Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätöksen päätösosa
Asiassa T‑543/08,
RWE AG , kotipaikka Essen (Saksa), ja
RWE Dea AG , kotipaikka Hampuri (Saksa),
edustajinaan asianajajat C. Stadler, M. Röhrig ja S. Budde,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio , asiamiehinään A. Antoniadis ja R. Sauer,
vastaajana,
jossa on kyse ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tehdyn komission päätöksen K(2008) 5476 lopullinen 1 ja 2 artiklan kumoamisvaatimuksesta kantajia koskevilta osin ja toissijaisesti kantajille määrätyn sakon määrän alentamisvaatimuksesta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Labucka ja D. Gratsias,
kirjaaja: hallintovirkamies K Andová,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 20.3.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta ja riidanalainen päätös
1. Hallinnollinen menettely ja riidanalaisen päätöksen tekeminen
1. Euroopan yhteisöjen komissio totesi [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tehdyllä päätöksellä K(2008) 5476 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös), että nyt käsiteltävässä asiassa kantajina olevat RWE AG ja RWE Dea AG (jäljempänä yhdessä RWE) olivat yhdessä muiden yritysten kanssa rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan 1 kohtaa osallistumalla kartelliin Euroopan talousalueen parafiinivahamarkkinoilla ja saksalaisilla raakaparafiinimarkkinoilla.
2. Riidanalainen päätös on osoitettu kantajien lisäksi seuraaville yhtiöille: ENI SpA, Esso Deutschland GmbH, Esso Société anonyme française, ExxonMobil Petroleum and Chemical BVBA ja Exxon Mobil Corp. (jäljempänä yhdessä ExxonMobil), H & R ChemPharm GmbH, H & R Wax Company Vertrieb GmbH ja Hansen & Rosenthal KG (jäljempänä yhdessä H & R), Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG, MOL Nyrt., Repsol YPF Lubricantes y Especialidades SA, Repsol Petróleo SA ja Repsol YPF SA (jäljempänä yhdessä Repsol), Sasol Wax GmbH, Sasol Wax. International AG, Sasol Holding in Germany GmbH ja Sasol Ltd (jäljempänä yhdessä Sasol), Shell Deutschland Oil GmbH, Shell Deutschland Schmierstoff GmbH, Deutsche Shell GmbH, Shell International Petroleum Company Ltd, The Shell Petroleum Company Ltd, Shell Petroleum NV ja The Shell Transport and Trading Company Ltd (jäljempänä yhdessä Shell) sekä Total SA ja Total France SA (jäljempänä yhdessä Total) (riidanalaisen päätöksen ensimmäinen perustelukappale).
3. Parafiinivahat valmistetaan jalostamossa raakaöljystä. Niitä käytetään erilaisten tuotteiden, kuten kynttilöiden, kemikaalien, renkaiden ja ajoneuvoteollisuuden tuotteiden valmistuksessa sekä kumi-, pakkaus-, liima- ja purukumiteollisuudessa (riidanalaisen päätöksen neljäs perustelukappale).
4. Raakaparafiini on välttämätön raaka-aine parafiinivahojen valmistuksessa. Se on jalostuksen sivutuote, jota saadaan valmistettaessa perusöljyjä raakaöljystä. Sitä myydään myös loppuasiakkaille, esimerkiksi lastulevyjen valmistajille (riidanalaisen päätöksen viides perustelukappale).
5. Komissio aloitti tutkimuksensa sen jälkeen, kun Shell Deutschland Schmierstoff oli ilmoittanut sille 17.3.2005 päivätyllä kirjeellä kartellin olemassaolosta ja tehnyt sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto) tarkoitetun vapautushakemuksen (riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappale).
6. Komissio teki 28.4. ja 29.4.2005 [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti tarkastuksia paikan päällä H & R/Tudapetrolin, ENI:n ja MOL:n toimitiloissa sekä Sasol-, ExxonMobil-, Repsol- ja Total-konsernien yhtiöille kuuluvissa toimitiloissa (riidanalaisen päätöksen 75 perustelukappale). Kantajille kuuluvissa toimitiloissa ei tehty tarkastuksia.
7. Komissio lähetti 25.5.2007 väitetiedoksiannon edellä 2 kohdassa mainituille yhtiöille, mukaan lukien kantajat (riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappale). Kantajat vastasivat väitetiedoksiantoon 13.8.2007 päivätyllä kirjeellä.
8. Komissio järjesti 10.12. ja 11.12.2007 kuulemistilaisuuden, johon kantajat osallistuivat (riidanalaisen päätöksen 91 perustelukappale).
9. Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä sen käytettävissä olleiden todisteiden perusteella, että päätöksen adressaatit, jotka muodostivat parafiinivahojen ja raakaparafiinin tuottajien enemmistön Euroopan talousalueen sisällä, olivat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään, monitahoiseen ja jatkettuun EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen, joka kattoi Euroopan talousalueen. Kyseinen rikkominen muodostui sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka koskivat Euroopan talousalueen parafiinivaha-alaan vaikuttavaa hintojen vahvistamista ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtamista. RWE:n (sittemmin Shell), ExxonMobilin, MOL:n, Repsolin, Sasolin ja Totalin osalta kyseinen rikkominen koski myös asiakkaiden tai markkinoiden jakamista. RWE:n, ExxonMobilin, Sasolin ja Totalin osalta rikkominen koski lisäksi raakaparafiinin myyntiä loppukuluttajille Saksan markkinoilla (riidanalaisen päätöksen 2, 95 ja 328 perustelukappale sekä 1 artikla).
10. Rikkomista merkitsevät menettelytavat toteutuivat kilpailunvastaisissa kokouksissa, joita osanottajat kutsuivat ”teknisiksi kokouksiksi” tai joskus ”Blauer Salon” -kokouksiksi, ja ”raakaparafiinikokouksissa”, jotka oli omistettu erityisesti raakaparafiinia koskeville kysymyksille.
11. Nyt käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen määrä on laskettu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) perusteella, jotka olivat voimassa silloin, kun väitetiedoksianto annettiin tiedoksi edellä 2 kohdassa mainituille yhtiöille.
12. Riidanalaisessa päätöksessä säädetään muun muassa seuraavaa:
”1 artikla
Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY] 81 artiklan 1 kohtaa ja 1.1.1994 alkaen ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla mainittuina ajanjaksoina jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan parafiinivaha-alalla yhteismarkkinoilla ja 1.1.1994 lähtien Euroopan talousalueella:
– –
RWE-Dea AG: 3.9.1992–30.6.2002;
RWE AG: 3.9.1992–30.6.2002;
– –
Mitä tulee seuraaviin yrityksiin, rikkominen koskee myös mainittujen ajanjaksojen osalta loppuasiakkaille Saksan markkinoilla myytyä raakaparafiinia:
– –
RWE-Dea AG: 30.10.1997–30.6.2002;
RWE AG: 30.10.1997–30.6.2002;
– –
2 artikla
Edellä 1 artiklassa mainitusta rikkomisesta määrätään seuraavat sakot:
ENI SpA: 29 120 000 euroa;
Esso Société anonyme française: 83 588 400 euroa;
tästä määrästä yhteisvastuullisesti
ExxonMobil Petroleum and Chemical BVBA ja ExxonMobi1 Corporation 34 670 400 euroa, josta yhteisvastuullisesti Esso Deutschland GmbH:n kanssa 27 081 600 euroa;
Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG: 12 000 000 euroa;
Hansen & Rosenthal KG yhteisvastuullisesti H & R Wax Company Vertrieb GmbH:n kanssa: 24 000 000 euroa,
tästä määrästä yhteisvastuullisesti
H & R ChemPharm GmbH:n kanssa 22 000 000 euroa;
MOL Nyrt.: 23 700 000 euroa;
Repsol YPF Lubricantes y Especialidades SA yhteisvastuullisesti Repsol Petróleo SA ja Repsol YPF SA:n kanssa: 19 800 000 euroa;
Sasol Wax GmbH: 318 200 000 euroa;
tästä määrästä yhteisvastuullisesti
Sasol Wax International AG:n, Sasol Holding in Germany GmbH:n ja Sasol Limitedin kanssa 250 700 000 euroa;
Shell Deutschland Oil GmbH, Shell Deutschland Schmierstoff GmbH, Deutsche Shell GmbH, Shell International Petroleum Company Limited, The Shell Petroleum Company Limited, Shell Petroleum NV ja The Shell Transport and Trading Company Limited: 0 euroa;
RWE-Dea AG yhteisvastuullisesti RWE AG:n kanssa: 37 440 000 euroa;
Total France SA yhteisvastuullisesti Total SA:n kanssa: 128 163 000 euroa.”
2. RWE-konsernin ja Shell & Dea Oil -yhteisyrityksen rakenne
13. Kantajien vastuu syntyy Dea Mineraloel AG:n, josta sittemmin tuli Dea Mineraloel GmbH (jäljempänä Dea Mineraloel), työntekijöiden käyttäytymisen perusteella.
14. Ajanjaksolla 3.9.1992–2.1.2002 Dea Mineraloel oli RWE-Dea Aktiengesellschaft für Mineraloel und Chemien, jonka nimi myöhemmin muutettiin RWE Deaksi, kokonaan omistama tytäryhtiö. RWE Dea oli RWE AG:n tytäryhtiö, josta mainittu yhtiö omisti 99,4 prosenttia.
15. Deutsche Shell otti 2.1.2002 RWE Dean määräysvaltaansa yhdessä Dea Mineraloelin kanssa hankkimalla 50 prosenttia Dea Mineraloelin osakepääomasta. Yrityskeskittymä hyväksyttiin yrityskeskittymän julistamisesta yhteismarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi 20.12.2001 tehdyllä komission päätöksellä 2003/26/EY (asia COMP/M.2389 – Shell/DEA; jäljempänä päätös yrityskeskittymän hyväksymisestä). Dea Mineraloelista tuli siis yhteisyritys, jonka uudeksi nimeksi tuli Shell & Dea Oil ja jonka omistivat puoliksi Deutsche Shell ja RWE Dea, joiden öljyn ja petrokemian alojen liiketoiminta yhdistettiin kyseisessä yhteisyrityksessä.
16. Shell hankki 1.7.2002 loput 50 prosenttia Shell & Dea Oil -yhteisyrityksen osakepääomasta. Vuonna 2003 Shell & Dea Oilin uudeksi nimeksi tuli Shell Deutschland Oil. Shell Deutschland Oilin parafiinivaha-alan liiketoiminta siirrettiin 1.4.2004 kyseisen yrityksen kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Shell Deutschland Schmierstoffille.
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
17. Kantajat nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 15.12.2008 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt esillä olevan kanteen.
18. Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklassa tarkoitettuna prosessinjohtotoimena unionin yleinen tuomioistuin pyysi asianosaisia vastaamaan tiettyihin kysymyksiin ja esittämään tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset vastasivat pyyntöön asetetussa määräajassa.
19. Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 20.3.2012 pidetyssä istunnossa.
20. Kun otetaan huomioon yhteydet asian T‑540/08, Esso ym. vastaan komissio, asian T‑541/08, Sasol ym. vastaan komissio, asian T‑544/08, Hansen & Rosenthal ja H & R Wax Company Vertrieb vastaan komissio, asian T‑548/08, Total vastaan komissio, asian T‑550/08, Tudapetrol vastaan komissio, asian T‑551/08, H & R ChemPharm vastaan komissio, asian T‑558/08, ENI vastaan komissio, asian T‑562/08, Repsol YPF Lubricantes y especialidades ym. vastaan komissio ja asian T‑566/08, Total Raffinage ja Marketing vastaan komissio, tosiseikkoihin ja esille nousevien oikeudellisten kysymysten samankaltaisuus, unionin yleinen tuomioistuin päätti julistaa tuomion nyt esillä olevassa asiassa vasta sen jälkeen, kun suulliset käsittelyt – joista viimeinen pidettiin 3.7.2013 – mainituissa liitännäisissä asioissa olisi pidetty.
21. Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 1 artiklan siltä osin kuin siinä todetaan kantajien syyllistyneen EY 81 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen
– kumoaa riidanalaisen päätöksen 2 artiklan siltä osin kuin siinä määrätään kantajille 37 440 000 euron suuruinen sakko
– toissijaisesti alentaa niille määrätyn sakon määrää
– velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
22. Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
– hylkää kanteen
– velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Oikeudellinen arviointi
23. Kantajat vetoavat kanteensa tueksi ko lmeen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koskee EY 81 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan rikkomista, koska yhtäältä kantajien ja Dea Mineraloelin tai toisaalta kantajien ja Shell & Dea Oilin todettiin väitteen mukaan virheellisesti muodostavan taloudellisen kokonaisuuden. Toinen kanneperuste, johon kantajat vetoavat toissijaisesti, koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, koska vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sovellettiin virheellisesti ja erityisesti koska Shellin tekemää yhteistyöhakemusta ei laajennettu koskemaan kantajia. Kolmas kanneperuste, johon kantajat vetoavat toissijaisesti, koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomista, koska sakon määrän vahvistamista koskevia periaatteita ei väitteen mukaan noudatettu.
1. Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee sitä, että kantajien ja Dea Mineraloelin tai kantajien Shell & Dea Oilin todettiin väitteen mukaan virheellisesti muodostavan taloudellisen kokonaisuuden
24. Kantajat väittävät, että komissio rikkoi EY 81 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, koska se tulkitsi virheellisesti EY 81 artiklassa tarkoitettua yrityksen käsitettä todetessaan kantajien olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt ajanjaksolla 3.9.1992–2.1.2002, ja kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002 (jäljempänä yhteisyrityksen ajanjakso).
Alustavat huomautukset
25. Emoyhtiön yhteisvastuusta tytäryhtiönsä tai omistamansa yhteistyrityksen käyttäytymisestä on todettava, että se, että tytäryhtiöllä tai yhteisyrityksellä on eri oikeushenkilöllisyys, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että emoyhtiö joutuu vastuuseen sen käyttäytymisestä (ks. vastaavasti asia 48/69, Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok., s. 619, 132 kohta).
26. Unionin kilpailuoikeus koskee nimittäin yritysten toimintaa, ja yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta (asia C‑97/08 P, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2000, Kok., s. I‑8237, 54 kohta ja yhdistetyt asiat T‑141/07, T‑142/07, T‑145/07 ja T‑146/07, General Technic-Otis v. komissio, tuomio 13.7.2011, Kok., s. II‑4977, 53 kohta).
27. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on myös täsmennetty, että yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. asia 170/83, Hydrotherm Gerätebau, tuomio 12.7.1984, Kok., s. 2999, 11 kohta; edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T-234/95, DSG v. komissio, tuomio 29.6.2000, Kok., s. II‑2603, 124 kohta). Näin oikeuskäytännössä on korostettu, että kilpailusääntöjen soveltamisessa eri oikeushenkilöllisyydestä johtuva muodollinen ero kahden yhtiön välillä ei ole ratkaisevaa vaan merkityksellistä on niiden markkinakäyttäytymisen mahdollinen yhdenmukaisuus. Voi siis osoittautua tarpeelliseksi selvittää, muodostavatko kaksi tai useampi yhtiö, jotka ovat eri oikeushenkilöitä, sellaisen yhden ja saman yrityksen tai taloudellisen yksikön tai kuuluvatko ne sellaiseen yhteen ja samaan yritykseen tai taloudelliseen yksikköön, joka käyttäytyy yhdenmukaisesti markkinoilla (edellä 25 kohdassa mainittu asia Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomion 140 kohta; asia T‑325/01, DaimlerChrysler v. komissio, tuomio 15.9.2005, Kok., s. II‑3319, 85 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 54 kohta).
28. Kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (ks. edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 56 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 55 kohta).
29. Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeushenkilö, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään sen vuoksi, että emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti sen käyttäytymiseen tältä osin, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä (ks. vastaavasti edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 58 kohta ja asia T-9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II‑1487, 527 kohta).
30. Emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen erityisesti siinä tapauksessa, että tytäryhtiö noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille tältä osin antamia ohjeita edellä 25 kohdassa mainittu asia Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomion 133, 137 ja 138 kohta ja asia C-294/98 P, Metsä-Serla ym. v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑10065, 27 kohta).
31. Emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen lähtökohtaisesti myös silloin, kun sillä on ainoastaan mahdollisesti tytäryhtiön elimissä olevien edustajiensa kautta valta määrittää tai hyväksyä tietyt tytäryhtiön strategiset liiketoimintaa koskevat päätökset kun taas valta tytäryhtiön liiketoimintapolitiikan määrittämiseen suppeassa mielessä on annettu yhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaaville johtajille, jotka emoyhtiö valitsee ja jotka edustavat ja edistävät emoyhtiön kaupallisia intressejä (ks. vastaavasti asia T-25/06, Alliance One International v. komissio, tuomio 9.9.2011, Kok., s. II-5741, 138 ja 139 kohta).
32. Silloin, kun tytäryhtiön ja emoyhtiön markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuus on taattu erityisesti edellä 30 ja 31 kohdassa kuvatuissa tilanteissa tai yhtiöiden välisten muiden taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten yhteyksien vuoksi, ne kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja näin ollen muodostavat edellä 27 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan yhden ainoan yrityksen. Näin ollen se, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa kyseisen emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 59 kohta).
33. Edellä 25–32 kohdassa esitettyä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa myös yhden tai useamman emoyhtiön saattamiseen vastuuseen sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon niiden yhteisyritys on syyllistynyt (edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 52–56 kohta).
34. Kantajien väitteitä ja riidanalaisen päätöksen sisältämien toteamusten paikkansapitävyyttä siltä osin kuin ne koskevat kantajien joutumista vastuuseen Dea Mineraloelin – jonka kantajat omistavat kokonaan (ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa) – ja Shell Dea Oilin – josta kantajat omistavat 50 prosenttia (kanneperusteen toinen osa) – toiminnasta, on arvioitava näiden sääntöjen perusteella.
Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee kantajien joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt (2.1.2002 edeltänyt ajanjakso)
Riidanalainen päätös
35. Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi seuraavaa:
”– –
(545) Ratkaisevan vaikutusvallan käyttäminen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan ei edellytä tytäryhtiön toiminnan päivittäistä hallinnoimista. Tytäryhtiön hallinnointi voi hyvinkin olla uskottu tytäryhtiölle itselleen mutta tämä ei sulje pois sitä, että emoyhtiö asettaa tavoitteita ja politiikkoja, jotka vaikuttavat konsernin suorituksiin ja yhdenmukaisuuteen, ja määrää seuraamuksia näiden tavoitteiden ja politiikkojen vastaisesta toiminnasta. RWE myöntää, että RWE AG keskittyi täten yleisluonteisiin kysymyksiin, kuten strategiaan ja suunnitteluun sekä valvontaan ja rahoitukseen RWE-konsernin lukuun, ja sille toimitettiin teknisiä kertomuksia. RWE ilmoittaa lisäksi, että vaikka [RWE Dean] hallitus ja hallintoneuvosto eivät käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa Dea Mineraloelin toimintaan, ne osoittivat kiinnostusta Dea Mineraloelin sellaiseen liiketoimintaan – –, joka merkitsi pääoman, marginaalien/voittojen ja riskien jne. kehitystä, ja tukeutuivat saamiinsa kertomuksiin, jotka tekivät tämän liiketoiminnan aktiivisen valvonnan tarpeettomaksi, koska ne vaikuttivat täsmällisiltä. Nämä toteamukset osoittavat sen, että [kantajilla] oli intressi ja kyky määräysvallan käyttämiseen ainakin tytäryhtiöidensä strategisissa ja taloudellisissa asioissa ja että ne todella käyttivät (tiettyä) määräysvaltaa tietyissä strategisissa asioissa sekä raportointijärjestelmän kautta.
(546) Perustelut, joiden mukaan parafiinivahalla oli RWE:lle ainoastaan hyvin vähäinen merkitys ja RWE:lle toimitetut kertomukset vaikuttivat täsmällisiltä eikä RWE AG tai [RWE Dea] näin ollen valvonut aktiivisesti Dea Mineraloelin liiketoimintaa, eivät osoita riittävällä tavalla tytäryhtiön tosiasiallista itsemääräämisoikeutta. Se, että emoyhtiö ei ole edes osallistunut eri liiketoimintoihin, ei ole ratkaisevaa sen ratkaisemiseksi, onko katsottava, että emoyhtiö muodostaa yhdessä konsernin operatiivisten yksikköjen kanssa yhden ainoan taloudellisen yksikön. Tehtävien jakaminen on tavanomainen ilmiö konsernissa. Taloudellinen kokonaisuus hoitaa luonteensa vuoksi taloudellisen toimijan kaikki pääasialliset tehtävät niissä oikeushenkilöissä, joista kyseinen yksikkö muodostuu. – –
(553) Komissio päättelee näin ollen, että RWE AG ja [RWE Dea] käyttivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa ja tosiasiallista määräysvaltaa [Dea Mineraloelissa] ajanjaksolla 3.9.1992–1.1.2002 [ja että ne täten] kuuluivat rikkomiseen syyllistyneeseen yritykseen.”
Olettama tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön muodostaman taloudellisen kokonaisuuden olemassaolosta
36. On muistutettava, että sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, kyseinen emoyhtiö voi yhtäältä vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön käyttäytymiseen, ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö tosiasiallisesti vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä toimintaan. Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiön kokonaan, voidakseen olettaa, että emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta kyseisen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Komissio voi sitten katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jolle kuuluu kyseisen olettaman kumoaminen, näytä riittävällä tavalla toteen, että sen tytäryhtiö käyttäytyy itsenäisesti markkinoilla (ks. edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel NV ym. v. komissio, tuomion 60 ja 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
37. Lisäksi oikeuskäytännön mukaan vastuuolettamaa, joka johdetaan siitä, että yhtiö omistaa täysin toisen yhtiön, sovelletaan paitsi tapauksiin, joissa emoyhtiön ja sen tytäryhtiön välillä on välitön suhde, myös nyt käsiteltävän kaltaisiin tapauksiin, joissa tämä suhde on välillinen toisen yhtiön väliaseman vuoksi (asia C-90/09, General Química ym. v. komissio, tuomio 20.1.2011, Kok., s. I‑1, 90 kohta).
38. Emoyhtiö, joka omistaa lähes kokonaan tytäryhtiönsä, on lähtökohtaisesti tilanteessa, joka on analoginen yksinomaisen omistajan tilanteen kanssa siltä osin kuin on kyse omistajan mahdollisuudesta käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön toimintaan omistajan ja kyseisen tytäryhtiön välillä olevien taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten yhteyksien vuoksi. Tästä seuraa, että komissiolla on oikeus soveltaa tähän tilanteeseen samoja todistelusääntöjä, toisin sanoen soveltaa olettamaa siitä, että kyseinen emoyhtiö on käyttänyt tosiasiallisesti mahdollisuuttaan vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen. Ei tosin voida sulkea pois sitä, että tietyissä tapauksissa vähemmistöosakkailla voi olla tytäryhtiön suhteen oikeuksia, joiden perusteella edellä mainittu analogia voidaan kyseenalaistaa. On kuitenkin todettava, että sen lisäksi, että tällaisia oikeuksia ei yleensä liitetä nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisiin vähäisiin osuuksiin, kantajat eivät ole esittäneet mitään tämän kaltaisia seikkoja nyt käsiteltävässä asiassa (ks. vastaavasti asia T-217/06, Arkema France ym. v. komissio, tuomio 7.6.2011, Kok., s. II‑2593, 53 kohta).
39. Silloin, kun kyseistä olettamaa ei ole kumottu, komissio voi osoittaa, että tytäryhtiö ja välilliset ja välittömät emoyhtiöt kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja näin ollen muodostavat edellä 27 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetun yhden ainoan yrityksen. Se, että emo- ja tytäryhtiö muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämispäätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa tämän emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. edellä 32 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).
40. Oikeuskäytännöstä seuraa, että edellä 36 kohdassa kuvatun olettaman kumoamiseksi kantajien on toimitettava kaikki sellaiset tiedot, jotka liittyvät kantajien ja Dea Mineraloelin välisiin taloudellisiin, organisatorisiin ja oikeudellisiin yhteyksiin ja joiden ne katsovat voivan osoittaa, etteivät kyseiset yhtiöt muodosta yhtä ainoaa taloudellista yksikköä. Arviointia tehdessään unionin yleisen tuomioistuimen on nimittäin otettava huomioon kaikki toimitetut tiedot, joiden luonne ja merkitys voivat vaihdella kunkin yksittäistapauksen ominaispiirteiden mukaan (asia T-112/05, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II-5049, 65 kohta).
41. Kyseinen olettama perustuu toteamuksiin, joiden mukaan yhtäältä tytäryhtiön kokonaan omistava yhtiö voi täysin poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta käyttää omistuksensa perusteella ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiönsä käyttäytymiseen ja toisaalta tämän vaikutusvallan tosiasiallisen käyttämisen puuttumista voidaan tavallisesti tehokkaimmin hakea sellaisten yksiköiden piiristä, joihin olettamaa sovelletaan (asia C-521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I‑8947, 60 kohta).
42. Lisäksi tällaisen olettaman soveltaminen on oikeutettua sen seikan vuoksi, että silloin, kun emoyhtiö on tytäryhtiön ainoa osakas, sillä on käytettävissään kaikki mahdolliset välineet sen varmistamiseksi, että tytäryhtiön kaupallinen käyttäytyminen on linjassa sen oman käyttäytymisen kanssa. Nimenomaan juuri ainoa osakas määrittelee lähtökohtaisesti tytäryhtiön itsenäisyyden laajuuden vahvistamalla sen yhtiöjärjestyksen, valitsee sen johtohenkilöt ja tekee tai hyväksyy tytäryhtiön strategiset liiketoimintaa koskevat päätökset tarvittaessa tytäryhtiön elimissä mukana olevien edustajiensa kautta. Lisäksi emoyhtiön ja sen tytäryhtiön muodostama taloudellinen kokonaisuus on yleensä turvattu vielä jäsenvaltioiden yhtiöoikeudesta johtuvilla velvollisuuksilla, kuten konsernitilinpidolla, tytäryhtiön velvollisuudella raportoida määräajoin toimintojaan emoyhtiölle, sekä sillä, että pelkästään emoyhtiön muodostama yhtiökokous hyväksyy tytäryhtiön tilinpäätöksen, mikä merkitsee väistämättä sitä, että emoyhtiö seuraa ainakin pääpiirteissään tytäryhtiön liiketoimintaa.
43. Siten sen olettaman soveltaminen, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä kaupalliseen käyttäytymiseen, on oikeutettua siltä osin kuin se kattaa tyypilliset tilanteet tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön välisten suhteiden osalta, kun otetaan huomioon, että se, että yksi ainoa emoyhtiö omistaa tytäryhtiön osakepääoman kokonaan tai lähes kokonaan, merkitsee lähtökohtaisesti näiden markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuutta.
44. Yrityksillä, joita asia koskee, on kuitenkin väitetiedoksiannon jälkeen täysi tilaisuus osoittaa, että edellä 42 kohdassa kuvatut mekanismit, jotka yleensä johtavat tytäryhtiön kaupallisen käyttäytymisen saattamiseen linjaan emoyhtiön käyttäytymisen kanssa, eivät ole toimineet tavanomaisella tavalla ja konsernin taloudellinen kokonaisuus on siten murrettu.
Kantajien perustelut, jotka koskevat mainitun olettaman kumoamista
45. Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat eivät ole riitauttaneet sitä, että sillä perusteella, että RWE Dea omisti Dea Mineraloelin koko osakepääoman ja 99,4 prosenttia RWE AG:n osakepääomasta, komissio saattoi olettaa, että ellei toisin osoiteta, kantajat käyttivät tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Dea Mineraloelin kaupalliseen käyttäytymiseen.
46. Kantajat katsovat kuitenkin, että ne toimittivat väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa riittävät todisteet tämän olettaman kumoamiseksi.
– Dea Mineraloelin operatiivinen itsemääräämisoikeus
47. Kantajat väittävät, että komissio teki virheen katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, että se, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen, ei edellyttänyt sitä, että emoyhtiö ottaa tytäryhtiön juoksevat asiat hoidettavakseen. Kantajien mukaan niiden väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämät perustelut olivat siten riittäviä kyseisen olettaman kumoamiseksi.
48. Kantajat täsmentävät ensinnäkin, että RWE AG keskittyi konsernin pääasiallisena yhtiönä konsernin johtotehtäviin, kuten strategiaan, suunnitteluun, valvontaan ja rahoitukseen. Kantajien mukaan RWE AG ei käyttänyt minkäänlaista vaikutusvaltaa RWE Dean tai Dea Mineraloelin liiketoiminnan operatiiviseen osaan.
49. Unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut tästä, että se seikka, että tytäryhtiöllä on oma paikallisjohto ja omat varat, ei sellaisenaan ole todiste siitä, että se päättää markkinakäyttäytymisestään emoyhtiöön nähden itsenäisesti. Tehtävien jakaminen tytäryhtiöiden ja niiden emoyhtiöiden välillä ja erityisesti päivittäisten asioiden hoidon uskominen emoyhtiön kokonaan omistaman tytäryhtiön paikallisjohdolle on sellaisten yritysten normaali käytäntö, jotka ovat kooltaan suuria ja muodostuvat suuresta joukosta saman holdingyhtiön viime kädessä omistamia tytäryhtiöitä. Näin ollen siinä tapauksessa, että emoyhtiö ja holdingyhtiö omistavat kilpailunsääntöjen rikkomiseen suoraan osallistuneen tytäryhtiön osakepääoman kokonaan tai lähes kokonaan, tältä osin esitetyillä todisteilla ei voida kumota olettamaa siitä, että ne käyttävät tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön käyttäytymiseen (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu asia Alliance One International v. komissio, tuomion 130 ja 131 kohta).
50. Tämä lähestymistapa on sitä paitsi oikeutettu sillä perusteella, että siinä tapauksessa, että yksi ainoa emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan tai lähes kokonaan, on olemassa lähtökohtaisesti yksi ainoa kaupallinen intressi, ja tytäryhtiön elinten jäsenet valitsee ja nimittää ainoa osakas, joka voi antaa niille ohjeita ainakin epävirallisesti ja asettaa niille suorituskriteerejä. Tällaisessa tapauksessa tytäryhtiön ja emoyhtiön johdon välillä on näin ollen väistämättä luottamussuhde, ja kyseiset johtajat toimivat välttämättä edustaen ja edistäen ainoaa olemassa olevaa kaupallista intressiä, toisin sanoen emoyhtiön intressiä (ks. myös edellä 31 kohta). Siten emoyhtiön ja tytäryhtiön markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuus on varmistettu huolimatta tytäryhtiön johtajille myönnetystä itsemääräämisoikeudesta tytäryhtiön operatiivisen johdon osalta, joka kuuluu tämän liiketoimintapolitiikan piiriin suppeassa merkityksessä. Lisäksi yleisesti ottaen ainoa osakas määrittelee yksin ja omien intressiensä mukaan tytäryhtiön päätöksentekotavat ja päättää tytäryhtiön operatiivisen itsemääräämisoikeuden laajuudesta, minkä se voi muuttaa omasta aloitteestaan muuttamalla sääntöjä, joilla säännellään tytäryhtiön toimintaa, tai rakenneuudistusten yhteydessä tai jopa luomalla epävirallisia päätöksentekorakenteita. Näin ollen tytäryhtiön johto itsemääräämisoikeuttaan käyttäen lähtökohtaisesti varmistaa siis tytäryhtiön kaupallisen käyttäytymisen yhdenmukaisuuden muun konsernin kaupallisen käyttäytymisen kanssa.
51. Toiseksi on lisättävä, että seikat, joihin kantajat vetoavat, kuuluvat hajautetun hallinnon käsitteen alaan, joka on tyypillinen yrityksille, jotka ovat kooltaan suuria ja harjoittavat monimuotoista liiketoimintaa, eikä näihin seikkoihin liity mitään poikkeuksellisia pii rteitä. Kantajat päinvastoin myöntävät, että RWE AG keskittyi strategian, suunnittelun, valvonnan ja rahoituksen kaltaisiin kysymyksiin konsernin lukuun ja Dea Mineraloel toimitti sille teknisiä kertomuksia, kun taas RWE Dea oli kiinnostunut Dea Mineraloelin siitä liiketoiminnasta, joka liittyi pääoman, voittomarginaalien ja riskien kehitykseen.
52. Kolmanneksi komissio sovelsi kantajien mukaan riidanalaisissa päätöksessä epäjohdonmukaista menettelytapaa, koska se tutki operatiivista johtoa asiayhteydessä, joka koski näiden emoyhtiöiden saattamista vastuuseen BP:n ja Mobilin yhteisyrityksen toiminnasta (riidanalaisen päätöksen 374 perustelukappale). Kantajat katsovat, että komissio jätti kuitenkin ottamatta huomioon Dea Mineraloelin operatiivisen itsemääräämisoikeuden.
53. Tältä osin on korostettava (ks. myös nyt esillä olevan kanneperusteen toisen osan tarkastelu), että kullekin emoyhtiölle yhteisyrityksen operatiivisessa johdossa kuuluvat toimivaltuudet ovat merkityksellinen seikka arvioitaessa emoyhtiöiden joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon yhteisyritys on syyllistynyt, kun otetaan huomioon se seikka, että yhteisyrityksen yhteinen johtamisvalta osoittaa sitä, että yhteisyritys muodostaa emoyhtiöiden – jotka käyttävät tätä yhteistä johtamisvaltaa – kanssa taloudellisen kokonaisuuden. Dea Mineraloelin tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse yhteisyrityksestä vaan RWE Dean kokonaan omistamasta tytäryhtiöstä, johon sovelletaan eri todistusoikeudellisia säännöksiä sen vuoksi, että on olemassa yksi ainoa osakas ja yksi ainoa taloudellinen intressi ja että yksi ainoa emoyhtiö valitsee ja nimittää suoraan tai välillisesti tytäryhtiön kaikki johtajat (ks. edellä 42 ja 50 kohta).
54. Näin ollen perustelulla, joka koskee tarkastelua, joka liittyy vastuuseen joutumiseen sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon BP:n ja Mobilin perustama yhteisyritys oli syyllistynyt, ei ole merkitystä.
55. Tästä seuraa, että on hylättävä kantajien perustelut, jotka koskevat Dea Mineraloelin operatiivista itsemääräämisoikeutta ja joilla ei voida osoittaa, että kyseisen yrityksen ja kantajien välinen taloudellinen kokonaisuus olisi murrettu.
– Se, ettei parafiinivahaa koskevaan liiketoimintaan kohdistunut vaikutuksia ja että näiden tuotteiden myynti edusti prosentuaalisesta pientä osaa Dea Mineraloelin liikevaihdosta
56. Kantajat väittävät, ettei RWE AG ole antanut Dea Mineraloelille mitään juoksevien asioiden hallintoa koskevia ohjeita. Kantajien mukaan pelkästään RWE AG:n hallituksen ja hallintoneuvoston suostumusta on edellytetty ainoastaan sellaisten suurten hankkeiden toteuttamiseen, joilla on huomattavaa merkitystä koko konsernille. Koska parafiinivahaa koskevalla liiketoiminnalla ei kantajien mukaan ole missään vaiheessa ollut merkitystä koko konsernille, tätä alaa koskevia kysymyksiä ei ole koskaan saatettu näiden RWE AG:n elinten käsiteltäväksi.
57. Kantajat toteavat lisäksi, ettei RWE Dean hallitus eikä hallintoneuvosto ole käyttänyt vaikutusvaltaa Dea Mineraloelin parafiinivahaa koskevaan liiketoimintaan eikä antanut kyseiselle yritykselle tätä liiketoimintaa koskevia ohjeita. Lisäksi kantajat väittävät, että RWE Dea sai parafiinivahatuotannon osalta tietoonsa ainoastaan viikoittaiset tiedot, joihin sisältyi tiivistelmä Mineralölwerk Grasbrookin liiketoiminnan tuloksista. Nämä viikoittaiset tilinpitotiedot vastasivat kantajien mukaan olennaisilta osin tilinpitoyksikön toimittamaa kuukausitulosta. Tämän vuoksi parafiinivahaa koskevan liiketoiminnan aktiivinen valvonta ei RWE Dean hallituksen näkökulmasta ollut tarpeen.
58. Kantajien mukaan liiketoiminta, jota kartelli koski, vastasi ainoastaan 0,1–0,2:ta prosenttia Dea Mineraloelin liikevaihdosta, mikä viittasi vahvasti siihen, ettei konsernin johto käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa.
59. Ensinnäkään oikeuskäytännön mukaan perusteena sille, että komissio voi määrätä päätöksellään konsernin emoyhtiölle sakkoa, ei ole se, että emoyhtiö olisi yllyttänyt tytäryhtiötään kilpailusääntöjen rikkomiseen, eikä varsinkaan se, että emoyhtiö on osallistunut kyseiseen rikkomiseen, vaan se, että ne muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Emoyhtiön joutuminen vastuuseen tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta ei siten edellytä näyttöä siitä, että emoyhtiö vaikuttaa tytäryhtiönsä politiikkaan sillä nimenomaisella alalla, jota rikkominen koskee. Tästä seuraa, että sillä, ettei kyseinen kilpailusääntöjen rikkominen ole emoyhtiön johtajien tiedossa eivätkä nämä anna ohjeita kartellin kohteena olevien tuotteiden tuotannosta tai myynnistä, ei ole merkitystä mainitun olettaman kumoamisen kannalta (edellä 40 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. komissio, tuomio 12.12.2007, 58 ja 83 kohta ja asia T-38/07, Shell Petroleum ym. v. komissio, tuomio 13.7.2011, Kok., s. II‑4383, 69 ja 70 kohta).
60. Samoista syistä myöskään se seikka, että rikkomisen kohteena oleva ala tai toiminta edustaa vain vähäistä prosenttiosuutta konsernin tai emoyhtiön koko liiketoiminnasta, ei ole omiaan osoittamaan kyseisen tytäryhtiön itsenäisyyttä emoyhtiöön nähden eikä näin ollen vaikuta sen olettaman soveltamiseen, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen markkinoilla (asia T-168/05, Arkema v. komissio, tuomio 30.9.2009, 79 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat T‑109/02, T‑118/02, T‑122/02, T‑125/02, T‑126/02, T‑128/02, T‑129/02, T‑132/02 ja T‑136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II‑947, 144 kohta).
61. Myöskään se, että kartellin kohteena olevien tuotteiden myynti muodostaa pienen osan konsernin liikevaihdosta, ei muuta sitä seikkaa, että tällä alalla saavutetut tulokset sisältyvät yleensä emoyhtiöiden konsernitulokseen. Kyseisen liiketoiminnan tuottavuus on siis sekä emoyhtiöiden että koko konsernin intressissä.
62. Lisäksi on muistutettava, ettei sen osoittaminen, että emoyhtiö muodostaa tytäryhtiönsä kanssa taloudellisen kokonaisuuden, välttämättä edellytä kyseisen emoyhtiön tytäryhtiölleen antamien muodollisten ohjeiden olemassaoloa (ks. edellä 31 kohta). Näiden yhtiöiden välinen taloudellinen kokonaisuus on nimittäin taattu myös silloin, kun toimivalta tytäryhtiön liiketoimintapolitiikan määrittämiseen suppeassa mielessä on annettu yhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaaville johtajille, jotka emoyhtiö valitsee ja pitää tehtävissään ja jotka edustavat ja edistävät ainoaa olemassa olevaa kaupallista intressiä, toisin sanoen ainoana osakkaana olevan emoyhtiön intressiä. Kyseiset johtajat varmistavat siten emoyhtiön ja tytäryhtiön markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuuden tytäryhtiön johtohenkilöille myönnetystä itsemääräämisoikeudesta huolimatta (ks. edellä 50 kohta). Emoyhtiön puuttuminen voi siis olla varattu tilanteisiin, joissa tytäryhtiön tulokset eivät ole emoyhtiön odotusten mukaisia kun taas siinä tapauksessa, että suoritus on tavanomainen, emoyhtiö voi pitäytyä ainoastaan tytäryhtiön liiketoiminnan seuraamisessa tämän laatimien kertomusten kautta sekä mahdollisten strategisten päätösten hyväksymisessä.
63. On siis hylättävä kantajien perustelut, jotka koskevat sitä, etteivät ne käyttäneet vaikutusvaltaa parafiinivaha-alalla.
64. Näin ollen on vahvistettava komission toteamus, jonka mukaan kantajat ja Dea Mineraloel kuuluivat yritykseen, joka syyllistyi kilpailusääntöjen rikkomiseen ajanjaksolla 3.9.1992–1.1.2002. Tästä seuraa, ettei komissio tehnyt virhettä katsoessaan näiden olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta.
Kantajien väitetty tuottamuksesta riippumaton vastuu
65. Kantajat katsovat, että komission nyt käsiteltävässä asiassa omaksuma lähestymistapa merkitsee ”käytännössä vastuuta, joka ei riipu lainkaan tuottamuksesta”, mikä loukkaa yksilöllisen vastuun periaatetta. Kantajien mukaan niiden perustelujen hylkääminen, joita kantajat ovat esittäneet kumotakseen ratkaisevan vaikutusvallan tosiallista käyttämistä koskevan olettaman, merkitsisi kyseisen olettaman muuttamista olettamaksi, joka ei ole kumottavissa ja jonka mukaan taloudellinen kokonaisuus on olemassa siinä tapauksessa, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan.
66. On muistutettava, että sen olettaman soveltaminen, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen, on perusteltua siltä osin kuin soveltaminen koskee tyypillisiä tilanteita tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön suhteissa ja että kyse ei ole olettamasta, joka ei ole kumottavissa (ks. edellä 41–44 kohta).
67. Olettaman kumoaminen ei kuitenkaan riipu todisteiden määrästä tai yksityiskohtaisuudesta siinä tapauksessa, että todisteet osoittavat, että kyse on suurelle monikansalliselle yritykselle tavanomaisesta organisatorisesta tilanteesta, jossa toimivalta operatiiviseen johtamiseen on uskottu sen paikallisten yksiköiden johtajille. Olettaman kumoamiseksi on esitettävä epätavalliset olosuhteet, jotka osoittavat, että siitä huolimatta, että emoyhtiöt omistavat konsernin tytäryhtiöiden koko osakepääoman, konsernin taloudellinen kokonaisuus on murrettu, koska mekanismit, joilla varmistetaan se, että tytäryhtiöiden kaupallinen käyttäytyminen on linjassa emoyhtiöiden kaupallisen käyttäytymisen kanssa, eivät toimineet tavanomaisella tavalla.
68. Periaatteen, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti, nojalla yritykselle voidaan määrätä seuraamus vain sellaisista seikoista, joista sitä itseään arvostellaan, ja tätä periaatetta sovelletaan kaikissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaa seuraamusten määräämiseen unionin kilpailusääntöjen nojalla (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-45/98 ja T-47/98, Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni v. komissio, tuomio 13.12.2001, Kok., s. II-3757, 63 kohta).
69. Tämän periaatteen on kuitenkin sovittava yhteen yrityksen käsitteen kanssa ja oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan se seikka, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, oikeuttaa komission osoittamaan sakkojen määräämistä koskevan päätöksen yhtiöryhmän emoyhtiölle. On siis todettava, että kantajille määrättiin yksilökohtaisesti seuraamus kilpailusääntöjen rikkomisesta, joihin kantajien oli pitänyt itse syyllistyä kantajien ja Dea Mineraloelin välillä olevien sellaisten taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten tiiviiden yhteyksien vuoksi, jotka johtuvat siitä, että ne omistavat Dea Mineraloelin koko osakepääoman (ks. vastaavasti edellä 30 kohdassa mainittu asia Metsä-Serla ym. v. komissio, tuomion 34 kohta).
70. Edellä todetusta seuraa, että komissio saattoi todeta kyseisen olettaman – jota ei nyt käsiteltävässä asiassa ole kumottu – perusteella, että kantajat kuuluivat ”yritykseen”, joka oli rikkonut EY 81 artiklaa. Näin ollen yksilökohtaista vastuuta koskevaa periaatetta ja periaatetta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti, on noudatettu.
71. Tästä seuraa, että käsiteltävänä oleva väite on hylättävä.
72. Kun otetaan huomioon edellä todettu, on todettava, että komissio ei rikkonut EY 81 artiklaa eikä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa, kun se totesi kantajien olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt.
73. Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä.
Kanneperusteen toinen osa, joka koskee kantajien joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt (ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002)
74. Kantajat katsovat, että komissio totesi virheellisesti niiden olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt yhteisyrityksen ajanjaksolla eli 2.1.–30.6.2002. Kantajat väittävät, että Shell on yhteisyrityksen perustamisesta saakka vastannut sen operatiivisesta valvonnasta. Kantajien mukaan tästä seuraa, ettei komissio voi määrätä kantajille sakkoa sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon kyseinen yksikkö oli syyllistynyt.
75. Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että Shell ja RWE olivat yhteisvastuussa Shell & Dea Oilin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta (riidanalaisen päätöksen 552 perustelukappale). Komissio katsoi kantajien olevan vastuussa tällaisesta menettelystä seuraavien seikkojen perusteella:
”– –
(510) Kun Shell ja [RWE Dea] tammikuussa 2002 perustivat yhteisyrityksensä, olemassa oleva yritys, Dea Mineraloel – – toimi välineenä yhteisyritykselle, jonka uudeksi nimeksi tuli 2.1.2002 Shell & Dea Oil GmbH ja josta tuli samanaikaisesti Deutsche Shell GmbH:n (omistusosuus 50 prosenttia) ja [RWE Dean] (omistusosuus 50 prosenttia) yhteisessä määräysvallassa oleva tytäryritys. Yhteisyritystä luotaessa tarkoituksena oli, että yhteisyrityksen perustamishetkellä alkavan ja 1.7.2004 päättyvän siirtymäajan aikana yksinomainen määräysvalta kyseisten yhteen liittyneiden yritysten liiketoiminnasta olisi Shellillä. Siirtymäajan aikana kunkin osakkaan piti nimittää tasapuolisesti yhteisyrityksen juoksevien asioiden hoitamisesta vastuussa olevat hallituksen jäsenet niin, että hallituksen puheenjohtajalla oli kuitenkin ratkaiseva äänioikeus ja että Shell nimitti kyseisen puheenjohtajan. Kullakin osapuolella oli kuitenkin erinäisiä veto-oikeuksia, joilla oli tarkoitus suojata niiden ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyritykseen, ja tämän seurauksena Shell ja RWE käyttivät siirtymäkauden aikana yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksessä [riidanalaisen päätöksen alaviite 666, jossa viitataan tältä osin yrityskeskittymän hyväksymispäätökseen].
– –
(549) Oikeuskäytännöstä ja erityisesti asiassa T-314/01, Avebe vastaan komissio, 27.9.2006 annetusta tuomiosta (Kok., s. II-3085) ilmenee, että yrityksen johdon johtamisvalta suhteessa toiseen yritykseen voi olla tosiseikkoja koskeva todiste siitä, että yritys käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa toiseen yritykseen. Nyt käsiteltävässä asiassa Shellin ja RWE:n johdon yhteinen johtamisvalta yhteisyrityksen hallituksessa on osoitettu (ks. 510 perustelukappale) yhteisyritystä koskevan sopimuksen perusteella. Lisäksi kunkin [osakkaan] piti nimittää yhteisyrityksen juoksevien asioiden hoitamisesta vastuussa olevat hallituksen jäsenet. Yhtiökokouksen päätökset oli tehtävä yksinkertaisella ääntenenemmistöllä (kullakin osapuolella oli 50 prosenttia äänioikeuksista ja kumpikin osapuoli saattoi estää päätöksenteon). Kyseisen ajanjakson aikana yhteisyrityksen yritysneuvoston – joka koostui kuudesta jäsenestä, joista kumpikin [osakkaista] nimitti kolme – oli tehtävä tietyt kantajan päätökset yksimielisesti. Yhteisyrityksen yritysneuvostolla oli oikeus päättää vapaasti tietyistä strategisista ratkaisuista, kuten liiketoimintasuunnitelmasta, vuosittaisesta toimintabudjetista, yhteisyrityksen rakenteellisista muutoksista, tietyn kynnysarvon ylittävistä sijoituksista ja hallituksen jäsenten nimittämisestä (edellä 510 perustelukappaleessa mainitut veto-oikeudet). Näiden veto-oikeuksien, joilla suojataan kunkin osapuolen ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksessä, perusteella komissio päätteli näin ollen, että yhteisyrityksen ajanjakson aikana Shell ja RWE käyttivät yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksessä [ks. riidanalaisen päätöksen alaviite 680 ja yrityskeskittymän hyväksymispäätös].
(550) Näin ollen sitä seikkaa, että Shellin nimittämällä hallituksen puheenjohtajalla oli ratkaiseva ääni, ei voida pitää sellaisena merkityksellisenä tekijänä, jolla saatettaisiin kyseenalaiseksi Shellin ja RWE:n – – yhteisvastuu, koska kyseinen järjestelmä ei vaikuta veto-oikeuksiin. Kun otetaan huomioon yhteisyrityksen hallintorakenne, ei voida hyväksyä RWE:n esittämää perustelua, jonka mukaan yhteisyrityksen kauppa- ja hinnoittelupolitiikka kuuluivat yksin Shellin päätösten ja määräysvallan alaan ja yhteisyrityksen johto oli integroitu Shellin rakenteeseen. Samalla tavoin sillä seikalla, että yhteisyrityksen perustamisesta saakka Shellille on määrätty täysi liiketoimintaa koskeva määräysvalta siirtymäkauden päättymisen jälkeen, ei vaikuta millään tavoin siihen seikkaan, että siirtymäkauden aikana yhteisyritys oli edellä 510 ja 549 perustelukappaleessa mainituista syistä Shellin ja RWE:n yhteisessä määräysvallassa.
(551) Tästä seuraa, että kun otetaan huomioon yhteinen johtamisvalta (ja erityisesti yhteisyrityksen yritysneuvosto) ja se seikka, että yhteisyrityksen osakepääoma oli kokonaan Shellin ja RWE:n omistuksessa (kummankin omistusosuus 50 prosenttia), kunkin emoyhtiön vastuuseen liittyvät toteamukset ovat asiassa [Avebe vastaan komissio] annetun tuomion mukaisia.
(553) – – RWE AG ja RWE-Dea AG käyttivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa ja tosiasiallista määräysvaltaa [yhteisyrityksessä] 2.1.–30.6.2002 (yhdessä Shell-konsernin kanssa). Tästä seuraa, että RWE AG:n ja RWE-Dea AG:n on katsottava olevan yhteisesti ja yhteisvastuullisesti vastuussa – – Shell-konsernin ja Shell & Dea Oilin käyttäytymisestä ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002. Kyseisinä ajanjaksoina RWE AG ja RWE-Dea AG kuuluivat yritykseen, joka syyllistyi rikkomiseen.”
76. Kantajat väittävät ensinnäkin, että – toisin kuin komissio riidanalaisessa päätöksessä totesi – asiassa T-314/01, Avebe vastaan komissio, 27.9.2006 annetussa tuomiossa (Kok., s. II‑3085) ei vahvistettu yleistä olettamaa siitä, että yhteisyrityksen puoliksi omistavat kaksi emoyhtiötä käyttivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen.
77. Toiseksi kantajat katsovat, ettei komissio osoittanut, että Shell ja RWE ”johtivat yhdessä” yhteisyritystä. Kantajat korostavat, että edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa yhteinen johtamisvalta todettiin osoitetuksi sellaisten seikkojen perusteella, joita nyt esillä olevassa asiassa ei ole.
78. Edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio emoyhtiöt olivat kantajan mukaan ”yhdessä vastuussa” yrityksen politiikasta ja tasavertaisesti edustettuina kaikissa elimissä, myös johtoelimissä (johtajat). Nyt käsiteltävässä asiassa sitä vastoin on niin, että vaikka yritykset vastaavat johdosta yhdenvertaisesti, Shellin nimittämällä hallituksen puheenjohtajalla oli ratkaiseva ääni siinä tapauksessa, että äänet menevät tasan.
79. Lisäksi edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio yhteisyrityksen oli annettava säännöllisesti kertomuksia emoyhtiöiden valtuuttamille henkilöille. Nyt käsiteltävässä asiassa yhteisyrityksen johto oli alusta alkaen integroitu Shell-konsernin päätöksenteko- ja raportointirakenteisiin.
80. Kolmanneksi kantajat toteavat, että yhteinen johtamisvalta oli suljettu pois Shell & Dea Oilin johdon väliaikaisesta luonteesta johtuvien erityispiirteiden vuoksi.
81. Kantajat toteavat tästä, että yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräysten mukaan Shellin oli hankittava enemmistöosakkuus yhteisyrityksessä tietyn määräajan kuluessa, kun taas RWE sai oikeuden tarjota Shellille yhteisyrityksen osuuksia. Kantajien mukaan komissio ei näet yrityskeskittymän hyväksymispäätöksessään (johon komissio tukeutui riidanalaisen päätöksen perustelukappaleessa 510, 530 ja 549) tutkinut eikä osoittanut yhteistä johtamisvaltaa vaan suoraan sen, että Shell oli hankkinut yksinomaisen määräysvallan.
82. Shell & Dea Oilin johdon integroiminen Shellin päätöksenteko- ja raportointirakenteisiin johtui kantajien mukaan erityisesti kyseiselle johdolle laadituista menettelysäännöistä. Näiden menettelysääntöjen 1.1 kohdan mukaan Shell & Dea Oilin hallituksen puheenjohtajan piti organisoida hallitus Shellin kansainvälisten sääntöjen mukaan. Menettelysääntöjen 3 kohdan nojalla hallituksen jäsenet kuuluivat Shellin päätöksenteko- ja raportointijärjestelmään. Menettelysääntöjen 4 kohdan mukaan hallituksen puheenjohtajan oli tehtävä yhteistyötä Shell Europe Oil Productsin puheenjohtajan kanssa.
83. Kantajien mukaan nämä päätöksenteko- ja raportointirakenteet otettiin käyttöön yhteisyrityksen perustamisen yhteydessä ja niitä sovellettiin siitä lähtien. Esimerkiksi S, joka vastasi yhteisyrityksen luomisen jälkeen parafiinivahan myyntitoiminnan jo htamisesta, ei kantajien mukaan raportoinut yhteisyrityksen hallitukselle. Kantajat väittävät, että S toimitti kertomuksen suoraan G:lle, joka vastasi Shell-konsernin eurooppalaisen parafiinivahatoiminnan valvonnasta Shell UK Oil Products Ltd:ssä. Shell Dea Oilin jakelupolitiikan ja operatiivisen toiminnan osalta parafiinivaha-alalla ei ollut kantajien mukaan tapahtunut mitään sellaista yhteydenottoa elimeen, jonka kautta RWE Dea olisi voinut käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa sille osakkuutensa perustella kuuluvan nimitysvallan kautta. Kantajat väittävät, että jakelupolitiikkaa ja operatiivista toimintaa oli yhteisyrityksen perustamisesta lähtien johtanut käytännössä yksinomaan Shell.
84. Kantajat väittävät, että yhteisyrityksen integroituminen Shellin rakenteisiin ilmeni myös yrityksen muilla merkittävillä aloilla. Kantajien mukaan täten toteutettiinkin hanke, jonka nimenä oli ”Taloudellisen määräysvallan hankkiminen” ja jonka tarkoituksena oli Shellin kirjanpidon esittämistä koskevien järjestelmien soveltaminen myös Shell & Dea Oiliin ja kyseisten järjestelmien soveltamista entisen Dea Mineraloelin kirjanpitojärjestelmiin koskeva valmisteleminen. Kuten asiakirjasta, jonka otsikko on ”Kurzinformationen zum FCP-Projekt” (FCP-hanketta koskeva tiedote), ilmenee, Shell & Dea Oilia pidettiin tältä osin jo osana Shellin eurooppalaista organisaatiota. Kyseisen asiakirjan mukaan ”yhteisyritystä koskevan sopimuksen periaatteen mukaan yhteisyrityksen piti osana Shellin eurooppalaista organisaatiota omaksua Shellin säännöstöt, järjestelmät, prosessit ja yrityskulttuuri” ja ”tämän vuoksi Shell [ & ] Dea Oil -yhteisyrityksen perustamisen yhteydessä kaikki Shellin ja Dean operatiiviset prosessit oli yhdenmukaistettava”, mistä täsmennettiin, että ”tavoitesäännöstönä [olivat] Shellin operatiiviset prosessit”.
85. Kantajat huomauttavat lisäksi, että yhteisyrityksen aikana RWE Dean kirjanpitoyksikön työntekijöillä ei ollut oikeutta tutusta Shell & Dea Oilin tileihin.
86. Kantajien mukaan komission riidanalaisessa päätökseen kokoamilla seikoilla ei näin ollen voida osoittaa edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa tarkoitetun ”yhteisen johtamisvallan” olemassaoloa vaan korkeintaan yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 (EUVL L 24, s. 1) 3 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisen määräysvallan olemassaolo. Yhteisen johtamisvallan osoittaminen menee nimittäin kantajien mukaan laadullisesti pidemmälle kuin yhteisen määräysvallan osoittaminen, ja se edellyttää sitä, että emoyhtiöt tosiasiallisesti ja aktiivisesti johtavat liiketoimintaa yhdessä.
87. Koska komissio ei ole nyt käsiteltävässä asiassa esittänyt todisteita yhteisestä johtamisvallasta, riidanalainen päätös on kantajien mukaan kumottava siltä osin kuin komissio totesi niiden olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt.
88. Komissio katsoo ensinnäkin, että on olemassa olettama siitä, että kaksi emoyhtiötä käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen silloin, kun osoitetaan paitsi se, että osakkeet ovat (lähes) kokonaan yhteisessä määräysvallassa, myös se, että kyseisillä kahdella emoyhtiöllä on yhteinen johtamisvalta yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikkaan nähden.
89. Komissio katsoo toiseksi osoittaneensa yhteisen johtamisvallan olemassaolon viittaamalla yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräyksiin. Komission mukaan kantajat eivät ole riitauttaneet sitä, että komission esittämät seikat osoittavat kyseisten kahden emoyhtiön käyttävän ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin strategisiin päätöksiin. Koska kyseiset emoyhtiöt voivat paremmin arvioida valvontakertomusten konkreettista muotoilua yhteisyrityksessä, on komission mukaan niiden tehtävänä esittää vastakkainen näyttö siinä tapauksessa, että komissio osoittaa esittämiensä todisteiden perusteella, että kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttävät yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikkaan, millä siten luodaan olettama siitä, että ne käyttävät ratkaisevaa vaikutusvaltaa.
90. Komission mukaan kantajat väittävät ainoastaan, etteivät ne ole käyttäneet minkäänlaista vaikutusvaltaa jakelu- ja hintapolitiikkaan eli Shell & Dea Oilin operatiiviseen toimintaan. Sen mukaan kantajat esittävät, että yhteisyrityksen päivittäishallinnointi oli integroitu Shell-konsernin ”päätöksenteko- ja hierarkiarakenteeseen”. Komission mukaan taloudellisen yksikön olemassaolon osoittamiseksi kuitenkin riittää, että emoyhtiöiden ratkaiseva vaikutusvalta ulottuu tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan laajassa merkityksessä ja erityisesti sen strategisiin päätöksiin. Tästä seuraa, että perustelu, joka koskee Shell-konsernin etuoikeutettua mahdollisuutta vaikutusvallan käyttämiseen Shell & Dea Oilin jakelu- ja hintapolitiikkaan, ei komission mukaan riitä osoittamaan, etteivät kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttäneet yhdessä vaikutusvaltaa.
91. Lisäksi komissio väittää, että yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräyksistä ilmenee, että kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttivät yhdessä johtamisvaltaa yhteisyrityksessä. Komission mukaan RWE Dea ja Deutsche Shell olivat yhdenvertaisesti edustettuina yhtiökokouksissa sillä perusteella, että niiden omistusosuudet yhteisyrityksen osakepääomasta olivat samat. Yhteisyrityksen yritysneuvoston ja hallituksen kokoonpanot olivat komission mukaan samalla tavoin yhdenvertaiset. Emoyhtiöillä oli myös sama määrä edustajia hallintoneuvostossa.
92. Komissio väittää, että RWE nimitti yhteisyrityksen yhtiöneuvoston puheenjohtajan ja hallintoneuvoston puheenjohtajan kun taas hallituksen puheenjohtajan nimitti Shell RWE:n suostumuksella. Äänten mennessä tasan ratkaiseva ääni oli komission mukaan puheenjohtajalla, joskin hallituksessa olevien edustajien oli kuitenkin kaikin kohtuudella käytettävissä olevien tavoin pyrittävä saavuttamaan päätöksenteossa yhteisymmärrys. Komission mukaan lisäksi joukko kantajien hallitusten jäseniä oli nimitetty yhteisyrityksen hallintoneuvostoon.
93. Toimivallan jaosta komissio väittää, että hallitus oli yksin vastuussa yhteisyrityksen operatiivisesta hallinnoinnista mutta toimi yhteisyrityksen yritysneuvoston ja yhtiökokouksen valvonnan ja johtamisvallan alaisena. Tähän järjestelyyn liittyi tiedottamis- ja raportointivelvollisuuksia sekä emoyhtiöiden tarkastusoikeus. Komission mukaan tästä seuraa, että kantajat saivat – toisin kuin ne väittävät – tietoja ja saattoivat itse tehdä tarkastuksia.
94. Komission mukaan strategiset kysymykset oli varattu yhteisyrityksen yritysneuvostolle ja viime kädessä yhtiökokoukselle, jossa päätökset tehtiin määräenemmistöllä. Yhteisyrityksen yhtiökokouksessa ja yritysneuvostossa kyseisten kahden emoyhtiön piti tehdä parhaansa ”välttääkseen tasaäänitilanteet” ja niiden oli viimesijaisena keinona turvauduttava ratkaisuun, johon kunkin konsernin emoyhtiöiden olisi pitänyt päätyä.
95. Komissio katsoo, että emoyhtiöt eivät hallinnoineet yhteisyritystä itsenäisesti vaan kyseisten kahden emoyhtiön oli sovittava kaikissa kysymyksissä yhteisestä linjasta. Lisäksi kummallekin emoyhtiölle tiedotettiin samalla tavoin yhteisyrityksen liiketoiminnasta ja emoyhtiöt saattoivat niille toimitettujen kertomusten perusteella käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen elimissä. Komission mukaan tämä tosiasiallinen tilanne oli pohjana olettamalle siitä, että kyseiset kaksi emoyhtiötä olivat tosiasiallisesti käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin liiketoimintapolitiikkaan.
96. Kantajat vastasivat tähän, että Shell & Dea Oil oli alusta saakka ollut ”täysin integroitu Shell-konsernin päätöksenteko- ja hierarkiarakenteeseen”. Operatiivisen hallinnon menettelysäännöistä nimittäin ilmenee, että siltä varalta, että Shell sittemmin saisi mahdollisesti yksinomaisen määräysvallan, yhteisyrityksen ja Shell-konsernin liiketoiminnan yhdenmukaistamisesta oli määrätty jo alusta pitäen. Kyse ei komission mukaan kuitenkaan ollut ennakoivasta organisatorisesta integroitumisesta Shell-konserniin ilman, että yhteisyrityksen yhteinen johtamisvalta olisi asetettu kyseenalaiseksi. Shellin piti näin ollen tukea yhteisyritystä yhteistyökumppanina ja neuvonantajana. Menettelysäännöissä kuitenkin täsmennettiin, ettei tämä tehtävä vaikuttanut RWE:n johtamisvaltaan.
97. Komissio väittää lisäksi, että kantajien väitteen, jonka mukaan yhteisyrityksen myyntijohtaja ei raportoinut yhteisyrityksen johtajille vaan ainoastaan eurooppalaisen parafiinivahatoiminnan valvonnasta vastaavalle Shellin hallituksen jäsenelle, tueksi ei ole esitetty mitään todisteita. Kantajien väite koski joka tapauksessa ainoastaan raportointitoiminnan rakennetta, joka oli niiden mukaan saatettu organisoida sellaisella tavalla, että myyntiluvut kerättiin ja käsiteltiin Shellissä (jolla oli edelleen toimintaa vaha-alalla kun taas RWE:n aikaisempi liiketoiminta vaha-alalla oli keskitetty yhteisyritykselle). Joka tapauksessa myyntijohtaja oli komission mukaan hallituksen jäsen tai hänen oli ainakin tehtävässään ns. ylimmän portaan johtajana pitänyt tehdä hallituksen kanssa yhteistyötä tai toimittaa sille tietoja. Komission mukaan hallitus sai siten tiedon suoraan Shellin johtohenkilöltä tai sen toimintakertomuksen kautta, mikä oli sitä paitsi välttämätöntä, kun otetaan huomioon se, että yhteisyritystä koskevan sopimuksen 13.4 lausekkeen mukaan kyseisen yhteisyrityksen oli puolestaan raportoitava yhteisyrityksen yritysneuvostolle.
98. Komissio toteaa lisäksi, ettei myöskään kirjanpitojärjestelmien mukauttamisen perusteella voida olettaa, että Shell-konsernilla oli yksinomainen johtamisvalta. Komission mukaan RWE Dealla oli mahdollisuus tutustua Shell & Dea Oilin kirjanpitotietoihin. Asiakirjassa, jonka otsikko oli ”FCP-hanketta koskeva tiedote”, sitä paitsi vahvistettiin, että kyse oli yhteisyrityksen yhtenäisestä organisaatiosta, joka oli mukautettu Shellin kaupallisiin prosesseihin, eikä päätöksentekovaltuuksien siirrosta Shellille. Vastoin kantajien väitteitä kyseisessä asiakirjassa todettiin, että ”molemmille osakkaille [oli] raportoitava”.
Yhteinen määräysvalta ja yhdessä käytetty ratkaiseva vaikutusvalta yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen
99. Kantajat riitauttavat sen, että yhteisen määräysvallan osoittaminen olisi riittävää sen osoittamiseksi, että kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttivät yhdessä ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen. Komissio väittää, että ratkaisevan vaikutusvallan käyttö voidaan olettaa siinä tapauksessa, että kyseiset emoyhtiöt omistavat yhteisyrityksen kokonaan samoin omistusosuuksin tai että niillä on yhteinen johtamisvalta. Komissio katsoo lisäksi, että yhteinen johtamisvalta voidaan osoittaa yhteisyritystä koskevassa sopimuksessa olevien seikkojen perusteella.
100. On ensinnäkin muistutettava, että asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 2 kohdan mukaan ”määräysvalta perustuu oikeuksiin, sopimuksiin ja muihin keinoihin, jotka joko erikseen tai yhdessä ja ottaen huomioon asiaan liittyvät tosiasialliset ja oikeudelliset olosuhteet antavat mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksessä”.
101. Oikeuskäytännön mukaan komissio ei voi lukea toisen yhtiön kilpailunvastaista käyttäytymistä toisen yhtiön syyksi pelkästään tukeutumalla ensiksi mainitun yhtiön mahdollisuuteen käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa sellaisena kuin se on vahvistettu asetuksen N:o 139/2004 soveltamisen asiayhteydessä, ilman että olisi tarpeen selvittää, onko tällaista vaikutusvaltaa tosiasiassa käytetty (edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 69 kohta).
102. Päinvastoin on niin, että komission on lähtökohtaisesti osoitettava tällainen ratkaiseva vaikutusvalta kaikkien tosiseikkojen perusteella, (ks. edellä 76 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, tuomion 136 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näihin tosiseikkoihin kuuluvat emoyhtiön ja sen tytäryhtiöiden tai yhteisyrityksen johtotason tehtävien kumuloituminen samoille luonnollisille henkilöille (asia T-132/07, Fuji Electric v. komissio, tuomio 12.7.2011, Kok., s. II‑4091, 184 kohta; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat C‑189/02 P, C‑202/02 P, C‑205/02 P–C‑208/02 P ja C‑213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I‑5425, 119 ja 120 kohta) tai se seikka, että kyseisten yritysten oli seurattava yhteisen johtonsa antamia suuntaviivoja ilman, että ne voivat käyttäytyä markkinoilla riippumattomina (ks. vastaavasti edellä 29 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 527 kohta).
103. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio ei ole tukeutunut sen osoittamiseen tällä tavoin suoraan, että RWE ja Shell käyttäisivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin kaupalliseen käyttäytymiseen.
104. Riidanalaisen päätöksen 510 perustelukappaleessa esitetty toteamus, jonka mukaan ”Shell ja RWE käyttivät siirtymäkauden aikana yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksessä”, perustui näet yrityskeskittymän hyväksymispäätökseen, kuten riidanalaisen päätöksen alaviitteestä 666 ilmenee. Lisäksi riidanalaisen päätöksen 549 perustelukappaleessa komissio tarkasteli yhteisyrityksen muiden elinten päätöksentekoa koskevia sääntöjä abstraktisti eli ainoastaan yhteisyritystä koskevan sopimuksen pohjalta. Tällä perusteella komissio totesi mainitun perustelukappaleen lopussa, että yhteisyrityksen ajanjakson aikana Shell ja RWE käyttivät yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksessä, ja viittasi riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 680 nimenomaisesti yhteisyrityksen hyväksymispäätökseen.
105. Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa komissio totesi, että Shell ja RWE käyttävät yhdessä ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin kaupalliseen käyttäytymiseen, pelkästään yhteisyritystä koskevan sopimuksen, joka oli allekirjoitettu ennen Shell & Dea Oilin toiminnan aloittamista, sellaisen abstraktin analyysin perusteella, joka vastaa yrityskeskittymien hyväksymiseen sovellettavien sääntöjen mukaisesti tehtävää analyysiä.
106. Toiseksi unionin yleistä tuomioistuinta pyydetään siis tutkimaan, missä määrin tällainen yrityskeskittymien alalla tehty abstrakti ja ennakoiva analyysi tai yrityskeskittymän hyväksymispäätöksen tekeminen ennen yhteisyrityksen toiminnan alkamista voi myös olla osoituksena ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen päätöksessä, jossa emoyhtiöiden todetaan olevan vastuussa EY 81 artiklan rikkomisesta, johon kyseinen yhteisyritys on syyllistynyt.
107. Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että vaikka valta tai mahdollisuus määrittää yhteisyrityksen liiketoimintaa koskevia päätöksiä kuuluu itsessään ainoastaan pelkkään kykyyn käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen ja siten asetuksessa N:o 139/2004 tarkoitetun käsitteen ”määräysvalta” alaan, komissio ja unionin tuomioistuimet voivat olettaa, että kyseisen yrityksen toimintaa koskevat säännökset ja sopimusmääräykset – erityisesti sopimuksen, jolla kyseinen yhteisyritys on perustettu, määräykset ja äänioikeuksia koskevan osakassopimuksen määräykset – on pantu täytäntöön ja niitä on noudatettu. Tällaisen toimen yhteydessä yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen kohdistuvan ratkaisevan vaikutusvallan tutkiminen voi määräysvaltaa koskevan analyysin tavoin koostua ennen yrityksen toiminnan aloittamista allekirjoitettujen asiakirjojen abstraktista analyysistä. Erityisesti silloin, kun kyseisissä määräyksissä määrätään, että yhteisyrityksen jonkin elimen päätöksen tekeminen edellyttää kunkin emoyhtiön ääntä ja kun vastakkaista osoittavia todisteita ei ole esitetty, komissio ja unionin tuomioistuimet voivat osoittaa, että emoyhtiöt määrittävät yhdessä mainitut päätökset (ks. vastaavasti edellä 76 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, tuomion 137–139 kohta; edellä 102 kohdassa mainittu asia Fuji Electric v. komissio, tuomion 186–193 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis v. komissio, tuomion 112 ja 113 kohta).
108. Koska ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva tarkastelu tapahtuu jälkikäteen ja se voi näin ollen perustua konkreettisiin seikkoihin, sekä komissio että ne, joita asia koskee, voivat kuitenkin esittää todisteet siitä, että yhteisyrityksen liiketoimintaa koskevat päätökset on määritetty erilaisten menettelysäännösten mukaisesti kuin pelkästä yhteisyrityksen toimintaa koskevien sopimusten abstraktista tarkastelusta seuraisi (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainittu asia Fuji Electric v. komissio, tuomion 194 ja 195 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 115–117 kohta). Komissio tai muut osapuolet, joita asia koskee, voivat erityisesti esittää todisteet siitä, että huolimatta siitä, että yhdellä ainoalla emoyhtiöllä on yhteisyrityksessä olevien edustajiensa kautta valta tehdä kyseiset päätökset, nämä päätökset teki tosiasiallisesti useampi emoyhtiö tai kaikki emoyhtiöt yksimielisesti.
Komission toteamuksen, jonka mukaan RWE ja Shell olivat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, perusteltavuus
109. Näin ollen on tutkittava edellä 99–108 kohdassa esitetyn perusteella, selvittikö komissio riidanalaisessa päätöksessä riittävällä tavalla seikat, joiden perusteella kantajien voitiin todeta olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt.
110. Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komissio perusti toteamuksensa, jonka mukaan kantajat ja Shell-konserni olivat yhteisvastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, kahteen seikkaan: komissio totesi ensinnäkin yhteisen johtamisvallan olemassaolon yhteisyritystä koskevan sopimuksen perusteella viitaten yrityskeskittymän hyväksymispäätökseen, jolla Shell ja RWE saivat ensin yhteisen määräysvallan Shell & Dea Oilissa ja Shell sittemmin siirtymäajan päätyttyä yksinomaisen määräysvallan yhteisyrityksessä; toiseksi komissio tukeutui siihen seikkaan, että kyseiset kaksi tytäryhtiötä omistivat yhteisyrityksen koko osakepääoman samoin omistusosuuksin.
111. Ensinnäkin kantajien huomautuksesta, jonka mukaan ”yhteinen johtamisvalta” kuuluu itsessään ainoastaan pelkkään kykyyn käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa eli pikemminkin asetuksen N:o 139/2004 2 artiklassa tarkoitetun määräysvallan käsitteen alaan kuin kyseisen määräysvallan tosiasiallisen käytön alaan, riittää, kun muistutetaan, että kun vastakkaista osoittavia todisteita ei ole esitetty, tosiasiallinen yhteisen johtamisvallan käyttäminen voidaan päätellä yhteisestä johtamisvallasta, sellaisena kuin se ilmenee yhteisyrityksen toimintaa koskevista sopimuksista (ks. 107 ja 108 kohta edellä).
112. Toiseksi yhteisen johtamisvallan luonteesta oikeuskäytännössä on edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa jo todettu merkityksellisiksi seikoiksi seikat, jotka paljastavat, että kunkin emoyhtiön nimittämien ja niiden kaupallisia etuja edustavien yhteisyrityksen elinten jäsenten on tehtävä tiiviistä yhteistyötä yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikan määrittämisessä ja täytäntöönpanossa ja että niiden tekemien päätösten pitää välttämättä heijastaa kummankin emoyhtiön, joiden komissio on todennut olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, yhteistä tahtoa. Kyseisessä tuomiossa todettiin lisäksi seikkoja, jotka osoittivat kunkin emoyhtiön ja niiden nimittämien yhteisyrityksen elinten jäsenten olleen säännöllisesti yhteydessä toisiinsa yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikan osalta. Kyseisessä tuomiossa tutkittiin paitsi yhteisyrityksessä tehtyjä strategisia päätöksiä myös juoksevien asioiden hallinnointia ja todettiin, että emoyhtiöiden nimittämien kahden johtohenkilön oli tehtävä tiivistä yhteistyötä myös tältä osin (edellä 76 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, tuomion 136–138 kohta).
113. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin korosti edellä 26 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa General Technic-Otis ym. vastaan komissio antamansa tuomion 112 ja 118 kohdassa, että Otis Belgique omisti yhteisyrityksestä 75 prosenttia ja General Technic loput 25 prosenttia ja että yhteisyrityksen yhtiöjärjestyksen nojalla kukin osakas on edustettuna yhtiön hallituksessa suhteessa sen osuuteen osakepääomasta. Koska hallituksen päätösten tekeminen edellytti 80 prosentin ääntenenemmistöä, Otis oli hallituksessa olevien edustajiensa välityksellä antanut väistämättä koko rikkomisajanjakson ajan suostumuksensa kaikkiin kyseisen elimen päätöksiin.
114. Kolmanneksi vaikka nyt käsiteltävässä asiassa pitääkin paikkansa, että RWE:llä oli veto-oikeus yhteisyrityksen yritysneuvostossa ja yhtiökokouksessa, tämä ei koskenut kaikkia yhteisyrityksen johtamista koskevia päätöksiä. Sitä vastoin Shellin nimittämällä hallituksen puheenjohtajalla oleva ratkaiseva ääni merkitsee sitä, että Shellin nimittämät jäsenet voivat tehdä päätöksiä hallituksessa RWE:n nimittämien jäsenten mahdollisesta vastustuksesta huolimatta. Pelkästään riidanalaisessa päätöksessä mainittujen yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräysten perusteella ei näin ollen voida osoittaa, että kyseiset kaksi emoyhtiötä johtivat yhteisyritystä tiiviissä yhteistyössä ja että yhteisyrityksen hallituksen päätösten tekeminen heijasti välttämättä kunkin kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa olevaksi todetun emoyhtiön tahtoa.
115. Lisäk si on todettava, ettei komissio ole esittänyt mitään tosiseikkoja koskevia konkreettisia todisteita, kuten hallituksen kokousten pöytäkirjoja, osoittaakseen, että kyseiset kaksi emoyhtiötä johtivat yhteisyritystä tiiviissä yhteistyössä ja että yhteisyrityksen hallituksen päätösten tekeminen heijasti välttämättä kunkin kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa olevaksi todetun emoyhtiön tahtoa.
116. Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa ei ole sellaisia seikkoja, joiden perusteella yhteinen johtamisvalta oikeuskäytännössä edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa ja edellä 26 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa General Technic-Otis ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa todettiin.
117. Kolmanneksi komissio kuitenkin toteaa, että taloudellisen yksikön olemassaolon osoittamiseksi riittää, että emoyhtiöiden käyttämä ratkaiseva vaikutusvalta ulottuu tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan laajassa merkityksessä ja erityisesti sen strategisiin päätöksiin.
118. Tästä on ensinnäkin korostettava, että hallituksella oli merkittävä rooli Shell & Dea Oilin liiketoimintapolitiikan määrittämisessä. Yhteistyritystä koskevan sopimuksen 13.2 lausekkeen mukaan hallitus oli yksin vastuussa yhteisyrityksen johtamiseen liittyvästä toiminnasta ja sillä oli toimivalta ja oikeus panna yhteisyrityksen tavoitteita täytäntöön ilman, että tällä vaarannetaan yhteisyrityksen yritysneuvostolle varattuja strategisia toimivaltuuksia. Kyseisen sopimuksen 12.5 lausekkeen mukaan nämä toimivaltuudet rajoittuvat lähinnä talousarvion ja liiketoimintasuunnitelman laatimiseen, sijoituksia koskevien päätösten tekemiseen sekä sellaisten kolmansien kanssa tehtävien sopimusten tekemiseen, joiden arvo ylittää tietyn kynnysarvon, hallituksen jäsenten nimittämiseen ja rakenneuudistuksiin.
119. Toiseksi edellä 112 ja 113 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikutusvalta, jota emoyhtiöt käyttivät yhteisyrityksen operatiiviseen johtoon nimittämiensä hallituksen jäsenten kautta, on täysin merkityksellinen seikka arvioitaessa sitä, muodostavatko kyseiset emoyhtiöt ja yhteisyritys taloudellisen kokonaisuuden.
120. Kolmanneksi pitää paikkansa, että operatiivista johtamista koskeva kysymys voi olla merkityksetön, koska kyse on yhden ainoan emoyhtiön kokonaan omistamasta tytäryhtiöstä, sillä tytäryhtiön operatiivisen itsemääräämisoikeuden osoittaminen ei sellaisenaan voi kumota ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskevaa olettamaa (ks. edellä 49 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).
121. Yhden ainoan osakkaan tapauksessa kaikki päätökset – mukaan lukien tytäryhtiön operatiivista johtamista koskevat päätökset – tekevät johtohenkilöt, jotka yksi ainoa emoyhtiö valitsee ja nimittää suoraan tai välillisesti (elinten, joiden jäsenet emoyhtiö nimittää, kautta). Silloin kun muita osakkaita ei ole, ainoan osakkaan kaupalliset intressit ovat ainoat tytäryhtiössä ilmenevät kaupalliset intressit. Komissio voi siis olettaa, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa siinäkin tapauksessa, että tytäryhtiön johtohenkilöt vastaavat operatiivisesta johdosta itsenäisesti.
122. Yhteisyritysten tapauksessa osakkaita on useita ja yhteisyrityksen elinten päätökset tekevät jäsenet, jotka edustavat eri emoyhtiöiden kaupallisia intressejä, jotka voivat olla yhteneviä mutta myös erota toisistaan. Näin ollen merkityksellistä on se, käyttääkö emoyhtiö tosiasiallista vaikutusvaltaa yhteisyrityksen operatiiviseen johtoon nähden muun muassa nimittämiensä johtajien kautta.
123. Neljänneksi on muistutettava, että kantajat esittivät jo väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa väitteitä yhteisen johtamisvallan olemassaolon arvioimiseksi merkityksellisistä seikoista. Kantajat väittivät, että yhteisyrityksen kauppa- ja hinnoittelupolitiikka eli toisin sanoen lähinnä sen operatiivinen johto kuului yksinomaan Shellin päätösten ja määräysvallan alaan ja että yhteisyritys oli integroitu Shellin organisaatiorakenteeseen. Ainoat seikat, jotka komissio riidanalaisessa päätöksessä esittää näiden seikkojen torjumiseksi koskevat kuitenkin veto-oikeuksia, joita RWE:llä oli yhteisyrityksen yritysneuvostossa ja yhtiökokouksessa. Kuten muun muassa edeltä 118 kohdasta ilmenee, yhteisyrityksen operatiivinen johto ei kuitenkaan kuulunut näiden elinten toimivaltaan. Yhteisen johtamisvallan olemassaoloa koskevan arvioinnin kannalta merkitykselliset päätökset teki lähinnä hallitus.
124. Näin ollen komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessä osoittanut yhteisyrityksen yhteistä johtamisvaltaa.
125. On sitä paitsi todettava, että riidanalaisessa päätöksessä komissio ei ole yhteistä johtamisvaltaa koskevien seikkojen lisäksi tukeutunut mihinkään seikkoihin, jotka koskevat sellaisia taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä, jotka osoittaisivat, että RWE käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen.
126. Se seikka, että RWE ja Shell omistivat Shell & Dea Oilin kokonaan, ei voi tehdä nyt käsiteltävän asian tosiseikoista samankaltaisia kuin edellä 76 kohdassa mainitun asian Avebe vastaan komissio tosiseikat, kun otetaan huomioon se, että mainitussa asiassa annetussa tuomiossa todettiin yhteisyrityksen yhteinen johtamisvalta ja että kyseisessä tuomiossa esitetty toteamus tosiasiallisesta ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisestä perustui sellaisiin muihin merkityksellisiin seikkoihin, joita nyt käsiteltävässä asiassa ei ole.
127. Komissio esitti puolustuskirjelmässään luettelon, joka koski Dea Mineraloelin, Shell & Dea Oilin ja kantajien toimien kumuloitumista ja joka osoitti, että kolme RWE Dean hallituksen jäsenistä toimi ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002 samanaikaisesti Shell & Dea Oilin hallintoneuvoston jäseninä. Tästä on todettava, että ennen Shell & Dea Oilin hallintoneuvoston jäseniksi tulemistaan nämä samat henkilöt toimivat Dea Mineraloelin hallituksen jäseninä. Yhteisyrityksen ajanjaksolla yhtäältä yhteisyrityksen hallituksen tai yritysneuvoston ja toisaalta kantajien elinten jäsenten osalta ei kuitenkaan voinut esiintyä minkäänlaista toimien päällekkäisyyttä.
128. Vaikka oletettaisiin, ettei komission nyt käsiteltävässä asiassa toteama toimien kumuloituminen voi vaikuttaa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaan arviointiin, se ei kuitenkaan ole sellainen seikka, jolla voitaisiin tukea riidanalaisessa päätöksessä tältä osin esitettyä päätelmää. Perustelut on näet lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianomainen saa toimen perustelut tietoonsa unionin toimielimissä käytävän menettelyn aikana (asia 195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok., s. 2861, 22 kohta ja edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 149 kohta).
129. Kaiken edellä todetun perusteella on todettava, että komission riidanalaisessa tuomiossa yhteen kokoamat seikat eivät riitä osoittamaan, että kantajat ja Shell määrittivät yhdessä Shell & Dea Oilin toimintalinjan markkinoilla siten, ettei komissio voinut pätevästi todeta, että kantajat ja Shell & Dea Oil muodostivat taloudellisen kokonaisuuden. Tästä seuraa, että komissio rikkoi EY 81 artiklaa, kun se totesi pelkkien riidanalaisessa päätöksessä koottujen seikkojen perusteella, että kantajat olivat yhteisvastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt.
130. Näin ollen on hyväksyttävä ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ja kumottava riidanalainen päätös siltä osin kuin komissio totesi kantajien osallistuneen kartelliin ajanjaksolla 2.1.2002–30.6.2002. Todetun lainvastaisuuden vaikutuksia sakon määrään tarkastellaan jäljempänä 260 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa.
2. Toinen kanneperuste, joka koskee vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamatta jättämistä kantajiin nähden
131. Kantajat väittävät toissijaisesti, että komissio sovelsi vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa virheellisesti ja loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se ei vapauttanut kantajia niille määrätystä sakosta eikä alentanut sen määrää, kun otetaan huomioon Shell Deutschland Schmierstoffin muun muassa Shell Deutschland Oilin nimissä tekemä yhteistyöhakemus. Kantajien mukaan niille määrätty sakko on siis ”kumottava tai vähintäänkin on alennettava sen määrää huomattavasti” kyseisen yhteistyötiedonannon hengen ja Shellin kyseisessä yhteistyöhakemuksessa esittämän tarkoituksen mukaisesti.
Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei Shellin yhteistyöhakemusta laajennettu sovellettavaksi kantajien hyväksi
Riidanalainen päätös
132. Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi seuraavaa:
”– –
(732) Shell [oli] ensimmäinen yritys, joka toimitti todisteita tämän päätöksen kohteena olevasta kilpailusääntöjen rikkomisesta. Toimitettujen todisteiden perusteella komission oli mahdollista tehdä päätös, jossa määrättiin oletettua kilpailusääntöjen rikkomista tällä alalla koskevasta tutkimuksesta – –
(736) Shell vapautettiin tämän seurauksena sakoista vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 8 kohdan mukaisesti. Tästä seuraa, että Shellin sakon määrää alennetaan 100 prosenttia. Tätä sakon määrän alentamista sovelletaan myös Shellin yhteisvastuuseen Deutschland Oil GmbH/Shell & Dea Oilin käyttäytymisestä. RWE on näin ollen yksin vastuussa siitä sakon määrästä, joka tämän käyttäytymisestä seuraa.”
133. Komissio totesi siitä, ettei Shell Deutschland Schmierstoffin yhteistyöhakemusta sovelleta kantajiin, riidanalaisessa päätöksessä seuraavaa:
”– –
(524) Shell väittää, että sen ajanjakson aikana, jolloin Dea Mineraloel kuului RWE-yritykseen (toisin sanoen kilpailusääntöjen rikkomisen alusta eli 3.9.1992 alkaen 30.6.2002 saakka) Shelliin sovellettavaa ehdollista sakoista vapauttamista on sovellettava myös RWE:n hyväksi.
(525) Shell ilmoittaa lisäksi, ettei sen voida eikä pitäisi voida katsoa olevan RWE:n kanssa yhteisvastuussa ajanjakson 2.1.–30.6.2002 osalta, jos komissio päättää määrätä RWE:lle sakon. Tässä tapauksessa Shellin ja RWE:n vastuita on arvioitava erikseen – –
(527) Komissio ei voi hyväksyä yleisluonteista ilmoitusta perusteeksi sille, että RWE luettaisiin mukaan niihin yrityksiin, joiden hyväksi Shellille myönnettyä ehdollista sakoista vapauttamista sovelletaan. EY 81 artikla koskee kilpailunvastaista markkinakäyttäytymistä tietyn ajanjakson aikana, kun taas vuoden 2002 yhteistyötiedonanto koskee hallinnollisen menettelyn aikana tehtyjä yhteistyöhakemuksia. Viimeksi mainittujen yritysten osalta komission on näin ollen arvioitava, mille hakijayritykselle ne yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä kuuluivat. Shellin sakoista vapauttamista koskevan hakemuksen tekemishetkellä Shell ja RWE eivät kuuluneet samalle yritykselle. Shell on näin ollen ainoa yritys, joka täyttää vuoden 2002 yhteistyötiedonannon edellytykset ja jonka hyväksi näin ollen voidaan soveltaa sakoista vapauttamista.”
Ensimmäinen väite, joka koskee sitä, ettei Shellille sen kilpailusääntöjen rikkomisen osalta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, myönnetyn sakoista vapauttamisen soveltamisalaa laajennettu
134. Kantajat väittävät, ettei komissio laajentanut Shellin tekemän yhteistyöhakemuksen, joka koski kilpailusääntöjen rikkomista, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt vuoden 1992 ja 2.1.2002 välillä, jolloin kantajat omistivat kyseisen yrityksen kokonaan, vaikutusta. Kantajat korostavat, että Dea Mineraloel on yhtiö, jonka seuraannon saajaksi tuli Shell Deutschland Oil Shellin ostettua kyseisen yrityksen. Lisäksi yhteistyöhakemuksen tehnyt yhtiö, Shell Deutschland Schmierstoff, on Shell Deutschland Oilin tytäryhtiö.
135. Kantajien mukaan vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sovellettaessa yritys, jonka hyväksi sakoista vapauttamista sovelletaan, on otettava huomioon sellaisena kuin se oli olemassa sillä hetkellä, kun kilpailusääntöjen rikkominen tapahtui, ja komissio rikkoi siten kyseistä tiedonantoa kieltäytyessään laajentamasta Shell Deutschland Schmierstoffin tekemän yhteistyöhakemuksen soveltamisalaa. Kantajat katsovat, että tämä käy ilmi muun muassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdasta, jonka mukaan sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. Kantajien mukaan on niin, että koska rikkomisen vakavuus ja kesto viittaavat yrityksen tilaan sellaisena kuin se oli sen rikkomiseen osallistumisen aikana, on vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sovellettaessa sovellettava samaa yrityksen määritelmää.
136. Ensiksi on todettava, että oikeuskäytännön mukaan mahdollisuus määrätä emoyhtiölle seuraamus tytäryhtiön käyttäytymisestä ei vaikuta rikkomiseen osallistuneelle ainoalle tytäryhtiölle osoitetun päätöksen laillisuuteen. Komissio voi näin ollen päättää määräävänsä seuraamuksen joko kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneelle tytäryhtiölle tai emoyhtiölle, jonka määräysvallassa tytäryhtiö oli rikkomisajanjakson aikana. Komissiolla on tämä valintaoikeus myös siinä tapauksessa, että kyseessä on taloudellinen seuraanto tytäryhtiön määräysvallassa, ja se voi siten katsoa entisen emoyhtiön olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä luovutusta edeltäneen ajanjakson osalta ja uuden emoyhtiön olevan vastuussa tämän jälkeen (ks. yhdistetyt asiat T-259/02–T‑264/02 ja T-271/02, Raiffeisen Zentralbank Österreich ym. v. komissio, tuomio 14.12.2006, Kok., s. II-5169, 331 ja 332 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
137. Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissio toimi perustellusti, kun se tutki ja osoitti erikseen rikkomiseen suoraan osallistuneen tytäryhtiön entisen emoyhtiön ja uuden emoyhtiön vastuun.
138. Komissio ei näin ollen tehnyt nyt käsiteltävässä asiassa arviointivirhettä, kun se totesi erikseen yhtäältä RWE:n vastuun kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt (vuoden 1992 ja 2.1.2002 välillä), ja Shellin vastuun kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloelin seuraannon saajina olevat yhtiöt eli Shell Deutschland Oil ja sen tytäryhtiö Shell Deutschland Schmierstoff olivat syyllistyneet (30.6.2002 alkaen).
139. Toiseksi on tarkasteltava komission sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman tavoitetta.
140. Tästä on oikeuskäytännössä jo todettu, että sakkojen alentaminen unionin kilpailulainsäädännön rikkomiseen osallistuneiden yritysten tekemän yhteistyön vuoksi perustuu näkemykseen siitä, että tällainen yhteistyö helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja – tarvittaessa – saamaan sen loppumaan (edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 399 kohta ja asia T-69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II‑2567, 225 kohta).
141. Lisäksi on muistutettava, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 3 ja 4 kohdassa todetaan seuraavaa:
”Komissio on tietoinen siitä, että jotkin tällaisiin lainvastaisiin sopimuksiin osallistuvat yritykset ovat halukkaita lopettamaan osallisuutensa ja ilmoittamaan komissiolle kyseisten sopimusten olemassaolosta, mutta korkeiden sakkojen uhka estää niitä tekemästä niin. – – Komission mielestä oli [unionin] etujen mukaista kohdella suopeasti yrityksiä, jotka tekevät komission kanssa yhteistyötä Kuluttajien ja kansalaisten etu on salaisten kartellien paljastamisessa ja niistä rankaisemisessa tärkeämpää kuin niiden yritysten sakottaminen, jotka tekevät komissiolle mahdolliseksi tällaisten menettelytapojen paljastamisen ja kieltämisen”.
142. Vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta siis ilmenee, ettei kyseisen tiedonannon soveltamisella saateta kyseenalaiseksi yritysten syyllisyyttä kilpailusääntöjen rikkomiseen tai niiden vastuuta rikkomisista ja että ainoastaan tämän vastuun rahalliset seuraamukset poistetaan tai niitä lievennetään yritysten kannustamiseksi paljastamaan salaiset kartellit.
143. Tästä seuraa, että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman ainoana tavoitteena on unionin kuluttajien ja kansalaisten edun mukaisesti helpottaa salaisten kartellien havaitsemista kannustamalla kartelliin osallistujia paljastamaan kyseiset kartellit. Näin ollen ne hyödyt, joita tällaisiin menettelytapoihin osallistuvat yritykset voivat saada, eivät voi ylittää tasoa, joka on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi.
144. Kolmanneksi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 8 kohdan mukaan komissio myöntää yritykselle vapautuksen sakoista, jotka olisi määrätty muussa tapauksessa, jos a) yritys toimittaa ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella komissio katsoo pystyvänsä tekemään päätöksen oletettua kartellia koskevan tutkimuksen suorittamisesta, tai b) yritys toimittaa ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella on mahdollista todeta EY 81 artiklan rikkominen oletetun kartellin yhteydessä.
145. Näin ollen toisin kuin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa – jossa viitataan rikkomisen kestoon ja siten sen yrityksen eri kokoonpanoihin, johon suoraan vastuussa oleva yhtiö kuuluu, eli liiketoimintaan, joka on ollut rikkomisen kohteena koko rikkomisen keston ajan – vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa keskitytään yhteistyöhakemuksen tekemisajankohtaan ja yrityksen käsite tarkoittaa siten lähtökohtaisesti taloudellista yksikköä sellaisena kuin se oli olemassa kyseisen yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä.
146. Tämä tulkinta on sitä paitsi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon tavoitteen, joka on helpottaa salaisten kartellien havaitsemista kannustamalla kartelliin osallistujia paljastamaan kyseiset kartellit, mukainen. Kun otetaan huomioon olemassa oleva mahdollisuus saattaa muut yritykset, jotka muodostavat yhden ainoan taloudellisen yksikön yhdessä suoraan kartelliin osallistuvan yrityksen kanssa, vastuuseen viimeksi mainitun yhtiön vastuusta, on kannustinvaikutuksen säilyttämiseksi sellaisten tietojen paljastamiseen, jotka merkitsevät myös tämän yhtiön vastuuta, nimittäin tarpeen antaa kaikille kyseiseen yritykseen yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä kuuluville yhtiöille mahdollisuus vapautumiseen seuraamuksista, joita niille olisi määrätty ilman mainitun hakemuksen tekemistä.
147. Sitä vastoin yhteistyöhakemuksen soveltamisen laajentaminen sellaisten muiden yritysten hyväksi, joihin suoraan kartelliin osallistuva yhtiö eli kartellin kohteena oleva liiketoiminta kuuluu, ei normaaliolosuhteissa vaikuta niiden yhtiöiden oikeudelliseen tilanteeseen, jotka yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä muodostavat yrityksen hakemuksen tehneen yrityksen kanssa. Näin ollen tällainen soveltamisalan laajentaminen ei lähtökohtaisesti voi palvella vuoden 2002 yhteistyötiedonannon ainoaa tavoitetta eli salaisten kartellien havaitsemisen helpottamista Euroopan unionin kuluttajien edun mukaisesti.
148. Tästä seuraa, ettei komissio rikkonut vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa, kun se katsoi riidanalaisen päätöksen 527 perustelukappaleessa, että sakoista vapautettavan yrityksen laajuus oli määriteltävä yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä olemassa olevien tosiseikkojen perusteella.
149. Neljänneksi on todettava, että kanneperusteen nyt käsiteltävä olevassa osassa kantajat ainoastaan väittävät, että niiden hyväksi olisi sovellettava Shellille Shell Deutschland Schmierstoffin – joka on Shell-konserniin yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä kuulunut yhtiö – komissiolle toimittamien tietojen perusteella myönnettyä sakoista vapauttamista.
150. Ajanjaksosta ennen 2.1.2002 on katsottava, että sakoista vapauttamisen soveltamisalan laajentaminen kantajien hyväksi ei olisi voinut tehostaa komission sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaa ohjelmaa ja tätä kautta hyödyttää eurooppalaisia kuluttajia. Kantajien vastuu on nimittäin todettu Shellin vastuuseen nähden erikseen. Näin ollen kantajille määrätty sakko ei voi aiheuttaa Shellille minkäänlaista rahallista tappiota, jolla tätä siten kannustettaisiin toimittamaan kaikki tiedot, jotka se halusi jakaa komission kanssa, vapautuakseen sakoista vuoden 2002 yhteistyötiedonannon mukaisesti.
151. Kuten komissio perustellusti totesi, ei ole epäoikeudenmukaista palkita sakoista vapauttamalla sellaisen tytäryhtiön uutta emoyhtiötä, joka sisäisten tarkastusten kautta paljastaa kilpailusääntöjen rikkomisen ja päättää sen jälkeen tehdä yhteistyötä komission kanssa, ja jättää soveltamatta kyseistä toimenpidettä sellaisen aikaisemman omistajayrityksen hyväksi, joka ei ole ponnistellut osallistuakseen kilpailusääntöjen rikkomisen selvittämiseen.
152. Näin ollen komissio sovelsi nyt käsiteltävässä asiassa vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sen tavoitteen mukaisesti.
153. Viidenneksi on vielä muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate – joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella – on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa (ks. vastaavasti asia C-550/07, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals ym. v. komissio, tuomio 14.9.2010, Kok., s. I‑8301, 54 ja 55 kohta).
154. Nyt käsiteltävässä asiassa kantajien tilanteen ja niiden Shell-konserniin kuuluvien yhtiöiden tilanteen, joiden hyväksi sovellettiin Shell Deutschland Schmierstoffin tekemän yhteistyöhakemuksen perusteella myönnettyä sakoista vapauttamista, välillä on merkittävä ero, sillä viimeksi mainitut yhtiöt – toisin kuin kantajat – muodostivat yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä Shell Deutschland Schmierstoffin kanssa EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Tällä erolla on merkitystä sakoista vapauttamisen laajentamisen näkökulmasta, kuten edellä 145–148 kohdassa esitetystä analyysistä ilmenee.
155. Näin ollen komissio kohteli erilaisia tilanteita eri tavalla eikä siten loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.
156. Edellä todetusta ilmenee, että on vahvistettava komission toteamus, jonka mukaan kantajien hyväksi ei voitu soveltaa Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista siltä osin kuin se koski kilpailusääntöjen rikkomista, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt.
Toinen väite, joka koskee sitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista laajennettu sellaista kilpailusääntöjen rikkomista koskevilta osin, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt
157. Toisessa väitteessään kantajat arvostelevat sitä, ettei Shell-konsernille myönnettyä sakoista vapauttamista, joka koskee niille sellaisen kilpailusääntöjen rikkomisen perusteella, johon Shell & Dea Oil – joka on Shellin ja RWE:n yhteisomistuksessa oleva yritys – oli syyllistynyt 2.1.–30.6.2002, määrättyä sakkoa, laajennettu.
158. Tästä on riittävää muistuttaa, että unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisen kanneperusteen toisen kohdan analyysin perusteella, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin komissio määräsi kantajille seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt. Näin ollen ei ole enää tarpeen tutkia nyt esillä olevaa väitettä.
159. Edellä todetun perusteella on hylättävä väite, joka koskee sitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista, joka koskee niille sellaisen kilpailusääntöjen rikkomisen perusteella, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, määrättyä sakkoa, laajennettu, eikä ole syytä lausua siitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista laajennettu kilpailusääntöjen rikkomista, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, koskevilta osin.
Toinen osa, joka koskee kantajien oikeutta sakoista kokonaan vapauttamiseen tai sakkojen määrän huomattavaan alentamiseen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella
160. Kantajat väittävät, että ne olisi pitänyt vapauttaa sakoista tai sakkojen määrää olisi pitänyt alentaa huomattavasti vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella. Shellin toimittamat tiedot olivat kantajien mukaan nimittäin peräisin Dea Mineraloelin ja Shell & Dea Oilin – joista sittemmin tuli Shell Deutschland Oil, joka on Shell Deutschland Schmierstoffin emoyhtiö – entisiltä työntekijöiltä.
161. Kantajat väittävät, että ne olivat joka tapauksessa myös toimittaneet merkittäviä todisteita hallinnollisen menettelyn aikana ja että ainoa syy siihen, etteivät ne olleet voineet toimittaa kyseisiä todisteita aikaisemmin, oli se, että komissio oli ilmoittanut erittäin myöhään siitä, että myös kantajat olivat tutkimuksen kohteena.
162. Aivan aluksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan komissiolla on harkintavaltaa arvioida, ovatko tiedot tai asiakirjat, joita yritykset ovat vapaaehtoisesti toimittaneet, helpottaneet sen tehtävää ja onko tarpeen myöntää yritykselle vapautus sakoista tai alentaa sakkojen määrää vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitetulla tavalla (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 394 kohta ja yhdistetyt asiat C-125/07 P, C-133/07 P, C-135/07 P ja C-137/07 P, Erste Group Bank, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I‑8681, 248 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan voi vedota tähän harkintavaltaan perusteena sille, ettei se harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa komission tekemästä arvioinnista (ks. analogisesti asia C-386/10 P, Chalkor v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok., s. I‑13085, 62 kohta).
163. Edellä 140 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sakkojen alentaminen unionin kilpailulainsäädännön rikkomiseen osallistuneiden yritysten tekemän yhteistyön vuoksi perustuu näkemykseen siitä, että tällainen yhteistyö helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja – tarvittaessa – saamaan sen loppumaan.
164. Lisäksi kuten edellä 143 kohdassa on todettu, sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman ainoana tavoitteena on unionin kuluttajien ja kansalaisten edun mukaisesti helpottaa salaisten kartellien havaitsemista kannustamalla kartelliin osallistujia paljastamaan kyseiset kartellit. Näin ollen ne hyödyt, joita tällaisiin menettelytapoihin osallistuvat yritykset voivat saada, eivät voi ylittää tasoa, joka on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi.
165. Lopuksi on muistutettava, että toisin kuin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa – jossa viitataan rikkomisen kestoon ja siten sen yrityksen eri kokoonpanoihin, johon suoraan vastuussa oleva yhtiö kuuluu, eli liiketoimintaan, joka on ollut rikkomisen kohteena koko rikkomisen keston ajan – vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa keskitytään yhteistyöhakemuksen tekemisajankohtaan niin, että yrityksen käsite tarkoittaa lähtökohtaisesti taloudellista yksikköä sellaisena kuin se oli olemassa kyseisen hakemuksen tekemishetkellä.
166. Edellä todetusta seuraa, että sillä seikalla, että ne tiedot, jotka mahdollistavat sen, että Shellin hyväksi sovelletaan sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaa ohjelmaa, ovat sellaisten työntekijöiden toimittamia, jotka olivat RWE-konsernin palveluksessa ennen kuin Shell osti Dea Mineraloelin, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, voidaanko kantajien hyväksi soveltaa sakoista vapauttamista tai sakon määrän alentamista.
167. Kantajat eivät vetoa mihinkään oikeussääntöön, joka velvoittaisi komission vapauttamaan ne velvollisuudestaan maksaa sakko sillä perusteella, että kartellin tai yhteistyöhakemuksen tehneen yhtiön sellaisen liiketoiminnan, jota kartelli koskee, paljastamiseen osallistuneet työntekijät olivat jonkin menneen ajanjakson aikana kuuluneet kantajien omistamaan yhtiöön.
168. Vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta – joka keskittyy yhteistyöhakemuksen tekemisajankohtaan – päinvastoin ilmenee, että yhteistyöhakemuksen tehneen yhtiön työntekijöiden tekemät paljastukset voivat hyödyttää ainoastaan yritystä, johon mainittu yhtiö kuului yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä. Ainoastaan tällaisella tulkinnalla varmistetaan se, ettei sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman perusteella myönnetty sakoista vapauttaminen tai sakkojen määrän alentaminen ulotu laajemmalle kuin mikä on tarpeen ohjelman tavoitteen saavuttamiseksi eli salaisiin kartelleihin osallistuvien kannustamiseksi paljastamaan kyseiset kartellit.
169. Kantajien ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä.
170. Kantajat väittävät toiseksi, että komission olisi pitänyt myöntää niille huomattava sakkojen määrän alennus niiden todisteiden vuoksi, joita kantajat olivat toimittaneet hallinnollisen menettelyn kuluessa.
171. Tästä riittää, kun huomautetaan, että kantajat mainitsevat ainoastaan riidanalaisen päätöksen 222 perustelukappaleessa mainitun MOL:n perustelun hylkäämisen, miltä osin ne väittävät toimittaneensa lisätietoja. Kuten komissio toteaa, MOL:n osallistuminen kartelliin on kuitenkin todettu laajan todistusaineiston perusteella. Lisäksi on todettava, että kantajat toimittivat nämä tiedot vastauksena komission tietojensaantipyyntöön ajankohtana, jolloin ainakin kolme muuta yritystä oli jo vapaaehtoisesti toimittanut todisteita ja tietoja kartellin toiminnasta. Komissio ei näin ollen syyllistynyt virheeseen tai lainvastaisuuteen, kun se ei laajentanut vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella myönnetyn sakoista vapauttamisen tai sakkojen määrän alentamisen soveltamista kantajien hyväksi.
172. Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon asian kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, tällainen alentaminen ei ole perusteltua kantajien esittämien seikkojen perusteella.
173. Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä.
Kolmas osa, joka koskee kantajien puolustautumisoikeuksien loukkaamista
174. Toisen kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät lähinnä, että niiden mahdollisuudet yhteistyöhakemuksen tekemiseen olivat alusta pitäen heikot, koska rikkomisen kohteena ollut liiketoiminta oli luovutettu Shellille. Sillä, että komissio ei ennen väitetiedoksiannon lähettämistä ilmoittanut kantajille suorittavansa myös niitä koskevaa tutkimusta, kantajilta evättiin mahdollisuus yhteistyöhakemuksen tekemiseen riittävän ajoissa. Kantajien mukaan komissio loukkasi tällä tavoin niiden puolustautumisoikeuksia.
175. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää sitä, että asianomaisella yrityksellä on hallinnollisen menettelyn kuluessa ollut mahdollisuus tehdä hyödyllisellä tavalla tunnetuksi näkökantansa sitä vastaan esitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä sekä niistä asiakirjoista, jotka komissio on ottanut huomioon perussopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tueksi (yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 10 kohta ja asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. I-865, 21 kohta).
176. Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta heijastelee mainittua periaatetta, koska siinä säädetään, että osapuolille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on esitettävä selkeästi kaikki ne olennaiset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa tukeutuu (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I‑123, 67 kohta), jotta ne, joita asia koskee, saavat tietoonsa, mistä käyttäytymisestä komissio niitä arvostelee, ja jotta ne voivat tehokkaasti puolustautua ennen kuin komissio antaa lopullisen päätöksensä. Tämä edellytys täyttyy, jos lopullisessa päätöksessä ei aseteta asianomaisten henkilöiden vastuulle väitetiedoksiannossa tarkoitetuista rikkomisista poikkeavia rikkomisia ja jos siinä esitetään ainoastaan ne tosiseikat, joista asianomaisilla henkilöillä on ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä (ks. vastaavasti asia T‑213/00, CMA CGM ym. v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II‑913, 109 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
177. Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat eivät väitä, ettei niille osoitettu väitetiedoksianto sisältänyt kaikkia riidanalaisessa päätöksessä niitä vastaan esitettyjä seikkoja. Kantajat toteavat ainoastaan, että koska komissio ei ollut ilmoittanut niille ennakkoon hallinnollisen menettelyn aloittamisesta, kantajat oli asetettu vähemmän suotuisaan tilanteeseen niihin muihin yrityksiin nähden, jotka olivat olleet komission tarkastusten kohteena.
178. Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että kunhan väitetiedoksiannon vastaanottaja saa mahdollisuuden esittää hallinnollisessa kontradiktorisessa menettelyssä tehokkaasti näkemyksensä komission esittämien seikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä, komissio ei ole lähtökohtaisesti velvollinen ilmoittamaan tälle vastaanottajalle tutkintatoimenpiteestä ennen väitetiedoksiannon lähettämistä (edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 122 kohta).
179. Näin ollen kantajat eivät voi pätevästi vedota puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen.
180. Tätä toteamusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi sillä, että kantajat vetoavat [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 3.9.2004 tehtyyn komission päätökseen (asia COMP/E-1/38.069 – Kupariset vesi- ja viemäriputket). On myös muistutettava, että muita asioita koskevat päätökset voivat olla vain viitteellisiä, kun asioiden olosuhteet eivät ole samanlaiset (ks. vastaavasti asia C-167/04 P, JCB Service v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8935, 201 ja 205 kohta sekä asia C-76/06 P, Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 7.6.2007, Kok., s. I-4405, 60 kohta).
181. Kantajat eivät myöskään voi pätevästi vedota siihen seikkaan, että kartellin kohteena olevan liiketoiminnan luovutus Shellille hankaloitti yhteistyötä komission kanssa.
182. Kuten komissio perustellusti toteaa, mikään ei nimittäin estänyt kantajia tekemästä yhteistyöhakemusta sen ajanjakson aikana, jolloin Dea Mineraloel muodosti niiden kanssa taloudellisen yksikön.
183. On myös muistutettava, että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman tarkoituksena ei ole antaa salaisiin kartelleihin osallistuville yrityksille, joille on ilmoitettu komission aloittamasta menettelystä, mahdollisuutta välttää vastuunsa rahallisia seurauksia vaan helpottaa unionin kansalaisten ja kuluttajien edun mukaisesti tällaisten menettelytapojen havaitsemista kannustamalla kyseisiä yrityksiä paljastamaan nämä kartellit. Näin ollen ne hyödyt, joita tällaisiin menettelytapoihin osallistuvat yritykset voivat saada, eivät voi ylittää tasoa, joka on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi.
184. Eurooppalaisten kuluttajien etu ei kuitenkaan vaadi, että komissio soveltaa sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista suurempaan määrään yrityksiä kuin mikä on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi siten, että se soveltaisi sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista muiden kuin niiden yritysten hyväksi, jotka ovat toimittaneet komissiolle ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella komissio voi määrätä tarkastusten suorittamisesta tai todeta kilpailusääntöjen rikkomisen.
185. Näin ollen toisen kanneperusteen kolmas osa ja tämän seurauksena koko toinen kanneperuste on hylättävä.
3. Kolmas kanneperuste, joka koskee kantajille määrätyn sakon määrän laskennassa huomioon otettavan liikevaihdon määrittämistä
186. Kantajien mukaan komissio rikkoi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohtaa vahvistaessaan sakon määrän laskennassa huomioon otettavaa liikevaihtoa, sillä se ei noudattanut sakon määrän vahvistamista koskevia keskeisiä periaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta. Kantajat väittävät, että komissio otti lähtökohdaksi liikevaihdon keskiarvon kartellin kohteena olevilla markkinoilla vuosina 1999–2001 ja että se oli laskenut tämän arvon Shellin – eikä kantajien – toimittamien tietojen perusteella. Kantajat väittävät lopuksi, että komissio laiminlöi tältä osin perusteluvelvollisuutensa.
Ensimmäinen osa, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä kantajien myynnin arvon laskentaa koskevilta osin
187. Kantajat katsovat, että komissio laiminlöi perusteluvelvollisuutensa kantajien myynnin arvon laskentaa koskevilta osin. Yhtäältä riidanalaisesta päätöksestä ei niiden mukaan ilmene, miksi komissio valitsi viiteajanjaksoksi rikkomiseen sen ajanjakson viimeiset kolme vuotta, jona yritys osallistui rikkomiseen. Toisaalta kantajat väittävät, ettei komissio perustellut riittävästi Shellin toimittamien tietojen huomioon ottamista kantajien myynnin arvoa koskevilta osin.
188. Aluksi on muistutettava, että EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiansa, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. asia C-17/99, Ranska v. komissio, tuomio 22.3.2001, Kok., s. I‑2481 ja edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 146 kohta).
189. Velvollisuudella perustella yksittäistapausta koskeva päätös on tarkoitus antaa tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus sekä antaa asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. vastaavasti asia C-199/99, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑11177, 145 kohta ja edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 462 kohta).
190. Perustelut on näin ollen lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianosainen saa päätöksen perustelut tietoonsa unionin toimielimissä käytävän menettelyn aikana (asia 195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok., s. 2861, 22 kohta; edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 463 kohta ja edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 149 kohta).
191. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut mainitun EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (asia C-367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I‑1719, 63 kohta ja asia C-413/06 P, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, tuomio 10.7.2008, Kok., s. I‑4951, 166 ja 178 kohta).
192. Silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – unionin kilpailusääntöjen soveltamista koskeva päätös koskee useita adressaatteja ja vastuuseen saattamista tietystä kilpailusääntöjen rikkomisesta, sen on sisällettävä riittävät perustelut kunkin adressaatin osalta ja erityisesti sellaisten adressaattien osalta, joiden tulee kyseisen päätöksen mukaan kantaa vastuu rikkomisesta. Sellaisen emoyhtiön osalta, jonka katsotaan olevan vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä käyttäytymisestä, tällaisen päätöksen tulee näin ollen lähtökohtaisesti sisältää seikkaperäinen esittely niistä perusteluista, joiden takia kyseisen yhtiön katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta (ks. edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 152 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).
Ensimmäinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen viimeisten kolmen vuoden myynnin keskiarvon valintaa koskevilta osin
193. Kantajat muistuttavat ensiksi, että vuoden 2006 suuntaviivojen mukaan viiteajanjakso merkityksellisen myynnin arvon määrittämiseksi on sen ajanjakson viimeinen vuosi, jona yritys osallistui rikkomiseen Riidanalaisen päätöksen 629 ja 631 perustelukappaleen mukaan tämä viimeinen vuosi oli RWE-konsernin osalta vuosi 2001. Kantajien mukaan riidanalaisesta päätöksestä eivät selviä syyt sille, miksi komissio valitsi yleisesti menetelmän, jonka mukaan se otti huomioon kolmen vuoden aikana toteutuneen myynnin keskiarvon viimeisen vuoden myynnin arvon sijaan.
194. Tästä on muistutettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan komissio käyttää sakon perusmäärän määrittääkseen yleensä lähtökohtana yrityksen myynnin arvoa kartellin kohteena olevilla markkinoilla sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen.
195. Komissio viittasi riidanalaisen tuomion 632 ja 633 perustelukappaleessa ExxonMobilin ja MOL:n perusteluihin, joiden mukaan unionin laajentumiset ja erityisesti vuoden 2004 laajentuminen vaikuttivat merkittävästi useiden kartelliin osallistuvien yritysten myynnin arvoon. Lisäksi on todettava, että kantajat olivat väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa todenneet tästä, että niiden mielestä huomioon oli otettava ainoastaan Dea Mineraloelin myynti niissä 15 jäsenvaltiossa, jotka muodostivat unionin ennen 1.5.2004. Komissio vastasi näihin perusteluihin riidanalaisen päätöksen 634 perustelukappaleessa, jossa todetaan seuraavaa:
”Komissio myöntää, että vuosi 2004 oli toukokuussa tapahtuneen Euroopan unionin laajentumisen vuoksi poikkeuksellinen vuosi. [Komissio] pitää asianmukaisena, ettei sakon laskennan perustana käytetä pelkästään vuoden 2004 myyntiä vaan sen ajanjakson viimeistä kolmea vuotta, jona yritykset osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen.”
196. Näin ollen syy siihen, miksi komissio otti huomioon sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden, jona kyseiset yritykset osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen, aikana toteutuneen myynnin keskiarvon kyseisen ajanjakson viimeisen täyden vuoden myynnin arvon sijaan, ilmenevät riidanalaisesta päätöksestä selvästi.
197. Toiseksi kantajat kuitenkin väittävät, ettei komissio ei perustellut valintaansa ottaa huomioon kantajien ajanjaksolla 1999–2001 toteutuneen myynnin arvo pelkän vuoden 2001 myynnin arvon sijaan. Kantajien mukaan komissio myös hylkäsi niiden perustelun, jonka mukaan varainhoitovuosi 2001–2002 oli poikkeuksellinen vuosi ja jonka mukaan lähtökohtana olisi päinvastoin pitänyt käyttää liikevaihdon keskiarvoa kilpailusääntöjen rikkomisen, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, koko keston ajalta eli vuodesta 1992–1993 vuoteen 2000–2001 saakka (riidanalaisen päätöksen 639 perustelukappale). Kantajien mukaan komissio ei kuitenkaan mitenkään selittänyt, miksei se valinnut tätä viiteajanjaksoa vaan otti lähtökohdaksi vuosien 1999–2001 myynnin keskiarvon.
198. Tältä osin on muistutettava edellä 191 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut mainitun EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt.
199. Lisäksi on ensinnäkin muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan komissiolla on velvollisuus rajata huomioon otettava ajanjakso niin, että saadut luvut ovat mahdollisimman vertailukelpoisia (asia T-319/94, Fiskeby Board v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II‑1331, 42 kohta). Toiseksi on todettava, että komissio käytti riidanalaisessa päätöksessä säännönmukaisesti sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden, jona yritykset, joita epäillään kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, osallistuivat kartelliin, myynnin arvoa kunkin yrityksen osalta riidanalaisen päätöksen 634 perustelukappaleessa esittämänsä menetelmän mukaisesti.
200. Tästä seuraa, että riidanalaisessa päätöksestä, kun sitä tulkitaan kokonaisuutena ja sen asiayhteyden sekä kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella, selviävät syyt sille, miksi komissio otti kantajien osalta viiteajanjaksona huomioon ajanjakson 1999–2001 pelkän vuoden 2001 sijaan. Perustelujen riittämättömyyttä koskeva väite on siis hylättävä.
Toinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä myynnin arvon määrittämistä koskevilta osin
201. Kantajat katsovat, etteivät ne voineet riidanalaisen päätöksen perusteluiden perusteella tarkistaa komission myynnin arvoksi ajanjaksolta 1999–2001 määrittelemän myynnin arvon paikkansapitävyyttä.
202. Kantajat väittävät, etteivät ne voineet riidanalaisen päätöksen perustelujen perusteella tarkistaa, oliko komissio määritellyt liikevaihdon keskiarvot oikein ajanjaksolta 1999–2001. Komissio vaikuttaisi kantajien mukaan ottaneen lähtökohdaksi Shellin antamat tiedot, koska komission näkemyksen mukaan RWE ei voinut toimittaa liikevaihtoa vuodelta 2001 jaoteltuna parafiinivahan ja raakaparafiinin mukaan. Riidanalaisen päätöksen 628 perustelukappaleen mukaan Shell-konsernin toimittamat luvut vastasivat kantajien esittämiä kokonaismyyntilukuja. Kantajat väittävät, etteivät ne kuitenkaan voineet tarkistaa tätä väitettä, koska ne eivät hallinnollisen menettelyn kuluessa saaneet tilaisuutta tutustua Shellin toimittamiin liikevaihtoa koskeviin tietoihin. Näin ollen kantajien tietojen mukaan entisen Dea Mineraloelin parafiinivahaa koskevasta liiketoiminnasta saamat tulot olivat varainhoitovuonna 1998–1999 alkaneella ja varainhoitovuonna 2000–2001 päättyneellä ajanjaksolla keskimäärin 18,2 miljoonaa euroa. Määrä on kantajien mukaan noin 280 000 euroa komission arvioimaa määrää pienempi.
203. On muistutettava, että riidanalaisen päätöksen 59 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”[RWE-konsernin] Euroopan talousalueelle suuntautuneen parafiinivahamyynnin vuosittainen keskiarvo oli Shellin mukaan 13 785 353 euroa vuosina 1999–2001. Raakaparafiinin Euroopan talousalueelle suuntautuneen myynnin vuosittainen keskiarvo oli Shellin mukaan 4 670 083 euroa vuosina 1999–2001.”
204. Riidanalaisen päätöksen 628 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:
”Komissio käytti laskennassa yritysten toimittamia numerotietoja. Koska RWE ei ollut kyennyt ilmoittamaan tuotekohtaista myynnin arvoa vuodelta 2001, komissio käytti tältä osin Shellin toimittamia tietoja, jotka vaikuttaisivat yhtäpitäviltä niiden myynnin kokonaisarvoa koskevien lukujen kanssa, jotka RWE pystyi toimittamaan.”
205. Tältä osin oikeuskäytännössä on jo todettu, että kun komissio vahvistaa sakkoja unionin kilpailuoikeuden rikkomisen perusteella, se täyttää perusteluvelvollisuutensa, kun se päätöksessään ilmoittaa ne arviointiin liittyneet seikat, joiden nojalla sen on ollut mahdollista mitata rikkomisen vakavuus ja kesto, eikä sillä ole velvollisuutta antaa siinä yksityiskohtaisempaa esitystä tai sakon laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. vastaavasti asia C-279/98 P, Cascades v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I‑9693, 38–47 kohta ja yhdistetyt asiat T‑191/98 ja T‑212/98–T‑214/98, Atlantic Container Line ym. v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. II‑3275, 1532 kohta). Sakkojen määrän laskemista koskevien numerotietojen esittämisen osalta on huomautettava, että vaikka tällaiset numerotiedot ovatkin hyödyllisiä, ne eivät ole välttämättömiä perusteluvelvollisuuden täyttämiseksi (ks. asia C-182/99 P, Salzgitter v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑10761, 75 kohta ja asia T-68/04, SGL Carbon v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II‑2511, 31 kohta).
206. On sitä paitsi todettava, että komission tietojensaantipyyntöön 31.1.2008 antamassaan vastauksessa kantajat totesivat, etteivät ne voineet toimittaa lukuja varainhoitovuodelta 2001–2002. Koska mainitut luvut puuttuivat, kalenterivuotta 2001 koskevan myynnin arvoa, jonka komissio otti riidanalaisessa päätöksessä säännönmukaisesti huomioon, ei kuitenkaan voitu määrittää. Kantajat totesivat vastauksessaan myös, etteivät ne voineet toimittaa aikaisemmilta varainhoitovuosilta erillisiä lukuja parafiinivahan ja raakaparafiinin osalta. Tällaiset eritellyt numerotiedot olivat kuitenkin välttämättömiä sakon määrän laskemiseksi, kun otetaan huomioon se seikka, että rikkomisen vakavuuteen perustuva kerroin oli erisuuruinen kunkin tuoteryhmän osalta, eli parafiinivahan osalta 18 prosenttia ja raakaparafiinin osalta 15 prosenttia.
207. Lopuksi on todettava, että komission tietojensaantipyyntöön 5.3.2008 antamassaan vastauksessa kantajat totesivat, että ne olivat ottaneet Shelliin yhteyttä saadakseen tietoja Shellille suuntautuvaa myyntiä koskevista saatavilla olevista myyntiluvuista ja että ne olivat tietoisia siitä, että Shell oli jo toimittanut komissiolle myyntiluvut varainhoitovuodelta 2001–2002. Kantajat viittasivat kyseisen varainhoitovuoden osalta Shellin toimittamiin numerotietoihin ja myönsivät, ettei RWE-konsernin saatavilla ollut tällaisia luotettavia numerotietoja.
208. Näin ollen on todettava, että väitetiedoksiannon jälkeen käydyn kirjeenvaihdon kuluessa kantajat eivät riitauttaneet sitä, että komissio käytti Shellin toimittamia myyntilukuja, vaan päinvastoin kannustivat komissiota käyttämään tällaisia tietoja varainhoitovuoden 2001–2002 osalta.
209. Edellä todetun perusteella on todettava, että riidanalaisesta päätöksestä, kun sitä tulkitaan kokonaisuutena ja sen asiayhteyden – muun muassa kantajien ja komission välillä käydyn kirjelmienvaihdon – sekä kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella, selvisivät syyt sille, miksi komissio käytti Shellin toimittamia lukuja.
210. Kantajien perustelusta, jonka mukaan riidanalaisesta päätöksestä ei selvinnyt menetelmä, jota Shell oli noudattanut erotellessaan parafiinivahan ja raakaparafiinin myyntilukuja, on todettava, että komissio täytti perusteluvelvollisuutensa, kun se päätöksessään ilmoitti ne arviointiin liittyneet seikat, joiden nojalla sen on ollut mahdollista mitata rikkomisen vakavuus ja kesto, eikä sillä ollut velvollisuutta antaa siinä yksityiskohtaisempaa esitystä tai sakon laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. edellä 205 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö).
211. Kantajien hallinnollisen menettelyn kuluessa toimittamien tietojen pohjalta komissio voi myös perustellusti olettaa, etteivät kantajat riitauta Shellin toimittamien lukujen paikkansapitävyyttä, kun otetaan huomioon niiden maininta siitä, että kyseisten konsernien välillä oli ollut yhteydenpitoa, ja se seikka, että kantajat jopa viittasivat Shellin toimittamiin lukuihin. Koska yleistä velvollisuutta esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia ei ole ja koska perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu muun muassa olosuhteista, joissa riidanalainen päätös on tehty, komissio toimi perustellusti, kun se ei sisällyttänyt riidanalaiseen päätökseen yksityiskohtaista analyysiä Shellin toimittamista luvuista, kun otetaan huomioon erityisesti kantajien maininnat, jotka koskivat yhteydenottoa Shelliin tältä osin, sekä se, että kantajat viittasivat osaan Shellin hallussa olevista tiedoista.
212. Unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat lisäksi totesivat, että Shell antoi 25.1.2008 niiden käyttöön liikevaihtoa koskevia tietoja, jotka olivat peräisin samasta tietokannasta kuin Shellin komissiolle toimittamat tiedot. Yksinomaan se seikka, että Shelliltä saaduissa tiedoissa ei viitata kalenterivuosiin vaan kunkin vuoden heinäkuun alussa alkaviin ja kesäkuun lopussa päättyviin varainhoitovuosiin, ei voinut estää kantajia ymmärtämästä komission käyttämää laskentamenetelmää, kun otetaan huomioon se, että riidanalaisessa päätöksessä täsmennettiin, että myynnin arvo oli laskettu kalenterivuosia koskevien tietojen perusteella. Näin ollen kantajat saattoivat riidanalaisen päätöksen ja sen asiayhteyden, jossa päätös oli tehty, perusteella ymmärtää, että komissio oli mukauttanut varainhoitovuosia koskevat tiedot menetelmäänsä, jossa käytettiin kalenterivuosia.
213. Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä.
Toinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 rikkomista kantajille määrätyn sakon määrää vahvistettaessa
Viiteajanjakson (kalenterivuodet 1999–2001) valinta
214. Kantajat väittävät, että niille määrätyn sakon määrä oli suhteeton rikkomisen vakavuuteen nähden, sillä niiden myynnin arvo oli ollut komission valitsemalla viiteajanjaksolla (1999–2001) selvästi suurempi kuin sitä edeltäneellä ajanjaksolla (1992–1998) ja sitä seuraavalla ajanjaksolla (2002–2004). Kantajien mukaan tällä tavoin vahvistetun myynnin arvon pohjalta laskettu sakon määrä ei heijasta sen kilpailusääntöjen rikkomisen, johon ne olivat syyllistyneet, vakavuutta, koska viiteajanjaksolla toteutuneen myynnin arvo ei edustanut koko rikkomisajanjakson arvoa. Kantajat katsovat, että komissio rikkoi näin ollen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa ja loukkasi suhteellisuusperiaatetta.
215. Kantajat katsovat, että jotta sakon määrä heijastaisi paremmin kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, komission olisi pitänyt ottaa huomioon myynnin keskiarvo kartellin kohteena olevilla markkinoilla koko sen ajanjakson aikana, jona kantajat olivat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen. Jos komissio olisi ottanut lähtökohdaksi liikevaihdon keskiarvon varainhoitovuonna 1992–1993 alkaneella ja varainhoitovuonna 2000–2001 päättyneellä ajanjaksolla, se olisi muiden olosuhteiden pysyessä muuttumattomina päätynyt 30,95 miljoonan euron sakkoon kantajille määrätyn 37 440 000 euron sakon sijaan.
216. Oikeuskäytännön mukaan suhteellisuusperiaate edellyttää, että unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (asia C-331/88, Fedesa ym., tuomio 13.11.1990, Kok., s. I‑4023, 13 kohta; asia C‑180/96, Yhdistynyt kuningaskunta v. komissio, tuomio 5.5.1998, Kok., s. I‑2265, 96 kohta; asia T-30/05, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 12.9.2007, 223 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
217. Menettelyissä, jotka komissio on pannut vireille määrätäkseen seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisista, kyseisen periaatteen soveltaminen merkitsee sitä, että sakot eivät saa olla suhteettomia tavoiteltuihin päämääriin nähden eli kyseisten sääntöjen noudattamiseen nähden ja että yritykselle kilpailua koskevan rikkomisen perusteella määrätyn sakon määrän on oltava oikeassa suhteessa rikkomiseen nähden, kun tätä arvioidaan kokonaisuutena ottamalla huomioon muun muassa rikkomisen vakavuus ja sen kesto (ks. vastaavasti edellä 216 kohdassa mainittu asia Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomion 223 ja 224 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Suhteellisuusperiaate edellyttää tässä yhteydessä erityisesti, että komission on vahvistettava sakon määrä suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla (asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 226–228 kohta ja asia T-446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II‑1255, 171 kohta).
218. Viiteajanjaksoa koskevilta osin oikeuskäytännöstä ilmenee, että komission on valittava laskentamenetelmä, jossa se voi ottaa huomioon kunkin kyseessä olevan yrityksen koon ja taloudellisen vahvuuden sekä sen rikkomisen laajuuden, johon kukin niistä syyllistynyt, suhteessa taloudelliseen tilanteeseen, sellaisena kuin tämä ilmeni kilpailusääntöjä rikottaessa. Lisäksi huomioon otettava ajanjakso on rajattava siten, että liikevaihdot ja markkinaosuudet ovat mahdollisimman vertailukelpoisia. Tästä seuraa, ettei viitevuoden välttämättä tarvitse olla sen ajanjakson viimeinen kokonainen vuosi, jona yritys osallistui rikkomiseen (asia T‑11/06, Romana Tabacchi v. komissio, tuomio 5.10.2011, Kok., s. II‑6681, 177 kohta; ks. vastaavasti asia T-26/06, Trioplast Wittenheim v. komissio, tuomio 13.9.2010, 81 ja 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
219. Tästä seuraa, ettei tietty yritys voi vaatia, että komissio käyttää sen kohdalla perusteena muuta kuin yleisesti huomioon otettua ajanjaksoa, ainoastaan sillä edellytyksellä, että kyseinen yritys näyttää toteen, että sen viimeksi mainittuna ajanjaksona toteutunut liikevaihto ei erityisesti tähän yritykseen liittyvistä syistä osoita sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä sen kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon tämä yritys on syyllistynyt (edellä 199 kohdassa mainittu asia Fiskeby Board v. komissio, tuomion 42 kohta; asia T-175/05, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 30.9.2009, 142 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
220. Ensiksi on todettava, että kun komissio otti kunkin yrityksen osalta huomioon sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden keskiarvon, jona kyseinen yritys osallistui rikkomiseen, se valitsi viiteajanjakson, joka kokonaisuutena täyttää edel lä 216 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä vahvistetun edellytyksen, jonka mukaan huomioon otettava ajanjakso on rajattava siten, että saadut numerotiedot ovat mahdollisimman vertailukelpoisia.
221. Toiseksi kantajat eivät ole osoittaneet, että niiden viimeksi mainitun ajanjakson kuluessa saama liikevaihto ei kantajiin liittyvistä syistä osoittanut niiden todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä niiden kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon kantajat ovat syyllistyneet.
222. Vaikka pitää paikkansa, että merkityksellisen myynnin keskiarvo vuosilta 1999–2001 oli suurempi kuin vastaavat luvut niinä edeltävinä vuosina, joina kantajat osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen, kannekirjelmän 130 kohdasta nimittäin ilmenee, että tämä johtui olennaisesti siitä seikasta, että kantajien kartellin kohteena olevilta markkinoilta saama liikevaihto oli kasvanut jatkuvasti sen ajanjakson aikana, jona ne osallistuivat rikkomiseen. Tällainen kasvu voi kuitenkin olla tyypillinen seuraus kartellista, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on kyseisten tuotteiden hintojen korottaminen. Tällainen korotus voi ainakin osittain johtua myös yleisluonteisista tekijöistä, kuten inflaatiosta tai siitä, että myös kyseisten tuotteiden raaka-aineiden hinnat kohosivat maailmanmarkkinoilla, kuten nyt käsiteltävässä asiassa tapahtui, kun otetaan huomioon se, että komission toimittamien tietojen mukaan raakaöljyn hinta kohosi huomattavasti vuosien 1992 ja 2001 välisenä aikana.
223. Kantajat eivät sitä paitsi mainitse mitään poikkeuksellisia olosuhteita, jotka olisivat aiheuttaneet niiden myynnin arvon kasvun ajanjaksolla 1992–2001. On myös todettava, että mainittu kasvu oli jatkuvaa ja se korreloi vahvasti raakaöljyn hintaan.
224. Kantajat eivät voi myöskään pätevästi tukeutua siihen seikkaan, että niiden viiteajanjaksolla toteutuneen myynnin keskiarvo oli korkeampi kuin ajanjaksolla 2002–2004. Viimeksi mainitulla ajanjaksolla – alkuvuotta 2002 lukuun ottamatta – kantajat eivät näet enää omistaneet rikkomiseen suoraan osallistunutta yhtiötä. Näin ollen Shell Deutschland Oilin myynnin arvon lasku suhteessa Dea Mineraloelin myynnin arvoon ei liittynyt mitenkään kantajien liiketoimintapolitiikkaan eivätkä nämä näin ollen voi vedota edukseen tähän seikkaan.
225. Tästä seuraa, etteivät kantajat ole osoittaneet, ettei niiden viiteajanjakson kuluessa saama liikevaihto kantajiin liittyvistä syistä osoittanut niiden todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä niiden kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon kantajat ovat syyllistyneet.
226. Koska komission tekemä viiteajanjakson valinta täyttää oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset, kantajien perustelut, jotka liittyvät mahdollisuuteen koota tiedot varainhoitovuotta 1993–1994 koskevilta osin, on hylättävä tehottomina.
227. Edellä todetun perusteella on todettava, ettei komissio rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa eikä loukannut suhteellisuusperiaatetta ottaessaan laskennassa lähtökohdaksi kantajien vuosittaisen myynnin keskiarvon ajanjaksolta 1999–2001.
228. Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon asian kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, viiteajanjakson valinta on kantajiin nähden perusteltu.
Shellin toimittamien lukujen huomioon ottaminen
229. Toisessa väitteessään kantajat esittävät, että komissio tukeutui Shellin toimittamiin myynnin arvoa koskeviin numerotietoihin eikä kantajien toimittamiin tietoihin.
230. Aluksi on muistutettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 15 ja 16 kohdan mukaan komissio käyttää yrityksen myynnin arvon määrittämiseksi tarkimpia saatavilla olevia tietoja kyseisestä yrityksestä. Kun yrityksen saataville asettamat tiedot ovat puutteellisia tai epäluotettavia, komissio voi määrittää kyseisen yrityksen myynnin arvon saamiensa osittaisten tietojen ja/tai muiden merkityksellisiksi tai asianmukaisiksi katsomiensa tietojen perusteella.
231. Tästä on ensinnäkin todettava, että kantajat ovat toistuvasti todenneet, etteivät ne voineet hallinnollisen menettelyn kuluessa toimittaa tietoja varainhoitovuodelta 2001–2002. Kyseisen varainhoitovuoden alkuosa koski kuitenkin kalenterivuotta 2001, joka kuului komission huomioon ottamaan viiteajanjaksoon (1999–2001).
232. Kantajat ovat vastauksena komission tietojensaantipyyntöihin toistuvasti todenneet myös, etteivät ne voineet toimittaa tuoteryhmittäin eriteltyjä liikevaihtolukuja. Koska komissio käytti parafiinivahan ja raakaparafiinin osalta erilaista rikkomisen vakavuuteen perustuvaa kerrointa, eritellyt luvut olivat kuitenkin välttämättömiä sakon määrän laskemiseksi (ks. edellä 206 kohta).
233. Näin ollen kantajien toimittamat tiedot ovat puutteellisia ja komission oli siten käytettävä muita tietoja voidakseen laskea niille määrättävän sakon määrän.
234. Toiseksi Shellin komission tietojensaantipyyntöön 31.1.2008 antamasta vastauksesta ilmenee, että Shellin toimittamat tiedot olivat johdonmukaisia ja täydellisiä sekä sellaisinaan komission tekemää laskentaa varten riittäviä.
235. Kolmanneksi on muistutettava (ks. edellä 207 ja 208 kohta), että komission tietojensaantipyyntöön 5.3.2008 antamassaan vastauksessa kantajat totesivat ottaneensa Shelliin yhteyttä saadakseen tietoja Shellin hallussa olevista myyntiluvuista ja olevansa tietoisia siitä, että Shell oli jo toimittanut komissiolle myyntiluvut varainhoitovuodelta 2001–2002. Kantajat viittasivat kyseisen varainhoitovuoden osalta Shellin toimittamiin numerotietoihin ja myönsivät, ettei RWE-konsernin saatavilla ollut tällaisia luotettavia numerotietoja.
236. Neljänneksi kantajat eivät nimenomaisesti väitä, että komission kalenterivuosilta 1999–2001 huomioon ottama parafiinivahaa ja raakaparafiinia koskevan myynnin arvo olisi virheellinen. Ne väittävät ainoastaan, että entisen Dea Mineraloelin parafiinivahaa koskevasta liiketoiminnasta saamat tulot olivat varainhoitovuonna 1998–1999 alkaneella ja varainhoitovuonna 2000–2001 päättyneellä ajanjaksolla keskimäärin 18,2 miljoonaa euroa ja että tämä luku on noin 280 000 euroa komission arvioimaa määrää pienempi. Tällä perustelulla ei kuitenkaan voida osoittaa komission tehneen virhettä, kun otetaan huomioon se seikka, että kantajien toimittamat tiedot koskevat ajanjaksoa varainhoitovuodesta 1998–1999 varainhoitovuoteen 2000–2001 eikä komission säännönmukaisesti riidanalaisessa päätöksessä huomioon ottamia kalenterivuosia. Lisäksi kantajien kannekirjelmän 130 kohdassa toimittamista numerotiedoista ilmenee, että parafiinivahaa koskevan myynnin arvo oli varainhoitovuonna 1998–1999 16 304 000 euroa, kun taas varainhoitovuonna 1999–2000 se oli 19 543 000 euroa. Varainhoitovuonna 2000–2001 parafiinivahaa koskevan myynnin arvo oli 18 677 000 euroa. Voidaan siis pitää uskottavana, että 280 000 euron ero johtui siitä, että kantajien valitsemaan ajanjaksoon kuului loppuvuosi 1998, jolloin myynnin arvo oli loppuvuonna 2001 toteutuneen myynnin – jota ei kuitenkaan ollut sisällytetty kantajien laskelmaan – arvoa pienempi.
237. Viidenneksi kantajat eivät voi pätevästi arvostella komissiota siitä, ettei se täydentänyt Shellin toimittamia tietoja kantajien osittaisilla tiedoilla ja arvioilla. Silloin, kun komissiolla on hallussaan täydellisiä, johdonmukaisia ja luotettavia tietoja, jotka se on saanut lähteestä, johon kantajat itse viittaavat osaa tiedoista koskevilta osin, sillä ei voi olla velvollisuutta yhdistää näitä tietoja jostakin toisesta lähteestä saatuihin tietoihin, jotka on laskettu erilaisen menetelmän perusteella ja joiden yhteensoveltuvuus ei siten ole varmaa.
238. Tästä seuraa, että kantajien väite, joka koskee Shellin toimittamien myynnin arvoa koskevien lukujen huomioon ottamista, on hylättävä.
239. Kolmannen kanneperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä.
Kolmas osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja vuoden 2006 suuntaviivojen rikkomista
240. Kantajat väittävät, että vahvistaessaan niille määrätyn sakon määrää komissio otti lähtökohdaksi vuosien 1999–2001 myynnin keskiarvon, kun taas Shelliä koskevilta osin huomioon otettiin vuosien 2002–2004 keskimääräinen liikevaihto (parafiinivaha) ja vuosien 2001–2003 keskimääräinen liikevaihto (raakaparafiini). Kantajien mukaan tämä ero laskennassa johti yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen kahdella perusteella.
241. Yhtäältä kantajat muistuttavat, että niiden katsottiin olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel ja Shell & Dea Oil olivat syyllistyneet ajanjaksolla 3.9.1992–30.6.2002. Niiden mukaan Shellin oli katsottu olevan vastuussa kyseisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta saman ajanjakson osalta ja sen lisäksi vastuussa rikkomisesta, johon Shell & Dea Oilin seuraannon saajina olevat yhtiöt olivat syyllistyneet kokonaisajanjaksolla 3.9.1992–17.3.2005. Tämän viiteajanjakson eron vuoksi Shellille lasketun sakon perusmäärä oli pienempi kuin RWE:lle lasketun sakon perusmäärä, vaikka rikkomiseen osallistumisen ajanjakso oli Shellin tapauksessa lähes kolme vuotta pidempi. Kantajat katsovat, että sakon perusmäärän vahvistaminen tällä tavoin on syrjivää.
242. Toisaalta kantajat katsovat, että niiden ja Shellin kohtelun epäyhdenvertaisuus sen ajanjakson osalta, jona ne olivat keskenään sitoutuneet Shell & Dea Oiliin – eli 2.1.–30.6.2002 – oli ilmeistä. Sakon perusmäärä, jota kantajiin sovellettiin tältä ajanjaksolta ajan mittaan suhteutettuna (pro rata temporis) oli 1,6 miljoonaa euroa. Shelliä koskevilta osin sakon perusmäärä oli alle 1,2 miljoonaa euroa vaikka sille oli määrätty yhteisvastuullisesti sakko tästä samasta rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, kuten riidanalaisen päätöksen 530 perustelukappaleesta ilmenee.
243. Kantajat väittävät, että jos komissio olisi ottanut sakon perusmäärää vahvistaessaan niiden osalta – kuten Shellin osalta – lähtökohdaksi vuosien 2002–2004 liikevaihdon keskiarvon parafiinivahaa koskevilta osin ja vuosien 2001–2003 liikevaihdon keskiarvoon raakaparafiinia koskevilta osin, se olisi päätynyt noin 24,93 miljoonan euron määrään ja muiden olosuhteiden pysyessä muuttumattomina 29,92 miljoonan euron sakkoon. Kantajien mukaan tämä vastaa suurin piirtein sitä sakon määrää, joka saataisiin ajanjaksolta varainhoitovuodesta 1992–1993 varainhoitovuoteen 2000–2001 saadun keskimääräisen liikevaihdon perusteella laskemalla. Näin ollen ainoastaan merkityksellisen liikevaihdon keskiarvon määrittäminen ajanjaksolta toimintavuodesta 1992–1999 toimintavuoteen 2000–2001 saadun keskimääräisen liikevaihdon perusteella on kantajien mukaan sopusoinnussa vuoden 2006 suuntaviivojen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.
244. Ensinnäkin kantajien yleisluonteisesta väitteestä, joka koskee viiteajanjakson soveltamista sen sijaan, että sakon perusmäärä olisi laskettu kutakin vuotta, jona kyseiset yritykset osallistuivat rikkomiseen, koskevan myynnin arvon pohjalta, on viitattava edellä 216–225 kohdassa esitettyihin arviointeihin. Tästä ilmenee, että komissio toimi perustellusti, kun se vahvisti myynnin arvon sellaisen viiteajanjakson perusteella, joka tekee kaikkia kyseessä olevia yrityksiä koskevista luvuista mahdollisimman vertailukelpoisia, ellei tietty yritys osoita, että sen viiteajanjaksona toteutunut liikevaihto ei erityisesti tähän yritykseen liittyvistä syistä osoita sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä sen kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon tämä yritys on syyllistynyt. Kantajat eivät kuitenkaan komission mukaan ole osoittaneet, että asian laita oli näin nyt käsiteltävässä asiassa.
245. Toiseksi ei ole tarpeen tutkia yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista yhteisyrityksen Shell & Dea Oil olemassaolon ajanjaksolta, kun otetaan huomioon se, ettei komissio ole kerännyt riittävästi todisteita todetakseen kantajien olevan vastuussa kyseisen yhteisyrityksen toiminnasta (ks. edellä 130 kohta).
246. Kolmanneksi on tutkittava kantajien väite, joka koskee sitä seikkaa, että vaikka Shellille lasketun sakon perusmäärä perustui samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen, johon oli syyllistynyt sama yritys kuin kantajien tapauksessa, ja vaikka Shellin kilpailusääntöjen rikkomisen kesto oli pidempi kuin kantajien osallistumisen kesto, Shellille laskettu sakon perusmäärä oli pienempi (30 miljoonaa euroa) kuin kantajille laskettu sakon perusmäärä (31,2 miljoonaa euroa).
247. On muistutettava, että se seikka, että kantajille vahvistettu sakon perusmäärä oli suurempi kuin Shellille vahvistettu sakon perusmäärä, johtuu pelkästään siitä seikasta, että viiteajanjaksona oli eri ajanjakso. Shell Deutschland Oilin vuosittaisen myynnin keskiarvo ajanjaksolla 2002–2004 parafiinivahan osalta ja ajanjaksolla 2001–2003 raakaparafiinin osalta oli pienempi kuin Dea Mineraloelin myynnin keskiarvo ajanjaksolla 1999–2001.
248. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on sakon määrää vahvistaessaan noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (yhdistetyt asiat T-236/01, T‑239/01, T‑244/01–T‑246/01, T‑251/01 ja T‑252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II‑1181, 219 kohta).
249. Unionin tuomioistuin on toki todennut yhtäältä, että yhteisen viitevuoden käyttäminen kaikille samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneille yrityksille takaa sen, että kutakin yritystä kohdellaan samalla tavoin kuin muita yrityksiä, koska seuraamukset määritetään yhdenmukaisesti, ja toisaalta, että valitsemalla sellainen viitevuosi, joka kuuluu ajanjaksoon, jolloin rikkominen tapahtui, on mahdollista arvioida rikkomisen laajuutta tämän ajanjakson taloudellisen tilanteen valossa (ks. asia C‑196/99 P, Aristrain v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I‑11005, 129 kohta).
250. Yhteisen viiteajanjakson valinta ei kuitenkaan ole ainoa keino seuraamusten määrittämiseksi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti. Komissio voi laillisesti ottaa huomioon erityisesti myös sen, että tietyn yrityksen tapauksessa yhteinen viitevuosi sijoittuu kyseisen yrityksen osalta vahvistetun rikkomisajanjakson ulkopuolelle, joten se ei tarjoa hyödyllistä tietoa määritettäessä yrityksen painoarvoa rikkomisen aikana, ja tämän vuoksi se voi ottaa huomioon kyseisen yrityksen liikevaihdon joltakin muulta vuodelta kuin yhteiseltä viitevuodelta sillä edellytyksellä, että sakon perusmäärä kartellin eri jäsenten osalta lasketaan edelleen johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellusti.
251. Kun komissio nyt käsiteltävässä asiassa otti huomioon sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden, jona yritykset osallistuivat kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, vuosittaisen myynnin keskiarvon, se sovelsi kuitenkin yhtenäistä perustetta kaikkiin kartellin jäseniin objektiivisella tavalla nimenomaan noudattaakseen kartellin osallistujayritysten yhdenvertaista kohtelua.
252. Lisäksi on todettava, että myynnin arvon lasku, joka johti siihen, että Shellille vahvistetun sakon perusmäärä oli matalampi kuin RWE:lle vahvistettu sakon perusmäärä, tapahtui ajanjaksolla 2002–2004. Tämän ajanjakson ensimmäisten kuuden kuukauden osalta ei ole todettu, että RWE olisi käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oiliin. Loppujen kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden osalta on riidatonta, että Shell Deutschland Oil ja Shell Deutschland Schmierstoff toimivat täysin itsenäisesti RWE:hen nähden. Näin ollen komissio katsoi perustellusti, ettei kantajien pitäisi hyötyä siitä, että Shellin osallistuminen kartelliin oli loppua kohden menettänyt taloudellista merkitystään, kun kantajat eivät tällöin enää osallistuneet kartelliin, erityisesti sen seikan valossa, että kantajien myynnin arvo kartellin kohteena olevilla markkinoilla oli kasvanut jatkuvasti sen ajanjakson aikana, jona ne osallistuivat rikkomiseen.
253. Näin ollen on todettava, että se seikka, että kantajille laskettu sakon perusmäärä oli suurempi kuin Shell-konsernille laskettu sakon perusmäärä, johtuu ainoastaan siitä seikasta, että myynti kartellin kohteena olevilla markkinoilla väheni huomattavasti sen jälkeen, kun Shell osti Dea Mineraloelin. Koska kantajat olivat näin ollen erilaisessa tilanteessa kuin Shell siltä osin kuin kyse on sakon määrän vahvistamisen näkökulmasta merkityksellisestä seikasta, niiden epäyhdenvertaista kohtelua koskeva väite on hylättävä.
254. Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon asian kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, komission vahvistama sakon perusmäärä heijastaa oikealla tavalla sen kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta ja kestoa, johon Dea Mineraloel syyllistyi.
255. Kaiken edellä todetun perusteella on hylättävä myös kolmannen kanneperusteen kolmas osa ja näin ollen koko kolmas kanneperuste.
4. Täyden harkintavallan käyttäminen ja sakon lopullisen määrän vahvistaminen
256. On muistutettava, että komission tekemien päätösten laillisuusvalvontaa täydentää täysi harkintavalta, joka on myönnetty unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa EY 229 artiklan mukaisesti. Tämän harkintavallan nojalla unionin yleinen tuomioistuin voi täten paitsi pelkästään tutkia seuraamuksen laillisuuden myös korvata komission arvioinnin omallaan ja siten poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sen määrää. Perussopimuksissa määrätty valvonta merkitsee siis unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan sisältyvän tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaisesti sitä, että unionin tuomioistuimet harjoittavat sekä oikeudellisiin seikkoihin että tosiseikkoihin kohdistuvaa valvontaa ja että niillä on toimivalta arvioida todisteita, kumota riidanalainen päätös tai muuttaa sakkojen määrää (ks. vastaavasti asia C‑3/06 P, Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, Kok., s. I‑1331, 60–62 kohta ja asia T‑368/00, General Motors Nederland ja Opel Nederland v. komissio, tuomio 21.10.2003, Kok., s. II‑4491, 181 kohta).
257. Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen on täyttä harkintavaltaa käyttäen arvioitava ratkaisunsa antamishetkellä, heijastaako kantajalle määrätyn sakon määrä oikealla tavalla kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta ja kestoa siten, että kyseiset sakot ovat oikeassa suhteessa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädettyihin kriteereihin nähden (ks. vastaavasti asia T‑156/94, Aristrain v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II‑645, 584–586 kohta ja asia T‑220/00, Cheil Jedang v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2473 93 kohta).
258. On kuitenkin korostettava, ettei täyden harkintavallan käyttö vastaa viran puolesta suoritettavaa valvontaa, ja muistutettava, että menettely unionin tuomioistuimissa on kontradiktorista (edellä 162 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 64 kohta).
259. Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on kantajalle määrätyn sakon määrän laskemiseksi ottanut huomioon rikkomisen vakavuuden perusteella 18 prosenttia parafiinivahojen vuosittaisen myynnin arvosta ja 15 prosenttia raakaparafiinin vuosittaisen myynnin arvosta. Näin saatuja määriä on korotettu rikkomisen keston perusteella kertoimella 10 parafiinivahojen osalta ja kertoimella 5 raakaparafiinin osalta. Kaiken kaikkiaan rikkomisen vakavuuden perusteella s ovellettu ns. osallistumismaksu mukaan luettuna, joka oli parafiinivahojen myynnin arvosta myös 18 prosenttia ja raakaparafiinin myynnistä 15 prosenttia, komissio käytti parafiinivahojen osalta korotuskerrointa 11 ja raakaparafiinin osalta korotuskerrointa 6.
260. On muistutettava, että kantajien osallistumista kilpailusääntöjen rikkomiseen ei ole osoitettu ajanjaksolta 2.1.–30.6.2002 ja että riidanalainen päätös on kumottava kyseisen ajanjakson osalta siltä osin kuin se koskee kantajia (ks. 130 kohta edellä). Näin ollen sen jälkeen, kun ajanjaksosta, jona kantajat osallistuivat kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, on vähennetty tämä ajanjakso, komission käyttämä korotuskerroin 11 on parafiinivahojen osalta alennettava korotuskertoimeksi 10,5 ja raakaparafiinin osalta korotuskerroin 6 korotuskertoimeksi 5,5.
261. Tällä tavoin vahvistettu kerroin ei vaikuta sen uuden analyysin lopputulokseen, jonka komissio mahdollisesti toteuttaa tämän tuomion seurauksena sen suhteen, ovatko kantajat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt.
262. Lisäksi siitä sakon osasta, joka on määrätty ajanjaksolta 3.9.1992–2.1.2002, unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyttä harkintavaltaansa käyttäen, että kantajille määrätyn sakon määrä on asianmukainen, kun otetaan huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto.
263. Edellä todetun perusteella sakon määräksi on vahvistettava 35 888 562 euroa.
Oikeudenkäyntikulut
264. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan.
265. Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kantajien ensimmäisen kanneperusteen toisen osan. Tästä seuraa, että niille määrätyn sakon määrää on alennettava 4,1 prosenttia. Näin ollen asian olosuhteita arvioidaan asianmukaisesti, kun määrätään, että kantajat vastaavat neljästä viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaavat neljä viidesosaa komission oikeudenkäyntikuluista. Komissio vastaa viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan, ja se velvoitetaan korvaamaan viidesosa kantajien oikeudenkäyntikuluista.
Näillä perusteilla
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)
on ratkaissut asian seuraavasti:
1) [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tehdyn komission päätöksen K(2008) 5476 lopullinen 1 artikla kumotaan siltä osin kuin Euroopan komissio totesi, että RWE AG ja RWE Dea AG olivat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen 2.1.2002 jälkeen.
2) RWE:lle ja RWE Dealle määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 35 888 562 euroa.
3) Kanne hylätään muilta osin.
4) Komissio vastaa viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan, ja se velvoitetaan korvaamaan viidesosa RWE:n ja RWE Dean oikeudenkäyntikuluista. RWE ja RWE Dea vastaavat neljästä viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaavat neljä viidesosaa komission oikeudenkäyntikuluista.
UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto)
11 päivänä heinäkuuta 2014 ( *1 )
”Kilpailu — Kartellit tai muut yhteistoimintajärjestelyt — Parafiinivahamarkkinat — Raakaparafiinimarkkinat — Päätös, jolla todetaan EY 81 artiklan rikkominen — Hintojen vahvistaminen ja markkinoiden jakaminen — Emoyhtiön vastuu kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin sen tytäryhtiö ja emoyhtiön osittain omistama yhteisyritys ovat syyllistyneet — Emoyhtiön käyttämä ratkaiseva vaikutusvalta — Olettama siinä tapauksessa, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan — Seuraanto — Oikeasuhteisuus — Yhdenvertainen kohtelu — Sakkojen määrän laskennasta annetut vuoden 2006 suuntaviivat — Täysi harkintavalta”
Asiassa T‑543/08,
RWE AG, kotipaikka Essen (Saksa), ja
RWE Dea AG, kotipaikka Hampuri (Saksa),
edustajinaan asianajajat C. Stadler, M. Röhrig ja S. Budde,
kantajina,
vastaan
Euroopan komissio, asiamiehinään A. Antoniadis ja R. Sauer,
vastaajana,
jossa on kyse ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tehdyn komission päätöksen K(2008) 5476 lopullinen 1 ja 2 artiklan kumoamisvaatimuksesta kantajia koskevilta osin ja toissijaisesti kantajille määrätyn sakon määrän alentamisvaatimuksesta,
UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja O. Czúcz (esittelevä tuomari) sekä tuomarit I. Labucka ja D. Gratsias,
kirjaaja: hallintovirkamies K Andová,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 20.3.2012 pidetyssä istunnossa esitetyn,
on antanut seuraavan
tuomion
Asian tausta ja riidanalainen päätös
1. Hallinnollinen menettely ja riidanalaisen päätöksen tekeminen
|
1 |
Euroopan yhteisöjen komissio totesi [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) 1.10.2008 tehdyllä päätöksellä K(2008) 5476 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös), että nyt käsiteltävässä asiassa kantajina olevat RWE AG ja RWE Dea AG (jäljempänä yhdessä RWE) olivat yhdessä muiden yritysten kanssa rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan talousalueesta (ETA) tehdyn sopimuksen 53 artiklan 1 kohtaa osallistumalla kartelliin Euroopan talousalueen parafiinivahamarkkinoilla ja saksalaisilla raakaparafiinimarkkinoilla. |
|
2 |
Riidanalainen päätös on osoitettu kantajien lisäksi seuraaville yhtiöille: ENI SpA, Esso Deutschland GmbH, Esso Société anonyme française, ExxonMobil Petroleum and Chemical BVBA ja Exxon Mobil Corp. (jäljempänä yhdessä ExxonMobil), H&R ChemPharm GmbH, H&R Wax Company Vertrieb GmbH ja Hansen & Rosenthal KG (jäljempänä yhdessä H&R), Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG, MOL Nyrt., Repsol YPF Lubricantes y Especialidades SA, Repsol Petróleo SA ja Repsol YPF SA (jäljempänä yhdessä Repsol), Sasol Wax GmbH, Sasol Wax. International AG, Sasol Holding in Germany GmbH ja Sasol Ltd (jäljempänä yhdessä Sasol), Shell Deutschland Oil GmbH, Shell Deutschland Schmierstoff GmbH, Deutsche Shell GmbH, Shell International Petroleum Company Ltd, The Shell Petroleum Company Ltd, Shell Petroleum NV ja The Shell Transport and Trading Company Ltd (jäljempänä yhdessä Shell) sekä Total SA ja Total France SA (jäljempänä yhdessä Total) (riidanalaisen päätöksen ensimmäinen perustelukappale). |
|
3 |
Parafiinivahat valmistetaan jalostamossa raakaöljystä. Niitä käytetään erilaisten tuotteiden, kuten kynttilöiden, kemikaalien, renkaiden ja ajoneuvoteollisuuden tuotteiden valmistuksessa sekä kumi-, pakkaus-, liima- ja purukumiteollisuudessa (riidanalaisen päätöksen neljäs perustelukappale). |
|
4 |
Raakaparafiini on välttämätön raaka-aine parafiinivahojen valmistuksessa. Se on jalostuksen sivutuote, jota saadaan valmistettaessa perusöljyjä raakaöljystä. Sitä myydään myös loppuasiakkaille, esimerkiksi lastulevyjen valmistajille (riidanalaisen päätöksen viides perustelukappale). |
|
5 |
Komissio aloitti tutkimuksensa sen jälkeen, kun Shell Deutschland Schmierstoff oli ilmoittanut sille 17.3.2005 päivätyllä kirjeellä kartellin olemassaolosta ja tehnyt sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetussa komission tiedonannossa (EYVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto) tarkoitetun vapautushakemuksen (riidanalaisen päätöksen 72 perustelukappale). |
|
6 |
Komissio teki 28.4. ja 29.4.2005 [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 20 artiklan 4 kohdan mukaisesti tarkastuksia paikan päällä H&R/Tudapetrolin, ENI:n ja MOL:n toimitiloissa sekä Sasol-, ExxonMobil-, Repsol- ja Total-konsernien yhtiöille kuuluvissa toimitiloissa (riidanalaisen päätöksen 75 perustelukappale). Kantajille kuuluvissa toimitiloissa ei tehty tarkastuksia. |
|
7 |
Komissio lähetti 25.5.2007 väitetiedoksiannon edellä 2 kohdassa mainituille yhtiöille, mukaan lukien kantajat (riidanalaisen päätöksen 85 perustelukappale). Kantajat vastasivat väitetiedoksiantoon 13.8.2007 päivätyllä kirjeellä. |
|
8 |
Komissio järjesti 10.12. ja 11.12.2007 kuulemistilaisuuden, johon kantajat osallistuivat (riidanalaisen päätöksen 91 perustelukappale). |
|
9 |
Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä sen käytettävissä olleiden todisteiden perusteella, että päätöksen adressaatit, jotka muodostivat parafiinivahojen ja raakaparafiinin tuottajien enemmistön Euroopan talousalueen sisällä, olivat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään, monitahoiseen ja jatkettuun EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen, joka kattoi Euroopan talousalueen. Kyseinen rikkominen muodostui sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka koskivat Euroopan talousalueen parafiinivaha-alaan vaikuttavaa hintojen vahvistamista ja kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtamista. RWE:n (sittemmin Shell), ExxonMobilin, MOL:n, Repsolin, Sasolin ja Totalin osalta kyseinen rikkominen koski myös asiakkaiden tai markkinoiden jakamista. RWE:n, ExxonMobilin, Sasolin ja Totalin osalta rikkominen koski lisäksi raakaparafiinin myyntiä loppukuluttajille Saksan markkinoilla (riidanalaisen päätöksen 2, 95 ja 328 perustelukappale sekä 1 artikla). |
|
10 |
Rikkomista merkitsevät menettelytavat toteutuivat kilpailunvastaisissa kokouksissa, joita osanottajat kutsuivat ”teknisiksi kokouksiksi” tai joskus ”Blauer Salon” -kokouksiksi, ja ”raakaparafiinikokouksissa”, jotka oli omistettu erityisesti raakaparafiinia koskeville kysymyksille. |
|
11 |
Nyt käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen määrä on laskettu asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) perusteella, jotka olivat voimassa silloin, kun väitetiedoksianto annettiin tiedoksi edellä 2 kohdassa mainituille yhtiöille. |
|
12 |
Riidanalaisessa päätöksessä säädetään muun muassa seuraavaa: ”1 artikla Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY] 81 artiklan 1 kohtaa ja 1.1.1994 alkaen ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla mainittuina ajanjaksoina jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan parafiinivaha-alalla yhteismarkkinoilla ja 1.1.1994 lähtien Euroopan talousalueella: – – RWE-Dea AG: 3.9.1992–30.6.2002; RWE AG: 3.9.1992–30.6.2002; – – Mitä tulee seuraaviin yrityksiin, rikkominen koskee myös mainittujen ajanjaksojen osalta loppuasiakkaille Saksan markkinoilla myytyä raakaparafiinia: – – RWE-Dea AG: 30.10.1997–30.6.2002; RWE AG: 30.10.1997–30.6.2002; – – 2 artikla Edellä 1 artiklassa mainitusta rikkomisesta määrätään seuraavat sakot: ENI SpA: 29120000 euroa; Esso Société anonyme française: 83588400 euroa; tästä määrästä yhteisvastuullisesti ExxonMobil Petroleum and Chemical BVBA ja ExxonMobi1 Corporation 34670400 euroa, josta yhteisvastuullisesti Esso Deutschland GmbH:n kanssa 27081600 euroa; Tudapetrol Mineralölerzeugnisse Nils Hansen KG: 12000000 euroa; Hansen & Rosenthal KG yhteisvastuullisesti H&R Wax Company Vertrieb GmbH:n kanssa: 24000000 euroa, tästä määrästä yhteisvastuullisesti H&R ChemPharm GmbH:n kanssa 22000000 euroa; MOL Nyrt.: 23700000 euroa; Repsol YPF Lubricantes y Especialidades SA yhteisvastuullisesti Repsol Petróleo SA ja Repsol YPF SA:n kanssa: 19800000 euroa; Sasol Wax GmbH: 318200000 euroa; tästä määrästä yhteisvastuullisesti Sasol Wax International AG:n, Sasol Holding in Germany GmbH:n ja Sasol Limitedin kanssa 250700000 euroa; Shell Deutschland Oil GmbH, Shell Deutschland Schmierstoff GmbH, Deutsche Shell GmbH, Shell International Petroleum Company Limited, The Shell Petroleum Company Limited, Shell Petroleum NV ja The Shell Transport and Trading Company Limited: 0 euroa; RWE-Dea AG yhteisvastuullisesti RWE AG:n kanssa: 37440000 euroa; Total France SA yhteisvastuullisesti Total SA:n kanssa: 128163000 euroa.” |
2. RWE-konsernin ja Shell & Dea Oil -yhteisyrityksen rakenne
|
13 |
Kantajien vastuu syntyy Dea Mineraloel AG:n, josta sittemmin tuli Dea Mineraloel GmbH (jäljempänä Dea Mineraloel), työntekijöiden käyttäytymisen perusteella. |
|
14 |
Ajanjaksolla 3.9.1992–2.1.2002 Dea Mineraloel oli RWE-Dea Aktiengesellschaft für Mineraloel und Chemien, jonka nimi myöhemmin muutettiin RWE Deaksi, kokonaan omistama tytäryhtiö. RWE Dea oli RWE AG:n tytäryhtiö, josta mainittu yhtiö omisti 99,4 prosenttia. |
|
15 |
Deutsche Shell otti 2.1.2002 RWE Dean määräysvaltaansa yhdessä Dea Mineraloelin kanssa hankkimalla 50 prosenttia Dea Mineraloelin osakepääomasta. Yrityskeskittymä hyväksyttiin yrityskeskittymän julistamisesta yhteismarkkinoille ja ETA-sopimuksen toimintaan soveltuvaksi 20.12.2001 tehdyllä komission päätöksellä 2003/26/EY (asia COMP/M.2389 – Shell/DEA; jäljempänä päätös yrityskeskittymän hyväksymisestä). Dea Mineraloelista tuli siis yhteisyritys, jonka uudeksi nimeksi tuli Shell & Dea Oil ja jonka omistivat puoliksi Deutsche Shell ja RWE Dea, joiden öljyn ja petrokemian alojen liiketoiminta yhdistettiin kyseisessä yhteisyrityksessä. |
|
16 |
Shell hankki 1.7.2002 loput 50 prosenttia Shell & Dea Oil -yhteisyrityksen osakepääomasta. Vuonna 2003 Shell & Dea Oilin uudeksi nimeksi tuli Shell Deutschland Oil. Shell Deutschland Oilin parafiinivaha-alan liiketoiminta siirrettiin 1.4.2004 kyseisen yrityksen kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Shell Deutschland Schmierstoffille. |
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset
|
17 |
Kantajat nostivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 15.12.2008 toimittamallaan kannekirjelmällä nyt esillä olevan kanteen. |
|
18 |
Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn. Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 64 artiklassa tarkoitettuna prosessinjohtotoimena unionin yleinen tuomioistuin pyysi asianosaisia vastaamaan tiettyihin kysymyksiin ja esittämään tiettyjä asiakirjoja. Asianosaiset vastasivat pyyntöön asetetussa määräajassa. |
|
19 |
Asianosaisten suulliset lausumat ja niiden unionin yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 20.3.2012 pidetyssä istunnossa. |
|
20 |
Kun otetaan huomioon yhteydet asian T‑540/08, Esso ym. vastaan komissio, asian T‑541/08, Sasol ym. vastaan komissio, asian T‑544/08, Hansen & Rosenthal ja H&R Wax Company Vertrieb vastaan komissio, asian T‑548/08, Total vastaan komissio, asian T‑550/08, Tudapetrol vastaan komissio, asian T‑551/08, H&R ChemPharm vastaan komissio, asian T‑558/08, ENI vastaan komissio, asian T‑562/08, Repsol YPF Lubricantes y especialidades ym. vastaan komissio ja asian T‑566/08, Total Raffinage ja Marketing vastaan komissio, tosiseikkoihin ja esille nousevien oikeudellisten kysymysten samankaltaisuus, unionin yleinen tuomioistuin päätti julistaa tuomion nyt esillä olevassa asiassa vasta sen jälkeen, kun suulliset käsittelyt – joista viimeinen pidettiin 3.7.2013 – mainituissa liitännäisissä asioissa olisi pidetty. |
|
21 |
Kantajat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin
|
|
22 |
Komissio vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin
|
Oikeudellinen arviointi
|
23 |
Kantajat vetoavat kanteensa tueksi kolmeen kanneperusteeseen. Ensimmäinen kanneperuste koskee EY 81 artiklan 1 kohdan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan rikkomista, koska yhtäältä kantajien ja Dea Mineraloelin tai toisaalta kantajien ja Shell & Dea Oilin todettiin väitteen mukaan virheellisesti muodostavan taloudellisen kokonaisuuden. Toinen kanneperuste, johon kantajat vetoavat toissijaisesti, koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista, koska vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sovellettiin virheellisesti ja erityisesti koska Shellin tekemää yhteistyöhakemusta ei laajennettu koskemaan kantajia. Kolmas kanneperuste, johon kantajat vetoavat toissijaisesti, koskee asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdan rikkomista, koska sakon määrän vahvistamista koskevia periaatteita ei väitteen mukaan noudatettu. |
1. Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee sitä, että kantajien ja Dea Mineraloelin tai kantajien Shell & Dea Oilin todettiin väitteen mukaan virheellisesti muodostavan taloudellisen kokonaisuuden
|
24 |
Kantajat väittävät, että komissio rikkoi EY 81 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohtaa, koska se tulkitsi virheellisesti EY 81 artiklassa tarkoitettua yrityksen käsitettä todetessaan kantajien olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt ajanjaksolla 3.9.1992–2.1.2002, ja kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002 (jäljempänä yhteisyrityksen ajanjakso). |
Alustavat huomautukset
|
25 |
Emoyhtiön yhteisvastuusta tytäryhtiönsä tai omistamansa yhteistyrityksen käyttäytymisestä on todettava, että se, että tytäryhtiöllä tai yhteisyrityksellä on eri oikeushenkilöllisyys, ei riitä sulkemaan pois sitä mahdollisuutta, että emoyhtiö joutuu vastuuseen sen käyttäytymisestä (ks. vastaavasti asia 48/69, Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok., s. 619, 132 kohta). |
|
26 |
Unionin kilpailuoikeus koskee nimittäin yritysten toimintaa, ja yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta (asia C-97/08 P, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 10.9.2000, Kok., s. I-8237, 54 kohta ja yhdistetyt asiat T-141/07, T-142/07, T-145/07 ja T-146/07, General Technic-Otis v. komissio, tuomio 13.7.2011, Kok., s. II-4977, 53 kohta). |
|
27 |
Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on myös täsmennetty, että yrityksen käsitteellä on tässä samassa asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. asia 170/83, Hydrotherm Gerätebau, tuomio 12.7.1984, Kok., s. 2999, 11 kohta; edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia T-234/95, DSG v. komissio, tuomio 29.6.2000, Kok., s. II-2603, 124 kohta). Näin oikeuskäytännössä on korostettu, että kilpailusääntöjen soveltamisessa eri oikeushenkilöllisyydestä johtuva muodollinen ero kahden yhtiön välillä ei ole ratkaisevaa vaan merkityksellistä on niiden markkinakäyttäytymisen mahdollinen yhdenmukaisuus. Voi siis osoittautua tarpeelliseksi selvittää, muodostavatko kaksi tai useampi yhtiö, jotka ovat eri oikeushenkilöitä, sellaisen yhden ja saman yrityksen tai taloudellisen yksikön tai kuuluvatko ne sellaiseen yhteen ja samaan yritykseen tai taloudelliseen yksikköön, joka käyttäytyy yhdenmukaisesti markkinoilla (edellä 25 kohdassa mainittu asia Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomion 140 kohta; asia T-325/01, DaimlerChrysler v. komissio, tuomio 15.9.2005, Kok., s. II-3319, 85 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 54 kohta). |
|
28 |
Kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta (ks. edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 56 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 55 kohta). |
|
29 |
Emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeushenkilö, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään sen vuoksi, että emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti sen käyttäytymiseen tältä osin, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä (ks. vastaavasti edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 58 kohta ja asia T-9/99, HFB ym. v. komissio, tuomio 20.3.2002, Kok., s. II-1487, 527 kohta). |
|
30 |
Emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen erityisesti siinä tapauksessa, että tytäryhtiö noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille tältä osin antamia ohjeita edellä 25 kohdassa mainittu asia Imperial Chemical Industries v. komissio, tuomion 133, 137 ja 138 kohta ja asia C-294/98 P, Metsä-Serla ym. v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-10065, 27 kohta). |
|
31 |
Emoyhtiö vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä markkinakäyttäytymiseen lähtökohtaisesti myös silloin, kun sillä on ainoastaan mahdollisesti tytäryhtiön elimissä olevien edustajiensa kautta valta määrittää tai hyväksyä tietyt tytäryhtiön strategiset liiketoimintaa koskevat päätökset kun taas valta tytäryhtiön liiketoimintapolitiikan määrittämiseen suppeassa mielessä on annettu yhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaaville johtajille, jotka emoyhtiö valitsee ja jotka edustavat ja edistävät emoyhtiön kaupallisia intressejä (ks. vastaavasti asia T-25/06, Alliance One International v. komissio, tuomio 9.9.2011, Kok., s. II-5741, 138 ja 139 kohta). |
|
32 |
Silloin, kun tytäryhtiön ja emoyhtiön markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuus on taattu erityisesti edellä 30 ja 31 kohdassa kuvatuissa tilanteissa tai yhtiöiden välisten muiden taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten yhteyksien vuoksi, ne kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja näin ollen muodostavat edellä 27 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan yhden ainoan yrityksen. Näin ollen se, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa kyseisen emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomion 59 kohta). |
|
33 |
Edellä 25–32 kohdassa esitettyä oikeuskäytäntöä voidaan soveltaa myös yhden tai useamman emoyhtiön saattamiseen vastuuseen sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon niiden yhteisyritys on syyllistynyt (edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 52–56 kohta). |
|
34 |
Kantajien väitteitä ja riidanalaisen päätöksen sisältämien toteamusten paikkansapitävyyttä siltä osin kuin ne koskevat kantajien joutumista vastuuseen Dea Mineraloelin – jonka kantajat omistavat kokonaan (ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa) – ja Shell Dea Oilin – josta kantajat omistavat 50 prosenttia (kanneperusteen toinen osa) – toiminnasta, on arvioitava näiden sääntöjen perusteella. |
Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee kantajien joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt (2.1.2002 edeltänyt ajanjakso)
Riidanalainen päätös
|
35 |
Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi seuraavaa: ”– –
|
Olettama tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön muodostaman taloudellisen kokonaisuuden olemassaolosta
|
36 |
On muistutettava, että sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, kyseinen emoyhtiö voi yhtäältä vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiön käyttäytymiseen, ja toisaalta on olemassa kumottavissa oleva olettama, jonka mukaan kyseinen emoyhtiö tosiasiallisesti vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä toimintaan. Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiön kokonaan, voidakseen olettaa, että emoyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta kyseisen tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan. Komissio voi sitten katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jolle kuuluu kyseisen olettaman kumoaminen, näytä riittävällä tavalla toteen, että sen tytäryhtiö käyttäytyy itsenäisesti markkinoilla (ks. edellä 26 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel NV ym. v. komissio, tuomion 60 ja 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). |
|
37 |
Lisäksi oikeuskäytännön mukaan vastuuolettamaa, joka johdetaan siitä, että yhtiö omistaa täysin toisen yhtiön, sovelletaan paitsi tapauksiin, joissa emoyhtiön ja sen tytäryhtiön välillä on välitön suhde, myös nyt käsiteltävän kaltaisiin tapauksiin, joissa tämä suhde on välillinen toisen yhtiön väliaseman vuoksi (asia C-90/09, General Química ym. v. komissio, tuomio 20.1.2011, Kok., s. I-1, 90 kohta). |
|
38 |
Emoyhtiö, joka omistaa lähes kokonaan tytäryhtiönsä, on lähtökohtaisesti tilanteessa, joka on analoginen yksinomaisen omistajan tilanteen kanssa siltä osin kuin on kyse omistajan mahdollisuudesta käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön toimintaan omistajan ja kyseisen tytäryhtiön välillä olevien taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten yhteyksien vuoksi. Tästä seuraa, että komissiolla on oikeus soveltaa tähän tilanteeseen samoja todistelusääntöjä, toisin sanoen soveltaa olettamaa siitä, että kyseinen emoyhtiö on käyttänyt tosiasiallisesti mahdollisuuttaan vaikuttaa ratkaisevasti tytäryhtiönsä käyttäytymiseen. Ei tosin voida sulkea pois sitä, että tietyissä tapauksissa vähemmistöosakkailla voi olla tytäryhtiön suhteen oikeuksia, joiden perusteella edellä mainittu analogia voidaan kyseenalaistaa. On kuitenkin todettava, että sen lisäksi, että tällaisia oikeuksia ei yleensä liitetä nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisiin vähäisiin osuuksiin, kantajat eivät ole esittäneet mitään tämän kaltaisia seikkoja nyt käsiteltävässä asiassa (ks. vastaavasti asia T-217/06, Arkema France ym. v. komissio, tuomio 7.6.2011, Kok., s. II-2593, 53 kohta). |
|
39 |
Silloin, kun kyseistä olettamaa ei ole kumottu, komissio voi osoittaa, että tytäryhtiö ja välilliset ja välittömät emoyhtiöt kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja näin ollen muodostavat edellä 27 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetun yhden ainoan yrityksen. Se, että emo- ja tytäryhtiö muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, mahdollistaa sen, että komissio voi osoittaa sakkojen määräämispäätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa tämän emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen (ks. edellä 32 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö). |
|
40 |
Oikeuskäytännöstä seuraa, että edellä 36 kohdassa kuvatun olettaman kumoamiseksi kantajien on toimitettava kaikki sellaiset tiedot, jotka liittyvät kantajien ja Dea Mineraloelin välisiin taloudellisiin, organisatorisiin ja oikeudellisiin yhteyksiin ja joiden ne katsovat voivan osoittaa, etteivät kyseiset yhtiöt muodosta yhtä ainoaa taloudellista yksikköä. Arviointia tehdessään unionin yleisen tuomioistuimen on nimittäin otettava huomioon kaikki toimitetut tiedot, joiden luonne ja merkitys voivat vaihdella kunkin yksittäistapauksen ominaispiirteiden mukaan (asia T-112/05, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 12.12.2007, Kok., s. II-5049, 65 kohta). |
|
41 |
Kyseinen olettama perustuu toteamuksiin, joiden mukaan yhtäältä tytäryhtiön kokonaan omistava yhtiö voi täysin poikkeuksellisia olosuhteita lukuun ottamatta käyttää omistuksensa perusteella ratkaisevaa vaikutusvaltaa kyseisen tytäryhtiönsä käyttäytymiseen ja toisaalta tämän vaikutusvallan tosiasiallisen käyttämisen puuttumista voidaan tavallisesti tehokkaimmin hakea sellaisten yksiköiden piiristä, joihin olettamaa sovelletaan (asia C-521/09 P, Elf Aquitaine v. komissio, tuomio 29.9.2011, Kok., s. I-8947, 60 kohta). |
|
42 |
Lisäksi tällaisen olettaman soveltaminen on oikeutettua sen seikan vuoksi, että silloin, kun emoyhtiö on tytäryhtiön ainoa osakas, sillä on käytettävissään kaikki mahdolliset välineet sen varmistamiseksi, että tytäryhtiön kaupallinen käyttäytyminen on linjassa sen oman käyttäytymisen kanssa. Nimenomaan juuri ainoa osakas määrittelee lähtökohtaisesti tytäryhtiön itsenäisyyden laajuuden vahvistamalla sen yhtiöjärjestyksen, valitsee sen johtohenkilöt ja tekee tai hyväksyy tytäryhtiön strategiset liiketoimintaa koskevat päätökset tarvittaessa tytäryhtiön elimissä mukana olevien edustajiensa kautta. Lisäksi emoyhtiön ja sen tytäryhtiön muodostama taloudellinen kokonaisuus on yleensä turvattu vielä jäsenvaltioiden yhtiöoikeudesta johtuvilla velvollisuuksilla, kuten konsernitilinpidolla, tytäryhtiön velvollisuudella raportoida määräajoin toimintojaan emoyhtiölle, sekä sillä, että pelkästään emoyhtiön muodostama yhtiökokous hyväksyy tytäryhtiön tilinpäätöksen, mikä merkitsee väistämättä sitä, että emoyhtiö seuraa ainakin pääpiirteissään tytäryhtiön liiketoimintaa. |
|
43 |
Siten sen olettaman soveltaminen, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiönsä kaupalliseen käyttäytymiseen, on oikeutettua siltä osin kuin se kattaa tyypilliset tilanteet tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön välisten suhteiden osalta, kun otetaan huomioon, että se, että yksi ainoa emoyhtiö omistaa tytäryhtiön osakepääoman kokonaan tai lähes kokonaan, merkitsee lähtökohtaisesti näiden markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuutta. |
|
44 |
Yrityksillä, joita asia koskee, on kuitenkin väitetiedoksiannon jälkeen täysi tilaisuus osoittaa, että edellä 42 kohdassa kuvatut mekanismit, jotka yleensä johtavat tytäryhtiön kaupallisen käyttäytymisen saattamiseen linjaan emoyhtiön käyttäytymisen kanssa, eivät ole toimineet tavanomaisella tavalla ja konsernin taloudellinen kokonaisuus on siten murrettu. |
Kantajien perustelut, jotka koskevat mainitun olettaman kumoamista
|
45 |
Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat eivät ole riitauttaneet sitä, että sillä perusteella, että RWE Dea omisti Dea Mineraloelin koko osakepääoman ja 99,4 prosenttia RWE AG:n osakepääomasta, komissio saattoi olettaa, että ellei toisin osoiteta, kantajat käyttivät tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Dea Mineraloelin kaupalliseen käyttäytymiseen. |
|
46 |
Kantajat katsovat kuitenkin, että ne toimittivat väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa riittävät todisteet tämän olettaman kumoamiseksi. |
– Dea Mineraloelin operatiivinen itsemääräämisoikeus
|
47 |
Kantajat väittävät, että komissio teki virheen katsoessaan riidanalaisessa päätöksessä, että se, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen, ei edellyttänyt sitä, että emoyhtiö ottaa tytäryhtiön juoksevat asiat hoidettavakseen. Kantajien mukaan niiden väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämät perustelut olivat siten riittäviä kyseisen olettaman kumoamiseksi. |
|
48 |
Kantajat täsmentävät ensinnäkin, että RWE AG keskittyi konsernin pääasiallisena yhtiönä konsernin johtotehtäviin, kuten strategiaan, suunnitteluun, valvontaan ja rahoitukseen. Kantajien mukaan RWE AG ei käyttänyt minkäänlaista vaikutusvaltaa RWE Dean tai Dea Mineraloelin liiketoiminnan operatiiviseen osaan. |
|
49 |
Unionin yleinen tuomioistuin on jo todennut tästä, että se seikka, että tytäryhtiöllä on oma paikallisjohto ja omat varat, ei sellaisenaan ole todiste siitä, että se päättää markkinakäyttäytymisestään emoyhtiöön nähden itsenäisesti. Tehtävien jakaminen tytäryhtiöiden ja niiden emoyhtiöiden välillä ja erityisesti päivittäisten asioiden hoidon uskominen emoyhtiön kokonaan omistaman tytäryhtiön paikallisjohdolle on sellaisten yritysten normaali käytäntö, jotka ovat kooltaan suuria ja muodostuvat suuresta joukosta saman holdingyhtiön viime kädessä omistamia tytäryhtiöitä. Näin ollen siinä tapauksessa, että emoyhtiö ja holdingyhtiö omistavat kilpailunsääntöjen rikkomiseen suoraan osallistuneen tytäryhtiön osakepääoman kokonaan tai lähes kokonaan, tältä osin esitetyillä todisteilla ei voida kumota olettamaa siitä, että ne käyttävät tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön käyttäytymiseen (ks. vastaavasti edellä 31 kohdassa mainittu asia Alliance One International v. komissio, tuomion 130 ja 131 kohta). |
|
50 |
Tämä lähestymistapa on sitä paitsi oikeutettu sillä perusteella, että siinä tapauksessa, että yksi ainoa emoyhtiö omistaa tytäryhtiön kokonaan tai lähes kokonaan, on olemassa lähtökohtaisesti yksi ainoa kaupallinen intressi, ja tytäryhtiön elinten jäsenet valitsee ja nimittää ainoa osakas, joka voi antaa niille ohjeita ainakin epävirallisesti ja asettaa niille suorituskriteerejä. Tällaisessa tapauksessa tytäryhtiön ja emoyhtiön johdon välillä on näin ollen väistämättä luottamussuhde, ja kyseiset johtajat toimivat välttämättä edustaen ja edistäen ainoaa olemassa olevaa kaupallista intressiä, toisin sanoen emoyhtiön intressiä (ks. myös edellä 31 kohta). Siten emoyhtiön ja tytäryhtiön markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuus on varmistettu huolimatta tytäryhtiön johtajille myönnetystä itsemääräämisoikeudesta tytäryhtiön operatiivisen johdon osalta, joka kuuluu tämän liiketoimintapolitiikan piiriin suppeassa merkityksessä. Lisäksi yleisesti ottaen ainoa osakas määrittelee yksin ja omien intressiensä mukaan tytäryhtiön päätöksentekotavat ja päättää tytäryhtiön operatiivisen itsemääräämisoikeuden laajuudesta, minkä se voi muuttaa omasta aloitteestaan muuttamalla sääntöjä, joilla säännellään tytäryhtiön toimintaa, tai rakenneuudistusten yhteydessä tai jopa luomalla epävirallisia päätöksentekorakenteita. Näin ollen tytäryhtiön johto itsemääräämisoikeuttaan käyttäen lähtökohtaisesti varmistaa siis tytäryhtiön kaupallisen käyttäytymisen yhdenmukaisuuden muun konsernin kaupallisen käyttäytymisen kanssa. |
|
51 |
Toiseksi on lisättävä, että seikat, joihin kantajat vetoavat, kuuluvat hajautetun hallinnon käsitteen alaan, joka on tyypillinen yrityksille, jotka ovat kooltaan suuria ja harjoittavat monimuotoista liiketoimintaa, eikä näihin seikkoihin liity mitään poikkeuksellisia piirteitä. Kantajat päinvastoin myöntävät, että RWE AG keskittyi strategian, suunnittelun, valvonnan ja rahoituksen kaltaisiin kysymyksiin konsernin lukuun ja Dea Mineraloel toimitti sille teknisiä kertomuksia, kun taas RWE Dea oli kiinnostunut Dea Mineraloelin siitä liiketoiminnasta, joka liittyi pääoman, voittomarginaalien ja riskien kehitykseen. |
|
52 |
Kolmanneksi komissio sovelsi kantajien mukaan riidanalaisissa päätöksessä epäjohdonmukaista menettelytapaa, koska se tutki operatiivista johtoa asiayhteydessä, joka koski näiden emoyhtiöiden saattamista vastuuseen BP:n ja Mobilin yhteisyrityksen toiminnasta (riidanalaisen päätöksen 374 perustelukappale). Kantajat katsovat, että komissio jätti kuitenkin ottamatta huomioon Dea Mineraloelin operatiivisen itsemääräämisoikeuden. |
|
53 |
Tältä osin on korostettava (ks. myös nyt esillä olevan kanneperusteen toisen osan tarkastelu), että kullekin emoyhtiölle yhteisyrityksen operatiivisessa johdossa kuuluvat toimivaltuudet ovat merkityksellinen seikka arvioitaessa emoyhtiöiden joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon yhteisyritys on syyllistynyt, kun otetaan huomioon se seikka, että yhteisyrityksen yhteinen johtamisvalta osoittaa sitä, että yhteisyritys muodostaa emoyhtiöiden – jotka käyttävät tätä yhteistä johtamisvaltaa – kanssa taloudellisen kokonaisuuden. Dea Mineraloelin tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse yhteisyrityksestä vaan RWE Dean kokonaan omistamasta tytäryhtiöstä, johon sovelletaan eri todistusoikeudellisia säännöksiä sen vuoksi, että on olemassa yksi ainoa osakas ja yksi ainoa taloudellinen intressi ja että yksi ainoa emoyhtiö valitsee ja nimittää suoraan tai välillisesti tytäryhtiön kaikki johtajat (ks. edellä 42 ja 50 kohta). |
|
54 |
Näin ollen perustelulla, joka koskee tarkastelua, joka liittyy vastuuseen joutumiseen sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon BP:n ja Mobilin perustama yhteisyritys oli syyllistynyt, ei ole merkitystä. |
|
55 |
Tästä seuraa, että on hylättävä kantajien perustelut, jotka koskevat Dea Mineraloelin operatiivista itsemääräämisoikeutta ja joilla ei voida osoittaa, että kyseisen yrityksen ja kantajien välinen taloudellinen kokonaisuus olisi murrettu. |
– Se, ettei parafiinivahaa koskevaan liiketoimintaan kohdistunut vaikutuksia ja että näiden tuotteiden myynti edusti prosentuaalisesta pientä osaa Dea Mineraloelin liikevaihdosta
|
56 |
Kantajat väittävät, ettei RWE AG ole antanut Dea Mineraloelille mitään juoksevien asioiden hallintoa koskevia ohjeita. Kantajien mukaan pelkästään RWE AG:n hallituksen ja hallintoneuvoston suostumusta on edellytetty ainoastaan sellaisten suurten hankkeiden toteuttamiseen, joilla on huomattavaa merkitystä koko konsernille. Koska parafiinivahaa koskevalla liiketoiminnalla ei kantajien mukaan ole missään vaiheessa ollut merkitystä koko konsernille, tätä alaa koskevia kysymyksiä ei ole koskaan saatettu näiden RWE AG:n elinten käsiteltäväksi. |
|
57 |
Kantajat toteavat lisäksi, ettei RWE Dean hallitus eikä hallintoneuvosto ole käyttänyt vaikutusvaltaa Dea Mineraloelin parafiinivahaa koskevaan liiketoimintaan eikä antanut kyseiselle yritykselle tätä liiketoimintaa koskevia ohjeita. Lisäksi kantajat väittävät, että RWE Dea sai parafiinivahatuotannon osalta tietoonsa ainoastaan viikoittaiset tiedot, joihin sisältyi tiivistelmä Mineralölwerk Grasbrookin liiketoiminnan tuloksista. Nämä viikoittaiset tilinpitotiedot vastasivat kantajien mukaan olennaisilta osin tilinpitoyksikön toimittamaa kuukausitulosta. Tämän vuoksi parafiinivahaa koskevan liiketoiminnan aktiivinen valvonta ei RWE Dean hallituksen näkökulmasta ollut tarpeen. |
|
58 |
Kantajien mukaan liiketoiminta, jota kartelli koski, vastasi ainoastaan 0,1–0,2:ta prosenttia Dea Mineraloelin liikevaihdosta, mikä viittasi vahvasti siihen, ettei konsernin johto käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa. |
|
59 |
Ensinnäkään oikeuskäytännön mukaan perusteena sille, että komissio voi määrätä päätöksellään konsernin emoyhtiölle sakkoa, ei ole se, että emoyhtiö olisi yllyttänyt tytäryhtiötään kilpailusääntöjen rikkomiseen, eikä varsinkaan se, että emoyhtiö on osallistunut kyseiseen rikkomiseen, vaan se, että ne muodostavat yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Emoyhtiön joutuminen vastuuseen tytäryhtiön kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta ei siten edellytä näyttöä siitä, että emoyhtiö vaikuttaa tytäryhtiönsä politiikkaan sillä nimenomaisella alalla, jota rikkominen koskee. Tästä seuraa, että sillä, ettei kyseinen kilpailusääntöjen rikkominen ole emoyhtiön johtajien tiedossa eivätkä nämä anna ohjeita kartellin kohteena olevien tuotteiden tuotannosta tai myynnistä, ei ole merkitystä mainitun olettaman kumoamisen kannalta (edellä 40 kohdassa mainittu asia Akzo Nobel ym. komissio, tuomio 12.12.2007, 58 ja 83 kohta ja asia T-38/07, Shell Petroleum ym. v. komissio, tuomio 13.7.2011, Kok., s. II-4383, 69 ja 70 kohta). |
|
60 |
Samoista syistä myöskään se seikka, että rikkomisen kohteena oleva ala tai toiminta edustaa vain vähäistä prosenttiosuutta konsernin tai emoyhtiön koko liiketoiminnasta, ei ole omiaan osoittamaan kyseisen tytäryhtiön itsenäisyyttä emoyhtiöön nähden eikä näin ollen vaikuta sen olettaman soveltamiseen, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen markkinoilla (asia T-168/05, Arkema v. komissio, tuomio 30.9.2009, 79 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat T-109/02, T-118/02, T-122/02, T-125/02, T-126/02, T-128/02, T-129/02, T-132/02 ja T-136/02, Bolloré ym. v. komissio, tuomio 26.4.2007, Kok., s. II-947, 144 kohta). |
|
61 |
Myöskään se, että kartellin kohteena olevien tuotteiden myynti muodostaa pienen osan konsernin liikevaihdosta, ei muuta sitä seikkaa, että tällä alalla saavutetut tulokset sisältyvät yleensä emoyhtiöiden konsernitulokseen. Kyseisen liiketoiminnan tuottavuus on siis sekä emoyhtiöiden että koko konsernin intressissä. |
|
62 |
Lisäksi on muistutettava, ettei sen osoittaminen, että emoyhtiö muodostaa tytäryhtiönsä kanssa taloudellisen kokonaisuuden, välttämättä edellytä kyseisen emoyhtiön tytäryhtiölleen antamien muodollisten ohjeiden olemassaoloa (ks. edellä 31 kohta). Näiden yhtiöiden välinen taloudellinen kokonaisuus on nimittäin taattu myös silloin, kun toimivalta tytäryhtiön liiketoimintapolitiikan määrittämiseen suppeassa mielessä on annettu yhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaaville johtajille, jotka emoyhtiö valitsee ja pitää tehtävissään ja jotka edustavat ja edistävät ainoaa olemassa olevaa kaupallista intressiä, toisin sanoen ainoana osakkaana olevan emoyhtiön intressiä. Kyseiset johtajat varmistavat siten emoyhtiön ja tytäryhtiön markkinakäyttäytymisen yhdenmukaisuuden tytäryhtiön johtohenkilöille myönnetystä itsemääräämisoikeudesta huolimatta (ks. edellä 50 kohta). Emoyhtiön puuttuminen voi siis olla varattu tilanteisiin, joissa tytäryhtiön tulokset eivät ole emoyhtiön odotusten mukaisia kun taas siinä tapauksessa, että suoritus on tavanomainen, emoyhtiö voi pitäytyä ainoastaan tytäryhtiön liiketoiminnan seuraamisessa tämän laatimien kertomusten kautta sekä mahdollisten strategisten päätösten hyväksymisessä. |
|
63 |
On siis hylättävä kantajien perustelut, jotka koskevat sitä, etteivät ne käyttäneet vaikutusvaltaa parafiinivaha-alalla. |
|
64 |
Näin ollen on vahvistettava komission toteamus, jonka mukaan kantajat ja Dea Mineraloel kuuluivat yritykseen, joka syyllistyi kilpailusääntöjen rikkomiseen ajanjaksolla 3.9.1992–1.1.2002. Tästä seuraa, ettei komissio tehnyt virhettä katsoessaan näiden olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta. |
Kantajien väitetty tuottamuksesta riippumaton vastuu
|
65 |
Kantajat katsovat, että komission nyt käsiteltävässä asiassa omaksuma lähestymistapa merkitsee ”käytännössä vastuuta, joka ei riipu lainkaan tuottamuksesta”, mikä loukkaa yksilöllisen vastuun periaatetta. Kantajien mukaan niiden perustelujen hylkääminen, joita kantajat ovat esittäneet kumotakseen ratkaisevan vaikutusvallan tosiallista käyttämistä koskevan olettaman, merkitsisi kyseisen olettaman muuttamista olettamaksi, joka ei ole kumottavissa ja jonka mukaan taloudellinen kokonaisuus on olemassa siinä tapauksessa, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiönsä kokonaan. |
|
66 |
On muistutettava, että sen olettaman soveltaminen, jonka mukaan emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen, on perusteltua siltä osin kuin soveltaminen koskee tyypillisiä tilanteita tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön suhteissa ja että kyse ei ole olettamasta, joka ei ole kumottavissa (ks. edellä 41–44 kohta). |
|
67 |
Olettaman kumoaminen ei kuitenkaan riipu todisteiden määrästä tai yksityiskohtaisuudesta siinä tapauksessa, että todisteet osoittavat, että kyse on suurelle monikansalliselle yritykselle tavanomaisesta organisatorisesta tilanteesta, jossa toimivalta operatiiviseen johtamiseen on uskottu sen paikallisten yksiköiden johtajille. Olettaman kumoamiseksi on esitettävä epätavalliset olosuhteet, jotka osoittavat, että siitä huolimatta, että emoyhtiöt omistavat konsernin tytäryhtiöiden koko osakepääoman, konsernin taloudellinen kokonaisuus on murrettu, koska mekanismit, joilla varmistetaan se, että tytäryhtiöiden kaupallinen käyttäytyminen on linjassa emoyhtiöiden kaupallisen käyttäytymisen kanssa, eivät toimineet tavanomaisella tavalla. |
|
68 |
Periaatteen, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti, nojalla yritykselle voidaan määrätä seuraamus vain sellaisista seikoista, joista sitä itseään arvostellaan, ja tätä periaatetta sovelletaan kaikissa hallinnollisissa menettelyissä, jotka saattavat johtaa seuraamusten määräämiseen unionin kilpailusääntöjen nojalla (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat T-45/98 ja T-47/98, Krupp Thyssen Stainless ja Acciai speciali Terni v. komissio, tuomio 13.12.2001, Kok., s. II-3757, 63 kohta). |
|
69 |
Tämän periaatteen on kuitenkin sovittava yhteen yrityksen käsitteen kanssa ja oikeuskäytännön kanssa, jonka mukaan se seikka, että emoyhtiö ja tytäryhtiö muodostavat EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen, oikeuttaa komission osoittamaan sakkojen määräämistä koskevan päätöksen yhtiöryhmän emoyhtiölle. On siis todettava, että kantajille määrättiin yksilökohtaisesti seuraamus kilpailusääntöjen rikkomisesta, joihin kantajien oli pitänyt itse syyllistyä kantajien ja Dea Mineraloelin välillä olevien sellaisten taloudellisten, organisatoristen ja oikeudellisten tiiviiden yhteyksien vuoksi, jotka johtuvat siitä, että ne omistavat Dea Mineraloelin koko osakepääoman (ks. vastaavasti edellä 30 kohdassa mainittu asia Metsä-Serla ym. v. komissio, tuomion 34 kohta). |
|
70 |
Edellä todetusta seuraa, että komissio saattoi todeta kyseisen olettaman – jota ei nyt käsiteltävässä asiassa ole kumottu – perusteella, että kantajat kuuluivat ”yritykseen”, joka oli rikkonut EY 81 artiklaa. Näin ollen yksilökohtaista vastuuta koskevaa periaatetta ja periaatetta, jonka mukaan rangaistukset ja seuraamukset on määrättävä yksilökohtaisesti, on noudatettu. |
|
71 |
Tästä seuraa, että käsiteltävänä oleva väite on hylättävä. |
|
72 |
Kun otetaan huomioon edellä todettu, on todettava, että komissio ei rikkonut EY 81 artiklaa eikä asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa, kun se totesi kantajien olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt. |
|
73 |
Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen osa on hylättävä. |
Kanneperusteen toinen osa, joka koskee kantajien joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt (ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002)
|
74 |
Kantajat katsovat, että komissio totesi virheellisesti niiden olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt yhteisyrityksen ajanjaksolla eli 2.1.–30.6.2002. Kantajat väittävät, että Shell on yhteisyrityksen perustamisesta saakka vastannut sen operatiivisesta valvonnasta. Kantajien mukaan tästä seuraa, ettei komissio voi määrätä kantajille sakkoa sellaisesta kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon kyseinen yksikkö oli syyllistynyt. |
|
75 |
Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että Shell ja RWE olivat yhteisvastuussa Shell & Dea Oilin kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta (riidanalaisen päätöksen 552 perustelukappale). Komissio katsoi kantajien olevan vastuussa tällaisesta menettelystä seuraavien seikkojen perusteella: ”– –
– –
|
|
76 |
Kantajat väittävät ensinnäkin, että – toisin kuin komissio riidanalaisessa päätöksessä totesi – asiassa T-314/01, Avebe vastaan komissio, 27.9.2006 annetussa tuomiossa (Kok., s. II-3085) ei vahvistettu yleistä olettamaa siitä, että yhteisyrityksen puoliksi omistavat kaksi emoyhtiötä käyttivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiön kaupalliseen käyttäytymiseen. |
|
77 |
Toiseksi kantajat katsovat, ettei komissio osoittanut, että Shell ja RWE ”johtivat yhdessä” yhteisyritystä. Kantajat korostavat, että edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa yhteinen johtamisvalta todettiin osoitetuksi sellaisten seikkojen perusteella, joita nyt esillä olevassa asiassa ei ole. |
|
78 |
Edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio emoyhtiöt olivat kantajan mukaan ”yhdessä vastuussa” yrityksen politiikasta ja tasavertaisesti edustettuina kaikissa elimissä, myös johtoelimissä (johtajat). Nyt käsiteltävässä asiassa sitä vastoin on niin, että vaikka yritykset vastaavat johdosta yhdenvertaisesti, Shellin nimittämällä hallituksen puheenjohtajalla oli ratkaiseva ääni siinä tapauksessa, että äänet menevät tasan. |
|
79 |
Lisäksi edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio yhteisyrityksen oli annettava säännöllisesti kertomuksia emoyhtiöiden valtuuttamille henkilöille. Nyt käsiteltävässä asiassa yhteisyrityksen johto oli alusta alkaen integroitu Shell-konsernin päätöksenteko- ja raportointirakenteisiin. |
|
80 |
Kolmanneksi kantajat toteavat, että yhteinen johtamisvalta oli suljettu pois Shell & Dea Oilin johdon väliaikaisesta luonteesta johtuvien erityispiirteiden vuoksi. |
|
81 |
Kantajat toteavat tästä, että yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräysten mukaan Shellin oli hankittava enemmistöosakkuus yhteisyrityksessä tietyn määräajan kuluessa, kun taas RWE sai oikeuden tarjota Shellille yhteisyrityksen osuuksia. Kantajien mukaan komissio ei näet yrityskeskittymän hyväksymispäätöksessään (johon komissio tukeutui riidanalaisen päätöksen perustelukappaleessa 510, 530 ja 549) tutkinut eikä osoittanut yhteistä johtamisvaltaa vaan suoraan sen, että Shell oli hankkinut yksinomaisen määräysvallan. |
|
82 |
Shell & Dea Oilin johdon integroiminen Shellin päätöksenteko- ja raportointirakenteisiin johtui kantajien mukaan erityisesti kyseiselle johdolle laadituista menettelysäännöistä. Näiden menettelysääntöjen 1.1 kohdan mukaan Shell & Dea Oilin hallituksen puheenjohtajan piti organisoida hallitus Shellin kansainvälisten sääntöjen mukaan. Menettelysääntöjen 3 kohdan nojalla hallituksen jäsenet kuuluivat Shellin päätöksenteko- ja raportointijärjestelmään. Menettelysääntöjen 4 kohdan mukaan hallituksen puheenjohtajan oli tehtävä yhteistyötä Shell Europe Oil Productsin puheenjohtajan kanssa. |
|
83 |
Kantajien mukaan nämä päätöksenteko- ja raportointirakenteet otettiin käyttöön yhteisyrityksen perustamisen yhteydessä ja niitä sovellettiin siitä lähtien. Esimerkiksi S, joka vastasi yhteisyrityksen luomisen jälkeen parafiinivahan myyntitoiminnan johtamisesta, ei kantajien mukaan raportoinut yhteisyrityksen hallitukselle. Kantajat väittävät, että S toimitti kertomuksen suoraan G:lle, joka vastasi Shell-konsernin eurooppalaisen parafiinivahatoiminnan valvonnasta Shell UK Oil Products Ltd:ssä. Shell Dea Oilin jakelupolitiikan ja operatiivisen toiminnan osalta parafiinivaha-alalla ei ollut kantajien mukaan tapahtunut mitään sellaista yhteydenottoa elimeen, jonka kautta RWE Dea olisi voinut käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa sille osakkuutensa perustella kuuluvan nimitysvallan kautta. Kantajat väittävät, että jakelupolitiikkaa ja operatiivista toimintaa oli yhteisyrityksen perustamisesta lähtien johtanut käytännössä yksinomaan Shell. |
|
84 |
Kantajat väittävät, että yhteisyrityksen integroituminen Shellin rakenteisiin ilmeni myös yrityksen muilla merkittävillä aloilla. Kantajien mukaan täten toteutettiinkin hanke, jonka nimenä oli ”Taloudellisen määräysvallan hankkiminen” ja jonka tarkoituksena oli Shellin kirjanpidon esittämistä koskevien järjestelmien soveltaminen myös Shell & Dea Oiliin ja kyseisten järjestelmien soveltamista entisen Dea Mineraloelin kirjanpitojärjestelmiin koskeva valmisteleminen. Kuten asiakirjasta, jonka otsikko on ”Kurzinformationen zum FCP-Projekt” (FCP-hanketta koskeva tiedote), ilmenee, Shell & Dea Oilia pidettiin tältä osin jo osana Shellin eurooppalaista organisaatiota. Kyseisen asiakirjan mukaan ”yhteisyritystä koskevan sopimuksen periaatteen mukaan yhteisyrityksen piti osana Shellin eurooppalaista organisaatiota omaksua Shellin säännöstöt, järjestelmät, prosessit ja yrityskulttuuri” ja ”tämän vuoksi Shell [&] Dea Oil -yhteisyrityksen perustamisen yhteydessä kaikki Shellin ja Dean operatiiviset prosessit oli yhdenmukaistettava”, mistä täsmennettiin, että ”tavoitesäännöstönä [olivat] Shellin operatiiviset prosessit”. |
|
85 |
Kantajat huomauttavat lisäksi, että yhteisyrityksen aikana RWE Dean kirjanpitoyksikön työntekijöillä ei ollut oikeutta tutusta Shell & Dea Oilin tileihin. |
|
86 |
Kantajien mukaan komission riidanalaisessa päätökseen kokoamilla seikoilla ei näin ollen voida osoittaa edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa tarkoitetun ”yhteisen johtamisvallan” olemassaoloa vaan korkeintaan yrityskeskittymien valvonnasta 20.1.2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 139/2004 (EUVL L 24, s. 1) 3 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun yhteisen määräysvallan olemassaolo. Yhteisen johtamisvallan osoittaminen menee nimittäin kantajien mukaan laadullisesti pidemmälle kuin yhteisen määräysvallan osoittaminen, ja se edellyttää sitä, että emoyhtiöt tosiasiallisesti ja aktiivisesti johtavat liiketoimintaa yhdessä. |
|
87 |
Koska komissio ei ole nyt käsiteltävässä asiassa esittänyt todisteita yhteisestä johtamisvallasta, riidanalainen päätös on kantajien mukaan kumottava siltä osin kuin komissio totesi niiden olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt. |
|
88 |
Komissio katsoo ensinnäkin, että on olemassa olettama siitä, että kaksi emoyhtiötä käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen silloin, kun osoitetaan paitsi se, että osakkeet ovat (lähes) kokonaan yhteisessä määräysvallassa, myös se, että kyseisillä kahdella emoyhtiöllä on yhteinen johtamisvalta yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikkaan nähden. |
|
89 |
Komissio katsoo toiseksi osoittaneensa yhteisen johtamisvallan olemassaolon viittaamalla yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräyksiin. Komission mukaan kantajat eivät ole riitauttaneet sitä, että komission esittämät seikat osoittavat kyseisten kahden emoyhtiön käyttävän ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin strategisiin päätöksiin. Koska kyseiset emoyhtiöt voivat paremmin arvioida valvontakertomusten konkreettista muotoilua yhteisyrityksessä, on komission mukaan niiden tehtävänä esittää vastakkainen näyttö siinä tapauksessa, että komissio osoittaa esittämiensä todisteiden perusteella, että kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttävät yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikkaan, millä siten luodaan olettama siitä, että ne käyttävät ratkaisevaa vaikutusvaltaa. |
|
90 |
Komission mukaan kantajat väittävät ainoastaan, etteivät ne ole käyttäneet minkäänlaista vaikutusvaltaa jakelu- ja hintapolitiikkaan eli Shell & Dea Oilin operatiiviseen toimintaan. Sen mukaan kantajat esittävät, että yhteisyrityksen päivittäishallinnointi oli integroitu Shell-konsernin ”päätöksenteko- ja hierarkiarakenteeseen”. Komission mukaan taloudellisen yksikön olemassaolon osoittamiseksi kuitenkin riittää, että emoyhtiöiden ratkaiseva vaikutusvalta ulottuu tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan laajassa merkityksessä ja erityisesti sen strategisiin päätöksiin. Tästä seuraa, että perustelu, joka koskee Shell-konsernin etuoikeutettua mahdollisuutta vaikutusvallan käyttämiseen Shell & Dea Oilin jakelu- ja hintapolitiikkaan, ei komission mukaan riitä osoittamaan, etteivät kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttäneet yhdessä vaikutusvaltaa. |
|
91 |
Lisäksi komissio väittää, että yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräyksistä ilmenee, että kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttivät yhdessä johtamisvaltaa yhteisyrityksessä. Komission mukaan RWE Dea ja Deutsche Shell olivat yhdenvertaisesti edustettuina yhtiökokouksissa sillä perusteella, että niiden omistusosuudet yhteisyrityksen osakepääomasta olivat samat. Yhteisyrityksen yritysneuvoston ja hallituksen kokoonpanot olivat komission mukaan samalla tavoin yhdenvertaiset. Emoyhtiöillä oli myös sama määrä edustajia hallintoneuvostossa. |
|
92 |
Komissio väittää, että RWE nimitti yhteisyrityksen yhtiöneuvoston puheenjohtajan ja hallintoneuvoston puheenjohtajan kun taas hallituksen puheenjohtajan nimitti Shell RWE:n suostumuksella. Äänten mennessä tasan ratkaiseva ääni oli komission mukaan puheenjohtajalla, joskin hallituksessa olevien edustajien oli kuitenkin kaikin kohtuudella käytettävissä olevien tavoin pyrittävä saavuttamaan päätöksenteossa yhteisymmärrys. Komission mukaan lisäksi joukko kantajien hallitusten jäseniä oli nimitetty yhteisyrityksen hallintoneuvostoon. |
|
93 |
Toimivallan jaosta komissio väittää, että hallitus oli yksin vastuussa yhteisyrityksen operatiivisesta hallinnoinnista mutta toimi yhteisyrityksen yritysneuvoston ja yhtiökokouksen valvonnan ja johtamisvallan alaisena. Tähän järjestelyyn liittyi tiedottamis- ja raportointivelvollisuuksia sekä emoyhtiöiden tarkastusoikeus. Komission mukaan tästä seuraa, että kantajat saivat – toisin kuin ne väittävät – tietoja ja saattoivat itse tehdä tarkastuksia. |
|
94 |
Komission mukaan strategiset kysymykset oli varattu yhteisyrityksen yritysneuvostolle ja viime kädessä yhtiökokoukselle, jossa päätökset tehtiin määräenemmistöllä. Yhteisyrityksen yhtiökokouksessa ja yritysneuvostossa kyseisten kahden emoyhtiön piti tehdä parhaansa ”välttääkseen tasaäänitilanteet” ja niiden oli viimesijaisena keinona turvauduttava ratkaisuun, johon kunkin konsernin emoyhtiöiden olisi pitänyt päätyä. |
|
95 |
Komissio katsoo, että emoyhtiöt eivät hallinnoineet yhteisyritystä itsenäisesti vaan kyseisten kahden emoyhtiön oli sovittava kaikissa kysymyksissä yhteisestä linjasta. Lisäksi kummallekin emoyhtiölle tiedotettiin samalla tavoin yhteisyrityksen liiketoiminnasta ja emoyhtiöt saattoivat niille toimitettujen kertomusten perusteella käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen elimissä. Komission mukaan tämä tosiasiallinen tilanne oli pohjana olettamalle siitä, että kyseiset kaksi emoyhtiötä olivat tosiasiallisesti käyttäneet ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin liiketoimintapolitiikkaan. |
|
96 |
Kantajat vastasivat tähän, että Shell & Dea Oil oli alusta saakka ollut ”täysin integroitu Shell-konsernin päätöksenteko- ja hierarkiarakenteeseen”. Operatiivisen hallinnon menettelysäännöistä nimittäin ilmenee, että siltä varalta, että Shell sittemmin saisi mahdollisesti yksinomaisen määräysvallan, yhteisyrityksen ja Shell-konsernin liiketoiminnan yhdenmukaistamisesta oli määrätty jo alusta pitäen. Kyse ei komission mukaan kuitenkaan ollut ennakoivasta organisatorisesta integroitumisesta Shell-konserniin ilman, että yhteisyrityksen yhteinen johtamisvalta olisi asetettu kyseenalaiseksi. Shellin piti näin ollen tukea yhteisyritystä yhteistyökumppanina ja neuvonantajana. Menettelysäännöissä kuitenkin täsmennettiin, ettei tämä tehtävä vaikuttanut RWE:n johtamisvaltaan. |
|
97 |
Komissio väittää lisäksi, että kantajien väitteen, jonka mukaan yhteisyrityksen myyntijohtaja ei raportoinut yhteisyrityksen johtajille vaan ainoastaan eurooppalaisen parafiinivahatoiminnan valvonnasta vastaavalle Shellin hallituksen jäsenelle, tueksi ei ole esitetty mitään todisteita. Kantajien väite koski joka tapauksessa ainoastaan raportointitoiminnan rakennetta, joka oli niiden mukaan saatettu organisoida sellaisella tavalla, että myyntiluvut kerättiin ja käsiteltiin Shellissä (jolla oli edelleen toimintaa vaha-alalla kun taas RWE:n aikaisempi liiketoiminta vaha-alalla oli keskitetty yhteisyritykselle). Joka tapauksessa myyntijohtaja oli komission mukaan hallituksen jäsen tai hänen oli ainakin tehtävässään ns. ylimmän portaan johtajana pitänyt tehdä hallituksen kanssa yhteistyötä tai toimittaa sille tietoja. Komission mukaan hallitus sai siten tiedon suoraan Shellin johtohenkilöltä tai sen toimintakertomuksen kautta, mikä oli sitä paitsi välttämätöntä, kun otetaan huomioon se, että yhteisyritystä koskevan sopimuksen 13.4 lausekkeen mukaan kyseisen yhteisyrityksen oli puolestaan raportoitava yhteisyrityksen yritysneuvostolle. |
|
98 |
Komissio toteaa lisäksi, ettei myöskään kirjanpitojärjestelmien mukauttamisen perusteella voida olettaa, että Shell-konsernilla oli yksinomainen johtamisvalta. Komission mukaan RWE Dealla oli mahdollisuus tutustua Shell & Dea Oilin kirjanpitotietoihin. Asiakirjassa, jonka otsikko oli ”FCP-hanketta koskeva tiedote”, sitä paitsi vahvistettiin, että kyse oli yhteisyrityksen yhtenäisestä organisaatiosta, joka oli mukautettu Shellin kaupallisiin prosesseihin, eikä päätöksentekovaltuuksien siirrosta Shellille. Vastoin kantajien väitteitä kyseisessä asiakirjassa todettiin, että ”molemmille osakkaille [oli] raportoitava”. |
Yhteinen määräysvalta ja yhdessä käytetty ratkaiseva vaikutusvalta yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen
|
99 |
Kantajat riitauttavat sen, että yhteisen määräysvallan osoittaminen olisi riittävää sen osoittamiseksi, että kyseiset kaksi emoyhtiötä käyttivät yhdessä ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen. Komissio väittää, että ratkaisevan vaikutusvallan käyttö voidaan olettaa siinä tapauksessa, että kyseiset emoyhtiöt omistavat yhteisyrityksen kokonaan samoin omistusosuuksin tai että niillä on yhteinen johtamisvalta. Komissio katsoo lisäksi, että yhteinen johtamisvalta voidaan osoittaa yhteisyritystä koskevassa sopimuksessa olevien seikkojen perusteella. |
|
100 |
On ensinnäkin muistutettava, että asetuksen N:o 139/2004 3 artiklan 2 kohdan mukaan ”määräysvalta perustuu oikeuksiin, sopimuksiin ja muihin keinoihin, jotka joko erikseen tai yhdessä ja ottaen huomioon asiaan liittyvät tosiasialliset ja oikeudelliset olosuhteet antavat mahdollisuuden käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yrityksessä”. |
|
101 |
Oikeuskäytännön mukaan komissio ei voi lukea toisen yhtiön kilpailunvastaista käyttäytymistä toisen yhtiön syyksi pelkästään tukeutumalla ensiksi mainitun yhtiön mahdollisuuteen käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa sellaisena kuin se on vahvistettu asetuksen N:o 139/2004 soveltamisen asiayhteydessä, ilman että olisi tarpeen selvittää, onko tällaista vaikutusvaltaa tosiasiassa käytetty (edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 69 kohta). |
|
102 |
Päinvastoin on niin, että komission on lähtökohtaisesti osoitettava tällainen ratkaiseva vaikutusvalta kaikkien tosiseikkojen perusteella, (ks. edellä 76 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, tuomion 136 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Näihin tosiseikkoihin kuuluvat emoyhtiön ja sen tytäryhtiöiden tai yhteisyrityksen johtotason tehtävien kumuloituminen samoille luonnollisille henkilöille (asia T-132/07, Fuji Electric v. komissio, tuomio 12.7.2011, Kok., s. II-4091, 184 kohta; ks. vastaavasti myös yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P-C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 119 ja 120 kohta) tai se seikka, että kyseisten yritysten oli seurattava yhteisen johtonsa antamia suuntaviivoja ilman, että ne voivat käyttäytyä markkinoilla riippumattomina (ks. vastaavasti edellä 29 kohdassa mainittu asia HFB ym. v. komissio, tuomion 527 kohta). |
|
103 |
Nyt käsiteltävässä asiassa komissio ei ole tukeutunut sen osoittamiseen tällä tavoin suoraan, että RWE ja Shell käyttäisivät ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin kaupalliseen käyttäytymiseen. |
|
104 |
Riidanalaisen päätöksen 510 perustelukappaleessa esitetty toteamus, jonka mukaan ”Shell ja RWE käyttivät siirtymäkauden aikana yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksessä”, perustui näet yrityskeskittymän hyväksymispäätökseen, kuten riidanalaisen päätöksen alaviitteestä 666 ilmenee. Lisäksi riidanalaisen päätöksen 549 perustelukappaleessa komissio tarkasteli yhteisyrityksen muiden elinten päätöksentekoa koskevia sääntöjä abstraktisti eli ainoastaan yhteisyritystä koskevan sopimuksen pohjalta. Tällä perusteella komissio totesi mainitun perustelukappaleen lopussa, että yhteisyrityksen ajanjakson aikana Shell ja RWE käyttivät yhteistä määräysvaltaa yhteisyrityksessä, ja viittasi riidanalaisen päätöksen alaviitteessä 680 nimenomaisesti yhteisyrityksen hyväksymispäätökseen. |
|
105 |
Tästä seuraa, että nyt käsiteltävässä asiassa komissio totesi, että Shell ja RWE käyttävät yhdessä ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oilin kaupalliseen käyttäytymiseen, pelkästään yhteisyritystä koskevan sopimuksen, joka oli allekirjoitettu ennen Shell & Dea Oilin toiminnan aloittamista, sellaisen abstraktin analyysin perusteella, joka vastaa yrityskeskittymien hyväksymiseen sovellettavien sääntöjen mukaisesti tehtävää analyysiä. |
|
106 |
Toiseksi unionin yleistä tuomioistuinta pyydetään siis tutkimaan, missä määrin tällainen yrityskeskittymien alalla tehty abstrakti ja ennakoiva analyysi tai yrityskeskittymän hyväksymispäätöksen tekeminen ennen yhteisyrityksen toiminnan alkamista voi myös olla osoituksena ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallisesta käyttämisestä yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen päätöksessä, jossa emoyhtiöiden todetaan olevan vastuussa EY 81 artiklan rikkomisesta, johon kyseinen yhteisyritys on syyllistynyt. |
|
107 |
Oikeuskäytännöstä ilmenee tältä osin, että vaikka valta tai mahdollisuus määrittää yhteisyrityksen liiketoimintaa koskevia päätöksiä kuuluu itsessään ainoastaan pelkkään kykyyn käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen ja siten asetuksessa N:o 139/2004 tarkoitetun käsitteen ”määräysvalta” alaan, komissio ja unionin tuomioistuimet voivat olettaa, että kyseisen yrityksen toimintaa koskevat säännökset ja sopimusmääräykset – erityisesti sopimuksen, jolla kyseinen yhteisyritys on perustettu, määräykset ja äänioikeuksia koskevan osakassopimuksen määräykset – on pantu täytäntöön ja niitä on noudatettu. Tällaisen toimen yhteydessä yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen kohdistuvan ratkaisevan vaikutusvallan tutkiminen voi määräysvaltaa koskevan analyysin tavoin koostua ennen yrityksen toiminnan aloittamista allekirjoitettujen asiakirjojen abstraktista analyysistä. Erityisesti silloin, kun kyseisissä määräyksissä määrätään, että yhteisyrityksen jonkin elimen päätöksen tekeminen edellyttää kunkin emoyhtiön ääntä ja kun vastakkaista osoittavia todisteita ei ole esitetty, komissio ja unionin tuomioistuimet voivat osoittaa, että emoyhtiöt määrittävät yhdessä mainitut päätökset (ks. vastaavasti edellä 76 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, tuomion 137–139 kohta; edellä 102 kohdassa mainittu asia Fuji Electric v. komissio, tuomion 186–193 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis v. komissio, tuomion 112 ja 113 kohta). |
|
108 |
Koska ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskeva tarkastelu tapahtuu jälkikäteen ja se voi näin ollen perustua konkreettisiin seikkoihin, sekä komissio että ne, joita asia koskee, voivat kuitenkin esittää todisteet siitä, että yhteisyrityksen liiketoimintaa koskevat päätökset on määritetty erilaisten menettelysäännösten mukaisesti kuin pelkästä yhteisyrityksen toimintaa koskevien sopimusten abstraktista tarkastelusta seuraisi (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainittu asia Fuji Electric v. komissio, tuomion 194 ja 195 kohta ja edellä 26 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat General Technic-Otis ym. v. komissio, tuomion 115–117 kohta). Komissio tai muut osapuolet, joita asia koskee, voivat erityisesti esittää todisteet siitä, että huolimatta siitä, että yhdellä ainoalla emoyhtiöllä on yhteisyrityksessä olevien edustajiensa kautta valta tehdä kyseiset päätökset, nämä päätökset teki tosiasiallisesti useampi emoyhtiö tai kaikki emoyhtiöt yksimielisesti. |
Komission toteamuksen, jonka mukaan RWE ja Shell olivat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, perusteltavuus
|
109 |
Näin ollen on tutkittava edellä 99–108 kohdassa esitetyn perusteella, selvittikö komissio riidanalaisessa päätöksessä riittävällä tavalla seikat, joiden perusteella kantajien voitiin todeta olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt. |
|
110 |
Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että komissio perusti toteamuksensa, jonka mukaan kantajat ja Shell-konserni olivat yhteisvastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, kahteen seikkaan: komissio totesi ensinnäkin yhteisen johtamisvallan olemassaolon yhteisyritystä koskevan sopimuksen perusteella viitaten yrityskeskittymän hyväksymispäätökseen, jolla Shell ja RWE saivat ensin yhteisen määräysvallan Shell & Dea Oilissa ja Shell sittemmin siirtymäajan päätyttyä yksinomaisen määräysvallan yhteisyrityksessä; toiseksi komissio tukeutui siihen seikkaan, että kyseiset kaksi tytäryhtiötä omistivat yhteisyrityksen koko osakepääoman samoin omistusosuuksin. |
|
111 |
Ensinnäkin kantajien huomautuksesta, jonka mukaan ”yhteinen johtamisvalta” kuuluu itsessään ainoastaan pelkkään kykyyn käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa eli pikemminkin asetuksen N:o 139/2004 2 artiklassa tarkoitetun määräysvallan käsitteen alaan kuin kyseisen määräysvallan tosiasiallisen käytön alaan, riittää, kun muistutetaan, että kun vastakkaista osoittavia todisteita ei ole esitetty, tosiasiallinen yhteisen johtamisvallan käyttäminen voidaan päätellä yhteisestä johtamisvallasta, sellaisena kuin se ilmenee yhteisyrityksen toimintaa koskevista sopimuksista (ks. 107 ja 108 kohta edellä). |
|
112 |
Toiseksi yhteisen johtamisvallan luonteesta oikeuskäytännössä on edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa jo todettu merkityksellisiksi seikoiksi seikat, jotka paljastavat, että kunkin emoyhtiön nimittämien ja niiden kaupallisia etuja edustavien yhteisyrityksen elinten jäsenten on tehtävä tiiviistä yhteistyötä yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikan määrittämisessä ja täytäntöönpanossa ja että niiden tekemien päätösten pitää välttämättä heijastaa kummankin emoyhtiön, joiden komissio on todennut olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, yhteistä tahtoa. Kyseisessä tuomiossa todettiin lisäksi seikkoja, jotka osoittivat kunkin emoyhtiön ja niiden nimittämien yhteisyrityksen elinten jäsenten olleen säännöllisesti yhteydessä toisiinsa yhteisyrityksen liiketoimintapolitiikan osalta. Kyseisessä tuomiossa tutkittiin paitsi yhteisyrityksessä tehtyjä strategisia päätöksiä myös juoksevien asioiden hallinnointia ja todettiin, että emoyhtiöiden nimittämien kahden johtohenkilön oli tehtävä tiivistä yhteistyötä myös tältä osin (edellä 76 kohdassa mainittu asia Avebe v. komissio, tuomion 136–138 kohta). |
|
113 |
Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin korosti edellä 26 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa General Technic-Otis ym. vastaan komissio antamansa tuomion 112 ja 118 kohdassa, että Otis Belgique omisti yhteisyrityksestä 75 prosenttia ja General Technic loput 25 prosenttia ja että yhteisyrityksen yhtiöjärjestyksen nojalla kukin osakas on edustettuna yhtiön hallituksessa suhteessa sen osuuteen osakepääomasta. Koska hallituksen päätösten tekeminen edellytti 80 prosentin ääntenenemmistöä, Otis oli hallituksessa olevien edustajiensa välityksellä antanut väistämättä koko rikkomisajanjakson ajan suostumuksensa kaikkiin kyseisen elimen päätöksiin. |
|
114 |
Kolmanneksi vaikka nyt käsiteltävässä asiassa pitääkin paikkansa, että RWE:llä oli veto-oikeus yhteisyrityksen yritysneuvostossa ja yhtiökokouksessa, tämä ei koskenut kaikkia yhteisyrityksen johtamista koskevia päätöksiä. Sitä vastoin Shellin nimittämällä hallituksen puheenjohtajalla oleva ratkaiseva ääni merkitsee sitä, että Shellin nimittämät jäsenet voivat tehdä päätöksiä hallituksessa RWE:n nimittämien jäsenten mahdollisesta vastustuksesta huolimatta. Pelkästään riidanalaisessa päätöksessä mainittujen yhteisyritystä koskevan sopimuksen määräysten perusteella ei näin ollen voida osoittaa, että kyseiset kaksi emoyhtiötä johtivat yhteisyritystä tiiviissä yhteistyössä ja että yhteisyrityksen hallituksen päätösten tekeminen heijasti välttämättä kunkin kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa olevaksi todetun emoyhtiön tahtoa. |
|
115 |
Lisäksi on todettava, ettei komissio ole esittänyt mitään tosiseikkoja koskevia konkreettisia todisteita, kuten hallituksen kokousten pöytäkirjoja, osoittaakseen, että kyseiset kaksi emoyhtiötä johtivat yhteisyritystä tiiviissä yhteistyössä ja että yhteisyrityksen hallituksen päätösten tekeminen heijasti välttämättä kunkin kilpailusääntöjen rikkomisesta vastuussa olevaksi todetun emoyhtiön tahtoa. |
|
116 |
Näin ollen nyt käsiteltävässä asiassa ei ole sellaisia seikkoja, joiden perusteella yhteinen johtamisvalta oikeuskäytännössä edellä 76 kohdassa mainitussa asiassa Avebe vastaan komissio annetussa tuomiossa ja edellä 26 kohdassa mainituissa yhdistetyissä asioissa General Technic-Otis ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa todettiin. |
|
117 |
Kolmanneksi komissio kuitenkin toteaa, että taloudellisen yksikön olemassaolon osoittamiseksi riittää, että emoyhtiöiden käyttämä ratkaiseva vaikutusvalta ulottuu tytäryhtiön liiketoimintapolitiikkaan laajassa merkityksessä ja erityisesti sen strategisiin päätöksiin. |
|
118 |
Tästä on ensinnäkin korostettava, että hallituksella oli merkittävä rooli Shell & Dea Oilin liiketoimintapolitiikan määrittämisessä. Yhteistyritystä koskevan sopimuksen 13.2 lausekkeen mukaan hallitus oli yksin vastuussa yhteisyrityksen johtamiseen liittyvästä toiminnasta ja sillä oli toimivalta ja oikeus panna yhteisyrityksen tavoitteita täytäntöön ilman, että tällä vaarannetaan yhteisyrityksen yritysneuvostolle varattuja strategisia toimivaltuuksia. Kyseisen sopimuksen 12.5 lausekkeen mukaan nämä toimivaltuudet rajoittuvat lähinnä talousarvion ja liiketoimintasuunnitelman laatimiseen, sijoituksia koskevien päätösten tekemiseen sekä sellaisten kolmansien kanssa tehtävien sopimusten tekemiseen, joiden arvo ylittää tietyn kynnysarvon, hallituksen jäsenten nimittämiseen ja rakenneuudistuksiin. |
|
119 |
Toiseksi edellä 112 ja 113 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikutusvalta, jota emoyhtiöt käyttivät yhteisyrityksen operatiiviseen johtoon nimittämiensä hallituksen jäsenten kautta, on täysin merkityksellinen seikka arvioitaessa sitä, muodostavatko kyseiset emoyhtiöt ja yhteisyritys taloudellisen kokonaisuuden. |
|
120 |
Kolmanneksi pitää paikkansa, että operatiivista johtamista koskeva kysymys voi olla merkityksetön, koska kyse on yhden ainoan emoyhtiön kokonaan omistamasta tytäryhtiöstä, sillä tytäryhtiön operatiivisen itsemääräämisoikeuden osoittaminen ei sellaisenaan voi kumota ratkaisevan vaikutusvallan käyttämistä koskevaa olettamaa (ks. edellä 49 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö). |
|
121 |
Yhden ainoan osakkaan tapauksessa kaikki päätökset – mukaan lukien tytäryhtiön operatiivista johtamista koskevat päätökset – tekevät johtohenkilöt, jotka yksi ainoa emoyhtiö valitsee ja nimittää suoraan tai välillisesti (elinten, joiden jäsenet emoyhtiö nimittää, kautta). Silloin kun muita osakkaita ei ole, ainoan osakkaan kaupalliset intressit ovat ainoat tytäryhtiössä ilmenevät kaupalliset intressit. Komissio voi siis olettaa, että emoyhtiö käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa siinäkin tapauksessa, että tytäryhtiön johtohenkilöt vastaavat operatiivisesta johdosta itsenäisesti. |
|
122 |
Yhteisyritysten tapauksessa osakkaita on useita ja yhteisyrityksen elinten päätökset tekevät jäsenet, jotka edustavat eri emoyhtiöiden kaupallisia intressejä, jotka voivat olla yhteneviä mutta myös erota toisistaan. Näin ollen merkityksellistä on se, käyttääkö emoyhtiö tosiasiallista vaikutusvaltaa yhteisyrityksen operatiiviseen johtoon nähden muun muassa nimittämiensä johtajien kautta. |
|
123 |
Neljänneksi on muistutettava, että kantajat esittivät jo väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa väitteitä yhteisen johtamisvallan olemassaolon arvioimiseksi merkityksellisistä seikoista. Kantajat väittivät, että yhteisyrityksen kauppa- ja hinnoittelupolitiikka eli toisin sanoen lähinnä sen operatiivinen johto kuului yksinomaan Shellin päätösten ja määräysvallan alaan ja että yhteisyritys oli integroitu Shellin organisaatiorakenteeseen. Ainoat seikat, jotka komissio riidanalaisessa päätöksessä esittää näiden seikkojen torjumiseksi koskevat kuitenkin veto-oikeuksia, joita RWE:llä oli yhteisyrityksen yritysneuvostossa ja yhtiökokouksessa. Kuten muun muassa edeltä 118 kohdasta ilmenee, yhteisyrityksen operatiivinen johto ei kuitenkaan kuulunut näiden elinten toimivaltaan. Yhteisen johtamisvallan olemassaoloa koskevan arvioinnin kannalta merkitykselliset päätökset teki lähinnä hallitus. |
|
124 |
Näin ollen komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessä osoittanut yhteisyrityksen yhteistä johtamisvaltaa. |
|
125 |
On sitä paitsi todettava, että riidanalaisessa päätöksessä komissio ei ole yhteistä johtamisvaltaa koskevien seikkojen lisäksi tukeutunut mihinkään seikkoihin, jotka koskevat sellaisia taloudellisia, organisatorisia ja oikeudellisia yhteyksiä, jotka osoittaisivat, että RWE käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen. |
|
126 |
Se seikka, että RWE ja Shell omistivat Shell & Dea Oilin kokonaan, ei voi tehdä nyt käsiteltävän asian tosiseikoista samankaltaisia kuin edellä 76 kohdassa mainitun asian Avebe vastaan komissio tosiseikat, kun otetaan huomioon se, että mainitussa asiassa annetussa tuomiossa todettiin yhteisyrityksen yhteinen johtamisvalta ja että kyseisessä tuomiossa esitetty toteamus tosiasiallisesta ratkaisevan vaikutusvallan käyttämisestä perustui sellaisiin muihin merkityksellisiin seikkoihin, joita nyt käsiteltävässä asiassa ei ole. |
|
127 |
Komissio esitti puolustuskirjelmässään luettelon, joka koski Dea Mineraloelin, Shell & Dea Oilin ja kantajien toimien kumuloitumista ja joka osoitti, että kolme RWE Dean hallituksen jäsenistä toimi ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002 samanaikaisesti Shell & Dea Oilin hallintoneuvoston jäseninä. Tästä on todettava, että ennen Shell & Dea Oilin hallintoneuvoston jäseniksi tulemistaan nämä samat henkilöt toimivat Dea Mineraloelin hallituksen jäseninä. Yhteisyrityksen ajanjaksolla yhtäältä yhteisyrityksen hallituksen tai yritysneuvoston ja toisaalta kantajien elinten jäsenten osalta ei kuitenkaan voinut esiintyä minkäänlaista toimien päällekkäisyyttä. |
|
128 |
Vaikka oletettaisiin, ettei komission nyt käsiteltävässä asiassa toteama toimien kumuloituminen voi vaikuttaa ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevaan arviointiin, se ei kuitenkaan ole sellainen seikka, jolla voitaisiin tukea riidanalaisessa päätöksessä tältä osin esitettyä päätelmää. Perustelut on näet lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianomainen saa toimen perustelut tietoonsa unionin toimielimissä käytävän menettelyn aikana (asia 195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok., s. 2861, 22 kohta ja edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 149 kohta). |
|
129 |
Kaiken edellä todetun perusteella on todettava, että komission riidanalaisessa tuomiossa yhteen kokoamat seikat eivät riitä osoittamaan, että kantajat ja Shell määrittivät yhdessä Shell & Dea Oilin toimintalinjan markkinoilla siten, ettei komissio voinut pätevästi todeta, että kantajat ja Shell & Dea Oil muodostivat taloudellisen kokonaisuuden. Tästä seuraa, että komissio rikkoi EY 81 artiklaa, kun se totesi pelkkien riidanalaisessa päätöksessä koottujen seikkojen perusteella, että kantajat olivat yhteisvastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt. |
|
130 |
Näin ollen on hyväksyttävä ensimmäisen kanneperusteen toinen osa ja kumottava riidanalainen päätös siltä osin kuin komissio totesi kantajien osallistuneen kartelliin ajanjaksolla 2.1.2002–30.6.2002. Todetun lainvastaisuuden vaikutuksia sakon määrään tarkastellaan jäljempänä 260 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa. |
2. Toinen kanneperuste, joka koskee vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamatta jättämistä kantajiin nähden
|
131 |
Kantajat väittävät toissijaisesti, että komissio sovelsi vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa virheellisesti ja loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se ei vapauttanut kantajia niille määrätystä sakosta eikä alentanut sen määrää, kun otetaan huomioon Shell Deutschland Schmierstoffin muun muassa Shell Deutschland Oilin nimissä tekemä yhteistyöhakemus. Kantajien mukaan niille määrätty sakko on siis ”kumottava tai vähintäänkin on alennettava sen määrää huomattavasti” kyseisen yhteistyötiedonannon hengen ja Shellin kyseisessä yhteistyöhakemuksessa esittämän tarkoituksen mukaisesti. |
Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei Shellin yhteistyöhakemusta laajennettu sovellettavaksi kantajien hyväksi
Riidanalainen päätös
|
132 |
Riidanalaisessa päätöksessä komissio totesi seuraavaa: ”– –
|
|
133 |
Komissio totesi siitä, ettei Shell Deutschland Schmierstoffin yhteistyöhakemusta sovelleta kantajiin, riidanalaisessa päätöksessä seuraavaa: ”– –
|
Ensimmäinen väite, joka koskee sitä, ettei Shellille sen kilpailusääntöjen rikkomisen osalta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, myönnetyn sakoista vapauttamisen soveltamisalaa laajennettu
|
134 |
Kantajat väittävät, ettei komissio laajentanut Shellin tekemän yhteistyöhakemuksen, joka koski kilpailusääntöjen rikkomista, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt vuoden 1992 ja 2.1.2002 välillä, jolloin kantajat omistivat kyseisen yrityksen kokonaan, vaikutusta. Kantajat korostavat, että Dea Mineraloel on yhtiö, jonka seuraannon saajaksi tuli Shell Deutschland Oil Shellin ostettua kyseisen yrityksen. Lisäksi yhteistyöhakemuksen tehnyt yhtiö, Shell Deutschland Schmierstoff, on Shell Deutschland Oilin tytäryhtiö. |
|
135 |
Kantajien mukaan vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sovellettaessa yritys, jonka hyväksi sakoista vapauttamista sovelletaan, on otettava huomioon sellaisena kuin se oli olemassa sillä hetkellä, kun kilpailusääntöjen rikkominen tapahtui, ja komissio rikkoi siten kyseistä tiedonantoa kieltäytyessään laajentamasta Shell Deutschland Schmierstoffin tekemän yhteistyöhakemuksen soveltamisalaa. Kantajat katsovat, että tämä käy ilmi muun muassa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdasta, jonka mukaan sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto. Kantajien mukaan on niin, että koska rikkomisen vakavuus ja kesto viittaavat yrityksen tilaan sellaisena kuin se oli sen rikkomiseen osallistumisen aikana, on vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sovellettaessa sovellettava samaa yrityksen määritelmää. |
|
136 |
Ensiksi on todettava, että oikeuskäytännön mukaan mahdollisuus määrätä emoyhtiölle seuraamus tytäryhtiön käyttäytymisestä ei vaikuta rikkomiseen osallistuneelle ainoalle tytäryhtiölle osoitetun päätöksen laillisuuteen. Komissio voi näin ollen päättää määräävänsä seuraamuksen joko kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneelle tytäryhtiölle tai emoyhtiölle, jonka määräysvallassa tytäryhtiö oli rikkomisajanjakson aikana. Komissiolla on tämä valintaoikeus myös siinä tapauksessa, että kyseessä on taloudellinen seuraanto tytäryhtiön määräysvallassa, ja se voi siten katsoa entisen emoyhtiön olevan vastuussa tytäryhtiön käyttäytymisestä luovutusta edeltäneen ajanjakson osalta ja uuden emoyhtiön olevan vastuussa tämän jälkeen (ks. yhdistetyt asiat T-259/02-T-264/02 ja T-271/02, Raiffeisen Zentralbank Österreich ym. v. komissio, tuomio 14.12.2006, Kok., s. II-5169, 331 ja 332 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). |
|
137 |
Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee, että komissio toimi perustellusti, kun se tutki ja osoitti erikseen rikkomiseen suoraan osallistuneen tytäryhtiön entisen emoyhtiön ja uuden emoyhtiön vastuun. |
|
138 |
Komissio ei näin ollen tehnyt nyt käsiteltävässä asiassa arviointivirhettä, kun se totesi erikseen yhtäältä RWE:n vastuun kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt (vuoden 1992 ja 2.1.2002 välillä), ja Shellin vastuun kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloelin seuraannon saajina olevat yhtiöt eli Shell Deutschland Oil ja sen tytäryhtiö Shell Deutschland Schmierstoff olivat syyllistyneet (30.6.2002 alkaen). |
|
139 |
Toiseksi on tarkasteltava komission sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman tavoitetta. |
|
140 |
Tästä on oikeuskäytännössä jo todettu, että sakkojen alentaminen unionin kilpailulainsäädännön rikkomiseen osallistuneiden yritysten tekemän yhteistyön vuoksi perustuu näkemykseen siitä, että tällainen yhteistyö helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja – tarvittaessa – saamaan sen loppumaan (edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 399 kohta ja asia T-69/04, Schunk ja Schunk Kohlenstoff-Technik v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2567, 225 kohta). |
|
141 |
Lisäksi on muistutettava, että vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 3 ja 4 kohdassa todetaan seuraavaa: ”Komissio on tietoinen siitä, että jotkin tällaisiin lainvastaisiin sopimuksiin osallistuvat yritykset ovat halukkaita lopettamaan osallisuutensa ja ilmoittamaan komissiolle kyseisten sopimusten olemassaolosta, mutta korkeiden sakkojen uhka estää niitä tekemästä niin. – – Komission mielestä oli [unionin] etujen mukaista kohdella suopeasti yrityksiä, jotka tekevät komission kanssa yhteistyötä Kuluttajien ja kansalaisten etu on salaisten kartellien paljastamisessa ja niistä rankaisemisessa tärkeämpää kuin niiden yritysten sakottaminen, jotka tekevät komissiolle mahdolliseksi tällaisten menettelytapojen paljastamisen ja kieltämisen”. |
|
142 |
Vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta siis ilmenee, ettei kyseisen tiedonannon soveltamisella saateta kyseenalaiseksi yritysten syyllisyyttä kilpailusääntöjen rikkomiseen tai niiden vastuuta rikkomisista ja että ainoastaan tämän vastuun rahalliset seuraamukset poistetaan tai niitä lievennetään yritysten kannustamiseksi paljastamaan salaiset kartellit. |
|
143 |
Tästä seuraa, että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman ainoana tavoitteena on unionin kuluttajien ja kansalaisten edun mukaisesti helpottaa salaisten kartellien havaitsemista kannustamalla kartelliin osallistujia paljastamaan kyseiset kartellit. Näin ollen ne hyödyt, joita tällaisiin menettelytapoihin osallistuvat yritykset voivat saada, eivät voi ylittää tasoa, joka on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi. |
|
144 |
Kolmanneksi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 8 kohdan mukaan komissio myöntää yritykselle vapautuksen sakoista, jotka olisi määrätty muussa tapauksessa, jos a) yritys toimittaa ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella komissio katsoo pystyvänsä tekemään päätöksen oletettua kartellia koskevan tutkimuksen suorittamisesta, tai b) yritys toimittaa ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella on mahdollista todeta EY 81 artiklan rikkominen oletetun kartellin yhteydessä. |
|
145 |
Näin ollen toisin kuin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa – jossa viitataan rikkomisen kestoon ja siten sen yrityksen eri kokoonpanoihin, johon suoraan vastuussa oleva yhtiö kuuluu, eli liiketoimintaan, joka on ollut rikkomisen kohteena koko rikkomisen keston ajan – vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa keskitytään yhteistyöhakemuksen tekemisajankohtaan ja yrityksen käsite tarkoittaa siten lähtökohtaisesti taloudellista yksikköä sellaisena kuin se oli olemassa kyseisen yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä. |
|
146 |
Tämä tulkinta on sitä paitsi vuoden 2002 yhteistyötiedonannon tavoitteen, joka on helpottaa salaisten kartellien havaitsemista kannustamalla kartelliin osallistujia paljastamaan kyseiset kartellit, mukainen. Kun otetaan huomioon olemassa oleva mahdollisuus saattaa muut yritykset, jotka muodostavat yhden ainoan taloudellisen yksikön yhdessä suoraan kartelliin osallistuvan yrityksen kanssa, vastuuseen viimeksi mainitun yhtiön vastuusta, on kannustinvaikutuksen säilyttämiseksi sellaisten tietojen paljastamiseen, jotka merkitsevät myös tämän yhtiön vastuuta, nimittäin tarpeen antaa kaikille kyseiseen yritykseen yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä kuuluville yhtiöille mahdollisuus vapautumiseen seuraamuksista, joita niille olisi määrätty ilman mainitun hakemuksen tekemistä. |
|
147 |
Sitä vastoin yhteistyöhakemuksen soveltamisen laajentaminen sellaisten muiden yritysten hyväksi, joihin suoraan kartelliin osallistuva yhtiö eli kartellin kohteena oleva liiketoiminta kuuluu, ei normaaliolosuhteissa vaikuta niiden yhtiöiden oikeudelliseen tilanteeseen, jotka yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä muodostavat yrityksen hakemuksen tehneen yrityksen kanssa. Näin ollen tällainen soveltamisalan laajentaminen ei lähtökohtaisesti voi palvella vuoden 2002 yhteistyötiedonannon ainoaa tavoitetta eli salaisten kartellien havaitsemisen helpottamista Euroopan unionin kuluttajien edun mukaisesti. |
|
148 |
Tästä seuraa, ettei komissio rikkonut vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa, kun se katsoi riidanalaisen päätöksen 527 perustelukappaleessa, että sakoista vapautettavan yrityksen laajuus oli määriteltävä yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä olemassa olevien tosiseikkojen perusteella. |
|
149 |
Neljänneksi on todettava, että kanneperusteen nyt käsiteltävä olevassa osassa kantajat ainoastaan väittävät, että niiden hyväksi olisi sovellettava Shellille Shell Deutschland Schmierstoffin – joka on Shell-konserniin yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä kuulunut yhtiö – komissiolle toimittamien tietojen perusteella myönnettyä sakoista vapauttamista. |
|
150 |
Ajanjaksosta ennen 2.1.2002 on katsottava, että sakoista vapauttamisen soveltamisalan laajentaminen kantajien hyväksi ei olisi voinut tehostaa komission sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaa ohjelmaa ja tätä kautta hyödyttää eurooppalaisia kuluttajia. Kantajien vastuu on nimittäin todettu Shellin vastuuseen nähden erikseen. Näin ollen kantajille määrätty sakko ei voi aiheuttaa Shellille minkäänlaista rahallista tappiota, jolla tätä siten kannustettaisiin toimittamaan kaikki tiedot, jotka se halusi jakaa komission kanssa, vapautuakseen sakoista vuoden 2002 yhteistyötiedonannon mukaisesti. |
|
151 |
Kuten komissio perustellusti totesi, ei ole epäoikeudenmukaista palkita sakoista vapauttamalla sellaisen tytäryhtiön uutta emoyhtiötä, joka sisäisten tarkastusten kautta paljastaa kilpailusääntöjen rikkomisen ja päättää sen jälkeen tehdä yhteistyötä komission kanssa, ja jättää soveltamatta kyseistä toimenpidettä sellaisen aikaisemman omistajayrityksen hyväksi, joka ei ole ponnistellut osallistuakseen kilpailusääntöjen rikkomisen selvittämiseen. |
|
152 |
Näin ollen komissio sovelsi nyt käsiteltävässä asiassa vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa sen tavoitteen mukaisesti. |
|
153 |
Viidenneksi on vielä muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate – joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella – on unionin oikeuden yleinen periaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 20 ja 21 artiklassa (ks. vastaavasti asia C-550/07, Akzo Nobel Chemicals ja Akcros Chemicals ym. v. komissio, tuomio 14.9.2010, Kok., s. I-8301, 54 ja 55 kohta). |
|
154 |
Nyt käsiteltävässä asiassa kantajien tilanteen ja niiden Shell-konserniin kuuluvien yhtiöiden tilanteen, joiden hyväksi sovellettiin Shell Deutschland Schmierstoffin tekemän yhteistyöhakemuksen perusteella myönnettyä sakoista vapauttamista, välillä on merkittävä ero, sillä viimeksi mainitut yhtiöt – toisin kuin kantajat – muodostivat yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä Shell Deutschland Schmierstoffin kanssa EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen. Tällä erolla on merkitystä sakoista vapauttamisen laajentamisen näkökulmasta, kuten edellä 145–148 kohdassa esitetystä analyysistä ilmenee. |
|
155 |
Näin ollen komissio kohteli erilaisia tilanteita eri tavalla eikä siten loukannut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta. |
|
156 |
Edellä todetusta ilmenee, että on vahvistettava komission toteamus, jonka mukaan kantajien hyväksi ei voitu soveltaa Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista siltä osin kuin se koski kilpailusääntöjen rikkomista, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt. |
Toinen väite, joka koskee sitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista laajennettu sellaista kilpailusääntöjen rikkomista koskevilta osin, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt
|
157 |
Toisessa väitteessään kantajat arvostelevat sitä, ettei Shell-konsernille myönnettyä sakoista vapauttamista, joka koskee niille sellaisen kilpailusääntöjen rikkomisen perusteella, johon Shell & Dea Oil – joka on Shellin ja RWE:n yhteisomistuksessa oleva yritys – oli syyllistynyt 2.1.–30.6.2002, määrättyä sakkoa, laajennettu. |
|
158 |
Tästä on riittävää muistuttaa, että unionin yleinen tuomioistuin totesi ensimmäisen kanneperusteen toisen kohdan analyysin perusteella, että riidanalainen päätös on kumottava siltä osin kuin komissio määräsi kantajille seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt. Näin ollen ei ole enää tarpeen tutkia nyt esillä olevaa väitettä. |
|
159 |
Edellä todetun perusteella on hylättävä väite, joka koskee sitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista, joka koskee niille sellaisen kilpailusääntöjen rikkomisen perusteella, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, määrättyä sakkoa, laajennettu, eikä ole syytä lausua siitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista laajennettu kilpailusääntöjen rikkomista, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, koskevilta osin. |
Toinen osa, joka koskee kantajien oikeutta sakoista kokonaan vapauttamiseen tai sakkojen määrän huomattavaan alentamiseen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella
|
160 |
Kantajat väittävät, että ne olisi pitänyt vapauttaa sakoista tai sakkojen määrää olisi pitänyt alentaa huomattavasti vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella. Shellin toimittamat tiedot olivat kantajien mukaan nimittäin peräisin Dea Mineraloelin ja Shell & Dea Oilin – joista sittemmin tuli Shell Deutschland Oil, joka on Shell Deutschland Schmierstoffin emoyhtiö – entisiltä työntekijöiltä. |
|
161 |
Kantajat väittävät, että ne olivat joka tapauksessa myös toimittaneet merkittäviä todisteita hallinnollisen menettelyn aikana ja että ainoa syy siihen, etteivät ne olleet voineet toimittaa kyseisiä todisteita aikaisemmin, oli se, että komissio oli ilmoittanut erittäin myöhään siitä, että myös kantajat olivat tutkimuksen kohteena. |
|
162 |
Aivan aluksi on muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan komissiolla on harkintavaltaa arvioida, ovatko tiedot tai asiakirjat, joita yritykset ovat vapaaehtoisesti toimittaneet, helpottaneet sen tehtävää ja onko tarpeen myöntää yritykselle vapautus sakoista tai alentaa sakkojen määrää vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa tarkoitetulla tavalla (ks. vastaavasti edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 394 kohta ja yhdistetyt asiat C-125/07 P, C-133/07 P, C-135/07 P ja C-137/07 P, Erste Group Bank, tuomio 24.9.2009, Kok., s. I-8681, 248 kohta). Unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan voi vedota tähän harkintavaltaan perusteena sille, ettei se harjoita oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevaa perinpohjaista laillisuusvalvontaa komission tekemästä arvioinnista (ks. analogisesti asia C-386/10 P, Chalkor v. komissio, tuomio 8.12.2011, Kok., s. I-13085, 62 kohta). |
|
163 |
Edellä 140 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaan sakkojen alentaminen unionin kilpailulainsäädännön rikkomiseen osallistuneiden yritysten tekemän yhteistyön vuoksi perustuu näkemykseen siitä, että tällainen yhteistyö helpottaa komission tehtävää sen pyrkiessä toteamaan rikkomisen olemassaolon ja – tarvittaessa – saamaan sen loppumaan. |
|
164 |
Lisäksi kuten edellä 143 kohdassa on todettu, sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman ainoana tavoitteena on unionin kuluttajien ja kansalaisten edun mukaisesti helpottaa salaisten kartellien havaitsemista kannustamalla kartelliin osallistujia paljastamaan kyseiset kartellit. Näin ollen ne hyödyt, joita tällaisiin menettelytapoihin osallistuvat yritykset voivat saada, eivät voi ylittää tasoa, joka on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi. |
|
165 |
Lopuksi on muistutettava, että toisin kuin asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa – jossa viitataan rikkomisen kestoon ja siten sen yrityksen eri kokoonpanoihin, johon suoraan vastuussa oleva yhtiö kuuluu, eli liiketoimintaan, joka on ollut rikkomisen kohteena koko rikkomisen keston ajan – vuoden 2002 yhteistyötiedonannossa keskitytään yhteistyöhakemuksen tekemisajankohtaan niin, että yrityksen käsite tarkoittaa lähtökohtaisesti taloudellista yksikköä sellaisena kuin se oli olemassa kyseisen hakemuksen tekemishetkellä. |
|
166 |
Edellä todetusta seuraa, että sillä seikalla, että ne tiedot, jotka mahdollistavat sen, että Shellin hyväksi sovelletaan sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevaa ohjelmaa, ovat sellaisten työntekijöiden toimittamia, jotka olivat RWE-konsernin palveluksessa ennen kuin Shell osti Dea Mineraloelin, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, voidaanko kantajien hyväksi soveltaa sakoista vapauttamista tai sakon määrän alentamista. |
|
167 |
Kantajat eivät vetoa mihinkään oikeussääntöön, joka velvoittaisi komission vapauttamaan ne velvollisuudestaan maksaa sakko sillä perusteella, että kartellin tai yhteistyöhakemuksen tehneen yhtiön sellaisen liiketoiminnan, jota kartelli koskee, paljastamiseen osallistuneet työntekijät olivat jonkin menneen ajanjakson aikana kuuluneet kantajien omistamaan yhtiöön. |
|
168 |
Vuoden 2002 yhteistyötiedonannosta – joka keskittyy yhteistyöhakemuksen tekemisajankohtaan – päinvastoin ilmenee, että yhteistyöhakemuksen tehneen yhtiön työntekijöiden tekemät paljastukset voivat hyödyttää ainoastaan yritystä, johon mainittu yhtiö kuului yhteistyöhakemuksen tekemishetkellä. Ainoastaan tällaisella tulkinnalla varmistetaan se, ettei sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman perusteella myönnetty sakoista vapauttaminen tai sakkojen määrän alentaminen ulotu laajemmalle kuin mikä on tarpeen ohjelman tavoitteen saavuttamiseksi eli salaisiin kartelleihin osallistuvien kannustamiseksi paljastamaan kyseiset kartellit. |
|
169 |
Kantajien ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä. |
|
170 |
Kantajat väittävät toiseksi, että komission olisi pitänyt myöntää niille huomattava sakkojen määrän alennus niiden todisteiden vuoksi, joita kantajat olivat toimittaneet hallinnollisen menettelyn kuluessa. |
|
171 |
Tästä riittää, kun huomautetaan, että kantajat mainitsevat ainoastaan riidanalaisen päätöksen 222 perustelukappaleessa mainitun MOL:n perustelun hylkäämisen, miltä osin ne väittävät toimittaneensa lisätietoja. Kuten komissio toteaa, MOL:n osallistuminen kartelliin on kuitenkin todettu laajan todistusaineiston perusteella. Lisäksi on todettava, että kantajat toimittivat nämä tiedot vastauksena komission tietojensaantipyyntöön ajankohtana, jolloin ainakin kolme muuta yritystä oli jo vapaaehtoisesti toimittanut todisteita ja tietoja kartellin toiminnasta. Komissio ei näin ollen syyllistynyt virheeseen tai lainvastaisuuteen, kun se ei laajentanut vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella myönnetyn sakoista vapauttamisen tai sakkojen määrän alentamisen soveltamista kantajien hyväksi. |
|
172 |
Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon asian kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, tällainen alentaminen ei ole perusteltua kantajien esittämien seikkojen perusteella. |
|
173 |
Edellä esitetyn perusteella toisen kanneperusteen toinen osa on hylättävä. |
Kolmas osa, joka koskee kantajien puolustautumisoikeuksien loukkaamista
|
174 |
Toisen kanneperusteen kolmannessa osassa kantajat väittävät lähinnä, että niiden mahdollisuudet yhteistyöhakemuksen tekemiseen olivat alusta pitäen heikot, koska rikkomisen kohteena ollut liiketoiminta oli luovutettu Shellille. Sillä, että komissio ei ennen väitetiedoksiannon lähettämistä ilmoittanut kantajille suorittavansa myös niitä koskevaa tutkimusta, kantajilta evättiin mahdollisuus yhteistyöhakemuksen tekemiseen riittävän ajoissa. Kantajien mukaan komissio loukkasi tällä tavoin niiden puolustautumisoikeuksia. |
|
175 |
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen edellyttää sitä, että asianomaisella yrityksellä on hallinnollisen menettelyn kuluessa ollut mahdollisuus tehdä hyödyllisellä tavalla tunnetuksi näkökantansa sitä vastaan esitettyjen tosiseikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä sekä niistä asiakirjoista, jotka komissio on ottanut huomioon perussopimuksen rikkomista koskevan väitteensä tueksi (yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 10 kohta ja asia C-310/93 P, BPB Industries ja British Gypsum v. komissio, tuomio 6.4.1995, Kok., s. I-865, 21 kohta). |
|
176 |
Asetuksen N:o 1/2003 27 artiklan 1 kohta heijastelee mainittua periaatetta, koska siinä säädetään, että osapuolille on lähetettävä väitetiedoksianto, jossa on esitettävä selkeästi kaikki ne olennaiset seikat, joihin komissio menettelyn tässä vaiheessa tukeutuu (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 67 kohta), jotta ne, joita asia koskee, saavat tietoonsa, mistä käyttäytymisestä komissio niitä arvostelee, ja jotta ne voivat tehokkaasti puolustautua ennen kuin komissio antaa lopullisen päätöksensä. Tämä edellytys täyttyy, jos lopullisessa päätöksessä ei aseteta asianomaisten henkilöiden vastuulle väitetiedoksiannossa tarkoitetuista rikkomisista poikkeavia rikkomisia ja jos siinä esitetään ainoastaan ne tosiseikat, joista asianomaisilla henkilöillä on ollut mahdollisuus esittää näkemyksensä (ks. vastaavasti asia T-213/00, CMA CGM ym. v. komissio, tuomio 19.3.2003, Kok., s. II-913, 109 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). |
|
177 |
Nyt käsiteltävässä asiassa kantajat eivät väitä, ettei niille osoitettu väitetiedoksianto sisältänyt kaikkia riidanalaisessa päätöksessä niitä vastaan esitettyjä seikkoja. Kantajat toteavat ainoastaan, että koska komissio ei ollut ilmoittanut niille ennakkoon hallinnollisen menettelyn aloittamisesta, kantajat oli asetettu vähemmän suotuisaan tilanteeseen niihin muihin yrityksiin nähden, jotka olivat olleet komission tarkastusten kohteena. |
|
178 |
Unionin tuomioistuin on kuitenkin jo todennut, että kunhan väitetiedoksiannon vastaanottaja saa mahdollisuuden esittää hallinnollisessa kontradiktorisessa menettelyssä tehokkaasti näkemyksensä komission esittämien seikkojen ja olosuhteiden paikkansapitävyydestä ja merkityksellisyydestä, komissio ei ole lähtökohtaisesti velvollinen ilmoittamaan tälle vastaanottajalle tutkintatoimenpiteestä ennen väitetiedoksiannon lähettämistä (edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 122 kohta). |
|
179 |
Näin ollen kantajat eivät voi pätevästi vedota puolustautumisoikeuksiensa loukkaamiseen. |
|
180 |
Tätä toteamusta ei voida saattaa kyseenalaiseksi sillä, että kantajat vetoavat [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 3.9.2004 tehtyyn komission päätökseen (asia COMP/E-1/38.069 – Kupariset vesi- ja viemäriputket). On myös muistutettava, että muita asioita koskevat päätökset voivat olla vain viitteellisiä, kun asioiden olosuhteet eivät ole samanlaiset (ks. vastaavasti asia C-167/04 P, JCB Service v. komissio, tuomio 21.9.2006, Kok., s. I-8935, 201 ja 205 kohta sekä asia C-76/06 P, Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, tuomio 7.6.2007, Kok., s. I-4405, 60 kohta). |
|
181 |
Kantajat eivät myöskään voi pätevästi vedota siihen seikkaan, että kartellin kohteena olevan liiketoiminnan luovutus Shellille hankaloitti yhteistyötä komission kanssa. |
|
182 |
Kuten komissio perustellusti toteaa, mikään ei nimittäin estänyt kantajia tekemästä yhteistyöhakemusta sen ajanjakson aikana, jolloin Dea Mineraloel muodosti niiden kanssa taloudellisen yksikön. |
|
183 |
On myös muistutettava, että sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman tarkoituksena ei ole antaa salaisiin kartelleihin osallistuville yrityksille, joille on ilmoitettu komission aloittamasta menettelystä, mahdollisuutta välttää vastuunsa rahallisia seurauksia vaan helpottaa unionin kansalaisten ja kuluttajien edun mukaisesti tällaisten menettelytapojen havaitsemista kannustamalla kyseisiä yrityksiä paljastamaan nämä kartellit. Näin ollen ne hyödyt, joita tällaisiin menettelytapoihin osallistuvat yritykset voivat saada, eivät voi ylittää tasoa, joka on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi. |
|
184 |
Eurooppalaisten kuluttajien etu ei kuitenkaan vaadi, että komissio soveltaa sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista suurempaan määrään yrityksiä kuin mikä on tarpeen sakoista vapauttamista tai niiden lieventämistä koskevan ohjelman täyden tehokkuuden varmistamiseksi siten, että se soveltaisi sakoista vapauttamista tai sakkojen määrän alentamista muiden kuin niiden yritysten hyväksi, jotka ovat toimittaneet komissiolle ensimmäisenä todisteita, joiden perusteella komissio voi määrätä tarkastusten suorittamisesta tai todeta kilpailusääntöjen rikkomisen. |
|
185 |
Näin ollen toisen kanneperusteen kolmas osa ja tämän seurauksena koko toinen kanneperuste on hylättävä. |
3. Kolmas kanneperuste, joka koskee kantajille määrätyn sakon määrän laskennassa huomioon otettavan liikevaihdon määrittämistä
|
186 |
Kantajien mukaan komissio rikkoi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 ja 3 kohtaa vahvistaessaan sakon määrän laskennassa huomioon otettavaa liikevaihtoa, sillä se ei noudattanut sakon määrän vahvistamista koskevia keskeisiä periaatteita, kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta. Kantajat väittävät, että komissio otti lähtökohdaksi liikevaihdon keskiarvon kartellin kohteena olevilla markkinoilla vuosina 1999–2001 ja että se oli laskenut tämän arvon Shellin – eikä kantajien – toimittamien tietojen perusteella. Kantajat väittävät lopuksi, että komissio laiminlöi tältä osin perusteluvelvollisuutensa. |
Ensimmäinen osa, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä kantajien myynnin arvon laskentaa koskevilta osin
|
187 |
Kantajat katsovat, että komissio laiminlöi perusteluvelvollisuutensa kantajien myynnin arvon laskentaa koskevilta osin. Yhtäältä riidanalaisesta päätöksestä ei niiden mukaan ilmene, miksi komissio valitsi viiteajanjaksoksi rikkomiseen sen ajanjakson viimeiset kolme vuotta, jona yritys osallistui rikkomiseen. Toisaalta kantajat väittävät, ettei komissio perustellut riittävästi Shellin toimittamien tietojen huomioon ottamista kantajien myynnin arvoa koskevilta osin. |
|
188 |
Aluksi on muistutettava, että EY 253 artiklassa edellytettyjen perustelujen on oltava kyseessä olevan toimenpiteen luonteen mukaisia ja niistä on selkeästi ja yksiselitteisesti ilmettävä toimenpiteen tehneen toimielimen päättely siten, että niille, joita toimenpide koskee, selviävät sen syyt, jotta he voivat puolustaa oikeuksiansa, ja että toimivaltainen tuomioistuin voi tutkia toimenpiteen laillisuuden (ks. asia C-17/99, Ranska v. komissio, tuomio 22.3.2001, Kok., s. I-2481 ja edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 146 kohta). |
|
189 |
Velvollisuudella perustella yksittäistapausta koskeva päätös on tarkoitus antaa tuomioistuimelle mahdollisuus tutkia päätöksen laillisuus sekä antaa asianosaiselle riittävät tiedot sen arvioimiseksi, onko päätös mahdollisesti virheellinen, jolloin sen pätevyys voidaan riitauttaa (ks. vastaavasti asia C-199/99, Corus UK v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-11177, 145 kohta ja edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 462 kohta). |
|
190 |
Perustelut on näin ollen lähtökohtaisesti ilmoitettava asianosaiselle samaan aikaan kuin sille vastainen päätös. Perustelujen puuttumista ei voida korjata sillä, että asianosainen saa päätöksen perustelut tietoonsa unionin toimielimissä käytävän menettelyn aikana (asia 195/80, Michel v. parlamentti, tuomio 26.11.1981, Kok., s. 2861, 22 kohta; edellä 102 kohdassa mainitut yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 463 kohta ja edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 149 kohta). |
|
191 |
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut mainitun EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt (asia C-367/95 P, komissio v. Sytraval ja Brink’s France, tuomio 2.4.1998, Kok., s. I-1719, 63 kohta ja asia C-413/06 P, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, tuomio 10.7.2008, Kok., s. I-4951, 166 ja 178 kohta). |
|
192 |
Silloin, kun – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – unionin kilpailusääntöjen soveltamista koskeva päätös koskee useita adressaatteja ja vastuuseen saattamista tietystä kilpailusääntöjen rikkomisesta, sen on sisällettävä riittävät perustelut kunkin adressaatin osalta ja erityisesti sellaisten adressaattien osalta, joiden tulee kyseisen päätöksen mukaan kantaa vastuu rikkomisesta. Sellaisen emoyhtiön osalta, jonka katsotaan olevan vastuussa tytäryhtiönsä kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä käyttäytymisestä, tällaisen päätöksen tulee näin ollen lähtökohtaisesti sisältää seikkaperäinen esittely niistä perusteluista, joiden takia kyseisen yhtiön katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta (ks. edellä 41 kohdassa mainittu asia Elf Aquitaine v. komissio, tuomion 152 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). |
Ensimmäinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen viimeisten kolmen vuoden myynnin keskiarvon valintaa koskevilta osin
|
193 |
Kantajat muistuttavat ensiksi, että vuoden 2006 suuntaviivojen mukaan viiteajanjakso merkityksellisen myynnin arvon määrittämiseksi on sen ajanjakson viimeinen vuosi, jona yritys osallistui rikkomiseen Riidanalaisen päätöksen 629 ja 631 perustelukappaleen mukaan tämä viimeinen vuosi oli RWE-konsernin osalta vuosi 2001. Kantajien mukaan riidanalaisesta päätöksestä eivät selviä syyt sille, miksi komissio valitsi yleisesti menetelmän, jonka mukaan se otti huomioon kolmen vuoden aikana toteutuneen myynnin keskiarvon viimeisen vuoden myynnin arvon sijaan. |
|
194 |
Tästä on muistutettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 13 kohdan mukaan komissio käyttää sakon perusmäärän määrittääkseen yleensä lähtökohtana yrityksen myynnin arvoa kartellin kohteena olevilla markkinoilla sen ajanjakson viimeisenä täytenä vuotena, jona yritys osallistui rikkomiseen. |
|
195 |
Komissio viittasi riidanalaisen tuomion 632 ja 633 perustelukappaleessa ExxonMobilin ja MOL:n perusteluihin, joiden mukaan unionin laajentumiset ja erityisesti vuoden 2004 laajentuminen vaikuttivat merkittävästi useiden kartelliin osallistuvien yritysten myynnin arvoon. Lisäksi on todettava, että kantajat olivat väitetiedoksiantoon antamassaan vastauksessa todenneet tästä, että niiden mielestä huomioon oli otettava ainoastaan Dea Mineraloelin myynti niissä 15 jäsenvaltiossa, jotka muodostivat unionin ennen 1.5.2004. Komissio vastasi näihin perusteluihin riidanalaisen päätöksen 634 perustelukappaleessa, jossa todetaan seuraavaa: ”Komissio myöntää, että vuosi 2004 oli toukokuussa tapahtuneen Euroopan unionin laajentumisen vuoksi poikkeuksellinen vuosi. [Komissio] pitää asianmukaisena, ettei sakon laskennan perustana käytetä pelkästään vuoden 2004 myyntiä vaan sen ajanjakson viimeistä kolmea vuotta, jona yritykset osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen.” |
|
196 |
Näin ollen syy siihen, miksi komissio otti huomioon sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden, jona kyseiset yritykset osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen, aikana toteutuneen myynnin keskiarvon kyseisen ajanjakson viimeisen täyden vuoden myynnin arvon sijaan, ilmenevät riidanalaisesta päätöksestä selvästi. |
|
197 |
Toiseksi kantajat kuitenkin väittävät, ettei komissio ei perustellut valintaansa ottaa huomioon kantajien ajanjaksolla 1999–2001 toteutuneen myynnin arvo pelkän vuoden 2001 myynnin arvon sijaan. Kantajien mukaan komissio myös hylkäsi niiden perustelun, jonka mukaan varainhoitovuosi 2001–2002 oli poikkeuksellinen vuosi ja jonka mukaan lähtökohtana olisi päinvastoin pitänyt käyttää liikevaihdon keskiarvoa kilpailusääntöjen rikkomisen, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, koko keston ajalta eli vuodesta 1992–1993 vuoteen 2000–2001 saakka (riidanalaisen päätöksen 639 perustelukappale). Kantajien mukaan komissio ei kuitenkaan mitenkään selittänyt, miksei se valinnut tätä viiteajanjaksoa vaan otti lähtökohdaksi vuosien 1999–2001 myynnin keskiarvon. |
|
198 |
Tältä osin on muistutettava edellä 191 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan perusteluvelvollisuuden täyttymistä on arvioitava asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella, joita ovat muun muassa toimenpiteen sisältö, esitettyjen perustelujen luonne ja se tarve, joka niillä, joille toimenpide on osoitettu tai joita se koskee suoraan ja erikseen, voi olla saada selvennystä tilanteeseen. Perusteluissa ei tarvitse esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia, sillä tutkittaessa sitä, täyttävätkö toimenpiteen perustelut mainitun EY 253 artiklan vaatimukset, on otettava huomioon sen sanamuodon lisäksi myös asiayhteys ja kaikki asiaa koskevat oikeussäännöt. |
|
199 |
Lisäksi on ensinnäkin muistutettava, että oikeuskäytännön mukaan komissiolla on velvollisuus rajata huomioon otettava ajanjakso niin, että saadut luvut ovat mahdollisimman vertailukelpoisia (asia T-319/94, Fiskeby Board v. komissio, tuomio 14.5.1998, Kok., s. II-1331, 42 kohta). Toiseksi on todettava, että komissio käytti riidanalaisessa päätöksessä säännönmukaisesti sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden, jona yritykset, joita epäillään kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, osallistuivat kartelliin, myynnin arvoa kunkin yrityksen osalta riidanalaisen päätöksen 634 perustelukappaleessa esittämänsä menetelmän mukaisesti. |
|
200 |
Tästä seuraa, että riidanalaisessa päätöksestä, kun sitä tulkitaan kokonaisuutena ja sen asiayhteyden sekä kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella, selviävät syyt sille, miksi komissio otti kantajien osalta viiteajanjaksona huomioon ajanjakson 1999–2001 pelkän vuoden 2001 sijaan. Perustelujen riittämättömyyttä koskeva väite on siis hylättävä. |
Toinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä myynnin arvon määrittämistä koskevilta osin
|
201 |
Kantajat katsovat, etteivät ne voineet riidanalaisen päätöksen perusteluiden perusteella tarkistaa komission myynnin arvoksi ajanjaksolta 1999–2001 määrittelemän myynnin arvon paikkansapitävyyttä. |
|
202 |
Kantajat väittävät, etteivät ne voineet riidanalaisen päätöksen perustelujen perusteella tarkistaa, oliko komissio määritellyt liikevaihdon keskiarvot oikein ajanjaksolta 1999–2001. Komissio vaikuttaisi kantajien mukaan ottaneen lähtökohdaksi Shellin antamat tiedot, koska komission näkemyksen mukaan RWE ei voinut toimittaa liikevaihtoa vuodelta 2001 jaoteltuna parafiinivahan ja raakaparafiinin mukaan. Riidanalaisen päätöksen 628 perustelukappaleen mukaan Shell-konsernin toimittamat luvut vastasivat kantajien esittämiä kokonaismyyntilukuja. Kantajat väittävät, etteivät ne kuitenkaan voineet tarkistaa tätä väitettä, koska ne eivät hallinnollisen menettelyn kuluessa saaneet tilaisuutta tutustua Shellin toimittamiin liikevaihtoa koskeviin tietoihin. Näin ollen kantajien tietojen mukaan entisen Dea Mineraloelin parafiinivahaa koskevasta liiketoiminnasta saamat tulot olivat varainhoitovuonna 1998–1999 alkaneella ja varainhoitovuonna 2000–2001 päättyneellä ajanjaksolla keskimäärin 18,2 miljoonaa euroa. Määrä on kantajien mukaan noin 280000 euroa komission arvioimaa määrää pienempi. |
|
203 |
On muistutettava, että riidanalaisen päätöksen 59 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”[RWE-konsernin] Euroopan talousalueelle suuntautuneen parafiinivahamyynnin vuosittainen keskiarvo oli Shellin mukaan 13785353 euroa vuosina 1999–2001. Raakaparafiinin Euroopan talousalueelle suuntautuneen myynnin vuosittainen keskiarvo oli Shellin mukaan 4670083 euroa vuosina 1999–2001.” |
|
204 |
Riidanalaisen päätöksen 628 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa: ”Komissio käytti laskennassa yritysten toimittamia numerotietoja. Koska RWE ei ollut kyennyt ilmoittamaan tuotekohtaista myynnin arvoa vuodelta 2001, komissio käytti tältä osin Shellin toimittamia tietoja, jotka vaikuttaisivat yhtäpitäviltä niiden myynnin kokonaisarvoa koskevien lukujen kanssa, jotka RWE pystyi toimittamaan.” |
|
205 |
Tältä osin oikeuskäytännössä on jo todettu, että kun komissio vahvistaa sakkoja unionin kilpailuoikeuden rikkomisen perusteella, se täyttää perusteluvelvollisuutensa, kun se päätöksessään ilmoittaa ne arviointiin liittyneet seikat, joiden nojalla sen on ollut mahdollista mitata rikkomisen vakavuus ja kesto, eikä sillä ole velvollisuutta antaa siinä yksityiskohtaisempaa esitystä tai sakon laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. vastaavasti asia C-279/98 P, Cascades v. komissio, tuomio 16.11.2000, Kok., s. I-9693, 38–47 kohta ja yhdistetyt asiat T-191/98 ja T-212/98-T-214/98, Atlantic Container Line ym. v. komissio, tuomio 30.9.2003, Kok., s. II-3275, 1532 kohta). Sakkojen määrän laskemista koskevien numerotietojen esittämisen osalta on huomautettava, että vaikka tällaiset numerotiedot ovatkin hyödyllisiä, ne eivät ole välttämättömiä perusteluvelvollisuuden täyttämiseksi (ks. asia C-182/99 P, Salzgitter v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-10761, 75 kohta ja asia T-68/04, SGL Carbon v. komissio, tuomio 8.10.2008, Kok., s. II-2511, 31 kohta). |
|
206 |
On sitä paitsi todettava, että komission tietojensaantipyyntöön 31.1.2008 antamassaan vastauksessa kantajat totesivat, etteivät ne voineet toimittaa lukuja varainhoitovuodelta 2001–2002. Koska mainitut luvut puuttuivat, kalenterivuotta 2001 koskevan myynnin arvoa, jonka komissio otti riidanalaisessa päätöksessä säännönmukaisesti huomioon, ei kuitenkaan voitu määrittää. Kantajat totesivat vastauksessaan myös, etteivät ne voineet toimittaa aikaisemmilta varainhoitovuosilta erillisiä lukuja parafiinivahan ja raakaparafiinin osalta. Tällaiset eritellyt numerotiedot olivat kuitenkin välttämättömiä sakon määrän laskemiseksi, kun otetaan huomioon se seikka, että rikkomisen vakavuuteen perustuva kerroin oli erisuuruinen kunkin tuoteryhmän osalta, eli parafiinivahan osalta 18 prosenttia ja raakaparafiinin osalta 15 prosenttia. |
|
207 |
Lopuksi on todettava, että komission tietojensaantipyyntöön 5.3.2008 antamassaan vastauksessa kantajat totesivat, että ne olivat ottaneet Shelliin yhteyttä saadakseen tietoja Shellille suuntautuvaa myyntiä koskevista saatavilla olevista myyntiluvuista ja että ne olivat tietoisia siitä, että Shell oli jo toimittanut komissiolle myyntiluvut varainhoitovuodelta 2001–2002. Kantajat viittasivat kyseisen varainhoitovuoden osalta Shellin toimittamiin numerotietoihin ja myönsivät, ettei RWE-konsernin saatavilla ollut tällaisia luotettavia numerotietoja. |
|
208 |
Näin ollen on todettava, että väitetiedoksiannon jälkeen käydyn kirjeenvaihdon kuluessa kantajat eivät riitauttaneet sitä, että komissio käytti Shellin toimittamia myyntilukuja, vaan päinvastoin kannustivat komissiota käyttämään tällaisia tietoja varainhoitovuoden 2001–2002 osalta. |
|
209 |
Edellä todetun perusteella on todettava, että riidanalaisesta päätöksestä, kun sitä tulkitaan kokonaisuutena ja sen asiayhteyden – muun muassa kantajien ja komission välillä käydyn kirjelmienvaihdon – sekä kaikkien asiaa koskevien oikeussääntöjen perusteella, selvisivät syyt sille, miksi komissio käytti Shellin toimittamia lukuja. |
|
210 |
Kantajien perustelusta, jonka mukaan riidanalaisesta päätöksestä ei selvinnyt menetelmä, jota Shell oli noudattanut erotellessaan parafiinivahan ja raakaparafiinin myyntilukuja, on todettava, että komissio täytti perusteluvelvollisuutensa, kun se päätöksessään ilmoitti ne arviointiin liittyneet seikat, joiden nojalla sen on ollut mahdollista mitata rikkomisen vakavuus ja kesto, eikä sillä ollut velvollisuutta antaa siinä yksityiskohtaisempaa esitystä tai sakon laskentatapaan liittyviä numerotietoja (ks. edellä 205 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö). |
|
211 |
Kantajien hallinnollisen menettelyn kuluessa toimittamien tietojen pohjalta komissio voi myös perustellusti olettaa, etteivät kantajat riitauta Shellin toimittamien lukujen paikkansapitävyyttä, kun otetaan huomioon niiden maininta siitä, että kyseisten konsernien välillä oli ollut yhteydenpitoa, ja se seikka, että kantajat jopa viittasivat Shellin toimittamiin lukuihin. Koska yleistä velvollisuutta esittää kaikkia asiaan liittyviä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevia yksityiskohtia ei ole ja koska perusteluvelvollisuuden laajuus riippuu muun muassa olosuhteista, joissa riidanalainen päätös on tehty, komissio toimi perustellusti, kun se ei sisällyttänyt riidanalaiseen päätökseen yksityiskohtaista analyysiä Shellin toimittamista luvuista, kun otetaan huomioon erityisesti kantajien maininnat, jotka koskivat yhteydenottoa Shelliin tältä osin, sekä se, että kantajat viittasivat osaan Shellin hallussa olevista tiedoista. |
|
212 |
Unionin yleisen tuomioistuimen esittämään kirjalliseen kysymykseen antamassaan vastauksessa kantajat lisäksi totesivat, että Shell antoi 25.1.2008 niiden käyttöön liikevaihtoa koskevia tietoja, jotka olivat peräisin samasta tietokannasta kuin Shellin komissiolle toimittamat tiedot. Yksinomaan se seikka, että Shelliltä saaduissa tiedoissa ei viitata kalenterivuosiin vaan kunkin vuoden heinäkuun alussa alkaviin ja kesäkuun lopussa päättyviin varainhoitovuosiin, ei voinut estää kantajia ymmärtämästä komission käyttämää laskentamenetelmää, kun otetaan huomioon se, että riidanalaisessa päätöksessä täsmennettiin, että myynnin arvo oli laskettu kalenterivuosia koskevien tietojen perusteella. Näin ollen kantajat saattoivat riidanalaisen päätöksen ja sen asiayhteyden, jossa päätös oli tehty, perusteella ymmärtää, että komissio oli mukauttanut varainhoitovuosia koskevat tiedot menetelmäänsä, jossa käytettiin kalenterivuosia. |
|
213 |
Kolmannen kanneperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä. |
Toinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 rikkomista kantajille määrätyn sakon määrää vahvistettaessa
Viiteajanjakson (kalenterivuodet 1999–2001) valinta
|
214 |
Kantajat väittävät, että niille määrätyn sakon määrä oli suhteeton rikkomisen vakavuuteen nähden, sillä niiden myynnin arvo oli ollut komission valitsemalla viiteajanjaksolla (1999–2001) selvästi suurempi kuin sitä edeltäneellä ajanjaksolla (1992–1998) ja sitä seuraavalla ajanjaksolla (2002–2004). Kantajien mukaan tällä tavoin vahvistetun myynnin arvon pohjalta laskettu sakon määrä ei heijasta sen kilpailusääntöjen rikkomisen, johon ne olivat syyllistyneet, vakavuutta, koska viiteajanjaksolla toteutuneen myynnin arvo ei edustanut koko rikkomisajanjakson arvoa. Kantajat katsovat, että komissio rikkoi näin ollen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklaa ja loukkasi suhteellisuusperiaatetta. |
|
215 |
Kantajat katsovat, että jotta sakon määrä heijastaisi paremmin kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta, komission olisi pitänyt ottaa huomioon myynnin keskiarvo kartellin kohteena olevilla markkinoilla koko sen ajanjakson aikana, jona kantajat olivat osallistuneet kilpailusääntöjen rikkomiseen. Jos komissio olisi ottanut lähtökohdaksi liikevaihdon keskiarvon varainhoitovuonna 1992–1993 alkaneella ja varainhoitovuonna 2000–2001 päättyneellä ajanjaksolla, se olisi muiden olosuhteiden pysyessä muuttumattomina päätynyt 30,95 miljoonan euron sakkoon kantajille määrätyn 37440000 euron sakon sijaan. |
|
216 |
Oikeuskäytännön mukaan suhteellisuusperiaate edellyttää, että unionin toimielinten säädöksillä, päätöksillä ja muilla toimenpiteillä ei saa ylittää niitä rajoja, jotka johtuvat siitä, mikä on tarpeellista niillä lainmukaisesti tavoiteltujen päämäärien toteuttamiseksi ja tähän soveltuvaa, eli silloin, kun on mahdollista valita usean tarkoituksenmukaisen toimenpiteen välillä, on valittava vähiten rajoittava, eivätkä toimenpiteistä aiheutuvat haitat saa olla liian suuria tavoiteltuihin päämääriin nähden (asia C-331/88, Fedesa ym., tuomio 13.11.1990, Kok., s. I-4023, 13 kohta; asia C-180/96, Yhdistynyt kuningaskunta v. komissio, tuomio 5.5.1998, Kok., s. I-2265, 96 kohta; asia T-30/05, Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomio 12.9.2007, 223 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). |
|
217 |
Menettelyissä, jotka komissio on pannut vireille määrätäkseen seuraamuksen kilpailusääntöjen rikkomisista, kyseisen periaatteen soveltaminen merkitsee sitä, että sakot eivät saa olla suhteettomia tavoiteltuihin päämääriin nähden eli kyseisten sääntöjen noudattamiseen nähden ja että yritykselle kilpailua koskevan rikkomisen perusteella määrätyn sakon määrän on oltava oikeassa suhteessa rikkomiseen nähden, kun tätä arvioidaan kokonaisuutena ottamalla huomioon muun muassa rikkomisen vakavuus ja sen kesto (ks. vastaavasti edellä 216 kohdassa mainittu asia Prym ja Prym Consumer v. komissio, tuomion 223 ja 224 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Suhteellisuusperiaate edellyttää tässä yhteydessä erityisesti, että komission on vahvistettava sakon määrä suhteessa rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi huomioon otettuihin seikkoihin ja että sen on tältä osin sovellettava näitä seikkoja johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellulla tavalla (asia T-43/02, Jungbunzlauer v. komissio, tuomio 27.9.2006, Kok., s. II-3435, 226–228 kohta ja asia T-446/05, Amann & Söhne ja Cousin Filterie v. komissio, tuomio 28.4.2010, Kok., s. II-1255, 171 kohta). |
|
218 |
Viiteajanjaksoa koskevilta osin oikeuskäytännöstä ilmenee, että komission on valittava laskentamenetelmä, jossa se voi ottaa huomioon kunkin kyseessä olevan yrityksen koon ja taloudellisen vahvuuden sekä sen rikkomisen laajuuden, johon kukin niistä syyllistynyt, suhteessa taloudelliseen tilanteeseen, sellaisena kuin tämä ilmeni kilpailusääntöjä rikottaessa. Lisäksi huomioon otettava ajanjakso on rajattava siten, että liikevaihdot ja markkinaosuudet ovat mahdollisimman vertailukelpoisia. Tästä seuraa, ettei viitevuoden välttämättä tarvitse olla sen ajanjakson viimeinen kokonainen vuosi, jona yritys osallistui rikkomiseen (asia T-11/06, Romana Tabacchi v. komissio, tuomio 5.10.2011, Kok., s. II-6681, 177 kohta; ks. vastaavasti asia T-26/06, Trioplast Wittenheim v. komissio, tuomio 13.9.2010, 81 ja 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). |
|
219 |
Tästä seuraa, ettei tietty yritys voi vaatia, että komissio käyttää sen kohdalla perusteena muuta kuin yleisesti huomioon otettua ajanjaksoa, ainoastaan sillä edellytyksellä, että kyseinen yritys näyttää toteen, että sen viimeksi mainittuna ajanjaksona toteutunut liikevaihto ei erityisesti tähän yritykseen liittyvistä syistä osoita sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä sen kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon tämä yritys on syyllistynyt (edellä 199 kohdassa mainittu asia Fiskeby Board v. komissio, tuomion 42 kohta; asia T-175/05, Akzo Nobel ym. v. komissio, tuomio 30.9.2009, 142 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). |
|
220 |
Ensiksi on todettava, että kun komissio otti kunkin yrityksen osalta huomioon sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden keskiarvon, jona kyseinen yritys osallistui rikkomiseen, se valitsi viiteajanjakson, joka kokonaisuutena täyttää edellä 216 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä vahvistetun edellytyksen, jonka mukaan huomioon otettava ajanjakso on rajattava siten, että saadut numerotiedot ovat mahdollisimman vertailukelpoisia. |
|
221 |
Toiseksi kantajat eivät ole osoittaneet, että niiden viimeksi mainitun ajanjakson kuluessa saama liikevaihto ei kantajiin liittyvistä syistä osoittanut niiden todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä niiden kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon kantajat ovat syyllistyneet. |
|
222 |
Vaikka pitää paikkansa, että merkityksellisen myynnin keskiarvo vuosilta 1999–2001 oli suurempi kuin vastaavat luvut niinä edeltävinä vuosina, joina kantajat osallistuivat kilpailusääntöjen rikkomiseen, kannekirjelmän 130 kohdasta nimittäin ilmenee, että tämä johtui olennaisesti siitä seikasta, että kantajien kartellin kohteena olevilta markkinoilta saama liikevaihto oli kasvanut jatkuvasti sen ajanjakson aikana, jona ne osallistuivat rikkomiseen. Tällainen kasvu voi kuitenkin olla tyypillinen seuraus kartellista, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on kyseisten tuotteiden hintojen korottaminen. Tällainen korotus voi ainakin osittain johtua myös yleisluonteisista tekijöistä, kuten inflaatiosta tai siitä, että myös kyseisten tuotteiden raaka-aineiden hinnat kohosivat maailmanmarkkinoilla, kuten nyt käsiteltävässä asiassa tapahtui, kun otetaan huomioon se, että komission toimittamien tietojen mukaan raakaöljyn hinta kohosi huomattavasti vuosien 1992 ja 2001 välisenä aikana. |
|
223 |
Kantajat eivät sitä paitsi mainitse mitään poikkeuksellisia olosuhteita, jotka olisivat aiheuttaneet niiden myynnin arvon kasvun ajanjaksolla 1992–2001. On myös todettava, että mainittu kasvu oli jatkuvaa ja se korreloi vahvasti raakaöljyn hintaan. |
|
224 |
Kantajat eivät voi myöskään pätevästi tukeutua siihen seikkaan, että niiden viiteajanjaksolla toteutuneen myynnin keskiarvo oli korkeampi kuin ajanjaksolla 2002–2004. Viimeksi mainitulla ajanjaksolla – alkuvuotta 2002 lukuun ottamatta – kantajat eivät näet enää omistaneet rikkomiseen suoraan osallistunutta yhtiötä. Näin ollen Shell Deutschland Oilin myynnin arvon lasku suhteessa Dea Mineraloelin myynnin arvoon ei liittynyt mitenkään kantajien liiketoimintapolitiikkaan eivätkä nämä näin ollen voi vedota edukseen tähän seikkaan. |
|
225 |
Tästä seuraa, etteivät kantajat ole osoittaneet, ettei niiden viiteajanjakson kuluessa saama liikevaihto kantajiin liittyvistä syistä osoittanut niiden todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä niiden kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon kantajat ovat syyllistyneet. |
|
226 |
Koska komission tekemä viiteajanjakson valinta täyttää oikeuskäytännössä asetetut vaatimukset, kantajien perustelut, jotka liittyvät mahdollisuuteen koota tiedot varainhoitovuotta 1993–1994 koskevilta osin, on hylättävä tehottomina. |
|
227 |
Edellä todetun perusteella on todettava, ettei komissio rikkonut asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohtaa eikä loukannut suhteellisuusperiaatetta ottaessaan laskennassa lähtökohdaksi kantajien vuosittaisen myynnin keskiarvon ajanjaksolta 1999–2001. |
|
228 |
Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon asian kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, viiteajanjakson valinta on kantajiin nähden perusteltu. |
Shellin toimittamien lukujen huomioon ottaminen
|
229 |
Toisessa väitteessään kantajat esittävät, että komissio tukeutui Shellin toimittamiin myynnin arvoa koskeviin numerotietoihin eikä kantajien toimittamiin tietoihin. |
|
230 |
Aluksi on muistutettava, että vuoden 2006 suuntaviivojen 15 ja 16 kohdan mukaan komissio käyttää yrityksen myynnin arvon määrittämiseksi tarkimpia saatavilla olevia tietoja kyseisestä yrityksestä. Kun yrityksen saataville asettamat tiedot ovat puutteellisia tai epäluotettavia, komissio voi määrittää kyseisen yrityksen myynnin arvon saamiensa osittaisten tietojen ja/tai muiden merkityksellisiksi tai asianmukaisiksi katsomiensa tietojen perusteella. |
|
231 |
Tästä on ensinnäkin todettava, että kantajat ovat toistuvasti todenneet, etteivät ne voineet hallinnollisen menettelyn kuluessa toimittaa tietoja varainhoitovuodelta 2001–2002. Kyseisen varainhoitovuoden alkuosa koski kuitenkin kalenterivuotta 2001, joka kuului komission huomioon ottamaan viiteajanjaksoon (1999–2001). |
|
232 |
Kantajat ovat vastauksena komission tietojensaantipyyntöihin toistuvasti todenneet myös, etteivät ne voineet toimittaa tuoteryhmittäin eriteltyjä liikevaihtolukuja. Koska komissio käytti parafiinivahan ja raakaparafiinin osalta erilaista rikkomisen vakavuuteen perustuvaa kerrointa, eritellyt luvut olivat kuitenkin välttämättömiä sakon määrän laskemiseksi (ks. edellä 206 kohta). |
|
233 |
Näin ollen kantajien toimittamat tiedot ovat puutteellisia ja komission oli siten käytettävä muita tietoja voidakseen laskea niille määrättävän sakon määrän. |
|
234 |
Toiseksi Shellin komission tietojensaantipyyntöön 31.1.2008 antamasta vastauksesta ilmenee, että Shellin toimittamat tiedot olivat johdonmukaisia ja täydellisiä sekä sellaisinaan komission tekemää laskentaa varten riittäviä. |
|
235 |
Kolmanneksi on muistutettava (ks. edellä 207 ja 208 kohta), että komission tietojensaantipyyntöön 5.3.2008 antamassaan vastauksessa kantajat totesivat ottaneensa Shelliin yhteyttä saadakseen tietoja Shellin hallussa olevista myyntiluvuista ja olevansa tietoisia siitä, että Shell oli jo toimittanut komissiolle myyntiluvut varainhoitovuodelta 2001–2002. Kantajat viittasivat kyseisen varainhoitovuoden osalta Shellin toimittamiin numerotietoihin ja myönsivät, ettei RWE-konsernin saatavilla ollut tällaisia luotettavia numerotietoja. |
|
236 |
Neljänneksi kantajat eivät nimenomaisesti väitä, että komission kalenterivuosilta 1999–2001 huomioon ottama parafiinivahaa ja raakaparafiinia koskevan myynnin arvo olisi virheellinen. Ne väittävät ainoastaan, että entisen Dea Mineraloelin parafiinivahaa koskevasta liiketoiminnasta saamat tulot olivat varainhoitovuonna 1998–1999 alkaneella ja varainhoitovuonna 2000–2001 päättyneellä ajanjaksolla keskimäärin 18,2 miljoonaa euroa ja että tämä luku on noin 280000 euroa komission arvioimaa määrää pienempi. Tällä perustelulla ei kuitenkaan voida osoittaa komission tehneen virhettä, kun otetaan huomioon se seikka, että kantajien toimittamat tiedot koskevat ajanjaksoa varainhoitovuodesta 1998–1999 varainhoitovuoteen 2000–2001 eikä komission säännönmukaisesti riidanalaisessa päätöksessä huomioon ottamia kalenterivuosia. Lisäksi kantajien kannekirjelmän 130 kohdassa toimittamista numerotiedoista ilmenee, että parafiinivahaa koskevan myynnin arvo oli varainhoitovuonna 1998–1999 16 304 000 euroa, kun taas varainhoitovuonna 1999–2000 se oli 19543000 euroa. Varainhoitovuonna 2000–2001 parafiinivahaa koskevan myynnin arvo oli 18677000 euroa. Voidaan siis pitää uskottavana, että 280000 euron ero johtui siitä, että kantajien valitsemaan ajanjaksoon kuului loppuvuosi 1998, jolloin myynnin arvo oli loppuvuonna 2001 toteutuneen myynnin – jota ei kuitenkaan ollut sisällytetty kantajien laskelmaan – arvoa pienempi. |
|
237 |
Viidenneksi kantajat eivät voi pätevästi arvostella komissiota siitä, ettei se täydentänyt Shellin toimittamia tietoja kantajien osittaisilla tiedoilla ja arvioilla. Silloin, kun komissiolla on hallussaan täydellisiä, johdonmukaisia ja luotettavia tietoja, jotka se on saanut lähteestä, johon kantajat itse viittaavat osaa tiedoista koskevilta osin, sillä ei voi olla velvollisuutta yhdistää näitä tietoja jostakin toisesta lähteestä saatuihin tietoihin, jotka on laskettu erilaisen menetelmän perusteella ja joiden yhteensoveltuvuus ei siten ole varmaa. |
|
238 |
Tästä seuraa, että kantajien väite, joka koskee Shellin toimittamien myynnin arvoa koskevien lukujen huomioon ottamista, on hylättävä. |
|
239 |
Kolmannen kanneperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä. |
Kolmas osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja vuoden 2006 suuntaviivojen rikkomista
|
240 |
Kantajat väittävät, että vahvistaessaan niille määrätyn sakon määrää komissio otti lähtökohdaksi vuosien 1999–2001 myynnin keskiarvon, kun taas Shelliä koskevilta osin huomioon otettiin vuosien 2002–2004 keskimääräinen liikevaihto (parafiinivaha) ja vuosien 2001–2003 keskimääräinen liikevaihto (raakaparafiini). Kantajien mukaan tämä ero laskennassa johti yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen kahdella perusteella. |
|
241 |
Yhtäältä kantajat muistuttavat, että niiden katsottiin olevan vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel ja Shell & Dea Oil olivat syyllistyneet ajanjaksolla 3.9.1992–30.6.2002. Niiden mukaan Shellin oli katsottu olevan vastuussa kyseisestä kilpailusääntöjen rikkomisesta saman ajanjakson osalta ja sen lisäksi vastuussa rikkomisesta, johon Shell & Dea Oilin seuraannon saajina olevat yhtiöt olivat syyllistyneet kokonaisajanjaksolla 3.9.1992–17.3.2005. Tämän viiteajanjakson eron vuoksi Shellille lasketun sakon perusmäärä oli pienempi kuin RWE:lle lasketun sakon perusmäärä, vaikka rikkomiseen osallistumisen ajanjakso oli Shellin tapauksessa lähes kolme vuotta pidempi. Kantajat katsovat, että sakon perusmäärän vahvistaminen tällä tavoin on syrjivää. |
|
242 |
Toisaalta kantajat katsovat, että niiden ja Shellin kohtelun epäyhdenvertaisuus sen ajanjakson osalta, jona ne olivat keskenään sitoutuneet Shell & Dea Oiliin – eli 2.1.–30.6.2002 – oli ilmeistä. Sakon perusmäärä, jota kantajiin sovellettiin tältä ajanjaksolta ajan mittaan suhteutettuna (pro rata temporis) oli 1,6 miljoonaa euroa. Shelliä koskevilta osin sakon perusmäärä oli alle 1,2 miljoonaa euroa vaikka sille oli määrätty yhteisvastuullisesti sakko tästä samasta rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, kuten riidanalaisen päätöksen 530 perustelukappaleesta ilmenee. |
|
243 |
Kantajat väittävät, että jos komissio olisi ottanut sakon perusmäärää vahvistaessaan niiden osalta – kuten Shellin osalta – lähtökohdaksi vuosien 2002–2004 liikevaihdon keskiarvon parafiinivahaa koskevilta osin ja vuosien 2001–2003 liikevaihdon keskiarvoon raakaparafiinia koskevilta osin, se olisi päätynyt noin 24,93 miljoonan euron määrään ja muiden olosuhteiden pysyessä muuttumattomina 29,92 miljoonan euron sakkoon. Kantajien mukaan tämä vastaa suurin piirtein sitä sakon määrää, joka saataisiin ajanjaksolta varainhoitovuodesta 1992–1993 varainhoitovuoteen 2000–2001 saadun keskimääräisen liikevaihdon perusteella laskemalla. Näin ollen ainoastaan merkityksellisen liikevaihdon keskiarvon määrittäminen ajanjaksolta toimintavuodesta 1992–1999 toimintavuoteen 2000–2001 saadun keskimääräisen liikevaihdon perusteella on kantajien mukaan sopusoinnussa vuoden 2006 suuntaviivojen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. |
|
244 |
Ensinnäkin kantajien yleisluonteisesta väitteestä, joka koskee viiteajanjakson soveltamista sen sijaan, että sakon perusmäärä olisi laskettu kutakin vuotta, jona kyseiset yritykset osallistuivat rikkomiseen, koskevan myynnin arvon pohjalta, on viitattava edellä 216–225 kohdassa esitettyihin arviointeihin. Tästä ilmenee, että komissio toimi perustellusti, kun se vahvisti myynnin arvon sellaisen viiteajanjakson perusteella, joka tekee kaikkia kyseessä olevia yrityksiä koskevista luvuista mahdollisimman vertailukelpoisia, ellei tietty yritys osoita, että sen viiteajanjaksona toteutunut liikevaihto ei erityisesti tähän yritykseen liittyvistä syistä osoita sen todellista kokoa ja taloudellista valtaa eikä sen kilpailusääntöjen rikkomisen laajuutta, johon tämä yritys on syyllistynyt. Kantajat eivät kuitenkaan komission mukaan ole osoittaneet, että asian laita oli näin nyt käsiteltävässä asiassa. |
|
245 |
Toiseksi ei ole tarpeen tutkia yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista yhteisyrityksen Shell & Dea Oil olemassaolon ajanjaksolta, kun otetaan huomioon se, ettei komissio ole kerännyt riittävästi todisteita todetakseen kantajien olevan vastuussa kyseisen yhteisyrityksen toiminnasta (ks. edellä 130 kohta). |
|
246 |
Kolmanneksi on tutkittava kantajien väite, joka koskee sitä seikkaa, että vaikka Shellille lasketun sakon perusmäärä perustui samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen, johon oli syyllistynyt sama yritys kuin kantajien tapauksessa, ja vaikka Shellin kilpailusääntöjen rikkomisen kesto oli pidempi kuin kantajien osallistumisen kesto, Shellille laskettu sakon perusmäärä oli pienempi (30 miljoonaa euroa) kuin kantajille laskettu sakon perusmäärä (31,2 miljoonaa euroa). |
|
247 |
On muistutettava, että se seikka, että kantajille vahvistettu sakon perusmäärä oli suurempi kuin Shellille vahvistettu sakon perusmäärä, johtuu pelkästään siitä seikasta, että viiteajanjaksona oli eri ajanjakso. Shell Deutschland Oilin vuosittaisen myynnin keskiarvo ajanjaksolla 2002–2004 parafiinivahan osalta ja ajanjaksolla 2001–2003 raakaparafiinin osalta oli pienempi kuin Dea Mineraloelin myynnin keskiarvo ajanjaksolla 1999–2001. |
|
248 |
Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on sakon määrää vahvistaessaan noudatettava yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, joka edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tilanteita ei kohdella eri tavalla eikä erilaisia tilanteita kohdella samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella (yhdistetyt asiat T-236/01, T-239/01, T-244/01-T-246/01, T-251/01 ja T-252/01, Tokai Carbon ym. v. komissio, tuomio 29.4.2004, Kok., s. II-1181, 219 kohta). |
|
249 |
Unionin tuomioistuin on toki todennut yhtäältä, että yhteisen viitevuoden käyttäminen kaikille samaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistuneille yrityksille takaa sen, että kutakin yritystä kohdellaan samalla tavoin kuin muita yrityksiä, koska seuraamukset määritetään yhdenmukaisesti, ja toisaalta, että valitsemalla sellainen viitevuosi, joka kuuluu ajanjaksoon, jolloin rikkominen tapahtui, on mahdollista arvioida rikkomisen laajuutta tämän ajanjakson taloudellisen tilanteen valossa (ks. asia C-196/99 P, Aristrain v. komissio, tuomio 2.10.2003, Kok., s. I-11005, 129 kohta). |
|
250 |
Yhteisen viiteajanjakson valinta ei kuitenkaan ole ainoa keino seuraamusten määrittämiseksi yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaisesti. Komissio voi laillisesti ottaa huomioon erityisesti myös sen, että tietyn yrityksen tapauksessa yhteinen viitevuosi sijoittuu kyseisen yrityksen osalta vahvistetun rikkomisajanjakson ulkopuolelle, joten se ei tarjoa hyödyllistä tietoa määritettäessä yrityksen painoarvoa rikkomisen aikana, ja tämän vuoksi se voi ottaa huomioon kyseisen yrityksen liikevaihdon joltakin muulta vuodelta kuin yhteiseltä viitevuodelta sillä edellytyksellä, että sakon perusmäärä kartellin eri jäsenten osalta lasketaan edelleen johdonmukaisesti ja objektiivisesti perustellusti. |
|
251 |
Kun komissio nyt käsiteltävässä asiassa otti huomioon sen ajanjakson viimeisten kolmen vuoden, jona yritykset osallistuivat kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, vuosittaisen myynnin keskiarvon, se sovelsi kuitenkin yhtenäistä perustetta kaikkiin kartellin jäseniin objektiivisella tavalla nimenomaan noudattaakseen kartellin osallistujayritysten yhdenvertaista kohtelua. |
|
252 |
Lisäksi on todettava, että myynnin arvon lasku, joka johti siihen, että Shellille vahvistetun sakon perusmäärä oli matalampi kuin RWE:lle vahvistettu sakon perusmäärä, tapahtui ajanjaksolla 2002–2004. Tämän ajanjakson ensimmäisten kuuden kuukauden osalta ei ole todettu, että RWE olisi käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Shell & Dea Oiliin. Loppujen kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden osalta on riidatonta, että Shell Deutschland Oil ja Shell Deutschland Schmierstoff toimivat täysin itsenäisesti RWE:hen nähden. Näin ollen komissio katsoi perustellusti, ettei kantajien pitäisi hyötyä siitä, että Shellin osallistuminen kartelliin oli loppua kohden menettänyt taloudellista merkitystään, kun kantajat eivät tällöin enää osallistuneet kartelliin, erityisesti sen seikan valossa, että kantajien myynnin arvo kartellin kohteena olevilla markkinoilla oli kasvanut jatkuvasti sen ajanjakson aikana, jona ne osallistuivat rikkomiseen. |
|
253 |
Näin ollen on todettava, että se seikka, että kantajille laskettu sakon perusmäärä oli suurempi kuin Shell-konsernille laskettu sakon perusmäärä, johtuu ainoastaan siitä seikasta, että myynti kartellin kohteena olevilla markkinoilla väheni huomattavasti sen jälkeen, kun Shell osti Dea Mineraloelin. Koska kantajat olivat näin ollen erilaisessa tilanteessa kuin Shell siltä osin kuin kyse on sakon määrän vahvistamisen näkökulmasta merkityksellisestä seikasta, niiden epäyhdenvertaista kohtelua koskeva väite on hylättävä. |
|
254 |
Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyden harkintavaltansa nojalla, että kun otetaan huomioon asian kaikki tosiseikat ja oikeudelliset seikat, komission vahvistama sakon perusmäärä heijastaa oikealla tavalla sen kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta ja kestoa, johon Dea Mineraloel syyllistyi. |
|
255 |
Kaiken edellä todetun perusteella on hylättävä myös kolmannen kanneperusteen kolmas osa ja näin ollen koko kolmas kanneperuste. |
4. Täyden harkintavallan käyttäminen ja sakon lopullisen määrän vahvistaminen
|
256 |
On muistutettava, että komission tekemien päätösten laillisuusvalvontaa täydentää täysi harkintavalta, joka on myönnetty unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklassa EY 229 artiklan mukaisesti. Tämän harkintavallan nojalla unionin yleinen tuomioistuin voi täten paitsi pelkästään tutkia seuraamuksen laillisuuden myös korvata komission arvioinnin omallaan ja siten poistaa määrätyn sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sen määrää. Perussopimuksissa määrätty valvonta merkitsee siis unionin perusoikeuskirjan 47 artiklaan sisältyvän tehokkaan oikeussuojan periaatteen mukaisesti sitä, että unionin tuomioistuimet harjoittavat sekä oikeudellisiin seikkoihin että tosiseikkoihin kohdistuvaa valvontaa ja että niillä on toimivalta arvioida todisteita, kumota riidanalainen päätös tai muuttaa sakkojen määrää (ks. vastaavasti asia C-3/06 P, Groupe Danone v. komissio, tuomio 8.2.2007, Kok., s. I-1331, 60–62 kohta ja asia T-368/00, General Motors Nederland ja Opel Nederland v. komissio, tuomio 21.10.2003, Kok., s. II-4491, 181 kohta). |
|
257 |
Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen on täyttä harkintavaltaa käyttäen arvioitava ratkaisunsa antamishetkellä, heijastaako kantajalle määrätyn sakon määrä oikealla tavalla kyseessä olevan rikkomisen vakavuutta ja kestoa siten, että kyseiset sakot ovat oikeassa suhteessa asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 3 kohdassa säädettyihin kriteereihin nähden (ks. vastaavasti asia T-156/94, Aristrain v. komissio, tuomio 11.3.1999, Kok., s. II-645, 584–586 kohta ja asia T-220/00, Cheil Jedang v. komissio, tuomio 9.7.2003, Kok., s. II-2473 93 kohta). |
|
258 |
On kuitenkin korostettava, ettei täyden harkintavallan käyttö vastaa viran puolesta suoritettavaa valvontaa, ja muistutettava, että menettely unionin tuomioistuimissa on kontradiktorista (edellä 162 kohdassa mainittu asia Chalkor v. komissio, tuomion 64 kohta). |
|
259 |
Nyt käsiteltävässä asiassa komissio on kantajalle määrätyn sakon määrän laskemiseksi ottanut huomioon rikkomisen vakavuuden perusteella 18 prosenttia parafiinivahojen vuosittaisen myynnin arvosta ja 15 prosenttia raakaparafiinin vuosittaisen myynnin arvosta. Näin saatuja määriä on korotettu rikkomisen keston perusteella kertoimella 10 parafiinivahojen osalta ja kertoimella 5 raakaparafiinin osalta. Kaiken kaikkiaan rikkomisen vakavuuden perusteella sovellettu ns. osallistumismaksu mukaan luettuna, joka oli parafiinivahojen myynnin arvosta myös 18 prosenttia ja raakaparafiinin myynnistä 15 prosenttia, komissio käytti parafiinivahojen osalta korotuskerrointa 11 ja raakaparafiinin osalta korotuskerrointa 6. |
|
260 |
On muistutettava, että kantajien osallistumista kilpailusääntöjen rikkomiseen ei ole osoitettu ajanjaksolta 2.1.–30.6.2002 ja että riidanalainen päätös on kumottava kyseisen ajanjakson osalta siltä osin kuin se koskee kantajia (ks. 130 kohta edellä). Näin ollen sen jälkeen, kun ajanjaksosta, jona kantajat osallistuivat kyseiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen, on vähennetty tämä ajanjakso, komission käyttämä korotuskerroin 11 on parafiinivahojen osalta alennettava korotuskertoimeksi 10,5 ja raakaparafiinin osalta korotuskerroin 6 korotuskertoimeksi 5,5. |
|
261 |
Tällä tavoin vahvistettu kerroin ei vaikuta sen uuden analyysin lopputulokseen, jonka komissio mahdollisesti toteuttaa tämän tuomion seurauksena sen suhteen, ovatko kantajat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt. |
|
262 |
Lisäksi siitä sakon osasta, joka on määrätty ajanjaksolta 3.9.1992–2.1.2002, unionin yleinen tuomioistuin katsoo täyttä harkintavaltaansa käyttäen, että kantajille määrätyn sakon määrä on asianmukainen, kun otetaan huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuus ja kesto. |
|
263 |
Edellä todetun perusteella sakon määräksi on vahvistettava 35888562 euroa. |
Oikeudenkäyntikulut
|
264 |
Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 3 kohdassa määrätään, että jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, unionin yleinen tuomioistuin voi määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan. |
|
265 |
Nyt käsiteltävässä asiassa unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kantajien ensimmäisen kanneperusteen toisen osan. Tästä seuraa, että niille määrätyn sakon määrää on alennettava 4,1 prosenttia. Näin ollen asian olosuhteita arvioidaan asianmukaisesti, kun määrätään, että kantajat vastaavat neljästä viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaavat neljä viidesosaa komission oikeudenkäyntikuluista. Komissio vastaa viidesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan, ja se velvoitetaan korvaamaan viidesosa kantajien oikeudenkäyntikuluista. |
|
Näillä perusteilla UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: |
|
|
|
|
|
Czúcz Labucka Gratsias Julistettiin Luxemburgissa 11 päivänä heinäkuuta 2014. Allekirjoitukset |
Sisällys
|
Asian tausta ja riidanalainen päätös |
|
|
1. Hallinnollinen menettely ja riidanalaisen päätöksen tekeminen |
|
|
2. RWE-konsernin ja Shell & Dea Oil -yhteisyrityksen rakenne |
|
|
Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset |
|
|
Oikeudellinen arviointi |
|
|
1. Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee sitä, että kantajien ja Dea Mineraloelin tai kantajien Shell & Dea Oilin todettiin väitteen mukaan virheellisesti muodostavan taloudellisen kokonaisuuden |
|
|
Alustavat huomautukset |
|
|
Kanneperusteen ensimmäinen osa, joka koskee kantajien joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt (2.1.2002 edeltänyt ajanjakso) |
|
|
Riidanalainen päätös |
|
|
Olettama tytäryhtiön ja sen ainoan emoyhtiön muodostaman taloudellisen kokonaisuuden olemassaolosta |
|
|
Kantajien perustelut, jotka koskevat mainitun olettaman kumoamista |
|
|
– Dea Mineraloelin operatiivinen itsemääräämisoikeus |
|
|
– Se, ettei parafiinivahaa koskevaan liiketoimintaan kohdistunut vaikutuksia ja että näiden tuotteiden myynti edusti prosentuaalisesta pientä osaa Dea Mineraloelin liikevaihdosta |
|
|
Kantajien väitetty tuottamuksesta riippumaton vastuu |
|
|
Kanneperusteen toinen osa, joka koskee kantajien joutumista vastuuseen kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt (ajanjaksolla 2.1.–30.6.2002) |
|
|
Yhteinen määräysvalta ja yhdessä käytetty ratkaiseva vaikutusvalta yhteisyrityksen kaupalliseen käyttäytymiseen |
|
|
Komission toteamuksen, jonka mukaan RWE ja Shell olivat vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt, perusteltavuus |
|
|
2. Toinen kanneperuste, joka koskee vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamatta jättämistä kantajiin nähden |
|
|
Ensimmäinen osa, joka koskee sitä, ettei Shellin yhteistyöhakemusta laajennettu sovellettavaksi kantajien hyväksi |
|
|
Riidanalainen päätös |
|
|
Ensimmäinen väite, joka koskee sitä, ettei Shellille sen kilpailusääntöjen rikkomisen osalta, johon Dea Mineraloel oli syyllistynyt, myönnetyn sakoista vapauttamisen soveltamisalaa laajennettu |
|
|
Toinen väite, joka koskee sitä, ettei Shellille myönnettyä sakoista vapauttamista laajennettu sellaista kilpailusääntöjen rikkomista koskevilta osin, johon Shell & Dea Oil oli syyllistynyt |
|
|
Toinen osa, joka koskee kantajien oikeutta sakoista kokonaan vapauttamiseen tai sakkojen määrän huomattavaan alentamiseen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon perusteella |
|
|
Kolmas osa, joka koskee kantajien puolustautumisoikeuksien loukkaamista |
|
|
3. Kolmas kanneperuste, joka koskee kantajille määrätyn sakon määrän laskennassa huomioon otettavan liikevaihdon määrittämistä |
|
|
Ensimmäinen osa, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä kantajien myynnin arvon laskentaa koskevilta osin |
|
|
Ensimmäinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen viimeisten kolmen vuoden myynnin keskiarvon valintaa koskevilta osin |
|
|
Toinen väite, joka koskee riidanalaisen päätöksen perustelujen riittämättömyyttä myynnin arvon määrittämistä koskevilta osin |
|
|
Toinen osa, joka koskee suhteellisuusperiaatteen loukkaamista ja asetuksen N:o 1/2003 rikkomista kantajille määrätyn sakon määrää vahvistettaessa |
|
|
Viiteajanjakson (kalenterivuodet 1999–2001) valinta |
|
|
Shellin toimittamien lukujen huomioon ottaminen |
|
|
Kolmas osa, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja vuoden 2006 suuntaviivojen rikkomista |
|
|
4. Täyden harkintavallan käyttäminen ja sakon lopullisen määrän vahvistaminen |
|
|
Oikeudenkäyntikulut |
( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: saksa.