1

VG, jolle MS:n oikeudet ovat siirtyneet, vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 31.5.2017 antaman määräyksen MS v. komissio (T-17/16, ei julkaistu, jäljempänä valituksenalainen määräys, EU:T:2017:379), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi MS:n kanteen, jossa vaadittiin, että komissio velvoitetaan korvaamaan vahinko, joka on aiheutunut tämän päätöksestä lopettaa hänen yhteistyönsä Team Europe ‑verkoston puitteissa.

2

SEUT 268 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Euroopan unionin tuomioistuimella on toimivalta ratkaista 340 artiklan toisessa ja kolmannessa kohdassa tarkoitettua vahingonkorvausta koskevat riidat.”

3

Kyseisen sopimuksen 340 artiklassa määrätään seuraavaa:

”Sopimussuhteeseen perustuva unionin vastuu määräytyy sopimukseen sovellettavan lain mukaan.

Sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun perusteella unioni korvaa toimielintensä ja henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttaman vahingon jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti.

– –”

4

Team Europe on paikallinen tiedotusverkosto, jonka pääasiallisena tehtävänä on avustaa komission edustustoja niiden tiedottaessa unionin politiikasta paikallistasolla ja jonka jäsenet toimivat luennoitsijoina, esittelijöinä, tapahtumien juontajina ja viestinnän asiantuntijoina.

5

Näitä luennoitsijoita sitoo komissioon ”Kirje liittymisestä Team Europeen”. Tässä kirjeessä todetaan kunkin osapuolen mahdollisuus peruuttaa tämä liittyminen kirjallisesti milloin tahansa ilman muita ehtoja. Komissio ei maksa korvausta Team Europe ‑verkoston jäsenille. Se antaa niiden käyttöön sitä vastoin käytössä olevasta talousarviosta riippuen maksutta tukipalvelun, joka koostuu koordinointikokouksista, koulutusseminaareista, Internet-viestintäalustasta ja viestintävälineistä, auttaakseen heitä heidän luennoitsijoiden tehtävissään. Kirjeessä liittymisestä Team Europeen täsmennetään lisäksi, että Team Europe ‑verkoston jäsenet toimivat vapaaehtoisina ja että he voivat ottaa vastaan kulukorvauksia tai kohtuullisen korvauksen niiden tapahtumien järjestäjiltä, joihin he osallistuvat.

6

MS oli Team Europe ‑verkoston jäsen 20.7.2011–10.4.2013 sellaisen Tean Europeen liittymisestä oikeusriidan osapuolten välillä laaditun kirjeen nojalla, jonka komission Ranskan edustuston päällikkö oli allekirjoittanut 8.7.2011 Pariisissa (Ranska) ja MS 20.7.2011 Montpellierissä (Ranska) (jäljempänä liittymiskirje). Liittymiskirjeen mukaan MS:n liittymisen Team Europe ‑verkostoon oli tarkoitus päättyä 30.6.2014. Komission Ranskan edustuston päällikkö ilmoitti 10.4.2013 puhelimitse asianomaiselle henkilölle, että yhteistyö tämän kanssa Team Europe ‑verkostossa lopetettaisiin – ja kyseinen päätös vahvistettiin tämän jälkeen kirjeitse – sillä perusteella, että MS oli käyttäytynyt toimintansa yhteydessä epäasianmukaisesti osallistujia kohtaan.

7

Komission Ranskan-edustuston päällikkö esitti syyksi sen, että se oli saanut kantelun MS:n käyttäytymisestä Team Europe ‑verkoston konferenssiin tai työpajaan osallistuneilta naisilta.

8

MS haki unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.1.2016 jättämällään asiakirjalla oikeusapua vahingonkorvauskanteen nostamiseen.

9

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti myönsi hänelle oikeusavun 3.5.2016 antamallaan määräyksellä MS v. komissio (T‑17/16 AJ, ei julkaistu, EU:T:2016:446).

10

MS nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 19.7.2016 toimittamallaan kannekirjelmällä unionin yleisessä tuomioistuimessa vahingonkorvauskanteen.

11

MS vaatii, että unionin yleinen tuomioistuin

12

Komissio esitti 6.10.2016 toimitetulla erillisellä asiakirjalla unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 130 artiklan mukaisen oikeudenkäyntiväitteen ja vaati kantajaa korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

13

MS vaati unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.11.2016 toimitetuissa oikeudenkäyntiväitettä koskevissa huomautuksissa unionin yleistä tuomioistuinta hylkäämään kyseisen väitteen.

14

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi oikeudenkäyntiväitteen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 126 artiklan nojalla annetulla riidanalaisella määräyksellä. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kanteen kohde muodostuu todellisuudessa sopimukseen perustuvasta vahingonkorvausvaatimuksesta. Koska liittymiskirjeeseen ei sisälly välityslauseketta, unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei sillä ole toimivaltaa.

15

Unionin tuomioistuin hyväksyi valittajan jättämän oikeusapuhakemuksen 30.11.2017 antamallaan määräyksellä.

16

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

17

Unionin tuomioistuimelle ilmoitettiin 21.2.2018 päivätyllä kirjeellä, että MS oli kuollut 16.2.2018 ja että VG oli päättänyt jatkaa prosessia.

18

VG poisti 28.5.2018 päivätyssä vastauksessaan Team Europe ‑verkostoon uudelleen ottamista koskevan vaatimuksen.

19

VG esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta, jotka perustuvat yhtäältä vahingonkorvauskanteen oikeudellisessa luonnehdinnassa tehtyyn oikeudelliseen virheeseen ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen ja toisaalta liittymiskirjeen oikeudellisessa luonnehdinnassa tehtyyn oikeudelliseen virheeseen, perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen ja tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamiseen.

20

Valittaja väittää ensinnäkin perusteluvelvollisuuden väitetyn noudattamatta jättämisen osalta, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ensinnäkään selittänyt, miksi vahingonkorvausvaatimus liittyy väistämättä liittymiskirjeen tulkintaan, kun kyseisessä vaatimuksessa moitittua toimintaa ei ole väitetyn sopimuksen päättäminen vaan MS:n perusoikeuksien loukkaaminen hänen osaltaan tehdyn kantelun käsittelyssä, joten kyseisen kirjeen tulkinta ei ole tarpeen eikä välttämätöntä mainitun vaatimuksen tutkimiseksi 18.4.2013 annetun tuomion komissio v. Systran ja Systran Luxembourg (C‑103/11 P, EU:C:2013:245) 80 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

21

Valittaja väittää, ettei valituksenalaisessa määräyksessä esitetä myöskään syitä, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komission suorittama MS:stä tehdyn kantelun käsittely liittyy väistämättä liittymiskirjeen tulkintaan. Kyseiseen kirjeeseen ei sisälly määräyksiä, jotka koskevat mahdollisten kanteluiden käsittelyä, eikä komissiolle asetettua velvollisuutta perustella yhteistyöstä luopuminen Team Europe ‑verkostoon kuuluvan luennoitsijan kanssa. Oikeussääntöjä, mukaan lukien perusoikeudet, joita väitetään loukatun, sovelletaan liittymiskirjeen määräyksistä riippumatta.

22

Valittaja toteaa lopuksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole vastannut unionin yleiseen tuomioistuimeen jätetyssä kannekirjelmässä oleviin seikkoihin, eikä se ole tarkastanut objektiivisesti ja yleisesti asiakirja-aineistoon sisältyvien eri seikkojen nojalla, oliko kyse todellisesta sopimusoikeudellisesta asiayhteydestä, mitä 18.4.2013 annetussa tuomiossa komissio v. Systran ja Systran ja Luxembourg (C‑103/11 P, EU:C:2013:245) hänen mukaansa kuitenkin edellytetään.

23

VG väittää myös, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut perusteluvelvollisuuttaan liittymiskirjeen luonnehdinnan osalta.

24

VG väittää toiseksi sen oikeudellisen virheen osalta, jonka unionin yleinen tuomioistuin on väitetysti tehnyt luonnehtiessaan nostetun kanteen ”sopimukseen perustuvaksi”, lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin on luonnehtinut liittymiskirjeen virheellisesti ”sopimukseksi”, vaikka kyse on pikemminkin yleisohjeista, jotka eivät ole sitovia, jotka komissio on määritellyt yksipuolisesti ja jotka ohjaavat Team Europe ‑verkoston toimintaa. Komissio ei ole milloinkaan väittänyt, että suhde oli luonteeltaan sopimukseen perustuva, kuten sen Euroopan oikeusasiamiehelle jättämien huomautusten 21 kohta ja 3.5.2016 annetun määräyksen MS v. komissio (T‑17/16 AJ, ei julkaistu, EU:T:2016:446), jolla unionin yleinen tuomioistuin ratkaisi MS:n oikeusapuhakemuksen, 15 kohta osoittavat. Liittymiskirjeessä vain esitetään lyhyesti Team Europe ‑verkostoon sovelletut oikeudet ja velvoitteet, eikä se koske niitä oikeuksia ja velvoitteita, joita sovelletaan komission ja MS:n välisiin erityissuhteisiin. Siinä ei ole määrätty siihen sisältyvien määräysten rikkomisen johdosta määrättävästä seuraamuksesta eikä siinä viitata sovellettavaan oikeuteen tai toimivaltaisiin tuomioistuimiin, joten liittymiskirjeessä viitataan pikemminkin yksinkertaisiin toimintaa koskeviin vaatimuksiin eikä todellisiin henkilöiden välisiin oikeudellisiin siteisiin. Komissio on valittajan mukaan muuttanut kantaansa myöhässä ja vedonnut liittymiskirjeen sopimusoikeudelliseen luonteeseen. Osapuolten yhteisenä aikomuksena ei ole koskaan ollut sitoutua vastavuoroisesti sopimuksen perusteella. Osapuolten aikomus on kuitenkin ratkaiseva tekijä luonnehdittaessa jokin toimi sopimukseksi. Unionin yleinen tuomioistuin on siten muun muassa luonnehtinut liittymiskirjeen virheellisesti ”sopimukseksi” ja laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden.

25

Komissio ehdottaa, että ensimmäinen valitusperuste ja toisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa hylätään.

26

Ensinnäkin on huomautettava, että EUT-sopimuksessa määrätään toimivallan jaosta unionin tuomioistuinten ja kansallisten tuomioistuinten välillä sellaisten unionia vastaan nostettujen kanteiden osalta, joissa vedotaan unionin vahingonkorvausvastuuseen.

27

Sopimussuhteen ulkopuolisen unionin vastuun osalta SEUT 340 artiklan toisesta kohdasta, luettuna yhdessä SEUT 268 artiklan kanssa, seuraa, että tällaiseen vastuuseen liittyvät oikeusriidat kuuluvat unionin tuomioistuinten toimivaltaan.

28

Sen määrittämiseksi, mikä on toimivaltainen tuomioistuin ratkaisemaan konkreettisen kanteen, joka on nostettu unionia vastaan tämän vahingonkorvausvastuun toteamiseksi, on tutkittava, onko tämän kanteen kohteena sopimussuhteeseen perustuva unionin vastuu vai sopimussuhteen ulkopuolinen unionin vastuu (tuomio 18.4.2013, komissio v. Systran ja Systran Luxembourg, C‑103/11 P, EU:C:2013:245, 61 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Tätä tehdessään unionin tuomioistuimet eivät voi nojautua pelkästään niihin oikeussääntöihin, joihin asianosaiset ovat vedonneet. Pelkkä vetoaminen oikeussääntöihin, jotka eivät perustu asiassa merkitykselliseen sopimukseen vaan joita sopijapuolten on noudatettava, ei voi muuttaa oikeusriidan sopimusluonnetta ja aiheuttaa sitä, ettei toimivaltainen tuomioistuin näin ollen olisi enää toimivaltainen käsittelemään oikeusriitaa. Jos asia olisi toisin, oikeusriidan luonne ja siis toimivaltainen tuomioistuin voisivat vaihdella sen mukaan, mihin sääntöihin asianosaiset vetoavat, mikä olisi vastoin eri tuomioistuinten asiallista toimivaltaa koskevia sääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 18.4.2013, komissio v. Systran ja Systran Luxembourg, C‑103/11 P, EU:C:2013:245, 64 ja 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Unionin tuomioistuinten on tässä asiayhteydessä tutkittava, onko niiden käsiteltäväksi saatetun vahingonkorvauskanteen kohteena vahingonkorvausvaatimus, joka perustuu objektiivisesti ja yleisesti sopimusperusteisiin vai sopimussuhteen ulkopuolisiin oikeuksiin ja velvoitteisiin. Näiden tuomioistuinten on tässä tarkoituksessa tutkittava asiakirja-aineistosta ilmenevien eri seikkojen, kuten sen oikeussäännön, jota väitetään rikotun, väitetyn vahingon luonteen, moititun toiminnan ja kyseessä olevien asianosaisten välisten oikeussuhteiden tarkastelun, perusteella, onko asianosaisten välillä oikeusriidan kohteeseen liittyvää todellista sopimusoikeudellista asiayhteyttä, jonka perusteellinen tutkiminen on välttämätöntä mainitun kanteen ratkaisemiseksi (tuomio 18.4.2013, komissio v. Systran ja Systran Luxembourg, C‑103/11 P, EU:C:2013:245, 66 kohta).

31

Toiseksi on muistettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan ja 53 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuva unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus perustella tuomiot ei velvoita tätä esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Kunhan perusteluista ilmenee selkeästi ja yksiselitteisesti unionin yleisen tuomioistuimen päättely, perustelut voivat siis olla implisiittisiä sillä edellytyksellä, että asianomaiset henkilöt voivat niiden perusteella tietää syyt, joiden vuoksi kyseessä olevat toimenpiteet on toteutettu, ja että unionin tuomioistuimella on käytössään riittävästi seikkoja valvontansa harjoittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 30.5.2018, L’Oréal v. EUIPO, C‑519/17 P ja C‑522/17 P–C‑525/17 P, ei julkaistu, EU:C:2018:348, 67 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

32

Nyt esillä olevassa asiassa on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi aluksi valituksenalaisen määräyksen 34 kohdassa, että liittymiskirjeessä määritetään kummankin osapuolen velvoitteet, yhteistyön kesto ja yhteistyön päättämistä koskevat järjestelyt. Se totesi erityisesti, että kyseisen kirjeen 5 kohdassa viitataan ”osallistumisen päättämistä” koskeviin ehtoihin. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi tämän jälkeen kyseisen määräyksen 35 kohdassa, että vahingonkorvausvaatimus liittyi liittymiskirjeen tulkintaan, koska kantaja ei ollut vedonnut muihin toimiin, joiden toteuttaja komissio olisi. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi mainitun määräyksen 36 kohdassa, että moitittu toiminta liittyi suoraan olemassa olevaan sopimussuhteeseen, minkä johdosta se päätteli valituksenalaisen määräyksen 37 kohdassa, että kantajan vahingonkorvausvaatimus liittyi liittymiskirjeen tulkintaan, ja kyseisen määräyksen 38 kohdassa, että mainitun kirjeen johdosta oikeusriita oli luonteeltaan sopimusoikeudellinen. Unionin yleinen tuomioistuin totesi lopuksi valituksenalaisen määräyksen 40 kohdassa, että liittymiskirjeeseen ei sisältynyt mitään välityslauseketta, joten oikeusriita ei kuulu unionin tuomioistuinten toimivallan piiriin.

33

Tämän jälkeen on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on perustellut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että oikeusriidan kohde oli luonteeltaan sopimusoikeudellinen ja että edellytykset, joiden pohjalta unionin tuomioistuinten toimivalta määräytyy, eivät olleet täyttyneet.

34

Lisäksi on katsottava, ettei yhdelläkään VG:n esittämällä väitteellä voida osoittaa, että näihin seikkoihin liittyy oikeudellisia virheitä.

35

Unionin yleisen tuomioistuimen arviointia ei voida riitauttaa varsinkaan sillä seikalla, että valittaja on nojautunut komission oikeusasiamiehelle aikaisemmin esittämistä huomautuksista otettuun lainaukseen, joka on toistettu valituksenalaisen määräyksen 23 kohdassa ja jonka mukaan komissio oli todennut, että ”Team Europen jäsenet eivät ole sopimussuhteessa [siihen]”.

36

Komission oikeusasiamiehelle aikaisemmin esittämä kanta ei näet välttämättä ole ristiriidassa sen kannan kanssa, joka ilmenee kyseisen toimielimen unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämästä oikeudenkäyntiväitteestä.

37

Tältä osin on huomautettava, että tämä lainaus on puutteellinen, koska virkkeessä, kun sitä tarkastellaan kokonaisuutena, täsmennetään, että ”Team Europen jäsenet eivät ole sopimussuhteessa komissioon eivätkä he saa komissiolta mitään korvausta tai tukea”.

38

Vaikka oletetaan, että mainittu lainaus voidaan ymmärtää siten, ettei kyse voi olla työsopimuksesta, koska liittymiskirjeen mukaan mitään korvauksia ei makseta eikä kyse ole mistään juridisesta alisteisuussuhteesta, se, ettei komission ja Team Europa ‑verkoston jäsenten välillä ole tällaista sopimusta, ei merkitse sitä, ettei niiden välillä ole sovittu mistään muista velvoitteista, siten, että niiden välillä oli suhde, joka voidaan luonnehtia kuitenkin ”sopimussuhteeksi” (ks. analogisesti tuomio 14.7.2016, Granarolo, C-196/15, EU:C:2016:559, 25 kohta).

39

Oikeusasiamiehen 19.11.2015 antamassa ratkaisussa esitetyistä näkökohdista ilmenee lisäksi, että oikeusasiamies on huomauttanut, että ”jos komissio päättää olla jatkamatta sopimussuhdettaan johonkin verkostojensa asiantuntijaan tai jäseneen, sen on ensin ennen lopullisen kantansa vahvistamista annettava asianomaiselle henkilölle tilaisuus ilmaista näkemyksensä suunnitellusta toimenpiteestä”.

40

Tästä seuraa, että osapuolten välisen oikeusriidan kohteena on riitauttaa päättämisen olosuhteet ja erityisesti ne edellytykset, joiden nojalla komissio teki päätöksensä lopettaa MS:n yhteistyö Team Europe ‑verkostossa.

41

Myöskään se, että kantaja on vedonnut perusoikeuksien loukkaamiseen, ei voi muuttaa osapuolten välisen oikeusriidan luonnetta.

42

Kuten tämän tuomion 29 kohdassa on huomautettu ja kuten unionin tuomioistuin on katsonut 20.5.2009 annetun tuomion Guigard vastaan komissio (C‑214/08 P, ei julkaistu, EU:C:2009:330) 43 kohdassa, pelkkä vetoaminen oikeussääntöihin, jotka eivät perustu sopimukseen vaan joita sopijapuolten on noudatettava, ei voi muuttaa oikeusriidan sopimusluonnetta ja aiheuttaa sitä, ettei toimivaltainen tuomioistuin voi enää olla toimivaltainen käsittelemään kyseistä oikeusriitaa. Jos asia olisi toisin, oikeusriidan luonne ja siis toimivaltainen tuomioistuin voisivat vaihdella sen mukaan, mihin sääntöihin asianosaiset vetoavat, mikä olisi vastoin eri tuomioistuinten asiallista toimivaltaa koskevia sääntöjä.

43

Unionin yleinen tuomioistuin on näin ollen katsonut asiamukaisesti, että unionin tuomioistuimet eivät olleet toimivaltaisia, ja perustellut riittävällä tavalla syyt, joiden vuoksi se tuli siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli oikeusriidan kohteeseen liittyvä todellinen sopimusoikeudellinen asiayhteys.

44

Ensimmäinen valitusperuste kokonaisuudessaan sekä toisen valitusperusteen ensimmäinen ja toinen osa yhdessä tarkasteltuna on siis hylättävä perusteettomina.

45

Toisen valitusperusteen kolmannessa osassa valittaja väittää, että jos katsotaan, että liittymiskirje on sopimus, jossa ei ole määritelty kyseiseen kirjeeseen sovellettavaa lakia, unionin yleinen tuomioistuin on ottanut kirjeen vääristyneellä tavalla huomioon.

46

Komissio katsoo, että tämä kolmas osa on jätettävä tutkimatta tai toissijaisesti hylättävä perusteettomana.

47

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan SEUT 256 artiklan 1 kohdasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta seuraa, että muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta ja että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on siis toimivaltainen määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja selvitysaineistoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty tosiseikasto ja selvitysaineisto on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen valitusasioissa harjoittaman valvonnan piiriin. Tällaisen vääristyneellä tavalla huomioon ottamisen on ilmettävä toimitetusta aineistosta selvästi ilman, että on tarpeen ryhtyä uudelleen arvioimaan tätä tosiseikastoa ja todisteita (tuomio 15.5.2019, CJ v. ECDC, C‑170/18 P, ei julkaistu, EU:C:2019:410, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

48

Valittajan, joka väittää unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen selvitysaineiston huomioon vääristyneellä tavalla, on SEUT 256 artiklan, Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 168 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan ilmoitettava täsmällisesti ne seikat, jotka se katsoo unionin yleisen tuomioistuimen ottaneen huomioon vääristyneellä tavalla, ja näytettävä toteen ne analyysivirheet, joiden takia unionin yleinen tuomioistuin on valittajan mukaan päätynyt niiden ottamiseen huomioon vääristyneellä tavalla (tuomio 6.9.2018, Klein v. komissio, C‑346/17 P, EU:C:2018:679, 126 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Esillä olevassa asiassa valittaja vain arvostelee lyhyesti unionin yleisen tuomioistuimen päättelyä osoittamatta kuitenkaan, että kyseinen päättely perustuu siihen, että unionin yleisen tuomioistuin on ottanut sen käsiteltäväksi saatetut tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon, mikä ilmenee selvästi toimitetusta aineistosta.

50

Valittaja vetoaa lisäksi ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa väitteeseen, joka perustuu siihen, ettei sovellettavaa lakia ole määritetty.

51

Tällainen väite on kuitenkin jätettävä tutkimatta. Työjärjestyksen 170 artiklan 1 kohdan mukaan muutoksenhaussa ei näet voida muuttaa oikeudenkäynnin kohdetta siitä, mikä se oli unionin yleisessä tuomioistuimessa. Unionin tuomioistuin on siten valitusasioissa toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, joka alemmissa oikeusasteissa on tehty perusteista, joista niissä on lausuttu. Asianosainen ei siis voi esittää ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa perustetta, johon hän ei ole vedonnut unionin yleisessä tuomioistuimessa, koska asianosaisella olisi muutoin oikeus saattaa unionin tuomioistuimen, jonka toimivalta muutoksenhakuasioissa on rajoitettu, käsiteltäväksi unionin yleisessä tuomioistuimessa käsiteltyyn oikeusriitaan nähden laajempi oikeusriita (unionin tuomioistuimen varapresidentin määräys 10.1.2018, komissio v. RW, C‑442/17 P(R), ei julkaistu, EU:C:2018:6, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

52

Tästä seuraa, että toisen valitusperusteen kolmas osa ei voi menestyä.

53

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

54

Työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan nojalla on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut VG:n velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, VG on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: