–

Ubezpieczeniowy Fundusz Gwarancyjny, edustajanaan M. Piwińska, radca prawny,

–

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään J. Möller, M. Hellmann, E. Lankenau, U. Bartl ja D. Klebs,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään H. Tserepa-Lacombe, B. Sasinowska ja S. L. Kalėda,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY (EUVL 2009, L 263, s. 11) 3 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Powiat Ostrowski (Ostrówin piirikunta, Puola; jäljempänä piirikunta) ja Ubezpieczeniowy Fundusz Gwarancyjny (vakuutusalan vakuusrahasto, Puola; jäljempänä vakuusrahasto) ja jossa on kyse piirikunnan mahdollisesta velvollisuudesta tehdä vakuutussopimus moottoriajoneuvon käyttöön liittyvän vastuun varalta sellaisen ajoneuvon osalta, jonka se on saanut omistukseensa tuomioistuinratkaisulla ja jonka se aikoo romuttaa.

3

Direktiivin 2009/103 johdanto-osan ensimmäisessä ja toisessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

4

Direktiivin 2009/103 1 artikla sisältää seuraavat määritelmät:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –

5

Saman direktiivin 3 artiklan, jonka otsikko on ”Liikennevakuutuksen ottamista koskeva velvoite”, ensimmäisessä kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava, jollei 5 artiklasta muuta johdu, tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella.”

6

Mainitun direktiivin 4 artiklassa, jonka otsikko on ”Vakuutusta koskevat tarkastukset”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on oltava tarkastamatta sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on jonkin toisen jäsenvaltion alueella, ja sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, joiden pysyvä kotipaikka on kolmannen maan alueella ja jotka saapuvat niiden alueelle toisen jäsenvaltion alueelta. Ne voivat kuitenkin muuten kuin järjestelmällisesti tarkastaa vakuutuksia edellyttäen, että tarkastukset eivät ole syrjiviä ja että ne toteutetaan osana valvontaa, jonka yksinomaisena tarkoituksena ei ole vakuutusten tarkastaminen.”

7

Direktiivin 2009/103 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Poikkeukset liikennevakuutuksen ottamista koskevasta velvoitteesta”, säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltio voi poiketa 3 artiklasta, jos kyseessä ovat tietyt luonnolliset henkilöt taikka julkisoikeudelliset tai yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt; kyseisen jäsenvaltion on laadittava luettelo tällaisista henkilöistä ja toimitettava se tiedoksi muille jäsenvaltioille ja [Euroopan] komissiolle.

Tällaisen poikkeuksen tekevän jäsenvaltion on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että korvausta maksetaan vahingoista tai vammoista, joita näille henkilöille kuuluvat ajoneuvot ovat aiheuttaneet sen alueella ja muiden jäsenvaltioiden alueilla.

– –

2.   Jäsenvaltio voi poiketa 3 artiklasta, jos kyseessä ovat tietyntyyppiset ajoneuvot tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustetut ajoneuvot; kyseisen jäsenvaltion on laadittava luettelo tällaisista ajoneuvotyypeistä tai ajoneuvoista ja toimitettava se tiedoksi muille jäsenvaltioille ja komissiolle.

Tällaisessa tapauksessa jäsenvaltioiden on varmistettava, että ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja ajoneuvoja kohdellaan samalla tavalla kuin ajoneuvoja, joita ei ole vakuutettu 3 artiklassa säädetyn mukaisesti.

– –”

8

Mainitun direktiivin 10 artiklan, jonka otsikko on ”Korvauksen suorittamisesta vastuussa oleva elin”, 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokaisen jäsenvaltion on perustettava tai valtuutettava elin suorittamaan korvausta ainakin vakuuttamisvelvollisuuden vastuurajoihin saakka omaisuusvahingoista tai henkilövahingoista, jotka on aiheuttanut tuntematon ajoneuvo tai ajoneuvo, jonka osalta ei ole täytetty 3 artiklassa tarkoitettua vakuuttamisvelvollisuutta.”

9

Pakollisista vakuutuksista, vakuutusalan vakuusrahastosta ja Puolan liikennevakuutusten antajien toimistosta 22.5.2003 annetun lain (ustawa o ubezpieczeniach obowiązkowych, Ubezpieczeniowym Funduszu Gwarancyjnym i Polskim Biurze Ubezpieczycieli Komunikacyjnych), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (Dz. U. 2018, järjestysnumero 473) (jäljempänä pakollisista vakuutuksista annettu laki), 10 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Yleisessä tuomioistuimessa voidaan nostaa kanne sen toteamiseksi, onko vakuuttamisvelvollisuus täytetty ja onko tätä velvollisuutta olemassa.”

10

Pakollisista vakuutuksista annetun lain 23 §:n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon haltijan on tehtävä moottoriajoneuvon haltijoiden pakollinen liikennevakuutussopimus hallussaan olevan ajoneuvon liikennekäytöstä johtuvan vahingon varalta.

11

Saman lain 31 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Siinä tapauksessa, että rekisteröidyn moottoriajoneuvon omistusoikeus luovutetaan tai siirretään eikä kyseisen ajoneuvon haltija ole täyttänyt [tässä laissa säädettyä] moottoriajoneuvon haltijalle kuuluvaa velvollisuutta tehdä liikennevakuutussopimus, haltijan, jolle omistusoikeus luovutetaan tai siirretään, on tehtävä moottoriajoneuvon haltijan pakollinen liikennevakuutussopimus päivänä, jona moottoriajoneuvon omistusoikeus luovutetaan tai siirretään, ja viimeistään siihen ajankohtaan mennessä, jona moottoriajoneuvo otetaan liikennekäyttöön. – –”

12

Mainitun lain 33 §:ssä täsmennetään, että moottoriajoneuvon haltijoiden pakollinen liikennevakuutus päättyy muun muassa silloin, kun moottoriajoneuvo poistetaan käytöstä tai vaillinainen ajoneuvo luovutetaan ajoneuvojen romuttamo- tai kierrätysyritykselle liikennekäytöstä poistettujen ajoneuvojen kierrättämisestä 20.1.2005 annetussa laissa (ustawa o recyklingu pojazdów wycofanych z eksploatjiacji; Dz. U. 2018, järjestysnumero 578) tarkoitetun vaillinaisen ajoneuvon vastaanottotodistuksen tai toisessa jäsenvaltiossa annetun vastaavan asiakirjan perusteella.

13

Saman lain 84 §:n 1 momentin mukaan vakuusrahasto on elin, jolla on toimivalta valvoa, että moottorikäyttöisten ajoneuvojen haltijat täyttävät velvollisuutensa tehdä liikennevakuutussopimus. Sen 88 §:n 7 momentissa edellytetään, että jokaisen, joka laiminlyö tällaisen sopimuksen tekemisen, on maksettava vakuusrahastolle seuraamusmaksu.

14

Puolan 20.6.1997 annetun tieliikennelain (ustawa Prawo o ruchu drogowym), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa (Dz. U. 2018, järjestysnumero 1990), 130a §:ssä säädetään ajoneuvon poistamisesta yleiseltä tieltä sen haltijan kustannuksella. Tämän §:n 10 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos ajoneuvo on poistettu yleiseltä tieltä 1 tai 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa [erityisesti, jos pysäköintisääntöjä ei ole noudatettu tai jos ajoneuvon tekninen kunto vaarantaa liikenneturvallisuuden], piirijohtaja (starosta) pyytää tuomioistuinta tuomitsemaan ajoneuvon menetetyksi piirikunnalle (powiat), ellei omistaja tai valtuutettu henkilö, jolle on asianmukaisesti ilmoitettu, ole noutanut ajoneuvoa kolmen kuukauden kuluessa päivästä, jona ajoneuvo on poistettu yleiseltä tieltä. Ilmoituksessa on annettava tiedot seurauksista siinä tapauksessa, että ajoneuvoa ei noudeta.”

15

Sąd Rejonowy w Ostrowie Wielkopolskim (Ostrów Wielkopolskin piirioikeus, Puola) määräsi 16.1.2018 antamallaan ratkaisulla Puolassa rekisteröidyn ajoneuvon menetetyksi piirikunnalle tieliikennelain 130a §:n 10 momentissa säädetyn menettelyn mukaisesti. Tämä ratkaisu tuli lainvoimaiseksi 7.2.2018, jolloin piirikunnasta tuli ajoneuvon omistaja.

16

Piirikunta teki hakemuksen edellä mainitun ratkaisun tiedoksiannosta ja lainvoimaisuuden toteamisesta sekä täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta. Nämä pyynnöt täytettiin 20.4.2018. Koska mainittu päivä oli perjantai, piirikunta vakuutti ajoneuvon seuraavasta hallinnon aukiolopäivästä eli maanantaista 23.4.2018 alkaen.

17

Asiakirja-aineiston mukaan asiantuntija tutki kyseisen ajoneuvon 2.5.2018. Arvioinnissa todettiin, että ajoneuvoa oli mahdoton käynnistää ja se oli teknisesti huonossa kunnossa eli metalliromua, jonka markkina-arvo oli 400 Puolan zlotya (PLN) (n. 89 euroa).

18

Kyseisen teknisen kunnon johdosta piirikunta päätti lähettää tämän ajoneuvon romutettavaksi. Ajoneuvo luovutettiin tätä varten romuttamolle, joka antoi siitä romutustodistuksen. Tämän todistuksen perusteella ajoneuvo poistettiin rekisteristä 22.6.2018.

19

Vakuusrahasto ilmoitti 10.7.2018 päivätyllä kirjeellä piirikunnalle, että se oli todennut, ettei mainittua ajoneuvoa ollut vakuutettu 22.4.2018 saakka ja että piirikunnan pitäisi maksaa 4200 PLN:n (n. 933 euroa) suuruinen seuraamusmaksu, koska se ei ollut noudattanut velvollisuuttaan tehdä kyseisen ajoneuvon liikennevakuutussopimusta ajanjaksolla 7.2.–22.4.2018 (jäljempänä riidanalainen ajanjakso).

20

Piirikunta nosti 25.9.2018 ennakkoratkaisua pyytäneessä Sąd Rejonowy w Ostrowie Wielkopolskimissa kanteen sen toteamiseksi, ettei sillä ollut velvollisuutta vakuuttaa ajoneuvoa riidanalaisena ajanjaksona. Tältä osin piirikunta väittää yhtäältä, ettei se ollut voinut tehdä vakuutussopimusta ennen kuin se oli 20.4.2018 saanut jäljennöksen menetetyksi tuomitsemisesta, ja toisaalta, että tänä ajanjaksona ajoneuvo oli vartioidulla pysäköintialueella eikä se ollut ajokelpoinen, joten sen käyttö ei voinut aiheuttaa vahinkoa.

21

Vakuusrahasto vaatii kanteen hylkäämistä, koska ajoneuvon teknisellä kunnolla ei sen mukaan ole merkitystä sen kannalta, että moottoriajoneuvojen haltijoilla on velvollisuus tehdä liikennevakuutussopimus.

22

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa, että asiantuntija tekee teknisen tarkastuksen menetetyksi tuomituille ajoneuvoille ja että ajoneuvo, jonka on todettu olevan käyttökelvoton, siirretään vastaanottopöytäkirjaa vastaan romuttamolle sen romuttamiseksi, minkä johdosta romuttamo laatii ajoneuvon rekisteristä poistamisen perusteena olevan romutustodistuksen.

23

Se täsmentää, että pakollisista vakuutuksista annetun lain 23 §:n 1 momentissa säädettyä vakuuttamisvelvollisuutta sovelletaan riippumatta siitä, onko kyseinen ajoneuvo ajokelpoinen tai onko se tarkoitettu romutettavaksi johtuen sen teknisestä kunnosta, joka estää sen käyttämisen liikennevälineenä, ja että myös saman lain 31 §:n 3 momentissa säädettyä velvollisuutta tehdä vakuutus silloin, kun rekisteröidyn ajoneuvon omistusoikeus siirretään tai luovutetaan eikä ajoneuvon alkuperäinen haltija ole sitä koskevasta velvollisuudesta huolimatta tehnyt tällaista sopimusta, kuten sen käsiteltävänä olevassa asiassa, sovelletaan riippumatta siitä, voidaanko kyseistä ajoneuvoa käyttää liikennevälineenä, ja vaikka uusi omistaja aikoo romuttaa tämän ajoneuvon.

24

Tosiseikkojen osalta se toteaa yhtäältä, että kyseinen ajoneuvo oli koko riidanalaisen ajanjakson aikana pysäköitynä vartioidulle pysäköintialueelle ja että sillä ajaminen oli sen teknisen kunnon vuoksi mahdotonta, ja toisaalta, että tämä ajoneuvo oli omistajansa tahdon mukaisesti tarkoitus romuttaa, mikä tosiasiallisesti tapahtui, koska ajoneuvon tekninen kunto määriteltiin ”romuksi”.

25

Tässä yhteydessä ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin on epätietoinen siitä, voidaanko velvollisuus ottaa moottoriajoneuvon liikennevakuutus sulkea pois, kun kyseinen ajoneuvo on pysäköitynä yksityisalueella, siitä on tullut paikallishallinnon yksikön omaisuutta tuomioistuimen lopullisen ratkaisun nojalla ja se on ajokelvottomana tarkoitus romuttaa omistajansa päätöksen mukaisesti.

26

Tältä osin ja erityisesti 4.9.2018 annetun tuomion Juliana (C-80/17, EU:C:2018:661) perusteella se pohtii, onko se seikka, että ajoneuvo on ajokelpoinen ja sitä voidaan käyttää liikennevälineenä, välttämätön tekijä direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetuksi ajoneuvoksi luokittelun kannalta. Sen mukaan piirikunnalla ei ollut mainitun tuomion nojalla velvollisuutta ottaa moottoriajoneuvojen liikennevakuutusta, koska piirikunnalla ei ollut kyseisen ajoneuvon saantihetkestä alkaen aikomusta käyttää sitä liikenteessä ja koska ajoneuvo ei kyseisestä ajankohdasta lähtien ja romuttamiseensa asti ollut ajokelpoinen eikä tarkoitettu ajamiseen eikä se näin ollen voinut täyttää tehtäväänsä liikennevälineenä. Pakollisista vakuutuksista annetun lain 31 §:n 3 momentin nojalla piirikunnan olisi kuitenkin pitänyt ottaa tällainen vakuutus kyseiselle ajoneuvolle.

27

Tässä tilanteessa Sąd Rejonowy w Ostrowie Wielkopolskim on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

28

Vakuusrahasto katsoo, ettei esitettyjä kysymyksiä voida ottaa tutkittavaksi. Se väittää tältä osin, että siltä osin kuin kysymykset liittyvät ajoneuvon omistajana olevan yksikön asemaan ja ajoneuvon hankintatapaan, niillä ei ole yhteyttä direktiivin 2009/103 3 artiklan tulkintaan ja ne koskevat todellisuudessa kansallisen oikeuden tulkintaa, ja että siltä osin kuin ne liittyvät ajoneuvon tekniseen kuntoon, pysäköintipaikkaan ja ajoneuvon omistajan tarkoitukseen sen romuttamisesta, unionin tuomioistuin on jo vastannut niihin, joten niihin ei ole tarpeen vastata uudelleen.

29

Ensiksi on muistutettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 267 artiklassa käyttöön otetussa unionin tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos siis esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimella on lähtökohtaisesti velvollisuus vastata niihin (tuomio 15.1.2013, Križan ym., C-416/10, EU:C:2013:8, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.11.2020, Openbaar Ministerie (Asiakirjaväärennökset), C-510/19, EU:C:2020:953, 25 kohta).

30

Tästä seuraa, että unionin oikeutta koskevilla kysymyksillä oletetaan olevan merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Unionin tuomioistuin voi jättää tutkimatta ennakkoratkaisukysymyksen ainoastaan, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeussäännön tulkitsemisella ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (tuomio 15.1.2013, Križan ym., C-416/10, EU:C:2013:8, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 24.11.2020, Openbaar Ministerie (Asiakirjaväärennökset), C-510/19, EU:C:2020:953, 26 kohta).

31

Nyt käsiteltävässä asiassa esitetyt kysymykset koskevat nimenomaisesti direktiivin 2009/103 3 artiklan tulkintaa, koska ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lähinnä kyseisessä artiklassa säädetyn moottoriajoneuvojen liikennevakuutuksen ottamisvelvollisuuden laajuutta.

32

Lisäksi on selvää, ettei käsiteltävä asia kuulu yhteenkään edellä 30 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä mainituista kolmesta tilanteesta, eikä mikään vakuusrahaston esittämistä väitteistä myöskään osoita, että jokin niistä olisi kyseessä, ja siten kumoa olettamaa unionin oikeutta koskevien kysymysten merkityksellisyydestä.

33

Toiseksi mikään ei estä kansallista tuomioistuinta esittämästä unionin tuomioistuimelle ennakkoratkaisukysymystä, johon annettavasta vastauksesta ei pääasian asianosaisen mukaan voi olla perusteltua epäilystä. Vaikka näin olisikin, kysymyksen ei silti voida katsoa olevan sellainen, että se pitäisi jättää tutkimatta (tuomio 1.12.2011, Painer, C-145/10, EU:C:2011:798, 64 ja 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 9.7.2020, Vueling Airlines, C-86/19, EU:C:2020:538, 22 kohta).

34

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisukysymykset voidaan ottaa tutkittavaksi.

35

Aluksi on todettava yhtäältä, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella kysymyksellään, joita on tarkasteltava yhdessä, unionin tuomioistuimelta lähinnä direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laajuutta. Direktiivillä 2009/103 on sen johdanto-osan ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenevällä tavalla kodifioitu moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamista koskevat jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetut direktiivit muuttamatta niiden sisältöä. Näihin aikaisempiin direktiiveihin liittyvää oikeuskäytäntöä voidaan siis soveltaa direktiivin 2009/103 vastaavien säännösten tulkintaan.

36

Toisaalta direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan kunkin jäsenvaltion on toteutettava, jollei kyseisen direktiivin 5 artiklasta muuta johdu, tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että sellaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on otettu liikennevakuutus, joilla on pysyvä kotipaikka sen alueella.

37

Vaikka direktiivin 2009/103 5 artiklassa säädetään, että kukin jäsenvaltio voi kyseisessä artiklassa täsmennetyin edellytyksin poiketa mainitun direktiivin 3 artiklan säännöksistä, jos kyseessä ovat mainitun 5 artiklan 1 kohdan mukaan tietyt luonnolliset henkilöt taikka julkisoikeudelliset tai yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt taikka saman 5 artiklan 2 kohdan mukaan tietyntyyppiset ajoneuvot tai erityistyyppisellä rekisterikilvellä varustetut ajoneuvot, on kuitenkin ilmeistä, että Puolan tasavalta ei ole käyttänyt tätä mahdollisuutta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisten ajoneuvojen, jotka paikallishallinnon yksiköt ovat saaneet omistukseensa tuomioistuinratkaisun nojalla, osalta. Näin ollen sillä, että paikallishallinnon yksikkö on saanut tämän ajoneuvon omistukseensa tuomioistuinratkaisun nojalla, ei tässä tapauksessa ole merkitystä mainitun 3 artiklan ensimmäisen kohdan soveltamisen kannalta nyt käsiteltävän ennakkoratkaisupyynnön yhteydessä.

38

Näin ollen on katsottava, että ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kahdella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäistä kohtaa tulkittava siten, että moottoriajoneuvojen liikennevakuutus on pakollinen silloin, kun kyseinen ajoneuvo on rekisteröity jäsenvaltiossa, se on pysäköity yksityisalueelle, se on teknisen kuntonsa vuoksi ajokelvoton ja sen omistajan tarkoituksena on romuttaa se.

39

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa, joka on sanamuodoltaan hyvin yleinen, jäsenvaltiot velvoitetaan ottamaan käyttöön omassa oikeusjärjestyksessään ajoneuvojen yleinen vakuuttamisvelvollisuus (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

40

Näin ollen jokaisella jäsenvaltiolla on velvollisuus varmistaa, jollei kyseisen direktiivin 5 artiklassa säädetyistä poikkeuksista muuta johdu, että sellaisella ajoneuvolla, jolla on pysyvä kotipaikka sen alueella, on vakuutusyhtiön kanssa tehty liikennevakuutussopimus, jotta näin taattaisiin kyseisen ajoneuvon käyttöön liittyvä vastuu unionin oikeudessa määritellyissä rajoissa (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Tältä osin on muistettava, että ajoneuvon käsite on määritelty direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa siten, että sillä tarkoitetaan ”moottoriajoneuvoa, joka on tarkoitettu kulkemaan mekaanisella voimalla maata mutta ei raiteita pitkin, sekä kytkettyä tai irrallista perävaunua”.

42

Kuten unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, tämä määritelmä on riippumaton siitä, miten kyseistä ajoneuvoa käytetään tai voidaan käyttää (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 38 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43

Unionin tuomioistuin on myös jo todennut, että tällainen määritelmä tukee ajoneuvon käsitteen objektiivista tulkintaa, joka on riippumaton ajoneuvon omistajan tai jonkun muun henkilön aikomuksesta tosiasiallisesti käyttää ajoneuvoa (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 39 kohta).

44

Se on lisäksi korostanut, että kysymys moottoriajoneuvojen liikennevakuutuksen ottamisvelvollisuuden laajuudesta on oikeusvarmuuden vuoksi ratkaistava ensin eli ennen kuin kyseessä oleva ajoneuvo mahdollisesti joutuu onnettomuuteen (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 40 kohta).

45

Unionin tuomioistuin on todennut tästä 4.9.2014 antamassaan tuomiossa Vnuk (C-162/13, EU:C:2014:2146), 28.11.2017 antamassaan tuomiossa Rodrigues de Andrade (C-514/16, EU:C:2017:908) ja 20.12.2017 antamassaan tuomiossa Núñez Torreiro (C-334/16, EU:C:2017:1007), että se, että ainoastaan tapaukset, joissa vakuutettua ajoneuvoa käytetään liikennevälineenä ja jotka näin ollen kuuluvat direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun ajoneuvon käytön käsitteen piiriin, voivat johtaa siihen, että ajoneuvon aiheuttama vahinko tulee vakuutuksenantajan korvattavaksi liikennevakuutussopimuksen perusteella, ei suinkaan tarkoita sitä, että vakuuttamisvelvollisuus määräytyisi sen mukaan, käytetäänkö kyseessä olevaa ajoneuvoa tosiasiallisesti liikennevälineenä tiettynä ajankohtana (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 41 kohta).

46

Unionin tuomioistuin on päätellyt edellä mainituista syistä, että ajoneuvo, joka on rekisteröity ja jota ei siis ole poistettu virallisesti liikennekäytöstä ja joka on liikennekelpoinen, vastaa direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa olevaa ajoneuvon käsitettä eikä se näin ollen lakkaa kuulumasta kyseisen direktiivin 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa mainitun vakuuttamisvelvollisuuden piiriin ainoastaan sen perusteella, ettei ajoneuvon omistajalla enää ole aikomusta ajaa ajoneuvolla ja että hän säilyttää sitä yksityisalueella (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 42 kohta). Näin ollen moottoriajoneuvon liikennevakuutussopimus on kyseisen direktiivin 3 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan pakollinen, jos kyseinen ajoneuvo on edelleen rekisteröity jäsenvaltiossa ja se on liikennekelpoinen mutta se on omistajansa, jolla ei enää ole aikomusta ajaa sillä, pelkän valinnan vuoksi pysäköitynä yksityisalueella (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 52 kohta).

47

Saman on lähtökohtaisesti koskettava jäsenvaltiossa rekisteröityä ajoneuvoa, joka on pysäköitynä yksityisalueelle ja joka on tarkoitettu romutettavaksi omistajansa valinnan vuoksi, silloinkin kun tämä ajoneuvo ei tietyllä hetkellä olisi ajokelpoinen sen teknisen kunnon vuoksi.

48

Tässä yhteydessä on ensinnäkin – kuten edellä 43 kohdassa on muistutettu – huomattava, että direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettu ajoneuvon käsite on objektiivinen käsite. Ajoneuvon tekninen kunto ja näin ollen sen ajokelpoisuus voi vaihdella ajan kuluessa, ja ajoneuvon mahdollinen kunnostaminen riippuu ainakin suuressa määrin subjektiivisista tekijöistä, kuten muun muassa ajoneuvon omistajan tai haltijan halusta suorittaa tai teettää tarvittavat korjaukset sekä tätä varten tarvittavien varojen saatavuudesta. Jos siis pelkästään se, että ajoneuvo on tietyllä hetkellä ajokelvoton, riittäisi poistamaan siltä direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun ajoneuvon ominaisuuden ja näin ollen riittäisi poistamaan sen direktiivin 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden piiristä, ajoneuvon käsitteen objektiivinen luonne kyseenalaistettaisiin.

49

Tältä osin on korostettava, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 59 kohdassa – edellä 44 ja 45 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä seuraa, että direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetty vakuuttamisvelvollisuus ei liity ajoneuvon käyttöön liikennevälineenä tiettynä ajankohtana eikä siihen, onko kyseinen ajoneuvo mahdollisesti aiheuttanut vahinkoja.

50

Tästä seuraa, että – toisin kuin ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää – pelkästään siksi, että rekisteröity ajoneuvo on tiettynä ajankohtana ajokelvoton teknisen kuntonsa vuoksi – vaikka näin olisi omistusoikeuden siirtymisestä alkaen – eikä näin ollen mahdollisesti voi aiheuttaa vahinkoa, joka kuuluu direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun käsitteen ”ajoneuvojen käyttö” piiriin, ei voida katsoa, ettei ajoneuvoa koske tässä säännöksessä säädetty vakuuttamisvelvollisuus.

51

Koska mainittu ajoneuvon käsite on edellä 43 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti riippumaton sen omistajan tai muun henkilön aikomuksesta tosiasiallisesti käyttää ajoneuvoa, sen perusteella, että kyseisen omistajan tai muun henkilön tarkoituksena on romuttaa tämä ajoneuvo, ei samoin voida myöskään katsoa, että kyseinen ajoneuvo menettää pelkästään tämän aikomuksen vuoksi ominaisuutensa direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa tarkoitettuna ajoneuvona sillä tavoin, ettei vakuutusvelvollisuus koske sitä, mikä olisi myös tämän käsitteen objektiivisen luonteen vastaista.

52

Lisäksi kyseisessä säännöksessä tarkoitetuksi ajoneuvoksi luokittelun ja näin ollen direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laajuuden riippuminen tällaisista subjektiivisista tekijöistä vaarantaisi myös tämän velvollisuuden, jonka noudattaminen on kuitenkin edellä 44 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenevällä tavalla välttämätöntä oikeusvarmuuden takaamiseksi, ennakoitavuuden, vakauden ja jatkuvuuden.

53

Toiseksi on niin, että vaikka direktiivin 2009/103 10 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan jäsenvaltiot perustamaan elin, jonka tehtävänä on korvata ainakin unionin oikeudessa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden rajoissa omaisuus- tai henkilövahingot, jotka on aiheuttanut muun muassa ajoneuvo, jonka osalta direktiivin 3 artiklassa tarkoitettua vakuuttamisvelvollisuutta ei ole täytetty, tällaisen kansallisen elimen suorittama korvaus on tarkoitettu viimesijaiseksi vaihtoehdoksi, josta on säädetty yksinomaan tässä säännöksessä tarkoitettujen tilanteiden varalta, eikä sillä voida katsoa toteutettavan järjestelmää, joka takaisi sen, että moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on olemassa liikennevakuutus muissa kuin kyseisissä tapauksissa (tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Tämän 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun korvauselimen korvausvelvollisuuden laajuus on nimittäin yhtenevä direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn yleisen vakuuttamisvelvollisuuden laajuuden kanssa siltä osin kuin on kyse tunnistetun ajoneuvon aiheuttamista vahingoista, joten tällaisessa tilanteessa kyseisen elimen korvausvelvollisuutta ei voida laajentaa kattamaan myös tapauksia, joissa onnettomuudessa osallisena olleen ajoneuvon osalta ei ollut vakuuttamisvelvollisuutta (ks. vastaavasti tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 46 kohta).

55

Tästä seuraa, että mainitun 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun korvauselimen mahdollista korvausta, josta jäsenvaltiot voivat säätää yksin kansallisen oikeuden nojalla muissa kuin kyseisessä säännöksessä todetuissa tilanteissa, ei voida ottaa huomioon määritettäessä direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laajuutta.

56

Tästä seuraa myös, että koska kyseisen elimen korvausvelvollisuudesta säädetään direktiivin 2009/103 nojalla tunnistetun ajoneuvon osalta vain niissä tapauksissa, joissa direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun vakuutuksen ottaminen on pakollista, edellä 47 kohdassa omaksutun tulkinnan avulla voidaan saavuttaa tavoite, joka koskee moottoriajoneuvojen aiheuttamien onnettomuuksien uhrien suojaamista, kun tämä tulkinta takaa sen, että kyseiset vahinkoa kärsineet saavat joka tapauksessa korvauksen joko vakuutuksenantajalta tässä tarkoituksessa tehdyn sopimuksen nojalla tai direktiivin 2009/103 10 artiklassa tarkoitetulta elimeltä, jos onnettomuudessa osallisena olleelle ajoneuvolle ei ole otettu vakuutusta tai ajoneuvo on tuntematon. Tältä osin on todettava, että Euroopan unionin lainsäätäjä on pyrkinyt jatkuvasti ja yhä voimallisemmin tähän tavoitteeseen, jota tarkoitetaan tällaisten ajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavaa vakuutusta koskevissa peräkkäisissä direktiiveissä, ja että tavoite on vielä vahvistettu direktiivin 2009/103 johdanto-osan toisessa perustelukappaleessa (ks. vastaavasti tuomio 4.9.2018, Juliana, C-80/17, EU:C:2018:661, 47 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Kolmanneksi edellä 47 kohdassa esitetty tulkinta mahdollistaa myös parhaalla mahdollisella tavalla sekä sellaisten ajoneuvojen, joilla on pysyvä kotipaikka unionin alueella, että niissä olevien henkilöiden vapaan liikkuvuuden takaamista koskevan tavoitteen noudattamisen varmistamisen, ja tämä tavoite kuuluu myös moottoriajoneuvojen liikennevakuutusta koskevassa unionin lainsäädännössä tavoiteltuihin päämääriin, kuten myös direktiivin 2009/103 johdanto-osan toisesta perustelukappaleesta ilmenee. Kuten nimittäin julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 41 kohdassa, vasta sitten, kun moottoriajoneuvo-onnettomuuksien mahdollisten uhrien vahva suojelu on varmistettu, jäsenvaltioita voidaan pyytää direktiivin 2009/103 4 artiklan nojalla pidättymään tarkastamasta järjestelmällisesti sellaisten ajoneuvojen liikennevakuutuksia, jotka saapuvat niiden alueelle toisen jäsenvaltion alueelta, mikä on olennaista vapaan liikkuvuuden varmistamisen kannalta.

58

Neljänneksi on kuitenkin todettava, että vaikka ajoneuvon rekisteröinti osoittaa lähtökohtaisesti sen ajokelpoisuuden ja näin ollen käyttökelpoisuuden liikennevälineenä, ei voida sulkea pois sitä, että rekisteröity ajoneuvo on objektiivisesti tarkasteltuna pysyvästi ajokelvoton ajoneuvon huonon teknisen kunnon vuoksi. Jotta edellä 48–52 kohdassa esitettyjä näkemyksiä noudatettaisiin, tällaisessa tilanteessa ajoneuvon lopullinen ajokelvottomuus ja näin ollen sen direktiivin 2009/103 1 artiklan 1 alakohdassa tarkoitetun ajoneuvon ominaisuuden menettäminen on todettava objektiivisesti. Kun otetaan huomioon edellä 46 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, tällaisen ajoneuvon jääminen direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle edellyttää siis sitä, että ajoneuvo on poistettu virallisesti liikennekäytöstä sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

59

Tältä osin on todettava, että vaikka kyseessä olevan ajoneuvon poistaminen rekisteristä voi olla tällainen objektiivinen toteamus, direktiivissä 2009/103 ei kuitenkaan säännellä tapaa, jolla tällainen ajoneuvo, joka on lopullisesti kelvoton toimimaan liikennevälineenä, voidaan laillisesti poistaa liikennekäytöstä. Direktiivissä ei siis kielletä sitä, että tällaisen ajoneuvon virallinen poistaminen liikennekäytöstä todetaan sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan muulla tavoin kuin poistamalla kyseinen ajoneuvo rekisteristä.

60

Kaiken edellä esitetyn perusteella on katsottava, että ajoneuvo, joka on rekisteröity jäsenvaltiossa, kuuluu edelleen direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden piiriin niin kauan kuin sitä ei ole virallisesti poistettu liikennekäytöstä sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

61

Nyt käsiteltävässä asiassa unionin tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta ilmenee, että vaikka pääasiassa kyseessä oleva ajoneuvo oli riidanalaisena ajanjaksona pysäköitynä valvotulla pysäköintialueella ja se oli ajokelvoton huonon teknisen kuntonsa vuoksi, se oli kuitenkin edelleen rekisteröity jäsenvaltiossa, jossa sillä oli siis pysyvä kotipaikkansa direktiivin 2009/103 1 artiklan 4 alakohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla, eikä ajoneuvoa ollut missään vaiheessa tuona ajanjaksona poistettu virallisesti liikennekäytöstä sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jollei tarkistuksista, jotka ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on suoritettava, muuta johdu, vaikuttaa siis siltä, että tämä ajoneuvo kuului koko mainitun ajanjakson ajan edelleen direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden piiriin riippumatta siitä, että se oli pysäköity yksityisalueelle, että se oli ajokelvoton teknisen kuntonsa vuoksi ja että piirikunnan tarkoituksena oli romuttaa mainittu ajoneuvo.

62

Edellä esitetyn perusteella esitettyihin kysymyksiin on vastattava, että direktiivin 2009/103 3 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että vakuutussopimuksen tekeminen moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on pakollista, kun kyseinen ajoneuvo on rekisteröity jäsenvaltiossa, mikäli tätä ajoneuvoa ei ole virallisesti poistettu liikennekäytöstä sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

63

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta 16.9.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/103/EY 3 artiklan ensimmäistä kohtaa on tulkittava siten, että vakuutussopimuksen tekeminen moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta on pakollista, kun kyseinen ajoneuvo on rekisteröity jäsenvaltiossa, mikäli tätä ajoneuvoa ei ole virallisesti poistettu liikennekäytöstä sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaisesti.