–

Spravime, s.r.o., edustajanaan M. Čajka, advokát,

–

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek ja J. Vláčil,

–

Portugalin hallitus, asiamiehinään P. Barros da Costa, S. Duarte Afonso ja J. Ramos,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään S. Noë ja K. Walkerová,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (EUVL 2012, L 351, s. 1; jäljempänä Bryssel I a ‑asetus) 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat EXTÉRIA s.r.o., kotipaikka Ostrava (Tšekki), ja Spravime, s.r.o., kotipaikka Ivanovice (Slovakia), ja jossa on kyse vaatimuksesta maksaa sopimussakko, joka perustuu franchise-sopimuksen tekemistä koskevan esisopimuksen täyttämättä jättämiseen.

3

Bryssel I a ‑asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kanne sellaista henkilöä vastaan, jolla on kotipaikka jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimessa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.”

4

Kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa

5

Pääasian kantaja, joka tarjoaa konsulttipalveluja työturvallisuuden ja ‑terveyden alalla, ja pääasian vastaaja tekivät 28.6.2018 esisopimuksen sellaisen franchise-sopimuksen tekemisestä (jäljempänä esisopimus), jonka nojalla vastaaja voisi ylläpitää ja johtaa pääasian kantajalle kuuluvia franchise-toimipisteitä Slovakian alueella. Kyseinen esisopimus sisälsi paitsi velvoitteen tehdä sopimus tulevaisuudessa myös tiettyjä sopimusehtoja sekä pääasian vastaajan sitoumuksen maksaa arvonlisäveroton 20400 euron suuruinen ennakkomaksu ja, jos tätä velvoitetta ei noudateta, maksaa tämän ennakkomaksun suuruinen sopimussakko (jäljempänä sopimussakko).

6

Mainittu ennakkomaksu, jonka tarkoituksena oli paitsi varmistaa kyseisen velvoitteen noudattaminen myös säilyttää kaikkien esisopimukseen sisältyvien pääasian kantajan franchise-konseptiin liittyvien tietojen luottamuksellisuus, oli maksettava kymmenen päivän kuluessa kyseisen esisopimuksen allekirjoittamisesta. Lisäksi esisopimuksessa annettiin pääasian kantajalle mahdollisuus peruuttaa esisopimus, jos pääasian vastaaja ei maksa sille sovittua maksua määräaikaan mennessä.

7

Esisopimuksessa määrättiin Tšekin oikeuden soveltamisesta; mitään sopimusta oikeuspaikasta ei ollut tehty.

8

Pääasian kantaja väitti, että pääasian vastaaja oli laiminlyönyt velvoitteensa maksaa kyseinen ennakkomaksu, ja peruutti esisopimuksen ja vaati sopimussakon maksamista.

9

Pääasian kantaja pani tätä varten vireille eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn Okresní soud v Ostravěssa (Ostravan piirituomioistuin, Tšekki).

10

Kyseinen tuomioistuin hylkäsi 17.12.2020 antamallaan päätöksellä pääasian vastaajan esittämän oikeudenkäyntiväitteen Tšekin tuomioistuinten puuttuvasta toimivallasta ja katsoi, että se oli toimivaltainen käsittelemään kyseessä olevan asian Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan nojalla, koska kyseisen oikeusriidan kohteena oli kyseisessä säännöksessä tarkoitettu velvoitteen täyttäminen eli sopimussakon maksaminen; tämä velvoite piti täyttää pääasian kantajan kotipaikassa.

11

Tästä päätöksestä tekemässään valituksessa pääasian vastaaja vetosi slovakialaisten tuomioistuinten toimivaltaisuuteen sillä perusteella, että kyseisellä sopimussakolla taattu velvoite, joka tosin perustui esisopimukseen, liittyi kuitenkin franchise-sopimuksessa, jonka tekemisestä oli sovittu, tarkoitettujen tavaroiden tuotanto- ja toimituspaikkaan.

12

Krajský soud v Ostravě (Ostravan maakunnallinen tuomioistuin, Tšekki) pysytti toisen asteen tuomioistuimena ensimmäisen asteen tuomioistuimen ratkaisun 16.2.2021 antamallaan päätöksellä ja katsoi, että kanteen kohteena oli sopimussakon maksamista koskeva vaatimus, joka perustui siihen, ettei pääasian vastaaja ollut noudattanut esisopimuksen ehtoja, eikä se näin ollen liittynyt tavaroiden tuotantoon tai toimittamiseen, joten Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa ei sovelleta. Näin ollen tuomioistuimen toimivalta on määritettävä kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan mukaisesti, jonka nojalla toimivaltainen tuomioistuin on kanteen perusteena olevan velvoitteen täyttämispaikan tuomioistuin, ja tämä paikkakunta on määritettävä asiaa käsittelevän tuomioistuimen oikeuden, eli tässä tapauksessa Tšekin oikeuden, mukaan.

13

Pääasian vastaaja teki tästä määräyksestä kassaatiovalituksen Nejvyšší soudiin (ylin tuomioistuin, Tšekki), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, väittäen, ettei sopimussakon maksamista koskevan vaatimuksen luonnetta ollut arvioitu asianmukaisesti.

14

Viitatessaan sopimusta koskevan asian käsitteen tulkintaa koskevaan unionin tuomioistuimen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön (tuomio 17.6.1992, Handte, C‑26/91, EU:C:1992:268, 15 kohta ja tuomio 15.6.2017, Kareda, C‑249/16, EU:C:2017:472, 30 kohta) kyseinen tuomioistuin päättelee, että sen käsiteltävänä oleva oikeusriita koskee sopimussakon maksamista koskevaa vaatimusta ja se perustuu esisopimukseen ja näin ollen se kuuluu Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun sopimusta koskevan asian käsitteen alaan.

15

Koska tämä vaatimus ei kyseisen tuomioistuimen mukaan liity tavaroiden tuotantoon tai toimittamiseen, kyseisen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan soveltaminen on suljettava pois jo alun alkaen.

16

Näin ollen on arvioitava, onko kyseessä kyseisen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu palvelujen suorittamista koskeva vaatimus.

17

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että on kaksi mahdollista ratkaisua kansainvälisesti toimivaltaisen tuomioistuimen määrittämiseksi, nimittäin yhtäältä esisopimus voidaan luokitella itsenäiseksi sopimukseksi tai toisaalta esisopimuksesta johtuvien oikeuksien luonne voidaan määrittää tulevaisuudessa tehtävän sopimuksen luonteen perusteella.

18

Kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö, pelkkä esisopimuksen tekeminen ei ole palvelujen suorittamista siten kuin se on määritelty itsenäisesti unionin oikeudessa, jonka mukaan sillä tarkoitetaan sopimusta toiminnan harjoittamisesta positiivisin toimin toisen osapuolen hyväksi korvausta vastaan (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257; tuomio 14.7.2016, Granarolo, C‑196/15, EU:C:2016:559 ja tuomio 25.3.2021, Obala i lučice, C‑307/19, EU:C:2021:236), joten Nejvyšší soud kallistuu sellaisen näkemyksen kannalle, ettei kyseinen esisopimus kuulu Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan soveltamisalaan.

19

Näin ollen kyseisen 7 artiklan 1 alakohdan c alakohdan – jonka mukaan on niin, että jollei sovelleta 7 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa, sovelletaan 7 artiklan 1 alakohdan a alakohtaa – mukaisesti toimivaltainen tuomioistuin on määritettävä kyseessä olevan velvoitteen täyttämispaikan perusteella.

20

Koska unionin tuomioistuin ei ole vielä nimenomaisesti käsitellyt kysymystä siitä, voidaanko pactum de contrahendo luokitella palvelusopimukseksi, on olemassa perusteltu epäily Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan oikeasta tulkinnasta.

21

Tässä tilanteessa Nejvyšší soud on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [Bryssel I a ‑asetuksen] 7 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa tulkittava siten, että palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen käsite kattaa myös esisopimuksen (pactum de contrahendo), jonka perusteella osapuolet sitoutuvat tekemään sellaisen tulevan sopimuksen, joka on tässä säännöksessä tarkoitettu palvelujen suorittamista koskeva sopimus?”

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään lähinnä, onko Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa tulkittava siten, että esisopimus, joka koskee franchise-sopimuksen tekemistä tulevaisuudessa ja jossa määrätään velvoitteesta maksaa sopimussakko, joka perustuu kyseisen esisopimuksen täyttämättä jättämiseen, kun tämän sopimusvelvoitteen rikkominen on kanteen perusteena, kuuluu kyseisessä säännöksessä tarkoitetun palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen käsitteen alaan.

23

Aluksi on muistutettava, että koska Bryssel I a ‑asetuksella kumottiin ja korvattiin tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 44/2001 (EYVL 2001, L 12, s. 1), jolla korvattiin tuomioistuimen toimivaltaa ja tuomioiden täytäntöönpanoa yksityisoikeuden alalla koskeva 27.9.1968 allekirjoitettu yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32), unionin tuomioistuimen asetuksesta N:o 44/2001 esittämä tulkinta pätee myös Bryssel I a ‑asetuksen osalta, mikäli näiden molempien unionin oikeuden välineiden säännösten voidaan katsoa vastaavan toisiaan. Näin on erityisesti asetuksen N:o 44/2001 5 artiklan 1 alakohdan ja Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan osalta (ks. vastaavasti tuomio 8.5.2019, Kerr, C‑25/18, EU:C:2019:376, 19 ja 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan osalta on todettava, että esitettyyn kysymykseen ei voida vastata pelkästään tämän säännöksen sanamuodon perusteella, koska kyseisessä säännöksessä ei määritellä palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen käsitettä (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257, 19 kohta).

25

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa ja 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettuja ilmaisuja sopimusta koskeva asia ja palvelujen suorittaminen on tulkittava itsenäisesti käyttäen ensisijaisena perustana tämän asetuksen järjestelmää ja tavoitteita, jotta asetuksen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa varmistettaisiin. Näitä termejä ei siis voida tulkita siten, että niissä viitattaisiin siihen, miten kansallisessa laissa luonnehditaan kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä oleva oikeussuhde (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C‑196/15, EU:C:2016:559, 19 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26

Tältä osin on huomattava, että Bryssel I a ‑asetuksessa pyritään yhtenäistämään tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt sellaisilla toimivaltasäännöillä, joiden ennustettavuus on hyvä, ja sillä tavoitellaan näin ollen oikeusvarmuutta vahvistamalla Euroopan unioniin sijoittautuneiden henkilöiden oikeussuojaa siten, että kantaja kykenee vaivattomasti yksilöimään sen tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi hän voi saattaa asiansa, ja vastaaja kykenee kohtuullisesti ennakoimaan, missä tuomioistuimessa häntä vastaan voidaan nostaa kanne (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C‑196/15, EU:C:2016:559, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että Bryssel I a ‑asetuksen II luvussa säädetty yleinen toimivaltaa koskeva järjestelmä perustuu sen 4 artiklan 1 kohdassa ilmaistuun yleiseen sääntöön, jonka mukaan kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon valtion tuomioistuimissa. Kyseisen asetuksen II luvun 2 jaksossa säädetään vain tästä vastaajan kotipaikan tuomioistuinten toimivaltaa koskevasta pääsäännöstä tehtävänä poikkeuksena joistakin erityisistä toimivaltasäännöistä, joihin mainitun asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan toimivaltasääntö kuuluu (ks. vastaavasti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C‑196/15, EU:C:2016:559, 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Tässä yhteydessä on muistutettava, että Bryssel I a ‑asetuksessa säädettyjä erityistä toimivaltaa koskevia sääntöjä on tulkittava suppeasti eikä niiden voida tulkita koskevan muita kuin kyseisessä asetuksessa nimenomaisesti tarkoitettuja tilanteita (tuomio 8.5.2019, Kerr, C‑25/18, EU:C:2019:376, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdassa säädetty erityistä toimivaltaa sopimusta koskevassa asiassa koskeva sääntö vastaa läheisyystavoitteeseen, ja sitä perustellaan sillä, että kyseisen sopimuksen ja sitä käsittelevän tuomioistuimen välillä on läheinen liittymä. Näin ollen tämän tuomion 27 kohdassa mainittua vastaajan kotipaikan tuomioistuinten toimivaltaa koskevaa pääsääntöä täydennetään tällä erityistä toimivaltaa sopimusta koskevassa asiassa koskevalla säännöllä, jonka mukaan vastaajaa vastaan voidaan nostaa kanne myös sen paikkakunnan tuomioistuimessa, jossa kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257, 24 ja 25 kohta).

30

Palvelujen suorittamista koskevasta sopimuksesta johtuvien sopimusvelvoitteiden täyttämispaikan osalta Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa määritellään itsenäisesti kyseiseen sopimukseen sovellettava liittymäperuste siten, että sillä tarkoitetaan sitä paikkakuntaa jäsenvaltiossa, missä palvelut kyseisen sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava, jotta voidaan vahvistaa tuomioistuimen toimivaltaa koskevien sääntöjen yhtenäisyyden ja ennakoitavuuden tavoitetta ja näin ollen oikeusvarmuutta. Tätä itsenäistä liittymäperustetta on sovellettava kaikkiin samaa palvelujen suorittamista koskevaa sopimusta koskeviin kanteisiin (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257, 26 ja 27 kohta ja tuomio 11.3.2010, Wood Floor Solutions Andreas Domberger, C‑19/09, EU:C:2010:137, 23 kohta).

31

Näiden seikkojen perusteella on ratkaistava, kuuluuko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen velvoite maksaa sopimussakko esisopimuksen täyttämättä jättämisestä Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetun palvelujen suorittamisen käsitteen alaan.

32

Aluksi on todettava, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen esisopimuksen ehtoihin perustuvat osapuolia sitovat velvoitteet kuuluvat Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa tarkoitetun käsitteen sopimusta koskeva asia alaan.

33

Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdassa määritetään tuomioistuimen toimivalta sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan perusteella, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä, ja kyseisen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdassa vahvistetaan irtaimen kaupan ja palvelujen suorittamisen osalta erityiset liittymäperusteet siten, että täyttämispaikaksi vahvistetaan se paikkakunta jäsenvaltiossa, minne tavarat sopimuksen mukaan toimitettiin tai oli toimitettava, ja se paikkakunta jäsenvaltiossa, missä palvelut sopimuksen mukaan suoritettiin tai oli suoritettava.

34

Oikeuskäytännöstä ilmenee erityisesti palvelujen suorittamista koskevaksi sopimukseksi luokittelun osalta, että mainitun 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu palvelujen käsite edellyttää vähintäänkin sitä, että palveluja tarjoava osapuoli harjoittaa määrättyä toimintaa korvausta vastaan (ks. mm. tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257, 29 kohta ja tuomio 15.6.2017, Kareda, C‑249/16, EU:C:2017:472, 35 kohta).

35

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tämän määritelmän ensimmäisestä kriteeristä eli toiminnasta, että se edellyttää positiivisia toimia eikä pelkkää pidättymistä. Tältä osin unionin tuomioistuin on todennut sopimuksesta, jonka kohteena on se, että yksi osapuoli jälleenmyy toisen osapuolen tuotteita, että tämä kriteeri vastaa sen osapuolen suorittamaa luonteenomaista suoritusta, joka tällaisen jälleenmyynnin varmistamalla osallistuu kyseisten tuotteiden levittämiseen (ks. mm. tuomio 19.12.2013, Corman-Collins, C‑9/12, EU:C:2013:860, 38 kohta ja tuomio 14.7.2016, Granarolo, C‑196/15, EU:C:2016:559, 38 kohta).

36

Toisesta kriteeristä eli toimintaa vastaan annettavasta korvauksesta on todettava, ettei sitä voida ymmärtää suppeasti rahamäärän maksamiseksi vaan hyötyminen taloudellista arvoa sisältävien etujen kokonaisuudesta voidaan katsoa korvaukseksi (ks. vastaavasti tuomio 19.12.2013, Corman-Collins, C‑9/12, EU:C:2013:860, 39 kohta ja tuomio 14.7.2016, Granarolo, C‑196/15, EU:C:2016:559, 40 kohta).

37

Vaikka franchise-sopimuksen, joka oli tarkoitus tehdä esisopimuksen jälkeen, kohde täyttää täysin tämän tuomion 35 ja 36 kohdassa tarkoitetut kaksi kriteeriä, näin ei kuitenkaan ole kyseisen esisopimuksen osalta, jonka tarkoituksena oli se, että tulevaisuudessa tehdään franchise-sopimus, ja mainittuun esisopimukseen sisältyvien tietojen luottamuksellisuuden takaaminen. Kun sopimuskumppani ei ole tosiasiallisesti harjoittanut toimintaa, sopimussakon maksamista ei myöskään voida pitää korvauksena.

38

Siltä osin kuin esisopimus ei edellytä minkään positiivisen toimen suorittamista tai korvauksen maksamista, esisopimuksesta johtuvat velvoitteet – erityisesti velvoite maksaa sopimussakko – eivät voi kuulua Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisessa luetelmakohdassa tarkoitetun palvelujen suorittamisen käsitteen alaan.

39

Tätä päätelmää ei voida kyseenalaistaa väitteellä siitä, että sopimussakon maksuvelvollisuus liittyy läheisesti franchise-sopimukseen, joka oli tarkoitus tehdä ja jonka nojalla olisi mahdollista määrittää paikka, jossa kyseiset palvelut olisi pitänyt suorittaa.

40

Tällainen väite on nimittäin vastoin paitsi Bryssel I a ‑asetuksessa säädettyjen erityisten toimivaltasääntöjen suppeaa tulkintaa koskevaa vaatimusta, sellaisena kuin se on palautettu mieleen tämän tuomion 28 kohdassa, myös tämän tuomion 26 ja 30 kohdassa tarkoitettuja ennustettavuuden ja oikeusvarmuuden tavoitteita.

41

Lopuksi on huomautettava, että Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan systematiikasta ilmenee, että unionin lainsäätäjä on antanut erilliset toimivaltasäännökset yhtäältä irtaimen kauppaa koskevien sopimusten ja palveluja koskevien sopimusten osalta ja toisaalta kaikkien muiden sopimustyyppien osalta, joita kyseisen asetuksen erityiset säännökset eivät koske (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257, 42 kohta).

42

Tässä yhteydessä on muistutettava, että Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan c alakohdassa säädetään, että ”jollei sovelleta b alakohtaa, sovelletaan a alakohtaa”.

43

Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohdan toisen luetelmakohdan soveltamisalan laajentaminen siten, että siihen sisällytetään palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen tekemistä tulevaisuudessa koskeva esisopimus, johtaisi unionin lainsäätäjän tarkoituksen kiertämiseen tältä osin ja vaikuttaisi kyseisen 7 artiklan 1 alakohdan c ja a alakohdan tehokkuuteen (ks. vastaavasti tuomio 23.4.2009, Falco Privatstiftung ja Rabitsch, C‑533/07, EU:C:2009:257, 43 kohta).

44

Esitettyyn kysymykseen on edellä mainitun perusteella vastattava, että Bryssel I a ‑asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa on tulkittava siten, että esisopimus, joka koskee franchise-sopimuksen tekemistä tulevaisuudessa ja jossa määrätään velvoitteesta maksaa sopimussakko, joka perustuu kyseisen esisopimuksen täyttämättä jättämiseen, kun tämän sopimusvelvoitteen rikkominen on kanteen perusteena, ei kuulu tässä säännöksessä tarkoitetun palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen käsitteen alaan. Tällaisessa tapauksessa tuomioistuimen toimivalta kanteen osalta, jonka perusteena tämä velvoite on, määräytyy kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan mukaan mainitun velvoitteen täyttämispaikan perusteella.

45

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 12.12.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1215/2012 7 artiklan 1 alakohdan b alakohtaa

on tulkittava siten, että

että esisopimus, joka koskee franchise-sopimuksen tekemistä tulevaisuudessa ja jossa määrätään velvoitteesta maksaa sopimussakko, joka perustuu kyseisen esisopimuksen täyttämättä jättämiseen, kun tämän sopimusvelvoitteen rikkominen on kanteen perusteena, ei kuulu tässä säännöksessä tarkoitetun palvelujen suorittamista koskevan sopimuksen käsitteen alaan. Tällaisessa tapauksessa tuomioistuimen toimivalta kanteen osalta, jonka perusteena tämä velvoite on, määräytyy kyseisen asetuksen 7 artiklan 1 alakohdan a alakohdan mukaan mainitun velvoitteen täyttämispaikan perusteella.