–

K.B., edustajinaan C. Lallich ja B. Thellier de Poncheville, avocats,

–

F.S., edustajinaan B. Thellier de Poncheville ja S. Windey, avocates,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään A. Daniel ja A.-L. Desjonquères,

–

Irlanti, asiamiehinään M. Browne, Chief State Solicitor, A. Joyce, M. Lane ja J. Quaney, avustajinaan R. Farrell, SC, D. Fennelly, BL, ja P. Gallagher, SC,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään A. Azéma ja M. Wasmeier,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU (EUVL 2012, L 142, s. 1) 3 ja 4 artiklan, eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 9.3.2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/343 (EUVL 2016, L 65, s. 1) 7 artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 48 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty rikosasiassa, jossa K.B:tä ja F.S:ää syytetään polttoainevarkaudesta.

3

Direktiivin 2012/13 johdanto-osan 3, 4, 10, 14, 19 ja 36 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

– –

– –

– –

4

Direktiivin 3 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus saada tietoja oikeuksista”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyille ja syytetyille annetaan viipymättä tietoja vähintään seuraavista prosessuaalisista oikeuksista, sellaisina kuin näitä oikeuksia sovelletaan niiden kansallisen oikeuden mukaan niiden tehokkaan käytön mahdollistamiseksi:

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdan nojalla säädetyt tiedot annetaan joko suullisesti tai kirjallisesti sekä selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä ottaen huomioon haavoittuvassa asemassa olevien epäiltyjen tai haavoittuvassa asemassa olevien syytettyjen erityistarpeet.”

5

Direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeuksia koskeva ilmoitus pidätyksen yhteydessä”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäilty tai syytetty, joka on pidätetty tai menettänyt vapautensa, saa viipymättä kirjallisena oikeuksia koskevan ilmoituksen. Hänelle on annettava mahdollisuus lukea oikeuksia koskeva ilmoitus ja hänen on sallittava pitää se hallussaan koko sen ajan, kun vapauden riisto jatkuu.

2.   Edellä 3 artiklassa säädettyjen tietojen lisäksi tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeuksia koskevan ilmoituksen on sisällettävä tietoja seuraavista oikeuksista, sellaisina kuin niitä sovelletaan kansallisen oikeuden mukaan:

3.   Oikeuksia koskevan ilmoituksen on myös sisällettävä perustiedot kansallisen oikeuden mukaisista mahdollisuuksista riitauttaa pidätyksen laillisuus, hakea vapaudenmenetystä koskevan päätöksen uudelleenkäsittelyä tai esittää väliaikaista vapauttamista koskeva pyyntö.

4.   Oikeuksia koskeva ilmoitus on laadittava selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä. Liitteessä I on suuntaa antava oikeuksia koskevan ilmoituksen malli.

5.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäilty tai syytetty saa oikeuksia koskevan ilmoituksen kirjallisena ymmärtämällään kielellä. Jos oikeuksia koskevaa ilmoitusta ei ole saatavilla asianmukaisella kielellä, epäillylle tai syytetylle on annettava tieto hänen oikeuksistaan suullisesti kielellä, jota hän ymmärtää. Oikeuksia koskeva ilmoitus on sen jälkeen ilman aiheetonta viivytystä annettava epäillylle tai syytetylle kielellä, jota hän ymmärtää.”

6

Direktiivin 2012/13 8 artiklassa, jonka otsikko on ”Varmennus ja oikeussuojakeinot”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun epäillylle tai syytetylle annetaan tietoja 3–6 artiklan mukaisesti, se kirjataan käyttäen kyseessä olevan jäsenvaltion lainsäädännössä määritettyä kirjaamismenettelyä.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä tai hänen avustajallaan on oikeus riitauttaa kansallisen oikeuden mukaisia menettelyjä noudattaen toimivaltaisten viranomaisten mahdollinen laiminlyönti tai kieltäytyminen, joka koskee tämän direktiivin mukaisten tietojen antamista.”

7

Oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2013/48/EU (EUVL 2013, L 294, s. 1) sisältyy 3 artikla, jonka otsikko on ”Oikeus käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä” ja jonka 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäillyllä ja syytetyllä on oikeus käyttää avustajaa sellaisena ajankohtana ja sellaisella tavalla, että hän voi käytännössä ja tehokkaasti käyttää puolustautumisoikeuksiaan.”

8

Direktiivin 9 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeudesta luopuminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Rajoittamatta sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamista, jonka nojalla avustajan läsnäolo tai apu on pakollista, jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että luovuttaessa 3 tai 10 artiklassa tarkoitetusta oikeudesta

2.   Tiedot luopumisesta, joka voidaan tehdä kirjallisesti tai suullisesti, ja olosuhteista, joissa luopuminen tapahtui, on kirjattava asianomaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaista kirjaamismenettelyä käyttäen.

3.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että epäilty tai syytetty voi myöhemmin peruuttaa luopumisen missä tahansa rikosoikeudellisen menettelyn vaiheessa ja että hänelle ilmoitetaan tästä mahdollisuudesta. Tällainen peruuttaminen tulee voimaan siitä hetkestä, jolloin se tehdään.”

9

Direktiivin 2016/343 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Oikeus vaieta ja oikeus olla todistamatta itseään vastaan”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä on sen rikoksen osalta, josta häntä epäillään tai syytetään, oikeus vaieta.

2.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä on oikeus olla todistamatta itseään vastaan.

3.   Se, että epäilty tai syytetty käyttää oikeuttaan olla todistamatta itseään vastaan, ei estä toimivaltaisia viranomaisia keräämästä todisteita, jotka voidaan laillisesti saada lainmukaisia pakkokeinoja käyttäen ja jotka ovat olemassa epäillyn tai syytetyn tahdosta riippumatta.

4.   Jäsenvaltiot voivat sallia, että niiden oikeusviranomaiset ottavat rangaistusta määrätessään huomioon epäiltyjen ja syytettyjen yhteistyöhalukkuuden.

5.   Sitä, että epäilty tai syytetty käyttää oikeuttaan vaieta tai oikeuttaan olla todistamatta itseään vastaan, ei saa käyttää häntä vastaan eikä pitää todisteena siitä, että hän on tehnyt kyseessä olevan rikoksen.

6.   Tämä artikla ei estä jäsenvaltioita päättämästä, että vähäisissä rikkomuksissa toimivaltainen viranomainen käsittelee asiaa oikeudellisissa menettelyissä tai niiden joissakin vaiheissa kirjallisesti tai ilman epäillyn tai syytetyn kuulemista, edellyttäen, että tällöin kunnioitetaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.”

10

Rikosprosessilain (code de procédure pénale) 53 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Verekseltään tehtynä rikoksena pidetään rikosta, josta tekijä saadaan kiinni hänen sitä tehdessään tai juuri sen jälkeen. Verekseltään tehdystä rikoksesta on kyse myös silloin, kun rikoksesta epäiltyä henkilöä tavoitellaan julkisen avunpyynnön perusteella pian teon jälkeen tai kun hänen hallustaan löydetään tuolloin sellaisia tavaroita tai havaitaan sellaisia jälkiä tai merkkejä, jotka viittaavat siihen, että kyseinen henkilö on osallistunut rikoksen tekemiseen.”

11

Rikosprosessilain 63‑1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Rikospoliisin virkamiehen tai hänen alaisenaan olevan rikospoliisin edustajan on ilmoitettava pidätetylle välittömästi kielellä, jota tämä ymmärtää, tarvittaessa 13 momentissa säädetyn lomakkeen avulla

1° hänen pidättämisestään sekä toimenpiteen kestosta ja siitä, voidaanko kestoa pidentää

2° oletetusta rikosnimikkeestä ja sen rikoksen päivämäärästä ja paikasta, joka hänen epäillään tehneen tai yrittäneen tehdä, sekä 62‑2 §:n 1–6 momentissa mainituista perusteluista, joiden vuoksi hänet on pidätetty

3° siitä, että hänellä on

– –

Maininta siitä, että tiedot on annettu tämän pykälän mukaisesti, merkitään pidätyksen kulusta laadittavaan pöytäkirjaan, ja pidätetty allekirjoittaa sen. Mikäli pidätetty kieltäytyy allekirjoittamasta, siitä mainitaan pöytäkirjassa.

Asiakirja, jossa ilmoitetaan nämä oikeudet, annetaan pidätetylle 803‑6 §:n mukaisesti pidätystä koskevan ilmoituksen yhteydessä.”

12

Rikosprosessilain 63‑4‑1 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Asianajaja voi pyynnöstä tutustua 63‑1 §:n toiseksi viimeisen momentin mukaisesti laadittuun pöytäkirjaan, johon on kirjattu ilmoitus pidätyksestä ja siihen liittyvistä oikeuksista, 63‑3 §:n mukaisesti laadittuun lääkärintodistukseen sekä hänen avustamansa henkilön kuulemisesta laadittuihin pöytäkirjoihin. Hän ei voi pyytää tai laatia niistä jäljennöstä. Hän voi kuitenkin tehdä muistiinpanoja.

Myös pidätetty voi tutustua tämän pykälän 1 momentissa mainittuihin asiakirjoihin tai niiden jäljennöksiin.”

13

Rikosprosessilain 73 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Kun on kyse verekseltään tehdystä rikoksesta, josta voidaan määrätä vankeusrangaistus, jokaisella on oikeus ottaa rikoksentekijä kiinni ja toimittaa hänet lähimmän rikospoliisin virkamiehen luokse.

Kun henkilö on tuotu rikospoliisin virkamiehen eteen, häntä ei tarvitse pidättää – vaikka pidättämiselle tässä laissa säädetyt edellytykset täyttyvät – siltä osin kuin häntä ei ole velvoitettu olemaan tutkintaviranomaisten käytettävissä ja hänelle on ilmoitettu, että hän voi milloin tahansa poistua poliisin tiloista. Tätä kohtaa ei kuitenkaan sovelleta, jos henkilö on toimitettu rikospoliisin virkamiehen luokse virka-apua käyttäen.”

14

Rikosprosessilain 385 §:n 1 ja 6 momentissa säädetään seuraavaa:

”Rikosasioiden tuomioistuimella on oikeus todeta menettelylliset pätemättömyysperusteet, joihin siinä on vedottu, paitsi jos se käsittelee asiaa tutkintatuomarin tai tutkintajaoston siirrettyä asian sille.

– –

Pätemättömyyttä koskevat väitteet on joka tapauksessa esitettävä ennen aineellisia puolustusperusteita.”

15

Rikospoliisin edustajat ottivat K.B:n ja F.S:n kiinni 22.3.2021 illalla, koska nämä oleskelivat epäilyttävällä tavalla erään yrityksen pysäköintialueella. Nämä poliisit havaitsivat, että erään pysäköintialueelle pysäköidyn raskaan tavaraliikenteen ajoneuvon polttoainesäiliö oli auki ja että sen lähellä oli kanistereita. Poliisit ottivat kello 22.25 K.B:n ja F.S:n, jotka yrittivät kätkeytyä, kiinni ja laittoivat heidät käsirautoihin ja aloittivat välittömästi verekseltään tapahtunutta polttoainevarkautta koskevan tutkinnan rikosprosessilain 53 §:n 1 momentin nojalla.

16

Kuulusteltuaan K.B:tä ja F.S:ää ilmoittamatta heille kuitenkaan rikosprosessilain 63‑1 §:ssä säädetyistä oikeuksista rikospoliisin edustajat ilmoittivat asiasta rikospoliisin virkamiehelle, joka pyysi tuomaan nämä kaksi epäiltyä välittömästi luokseen heidän pidättämistään varten rikosprosessilain 73 §:n loppuosan mukaisesti.

17

Tästä ohjeesta piittaamatta rikospoliisin edustajat kääntyivät toisen rikospoliisin virkamiehen puoleen, joka saapui paikalle kello 22.40 ja joka sen sijaan, että hän olisi pidättänyt nämä kaksi epäiltyä, ilmoittanut heille näistä oikeuksista ja antanut asiasta tiedon syyttäjäviranomaiselle Ranskan oikeudessa edellytetyllä tavalla, suoritti näiden henkilöiden ajoneuvossa paikanetsinnän. Tässä paikanetsinnässä löydettiin raskauttavia todisteita, kuten korkkeja, suppilo ja sähköpumppu. Virkamies esitti K.B:lle ja F.S:lle kysymyksiä, joihin nämä vastasivat.

18

Syyttäjäviranomaiselle ilmoitettiin kello 22.50 F.S:n ja K.B:n pidättämisestä, ja FS:lle annettiin tietoja hänen oikeuksistaan ja myös hänen oikeudestaan vaieta kello 23.00 ja K.B:lle kello 23.06.

19

Tribunal correctionnel de Villefranche-sur-Saône (Villefranche-sur-Saônen rikosasioiden tuomioistuin, Ranska), joka on ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ja jonka on annettava aineellinen ratkaisu K.B:n ja F.S:n osalta vireille pannussa polttoainevarkautta koskevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä, toteaa, että nyt käsiteltävässä tapauksessa tutkintatoimet on suoritettu ja lausumat, joissa K.B. ja F.S. todistavat itseään vastaan, on hankittu ennen kuin heille on annettu tietoja heidän oikeuksistaan, mikä on vastoin rikosprosessilain 63‑1 §:ää, jolla direktiivin 2012/13 3 ja 4 artikla on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Koska K.B:n ja F.S:n pidättäminen, virallisille syyttäjälle ilmoittaminen ja tietojen antaminen oikeuksista, erityisesti oikeudesta vaieta, tapahtuivat myöhässä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että oikeutta olla todistamatta itseään vastaan on loukattu. Ajoneuvossa suoritettu paikanetsintä, epäiltyjen pidätys ja kaikki niistä johtuvat toimet on siis lähtökohtaisesti todettava pätemättömiksi Cour de cassationin (ylin tuomioistuin, Ranska) oikeuskäytännön mukaisesti.

20

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee tässä yhteydessä, että rikosprosessilain 385 §:n mukaan asianomaisen henkilön tai hänen asianajajansa on esitettävä ennen aineellisia puolustusperusteita menettelyn pätemättömyyttä koskevat väitteet, jotka voivat perustua muun muassa sen kyseisen lain 63‑1 §:ssä säädetyn velvollisuuden noudattamatta jättämiseen, jonka mukaan henkilölle on ilmoitettava hänen pidätyksensä yhteydessä hänen oikeudestaan vaieta. Asiakirja-aineistosta ilmenee myös, että K.B:tä ja F.S:ää on avustanut asianajaja mutta että asianajaja ei ole sen enempää kuin K.B. ja F.S:kään esittänyt ennen aineellisia puolustusperusteita rikosprosessilain 385 §:ssä tarkoitettua pätemättömyyttä koskevaa väitettä, joka perustuu tämän velvollisuuden noudattamatta jättämiseen.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että Cour de cassation on tulkinnut rikosprosessilain 385 §:ää siten, että siinä kielletään pääasiaa käsitteleviä tuomioistuimia ottamasta viran puolesta huomioon menettelyn pätemättömyyttä, lukuun ottamatta niiden toimivallan puuttumiseen perustuvaa pätemättömyyttä, siltä osin kuin syytetty, jolla on oikeus käyttää asianajajaa apunaan, kun hän on läsnä tai kun häntä edustetaan asian ratkaisevassa tuomioistuimessa, voi esittää tällaisen pätemättömyyttä koskevan väitteen ennen aineellisia puolustusperusteita, ja syytetyllä on lisäksi sama mahdollisuus muutoksenhakuvaiheessa, jos hän ei ole ollut läsnä tai jos häntä ei ole edustettu ensimmäisessä oikeusasteessa. Näin tulkitussa rikosprosessilain 385 §:ssä kielletään siis ennakkoratkaisua pyytänyttä tuomioistuinta ottamasta viran puolesta huomioon tämän tuomion edellisessä kohdassa tarkoitetun velvollisuuden noudattamatta jättäminen.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä, onko unionin oikeuden mukaisena pidettävä sille kyseisen lain 385 §:ssä asetettua kieltoa ottaa viran puolesta huomioon unionin oikeudessa säädetyn velvollisuuden, kuten direktiivin 2012/13 3 ja 4 artiklassa säädetyn velvollisuuden, noudattamatta jättäminen, kun kyseisen velvollisuuden mukaan epäillyille ja syytetyille on annettava viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta.

23

Se muistuttaa tässä yhteydessä, että se, miten kansallinen tuomioistuin soveltaa unionin oikeutta viran puolesta, kuuluu silloin, kun unionin oikeudessa ei ole annettu menettelyä koskevia sääntöjä, jäsenvaltioiden menettelyllisen itsemääräämisoikeuden piiriin vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteen rajoissa. Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin 14.12.1995 antamassaan tuomiossa Peterbroeck (C‑312/93, EU:C:1995:437) todennut, että unionin oikeuden kanssa ristiriidassa on sellaisen kansallisen menettelysäännön soveltaminen, jossa kansallista tuomioistuinta sen käsitellessä toimivaltaansa kuuluvia asioita kielletään tutkimasta viran puolesta, onko kansallinen säännös yhteensoveltuva unionin oikeuden säännöksen kanssa, kun yksityinen ei ole vedonnut tähän unionin säännökseen tietyssä määräajassa.

24

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa lisäksi kohtuuttomien sopimusehtojen alalla annettuun unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa unionin tuomioistuin on katsonut, että kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus tutkia viran puolesta kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (EYVL 1993, L 95, s. 29) tiettyjen säännösten rikkominen sillä perusteella, että tällaisella tutkinnalla on mahdollista päästä kyseisessä direktiivissä säädettyihin tuloksiin. Kyseisessä oikeuskäytännössä tunnustetaan siten kansallisen tuomioistuimen asema jäsenvaltion viranomaisena ja sillä direktiivien täytäntöönpanomenettelyssä täysivaltaisena toimijana oleva vastaava velvollisuus erityisessä asiayhteydessä, jossa menettelyn toinen osapuoli on heikommassa asemassa. Tätä kuluttajaa koskevaa päättelyä voidaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan soveltaa syytettyyn rikosoikeuden alalla varsinkin, kun syytetyllä ei välttämättä ole asianajajaa, joka auttaisi häntä vetoamaan oikeuksiinsa.

25

Tässä tilanteessa tribunal correctionnel de Villefranche-sur-Saône päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 2012/13] 3 artiklaa (Oikeus saada tietoja oikeuksista) ja 4 artiklaa (Oikeuksia koskeva ilmoitus pidätyksen yhteydessä) sekä [direktiivin 2016/343] 7 artiklaa (Oikeus vaieta), luettuina yhdessä [perusoikeuskirjan] 48 artiklan (Syyttömyysolettama ja oikeus puolustukseen) kanssa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kiellolle, jonka mukaan kansallinen tuomioistuin ei saa ottaa viran puolesta huomioon puolustautumisoikeuksien loukkaamista, sellaisena kuin nämä oikeudet on taattu [kyseisillä] direktiiveillä, ja erityisesti kiellolle, jonka mukaan se ei saa ottaa viran puolesta huomioon, että oikeudesta vaieta ei ilmoitettu pidätyksen yhteydessä tai oikeudesta vaieta ilmoitettiin liian myöhään, eikä todeta menettelyä pätemättömäksi tällä perusteella?”

26

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välille SEUT 267 artiklalla luodussa yhteistyömenettelyssä unionin tuomioistuimen tehtävänä on antaa kansalliselle tuomioistuimelle hyödyllinen vastaus, jonka perusteella kansallinen tuomioistuin voi ratkaista siinä vireillä olevan asian. Unionin tuomioistuimen on tätä silmällä pitäen tarvittaessa muotoiltava sille esitetyt kysymykset uudelleen. Unionin tuomioistuin saattaa myös joutua ottamaan huomioon sellaisia unionin oikeussääntöjä, joihin kansallinen tuomioistuin ei ole kysymyksessään viitannut (tuomio 15.7.2021, Ministrstvo za obrambo, C‑742/19, EU:C:2021:597, 31 kohta).

27

Se, että kansallinen tuomioistuin on muodollisesti esittänyt ennakkoratkaisukysymyksen viittaamalla tiettyihin unionin oikeuden määräyksiin tai säännöksiin, ei nimittäin estä unionin tuomioistuinta esittämästä kansalliselle tuomioistuimelle kaikkia tulkintaan liittyviä seikkoja, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa käsiteltävänään olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymyksiä esittäessään viitannut niihin. Unionin tuomioistuimen on tältä osin poimittava kaikista kansallisen tuomioistuimen esittämistä seikoista ja erityisesti ennakkoratkaisupyynnön perusteluista ne unionin oikeutta koskevat seikat, joita on syytä tulkita, kun otetaan huomioon riidan kohde (tuomio 22.12.2022, Ministre de la Transition écologique ja Premier ministre (Valtion vastuu ilman pilaantumisesta), C‑61/21, EU:C:2022:1015, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Nyt käsiteltävässä asiassa on huomautettava yhtäältä, että ennakkoratkaisukysymys koskee muun muassa direktiivin 2016/343 7 artiklaa, jonka 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä on sen rikoksen osalta, josta häntä epäillään tai syytetään, oikeus vaieta.

29

On kuitenkin todettava, että ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiayhteydessä, jossa tiedot oikeudesta vaieta on toimitettu asianomaisille henkilöille myöhässä, koska – kuten tämän tuomion 16–19 kohdasta ilmenee – rikospoliisin edustajat ja virkamies ovat esittäneet heille kysymyksiä ja hankkineet lausumat, joissa he todistavat itseään vastaan, ennen kuin nämä tiedot annettiin heille. Tämä pyyntö koskee siten johtopäätöksiä, jotka pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen on mahdollisesti tehtävä mainittujen tietojen myöhäisestä antamisesta silloin, kun kyseiset henkilöt tai heidän asianajajansa eivät ole vedonneet siihen asianomaisen jäsenvaltion oikeudessa asetetussa määräajassa. Toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudesta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tietoja ja ilmoitus oikeuksista, kuten oikeudesta vaieta, sekä jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa, että laiminlyönti tai kieltäytyminen, joka koskee tällaisten tietojen tai ilmoitusten antamista, voidaan riitauttaa, on säädetty nimenomaisesti direktiivissä 2012/13 erityisesti ensimmäisen velvollisuuden osalta sen 3 ja 4 artiklassa ja jälkimmäisen velvollisuuden osalta sen 8 artiklan 2 kohdassa. Kuten julkisasiamies on pääosin ratkaisuehdotuksensa 31–35 kohdassa huomauttanut, ennakkoratkaisukysymykseen on siis vastattava pelkästään tämän direktiivin nojalla.

30

Toisaalta direktiivin 2012/13 johdanto-osan 14 perustelukappaleesta ilmenee, että direktiivin perustana ovat erityisesti perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklassa määrätyt oikeudet ja että sillä pyritään edistämään epäiltyjen ja syytettyjen näitä oikeuksia rikosoikeudellisissa menettelyissä (ks. vastaavasti tuomio 19.9.2019, Rayonna prokuratura Lom, C‑467/18, EU:C:2019:765, 37 kohta).

31

Vaikka ennakkoratkaisukysymyksessä viitataan ainoastaan perusoikeuskirjan 48 artiklaan, joka koskee syyttömyysolettamaa ja puolustautumisoikeuksia, on muistutettava unionin tuomioistuimen jo todenneen, että oikeus vaieta taataan paitsi tässä artiklassa myös perusoikeuskirjan 47 artiklan toisessa kohdassa, joka koskee oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (ks. vastaavasti tuomio 2.2.2021, Consob, C‑481/19, EU:C:2021:84, 45 kohta). Ennakkoratkaisukysymystä on näin ollen tarkasteltava myös tämän perusoikeuskirjan viimeksi mainitun määräyksen valossa.

32

On siis katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2012/13 3 ja 4 artiklaa sekä 8 artiklan 2 kohtaa, luettuina perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, tulkittava siten, että ne ovat esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa rikosasiassa pääasian ratkaisevaa tuomioistuinta kielletään ottamasta viran puolesta huomioon menettelyn pätemättömäksi toteamiseksi sitä, ettei toimivaltaisille viranomaisille näiden 3 ja 4 artiklan nojalla kuuluvaa velvollisuutta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta ole noudatettu.

33

Tältä osin on huomautettava, että direktiivin 2012/13 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 2 kohdan sekä 4 artiklan 1 ja 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillylle tai syytetylle annetaan viipymättä suullisesti tai kirjallisesti tietoja ja, jos tällainen henkilö on otettu kiinni tai pidätetty, kirjallinen ilmoitus oikeuksista, kuten oikeudesta vaieta, tämän oikeuden tehokkaan käytön mahdollistamiseksi. Näissä säännöksissä säädetään siis jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten velvollisuudesta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tietoja tästä oikeudesta; on täsmennettävä, että riippumatta siitä, onko tämä velvollisuus mahdollisesti tiukempi sellaisen epäillyn tai syytetyn osalta, joka on otettu kiinni tai pidätetty, kyseisen direktiivin johdanto-osan 19 perustelukappaleesta ilmenee, että edellä mainitut tiedot on joka tapauksessa annettava viimeistään ennen kuin poliisi tai muu toimivaltainen viranomainen ensimmäistä kertaa virallisesti kuulee epäiltyä tai syytettyä.

34

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on todennut lähinnä, että K.B:lle ja F.S:lle, jotka on otettu kiinni verekseltään tehdystä rikoksesta ja joille olisi näin ollen pitänyt kiinni otettuina ja rikoksesta epäiltyinä henkilöinä ilmoittaa viipymättä heidän oikeudestaan vaieta sellaisen kansallisen oikeuden perusteella, jolla edellisessä kohdassa tarkoitetut direktiivin 2012/13 säännökset on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, on ilmoitettu tästä oikeudesta myöhässä eli vasta sen jälkeen, kun rikospoliisin edustajat ja virkamies olivat esittäneet heille kysymyksiä ja kun lausumat, joissa he todistavat itseään vastaan, oli hankittu.

35

Tässä yhteydessä on muistutettava, että direktiivin 2012/13 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyllä tai syytetyllä tai hänen oikeudellisella avustajallaan on oikeus riitauttaa kansallisen oikeuden mukaisia menettelyjä noudattaen toimivaltaisten viranomaisten mahdollinen laiminlyönti tai kieltäytyminen, joka koskee kyseisen direktiivin mukaisten tietojen antamista.

36

Tätä säännöstä voidaan soveltaa muun muassa tilanteessa, jossa oikeutta vaieta koskevat tiedot on toimitettu myöhässä. Koska kyseisen direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että epäillyille tai syytetyille annetaan viipymättä tiedot heidän oikeudestaan vaieta, tietoa, joka on annettu tältä osin noudattamatta tätä viipymättömyyden vaatimusta, ei näet voida katsoa annetun kyseisen direktiivin ”mukaisesti”. Mainitun direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan epäillyn tai syytetyn tai hänen oikeudellisen avustajansa on siis voitava riitauttaa näiden tietojen antamisen laiminlyönti.

37

Tältä osin on huomautettava, että kun otetaan huomioon perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä kohdassa suojatun tehokkaita oikeussuojakeinoja koskevan oikeuden merkitys, direktiivin 2012/13 8 artiklan 2 kohta on esteenä kansalliselle toimenpiteelle, jossa estetään tehokkaiden oikeussuojakeinojen käyttö, jos tässä direktiivissä suojattuja oikeuksia loukataan (tuomio 19.9.2019, Rayonna prokuratura Lom, C‑467/18, EU:C:2019:765, 57 kohta).

38

Tässä direktiivin 2012/13 säännöksessä olevalla viittauksella ”kansallisen oikeuden mukaisiin menettelyihin” ei kuitenkaan täsmennetä yksityiskohtaisia sääntöjä ja niitä määräaikoja, joiden kuluessa epäilty ja syytetty sekä mahdollisesti hänen oikeudellinen avustajansa voi vedota sen velvollisuuden noudattamatta jättämiseen, jonka mukaan epäillyille ja syytetyille on annettava viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta, eikä tämän vetoamatta jättämisen mahdollisia prosessuaalisia seurauksia, kuten rikosasiassa pääasian ratkaisevan tuomioistuimen mahdollisuutta ottaa tällainen noudattamatta jättäminen huomioon viran puolesta menettelyn toteamiseksi pätemättömäksi. Jäsenvaltioille näin jätetty liikkumavara vahvistaa nämä yksityiskohtaiset säännöt ja seuraukset todetaan myös kyseisen direktiivin johdanto-osan 36 perustelukappaleessa, jonka mukaan oikeuteen riitauttaa kansallisen lainsäädännön mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten mahdollinen laiminlyönti tai kieltäytyminen, joka liittyy kyseisen direktiivin mukaisten tietojen antamiseen tai asiaan liittyvän aineiston esittämiseen, ei sisälly jäsenvaltioiden velvollisuutta säätää erityisestä muutoksenhakumenettelystä, erillisestä mekanismista tai valitusmenettelystä, jossa kyseinen laiminlyönti tai kieltäytyminen voidaan riitauttaa.

39

On siis todettava, että direktiiviin 2012/13 ei sisälly sääntöjä, joilla säännellään rikosasiassa pääasian ratkaisevan tuomioistuimen mahdollisuutta ottaa menettelyn pätemättömyyden toteamiseksi viran puolesta huomioon se, ettei velvollisuutta antaa epäillyille ja syytetyille viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta ole noudatettu.

40

On kuitenkin huomautettava, että kun jäsenvaltiot soveltavat direktiivin 2012/13 3 artiklan 1 kohdan e alakohtaa, 4 artiklan 1 kohtaa ja 8 artiklan 2 kohtaa, niiden on perusoikeuskirjan 51 artiklan 1 kohdan mukaisesti varmistettava, että sekä perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa vahvistetuista oikeudesta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin että perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa vahvistetuista puolustautumisoikeuksista, jotka on konkretisoitu näissä direktiivin 2012/13 säännöksissä, johtuvia vaatimuksia noudatetaan (ks. vastaavasti tuomio 1.8.2022, TL (Tulkkauksen ja käännöksen puuttuminen), C‑242/22 PPU, EU:C:2022:611, 42 kohta).

41

On vielä todettava, että perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdan mukaan perusoikeuskirjan oikeuksien merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin vastaavien, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) taattujen oikeuksien, mikä ei estä sitä, että unionin oikeudessa myönnetään tätä laajempaa suojaa. Tulkitessaan perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa ja 48 artiklan 2 kohdassa taattuja oikeuksia unionin tuomioistuimen on siis otettava huomioon vastaavat oikeudet, jotka taataan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 ja 13 artiklassa, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niitä tulkinnut, vähimmäissuojana (ks. vastaavasti tuomio 2.2.2021, Consob, C‑481/19, EU:C:2021:84, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 9.3.2023Intermarché Casino Achats v. komissio, C‑693/20 P, EU:C:2023:172, 41–43 kohta). Direktiivin 2012/13 johdanto-osan 14 perustelukappaleessa mainitaan lisäksi nimenomaisesti, että direktiivin perustana on muun muassa kyseinen 6 artikla, sellaisena kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on sitä tulkinnut.

42

Jollei ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen suorittamasta tarkastuksesta muuta johdu, tältä osin on todettava, että – kuten Ranskan hallituksen kirjallisissa huomautuksissaan ja istunnossa esittämistä selityksistä ilmenee – Ranskan rikosoikeudessa ja erityisesti rikosprosessilain 63‑1 §:n 3 momentissa, 63‑4‑1 §:ssä ja 385 §:ssä epäillyille tai syytetyille ja mahdollisesti heidän asianajajalleen annetaan mahdollisuus vedota millä tahansa keinolla ja milloin tahansa pidätyksensä ja aineellisen puolustusperusteiden esittämisen välisenä aikana mihin tahansa sen velvollisuuden noudattamatta jättämiseen, jonka mukaan epäillyille tai syytetyille on annettava viipymättä tieto heidän oikeudestaan vaieta, sellaisena kuin tämä velvollisuus ilmenee direktiivin 2012/13 3 ja 4 artiklasta; on täsmennettävä, että sekä epäillyillä ja syytetyillä että heidän asianajajallaan on oikeus tutustua asiakirja-aineistoon ja etenkin pöytäkirjaan, jossa todetaan pidätyksestä ja siihen liittyvistä oikeuksista ilmoittaminen.

43

Jäsenvaltiot voivat niille direktiivissä 2012/13 annetun liikkumavaran nojalla päättää, että tällaiseen noudattamatta jättämiseen voidaan vedota vain ennen aineellisten puolustusperusteiden esittämistä. Erityisesti on katsottava, että pääasiaa käsittelevälle rikosasiain tuomioistuimelle asetetulla kiellolla ottaa viran puolesta huomioon tämä noudattamatta jättäminen menettelyn toteamiseksi pätemättömäksi kunnioitetaan lähtökohtaisesti perusoikeuskirjan 47 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa vahvistettua oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sekä perusoikeuskirjan 48 artiklan 2 kohdassa vahvistettuja puolustautumisoikeuksia, jos epäillyillä, syytetyillä tai heidän asianajajallaan on ollut konkreettinen ja tehokas mahdollisuus vedota kyseiseen noudattamatta jättämiseen ja heille on asetettu tätä varten kohtuullinen määräaika ja annettu oikeus tutustua asiakirja-aineistoon.

44

Sen varmistamiseksi, että oikeudella vaieta on tehokas vaikutus, on kuitenkin täsmennettävä, että tällainen johtopäätös pätee vain siltä osin kuin kyseisillä henkilöillä on sen määräajan kuluessa, joka heille on annettu direktiivin 2012/13 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan ja 4 artiklan 1 kohdan rikkomiseen vetoamiseksi, ollut konkreettisesti ja tehokkaasti oikeus käyttää oikeudellista avustajaa, sellaisena kuin tämä oikeus on vahvistettu direktiivin 2013/48 3 artiklassa ja sellaisena kuin sitä on helpotettu oikeusavusta rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyille ja syytetyille henkilöille ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä etsityille henkilöille 26.10.2016 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/1919 (EUVL 2016, L 297, s. 1) säädetyllä oikeusapumekanismilla.

45

Tätä tulkintaa näistä direktiivin 2012/13 säännöksistä, luettuina perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, tukee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa on jo todettu, että se, että syytetty on oikeudenkäyntiä valmistelevan tutkinnan vaiheessa erityisen haavoittuvassa tilanteessa, voidaan hyvittää asianmukaisesti ainoastaan mahdollisuudella käyttää asianajajaa, jonka tehtävänä on muun muassa huolehtia siitä, että jokaisen syytetyn oikeutta olla todistamatta itseään vastaan kunnioitetaan (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.11.2008, Salduz v. Turkki, CE:ECHR:2008:1127JUD003639102, 54 kohta).

46

Se, että kansallisessa oikeudessa on annettava epäillyille ja syytetyille konkreettinen ja tehokas mahdollisuus käyttää oikeudellista avustajaa, ei sulje kuitenkaan pois sitä, että jos he luopuvat tästä mahdollisuudesta, heidän on lähtökohtaisesti vastattava kyseisen luopumisen mahdollisista seurauksista siltä osin kuin tästä mahdollisuudesta on luovuttu direktiivin 2013/48 9 artiklassa säädettyjen edellytysten mukaisesti. Kyseisen säännöksen 1 kohdassa säädetään erityisesti, että epäillyn tai syytetyn on pitänyt saada suullisesti tai kirjallisesti selvät ja riittävät tiedot selkeällä ja helposti ymmärrettävällä kielellä oikeudellisen avustajan käyttämistä koskevan oikeuden sisällöstä ja siitä luopumisen mahdollisista seurauksista ja että luopumisen on tapahduttava vapaaehtoisesti ja yksiselitteisesti.

47

Tämän tuomion 44 kohdassa esitettyä toteamusta ei kyseenalaista se, että direktiivin 2012/13 8 artiklan 2 kohdassa säädetään, että epäillyn tai syytetyn ”tai” hänen oikeudellisen avustajansa on voitava vedota siihen, ettei velvollisuutta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tieto heidän oikeudestaan vaieta ole noudatettu. Tämä rinnastuskonjunktio on näet ymmärrettävä siten, että kyseisen epäillyn tai syytetyn on itse vedottava tällaiseen noudattamatta jättämiseen ainoastaan siinä tapauksessa, että hän on pätevästi luopunut mahdollisuudesta käyttää oikeudellista avustajaa, jolloin tuomioistuimen on tarkastettava, onko tämä luopuminen tapahtunut pätevästi, tai että hän päättää vedota tähän noudattamatta jättämiseen mieluummin itse eikä oikeudellisen avustajansa välityksellä.

48

Lisäksi on vielä huomautettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että kun menettelyvirhe todetaan, kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on arvioida, onko tämä virhe korjattu sen tekemistä seuranneen menettelyn aikana, ja tällaisen arvioinnin tekemättä jättäminen on sellaisenaan prima facie ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitetun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusten kanssa (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 28.1.2020, Mehmet Zeki Çelebi v. Turkki, CE:ECHR:2020:0128JUD002758207, 51 kohta). Jos epäillylle ei ole annettu hyvissä ajoin tietoja hänen oikeudestaan olla todistamatta itseään vastaan ja oikeudestaan vaieta, on siis ratkaistava, voidaanko rikosoikeudellista menettelyä tästä puutteesta huolimatta pitää kokonaisuudessaan oikeudenmukaisena, kun otetaan huomioon joukko tekijöitä, joihin kuuluvat muun muassa se, ovatko lausumat, jotka on saatu tällaisia tietoja antamatta, erottamaton tai tärkeä osa asianomaista vastaan puhuvaa todistusaineistoa, sekä muiden asiakirja-aineistoon sisältyvien seikkojen todistusvoima (ks. vastaavasti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 13.9.2016, Ibrahim ym. v. Yhdistynyt kuningaskunta, CE:ECHR:2016:0913JUD005054108, 273 ja 274 kohta).

49

Edellä esitetyistä seikoista seuraa, ettei voida katsoa, että kansallisella säännöstöllä, jossa rikosasiassa pääasian ratkaisevaa tuomioistuinta kielletään ottamasta viran puolesta huomioon menettelyn pätemättömäksi toteamiseksi sitä, ettei toimivaltaisille viranomaisille direktiivin 2012/13 3 ja 4 artiklan nojalla kuuluvaa velvollisuutta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta ole noudatettu, rikottaisiin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklaa, jos näiltä epäillyiltä tai syytetyiltä ei ole evätty konkreettista ja tehokasta mahdollisuutta käyttää oikeudellista avustajaa direktiivin 2013/48 3 artiklan mukaisesti tarvittaessa turvautumalla oikeusapuun direktiivissä 2016/1919 säädettyjen edellytysten mukaisesti ja jos heillä, kuten mahdollisesti myös heidän oikeudellisella avustajallaan, on ollut oikeus tutustua heitä koskevaan asiakirja-aineistoon ja vedota tähän noudattamatta jättämiseen kohtuullisessa ajassa direktiivin 2012/13 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

50

Tätä päätelmää ei kyseenalaisteta oikeuskäytännöllä, johon ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vetoaa ja joka mainitaan tämän tuomion 23 ja 24 kohdassa.

51

Yhtäältä näet 14.12.1995 annetun tuomion Peterbroeck (C‑312/93, EU:C:1995:437) taustalla olleessa asiassa kansallisessa oikeudessa tuomioistuimelle annettiin toimivalta tutkia viran puolesta, onko kansallinen säännös yhteensoveltuva unionin oikeuden säännöksen kanssa. Ennakkoratkaisua pyytäneellä tuomioistuimella ei kuitenkaan ollut enää tätä toimivaltaa siitä syystä, että määräaika, jonka kuluessa tämä tutkinta voitiin suorittaa viran puolesta, oli jo päättynyt istunnon pitämisajankohtana. Pääasia koskee sitä vastoin sitä, edellytetäänkö unionin oikeudessa, että kansallisella tuomioistuimella on katsottava olevan mahdollisuus ottaa viran puolesta huomioon unionin oikeuden rikkominen, vaikka sitä on kansallisessa oikeudessa kielletty tekemästä näin.

52

Kohtuuttomien ehtojen alalla annetusta unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä on toisaalta huomautettava, että kuluttajansuojaa koskevan järjestelmän kohteena olevat oikeussuhteet eroavat siinä määrin pääasiassa kyseessä olevien ja tämän tuomion 45 kohdassa mainittujen kaltaisista rikosoikeudellisissa menettelyissä kyseessä olevista oikeussuhteista, ettei kohtuuttomien ehtojen alalla vahvistettuja periaatteita voida yksinkertaisesti soveltaa rikosoikeudellisissa menettelyissä sovellettavien menettelyllisten takeiden alalla.

53

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2012/13 3 ja 4 artiklaa sekä 8 artiklan 2 kohtaa, luettuina perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa, on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa rikosasiassa pääasian ratkaisevaa tuomioistuinta kielletään ottamasta viran puolesta huomioon menettelyn pätemättömäksi toteamiseksi sitä, ettei toimivaltaisille viranomaisille näiden 3 ja 4 artiklan nojalla kuuluvaa velvollisuutta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta ole noudatettu, jos kyseisiltä epäillyiltä tai syytetyiltä ei ole evätty konkreettista ja tehokasta mahdollisuutta käyttää oikeudellista avustajaa direktiivin 2013/48 3 artiklan mukaisesti tarvittaessa turvautumalla oikeusapuun direktiivissä 2016/1919 säädettyjen edellytysten mukaisesti ja jos heillä, kuten mahdollisesti myös heidän oikeudellisella avustajallaan, on ollut oikeus tutustua heitä koskevaan asiakirja-aineistoon ja vedota tähän noudattamatta jättämiseen kohtuullisessa ajassa direktiivin 2012/13 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

54

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä 22.5.2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/13/EU 3 ja 4 artiklaa sekä 8 artiklan 2 kohtaa, luettuina Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 ja 48 artiklan valossa,

on tulkittava siten, että

ne eivät ole esteenä kansalliselle säännöstölle, jossa rikosasiassa pääasian ratkaisevaa tuomioistuinta kielletään ottamasta viran puolesta huomioon menettelyn pätemättömäksi toteamiseksi sitä, ettei toimivaltaisille viranomaisille näiden 3 ja 4 artiklan nojalla kuuluvaa velvollisuutta antaa epäillyille tai syytetyille viipymättä tietoja heidän oikeudestaan vaieta ole noudatettu, jos kyseisiltä epäillyiltä tai syytetyiltä ei ole evätty konkreettista ja tehokasta mahdollisuutta käyttää oikeudellista avustajaa oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/48/EU 3 artiklan mukaisesti tarvittaessa turvautumalla oikeusapuun oikeusavusta rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyille ja syytetyille henkilöille ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä etsityille henkilöille 26.10.2016 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2016/1919 säädettyjen edellytysten mukaisesti ja jos heillä, kuten mahdollisesti myös heidän oikeudellisella avustajallaan, on ollut oikeus tutustua heitä koskevaan asiakirja-aineistoon ja vedota tähän noudattamatta jättämiseen kohtuullisessa ajassa direktiivin 2012/13 8 artiklan 2 kohdan mukaisesti.