UNIONIN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kymmenes jaosto)

9 päivänä syyskuuta 2021 ( *1 )

Ennakkoratkaisupyyntö – Sosiaalipolitiikka – Direktiivi 2003/88/EY – Työajan järjestäminen – Työajan ja lepoajan käsitteet – Tauko, jonka aikana työntekijän on oltava valmiina lähtemään hälytystehtävään kahdessa minuutissa – Unionin oikeuden ensisijaisuus

Asiassa C-107/19,

jossa on kyse SEUT 267 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka Obvodní soud pro Prahu 9 (Prahan 9. kaupunginosan alioikeus, Tšekki) on esittänyt 3.1.2019 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut unionin tuomioistuimeen 12.2.2019, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

XR

vastaan

Dopravní podnik hl. m. Prahy, akciová společnost,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (kymmenes jaosto),

toimien kokoonpanossa: E. Juhász, joka hoitaa jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit C. Lycourgos (esittelevä tuomari) ja I. Jarukaitis,

julkisasiamies: G. Pitruzzella,

kirjaaja: A. Calot Escobar,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

Dopravní podnik hl. m. Prahy, akciová společnost, edustajanaan L. Novotná,

Tšekin hallitus, asiamiehinään M. Smolek, J. Vláčil ja J. Pavliš,

Euroopan komissio, asiamiehinään M. van Beek ja K. Walkerová,

kuultuaan julkisasiamiehen 13.2.2020 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 2 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat yhtäältä XR ja toisaalta Dopravní podnik hl. m. Prahy, akciová společnost, (jäljempänä DPP) ja koskee sitä, että DPP on kieltäytynyt maksamasta XR:lle 95335 Tšekin korunaa (CZK) (n. 3600 euroa) viivästyskorkoineen palkkana sellaisten taukojen ajalta, jotka kyseinen henkilö oli pitänyt työskennellessään vuoden 2005 marraskuusta vuoden 2008 joulukuuhun.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Unionin oikeus

3

Direktiivin 2003/88 johdanto-osan neljännessä ja viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”(4)

Työntekijöiden turvallisuuden, hygienian ja terveyden parantaminen työssä on tavoite, joka ei saisi olla riippuvainen pelkästään taloudellisista seikoista.

(5)

Kaikilla työntekijöillä olisi oltava asianmukaiset lepoajat. Käsite ’lepo’ olisi ilmaistava aikayksikköinä, esimerkiksi päivinä, tunteina ja/tai näiden osina. [Euroopan unionin] työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden varmistamiseksi heille on annettava päivittäin, viikoittain ja vuosittain vähimmäismäärä lepoaikaa sekä riittävät tauot. – –”

4

Mainitun direktiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.

2.   Tämä direktiivi koskee:

a)

vuorokautisia ja viikoittaisia vähimmäislepoaikoja ja vuosilomaa sekä taukoja ja viikoittaista enimmäistyöaikaa; ja

b)

tiettyjä yötyötä, vuorotyötä ja työaikajärjestelyjä koskevia seikkoja.

– –”

5

Mainitun direktiivin 2 artiklassa, jonka otsikko on ”Määritelmät”, säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

1.

’työajalla’ ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti;

2.

’lepoajalla’ ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa;

– –

5.

’vuorotyöllä’ työn järjestämistä vuoroihin, jolloin työntekijät seuraavat toisiaan samassa työpisteessä tietyn työvuorosuunnitelman mukaisesti, mukaan lukien kiertävä työvuorosuunnitelma; vuorotyö voi olla joko keskeytymätöntä tai keskeytyvää, siten, että työntekijät joutuvat työskentelemään eri aikoina tietyn päivistä tai viikoista muodostuvan jakson aikana;

– –”

6

Direktiivin 2003/88 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Tauot”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että jokainen työntekijä, jonka työpäivä on pidempi kuin kuusi tuntia, saa pitää tauon, jota koskevat yksityiskohdat, erityisesti tauon kesto ja sen saamisen ehdot, vahvistetaan työehtosopimuksissa tai työmarkkinaosapuolten välisissä sopimuksissa taikka, jos sopimusta ei ole, kansallisessa lainsäädännössä.”

Tšekin oikeus

7

Työoikeudellisten säädösten koonnoksesta annetun lain nro 65/1965 (zákon č. 65/1965 Sb., zákoník práce), joka oli voimassa 31.12.2006 saakka, 83 §:ssä säädettiin seuraavaa:

”(1)   Työaikaa on jakso, jonka aikana työntekijällä on velvollisuus tehdä työtä työnantajalle.

(2)   Lepoaikaa on jakso, joka ei ole työaikaa.

– –

(5)   Päivystys on jakso, jonka aikana työntekijä on työsopimuksensa mukaisesti valmiina sellaista mahdollista työtehtävää varten, joka on pakottavan tarpeen vaatiessa suoritettava työntekijän yksikölle määrättyjen työtuntien ulkopuolella.

– –”

8

Kyseisen lain 89 §:ssä, joka koskee taukoja, säädettiin seuraavaa:

”(1)   Työnantajan on annettava työntekijän pitää korkeintaan kuuden tunnin mittaisen yhtäjaksoisen työskentelyn jälkeen vähintään 30 minuutin mittainen ruokailuun tai lepäämiseen tarkoitettu tauko; jos on kyse työstä, jota ei voida keskeyttää, työntekijälle on taattava riittävä tauko ruokailuun ja lepäämiseen palvelua tai työskentelyä keskeyttämättä; alaikäisten työntekijöiden tapauksessa ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu ruokailuun tai lepäämiseen tarkoitettu tauko on aina annettava.

(2)   Työnantaja voi vahvistaa ruokailuun tarkoitetun tauon pituuden asianmukaiseksi katsomallaan tavalla toimivaltaista ammattijärjestöä kuultuaan.

(3)   Työnantaja määrittää taukojen alkamis- ja päättymishetken toimivaltaista ammattijärjestöä kuultuaan.

(4)   Ruokailuun ja lepäämiseen tarkoitettuja taukoja ei saa sijoittaa työajan alkuun eikä loppuun.

(5)   Ruokailuun ja lepäämiseen tarkoitettuja taukoja ei lueta työaikaan.”

9

Kyseisiä säännöksiä on kumottu ja korvattu työoikeudellisten säädösten koonnoksesta annetulla lailla nro 262/2006 (zákon č. 262/2006 Sb., zákoník práce), joka tuli voimaan 1.1.2007. Lain 78 §:ssä säädetään seuraavaa:

”(1)   Työ- ja lepoaikoja koskevia säännöksiä sovellettaessa tarkoitetaan

a)

’työajalla’ jaksoa, jonka aikana työntekijällä on velvollisuus tehdä työtä työnantajalle, ja jaksoa, jonka aikana työntekijä on työpaikalla valmiina suorittamaan työtehtävän työnantajan ohjeiden mukaisesti

– –

h)

’päivystyksellä’ jaksoa, jonka aikana työntekijä on työsopimuksensa mukaisesti valmiina sellaista mahdollista työtehtävää varten, joka on pakottavan tarpeen vaatiessa suoritettava työntekijän yksikölle määrättyjen työtuntien ulkopuolella. Päivystys voidaan suorittaa paikassa, josta on sovittu työntekijän kanssa, ja ainoastaan muualla kuin työnantajan toimipisteissä

– –”

10

Mainitun lain 88 §:ssä säädetään tauoista ja työturvallisuustauoista tarkemmin seuraavaa:

”(1)   Työnantajan on annettava työntekijän pitää korkeintaan kuuden tunnin mittaisen yhtäjaksoisen työskentelyn jälkeen vähintään 30 minuutin mittainen ruokailuun tai lepäämiseen tarkoitettu tauko; jos on kyse työstä, jota ei voida keskeyttää, työntekijälle on taattava riittävä tauko ruokailuun ja lepäämiseen palvelua tai työskentelyä keskeyttämättä, ja tauko luetaan tällöin työaikaan. Kun kyse on alaikäisistä työntekijöistä, ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu ruokailuun ja lepäämiseen tarkoitettu tauko on aina myönnettävä.

(2)   Jos ruokailuun ja lepäämiseen tarkoitettu tauko on jaettava osiin, yhden tällaisen osan on oltava vähintään 15 minuutin mittainen. – –”

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

11

XR työskenteli vuoden 2005 marraskuusta vuoden 2008 joulukuuhun DPP:n palveluksessa yrityksen palomiehenä.

12

XR teki vuorotyötä, johon kuului päivävuoro kello 6.45–19.00 ja yövuoro kello 18.45–7.00. Hänen päivittäiseen työaikaansa kuului kaksi 30 minuutin mittaista taukoa, jotka oli tarkoitettu ruokailuun ja lepäämiseen.

13

XR sai käydä kello 6.30–13.30 välillä tehtaan ruokalassa, joka sijaitsi 200 metrin päässä hänen työpisteestään, kunhan hänellä oli mukanaan hakulaite, joka tarpeen vaatiessa ilmoittaa, että hälytysajoneuvo noutaa hänet kahden minuutin sisällä tehtaan ruokalan edestä. Lisäksi varikko, jossa XR:n työpaikka sijaitsi, oli varustettu niin, että aterioiden valmistaminen tehtaan ruokalan aukioloaikojen ulkopuolella oli mahdollista.

14

Tauot luettiin osaksi XR:n työaikaa vain siinä tapauksessa, että ne olivat keskeytyneet hälytystehtävän vuoksi. Keskeytymättömistä tauoista ei siis maksettu palkkaa.

15

XR riitautti palkkansa laskentaperusteen. Hän katsoi, että keskeytymättömätkin tauot olivat työaikaa, joten hän vaati, että hänelle maksetaan 95335 CZK viivästyskorkoineen palkkana niistä kahdesta päivittäisestä tauosta, joita ei ollut otettu huomioon laskettaessa hänen palkkaansa pääasiassa kyseessä olevan ajanjakson osalta.

16

Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt Obvodní soud pro Prahu 9 (Prahan 9. kaupunginosan alioikeus, Tšekki), joka on tässä asiassa ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, hyväksyi XR:n vaatimuksen 14.9.2016 antamallaan tuomiolla, joka vahvistettiin muutoksenhakuasteessa 22.3.2017 annetulla tuomiolla.

17

DPP valitti kyseisistä tuomioista Nejvyšší soudiin (ylin tuomioistuin, Tšekki), joka kumosi ne 12.6.2018 antamallaan tuomiolla. Mainittu tuomioistuin katsoi asian kannalta merkityksellisten kansallisten oikeussääntöjen perusteella, että vaikka voikin olla niin, että tauot saattavat keskeytyä hälytystehtävän vuoksi, tällaiset keskeytykset ovat satunnaisia eivätkä ne ole ennakoitavissa, minkä vuoksi niitä ei voida pitää työtehtäviin kuuluvien tavanomaisten velvoitteiden täyttämisenä. Kyseisen tuomioistuimen mukaan taukoja ei näin ollen voitu lähtökohtaisesti katsoa työajaksi.

18

Nejvyšší soud palautti näin ollen asian ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen, jotta tämä antaa asiassa aineellisen ratkaisun. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että kansallisten prosessioikeudellisten sääntöjen mukaan Nejvššyí soudin esittämät oikeudelliset arvioinnit sitovat sitä.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo kuitenkin, että olosuhteet, joissa XR:n oli pidettävä taukonsa, saattavat puoltaa sitä, että kyseisiä taukoja pidettäisiin direktiivin 2003/88 2 artiklassa tarkoitettuna työaikana.

20

Obvodní soud pro Prahu 9 on tässä tilanteessa päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)

Onko taukoa, jonka aikana työntekijän on oltava työnantajansa käytettävissä hälytystehtävään lähtemistä varten kahden minuutin varoitusajalla, pidettävä [direktiivin 2003/88] 2 artiklassa tarkoitettuna työaikana?

2)

Vaikuttaako [ensimmäisen] kysymyksen osalta tehtävään arviointiin se, että tällainen tauon keskeytyminen siinä tapauksessa, että tulee hälytys, tapahtuu ainoastaan satunnaisesti ja ennakoimattomasti, tai mahdollisesti se, kuinka usein tällaisia keskeytyksiä on?

3)

Voiko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, joka ratkaisee asian sen jälkeen, kun ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut sen antaman ratkaisun ja palauttanut asian sen käsiteltäväksi, [jotta se antaa asiassa aineellisen ratkaisun], jättää noudattamatta ylemmän oikeusasteen tuomioistuimen esittämää oikeudellista arviota, joka sitoo ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta, jos [kyseinen arvio] on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa?”

Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu

Ensimmäinen ja toinen ennakkoratkaisukysymys

21

Ensimmäisellä ja toisella kysymyksellä, joita on aiheellista tarkastella yhdessä, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko direktiivin 2003/88 2 artiklaa tulkittava siten, että työntekijälle hänen päivittäisen työaikansa puitteissa myönnettyä taukoa, jonka aikana työntekijän on tarvittaessa voitava kahdessa minuutissa lähteä suorittamaan hälytystehtävää, on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna työaikana, vai siten, että kyseistä taukoa on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna lepoaikana, ja onko sillä, että hälytystehtäviin lähdöt ovat satunnaisia ja ennakoimattomia, ja sillä, kuinka usein tällaisiin hälytystehtäviin on kyseisten taukojen aikana lähdettävä, merkitystä tämän luokittelun kannalta.

22

Aluksi on todettava, että pääasia koskee palkkaa, johon työntekijä väittää olevansa oikeutettu sellaisten taukojen perusteella, joita hänellä on työpäivänsä aikana.

23

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että direktiivillä 2003/88 säännellään – sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua palkallista vuosilomaa koskevaa erityistilannetta lukuun ottamatta – ainoastaan tiettyjä työajan järjestämistä koskevia seikkoja työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, minkä vuoksi sitä ei lähtökohtaisesti sovelleta työntekijöiden palkkaukseen (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

24

Tästä huolimatta on todettava, että koska, kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin huomauttaa, kysymys siitä, maksetaanko tauoilta palkkaa, riippuu siitä, luokitellaanko kyseiset tauot direktiivissä 2003/88 tarkoitetulla tavalla työajaksi vai lepoajaksi, esitettyihin kysymyksiin, jotka koskevat mainittua luokittelua, on aiheellista vastata.

25

Tältä osin on palautettava mieleen, että direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa käsite ”työaika” määritellään ”ajanjaksoksi, jonka aikana työtekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaa tai tehtäviään”. Kyseisen direktiivin 2 artiklan 2 alakohdassa lepoajan käsite määritellään negatiivisesti siten, että sillä tarkoitetaan aikaa, joka ei ole työaikaa.

26

Direktiivin 2003/88 2 luku koskee muun muassa vähimmäislepoaikoja. Kyseinen luku koskee päivittäistä ja viikoittaista lepoaikaa, minkä lisäksi siinä säädetään kyseisen direktiivin 4 artiklassa tauoista, jotka jokainen työntekijä, jonka työpäivä on pidempi kuin kuusi tuntia, saa pitää ja joita koskevat yksityiskohtaiset säännöt, erityisesti tauon kestoa ja sen saamisen edellytyksiä koskevat säännöt, vahvistetaan työehtosopimuksissa tai työmarkkinaosapuolten välisissä sopimuksissa taikka, jos sopimusta ei ole, kansallisessa lainsäädännössä.

27

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, ettei XR:llä ollut taukojen aikana sijaista ja että hänellä oli mukanaan hakulaite, jonka avulla hän saattoi saada tiedon siitä, että tauko oli keskeytettävä äkillistä hälytystehtävään lähtöä varten. Tästä seuraa, että pääasian kantaja oli taukojensa aikana osa sellaista päivystysjärjestelmää, joka kattaa yleisesti kaikki ajanjaksot, joiden aikana työntekijä pysyttelee työnantajansa käytettävissä voidakseen huolehtia työsuorituksesta viimeksi mainitun pyynnöstä (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 2 kohta).

28

Tältä osin on muistettava, että työajan ja lepoajan käsitteet ovat toisensa poissulkevia. Työntekijän päivystysaika on näin ollen direktiiviä 2003/88 sovellettaessa luokiteltava joko työajaksi tai lepoajaksi, koska viimeksi mainitussa ei säädetä niiden välimuodosta (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Lisäksi on huomattava, että käsitteet ”työaika” ja ”lepoaika” ovat unionin oikeuden käsitteitä, jotka on määriteltävä objektiivisten ominaispiirteiden avulla direktiivin 2003/88 systematiikan ja tarkoituksen valossa. Vain tällaisella itsenäisellä tulkinnalla voidaan nimittäin varmistaa direktiivin täysi tehokkuus ja kyseisten käsitteiden yhtenäinen tulkinta kaikissa jäsenvaltioissa (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Siltä osin kuin täsmällisemmin on kyse päivystysjaksoista, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että ajanjakso, jona työntekijä ei tosiallisesti suorita mitään toimintaa työnantajansa hyväksi, ei välttämättä ole direktiivissä 2003/88 tarkoitettua lepoaikaa (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 32 kohta).

31

Yhtäältä unionin tuomioistuin on siis katsonut päivystysjaksoista työpaikoilla, jotka ovat työntekijän kodista erillisiä, että ratkaisevana tekijänä sille, ovatko käsillä direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen ominaispiirteet, on se, että työntekijä on velvollinen olemaan fyysisesti läsnä työnantajan osoittamassa paikassa ja siellä työnantajan käytettävissä voidakseen tarvittaessa suorittaa välittömästi työtehtäviään (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 33 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Unionin tuomioistuin on katsonut, että tällaisen päivystysjakson aikana työntekijän, jonka on pysyttävä työpaikallaan työnantajansa välittömästi käytettävissä, on oltava poissa sekä sosiaalisesta ympäristöstään että perheensä luota ja hänellä on vähemmän liikkumavaraa käyttää aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista. Niinpä tätä jaksoa on kokonaisuudessaan pidettävä direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna työaikana riippumatta työntekijän tämän jakson aikana todellisuudessa suorittamista työtehtävistä (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Toisaalta unionin tuomioistuin on katsonut, että varallaolojärjestelmän mukainen päivystysjakso, eli ajanjakso, jonka aikana työntekijä pysyttelee työnantajansa käytettävissä voidakseen huolehtia työsuorituksesta viimeksi mainitun pyynnöstä, olematta velvollinen pysymään työpaikallaan, on myös luokiteltava kokonaisuudessaan direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi työajaksi, silloin, kun se sillä perusteella, että työntekijälle asetetut rajoitteet vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuksiinsa keskittyä omiin henkilökohtaisiin tai sosiaalisiin intresseihinsä, eroaa sellaisesta ajanjaksosta, jonka kuluessa työntekijän on pelkästään oltava työnantajansa käytettävissä, jotta tämä voi saada häneen yhteyden (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Tästä seuraa, että direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen alaan kuuluvat kaikki päivystysjaksot, myös varallaolojärjestelmän mukaiset päivystysjaksot, joiden aikana työntekijään kohdistuu sen luonteisia rajoitteita, että ne vaikuttavat objektiivisesti ja erittäin huomattavasti viimeksi mainitun mahdollisuuksiin käyttää vapaasti näiden jaksojen aikana se aika, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa (ks. vastaavasti tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 37 kohta).

35

Unionin tuomioistuin on täsmällisemmin todennut, että päivystysjakso, jonka kuluessa työntekijä voi sen vuoksi, että hänelle on annettu kohtuullinen aika ryhtyä työhön, suunnitella henkilökohtaisia ja sosiaalisia asioitaan, ei lähtökohtaisesti ole direktiivissä 2003/88 tarkoitettua työaikaa. Sen sijaan päivystysjaksoa, jonka kuluessa työntekijälle työhön ryhtymiselle asetettu aika on vain muutamia minuutteja, on lähtökohtaisesti pidettävä kokonaisuudessaan tässä direktiivissä tarkoitettuna työaikana, koska tässä tapauksessa työntekijä käytännössä hyvin helposti saadaan luopumaan suunnittelemasta mitään, edes lyhytkestoista, vapaa-ajan toimintaa (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 48 kohta).

36

On kuitenkin niin, että – kuten unionin tuomioistuin on huomauttanut – tällaisen reaktioajan vaikutusta on arvioitava sellaisen konkreettisen harkinnan päätteeksi, jossa otetaan tarvittaessa huomioon työntekijälle päivystysjakson aikana asetetut rajoitteet ja hänen hyväkseen luodut järjestelyt (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 49 kohta).

37

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana on kaikki asian kannalta merkitykselliset olosuhteet huomioon ottaen arvioida, oliko rajoite, joka XR:ään kohdistui hänen taukonsa aikana ja joka liittyi valmiuteen lähteä hälytystehtävään kahdessa minuutissa, luonteeltaan omiaan rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti kyseisen työntekijän mahdollisuuksia käyttää vapaasti aikaa haluamallaan tavalla.

38

Kun otetaan huomioon ne vastaväitteet, jotka DPP ja Euroopan komissio ovat kirjallisissa huomautuksissaan esittäneet, on tältä osin vielä korostettava ensinnäkin, ettei harkintavallalla, joka jäsenvaltioilla on direktiivin 2003/88 4 artiklan nojalla määritettäessä taukoa koskevia yksityiskohtia, erityisesti tauon kestoa ja sen saamisen ehtoja, ole merkitystä luokiteltaessa ajanjaksoja, joista on kyse pääasiassa, direktiivin 2003/88 2 artiklassa tarkoitetuksi työajaksi tai lepoajaksi, koska kyseiset käsitteet ovat – kuten tämän tuomion 29 kohdassa on palautettu mieleen – unionin oikeuden itsenäisiä käsitteitä.

39

On kuitenkin niin, että koska – kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee – tauot, joita XR sai pitää, olivat lyhyitä, eli 30 minuutin pituisia, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen ei arvioinnissaan, joka koskee sen määrittämistä, olivatko rajoitteet, jotka XR:ään kohdistuivat kyseisten taukojen yhteydessä, luonteeltaan omiaan rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti kyseisen työntekijän mahdollisuuksia levätä ja käyttää vapaasti aikaa haluamallaan tavalla, ole otettava huomioon näihin mahdollisuuksiin kohdistuvia sellaisia rajoituksia, jotka olisivat joka tapauksessa olleet olemassa, koska ne seurasivat väistämättä siitä, että kunkin tauon kesto oli 30 minuuttia, sen takia, että tällaiset rajoitukset ovat riippumattomia rajoitteista, jotka liittyvät kyseisen työntekijän velvollisuuteen olla valmiina lähtemään hälytystehtävään kahdessa minuutissa.

40

Sen seikan osalta, että taukojen keskeytykset ovat satunnaisia eivätkä ole ennakoitavissa, unionin tuomioistuin on jo katsonut, että se, että työntekijä kutsutaan päivystysjaksoinaan työhön keskimäärin vain harvoin, ei voi johtaa siihen, että näitä ajanjaksoja olisi pidettävä direktiivin 2003/88 2 artiklan 2 alakohdassa tarkoitettuna lepoaikana, jos sen ajan, jonka kuluessa työntekijän edellytetään palaavan työtehtäviään suorittamaan, vaikutus on sellainen, että se riittää rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuttaan käyttää vapaasti näinä ajanjaksoina aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C‑344/19, EU:C:2021:182, 54 kohta).

41

Tältä osin on todettava lisäksi, että sillä, ettei taukojen mahdollisia keskeytyksiä voi ennakoida, voi olla ylimääräinen rajoittava vaikutus sen mahdollisuuden osalta, joka työntekijällä on käyttää kyseistä aikaa vapaasti. Tästä seuraava epävarmuus on nimittäin omiaan asettamaan kyseisen työntekijän pysyvään valmiustilaan.

42

Lopuksi on tämän tuomion 23 kohdassa mainitun oikeuskäytännön valossa palautettava mieleen, että tapa, jolla työntekijöille maksetaan palkkaa päivystysjaksoilta, ei näin ollen kuulu direktiivin 2003/88 vaan kansallisen oikeuden asian kannalta merkityksellisten säännösten soveltamisalaan. Tämä direktiivi ei näin ollen ole esteenä sellaisen jäsenvaltion lainsäädännön, työehtosopimuksen tai työantajan päätöksen soveltamiselle, jossa päivystyksen palkkausta varten otetaan huomioon eri tavalla sellaiset ajanjaksot, joiden aikana todellisuudessa suoritetaan työtehtäviä, ja ajanjaksot, joiden aikana ei tehdä mitään varsinaista työtä, myös silloin kun näitä ajanjaksoja on kokonaisuudessaan pidettävä kyseisessä direktiivissä tarkoitettuna työaikana (tuomio 9.3.2021, Radiotelevizija Slovenija (Varallaolojakso syrjäisellä paikalla), C-344/19, EU:C:2021:182, 58 kohta).

43

Kun kaikki edellä esitetyt näkökohdat otetaan huomioon, ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklaa on tulkittava siten, että työntekijälle hänen päivittäisen työaikansa puitteissa myönnettyä taukoa, jonka aikana työntekijän on tarvittaessa voitava kahdessa minuutissa lähteä suorittamaan hälytystehtävää, on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna työaikana, jos kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella ilmenee, että rajoitteet, jotka kyseiseen työntekijään kohdistuvat kyseisen tauon aikana, ovat luonteeltaan omiaan rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuttaan käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa.

Kolmas kysymys

44

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin, jonka on ratkaistava asia sen jälkeen, kun ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut sen antaman ratkaisun, on kansallisen prosessioikeuden mukaisesti sidottu niihin oikeudellisiin arviointeihin, jotka kyseinen ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt, silloin kun nämä arvioinnit eivät ole unionin oikeuden mukaisia.

45

On palautettava mieleen, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatteen mukaan on niin, että jos kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on toimivaltansa puitteissa soveltaa unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä, ei voi tulkita kansallista lainsäädäntöä unionin oikeuden vaatimusten mukaisesti, mainitulla tuomioistuimella on velvollisuus varmistaa kyseisten säännösten ja määräysten täysi vaikutus ja jättää tarvittaessa omasta aloitteestaan soveltamatta kaikki unionin oikeuden kanssa ristiriidassa olevat, myös myöhemmin annetut kansallisen lainsäädännön säännökset ilman, että sen olisi pyydettävä tai odotettava, että tällainen säännös ensin poistetaan lainsäädäntöteitse tai jollakin muulla perustuslain mukaisella menettelyllä (tuomio 24.6.2019, Popławski, C-573/17, EU:C:2019:530, 58 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Kansallinen tuomioistuin, joka on käyttänyt sille SEUT 267 artiklan toisessa kohdassa annettua mahdollisuutta, on tältä osin sidottu pääasian ratkaisussa tulkintaan, jonka unionin tuomioistuin on esittänyt kyseisistä säännöksistä, ja sen on tarvittaessa sivuutettava ylemmän oikeusasteen tuomioistuimen arvioinnit, jos se katsoo mainitun tulkinnan perusteella, etteivät kyseiset arvioinnit ole unionin oikeuden mukaisia (tuomio 5.10.2010, Elchinov, C‑173/09, EU:C:2010:581, 30 kohta).

47

Tässä tilanteessa vaatimus unionin oikeuden täyden vaikutuksen varmistamisesta merkitsee sitä, että kansallinen tuomioistuin on velvollinen tarvittaessa muuttamaan vakiintunutta oikeuskäytäntöä, jos se perustuu sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa (tuomio 5.7.2016, Ognyanov, C‑614/14, EU:C:2016:514, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on velvollinen varmistamaan SEUT 267 artiklan täyden vaikutuksen jättämällä tarvittaessa omasta aloitteestaan soveltamatta kansallisia prosessioikeuden säännöksiä, joiden mukaan se on velvollinen soveltamaan kansallista oikeutta siten, kuin Nejvyšší soud on sitä tulkinnut, silloin, kun kyseinen tulkinta ei ole unionin oikeuden mukainen.

49

Kun edellä esitetty otetaan huomioon, kolmanteen kysymykseen on vastattava, että unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin, jonka on ratkaistava asia sen jälkeen, kun ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut sen antaman ratkaisun, on kansallisen prosessioikeuden mukaisesti sidottu niihin oikeudellisiin arviointeihin, jotka kyseinen ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt, silloin kun nämä arvioinnit eivät ole unionin oikeuden mukaisia.

Oikeudenkäyntikulut

50

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

 

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

 

1)

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 2 artiklaa on tulkittava siten, että työntekijälle hänen päivittäisen työaikansa puitteissa myönnettyä taukoa, jonka aikana työntekijän on tarvittaessa voitava kahdessa minuutissa lähteä suorittamaan hälytystehtävää, on pidettävä kyseisessä säännöksessä tarkoitettuna työaikana, jos kaikkien asian kannalta merkityksellisten olosuhteiden kokonaisarvioinnin perusteella ilmenee, että rajoitteet, jotka kyseiseen työntekijään kohdistuvat kyseisen tauon aikana, ovat luonteeltaan omiaan rajoittamaan objektiivisesti ja erittäin huomattavasti hänen mahdollisuuttaan käyttää vapaasti aikaa, jolloin häneltä ei edellytetä työtehtävien suorittamista, ja käyttää tämä aika omiin asioihinsa.

 

2)

Unionin oikeuden ensisijaisuuden periaatetta on tulkittava siten, että se on esteenä sille, että kansallinen tuomioistuin, jonka on ratkaistava asia sen jälkeen, kun ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut sen antaman ratkaisun, on kansallisen prosessioikeuden mukaisesti sidottu niihin oikeudellisiin arviointeihin, jotka kyseinen ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt, silloin kun nämä arvioinnit eivät ole unionin oikeuden mukaisia.

 

Allekirjoitukset


( *1 ) Oikeudenkäyntikieli: tšekki.