I Asiaa koskevat oikeussäännöt

II Asian tausta ja riidanalainen päätös

III Asian käsittelyn vaiheet unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

IV Valitusasian asianosaisten vaatimukset

V Valituksen tarkastelu

A Ensimmäinen valitusperuste, joka koskee unionin yleisen tuomioistuimen suorittaman valvonnan puutteellisuutta

1 Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

2 Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

3 Ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

4 Ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

1) Ensimmäinen väite

2) Toinen väite

5 Ensimmäisen valitusperusteen viides osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

6 Ensimmäistä valitusperustetta koskeva päätelmä

B Toinen valitusperuste, joka koskee SEUT 101 artiklan virheellistä soveltamista

1 Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

2 Toisen valitusperusteen toinen osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

3 Toisen valitusperusteen kolmas osa

a) Asianosaisten lausumat

b) Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

C Kolmas valitusperuste, joka koskee valittajalle määrättyä sakkoa, ja ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa siltä osin, kuin se koskee täyden harkintavallan ylittämistä

1 Asianosaisten lausumat

2 Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

VI Valituksenalaisen tuomion osittainen kumoaminen

VII Oikeudenkäynti ensimmäisessä oikeusasteessa

Oikeudenkäyntikulut

1

Infineon Technologies AG vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 15.12.2016 antaman tuomion Infineon Technologies v. komissio (T-758/14, ei julkaistu, jäljempänä valituksenalainen tuomio, EU:T:2016:737), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi sen kanteen, jossa vaadittiin ensisijaisesti [SEUT] 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 3.9.2014 annetun komission päätöksen C(2014) 6250 final (asia AT.39574 – Älykorttien sirut) (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista ja toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän alentamista.

2

[SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

3.   Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.”

3

Kyseisen asetuksen 31 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[Unionin] tuomioistuimella on täysi harkintavalta tutkiessaan valitukset päätöksistä, joilla komissio on määrännyt sakon tai uhkasakon. Se voi poistaa sakon tai uhkasakon taikka alentaa tai korottaa sitä.”

4

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) 20–23 kohdassa todetaan sakkojen laskennan osalta seuraavaa:

5

Asian tausta ja riidanalaisen päätöksen keskeiset osatekijät, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 1–40 kohdasta, voidaan tiivistää nyt käsiteltävää asiaa varten seuraavasti.

6

Komissio sai 22.4.2008 tiedon älykorttien sirujen alalla olevasta kartellista Renesas Technology Corp:lta ja sen tytäryhtiöiltä (jäljempänä Renesas), jotka pyysivät sakkoimmuniteettia sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2006, C 298, s. 17; jäljempänä yhteistyötiedonanto) perusteella. Tehtyään yllätystarkastuksia useiden kyseisellä alalla toimivien yhtiöiden tiloissa ja esitettyään näille yhtiöille tietojensaantipyyntöjä komissio aloitti 28.3.2011 asetuksen N:o 1/2003 11 artiklan 6 kohdan nojalla menettelyn ensimmäiseksi Koninklijke Philips NV:n ja Philips France SAS:n (jäljempänä yhdessä Philips), toiseksi Renesasin ja kolmanneksi Samsung Electronics Co. Ltd:n ja Samsung Semiconductor Europe GmbH:n (jäljempänä yhdessä Samsung) osalta.

7

Komissio käynnisti vuoden 2011 huhtikuussa [SEUT 101] ja [SEUT 123] artiklan mukaisten komission menettelyjen kulusta 7.4.2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 773/2004 (EUVL 2004, L 123, s. 18) 10 a artiklassa tarkoitetut sovintoon tähtäävät keskustelut Renesasin, Samsungin ja Philipsin kanssa. Nämä keskustelut keskeytettiin vuoden 2012 lokakuussa.

8

Komissio lähetti 18.4.2013 Renesasille, Hitachi Ltd:lle, Mitsubishi Electric Corp:lle, Samsungille, valittajalle ja Philipsille väitetiedoksiannon. Valittaja ja Philips riitauttivat väitetiedoksiantoon antamissaan huomautuksissa eräiden Samsungin sovintomenettelyn jälkeen esittämien asiakirjojen aitouden. Samsung vastasi näihin huomautuksiin ja toimitti komissiolle muita asiakirjoja. Näiden asiakirjojen aitoutta on lisäksi jo tarkasteltu kahdessa komission 9.10.2013 ja 25.7.2014 laatimassa tosiseikkoja koskevassa kuvauksessa.

9

Kuulemistilaisuus järjestettiin 20.11.2013.

10

Komissio antoi riidanalaisen päätöksen 3.9.2014.

11

Komissio totesi kyseisessä päätöksessä, että neljä yritystä, tarkemmin sanottuna valittaja, Philips, Renesas ja Samsung, olivat osallistuneet SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) (jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklan yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen älykorttien sirujen alalla Euroopan talousalueella (ETA) (jäljempänä kyseessä oleva rikkominen). Kyseinen rikkominen, joka oli tapahtunut 24.9.2003–8.9.2005, koski älykorttien siruja.

12

Älykorttien sirujen markkinat kattoivat kaksi segmenttiä eli olennaisilta osin matkapuhelimissa käytettävien SIM-korttien sirujen segmentin (jäljempänä SIM-korttien sirut) ja pankkitoimintaa, turvallisuutta ja henkilöllisyyden osoittamista varten käytettävien muiden kuin SIM-korttien sirujen segmentin (jäljempänä muut kuin SIM-korttien sirut). Kyseessä olevan rikkomisen aikaan näille markkinoille oli ominaista jatkuva hintojen lasku, sirukorttien valmistajien tärkeimpien asiakkaiden hintoihin kohdistama paine, tarjonnan epätasapaino kysyntään nähden, mikä oli seurausta kysynnän kasvusta ja teknologian jatkuvasta ja nopeasta kehityksestä, sekä asiakkaiden kanssa käytävien sopimusneuvottelujen rakenne.

13

Komissio katsoi kyseessä olevan kilpailusääntöjen rikkomisen tärkeimmistä ominaispiirteistä, että kartelli, josta oli määrätty seuraamus, perustui sellaisten kahdenvälisten yhteydenpitojen kokonaisuuteen, joita riidanalaisen päätöksen adressaattien välillä oli ollut viikoittain vuosien 2003 ja 2004 aikana. Komission mukaan rikkomiseen osallistuneet yritykset olivat yhteensovittaneet älykorttien siruja koskevan hintapolitiikkansa yhteydenpidoilla, jotka koskivat paitsi hintojen ja etenkin tärkeimmille asiakkaille ehdotettavien erityishintojen sekä vähimmäis- ja tavoitehintojen vahvistamista, näkemystenvaihtoa seuraavan puolivuotiskauden hintakehityksestä ja hinnoittelua koskevia aikomuksia myös tuotantokapasiteettia ja sen käyttöä, tulevaa markkinakäyttäytymistä sekä yhteisten asiakkaiden kanssa käytäviä sopimusneuvotteluja. Kollusiivisten yhteydenpitojen, jotka on lueteltu riidanalaisen päätöksen taulukossa nro 4, ajoitus kävi yksiin suhdannevaihtelun kanssa. Komissio totesi, että näiden kahdenvälisten yhteydenpitojen välillä oli liittymäkohtia sekä yhteydenpitojen aiheen että niiden ajankohtien johdosta. Komission mukaan kyseiset yritykset olivat mainittujen kahdenvälisten yhteydenpitojen yhteydessä viitanneet myös joskus avoimesti muihin kyseessä olevaan rikkomiseen osallistuneiden yritysten välillä tapahtuneisiin kahdenvälisiin yhteydenpitoihin, ja kerättyjä tietoja oli luovutettu kilpailijoille.

14

Komissio luonnehti kyseessä olevan kilpailusääntöjen rikkomisen yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi. Komissio katsoi kollusiivisten yhteydenpitojen liittyvän toisiinsa ja täydentävän toisiaan. Yhteydenpidot olivat vuorovaikutuksellaan edesauttaneet kilpailua rajoittavien kokonaisvaikutusten syntymistä kokonaisvaltaisessa suunnitelmassa yhden yhtenäisen päämäärän saavuttamiseksi. Komission mukaan Samsung, Renesas ja Philips olivat tietoisia rikkomisesta kokonaisuudessaan. Valittajan katsottiin sitä vastoin olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta vain siltä osin, kuin se oli osallistunut kollusiivisiin käytäntöihin Samsungin ja Renesasin kanssa, koska siitä, että valittaja olisi pitänyt yhteyttä Philipsiin, tai sen subjektiivisesta käsityksestä osallistumisestaan kyseessä olevaan rikkomiseen kokonaisuudessaan ei ollut esitetty näyttöä

15

Komissio katsoi lopuksi, että kyseisten yritysten käyttäytymisen tarkoituksena oli rajoittaa kilpailua Euroopan unionin alueella ja se oli vaikuttanut merkittävästi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja ETA-sopimuksen osapuolten väliseen kauppaan.

16

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan sekä vuoden 2006 suuntaviivojen mukaisesti määrättyjen sakkojen laskemiseksi komissio täsmensi, että kyseessä oleva rikkominen oli ollut tahallista. Kyseinen toimielin käytti perusmäärän laskennassa vuotuisen myyntiarvon indikaattorina kartellin kohteena olevien tuotteidenmyynnin, joka kyseisille yrityksille kertyi niiltä kuukausilta, joiden aikana ne olivat osallistuneet aktiivisesti kyseessä olevaan rikkomiseen, todellista arvoa. Komissio sovelsi myös kyseessä olevan rikkomisen vakavuuteen perustuvaa kerrointa, joka oli suuruudeltaan 16 prosenttia. Se otti kyseisen rikkomisen keston osalta huomioon 11 kuukautta ja 14 päivää Philipsin osalta, 18 kuukautta ja 7 päivää valittajan osalta, 23 kuukautta ja 2 päivää Renesasin osalta ja 23 kuukautta ja 15 päivää Samsungin osalta. Komissio sovelsi lisäsumman laskennassa kerrointa, joka oli suuruudeltaan 16 prosenttia myyntiarvosta.

17

Komissio alensi valittajalle määrätyn sakon määrää 20 prosentilla lieventävien olosuhteiden vuoksi, koska se katsoi valittajan olevan vastuussa kyseessä olevasta rikkomisesta vain siltä osin, kuin se oli osallistunut kollusiivisiin järjestelyihin Samsungin ja Renesasin muttei Philipsin kanssa. Komissio myönsi yhteistyötiedonannon nojalla Renesasille sakkoimmuniteetin ja alensi Samsungille määrätyn sakon määrää 30 prosentilla.

18

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, että seuraavat yritykset ovat osallistuneet yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun SEUT 101 artiklan 1 kohdan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen älykorttien sirujen alalla ETA-alueella seuraavasti

19

Kyseisen päätöksen 2 artiklassa komissio määräsi valittajalle 82784000 euron suuruisen sakon (2 artiklan a alakohta), Philipsille 20148000 euron suuruisen sakon (2 artiklan b alakohta), Renesasille 0 euron suuruisen sakon (2 artiklan c alakohta) ja Samsungille 35116000 euron suuruisen sakon (2 artiklan d alakohta).

20

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 13.11.2014 toimitetulla kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista sitä koskevilta osin ja toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän alentamista.

21

Valittaja esitti kanteensa tueksi kuusi kanneperustetta. Sen kaksi ensimmäistä kanneperustetta koskivat puolustautumisoikeuksien kunnioittamista ja hyvän hallinnon periaatteen noudattamista. Kolmas kanneperuste perustui SEUT 101 artiklan 1 kohdan rikkomiseen. Neljäs, toissijaisesti esitetty kanneperuste koski yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen käsitteen virheellistä soveltamista. Viides ja kuudes kanneperuste koskivat sakkoa.

22

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisella tuomiolla kyseiset kanneperusteet ja siis valittajan kanteen kokonaisuudessaan.

23

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

24

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

25

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi kolmeen valitusperusteeseen.

26

Valittajan ensimmäinen valitusperuste jakautuu viiteen osaan.

27

Valittaja moittii ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa, joka koskee erityisesti valituksenalaisen tuomion 160 kohtaa, unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä on tutkinut niistä yhdestätoista lainvastaiseksi väitetyistä yhteydenpidosta, joita sen ja Samsungin tai Renesasin välillä on ollut ja joiden olemassaolon komissio on todennut, ainoastaan viisi, vaikka valittaja oli riitauttanut kaikki nämä yhteydenpidot. Tämä puutteellinen ja valikoiva riidanalaiseen päätökseen kohdistunut tuomioistuinvalvonta on ristiriidassa SEUT 263 artiklan kanssa, ja se on johtanut sakon määrän riittämättömään valvontaan. Valittajan mukaan komission kustakin näistä eri riitautetuista yhteydenpidoista esittämien arviointien lainvastaisuuden oli johdettava siihen, että komission riidanalaisessa päätöksessä niistä esittämät päätelmät kumotaan.

28

Unionin yleinen tuomioistuin on myös laiminlyönyt Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklassa määrätyn perusteluvelvollisuuden. Se on erityisesti jättänyt esittämättä riittävät syyt, jotka oikeuttavat sen valituksenalaisen tuomion 160 kohdassa esittämän lähestymistavan ja sen valvonnan kohteeksi valitsemat viisi yhteydenpitoa.

29

Unionin yleinen tuomioistuin ei ole voinut tällaisella valikoivalla valvonnalla arvioida kattavasti väitetyn rikkomisen vakavuutta eikä valvoa määrätyn sakon määrää. Unionin yleinen tuomioistuin on vastannut puutteellisesti valittajan sakon osalta esittämiin argumentteihin, kuten valituksen kolmannesta valitusperusteesta valittajan mukaan ilmenee. Koska valittajan osallistumisen rikkomiseen on katsottu rajoittuvan vain viiteen yhteydenpitoon, joiden olemassaolo on näytetty toteen, unionin yleinen tuomioistuin ei varsinkaan voinut vahvistaa komission sille määräämän sakon määrää.

30

Unionin yleinen tuomioistuin on niiden yhteydenpitojen osalta, joita ei ole valvottu, viitannut vain erityisesti valituksenalaisen tuomion 153 kohdassa komission päätelmiin, joita se ei ole kuitenkaan valvonut, kuten sen olisi pitänyt tehdä.

31

Unionin yleisen tuomioistuimen suorittama valikoiva valvonta on ristiriidassa ja epäyhtenäinen sen valituksenalaisen tuomion 136, 137 ja 211 kohdassa esittämien arviointien kanssa. Unionin yleinen tuomioistuin on kyseisellä valikoivalla valvonnalla vääristänyt komission tapahtuneeksi väittämän rikkomisen ominaispiirteitä, koska unionin yleisen tuomioistuimen tutkimat yhteydenpidot eivät riittäneet tukemaan sitä, että valittajan oli todettu syyllistyneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen.

32

Koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole vahvistanut komission toteamia muita yhteydenpitoja eikä etenkään tutkinut valittajan ja Renesasin välillä vuoden 2003 kuluessa tapahtuneiksi väitettyjä yhteydenpitoja, jotka on mainittu riidanalaisen päätöksen 160 perustelukappaleessa, sillä ei ollut mitään perustaa todeta, että Samsungin ja valittajan välillä oli pidetty lainvastaisia kokouksia kyseisen vuoden aikana. Unionin yleisellä tuomioistuimella ei siis valittajan mukaan ollut valittajan riitauttaman näytön lisäksi mitään muuta näyttöä, joka tuki valittajalla Samsungin kanssa vuonna 2003 tapahtuneiksi väitettyjä yhteydenpitoja ja niiden sisältöä.

33

Valittaja täsmentää, että valikoiva valvonta vaikuttaa sen oikeudelliseen tilanteeseen siltä osin, kuin kolmannet ovat esittäneet sille sen johdosta vahingonkorvausvaatimusten kaltaisia perusteettomia vaatimuksia.

34

Komissio kiistää kaikki nämä väitteet.

35

Se huomauttaa, ettei valittaja ole riitauttanut riidanalaisen päätöksen 38–41, 68, 76, 77, 246 ja 297 perustelukappaleessa esitettyä päätelmää, jonka mukaan älykorttien sirujen hinnat määritettiin lähtökohtaisesti vuosittain. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin siis saattoi vain tarkastaa, että valittaja oli osallistunut ainakin yhteen kilpailunvastaiseen yhteydenpitoon vuosittain vuosina 2003 – 2005. Komission mukaan näet riittää, että kilpailunvastaisten yhteydenpitojen taloudellisilla seurauksilla on edelleen vaikutuksia yhteydenpitojen ajankohtien jälkeen.

36

Unionin yleisen tuomioistuimen ei siis komission mielestä ollut tarpeen perustella sitä, että se päätti tutkia vain viittä yhteydenpitoa, eikä sitä, että se jätti tutkimatta valittajan osallistumisen kuuteen muuhun yhteydenpitoon.

37

Unionin yleistä tuomioistuinta ei ole estetty arvioimasta argumentteja, jotka koskevat rikkomisen vakavuutta ja sakon määrää. Komissio toteaa erityisesti, ettei niiden yhteydenpitojen lukumäärällä, joihin valittaja oli osallistunut, ole vaikutusta arviointiin, joka koskee rikkomisen vakavuutta tai mahdollisuutta soveltaa 16 prosentin suuruista vakavuuskerrointa.

38

Unionin yleistä tuomioistuinta ei ole myöskään estetty tutkimasta argumentteja, joka koskevat valittajan osallistumista yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen, koska valittaja oli osallistunut ainakin yhteen yhteydenpitoon vuosittain ja koska kyseiset yhteydenpidot kuuluivat kokonaissuunnitelmaan. Unionin yleinen tuomioistuin on myös voinut arvioida asianmukaisesti argumentteja, jotka koskevat Samsungin kanssa 24.9. ja 3.11.2003 tapahtuneiden yhteydenpitojen kilpailunvastaisuutta, koska Renesasin esittämät todisteet olivat vain yksi niistä syistä, joiden vuoksi unionin yleinen tuomioistuin vahvisti komission päätelmät, jotka koskivat Samsungin uskottavuutta todistajana ja mainittujen yhteydenpitojen aikana vaihdettuja tietoja.

39

Valittajan argumentti, joka koskee riidanalaisen päätöksen kumoamista kokonaan, on jätettävä komission mukaan tutkimatta unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 169 artiklan 2 kohdan nojalla.

40

Valituksenalaisen tuomion 153 kohtaa koskeva argumentti on tehoton, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt mitään johtopäätöksiä viittauksesta yhdeksään muuhun yhteydenpitoon kuin 3.11. ja 27.11.2003 tapahtuneisiin yhteydenpitoihin.

41

Valittajaan ei ole kohdistettu vahingonkorvausvaatimuksia unionin yleisen tuomioistuimen omaksuman lähestymistavan vuoksi vaan sen vuoksi, että valittaja on osallistunut ainakin yhteen kilpailunvastaiseen yhteydenpitoon vuosittain vuosina 2003–2005.

42

Komissio huomauttaa valittajan argumentista, joka koskee valituksenalaisen tuomion 136 ja 137 kohtaa, että valittaja sekoittaa toisiinsa kaksi eri käsitettä eli todisteet kilpailunvastaisten yhteydenpitojen määrästä ja näiden yhteydenpitojen kilpailunvastaisen luonteen todistamisen.

43

Aluksi on huomautettava, että valituksenalaisen tuomion 160 kohta koskee unionin yleisen tuomioistuimen tekemää arviointia valittajan sille esittämän kolmannen kanneperusteen kolmannesta osasta, joka perustui sellaisen näytön puuttumiseen, jonka perusteella voidaan todeta, että SEUT 101 artiklaa on rikottu. Mainitussa kohdassa todetaan seuraavaa:

”– – kantaja ei riitauta komission arviointia, jonka mukaan hinnat määritettiin lähtökohtaisesti vuosittain, mikä ilmenee lisäksi niistä keskusteluista, joihin kantaja on osallistunut. Tämän perusteella on riittävää tutkia vuosien 2003–2005 osalta, onko kantaja osallistunut kunkin näiden kolmen vuoden aikana yhteen tai mahdollisesti kahteen kilpailunvastaiseen keskusteluun Samsungin tai Renesasin kanssa, jotta voidaan päätellä, onko SEUT 101 artiklaa rikottu. Unionin yleinen tuomioistuin katsoo näin ollen aiheelliseksi tutkia aluksi viittä kantajan ja Samsungin tai Renesasin välistä yhteydenpitoa eli 24.9.2003 (ensimmäinen yhteydenpito), 3.11.2003 (toinen yhteydenpito), 18.3.2004 (kuudes yhteydenpito), 1.–8.6.2004 (seitsemäs yhteydenpito) ja 31.3.2005 (yhdestoista yhteydenpito) tapahtunutta yhteydenpitoa, joista ensimmäinen ja viimeinen osoittivat komission mukaan, milloin kantajan osallistuminen kyseessä olevaan rikkomiseen oli alkanut ja päättynyt. Vain siinä tapauksessa, ettei kyseisten viiden yhteydenpidon perusteella olisi mahdollista näyttää toteen kyseessä olevan rikkomisen olemassaoloa, unionin yleisen tuomioistuin tutkii, auttavatko 17.11.2003 tapahtuneen yhteydenpidon kaltaiset muut yhteydenpidot, joista kantaja väittää kirjelmissään ja istunnossa, etteivät ne olleet lainvastaisia, osoittamaan kyseisen rikkomisen olemassaolon.”

44

Tutkittuaan mainittuja viittä yhteydenpitoa koskevat valittajan argumentit unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 207 kohdassa, ettei komissio ollut tehnyt virhettä katsoessaan, että valittaja oli osallistunut kilpailunvastaisiin keskusteluihin Samsungin ja Renesasin kanssa 24.9.2003 ja 31.3.2005 välisenä aikana.

45

Unionin yleinen tuomioistuin ei sitä vastoin tutkinut argumentteja, joilla valittaja riitautti komission päätelmät kuudesta muusta riidanalaisessa päätöksessä valittajan osalta huomioon otetusta kahdenvälisestä yhteydenpidosta.

46

Valittaja riitauttaa tämän unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnin lähinnä sillä perusteella, että se on ristiriidassa niiden vaatimusten kanssa, jotka koskevat kattavaa, sekä laillisuusvalvontaan että sakon määrää koskevaan valvontaan perustuvaa tuomioistuinvalvontaa.

47

Tältä osin on huomautettava, että SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan mukaiseen menettelyyn liittyvien komission päätösten tuomioistuinvalvontaa koskeva järjestelmä koostuu SEUT 263 artiklassa vahvistetusta toimielinten toimien laillisuusvalvonnasta, jota voidaan SEUT 261 artiklan mukaisesti täydentää kantajien pyynnöstä sillä, että unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa komission kyseisellä alalla määräämien seuraamusten osalta (tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C-603/13 P, EU:C:2016:38, 71 kohta).

48

On palautettava mieleen, että SEUT 263 artiklassa määrätty laillisuusvalvonta ulottuu kaikkiin niihin seikkoihin, jotka sisältyvät SEUT 101 ja SEUT 102 artiklan mukaiseen menettelyyn liittyviin komission päätöksiin, joiden osalta unionin yleinen tuomioistuin suorittaa oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja koskevan perinpohjaisen valvonnan kantajan esittämien kanneperusteiden valossa ja kaikkien kantajan esiin tuomien merkityksellisten seikkojen perusteella (ks. vastaavasti tuomio 21.1.2016, Galp Energía España ym. v. komissio, C-603/13 P, EU:C:2016:38, 72 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

49

Nyt käsiteltävässä tapauksessa kantaja pyrki etenkin siihen, että komission esittämän, sen osallistumista yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen 24.9.2003 ja 31.3.2005 välisen ajanjakson aikana koskevan toteamuksen laillisuutta valvotaan.

50

Kuten tämän tuomion 43 kohdasta ilmenee, unionin yleinen tuomioistuin perusteli sitä, että se valvoi kyseessä olevista yhdestätoista kahdenvälisestä yhteydenpidosta vain viittä, sillä seikalla – jota valittaja ei ole riitauttanut –, että hinnoista neuvoteltiin lähtökohtaisesti vuosittain. Tässä yhteydessä on vielä todettava, että – kuten tämän tuomion 115 ja 116 kohdasta ilmenee – valittaja ei ole esittänyt mitään argumenttia, joka voidaan ottaa tutkittavaksi muutoksenhakuvaiheessa ja joka voisi horjuttaa kyseistä perustelua.

51

Yhtäältä siis unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla ne syyt, joiden vuoksi se valvoi rajallista määrää valittajan riitauttamista yhteydenpidoista.

52

Toisaalta on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi komission valittajan kyseessä olevaan rikkomiseen osallistumisesta esittämän toteamuksen laillisuuden vahvistamiseksi valvoa vain komission arviointeja, jotka koskivat paitsi ensimmäistä ja viimeistä kollusiivista yhteydenpitoa myös yhtä tai kahta yhteydenpitoa osallistumisvuosittain.

53

Tietynpituisessa rikkomisessa näet se, että kartelli ilmenee eri ajanjaksoina, joiden välillä voi olla pidempiä tai lyhyempiä aikoja, ei vaikuta tämän kartellin olemassaoloon, siltä osin kuin eri toimilla, jotka ovat osa tätä rikkomista, on yksi ainoa tavoite ja ne toteutetaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen yhteydessä (tuomio 21.9.2006, Technische Unie v. komissio, C-113/04 P, EU:C:2006:593, 169 kohta).

54

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan myöskään sillä, että yritys ei ole osallistunut kaikkiin kartellin muodostaviin osatekijöihin tai että sen osuus on ollut vähäinen niillä osa-alueilla, joihin se on osallistunut, ei ole merkitystä näytettäessä toteen kilpailusääntöjen rikkomista sen osalta, koska nämä seikat on otettava huomioon ainoastaan kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa ja mahdollisesti sakon määrää määritettäessä (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, EU:C:2012:778, 45 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

Ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa on siis hylättävä, siltä osin kuin se perustuu SEUT 263 artiklan rikkomiseen ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen.

56

Siltä osin kuin – kuten tämän tuomion 46 kohdasta ilmenee – ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa perustuu myös unionin yleisellä tuomioistuimella olevan täyden harkintavallan ylittämiseen ja koskee tästä syystä seikkoja, joita tutkitaan kolmannen valitusperusteen yhteydessä, tältä osin esitettyä argumentaatiota tarkastellaan yhdessä kyseisen valitusperusteen kanssa.

57

Valittaja moittii ensimmäisen valitusperusteensa toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on siirtänyt valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa Samsungin 3.11.2003 päivätyn sisäisen sähköpostiviestin (jäljempänä 3.11.2003 päivätty sähköpostiviesti) epäaitoutta koskevan todistustaakan valittajalle. Kyseinen todiste ja Samsungin esittämät muut todisteet olisi valittajan mukaan pitänyt jättää tutkimatta, koska komissio, jonka tehtävänä oli näyttää rikkominen toteen, ei ollut osoittanut kyseisen sähköpostiviestin aitoutta hyvän hallinnon periaatteen mukaisesti, vaikka valittaja oli esittänyt siitä vakavia epäilyjä.

58

Unionin yleinen tuomioistuin on myös tehnyt ilmeisiä arviointivirheitä ja loukannut puolustautumisoikeuksia katsoessaan valituksenalaisen tuomion 74 kohdassa, että valittajan toimittamassa tietoteknisessä asiantuntijalausunnossa ei ollut päätelty, ettei mainittu sähköpostiviesti ollut aito.

59

Kun unionin yleinen tuomioistuin väitti valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa, ettei valittaja ollut esittänyt argumenttia, joka osoittaa riippumattoman asiantuntijalausunnon tarpeen, se loukkasi myös puolustautumisoikeuksia ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Valittaja nojautuu Ranskan kilpailuviranomaisen päätökseen ja katsoo, että kun otetaan huomioon sen esittämät huomautukset ja Samsugin huomautukset, komission oli nimettävä riippumaton alan asiantuntija kyseessä olevan sähköpostiviestin aitouden arvioimiseksi. Valittajan mukaan tämä pätee varsinkin kartellia koskevissa menettelyissä, koska ne ovat luonteeltaan rikosoikeudellisia. Komission tieteelliset arvioinnit eivät voi poistaa kaikkia epäilyksiä esitettyjen todisteiden aitoudesta.

60

Kun unionin yleinen tuomioistuin nojautui tällaisiin todisteisiin, se arvioi virheellisesti kyseessä olevan rikkomisen kestoa ja laajuutta. Ilman Samsungin toimittamia todisteita, jotka olisi pitänyt jättää tutkimatta, komissio ei olisi voinut osoittaa valittajan syyllistymistä kilpailusääntöjen rikkomiseen vuoden 2003 aikana eikä valittajan osallistumista yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen. Valittaja riitauttaa erityisesti valituksenalaisen tuomion 143 ja 144 kohdan sekä kyseisen tuomion 150 kohdassa olevan viittauksen rikkomisajankohtaan sijoittuviin todisteisiin ja Renesasiin toimittamiin todisteisiin, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut niitä.

61

Komissio riitauttaa kaikkien näiden väitteiden perusteltavuuden.

62

Aluksi on huomautettava, että unionin yleisen tuomioistuimen esittämistä tosiseikkoja koskevista toteamuksista ilmenee, että komissio on käyttänyt 3.11.2003 päivättyä, Samsungin sovintokeskustelujen keskeyttämisen jälkeen toimittamaa sähköpostiviestiä osoittaakseen valittajan ja Samsungin välisen kilpailunvastaisen yhteydenpidon samana päivänä. Valittaja on riitauttanut komissiossa kyseisen sähköpostiviestin aitouden ja esittänyt toista tosiseikkoja koskevaa kuvausta, jonka yhteydessä mainittu sähköpostiviesti toimitettiin sille, koskevissa huomautuksissaan asiantuntijalausunnon. Komissio on riippumattomaan tieteelliseen asiantuntijalausuntoon turvautumatta poistanut valittajan epäilyt saman sähköpostiviestin aitoudesta tekemiensä omien tieteellisten arviointien perusteella.

63

Valittaja riitauttaa ensimmäisen valitusperusteen nyt käsiteltävässä osassa sen, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi argumentin, joka perustui siihen, että komissio ei ollut turvautunut riippumattomaan asiantuntijalausuntoon varmistautuakseen 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoudesta. Unionin yleinen tuomioistuin totesi tältä osin valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa, että komissiolla on tiettyä harkintavaltaa päättää toteutettavista lisätoimenpiteistä ja että valittaja ei ollut nyt käsiteltävässä tapauksessa osoittanut, että tällainen asiantuntijalausunto oli tarpeen.

64

Valittaja katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin asetti näin tehdessään sille todistustaakan siitä, ettei 3.11.2003 päivätty sähköpostiviesti ollut aito, minkä johdosta valituksenalaisessa tuomiossa on oikeudellinen virhe.

65

Tältä osin on huomautettava, että unionin oikeudessa vallitseva periaate on vapaan todistusharkinnan periaate, josta seuraa yhtäältä, että kun todiste on saatu säännönmukaisesti, sen tutkittavaksi ottamista ei voida riitauttaa unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja toisaalta, että ainoa merkityksellinen kriteeri säännönmukaisesti esitettyjen todisteiden todistusvoiman arvioimiseksi on niiden uskottavuus (tuomio 19.12.2013, Siemens ym. v. komissio, C-239/11 P, C-489/11 P ja C-498/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:866, 128 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

66

Kun komissio tukeutuu todisteisiin, jotka ovat lähtökohtaisesti riittäviä osoittamaan kilpailusääntöjen rikkomisen, ei ole riittävää, että kyseessä oleva yritys vetoaa sellaisen seikan, joka voisi vaikuttaa näiden todisteiden todistusarvoon, olemassaolon mahdollisuuteen, jotta komissiolla on todistustaakka siitä, että tämä seikka ei ole voinut vaikuttaa näiden todisteiden todistusarvoon. Päinvastoin, muutoin kuin tapauksissa, joissa kyseessä oleva yritys ei voi toimittaa tällaista todistetta komission itsensä käyttäytymisen vuoksi, kyseessä olevan yrityksen tehtävänä on osoittaa oikeudellisesti riittävällä tavalla yhtäältä sen seikan olemassaolo, johon se vetoaa, ja toisaalta se, että tämä seikka kyseenalaistaa niiden todisteiden todistusarvon, joihin komissio tukeutuu (tuomio 22.11.2012, E.ON Energie v. komissio, C-89/11 P, EU:C:2012:738, 76 kohta).

67

Näitä toteamuksia voidaan soveltaa myös tilanteessa, jossa valittaja ei riitauta – kuten nyt käsiteltävässä tapauksessa – todisteen uskottavuutta vaan sen aitouden.

68

Nyt käsiteltävässä tapauksessa sekä riidanalaisen päätöksen 164–174 perustelukappaleesta että valituksenalaisen tuomion 65, 74, 82 ja 182 kohdasta ilmenee, että komissio on kyseisessä päätöksessä vastannut yksityiskohtaisesti valittajan esittämiin epäilyihin 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoudesta ja että se on pääosin poistanut kyseiset epäilyt. Valittajan oli tämän johdosta osoitettava unionin yleisessä tuomioistuimessa, että komissio oli tehnyt vastauksessaan virheitä puutteellisen tutkinnan vuoksi. Puutteellisen tutkinnan osalta pääosin valituksenalaisen tuomion 65 ja 82–84 kohdasta ilmenee kuitenkin, ettei valittaja ole kyennyt näyttämään toteen, että tällaisia virheitä olisi tehty.

69

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on voinut kääntämättä perusteettomasti todistustaakkaa hylätä valittajien eri argumentit siitä, ettei 3.11.2003 päivätty sähköpostiviesti ollut aito, sillä perusteella, ettei valittaja ollut osoittanut, että komission esittämät selitykset olivat virheellisiä. Unionin yleinen tuomioistuin on myös todistustaakkaa perusteettomasti kääntämättä voinut hylätä valituksenalaisen tuomion 118 kohdassa valittajan argumentit, joiden mukaan komission olisi pitänyt pyytää riippumatonta tieteellistä asiantuntijalausuntoa kyseisen sähköpostiviestin aitouden osoittamiseksi.

70

Siltä osin kuin valittaja väittää tässä yhteydessä, että puolustautumisoikeuksia on loukattu, on riittävää huomauttaa, että se on voinut sekä hallinnollisen menettelyn että unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olleen menettelyn aikana vedota argumentteihinsa 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoudesta.

71

Edellä esitetyn perusteella valittajan esittämiä argumentteja valituksenalaisen tuomion 143, 144 ja 150 kohdasta on pidettävä tehottomina, siltä osin kuin ne perustuvat siihen virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on siirtänyt valittajalle todistustaakan siitä, ettei 3.11.2003 päivätty sähköpostiviesti ollut aito.

72

Ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on näin ollen hylättävä.

73

Valittaja moittii ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on loukannut puolustautumisoikeuksia ja tehnyt ilmeisen oikeudellisen virheen, siltä osin kuin se katsoi valituksenalaisen tuomion 85 kohdassa, ettei sillä, ettei valittajalle ollut toimitettu hyvissä ajoin komission tieteellisiä arviointeja, jotka koskivat 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoutta ja jotka olivat raskauttavia todisteita, ollut ollut vaikutusta siihen tulokseen, johon komissio oli päätynyt riidanalaisessa päätöksessä.

74

Valittaja katsoo, että se, ettei komissio ollut toimittanut sille näitä arviointeja, on johtanut siihen, ettei sillä ole ollut mahdollisuutta tukea paremmin niitä vakavia epäilyjä, jotka se oli esittänyt kyseisen sähköpostiviestin aitoudesta, osoittaa, ettei kyseinen viesti ollut aito tai että tätä varten tarvittiin riippumaton asiantuntijalausunto, ja vastata komission arviointeihin. Valittajan puolustautumisoikeuksien loukkaamista, jota on pahentanut se, että sille on virheellisesti siirretty todistustaakka siitä, ettei mainittu sähköpostiviesti ollut aito, ei voida hyvittää tieteellisten arviointien esittämisellä unionin yleisessä tuomioistuimessa vireillä olleen menettelyn aikana.

75

Komissio kiistää kaikki nämä väitteet.

76

Valittaja väittää nyt käsiteltävässä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi virheellisesti sen argumentaation, joka perustui siihen, että kun komissio ei ollut toimittanut valittajalle hallinnollisen menettelyn aikana omia tieteellisiä arviointejaan 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoudesta, se loukkasi valittajan puolustautumisoikeuksia.

77

Unionin yleinen tuomioistuin huomautti tältä osin valituksenalaisen tuomion 77 ja 80 kohdassa, että komission olisi pitänyt toimittaa tieteelliset arviointinsa valittajalle raskauttavina todisteina. Se katsoi kuitenkin kyseisen tuomion 81–85 kohdassa, että valittaja ei ollut osoittanut, että tulos, johon komissio oli päätynyt riidanalaisessa päätöksessä, olisi ollut toisenlainen, jos nämä arvioinnit olisi toimitettu, joten se hylkäsi valittajan argumentaation, joka perustui puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen.

78

Unionin yleinen tuomioistuin on näin tehdessään noudattanut unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jonka mukaan puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta seuraa riidanalaisen toimen kumoaminen ainoastaan, jos menettely olisi voinut johtaa toisenlaiseen tulokseen ilman kyseistä sääntöjenvastaisuutta, ja tämä seikka on asianomaisen yrityksen osoitettava (tuomio 16.6.2016, SKW Stahl-Metallurgie ja SKW Stahl-Metallurgie Holding v. komissio, C-154/14 P, EU:C:2016:445, 69 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

79

Valittaja ei ole kuitenkaan esittänyt mitään seikkaa, jolla voidaan osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen tai vääristänyt tosiseikastoa tai selvitysaineistoa, siltä osin kuin se katsoi sille esitettyjen argumenttien ja seikkojen perusteella, ettei valittaja ollut osoittanut, että tulos, johon komissio oli päätynyt riidanalaisessa päätöksessä, olisi voinut olla toisenlainen, jos komissio olisi toimittanut valittajalle tieteelliset arviointinsa hallinnollisen menettelyn kuluessa.

80

Ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa on siis hylättävä.

81

Ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa, joka perustuu syyttömyysolettaman loukkaamiseen, puolustautumisoikeuksien loukkaamiseen ja perusteluvelvollisuuden noudattamatta jättämiseen, jakautuu kahteen pääasialliseen väitteeseen.

82

Valittaja riitauttaa ensimmäisessä väitteessään unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, jotka sisältyvät erityisesti valituksenalaisen tuomion 93 ja 126 kohtaan ja jotka koskevat Samsungin uskottavuutta todistajana.

83

Valittaja katsoo ensimmäiseksi, että argumentti, jonka mukaan Samsung on uskottava todistaja, koska se on pyytänyt sakoista vapauttamista, on pätevä ainoastaan sellaisen todistajan toimittamien todisteiden osalta, jolle komissio on jo myöntänyt ehdollisen vapautuksen sakoista. Tästä ei ollut kuitenkaan kyse Samsungin tapauksessa riitautettuja todisteita toimitettaessa. Koska Samsungille voitiin määrätä täysimääräinen sakko sovittelun epäonnistumisen jälkeen, sillä ei ollut mitään menetettävää esittäessään perättömiä lausumia, ja näin oli etenkin, koska se ei ollut Korean oikeuden mukaan vaarassa joutua rikosoikeudellisten seuraamusten kohteeksi perättömän lausuman vuoksi.

84

Unionin yleisen tuomioistuimen olisi siis valittajan mukaan pitänyt nojautua muihin todisteisiin tukeakseen sitä, että Samsungin ja valittajan välillä oli ollut riitautettuja yhteydenpitoja. Tällaisia todisteita ei kuitenkaan ole olemassa. Valittaja arvostelee tältä osin valituksenalaisen tuomion 145–151 kohtaa, joita ei sen mukaan voida pitää pelkkinä ylimääräisinä perusteluina. Kyseisen tuomion 148 ja 149 kohta, joissa todetaan, että muut rikkomiseen osallistuneet yritykset olivat tukeneet Samsungin toimittamia todisteita, on ristiriidassa mainitun tuomion 155 kanssa. Valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa mainitussa Philipsin sähköpostiviestissä tukeudutaan yksinomaan ”kuulopuheeseen perustuvaan lausumaan”, eikä valittajalla ole ollut mitään kahdenvälistä yhteydenpitoa Philipsin kanssa. Kyseessä olevissa riidanalaisen päätöksen kohdissa ei täsmennetä, että NXP Semiconductors NV on esittänyt seikkoja, joilla tuetaan Samsungin esittämiä todisteita. Se riidanalaisen päätöksen 157 perustelukappaleessa mainittu seikka, jonka mukaan Renesas on esittänyt seikkoja näiden todisteiden tueksi, on epäjohdonmukainen, ja se on ristiriidassa unionin yleinen tuomioistuin osittaisen valvonnan kanssa; unionin yleinen tuomioistuin ei ole tutkinut sitä, oliko Renesasin ja valittajan välillä pidetty kokous vuonna 2003, jolloin Samsungin kanssa oli ollut riidanalaisia yhteydenpitoja, eikä todennut sitä. Renesas ei siis voi tukea riitautettuja tosiseikkoja, jotka on todettu sellaisten Samsungilta saatujen todisteiden perusteella, jotka on jätettävä tutkimatta.

85

Koska valittajan todistajalle aiheutui toisin kuin Samsungille vaara siitä, että sille määrätään rikosoikeudellisia seuraamuksia perättömän valaehtoisen lausunnon johdosta, unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt antaa enemmän painoarvoa valittajan todistajan lausunnoille. Sen olisi pitänyt katsoa, että asia ratkaistaan valittajan hyväksi epäselvässä tapauksessa in dubio pro reo -periaatteen mukaisesti.

86

Valittaja toteaa toiseksi, että kyseistä periaatetta on loukattu myös siitä syystä, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi valituksenalaisen tuomion 123 ja 124 kohdassa Samsungiin valittajan vahingoksi sääntöä asianajajan ja hänen asiakkaansa välisen yhteydenpidon luottamuksellisuudesta. Se huomauttaa näet kyseessä olevasta lausunnosta, että sen antanut Samsungin työntekijä on esittänyt vain epämääräisiä muistikuvia Samsungin neuvonantajalle kymmenen vuotta väitetyn rikkomisen jälkeen.

87

Valittaja väittää toisessa väitteessä, että unionin yleinen tuomioistuin on katsonut virheellisesti, että sen muiden kuin SIM-korttien sirut kuuluivat kyseessä olevan rikkomisen piiriin, perustellut puutteellisesti tuomionsa ja loukannut in dubio pro reo -periaatetta.

88

Valittaja väittää ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin käytti valituksenalaisen tuomion 255 kohdassa virheellistä käännöstä Samsungin sisäisestä kertomuksesta ja vääristi näin todisteita. Oikean käännöksen perusteella unionin yleinen tuomioistuin ei olisi voinut katsoa, että kyseessä olevat todisteet tukivat päätelmää, jonka mukaan muiden kuin SIM-korttien sirut olivat olleet Samsungin ja valittajan 24.9.2003 käymien keskustelujen kohteena.

89

Valittaja toteaa toiseksi, etteivät valituksenalaisen tuomion 256 kohdassa esitetyt seikat ole omiaan osoittamaan, että muista kuin SIM-korttien siruista saadut tulot oli sisällytettävä sakon määrän laskentaan koko rikkomisajanjakson osalta, ja ne ovat ristiriidassa kyseisen tuomion 160 kohdassa vahvistetun lähestymistavan kanssa. Muiden kuin SIM-korttien sirut mainitaan näet siinä Samsungin sisäisessä kertomuksessa, jota käytetään osoittamaan 24.9.2003 tapahtunut yhteydenotto, ainoastaan vuoden 2004 osalta sellaisessa erittäin yleisluonteisessa lausunnossa, jonka osalta ei voida katsoa, että sen tarkoituksena on rajoittaa kilpailua tai että sillä on tällainen vaikutus. Lausunnolla ei voida vähentää Samsungin epävarmuutta, koska älykorttien sirujen, joiden elinikä on lyhyt teknologian jatkuvan edistymisen vuoksi, alalla hinnat laskevat jatkuvasti. Koska muiden kuin SIM-korttien sirujen osalta ei ole ollut mitään muita yhteydenpitoja, näihin tuotteisiin liittyvät tulot olisi voitu ottaa huomioon sakon määrää laskettaessa enintään vuoden 2004 osalta.

90

Valittaja riitauttaa kolmanneksi valituksenalaisen tuomion 257 kohdassa todetun SIM-korttien sirujen ja muiden kuin SIM-korttien sirujen välisen vuorovaikutussuhteen, siltä osin kuin siihen liittyy ilmeinen arviointivirhe ja tämän johdosta komission riidanalaisen päätöksen 221 perustelukappaleessa käyttämien todisteiden vääristämistä. Kyseisen päätöksen 6 ja 221 perustelukappaleesta näet ilmenee, että älykorttien sirujen markkinat voitiin jakaa kahteen segmenttiin. Jos segmentteihin jakautuminen ei olisi ehdotonta, komissio ei olisi kuitenkaan todennut vuorovaikutussuhdetta.

91

Valittaja toteaa neljänneksi, että vaikka tällainen vuorovaikutussuhde olisi olemassa, unionin yleinen tuomioistuin ei ole esittänyt sitä tapaa, jolla tapahtuneiksi väitetyt tietojenvaihdot SIM-korttien sirujen osalta saattoivat vaikuttaa kilpailuun muiden kuin SIM-korttien sirujen osalta. Erityisesti valituksenalaisen tuomion 258 kohtaa on perusteltu tältä osin puutteellisesti. Riidanalaisen päätöksen 217 perustelukappaleessa mainittua Renesasin lausuntoa, jonka mukaan rikkominen koski kummankin tyyppisiä siruja ja muita kuin SIM-sovelluksia koskevat tiedot olivat merkityksellisiä SIM-sovellusten toimittajille, ei ole myöskään tuettu, ja valittaja ja Philips ovat riitauttaneet sen. Tämän riitauttamisen johdosta mainittua lausuntoa olisi kuitenkin pitänyt tukea muilla seikoilla, jotta se voitiin ottaa huomioon.

92

Komissio riitauttaa kaikkien näiden argumenttien perusteltavuuden.

93

Valittaja riitauttaa ensimmäisellä väitteellä eräät unionin yleisen tuomioistuimen esittämät arvioinnit Samsungin uskottavuudesta todistajana ja Samsungin esittämille todisteille annetusta todistusarvosta.

94

Tältä osin on ensimmäiseksi todettava aluksi, että unionin yleinen tuomioistuin huomautti perustellusti valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa, että se, että Samsungin työntekijälle, joka oli antanut lausunnon, jonka todistusarvon valittaja riitauttaa, ei aiheutunut Koreassa vaaraa siitä, että sille olisi voitu määrätä rikosoikeudellisia seuraamuksia perättömän valaehtoisen lausunnon vuoksi, ei johtanut siihen, ettei kyseisellä lausunnolla ollut todistusarvoa, koska Samsung saattoi yhteistyötiedonantoon perustuvan pyynnön tekijänä menettää kyseisestä yhteistyöstä koituvan hyödyn perättömän lausuman vuoksi.

95

Mikä tahansa kyseiseen tiedonantoon perustuvan pyynnön tekijän yritys johtaa komissiota harhaan voisi näet kyseenalaistaa sen tekemän yhteistyön vilpittömyyden ja kattavuuden ja johtaa näin ollen siihen, että se menettäisi mahdollisuuden hyötyä täysimääräisesti mainitusta tiedonannosta (ks. analogisesti tuomio 19.12.2013, Siemens ym. v. komissio, C-239/11 P, C-489/11 P ja C-498/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:866, 138 kohta).

96

Valittaja ei riitauta väitteellään, jonka mukaan muiden kyseessä olevan rikkomisen osapuolten olisi pitänyt tukea Samsungin esittämiä todisteita, mitä ne eivät ole kuitenkaan tehneet, todellisuudessa valituksenalaisen tuomion 148 ja 149 kohtaa vaan riidanalaisen päätöksen 156–161 perustelukohdassa olevat komission arvioinnit, joiden mukaan muut kyseessä olevan rikkomisen osapuolet olivat tukeneet Samsungin lausuntoja. Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin mainituissa kohdissa korostanut, eikä valittaja ole tätä unionin tuomioistuimessa kiistänyt, että kyseisiä arviointeja ei ollut kyseenalaistettu unionin yleisessä tuomioistuimessa.

97

Kyseinen väite on siis jätettävä tutkimatta sen vakiintuneen oikeuskäytännön nojalla, jonka mukaan unionin tuomioistuin on muutoksenhaun yhteydessä toimivaltainen arvioimaan ainoastaan sitä oikeudellista ratkaisua, joka alemmassa oikeusasteessa on tehty perusteista ja argumenteista, joista siinä on lausuttu. Asianosainen ei siis voi esittää ensimmäistä kertaa vasta unionin tuomioistuimessa perusteita ja argumentteja, joihin hän ei ole unionin yleisessä tuomioistuimessa vedonnut (ks. vastaavasti tuomio 8.11.2016, BSH v. EUIPO, C-43/15 P, EU:C:2016:837, 43 kohta ja tuomio 13.12.2017, Telefónica v. komissio, C-487/16 P, ei julkaistu, EU:C:2017:961, 84 kohta).

98

Lisäksi on hylättävä argumentti, joka perustuu siihen, että valituksenalaisen tuomion 148 ja 149 kohdan ja kyseisen tuomion 155 kohdan perustelut ovat ristiriidassa keskenään. Viimeksi mainitussa kohdassa näet unionin yleinen tuomioistuin on kiistämättä sitä, että muut rikkomisen osapuolet olivat tukeneet Samsungin lausuntoja kokonaisuudessaan, vain vastannut valittajan argumenttiin huomauttamalla, ettei komissio ollut todennut riidanalaisen päätöksen 152, 157 ja 158 perustelukappaleessa, jotka valittaja on riitauttanut, että 3.11. ja 17.11.2003 tapahtuneita yhteydenpitoja oli tuettu mainituilta muilta osapuolilta saaduilla todisteilla.

99

Lopuksi on todettava, että argumentti, jonka mukaan selvitysaineistoa väitetään vääristetyn valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa olevan NXP Semiconductorsia koskevan maininnan vuoksi, perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan. Toisin kuin valittaja väittää, NXP Semiconductors on näet mainittu kyseisen päätöksen 158, 159 ja 161 perustelukappaleessa.

100

Toiseksi on huomautettava valituksenalaisen tuomion 123 ja 124 kohdan osalta yhtäältä, että siltä osin kuin valittaja esittää argumentin kyseisen tuomion 123 kohdassa mainitun lausunnon epämääräisyyden perusteella, se pyrkii todellisuudessa siihen, että kyseisen lausunnon todistusarvo arvioidaan uudelleen; kyseinen arviointi ei kuitenkaan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kuulu, unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin lukuun ottamatta sitä tapausta, että kyseistä todistetta on vääristetty (tuomio 12.1.2017, Timab Industries ja CFPR v. komissio, C-411/15 P, EU:C:2017:11, 153 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). Valituksenalaisen tuomion 124 kohtaa koskevasta argumentista on toisaalta riittävää todeta, että kyseisessä kohdassa esitetään ylimääräinen perustelu, kuten sen aloittava ilmaisu ”joka tapauksessa” ilmaisee. Kyseinen argumentti on siis tehoton.

101

Ensimmäinen väite on näin ollen hylättävä.

102

Valittaja moittii toisella väitteellään, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 255–258 kohtaan, unionin yleinen tuomioistuinta lähinnä siitä, että se on vääristänyt selvitysaineistoa siltä osin, kuin se on vahvistanut toteamuksen valittajan osallistumisesta kilpailusääntöjen rikkomiseen, joka koskee muita kuin SIM-korttien siruja, ja valittajan kyseisistä tuotteista saamien tulojen huomioon ottamisen sakon määrän laskennassa.

103

Selvitysaineistoa on vääristetty, jos ilman uutta selvitysaineistoa olemassa olevan selvitysaineiston arviointi oli ilmeisen virheellistä. Valittajien on ilmoitettava täsmällisesti todisteet, joita ne katsovat vääristetyn, ja esitettävä arviointivirheet, jotka väitetään tehdyn (ks. vastaavasti tuomio 17.6.2010, Lafarge v. komissio, C-413/08 P, EU:C:2010:346, 16 ja 17 kohta sekä tuomio 27.4.2017, FSL ym. v. komissio, C-469/15 P, EU:C:2017:308, 47 ja 48 kohta).

104

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi valituksenalaisen tuomion 255–258 kohdassa unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyn viidennen kanneperusteen, joka perustui sakon määrän laskennassa tehtyyn virheeseen, siltä osin kuin komissio oli ottanut huomioon muut kuin SIM-korttien sirut.

105

Ensimmäiseksi on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 255 kohdassa, että valittaja ja Samsung olivat ottaneet esille hintoja ja muiden kuin SIM-korttien sirujen markkinoita 24.9.2003 tapahtuneessa yhteydenpidossa. Se katsoi kyseisen tuomion 256 kohdassa, että pelkästään tämän seikan, joka kävi ilmi erään Samsungin työntekijän sisäisestä kertomuksesta, nojalla voitiin todeta, että kilpailunvastaiset keskustelut eivät koskeneet yksinomaan SIM-korttien siruja, vaikkei kirjallisia todisteita muista valittajan ja sen kilpailijoiden välillä käydyistä tietojenvaihdoista muiden kuin SIM-korttien sirujen osalta ollutkaan olemassa.

106

Tästä on korostettava, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisi nojautunut kyseisen sisäisen kertomuksen virheelliseen käännökseen, valittajan unionin tuomioistuimessa esittämästä kahdesta käännöksestä ilmenee kuitenkin, että hintoja pankki- tai turvallisuusalan kaltaisilla aloilla, joilla käytetään muita kuin SIM-korttien siruja, on todellakin tarkasteltu 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon aikana. Unionin yleinen tuomioistuin totesi siis selvitysaineistoa vääristämättä, että kyseisen yhteydenpidon yhteydessä on vaihdettu tietoja muiden kuin SIM-korttien sirujen hinnoista.

107

Toiseksi on huomautettava, että unionin yleinen tuomioistuin totesi vielä valituksenalaisen tuomion 257 kohdassa, ettei valittaja ollut esittänyt kirjelmissään mitään argumenttia, jolla pyrittiin riitauttamaan riidanalaisen päätöksen 221 perustelukappaleessa esitetty arviointi, jonka mukaan SIM-korttien sirut ja muut kuin SIM-korttien sirut olivat vuorovaikutussuhteessa. Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että SIM-korttien sirujen hintoja koskevat kilpailunvastaiset menettelytavat olivat välttämättäkin vaikuttaneet muiden kuin SIM-korttien sirujen hintoihin, se totesi kyseisen tuomion 258 kohdassa, että sillä, että SIM-korttien sirut ja muut kuin SIM-korttien sirut eivät kuuluneet samoille tuotemarkkinoille, ei ollut ollut vaikutusta siihen, että komissio oli voinut ottaa muut kuin SIM-korttien sirut huomioon sakon määrän laskemiseksi.

108

Valittaja ei ole kuitenkaan riitauttanut unionin tuomioistuimessa unionin yleisen tuomioistuimen valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämistä kirjelmistä omaksumaa tulkintaa, jonka mukaan valittaja ei ollut riitauttanut komission toteamusta siitä, että SIM-korttien sirut ja muiden kuin SIM-korttien sirut olivat vuorovaikutussuhteessa. Kun valittajalta on kysytty asiasta unionin tuomioistuimessa järjestetyssä istunnossa, se ei ole myöskään yksilöinyt mitään sellaista seikkaa mainituissa kirjelmissään, joka osoittaa, että se olisi riitauttanut kyseisen vuorovaikutussuhteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. Valittaja ei siis voi riitauttaa unionin tuomioistuimessa mainitusta vuorovaikutussuhteesta esitettyä arviointia.

109

Tämän perusteella – ja koska valittaja ei ole riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa hyödyllisesti kaikkia niitä riidanalaisessa päätöksessä sen oikeuttamiseksi esitettyjä seikkoja, että muut kuin SIM-korttien sirut sisällytettiin sen kilpailusääntöjen rikkomisen piiriin, johon valittaja oli syyllistynyt, valittaja ei voi väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on ylittänyt täyden harkintavaltansa rajat vahvistaessaan sen, että komissio oli ottanut huomioon valittajan mainituista siruista saamat tulot koko siltä ajalta, jonka se oli osallistunut kyseessä olevaan kilpailusääntöjen rikkomiseen.

110

Toinen väite ja näin ollen ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on siis hylättävä.

111

Valittaja moittii ensimmäisen valitusperusteen viidennessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on vääristänyt selvitysaineistoa.

112

Se väittää ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin vääristi selvitysaineistoa todetessaan valituksenalaisen tuomion 160 kohdassa, että hinnat määritettiin lähtökohtaisesti vuosittain. Riidanalaisen päätöksen 38–41, 65 ja 297 perustelukappaleesta näet ilmenee, että hinnoista neuvoteltiin vuosittain ja neljännesvuosittain tai jopa vielä useammin. Jos unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut huomioon hinnoista neljännesvuosittain käydyt neuvottelut, se olisi tarvinnut lisätodisteita voidakseen katsoa, että valittaja oli osallistunut kyseessä olevaan rikkomiseen.

113

Valittaja väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin vääristi selvitysaineistoa yksilöidessään valituksenalaisen tuomion 191–196 kohdassa tarkoitetun sähköpostiviestin Samsungilta tulevaksi sähköpostiviestiksi. Kyseessä olevasta selvitysaineistosta ja riidanalaisen päätöksen 116 perustelukappaleesta näet ilmenee, että kyse on valittajan sisäisestä sähköpostiviestistä. Kyseinen vääristäminen on johtanut siihen, ettei velvollisuutta valvoa valittajan argumentteja kattavasti ole noudatettu.

114

Komissio riitauttaa näiden argumenttien perusteltavuuden.

115

Valittaja väittää ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristänyt selvitysaineistoa todetessaan valituksenalaisen tuomion 160 kohdassa, että hinnat määritettiin lähtökohtaisesti vuosittain.

116

Kuten valituksenalaisen tuomion 160 kohdasta nimenomaisesti ilmenee, eikä valittaja ole sitä kiistänyt, kun siltä on tiedusteltu asiasta unionin tuomioistuimessa järjestetyssä istunnossa, valittaja ei ole riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa sitä, että hinnoista neuvoteltiin lähtökohtaisesti vuosittain. Kyseistä 160 kohtaa koskeva argumentti on siis jätettävä tutkimatta tämän tuomion 97 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla.

117

Valittaja moittii toiseksi unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on vääristänyt tosiseikastoa arvioidessaan valituksenalaisen tuomion 191–196 kohdassa 1.6.–8.6.2004 tapahtunutta yhteydenpitoa Samsungin kanssa.

118

Kyseistä argumentaatiota on tutkittava tämän tuomion 100 ja 103 kohdassa mainitun oikeuskäytännön nojalla.

119

Komissio on nyt käsiteltävässä tapauksessa valittajan kanssa yhtä mieltä siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 191 ja 193 kohdassa katsonut virheellisesti, että kyseisissä kohdissa tarkoitettu sähköpostiviesti oli peräisin Samsungilta ja se oli löydetty Samsungin toimitiloista, vaikka se oli peräisin valittajalta ja se oli löydetty valittajan toimitiloista.

120

Valittaja ei riitauta kuitenkaan unionin tuomioistuimessa kyseessä olevan sähköpostiviestin itse olemassaoloa ja sen aineellista sisältöä eikä unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen sähköpostiviestin perusteella tekemiä päätelmiä. Se ei erityisestikään esitä mitään argumenttia, jolla voidaan osoittaa, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristänyt selvitysaineistoa katsoessaan mainitun sähköpostiviestin nojalla, että valittaja oli osallistunut yhteydenpitoon Samsungin kanssa ja vaihtanut tässä yhteydessä eräitä tietoja, jotka unionin yleinen tuomioistuin, joka yksin on toimivaltainen arvioimaan tosiseikastoa, on luonnehtinut kilpailunvastaisiksi.

121

Tämän perusteella on katsottava, että kyseessä olevan sähköpostiviestin virheellinen yksilöiminen perustuu kirjoitusvirheeseen, jolla ei ole ollut merkitystä mainitun sähköpostiviestin valossa esitettyyn asiakysymystä koskevaan arviointiin niistä valittajan argumenteista, jotka perustuivat 1.6.–8.6.20014 tapahtuneeseen yhteydenpitoon.

122

Siltä osin kuin valittaja toteaa vielä, että unionin yleinen tuomioistuin ei kyseessä olevan sähköpostiviestin virheellisen yksilöimisen vuoksi noudattanut velvollisuutta suorittaa kattava valvonta sen argumenteista, on huomautettava, ettei valittajan argumentaation perusteella voida yksilöidä niitä oikeudellisia virheitä, joista se moittii unionin yleistä tuomioistuinta, joten kyseinen argumentaatio on jätettävä tältä osin tutkimatta.

123

Edellä esitetyn perusteella ensimmäisen valitusperusteen viides osa on hylättävä.

124

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä, jollei tämän tuomion 191 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa suoritetusta tutkinnasta, joka koskee ensimmäisen valitusperusteen ensimmäistä osaa siltä osin, kuin se perustuu täyden harkintavallan ylittämiseen, muuta johdu.

125

Valittajan esittämä toinen valitusperuste sisältää kolme osaa.

126

Valittaja moittii toisen valitusperusteen ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt virheitä luonnehtiessaan merkityksellisiä tosiseikkoja oikeudellisesti SEUT 101 artiklan kannalta. Se riitauttaa unionin yleinen tuomioistuimen tekemän arvioinnin Samsungin kanssa 24.9. ja 3.11.2003 tapahtuneesta yhteydenpidosta.

127

Valittaja on ensinnäkin 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon osalta sitä mieltä, että valituksenalaisen tuomion 168 kohdassa olevien seikkojen perusteella ei voida todeta, että kilpailua olisi rajoitettu vuodesta 2003 alkaen. Se viittaa näet aluksi riidanalaisen päätöksen 90 ja 297 perustelukappaleeseen ja huomauttaa, että käytetyn indisioiden kokonaisuuden perusteella voidaan päätellä pelkästään kaksi vuoden 2003 hintoja koskevaa viittausta. Kyse on yhtäältä pelkästä yleisesti tunnettua markkinahintojen nykyistä tasoa koskevasta huomautuksesta ja toisaalta vuoden 2003 neljännen vuosineljänneksin hintojen mukauttamisesta asiakkaan Schlumberger Smart Cards and Terminals osalta. Valittaja katsoo vielä, että tulevia hintoja ja kapasiteetteja koskevat tietojenvaihdot, jotka on mainittu valituksenalaisen tuomion 168 kohdassa, eivät voi tukea päätelmää siitä, että väitetty rikkominen on voinut vaikuttaa kilpailuun vuodesta 2003 alkaen. Valituksenalaisessa tuomiossa ei ole lopuksi mitään arviointia vuoden 2003 hintoja koskevan tietojenvaihdon vaikutuksesta kilpailuun, eikä unionin yleinen tuomioistuin ole luonnehtinut kyseistä tietojenvaihtoa tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi.

128

Valittaja katsoo toiseksi, että pelkän muiden kuin SIM-korttien siruista 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon yhteydessä annetun lausunnon – joka on lisäksi yleisluonteinen eikä siinä ole mitään mainintaa hintojen tulevasta vahvistamisesta tai markkinakäyttäytymisestä – perusteella ei voida osoittaa, että kyse oli näitä tuotteita koskevien arkaluonteisten tietojen lainvastaisesta vaihtamisesta. Komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät ole osoittaneet, että kyseinen tietojen jakaminen voisi rajoittaa kilpailua. Kun unionin yleinen tuomioistuin totesi päinvastaista valituksenalaisen tuomion 256 kohdassa, se teki siis virheen tai vääristi selvitysaineistoa. Se on siis valittajalle määrätyn sakon määrän laskemiseksi ottanut virheellisesti huomioon näihin tuotteisiin liittyvät tulot.

129

Valittaja väittää toiseksi 3.11.2003 tapahtuneesta yhteydenpidosta yhtäältä, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, koska se ei esittänyt mitään perustelua, jonka nojalla kyseisen yhteydenpidon voidaan katsoa olevan lainvastaista tietojenvaihtoa, ja koska se ei vastannut argumentteihin, jotka sisältyvät tämän kysymyksen osalta kannekirjelmän 83–86 kohtaan.

130

Toisaalta valituksenalaisen tuomion 181–183 kohdassa olevassa arvioinnissa, joka koskee 3.11.2003 käydyn yhteydenpidon osoittamiseksi käytettyjen todisteiden todistusarvoa, on valittajan mukaan laiminlyöty perusteluvelvollisuus, loukattu syyttömyysolettamaa, tehty ilmeinen arviointivirhe ja vääristetty selvitysaineistoa. Komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät näet ole esittäneet riittävää selitystä sille, että 3.11.2003 päivätystä sähköpostiviestistä oli olemassa eri versioita tai että kyseinen viesti oli aito. Valittaja täsmentää kyseisen tuomion 183 kohdassa mainitusta indisioiden kokonaisuudesta, joka sisältää vain kaksi lähdettä, että 7.10.2003 päivätty Renesasin sisäinen sähköpostiviesti nojautuu kuulopuheisiin perustuviin tietoihin ja että koska se oli lähetetty ennen 3.11.2003 tapahtunutta yhteydenpitoa, se ei selvästikään voi olla osoituksena kyseisen yhteydenpidon olemassaolosta. Unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt esittämättä perustelut, joiden vuoksi komissio saattoi päätellä 7.11.2003 päivätyn Samsungin sähköpostiviestin perusteella, jossa mainittiin ainoastaan ehdotus 17.11.2003 pidettävästä tulevasta kokouksesta, että yhteydenpito oli tapahtunut 3.11.2003. Näistä syistä unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti todistustaakkaa koskevia sääntöjä, vääristänyt selvitysaineistoa ja esittänyt selvästi virheellisiä arviointeja.

131

Komissio katsoo, että nämä argumentit on jätettävä tutkimatta siltä osin, kuin valittaja pyrkii kyseenalaistamaan unionin yleinen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevat arvioinnit, ja että ne ovat myös perusteettomia.

132

Aluksi on todettava komission argumenttien perusteella, että valittaja ei pyri olennaisella osalla tämän osan tueksi esitetyistä argumenteistaan kyseenalaistamaan unionin yleinen tuomioistuimen tosiseikoista tekemiä arviointeja vaan se vetoaa oikeudellisiin virheisiin, joita unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt arvioidessaan 24.9. ja 3.11.2003 tapahtuneita yhteydenpitoja Samsungin kanssa.

133

Ensimmäiseksi on todettava 24.9.2003 tapahtuneesta yhteydenpidosta, että valittaja riitauttaa valituksenalaisen tuomion 168 ja 256 kohdan, siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että rikkominen, johon valittaja oli syyllistynyt, oli alkanut vuonna 2003 ja se koski muita kuin SIM-korttien siruja.

134

On ensinnäkin selvää, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin korosti erityisesti valituksenalaisen tuomion 166, 168 ja 173–175 kohdassa – valittaja ja Samsung ovat 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon aikana vaihtaneet arkaluonteisia tietoja muun muassa tulevista hinnoistaan.

135

Unionin yleinen tuomioistuin on kuitenkin tämän kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon itse tarkoituksen vuoksi voinut perustellusti luonnehtia kyseisen tietojenvaihdon tarkoitukseen perustuvaksi kilpailusääntöjen rikkomiseksi, eivätkä valittajan nyt käsiteltävän valitusperusteen toisen osan yhteydessä esittämät argumentit – kuten tämän tuomion 157–160 kohdasta ilmenee – ole omiaan osoittamaan, että tähän luonnehdintaan sisältyisi oikeudellinen virhe.

136

Vaikka kilpailijat eivät siis olisikaan keskustelleet vuoden 2003 hinnoista, unionin yleinen tuomioistuin saattoi kuitenkin katsoa oikeudellista virhettä tekemättä rikkomisjakson alkamisen osalta, että valittaja oli osallistunut tällaiseen rikkomisen 24.9.2003 alkaen.

137

Näin ollen yhtäältä valittajan argumentit, joilla pyritään osoittamaan, että 24.9.2003 pidetyssä kokouksessa ei ollut keskusteltu vuoden 2003 hinnoista, ovat sen lisäksi, että niillä pyritään todellisuudessa siihen, että tosiseikat tutkitaan uudelleen, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan valitusasioissa, myös merkityksettömiä.

138

Unionin yleinen tuomioistuin ei toisaalta ollut mitenkään velvollinen tutkimaan kilpailunvastaisten vaikutusten olemassaoloa vuoden 2003 osalta eikä toteamaan niitä. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan näet yhdenmukaistetun menettelytavan vaikutuksia ei ole tarpeen tutkia, kun on todettu, että sen tarkoitus on kilpailunvastainen (tuomio 4.6.2009, T-Mobile Netherlands ym., C-8/08, EU:C:2009:343, 30 kohta).

139

Muita kuin SIM-korttien siruja koskevaan kilpailusääntöjen rikkomiseen liittyvästä argumentista, joka kohdistuu valituksenalaisen tuomion 256 kohtaan, on toiseksi täsmennettävä, että valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämistä kirjelmistä ilmenee, että valittaja on unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämänsä viidennen kanneperusteen yhteydessä kiistänyt kaikki muita kuin SIM-korttien siruja koskevat keskustelut väittämättä mitenkään, tarvittaessa toissijaisesti, että näitä tuotteita koskevaa keskustelua 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon yhteydessä ei voitu luonnehtia tarkoituksen perusteella kilpailunvastaiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis ollut velvollinen tarkastelemaan tätä kysymystä sen yksityiskohtaisemmin. Muilta osin on viitattava tämän tuomion 104–109 kohtaan.

140

Toiseksi on huomautettava 3.11.2003 tapahtuneesta yhteydenpidosta, että valittaja riitauttaa unionin yleinen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 181–183 ja 185 kohdassa esittämät arvioinnit kyseisen yhteydenpidon olemassaolosta ja sen laittomasta luonteesta.

141

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi ensinnäkin valituksenalaisen tuomion 181–183 kohdassa yhtäältä, ettei valittaja ollut esittänyt näyttöä siitä, että komission esittämät objektiiviset syyt, jotka oikeuttavat sen, että 3.11.2003 päivätystä sähköpostiviestistä oli olemassa useita versioita, olivat virheellisiä, ja toisaalta, että oli olemassa sellainen muihin todisteisiin perustuva indisioiden kokonaisuus, joka osoittaa, että samana päivänä oli ollut kilpailunvastainen yhteydenpito.

142

Tältä osin yhtäältä tämän tuomion 68 ja 69 kohdassa on jo korostettu, että valittajan tehtävänä on riitauttaa unionin yleisessä tuomioistuimessa komission riidanalaisessa päätöksessä 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoudesta esittämät seikat ja että unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt syyt, joiden vuoksi valittaja ei ollut kyennyt osoittamaan, että kyseiset seikat olivat virheellisiä.

143

Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin on tekemättä oikeudellista virhettä ja laiminlyömättä perusteluvelvollisuuttaan hylännyt valittajan argumentit, jotka koskivat 3.11.2003 päivätyn sähköpostiviestin aitoutta.

144

Toisaalta argumentista, jolla valittaja arvostelee valituksenalaisen tuomion 181 ja 183 kohdassa mainittua indisioiden kokonaisuutta, on riittävää todeta, että selvitysaineiston arviointi ei kuulu, jollei selvitysaineistoa ole vääristetty, unionin tuomioistuimen toimivaltaan muutoksenhakuvaiheessa. Vaikka valittaja väittää, että kyseiseen indisioiden kokonaisuuteen kuuluvilla seikoilla ei voida tukea 3.11.2003 tapahtuneen laittoman yhteydenpidon olemassaoloa, se ei osoita kuitenkaan mitenkään, että unionin yleinen tuomioistuin olisi vääristänyt kyseisiä seikkoja.

145

Unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 185 kohdassa katsonut toiseksi, että siltä osin kuin valittaja oli sitä mieltä, että 3.11.2003 tapahtunut yhteydenpito ei merkinnyt tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta, komission ei tarvinnut osoittaa kunkin laittoman keskustelun osalta, että kyseinen keskustelu merkitsi tällaista rajoitusta, jos se osoitti että kyseessä olevat menettelytavat yhdessä tarkasteltuna merkitsivät tarkoitukseen perustuvaa kilpailunrajoitusta.

146

Unionin yleinen tuomioistuin totesi näin tehdessään, kuten valittaja väittää, kyseessä olevan keskustelun laittoman luonteen ja jätti tutkimatta valittajan esittämät argumentit, jotka koskivat 3.11.2003 tapahtuneen yhteydenpidon luonnetta tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena.

147

Kun otetaan huomioon tämän tuomion 43–55 kohdassa esitetyt seikat, tällainen lähestymistapa ei ole kuitenkaan nyt käsiteltävän asian olosuhteissa ristiriidassa rikkomisen toteamisen laillisuuden valvontaa koskevien vaatimusten kanssa. Valittaja ei myöskään väitä, että kyseinen lähestymistapa voi vaikuttaa arviointiin siitä, onko sakon määrä tarkoituksenmukainen rikkomiseen nähden.

148

Toisen valitusperusteen ensimmäinen osa siis on hylättävä.

149

Valittaja moittii toisen valitusperusteen toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tulkinnut valituksenalaisen tuomion 172–176, 185 ja 189 kohdassa virheellisesti tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitettä. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole sen mukaan arvioinut riittävästi kyseessä olevien menettelytapojen luonnetta ja se on erityisesti kyseisen tuomion 176 ja 189 kohdassa tyytynyt puutteellisiin perusteluihin ja ristiriitaiseen lähestymistapaan.

150

Valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin, joka ei noudattanut tältä osin unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, ei ole arvioinut sitä, olivatko kyseessä olevat tietojenvaihdot riittävän haitallisia älykorttien sirujen markkinoilla käydylle kilpailulle, eikä se ole osoittanut tätä. Valittaja katsoo, että sellainen satunnainen tietojenvaihto, joka koskee markkinoiden nykyisiä hintoja tai hintojen yleisiä ja mahdollisia tulevia suuntauksia ja markkinoiden kehitystä, ei sinällään ole tällä tavalla haitallista mainittujen älykorttien sirujen markkinoiden kaltaisilla kilpailulle erittäin avoimilla markkinoilla.

151

Valittaja täsmentää, että valituksenalaisen tuomion 174 kohdassa esitetyssä arvioinnissa, joka on perusteltu puutteellisesti ja jonka mukaan riidanalainen käyttäytyminen oli ”luonteeltaan” sellaista, että ”kilpailijat saattoivat rajoittaa kilpailua”, otetaan käyttöön kaksi edellytystä, jotka ovat epävarmoja ja jotka poikkeavat unionin tuomioistuimen edellyttämästä haitallisuuden astetta koskevasta kriteeristä.

152

Kun otetaan lopuksi huomioon unionin yleisen tuomioistuimen tutkimien viiden yhteydenpidon erilaiset ominaispiirteet, unionin yleinen tuomioistuin teki valittajan mukaan oikeudellisen virheen todetessaan, kuten se näyttää tekevän valituksenalaisen tuomion 185 kohdassa, että kyse oli tarkoitukseen perustuvasta kokonaisvaltaisesta kilpailunrajoituksesta.

153

Komissio kiistää kaikki nämä väitteet.

154

Valittaja moittii toisen valitusperusteen toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on soveltanut virheellisesti tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen käsitettä koskevaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä.

155

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan keskeinen oikeudellinen kriteeri sen määrittämiseksi, sisältääkö sopimus tai yhdenmukainen menettelytapa SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tarkoitukseen perustuvan kilpailunrajoituksen, on sen toteaminen, että tällainen sopimus tai menettelytapa on itsessään riittävän haitallinen kilpailulle, jotta voidaan katsoa, ettei ole tarpeen selvittää sen vaikutuksia (ks. vastaavasti tuomio 27.4.2017, FSL ym. v. komissio, C-345/15, EU:C:2017:308, 104 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

156

Sen arvioimiseksi, onko jokin yritysten välisen yhteensovittamisen muoto riittävän haitallinen, jotta sitä voidaan pitää tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, on tarkasteltava muun muassa sen sisältöä, tavoitteita, joihin sillä pyritään, sekä sitä taloudellista ja oikeudellista asiayhteyttä, johon se kuuluu. Kyseistä asiayhteyttä arvioitaessa on myös otettava huomioon yhteensovittamisen kohteena olevien tavaroiden tai palvelujen luonne sekä kyseisten markkinoiden toimintaan ja rakenteeseen liittyvät tosiasialliset olosuhteet (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2013, Solvay Solexis v. komissio, C-449/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:802, 36 kohta; tuomio 19.3.2015, Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C-286/13 P, EU:C:2015:184, 117 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 27.4.2017, FSL ym. v. komissio, C-469/15 P, EU:C:2017:308, 105 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

157

Ensimmäiseksi on todettava 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon osalta, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 164 ja 165 kohdassa esittämistä tosiseikkoja koskevista toteamuksista ilmenee, että valittaja ja Samsung ovat vaihtaneet tietoja niiden nykyisistä ja tulevista kapasiteeteista ja hinnoista sekä niiden teknologisen kehityksen strategiasta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 166 kohdassa, että tällainen tietojenvaihto hinnoista ja kapasiteeteistä on erityisesti markkinoilla, joilla tarjonta ja kysyntä ovat keskittyneet, omiaan vaikuttamaan suoraan kilpailijoiden liiketaloudelliseen strategiaan.

158

Unionin yleinen tuomioistuin palautti vastauksena valittajan argumentteihin, joilla pyrittiin riitauttamaan se, että komissio oli luonnehtinut kyseisen yhteydenpidon tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, vielä mieleen muun muassa tämän tuomion 155 kohdassa mainitun oikeuskäytännön ja katsoi valituksenalaisen tuomion 173 ja 174 kohdassa, että relevanteille markkinoille ominaiset taloudelliset tekijät, joita valittaja ei ollut riitauttanut, olivat omiaan osoittamaan, että kyseessä olevat yritykset hyötyivät sellaisten arkaluonteisten tietojen vaihdosta, jotka koskivat niiden kilpailijoiden strategisia toimintatapoja hintojen, kapasiteetin ja teknologisen kehityksen osalta, siltä osin kuin tietojenvaihto saattoi antaa niille mahdollisuuden hidastaa relevanteille markkinoille ominaista hintojen laskua.

159

Näin tehdessään unionin yleinen tuomioistuin noudatti valittajan argumenteista poiketen tämän tuomion 155 ja 156 kohdassa mainittua oikeuskäytäntöä. Unionin yleinen tuomioistuin näet tutki kilpailijoiden välisen tietojenvaihdon sisältöä, ja myös vaihdettujen tietojen luonnetta, arvioi niitä tavoitteita, joihin kilpailijat pyrkivät, ja otti huomioon niiden markkinoiden asiayhteyden, joilla näitä samoja keskusteluja käytiin.

160

Toisin kuin valittaja antaa ymmärtää, se, että relevanteilla markkinoilla kilpailijoiden välillä tapahtuva arkaluonteisten tietojen vaihtaminen luonnehditaan tarkoitukseen perustuvaksi kilpailunrajoitukseksi, ei voi riippua siitä, miten usein tietoja vaihdetaan. Tällainen kriteeri ei näet ilmene mitenkään tämän tuomion 155 ja 156 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä.

161

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi toiseksi valituksenalaisen tuomion 176 kohdassa valittajan argumentin, jonka mukaan komissio ei ollut osoittanut, että 24.9.2003 tapahtuneen yhteydenpidon yhteydessä käydyt keskustelut tuotantokapasiteetista saattoivat rajoittaa kilpailua. Unionin yleinen tuomioistuimen mukaan oli niin, että koska komissio oli yksilöinyt syyt, joiden vuoksi se katsoi, että mainittu tietojenvaihto saattoi markkinoiden ominaispiirteiden kannalta rajoittaa kilpailua, sen ei tarvinnut osoittaa kilpailunvastaisten vaikutusten olemassaoloa.

162

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että valittaja moitti argumentillaan komissiota siitä, ettei tämä ollut osoittanut kilpailunvastaisten vaikutusten olemassaoloa. Valittaja ei valituksessaan kuitenkaan yhtäältä väitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ymmärtänyt väärin sen argumentin ulottuvuuden. Unionin yleisen tuomioistuimen tästä argumentista esittämä arviointi on toisaalta tämän tuomion 138 kohdassa mainitun unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen.

163

Kolmanneksi on huomautettava, että valittajan argumentti, joka koskee valituksenalaisen tuomion 185 kohtaa, on hylättävä tämän tuomion 145–147 kohdassa esitetyistä syistä.

164

Valituksenalaisen tuomion 189 kohdassa esitettyä perustelua, jonka mukaan ”kilpailijoiden välinen luottamuksellisten tietojen vaihtaminen [aikomuksesta nostaa hintoja kaikkein erityistuoteryhmien osalta] johti välttämättä kilpailun vääristymiseen”, ei neljänneksi voida, kun otetaan huomioon älykorttien sirujen markkinoiden taloudellinen asiayhteys, sellaisena kuin sitä on kuvattu valituksenalaisen tuomion 173 kohdassa, pitää sellaisena, että siihen sisältyy oikeudellinen virhe.

165

Toisen valitusperusteen toinen osa on siis hylättävä.

166

Valittaja riitauttaa toisen valitusperusteensa kolmannessa osassa valituksenalaisen tuomion 215–224, 226 ja 227 kohdassa esitetyt perustelut sen osallistumisesta yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen.

167

Valittaja tuo yhtäältä esiin perusteluja koskevan ristiriidan valituksenalaisen tuomion 215, 226 ja 227 kohdan välillä siltä osin, kuin unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valittajan olevan vastuussa koko kyseessä olevasta rikkomisesta, samalla kun se on todennut, ettei valittaja ollut osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen kokonaisuudessaan.

168

Se huomauttaa toisaalta, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan yrityksen osallistuminen yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen edellyttää kolmen edellytyksen täyttymistä eli ensimmäiseksi on oltava olemassa kokonaissuunnitelma, jolla pyritään yhteiseen päämäärään, yrityksen on toiseksi tarkoituksellisesti myötävaikutettava tähän suunnitelmaan ja yrityksen on kolmanneksi täytynyt tietää muiden osallistujien kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä käyttäytymisestä. Unionin yleinen tuomioistuin ja komissio eivät ole kuitenkaan nyt käsiteltävässä tapauksessa esittäneet valittajan mukaan perusteluja, joiden nojalla voidaan päätellä, että se oli tarkoituksellisesti myötävaikuttanut samaan yhtenäiseen päämäärään kuin Renesas, Samsung ja Philips. Kuten riidanalaisen päätöksen 312 perustelukappaleesta ja valituksenalaisen tuomion 231 kohdasta ilmenee, komissio ja unionin yleinen tuomioistuin eivät ole myöskään todenneet, että valittaja oli tiennyt Renesasin, Samsungin ja Philipsin käyttäytymisestä.

169

Sekä komissio että unionin yleinen tuomioistuin ovat siis soveltaneet virheellisesti kriteeriä, joka koskee yksilöllistä aikomusta osallistua yhteiseen suunnitelmaan. Unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt kyseisestä kriteeristä sitä vastoin yksityiskohtaisen arvioinnin 15.7.2015 annetussa tuomiossa voestalpine ja voestalpine Wire Rod Austria v. komissio (T-418/10, EU:T:2015:516, 202 kohta).

170

Komissio riitauttaa tämän osan perusteltavuuden.

171

Valittaja moittii toisen valitusperusteen kolmannessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisista virheistä siinä arvioinnissa, joka koskee valittajan osallistumista yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun kilpailusääntöjen rikkomiseen.

172

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan yritys, joka on osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidettävään monitahoiseen kilpailusääntöjen rikkomiseen omalla käyttäytymisellään, joka kuuluu SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kilpailua rajoittavan sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen alaan ja jolla pyrittiin myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi olla vastuussa myös muiden yritysten käyttäytymisestä saman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen. Näin on, kun on näytetty toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla käyttäytymisellään myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samoihin päämääriin pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, EU:C:2012:778, 42 kohta ja tuomio 24.6.2015, Fresh Del Monte Produce v. komissio ja komissio v. Fresh Del Monte Produce, C-293/13 P ja C-294/13 P, EU:C:2015:416, 157 kohta).

173

Jos yritys on sen sijaan osallistunut välittömästi yhteen tai useampaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun kilpailusääntöjen rikkomisen muodostavaan kilpailunvastaiseen käyttäytymiseen, mutta ei ole näytetty toteen, että kyseinen yritys aikoi omalla käyttäytymisellään myötävaikuttaa muiden kartellin osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen kokonaisuudessaan ja että yritys tiesi kaikesta kyseisten samoihin päämääriin pyrkivien osallistujien suunnittelemasta tai toteuttamasta muusta kilpailunvastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin, komissiolla on oikeus katsoa tämän yrityksen olevan vastuussa ainoastaan käyttäytymisestä, johon se on osallistunut välittömästi, ja sellaisesta muiden osallistujien samoja päämääriä, joihin se pyrki, tavoitellessa suunnittelemasta tai toteuttamasta käyttäytymisestä, jonka osalta on todistettu, että se tiesi siitä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, EU:C:2012:778, 44 kohta ja tuomio 24.6.2015, Fresh Del Monte Produce v. komissio ja komissio v. Fresh Del Monte Produce, C-293/13 P ja C-294/13 P, EU:C:2015:416, 159 kohta).

174

Unionin yleinen tuomioistuin korosti nyt käsiteltävässä tapauksessa kyseisen oikeuskäytännön nojalla valituksenalaisen tuomion 226 kohdassa, että yhtenä kokonaisuutena pidettävän kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaoloa koskeva toteamus eroaa siitä kysymyksestä, voidaanko jonkun yrityksen katsoa olla vastuussa kyseisestä rikkomisesta kokonaisuudessaan.

175

Unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 229 ja 231 kohdassa esittämistä toteamuksista ilmenee tämän viimeksi mainitun seikan osalta yksiselitteisesti, että riippumatta siitä riidanalaisen päätöksen tietystä epäselvyydestä, johon liittyvät tärkeimmät seikat unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt kyseisen tuomion 215, 227 ja 228 kohdassa, komissio katsoi kyseisessä päätöksessä valittajan olevan vastuussa osallistumisestaan kyseessä olevaan rikkomiseen tällä pelkästään Samsungin ja Renesasin kanssa olleiden kahdenvälisten yhteydenpitojen vuoksi ja ettei komissio katsonut valittajan olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta kokonaisuudessaan.

176

Valituksenalaisessa tuomiossa ei siis ole esitetty ristiriitaisia perusteluja valittajan kyseessä olevaan kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen laajuudesta.

177

Kun otetaan lisäksi huomioon se, ettei valittajan katsottu olevan vastuussa kyseessä olevasta rikkomisesta kokonaisuudessaan vaan pelkästään siltä osin, kuin se oli osallistunut välittömästi kyseisen rikkomisen ilmaisuihin, nyt käsiteltävässä tapauksessa ei ollut millään tavalla tarpeen osoittaa, että valittaja oli tiennyt kyseisen rikkomisen muiden osapuolten kollusiivisesta käyttäytymisestä.

178

Toisen valitusperusteen kolmas osa ja siis toinen valitusperuste kokonaisuudessaan on näin ollen hylättävä.

179

Valittajan esittämässä kolmannessa valitusperusteessa on kaksi osaa.

180

Valittaja moittii kolmannen valitusperusteen ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on tehnyt ilmeisen arviointivirheen määrittäessään sakon määrää, koska sen valittajan riitauttamiin kahdenvälisiin yhteydenpitoihin kohdistama valvonta, sellaisena kuin se on tuotu esiin ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan yhteydessä, on ollut puutteellista ja valikoivaa. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt täyden harkintavaltansa nojalla ottaa huomioon sattumien lukumäärä ja kunkin yrityksen oma osallistuminen rikkomiseen. Kun unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt näin, se sovelsi virheellisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Unionin yleinen tuomioistuin on myös perustellut puutteellisesti arviointinsa, jonka mukaan sakon määrän alennus, jonka komissio oli myöntänyt, oli asianmukainen, vaikka se on tutkinut vain alle puolet niistä yhteydenpidoista, joiden olemassaolon komissio oli osoittanut, ja vaikka valittaja oli riitauttanut sille näiden viimeksi mainittujen yhteydenpitojen nojalla määrätyn sakon määrän oikeasuhteisuuden.

181

Valittaja moittii kolmannen valitusperusteen toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on loukannut suhteellisuusperiaatetta.

182

Valittaja väittää ensimmäiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut riittävällä tavalla huomioon sitä, että se osallistui rikkomiseen rajallisesti.

183

Valittaja väittää yhtäältä, että toisin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 239 kohdassa, se oli esittänyt kannekirjelmänsä 172 kohdassa ja unionin yleiseen tuomioistuimeen toimittamansa vastauksen 115 kohdassa argumentteja, joilla pyrittiin riitauttamaan komission myöntämä 20 prosentin alennus.

184

Valittaja katsoo toisaalta, että unionin yleinen tuomioistuin on, soveltaen näin virheellisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, jättänyt sakon määrää määrittäessään ottamasta huomioon, että sen oma osallistuminen kilpailusääntöjen rikkomiseen oli hyvin rajallista. Kyseinen määrä ei ilmaise sitä, miten valittaja on todellisuudessa osallistunut kyseiseen rikkomiseen, koska unionin yleinen tuomioistuin on valvonut vain hyvin rajallista määrää yhteydenpitoja, koska valittaja ei tiennyt rikkomiseen osallistuneiden muiden yritysten välisistä kahdenvälisistä yhteydenpidoista ja koska se ainoa yhteydenpito, jossa valittaja oli mukana, koski muiden kuin SIM-korttien siruja. Se täsmentää, että sen näistä siruista saamat tulot ovat yli 50 prosenttia sen kokonaisliikevaihdosta ja että rikkominen muiden kuin SIM-korttien sirujen osalta saattoi liittyä vain vuoteen 2004. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis ole ottanut riittävällä tavalla huomioon rikkomisen kohteena olevien tuotteiden muodostamaa liikevaihdon osuutta, toisin kuin unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä edellytetään.

185

Valittaja riitauttaa toiseksi valituksenalaisen tuomion 269 ja 270 kohdan väittämällä, että kun komissio ja unionin yleinen tuomioistuin määräsivät sille suhteettoman suuren sakon, ne rikkoivat Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklaa ja unionin yleinen tuomioistuin ylitti täyden harkintavaltansa rajat. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei ole ottanut huomioon valittajan rajallista osallistumista kyseessä olevaan rikkomiseen. Erityisesti sakon määrän määrittäminen perustuu liikevaihdon virheelliseen laskemiseen ja on ristiriidassa kyseisen tuomion 269 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa. Huomioon on siten otettu virheellisesti kaikki valittajan muista kuin SIM-korttien siruista saamat tulot koko väitetyn rikkomisen keston ajalta. Valittajan mukaan näet muita kuin SIM-korttien siruja koskeva rikkominen saattoi koskea enintään (jos edes sitä) vain vuotta 2004.

186

Komission mielestä nämä argumentit on hylättävä.

187

Komissio esittää ensimmäisen osan osalta, että niiden yhteydenpitojen lukumäärä, joihin valittaja on osallistunut, ei muuta millään tavalla valittajan rikkomiseen osallistumisen vakavuutta, koska kilpailunvastaisten yhteydenpitojen taloudellisilla seurauksilla on ollut vaikutuksia kyseisten yhteydenpitojen tapahtuma-ajankohdan jälkeen.

188

Komissio toteaa kyseisen valitusperusteen toisesta osasta, että argumentti, joka perustuu siihen, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi valittajan rikkomiseen osallistumisen vakavuutta tutkittaessa pitänyt ottaa huomioon se, että pelkästään eräät mainituista yhteydenpitoista olivat liittyneet muihin kuin SIM-korttien siruihin, on jätettävä tutkimatta unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 170 artiklan nojalla, koska se esitetään ensimmäistä kertaa unionin tuomioistuimessa. Unionin yleinen tuomioistuin on joka tapauksessa katsonut perustellusti, että kyseessä oleva rikkominen oli koskenut tällaisia siruja.

189

Komissio korostaa ensimmäiseksi, että koska se voi ottaa huomioon yrityksen kilpailusääntöjen rikkomiseen osallistumisen suhteellisen vakavuuden joko määritettäessä sen sakon perusmäärää, jonka se voi yritykselle määrätä, tai lieventävinä tai raskauttavina olosuhteina, unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi perustellusti sen, että kaikkien kartellin osapuolten vakavuuskertoimen suuruudeksi oli vahvistettu 16 prosenttia. Valittaja ei ole osoittanut, että sen hyväksi tehty 20 prosentin suuruinen alennus johtaisi siihen, että on määrätty sakko, jonka määrä on liiallinen, minkä vuoksi se on vääräsuhteinen.

190

Komissio väittää toiseksi suhteellisuusperiaatteen väitetystä loukkaamisesta, että se, että valittajalle määrätään sakko, joka on määrältään suurempi kuin riidanalaisessa päätöksessä muille rikkomiseen osallistuneille yrityksille määrätyt sakot, perustuu siihen, että neljästä osallistujasta valittajan älykorttien sirujen myynnin arvo oli kaikkein suurin. Komissio täsmentää tältä osin, että liikevaihto on objektiivinen seikka, jolla mitataan oikealla tavalla kollusiivisen käyttäytymisen haitallisuutta normaalin kilpailun kannalta. Mikään valittajan esiin tuomista muista tekijöistä ei ole omiaan muuttamaan unionin yleisen tuomioistuimen rikkomisen vakavuudesta tekemää arviointia.

191

Kolmannen valitusperusteen molemmat osat ovat osittain päällekkäisiä, joten ne on tutkittava yhdessä. Tämän tuomion 56 kohdassa esitetyn mukaisesti on lisäksi tutkittava myös ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan tueksi esitetyt argumentit siltä osin, kuin ne koskevat sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin käyttää täyttä harkintavaltaansa.

192

Ensimmäiseksi on huomautettava, että pelkästään unionin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta valvoa sitä, miten komissio on yksittäistapauksessa arvioinut lainvastaisen käyttäytymisen vakavuutta. Unionin tuomioistuimen valvonnan tarkoituksena on muutoksenhaun yhteydessä yhtäältä tutkia, missä määrin unionin yleinen tuomioistuin on ottanut oikeudellisesti asianmukaisella tavalla huomioon kaikki tekijät, jotka ovat olennaisia arvioitaessa tietyn käyttäytymisen vakavuutta SEUT 101 artiklan ja asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan valossa, ja toisaalta tarkastaa, onko unionin yleinen tuomioistuin vastannut oikeudellisesti riittävällä tavalla kaikkiin sakon poistamista tai sakon määrän alentamista koskevan vaatimuksen tueksi esitettyihin väitteisiin (tuomio 26.1.2017, Laufen Austria v. komissio, C-637/13 P, EU:C:2017:51, 58 kohta).

193

Toiseksi on todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan täyden harkintavallan, joka on annettu unionin tuomioistuimille asetuksen N:o 1/2003 31 artiklalla SEUT 261 artiklan mukaisesti, nojalla tuomioistuimilla on pelkän seuraamuksen laillisuutta koskevan valvonnan lisäksi oikeus korvata komission arviointi omalla arvioinnillaan ja siten poistaa määrätty sakko tai uhkasakko taikka alentaa tai korottaa sitä (tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C-386/10 P, EU:C:2011:815, 63 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.1.2017, Villeroy & Boch Austria v. komissio, C-626/13 P, EU:C:2017:54, 81 kohta).

194

Kyseisen täyden harkintavallan käyttö ei vastaa tosin viran puolesta suoritettavaa valvontaa, ja menettely on kontradiktorista. Juuri kantajan on lähtökohtaisesti esitettävä riidanalaista päätöstä koskevat kanneperusteet ja todisteet niiden tueksi (tuomio 18.12.2014, komissio v. Parker Hannifin Manufacturing ja Parker-Hannifin, C-434/13 P, EU:C:2014:2456, 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.1.2017, Villeroy & Boch Austria v. komissio, C-626/13 P, EU:C:2017:54, 83 kohta).

195

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 74 kohdassa huomauttanut, täyttääkseen perusoikeuskirjan 47 artiklassa tarkoitetut täyteen harkintavaltaan perustuvan valvonnan vaatimukset sakon osalta unionin tuomioistuinten on SEUT 261 ja SEUT 263 artiklan mukaista toimivaltaa käyttäessään tutkittava kaikki oikeudellisia seikkoja tai tosiseikkoja koskevat väitteet, joilla pyritään osoittamaan, että sakon määrä ei ole asianmukainen rikkomisen vakavuuteen ja kestoon nähden (tuomio 18.12.2014, komissio v. Parker Hannifin Manufacturing ja Parker-Hannifin, C-434/13 P, EU:C:2014:2456, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen ja tuomio 26.1.2017, Villeroy & Boch Austria v. komissio, C-626/13 P, EU:C:2017:54, 82 kohta).

196

Kolmanneksi on todettava, että rikkomisen vakavuutta on arvioitava yksilöllisesti (tuomio 11.7.2013, Team Relocations ym. v. komissio, C-444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 102 kohta). Sakkojen suuruuden määrittämiseksi on otettava huomioon kilpailusääntöjen rikkomisen kesto ja kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arviointiin, kuten kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhdenmukaistettujen menettelytapojen luomisessa, hyöty, jonka ne ovat voineet saada näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu Euroopan unionille (tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C-386/10 P, EU:C:2011:815, 56 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

197

Näihin tekijöihin kuuluu myös kilpailunvastaisten käyttäytymisten lukumäärä ja intensiteetti (ks. vastaavasti tuomio 8.12.2011, Chalkor v. komissio, C-386/10 P, EU:C:2011:815, 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

198

Unionin tuomioistuin on kuitenkin huomauttanut, että kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuuden arvioimiseksi ehdottomasti huomioon otettavista arviointiperusteista ei ole sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (tuomio 3.9.2009, Prym ja Prym Consumer v. komissio, C-534/07 P, EU:C:2009:505, 54 kohta ja tuomio 13.6.2013, Versalis v. komissio, C-511/11 P, EU:C:2013:386, 82 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

199

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että komissio voi ottaa huomioon yrityksen rikkomiseen osallistumisen suhteellisen vakavuuden ja asiaan liittyvät erityiset olosuhteet joko arvioitaessa rikkomisen asetuksen N:o 1/2003 23 artiklassa tarkoitettua vakavuutta tai mukautettaessa perusmäärää lieventävien tai raskauttavien olosuhteiden perusteella. Tällaisen valinnanmahdollisuuden antaminen komissiolle on yhteensoveltuvaa tämän tuomion 196 kohdassa mainitun oikeuskäytännön kanssa, koska se edellyttää joka tapauksessa, että sakon suuruutta määritettäessä otetaan huomioon kyseessä olevan yrityksen oma käyttäytyminen (ks. vastaavasti tuomio 11.7.2013, Team Relocations ym. v. komissio, C-444/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:464, 104 ja 105 kohta).

200

Nyt käsiteltävässä tapauksessa aluksi riidanalaisesta päätöksestä ja unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 215, 229 ja 231 kohdassa esittämistä toteamuksista ilmenee yksiselitteisesti, että vaikka komissio on kyseisessä päätöksessä todennut, että kyse oli yhtenä kokonaisuutena pidettävästä jatketusta kilpailusääntöjen rikkomisesta, kyseinen toimielin on katsonut valittajan olevan vastuussa kyseisestä rikkomisesta pelkästään niiden laittomien yhteydenpitojen osalta, joita sillä oli ollut Samsungin ja Renesasin kanssa 24.9.2003–31.3.2005. Valittajan on siten katsottu olevan vastuussa kyseessä olevasta rikkomisesta vain niiden sen osalta riidanalaisessa päätöksessä todettujen yhdentoista kahdenvälisen yhteydenpidon perusteella, jotka se on riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa.

201

Komissio on ottanut tämän valittajan rajallisen kyseessä olevaan rikkomiseen osallistumisen huomioon sakkoa laskettaessa myöntämällä valittajalle 20 prosentin suuruisen alennuksen lieventävien olosuhteiden perusteella ja soveltamalla samaa 16 prosentin suuruista vakavuuskerrointa kaikkiin kyseiseen rikkomiseen osallistuneisiin yrityksiin.

202

Kannekirjelmästä ilmenee tämän jälkeen yksiselitteisesti, että valittaja on vaatinut riidanalaisen päätöksen kumoamista sitä koskevilta osin ja tämän lisäksi toissijaisesti myös sille määrätyn sakon määrän alentamista. Tältä osin on lisäksi täsmennettävä, että komissio on unionin tuomioistuimessa järjestetyn istunnon aikana peruuttanut argumentaationsa, jonka mukaan valittaja ei olisi vaatinut unionin yleistä tuomioistuinta käyttämään täyttä harkintavaltaansa.

203

Valittaja on riitauttanut unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämillään kanneperusteilla muun muassa arvioinnit, jotka komissio oli tehnyt kustakin sen osalta huomioon otetusta yhdestätoista kahdenvälisestä yhteydenpidosta, ja arvostellut sille määrätyn sakon määrän laskentaa sekä 16 prosentin suuruisen vakavuuskertoimen osalta että lieventävien olosuhteiden perusteella myönnetyn 20 prosentin suuruisen alennuksen osalta.

204

Tästä seuraa, että valittaja on kannekirjelmässään esittämällään argumentaatiolla kehottanut unionin yleistä tuomioistuinta tutkimaan, oliko se todellisuudessa osallistunut kyseessä olevaan rikkomiseen, ja mahdollisesti, kuinka laajaa kyseinen osallistuminen oli tarkalleen ottaen ollut. Kyseinen argumentaatio saattoi olla kuitenkin merkityksellinen arvioitaessa tämän tuomion 195 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti sitä, oliko valittajalle määrätyn sakon määrä asianmukainen siihen rikkomiseen nähden, johon se oli syyllistynyt, kun otetaan huomioon sen yksilöllinen käyttäytyminen.

205

Vaikka unionin yleisen tuomioistuimen ei näet sen rikkomisen vakavuutta arvioitaessa, johon valittaja on syyllistynyt, ja sakon määrää vahvistettaessa tarvitsekaan nojautua niiden kahdenvälisten yhteydenpitojen, jotka valittajan osalta on otettu huomioon, tarkkaan lukumäärään, kyseinen tekijä voi kuitenkin olla yksi tältä osin merkityksellisistä tekijöistä (ks. analogisesti tuomio 25.1.2007, Dalmine v. komissio, C-407/04 P, EU:C:2007:53, 132 kohta ja tuomio 14.10.2010, Deutsche Telekom v. komissio, C-280/08 P, EU:C:2010:603, 277 kohta).

206

Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin ei voinut ylittämättä täyden harkintavaltansa rajoja jättää vastaamatta valittajan esittämään argumenttiin, jonka mukaan komissio oli loukannut suhteellisuusperiaatetta vahvistaessaan määrätyn sakon määrän ottamatta huomioon niiden yhteydenpitojen rajallista lukumäärää, joihin valittajan väitetään osallistuneen. Tämä päätelmä on tehtävä varsinkin, koska unionin yleinen tuomioistuin on nyt käsiteltävässä tapauksessa vain vahvistanut viisi riidanalaisessa päätöksessä todetuista yhdestätoista yhteydenpidosta jättämällä samalla vastaamatta kysymykseen siitä, oliko komissio osoittanut kuuden muun kyseisessä päätöksessä huomioon otetun yhteydenpidon olemassaolon.

207

Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin ei ole valvonut valituksenalaisessa tuomiossa määrätyn sakon määrän oikeasuhteisuutta niiden yhteydenpitojen lukumäärään, jotka se on ottanut huomioon valittajan osalta, eikä esittänyt syitä, joiden vuoksi se ei ole suorittanut tällaista valvontaa, se on tehnyt oikeudellisen virheen.

208

Tätä arviointia ei aseteta kyseenalaiseksi komission argumenteilla.

209

Yhtäältä tosin, kuten unionin yleinen tuomioistuin huomautti valituksenalaisen tuomion 269 kohdassa, rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatava kokonaisliikevaihdon osa on parhaiten omiaan heijastamaan tämän rikkomisen taloudellista merkitystä (tuomio 23.4.2015, LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 55 kohta), joten se, että valittajan liikevaihto on paljon suurempi kuin niiden muiden yritysten liikevaihto, joille seuraamuksia on määrätty, voi oikeuttaa sen, että valittajalle on määrätty nyt käsiteltävässä tapauksessa kaikkein suurin sakko.

210

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on toisaalta niin, että kun otetaan huomioon vuoden 2006 suuntaviivojen 23 kohta, 16 prosentin suuruinen vakavuuskerroin voi olla oikeutettu yksin kyseessä olevan rikkomisen luonteen perusteella, koska tällainen rikkominen kuuluu, kuten unionin yleinen tuomioistuin on todennut, mainitussa 23 kohdassa tarkoitettuihin kaikkein vakavimpiin kilpailunrajoituksiin ja koska kyseinen prosenttimäärä vastaa kaikkein pienintä kerrointa seuraamusten asteikossa, jota tällaisiin rikkomisiin voidaan kyseisten suuntaviivojen mukaan soveltaa (ks. vastaavasti tuomio 26.1.2017, Aloys F. Dornbracht v. komissio, C-604/13 P, EU:C:2017:45, 75 kohta).

211

Esiin tuodut olosuhteet ja tämän tuomion 209 ja 210 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö eivät kuitenkaan yksin voi oikeuttaa sitä, että unionin yleinen tuomioistuin jättää nyt käsiteltävän tapauksen olosuhteissa tutkimatta sakon asianmukaisuuden niiden yhteydenpitojen lukumäärään nähden, jotka se on ottanut huomioon valittajan osalta. Tällainen tutkinta oli näet tarpeen etenkin sen arvioimiseksi, oikeuttiko kyseisten yhteydenpitojen rajallinen lukumäärä tekemään valittajalle määrätyn sakon määrään suuremman alennuksen kuin 20 prosentin suuruinen alennus, joka sille oli myönnetty lieventävien olosuhteiden perusteella.

212

Unionin tuomioistuin on tosin jo todennut, ettei kunkin lieventävän olosuhteen, johon kantaja vetoaa, osalta ole tarpeen myöntää automaattisesti lisäalennusta, vaikka kyseinen olosuhde olisikin perusteltu, kunhan sellaisen kokonaisarvioinnin nojalla, jossa otetaan huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet, voidaan todeta, että komission määräämän sakon määrä on oikeasuhteinen (ks. vastaavasti tuomio 5.12.2013, Caffaro v. komissio, C-447/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:797, 103 ja 104 kohta).

213

Nyt käsiteltävässä tapauksessa valituksenalaisesta tuomiosta puuttuu kuitenkin nimenomaan tällainen kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki merkitykselliset olosuhteet, koska unionin yleinen tuomioistuin on jättänyt tutkimatta, onko sakko oikeassa suhteessa valittajan osalta huomioon otettujen yhteydenpitojen lukumäärään.

214

Toiseksi on todettava, että valittajan argumentit, jotka koskevat sen muista kuin SIM-korttien siruista saamien tulojen huomioon ottamista, on hylättävä tämän tuomion 104–109 ja 139 kohdassa esitetyistä syistä.

215

Tämän perusteella ensimmäisen valitusperusteen ensimmäinen osa ja kolmas valitusperuste on hyväksyttävä siltä osin, kuin valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ole ottanut sakon määrää arvioitaessa huomioon sen valittajan osalta huomioon ottamien yhteydenpitojen lukumäärää, ja ne on hylättävä muilta osin.

216

Edellä esitetystä seuraa, että valituksenalaisessa tuomiossa on tehty oikeudellinen virhe unionin yleisen tuomioistuimen käyttäessä täyttä harkintavaltaansa.

217

Tämän perusteella valituksenalainen tuomio on kumottava siltä osin, kuin unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt valittajan toissijaisen vaatimuksen, joka koski komission valittajalle määräämän sakon määrän alentamista, ja valitus on hylättävä muilta osin.

218

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että jos unionin yleisen tuomioistuimen päätös kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen.

219

Näin ei ole nyt käsiteltävässä tapauksessa.

220

On näet selvää, että sen valittajan vaatimuksen tutkiminen, jolla pyritään siihen, että valittajalle riidanalaisessa päätöksessä määrätyn sakon määrää alennetaan, voi edellyttää tosiseikkoja koskevien arviointien tekemistä pääasiallisesti niistä kahdenvälisistä yhteydenpidoista, jotka valittaja riitauttaa unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämänsä kolmannen kanneperusteen kolmannen osan yhteydessä, joita unionin yleinen tuomioistuin ei ole arvioinut ja joista unionin tuomioistuimessa ei ole voitu täysimääräisesti lausua.

221

Tämän johdosta asia on palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä arvioi sitä, onko määrätyn sakon määrä oikeassa suhteessa valittajan osalta huomioon otettujen yhteydenpitojen lukumäärään, ja tutkii tarvittaessa, onko komissio näyttänyt toteen ne kuusi yhteydenpitoa, joista unionin yleinen tuomioistuin ei ole lausunut.

222

Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: