I. Asiaa koskevat oikeussäännöt

A. Omia varoja koskeva oikeus

1. Omien varojen järjestelmään liittyvät päätökset

2. Omien varojen käyttöön asettamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä ja menettelyä koskevat asetukset

3. Asetus N:o 608/2014

4. Asetus N:o 1553/89

B. Tullilainsäädäntö

1. Yhteisön tullikoodeksi

2. Unionin tullikoodeksi

3. Soveltamisasetus

4. Täytäntöönpanoasetus

C. Arvonlisävero‑oikeus

II. Tosiseikat ja oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

A. Asian taustalla olevat tosiseikat

B. Oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely

III. Asian käsittelyn vaiheet unionin tuomioistuimessa

IV. Kanne

A. Tutkittavaksi ottaminen

1. Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisoikeuksien loukkaaminen oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja unionin tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

2. Arvonlisäveroa koskevan unionin oikeuden rikkomista erityisesti tullimenettelyn 42 osalta koskevan väitteen tueksi esitettyjen tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen riittämättömyys

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

3. Luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden, estoppel‑periaatteen ja vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaaminen

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

4. Unionin tuomioistuimelta puuttuva toimivalta tutkia SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission vaatimus jäsenvaltion velvoittamisesta asettamaan sen käyttöön tietty omien varojen määrä

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

5. Väite siitä, että kanne on ennenaikainen eikä täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä siltä osin kuin se koskee ajanjaksoa 1.5.2015–11.10.2017 samaa ajanjaksoa koskevien C 18 Breach ‑maksuunpanopäätösten antamisen vuoksi

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

B. Asiakysymys

1. Unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petostentorjuntaa koskevien sekä unionin tullilainsäädäntöön perustuvien velvoitteiden noudattamatta jättäminen

a) SEUT 310 artiklan 6 kohdan ja SEUT 325 artiklan rikkominen

1) Jäsenvaltioille SEUT 325 artiklan nojalla asetetut velvoitteet

2) SEUT 325 artiklassa asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättäminen

i) Alustavat huomautukset

ii) Kyseessä olevan aliarvotuspetoksen olennaisten piirteiden mieleen palauttaminen

iii) Kysymys siitä, tiesikö Yhdistynyt kuningaskunta rikkomisajanjakson alusta lähtien kyseessä olevan aliarvotuspetoksen olennaisista ominaispiirteistä ja tehokkaista toimenpiteistä sen torjumiseksi

iv) Yhdistyneen kuningaskunnan kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi rikkomisajanjakson aikana soveltaman tullitarkastusjärjestelmän yhteensopimattomuus SEUT 325 artiklan 1 kohdan kanssa

b) Unionin tullilainsäädännössä asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättäminen

1) Alustavat huomautukset

2) Yhteisön tullikoodeksin 13 artiklassa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklassa asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättäminen

i) Asianosaisten lausumat

ii) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

3) Soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdassa ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklassa asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättäminen

4) Yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdassa asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättäminen

2. Unionin oikeudessa asetettujen, tulleina kerättävien perinteisten omien varojen asettamista käyttöön koskevien velvoitteiden noudattamatta jättäminen

a) Väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut lähtökohtaista velvollisuuttaan asettaa käyttöön perinteisiä omia varoja

1) Lähtökohta, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta on vastuussa siitä, ettei unionin perinteisten omien varojen menetyksiä todettu

2) Yhdistyneen kuningaskunnan vastuu C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todetuista unionin omien varojen menetyksistä

b) Väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut velvollisuuttaan asettaa käyttöön tiettyjä perinteisten omien varojen määriä

1) Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan unionin tuomioistuimen on ensin tutkittava sen arvio perinteisten omien varojen menetyksistä

2) Komission OLAF‑JRC‑menetelmään perustuva arvio perinteisten omien varojen menetysten määristä

3) Yhdistyneen kuningaskunnan HMRC:n menetelmän perusteella tekemä arvio perinteisten omien varojen menetyksistä

4) OLAF‑JRC‑menetelmää vastaan esitetyt yleisluonteiset väitteet

5) Arvio perinteisten omien varojen menetyksistä marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisellä ajanjaksolla

6) Arvio perinteisten omien varojen menetyksistä 1.1.2015–11.10.2017

i) OLAF‑JRC‑menetelmää vastaan esitetty kritiikki, joka perustuu siihen, että kyseinen menetelmä johtaa aliarvotettuina pidettävien tuontien määrän yliarviointiin

ii) Kritiikki, joka kohdistuu OLAF‑JRC‑menetelmään sillä perusteella, että se johtaa aliarvotettuina pidettävien tuontien arvon yliarvioimiseen

7) C 18 Breach ‑maksuunpanopäätösten vaikutus arvioon komission ajanjaksolta 1.1.2015–11.10.2017 vaatimien omien varojen menetysten määristä

8) Omien varojen menetysten määrän laskemisessa käytettävä valuuttakurssi

9) Loppupäätelmä

3. Arvonlisäverosäännöstön mukaisten velvoitteiden ja vastaavien omien varojen käyttöön asettamista koskevien velvoitteiden noudattamatta jättäminen

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

4. SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetun vilpittömän yhteistyön periaatteen noudattamatta jättäminen

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

Oikeudenkäyntikulut

1

Komissio vaatii kanteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että

2

Marraskuun 2011 ja 11.10.2017 välisenä aikana (jäljempänä rikkomisajanjakso), jonka osalta komissio moittii tässä oikeudenkäynnissä Yhdistynyttä kuningaskuntaa erilaisista unionin oikeuden noudattamatta jättämisistä, sovellettiin peräkkäin kahta unionin omien varojen järjestelmää koskevaa päätöstä eli ensin päätöstä 2007/436 ja 1.1.2014 alkaen päätöstä 2014/335.

3

Päätöksen 2014/335 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan, joiden sanamuoto on pääosin sama kuin päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan sanamuoto, mukaan unionin talousarvioon otettavia omia varoja ovat tulot, jotka kertyvät ”perinteisistä omista varoista, jotka muodostuvat – – yhteisestä tullitariffista ja muista sellaisista tulleista kertyvistä maksuista, jotka unionin toimielimet ovat vahvistaneet tai vahvistavat kolmansien maiden kanssa käytävälle kaupalle”, ja ”yhdenmukaisen, kaikkien jäsenvaltioiden osalta voimassa olevan verokannan soveltamisesta yhdenmukaistettuun [arvonlisäveron] määräytymisperusteeseen, joka on määritetty unionin sääntöjen mukaisesti”.

4

Kyseisten päätösten 8 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot noudattavat unionin omiin varoihin kuuluvien yhteisen tullitariffin mukaisten tullien kantamisessa kansallisia lakejaan, asetuksiaan ja hallinnollisia määräyksiään, jotka on tarvittaessa mukautettava niin, että ne täyttävät unionin säännöissä asetetut vaatimukset, ja sen kolmannen alakohdan mukaan jäsenvaltiot asettavat mainittujen päätösten 2 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdassa tarkoitetut varat komission käyttöön.

5

Rikkomisajanjaksolla sovellettiin peräkkäin kahta unionin omien varojen käyttöön asettamista koskevaa asetusta eli ensin asetusta N:o 1150/2000 ja 1.1.2014 alkaen asetusta N:o 609/2014.

6

Asetuksen N:o 609/2014 2 artiklan 1 kohdassa, jonka sisältö vastaa pääosin asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan 1 kohdan sisältöä, säädetään seuraavaa:

”Tätä asetusta sovellettaessa unionille kuuluvaa saamista päätöksen [2014/335] 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuista omista varoista pidetään vahvistettuna, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset saamisen määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta velalliselle on täytetty.”

7

Asetuksen N:o 609/2014 6 artiklan 1 kohdassa ja 3 kohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa, joiden sisältö on olennaisilta osin sama kuin asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 1 kohdan ja 3 kohdan a ja b alakohdan sisältö, säädetään seuraavaa:

”1.   Omia varoja koskeva kirjanpito hoidetaan kunkin jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kunkin jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa, ja se jaotellaan varojen luonteen mukaisesti.

– –

3.   Saamiset, jotka on vahvistettu 2 artiklan mukaisesti, otetaan [yleisesti kirjanpidoksi A kutsuttuun] kirjanpitoon viimeistään saamisen vahvistamiskuukautta seuraavan toisen kuukauden yhdeksännentoista päivän jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä, jollei tämän kohdan toisesta alakohdasta muuta johdu.

Vahvistetut saamiset, joita ei ole otettu ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun kirjanpitoon, koska niitä ei ole vielä peritty ja minkäänlaista vakuutta ei ole toimitettu, otetaan [yleisesti kirjanpidoksi B kutsuttuun] erilliseen kirjanpitoon ensimmäisessä alakohdassa säädetyssä määräajassa. Jäsenvaltiot voivat menetellä samalla tavoin, kun vahvistetuista, vakuudella katetuista saamisista syntyy erimielisyyttä ja niihin saattaa riita‑asian käsittelyn vuoksi kohdistua vaihteluja.

– –”

8

Asetuksen N:o 609/2014 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä sanamuodossaan, jonka sisältö vastasi pääosin asetuksen N:o 1150/2000 9 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan sisältöä, säädettiin seuraavaa:

”Kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat 10 artiklassa määriteltyjen yksityiskohtaisten sääntöjen mukaisesti tilille, joka on avattu tätä tarkoitusta varten komission nimissä kyseisen jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai sen nimeämässä laitoksessa.”

9

Kyseisen säännöksen sanamuoto on 1.10.2016 lähtien ollut seuraava:

”Kunkin jäsenvaltion on hyvitettävä omat varat 10, 10 a ja 10 b artiklassa määritellyn menettelyn mukaisesti tilille, joka on avattu tätä tarkoitusta varten komission nimissä kyseisen jäsenvaltion valtiovarainhallinnossa tai kansallisessa keskuspankissa. Jollei kolmannessa alakohdassa tarkoitetusta negatiivisen koron soveltamisesta muuta johdu, tätä tiliä voidaan veloittaa vain komission määräyksestä.”

10

Asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan 1 ja 3 kohdassa, sellaisena kuin se oli alkuperäisessä sanamuodossaan, jonka sisältö vastasi pääosin asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan 1 ja 3 kohdan sisältöä, säädettiin seuraavaa:

”1.   Asianomaisen jäsenvaltion on maksettava kaikista 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä korkoa.

– –

3.   Talous‑ ja rahaliittoon kuulumattomien jäsenvaltioiden osalta käytetään kyseisen kuukauden ensimmäisen päivän korkokantaa, jota kyseisten jäsenvaltioiden keskuspankit soveltavat perusrahoitusoperaatioihinsa, kahdella prosenttiyksiköllä korotettuna tai niiden jäsenvaltioiden osalta, joiden keskuspankin korkokanta ei ole saatavissa, keskuspankin korkokantaa parhaiten vastaavaa jäsenvaltion rahoitusmarkkinoilla kyseisen kuukauden ensimmäisenä päivänä sovellettavaa korkokantaa kahdella prosenttiyksiköllä korotettuna.

Korkokantaan lisätään 0,25 prosenttiyksikköä kutakin viivästyskuukautta kohden, ja korotettua korkokantaa sovelletaan koko viivästyksen ajalta.”

11

Asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan 5 kohdassa, jolla korvattiin sen 12 artiklan 3 kohta, säädetään 1.10.2016 alkaen seuraavaa:

”Talous‑ ja rahaliittoon kuulumattomien jäsenvaltioiden osalta käytetään kyseisen kuukauden ensimmäisen päivän korkokantaa, jota kyseisten jäsenvaltioiden keskuspankit soveltavat perusrahoitusoperaatioihinsa, tai 0 prosentin korkokantaa sen mukaan, kumpi näistä on korkeampi, 2,5 prosenttiyksiköllä korotettuna. Niiden jäsenvaltioiden osalta, joiden keskuspankin korkokanta ei ole saatavissa, käytetään sitä parhaiten vastaavaa jäsenvaltion rahoitusmarkkinoilla kyseisen kuukauden ensimmäisenä päivänä sovellettavaa korkokantaa tai 0 prosentin korkokantaa sen mukaan, kumpi näistä on korkeampi, 2,5 prosenttiyksiköllä korotettuna.

Korkokantaan lisätään 0,25 prosenttiyksikköä kutakin viivästyskuukautta kohden.

Ensimmäisen ja toisen alakohdan mukaisten korotusten yhteenlaskettu määrä voi olla enintään 16 prosenttiyksikköä. Korotettua korkokantaa sovelletaan koko viivästyksen ajalta.”

12

Asetuksen N:o 609/2014 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Määrät, joita ei saada perittyä” ja jonka sisältö on pääosin sama kuin asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan sisältö, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön tämän asetuksen mukaisesti.

2.   Jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa komission käyttöön määrät, jotka vastaavat 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia, joita ei ole voitu periä jommastakummasta seuraavassa esitetystä syystä:

Toimivaltaisen hallintoviranomaisen on annettava päätös, jossa todettuja saamisia vastaavat määrät julistetaan sellaisiksi, että niitä ei voi periä, ja jossa todetaan perinnän mahdottomuus.

Todettujen maksujen määrien katsotaan olevan sellaisia, että niitä ei voi periä, viimeistään viiden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona määrä on todettu 2 artiklan mukaisesti, tai jos niiden osalta on haettu muutosta hallinto‑ tai oikeusteitse, siitä päivästä, jona lopullinen päätös annettiin tiedoksi tai julkaistiin.

– –

3.   Jos tällaisten vahvistettujen saamisten määrä on yli 50000 euroa, jäsenvaltioiden on kolmen kuukauden kuluessa tämän artiklan 2 kohdassa mainitun hallinnollisen päätöksen antamisesta tai samassa kohdassa tarkoitettujen määräaikojen mukaisesti toimitettava komissiolle selvitys tapauksista, joissa tämän artiklan 2 kohtaa on sovellettu.

Selvityksessä on oltava kaikki tarpeelliset tiedot, joiden perusteella voidaan tutkia tämän artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut syyt, joiden vuoksi asianomainen jäsenvaltio ei ole kyennyt asettamaan komission käyttöön kyseistä määrää, sekä toimenpiteet, jotka jäsenvaltio on toteuttanut perinnän suorittamiseksi.

Selvitys annetaan käyttämällä komission laatimaa lomaketta. Komissio antaa tätä varten täytäntöönpanosäädöksiä. Nämä täytäntöönpanosäädökset annetaan noudattaen 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua neuvoa‑antavaa menettelyä.

4.   Komissiolla on kuusi kuukautta aikaa edellä 3 kohdassa säädetyn selvityksen vastaanottamisesta toimittaa huomautuksensa jäsenvaltiolle, jota asia koskee.

Jos komissio katsoo tarpeelliseksi pyytää asiasta lisätietoja, kuuden kuukauden määräaika alkaa kulua pyydettyjen lisätietojen vastaanottamispäivästä.”

13

Asetuksen N:o 608/2014 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Valvonta‑ ja seurantatoimenpiteet”, säädetään 1.1.2014 alkaneen rikkomisajanjakson osalta seuraavaa:

”– –

2.   Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että päätöksen [2014/335] 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut omat varat asetetaan komission käyttöön.

3.   Jos valvonta‑ ja seurantatoimenpiteet koskevat päätöksen [2014/335] 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja omia varoja:

– –

– –”

14

Asetuksen N:o 1553/89 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Alv‑varojen peruste määritetään jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste – 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun [kuudennen] neuvoston direktiivin 77/388/ETY [(EYVL 1977, L 145, s. 1)] 2 artiklassa tarkoitettujen verollisten liiketoimien perusteella – –”

15

Kyseisen asetuksen 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tietyn kalenterivuoden alv‑varojen peruste lasketaan jakamalla jäsenvaltion kyseisen vuoden aikana kantamien alv‑nettotulojen kokonaismäärä verokannalla, jota soveltamalla vero on kyseisenä vuotena kannettu, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 ja 6 artiklan soveltamista.”

16

Yhteisön tullikoodeksia sovelletaan niihin kyseessä oleviin tuonteihin, jotka toteutettiin 1.5.2016 edeltäneen rikkomisajanjakson osan aikana.

17

Kyseisen koodeksin 13 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaiset voivat toteuttaa voimassa olevissa säännöksissä annettujen edellytysten mukaisesti kaikki tarpeellisiksi katsomansa tarkastukset varmistaakseen tullisäännösten ja muun sellaisen lainsäädännön moitteettoman soveltamisen, joka koskee [Euroopan] yhteisön tullialueen ja kolmansien maiden välillä liikkuvien tavaroiden saapumista, poistumista, passitusta, siirtoa ja käyttötarkoitusta sekä tavaroiden, joilla ei ole yhteisöasemaa, alueella oloa. Tullitarkastuksia yhteisön lainsäädännön moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi voidaan tehdä kolmannessa maassa, jos näin määrätään kansainvälisessä sopimuksessa.

2.   Muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään automaattista tietojenkäsittelymenetelmää, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta riskien arviointiin tarvittavat toimenpiteet voidaan kehittää kansallisin, yhteisön ja, jos niitä on, kansainvälisin arviointiperustein.

Yhteisen riskinhallintajärjestelmän määrittämisessä ja yhteisten arviointiperusteiden sekä tarkastustoimien ensisijaisten alojen vahvistamisessa on käytettävä komiteamenettelyä.

Jäsenvaltioiden on yhteistyössä komission kanssa otettava käyttöön sähköinen järjestelmä riskinhallinnan toteuttamiseksi.

3.   Jos muut viranomaiset kuin tulliviranomaiset suorittavat tarkastuksia, tarkastukset on suoritettava tiiviissä yhteistyössä tulliviranomaisten kanssa ja mahdollisuuksien mukaan samaan aikaan ja samassa paikassa.

– –”

18

Yhteisön tullikoodeksin II osastoon sisältyi 3 luku, jonka otsikko oli ”Tavaroiden tullausarvo” ja joka käsitti kyseisen tullikoodeksin 28–36 artiklan.

19

Saman koodeksin 29 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Maahan tuotujen tavaroiden tullausarvona käytetään niiden kauppa‑arvoa eli hintaa, joka niistä on tosiasiallisesti maksettu tai maksettava myytäessä ne vietäviksi yhteisön tullialueelle, tapauksen mukaan 32 ja 33 artiklassa tarkoitettujen tarkistusten jälkeen – –:

– –

2.   

– –

3.   

– –”

20

Yhteisön tullikoodeksin 30 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jos tullausarvoa ei voida määrittää 29 artiklan mukaisesti, se on määritettävä soveltamalla 2 kohdan a, b, c ja d alakohdasta järjestyksessä ensimmäistä kyseisen arvon määrittämiseen soveltuvaa alakohtaa – –.

2.   Tämän artiklan mukaisesti määritettävät tullausarvot ovat:

– –”

21

Yhteisön tullikoodeksin 31 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Jos maahan tuotujen tavaroiden tullausarvoa ei voida määrittää 29 ja 30 artiklan mukaisesti, se on määritettävä yhteisössä käytettävissä olevien tietojen perusteella käyttäen kohtuullisia menetelmiä, jotka ovat seuraaviin lähteisiin sisältyvien periaatteiden ja yleisten säännösten mukaisia:

2.   Tullausarvo, joka määritetään 1 kohdan mukaisesti, ei saa perustua:

22

Mainitun koodeksin 68 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”Vastaanottamiensa ilmoitusten tutkimiseksi tulliviranomaiset voivat:

23

Saman koodeksin 71 artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Ilmoituksen tutkimisessa saatavia tuloksia käytetään sovellettaessa sitä tullimenettelyä koskevia säännöksiä, johon tavarat asetetaan.

2.   Jos ilmoitusta ei tarkasteta, 1 kohdassa tarkoitettuja säännöksiä sovelletaan ilmoituksessa annettujen tietojen perusteella.”

24

Yhteisön tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tulliviranomaisten on laskettava jokainen tullivelasta johtuva tuonti‑ tai vientitullien määrä – – heti, kun niillä on käytettävissään tarvittavat tiedot, ja kirjattava nämä määrät tilikirjoihin tai muulle vastaavalle tietovälineelle (tileihin kirjaaminen).”

25

Kyseisen koodeksin 218 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos tullivelka syntyy vastaanotettaessa ilmoitus, joka koskee muun tullimenettelyn kuin osittain tullittoman väliaikaisen maahantuonnin ilmoittamista tavaralle, tai jos se syntyy muusta toimesta, jolla on sama oikeudellinen vaikutus kuin ilmoituksen vastaanottamisella, tätä tullivelkaa vastaava tullien määrä on kirjattava tileihin heti, kun se on laskettu, ja viimeistään toisena päivänä sen päivän jälkeen, jona tavarat on luovutettu.”

26

Mainitun koodeksin 220 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos tullivelasta johtuvaa tullien määrää ei ole kirjattu tileihin 218 ja 219 artiklan mukaisesti, tai jos se on kirjattu tileihin lain mukaan kannettavaa määrää pienempänä, kannettava tai kannettavaksi jäävä tullien määrä on kirjattava tileihin kahden päivän kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset ovat todenneet tilanteen ja voivat laskea lain mukaan kannettavan tullien määrän sekä osoittaa velallisen (jälkikäteen tapahtuva tileihin kirjaaminen). Tätä määräaikaa voidaan pidentää 219 artiklan mukaisesti.”

27

Saman koodeksin 221 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tullien määrä on aiheellisella tavalla annettava velalliselle tiedoksi heti, kun se on kirjattu tileihin.

– –

3.   Tiedoksiantoa ei voida toimittaa velalliselle enää sen jälkeen, kun kolmen vuoden määräaika on kulunut siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt. Jos päätökseen on haettu muutosta 243 artiklan mukaisesti, määräajan laskeminen keskeytetään muutoksenhakumenettelyn ajaksi muutoshakemuksen jättöajankohdasta lukien.

4.   Jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, tiedoksianto velalliselle voi tapahtua 3 kohdassa tarkoitetun kolmen vuoden määräajan päätyttyäkin, jos voimassa olevat säännökset sen sallivat.”

28

Unionin tullikoodeksia sovelletaan niihin kyseessä oleviin tuonteihin, jotka toteutettiin rikkomisajanjakson 1.5.2016 alkaneen osan aikana.

29

Mainitun koodeksin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tulliviranomaiset vastaavat ensisijaisesti unionin kansainvälisen kaupan valvonnasta ja edistävät näin hyvän kauppatavan mukaista ja avointa kauppaa, sisämarkkinoiden ulkoisen ulottuvuuden, yhteisen kauppapolitiikan ja unionin muiden kauppaan liittyvien yhteisten politiikkojen täytäntöönpanoa sekä toimitusketjujen yleistä turvallisuutta. Tulliviranomaisten on suoritettava toimenpiteet, joiden tavoitteina on erityisesti

30

Mainitun koodeksin 46 artiklassa, jonka otsikko on ”Riskinhallinta ja tullitarkastukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaiset voivat suorittaa tarpeellisiksi katsomansa tullitarkastukset.

Tullitarkastuksiin voi kuulua erityisesti tavaroiden tarkastaminen, näytteiden ottaminen, ilmoituksella tai tiedonannolla annettujen tietojen oikeellisuuden ja täydellisyyden tarkistaminen, asiakirjojen olemassaolon, aitouden, oikeellisuuden ja voimassaolon varmistaminen, talouden toimijoiden kirjanpidon ja muiden asiakirjojen tarkastaminen, kuljetusvälineen tarkastaminen sekä matkatavaroiden ja henkilöiden mukanaan tai yllään kuljettamien muiden tavaroiden tarkastaminen ja virallisten selvitysten tekeminen sekä muut vastaavat toimet.

2.   Muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on pääasiallisesti perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta tarvittavia vastatoimenpiteitä voidaan kehittää kansallisin, unionin ja soveltuvin osin kansainvälisin arviointiperustein.

3.   Tullitarkastukset tehdään yhteisen riskinhallintajärjestelmän puitteissa, joka perustuu riskejä koskevien tietojen ja riskianalyysien tulosten vaihtoon tullihallintojen välillä ja jossa vahvistetaan yhteiset riskinarviointiperusteet ja ‑mallit, tarkastustoimenpiteet ja tarkastusten painopistealueet.

Kyseisiin tietoihin ja arviointiperusteisiin perustuvilla tarkastuksilla ei rajoiteta muita, 1 kohdan tai muiden voimassa olevien säännösten mukaisesti suoritettavia tarkastuksia.

4.   Tulliviranomaisten on määritettävä riskinhallintamenetelmin tullitarkastuksen tai tullivalvonnan alaisia tavaroita koskevan riskin taso sekä se, onko tavaroille tehtävä erityisiä tullitarkastuksia ja missä tällaiset tarkastukset tehdään tässä tapauksessa.

Riskinhallinta sisältää toimenpiteitä kuten tietojen keräämisen, riskin analysoinnin ja arvioinnin, toimenpiteiden määrittelemisen ja toteuttamisen sekä riskinhallintaprosessin ja sen tulosten säännöllisen seurannan ja tarkastelun perustuen kansainvälisiin, unionin ja kansallisiin lähteisiin ja strategioihin.

5.   Tulliviranomaisten on vaihdettava keskenään riskejä koskevia tietoja ja riskianalyysien tuloksia, kun:

6.   Edellä 3 kohdassa tarkoitettuja yhteisiä riskin arviointiperusteita ja ‑malleja, tarkastustoimenpiteitä ja tarkastusten painopistealueita vahvistettaessa on otettava huomioon seuraavat:

7.   Edellä 3 kohdassa tarkoitettuihin yhteisiin riskin arviointiperusteisiin ja ‑malleihin on sisällyttävä kaikki seuraavat:

8.   Tarkastusten painopistealueisiin kuuluvat tietyt tullimenettelyt, tavaratyypit, liikennereitit, kuljetusvälineet tai talouden toimijat, joihin kohdistuu tiettynä aikana korkeampi riskianalyysin taso ja tiukemmat tullitarkastukset, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tulliviranomaisten tavanomaisesti suorittamien muiden tarkastusten tekemistä.”

31

Saman koodeksin 53 artiklan, jonka otsikko on ”Valuutan muuntaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Toimivaltaiset viranomaiset julkaisevat ja/tai antavat tiedoksi internetissä valuuttakurssin, jota sovelletaan, jos valuutta on muunnettava jommastakummasta seuraavista syistä:

– –

32

Unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklassa säädetään tavaroiden tullausarvon määrittämistä koskevista säännöistä, joiden sisältö on olennaisilta osin sama kuin yhteisön tullikoodeksin 29–31 artiklan sääntöjen sisältö.

33

Mainitun koodeksin 103 artiklan, jonka otsikko on ”Tullivelan vanhentuminen”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tullivelkaa ei voida antaa velalliselle tiedoksi enää, kun on kulunut kolme vuotta siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt.

2.   Jos tullivelka on syntynyt sellaisen teon tuloksena, joka sen suorittamishetkellä olisi voinut johtaa rikosoikeudenkäyntiin, 1 kohdassa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika pidennetään vähintään viideksi vuodeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti.”

34

Saman koodeksin 105 artiklan, jonka otsikko on ”Tileihin kirjaamisen ajankohta”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos tullivelka syntyy muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa, maksettavan tuonti‑ tai vientitullin määrä on kirjattava tileihin neljäntoista päivän kuluessa siitä päivästä, jona tulliviranomaiset voivat määrittää kyseisen tuonti‑ tai vientitullin määrän ja tehdä päätöksen.”

35

Kyseisen koodeksin 191 artiklassa, jonka otsikko on ”Tarkastuksen tulokset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tulli‑ilmoituksen tarkastuksen tuloksia käytetään niiden säännösten soveltamiseksi, jotka koskevat sitä tullimenettelyä, johon tavarat asetetaan.

2.   Jos tulli‑ilmoitusta ei tarkasteta, 1 kohtaa sovelletaan kyseisessä ilmoituksessa annettujen tietojen perusteella.

3.   Tulliviranomaisten tarkastuksen tuloksilla on sama todistusvoima kaikkialla unionin tullialueella.”

36

Soveltamisasetusta sovelletaan niihin kyseessä oleviin tuonteihin, joka toteutettiin 1.5.2016 edeltäneen rikkomisajanjakson osan aikana.

37

Soveltamisasetuksen 181 a artiklassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tulliviranomaisten ei tarvitse määrittää tuontitavaroiden tullausarvoa kauppa‑arvon perusteella, jos ne 2 kohdassa esitetyn menettelyn mukaisesti ja perustelujen epäilyjen nojalla eivät ole vakuuttuneita, että ilmoitettu arvo vastaa [yhteisön tullikoodeksin] 29 artiklassa määriteltyä maksettua tai maksettavaa kokonaishintaa.

2.   Jos tulliviranomaisilla on aihetta 1 kohdassa tarkoitettuihin epäilyihin, ne voivat pyytää lisätietoja 178 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Jos tulliviranomaisilla on edelleen aihetta epäilyihin, niiden on ennen lopullisen päätöksen tekemistä, pyydettäessä kirjallisesti, ilmoitettava henkilölle, jota asia koskee, syyt joihin epäilyt perustuvat sekä annettava tälle kohtuullinen vastausaika. Lopullinen päätös ja siihen liittyvät perustelut on ilmoitettava kirjallisesti henkilölle, jota asia koskee.”

38

Soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tavaroiden luovutuksesta seuraa ilmoituksen tietojen perusteella vahvistettujen tuontitullien tileihin kirjaaminen. Jos tulliviranomaiset arvioivat, että niiden suorittamat tarkastukset voivat johtaa ilmoituksen tietoihin perustuvaa tullien määrää korkeamman tullien määrän vahvistamiseen, niiden on lisäksi vaadittava annettavaksi riittävä vakuus ilmoituksen tietoihin perustuvan määrän ja tavaroista lopulta mahdollisesti kannettavan määrän välisen erotuksen kattamiseksi. Tavaranhaltijalla on kuitenkin oltava mahdollisuus pyytää, että vakuuden antamisen sijasta tileihin kirjataan välittömästi se tullien määrä, joka tavaroista voidaan lopullisesti kantaa.”

39

Täytäntöönpanoasetusta sovelletaan niihin kyseessä oleviin tuonteihin, joka toteutettiin 1.5.2016 alkaneen rikkomisajanjakson osan aikana.

40

Täytäntöönpanoasetuksen 48 artiklan, jonka otsikko on ”Säännökset valuuttakurssista tariffin laskemista varten”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun euron vasta‑arvo on tarpeen [unionin tullikoodeksin] 53 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti, se on vahvistettava kerran kuukaudessa.

Käytettävä valuuttakurssi on viimeisin Euroopan keskuspankin [(EKP)] ennen kuukauden toiseksi viimeistä päivää vahvistama valuuttakurssi, jota sovelletaan koko seuraavan kuukauden ajan.

Jos kuitenkin kuukauden alussa sovellettava kurssi poikkeaa yli viisi prosenttia [EKP:n] ennen saman kuukauden viidettätoista päivää vahvistamasta kurssista, viimeksi mainittua kurssia sovelletaan kyseisen kuukauden viidennestätoista päivästä kuukauden loppuun.”

41

Mainitun täytäntöönpanoasetuksen 140 artiklassa, jonka otsikko on ”Ilmoitettujen kauppa‑arvojen hyväksymisestä kieltäytyminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jos tulliviranomaisilla on perusteltuja syitä epäillä sitä, edustaako ilmoitettu kauppa‑arvo [unionin tullikoodeksin] 70 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua maksettua kokonaismäärää, ne voivat pyytää ilmoittajaa toimittamaan täydentäviä tietoja.

2.   Jos tämä ei riitä poistamaan epäilyjä, tulliviranomaiset voivat päättää, että tavaroiden arvoa ei voi määrittää [unionin tullikoodeksin] 70 artiklan 1 kohdan mukaisesti.”

42

Saman täytäntöönpanoasetuksen 144 artiklassa, jonka otsikko on ”Sovellettu tullausarvo”, säädetään seuraavaa:

”1.   Määritettäessä tullausarvoa [unionin tullikoodeksin] 74 artiklan 3 kohdan mukaisesti [unionin tullikoodeksin] 70 artiklan ja 74 artiklan menetelmien soveltamisessa voidaan käyttää kohtuullista joustavuutta. Näin määritetyn arvon on mahdollisuuksien mukaan perustuttava aikaisemmin määritettyihin tullausarvoihin.

2.   Jos tullausarvoa ei voida määrittää 1 kohdan mukaisesti, on käytettävä muita asianmukaisia menetelmiä. Tällaisessa tapauksessa tullausarvoa ei saa määrittää minkään seuraavista perusteella:

43

Täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklassa, jonka otsikko on ”Vakuuden antaminen” ja jolla pannaan täytäntöön unionin tullikoodeksin 191 artikla, säädetään seuraavaa:

”Jos tulliviranomaiset katsovat, että tulli‑ilmoituksen tarkastus voi johtaa tulli‑ilmoituksen tietoihin perustuvaa määrää korkeamman tuonti‑ tai vientitullin tai muun maksun kantamiseen, tavaroiden luovutus edellyttää riittävän vakuuden antamista tulli‑ilmoituksen tietoihin perustuvan määrän ja tavaroista lopulta mahdollisesti kannettavan määrän välisen erotuksen kattamiseksi.

Ilmoittaja voi kuitenkin pyytää, että vakuuden antamisen sijaan tiedoksi annetaan viipymättä tullivelka, joka tavaroista voi lopulta syntyä.”

44

Direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Arvonlisäveroa on suoritettava seuraavista liiketoimista:

– –

– –

45

Kyseisen direktiivin 83 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tavaroiden yhteisöhankintojen veron peruste muodostuu samoista eristä kuin jäsenvaltion alueella suoritetun samojen tavaroiden luovutuksen veron peruste 2 luvun mukaan muodostuu. Erityisesti 21 ja 22 artiklassa tarkoitettuihin tavaroiden yhteisöhankintoihin rinnastettavien liiketoimien veron peruste on näiden tai samankaltaisten tavaroiden ostohinta taikka ostohinnan puuttuessa näiden liiketoimien suoritushetkellä määritetty omakustannushinta.”

46

Mainitun direktiivin 85 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tavaroiden maahantuonnin veron peruste on voimassa olevissa yhteisön säännöksissä määritelty tullausarvo.”

47

Direktiivin 2006/112 86 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Veron perusteeseen on sisällytettävä seuraavat erät, jollei niitä ole ennestään siihen sisällytetty:

48

Kyseisen direktiivin 87 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Veron perusteeseen ei sisällytetä seuraavia eriä:

49

Mainitun direktiivin 138 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on vapautettava verosta sellaisten tavaroiden luovutukset, jotka myyjä, hankkija tai joku muu näiden puolesta lähettää tai kuljettaa jäsenvaltion alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin yhteisössä, sellaiselle toiselle verovelvolliselle tai sellaiselle [ei‑verovelvolliselle] oikeushenkilölle, – – joka toimii tässä ominaisuudessa muussa jäsenvaltiossa kuin tavaroiden lähetyksen tai kuljetuksen lähtöjäsenvaltiossa.

2.   Jäsenvaltioiden on 1 kohdassa tarkoitettujen luovutusten lisäksi vapautettava verosta seuraavat liiketoimet:

– –

50

Saman direktiivin 143 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on vapautettava verosta seuraavat liiketoimet:

– –

2.   Edellä 1 kohdan d alakohdassa säädettyä vapautusta sovelletaan tapauksiin, joissa tavaroiden maahantuontia seuraa 138 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan c alakohdan nojalla verosta vapautettu tavaroiden luovutus, ainoastaan, jos maahantuoja on tuontihetkellä toimittanut tuontijäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille ainakin seuraavat tiedot:

Jäsenvaltiot voivat kuitenkin säätää, että c alakohdassa tarkoitettu näyttö on esitettävä toimivaltaisille viranomaisille ainoastaan pyydettäessä.”

51

Euroopan unioni poisti 1.1.2005 alkaen kaikki Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsenmaista, mukaan lukien Kiinasta, peräisin olevien tekstiili‑ ja vaatetustuotteiden tuontiin sovellettavat kiintiöt.

52

Euroopan petostentorjuntavirasto (OLAF) lähetti 20.4.2007 jäsenvaltioille keskinäistä avunantoa koskevan ilmoituksen 2007/015 tiedottaakseen näille muun muassa vakavasta aliarvotusriskistä sellaisessa Kiinasta peräisin olevien tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuonnissa, jota harjoittivat useimmissa tapauksissa niin kutsutut ”simpukankuoriyritykset” (”shell companies”), jotka oli rekisteröity pelkästään siksi, että vilpillinen liiketoimi saadaan näyttämään lailliselta, ja joita koskevissa tarkastuksissa ilmeni usein, ettei niillä ollut toimipaikkaa tulliviranomaisille ilmoitetussa osoitteessa. OLAF täsmensi, että valtaosassa tutkituista tapauksista ilmoitetut arvot olivat selvästi alle 0,50 Yhdysvaltain dollaria (USD) kilogrammalta (kg) ja jopa alle 0,10 USD kilogrammalta. Petoksen toteuttamistavan (jäljempänä kyseessä oleva aliarvotuspetos) vuoksi OLAF kehotti kaikkia jäsenvaltioita tarkkailemaan muun muassa Kiinasta peräisin olevia tekstiilituotteiden ja jalkineiden tuontejaan havaitakseen mahdolliset merkit aliarvotuista tuonneista, suorittamaan asianmukaiset tullitarkastukset tällaisten tuontien tulliselvityksen yhteydessä ilmoitettujen tullausarvojen tarkastamiseksi ja sen varmistamiseksi, että ne ilmentävät todellisia markkina‑arvoja, sekä toteuttamaan tarkoituksenmukaisia suojatoimenpiteitä siinä tapauksessa, että niillä on epäilyjä keinotekoisen alhaisista hinnoista.

53

Tässä tarkoituksessa OLAF kehitti komission Yhteisen tutkimuskeskuksen (jäljempänä JRC) tieteellisiin tutkimuksiin ja unioninlaajuisesti kerättyihin tietoihin perustuvan riskianalyysivälineen (jäljempänä OLAF‑JRC‑menetelmä).

54

Kyseisessä menetelmässä lasketaan ensinnäkin ”korjattu keskihinta” (”cleaned average price” tai ”CAP”), jota kutsutaan myös ”kohtuulliseksi hinnaksi” (”fair price” tai ”fair value”) kaikille tariffi‑ ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista 23.7.1987 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 (EUVL 2016, L 256, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 6.10.2016 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2016/1821 (EUVL 2016, L 294, s. 1), liitteessä I olevan yhdistetyn nimikkeistön (jäljempänä yhdistetty nimikkeistö) ryhmiin 61–64 kuuluville kahdeksannumeroisille tuotekoodeille (jäljempänä kyseessä olevat tavarat).

55

Korjatut keskihinnat lasketaan näiden Kiinasta peräisin olevien kyseessä olevien tavaroiden kuukausittaisten tuontihintojen perusteella, jotka puolestaan saadaan Comext‑tilastotietokannasta eli Eurostatin ylläpitämästä maailmankaupan viitetietokannasta, 48 kuukauden ajalta. Kyseisillä hinnoilla ilmaistaan yhdistetyn nimikkeistön kunkin 495 kahdeksannumeroisen tuotekoodin osalta tavaroiden arvo kilogrammaa kohti sekä niiden alkuperämaa ja määrämaa unionissa.

56

Tämän jälkeen lasketaan koko unionin keskiarvo korjattujen keskihintojen aritmeettisen eli painottamattoman keskiarvon perusteella. Aritmeettisen keskiarvon laskemiseksi ääriarvot eli poikkeuksellisen korkeat tai alhaiset arvot (”outliers”) jätetään pois laskelmasta, minkä vuoksi keskihintaa sanotaan ”korjatuksi” tai ”puhdistetuksi” (”cleaned”) keskihinnaksi.

57

Lopuksi laskettava arvo vastaa 50:tä prosenttia korjatusta keskihinnasta ja muodostaa ”hyväksyttävän vähimmäishinnan” (”lowest acceptable price” tai ”LAP”). Hyväksyttävää vähimmäishintaa, joka myös ilmoitetaan hintana kilogrammaa kohden, käytetään riskiprofiilina tai ‑kynnyksenä, jonka avulla jäsenvaltioiden tulliviranomaiset voivat havaita tuonnissa ilmoitetut poikkeuksellisen alhaiset arvot ja siten sellaiset tuonnit, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski.

58

OLAFin 23.1.2009 lähettämän keskinäistä avunantoa koskevan ilmoituksen 2009/001 kohteena oli ”Argus”‑operaatio, joka oli kuusi kuukautta kestänyt toimenpide, jonka yhteydessä OLAF valvoi eri kolmansista maista – pääasiallisesti Aasiasta – peräisin olevien kyseessä olevien tavaroiden kauppaa ja lähetti jäsenvaltioille kuukausittain luettelon sellaisista edellisen kuukauden tuonneista, jotka se oli määrittänyt riskialttiiksi tullausarvon osalta. Kyseisessä keskinäistä avunantoa koskevassa ilmoituksessa OLAF pyysi jäsenvaltioita ilmoittamaan sille neljän viikon kuluessa riskiprofiilien käyttöönotosta, yksilöimään tuonnit, joihin liittyi huomattava aliarvotusriski, ja tekemään sen antamien ilmoitusten perusteella tarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

59

Vuonna 2011 komission verotuksen ja tulliliiton pääosaston koordinoi Discount‑nimisiä ensisijaisia valvontatoimia (jäljempänä Discount‑valvontatoimet), joihin kaikki jäsenvaltiot osallistuivat ja joiden yhteydessä sovellettiin OLAF‑JRC‑menetelmällä laskettuja hyväksyttäviä vähimmäishintoja riskiprofiilina kyseisiä toimia varten laadituissa suuntaviivoissa ilmoitettujen suositusten mukaisesti sellaisten Kiinasta peräisin olevien kyseessä olevien tavaroiden tuontien, joiden ilmoitetut tullausarvot olivat epäilyttävän alhaisia, havaitsemiseksi ja tarkastamiseksi. Yhdistynyt kuningaskunta osallistui mainittuihin toimiin soveltamatta kuitenkaan tällaista riskiprofiilia.

60

OLAF koordinoi vuonna 2014 yhteistä Snake‑nimistä tullioperaatiota (jäljempänä Snake‑operaatio), jonka operatiivinen vaihe vietiin läpi 17.2.–17.3.2014 ja johon osallistuivat kaikki jäsenvaltiot sekä Kiinan tulliviranomaiset. Viimeksi mainittujen osallistumisen avulla oli tarkoitus saada vienti‑ilmoituksia, joiden perusteella voitiin tarkastaa kyseessä olevien tavaroiden unioniin tuonnin yhteydessä ilmoitettu tullausarvo. Snake‑operaation loppukertomuksessa jäsenvaltioita kehotettiin jatkamaan hyväksyttäviin vähimmäishintoihin perustuvien riskiprofiilien käyttöä, sellaisina kuin niitä oli sovellettu kyseisessä operaatiossa.

61

Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset totesivat mainitun operaation yhteydessä tällaisten riskiprofiilien perusteella suorittamiensa tarkastusten päätteeksi, että 24 toimijalta oli kannettava lisätulleja niiden marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen kolmen vuoden aikana toteuttamista tuonneista.

62

Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset toimittivat marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana vastaavat maksuvaatimukset kyseessä oleville toimijoille antamalla yhteensä 24 tullien jälkikantopäätöstä, joita kutsuttiin nimellä C 18 ‑maksuunpanopäätökset (jäljempänä C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökset). Kyseiset viranomaiset kuitenkin kumosivat kyseiset maksuunpanopäätökset vuoden 2015 kesä‑ ja marraskuun välisenä aikana.

63

OLAF aloitti 16.1.2015 erityisesti tiettyihin jäsenvaltioihin – Yhdistynyt kuningaskunta mukaan lukien – kohdistuvan tutkinnan, joka koski vuonna 2013 alkanutta ajanjaksoa.

64

HMRC ja Yhdistyneen kuningaskunnan rajavalvonta toteuttivat lisäksi niin sanotun Badminton‑operaation vuosina 2013–2016. Kyseinen operaatio, joka koski pääasiallisesti arvonlisäveropetosta, johti rikostutkintaan, joka kohdistui neljään suureen toimijaan, jotka toivat Kiinasta peräisin olevia tekstiilitavaroita unionin tullimenettelyjen luettelon mukaisessa tullimenettelyssä 42, jossa tullit maksetaan maahantuonnin yhteydessä ja arvonlisävero vasta myöhemmin määräjäsenvaltiossa (jäljempänä tullimenettely 42).

65

Yhdistynyt kuningaskunta osallistui helmikuun 2015 ja heinäkuun 2016 välisenä aikana useisiin OLAFin järjestämiin kokouksiin, jotka koskivat kyseessä olevaa aliarvotuspetosta.

66

OLAF järjesti 19.2. ja 20.2.2015 HMRC:n kanssa ensimmäisen kahdenvälisen kokouksen, joka koski Snake‑operaatiota ja korjattujen keskihintojen käyttämistä tullausarvon aliarvotuksen riski‑indikaattoreina.

67

OLAF esitti ensimmäisessä kokouksessa, että vilpillisesti aliarvotettuna pidettävien tuontien määrä ei ollut vähentynyt ja että tilastojen mukaan entistä suurempi osa kyseessä olevien tavaroiden vilpillisestä kaupasta oli ohjautunut Yhdistyneeseen kuningaskuntaan muiden jäsenvaltioiden kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi toteuttamien toimenpiteiden vuoksi. HMRC puolestaan ilmoitti aikovansa osoittaa Snake‑operaation yhteydessä ja sen omien analyysien perusteella luetteloiduille yrityksille maksamatta jääneitä arvonlisäveroja ja tulleja koskevia perintäilmoituksia yhteismäärältään yli 800 miljoonan Englannin punnan (GBP) (n. 939760000 euroa) edestä.

68

OLAFin 25.2. ja 26.2 järjestämässä ”ad hoc”‑kokouksessa, joka koski kyseessä olevaa aliarvotuspetosta ja johon jäsenvaltioiden viranomaiset osallistuivat, Yhdistynyt kuningaskunta toisti aikomuksensa suorittaa perintä. Kyseisessä kokouksessa OLAF selitti, että kansallisten keskiarvojen käyttäminen riskiprofiileissa esti ilmeisten aliarvotustapausten havaitsemisen, ja ”suositteli vahvasti”, että jäsenvaltiot käyttävät asianmukaisia riskiprofiileja mahdollisten aliarvotettujen tuontien tunnistamiseksi, vaativat vakuuksien asettamista tältä osin epäilyttäviksi tunnistetuille tuonneille ja suorittavat tutkimuksia kyseessä olevien tavaroiden tosiasiallisten tullausarvojen vahvistamiseksi. OLAF korosti myös, että vaikka hyväksyttävä vähimmäishinta on tärkeä riski‑indikaattori, tullausarvon määrittämistä koskevia unionin oikeuden säännöksiä on silti sovellettava. Se kuvaili lisäksi unionin perinteisten omien varojen mahdollisia menetyksiä mahdollisten aliarvotettujen tuontien – muun muassa kyseessä olevat tuonnit – seurauksena. Yhdistyneen kuningaskunnan osalta se totesi, että toukokuun 2013 ja maaliskuun 2015 välisenä aikana perinteisiä omia varoja oli mahdollisesti menetetty yhteensä 589676121 euroa, kyseessä olevien tavaroiden määrän ollessa lähes puolitoista miljardia kilogrammaa.

69

OLAF lähetti 16.6.2015 keskinäistä avunantoa koskevan ilmoituksen 2015/013, jolla se pyysi jäsenvaltioita toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi kyseessä olevalta aliarvotuspetokselta. Kyseisessä ilmoituksessa OLAF toisti 25.2. ja 26.2.2015 pidetyn ad hoc ‑kokouksen päätelmät.

70

Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset käynnistivät toukokuussa 2015 niin sanotun Breach‑operaation, joka oli ensimmäinen kyseisen valtion alueella erityisesti kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi toteutettu operaatio (jäljempänä Breach‑operaatio).

71

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan yksi kyseisen edelleen meneillään olevan operaation tavoitteista oli 24:n C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksen kumoamisen jälkeen määrittää Snake‑operaation aikana havaittujen aliarvotettujen tuontien tullausarvot ja periä vastaavat saamatta jääneiden perinteisten omien varojen määrät.

72

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan mainittu operaatio sisälsi muun muassa epäilyttäviin tuonteihin liittyviä ennakkotarkastuksia ja jälkikäteen tehtyjä tarkastuskäyntejä, asiakirja‑analyysejä, tilin‑ ja muita tarkastuksia, kyseessä olevien myyntien kaupallisen luonteen sekä maahantuojan, huolitsijan ja muiden yritysten välisten yhteyksien tutkimista, samoin kuin maahantuojille suunnattuja tiedotustoimia, joilla oli tarkoitus edistää petollisten toimien havaitsemista. Lisäksi 13 lähetyksen osalta tehtiin noin 30 ennakkotarkastusta, joihin liittyi fyysisiä tarkastuksia ja näytteidenottoa. Saman operaation yhteydessä annettiin useita tullien jälkikantomääräyksiä (jäljempänä C 18 Breach ‑maksuunpanopäätökset).

73

OLAF järjesti 28.7.2015 HMRC:n kanssa toisen kahdenvälisen kokouksen, jossa HMRC ilmoitti muun muassa jatkavansa – tarvittaessa oikeusteitse – määrältään yli 800 miljoonan GBP:n tullien perimismenettelyä ja perustaneensa Breach‑operaation yhteydessä monialaisen toimintaryhmän vilpilliseen kauppaan osallistuneiden maahantuojien tilanteen tutkimiseksi. HMRC:n mukaan korjattuihin keskihintoihin perustuvien riski‑indikaattorien käyttö on kuitenkin ”tarkoitukseensa soveltumatonta ja kohtuutonta”, kun otetaan huomioon tuonnin määrä. OLAF mainitsi, että kyseisten indikaattoreiden käyttäminen joissakin jäsenvaltioissa oli johtanut siihen, että vilpillisen tavarankulun määrä oli vähentynyt huomattavasti siirtyen muihin jäsenvaltioihin, erityisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

74

OLAF piti 3.2.2016 kolmannen kahdenvälisen kokouksen HMRC:n kanssa. HMRC totesi, että Yhdistynyt kuningaskunta oli tarkastanut yhteensä 16 Snake‑operaation yhteydessä yksilöityä yritystä. OLAF suositteli uudelleen, että HMRC käyttää hyväksyttävien vähimmäishintojen kaltaisia unionin tason riski‑indikaattoreita. Se korosti, että kyseessä olevien, aliarvotettuina ja huomattavia tullien menetyksiä aiheuttavina pidettyjen tuontien osuus oli ollut suuri.

75

OLAF järjesti 22.3. ja 23.3.2016 neljännen kahdenvälisen kokouksen HMRC:n kanssa. OLAF toisti pitävänsä hyödyllisenä unionin laajuisten riski‑indikaattoreiden käyttämistä tuontia koskevana suojatoimenpiteenä ja ehdotti käytännön keinoja, joilla Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset voisivat ottaa ne käyttöön vaiheittain. OLAF antoi jälleen tilannekatsauksen, jonka mukaan perinteisten omien varojen menetykset olivat lisääntyneet Yhdistyneessä kuningaskunnassa pääasiallisesti tullimenettelyn 42 perusteettoman käytön vuoksi.

76

OLAF esitti heinäkuussa 2016 pidetyssä kokouksessa kertomuksen, jossa todettiin, että perinteisiä omia varoja oli menetetty entistä enemmän Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

77

Ranskan viranomaiset esittivät 18.9. ja 19.9.2000 pidetyssä kokouksessa tulokset niin sanotusta Octopus‑operaatiosta, jonka kyseiset viranomaiset olivat toteuttaneet kymmenen muun jäsenvaltion – mukaan lukien Yhdistynyt kuningaskunta – kanssa ja OLAFin tuella.

78

Kyseistä operaatiota koskevasta loppukertomuksesta ilmeni, että järjestäytyneet rikollisverkostot olivat olleet kyseessä olevien aliarvotuspetosten taustalla. Tullin tuonti‑ilmoituksiin merkitty vastaanottaja oli lähes aina niin sanottu ”feeniks‑yritys”. Valtaosa kuljetetuista ja ennalta määritettyjen kriteerien perusteella Calais’ssa (Ranska) tarkastetuista tavaroista oli aliarvotettu ja ilmoitettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa vilpillisesti tullimenettelyssä 42.

79

Lokakuussa 2016 Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset aloittivat Samurai‑nimisen koeoperaation, joka koski kahden toimijan, jotka olivat lopettaneet toimintansa heti sen jälkeen, kun HMRC oli riitauttanut niiden tekemät tulli‑ilmoitukset, toteuttamia tuonteja.

80

OLAF päätti 1.3.2017 tutkimuksensa, joka koski kyseessä olevan aliarvotuspetoksen toteuttamista Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja antoi kertomuksensa (jäljempänä OLAFin kertomus), josta ilmenee, että maahantuojat olivat välttäneet kyseisessä maassa huomattavat tullit esittämällä tuontien yhteydessä vääriä laskuja, tekaistuja laskuja ja virheellisiä tulli‑ilmoituksia.

81

Kyseisessä kertomuksessa OLAF paljasti kyseessä olevan aliarvotuspetoksen laajentuneen Yhdistyneessä kuningaskunnassa merkittävästi vuodesta 2013 vuoteen 2016 ulottuvalla ajanjaksolla. Samanaikaisesti kyseisen kasvun kanssa muut jäsenvaltiot olivat ottaneet käyttöön hyväksyttäviin vähimmäishintoihin perustuvan riskianalyysivälineen mukaiset riskiprofiilit OLAFin suositusten mukaisesti.

82

Mainitun kertomuksen mukaan vilpillinen tuonti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan oli lisääntynyt merkittävästi kyseisen jäsenvaltion tulliviranomaisten suorittamien tarkastusten riittämättömyyden vuoksi. OLAF mainitsee samassa kertomuksessa, että vuonna 2016 yli 50 prosenttia Yhdistyneeseen kuningaskuntaan Kiinasta tuoduista kyseessä olevista tavaroista oli ilmoitettu alle hyväksyttävien vähimmäishintojen ja että noin 80 prosenttia unionin perinteisten omien varojen kokonaismenetyksestä johtui kyseessä olevasta aliarvotuspetoksesta Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

83

Kyseisessä kertomuksessa OLAF täsmensi lisäksi, että petoksen taustalla olivat koko unionin alueella toimivat järjestäytyneet rikollisverkostot. Valtaosa kyseessä olevista tuonneista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jotka toteutettiin pääosin käyttämällä väärin tullimenettelyä 42, koski laittomaan mustan pörssin kauppaan muiden jäsenvaltioiden alueella tarkoitettuja tavaroita. OLAF katsoi siten kertomuksessaan, että arvonlisäveropetos oli merkittävä myös kyseisten tavaroiden määräjäsenvaltioissa, muun muassa Saksassa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa.

84

OLAFin kertomuksesta ilmenee, että vuonna 2016 kyseessä olevien tavaroiden vähäarvoisesta tuonnista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan 87 prosenttia tapahtui tullimenettelyssä 42, kun taas kyseistä menettelyä sovellettiin samana vuonna vain 15 prosenttiin kaikissa jäsenvaltioissa kirjatuista kyseessä olevien tavaroiden tuonneista Kiinasta. OLAFin mukaan tällainen ero vahvisti muihin jäsenvaltioihin kohdistuvaksi tarkoitetun vilpillisen toiminnan siirtyneen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.

85

Kyseisestä kertomuksesta ilmenee vielä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut vastoin OLAFin suosituksia soveltanut hyväksyttäviin vähimmäishintoihin perustuvia riskiprofiileja eikä suorittanut asianmukaisia tuonnin tullitarkastuksia, lukuun ottamatta yhtä kuukautta Snake‑operaation aikana eli aikaväliä 17.2.–17.3.2014.

86

Tästä seurasi mainitun kertomuksen mukaan, että Yhdistynyt kuningaskunta oli näin asianmukaisia tullitarkastuksia suorittamatta luovuttanut vapaaseen liikkeeseen Kiinasta peräisin olevia, aliarvotettuja kyseessä olevia tavaroita, joten merkittävä osa kannettavista tullimaksuista oli jäänyt perimättä ja asettamatta komission käyttöön.

87

Kertomuksessaan OLAF laski perinteisten omien varojen menetykset vuosina 2013–2016. Se vahvisti menetysten kokonaismäärän olevan 1987429507,96 euroa ja koostuvan seuraavista eristä:

88

Menetysten määrät laskettiin määrittämällä kunkin yhdistetyn nimikkeistön tuotekoodin osalta aliarvotettuina pidettyjen tavaroiden eli tavaroiden, joiden ilmoitettu tullausarvo alitti hyväksyttävän vähimmäishinnan, määrä kilogrammoina ja soveltamalla näin ilmoitetun arvon ja tavarakoodin korjatun keskihinnan väliseen erotukseen voimassa olevaa tullimaksua.

89

OLAF suositteli kertomuksessaan vielä, että HMRC toteuttaa kaikki asianmukaiset toimenpiteet 1987429507,96 euron suuruisten maksamatta jääneiden tullien perimiseksi ja soveltamaan tullialiarvotusta koskevia riski‑indikaattoreita.

90

Komission valtuuttamat edustajat tekivät asetuksen N:o 608/2014 täytäntöönpanemiseksi marraskuun 2016 ja lokakuun 2018 välisenä aikana Yhdistyneessä kuningaskunnassa viisi tarkastusta, jotka koskivat muun muassa kyseessä olevaa aliarvotuspetosta.

91

Koska komissio totesi 14.–18.11.2016 suoritetussa tarkastuksessa 16‑11‑1, että asetuksen N:o 609/2014 6 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa säädetystä erillisestä kirjanpidosta, jotka kutsutaan B‑kirjanpidoksi (jäljempänä B‑kirjanpito), poistettujen tullien määrät vastasivat sittemmin kumotuilla 24:llä C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksellä alun perin vaadittujen lisätullien määriä, se kehotti Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisia määrittämään kaikkia kyseessä olevia tulli‑ilmoituksia vastaavat tullausarvot, laskemaan maksettavat lisätullit uudelleen näiden arvojen perusteella, merkitsemään vastaavat velat B‑kirjanpitoon ja perimään kyseiset määrät viipymättä. Se myös vaati kyseisiä viranomaisia toimittamaan sille HMRC:n oikeudellisen yksikön antaman arviointilausunnon, joka oli kyseisten viranomaisten mukaan perusteena mainittujen maksuunpanopäätösten kumoamiselle.

92

Komissio kysyi mainituilta viranomaisilta myös, sovelsivatko ne OLAFin kehittämää hyväksyttäviin vähimmäishintoihin perustuvaa välinettä sellaisten tuontien havaitsemiseksi, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, tekivätkö ne fyysisiä tarkastuksia kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen yhteydessä ja vaativatko ne järjestelmällisesti mahdolliset tullimaksut kattavan vakuuden asettamista soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

93

Tarkastusoperaatiossa 17‑11‑1, joka toteutettiin 8.–12.5.2017, komissio valitsi paikalla tehtäviä tarkastuksia varten yhteensä 12 vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä jätettyä tuonti‑ilmoitusta, joissa ilmoitetut arvot olivat erityisen alhaisia. Kyseisten ilmoitusten tutkiminen vahvisti, että kattamat 12 erää oli luovutettu vapaaseen liikkeeseen unionissa tekemättä tarkastuksia ja asettamatta vakuutta. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset vahvistivat, etteivät ne olleet toteuttaneet toimia, joita OLAF oli vaatinut Snake‑operaation jälkeen vuonna 2014 ja myöhemmin uudelleen tarkastusoperaation 16‑11‑1 päätteeksi laaditussa kertomuksessa. Ne selittivät tämän johtuneen lähinnä niiden oikeudellisen yksikön arviointilausunnosta, jonka mukaan hyväksyttävää arviointimenetelmää ei ollut käytettävissä. Niiden mukaan Breach‑operaation yhteydessä perustettu toimintaryhmä oli kuitenkin tarkastanut kyseessä olevan tuonnin. Komissio pyysi jälleen kyseisiä viranomaisia toimittamaan sille jäljennöksen HMRC:n oikeudellisen yksikön arviointilausunnosta, johon C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoaminen oli kyseisten viranomaisten mukaan perustunut.

94

Tarkastusoperaatiossa 17‑11‑2, joka toteutettiin 13.–17.11.2017, komission edustajat tutkivat viisi arvoltaan erityisen alhaista tuonti‑ilmoitusta, jotka koskivat Snake‑operaation yhteydessä mahdollisiksi petoksen tekijöiksi jo yksilöityjä maahantuojia, käyttäen perusteena yhtä 24:stä C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksestä, joka koski yhteismäärältään 62003024,23 GBP:n (n. 72834954 euroa) tullivelkaa. Koska kyseistä velkaa koskevat laskelmat eivät olleet yksityiskohtaisia, velan ja kyseisten tulli‑ilmoitusten välisen yhteyden toteaminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, millä voitiin HMRC:n mukaan perustella kyseisten velkojen kumoaminen. Kun komission edustajat pyysivät Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisia uudelleen toimittamaan heille jäljennöksen HMRC:n oikeudellisen yksikön arviointilausunnosta, jolla kyseisten maksuunpanopäätösten kumoaminen perusteltiin, kyseiset viranomaiset kieltäytyivät noudattamasta kyseistä pyyntöä perustelunaan se, että kyseinen asiakirja oli luottamuksellinen ja siihen sovelletaan asianajajan ja tämän asiakkaan välisen yhteydenpidon suojaa.

95

Kyseisen tarkastusoperaation aikana Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset ilmoittivat komission edustajille HMRC:n 12.10.2017 käynnistämästä Swift Arrow ‑nimisestä operaatiosta.

96

Ne selittivät, että kyseisessä operaatiossa käytetyt riskiprofiilit eivät perustuneet OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisesti vahvistettuihin kynnyksiin vaan kansallisiin kynnyksiin tai riskiprofiiliin, jotka HMRC oli määrittänyt pelkästään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvan tuonnin perusteella, ja että kyseisiä kynnyksiä tai profiileja sovellettiin ainoastaan tiettyihin toimijoihin, joiden oli etukäteen todettu osallistuvan laittomaan mustan pörssin kauppaan. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset tarkastivat mainittujen kynnysten tai riskiprofiilien avulla havaitut kontit fyysisesti kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen yhteydessä. Jos ne katsoivat, että tavaroiden ilmoitettu arvo ei ole perusteltu, ne vaativat vakuuden asettamista ennen tavaroiden luovutusta.

97

Tarkastusoperaatiossa 18‑11‑1, joka toteutettiin 16.–20.4.2018, tutkittiin 25 tulli‑ilmoitusta, jotka koskivat 12.10.2017 – Swift Arrow ‑operaation alkamisajankohta – ja 31.12.2017 päättynyttä ajanjaksoa. Siinä todettiin, että näiden riskikynnysten ja ‑profiilien avulla oli havaittu vain seitsemän niistä tulli‑ilmoituksista, joissa arvo oli erittäin alhainen, ja että 18 muuta konttia oli luovutettu vapaaseen liikkeeseen riitauttamatta tullausarvoa. Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset totesivat, että Swift Arrow ‑operaation aloittamisesta lähtien HMRC:n riskikynnyksiä tai ‑profiileja oli mukautettu sisällyttämällä niihin enemmän toimijoita, yhdistetyn nimikkeistön koodeja ja saapumispaikkoja, joten jos kyseessä oleva tuonti oli tapahtunut huhtikuussa 2018, riskikynnysten ja ‑profiilien avulla oli voitu havaita 11 muuta ilmoitusta.

98

Lisäksi kyseiset viranomaiset mainitsivat, että useat valituista toimijoista olivat keskeyttäneet tuontinsa heti, kun ne oli sisällytetty mainittuihin kynnyksiin tai riskiprofiileihin, kun niihin oli kohdistettu tullitarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden luovutusta ja kun niitä oli vaadittu asettamaan vakuus ennen tavaroiden luovutusta.

99

Mainitut viranomaiset kieltäytyivät kuitenkin toimittamasta komissiolle yksityiskohtaisia tietoja menetelmästä, jota HMRC oli käyttänyt määrittääkseen Swift Arrow ‑operaation yhteydessä vaaditut vakuudet ja laatiakseen tullien jälkikantomääräykset samassa yhteydessä.

100

Toukokuussa 2018 annettiin ja sisällytettiin B‑kirjanpitoon kahdeksan C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöstä, jotka koskivat 1.5.2015 alkaen toteutettuja aliarvotettuina pidettyjä tuonteja, joiden kokonaismäärä oli noin 25 miljoonaa GBP (n. 30 miljoonaa euroa).

101

Tarkastusoperaatiossa 18‑11‑2, joka toteutettiin 8.–12.10.2018, Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset kieltäytyivät edelleen luovuttamasta tietoja, joita niiltä oli pyydetty jo tarkastusoperaation 18‑11‑1 yhteydessä. Ne kuitenkin vahvistivat todenneensa huhtikuussa 2018 kaiken kaikkiaan 19434197,73 GBP:n (n. 22829352 euroa) lisätullit seitsemältä toimijalta, joista useat oli yksilöity jo Snake‑operaatiossa.

102

Komissio pyysi 24.3. ja 28.7.2017 päivätyillä kirjeillä Yhdistyneeltä kuningaskunnalta tietoa toimenpiteistä, joihin tämä oli ryhtynyt OLAFin kertomuksen johdosta. Se katsoi, ettei se ollut saanut kyseiseltä valtiolta konkreettisia lisätietoja ja ettei mikään viitannut siihen, että kyseinen jäsenvaltio olisi toteuttanut asianmukaiset toimenpiteet kyseessä olevan aliarvotuspetoksen ehkäisemiseksi. Koska päinvastaisia tietoja ei ollut, komissio ilmoitti, että se katsoi olevansa velvollinen vaatimaan Yhdistynyttä kuningaskuntaa asettamaan käyttöön OLAFin määrittämiä menetyksiä vastaavan määrän perinteisiä omia varoja kantokuluilla vähennettynä.

103

Yhdessä kolmesta 28.7.2017 päivätystä kirjeestä komissio vaati myös, että sille tiedotetaan niistä jatkotoimista, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset aikoivat toteuttaa tarkastusoperaatiosta 16‑11‑1 laaditun kertomuksen seurauksena, ja toisti tältä osin vaatimuksensa saada käyttöönsä HMRC:n oikeudellisen yksikön arviointilausunto, jonka perusteella 24 C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöstä oli kumottu, sekä luettelon kuhunkin 24 maksuunpanopäätökseen liittyvästä kirjeenvaihdosta, mukaan lukien tullivelkojen vahvistamiseksi tehdyt yksityiskohtaiset laskelmat.

104

Yhdistynyt kuningaskunta vastasi komission kirjeisiin 8.8. ja 12.10.2017 päivätyillä kirjeillä.

105

Yhdistynyt kuningaskunta korosti aluksi OLAFin kertomuksen osalta, että kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi oli toteutettu toimenpiteitä, esimerkiksi käynnistetty Breach‑operaatio. Unionin oikeudessa ei sen mukaan edellytetä tietyn valvontamallin käyttämistä, joten kunkin jäsenvaltion on päätettävä parhaasta tavasta soveltaa unionin oikeutta. Tavaroiden luovutusta edeltävät tarkastustoimenpiteet, mukaan lukien vakuuksien vaatiminen, eivät Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ole luonteeltaan tehokkaampia kuin sen jälkikäteen toteuttamat toimenpiteet. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan OLAF‑JRC‑menetelmä ei ole luotettava eikä tarkoituksenmukainen erityisesti siksi, että se perustuu unionin tasolla kerättyjen tietojen soveltamiseen. Kyseistä menetelmää voidaan siten arvostella, ja Yhdistynyt kuningaskunta kehitti tästä syystä oman menetelmänsä, jossa ei ole OLAFin suositteleman menetelmän heikkouksia.

106

Tarkastusoperaatiosta 16‑11‑1 laaditun kertomuksen johdosta toteutettavien jatkotoimenpiteiden osalta Yhdistynyt kuningaskunta mainitsi, että syynä 24:n C 18 Snake –maksuunpanopäätöksen kumoamiseen ja niitä vastaavien määrien poistamiseen B‑kirjanpidosta oli se, ettei se pystynyt todistamaan maahantuotujen tavaroiden todellisia arvoja, mutta että asiantuntijaryhmä ratkaisee kyseisen ongelman Breach‑operaation yhteydessä.

107

Yhdistynyt kuningaskunta toisti vielä kantansa, jonka mukaan se ei voinut noudattaa vaatimusta 24:n C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksen kumoamiseen johtaneen HMRC:n oikeudellisen yksikön arviointilausunnon tiedoksi antamisesta luottamuksellisuutta sekä asianajajan ja tämän asiakkaan välistä ammattisalaisuutta koskevista syistä.

108

Komissio osoitti Yhdistyneelle kuningaskunnalle 9.3.2018 virallisen huomautuksen.

109

Yhdistynyt kuningaskunta vastasi komissiolle 22.6.2018 päivätyllä kirjeellä. Kyseisen kirjeen liitteessä Yhdistynyt kuningaskunta vaati, että sille toimitettaisiin täydellinen versio OLAFin kertomuksesta, koska sillä oli ollut käytössään vain epätäydellinen versio siitä, ja että komissio vastaisi sen yksityiskohtaisiin kysymyksiin, jotka koskivat vaadittujen perinteisten omien varojen määrien laskentamenetelmää.

110

Komissio osoitti 24.9.2018 Yhdistyneelle kuningaskunnalle perustellun lausunnon (jäljempänä perusteltu lausunto), jossa se muun muassa vastasi kyseisen jäsenvaltion 22.6.2018 päivätyn kirjeen liitteessä esittämiin pyyntöihin. Perustellussa lausunnossa Yhdistyneelle kuningaskunnalle asetettiin kahden kuukauden määräaika vastauksen antamista varten.

111

Koska komissio ei saanut Yhdistyneeltä kuningaskunnalta vastausta perusteltuun lausuntoon asetetussa määräajassa, se päätti 19.12.2018 jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen nostamisesta unionin tuomioistuimessa ilmoitettuaan sitä ennen 18.12.2018 kyseiselle jäsenvaltiolle aikomuksestaan tehdä tällainen päätös seuraavana päivänä.

112

Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten pyynnöstä sekä kyseisten viranomaisten ja komission yksiköiden välisen epävirallisen yhteydenpidon jälkeen 9.1.2019 järjestettiin tekninen kokous mainittujen viranomaisten ja kyseisten yksiköiden välillä. Tässä teknisessä kokouksessa eräs konsulttiyritys esitti Yhdistyneen kuningaskunnan toimeksiannosta laadittuun kertomukseen sisältyvät päätelmänsä.

113

Yhdistynyt kuningaskunta toimitti 11.2.2019 komissiolle perusteltuun lausuntoon antamansa vastauksen, joka sisälsi liitteenä kyseisen kertomuksen.

114

Tutkittuaan vastauksen komissio nosti 7.3.2019 nyt käsiteltävänä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen.

115

Unionin tuomioistuimen presidentin 26.9.2019 tekemällä päätöksellä Belgian kuningaskunta, Viron tasavalta, Helleenien tasavalta, Latvian tasavalta, Portugalin tasavalta ja Slovakian tasavalta (jäljempänä yhdessä väliintulijoina olevat jäsenvaltiot) hyväksyttiin väliintulijoiksi tukemaan Yhdistyneen kuningaskunnan vaatimuksia.

116

Yhdistynyt kuningaskunta pyysi 11.4.2019 päivätyllä kirjeellä unionin tuomioistuinta velvoittamaan komission vastaamaan kysymyksiin, jotka se oli esittänyt 22.3.2018 päivättyyn kirjeeseen sisältyvässä, ”uudelleenmäärittelyksi” kutsumassaan tietopyynnössä, jolla laajennettiin 22.6.2018 päivätyllä kirjeellä komissiolle osoitetusta tietopyynnöstä ilmeneviä kysymyksiä.

117

Yhdistynyt kuningaskunta pyysi 6.6.2020 päivätyllä kirjeellä asian selvittämistoimia tai prosessinjohtotoimia, joilla unionin tuomioistuin velvoittaisi komission vastaamaan useisiin kysymyksiin, joista osa oli jo esitetty edellä mainittuihin 22.6.2018 ja 22.3.2019 päivättyihin kirjeisiin sisältyvissä tietopyynnöissä.

118

Unionin tuomioistuin otti asian selvittämisessä huomioon nämä Yhdistyneen kuningaskunnan pyynnöt, kun se muotoili kirjallisesti vastattavat kysymykset, jotka se osoitti komissiolle ja kyseiselle jäsenvaltiolle 14.10.2020 päivätyllä kirjeellä. Kysymyksiin annetuista vastauksista käytiin lisäksi unionin tuomioistuimen pyynnöstä kontradiktorinen keskustelu istunnossa.

119

Aluksi on muistutettava, että Euroopan unionin neuvosto hyväksyi Ison‑Britannian ja Pohjois‑Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä koskevan sopimuksen tekemisestä 30.1.2020 antamallaan päätöksellä (EU) 2020/135 (EUVL 2020, L 29, s. 1) unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) puolesta kyseisen sopimuksen, joka on liitetty kyseiseen päätökseen (EUVL 2020, L 29, s. 7; jäljempänä erosopimus).

120

Mainitun sopimuksen 86 artiklasta seuraa, että unionin tuomioistuimella säilyy toimivalta tutkia muun muassa saman sopimuksen 2 artiklan e alakohdassa, luettuna yhdessä sen 126 artiklan kanssa, tarkoitetut Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan ennen siirtymäkauden päättymistä eli aikaisemmin kuin 1.1.2021 (jäljempänä siirtymäaika) nostetut kanteet. Koska nyt käsiteltävä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne nostettiin 7.3.2019, unionin tuomioistuin on siten toimivaltainen tutkimaan sen.

121

Voidaan lisätä, että siltä osin kuin kyse on unionin omia varoja koskevan unionin oikeuden tulkinnasta ja soveltamisesta varainhoitovuoteen 2020 saakka, erosopimuksen 136 ja 160 artiklasta ilmenee, että unionin tuomioistuimella on SEUT 258 artiklan nojalla edelleen toimivalta 31.12.2020 jälkeen ja siten jopa erosopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun neljän vuoden määräajan, jossa ennen siirtymäajan päättymistä tapahtunutta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne voidaan SEUT 258 artiklan nojalla nostaa, päättymisen jälkeen.

122

Ensiksi on tutkittava väitteet, jotka Yhdistynyt kuningaskunta on esittänyt riitauttaakseen nyt käsiteltävänä olevan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tutkittavaksi ottamisen kokonaan tai osittain.

123

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että nyt käsiteltävä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne on jätettävä tutkimatta, koska sen puolustautumisoikeuksia ei ole kunnioitettu oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä eikä unionin tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä.

124

Ensinnäkin Yhdistynyt kuningaskunta katsoo puolustautumisoikeuksiaan loukatun siitä syystä, että komissio ei vastannut sen 22.6.2018 päivättyyn kirjeeseen sisältyvään tietopyyntöön eikä sen 22.3.2019 päivättyyn kirjeeseen sisältyvään, sen ”uudelleenmäärittelyksi” kutsumaan tietopyyntöön, vaikka kyse oli tiedoista, joita Yhdistynyt kuningaskunta tarvitsi voidakseen ymmärtää jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, josta sitä moitittiin, ja puolustautua tällaisia väitteitä vastaan.

125

Ilman vastausta näihin tietopyyntöihin Yhdistyneellä kuningaskunnalla ei ollut käytettävissään tarvittavia tietoja voidakseen tarkastaa komission vaatiman perinteisten omien varojen määrän. Lisäksi sillä oli komission vastauskirjelmässään esittämien kyseisen määrän laskemista koskevien selitysten jälkeenkin epäselvyyttä muun muassa keskimääräisten hintojen korjaamisessa käytetystä menetelmästä tai sitä, vastaavatko kyseisen valtion käytettävissä olevat koostamattomat tiedot komission mainitussa laskelmassa käyttämiä koostettuja päivittäisiä tietoja. Vaikka oletettaisiin, että kyseiset selitykset sisältävät osan pyydetyistä tiedoista, ne toimitettiin Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan joka tapauksessa myöhässä ja siten sekä mainitun valtion puolustautumisoikeuksien että mainitulle toimielimelle kuuluvan lojaaliteettivelvoitteen vastaisesti.

126

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu myös siksi, että komissio kieltäytyi vastaamasta 22.6.2018 ja 22.3.2019 päivättyihin kirjeisiin sisältyviin tietopyyntöihin, joilla Yhdistynyt kuningaskunta pyrki saamaan komissiolta tietoja toimenpiteistä, joita muut jäsenvaltiot olivat toteuttaneet kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi.

127

Yhdistynyt kuningaskunta olisi tarvinnut kyseisiä tieoja voidakseen puolustautua niitä komission väitteitä vastaan, joiden mukaan muissa jäsenvaltioissa oli toteutettu asianmukaisia toimenpiteitä, jotka olivat tuottaneet tuloksia kyseisen petoksen torjunnassa. Niillä olisi myös ollut merkitystä yhtäältä sen määrittämiseksi, kuuluivatko Yhdistyneen kuningaskunnan toteuttamat toimenpiteet sen harkintavaltaan ja olivatko ne siten järkevä lähestymistapa mainitun petoksen torjumiseksi, ja toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan moititun toiminnan ja komission väittämien perinteisten omien varojen menetysten välistä syy‑yhteyttä koskevien väitteiden esittämiseksi.

128

Toiseksi Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että sen puolustautumisoikeuksia on loukattu, koska komissio vaaransi sen mahdollisuuden saada kaikki puolustuksensa kannalta tarpeelliset tiedot siitä syystä, että vuotta 2014 edeltäneet tulli‑ilmoitukset oli tuhottu, sillä niiden säilytysaika oli vain neljä vuotta. Kyseisiin tietoihin tutustuminen olisi Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ollut tarpeen, koska komissio oli pidentänyt rikkomisajanjaksoa OLAFin kertomuksessa ilmoitettuun ajanjaksoon verrattuna aloittamalla sen jo vuodesta 2011. Kyse on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan komission kannanmuutoksesta ja oikeusriidan laajentamisesta, jolla loukattiin sen puolustautumisoikeuksia.

129

Kolmanneksi Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komissio ei ole kunnioittanut sen puolustautumisoikeuksia, koska se ei esittänyt todisteita kyseessä olevien tavaroiden luonteesta ja niiden määräjäsenvaltiosta.

130

Komissio ei hyväksy Yhdistyneen kuningaskunnan perusteluja.

131

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn tarkoituksena on antaa asianomaiselle jäsenvaltiolle yhtäältä tilaisuus täyttää unionin oikeuden mukaiset velvoitteensa ja toisaalta tilaisuus puolustautua asianmukaisesti komission esittämiä väitteitä vastaan. Tämän menettelyn virheettömyys on EUT‑sopimuksessa tavoiteltu olennainen tae, jotta yhtäältä kyseisen jäsenvaltion oikeuksia voidaan suojata ja jotta toisaalta voidaan varmistaa, että oikeusriita, joka mahdollisesti tulee käsiteltäväksi oikeudenkäyntimenettelyssä, on selkeästi määritelty (tuomio 19.9.2017, komissio v. Irlanti (Rekisteröintivero), C‑552/15, EU:C:2017:698, 28 ja 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

132

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 120 artiklan c alakohtaan liittyvästä vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että kannekirjelmässä on mainittava selvästi ja täsmällisesti oikeudenkäynnin kohde ja esitettävä yhteenveto kanteen tueksi vedotuista perusteista, jotta vastaaja voi valmistella puolustuksensa ja jotta unionin tuomioistuin voi harjoittaa valvontaansa. Tästä johtuu, että niiden oleellisten tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen, joihin kanne perustuu, on ilmettävä johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi itse kannekirjelmän tekstistä ja että kannekirjelmän vaatimukset on muotoiltava yksiselitteisesti, jottei unionin tuomioistuin lausuisi kanteen ulkopuolelta tai jättäisi lausumatta jostakin kanneperusteesta (tuomio 31.10.2019, komissio v. Alankomaat, C‑395/17, EU:C:2019:918, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

133

Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että SEUT 258 artiklaan perustuvassa kanteessa on esitettävä väitteet johdonmukaisesti ja täsmällisesti, jotta jäsenvaltio ja unionin tuomioistuin voivat arvioida tarkasti sen unionin oikeuden rikkomisen laajuuden, josta jäsenvaltiota moititaan; tämä on välttämätön edellytys sille, että kyseinen jäsenvaltio voi käyttää hyödyllisesti puolustautumisoikeuksiaan ja että unionin tuomioistuin voi tutkia, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta väitetyllä tavalla (ks. tuomio 31.10.2019, komissio v. Alankomaat, C‑395/17, EU:C:2019:918, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

134

Ensinnäkin siltä osin kuin komissio kieltäytyi toimittamasta Yhdistyneelle kuningaskunnalle tiettyjä sen puolustautumisen kannalta olennaisia tietoja, joita tämä pyysi komissiolta 22.6.2018 ja 22.3.2019 päivätyillä kirjeillä, on aluksi todettava, että komissio vastasi perustellun lausunnon 301–326 kohdassa asianmukaisesti 22.6.2018 päivätyssä kirjeessä esitettyyn moitteeseen, jonka mukaan jäljennös OLAFin kertomuksen liitteestä 2, sellaisena kuin se oli liitetty perusteltuun lausuntoon, ei ollut täydellinen siitä syystä, että useita liitteen 2 sivuja puuttui.

135

Komissio selitti kyseisissä perustellun lausunnon kohdissa lähinnä, että mainittu liite 2 oli korvattu kyseisen kertomuksen liitteellä 7, joka oli Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten käytettävissä ja johon sisältyi kaksi teknistä asiakirjaa, joissa esitettiin yksityiskohtaisia tietoja OLAF‑JRC‑menetelmästä, jota myös komissio käytti laskeakseen rikkomisajanjaksolla menetettyjen perinteisten omien varojen määrät, joiden asettamista käyttöönsä se vaati perustellussa lausunnossa ja kannekirjelmässä.

136

Niinpä se, että OLAFin kertomuksen liitteen 2 jäljennös, sellaisena kuin se oli virallisen huomautuksen liitteenä, ei ollut täydellinen, ei vaarantanut Yhdistyneen kuningaskunnan mahdollisuutta puolustautua asianmukaisesti komission esittämiä väitteitä vastaan.

137

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan sen puolustautumisoikeuksia on loukattu myös, koska komissio kieltäytyi toimittamasta sille vastauksena sen 22.3.2019 päivättyyn kirjeeseen sisältyvään, sen ”uudelleenmäärittelyksi” kutsumaan tietopyyntöön tiettyjä tietoja, jotka liittyivät korjatun keskihinnan ja perustellussa lausunnossa ja kannekirjelmässä vaadittujen perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemisen yksityiskohtiin, vaikka kyseiset tiedot olivat olennaisia sen puolustautumisen kannalta. Tältä osin on todettava, että kuten myös julkisasiamies on olennaisilta osin todennut ratkaisuehdotuksensa 126 kohdassa, komissio on vastauskirjelmänsä 132–141 kohdassa osoittanut, että sekä käytetyt tiedot että laskelman laatimisessa käytetty menetelmä olivat aina olleet Yhdistyneen kuningaskunnan tiedossa ja että sillä oli siten ollut milloin tahansa sekä oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana että unionin tuomioistuimessa vireillä olevan oikeudenkäynnin yhteydessä käytettävissään kaikki tarpeelliset tiedot, joiden avulla se saattoi tarkastaa kyseisen laskelman ja siten moittia sitä.

138

Vaikka Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että mainitun laskelman tietyt näkökohdat jäävät epäselviksi, on lisäksi todettava, että Yhdistynyt kuningaskunta on sekä oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä että unionin tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä käyttänyt mahdollisuutta arvostella yksityiskohtaisesti laskelmaa sekä sen taustalla olevia tietoja ja OLAF‑JRC‑menetelmää. Kyseisen valtion unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset – muun muassa ne, jotka koskivat tiettyjen korjatun keskihinnan laskemista koskevien mukautusten vaikutusta perinteisten omien varojen menetysten määrään – vahvistavat lisäksi sen, että sillä oli milloin tahansa mahdollisuus tutustua kaikkiin komission kyseisen laskelman laatimiseksi käyttämiin tietokantoihin ja teknisiin asiakirjoihin.

139

Tästä seuraa myös, että toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, komission vastauskirjelmässään esittämät tiedot eivät ole uusia tietoja, joten komissiota ei voida moittia siitä, että se olisi korjannut kyseisen valtion puolustautumisoikeuksia loukkaavan tiedon puuttumisen liian myöhään.

140

Tästä on pääteltävä, että komission korjatun keskihinnan ja menetettyjen perinteisten omien varojen määrän, jota komissio vaatii Yhdistyneeltä kuningaskunnalta, laskemiseksi käyttämien tietojen ja soveltaman menetelmän osalta Yhdistyneellä kuningaskunnalta on ollut käytettävissään sekä oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana että unionin tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä kaikki tarvittavat tosiseikat, joiden avulla se voi tehokkaasti vedota puolustautumisperusteisiinsa komission esittämiä väitteitä vastaan.

141

Siitä, että komissio kieltäytyi 22.6.2018 ja 22.3.2019 päivättyihin kirjeisiin antamissaan vastauksissa toimittamasta Yhdistyneelle kuningaskunnalle tietoja toimenpiteistä, joita muut jäsenvaltiot olivat toteuttaneet kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi, on riittävää muistuttaa, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi perustella perussopimuksen mukaisten velvoitteidensa laiminlyöntiä sillä, etteivät muutkaan jäsenvaltiot ole noudattaneet velvoitteitaan. Jäsenvaltiot eivät nimittäin voi EUT‑sopimuksessa vahvistetussa unionin oikeusjärjestyksessä asettaa vastavuoroisuutta unionin oikeuden täytäntöönpanon edellytykseksi. SEUT 258 ja SEUT 259 artiklassa määrätään niistä kannetyypeistä, joiden avulla voidaan asianmukaisesti käsitellä EU‑sopimuksesta johtuvien velvoitteiden laiminlyöntejä jäsenvaltioissa (tuomio 11.7.2018, komissio v. Belgia, C‑356/15, EU:C:2018:555, 106 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

142

Tältä osin on todettava, että vaikka oletettaisiin – kuten Yhdistynyt kuningaskunta väittää –, että muut jäsenvaltiot olisivat käyttäneet rikkomisajanjakson tai sen osan aikana kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi sellaista tullitarkastusjärjestelmää, joka on tietyiltä osin samanlainen kuin Yhdistyneen kuningaskunnan kyseisenä aikana soveltama järjestelmä, tällaisella seikalla ei sinänsä ole merkitystä sen kannalta, oliko Yhdistyneen kuningaskunnan järjestelmä sopusoinnussa unionin taloudellisten etujen suojaamista tällaiselta petokselta koskevien unionin oikeuden säännösten ja määräysten – kuten SEUT 325 artiklan – kanssa.

143

Lisäksi on todettava, että kuten muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan 6.6.2020 päivätyn kirjeensä, jolla se pyysi unionin tuomioistuinta toteuttamaan tiettyjä asian selvittämistoimia tai prosessinjohtotoimia, liitteenä esittämistä eri asiakirjoista ilmenee, mainittu jäsenvaltio oli tietoinen eri toimenpiteistä, jotka useat muut jäsenvaltiot olivat toteuttaneet koko rikkomisajanjakson tai sen osan aikana kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi, ja muun muassa Ranskassa toteutetuista toimenpiteistä sekä komission kyseisistä toimenpiteistä erityisesti niiden unionin oikeuden mukaisuuden osalta esittämästä arvioinnista, ja että se oli käyttänyt kyseisiä tietoja vastauksissaan. Lisäksi unionin tuomioistuin on esittänyt komissiolle tätä koskevia, kirjallisesti vastattavia kysymyksiä. Kysymyksiin annetut vastaukset vahvistavat ne yksityiskohtaiset tiedot, jotka Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli jo käytössään.

144

Toiseksi on myös ne Yhdistyneen kuningaskunnan perustelut, joiden mukaan sen puolustautumisoikeuksia on loukattu, koska komissio vaaransi sen mahdollisuuden saada kaikki puolustuksensa kannalta tarpeelliset tiedot siitä syystä, että vuotta 2014 edeltäneet tulli‑ilmoitukset oli jo tuhottu, sillä niiden säilytysaika oli vain neljä vuotta, on hylättävä.

145

Kuten julkisasiamies on myös maininnut ratkaisuehdotuksensa 130 kohdassa, unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ilmenee, että tämän kanteen kohteena olevan vuotta 2014 edeltävän rikkomisajanjakson osan osalta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, sellaisena kuin se ilmenee jäljempänä 455 kohdasta, koskee vain C 18 Snake‑maksuunpanopäätösten jälkikantomääräyksissä todettuja tullivelkoja ja että Yhdistynyt kuningaskunta on toimittanut vastauskirjelmänsä liitteenä taulukon mainituista päätöksistä, jotka se oli antanut kyseisen rikkomisajanjakson osan aikana toteutettujen tuontien osalta, jäljennökset kyseisistä päätöksistä sekä laskentataulukot, joihin sisältyivät sen käyttämät laskelmat. Kyseisissä taulukoissa viitataan tuonteja koskeviin tulli‑ilmoituksiin. Yhdistynyt kuningaskunta ei myöskään kiistä, että sillä on hallussaan kyseiset tulli‑ilmoitukset, koska niiden osalta on annettu jälkikantomääräyksiä, jotka on riitautettu hallinnollisissa uudelleentarkastelumenettelyissä.

146

Kolmanneksi Yhdistyneen kuningaskunnan väitteestä, jonka mukaan komissio ei ole kunnioittanut sen puolustautumisoikeuksia, koska se ei esittänyt selvitystä kyseessä olevien tavaroiden luonteesta eikä niiden määräjäsenvaltiosta, on todettava, että tällainen väite ei koske nyt käsiteltävän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tutkittavaksi ottamista vaan sitä, onko kanne perusteltu, koska se koskee kysymystä siitä, onko komissio – jolla on väittämäänsä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva todistustaakka –osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että sen perinteisten omien varojen menetysten määrän arvioimista ja arvonlisäverona kerättäviä omia varoja koskevien säännösten rikkomista koskevat kanneperusteet ovat perusteltuja, kun otetaan huomioon muun muassa mainittujen tavaroiden luonne ja määränpää.

147

Edellä esitetyn perusteella oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan puolustautumisoikeuksia on loukattu oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä ja unionin tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä, on hylättävä.

148

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komissio ei ole kunnioittanut sen puolustautumisoikeuksia oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä eikä unionin tuomioistuimessa käytävässä oikeudenkäynnissä, koska komissio ei perustellussa lausunnossa eikä kannekirjelmässä antanut sille riittäviä tietoja niistä tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, joihin arvonlisäveroa koskevan unionin oikeuden ja arvonlisäverona saatavia omia varoja koskevan unionin oikeuden väitetty noudattamatta jättäminen perustuu. Tämän laiminlyönnin vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta ei ole voinut ymmärtää erityisesti väitettä, jonka mukaan sen on katsottava olevan vastuussa siitä, että sen alueelle tullimenettelyssä 42 tuoduista tavaroista toisessa jäsenvaltiossa maksettavaa arvonlisäveroa ei saatu kannettua täysimääräisesti, ja siten siitä, ettei komission käyttöön asetettu arvonlisäverona kerättäviä omia varoja. Tällaisten tietojen puuttumisen vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta ei voinut puolustautua tehokkaasti kyseistä väitettä vastaan.

149

Komissio ei sen mukaan tarkemmin sanottuna esittänyt mitään seikkaa, joka osoittaisi, että Yhdistynyt kuningaskunta olisi jättämällä toteuttamatta asianmukaiset toimenpiteet kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi vaarantanut arvonlisäveron kantamisen muissa jäsenvaltioissa tai jopa estänyt muita jäsenvaltioita kantamasta arvonlisäveroa ja asettamasta vastaavia omia varoja komission käyttöön.

150

Niinpä sitä ei ole vaadittu maksamaan mitään määriä arvonlisäverona kerättävien omien varojen menetysten, jotka olisivat johtuneet arvonlisäveron kantamatta jäämisestä, perusteella eikä sille ole annettu mitään tietoja kyseessä olevista toimijoista, kyseessä olevien tavaroiden määräjäsenvaltioista, siitä, miten viimeksi mainitut valvoivat kyseisiä toimijoita ennen tavaroiden lähettämistä ja sen jälkeen, eikä toimenpiteistä, joita määräjäsenvaltiot toteuttivat tai jättivät toteuttamatta arvonlisäveron kantamiseksi mainituilta toimijoilta.

151

Komissio ei hyväksy Yhdistyneen kuningaskunnan perusteluja.

152

On riittävää mainita, että Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät väitteet koskevat sitä, perustuuko kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kahdessa ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu väite, joka koskee direktiivin 2006/112 säännösten ja arvonlisäverona kerättävien omien varojen käyttöön asettamista koskevien unionin oikeuden säännösten rikkomista, tiettyyn oikeusperustaan ja onko komissio osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla oikeudellisesti merkityksellisten tosiseikkojen paikkansapitävyyden tässä menettelyssä. Tällaiset perustelut koskevat kyseisen väitteen perusteltavuutta eivätkä sen tutkittavaksi ottamista.

153

Niinpä oikeudenkäyntiväite, joka koskee arvonlisäveroa koskevan unionin oikeuden rikkomista erityisesti tullimenettelyn 42 osalta koskevan väitteen tueksi esitettyjen tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen riittämättömyyttä, on hylättävä.

154

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että komissio loukkasi luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteita, estoppel‑periaatetta ja vilpittömän yhteistyön periaatetta kiistämällä tietyt kyseiselle valtiolle antamansa vakuutukset tämän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen nostamisen yhteydessä siltä osin kuin kanteen kohteena on helmikuun 2015 loppua edeltävä ajanjakso, joten kanne on sen mielestä hylättävä tältä osin.

155

Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa tältä osin tiettyihin komission tai OLAFin edustajien vuosina 2014 ja 2015 sen hallinnon ja erityisesti HMRC:n kanssa pidetyissä kokouksissa esittämiin lausumiin, jotka koskevat kyseisen valtion toteuttamia toimenpiteitä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi.

156

Lausumista ilmenee sen mukaan, että se saattoi helmikuun 2015 loppuun saakka perustellusti uskoa, että komissio ja OLAF pitivät sen tullitarkastusjärjestelmää, jolle oli ominaista keskittyminen jälkikantomääräysten kaltaisiin a posteriori ‑toimenpiteisiin eikä riskikynnysten soveltamisen tai vakuuksien asettamisen kaltaisiin kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä edeltäviin toimenpiteisiin, unionin oikeuden mukaisena, eikä sitä vastaan siten aloiteta jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa menettelyä kyseisen järjestelmän vuoksi.

157

Yhdistynyt kuningaskunta viittaa erityisesti kolmeen vakuutteluun, jotka OLAFin tai komission edustajat antoivat rikkomisajanjakson aikana ja joihin tällainen perusteltu luottamus sen mukaan saattoi perustua.

158

Ensinnäkin se pitää erään OLAFin edustajan Yhdistyneen kuningaskunnan edustajien laatiman pöytäkirjan mukaan 13.6.2014 pidetyssä kokouksessa esittämää lausumaa, jonka mukaan OLAF oli ”tyytyväinen Yhdistyneen kuningaskunnan saavuttamaan edistykseen sekä siihen mennessä jo toteutettuihin ja suunnitteilla oleviin toimenpiteisiin”, yksiselitteisenä vakuutteluna siitä, ettei OLAF katsonut Yhdistyneen kuningaskunnan laiminlyöneen unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petoksentorjuntaa koskevia velvoitteitaan.

159

Toiseksi se katsoo erään komission edustajan lokakuussa 2014 esittämän lausuman, jolla Yhdistyneelle kuningaskunnalle ilmoitettiin, että sen osallistuminen Discount‑valvontatoimiin oli ”tyydyttävää” ja että kyseisen operaation moitteettoman kulun edellyttämät toimet ”oli toteutettu ajoissa ja tehokkaasti”, olleen selvä ja yksiselitteinen vakuuttelu siitä, ettei Yhdistynyt kuningaskunta ollut laiminlyönyt unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan mainittuihin toimenpiteisiin osallistumisen osalta.

160

Kolmanneksi se katsoo erään OLAFin edustajan 19.2. ja 20.2.2015 pidetyssä OLAFin ja HMRC:n välisessä ensimmäisessä kahdenvälisessä kokouksessa esittämän lausuman, jossa Yhdistyneen kuningaskunnan edustajien laatiman kokouspöytäkirjan mukaan mainitaan kyseisen jäsenvaltion ”tehneen toistaiseksi sen, mitä pitikin”, olevan mainitun jäsenvaltion kaikkia ”siihen mennessä” toteuttamia toimenpiteitä eikä pelkästään C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten antamista koskeva vakuuttelu.

161

Komissio ei hyväksy Yhdistyneen kuningaskunnan perusteluja.

162

Ensimmäiseksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 258 artiklassa määrätyn menettelyn tavoitteena on todeta objektiivisesti jäsenvaltion jättäneen noudattamatta EUT‑sopimuksen tai johdetun oikeuden toimen mukaisia velvoitteitaan, ja siinä on myös mahdollista todeta, onko jäsenvaltio rikkonut unionin oikeutta tietyssä yksittäistapauksessa (tuomio 27.3.2019, komissio v. Saksa, C‑620/16, EU:C:2019:256, 40 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

163

Unionin tuomioistuin on myös katsonut, ettei jäsenvaltio voi vedota luottamuksensuojan ja vilpittömän yhteistyön periaatteisiin estääkseen objektiivisen toteamuksen siitä, että se ei ole noudattanut EUT‑sopimuksen mukaisia velvoitteitaan, sillä tämän oikeuttamisperusteen hyväksyminen olisi vastoin SEUT 258 artiklassa määrätyn menettelyn tavoitetta, joka koskee tällaista objektiivista toteamista (ks. vastaavasti tuomio 6.5.2010, komissio v. Puola, C‑311/09, ei julkaistu, EU:C:2010:257, 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

164

Tällaisen oikeuttamisperusteen hyväksyminen olisi ristiriidassa paitsi sen SEU 4 artiklan 2 kohdassa määrätyn vaatimuksen kanssa, jonka mukaan unionin on kunnioitettava jäsenvaltioiden tasavertaisuutta suhteessa perussopimuksiin, myös sen unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä vahvistetun periaatteen kanssa, jonka mukaan komissiolla on harkintavaltaa arvioida jäsenvaltioon kohdistettavien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta, määrittää ne säännökset, joita se katsoo jäsenvaltion rikkoneen, ja valita ajankohta, jolloin se aloittaa jäsenvaltiota vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn, eikä niillä näkökohdilla, joilla on ratkaiseva merkitys tässä valinnassa, ole vaikutusta kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin (tuomio 19.9.2017, komissio v. Irlanti (Rekisteröintivero), C‑552/15, EU:C:2017:698, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

165

Toiseksi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että lukuun ottamatta tapauksia, joissa komissiolle on nimenomaisesti annettu tällainen toimivalta, sillä ei ole toimivaltaa antaa takeita tietyn toiminnan yhteensopivuudesta unionin oikeuden kanssa eikä sillä missään tapauksessa ole toimivaltaa hyväksyä unionin oikeuden vastaista toimintaa (ks. vastaavasti tuomio 15.6.2000, komissio v. Saksa, C‑348/97, EU:C:2000:317, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

166

On kuitenkin todettava, että vaikka OLAFin ja komission virkamiehet olisivat tarkoittaneet lausumilla, joihin Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa ja jotka mainitaan edellä 158–160 kohdassa, antaa takeita sen kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi käyttämän järjestelmän unionin oikeuden mukaisuudesta, komissiolla ei ollut kyseisten lausumien antamisajankohtana toimivaltaa antaa tällaisia takeita, joten kyseisillä virkamiehillä ei ollut missään tapauksessa valtuutta antaa vakuutteluja, joihin mainittu jäsenvaltio voisi vedota nyt käsiteltävän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen tutkittavaksi ottamisen riitauttamiseksi.

167

Kolmanneksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeus vedota luottamuksensuojan periaatteeseen edellyttää, että unionin toimivaltaiset viranomaiset ovat antaneet asianomaiselle täsmällisiä, ehdottomia ja yhtäpitäviä vakuutteluja, jotka on saatu toimivaltaiselta ja luotettavalta taholta. Tällainen oikeus on nimittäin jokaisella yksityisellä, jolle unionin toimielin, elin tai laitos on antamalla hänelle tällaisia vakuutteluja synnyttänyt perusteltuja odotuksia. Sen sijaan kukaan ei voi vedota tämän periaatteen loukkaamiseen, jollei tällaisia vakuutteluja ole annettu (ks. vastaavasti tuomio 19.7.2016, Kotnik ym., C‑526/14, EU:C:2016:570, 62 kohta ja tuomio 16.7.2020, ADR Center v. komissio, C‑584/17 P, EU:C:2020:576, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

168

Edellä 162–164 kohdassa mainitun oikeuskäytännön perusteella on selvää, että vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan mainitsemien lausumien voitaisiin katsoa synnyttäneen Yhdistyneelle kuningaskunnalle perustellun luottamuksen siihen, että sen kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi käyttämä tullitarkastusjärjestelmä, sellaisena kuin sitä sovellettiin ennen 1.3.2015, oli unionin oikeuden mukainen, kyseisiin lausumiin ei voida missään tapauksessa vedota sen estämiseksi, että komissio nostaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, koska komissiolla on harkintavalta päättää siitä, onko toimiin ryhtyminen jäsenvaltiota vastaan aiheellista. Tällaiset lausumat eivät myöskään voi olla esteenä sille, että unionin tuomioistuin SEUT 258 artiklassa määrätyn menettelyn tavoitteen mukaisesti toteaa objektiivisesti, että kyseinen jäsenvaltio ei ole noudattanut EUT‑sopimuksen mukaisia velvoitteitaan.

169

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn tehokkuus voisi lisäksi vaarantua vakavasti, jos jäsenvaltio voisi vedota tiettyihin komission edustajien lausumiin perustuvaan perusteltuun luottamukseen toimintansa laillisuudesta välttääkseen tällaisen menettelyn. Kuten komissio perustellusti huomauttaa, jäsenvaltiot eivät nimittäin voi järjestelmässä, jossa ne ovat vastuussa unionin tullilainsäädännön asianmukaisesta täytäntöönpanosta alueellaan, vapautua unionin oikeuden rikkomisesta, johon ne ovat voineet syyllistyä, pelkästään sillä perusteella, että OLAF tai komissio eivät ole tiettynä ajankohtana moittineet niitä tästä rikkomisesta.

170

Kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 151 kohdassa, on katsottava, että vaikka Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa luottamuksensuojan periaatteen loukkaamisen lisäksi oikeusvarmuuden periaatteen, estoppel‑periaatteen ja vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamiseen, kyseinen valtio ei esitä mitään erityisiä argumentteja näiden viimeksi mainittujen periaatteiden osalta, joten Yhdistyneen kuningaskunnan tältä osin esittämät perustelut on hylättävä.

171

Edellä esitetyn perusteella oikeudenkäyntiväite, joka koskee luottamuksensuojan ja oikeusvarmuuden periaatteiden, estoppel‑periaatteen ja vilpittömän yhteistyön periaatteen loukkaamista, on hylättävä.

172

Yhdistynyt kuningaskunta vaatii, että kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmas kohta, jossa komissio vaatii, että ”unionin talousarvion käyttöön” asetetaan tietyt perinteisten omien varojen määrät kultakin rikkomisajanjakson seitsemästä vuodesta eli yhteensä noin 2,7 miljardia euroa, on jätettävä tutkimatta, koska ensinnäkin 14.4.2005 annetusta tuomiosta komissio v. Saksa (C‑104/02, EU:C:2005:219, 48–51 kohta) ja 5.10.2006 annetusta tuomiosta komissio v. Saksa (C‑105/02, EU:C:2006:637, 43–45 kohta) seuraa, että unionin tuomioistuin ei voi SEUT 258 artiklaan perustuvan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä velvoittaa jäsenvaltiota suorittamaan komission nimiin tätä varten avattavalle tilille tiettyjä omien varojen määriä, jotka ovat jääneet suorittamatta sellaisten laiminlyöntien vuoksi, joista kyseistä jäsenvaltiota moititaan.

173

Yhdistynyt kuningaskunta kiistää komission väitteen, jonka mukaan tämä ”jäsenteli” kanteessa esitettävät vaatimukset huolellisesti välttääkseen edellisessä kohdassa mainittuihin tuomioihin johtaneissa tapauksissa tehdyn virheen, jonka seurauksena unionin tuomioistuin jätti kyseisissä tuomioissa tällaiset vaatimukset tutkimatta. Kyseessä on Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ”keinotekoinen järjestely”, jolla pyritään kiertämään unionin tuomioistuimen toimivallan puuttuminen, sillä komissio pyrkii todellisuudessa samaan lopputulokseen kuin edellä mainituissa asioissa.

174

Lisäksi komission menettelytapa estää Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan sitä hyödyntämästä SEUT 260 artiklan sille tarjoamaa mahdollisuutta korjata kaikki SEUT 258 artiklan nojalla todetut loukkaamiset, eikä komissio siten kunnioita sille, unionin tuomioistuimelle ja jäsenvaltioille unionin perussopimusten nojalla kuuluvaa toimivaltaa.

175

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan nyt käsiteltävä tapaus myös eroaa 15.11.2005 annettuun tuomioon komissio v. Tanska (C‑392/02, EU:C:2005:683) johtaneesta tapauksesta. Vaikka unionin tuomioistuin hyväksyi kyseisessä tuomiossa kanteen, jossa vaadittiin toteamaan, että asianomainen jäsenvaltio ei ollut noudattanut velvoitteitaan, koska se oli kieltäytynyt asettamasta käyttöön tiettyä määrää omia varoja, Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan on syytä mainita, että mainittuun tuomioon johtaneessa asiassa ei ollut riitautettu tullivelan olemassaoloa eikä omien varojen menetysten määrää, kuten kyseisen tuomion 56 kohdasta ilmenee.

176

Tässä yhteydessä merkitystä on sen mukaan myös 31.10.2019 annetulla tuomiolla komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑391/17, EU:C:2019:919), koska kyseisen tuomion 118 ja 119 kohdassa annetaan ymmärtää, että jos komissio esittää vaatimuksen, jonka tarkoituksena on todeta erityisesti määritetty omien varojen menetys, komission on näytettävä toteen vaatimuksensa jokainen osatekijä jokaisen tällaisen menetyksen aiheuttaneen tuonnin osalta sekä syy‑yhteys kunkin osatekijän ja kyseessä olevan menetyksen välillä.

177

Toiseksi Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että nyt käsiteltävänä olevalla kanteella pyritään todellisuudessa saamaan korvausta aiheutuneesta vahingosta ja että se on siten jätettävä tutkimatta siltä osin kuin komissio vaatii unionin tuomioistuinta lausumaan tietyistä erityisistä määristä, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan olisi pitänyt asettaa komission käyttöön. Siinäkin tapauksessa, että unionin tuomioistuin katsoisi, että tällainen kanne voidaan ottaa tutkittavaksi, kyseinen jäsenvaltio katsoo, että komission on näytettävä toteen kaikki kyseisen valtion vastuun syntymisen edellytykset eli toimen lainvastaisuus, erityinen yksilöity vahinko sekä syy‑yhteys toimen ja vahingon välillä.

178

Yhdistynyt kuningaskunta väittää toissijaisesti, että kanne on jätettävä tutkimatta, koska komissio sekoittaa toisiinsa ne kolme vaihetta, jotka on käytävä läpi omien varojen menetyksen määrittämiseksi. Komission olisi nimittäin ensinnäkin pitänyt osoittaa se, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan, se, että kyseisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja komission vaatiman tietyn määrän välillä on syy‑yhteys, ja vielä se, että komission esittämä tietyn määrän käyttöön asettamista koskeva vaatimus voidaan ottaa tutkittavaksi. Vasta toisessa vaiheessa – jos komissio pystyy esittämään näytön näistä kolmesta seikasta – unionin tuomioistuimen on tutkittava ensin Yhdistyneen kuningaskunnan arvio sen maksettavaksi vielä kuuluvista omista varoista. Tämän jälkeen unionin tuomioistuin voi kolmannessa vaiheessa tutkia komission arvion omien varojen menetyksistä, mutta vain siinä tapauksessa, että Yhdistyneen kuningaskunnan arvio hylätään ilmeisen kohtuuttomana.

179

Komissio ei hyväksy Yhdistyneen kuningaskunnan perusteluja.

180

Ensinnäkin niiden Yhdistyneen kuningaskunnan perustelujen, jotka liittyvät 14.4.2005 annettuun tuomioon komissio v. Saksa (C‑104/02, EU:C:2005:219) ja 5.10.2006 annettuun tuomioon komissio v. Saksa (C‑105/02, EU:C:2006:637), osalta on muistutettava, että komissio voi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa kanteessa vaatia unionin tuomioistuimelta vain väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamista sen lopettamiseksi. Komissio ei siis voi esimerkiksi vaatia unionin tuomioistuinta tällaisen kanteen yhteydessä velvoittamaan jäsenvaltiota toimimaan tietyllä tavalla unionin oikeuden noudattamiseksi (tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C‑715/17, C‑718/17 ja C‑719/17, EU:C:2020:257, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

181

Niinpä unionin tuomioistuin on jättänyt tutkimatta SEUT 258 artiklan nojalla nostettuja kanteita, joissa komissio on vaatinut sitä velvoittamaan jäsenvaltion suorittamaan tiettyjä maksuja siinä tapauksessa, että asianomaisen jäsenvaltion todetaan jättäneen noudattamatta unioniin oikeuteen perustuvia velvoitteitaan, pääasiallisesti siitä syystä, ettei kanteilla pyritty siihen, että unionin tuomioistuin toteaa, ettei mainittu jäsenvaltio ole noudattanut unionin oikeuteen perustuvia velvoitteitaan, vaan siihen, että unionin tuomioistuin määrää saman jäsenvaltion toteuttamaan tiettyjä toimenpiteitä unionin oikeuden noudattamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 14.4.2005, komissio v. Saksa, C‑104/02, EU:C:2005:219, 48–51 kohta ja tuomio 5.10.2006komissio v. Saksa, C‑105/02, EU:C:2006:637, 43–45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen)

182

Vaikka nyt käsiteltävässä asiassa kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa käytetään ilmaisua ”vastaavat unionin talousarvion käyttöön asetettavien perinteisten omien varojen menetykset”, ilmaisua ei voida pitää vaatimuksena siitä, että unionin tuomioistuin velvoittaa Yhdistyneen kuningaskunnan maksamaan kolmannessa kohdassa täsmennetyt varat. Se on päinvastoin vaatimus siitä, että unionin tuomioistuin toteaa, että kyseiselle valtiolle kuuluvia velvoitteita ei ole noudatettu.

183

Kyseistä vaatimusta ei nimittäin pidä ymmärtää irrallaan, vaan huomioon on otettava kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen ensimmäisessä kohdassa esitetty yleisempi ja määrittämätön vaatimus, jolla unionin tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut tiettyihin omia varoja koskeviin unionin oikeuden säännöksiin ja määräyksiin perustuvia velvoitteitaan, ”koska se ei ole asettanut käyttöön [kyseessä oleviin tuonteihin liittyvien] perinteisten omien varojen asianmukaista määrää”.

184

Tästä seuraa, että kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmas kohta sisältää vaatimuksen siitä, että unionin tuomioistuin toteaa, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut unionin oikeuteen perustuvia velvoitteitaan, koska se ei ole asettanut käyttöön tiettyjä perinteisten omien varojen määriä kultakin rikkomisajanjaksoon kuuluvalta vuodelta.

185

Tällainen vaatimus voidaan kiistattomasti ottaa tutkittavaksi, kuten käy ilmi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä omia varoja koskevissa asioissa, joissa on käsitelty myös tämänkaltaisia vaatimuksia (ks. mm. tuomio 15.11.2005, komissio v. Tanska, C‑392/02, EU:C:2005:683, 30–34 kohta; tuomio 3.4.2014, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C‑60/13, ei julkaistu, EU:C:2014:219, 37–62 kohta ja tuomio 11.7.2019, komissio v. Italia (Omat varat – Tullivelan kantaminen), C‑304/18, ei julkaistu, EU:C:2019:601, 48–77 kohta).

186

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, kyseistä oikeuskäytäntöä ei voida ymmärtää siten, että tällainen vaatimus, jossa vaaditaan toteamaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen sillä perusteella, ettei tiettyä omien varojen määrää ole asetettu käyttöön, voitaisiin ottaa tutkittavaksi vain, jos asianomainen jäsenvaltio ei ole riitauttanut kyseistä määrää.

187

Unionin tuomioistuin on nimittäin hyväksynyt komission vaatimuksen sen toteamisesta, että unionin oikeutta on rikottu siitä syystä, ettei tiettyä omien varojen määrää asetettu käyttöön, vaikka asianomainen jäsenvaltio kiisti jopa unionin oikeuden saada kyseinen määrä (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2019, komissio v. Italia (Omat varat – Tullivelan kantaminen), C‑304/18, ei julkaistu, EU:C:2019:601, 48–77 kohta).

188

Oikeuskäytännöstä ilmenee perustavanlaatuisemmin, että komission mahdollisuus saattaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevalla kanteella unionin tuomioistuimen arvioitavaksi komission ja jäsenvaltion välinen erimielisyys jäsenvaltion velvollisuudesta asettaa tietty määrä unionin omia varoja komission käyttöön, kuuluu kyseisiä omia varoja koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin se on nykyisessä muodossaan unionin oikeudessa (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 68 kohta).

189

Omia varoja koskevien oikeusriitojen taustalla on nimittäin juuri se, että asianomainen jäsenvaltio kiistää velvollisuutensa asettaa komission vaatimat määrät tämän käyttöön. Omiin varoihin liittyvän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä on siten täysin luonnollista, että kyse on taloudellisista velvoitteista, eikä unionin oikeus ole esteenä sille, että tällaisten velvoitteiden noudattamatta jättäminen nostetaan esiin väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen yhteydessä. Tällaisessa menettelyssä komission tehtävänä on kontradiktorisessa näkemystenvaihdossa, jossa jäsenvaltio voi vedota perusteisiinsa, osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla omien varojen, jotka jäsenvaltion on sen mielestä suoritettava, määrän paikkansapitävyys.

190

Lisäksi on mainittava, että toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, komission mahdollisuutta vaatia unionin tuomioistuinta toteamaan, että jäsenvaltion on suoritettava tietty perinteisten omien varojen määrä, ei voida sulkea pois sillä perusteella, että tällainen toimenpide veisi kyseiseltä valtiolta sille SEUT 260 artiklassa annetun mahdollisuuden korjata kaikki SEUT 258 artiklan nojalla todetut loukkaamiset eikä toimenpiteellä siten kunnioitettaisi kyseiselle toimielimelle, unionin tuomioistuimelle ja jäsenvaltioille perussopimusten nojalla kuuluvaa toimivaltaa.

191

Vaikka komissio voi jättää tällaisen maksuvaatimuksen esittämättä ja vaatia unionin tuomioistuinta ainoastaan toteamaan yleisesti jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, joka muodostuu siitä, ettei jäsenvaltio ole kantanut omia varoja – niiden määrää määrittämättä –, kuten se teki 31.10.2019 annettuun tuomioon komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑391/17, EU:C:2019:919) johtaneessa asiassa, mikään ei ole esteenä sille, että komissio vaatii kannekirjelmäänsä sisältyvissä vaatimuksissa unionin oikeuden rikkomisen toteamista sillä perusteella, ettei tiettyä omien varojen määrää ole asetettu käyttöön, jos mainittu toimielin katsoo, että kyseinen määrä on suoritettava, ja jos se pystyy osoittamaan määrän paikkansapitävyyden.

192

Toiseksi on todettava niiden Yhdistyneen kuningaskunnan perustelujen osalta, joiden mukaan nyt käsiteltävällä kanteella pyritään todellisuudessa saamaan korvaus aiheutuneesta vahingosta ja se on siten jätettävä tutkimatta siltä osin kuin komissio vaatii unionin tuomioistuinta lausumaan tietyistä nimenomaisista määristä, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan olisi pitänyt asettaa komission käyttöön, että edellä esitetystä seuraa, että SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitetyn kaltaisen vaatimuksen tutkittavaksi ottamista ei voida kyseenalaistaa.

193

Tässä yhteydessä on myös muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut, että kanne, jossa komissio moittii jäsenvaltiota siitä, ettei tämä ole asettanut sen käyttöön tiettyä omien varojen määrää ja niihin liittyviä viivästyskorkoja unionin oikeuden vastaisesti, ei ole korvauskanne, josta ei määrätä perussopimuksissa, koska kyseinen toimielin vaatii tällaisella kanteella unionin tuomioistuinta toteamaan, että asianomainen jäsenvaltio ei ole noudattanut unionin oikeuteen perustuvaa velvoitettaan, eikä kyseisen jäsenvaltion velvoittamista maksamaan vahingonkorvausta korkoineen (tuomio 15.11.2005, komissio v. Tanska, C‑392/02, EU:C:2005:683, 31–34 kohta).

194

Niinpä kyseessä oleva vaatimus kuuluu juuri jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn eikä vahingonkorvausta koskevaan menettelyyn, vaikka viimeksi mainittu menettely onkin luonteeltaan taloudellinen.

195

Tästä seuraa, että – toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää – vaikka komission on osoitettava se jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, jonka toteamiseksi vaatimus on esitetty, sen ei tarvitse näyttää toteen vahingon olemassaoloa eikä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja vahingon välistä syy‑yhteyttä.

196

Kolmanneksi Yhdistyneen kuningaskunnan toissijaisesti esittämistä perusteluista, joiden mukaan kannetta ei voida ottaa tutkittavaksi, koska komissio sekoittaa keskenään ne kolme vaihetta, jotka on edellä 178 kohdassa esitetyn mukaisesti käytävä läpi omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi, on riittävää todeta, että perustelut koskevat nyt käsiteltävän kanteen ja erityisesti komission ensimmäisen ja toisen perusteen perusteltavuutta eivätkä kanteen tutkittavaksi ottamista.

197

Edellä esitetyn perusteella Yhdistyneen kuningaskunnan esittämä, unionin tuomioistuimen toimivallan puuttumista koskeva oikeudenkäyntiväite on hylättävä.

198

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että siltä osin kuin on kyse 1.5.2015 ja 11.10.2017 välisestä rikkomisajanjakson osasta, kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitetty vaatimus perinteisten omien varojen käyttöön asettamisesta on ”ennenaikainen ja jätettävä tutkimatta”, minkä lisäksi se väittää toissijaisesti, että kyseinen vaatimus on hylättävä sillä perusteella, ettei komissio kyennyt näyttämään toteen väitettään omien varojen menetyksistä sinä ajankohtana, jona perustellun lausunnon noudattamisen määräaika päättyi.

199

Se nimittäin katsoo, että vaikka komissiolla oli jo toukokuusta 2018 lähtien tieto kahdeksasta annetusta C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksestä, jotka oli kirjattu kyseisen kuukauden B‑kirjanpitoon ja jotka koskivat 1.5.2015 alkaen toteutettuja, määrältään noin 25 miljoonan GBP:n aliarvotettuja tuonteja, se ei ole riitauttanut kyseisiä päätöksiä perustellussa lausunnossa eikä kannekirjelmässä eikä myöskään vähentänyt kyseistä määrää kannekirjelmänsä ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa tarkoitetuista perinteisten omien varojen menetyksistä.

200

Komissio ei siten ottanut huomioon määriä, jotka olisi voitu kantaa C 18 Breach ‑maksuunpanopäätösten antamisen seurauksena, eikä sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta voi vapautua asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesta perimisvelvollisuudestaan, jos vahvistetut ja B‑kirjanpitoon kirjatut tullit osoittautuvat sellaisiksi, ettei niitä lopulta voida periä.

201

Komissio ei hyväksy Yhdistyneen kuningaskunnan perusteluja.

202

Yhdistyneen kuningaskunnan perustelut, joiden mukaan kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa oleva perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskeva vaatimus on 1.5.2015 ja 11.10.2017 välisen rikkomisajanjakson osan osalta ”ennenaikainen ja jätettävä tutkimatta”, koska siinä ei oteta huomioon toukokuussa 2018 annettuja kahdeksaa C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöstä, jotka koskevat kyseisen rikkomisajanjakson osan aikana toteutettuja aliarvotettuja tuonteja, eivät voi menestyä.

203

Kuten edellä 164 kohdassa muistutetaan, unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissiolla on harkintavaltaa arvioida jäsenvaltioon kohdistettavien toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuutta, määrittää ne säännökset, joita se katsoo jäsenvaltion rikkoneen, ja valita ajankohta, jolloin se aloittaa jäsenvaltiota vastaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn, eikä niillä näkökohdilla, joilla on ratkaiseva merkitys tässä valinnassa, ole vaikutusta kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiin (tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C‑715/17, C‑718/17 ja C‑719/17, EU:C:2020:257, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

204

Siltä osin kuin Yhdistynyt kuningaskunta riitauttaa väitteillään kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitetyn perinteisten omien varojen käyttöön asettamista koskevan vaatimuksen siltä osin kuin se koskee 1.5.2015 ja 11.10.2017 välistä rikkomisajanjakson osaa sillä perusteella, ettei komissio kyennyt näyttämään toteen väitettään, joka koskee omien varojen menetysten olemassaoloa sinä ajankohtana, jona määräaika perustellun lausunnon noudattamiseksi päättyi, kyseisillä perusteluilla ei pyritä riitauttamaan kanteen tutkittavaksi ottamista vaan sen perusteltavuus.

205

Niinpä oikeudenkäyntiväite, joka koskee sitä, että kanne on ennenaikainen ja jätettävä tutkimatta siltä osin kuin se koskee ajanjaksoa 1.5.2015–11.10.2017, samaa ajanjaksoa koskevien C 18 Breach‑maksuunpanopäätösten antamisen vuoksi, ja siten kaikki Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät oikeudenkäyntiväitteet on hylättävä.

206

Ensimmäisellä kanneperusteellaan, joka koskee kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen toisessa kohdassa esitettyjä väitteitä – lukuun ottamatta unionin arvonlisäverosäännöstön ja erityisesti tiettyjen direktiivin 2006/112 säännösten rikkomista koskevaa väitettä –, komissio esittää, että komission ja OLAFin kyseessä oleviin aliarvotettuihin tuonteihin liittyvää petosriskiä koskevista toistuvista varoituksista ja pyynnöistä huolimatta Yhdistynyt kuningaskunta ei rikkomisajanjaksolla toteuttanut kyseiseen riskiin perustuvia toimenpiteitä unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi. Tällaisten toimenpiteiden toteuttamatta jättämisen vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta laiminlöi komission mukaan sekä unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petostentorjuntaa koskevat jäsenvaltioiden yleiset velvoitteet, joista määrätään SEUT 310 artiklan 6 kohdassa ja SEUT 325 artiklassa, että jäsenvaltioille unionin tullilainsäädännön nojalla asetetut erityiset velvoitteet, ensinnäkin unionin tullikoodeksin 3 artiklaan, luettuna yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, perustuvan velvoitteen ryhtyä toimenpiteisiin unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi, sitten yhteisön tullikoodeksin 13 artiklaan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklaan perustuvan velvoitteen suorittaa tullitarkastuksia riskianalyysin perusteella ja vielä soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohtaan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklaan perustuvan velvoitteen edellyttää vakuuksien asettamista.

207

Koska kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta rikkoi rikkomisajanjakson aikana jatkuvaluonteisesti yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohtaa ja unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohtaa, koska se ei kyseessä olevien tuontien osalta ”kirjannut tileihin” yhteisön tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 104 artiklassa tarkoitetulla tavalla vielä perimättä olevia tullivelkoja heti, kun sen tulliviranomaiset totesivat kyseiset velat, koskee unionin tullisäännöstön väitettyä noudattamatta jättämistä, myös se on tutkittava ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä.

208

Ensinnäkin sen väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, josta Yhdistynyttä kuningaskuntaa moititaan ja joka perustuu siihen, ettei se ole noudattanut SEUT 310 artiklan 6 kohdan ja SEUT 325 artiklan mukaisia, unionin taloudellisten etujen suojaamista ja petostentorjuntaa koskevia velvoitteitaan, osalta on alustavasti mainittava, että väitettä on tarkasteltava pelkästään SEUT 325 artiklan kannalta, koska – kuten myös julkisasiamies on huomauttanut olennaisilta osin ratkaisuehdotuksensa 170 kohdassa – SEUT 310 artiklan 6 kohdassa vain viitataan SEUT 325 artiklaan eikä siinä aseteta muita velvoitteita kuin ne, joista määrätään viimeksi mainitussa artiklassa. SEUT 310 artiklan 6 kohdassa nimittäin määrätään ainoastaan, että ”unioni ja jäsenvaltiot suojaavat unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta [SEUT] 325 artiklan mukaisesti”.

209

SEUT 325 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus suojata unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä ja muulta laittomalta toiminnalta toimenpiteillä, jotka ovat tehokkaita ja joilla on ennaltaehkäisevä vaikutus (tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

210

Päätöksen 2014/335 2 artiklan 1 kohdan, jonka sisältö on pääosin sama kuin päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a alakohdan sisältö, mukaan unionin omiin varoihin kuuluvat muun muassa yhteisestä tullitariffista kertyvät maksut. Kyseisistä maksuista peräisin olevien tulojen kantamisen ja vastaavien varojen unionin talousarvioon tulouttamisen välillä on siten suora yhteys. Kaikista puutteista kyseisten maksujen kantamisessa voi aiheutua tällaisten varojen väheneminen (ks. analogisesti tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

211

Unionin taloudellisten etujen suojaamisen varmistamiseksi SEUT 325 artiklan 1 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet, joilla taataan tullien tehokas ja täysimääräinen kantaminen, mikä edellyttää, että tullitarkastukset on voitava toteuttaa asianmukaisesti (tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 52 kohta).

212

Jäsenvaltioille SEUT 325 artiklan 1 kohdassa asetetuista velvoitteista seuraa siten, että niiden on säädettävä tätä varten paitsi asianmukaisten seuraamusten soveltamisesta myös tehokkaista ja ennalta ehkäisevistä tullitarkastustoimenpiteistä unionin tullisäännöstön rikkomisten torjumiseksi tarkoituksenmukaisesti, jos tällaiset rikkomiset voivat estää tullimaksuista muodostuvien perinteisten omien varojen tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen ja siten vahingoittaa unionin taloudellisia etuja (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 53 kohta).

213

On totta, että SEUT 325 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on unionin omiin varoihin tuloutettavien ja muun muassa yhteisen tullitariffin mukaisina tulleina kerättävien tulojen tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen varmistamiseksi tietty liikkumavara ja vapaus valita toteutettavat toimenpiteet muun muassa käytettävissään olevien keinojen käyttämistavan osalta. Tällaista liikkumavaraa tai valinnanvapautta rajoittaa kuitenkin suhteellisuusperiaatteen ja vastaavuusperiaatteen lisäksi tehokkuusperiaate, joka edellyttää, että toimenpiteiden on oltava tehokkaita ja ennalta ehkäiseviä, missä yhteydessä on kuitenkin varmistettava, että Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (jäljempänä perusoikeuskirja) taattuja perusoikeuksia ja unionin oikeuden yleisiä oikeusperiaatteita kunnioitetaan (ks. vastaavasti mm. tuomio 7.4.2016, Degano Trasporti, C‑546/14, EU:C:2016:206, 20 ja 21 kohta; tuomio 5.12.2017, M.A.S. ja M.B., C‑42/17, EU:C:2017:936, 33–36 kohta ja tuomio 17.1.2019, Dzivev ym., C‑310/16, EU:C:2019:30, 27, 30 ja 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

214

Tässä yhteydessä on korostettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 325 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille täsmällisiä tulosta koskevia velvollisuuksia, joihin ei siinä määrättyjen sääntöjen soveltamisen osalta liity minkäänlaista ehtoa (tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

215

Edellä esitetyn perusteella ja toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei siten seuraa, että jäsenvaltioilla olisi SEUT 325 artiklan 1 kohdan nojalla niin laaja harkintavalta valita toimenpiteet sellaisen petoksen torjumiseksi, joka voi vahingoittaa unionin taloudellisia etuja, että ainoastaan toimenpiteistä, jotka ovat käsiteltävän asian kaikkien olosuhteiden kannalta ilmeisen soveltumattomia, voitaisiin määrätä seuraamuksia kyseisen määräyksen nojalla.

216

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, kyseisellä oikeuskäytännöllä ei myöskään voida perustella väitettä, jonka mukaan velvollisuus taata omien varojen tehokas ja täysimääräinen kantaminen ei edellytä voimakkaita ponnisteluja kyseisiin varoihin tuloutettavien maksujen valvomiseksi ja kantamiseksi vaan ainoastaan kohtuullisia toimia, eikä myöskään väitettä, jonka mukaan jäsenvaltioiden on ainoastaan osoitettava huolellisuutta mainittujen varojen kantamisessa. Kyseisessä oikeuskäytännössä käytettyjen sanamuotojen mukaan SEUT 325 artiklan 1 kohdassa päinvastoin asetetaan jäsenvaltioille ”täsmällisiä tulosta koskevia velvollisuuksia” eikä pelkästään keinoja koskevia velvollisuuksia.

217

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ei myöskään seuraa sitä, että jäsenvaltiota voitaisiin moittia SEUT 325 artiklan 1 kohdassa asetettujen velvoitteiden noudattamatta jättämisestä vain niissä tapauksissa, joissa komissio osoittaa, että kyseessä oleva kansallinen toimenpide merkitsee ”ilmeistä tai suurta rankaisematta jäämisen riskiä” tai sitä, että rikkominen ”jää rankaisematta” (julkisasiamies Botin ratkaisuehdotus M.A.S. ja M.B., C‑42/17, EU:C:2017:564, 83 kohta), tai silloin, kun kyseessä on asianomaisen jäsenvaltion ”huolimattomuus” tai ”mielivaltainen” toiminta (tuomio 16.5.1991, komissio v. Alankomaat, C‑96/89, EU:C:1991:213, 37 kohta; tuomio 15.6.2000, komissio v. Saksa, C‑348/97, EU:C:2000:317, 64 kohta ja tuomio 18.10.2007, komissio v. Tanska, C‑19/05, EU:C:2007:606, 18 ja 35 kohta).

218

On nimittäin niin, että vaikka unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään tällaisissa erityistilanteissa todennut unionin oikeuden ja muun muassa SEUT 325 artiklan 1 kohdan rikkomisen, kyseisestä oikeuskäytännöstä ei mitenkään ilmene, että kyseisen määräyksen soveltamisala rajoittuisi tällaisiin tilanteisiin, etenkin kun tällaiseen oikeuskäytäntöön kuuluvat oikeustapaukset koskivat seuraamuksia ja niihin liittyviä menettelyjä ja siten pohjimmiltaan erilaisia toimenpiteitä kuin nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevat tullitarkastukset.

219

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, joka koskee SEUT 325 artiklan 1 kohdasta seuraavia vaatimuksia unionin tullilainsäädännön rikkomisesta määrättävien seuraamusten osalta, ilmenee lisäksi, että vaikka jäsenvaltioilla on tältä osin vapaus valita sovellettavat seuraamukset, jotka voivat olla hallinnollisia tai rikosoikeudellisia seuraamuksia tai niiden molempien yhdistelmä, niiden on kuitenkin huolehdittava siitä, että unionin taloudellisiin etuihin tullialalla kohdistuvasta törkeästä petoksesta ja muusta törkeästä laittomasta toiminnasta voidaan rangaista rikosoikeudellisilla seuraamuksilla, jotka ovat tehokkaita ja ennaltaehkäiseviä (tuomio 5.6.2018, Kolev ym., C‑612/15, EU:C:2018:392, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

220

Tästä seuraa, että niiden tullitarkastustoimenpiteiden luonnetta, jotka jäsenvaltioiden on toteutettava noudattaakseen SEUT 325 artiklan 1 kohdassa niille asetettuja vaatimuksia petosten tai muun unionin taloudellisia etuja mahdollisesti vahingoittavan laittoman toiminnan torjunnassa, ei voida määrittää abstraktisti ja staattisesti, koska niiden luonne riippuu petoksen tai muun laittoman toiminnan ominaispiirteistä, jotka voivat kehittyä ajan myötä.

221

Ennen kuin tarkastellaan SEUT 325 artiklan noudattamatta jättämistä, josta komissio Yhdistynyttä kuningaskuntaa erityisesti moittii, on muistutettava, että SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission, jonka on näytettävä toteen väitteensä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä, on esitettävä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamuksiin (tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C‑715/17, C‑718/17 ja C‑719/17, EU:C:2020:257, 124 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

222

Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa komission tehtävänä on osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla, että toimenpiteillä, jotka Yhdistynyt kuningaskunta toteutti rikkomisajanjakson aikana kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi, ei voitu taata yhteisen tullitariffin mukaisina maksuina kerättävien, unionin omiin varoihin tuloutettavien tulojen tehokasta ja täysimääräistä kantamista, mikä on SEUT 325 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkuusperiaatteen vastaista.

223

Komissio väittää tältä osin lähinnä, että kun otetaan huomioon kyseessä olevan aliarvotuspetoksen ominaispiirteet, jotka olivat Yhdistyneen kuningaskunnan tiedossa koko rikkomisajanjakson ajan, ainoat tullitarkastustoimenpiteet, joilla voitiin torjua tätä petosta ja suojata asianmukaisesti unionin taloudellisia etuja SEUT 325 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkuusperiaatteen mukaisesti, olivat ne, joita komissio oli OLAFin kanssa suositellut samoin koko rikkomusajanjakson ajan, eli olennaisilta osin ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä sovellettava, riskianalyysiin perustuva tullitarkastusjärjestelmä.

224

Komissio väittää, että koska Yhdistynyt kuningaskunta painotti kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjuntaa koskevan järjestelmänsä kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen jälkeen sovellettaviin tullitoimenpiteisiin, kuten tullien jälkikantomääräyksiin, se ei toteuttanut SEUT 325 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkuusperiaatteen edellyttämiä toimenpiteitä.

225

Ennen tämän väitteen tutkimista on palautettava mieleen kyseessä olevan aliarvotuspetoksen olennaiset ominaispiirteet, joita tarkastellaan sellaisina kuin ne ilmenevät muun muassa OLAFin kertomuksesta ja joita asianosaiset eivät myöskään ole riitauttaneet.

226

Kyse oli melko alkeellisesta petoksesta, jossa yksinomaan kyseistä petosta varten perustetut niin sanotut ”feeniks‑” ja ”simpukankuoriyritykset”, joilla on erittäin vähän varoja ja jotka asetetaan selvitystilaan tai katoavat heti, kun tulliviranomaiset epäilevät ilmoitettujen arvojen paikkansapitävyyttä, minkä vuoksi tullien jälkikanto on epätodennäköistä tai valtaosassa tapauksista käytännössä jopa mahdotonta, ilmoittavat erittäin alhaisia tullausarvoja.

227

Mainitun petoksen toteuttivat rikollisryhmät, jotka toimivat verkostona ja käyttivät kyseisiä yrityksiä petoksen toteuttamiseen. Kyse oli liikkuvasta ja erittäin reaktiivisesta petoksesta siinä mielessä, että laiton mustan pörssin kauppa siirrettiin nopeasti muuhun unionin tullialueen saapumispaikkaan heti sen jälkeen, kun tullitarkastuksista ilmoitettiin tai kun kyseiset rikollisryhmät havaitsivat tätä koskevia signaaleja.

228

Petoksessa oli kyse erittäin suurista tuotemääristä, minkä vuoksi se oli mainituille yrityksille jokseenkin kannattava vältettyjen tullien tasosta riippuen. Se toteutettiin laajamittaisesti ja koski koko unionia, vaikka se ei vaikuttanut kaikkiin jäsenvaltioihin samassa määrin, koska petoksella oli taipumus siirtyä sellaisiin jäsenvaltioihin, joiden tullivalvontamekanismit olivat vähemmän tiukat ja joiden voitiin katsoa olevan tältä osin kaikkein heikoimpia lenkkejä unionin tullialueella. Käytännössä kyseessä olevassa aliarvotuspetoksessa käytetyt tavarat tuotiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan pääosin tullimenettelyssä 42, mikä merkitsi sitä, että kyseiset tavarat oli jo alun perin tarkoitettu muihin jäsenvaltioihin, kuten Ranskan tasavalta ja Italian tasavalta, ja että arvonlisävero piti maksaa näissä muissa jäsenvaltioissa, mitä ei kuitenkaan pääsääntöisesti tapahtunut, koska kyseiset tavarat oli tyypillisesti tarkoitettu laittomaan mustan pörssin kauppaan mainituissa muissa jäsenvaltioissa.

229

Vaikka Yhdistynyt kuningaskunta on – kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 185 kohdassa – useaan otteeseen sekä oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä että unionin tuomioistuimessa käytävässä menettelyssä myöntänyt, että sen alueella oli rikkomisajanjakson aikana tapahtunut aliarvotuspetoksia, ja lisännyt pitävänsä itseään vahingonkärsijänä, kyseinen jäsenvaltio väittää toteuttaneensa petoksen torjumiseksi ne toimenpiteet, joita siltä voitiin kohtuudella odottaa, kun otetaan huomioon mainitulla valtiolla kyseisten toimenpiteiden toteuttamisen aikaan ollut vain rajallinen tietämys sekä petoksen luonteesta ja laajuudesta että tehokkaista toimenpiteistä sen torjumiseksi.

230

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että OLAF ja tietyt kyseessä olevat jäsenvaltiot alkoivat vasta vuoden 2014 lopulla Snake‑operaation seurauksena varsinaisesti ymmärtää ne petolliset toimet, joita niiden oli torjuttava, ja että Yhdistynyt kuningaskunta sai riittävän tiedon kyseessä olevasta aliarvotuspetoksesta ja sen torjumisen edellyttämistä erityistoimenpiteistä vasta keskinäistä avunantoa koskevan ilmoituksen 2015/013 seurauksena.

231

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ilmenee kuitenkin, että kaikilla jäsenvaltioilla – mukaan lukien tuohon aikaan myös Yhdistynyt kuningaskunta – oli vähintäänkin rikkomisajanjakson alusta lähtien riittävästi tietoa kyseessä olevan aliarvotuspetoksen olennaisista ominaispiirteistä sekä OLAFin ja komission niille suosittelemista tarpeellisista toimenpiteistä sen torjumiseksi tehokkaasti.

232

OLAF oli nimittäin ilmoittanut keskinäistä avunantoa koskevassa ilmoituksessa 2007/015 kaikille jäsenvaltioille riskistä, joka koski muun muassa sitä, että kyseessä olevia tavaroita tuodaan Kiinasta unionin alueelle huomattavasti aliarvotettuna siten, että tuojina ovat useimmiten niin sanotut ”simpukankuoriyritykset”, joita koskevissa selvityksissä ilmeni käytännössä usein, ettei niillä ollut toimipaikkaa tulli‑ilmoituksissa mainitussa osoitteessa, sekä riskistä, että kyseinen petos siirtyy muihin unionin satamiin.

233

Kyseessä olevan aliarvotuspetoksen olennaisten ominaispiirteiden vuoksi OLAF kehotti kaikkia mainittuja jäsenvaltioita analysoimaan muun muassa Kiinasta peräisin olevaa kyseessä olevien tavaroiden tuontia havaitakseen mahdollisia viitteitä aliarvotetusta tuonnista, suorittamaan asianmukaiset tullitarkastukset kyseisten tavaroiden tulliselvityksen yhteydessä tavaroiden ilmoitettujen arvojen tarkastamiseksi, varmistamaan, että ilmoitetut arvot ilmentävät tavaroiden todellisia markkina‑arvoja sekä ryhtymään asianmukaisiin suojatoimenpiteisiin siinä tapauksessa, että ne epäilevät laskutettavien hintojen olevan keinotekoisen alhaisia.

234

OLAF ilmoitti lisäksi keskinäistä avunantoa koskevalla ilmoituksella 2009/001 kaikille samoille jäsenvaltioille, että sen ajanjaksoa tammikuusta kesäkuuhun 2009 koskevat analyysit olivat vahvistaneet, että kyseessä olevia tavaroita oli tuotu Kiinasta koko unioniin äärimmäisen alhaisiksi ilmoitetuilla arvoilla. Tämän ”vakavaa aliarvotusta koskevan petoksen” toteamisen jälkeen OLAF viittasi suosituksiin, jotka se oli jo esittänyt keskinäistä avunantoa koskevassa ilmoituksessa 2007/015, ja pyysi jäsenvaltioita ilmoittamaan sille neljän viikon kuluessa ”riskinsuodattimien” käyttöönotosta. Se kehotti lisäksi kaikkia jäsenvaltioita ”toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet kroonisen aliarvotusilmiön torjumiseksi” ja ”paikallistamaan suuririskiset lähetykset” sekä suositteli ”maahantuojien olemassaolon tarkistamista”.

235

Lisäksi on mainittava, että Discount‑valvontatoimien suuntaviivoihin sisältyi kuvaus konkreettisesta metodologiasta, joka perustui OLAF‑JRC‑menetelmän ”oikeudenmukaisiin hintoihin” ja jota sovelletaan ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä, ja jäsenvaltioita kehotettiin käyttämään kyseistä metodologiaa kyseessä olevien aliarvotuspetosten torjumiseksi muun muassa mainittujen tullivalvontatoimenpiteiden yhteydessä. Vakuuksien asettaminen kuului toimenpiteisiin, joita OLAF ja komissio suosittelivat.

236

Komission tullikomitean 9.3.2012 pidetyssä kokouksessa, johon Yhdistyneen kuningaskunnan edustaja osallistui, komission edustaja selitti, että Discount‑valvontatoimiin kuului kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen yhteydessä suoritettavia tarkastuksia sen takaamiseksi, että operaatiolla voidaan tehokkaasti torjua laitonta mustan pörssin kauppaa, jossa on mukana ”kadonneita” toimijoita (”missing traders”).

237

On myös muistutettava, että Yhdistynyt kuningaskunta osallistui helmikuun 2015 ja heinäkuun 2016 välisenä aikana useisiin OLAFin järjestämiin kokouksiin, joissa käsiteltiin kyseessä olevaa aliarvotuspetosta ja joissa OLAF toisti jo toimittamansa tiedot kyseisen petoksen laajuudesta ja luonteesta, erityisesti lainvastaisen kaupan lisääntymisestä edelleen Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja vastatoimenpiteistä mainitun petoksen torjumiseksi tehokkaasti, ja päivitti niitä. Kokouksissa OLAF suositteli edelleen voimakkaasti Yhdistyneelle kuningaskunnalle riskikynnysten käyttöönottoa, jotta aliarvotetut lähetykset voidaan havaita ja kohdistaa niihin riski fyysisten tarkastusten, näytteenoton ja vakuuksien asettamisen kaltaisista tullitarkastustoimenpiteistä ennen kyseisten tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista sen varmistamiseksi, että tullit todella kannetaan kyseessä olevien tavaroiden todellisen arvon perusteella.

238

Tästä seuraa, että – toisin kuin Portugalin tasavalta väittää – keskinäistä avunantoa koskevasta ilmoituksesta 2015/013 ei ilmene, että jäsenvaltiot olisivat tosiasiallisesti saaneet tiedon kyseessä olevasta aliarvotuspetoksesta vasta Snake‑operaation jälkeen. Lisäksi ja joka tapauksessa on mainittava, että kyseisessä keskinäistä avunantoa koskevassa ilmoituksessa viitattiin nimenomaisesti keskinäistä avunantoa koskeviin ilmoituksiin 2007/015 ja 2009/001 sekä siten myös OLAFin viimeksi mainituissa ilmoituksissa antamiin tietoihin, jotka on esitetty tiivistetysti edellä 232 ja 234 kohdassa.

239

Toisin kuin Portugalin tasavalta esittää, myöskään keskinäistä avunantoa koskevasta ilmoituksesta 2015/013 tai Euroopan tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 24/2015, jonka otsikko on ”Yhteisönsisäisten arvonlisäveropetosten torjunta: lisätoimia tarvitaan”, 83 kohdasta ei ilmene, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät olisi olleet ennen Snake‑operaatiota tietoisia väärien tulli‑ilmoitusten käyttämisen yleistymisestä.

240

Mainitusta keskinäistä avunantoa koskevasta ilmoituksesta ja mainitun erityiskertomuksen 83 kohdasta nimittäin ilmenee, että Snake‑operaation perusteella voitiin todeta, että unionin tullimenettelyjen luettelon koodin 40 tullimenettelyssä, jossa tavarat, joiden luovutusta ei ole vapautettu arvonlisäverosta, luovutetaan samanaikaisesti kulutukseen ja vapaaseen liikkeeseen (jäljempänä tullimenettely 40), aliarvotuksen riski arvioitiin noin 20 prosentiksi kyseessä olevista tuonneista ja että tullimenettelyn 42 osalta sama riski arvioitiin 40 prosentiksi näistä tuonneista.

241

Tällaisen maininnan ei voida katsoa merkitsevän sitä, että kyseessä oleva aliarvotuspetos olisi ollut ongelma, josta jäsenvaltiot saivat tiedon vasta Snake‑operaation jälkeen.

242

Komissio on siten osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli rikkomisajanjakson alusta lähtien riittävä tieto sekä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen olennaisista ominaispiirteistä – jotka on esitetty tiivistetysti edellä 226–228 kohdassa – että OLAFin ja komission sille suosittelemista toimenpiteistä kyseisen petoksen torjumiseksi tehokkaasti eli lähinnä ennen tulliselvitystä sovellettavista sellaisten lähetysten tullitarkastuksista, jotka oli havaittu OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisista hyväksyttävistä vähimmäishinnoista muodostuvien riskikynnysten kaltaisella analyysivälineellä lähetyksiksi, joihin saattaa liittyä aliarvottamista.

243

Tällaista päätelmää ei voida kyseenalaistaa sillä, että Yhdistynyt kuningaskunta tietoisuus mainitun petoksen laajuudesta ja luonteesta sekä keinoista torjua sitä tehokkaasti lisääntyi rikkomisajanjakson aikana, kun otetaan huomioon muun muassa erittäin alhaisilla hinnoilla tapahtuvien vilpillisten tuontien kehitys sen alueella ja tästä aiheutuvat perinteisten omien varojen mahdolliset menetykset sekä tietyt OLAF‑JRC‑menetelmän käyttämiseen riskianalyysivälineenä liittyvät näkökohdat.

244

Kuten edellä 224 kohdassa jo mainittiin, komissio väittää, että Yhdistyneen kuningaskunnan rikkomisajanjakson aikana soveltama tullitarkastusjärjestelmä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi ei ollut SEUT 325 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkuusperiaatteen mukainen, koska se rajoittui lähinnä jälkikäteisiin eli kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen jälkeisiin tullitarkastuksiin ja erityisesti tullien jälkikantoon.

245

Komissio väittää, että – kuten edellä 223 kohdassa nähtiin – ainoastaan sellainen tullitarkastusjärjestelmä, joka on luonteeltaan olennaisilta osiltaan samanlainen kuin OLAFin suosittelema järjestelmä eli johon sisältyy vähintään hyväksyttäviä vähimmäishintoja vastaaviksi vahvistetut, ex ante sovellettavat riskikynnykset sekä vakuuksien asettaminen, oli omiaan estämään kyseessä olevia aliarvotuspetoksia tehokkaasti, kun otetaan huomioon kyseisen edellä 226–228 kohdassa mieleen palautetun petoksen olennaiset ominaispiirteet eli sen suuri mittakaava, liikkuvuus, valvontaan reagointi sekä niin sanottujen feeniks‑yritysten rooli petoksen toteuttajina. Komission mukaan ennen tavaroiden luovuttamista suoritettavat tarkastukset eivät kuuluneet Yhdistyneen kuningaskunnan lokakuuhun 2017 saakka soveltamaan tullitarkastusjärjestelmään.

246

Komissio väittää, että Yhdistyneen kuningaskunnan jälkikäteen soveltamat toimenpiteet olivat sekä vaarassa epäonnistua että ilmeisen soveltumattomia mainitun petoksen torjumiseen, koska petoksen toteuttajina olivat niin sanotut feeniks‑yritykset, mikä teki tullien jälkikannon äärimmäisen epätodennäköiseksi tai jopa käytännössä mahdottomaksi valtaosassa tapauksia – mistä kyseinen valtio oli tietoinen.

247

Tältä osin on kiistatonta, että ennen Swift Arrow ‑operaation käynnistämistä Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olivat toteuttaneet ex ante tullitarkastustoimenpiteitä vain hyvin poikkeuksellisesti ja painottaen tullien jälkikantoa. OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisiin riskiprofiileihin perustuvia kyseessä olevien tavaroiden fyysisiä tarkastuksia ja näytteenottoa tehtiin siten vain Snake‑operaation operatiivisen jakson aikana eli yhden kuukauden ajan 17.2.–17.3.2014, vain kahta toimijaa koskeneen Samurai‑operaation yhteydessä sekä Breach‑operaation, jossa tutkittiin 13 lähetystä, yhteydessä. Lisäksi eräästä Yhdistyneen kuningaskunnan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen antamasta vastauksesta ilmenee, että vaikka Snake‑operaation operatiivisen jakson aikana vaadittiin vakuuksia, niiden kokonaismäärä oli vain 0,4144 prosenttia C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksillä vaadittujen lisätullien kokonaismäärästä, ja kyseiset vakuudet vapautettiin sitä paitsi myöhemmin kyseisten päätösten kumoamisen seurauksena, joten ne eivät johtaneet tullien kantamiseen.

248

Yhdistynyt kuningaskunta väittää omaksuneensa oman riskianalyysiin perustuvan strategiansa, jossa olennaisilta osin sovelletaan sellaista riskiprofiilia, jolla yksilöidään rajoitettu joukko ”korkean riskin tuojiksi” kutsuttuja toimijoita, jotka tuovat säännöllisesti tavaroita erittäin alhaisilla hinnoilla, ja siten valvotaan niitä tarvittaessa jälkikäteen antamalla tullien jälkikantomääräyksiä, mikä on Yhdistyneen kuningaskunnan mielestä perusteltua, kun otetaan huomioon sen laaja harkintavalta ja se, ettei OLAF‑JRC‑menetelmä ollut sitova. Se väittää myös, että vaikka sen tulliviranomaiset eivät esimerkiksi Discount‑valvontatoimien yhteydessä soveltaneet OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisia riskikynnyksiä ex ante vaan vasta jälkikäteen, OLAF ei ollut moittinut sitä tästä. OLAFin edustajat olivat päinvastoin antaneet sille erilaisia vakuutteluja siitä, että sen tullitarkastusjärjestelmä oli unionin oikeuden mukainen.

249

Kuten edellä 169 kohdassa muistutetaan, tässä yhteydessä on ensinnäkin korostettava, että järjestelmässä, jossa jäsenvaltiot ovat vastuussa unionin tullilainsäädännön asianmukaisesta täytäntöönpanosta alueellaan, ne eivät voi vapautua vastuustaan unionin oikeuden rikkomisesta, johon ne ovat voineet syyllistyä, vetoamalla siihen, että OLAF tai komissio ei ole moittinut niitä siitä tiettynä ajankohtana.

250

Toiseksi unionin tuomioistuin hylkäsi edellä 162–169 kohdassa Yhdistyneen kuningaskunnan perustelut, joiden mukaan kyseinen jäsenvaltio saattoi perustaa perustellun luottamuksensa tiettyihin OLAFin edustajien lausumiin, joiden mukaan sen tullitarkastusjärjestelmä oli väitetysti sopusoinnussa unionin oikeuden kanssa.

251

Kolmanneksi – kuten edellä 220 kohdassa muistutetaan – unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että niiden tullitarkastustoimenpiteiden luonnetta, jotka jäsenvaltioiden on toteutettava noudattaakseen SEUT 325 artiklan 1 kohdassa niille asetettuja vaatimuksia petosten tai muun unionin taloudellisia etuja mahdollisesti vahingoittavan laittoman toiminnan torjunnassa ja erityisesti velvollisuutta taata tulleina kerättävien unionin omien varojen tehokas ja täysimääräinen kantaminen perusoikeuskirjassa ja unionin yleisissä oikeusperiaatteissa taattuja perusoikeuksia noudattaen, ei voida määrittää abstraktisti ja staattisesti, koska niiden luonne riippuu petoksen tai muun laittoman toiminnan ominaispiirteistä, jotka voivat kehittyä ajan myötä.

252

Komissio korostaa yhtäältä, että silloin, kun Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset ovat poikkeuksellisesti suorittaneet ex ante tarkastuksia, ne ovat osoittautuneet välittömästi tehokkaiksi ja ennaltaehkäiseviksi. On esimerkiksi riidatonta, että heti fyysisistä tarkastuksista ilmoittamisen jälkeen kontteja oli ohjattu Felixstowen (Yhdistynyt kuningaskunta) satamasta muiden jäsenvaltioiden satamiin ja että kaksi toimijaa, jotka olivat olleet Samurai‑operaation yhteydessä ennakkotarkastusten kohteena, olivat lopettaneet toimintansa välittömästi sen jälkeen, kun HMRC oli riitauttanut niiden tulli‑ilmoitukset.

253

Toisaalta Yhdistyneen kuningaskunnan soveltama tullitarkastusjärjestelmä, joka painottui tullien jälkikannon kaltaisiin jälkikäteisiin toimenpiteisiin, oli komission mukaan koko rikkomisajanjakson ajan tehoton tapa kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi, koska petokselle oli luonteenomaista varsinkin se, että sen toteuttivat niin kutsutut feeniks‑yritykset, joilta tullien jälkikanto oli hyvin suurelta osin mahdotonta.

254

Tässä yhteydessä on viitattava 13.6.2014 pidettyyn kokoukseen, joka koski Snake‑operaation seurantaa ja jossa Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset mainitsivat kyseisen valtion edustajan laatiman kokouspöytäkirjan mukaan, että vaikka kyseiset viranomaiset aikoivat niissä tapauksissa, joissa ei ollut ryhdytty rikosoikeudellisiin toimenpiteisiin, toteuttaa jälkikantomenettelyjä ”taloudellisen varoittavuuden” turvaamiseksi, ne katsoivat ”aikaisemman kokemuksen ja tällaisia petoksia koskevien aikaisempien havaintojen perusteella”, että on ”epätodennäköistä, että mitään velkoja perittäisiin”.

255

Lisäksi on mainittava, että Yhdistynyt kuningaskunta väittää sekä C 18 Snake‑ että C 18 Breach‑maksuunpanopäätöksissä vaadittujen tullivelkojen osalta, että se oli vapautunut velvollisuudesta asettaa komission käyttöön kyseisiä velkoja vastaavia perinteisiä omia varoja sillä perusteella, että niiden kantamatta jääminen ei ollut johtunut kyseisestä valtiosta, koska velalliset olivat feeniks‑yrityksiä. Vaikka tällainen väite olisikin perusteltu, se pikemminkin osoittaa, että Yhdistyneen kuningaskunnan käyttöön ottama tullitarkastusjärjestelmä ei mahdollistanut unionin omiin varoihin tuloutettavaksi tarkoitettujen tulojen tehokasta ja täysimääräistä kantamista.

256

Lisäksi komissio väittää – ilman että tätä olisi kiistetty –, että tietyille Breach‑operaation yhteydessä suoritettujen tarkastusten kohteena olleille toimijoille oli jo osoitettu erääseen C 18 Snake‑maksuunpanopäätökseen sisältyvä tullien jälkikantomääräys, mikä vahvistaa sen, että Yhdistyneessä kuningaskunnassa käyttöön otetun tullitarkastusjärjestelmän ennaltaehkäisevyys oli tuolloin riittämätön.

257

Vaikka SEUT 325 artiklan 1 kohdassa jätetään jäsenvaltioille tietty liikkumavara ja vapaus valita muun muassa yhteisenä tullitariffina kerättävien unionin omien varojen tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen varmistamiseksi toteutettavat tullitarkastustoimenpiteet – kuten edellä 213 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee –, on todettava, että kun otetaan huomioon nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan aliarvotuspetoksen ominaispiirteet ja erityisesti se, että petos oli liikkuva ja valvontaan nopeasti reagoiva ja että sen toteuttivat kadonneet tai maksukyvyttömät yritykset, joilta tullien jälkikanto oli valtaosassa tapauksia suoralta kädeltä mahdotonta – mistä Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olivat sitä paitsi kyseisenä aikana tietoisia oman kokemuksensa ansiosta –, kyseisen jäsenvaltion rikkomisajanjaksolla käyttöön ottama tullitarkastusjärjestelmä mainitun petoksen torjumiseksi ei ollut SEUT 325 artiklan 1 kohdassa vahvistetun tehokkuusperiaatteen mukainen tai se oli – jopa selvästi – sen vastainen, koska järjestelmä rajoittui tiettyjä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta tullien jälkikantoon.

258

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee SEUT 325 artiklan 1 kohdan rikkomista.

259

Toiseksi on tutkittava komission väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut unionin tullilainsäädäntöön perustuvia jäsenyysvelvoitteitaan ja jolla se moittii kyseistä valtiota ensinnäkin siitä, ettei se ole unionin tullikoodeksin 3 artiklan, luettuna yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, vastaisesti toteuttanut unionin taloudellisia etuja suojaavia toimenpiteitä, toiseksi siitä, ettei se ole yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan vastaisesti suorittanut riskianalyysiin perustuvia tullitarkastuksia, kolmanneksi siitä, ettei se ole soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan vastaisesti edellyttänyt vakuuksien asettamista, ja neljänneksi siitä, ettei se ole yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdan ja unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdan vastaisesti kirjannut perimättä olevia tullivelkoja tileihin silloin, kun mainitun valtion tulliviranomaiset havaitsivat tilanteen, joka johti kyseisten velkojen toteamiseen.

260

Aluksi on todettava, että unionin tullikoodeksin 3 artiklaa, luettuna yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, koskevalla väitteellä ei ole itsenäistä sisältöä suhteessa SEUT 325 artiklan rikkomista koskevaan väitteeseen, joka tutkittiin edellä 208–258 kohdassa. Komissio ei nimittäin ole kehitellyt kyseistä väitettä sellaisten erityisten perustelujen pohjalta, jotka koskisivat väitteen tueksi esitettyjä säännöksiä.

261

Lisäksi on mainittava, että kuten myös julkisasiamies on maininnut ratkaisuehdotuksensa 173 kohdassa, siltä osin kuin kyse on jäsenvaltioiden velvollisuuksista torjua unionin taloudellisia etuja vahingoittavia petoksia ja muuta laitonta toimintaa, SEUT 325 artiklan 3 kohta on erityinen ilmaus SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta vilpitöntä yhteistyötä koskevasta yleisestä periaatteesta. Tästä seuraa, ettei mainittua väitettä ole tarpeen tutkia erikseen (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2006, komissio v. Irlanti, C‑459/03, EU:C:2006:345, 169–171 kohta).

262

Tämän täsmennyksen jälkeen on tutkittava, onko Yhdistynyt kuningaskunta rikkonut – kuten komissio väittää – kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi rikkomisajanjakson aikana toteuttamillaan toimenpiteillä yhtäältä yhteisön tullikoodeksin 13 artiklaa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklaa siksi, ettei se ennen kyseisten tavaroiden tulliselvitystä suorittanut tullitarkastuksia, jotka olisivat perustuneet OLAF‑JRC‑menetelmän kaltaiseen riskianalyysiin, joka mahdollistaa sellaisten mahdollisesti aliarvotettujen tuontien havaitsemisen, joiden ilmoitetun tullausarvon paikkansapitävyys on tämän jälkeen tarkastettava, ja toisaalta soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohtaa ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklaa siksi, ettei mainittu valtio edellyttänyt vakuuksien asettamista näin mahdollisesti aliarvotetuiksi havaittujen tuontien osalta.

263

Komissio päättelee tältä osin 16.6.2016 annetusta tuomiosta EURO 2004. Hungary (C‑291/15, EU:C:2016:455), että kun tavarat ilmoitetaan erittäin alhaisiin tullausarvoihin ja erityisesti alle 50 prosenttiin tilastollisesta keskihinnasta, kyseessä olevien tulli‑ilmoitusten oikeellisuudesta on perusteltuja epäilyjä eikä kyseisiä tavaroita voida luovuttaa vapaaseen liikkeeseen tarkastamatta ensin näin ilmoitettuja arvoja. Se viittaa myös 17.3.2011 annettuun tuomioon komissio v. Portugali (C‑23/10, EU:C:2011:160) perusteluna periaatteelle, jonka mukaan silloin, kun tulliviranomaisilla on konkreettisia tietoja tulli‑ilmoitusten paikkansapitämättömyydestä, joka voisi johtaa tosiasiallisesti maksettavaksi kuuluvia tulleja pienempien tullien kantamiseen, kyseisten viranomaisten on tutkittava ilmoitukset ja suoritettava tarvittavat tarkastukset.

264

Yhdistynyt kuningaskunta, jota väliintulijoina olevat jäsenvaltiot tukevat, väittää komission mainitsemasta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että jäsenvaltioiden tulliviranomaisilla on velvollisuus suorittaa tullitarkastukset vain, jos niillä on konkreettisia viitteitä tulli‑ilmoituksessa olevien tietojen virheellisyydestä. Sitä vastoin silloin, kun viranomaisilla on vain epäilyksiä tällaisten ilmoitusten paikkansapitävyydestä esimerkiksi siksi, että ilmoitetun hinnan ja tilastollisen keskiarvon välinen ero on yli 50 prosenttia, mainituilla viranomaisilla on ainoastaan mahdollisuus mutta ei velvollisuutta suorittaa tällaisia tarkastuksia.

265

Nyt käsiteltävässä tapauksessa viranomaisilla ei Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ollut käytettävissään olevien seikkojen perusteella konkreettisia tietoja kyseessä olevien tuontien aliarvottamisesta, vaan niillä oli oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla enintään perusteltuja epäilyjä ilmoitettujen tullausarvojen paikkansapitävyydestä, joten ne olisivat voineet suorittaa tullitarkastuksia mutta niillä ei ollut siihen velvollisuutta. Myöskään toteamus, jonka mukaan ilmoitettu tullausarvo oli yli 50 prosenttia tilastollista keskiarvoa alempi ja siten alle OLAF‑JRC‑menetelmän hyväksyttävän keskihinnan mukaisen kynnyksen, ei ole sen mukaan konkreettinen osoitus kyseisen tullausarvon aliarvottamisesta vaan korkeintaan syy epäillä perustellusti sen paikkansapitävyyttä, eikä se siten velvoittanut Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisia tarkastamaan mainitun tullausarvon paikkansapitävyyttä.

266

Tässä yhteydessä on riittävää mainita yhtäältä, että kyseessä oleva aliarvotuspetos oli laajamittainen petos, jossa niin sanotut kadonneet yritykset harjoittivat verrattain pitkään jatkunutta arvoltaan erittäin alhaisiksi ilmoitettujen suurten tavaramäärien ensi näkemältä epäilyttävää tuontia koko unionin alueelle ja erityisesti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, mistä aiheutui ilmeisiä riskejä unionin taloudellisille eduille petoksen seurauksena olevan laajamittaisen perinteisten omien varojen menetyksen, jota ei ollut mahdollista korvata, vuoksi. Tässä yhteydessä se, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olivat muun muassa OLAFin ja komission toimittamien tietojen ansiosta tietoisia kyseisen petoksen laajuudesta ja erityispiirteistä sekä siitä unionille aiheutuvista huomattavista taloudellisista riskeistä, merkitsi sitä, että viranomaisilla oli riittävän konkreettisia tietoja siitä, että huomattavassa määrässä tulli‑ilmoituksia, jotka koskivat kyseessä olevien tavaroiden Kiinasta peräisin olevia tuonteja, annetut tiedot olivat paikkansapitämättömiä, mikä velvoitti ne toteuttamaan asianmukaisia tullitarkastustoimenpiteitä kyseessä olevien tuontien arvon tutkimiseksi järjestelmällisesti, jotta tullien täysimääräinen ja tosiasiallinen maksaminen voidaan varmistaa.

267

Toisaalta tällaisen petoksen asiayhteydessä jäsenvaltioiden tulliviranomaisten sen ansiosta, että hyvin alhaisiksi arvotetut tuontierät tunnistetaan OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisen hyväksyttävän keskihinnan kaltaisella riskiprofiililla mahdollisesti aliarvotetuiksi, saamat tiedot olivat omiaan antamaan kyseisille viranomaisille konkreettisia tietoja siitä, että tulli‑ilmoituksissa kyseisen riskiprofiilin kattamista tavaroista esitetyt tiedot olivat virheellisiä ja niihin oli siten kohdistettava tullitarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

268

Näiden alustavien huomautusten jälkeen on siten tutkittava edellä 259 kohdassa tarkoitetut väitteet lukuun ottamatta väitettä unionin tullikoodeksin 3 artiklan, luettuna yhdessä SEU 4 artiklan 3 kohdan kanssa, rikkomisesta.

269

Sen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen osalta, josta Yhdistynyttä kuningaskuntaa moititaan ja joka perustuu yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan rikkomiseen, komissio katsoo, että kyseisen valtion kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi rikkomisajanjakson aikana toteuttamiin toimenpiteisiin ei kuulunut OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisen riskianalyysin kaltaiseen riskianalyysiin, jolla voidaan havaita mahdollisesti aliarvotetut tuonnit, joiden yhteydessä ilmoitetut tullausarvot on tämän seurauksena tutkittava, perustuvia tullitarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

270

Tältä osin unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ilmenee, ettei komissio moiti Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se soveltanut OLAF‑JRC‑menetelmää, vaan pikemminkin siitä, ettei se toteuttanut OLAFin suosittelemia perustason toimenpiteitä eli muun muassa etukäteen sovellettavia riskiprofiileihin perustuvia tarkastuksia. Komissio myöntää, että kyseinen menetelmä ei ollut oikeudellisesti jäsenvaltioita sitova, ja väittää – Yhdistyneen kuningaskunnan vastustamatta tältä osin – hyväksyneensä aina sen, että jäsenvaltiot soveltavat omia riskiprofiilejaan tai ‑kynnyksiään, jos ne ovat hyväksyttäviin keskihintoihin rinnastuvia tai tiukempia, vaikka se pitääkin mainitun menetelmän mukaisesti unionin tasolla vahvistettujen, hyväksyttävien keskihintojen kaltaisten riskiprofiilien tai ‑kynnysten soveltamista parempana.

271

Yhdistynyt kuningaskunta väittää perustaneensa rikkomisajanjakson aikana kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi tekemänsä tullitarkastukset riskianalyysiin. Kyseinen analyysi perustui sen mukaan olennaisilta osin sellaisen riskiprofiilin soveltamiseen, jolla tunnistetaan rajoitettu joukko kyseessä olevia tavaroita säännöllisesti alhaisella hinnalla tuovia, ”korkean riskin tuojiksi” kutsuttavia toimijoita, joihin kohdistetaan tämän jälkeen tarkastuksia, joiden perusteella annetaan tarvittaessa C 18‑maksuunpanopäätösten kaltaisia tullien jälkikantomääräyksiä. Toukokuussa 2015 aloitetun ja edelleen käynnissä olevan Breach‑operaation yhteydessä on sen mukaan tunnistettu 239 ”korkean riskin tuojaa” kyseisen riskiprofiilin soveltamiseksi. Kyse on sen mukaan ”perustellusta ja järkevästä strategiasta”, koska käytäntö osoittaa, että valtaosasta kyseessä olevia tuonteja vastasi vain 129 toimijaa yhteensä 20000 toimijasta, jotka tuovat kyseessä olevia tavaroita Kiinasta.

272

Yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdan, jota sovelletaan 30.4.2016 päättyneeseen rikkomisajanjakson osaan, ensimmäisessä alakohdassa säädettiin, että muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on perustuttava ”riskianalyysiin, jossa käytetään automaattista tietojenkäsittelymenetelmää”, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta riskien arviointiin tarvittavat toimenpiteet voidaan kehittää kansallisin, yhteisön ja, jos niitä on, kansainvälisin arviointiperustein, ja sen toisessa alakohdassa säädettiin, että ”yhteisen riskinhallintajärjestelmän” määrittämisessä ja ”yhteisten arviointiperusteiden” sekä ”tarkastustoimien ensisijaisten alojen” vahvistamisessa on ”käytettävä komiteamenettelyä”.

273

Nämä velvoitteet toistettiin muutetussa sanamuodossa unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 ja 3 kohdassa, joita sovelletaan 1.5.2016 alkaneeseen rikkomisajanjakson osaan.

274

Unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 kohdassa säädetään, että muiden tullitarkastusten kuin satunnaistarkastusten on ”pääasiallisesti perustuttava riskianalyysiin, jossa käytetään sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä”, jotta riskit voidaan tunnistaa ja arvioida ja jotta tarvittavia vastatoimenpiteitä voidaan kehittää kansallisin, unionin ja soveltuvin osin kansainvälisin arviointiperustein. Kyseisen koodeksin 46 artiklan 3 kohdassa säädetään, että tullitarkastukset tehdään ”yhteisen riskinhallintajärjestelmän puitteissa” tullihallintojen välisen riskejä koskevien tietojen ja riskianalyysien tulosten vaihdon perusteella, missä yhteydessä vahvistetaan ”yhteiset riskinarviointiperusteet ja ‑mallit” sekä ”tarkastustoimenpiteet ja tarkastusten painopistealueet”.

275

Unionin tullikoodeksin 46 artiklan 4 kohdassa velvoitetaan lisäksi jäsenvaltioiden tulliviranomaiset soveltamaan ”riskienhallintaa”.

276

Saman koodeksin 46 artiklan 6 ja 7 kohdassa luetellaan seikat, jotka on otettava huomioon, kun vahvistetaan muun muassa ”yhteisiä riskin arviointiperusteita ja ‑malleja” sekä seikkoja, jotka yhteisiin riskin arviointiperusteisiin ja ‑malleihin on sisällyttävä.

277

On selvää, että komissio ei ollut rikkomisajanjakson aikana vahvistanut yhteisiä riskin arviointiperusteita tai ‑malleja jäsenvaltioita velvoittavan sitovan säädöksen muodossa, vaikka se olikin vahvistanut 21.8.2014 tiedonannon muodossa strategian ja toimintasuunnitelman riskinhallinnasta tullialalla (komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous‑ ja sosiaalikomitealle tullialan riskienhallintaa koskevasta EU:n strategiasta ja toimintasuunnitelmasta: Riskien torjunta, toimitusketjun turvallisuus ja kaupan helpottaminen (COM/2014/0527 final)). Kuten Portugalin tasavalta huomautti istunnossa ja kuten tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksen nro 04/2021, jonka otsikko on ”Tullitarkastukset: riittämätön yhdenmukaistaminen haittaa EU:n taloudellisia etuja”, 13 ja 15 kohdassa vahvistetaan, komissio antoi 31.5.2018 ensimmäisen sitovan päätöksen, jolla vahvistettiin yhteiset taloudellisia riskejä koskevat arviointiperusteet ja ‑mallit ”EU restricted” ‑luokitellulla asiakirjalla, jota täydennettiin joulukuussa 2019 ei‑sitovalla ”ohjeasiakirjalla”.

278

Koska OLAF‑JRC‑menetelmä, sellaisena kuin OLAF ja komissio ovat sitä suositelleet jäsenvaltioille ja sellaisena kuin se on esitetty erityisesti Discount‑valvontatoimien suuntaviivoissa sen soveltamiseksi kyseisten valvontatoimien yhteydessä, sisältää muun muassa kuvauksen riskeistä sekä riskitekijöistä tai ‑indikaattoreista, joita käytetään valittaessa tavaroita, joihin sovelletaan tullitarkastuksia, ja koska siinä täsmennetään tulliviranomaisten suoritettavaksi kuuluvien tullitarkastusten luonne, siinä voidaan katsoa sovellettavan yhteisiä ei‑sitovia riskinarviointiperusteita, jotka kuuluvat yhteisen riskienhallinnan piiriin.

279

On korostettava, että koska tullitarkastuksilla pyritään viime kädessä estämään ja torjumaan unionin tullijärjestelmään kohdistuvia petoksia, kaikki ei‑sitovat yhteiset toimenpiteet, joista voidaan säätää tai joita voidaan suositella yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä ja toisessa alakohdassa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen riskien arviointia ja hallintaa koskevien perusteiden osalta, liittyvät välttämättä SEUT 325 artiklassa tarkoitettuun petosten torjuntaan. SEUT 325 artiklan 1 ja 3 kohdasta ilmenee, että petosten torjunta edellyttää tiivistä yhteistyötä yhtäältä jäsenvaltioiden ja unionin välillä ja toisaalta jäsenvaltioiden kesken.

280

Tältä osin yhteinen riskienhallintajärjestelmä, jossa tullitarkastukset suoritetaan, on unionin tullikoodeksin 46 artiklan 3 kohdan mukaan paitsi yhteisiin riskinarviointiperusteisiin ja ‑malleihin myös tullihallintojen väliseen riskejä koskevien tietojen ja riskianalyysien tulosten vaihtoon sekä tullitarkastustoimenpiteisiin ja tarkastusten painopistealueisiin perustuvana järjestelmänä erityinen ilmaus SEUT 325 artiklan 3 kohdasta, jonka mukaan jäsenvaltiot sovittavat yhteen toimintansa, jonka tarkoituksena on suojata unionin taloudellisia etuja petolliselta menettelyltä, järjestämällä yhdessä komission kanssa toimivaltaisten viranomaistensa kiinteän ja säännöllisen yhteistoiminnan.

281

Niinpä silloin, kun tällaisia ei‑pakottavia yhteisiä riskinarviointi‑ ja riskinhallintaperusteita suositellaan, jäsenvaltiot ovat tämän yhteistyövelvoitteen nojalla velvollisia – vaikka tällaiset perusteet eivät lähtökohtaisesti muodollisesti niitä sidokaan – ottamaan ne asianmukaisesti huomioon tai jopa noudattamaan niitä siinä tapauksessa, että ne eivät ole kehittäneet sellaisia kansallisia perusteita, jotka ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin unionin suosittelemat perusteet.

282

Tästä seuraa, että Yhdistyneen kuningaskunnan oli sille yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan säännöksissä, luettuna yhdessä SEUT 325 artiklan kanssa, asetettujen velvoitteiden mukaan otettava asianmukaisesti huomioon ne riskiprofiilit ja tullitarkastustyypit, joita OLAF ja komissio suosittelivat sitä soveltamaan kyseisen petoksen torjumiseksi, ainakin silloin, kun se rikkomisajanjakson aikana määritti riskienarviointi‑ ja hallintajärjestelmänsä – kun otetaan huomioon kyseisen valtion tiedossa olleet kyseessä olevan aliarvotuspetoksen toteuttamistavat ja erityispiirteet –, ja tämä huolimatta riskien arviointiin sovellettavien perusteiden sitomattomuudesta.

283

On kuitenkin todettava, että huolimatta OLAFin ja komission toistuvista suosituksista Yhdistynyt kuningaskunta suoritti OLAF‑JRC‑menetelmän riskikynnysten kaltaisiin riskiprofiileihin tai muihin tehokkuudeltaan vastaaviin riskiprofiileihin perustuvia tullitarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden luovuttamista vain Snake‑operaation operatiivisen vaiheen aikana eli 17.2.–17.3.2014.

284

Kuten edellä 281 kohdasta ilmenee, Yhdistyneen kuningaskunnan ei kuitenkaan olisi tilanteessa, jossa sitovat unionin toimenpiteet puuttuivat, tarvinnut noudattaa tällaisia suosituksia, jos sen säätämät riskienarviointi‑ ja hallintaperusteet olisivat olleet tehokkuudeltaan vähintäänkin unionin suosittelemia perusteita vastaavia tai niitä tehokkaampia.

285

Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset ilmoittivat 28.7.2015 pidetyssä kokouksessa OLAFille, että keskimääräisiin hintoihin perustuvien riski‑indikaattorien käyttäminen olisi haitallista ja kohtuutonta, kun otetaan huomioon sen alueelle suuntautuvan tuonnin määrä.

286

Yhdistynyt kuningaskunta väitti vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin muun muassa, että koska se katsoi, että OLAF‑JRC‑menetelmän mukaiset riskiprofiilit eivät olleet riittävän täsmällisiä muun muassa siksi, että ne johtivat virheellisiin positiivisiin tapauksiin hyvin tunnettujen kauppaketjujen erittäin alhaiseen hintaan tapahtuvassa laillisessa tuonnissa, se piti parempana kehittää omia suorituskykyisempiä kansallisia riskiprofiilejaan. Se, että ne olivat operatiivisia vasta 12.10.2017 eli Swift Arrow ‑operaation alkamispäivänä, selittyy sen mukaan kyseisen tehtävän monitahoisuudella ja sen vaatimilla huomattavilla voimavaroilla.

287

Tällaiset väitteet on hylättävä.

288

On nimittäin korostettava yhtäältä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen vakavuutta ja laajuutta sekä siitä unionille aiheutuvia merkittäviä taloudellisia riskejä, jotka lisäksi olivat Yhdistyneen kuningaskunnan tiedossa ja joista OLAF ja komissio olivat toistuvasti sitä varoittaneet, ja toisaalta sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta oli velvollinen vähintäänkin ottamaan OLAFin ja komission sille eri yhteyksissä suosittelemat, ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä sovellettavat OLAF‑JRC‑menetelmän hyväksyttävien keskihintojen kaltaiset riskienarviointiperusteet asianmukaisesti huomioon riskienarviointi‑ ja hallintajärjestelmänsä valmistelun yhteydessä.

289

Yhdistynyt kuningaskunta ei siten voinut ennen omien, väitetysti suorituskykyisempien riskikynnysten käyttöönottoa edeltävän valmistelun loppuunsaattamista kieltäytyä soveltamasta sellaista riskiprofiilia, jonka avulla voidaan ennen tavaroiden tulliselvitystä yksilöidä erittäin alhaiseen hintaan tapahtuvat tuonnit, joihin liittyy merkittävä aliarvotusriski, tullitarkastusten soveltamiseksi ennen mainittujen tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista.

290

Tältä osin on muistutettava yhtäältä, että komissio ei moiti Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se ole soveltanut OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisia riskiprofiileja oikein, vaan pikemminkin siitä, ettei se ennen Swift Arrow ‑operaation aloittamista soveltanut riskienarviointi‑ ja hallintajärjestelmässään mitään riskiprofiilia ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä, vaikka ainoastaan tällaisella menetelmällä olisi voitu havaita mahdollisesti aliarvotetut tuonnit tullitarkastusten kohdistamiseksi niihin ennen tavaroiden luovuttamista.

291

Toisaalta edellä 208–220 kohdassa tehdystä SEUT 325 artiklaa koskevasta arvioinnista ilmenee, että kun otetaan huomioon kyseessä olevan aliarvotuspetoksen ominaispiirteet, vastatoimenpiteet sen torjumiseksi tehokkaasti ja ennaltaehkäisevästi eivät voineet rajoittua tullien jälkikantoon, koska se oli pääsääntöisesti tuomittu epäonnistumaan kadonneiden yritysten osalta, vaan niihin piti sisältyä erittäin alhaisilla hinnoilla ilmoitettujen tavaroiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista edeltäviä tullitarkastuksia.

292

Yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan ja unionin tullikoodeksin 46 artiklan, luettuna yhdessä SEUT 325 artiklan kanssa, mukaan Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli tehokkaan ja ennaltaehkäisevän petostentorjunnan varmistamiseksi velvollisuus valita ne tulli‑ilmoitukset, joihin tällaisia ennakkotarkastuksia sovelletaan, sellaisen riskianalyysin perusteella, jossa käytetään sähköisiä tietojenkäsittelymenetelmiä, mitä se ei tehnyt rikkomisajanjakson aikana lukuun ottamatta Snake‑operaation operatiivista jaksoa 17.2–17.3.2014.

293

Koska komissio perustaa väitteensä pelkästään tähän laiminlyöntiin, ei ole tarpeen tutkia eri väitteitä, jotka on esitetty riskianalyysin välineenä käytettävää OLAF‑JRC‑menetelmää kohtaan sillä perusteella, että siinä käytetään mielivaltaisia tai jopa liian väljiä riskikynnyksiä, kun otetaan huomioon siihen perustuvien virheellisten positiivisten tapausten, joissa on kyse suurten vähittäismyyntiketjujen toteuttamista alhaisella hinnalla mutta laillisesti tapahtuvista tuonneista, suuri määrä.

294

Kaiken varalta voidaan mainita, että koska OLAFin kertomukseen liitetyistä tutkimuksista ilmenee, että hyväksyttävät vähimmäishinnat, joita käytetään riskikynnyksenä OLAF‑JRC‑menetelmän yhteydessä, vahvistetaan JRC:n suorittamiin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka edellyttävät histogrammien analysointia ja erityyppisten tuontien jaottelua hintojen perusteella, perustuvien korjattujen keskihintojen pohjalta, ne eivät ole mielivaltaisia vaan perustuvat objektiivisiin ja neutraaleihin kriteereihin.

295

Lisäksi on niin, että koska OLAF‑JRC‑menetelmän riskikynnyksinä käytettävät hyväksyttävät vähimmäishinnat perustuvat tilastollisiin keskihintoihin eli korjattuihin keskihintoihin ja koska niillä on tarkoituksena vain yksilöidä tuonnit, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, jotta kyseisten tuontien yhteydessä ilmoitetut tullausarvot voidaan tarkastaa, eikä määrittää, ovatko mainitut tuonnit todella aliarvotettuja, niihin liittyy jo niiden luonteen vuoksi tietty virheellisten positiivisten tapausten osuus.

296

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, hyväksyttävien vähimmäishintojen luotettavuutta riskiprofiilina ei voida siten kyseenalaistaa pelkästään sillä perusteella – vaikka se oletettaisiin toteen näytetyksi –, että 11,2 prosenttia tiettyjen hyvin tunnettujen kauppaketjujen toteuttamien laillisten tuontien määrästä olisi ilmoitettu kyseisiä hintoja alemmilla arvoilla. Tällainen virheellisten positiivisten tapausten määrä vaikuttaa nimittäin kohtuulliselta, kun otetaan huomioon hyväksyttävien vähimmäishintojen hyödyllisyys kyseessä olevan aliarvotuspetoksen havaitsemisessa.

297

Kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 209 kohdassa, komissio mainitsi vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin Yhdistyneen kuningaskunnan tältä osin vastustamatta yhtäältä, että hyväksyttävien vähimmäishintojen käyttöönotto ja soveltaminen riskiprofiileina oli alkanut Discount‑valvontatoimista vuonna 2011 ja niiden soveltamista oli jatkettu tämän jälkeen Snake‑operaatiossa vuonna 2014 jäsenvaltioiden välisen perusteellisen keskustelun jälkeen ja yhteisymmärryksessä niiden kesken, ja toisaalta, että yksikään jäsenvaltio ei ollut rikkomisajanjakson aikana sellaisenaan kyseenalaistanut hyväksyttävien vähimmäishintojen tason vahvistamista 50 prosentiksi korjatuista keskihinnoista.

298

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta on rikkonut yhteisön tullikoodeksin 13 artiklaa ja unionin tullikoodeksin 46 artiklaa, koska se ei suorittanut kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjuntatoimenpiteidensä yhteydessä rikkomisajanjakson aikana riskianalyysiin perustuvia tullitarkastuksia ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

299

Kuten edellä 259 kohdassa esitettiin, komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, että se ei ole noudattanut soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska kyseisissä säännöksissä tulliviranomaiset velvoitetaan vaatimaan riittävän vakuuden asettamista, jos ne katsovat, että tulli‑ilmoituksen tarkistaminen voi johtaa tulli‑ilmoituksessa ilmoitettujen tietojen perusteella määräytyviä korkeampiin tullien määriin.

300

Tältä osin on todettava, että vaikka on totta – kuten Yhdistynyt kuningaskunta väittää –, että soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdassa ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklassa annetaan verbin ”katsoa” käyttämisen vuoksi jäsenvaltioiden tulliviranomaisille tietty harkintavalta päättää vakuuksien asettamisen vaatimisesta, tätä harkintavaltaa rajoittaa SEUT 325 artiklan 1 kohdassa vahvistettu tehokkuusperiaate, jonka nojalla on varmistettava unionin taloudellisten etujen tehokas suojaaminen petolliselta menettelyltä tai muulta laittomalta toiminnalta, jotka saattavat vahingoittaa kyseisiä etuja, kuten julkisasiamies on olennaisilta osin ratkaisuehdotuksensa 218 kohdassa esittänyt.

301

Kuten edellä 220 ja 251 kohdassa korostettiin, tehokkuusperiaatteen ulottuvuutta ei voida määrittää abstraktisti ja staattisesti siltä osin kuin sitä sovelletaan jäsenvaltioille SEUT 325 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvaan erityiseen velvollisuuteen taata unionin omien varojen, joihin tullit kuuluvat, tehokas ja täysimääräinen kantaminen, koska se riippuu kyseessä olevan petoksen tai lainvastaisen toiminnan ominaispiirteistä, jotka voivat lisäksi kehittyä ajan myötä.

302

Nyt käsiteltävässä asiassa on muistutettava, että kyseessä olevalle aliarvotuspetokselle oli ominaista se, että varta vasten kyseisen petoksen toteuttamista varten perustetut niin sanotut feeniks‑yritykset, joilla oli vain vähän omaisuutta ja jotka katosivat tai tulivat maksukyvyttömiksi heti, kun niiden ilmoittamien tullausarvojen paikkansapitävyyttä alettiin selvittää – mikä teki tullien jälkikannon valtaosassa tapauksista heti mahdottomaksi –, toivat Kiinasta suuria määriä kyseessä olevia tavaroita erittäin alhaisilla hinnoilla.

303

Tällaisen petoksen asiayhteydessä unionin taloudellisten etujen tehokas suojaaminen huomattavilta perinteisten omien varojen menetyksiltä, jotka voivat aiheutua siitä, että suuria määriä kyseisiin laajamittaisiin ja ilmeisellä tavalla vilpillisesti aliarvotettuihin tuonteihin liittyviä tulleja jää kantamatta, edellytti sellaisen riskiprofiilin käyttöönottamisen, jonka avulla voidaan havaita automatisoidusti tuonnit, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski ja jotka on siten tarkastettava systemaattisesti ilmoitettujen tullausarvojen paikkansapitävyyden selvittämiseksi, lisäksi järjestelmällistä vakuuksien asettamisen vaatimista mainittujen tuontien osalta.

304

Kuten edellä 247 kohdassa todettiin, on kiistatonta, että Yhdistynyt kuningaskunta vaati rikkomisajanjakson aikana vakuuksien antamista vain hyvin poikkeuksellisesti Snake‑operaation operatiivisen jakson aikana ja että vakuuksien kokonaismäärä oli vain 0,4144 prosenttia C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksillä vaadittujen lisätullien kokonaismäärästä, minkä lisäksi vakuudet palautettiin kyseisten maksuunpanopäätösten, joihin vakuudet liittyivät, kumoamisen seurauksena.

305

Yhdistynyt kuningaskunta kiistää tämän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen ja väittää ensinnäkin, että koska sen tulliviranomaisilla ei ollut käytettävissään tietoja, joiden avulla vakuuksien määrä olisi voitu laskea luotettavan vertailuarvon perusteella, vakuuksien määrät olisi voitu riitauttaa menestyksekkäästi hallinnollisissa menettelyissä ja tuomioistuinmenettelyissä, jos ne olisi laskettu korjattujen keskihintojen perusteella.

306

Tällaiset väitteet on hylättävä.

307

Kuten myös julkisasiamies esittää ratkaisuehdotuksensa 224 kohdassa, on nimittäin katsottava, että koska Yhdistynyt kuningaskunta oli vastuussa alueelleen suuntautuvien tuontien yhteydessä ilmoitettujen tullausarvojen asianmukaisesta määrittämisestä soveltamalla tullitarkastuksia, joihin olisi kyseessä olevan aliarvotuspetoksen ominaispiirteiden vuoksi pitänyt sisällyttää kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä edeltäviä tarkastuksia, Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten olisi pitänyt pyytää kyseisiä toimijoita toimittamaan asianmukaiset tiedot kyseisten tavaroiden laadusta ja ottaa fyysisten tarkastusten yhteydessä näytteitä, jolloin niillä olisi ollut tarpeelliset tiedot vakuuksien oikean määrän laskennassa käytettävän korvaavan arvon määrittämiseksi.

308

Tässä yhteydessä on todettava, että vaikka OLAF yritti Snake‑operaation yhteydessä tukea jäsenvaltioiden toimintaa pyytämällä Kiinan viranomaisia toimittamaan sellaisia vientihintoja, joita voidaan käyttää aliarvotettuina tuotujen tavaroiden korvaavien arvojen määrittämiseksi, se, että kyseiset viranomaiset olivat toimittaneet viime kädessä vain vähäisen määrän kyseisiä vientihintoja ja että toimitettujen hintojen käyttämiseen tuomioistuinmenettelyissä kohdistui lisäksi tiukkoja rajoituksia, ei saata kyseenalaiseksi sitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan – ei OLAFin tai komission – tehtävänä olisi ollut järjestää kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumista koskeva järjestelmänsä siten, että sillä on riittävät tiedot kyseessä olevien tavaroiden arvosta, kuten tiedot niiden laadusta tai viimeistelyasteesta.

309

Toiseksi Yhdistynyt kuningaskunta kiistää sen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, joka perustuu soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan rikkomiseen perustelunaan se, että järjestelmällistä vakuuden asettamista koskeva velvollisuus loukkaa perusteettomasti asianomaisten tuojien omistusoikeutta ja on siten perusoikeuskirjan 17 artiklan ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi Pariisissa 20.3.1952 allekirjoitetun yleissopimuksen lisäpöytäkirjassa N:o 1 olevan 1 artiklan vastainen.

310

Kuten edellä 220 ja 251 kohdassa muistutettiin, SEUT 325 artiklan 1 kohtaa koskevasta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että velvollisuus taata tulleina kerättävien unionin omien varojen tehokas ja täysimääräinen kantaminen on täytettävä siten, että perusoikeuskirjassa taattuja perusoikeuksia ja unionin oikeuden yleisiä periaatteita noudatetaan.

311

Esillä olevassa asiassa komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se ole vaatinut järjestelmällistä vakuuksien asettamista sellaisten tuontien osalta, joiden ilmoitettu arvo oli riskikynnystä alempi ja joihin liittyi siten huomattava aliarvotusriski, ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

312

Lisäksi on todettava – kuten julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 222 kohdassa –, että Yhdistynyt kuningaskunta ei selitä, mistä täsmällisistä syistä tällainen velvollisuus asettaa järjestelmällisesti vakuuksia riskiprofiilin avulla tuonneiksi, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, havaittujen tuontien osalta merkitsisi kyseisten toimijoiden omaisuudensuojan loukkaamista.

313

Lisäksi on niin, että vaikka velvollisuus asettaa järjestelmällisesti vakuuksia tällaisten tuontien osalta voi rajoittaa omaisuudensuojaa koskevaa perusoikeutta, tällainen rajoitus on perusteltu perusoikeuskirjan 52 artiklan 1 kohdassa asetettujen edellytysten kannalta.

314

Rajoituksesta nimittäin säädetään kyseisessä säännöksessä edellytetyllä tavalla lailla ja sillä kunnioitetaan omistusoikeuden keskeistä sisältöä ja suhteellisuusperiaatetta, koska mainittu rajoitus on välttämätön ja vastaa tosiasiallisesti unionin tunnustamia yleisen edun mukaisia tavoitteita.

315

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin, että velvollisuus asettaa järjestelmällisesti vakuus sellaisten tuontien osalta, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, vastaa tosiasiallisesti SEUT 325 artiklassa tunnustettua yleisen edun mukaista tavoitetta suojata unionin taloudellisia etuja ja erityisesti sitä, että jäsenvaltioiden tulliviranomaiset toteuttavat tätä varten asianmukaiset tullitarkastustoimenpiteet varmistaakseen tulleina kerättävät perinteisten omien varojen kantamisen tehokkaasti ja täysimääräisesti.

316

Vielä kun otetaan huomioon se, että vakuus vapautetaan heti, kun tuoja on tosiasiallisesti maksanut maksettavakseen kuuluvat tullit tai kun tarkistuksen jälkeen todetaan, että tuoja on ilmoittanut kyseisten tavaroiden tullausarvon asianmukaisesti, järjestelmällinenkin velvollisuus asettaa tällainen vakuus on luonteeltaan täysin väliaikainen ja sillä kunnioitetaan omistusoikeuden keskeistä sisältöä ja suhteellisuusperiaatetta.

317

Tällainen velvoite on oikeasuhteinen myös siksi, että komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa erityisesti vain siitä, ettei se asettanut kyseistä velvoitetta tuonneille, joihin liittyy huomattava ja automatisoidun riskiprofiilin avulla ennen kyseessä olevien tavaroiden luovutusta havaittu aliarvotusriski.

318

Tällaisten tuontien tapauksessa tulliviranomaisten on nimittäin soveltamisasetuksen 181 a artiklan ja täytäntöönpanoasetuksen 140 artiklan mukaan suhtauduttava epäilevästi ilmoitettuihin tullausarvoihin, koska ne eivät voi olla vakuuttuneita siitä, että tullausarvo vastaa maksettua tai maksettavaa kokonaismäärää, ja niiden on siten katsottava, että kyseisten tulli‑ilmoitusten tarkistaminen voi soveltamisasetuksen 248 artiklassa ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklassa tarkoitetulla tavalla johtaa tulli‑ilmoituksessa annettujen tietojen perusteella määritettäviä korkeampien tullien kantamiseen.

319

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan, unionin tullikoodeksin 46 artiklan, soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on rikkomisajanjakson aikana lähinnä rajoittanut kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumista koskevan tullitarkastusjärjestelmänsä kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen jälkeen sovellettaviin toimenpiteisiin, kuten tullien jälkikanto, sisällyttämättä kyseiseen järjestelmään järjestelmällisesti ennen tulliselvitystä suoritettavia toimenpiteitä, kuten erityisesti automatisoidun riskiprofiilin avulla tuonneiksi, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, havaittujen tuontien tullitarkastukset sekä järjestelmällinen vakuuksien asettaminen tällaisten tuontien osalta.

320

Tämä päätelmä perustuu ennen kaikkea toteamukseen tehokkuuden puuttumisesta, kyseessä olevassa tapauksessa erityisesti siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan rikkomisajanjakson aikana soveltama tullitarkastusjärjestelmä oli ilmeisen tehoton kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi, mikä johtuu siitä, että koska kyseinen järjestelmä painottui kyseessä olevien tavaroiden tulliselvityksen jälkeen suoritettavaan valvontaan, se ei ollut kyseisen petoksen ominaispiirteet huomioon ottaen asianmukainen, vaikka kyseisellä valtiolla oli niistä riittävä tieto kyseisen ajanjakson alusta lähtien.

321

Kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 227 kohdassa, tätä päätelmää Yhdistyneen kuningaskunnan rikkomisajanjakson aikana suorittamien tullitarkastusten ilmeisestä epäasianmukaisuudesta ja riittämättömyydestä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi ei voida kyseenalaistaa kyseisen valtion esittämillä perusteluilla, joiden mukaan se oli osallistunut vuoden 2011 Discount‑valvontatoimien, vuoden 2014 Snake‑operaation ja vuoden 2016 Octopus‑operaation kaltaisiin unionin tason tullivalvontaoperaatioihin ja toteuttanut omia operaatioita, kuten Breach‑ ja Samurai‑operaatiot.

322

Jäsenvaltioiden tulliviranomaisten tehtävänä on nimittäin huolehtia unionin tullilainsäädännön soveltamisesta ja erityisesti suorittaa asianmukaisia tullitarkastuksia unionin taloudellisten etujen suojaamiseksi tehokkaaksi. Tällaisen tehtävän suorittaminen edellyttää kyseisiltä viranomaisilta jatkuvaa, johdonmukaista ja järjestelmällistä työtä, joka ei voi rajoittua vain ajoittaiseen osallistumiseen tullioperaatioihin, joiden vaikutukset voivat jäädä väliaikaisiksi. On totta, että unionin tasolla toteutettavan tullivalvonnan tarkoituksena on tukea jäsenvaltioita, mutta sillä ei voida korvata jäsenvaltioiden tehtäviin kuuluvaa valvontaa ja unionin taloudellisten tehokasta suojaamista.

323

Tältä osin on kiistatonta, että Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten toukokuussa 2015 aloittama Breach‑operaatio oli ensimmäinen Yhdistyneen kuningaskunnan tullitarkastustoimenpide, jolla pyrittiin nimenomaisesti torjumaan kyseessä olevaa aliarvotuspetosta, ja että Swift Arrow‑operaatio oli Yhdistyneen kuningaskunnan ensimmäinen toimenpide, jossa tullitarkastusjärjestelmään sisällytettiin järjestelmällisesti riskiprofiilin avulla havaittujen tuontien tarkastuksia ennen tulliselvitystä.

324

Kuten komissio väittää, Yhdistyneen kuningaskunnan kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi rikkomisajanjakson aikana toteuttamien toimenpiteiden ilmeinen tehottomuus ja kääntäen ilmaistuna sellaisen järjestelmän, johon sisältyy järjestelmällisesti ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä tehtäviä ja riskiprofiiliin perustuvia tullitarkastuksia, tehokkuus ja ennaltaehkäisevyys ilmenevät myös komission toimittamista tilastotiedoista.

325

Kyseiset tilastotiedot, jotka ovat muun muassa kyseisen toimielimen unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamien vastausten liitteenä, osoittavat, että yhtäältä rikkomisajanjakson aikana Yhdistyneessä kuningaskunnassa hyväksyttävää vähimmäishintaa (eli 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta) alhaisemmalla hinnalla, ja erityisesti alle 10 prosentilla korjatusta keskihinnasta eli erittäin alhaisella hinnalla ilmoitettujen tuontien määrä oli lisääntynyt huomattavasti vuosi vuodelta, kun taas hyväksyttävää vähimmäishintaa korkeammalla hinnalla toteutettujen tuontien määrä oli pysynyt suhteellisen vakaana.

326

Hinnalla, joka oli alle 10 prosenttia korjatusta keskihinnasta, toteutettujen tuontien määrä lisääntyi siten 4189937 kilosta vuonna 2011 peräti 314088517 kiloon vuonna 2016. Rikkomisajanjakson aikana hyväksyttävää vähimmäishintaa alemmilla hinnoilla toteutettujen tuontien määrä oli 41 prosenttia Kiinasta peräisin olevien kyseessä olevien tavaroiden kokonaistuonneista. Kyseisen ajanjakson aikana 69,5 prosenttia hyväksyttävää vähimmäishintaa alhaisemmaksi ilmoitetuilla hinnoilla toteutetuista tuonneista koski tuonteja, joissa hinta oli ilmoitettu alle 10 prosentiksi korjatusta keskihinnasta.

327

Kun vuoden 2012 joulukuussa 51 prosenttia hyväksyttävää vähimmäishintaa alempaan hintaan toteutetuista tuonneista ilmoitettiin hinnalla, joka oli alle 10 prosenttia korjatusta keskihinnasta, määrä oli kohonnut 85 prosenttiin vuoden 2016 joulukuussa.

328

Toisaalta komission toimittamista tilastotiedoista ilmenee kiistattomasti, että heti Swift Arrow‑operaation, joka oli ensimmäinen Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten operaatio, jossa tullitarkastusjärjestelmään sisällytettiin järjestelmällisesti automatisoidun riskiprofiilin avulla tuonneiksi, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, havaittujen tuontien tulliselvitystä edeltäviä tullitarkastuksia, käynnistämisen jälkeen hyväksyttävää vähimmäishintaa alhaisemmalla hinnalla toteutetut tuonnit vähenivät välittömästi ja jopa loppuivat kokonaan muutaman kuukauden kuluessa. Aliarvotetut tuonnit nimittäin vähenivät 90 prosenttia vain kolmen kuukauden ajanjaksolla.

329

Kuten edellä 207 kohdassa mainittiin, nyt on tutkittava väite, joka koskee yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdasta ja unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdasta johtuvien velvoitteiden jatkuvaluonteista noudattamatta jättämistä siitä syystä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei kyseessä olevien tuontien osalta kirjannut perimättä olevia tullivelkoja tileihin heti, kun sen tulliviranomaiset olivat havainneet kyseisten velkojen toteamiseen johtaneen tilanteen.

330

Yhdistynyt kuningaskunta kiistää kyseisen väitteen ja väittää pääasiallisesti, että sillä oli velvollisuus kirjata lisätullivelat tileihin vain, jos sen olisi pitänyt tarkistaa kyseiset tulli‑ilmoitukset, koska lain mukaan maksettavaksi kuuluvien lisätullien laskeminen on mahdollista vain, jos tulli‑ilmoitukset on tätä ennen tarkastettu. Yhdistynyt kuningaskunta ei mielestään ollut velvollinen tarkistamaan kyseisiä tulli‑ilmoituksia, joiden arvo alitti OLAFin vahvistamat kynnysarvot, eikä se siten tosiasiallisesti tarkistanut niitä. Joka tapauksessa velvollisuus kirjata tullit unionin omia varoja koskevaan kirjanpitoon olisi sen mukaan edellyttänyt, että Yhdistyneellä kuningaskunnalla olisi ollut käytettävissään täsmälliset määrät, jotka se olisi jättänyt kirjaamatta tileihin. Vaikka Yhdistynyt kuningaskunta olisi tehnyt tarkastuksia, sillä ei olisi ollut kyseisiä tietoja käytettävissään.

331

Tässä yhteydessä on mainittava, että siltä osin kuin komissio moittii väitteellään, joka koskee yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdan ja unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdan rikkomista, Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se ollut koko rikkomisajanjakson aikana toteutettujen kyseessä olevien tuontien osalta kirjannut tileihin kaikkia tullimaksuja kyseisissä säännöksissä säädetyissä määräajoissa, ensimmäisen kanneperusteen tarkastelusta ilmenee, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät olleet SEUT 325 artiklan 1 kohdan vastaisesti toteuttanut asianmukaisia tullitarkastuksia tarkastaakseen kyseisten tuontien yhteydessä ilmoitetut tullausarvot.

332

Tästä seuraa, että kyseiset tulliviranomaiset eivät noudattaneet mainittujen tuontien osalta velvollisuuttaan varmistaa asianmukaisilla tullitarkastuksilla, että tullausarvot määritetään asianmukaisesti unionin tullioikeuden säännösten mukaisesti.

333

Koska Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset laskivat samoista tuonneista maksettavien tullien määrät virheellisten – selvästi liian alhaisten – arvojen perusteella ja kirjasivat kyseiset määrät tileihin, ne eivät yhteisön tullikoodeksin 220 artiklan 1 kohdan ja unionin tullikoodeksin 105 artiklan 3 kohdan vastaisesti tosiasiallisesti kirjanneet tileihin kaikkia tullien määriä kyseisissä säännöksissä säädetyissä määräajoissa.

334

Tarkemmin sanottuna ne eivät mainittujen säännösten vastaisesti kirjanneet tileihin määriä, jotka vastaavat virheellisesti ilmoitettujen arvojen perusteella laskettujen tullien ja niiden tullien välistä erotusta, jotka olisi vahvistettu, jos ne olisi laskettu kyseessä olevien tavaroiden todellisten arvojen perusteella tullausarvon määrittämistä koskevien unionin oikeuden säännösten mukaisesti.

335

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee sitä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut SEUT 325 artiklan 1 kohdan, yhteisön tullikoodeksin 13 artiklan ja 220 artiklan 1 kohdan, unionin tullikoodeksin 46 artiklan ja 105 artiklan 3 kohdan sekä soveltamisasetuksen 248 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 244 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

336

Toisessa kanneperusteessa, joka koskee tiettyjä kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen ensimmäiseen kohtaan sisältyviä väitteitä ja kyseisen ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdan ainoaa väitettä, komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa ensinnäkin omia varoja koskevan unionin säännöstön ja erityisesti päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan, asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklan sekä niitä vastaavien asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklan rikkomisesta siitä syystä, että kyseinen valtio ei ole asettanut kyseessä olevien tuontien osalta vaadittavia perinteisiä omia varoja kyseisen toimielimen käyttöön. Toiseksi komissio väittää, että sen arvion mukaan kantokuluilla vähennetyt mutta viivästyskoroilla lisätyt perinteisten omien varojen menetykset, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan on tästä syystä asetettava sen käyttöön kyseisten säännösten mukaisesti, ovat määriltään seuraavat:

337

Ensinnäkin komissio väittää yhtäältä, että koska – kuten se väittää ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä – Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät suorittaneet asianmukaisia tullitarkastuksia rikkomisajanjakson aikana, kyseessä oleviin tuonteihin sisältyvien tavaroiden tullausarvoja ei ilmoitettu asianmukaisesti, mistä syystä kyseisistä tavaroista kannettavia tulleja ei laskettu oikein eikä tulleja, jotka olisi pitänyt vahvistaa, vastaavia omien varojen määriä asetettu sen käyttöön silloin kuin olisi pitänyt.

338

Toisaalta komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, että sen tulliviranomaiset kumosivat Snake‑operaation yhteydessä kesäkuusta 2015 lähtien tullivelat, jotka ne olivat aiemmin vahvistaneet marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana annetuissa tullien jälkikantomääräyksissä eli C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä, jotka koskivat marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisenä aikana toteutettuja kyseessä olevia tuonteja, ja että kyseinen valtio ei siten tulliviranomaistensa syyksi luettavien virheiden vuoksi asettanut kyseisen toimielimen käyttöön niitä perinteisiä omia varoja, jotka olisi pitänyt kerätä kyseessä olevista tuonneista.

339

Komission eri väitteiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan puolustuksekseen esittämien perustelujen arvioimiseksi on aluksi palautettava mieleen unionin omien varojen järjestelmän ominaispiirteet sellaisena kuin unionin tuomioistuin on tiivistänyt ne oikeuskäytännössään.

340

Päätösten 2007/436 ja 2014/335 8 artiklan 1 kohdasta seuraa, että jäsenvaltiot kantavat päätöksen 2007/436 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja päätöksen 2014/335 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut unionin omat varat ja että niillä on velvollisuus asettaa kyseiset varat komission käyttöön (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

341

Tätä varten jäsenvaltioiden on asetusten N:o 1150/2000 ja N:o 609/2014 2 artiklan 1 kohdan nojalla todettava unionin oikeus omiin varoihin heti, kun tullilainsäädännössä säädetyt edellytykset ”maksun määrän merkitsemisestä kirjanpitoon ja sen tiedoksiannosta maksuvelvolliselle on täytetty” ja siten heti, kun niiden viranomaiset voivat laskea tullivelkaan perustuvien maksujen määrän ja määrittää velallisen. Jäsenvaltiot ovat siten velvollisia ottamaan kyseisten asetusten 2 artiklan mukaisesti todetut maksut unionin omien varojen kirjanpitoon mainittujen asetusten 6 artiklassa säädetyin edellytyksin. Tältä osin on muistutettava, että asetuksen N:o 1150/2000 6 artiklan 3 kohdan b alakohdan ja asetuksen N:o 609/2014 6 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan maksu, joka on todettu mutta jota ei ole vielä peritty ja josta ei ole asetettu minkäänlaista vakuutta, otetaan B‑kirjanpitoon (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

342

Jäsenvaltioiden on tämän jälkeen asetettava unionin omat varat komission käyttöön asetuksen N:o 1150/2000 9–11 artiklassa ja asetuksen (EY) N:o 609/2014 9, 10 ja 12 artiklassa säädetyllä tavalla merkitsemällä ne säädettyjä määräaikoja noudattaen komission nimissä avatulle tilille. Asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan 1 kohdan mukaan asianomaisen jäsenvaltion on maksettava viivästyskorkoa kaikista tälle tilille tehtävien tuloutusten viivästyksistä (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 58 kohta).

343

Lisäksi jäsenvaltioiden on asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohdan mukaan toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisten asetusten 2 artiklan mukaisesti todettuja maksuja vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön.

344

Tässä yhteydessä on muistettava, että asetuksen N:o 1150/2000 17 artiklan 2 kohdan ja asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa komission käyttöön vahvistettuja tulleja vastaavat määrät ainoastaan, jollei perintää ole voitu toteuttaa ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos osoittautuu, että perintä on jäsenvaltioista riippumattomista syistä täysin mahdotonta toteuttaa.

345

Edellä esitetystä seuraa, että unionin oikeuden nykytilassa unionin omia varoja koskevan järjestelmän hallinnointi on annettu jäsenvaltioiden tehtäväksi ja se kuuluu yksinomaan jäsenvaltioiden vastuulle. Niinpä omien varojen perimistä, toteamista ja tilille tulouttamista niiden asettamiseksi komission käyttöön koskevat velvollisuudet kohdistuvat suoraan jäsenvaltioihin omia varoja koskevan unionin säännöstön ja tässä tapauksessa päätösten N:o 2007/436 ja N:o 2014/335 sekä asetusten N:o 1150/2000 ja N:o 609/2014 nojalla (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

346

Koska tulleina kerättävien tulojen kantamisen ja vastaavien tulojen komission käyttöön asettamisen välillä on suora yhteys, jäsenvaltioiden tehtävänä on niille SEUT 325 artiklan 1 kohdassa asetettujen velvoitteiden mukaisesti suojata unionin taloudellisia etuja niitä uhkaavalta petolliselta tai muulta laittomalta toiminnalta sekä ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin kyseisten tullien ja siten kyseisten varojen tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen varmistamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2019, komissio v. Italia (Omat varat – Tullivelan kantaminen), C‑304/18, ei julkaistu, EU:C:2019:601, 50 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

347

Kun otetaan huomioon nämä unionin omia varoja koskevan järjestelmän ominaispiirteitä koskevat toteamukset, on todettava – kuten julkisasiamies on pääasiallisesti esittänyt ratkaisuehdotuksensa 240 kohdassa –, että koska – kuten ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen päätteeksi todettiin – Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät SEUT 325 artiklan 1 kohdan ja unionin tullisäännöstön vastaisesti toteuttaneet rikkomisajanjakson aikana riskianalyysin perusteella ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä sovellettavien tullitarkastusten kaltaisia toimenpiteitä, joilla varmistetaan kyseessä olevien tuontien tulliarvojen vahvistaminen oikeantasoisiksi kyseisenä aikana, eivätkä noudattaneet velvollisuutta vaatia vakuuksien asettamista riskiprofiilin avulla tuonneiksi, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski, havaittujen tuontien osalta, kyseinen valtio laski kyseessä oleviin tuonteihin liittyvät tullivelat virheellisten –pääsääntöisesti kyseessä olevien tavaroiden todellisia arvoja alempien – arvojen perusteella. Niinpä kyseinen jäsenvaltio ei kirjannut tileihin kaikkia maksettavaksi kuuluvia tulleja eikä siten myöskään päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan sekä asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklan ja niitä vastaavien asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklan vastaisesti todennut tai asettanut komission käyttöön kaikkia kyseessä olevien tuontien perusteella kerättäviä omia varoja silloin kuin olisi pitänyt.

348

Yhdistynyt kuningaskunta kyseenalaistaa kyseisen toteamuksen. Sen mukaan nyt käsiteltävä kanne on SEUT 325 artiklan ja unionin tullilainsäädännön rikkomiseen siitä syystä, että sen tulliviranomaisten väitetään valvoneen vilpillisesti aliarvotettuja tuonteja epäasianmukaisesti, perustuva vahingonkorvauskanne siltä osin kuin siinä vaaditaan, että unionin tuomioistuin velvoittaa sen asettamaan komission käyttöön tietyt omien varojen määrät.

349

Komission on siten vahingonkorvauskanteita koskevien periaatteiden mukaisesti osoitettava, että kyseisten tarkastusten ja niiden omien varojen menetysten, joiden perusteella kyseinen toimielin vaatii vahingonkorvausta, välillä on välitön syy‑yhteys.

350

Tällaista syy‑yhteyttä ei Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kuitenkaan ole. Se väittää tältä osin, että kyseisten periaatteiden mukaan on pohdittava sitä, mitä olisi tapahtunut, jos OLAFin ja komission kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi suosittelemat tullitarkastustoimenpiteet eli ennen kaikkea riskiprofiilin perusteella ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä suoritettavat tarkastukset olisi toteutettu.

351

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan tällaista tuontia ei yksinkertaisesti olisi tapahtunut, jos kyseisiä toimenpiteitä olisi toteutettu, joten unionin talousarviolle ei olisi aiheutunut mitään menetyksiä. Asianomaiset toimijat eivät nimittäin olisi olleet valmiita maksamaan kyseessä olevista tuonneista kannettavia tulleja, koska niiden saama taloudellinen hyöty riippui vältettyjen tullien määristä.

352

Yhdistynyttä kuningaskuntaa ei siten sen omasta mielestä voida moittia siitä, ettei se ollut asettanut komission käyttöön niitä perinteisiä omia varoja, jotka kyseessä olevista tuonneista olisi pitänyt maksaa, ja se pitääkin itseään tältä osin vahingonkärsijänä. Mainitun valtion ei siten voida katsoa olevan vastuussa kyseisten omien varojen menetyksestä.

353

Tällaiset perustelut on hylättävä.

354

Aluksi on muistutettava, että kuten edellä 180 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitettiin, komissio ei pyri tässä oikeudenkäynnissä siihen, että unionin tuomioistuin velvoittaisi kyseisen valtion maksamaan vahingonkorvausta, joten nyt käsiteltävä kanne ei ole vahingonkorvauskanne, eikä Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten suorittamien tarkastusten epäasianmukaisuuden ja omien varojen menetysten välillä tarvitse osoittaa olevan suoraa syy‑yhteyttä sillä perusteella, että oikeudenkäynnin katsottaisiin koskevan vahingonkorvausta.

355

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, vaatimus siitä, että komission on osoitettava välitön syy‑yhteys unionin oikeuden rikkomisen ja sellaisen omien varojen menetyksen välillä, josta jäsenvaltion on katsottava olevan vastuussa, ei seuraa myöskään 31.10.2019 annetusta tuomiosta komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (C‑391/17, EU:C:2019:919).

356

Unionin tuomioistuin tosin käytti kyseisen tuomion 121 ja 122 kohdassa ilmaisua ”syy‑yhteys” Anguillan (Yhdistyneen kuningaskunnan merentakainen alue) tulliviranomaisten lainvastaisen toiminnan ja merentakaisten maiden ja alueiden assosioinnista Euroopan talousyhteisöön 25.7.1991 tehdyn neuvoston päätöksen 91/482/ETY (EYVL 1991, L 263, s. 1) rikkomisesta aiheutuneen omien varojen menetyksen välillä, ja hylkäsi sitten tällaisen syy‑yhteyden puuttumista koskevat Yhdistyneen kuningaskunnan perustelut. Mainitun tuomion 120 kohdasta ilmenee kuitenkin, että kyseisellä ilmaisulla viitattiin kysymykseen siitä, oliko sääntöjenvastainen toiminta ”aiheuttanut varmasti omien varojen menetyksen”, johon unionin tuomioistuin vastasi 120 kohdassa myöntävästi sen toteamuksen perusteella, jonka mukaan Italian viranomaiset olivat mainitun sääntöjenvastaisuuden vuoksi hyväksyneet Anguillasta peräisin olevien tuotteiden tuonnin unioniin tullitta ja tehneet tullien peruuttamista ja palauttamista koskevia päätöksiä.

357

Nyt käsiteltävässä asiassa on kuitenkin todettava, että siitä, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät tutkineet kyseessä olevien tuontien yhteydessä ilmoitettuja tullausarvoja asianmukaisesti rikkomisajanjakson aikana, seurasi, että tullit laskettiin ja kirjattiin tileihin aliarvotettujen arvojen perusteella, minkä seurauksena kyseessä olevat tavarat hyväksyttiin tuotavaksi unioniin, vaikka vain osa maksettavista tulleista oli maksettu. Asianmukaisten tarkastusten puuttuminen aiheutti siten varmasti unionin omien varojen menetyksiä.

358

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, kysymys, joka on tältä osin esitettävä sen ratkaisemiseksi, johtuivatko unionin omien varojen menetykset tullitarkastusjärjestelmän epäasianmukaisuudesta, ei koske sitä, olisiko kyseessä olevat tuonnit toteutettu siinä tapauksessa, että OLAFin ja komission suosittelemat tullitarkastukset olisi suoritettu asianmukaisesti, vaan ainoastaan sitä, mitkä olisivat olleet tileihin kirjattujen tullien määrät ja Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten toteamien unionin omien varojen määrät, jos kyseessä olevia tuonteja – joiden tosiasiallinen suuntautuminen suuressa määrin kyseiseen jäsenvaltioon on riidatonta – olisi valvottu asianmukaisesti sen varmistamiseksi, että tullit lasketaan ilmeisen aliarvotettujen tullausarvojen sijasta tullausarvon määrittämistä koskevien unionin tullioikeuden säännösten mukaisesti oikein vahvistetuilla tullausarvoilla.

359

Tältä osin on mainittava edellä 346 kohdassa mieliin palautetusta oikeuskäytännöstä ilmenevän, että koska tulleina kerättävien tulojen perimisen ja vastaavien perinteisten omien varojen komission käyttöön asettamisen välillä on suora yhteys, jäsenvaltioiden on SEUT 325 artiklan 1 kohdan nojalla toteutettava tarvittavat toimenpiteet taatakseen näiden tullien ja siten vastaavien omien varojen määrien tehokkaan ja täysimääräisen kantamisen.

360

Kuten ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen päätteeksi todettiin, Yhdistynyt kuningaskunta ei nyt käsiteltävässä tapauksessa toteuttanut rikkomisajanjakson aikana tämän edellyttämiä toimenpiteitä.

361

Niinpä kyseisten tuontitavaroiden tullit laskettiin sellaisten arvojen perusteella, joita on perusteltua pitää valtaosin vilpillisesti ilmoitettuina, koska arvot olivat huomattavasti tavaroiden todellista arvoa pienemmät eikä niitä siten oltu määritetty oikein.

362

Tarkastusten epäasianmukaisuuden vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta ei kantanut kyseessä olevista tuonneista tosiasiallisesti maksettavia tulleja ja niillä kerättäviä omia varoja tehokkaasti ja täysimääräisesti eikä asettanut niitä komission käyttöön.

363

Koska kyseiset määrät olisi voitu vahvistaa asianmukaisesti heti tuontien ja niitä seuranneiden tulliselvitysten jälkeen, jos Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaiset olisivat suorittaneet tarpeelliset tarkastukset, kyseinen valtio on saatettava rikkomisajanjakson osalta siihen tilanteeseen, jossa se olisi ollut, jos se olisi vahvistanut kyseessä olevia tuonteja vastaavat tullit asianmukaisesti ja kirjannut ne unionin omien varojen tileihin (ks. analogisesti tuomio 17.3.2011, komissio v. Portugali, C‑23/10, ei julkaistu, EU:C:2011:160, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

364

Kuten myös julkisasiamies on esittänyt olennaisilta osin ratkaisuehdotuksensa 265 kohdassa, on lisäksi niin, että se, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset epäasianmukaisten tarkastustensa vuoksi laiminlyövät – mahdollisesti tekemiensä virheiden vuoksi – SEUT 325 artiklan 1 kohdan ja unionin tullioikeuden mukaisten velvollisuuksien vastaisesti täysimääräisten tullien kantamisen kyseessä olevista tuonneista, ei saata kyseenalaiseksi Yhdistyneen kuningaskunnan velvollisuutta asettaa komission käyttöön ne varat, jotka olisi todettu, jos kyseiset tullit olisi kirjattu tileihin asianmukaisesti.

365

Koska valtavia määriä kyseessä olevia tavaroita tuotiin rikkomisajanjakson aikana aliarvotettuna Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ilman, että tullausarvon määrittämistä koskevien unionin oikeuden säännösten mukaisesti ilmoitettujen arvojen paikkansapitävyyttä olisi tarkistettu ennen niiden vapaaseen liikkeeseen luovuttamista, kyseinen valtio aiheutti peruuttamattoman tilanteen, joka johti unionin omien varojen huomattaviin menetyksiin, joista sen on katsottava olevan vastuussa.

366

Sen lisäksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan esittämän kaltainen tapahtumaketjun rekonstruointi edellyttäisi spekulointia, johon unionin tuomioistuimen asiana ei ole ryhtyä sen toteamiseksi, että jäsenvaltion on korvattava unionin omien varojen menetykset, tällaisella rekonstruktiolla ei voida missään tapauksessa kyseenalaistaa kyseessä olevien tuontien yhteydessä kärsittyjen menetysten todenperäisyyttä ja määrää.

367

Tämän jälkeen on tutkittava komission väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan vastaisesti asettanut sen käyttöön perinteisiä omia varoja, jotka oli maksettava marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisenä aikana toteutetuista kyseisistä tuonneista, koska Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset kumosivat vuoden 2015 kesäkuun ja marraskuun välisenä aikana Snake‑operaation yhteydessä annettuja lisätullien jälkikantomääräyksiä, erityisesti 23 C 18 Snake‑maksuunpanopäätöstä, jotka oli annettu marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan määrältään kaiken kaikkiaan 192568694,30 GBP:n lisätullien kantamiseksi.

368

Tältä osin on kiistatonta, että C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksillä vaaditut lisätullit kirjattiin tileihin ja annettiin tiedoksi velallisille, että kyseisiä tulleja vastaavat omien varojen määrät kirjattiin B‑kirjanpitoon asetusten N:o 1150/2000 ja N:o 609/2014 6 artiklan 3 kohdan mukaisesti, koska kyse oli todetuista maksuista, mutta joita ei ollut vielä peritty ja joita varten ei ollut asetettu mitään vakuuksia, ja että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset kumosivat tämän jälkeen kyseiset päätökset ja poistivat kyseiset määrät kirjanpidosta.

369

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoaminen oli perusteltua, koska kyseisten tullien kantaminen oli tullut lopullisesti mahdottomaksi sellaisesta syystä, josta sen ei voida katsoa olevan vastuussa, joten se oli asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti vapautunut velvollisuudesta asettaa todettuja tulleja vastaavat määrät komission käyttöön.

370

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kyseisissä päätöksissä vahvistettujen tullien periminen oli tullut lopullisesti mahdottomaksi yhtäältä siksi, että niiden velalliset olivat niin kutsuttuja feeniks‑yrityksiä eli kadonneita tai maksukyvyttömiä yrityksiä, mistä Yhdistyneen kuningaskunnan ei voida katsoa olevan vastuussa, ja toisaalta siksi, että kyseisistä päätöksistä HMRC:n riippumattomalle yksikölle tehtyjen valitusten tutkimisen yhteydessä tehdyistä päätöksistä ilmenee, että mainituissa päätöksissä vaaditut määrät oli laskettu korjattujen keskihintojen avulla ja siten ”menetelmällä, jota ei voida hyväksyä ja jolle ei ole riittävää tukea”.

371

Tältä osin on aluksi muistutettava, että asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti vahvistettuja saamisia vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön kyseisen asetuksen mukaisesti.

372

Kuten C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaadittuja lisätulleja koskevat yksityiskohtaiset laskelmat, jotka Yhdistynyt kuningaskunta on esittänyt vastauskirjelmänsä liitteenä, osoittavat, nyt käsiteltävässä tapauksessa lisätullit laskettiin virheellisesti korjattujen keskihintojen perusteella.

373

Kyse on Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten hallinnollisesta virheestä, sillä – kuten OLAF oli useaan otteeseen korostanut kyseisten tulliviranomaisten kanssa pidetyissä kokouksissa ja kuten Discount‑valvontatoimia koskevista suuntaviivoista lisäksi ilmenee selvästi – korjattuja keskihintoja voitiin käyttää vain riskianalyysivälineenä eli työkaluna, jonka avulla voitiin havaita riskiprofiilien perusteella mahdollisesti aliarvotetut tuonnit, jotka oli tarkastettava, eikä niiden tullausarvon määrittämiseksi.

374

Täyttääkseen asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohdan mukaiset velvoitteensa Yhdistyneen kuningaskunnan oli siten korjattava kyseinen hallinnollinen virhe tarpeellisena toimenpiteenä kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti todettuja maksuja vastaavien määrien asettamiseksi komission käyttöön. Tarkemmin sanottuna Yhdistyneen kuningaskunnan piti määrittää tullausarvo uudelleen soveltamalla jotakin unionin tullilainsäädännössä tätä varten säädetyistä menetelmistä ja erityisesti unionin tullikoodeksin 70–74 artiklassa säädetyn kaltaisia vaihtoehtoisesti sovellettavia tullausarvon määrittämistä koskevia unionin oikeussääntöjä.

375

Tältä osin unionin tuomioistuin on todennut, että kyseisissä artikloissa säädetyillä tullausarvon määrittämismenetelmillä on toissijaisuussuhde, joten jos tullausarvoa ei voida määrittää tiettyä artiklaa soveltamalla, on sovellettava sitä vahvistetussa järjestyksessä välittömästi seuraavaa artiklaa (ks. vastaavasti tuomio 16.6.2016, EURO 2004. Hungary, C‑291/15, EU:C:2016:455, 29 kohta).

376

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ja erityisesti OLAFin ja HMRC:n välillä 20.2.2015 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta ilmenee myös, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset huomasivat nopeasti tekemänsä virheen mutta päättivät kumota jälkikantomääräykset sen sijaan, että ne olisivat antaneet kyseiset määräykset uudelleen oikaistuaan ne ensin käyttämällä jotakin edellisessä kohdassa tarkoitetuista menetelmistä tullausarvon määrittämiseksi asianmukaisesti. Tällainen päätös olla antamatta määräyksiä uudestaan niiden oikaisemisen jälkeen merkitsee myös hallinnollista virhettä.

377

Tässä yhteydessä Yhdistynyt kuningaskunta ei voi vedota siihen, että vaikka OLAF oli luvannut toimittaa sille Kiinan viranomaisilta peräisin olevia vientihintoja koskevia tietoja, sille toimitettiin lopulta hyvin vähän tietoja sellaisessa muodossa, että niitä olisi voitu käyttää kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon määrittämiseksi tullausarvon määrittämistä koskevien unionin oikeussääntöjen mukaisten vaihtoehtoisten sääntöjen mukaisesti. Kyseinen valtio ei voi myöskään vedota siihen, ettei sillä ollut käytettävissään tavaroiden arvoa koskevia tietoja, joiden perusteella se olisi voinut määrittää tullausarvon kyseisten sääntöjen mukaisesti.

378

Koska unionin tullioikeuden soveltaminen kuuluu jäsenvaltioille, jotka ovat yksinomaan vastuussa siitä, Yhdistyneen kuningaskunnan oli sovellettava asianmukaisia toimenpiteitä, kuten fyysisiä tarkastuksia, tieto‑ ja asiakirjapyyntöjä tai näytteenottoa, saadakseen riittävät tiedot sen varmistamiseksi, että tullausarvot määritetään oikein. Kyseinen valtio ei siten voi hyötyä omasta toimimattomuudestaan oikeuttaakseen sen, ettei se asettanut komission käyttöön vaadittuja varoja.

379

Tästä seuraa, että koska Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset päättivät kumota C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökset sen sijaan, että ne olisivat antaneet kyseiset päätökset uudelleen sen jälkeen, kun ne oli oikaistu korvaamalla korjatut keskihinnat unionin tullisäännöstön mukaisten vaihtoehtoisten menetelmien mukaisesti määritetyillä tullausarvoilla, kyseinen valtio ei toteuttanut asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 1 kohdan vastaisesti tarvittavia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että kyseisen asetuksen 2 artiklan mukaisesti todettuja tai todettavia tulleja vastaavat määrät asetetaan komission käyttöön mainitussa asetuksessa säädetyin edellytyksin.

380

Asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot vapautetaan velvollisuudesta asettaa vahvistetut määrät komission käyttöön määrät ainoastaan, jos niitä ei ole voitu periä ylivoimaisen esteen vuoksi tai jos niiden periminen osoittautuu jäsenvaltioista riippumattomista muista syistä täysin mahdottomaksi.

381

Jäsenvaltio voi vedota tällaiseen poikkeukselliseen vapautumiseen siitä itsestään riippumattomasta syystä ainoastaan, jos se noudattaa asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyä menettelyä.

382

Menettely tapauksissa, joissa vahvistettujen tullien määrä on yli 50000 euroa, alkaa siten, että asianomainen jäsenvaltio toimittaa komissiolle selvityksen tapauksista, joissa kyseisen asetuksen 13 artiklan 2 kohtaa on sovellettu, kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun toimivaltainen hallintoviranomainen on tehnyt päätöksen, jolla vahvistetut tullien määrät todetaan sellaisiksi, ettei niitä voida periä. Selvityksen on sisällettävä ”kaikki tarpeelliset tiedot, joiden perusteella voidaan tutkia” mainitun asetuksen 13 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitetut syyt, joiden vuoksi asianomainen jäsenvaltio ei ole kyennyt asettamaan komission käyttöön kyseistä määrää, sekä toimenpiteet, jotka jäsenvaltio on toteuttanut perinnän suorittamiseksi. Tämän jälkeen komissio voi kyseisen selvityksen tai sellaisten lisätietojen, joiden pyytämistä kyseinen toimielin on pitänyt tarpeellisena, vastaanottamisesta laskettavassa kuuden kuukauden määräajassa toimittaa huomautuksensa jäsenvaltiolle, jota asia koskee.

383

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että Yhdistynyt kuningaskunta ei noudattanut kyseistä menettelyä, joka sisältää avoimen vuoropuhelun komission kanssa ja perustuu kyseisen valtion esittämien syiden, jotka sen mielestä oikeuttavat sen vapauttamisen asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan nojalla C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettujen varojen käyttöön asettamisesta, yksiselitteiseen ja yksityiskohtaiseen ilmoittamiseen.

384

C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuja tullivelkoja ei nimittäin todettu sellaisiksi, ettei niitä voida periä, toimivaltaisen hallintoviranomaisen päätöksellä, jossa todetaan asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetulla tavalla perinnän mahdottomuus. Tällaisena saatavien alaskirjausta koskevana päätöksenä ei nimittäin voida pitää kirjeitä, joilla HMRC:n yksikkö kumosi kyseiset päätökset hallinnollisten uudelleentarkastelumenettelyjen yhteydessä.

385

Lisäksi on riidatonta, että Yhdistynyt kuningaskunta ei myöskään ilmoittanut komissiolle kolmen kuukauden kuluessa tällaisen päätöksen tekemisestä ”kaikkia tarpeellisia tietoja, joiden perusteella voidaan tutkia” asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut syyt, joiden väitetään estäneen kyseistä valtiota asettamasta käyttöön C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuja määriä, sekä toimenpiteet, jotka tämä toteutti niiden perimisen varmistamiseksi.

386

Komissio ei siten myöskään kyennyt esittämään huomautuksiaan tai tarvittaessa pyytämään lisätietoja sille asetetussa kuuden kuukauden määräajassa.

387

On lisättävä, että asiakysymyksen osalta Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa syinä, joiden vuoksi C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettujen tullien kantaminen oli lopulta mahdotonta, yhtäältä siihen, että kyseisten tullien maksamisesta olivat vastuussa niin kutsutut feeniks‑yritykset eli kadonneet tai maksukyvyttömät yritykset, ja toisaalta siihen, että mainitut tullit laskettiin korjattujen keskihintojen perusteella, eikä kyseessä olevien tavaroiden arvon määrittämiseksi ollut käytettävissä muita menetelmiä, koska OLAFin lupaamien mutta toimittamatta jääneiden vientihintojen kaltaisia tätä varten käytettäviä tietoja ei ollut saatavissa.

388

Yhdistyneen kuningaskunnan esittämät syyt eivät kuitenkaan ole sellaisia, jotka vapauttaisivat sen asettamasta komission käyttöön C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuihin tulleihin perustuvia omia varoja.

389

On nimittäin niin, että vaikka kyseisten tullien periminen kyseessä olevilta feeniks‑yrityksiltä osoittautui mahdottomaksi, tämä johtuu Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten tekemästä kaksinkertaisesta hallinnollisesta virheestä, koska kun tulliviranomaiset huomasivat tehneensä virheen laskemalla tullit korjattujen keskihintojen perusteella, vaikka OLAF oli selvästi ilmoittanut, että niitä käytetään vain riskianalyysin yhteydessä, ne päättivät mieluummin kumota C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökset kuin antaa ne uudelleen oikaistuaan ne ensin ripeästi jollakin tulliarvon määrittämistä koskevassa unionin oikeudessa säädetyistä vaihtoehtoisista menetelmistä.

390

Lisäksi se, että C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettujen tullien periminen oli mahdotonta, johtuu viime kädessä siitä, ettei ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä tehty fyysisiä tarkastuksia, joihin olisi liittynyt näytteiden ottaminen ja joita olisi sovellettu riittävän järjestelmällisesti. Tällaisten tarkastusten puuttumisen seurauksena Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisilla ei nimittäin ollut – huolimatta niiden yksinomaisesta vastuusta tältä osin – tarvittavia tietoja, kuten muun muassa kyseessä olevien tavaroiden laatua koskevia tietoja, joiden perusteella tavaroiden arvo olisi voitu määrittää unionin tullioikeuden säännösten mukaisesti.

391

Samoin on niin, että vaikka tullien jälkikanto feeniks‑yrityksiltä osoittautui useimmissa tapauksissa mahdottomaksi kyseisten yritysten maksukyvyttömyyden vuoksi, tällainen tilanne olisi voitu ja olisi pitänyt välttää, jos Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olisivat OLAFin ja komission toistuvasti suosittelemalla tavalla vaatineet järjestelmällisesti vakuuksien asettamista ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

392

Vaikka Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamisen jälkeen antaneet kyseisiä päätöksiä uudelleen perustelunaan se, ettei niillä ollut tarvittavia tietoja kyseessä olevien tavaroiden arvon määrittämiseksi tullausarvon määrittämistä koskevien unionin oikeuden säännösten mukaisesti, tällaisella perustelulla, jonka taustalla on se, ettei Yhdistynyt kuningaskunta ollut noudattanut sille kuuluvaa yksinomaista velvollisuutta varmistaa, että tullausarvot oli määritetty asianmukaisesti riittävien fyysisten ja asiakirjoihin perustuvien tietojen perusteella, ei voida missään tapauksessa oikeuttaa sitä, että kyseinen valtio vapautuu asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan nojalla velvollisuudestaan asettaa komission käyttöön mainittuihin päätöksiin liittyvät varat.

393

Tässä yhteydessä on mainittava, että Yhdistynyt kuningaskunta ei voi vapautua vastuustaan varmistaa, että kyseessä olevien tavaroiden tullausarvot on määritetty asianmukaisesti sen tulliviranomaisten tätä tarkoitusta varten saamien tietojen perusteella, väittämällä, että vain pieni osa Kiinan viranomaisilta peräisin olevista vientihintoja koskevista tiedoista, jotka OLAF oli toimittanut sille Snake ‑operaation yhteydessä, oli käyttökelpoisia. Kyseiset hinnat saattoivat nimittäin olla korkeintaan täydentävä väline kyseessä olevien tuontien oikean tullausarvon määrittämiseksi jonkin unionin oikeuden tullausarvon määrittämistä koskevassa säännöstössä säädetyn menetelmän perusteella. Niillä ei kuitenkaan voitu missään tapauksessa korvata niitä kyseessä olevien tuontien arvoa koskevia tietoja, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten oli hankittava ennen kyseisten tavaroiden tulliselvitystä suoritettavia tullitarkastustoimenpiteitä soveltamalla.

394

Tästä on pääteltävä, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on niin, että koska Yhdistynyt kuningaskunta ei sen jälkeen, kun se totesi unionin oikeuden omiin varoihin, asettanut vastaavaa määrää komission käyttöön ilman, että jokin asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdassa säädetyistä edellytyksistä täyttyy, kyseinen jäsenvaltio ei ole noudattanut unionin oikeuden eikä etenkään päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan mukaisia velvoitteitaan (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

395

Kuten julkisasiamies on myös huomauttanut ratkaisuehdotuksensa 250 kohdassa, on siten katsottava, että koska 23 C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöstä kumottiin eikä niihin liittyviä perinteisiä omia varoja ole asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan vastaisesti asetettu komission käyttöön, Yhdistyneen kuningaskunnan on maksettava kyseiset varat marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 väliseltä ajanjaksolta.

396

Asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan ja asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan vastaavan säännöksen rikkomisen, joka liittyy siihen, ettei Yhdistynyt kuningaskunta maksanut korkoja, joka on maksettava perinteisten omien varojen, joita ei asetettu komission käyttöön, menetyksiä vastaavien määrien tulouttamisesta myöhässä kyseisten asetusten 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle tilille, osalta on vielä mainittava, että komissio ilmoitti perustellussa lausunnossa (271–273 kohta sekä kyseisen lausunnon vaatimusosa) selkeästi, että asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan mukaan viivästyskorko erääntyy ja lasketaan silloin, kun pääoman määrä asetetaan sen käyttöön. Viimeksi mainitun säännöksen noudattamatta jättäminen mainittiin myös nimenomaisesti perustellussa lausunnossa esitetyissä vaatimuksissa. Yhdistynyt kuningaskunta väittää siten virheellisesti, että komission kannekirjelmässä esittämä vaatimus, joka koskee viivästyskorkojen maksamista asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan nojalla, on jätettävä tutkimatta, koska sitä ei ole esitetty perustellussa lausunnossa.

397

On myös hylättävä Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan olisi ennenaikaista ja perusteetonta väittää, että kyseinen valtio oli jättänyt noudattamatta velvollisuutta maksaa viivästyskorkoja, perustelunaan se, että mainittu velvollisuus voi syntyä vasta tulevaisuudessa.

398

Tässä yhteydessä on muistutettava, että jäsenvaltio, joka ei jaa komission näkemystä velvollisuudestaan asettaa komission käyttöön tietty unionin omien varojen määrä eikä tee sitä, joutuu maksamaan viivästyskorot, jos unionin tuomioistuin toteaa sen jättäneen noudattamatta omia varoja koskevan säännöstön mukaisia velvoitteitaan (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 69 kohta).

399

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan velvollisuus todeta unionin omat varat, velvollisuus tulouttaa nämä varat säädetyssä määräajassa komission nimissä avatulle tilille ja velvollisuus maksaa viivästyskorkoa nimittäin liittyvät erottamattomasti yhteen, ja viivästyskorot on maksettava riippumatta siitä, mistä syystä kyseisten varojen siirtäminen komission tilille on viivästynyt (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 59 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

400

Asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan 1 kohdan mukainen velvollisuus maksaa viivästyskorkoja on siten liitännäinen suhteessa velvollisuuteen asettaa unionin omat varat komission käyttöön kyseisen asetuksen 9–11 artiklassa vahvistettuja edellytyksiä ja erityisesti mainitussa asetuksessa vahvistettuja määräaikoja noudattaen (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 70 kohta).

401

Tässä yhteydessä on lisättävä, että jäsenvaltio voi välttää määrältään mahdollisesti suurista viivästyskoroista aiheutuvat taloudelliset vahingot asettamalla komission vaatiman rahamäärän komission käytettäväksi mutta esittämällä samalla varauman komission kannan pätevyydestä (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

402

Nyt esillä olevassa asiassa Yhdistynyt kuningaskunta päätti kuitenkin olla asettamatta komission käyttöön perustellussa lausunnossa vaadittua omien varojen määrää siinä asetetussa määräajassa – edes varaumilla täydennettynä – vaan tyytyi kiistämään velvollisuuden asettaa omien varojen määrä kyseisen toimielimen käyttöön, mikä siten altisti kyseisen valtion viivästyskorkojen maksamiselle.

403

Tästä seuraa, että koska on todettu, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut velvoitettaan asettaa kyseessä oleviin tuonteihin liittyvät unionin omat varat komission käyttöön rikkomisajanjakson aikana, kyseinen valtio ei ole asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan ja sitä asetuksen N:o 1150/2000 11 artiklan säännösten vastaisesti myöskään noudattanut sille kuuluvaa liitännäistä velvoitetta maksaa kyseisiin varoihin liittyvät viivästyskorot, joille on asetettu asetuksen N:o 609/2014 12 artiklan 5 kohdan kolmannessa alakohdassa 16 prosentin yläraja.

404

Kaiken edellä esitetyn perusteella komission toinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee ensimmäisen vaatimuksen ensimmäiseen kohtaan sisältyvää väitettä, jonka mukaan siitä, ettei Yhdistynyt kuningaskunta SEUT 325 artiklan ja unionin tullioikeuden vastaisesti toteuttanut tarvittavia tullitarkastustoimenpiteitä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi tehokkaasti, seurasi tullien ja siten perinteisten omien varojen menetyksiä siten, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut unionin omia varoja koskevaan unionin oikeuteen, erityisesti päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklaan sekä asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklaan ja niitä vastaaviin asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklaan perustuvia velvoitteitaan, koska se ei ole todennut ja asettanut kyseisen toimielimen käyttöön tulleja, jotka olisi kirjattu tileihin, jos kyseessä olevien tuontien tullausarvot olisi määritetty asianmukaisesti, vastaavia varoja.

405

Toiseksi on tutkittava komission toinen kanneperuste siltä osin kuin se koskee kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa olevaa väitettä, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut täsmällisemmin omia varoja koskevan unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan eikä asettanut kyseisen toimielimen käyttöön sitä perinteisten omien varojen määrää, joka vastaa rikkomisajanjakson kunkin vuoden osalta määritettyä määrää eli bruttomääräistä yhteismäärää vähennettynä kantokuluilla ja on kyseiseltä jaksolta yhteensä 2679637088,86 euroa.

406

Määrittääkseen nämä perinteisten omien varojen menetysten määrät, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan piti komission mukaan asettaa sen käyttöön, komissio tukeutui – samoin kuin OLAF oli kertomuksessaan tehnyt perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemiseksi vuosilta 2013–2016 – tilastolliseen arvioon, joka perustui OLAF‑JRC‑menetelmään, joka oli kehitetty ja sovellettu Discount‑valvontatoimista lähtien analysointivälineeksi, jolla tunnistetaan mahdollisesti aliarvotetut tuonnit, jotka on tarkastettava ennen kyseessä olevien tavaroiden tulliselvitystä.

407

Yhdistynyt kuningaskunta katsoi oman, nimenomaan perinteisten omien varojen menetysten laskemiseksi kehitetyn menetelmänsä (jäljempänä HMRC:n menetelmä) perusteella olevansa velvollinen maksamaan tällaisina varoina rikkomisajanjaksolta korkeintaan 123819268 GBP (n. 145450494 euroa).

408

Yhdistynyt kuningaskunta esittää vastauskirjelmässään yksityiskohtaisen laskelman, jonka avulla kyseiseen määrään päädytään. Rikkomisajanjakson ensimmäisen osan eli marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen ajan osalta huomioon oli sen mukaan otettava perinteisten omien varojen menetyksinä 23:ssa C 18 Snake‑maksuunpanopäätöksessä vaadittujen tullivelkojen yhteismäärä eli 192568694,30 GBP. HMRC:n menetelmän mukaan laskettuna kyseinen määrä pienenee noin 25 miljoonaan GBP:aan, koska kyseiset velat oli laskettu virheellisesti OLAF‑JRC‑menetelmän ja erityisesti korjattujen keskihintojen perusteella. Tähän noin 25 miljoonan GBP:n määrään oli tämän jälkeen lisättävä rikkomisajanjakson toisen osan eli tammikuun 2015 ja 11.10.2017 välisen ajanjakson osalta 143115553 GBP (n. 168117840 euroa), joka on HMRC:n menetelmän mukaisesti laskettu omien varojen menetysten määrä. Jälkimmäisen ajanjakson aikana toteutettujen kyseessä olevien tuontien osalta oli Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan vähennettävä 34 toimijalle jo tiedoksi annetuissa C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä vaaditut määrät, joiden tarkistettu kokonaismäärä oli 44296285,04 GBP (n. 52034846 euroa).

409

Tästä seuraa, että komission ja Yhdistyneen kuningaskunnan hyvin erilaiset arviot niiden perinteisten omien varojen menetyksen määrästä, joka kyseessä olevien tuontien tarkastusten epäasianmukaisuudesta aiheutui, johtuvat kyseisen toimielimen ja kyseisen valtion menetysten laskemiseksi käyttämien menetelmien perustavanlaatuisesta erilaisuudesta.

410

Aluksi on tutkittava Yhdistyneen kuningaskunnan väite, jonka mukaan unionin tuomioistuimen on aluksi tutkittava perinteisten omien varojen menetyksiä koskeva laskelma sellaisena kuin kyseinen valtio laati sen HMRC:n menetelmän perusteella. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan unionin tuomioistuin voisi vain siinä tapauksessa, että kyseinen laskelma hylätään ilmeisen kohtuuttomana, tarkastella komission OLAF‑JRC‑menetelmän perusteella tekemää arviota menetyksistä.

411

Tällaisten väitteiden, jotka perustuvat HMRC:n menetelmän mukaisesti tehtävän omien varojen menetysten arvioinnin ensisijaisuuteen, taustalla on jäsenvaltioiden yksinomainen toimivalta määrittää unionin tullioikeutta sovellettaessa tullausarvo, jota käytetään tullien laskemiseen, ja päättää unionin omien varojen järjestelmän hallinnoinnin yhteydessä komission käyttöön asetettavien varojen määristä.

412

Ensinnäkin sen Yhdistyneen kuningaskunnan väitteen osalta, joka koskee unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa unionin tullijärjestelmässä, on todettava olevan totta, että kyseisessä järjestelmässä – sellaisena kuin se on tällä hetkellä määritelty unionin oikeudessa – jäsenvaltioilla on yksinomainen toimivalta ja vastuu varmistaa, että ilmoitetut tullausarvot vahvistetaan tullausarvon määrittämistä koskevia unionin oikeuden sääntöjä, kuten yhteisön tullikoodeksin 29–31 artiklan tai vastaavia unionin tullikoodeksin 70–74 artiklan säännöksiä, noudattaen ja erityisesti jollakin kyseisissä artikloissa tai säännöksissä säädetyistä tullausarvon määrittämistä koskevista vaihtoehtoisista menetelmistä.

413

Kyseessä olevien tuontien osalta Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten tehtävänä oli siten – kuten ensimmäisen ja toisen kanneperusteen tueksi esitettyjen muiden väitteiden tutkimisen yhteydessä todettiin – toteuttaa asianmukaiset toimenpiteet, kuten fyysiset tarkastukset tai näytteiden ottaminen, varmistaakseen, että ilmoitetut tullausarvot vahvistettiin asianmukaisesti siten, että kyseisiä unionin tullioikeuden säännöksiä noudatetaan ja että perusteina käytetään kyseessä olevien tavaroiden arvoa, erityisesti niiden viimeistelyastetta, koskevia riittäviä fyysisiä tietoja tai asiakirjatietoja.

414

Kuten ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä todettiin, Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset laiminlöivät SEUT 325 artiklan 1 kohdan ja unionin tullioikeuden vastaisesti tällaisten toimenpiteiden toteuttamisen riittävän järjestelmällisellä tavalla, joten kyseessä olevia tullausarvoja ei määritetty asianmukaisesti, eivätkä kyseiset viranomaiset myöskään keränneet tällaisia kyseessä olevien tavaroiden laatua koskevia fyysisiä tietoja tai asiakirjatietoja.

415

Tämän seurauksena suuria määriä ilmeisen aliarvotettuina maahantuotuja kyseessä olevia tavaroita luovutettiin rikkomisajanjakson aikana vapaaseen liikkeeseen Yhdistyneestä kuningaskunnasta lähtien tullausarvon määrittämistä koskevien unionin tullioikeuden säännösten vastaisesti.

416

Koska kyseessä olevia tavaroita ei enää voida vaatia takaisin fyysisiä tarkastuksia varten ja koska riittäviä tietoja niiden todellisesta arvosta ei ole pyydetty asianomaisilta toimijoilta eikä niitä siten ole myöskään toimitettu, ei ole enää mahdollista määrittää kunkin kyseessä olevan tulli‑ilmoituksen osalta Kiinasta peräisin olevien tavaroiden tullausarvoa jollakin unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklassa säädetyllä menetelmällä, kuten kyseisen koodeksin 74 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla niin sanotulla ”fall‑back‑menetelmällä”, jossa tullausarvo määritetään ”käytettävissä olevien tietojen” perusteella täytäntöönpanoasetuksen 144 artiklassa säädettyjä edellytyksiä noudattaen.

417

Tässä tilanteessa Yhdistynyt kuningaskunta, jota väliintulijoina olevat jäsenvaltiot tukevat, ei voi moittia komissiota siitä, että tämä sovelsi kyseessä olevia tuonteja koskevien asianmukaisten tarkastusten puuttumisesta aiheutuneiden tullien ja siten perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemiseksi OLAF‑JRC‑menetelmää, joka on luonteeltaan lähinnä tilastollinen eikä perustu yhteenkään kyseisistä unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklassa säädetyistä vaihtoehtoisista menetelmistä, määrittääkseen kunkin kyseessä olevan tulli‑ilmoituksen osalta kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon.

418

Toiseksi sen Yhdistyneen kuningaskunnan väitteen osalta, jonka mukaan sen HMRC:n menetelmän mukaisesti tekemän perinteisten omien varojen menetyksiä koskevan arvion ensisijaisuus seuraa jäsenvaltioiden yksinomaisesta toimivallasta päättää omien varojen asettamisesta komission käyttöön, on todettava, että unionin tuomioistuimen jo toteaman mukaisesti unionin oikeuden nykytilassa unionin omia varoja koskevan järjestelmän hallinnointi on annettu jäsenvaltioiden tehtäväksi ja se kuuluu yksinomaan jäsenvaltioiden vastuulle. Näin ollen omien varojen perimistä, toteamista ja tilille tulouttamista koskevat velvollisuudet kohdistuvat suoraan jäsenvaltioihin omia varoja koskevan unionin säännöstön ja nyt käsiteltävässä asiassa päätösten 2000/597 ja 2007/436 ja asetuksen N:o 1150/2000 säännösten perusteella, eikä komissiolla ole toimivaltaa tehdä päätöstä, jolla se voisi velvoittaa jäsenvaltiot toteamaan ja asettamaan sen käytettäviksi unionin omiin varoihin kuuluvia rahamääriä (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 62 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

419

Nyt esillä olevassa tapauksessa Yhdistynyt kuningaskunta päätti olla asettamatta komission käyttöön perustellussa lausunnossa vaadittua omien varojen määrää siinä asetetussa määräajassa – edes varaumilla täydennettynä – vaan tyytyi kiistämään velvollisuuden tulouttaa kyseisen toimielimen tilille mitä tahansa omien varojen määrää.

420

Tässä tilanteessa on katsottava, että kun komissio käyttää sille kuuluvaa harkintavaltaa päättää, onko SEUT 258 artiklassa määrätyn menettelyn aloittaminen tarkoituksenmukaista, ja yleisemmin hoitaa sille SEU 17 artiklan 1 kohdan nojalla kuuluvaa perussopimusten valvojan tehtävää, johon kuuluu sen valvominen, että jäsenvaltiot täyttävät asianmukaisesti unionin omia varoja koskevat velvoitteensa, komissiota ei voida arvostella siitä, että se käyttää unionin omia varoja koskevaan järjestelmään, sellaisena kuin se on nykyisessä muodossaan unionin oikeudessa, kiinteästi kuuluvaa mahdollisuutta saattaa sen ja Yhdistyneen kuningaskunnan välinen erimielisyys siitä, onko kyseinen valtio velvollinen asettamaan tietyn määrän omia varoja komission käyttöön, unionin tuomioistuimen arvioitavaksi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevalla kanteella (ks. vastaavasti tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 65, 66 ja 68 kohta).

421

Toisin kuin Yhdistynyt kuningaskunta väittää, oikeusriita, jossa sen vastapuolena on komissio ja joka koskee komission käyttöön asetettavien omien varojen määrää, kuuluu siten täysimääräisesti unionin tuomioistuimen toimivaltaan SEUT 258 artiklan nojalla.

422

Niinpä ei voida vaatia, että komissio nostaa aluksi jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, joka rajoittuu periaatteelliseen kysymykseen siitä, onko asianomainen jäsenvaltio jättänyt noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan asettaa kyseisen toimielimen käyttöön omia varoja – määrittämättä niitä –, ennen kuin se voi tämän jälkeen saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi riita‑asian, jossa SEUT 260 artiklan 2 kohdan nojalla vireille saatetussa menettelyssä ratkaistaan täsmälliset maksettavat määrät, jos komissio katsoo asianomaisen jäsenvaltion jättäneen toteuttamatta unionin tuomioistuimen tuomion, jossa tällainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen todettiin, täytäntöönpanemisen edellyttämät toimenpiteet siksi, ettei se ole asettanut kyseisiä määriä komission käyttöön.

423

Kuten edellä 221 kohdassa muistutettiin, SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission, jonka on näytettävä toteen väitteensä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisestä, on esitettävä unionin tuomioistuimelle tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta, eikä komissio voi tällöin nojautua minkäänlaisiin olettamuksiin.

424

Nyt käsiteltävässä tapauksessa tällaiset tiedot on esitettävä muun muassa menetelmästä, jota komissio käytti laskiessaan Yhdistyneeltä kuningaskunnalta vaatimansa omien varojen määrän.

425

Näin ollen on tutkittava, onko komissio näyttänyt OLAF‑JRC‑menetelmän avulla oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen määrittämiensä perinteisten omien varojen, joita se vaatii asetettavaksi käyttöönsä, menetysten paikkansapitävyyden, mistä sitä paitsi käytiin asianosaisten kesken kontradiktorista näkemystenvaihtoa sekä oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä että unionin tuomioistuimessa.

426

Ennen tämän kysymyksen tarkastelua on muistutettava lyhyesti OLAF‑JRC‑menetelmän, sellaisena kuin komissio käytti sitä samalla tavalla perustellussa lausunnossa ja kannekirjelmässä niiden perinteisten omien varojen, joiden asettamista käyttöönsä se vaatii Yhdistyneeltä kuningaskunnalta, menetysten laskemiseksi, keskeisistä ominaispiirteistä.

427

Kuten edellä 53–57 kohdasta ilmenee, OLAF‑JRC‑menetelmä kehitettiin riskianalyysivälineeksi, jota jäsenvaltioiden tulliviranomaiset voivat käyttää sellaisten tuontien tunnistamiseksi, joihin liittyy merkittävä aliarvotusriski ja jotka on siten tarkastettava ilmoitettujen tullausarvojen osalta. Siinä lasketaan yhdistetyn nimikkeistön kullekin 495 kahdeksannumeroiselle tuotekoodille, jotka kuuluvat kyseisen nimikkeistön ryhmiin 61–64, korjattu keskihinta ja hyväksyttävä vähimmäishinta, jonka määräksi on yhdenmukaisesti vahvistettu 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta. Hinnat johdetaan Comext‑tietokannasta kaikkien jäsenvaltioiden toimittamien, kyseessä olevien tavaroiden tuontihintoja koskevien tietojen perusteella ja määräytyvät siten unionin tasolla. Hyväksyttävä vähimmäishinta on riskiprofiili tai ‑kynnys, jonka avulla voidaan tunnistaa mahdollisesti aliarvotetut tuonnit, jotka on tästä syystä tarkastettava ennen asianomaisten tavaroiden tulliselvitystä ilmoitettujen tullausarvojen osalta.

428

OLAF‑JRC‑menetelmä, sellaisena kuin komissio käytti sitä määrittääkseen Yhdistyneeltä kuningaskunnalta vaatimiensa omien varojen menetysten määrät, on ennen kaikkea tilastollinen menetelmä kyseisten menetysten arvioimiseksi.

429

Siinä lasketaan aluksi niiden tuontien määrä, joita on pidettävä aliarvotettuina, Surveillance 2 ‑tietokannasta 48 kuukauden ajalta saatujen tietojen perusteella. Tätä tarkoitusta varten otetaan kunkin 495 yhteisen nimikkeistön kahdeksannumeroisen tuotekoodin osalta huomioon ne kullakin tuotekoodilla toteutetut tuonnit, joiden yhteenlaskettu päivittäisarvo alittaa kyseisen tuotekoodin hyväksyttävän vähimmäishinnan.

430

Seuraavassa vaiheessa aliarvotetuiksi katsottuihin määriin liittyvien omien varojen menetysten suuruus lasketaan lisätullimaksuina, jotka on maksettava edellä mainitun yhteenlasketun päivittäisarvon ja korjatun keskihinnan välisen erotuksen perusteella.

431

Tästä seuraa, että OLAF‑JRC‑menetelmän mukaan aliarvotetuksi katsottujen tuontien määrä lasketaan ottamalla huomioon sellaiset kyseessä olevien tavaroiden Kiinasta peräisin olevat tuonnit Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, joiden hinta alittaa hyväksyttävän vähimmäishinnan (eli 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta), kun taas näin tunnistettujen aliarvotettujen tuontien arvo lasketaan soveltamalla korjattua keskihintaa siten, että molemmat hinnat lasketaan unionin tasolla eikä pelkän Yhdistyneen kuningaskunnan tasolla.

432

Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee OLAF‑JRC‑menetelmää ja väittää, että sen heikkoudet ja epätarkkuudet johtavat sekä aliarvotettujen tuontien määrän että niille määritettävän arvon yliarvioimiseen.

433

Sen omassa – HMRC:n – menetelmässä kullekin kyseessä olevalle yhdistetyn nimikkeistön kymmenennumeroiselle tuotekoodille lasketaan ”vaatimustenmukaisuuskynnys”, jonka laskemisessa ei käytetä unionin tasolla vahvistettua keskihintaa vaan yksiomaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tapahtuneessa tuonnissa ilmoitettuja arvoja.

434

Kuten Yhdistynyt kuningaskunta on selittänyt vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, kyseisessä menetelmässä tunnistetaan rikkomisajanjaksoa koskevan histogrammianalyysin perusteella kullekin kyseessä olevalle yhdistetyn nimikkeistön ryhmiin 61–64 kuuluvalle kymmennumeroiselle tuotekoodille sekä ”piikki”, joka käsittää suuren määrän verrattain alhaisiksi ilmoitettuja hintoja, joiden katsotaan olevan lähes kokonaan aliarvotettuja, ja tämän piikin ulkopuolella olevan pisteen, joka ilmentää tavanomaisempia tuontimääriä ja asianmukaisesti ilmoitettuja hintoja.

435

Kullekin tarkasteltavana olevalle tuotekoodille vahvistetaan vaatimustenmukaisuuskynnys tätä pistettä, joka sijaitsee mainitun piikin ulkopuolella, vastaavan hinnan tasolle, jossa tuonnit ovat asianmukaisia ja jota on siten pidettävä hyväksyttävänä hintana.

436

Tämän niin sanotun piikkimenetelmän mukaan aliarvotettuina pidetään siis tuonteja, joissa ilmoitettu tullausarvo alittaa kyseisen vaatimustenmukaisuuskynnyksen. Tällaisista tuonneista lasketaan lisätullit kunkin kyseessä olevaa tavaraa koskevan tulli‑ilmoituksen osalta ilmoitetun tullausarvon ja vaatimustenmukaisuuskynnyksen välisen erotuksen perusteella.

437

Niinpä sama vaatimustenmukaisuuskynnys, sellaisena kuin sitä käytetään unionin perinteisten varojen menetysten laskemiseksi, on viitearvo, joka on vahvistettu sellaisten tilastotietojen perusteella, jotka koskevat kyseessä olevien tavaroiden Kiinasta peräisin olevaa tuontia Yhdistyneeseen kuningaskuntaan ja jonka avulla voidaan sekä tunnistaa tuonnit, joita voidaan pitää aliarvotettuina, että määrittää arvo, joka kyseisille tuonneille on annettava maksettavien lisätullien ja siten vastaavien perinteisten omien varojen, jotka on vielä asetettava komission käyttöön, menetysten laskemiseksi.

438

Erään konsulttiyhtiön lausunnosta, jonka Yhdistynyt kuningaskunta on liittänyt perusteltuun lausuntoon antamaansa vastaukseen ja vastineeseensa, ilmenee lisäksi, että kyseisen valtion ja komission menetyksistä tekemien arvioiden huomattava eroavuus – ensimmäinen on alle 10 prosenttia jälkimmäisestä – selittyy 80 prosenttisesti sillä, että HMRC:n menetelmän mukaan aliarvotettuina pidettävät tuonnit ”arvioidaan uudelleen” kynnyshinnan eli vaatimustenmukaisuuskynnyksen, joka on yksinomaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan tuonnissa sovelletuista hinnoista johdettu hinta, tasolle, kun taas OLAF‑JRC‑menetelmän mukaan arvonmäärityksessä ei käytetä hyväksyttävän vähimmäishinnan, joka on 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta, kaltaista kynnyshintaa vaan ”kohtuullista hintaa”, joka on 100 prosenttia korjatusta keskihinnasta, joka on kaikkien jäsenvaltioihin – joihin Yhdistynyt kuningaskunta tuolloin kuului – aritmeettisista ja siten painottamattomista keskiarvoista johdettava hinta.

439

Ennen kuin tarkastellaan Yhdistyneen kuningaskunnan, jota väliintulijoina olevat jäsenvaltiot tukevat, esittämää erityistä kritiikkiä omien varojen menetysten määrän arvioimisessa käytetyn OLAF‑JRC‑menetelmän keskeisistä ominaispiirteistä, on tutkittava ne yleisluonteiset väitteet, joihin kyseinen valtio on vedonnut mainittua menetelmää vastaan.

440

Kyseisissä väitteissä lähdetään siitä, että koska mainittu menetelmä on erityisesti kehitetty sitä varten, että jäsenvaltiot voivat käyttää sitä riskiprofiilina, jonka avulla voidaan tunnistaa sellaiset tuonnit, joihin liittyy huomattava aliarvotusriski ja jotka on siten tarkastettava, olisi epäasianmukaista, että samaa menetelmää sovellettaisiin laskettaessa sellaisten omien varojen menetysten määriä, jotka vastaavat tulleja, joita ei ole kannettu Yhdistyneessä kuningaskunnassa sen vuoksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten suorittama valvonta oli epäasianmukaista.

441

Kyse on sen mukaan nimittäin aliarvotetun tuonnin tullausarvon määrittämiseksi käytettävästä lähinnä tilastollisesta menetelmästä, joka ei kuulu unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklassa säädettyihin vaihtoehtoisesti sovellettaviin menetelmiin, kuten tullikoodeksin 74 artiklan 3 kohdassa säädetty niin sanottu "fall‑back‑menetelmä”, jossa kyseessä olevien tavaroiden tullausarvo määritetään ”käytettävissä olevien tietojen” perusteella täytäntöönpanoasetuksen 144 artiklassa asetettuja edellytyksiä noudattaen.

442

Tässä yhteydessä on mainittava, että vaikka OLAF‑JRC‑menetelmä on ennen kaikkea tilastollinen omien varojen menetysten arviointimenetelmä, jolla ei pyritä määrittämään kyseessä olevien tavaroiden tullausarvoa unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklassa tarkoitetulla tavalla kunkin kyseessä olevan tulli‑ilmoituksen osalta, komissiota ei voida arvostella siitä, että se käytti tällaista tilastollista menetelmää omien varojen menetysten määrän laskemiseksi nyt käsiteltävän tapauksen olosuhteissa.

443

On nimittäin kiistatonta, että kyseessä olevat tuonnit olivat laajamittaisia ja että kyseessä olevat tavarat luovutettiin vapaaseen liikkeeseen eikä niitä voida enää vaatia takaisin niiden todellisen arvon määrittämiseksi tehtäviä tarkistuksia varten. Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ei SEUT 325 artiklan 1 kohdan ja unionin tullilainsäädännön vastaisesti toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä, kuten fyysiset tarkastukset, tieto‑ tai asiakirjapyynnöt tai järjestelmällinen näytteiden ottaminen. Niinpä on katsottava, että koska vapaaseen liikkeeseen jo luovutettujen tavaroiden laadusta ei ole riittävästi tietoa, kyseisten laiminlyöntien vuoksi ei ole enää mahdollista määrittää kyseessä olevien tavaroiden arvoa jollakin unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklassa säädetyistä arviointimenetelmistä, joten mainittujen tavaroiden arvon arvioimiseksi voidaan käyttää vain tilastollista menetelmää.

444

Kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 274 kohdassa, nyt käsiteltävän asian erityisissä olosuhteissa mikään ei lähtökohtaisesti estänyt OLAFia ja komissiota käyttämästä OLAF‑JRC‑menetelmää, vaikka se olikin alun perin tarkoitettu käytettäväksi riskianalyysivälineenä Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten epäasianmukaisesta valvonnasta aiheutuneiden omien varojen menetysten määrän arvioimiseksi, sillä mainittuun menetelmään sisältyy kynnyshinta eli hyväksyttävä vähimmäishinta, jonka avulla voidaan määrittää aliarvotettujen tuontien määrä, ja viitearvo eli korjattu keskihinta, jonka avulla kyseessä oleville tuonneille voidaan määrittää korvaava arvo vielä maksettavien tullien laskemiseksi.

445

Kuten julkisasiamies on myös huomauttanut ratkaisuehdotuksensa 276–278 kohdassa, unionin tuomioistuin on oikeuskäytännössään myöntänyt, että esillä olevan tapauksen kaltaisissa olosuhteissa omien varojen menetysten määrän laskeminen voi perustua kyseessä olevien tavaroiden arvoon välittömästi liittyvien tietojen sijasta tilastotietoihin.

446

Unionin tuomioistuin on nimittäin katsonut tilanteessa, jossa se, ettei tarkastuksia voitu suorittaa kyseessä olevien tavaroiden puuttumisen vuoksi, oli väistämätön seuraus tulliviranomaisten laiminlyönneistä suorittaa tarkastuksia kyseessä olevien tavaroiden todellisen arvon selvittämiseksi, minkä seurauksena kyseiset viranomaiset olivat järjestelmällisesti hyväksyneet tullille ilmoitetut arvot, vaikka ne tiesivät tavarat keskimäärin aliarvotetuiksi, ei ollut epäasianmukaista määrittää tällaisesta menettelystä aiheutuneiden omien varojen menetysten määriä myöhemmin tuotujen samankaltaisten tavaroiden ilmoitetun vakiintuneen keskimääräisen painon ja niiden tarkastuksissa, joita oli laajuutensa vuoksi pidettävä merkityksellisinä, todetun keskimääräisen painon välistä erotusta koskevien tietojen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 17.3.2011, komissio v. Portugali, C‑23/10, ei julkaistu, EU:C:2011:160, 54, 63, 65 ja 66 kohta).

447

Nyt esillä olevan tapauksen erityisissä olosuhteissa omien varojen menetykset johtuvat Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten käytännöstä, jossa Kiinasta peräisin olevien kyseessä olevien tavaroiden tulli‑ilmoitukset hyväksyttiin rikkomisajanjakson aikana järjestelmällisesti niissä mainittuja arvoja tarkistamatta, vaikka kyseiset viranomaiset tiesivät tai niiden olisi kohtuudella pitänyt tietää, että suuria määriä kyseisiä tavaroita tuotiin vilpillisesti selvästi aliarvotetuilla hinnoilla. Niinpä kyseisten menetysten määrät voidaan määrittää paremmin OLAF‑JRC‑menetelmän kaltaisella tilastotietoihin perustuvalla menetelmällä kuin menetelmällä, jossa kyseessä olevien tavaroiden tullausarvo määritetään välittömän selvitysaineiston perusteella unionin tullikoodeksin 70 ja 74 artiklan mukaisesti. Viimeksi mainittua menetelmää ei nimittäin voida enää soveltaa, koska mainituilla viranomaisilla ei ole käytettävissään riittävää määrää tällaista välitöntä selvitysaineistoa.

448

Kuten julkisasiamies on myös maininnut olennaisilta osin ratkaisuehdotuksensa 274 kohdassa olevassa alaviitteessä 277, myös HMRC:n menetelmä, jota Yhdistynyt kuningaskunta ehdottaa omien varojen menetysten määrän arvioimiseksi, on pääasiallisesti tilastotietoihin perustuva menetelmä, koska vaatimustenmukaisuuskynnykset on johdettu historiallisista tilastollisista arvoista.

449

On kuitenkin määritettävä, onko OLAF‑JRC‑menetelmään väittämiensä perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemiseksi turvautunut komissio osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla rikkomisajanjaksoon kuuluvilta vuosilta vaadittujen seitsemän määrän paikkansapitävyyden sen todistustaakan mukaisesti, joka sillä on edellä 423 kohdassa mainitun unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä.

450

Kun otetaan huomioon myös edellä 423–425 kohdassa todettu, tässä tilanteessa unionin tuomioistuimen tehtävänä on tarkistaa, onko komissio siltä osin kuin se vetoaa OLAF‑JRC‑menetelmään laskentatapana niiden omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi, jotka on unionin oikeuden vastaisesti jätetty asettamatta sen käyttöön, esittänyt sille kuuluvan todistustaakan mukaisesti riittävästi näyttöä, joka osoittaa kyseiset määrät paikkansapitäviksi ja siten väitetyn jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen perustelluksi.

451

Kuten myös julkisasiamies on huomauttanut ratkaisuehdotuksensa 281 kohdassa, unionin tuomioistuimen ei siten tarvitse valita asianosaisten ehdottamien eri metodologisten lähestymistapojen välillä, kuten Yhdistynyt kuningaskunta näyttää ehdottavan vastineessaan, vaan sen on ainoastaan arvioitava komission tämän kanteen tueksi esittelemää OLAF‑JRC‑menetelmää tarkastelemalla Yhdistyneen kuningaskunnan, jota väliintulijoina olevat jäsenvaltiot tukevat, kyseistä menetelmää kohtaan esittämää kritiikkiä.

452

Tässä yhteydessä on täsmennettävä, että sillä, että unionin tuomioistuin tutkii tässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä OLAF‑JRC‑menetelmän, on ensisijaisesti pyrittävä – kuten julkisasiamies on myös huomauttanut ratkaisuehdotuksensa 286 kohdassa – varmistamaan, että menetelmä on perusteltu nyt käsiteltävän tapauksen erityispiirteiden kannalta ja että se oli riittävän täsmällinen ja luotettava erityisesti siltä osin, että se perustui kriteereihin, jotka eivät olleet mielivaltaisia tai vääristyneitä, sekä kaikkien saatavissa olleiden merkityksellisten tietojen objektiiviseen ja johdonmukaiseen analyysiin siten, ettei se johtanut kyseisten menetysten määrän ilmeiseen yliarviointiin.

453

Vaikka kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa mainittu perinteisten omien varojen menetysten eri määrien paikkansapitävyyden tutkiminen on teoriassa – kuten edellä 449 kohdassa todettiin – tarkistettava kunkin kyseisessä kolmannessa kohdassa mainitun seitsemän vuoden osalta, unionin tuomioistuin suorittaa prosessiekonomisista syistä tämän tutkinnan siten, että se tarkastelee kahta peräkkäistä rikkomisajanjaksoon sisältyvää ajanjaksoa eli yhtäältä marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välistä ajanjaksoa ja toisaalta tammikuun 2015 ja 11.10.2017 välistä ajanjaksoa.

454

Ensinnäkin marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen ajanjakson osalta kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitetyistä määristä vuosilta 2011–2014 ilmenee, että komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa kyseisen ajanjakson osalta siitä, ettei tämä asettanut kyseisen toimielimen käyttöön yhteensä 1001511991,60 euron määrää perinteisiä omia varoja.

455

Kuten julkisasiamies on myös esittänyt olennaisilta osin ratkaisuehdotuksensa 293–297 kohdassa, kannekirjelmän ja vastauskirjelmän perusteluista ilmenee yksiselitteisesti, että komission tarkoituksena oli rajata kanteen kohde mainitun ajanjakson osalta muun muassa yhteisön tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa ja unionin tullikoodeksin 103 artiklan 1 kohdassa säädettyjen tullivelan vanhentumista koskevien säännösten vuoksi niihin tullivelkoihin, jotka todettiin marraskuun 2014 ja helmikuun 2015 välisenä aikana annettuihin 23:een C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökseen sisältyvissä jälkikantomääräyksissä, jotka kumottiin niiden tileihin kirjaamisen ja asianomaisille toimijoille tiedoksi antamisen jälkeen kesäkuun ja marraskuun 2015 välisenä aikana. Lisäksi virallisessa huomautuksessa ja perustellussa lausunnossa esitetyt väitteet vahvistavat tämän komission tarkoituksen.

456

Kuten edellä 367–395 kohdassa todettiin, 23:n C 18 Snake‑maksuunpanopäätöksen kumoaminen johtui Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten tekemistä hallinnollisista virheistä, joita ei voida oikeuttaa asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan nojalla, joten kyseistä jäsenvaltiota ei ollut vapautettu asettamasta komission käyttöön kyseisiin päätöksiin liittyviä varoja.

457

Yhdistynyt kuningaskunta ilmoitti vastineessaan, että C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaaditut määrät oli laskettu OLAF‑JRC‑menetelmän korjattujen keskihintojen perusteella. Komissio väittää vastauskirjelmässään, että se oli oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana ilmoittanut ymmärtäneensä – Yhdistyneen kuningaskunnan sitä tältä osin korjaamatta –, että kyseiset määrät oli laskettu hyväksyttävän vähimmäishinnan perusteella ja ne jäivät siten komission mielestä selvästi liian alhaisiksi omien varojen menetyksen arvioimisen kannalta, minkä vuoksi se sovelsi kannekirjelmässä omaa menetelmäänsä kyseisten menetysten, mukaan lukien marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välinen ajanjakso, arvioimiseksi kaikkien kyseisenä aikana hyväksyttävää vähimmäishintaa alemmalla ilmoitetulla hinnalla toteutettujen tuontien osalta.

458

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ja erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan vastauksensa liitteenä toimittamista C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksistä ja niihin liittyvistä yksityiskohtaisista laskelmista ilmenee kuitenkin selvästi yhtäältä, että mainituissa päätöksissä vaaditut lisätullivelat todella laskettiin – vaikkakin hallinnollisten virheiden seurauksena – korjattujen keskihintojen eikä tullausarvon määrittämistä koskevien unionin tullioikeuden säännösten perusteella, ja toisaalta, että kyseisten velkojen yhteismäärä oli 192568694,30 GBP.

459

Tästä seuraa, että kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset ja niiden perustelut ovat komission tässä oikeudenkäynnissä vaatimien omien varojen määrän osalta epäjohdonmukaiset.

460

Kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa komissio nimittäin vaatii unionin tuomioistuinta toteamaan, että Yhdistynyt kuningaskunta ei noudattanut marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisenä aikana unionin omia varoja koskevan lainsäädännön mukaisia velvoitteitaan, koska se ei asettanut komission käyttöön yhteensä 1001511991,60 euron kokonaismäärää, joka on laskettu OLAF‑JRC‑menetelmällä ja joka sisältää kaikki kyseisenä aikana aliarvotetut, hyväksyttävää vähimmäishintaa alemmalla hinnalla toteutetut tuonnit, mukaan lukien ne – sitä paitsi monilukuiset – tuonnit, joita C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökset eivät koske.

461

Kannekirjelmän ja vastauksen perusteluista ilmenee sitä vastoin yksiselitteisesti – mikä vahvistetaan myös virallisessa huomautuksessa ja perustellussa lausunnossa –, että komissio tarkoitti rajoittaa kyseisen ajanjakson osalta väitteensä, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut asettanut käyttöön omia varoja, vain C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuja tullivelkoja vastaaviin unionin omiin varoihin, mikä merkitsee sitä, että se vaatii varojen käyttöön asettamista vain hyväksyttävää vähimmäishintaa alemmilla hinnoilla toteutettujen ja kyseisissä päätöksissä mainittujen aliarvotettujen tuontien osalta. Yhdistyneen kuningaskunnan esittämän selvityksen mukaan kyseisten tullivelkojen kokonaismäärä on 192568694,30 GBP.

462

Tässä tilanteessa on todettava, että koska niiden omien varojen, joita komissio vaatii kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 väliseltä ajanjaksolta, määrän paikkansapitävyydestä on huomattavaa epävarmuutta, kyseinen toimielin ei ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkia kyseisiä määriä.

463

Niinpä toinen kanneperuste on marraskuun 2011 ja marraskuun 2014 välisen ensimmäisen ajanjakson osalta hylättävä siltä osin kuin se koskee kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa tarkoitettua väitettä, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut unionin oikeutta, koska se ei asettanut komission käyttöön siinä lueteltuja varojen määriä, joiden yhteismäärä on 1001511991,60 euroa.

464

Siltä osin kuin toiseksi on kyse ajanjaksosta 1.1.2015–11.10.2017, on kiistatonta, että komissio määritti perinteisten omien varojen, joita se vaatii kannekirjelmän ensimmäisen päävaatimuksen kolmannessa kohdassa, menetykset – yhteensä 1678125097 euroa – OLAF‑JRC‑menetelmällä vähentämättä kyseisistä määristä niitä määriä, joita Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset vaativat C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksiin sisältyvillä, kyseistä ajanjaksoa koskevilla tullien jälkikantomääräyksillä.

465

Niinpä on aluksi tutkittava Yhdistyneen kuningaskunnan, jota väliintulijoina olevat jäsenvaltiot tukevat, OLAF‑JRC‑menetelmää, sellaisena kuin komissio käytti kyseistä menetelmää arvioidakseen niiden omien varojen menetysten määrän, jota se vaatii mainitulta ajanjaksolta, vastaan esittämät eri väitteet ja tämän jälkeen se, miten samaa ajanjaksoa koskeviin C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksiin sisältyvien jälkikantomääräysten huomioon ottaminen voisi vaikuttaa kyseiseen arvioon.

466

OLAF‑JRC‑menetelmään kohdistuvan kritiikin osalta on ensinnäkin tutkittava väitteet, joiden mukaan hyväksyttävän vähimmäishinnan käyttämisestä perusteena aliarvotettuina pidettävien tuontien määrän laskemisessa seuraa, että kyseisellä menetelmällä yliarvioidaan tällaisten tuontien määrä, koska kyse on mielivaltaisesta ja epätäsmällisestä arviointiperusteesta, jonka soveltamisesta seuraa, että huomioon otetaan huomattava määrä asianmukaisia mutta alhaisella hinnalla tapahtuvia tuonteja.

467

Yleisluonteisesta arvostelusta, jonka mukaan hyväksyttävä vähimmäishinta on ”mielivaltainen arviointiperuste”, on muistutettava, että hyväksyttävien vähimmäishintojen vahvistaminen 50 prosentiksi korjatuista keskihinnoista perustuu JRC:n tekemiin histogrammitutkimuksiin, joilla pyritään tilastotietojen perusteella tunnistamaan hyvin alhaiseen hintaan tapahtuvan tuonnin luokat. Koska tällainen lähestymistapa perustuu tuontihintatilastojen analyysiin, se on rinnastettavissa lähestymistapaan, jota käytetään HMRC:n menetelmässä vaatimustenmukaisuuskynnyksen määrittämiseksi.

468

Yhdistynyt kuningaskunta arvostelee komission omien varojen menetysten määrän laskemisessa käyttämää menetelmää muun muassa siksi, että se perustuu HMRC:n menetelmästä poiketen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuneita tuonteja koskeviin koostettuihin päiväkohtaisiin tietoihin eikä tavarakohtaisiin eli kutakin tulli‑ilmoitusta koskeviin tietoihin, sekä yhdistetyn nimikkeistön kahdeksannumeroisiin tuotekoodeihin saman nimikkeistön kymmennumeroisten tuotekoodien [Euroopan unionin yhtenäistetty tariffi (TARIC)] sijasta.

469

Komissio väittää menetelleensä näin, koska sillä oli käytettävissään vain kyseiset koostetut päivittäiset tiedot ja kahdeksannumeroisten tuotekoodien mukaan järjestetyt tiedot. Se väittää myös, että mainittujen koostettujen päivittäisten tietojen käyttämisellä oli ylikompensoiva vaikutus ja vähentää siten aliarvotettuina pidettävien tuontien määrää, mikä on pikemminkin eduksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle.

470

Se väittää, että jos OLAF‑JRC‑menetelmää sovellettaisiin esimerkiksi tietoihin, jotka koskevat tuontia Yhdistyneestä kuningaskunnasta kunkin vuoden 2017 toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä jätetyn tulli‑ilmoituksen osalta, arvioidut menetykset olisivat noin 40 prosenttia suuremmat kuin samoja koostettuja päivittäisiä tietoja käyttämällä saadut arviot. Se väittää myös, että TARIC‑koodeittain jaoteltuja tietoja käyttämällä saadun suuremman hienojakoisuuden ainoana seurauksena olisi tavaramäärän kasvu 495:stä 677:ään, joten vaikutusta korjattuihin keskihintoihin ei ole näytetty toteen.

471

Yhdistynyt kuningaskunta väitti vastauksena unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen, ettei se voinut laskea yhdistetyn nimikkeistön hienojakoisuudeltaan suurempien kymmennumeroisten tuotekoodien käyttämisen vaikutusta omien varojen menetyksiä koskevaan arvioon, mutta myönsi, että tavarakohtainen laskutapa kasvattaa niiden menetysten määriä, joihin komissio vetoaa jälkimmäisen ajanjakson eli 1.1.2015 ja 11.10.2017 välisen ajan osalta, 1678125097 eurosta 1725981951 euroon, mikä vahvistaa sen, että tältä osin OLAF‑JRC‑menetelmä on Yhdistyneelle kuningaskunnalle sen omaa menetelmää edullisempi.

472

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta korosti vastauksena unionin tuomioistuimen toiseen kysymykseen, että komission tällä välin antamien selvitysten perusteella oli tullut selväksi, että ainoa syy, jonka vuoksi komission menetyksistä tekemän arvion ja sen oman arvion välillä on niin suuri ero, on se, että komission kyseessä olevien, OLAF‑JRC‑menetelmän perusteella aliarvotettuina pidettävien tuontien ”uudelleenarvioimiseksi” käyttämät korjatut keskihinnat ovat paljon korkeammat kuin HMRC:n vaatimustenmukaisuuskynnyksiä vastaavat hinnat, joita kyseisten tuontien uudelleenarvioinnissa sen mielestä on käytettävä.

473

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta mainitsi vastauksena erääseen toiseen unionin tuomioistuimen kysymykseen, että jos aliarvotettujen tuontien määrän laskemisessa sovellettaisiin hyväksyttävien vähimmäishintojen sijasta sen oman menetysten arviointia koskevan menetelmän mukaisia vaatimustenmukaisuuskynnyksiä vastaavia hintoja, tuloksena olisi komission jälkimmäiseltä ajanjaksolta eli 1.1.2015–11.10.2017 vaatimien omien varojen menetysten määrän pieneneminen 4,4 tai 4,7 prosentilla.

474

Vaikka – kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 301 kohdassa – tällainen ero komission ja Yhdistyneen kuningaskunnan aliarvotettujen tuontien määrän arvioimiseksi käyttämien menetelmien välillä näyttää pysyvän itsessään kohtuullisissa rajoissa, vaikuttaa kuitenkin siltä, että hyväksyttävä vähimmäishinta johtaa aliarvotettuina pidettävien tuontien määrän yliarvioimiseen jossain määrin.

475

Tältä osin on muistutettava, että kyseinen hinta kehitettiin alun perin riskiprofiiliksi, mikä tarkoittaa sitä, että siitä voi aiheutua tiettyjä virheellisiä positiivisia tapauksia erityisesti suurten kauppaketjujen laillisessa tuonnissa, kuten Yhdistynyt kuningaskunta on korostanut.

476

Kuten edellä 229 kohdassa todettiin, kyseinen jäsenvaltio väittää, että 11,2 prosenttia tiettyjen hyvin tunnettujen suurten kauppaketjujen laillisesta tuonnista on ilmoitettu hyväksyttävää vähimmäishintaa alemmilla arvoilla.

477

Vaikka tällainen positiivisten tapausten osuus ei sellaisenaan vaikuta riskiprofiilina käytettävän hyväksyttävän vähimmäishinnan luotettavuuteen, koska sitä on pidettävä kohtuullisena tällaisessa asiayhteydessä, tällaisten tapausten osuus on otettava huomioon omien varojen menetysten arvioinnissa ja laskennassa, jotta voidaan kohtuullisen täsmällisesti määrittää niiden tuontien määrä, joita on pidettävä aliarvotettuna ja joista aiheutuu tällaisia menetyksiä.

478

Niinpä perinteisten omien varojen menetysten määrä on nyt käsiteltävässä asiassa laskettava sen perusteella, mitä Yhdistynyt kuningaskunta on vastauksessaan unionin tuomioistuimen esittämään kysymykseen kutsunut aliarvotettuina pidettävien tuontien ”yhteiseksi määräksi” eli niiden tuontien määräksi, joita pidetään aliarvotettuina riippumatta siitä, sovelletaanko OLAF‑JRC‑menetelmää vai HMRC:n menetelmää.

479

Toiseksi siltä osin kuin kyse on kritiikistä, jota OLAF‑JRC‑menetelmään on kohdistettu siksi, että kun sitä käytetään välineenä perinteisten omien varojen menetysten määrittämiseen, se perustuu korjattuihin keskihintoihin aliarvotettujen tuontien arvon arvioimisessa käytettävänä viitearvona, on tutkittava aluksi väitteet, joiden mukaan tällainen viitearvo olisi pitänyt laskea pelkästään Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvassa tuonnissa sovellettujen hintojen eikä kaikkiin jäsenvaltioihin suuntautuvissa tuonneissa sovellettujen hintojen aritmeettisen keskiarvon perusteella.

480

Nyt käsiteltävässä asiassa tämä komission metodologinen valinta on perusteltavissa kyseessä olevan aliarvotuspetoksen eräällä keskeisellä ominaispiirteellä eli sillä – mitä Yhdistynyt kuningaskunta ei sinänsä ole kiistänyt –, että valtaosassa kyseessä olevista tuonneista käytettiin tullimenettelyä 42 ja niiden oli siten välttämättä tarkoitettu ohjautuvan muihin jäsenvaltioihin. Lisäksi tullimenettelyssä 40 toteutetut kyseessä olevat tuonnit voitiin myös ohjata edelleen muihin jäsenvaltioihin sen jälkeen, kun tavarat oli tullattu Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

481

Tältä osin esimerkiksi OLAFin kertomuksesta ilmenee, että vuonna 2016 jopa 87 prosentissa kyseessä olevien vähäarvoisten tavaroiden tuonneista Yhdistyneeseen kuningaskuntaan käytettiin tullimenettelyä 42.

482

Tästä seuraa – kuten myös julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 304 kohdassa –, että valtaosa kyseessä olevista tuonneista rikkomisajanjakson aikana oli suunnattu kyseessä olevien tavaroiden markkinoille koko unionissa.

483

Niinpä komissiota ei voida arvostella siitä, että se sovelsi omien varojen menetysten määrän määrittämisen yhteydessä tekemässään kyseessä olevien tuontien arvon arvioinnissa sellaista viitearvoa, joka heijastaa kyseessä olevien tavaroiden hintatasoa niiden tuonnissa koko unioniin.

484

On nimittäin muistutettava, että tällainen lähestymistapa vaikuttaa johdonmukaiselta kyseessä olevan aliarvotuspetoksen toteuttamistavan vuoksi.

485

Lisäksi kaikkiin jäsenvaltioihin suuntautuvassa tuonnissa sovellettavien hintojen perusteella laskettavien aritmeettisten keskihintojen käyttäminen on perusteltua myös sen vääristävän vaikutuksen vähentämiseksi, jonka erittäin alhaisiin hintoihin aliarvotettujen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvien tuontien erityisen suuri määrä rikkomisajanjakson aikana aiheuttaa.

486

Tältä osin on muistutettava yhtäältä, että 78,1 prosentissa kyseessä olevien, hyväksyttävää vähimmäishintaa eli 50 prosenttia korjatusta keskihinnasta alemmilla hinnoilla tapahtuvien tuontien arvosta ja 69,8 prosentissa niiden määrästä rikkomisajanjakson aikana ilmoitettu arvo sijoittui välille 0–10 prosenttia korjatusta keskihinnasta ja että tämän vaihteluvälin sisältämät erittäin alhaiseen hintaan tapahtuvat tuonnit kasvoivat asteittain ja voimakkaasti rikkomisajanjakson aikana siten, että niiden osuus kasvoi noin 80 prosenttiin eli selväksi enemmistöksi aliarvotettujen tuontien joukossa. Toisaalta on mainittava, että vaikka kyseessä oleva aliarvotuspetos oli alun perin koskenut useita jäsenvaltioita, se koski rikkomisajanjakson aikana ensisijaisesti ja yhä laajemmin Yhdistynyttä kuningaskuntaa, kuten komission virkamiehet sitä paitsi ilmoittivat useissa kyseisen valtion tulliviranomaisten kanssa pidetyissä kokouksissa. Kokouksissa Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisille tiedotettiin toistuvasti vastaavien omien varojen menetysten lisääntymisestä, jotta ne ryhtyisivät asianmukaisiin toimenpiteisiin niiden lopettamiseksi.

487

Vaikka tavoite vähentää sitä viitehintojen vääristymistä, jonka aliarvotettujen, erittäin alhaiseen hintaan tapahtuvien ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvien tuontien erittäin suuri määrä rikkomisajanjakson aikana aiheuttaa, voitiin teoriassa saavuttaa eri menetelmiä soveltamalla, komission valitsema menetelmä vaikuttaa riittävän täsmälliseltä ja luotettavalta erityisesti siksi, että se perustuu kriteereihin, jotka eivät ole mielivaltaisia eivätkä vääristyneitä, sekä kaikkien käytettävissä olevien merkityksellisten tietojen objektiiviseen ja johdonmukaiseen arviointiin, joten se ei ole omiaan johtamaan omien varojen menetysten määrien ilmeiseen yliarviointiin.

488

Tässä yhteydessä on mainittava, että kuten komissio myönsi vastauksessaan unionin tuomioistuimen sille esittämään kysymykseen, se olisi esimerkiksi myös voinut sivuuttaa jäsenvaltioiden hintojen aritmeettisen keskiarvon laskemisessa kaikki hyväksyttävää vähimmäishintaa alhaisemmilla hinnoilla kaikissa jäsenvaltioissa tapahtuneet tuonnit. Tällainen menetelmä olisi kuitenkin ollut epäedullinen Yhdistyneelle kuningaskunnalle, koska sen vaikutuksesta omien varojen menetysten määrä olisi kasvanut huomattavasti.

489

Seuraavaksi on tutkittava kritiikkiä, jonka mukaan korjattujen keskihintojen käyttäminen viitearvona OLAF‑JRC‑menetelmää sovellettaessa johtaa omien varojen menetysten tason yliarvioimiseen eikä siten ole perusteltu, koska siinä ei oteta huomioon sitä, että aliarvotuspetoksen kohteena olleet kyseessä olevat tavarat olivat arvoltaan ja laadultaan heikompia kuin Kiinasta asianmukaisesti hyväksyttävää vähimmäishintaa tai jopa HMRC:n menetelmän vaatimustenmukaisuuskynnystä korkeammilla hinnoilla tapahtuvissa tuonneissa.

490

Lisäksi kyseessä olevat tavarat oli niiden luonteen vuoksi tarkoitettu laadultaan heikompien tuotteiden markkinalohkoille, koska rikollisjärjestöt toivat niitä harjoittaakseen laitonta mustan pörssin kauppaa muissa jäsenvaltioissa.

491

Kun otetaan huomioon tämä kyseessä olevan aliarvotuspetoksen toteuttamistapaan liittyvä olennainen piirre, aliarvotettuna pidettävien tuontien arvon määrittämisessä käytettävä viitearvo oli vahvistettava hyväksyttävän vähimmäishinnan tasolle.

492

Tässä yhteydessä komissio väittää, ettei Yhdistyneellä kuningaskunnalla ole mitään merkityksellistä näyttöä kyseessä olevien tuontien hinnan ja laadun jakautumisesta, koska kyseinen jäsenvaltio oli ennen Swift Arrow ‑operaation käynnistämistä päättänyt olla suorittamatta fyysisiä tarkastuksia ja ottamatta näytteitä.

493

Yhdistynyt kuningaskunta vetoaa konsulttiyhtiön lausuntoon, jossa analysoitiin 94:stä aliarvotetusta tavarasta koostuvaa ensisijaista otosta, josta 70 tavaraa kerättiin rikkomisajanjakson jälkeen käynnistetyn Swift Arrow ‑operaation yhteydessä, ja verrattiin kyseistä otosta asianmukaisesti toimivan ja alueellaan tunnetun vähäarvoisia tavaroita myyvän vähittäiskauppiaan erittäin edullisista tavaroista koostuvaan vertailuotokseen, missä yhteydessä havaittiin, että valtaosa kyseisen ensisijaisen otoksen tavaroista oli heikkolaatuisia ja laadultaan vertailuotoksen tavaroita heikompia. Tästä seuraa sen mukaan, että aliarvotettujen tavaroiden oikea arvo ei voi ylittää alinta hintaa, jolla tällaiset vähittäiskauppiaat tuovat vastaavia tavaroita.

494

Tältä osin on todettava, että vaikka oletettaisiin – kuten Yhdistynyt kuningaskunta väittää –, että kaikki Swift Arrow ‑operaation yhteydessä otetut ja kyseisessä lausunnossa analysoidut näytteet voitaisiin ottaa huomioon tässä menettelyssä siitä huolimatta, että monet niistä näyttävät koskevan rikkomisajanjakson jälkeisiä tuonteja, kyseinen valtio ei osoita, että kyseessä olevien näytteiden voitaisiin katsoa edustavan kaikkia rikkomisajanjakson aikana sen alueelle aliarvotettuina tuotuja kyseessä olevien tavaroiden määriä.

495

Koska kyseessä olevien tuontien laadusta rikkomisajanjakson aikana ei ollut riittävän edustavia tietoja sen vuoksi, ettei Yhdistynyt kuningaskunta ollut suorittanut asianmukaisia tullitarkastuksia, komissio saattoi perustellusti olettaa kyseessä olevien tavaroiden olevan laadultaan keskimääräisiä ja sijoittuvan siten kaikille markkinalohkoille samassa suhteessa kuin tavarat, joita ei pidetty vilpillisesti aliarvotettuina.

496

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan aliarvotuspetoksen toteuttamistapa, sellaisena kuin se kuvattiin esimerkiksi OLAFin kertomuksessa – jota asianosaiset eivät ole kiistäneet –, osoittaa, että kyseessä olevat tavarat olivat enimmäkseen heikkolaatuisia ja tarkoitettu laadultaan heikompien tuotteiden markkinalohkoille, koska rikollisjärjestöt maahantoivat ja saattoivat ne myyntiin pääasiallisesti laittomassa mustan pörssin kaupassa muissa jäsenvaltioissa kuin tuolloin vielä jäsenvaltioihin kuuluneessa Yhdistyneessä kuningaskunnassa käyttäen erityisesti tullimenettelyä 42, jossa ei maksettu arvonlisäveroa. Tältä osin on mainittava, että kyseessä olevien tuontien arvioimisessa perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemiseksi käytetty viitearvo on arvioitu arvo, jonka pitäisi vastata likimain sitä tullausarvoa, jonka Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset olisivat todenneet, jos ne olisivat soveltaneet asianmukaisia, sellaiseen riskiprofiiliin, jonka avulla voidaan arvioida kyseessä olevien tavaroiden luonnetta ja laatua, perustuvia tullitarkastustoimenpiteitä.

497

Yhdistynyt kuningaskunta on nimittäin saatettava rikkomisajanjakson osalta siihen tilanteeseen, jossa se olisi ollut, jos sen tulliviranomaiset olisivat määrittäneet tullausarvot asianmukaisesti sovellettuaan sitä ennen asianmukaisia tullitarkastuksia ja olisivat siten todenneet tulleina kerättävien omien verojen määrät oikein ennen niiden kirjaamista unionin omia varoja koskevaan kirjanpitoon (ks. analogisesti tuomio 17.3.2011, komissio v. Portugali, C‑23/10, ei julkaistu, EU:C:2011:160, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

498

Kuten julkisasiamies on myös maininnut olennaisilta osin ratkaisuehdotuksensa 306 kohdassa, unionin tullilainsäädännössä säädettyjen vaihtoehtoisten menetelmien mukaan tullausarvo määritetään kyseessä olevien tavaroiden luonteen ja laadun, kuten markkinalohko muussa kuin tuontijäsenvaltiossa, eikä niiden määräpaikan perusteella. Tavaroiden määräpaikalla ei siten sellaisenaan ole merkitystä tullausarvon määrittämisen kannalta. Lisäksi mainittujen tavaroiden tulliselvityksen yhteydessä niiden erityinen määräpaikka on välittömän näytön puuttuessa pitkälti spekulatiivinen seikka.

499

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio toimi siten perustellusti, kun se ei tehnyt perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämisen kannalta eroa sen mukaan, mikä on kyseessä olevien tavaroiden määräpaikka unionissa.

500

Niinpä kyseinen toimielin saattoi perustellusti soveltaa korjattuja keskihintoja viitearvona kyseessä olevien tuontien osalta.

501

Tällainen lähestymistapa on perusteltu, kun otetaan huomioon käsiteltävän asian erityispiirteet, ja se on riittävän täsmällinen ja luotettava erityisesti siksi, että se perustuu kriteereihin, jotka eivät ole mielivaltaisia eivätkä vääristyneitä, sekä kaikkien käytettävissä olevien merkityksellisten tietojen objektiiviseen ja johdonmukaiseen analyysiin siten, ettei se johda kyseisten menetysten määrän ilmeiseen yliarviointiin.

502

Tämän vahvistaa se, että – kuten myös julkisasiamies on olennaisilta osin esittänyt ratkaisuehdotuksensa 307 kohdassa – korjatut keskihinnat lasketaan kaikkien rikkomisajanjakson aikana toteutettujen tuontien osalta tosiasiallisesti ilmoitettujen ja jäsenvaltioiden Surveillance 2 ‑tietokantaan kirjaamien tullausarvojen perusteella siten, että kyseiset hinnat ilmentävät kaikkien kyseessä olevien tavaroiden luonnetta ja laatua.

503

Komission lähestymistavan, joka perustuu korjattujen keskihintojen käyttämiseen kyseessä olevien tuontien arvon määrittämisessä, täsmällisyyttä ja luotettavuutta tukee myös se komission unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamissaan vastauksissa korostama seikka – jota Yhdistynyt kuningaskunta ei ole kiistänyt –, että mainituissa hinnoissa otetaan huomioon Yhdistyneeseen kuningaskuntaan suuntautuvien määrältään huomattavien aliarvotettujen tuontien hinnat kokonaisuudessaan, mikä alentaa kyseisten tuontien ”kohtuullista hintaa” ja johtaa siten omien varojen menetysten aliarviointiin.

504

Toisin sanoen on niin, että koska korjattu keskihinta on keskiarvo kaikissa kyseessä olevien tavaroiden kaikissa jäsenvaltioissa tapahtuvissa tuonneissa, mukaan lukien määrältään erityisen runsaat vilpillisesti aliarvotetut tuonnit Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ilmoitetuista hinnoista, kyseiset vilpilliset aliarvotukset alentavat tätä keskihintaa, mikä vahvistaa komission lähestymistavan täsmällisyyden ja luotettavuuden.

505

Yhteenvetona on todettava, että komissio saattoi lähtökohtaisesti soveltaa OLAF‑JRC‑menetelmää arvioidakseen perinteisten omien varojen menetysten määrän 1.1.2015 ja 11.10.2017 välisen jälkimmäisen ajanjakson osalta, koska kyseinen menetelmä oli nyt käsiteltävän asian erityispiirteiden vuoksi perusteltu ja koska se oli riittävän täsmällinen ja luotettava erityisesti siitä syystä, että se perustui kriteereihin, jotka eivät ole mielivaltaisia tai vääristyneitä, sekä kaikkien saatavilla olevien tietojen objektiiviseen ja johdonmukaiseen arviointiin siten, ettei se johda mainittujen tappioiden ilmeiseen yliarviointiin.

506

Tämän ajanjakson osalta kyseessä olevien tuontien määrä voitiin siten määrittää hyväksyttävän vähimmäishinnan perusteella mutta kuitenkin siten, että määrä rajataan niin sanottuun ”yhteiseen” määrään eli sekä OLAF‑JRC‑menetelmän että HMRC:n menetelmän perusteella aliarvotettuina pidettävien tuontien määrään. Määrittääkseen tämän yhteisen aliarvotettuina pidettävien tuontien määrän arvon komissio saattoi tukeutua korjattuihin keskihintoihin.

507

Tämän jälkeen nousee esiin kysymys siitä, mikä vaikutus C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä mainituilla tullien jälkikantomääräyksillä voisi olla arvioitaessa sitä omien varojen menetysten määrää, jota komissio vaatii kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa ajanjakson 1.1.2015–11.10.2017 osalta ja jonka se on määrittänyt OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisesti.

508

Tältä osin Yhdistynyt kuningaskunta väittää vastineessaan, että koska komissio oli jo toukokuussa 2018 tietoinen kahdeksasta C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksestä, jotka oli annettu ja kirjattu kyseisen kuukauden B‑kirjanpitoon ja jotka koskivat aliarvotettuina pidettyjä, 1.5.2015 jälkeen toteutettuja noin 25 miljoonan punnan arvoisia tuonteja, eikä ollut riitauttanut kyseisiä päätöksiä perustellussa lausunnossa tai kannekirjelmässä, komission olisi pitänyt vähentää kyseinen määrä kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa tarkoitetuista vuosina 2015–2017 aiheutuneiden perinteisten omien varojen menetysten määristä.

509

Yhdistynyt kuningaskunta väittää vastauskirjelmässään, että ajantasaisten tietojen mukaan perinteisistä omien varojen menetyksistä on vähennettävä 34 toimijalle jo tiedoksi annetuissa C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä vaaditut määrät, kokonaismäärältään 44296285,04 GBP.

510

Yhdistynyt kuningaskunta ajantasaisti tämän kokonaismäärän uudelleen unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamiensa vastausten liitteenä sisällyttämällä siihen kaikki jo tiedoksi annetut C 18 Breach ‑maksuunpanopäätökset sekä niihin liittyvät yksityiskohtaiset laskelmat. Kyseisessä liitteessä olevan yhteenvetotaulukon mukaan kyse on viimeisimpien saatavilla olevien tietojen mukaan 64 päätöksestä, joissa on kyse yhteensä 50559159,89 GBP:n (n. 59391845 euroa) suuruisista vaadituista lisätulleista.

511

Näistä laskelmista ja selvennyksistä, jotka Yhdistynyt kuningaskunta toimitti vastauksena unionin tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin, ilmenee myös, että kyseiset tullit laskettiin sellaisten vähimmäishintojen perusteella, joita pidetään asianmukaisina ja jotka oli vahvistettu ns. piikki‑metodologian eli sellaisen ennen kaikkea tilastollisen metodologian avulla, joka on verrattavissa HMRC:n menetelmän yhteydessä perinteisten omien varojen menetysten tason laskemiseksi käytettävien vaatimustenmukaisuuskynnysten määrittämistä koskevaan metodologiaan, ja kyseisten menetelmien välinen olennainen ero oli käytettävien viiteajanjaksojen erilaisuus.

512

Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan C 18 Breach‑ maksuunpanopäätöksissä vaadittujen velkojen perintä on edelleen mahdollista, eikä niitä ole C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksistä poiketen kumottu.

513

Vaikka komissio ei kiistäkään sitä, että C 18 Breach ‑maksuunpanopäätökset voivat koskea rikkomisajanjakson aikana tapahtuneita aliarvotettuja tuonteja, se väittää, että koska Yhdistynyt kuningaskunta on aina kieltäytynyt toimittamasta sille yksityiskohtaisia tietoja kyseisiin päätöksiin liittyvistä laskelmista eli erityisesti niihin liittyvistä tulli‑ilmoituksista, määristä ja käytetyistä vaihtoarvoista, se ei ole kyennyt erottamaan kyseisten päätösten kohteena olevia tuonteja siitä tuontien yhteismäärästä, joiden osalta se oli laskenut perinteisten omien varojen menetysten määrän Surveillance 2 ‑tietokannasta saatavien koottujen päivittäisten tietojen perusteella.

514

Tässä yhteydessä on muistutettava, että unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että SEUT 258 artiklan toisen kohdan sanamuodosta ilmenee, että jos asianomainen jäsenvaltio ei ole noudattanut perusteltua lausuntoa siinä asetetussa määräajassa, komissio voi nostaa kyseisen artiklan nojalla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen, ja että arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on tämän vuoksi otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli kyseisen määräajan päättyessä (tuomio 2.4.2020, komissio v. Puola, Unkari ja Tšekki (Tilapäinen mekanismi kansainvälisen suojelun hakijoiden siirtämiseksi), C‑715/17, C‑718/17 ja C‑719/17, EU:C:2020:257, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

515

Nyt käsiteltävässä tapauksessa Yhdistyneelle kuningaskunnalle perustellun lausunnon noudattamiseksi asetettu määräaika päättyi 24.11.2018.

516

Komissio ei kiistä sitä, että se tiesi kahdeksasta C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksestä, jotka oli annettu toukokuussa 2018 ja koskivat kyseessä olevien tavaroiden tuonteja Kiinasta rikkomisajanjakson aikana, ennen perustellun lausunnon antamista tiedoksi Yhdistyneelle kuningaskunnalle, koska kyseisissä päätöksissä vaaditut velat oli annettu tiedoksi niiden velallisille ja kirjattu B‑kirjanpitoon toukokuussa 2018. On myös kiistatonta, että velat olivat edelleen kirjattuina kyseiseen kirjanpitoon perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä ja kanteen nostamishetkellä.

517

On kuitenkin todettava, että komissio sivuutti kannekirjelmässä, erityisesti laskiessaan ensimmäisen vaatimuksensa kolmannessa kohdassa vuosilta 2015–2017 vaadittavat perinteisten omien varojen menetykset, C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä vaaditut velat, jotka olivat sen tiedossa ennen perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymistä.

518

Yhdistynyt kuningaskunta ei myöskään ollut kyseiseen ajankohtaan mennessä tehnyt päätöstä, jossa todettaisiin, ettei kyseisiä velkoja ole mahdollista periä, eikä myöskään aloittanut asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädettyä menettelyä vapautuakseen mainittuja velkoja vastaavien määrien asettamisesta komission käyttöön jollakin kyseisen asetuksen 13 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista vapautumisperusteista. Velkoja ei ole kumottu ja ne ovat edelleen B‑kirjanpidossa. Myöskään unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ei ilmene, eikä oikeudenkäynnissä ole myöskään väitetty, että kyse olisi unionin tullikoodeksin 103 artiklassa tarkoitetuista vanhentuneista saatavista.

519

Niinpä kyseisten saatavien ei voitu perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä vielä katsoa merkitsevän unionin omien varojen menetyksiä.

520

Tätä ei voida kyseenalaistaa komission väitteellä, jonka mukaan vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kyseessä olevissa C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä vaaditut velat tai edes osa niistä voidaan tosiasiallisesti periä siitä syystä, että suurin osa niiden velallisista on niin sanottuja feeniks‑yrityksiä, jotka ovat maksukyvyttömiä ja asetettu selvitystilaan kyseisten päätösten tiedoksi antamisen jälkeen, minkä myös Yhdistynyt kuningaskunta on vahvistanut ja vedonnut siihen perusteena sille, että se vapautetaan asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan nojalla velvollisuudesta asettaa vastaavat varat komission käyttöön.

521

Komission oli siten kannekirjelmässä vähennettävä ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa vaadituista perinteisistä omista varoista ajanjakson 1.1.2015–11.10.2017 osalta ne C 18 Breach ‑maksuunpanopäätöksissä, jotka koskivat rikkomisajanjaksolla toteutettuja kyseessä olevien tavaroiden aliarvotettuja tuonteja Kiinasta, vaaditut velat, jotka oli kirjattu B‑kirjanpitoon ennen perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymistä ja jotka siten olivat komission tiedossa.

522

Koska komissio ei vähentänyt niitä kannekirjelmässä, kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitetty vaatimus perinteisten omien varojen asettamisesta käyttöön vuosilta 2015–2017 ei voi menestyä.

523

Niinpä toinen kanneperuste on hylättävä siltä osin kuin se koskee komission vaatimusta siitä, että unionin tuomioistuin toteaa, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole unionin oikeuden vastaisesti asettanut kyseisen toimielimen käyttöön kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa mainittuja perinteisiä omia varoja.

524

Tässä yhteydessä on mainittava, että kuten myös julkisasiamies on maininnut ratkaisuehdotuksensa 312 kohdassa, SEUT 258 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole laskea komission puolesta niitä tarkkoja perinteisten omien varojen määriä, jotka Yhdistyneen kuningaskunnan on asetettava käyttöön.

525

Unionin tuomioistuin voi tällaisessa menettelyssä joko hyväksyä tai hylätä kannekirjelmässä esitetyt vaatimukset kokonaan tai osittain mutta sen asiana ei kuitenkaan ole muuttaa kyseisten vaatimusten ulottuvuutta.

526

On kuitenkin täsmennettävä, että kun komissio laskee uudelleen Yhdistyneen kuningaskunnan maksettavaksi kuuluvien perinteisten omien varojen määrän tämän tuomion mukaisesti, se voi – kuten edellä 505 kohdasta ilmenee – soveltaa koko rikkomisajanjaksoon tai osaan siitä OLAF‑JRC‑menetelmää kyseisen määrän arvioimiseksi. Sen on kuitenkin muun muassa – kuten edellä 475–478 kohdassa todettiin – otettava laskentaperusteeksi ”yhteinen määrä” eli sellaisten tuontien määrä, joita on pidettävä aliarvotettuina riippumatta siitä, sovelletaanko OLAF‑JRC‑menetelmää vai HMRC:n menetelmää. Kun lisäksi otetaan huomioon edellä 517–519 kohdassa esitetty, komission on ensinnäkin otettava huomioon Yhdistyneen kuningaskunnan C 18 Breach‑maksuunpanopäätöksissä vaatimat velat, jotka olivat komission tiedossa ennen perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättymistä eli 24.11.2018 ja joita ei voitu vielä tuolloin pitää unionin omien varojen menetyksinä. Sen on myös otettava huomioon mahdolliset muut velat, joita kyseinen valtio vaatii asianomaisia tuonteja, jotka toteutettiin rikkomisajanjakson aikana, koskevissa tullien jälkikantomääräyksissä ja joita ei myöskään voida pitää unionin omien varojen menetyksinä silloin, kun se laskee menetysten määrän uudelleen tämän tuomion mukaisesti. Lopuksi uudessa laskelmassa on otettava huomioon vielä ne kyseisiin rikkomisajanjakson aikana toteutettuihin tuonteihin liittyvät velat, joiden osalta Yhdistynyt kuningaskunta on tehnyt päätöksen, jossa todetaan niiden perimisen olevan mahdotonta, ja joita vastaavien määrien asettamisesta komission käyttöön kyseinen jäsenvaltio on vapautettu asetuksen N:o 609/2014 13 artiklan 2 kohdan nojalla.

527

Tässä yhteydessä on muistutettava, että SEU 4 artiklan 3 kohdassa määrätty velvollisuus tehdä vilpitöntä yhteistyötä komission kanssa merkitsee sitä, että jäsenvaltioiden on autettava komissiota suorittamaan tehtävänsä, joihin kuuluu SEU 17 artiklan mukaan huolehtiminen perussopimusten valvojana siitä, että unionin oikeutta sovelletaan unionin tuomioistuimen valvonnassa. Erityisesti on todettava, että koska komissio on valvoessaan, että jäsenvaltiot täyttävät unionin omia varoja koskevat velvoitteensa asianmukaisesti, suurelta osin riippuvainen jäsenvaltioiden sille antamista tiedoista, jäsenvaltioiden on annettava komissiolle tositteet ja muut tarpeelliset asiakirjat kohtuullisin ehdoin, jotta tämä voi todentaa, kuuluvatko – ja jos kuuluvat, niin missä määrin – tietyt määrät unionin omina varoina sen talousarvioon (ks. vastaavasti tuomio 7.3.2002, komissio v. Italia, C‑10/00, EU:C:2002:146, 88 ja 91 kohta ja tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 65 kohta).

528

On vielä lisättävä, että kun otetaan huomioon myös edellä 119–121 kohdassa mieleen palautetut erosopimuksen määräykset, edellä 526 kohdassa tarkoitetun uuden laskelman tulos voisi johtaa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaan menettelyyn, jonka päätteeksi unionin tuomioistuinta voidaan vaatia ratkaisemaan, onko Yhdistynyt kuningaskunta jättänyt noudattamatta unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole asettanut unionin talousarvion käyttöön komission vaatimaa mainittuun laskelmaan perustuvaa omien varojen täyttä tai osittaista määrää viivästyskorkoineen.

529

Siltä osin kuin kyse on omien varojen menetysten määrän laskemiseen sovellettavasta valuuttakurssista, Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että koska se ilmoittaa unionin omat varat GBP:ina, ainoa määrä, jota siltä voidaan vaatia, on se GBP:ina ilmaistu määrä, joka olisi maksettu ajankohtana, jona komissiolle maksettavat määrät erääntyivät. Merkitystä on sen mukaan ainoastaan sillä GBP–euro‑valuuttakurssilla, jota sovellettiin ajankohtana, jona kyseisen toimielimen saatavan muodostavat oikeustoimet toteutettiin, eikä sillä valuuttakurssilla, jota sovellettiin ajankohtana, jolloin unionin tuomioistuin mahdollisesti katsoo Yhdistyneen kuningaskunnan olevan vastuussa omien varojen menetyksistä. Tästä seuraa, että komissio ei voinut kannekirjelmässä vaatia euroina ilmaistua omien varojen määrää vaan sen olisi pitänyt ilmoittaa määrä GBP:ina.

530

Komissio väittää, että koska sen laskelma omien varojen menetyksen määrästä perustuu jäsenvaltioiden toimittamiin tietoihin, jotka on sitten kirjattu Surveillance 2 ‑tietokantaan, näin toimitetut määrät muunnetaan automaattisesti euroiksi käyttämällä EKP:n ennen kyseisen kuukauden toiseksi viimeistä päivää vahvistamaa viimeisintä vaihtokurssia unionin tullikoodeksin 53 artiklan 1 kohdan ja täytäntöönpanoasetuksen 48 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

531

Komissio on siten Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa samaa mieltä siitä, että merkityksellinen valuuttakurssi ei ole tämän tuomion antamispäivänä sovellettava valuuttakurssi vaan se, joka vallitsi silloin, kun kyseessä olevat eri tuonnit, joista aiheutui rikkomisajanjakson aikana omien varojen menetyksiä, toteutettiin.

532

Tästä on pääteltävä, ettei komissiota voida arvostella siitä, että se sovelsi unionin tullikoodeksin 53 artiklan 1 kohdan ja soveltamisasetuksen 48 artiklan 1 kohdan mukaisesti kyseisten tuontien toteuttamishetkellä sovellettua valuuttakurssia siten, että GBP:ina ilmaistut tullien määrät muunnettiin euroiksi. Näin toimiessaan se ei nimittäin yliarvioinut kanteessa perinteisten omien varojen menetyksinä vaadittuja määriä verrattuna niihin määriin, jotka olisi vaadittu, jos ne olisi ilmaistu GBP:ina. Mikään ei siten estänyt komissiota esittämästä kyseisiä määriä kannekirjelmässä euroina eikä GBP:ina. Lisäksi on mainittava, että kun komissio laskee uudelleen perinteisten omien varojen määrän, joka Yhdistyneen kuningaskunnan on maksettava, se voi soveltaa kyseistä muuntamismenetelmää.

533

Edellä esitetyn perusteella toinen kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen ensimmäiseen kohtaan sisältyvää vaatimusta ja siten todettava, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan, asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklan eikä asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole asettanut käyttöön kyseessä oleviin tuonteihin liittyvien perinteisten omien varojen asianmukaista määrää. Kanneperuste on sen sijaan hylättävä siltä osin kuin se koskee kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen kolmannessa kohdassa esitettyä vaatimusta siitä, että unionin tuomioistuin toteaa, että vastaavien perinteisten omien varojen, jotka on asetettava komission käyttöön kantokuluilla vähennettyinä, menetysten määrät ovat seuraavat:

534

Kolmannella kanneperusteellaan, joka koskee tiettyjä kannekirjelmän ensimmäisen vaatimuksen ensimmäisessä ja toisessa kohdassa esitettyjä väitteitä, komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se ole päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan, asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklan, asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklan sekä asetuksen N:o 1553/89 2 artiklan vastaisesti asettanut komission käyttöön rikkomisajanjakson aikana suoritettuihin tuonteihin liittyvien arvonlisäverona kerättävien omien varojen asianmukaista määrää, koska se ei ole noudattanut SEUT 325 artiklan eikä direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan b ja d alakohdan, 83 ja 85–87 artiklan eikä 143 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan.

535

Ensinnäkin komissio muistuttaa niiden kyseessä olevien tavaroiden osalta, jotka tuotiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan rikkomisajanjakson aikana tullimenettelyssä 40, että direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 85–87 artiklan mukaan kyseisessä tullimenettelyssä tuontijäsenvaltio kantaa arvonlisäveron ja että arvonlisäveron peruste käsittää tullausarvon sekä tullit ja sivukustannukset.

536

Komissio väittää, että koska Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät SEUT 325 artiklan ja unionin tullilainsäädännön vastaisesti varmistaneet, että rikkomisajanjakson aikana toteutettujen kyseessä olevien tuontien tullausarvo oli määritetty asianmukaisesti, kun otetaan huomioon ennen kaikkea se, ettei ennen niiden tulliselvitystä toteutettu tosiasiallisia tullitarkastustoimenpiteitä, kyseiset viranomaiset eivät myöskään määrittäneet asianmukaisesti arvonlisäveron perustetta.

537

Niinpä maksettavaa arvonlisäveroa ei kannettu kokonaisuudessaan, minkä seurauksena vastaavia määriä ei otettu päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan, asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklan, asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklan sekä asetuksen N:o 1553/89 2 artiklan vastaisesti myöskään huomioon määritettäessä arvonlisäverona kerättävien omien varojen perustetta eikä kaikkia kyseisiä varoja asetettu komission käyttöön.

538

Toiseksi komissio muistuttaa tullimenettelyn 42 osalta, että OLAFin kertomuksen mukaan vuonna 2016 peräti 87 prosenttia kyseessä olevista tavaroista tuotiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kyseisessä tullimenettelyssä ja että kyseiselle menettelylle on tunnusomaista se, että tullit maksetaan tuontijäsenvaltiossa, kun taas arvonlisävero maksetaan määräjäsenvaltiossa.

539

Komissio väittää, että koska arvonlisäveron peruste on kyseisten tuontien osalta direktiivin 2006/112 83 artiklan mukaisesti tavaroiden tai samankaltaisten tavaroiden ostohinta tai – ostohinnan puuttuessa – niiden toimitushetkellä määritetty omakustannushinta, kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon virheellinen määrittäminen Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten suorittamien epäasianmukaisten tullitarkastusten vuoksi johti siihen, että myös määräjäsenvaltion kyseisistä tavaroista kantama arvonlisävero oli virheellinen, joten arvonlisäveroa ei kannettu kokonaisuudessaan ja unioni menetti osan kyseisenä verona kerättävistä omista varoista.

540

Komission mukaan Yhdistynyt kuningaskunta vaaransi muiden jäsenvaltioiden viranomaisten edellytykset kantaa kyseinen vero, koska se ei toteuttanut asianmukaisia toimenpiteitä varmistaakseen maksettavan arvonlisäveron kantamisen tullimenettelyssä 42, ja esti niitä asettamasta mainittua veroa vastaavia omia varoja komission käyttöön.

541

Yhdistynyt kuningaskunta väittää, että koska arvonlisäverona kerättävät omat varat lasketaan asetuksen N:o 1553/89 mukaan kyseisten verotulojen nettomäärän perusteella, maahantuonnista tai hankinnasta kannettavan arvonlisäveron määrä ei muuta mainittujen verotulojen nettomääriä, koska verovelvollinen maahantuoja tai hankkija saa veron takaisin kyseessä olevien tavaroiden edelleenmyynnin yhteydessä.

542

Rikkomisajanjakson aikana tullimenettelyssä 42 toteutetuista tuonneista ei voi sen mukaan aiheutua arvonlisäveron menetyksiä, koska vähittäiskauppias ilmoittaa tavaroiden lopullisessa määräjäsenvaltiossa kyseisen jäsenvaltion veroviranomaisille loppukuluttajan tosiasiallisesti maksaman vastikkeen kokonaisuudessaan.

543

Sen mukaan OLAFin kertomuksessa vahvistetaan, että kyseessä oleva aliarvotuspetos ei johdu siitä, että siinä jäsenvaltiossa, johon kyseessä olevat tavarat tuotiin tullimenettelyssä 42, maksetun ja vähennetyn arvonlisäveron määrä olisi virheellinen, vaan siitä, ettei kyseistä veroa maksettu tavaroiden määräjäsenvaltiossa sen vuoksi, että tavarat katosivat ja niillä käytiin laitonta mustan pörssin kauppaa.

544

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta väittää kyseisten rikkomisajanjakson aikana tullimenettelyssä 42 toteutettujen tuontien osalta, ettei ole olemassa mitään oikeudellista perustaa, jonka nojalla jäsenvaltion voitaisiin katsoa olevan vastuussa toisessa jäsenvaltiossa aihetuvista arvonlisäverona kerättävien omien varojen menetyksistä.

545

Yhdistynyt kuningaskunta väittää lisäksi, että väite, joka koskee sen väitettyä vastuuta arvonlisäverona kerättävien omien varojen menetyksistä, ei perustu tosiseikkoihin. Niinpä komission väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta esti muita jäsenvaltioita kantamasta kyseistä veroa, ei perustu tosiseikkoihin. Niiden yleisten toimenpiteiden lisäksi, jotka Yhdistynyt kuningaskunta toteutti kyseessä olevan aliarvotuspetoksen torjumiseksi, se toteutti myös yksin ja yhteistyössä muiden jäsenvaltioiden kanssa erityisiä toimenpiteitä tullimenettelyn 42 väärinkäyttämisen estämiseksi. Tältä osin Yhdistynyt kuningaskunta väittää toteuttaneensa Badminton‑, Octopus‑, Samurai‑ ja Breach ‑operaatioiden yhteydessä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään arvonlisäverona kerättävien omien varojen menetyksiä toisissa jäsenvaltioissa.

546

Ensimmäiseksi on tutkittava komission väite, jonka mukaan Yhdistyneen kuningaskunnan tehottomien tullitarkastusten vuoksi kyseisen jäsenvaltion viranomaiset eivät SEUT 325 artiklan ja unionin tullilainsäädännön vastaisesti määrittäneet asianmukaisesti kyseessä olevien tuontien arvonlisäveron perustetta rikkomisajanjakson aikana, joten kyseistä veroa ei kannettu täysimääräisesti kyseisessä valtiossa.

547

Ensinnäkin on todettava tullimenettelyssä 40 toteutetuista kyseessä olevista tuonneista, joiden osalta sekä tullit että arvonlisävero kannetaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa, että direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan sekä 85–87 artiklan mukaan maahantuonnista maksettavan arvonlisäveron veron peruste käsittää tullausarvon, johon on lisättävä tullit, muut verot ja maksut sekä sivukustannukset.

548

Tästä seuraa, että todellista arvoa alemman tullausarvon ilmoittaminen merkitsee välttämättä – jos tulliviranomaiset eivät ole kyseenalaistaneet sitä ja määrittäneet sen oikeaa tasoa – sitä, että myöskään arvonlisäveron perustetta ei määritetä oikein, joten arvonlisäveroa ei edellisessä kohdassa mainittujen säännösten vastaisesti voida kantaa kokonaisuudessaan.

549

Niinpä Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten suorittamien tullitarkastusten epäasianmukaisuus johti sekä kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon että kyseessä olevien tuontien arvonlisäveron perusteen virheelliseen määrittämiseen, josta kyseisen valtion on katsottava olevan vastuussa.

550

Komission väittämä direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 85–87 artiklan rikkominen on siten todettava rikkomisajanjakson aikana tullimenettelyssä 40 toteutettujen kyseessä olevien tuontien osalta.

551

Toiseksi on muistutettava rikkomisajanjakson aikana tullimenettelyssä 42 toteutettujen kyseessä olevien tuontien, joiden osalta Yhdistyneessä kuningaskunnassa maksetaan vain tullit ja arvonlisävero maksetaan direktiivin 2006/112 138 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan c alakohdassa sekä 143 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja 2 kohdassa säädetyn vapauttamisjärjestelmän mukaisesti asianomaisten tavaroiden määräjäsenvaltiossa, osalta, että erittäin suuri osa – OLAFin kertomuksen mukaan 87 prosenttia vuoden 2016 kokonaismäärästä – kyseessä olevista tavaroista tuotiin kyseisessä menettelyssä ja että yksi kyseessä olevan aliarvostuspetoksen keskeisistä ominaispiirteistä oli se, että kyseessä olevat tavarat oli pääsääntöisesti tarkoitettu laittomaan mustan pörssin kauppaan, joten loppukuluttajalta ei määräjäsenvaltiossa laskutettu mitään arvonlisäveroa ja kyseinen vero jäi siten yleisesti maksamatta.

552

Tullimenettelyssä 42 arvonlisäveron peruste ei perustu tavaroiden tullausarvoon, kuten tullimenettelyssä 40, vaan direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 83 artiklan, 138 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan c alakohdan sekä 143 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 2 kohdan mukaan niiden ostohintaan, sellaisena kuin se laskutetaan tavaroiden määräjäsenvaltiossa.

553

Nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien tavaroiden määränjäsenvaltioiden – eikä Yhdistyneen kuningaskunnan viranomaisten – tehtävänä oli siten tuontijäsenvaltioina varmistaa, että arvonlisäveron peruste määritetään oikein, jotta kyseisistä yhteisönsisäisistä hankinnoista kannettava arvonlisävero maksetaan kokonaisuudessaan.

554

Koska tullimenettelyssä 42 kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon ja kyseessä olevista tuonneista kannettavan arvonlisäveron perusteen välillä ei ole yhteyttä, Yhdistyneen kuningaskunnalle tuontijäsenvaltiona mahdollisesti kuuluvaa vastuuta siitä, että sen tulliviranomaisten tekemät tarkastukset kyseessä olevien tavaroiden ilmoitetun tullausarvon paikkansapitävyyden tarkastamiseksi olivat epäasianmukaisia, ei voida lähtökohtaisesti ulottaa koskemaan sitä, ettei arvonlisäveroa kanneta tehokkaasti ja täysimääräisesti toisessa jäsenvaltiossa, tässä tapauksessa määräjäsenvaltiossa.

555

Komissio ei myöskään ole erityisesti väittänyt eikä siten myöskään osoittanut, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät olisi valvoneet asianmukaisesti niiden tiedonantovelvoitteiden noudattamista, jotka direktiivin 2006/112 138 artiklan 2 kohdassa on asetettu saman direktiivin 138 artiklan 1 kohdassa säädetyn vapautuksen soveltamisen edellytykseksi.

556

Tullimenettelyssä 42 tarkastusten, joilla pyritään varmistamaan maahantuonneista kannettavan arvonlisäveron perusteen asianmukainen määrittäminen, mahdollinen riittämättömyys – jos se näytetään toteen – olisi siten ensisijaisesti tavaroiden lopullisen määräjäsenvaltion tulliviranomaisille esitettävä moite.

557

On myös hylättävä komission perustelut, joiden mukaan Yhdistynyt kuningaskunta olisi estänyt muiden jäsenvaltioiden viranomaisia määrittämästä asianmukaisesti kyseessä olevista tuonneista kannettavan arvonlisäveron perustetta ja siten kantamasta kyseistä veroa kokonaisuudessaan, kun se jätti toteuttamatta asianmukaiset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tullimenettelyssä 42 maksettava arvonlisävero kannetaan direktiivin 2006/112 143 artiklan 1 kohdassa säädetyn vapautusjärjestelmän mukaisesti.

558

Vaikka oletettaisiin – kuten komissio väittää –, että eri toimenpiteiden, jotka Yhdistynyt kuningaskunta toteutti Badminton‑, Octopus‑, Samurai‑ ja Breach ‑operaatioiden aikana arvonlisäverona kerättävien omien varojen menetysten estämiseksi muissa jäsenvaltioissa, vaikutukset kyseisten menetysten välttämiseen jäivät lopulta vähäisiksi, tästä ei seuraa, että kyseinen jäsenvaltio olisi estänyt määräjäsenvaltioiden viranomaisia laskemasta maksettavaa arvonlisäveroa oikein ja kantamasta sitä kokonaisuudessaan, eikä komissio ole tätä missään tapauksessa myöskään osoittanut.

559

Vaikka – kuten muun muassa OLAFin kertomuksesta ilmenee – asianomaiset rikollisjärjestöt käyttivät tullimenettelyä 42 vilpillisesti kiertääkseen suuressa mittakaavassa arvonlisäveron maksamisen kyseessä olevien tavaroiden määräjäsenvaltioissa ja vaikka tästä epäilemättä aiheutui sekä jäsenvaltioille että unionille itselleen merkittäviä taloudellisia menetyksiä, Yhdistyneen kuningaskunnan ei voida katsoa olevan yksin vastuussa tällaisen petoksen ja siitä seuranneet arvonlisäveron menetykset mahdollistaneesta tarkastusten riittämättömyydestä.

560

Kuten julkisasiamies on myös maininnut ratkaisuehdotuksensa 351 kohdassa, tällaista petosta ja siitä aiheutuvia taloudellisia menetyksiä on arvioitava kyseiseen tullimenettelyyn liittyvien tarkastusten, sellaisena kuin jäsenvaltiot ovat soveltaneet niitä, hyvin tiedossa olevaa puutteellisuutta, jota vilpilliset toimijat ovat käyttäneet täysimääräisesti hyväkseen ja josta tilintarkastustuomioistuin on varoittanut useaan otteeseen, muun muassa erityiskertomuksessaan nro 24/2015, koskevassa asiayhteydessä.

561

Niinpä komission väite, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan, 83 artiklan, 138 artiklan 1 kohdan ja 2 kohdan c alakohdan sekä 143 artiklan 1 kohdan d alakohdan ja 2 kohdan mukaisia velvoitteitaan, on hylättävä kyseessä olevien tullimenettelyssä 42 rikkomisajanjakson aikana toteutettujen tuontien osalta.

562

Toiseksi on tutkittava komission väite, jonka mukaan on niin, että koska Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät kyseessä olevia tuonteja koskevien, rikkomisajanjakson aikana Yhdistyneessä kuningaskunnassa suoritettujen tullitarkastusten puutteellisuuden vuoksi määrittäneet kyseessä olevien tuontien yhteydessä kannettavan arvonlisäveron perustetta asianmukaisesti kyseessä olevien tavaroiden osalta eivätkä siten kantaneet maksettavaa veroa kokonaisuudessaan, mainittu jäsenvaltio ei päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 ja 8 artiklan, asetuksen N:o 1150/2000 2, 6, 9, 10, 11 ja 17 artiklan, asetuksen N:o 609/2014 2, 6, 9, 10, 12 ja 13 artiklan sekä asetuksen N:o 1150/2000 2 artiklan vastaisesti asettanut arvonlisäverona kerättävien omien varojen oikeaa määrää kyseisen toimielimen käyttöön.

563

Koska väite perustuu olettamaan, jonka mukaan Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut arvonlisäveroa koskevan unionin oikeuden mukaisia velvoitteitaan määrittää asianmukaisesti mainituista tuonneista kannettavan arvonlisäveron peruste ja kantaa maksettava arvonlisävero kokonaisuudessaan, se on tutkittava ainoastaan tullimenettelyssä 40 tuotujen kyseessä olevien tavaroiden osalta, koska edellä esitetystä seuraa, että olettama pitää paikkansa vain tullimenettelyssä 40 toteutettujen tuontien mutta ei tullimenettelyssä 42 toteutettujen tuontien osalta.

564

Tässä yhteydessä on aluksi muistutettava tietyistä unionin omien varojen järjestelmän ominaispiirteistä erityisesti arvonlisäverona kerättävien varojen osalta.

565

Nyt käsiteltävässä tapauksessa sovellettavien päätösten 2007/436 ja 2014/335 2 artiklan 1 kohdan mukaan unionin omiin varoihin kuuluvat perinteisten omien varojen lisäksi tulot, jotka saadaan yhdenmukaisen verokannan soveltamisesta arvonlisäveron määräytymisperusteeseen, joka on määritetty unionin sääntöjä noudattaen.

566

Asetuksen N:o 1553/89 2 artiklan 1 kohdasta ilmenee lisäksi, että arvonlisäverosta kertyvien omien varojen peruste määritetään direktiivin 2006/112 2 artiklassa tarkoitettujen verollisten liiketoimien perusteella.

567

Jollei kyseisen asetuksen säännöksissä säädetyistä eri tarkistuksista muuta johdu, sen 3 artiklassa säädetään, että arvonlisäverovarojen peruste lasketaan jakamalla jäsenvaltion kyseisen vuoden aikana kantamien arvonlisäveronettotulojen kokonaismäärä verokannalla, jota soveltamalla vero on kyseisenä vuotena kannettu, ja jakotoimituksessa käytetään painotettua keskimääräistä verokantaa, jos jäsenvaltiossa sovelletaan useampia arvonlisäverokantoja (tuomio 15.11.2011, komissio v. Saksa, C‑539/09, EU:C:2011:733, 67 kohta).

568

Unionin omia varoja koskevalla järjestelmällä on tarkoitus asettaa jäsenvaltioille arvonlisäverosta kertyvien varojen osalta velvollisuus tulouttaa komissiolle omina varoina osa niiden arvonlisäverona kantamista määristä (ks. vastaavasti tuomio 15.11.2011, komissio v. Saksa, C‑539/09, EU:C:2011:733, 71 kohta).

569

Yhtäältä sovellettavan unionin oikeuden mukaisesti tapahtuvan arvonlisäverotulojen keräämisen ja toisaalta vastaavien arvonlisäverovarojen komission käyttöön asettamisen välillä on siten suora yhteys, koska puute kyseisten tulojen kantamisessa aiheuttaa mahdollisesti kyseisten varojen vähenemisen (tuomio 15.11.2011, komissio v. Saksa, C‑539/09, EU:C:2011:733, 72 kohta).

570

Unionin tuomioistuin on myös todennut, että jäsenvaltioiden on taattava unionin omien varojen, mukaan lukien arvonlisäverovarat, tehokas ja täysimääräinen kantaminen ja että niiden on tämän vuoksi perittävä takaisin unionin omia varoja vastaavat summat, jotka petosten vuoksi ovat jääneet pois unionin talousarviosta (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2017, M.A.S. ja M.B., C‑42/17, EU:C:2017:936, 32 kohta).

571

Nyt käsiteltävässä asiassa rikkomisajanjakson aikana tullimenettelyssä 40 toteutettujen tuontien osalta on mainittava, että edellä 550 kohdassa todetaan, että koska Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät olleet suorittaneet tarvittavia tarkastuksia kyseessä olevien tavaroiden oikean tullausarvon määrittämiseksi eivätkä siten varmistaneet maksettavien tullien tehokasta ja täysimääräistä kantamista, kyseisiin tuonteihin liittyvää arvonlisäveroa ei myöskään kannettu tehokkaasti, koska mainituista tuonneista kannettavan arvonlisäveron peruste määritettiin virheellisten, kyseessä olevien tavaroiden todellista arvoa alempien tullausarvojen perusteella.

572

Kuten julkisasiamies on myös maininnut ratkaisuehdotuksensa 344 kohdassa, on kuitenkin todettava, ettei komissio ole osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla sitä, että tällainen Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaisten laiminlyönti varmistaa arvonlisäveron tehokas ja täysimääräinen kantaminen samojen tuontien yhteydessä olisi todella aiheuttanut arvonlisäverona kerättävien omien varojen menetyksiä.

573

Kuten edellä 567 kohdassa todettiin, asetuksen N:o 1553/89 3 artiklassa säädetään, että yksinkertaistettuna arvonlisäverovarojen peruste saadaan jakamalla jäsenvaltion vuoden aikana kantamien arvonlisäverotulojen nettokokonaismäärä verokannalla, jota soveltamalla mainittu vero on kyseisenä vuotena kannettu.

574

Vaikka maahantuojat eivät maksaneet arvonlisäveroa kokonaisuudessaan tullimenettelyssä 40 toteuttamistaan kyseessä olevista tuonneista, koska kyseisistä tuonneista kannettavan arvonlisäveron peruste oli liian alhainen, tällä ei välttämättä ollut vaikutusta arvonlisäverotulojen nettomääriin.

575

Maahantuoja samoin kuin muut kyseessä olevien tavaroiden myyntiin myöhemmässä vaihdannan vaiheessa osallistuvat toimijat voivat nimittäin saada maksamansa arvonlisäveron takaisin ennen kuin tavarat laskutetaan loppukuluttajalta. Se, vaikuttaako mainittujen tavaroiden maahantuonnin yhteydessä tapahtunut aliarvotus nettomääräisiin arvonlisäverotuloihin, riippuu siten loppukuluttajalta laskutetusta hinnasta.

576

Niinpä pelkkä kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon toteaminen aliarvotetuksi ei välttämättä johda sen määräytymisperusteen alenemiseen, jonka perusteella arvonlisäverona kerättävät omat varat lasketaan.

577

Edellä esitetyn perusteella kolmas kanneperuste on hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee direktiivin 2006/112 2 artiklan 1 kohdan d alakohdan sekä 85–87 artiklan noudattamatta jättämistä ja hylättävä muilta osin.

578

Komissio katsoo kannekirjelmän toisessa vaatimuksessa esittämässään väitteessä, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut SEU 4 artiklan 3 kohdan eikä asetuksen N:o 608/2014 2 artiklan 2 kohdan ja 3 kohdan d alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei toimittanut komissiolle kaikkia perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi tarvittavia tietoja eikä pyydettyä HMRC:n oikeudellisen yksikön lausunnon sisältöä tai niiden päätösten perusteluja, joilla todetut tullivelat kumottiin.

579

Tältä osin komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa ensinnäkin siitä, että se kieltäytyi toimittamasta jäljennöstä HMRC:n oikeudellisen yksikön lausunnosta tai muita tietoja sen oikeudellisen arvioinnin sisällöstä, joka johti Snake‑operaation yhteydessä todettujen tullivelkojen kumoamiseen, sillä perusteella, että tällainen oikeudellinen arviointilausunto oli luottamuksellinen ja kuului asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen yhteydenpidon suojan piiriin.

580

Toiseksi komissio väittää, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset eivät toimittaneet tietoja, joita sen yksiköt vaativat maksettavien perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi.

581

Yhdistynyt kuningaskunta vastaa tähän, että kuten se totesi jo oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä todettuja velkoja ei kumottu minkään oikeudellisen arviointilausunnon – jota ei ole olemassa – vaan tullialaa koskevien tutkimusten ja valitusten osalta toimivaltaisen HMRC:n riippumattoman yksikön päätösten perusteella. Tämä yksikkö kumosi kyseiset päätökset päätöksissään mainituilla perusteilla, jotka oli Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan ilmoitettu komissiolle.

582

Sen väitteen lisäksi, ettei komissiolle annettu tiedoksi tätä olemassa olematonta oikeudellista arviointilausuntoa, kyseinen toimielin ei Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan voi esittää yleisesti sille kuuluvan vilpittömän yhteistyön velvoitteen osalta sitä vastaan mitään muuta moitetta sillä perusteella, ettei kyseinen jäsenvaltio olisi toimittanut komissiolle kaikkia tarvittavia tietoja perinteisten omien varojen menetysten määrän määrittämiseksi.

583

Aluksi on huomautettava, että vaikka komissio vetoaa kannekirjelmän toisessa vaatimuksessa SEU 4 artiklan 3 kohdan rikkomisen lisäksi asetuksen N:o 608/2014 2 artiklan 2 kohdan ja 3 kohdan d alakohdan rikkomiseen, kyseinen toimielin ei ole esittänyt kannekirjelmänsä perusteluissa, miltä osin Yhdistynyt kuningaskunta olisi jättänyt noudattamatta viimeksi mainittua artiklaa, joten kyseisessä vaatimuksessa esitetty väite on tutkittava vain SEU 4 artiklan 3 kohdan kannalta.

584

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistetusta vilpittömän yhteistyön periaatteesta seuraa, että jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki toimenpiteet, joilla voidaan taata unionin oikeuden ulottuvuus ja tehokkuus (tuomio 31.10.2019, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, C‑391/17, EU:C:2019:919, 93 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

585

Unionin tuomioistuin on lisäksi todennut, että komissiolle SEU 17 artiklan 1 kohdan nojalla annetun perussopimusten valvojan tehtävän mukaisesti kyseisen toimielimen asiana on valvoa, että jäsenvaltiot täyttävät asianmukaisesti unionin omia varoja koskevat velvoitteensa (tuomio 9.7.2020, Tšekki v. komissio, C‑575/18 P, EU:C:2020:530, 65 kohta), ja että SEU 4 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on avustettava komissiota sen täyttäessä kyseistä valvontatehtävää (ks. vastaavasti tuomio 7.3.2002, komissio v. Italia, C‑10/00, EU:C:2002:146, 88 kohta).

586

Koska komissio on samoin kuin valvoessaan sitä, että jäsenvaltiot täyttävät asianmukaisesti unionin omia varoja koskevat velvoitteensa, suuressa määrin riippuvainen jäsenvaltioiden toimittamista tiedoista, jäsenvaltioiden on annettava mainitun toimielimen käyttöön tarvittavat tositteet ja muut asiakirjat kohtuullisin ehdoin, jotta komissio voi tarkistaa, onko unionin omat varat asetettu asianmukaisesti käyttöön kyseisiä velvollisuuksia noudattaen (ks. vastaavasti tuomio 7.3.2002, komissio v. Italia, C‑10/00, EU:C:2002:146, 88 ja 91 kohta).

587

Nyt käsiteltävässä asiassa komissio moittii Yhdistynyttä kuningaskuntaa siitä, ettei se ole noudattanut SEU 4 artiklan 3 kohdassa asetettua vilpittömän yhteistyön velvoitetta, koska se ei toimittanut komissiolle hyvissä ajoin yhtäältä kaikkia C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaadittuja velkoja koskevia laskentatietoja, joita komissio oli useaan otteeseen pyytänyt sitä toimittamaan ja jotka olivat tarpeen perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemiseksi, ja toisaalta HMRC:n oikeudellisen yksikön lausuntoa tai C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamista koskevien päätösten perusteluja.

588

Tältä osin on kiistatonta, että Yhdistynyt kuningaskunta kieltäytyi koko oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn ajan toimittamasta asiakirjaa, jota sen omat viranomaiset olivat useaan otteeseen luonnehtineet ”oikeudelliseksi arviointilausunnoksi”, perustelunaan se, että kyseinen asiakirja kuului ammattisalaisuuden piiriin.

589

Komissio selittää pyytäneensä kyseisen asiakirjan toimittamista, koska sen oli annettu ymmärtää, että asiakirja sisälsi oikeudellisen arvioinnin niistä syistä, joiden vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta oli kumonnut C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökset.

590

Yhdistynyt kuningaskunta on kuitenkin myöhemmin ja erityisesti huhtikuussa 2018 toteutetun tarkastusoperaation 18‑11‑1 aikana sekä viralliseen huomautukseen 22.6.2018 antamassaan vastauksessa vakuuttanut, ettei tällaista ”oikeudellista arviointilausuntoa” ollut olemassa ja että syyt, joiden vuoksi se oli kumonnut C 18 Snake ‑maksuunpanopäätökset, mainitaan niiden kumoamista koskevissa päätöksissä, jotka riippumaton elin eli HMRC:n tulliasioita koskevista tutkimuksista ja valituksista vastaava yksikkö oli tehnyt kyseisten päätöksen kumoamiseksi tehtyjä valituksia koskevissa menettelyissä. Yhdistyneen kuningaskunnan mukaan kyseisistä päätöksistä ilmenee, että mainitut maksuunpanopäätökset kumottiin pääasiallisesti siitä syystä, ettei kyseessä olevien tuontien osalta voitu tukeutua mihinkään tyydyttävään uudelleenarviointimenetelmään.

591

Komissio väittää, ettei se voinut tarkastusoperaation 18‑11‑1 yhteydessä 24:stä C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamista koskevasta päätöksestä saamiensa kuuden jäljennöksen perusteella ymmärtää kyseisten maksuunpanopäätösten kumoamisen syitä.

592

Yhdistynyt kuningaskunta lisäsi vastineessaan, että HMRC:n oikeudellisen yksikön lausunto oli olemassa mutta se ei koskenut C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamiseen johtaneita syitä vaan ainoastaan tiettyjen toimijoiden osalta aloitettuja likvidaatiomenettelyjä. Kyseistä lausuntoa suojataan kuitenkin sen mukaan ammattisalaisuutena.

593

On myös mainittava, että Yhdistyneen kuningaskunnan tulliviranomaiset ilmoittivat oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä, että C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten pätevyys voitiin kyseenalaistaa, koska kyseisissä päätöksissä käytettiin korjattua keskihintaa kyseessä olevien tavaroiden tullausarvon määrittämiseen ja koska mainittujen päätösten, sellaisina kuin ne oli annettu tiedoksi asianomaisille yrityksille, perusteella ei ollut mahdollisuutta todeta suoraa yhteyttä vaadittujen tullien ja kyseessä olevien yksittäisten tulli‑ilmoitusten välillä.

594

Unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja‑aineistosta ilmenee myös, että komissio pyysi useaan otteeseen Yhdistynyttä kuningaskuntaa toimittamaan sille yksityiskohtaisen laskelman C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaadituista veloista siitä syystä, että tällaiset tiedot olivat tarpeen sen tarkistamiseksi, ilmensivätkö kyseiset velat asianmukaisesti maksuunpanopäätösten kohteena oleviin tuonteihin liittyviä omien varojen menetysten määriä.

595

Komissio selittää, että koska sillä ei ollut käytettävissään kyseisiä tietoja, se oli olettanut, että C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaaditut tullit oli laskettu hyväksyttävän vähimmäishinnan perusteella ja vahvistettu siten selvästi liian alhaiselle tasolle, mitä Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut oikaissut oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä. Tästä syystä se vaati kannekirjelmässä marraskuusta 2011 marraskuuhun 2014 ulottuvan ajanjakson osalta määriä, jotka vastaavat sellaisia perinteisten omien varojen menetyksiä, joita ei ole laskettu kyseisten maksuunpanopäätösten perusteella vaan OLAF‑JRC‑menetelmän mukaisesti siten, että huomioon otetaan kaikki hyväksyttävää vähimmäishintaa alhaisemmilla hinnoilla toteutetut tuonnit, joiden arvoksi määritetään korjattua keskihintaa vastaava arvo.

596

Komission mukaan Yhdistynyt kuningaskunta toimitti lopulta C 18 Snake ‑maksuunpanopäätöksissä vaadittuja velkoja koskevat yksityiskohtaiset laskelmat vastauskirjelmänsä liitteenä, minkä ansiosta voitiin todeta, ettei kyseisiä tuonteja ollut arvioitu uudelleen hyväksyttävän vähimmäishinnan vaan korjatun keskihinnan perusteella, ja todeta suora yhteys vaadittujen tullien ja kyseessä olevien yksittäisten tulli‑ilmoitusten välillä.

597

Yhdistynyt kuningaskunta selitti vastauksena unionin tuomioistuimen sille tältä osin tältä osin esittämiin kysymyksiin, että sen viranomaiset eivät olleet kieltäytyneet ilmoittamasta kyseisiä yksityiskohtaisia laskelmia komissiolle marraskuun 2017 tarkastuskäynnin jälkeen vaan niillä ei ollut laskelmia tuolloin käytettävissään. Laskelmat ”löydettiin uudelleen” vähän ennen vastineen jättämistä kesäkuussa 2019. Tämän jälkeen tarvittiin paljon aikaa ja resursseja tietojen keräämisen yhteydessä saatujen suurien tietomäärien analysoimiseksi ja käsittelemiseksi, joten Yhdistynyt kuningaskunta ei ollut pystynyt toimittamaan tietoja ennen vastauskirjelmän jättämistä.

598

Kun otetaan huomioon kaikki nämä seikat ja edellä 584–586 kohdassa mieleen palautetussa oikeuskäytännössä vahvistetut periaatteet, on todettava, että Yhdistynyt kuningaskunta ei ole noudattanut SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettua vilpittömän yhteistyön velvoitetta, koska se ei toimittanut ajoissa yhtäältä kaikkia C 18 Snake‑maksuunpanopäätöksissä vaadittuja velkoja koskevia laskentatekijöitä, joita komissio oli pyytänyt siltä useaan otteeseen ja jotka olivat tarpeen perinteisten omien varojen menetysten määrän laskemiseksi, ja toisaalta C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamisesta tehtyjen päätösten perusteluja, joita komissio oli myös pyytänyt useaan otteeseen.

599

Sitä vastoin ei ole tarpeen lausua siitä, laiminlöikö Yhdistynyt kuningaskunta vilpittömän yhteistyön velvoitteensa kieltäytymällä toimittamasta HMRC:n oikeudellista arviointilausuntoa. On nimittäin riittävää todeta, että koska kannekirjelmän toisen vaatimuksen toisessa osassa käytetään rinnastuskonjunktiota ”tai”, Yhdistynyt kuningaskunta on joka tapauksessa laiminlyönyt kyseisen velvoitteen, sillä se ei toimittanut hyvissä ajoissa C 18 Snake ‑maksuunpanopäätösten kumoamisesta tehtyjen päätösten perusteluja.

600

Kannekirjelmän toisessa vaatimuksessa esitetty väite on siten hyväksyttävä siltä osin kuin se koskee SEU 4 artiklan 3 kohdan rikkomista edellä 599 kohdassa mainituin rajoituksin.

601

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että

602

Kanne hylätään muilta osin.

603

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin asianosainen vastaa omista kuluistaan, jollei unionin tuomioistuin päätä asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja.

604

Koska komissio on vaatinut Yhdistyneen kuningaskunnan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on pääosin hävinnyt asian, Yhdistynyt kuningaskunta on asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan neljä viidesosaa komission kuluista. Komissio vastaa viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan.

605

Mainitun työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja siten Belgian kuningaskunta, Viron tasavalta, Helleenien tasavalta, Latvian tasavalta, Portugalin tasavalta ja Slovakian tasavalta vastaavat omista kuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: