1

Autostrada Wielkopolska S.A. (jäljempänä AW) vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 24.10.2019 antaman tuomion Autostrada Wielkopolska v. komissio (T-778/17, EU:T:2019:756; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi AW:n kanteen, jossa vaadittiin valtiontuesta SA.35356 (2013/C) (ex 2013/NN, ex 2012/N), jonka Puola on toteuttanut Autostrada Wielkopolska S.A:n hyväksi, 25.8.2017 annetun komission päätöksen (EU) 2018/556 (EUVL 2018, L 92, s. 19; jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista.

2

Asian tausta on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–37 kohdassa ja se voidaan tätä oikeudenkäyntimenettelyä varten tiivistää seuraavasti.

3

Puolan tasavalta myönsi 10.3.1997 tarjouspyyntömenettelyn päätteeksi AW:lle A2-moottoritien Nowy Tomyślin (Puola) ja Koninin (Puola) välisen osan (jäljempänä A2-moottoritien kyseessä oleva osuus) rakentamista ja hyödyntämistä koskevan konsession 40 vuoden ajaksi.

4

AW sitoutui 12.9.1997 allekirjoitetun konsessiosopimuksen (jäljempänä konsessiosopimus) nojalla hankkimaan omalla kustannuksellaan ja vastuullaan ulkopuolisen rahoituksen A2-moottoritien kyseessä olevan osuuden rakentamista ja hyödyntämistä varten ja sai vastikkeena siitä oikeuden kantaa tietullit moottoritien käyttäjiltä. Kyseisen sopimuksen mukaan se sai myös korottaa tietulleja maksimoidakseen tulonsa ajoneuvoluokkia varten määriteltyjen enimmäismäärien rajoissa.

5

Puolan tasavallan liityttyä Euroopan unioniin vuonna 2004 se saattoi verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen infrastruktuurien käytöstä 17.6.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/62/EY (EYVL 1999, L 187, s. 42) osaksi Puolan oikeutta. Kyseisen direktiivin 7 artiklan 3 kohdassa säädetään, että tietullia ja käyttäjämaksua ei saa kantaa yhtä aikaa tieosuuden käytöstä.

6

Niinpä Puolan parlamentti antoi tietullillisten moottoriteiden ja kansallisen tierahaston ja tieliikennelain muuttamisesta 28.7.2005 annetun lain (ustawa o zmianie ustawy o autostradach płatnych oraz o Krajowym Funduszu drogowym oraz ustawy o transporcie drogowym (Dz. U., nro 155, järjestysnumero 1297; jäljempänä 28.7.2005 annettu laki). Tällä lailla poistettiin verojen ja maksujen kaksinkertainen kantaminen raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta saman tieosuuden käytöstä. Näin ollen raskaat tavaraliikenteen ajoneuvot, joissa on vinjetti (tienkäyttömaksua koskeva merkki) kansallisten teiden käyttämistä varten Puolassa, vapautettiin 1.9.2005 alkaen konsessiosopimusten kohteena olevien moottoriteiden tietulleista.

7

Puolassa 28.7.2005 annetun lain nojalla konsession saajille oli korvattava kansallisesta tierahastosta tietulleista vapauttamisesta aiheutuneet tulojen menetykset. Kyseisessä laissa säädettiin, että konsession saajilla oli oikeus saada korvatuksi 70 prosenttia siitä määrästä, joka saatiin kertomalla raskailla tavaraliikenteen ajoneuvoilla, joissa on vinjetti, suoritettujen ajojen todellinen lukumäärä kullekin raskaan tavaraliikenteen ajoneuvoluokalle konsession saajien kanssa neuvotellun varjotietullin määrällä. Kyseisessä laissa vahvistetun 70 prosentin suuruisen alennuksen tarkoituksena oli kompensoida tullimaksusta vapauttamisesta seuraava raskaan ajoneuvoliikenteen määrän oletettu lisääntyminen konsessioiden kohteena olevilla moottoriteillä. Samassa laissa säädettiin myös, että varjotullin määrät eivät voineet ylittää vastaavaan ajoneuvoluokkaan sovellettavia todellisia määriä. Laissa säädettiin lisäksi, että korvausmenetelmä oli määritettävä kussakin konsessiosopimuksessa.

8

Korvausmenetelmä ja varjotullin määrät vahvistettiin AW:n osalta Puolan viranomaisten kanssa käytyjen neuvotteluiden jälkeen konsessiosopimuksen 14.10.2005 hyväksytyssä liitteessä 6 (jäljempänä liite 6).

9

Puolan tasavalta selitti, että liitteessä 6 määrätty korvausmenetelmä perustui periaatteeseen, jonka mukaan konsession saajan odotettavissa oleva taloudellinen tilanne ei saisi muuttua 28.7.2005 annetun lain jälkeen. Se täsmensi, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi AW:n A2-moottoritien kyseessä olevaan osuuteen tekemien investointien odotettavissa olevan sisäisen tuottoprosentin oli pysyttävä samalla tasolla kuin millä se olisi ollut ennen lainmuutosta eli ilman 28.7.2005 annetusta laista johtuvia tulonmenetyksiä.

10

Liitteen 6 allekirjoittajat (jäljempänä sopimuspuolet) sopivat, että korvaus laskettaisiin kahdessa vaiheessa, joka perustuu rahoitusmalleihin, jotka osoittavat todelliset ja odotetut rahavirrat ja joiden avulla voidaan laskea sisäinen tuottoprosentti. Ensimmäisessä vaiheessa oli neuvoteltava ja vahvistettava varjotullin määrät, jotka Puolan tasavallan oli maksettava AW:lle. Toisessa vaiheessa mainitut määrät oli todennettava viimeistään 30.11.2007, ja tarvittaessa korjattava ne.

11

Ensimmäisessä vaiheessa varjotullin määrät vahvistettiin näin ollen seuraavien kolmen AW:n esittämän rahoitusmallin perusteella:

12

Näiden rahoitusmallien perusteella AW osoitti, että edes varjotullin enimmäismääriä soveltamalla ei saavutettaisi todellisen tietullin mallin 10,77 prosentin suuruista sisäistä tuottoprosenttia. Tästä syystä se vahvisti varjotullin määrät konsessiosopimuksessa sallituille enimmäistasoille.

13

Vinjetillä varustetut raskaat tavaraliikenteen ajoneuvot vapautettiin tietulleista 1.9.2005 alkaen, ja AW alkoi saada kuukausittain korvauksen, joka laskettiin moottoritietä käyttävien kyseessä olevien raskaiden tavaraliikenteen ajoneuvojen määrän ja sovittujen varjotullin määrien perusteella.

14

Toisen vaiheen aikana sopimuspuolten oli määrä todentaa tietulleista vapauttamisesta seurannut raskaiden tavaraliikenteen ajoneuvojen liikenteen kehittyminen ja mukauttaa varjotullien määriä sen mukaisesti, jotta korvauksia ei maksettaisi liikaa tai liian vähän. AW:n oli esitettävä ajantasaistettu rahoitusmalli (jäljempänä todentamismalli), josta kävi ilmi kyseisten määrien vaikutus konsessiosopimuksen taloudellisiin perusindikaattoreihin, sisäinen tuottoprosentti mukaan lukien. Jos todentamismallin sisäinen tuottoprosentti ylittäisi todellisen tietullin mallin sisäisen tuottoprosentin, varjotullin määriä alennettaisiin liiallisen tuottoasteen poistamiseksi. Jos todentamismallin sisäinen tuottoprosentti sitä vastoin alittaisi todellisen tietullin mallin sisäisen tuottoprosentin, varjotullien määriä korotettaisiin.

15

AW toimitti vuonna 2007 todentamismallin. Tässä mallissa sisäinen tuottoprosentti oli 9,20 prosenttia kesäkuussa 2006. Tähän malliin liitetyssä todentamisraportissa, jonka AW esitti, ehdotettiin, että varjotullin määriä korotettaisiin.

16

Generalna Dyrekcja dróg krajowych i autostrad (kansallisten teiden ja moottoriteiden hallinnosta vastaava viranomainen, Puola) ilmoitti 28.11.2007 päivätyllä kirjeellä AW:lle hylkäävänsä varjotullin määrien ehdotetut mukautukset, koska sillä oli epäilyksiä liitteen 6 soveltamista varten tehtyjen oletusten oikeellisuudesta. AW sai kuitenkin tästä kirjeestä huolimatta edelleen joka kuukausi varjotulliin perustuvat korvausmaksut tämän liitteen määräysten mukaisesti. Puolan infrastruktuuriministeri ilmoitti tämän jälkeen 13.11.2008 tämän liitteen olevan pätemätön ja totesi ilmoituksessaan muun muassa erehtyneensä liitteestä sopiessaan.

17

Puolan tasavallan mukaan AW oli yliarvioinut todellisen tietullin mallin sisäisen tuottoprosentin käyttämällä vanhentuneita liikenne- ja tuloennusteita. AW oli käyttänyt konsulttiyhtiö Wilbur Smith Associatesin (WSA) vuonna 1999 tekemää tutkimusta (jäljempänä WSA:n vuoden 1999 tutkimus), vaikka käytettävissä oli uudempi, kesäkuulta 2004 peräisin oleva tutkimus (jäljempänä WSA:n vuoden 2004 tutkimus). Puolan infrastruktuuriministeriön PricewaterhouseCoopers-yhtiöltä tilaamasta ja 24.9.2010 päivätystä raportista (jäljempänä PwC:n raportti) ilmenee, että jos WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen liikenne- ja tulo-oletuksia sovellettiin WSA:n vuoden 1999 tutkimuksen perusteena olevien oletusten sijasta, todellisen tietullin kantamismallin sisäinen tuottoprosentti laski 10,77 prosentista 7,42 prosenttiin.

18

Puolan infrastruktuuriministerin mukaan AW:lle oli maksettu liian suuri korvaus varjotullin perusteella. Koska AW kieltäytyi maksamasta Puolan tasavallan vaatimaa liikaa maksettua korvausta takaisin, kyseinen ministeri vaati aloittamaan oikeudellisen menettelyn tämän määrän takaisinperimiseksi.

19

AW riitautti samanaikaisesti liitteen 6 täytäntöönpanosta kieltäytymisen saattamalla asian välimiesoikeuden käsiteltäväksi. Välimiesoikeus ratkaisi asian 20.3.2013 antamassaan välitystuomiossa (jäljempänä välitystuomio) AW:n hyväksi toteamalla, että kyseinen liite oli pätevä ja että Puolan tasavallan oli noudatettava liitteen määräyksiä. Sąd Okręgowy w Warszawie, I Wydział Cywilny (Varsovan alueellinen tuomioistuin, siviiliasioiden jaosto, Puola) hylkäsi 26.1.2018 antamallaan tuomiolla Puolan infrastruktuuriministerin välimiestuomioistuimen 20.3.2013 antamasta ratkaisusta nostaman kanteen. Kyseiseen tuomioon haettiin muutosta Sąd Apelacyjny w Warszawiessa (Varsovan ylioikeus, Puola).

20

Varjotulliin perustuvan korvausjärjestelmän soveltaminen loppui 30.6.2011, jolloin Puola otti käyttöön sähköisen tiemaksujärjestelmän, jolla korvattiin vinjetit.

21

Puolan tasavalta ilmoitti 31.8.2012 Euroopan komissiolle toimenpiteen, jolla AW:lle myönnettiin varjotullien muodossa taloudellinen korvaus 28.7.2005 annetusta laista aiheutuvasta tulojen menetyksestä.

22

Komissio päätti 20.9.2014 aloittaa ilmoitettua toimenpidettä koskevan muodollisen tutkintamenettelyn (jäljempänä menettelyn aloittamista koskeva päätös). Tämä päätös julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä 20.9.2014 (EUVL 2014, C 328, s. 12).

23

Komissio teki riidanalaisen päätöksen 25.8.2017.

24

Komissio katsoi ensinnäkin valtiontuen olemassaolosta, että AW:llä oli oikeus saada korvausta 28.7.2005 annetulla lailla tehtyjen niiden muutosten vuoksi, joilla AW:ltä evättiin mahdollisuus periä tiemaksu raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta, mutta että jos tällainen korvaus parantaisi sen odotettavissa olevaa taloudellista tilannetta ylittämällä lainsäädännön muutoksen välittömiin vaikutuksiin liittyvän korvauksen, AW saisi perusteettoman edun, joka on valtiontukea.

25

Todellisen tietullin mallista komissio katsoi, että AW:n olisi pitänyt käyttää sen sijasta tuolloin saatavilla ollutta WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen liikenne- ja tuloennustetta. Se totesi, että verrattuna WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen vuoden 2004 tutkimuksessa luokkiin 2 ja 3 kuuluvien ajoneuvojen liikennemäärät olivat huomattavasti pienemmät ja optimaaliset todelliset ajoneuvoluokkien 2–4 tietullin määrät olivat huomattavasti pienemmät. Komissio katsoi, että WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen perustuvan todellisen tietullin mallin käyttö oli johtanut suurempaan sisäiseen tuottoprosenttiin kuin mitä voitiin kohtuudella odottaa 28.7.2005 annetulla lailla tehtyjen muutosten ajankohtana, ja tämä johti liiallisen korvauksen maksamiseen korkeampien varjotullia koskevien maksujen muodossa.

26

Varjotullin määrien todentamisesta katsoi, että Puolan tasavalta oli ottanut vastattavakseen liikenteen kehitykseen liittyvän riskin varjotullijärjestelmän käyttöönotosta vuonna 2007 tapahtuneeseen todentamiseen asti. Se kuitenkin hyväksyi tämän todentamisjärjestelmän sillä perusteella, että sen avulla oli mahdollista vahvistaa varjotullien määrät tasolle, joka mahdollisti kohtuuttoman korvauksen maksamisen välttämisen. Komissio huomautti myös, että todentaminen oli tehty konsessiosopimuksen kokonaiskestoon nähden lyhyen ajanjakson päätteeksi, mutta tämä ajanjakso oli kuitenkin riittävä sikäli, että se antoi osapuolille mahdollisuuden kerätä tarvittavat liikennetiedot ja laatia niiden pohjalta luotettavia liikenne-ennusteita.

27

Liikaa maksetun korvauksen laskemisesta komissio katsoi, että PwC:n päivitetyn todellisen tietullin mallissa, jota PwC käytti kertomuksessaan (jäljempänä PwC:n todellisen tietullin malli), otettiin huomioon WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen liikenne- ja tuloennusteet ja siinä kuvattiin asianmukaisesti 28.7.2005 annetun lain antamispäivänä ajan tasalle saatettuja ennusteita. Komissio totesi, että PwC:n todellisen tietullin mallin 7,42 prosentin suuruista sisäistä tuottoprosenttia voitiin pitää sisäisenä tuottoprosenttina, jota AW saattoi odottaa juuri ennen kyseisellä lailla tehtyjä muutoksia. Se katsoi, että AW:n neuvotteluissa käyttämä 10,77 prosentin suuruinen sisäinen tuottoprosentti oli PwC:n todellisen tietullin mallin 7,42 prosentin suuruiseen sisäiseen tuottoprosenttiin verrattuna kohtuuton. Se totesi myös, että vinjettimallin 8,20 prosentin suuruinen sisäinen tuottoprosentti oli suurempi kuin 7,42 prosenttia.

28

Komissio katsoi, liikaa maksetun korvauksen määrittämiseksi syyskuun 2005 ja lokakuun 2007 väliseltä ajanjaksolta ja ennen todentamista PwC oli käyttänyt vinjettimallia laskeakseen uudelleen varjotullien määrät, joita olisi pitänyt soveltaa syyskuusta 2005 lähtien 7,42 prosentin suuruisen sisäisen tuottoprosentin saavuttamiseksi. Se totesi, että uudelleenlaskettujen varjotullin määrien perusteella määritettyä määrää verrattiin AW:lle suoritettuihin tosiasiallisiin maksuihin. Komissio arvioi, että tältä ajanjaksolta liikaa maksettu korvaus oli noin 64,7 miljoonaa euroa.

29

Komissio totesi, että määrittääkseen liikaa maksetun korvauksen todentamisen jälkeiseltä ajanjaksolta marraskuusta 2007 kesäkuuhun 2011 PwC oli soveltanut todentamismallia varjotullien määrien uudelleen laskemiseksi saadakseen 7,42 prosentin suuruisen sisäisen tuottoprosentin. Se totesi, että uudelleenlaskettujen varjotullin määrien perusteella määritettyä korvausta verrattiin AW:lle suoritettuihin tosiasiallisiin maksuihin. Komissio arvioi, että tältä ajanjaksolta liikaa maksettu korvaus oli noin 159 miljoonaa euroa.

30

AW:n väitteeseen, jonka mukaan markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja -arviointiperuste oli täyttynyt, komissio vastasi kieltävästi.

31

Toiseksi komissio katsoi, että koska korvaus oli annettu AW:n käyttöön ennen kuin tästä toimenpiteestä ilmoitettiin komissiolle, Puolan tasavalta ei ollut noudattanut SEUT 108 artiklan 3 kohdassa määrättyä kieltoa ja että myönnetty tuki oli näin ollen sääntöjenvastainen. Se totesi lisäksi, että kyseinen tuki ei soveltunut sisämarkkinoille, joten se oli perittävä takaisin markkinoilla ennen sen myöntämistä vallinneen tilanteen palauttamiseksi.

32

AW nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 28.11.2017 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista.

33

AW vetosi kanteensa tueksi kuuteen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koski sitä, että oikeutta osallistua hallinnolliseen menettelyyn oli loukattu, toinen SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista sillä perusteella, että oli käytetty virheellistä arviointiperustetta taloudellisen edun olemassaolon arvioimisessa ja sovellettu tätä arviointiperustetta ilmeisen virheellisesti, kolmas SEUT 107 artiklan 1 kohdan rikkomista sillä perusteella, että yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta oli sovellettu virheellisesti ja että perustelut eivät olleet asianmukaisia, neljäs sitä, että komission päätelmä tuen soveltumattomuudesta perustui virheellisiin päätelmiin, viides ilmeistä arviointivirhettä valtiontuen määrän laskemisessa ja kuudes riidanalaisen päätöksen perustelujen puuttumista.

34

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kanteen kokonaisuudessaan.

35

AW vaatii, että unionin tuomioistuin

36

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin hylkää valituksen ja velvoittaa AW:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

37

AW vetoaa valituksensa tueksi neljään valitusperusteeseen.

38

Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee AW:n menettelyllisiä oikeuksia, perustuu oikeudelliseen virheeseen, todisteiden huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla ja perustelujen puuttumiseen. Komissio kiistää AW:n väitteet ja esittää myös, että unionin tuomioistuin hylkää tämän valitusperusteen ja korvaa perustelut.

39

AW toteaa, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, että komissio ei ollut antanut AW:n osallistua hallinnolliseen menettelyyn asianmukaisessa määrin, mikä merkitsee olennaisen menettelymääräyksen rikkomista, jonka olisi pitänyt sellaisenaan johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen. AW:n mukaan unionin yleinen tuomioistuin on sitä vastoin todennut virheellisesti kyseisen tuomion 61 kohdassa, että mainitun päätöksen kumoamiseksi oli osoitettava, että ilman tällaista laiminlyöntiä komission tekemä oikeudellinen arviointi olisi voinut olla toisenlainen. Unionin yleinen tuomioistuin on siten soveltanut virheellistä oikeudellista arviointiperustetta ja näin ollen tehnyt oikeudellisen virheen. Unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen tuomion 63, 64, 67 ja 68 kohdassa esittämä päättely on lisäksi riittämätöntä ja ristiriitaista ja siinä otetaan todisteet huomioon vääristyneellä tavalla.

40

Tältä osin AW toteaa aluksi, että menettelyn aloittamista koskevan päätöksen johdanto-osan 76–78 kappaleessa todetaan, että varjotulli on laskettava viimeisimpien liikenne-ennusteiden perusteella ja että komissio oli yksilöinyt WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen viimeisimmäksi tutkimukseksi. Menettelyn aloittamista koskevaa päätöstä koskevissa huomautuksissa AW kuitenkin piti Faber Maunsell -yhtiön vuonna 2005 laatimaa tutkimusta (jäljempänä FM:n vuoden 2005 tutkimus) viimeisimpänä. Komissio ja Puolan tasavalta keskustelivat AW:n mukaan kyseisen tutkimuksen merkityksellisyydestä aikana, jona unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että AW:n olisi pitänyt voida esittää huomautuksensa uudelleen. Jos AW olisi voinut esittää näyttöä siitä, että – toisin kuin komissio oli arvioinut tämän tietojenvaihdon jälkeen – mainittu tutkimus oli käyttökelpoinen, komission olisi pitänyt ottaa se huomioon viimeisimpänä tutkimuksena, ja tällöin sisäiseksi tuottoprosentiksi olisi juuri ennen28.7.2005 annetulla laille tehtyjä muutoksia (jäljempänä todellisen tietullin sisäinen tuottoprosentti) voitu vahvistaa 8,2 prosenttia tai sitä korkeampi taso, niin että kyseessä ei olisi ollut etu tai valtiontuki ja menettelyn lopputulos olisi ollut erilainen.

41

Tämän jälkeen unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 67 kohdassa vääristellyt AW:n perusteluja, jotka koskivat todellisuudessa sitä, ettei AW:llä ollut mahdollisuutta esittää huomautuksiaan Puolan tasavallan väitteistä. Lisäksi AW toteaa, että jos tätä kohtaa on tulkittava siten, että FM:n vuoden 2005 tutkimusta ei otettu huomioon komission päättelyssä, on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristellyt riidanalaisen päätöksen sisältöä ja toiminut ristiriitaisesti, kun otetaan huomioon sen toteamus, jonka mukaan komissio aikoi käyttää viimeisimpiä tietoja. Jos mainittua kohtaa on sitä vastoin tulkittava siten, että AW:n menettelyllisten oikeuksien yhteydessä on tehtävä yleinen ero ”positiivisten lausuntojen” (WSA:n vuoden 2004 tutkimus on viimeisin) ja komission ”negatiivisten lausuntojen” (FM:n vuoden 2005 tutkimus on jätettävä huomiotta) välillä, on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen.

42

Lopuksi menettelyn lopputulos olisi voinut olla erilainen myös, jos AW:llä olisi ollut tilaisuus esittää huomautuksensa liitteessä 6 määrätyn varjotullijärjestelmän väitetystä lyhytaikaisuudesta vetoamalla erityisesti siihen, että tämä näkemys on ristiriidassa kyseisen liitteen 4 artiklan kanssa. Vaikka riidanalaisessa päätöksessä ei nimittäin mainita tätä seikkaa, komissio on kuitenkin vedonnut siihen ensimmäisessä oikeusasteessa korostaen, että koska liitteessä 6 määrätty varjotullijärjestelmä on luonteeltaan lyhytaikainen, inflaatioriskillä tai valuuttakurssiriskillä on vähäinen merkitys. Koska komissio ei kuitenkaan ole esittänyt tältä osin mitään muuta seikkaa unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa, on katsottava, että komissio oli jo esittänyt tämän saman toteamuksen hallinnollisessa vaiheessa.

43

Komissio vastaa aluksi, että AW:n näkemys, jonka mukaan se, että se on osallistunut hallinnolliseen menettelyyn, on luonteeltaan olennainen menettelymääräys, perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan. Lisäksi toisin kuin olennainen menettelymääräys, jossa asianomaisia kehotetaan esittämään huomautuksia julkaisemalla muodollisen tutkintamenettelyn aloittamista koskeva päätös, asianomaisten oikeus osallistua hallinnolliseen menettelyyn asianmukaisessa määrin ei ole tällainen olennainen menettelymääräys vaan subjektiivinen oikeus, jonka ulottuvuus voi riippua asianomaisen omasta tilanteesta ja yksittäistapauksen olosuhteista. Jos näin ollen sitä, että tuensaajalle ei anneta mahdollisuutta esittää huomautuksiaan uudelleen, olisi pidettävä menettelyvirheenä, mikä ei komission mukaan pidä paikkaansa, unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa soveltama arviointiperuste olisi oikea.

44

Tämän tuomion 40 kohdassa tiivistetysti esitetyistä AW:n perusteluista komissio toteaa, että AW ei esitä erilaista oikeudellista päättelyä vaan pelkästään toisenlaista lopputulosta samojen laskelmien tekemiseen käytettyjen eri lukujen vuoksi, mikä ei osoita, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut todisteet huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla. Komission mukaan AW väittää näin ollen, että jos se olisi osallistunut Puolan tasavallan kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon, komission arvioinnin lopputulos olisi ollut erilainen. Komission mukaan tällä väitteellä pyritään todellisuudessa riitauttamaan tosiseikkoja koskeva arviointi, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen muutoksenhakuvaiheessa harjoittaman valvonnan piiriin.

45

Tämän tuomion 41 ja 42 kohdassa tiivistetysti esitetyistä AW:n perusteluista komissio huomauttaa, ettei ole tarpeen, että valituksenalaisen tuomion perusteluissa käsitellään yksitellen jokainen unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetty väite, että moite siitä, ettei ole mainittu sellaista seikkaa, johon valittaja ei ole vedonnut, ei ole pätevä valitusperuste ja että tämän tuomion 41 ja 42 kohdassa tiivistetysti esitetyt väitteet ovat näin ollen asiaankuulumattomia. Lisäksi komissio katsoo AW:n myöntävän, että riidanalaisessa päätöksessä ei mainita liitteessä 6 määrätyn varjotullijärjestelmän väitettyä lyhytaikaisuutta. Tästä unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan todennut vain, että AW:n menettelyllinen vaatimus on ollut tehoton, koska seikka, jonka nojalla AW vetosi kuulluksi tulemista koskevaan oikeuteen, ei kuulunut riidanalaisen päätöksen perusteluihin.

46

Puolan tasavalta katsoo, että toisin kuin AW väittää, se on voinut esittää kirjallisia ja suullisia huomautuksia menettelyn aloittamista koskevan päätöksen julkaisemisen jälkeen komissiolle 27.1.2015 toimitetun kirjeen ja tämän toimielimen kanssa 24.11.2015 ja 21.3.2017 pidettyjen kokousten yhteydessä. Puolan tasavalta korostaa tältä osin, että kun otetaan huomioon se, että tuensaajat ovat vain menettelyn osapuolia eivätkä voi riitauttaa itsenäisesti komission toimintaa hallinnollisessa menettelyssä, että menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä ei ole virheitä, jotka edellyttäisivät oikaisua, ja että Puolan tasavalta ei ole esittänyt uusia todisteita muodollisen tutkintamenettelyn aikana, komissio on antanut AW:lle selvästi velvoitteitaan pidemmälle meneviä tilaisuuksia esittää huomautuksia. AW olisi Puolan tasavallan mukaan erityisesti voinut kommentoida FM:n vuoden 2005 tutkimuksen merkityksellisyyttä ja vaikutusta sisäisen tuottoprosentin laskentatapaan esittäessään sen komissiolle, mutta se päätti viitata sekä komissiossa että unionin yleisessä tuomioistuimessa WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen.

47

Komissio katsoo, että valituksenalaisen tuomion 58-60 kohdassa esitetty päättely on oikeudellisesti virheellinen, koska AW on kyseisen tukitoimenpiteen edunsaajana SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu osapuoli, ”[jota] asia koskee” ja joka oikeuskäytännön mukaan ei voi vedota puolustautumisoikeuksiin, ja se ei voi jäsenvaltion tavoin vaatia kontradiktorista näkemystenvaihtoa komission kanssa vaan sillä on ainoastaan oikeus osallistua asianmukaisessa määrin hallinnolliseen menettelyyn nyt käsiteltävän asian olosuhteet huomioiden. Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin jättänyt huomiotta tämän oikeuskäytännön katsoessaan, että komission olisi pitänyt antaa AW:lle uusi mahdollisuus esittää huomautuksensa.

48

Todettuaan nimittäin valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa, että AW saattoi menettelyn aloittamista koskevan päätöksen perusteella käyttää oikeuttaan esittää huomautuksia, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt katsoa, että käsiteltävänä olevan asian olosuhteet eivät velvoita komissiota menemään pidemmälle. Erityisesti AW:n ja Puolan tasavallan erilaiset intressit eivät voi oikeuttaa sitä, että AW:lle myönnettäisiin kyseisen jäsenvaltion oikeuksien kaltaisia oikeuksia. Komission mukaan myöskään Puolan tasavallan kanssa käydyn tietojenvaihdon kesto tai intensiteetti eivät ole olleet tavallisesta poikkeavia ja niiden perusteella ei missään tapauksessa voida myöntää AW:lle lisäoikeuksia. Katsoessaan, että komission olisi pitänyt myöntää AW:lle oikeus kommentoida tämän jäsenvaltion huomautuksia, unionin yleisen tuomioistuin on myöntänyt sille oikeuden kontradiktoriseen näkemystenvaihtoon ja vääristänyt menettelyä, jonka mukaan vain jäsenvaltiolla on mahdollisuus kommentoida muiden, joita asia koskee, huomautuksia.

49

AW väittää, että komissio ei vetoa oikeudelliseen virheeseen vaan tyytyy kiistämään unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevan arvioinnin, jonka mukaan käsiteltävänä olevan asian olosuhteet edellyttivät, että AW voi esittää lisähuomautuksia, vetoamatta siihen, että tosiseikat olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla. Koska tämän arvioinnin valvonta ei kuitenkaan kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan ja koska vastaajat eivät ole vaatineet asian palauttamista unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltäväksi, komission vaatimus on jätettävä tutkimatta ja se johtaisi siihen, että unionin tuomioistuin lausuu kanteen ulkopuolelta. Lisäksi komissio käsittelee AW:n mukaan eri seikkoja erikseen, kun taas unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa käsitellyt yhdessä tapauksen erityisolosuhteita. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ole todennut, että AW:lle olisi pitänyt antaa mahdollisuus esittää huomautuksia kaikista toimitetuista tiedoista, ja pelkkä lisähuomautuksen esittäminen, kun otetaan huomioon muun muassa se, ettei se ollut täysin tietoinen asiakirja-aineistosta, ei vastaa kontradiktorista näkemystenvaihtoa eikä jäsenvaltioille tällä alalla myönnettyjä oikeuksia.

50

Ensinnäkin tämän tuomion 40 ja 41 kohdassa tiivistetysti esitetyistä väitteistä, jotka koskevat todisteiden huomioon ottamista vääristyneellä tavalla ja perustelujen puuttumista, on huomautettava, että muutoksenhaun yhteydessä unionin tuomioistuin tutkii muun muassa sen, onko unionin yleinen tuomioistuin käsitellyt oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkia kantajan esittämiä väitteitä (tuomio 22.10.2014, British Telecommunications v. komissio, C-620/13 P, ei julkaistu, EU:C:2014:2309, 55 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

51

Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 60 kohdassa, että asian erityisissä olosuhteissa, sellaisina kuin ne on esitetty kyseisen tuomion 58 kohdassa, komission olisi pitänyt antaa AW:lle uusi mahdollisuus huomautusten esittämiseen.

52

Valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että se, että komissio oli laiminlyönyt AW:n ottamisen mukaan menettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemisen jälkeen Puolan tasavallan kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon, niin valitettavaa kuin se onkin, ei voi johtaa riidanalaisen päätöksen kumoamiseen, koska komission kyseisessä päätöksessä tekemä oikeudellinen arviointi ei olisi voinut olla tähän asiaan liittyvissä olosuhteissa erilainen tilanteessa, jossa tällaista laiminlyöntiä ei olisi tapahtunut.

53

Unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt tältä osin mainitun tuomion 67 kohdassa, että ”kantajan väite, jonka mukaan menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä ei, toisin kuin riidanalaisessa päätöksessä, mainita [FM:n vuoden 2005] tutkimusta, ei [voinut] menestyä, [koska] komissio viittasi kyseiseen tutkimukseen riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 138 kappaleessa ainoastaan sen toteamiseksi, ettei mainittua tutkimusta voitu käyttää hankkeen sisäisen tuottoprosentin laskemiseen”. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että komissio on näin ”tyytynyt torjumaan merkityksettömänä tutkimuksen, johon kantaja itse oli vedonnut huomautuksissaan [ja että] näissä olosuhteissa komissiota ei voida moittia siitä, ettei se maininnut [FM:n vuoden 2005] tutkimusta menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessään”.

54

Kyseisellä 67 kohdassa on siten pyritty vastaamaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn kannekirjelmän 39 kohdassa oleviin väitteisiin, joissa todetaan seuraavaa:

”– – jos kantajalle olisi ilmoitettu komission näkemyksestä, jonka mukaan [FM:n] vuoden 2005 tutkimus ei ollut luotettava, koska sen oletettiin perustuvan yksinomaan liikenne-ennusteisiin eikä tuloennusteisiin, kantaja olisi voinut osoittaa, että tämä näkemys oli selvästi virheellinen. Ei voida sulkea pois sitä, että komission näkemys [FM:n] vuoden 2005 tutkimuksen merkityksestä olisi tuolloin ollut toisenlainen, mikä olisi vaikuttanut sen tekemään kokonaisarviointiin. Samoin on niin, että jos kantaja olisi tiennyt, että komissio oli hyväksynyt PwC:n tekemät rahoitusmallien muutokset (mallit, joita komissio ei voinut avata ennen menettelyn aloittamista koskevaa päätöstä), se olisi pyrkinyt kumoamaan tämän näkemyksen. Koska komissio on pitänyt PwC:n raporttia hyvin merkityksellisenä, tämän raportin uskottavuutta heikentävät väitteet voivat vaikuttaa komission tutkimuksen lopputulokseen.”

55

Valituksenalaisen tuomion 67 kohdasta ja ensimmäiseen oikeusasteeseen jätetyn kannekirjelmän 39 kohdasta, sellaisina kuin ne on mainittu tämän tuomion 53 ja 54 kohdassa, ilmenee kuitenkin, että AW väittää perustellusti unionin tuomioistuimessa, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristellyt AW:n perusteluja, jotka koskivat sitä, ettei sillä ollut mahdollisuutta esittää huomautuksiaan Puolan tasavallan argumenteista. AW on väittänyt erityisesti, että jos sillä olisi ollut tämä mahdollisuus, se olisi voinut osoittaa, että FM:n vuoden 2005 tutkimus oli käyttökelpoinen ja merkityksellinen.

56

Koska unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin katsoi valituksenalaisen tuomion 60 ja 61 kohdassa yhtäältä, että komission olisi pitänyt antaa AW:lle mahdollisuus esittää huomautuksensa, ja toisaalta, että komission riidanalaisessa päätöksessä tekemä oikeudellinen arviointi ei olisi voinut olla toisenlainen, se ei voinut olla ottamasta erityisesti kantaa tämän tuomion 54 kohdassa mainittuun väitteeseen. Näissä olosuhteissa on katsottava, että unionin yleisen tuomioistuimen tuomio on tältä osin puutteellisesti perusteltu.

57

Näin ollen ilman, että on tarpeen tutkia, perustuuko unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 67 kohdassa esittämä päättely todisteiden huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, on todettava, että tässä kohdassa on oikeudellinen virhe.

58

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on kuitenkin niin, että vaikka unionin yleisen tuomioistuimen esittämät perustelut olisivat unionin oikeuden vastaisia, tällainen oikeudenvastaisuus ei voi johtaa tuomion kumoamiseen vaan perustelut on korvattava uusilla perusteluilla, jos tuomiolauselman tueksi on sellaisia muita perusteluja, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu (tuomio 6.11.2018, Scuola Elementare Maria Montessori v. komissio, komissio v. Scuola Elementare Maria Montessori ja komissio v. Ferracci, C-622/16 P–C-624/16 P, EU:C:2018:873, 48 kohta).

59

Näin ollen on tutkittava komission esittämä perustelujen korvaamista koskeva vaatimus, jossa tämä toimielin väittää, toisin kuin AW, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että AW:tä olisi pitänyt kuulla toisen kerran hallinnollisen menettelyn kuluessa.

60

Tästä on huomautettava, että valtiontukien valvontamenettely on yleisen systematiikkansa mukaisesti menettely, joka aloitetaan tuen myöntämisestä unionin oikeuden mukaisten velvoitteidensa valossa vastuussa olevaa jäsenvaltiota vastaan. Tämän vuoksi puolustautumisoikeuksien noudattaminen edellyttää sitä, että siltä osin kuin kyseisen jäsenvaltion ei ole annettu esittää näkemyksiään tietyistä tiedoista, komissio ei voi käyttää niitä kyseistä jäsenvaltiota vastaan tekemässään päätöksessä (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 73 kohta).

61

Niinikään vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että valtiontukea mahdollisesti saaneita yrityksiä on pidettävä asianomaisina osapuolina ja komission velvollisuutena on SEUT 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa tutkinnan vaiheessa kehottaa niitä esittämään huomautuksensa (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 70 kohta).

62

Vaikka kyseiset asianomaiset osapuolet eivät voi vedota puolustautumisoikeuksiin, niillä on silti oikeus osallistua komission hallinnolliseen menettelyyn siinä määrin kuin yksittäistapauksen olosuhteet huomioon ottaen on asianmukaista (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 71 kohta).

63

SEUT 108 artiklan 2 kohdasta nimittäin ilmenee, että kun komissio päättää aloittaa muodollisen tutkintamenettelyn tukisuunnitelman osalta, sen on annettava niille, joita asia koskee – mukaan luettuna kyseessä oleva yritys tai yritykset –, mahdollisuus esittää huomautuksensa. Tämä sääntö on luonteeltaan olennainen menettelymääräys (tuomio 11.12.2008, komissio v. Freistaat Sachsen, C-334/07, EU:C:2008:709, 55 kohta).

64

Tästä unionin tuomioistuin on todennut SEUT 108 artiklan 2 kohdan soveltamisen yhteydessä, että Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistava ilmoitus on asianmukainen keino tiedottaa menettelyn alkamisesta kaikille asianomaisille osapuolille. Tällä tiedonannolla pyritään saamaan viimeksi mainituilta kaikki tiedot, joista komissiolle voisi olla hyötyä tulevassa toiminnassaan. Tällaisella menettelyllä taataan myös muille jäsenvaltioille ja niille, joita asia koskee, tilaisuus tulla kuulluiksi (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 72 kohta).

65

Valtiontukien valvontamenettelyssä muilla asianomaisilla osapuolilla kuin asianomaisella jäsenvaltiolla on ainoastaan edellisessä kohdassa todettu asema, eivätkä ne tältä osin voi itse vaatia, että komission olisi kuultava niitä samalla kontradiktorisella tavalla kuin sen on kuultava kyseessä olevaa jäsenvaltiota (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 74 kohta).

66

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt lisäksi, että kun oikeudellinen järjestelmä, jonka voimassa ollessa jäsenvaltio ilmoittaa suunnitellusta tuesta, muuttuu ennen kuin komissio tekee ratkaisunsa, komission on ratkaistava asia uusien sääntöjen perusteella ja sen on asian ratkaisemiseksi pyydettävä niitä, joita asia koskee, ottamaan kantaa kyseisen tuen yhteensoveltuvuuteen näihin uusiin sääntöihin nähden. Tilanne on toisin vain silloin, kun uusi oikeudellinen järjestelmä ei sisällä olennaisia muutoksia aiemmin voimassa olleeseen järjestelmään nähden (tuomio 11.12.2008, komissio v. Freistaat Sachsen, C-334/07 P, EU:C:2008:709, 56 kohta).

67

Menettelyvirheestä kuitenkin seuraa päätöksen kumoaminen kokonaan tai osittain ainoastaan, jos osoitetaan, että tämä päätös olisi ilman kyseistä virhettä voinut olla sisällöltään erilainen (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 80 kohta).

68

Tästä unionin tuomioistuin on jo aiemmin katsonut asianomaisten osapuolten menettelyllisten oikeuksien osalta, että jos oikeudellinen järjestelmä muuttuu sen jälkeen, kun komissio on antanut asianomaisille osapuolille mahdollisuuden esittää huomautuksensa ja ennen kuin komissio on antanut tukihanketta koskevan päätöksen, ja jos komissio perustaa kyseisen päätöksen uuteen oikeudelliseen järjestelmään kehottamatta kyseisiä osapuolia esittämään huomautuksiaan uudesta järjestelmästä, pelkästään siitä, että oikeudellisen järjestelmän, jonka osalta kyseisille osapuolille on annettu mahdollisuus esittää huomautuksensa, ja sen oikeudellisen järjestelmän, johon mainittu päätös perustuu, välillä on eroavuuksia, ei voi seurata saman päätöksen kumoaminen. Vaikka kyseessä olevat oikeudelliset järjestelmät olisivat muuttuneet, on epäselvää, saattoiko kyseinen muutos muuttaa komission päätöksen sisältöä, kun otetaan huomioon kyseisten järjestelmien nyt käsiteltävän asian kannalta merkitykselliset säännökset (tuomio 11.3.2020, komissio v. Gmina Miasto Gdynia ja Port Lotniczy Gdynia Kosakowo, C-56/18 P, EU:C:2020:192, 81 kohta).

69

Tästä oikeuskäytännöstä seuraa muun muassa, että se, että komissio on jättänyt kehottamatta niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa oikeudellisen järjestelmän muutoksesta, kuten suuntaviivojen, joita tämä toimielin aikoo soveltaa kyseisen menettelyn päättävässä päätöksessä, voimaantulosta valtiontukia koskevan hallinnollisen menettelyn aikana, ei merkitse olennaisen menettelymääräyksen rikkomista.

70

Kuten komissio perustellusti väittää, tämä päättely pätee sitäkin suuremmalla syyllä nyt käsiteltävässä asiassa, kun otetaan huomioon se, että tutkitun toimenpiteen edunsaajalle ei ole annettu mahdollisuutta ottaa kantaa asianomaisen jäsenvaltion huomautuksiin, jotka koskevat kyseisen edunsaajan antamia tietoja.

71

Lisäksi on todettava, että vaikka voi olla, kuten komissio myöntää, sellaisia olosuhteita, joissa menettelyn aloittamista koskevassa päätöksessä mainittuihin seikkoihin nähden uusien tai erilaisten tosiseikkojen toteaminen tai merkityksellisten oikeussääntöjen olennainen muuttaminen voi edellyttää asianomaisten osapuolten osallistumisen lisäämistä, tai jopa edellyttää, että julkaistaan täydentävä tai oikaistu menettelyn aloittamista koskeva päätös, nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kyse mistään näistä tilanteista.

72

Erityisesti unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 58 ja 59 kohdassa mainitsemat seikat eivät riitä osoittamaan, että komissiolla olisi velvollisuus antaa AW:lle mahdollisuus kommentoida Puolan tasavallan huomautuksia, mikä muistuttaisi kyseisen jäsenvaltion kanssa komissiossa käytävää kontradiktorista näkemystenvaihtoa.

73

Toiseksi tämän tuomion edellisessä kohdassa esitetystä toteamuksesta, jonka mukaan käsiteltävän asian olosuhteet eivät riitä osoittamaan, että komissiolla olisi velvollisuus antaa AW:lle mahdollisuus kommentoida Puolan tasavallan huomautuksia, seuraa, että tämän tuomion 39 ja 42 kohdassa tiivistetysti esitetyt AW:n väitteet, jotka koskevat oikeudellista virhettä, on hylättävä tehottomina.

74

On nimittäin niin, että kun tällaista velvollisuutta ei ole osoitettu, kuten nyt käsiteltävässä asiassa, on todettava, ettei esiinny kysymystä siitä, olisiko komission tekemä oikeudellinen arviointi voinut olla erilainen, jos olisi annettu mahdollisuus kommentoida kyseessä olevan jäsenvaltion huomautuksia.

75

Lisäksi tämän tuomion 67 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että toisin kuin AW väittää, tämä unionin yleisen tuomioistuimen hyväksymä oikeudellinen kriteeri ei ole sellaisenaan virheellinen.

76

Kaiken edellä esitetyn perusteella komission vaatimus perustelujen korvaamisesta on hyväksyttävä ja ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

77

Toinen valitusperuste, joka koskee yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta, jakautuu neljään osaan.

78

Kolmas valitusperuste, joka koskee taloudellisen edun olemassaoloa, jakautuu kahteen osaan.

79

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, joka koskee inflaatioriskiä ja valuuttakurssiriskiä, AW väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta, että se on korvannut riidanalaisen päätöksen perustelut omilla perusteluillaan ja että se on kääntänyt todistustaakan.

80

Kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, joka koskee näiden riskien siirtämisen merkityksellisyyttä, AW vetoaa tämän arviointiperusteen virheelliseen soveltamiseen arvioitaessa taloudellisen edun olemassaoloa, riidanalaisen päätöksen perustelujen korvaamiseen, todistustaakan kääntämiseen ja perustelujen puuttumiseen.

81

Toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa AW huomauttaa, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 110-112 ja 170 kohdassa, että komissio oli perustellusti katsonut, että hypoteettinen yksityinen sijoittaja ei olisi ottanut huomioon niiden valuuttakurssi- ja inflaatioriskien siirtämistä, joihin AW oli vedonnut hallinnollisen menettelyn aikana, koska sopimuspuolet eivät olleet keskustelleet niistä ja koska niistä AW:lle aiheutuvia haittoja tai niistä Puolan tasavallalle aiheutuvia etuja ei ollut näytetty toteen.

82

Kun unionin yleinen tuomioistuin on tällä tavoin rajoittanut tarkastelun vain sopimuspuolten liitteessä 6 mainitsemiin vaihtoehtoihin, se ei kuitenkaan ole ottanut huomioon sitä, että yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen tutkimisen on väistämättä koskettava kaikkia niitä vaihtoehtoja, joita yksityinen toimija olisi kohtuudella harkinnut tällaisessa tilanteessa. Lisäksi AW toteaa, että vaikka sopimuksessa vahvistetaan sopimuspuolten lopullinen kanta, siinä ei lähtökohtaisesti mainita kaikkia niitä seikkoja, joiden perusteella sopimuspuolet ovat päätyneet sopimukseen. Nyt käsiteltävässä asiassa asiakirja-aineistoon sisältyvät todisteet osoittavat AW:n mukaan, että sopimuspuolille oli annettu tietoja, asiantuntijat olivat antaneet niille neuvoja ja ne kykenivät ymmärtämään varjotullien määrien enimmäisrajan vaikutuksen sekä varjotullijärjestelmän ja todellisen tietullin järjestelmän väliset erot. Asiakirja-aineistosta käy AW:n mukaan myös ilmi, että tästä enimmäisrajasta oli määrätty liitteessä 6 olevan 1 lisäyksen 4 kohdan toiseksi viimeisessä kappaleessa. Näin ollen on katsottava, että unionin yleinen tuomioistuin on ottanut nämä todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, koska kyseessä olevan sopimuksen sopimuspuolet lähtökohtaisesti neuvottelevat sopimusmääräyksestä.

83

Katsoessaan, ettei komissiolla ollut velvollisuutta tutkia riskien siirtämistä, koska näitä riskejä ei ollut näytetty toteen, unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan kääntänyt todistustaakan, koska komission tehtävänä on osoittaa, että tuensaaja ei selvästikään olisi saanut vastaavia helpotuksia mahdolliselta yksityiseltä sijoittajalta ja että sen on tältä osin otettava huomioon kaikki tieto, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen toimijan, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä kyseisen jäsenvaltion tilannetta, päätösprosessiin. Komission olisi näin ollen pitänyt osoittaa, että yksityinen sijoittaja ei olisi lähtökohtaisesti pitänyt kyseessä olevia tietoja merkityksellisinä.

84

AW:n mukaan unionin yleisen tuomioistuimen oli siis selvitettävä, oliko komissio ottanut huomioon kaikki käytettävissä olevat tiedot ja sisältyikö riidanalaisen päätöksen perusteluihin valuuttakurssi- ja inflaatioriskien siirtämistä koskeva tutkinta. Sen sijaan, että valituksenalaisessa tuomiossa olisi tehty tällainen selvitys, siinä korvattiin perusteluja ja korjattiin näin riidanalaisessa päätöksessä tätä koskeva puute. Valituksenalaisen tuomion 110-112 kohtaan sisältyvällä päättelyllä ei nimittäin ole yhteyttä mihinkään kyseisessä päätöksessä esitettyyn arviointiin.

85

Koska valuuttakurssi– ja inflaatioriskit vaikuttavat suoraan erääntyneiden summien määrään ja kykyyn rahoittaa tällaisia summia koko konsession ajan, kyseessä on selvästi tekijä, jolla voi olla huomattava vaikutus yksityisen toimijan päätösprosessiin, joten unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta, kun se on viitannut sijoittajaan, joka ei ota huomioon omia voittojaan ja riskejään.

86

AW katsoo lopuksi, että valituksenalaisen tuomion 112 kohdassa esitetyt perustelut ovat puutteelliset, koska tästä kohdasta ei ilmene selvästi, onko unionin yleinen tuomioistuin katsonut, että valuuttakurssi- ja inflaatioriskit on siirretty Puolan tasavallalle paitsi silloin, kun vaihtelut alittavat varjotullin määrän ehdottoman enimmäisrajan, myös silloin, kun vaihtelut ylittävät sen, mitä ei ole tapahtunut, jolloin unionin yleinen tuomioistuin on selvästi ottanut asiakirja-aineiston todisteet huomioon vääristyneellä tavalla. Mikään muu kyseisessä kohdassa mainittu seikka ei kuitenkaan voi tukea unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää.

87

Kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa AW väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa sovellettavaa yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta koskevassa arvioinnissa tekemät virheet koskevat myös laajemmin SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun olemassaoloa koskevaa arviointia. Niiden virheiden osalta, joita unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan tehnyt valituksenalaisen tuomion 110-112 kohdassa, AW viittaa tämän tuomion 81–86 kohdassa tiivistetysti esitettyihin perusteluihinsa, jotka osoittavat kyseisen arviointiperusteen väärän soveltamisen, perustelujen puuttumisen, perustelujen korvaamisen ja todistustaakan kääntämisen.

88

Lisäksi valituksenalaisen tuomion 112 kohdan kahdessa viimeisessä virkkeessä unionin yleinen tuomioistuin on suorittanut monitahoisen taloudellisen arvioinnin, joka ylittää sen valvontavallan ja joka on johtanut siihen, että se on korvannut omilla perusteluillaan komission, joka ei käsittele riidanalaisessa päätöksessä näiden kahden viimeisen virkkeen sisältöä, perustelut. Kyseisessä kohdassa esitetty päättely ei myöskään voi tukea unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää ja siinä otetaan todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, koska raskaiden tavaraliikenteen ajoneuvojen osuus AW:n tuloista on 81 prosenttia ja koska unionin yleinen tuomioistuin ei selitä, miten varjotullijärjestelmästä aiheutuvasta haitasta näihin tuloihin kohdistuva vaikutus voitaisiin kompensoida sillä, että tämä haitta ei koske 19:ää prosenttia AW:n tuloista.

89

Koska AW:n ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät väitteet koskivat varjotullijärjestelmän haittoja, joita ei ole sisällytetty sisäisen tuottoprosentin laskentaan mutta jotka kuitenkin vaikuttavat AW:n taloudelliseen tilanteeseen, unionin yleisen tuomioistuimen näkemykset kyseisen järjestelmän haitoista, jotka on sisällytetty tähän laskelmaan, eivät AW:n mukaan näin ollen ole merkityksellisiä. AW:n mukaan merkityksellinen kysymys on se, onko ennustettu korkeampi sisäinen tuottoprosentti, jonka inflaatio- ja valuuttakurssiriskit ovat suurempia, AW:n näkökulmasta taloudellisesti kannattavampi kuin sisäinen tuottoprosentti, jonka oletetaan olevan alempi mutta johon liittyvät inflaatio- ja valuuttakurssiriskit ovat pienempiä. Tähän kysymykseen ei kuitenkaan ole mahdollista vastata arvioimatta varjotullin määrien enimmäisrajaa.

90

Komissio ja Puolan tasavalta kiistävät AW:n väitteet. Komissio katsoo erityisesti, että valituksenalaisen tuomion 110 ja 111 kohdasta ilmenee, että liitteeseen 6 ei sisälly mitään inflaatio- ja valuuttakurssiriskien kasvua koskevaa näkökohtaa, että ei siis ole näytetty toteen, että sopimuspuolet olisivat halunneet ottaa huomioon tällaisen kasvun, ja että AW:n ensimmäisessä oikeusasteessa esittämän vinjettimallin sisäisen tuottoprosentin ei ole esitetty sisältävän inflaatio- ja valuuttakurssiriskejä vastaavaa korvaavaa osatekijää. Lisäksi väitettä, jonka mukaan todistustaakka olisi käännetty, ei voida ottaa tutkittavaksi, koska sen tueksi ei ole esitetty mitään oikeudellisia perusteluja. Komissio ja Puolan tasavalta väittävät lisäksi, että toisen ja kolmannen valitusperusteen ensimmäiset osat ovat perusteettomia.

91

Toisen ja kolmannen valitusperusteen ensimmäisissä osissa AW moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on ottanut todisteet huomioon vääristyneellä tavalla ja tehnyt useita oikeudellisia virheitä, jotka johtuvat yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen virheellisestä soveltamisesta, todistustaakan virheellisestä jakamisesta, perustelujen korvaamisesta ja valituksenalaisen tuomion puutteellisista perusteluista.

92

Ensinnäkin väitetystä todisteiden huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla on huomautettava, että SEUT 256 artiklan 1 kohdan toisesta alakohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa (tuomio 30.11.2016, komissio v. Ranska ja Orange, C-486/15 P, EU:C:2016:912, 97 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

93

Lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tosiseikkojen arviointi ei täten ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio 30.11.2016, komissio v. Ranska ja Orange, C-486/15 P, EU:C:2016:912, 98 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

94

Valittajan, joka väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, on SEUT 256 artiklan, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne arviointivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla. Unionin tuomioistuimen vakiintuneessa oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu, että vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä asiakirja-aineistosta selvästi ilman, että tosiseikastoa ja selvitystä on tarpeen ryhtyä arvioimaan uudelleen (tuomio 30.11.2016, komissio v. Ranska ja Orange, C-486/15 P, EU:C:2016:912, 99 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

95

Nyt käsiteltävässä asiassa ensimmäinen vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen, johon AW vetoaa, koskee valituksenalaisen tuomion 110 kohtaa, jonka mukaan ”liitteestä 6 ei ilmene, että sopimuspuolet olisivat pyrkineet ottamaan huomioon sen varjotullijärjestelmän väitetyt haitat, johon [AW] nyt vetoaa, eikä etenkään, että ne olisivat tehneet tästä sopimuksen. Tässä liitteessä ei ole erityisesti mitään mainintaa [AW:n] väittämien riskien kasvusta. ”

96

Kun AW moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä ei ole ottanut huomioon sitä, että varjotullien määrien enimmäisraja on vahvistettu liitteessä 6 olevan 1 lisäyksen 4 kohdan toiseksi viimeisessä kappaleessa, eikä sitä, että tästä sopimusmääräyksestä on neuvoteltu sopimuspuolten välillä, se ei vetoa vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen vaan todellisuudessa riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevan arvioinnin, jonka mukaan pelkkä tämän enimmäisrajan olemassaolo ei muiden sitä tukevien seikkojen puuttuessa vastaa sitä, että sopimuspuolet ovat ottaneet huomioon valuuttakurssi- ja inflaatioriskien, joihin AW on vedonnut, siirtämisen.

97

Näin ollen, kuten komissio perustellusti väittää, AW:n tätä koskevat vaatimukset on jätettävä tutkimatta muutoksenhakuvaiheessa.

98

Toinen vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen, johon AW vetoaa, koskee valituksenalaisen tuomion 112 kohtaa, jossa todetaan muun muassa seuraavaa:

”– – liitteen 6 mukaisesti varjotullien määrät indeksoitiin inflaation ja valuuttakurssin vaihtelujen mukaan ja niitä korotettiin lisäksi joka kuudes kuukausi 1.9.2007 lukien WWR-nimisellä ylimääräisellä kertoimella. Todentamismekanismin avulla Puolan tasavalta otti myös vastattavakseen liikenteen ja tulojen kehitykseen liittyvän riskin ja varmisti, että sisäinen tuottoprosentti pysyisi 1.9.2005 ja 31.12.2006 välisenä ajanjaksona samalla tasolla kuin ennen 28.7.2005 annetulla lailla tehtyjä muutoksia. Näin ollen pelkästään sen, että on olemassa varjotullien määriä koskeva enimmäisraja, jota ei sidottu inflaation ja valuuttakurssin vaihteluihin, ei voida katsoa siirtäneen kantajalle inflaatioriskiä ja valuuttakurssiriskiä, eikä sillä voida perustella ”maksun” maksamista kantajalle.”

99

Siltä osin kuin AW arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on tällä tavoin katsonut, että valuuttakurssi- ja inflaatioriskit on siirretty Puolan tasavallalle paitsi silloin, kun vaihtelut alittavat varjotullin määrän ehdottoman enimmäisrajan, myös silloin, kun vaihtelut ylittävät sen, on todettava, että edellisessä kohdassa mainitussa ensimmäisessä virkkeessä unionin yleinen tuomioistuin on rajoittunut kuvaamaan liitteessä 6 määrättyä järjestelmää, että toinen virke ei koske valuuttakurssi- ja inflaatioriskiä vaan liikenteen ja tulojen kehitykseen liittyvää riskiä ja että kolmas virke sisältää kahdessa edellä mainitussa virkkeessä mainittuihin todisteisiin perustuvan tosiseikkoja koskevan arvioinnin.

100

Tästä valituksenalaisen tuomion kohdasta ei näin ollen ilmene, että todisteet olisi mitenkään otettu huomioon vääristyneellä tavalla, ja AW tyytyy jälleen riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaansa kuuluvan tosiseikkojen arvioinnin, mikä on jätettävä muutoksenhakuvaiheessa tutkimatta.

101

Kolmas vääristyneellä tavalla huomioon ottaminen, johon AW vetoaa, koskee myös valituksenalaisen tuomion 112 kohtaa, jossa todetaan seuraavaa:

” – – siltä osin kuin on kyse mahdottomuudesta vahvistaa tietullit optimaaliselle tasolle ja siitä, ettei alun perin sovittua tuottoa voida saada, on todettava yhtäältä, että [AW] saattoi vapaasti vahvistaa muihin ajoneuvoihin kuin vinjeteillä varustettuihin raskaisiin tavaraliikenteen ajoneuvoihin sovellettavat tietullit siten, että se pystyi mukauttamaan kaupallisen strategiansa vastaamaan markkinoiden kehitystä, ja toisaalta, että se oli 1.9.2005 käyttänyt kaikkia keinoja raskaisiin tavaraliikenteen ajoneuvoihin tosiasiallisesti sovellettavien määrien korottamiseksi vahvistamalla ne [konsessiosopimuksessa] sallitulle korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Kantajan väittämät haitat eivät näin ollen voineet vaikuttaa tuntuvasti sen odotettuun taloudelliseen tilanteeseen.”

102

Kun AW toteaa, että raskaiden tavaraliikenteen ajoneuvojen osuus sen tuloista on 81 prosenttia, ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei selitä, miten varjotullijärjestelmästä aiheutuvasta haitasta näihin tuloihin kohdistuva vaikutus voitaisiin kompensoida sillä, että tämä haitta ei koske 19:ää prosenttia AW:n tuloista, AW ei pyri osoittamaan, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut vääristyneellä tavalla huomioon sopimuslausekkeet edellisessä kohdassa mainituista virkkeistä ensimmäisen yhteydessä, vaan osoittamaan, että unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskeva arviointi, jonka mukaan varjotullitullin väitetyt haitat eivät voineet tuntuvasti vaikuttaa AW:n odotettuun taloudelliseen tilanteeseen, on virheellinen. Myös tämä väite on näin ollen jätettävä tutkimatta.

103

Toiseksi on todettava oikeudellisista virheistä, joita unionin yleisen tuomioistuimen väitetään tehneen, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen luokitteleminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sen edunsaajalle. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C-160/19 P, EU:C:2020:1012, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

104

Koska AW:n toisen ja kolmannen valitusperusteen ensimmäisissä osissa esittämä väite koskee vain kolmatta näistä edellytyksistä, on syytä todeta, että unionin tuomioistuimen niin ikään vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtiontukina pidetään sellaisia toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi voinut saada tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan (tuomio 6.3.2018, komissio v. FIH Holding ja FIH Erhvervsbank, C-579/16 P, EU:C:2018:159, 44 kohta).

105

Näin ollen, kun otetaan huomioon SEUT 107 artiklan 1 kohdan tavoitteena oleva vääristymättömän kilpailun turvaaminen myös julkisten ja yksityisten yritysten välillä, kyseisessä säännöksessä tarkoitetun ”tuen” käsitteen piiriin ei voi sisältyä yrityksen hyväksi valtion varoilla toteutettu toimenpide, jos yritys olisi voinut saada saman edun tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan. Tällaisen edun myöntämisen ehtoja on siten arvioitava lähtökohtaisesti soveltamalla yksityinen markkinataloustoimija -periaatetta (tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C-160/19 P, EU:C:2020:1012, 103 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

106

Tästä on todettava, että kun kyseisen periaatteen sovellettavuudesta on epäilyjä muun muassa sen vuoksi, että asianomainen jäsenvaltio käyttää julkiseen valtaan liittyviä oikeuksiaan toteuttaessaan kyseessä olevaa toimenpidettä, jäsenvaltion on osoitettava kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että toteutettu toimenpide kuuluu sen yksityisen toimijan aseman piiriin (tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C-244/18 P, EU:C:2020:238, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

107

Sitä vastoin kun yksityinen toimija -periaatetta voidaan soveltaa, se kuuluu niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon vahvistaessaan valtiontuen olemassaolon, eikä se siten ole poikkeus, jota sovelletaan vain jäsenvaltion pyynnöstä, kun on todettu, että SEUT 107 artiklan 1 kohdassa esitetyn valtiontuen käsitteen tunnusmerkistö täyttyy (tuomio 10.10.2020, Comune di Milano v. komissio, C-160/19 P, EU:C:2020:1012, 109 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

108

Tällaisessa tapauksessa komissiolla on siis, ottaen huomioon muun muassa asianomaisen jäsenvaltion toimittamat tiedot, todistustaakka siitä, että yksityinen toimija -periaatteen soveltamisedellytykset eivät täyty, joten kyseessä oleva valtion toimenpide pitää sisällään SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun edun (tuomio 10.10.2020, Comune di Milano v. komissio, C-160/19 P, EU:C:2020:1012, 110 kohta).

109

Tältä osin on huomautettava, että ratkaistaessa kysymystä siitä, olisiko yksityinen toimija toteuttanut saman toimenpiteen tavanomaisissa markkinaolosuhteissa, on otettava huomioon tällainen toimija, jonka tilanne vastaa mahdollisimman tarkasti kyseessä olevan valtion tilannetta (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C-244/18 P, EU:C:2020:238, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

110

Komission on tässä yhteydessä tehtävä kokonaisarviointi, jossa se ottaa huomioon kaikki tilanteessa merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, olisiko ilmeistä, ettei tuen saanut yritys olisi saanut vastaavia helpotuksia tällaiselta yksityiseltä toimijalta (tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C-244/18 P, EU:C:2020:238, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

111

Tästä ilmenee, että tutkinta, joka komission on tarvittaessa suoritettava, ei voi koskea vain pelkästään niitä vaihtoehtoja, jotka toimivaltainen viranomainen on todellisuudessa ottanut huomioon, vaan sen on välttämättä kohdistuttava kaikkiin niihin vaihtoehtoihin, joita yksityinen toimija olisi kohtuudella tarkastellut tällaisessa tilanteessa (ks. vastaavasti tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C-300/16 P, EU:C:2017:706, 29 kohta).

112

Tässä yhteydessä yhtäältä merkityksellisenä on pidettävä kaikkea sellaista tietoa, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen toimijan, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen toimijan tilannetta, päätösprosessiin (tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C-300/16 P, EU:C:2017:706, 60 kohta).

113

Toisaalta yksityinen toimija -arviointiperustetta sovellettaessa merkityksellisiä ovat ainoastaan kyseisen päätöksen tekemishetkellä käytettävissä olleet seikat ja vallinneet kehitysnäkymät (ks. vastaavasti tuomio tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C-300/16 P, EU:C:2017:706, 61 kohta).

114

Lisäksi komissio on katsonut, että valtiontukia koskevien EUT-sopimuksen perustavanlaatuisten sääntöjen asianmukaiseksi soveltamiseksi komission on toteutettava moitittujen toimenpiteiden tutkintamenettely huolellisesti ja puolueettomasti, jotta sillä on lopullista päätöstä tehdessään käytettävissään mahdollisimman kattavat ja luotettavat tiedot (tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C-244/18 P, EU:C:2020:238, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

115

Siltä osin kuin AW arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä ylitti valvontavaltansa rajat, on huomautettava, että harjoittaessaan SEUT 263 artiklassa tarkoitettua laillisuusvalvontaa unionin tuomioistuimella ja unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta ratkaista kanne, jonka perusteena on toimivallan puuttuminen, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, EUT-sopimuksen tai sen soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö. SEUT 264 artiklassa määrätään, että jos kanne on aiheellinen, riidanalainen toimi kumotaan. Unionin tuomioistuin ja unionin yleinen tuomioistuin eivät siis missään tapauksessa voi korvata riidanalaisen toimen toteuttajan perusteluja omillaan (tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C-244/18 P, EU:C:2020:238, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

116

Lisäksi oikeuskäytännössä katsotaan vakiintuneesti, että tutkinta, joka komission on tehtävä yksityinen toimija -arviointiperustetta sovellettaessa, edellyttää monitahoisen taloudellisen arvioinnin tekemistä ja että kun unionin tuomioistuimet valvovat komission tekemiä monitahoisia taloudellisia arviointeja valtiontukien alalla, niiden tehtävänä ei ole korvata omalla taloudellisia seikkoja koskevalla arvioinnillaan komission arviointia (tuomio 10.12.2020, Comune di Milano v. komissio, C-160/19 P, EU:C:2020:1012, 100 kohta).

117

Unionin tuomioistuinten on kuitenkin paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C-300/16 P, EU:C:2017:706, 64 kohta).

118

Tältä osin on todettava, että unionin tuomioistuinten on arvioitava valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta niiden tietojen perusteella, joita komissiolla saattoi olla käytettävissään päätöstä tehdessään, ja näihin tietoihin sisältyvät tiedot, jotka näyttivät merkityksellisiltä tämän tuomion 110–113 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaan suoritettavan arvioinnin kannalta ja jotka komissio olisi voinut pyytää toimitettaviksi hallinnollisen menettelyn kuluessa (tuomio 20.9.2017, komissio v. Frucona Košice, C-300/16 P, EU:C:2017:706, 70 ja 71 kohta).

119

AW:n väitteitä on tarkasteltava tämän tuomion 103–118 kohdassa esitettyihin seikkoihin nähden.

120

Ensinnäkin väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi rajoittanut tarkastelunsa ainoastaan sopimuspuolten suunnittelemiin vaihtoehtoihin ja jättänyt huomiotta väitettyjen riskien merkittävän vaikutuksen yksityisen sijoittajan päätösprosessiin, on todettava, että tämän tuomion 110 ja 111 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä kyllä ilmenee, että tutkinta, joka komission on tarvittaessa suoritettava, ei voi rajoittua vain niihin vaihtoehtoihin, jotka toimivaltainen virnaomainen on todellisuudessa ottanut huomioon, vaan sen on välttämättä kohdistuttava kaikkiin niihin vaihtoehtoihin, joita yksityinen toimija olisi kohtuudella tarkastellut tällaisessa tilanteessa.

121

Tästä oikeuskäytännöstä ilmenee kuitenkin myös, että tämä vaatimus ei merkitse sitä, että komission olisi otettava huomioon lisäksi vaihtoehdot, joita yksityinen toimija ei olisi kohtuudella harkinnut tällaisessa tilanteessa.

122

Lisäksi asiassa, joka johti 20.9.2017 annettuun tuomioon komissio v. Frucona Košice (C-300/16 P, EU:C:2017:706), oli kyse yksityinen velkoja -arviointiperusteen soveltamisesta velkojaan, jonka tarkoituksena oli maksimoida niiden summien takaisinperintä, jotka konkurssissa oleva velallinen oli sille velkaa. Tällaisessa tilanteessa unionin tuomioistuin on katsonut, että komission tehtävänä oli toimivaltaisen viranomaisen suunnittelemien takaisinperintää koskevien vaihtoehtojen lisäksi tutkia kaikki muut vaihtoehdot, jotka yksityinen velkoja olisi kohtuudella ottanut huomioon.

123

Käsiteltävässä asiassa kyseessä olevasta tilanteesta ilmenee sitä vastoin, ettei Puolan tasavalta ollut AW:hen nähden yksityisen velkojan eikä myöskään yksityisen sijoittajan asemassa. Kun nimittäin otetaan huomioon, että kyseinen jäsenvaltio oli velvollinen maksamaan AW:lle korvausta vahingosta, joka AW:lle oli aiheutunut niiden sopimussuhteissa, huomioon otettava arviointiperuste oli nimenomaan sellaisen yksityisen velallisen kriteeri, joka on velvollinen maksamaan sopimussuhteessa sopimuskumppanilleen rahasumman tälle aiheuttamansa vahingon vuoksi.

124

On kuitenkin todettava, että yksityisen velallisen intressissä ei ole korvata velkojalleen valuuttakurssi- ja inflaatioriskejä, joihin tämä velkoja ei ole vedonnut omalta osaltaan. Koska suurempi korvaus olisi lähtökohtaisesti yksityisen velallisen etujen vastaista, on katsottava, että tällainen velallinen ei olisi ottanut tällaisia riskejä huomioon, paitsi jos sen olisi sopimuskumppaninsa pyynnöstä pitänyt tehdä niin tai jos se olisi ollut sen laajemmin ymmärretyn intressin mukaista, kun otetaan huomioon kyseessä oleva sopimussuhde.

125

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä katsoessaan valituksenalaisen tuomion 152-154 ja 165-171 kohdassa, että Puolan tasavallan tilanteessa oleva yksityinen toimija ei lähtökohtaisesti olisi suostunut maksamaan suurempaa määrää kuin määrän, joka sen oli maksettava AW:lle kyseessä olevan vahinkotapahtuman johdosta, ja erityisesti kyseisen tuomion 110-112 kohdassa, ettei ollut syytä ottaa huomioon AW:lle väitetysti aiheutuvia riskejä, joita koskevia vaatimuksia AW ei ole esittänyt tämän jäsenvaltion kanssa käymiensä neuvottelujen aikana tai joista ne ei eivät muuten ole keskustelleet.

126

Tästä seuraa toiseksi, että AW arvostelee virheellisesti unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on kääntänyt todistustaakan, koska AW:n väittämiä riskejä ei voida pitää merkityksellisinä tietoina, jotka voisivat huomattavalla tavalla vaikuttaa tavanomaisen varovaisen ja huolellisen yksityisen toimijan, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen toimijan tilannetta, päätösprosessiin. Näin ollen, toisin kuin AW väittää, ei voida katsoa, että komissio olisi ollut velvollinen täsmentämään riidanalaisessa päätöksessä syyt, joiden vuoksi se ei ottanut huomioon AW:n esittämiä riskejä.

127

Kolmanneksi on todettava, että edellä esitetyn perusteella AW ei voi tehokkaasti väittää, että unionin yleinen tuomioistuin olisi korvannut perustelut tai että se olisi ylittänyt valvontavaltansa rajat katsoessaan valituksenalaisen tuomion 110-112 kohdassa, että riskit, joihin AW vetosi, eivät olleet merkityksellisiä sen arvioinnin kannalta, joka komission oli suoritettava, ja että niitä ei ollut näytetty toteen. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin ainoastaan arvioinut sille esitettyjä väitteitä ja selvittänyt, oliko riidanalainen päätös lainvastainen AW:n vaatimuksiin nähden.

128

Lopuksi siltä osin kuin AW väittää, että valituksenalaisen tuomion mainituissa kohdissa esitetty päättely ei voi tukea unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen tuomion 113 kohdassa esittämää päätelmää, on todettava, että AW ei arvostele mainitun tuomion perustelujen puutteellisuutta vaan unionin yleisen tuomioistuimen arviointien sisältöä ja se kehottaa näin unionin tuomioistuinta arvioimaan tosiseikkoja uudelleen; tämä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan ja on näin ollen jätettävä tutkimatta muutoksenhakuvaiheessa.

129

Kaiken edellä esitetyn perusteella toisen ja kolmannen valitusperusteen ensimmäiset osat on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.

130

Toisen valitusperusteen toinen osa, joka koskee vaihtoehtoja, joita mahdollinen yksityinen sijoittaja olisi ottanut huomioon, perustuu yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen noudattamatta jättämiseen, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen loukkaamiseen, perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiin, todistelua koskevien sääntöjen rikkomiseen ja unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan rajojen ylittämiseen.

131

AW väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että yksityistä sijoittajaa on varjotullin määrästä neuvoteltaessa rajoitettu 28.7.2005 annetun lain säännöksillä ja tavoitteilla, koska se on vahvistanut komission virheellisen lähestymistavan, jossa otettiin huomioon vain asianomaisen jäsenvaltion suunnittelemat vaihtoehdot. AW:lle maksettavan korvauksen asianmukainen taso ei myöskään ole ratkaiseva seikka yksityisen sijoittajan kannalta, koska taso ei liity suoraan sen kannattavuuteen tai sen riskiin.

132

Lisäksi on niin, että jos kansallisen lain vastainen toimenpide on SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu etu pelkästään siitä syystä, että yksityinen sijoittaja ei maksaisi enempää kuin mitä tässä laissa edellytetään, tässä laissa rajoitetaan kyseisen ylemmän tasoisen säännöksen soveltamista, mikä merkitsee unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen loukkaamista.

133

Lisäksi katsoessaan, että 28.7.2005 annetussa laissa asetetaan sopimuspuolille varjotullin vahvistamista koskevat rajat, unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan perustellut valituksenalaisen tuomion puutteellisesti, rikkonut todistelua koskevia sääntöjä ja korvannut riidanalaisen päätöksen perustelut eri perusteluilla. AW:n mukaan on nimittäin niin, että vaikka tässä laissa kielletään todellinen tietulli, siinä on myös viitattu korvausmenetelmää ja takaisinmaksun määräaikoja koskeviin neuvotteluihin. Koska tässä laissa ei täsmennetä sisäistä tuottoprosenttia eikä sitä, että sen pitäisi korvata ainoastaan tulojen menetys, eikä niitä näkökohtia, jotka valtio voi ottaa huomioon, eikä valtion kaupallista asemaa, siinä jätetään laaja harkintavalta varjotulleja koskevan sopimuksen laatimiselle.

134

AW toteaa lisäksi toimittaneensa unionin yleiselle tuomioistuimelle todisteena 28.7.2005 annetun lain ulottuvuudesta ja sisällöstä välitystuomion, jossa selitetään 28.7.2005 annetun lain oikea tulkinta ja jonka unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti jättänyt huomiotta riittämättömin perusteluin merkityksettömänä. Se, että kyseinen välitystuomio ei velvoittanut komissiota ja että siinä ei todeta WSA:n vuoden 1999 tutkimusta merkityksellisemmäksi kuin WSA:n vuoden 2004 tutkimusta, on nimittäin tehoton välitystuomion todistusarvoon nähden. Unionin yleinen tuomioistuin on siten tehnyt päätelmänsä puutteellisten todisteiden perusteella ja ilman mitään perustetta, koska mikään asiakirja-aineistoon sisältyvä seikka ei tue näitä päätelmiä. AW:n mukaan unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt myös huomiotta sen, että 28.7.2005 annetun lain soveltamisalan ja sisällön tutkiminen edellytti teknistä tietämystä ja että komissio ei hankkinut vaadittua asiantuntemusta, mitä pahensi se, että välitystuomio ja 28.7.2005 annetun lain sanamuoto osoittivat, että varjotullista oli neuvoteltava sopimuspuolten välillä. Lopuksi AW toteaa, että Sąd Apelacyjny w Warszawie (Varsovan ylioikeus) kumosi välitystuomion pelkästään sillä perusteella, että se oli ristiriidassa riidanalaisen päätöksen kanssa, mikä ei kyseenalaista sen todistusarvoa kyseisen lain tulkintaan nähden.

135

Lisäksi kun unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 152 kappaleessa esitetyn toteamuksen, jossa ei esitetty paikkansapitäviä, luotettavia eikä johdonmukaisten todisteita ja jonka mukaan liitteessä 6 myönnetään 28.7.2005 annetussa laissa edellytettyä suurempi korvaus ja että konsessiosopimuksen ja kyseisen liitteen välillä on ristiriita, se ei ole tarkistanut, täyttyivätkö näyttövaatimukset. Valituksenalaisen tuomion perustelut ovat siten puutteelliset, ja AW ei voi niiden perusteella saada selville syitä, joiden nojalla unionin yleinen tuomioistuin on päätynyt omaksumaan tulkintansa kyseisestä laista, eikä syitä, joiden vuoksi väite siitä, että ristiriitaa ei ole, on hylätty.

136

Komissio ja Puolan tasavalta kiistävät AW:n väitteet. Komissio katsoo erityisesti, että väite, jonka mukaan 28.7.2005 annetun lain säännökset ja tavoitteet eivät rajoita yksityistä sijoittajaa, on jätettävä tutkimatta, koska oikeudellisen virheen luonnetta ei ole täsmennetty eikä tällaisen väitteen tueksi ole esitetty mitään oikeudellisia perusteluja. Koska tämän lain ulottuvuus ja sisältö ovat lisäksi tosiseikkoja, unionin yleisen tuomioistuimen näiden seikkojen arviointia koskeva täysi toimivalta voidaan riitauttaa vain, jos vedotaan kyseisten todisteiden huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, ja tätä ei ole otettu esiin eikä siis myöskään näytetty toteen. Komission ja Puolan tasavallan mukaan toisen valitusperusteen toinen osa on perusteeton.

137

Aluksi on hylättävä tutkimatta jättämistä koskeva komission esittämä vaatimus, joka koskee AW:n toisen valitusperusteen toisessa osassa esittämiä perusteluja, jotka ovat riittävän selviä ja joilla pyritään toteamaan oikeudellinen virhe, joka johtuu siitä, että unionin yleinen tuomioistuin rajoitti yksityinen toimija -arviointiperusteen arvioinnissa huomioon otettuja seikkoja, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen noudattamatta jättäminen, todisteiden esittämistä koskevien sääntöjen noudattamatta jättäminen, perustelujen korvaaminen ja valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuus.

138

Nämä AW:n väitteet koskevat valituksenalaisen tuomion 152-154 kohtaa, joissa unionin yleinen tuomioistuin on todennut erityisesti, että komissio oli perustellusti katsonut, että 28.7.2005 annetussa laissa ja konsessiosopimuksessa velvoitettiin Puolan tasavalta maksamaan AW:lle korvaus pelkästään tällä lailla tehdyistä muutoksista aiheutuneesta tulojen menetyksestä ja että yksikään järkevästi toimiva yksityinen toimija ei olisi suostunut maksamaan suurempaa summaa kuin mitä kyseisessä laissa ja sopimuksessa edellytettiin.

139

Tämän tuomion 121-125 kohdassa on jo todettu, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut, että Puolan tasavallan tilanteessa olevan yksityisen velallisen tarkoituksena ei ole maksaa AW:lle korvausta niiden seurausten lisäksi, jotka aiheutuvat 28.7.2005 annetun lain vaikutuksesta niiden sopimussuhteeseen. Koska unionin yleisen tuomioistuimen arviointi on siten yksityinen toimija -periaatteen mukainen, on katsottava, ettei se ole oikeudellisesti virheellinen eikä sillä loukata unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta.

140

Tästä seuraa myös, ettei AW voi tehokkaasti väittää, että unionin yleinen tuomioistuin olisi korvannut perustelut tai että se olisi ylittänyt valvontavaltansa rajat, kun se on tehnyt valituksenalaisen tuomion 152-154 kohdassa tämän tuomion 138 kohdassa mainitut toteamukset. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin ainoastaan arvioinut sille esitettyjä väitteitä ja tarkistanut, oliko riidanalainen päätös lainvastainen AW:n vaatimuksiin nähden.

141

Valituksenalaisen tuomion väitetyistä puutteellisista perusteluista on ensinnäkin todettava, että AW riitauttaa ainoastaan valituksenalaisen tuomion perustelujen riittävyyden unionin yleisen tuomioistuimen päätelmien tukemiseksi.

142

Lisäksi on todettava, että väite perustuu osittain valituksenalaisen tuomion 152 ja 153 kohdan virheelliseen tulkintaan, koska näihin kohtiin ei sisälly toteamusta siitä, että liitteessä 6 myönnettäisiin AW:lle suurempi korvaus kuin 28.7.2005 annetussa laissa edellytetään, eikä siitä, että konsessiosopimuksen ja kyseisen liitteen välillä on ristiriita, vaan että korvauksen määrä, johon AW:llä oli oikeus, perustuu kyseisestä laista aiheutuneen vahingon kokonaisarviointiin ja Puolan tasavallalle kyseisestä sopimuksesta aiheutuviin velvoitteisiin.

143

Koska unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen ole tehnyt valituksenalaisen tuomion mainituissa kohdissa tällaisia toteamuksia, AW:n väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin olisi toteamukset tehdessään rikkonut todistelua koskevia sääntöjä, on täysin perusteeton.

144

Lopuksi on huomautettava, että AW pyrkii siihen, kuten komissio on perustellusti todennut, että tosiseikat ja erityisesti 28.7.2005 annetun lain sisältö arvioidaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan.

145

Tästä seuraa, että toisen valitusperusteen toinen osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

146

Toisen valitusperusteen kolmannessa osassa, joka koskee riskiä neuvottelujen epäonnistumisesta ja oikeudenkäynnistä, AW vetoaa siihen, että todisteet on otettu huomioon vääristyneellä tavalla ja että yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta ja perusteluvelvollisuutta ei ole noudatettu, todistelua koskevia sääntöjä on rikottu ja unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan rajoja ei ole noudatettu.

147

AW väittää, että kuten Puolan tasavallan neuvonantajat, jotka AW:n mukaan ovat pitäneet liitettä 6 hyväksyttävänä, mahdollinen yksityinen sijoittaja olisi ottanut huomioon riskin siitä, että AW lopulta vaatii konsessiosopimuksen irtisanomista tai nostaa kanteen, sekä neuvonantajiensa asiaa koskevan ammatillisen lausunnon, ja että näin ollen komissiolla oli velvollisuus arvioida tämä riski ja ottaa tämä lausunto huomioon, mitä se ei AW:n mukaan tehnyt ja mitä unionin yleinen tuomioistuin ei ole arvostellut.

148

Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin rajoittanut valituksenalaisen tuomion 165 kohdassa yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen soveltamisen ainoastaan 28.7.2005 annetussa laissa säädettyihin vaihtoehtoihin ja tehnyt siten valituksenalaisessa tuomiossa samat virheet kuin toisen valitusperusteen toisessa osassa jo todettiin. Kyseisen tuomion 166 kohdassa esitetty päättely on kehäpäätelmä, joka ei ole asianmukainen ja johon sisältyy perustelujen korvaaminen tämän tuomion edellisessä kohdassa mainittujen sopimuksen irtisanomisen ja oikeudenkäynnin riskien osalta.

149

Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut kyseisen tuomion 167 kohdassa, että AW:llä oli myös intressi välttää oikeudenkäynti, se on AW:n mukaan korvannut uudelleen komission riidanalaisessa päätöksessä esittämät perustelut omilla perusteluillaan ja se ei ole vastannut väitteeseen, joka koski tilannetta, jossa AW ei enää olisi jatkanut liikesuhdetta ja jolle olivat ominaista AW:n tappio-odotukset, ja se on ottanut Puolan tasavallan neuvonantajien arvioinnit huomioon vääristyneellä tavalla. Tämän kohdan viimeisessä virkkeessä on lisäksi looginen virhe ja näin ollen puutteelliset perustelut siltä osin kuin siinä rajoitetaan irtisanomis- ja oikeudenkäyntiriskien huomioon ottaminen koskemaan ajanjaksoa, joka edelsi 28.7.2005 annetun lain antamista, vaikka nämä riskit olivat olemassa myös myöhemmän ajanjakson osalta.

150

Komissio ja Puolan tasavalta kiistävät AW:n väitteet.

151

AW vetoaa toisen valitusperusteen kolmannessa osassa, joka koskee valituksenalaisen tuomion 165-167 kohtaa, esittämillään väitteillä yksityinen toimija -periaatteen virheelliseen soveltamiseen, riittämättömiin perusteluihin, perustelujen korvaamiseen sekä todisteiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla.

152

Unionin yleinen tuomioistuin on korostanut valituksenalaisen tuomion 165 kohdassa niiden riskien osalta, joita yksityiselle toimijalle väitetään aiheutuvan neuvottelujen epäonnistuessa, että tällainen toimija olisi tehnyt konsessiosopimukseen lisäyksen ainoastaan korvatakseen AW:lle 28.7.2005 annetun lain mukaisesti pelkästään tästä laista aiheutuneen tulojen menetyksen ja että se ei näin ollen olisi ottanut huomioon näitä väitettyjä riskejä eikä suostunut tällä perusteella maksamaan suurempaa korvausta. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että sopimuspuolet eivät olleet keskustelleet näistä riskeistä neuvoteltaessa liitteestä 6 eikä niitä ollut otettu huomioon AW:lle maksetun korvauksen määrän laskemiseksi.

153

Valituksenalaisen tuomion 166 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on huomauttanut, että komissio on riidanalaisessa päätöksessä lähinnä tyytynyt kyseenalaistamaan liitteessä 6 vahvistetuissa rahoitusmalleissa käytetyt tiedot. Koska riskeillä, joita yksityiselle toimijalle väitetään aiheutuneen ilman liiketoimea, ei kuitenkaan ollut mitään yhteyttä rahoitusmalleissa käytettyjen tietojen merkityksellisyyteen, unionin yleinen tuomioistuin on todennut, ettei minkään perusteella voitu katsoa, että yksityinen toimija olisi suostunut käyttämään WSA:n vuoden 1999 tutkimuksen merkityksettömiä tietoja WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen tietojen sijasta näiden riskien huomioon ottamiseksi.

154

Valituksenalaisen tuomion 167 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on todennut aluksi, että yksityinen toimija ei olisi ottanut huomioon neuvottelujen epäonnistumisen ja oikeudenkäynnin riskiä neuvotteluissa AW:lle maksettavan korvauksen määrän laskemista varten, koska nämä riskit eivät liity mitenkään lainmuutoksesta aiheutuneeseen tulojen menetykseen. Tämän jälkeen se on katsonut, että AW:llä oli myös intressi siihen, että neuvottelut saadaan päätökseen ja että vältetään vahingonkorvauskanne. Lopuksi se on todennut, ettei AW ollut osoittanut eikä edes väittänyt, että Puolan tasavallan neuvonantajat olisivat katsoneet, että oli otettava huomioon neuvottelujen epäonnistumisen riski ja oikeudenkäynnin riski sisäisen tuottoprosentin määrittämiseksi juuri ennen 28.7.2005 annetulla lailla tehtyjä muutoksia.

155

Väitetystä todisteiden huomioon ottamisesta vääristyneellä tavalla on riittävää todeta, että vastoin tämän tuomion 94 kohdassa mainittuja vaatimuksia AW ei täsmennä, mitä todisteita unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 167 kohdan viimeisessä virkkeessä tekemällä toteamuksella olisi otettu huomioon vääristyneellä tavalla.

156

Siltä osin kuin on kyse yksityinen toimija -periaatteen virheellisestä soveltamisesta, johon AW vetoaa, on aluksi muistutettava, että tässä tapauksessa arviointiperusteena oli yksityinen velallinen, joka oli sopimussuhteessa velvollinen maksamaan sopimuskumppanilleen rahasumman tälle aiheutuneen vahingon vuoksi. Kuten tässä tuomiossa on jo useaan kertaan todettu, unionin yleisen tuomioistuimen arviointiin, jonka mukaan tällainen velallinen ei lähtökohtaisesti olisi maksanut AwWlle vahingon aiheuttaneen tapahtuman vuoksi maksettavaa korvausta suurempaa korvausta, ei näin ollen sisälly oikeudellista virhettä.

157

Vaikka katsottaisiin, että kyseinen maksuvelvollisuus johtui Puolan tasavallan ja AW:n välisestä laajemmasta sopimussuhteesta ja että kyseisen jäsenvaltion tilanteessa oleva yksityinen velallinen olisi siten voinut ottaa huomioon riskin neuvottelujen epäonnistumisesta ja oikeudenkäynnistä, näiden riskien olisi kuitenkin pitänyt olla todellisia ja niistä olisi pitänyt voida aiheutua sille suurempia kustannuksia kuin ne, jotka liittyvät siihen, että AW:lle korvataan sille 28.7.2005 annetusta laista aiheutuneet seuraukset.

158

Lopuksi on todettava, että valituksenalaisen tuomion 165 ja 167 kohtaan sisältyvistä unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevista arvioinneista ilmenee, ettei tällaisten riskien olemassaoloa ollut kuitenkaan näytetty toteen. Unionin yleinen tuomioistuin on todennut tältä osin, että sopimuspuolet eivät olleet keskustelleet tästä seikasta, ja valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee lisäksi, että sovitun tappioiden korvausjärjestelmän tarkoituksena oli yhtäältä varmistaa menetettyjen tulojen täysimääräinen korvaaminen ja toisaalta varmistaa, että AW saattoi maksaa takaisin kyseessä olevan moottoritieosuuden rakentamiseksi otetut lainat.

159

Näin ollen yksityinen toimija -periaatteen virheellistä soveltamista koskeva väite on hylättävä perusteettomana.

160

Perustelujen väitetystä korvaamisesta on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut valituksenalaisen tuomion 165-167 kohdassa AW:n väitteet, joiden mukaan komissio oli virheellisesti jättänyt ottamatta huomioon riskin neuvottelujen epäonnistumisesta ja oikeudenkäynnistä. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin on todennut, että AW:n väittämiä riskejä ei ollut näytetty toteen. Komissiolla ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole velvollisuutta täsmentää päätöksissään syitä, joiden vuoksi se ei ole ottanut huomioon seikkoja, joita ei ole näytetty toteen. Unionin yleinen tuomioistuin ei näin ollen esittänyt valituksenalaisen tuomion mainituissa kohdissa perusteluja, joiden olisi pitänyt sisältyä riidanalaiseen päätökseen, vaan se esitti päättelyn, jolla hylättiin sille esitetyt väitteet, joilla pyrittiin osoittamaan, että riidanalaisen päätöksen perustelut olivat puutteelliset.

161

Lopuksi AW pyrkii valituksenalaisen tuomion perustelujen väitetyn puutteellisuuden varjolla todellisuudessa siihen, että unionin tuomioistuin arvioisi tosiseikat uudelleen, mikä ei kuulu sen toimivaltaan.

162

Edellä esitetyn perusteella toisen valitusperusteen kolmas osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

163

Toisen valitusperusteen neljäs osa, joka koskee huomioon otettavaa liikenteen ja tulojen tutkimusta, perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan, siihen, että unionin yleinen tuomioistuin on korvannut kyseisen päätöksen perustelut eri perusteluilla, yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen virheelliseen soveltamiseen, unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen loukkaamiseen, todistelua koskevien sääntöjen rikkomiseen ja perustelujen puuttumiseen.

164

AW huomauttaa, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 152 kappaleessa todetaan, että ”on hyvin kyseenalaista”, että yksityinen sijoittaja suostuu laskemaan AW:n korvauksen WSA:n vuoden 1999 tutkimuksen eikä WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen avulla, ja se korostaa, että näin tehdessään komissiolla ei ollut todisteita siitä, että asia olisi näin. Koska komissiolla on kuitenkin todistustaakka, tämä päättely ei voi tukea sen päätelmää, jonka mukaan yksityinen sijoittaja -arviointiperuste ei täyttynyt. Kun unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa, että riidanalaista päätöstä oli perusteltu riittävästi tämän arviointiperusteen soveltamisen osalta, se on soveltanut näin ollen virheellistä oikeudellista arviointiperustetta, vääristellyt riidanalaisen päätöksen ilmeistä merkitystä ja korvannut kyseisen päätöksen perustelut omilla perusteluillaan.

165

AW katsoo, että komission käyttämät ilmaisut osoittavat lisäksi riidanalaisen päätöksen rakenteen tavoin, että komissio on pitänyt yksityinen sijoittaja -arviointiperustetta poikkeuksena, joka sen oli tutkittava ainoastaan AW:n pyynnöstä, joten valituksenalaisen tuomion 142 kohta, jossa todetaan päinvastaista, ei ole vakuuttava.

166

AW toteaa, että valituksenalaisen tuomion 154 kohdassa lausutaan ainoastaan WSA:n vuoden 2004 tutkimuksen ansioista suhteessa WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen kyseistä lainmuutosta edeltäneen AW:n taloudellisen tilanteen arvioimiseksi. Yksityinen sijoittaja ei kuitenkaan AW:n mukaan tyydy katsomaan, että tietyn kaavan tietyt osat olisi voitu valita eri tavalla, vaan se tekee valinnan tämän kaavan ja muiden käytettävissä olevien vaihtoehtojen välillä niiden lopputuloksen perusteella. Unionin yleisen tuomioistuimen päättely ei selitä syytä siihen, miksi liite 6 ei kuulu näihin muihin vaihtoehtoihin, jotka tällainen sijoittaja mahdollisesti ottaisi huomioon, joten valituksenalaisen tuomion perustelut ovat tältä osin riittämättömät.

167

Lisäksi sisällyttäessään arviointiinsa 28.7.2005 annetun lain tavoitteen unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan tehnyt tässä samassa päättelyssä virheitä, jotka on esitetty tämän tuomion 82 kohdassa. Koska mainitussa 154 kohdassa esitetyistä perusteluista ei käy ilmi, mitä vaihtoehtoa unionin yleinen tuomioistuin on pitänyt yksityisen sijoittajan ajamana vaihtoehtona, perustelut ovat riittämättömät. Erityisesti on epäselvää, onko unionin yleinen tuomioistuin katsonut osapuolten välillä tehdyksi sopimuksen, jonka ainoana muutoksena oli perusrahoitusmallin päivittäminen WSA:n vuoden 2004 liikennetutkimuksen tietojen perusteella eli varjotullin määrien enimmäisrajalla, vai sopimuksen, joka perustuu päivitettyyn perusrahoitusmalliin mutta jossa ei ole vahvistettu enimmäisrajaa. Ensimmäisessä tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen perustelut ovat kuitenkin AW:n mukaan ristiriitaiset, sillä unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tällainen enimmäisraja ei ole tarpeen ”korvauksen varmistamiseksi”, koska sisäinen tuottoprosentti olisi ollut 7,42 prosenttia, ja jälkimmäisessä tapauksessa on selvää, että varjotullien määrien enimmäisraja olisi pitänyt tutkia.

168

AW toteaa edelleen tältä osin, että toinen yksityisen sijoittajan käytettävissä oleva vaihtoehto olisi voinut olla sopimus ilman perusrahoitusmallin liikennettä koskevan olettaman ajan tasalle saattamista mutta varjotullin määrien alemmalla enimmäisrajalla, joka olisi voinut johtaa alle 7,42 prosentin suuruiseen sisäiseen tuottoprosenttiin. AW:n mukaan yksityinen sijoittaja ei kuitenkaan luonnollisesti maksa enempää pelkästään ”oikean” tutkimuksen käyttämiseksi. Näin ollen ”oikea” tutkimus on sellaisenaan merkityksetön. Yksityinen sijoittaja -arviointiperuste edellyttää nimittäin ”kattavan paketin” arvioimista, joten unionin yleisen tuomioistuimen arviointi merkitsee tämän arviointiperusteen virheellistä soveltamista. Unionin yleinen tuomioistuin on myös jättänyt huomiotta AW:n väitteen, jonka mukaan yksityinen sijoittaja olisi katsonut, ettei yksikään saatavilla olevista tutkimuksista sopinut tavoiteltuun päämäärään, mikä vastaa Puolan tasavallan rahoitusneuvojan päätelmiä, mitä yksikään sijoittaja ei voinut olla tietämättä.

169

Komissio kiistää AW:n väitteet.

170

Toisen valitusperusteen neljännessä osassa AW arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on valituksenalaisen tuomion 142, 153 ja 154 kohdassa käyttänyt virheellisiä oikeudellisia arviointiperusteita, vääristellyt riidanalaisen päätöksen sisältöä, korvannut riidanalaisen päätöksen perustelut omilla perusteluillaan, perustellut valituksenalaista tuomiota puutteellisesti ja jättänyt vastaamatta yhteen AW:n väitteistä.

171

Ensinnäkin AW:n väitteestä, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt valituksenalaisen tuomion 142 kohdassa virheellisesti sen väitteen, jonka mukaan komissio oli katsonut yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen poikkeukseksi, on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut tässä kohdassa, että AW ei voinut perustellusti tukea tätä samaa väitettä unionin yleisessä tuomioistuimessa, koska ”vaikka komissio on tosiasiallisesti tutkinut liikaa maksetun edun määrän sellaisena kuin se ilmeni PwC:n raportista – – ennen yksityinen sijoittaja -arviointiperusteen tutkimista, se on lausunut lopullisesti taloudellisesta edusta ja liikaa maksetun summan määrästä vasta tämän perusteen tutkittuaan – –”.

172

Tältä osin on todettava, että riidanalaisesta päätöksestä ilmenee yksiselitteisesti, että komissio on jo kyseisen päätöksen 125 ja 126 kohdasta alkaen tarkastellut taloudellisen edun olemassaoloa kokonaisuudessaan siitä lähtökohdasta, että Puolan tasavallan oli konsessiosopimuksen nojalla korvattava AW:lle 28.7.2005 annetulla lailla aiheutetut vahingot ja että korvaus, joka ylitti nämä vahingot, käsitti SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun taloudellisen edun. Tästä seuraa, että tämä arviointi vastaa sisällöltään sitä arviointia, joka kyseisen toimielimen oli tehtävä soveltaessaan yksityinen toimija -periaatetta.

173

Koska komissio on lisäksi todennut riidanalaisen päätöksen 152 kohdassa mainitun arvioinnin yhdenmukaisuuden tämän periaatteen kanssa ja koska unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt sitä valituksenalaisen tuomion 152-154 ja 165-171 kohdassa, AW:n väitteet on hylättävä perusteettomina.

174

Siltä osin kuin on kyse arvostelusta, jonka AW kohdistaa valituksenalaisen tuomion 153 kohdan viimeiseen virkkeeseen, on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut tässä kohdassa, että ”katsoessaan, että oli ”hyvin kyseenalaista”, suostuisiko järkevästi toimiva yksityinen taloudellinen yksikkö laskemaan korvauksen WSA:n vuoden 1999 tutkimuksen eikä [ajantasaisemman WSA:n vuoden 2004] tutkimuksen avulla, [komissio] on esittänyt riittävän selvästi, ettei asiakirja-aineisosta käynyt ilmi, että tämä yksikkö olisi käyttänyt WSA:n vuoden 1999 tutkimusta, ja se on perustellut arviointinsa korostamalla sitä, että WSA:n vuoden 2004 tutkimus on uudempi”.

175

Tästä on huomautettava, että komission toimivaltuuksiensa puitteissa tekemän valtiontukipäätöksen tulkinta kuuluu oikeudellisen arvioinnin piiriin, ja tämä arviointi on unionin yleisen tuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen tehtävä (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio, C-244/18 P, EU:C:2020:238, 102 ja 105 kohta).

176

Lisäksi tällaisen päätöksen tiettyä kohtaa on tulkittava koko kyseessä olevan päätöksen asiayhteydessä (ks. vastaavasti tuomio 26.3.2020, Larko v. komissio,C-244/18 P, EU:C:2020:238, 111 kohta).

177

Nyt käsiteltävässä asiassa komission riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 152 kappaleessa esittämää toteamusta, jonka mukaan oli ”hyvin kyseenalaista”, että yksityinen toimija olisi turvautunut WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen, on näin ollen tarkasteltava nyt käsiteltävän asian asiayhteydessä, kuten ilmenee muun muassa riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 135 kappaleesta, jossa komissio on täsmentänyt, että oli tarpeen käyttää 28.7.2005 annetun lain aikaista liikenne- ja tuloennustetta.

178

Tästä seuraa, että toisin kuin AW väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei ole valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa käyttänyt virheellistä oikeudellista arviointiperustetta eikä vääristellyt riidanalaisen päätöksen sisältöä. Se ei myöskään ole korvannut riidanalaisen päätöksen perusteluja omilla perusteluillaan vaan hylännyt AW:n sille esittämät väitteet ja näin vahvistanut tämän päätöksen perustelut.

179

Lopuksi on todettava AW:n väitteistä, jotka kohdistuvat valituksenalaisen tuomion 154 kohtaan, että ensinnäkin nämä väitteet perustuvat sovellettavan arviointiperusteen virheelliseen ymmärtämiseen. Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion kyseisessä kohdassa muistuttanut, Puolan tasavallan tilanteessa olevan yksityisen velallisen, joka oli velvollinen maksamaan summan AW:lle tämän kanssa tekemänsä sopimuksen perusteella sen vahingon vuoksi, jonka se oli aiheuttanut sille 28.7.2005 annetun lain antamisesta, tavoitteena oli varmistaa, että AW:lle korvataan ainoastaan tästä laista aiheutuvat epäedulliset seuraukset.

180

Unionin yleisen tuomioistuimen päättelyn, jonka mukaan – kun otetaan huomioon tämä tavoite – mikään ei anna aihetta ajatella, että yksityinen toimija olisi suostunut tukeutumaan WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen sisältyviin tietoihin eikä WSA:n vuoden 2004 tutkimukseen sisältyviin tietoihin, olisi vaatinut ylimääräisen asiantuntijan nimeämistä tai käyttänyt mieluummin FM:n vuoden 2005 tutkimuksen tietoja, perusteella voidaan näin ollen, ja toisin kuin AW väittää, selvästi ymmärtää, että tällainen yksityinen toimija olisi ottanut huomioon kaikkien käytettävissä olevien puutteellisten vaihtoehtojen joukosta sen, jonka avulla voi parhaalla mahdollisella tavalla määrittää mainitusta laista aiheutuvat epäedulliset seuraukset, sen varmistamiseksi, että myönnettävä korvaus on sen sopimusvelvoitteiden mukainen niitä ylittämättä.

181

Tästä seuraa, että tässä päättelyssä sovelletaan asianmukaista arviointiperustetta ja annetaan selvä ja johdonmukainen vastaus kaikkiin valituksenalaisen tuomion 134, 136 ja 147-150 kohdassa tiivistetysti esitettyihin AW:n väitteisiin.

182

Siltä osin kuin AW väittää, että kyseinen päättely on puutteellinen, koska muut vaihtoehdot kuin komission hyväksymä ja unionin yleisen tuomioistuimen vahvistama vaihtoehto olisi pitänyt ottaa huomioon, on riittävää todeta, että näin tehdessään AW vaatii todellisuudessa unionin tuomioistuinta arvioimaan tosiseikkoja uudelleen, mikä ei kuulu sen toimivaltaan.

183

Edellä esitetyn perusteella toisen valitusperusteen neljäs osa on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

184

Kolmannen valitusperusteen toinen osa, joka koskee todellisen tietullin sisäisen tuottoprosentin tasoa, perustuu perustelujen puutteellisuuteen, unionin yleisen tuomioistuimen valvontavelvollisuuksien noudattamatta jättämiseen ja todistelua koskevien sääntöjen rikkomiseen.

185

AW väittää, että valituksenalaisen tuomion 120-127 kohdassa esitetyt perustelut eivät riitä tukemaan sen kyseisen tuomion 115 kohdassa tiivistettyjen väitteiden hylkäämistä. Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan ainoastaan esittänyt päätelmän tekemättä monitahoista taloudellista arviointia ja laiminlyönyt näin velvollisuutensa tarkistaa, perustuiko riidanalainen päätös täsmällisiin, luotettaviin, johdonmukaisiin ja täydellisiin todisteisiin, sekä velvollisuutensa noudattaa todistelua koskevia sääntöjä.

186

Valituksenalaisen tuomion 120 kohta koskee nimittäin yksinomaan WSA:n vuoden 1999 ja vuoden 2004 tutkimusten ansioita eikä siinä vastata kyseisen tuomion 115 kohdassa tiivistetysti esitettyyn väitteeseen. Se, ettei WSA:n vuoden 1999 tutkimus ollut yhtä merkityksellinen kuin WSA:n vuoden 2004 tutkimus, ei merkitse sitä, että viimeksi mainittu tutkimus olisi luotettava. Mainitun tuomion 121 kohdassa esitetyllä päättelyllä ei ole yhteyttä merkitykselliseen kysymykseen siitä, oliko 7,42 prosentin suuruinen sisäinen tuottoprosentti yksilöity asianmukaisesti. Valituksenalaisen tuomion 122 kohdassa viitataan kyseiseen argumenttiin selittämättä mitenkään syitä, joiden vuoksi tiettyjen liikenne- ja tulotietojen ajan tasalle saattaminen moottoritien toista tieosuutta koskevan tutkimuksen yhteydessä olisi merkityksetöntä. Kyseisen tuomion 123 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan tarkastellut uudelleen vuoden WSA:n vuoden 1999 ja vuoden 2004 tutkimusten ansioiden vertailua ja todennut, että asiantuntijan nimeäminen ei ollut tarpeen, mitä ei ole mitenkään perusteltu, ja tämän vuoksi todistustaakka on perusteettomasti käännetty. Myöskään kyseisen tuomion 124 kohdan perustelut eivät liity tähän kysymykseen. Valituksenalaisen tuomion 125 kohta koskee yksinomaan FM:n vuoden 2005 tutkimukseen liittyvää toista väitettä, ja sen 126 kohdassa vastataan ainoastaan kolmanteen väitteeseen, joka koskee PwC:n todellisen tietullin mallia.

187

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on AW:n mukaan laiminlyönyt velvollisuutensa tarkistaa, perustuiko riidanalainen päätös täsmällisiin, luotettaviin, johdonmukaisiin ja täydellisiin todisteisiin ja se ei ole noudattanut todistelua koskevia sääntöjä, kun se on katsonut virheellisesti, ettei komissiolla ollut velvollisuutta etsiä lisätietoja FM:n vuoden 2005 tutkimuksen käyttökelpoisuudesta. Tästä AW toteaa, että vaikka komissiolla on velvollisuus arvioida todisteita puolueettomasti ja perusteellisesti, riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 138 kappaleesta ilmenee, että komissio on nojautunut yksinomaan Puolan tasavallalta saatuihin tietoihin hylätäkseen tämän tutkimuksen käyttökelvottomana. Kun otetaan huomioon kuitenkin kyseisen jäsenvaltion ja AW:n välisen suhteen ristiriitaisuus ja se, että mainittu jäsenvaltio oli jättänyt mainitsematta FM:n vuoden 2005 tutkimuksen, komission olisi pitänyt olla tarkkaavaisempi ja pyytää Puolan tasavallalta tai kolmansilta lisätietoja.

188

Komission mukaan AW arvostelee todisteiden todistusarvoa väittämällä, etteivät ne olleet luotettavia, kyseenalaistamalla niiden tyhjentävyyden ja väittämällä, että näin ollen olisi pitänyt tilata ylimääräinen raportti. AW pyrkii näillä väitteillään lähinnä siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen arviointi tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan. Lisäksi komissio ja Puolan tasavalta kiistävät AW:n väitteet asiakysymyksestä.

189

AW väittää kolmannen valitusperusteen toisessa osassa, joka koskee valituksenalaisen tuomion 120-127 kohtaa, esittämillään väitteillä, että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat puutteelliset, että unionin yleisen tuomioistuimen tuomioistuinvalvonta on ollut riitättämätöntä, ettei se ole noudattanut todistelua koskevia sääntöjä, että se ei ole vastannut valituksenalaisen tuomion 115 kohdassa tiivistetysti esitettyihin AW:n väitteisiin ja että se on kääntänyt todistustaakan.

190

Unionin yleisen tuomioistuimen väitetystä laiminlyönnistä vastata valituksenalaisen tuomion 115 kohdassa tiivistetysti esitettyihin AW:n väitteisiin on huomautettava, että AW väitti, että komission WSA:n vuoden 2004 tutkimuksesta tekemät päätelmät olivat ilmeisen virheellisiä, koska liikennetutkimusten todistusarvo oli rajallinen ja koska luotettavan liikennetutkimuksen puuttuessa sopimuspuolet olivat sopineet menetelmästä, jonka mukaan laskentaperusteena olivat AW:n alkuperäiset tuotto-odotukset, mutta ne olivat laskeneet varjotullin määrien enimmäisrajan soveltamisen vuoksi tasolle, jota Puolan tasavalta piti hyväksyttävänä.

191

AW väitti näin ollen kyseisillä väitteillään, että WSA:n vuoden 2004 tutkimuksella oli riittämätön todistusarvo verrattuna WSA:n vuoden 1999 tutkimukseen, jolle AW antoi riittävän todistusarvon vedoten sopimuspuolten sopimaan menetelmään.

192

Toisin kuin AW väittää, unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 122-124 kohdassa nimenomaisesti hylännyt nämä samat väitteet.

193

Se on nimittäin yhtäältä todennut näissä kohdissa ensinnäkin, että WSA on laatinut saman neuvonantajan valmistelemia perättäisiä tutkimuksia käyttämällä samaa menetelmää laatiakseen liikenne-ennusteet A2-moottoritien osalta, toiseksi, että WSA:n vuoden 2004 tutkimuksessa, joka laadittiin nimenomaan AW:tä varten, oli tarkoitus saattaa ajan tasalle aikaisemmin laaditut liikenne- ja tuloennusteet, kolmanneksi, että kyseisessä tutkimuksessa oli näin ollen mahdollista päivittää WSA:n vuoden 1999 tutkimuksessa esitetyt liikenne- ja tuloennusteet ottaen huomioon A2-moottoritien kyseessä olevaa osuutta koskeva liikenteen ja tulojen todellinen kehitys ja Puolan taloudellinen kehitys, neljänneksi, että WSA:n vuoden 2004 tutkimus sisältää tämän seurauksena merkityksellisempiä liikenne- ja tuloennusteita kuin WSA:n vuoden 1999 tutkimus ja kuvastaa täsmällisemmin markkinoiden todellisuutta 28.7.2005 annetulla lailla tehtyjen muutosten hetkellä ja viidenneksi, että liitteessä 6 mainitaan rahoitusmalli, jota sopimuspuolet olivat sitoutuneet noudattamaan sisäisen tuottoprosentin laskemiseksi juuri ennen mainitulla lailla tehtyjä muutoksia, viitaten ”[WSA:n] aktuaarien [asiakirjaan], joka on päivitetty 31.12.2004”.

194

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin on päätellyt tästä valituksenalaisen tuomion 124 kohdassa, että ”WSA:n laatimat viimeisimmät ennusteet olivat tässä yhteydessä merkityksellisempiä tietoja kuin WSA:n vuoden 1999 tutkimuksen tiedot”.

195

Seuraavaksi on todettava, että se, osoittavatko asiakirja-aineistoon sisältyvät seikat näissä olosuhteissa sen, oliko asiantuntijan nimeäminen tarpeen vai ei, kuuluu näiden seikkojen todistusarvoa koskevien tosiseikkojen arvioinnin piiriin, eikä – toisin kuin AW väittää – millään tavoin käännä todistustaakkaa.

196

Lopuksi on todettava, että valituksenalaisen tuomion 120-127 kohdassa arvioidaan yksityiskohtaisesti asiakirja-aineistoon sisältyviä seikkoja AW:n unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämiin väitteisiin nähden, ja niissä esitetään täsmällinen päättely kunkin näissä kohdissa tarkoitetun seikan merkityksellisyydestä ja todistusarvosta. Unionin yleinen tuomioistuin on tarkastellut erityisesti mainituissa kohdissa WSA:n vuoden 1999 ja vuoden 2004 tutkimusten todistusarvoa, AW:n valta- ja moottoriteistä vastaavalle pääosastolle toimittamia todellisia liikennetietoja, valituksenalaisen tuomion 125 kohdassa mainittua pankkien liikenneneuvonantajan vuonna 2005 tekemää tutkimusta varjotullia koskevasta skenaariosta sekä FM:n vuoden 2005 tutkimusta. Lisäksi se on arvioinut, oliko komission käyttämä PwC:n todellisen tietullin malli kyseisen tuen määrän laskemiseksi asianmukainen.

197

Näin ollen on hylättävä perusteettomana AW:n väite, joka koskee valituksenalaisen tuomion 120-127 kohdan puutteellisia perusteluja, riittämätöntä tuomioistuinvalvontaa ja todistelua koskevien sääntöjen rikkomista.

198

Tämän johdosta kolmannen valitusperusteen toinen osa on hylättävä perusteettomana.

199

Toinen ja kolmas valitusperuste on näin ollen osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomina.

200

Neljännessä valitusperusteessaan, joka koskee kyseessä olevan tuen määrän laskemista, AW väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristellyt todisteiden ilmeistä merkitystä ja että valituksenalaisen tuomion perustelut ovat puutteelliset.

201

AW toteaa, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 192 kohdassa, että varjotullin perustana oli ennen vuoden 2007 todentamista liian korkea sisäinen tuottoprosentti, joka oli 10,77 prosenttia. Ensinnäkin liitteestä 6 ja erityisesti siinä olevan 1 lisäyksen 3 kohdasta ilmenee kuitenkin, että varjotullin määrä oli vahvistettu Puolan zloteissa (PLN) ilmaistuna erityisenä määränä mainitsematta lainkaan sisäistä tuottoprosenttia, liitteestä 6 ja erityisesti siinä olevan 1 lisäyksen 4 kohdasta käy ilmi, että kyseiseen määrään sovellettiin indeksointia yhden kaavan mukaisesti mainitsematta lainkaan sisäistä tuottoprosenttia, ja lopuksi liitteestä 6 ja erityisesti sen 4 lausekkeen d alakohdasta käy ilmi, että sisäistä tuottoprosenttia on sovellettu vasta varjotullien todentamisen jälkeen eli 1.11.2007 jälkeen. Näin ollen se, että katsotaan, että ennen lokakuuta 2007 varjotullien määrät määritettiin käyttämällä sisäistä tuottoprosenttia, merkitsee asiakirja-aineiston todisteiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamista.

202

Valituksenalaisen tuomion 193 kohdassa on AW:n mukaan lisäksi otettu todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, koska unionin yleinen tuomioistuin on todennut siinä, että todentamismallin tarkoituksena ei ollut liikaa maksetun korvauksen laskeminen, koska komissio oli kyseenalaistanut todellisen tietullin mallin sisäisen tuottoprosentin tason, vaikka ennen vuoden 2007 todentamista kyseisellä sisäisellä tuottoprosentilla ei ollut mitään merkitystä varjotullin laskemisessa. AW väittää lisäksi, että toteamuksesta, jonka mukaan todentamismallin tarkoituksena ei ollut laskea liikaa maksettua korvausta, ei voida päätellä, että korvausta olisi maksettu liikaa ennen todentamista.

203

Komissio ja Puolan tasavalta kiistävät AW:n väitteet.

204

Unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 192 ja 193 kohdassa ensinnäkin, että komission arvioima liikaa maksettu korvaus vastasi niiden maksujen, jotka AW:lle tosiasiallisesti maksettiin, ja niiden summien, jotka sen olisi pitänyt saada PwC:n todellisen tietullin mallin mukaisen sisäisen tuottoprosentin perusteella, välistä erotusta, toiseksi, että syyskuun 2005 ja lokakuun 2007 väliseltä ajanjaksolta liikaa maksettu määrä vastasi näin ollen maksujen, jotka AW oli tosiasiallisesti saanut, ja sisäisen tuottoprosentin, jota AW saattoi odottaa juuri ennen 28.7.2005 annetulla lailla tehtyjä muutoksia, perusteella lasketun korvauksen välistä erotusta, kolmanneksi, että näin ollen todellisen tietullin mallin 10,77 prosentin suuruinen sisäinen tuottoprosentti, jota AW käytti varjotullien määrien vahvistamiseen vuoden 2007 lokakuuta edeltävän ajanjakson osalta, oli jo liian korkea verrattuna sisäiseen tuottoprosenttiin, jota se saattoi odottaa, neljänneksi, että liitteessä 6 määrätty todentamismenetelmä vain vahvisti kyseistä sisäistä tuottoprosenttia koskevan virheen, viidenneksi, että näissä olosuhteissa tällä menetelmällä ei voitu kyseenalaistaa sitä tosiseikkaa, että AW:n ei olisi pitänyt alun perin saada näin suuria summia vuoden 2005 syyskuun ja vuoden 2007 lokakuun väliseltä ajanjaksolta, ja kuudenneksi, että liitteessä 6 määrätty todentamismenetelmä perustui todentamismallin sisäisen tuottoprosentin ja todellisen tietullin mallin sisäisen tuottoprosentin vertailuun ja sen avulla voitiin mukauttaa varjotullin määriä ottaen huomioon todelliset liikennetiedot varjotullijärjestelmän käyttöönoton jälkeen.

205

Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut tästä valituksenalaisen tuomion 193 kohdassa, että ”tällaisella järjestelmällä ei ole samaa tavoitetta kuin komission päättelyllä liikaa maksetun korvauksen laskemiseksi, koska komissio on tässä päättelyssään kyseenalaistanut todellisen tietullin mallin sisäisen tuottoprosentin tason”.

206

Tästä päättelystä ja tästä johtopäätöksestä ilmenee kuitenkin yksiselitteisesti, että toisin kuin AW antaa ymmärtää, kyseisen päättelyn tarkoituksena ei ole kuvata liitteessä 6 määrättyä järjestelmää, vaan se koskee komission tekemää laskelmaa valtiontuen määrän määrittämiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin pyrkinyt näissä valituksenalaisen tuomion kohdissa vastaamaan AW:n väitteisiin, jotka on esitetty tiivistetysti kyseisen tuomion 191 kohdassa ja joilla pyrittiin osoittamaan, että vuoden 2005 syyskuun ja vuoden 2007 lokakuun välisenä aikana ei ollut maksettu liikaa korvausta.

207

Tästä seuraa, että neljäs valitusperuste perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan ja se on näin ollen hylättävä perusteettomana.

208

Kaiken edellä esitetyn perusteella valitus on hylättävä.

209

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista, jos valitus on perusteeton.

210

Kyseisen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

211

Koska AW on hävinnyt asian ja komissio on vaatinut sen velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, AW on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

212

Työjärjestyksen 140 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan soveltuvin osin valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen Puolan tasavalta, joka on osallistunut asian käsittelyyn unionin tuomioistuimessa, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: