1

OC vaatii valituksessaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 4.5.2022 antaman tuomion OC v. komissio (T‑384/20, jäljempänä valituksenalainen tuomio; EU:T:2022:273), jossa se hylkäsi hänen SEUT 268 artiklaan perustuvan kanteensa, jossa hän vaati korvausta vahingosta, joka väitetysti aiheutui hänelle 5.5.2020 päivätystä Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) lehdistötiedotteesta nro 13/2020, jonka otsikko on ”OLAFin tutkinta paljasti tutkimusrahoituspetoksen Kreikassa” (OLAF investigation uncovers research funding fraud in Greece) (jäljempänä riidanalainen lehdistötiedote) siltä osin kuin siinä käsiteltiin lainvastaisesti hänen henkilötietojaan ja levitettiin häntä koskevia virheellisiä tietoja.

2

Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 ja neuvoston asetuksen (Euratom) N:o 1074/1999 kumoamisesta 11.9.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 883/2013 (EUVL 2013, L 248, s. 1) 5 artiklan, jonka otsikko on ”Tutkimusten aloittaminen”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Pääjohtaja voi aloittaa tutkimuksen, kun on riittävä epäily, joka voi perustua myös kolmannen osapuolen toimittamiin tai nimettömästi toimitettuihin tietoihin, petoksesta, lahjonnasta tai [Euroopan] unionin taloudellisia etuja vahingoittavasta muusta laittomasta toiminnasta. Tutkimuksen aloittamista koskevassa pääjohtajan päätöksessä on otettava huomioon 17 artiklan 5 kohdan mukaisesti vahvistetut tutkimuksissa noudatettavan politiikan painopisteet ja [OLAFin] vuotuinen hallintosuunnitelma. Päätöksessä on myös otettava huomioon tarve käyttää [OLAFin] resursseja tehokkaasti ja käytettävien keinojen oikeasuhteisuus. Sisäisissä tutkimuksissa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, mikä toimielin, elin tai laitos soveltuu parhaiten suorittamaan tutkimuksen erityisesti tosiseikkojen luonteen sekä sen perusteella, millaisia todellisia tai mahdollisia taloudellisia vaikutuksia tapauksella on ja mikä on oikeudellisten jatkotoimien todennäköisyys.”

3

Asetuksen 9 artiklan, jonka otsikko on ”Prosessuaaliset takeet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tutkimusten aikana [OLAF] tutkii sekä asianomaista henkilöä tukevat että häntä vastaan olevat seikat. Tutkimukset on suoritettava objektiivisesti ja puolueettomasti noudattaen syyttömyysolettamaa ja tässä artiklassa säädettyjä prosessuaalisia takeita.”

4

Asetuksen 10 artiklassa, jonka otsikko on ”Tietojen luottamuksellisuus ja tietosuoja”, säädetään seuraavaa:

”1.   Ulkoisissa tutkimuksissa toimitetuilla tai saaduilla tiedoilla on niiden muodosta riippumatta asianomaisten säännösten mukainen suoja.

2.   Sisäisissä tutkimuksissa toimitetut tai saadut tiedot ovat niiden muodosta riippumatta salassapitovelvollisuuden alaisia, ja niillä on unionin toimielimiin sovellettavien sääntöjen mukainen suoja.

– –

5.   Pääjohtaja varmistaa, että yleisölle annetaan tietoja neutraalilla ja puolueettomalla tavalla ja että tietojen antamisessa huomioidaan tutkimusten luottamuksellisuus ja noudatetaan tässä artiklassa ja 9 artiklan 1 kohdassa säädettyjä periaatteita.

– –”

5

Asetuksen N:o 883/2013 11 artiklan, jonka otsikko on ”Tutkintakertomus ja tutkinnan johdosta toteutettavat toimet”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kun [OLAF] saa tutkimuksen päätökseen, siitä laaditaan pääjohtajan alaisuudessa kertomus. Kertomuksessa esitetään tutkimuksen oikeusperusta, menettelyn eri vaiheet, todetut tosiseikat ja niiden alustava oikeudellinen arviointi, todettujen tosiseikkojen arvioidut rahoitusvaikutukset, 9 artiklan mukaisten prosessuaalisten takeiden noudattaminen sekä tutkimuksen päätelmät.

Kertomukseen on liitettävä pääjohtajan suositukset siitä, onko toteutettava toimia vai ei. Näissä suosituksissa on mainittava tarvittaessa toimielinten, elinten ja laitosten sekä asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten kurinpidolliset, hallinnolliset, taloudelliset ja/tai oikeudelliset toimet sekä eriteltävä erityisesti arvioidut takaisin perittävät määrät sekä esitettävä todettujen tosiseikkojen alustava oikeudellinen arviointi.”

6

Luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta 27.4.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) (EUVL 2016, L 119, s. 1) 2 artiklan, jonka otsikko on ”Aineellinen soveltamisala”, 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan [yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18.12.2000 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 45/2001 (EYVL 2001, L 8, s. 1)]. Asetus (EY) N:o 45/2001 ja muut tällaiseen henkilötietojen käsittelyyn sovellettavat unionin säädökset on mukautettava tämän asetuksen periaatteiden ja sääntöjen mukaisiksi 98 artiklaa noudattaen.”

7

Yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan, jonka otsikko on ”Määritelmät”, sanamuoto on seuraava:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan

– –”

8

Yleisen tietosuoja-asetuksen 98 artiklassa, jonka otsikko on ”Unionin muiden tietosuojasäädösten uudelleentarkastelu”, säädetään seuraavaa:

”[Euroopan] komissio esittää tarvittaessa lainsäädäntöehdotuksia unionin muiden henkilötietojen suojaa koskevien säädösten muuttamiseksi, jotta varmistetaan yhtenäinen ja johdonmukainen luonnollisten henkilöiden suojelu henkilötietojen käsittelyssä. Tämä koskee etenkin sääntöjä luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä sekä sääntöjä henkilötietojen vapaasta liikkuvuudesta.”

9

Luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta 23.10.2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 (EUVL 2018, L 295, s. 39) johdanto-osan 4, 5 ja 16 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

– –

10

Asetuksen 2018/1725 2 artiklan, jonka otsikko on ”Soveltamisala”, 1 kohdan mukaan ”tätä asetusta sovelletaan kaikkien unionin toimielinten ja elinten suorittamaan henkilötietojen käsittelyyn”.

11

Asetuksen 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

– –

– –”

12

Asetuksen 2018/1725 4 ja 5 artiklassa todetaan henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet ja käsittelyn lainmukaisuuden edellytykset. Tämän asetuksen 6 artiklassa säädetään seikoista, jotka rekisterinpitäjän on otettava huomioon varmistaakseen, että muuhun tarkoitukseen kuin siihen, jota varten henkilötiedot alun perin kerättiin, tapahtuva käsittely on yhteensopivaa viimeksi mainitun tarkoituksen kanssa. Lopuksi asetuksen 15 artiklassa vahvistetaan luettelo toimitettavista tiedoista, kun henkilötietoja kerätään rekisteröidyltä.

13

Asian tausta, joka ilmenee valituksenalaisen tuomion 1–8 kohdasta, voidaan nyt käsillä olevaa menettelyä varten esittää tiivistetysti seuraavasti.

14

Valittaja, joka on Kreikan kansalainen, on yliopistotutkija nanoteknologian sovellusten, energian varastoinnin ja biolääketieteen aloilla.

15

Vuonna 2007 hän jätti Euroopan tutkimusneuvostoon tutkimusehdotuksen, joka koski hanketta nimeltä ”Mikrosta nanoon tapahtuvaa siirtymää koskeva tutkimus: perusteet, simulaatiot sekä teoreettiset ja kokeelliset sovellukset” (jäljempänä hanke).

16

Euroopan yhteisöjen komissio ja Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis (Thessalonikin Aristoteles-yliopisto, jäljempänä Aristoteles-yliopisto) allekirjoittivat 30.9.2008 hanketta koskevan avustussopimuksen nro 211166 (jäljempänä sopimus). Aristoteles-yliopisto nimettiin hankkeen isäntälaitokseksi. 15.7.2009 tuli voimaan tämän sopimuksen lisäsopimus, jonka mukaan yliopiston sopimuspuoleksi tuli komission sijaan Euroopan tutkimusneuvoston toimeenpanovirasto (ERCEA).

17

Sopimuksessa määrättiin hankkeen toteuttamiseen tarkoitetusta 1128400 euron enimmäismääräisestä avustuksesta, joka myönnettiin Aristoteles-yliopistolle pääasiallisena avustuksensaajana, valittajalle johtavana tutkijana ja toiselle Kreikassa sijaitsevalle tutkimuslaitokselle, jonka korvasi 25.2.2012 toinen Saksassa sijaitseva tutkimuslaitos. Hanke toteutettiin Aristoteles-yliopiston laboratoriossa, jota valittajan isä johti.

18

Hankkeen päätyttyä 30.9.2013 Aristoteles-yliopisto ilmoitti ERCEA:lle kokonaismäärältään 1116189,21 euron suuruiset kulut, joihin sisältyivät 255219,37 euron suuruiset henkilöstökulut sekä 15020,54 euron suuruiset matkakulut. Se pyysi tämän summan maksamista sopimuksen perusteella.

19

Jälkikäteen toteutetun tilintarkastuksen jälkeen ERCEA totesi, että 245525,43 euron suuruiset henkilöstökulut eivät olleet tukikelpoisia, ja päätti vaatia Aristoteles-yliopistoa korvaamaan tämän summan; se toimitti tätä koskevan veloitusilmoituksen. Aristoteles-yliopisto riitautti tämän veloitusilmoituksen perusteltavuuden unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin totesi 17.1.2019 antamassaan tuomiossa Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis v. ERCEA (T‑348/16 OP, EU:T:2019:14), että ERCEA:n veloitusilmoituksessa, jossa kyseistä yliopistoa vaadittiin palauttamaan 245525,43 euron suuruinen summa, oleva saatava oli perusteeton tukikelpoisia menoja vastaavan 233611,75 euron osalta. Unionin tuomioistuin vahvisti tämän tuomion muutoksenhakumenettelyssä 14.1.2021 annetussa tuomiossa ERCEA v. Aristoteleio Panepistimio Thessalonikis (C‑280/19, EU:C:2021:23).

20

Koska ERCEA ilmoitti tarkastuksensa tuloksista myös OLAFille, OLAFin pääjohtaja päätti 29.5.2015 asetuksen N:o 883/2013 5 artiklan mukaisesti aloittaa tutkimuksen tämän hankkeen toteuttamisen yhteydessä mahdollisesti tapahtuneista sääntöjenvastaisuuksista tai mahdollisesta petoksesta.

21

OLAF esitti useita havaintoja tutkimusta koskevassa loppukertomuksessaan, joka oli päivätty 11.11.2019. Näiden havaintojen perusteella se ensiksi kehotti ERCEA:aa ryhtymään asianmukaisiin toimenpiteisiin perusteettomina pidettyjen summien perimiseksi Aristoteles-yliopistolta. Toiseksi se toimitti loppukertomuksen kansallisille oikeusviranomaisille ja kehotti niitä ryhtymään petosta, väärennöstä ja väärennöksen käyttämistä koskeviin menettelyihin valittajaa, hänen isäänsä ja tiettyjä tämän yliopiston henkilökunnan jäseniä vastaan.

22

OLAF julkaisi 5.5.2020 verkkosivullaan riidanalaisen lehdistötiedotteen. Tämän lehdistötiedotteen, jossa viitattiin edellä 20 ja 21 kohdassa tarkoitettuun tutkimukseen, sanamuoto oli seuraava:

”Tutkimukseen tarkoitetun unionin talousarvion suojaaminen on aina ollut erityisen tärkeää [OLAFille]. [OLAFin] tutkijat ovat paljastaneet monimutkaisen petoksen, johon liittyvät kreikkalainen tutkija ja hänen kansainvälisten tutkijoiden verkostonsa.

Asia koskee 1,1 miljoonan euron suuruista avustusta, jonka [ERCEA] on myöntänyt kreikkalaiselle yliopistolle. Nämä varat oli tarkoitettu nuoren lupaavan tutkijan, jonka isä työskenteli kyseisessä yliopistossa, johdolla toteutettavan hankkeen rahoittamiseen. Hankkeeseen kuului kreikkalaisen tutkijan alaisuudessa ollut yli 40:n eri puolilta maailmaa olevan tutkijan verkosto.

OLAFin epäilyt heräsivät, kun se sai tietoonsa, kuinka kansainvälisille tutkijoille väitetysti maksettiin. Sekit oli osoitettu yksittäisille tutkijoille, mutta tämän jälkeen ne talletettiin pankkitileille, joilla oli useita haltijoita. Epäilykset vahvistuivat, kun kävi ilmi, että johtava tutkija oli tallettanut sekit pankkitileille.

OLAFin tutkijaryhmä päätti toteuttaa paikan päällä suoritettavan tarkastuksen kyseessä olevassa yliopistossa. Huolimatta johtavan tutkijan yrityksistä estää tutkimus OLAF onnistui Kreikan kansallisten lainvalvontaviranomaisten, jotka antoivat pääsyn pankkitileille, ja OLAFin omien sähköisten rikosteknisten tutkimusten avulla rekonstruoimaan petoksen taakse kätkeytyvän todellisen tarinan.

Löydettiin konkreettista näyttöä, joka osoitti, että johtava tutkija oli avannut pankkitilit, joita käytettiin ’maksujen suorittamiseen’ kansainvälisille tutkijoille, ja määrittänyt itsensä näiden tilien yhteishaltijaksi saadakseen pääsyn varoihin. OLAF seurasi taloudellisia jälkiä ja onnistui osoittamaan, että tutkija oli nostanut huomattavia summia käteisenä tai niitä oli siirretty hänen henkilökohtaiselle tililleen. OLAF oli yhteydessä tiettyihin tutkijoihin, joiden oletettiin osallistuneen tutkimushankkeeseen. Kukaan heistä ei tiennyt, että hänen nimensä oli liitetty hankkeeseen, eikä ollut tietoinen heidän nimissään avatuista pankkitileistä tai heille suoritetuista maksuista.

– –

Tutkimus saatiin päätökseen viime vuoden marraskuussa; siinä kehotettiin yhtäältä ERCEA:aa perimään takaisin noin 190000 euroa (joka on kansainvälisille tutkijoille väitetysti maksettu osuus 1,1 miljoonan euron avustuksesta) ja toisaalta kansallisia viranomaisia ryhtymään tuomioistuinmenettelyihin asianomaisia henkilöitä vastaan.”

23

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.6.2020 jättämällään kannekirjelmällä SEUT 268 artiklan nojalla kanteen, jossa vaadittiin komissiota korvaamaan hänelle riidanalaisesta lehdistötiedotteesta väitetysti aiheutunut aineeton vahinko.

24

Valittaja väitti kanteensa tueksi, että riidanalaisen lehdistötiedotteen julkaisemalla OLAF räikeästi loukkasi asetuksen 2018/1725 henkilötietojen suojaa koskevia säännöksiä ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 48 artiklan 1 kohdassa sekä asetuksen N:o 883/2013 9 artiklan 1 kohdassa vahvistettua syyttömyysolettamaa koskevaa periaatetta, laiminlöi asetuksen N:o 883/2013 10 artiklan 5 kohdassa vahvistettua tutkimusten luottamuksellisuuden kunnioittamista koskevaa velvoitetta ja loukkasi perusoikeuskirjan 41 artiklassa vahvistettua oikeutta hyvään hallintoon ja suhteellisuusperiaatetta.

25

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisessa tuomiossa kaikki valittajan OLAFia vastaan esittämät väitteet ja hylkäsi hänen kanteensa kokonaisuudessaan.

26

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

27

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

28

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi kolmeen valitusperusteeseen, joista ensimmäinen koskee asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun tunnistettavissa olevan luonnollisen henkilön käsitteen virheellistä tulkintaa, toinen asetuksen N:o 883/2013 9 artiklan 1 kohdan ja perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevan yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 2 kappaleen kanssa, virheellistä tulkintaa syyttömyysolettaman ulottuvuuden osalta ja kolmas sitä, että perusoikeuskirjan 41 artiklan, joka koskee oikeutta hyvään hallintoon, rikkomiseen liittyvä selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

29

Valittaja väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka jakautuu neljään osaan, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi unionin oikeutta katsoessaan valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa, että hän ei ole osoittanut, että riidanalaisen lehdistötiedotteen perusteella olisi yksinään tai edes keinojen, joita lukija kohtuullisen todennäköisesti käyttää, avulla voinut tunnistaa valittajaa, joten lehdistötiedotteeseen sisältyneet tiedot eivät kuuluneet asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen henkilötietojen käsitteen alaan eikä kyseistä asetusta voitu soveltaa.

30

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä ja toisessa osassa, joita on tarkasteltava yhdessä, valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se sovelsi virheellisiä oikeudellisia arviointiperusteita tulkitessaan asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa olevaa tunnistettavissa olevan luonnollisen henkilön käsitettä.

31

Ensimmäisessä osassa hän väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa oikeudellisen virheen katsoessaan, että hänen tunnistamisensa olisi oltava seurausta riidanalaisesta lehdistötiedotteesta eikä se voinut johtua siihen käytökseen, josta OLAFia moititaan, kuulumattomista ulkopuolisista tai täydentävistä tekijöistä. Hän esittää, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ”epäsuoran tunnistamisen” käsitteeseen kuuluu olennaisesti se, että tunnistaminen edellyttää täydentäviä tekijöitä, jotka voivat olla muun henkilön kuin rekisterinpitäjän käytettävissä (ks. vastaavasti tuomio 19.10.2016, Breyer, C‑582/14, EU:C:2016:779, 39 ja 41 kohta).

32

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi siten virheellisesti valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa, että luonnollinen henkilö, jota tiedot koskevat, on tunnistettavissa asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa merkityksessä ainoastaan silloin, jos hänen henkilöllisyytensä voi saada selville ”keskivertolukija”, jolla ei ole käytettävissään täydentäviä tekijöitä, joiden avulla hän voisi selvittää henkilön, jota tiedot koskevat, henkilöllisyyden. Hänen mukaansa tässä säännöksessä päinvastoin tarkoitetaan muita henkilöitä kuin rekisterinpitäjää, joilla on käytettävissään tällaisia tekijöitä. Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin kieltäytyi valituksenalaisen tuomion 81, 82 ja 87 kohdassa virheellisesti ottamasta huomioon sitä, että valituksenalaisen tuomion 77 kohdassa tarkoitettu saksalainen toimittaja oli tunnistanut, että hän on riidanalaisessa lehdistötiedotteessa tarkoitettu henkilö. Hänen mukaansa unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt katsoa, että tämän saksalaisen toimittajan tapaan lukija, jolla oli käytettävissään täydentäviä tekijöitä, olisi voinut tunnistaa hänet ja että lehdistötiedotteessa olevat tunnistetiedot saattoivat joka tapauksessa johtaa siihen, että hänen perheenjäsenensä ja kollegansa, jotka tunsivat hänen ammatillisen taustansa sekä hänen asemansa hankkeen johtavana tutkijana, tunnistaisivat hänet.

33

Ensimmäisen valitusperusteen toisessa osassa valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 65, 67 ja 68 kohdassa katsoessaan, että ainoastaan vähäiset tai merkityksettömät keinot, joiden avulla voidaan helposti ja nopeasti paljastaa henkilön, jota tiedot koskevat, henkilöllisyys, kuuluvat niiden keinojen, joita kohtuullisen todennäköisesti käytetään henkilön, jota henkilötiedot koskevat, tunnistamiseen, käsitteen alaan. Hänen mukaansa on nimittäin niin, että asetuksen 2018/1725 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa todetaan ainoastaan, että jotta voidaan varmistaa, voidaanko keinoja kohtuullisen todennäköisesti käyttää henkilön tunnistamiseen, olisi otettava huomioon tunnistamisesta aiheutuvat kulut ja tunnistamiseen tarvittava aika, eikä siinä edellytetä, että nämä kulut tai aika olisivat merkityksettömiä.

34

Komissio vaatii, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa hylätään.

35

Komissio esittää ensimmäisen osan osalta, että asetuksessa 2018/1725 käytetään ”tunnistamisen vaaraa” tunnistamisen mahdollisuuden määrittelyperusteena, ja siinä viitataan tarpeeseen ottaa huomioon kaikki objektiiviset tekijät tämän vaaran määrittämisessä. Näin ollen pelkkä hypoteettinen mahdollisuus henkilön erottamiseen muista ei ole riittävä, jotta häntä voitaisiin pitää tunnistettavissa olevana. Komissio palauttaa mieleen, että muutoksenhaku rajoittuu oikeuskysymyksiin, ja huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin tutki valittajan tosiseikkoja koskevat väitteet selvittääkseen, voitiinko hänet tunnistaa suoraan tai epäsuorasti, korostaen samalla, että hänen tehtävänään oli esittää näyttö siitä, että SEUT 340 artiklan mukaisen sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun edellytykset täyttyivät. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, että valittaja ei ollut osoittanut, että riidanalaisen lehdistötiedotteen lukija saattoi varmuudella tunnistaa hänet kohtuullisen todennäköisesti käytettävien keinojen avulla.

36

Lisäksi komissio esittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, että valittaja ei ollut näyttänyt toteen ainoatakaan nimenomaista tapausta, jossa hänet olisi tunnistettu ainoastaan riidanalaisen lehdistötiedotteen perusteella. Valittaja ei siis voi pätevästi vedota argumenttiin, jonka mukaan hänen perheenjäsenensä tai kollegansa olisivat voineet tunnistaa hänet. Komission mukaan on lisäksi niin, kuten valituksenalaisen tuomion 73 ja 78–81 kohdasta käy ilmi, että unionin yleisessä tuomioistuimessa osoitettiin, että ainoa valittajan henkilöllisyyden selvittänyt ja sen yleisölle paljastanut henkilö oli saksalainen toimittaja, mutta tämä tunsi jo valittajan ja hänen isänsä taustan ja hänellä oli käytettävissään suuri määrä tietoa. Muutoksenhakuvaiheessa ei voida kiistää, että tällä toimittajalla oli käytössään valittajaa koskevia ”subjektiivisia ulkopuolisia tietoja”.

37

Ensimmäisen valitusperusteen toisesta osasta komissio esittää, että valituksenalaisen tuomion 65–68 kohdasta ei käy ilmi, että ainoastaan vähäiset tai merkityksettömät keinot kuuluvat kohtuullisen todennäköisesti käytettävien keinojen käsitteen alaan. Komissio katsoo, että valittajan argumentaatio perustuu erityisesti virheelliseen ja asiayhteydestä erotettuun tulkintaan valituksenalaisen tuomion 65 kohdan viimeisestä virkkeestä, jota on luettava yhdessä 65 kohdan muun sisällön ja kyseisen tuomion 61–68 kohdan kanssa, joissa unionin yleinen tuomioistuin tutki valittajan argumentaation. Unionin yleisen tuomioistuimen käyttämä oikeudellinen testi koski nimenomaan sitä, oliko valittaja tunnistettavissa riidanalaisesta lehdistötiedotteesta kohtuullisen todennäköisesti käytettävien keinojen avulla.

38

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä ja toisessa osassa valittaja moittii pääasiallisesti unionin yleistä tuomioistuin siitä, että se teki useita oikeudellisia virheitä katsoessaan, että riidanalaisessa lehdistötiedotteessa olevat tiedot eivät kuulu asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun henkilötietojen käsitteen alaan ja ettei tätä asetusta näin ollen sovellettu häneen.

39

Komissio katsoo, että tietyt ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan tueksi esitetyt argumentit kuuluvat unionin yleisen tuomioistuimen suorittamaan tosiseikkojen arviointiin ja että ne jäävät tämän vuoksi unionin tuomioistuimen suorittaman valvonnan ulkopuolelle nyt käsillä olevan muutoksenhaun yhteydessä.

40

Tästä on huomautettava, että unionin yleisen tuomioistuimen suorittama jonkin tosiseikan tai toimen oikeudellinen luonnehdinta on oikeuskysymys, joka voidaan ottaa esiin valituksen yhteydessä (tuomio 12.5.2022, Klein v. komissio, C‑430/20 P, EU:C:2022:377, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan muotoilusta sekä kaikista sen tueksi esitetyistä argumenteista käy ilmi, että valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se teki oikeudellisen virheen nojautuessaan virheellisiin oikeudellisiin arviointiperusteisiin tulkitessaan ilmaisua ”tunnistettavissa oleva luonnollinen henkilö” ja tehdessään tällä perusteella virheellisen riidanalaisessa lehdistötiedotteessa olevia tietoja koskevan oikeudellisen luonnehdinnan, jonka mukaan ne eivät kuulu asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun henkilötietojen käsitteen alaan.

42

Tästä seuraa, että ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa voidaan ottaa tutkittavaksi.

43

Aluksi on todettava, että asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun henkilötietojen käsitteen määritelmä on olennaisilta osin sama kuin yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 alakohdassa olevan käsitteen määritelmä. Kuten asetuksen 2018/1725 johdanto-osan neljännestä ja viidennestä perustelukappaleesta ja yleisen tietosuoja-asetuksen 2 artiklan 3 kohdasta ja 98 artiklasta ilmenee, unionin lainsäätäjän tarkoituksena on lisäksi ollut ottaa käyttöön unionin toimielinten, elinten ja laitosten henkilötietojen suojaa koskeva järjestelmä, joka vastaa yleisen tietosuoja-asetuksen järjestelmää, jotta varmistetaan yhtenäinen ja johdonmukainen luonnollisten henkilöiden suojelu henkilötietojen käsittelyssä unionissa. Asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohtaa ja yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 alakohtaa on siis tulkittava samoin.

44

Asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa todetaan, että henkilötiedot tarkoittavat ”kaikkia tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön – – liittyviä tietoja”.

45

Unionin tuomioistuin on todennut, että ilmaisun ”kaikki tiedot” käyttäminen yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 alakohtaan sisältyvän henkilötietojen käsitteen määritelmässä heijastaa unionin lainsäätäjän pyrkimystä antaa laaja merkitys tälle käsitteelle, joka voi kattaa kaikenlaiset tiedot, sekä objektiiviset että subjektiiviset tiedot, jotka ilmaistaan mielipiteen tai arvion muodossa, edellyttäen, että ne ”koskevat” kyseessä olevaa henkilöä. Tieto koskee tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista henkilöä, kun tieto liittyy tunnistettavissa olevaan henkilöön sisältönsä, tarkoituksensa tai vaikutuksensa vuoksi (tuomio 4.5.2023, Österreichische Datenschutzbehörde ja CRIF, C‑487/21, EU:C:2023:369, 23 ja 24 kohta).

46

Sen osalta, onko luonnollinen henkilö tunnistettavissa, asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa täsmennetään, että tunnistettavissa olevana pidetään luonnollista henkilöä, joka ”voidaan suoraan tai epäsuorasti tunnistaa erityisesti tunnistetietojen, kuten nimen, henkilötunnuksen, sijaintitiedon, verkkotunnistetietojen taikka yhden tai useamman hänelle tunnusomaisen fyysisen, fysiologisen, geneettisen, psyykkisen, taloudellisen, kulttuurillisen tai sosiaalisen tekijän perusteella”.

47

Se, että unionin lainsäätäjä käyttää sanaa ”epäsuorasti”, kertoo, että tiedon luokitteleminen henkilötiedoksi ei edellytä, että tämä tieto yksin mahdollistaa rekisteröidyn tunnistamisen (ks. analogisesti tuomio 19.10.2016, Breyer, C‑582/14, EU:C:2016:779, 41 kohta).

48

Asetuksen 2018/1725 johdanto-osan 16 perustelukappaleessa täsmennetään tältä osin, että jotta voidaan määrittää, onko luonnollinen henkilö tunnistettavissa, olisi otettava huomioon ”kaikki keinot”, joita joko rekisterinpitäjä tai ”muu henkilö” voi ”kohtuullisen todennäköisesti” käyttää mainitun luonnollisen henkilön tunnistamiseen ”suoraan tai välillisesti”. Jotta tietoa voitaisiin pitää henkilötietona, ei siis edellytetä, että kaikki tiedot, joiden perusteella rekisteröity voidaan tunnistaa, ovat yhden ainoan tahon hallussa (ks. analogisesti tuomio 19.10.2016, Breyer, C‑582/14, EU:C:2016:779, 43 kohta).

49

Erityisesti se, rekisteröidyn tunnistaminen edellyttää lisätietoja, ei voi sulkea pois sitä, että kyseessä olevia tietoja voitaisiin pitää henkilötietoina (ks. analogisesti tuomio 19.10.2016, Breyer, C‑582/14, EU:C:2016:779, 44 kohta).

50

Lisäksi kuitenkin edellytetään, että kyseessä olevien tietojen ja lisätietojen yhdistämismahdollisuus merkitsee keinoa, jota voidaan kohtuullisen todennäköisesti käyttää rekisteröidyn tunnistamiseen. Jotta voidaan varmistaa, voidaanko keinoja kohtuullisen todennäköisesti käyttää luonnollisen henkilön tunnistamiseen, asetuksen 2018/1725 johdanto-osan 16 perustelukappaleen mukaan olisi otettava huomioon kaikki objektiiviset tekijät, kuten tunnistamisesta aiheutuvat kulut ja tunnistamiseen tarvittava aika sekä käsittelyajankohtana käytettävissä oleva teknologia ja tekninen kehitys.

51

Tältä osin unionin tuomioistuin on jo todennut, että keinoa ei voida kohtuullisen todennäköisesti käyttää rekisteröidyn tunnistamiseen silloin, kun tämän henkilön tunnistaminen on kielletty laissa tai kun se ei ole käytännössä toteutettavissa esimerkiksi siitä syystä, että se veisi suhteettomasti aikaa ja aiheuttaisi suhteettomasti kustannuksia ja työtä, minkä seurauksena tunnistamisen riski näyttäytyy käytännössä merkityksettömänä (ks. analogisesti tuomio 19.10.2016, Breyer, C‑582/14, EU:C:2016:779, 46 kohta).

52

Nyt käsiteltävässä asiassa tutkiessaan sitä, sisältyykö riidanalaiseen lehdistötiedotteeseen asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuja henkilötietoja, unionin yleinen tuomioistuin palautti mieleen valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa, että ainoastaan unionin toimielimen tai elimen syyksi luettava toimi tai menettely voi johtaa unionin vastuun syntymiseen. Se päätteli tämän perusteella tässä 49 kohdassa, että valittajan tunnistamisen tulisi olla seurausta riidanalaisesta lehdistötiedotteesta eikä se voi johtua siihen käytökseen, josta OLAFia moititaan, kuulumattomista ulkopuolisista tekijöistä, joten sen tutkimus koski ainoastaan tässä lehdistötiedotteessa olevia tietoja, joiden avulla sen lukijat saattoivat mahdollisesti voida tunnistaa valittajan.

53

Seuraavaksi sen osalta, että saksalainen toimittaja, joka julkaisi yhteisöpalvelussa (Twitter) riidanalaisessa lehdistötiedotteessa olevia valittajaa koskevia OLAFin syytöksiä käsittelevän artikkelin, paljasti valittajan henkilöllisyyden, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 82 ja 87 kohdassa, että tätä paljastusta ei voitu ottaa huomioon, koska kyseinen toimittaja ei voinut tunnistaa valittajaa pelkästään riidanalaisessa lehdistötiedotteessa olevien tunnistetietojen perusteella ja hänen oli ollut välttämättä käytettävä tähän tiedotteeseen nähden ulkopuolisia ja täydentäviä tunnistetietoja. Unionin yleinen tuomioistuin tuli tähän johtopäätökseen erityisesti katsomalla valituksenalaisen tuomion 76 ja 81 kohdassa, että tämä toimittaja ei ollut keskivertolukija vaan tiedealaan erikoistunut ammattimainen tutkiva toimittaja, jolla oli valittajaa koskevia subjektiivisia ulkopuolisia tietoja.

54

Kuitenkaan sitä koskevaa kysymystä, kuuluvatko unionin toimielimeltä tai elimeltä lähtöisin olevassa lehdistötiedotteessa olevat tiedot asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun henkilötietojen käsitteen alaan, ei pidä sekoittaa sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun syntymisen edellytyksiä koskevaan kysymykseen. Ensiksi mainittua kysymystä on arvioitava yksinomaan tässä säännöksessä asetettujen edellytysten perusteella eikä se näin ollen voi – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa – riippua näkökohdista, jotka liittyvät siihen, onko toimi luettavissa unionin syyksi.

55

Kuten edellä 48–51 kohdassa esitetyistä näkökohdista ilmenee, viimeksi mainitulta osin henkilön epäsuoraan tunnistamiseen liittyy olennaisesti se, että lisätiedot ovat tarpeen kyseessä olevien tietojen lisäksi asianomaisen henkilön tunnistamista varten. Niistä käy myös ilmi, että näiden lisätietojen kuuluminen muulle henkilölle tai lähteelle kuin asianomaisten tietojen käsittelystä vastaavalle rekisterinpitäjälle ei millään tavoin sulje pois – toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 49 ja 87 kohdassa – sitä, että henkilö on tunnistettavissa.

56

Asetuksessa 2018/1725 ei myöskään aseteta niitä henkilöitä koskevia edellytyksiä, jotka voivat tunnistaa henkilön, jota tiedot koskevat; asetuksen johdanto-osan 16 perustelukappaleessa ei viitata ainoastaan rekisterinpitäjään vaan myös ”muuhun henkilöön”.

57

Erityisesti lehdistötiedotteesta, jonka tutkintaviranomainen on antanut tiedottaakseen yleisöä tutkimuksen päättymisen jälkeen, on todettava, että se on luontaisesti tarkoitettu erityisesti toimittajille, joten heitä ei voida erottaa ”keskivertolukijasta”, johon viitataan valituksenalaisen tuomion 76 kohdassa.

58

Kuitenkaan yksin sen seikan, että tutkiva toimittaja on – kuten nyt käsiteltävässä asiassa – levittänyt tietoa lehdistötiedotteen kohteena olevan henkilön henkilöllisyydestä, perusteella ei voida todeta, että tässä lehdistötiedotteessa olevia tietoja on välttämättä pidettävä asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuina henkilötietoina, ja vapauttaa velvollisuudesta tutkia, onko kyseessä oleva henkilö tunnistettavissa.

59

Sen kysymyksen osalta, onko unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellisen virheen tosiseikkojen oikeudellisessa luonnehdinnassa valittajan tunnistettavissa olemisen osalta, on todettava, että riidanalaiseen lehdistötiedotteeseen sisältyy – kuten unionin yleinen tuomioistuin pääasiallisesti totesi valituksenalaisen tuomion 53–55 kohdassa – tietty määrä valittajaa koskevia tietoja, joiden perusteella hänet voitiin tunnistaa, eli hänen sukupuolensa, kansallisuutensa ja ammattinsa, maininta siitä, että kyseessä oli nuori henkilö ja että hän oli kyseessä olevaa rahoitusta saaneen tutkimushankkeen vastuuhenkilö, sekä maininta avustuksen määrästä, avustuksen myöntäneestä elimestä eli ERCEA:sta, hanketta isännöineen laitoksen luonteesta ja sen sijaintivaltiosta eli yliopistosta Kreikassa, viittaus kyseessä olevan henkilön isään ja seikkaan, että tämä harjoitti ammattiaan tässä samassa laitoksessa, sekä niiden tutkijoiden arvioitu lukumäärä, jotka työskentelivät kyseessä olevan henkilön johdolla mainitussa hankkeessa.

60

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa tekemän päätelmän vastaisesti on todettava, että tietoihin, jotka koskevat lehdistötiedotteessa tarkoitetun henkilön sukupuolta, kansallisuutta, hänen isänsä toimintaa, tiedehankkeelle myönnetyn avustuksen määrää ja kyseisestä tieteellistä hanketta isännöineen laitoksen maantieteellistä sijaintia, sisältyy yhdessä tarkasteltuna tietoja, joiden perusteella kyseisessä lehdistötiedotteessa tarkoitettu henkilö voidaan tunnistaa; näin voivat tehdä erityisesti henkilöt, jotka työskentelevät samalla tiedealalla ja tuntevat hänen ammatillisen taustansa.

61

Tässä yhteydessä edellä 51 kohdassa mieleen palautetun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella rekisteröidyn tunnistamisen vaaraa ei voida pitää merkityksettömänä. Tältä osin on todettava, että edeltävässä kohdassa tarkoitetun kaltaiset tiedot yhdessä tarkasteltuna ovat luonteeltaan sellaisia, että samalla tiedealalla työskentelevät henkilöt voivat tunnistaa kyseessä olevan henkilön eikä tämä tunnistaminen vie suhteettomasti aikaa eikä se aiheuta suhteettomasti kustannuksia ja työtä. Lisäksi toisin kuin komissio on väittänyt, valittajan tehtävänä ei ollut toimittaa näyttöä siitä, että joku näistä henkilöistä oli tosiasiallisesti tunnistanut hänet, koska tällaisesta edellytyksestä ei säädetä asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa, jossa edellytetään ainoastaan, että henkilö on tunnistettavissa.

62

Kuten valituksenalaisen tuomion 66 kohdasta käy ilmi, ERCEA:n sivuilla oleva kuvaus noin 70 hankkeesta, jotka saivat rahoitusta kyseiseltä toimeenpanovirastolta ja joiden isäntälaitokset sijaitsivat Kreikassa, sisälsi useita keskeisiä tietoja, joiden perusteella internetin käyttäjä saattoi löytää toivotut tiedot, kuten hankkeen vastuuhenkilön nimen tai isäntälaitoksen nimen taikka rahoituksen määrän.

63

Lehdistötiedote, joka koskee väitetysti lainvastaista petoksen tai korruption kaltaista menettelyä, voi herättää yleisössä suurta kiinnostusta ja saada lukijansa, erityisesti toimittajat, tekemään selvityksiä tiedotteessa tarkoitetusta henkilöstä. Tällaisessa yhteydessä vaivannäkö, joka pitää sisällään tällaisten selvitysten tekemisen ERCEA:n sivuston kaltaisella verkkosivustolla siten, että käydään läpi noin 70:n tällä sivulla olevan rahoitusta saaneen hankkeen kuvaukset, yhdistettynä muihin verkkohakuihin, joiden avulla voidaan todennäköisesti saada selville riidanalaisessa lehdistötiedotteessa tarkoitetun henkilön nimi ja muita tunnistetietoja, ei vaikuta millään tapaa suhteettomalta, joten vaaraa siitä, että toimittajat tai muut henkilöt, jotka eivät tunne valittajan ammatillista taustaa, tunnistavat valittajan, ei voida pitää merkityksettömänä edellä 51 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetussa merkityksessä.

64

Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 49 ja 87 kohdassa oikeudellisen virheen katsoessaan, että valittajan tunnistaminen ei voi johtua siihen käytökseen, josta OLAFia moititaan, kuulumattomista ulkopuolisista tai täydentävistä tekijöistä. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen sille esitettyjen tosiseikkojen oikeudellisessa luonnehdinnassa katsoessaan valituksenalaisen tuomion 68 kohdassa, että riidanalaisessa lehdistötiedotteessa olevien tunnistetietojen avulla ei voitu kohtuudella tunnistaa valittajaa joko pelkästään kyseisen lehdistötiedotteen objektiivisen tarkastelun perusteella taikka sellaisten keinojen avulla, joita joku sen lukijoista voisi ”kohtuullisen todennäköisesti käyttää”.

65

Tämän seurauksena unionin yleinen tuomioistuin totesi yhtä lailla virheellisesti valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa, että riidanalaisessa lehdistötiedotteessa olevat tiedot eivät kuuluneet asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa olevan henkilötietojen käsitteen alaan eikä tätä asetusta sovellettu käsiteltävässä asiassa.

66

Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa on hyväksyttävä.

67

Kun otetaan huomioon edellä 65 kohdassa todettu, ensimmäisen valitusperusteen kolmatta ja neljättä osaa ei ole tarpeen tutkia; ne koskevat myös valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa esitettyjen päätelmien perusteltavuutta.

68

Toisessa valitusperusteessa valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa tekemän päätelmän, jonka mukaan hän ei voinut vedota asetuksen N:o 883/2013 9 artiklan 1 kohdassa säädetyn ja perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen kanssa, vahvistetun syyttömyysolettaman periaatteen loukkaamiseen, koska häntä ei tunnistettu riidanalaisessa lehdistötiedotteessa tai hän ei ollut tunnistettavissa siitä. Hän katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin teki joka tapauksessa oikeudellisen virheen soveltaessaan asetuksen 2018/1725 3 artiklan 1 alakohdassa olevia edellytyksiä tutkiessaan, oliko kyseistä periaatetta mahdollisesti loukattu. Hänen mukaansa on nimittäin riittävää, että henkilö voidaan tunnistaa millä tahansa keinolla riippumatta tämän edellyttämästä ajasta ja kuluista.

69

Komissio vaatii toisen valitusperusteen hylkäämistä erityisesti sillä perusteella, että syyttömyysolettaman loukkaaminen edellyttää sitä, että tällaiseen loukkaamiseen vetoava henkilö on tunnistettu tai hän on tunnistettavissa, mistä ei ole kyse nyt käsiteltävässä asiassa.

70

Kun otetaan huomioon edellä 65 kohdassa oleva toteamus, unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 106 kohdassa, että valittajaa ei tunnistettu riidanalaisessa lehdistötiedotteessa tai hän ei ollut tunnistettavissa siitä eikä hän ei näin ollen kyennyt osoittamaan, että häntä koskevaa syyttömyysolettamaa oli rikottu.

71

Näin ollen toinen valitusperuste on hyväksyttävä eikä muita tässä valitusperusteessa esitettyjä argumentteja ole tarpeen tutkia.

72

Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 157 ja 169 kohdassa perusoikeuskirjan 41 artiklan, joka koskee oikeutta hyvään hallintoon, rikkomiseen liittyvän selvitysaineiston huomioon selvästi vääristyneellä tavalla.

73

Valittaja toteaa ensiksi, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa tekemän toteamuksen vastaisesti jo pelkästä OLAFin loppukertomuksen tarkastelusta käy ilmi, että kaikki tutkijat – eivätkä vain tietyt heistä – ilmoittivat osallistuneensa hankkeeseen. Hänen mukaansa loppukertomuksen 2.3.3.2 kohdassa nimittäin mainitaan nimenomaisesti, että ”OLAFin kyselyihin vastanneet kymmenen tutkijaa vahvistivat osallistuneensa MINATRAN-hankkeeseen”. Hänen mukaansa samaten 2.3.3.2 kohdasta, jonka mukaan ”kuitenkaan tietyt tutkijat eivät ole vahvistaneet [Aristoteles-yliopiston] heidän nimissään ilmoittamia kuluja eivätkä sitä, että he ovat kreikkalaisen pankkitilin haltijoita”, sekä loppukertomuksessa olevasta tutkijoiden vastausten yhteenvedosta ilmenee, että valtaosa tutkijoista tiesi tosiasiallisesti, että heidän nimiinsä oli avattu pankkitilejä ja että heille oli suoritettu maksuja. On siis niin, että vaikka tutkijoiden vastauksista kokonaisuutena käy ilmi kaikkien olleen tietoisia siitä, että heidän nimensä oli liitetty hankkeeseen, riidanalaisessa lehdistötiedotteessa todetaan virheellisesti, ettei yksikään tutkija ollut tästä tietoinen. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen arviointi, jonka mukaan lehdistötiedotteessa pyrittiin kukaan-ilmaisua käyttämällä sanomaan ”tietyt” tutkijat, merkitsee tämän ottamista huomioon vääristyneellä tavalla.

74

Toiseksi valituksenalaisen tuomion 169 kohdan osalta valittaja huomauttaa, että OLAFin loppukertomuksen 2.3.3.1 kohdasta käy ilmi, että häntä oli moitittu tutkimuksen estämisyrityksestä ainoastaan sillä perusteella, että hän oli lähettänyt yhden sähköisen viestin yhdelle tutkijalle. Vaikka oletettaisiin, että tämän yhden viestin, jossa hän oli vain ilmoittanut kyseiselle tutkijalle, ettei tämä ollut velvollinen vastaamaan OLAFin kyselyyn, lähettämistä voitaisiin pitää tutkimuksen estämisyrityksenä, valituksenalaisen tuomion 169 kohdassa oleva toteamus, jonka mukaan hän oli ”ottanut yhteyttä tiettyihin tutkijoihin useita kertoja”, merkitsee tosiseikkojen huomioon ottamista ilmeisen vääristyneellä tavalla.

75

Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa perustellusti, että OLAF ei ollut julkaissut riidanalaisessa lehdistötiedotteessa virheellisiä tietoja, joissa vääristellään sen loppukertomuksen päätelmiä. Sen mukaan joka tapauksessa on niin, että ainoastaan huolellisuusvelvollisuuden periaatteen riittävän ilmeinen loukkaaminen synnyttää sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun.

76

Lisäksi komissio vaatii, että valittajan argumentit, jotka koskevat valituksenalaisen tuomion 169 kohtaa, on samoin hylättävä. Sen mukaan valittaja nimittäin vetoaa väitetyn tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen tueksi OLAFin loppukertomuksen tiettyihin täsmällisiin tietoihin ottamatta huomioon sitä, että muut kertomuksessa olevat tiedot osoittavat, että hän oli myös ottanut yhteyttä erääseen tutkijaan ilmoittaakseen, ettei tämä ollut velvollinen vastaamaan OLAFille, ja toiseen tutkijaan, jotta tämä oikaisisi alkuperäisiä vastauksiaan. Komission mukaan OLAF oli arvioinut lisäksi, että se, että tietyt tutkijat spontaanisti peruuttivat alun perin antamansa vastaukset tai muuttivat niitä saman ajanjakson aikana, viittaa siihen, että nämä tutkijat olivat saaneet saman sisältöisiä sähköpostiviestejä.

77

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa erityisesti, että asiakirja-aineistosta ilmenee, että käyttäessään riidanalaisen lehdistötiedotteen viidennessä kappaleessa ilmaisua ”kukaan [näistä tutkijoista] ei tiennyt” viitatakseen ”tiettyihin tutkijoihin” OLAF ei julkaissut virheellisiä tietoja, joissa vääristeltiin sen loppukertomuksen päätelmiä. Valituksenalaisen tuomion 169 kohdassa se katsoi lehdistötiedotteen neljännessä kappaleessa olevan maininnan osalta, joka koski valittajan väitettyjä ”yrityksiä” estää tutkimus, että OLAF oli loppukertomuksestaan ilmenevällä tavalla todennut tutkimuksessaan, että valittaja oli ottanut useaan otteeseen yhteyttä tiettyihin tutkijoihin, ja piti näitä toimia tutkimuksensa hankaloittamisena.

78

On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tosiseikastoa ja selvitystä (tuomio 25.7.2018, Orange Polska v. komissio, C‑123/16 P, EU:C:2018:590, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, jos ilman uutta selvitysaineistoa on selvää, että olemassa olevan selvitysaineiston arviointi oli ilmeisen virheellistä (tuomio 17.6.2010, Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79

Lisäksi on niin, että vaikka selvitysaineiston ottaminen huomioon vääristyneellä tavalla voi tarkoittaa asiakirjan tulkitsemista sen sisällön vastaisesti, tämän on ilmettävä selvästi unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta, ja sen toteaminen edellyttää, että unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ylittänyt selvitysaineiston kohtuullisen arvioinnin rajat. Tältä osin ei riitä sen osoittaminen, että asiakirjaa voidaan tulkita eri tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin sitä tulkitsi (tuomio 16.2.2023, komissio v. Italia ja Espanja, C‑635/20 P, EU:C:2023:98, 127 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

80

Tämän oikeuskäytännön perusteella unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 157 ja 169 kohdassa esittämät tosiseikkoja koskevat toteamukset voitaisiin kyseenalaistaa ainoastaan silloin, jos osoitettaisiin, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetyistä asiakirjoista käy selvästi ilmi, että kyseiset toteamukset ovat virheellisiä.

81

Ensiksi valituksenalaisen tuomion 157 kohdan osalta valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon sekä riidanalaisen lehdistötiedotteen että OLAFin loppukertomuksen päätelmät.

82

Tältä osin on palautettava mieleen, että OLAF totesi riidanalaisen lehdistötiedotteen viidennen kappaleen kolmannessa virkkeessä, että se oli ollut yhteydessä ”tiettyihin tutkijoihin, joiden oletettiin osallistuneen tutkimushankkeeseen”. Seuraavassa virkkeessä oleva toteamus, jonka mukaan ”kukaan heistä ei tiennyt, että hänen nimensä oli liitetty hankkeeseen eikä ollut tietoinen heidän nimissään avatuista pankkitileistä tai heille suoritetuista maksuista”, on näin ollen ymmärrettävä siten, että se koskee kaikki tutkijoita, joihin OLAF oli ottanut yhteyttä.

83

Näin ollen on yhtäältä todettava, että tulkitessaan 157 kohdassa tätä viimeksi mainittua riidanalaisen lehdistötiedotteen virkettä siten, että OLAFin tarkoituksena oli todeta, että jotkut niistä tutkijoista, joihin se oli ottanut yhteyttä, eivät tienneet, että heidän nimensä oli liitetty hankkeeseen, eivätkä he olleet tietoisia heidän nimissään avatuista pankkitileistä tai heille suoritetuista maksuista, vaikka riidanalaista lehdistötiedotetta voidaan tulkita ainoastaan siten, että siinä tarkoitetaan kaikkia tutkijoita, joihin OLAF oli ottanut yhteyttä, unionin yleinen tuomioistuin otti sen sisällön huomioon vääristyneellä tavalla.

84

Toisaalta on todettava sen osalta, että OLAFin loppukertomuksen päätelmät on väitetysti otettu huomioon vääristyneellä tavalla, että näistä loppukertomuksen 2.3.3.2 kohdassa olevista päätelmistä käy ilmi, että kymmenen tutkijaa, joiden oletettiin osallistuneen tutkimushankkeeseen, vastasivat OLAFin kyselyyn ja ”vahvistivat osallistuneensa MINATRAN-hankkeeseen”. Siitä käy myös ilmi, että ”kuitenkaan tietyt tutkijat eivät ole vahvistaneet [Aristoteles-yliopiston] heidän nimissään ilmoittamia kuluja eivätkä sitä, että he ovat kreikkalaisen pankkitilin haltijoita”. Näin ollen on ilmeistä, että toisin kuin riidanalaisesta lehdistötiedotteesta ilmenee, ei ole niin, että kukaan niistä tutkijoista, joihin OLAF otti yhteyttä, ei tiennyt, että heidän nimensä oli liitetty hankkeeseen, tai he eivät olleet tietoisia heidän nimissään avatuista pankkitileistä tai heille suoritetuista maksuista. Unionin yleinen tuomioistuin otti siis loppukertomuksen päätelmät huomioon vääristyneellä tavalla todetessaan valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, että OLAF ei ollut julkaissut virheellisiä tietoja riidanalaisen lehdistötiedotteen viidennessä kappaleessa.

85

Toiseksi valituksenalaisen tuomion 169 kohdan osalta on todettava, että OLAFin loppukertomuksen 2.3.3.1 kohdasta, johon valittaja viittaa, käy ilmi, että häntä moitittiin tutkimuksen estämisyrityksestä sillä perusteella, että hän oli lähettänyt sähköisen viestin yhdelle tutkijalle, kun taas riidanalaisessa lehdistötiedotteessa viitataan abstraktisti useisiin tutkimuksen estämisyrityksiin. Kuitenkaan ei ole ilmeistä, että OLAF olisi tarkoittanut esittää tässä loppukertomuksen kohdassa kattavasti ne tutkimuksen estämisyritykset, joista valittajaa moitittiin.

86

Ei siis ole ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut OLAFin loppukertomuksen huomioon vääristyneellä tavalla katsoessaan valituksenalaisen tuomion 169 kohdassa, että OLAF totesi tästä loppukertomuksesta ilmenevällä tavalla tutkimuksensa aikana, että valittaja oli ottanut useita kertoja yhteyttä tiettyihin tutkijoihin ja että sen mukaan näitä tekoja oli pidettävä sen tutkimuksen haittaamisena.

87

Tästä seuraa, että kolmas valitusperuste on hyväksyttävä vain siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanneperusteen, joka perustui hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen riidanalaisen lehdistötiedotteen viidennen kappaleen osalta.

88

Koska ensimmäinen ja toinen valitusperuste sekä osa kolmannesta valitusperusteesta hyväksytään, valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi siinä vaatimukset, joiden mukaan komissio on velvoitettava korvaamaan vahinko, joka on aiheutunut siitä, että OLAF laiminlöi asetuksen 2018/1725 mukaisia velvollisuuksiaan ja loukkasi syyttömyysolettaman periaatetta ja oikeutta hyvään hallintoon.

89

Valitus on hylättävä muilta osin.

90

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä määrätään, että jos unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, se voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

91

Näin ei ole nyt käsiteltävässä asiassa.

92

Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin selvittänyt sitä, loukkasiko OLAF asetuksen N:o 883/2013 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua ja perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa, luettuna yhdessä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen kanssa, vahvistettua syyttömyysolettamaa julkaistessaan riidanalaisen lehdistötiedotteen, eikä myöskään sitä, mikäli tällainen loukkaaminen on tapahtunut, täyttyvätkö SEUT 340 artiklassa määrätyt sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun edellytykset.

93

Näin ollen asia ei ole ratkaisukelpoinen.

94

Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, muutoksenhakumenettelyyn liittyvistä oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: