(1)

Energian kysynnän hillintä on yksi energiaunionistrategian viidestä ulottuvuudesta, jotka perustettiin 25 päivänä helmikuuta 2015 annetun komission tiedonannon ”Joustavaa energiaunionia ja tulevaisuuteen suuntautuvaa ilmastonmuutospolitiikkaa koskeva puitestrategia” perusteella. Parantamalla energiatehokkuutta koko energiaketjussa, mukaan lukien energian tuotannossa, siirrossa, jakelussa ja loppukäytössä, saadaan aikaan ympäristöhyötyjä, parannetaan ilmanlaatua ja kansanterveyttä, vähennetään kasvihuonekaasupäästöjä, parannetaan energiaturvallisuutta vähentämällä riippuvuutta unionin ulkopuolelta tuotavasta energiasta, alennetaan kotitalouksien ja yritysten energiakustannuksia, autetaan lievittämään energiaköyhyyttä ja parannetaan kilpailukykyä sekä lisätään työpaikkoja ja toimintaa kaikilla talouden sektoreilla, mikä parantaa kansalaisten elämänlaatua. Tämä on unionin niiden sitoumusten mukaista, jotka on tehty energiaunionin sekä vuonna 2015 tehdyn Pariisin ilmastosopimuksen, joka hyväksyttiin YK:n ilmastosopimuksen osapuolten 21. konferenssissa sovitun globaalin ilmastosopimuksen (4), jäljempänä ’Pariisin sopimus’, puitteissa ja joissa sitoudutaan pitämään maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle 2 celsiusasteen esiteollisen ajan tasoon verrattuna ja toteuttamaan toimia, joilla lämpötilan nousu saadaan pidettyä korkeintaan 1,5 celsiusasteessa esiteollisen ajan tasoon verrattuna.

(2)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/27/EU (5) on yksi osatekijä edettäessä kohti energiaunionia, jossa energiatehokkuutta käsitellään erillisenä energialähteenä. Energiatehokkuus etusijalle -periaate olisi otettava huomioon asetettaessa tarjontapuolta ja muita politiikanaloja koskevia uusia sääntöjä. Komission olisi varmistettava, että energiatehokkuus ja kysyntäpuolen ohjaus voivat kilpailla yhtäläisin edellytyksin tuotantokapasiteetin kanssa. Energiatehokkuus on otettava huomioon aina, kun tehdään energiajärjestelmän suunnittelua koskevia päätöksiä tai rahoituspäätöksiä. Energiatehokkuuteen on tehtävä parannuksia aina, kun ne ovat kustannustehokkaampia kuin vastaavat tarjontapuolen ratkaisut. Näin pitäisi voida hyödyntää paremmin energiatehokkuudesta unionille ja etenkin kansalaisille ja yrityksille koituvat eri edut.

(3)

Energiatehokkuus olisi nähtävä keskeisenä tekijänä ja otettava huomioon yhtenä painopistealana tulevissa unionin energiainfrastruktuuria koskevissa investointipäätöksissä.

(4)

Kunnianhimoisen energiatehokkuustavoitteen saavuttaminen edellyttää esteiden poistamista, jotta helpotettaisiin investointeja energiatehokkuustoimenpiteisiin. Yksi askel tähän suuntaan otettiin, kun Eurostat 19 päivänä syyskuuta 2017 selkeytti, miten energiatehokkuutta koskevat sopimukset kirjataan kansantalouden tilinpidossa, mikä poistaa epävarmuustekijöitä ja helpottaa tällaisten sopimusten käyttöä.

(5)

Eurooppa-neuvosto kannatti 23 ja 24 päivänä lokakuuta 2014 pidetyssä kokouksessaan sitä, että unionin tasolla vuodeksi 2030 asetetaan 27 prosentin energiatehokkuustavoite, jota on määrä tarkistaa vuoteen 2020 mennessä ”pitäen mielessä unionin 30 prosentin tason”. Euroopan parlamentti kehotti 15 päivänä joulukuuta 2015 antamassaan päätöslauselmassa aiheesta ”Kohti Euroopan energiaunionia” komissiota lisäksi arvioimaan myös 40 prosentin energiatehokkuustavoitteen toteutettavuutta samalla aikavälillä. Sen vuoksi on aiheellista muuttaa direktiiviä 2012/27/EU, jotta otetaan huomioon vuotta 2030 koskevat näkymät.

(6)

Olisi tuotava selvästi esiin unionin tarve saavuttaa unionin tason primääri- ja/tai loppuenergian kulutuksena ilmaistut energiatehokkuustavoitteet vähintään 32,5 prosentin tavoitteen muodossa vuodeksi 2030. Vuonna 2007 laadittujen ennusteiden mukaan vuonna 2030 primäärienergian kulutus on 1 887 miljoonaa öljytonnia vastaava energiamäärä (Mtoe) ja loppuenergian kulutus on 1 416 Mtoe. Vähennys, jonka suuruus on 32,5 prosenttia, johtaa vastaavasti 1 273 Mtoe:hen ja 956 Mtoe:hen vuonna 2030. Tämä tavoite on samanluonteinen kuin unionin vuodeksi 2020 asettama tavoite, ja komission olisi arvioitava se, jotta tavoitetta voitaisiin tarkistaa ylöspäin viimeistään vuoteen 2023 mennessä kustannusten merkittävän alenemisen johdosta tai tarpeen mukaan unionin hiilestä irtautumista koskevien kansainvälisten sitoumusten täyttämiseksi. Vuosille 2020 ja 2030 ei ole sitovia tavoitteita jäsenvaltioiden tasolla, ja jäsenvaltioiden vapautta määrittää joko primääri- tai loppuenergian kulutukseen, primääri- tai loppuenergian säästöihin taikka energiaintensiteettiin perustuvat kansalliset panoksensa ei jatkossakaan olisi rajoitettava. Jäsenvaltioiden olisi asetettava ohjeelliset kansalliset energiatehokkuuspanoksensa siten, että ne ottavat huomioon, että unionin energiankulutus vuonna 2030 saa olla enintään 1 273 Mtoe primäärienergiaa ja/tai enintään 956 Mtoe loppuenergiaa. Tämä tarkoittaa sitä, että primäärienergian kulutuksen unionissa olisi vähennyttävä 26 prosentilla ja loppuenergian kulutuksen 20 prosentilla verrattuna vuoden 2005 tasoihin. On tarpeen arvioida säännöllisesti edistymistä unionin vuoden 2030 tavoitteen saavuttamisessa, ja tästä arvioinnista säädetään Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2018/1999 (6).

(7)

Energiajärjestelmien toiminnan tehokkuuteen tiettynä ajankohtana vaikuttaa kyky syöttää sähkötehoa eri lähteistä – joilla on eriasteinen inertia ja erilaiset käynnistysajat – verkkoon sulavasti ja joustavasti. Kyseistä tehokkuutta parantamalla voidaan paremmin hyödyntää uusiutuvia energialähteitä.

(8)

Energiatehokkuuden parantaminen voi lisätä taloudellista tuotosta. Jäsenvaltioiden ja unionin olisi pyrittävä energiankulutuksen vähentämiseen riippumatta talouskasvun tasosta.

(9)

Velvoite, jonka mukaan jäsenvaltioiden on laadittava pitkän aikavälin strategioita, joiden avulla saadaan liikkeelle investointeja ja helpotetaan kansallisen rakennuskannan peruskorjaamista, ja ilmoitettava tästä komissiolle, poistetaan direktiivistä 2012/27/EU ja lisätään Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2010/31/EU (7), johon tämä velvoite sopii lähes nollaenergiarakennuksiin ja vähähiilisiin rakennuksiin siirtymistä koskevien pitkän aikavälin suunnitelmien kanssa.

(10)

Kun otetaan huomioon vuoteen 2030 ulottuvat ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet, direktiivissä 2012/27/EU asetetun energiansäästövelvoitteen soveltamista olisi jatkettava vuoden 2020 jälkeen. Tämä jatkaminen vakauttaisi tilannetta investoijien kannalta ja edistäisi näin pitkän aikavälin investointeja ja energiatehokkuustoimenpiteitä, kuten rakennusten perusteellisia peruskorjauksia, joiden pitkän aikavälin tavoitteena on helpottaa olemassa olevien rakennusten muuntamista kustannustehokkaasti lähes nollaenergiarakennuksiksi. Energiansäästövelvoitteella on ollut keskeinen rooli paikallisen kasvun ja työpaikkojen luomisessa, ja sitä olisi jatkettava, jotta varmistetaan, että unioni voi saavuttaa energia- ja ilmastotavoitteensa luomalla uusia mahdollisuuksia, ja katkaistaan energiankulutuksen ja kasvun välinen yhteys. Yksityisen sektorin kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää, jotta voidaan arvioida, millä edellytyksillä energiatehokkuushankkeisiin tehtävät yksityiset investoinnit voidaan saada liikkeelle, ja kehittää uusia tulomalleja energiatehokkuutta koskevan innovoinnin alalla.

(11)

Energiatehokkuuden parantamiseen liittyvät toimenpiteet vaikuttavat myönteisesti myös ilmanlaatuun, sillä energiatehokkaammat rakennukset vähentävät osaltaan lämmityspolttoaineiden, mukaan lukien kiinteiden lämmityspolttoaineiden kysyntää. Siksi energiatehokkuuteen liittyvät toimenpiteet parantavat ulko- ja sisäilman laatua ja auttavat saavuttamaan kustannustehokkaalla tavalla unionin ilmanlaatupolitiikan tavoitteet, joita on asetettu etenkin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2016/2284 (8).

(12)

Jäsenvaltioita vaaditaan täyttämään koko velvoitekaudelta 2021–2030 kumulatiivinen loppukäytön energiansäästö, joka vastaa vähintään 0,8 prosentin uusia vuotuisia säästöjä, loppuenergian kulutuksesta. Tämä vaatimus voidaan täyttää uusilla politiikkatoimilla, jotka hyväksytään 1 päivän tammikuuta 2021 ja 31 päivän joulukuuta 2030 välisen uuden velvoitekauden aikana, tai uusilla yksittäisillä toimilla, jotka ovat tulosta edeltävällä kaudella tai ennen sitä hyväksytyistä politiikkatoimista, edellyttäen että energiansäästöihin johtavat yksittäiset toimet kuitenkin otetaan käyttöön tämän uuden kauden aikana. Tätä tarkoitusta varten jäsenvaltioiden olisi voitava hyödyntää energiatehokkuusvelvoitejärjestelmää tai vaihtoehtoisia politiikkatoimia tai molempia. Lisäksi olisi annettava useita vaihtoehtoja, muun muassa liikenteessä käytetyn energian sisällyttäminen kokonaan tai osittain laskennan perustilanteeseen, jotta jäsenvaltiot voivat laskea joustavasti energiasäästöjensä määrän samalla kuitenkin varmistaen, että päästään vaadittuun kumulatiiviseen loppukäytön energiansäästöön, joka vastaa vähintään 0,8 prosentin suuruisia uusia vuotuisia säästöjä.

(13)

Olisi kuitenkin kohtuutonta asettaa kyseinen vaatimus Kyprokselle ja Maltalle. Kyseisten pienten saarijäsenvaltioiden energiamarkkinoilla on omat erityispiirteensä, jotka rajoittavat merkittävästi energiansäästövelvoitteen täyttämiseen käytettävissä olevien toimenpiteiden valikoimaa. Näitä erityispiirteitä ovat esimerkiksi yksi ainoa sähkönjakelija, maakaasuverkkojen sekä kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmien puuttuminen ja polttoaineen jakeluyhtiöiden pieni koko. Näiden erityispiirteiden lisäksi kyseisten jäsenvaltioiden energiamarkkinat ovat pienet. Sen vuoksi Kyprosta ja Maltaa olisi vaadittava saavuttamaan vain kumulatiivinen loppukäytön energiansäästö, joka vastaa 0,24 prosentin suuruisia uusia säästöjä loppuenergian kulutuksessa kaudella 2021–2030.

(14)

Jäsenvaltioiden olisi velvoitejärjestelmää käyttäessään nimettävä velvoitetut osapuolet energian jakelijoiden, energian vähittäismyyntiyritysten ja liikennepolttoaineen jakelijoiden tai liikennepolttoaineen vähittäismyyntiyritysten keskuudesta puolueettomin ja syrjimättömin perustein. Tiettyjen jakelijoiden tai vähittäismyyntiyritysten nimeämisen velvoitetuiksi osapuoliksi tai niiden vapauttamisen ei pitäisi katsoa olevan ristiriidassa syrjimättömyysperiaatteen kanssa. Jäsenvaltiot voivat sen vuoksi valita, nimetäänkö kaikki tällaiset jakelijat tai jälleenmyyntiyritykset velvoitetuiksi osapuoliksi, vai pelkästään niiden tietyt ryhmät.

(15)

Jäsenvaltioiden liikenteen alalla toteuttamat energiatehokkuutta parantavat toimenpiteet voidaan ottaa huomioon niiden loppukäytön energiansäästövelvoitteiden täyttämisessä. Tällaisiin toimenpiteisiin kuuluvat toimintapolitiikat, joilla muun muassa edistetään energiatehokkaampia ajoneuvoja, siirtymistä käyttämään liikennemuotoina pyöräilyä, kävelyä ja joukkoliikennettä tai edistetään liikkuvuutta ja kaupunkisuunnittelua, jonka avulla liikenteen kysyntä vähenee. Lisäksi huomioon voidaan ottaa järjestelmät, jotka nopeuttavat uusien energiatehokkaampien ajoneuvojen käyttöönottoa, tai toimintapolitiikat, joilla edistetään siirtymistä tehokkaampiin polttoaineisiin, jotka vähentävät energiankulutusta kilometriä kohti, edellyttäen että noudatetaan direktiivin 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, liitteessä V vahvistettuja sääntöjä vaikutuksellisuudesta ja lisäisyydestä. Näiden toimenpiteiden olisi tarvittaessa oltava yhteensopivia vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönotosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/94/EU (9) mukaisesti laadittujen jäsenvaltioiden kansallisten toimintakehysten kanssa.

(16)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/842 (10) mukaisesti toteutettuja jäsenvaltioiden toimenpiteitä, joilla saadaan aikaan todennettavissa ja mitattavissa tai arvioitavissa olevia energiatehokkuuden parannuksia, voidaan pitää jäsenvaltioille kustannustehokkaana tapana täyttää direktiivin 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, mukaiset energiansäästövelvoitteensa.

(17)

Jäsenvaltioiden olisi velvoitejärjestelmissään voitava sallia tai vaatia, että velvoitetut osapuolet suorittavat maksuosuuden kansalliseen energiatehokkuusrahastoon, vaihtoehtona sille, että velvoitettujen osapuolten edellytetään saavuttavan direktiivin 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, 7 artiklan 1 kohdassa edellytetyt kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt.

(18)

Jäsenvaltioiden ja velvoitettujen osapuolten olisi otettava käyttöön kaikki mahdolliset keinot ja teknologiat saavuttaakseen vaaditut kumulatiiviset loppukäytön energiansäästöt, myös edistämällä kestäviä teknologioita tehokkaissa kaukolämmitys- ja kaukojäähdytysjärjestelmissä, tehokasta lämmitys- ja jäähdytysinfrastruktuuria sekä energiakatselmuksia tai niitä vastaavia hallintajärjestelmiä, edellyttäen että ilmoitetut energiasäästöt ovat direktiivin 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, 7 artiklassa ja liitteessä V säädettyjen vaatimusten mukaisia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tällä direktiivillä käyttöön otetun 7 artiklan 4 ja 5 kohdan soveltamista. Jäsenvaltioiden olisi pyrittävä huomattavaan joustavuuteen vaihtoehtoisten politiikkatoimien suunnittelussa ja toteutuksessa.

(19)

Pitkän aikavälin energiatehokkuustoimenpiteet tuottavat energiansäästöjä vuoden 2020 jälkeenkin, mutta jotta edistettäisiin vuodeksi 2030 asetetun unionin energiatehokkuustavoitteen saavuttamista, näillä toimenpiteillä olisi saatava aikaan uusia säästöjä vuoden 2020 jälkeen. Toisaalta 31 päivän joulukuuta 2020 jälkeen saavutettuja energiansäästöjä ei saisi laskea mukaan kumulatiivisiin loppukäytön energiansäästöihin, joita vaaditaan 1 päivän tammikuuta 2014 ja 31 päivän joulukuuta 2020 väliseltä ajalta.

(20)

Uusien säästöjen olisi oltava lisäsäästöjä siihen nähden, että jatketaan nykyisten toimenpiteiden toteuttamista, joten säästöjä, jotka olisi saatu joka tapauksessa, ei olisi otettava huomioon energiansäästövaatimusten täyttämistä arvioitaessa. Jotta voidaan laskea käyttöön otettujen toimenpiteiden vaikutus, mukaan olisi voitava laskea vain nettosäästöt mitattuina sinä energiankulutuksen muutoksena, jonka voidaan suoraan katsoa johtuvan kyseisestä energiatehokkuustoimenpiteestä. Nettosäästöjen laskemiseksi jäsenvaltioiden olisi määritettävä perusskenaario siitä, miten tilanne kehittyy, jos kyseistä toimenpidettä ei toteuteta. Kyseistä politiikkatoimea olisi arvioitava tähän perusskenaarioon nähden. Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon, että samaan aikaan on saatettu toteuttaa muita toimenpiteitä, jotka myös ovat saattaneet vaikuttaa energiansäästöjen määrään, joten ei voida katsoa, että kaikki arvioitavan tietyn politiikkatoimen käyttöönotosta lähtien havaitut muutokset johtuisivat pelkästään kyseisestä politiikkatoimesta. Velvoitetun, osallistuvan tai toimeksi saaneen osapuolen toimien olisi tosiasiallisesti edistettävä ilmoitettujen energiasäästöjen saavuttamista, jotta varmistetaan vaikutuksellisuutta koskevan vaatimuksen täyttyminen.

(21)

Energiasäästöjen laskennassa on tärkeää ottaa tarvittaessa huomioon kaikki energian toimitusketjun vaiheet, jotta lisätään energiansäästöpotentiaalia sähkön siirrossa ja jakelussa.

(22)

Tehokkaalla vesihuollolla voi olla merkittävä vaikutus energiansäästöihin. Vesi- ja jätevesialojen osuus unionin sähkön käytöstä on 3,5 prosenttia, ja tuon osuuden odotetaan kasvavan. Samanaikaisesti vesivuotojen osuus kaikesta unionissa käytetystä vedestä on 24 prosenttia ja merkittävin veden kuluttaja on energia-ala, jonka osuus vedenkulutuksesta on 44 prosenttia. Olisi tutkittava perusteellisesti energiansäästöpotentiaali, joka saataisiin aikaan älykkäitä teknologioita ja prosesseja käyttämällä.

(23)

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 9 artiklan mukaisesti unionin energiatehokkuuspolitiikan olisi oltava osallistavaa, ja näin ollen sillä olisi myös varmistettava, että energiaköyhyydestä kärsivät kuluttajat pääsevät osallisiksi energiatehokkuustoimenpiteistä. Rakennusten energiatehokkuusparannusten pitäisi hyödyttää erityisesti heikossa asemassa olevia kotitalouksia, mukaan lukien energiaköyhyyden koettelemat kotitaloudet ja tapauksen mukaan sosiaalisessa asuntotarjonnassa asuvat. Jäsenvaltiot voivat jo nyt edellyttää velvoitettuja osapuolia sisällyttämään energiansäästötoimenpiteisiin energiaköyhyyteen liittyviä sosiaalisia tavoitteita, ja tämä mahdollisuus olisi nyt laajennettava vaihtoehtoisiin politiikkatoimiin ja kansallisiin energiatehokkuusrahastoihin ja muutettava velvoitteeksi, joskin jäsenvaltioiden olisi säilytettävä täysi toimintavara toimien laajuuden, soveltamisalan ja sisällön suhteen. Jos energiatehokkuusvelvoitejärjestelmään ei voi sisällyttää yksittäisiä energian kuluttajia koskevia toimenpiteitä, jäsenvaltio voi toteuttaa toimenpiteitä energiaköyhyyden lievittämiseksi vaihtoehtoisilla politiikkatoimilla.

(24)

Energiaköyhyys koskee noin 50:tä miljoonaa kotitaloutta unionissa. Energiatehokkuustoimenpiteet on sen vuoksi otettava keskeiselle sijalle kaikissa kustannustehokkuusstrategioissa, joilla on tarkoitus vähentää energiaköyhyyttä ja kuluttajien haavoittuvuutta, ja kyseisillä toimenpiteillä täydennetään jäsenvaltioiden sosiaaliturvapolitiikkaa. Sen varmistamiseksi, että energiatehokkuustoimenpiteillä vähennetään kestävällä tavalla vuokralaisten energiaköyhyyttä, olisi otettava huomioon näiden toimenpiteiden kustannustehokkuus ja kannattavuus kiinteistöjen omistajille ja vuokralaisille ja taattava näille toimenpiteille jäsenvaltioissa riittävä taloudellinen tuki. Unionin rakennuskannan on pitkällä aikavälillä koostuttava lähes nollaenergiarakennuksista Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Nykyinen rakennusten peruskorjausaste ei ole riittävä, ja vaikeimmin saavutettavissa ovat ne rakennukset, joiden asukkaina on energiaköyhyyden koettelemia pienituloisia ihmisiä. Sen vuoksi tässä direktiivissä säädetyt toimenpiteet, jotka liittyvät energiansäästövelvoitteisiin, energiatehokkuusvelvoitejärjestelmiin ja vaihtoehtoisiin politiikkatoimiin, ovat erityisen tärkeitä.

(25)

Kuluttajien energiankulutuksen kustannuksia pitäisi saada pienemmiksi auttamalla kuluttajia vähentämään energian käyttöään vähentämällä rakennusten energiatarpeita ja parantamalla laitteiden tehokkuutta, minkä lisäksi olisi oltava saatavilla vähän energiaa kuluttavia liikennemuotoja yhdistettyinä julkiseen liikenteeseen ja pyöräilyyn.

(26)

On tärkeää lisätä kaikkien unionin kansalaisten tietoisuutta energiatehokkuuden parantamisen hyödyistä ja tarjota heille täsmällisiä tietoja siitä, kuinka parantaminen saavutetaan. Energiatehokkuuden parantamisella on erittäin tärkeä merkitys unionissa myös energian huoltovarmuuden kannalta, koska sen avulla vähennetään unionin riippuvuutta kolmansista maista tuotavista polttoaineista.

(27)

Kaikkien toteutettujen energiatehokkuustoimenpiteiden kustannusten ja hyötyjen, myös takaisinmaksuaikojen, olisi oltava kuluttajille täysin läpinäkyviä.

(28)

Pannessaan täytäntöön direktiiviä 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, ja toteuttaessaan muita energiatehokkuusalan toimenpiteitä jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota synergiavaikutukseen energiatehokkuustoimenpiteiden ja luonnonvarojen tehokkaan käytön välillä kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.

(29)

Hyödyntämällä uusia liiketoimintamalleja ja teknologioita jäsenvaltioiden olisi pyrittävä edistämään ja helpottamaan energiatehokkuustoimenpiteiden käyttöönottoa esimerkiksi suurille ja pienille asiakkaille tarjottavien innovatiivisten energiapalvelujen avulla.

(30)

Energiankulutusta koskevien tarkkojen, luotettavien, selkeiden ja ajantasaisten tietojen saantiin liittyviä kuluttajien vähimmäisoikeuksia olisi vahvistettava osana niitä toimenpiteitä, jotka on esitetty energiaunioniin liittyvässä 15 päivänä heinäkuuta 2015 annetussa komission tiedonannossa ”Energian kuluttajien aseman vahvistaminen” ja lämmitystä ja jäähdytystä koskevassa strategiassa. Direktiivin 2012/27/EU 9–11 artikla ja liite VII olisi muutettava, jotta energiankulutuksesta voidaan antaa säännöllisiä ja parempia tietoja, kun tämä on teknisesti toteutettavissa ja kustannustehokasta mittauksessa käytettävien laitteiden kannalta. Tällä direktiivillä täsmennetään, että käyttäjäkohtaisen mittaamisen kustannustehokkuus riippuu siitä, ovatko siihen liittyvät kustannukset oikeassa suhteessa mahdollisiin energiansäästöihin. Käyttäjäkohtaisen mittaamisen kustannustehokkuuden arvioimisessa voidaan ottaa huomioon tietyn rakennuksen osalta suunniteltujen muiden konkreettisten toimenpiteiden, esimerkiksi tulevien peruskorjausten, vaikutus.

(31)

Tällä direktiivillä selvennetään myös, että laskutukseen ja laskutus- tai kulutustietoihin liittyviä oikeuksia olisi sovellettava keskitetystä lähteestä toimitetun lämmityksen, jäähdytyksen tai lämpimän käyttöveden kuluttajiin, vaikka heillä ei olekaan suoraa käyttäjäkohtaista sopimussuhdetta energiantoimittajaan. ’Loppuasiakkaan’ määritelmän voidaan katsoa tarkoittavan vain luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka ostavat energiaa energiantoimittajan kanssa tehdyn suoran käyttäjäkohtaisen sopimuksen pohjalta. Näin ollen asiaan liittyvissä säännöksissä olisi käytettävä ilmausta ”loppukäyttäjä” viittaamaan laajempaan kuluttajaryhmään, ja sen olisi katettava lämmitystä, jäähdytystä tai lämmintä käyttövettä omaan loppukäyttöönsä ostavien loppuasiakkaiden lisäksi yksittäisen rakennuksen tai moniasuntoisen tai moneen eri tarkoitukseen käytettävän rakennuksen yksittäisen yksikön asukas, jos lämmitys, jäähdytys tai lämmin vesi toimitetaan keskitetystä lähteestä ja jos asukkaalla ei ole suoraa eikä käyttäjäkohtaista sopimusta energiantoimittajan kanssa. Käsitteellä ”käyttäjäkohtainen mittaaminen” olisi tarkoitettava kulutuksen mittaamista tällaisen rakennuksen yksittäisissä yksiköissä.

(32)

Lämpöenergian käyttäjäkohtaisen kulutuksen laskennan avoimuuden varmistamiseksi ja siten käyttäjäkohtaisen mittaamisen toteuttamisen helpottamiseksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että niillä on voimassa läpinäkyvät, julkisesti saatavilla olevat kansalliset säännöt, jotka koskevat lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden kulutuksen kustannusten jakamista moniasuntoisissa ja moneen eri tarkoituksiin käytettävissä rakennuksissa. Avoimuuden lisäksi jäsenvaltiot voisivat halutessaan harkita sellaisten toimenpiteiden toteuttamista, joilla lisättäisiin kilpailua käyttäjäkohtaista mittaamista koskevien palvelujen tarjoamisessa, mikä auttaisi varmistamaan, että kaikki loppukäyttäjille aiheutuvat kustannukset ovat kohtuullisia.

(33)

Jotta kulutustietoja voidaan toimittaa kustannustehokkaasti ja usein, uusien asennettavien lämpömittareiden tai lämmityskustannusten jakolaitteiden olisi oltava etäluettavia viimeistään 25 päivänä lokakuuta 2020. On tarkoitus, että tällä direktiivillä direktiiviin 2012/27/EU tehtyjä muutoksia, jotka koskevat lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden mittaamista, lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden käyttäjäkohtaista mittaamista ja kustannusten jakamista, etäluentaa koskevaa vaatimusta, lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutus- ja kulutustietoja, lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämpimään käyttöveteen liittyvien mittaus-, laskutus- ja kulutustietojen saamisen kustannuksia, sekä lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden laskutus- ja kulutustietoja koskevia vähimmäisvaatimuksia, sovelletaan vain keskitetystä lähteestä toimitettuun lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämpimään käyttöveteen. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, katsotaanko teknologia, joka perustuu mittarin lukemiseen laitteen kanssa ohi kulkien tai ajaen, etäluettaviksi laitteiksi. Etäluettavat laitteet eivät edellytä pääsyä sisälle yksittäisiin asuntoihin tai rakennuksen yksiköihin mittarinlukua varten.

(34)

Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon se, että energiankulutuksen mittaamista koskevien uusien teknologioiden onnistunut toteutus edellyttää enemmän investointeja sekä käyttäjien että energiantoimittajien valistukseen ja osaamiseen.

(35)

Laskutustiedot ja vuosiyhteenvedot ovat tärkeä keino tiedotettaessa asiakkaille näiden energiankulutuksesta. Kulutusta ja kustannuksia koskevista tiedoista kuluttajat voivat saada myös muuta tietoa, joka auttaa heitä vertailemaan nykyistä sopimustaan muihin tarjouksiin ja käyttämään valitusten hallintaa ja vaihtoehtoisia riidanratkaisumenettelyjä. Kun otetaan huomioon, että laskuihin liittyvät riidat ovat kuitenkin yleinen syy kuluttajien valituksiin, minkä seurauksena kuluttajien tyytyväisyys ja yhteydenpito energiantoimittajiinsa on jatkuvasti vähäistä, on kuitenkin tarpeellista yksinkertaistaa ja selventää laskuja ja tehdä niistä helpommin ymmärrettäviä. Samalla on tarpeen varmistaa, että erillisistä välineistä, kuten laskutustiedoista, tiedotustyökaluista ja vuosiyhteenvedoista, saadaan kaikki tarvittavat tiedot, joiden avulla kuluttajat voivat säännellä energiankulutustaan, vertailla tarjouksia ja vaihtaa energiantoimittajaa.

(36)

Jäsenvaltioiden toimenpiteitä olisi tuettava sellaisilla hyvin suunnitelluilla ja vaikuttavilla unionin rahoitusvälineillä kuin Euroopan rakenne- ja investointirahastot, Euroopan strategisten investointien rahasto ja Euroopan investointipankki (EIP) ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki (EBRD), joilla olisi tuettava investointeja energiatehokkuuteen energian toimitusketjun kaikissa vaiheissa ja joiden olisi käytettävä kattavaa kustannus-hyötyanalyysia, johon kuuluu eriytettyjen diskonttokorkojen malli. Rahoitustuki olisi keskitettävä kustannustehokkaisiin menetelmiin energiatehokkuuden parantamiseksi, mikä johtaisi energiankulutuksen vähenemiseen. Euroopan investointipankin ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin olisi yhdessä kansallisten kehityspankkien kanssa suunniteltava, tuotettava ja rahoitettava ohjelmia ja hankkeita, jotka sovitetaan nimenomaan energiatehokkuusalalle, myös energiaköyhyyden koettelemille kotitalouksille.

(37)

Jotta voidaan varmistaa, että direktiivin 2012/27/EU liitteitä ja hyötysuhteen yhdenmukaistettuja viitearvoja voidaan päivittää, on tarpeen laajentaa komissiolle annettua säädösvallan siirtoa. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa (11) vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.

(38)

Jotta voidaan arvioida direktiivin 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, tehokkuutta, käyttöön olisi otettava vaatimus tuon direktiivin yleisestä uudelleentarkastelusta ja Euroopan parlamentille ja neuvostolle 28 päivään helmikuuta 2024 mennessä toimitettavasta kertomuksesta. Tämän uudelleentarkastelun olisi tapahduttava Yhdistyneiden kansakuntien ilmastosopimuksen vuoden 2023 maailmanlaajuisen tilannekatsauksen jälkeen, jotta tätä prosessia voidaan tarvittaessa mukauttaa ottaen huomioon myös talouden ja innovaatioiden kehitys.

(39)

Paikallis- ja alueviranomaisille olisi annettava päärooli direktiivissä 2012/27/EU säädettyjen toimenpiteiden kehittämisessä, suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa, jotta ne kykenevät ottamaan asianmukaisesti huomioon omat ilmastoon, kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvät erityispiirteensä.

(40)

Jotta voitaisiin ottaa huomioon teknologian edistyminen ja uusiutuvien energialähteiden kasvava osuus sähköntuotantosektorilla, kilowattitunteina (kWh) mitatun sähkön säästön oletuskerrointa olisi tarkistettava primäärienergiakertoimen muutosten huomioon ottamiseksi. Sähkön primäärienergiakerrointa koskevat laskelmat, joissa otetaan huomioon energialähteiden yhdistelmä, perustuvat vuotuisiin keskiarvoihin. Ydinvoimasähkön ja lämmön tuotannon osalta käytetään ”fyysisen energiasisällön” laskentamenetelmää ja fossiilisista polttoaineista ja biomassasta tuotetun sähkön ja lämmön osalta ”teknistä muuntotehokkuusmenetelmää”. Palamattoman uusiutuvan energian osalta menetelmänä käytetään suoraa vastaavuutta, joka perustuu ”primäärienergian kokonaismäärää” koskevaan lähestymistapaan. Laskettaessa sähkön primäärienergiaosuutta sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sovelletaan direktiivin 2012/27/EU liitteessä II esitettyä menetelmää. Tässä käytetään keskimääräistä eikä marginaalista markkina-asemaa. Muuntotehokkuuden oletetaan olevan 100 prosenttia palamattoman uusiutuvan energian, 10 prosenttia geotermisen voimalaitoksen ja 33 prosenttia ydinvoimalaitoksen osalta. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon kokonaistehokkuus lasketaan Eurostatin tuoreimpien tietojen perusteella. Järjestelmän rajat asetetaan niin, että primäärienergiakerroin on 1 kaikkien energialähteiden osalta. Primäärienergiakertoimen arvo viittaa vuoteen 2018 ja se perustuu PRIMES-viiteskenaarion vuosia 2015 ja 2020 koskevasta tuoreimmasta versiosta saatuihin tietoihin, jota on tarkistettu vuotta 2016 koskevilla Eurostatin tiedoilla. Analyysi kattaa jäsenvaltiot ja Norjan. Norjaa koskeva tietojoukko perustuu sähkön siirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston tietoihin.

(41)

Unionin säädösten täytäntöönpanosta johtuvia energiansäästöjä ei saisi ilmoittaa, paitsi jos ne johtuvat toimenpiteestä, joka ulottuu kyseessä olevassa unionin lainsäädännössä vaadittua vähimmäistasoa pidemmälle joko niin, että jäsenvaltioiden tasolla on asetettu kunnianhimoisemmat energiatehokkuusvaatimukset tai toimenpiteen täytäntöönpanoa on tehostettu. Rakennusten avulla on mahdollista lisätä merkittävästi energiatehokkuutta, ja rakennusten peruskorjauksilla edistetään olennaisella tavalla ja pitkällä aikavälillä mittakaavaetuja hyödyntäen energiansäästöjen lisäämistä. Sen vuoksi on tarpeen selventää, että kaikki energiansäästöt, jotka johtuvat olemassa olevien rakennusten peruskorjauksia edistävistä toimenpiteistä, voidaan ilmoittaa, edellyttäen että ne ylittävät säästöt, jotka olisi saavutettu ilman kyseistä politiikkatoimea, ja edellyttäen että jäsenvaltio osoittaa, että velvoitetun, osallistuvan tai toimeksi saaneen osapuolen toimet ovat tosiasiallisesti edistäneet ilmoitettujen säästöjen saavuttamista.

(42)

Energiaunionistrategian ja parempaa sääntelyä koskevien periaatteiden mukaisesti olisi tuotava paremmin esiin energiatehokkuusvelvoitejärjestelmien ja vaihtoehtoisten politiikkatoimien täytäntöönpanon seurantaa ja tarkastuksia koskevat säännöt, mukaan lukien vaatimus tarkastaa tilastollisesti edustava toimenpiteiden otos. Direktiivissä 2012/27/EU, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, ilmaisu ”tilastollisesti merkittävään osuuteen ja edustavaan otokseen energiatehokkuutta parantavista toimenpiteistä” olisi ymmärrettävä niin, että edellytetään kyseessä olevien energiansäästötoimenpiteiden tilastopopulaation osajoukon määrittämistä niin, että siinä tulee asianmukaisesti esiin kaikkien energiansäästötoimenpiteiden koko populaatio, minkä ansiosta voidaan tehdä kohtuullisia päätelmiä kaikkien toimenpiteiden luotettavuudesta.

(43)

Rakennuksissa uusiutuvan energian teknologialla tuotettu energia vähentää fossiilisista polttoaineista saadun energian määrää. Energiankulutuksen vähentäminen ja uusiutuvista lähteistä saatavan energian käyttö rakennussektorilla ovat merkittäviä toimia unionin energiariippuvuuden ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi, etenkin kun otetaan huomioon vuodeksi 2030 asetetut kunnianhimoiset ilmasto- ja energiatavoitteet sekä Pariisin sopimuksen yhteydessä tehdyt globaalit sitoumukset. Kumulatiivisen energiansäästövelvoitteen osalta jäsenvaltiot voivat tarvittaessa energiansäästövaatimustensa täyttämiseksi ottaa huomioon rakennuksissa omaa käyttöä varten tuotetun uusiutuvan energian johdosta aikaan saadut energiansäästöt.

(44)

Jäsenvaltiot ovat selittävistä asiakirjoista 28 päivänä syyskuuta 2011 annetun jäsenvaltioiden ja komission yhteisen poliittisen lausuman (12) mukaisesti sitoutuneet perustelluissa tapauksissa liittämään ilmoitukseen toimenpiteistä, jotka koskevat direktiivin saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä, yhden tai useamman asiakirjan, joista käy ilmi direktiivin osien ja kansallisen lainsäädännön osaksi saattamiseen tarkoitettujen välineiden vastaavien osien suhde. Tämän direktiivin osalta lainsäätäjä pitää tällaisten asiakirjojen toimittamista perusteltuna.

(45)

Jäsenvaltiot eivät voi ilman uusien energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamista saavuttaa riittävän hyvin tämän direktiivin tavoitteita, joka on saavuttaa unionin energiatehokkuustavoitteet 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja vähintään 32,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja valmistella näiden määräaikojen jälkeen toteutettavia energiatehokkuuden lisäparannuksia, vaan ne voidaan saavuttaa paremmin unionin tasolla, joten unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä direktiivissä ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.

(46)

Direktiivi 2012/27/EU olisi sen vuoksi muutettava,