11

Kantaja on nostanut nyt käsiteltävän kanteen 4.4.2011 unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon toimittamallaan kannekirjelmällä.

12

Mobitel on unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.6.2011 jättämällään kirjelmällä pyytänyt saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia.

13

Slovenian tasavalta on unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 8.9.2011 jättämällään kirjelmällä pyytänyt saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen komission vaatimuksia.

14

Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja hyväksyi väliintulohakemukset 8.11.2011 antamallaan määräyksellä.

15

Tušmobil d.o.o. pyysi unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 24.2.2012 jättämällään kirjelmällä saada osallistua oikeudenkäyntiin tukeakseen kantajan vaatimuksia. Unionin yleisen tuomioistuimen viidennen jaoston puheenjohtaja hylkäsi kyseisen hakemuksen 16.11.2012 antamallaan määräyksellä.

16

Unionin yleisen tuomioistuimen kokoonpanon osittaisen uudistumisen vuoksi nyt käsiteltävä asia annettiin uudelle esittelevälle tuomarille, joka kuuluu kolmanteen jaostoon.

17

Unionin yleinen tuomioistuin (kolmas jaosto) päätti esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella aloittaa suullisen käsittelyn.

18

Osapuolten suulliset lausumat ja niiden yleisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamat vastaukset kuultiin 9.7.2014 pidetyssä istunnossa.

19

Kantaja vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

20

Komissio ja väliintulijat vaativat, että unionin yleinen tuomioistuin

28

Kantaja esittää olennaisilta osin, että komissio sovelsi asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä verkostoa koskevan tiedonannon kanssa, virheellisesti, kun se hylkäsi kantajan tekemän kantelun.

29

Kantajan esittämistä seikoista voidaan erottaa kaksi väitettä, joista ensimmäinen koskee asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa asetettujen edellytysten virheellistä tulkintaa ja toinen mainittujen edellytysten virheellistä soveltamista.

30

Kantaja moittii riidanalaista päätöstä siltä osin kuin komissio totesi siinä, että ”asiassa ei ole tarpeen soveltaa tasapainotestiä sen arvioimiseksi, onko unionilla riittävä intressi [tutkia] asia siltä osin kuin se koskee väitettyjä menettelyjä vähittäismarkkinoilla”. Lisäksi se esittää, että komissio soveltui verkostoa koskevan tiedonannon 15 kohdassa tarkoitetulla tavalla hyvin tutkimaan asian, kun taas UVK ei soveltunut kyseisen ilmoituksen 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla tutkimaan asiaa.

31

Tässä yhteydessä on aluksi mainittava, että asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 18 perustelukappaleessa korostetaan, että ”jotta käsiteltävät asiat voitaisiin kohdentaa verkostossa parhaalla mahdollisella tavalla, on annettava yleinen säännös, jonka mukaan kilpailuviranomainen voi keskeyttää tai lopettaa asian käsittelyn, jos toinen viranomainen käsittelee tai on käsitellyt kyseistä asiaa, sillä tavoitteena on, että kutakin asiaa käsittelee ainoastaan yksi viranomainen”, ja että ”säännös ei saa estää yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettua komission mahdollisuutta hylätä kantelu yhteisön edun puuttumisen perusteella myös asioissa, joissa mikään toinen kilpailuviranomainen ei ole ilmoittanut aikovansa käsitellä asiaa”.

32

Lisäksi asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”jos kantelu on tehty useampien jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisille tai jos useammat kilpailuviranomaiset aloittavat omasta aloitteestaan [EY] 81 tai [EY] 82 artiklan mukaisen menettelyn saman sopimuksen, yhteenliittymien päätöksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan osalta, se, että toinen viranomainen käsittelee asiaa, on muille viranomaisille riittävä peruste menettelyn keskeyttämiseen tai kantelun hylkäämiseen” ja että ”komissio voi myös hylätä kantelun sillä perusteella, että jonkin jäsenvaltion kilpailuviranomainen käsittelee asiaa”.

33

Asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdan selkeästä sanamuodosta ilmenee, että komissiolla on oikeus hylätä kantelu kyseisen säännöksen perusteella, jos se toteaa yhtäältä, että jonkin jäsenvaltion kilpailuviranomainen ”käsittelee” komissiossa vireille saatettua asiaa, ja jos kyseinen asia toisaalta koskee ”samaa sopimusta”, ”samaa yhteenliittymän päätöstä” tai ”samaa menettelytapaa”. Toisin sanoen näiden kahden edellytyksen yhtäaikainen täyttyminen on komissiolle ”riittävä peruste” hylätä sille tehty kantelu.

34

Asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdan soveltamiselle ei voida näin ollen asettaa muita kuin edellä 33 kohdassa mainitut edellytykset.

35

Niinpä kantaja ei voi perustellusti vedota komission ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten välistä toimivallanjakoa koskevan säännön noudattamatta jättämiseen. Kantaja ei voi myöskään väittää, että komission olisi pitänyt punnita eri intressejä ja arvioida, edellyttääkö unionin etu kantajan tekemän kantelun tutkimisen jatkamista.

36

Joka tapauksessa on ensinnäkin muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 4 ja 5 artiklan mukaan komissiolla ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisilla on rinnakkaista toimivaltaa EY 81 ja EY 82 artiklan soveltamisessa ja että asetuksen N:o 1/2003 systematiikka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön niiden välillä (ks. tuomio Vivendi v. komissio, T-432/10, EU:T:2013:538, 26 kohta; ks. myös vastaavasti tuomio ThyssenKrupp Liften Ascenseurs ym. v. komissio, T‑144/07, T‑147/07–T‑150/07 ja T‑154/07, EU:T:2011:364, 75 kohta ja tuomio CEEES ja Asociación de Gestores de Estaciones de Servicio v. komissio, T‑342/11, EU:T:2014:60, 68 kohta).

37

Asetukseen N:o 1/2003 tai verkostoa koskevaan tiedonantoon ei sen sijaan sisälly sääntöä toimivallanjaosta komission ja jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten välillä.

38

Yhtäältä ei nimittäin voida katsoa, että asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa ja kyseisen asetuksen johdanto-osan 18 perustelukappaleessa säädettäisiin asioiden tai toimivallan myöntämis- tai jakamisperusteesta komission ja kansallisen viranomaisen tai kansallisten viranomaisten, joita asianomainen asia mahdollisesti koskee, välillä (ks. vastaavasti tuomio France Télécom, T‑340/04, EU:T:2007:81, 130 kohta).

39

Toisaalta verkostoa koskevasta tiedonannosta on todettava, että sen 4 kohdassa täsmennetään, että verkostossa tapahtuva neuvottelu ja tietojenvaihto koskevat yleisen edun mukaisesti toimivia täytäntöönpanoviranomaisia, ja että sen 31 kohdan mukaan siinä ei anneta asianomaisille yrityksille oikeutta siihen, että tietty viranomainen käsittelee asian (tuomio France Télécom, T‑339/04, EU:T:2007:80, 83 kohta). Yleisemmin voidaan todeta, ettei asetuksessa N:o 1/2003 eikä mainitussa verkostoa koskevassa tiedonannossa säädetä yritystä koskevista oikeuksista eikä odotuksista, jotka kohdistuvat siihen, että asian käsittelisi tietty kilpailuviranomainen (ks. vastaavasti edellä 36 kohdassa mainittu tuomio ThyssenKrupp Liften Ascenseurs ym. v. komissio, EU:T:2011:364, 78 kohta).

40

Vaikka katsottaisiin, että komissio soveltuu erityisen hyvin tutkimaan asian ja ettei UVK sovellu siihen, kantajalla ei näin ollen ole mitään oikeutta siihen, että komissio käsittelee asian.

41

Toiseksi asetuksen N:o 1/2003 johdanto-osan 18 perustelukappaleesta ilmenee, että neuvosto on halunnut mahdollistaa eurooppalaiseen kilpailuverkostoon kuuluville kilpailuviranomaisille kantelun hylkäämisen vetoamalla uuteen perusteeseen, joka on erillinen suhteessa unionin edun puuttumista koskevaan perusteeseen, jolla komissio on oikeutettu hylkäämään kantelun. Komission ei näin ollen tarvitse asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan täytäntöönpanon yhteydessä punnita eri intressejä ja arvioida sitä, edellyttääkö unionin etu sitä, että se jatkaa kantajan tekemän kantelun tutkimista siltä osin kuin mainittu kantelu koskee vähittäismarkkinoita.

42

Kantaja moittii komissiota olennaisilta osin myös siitä, että se sovelsi riidanalaisessa päätöksessä virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa asetettuja edellytyksiä. Se väittää nimittäin, ettei UVK käsitellyt asiaa tehokkaasti, ja moittii komissiota siitä, että tämä katsoi, että UVK:n tutkima asia koski ”samoja väitettyjä kilpailusääntöjen rikkomisia samaan aikaan samoilla markkinoilla”.

43

Tässä yhteydessä on muistutettava, että asetuksen N:o 1/2003 13 artikla ja sen johdanto-osan 18 perustelukappale ilmentävät laajaa harkintavaltaa, joka kilpailuviranomaisten verkostoon kuuluvilla kansallisilla viranomaisilla on, jotta käsiteltävät asiat voitaisiin kohdentaa kyseisessä verkostossa parhaalla mahdollisella tavalla (ks. vastaavasti tuomio Toshiba Corporation ym., C‑17/10,EU:C:2012:72, 90 kohta). Kun otetaan huomioon komissiolle perustamissopimuksella ja asetuksella N:o 1/2003 annettu asema, myös – ja etenkin – sillä on laaja harkintavalta, kun se soveltaa asetuksen N:o 1/2003 13 artiklaa.

44

Koska komissiolla on asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan täytäntöönpanoa koskeva laaja harkintavalta, unionin tuomioistuimen valvonnan on rajoituttava sen tarkistamiseen, että menettelyä koskevia sääntöjä ja perusteluvelvollisuutta on noudatettu, että tosiseikat ovat aineellisesti paikkansapitäviä ja ettei ole tehty ilmeistä arviointivirhettä tai käytetty väärin harkintavaltaa (ks. analogisesti tuomio Communicaid Group v. komissio, T‑4/13, EU:T:2014:437, 95 kohta).

45

Näiden periaatteiden valossa on arvioitava, onko komissio noudattanut kahta asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa asetettua ja edellä 33 kohdassa mainittua edellytystä.

46

Kantaja moittii komissiota sellaisten seikkojen sivuuttamisesta, joiden perusteella olisi voitu todeta, ettei UVK:n ollut syytä jatkaa tutkintaansa, ja joiden seurauksena mainittua kansallista kilpailuviranomaista ei olisi voitu pitää enää toimivaltaisena. Nämä seikat liittyivät kantajan mukaan UVK:ta koskeviin institutionaalisiin puutteisiin. Puutteet koskivat kantajan mukaan ensinnäkin kyseiseltä kilpailuviranomaiselta puuttuvaa toiminnallista riippumattomuutta suhteessa väliintulijaa valvovaan ministeriöön, toiseksi Slovenian lainsäädännössä päätöksenteolle asetetun kahden vuoden määräajan ylittämistä, kolmanneksi UVK:n rahoituksen riittämättömyyttä ja neljänneksi Agencija za pošto in elektronske komunikacijeen (Slovenian postipalvelujen ja sähköisen viestinnän sääntelyviranomainen, jäljempänä APEK) liittyviä puutteita. Näin ollen kantaja tuo sitä, ettei UVK:n olisi pitänyt jatkaa tutkintaansa, koskevilla väitteillään olennaisilta osin esiin sen, että UVK:n oli mahdotonta käsitellä asiaa tehokkaasti.

47

Ensinnäkin on täsmennettävä asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa esiintyvälle ilmaisulle ”käsitellä” annettava merkitys ja tutkittava, miten komissio sovelsi kyseistä artiklaa nyt käsiteltävässä asiassa.

48

Ilmaisu ”käsitellä” ei voi merkitä yksinkertaisesti sitä, että toiselle viranomaiselle on tehty kantelu tai että asia on tullut vireille siinä sen omasta aloitteesta. Se, että kantelija esittää kantelun tai jäsenvaltion kilpailuviranomainen saattaa asian vireille omasta aloitteestaan, on toimi, joka ei sellaisenaan ole osoitus jäsenvaltion kilpailuviranomaisen toimivallan käyttämisestä eikä varsinkaan kyseessä olevaan asiaan liittyvien tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen tutkimisesta. Niinpä komissio ei täyttäisi SEUT 105 artiklan 1 kohdan mukaista yleistä valvontavelvollisuuttaan, jos sillä olisi oikeus hylätä kantelu pelkästään sillä perusteella, että jonkin jäsenvaltion kilpailuviranomaiselle on tehty kantelu tai asia on tullut vireille siinä sen omasta aloitteesta, ilman että tällaiset toimet johtaisivat jonkinlaiseen kyseessä olevan asian käsittelyyn.

49

Kun komissio soveltaa asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohtaa tiettyyn yksittäistapaukseen, sillä ei kuitenkaan ole kyseisen säännöksen perusteella velvollisuutta arvioida sitä, onko asiaa käsittelevän kansallisen kilpailuviranomaisen omaksuma suhtautumistapa perusteltu.

50

Tässä tilanteessa on katsottava, että kun komissio hylkää kantelun asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdan nojalla, kyseisen toimielimen on käytössään päätöksentekoajankohtana olevien tietojen perusteella varmistauduttava siitä, että jonkin jäsenvaltion kilpailuviranomainen käsittelee asiaa.

51

Nyt käsiteltävässä asiassa riidanalainen päätös perustuu UVK:n komissiolle 18.11.2009 osoittamaan kirjeeseen, jossa UVK vahvisti, että se oli aloittanut tutkinnan ja käsitteli asiaa aktiivisesti.

52

Lisäksi komissio täsmensi riidanalaisessa päätöksessä, että se oli ollut säännöllisesti yhteydessä UVK:hon kyseessä olevasta asiasta ja että tämän yhteydenpidon perusteella oli käynyt ilmi, että kyseinen kilpailuviranomainen käsitteli asiaa aktiivisesti.

53

Sen, että UVK käsitteli asiaa, vahvistaa lisäksi muu asiakirja-aineisto ja erityisesti kantajan komissiolle 18.2.2010 osoittama kirje, jossa kantaja itse myönsi UVK:n toteuttamaan vähittäismarkkinoita koskevaan menettelyyn liittyvän esittelyn yhteydessä, että kyseinen kansallinen kilpailuviranomainen oli osoittanut sille 10.2.2010 kyselylomakkeen.

54

Niinpä komissio saattoi nyt käsiteltävässä asiassa perustellusti katsoa, että UVK ”käsitteli” asiaa asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

55

Toiseksi on hylättävä kantajan väitteet siitä, ettei komissio olisi noudattanut velvollisuuttaan valvoa unionin kilpailusääntöjen tehokasta soveltamista, kun se hylkäsi kantajan tekemän kantelun siltä osin kuin se koski vähittäismarkkinoita sillä perusteella, että UVK käsitteli asiaa.

56

Asetuksen N:o 1/2003 perusteluista ja erityisesti sen johdanto-osan 1, 6, 8 ja 35 perustelukappaleesta ilmenee, että jäsenvaltioiden kilpailuviranomaisten tiiviimmällä osallistumisella EY 81 ja EY 82 artiklan täytäntöönpanoon ja niille asetetulla velvollisuudella soveltaa näitä määräyksiä silloin, kun tilanne voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, pyritään nimenomaan varmistamaan mainitulla asetuksella tavoiteltu tehokkuus.

57

Niinpä tehokkuusedellytyksestä ei voi ilman, että asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan ulottuvuus saatetaan kyseenalaiseksi, seurata komissiolle velvollisuutta tarkastaa kyseessä olevan erityisen säännöksen täytäntöönpanon yhteydessä sitä, onko kyseessä olevalla kilpailuviranomaisella riittävät institutionaaliset, taloudelliset ja tekniset voimavarat sille asetuksella N:o 1/2003 annetun tehtävän suorittamiseksi.

58

Joka tapauksessa on katsottava, ettei kantajan komissiossa käydyssä menettelyssä esittämillä seikoilla voitu osoittaa riittävällä tavalla UVK:n sisäisten institutionaalisten puutteiden olemassaoloa ja erityisesti tehtävän suorittamisen estävää riippumattomuuden, voimavarojen ja osaamisen puuttumista kyseiseltä kilpailuviranomaiselta.

59

Tässä yhteydessä on aluksi korostettava, että UVK:n riippumattomuudesta on säädetty lailla, että asiakirja-aineistosta ja erityisesti kantajan esittämistä asiakirjoista ilmenee kyseisen kilpailuviranomaisen todella olevan toiminnallisesti itsenäinen ja että se oli jo tutkinut useiden pääosin valtion omistamien perinteisten toimijoiden oletetusti kilpailunvastaisia menettelyjä.

60

Myöskään kantajan toimittamista asiakirjoista ei ilmene selvästi, että UVK olisi kärsinyt tutkinnan ja kyseisen asian käsittelyn estävästä voimavarojen puutteesta.

61

Kantajan väitteestä, jonka mukaan UVK olisi ylittänyt sen päätöksenteolle asetetun kahden vuoden määräajan, on vielä mainittava, että riidanalainen päätös tehtiin ennen kyseisen määräajan päättymistä. Joka tapauksessa kantajan unionin tuomioistuimelle toimittamasta aineistosta ja Slovenian tasavallan istunnossa esittämistä lausumista ilmenee, ettei kyseinen määräaika ollut ehdoton määräaika, jonka ylittäminen estäisi UVK:ta tekemästä päätöstä, johon mahdollisesti sisältyy korjaavia toimenpiteitä. Niinpä komissiota ei voida moittia siitä, ettei se vienyt UVK:n toimivaltaa asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdan mukaisesti sillä perusteella, että kyseinen kilpailuviranomainen oli jatkanut menettelyä kohtuuttoman kauan.

62

Kantajan esittämällä muulla aineistolla ei ole merkitystä, koska se ei koske UVK:ta vaan APEK:ta, joka on Slovenian postipalvelujen ja sähköisen viestinnän sääntelyviranomainen.

63

Sen väitteistä, joiden mukaan UVK ei soveltanut SEUT 102 artiklaa tehokkaasti riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen, on riittävää todeta, ettei niillä ole merkitystä nyt käsiteltävässä asiassa, koska ne liittyvät riidanalaista päätöstä myöhempiin tapahtumiin.

64

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin toteuttaman toimen laillisuutta on nimittäin arvioitava toimen toteuttamisajankohtana olemassa olleiden tosiseikkojen ja oikeudellisten seikkojen perusteella. Näin ollen toimen laillisuutta arvioitaessa ei voida ottaa huomioon unionin toimen toteuttamisajankohdan jälkeisiä seikkoja (ks. tuomio Ranska v. komissio, T-257/07, EU:T:2011:444, 172 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

65

UVK:n aikaisemman johtajan 22.6.2011 ilmestyneessä sanomalehtiartikkelissa siteerattu lausuma, jonka mukaan kyseinen kilpailuviranomainen oli kannattanut ajatusta, että komissio tutkisi asian, ei voi osoittaa UVK:n olleen kykenemätön käsittelemään sitä. Lisäksi kuten kyseisestä lausumasta ja komission istunnossa esittämästä ilmenee, UVK ja komissio todella olivat kirjeenvaihdossa kesä- ja heinäkuussa 2009 eli ennen kuin kantaja teki kantelun komissiolle – siinä vaiheessa kun nämä kaksi eurooppalaisen kilpailuverkoston jäsentä alun perin jakoivat tehtävät keskenään.

66

Kolmanneksi on hylättävä tehottomana kantajan väite siitä, että sen menettelylliset oikeudet eivät toteutuneet kansallisessa menettelyssä, koska sillä ei voida saattaa kyseenalaiseksi toteamusta, jonka mukaan komissio saattoi perustellusti katsoa UVK:n käsittelevän asiaa. Tässä yhteydessä on lisättävä, kuten kantaja ilmoitti istunnossa, että se ei ollut pyytänyt lupaa osallistua UVK:ssa käytyyn menettelyyn, sillä se oli ajatellut, että komissio aikoi vakavasti käsitellä asian. Kantajan unionin yleiselle tuomioistuimelle esittämistä kirjelmistä tai niiden tueksi esitetyistä asiakirjoista ei kuitenkaan ilmene, että kantaja olisi väittänyt tai varsinkaan osoittanut, että komissio olisi antanut sille täsmällisiä vakuutteluja siitä, että se käsittelisi asian.

67

Edellä esitetystä seuraa, ettei komissio tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se hylkäsi kantajan kantelun – siltä osin kuin mainittu kantelu koski vähittäismarkkinoita – siitä syystä, että se katsoi UVK:n käsittelevän asiaa.

68

Kantaja väittää, että komissio teki ilmeisen virheen, kun se katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että sille esitetyt pyynnöt ja UVK:n tutkima asia koskivat ”samoja väitettyjä kilpailusääntöjen rikkomisia samaan aikaan samoilla markkinoilla”. Se esittää myös, että komissio erotteli asian vähittäismyyntiä ja tukkumyyntiä koskevat osat keinotekoisesti ja virheellisesti toisistaan.

69

Ensimmäiseksi on todettava asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdasta ilmenevän, että komissio voi hylätä kantelun sillä perustella, että sen käsiteltäväksi on saatettu sama menettely, jota jäsenvaltion kilpailuviranomainen jo käsittelee.

70

On muistutettava myös, että kantaja toi 14.8.2009 tekemässään kantelussa esiin muun muassa sen, että väliintulija oli ottanut käyttöön syrjäyttämisstrategian matkapuhelinpalveluiden vähittäismarkkinoilla saattamalla vuonna 2008 markkinoille tuotteensa nimeltä ”Džabest”, mistä seurasi kantelun mukaan hintaruuvi. Kantaja esitti kantelussaan myös, että väliintulijan menettely vähittäismarkkinoilla merkitsi saalistushinnoittelun käyttämistä (ks. edellä 4 ja 6 kohta).

71

Komissio korosti riidanalaisessa päätöksessä, että UVK oli ilmoittanut sille 18.11.2009 päivätyssä kirjeessä, että sillä oli menossa tutkinta väliintulijan mahdollisesta määräävän aseman väärinkäytöstä muun muassa matkapuhelinpalveluiden vähittäismarkkinoilla vuodesta 2008 lähtien, ja lisännyt, että tutkinta koski muun muassa väliintulijan markkinoille saattamaa vähittäismyyntituotetta nimeltä ”Džabest” ja sitä, käyttikö väliintulija hintaruuvi- ja/tai sallitushinnoittelustrategiaa.

72

Kuten UVK:n 18.11.2009 päivätty kirje vahvistaa, kantajan komissiolle tekemä kantelu ja UVK:n käsittelemä asia koskivat väliintulijan menettelyä vuodesta 2008 lähtien. Kantelu koski siis saman yrityksen menettelyä samalla ajanjaksolla. Lisäksi kantajan esiin tuomat menettelyt ja UVK:n käsittelemä asia koskivat myös samoja maantieteellisiä markkinoita eli Slovenian markkinoita. Asiassa ei ole myöskään riitaa siitä, että komission käsiteltäväksi saatettiin hintaruuvin ja/tai saalistushinnoittelun käyttö matkapuhelinpalveluiden vähittäismarkkinoilla, joita myös UVK:ssa käyty menettely koski, ja että UVK oli tämän jälkeen vahvistanut mainitussa kirjeessä, että se tutki samaa menettelyä.

73

Tästä seuraa, ettei komissio tehnyt ilmeistä arviointivirhettä, kun se totesi riidanalaisessa päätöksessä, että menettely UVK:ssa koski ”samoja väitettyjä kilpailusääntöjen rikkomisia samaan aikaan samoilla markkinoilla” kuin ne kilpailusääntöjen rikkomiset, jotka oli saatettu sen käsiteltäväksi vähittäismarkkinoiden osalta.

74

Toiseksi on todettava, ettei kantajan väitettä, jonka mukaan komissio erotteli asian vähittäismyyntiä ja tukkumyyntiä koskevat osat keinotekoisesti ja virheellisesti toisistaan, voida hyväksyä.

75

Kun komissio aikoo hylätä kantelun asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohdan perusteella, sen on nimittäin muun muassa varmistauduttava siitä, että jäsenvaltion kilpailuviranomaisen käsittelemä asia koskee samoja tosiseikkoja, jotka on tuotu esiin kantelussa.

76

Kantelijoiden muotoilemien pyyntöjen kohde ja syy tai niiden esiin tuomilleen tosiseikoille antamat luonnehdinnat eivät sen sijaan sido komissiota.

77

Koska komissio oli nyt käsiteltävässä asiassa varmistautunut siitä, että UVK:n käsittelemä asia koski samoja tosiseikkoja kuin kantajan tekemän kantelun toisessa osassa esiin tuodut tosiseikat, sillä oli näin ollen oikeus soveltaa asetuksen N:o 1/2003 13 artiklan 1 kohtaa kyseiseen kantelun osaan ja arvioida, oliko kyseisen kantelun osan tutkimisen jatkaminen unionin edun mukaista.

78

Ensimmäinen kanneperuste on kaiken edellä esitetyn perusteella hylättävä.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on ratkaissut asian seuraavasti: