1.

Koska kilpailuoikeuden yksityisoikeudellista täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä vallitsee tietojen epäsymmetria, unionin lainsäätäjä yhdenmukaisti direktiivillä 2014/104/EU ( 2 ) sääntöjä, joita sovelletaan pyydettyjen todisteiden esittämiseen vahingonkorvauskannetta varten.

2.

Kyseisen direktiivin 5 artiklassa esitetään säännöt, jotka yhdessä muodostavat tällaisten todisteiden esittämistä koskevan yleisen järjestelmän. Kyseisen säännöksen täydennykseksi direktiivin 6 artiklassa esitetään erityissäännöt, jotka koskevat kilpailusääntöjen julkisoikeudellisesta täytäntöönpanosta vastaavien viranomaisten asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämistä.

3.

Vaikka direktiivin 2014/104 5 artiklaan sisältyvien sääntöjen tulkinta on jo ollut ennakkoratkaisupyynnön kohteena, ( 3 ) unionin tuomioistuinta pyydetään nyt ensimmäistä kertaa lausumaan kyseisen direktiivin 6 artiklaan sisältyvistä säännöistä.

4.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ennakkoratkaisukysymykset kuuluvat nimittäin laajempaan asiayhteyteen, jossa on kyse oikeudenkäyntimenettelystä, jossa vaaditaan korvausta RegioJetille České dráhy a.s. ‑nimisen yhtiön rautatiemarkkinoihin vaikuttavasta kilpailusääntöjen vastaisesta menettelystä aiheutuneesta väitetystä vahingosta. Vaikka ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys koskee direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohdan tulkintaa, siinä on kyse lähinnä kilpailuoikeuden yksityisoikeudellisen ja julkisoikeudellisen täytäntöönpanon väliseen yhteyteen liittyvästä ongelmasta. Loput neljä ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämää kysymystä koskevat erityisesti kyseisen direktiivin 6 artiklaa.

5.

Direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 ja 8 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että unionissa nostettuun vahingonkorvauskanteeseen liittyvässä oikeudenkäynnissä kansalliset tuomioistuimet voivat tässä luvussa säädetyin ehdoin määrätä, että vastaajan tai kolmannen osapuolen on esitettävä hallussaan olevat olennaiset todisteet sellaisen kantajan pyynnöstä, joka on esittänyt asianmukaiset, kohtuudella käytettävissä olevat tosiseikat ja vahingonkorvausvaateensa tueksi riittävät todisteet sisältävät perustelut. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kansalliset tuomioistuimet pystyvät vastaajan pyynnöstä määräämään kantajan tai kolmannen osapuolen esittämään olennaisia todisteita.

– –

8.   Tämä artikla ei estä jäsenvaltioita säilyttämästä tai ottamasta käyttöön sääntöjä, jotka johtaisivat laajempaan todisteiden esittämisvelvollisuuteen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 4 ja 7 kohdan sekä 6 artiklan soveltamista.”

6.

Kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohdan a alakohdassa ja 9 kohdassa säädetään seuraavaa:

”5.   Kansalliset tuomioistuimet voivat määrätä esittämään seuraaviin ryhmiin kuuluvat todisteet vasta sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on päättänyt menettelynsä tekemällä päätöksen tai muulla tavalla:

– –

9.   Kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet, jotka eivät kuulu mihinkään tässä artiklassa luetelluista ryhmistä, voidaan vaatia esitettäväksi vahingonkorvausoikeudenkäynnissä milloin tahansa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan soveltamista.”

7.

Kilpailun suojaamisesta 4.4.2001 annetun laissa nro 143/2001 (zákon č. 143/2001 Sb. o ochraně hospodářské soutěže), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasian tosiseikkoihin (jäljempänä laki nro 143/2001), 1 §:n 1 momentissa säädetään, että kyseisellä lailla ”suojataan tavaroiden ja palvelujen markkinoilla tapahtuvaa kilpailua – – kaikenlaiselta toiminnalta, jolla estetään kilpailu tai rajoitetaan, vääristetään tai uhataan sitä”.

8.

Lain nro 143/2001 21ca §:n 2 momentissa säädetään lähinnä, että kansallisen kilpailuviranomaisen hallinnollista menettelyä varten valmistellut ja toimitetut asiakirjat ja tiedot voidaan esittää viranomaisille vasten sen jälkeen, kun tutkinta on päätetty tai hallinnollisen menettelyn päättämistä koskeva kansallisen kilpailuviranomaisen päätös on saanut lainvoiman.

9.

Kilpailuoikeuden alalla esitettävistä vahingonkorvausvaatimuksista 20.7.2017 annetulla lailla nro 262/2017 (zákon č. 262/2017 Sb., o náhradě škody v oblasti hospodářské soutěže) saatetaan direktiivi 2014/104 osaksi Tšekin lainsäädäntöä.

10.

Kyseisen lain 2 §:n 2 momentin c kohdassa säädetään, että salassapitovelvollisuudella suojattavia luottamuksellisia tietoja ovat muun muassa todisteina käytettävät asiakirjat ja tiedot, jotka on toimitettu erityisesti kansallisen kilpailuviranomaisen hallintomenettelyä varten.

11.

Kyseisen lain 15 §:n 4 momentissa säädetään, että saman lain 2 §:n 2 momentin c kohdassa tarkoitettuja luottamuksellisia tietoja voidaan velvoittaa esittämään vasta sen jälkeen, kun hallinnollisen menettelyn päättämistä koskeva kilpailuviranomaisen päätös on saanut lainvoiman.

12.

Saman lain 16 §:n 1 momentin c kohdassa säädetään lähinnä, että pyydettäessä oikeutta tutustua kansallisen kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyviin luottamuksellisia tietoja sisältäviin asiakirjoihin jaoston puheenjohtaja tutkii, vaarantaako niiden esittäminen kilpailulainsäädännön tehokkaan soveltamisen. Kyseisen 16 §:n 3 momentin mukaan luottamuksellisia tietoja sisältävät asiakirjat voidaan esittää vasta sen jälkeen, kun tutkinta on päätetty tai hallinnollisen menettelyn päättämisestä annettu kansallisen kilpailuviranomaisen päätös on saanut lainvoiman.

13.

Úřad pro ochranu hospodářské soutěže (jäljempänä Tšekin kilpailuviranomainen) aloitti 25.1.2012 viran puolesta hallinnollisen menettelyn, joka koski sitä, että České dráhy oli mahdollisesti käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa.

14.

RegioJet nosti 25.11.2015 ( 4 ) vahingonkorvauskanteen Městský soud v Prazessa (Prahan kaupunkioikeus, Tšekki), jossa se vaati korvausta České dráhyn kilpailusääntöjen vastaisesta väitetystä menettelystä aiheutuneesta vahingosta.

15.

Euroopan komissio päätti 10.11.2016 aloittaa asetuksen (EY) N:o 773/2004 ( 5 ) 2 artiklan 1 kohdan mukaisen menettelyn asiassa AT.40156 – Czech Rail.

16.

Tšekin kilpailuviranomainen keskeytti hallinnollisen menettelynsä 14.11.2016, koska se katsoi, että komission menettely koski aineellisten seikkojen osalta sen hallinnollisessa menettelyssä tutkimia toimia.

17.

RegioJet esitti 11.10.2017 kansallisessa tuomioistuimessa vahingonkorvauskanteen yhteydessä asiakirjojen esittämistä koskevan pyynnön 20.7.2017 annetun lain nro 262/2017 10 §:n ja sitä seuraavien pykälien sekä 18 §:n nojalla. Se pyysi esittämään olettamuksensa mukaan České dráhyn hallussa olevia asiakirjoja, nimittäin muun muassa kyseisen yhtiön tuloslaskelmien erittelyt, julkisesta raideliikenteestä tehdyt laskelmat ja kaupallisen segmentin kirjanpidon.

18.

Tšekin kilpailuviranomainen totesi lain nro 143/2001 21ca §:n 2 momentin perusteella, ettei sen hallussa hallinnollisessa menettelyssä olevia pyydettyjä asiakirjoja voida esittää ennen pääasiassa kyseessä olevan hallinnollisen menettelyn lopullista päättämistä. Se totesi lisäksi, että muut pyydetyt asiakirjat kuuluivat johdonmukaisen asiakirjakokonaisuuden muodostavien asiakirjojen luokkaan, ja kieltäytyi esittämästä niitä, koska tämä voisi heikentää kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta suoritettavia toimia koskevan politiikan tehokkuutta.

19.

Todisteiden esittämistä koskevaa pyyntöä käsittelevän tuomioistuimen kysymykseen vastatessaan komissio korosti 26.2.2018 päivätyssä kirjeessä, että jos kyseinen tuomioistuin antaa oikeuden tutustua todisteisiin, sen on kaikkien oikeudenkäynnin osapuolten ja kolmansien osapuolten oikeutettujen etujen suojaamiseksi sovellettava muun muassa suhteellisuusperiaatetta ja toteutettava toimia tällaisten tietojen suojaamiseksi. Komissio suositteli pääasian vahingonkorvausoikeudenkäynnin lykkäämistä.

20.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin velvoitti 14.3.2018 antamallaan määräyksellä České dráhyn esittämään oikeudenkäyntiaineistoon sisällyttämällä joukon asiakirjoja, jotka sisälsivät yhtäältä kyseisen yhtiön erityisesti Tšekin kilpailuviranomaisen menettelyä varten valmistelemia tietoja ja toisaalta tietoja, jotka on valmisteltava ja säilytettävä kyseisestä menettelystä riippumatta, kuten junayhteyksien erittelylaskelmia, julkisesta raideliikenteestä tehtyjä neljännesvuosilaskelmia tai České dráhyn liikennöimien yhteyksien luettelon. Kyseinen tuomioistuin sen sijaan hylkäsi RegioJetin pyynnöt yhtäältä České dráhyn kaupallisen segmentin kirjanpidon, johon sisältyvät yhteys- ja junatyyppikohtaiset vastaavuuskoodit, esittämisestä sekä toisaalta České dráhyn hallituksen syys- ja lokakuun 2011 kokouspöytäkirjojen esittämisestä.

21.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti 19.12.2018 keskeyttää pääasian vahingonkorvausoikeudenkäynnin, kunnes komission České dráhya vastaan 10.11.2016 aloittama kilpailunvastaisia käytäntöjä koskeva menettely on saatettu päätökseen. Tuomioistuinta sitovat nimittäin 20.7.2017 annetun lain nro 262/2017 27 §:n 1 momentin nojalla vahingonkorvausmenettelyssä toisen tuomioistuimen, Tšekin kilpailuviranomaisen ja komission päätökset, jotka koskevat kilpailun rajoittamisen toteamista ja siihen syyllistyneen tahon määrittämistä. Tuomioistuin on myös kansallisen prosessilainsäädännön nojalla velvollinen keskeyttämään vahingonkorvausta koskevan siviilioikeudellisen menettelyn, koska sen antaman ratkaisun perusteena oleva kysymys ratkaistaan toisessa menettelyssä eikä sillä ole toimivaltaa ratkaista asiaa kyseisessä menettelyssä.

22.

Muutoksenhakutuomioistuimena toimiva Vrchní soud v Praze (Prahan ylioikeus, Tšekki) pysytti 29.11.2019 antamallaan määräyksellä 14.3.2018 annetun määräyksen ja toteutti esitettyjen todisteiden suojaamisen takaamiseksi toimia, joissa nämä todisteet määrättiin talletettaviksi tuomioistuimeen, jossa ne olisivat ainoastaan asianosaisten, heidän edustajiensa ja tuomioistuimen asettamien asiantuntijoiden saatavilla kirjallisen ja perustellun hakemuksen perusteella asiaa tehtäväjaon mukaisesti käsittelevän tuomioistuimen ennakkohyväksynnän jälkeen.

23.

České dráhy teki tästä määräyksestä kassaatiovalituksen ennakkoratkaisua pyytäneeseen Nejvyšší soudiin (ylin tuomioistuin, Tšekki).

24.

Tässä tilanteessa Nejvyšší soud päätti 16.12.2020 tekemällään päätöksellä, joka saapui unionin tuomioistuimen kirjaamoon 1.2.2021, lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Kreikan ja Italian hallitukset sekä komissio. České dráhy ja komissio olivat edustettuina 3.2.2022 pidetyssä istunnossa.

26.

Jotta ennakkoratkaisukysymyksiin (C jakso) voidaan antaa hyödyllinen vastaus, ensimmäiseksi on tarkasteltava sitä, voidaanko ne ottaa tutkittaviksi, kun otetaan huomioon niiden säännösten, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää tulkitsemaan, ajallinen soveltamisala (A jakso), ja toiseksi on esitettävä joitakin huomautuksia kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämistä koskevasta järjestelmästä (B jakso).

27.

Vaikka direktiivissä 2014/104 ei tehdä sanamuodon perusteella eroa aineellisten säännösten ja menettelysäännösten välillä, ( 7 ) unionin tuomioistuin on jo todennut, että kyseiseen direktiiviin, nimittäin sen 22 artiklaan, sisältyy erityissäännös, jossa nimenomaisesti määritellään menettelysäännösten ja aineellisten säännösten ajallisen soveltamisen edellytykset. ( 8 )

28.

Näillä kahdella säännösryhmällä on eri ajallisen soveltamisen edellytykset. Jotta voidaan lausua direktiivin 2014/104 sovellettavuudesta pääasiassa, on siten määritettävä, ovatko 5 ja 6 artikla menettelysäännöksiä vai aineellisia säännöksiä.

29.

Lyhyesti sanottuna aineellisoikeudellisissa säännöissä määritellään kilpailulainsäädännön rikkomiseen syyllistyneiden henkilöiden vastuun olemassaolo ja laajuus, kun taas menettelysäännöissä määritellään menettelyn kulku. Viimeksi mainitut eivät menetä menettelyllistä luonnettaan sen vuoksi, että niiden soveltaminen vahingonkorvausoikeudenkäynnissä voi vaikuttaa tämän vastuun määrittämiseen kyseisen menettelyn päätteeksi. ( 9 ) Kuten jo totesin ratkaisuehdotuksessani PACCAR, ( 10 ) vaikka tämän logiikan mukaisesti vaikuttaa siltä, että direktiivin 2014/104 5 ja 6 artiklassa annetaan yksityisille oikeuksia, näitä oikeuksia voidaan kuitenkin käyttää ainoastaan kansallisessa tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin yhteydessä, ja kyse on lähinnä menettelytoimista, joiden perusteella tämä tuomioistuin voi todeta tosiseikat, joihin oikeudenkäynnin asianosaiset vetoavat. Kansallisten säännösten, joilla pannaan täytäntöön kyseisen direktiivin 5 ja 6 artikla, soveltamisedellytyksistä säädetään siten sen 22 artiklan 2 kohdassa.

30.

Direktiivin 2014/104 22 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden oli varmistettava, että tämän direktiivin menettelysäännösten noudattamiseksi annettuja kansallisia säädöksiä ei sovelleta vahingonkorvauskanteisiin, jotka on nostettu kansallisessa tuomioistuimessa ennen 26.12.2014. Direktiivin 2014/104 22 artiklan 2 kohdasta seuraa vastakkaispäätelmänä, että jäsenvaltioilla oli harkintavaltaa niiden päättäessä kyseistä direktiiviä kansallisen oikeusjärjestyksen osaksi saattaessaan siitä, oliko kyseisen direktiivin menettelysäännösten täytäntöön panemiseksi annettuja kansallisia säännöksiä sovellettava vahingonkorvauskanteisiin, jotka oli nostettu 26.12.2014 jälkeen mutta ennen saman direktiivin täytäntöönpanopäivää tai viimeistään ennen sen täytäntöönpanolle säädetyn määräajan päättymistä eli ennen 27.12.2016. ( 11 )

31.

Totean tässä yhteydessä yhtäältä, että kassaatiovalitus tehtiin ensimmäisen ja toisen oikeusasteen päätöksistä, jotka koskevat RegioJetin 11.10.2017 kansallisten säännösten, joilla direktiivi 2014/104 saatettiin osaksi Tšekin lainsäädäntöä, nojalla esittämää todisteiden esittämistä koskevaa pyyntöä.

32.

Toisaalta, kuten osapuolten huomautuksista ilmenee, vahingonkorvauskanne, jota varten todisteiden esittämistä koskeva pyyntö esitettiin, nostettiin 25.11.2015 eli ennen direktiivin 2014/104 täytäntöönpanopäivää. Kuten 20.7.2017 annetusta laista nro 262/2017 kuitenkin ilmenee, Tšekin lainsäätäjä päätti, että kansallisia säännöksiä, joilla kyseisen direktiivin menettelysäännökset pantiin täytäntöön, sovelletaan suoraan ja ehdottomasti myös ennen täytäntöönpanopäivää nostettuihin kanteisiin. ( 12 )

33.

Näin ollen on katsottava, että direktiivin 2014/104 5 ja 6 artikla ovat merkityksellisiä pääasian kannalta.

34.

Tätä päätelmää ei kyseenalaista se, että kyseessä oleva vahingonkorvauskanne näyttää koskevan ennen direktiivin 2014/104 antamista tapahtuneita toimia. Kyseisen direktiivin 22 artiklan 1 kohdassa kielletään ainoastaan kansallisten säädösten, joilla pannaan sen aineelliset säännökset täytäntöön, taannehtiva soveltaminen. Kyseisen direktiivin 5 ja 6 artikla ovat kuitenkin luonteeltaan menettelysäännöksiä.

35.

Tätä toteamusta ei kyseenalaista myöskään se, että todisteet, joiden esittämistä on pyydetty käsiteltävässä asiassa, sisältyvät menettelynsä 25.1.2012 aloittaneen Tšekin kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon. Menettelysäännösten ajallista soveltamisalaa määritettäessä direktiivin 2014/104 22 artiklan 2 kohdassa ei nimittäin viitata kilpailuviranomaisen, jonka etua suojataan kyseisen direktiivin 6 artiklan nojalla, menettelyn aloittamisajankohtaan vaan ajankohtaan, jona vahingonkorvauskanne nostettiin kansallisessa tuomioistuimessa. Koska tässä säännöksessä keskitytään kansallisen tuomioistuimen menettelyyn, siinä rajoitetaan kyseisen tuomioistuimen valtuuksia esittää kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyviä todisteita.

36.

Ei siis ole mitään syytä katsoa, ettei direktiivin 2014/104 5 ja 6 artiklan tulkinta selvästikään liity millään tavoin pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen. Kyseisten säännösten tulkintaa koskevat ennakkoratkaisukysymykset on siten otettava tutkittavaksi.

37.

Kuten totesin edellä tämän ratkaisuehdotuksen johdannossa, direktiivin 2014/104 5 artiklaan sisältyvät todisteiden esittämistä koskevat yleiset säännöt, ja kyseisen direktiivin 6 artiklassa täydennetään tätä yleistä järjestelmää säännöillä, jotka koskevat nimenomaan kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämistä.

38.

Viimeksi mainitussa säännöksessä tehdään ero useiden todisteiden ryhmien välillä muun muassa siten, että

39.

Direktiivi 2014/104 sisältää lisäksi näihin ryhmiin kuuluvien todisteiden esittämisen osalta mekanismin, jolla voidaan punnita kilpailusääntöjen täytäntöönpanossa kyseessä olevia intressejä, nimittäin rikkomisen vuoksi vahinkoa kärsineiden, rikkomiseen syyllistyneiden, kolmansien osapuolten ja julkisen sektorin intressejä, kansallisten tuomioistuinten tiukassa valvonnassa, etenkin siltä osin kuin kyse on pyydettyjen todisteiden olennaisuudesta sekä niiden esittämisen välttämättömyydestä ja oikeasuhteisuudesta. ( 13 ) Tässä tarkoituksessa kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädetään tämän valvonnan harjoittamista koskevista kriteereistä, joita täydennetään saman artiklan 6 artiklassa säädetyillä kriteereillä.

40.

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä ennakkoratkaisukysymyksiä on tarkasteltava näiden huomautusten perusteella.

41.

Ensimmäisessä kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, onko direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohta esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin määrää esittämään todisteita kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuvaa vahingonkorvausoikeudenkäyntiä varten, vaikka komissiossa on vireillä tätä rikkomista koskeva asetuksen N:o 1/2003 III luvun nojalla tehtävään päätökseen tähtäävä menettely, jonka seurauksena kansallinen oikeudenkäyntimenettely keskeytetään.

42.

Jotta tähän kysymykseen voidaan vastata, ensin on selvennettävä unionin oikeuden asemaa kansallisen tuomioistuimen keskeyttäessä siellä vireillä olevan oikeudenkäyntimenettelyn sen vuoksi, että komissio on aloittanut vahingonkorvauskannetta koskevan menettelyn. Seuraavaksi on tutkittava, onko unionin oikeus esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin määrää tällaisen keskeyttämisen vuoksi esittämään todisteita vahingonkorvausoikeudenkäyntiä varten. ( 14 )

43.

Asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdassa säädetään, että kun komissio aloittaa menettelyn, jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset menettävät toimivaltansa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan määräysten soveltamiseen samojen rikkomisten osalta. Kyseisen asetuksen 16 artiklan 1 kohdan mukaan kansallinen tuomioistuin, jossa on nostettu vahingonkorvauskanne, ei sitä vastoin komission aloittaessa menettelynsä menetä automaattisesti toimivaltaansa soveltaa SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa ja lausua kyseisen toimielimen tutkimista rikkomisista. Kyseinen tuomioistuin ei ole myöskään velvollinen keskeyttämään oikeudenkäyntimenettelyään.

44.

Asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdassa säädetään nimittäin seuraavaa: ”Kun kansalliset tuomioistuimet antavat ratkaisuja [SEUT 101 ja SEUT 102] artiklan nojalla sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, joista komissio on jo tehnyt päätöksen, ne eivät voi tehdä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa. [Jos tällaista päätöstä ei ole tehty, kansallisten tuomioistuinten] on myös vältettävä tekemästä päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa päätöksen kanssa, jota komissio harkitsee jo käynnistämässään menettelyssä. Kansallinen tuomioistuin voi tässä tarkoituksessa arvioida, onko sen käsittely keskeytettävä.”

45.

Myöskään direktiivissä 2014/104 ei velvoiteta kansallisia tuomioistuimia keskeyttämään menettelyjään. Kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 ja 9 kohdan sanamuodosta ilmenee, että tämä tukee tulkintaa, jonka mukaan vahingonkorvausoikeudenkäynti voi jatkua myös kilpailuviranomaisen menettelyn ollessa vireillä. Harmaalla listalla olevat todisteet voidaan nimittäin esittää vasta sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on päättänyt menettelynsä (kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohta), mutta valkoisella listalla olevat todisteet voidaan vaatia esitettäväksi ”vahingonkorvausoikeudenkäynnissä milloin tahansa” (saman direktiivin 6 artiklan 9 kohta).

46.

Unionin oikeuden näkökulmasta vahingonkorvausoikeudenkäyntiä ei siis tarvitse keskeyttää, jos komissio aloittaa menettelyn. Unionin oikeuden näkökulmasta kansallisen tuomioistuimen on siitä riippumatta, keskeyttääkö se menettelynsä vai ei, varmistettava muun muassa se, ettei se tee päätöstä, joka olisi ristiriidassa komission harkitseman päätöksen kanssa. Menettelyn keskeyttämisen vaikutukset kuuluvat kuitenkin sitäkin suuremmalla syyllä kansallisen oikeuden soveltamisalaan, jollei unionin oikeudessa säädetyistä rajoituksista, kuten asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdassa säädettyyn tarpeeseen varmistaa unionin oikeuden tehokas vaikutus tai tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteisiin perustuvista unionin rajoituksista, muuta johdu.

47.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tässä yhteydessä, että käsiteltävässä asiassa vahingonkorvausoikeudenkäynti keskeytettiin kansallisesta prosessilainsäädännöstä johtuvan velvoitteen vuoksi. Unionin tuomioistuimelta ei kuitenkaan tiedustella sitä, onko tällainen ”velvoite” sopusoinnussa niiden oikeuksien kanssa, jotka kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvasta vahingosta kärsineillä henkilöillä on unionin oikeuden perusteella. Unionin tuomioistuimen asiana ei ole myöskään lausua siitä, voiko kansallinen tuomioistuin toteuttaa kansallisen prosessilainsäädäntönsä nojalla toimia menettelynsä keskeyttämisen jälkeen, jollei unionin oikeudessa säädetyistä rajoituksista muuta johdu. Käsiteltävässä asiassa herää ainoastaan kysymys siitä, onko direktiivi 2014/104 tällaisen keskeytymisen vuoksi esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin määrää esittämään todisteita kansallisten säännösten, joilla kyseisen direktiivin 5 ja 6 artikla pannaan täytäntöön, nojalla.

48.

Kuten totesin toisessa asiayhteydessä, ( 15 ) direktiivissä 2014/104 ei näytetä määriteltävän yhteyttä, joka teknisesti todisteiden esittämistä koskevan pyynnön ja vahingonkorvausvaatimuksen välillä on menettelyn tasolla oltava (todisteiden esittämistä koskeva pyyntö pääasian oikeudenkäyntiin liittyvänä toimena, liitännäisessä menettelyssä tai jopa erillisessä menettelyssä tutkittu pyyntö). Totesin tässä toisessa asiayhteydessä, että todisteiden esittämistä koskeva pyyntö, joka on esitetty ennen vahingonkorvauskanteen nostamista, voi kuulua kyseisen direktiivin 5 ja 6 artiklan soveltamisalaan. ( 16 ) Ensinnäkin vahingonkorvausoikeudenkäynnin keskeyttäminen ei sitäkään suuremmalla syyllä johda siihen, että tässä oikeudenkäyntimenettelyssä toteutetut todisteiden esittämisvelvollisuutta koskevat toimenpiteet jäävät kyseisen direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Joka tapauksessa ei ole kovin vakuuttavaa väittää, että sitä aletaan soveltaa uudelleen menettelyn uudelleen aloittamisen jälkeen. Toiseksi ainakin saman direktiivin näkökulmasta vahingonkorvausoikeudenkäynnin keskeyttäminen ei estä automaattisesti kansallista tuomioistuinta määräämästä todisteita esitettäväksi tätä oikeudenkäyntimenettelyä varten.

49.

Sama pätee silloin, kun tällainen menettely keskeytetään siksi, että komissio aloittaa menettelyn, jolloin keskeyttäminen ei ole pakollista unionin oikeuden perusteella. ( 17 ) Kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 45 kohdassa esitetyistä toteamuksista ilmenee, jollei mustalla ja harmaalla listalla olevia todisteita koskevista yksityiskohtaisista säännöistä muuta johdu, direktiivi 2014/104 ei nimittäin ainakaan lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin määrää esitettäväksi kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyviä todisteita, ennen kuin kyseinen viranomainen päättää menettelynsä.

50.

Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin noudatettava kaikkia direktiivistä 2014/104 johtuvia vaatimuksia ja muun muassa rajattava todisteiden esittäminen siihen, mikä on olennaista, oikeasuhteista ja välttämätöntä. Kuten korostin edellä tämän ratkaisuehdotuksen 39 kohdassa, nämä vaatimukset ovat keskeinen osatekijä mekanismissa, jolla varmistetaan, että kansalliset tuomioistuimet punnitsevat kilpailusääntöjen täytäntöönpanossa kyseessä olevia, muun muassa julkisen sektorin intressejä.

51.

Tässä yhteydessä direktiivin 2014/104 6 artiklan 4 kohdan b alakohdassa täsmennetään, että arvioidessaan tietojen esittämistä koskevan määräyksen oikeasuhteisuutta kansallisten tuomioistuinten on lisäksi otettava huomioon, ”esittääkö tietojen esittämistä pyytävä osapuoli pyynnön kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan vahingonkorvauskanteen yhteydessä”. Päättelen tästä, että arvioidessaan huolellisesti etenkin kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden oikeasuhteisuutta ( 18 ) kansallisen tuomioistuimen on lisäksi otettava huomioon, että vahingonkorvausoikeudenkäynti on keskeytetty.

52.

Toteamusta, jonka mukaan direktiivi 2014/104 ei lähtökohtaisesti ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin määrää esittämään todisteita vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, joka on keskeytetty siksi, että komissio on aloittanut menettelyn, ei kyseenalaisteta sillä, että ”kun kansalliset tuomioistuimet antavat ratkaisuja [SEUT 101 tai SEUT 102] artiklan nojalla sopimuksista, päätöksistä tai menettelytavoista, – – [ne eivät voi tehdä] päätöksiä, jotka olisivat ristiriidassa päätöksen kanssa, jota komissio harkitsee jo käynnistämässään menettelyssä”. ( 19 )

53.

Komission esittämän tulkinnan mukaan asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdan ulottuvuus rajoittuu SEUT 101 tai SEUT 102 artiklan soveltamiseen eli toisin sanoen siihen, että kansallinen tuomioistuin toteaa kilpailuoikeuden rikkomisen. Tietojen esittämistä koskeva määräys, joka on ainoastaan menettelyllinen päätös, ei komission mukaan kuulu kyseisen asetuksen 16 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan.

54.

En halua kyseenalaistaa komission tulkintaa ja sen päätelmää, mutta kannatan kuitenkin monivivahteisempaa tulkintaa. Sekä SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettu vilpittömän yhteistyön periaate että unionin kilpailulainsäädännön tehokkaan ja yhtenäisen soveltamisen tavoite ja oikeusvarmuuden yleinen periaate, jotka ilmenevät myös asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdasta, ( 20 ) edellyttävät nimittäin nähdäkseni, että kansallinen tuomioistuin ottaa huomioon komissiossa vireillä olevan menettelyn tehdessään vahingonkorvausoikeudenkäynnissä minkä tahansa päätöksen tai toimenpiteen, erityisesti silloin, kun tämä päätös tai toimenpide koskee jopa yksittäistapauksessa kilpailuoikeuden rikkomisen toteamista.

55.

Totean tässä yhteydessä, että jotta kansallinen tuomioistuin voi määrätä esittämään henkilön, joka väittää kärsineensä vahinkoa rikkomisesta, pyytämiä todisteita, vahingonkorvausvaatimuksen, jota varten kyseisten todisteiden esittämistä pyydetään, tueksi on esitettävä riittäviä perusteita. ( 21 )

56.

Ristiriitaisten päätösten välttämistä koskevaa intressiä, joka johtuu halusta varmistaa kilpailusääntöjen yhtenäinen soveltaminen ja oikeusvarmuuden yleinen periaate, ei lähtökohtaisesti kyseenalaisteta, jos kansallinen tuomioistuin määrää esitettäväksi todisteita vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, joka on keskeytetty, koska komissio on aloittanut menettelyn. ( 22 )

57.

Tuomioista Gasorba ym. ( 23 ) ja Groupe Canal + v. komissio ( 24 ) nimittäin ilmenee, että jos komissio yhtäältä ”aikoo tehdä päätöksen, jossa rikkominen määrätään lopetettavaksi”, ja toisaalta tekee asetuksen N:o 1/2003 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päätöksen, jossa asianomaiset yritykset velvoitetaan noudattamaan sitoumuksia, kansalliset tuomioistuimet eivät voi tehdä kyseisten menettelytapojen osalta ”kielteisiä” päätöksiä, joissa todetaan, ettei SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa ole rikottu. Todisteiden esitettäväksi määräämistä sen jälkeen, kun vahingonkorvausvaatimus, jota varten todisteiden esittämistä pyydetään, on katsottu riittävän perustelluksi, ei voida rinnastaa ”kielteiseen” päätökseen, koska komissio jatkaa menettelyään ja pyrkii määrittämään, onko SEUT 101 ja SEUT 102 artiklaa rikottu.

58.

Tuomiosta Masterfoods ja HB ( 25 ) ilmenee lisäksi, että jos kansallinen tuomioistuin lykkää asian käsittelyä ”välttääkseen tekemästä komission päätöksen kanssa ristiriidassa olevaa ratkaisua”, koska kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian ratkaisu riippuu sen SEUT 101 tai SEUT 102 artiklaa koskevan komission päätöksen pätevyydestä, jonka kumoamista päätöksen adressaatti on vaatinut, ”[kyseisen kansallisen tuomioistuimen] on tutkittava, onko asianosaisten etujen suojaamiseksi tarpeen määrätä turvaamistoimia, jotka ovat voimassa siihen asti, kun se antaa lopullisen päätöksen asiassa”. Etenkään silloin, kun komissio ei ole tehnyt päätöstä, ristiriitaisten päätösten välttämistä koskeva intressi ei voi estää kansallista tuomioistuinta, joka keskeyttää asian käsittelyn komission menettelyn aloittamisen vuoksi, pitämästä vahingonkorvausvaatimusta riittävän perusteltuna ja määräämästä esittämään todisteita.

59.

Kun kansallinen tuomioistuin päättää määrätä esitettäväksi todisteita vahingonkorvausoikeudenkäynnissä, joka on keskeytetty sen vuoksi, että komissio on aloittanut menettelyn, se ei siten lähtökohtaisesti tee päätöstä, joka voi olla ristiriidassa sellaisen asetuksen N:o 1/2003 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päätöksen kanssa, jota komissio harkitsee tässä menettelyssä.

60.

Edellä olevissa kohdissa esitettyjen toteamusten perusteella direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se ei ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin määrää esittämään todisteita kilpailuoikeuden rikkomiseen perustuvaa kansallista vahingonkorvausoikeudenkäyntiä varten, vaikka komissiossa on vireillä tätä rikkomista koskeva asetuksen N:o 1/2003 III luvun nojalla tehtävään päätökseen tähtäävä menettely, jonka seurauksena kansallinen oikeudenkäyntimenettely keskeytetään.

61.

Kolmannessa kysymyksessään, jota on aiheellista tarkastella ennen toista kysymystä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, voidaanko sitä, että kansallinen kilpailuviranomainen on keskeyttänyt menettelynsä, koska komissio on aloittanut menettelyn asetuksen N:o 1/2003 III luvun nojalla, pitää direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuna menettelyn päättämisenä ”tekemällä päätö[s] tai muulla tavalla”.

62.

Muistutan, että kansalliset tuomioistuimet voivat direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan nojalla määrätä esittämään harmaalla listalla olevia todisteita vasta sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on päättänyt menettelynsä tekemällä päätöksen tai muulla tavalla. Kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleessa täsmennetään, että menettelyn päättämiseen johtaa esimerkiksi asetuksen N:o 1/2003 5 artiklassa tarkoitetun päätöksen tekeminen, ( 26 )”välitoimenpiteitä koskevia päätöksiä lukuun ottamatta”.

63.

Asetuksen N:o 1/2003 5 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla kansallinen kilpailuviranomainen voi vaatia lopettamaan rikkomisen, määrätä välitoimenpiteitä, hyväksyä sitoumuksia ja määrätä sakkoja, uhkasakkoja taikka muita sen kansallisessa lainsäädännössä säädettyjä seuraamuksia. Kyseisen 5 artiklan toisessa kohdassa säädetään, että jos kansalliset kilpailuviranomaiset katsovat hallussaan olevien tietojen perusteella, että kiellon edellyttämät perusteet eivät täyty, ne voivat myös päättää, ettei niiden ole syytä toteuttaa toimenpiteitä. ( 27 ) Jollei välitoimenpiteistä muuta johdu ja niistä poiketen kyseisen asetuksen 5 artiklan ensimmäisessä ja toisessa kohdassa tarkoitetaan siten päätöksiä, jotka tehdään silloin, kun kansallinen kilpailuviranomainen katsoo, että sen menettelyn aikana saamien tietojen perusteella asia voidaan tai jopa täytyy ratkaista ja menettely päättää.

64.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää silti painottavan menettelyn päättävän päätöksen tekemisen yhteydessä direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdassa säädettyä vaihtoehtoa eli menettelyn päättämistä ”muulla tavalla”.

65.

Tästä on huomautettava, että yhdessä alkuperäisen direktiiviehdotuksen ( 28 ) säännöksessä säädettiin, että harmaalla listalla olevia todisteita voidaan määrätä esitettäväksi ”vasta sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä tai tehnyt asetuksen N:o 1/2003 5 artiklassa tai asetuksen N:o 1/2003 III luvussa tarkoitetun päätöksen”. ( 29 )

66.

Tämän säännöksen muotoilusta keskusteltiin direktiivin valmisteluvaiheessa. Erityisesti luonnoksesta Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmaksi ( 30 ) ilmenee, että kyseinen toimielin pyrki muuttamaan tätä muotoilua siten, että siinä tulee esiin yleisemmin ajatus siitä, että harmaalla listalla olevat todisteet voidaan määrätä esitettäväksi vasta sen jälkeen, kun kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä ”jollain tavalla”.

67.

Alkuperäiseen ehdotukseen sisältyneen säännöksen muotoilu toistettiin lopulta direktiivin 2014/104 johdanto-osan 25 perustelukappaleessa, jossa täsmennettiin, että kyse on esimerkistä (”päättänyt menettelynsä esimerkiksi tekemällä [asetuksen N:o 1/2003] 5 artiklassa tai III luvussa tarkoitetun päätöksen”). ( 31 )

68.

Vielä merkityksellisempää on se, että luonnoksessa Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmaksi esitetty ajatus vaikuttaa olevan direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 artiklan muotoilun taustalla (”päättänyt menettelynsä tekemällä päätöksen tai muulla tavalla”), mutta komission alkuperäisen ehdotuksen (”kun kilpailuviranomainen on lopettanut menettelynsä tai tehnyt – – päätöksen”) merkitys ei näytä tosiasiallisesti muuttuneen. Tarkoituksena oli ainoastaan selventää, että myös asetuksen N:o 1/2003 5 artiklan nojalla tehdyt päätökset ”päättävät” kansallisen kilpailuviranomaisen menettelyn kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

69.

Kun direktiivissä 2014/104 viitataan menettelyn päättämiseen ”tekemällä päätö[s] tai muulla tavalla”, kyse on siis toimenpiteistä, jotka sisältönsä ja tarkoituksensa osalta toteutetaan silloin, kun kansallinen kilpailuviranomainen päättää, että menettelyn aikana saatujen tietojen perusteella asia voidaan tai jopa täytyy ratkaista ja menettely päättää. Sitä, että kansallinen kilpailuviranomainen keskeyttää menettelyn, ei siten voida rinnastaa tapaukseen, jossa kyseinen viranomainen päättää menettelyn ”muulla tavalla”.

70.

Sama koskee tilannetta, jossa kansallinen kilpailuviranomainen keskeyttää menettelyn sen vuoksi, että komissio on aloittanut menettelyn.

71.

Kreikan hallituksen tavoin on nimittäin todettava, että asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdan ( 32 ) perusteella kansalliset kilpailuviranomaiset eivät menetä pysyvästi ja lopullisesti toimivaltaansa soveltaa kansallista kilpailulainsäädäntöä, kun komissio aloittaa menettelyn. Toimivalta palautuu niille, kun komission aloittama menettely päättyy. ( 33 ) Lisäksi kyseisen asetuksen 16 artiklan 2 kohdan nojalla jäsenvaltioiden kilpailuviranomaiset voivat edelleen toteuttaa toimenpiteitä sekä unionin oikeuden että kansallisen kilpailuoikeuden yhteydessä silloinkin, kun komissio on jo tehnyt päätöksen, kunhan ne eivät tee päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa komission tekemän päätöksen kanssa. ( 34 )

72.

Direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan teleologinen tulkinta tukee edellä tämän ratkaisuehdotuksen 69 kohdassa esitettyä tulkintaa.

73.

Harmaalla listalla olevien todisteiden väliaikaisen suojaamisen tarkoitus käy ilmi direktiivin 2014/104 johdanto-osan 25 perustelukappaleen ensimmäisestä virkkeestä, jossa todetaan seuraavaa: ”Esittämisvelvollisuuteen olisi aina sovellettava poikkeusta, jos esittämisvelvollisuuden määrääminen aiheettomasti haittaisi käynnissä olevaa kilpailuviranomaisen tutkimusta, joka koskee unionin tai kansallisen kilpailuoikeuden rikkomista.”

74.

Tältä osin on todettava yhtäältä, että Tšekin kilpailuviranomaisen menettelyn keskeytymisen taustalla oleva komission menettely on edelleen meneillään. Tämä on siten myös komission menettelyn edun mukaista, sillä direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan logiikan mukaan Tšekin kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittäminen voi vaarantaa sen. Kyseisen viranomaisen menettely koskee samoja rikkomisia kuin komission tarkastelemat rikkomiset. Toisaalta, koska kyseisen viranomaisen toimivalta voi teoriassa palautua sille, sen menettelyn asianmukainen kulku on edelleen pätevä syy myöntää väliaikainen suoja saman viranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyville todisteille.

75.

Direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohtaa on näin ollen tulkittava siten, ettei sitä, että kansallinen kilpailuviranomainen on keskeyttänyt menettelynsä, koska komissio on aloittanut menettelyn asetuksen N:o 1/2003 III luvun nojalla, voida pitää mainitussa säännöksessä tarkoitettuna menettelyn päättämisenä ”tekemällä päätö[s] tai muulla tavalla”.

76.

Toisessa kysymyksessään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, ovatko direktiivin 2014/104 5 artiklan 8 kohta sekä 6 artiklan 5 kohdan a alakohta ja 9 kohta esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa rajoitetaan kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohdan nojalla väliaikaisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten ”toimitettujen” tietojen eikä ainoastaan tätä tarkoitusta varten erityisesti ”valmisteltujen” tietojen esittämistä.

77.

Vaikka toinen ennakkoratkaisukysymys, sellaisena kuin se on muotoiltu, näyttää koskevan ainoastaan direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 ja 9 kohdan tulkintaa, kyseinen tuomioistuin tiedustelee ennakkoratkaisupyyntönsä perusteella sitä, onko kyseinen direktiivi esteenä kansalliselle lainsäädännölle, jolla laajennetaan niiden tietojen alaa, joita ei voida esittää kilpailuviranomaisen menettelyn aikana. Jäsenvaltioilla kyseisen direktiivin 5 ja 6 artiklan täytäntöönpanossa olevaa liikkumavaraa rajoitetaan saman direktiivin 5 artiklan 8 kohdalla. Toinen ennakkoratkaisukysymys on siksi mielestäni muotoiltava uudelleen ja ulotettava koskemaan myös viimeksi mainittua säännöstä.

78.

Selvyyden vuoksi on lisäksi todettava, että pitää paikkansa, että toisessa kysymyksessä viitataan ”tie[toihin], jotka menettelyn osapuoli on velvollinen valmistelemaan ja säilyttämään (tai valmistelee ja säilyttää) muun lainsäädännön nojalla kilpailusääntöjen rikkomista koskevasta menettelystä huolimatta”. Muotoilusta (”myös siinä tapauksessa, että kyse on”), luettuna käsiteltävässä asiassa esitetyn ennakkoratkaisupyynnön ( 35 ) perusteella, ilmenee kuitenkin, että tämä viittaus on ainoastaan esimerkki tässä ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitetuista todisteista.

79.

Ennen täten uudelleen muotoillun toisen kysymyksen analysointia on tutkittava tutkittavaksi ottamisen edellytysten täyttymistä, sillä České dráhy kiistää niiden täyttymisen.

80.

České dráhy väittää, että tämä kysymys on ennenaikainen ja hypoteettinen, koska Tšekin kansalliset tuomioistuimet eivät ole toistaiseksi lausuneet siitä, oliko asiakirjojen esittämistä koskevan pyynnön kohteena olevat asiakirjat laadittu erityisesti Tšekin kilpailuviranomaisen menettelyä vai komission menettelyä varten.

81.

Tästä on huomautettava, että olettamana on, että unionin oikeuteen liittyvillä kysymyksillä on merkitystä asian ratkaisun kannalta. Unionin tuomioistuin voi kieltäytyä ratkaisemasta kansallisen tuomioistuimen esittämän ennakkoratkaisukysymyksen ainoastaan silloin, kun on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden säännösten ja määräysten tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.

82.

Unionin tuomioistuimen tähän kysymykseen antama vastaus vaikuttaa niiden todisteiden yksilöimiseen, jotka ovat valkoisella listalla ja jotka voidaan tarvittaessa esittää, vaikka Tšekin kilpailuviranomainen ei ole päättänyt menettelyään. Toinen ennakkoratkaisukysymys on näin ollen otettava tutkittavaksi.

83.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, että direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan nojalla harmaalla listalla eivät ole kaikki kyseistä menettelyä varten toimitetut tiedot, kuten kyseisen direktiivin täytäntöön panemiseksi annettujen Tšekin säännösten sanamuodossa edellytetään, vaan ainoastaan erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten valmistellut tiedot.

84.

Direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan sanamuodosta, luettuna saman direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleen ( 36 ) perusteella, nimittäin ilmenee, että 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan nojalla myönnettävä väliaikainen suoja ei koske kaikkia oma-aloitteisesti tai kilpailuviranomaisen pyynnöstä tällaista menettelyä varten erityisesti toimitettuja tietoja vaan ainoastaan kyseisen viranomaisen menettelyä varten nimenomaisesti valmisteltuja tietoja.

85.

Systemaattisesta tulkinnasta johtuvat näkökohdat vahvistavat tämän sanamuotoon perustuvan tulkinnan tuloksen.

86.

Ensinnäkin direktiivin 2014/104 6 artiklan 9 kohdassa, joka koskee valkoisella listalla olevia todisteita, säädetään, että kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet, jotka eivät ole harmaalla eivätkä mustalla listalla, voidaan vaatia esitettäväksi vahingonkorvausoikeudenkäynnissä milloin tahansa. Lisäksi kyseisen direktiivin johdanto-osan 28 perustelukappaleessa, jossa täsmennetään kyseisen säännöksen normatiivinen sisältö, käytetään ilmaisua ”todisteet, joiden olemassaolo ei ole yhteydessä kilpailuviranomaisen menettelyyn, jäljempänä ’jo olemassa olevat tiedot’” viitattaessa muihin kuin kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 ja 6 kohdassa tarkoitettuihin todisteisiin. Kyse on siis kaikista todisteista, joiden esittämistä ei ole automaattisesti kielletty samassa direktiivissä sen vuoksi, että ne ovat harmaalla tai mustalla listalla kilpailuoikeuden julkisoikeudellista täytäntöönpanoa koskevan intressin vuoksi. Lopuksi saman direktiivin 2 artiklan 17 alakohdassa määritellään käsite ”jo olemassa olevat tiedot” siten, että sillä tarkoitetaan ”todisteita, joiden olemassaolo ei ole yhteydessä kilpailuviranomaisen menettelyyn, riippumatta siitä, ovatko nämä tiedot kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistossa”. Tästä määritelmästä ja erityisesti sen viimeisestä osasta seuraa, että myös tällaiseen asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet voivat olla valkoisella listalla. ( 37 ) Erityisesti tiedot, jotka menettelyn osapuoli on velvollinen valmistelemaan ja säilyttämään (tai valmistelee ja säilyttää) muun lainsäädännön nojalla kilpailusääntöjen rikkomista koskevasta menettelystä huolimatta, ovat mitä suurimmassa määrin jo olemassa olevia tietoja, joita kansalliset tuomioistuimet voivat lähtökohtaisesti milloin tahansa määrätä esitettäväksi.

87.

Toiseksi, kun otetaan huomioon ajatus, jonka mukaan harmaalla ja mustalla listalla olevien todisteiden suoja on yhtäältä rajoitettava tapauksiin, joissa suoja on tosiasiallisesti tarpeen ja siten direktiivin 2014/104 tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista, ja toisaalta on sallittava suhteellisen laaja oikeus saada todisteita, kyseisen direktiivin 6 artiklan 8 kohdassa säädetään, että jos vain tietty osa pyydetystä todisteesta on mustalla listalla (”kuuluu 6 kohdan soveltamisalaan”), muut osat, sen mukaan, mihin ryhmään ne kuuluvat, luovutetaan kyseisen direktiivin 8 artiklan asiaankuuluvien kohtien mukaisesti. ( 38 )

88.

Jäsenvaltiot voivat direktiivin 2014/104 5 artiklan 8 kohdan nojalla ottaa käyttöön sääntöjä, jotka johtaisivat laajempaan todisteiden esittämisvelvollisuuteen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kyseisen artiklan 4 ja 7 kohdan sekä 6 artiklan soveltamista.

89.

Tästä seuraa, että direktiivin 2014/104 5 artikla perustuu lähtökohtaisesti vähimmäistason yhdenmukaistamiseen ja sen 6 artikla kattavaan yhdenmukaistamiseen. Näin ollen jäsenvaltiot eivät voi yhtäältä direktiiviä täytäntöön pannessaan nyansoida edellytyksiä, joiden perusteella todisteet luokitellaan harmaalle, mustalle tai valkoiselle listalle (”sanotun kuitenkaan rajoittamatta – – 6 artiklan soveltamista”). ( 39 ) Toisaalta, jos jäsenvaltiot voisivat ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen sanoin laajentaa harmaalla listalla olevien tietojen alaa, todisteiden esittämistä mielestäni rajoitettaisiin kyseisen direktiivin 5 artiklan 8 kohdan logiikan vastaisesti.

90.

Direktiivin 2014/104 5 artiklan 8 kohtaa sekä 6 artiklan 5 kohdan a alakohtaa ja 9 kohtaa on näin ollen tulkittava siten, että kyseiset säännökset ovat esteenä sellaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jossa rajoitetaan kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohdan nojalla väliaikaisesti sekä erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten ”valmisteltujen” tietojen että kaikkien tätä tarkoitusta varten ”toimitettujen” tietojen esittämistä.

91.

Täydellisyyden vuoksi on syytä muistuttaa, että kun kansalliset tuomioistuimet soveltavat kansallista lainsäädäntöä, jossa käytetään samaa tai eri sanamuotoa kuin direktiivissä, niiden on tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle kyseisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. ( 40 )

92.

Neljännessä ennakkoratkaisukysymyksessään, joka on mielestäni muotoiltava uudelleen edellisissä kohdissa esitetyistä syistä, kansallinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan kanssa, tulkittava siten, etteivät kyseiset säännökset ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin antaa oikeuden tutustua todisteisiin ja määrää ne talletettaviksi tuomioistuimelle sekä tutkii kysymystä siitä, sisältävätkö todisteet ”tietoja, jotka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on valmistellut erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten” (viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä), vasta saadessaan kyseiset todisteet.

93.

Neljännessä kysymyksessä viitataan analogisesti direktiivin 6 artiklan 7 kohdan täytäntöön panevan kansallisen säännöksen soveltamiseen mahdollisesti harmaalla listalla oleviin todisteisiin, mutta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tiedustelevansa tällä kysymyksellä lähinnä sitä, voiko tuomioistuin määrätä esittämään kyseisen direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja todisteita, jotta se voi arvioida, sisältävätkö nämä todisteet ”tietoja, jotka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on valmistellut erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten” kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa merkityksessä.

94.

Tässä kysymyksessä esiin tuleva juridinen ongelma perustuu lisäksi 29.11.2019 annettuun määräykseen. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, etteivät kyseisen tuomioistuimen toteuttamat toimet vastaa täysin direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohdassa säädettyä menettelyä. ( 41 ) Kyseisessä säännöksessä säädetään nimittäin menettelystä, jossa mahdollisesti mustalla listalla olevien todisteiden sisältö varmistetaan etukäteen. Kyseisen säännöksen nojalla kantaja voi esittää perustellun pyynnön siitä, että kansallinen tuomioistuin saa tällaisia todisteita ainoastaan varmistuakseen siitä, että niiden on sisältönsä perusteella katsottava kuuluvan mustalle listalle. Käsiteltävässä asiassa kantaja ei ole kuitenkaan esittänyt tällaista pyyntöä. Lisäksi todisteiden esitettäväksi määrääminen tapahtui samaan aikaan kuin toimenpiteet, joilla voitiin varmistaa, sisälsivätkö nämä todisteet harmaalla listalla olevia todisteita.

95.

Näissä olosuhteissa neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen annettavan hyödyllisen vastauksen kannalta on merkityksetöntä, voidaanko direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohtaa soveltaa kyseisen direktiivin perusteella analogisesti mahdollisesti harmaalla listalla olevien todisteiden yhteydessä. Kyseistä direktiiviä on sen sijaan tulkittava, jotta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pystyy määrittämään, onko toisen oikeusasteen tuomioistuimen noudattama lähestymistapa tämän direktiivin mukainen. Tämä kysymys on siksi muotoiltava uudelleen edellä tämän ratkaisuehdotuksen 92 kohdassa esitetyllä tavalla.

96.

Tämän uudelleenmuotoilun vuoksi on hylättävä České dráhyn väite, jonka mukaan neljäs ennakkoratkaisukysymys on hypoteettinen, koska ensimmäisen ja toisen oikeusasteen tuomioistuimet eivät soveltaneet edes analogisesti kansallista säännöstä, jolla direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohta pannaan täytäntöön.

97.

Ennen kaikkea on huomautettava, ettei alkuperäisessä ehdotuksessa direktiiviksi 2014/104 säädetty kyseisen direktiivin 6 artiklan 7 kohdassa säädetyn kaltaisesta etukäteen tehtävää varmistusta koskevasta menettelystä. Tämä menettely näyttää perustuvan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselmaluonnoksen yhteydessä käsiteltyyn tarkistukseen. Kyseisessä direktiivissä omaksutusta ratkaisusta poiketen tässä tarkistuksessa ilmeisesti pyrittiin myöntämään kansallisille tuomioistuimille oikeus saada kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet ja arvioida niitä. Tämä lupa ei koskenut ainoastaan mahdollisesti mustalla listalla olevia todisteita vaan myös mahdollisesti harmaalla listalla olevia todisteita. ( 42 )

98.

On siis pohdittava, tarkoittaako se, ettei direktiivissä 2014/104 myönnetä tällaista lupaa mahdollisesti harmaalla listalla olevien todisteiden osalta, automaattisesti sitä, ettei toisen oikeusasteen tuomioistuimen noudattama lähestymistapa ole unionin oikeuden mukainen. Tässä yhteydessä on otettava huomioon yhdenmukaistamisen tyyppi, johon kyseisen direktiivin 6 artikla perustuu, ja valtuudet, jotka tässä direktiivissä myönnetään kansallisille tuomioistuimille kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden yhteydessä.

99.

Direktiivin 2014/104 6 artikla perustuu kattavaan yhdenmukaistamiseen. ( 43 ) Mahdollisesti harmaalla listalla olevista todisteista on todettava, ettei unionin lainsäätäjä ole säätänyt kyseisen direktiivin 6 artiklan 7 kohdassa säädetyn kaltaisesta etukäteen tehtävää varmistusta koskevasta menettelystä. Muistutan kuitenkin, ettei käsiteltävässä asiassa ole kyse kyseisen säännöksen analogisesta ja/tai laajennetusta soveltamisesta tällaisiin todisteisiin.

100.

Direktiivin 2014/014 6 artiklan sanamuotoon tukeutuminen ei siis riitä selvitettäessä sitä, onko kattava yhdenmukaistaminen esteenä toisen oikeusasteen tuomioistuimen noudattamalle lähestymistavalle. Määriteltäessä unionin lainsäätäjän kyseisellä säännöksellä tavoitteleman kattavan yhdenmukaistamisen rajat on nähdäkseni otettava huomioon myös kyseisen säännöksen asiayhteys ja syyt sille, miksi unionin lainsäätäjä yhdenmukaisti kyseisen säännöksen soveltamisalaan kuuluvat asiat kattavasti.

101.

Direktiivin 2014/104 johdanto-osan 21 perustelukappaleessa todetaan, että ”jotta komissio ja kansalliset kilpailuviranomaiset voisivat soveltaa SEUT 101 ja 102 artiklaa tehokkaasti ja johdonmukaisesti, kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämisvelvollisuuden olisi kaikkialla unionissa perustuttava yhteiseen lähestymistapaan” ja että ”todisteiden esittämisvelvollisuus ei saisi vaikuttaa kohtuuttomasti kilpailuviranomaisen suorittamaan kilpailuoikeuden täytäntöönpanoon”. Tästä seuraa, että unionin lainsäätäjä toteutti kattavan yhdenmukaistamisen ensisijaisesti kilpailulainsäädännön julkisoikeudellisen täytäntöönpanon edistämiseksi.

102.

Direktiivin 2014/104 6 artiklan 4 kohdan c alakohdan nojalla myös ”tarve turvata kilpailuoikeuden tehokas julkisoikeudellinen täytäntöönpano” on yksi niistä seikoista, jotka kansallisten tuomioistuinten on otettava huomioon arvioidessaan kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämistä koskevan määräyksen oikeasuhteisuutta. Lainsäätäjillä ja vahingonkorvauskanteiden osalta toimivaltaisilla kansallisilla tuomioistuimilla on yhteisvastuu sen varmistamisessa, ettei tällaiseen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittäminen vaaranna kilpailuviranomaisten menettelyjen tehokkuutta.

103.

Vaikka kansallisen tuomioistuimen on otettava huomioon myös tämä tarve päättäessään kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämisestä, tämän logiikan mukaisesti ei voida sulkea pois sitä, että tästä yhdenmukaistamisesta huolimatta jäsenvaltio voi täsmentää ja/tai nyansoida tiettyjä kyseisen säännöksen soveltamisalaan kuuluvia asioita koskevia näkökohtia. Toisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa noudattama lähestymistapa koskee nähdäkseni yhtä tällaista näkökohtaa.

104.

Yhdenmukaistaessaan kattavasti direktiivin 2014/104 6 artiklan soveltamisalaan kuuluvat asiat unionin lainsäätäjä ei jättänyt huomiotta myöskään rikkomisista väitetysti kärsineiden henkilöiden etua ja kilpailuoikeuden julkisoikeudellisen täytäntöönpanon tehokkuutta. Kyseisellä säännöksellä edistetään nimittäin kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien harmaan ja mustan listan ulkopuolella olevien todisteiden kohtuullisen laajaa esittämistä. ( 44 ) Toisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa noudattama lähestymistapa on siis tämän logiikan mukaista, koska sillä edistetään valkoisella listalla olevien todisteiden esittämistä.

105.

Selvyyden vuoksi on todettava, että direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan myöntämään menettelyllinen oikeus ”kantajalle”, joka kyseisen direktiivin 6 artiklan 6 kohdassa säädettyyn poikkeukseen vedottaessa voi esittää kansalliselle tuomioistuimelle pyynnön, että kyseinen tuomioistuin saa todisteet varmistuakseen siitä, etteivät ne sisältönsä vuoksi ole mustalla listalla. ( 45 ) Toisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa noudattama lähestymistapa ei kuitenkaan perustu sellaisen oikeuden olemassaoloon, johon yksityiset voivat järjestelmällisesti vedota vahingonkorvausoikeudenkäynneissä. Käsiteltävässä asiassa oli kyse toisen oikeusasteen tuomioistuimen erityisestä toimenpiteestä, joka johtui pääasian oikeudenkäynnin olosuhteista ja luultavasti pyrkimyksestä varmistaa valkoisella listalla olevien todisteiden saanti. Olen siksi komission kanssa samaa mieltä siitä, että kyseisen direktiivin puitteissa yksittäistapauksissa voidaan soveltaa kansallisen oikeuden mukaisesti toisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa noudattaman kaltaista lähestymistapaa.

106.

Muilla České dráhyn ja komission argumenteilla, jotka koskevat lähinnä kansallisten tuomioistuinten roolia kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien todisteiden esittämisessä, ei voida kyseenalaistaa tätä toteamusta.

107.

Pitää paikkansa, että toisen oikeusasteen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa noudattama lähestymistapa voi olla liian raskas sekä kansalliselle tuomioistuimelle että henkilölle, jolta todisteita pyydetään, ja siten tilanteen mukaan vastaajalle tai kilpailuviranomaiselle.

108.

Yhtäältä oikeasuhteisuuden arvioinnilla rajoitetaan kuitenkin kilpailuviranomaisen asiakirja-aineistoon sisältyvien niiden todisteiden valikoimaa, joita menettelyn osapuolta voidaan pyytää esittämään. Tällaisten todisteiden kohdalla oikeasuhteisuutta on nimittäin arvioitava huolellisesti, kuten direktiivin 2014/104 johdanto-osan 23 perustelukappaleessa todetaan. Kyseisessä perustelukappaleessa todetaan lisäksi, että ”sen vuoksi todisteiden esittämistä koskevia pyyntöjä ei olisi katsottava oikeasuhteisiksi, kun niissä yleisesti viitataan kilpailuviranomaisen hallussa olevan tiettyä asiaa koskevan asiakirja-aineiston asiakirjojen tai osapuolen tietyssä asiassa toimittamien asiakirjojen esittämiseen”.

109.

Toisaalta, kuten edellä tämän ratkaisuehdotuksen 102 kohdassa todettiin, kansallisten tuomioistuinten on otettava oikeasuhteisuuden arvioinnissa huomioon ”tarve turvata kilpailuoikeuden tehokas julkisoikeudellinen täytäntöönpano”. Oikeuskirjallisuudessa katsotaan tämän logiikan mukaisesti, että kansallisten tuomioistuinten on varmistettava, ettei asiakirjojen esittäminen rasita liikaa kilpailuviranomaisia. ( 46 )

110.

České dráhy väittää, että direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohdassa säädetyn kaltaisen etukäteen tehtävää varmistusta koskevan menettelyn puuttuessa kansallinen tuomioistuin ei voi tarkistaa, pitävätkö menettelyn asianosaisen vahingonkorvauskanteen yhteydessä esittämät, pyydettyjen todisteiden mustalle listalle kuulumista koskevat väitteet paikkansa. České dráhyn mukaan tilanne on sen sijaan toinen mahdollisesti harmaalla listalla olevien todisteiden kohdalla.

111.

Väitteiden, joiden mukaan pyydetyt todisteet ovat mustalla listalla, esittäjistä on kuitenkin todettava, että direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohdan rakenteen perusteella päärooli on tässä yhteydessä kilpailuviranomaisilla. Kyseisessä säännöksessä nimittäin säädetään ensin, että kansalliset tuomioistuimet voivat pyytää apua toimivaltaiselta kilpailuviranomaiselta. Vasta tämän jälkeen siinä todetaan, että kyseessä olevien todisteiden laatijoille voidaan myös antaa mahdollisuus tulla kuulluiksi. Kyseisen direktiivin 6 artiklan 7 kohdasta kuitenkin ilmenee, että kansallinen tuomioistuin tekee lopullisen päätöksen myös mustan listan yhteydessä. ( 47 )

112.

Komissio toteaa tältä osin, että koska mustalla listalla olevien todisteiden esittäminen evätään pysyvästi, siitä, että mahdollisesti virheellisesti kieltäydytään määräämästä tällaisia todisteita esitettäväksi, aiheutuu huomattavasti vakavampi vahinko kuin siitä, että kieltäydytään määräämästä harmaalla listalla olevia todisteita esitettäväksi. Kansallisen tuomioistuimen ”virheellinen kieltäytyminen”, johon komissio viittaa, voi toteutua myös kyseisen tuomioistuimen suorittaessa varmistusta direktiivin 2014/104 6 artiklan 7 kohdassa säädetyn etukäteen tehtävää varmistusta koskevan menettelyn yhteydessä. Vielä merkityksellisempää on se, että kyseisen menettelyn ensisijaisena tavoitteena ei ole korjata kansallisten tuomioistuinten virheitä vaan vähentää henkilön, jolta todisteiden esittämistä pyydetään, perusteettoman kieltäytymisen ja/tai vastustamisen riskiä. Tätä tulkintaa tukee kyseisen direktiivin johdanto-osan 27 perustelukappale, jossa todetaan, että kyseinen menettely koskee kansallisten tuomioistuinten oikeutta saada”asiakirjoja, joiden osalta vedotaan poikkeukseen”.

113.

Näin ollen on katsottava, että jopa mustalla listalla olevia todisteita suojataan, ei tosin kansalliseen tuomioistuimeen mutta kantajaan ja kolmansiin osapuoliin nähden. Kansallinen tuomioistuin tekee lopullisen päätöksen niiden luokittelemisesta ”mustalla listalla oleviksi todisteiksi”. Etenkään todisteita, joiden esittäminen ei lähtökohtaisesti ole julkisen sektorin edun kannalta yhtä haitallista, nimittäin harmaalla listalla olevia todisteita, ei tarvitse välttämättä suojata tiukemmin kansallisen tuomioistuimen pääsyä vastaan.

114.

Käsiteltävässä asiassa Tšekin kilpailuviranomainen vastustaa sitä, että České dráhy esittää todisteita, jotka kyseisellä viranomaisella ”oli käytettävissään” vuonna 2012 aloittamassaan hallinnollisessa menettelyssä, ja ”muiden kantajan pyytämien asiakirjojen” esittämistä, koska ne kuuluivat ”johdonmukaisen asiakirjakokonaisuuden muodostavien asiakirjojen luokkaan ja [koska] niiden esittäminen voisi heikentää kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta suoritettavia toimia koskevan politiikan tehokkuutta”. ( 48 )

115.

Jotta todisteet voidaan suojata väliaikaisesti niiden harmaaseen listaan sisältymisen vuoksi, niiden on kuitenkin vastattava direktiivin 2014/104 6 artiklan 3 kohtaan sisältyviä määritelmiä. Pyynnöstä, jossa pyydetyt todisteet esitetään kohtuullisen yksityiskohtaisesti, ( 49 ) on todettava, että kyseisten todisteiden esittämistä koskevaa kieltäytymistä ja/tai vastustamista ei voida laatia ”yhtenä kokonaisuutena” eivätkä ne voi perustua yleiseen toteamukseen, jonka mukaan niiden esittäminen voisi heikentää kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta suoritettavia toimia koskevan politiikan tehokkuutta.

116.

Näihin määritelmiin kuulumattomien eli valkoisella listalla olevien todisteiden yhteydessä kansallisen tuomioistuimen on nimittäin itse suoritettava tarkastelu, jonka yhteydessä se ottaa huomioon tarpeen turvata kilpailuoikeuden tehokas julkisoikeudellinen täytäntöönpano. ( 50 ) Henkilö, jolta todisteita pyydetään, ei voi suorittaa tällaista tarkastelua ja korvata kansallisen tuomioistuimen tarkastelua omallaan. Kun otetaan huomioon direktiivin 2014/104 taustalla oleva tarve korjata tietojen epäsymmetria ja varmistaa kilpailuoikeuden tehokas julkisoikeudellinen täytäntöönpano, kyseinen direktiivi ei näytä tämän logiikan mukaan olevan esteenä sille, että kansallisella tuomioistuimella on kansallisen prosessilainsäädäntönsä nojalla käytettävissään väline, jolla se voi puuttua kyseisen direktiivin 6 artiklan 5 kohdassa säädetyn poikkeuksen liialliseen käyttöön. Tällaisella menettelyllisellä välineellä vahvistetaan SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan tehokasta vaikutusta sekä edistetään kilpailuoikeuden yksityisoikeudellista täytäntöönpanoa.

117.

Näissä olosuhteissa direktiivin 2014/104 5 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä sen 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan kanssa, on tulkittava siten, etteivät kyseiset säännökset ole esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin antaa oikeuden tutustua todisteisiin ja määrää ne talletettaviksi tuomioistuimelle sekä tutkii kysymystä siitä, sisältävätkö todisteet ”tietoja, jotka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on valmistellut erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten” jälkimmäisessä säännöksessä tarkoitetussa merkityksessä, vasta saadessaan kyseiset todisteet.

118.

Viidennessä kysymyksessään, joka esitetään siinä tapauksessa, että neljänteen kysymykseen vastataan myöntävästi, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä sitä, voiko kansallinen tuomioistuin evätä kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohdan nojalla kantajalta ja muilta osapuolilta esitettäväksi määrättyjen todisteiden saannin, ennen kuin se on tarkistanut, kuuluvatko nämä todisteet direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan soveltamisalaan.

119.

Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin viittaa direktiivin 2014/104 5 artiklan 4 kohtaan, hyödyllisen vastauksen antaminen ei mielestäni edellytä kyseisen säännöksen tulkintaa. Kyseisen direktiivin 5 artiklan 4 kohta koskee nimittäin luottamuksellisten tietojen suojaamiseksi toteutettavia toimia menettelyn osapuolen tai kolmannen osapuolen edun eli ”yksityisen edun” mukaisesti, mutta sen 6 artiklan 5 kohta koskee tarvetta suojella julkisen sektorin etua kilpailuoikeuden täytäntöönpanossa eli ”yleistä etua”. Joka tapauksessa riittää, että jälkimmäistä säännöstä tulkitaan, jotta viidenteen ennakkoratkaisukysymykseen voidaan antaa hyödyllinen vastaus.

120.

Direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan a alakohdan nojalla kansallisilla tuomioistuimilla on nimittäin paitsi oikeus, kuten viidennessä kysymyksessä edellytetään (”luottamuksellisten tietojen tehokkaat suojaamistoimenpiteet, joista tuomioistuin on määrännyt, voivat”), ( 51 ) myös velvollisuus varmistaa, ettei menettelyn toinen osapuoli saa kilpailuviranomaisen menettelyn aikana ”tietoja, jotka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on valmistellut erityisesti [kyseistä] menettelyä varten”. Jos kansallinen tuomioistuin määrää esitettäväksi mahdollisesti harmaalla listalla olevia todisteita tarkistaessaan, kuuluvatko ne harmaaseen listaan, kyseisen tuomioistuimen on tämän logiikan mukaan varmistettava, ettei menettelyn toinen osapuoli saa valkoisella listalla olevia todisteita ennen tämän tarkistuksen päättämistä tai harmaalla listalla olevia todisteita, ennen kuin toimivaltainen kilpailuviranomainen on päättänyt menettelynsä.

121.

Direktiivin 2014/104 6 artiklan 5 kohdan a alakohtaa on tulkittava siten, että jos kansallinen tuomioistuin lykkää sen tutkimista, sisältävätkö todisteet, joiden esittämistä pyydetään, ”tietoja, jotka luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö on valmistellut erityisesti kilpailuviranomaisen menettelyä varten”, kyseisen tuomioistuimen on varmistettava, että jos ne ovat valkoisella listalla, menettelyn toinen osapuoli ei saa niitä, ennen kuin asia on lopullisesti varmistettu, tai jos ne ovat harmaalla listalla, ennen kuin toimivaltainen kilpailuviranomainen on päättänyt menettelynsä.

122.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Nejvyšší soudin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: