1

Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion 13.4.2018, Alba Aguilera v. EUH (T‑119/17, EU:T:2018:183; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi EUH:n talousarvioista ja hallinnosta vastaavan pääjohtajan 19.4.2016 tekemän päätöksen (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla vahvistettiin henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa tarkoitettu korvaus elinolosuhteista – Varainhoitovuosi 2016 [ADMIN(2016) 7], siltä osin kuin sillä alennettiin 1.1.2016 alkaen korvausta elinolosuhteista, jota maksetaan Etiopiassa työskentelevälle Euroopan unionin henkilöstölle, 30 prosentista 25 prosenttiin viitemäärästä.

2

Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen, sellaisina kuin niitä sovelletaan käsiteltävässä oikeusriidassa (jäljempänä henkilöstösäännöt), 1 b artiklan a alakohdassa täsmennetään, että jollei henkilöstösäännöissä toisin säädetä, EUH:a pidetään näitä henkilöstösääntöjä sovellettaessa unionin toimielimenä.

3

Henkilöstösääntöjen 101 a artikla on ainoa artikla niiden VIII b osastossa. Tässä artiklassa säädetään, että henkilöstösääntöjen liitteessä X määrätään kolmannessa maassa työskenteleviin virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeusmääräyksistä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta henkilöstösääntöjen muiden säännösten soveltamista.

4

Henkilöstösääntöjen 110 artiklassa, joka on henkilöstösääntöjen IX osastossa, joka koskee siirtymä- ja loppusäännöksiä, säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin toimielimen nimittävä viranomainen hyväksyy yleiset säännökset näiden henkilöstösääntöjen täytäntöön panemiseksi kuultuaan henkilöstökomiteaa ja henkilöstösääntökomiteaa.

2.   Komission näiden henkilöstösääntöjen soveltamiseksi hyväksymiä täytäntöönpanosääntöjä, myös 1 kohdassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanosäännöksiä, sovelletaan virastoihin soveltuvin osin. – –

– –

3.   Kun sääntöjä hyväksytään toimielinten välisellä sopimuksella, virastoja ei pidetä toimieliminä. – –

4.   Näiden henkilöstösääntöjen soveltamista koskevat säännöt, myös 1 kohdassa tarkoitetut yleiset täytäntöönpanosäännökset, sekä toimielinten nimittävien viranomaisten välisellä sopimuksella hyväksytyt säännöt on saatettava henkilöstön tietoon.

– –”

5

Henkilöstösääntöjen liitteessä X, jonka otsikko on ”Kolmannessa maassa työskenteleviin virkamiehiin sovellettavat erityiset poikkeusmääräykset”, olevassa 1 luvussa, jonka otsikko on ”Yleiset määräykset”, on tämän liitteen 1–3 artikla.

6

Kyseisessä liitteessä olevassa 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä liitteessä määrätään kolmannessa maassa työskenteleviin Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeusmääräyksistä.

– –

Yleiset täytäntöönpanomääräykset annetaan henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti.”

7

Samassa liitteessä olevan 2 artiklan toisessa kohdassa täsmennetään seuraavaa:

”Nimittävä viranomainen hoitaa siirron noudattaen erityistä menettelyä, jäljempänä ’siirtomenettely’, jonka soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt se vahvistaa saatuaan henkilöstökomitean lausunnon.”

8

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 3 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Kolmannessa maassa työskentelevä virkamies voidaan siirtomenettelyssä väliaikaisesti siirtää virkoineen nimittävän viranomaisen päätöksellä toimielimensä toimipaikkaan tai muuhun unionin asemapaikkaan. – – Poiketen siitä, mitä 1 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, nimittävä viranomainen voi päättää yleisten täytäntöönpanomääräysten perusteella, että virkamies on tämän tilapäisen määräyksen aikana edelleen tämän liitteen eräiden määräysten alainen, lukuun ottamatta sen 5, 10 ja 12 artiklaa.”

9

Kyseisessä liitteessä olevan 5 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Nimittävä viranomainen säätää ensimmäisen kohdan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä saatuaan henkilöstökomitean lausunnon. – –”

10

Mainitussa liitteessä olevassa 10 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Korvaus elinolosuhteista vahvistetaan virkamiehen asemapaikan sijainnin mukaan prosentteina viitemäärästä. Tämä viitemäärä muodostuu peruspalkan kokonaismäärästä sekä ulkomaankorvauksesta, kotitalouslisästä ja huollettavana olevasta lapsesta maksettavasta lisästä, joista vähennetään henkilöstösäännöissä tai niiden soveltamisesta annetuissa asetuksissa tarkoitetut pakolliset vähennykset.

Korvausta elinolosuhteista ei makseta, jos työntekijä työskentelee maassa, jonka elinolosuhteiden voidaan katsoa vastaavan tavanomaisia olosuhteita Euroopan unionissa.

Muita asemapaikkoja varten korvaus elinolosuhteista vahvistetaan ottaen huomioon muun muassa seuraavat tekijät:

Nimittävä viranomainen arvioi vuosittain ja muuttaa tarvittaessa kutakin asemapaikkaa varten vahvistettua korvausta elinolosuhteista saatuaan henkilöstökomitean lausunnon.

– –

3.   Nimittävä viranomainen päättää tämän artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä.”

11

Samassa liitteessä olevassa 15 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Virkamies saa nimittävän viranomaisen vahvistamilla edellytyksillä koulutuslisää – –”

12

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 21 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Kun virkamiehen on vaihdettava asuinpaikkaansa noudattaakseen henkilöstösääntöjen 20 artiklaa – –, toimielin vastaa [tietyistä kuluista] nimittävän viranomaisen vahvistamin ehdoin ja sen mukaan, millaiset asuinolot [ovat].”

13

Tässä liitteessä olevan 23 artiklan neljännen kohdan sanamuoto on seuraava:

”Nimittävä viranomainen vahvistaa tämän artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Asumiskorvaus ei saa missään tapauksessa ylittää virkamiehelle aiheutuvia kuluja.”

14

Euroopan unionin muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen, sellaisina kuin niitä sovelletaan käsiteltävässä oikeusriidassa (jäljempänä palvelussuhteen ehdot), 10 artiklan 5 kohdassa täsmennetään, että henkilöstösääntöjen VIII b osastoa sovelletaan kolmannessa maassa työskenteleviin väliaikaisiin toimihenkilöihin soveltuvin osin.

15

Palvelussuhteen ehtojen 118 artiklassa säädetään, että henkilöstösääntöjen liitettä X sovelletaan kolmannessa maassa työskenteleviin sopimussuhteisiin toimihenkilöihin soveltuvin osin, lukuun ottamatta kyseisen liitteen 21 artiklaa, jota sovelletaan tietyissä tilanteissa.

16

Euroopan unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan 17.12.2013 tekemä päätös, joka liittyy henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa tarkoitettuihin elinolosuhteista maksettavaan korvaukseen ja täydentävään korvaukseen [HR DEC(2013) 013] (jäljempänä 17.12.2013 tehty päätös), koskee henkilöstösääntöjä ja palvelussuhteen ehtoja, muun muassa tätä 10 artiklaa, ja siinä täsmennetään, että se tehtiin henkilöstökomitean kuulemisen jälkeen. Päätöksen tarkoituksena on sen ainoan perustelukappaleen mukaan vahvistaa sisäiset suuntaviivat, jotka koskevat muun muassa korvausta elinolosuhteista.

17

Kyseisen päätöksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[Nimittävä viranomainen] arvioi henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tekijöitä, ja se voi tukeutua muun muassa tietoihin, joita se on saanut luotettavista kansainvälisistä, julkisista tai yksityisistä lähteistä, jäsenvaltioilta, unionin edustustoilta sekä unionin toimielinten ja elinten yksiköiltä.”

18

Kyseisen päätöksen 2 artiklan ensimmäisen kohdan sanamuoto on seuraava:

”EUH:n henkilöstökomitean ja komission henkilöstökomitean lausunnon saatuaan [nimittävä viranomainen] määrittelee elinolosuhteista maksettavan korvauksen prosenttiosuudet eri asemapaikkoja varten. Nämä prosenttiosuudet on jaettu kahdeksaan luokkaan – – tekijöiden mukaan – –”

19

Saman päätöksen 7 artiklassa on esimerkinomainen luettelo tekijöistä, jotka muun muassa otetaan huomioon elinolosuhteista maksettavan korvauksen vahvistamisessa ja jotka vastaavat henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa mainittuja tekijöitä. Siinä säädetään myös, että käytettyä menetelmää täsmentääkseen EUH hyväksyy suuntaviivat yhteisymmärryksessä asiasta vastaavien komission yksiköiden kanssa ja kuultuaan teknistä ad hoc -ryhmää, johon kuuluu hallinnon virkamiehiä sekä EUH:n ja komission edustajia, jotka heidän toimielintensä henkilöstökomitea on nimittänyt.

20

17.12.2013 tehdyn päätöksen 12 artiklassa täsmennetään, että tämän päätöksen säännöksiä sovelletaan vastaavasti väliaikaisiin toimihenkilöihin ja sopimussuhteisiin toimihenkilöihin ja että päätös tulee voimaan 1.1.2014.

21

EUH:n hallintopääjohtaja ad interim teki 3.12.2014 muun muassa elinolosuhteista maksettavan korvausten vahvistamisessa noudatettavaa menetelmää koskeviin suuntaviivoihin liittyvän päätöksen EEAS DEC(2014) 049 (jäljempänä 3.12.2014 tehty päätös) 17.12.2013 tehdyn päätöksen ja erityisesti sen 2 ja 7 artiklan perusteella sekä henkilöstösääntöjen liitteen X ja erityisesti siinä olevan 8 ja 10 artiklan perusteella, EUH:n henkilöstökomiteaa ja komission henkilöstökomiteaa kuultuaan.

22

Riidanalainen päätös koskee erityisesti 17.12.2013 ja 3.12.2014 tehtyjä päätöksiä ja siinä todetaan, että se tehtiin EUH:n henkilöstökomitean ja komission keskushenkilöstökomitean unionin ulkopuolisen henkilöstön jaoston kuulemisen jälkeen. Sen ensimmäisessä perustelukappaleessa todetaan muun muassa, että ”elinolosuhteista maksettavaa korvausta muutetaan ja tarvittaessa mukautetaan vuosittain kaikkien asemapaikkojen osalta olosuhteiden muuttumisen huomioon ottamiseksi” ja että tähän toimenpiteeseen ”sisältyy asemapaikkojen elinolosuhteiden arviointi, jonka tarkoituksena on määrittää, vastaavatko ne unionin tavanomaisia elinolosuhteita tai pysyvätkö ne sellaisina”.

23

Kyseisellä päätöksellä nimittävä viranomainen, jolla on oikeus tehdä palvelukseen ottamista koskevia sopimuksia, suoritti elinolosuhteista maksettavan korvauksen vuosittaisen muuttamisen vuoden 2016 osalta. Se otti huomioon teknisen työryhmän suositukset ja alensi 1.1.2016 alkaen Etiopiassa työskentelevälle henkilöstölle elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrää 30 prosentista 25 prosenttiin.

24

Ensimmäisessä oikeusasteessa kantajina olleet Alba Aguilera ym. ovat unionin virkamiehiä taikka väliaikaisia tai sopimussuhteisia toimihenkilöitä, jotka työskentelivät Etiopiassa riidanalaisen päätöksen tekemisen ajankohtana. Koska unioni alensi kyseisessä maassa työskentelevälle unionin henkilöstölle elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrää, Alba Aguilera ym. tekivät kukin 13.7 ja 18.7.2016 välisenä aikana nimittävälle viranomaiselle tai viranomaiselle, jolla on oikeus tehdä palvelukseen ottamista koskevia sopimuksia, riidanalaisesta päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan nojalla valituksen, joissa he riitauttivat tämän alentamisen.

25

Nämä valitukset hylättiin 9.11.2016 tehdyllä yhdellä ainoalla päätöksellä.

26

Alba Aguilera ym. nostivat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 20.2.2017 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen, jossa he vaativat riidanalaisen päätöksen kumoamista siltä osin kuin siinä 1.1.2016 alkaen alennetaan Etiopiassa työskentelevälle henkilöstölle elinolosuhteista maksettavaa korvausta 30 prosentista 25 prosenttiin viitemäärästä, EUH:n velvoittamista maksamaan heille kiinteämääräisen summan, jonka määrän unionin yleinen tuomioistuin määrittelee oikeuden ja kohtuuden mukaan, korvauksena heille aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä, ja EUH:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27

Alba Aguilera ym. esittivät kumoamisvaatimustensa tueksi kolme kanneperustetta. Ensimmäinen kanneperuste koski henkilöstösääntöjen liitteen X yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista koskevan velvollisuuden laiminlyöntiä, toinen kanneperuste koski henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan rikkomista siltä osin kuin EUH käytti 3.12.2014 tehdyssä päätöksessä tietyssä asemapaikassa elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän vahvistamiseksi menetelmää, jossa otetaan huomioon ”alueellinen johdonmukaisuus”, ja kolmas kanneperuste koski ilmeisiä arviointivirheitä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa tarkoitettujen perusteiden arvioinnissa kyseessä olevan elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän vahvistamisessa.

28

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisella tuomiolla sille esitetyn ensimmäisen kanneperusteen, kumosi riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin sitä oli vaadittu, hylkäsi sille esitetyt vahingonkorvausvaatimukset ja velvoitti EUH:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

29

EUH vaatii, että unionin tuomioistuin

30

Alba Aguilera ym. vaativat, että unionin tuomioistuin

31

EUH vetoaa valituksensa tueksi kahteen valitusperusteeseen. Ensimmäinen valitusperuste koskee oikeudellista virhettä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan tulkinnassa siltä osin kuin siinä asetettu velvollisuus antaa yleiset täytäntöönpanomääräykset henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti merkitsee sen mukaan velvollisuutta antaa koko tätä liitettä koskevat yleiset täytäntöönpanomääräykset. Toinen valitusperuste koskee kyseisessä liitteessä olevan 10 artiklan tulkitsemisessa tapahtunutta oikeudellista virhettä siltä osin kuin tämä säännös on siinä määrin epäselvä ja epätäsmällinen, että sitä saatetaan soveltaa mielivaltaisesti, minkä vuoksi on tarpeen antaa yleiset täytäntöönpanomääräykset.

32

Tältä osin on todettava aluksi, että EUH:n nämä valitusperusteet koskevat ainoastaan valituksenalaisen tuomion niitä perusteluja, joilla unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista koskevan vaatimuksen, mutta ei kyseisen tuomion niitä perusteluja, joilla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sille esitetyt vahingonkorvausvaatimukset. EUH ei näin ollen vaadi valituksessaan valituksenalaisen tuomion kumoamista kokonaisuudessaan vaan ainoastaan siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin kumosi siinä riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin sitä oli vaadittu ja määräsi näin ollen EUH:n korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

33

EUH väittää, että kun unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 30 ja 31 kohdassa, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa säädetty velvollisuus antaa yleiset täytäntöönpanomääräykset henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti merkitsee velvollisuutta antaa koko tätä liitettä koskevat yleiset täytäntöönpanomääräykset, koska kyseinen 1 artikla kuuluu sen yleisiin säännöksiin, se teki oikeudellisen virheen mainitun 1 artiklan tulkinnassa.

34

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan ulottuvuus riippuu EUH:n mukaan siitä, onko tässä liitteessä olevissa säännöksissä säädetty sen säännöksiä koskevista erityisistä soveltamismenettelyistä vai ei, ja jos niistä ei ole säädetty, siitä, kuinka täsmällisiä nämä säännökset ovat, tai siitä, onko niitä tarpeen täydentää ja selventää yleisillä täytäntöönpanomääräyksillä. EUH:n mukaan unionin yleisen tuomioistuimen näkemys muuttaa menettelyitä, joita kyseisellä liitteellä on otettu käyttöön tiettyjen konkreettisten soveltamissäännösten antamiseksi, jättää merkityksettömiksi ne kyseisen liitteen säännökset, jotka ovat sellaisenaan riittäviä, ja johtaa siihen, että niiden katsotaan tuomioistuinteitse olevan puutteellisia, mitä ne eivät välttämättä ole.

35

Henkilöstösääntöjen liitteen X tarkastelu osoittaa EUH:n mukaan, että ainoastaan siinä olevassa 3 artiklassa säädetään nimenomaisesti, että nimittävä viranomainen voi päättää ”yleisten täytäntöönpanomääräysten perusteella”. Tässä liitteessä olevassa 10 artiklassa käytetään erilaista terminologiaa, joka ilmentää EUH:n mukaan sitä, ettei unionin lainsäätäjällä ollut aikomuksena vaatia samanlaista menettelyä. Sen 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetään, että ”nimittävä viranomainen” arvioi vuosittain ja muuttaa tarvittaessa korvausta elinolosuhteista ”saatuaan henkilöstökomitean lausunnon”, ja sen 3 kohdassa säädetään, että nimittävä viranomainen ”päättää” tämän 10 artiklan ”soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä”. 17.12.2013 ja 3.12.2014 tehdyt päätökset tehtiin tässä tarkoituksessa sen jälkeen, kun oli kuultu ensin mainitun osalta henkilöstökomiteaa ja jälkimmäisen osalta EUH:n ja komission henkilöstökomiteoita.

36

Henkilöstösääntöjen koko liitteen X arviointi osoittaa EUH:n mukaan, että siinä säädetään erityyppisistä päätöksistä ja erilaisista menettelyistä, joita soveltamistoimien antamisessa on noudatettava, ja näitä ovat ne, jotka koskevat yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, jotka edellyttävät henkilöstökomitean kuulemista ja henkilöstösääntökomitean lausuntoa; soveltamista koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä, jotka nimittävä viranomainen antaa henkilöstökomitean lausunnon jälkeen, sekä yksityiskohtaisia sääntöjä tai edellytyksiä, jotka nimittävä viranomainen vahvistaa ilman, että se on velvollinen kuulemaan henkilöstökomiteaa. Jos unionin lainsäätäjän aikomus olisi ollut saattaa yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista koskeva velvollisuus koskemaan henkilöstösääntöjen liitteen X kaikkia säännöksiä, se olisi ilmaissut sen nimenomaisesti ja käyttänyt yhdenmukaista sanastoa koko tässä liitteessä, eikä se olisi säätänyt erityisiä ja erillisiä menettelyitä tiettyjä siinä olevia säännöksiä varten.

37

Unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta johtaa EUH:n mukaan siihen ristiriitaiseen seuraukseen, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 2, 5 ja 10 artiklan täytäntöönpano edellyttäisi, että ensin annetaan yleiset täytäntöönpanomääräykset, jotka edellyttävät henkilöstökomitean kuulemista, jonka jälkeen hankitaan jälleen tämän viimeksi mainitun lausunto tiettyjen erityisten soveltamistoimien toteuttamista varten. Henkilöstökomiteaa pyydettäisiin siten kahteen otteeseen lausumaan samasta asiasta. EUH:n mukaan tämä ei ole voinut olla unionin lainsäätäjän tarkoitus. Lisäksi tämä tulkinta tekisi tyhjäksi tässä liitteessä olevien niiden muiden säännösten tehokkaan vaikutuksen, joissa unionin lainsäätäjä on selvästi vahvistanut yleisten täytäntöönpanomääräysten antamisesta erillisiä mekanismeja.

38

EUH:n mukaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmatta kohtaa voidaan tulkita vain siten, että kun tämän liitteen asian kannalta merkityksellisessä säännöksessä edellytetään yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista, ne annetaan henkilöstösääntöjen 110 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti.

39

EUH väittää lisäksi, ettei ensimmäisellä valitusperusteella muuteta oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja ettei se ole uusi peruste. Se täyttää siis tutkittavaksi ottamisen edellytykset. EUH:n mukaan asianosaiset esittivät näkemyksensä yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista koskevan velvollisuuden ulottuvuudesta ensimmäisen oikeusasteen kantajien esittämän ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä, ja kyseiset kantajat vahvistivat tässä ominaisuudessa sitä paitsi oikeudenkäynnin kohteen. EUH lisää, että vaikka ensimmäisen valitusperusteen katsottaisiin olevan uusi peruste, siltä ei joka tapauksessa voida evätä oikeutta kyseenalaistaa päättelyä, jonka nojalla unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että yleiset täytäntöönpanomääräykset ovat välttämättömiä henkilöstösääntöjen koko liitteelle X, koska tämä päättely tuli esiin ensimmäistä kertaa valituksenalaisessa tuomiossa.

40

Alba Aguilera ym. väittävät ensisijaisesti, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Velvollisuus antaa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset, mistä unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa valituksenalaisen tuomion 30–33 kohdassa, perustuu vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, jota EUH ei riitauttanut ensimmäisessä oikeusasteessa, kuten valituksenalaisen tuomion 25 kohdasta ja EUH:n unionin yleiselle tuomioistuimelle jättämän vastineen 16 kohdasta ilmenee. Valituksenalaisen tuomion 27 kohdassa katsotaan Alba Aguileran ym:iden mukaan, että EUH oli väittänyt vain, että 17.12.2013 ja 3.12.2014 tehdyt päätökset olivat tässä liitteessä olevan 10 artiklan yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä tai että ne voitiin ainakin rinnastaa niihin. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kuitenkin, ettei tällainen rinnastaminen ollut mahdollinen, koska EUH ei ollut saanut henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaista henkilöstösääntökomitean lausuntoa, mitä EUH ei kiistä nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä. EUH ei myöskään väitä, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 25 kohdassa vääristyneellä tavalla huomioon sen perustelut.

41

EUH riitauttaa näin ollen Alba Aguileran ym:iden mukaan ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa sen, että se oli velvollinen antamaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset pannakseen täytäntöön mainitussa liitteessä olevan 1 artiklan kolmannen kohdan. EUH:n ei kuitenkaan voida sallia muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta, koska muuten se saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi laajemman oikeusriidan kuin sen, joka oli unionin yleisen tuomioistuimen käsiteltävänä. Kyse ei myöskään ole seikasta, joka olisi tullut ensimmäisen kerran esiin valituksenalaisesta tuomiosta, koska virkamiestuomioistuin asetti tämän velvollisuuden tuomiossa 25.9.2014, Osorio ym. v. EUH (F‑101/13, EU:F:2014:223), ja se vahvistettiin tuomiossa 17.3.2016, Vanhalewyn v. EUH (T‑792/14 P, EU:T:2016:156). Lisäksi oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa tuotiin esiin se, ettei EUH ollut pannut näitä tuomioita täytäntöön antamalla yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä ennen kuin se teki päätöksen, jolla se vahvisti kyseisen elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän. Valituksenalaisessa tuomiossa ei näin ollen ”paljastettu” mitään.

42

Ensimmäinen valitusperuste on Albo Aguileran ym:iden mukaan joka tapauksessa perusteeton. Henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 1 artikla kuuluu tämän liitteen lukuun, joka koskee yleisiä säännöksiä, ja tämän artiklan kolmas alakohta on laadittu yleisin sanamuodoin. Tästä seuraa, että unionin lainsäätäjä edellyttää, että annetaan yleiset täytäntöönpanomääräykset, jotka koskevat koko tätä liitettä. Kyseisen 1 artiklan kolmas kohta on siis esteenä sille, että EUH alentaa ensimmäisen oikeusasteen kantajille elinolosuhteista maksetun korvauksen määrää ilman, että se on antanut ensin yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, joilla järjestetään mainitun liitteen 10 artiklan täytäntöönpano, kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisessa tuomiossa perustellusti totesi.

43

EUH:n perustelu, jonka mukaan unionin lainsäätäjä on joskus täsmentänyt, että yleiset täytäntöönpanomääräykset on annettava nimenomaisesti yksilöidyn säännöksen osalta, ei Albo Aguileran ym:iden mukaan tue sen esittämää kantaa. Jos unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi nimittäin todella ollut rajoittaa henkilöstösääntöjen liitteen X yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista koskeva velvollisuus vain tiettyihin kyseisessä liitteessä oleviin säännöksiin, se olisi ilmoittanut tämän täsmällisesti.

44

Muitakaan EUH:n väitteitä ei voida Albo Aguileran ym:iden mukaan hyväksyä. Ensinnäkään sillä seikalla, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 3 artiklassa säädetään nimenomaisesti tämän artiklan yleisten täytäntöönpanomääräysten antamisesta, ei ole merkitystä, kuten virkamiestuomioistuin on jo todennut 25.9.2014 antamansa tuomion Osorio ym. v. EUH (F‑101/13, EU:F:2014:223) 24 ja 25 kohdassa. Koska henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 3 artikla on säädetty poikkeukseksi kyseisessä liitteessä olevan 1 artiklan ensimmäiseen kohtaan, joka koskee kyseisessä liitteessä olevia säännöksiä, tässä 3 artiklassa tarkoitetuilla yleisillä täytäntöönpanomääräyksillä ei voida viitata mainitun 1 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettuihin yleisiin täytäntöönpanomääräyksiin eivätkä ne näin ollen voi olla esteenä tämän 1 artiklan kolmannesta kohdasta johtuvalle velvollisuudelle antaa henkilöstösääntöjen koko liitettä X koskevia yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä. Toiseksi se, että kyseisessä liitteessä olevassa 10 artiklassa edellytetään tämän säännöksen ”soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen” antamista, ei ole esteenä sille, että ne ovat henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, kuten myös virkamiestuomioistuin on jo todennut kyseisen tuomion 26 kohdassa. Kolmanneksi ei olisi lainkaan paradoksaalista säätää sekä koko kyseisen liitteen yleisten täytäntöönpanomääräysten antamisesta että hankkia lisäksi henkilöstökomitean lausunto ennen elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän vuosittaista muuttamista jokaista asemapaikkaa varten.

45

Koska Alba Aguilera ym. riitauttavat ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen sillä perusteella, että se on uusi peruste ja että sillä muutetaan unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäynnin kohdetta, jossa ei ollut kyse siitä, oliko EUH velvollinen antamaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan täytäntöön panemiseksi kyseisessä liitteessä olevan 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset, vaan ainoastaan siitä, oliko EUH noudattanut tätä velvollisuutta ja olivatko 17.12.2013 ja 3.12.2014 tehdyt päätökset tällaisia yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä tai voitiinko ne rinnastaa sellaisiin, on muistutettava, että muutoksenhaun yhteydessä unionin tuomioistuin on toimivaltainen arvioimaan ainoastaan oikeudellista ratkaisua, joka on tehty ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyistä perusteista. Asianosainen ei siis voi vedota ensimmäisen kerran vasta unionin tuomioistuimessa perusteeseen, johon se olisi voinut vedota jo unionin yleisessä tuomioistuimessa mutta johon se ei vedonnut, koska asianosaisella olisi muutoin oikeus laajentaa unionin tuomioistuimessa, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, oikeusriitaa unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn oikeusriitaan nähden (ks. vastaavasti tuomio 1.6.1994, komissio v. Brazzelli Lualdi ym., C‑136/92 P, EU:C:1994:211, 59 kohta ja tuomio 18.2.2016, neuvosto v. Bank Mellat, C‑176/13 P, EU:C:2016:96, 116 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin tosin totesi valituksenalaisen tuomion 25 kohdassa, että ”EUH ei kyseenalaista sitä, että tuomiosta 17.3.2016, Vanhalewyn v. EUH (T‑792/14 P, EU:T:2016:156) ilmenee, että sillä oli velvollisuus antaa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaa 10 artiklaa koskevat yleiset täytäntöönpanomääräykset, koska [tässä] liitteessä olevan 1 artiklan kolmannesta kohdasta aiheutuva velvollisuus kattaa myös elinolosuhdekorvausta koskevat säännökset”. Kuten Alba Aguilera ym. toteavat, EUH ei myöskään väitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi kyseisessä kohdassa ottanut sen perustelut huomioon vääristyneellä tavalla.

47

On kuitenkin todettava, että yhtäältä valituksenalaisen tuomion 26 ja 27 kohdasta ilmenee, että EUH riitautti unionin yleisessä tuomioistuimessa lähinnä sen, että 17.3.2016 annettua tuomiota Vanhalewyn v. EUH (T‑792/14 P, EU:T:2016:156) voitaisiin soveltaa käsiteltävässä tapauksessa. Tämä ei kuitenkaan estä kyseistä asianosaista riitauttamasta nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa näistä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevista säännöksistä tekemää tulkintaa, joka perustui muun muassa kyseiseen tuomioon.

48

Toisaalta Alba Aguilera ym. väittivät unionin yleiselle tuomioistuimelle jättämänsä kannekirjelmän 26 kohdassa, ensimmäistä kanneperustettaan tukeakseen, että ”henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan [1] artiklan kolmannessa kohdassa säädetään nimenomaisesti asianomaisen toimielimen velvollisuudesta antaa yleiset täytäntöönpanomääräykset, jotka koskevat henkilöstösääntöjen koko liitettä X”, ja ilmaisu ”henkilöstösääntöjen koko liitettä X” on alleviivattuna. He toistivat nämä perustelut mainitun kannekirjelmän 33 kohdassa, jonka mukaan ”mikään ei oikeuta EUH:n viivästystä sen velvollisuutensa noudattamisessa, joka koskee henkilöstösääntöjen koko liitettä X koskevien yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista”.

49

Unionin yleinen tuomioistuin toisti nämä perustelut valituksenalaisen tuomion 24 kohdassa, jossa se totesi, että ”[ensimmäisen oikeusasteen kantajat] väittävät – –, että EUH ei voi vedota siihen seikkaan, että 17.3.2016 annettu tuomio Vanhalewyn v. EUH (T‑792/14 P, EU:T:2016:156) julistettiin vasta – – hieman yli kuukausi ennen [riidanalaisen] päätöksen tekemistä, koska – – velvollisuus antaa henkilöstösääntöjen liitteen X yleiset täytäntöönpanomääräykset mainitaan joka tapauksessa [tässä] liitteessä olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa”.

50

Unionin tuomioistuimissa esillä olevien lainmukaisuutta koskevien oikeudenkäyntien järjestelmässä aloite kuuluu oikeudenkäynnissä asianosaisille, jotka rajaavat oikeudenkäynnin kohteen (tuomio 14.11.2017, British Airways v. komissio, C‑122/16 P, EU:C:2017:861, 87 kohta). Alba Aguilera ym. eivät siis voi tehokkaasti väittää, että EUH on saattanut ensimmäisellä valitusperusteellaan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi oikeusriidan, joka on laajempi kuin heidän unionin yleisessä tuomioistuimessa vireille panemansa oikeusriita.

51

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa, johon ensimmäisessä valitusperusteessa viitataan, että ”vaikka – – henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 10 artiklassa, joka on [riidanalaisen] päätöksen oikeudellinen perusta, ei olekaan mitään nimenomaista mainintaa, jolla säädettäisiin yleisten täytäntöönpanomääräysten antamisesta, henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa – joka kuuluu mainitun liitteen 1 lukuun, joka koskee kolmannessa maassa työskenteleviin virkamiehiin sovellettavien erityisten poikkeusmääräysten ’Yleisiä määräyksiä’ – mainitaan nimenomaisesti tällaisesta velvollisuudesta”.

52

Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä kyseisen tuomion 31 kohdassa, johon myös viitataan ensimmäisessä valitusperusteessa, että ”henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan säännökset ovat – – yleisesti sovellettavia, ja yleiset täytäntöönpanomääräykset, joiden antamisesta siinä säädetään, koskevat henkilöstösääntöjen liitettä X kokonaisuudessaan, myös sen 10 artiklassa olevia säännöksiä elinolosuhdekorvauksen myöntämisestä”. Samassa kohdassa unionin yleinen tuomioistuin lisäsi, että ”näin ollen näitä säännöksiä täytäntöönpanevalla unionin toimielimellä on velvollisuus antaa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset [tässä] liitteessä olevan 1 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti”, ja se muistutti vielä kyseisen tuomion 42 kohdassa tästä ”velvollisuudesta antaa henkilöstösääntöjen koko liitettä X koskevat yleiset täytäntöönpanomääräykset”.

53

Lisäksi tästä samasta tuomiosta ilmenee, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena, että unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi sille esitetyn ensimmäisen kanneperusteen ensisijaisesti tämän henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan tulkinnan perusteella.

54

Unionin tuomioistuin on kuitenkin toistuvasti katsonut, että valittajalla on oikeus unionin tuomioistuimessa vedota valituksessaan perusteisiin, jotka perustuvat valituksenalaiseen tuomioon itseensä ja joilla pyritään arvostelemaan oikeudellisesti sen oikeellisuutta (ks. vastaavasti tuomio 29.11.2007, Stadtwerke Schwäbisch Hall ym. v. komissio, C‑176/06 P, ei julkaistu, EU:C:2007:730, 17 kohta ja tuomio 6.9.2018, Tšekki v. komissio, C‑4/17 P, EU:C:2018:678, 24 kohta).

55

Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on otettava tutkittavaksi.

56

Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan mukaan ”yleiset täytäntöönpanomääräykset annetaan henkilöstösääntöjen 110 artiklan mukaisesti”. Tämän 110 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”kunkin toimielimen nimittävä viranomainen hyväksyy yleiset säännökset näiden henkilöstösääntöjen täytäntöön panemiseksi kuultuaan henkilöstökomiteaa ja henkilöstösääntökomiteaa”.

57

Unionin tuomioistuimen sen oikeuskäytännön mukaan, josta unionin yleinen tuomioistuin muistuttaa valituksenalaisen tuomion 28 kohdassa, henkilöstösääntöjen 110 artiklan 1 kohdassa olevalla ilmaisulla ”yleiset täytäntöönpanomääräykset” tarkoitetaan ensisijaisesti yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, joista säädetään nimenomaisesti eräissä henkilöstösääntöjen erityissäännöksissä. Nimenomaisen maininnan puuttuessa tämän säännöksen muodollisten edellytysten mukaisten täytäntöönpanomääräysten antamista koskevan velvollisuuden voidaan katsoa olevan olemassa ainoastaan poikkeuksellisesti, eli silloin, kun henkilöstösääntöjen säännökset ovat siinä määrin epäselviä ja epätäsmällisiä, ettei niitä voida soveltaa ilman mielivaltaa (tuomio 8.7.1965, Willame v. komissio, 110/63, EU:C:1965:71, sivu 815).

58

Kuten tämän tuomion 51 ja 52 kohdassa on jo todettu, nyt käsiteltävässä tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 30 ja 31 kohdassa lähinnä, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmas kohta on säännös, jossa asetetaan edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu nimenomainen velvollisuus antaa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevien kaikkien säännösten, mukaan lukien siinä olevan 10 artiklan, yleiset täytäntöönpanomääräykset, ja että tämän 1 artiklan kolmannessa kohdassa edellytetään näin ollen, että ennen kuin annetaan riidanalaisen päätöksen kaltainen kolmansissa maissa työskenteleviin unionin virkamiehiin ja toimihenkilöihin sovellettava päätös elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän muuttamisesta on annettava tämän 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset henkilöstösääntöjen 110 artiklassa säädettyä menettelyä noudattaen.

59

Kuten EUH totesi ja kuten valituksenalaisen tuomion kyseisistä kohdista ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin tukeutui tältä osin siihen, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmas kohta on osa liitteen yleisiä säännöksiä.

60

Tämän seikan perusteella ei kuitenkaan voida katsoa, että tällä säännöksellä olisi sellainen ulottuvuus, jonka unionin yleinen tuomioistuin on katsonut sillä olevan.

61

On nimittäin todettava, että tämän liitteen 3 artiklassa viitataan myös erityisellä tavalla yleisten täytäntöönpanomääräysten antamiseen, kun taas siinä olevan 10 artiklan 3 kohdassa säädetään vain, että nimittävä viranomainen vahvistaa kyseisen 10 artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt, ja että saman 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa säädetään, että nimittävä viranomainen suorittaa vuosittain jokaista asemapaikkaa varten vahvistetun elinolosuhteista maksettavan korvauksen arvioinnin ja tarvittaessa muuttamisen saatuaan henkilöstökomitean lausunnon. Samankaltaisella tavalla henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 2 artiklassa täsmennetään, että nimittävä viranomainen vahvistaa siirtomenettelyä koskevat yksityiskohtaiset säännöt saatuaan henkilöstökomitean lausunnon, tässä liitteessä olevan 5 artiklan 2 kohdassa todetaan, että nimittävä viranomainen vahvistaa sen 1 kohdan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt saatuaan henkilöstökomitean lausunnon ja kyseisessä liitteessä olevan 23 artiklan neljännessä kohdassa täsmennetään, että nimittävä viranomainen vahvistaa tämän artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt. Kyseisessä liitteessä olevassa 15 ja 21 artiklassa säädetään, että niissä tarkoitetut edut myönnetään asianomaiselle henkilöstölle nimittävän viranomaisen vahvistamilla edellytyksillä.

62

Näistä säännöksistä, kun niitä luetaan yhdessä, ilmenee näin ollen, että henkilöstösääntöjen liitteessä X viitataan paitsi yleisten täytäntöönpanomääräysten, myös ”soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen” tai sellaisten muuntyyppisten toimien toteuttamiseen, joista täsmennetään välillä, että ne voidaan antaa tai toteuttaa vasta kun on saatu henkilöstökomitean lausunto. Henkilöstösääntöjen 110 artiklan ja erityisesti sen 2 kohdan ensimmäisen alakohdan sekä 3 ja 4 kohdan sanamuodosta ilmenee, että tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitetut ”yleiset täytäntöönpanomääräykset”, joiden antaminen edellyttää, että jokaisen toimielimen nimittävän viranomaisen on kuultava henkilöstökomiteaa ja pyydettävä henkilöstösääntökomitealta lausunto, muodostavat henkilöstösääntöjen täytäntöönpanosääntöjen erityisen ryhmän, joka eroaa sekä toimielinten yhteisellä sopimuksella vahvistetuista säännöistä että muista niiden täytäntöönpanoa koskevista säännöistä tai yksityiskohtaisista säännöistä.

63

Tästä seuraa, että erilaisilla henkilöstösääntöjen säännöksillä ja niiden liitteessä X olevilla säännöksillä käyttöön otetun järjestelmän mukaisesti yleiset täytäntöönpanomääräykset on erotettava henkilöstösääntöjen muista täytäntöönpanosäännöistä, kuten tämän liitteen 10 artiklan 3 kohdassa säädetyistä yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä.

64

Lisäksi on todettava, että kun otetaan huomioon henkilöstösääntöjen 110 artiklan 1 kohdassa asetettu vaatimus, jonka mukaan yleiset täytäntöönpanosäännökset voidaan antaa vasta henkilöstökomitean kuulemisen ja henkilöstösääntökomitean lausunnon jälkeen, unionin yleisen tuomioistuimen tulkinta henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannesta kohdasta johtaa sellaisten menettelyllisten vaatimusten päällekkäisyyteen, joilla on sama tavoite.

65

Tämä tulkinta tekee siten ainakin osittain tyhjäksi henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan 3 kohdan tehokkaan vaikutuksen, koska tässä viimeksi mainitussa säännöksessä säädetään kyseisen artiklan soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen antamiselle menettelyllisiä vaatimuksia, jotka ovat vähäisemmät kuin ne, jotka ovat seurausta henkilöstösääntöjen 110 artiklan 1 kohdasta, kuten julkisasiamies on olennaisilta osin todennut ratkaisuehdotuksensa 41 ja 42 kohdassa.

66

Samalla tavoin unionin yleisen tuomioistuimen omaksumalla tulkinnalla vaarannetaan kyseisessä liitteessä olevien sellaisten muiden säännösten tehokas vaikutus, joita varten unionin lainsäätäjä on säätänyt erityisestä täytäntöönpanosääntöjen antamista koskevasta menettelystä, joka ei ole sama kuin henkilöstösääntöjen 110 artiklan 1 kohdassa mainittu menettely.

67

Sitä vastoin tämän tuomion 61–66 kohdassa esiin tuoduilla seikoilla pyritään osoittamaan, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmatta kohtaa on tulkittava siten, että kun kyseisessä liitteessä olevan säännöksen yleisten täytäntöönpanomääräysten antaminen on tämän tuomion 57 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla välttämätöntä, mainitun 1 artiklan kolmannessa kohdassa täsmennetään menettely, jota niiden antamisessa on noudatettava, eli henkilöstösääntöjen 110 artiklassa säädetty menettely.

68

Tämänsuuntaisesti on aluksi muistutettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevassa 3 artiklassa säädetään, että ”yleisten täytäntöönpanomääräysten perusteella” nimittävä viranomainen voi päättää, että poiketen siitä, mitä kyseisessä liitteessä olevan 1 artiklan ensimmäisessä kohdassa säädetään, kolmannessa maassa työskentelevään virkamieheen, joka on väliaikaisesti siirretty virkoineen toimielimensä toimipaikkaan tai muuhun unionin asemapaikkaan, sovelletaan tämän tilapäisen määräyksen ajan eräitä kyseisen liitteen säännöksiä.

69

Kuten unionin yleinen tuomioistuin valituksenalaisessa tuomiossa katsoi, jos henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan 3 kohdassa olisi jo säädetty velvollisuudesta antaa kaikkien kyseisessä liitteessä olevien säännösten yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, tämän nimenomaisen täsmennyksen lisääminen tähän 3 artiklaan olisi ollut tarpeetonta. Tältä osin ei voida hyväksyä tätä kyseisen 3 artiklan tämän tuomion 44 kohdassa esitettyä tulkintaa, jonka Alba Aguilera ym. ovat tehneet. Saman 3 artiklan viimeisessä virkkeessä tosin säädetään poikkeuksesta kyseisessä liitteessä olevan 1 artiklan ensimmäiseen kohtaan. Kyseisen 1 artiklan ensimmäisessä kohdassa kuitenkin säädetään, että mainitussa liitteessä vahvistetaan kolmannessa maassa työskenteleviin unionin virkamiehiin sovellettavat erityiset poikkeussäännökset. Siinä vahvistetaan siten saman liitteen henkilöllinen soveltamisala.

70

Tällä poikkeuksella ei siis viitata henkilöstösääntöjen liitteen X ”säännöksiä”, siinä olevan 1 artiklan kolmas kohta mukaan lukien, koskevaan poikkeukseen, jonka vaikutuksena olisi, että tässä liitteessä oleva 3 artikla jäisi siinä olevan 1 artiklan kolmannen kohdan soveltamisalan ulkopuolelle, kuten Alba Aguilera ym. väittävät, vaan sen tarkoituksena on vain mahdollistaa, että nimittävä viranomainen voi tietyissä tilanteissa laajentaa kyseisen liitteen henkilöllistä soveltamisalaa siitä, joka on seurausta yksin siinä olevan 1 artiklan 1 kohdasta.

71

Seuraavaksi on todettava, että – kuten julkisasiamies ratkaisuehdotuksensa 48–54 kohdassa toteaa – se, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan soveltamisala on rajoitettu menettelyllisen viittauksen soveltamisalaan, ei tee tyhjäksi tämän säännöksen tehokasta vaikutusta. Yhtäältä on muun muassa niin, että tämä viittaus on joka tapauksessa hyödyllinen kyseisessä liitteessä olevan 3 artiklan osalta. Toisaalta tämä viittaus on merkityksellinen myös siinä tapauksessa, että olisi todettava, että jokin kyseisen liitteen säännöksistä on siinä määrin epäselvä ja epätäsmällinen, ettei sitä voida soveltaa ilman mielivaltaa ja että tälle säännökselle on siis annettava yleiset täytäntöönpanomääräykset.

72

Lopuksi on todettava, että valmisteluasiakirjoista, jotka johtivat tämän liitteen lisäämiseen henkilöstösääntöihin, saadaan vahvistus sille, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmas kohta on vain menettelyllinen viittaus, jolla on tarkoitus täsmentää menetelmää, jota noudattaen mahdolliset yleiset täytäntöönpanomääräykset olisi annettava.

73

Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisöihin kuulumattomassa valtiossa työskenteleviin Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeussäännöksistä (ETY) [COM(86) 83 final] (EYVL 1986, C 74, s. 11), jonka komissio esitti neuvostolle 6.3.1986, sisälsi alun perin 1 artiklassa yhden ainoan kohdan, joka olennaisilta osin vastaa vastedes henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan ensimmäistä kohtaa, ja yleisten täytäntöönpanomääräysten antaminen mainittiin nimenomaisesti useissa tämän ehdotuksen säännöksissä. Näin oli muun muassa tämän ehdotuksen 3 artiklassa, joka vastaa olennaisilta osin henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaa 3 artiklaa, mutta myös sen 10 artiklassa, joka koski henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan tavoin korvausta elinolosuhteista. Tämän 10 artiklaa koskevan ehdotuksen mukaan ”[kyseisessä artiklassa] tarkoitetuissa yleisissä täytäntöönpanomääräyksissä[, joiden mukaisesti korvaus elinolosuhteista oli vahvistettava,] määritellään korvausprosentin määrittämisessä käytettävät tekijät sekä luettelo paikkakunnista, joilla tällaista korvausta myönnetään, ja niitä vastaavista määristä”.

74

Edellisessä kohdassa mainittua asetusehdotusta koskevan Euroopan parlamentin kuulemismenettelyn päättämisestä 12.9.1986 annetusta päätöslauselmasta (doc. A2–83/86), joka liitettiin perjantaina 12.9.1986 pidetyn istunnon pöytäkirjaan (EYVL 1986, C 255, s. 213 ja 245), ja parlamentin tässä yhteydessä ehdottamasta muutetusta tekstistä ilmenee, että parlamentti ehdotti sellaisen täsmennyksen lisäämistä, joka muodostaa vastedes henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan, koska tällainen muutos oli sen mukaan tarpeen ”niiden edellytysten täsmentämiseksi, joiden täyttyessä täytäntöönpanomääräykset voidaan antaa”.

75

Esittäessään neuvostolle 23.10.1986 muutetun ehdotuksen neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisöihin kuulumattomissa valtioissa työskenteleviin Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeussäännöksistä [COM(86) 565 final] (EYVL 1986, C 284, s. 8), jossa toistettiin olennaisilta osin tämä parlamentin ehdotus, komissio noudatti parlamentin ehdottamia muutoksia.

76

Neuvoston lopulta hyväksymässä versiossa eli kolmannessa maassa työskenteleviin Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavista erityisistä poikkeussäännöksistä 5.10.1987 annetussa neuvoston asetuksessa (Euratom, EHTY, ETY) N:o 3019/87 (EYVL 1987, L 286, s. 3), jolla henkilöstösääntöihin lisättiin liite X, sellaisena kuin se on kyseisessä asetuksessa, yhtäältä parlamentin ehdotus, joka on vastedes tämän liitteen 1 artiklan kolmannessa kohdassa, kuitenkin pysytettiin sellaisessa sanamuodossa, jota tämä toimielin oli ehdottanut. Toisaalta kyseisessä liitteessä olevasta 10 artiklasta poistettiin kaikki viittaukset yleisten täytäntöönpanomääräysten antamiseen, koska henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 10 artikla, sellaisena kuin tämä säännös seurasi edellisessä kohdassa mainitusta muutetusta asetusehdotuksesta, laadittiin uudelleen ja sitä täsmennettiin siten, että siihen sisältyy sekä luettelo elinolosuhteista maksettavan korvauksen vahvistamisessa huomioon otetuista tekijöistä että kertoimet, joita näihin tekijöihin sovellettiin, sekä niiden arvo ja asteikko, jonka mukaan korvauksen suuruus vahvistettiin viitemäärästä laskettavana prosenttiosuutena siten, että se oli vähintään 10 prosenttia, kun eri tekijöiden kokonaisarvo oli nolla, ja enintään 35 prosenttia, kun tämä kokonaisarvo oli yli kahdeksan. Lisäksi säädettiin – kuten tämän säännöksen nykyisessä versiossa säädetään – että nimittävä viranomainen arvioi ja tarvittaessa muuttaa vuosittain jokaiselle asemapaikalle vahvistetun elinolosuhteista maksettavan korvauksen saatuaan henkilöstökomitean lausunnon.

77

Niistä valmistelutöistä, jotka johtivat liitteen X lisäämiseen henkilöstösääntöihin, ilmenee siis selvästi, että yhtäältä säännös, joka vastedes sisältyy henkilöstösääntöjen 1 artiklan kolmanteen kohtaan ja joka on pysynyt muuttumattomana asetuksesta N:o 3019/87 lähtien, sisällytettiin henkilöstösääntöihin ainoastaan täsmentämään sitä menettelyä, jota on noudatettava, kun on annettava tämän liitteen yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, ja että toisaalta unionin lainsäätäjän tarkoituksena oli selvästi sulkea pois se, että yleisten täytäntöönpanomääräysten antaminen olisi tarpeen erityisesti kyseisen liitteen 10 artiklan osalta.

78

Tältä osin on vielä todettava, että henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 10 artikla, sellaisena kuin se annettiin asetuksella N:o 3019/87, pysyi olennaisilta osiltaan muuttumattomana henkilöstösääntöjen ja palvelussuhteen ehtojen muuttamisesta 22.10.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) N:o 1023/2013 (EUVL 2013, L 287, s. 15) antamiseen asti. Se korvattiin kuitenkin 1.1.2014 alkaen tällä hetkellä voimassa olevalla versiollaan asetuksen N:o 1023/2013 1 artiklan 70 alakohdan e alakohdan nojalla, ja näin on kyseisen asetuksen johdanto-osan 27 perustelukappaleen mukaan sen vuoksi, että ”kolmansissa maissa työskentelevien henkilöstöryhmien työehtoja on tarpeen uudenaikaistaa, ja niistä olisi tehtävä kustannustehokkaammat samalla menoja vähentäen. – – olisi määrättävä mahdollisuudesta ottaa käyttöön enemmän muuttujia elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrittämiseksi, kuitenkin niin, ettei vaikuteta menojen vähentämistä koskevaan yleistavoitteeseen”.

79

Tässä tarkoituksessa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevaa 10 artiklaa, sellaisena kuin se oli annettu asetuksella N:o 3019/87, yksinkertaistettiin. Siinä oleva luettelo elinolosuhteista maksettavan korvauksen vahvistamista varten huomioon otettavista tekijöistä tehtiin esimerkinomaiseksi, siitä poistettiin kertoimia, näiden muuttujien arvoja ja viitemäärän prosenttiosuuksia koskevat täsmennykset ja siihen lisättiin 3 kohta, jonka mukaan nimittävä viranomainen vahvistaa tämän artiklan soveltamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt.

80

Lisäksi tämä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan korvaaminen tuli voimaan samana päivänä kuin henkilöstösääntöjen 110 artiklan korvaaminen, joka toteutettiin asetuksen N:o 1023/2013 1 artiklan 59 alakohdalla ja jonka uudessa versiossa täsmennetään henkilöstösääntöjen täytäntöönpanosääntöjen, jotka voidaan antaa, eri tyypit.

81

Tästä lainsäädännön viimeisimmästä kehityksestä ilmenee siis myös selvästi, että jos unionin lainsäätäjän tarkoituksena olisi ollut vaatia henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan yleisten täytäntöönpanomääräysten eikä sen soveltamista koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen antamista, kun se yksinkertaisti tämän säännöksen sisältöä, se olisi ilmaissut tämän nimenomaisesti.

82

Alba Aguileran ym:iden valituksenalaisen tuomion tueksi esittämät perustelut, jotka esitetään tämän tuomion 42–44 kohdassa, on siis hylättävä, koska ne ovat suoraan ristiriidassa unionin lainsäätäjän tarkoituksen kanssa.

83

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 30 ja 31 kohdassa, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmas kohta on säännös, jossa asetetaan nimenomainen velvollisuus antaa koko tämän liitteen yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, ja kun se päätteli siitä, että EUH:n oli annettava kyseisen liitteen 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset ennen kuin se saattoi laillisesti antaa riidanalaisen päätöksen.

84

Ensimmäinen valitusperuste on siten perusteltu. Siltä osin kuin tämän tuomion 57 kohdassa muistutetun oikeuskäytännön mukaisesti velvollisuus antaa henkilöstösääntöjen 110 artiklassa tarkoitettuja yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä voidaan tätä koskevan nimenomaisen säännöksen puuttuessa kuitenkin hyväksyä, kun henkilöstösääntöjen asianomainen säännös on siinä määrin epäselvä ja epätäsmällinen, ettei sitä voida soveltaa ilman mielivaltaa, ja siltä osin kuin EUH väittää toisessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki toisen oikeudellisen virheen, kun se totesi valituksenalaisessa tuomiossa myös, että henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 10 artikla täyttää tämän vaatimuksen, on toinen valitusperuste tutkittava ennen sen arvioimista, onko valituksenalainen tuomio kumottava siltä osin kuin sitä on vaadittu.

85

EUH viittaa valituksenalaisen tuomion 28, 29 ja 38 kohtaan ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan, että henkilöstösääntöjen liitteessä X oleva 10 artikla on säännös, joka edellyttää yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista, koska se on niin epäselvä ja epätäsmällinen, ettei sitä voida soveltaa ilman mielivaltaa. Mainitussa liitteessä olevan 10 artiklan 1 kohdan neljännessä alakohdassa edellytetään nimenomaisesti ja ainoastaan, että elinolosuhteista maksettavan korvauksen täytäntöönpanoa koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen antamisen yhteydessä hankitaan henkilöstökomitean lausunto, mikä EUH:n mukaan oli tehty 17.12.2013 ja 3.12.2014 tehtyjen päätösten tekemisen yhteydessä. Yksin tämän vaiheen avulla voidaan sen mukaan täysin välttää se vaara, että hallinto asettaa elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrittävät perusteet toivomansa tuloksen mukaan. Kyseisen 10 artiklan, jossa vahvistetaan tekijät, jotka on otettava huomioon elinolosuhteista maksettavan korvauksen vahvistamista varten ja otetaan käyttöön niiden vuosittainen arviointi, yksityiskohtaisuuden taso on lisäksi sellaisenaan osoitus siitä, ettei sitä voida soveltaa mielivaltaisesti.

86

Lisäksi EUH katsoo, että toinen valitusperuste on tehokas. Koska unionin lainsäätäjä ei ole nimenomaisesti säätänyt velvollisuudesta antaa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä ja koska tämän säännöksen luonne ei edellytä niitä, on osoitettu, ettei tässä liitteessä olevan 10 artiklan yleisten täytäntöönpanomääräysten antamista koskevaa velvollisuutta ole Alba Aguileran ym:iden väittämällä tavalla. Toinen valitusperuste ei EUH:n mukaan koske kysymystä siitä, onko henkilöstösääntökomiteaa tarkoituksenmukaista kuulla, tai siitä, onko komitean lausunto merkityksellinen, eikä se merkitse sitä, että Alba Aguileralta ym:ilta vaaditaan näyttöä kielteisestä seikasta.

87

Alba Aguilera ym. väittävät ensisijaisesti, että toinen valitusperuste on tehoton. Koska unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa säädetään nimenomaisesti EUH:n velvollisuudesta antaa kyseisessä liitteessä olevan 10 artiklan yleiset täytäntöönpanomääräykset, tämän 10 artiklan väitetyllä selkeydellä ei heidän mukaansa ole vaikutusta.

88

Joka tapauksessa tämä valitusperuste ei ole heidän mukaansa perusteltu. Yleisten täytäntöönpanomääräysten antaminen nimittäin merkitsee, että henkilöstösääntökomitean lausunto voi vaikuttaa nimittävän viranomaisen päätökseen. Negatiivisen näytön, eli näytön siitä, että riidanalaisen päätöksen sisältö olisi voinut olla erilainen, jos yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä olisi annettu, edellyttämistä ei voida hyväksyä ja sen edellyttäminen tekisi tyhjäksi tämän komitean kuulemista koskevan velvollisuuden tehokkaan vaikutuksen.

89

Koska Alba Aguilera ym. kiistävät ensisijaisesti toisen valitusperusteen tehokkuuden, on todettava, että heidän tältä osin esittämänsä perustelut perustuvat lähtökohtaan, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmas kohta on säännös, jossa asetetaan tämän tuomion 57 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettu nimenomainen velvollisuus antaa kaikkien kyseisen liitteen säännösten – mukaan lukien sen 10 artiklan – yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä. Ensimmäisen valitusperusteen tarkastelusta ilmenee kuitenkin, että tämä lähtökohta on virheellinen.

90

Näin ollen on todettava, että EUH väittää tällä toisella valitusperusteellaan lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa, kun se katsoi, että riippumatta velvollisuudesta antaa henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 10 artiklan yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä, joka sen mukaan oli seurausta henkilöstösääntöjen 1 artiklan kolmannesta kohdasta, kyseisen 10 artiklan luonne edellytti myös, että sen yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä oli annettava ennen kuin elinolosuhteista maksettavan korvauksen määrän muuttamista koskeva päätös voitiin laillisesti tehdä.

91

Unionin yleinen tuomioistuin tosin totesi tämän 38 kohdan ensimmäisessä virkkeessä, että ”henkilöstösääntökomitean kaltaisen ulkopuolisen ja toimielinten välisen elimen lausunto on välttämätön, jotta voidaan taata, että arviointiperusteet, joiden perusteella määritetään kolmansissa maissa vallitsevat elinolosuhteet, on laadittu abstraktisti ja irrallaan kaikista menettelyistä, joilla on tarkoitus tarkistaa elinolosuhdekorvauksen määrää, sen välttämiseksi, että hallinnon mahdollisesti haluama lopputulos ei vaikuta näiden arviointiperusteiden valintaan”.

92

Kun valituksenalaista tuomiota ja erityisesti sen 30, 31, 33 ja 40 kohtaa luetaan kokonaisuutena, ilmenee kuitenkin, että unionin yleinen tuomioistuin ei käyttänyt riidanalaisen päätöksen kumoamisen perusteena tämän tuomion 57 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuista tilanteista jälkimmäistä vaan sitä seikkaa, että sen tekemän tulkinnan mukaan henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa asetetaan nimenomainen velvollisuus antaa kaikkien kyseisen liitteen säännösten, siinä oleva 10 artikla mukaan lukien, yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä.

93

Kuten lisäksi valituksenalaisen tuomion 34 kohdassa, 35 kohdassa, 38 kohdan toisessa virkkeessä ja 39 kohdassa todetaan, unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen 38 kohdan ensimmäisessä virkkeessä esittämät toteamukset koskevat sitä, voidaanko 17.12.2013 ja 3.12.2014 tehtyjä päätöksiä pitää henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitettuina yleisinä täytäntöönpanomääräyksinä. Kyseiset toteamukset eivät siis liity kyseisessä liitteessä olevan 10 artiklan luonteeseen vaan tulkintaan, jonka unionin yleinen tuomioistuin teki mainitun 1 artiklan kolmannesta kohdasta. Kuten tämän tuomion 48 kohdassa on jo olennaisilta osin todettu, unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty ensimmäinen kumoamisperuste koski lisäksi vain ensimmäistä tämän tuomion 57 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetuista kahdesta tilanteesta.

94

Toinen valitusperuste perustuu näin ollen valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan, ja se on näin ollen hylättävä perusteettomana.

95

Koska ensimmäinen valitusperuste on kuitenkin perusteltu ja koska unionin yleisen tuomioistuimen tekemä arviointi, joka tässä valitusperusteessa todetaan virheelliseksi, muodostaa perustan riidanalaisen päätöksen kumoamiselle, kuten eritysiesti tämän tuomion 92 kohdassa on todettu, valituksenalaisen tuomion tuomiolauselman 1 ja 3 kohta on kumottava.

96

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että kumotessaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun unionin tuomioistuin voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

97

Käsiteltävässä tapauksessa valituksen tarkastelusta ilmenee, että Alba Aguileran ym:iden ensimmäisessä oikeusasteessa esittämä ensimmäinen peruste, jonka mukaan EUH oli henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 1 artiklan kolmannen kohdan nojalla velvollinen antamaan tämän liitteen 10 artiklan yleisiä täytäntöönpanomääräyksiä ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä, on perusteeton.

98

Koska unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin hyväksynyt tämän kanneperusteen ja kumonnut riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin sitä oli vaadittu tutkimatta sille esitettyjä toista ja kolmatta kanneperustetta, unionin tuomioistuin katsoo, ettei asia ole ratkaisukelpoinen. Asia on näin ollen palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen.

99

Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kymmenes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: