1

Euroopan komissio vaatii kanteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Suomen tasavalta ei ole noudattanut luonnonvaraisten lintujen suojelusta 30.11.2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/147/EY (EUVL 2010, L 20, s. 7; jäljempänä lintudirektiivi) 7 artiklan 4 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on toistuvasti myöntänyt lupia urospuolisen haahkan (Somateria mollissima) kevätmetsästykseen Ahvenanmaan maakunnassa vuodesta 2011 alkaen.

2

Lintudirektiivin johdanto-osan kolmannesta kuudenteen ja kymmenennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

– –

3

Lintudirektiivin 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämä direktiivi koskee kaikkien luonnonvaraisina elävien lintulajien suojelua jäsenvaltioiden Eurooppaan kuuluvalla alueella, johon perustamissopimusta sovelletaan. Sen tavoitteena on näiden lajien suojelu, hoitaminen ja sääntely, ja se antaa säännökset niiden hyödyntämisestä.

2.   Tätä direktiiviä sovelletaan lintuihin ja niiden muniin, pesiin ja elinympäristöihin.”

4

Kyseisen direktiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien kantojen ylläpitämiseksi sellaisella tasolla, joka vastaa erityisesti ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia ottaen huomioon taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset, taikka näiden kantojen mukauttamiseksi tähän tasoon.”

5

Mainitun direktiivin 5 artiklan a ja e alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava, kuitenkaan rajoittamatta 7 ja 9 artiklan soveltamista, kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien yleisen suojelujärjestelmän luomiseksi tarvittavat toimenpiteet, joilla kielletään erityisesti

– –

6

Lintudirektiivin 7 artiklan 1 ja 4 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin liitteessä II lueteltujen lajien kantojen koon, maantieteellisen levinneisyyden ja lisääntymisnopeuden takia koko [unionissa] niitä voidaan metsästää kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että lajien metsästys ei vaaranna suojelutoimenpiteitä niiden levinneisyysalueella.

– –

4.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että metsästys, tarvittaessa haukkametsästys mukaan lukien, harjoitettuna voimassa olevien kansallisten toimenpiteiden mukaisesti vastaa kyseisten lintulajien järkevän hyödyntämisen ja ekologisesti tasapainoisen sääntelyn periaatteita ja että tämä käytäntö näiden lajien ja etenkin muuttavien lajien kantojen osalta on sopusoinnussa 2 artiklasta seuraavien toimenpiteiden kanssa.

Jäsenvaltioiden on erityisesti varmistettava, että metsästystä koskevan lainsäädännön alaisia lajeja ei metsästetä pesimisaikana eikä eri lisääntymis- ja poikastenkasvatusvaiheissa.

Kun on kyse muuttavista lajeista, jäsenvaltioiden on huolehdittava erityisesti siitä, että metsästyslainsäädännön alaisia lajeja ei metsästetä niiden lisääntymiskauden aikana tai niiden palatessa pesimisalueilleen.

– –”

7

Kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot voivat, jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole, poiketa 5–8 artiklasta seuraavin perustein:

– –

2.   Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa poikkeuksissa on mainittava:

8

Lintudirektiivin 18 artiklassa säädetään, että luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2.4.1979 annettu neuvoston direktiivi 79/409/ETY (EYVL 1979, L 103, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna myöhemmillä säädöksillä, kumotaan. Kuten lintudirektiivin johdanto-osan ensimmäisessä perustelukappaleessa täsmennetään, lintudirektiivillä kodifioidaan direktiivi 79/409.

9

Haahka (Somateria mollissima) mainitaan lintudirektiivin liitteessä II olevassa B osassa.

10

Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta 21.5.1992 annetun neuvoston direktiivin 92/43/ETY (EYVL 1992, L 206, s. 7; jäljempänä luontodirektiivi) 16 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jollei muuta tyydyttävää ratkaisua ole ja jollei poikkeus haittaa kyseisten lajien kantojen suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella, jäsenvaltiot voivat poiketa 12, 13 ja 14 artiklan ja 15 artiklan a ja b alakohdan säännöksistä:

11

Uroshaahkoja metsästetään perinteisesti Ahvenanmaan maakunnassa (Suomi) keväisin.

12

Yhteisöjen tuomioistuin totesi 15.12.2005 annetulla tuomiolla komissio v. Suomi (C‑344/03, EU:C:2005:770), ettei Ahvenanmaan maakunnassa vuosina 1998–2001 sallittu uroshaahkan kevätmetsästys ollut yhteensoveltuvaa direktiivin 79/409 kanssa. Kyseisen tuomion johdosta Ahvenanmaan maakunnan hallitus ei myöntänyt lupia uroshaahkan kevätmetsästykseen vuosien 2006–2010 osalta.

13

Komissio sai vuonna 2011 tietoja, joiden mukaan Ahvenanmaan maakunnan viranomaiset olivat myöntäneet uudelleen lupia kyseiseen kevätmetsästykseen. Mainitut viranomaiset ovat siitä lähtien myöntäneet lupia edelleen vuosittain (jäljempänä riidanalaiset luvat).

14

Komission mielestä luvat eivät ole yhteensoveltuvia lintudirektiivin kanssa; kyseisessä direktiivissä kielletään kevätmetsästys, jos siinä määritellyt poikkeamisen edellytykset eivät täyty. Nyt käsiteltävässä asiassa Suomen tasavalta ei täytä näitä edellytyksiä siltä osin kuin se ei ole osoittanut, että mainituilla luvilla sallitaan ”asiallinen hyötykäyttö” tai että pyyntikiintiöt koskevat ainoastaan ”pieniä määriä” lintuja lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

15

Komissio lähetti 22.11.2012 Suomen tasavallalle SEUT 258 artiklan nojalla virallisen huomautuksen, jossa komissio väitti, että kevätmetsästyskausien aloittaminen vuosina 2011 ja 2012 oli ristiriidassa lintudirektiivin 7 ja 9 artiklan kanssa.

16

Suomen tasavalta kiisti 21.1.2013 päivätyssä vastauksessaan rikkomisen ja väitti, että kevätmetsästys kuuluu lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn poikkeuksen piiriin.

17

Komissio lähetti 27.2.2015 Suomen tasavallalle täydentävän virallisen huomautuksen, joka koski vuosien 2013 ja 2014 kevätmetsästyskausia, jotka olivat sen mielestä lisäesimerkkejä tästä lainvastaisesta käytännöstä. Komissio väitti erityisesti, ettei riidanalaisia lupia voida oikeuttaa kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdalla.

18

Suomen tasavalta vastasi tähän täydentävään viralliseen huomautukseen 23.4.2015 päivätyllä kirjeellä ja kiisti komission väitteet.

19

Komissio antoi 9.12.2016 Suomen tasavallalle tiedoksi perustellun lausunnon, jossa se pysytti kantansa.

20

Suomen tasavalta vastasi 9.2.2017 kiistämällä rikkomisen ja toimittamalla eräitä tietoja haahkakannan tilasta.

21

Vuoden 2017 tammikuussa ja maaliskuussa Ahvenanmaan maakunnan edustajien ja komission virkamiesten välillä pidettiin kokouksia. Ympäristönsuojelusta vastaava komission jäsen pyysi 27.7.2017 päivätyllä kirjeellä Suomen viranomaisia ja Ahvenanmaan maakunnan viranomaisia päättämään todetun rikkomisen. Ahvenanmaan maakunnan hallitus antoi 22.8.2017 vastauksen, jossa se esitti haahkakannan hallintastrategian, johon sisältyi petoeläinvalvonta ja inventointeja, ja kieltäytyi lopettamasta näiden lintujen kevätmetsästystä. Ympäristönsuojelusta vastaava komission jäsen päätteli 22.12.2017 päivätyssä vastauksessaan, että rikkominen jatkui.

22

Komissio päätti 8.3.2019 nostaa nyt käsiteltävän kanteen.

23

Komissio katsoo kannekirjelmässään, että yhtäältä riidanalaiset luvat ovat ristiriidassa lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan kanssa ja toisaalta niitä ei voida oikeuttaa kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla.

24

Komissio väittää ensimmäiseksi, että riidanalaiset luvat ovat ristiriidassa lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan kanssa. Kyseisen säännöksen mukaan on näet niin, että ”kun on kyse muuttavista lajeista, jäsenvaltioiden on huolehdittava erityisesti siitä, että metsästyslainsäädännön alaisia lajeja ei metsästetä niiden lisääntymiskauden aikana”.

25

Komissio katsoo, että – kuten asiassa, jossa annettiin 15.12.2005 tuomio komissio v. Suomi (C‑344/03, EU:C:2005:770) – nyt käsiteltävässä asiassa on selvää, että toukokuussa kahdesta kolmeen viikkoa kestävä kevätmetsästyskausi Ahvenanmaan maakunnassa ajoittuu haahkojen lisääntymiskauteen.

26

Tätä seikkaa tukevat sen mukaan ORNIS-komitean työt; se on lintudirektiivin 16 artiklan mukaisesti perustettu lintudirektiivin mukauttamista tekniikan ja tieteen kehitykseen käsittelevä komitea, joka muodostuu jäsenvaltioiden edustajista ja jonka töiden tieteellisen auktoriteetin unionin tuomioistuin on jo tunnustanut (tuomio 8.6.2006, WWF Italia ym., C‑60/05, EU:C:2006:378, 26 ja 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

Komissio väittää toiseksi, ettei Suomen tasavalta voi oikeuttaa sitä, että riidanalaiset luvat ovat ristiriidassa lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan kolmannen alakohdan kanssa, kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyllä poikkeuksella.

28

Sen lisäksi, ettei Suomen tasavalta ole osoittanut, että riidanalaiset luvat merkitsevät ”asiallista hyötykäyttöä”, kyseinen jäsenvaltio ei näet ole myöskään näyttänyt toteen, että haahkan kevätmetsästys koskee ainoastaan ”pieniä määriä” lintuja lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

29

Siltä osin kuin on kyse siitä, ettei ”asiallista hyötykäyttöä” ole näytetty toteen, Suomen tasavalta ei komission mukaan ole ensinnäkään osoittanut vankalla tieteellisellä näytöllä, että on olemassa takeet siitä, että asianomainen kanta säilyy ”tyydyttävällä tasolla”. Seikat, joihin kyseinen jäsenvaltio tukeutuu, perustuvat näet eräiden asiakirjojen virheelliseen ja puolueelliseen tulkintaan. Nämä asiakirjat eivät ole enää ajan tasalla – niistä vanhin on vuodelta 2004 –, tai ne eivät ole merkityksellisiä siltä osin kuin ne koskevat maailmanlaajuista tai Euroopan laajuista kantaa eli nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevaa kantaa laajempaa kantaa. Neljä tutkimusta osoittaa sitä vastoin vuosien 2011 ja 2015 välisen ajanjakson osalta, että kyseinen kanta on pienenemässä. Kolmessa muussa tutkimuksessa todetaan myöhempien vuosien osalta, että tilanne on huonontunut entisestään, ja neljännessä tutkimuksessa osoitetaan, että tilanne on edelleen huolestuttava siten, ettei ole enää mahdollista päätellä, että asianomaisen lajin kanta säilyy ”tyydyttävällä tasolla”.

30

Sekä Suomen tasavallan että naapurijäsenvaltio Ruotsin kuningaskunnan lintudirektiivin 12 artiklan mukaisesti toimittamat tiedot, jotka ovat merkityksellisiä muuttavan lajin kannalta, osoittavat lisäksi haahkakannan taantuneen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Komissio myöntää, että tälle taantumiselle on useita syitä. Se korostaa kuitenkin, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua asiallista hyötykäyttöä koskevissa 8.6.2006 annetussa tuomiossa WWF Italia ym. (C‑60/05, EU:C:2006:378, 32 kohta) ja 10.9.2009 annetussa tuomiossa komissio v. Malta (C‑76/08, EU:C:2009:535, 59 kohta) katsotaan, ettei kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädettyä poikkeusta voida soveltaa, jos ei ole olemassa takeita siitä, että asianomainen kanta säilyy ”tyydyttävällä tasolla”, ja näin on riippumatta siitä, vaikuttaako metsästys omalta osaltaan kannan suojelun huonoon tasoon. Olisi näet epätarkoituksenmukaista sallia näiden kantojen metsästys, vaikka metsästys ei olisi syynä kyseiseen epäsuotuisaan suojelun tasoon tai ei edes vaikuttaisi siihen omalta osaltaan.

31

Komissio riitauttaa lisäksi Suomen tasavallan kannan, jonka mukaan riidanalaisten lupien myöntäminen on luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan nojalla oikeutettua silloin, kun suojelun taso on epäsuotuisa, ja se on 14.6.2007 annetun tuomion komissio v. Suomi (C‑342/05, EU:C:2007:341, 29 kohta) mukaan edelleen mahdollista ”poikkeuksellisesti silloin, kun on asianmukaisesti osoitettu, että [tällaisilla luvilla] ei entisestään huononneta kyseisten kantojen epäsuotuisaa suojelun tasoa tai estetä kyseisten kantojen suotuisan suojelun tason ennalleen saattamista”. Sen lisäksi, ettei unionin tuomioistuin ole milloinkaan soveltanut kyseistä poikkeusta lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan – joka sisältää erilaisia edellytyksiä kuin luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohta ja jonka rakenne poikkea siitä – yhteydessä, Suomen tasavalta ei näet ennen kaikkea ole osoittanut asianmukaisesti, että riidanalaisilla luvilla on vain ”neutraali” vaikutus asianomaiseen haahkakantaan. Tutkijat ovat sitä vastoin havainneet haahkan metsästyksen vaikutuksesta, että lintuparien suhteiden katkeaminen vähentää osaltaan pitkällä aikavälillä naarashaahkojen hedelmällisyyttä kannassa, josta uroshaahkoja poistuu toistuvasti kevätmetsästyksen johdosta.

32

Suomen tasavalta ei toiseksi ole osoittanut, että kevätmetsästys olisi tarpeen petoeläinvalvonnan kannalta ja merkitsisi tästä syystä ”asiallista hyötykäyttöä”. Kyseinen jäsenvaltio oli jo väittänyt menettelyssä, jossa annettiin 15.12.2005 tuomio komissio v. Suomi (C‑344/03, EU:C:2005:770), että haahkojen kevätmetsästys oli oikeutettua siitä syystä, että metsästäjät parantavat pesimisolosuhteita poistamalla lisääntymisalueilla esiintyviä pienpetoja, mutta yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi kyseisen väitteen saman tuomion 35 kohdassa korostamalla, että ”ei vaikuta siltä, että [luonnonympäristön hoitoa koskeva] tehtävä olisi toteutettavissa ainoastaan siinä tapauksessa, että haahkaa voidaan metsästää keväisin”.

33

Sen osoittamiseksi, että metsästys koskee ainoastaan ”pieniä määriä”, Suomen tasavalta on käyttänyt laskentaperusteena Itämeren ja Vattimeren muuttoreitillä talvehtivaa kantaa, kun taas komission mukaan kyseisen jäsenvaltion olisi pitänyt tukeutua Ahvenanmaan maakunnan saarilla pesivään kantaan. Vaikka on selvää, että haahka on muuttolintu, riidanalaiset luvat eivät koske ”muuttomatkalla olevia” haahkoja vaan haahkoja, jotka ovat alkaneet lisääntyä ja jotka siis ovat aloillaan. Kyseiset luvat rajoittuvat lisäksi Ahvenanmaan maakunnan saarilla esiintyviin lintuihin.

34

Suomen tasavallan valitsema viitelintukanta johtaa niiden lintujen lukumäärän yliarvioimiseen, joita voidaan metsästää sinä ajankohtana ja sillä alueella, jonka osalta mainitut luvat on myönnetty. Kun otetaan huomioon se, että Itämeren ja Vattimeren muuttoreitillä talvehtiva haahkakanta on kokonaisuudessaan merkittävä, edes murto-osa kyseisestä kannasta ei muodosta ”pientä määrää” Ahvenanmaan maakunnan saarilla talvehtivasta kannasta. Koko Itämeren ja Vattimeren alueella talvehtiva haahkakanta ei muuta kuitenkaan Suomeen saakka.

35

Suomen tasavalta on lisäksi jättänyt huomiotta laskentatapansa kumulatiiviset vaikutukset. Mikään muu jäsenvaltio ei suorita laskentaa tällä tavalla, ja tämän lisäksi on myös niin, että jos kaikki jäsenvaltiot suorittaisivat sen näin, kyse ei olisi enää ”pienistä määristä” kunkin kussakin poikkeuksessa kyseessä olevan kannan osalta vaan murto-osista, jotka yhteenlaskettuina ovat väistämättä suurempia. Koska Suomen tasavalta ei ole toimittanut tietoja Ahvenanmaan maakunnan saarilla pesivästä kannasta, se ei ole voinut osoittaa, että poikkeus koski ainoastaan ”pieniä määriä”.

36

Kyseinen jäsenvaltio täsmentää vastinekirjelmässään heti alkuun, että sen mielestä nyt käsiteltävä asia ei koske uhanalaista tai häviävää lajia, ja esittää tämän jälkeen kolme alustavaa huomautusta.

37

Haahkakanta on ensinnäkin ”vakiintunut/vaihteleva”, ja kyseisen kannan todettu taantuminen 90-luvulta alkaen johtuu suurelta osin luonnollisesta kehityksestä. On tieteellisesti virheellistä tarkastella haahkakannan kehittymistä suhteessa ajanjaksoon, jolloin kyseinen kanta oli suurimmillaan, mikä johtui keinotekoisista olosuhteista ja etenkin Itämeren ja Vattimeren rehevöitymisestä ja petoeläinten puuttumisesta. Taantuvaa lajia ei siis voida automaattisesti määritellä sellaiseksi, että sen kannan koko on epätyydyttävä tai sen suojelun tila on epäsuotuisa. Näin on varsinkin silloin, kun – kuten nyt esillä olevassa asiassa – kevätmetsästys ei liity mihinkään taantumiseen.

38

Toiseksi se, että asianomainen laji sijoitetaan unionin osalta Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisten lajien ”punaisessa listassa””silmällä pidettävien” luokkaan, ei merkitse sitä, että kyseinen laji on erittäin uhanalainen tai siihen kohdistuu suuri riski siltä osin kuin kyseisessä luokittelussa ei oteta huomioon edellä mainittua ”vakiintunut/vaihteleva” suuntausta.

39

Kun otetaan huomioon lintudirektiivin säännökset ja etenkin sen 9 artiklan 1 kohdan c alakohta, komissio katsoo Suomen tasavallan mukaan kolmanneksi virheellisesti, että kevätmetsästys on sinänsä kohtuutonta.

40

Suomen tasavalta väittää kanteen asiakysymyksen osalta, että riidanalaiset luvat ovat ”asiallista hyötykäyttöä” ja ”pieniä määriä” koskevien edellytysten mukaisia.

41

Kyseinen jäsenvaltio väittää ensinnäkin käsitteen ”asiallinen hyötykäyttö” osalta aluksi luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohtaa koskevaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöön nojautuen, että asianomaisen kannan ”tyydyttävä taso” ei ole ennakkoedellytys lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa käyttöön otetun poikkeuksen myöntämiselle.

42

Vaikka asianomaisen kannan ”tyydyttävä taso” olisikin ennakkoedellytys mainitun poikkeuksen myöntämiselle, Suomen tasavalta toteaa niin ikään, että se on viitannut viiteen tutkimukseen, ja katsoo nojautuneensa vankkaan tieteelliseen näyttöön uroshaahkan kevätmetsästyksen aloittamiseksi Ahvenanmaan maakunnassa.

43

Suomen tasavalta väittää lopuksi, etteivät todetut kantojen koot sulje pois kevätmetsästystä. Edellytys, joka koskee kannan säilymistä ”tyydyttävällä tasolla”, voidaan näet täyttää, jos poikkeus ei ole omiaan huonontamaan kannan kokoa tai estämään kannan koon säilymisen tällaisella tasolla. Kevätmetsästyksellä kannustetaan lisäksi metsästäjien yhteisöjä osallistumaan hallintasuunnitelmaan ja toteuttamaan suojelutoimenpiteitä.

44

Suomen tasavalta on komission vuonna 2008 laatiman, lintudirektiivin mukaisesti harjoitettavaa metsästystä koskevan ohjeasiakirjan (jäljempänä ohjeasiakirja) perusteella sitä mieltä, että komissio hyväksyy itsekin sen, että lajeja, joiden suojelun tila on epäsuotuisa, voidaan metsästää, koska tämä voi tarjota merkittävän kannustimen hoitaa elinympäristöjä ja puuttua muihin kantojen taantumiseen vaikuttaviin tekijöihin ja tällä edistetään siten tavoitetta palauttaa kannan suojelun tila suotuisaksi. Tällä perusteella Ahvenanmaan maakunnan hallitus sitä paitsi hyväksyi vuosina 2017 ja 2018 hallintasuunnitelman kevätmetsästyksen sallimisen yhteydessä. Suomen tasavalta toteaa lisäksi, että myös vuoden 2019 kevätmetsästyskauden osalta on annettu lupa 2000 uroshaahkan pyytämiseen.

45

Suomen tasavalta toteaa tältä osin, että toisin kuin komissio väittää, 15.12.2005 annetun tuomion komissio v. Suomi (C‑344/03, EU:C:2005:770) 35 kohdassa oleva täsmennys, jonka mukaan on niin, että ”vaikka on totta, että metsästäjillä on hyödyllinen tehtävä luonnonympäristön hoidossa, kun he metsästävät keväisin pienpetoja haahkan pesimistuloksen parantamiseksi, ei vaikuta siltä, että tämä tehtävä olisi toteutettavissa ainoastaan siinä tapauksessa, että haahkaa voidaan metsästää keväisin”, on esitetty ”vaihtoehtoisen ratkaisun” puuttumisen käsitteen osalta ja yhteisöjen tuomioistuin on katsonut implisiittisesti mutta varmasti, että metsästäjillä olisi silti kannustin harjoittaa petoeläinten valvontaa.

46

”Pieniä määriä” koskevan edellytyksen osalta Suomen tasavalta toteaa toiseksi, että yhtäältä 9.12.2004 annetusta tuomiosta komissio v. Espanja (C‑79/03, EU:C:2004:782, 36 kohta) ja 15.12.2005 annetusta tuomiosta komissio v. Suomi (C‑344/03, EU:C:2005:770, 53 kohta) seuraa, että ”asianomaisella kannalla” tarkoitetaan muuttavien lajien osalta ”niiden alueiden kantaa, joilta ovat peräisin pääasialliset määrät, jotka esiintyvät alueella, jolla poikkeusta sen soveltamisaikana sovelletaan”. Yhteisöjen tuomioistuin ei ole esittänyt tämän määritelmän osalta mitään varaumaa, joten on ilmeistä, että käsitteellä ”muuttavat lajit” viitataan asiaomaisten lajien biologiseen käyttäytymiseen eikä se edellytä, että laji ”on muuttomatkalla” ja näin ollen metsästyksen ajankohtana liikkeellä. Lintulaji on joko paikkalintu tai muuttolintu, eikä se lakkaa olemasta tällainen pelkästään siitä syystä, että asianomaisen lajin linnut eivät ”ole muuttomatkalla”.

47

Koska toisaalta mikään muu jäsenvaltio kuin Suomen tasavalta ei salli Itämeren ja Vattimeren muuttoreitillä esiintyvän uroshaahkan kevätmetsästystä, mikään metsästys ei ajoitu Ahvenanmaan maakunnassa harjoitettavan kevätmetsästyksen ajankohtaan eikä kumulatiivisten vaikutusten laskeminen ole siis tarpeen, koska niitä ei nimenomaan ole.

48

Komissio täsmentää vastauksessaan ”asiallisen hyötykäytön” osalta ensinnäkin, että Suomen tasavallan suosittelema tulkinta on ristiriidassa sen oikeuskäytännön kanssa, joka perustuu yhteisöjen tuomioistuimen 8.6.2006 antamaan tuomioon WWF Italia ym. (C‑60/05, EU:C:2006:378, 32 kohta) ja yhteisöjen tuomioistuimen 10.9.2009 antamaan tuomioon komissio v. Malta (C‑76/08, EU:C:2009:535, 59 kohta) ja jonka mukaan ”[lintu]direktiivin 9 artiklan mukaiset poikkeukset voidaan toteuttaa vain, jos on olemassa takeet siitä, että kyseisten lajien populaatio säilyy tyydyttävällä tasolla, ja – – jos tätä edellytystä ei täytetä, lintujen pyyntiä ei voida missään tapauksessa pitää asiallisena”. Kyseinen toimielin korostaa toiseksi sitä seikkaa, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetty poikkeusjärjestelmä on vaativampi kuin luontodirektiivin 16 artiklassa säädetty järjestelmä. Kun unionin lainsäätäjä on rajannut nimenomaisesti lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan koskemaan ”asiallista hyötykäyttöä”, se on halunnut asettaa tämän poikkeussäännöksen soveltamiselle tiukemman vaatimuksen, jolla rajataan poikkeukset tapauksiin, joissa lintukantojen koko on tyydyttävä. Komissio huomauttaa kolmanneksi, että yhtäältä se, että asianomaisen lajin kanta on pienenemässä, on ilmiselvästi merkityksellinen tekijä määritettäessä sitä, onko sen kannan koko tyydyttävä. Toisaalta on niin, että kun jäsenvaltio ei takaa mainitun kannan säilymistä ”tyydyttävällä tasolla”, kevätmetsästys ei voi olla ”asiallista hyötykäyttöä” riippumatta siitä, onko metsästys pääasiallinen syy kyseisen kannan taantumiselle.

49

Komissio toteaa toimitetuista tutkimuksista, että Suomen tasavallan esittämät tutkimukset ovat riittämättömiä sen näytön riitauttamiseen, jossa osoitetaan, että haahkakanta on pienenemässä, mikä on tärkeä indikaattori siitä, että kannan koko on epätyydyttävä.

50

Kyseinen jäsenvaltio esittää lisäksi petoeläinvalvonnasta argumentteja, jotka eivät ole oikeudellisesti merkityksellisiä. Yhtäältä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä pyritään määrittämään, onko metsästyksen aloittaminen tarpeen potentiaalisesti hyödyllisen tehtävän suorittamiseksi tai voitaisiinko kyseinen tehtävä varmistaa metsästyksestä riippumatta. Nyt esillä olevassa asiassa Suomen tasavallan vastinekirjelmässä ei esitetä mitään näyttöä siitä, että haahkakanta on kevätmetsästyksen ja petoeläinvalvonnan seurauksena suotuisammassa tilassa Ahvenanmaan maakunnan saarilla, koko Suomessa tai Itämeren ja Vattimeren muuttoreitillä.

51

Toisaalta argumentti, jonka mukaan tieteellisessä kirjallisuudessa tuetaan uroshaahkan kevätmetsästystä sillä perusteella, että kannan enemmistö on uroksia, ei perustu komission mukaan tosiseikkoihin, koska kyseisessä kirjallisuudessa suositellaan, että metsästys olisi rajattava pääasiallisesti uroshaahkoihin talvella. Kyseinen argumentti on erityisesti ristiriidassa sen oikeuskäytännön kanssa, jossa katsotaan, että biologinen laji määritellään kaikkien niiden yksilöiden kokonaisuudeksi, jotka muodostavat lisääntymiskykyisen yhteisön, joten lajeja on suojeltava kokonaisuudessaan (tuomio 12.7.2007, komissio v. Itävalta, C‑507/04, EU:C:2007:427, 235 kohta).

52

Suomen tasavalta esittää vastauksessaan erilaisia alustavia huomautuksia. Se ihmettelee erityisesti sitä, ettei komissio ole ottanut kantaa Suomessa vuodesta 2017 alkaen käyttöön otettuun toiminnalliseen hallintasuunnitelmaan.

53

Suomen tasavalta toistaa ”asiallisen hyötykäytön” käsitteen osalta väitteensä, jonka mukaan ”tyydyttävällä tasolla” säilyminen ei ole lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan ennakkoedellytys. Kyseinen jäsenvaltio väittää lisäksi, että sen argumentaatio ei perustu siihen, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan mukainen järjestelmä saatetaan osaksi lintudirektiiviä, vaan se puoltaa näihin kumpaankin direktiiviin sisältyvien poikkeusten yhdenmukaista tulkintaa. Se vahvistaa lisäksi uudelleen tarpeen tehdä ero taantuvan lajin ja sellaisen lajin välillä, jonka suojelun taso on epäsuotuisa.

54

Sen lisäksi, että Suomen tasavalta kiistää komission tutkimuksista suorittaman arvioinnin, se vetoaa yhden tärkeimmän haahkatutkimukseen Suomessa erikoistuneen tutkijan 29.7.2019 antamaan lausuntoon, jossa tämä katsoo, että Ahvenanmaan maakunnan saarilla toteutettu hallintastrategia on sekä oikeutettu että hyvin perusteltu ja liittyy läheisesti paikalliseen tilanteeseen. Kyseinen tutkija on myös sitä mieltä, että tämän tuomion 52 kohdassa mainitulla hallintasuunnitelmalla ja tältä osin toteutetuilla toimenpiteillä on Ahvenanmaan maakunnan haahkakantaan myönteinen vaikutus, joka on merkittävämpi kuin se kielteinen vaikutus, joka aiheutuu siitä, että pienen naaraslintumäärän lisääntymiskykyä vähennetään.

55

Suomen tasavalta toteaa petoeläinvalvonnasta aluksi, että metsästäjien paikallisyhteisöllä ei olisi enää mitään kiinnostusta harjoittaa petoeläinvalvontaa, jos haahkan kevätmetsästys olisi kiellettyä. Kevätmetsästyksen kieltäminen Ahvenanmaan maakunnassa vastaa siis sen mukaan täydellistä metsästyskieltoa. Kyseinen jäsenvaltio väittää niin ikään, että paikallisyhteisöjä on kannustettava osallistumaan suojeluohjelmiin. Suomen tasavallan mukaan komissio pyrkii sulkemaan suurimman sidosryhmän pois haahkan tulevasta suojelusta poistamalla sen ainoan kannustimen osallistua tällaisiin ohjelmiin. Kyseinen jäsenvaltio päättelee, että komission edellyttämä kevätmetsästyskielto on suhteeton siltä osin kuin siinä ei oteta millään tavalla huomioon sitä, että kyseinen metsästys ei ole myötävaikuttanut mitenkään asianomaisen lajin kannan taantumiseen, eikä sitä, että metsästäjien paikallisyhteisöllä on tämän kannan suojelussa positiivinen rooli.

56

Komissio vaatii kanteessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että Suomen tasavalta ei ole noudattanut lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on toistuvasti myöntänyt lupia uroshaahkan kevätmetsästykseen Ahvenanmaan maakunnassa vuodesta 2011 alkaen.

57

On huomautettava, että Suomen tasavalta toteaa vastinekirjelmässään, että tämäntyyppisiä lupia on myönnetty ainakin vuoden 2019 kevätmetsästykseen saakka.

58

Vaikka arvioitaessa sitä, onko jäsenvaltio jättänyt noudattamatta jäsenyysvelvoitteitaan, on otettava huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se oli perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen kohde voi kuitenkin ulottua perustellun lausunnon jälkeisiin tosiseikkoihin siltä osin kuin ne ovat luonteeltaan samanlaisia kuin kyseisessä lausunnossa tarkoitetut tosiseikat ja ne ovat osa samaa jäsenvaltion menettelyä (ks. vastaavasti tuomio 5.4.2017, komissio v. Bulgaria, C‑488/15, EU:C:2017:267, 40 ja 43 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

59

Tästä seuraa, että nyt käsiteltävän kanteen asiakysymystä on tutkittava vuosien 2011–2019 osalta.

60

Kyseisen direktiivin 7 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava erityisesti, että mainitun direktiivin liitteessä II lueteltuja lintulajeja ei metsästetä lisääntymiskauden aikana.

61

Nyt käsiteltävässä asiassa on todettava, että haahka on lintudirektiivin liitteessä II olevassa B osassa mainittu laji. On riidatonta, että kyseisen lajin kevätmetsästyskausi Ahvenanmaan maakunnassa ajoittuu sen lisääntymiskauteen.

62

Kevätmetsästyskausi kuuluu näin ollen ajanjaksoihin, joina mainitun direktiivin 7 artiklan 4 kohdassa kielletään lähtökohtaisesti kaikenlainen haahkan metsästys (ks. vastaavasti tuomio 12.7.2007, komissio v. Itävalta, C‑507/04, EU:C:2007:427, 195 kohta).

63

Suomen tasavalta katsoo kuitenkin, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdalla voidaan oikeuttaa riidanalaiset luvat.

64

Kyseisessä säännöksessä annetaan näet kaikkien lintulajien osalta, jollei ”muuta tyydyttävää ratkaisua” ole, mahdollisuus poiketa lintudirektiivin 5 ja 7 artiklasta tiettyjen lintujen ”pienien määrien” pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten ”asiallisen hyötykäytön” sallimiseksi tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti.

65

Tältä osin on täsmennettävä, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että luonnonvaraisten lintujen metsästys, jota harjoitetaan virkistystarkoituksessa lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdassa mainittuina ajanjaksoina, voi olla kyseisen direktiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa sallittua ”asiallista hyötykäyttöä” (ks. vastaavasti tuomio 16.10.2003, Ligue pour la protection des oiseaux ym., C‑182/02, EU:C:2003:558, 11 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Lintudirektiivin 9 artiklassa säädetyn kaltaisen poikkeusjärjestelmän osalta, jota on tulkittava suppeasti ja jonka yhteydessä vaadittujen edellytysten täyttymistä koskevan todistustaakan on oltava päätöksen tekevällä viranomaisella kunkin poikkeuksen osalta, on vielä korostettava, että jäsenvaltioiden on taattava, että kaikki suojeltuihin lajeihin kohdistuvat puuttumiset sallitaan vain täsmällisesti ja asianmukaisesti perustelluilla päätöksillä, joissa viitataan mainitussa artiklassa säädettyihin perusteluihin, edellytyksiin ja vaatimuksiin (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2006, WWF Italia ym., C‑60/05, EU:C:2006:378, 34 kohta).

67

Lintudirektiivin 9 artiklan säännöksistä, joissa viitataan kyseisessä artiklassa säädetyn poikkeuksen tiukkaan valvontaan ja pyydystämisen valikoivuuteen, ja lisäksi yleisestä suhteellisuusperiaatteesta ilmenee, että mainitun poikkeuksen, jota jäsenvaltio aikoo käyttää, on oltava oikeassa suhteessa sen oikeuttavaan tarpeeseen (tuomio 10.9.2009, komissio v. Malta, C‑76/08, EU:C:2009:535, 57 kohta).

68

Unionin tuomioistuin on näin ollen katsonut, että lintudirektiivin 9 artiklan mukaiset poikkeukset voidaan toteuttaa vain, jos on olemassa takeet siitä, että kyseisten lajien kanta säilyy ”tyydyttävällä tasolla”, ja että jos tätä edellytystä ei täytetä, lintujen pyyntiä ei voida missään tapauksessa pitää asiallisena eikä näin ollen hyväksyttävänä hyödyntämisenä (ks. vastaavasti tuomio 8.6.2006, WWF Italia ym., C‑60/05, EU:C:2006:378, 32 kohta ja tuomio 10.9.2009, komissio v. Malta, C‑76/08, EU:C:2009:535, 59 kohta).

69

Nyt käsiteltävässä asiassa on tutkittava, säilyykö asianomaisten lajien kanta ”tyydyttävällä tasolla”; jos näin ei ole, lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan muut edellytykset ja etenkin ”asiallista hyötykäyttöä” koskeva edellytys eivät voi täyttyä, kuten edellä olevassa kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä huomautetaan.

70

Tältä osin on huomautettava, että niiden seikkojen, jotka osoittavat, että kyseisen direktiivin suojelujärjestelmästä poikkeamiselle asetetut edellytykset täyttyvät, on perustuttava vakiintuneeseen tieteelliseen tietoon (ks. vastaavasti tuomio 15.12.2005, komissio v. Suomi, C‑344/03, EU:C:2005:770, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Unionin tuomioistuin on jo todennut, että merkityksellisen parhaan asiantuntemuksen on oltava viranomaisten käytössä silloin, kun ne myöntävät luvat (ks. luontodirektiivin soveltamisalaan kuuluvien suojeltujen lajien osalta tuomio 7.9.2004, Waddenvereniging ja Vogelbeschermingsvereniging, C‑127/02, EU:C:2004:482, 52 ja 61 kohta sekä tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C‑674/17, EU:C:2019:851, 51 kohta). Nämä seikat pätevät myös lintudirektiivin 9 artiklan 2 kohdan osalta.

71

Nyt käsiteltävässä asiassa taulukko, johon Suomen tasavalta tukeutuu, sisältää viisi asiakirjaa eli ensinnäkin IUCN:n suorittaman luokittelun, jonka mukaan asianomainen laji kuuluu maailmanlaajuisesti vuoden 2015 osalta luokkaan ”elinvoimaiset”, toiseksi kansalaisjärjestö BirdLife Internationalin vuonna 2004 laatiman raportin, jonka mukaan haahkalla on Euroopassa ”suotuisa suojelun taso”, kolmanneksi ohjeasiakirjan, neljänneksi kansalaisjärjestö Wetlands Internationalin vuonna 2015 suorittaman luokittelun, jonka mukaan Itämeren ja Vattimeren muuttoreittikanta kuuluu luokkaan ”elinvoimaiset”, ja viidenneksi Suomen vuoden 2010 punaisen kirjan, jossa haahka luokitellaan Suomessa luokkaan ”silmälläpidettävät”.

72

Aluksi on riittävää todeta, että ensimmäinen ja neljäs näistä asiakirjoista ovat peräisin vuodelta 2015 eikä niillä voida siis oikeuttaa riidanalaisia lupia vuosien 2011–2014 osalta. Vaikka mainituista asiakirjoista ensimmäisessä, asianomaisen lajin maailmanlaajuista luokittelua koskevassa asiakirjassa asianomainen laji on tosin sijoitettu luokkaan ”elinvoimaiset”, tämä sama järjestö on kuitenkin unionin tasolla luokitellut kyseisen lajin saman vuoden osalta ”erittäin uhanalaisiin” lajeihin.

73

Toinen asiakirja on vuodelta 2004 ja kolmas vuodelta 2008. Suomen tasavalta katsoo niiden osalta, ettei komissio ole osoittanut, etteivät ne olisi enää ajan tasalla.

74

Tältä osin ei yhtäältä voida väittää, että jäsenvaltiolla on käytössään paras tieteellinen asiantuntemus, kun toimivaltainen viranomainen nojautuu päätöksensä tehdessään seitsemän vuotta aikaisemmin julkaistuun tutkimukseen, joten vastakkaisen näytön puuttuessa on mahdollista katsoa, että myöhemmässä tutkimuksessa, jossa arvioidaan myöhempiä vuosia koskevia tietoja, on ajankohtaisempia tietoja ja se on siis huomattavasti tarkempi ja merkityksellisempi.

75

Vaikka toisaalta ei ole varmaa, toisin kuin komissio väittää, voidaanko katsoa, ettei vuodelta 2008 peräisin oleva ohjeasiakirja ollut enää ajan tasalla, ja vaikka on korostettava, että ohjeasiakirja on julkaistu direktiivin 79/409 yhteydessä, Suomen tasavallan kyseisestä ohjeasiakirjasta tekemät johtopäätökset perustuvat kuitenkin sen sisällön puolueelliseen tulkintaan. Vaikka mainitussa ohjeasiakirjassa haahka luetellaan tosin ”metsästettäviin” lajeihin, siinä näet todetaan ennen kaikkea, että kyseinen laji kuuluu lajeihin, joiden suojelun taso on ”epäsuotuisa”.

76

Tästä seuraa, että Suomen tasavalta ei voi tehokkaasti vedota tämän tuomion 71 kohdassa mainittuihin neljään ensimmäiseen asiakirjaan osoittaakseen, että riidanalaiset luvat myöntäneellä viranomaisella oli käytössään vakiintunutta tieteellistä asiantuntemusta, jonka perusteella voidaan katsoa, että asianomaisen lajin kanta säilyi vuosien 2011–2014 osalta ”tyydyttävällä tasolla”.

77

Suomen tasavallalla oli kuitenkin käytössään vuonna 2010 laadittu Suomen punainen kirja, joka koskee lintulajien suojelun tason viimeaikaista arviointia sen alueella.

78

Kyseinen jäsenvaltio katsoo tältä osin, että se, että Suomen punaisessa kirjassa haahka on luokiteltu vuonna 2010 luokkaan ”silmälläpidettävät”, ei heikennä vaan tukee sen väitettä, jonka mukaan riidanalaiset luvat vuosille 2011–2015 perustuivat vankkoihin tieteellisiin tietoihin.

79

On todettava, ettei tällainen argumentaatio kuvasta itse kyseisen luokan otsikkoa eikä siitä esitettyä määritelmää. Mainittu luokka määritellään näet siten, että ”laji arvioidaan silmälläpidettäväksi, kun se ei täytä uhanalaisten ([vaarantuneet, erittäin uhanalaiset, äärimmäisen uhanalaiset]) kriteerejä, [jotka koskevat populaation kokoa ja kehittymistä, populaation maantieteellistä jakaumaa ja kvantitatiivista analyysiä,] mutta jonkun kriteerin täyttyminen on kuitenkin lähellä tai on todennäköistä, että ehdot täyttyvät lähitulevaisuudessa”.

80

Lisäksi on myös huomautettava, että vaikka Suomen tasavalta muistuttaa, että luokka ”silmälläpidettävät” on riskien kannalta mainitun luettelon nimikkeistössä toisella sijalla, ylemmäntasoisten luokkien otsikot, jotka ovat ”vaarantuneet”, ”erittäin uhanalaiset”, ”äärimmäisen uhanalaiset”, ”luonnosta hävinneet ” ja ”hävinneet”, osoittavat, että kyseisen lajin sisällyttäminen näihin luokkiin ei voi olla näyttönä siitä, että mainittu laji on suotuisalla tasolla tai ettei siihen liity mitään huolenaiheita.

81

Komissio mainitsee lisäksi eri tutkimuksia, joista suurimmassa osassa keskeisiltä osin kumotaan Suomen tasavallan esittämä väite, jonka mukaan se saattoi taata Itämeren ja Vattimeren muuttoreitillä esiintyvän kannan säilymisen ”tyydyttävällä tasolla” kevätmetsästyskauden alkaessa vuosien 2011 ja 2015 välisen ajanjakson aikana.

82

Myöhempien vuosien osalta on selvää, että IUCN, BirdLife International ja Wetlands International ovat kaikki luokitelleet haahkan uudelleen suuremman riskin luokkiin ja näin on tehty myös tämän tuomion 71 kohdassa mainitussa Suomen punaisessa kirjassa.

83

Lisäksi on todettava, ettei se seikka, että asianomaisen lajin kanta on pienenemässä, riitä tosin sinänsä osoittamaan, ettei kyseisen kannan suojelun taso ole tyydyttävä. Kun muut tiedot eivät kuitenkaan osoita, että tilannetta olisi muista syistä pidettävä silti suotuisana, tällaisen seikan perusteella ei voida katsoa, että kanta säilyy ”tyydyttävällä tasolla”.

84

Lintudirektiivin ja luontodirektiivin tulkinnasta on vielä todettava, että vaikka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on myönnetty jälkimmäisen direktiivin osalta mahdollisuus myöntää poikkeuksia, kun suojelun taso on epäsuotuisa, yhtäältä tällaisia poikkeuksia voidaan myöntää vain poikkeuksellisissa olosuhteissa ja toisaalta tällaista myöntämistä on myös arvioitava ennalta varautumisen periaatteen valossa (ks. vastaavasti luontodirektiivin osalta tuomio 10.10.2019, Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola, C‑674/17, EU:C:2019:851, 68 ja 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Tästä seuraa, että vaikka näitä kumpaakin direktiiviä tulkitaan tavalla, jossa otetaan huomioon niiden kulloisetkin erityispiirteet, ei voida katsoa, että nämä tulkinnat poikkeavat toisistaan, koska tulkinnat sisältävät – jollei direktiivien erityispiirteistä muuta johdu – samankaltaisia näkökohtia, jotka liittyvät muun muassa kummankin direktiivin suojelujärjestelmään.

85

Siltä osin kuin on kyse Suomessa vuosina 2017 ja 2018 hyväksytyistä ja toteutetuista hallintasuunnitelmista, jotka väitetysti perustuvat ohjeasiakirjaan, on korostettava, että vaikka kyseinen ohjeasiakirja ei olekaan oikeudellisesti sitova, unionin tuomioistuin voi käyttää sitä vertailupohjana. Mainitussa ohjeasiakirjassa täsmennetään lisäksi, että käyttöön otettavilla suunnitelmilla ei ole lintudirektiivin osalta mitään ”erillistä oikeudellista asemaa”. Tältä osin on vielä huomautettava, että unionin tuomioistuin on toistuvasti todennut, että vaikka kyseisen direktiivin 2 artiklassa mainitaan taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset, tämä säännös ei ole itsenäinen poikkeus lintudirektiivillä käyttöön otetusta suojelujärjestelmästä (tuomio 8.7.1987, komissio v. Belgia, 247/85, EU:C:1987:339, 8 kohta; tuomio 8.7.1987, komissio v. Italia, 262/85, EU:C:1987:340, 8 kohta ja tuomio 28.2.1991, komissio v. Saksa, C‑57/89, EU:C:1991:89, 22 kohta).

86

Lopuksi on todettava, että kun yhteisöjen tuomioistuin on myöntänyt lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa mainitun muun tyydyttävän ratkaisun puuttumista koskevan edellytyksen tutkinnan yhteydessä 15.12.2005 annetun tuomion komissio v. Suomi (C‑344/03, EU:C:2005:770) 35 kohdassa, että ”vaikka on totta, että metsästäjillä on hyödyllinen tehtävä luonnonympäristön hoidossa, kun he metsästävät keväisin pienpetoja haahkan pesimistuloksen parantamiseksi, ei vaikuta siltä, että tämä tehtävä olisi toteutettavissa ainoastaan siinä tapauksessa, että haahkaa voidaan metsästää keväisin”, kyseinen näkökohta pätee niin kauan kuin – kuten komissio on huomauttanut – jäsenvaltio ei takaa asianomaisen kannan säilymistä ”tyydyttävällä tasolla”. Vaikka osoitettaisiinkin, että hallintasuunnitelmasta aiheutuvilla myönteisillä vaikutuksilla suojellun lajin kantaan neutralisoidaan pyydystämisestä tällaiselle kannalle aiheutuvat kielteiset vaikutukset, jäsenvaltion on lisäksi – kuten lintudirektiivin johdanto-osan kuudennesta perustelukappaleesta ilmenee – toteutettava toimenpiteitä, joita sovelletaan niihin eri tekijöihin, jotka voivat vaikuttaa asianomaisen lajin kannan kokoon.

87

Tästä seuraa, että menettelyn asianosaisten esittämillä argumenteilla ja niiden tueksi esitetyllä tieteellisellä näytöllä ei voida osoittaa – mikä Suomen tasavallan oli näytettävä toteen –, että kun riidanalaiset luvat myönnettiin, kansallisella viranomaisella oli käytössään vakiintunutta tieteellistä tietoa, joka osoitti, että asianomaisen lajin kanta säilyi ”tyydyttävällä tasolla” siten, että hyötykäyttöä voidaan pitää ”asiallisena”.

88

Tästä seuraa myös, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu ”asiallista hyötykäyttöä” koskeva edellytys ei ole täyttynyt.

89

Tämän edellytyksen osalta on huomautettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun poikkeuksellisesti sallittu lintujen pyydystäminen ei takaa kyseessä olevien lajien kantojen säilymistä tyydyttävällä tasolla, kyseisen edellytyksen ei voida katsoa täyttyneen (ks. vastaavasti tuomio 21.6.2018, komissio v. Malta, C‑557/15, EU:C:2018:477, 66 kohta).

90

Lisäksi on huomautettava, että unionin tuomioistuin on jo todennut, että ”tämänhetkisen tieteellisen tiedon valossa [lintu]direktiivin – – 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuna ’pienenä määränä’ on pidettävä kaikkia pyyntimääriä, jotka ovat – – noin 1 prosentti sellaisten lajien osalta, joita saadaan metsästää, ja tällöin ’asianomaisella kannalla’ tarkoitetaan muuttolintujen lajien osalta niiden alueiden kantaa, joilla on suurimmat määrät lintuja, jotka kulkevat sen alueen kautta, jolla sovelletaan kyseistä poikkeusta sen soveltamisaikana” (tuomio 21.6.2018, komissio v. Malta, C‑557/15, EU:C:2018:477, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

91

Tältä osin on todettava ensinnäkin, että unionin tuomioistuin painotti 21.6.2018 annetussa tuomiossa komissio v. Malta (C‑557/15, EU:C:2018:477) ilmaisua ”alu[e], jolla sovelletaan kyseistä poikkeusta sen soveltamisaikana”. Toiseksi riidanalaiset luvat eivät koske suojeltua lajia, joka on muuttomatkalla, vaan kyseiseen lajiin kuuluvia lintuja silloin, kun ne alkavat lisääntyä ja kun ne siis pysyvät paikallaan. Lintudirektiivin 1 artiklan 2 kohdassa täsmennetään tältä osin, että sitä ”sovelletaan lintuihin ja niiden muniin, pesiin ja elinympäristöihin”. Kolmanneksi luonnonvaraisten lintujen suojelua koskevaa unionin lainsäädäntöä on tulkittava ennalta varautumisen periaatteen valossa; kyseinen periaate on SEUT 191 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan yksi unionin ympäristöpolitiikalla tavoitellun suojelun korkean tason perusteista (unionin tuomioistuimen presidentin määräys 10.12.2009, komissio v. Italia, C‑573/08 R, ei julkaistu, EU:C:2009:775, 24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja määräys 20.11.2017, komissio v. Puola, C‑441/17 R, EU:C:2017:877, 42 ja 61 kohta). Kyseinen periaate edellyttää näin ollen, että vältetään hyötykäyttöön käytettävissä olevien lintujen lukumäärän yliarvioimista ja noudatetaan laskentatapoja, joilla voidaan varmuudella pysyä noin yhden prosentin rajoissa.

92

Tästä seuraa, että siltä osin kuin muuttolinnut eivät liiku lisääntymiskauden aikana, ne olisi kyseisen ajanjakson aikana ja lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohtaan sisältyvää poikkeusta tulkittaessa rinnastettava paikkalintuihin.

93

Pelkästään sen perusteella, että vain yksi jäsenvaltio aikoo hyväksyä tietyn käytännön, ei myöskään voida päätellä, että se voi ottaa itselleen koko käytettävissä olevan kiintiön. Tällä perusteella on tarkasteltava hypoteettisesti, mitkä muut jäsenvaltiot saattaisivat haluta hyötyä kyseisestä kiintiöstä, ja varata kiintiöstä kullekin suhteellinen osuus.

94

Nyt käsiteltävässä asiassa Suomen tasavallan olisi sen sijaan, että se on perustanut laskelmansa koko muuttavaan kantaan Itämerellä ja Vattimerellä, pitänyt käyttää vertailupohjana Ahvenanmaan maakunnan saarilla pesivää asianomaisen lajin kantaa.

95

Tästä seuraa, että kyseessä olevana ajankohtana Ahvenanmaan maakunnan viranomaisilla ei ollut käytössään tietoja, joiden perusteella ne olisivat voineet laskea oikein sen asianomaisen lintukannan määrän, joka voidaan pyydystää.

96

Tämän perusteella voidaan siis päätellä, ettei Suomen tasavalta ole noudattanut lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua ”pieniä määriä” koskevaa edellytystä.

97

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen nojalla on todettava, että Suomen tasavalta ei ole noudattanut lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan ja 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se on toistuvasti myöntänyt lupia uroshaahkan kevätmetsästykseen Ahvenanmaan maakunnassa vuodesta 2011 alkaen vuoteen 2019 saakka se mukaan lukien.

98

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Suomen tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, Suomen tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: