–

ville de Nivelles, edustajanaan L. Markey, avocate,

–

Rudy Matzak, edustajinaan P. Joassart, A. Percy ja P. Knaepen, avocats,

–

Belgian hallitus, asiamiehinään M. Jacobs ja L. Van den Broeck, avustajinaan F. Baert ja J. Clesse, avocats,

–

Ranskan hallitus, asiamiehinään D. Colas ja R. Coesme,

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman, M. Noort ja J. Langer,

–

Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehinään G. Brown, S. Simmons ja D. Robertson, avustajinaan R. Hill ja B. Lask, barristers,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja J. Tomkin,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (EUVL 2003, L 299, s. 9) 2 artiklan ja 17 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii alakohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa vastakkain ovat ville de Nivelles (Nivellesin kaupunki) ja Rudy Matzak ja jossa on kyse kaupungin palotoimen palveluksessa tehtyjen työsuoritusten korvaamisesta.

3

Direktiivin 2003/88 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan turvallisuutta ja terveyttä koskevat vähimmäisvaatimukset työajan järjestämistä varten.

2.   Tämä direktiivi koskee:

3.   Tätä direktiiviä sovelletaan kaikkeen [toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY (EYVL 1989, L 183, s. 1)] 2 artiklassa tarkoitettuun yksityiseen ja julkiseen toimintaan, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin 14, 17, 18 ja 19 artiklan soveltamista.

– –

4.   Direktiivin 89/391 – – säännöksiä sovelletaan täysimääräisesti 2 kohdassa tarkoitettuihin asioihin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän direktiivin tiukempien ja/tai yksityiskohtaisempien säännösten soveltamista.”

4

Direktiivin 2003/88 2 artiklan otsikko on ”Määritelmät”, ja sen 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä tarkoitetaan:

5

Mainitun direktiivin 15 artiklassa, jonka otsikko on ”Suotuisammat määräykset”, säädetään seuraavaa:

”Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen soveltaa tai ottaa käyttöön lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia, eikä oikeuteen edistää tai sallia sellaisten työehtosopimusten tai työmarkkinaosapuolten välisten sopimusten soveltamista, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia.”

6

Direktiivin 2003/88 17 artiklassa, jonka otsikko on ”Poikkeukset”, säädetään seuraavaa:

”1.   Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisessa noudatettavat yleiset periaatteet huomioon ottaen jäsenvaltiot voivat poiketa 3–6, 8 ja 16 artiklan säännöksistä – –

– –

3.   Tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti 3, 4, 5, 8 ja 16 artiklasta voidaan poiketa:

– –

– –”

7

Tietyistä julkisen sektorin työajan järjestämistä koskevista seikoista 14.12.2000 annetulla lailla (loi du 14 décembre 2000 fixant certains aspects de l’aménagement du temps de travail dans le secteur public; Moniteur belge 5.1.2001, s. 212) pantiin direktiivi 2003/88 täytäntöön julkisella sektorilla.

8

Kyseisen lain 3 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tässä laissa tarkoitetaan

9

Kyseisen lain 8 §:ssä määritellään työaika siten, että sillä tarkoitetaan ”ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä on työnantajan käytettävissä”.

10

Erinäisistä säännöksistä 30.12.2009 annetun lain (loi du 30 décembre 2009 portant des dispositions diverses; Moniteur belge 31.12.2009, s. 82925) 186 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Tietyistä julkisen sektorin työajan järjestämistä koskevista seikoista 14.12.2000 annetun lain 3 §:ää on tulkittava siten, etteivät julkisessa palotoimessa ja pelastusalueilla, sellaisina kuin niistä säädetään siviiliturvallisuudesta 15.5.2007 annetussa laissa [(loi du 15 mai 2007 relative à la sécurité civile)], sekä väestönsuojelun toiminnallisissa yksiköissä toimivat vapaaehtoiset henkilöt kuulu työntekijän määritelmän piiriin.”

11

Nivellesin kaupungin palotoimesta annetulla asetuksella (règlement organique du service d’incendie de la ville de Nivelles), joka annettiin kunnallisen palotoimen järjestämiseksi annettavien kunnallisten asetusten määrittämisestä 6.5.1971 annetun kuninkaan asetuksen (arrêté royal du 6 mai 1971 fixant les types de règlements communaux relatifs à l’organisation des services communaux d’incendie; Moniteur belge 19.6.1971, s. 7891) mukaisesti, säännellään mainitun palotoimen henkilöstöä koskevia kysymyksiä.

12

Asetuksessa on omat säännöksensä ammattihenkilöstöä ja vapaaehtoista henkilöstöä varten. Palvelukseenotosta, jonka edellytykset ovat samat molemmissa luokissa, kyseisen asetuksen 11 bis §:n 1 momentissa todetaan seuraavaa:

”Ensimmäisen harjoitteluvuoden jälkeen vapaaehtoisen harjoittelijan – – on täytettävä seuraavat asuinpaikkaa koskevat edellytykset:

on oltava koti- tai asuinpaikka sellaisessa paikassa, että tavanomaisissa liikenneolosuhteissa ja tieliikennelain mukaisesti Nivellesin paloasemalle siirtymiseen kuluu aikaa enintään kahdeksan minuuttia.

Päivystysaikoina jokaisen Nivellesin paloasemalla palvelevan vapaaehtoisen palokunnan jäsenen on

13

Henkilöstön palkkauksesta ja heille suorittavista korvauksista Nivellesin kaupungin palotoimesta annetussa asetuksessa säädetään, että ammattihenkilöstölle maksetaan palkkaa Nivellesin kaupungin henkilöstön palkkoihin sovellettavassa säännöstössä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

14

Vapaaehtoinen henkilöstö saa korvauksia, joiden yksityiskohdista säädetään mainitun asetuksen 40 §:ssä. Korvaukset lasketaan suoritettujen työtuntien mukaisesti. Henkilöstön ”kotivarallaolosta” on määritetty maksettavaksi vuosittainen korvaus. Korvaus vastaa ammattihenkilöstön saamaa korvausta.

15

Nivellesin palotoimessa palvelee ammattipalomiehiä ja vapaaehtoisia palomiehiä.

16

Vapaaehtoiset palomiehet osallistuvat palotoimen tehtäviin. Heille osoitettujen muiden tehtävien ohessa he vastaavat muun muassa varallaolosta ja päivystyksestä paloasemalla vuoden alussa laaditun kalenterin mukaisesti.

17

Matzak tuli Nivellesin kaupungin palvelukseen 1.8.1980 ja sai vapaaehtoisen palomiehen pätevyyden vuotta myöhemmin. Hän työskentelee lisäksi yksityisen yrityksen palveluksessa.

18

Matzak pani 16.12.2009 vireille oikeudenkäyntimenettelyn, jossa vaadittiin Nivellesin kaupungin velvoittamista maksamaan hänelle alustavasti yksi euro vahingonkorvauksena siitä, ettei hänelle ole hänen palveluksessaolovuosinaan maksettu palkkiota hänen vapaaehtoisena palomiehenä suorittamistaan työsuorituksista, kuten kotivarallaolosta.

19

Tribunal du travail de Nivelles (Nivellesin työoikeudellisten asioiden alioikeus, Belgia) hyväksyi 22.3.2012 suurelta osin Matzakin kanteen.

20

Nivellesin kaupunki valitti tuomiosta cour du travail de Bruxellesiin (Brysselin työoikeudellisten asioiden ylioikeus, Belgia).

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin hyväksyi 14.9.2015 antamallaan tuomiolla valituksen osittain. Kotivarallaolosta, joka Matzakin mukaan on määriteltävä työajaksi, vaaditusta palkkiosta ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pohtii, voidaanko tällaisten varallaolojen katsoa kuuluvan direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan määritelmän piiriin.

22

Tässä tilanteessa cour du travail de Bruxelles päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

23

Aluksi on todettava ensimmäiseksi, että sekä Nivellesin kaupunki että Euroopan komissio väittävät, että ennakkoratkaisukysymykset on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin ne koskevat korvauksen käsitettä. Direktiiviä 2003/88, joka perustuu SEUT 153 artiklan 2 kohtaan, ei nimittäin ole samaisen artiklan 5 kohdan mukaan tarkoitus soveltaa kysymykseen direktiivin soveltamisalaan kuuluvien työntekijöiden palkasta. Pääasian oikeudenkäynnin tavoitteena on mainittujen osapuolten mukaan kuitenkin ratkaisun saaminen kysymykseen Matzakille maksettavasta korvauksesta kotivarallaolotehtävistä, joita hän suoritti Nivellesin kaupungin vapaaehtoisena palomiehenä.

24

Tästä on todettava, että direktiivillä 2003/88 säännellään – sen 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua palkallista vuosilomaa koskevaa erityistilannetta lukuun ottamatta – ainoastaan tiettyjä työajan järjestämistä koskevia seikkoja työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi, minkä vuoksi sitä ei lähtökohtaisesti sovelleta työntekijöiden palkkaukseen (tuomio 26.7.2017, Hälvä ym., C-175/16, EU:C:2017:617, 25 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

25

Tämä toteamus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö unionin tuomioistuimelle käsiteltävässä asiassa esitettyihin ennakkoratkaisukysymyksiin olisi vastattava.

26

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 20 kohdassa todennut, ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kansallinen tuomioistuin haluaa ohjeita siitä, kuinka direktiivin 2003/88 2 artiklaa ja 17 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii alakohtaa on tulkittava, ja että se pitää tätä tulkintaa tarpeellisena, jotta se voi ratkaista sen käsiteltävänä olevan oikeusriidan. Sillä, että oikeusriita koskee loppujen lopuksi kysymystä maksettavasta korvauksesta, ei tässä yhteydessä ole merkitystä, koska kansallisen tuomioistuimen, ei unionin tuomioistuimen, tehtävänä on ratkaista tämä kysymys pääasiassa.

27

Toiseksi unionin tuomioistuin on katsonut, että direktiiviä 2003/88 on sovellettava palomiesten toimintaan, vaikka sitä harjoittavat toimintayksiköt kentällä, ja riippumatta siitä, onko niiden tarkoituksena toimia palosuojelussa vai antaa muuta apua, kun näitä tehtäviä hoidetaan tavanomaisissa olosuhteissa kyseiselle yksikölle annetun tehtävän mukaisesti, ja vaikka toimenpiteet, joihin näissä tehtävissä saatetaan joutua, eivät luonteeltaan ole ennalta arvattavissa ja ne voivat saattaa tehtäviä hoitavat työntekijät alttiiksi tietyille heidän turvallisuuteensa ja/tai terveyteensä vaikuttaville riskeille (määräys 14.7.2005, Personalrat der Feuerwehr Hamburg, C-52/04, EU:C:2005:467, 52 kohta).

28

Matzakin luokittelemisesta ”työntekijäksi” on kolmanneksi huomautettava, ettei työntekijän käsitettä voida direktiiviä 2003/88 sovellettaessa tulkita eri tavalla kulloinkin sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan, vaan sillä on unionin oikeudessa oma merkityksensä (tuomio 14.10.2010, Union syndicale Solidaires Isère, C-428/09, EU:C:2010:612, 28 kohta). Tätä alaa koskevan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ”työntekijänä” on pidettävä jokaista, joka tekee aitoa ja todellista työtä, lukuun ottamatta työtä, joka on niin vähäistä, että sitä on pidettävä täysin epäolennaisena ja toisarvoisena. Työsuhteelle on ominaista se, että henkilö tekee tietyn ajanjakson ajan toiselle tämän johdon alaisena suorituksia vastiketta vastaan (tuomio 26.3.2015, Fenoll, C-316/13, EU:C:2015:200, 27 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Unionin tuomioistuin on myös katsonut, että työsuhteen kansallisen lainsäädännön mukaisella oikeudellisella luonteella ei voi olla minkäänlaista vaikutusta siihen, katsotaanko henkilön olevan unionin oikeudessa tarkoitettu työntekijä vai ei (tuomio 20.9.2007, Kiiski, C-116/06, EU:C:2007:536, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Näin ollen sillä seikalla, että pääasiassa Matzakilla ei kansallisen oikeuden nojalla ole ammattipalomiehen asemaa vaan vapaaehtoisen palomiehen asema, ei ole merkitystä hänen luokittelemisekseen direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi työntekijäksi.

31

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Matzakin tilanteessa oleva henkilö on luokiteltava direktiivissä 2003/88 tarkoitetuksi työntekijäksi, sikäli kuin unionin tuomioistuimen käytettävissä olevista tiedoista ilmenee, että viimeksi mainittu on sijoitettu Nivellesin kaupungin palotoimen alaisuuteen ja hän tekee sen puitteissa toisen henkilön johdon alaisena aitoa ja todellista työtä, josta hänelle maksetaan korvausta, mistä kansallisen tuomioistuimen on varmistuttava.

32

Neljänneksi on todettava, että koska direktiivin 2003/88 1–8 artikla on laadittu olennaisin osin identtisiksi tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 23.11.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/104/EY (EYVL 1993, L 307, s. 18), sellaisena kuin se on muutettuna 22.6.2000 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/34/EY (EYVL 2000, L 195, s. 41), 1–8 artiklan kanssa, unionin tuomioistuimen tulkintaa näistä viimeksi mainituista säännöksistä voidaan soveltaa direktiivin 2003/88 edellä mainittuihin artikloihin (määräys 4.3.2011, Grigore, C-258/10, ei julkaistu, EU:C:2011:122, 39 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiivin 2003/88 17 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii alakohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltiot voivat poiketa tiettyjen julkisten palolaitosten palvelukseen ottamien palomiesryhmien suhteen kaikista velvoitteista, joita aiheutuu mainitun direktiivin säännöksistä, mukaan luettuna sen 2 artiklasta, jossa määritellään erityisesti käsitteet ”työaika” ja ”lepoaika”.

34

Unionin tuomioistuin on jo todennut tähän liittyen, ettei direktiivin 2003/88 2 artikla kuulu mainitun direktiivin niihin säännöksiin, joista on sallittua poiketa (määräys 4.3.2011, Grigore, C-258/10, ei julkaistu, EU:C:2011:122, 45 kohta).

35

Direktiivin 2003/88 17 artiklan 1 kohdan sanamuodon mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa direktiivin 3–6, 8 ja 16 artiklan säännöksistä, ja saman 17 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että siinä mainittujen palveluiden – mukaan luettuna palosuojelupalvelut – osalta voidaan poiketa kyseisen direktiivin 3, 4, 5, 8 ja 16 artiklasta.

36

Näin ollen direktiivin 2003/88 17 artiklan sanamuoto ei salli poikkeamista sen 2 artiklasta, jossa määritellään direktiivin tärkeimmät käsitteet.

37

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 27 kohdassa, mainitun direktiivin 17 artiklaa ei lisäksi ole mitenkään mahdollista tulkita laajasti tavalla, joka mahdollisesti ylittäisi siinä sallittujen poikkeusten nimenomaisen sanamuodon.

38

Sikäli kuin kyse on direktiivissä 2003/88 ja erityisesti sen 17 artiklassa säädetyistä poikkeamismahdollisuuksista, unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee, että kyseisiä poikkeuksia on tulkittava poikkeuksina mainitulla direktiivillä käyttöön otetusta työajan järjestämistä koskevasta unionin järjestelmästä siten, että niiden soveltamisala ulottuu ainoastaan siihen, mikä on ehdottoman välttämätöntä näillä poikkeuksilla suojattavien intressien turvaamiseksi (ks. vastaavasti tuomio 14.10.2010, Union syndicale Solidaires Isère, C-428/09, EU:C:2010:612, 39 ja 40 kohta).

39

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/88 17 artiklan 3 kohdan c alakohdan iii alakohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltiot eivät voi poiketa tiettyjen julkisten palolaitosten palvelukseen ottamien palomiesryhmien suhteen kaikista velvoitteista, joita aiheutuu mainitun direktiivin säännöksistä, mukaan luettuna sen 2 artiklasta, jossa määritellään erityisesti käsitteet ”työaika” ja ”lepoaika”.

40

Toisella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiivin 2003/88 15 artiklaa tulkittava siten, että sillä sallitaan jäsenvaltioiden säilyttävän tai hyväksyvän vähemmän rajoittavan työajan käsitteen määritelmän kuin mainitun direktiivin 2 artiklassa on esitetty.

41

Tähän kysymykseen vastaamiseksi direktiivin 2003/88 15 artiklan sanamuotoa on tutkittava suhteessa kyseisellä direktiivillä säädettyyn järjestelmään sekä sen tarkoitukseen.

42

Direktiivin 2003/88 15 artiklan sanamuodon mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa tai ottaa käyttöön lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä, jotka ovat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemisen kannalta suotuisampia. Kyseisestä artiklasta seuraa, että kansalliset säännökset, joihin siinä viitataan, ovat säännöksiä, joita voidaan verrata direktiivin 2003/88 säännöksiin, jotka koskevat työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua.

43

Viimeksi mainitut säännökset voivat täten olla ainoastaan säännöksiä, joilla on niiden tehtävän ja tarkoituksen perusteella pyrkimys määrittää työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelun vähimmäistaso. Direktiivin 2003/88 2 ja 3 luvun säännökset ovat tällaisia säännöksiä. Sen sijaan säännökset mainitun direktiivin 1 luvussa, joka sisältää direktiivin 1 ja 2 artiklan, ovat luonteeltaan erilaisia. Viimeksi mainituilla säännöksillä ei määritetä vähimmäislepoaikoja, eivätkä ne koske työajan järjestämisen muita osatekijöitä, vaan niissä esitetään tarvittavat määritelmät direktiivin 2003/88 kohteen ja soveltamisalan rajaamiseksi.

44

Näin ollen direktiivin 2003/88 15 artiklan sanamuodosta, kun sitä luetaan direktiivillä käyttöön otetun järjestelmän valossa, seuraa, että kyseisessä artiklassa säädettyä mahdollisuutta ei voida soveltaa saman direktiivin 2 artiklassa säädettyyn työajan käsitteen määritelmään.

45

Direktiivin 2003/88 tarkoitus tukee tällaista toteamusta. Kuten julkisasiamies toteaa ratkaisuehdotuksensa 33 kohdassa, tällä direktiivillä pyritään takaamaan sen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla vähimmäissuoja, jota sovelletaan kaikkiin työntekijöihin Euroopan unionissa. Tätä varten ja kyseisen direktiivin täyden tehokkuuden varmistamiseksi sen 2 artiklassa esitettyjä määritelmiä ei voida tulkita eri tavalla kulloinkin sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan, vaan niillä on – aivan samoin kuin tämän tuomion 28 kohdassa on täsmennetty työntekijän käsitteestä – unionin oikeudessa oma merkityksensä (ks. vastaavasti tuomio 1.12.2005, Dellas ym., C-14/04, EU:C:2005:728, 44 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

46

Tässä yhteydessä on kuitenkin täsmennettävä, että vaikka jäsenvaltiot eivät voi muuttaa direktiivin 2003/88 2 artiklassa tarkoitetun työntekijän käsitteen määritelmää, ne ovat silti vapaita – kuten tämän tuomion 42 kohdassa muistutetaan – antamaan kansallisessa lainsäädännössään säännöksiä, joissa säädetään työajan ja lepoajan kestoista, jotka ovat työntekijöiden kannalta edullisempia kuin direktiivissä säädetyt kestot.

47

Edellä esitetyn perusteella toiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/88 15 artiklaa on tulkittava siten, että sillä ei sallita jäsenvaltioiden säilyttävän tai hyväksyvän vähemmän rajoittavaa työajan käsitteen määritelmää kuin mainitun direktiivin 2 artiklassa on esitetty.

48

Kolmannella kysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiivin 2003/88 2 artiklaa tulkittava siten, että sillä velvoitetaan jäsenvaltiot määrittämään korvauksen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilta kotivarallaolojaksoilta sen mukaan, määritelläänkö nämä jaksot työajaksi vai lepoajaksi.

49

Tästä on muistutettava, että – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa – on selvää, että direktiivillä 2003/88 ei säännellä kysymystä työntekijöiden palkkauksesta, koska tämä seikka ei SEUT 153 artiklan 5 kohdan nojalla kuulu unionin toimivaltaan.

50

Täten on niin, että vaikka jäsenvaltiot voivat määrittää direktiivin 2003/88 soveltamisalaan kuuluvien työntekijöiden palkkauksen direktiivin 2 artiklassa oleville käsitteille ”työaika” ja ”lepoaika” annetun määritelmän perusteella, niillä ei ole velvoitetta toimia näin.

51

Täten jäsenvaltiot voivat säätää kansallisessa lainsäädännössään, että työntekijän työajalta saama korvaus on eri kuin työntekijän lepoajalta saama korvaus, tai jopa olla myöntämättä mitään korvausta viimeksi mainitun tyyppiseltä ajanjaksolta.

52

Edellä esitetyn perusteella kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklaa on tulkittava siten, että sillä ei velvoiteta jäsenvaltioita määrittämään korvausta pääasiassa kyseessä olevan kaltaisilta kotivarallaolojaksoilta sen mukaan, onko nämä jaksot määritelty työajaksi vai lepoajaksi.

53

Neljännellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii selvittämään, onko direktiivin 2003/88 2 artiklaa tulkittava siten, että varallaoloaikaa, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, on pidettävä työaikana.

54

Tästä on muistutettava, että unionin tuomioistuimella on jo ollut tilaisuus lausua kysymyksestä, onko direktiivin 2003/88 soveltamisalaan kuuluvien työntekijöiden varallaoloaika luokiteltava työajaksi vai lepoajaksi.

55

Unionin tuomioistuin on täsmentänyt tästä ensinnäkin, että työajan ja lepoajan käsitteet ovat toisensa poissulkevia (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2000, Simap, C-303/98, EU:C:2000:528, 47 kohta ja tuomio 10.9.2015, Federación de Servicios Privados del sindicato Comisiones obreras, C-266/14, EU:C:2015:578, 26 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Niinpä on todettava, että unionin oikeuden nykytilassa varallaoloaika, jonka työntekijä viettää työnantajalleen tekemänsä työn puitteissa, on luokiteltava joko työajaksi tai lepoajaksi.

56

On myös huomattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklassa tarkoitetun työajan käsitteen ominaispiirteisiin ei kuulu työntekijän työnteon intensiivisyys tai tehokkuus (tuomio 1.12.2005, Dellas ym., C-14/04, EU:C:2005:728, 43 kohta).

57

Oikeuskäytännössä on myös todettu, että fyysisen läsnäolon ja työntekopaikalla käytettävissä olemisen varallaolojaksojen aikana työtehtävien suorittamiseksi on katsottava kuuluvan näiden tehtävien harjoittamiseen, vaikka todellisuudessa tehty työ vaihtelee olosuhteiden mukaan (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2000, Simap, C-303/98, EU:C:2000:528, 48 kohta).

58

Sillä, että työajan käsitteen ulkopuolelle jätettäisiin fyysistä työpaikalla oloa edellyttävä päivystysjakso, vaarannettaisiin direktiivin 2003/88 tavoite, joka on työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden varmistaminen antamalla heille vähimmäismäärä lepoaikaa sekä riittävät tauot (ks. vastaavasti tuomio 3.10.2000, Simap, C-303/98, EU:C:2000:528, 49 kohta).

59

Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että direktiivissä 2003/88 tarkoitetun työajan käsitteen määrittelemiseksi ratkaiseva tekijä on se seikka, että työntekijällä on velvollisuus olla fyysisesti paikalla työnantajan määrittämässä paikassa ja tämän käytettävissä, jotta hän voi tarvittaessa välittömästi suorittaa tarvittavia työtehtäviä. Näiden velvollisuuksien, joiden vuoksi kyseisten työntekijöiden on mahdotonta valita oleskelupaikkaansa varallaolojaksoina, on katsottava kuuluvan heidän tehtäviensä harjoittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2003, Jaeger, C-151/02, EU:C:2003:437, 63 kohta ja määräys 4.3.2011, Grigore, C-258/10, ei julkaistu, EU:C:2011:122, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60

On kuitenkin todettava, että asia on toisin niissä tilanteissa, joissa työntekijä on varalla sellaisen päivystysjärjestelmän puitteissa, jonka mukaan hänen on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ilman, että hänen kuitenkaan täytyy olla työpaikalla. Vaikka hän on työnantajansa käytettävissä sikäli, että hänet on voitava tavoittaa, työntekijä voi järjestää ajankäyttönsä siten, että hänellä on vähemmän velvoitteita, ja keskittyä omiin asioihinsa. Tällaisessa tilanteessa ainoastaan aikaa, joka liittyy työtehtävien tosiasialliseen suorittamiseen, on pidettävä direktiivissä 2003/88 tarkoitettuna työaikana (ks. vastaavasti tuomio 9.9.2003, Jaeger, C-151/02, EU:C:2003:437, 65 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

61

Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen mukaan Matzakin velvollisuutena ei pääasiassa ollut pelkästään olla tavoitettavissa varallaolojaksojensa aikana, mutta kansallisen tuomioistuimen on varmistuttava tästä. Matzakilla oli velvollisuus yhtäältä vastata työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa ja toisaalta olla fyysisesti läsnä työnantajan määrittämässä paikassa. Tämä paikka oli kuitenkin Matzakin koti, eikä – kuten tämän tuomion 57–59 kohdassa mainittuun oikeuskäytäntöön johtaneissa asioissa – hänen työpaikkansa.

62

Tästä on muistutettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiivissä 2003/88 tarkoitetut työajan ja lepoajan käsitteet ovat unionin oikeuden käsitteitä, jotka on määriteltävä objektiivisten ominaispiirteiden avulla kyseisen direktiivin – jolla pyritään vahvistamaan vähimmäismääräykset työntekijöiden elin- ja työolojen parantamiseksi – järjestelmään ja tarkoitukseen tukeutumalla (tuomio 10.9.2015, Federación de Servicios Privados del sindicato Comisiones obreras, C-266/14, EU:C:2015:578, 27 kohta).

63

Velvollisuus olla fyysisesti läsnä työnantajan määrittämässä paikassa ja velvoite, joka maantieteellisesti ja ajankäytöllisesti aiheutuu tarpeesta päästä työpaikalle kahdeksassa minuutissa, ovat sellaisia, että niillä rajoitetaan objektiivisesti mahdollisuuksia, joita Matzakin tilanteessa olevalla työntekijällä on omiin henkilökohtaisiin tai sosiaalisiin intresseihinsä keskittymiseksi.

64

Tällaisten velvoitteiden kannalta arvioituna Matzakin tilanne eroaa sellaisen työntekijän tilanteesta, jonka on varallaolotehtävänsä aikana pelkästään oltava työnantajansa käytettävissä, jotta tämä voi saada häneen yhteyden.

65

Tässä tilanteessa direktiivin 2003/88 2 artiklassa säädettyä työajan käsitettä on tulkittava siten, että sitä sovelletaan tilanteeseen, jossa työntekijä on velvoitettu viettämään varallaolojakso kotonaan, olemaan siellä työnantajansa käytettävissä ja kykenemään saapumaan työpaikalleen kahdeksassa minuutissa.

66

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että neljänteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2003/88 2 artiklaa on tulkittava siten, että varallaoloaikaa, jonka työntekijä viettää kotonaan siten, että hänen on vastattava työnantajansa hälytyksiin kahdeksassa minuutissa, ja jolla rajoitetaan erittäin huomattavasti mahdollisuuksia harjoittaa muita toimintoja, on pidettävä työaikana.

67

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: