1

WV vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 29.1.2020 antaman määräyksen WV v. EUH (T-471/18, ei julkaistu, EU:T:2020:26; jäljempänä valituksenalainen määräys), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen SEUT 270 artiklaan perustuvan kanteensa, jossa vaadittiin kumoamaan yhtäältä Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) 27.11.2017 tekemä päätös hänen palkkansa pidättämisestä 72 kalenteripäivältä (jäljempänä riidanalainen päätös) ja toisaalta tarvittaessa EUH:n 2.5.2018 tekemä päätös valittajan 3.1.2018 tekemän valituksen hylkäämisestä (jäljempänä valituksen hylkäämisestä tehty päätös).

2

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovelletaan nyt käsiteltävään valitukseen johtaneessa asiassa (jäljempänä henkilöstösäännöt), 1 e artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Työtehtävissä toimiville virkamiehille on järjestettävä sellaiset asianmukaiset terveys- ja turvallisuusnormit täyttävät työolot, jotka ovat vähintään samantasoiset kuin perustamissopimuksen mukaisesti näillä aloilla hyväksyttyihin toimenpiteisiin sovellettavat vähimmäisvaatimukset.”

3

Henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 1 kohdassa säädetään, että virkamiehen on pidättäydyttävä kaikenlaisesta työpaikkakiusaamisesta ja sukupuolisesta häirinnästä. Kyseisen 12 a artiklan 3 kohdassa määritellään työpaikkakiusaaminen ja 4 kohdassa sukupuolinen häirintä.

4

Henkilöstösääntöjen 21 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamiehen on asemastaan riippumatta avustettava esimiehiään ja annettava heille neuvojaan; virkamies vastaa hänelle annettujen tehtävien suorittamisesta.

Virkamies, joka on saanut tehtäväkseen vastata jonkin yksikön toiminnasta, on vastuussa esimiehilleen hänelle myönnetyn toimivallan käytöstä ja antamiensa määräysten täytäntöönpanosta. Virkamiehen alaisten oma vastuu ei vapauta kyseistä virkamiestä hänelle kuuluvasta vastuusta.”

5

Henkilöstösääntöjen 55 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Työtehtävissä toimivan virkamiehen on aina oltava toimielimensä käytettävissä.

2.   Tavanomainen työaika on 40–42 tuntia viikossa, ja päivittäinen työaika määräytyy nimittävän viranomaisen päätöksellä. Nimittävä viranomainen voi näissä rajoissa vahvistaa henkilöstökomiteaa kuultuaan asianmukaiset työajat tietyille erityistehtäviä hoitaville virkamiesryhmille.

3.   Lisäksi virkamiestä voidaan yksikön tarpeiden tai työturvallisuusmääräysten perusteella vaatia päivystämään tavanomaisen työajan ulkopuolella työpaikallaan tai kotona. Kunkin toimielimen nimittävä viranomainen vahvistaa tämän kohdan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt henkilöstökomiteaa kuultuaan.

– –”

6

Henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Virkamies ei saa olla poissa työstä ilman esimieheltään etukäteen saamaansa lupaa, paitsi jos kyseessä on sairaus tai tapaturma. Asianmukaisesti todettu luvaton poissaolo vähennetään kyseisen virkamiehen vuosilomasta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kurinpitosäännösten mahdollista soveltamista. Jos vuosilomaa ei enää ole jäljellä, virkamies menettää palkan luvatonta poissaoloa vastaavalta ajalta.”

7

Henkilöstösääntöjen 86 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Virkamiehelle tai entiselle virkamiehelle, joka tahallisesti tai tuottamuksellisesti jättää täyttämättä näiden henkilöstösääntöjen mukaiset velvollisuutensa, voidaan määrätä kurinpitoseuraamus.

2.   Kun nimittävä viranomainen tai Euroopan petostentorjuntavirasto saa tietoonsa todisteita, jotka antavat aiheen olettaa, että on tapahtunut 1 kohdassa tarkoitettu velvollisuuksien täyttämättä jättäminen, ne voivat aloittaa hallinnollisen tutkimuksen tarkistaakseen, onko tällainen velvollisuuksien täyttämättä jättäminen tapahtunut.

3.   Kurinpidolliset säännöt, menettelyt ja toimenpiteet sekä hallinnollisia tutkimuksia koskevat säännöt ja menettelyt vahvistetaan liitteessä IX.”

8

Henkilöstösääntöjen liitteessä IX, jonka otsikko on ”Kurinpitomenettely”, olevan 9 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Nimittävä viranomainen voi soveltaa jotakin seuraavista seuraamuksista:

9

Nyt käsiteltävänä olevan valituksen yhteydessä asian tausta, sellaisena kuin se on esitetty valituksenalaisen määräyksen 1–48 kohdassa, voidaan tiivistää seuraavasti.

10

Valittajana oleva WV on Euroopan unionin virkamies. Hänet on sijoitettu EUH:hon 1.1.2011 lähtien, ja hän on työskennellyt kyseisestä ajankohdasta lähtien useilla EUH:n osastoilla. Valittaja työskenteli erityisesti 1.2.2015 ja 30.9.2016 välisen ajan EUH:n EURCA West3 ‑osastolla.

11

Valittaja siirrettiin yksikön edun mukaisesti 1.10.2016 ja 15.11.2016 väliseksi ajaksi EUH:n Americas. 2 ‑osastolle ja 16.11.2016 lähtien sen PRISM-osastolle. Valittaja ilmoittaa, että hän on toistuvasti ottanut yhteyttä hallintoon saadakseen selville syyt, joiden vuoksi hänet siirrettiin pois EURCA West3 ‑osastolta.

12

Valittajalle ilmoitettiin 16.1.2017, että hänen poissaolojaan pidettiin ”luvattomina”. Hänelle ilmoitettiin myös hänen läsnäolonsa osalta, ettei häntä ollut vielä nähty työhuoneessaan.

13

Valittaja esitti 10.2.2017 esimiehilleen tiedustelun, joka koski hänen poissaolojaan.

14

Valittaja lähetti 3.4.2017 sähköpostitse lääkärintodistuksen perustellakseen poissaolonsa 30. ja 31.3.2017 ja 3.4.2017.

15

Valittaja huomautti esimiehilleen sähköpostiviestillä 10.4.2017, että Sysper-henkilöstöhallintojärjestelmään oli aiheettomasti merkitty poissaoloja, joista osa koski tulevia ajankohtia.

16

Valittajan ja hänen esimiestensä välillä vaihdettiin 11.4.2017 sähköpostiviestejä, jotka koskivat väitettyjä perusteettomia poissaoloja.

17

Valittaja kävi yksikönpäällikkönsä kanssa 25. ja 26.4.2017 sähköpostiviestinvaihtoa siitä, että hänen osastopäällikkönsä mukaan hallinto katsoi hänen läsnäolonsa työpaikalla perusteettomaksi poissaoloksi. Valittajan yksikönpäällikkö selvitti valittajalle ennen kaikkea, mitkä edellytykset henkilön on täytettävä, jotta hänen katsotaan olevan ”läsnä” työpaikalla.

18

Yksikönpäällikkö lähetti valittajalle 12.9.2017 muistion, jonka mukaan valittajalle oli ajanjaksona 1.1.–14.7.2017 kertynyt luvattomia poissaoloja 85 kalenteripäivää, jotka vähennettäisiin hänen palkastaan henkilöstösääntöjen 60 artiklan mukaisesti.

19

Valittaja vastasi tähän muistioon 15.9.2017 sähköpostiviestillä ja pyysi muun muassa, että hänelle toimitetaan otteet rakennukseen saapumisen ja siitä poistumisen yhteydessä tehdyistä työaikaleimauksista.

20

HR 3 ‑osaston päällikkö ilmoitti 25.9.2017 valittajalle, ettei hänellä tietosuojaan liittyvistä syistä voinut olla näitä otteita.

21

EUH ilmoitti riidanalaisella päätöksellä valittajalle, että arviota hänen luvattomista poissaoloistaan oli tarkistettu siten, että 9 päivää muutettaisiin vuosilomaksi ja 72 päivän osuus vähennettäisiin hänen palkastaan.

22

Valittajalle ilmoitettiin 7.12.2017 rahamäärä, joka hänen palkastaan pidätettäisiin helmikuusta 2018 lähtien.

23

Valittaja teki riidanalaisesta päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisen valituksen 3.1.2018.

24

Euroopan komission henkilökohtaisten etuuksien hallinto- ja maksutoimisto (PMO) teki 6.2.2018 valittajan palkasta vähennyksen tämän päätöksen perusteella.

25

Valittaja sai 27.4.2018 otteet rakennukseen saapumisen ja siitä poistumisen yhteydessä tehdyistä työaikaleimauksista ajanjaksolta 1.1.–8.2.2017.

26

Nimittävä viranomainen teki 2.5.2018 päätöksen valituksen hylkäämisestä.

27

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 2.8.2018 jätetyllä kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin yhtäältä riidanalaisen päätöksen kumoamista ja tarvittaessa valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista ja toisaalta, että unionin yleinen tuomioistuin määrää, että hänelle palautettaviin rahamääriin lisätään viivästyskorot.

28

Lisäksi valittaja pyysi unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan d alakohdan nojalla, että unionin yleinen tuomioistuin määräisi EUH:n esittämään eräitä asiakirjoja ja todisteita.

29

Valittaja esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen tueksi yhden ainoan kanneperusteen, jossa hän vetosi henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohdan ja 12, 12 a, 21, 25, 26, 55 ja 60 artiklan ja henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevien 1 ja 2 artiklan rikkomiseen, huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiin, hyvän hallinnon periaatteen loukkaamiseen, yksilöiden suojelusta yhteisöjen toimielinten ja elinten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 18.12.2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 45/2001 (EYVL 2001, L 8, s. 1), Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41, 47 ja 52 artiklan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen rikkomiseen, puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen ja SEUT 296 artiklan rikkomiseen.

30

Valittaja vetosi ainoassa kanneperusteessaan myös oikeuden väärinkäyttöön, menettelyn väärinkäyttöön, luottamuksensuojan ja prosessuaalisen yhdenvertaisuuden periaatteiden ilmeiseen loukkaamiseen sekä periaatteen, jonka mukaan hallinnon on tehtävä päätös ainoastaan laillisesti hyväksyttävien syiden perusteella, suhteellisuusperiaatteen, kontradiktorisen periaatteen ja oikeusvarmuuden periaatteen loukkaamiseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asiakirjojen saamisesta yleisön tutustuttavaksi 30.5.2001 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1049/2001 (EYVL 2001, L 145, s. 43) rikkomiseen.

31

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella määräyksellään kanteen kokonaisuudessaan, koska sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat osittain ja se oli osittain selvästi täysin perusteeton.

32

Riidanalaisen päätöksen ja valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista koskevasta vaatimuksesta unionin yleinen tuomioistuin totesi aluksi, että ainoastaan väitteet, jotka koskivat henkilöstösääntöjen 21, 55 ja 60 artiklan rikkomista sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, oli esitetty muodossa, joka täyttää unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa määrätyt vähimmäisvaatimukset, ja jätti muut väitteet tutkimatta, koska niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat.

33

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi henkilöstösääntöjen 21, 55 ja 60 artiklan rikkomista sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä koskevat väitteet selvästi täysin perusteettomina.

34

Ensinnäkin henkilöstösääntöjen 21, 55 ja 60 artiklan väitetystä rikkomisesta unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 79 kohdassa, että vaikka valittajan osoitettaisiin olleen väittämänsä mukaisesti tosiasiallisesti läsnä EUH:n tiloissa, valittaja ei kuitenkaan ole noudattanut henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa säädettyjä vaatimuksia, koska hän oli ilmaissut selvästi aikomuksensa olla työskentelemättä PRISM-osastolla siksi, että hän halusi keskittyä ainoastaan siirtoonsa liittyviin hallinnollisiin kysymyksiin. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan EUH:ta ei näin ollen voida moittia siitä, että se katsoi valittajan olleen perusteettomasti poissa työstä. Unionin yleinen tuomioistuin totesi lisäksi, että koska hänen esimiehensä eivät olleet antaneet etukäteen lupaa EUH:n toteamiin poissaoloihin, palkan pidättäminen 72 kalenteripäivältä oli vain seuraus henkilöstösääntöjen 60 artiklassa säädettyjen vaatimusten noudattamatta jättämisestä.

35

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen perustelujen väitetystä puutteellisuudesta yhtäältä, että päätöksen voidaan katsoa olevan riittävästi perusteltu, kun se on tehty asianomaisen virkamiehen tuntemassa asiayhteydessä, jonka avulla hän voi ymmärtää sen ulottuvuuden, ja toisaalta, että asianomaisen henkilön tietoisuus tästä asiayhteydestä voi muodostaa kyseessä olevan päätöksen perustelut, minkä jälkeen unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 85 kohdassa, että valituksen hylkäämisestä tehdystä päätöksestä ilmeni, että valittaja oli tarkoin selvillä asiayhteydestä, johon riidanalainen päätös liittyi. Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi tältä osin, että valittaja oli itse liittänyt valitukseensa useita hänen ja EUH:n välillä vaihdettuja kirjeitä ja sähköpostiviestejä, joiden aiheena oli hänen palkastaan tehty pidätys perusteettomiksi poissaoloiksi katsotuilta päiviltä.

36

Kolmanneksi riidanalaisen päätöksen ja valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksen hylkäämisen seurauksena unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen määräyksen 87 kohdassa samoilla perusteilla myös valittajan vaatimuksen viivästyskorkojen lisäämisestä hänelle palautettaviin rahamääriin.

37

Koska nämä kumoamisvaatimukset oli osittain jätetty tutkimatta niiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi ja osittain hylätty selvästi perusteettomina, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen määräyksen 88 ja 89 kohdassa, että valittajan esittämä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan d alakohtaan perustuva vaatimus oli niin ikään hylättävä. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan kannekirjelmästä ei ilmene, että asiakirjat, joiden esittämistä oli pyydetty, olisivat voineet kumota valituksenalaisen määräyksen 74–80 kohdassa esitetyn toteamuksen, jonka mukaan valittaja ei ollut avustanut esimiehiään suorittamalla hänelle annetut tehtävät eikä hän ollut milloin tahansa EUH:n käytettävissä henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklasta johtuvien velvollisuuksien mukaisesti, tai että nämä asiakirjat olisivat omiaan osoittamaan, että valituksen hylkäämisestä tehty päätös olisi riittämättömästi perusteltu. Joka tapauksessa valittaja ei ole yksilöinyt riittävän täsmällisesti asiakirjoja, joiden esittämistä hän pyysi, eikä esittänyt unionin yleiselle tuomioistuimelle vähimmässäkään määrin seikkoja, jotka osoittaisivat näiden asiakirjojen tarpeellisuuden asian käsittelyn kannalta työjärjestyksen 88 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

38

WV vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

39

EUH vaatii, että unionin tuomioistuin

40

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi yhteen ainoaan valitusperusteeseen, joka perustuu vapaan todistelun periaatteen ja yhtäpitävien aihetodisteiden kokonaisuuden käsitteen huomiotta jättämiseen ja näin ollen todistustaakkaa koskevien sääntöjen rikkomiseen, oikeussuojan epäämiseen, syrjintään, tosiseikkojen vääristämiseen ja ilmeisiin arviointivirheisiin, jotka ovat johtaneet valituksenalaisen määräyksen oikeudellisesti virheellisiin perusteluihin. Valitusperuste jakautuu kuuteen osaan.

41

EUH katsoo, että kyseinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska se ei ole Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan vaatimusten mukainen, tai että se on ainakin hylättävä perusteettomana.

42

EUH katsoo, että valitus on jätettävä tutkimatta, koska sen ainoa valitusperuste on epäselvä. Ensinnäkin väitettä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut todisteita ilmeisen virheellisesti, on kehitelty jäsentymättömällä tavalla selittämättä, minkä vuoksi tästä väitetystä virheestä olisi oltava seurauksena riidanalaisen päätöksen kumoaminen. Lisäksi oikeussuojan epäämistä koskeva väite koskee todellisuudessa tehokasta oikeussuojaa koskevan oikeuden loukkaamista. Valituksessa ei kuitenkaan esitetä selvästi, millä tavalla unionin yleinen tuomioistuin olisi loukannut tätä oikeutta tai syrjintäkiellon periaatetta, johon myös on vedottu. Lopuksi EUH katsoo, että ainoan valitusperusteen sanamuodossa ei mainita henkilöstösääntöjen 60 artiklan väitettyä rikkomista.

43

Valittaja katsoo, että valitus on otettava tutkittavaksi.

44

SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdasta seuraa, että valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin valituksenalaisen tuomion tai määräyksen kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi, tai muuten kyseinen valitus tai peruste jätetään tutkimatta (tuomio 2.3.2021, komissio v. Italia ym., C-425/19 P, EU:C:2021:154, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 20.5.2021, Dickmanns v. EUIPO, C‑63/20 P, ei julkaistu, EU:C:2021:406, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Näitä vaatimuksia ei täytä ja tutkimatta on jätettävä erityisesti sellainen valitusperuste, jonka perustelut eivät ole riittävän selviä ja täsmällisiä, jotta unionin tuomioistuin voisi harjoittaa laillisuusvalvontaansa, erityisesti siksi, että ne oleelliset seikat, joihin valitusperuste perustuu, eivät ilmene riittävän johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi valituskirjelmästä, joka on muotoiltu epäselvästi ja moniselitteisesti. Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että valitus, joka ei ole rakenteeltaan johdonmukainen ja joka rajoittuu yleisiin toteamuksiin ja jossa ei ilmoiteta täsmällisesti valituksenalaisen ratkaisun kohtia, joissa väitetään mahdollisesti olevan oikeudellinen virhe, on jätettävä tutkimatta sen tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi (tuomio 4.10.2018, Staelen v. oikeusasiamies, C-45/18 P, ei julkaistu, EU:C:2018:814, 15 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Vaikka nyt käsiteltävän valituksen tietyt perustelut olisi voitu esittää selkeämmin niiden ymmärtämisen helpottamiseksi, valituksessa on kuitenkin useita oikeudellisia perusteluja, jotka nimenomaan liittyvät selvästi yksilöityihin valituksenalaisen määräyksen osiin. EUH:n väitteet eivät näin ollen voi johtaa siihen, että valitus jätettäisiin kokonaisuudessaan tutkimatta, vaan näitä väitteitä on arvioitava ainoan valitusperusteen kutakin kuutta osaa käsiteltäessä.

47

Valitus on näin ollen otettava tutkittavaksi.

48

Valittaja toteaa valituskirjelmänsä osassa, jonka otsikko on ”Tosiseikat ja oikeudenkäynnin tausta”, että unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt mainitsematta ja ottamatta huomioon tiettyjä tosiseikkoja, joihin valittajan analyysi perustui.

49

EUH väittää, ettei valittaja ilmoita, mitä konkreettisia seurauksia tällaisella laiminlyönnillä olisi ollut hänen unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen kannalta.

50

Tältä osin on todettava, että valittaja tyytyy luettelemaan tosiseikat, jotka unionin yleisen tuomioistuimen väitetään jättäneen ottamatta huomioon, ja viittaa yleisesti väitteeseen, joka koskee vapaan todistelun periaatteen ja yhtäpitävien aihetodisteiden kokonaisuuden ja näin ollen todistustaakkaa koskevien sääntöjen noudattamatta jättämistä, esittämättä täsmällisesti, mitä valituksenalaisen määräyksen kohtia rasittaa oikeudellinen virhe tämän väitetyn laiminlyönnin vuoksi.

51

Näin ollen tällaiset väitteet eivät täytä tämän tuomion 44 ja 45 kohdassa mainittuja vaatimuksia, ja ne on tämän vuoksi jätettävä tutkimatta.

52

Valittajan ainoan valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa koskevat valituksenalaisen määräyksen perusteluja, joilla unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta tietyt valittajan väitteet niiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi. Ainoan valitusperusteen kolmas, neljäs ja viides osa koskevat valituksenalaisen määräyksen perusteluja, joilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi selvästi täysin perusteettomina valittajan väitteet, jotka koskivat henkilöstösääntöjen 21, 55 ja 60 artiklan rikkomista sekä perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä. Mainitun valitusperusteen kuudes osa koskee sitä, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi vaatimuksen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 89 artiklan 3 kohdan d alakohdan mukaisesta prosessinjohtotoimesta.

53

Ainoan valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, joka koskee valituksenalaisen määräyksen 63 ja 64 kohtaa, valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on virheellisesti katsonut, että väitettä henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohdan ja 12 a artiklan rikkomisesta ei ole millään tavoin kehitelty kannekirjelmässä. Valittaja on kuitenkin ensinnäkin tukeutunut henkilöstösääntöjen 1 e artiklaan, koska hän on unionin yleiseen tuomioistuimeen jättämänsä kannekirjelmän 54 kohdassa todennut yhtäältä, että nimittävällä viranomaisella oli velvollisuus varmistaa tuloksellisesti, että virkamies voi suorittaa tehtävänsä asianmukaisessa ja terveellisessä työympäristössä, jossa ei esiinny jatkuvia hyökkäyksiä, kunnianloukkauksia ja/tai häirintää, ja toisaalta, että valittajan terveys oli heikentynyt työssä, koska häneen oli kohdistunut halventavaa, ilkeää ja häiriköivää käyttäytymistä, joka oli ilmiannettu ja todistettu. Toiseksi valittaja oli unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa myös todennut, että hän oli joutunut työpaikkakiusaamisen kohteeksi, ja viitannut kannekirjelmän 53 kohdassa henkilöstösääntöjen 12 a artiklan 3 kohdan täsmälliseen sanamuotoon.

54

Ainoan valitusperusteensa toisessa osassa valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta sen ratkaisusta hänen väitteeseensä, joka koskee menettelyn väärinkäyttöä, huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä ja velvollisuutta varmistaa tuloksellisesti, että virkamies voi suorittaa tehtävänsä asianmukaisessa terveellisessä työympäristössä, jossa ei esiinny hyökkäyksiä, kunnianloukkauksia tai häirintää.

55

Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin perusteli valittajan mielestä sekavasti ja näin ollen oikeudellisesti virheellisellä tavalla kieltäytymisensä tämän väitteen tutkimisesta, koska ilmaistuaan ratkaisunsa valituksenalaisen määräyksen 65 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin ei sen jälkeen jättänyt tätä väitettä nimenomaisesti tutkimatta muttei myöskään tutkinut sitä aineellisesti.

56

Toiseksi valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 65 kohdassa tekemät toteamukset ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ottanut näitä toteamuksia tehdessään huomioon koko asiakirja-aineistoa eikä tutkinut todisteita kattavasti. Se on näin ollen loukannut vapaan todistelun periaatetta ja sivuuttanut yhtäpitävien aihetodisteiden kokonaisuuden käsitteen ja rikkonut näin ollen todistustaakkaa koskevia sääntöjä, mikä on johtanut oikeussuojan epäämiseen. Valittaja vetoaa erityisesti siihen, että tätä väitettä tukevat hänen unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen liitteet A.4, A.8, A.10, A.16, A.21, A.24, A.25, A.26 ja A.30.

57

EUH väittää ainoan valitusperusteen toisesta osasta, että koska unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetusta kanteesta puuttuu kokonaan viittaus todisteisiin, valittaja ei voi moittia unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole ottanut huomioon asiakirjoja, jotka tukevat hänen väitteitään, eli liitteitä A.4, A.8, A.10 ja A.16, jotka mainitaan ensimmäisen kerran muutoksenhakuvaiheessa. Oikeudenkäyntiä unionin yleisessä tuomioistuimessa sääntelevä määräämisperiaate edellyttää, että kantaja yksilöi täsmällisesti ne todisteet, joihin oikeudelliset perusteet liittyvät, eikä unionin yleisen tuomioistuimen tarvitse omasta aloitteestaan etsiä asiakirja-aineistosta kantajan väitteitä vastaavaa näyttöä.

58

Siltä osin kuin on kyse ainoan valitusperusteen ensimmäisestä osasta, jossa valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristellyt hänen perustelujaan katsomalla virheellisesti, ettei väitettä henkilöstösääntöjen 1 e artiklan 2 kohdan ja 12 a artiklan rikkomisesta ollut millään tavoin kehitelty kannekirjelmässä, on muistutettava, että unionin tuomioistuimen valvonnan tarkoituksena on muun muassa tarkistaa, onko unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkia kantajan esittämiä perusteluja (tuomio 25.6.2020, komissio v. CX, C-131/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:502, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Lisäksi valitusperusteessa, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole vastannut ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyihin perusteluihin, vedotaan lähinnä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklasta, jota saman perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 119 artiklasta johtuvan perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin (tuomio 25.6.2020, komissio v. CX, C-131/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:502, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60

Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, unionin yleiselle tuomioistuimelle asetetun velvollisuuden, jonka mukaan sen on perusteltava ratkaisunsa, ei voida katsoa edellyttävän sitä, että sen on käsiteltävä yksityiskohtaisesti kaikkia kantajan esittämiä väitteitä varsinkaan silloin, kun nämä väitteet eivät ole riittävän selviä ja täsmällisiä (tuomio 15.4.2010, Gualtieri v. komissio,C-485/08 P, EU:C:2010:188, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, että se katsoi ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn kannekirjelmän 53 ja 54 kohtaan sisältyvien kaltaisten yleisten väitteiden ja tietojen perusteella, että väitettä henkilöstösääntöjen 1 e ja 12 a artiklan rikkomisesta ei ole millään tavoin kehitelty oikeudellisesti.

62

Ainoan valitusperusteen ensimmäinen osa on näin ollen hylättävä perusteettomana.

63

Ainoan valitusperusteen toisesta osasta on ensinnäkin todettava, että valittajan perustelu, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole perustellut kieltäytymistään tämän väitteen tutkimisesta, koska se ei ole nimenomaisesti jättänyt sitä tutkimatta muttei myöskään tutkinut sitä aineellisesti, perustuu valituksenalaisen määräyksen virheelliseen tulkintaan.

64

Valittajan valituskirjelmän liitteenä olevasta valituksenalaisen määräyksen henkilötiedot sisältävästä versiosta ilmenee, että todettuaan määräyksen 64 kohdassa, että ”[kyseisen määräyksen] 63 kohdassa mainitut väitteet eivät täytä työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdan mukaisia selkeyden ja johdonmukaisuuden vähimmäisvaatimuksia”, unionin yleinen tuomioistuin täsmensi kyseisen määräyksen 65 kohdassa, että asia oli näin ”myös sen väitteen osalta, joka koski menettelyn väärinkäyttöä, huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä ja laiminlyöntiä varmistaa tuloksellisesti, että virkamies voi suorittaa tehtävänsä asianmukaisessa ja terveellisessä työympäristössä, jossa ei esiinny hyökkäyksiä, kunnianloukkauksia ja häirintää”. Unionin yleinen tuomioistuin totesi edelleen samassa 65 kohdassa, että ”kantaja [oli] vedonnut tämän väitteen tueksi yleisesti ja ilman mitään todisteita tai suorastaan yleisluontoisin viittauksin ’tosiseikkoihin, sellaisina kuin ne on esitetty tässä kanteessa’, ’kiistattomiin todisteisiin’, ’asiayhteyteen, jossa [häneen] kohdistuu hämäräperäisiä aikeita ja ilmiselvää ammatillista syrjäyttämistä’”, sekä useisiin muihin seikkoihin.

65

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksen liitteenä olevan valituksenalaisen määräyksen henkilötiedot sisältävän version 66 kohdassa, että kyseisen määräyksen 62–65 kohdassa tarkoitetut väitteet oli jätettävä tutkimatta niiden tutkittavaksi ottamisen edellytysten selvän puuttumisen vuoksi.

66

Näin ollen väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole perustellut kieltäytymistään tutkia väitettä, joka koskee menettelyn väärinkäyttöä, huolenpitovelvollisuuden laiminlyöntiä ja laiminlyöntiä varmistaa tuloksellisesti, että virkamies voi suorittaa tehtävänsä asianmukaisessa ja terveellisessä työympäristössä, jossa ei esiinny hyökkäyksiä, kunnianloukkauksia ja häirintää, on perusteeton.

67

Toiseksi tämän tuomion 56 kohdassa mainitun ainoan kanneperusteen toisen osan toisen väitteen johdosta on muistutettava, että – kuten unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee – Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 21 artiklassa, jota kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, ja työjärjestyksen 76 artiklan d alakohdassa tarkoitettu kannekirjelmässä esitettävä ”yhteenveto kanteen oikeudellisista perusteista” merkitsee sitä, että kannekirjelmässä on selitettävä, mistä kanteen perustana oleva kanneperuste koostuu (tuomio 11.9.2014, MasterCard ym. v. komissio, C-382/12 P, EU:C:2014:2201, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 21.1.2016, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, C-103/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:51, 31 kohta).

68

Jotta kanne otetaan tutkittavaksi unionin yleisessä tuomioistuimessa, edellytetään siten muun muassa, että ne olennaiset tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin kanne perustuu, käyvät ilmi ainakin pääpiirteittäin itse kannekirjelmän tekstistä, kunhan ne on esitetty johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi. Vaikka kannekirjelmän tekstiosaa voidaan tukea ja täydentää tietyiltä osin viittaamalla kannekirjelmän liitteenä olevien asiakirjojen kohtiin, sillä, että viitataan yleisluonteisesti muihin asiakirjoihin, vaikka ne olisivat kannekirjelmän liitteinä, ei voida korjata sitä, että kannekirjelmässä ei ole mainittu olennaisia oikeudellisia perusteita ja perusteluja, jotka siinä on tämän tuomion edellisessä kohdassa mainittujen määräysten mukaan mainittava (tuomio 11.9.2014, MasterCard ym. v. komissio, C-382/12 P, EU:C:2014:2201, 40 kohta ja määräys 21.1.2016, Internationaler Hilfsfonds v. komissio, C-103/15 P, ei julkaistu, EU:C:2016:51, 32 kohta).

69

Liitteiden puhtaasti todistuksellinen ja välineellinen tehtävä merkitsee sitä, että siltä osin kuin ne sisältävät oikeudellisia seikkoja, joihin tietyt kannekirjelmässä mainitut kanneperusteet perustuvat, tällaiset seikat on mainittava itse kannekirjelmän tekstissä tai ainakin ne on yksilöitävä riittävällä tavalla kannekirjelmässä (ks. tuomio 2.10.2019, Crédit mutuel Arkéa v. EKP, C-152/18 P ja C-153/18 P, EU:C:2019:810, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

70

Näin ollen unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä ei ole ollut etsiä ja yksilöidä liitteistä perusteita ja perusteluja, joihin se saattaisi katsoa kanteen perustuvan, koska liitteillä on pelkästään todistuksellinen ja välineellinen tehtävä (ks. vastaavasti tuomio 16.9.2020, BP v. FRA, C-669/19 P, ei julkaistu, EU:C:2020:713, 54 kohta).

71

Ainoan valitusperusteen toisen osan toinen väite on siten perusteeton.

72

Tämän valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa on näin ollen hylättävä perusteettomina.

73

Ainoan valitusperusteen viidennessä osassa, jota on syytä tarkastella ensin, valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta henkilöstösääntöjen 60 artiklan virheellisestä soveltamisesta ja riidanalaisen päätöksen oikeudellisen perustan huomiotta jättämisestä. Valittaja katsoo, että pitäessään tätä henkilöstösääntöjen 60 artiklaan perustuvaa päätöstä pätevänä unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisia virheitä analysoidessaan kyseistä 60 artiklaa ja lisäksi ottanut tosiseikat huomioon vääristyneellä tavalla katsoessaan valittajan olleen luvattomasti poissa, vaikka hän oli fyysisesti läsnä.

74

Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin ei tutkinut perusteettomien poissaolojen väitettyä tosiasiallisuutta henkilöstösääntöjen 60 artiklan valossa, joka on riidanalaisen päätöksen oikeudellinen perusta, vaan henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklan perusteella.

75

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi henkilöstösääntöjen 60 artiklaa, joka koskee muita kuin sairaudesta tai tapaturmasta johtuvia poissaoloja ilman etukäteen annettua lupaa, kun se vahvisti riidanalaiseen päätökseen sisältyneen nimittävän viranomaisen arvioinnin, jossa rinnastetaan perusteettomaan poissaoloon valittajan läsnäolo toimielimen tiloissa silloin, kun läsnäolo ei vastaa toimielimen odotuksia käytettävissä olon ja ahkeruuden osalta. Koska valittaja oli ollut läsnä toimielimen tiloissa, kyseistä 60 artiklaa ei voida soveltaa.

76

Jos nimittävä viranomainen katsoi, että valittaja ei täyttänyt näitä odotuksia, sen olisi pitänyt aloittaa kurinpitomenettely. Henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklan rikkomisesta ei voida määrätä seuraamukseksi palkan pidättämistä tai lomien vähentämistä, koska henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevassa 9 artiklassa ei säädetä tällaisista toimenpiteistä. Näin ollen palkan pidättäminen ei voi olla peitelty kurinpitorangaistus tai sijaisrangaistus.

77

Toiseksi EUH ei ole missään tapauksessa esittänyt viran tehtäväkuvausta eikä saavutettavia tavoitteita ja valittajalle annettuja konkreettisia tehtäviä eikä myöskään osoittanut, että valittaja olisi kieltäytynyt ryhtymästä niihin. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki tältä osin ilmeisen arviointivirheen viitatessaan valituksenalaisen määräyksen 74 kohdassa valittajan vuoden 2016 arviointikertomukseen antamaan vastaukseen, vaikka valittajan väitetyt perusteettomat poissaolot, sellaisina kuin unionin yleinen tuomioistuin ne määritteli, koskivat vuotta 2017.

78

EUH toteaa, että ainoan valitusperusteen viides osa, siltä osin kuin se koskee henkilöstösääntöjen 60 artiklan väitettyä rikkomista, ei sisälly ainoan valitusperusteen sanamuotoon. Tämä valitusperusteen osa on joka tapauksessa perusteeton. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut, että virkamiehen on oltava milloin tahansa toimielimen käytettävissä, että 60 artiklassa määrätään seuraamuksia luvattomasta poissaolosta ja että siinä edellytetään siis tosiasiallista läsnäoloa työpaikalla, mikä edellyttää sitä, että virkamies täyttää kaksi kumulatiivista edellytystä, joista säädetään henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa, eli virkamiehen on avustettava esimiehiään hänelle annettujen tehtävien suorittamisessa ja tämän vuoksi oltava toimielimen käytettävissä milloin tahansa. Toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin ja nimittävä viranomainen ovat näin ollen nojautuneet henkilöstösääntöjen 21, 55 ja 60 artiklaan yhdessä luettuina eivätkä yksinomaan viimeksi mainittuun artiklaan.

79

Ainoan valitusperusteen viidennen osan tutkittavaksi ottamisen edellytysten väitetystä puuttumisesta on todettava yhtäältä, että vaikka tämän valitusperusteen sanamuoto sisältää väitteen valituksenalaisen määräyksen ”ilmeisistä arviointivirheistä, jotka ovat johtaneet oikeudellisesti virheellisiin perusteluihin”, valitusperusteen viidenteen osaan sisältyvissä väitteissä todetaan selvästi, että valittaja arvostelee siinä unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisen virheen tekemisestä soveltaessaan henkilöstösääntöjen 60 artiklaa.

80

Toisaalta valitusperusteen viidennessä osassa ilmoitetaan täsmällisesti sekä se, miltä osin valituksenalaisen määräyksen kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota kyseisen määräyksen kumoamista koskevan vaatimuksen tueksi tämän tuomion 44 kohdassa mainittujen edellytysten mukaisesti.

81

Ainoan valitusperusteen viides osa on näin ollen otettava tutkittavaksi.

82

Ainoan valitusperusteen viidennen osan ensimmäisestä väitteestä, jossa valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta henkilöstösääntöjen 60 artiklan virheellisestä soveltamisesta, on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin tutki valituksenalaisen määräyksen 70–80 kohdassa, olivatko riidanalainen päätös ja valituksen hylkäämisestä tehty päätös henkilöstösääntöjen 21, 55 ja 60 artiklan mukaisia.

83

Muistutettuaan valituksenalaisen määräyksen 71 ja 72 kohdassa näiden artiklojen sekä lomista 16.12.2013 annetun komission päätöksen C(2013) 9051 final, jota 13.2.2014 annetun päätöksen SEAE DEC(2014) 009 nojalla sovelletaan EUH:hon, johdanto-osan B kohdan sisällöstä unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen määräyksen 73 kohdassa, ettei valittaja ollut noudattanut näissä säännöksissä asetettuja vaatimuksia.

84

Valituksenalaisen määräyksen 74 ja 75 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin totesi ensinnäkin henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa säädetyistä edellytyksistä, että nimittävä viranomainen katsoi perustellusti, että asiakirja-aineistosta ja erityisesti valittajan vuoden 2016 arviointikertomukseen antamasta vastauksesta ilmeni, että tultuaan siirretyksi PRISM-osastolle valittaja oli esimiestensä toistuvista varoituksista ja muistutuksista huolimatta osoittanut aikovansa olla työskentelemättä kyseisellä osastolla.

85

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 76 kohdassa, että valittajan tahto olla avustamatta esimiehiään ja olla suorittamatta hänelle kuuluvia tehtäviä ilmeni myös hänen 11.4.2017 päivätystä sähköpostiviestistään, jossa hän totesi olleensa päivittäin läsnä EUH:n tiloissa yrittääkseen ratkaista tilanteen, johon hän oli joutunut tultuaan lainvastaisesti siirretyksi pois EURCA West3 ‑osastolta ja perusteettomasti siirretyksi PRISM-osastolle. Valittaja ilmoitti sähköpostiviestissään myös, ettei hän välttämättä istunut koko päivää työhuoneessaan.

86

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin lisäsi valituksenalaisen määräyksen 77 kohdassa, että jos valittaja katsoi, ettei hänen siirtonsa ollut hänelle soveltuva, hän saattoi pyytää siirtoa toisiin tehtäviin mutta tämä ei vapauttanut häntä tällaista siirtoa odottaessaan työskentelemästä PRISM-osastolla siten, että hän suorittaa siellä virkaansa kuuluvat tehtävät ja on milloin tahansa EUH:n käytettävissä. Kyseisen määräyksen 78 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin täsmensi, että jos valittaja katsoi, että hänen siirtoaan rasitti jokin virhe, hänellä oli mahdollisuus vedota käytettävissään oleviin oikeussuojakeinoihin, mutta hänen lojaalisuutta ja yhteistyötä koskevat perusvelvoitteensa estivät kuitenkin häntä kieltäytymästä noudattamasta tästä siirrosta johtuvia velvoitteita.

87

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen määräyksen 79 kohdassa, että vaikka oletettaisiin toteen näytetyksi, että valittaja oli väittämänsä mukaisesti tosiasiallisesti läsnä EUH:n tiloissa, on kuitenkin niin, että kun valittaja oli ilmaissut selvästi aikomuksensa olla työskentelemättä PRISM-osastolla sillä perusteella, että hän halusi keskittyä yksinomaan hänen siirtoonsa liittyviin hallinnollisiin kysymyksiin, valittaja ei selvästikään täyttänyt henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa asetettuja vaatimuksia. Unionin yleinen tuomioistuin jatkoi toteamalla, ettei EUH:ta voida moittia valittajan tilanteen katsomisesta perusteettomiksi poissaoloiksi ja että kun valittajan esimiehet eivät olleet antaneet etukäteen lupaa EUH:n toteamiin poissaoloihin, hänen palkastaan tehty pidätys 72 kalenteripäivältä oli vain seuraus henkilöstösääntöjen 60 artiklassa säädettyjen vaatimusten noudattamatta jättämisestä.

88

Unionin yleinen tuomioistuin totesi lopuksi valituksenalaisen määräyksen 80 kohdassa, että päätelmää, johon se on päätynyt kyseisen määräyksen 79 kohdassa, ei voida kyseenalaistaa valittajan väitteellä, jonka mukaan valittaja oli toimittanut useita todisteita, jotka osoittivat hänen olleen läsnä työpaikalla ja PRISM-osastolla. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin katsoi lähinnä, että näillä todisteilla ei ollut niiden lähettämispäivästä huolimatta mahdollista osoittaa, että valittaja olisi henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklasta johtuvien velvollisuuksien mukaisesti avustanut esimiehiään suorittamalla hänelle annetut tehtävät ja ollut koko ajan EUH:n käytettävissä.

89

Edellä esitetyistä toteamuksista seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on lähinnä katsonut, että koska valittaja oli selvästi ilmaissut aikomuksensa olla työskentelemättä siinä yksikössä, johon hänet oli siirretty, hän ei ollut noudattanut henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa säädettyjä vaatimuksia, joten EUH:ta ei voida moittia siitä, että se katsoi hänen olleen perusteettomasti poissa työstä ja että näin ollen EUH saattoi henkilöstösääntöjen 60 artiklan mukaan pätevästi pidättää palkan 72 kalenteripäivältä siinäkin tapauksessa, että valittajan osoitettaisiin olleen tosiasiallisesti läsnä EUH:n tiloissa.

90

Aluksi on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisessa määräyksessä valittajan ”perusteettomiin poissaoloihin” mutta kyseisen määräyksen 70 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut, olivatko riidanalainen päätös ja valituksen hylkäämisestä tehty päätös erityisesti ”luvattomia poissaoloja” koskevan henkilöstösääntöjen 60 artiklan mukaisia.

91

Näin ollen on ratkaistava, voidaanko sitä seikkaa, että virkamies ei noudata henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan eli velvollisuutta avustaa esimiehiään ja antaa heille neuvojaan, vastata hänelle annettujen tehtävien suorittamisesta ja olla milloin tahansa toimielimen käytettävissä, toteen näytettynäkään pitää henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuna luvattomana poissaolona ja voidaanko näin ollen kyseiseen virkamieheen sen vuoksi soveltaa kyseisessä säännöksessä säädettyjä toimenpiteitä.

92

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen tulkitsemisessa on otettava huomioon paitsi sen sanamuoto myös asiayhteys ja sillä lainsäädännöllä tavoitellut päämäärät, jonka osa säännös tai määräys on (ks. mm. tuomio 28.1.2020, komissio v. Italia, (Maksuviivästysten torjumista koskeva direktiivi), C-122/18, EU:C:2020:41, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Ensinnäkin on todettava, että henkilöstösääntöjen IV osaston 2 luvussa, jonka otsikko on ”Lomat”, olevan 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään, että ”virkamies ei saa olla poissa työstä ilman esimieheltään etukäteen saamaansa lupaa, paitsi jos kyseessä on sairaus tai tapaturma”, että ”asianmukaisesti todettu luvaton poissaolo vähennetään kyseisen virkamiehen vuosilomasta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta kurinpitosäännösten mahdollista soveltamista” ja että ”jos vuosilomaa ei enää ole jäljellä, virkamies menettää palkan luvatonta poissaoloa vastaavalta ajalta”.

94

Vaikka tässä säännöksessä ei määritellä luvattoman poissaolon käsitettä, säännöksestä seuraa, että virkamiehen poissaolo on luvaton silloin, kun virkamies ei ole noudattanut kieltoa olla ilman esimiehensä etukäteen antamaa lupaa poissa työstä muuten kuin sairauden tai tapaturman vuoksi.

95

Henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäistä kohtaa sovellettaessa on ratkaisevaa se, että kyseessä olevan virkamiehen poissaolo on asianmukaisesti todettu ja että hänen esimiehensä ei ollut antanut siihen etukäteen lupaa. Kyseisestä säännöksestä nimittäin ilmenee, että palkan menettämisen ratkaiseva peruste on se, että virkamies on poissa työstä ilman henkilöstösääntöihin tai nimittävän viranomaisen lupaan perustuvaa oikeutta (määräys 30.11.1972, Perinciolo v. neuvosto,75/72 R, EU:C:1972:110, 10 kohta).

96

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 44 kohdassa, yleiskielessä poissaolon käsitteen avulla kuvataan sitä, että joku tai jokin ei ole paikassa, jossa hänen tai sen odotetaan olevan, mikä edellyttää fyysistä poissaoloa.

97

Mikään henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisen kohdan sanamuodossa ei anna aihetta olettaa, että säännöstä sovellettaessa tämä käsite olisi ymmärrettävä yleiskielisestä merkityksestään poikkeavalla tavalla. Erityisesti säännöksen sanamuodosta ei mitenkään ilmene, että mainitussa säännöksessä tarkoitettu virkamiehen ”luvaton poissaolo” voitaisiin päätellä hänelle henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklan nojalla kuuluvien virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä riippumatta siitä, onko virkamies fyysisesti läsnä työpaikallaan vai poissa sieltä.

98

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 46 kohdassa, henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa ei nimittäin mainita lainkaan, että virkamies jättäisi jollain tavalla täyttämättä mainitut virkavelvollisuudet.

99

Toiseksi on muistutettava, että henkilöstösääntöjen IV osaston 2 luvussa, jonka otsikko on ”Lomat” ja johon henkilöstösääntöjen 60 artikla kuuluu, säädetään virkamiesten erityyppisistä lomista eli vuosilomasta ja erityislomista, joista säädetään henkilöstösääntöjen 57 ja 59 a artiklassa, äitiyslomasta, josta säädetään henkilöstösääntöjen 58 artiklassa, ja sairauslomasta, josta säädetään henkilöstösääntöjen 59 artiklassa. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa, kaikki nämä artiklat koskevat tilanteita, joissa virkamies ei tee työtä tiettynä ajanjaksona eikä hänen siten tarvitse olla fyysisesti läsnä työpaikallaan.

100

Henkilöstösääntöjen 57–59 a artikla koskevat tilanteita, joissa virkamiehen poissaolo on perusteltu jonkin näissä artikloissa säädetyn loman vuoksi, kun sen sijaan henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäinen kohta koskee tilanteita, joissa virkamies on poissa ilman, että häntä koskisi jokin 57 –59 a artiklassa tarkoitetuista tapauksista, ja ilman esimieheltään saatua lupaa.

101

Henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisen kohdan kuuluminen henkilöstösääntöjen IV osaston 2 lukuun on omiaan vahvistamaan sen, että tämän säännöksen soveltaminen edellyttää asianomaisen virkamiehen fyysistä poissaoloa työpaikalta.

102

Kolmanneksi virkamiestä, jonka henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu ”luvaton poissaolo” on ”asianmukaisesti todettu”, uhkaa tämän luvattoman poissaolon vähentäminen hänen vuosilomastaan tai, jollei vuosilomaa ole jäljellä, hänen palkkansa pidättäminen luvatonta poissaoloa vastaavalta ajalta, sanotun rajoittamatta kurinpitomenettelyä koskevien säännösten mahdollista soveltamista.

103

Tältä osin oikeuskäytännössä on nimittäin katsottu, että virkamies, jonka on asianmukaisesti todettu olleen luvatta poissa töistä ja jolla ei ole jäljellä lomaa, menettää suoraan lain nojalla palkkansa (tuomio 6.7.1983, Geist v. komissio,285/81, EU:C:1983:192, 21 kohta).

104

Henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetty palkanmenetys ei ole kurinpitoseuraamus eikä vastaava toimenpide (tuomio 6.7.1983, Geist v. komissio,285/81, EU:C:1983:192, 21 kohta).

105

Tästä seuraa yhtäältä, että luvattoman poissaolon vähentäminen vuosilomapäivistä tai, jos niitä ei enää ole jäljellä, palkan menettäminen luvatonta poissaoloa vastaavalta ajalta ovat toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on niiden luonteen ja vaikutusten vuoksi nimenomaan kompensoida virkamiehen fyysistä poissaoloa eikä varoittaa häntä tai nuhdella häntä huonosta käytöksestä, joka hänen katsotaan omaksuneen, tai siitä, että hän olisi työskentelyaikanaan osoittautunut epäpäteväksi tai ei olisi ollut käytettävissä. Koska poissaolo lasketaan kokonaisina tai puolikkaina päivinä, nämä toimenpiteet merkitsevät käytännössä sitä, että asianomaisen virkamiehen jäljellä olevista vuosilomapäivistä tai mahdollisesti palkasta vähennetään tietty määrä kokonaisia tai puolikkaita päiviä.

106

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, virkavelvollisuuksien mahdollista täyttämättä jättämistä ei ole mahdollista arvioida määrällisesti, toisin kuin tilanteita, joissa virkamies on poissa työpaikaltaan.

107

Toisaalta tämän tuomion 105 kohdassa tarkoitettujen toimenpiteiden tarkoituksena ei ole korvata tällaisesta laiminlyönnistä aiheutuvaa kurinpitoseuraamusta.

108

Näin ollen henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädettyjen toimenpiteiden tavoite vahvistaa tulkinnan, jonka mukaan kyseinen säännös koskee tilanteita, joissa virkamies on fyysisesti poissa työpaikaltaan.

109

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 64 kohdassa, se, että työpaikallaan läsnä olevan virkamiehen, joka suorittaa tehtävänsä virheellisesti tai jopa niskoittelee, katsottaisiin olevan henkilöstösääntöjen 60 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetulla tavalla luvattomasti poissa ja hänen lomapäiviään tai palkkaansa katsottaisiin voitavan tämän vuoksi vähentää, merkitsisi kurinpitomenettelyn kiertämistä. Luvattoman poissaolon virheellisen määrittelyn seurauksena kyseiselle virkamiehelle on määrätty taloudellinen seuraamus, josta ei säädetä henkilöstösäännöissä, eikä hän ole voinut saada hyväkseen sääntöjenmukaiseen kurinpitomenettelyyn kuuluvia takeita.

110

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisessa määräyksessä, että vaikka oletettaisiin toteen näytetyksi, että valittaja oli ollut tosiasiallisesti läsnä EUH:n tiloissa, hän ei ollut noudattanut henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa säädettyjä vaatimuksia sillä perusteella, että hän oli ilmoittanut aikomuksestaan olla työskentelemättä osastolla, joten EUH:ta ei voitu moittia siitä, että se oli katsonut valittajan olleen perusteettomasti poissa, ja katsoessaan, että kun valittajan esimiehet eivät olleet antaneet etukäteen lupaa EUH:n toteamiin poissaoloihin, EUH:lla on ollut henkilöstösääntöjen 60 artiklan mukaisesti oikeus palkan pidättämiseen 72 kalenteripäivältä.

111

Edellä todetusta seuraa, että ainoan valitusperusteen viidennen osan ensimmäinen väite on perusteltu.

112

Valituksenalainen määräys on näin ollen kumottava, eikä ainoan valitusperusteen viidennen osan toista väitettä ja kyseisen valitusperusteen muita osia ole tarpeen tutkia.

113

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen mukaan unionin tuomioistuin voi kumotessaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

114

Nyt käsiteltävässä asiassa tilanne on tällainen.

115

On todettava, että tämän tuomion 110 kohdassa mainittu oikeudellinen virhe rasittaa myös riidanalaista päätöstä ja valituksen hylkäämisestä tehtyä päätöstä.

116

Valituksen hylkäämisestä tehdystä päätöksestä ilmenee EUH:n katsoneen, että virkamies on läsnä kyseisessä yksikössä, kun hän täyttää molemmat henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklasta johtuvat kumulatiiviset vaatimukset eli avustaa esimiehiään hoitaessaan hänelle annetut tehtävät ja on milloin tahansa toimielimen käytettävissä. Tältä osin EUH yhtäältä katsoi, että virkamies, joka oli ilmoittanut aikomuksestaan olla avustamatta esimiehiään ja olla suorittamatta hänelle annettuja tehtäviä, ei täyttänyt tosiasiallisen läsnäolon edellytyksiä yksikössä ja oli perusteettomasti poissa. Toisaalta se hylkäsi todisteet, joihin valittaja vetosi, koska ne eivät EUH:n mukaan osoittaneet henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklassa säädettyjen vaatimusten mukaista ”todellista läsnäoloa”.

117

EUH katsoi henkilöstösääntöjen 21 ja 55 artiklan mukaisten velvollisuuksien väitetystä laiminlyönnistä seuraavan, että valittaja oli henkilöstösääntöjen 60 artiklassa tarkoitetulla tavalla luvattomasti poissa. Kuten tämän tuomion 95 kohdassa on muistutettu, kyseisen 60 artiklan ensimmäistä kohtaa sovellettaessa ratkaiseva merkitys on kyseessä olevan virkamiehen asianmukaisesti todetulla poissaololla ja sillä, ettei hänen esimiehensä ole antanut etukäteen lupaa poissaoloon, paitsi jos kyseessä on sairaus tai tapaturma, ja tällä poissaololla on katsottava tarkoitettavan hänen fyysistä poissaoloaan työpaikaltaan.

118

Riidanalainen päätös ja valituksen hylkäämisestä tehty päätös on näin ollen kumottava.

119

Valittaja vaati unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamassaan kanteessa myös, että hänelle palautettaviin määriin lisätään viiden prosentin tai jonkin muun korkokannan mukainen vuotuinen viivästyskorko laskettuna kunkin palkanpidätyksen tekemisestä tosiasialliseen takaisinmaksupäivään.

120

Tältä osin on muistutettava, että henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohdan toisen virkkeen mukaan unionin yleisellä tuomioistuimella on raha-asioita koskevissa oikeusriidoissa täysi harkintavalta (tuomio 21.2.2008, komissio v. Girardot,C‑348/06 P, EU:C:2008:107, 58 kohta).

121

Unionin tuomioistuimille kuuluu niille henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohdassa myönnetyn täyden harkintavallan mukaisesti kokonaisvaltaisen ratkaisun antaminen niiden käsiteltäviksi saatettuihin oikeusriitoihin, eli niiden on lausuttava kaikista toimihenkilön oikeuksista ja velvollisuuksista mutta jätettävä tuomion tällainen osa kyseessä olevan toimielimen täytäntöön pantavaksi tuomioistuimille kuuluvan laillisuusvalvonnan alaisuudessa ja siten kuin tuomiossa on tarkemmin määrätty (tuomio 18.12.2007, Weißenfels v. parlamentti,C-135/06 P, EU:C:2007:812, 67 kohta).

122

Unionin tuomioistuinten tehtävänä on tarvittaessa velvoittaa toimielin maksamaan summa, johon kantaja tai valittaja on oikeutettu henkilöstösääntöjen tai jonkin muun oikeudellisen toimen mukaisesti (tuomio 18.12.2007, Weißenfels v. parlamentti,C‑135/06 P, EU:C:2007:812, 68 kohta ja tuomio 10.9.2015, uudelleenkäsittely Missir Mamachi di Lusignano v. komissio, C-417/14 RX-II, EU:C:2015:588, 40 kohta).

123

Henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja ”raha-asioita koskevia riitoja” ovat paitsi toimihenkilöiden toimielintä vastaan nostamat vahingonkorvauskanteet myös kaikki kanteet, joissa vaaditaan, että toimielin maksaa toimihenkilölle rahasumman, johon hän katsoo olevansa oikeutettu henkilöstösääntöjen tai muun heidän työsuhteisiinsa sovellettavan toimen nojalla (tuomio 18.12.2007, Weißenfels v. parlamentti,C-135/06 P, EU:C:2007:812, 65 kohta).

124

Käsiteltävässä asiassa valittajan vaatimus siitä, että EUH palauttaa hänelle hänen palkastaan vähennetyt määrät ja että näihin määriin lisätään viivästyskorot, on henkilöstösääntöjen 91 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu raha-asioita koskeva riita.

125

Kun otetaan huomioon riidanalaisen päätöksen ja valituksen hylkäämisestä tehdyn päätöksen kumoaminen, tämä vaatimus on hyväksyttävä ja EUH on velvoitettava maksamaan valittajalle takaisin hänen palkastaan perusteettomasti vähennetyt määrät 71,5 päivältä, koska valituksen hylkäämisestä tehdyssä päätöksessä on hyväksytty valittajan vaatimus puolelta päivältä. Näihin määriin lisätään kohtuulliseksi katsottava 5 prosentin vuotuinen korko siitä päivästä lähtien, jona ne on vähennetty hänen palkastaan.

126

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus hyväksytään ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

127

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla sovelletaan valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska WV on vaatinut EUH:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja EUH on hävinnyt asian, on määrättävä, että EUH vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan, ja se on velvoitettava korvaamaan WV:n oikeudenkäyntikulut sekä ensimmäisessä oikeusasteessa että nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (seitsemäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: