–

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan A. Grumetto, avvocato dello Stato,

–

Espanjan hallitus, asiamiehenään S. Jiménez García,

–

Ruotsin hallitus, asiamiehinään H. Shev, H. Eklinder, C. Meyer-Seitz, J. Lundberg ja A. Falk,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään C. Perrin ja F. Tomat,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 15.3.1976 annetun neuvoston direktiivin 76/308/ETY (EYVL 1976, L 73, s. 18), sellaisena kuin se on muutettuna 15.6.2001 annetulla neuvoston direktiivillä 2001/44/EY (EYVL 2001, L 175, s. 17) (jäljempänä direktiivi 76/308), 12 artiklan 3 kohdan tulkintaa, luettuna yhdessä valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25.2.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY (EYVL 1992, L 76, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 14.12.1992 annetulla neuvoston direktiivillä 92/108/ETY (EYVL 1992, L 390, s. 124) (jäljempänä direktiivi 92/12), 20 artiklan kanssa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat Agenzia delle Dogane (tullivirasto, Italia; jäljempänä tullivirasto) ja Silcompa SpA, joka on Italiaan sijoittautunut etyylialkoholia valmistava yhtiö, ja jossa on kyse kahdesta maksuunpanopäätöksestä, jotka on tehty valmisteveron perimiseksi Kreikan verohallinnon direktiivin 76/308 6 artiklan 1 kohdan nojalla esittämän virka-apupyynnön perusteella ja jotka koskevat Silcompan vuosina 1995 ja 1996 väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän puitteissa Kreikkaan myymää etyylialkoholia.

3

Direktiivin 76/308 seitsemännen perustelukappaleen mukaan direktiivillä pyritään muun muassa rajaamaan erityisolosuhteet, joissa viranomainen, jolle pyyntö osoitetaan, voi tietyissä tapauksissa jättää avunantoa pyytävän viranomaisen pyynnön täyttämättä.

4

Direktiivin 76/308 kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan, että jos perintämenettelyn aikana sen viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, kotipaikkajäsenvaltiossa tapahtuu, että se, jota asia koskee, kiistää saatavan tai avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa annetun asiakirjan, joka mahdollistaa sen perimisen, sen, jota asia koskee, on annettava kiistetty toimi viimeksi mainitun jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen käsiteltäväksi ja viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, on lykättävä aloittamaansa täytäntöönpanomenettelyä, kunnes kyseinen toimivaltainen laitos on tehnyt päätöksen asiassa.

5

Kyseistä direktiiviä sovelletaan sen 2 artiklan f alakohdan mukaan kaikkiin saataviin, jotka liittyvät valmisteveroihin, joita kannetaan muun muassa alkoholista ja alkoholijuomista.

6

Saman direktiivin 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, on toimitettava avunantoa pyytävän viranomaisen pyynnöstä perinnän mahdollistavassa asiakirjassa tarkoitettujen saatavien perintä kotipaikkajäsenvaltiossa syntyneiden vastaavien saatavien perintään sovellettavien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten mukaisesti.

2.   Tätä varten kaikkia perintäpyynnön kohteena olevia saatavia on käsiteltävä viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, kotipaikkajäsenvaltion saatavina, lukuun ottamatta tapauksia, joissa sovelletaan 12 artiklaa.”

7

Direktiivin 76/308 7 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Saatavaa koskevaan perintäpyyntöön, jonka avunantoa pyytävä viranomainen osoittaa toiselle viranomaiselle, on liitettävä virallinen tai oikeaksi todistettu jäljennös sellaisesta saatavan perinnän mahdollistavasta asiakirjasta, joka on annettu avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa, sekä tarvittaessa muut perintään tarvittavat asiakirjat alkuperäiskappaleina tai oikeaksi todistettuina jäljennöksinä.

2.   Avunantoa pyytävä viranomainen voi esittää perintäpyynnön ainoastaan, jos

8

Saman direktiivin 8 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Saatavan perinnän täytäntöönpanon mahdollistava asiakirja on tunnustettava sellaisenaan, ja sitä on sen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa, jolle pyyntö on osoitettu, käsiteltävä ilman eri toimenpiteitä perinnän täytäntöönpanon mahdollistavana asiakirjana.

2.   Sen estämättä, mitä 1 kohdassa säädetään, saatavan perinnän mahdollistava täytäntöönpanoasiakirja voidaan tarvittaessa ja sen viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, kotipaikkajäsenvaltiossa voimassa olevien säännösten mukaisesti hyväksyä tai tunnustaa asiakirjaksi taikka täydentää tai korvata se sellaisella asiakirjalla, joka mahdollistaa täytäntöönpanon kyseisen jäsenvaltion alueella.

Jäsenvaltioiden on pyrittävä saattamaan asiakirjan hyväksymiseen, tunnustamiseen, täydentämiseen tai korvaamiseen liittyvät muodollisuudet päätökseen kolmen kuukauden kuluessa perintäpyynnön saapumisesta, lukuun ottamatta tapauksia, joihin sovelletaan kolmatta alakohtaa. Perintäpyyntöä ei voida torjua, jos asiakirja on muodoltaan asianmukainen. Viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, on ilmoitettava avunantoa pyytävälle viranomaiselle syy kolmen kuukauden määräajan ylittämiseen.

Jos jonkin edellä tarkoitetun muodollisuuden täyttäminen antaa aiheen riitauttamiseen, joka koskee saatavaa ja/tai täytäntöönpanon mahdollistavaa, avunantoa pyytävän viranomaisen toimittamaa asiakirjaa, sovelletaan 12 artiklaa.”

9

Mainitun direktiivin 12 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos henkilö, jota asia koskee, kiistää perintämenettelyn aikana saatavan tai avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiosta peräisin olevan asiakirjan, joka mahdollistaa saatavan perinnän, kyseisen henkilön on annettava asia avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen ratkaistavaksi kyseisessä jäsenvaltiossa voimassa olevien säännösten mukaisesti. Avunantoa pyytävän viranomaisen on ilmoitettava tästä toimesta viranomaiselle, jolle pyyntö osoitetaan. Myös henkilö, jota asia koskee, voi ilmoittaa tästä toimesta viranomaiselle, jolle pyyntö osoitetaan.

2.   Kun viranomainen, jolle pyyntö osoitetaan, on vastaanottanut 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen joko avunantoa pyytävältä viranomaiselta tai henkilöltä, jota asia koskee, sen on keskeytettävä perintämenettely, kunnes toimivaltainen laitos tekee päätöksen asiassa, jollei avunantoa pyytävä viranomainen toisen alakohdan mukaisesti vaadi muuta. Viranomainen, jolle pyyntö osoitetaan, voi toteuttaa varotoimenpiteitä perinnän varmistamiseksi, jos se pitää niitä tarpeellisina, siltä osin kuin sen kotipaikkajäsenvaltiossa voimassa olevat lait ja asetukset mahdollistavat sen vastaavien saatavien osalta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 13 artiklan soveltamista.

Sen estämättä, mitä 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään, avunantoa pyytävä viranomainen voi kotipaikkajäsenvaltionsa lakien, asetusten ja hallinnollisten käytäntöjen mukaisesti pyytää viranomaista, jolle pyyntö on osoitettu, perimään riitautetun saatavan, jos se on sallittua kyseisten lakien, asetusten ja hallinnollisten käytäntöjen mukaan. Jos riitautus ratkaistaan velallisen hyväksi, avunantoa pyytävä viranomainen on velvollinen maksamaan takaisin kaikki perityt määrät ja kaikki sen viranomaisen, jolle pyyntö osoitetaan, kotipaikkajäsenvaltion voimassa olevien lakien mukaiset korvaukset.

3.   Kun kiistäminen koskee perintätoimenpiteitä, jotka on toteutettu sen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa, jolle pyyntö osoitetaan, asia on annettava tämän jäsenvaltion toimivaltaisen laitoksen ratkaistavaksi sen lakien ja asetusten mukaisesti.”

10

Direktiivin 92/12 neljännen perustelukappaleen mukaan sisämarkkinoiden toteuttamisen ja toiminnan varmistamiseksi valmisteverosaatavan syntymisen perusteiden on oltava samat kaikissa jäsenvaltioissa.

11

Kyseistä direktiiviä sovelletaan unionin tasolla sen 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti muun muassa alkoholiin ja alkoholijuomiin.

12

Saman direktiivin 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

– –”

13

Saman direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut tuotteet ovat valmisteveron alaisia niitä 2 artiklassa määritellyllä [unionin] alueella tuotettaessa tai niitä tälle alueelle tuotaessa.

– –”

14

Direktiivin 92/12 6 artiklan 1–2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Valmisteverovaade tulee täytäntöönpanokelpoiseksi [oikeammin: Valmisteverosaatava syntyy], kun tuote luovutetaan kulutukseen tai kun todetaan hävikkejä, joista on kannettava valmisteveroa 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

Valmisteveron alaisten tuotteiden kulutukseen luovuttamisena on pidettävä sitä, että:

2.   Valmistevero on kannettava niiden verovaateen täytäntöönpanokelpoisuutta [oikeammin: valmisteverosaatavan syntymistä] koskevien edellytysten ja määrien mukaisina, jotka ovat voimassa täytäntöönpanokelpoisuuden alkaessa [oikeammin: valmisteverosaatavan syntyessä] siinä jäsenvaltiossa, jossa tuote luovutetaan kulutukseen tai hävikit todetaan. – –”

15

Direktiivin 92/12 15 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdassa säädetään, että ”valmisteveron alaisten tuotteiden liikkumisen väliaikaisesti valmisteverottomina on tapahduttava verottomien varastojen välillä”.

16

Saman direktiivin 15 artiklan 3 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”3.   [Unionin] sisäiseen tuotteiden liikkumiseen liittyviin riskeihin on varauduttava tuotteen lähettäneen valtuutetun varastonpitäjän antamalla 13 artiklassa säädetyllä vakuudella tai tarvittaessa lähettäjän ja kuljettajan antamalla yhteisvastuullisella vakuudella. – –

4.   Lähettävä valtuutettu varastonpitäjä ja tarvittaessa kuljettaja voivat vapautua vastuusta ainoastaan osoittamalla, että tuotteet on luovutettu vastaanottajalle, erityisesti esittämällä 18 artiklassa tarkoitetun saateasiakirjan 19 artiklassa säädetyin edellytyksin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 20 artiklan soveltamista.”

17

Saman direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”– – kaikkiin väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmässä jäsenvaltioiden välillä, myös ilma- tai meriteitse, suoraan yhdestä [unionin] satamasta toiseen tai yhdeltä [unionin] lentoasemalta toiselle, liikkuviin valmisteveron alaisiin tuotteisiin on liitettävä lähettäjän laatima asiakirja. Tämä asiakirja voi olla joko hallinnollinen tai kaupallinen asiakirja. – –”

18

Direktiivin 92/12 19 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä ja kolmannessa alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Elinkeinonharjoittajien on ilmoitettava jäsenvaltioiden veroviranomaisille luovutuksista, jotka on lähetetty ja vastaanotettu 18 artiklassa tarkoitetulla asiakirjalla tai viittauksella siihen. Tämä asiakirja on laadittava seuraavina neljänä kappaleena:

– –

Määräjäsenvaltio voi määrätä, että sen viranomaisten on varmennettava tai hyväksyttävä lähettäjälle palautettava kappale, jolla väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän soveltaminen lopetetaan. – –”

19

Saman direktiivin 19 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Jos valmisteveron alaiset tuotteet siirtyvät väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän mukaan valtuutetulle varastonpitäjälle tai rekisteröidylle taikka rekisteröimättömälle elinkeinonharjoittajalle, vastaanottajan on väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän soveltamisen lopettamiseksi palautettava lähettäjälle kappale asianmukaisesti täytetystä hallinnollisesta saateasiakirjasta tai kaupallisesta asiakirjasta viidentoista päivän kuluessa sen kuukauden päättymisestä, jolloin tuotteet on luovutettu vastaanottajalle.

– –

3.   Edellä 4 artiklan c alakohdassa määritellyn väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän soveltaminen on lopetettava asettamalla valmisteveron alaiset tuotteet johonkin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista menettelyistä kyseisen kohdan mukaisesti sen jälkeen, kun lähettäjä on saanut hallinnollisen saateasiakirjan tai kaupallisen asiakirjan palautettavan kappaleen, johon on asianmukaisesti merkitty tuotteet asetetuiksi tähän menettelyyn.”

20

Saman direktiivin 20 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kun valmisteverosaatavan syntymistä edellyttävässä tavaroiden liikkumisessa on tapahtunut sääntöjenvastaisuus tai rikkomus, valmistevero on kannettava siinä jäsenvaltiossa, jossa sääntöjenvastaisuus tai rikkomus on tapahtunut, siltä luonnolliselta henkilöltä tai oikeushenkilöltä, joka on 15 artiklan 3 kohdan mukaisesti antanut vakuuden valmisteverojen maksamisesta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta syytetoimiin ryhtymistä.

Kun valmistevero kannetaan muussa jäsenvaltiossa kuin lähtöjäsenvaltiossa, valmisteveron kantavan jäsenvaltion on ilmoitettava asiasta lähtöjäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille.

2.   Kun tavaroiden liikkumisessa todetaan rikkomus tai sääntöjenvastaisuus voimatta todeta, missä se on tapahtunut, sen on katsottava tapahtuneen siinä jäsenvaltiossa, jossa se todettiin.

3.   Jos valmisteveron alaiset tuotteet eivät saavu määräpaikkaan ja jos on mahdotonta todeta, missä rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tapahtunut, sen on katsottava tapahtuneen lähtöjäsenvaltiossa, jonka on kannettava valmisteverot tuotteiden lähetysajankohtana voimassa olleiden määrien mukaisina, jollei neljän kuukauden kuluessa tuotteiden lähetysajankohdasta osoiteta toimivaltaisten viranomaisten hyväksymällä tavalla lähetyksen tapahtuneen sääntöjen mukaisesti taikka rikkomuksen tai sääntöjenvastaisuuden tosiasiallisesti tapahtuneen tietyssä paikassa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 6 artiklan 2 kohdan soveltamista. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet rikkomusten tai sääntöjenvastaisuuksien oikaisemiseksi ja tehokkaiden seuraamusten määräämiseksi.

4.   Jos kolmen vuoden kuluessa saateasiakirjan laatimisajankohdasta todetaan, missä jäsenvaltiossa rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut, tämän jäsenvaltion on kannettava valmistevero tuotteiden lähetysajankohtana voimassa olleen valmisteveron määrän mukaisena. Tällöin alun perin peritty valmistevero on palautettava, jos se osoitetaan kannetuksi.”

21

Keskinäistä avunantoa valmisteverojen perinnässä säännellään Italian oikeudessa varsinkin keskinäisestä avunannosta [Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR)] rahoitusjärjestelmään sekä maatalousmaksuihin, tulleihin, arvonlisäveroon ja joihinkin valmisteveroihin liittyvien saatavien perinnässä annetun direktiivin 2001/44/EY täytäntöönpanosta 9.4.2003 annetulla asetuksella nro 69 (decreto legislativo n. 69 – Attuazione della direttiva 2001/44/CE relativa all’assistenza reciproca in materia di recupero di crediti connessi al sistema di finanziamento del FEOGA, nonché ai prelievi agricoli, ai dazi doganali, all’IVA ed a talune accise) (GURI nro 87, Supplemento ordinario, 14.4.2003; jäljempänä asetus nro 69/2003).

22

Asetuksen nro 69/2003 5 §:ssä, jonka otsikko on ”Virka-apu saatavien perinnässä”, säädetään seuraavaa:

”1.   Ministero dell’economia e delle finanzen [(talous- ja valtiovarainministeriö, Italia)] on virka-apua pyytäneen viranomaisen pyynnöstä ja saamiensa täytäntöönpanoperusteiden nojalla suoritettava 1 §:ssä tarkoitettujen mainitun viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa syntyneiden saatavien perintä kotimaan alueella syntyneiden vastaavien saatavien perintään sovellettavan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti; kyseiset täytäntöönpanoperusteet, joilla on suora ja välitön täytäntöönpanokelpoisuus, rinnastetaan tuloveron kantamista koskevista säännöksistä 29.9.1973 annettuun tasavallan presidentin asetukseen nro 602 [(decreto del Presidente della Repubblica n. 602 – Disposizioni sulla riscossione delle imposte sul reddito; GURI nro 268, Supplemento ordinario, 16.10.1976)] perustuviin asiakirjoihin.

2.   Avunantoa pyytävä viranomainen voi esittää perintäpyynnön ainoastaan,

– –”

23

Mainitun asetuksen 6 §:ssä, jonka otsikko on ”Saatavan riitauttaminen”, säädetään seuraavaa:

”1.   Asianomaisen, joka aikoo riitauttaa saatavan tai virka-apua pyytäneessä jäsenvaltiossa annetun täytäntöönpanoperusteen, on saatettava asia toimivaltaisen elimen käsiteltäväksi mainitussa jäsenvaltiossa siellä voimassa olevien lakien mukaisesti; ministero dell’economia e delle finanze lykkää tällöin täytäntöönpanomenettelyä toimivaltaisen elimen päätökseen saakka saatuaan ilmoituksen siitä, että virka-apua pyytänyt viranomainen tai asianomainen on riitauttanut kyseisen asiakirjan, ellei virka-apua pyytänyt viranomainen ole itse esittänyt päinvastaista vaatimusta. Jos riitautettua saatavaa koskeva perintämenettely on kuitenkin pantu vireille virka-apua pyytäneen viranomaisen pyynnöstä ja riitauttamisen lopputulos on velalliselle myönteinen, virka-apua pyytänyt viranomainen on velvollinen palauttamaan perityn summan sekä kaikki muut maksetut summat Italian lainsäädännön mukaisesti. Jos riitauttamisesta annetaan ratkaisu tuomioistuimessa, jonka ratkaisu on virka-apua pyytäneelle viranomaiselle myönteinen ja mahdollistaa saatavan perinnän kyseisessä valtiossa, täytäntöönpanomenettely aloitetaan uudelleen mainitun ratkaisun perusteella.

2.   Asianomaisen, joka aikoo riitauttaa täytäntöönpanotoimet, on saatettava asia toimivaltaisen elimen käsiteltäväksi kansallisen oikeusjärjestyksen säännösten mukaisesti.

3.   Virka-apua pyytäneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltio on vastuussa pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltioon nähden sellaisista toimista aiheutuneista kuluista ja menetyksistä, jotka on todettu perusteettomiksi saatavan olemassaolon tai virka-apua pyytäneen viranomaisen antaman täytäntöönpanoperusteen pätevyyden perusteella.”

24

Vuosina 1995 ja 1996 Silcompa myi etyylialkoholia Keikkaan väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän mukaisesti.

25

Ufficio Tecnico di Finanza di Reggio Emilian (Reggio Emilian tullitoimipaikan alainen tarkastusvirasto, Italia) tammikuussa 2000 tekemän direktiivin 92/12 19 artiklassa säädetyn hallinnollisen yhteistyömenettelyn tarkastuksen perusteella asiassa katsottiin selvitetyksi, että Kreikan tulliviranomaiset eivät olleet koskaan saaneet Silcompan lähettämiin etyylialkoholieriin liitettyjä hallinnollisia saateasiakirjoja (jäljempänä saateasiakirjat) virallisten asiakirjojen laatimiseksi ja että Silcompan tiloista löytyneisiin saateasiakirjoihin liitetyt Korintin (Kreikka) tullitoimipaikan leimat olivat väärennettyjä. Tullivirasto antoi näin ollen kolme maksuunpanopäätöstä maksamattomien valmisteverojen – yhteensä 6296495,47 euroa – perimiseksi.

26

Silcompa nosti näistä maksuunpanopäätöksistä kanteen Tribunale di Bolognassa (Bolognan alioikeus, Italia), jonka Silcompalle myönteisistä ratkaisuista tullivirasto valitti Corte d’Appello di Bolognaan (Bolognan ylioikeus, Italia). Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan ennakkoratkaisupäätöksen tekohetkellä mainittua kannetta koskeva menettely oli edelleen vireillä.

27

Kreikan tulliviranomaiset osoittivat lisäksi Silcompalle huhtikuussa 2001 tietojensaantipyynnön saadakseen selvityksiä kyseessä oleviin alkoholieriin liittyvistä liiketoimista, ja Silcompan vastauksen johdosta mainitut viranomaiset ilmoittivat tullivirastolle helmikuussa 2004, että Silcompan lähetyksiä kreikkalaiselle yritykselle pidettiin sääntöjenvastaisina.

28

Ufficio delle Dogane di Reggio Emilia (Reggio Emilian tullitoimipaikka, Italia) antoi täten 27.3.2004 jälkiverotuspäätöksen nro 6/2004, joka kattoi sekä tämän tuomion 25 kohdassa mainitut tammikuussa 2000 annettuihin maksuunpanopäätöksiin perustuneet Italian verosaatavat että 473410,66 euron suuruisen ylimääräisen veronoikaisun, josta määrättiin Kreikan viranomaisten helmikuussa 2004 antaman ilmoituksen johdosta. Silcompa riitautti jälkiverotuspäätöksen nro 6/2004 Commissione tributaria provinciale di Reggio Emiliassa (Reggio Emilian maakunnallinen verotuomioistuin, Italia). Menettely johti tulliviraston ja Silcompan välillä syyskuussa 2017 tehtyyn sovintoon, jonka mukaan Silcompan oli maksettava yhteensä 1554181,23 euroa Italian veroviranomaisten vaatimina saatavina.

29

Ateenan tullivirasto (Kreikka) antoi tammikuussa 2005 samojen unioniin vietäväksi tarkoitettujen liiketoimien osalta kaksi valmisteveron maksuunpanopäätöstä, joissa katsottiin toteen näytetyksi, että Silcompan ”postilaatikkoyhtiöille” toimittama etyylialkoholi oli saatettu lainvastaisesti kulutukseen Kreikan alueella. Pääasian asianosaisten mukaan Ateenan tullivirasto perusti arviointinsa rikostutkimuksiin, jotka olivat johtaneet alioikeudessa annettuun tuomioon, jossa vahvistettiin Silcompan tuotteiden saapuminen kreikkalaisille toimijoille sekä näiden tuotteiden sääntöjenvastainen luovuttaminen kulutukseen.

30

Kreikan veroviranomainen esitti 31.1.2005 direktiivin 76/308 6 artiklan 1 kohtaan perustuvan virka-apupyynnön tullivirastolle kyseessä olevia valmisteveroja koskevien saatavien perimiseksi.

31

Tullivirasto antoi toimivaltaisena viranomaisena 13.9.2005 asetuksen nro 69/2003 5 §:n nojalla Silcompalle tiedoksi kaksi sovintoon perustuvaa maksuunpanopäätöstä, joiden määrät olivat 10280291,66 euroa (päätös RP 05/14) ja 64218,25 euroa (päätös RP 05/12), jotka ovat pääasian oikeudenkäynnin kohteena.

32

Silcompa valitti näistä maksuunpanopäätöksistä ensimmäisen asteen tuomioistuimena toimivaan Commissione tributaria provinciale di Romaan (Rooman maakunnallinen verotuomioistuin, Italia), joka jätti valituksen tutkimatta, minkä jälkeen Commissione tributaria regionale del Lazio (Lazion alueellinen verotuomioistuin, Italia) hyväksyi Silcompan valituksen, joka perustui siihen, että Kreikan viranomaiset eivät olleet ilmoittaneet ”ennakkotoimista” ja että kyseisten maksuunpanopäätösten perustelut olivat puutteelliset, koska kyseisissä päätöksissä ei mainittu menettelyjä, jotka oli pantu samanaikaisesti vireille Italiassa samoihin vientitoimiin liittyvien valmisteverojen perimiseksi.

33

Tullivirasto teki tämän jälkeen kassaatiovalituksen Corte suprema di cassazioneen (ylin tuomioistuin, Italia).

34

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii muun muassa sitä, voidaanko oikeusriidassa, joka koskee jäsenvaltioiden keskinäisen avunannon puitteissa vireille pantua valmisteverojen perintään liittyvää täytäntöönpanomenettelyä, tutkia mahdollista ”verosaatavan kahdentumista”, koska pyynnöt, jotka perustuvat samoihin valmisteveroa koskeviin verotettaviin tapahtumiin, on esitetty sekä avunantoa pyytäneen viranomaisen kotijäsenvaltiossa että pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotijäsenvaltiossa.

35

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin myöntää kyllä, että direktiivin 76/308 12 artiklan nojalla silloin, kun riitautus koskee täytäntöönpanotoimenpiteitä sen viranomaisen, jolle pyyntö on osoitettu, kotipaikkajäsenvaltiossa, asia on saatettava vireille kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisessa laitoksessa, kun taas silloin, kun riitautus koskee saatavaa tai täytäntöönpanoperustetta, asia on saatettava virka-apua pyytäneen viranomaisen kotijäsenvaltion toimivaltaisen elimen käsiteltäväksi, mutta se toteaa kuitenkin, että direktiivin 92/12 20 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiossa alun perin kannettu valmistevero on palautettava, jos todetaan, missä jäsenvaltiossa rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut. Kyseisen säännöksen mukaan tällainen sen jäsenvaltion määrittäminen, missä rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut, on tehtävä kolmen vuoden määräajassa saateasiakirjan laatimisesta alkaen, ja nyt käsiteltävässä asiassa tämä määräaika on päättynyt kauan sitten.

36

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tältä osin erityisesti sitä, onko direktiivin 76/308 12 artiklan 3 kohdassa tarkoitetussa perintämenettelyssä, jolla pyritään panemaan täytäntöön virka-apupyyntö saman direktiivin 6 artiklan 1 kohdan perusteella, tutkittava myös direktiivin 92/12 20 artiklassa tarkoitettuja edellytyksiä – kuten sitä, missä rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tapahtunut – ainakin pääasialle ominaisissa erityisissä olosuhteissa. Kyseisen tuomioistuimen mukaan kyse on todentamisesta, joka ei näytä liittyvän direktiivin 76/308 12 artiklan 1 kohdassa säädetyllä tavalla saatavaan tai ulkomaiseen täytäntöönpanoperusteeseen vaan joka koskee virka-apupyynnön ja siten kaikkien tämän saatavan täytäntöönpanotoimien laillisuutta.

37

Tässä tilanteessa Corte suprema di cassazione päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [direktiivin 76/308] 12 artiklan 3 kohtaa suhteessa [direktiivin 92/12] 20 artiklaan syytä tulkita siten, että perinnän täytäntöönpanotoimista vireille pannussa menettelyssä voidaan tutkia – ja jos voidaan, niin missä rajoissa – edellytystä, joka liittyy siihen, missä rikkomus tai sääntöjenvastaisuus (tosiasiallinen kulutukseen luovuttaminen) on tosiasiallisesti tapahtunut, kun virka-apua pyytänyt [viranomainen] ja pyynnön vastaanottanut [viranomainen] ovat, kuten käsiteltävässä asiassa, kumpikin erikseen osoittaneet täysin samoja vientitoimia koskevan samanlaisen vaatimuksen verovelvolliselle ja kun pyynnön vastaanottaneessa valtiossa ovat samanaikaisesti vireillä sekä valtionsisäistä vaatimusta että perintää toisen valtion puolesta koskeva menettely ja kun tämä toteamus tarkoittaisi virka-apupyynnön hylkäämistä ja siten kaikista täytäntöönpanotoimista kieltäytymistä?”

38

Unionin tuomioistuin lähetti 22.10.2019 ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle pääasian tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevan tietopyynnön.

39

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin vastasi tähän tietopyyntöön 31.12.2019.

40

Istunto, joka oli tarkoitus pitää 26.3.2020, peruttiin terveyskriisin ja niiden epävarmuustekijöiden johdosta, jotka vaikuttivat siihen, milloin unionin tuomioistuin voi aloittaa lainkäyttötoimintansa uudelleen normaaleissa olosuhteissa, ja kysymykset, jotka oli esitetty suullisia vastauksia varten, korvattiin kysymyksillä, joihin annettiin kirjallinen vastaus. Italian, Espanjan ja Ruotsin hallitukset sekä Euroopan komissio vastasivat esitettyihin kysymyksiin unionin tuomioistuimen asettamassa määräajassa.

41

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii kysymyksellään selvittämään, onko direktiivin 76/308 12 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 92/12 20 artiklan kanssa, tulkittava siten, että sellaisen riitautuksen yhteydessä, joka koskee täytäntöönpanotoimenpiteitä jäsenvaltiossa, jossa toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten esittämän valmisteveron kantamista koskevan pyynnön vastaanottaneella viranomaisella on kotipaikka, tämän jäsenvaltion toimivaltainen laitos voi kieltäytyä hyväksymästä tätä pyyntöä, sikäli kuin kyse on direktiivin 92/12 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä sääntöjenvastaisesti poistetuista tuotteista, kun kyseinen pyyntö perustuu samoihin vientitoimiin, joista on jo kannettu valmisteveroa pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa.

42

Käsiteltävänä olevassa asiassa kahden jäsenvaltion eli Italian tasavallan ja Helleenien tasavallan viranomaiset katsovat olevansa direktiivin 92/12 20 artiklan nojalla toimivaltaisia vaatimaan sellaisten sääntöjenvastaisuuksien perusteella, jotka ovat tapahtuneet samojen vuosina 1995 ja 1996 toteutettujen väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän mukaisten vientitoimien yhteydessä, näihin toimiin kohdistuvia valmisteveroja.

43

Tässä yhteydessä on aluksi huomautettava, että direktiivi 76/308 kumottiin ja kodifioitiin keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 26.5.2008 annetulla neuvoston direktiivillä 2008/55/EY (EUVL 2008, L 150, s. 28), joka puolestaan kumottiin ja korvattiin keskinäisestä avunannosta veroihin, maksuihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 16.3.2010 annetulla neuvoston direktiivillä 2010/24/EU (EUVL 2010, L 84, s. 1). Direktiivi 92/12 on lisäksi kumottu ja korvattu valmisteveroja koskevasta yleisestä järjestelmästä ja direktiivin 92/12/ETY kumoamisesta 16.12.2008 annetulla neuvoston direktiivillä 2008/118/EY (EUVL 2009, L 9, s. 12). Pääasian tosiseikkojen ajankohdan vuoksi nyt käsiteltävää ennakkoratkaisupyyntöä tutkitaan kuitenkin direktiivien 76/308 ja 92/12 valossa.

44

Direktiivistä 92/12 on ensinnäkin todettava, että sillä pyritään antamaan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen alkoholin ja alkoholijuomien kaltaisten valmisteveron alaisten tuotteiden hallussapitoa, liikkumista ja valvontaa koskevia sääntöjä erityisesti sen varmistamiseksi, että valmisteverosaatavan syntymisen perusteet ovat samat kaikissa jäsenvaltioissa, kuten sen neljännestä perustelukappaleesta ilmenee. Tämä yhdenmukaistaminen merkitsee lähtökohtaisesti sitä, että jäsenvaltioiden välisissä suhteissa luovutaan kaksinkertaisesta verotuksesta (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2015, Prankl, C‑175/14, EU:C:2015:142, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

45

Tältä osin direktiivin 92/12 20 artiklan tarkoituksena on muun muassa määrittää se jäsenvaltio, jolla yksin on toimivalta kantaa valmistevero kyseisistä tuotteista, kun tuotteiden liikkumisen aikana on tapahtunut rikkomus tai säännönvastaisuus (ks. vastaavasti tuomio 12.12.2002, Cipriani, C‑395/00, EU:C:2002:751, 46 kohta ja tuomio 13.12.2007, BATIG, C‑374/06, EU:C:2007:788, 44 kohta).

46

Direktiivissä 92/12 tarkoitettu verotettava tapahtuma on sen 5 artiklan 1 kohdan mukaan valmisteveron alaisten tuotteiden tuottaminen unionin alueella tai niiden tuonti tälle alueelle (tuomio 5.4.2001, Van de Water, C‑325/99, EU:C:2001:201, 29 kohta).

47

Sitä vastoin direktiivin 92/12 6 artiklan 1 kohdan nojalla valmisteverosaatava syntyy muun muassa, kun valmisteveron alainen tuote luovutetaan kulutukseen. Kyseisen direktiivin 6 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaan tällä käsitteellä tarkoitetaan myös kaikkia tilanteita, joissa ne poistetaan mainitun direktiivin 4 artiklan c alakohdassa tarkoitetusta väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä, myös sääntöjenvastaisesti (ks. vastaavasti tuomio 5.4.2001, Van de Water, C‑325/99, EU:C:2001:201, 30, 31 ja 34–36 kohta; tuomio 12.12.2002, Cipriani, C‑395/00, EU:C:2002:751, 42 ja 43 kohta ja tuomio 13.12.2007, BATIG, C‑374/06, EU:C:2007:788, 29 kohta).

48

Direktiivin 92/12 4 artiklan c alakohdan mukaan väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmällä tarkoitetaan verojärjestelmää, jota sovelletaan tuotteiden tuotantoon, valmistukseen ja hallussapitoon sekä niiden liikkumiseen väliaikaisesti valmisteverottomina.

49

Tällaiselle järjestelmälle tunnusomaista on, että siihen kuuluviin tuotteisiin liittyvät valmisteverosaatavat eivät vielä ole syntyneet, vaikka verotettava tapahtuma on jo toteutunut. Näin ollen kyseisellä järjestelmällä toteutetaan valmisteveron alaisten tavaroiden osalta valmisteverosaatavan syntymisen lykkääminen siihen saakka, kunnes sen – tämän tuomion 47 kohdassa kuvatun kaltainen – syntyedellytys täyttyy (ks. analogisesti tuomio 28.1.2016, BP Europa, C‑64/15, EU:C:2016:62, 22 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

50

Direktiivin 92/12 15 artiklan 1 kohdan mukaan valmisteveron alaisten tuotteiden liikkumisen väliaikaisesti valmisteverottomina on lähtökohtaisesti tapahduttava direktiivin 4 artiklan b alakohdassa määritettyjen sellaisten verottomien varastojen välillä, joita ylläpitävät saman direktiivin 4 artiklan a alakohdassa tarkoitetut valtuutetut varastonpitäjät.

51

Kyseisen direktiivin 15 artiklan 4 kohdassa säädetään, että lähettävä valtuutettu varastonpitäjä voi vapautua vastuustaan ainoastaan osoittamalla, että tuotteet on luovutettu vastaanottajalle, erityisesti esittämällä direktiivin 18 artiklassa tarkoitetun saateasiakirjan direktiivin 19 artiklassa säädetyin edellytyksin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta saman direktiivin 20 artiklan soveltamista.

52

Unionin lainsäätäjä on siten antanut valtuutetulle varastonpitäjälle keskeisen aseman menettelyssä, joka koskee valmisteveron alaisten ja väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmään asetettujen tuotteiden liikkumista, mikä merkitsee vastuujärjestelmää kaikkien tähän siirtoon liittyvien riskien osalta. Valtuutettu varastonpitäjä on siten osoitettu veronmaksuvelvolliseksi valmisteverojen maksamisessa, kun tuotteiden siirron aikana on tapahtunut verosaatavan synnyttänyt sääntöjenvastaisuus tai rikkomus. Tämä vastuu on lisäksi ankara, ja se ei perustu varastonpitäjän todistettuun tai oletettuun tuottamukseen vaan sen osallistumiseen elinkeinotoimintaan (ks. vastaavasti tuomio 2.6.2016, Kapnoviomichania Karelia, C‑81/15, EU:C:2016:398, 31 ja 32 kohta).

53

Jos tuotteiden siirron aikana on tapahtunut sääntöjenvastaisuus tai rikkomus, joka johtaa valmisteverosaatavan syntymiseen, direktiivin 92/12 20 artiklan 1 kohdassa myönnetään toimivalta valmisteveron kantamiseksi lähtökohtaisesti sille jäsenvaltiolle, jossa sääntöjenvastaisuus tai rikkomus on tapahtunut.

54

Jos sen sijaan rikkomuksen tai sääntöjenvastaisuuden tapahtumapaikkaa ei voida todeta, mainitun direktiivin 20 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään olettamista, joiden mukaan kyseisen paikan katsotaan olevan joko se jäsenvaltio, jossa rikkomus tai sääntöjenvastaisuus todettiin, tai jos valmisteveron alaiset tuotteet eivät saavu määräpaikkaan ja jos on mahdotonta todeta, missä rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tapahtunut, tämän paikan katsotaan olevan lähtöjäsenvaltio.

55

Lisäksi, kuten komissio on huomauttanut ja julkisasiamies todennut ratkaisuehdotuksensa 54 kohdassa, direktiivin 20 artiklan 4 kohdassa säädetään ”oikaisevasta” järjestelmästä, jonka avulla voidaan määrittää jäsenvaltio, jossa rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut, ennen kolmen vuoden määräajan päättymistä direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa ja 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta saateasiakirjan laatimisajankohdasta. Tällöin toisen jäsenvaltion direktiivin 20 artiklan 2 ja 3 kohdan nojalla alun perin kantama valmistevero on palautettava, jos se osoitetaan kannetuksi.

56

Näin ollen tämä direktiivin 92/12 20 artiklan 4 kohdassa säädetty oikaisujärjestelmä ei koske tilannetta, jossa on kyse toimivaltaristiriidasta yhtäältä sen jäsenvaltion, jossa valmisteverosaatavan syntymiseen johtanut rikkomus tai säännönvastaisuus on tapahtunut valmisteveron alaisten tuotteiden siirron aikana, ja toisaalta sen jäsenvaltion, jossa nämä tuotteet on sittemmin luovutettu kulutukseen, vaan – kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa – tilannetta, jossa on selvää, että paikka, jossa rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut, on muussa kuin alun perin määritetyssä jäsenvaltiossa.

57

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, nyt käsiteltävässä asiassa Italian tulliviranomaiset totesivat tammikuussa 2000, että direktiivin 92/12 19 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmän soveltamisen lopettamista ei ollut tapahtunut, koska Silcompan vastaanottamat saateasiakirjat olivat lähetettyjen tuotteiden luovutusten osalta sääntöjenvastaisia, koska niihin liitetyt Korintin tullitoimipaikan leimat olivat väärennettyjä.

58

Ennakkoratkaisupyynnössä ei kuitenkaan täsmennetä, ovatko kyseiset tulliviranomaiset voineet valmisteveron kantamiseksi tosiasiallisesti osoittaa, että väärennettyjen kreikkalaisten tullitoimipaikan leimojen liittämisestä muodostuva sääntöjenvastaisuus oli tapahtunut Italiassa, nojautuakseen direktiivin 92/12 20 artiklan 1 kohtaan, vai olisiko niiden pitänyt soveltaa jotain kyseisen direktiivin 20 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyistä olettamista.

59

Kuten julkisasiamies lisäksi toteaa ratkaisuehdotuksensa 62 kohdassa, unionin tuomioistuimella ei lisäksi ole tiedossaan konkreettisia seikkoja, joiden perusteella se voisi arvioida rikkomuksen tai sääntöjenvastaisuuden mahdollista tapahtumista muun jäsenvaltion kuin Italian tasavallan alueella. Silcompan lähettämän etyylialkoholin lainvastaista myyntiä Kreikassa on kiistämättä pidettävä asianomaisiin tuotteisiin kohdistuneena rikkomuksena tai sääntöjenvastaisuutena, mutta sitä voidaan pitää myös ainoastaan seurauksena aiemmin Italiassa tapahtuneesta rikkomuksesta tai sääntöjenvastaisuudesta, minkä ratkaiseminen on kansallisen tuomioistuimen tehtävä.

60

Tällaisen määrittämisen perusteella voidaan ajatella kahta mahdollisuutta.

61

Ensimmäinen mahdollisuus koskee tilannetta, jossa on kyse useista rikkomisista tai sääntöjenvastaisuuksista.

62

Tällaisessa tapauksessa tilanteessa, jossa useiden jäsenvaltioiden alueella on tapahtunut peräkkäin useita rikkomisia tai sääntöjenvastaisuuksia, kaksi jäsenvaltiota tai jopa useammat jäsenvaltiot katsovat olevansa direktiivin 92/12 perusteella toimivaltaisia kantamaan valmisteverot, jotka johtuvat niiden alueella tapahtuneesta rikkomuksesta tai säännönvastaisuudesta.

63

Unionin tuomioistuin on kuitenkin katsonut, ettei pätevästi voida väittää, että unionin lainsäätäjä haluaisi antaa etusijan väärinkäytösten ja petosten ehkäisemiselle sallimalla yleisesti, että kaikki jäsenvaltiot, joita valmisteveron alaisten tuotteiden sääntöjenvastainen kuljetus koskee, saavat kantaa valmisteveron (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2015, Prankl, C‑175/14, EU:C:2015:142, 27 kohta).

64

Samoin tilanteessa, jossa on kyse jäsenvaltiossa tapahtuneesta tavaroiden sääntöjenvastaisesta poistumisesta väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä, mistä aiheutuu direktiivin 92/12 6 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla valmisteveron alaisten tuotteiden kulutukseen luovuttaminen, ja tämän jälkeen tapahtuvasta tosiasiallisesta kulutukseen luovuttamisesta toisessa jäsenvaltiossa, ei voida hyväksyä sitä, että myös viimeksi mainittu voisi kantaa valmisteveron samoista vientitoimista.

65

Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 56 kohdassa, direktiivin 92/12 yleisen rakenteen mukaisesti valmisteveron alaiset tuotteet voidaan luovuttaa kulutukseen vain yhden kerran. Tästä seuraa, että vaikka käytännössä eri jäsenvaltioissa voi ilmetä useita peräkkäisiä rikkomuksia tai sääntöjenvastaisuuksia samojen valmisteveron alaisten tuotteiden siirron aikana, ainoastaan ensimmäinen näistä rikkomuksista tai sääntöjenvastaisuuksista – eli se, joka johti tuotteiden poistumiseen väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä tuotteiden siirron aikana – on otettava huomioon kyseisen direktiivin 20 artiklan soveltamiseksi, koska tämänkaltainen rikkomus tai sääntöjenvastaisuus on johtanut direktiivin 6 artiklassa tarkoitettuun tuotteiden kulutukseen luovuttamiseen.

66

Toinen mahdollisuus koskee tapausta, jossa jäsenvaltion viranomaiset ovat tukeutuneet johonkin direktiivin 92/12 20 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyistä olettamista ja jossa toisen jäsenvaltion viranomaiset toteavat, että rikkomus tai säännönvastaisuus on tosiasiallisesti tapahtunut viimeksi mainitussa jäsenvaltiossa. Tällaisessa tilanteessa näiden jäsenvaltioiden viranomaiset soveltavat kyseisen direktiivin 20 artiklan 4 kohdassa tarkoitettua oikaisujärjestelmää tätä varten säädettyjen edellytysten mukaisesti kolmen vuoden kuluessa saateasiakirjan laatimisajankohdasta lukien, kuten direktiivin 18 artiklan 1 kohdassa ja 19 artiklan 1 kohdassa säädetään.

67

Kun tämä kolmen vuoden määräaika on kulunut, mikään muu jäsenvaltio kuin se, joka on nojautunut johonkin näistä direktiivin 92/12 20 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetyistä olettamista, ei voi enää pätevästi vedota direktiivin 20 artiklan 4 kohdassa säädettyyn toimivaltaan.

68

Toiseksi direktiivistä 76/308 on muistutettava yhtäältä, että tässä direktiivissä vahvistetaan yhteiset säännöt keskinäisestä avunannosta tiettyihin tulleihin, maksuihin ja veroihin liittyvien saatavien perinnän varmistamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 18.10.2012, X, C‑498/10, EU:C:2012:635, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

69

Mainitun direktiivin 2 artiklan f alakohdan mukaan direktiiviä sovelletaan muun muassa valmisteveroihin, joita kannetaan alkoholista ja alkoholijuomista.

70

Siltä osin kuin on kyse säännöistä, jotka koskevat keskinäistä avunantoa muun muassa valmisteveroihin liittyvien saatavien perinnässä, on lisäksi muistutettava, että direktiivin 76/308 12 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädetään toimivallan jaosta avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltion laitosten ja sen viranomaisen, jolle pyyntö on osoitettu, kotipaikkajäsenvaltion laitosten välillä saatavaa, sen täytäntöönpanon mahdollistavaa asiakirjaa tai täytäntöönpanotoimenpiteitä koskevien riitautusten käsittelyssä (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 37 kohta).

71

Mainittu toimivallanjako on seurausta siitä, että saatava ja sen täytäntöönpanon mahdollistava asiakirja vahvistetaan avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltion voimassa olevan oikeuden mukaan, kun taas se viranomainen, jolle pyyntö osoitetaan, soveltaa täytäntöönpanotoimenpiteisiin kotipaikkajäsenvaltiossaan direktiivin 76/308 5 ja 6 artiklan mukaan säännöksiä, jotka sen kansallisessa oikeudessa annetaan kyseisten toimien osalta, koska kyseisellä viranomaisella on paremmat mahdollisuudet arvioida toimen laillisuutta kansallisen oikeutensa mukaan (tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 40 kohta).

72

Tästä syystä direktiivin 76/308 8 artiklan 1 kohdan mukaan saatavan perinnän täytäntöönpanon mahdollistava asiakirja on tunnustettava sellaisenaan, ja sitä on sen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa, jolle pyyntö on osoitettu, käsiteltävä ilman eri toimenpiteitä perinnän täytäntöönpanon mahdollistavana (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 36 kohta).

73

Tällainen toimivallanjako ilmentää myös asianomaisten kansallisten viranomaisten keskinäisen luottamuksen periaatetta (ks. analogisesti direktiivin 2010/24 osalta tuomio 26.4.2018, Donnellan, C‑34/17, EU:C:2018:282, 40–46 kohta).

74

Tästä seuraa – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 76 ja 77 kohdassa – että pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion viranomaiset eivät voi kyseenalaistaa pyynnön esittäneen jäsenvaltion viranomaisten arviointia siitä paikasta, jossa sääntöjenvastaisuus tai rikkomus on tapahtunut, koska tällainen arviointi on osa sen saatavan kohdetta, jonka perimistä pyynnön esittänyt jäsenvaltio vaatii, ja täten se kuuluu ainoastaan kyseisen jäsenvaltion toimivaltaan.

75

On kuitenkin todettava yhtäältä, että direktiivi 76/308 ja siihen liittyvä oikeuskäytäntö eivät koske pääasiassa kyseessä olevan kaltaista tilannetta, jossa vedotaan kahteen kilpailevaan saatavaan, jotka perustuvat asiallisesti samoihin vientitoimiin ja joista yhden on todennut avunantopyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltion elin ja toisen avunantoa pyytävän viranomaisen kotipaikkajäsenvaltion elin ja johon sovelletaan ensin mainitussa jäsenvaltiossa kansallista kohtelua. Tällaisessa tilanteessa sovellettavista toimivallan jakoa koskevista säännöistä säädetään nimittäin direktiivissä 92/12.

76

Lisäksi on muistutettava, että unionin tuomioistuin on todennut, että avunantopyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltion elimillä on poikkeuksellisesti toimivalta selvittää, onko täytäntöönpanoperusteen toimeenpano omiaan loukkaamaan erityisesti tämän jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita, sekä tarvittaessa oikeus kieltäytyä virka-avusta kokonaan tai osittain tai asettaa sille tiettyjä ehtoja (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 42 kohta ja tuomio 26.4.2018, Donnellan, C‑34/17, EU:C:2018:282, 47 kohta).

77

Kun otetaan huomioon kansallinen kohtelu, joka direktiivin 76/308 6 ja 8 artiklan nojalla myönnetään perintäpyynnön kohteena olevalle saatavalle sekä tämän saatavan perinnän mahdollistavalle täytäntöönpanoperusteelle, on tuskin ajateltavissa, että tällainen täytäntöönpanoperuste pantaisiin täytäntöön pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa, mikäli tämä täytäntöönpano olisi omiaan loukkaamaan kyseisen jäsenvaltion oikeusjärjestyksen perusteita (ks. vastaavasti tuomio 14.1.2010, Kyrian, C‑233/08, EU:C:2010:11, 43 kohta ja direktiivin 2010/24 osalta tuomio 26.4.2018, Donnellan, C‑34/17, EU:C:2018:282, 48 kohta).

78

Vastaavasti tästä kansallisesta kohtelusta huolimatta on tuskin ajateltavissa, että perinnän mahdollistava täytäntöönpanoperuste pantaisiin täytäntöön pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa, mikäli tämä täytäntöönpano olisi omiaan johtamaan tilanteeseen, jossa voitaisiin direktiivin 92/12 vastaisesti päätyä kantamaan kahteen kertaan valmisteverot, jotka kohdistuvat asiallisesti samoja tuotteita koskeviin samoihin toimiin.

79

Tällaisen tilanteen välttämiseksi on tarpeen, että kyseisen jäsenvaltion toimivaltainen elin voi kieltäytyä kyseisen täytäntöönpanoperusteen täytäntöönpanosta.

80

Päinvastaisen ratkaisun omaksuminen merkitsisi sen myöntämistä, että samassa kansallisessa järjestelmässä voisi samanaikaisesti olla olemassa kaksi lopullista päätöstä, jotka koskevat samojen valmisteveron alaisten tuotteiden verotusta ja joista ensimmäinen perustuu niiden sääntöjenvastaiseen poistumiseen väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä ja toinen niiden myöhempään kulutukseen luovuttamiseen.

81

Koska ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että menettelyt, joista toinen koskee sääntöjenvastaista poistumista väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä ja toinen virka-apupyyntöä, ovat edelleen vireillä, ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on lähtökohtaisesti aluksi lykättävä virka-apupyyntöä koskevan menettelyn käsittelyä siihen saakka, kunnes menettely, joka koskee sääntöjenvastaista poistumista väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä, on ratkaistu, ja seuraavaksi ainoastaan siinä tilanteessa, että pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa on annettu lopullinen tuomioistuinratkaisu, joka koskee samojen valmisteveron alaisten tuotteiden verottamista kuin ne tuotteet, joita avunantoa pyytäneen jäsenvaltion täytäntöönpanoperuste koskee, pyynnön vastaanottanut tuomioistuin voi kieltäytyä avunannosta.

82

Tätä tulkintaa ei voida kyseenalaistaa sillä seikalla, että 13.12.2007 annetun tuomion BATIG (C‑374/06, EU:C:2007:788) 55 kohdassa todettiin, että vaikka direktiivin 92/12 tarkoituksena on todellakin yhdenmukaistaa valmisteveron kantamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt sen kaksiosaisen tavoitteen täyttymisellä, joka koskee valmisteveron tosiasiallista kantamista yhdessä ainoassa jäsenvaltiossa, joka on se valtio, jossa tavara luovutetaan kulutukseen, unionin lainsäätäjä ei ole korottanut kaksinkertaisen verotuksen ehkäisemistä ehdottomaksi periaatteeksi.

83

Tällaiset perustelut liittyvät nimittäin kyseisen tuomion taustalla olevan asian erityiseen asiayhteyteen, jossa oli kyse tilanteesta, jossa tuotteet, joihin oli kiinnitetty lähtöjäsenvaltiossa veromerkit, joilla on kyseisen tuomion 32 kohdassa esitetyn mukaisesti oma, niille ominainen arvo, joka erottaa ne sellaisista pelkistä kuiteista, jotka osoittavat tietyn rahasumman maksua kyseiset merkit antaneen jäsenvaltion veroviranomaisille, olivat joutuneet sääntöjenvastaisesti pois väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä tuotteiden varkauden takia (ks. vastaavasti tuomio 5.3.2015, Prankl, C‑175/14, EU:C:2015:142, 28 ja 29 kohta).

84

Kaikkien edellä olevien seikkojen perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että direktiivin 76/308 12 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä direktiivin 92/12 20 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että sellaisen riitautuksen yhteydessä, joka koskee täytäntöönpanotoimenpiteitä jäsenvaltiossa, jossa toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten esittämän valmisteveron kantamista koskevan pyynnön vastaanottaneella viranomaisella on kotipaikka, tämän jäsenvaltion toimivaltainen laitos voi kieltäytyä hyväksymästä tätä pyyntöä, sikäli kuin kyse on direktiivin 92/12 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä sääntöjenvastaisesti poistetuista tuotteista, kun kyseinen pyyntö perustuu tosiseikkoihin, jotka liittyvät samoihin vientitoimiin, joista on jo kannettu valmisteveroa pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa.

85

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Keskinäisestä avunannosta tiettyihin maksuihin, tulleihin, veroihin ja muihin toimenpiteisiin liittyvien saatavien perinnässä 15.3.1976 annetun neuvoston direktiivin 76/308/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 15.6.2001 annetulla neuvoston direktiivillä 2001/44/EY, 12 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä valmisteveron alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta 25.2.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/12/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna 14.12.1992 annetulla neuvoston direktiivillä 92/108/ETY, 20 artiklan kanssa, on tulkittava siten, että sellaisen riitautuksen yhteydessä, joka koskee täytäntöönpanotoimenpiteitä jäsenvaltiossa, jossa toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten esittämän valmisteveron kantamista koskevan pyynnön vastaanottaneella viranomaisella on kotipaikka, tämän jäsenvaltion toimivaltainen laitos voi kieltäytyä hyväksymästä tätä pyyntöä, sikäli kuin kyse on direktiivin 92/12, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 92/108, 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista väliaikaisen valmisteverottomuuden järjestelmästä sääntöjenvastaisesti poistetuista tuotteista, kun kyseinen pyyntö perustuu tosiseikkoihin, jotka liittyvät samoihin vientitoimiin, joista on jo kannettu valmisteveroa pyynnön vastaanottaneen viranomaisen kotipaikkajäsenvaltiossa.