1

Tšekin tasavalta vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 12.9.2019 antaman tuomion Tšekin tasavalta v. komissio (T‑629/17, ei julkaistu, EU:T:2019:596; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan 6.7.2017 annettu komission täytäntöönpanopäätös C(2017) 4682 final, jolla peruutettiin osittain Euroopan sosiaalirahastosta myönnetty tuki toimenpideohjelmalle ”Kilpailukykyä koskeva koulutus” tavoitteiden ”Lähentyminen” ja ”Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys” osalta Tšekin tasavallassa ja osittain Euroopan aluekehitysrahastosta myönnetty tuki toimenpideohjelmalle ”Innovaatioon liittyvä tutkimus ja kehittäminen” tavoitteen ”Lähentyminen” osalta Tšekin tasavallassa sekä toimenpideohjelmalle ”Tekninen tuki” tavoitteiden ”Lähentyminen” ja ”Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys” osalta Tšekin tasavallassa (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 18.6.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/50/ETY (EYVL 1992, L 209, s. 1), joka on kumottu julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31.3.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2004/18/EY (EUVL 2004, L 134, s. 114), 1 artiklan a alakohdan iv alakohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tässä direktiivissä:

3

Direktiivin 2004/18, joka on kumottu julkisista hankinnoista ja direktiivin 2004/18 kumoamisesta 26.2.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2014/24/EU (EUVL 2014, L 94, s. 65) mutta jota käsiteltävässä asiassa sovelletaan ajallisesti, johdanto-osan 25 perustelukappaleessa todettiin seuraavaa:

”Tiettyjen radio- ja televisiotoiminnan audiovisuaalisia palveluja koskevien julkisten hankintojen suorittamisessa olisi otettava huomioon näkökohtia, joilla on kulttuurista ja yhteiskunnallista merkitystä ja joiden vuoksi hankintasopimusten tekemistä koskevien sääntöjen soveltaminen niihin on epätarkoituksenmukaista. Näistä syistä johtuen on säädettävä poikkeuksesta sellaisten julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten osalta, joiden tarkoituksena on käyttövalmiiden ohjelmien ja muiden valmistelevien palvelujen ostaminen, kehittäminen, tuotanto tai yhteistuotanto, kuten käsikirjoituksiin tai taiteellisiin esityksiin liittyvät palvelut, joita ohjelmien toteuttaminen edellyttää, sekä lähetysaikoja koskev[ien] hankintasopimusten osalta. Tätä poikkeusta ei kuitenkaan olisi sovellettava tällaisten ohjelmien tuotannon, yhteistuotannon ja lähettämisen edellyttäm[ä]n teknisen laitteiston toimittamiseen. Radio- ja televisiotoiminta olisi määriteltävä sähköistä verkkoa käyttäen suoritettavaksi siirroksi ja levittämiseksi.”

4

Direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tätä direktiiviä ei sovelleta julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin, jotka koskevat:

– –

5

Direktiivin 2014/24 10 artiklan b alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Tätä direktiiviä ei sovelleta palveluhankintasopimuksiin, jotka koskevat

– –

6

Asian tausta on esitetty valituksenalaisen tuomion 1–6 kohdassa. Tämän oikeudenkäynnin yhteydessä se voidaan tiivistää seuraavasti.

7

Euroopan komissio hyväksyi 12.10.2007 tekemällään päätöksellä C(2007) 5113, 27.12.2007 tekemällään päätöksellä C(2007) 6920 ja 25.9.2008 tekemällään päätöksellä C(2008) 5344 toimenpideohjelmat ”Kilpailukykyä koskeva koulutus”, ”Innovaatioon liittyvä tutkimus ja kehittäminen” ja ”Tekninen tuki”, joita Tšekin tasavalta oli ehdottanut Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta 11.7.2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 (EUVL 2006, L 210, s. 25) 32 artiklan mukaisesti.

8

Komissio järjesti 14.–16.4.2014 muun muassa mainittujen toimintaohjelmien yhteydessä kuulemisen radio- ja televisiolähetyspalvelujen hankintasopimuksista, joita Tšekin tasavalta osarahoitti Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) varoilla. Tarkastuskertomuksessa komissio totesi, että neljälle näistä hankintasopimuksista oli valittu sopimuspuolet suoraan julkaisematta niistä hankintailmoitusta. Komissio katsoi kuitenkin, ettei tällaista suorahankintaa voitu hyväksyä, koska mainittuihin sopimuksiin ei voitu soveltaa direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdassa säädettyä ”radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien lähetystoimintaan tarkoitettujen ohjelmien ostoa, kehittämistä, tuotantoa tai yhteistuotantoa” koskevaa poikkeusta (jäljempänä riidanalainen poikkeus). Erityisesti on niin, että Tšekin aluekehitysministeriö ja opetus-, nuoriso- ja urheiluministeriö olivat tehneet kyseessä olevat neljä sopimusta, vaikka komission mukaan tätä poikkeusta sovellettiin ainoastaan hankintaviranomaisiin, jotka olivat radio- ja televisiotoiminnan harjoittajia.

9

Komission 17.6.2016 aloittaman sen rahoitusoikaisumenettelyn päätteeksi, jonka yhteydessä Tšekin tasavalta väitti, että riidanalaista poikkeusta sovellettiin radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien lisäksi kaikkiin hankintaviranomaisiin, komissio teki riidanalaisen päätöksen, jolla se peruutti osittain ESR:stä myönnetyn tuen toimenpideohjelmalle ”Kilpailukykyä koskeva koulutus” tavoitteiden ”Lähentyminen” ja ”Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys” osalta Tšekin tasavallassa ja osittain EAKR:stä myönnetyt tuet toimenpideohjelmalle ”Innovaatioon liittyvä tutkimus ja kehittäminen” tavoitteen ”Lähentyminen” osalta Tšekin tasavallassa sekä toimenpideohjelmalle ”Tekninen tuki” tavoitteiden ”Lähentyminen” ja ”Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys” osalta Tšekin tasavallassa. Komissio teki riidanalaisella päätöksellä rahoitusoikaisuja Tšekin tasavallan osalta.

10

Tšekin tasavalta nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 18.9.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi. Komissio vaati, että unionin yleinen tuomioistuin hylkää kanteen perusteettomana. Unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyssä oikeudenkäynnissä Puolan tasavalta tuki väliintulijana Tšekin tasavallan vaatimuksia.

11

Tšekin tasavalta vetosi kanteensa tueksi ensimmäisessä oikeusasteessa yhteen ainoaan kanneperusteeseen, joka perustui asetuksen N:o 1083/2006 99 artiklan 1 kohdan a alakohdan rikkomiseen, luettuna yhdessä direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan kanssa. Tšekin tasavalta väitti etenkin, että riidanalaisten hankintasopimusten tekeminen suorahankintana oli direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan mukaista eivätkä komission tekemät rahoitusoikaisut olleet täten perusteltuja. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla tämän ainoan kanneperusteen ja näin ollen kyseisen jäsenvaltion kanteen.

12

Tšekin tasavalta vaatii, että unionin tuomioistuin

13

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

14

Tšekin tasavalta esittää valituksensa tueksi yhden ainoan valitusperusteen, joka perustuu direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan rikkomiseen. Se pyrkii tällä valitusperusteella osoittamaan, ettei kyseisessä säännöksessä säädetyn riidanalaisen poikkeuksen soveltaminen rajoitu hankintaviranomaisen ominaisuudessa toimivien radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien tekemiin julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin.

15

Tšekin tasavallan ainoa valitusperuste sisältää neljänlaisia argumentteja, jotka koskevat kyseisen säännöksen syntyhistoriaa sekä sen sanamuodon mukaista, teleologista ja systemaattista tulkintaa.

16

Tšekin tasavalta väittää argumenteilla, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan syntyhistoriaan, ensinnäkin, että vaikka 13.12.1990 tehty ehdotus julkisia palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta annettavaksi komission direktiiviksi (KOM(1990) 372 lopullinen), joka johti direktiivin 92/50 antamiseen, sisälsi poikkeuksen, joka koski yksinomaan televisio- ja radiotoiminnan harjoittajien toteuttamaa ohjelmien ostoa, lainsäädäntömenettelyssä oli kuitenkin ulotettu tämä poikkeus koskemaan myös radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien toteuttamaa ohjelmien kehittämistä, tuotantoa tai yhteistuotantoa. Tällaisissa tapauksissa radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja on ohjelmien kehittämis-, tuotanto- tai yhteistuotantopalvelun tarjoaja. Näin ollen direktiivin 92/50 1 artiklan a alakohdan iv alakohtaa oli tarkoitus soveltaa myös hankintasopimuksiin, joissa radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja ei ollut hankintaviranomainen vaan tämän sopimuskumppani.

17

Tämän jälkeen Tšekin tasavalta väittää, että lainsäädäntömenettelystä, joka johti direktiivin 2004/18 antamiseen ja joka aloitettiin komission 11.7.2000 antamalla ehdotuksella Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi julkisia tavara- ja palveluhankintoja sekä julkisia rakennusurakoita koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta (KOM(2000) 275 lopullinen), ilmenee, että riidanalaista poikkeusta määrittäessään unionin lainsäätäjä otti käyttöön käsitteen ”lähetystoimintaan tarkoitetut” ohjelmat. Näin ollen erityistä huomiota on kiinnitetty hankintasopimuksen kohteeseen ja sen käyttöön eikä henkilöön, joka hoitaa hankintaviranomaisen tehtäviä mainitun hankintasopimuksen yhteydessä.

18

Tšekin tasavalta väittää lopuksi, että komissio esitti 20.12.2011 antamassaan ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi julkisista hankinnoista (KOM(2011) 896 lopullinen), joka johti direktiivin 2014/24 antamiseen, riidanalaisen poikkeuksen rajaamista hankintaviranomaisiin, jotka ovat radio- ja televisiotoiminnan harjoittajia. Kyseisen jäsenvaltion mukaan komissio epäonnistui jälleen tältä osin, koska direktiivin 2014/24 10 artiklan b alakohdassa, sellaisena kuin unionin lainsäätäjä on sen antanut, säädetään komission ehdottamaa laajemmasta poikkeuksesta ja koska tämä poikkeus ei liity hankintaviranomaisen tehtäviä hoitavaan henkilöön. Tšekin tasavalta väittää vielä, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa tekemä tulkinta direktiivin 2014/24 10 artiklan b alakohdasta on virheellinen.

19

Tšekin tasavalta päättelee tästä, että direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdassa olevaa poikkeusta, joka on ollut voimassa lähes 30 vuoden ajan, ei ole milloinkaan rajattu yksinomaan radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien hankintaviranomaisen ominaisuudessa tekemiin hankintasopimuksiin. Kyseisen jäsenvaltion mukaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa omaksuma tulkinta kyseisen 16 artiklan b alakohdasta on näin ollen ristiriidassa sen kanssa, mitä ilmenee kyseisen direktiivin antamiseen johtaneesta lainsäädäntömenettelystä, muista asiaa koskevista lainsäädäntömenettelyistä sekä unionin lainsäätäjän mainituissa menettelyissä ilmaisemasta aikomuksesta.

20

Tšekin tasavalta väittää argumenteilla, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan sanamuodon mukaiseen tulkintaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen kieltäytyessään hyväksymästä sitä, ettei kyseisen säännöksen soveltamisala rajoitu radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien hankintaviranomaisen ominaisuudessa tekemiin hankintasopimuksiin.

21

Yhtäältä kyseinen jäsenvaltio muistuttaa, että valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa hyväksyttiin, että ilmaisu ”radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat” voi koskea sekä hankintaviranomaista että hankintasopimuksen kohdetta ja lähetystoimintaa, ja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä katsoi kyseisen tuomion 55 ja 56 kohdassa, että ilmaisujen ”radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja” ja ”lähetystoimintaan tarkoitetut ohjelmat” välillä on yhteys ainoastaan saksankielisessä versiossa ja muut kieliversiot ovat monitulkintaisia eikä yhtä ainoaa kieliversiota voida käyttää asianomaisen säännöksen tulkinnan perustana. Mainitun jäsenvaltion mukaan myös muut kieliversiot eli tšekin-, kreikan-, englannin-, ranskan-, kroaatin-, liettuan-, unkarin-, hollannin-, puolan-, romanian- ja slovakinkieliset versiot vahvistavat tämän yhteyden olemassaolon.

22

Vaikka toisaalta direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdassa ilmaisu ”radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat” liittyisi todella ilmaisuun ”ohjelmien osto, kehittäminen, tuotanto tai yhteistuotanto”, riidanalainen poikkeus ei kuitenkaan olisi Tšekin tasavallan mukaan rajattu radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien hankintaviranomaisen ominaisuudessa tekemiin hankintasopimuksiin. Kyseisessä säännöksessä ei nimittäin mainita nimenomaisesti, että radio- ja televisiotoiminnan harjoittajan on oltava asianomaisen hankintasopimuksen hankintaviranomainen. Jos radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja kehittää ohjelmia tai tuottaa niitä yksin taikka yhdessä ja näin ollen tarjoaa palvelun, se ei voi Tšekin tasavallan mukaan olla hankintasopimuksen hankintaviranomainen. Se väittää täten, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa virheellisesti sen kyseisessä kohdassa mainitut argumentit.

23

Tšekin tasavalta väittää argumenteilla, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan teleologiseen tulkintaan, ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 57 kohdassa virheellisesti, etteivät sen argumentit, joiden mukaan riidanalainen poikkeus koskee ainoastaan radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien lähetystoimintaan tarkoitettujen ohjelmien palveluhankintasopimuksia hankintaviranomaisesta riippumatta, saaneet tukea direktiivin 2004/18 johdanto-osan 25 perustelukappaleesta. Kyseinen jäsenvaltio korostaa, että tässä johdanto-osan perustelukappaleessa rajataan riidanalainen poikkeus hankintasopimuksen kohteen perusteella eikä hankintaviranomaisen henkilöllisyyden perusteella, ja se katsoo tämän toteamuksen pitävän paikkansa siitä syystä, ettei radio- ja televisiotoiminnan harjoittajia ole mainittu kyseisessä johdanto-osan perustelukappaleessa.

24

Toiseksi Tšekin tasavallan mukaan unionin yleinen tuomioistuin päätteli virheellisesti valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa, että direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohtaan sisällytetty ilmaisu ”lähetystoimintaan tarkoitetut” vastaa unionin lainsäätäjän tarkoitusta ”viitata nimenomaisesti radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien tekemiin julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin ohjelmista, jotka on tarkoitettu lähetettäviksi kaikenlaisissa sähköisissä viestintäverkoissa, mukaan lukien internet”. Se väittää, että myös ilman ilmaisun”lähetystoimintaan tarkoitetut” lisäystä kyseinen säännös ei jätä mitään epäilystä siitä, että ohjelmia voidaan lähettää kaikenlaisissa sähköisissä verkoissa, ja katsoo unionin yleinen tuomioistuin katsoneen virheellisesti tämän päätelmän olevan direktiivin 2004/18 johdanto-osan 25 perustelukappaleen viimeisen virkkeen, jonka mukaan ”radio- ja televisiotoiminta olisi määriteltävä sähköistä verkkoa käyttäen suoritettavaksi siirroksi ja levittämiseksi”, hengen mukainen.

25

Kolmanneksi Tšekin tasavalta katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin päätteli virheellisesti riidanalaisen poikkeuksen tavoitteen 13.12.2007 annetusta tuomiosta Bayerischer Rundfunk ym. (C‑337/06, EU:C:2007:786). Yhtäältä nimittäin kyseiseen tuomioon johtanut asia, kuten tuomion 2, 23 ja 29 kohdasta ilmenee, koski sitä, olivatko Saksan julkisoikeudelliset radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat niiden rahoitustavan vuoksi direktiivissä 2004/18 tarkoitettuja hankintaviranomaisia ja kattoiko ohjelmia koskeva poikkeus myös siivouspalvelut. Kyseinen jäsenvaltio väittää, että mainitun tuomion 62 kohdassa esitetyt näkemykset, joiden mukaan riidanalainen poikkeus koski hankintasopimuksia, joiden kohteena olivat julkisoikeudellisten radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien varsinaiseen tehtävään liittyvät palvelut, seurasivat loogisesti siitä, että unionin tuomioistuin erotti siivoustyöt ohjelmien luomisesta ja viittasi julkisoikeudelliseen asemaan ilman aikomusta luoda uutta edellytystä tämän poikkeuksen soveltamiselle.

26

Tšekin tasavalta väittää toisaalta, ettei 13.12.2007 annettu tuomio Bayerischer Rundfunk ym. (C‑337/06, EU:C:2007:786) tue unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 38 ja 39 kohdassa esittämiä selityksiä, joiden mukaan riidanalainen poikkeus perustuu julkisoikeudellisten radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien julkisen palvelun tehtävään eikä se koske hankintaviranomaisia, jotka eivät suorita tällaista julkisen palvelun tehtävää, vaikka ensiksi mainitun tuomion päätelmiin onkin tukeuduttava. Kyseisestä tuomiosta ei nimittäin seuraa, että julkisoikeudellisten radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien julkisen palvelun tehtävää, joka oikeuttaa riidanalaisen poikkeuksen, olisi suojattava ainoastaan silloin, kun radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja on hankintaviranomaisena. Riidanalaista poikkeusta sovelletaan siis myös sellaisen radio- ja televisiotoiminnan harjoittajan toimintaan, joka toimii ohjelmien tarjoajana olematta hankintaviranomaisena tässä toiminnassa.

27

Tšekin tasavalta väittää argumenteilla, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan systemaattiseen tulkintaan, että unionin yleisen tuomioistuimen kyseisestä säännöksestä omaksuman tulkinnan virheellisyyttä tukee se, että mainittu säännös sisältää myös toisen poikkeuksen lähetysaikaa koskeville hankintasopimuksille. Näiden hankintasopimusten osalta ei ole epäilystäkään siitä, ettei radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja saa olla hankintaviranomaisen asemassa vaan sen on oltava luonteenomaisen suorituksen eli oman lähetysaikansa tarjoajan asemassa. Kyseinen jäsenvaltio korostaa, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole kiistänyt tätä seikkaa, ja viittaa tältä osin valituksenalaisen tuomion 61 kohtaan.

28

Komission mukaan Tšekin tasavallan valituksessaan esittämät argumentit on hylättävä kokonaisuudessaan ja valitus on hylättävä.

29

Tšekin tasavalta väittää argumenteilla, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan sanamuodon mukaiseen tulkintaan ja jotka on syytä tutkia ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen kieltäytyessään hyväksymästä sitä, ettei kyseisen säännöksen sanamuodossa rajata riidanalaisen poikkeuksen soveltamista hankintaviranomaisen ominaisuudessa toimivien radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien tekemiin hankintasopimuksiin.

30

Yhtäältä tämän tuomion 21 kohdassa esitetyistä argumenteista on todettava, että vaikka tietyt Tšekin tasavallan mainitsemat direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan kieliversiot voisivat tukea kyseisen säännöksen sanamuodon mukaista tulkintaa, jota se on ehdottanut, tämä jäsenvaltio ei kuitenkaan pysty osoittamaan, ettei mainitun säännöksen kieliversioiden välillä ole eroja, eikä se pysty osoittamaan vääräksi valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa olevaa toteamusta, jonka mukaan radio- ja televisiotoiminnan harjoittajia koskevalla ilmaisulla voidaan viitata sekä ”ohjelmien ostoon, kehittämiseen, tuotantoon tai yhteistuotantoon” että ”lähetystoimintaan”.

31

Lisäksi on ilmeistä, että se, että unionin lainsäätäjä sisällytti direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohtaan kieliopillisesti tulkinnanvaraisen ilmaisun ”lähetystoimintaan tarkoitetut”, on johtanut erilaisiin kieliversioihin kyseisestä säännöksestä. Mikään Tšekin tasavallan tältä osin esittämä argumentti ei horjuta sitä, ettei tämän ilmaisun käyttö ole tehnyt suurinta osaa direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan kieliversioista kieliopillisesti yksiselitteisiksi, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 41 ja 52–54 kohdassa.

32

Lisäksi on niin, että – kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 77–79 kohdassa –, mainittua ilmaisua ei käytetä kyseisen säännöksen bulgarian- eikä sloveeninkielisissä versioissa, ja tämä poisjättö lisää entisestään mainitun säännöksen kieliversioiden välisiä eroja.

33

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti täten perustellusti valituksenalaisen tuomion 55 kohdassa, että unionin oikeuden säännöksiä ja määräyksiä on tulkittava ja sovellettava yhtenäisesti ottaen huomioon kaikilla unionin kielillä laaditut versiot (tuomio 6.6.2018, Tarragó da Silveira, C‑250/17, EU:C:2018:398, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen) ja unionin oikeuden säännöksen tai määräyksen erikielisten versioiden poiketessa toisistaan säännöstä tai määräystä on tulkittava sen lainsäädännön systematiikan ja tavoitteen mukaan, jonka osa säännös tai määräys on (ks. vastaavasti tuomio 7.7.2016, Ambisig, C‑46/15, EU:C:2016:530, 48 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida moittia siitä, että se totesi valituksenalaisen tuomion 41 kohdassa, että säännöstön, johon kyseinen säännös kuuluu, tavoitteet ja asiayhteys oli otettava huomioon mainitun säännöksen tulkitsemiseksi, ja että se päätyi toteamaan valituksenalaisen tuomion 56 kohdassa, että kun otetaan huomioon kyseessä olevan säännöksen erikielisten versioiden monitulkintaisuus, kyseisen säännöksen sanamuotoon perustuvat Tšekin tasavallan argumentit oli hylättävä perusteettomina.

35

Toisaalta samoista syistä on huomautettava, että siltä osin kuin tämän tuomion 22 kohdassa mainitut Tšekin tasavallan argumentit perustuvat direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan sanamuodon mahdollisista tulkinnoista yhteen, ne eivät sellaisinaan ole omiaan kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa esittämiä toteamuksia, joiden perusteella se sivuutti kyseisen jäsenvaltion tälle säännökselle ehdottaman tulkinnan.

36

Joka tapauksessa radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien mahdollisuus toimia palveluntarjoajina ei vaikuta mitenkään siihen, sovelletaanko riidanalaista poikkeusta hankintaviranomaisten osalta ainoastaan radio- ja televisiotoiminnan harjoittajiin.

37

Toiseksi on tutkittava Tšekin tasavallan argumentit, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan syntyhistoriaan.

38

Tämän tuomion 16 kohdassa mainitusta argumentista on todettava, ettei Tšekin tasavalta kiistä sitä, että siltä osin kuin komissio aikoi ehdottaa radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien ohjelmien ostoa koskevaa poikkeusta, sen alkuperäisessä direktiivin 92/50 antamiseen johtaneessa ehdotuksessa säädettiin tämän poikkeuksen rajaamisesta yksinomaan hankintasopimuksiin, joissa hankintaviranomaisena on radio- ja televisiotoiminnan harjoittaja.

39

Kuten komissio perustellusti toteaa, tässä lainsäädäntömenettelyssä komission alkuperäisen ehdotuksen muuttamiseksi tehdyillä tarkistuksilla, joihin tämä jäsenvaltio on vedonnut, on täsmennetty ja täydennetty riidanalaisen poikkeuksen soveltamisalaan kuuluvia palvelutyyppejä. Tällaisesta poikkeuksen aineellisen soveltamisalan muutoksesta ei voida kuitenkaan päätellä, että näillä tarkistuksilla olisi laajennettu sellaisten yksikköjen piiriä, joihin tätä poikkeusta voidaan soveltaa.

40

Tämän tuomion 17 kohdassa esitetystä argumentista, joka koskee direktiivin 2004/18 antamiseen johtanutta lainsäädäntömenettelyä, on todettava, ettei riidanalaisen poikkeuksen määritelmää ole muutettu erityisen huomion kiinnittämiseksi hankintasopimuksen kohdetta koskevaan perusteeseen hankintaviranomaisen henkilöllisyyttä koskevan perusteen kustannuksella. Sitä, että unionin lainsäätäjä sisällytti tämän poikkeuksen sanamuotoon ilmaisun ”lähetystoimintaan tarkoitetut”, oli nimittäin perusteltu tarpeella sopeutua teknologian kehitykseen eli internetissä tapahtuvan lähetystoiminnan lisääntymiseen, mistä osoituksena on muun muassa direktiivin 2004/18 johdanto-osan 25 perustelukappaleen viimeinen virke.

41

Tältä osin on muistutettava, että ilmaisun ”lähetystoimintaan tarkoitetut” sisällyttämiseen direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohtaan viitattiin Euroopan parlamentin 19.6.2003 antamassa suosituksessa toiseen käsittelyyn neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta (A5‑0242/2003 lopullinen). Kyseisen asiakirjan sivulla 25 mainitaan tarkistuksen 25 osalta tämän sisällyttämisen ”perustelu[na]” seuraavaa: ”Yhteisessä kannassa on jo poikkeus, jolla radiotoiminnan harjoittajien ohjelmien ostoa, kehittämistä, tuotantoa tai yhteistuotantoa koskevat sopimukset ja radiolähetysaikaa koskevat sopimukset on suljettu pois direktiivin soveltamisalasta [toimitukseen ja luovuuteen liittyvistä syistä]. Tarkistuksella halutaan selventää, että poikkeus koskee samoista syistä myös radiotoiminnan harjoittajien Internet-sisältötoimintoja.”

42

Tähän sisällyttämiseen viitattiin myös 14.8.2003 annetussa komission lausunnossa Euroopan parlamentin ehdottamista tarkistuksista neuvoston yhteiseen kantaan (KOM(2003) 503 lopullinen). Kyseisen asiakirjan sivulla 4 todetaan tarkistuksen 25 osalta, että ”perustelun mukaan tarkistuksella muutetaan 16 artiklan b alakohtaa sen tarkentamiseksi, että poikkeusta on sovellettava myös sähköisten viestintäverkkojen alan radiotoiminnan harjoittajiin”.

43

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa, että ilmaisun ”lähetystoimintaan tarkoitetut” lisääminen direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohtaan ei kuvasta aikomusta ulottaa riidanalaisen poikkeuksen soveltamisalaa koskemaan kaikkien hankintaviranomaisten tekemiä hankintasopimuksia ohjelmista, jotka on tarkoitettu radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien lähetettäviksi.

44

Kolmanneksi direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan teleologiseen tulkintaan liittyvistä argumenteista on todettava, että tämän tuomion 40–43 kohdassa esitetyistä syistä tuomion 24 kohdassa mainittu Tšekin tasavallan argumentti on hylättävä.

45

Tämän jäsenvaltion esittämät argumentit, jotka on mainittu tämän tuomion 23, 25 ja 26 kohdassa, eivät myöskään voi menestyä.

46

On nimittäin todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 31 kohdassa, että direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdassa suljetaan pois hankintasääntöjen soveltaminen tiettyihin radio- ja televisiotoiminnan audiovisuaalisiin palveluihin, jotta kyseisen direktiivin johdanto-osan 25 perustelukappaleen mukaisesti otettaisiin huomioon näkökohtia, joilla on kulttuurista ja yhteiskunnallista merkitystä ja joiden vuoksi tällainen soveltaminen niihin on epätarkoituksenmukaista. Vaikka Tšekin tasavallan toteaman tavoin on totta, ettei kyseisessä johdanto-osan 25 perustelukappaleessa mainita radio- ja televisiotoiminnan harjoittajia, tämä seikka ei kuitenkaan voi horjuttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemää tulkintaa eikä myöskään vahvistaa sitä.

47

Lisäksi on niin, että vaikka nyt käsiteltävän asian olosuhteet eroavat 13.12.2007 annettuun tuomioon Bayerischer Rundfunk ym. (C‑337/06, EU:C:2007:786) johtaneista olosuhteista, unionin yleinen tuomioistuin muistutti perustellusti valituksenalaisen tuomion 35–38 kohdassa, että ensiksi mainitusta tuomiosta ja erityisesti sen 62 ja 64 kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuin on täsmentänyt, että kun otetaan huomioon etenkin tämä johdanto-osan 25 perustelukappale, julkisia palveluhankintoja koskevia sopimuksia koskeva poikkeus direktiivin soveltamisesta kattaa ainoastaan hankintasopimukset, joiden kohteena ovat palvelut, jotka liittyvät radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien varsinaiseen tehtävään. Sen sijaan unionin säännöksiä sovelletaan täysimääräisesti julkisia palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin, joilla ei ole yhteyttä toimintaan, joka liittyy julkisoikeudellisten radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien varsinaisen julkisen palvelun tehtävän täyttämiseen.

48

On huomautettava, että koska direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohta on poikkeus, sitä on tulkittava suppeasti (ks. vastaavasti tuomio 6.12.2017, Compania Naţională de Administrare a Infrastructurii Rutiere, C‑408/16, EU:C:2017:940, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Riidanalaista poikkeusta on siis tulkittava siten, että se koskee ainoastaan hankintasopimuksia, jotka radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat ovat tehneet hankintaviranomaisen ominaisuudessa niille kuuluvan julkisen palvelun tehtävän täyttämiseksi.

49

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on oikeudellista virhettä tekemättä todennut valituksenalaisen tuomion 39 kohdassa, että riidanalainen poikkeus koskee ainoastaan hankintaviranomaisia, jotka ovat radio- ja televisiotoiminnan harjoittajia, ja hylännyt kyseisen tuomion 57 kohdassa Tšekin tasavallan päinvastaisen argumentin.

50

Neljänneksi ja viimeiseksi on todettava Tšekin tasavallan esittämistä ja tämän tuomion 27 kohdassa mainituista argumenteista, joilla Tšekin tasavalta riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen tekemän direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan systemaattisen tulkinnan, ettei se voi menestyä.

51

Aluksi on nimittäin niin, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 59 kohdassa Tšekin tasavallan tätä kiistämättä, että kyseisessä 16 artiklassa säädetyt poikkeukset voitiin määritellä kyseessä olevien hankintasopimusten kohteen tai palveluntarjoajan henkilöllisyyden perusteella taikka niiden kohteen sekä niiden hankintaviranomaiseen erottamattomasti liittyvien edellytysten perusteella. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi täten perustellusti valituksenalaisen tuomion 61 kohdassa, että ”mikään ei sulje pois sitä, että useat [kyseisen] direktiivin 16 artiklan samassa alakohdassa tarkoitetut hankintasopimukset määritellään eri tavalla muun muassa niiden kohteen, hankintaviranomaisen tai palveluntarjoajan perusteella”. Systemaattisen tulkinnan mukaan on täten mahdollista, että direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohtaa sovellettaessa radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat ja muut hankintaviranomaiset voivat tehdä lähetysaikaa koskevia hankintasopimuksia mutta että ainoastaan radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat voivat tehdä ohjelmia koskevia hankintasopimuksia riidanalaisen poikkeuksen tavoitteen mukaisesti.

52

Seuraavaksi on todettava komission toteaman mukaisesti, ettei Tšekin tasavalta arvostele lainkaan valituksenalaisen tuomion 50 ja 51 kohtaa, jotka liittyvät direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdan systemaattisessa tulkinnassa huomioon otettavaan toiseen seikkaan. Näistä kohdista ilmenee, että kyseisessä säännöksessä tarkoitettujen hankintasopimusten kohteena olevia palveluita koskee myös poikkeus, joka on mainittu tämän direktiivin, sellaisena kuin se on muutettuna 28.11.2007 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 213/2008 (EUVL 2008, L 74, s. 1), liitteessä II B olevassa alaviitteessä nro 3, jossa mainitaan ”radio- ja televisiotoiminnan harjoittajien ohjelmien ostoa, kehittämistä, tuotantoa tai yhteistuotantoa koskevat sopimukset sekä radio- ja televisiolähetysaikaa koskevat sopimukset”. Direktiivin 2004/18 sisäisen johdonmukaisuuden vuoksi riidanalaisella poikkeuksella ja kyseisessä alaviitteessä nro 3 säädetyllä poikkeuksella on katsottava olevan sama soveltamisala. Mainitun alaviitteen nro 3 sanamuoto vahvistaa kuitenkin sen, että vaikka lähetysaikaa koskevia hankintasopimuksia voivat tehdä sekä radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat että muut hankintaviranomaiset, ohjelmia koskevia hankintasopimuksia voivat tehdä ainoastaan radio- ja televisiotoiminnan harjoittajat.

53

Lopuksi on niin, että koska yksikään asianosaisista ei kyseenalaista valituksenalaisen tuomion 73 kohdan viimeisessä virkkeessä olevaa toteamusta, jonka mukaan direktiiviä 2014/24 ei voitu ajallisesti soveltaa oikeusriidan kohteena oleviin tosiseikkoihin, kuten Tšekin tasavalta itsekin korosti unionin yleisessä tuomioistuimessa, on todettava, että tämän tuomion 18 kohdassa mainitun kaltaiset kyseisen direktiivin säännöksiin ja sen antamiseen johtaneeseen lainsäädäntömenettelyyn perustuvat argumentit eivät voi horjuttaa unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävässä asiassa tekemää tulkintaa direktiivin 2004/18 16 artiklan b alakohdasta.

54

Koska ainoan valitusperusteen tueksi esitetyt argumentit on hylätty kokonaisuudessaan, tämä valitusperuste on hylättävä perusteettomana ja valitus on hylättävä.

55

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

56

Koska komissio on vaatinut Tšekin tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska Tšekin tasavalta on hävinnyt asian ainoan valitusperusteensa osalta, Tšekin tasavalta on velvoitettava vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja lisäksi korvaamaan komission oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: