusta maksaa sen vastaanottaja (ks. mm. tuomio OSA, C‑351/12, EU:C:2014:110, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

156

Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien Erzsébet-setelien liikkeelle laskemista ja hallinnointia koskevan toiminnan osalta on selvää, että palvelusta, jonka MNÜA tarjoaa työnantajille, niiden työntekijöille ja kyseiset arvosetelit hyväksyville tavarantoimittajille yhdessä, maksetaan MNÜA:lle taloudellinen vastike, jota on pidettävä MNÜA:n saamana korvauksena (ks. analogisesti tuomio Danner, C‑136/00, EU:C:2002:558, 27 kohta).

157

Siitä, että kansallisessa säännöstössä säädetään, että MNÜA:n mainitusta toiminnasta saamat voitot on käytettävä yksinomaan tiettyihin yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin, on huomautettava, ettei pelkästään sillä voida muuttaa kyseessä olevan toiminnan luonnetta eikä poistaa sen taloudellista luonnetta (ks. vastaavasti mm. tuomio Schindler, C‑275/92, EU:C:1994:119, 35 kohta).

158

Lisäksi on riittävää huomauttaa oikeuskäytännöstä, jota tuomio Cisal (C‑218/00, EU:C:2002:36) kuvastaa ja joka on muotoutunut kilpailuoikeuden alalla, että vaikka oletettaisiin, että kyseistä oikeuskäytäntöä sovelletaan palvelujen tarjoamisen vapauden ja sijoittautumisvapauden alalla, Unkarin hallitus ei ole osoittanut, että Erzsébet-setelien liikkeelle laskemista koskevalla toiminnalla, jota nyt käsiteltävä kanne koskee, pantaisiin täytäntöön yhteisvastuuperiaate, kuten kyseisessä oikeuskäytännössä erityisesti edellytetään, jotta voitaisiin päätellä, että kyse on pikemminkin sosiaalisesta kuin taloudellisesta toiminnasta.

159

Yhtäältä on näet todettava, että – kuten komissio on väittänyt ja kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 207 kohdassa korostanut – päätös siitä, myönnetäänkö työntekijöille Erzsébet-seteleitä, joilla nämä voivat saada luontoisetuja valmisaterioiden muodossa, ja kyseisten setelien arvon määrittäminen kuuluvat työnantajan harkintavaltaan, eikä se riipu millään tavalla asianomaisten työntekijöiden henkilökohtaisesta tilanteesta eikä etenkään heidän varoistaan.

160

Toisaalta siitä seikasta, johon Unkarin hallitus on vedonnut ja jonka mukaan MNÜA voi jakaa arvoseteleitä, joista myös käytetään nimitystä ”Erzsébet”, suoraan sosiaalitukena tietyille vähäosaisille henkilöille erityisesti lomien rahoittamiseksi, on korostettava, että vaikka näin olisikin, kyseisellä seikalla ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta siihen, miten Erzsébet-setelien liikkeelle laskemista koskeva toiminta, jota komission kanne nimenomaisesti koskee, eli – kuten edellä on juuri todettu – toiminta, jossa lasketaan liikkeelle arvoseteleitä, joilla on mahdollista hankkia valmisaterioita ja joita työnantajat voivat myöntää verotuksellisesti edullisin ehdoin työntekijöilleen luontoisetuina, luonnehditaan taloudellisesti.

161

Verotukselliselta kannalta on vielä todettava, että se, että asianomaiset palvelun vastaanottajat saavat verotuksellisen edun, ei vaikuta millään tavalla siihen, että liikkeellelaskija tarjoaa mainitun palvelun vastiketta vastaan, joten mainittu toiminta, joka täyttää siis palveluiden tarjoamisen vapautta koskevien perussopimusten määräysten sisältämän palvelun määritelmän, kuuluu viimeksi mainittujen määräysten soveltamisalaan (ks. vastaavasti tuomio Skandia ja Ramstedt, C‑422/01, EU:C:2003:380, 22–28 kohta ja tuomio komissio v. Saksa, C‑318/05, EU:C:2007:495, 65–82 kohta).

162

Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että kanteessa tarkoitetun Erzsébet-setelien liikkeelle laskemisen kaltaista toimintaa on pidettävä SEUT 57 artiklassa tarkoitettuna ”palveluna” ja yleisemmin taloudellisena toimintana, joka kuuluu palvelujen tarjoamisen vapautta ja sijoittautumisvapautta koskevien perussopimuksen määräysten soveltamisalaan.

163

Toiseksi on riittävää huomauttaa siitä Unkarin hallituksen väitteestä, jonka mukaan sellaisten arvosetelien liikkeelle laskeminen, joilla annetaan luontoisetu pelkästään vastaanottavan jäsenvaltion verosäännöstön nojalla, ei vastaa toimintaa, jota toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet liikkeellelaskijat harjoittavat näissä jäsenvaltioissa, joten kyseiset liikkeellelaskijat eivät voi perustellusti vedota palvelujen tarjoamisen vapauteen, että jäsenvaltioon sijoittautuneelle talouden toimijalle SEUT 56 artiklassa annetulle oikeudelle tarjota palveluja toisessa jäsenvaltiossa ei ole asetettu edellytystä, jonka mukaan kyseisen toimijan olisi tarjottava tällaisia palveluja myös sijoittautumisjäsenvaltiossaan. Tältä osin SEUT 56 artiklassa edellytetään pelkästään, että palveluntarjoaja on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon (ks. mm. tuomio Carmen Media Group, C-46/08, EU:C:2010:505, 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

164

Kolmanneksi on selvää, että pääasioissa kyseessä olevan kaltainen kansallinen säännöstö, jonka mukaan yksi ainoa julkinen tai yksityinen toimija voi harjoittaa tiettyä taloudellista toimintaa yksinoikeusjärjestelmässä, rajoittaa sekä sijoittautumisvapautta että palvelujen tarjoamisen vapautta (ks. vastaavasti mm. tuomio Läärä ym., C‑124/97, EU:C:1999:435, 29 kohta; tuomio Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, C‑451/03, EU:C:2006:208, 33 ja 34 kohta sekä tuomio Stoß ym., C‑316/07, C‑358/07–C‑360/07, C‑409/07 ja C‑410/07, EU:C:2010:504, 68 ja 107 kohta).

165

Neljänneksi on kuitenkin vielä tutkittava, onko – kuten Unkarin hallitus väittää – kyseinen sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitus perusteltavissa tässä tapauksessa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä (ks. vastaavasti mm. tuomio Stoß ym., C‑316/07, C‑358/07–C‑360/07, C‑409/07 ja C‑410/07, EU:C:2010:504, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

166

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tällaiset rajoitukset voivat nimittäin olla perusteltuja vain yleistä etua koskevista pakottavista syistä ja edellyttäen, että niillä voidaan taata niillä tavoiteltavan yleisen edun mukaisen päämäärän saavuttaminen eivätkä ne mene pidemmälle kuin on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (ks. mm. tuomio Läärä ym., C‑124/97, EU:C:1999:435, 31 kohta ja tuomio OSA, C‑351/12, EU:C:2014:110, 70 kohta).

167

Yhtäältä Unkarin hallituksen esittämistä sosiaalipolitiikkaa koskeviin näkökohtiin perustuvista oikeuttamisperusteista on huomautettava ensinnäkin, että – kuten unionin tuomioistuimen pelien ja vedonlyönnin alalla kehittämästä vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee – pelkästään se, että erityis- tai yksinoikeuksien yhteydessä harjoitetusta taloudellisesta toiminnasta saadut voitot käytetään sosiaalisen toiminnan tai työn rahoittamiseen, ei ole perustelu, jota voidaan pitää palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien rajoitusten objektiivisena oikeuttamisperusteena (ks. vastaavasti mm. tuomio Läärä ym., C‑124/97, EU:C:1999:435, 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; tuomio Zenatti, C‑67/98, EU:C:1999:514, 36 kohta ja tuomio Stoß ym., C‑316/07, C‑358/07–C‑360/07, C‑409/07 ja C‑410/07, EU:C:2010:504, 104 kohta).

168

Vaikka unionin tuomioistuin on tosin myöntänyt peli- ja vedonlyöntitoiminnalle ominaisessa asiayhteydessä, että sen kaltainen rajoitus, kuten monopolin myöntäminen julkiselle elimelle, jonka tehtävänä on rahoittaa sosiaalista toimintaa tai työtä, saattaa osoittautua perustelluksi, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin, että näin on ollut ainoastaan joidenkin sellaisten yleistä etua koskevien pakottavien syiden kannalta, joita ovat muun muassa tavoitteet, jotka koskevat kuluttajansuojaa, petosten ehkäisemistä, sen torjumista, että kansalaisia houkutellaan tuhlaamaan liiallisesti pelitoimintaan, ja yhteiskuntajärjestykselle aiheutuvien häiriöiden estämistä yleisesti, ja kun huomioon on otettu tietyt mainittuun toimintaan liittyvät moraaliset, uskonnolliset tai kulttuuriset erityispiirteet (ks. vastaavasti mm. tuomio Läärä ym., C‑124/97, EU:C:1999:435, 41 ja 42 kohta; tuomio Liga Portuguesa de Futebol Profissional ja Bwin International, C‑42/07, EU:C:2009:519, 66, 67 ja 72 kohta sekä tuomio Stoß ym., C‑316/07, C‑358/07–C‑360/07, C‑409/07 ja C‑410/07, EU:C:2010:504, 79 ja 81–83 kohta).

169

On kuitenkin todettava, että nyt käsiteltävässä kanteessa kyseessä olevan kaltaisen toiminnan osalta ei ole olemassa samankaltaisia tavoitteita ja erityispiirteitä.

170

Toiseksi on todettava siitä väitteestä, johon Unkarin hallitus on myös vedonnut ja jonka mukaan riidanalaisen monopolin myöntäminen merkitsee käytettävissä olevien talousarviovarojen puuttuessa ainoaa mahdollisuutta hoitaa onnistuneesti MNÜA:n tehtäväksi annettua sosiaalista toimintaa, että se, että monopolin haltijan saamat tulot muodostavat sosiaaliohjelmien rahoituslähteen, ei oikeuta rajoittamaan sijoittautumisvapautta eikä palvelujen tarjoamisen vapautta.

171

Toisaalta siitä Unkarin hallituksen väitteestä, jonka mukaan jäsenvaltiolla on vapaus ottaa käyttöön kyseessä olevan kaltainen monopoli palkka- ja veropolitiikkansa nojalla, on huomautettava heti alkuun, että jäsenvaltioiden on välitöntä verotusta koskevaa toimivaltaansa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti perussopimuksessa taattuja perusvapauksia (ks. vastaavasti mm. tuomio Skandia ja Ramstedt, C‑422/01, EU:C:2003:380, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio Berlington Hungary ym., C‑98/14, EU:C:2015:386, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Sama koskee politiikkaa, jota jäsenvaltiot harjoittavat työllisyyden osalta ja etenkin palkkauksen alalla (ks. vastaavasti tuomio Portugaia Construções, C‑164/99, EU:C:2002:40, 24 kohta; tuomio komissio v. Saksa, C‑341/02, EU:C:2005:220, 24 kohta ja tuomio ITC, C‑208/05, EU:C:2007:16, 39–41 kohta).

172

Unkarin hallitus, joka vetoaa toimivaltaansa verotuksen ja palkkauksen alalla, ei kuitenkaan selitä, millä tavoin sellaisten arvosetelien, joilla annetaan oikeus verotukselliseen etuun ja jotka voidaan myöntää työntekijöille luontoisetuina, liikkeelle laskemista koskevan julkisen monopolin käyttöön ottaminen olisi tässä tapauksessa sellaisten hyväksyttyjen tavoitteiden mukaista, joilla voidaan mahdollisesti oikeuttaa tällaisesta toimenpiteestä aiheutuvat rajoitukset unionin oikeudessa taatuille sijoittautumisvapaudelle ja palvelujen tarjoamisen vapaudelle, eikä miltä osin tällaiset rajoitukset täyttäisivät suhteellisuusperiaatteen vaatimukset.

173

Edellä esitetyistä seikoista ilmenee, että kanneperuste, joka koskee SEUT 49 ja SEUT 56 artiklan rikkomista, joka perustuu siihen, että sellaisten arvoseteleiden liikkeelle laskemista koskevaan toimintaan, joilla voidaan hankkia valmisaterioita ja joita voidaan myöntää verotuksellisesti edullisin ehdoin työntekijöille luontoisetuina, sovelletaan monopolijärjestelmää, on hyväksyttävä.

174

Koska kyseisen monopolin käyttöön ottamisen on siis itsessään katsottava olevan ristiriidassa perussopimuksen mainittujen määräysten kanssa, ei ole tarvetta ottaa kantaa siihen komission esittämään jälkimmäiseen kanneperusteeseen, joka koskee lähinnä sitä, että vaikka mainittua monopolia pidettäisiinkin lähtökohtaisesti sallittuna, se on kuitenkin samoja määräyksiä rikkoen ja suhteellisuusperiaatetta loukaten tullut voimaan ilman asianmukaisia siirtymätoimenpiteitä.

175

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Unkarin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja Unkari on hävinnyt asian, viimeksi mainittu on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: