Väliaikainen versio
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (yhdeksäs jaosto)
15 päivänä marraskuuta 2018 (*)
Polkumyynti – Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonti – Lopullinen polkumyyntitulli – Toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskeva tarkastelu – Vientihinnan määrittäminen – Yksi ainoa taloudellinen yksikkö – Polkumyyntitullin vaikutus jälleenmyyntihintoihin unionissa – Eri menetelmän käyttäminen kuin aiemmassa tutkimuksessa – Polkumyynnin ja vahingon jatkuminen tai toistuminen – Asetuksen (EY) N:o 1225/2009 2 artiklan 9 kohta, 3 artikla ja 11 artiklan 9 ja 10 kohta (joista on tullut asetuksen (EU) 2016/1036 2 artiklan 9 kohta, 3 artikla ja 11 artiklan 9 ja 10 kohta)
Asiassa T-487/14,
Chelyabinsk electrometallurgical integrated plant OAO (CHEMK), kotipaikka Chelyabinsk (Venäjä),
Kuzneckie Ferrosplavy OAO (KF), kotipaikka Novokouznetsk (Venäjä),
edustajinaan asianajajat B. Evtimov ja M. Krestiyanova,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään M. França, J.-F. Brakeland, A. Stobiecka-Kuik ja A. Demeneix,
vastaajana,
jota tukee
Euroalliages, kotipaikka Bryssel (Belgia), edustajinaan asianajajat O. Prost ja M.-S. Dibling,
jossa on kyse SEUT 263 artiklaan perustuvasta kanteesta, jossa vaaditaan lopullisen polkumyyntitullin käyttöön ottamisesta Kiinan kansantasavallasta ja Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnissa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1225/2009 (perusasetus) 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun jälkeen 9.4.2014 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 360/2014 (EUVL L 107, s. 13) kumoamista kantajia koskevilta osin,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja S. Gervasoni sekä tuomarit L. Madise (esittelevä tuomari) ja R. da Silva Passos,
kirjaaja: hallintovirkamies S. Spyropoulos,
ottaen huomioon asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa ja 14.12.2017 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion(1)
Asian tausta
1 Kantajat eli Chelyabinsk electrometallurgical integrated plant OAO (CHEMK) ja Kuzneckie ferrosplavy OAO (KF) ovat Venäjälle sijoittautuneita yhtiöitä, jotka toimivat ferropiin, joka on metalliseos, jota käytetään teräksen ja raudan valmistuksessa, tuotannon alalla. RFA International, LP (jäljempänä RFAI) on kantajiin etuyhteydessä oleva yhtiö. RFAI on sijoittautunut Kanadaan ja sillä on Sveitsissä sivuliike, joka vastaa kantajien vientimyynnistä muun muassa Euroopan unioniin.
[– –]
Oikeudellinen arviointi
31 Kantajat esittävät kanteensa tueksi kolme kanneperustetta. Ensinnäkin komissio rikkoi perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan säännöksiä määrittäessään niiden tuotteen vientihintaa, kun se ei ottanut huomioon sitä, että ne muodostivat RFAI:n kanssa yhden ainoan taloudellisen yksikön. Toiseksi komissio rikkoi määrittäessään niiden tuotteen vientihintaa myös perusasetuksen 11 artiklan 9 ja 10 kohdan (joista on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 9 ja 10 kohta) säännöksiä, kun se muodostaakseen laskennallisen vientihinnan vähensi siitä hinnasta, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionissa, polkumyyntitullit, jotka oli kannettu polkumyyntiä koskevan tutkimusajanjakson aikana eli vuonna 2012. Komissio käytti tältä osin eri menetelmää kuin välivaiheen tarkastelussa kiistääkseen sen kantajien väittämän seikan, että polkumyyntitullit oli siirretty täysimääräisesti hintaan, jolla tuote jälleenmyytiin riippumattomalle ostajalle unionissa. Saman menetelmän käyttämisen olisi pitänyt johtaa siihen, ettei niitä vähennetä tästä hinnasta laskennallisen vientihinnan muodostamiseksi. Kolmanneksi kantajat väittävät komission tehneen useita ilmeisiä arviointivirheitä arvioidessaan vahingon toistumisen vaaraa tilanteessa, jossa polkumyyntitoimenpiteiden voimassaolo päättyy venäläisten tuotteiden osalta.
32 Ennen edellä tiivistetysti esitettyjen kanneperusteiden analysoimista on muistettava, että kaupan suojatoimenpiteiden alalla komissiolla on laaja harkintavalta, koska ne taloudelliset, poliittiset ja oikeudelliset tilanteet, joita toimielinten on arvioitava, ovat monitahoisia (tuomio 27.9.2007, Ikea Wholesale, C-351/04, EU:C:2007:547, 40 kohta). Tästä seuraa, että näitä tilanteita koskevan harkintavallan tuomioistuinvalvonnassa on näin ollen – sen valvonnan lisäksi, ettei ole tehty oikeudellisia virheitä – rajoituttava tarkistamaan, että menettelysääntöjä on noudatettu, että riidanalaisen valinnan perustaksi hyväksytyt tosiseikat pitävät aineellisesti paikkansa, ettei näiden tosiseikkojen arvioinnissa ole tehty ilmeistä arviointivirhettä tai ettei harkintavaltaa ole käytetty väärin (ks. vastaavasti tuomio 7.5.1987, NTN Toyo Bearing ym. v. neuvosto, 240/84, Kok., EU:C:1987:202, 19 kohta; tuomio 14.3.1990, Gestetner Holdings v. neuvosto ja komissio, C-156/87, Kok., EU:C:1990:116, 63 kohta ja tuomio 17.3.2015, RFA International/Commission, T-466/12, Kok., EU:T:2015:151, 37 kohta).
Kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa on rikottu vientihintaa määritettäessä
33 Kantajat vetoavat oikeudelliseen virheeseen ja ilmeiseen arviointivirheeseen ja väittävät, ettei komissio tehnyt asianmukaisia johtopäätöksiä siitä, että ne muodostivat RFAI:n kanssa yhden ainoan taloudellisen yksikön. Ne viittaavat riidanalaisen asetuksen 61–69 perustelukappaleeseen, joista ilmenee, että komissio otti huomioon sen, että RFAI oli kantajiin etuyhteydessä oleva tuoja, ja sovelsi tämän vuoksi perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan säännöksiä. On muistutettava, että näiden säännösten mukaan tällaisessa tilanteessa on mahdollista muodostaa luotettava vientihinta unionin rajalla sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionissa, ja toteuttamalla tarvittavat oikaisut.
34 Kantajat toteavat, että komissio kuitenkin vähensi siitä hinnasta, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionissa, kaikki RFAI:n kustannukset sekä niihin liittyvän voittomarginaalin, vaikka sen olisi pitänyt vähentää ne ainoastaan siltä osin kuin ne koskivat tuontia unioniin seuraavaa vaihetta. On totta, että RFAI hoiti kantajien puolesta kaikki niiden tuotteen vientiin liittyvät liiketoimet, mukaan lukien ne, jotka koskevat vientiä Venäjältä ja kuljetusta unionin rajalle, joita komission ei olisi pitänyt ottaa huomioon
[– –]
42 Aluksi on korostettava, ettei se, että vientiä kolmannesta maasta harjoittava tuottaja ja yksikkö, joka vastaa sen tuotteiden tuonnista ja ensimmäisestä myynnistä unionissa, muodostavat yhden ainoan taloudellisen yksikön, estä perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan soveltamista määritettäessä luotettavaa vientihintaa unionin rajalla, vaan päinvastoin. Tällainen tilanne vastaa pisimmälle menevää tapausta, jossa viejän ja tuojan välillä on yhtiösuhde, joka tämän säännöksen mukaan mahdollistaa sen, että vientihinta unionin rajalla voidaan muodostaa sen hinnan perusteella, jolla maahantuodut tuotteet jälleenmyydään ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionin jäsenvaltioiden alueella, tekemällä tämän säännöksen toisessa ja kolmannessa alakohdassa tarkoitetut asianmukaiset oikaisut. Perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan kannalta merkitystä ei siis ole sillä, ettei komissio ottanut riidanalaisessa asetuksessa kantaa siihen, muodostavatko RFAI ja kantajat yhden ainoan taloudellisen kokonaisuuden, sillä se totesi 61 perustelukappaleessa, että niiden välillä on tässä samassa säännöksessä tarkoitettu yhtiösuhde. Kantajat eivät sitä paitsi kiistä sitä, että tätä säännöstä voidaan soveltaa niiden tilanteeseen, vaan sen, miten komissio teki näitä oikaisuja, kun se ei ottanut asianmukaisesti huomioon sitä, että ne muodostivat RFAI:n kanssa yhden ainoan taloudellisen yksikön, eikä tehtäviä, joita tämä suoritti kantajien tuotteiden maahantuojan roolin lisäksi niiden saapumista unionin rajalle seuraavassa vaiheessa.
43 Kantajat eivät ole kuitenkaan esittäneet todisteita, joiden perusteella niiden vaatimia erotteluja olisi voitu tehdä.
44 On totta, että kun kyse on myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten vuoksi tehtävistä oikaisuista, perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdassa edellytetään luonnollisesti, kuten sen toisessa alakohdassa nimenomaisesti vahvistetaan, että huomioon otetaan ainoastaan unionin rajan ylittämisen ja riippumattomalle ostajalle unionin jäsenvaltioiden alueella tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin väliset toimenpiteet, sillä tämän säännöksen tarkoituksena on määrittää käänteislaskelmalla luotettava vientihinta unionin rajalla. Kustannusten, jotka liittyvät ennen kyseisen rajan ylitystä toteutettuihin toimenpiteisiin tai kolmansiin maihin suuntautuvaan vientiin ja tuontiin, ei siis ole katsottava kuuluvan oikaisujen perusteisiin.
45 Vaikka tuloslaskelman sisältämät tiedot, jotka koskevat polkumyyntiä koskevaa tutkimusajanjaksoa eli vuotta 2012 ja joita kantajat tai RFAI toimittivat vastauksena komission kyselylomakkeeseen, tai edellä [– –] mainitut myöhemmin tutkimuksen aikana toimitetut täsmällisemmät tiedot on todellakin esitetty siten, että niissä yksilöidään tiettyjä eriä (esimerkiksi liikevaihto, tuotteiden kustannukset, vientikuljetus, vientivakuutukset, palkat ja lisät) tuotteiden lajin mukaan (tutkimuksen kohteena oleva ferropii ja muut tuotteet) ja näiden tuotteiden kohteen mukaan (riippumattomat ostajat unionissa, etuyhteydessä olevat ostajat unionissa, riippumattomat ostajat muualle kuin unioniin suuntautuvassa viennissä, etuyhteydessä olevat ostajat muualle kuin unioniin suuntautuvassa viennissä), niiden perusteella ei kuitenkaan voida tutkimuksen kohteena olevan riippumattomille ostajille unionissa myytävän ferropiin osalta sulkea varmuudella pois kuluja, jotka eivät liity unionin rajan ylittämisen ja riippumattomalle ostajalle unionin jäsenvaltioiden alueella tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin välisenä aikana toteutettuihin toimenpiteisiin. Erityisesti tiettyjen kantajien vastauskirjelmässä mainittujen kuluerien osalta mikään ei osoita, missä suhteessa ne koskevat myös ennen kyseisen rajan ylittämistä toteutettuja toimenpiteitä (esimerkiksi palkkiot, palkat ja lisät, rahoituskulut tai -tulot). Kuten edellä [– –] todetaan, kantajat myöntävät lisäksi, ettei näiden eri toimenpiteiden kustannusten erottelu ilmene tutkimuksen aikana toimitetuista tiedoista, mutta väittävät, että komission olisi pitänyt pyytää niiltä itseltään tätä erottelua koskevia tietoja, joita ne eivät olleet toimittaneet oma-aloitteisesti. Kuten 4.5.2017 annetussa tuomiossa RFA International v. komissio (C-239/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:337, 34–44 kohta) ja 17.3.2015 annetussa tuomiossa RFA International v. komissio (T-466/12, EU:T:2015:151, 44 ja 57–64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) todettiin, nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa viejän ja tuojan välillä on yhtiösuhde, sen asianosaisen, joka aikoo riitauttaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla tehtyjen oikaisujen laajuuden sillä perusteella, että unioniin suuntautuvan tuonnin myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten perusteella määritetyt oikaisut ovat liiallisia, on omasta aloitteestaan toimitettava todisteita ja konkreettisia laskelmia väitteidensä ja erityisesti sellaisen vaihtoehtoisen prosenttiosuuden liikevaihdosta perustelemiseksi, jota se ehdottaa edustamaan sen asianmukaisena pitämää osuutta näistä kustannuksista. Tämä on merkityksellistä erityisesti, jos asianosainen väittää, että komissiolla on hallussaan ainoastaan yhteenlaskettuja tietoja, jotka voivat kattaa paitsi unionin rajan ylittämisen ja riippumattomalle ostajalle unionin jäsenvaltioiden alueella tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin väliset toimenpiteet, myös ennen unionin rajan ylittämistä toteutetut toimenpiteet.
46 Näissä olosuhteissa kantajat eivät voi arvostella komissiota siitä, että se otti huomioon polkumyyntiä koskevaa tutkimusajanjaksoa eli vuotta 2012 koskevan tutkimuksen aikana toimitetut tiedot, ja erityisesti tuloslaskelman tiedot, määrittääkseen unioniin suuntautuvan tuonnin myynti-, hallinto- ja yleiskustannusten perusteella tehtävät oikaisut muodostaakseen vientihinnan laskennallisesti riippumattomalle ostajalle tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin hinnan perusteella vähentämättä siitä osuutta, joka liittyy ennen unionin rajan ylittämistä toteutettuihin toimenpiteisiin. Kuten komissio korosti kirjallisessa vastauksessaan unionin yleisen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen ja mitä kantajat eivät kiistäneet, lopullinen ilmoitusasiakirja, joka laadittiin ennen riidanalaisen asetuksen antamista, sisälsi prosenttiosuuden liikevaihdosta, joka edusti näitä myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia ja jota komissio aikoi käyttää. Vaikka tietyt kantajien vastauksena tähän asiakirjaan esittämistä huomautuksista koskivat näiden kustannusten osatekijöitä ja johtivat tiettyihin riidanalaisen asetuksen 84–87 perustelukappaleessa selitettyihin oikaisuihin, jotka koskevat erityisesti lainojen korkoja ja Sveitsissä maksettuja veroja (jotka sellaisinaan johtivat alentamaan näitä kustannuksia edustamaan käytettyä prosenttiosuutta RFAI:n nettoliikevaihdosta), on todettava, etteivät nämä huomautukset sisältäneet täsmällisiä tietoja niiden jakautumisesta ennen unionin rajan ylittämistä toteutettujen toimenpiteiden ja sellaisten toimenpiteiden kesken, jotka tapahtuivat sen ja riippumattomalle ostajalle unionin jäsenvaltioiden alueella tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin välillä, vaikka kantajat olisivat voineet esittää tällaisia tietoja. On lisähuomautuksena korostettava, että vaikka uusi myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia edustava prosenttiosuus liikevaihdosta, joka valittiin kantajien huomautusten jälkeen, ei ilmene itse riidanalaisesta asetuksesta luottamuksellisuussyistä, se ilmoitettiin ja selitettiin kantajille kahden päivän kuluessa riidanalaisen asetuksen antamisesta, kuten komissio totesi unionin yleisen tuomioistuimen kysymykseen antamassaan vastauksessa. Lisäksi kantajien esittämästä kustannusten jakautumisesta on todettava, että kantajien vastauskirjelmässä esitetty väite – jos se oletetaan esitetyksi ajoissa – jonka mukaan yli puolet komission huomioon ottamien kuluerien arvosta on kohdennettava toimenpiteisiin, jotka on toteutettu ennen unionin rajan ylittämistä, on aivan liian epämääräinen ja perustelematon, jotta se voitaisiin hyväksyä. Ne muutamat kantajien mainitsemat esimerkit kustannustyypeistä, jotka koskevat kahdenlaisia toimenpiteitä, jotka on toteutettu ennen unionin rajan ylittämistä tai sen jälkeen, ovat nimittäin riittämättömiä, jotta näiden kustannusten jakautuminen näiden toimenpiteiden välillä voitaisiin määrittää.
47 Tämän jälkeen komission käyttämästä voittomarginaalista, joka on 6 prosenttia RFAI:n nettoliikevaihdosta, joka vastaa itsenäisten maahantuojien voittomarginaalia ja joka edustaa RFAI:n voittoa, joka on otettava huomioon myös oikaisuina vientihinnan muodostamiseksi riippumattomalle ostajalle unionissa tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin hinnan perusteella, on todettava, ettei myöskään kantajien väite, jonka mukaan ainoastaan osa tästä marginaalista liittyy unionin rajan ylittämisen jälkeen toteutettuihin toimenpiteisiin ja pitäisi ottaa huomioon, voi menestyä. Vaikka on totta, kuten kantajat toteavat, että perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan toisessa alakohdassa mainitaan yleisesti ”voittomarginaali” oikaisuna, joka on tehtävä luotettavan vientihinnan laskemiseksi, ilman, että siinä määrättäisiin lähtökohtaisesti tietystä menetelmästä tämän marginaalin määrittämiseksi, ja vaikka kantajat väittivät vastauksessaan lopulliseen ilmoitusasiakirjaan, joka laadittiin ennen riidanalaisen asetuksen antamista, että ainoastaan noin puolet RFAI:n kokonaisvoitosta piti kohdentaa unionin rajan ylittämisen jälkeen toteutettuihin toimenpiteisiin, nämä seikat eivät voi johtaa siihen, että kyseisiin toimenpiteisiin liittyvän RFAI:n voiton arvioimiseksi käytettyä 6 prosentin osuutta sen nettoliikevaihdosta olisi alennettava.
48 Yhtäältä on nimittäin todettava, ettei kantajien vaatima erottelu ole lähtökohtaisesti perusteltua sen voittomarginaalin osalta, joka – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – on saatu tarkastelemalla sellaisten itsenäisten maahantuojien toimintaa, jotka poikkeustapauksia lukuun ottamatta ottavat tuotteet vastuulleen unionin rajalla.
49 Toisaalta on todettava, että vaikka lähtökohtana käytettäisiin itse RFAI:n voittomarginaalia, kantajat ovat selittäneet ehdottamansa prosenttiosuuden, joka on noin puolet tästä voittomarginaalista, tavalla, joka ei ole vakuuttava, käyttäen lähtökohtana ekstrapolointia, joka perustuu toteamukseen siitä, että niiden vietyjen tuotteiden kustannukset edustavat 90:tä prosenttia niiden viennin liikevaihdosta, jolloin näiden kustannusten oletetaan edustavan unioniin suuntautuvaan vientiin liittyvien toimenpiteiden osuutta ja tämän liikevaihdon oletetaan edustavan unionin rajan ylittämisen jälkeen toteutettujen toimenpiteiden osuutta. Tämä menetelmä johtaa nimittäin siihen, että molempien toimenpideluokkien osalta mukaan luetaan samoja tekijöitä, sillä liikevaihtoon, joka on saatu jälleenmyynnistä riippumattomille ostajille unionissa, sisältyvät väistämättä viedyn tuotteen kustannukset, jotka sillä on lähtökohtaisesti katettava.
50 Näissä olosuhteissa komissiolla oli riidanalaisen asetuksen 69 perustelukappaleessa oikeus todeta, ettei sillä ollut hallussaan todisteita, joiden perusteella se olisi voinut mahdollisesti käyttää RFAI:n osalta alempaa voittomarginaalia. Komissio saattoi siis näin ollen täysin oikeutetusti käyttää, kun kyse oli vientihinnan muodostamiseksi tehtävistä oikaisuista, voittomarginaalina etuyhteydettömien tuojien voittomarginaalia, mikä on hyväksytty 5.10.1988 annetussa tuomiossa Canon ym. v. neuvosto (277/85 ja 300/85, EU:C:1988:467, 32 kohta), koska yhtiösuhde voi vaikuttaa tuottajaan etuyhteydessä olevien yksiköiden, jotka toimivat muun muassa tuotteiden tuojina unioniin, toimittamiin tietoihin, kuten korostettiin 17.3.2015 annetussa tuomiossa RFA International v. komissio (T-466/12, EU:T:2015:151, 68 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Komissio saattoi siis pätevästi käyttää alkuperäisen tutkimuksen aikana käytettyä 6 prosentin voittomarginaalia, kun otetaan huomioon se, etteivät tällaiset maahantuojat tehneet yhteistyötä uuden tutkimuksen aikana, kuten riidanalaisen asetuksen 15 ja 62 perustelukappaleessa todetaan.
51 Kantajien ensimmäisen kanneperusteensa tueksi mainitsema 16.2.2012 annettu tuomio neuvosto ja komissio v. Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP (C-191/09 P ja C-200/09 P, EU:C:2012:78) ja 10.3.2009 annettu tuomio Interpipe Niko Tube ja Interpipe NTRP/Conseil (T-249/06, EU:T:2009:62) eivät millään tavalla saata kyseenalaiseksi lähestymistapaa, jota komissio käytti sekä arvioidakseen myynti-, hallinto- ja yleiskustannuksia että arvioidakseen voittomarginaalia. Unionin tuomioistuin katsoi kyseessä olevan tuomion 51–56 kohdassa ja unionin yleinen tuomioistuin kyseessä olevan tuomion 177 ja 178 kohdassa lähinnä, että kun kyseessä on yksi ainoa taloudellisen yksikkö, joka käsittää tuottajan mutta myös sen määräysvallassa olevan oikeudellisesti erillisen yksikön, joka vastaa myynnistä riippumattomille ostajille, sekä normaaliarvon että vientihinnan määrittämiseksi oli otettava huomioon ensimmäisen riippumattoman ostajan maksama hinta mutta myös kustannukset, joista tuottajan sisäinen myyntiosasto olisi vastannut, ellei tuottaja olisi antanut myyntiään oikeudellisesti erillisen yksikön tehtäväksi, sen välttämiseksi, että näitä kustannuksia ei otettaisi huomioon näitä eri hintoja määritettäessä. Nämä aineelliset toteamukset pätevät yhtä hyvin vientihinnan osalta, kun sitä muodostetaan perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan nojalla, kuin niiden oikaisujen osalta, joita siihen voidaan tehdä, jotta sitä voidaan verrata tasapuolisesti normaaliarvoon saman asetuksen 2 artiklan 10 kohdan nojalla, missä yhteydessä nämä edellä mainittujen tuomioiden toteamukset on esitetty. Tämän vuoksi näiden tuomioiden kanssa ei ole ristiriidassa se, että myynti-, hallinto- ja yleiskustannukset sekä kyseessä olevien tuotteiden unioniin tuojan toiminnastaan saama voittomarginaali vähennetään niiden riippumattomalle ostajalle unionin jäsenvaltioiden alueella tapahtuvan ensimmäisen jälleenmyynnin hinnasta laskettaessa luotettavaa vientihintaa, kun maahantuonnin toteuttaa, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, yksikkö, joka on tuottajasta oikeudellisesti erillinen mutta joka – kuten kantajat väittävät – muodostaa niiden kanssa yhden ainoan taloudellisen yksikön. Tämä arviointi ei vaikuta kysymykseen todistustaakan jaosta, kun kyse on niiden oikaisujen merkityksellisyydestä, joita tehdään sovellettaessa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohtaa ja perusasetuksen 2 artiklan 10 kohtaa, mistä esitettiin huomioita 4.5.2017 annetussa tuomiossa RFA International v. komissio (C-239/15 P, ei julkaistu, EU:C:2017:337, 40–44 kohta).
[– –]
Kanneperuste, jonka mukaan perusasetuksen 11 artiklan 9 ja 10 kohtaa on rikottu vientihintaa määritettäessä
53 Kantajat väittävät, että muodostaessaan laskennallista vientihintaa komission ei olisi pitänyt vähentää niiden polkumyyntitullien määrää, jotka RFAI maksoi polkumyyntiä koskevan tutkimusajanjakson eli vuoden 2012 aikana, koska ne oli täysimääräisesti siirretty jälleenmyyntihintoihin unionissa. Komissio rikkoi siis perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan säännöksiä, joiden mukaan on niin, että jos vientihinta päätetään polkumyyntitullien tarkastelumenettelyn yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa muodostaa perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti, komission on laskettava vientihinta vähentämättä maksettujen polkumyyntitullien määrää, jos esitetään ratkaisevat todisteet, joiden mukaan tulli siirretään asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa. Kantajien mukaan komissio ei myöskään arvioinut sitä, oliko polkumyyntitullit siirretty jälleenmyyntihintoihin, alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneen tutkimuksen yhteydessä yksilöityyn jälleenmyyntihintaan nähden, vaan Venäjällä harjoitetun tuotannon juokseviin kustannuksiin nähden. Näin toimiessaan komissio ei soveltanut samaa menetelmää kuin välivaiheen asetuksen antamiseen johtaneessa tarkastelumenettelyn yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa, mitä se ei perustellut. Komissio rikkoi näin ollen myös perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan säännöksiä, joiden mukaan sillä edellytyksellä, että olosuhteet eivät ole muuttuneet, komissio soveltaa kaikissa kyseisen artiklan mukaisten tarkastelumenettelyjen yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa samaa menetelmää kuin tullin käyttöön ottamiseen johtaneessa tutkimuksessa saman asetuksen 2 artikla huomioon ottaen.
54 Kantajat muistuttavat, että [muun muassa Venäjältä peräisin olevan ferropiin tuonnissa sovellettavia polkumyynnin vastaisia toimenpiteitä koskevan osittaisen välivaiheen tarkastelun päättämisestä [perusasetuksen] 11 artiklan 3 kohdan nojalla 16.1.2012 annetun neuvoston täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 60/2012 (EUVL 2012, L 22, s. 1)] 25 perustelukappaleessa komissio totesi seuraavaa:
”– – tutkimukset ovat osoittaneet, että ferropiin jälleenmyyntihintojen painotettu keskiarvo unionissa on kohonnut verrattuna alkuperäisen tutkimuksen hintoihin, ja nykyiset vientituotteiden jälleenmyyntihinnat ovat selvästi enemmän kuin 22,7 prosenttia [polkumyyntitullin taso] korkeammat kuin vastaavat hinnat alkuperäisessä tutkimuksessa. Sen vuoksi voidaan päätellä, että polkumyyntitulli siirretään asianmukaisesti pyynnön esittäjän jälleenmyyntihintoihin. Tämän tuloksena – – määritettäessä laskennallisia vientihintoja perusasetuksen 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti ei ole vähennetty polkumyyntitulleja.”
55 Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat esittivät omien sanojensa mukaan lopullisesta ilmoitusasiakirjasta, joka laadittiin ennen riidanalaisen asetuksen antamista, esittämissään huomautuksissa ratkaisevat todisteet siitä, että niiden tuotteiden jälleenmyyntihinnat unionissa olivat nousseet enemmän kuin 22,7 prosenttia, joka on polkumyyntitullin taso, alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneen tutkimusajanjakson ja riidanalaisen asetuksen antamiseen johtaneen polkumyyntiä koskevan tutkimusajanjakson eli vuoden 2012 välillä. Ne nousivat tällä välillä yli 100 prosenttia.
56 Vastauksessaan komission vastineessaan esittämiin väitteisiin kantajat toteavat lisäksi lähinnä, että perusasetuksen 11 artiklan 10 kohdan säännöksissä edellytetään pelkästään, että hinta, jolla tuotteet jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionissa, sisältää polkumyyntitullit, jotta niitä ei vähennetä laskennallista vientihintaa muodostettaessa, mikä väistämättä on tilanne, kun kyseisen ostajan kanssa ei ole sovittu kompensaatiojärjestelystä, kun käytetty jälleenmyyntihinta ylittää alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneessa tutkintamenettelyssä käytetyn jälleenmyyntihinnan määrällä, joka on suurempi kuin polkumyyntitullin taso. Kantajat toteavat vientihinnan muodostamisessa käytetyn menetelmän muuttamisesta, että tuotantokustannusten muuttuminen ei ole perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa tarkoitettu olosuhteiden muutos, joka oikeuttaisi uuden menetelmän käyttämisen tätä hintaa laskettaessa.
[– –]
59 On huomautettava, että riidanalainen asetus on annettu sellaisen toimenpiteiden, joiden voimassaolo on päättymässä, tarkastelumenettelyn päätteeksi, josta säädetään perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 11 artiklan 2 kohta). Saman artiklan 10 kohdassa todetaan, että jos komissio päättää tässä yhteydessä muodostaa vientihinnan 2 artiklan 9 kohdan mukaisesti, komission on laskettava vientihinta vähentämättä maksettujen polkumyyntitullien määrää, jos esitetään ratkaisevat todisteet, joiden mukaan tulli siirretään asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa, mikä kantajien mukaan on osoitettu. Perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdassa säädetään lisäksi, että sillä edellytyksellä, että olosuhteet eivät ole muuttuneet, komissio soveltaa kaikissa kyseisen 11 artiklan mukaisten tarkastelumenettelyjen yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa samaa menetelmää kuin tullin käyttöön ottamiseen johtaneessa tutkimuksessa 2 artikla huomioon ottaen. Kantajat väittävät myös, etteivät olosuhteet nyt käsiteltävässä asiassa ole muuttuneet.
60 Tältä osin oikeuskäytännössä on todettu, että poikkeusta siihen, että tarkastelumenettelyssä on sovellettava samanlaista menetelmää kuin alkuperäisessä tutkimuksessa, on välttämätöntä tulkita suppeasti, tämän poikkeuksen mahdollistavan säännöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 18.9.2014, Valimar, C-374/12, EU:C:2014:2231, 40–43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
61 Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat eivät sen sijaan vaadi, että toimenpiteiden, joiden voimassaolo on päättymässä, tarkastelumenettelyssä sovelletaan samaa menettelyä kuin alkuperäisessä tutkimuksessa vaan samaa menettelyä kuin välivaiheen asetuksen antamiseen johtaneessa tarkastelumenettelyn yhteydessä tehdyssä tutkimuksessa. Kyse on nimittäin sellaisten polkumyyntitullien siirtämisestä, jotka jo määritelmän mukaisesti eivät olleet voimassa alkuperäisen tutkimusajanjakson aikana.
62 Ilman, että olisi tarpeen lausua perusasetuksen 11 artiklan 9 kohdan sovellettavuudesta nyt käsiteltävässä asiassa sellaisenaan, on todettava, että saman asetuksen 11 artiklan 10 kohdan soveltamisen yhteydessä, ja erityisesti sen selvittämiseksi, onko polkumyyntitullit vähennettävä hinnasta, jolla tuotteet jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionissa, laskennallista vientihintaa muodostettaessa, voidaan soveltaa samoja periaatteita kuin ne, jotka todettiin 11 artiklan 9 kohdan soveltamisen yhteydessä. Näissä eri tilanteissa kyse on nimittäin analyysin luotettavuuden varmistamisesta, kun taloudellisesti monitahoisia tilanteita verrataan toisiinsa, jotta voidaan, paitsi oikeuttaa polkumyynnin vastaisen sääntelyn puitteissa toteutetut toimenpiteet, myös taata yhdenvertaista kohtelua koskevan unionin oikeuden yleisperiaatteen noudattaminen niiden toimijoiden välillä, joihin nämä toimenpiteet voivat kohdistua.
63 Tältä osin on todettava, että niiden tuotteiden, jotka ovat polkumyyntitoimenpiteiden, joiden voimassaolo on päättymässä, tarkastelumenettelyn kohteena, tuotantokustannusten merkittävä muuttuminen alkuperäisen tutkimusajanjakson tai välivaiheen tarkastelumenettelyn ajanjakson ja toimenpiteiden, joiden voimassaolo on päättymässä, tarkastelumenettelyä koskevan tutkimusajanjakson välisenä aikana merkitsee olosuhteiden muuttumista, joka mahdollisesti voi oikeuttaa menettelyn muuttamisen vientihinnan muodostamiseksi sen jälkeen, kun kyseistä tuotetta koskevat polkumyyntitullit on pantu täytäntöön, joka vastaa edellä 62 kohdassa mainittua tavoitetta. Sillä, että varmistetaan sen, että taloudellisessa analyysissa verrataan tilannetta kahden ajanjakson välillä, luotettavuus, oikeutetaan lähtökohtaisesti saman menetelmän soveltaminen, paitsi jos merkitykselliset muuttujat ovat muuttuneet riittävästi, jotta aikaisemman menetelmän käyttäminen muuttuu epäasianmukaiseksi luotettavan tuloksen saamiseksi, nyt käsiteltävässä asiassa sen arvioimiseksi, onko polkumyyntitullut siirretty asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin ja myöhempiin myyntihintoihin unionissa (ks. vastaavasti ja analogisesti tuomio 18.9.2014, Valimar, C-374/12, EU:C:2014:2231, 50 ja 59 kohta). Kuten komissio väittää, on kuitenkin niin, että vaikka tuotantokustannukset ovat nousseet merkittävästi kahden vertaillun ajanjakson välillä, jälleenmyyntihintojen nousu unionissa, vaikka se olisi suurikin, ei välttämättä takaa sitä, että polkumyyntitullit olisi siirretty asianmukaisesti eli täysimääräisesti näihin hintoihin. Tuotantokustannukset ovat saattaneet nousta enemmän kuin hinnat. Tässä tilanteessa on niin, että vaikka uudet hinnat ovat korkeammat kuin vanhat hinnat, joihin on lisätty polkumyyntitullit, asianosaiset eivät siirrä polkumyyntitulleja asianmukaisesti, kun otetaan huomioon niiden tuotantokustannusten kehittyminen.
64 Perusasetuksen 11 artiklan 10 kohta ei lainkaan merkitse – siltä osin kuin se koskee sitä, onko niin, että ”tulli siirretään asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin” –, että ainoastaan polkumyyntitullia vastaava määrä pitäisi siirtää uuteen jälleenmyyntihintaan aiemmin käytetyn jälleenmyyntihinnan päälle, jotta tähän voitaisiin vastata myöntävästi. Normaaleihin juokseviin kustannuksiin nähden ylimääräinen tulli ”siirretään asianmukaisesti” ainoastaan, jos se lisätään näiden muiden kustannusten lisäksi. Jos nämä muut kustannukset nousevat, mutta jälleenmyyntihinta nousee vähemmän, tulli lisätään tosiasiallisesti ainoastaan osittain tai ei ollenkaan näiden muiden kustannusten lisäksi, vaikka polkumyyntitullia vastaava määrä on lisätty aiemmin käytettyyn jälleenmyyntihintaan. Komission ilmoitus polkumyyntitullien palauttamisesta (EUVL 2014, C 164, s. 9), johon kantajat vetosivat istunnossa, ei ole millään tavalla ristiriidassa tämän analyysin kanssa. Sama koskee 18.11.2015 annettua tuomiota Einhell Germany ym. v. komissio (T-73/12, EU:T:2015:865), johon kantajat myös vetosivat istunnossa. Erityisesti kyseisen tuomion 155 kohdassa, kun sitä luetaan asiayhteydessään, todetaan, että jokin muu menetelmä kuin unionissa ennen polkumyyntitullien asettamista ja sen jälkeen käytettyjen jälleenmyyntihintojen vertaaminen, voi olla asianmukainen sen määrittämiseksi, onko polkumyyntitullit siirretty uusiin jälleenmyyntihintoihin unionissa vai ei.
65 On täsmennettävä, että tuotantokustannusten kehityksen huomioon ottaminen sen arvioimiseksi, onko polkumyyntitulli siirretty asianmukaisesti jälleenmyyntihintoihin, voidaan tarvittaessa toteuttaa välivaiheen tarkastelumenettelyyn kuuluvan tutkimuksen, toimenpiteiden, joiden voimassaolo on päättymässä, tarkastelumenettelyyn kuuluvan tutkimuksen tai palauttamismenettelyyn kuuluvan tutkimuksen puitteissa eikä ainoastaan sellaisen ”absorptiotutkimuksen” puitteissa, josta säädetään perusasetuksen 12 artiklassa (josta on tullut asetuksen 2016/1036 12 artikla), kuten kantajat ovat antaneet ymmärtää istunnossa. On totta, että nämä erityyppiset tutkimukset vastaavat erilaisia menettelyllisiä asiayhteyksiä ja voivat johtaa erilaisiin toimenpiteisiin, mutta sen perustavanlaatuisen kysymyksen kannalta, onko polkumyyntitullit siirretty hintoihin vai ei, analyysin muuttujat ovat samat.
66 Nyt käsiteltävässä asiassa komissio ei välivaiheen asetuksen puitteissa maininnut tuotantokustannusten kehitystä alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneen tutkimusajanjakson ja välivaiheen tarkastelumenettelyssä käytetyn ajanjakson välillä. Se saattoi siis harkintavaltansa nojalla tyytyä tarkistamaan, että RFAI:n kantajien lukuun unionissa käyttämät uudet jälleenmyyntihinnat olivat selvästi enemmän kuin 22,7 prosenttia, joka oli polkumyyntitullin taso, korkeammat kuin hinnat, jotka todettiin näistä ajanjaksoista ensimmäisen aikana, voidakseen tämän perusteella todeta, että polkumyyntitullit oli siirretty asianmukaisesti näihin uusiin hintoihin, ja olla vähentämättä niitä vientihintaa muodostaessaan.
67 Sen sijaan riidanalaisen asetuksen antamiseen johtaneen tutkimuksen puitteissa ja sen 83 perustelukappaleessa komissio totesi tuotantokustannusten merkittävän nousun, mitä kantajat eivät ole kanteessaan kiistäneet aineellisesti. Näissä olosuhteissa määrittääkseen sen, oliko polkumyyntitullit siirretty asianmukaisesti RFAI:n kantajien lukuun unionissa käyttämiin jälleenmyyntihintoihin polkumyyntitutkimuksen ajanjaksolla eli vuonna 2012, komissio saattoi oikeutetusti olla käyttämättä analyysin perustana alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneen tutkimuksen aikana todettuja jälleenmyyntihintoja, mutta käyttää vuonna 2010 todettuja tuotantokustannuksia, vaikka tämä merkitsi menetelmän muuttamista, kuten riidanalaisen asetuksen 83 perustelukappaleesta ilmenee.
68 Tilanteessa, jossa – kuten komissio korostaa riidanalaisen asetuksen 83 perustelukappaleessa – jälleenmyyntihinta unionissa kattaa ainoastaan 1 prosentissa tapauksista tuotteiden kustannukset, polkumyyntitulli mukaan luettuna, ei ole lähellekään osoitettu, että nämä tullit olisi tosiasiallisesti siirretty asianmukaisesti hintoihin.
69 Jopa 100 prosentin jälleenmyyntihintojen nousu unionissa alkuperäisen asetuksen antamiseen johtaneen tutkimusajanjakson ja polkumyyntitutkimuksen ajanjakson eli vuoden 2012 välillä, jonka kantajat toivat esiin, ei tässä yhteydessä ole riittävä sen osoittamiseksi, että polkumyyntitullit on siirretty täysimääräisesti hintoihin näistä ajanjaksoista jälkimmäisen aikana. Kuten edellä 63 kohdassa lähinnä todetaan, on riittävää, että tuotantokustannukset ovat nousseet yli 100 prosenttia eli ne ovat enemmän kuin kaksinkertaistuneet, jotta sovelletut hinnat eivät heijasta asianmukaisesti polkumyyntitulleja, kun otetaan huomioon tuotantokustannusten kehittyminen. Tämä osoitetaan lähtökohtaisesti sillä komission esiin ottamalla tosiseikalla, että 99 prosentissa tapauksista jälleenmyyntihinnat unionissa vuonna 2012 eivät kattaneet tuotteiden kustannuksia, polkumyyntitulli mukaan luettuna.
70 Näin ollen komissio saattoi perustellusti vähentää polkumyyntitullin hinnasta, jolla tuotteet jälleenmyytiin ensimmäisen kerran riippumattomalle ostajalle unionissa, muodostaessaan laskennallista vientihintaa polkumyyntiä koskevalle tutkimusajanjaksolle eli vuodelle 2012, koska ei ollut osoitettu, että polkumyyntitulli oli siirretty asianmukaisesti näistä hinnoista ensimmäiseen.
[– –]
Oikeudenkäyntikulut
100 Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian, ne vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne on velvoitettava korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut tämän vaatimusten mukaisesti.
101 Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdassa määrätään, että unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä, että muu kuin 1 ja 2 kohdassa mainittu väliintulija vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan. Käsiteltävänä olevassa asiassa on päätettävä, että Euroalliages vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (yhdeksäs jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Kanne hylätään.
2) Chelyabinsk electrometallurgical integrated plant OAO (CHEMK) ja Kuzneckie ferrosplavy OAO (KF) vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja ne velvoitetaan korvaamaan Euroopan komission oikeudenkäyntikulut.
3) Euroalliages vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
GervasoniMadiseda Silva Passos
Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä marraskuuta 2018.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: englanti.
1 Tästä tuomiosta on otettu tähän vain kohdat, joiden julkaisemista unionin yleinen tuomioistuin pitää aiheellisena.