–

X, edustajinaan I. J. M. Oomen ja F. L. M. van Haren, advocaten

–

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään M. K. Bulterman, M. A. M. de Ree, M. L. Noort ja J. Langer,

–

Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja R. Kanitz,

–

Unkarin hallitus, asiamiehinään M. Z. Fehér, G. Koós ja G. Tornyai,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Condou-Durande ja G. Wils,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja ‑menettelyjen vahvistamisesta 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 (EUVL 2013, L 180, s. 31; jäljempänä Dublin III ‑asetus) 17 artiklan 1 kohdan, 18 artiklan 2 kohdan, 23 artiklan 3 kohdan ja 24 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Pakistanin kansalainen X ja Staatssecretaris van Veiligheid en Justitie (turvallisuus- ja oikeusasioista vastaava valtiosihteeri, Alankomaat; jäljempänä valtiosihteeri) ja jossa on kyse viimeksi mainitun päätöksistä, joilla on määrätty X:n siirtämisestä Italiaan, määrätty hänet poistumaan välittömästi Alankomaista ja hylätty hänen määräaikaista oleskelulupaa turvapaikanhakijana koskeva hakemuksensa.

3

Niiden perusteiden ja menettelyjen vahvistamisesta, joiden mukaisesti määritetään kolmannen maan kansalaisen johonkin jäsenvaltioon jättämän turvapaikkahakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 343/2003 soveltamista koskevista säännöistä 2.9.2003 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1560/2003 (EUVL 2003, L 222, s. 3), sellaisena kuin se on muutettuna 30.1.2014 annetulla komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) N:o 118/2014 (EUVL 2014, L 39, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1560/2003), liite II sisältää luettelot Dublin III ‑asetuksen soveltamista koskevista merkityksellisistä todisteista ja aihetodisteista.

4

Tämän asetuksen liitteessä III esitetään ”vakiolomake takaisinottopyynnön esittämistä varten”.

5

Dublin III ‑asetuksen johdanto-osan neljännessä ja viidennessä perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

6

Tämän asetuksen 17 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä olevasta 3 artiklan 1 kohdasta poiketen kukin jäsenvaltio voi päättää käsitellä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön siellä jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen siinäkin tapauksessa, ettei se tässä asetuksessa määriteltyjen perusteiden mukaan ole vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Jäsenvaltiosta, joka päättää käsitellä kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen tämän kohdan nojalla, tulee hakemuksen käsittelystä vastuussa oleva jäsenvaltio, ja sen on otettava vastatakseen kaikista tähän vastuuseen liittyvistä velvollisuuksista. – –

– –”

7

Kyseisen asetuksen 18 artiklan sanamuoto on seuraava:

”1.   Jäsenvaltio, joka on tämän asetuksen perusteella vastuussa hakemuksen käsittelystä, on velvollinen:

– –

2.   Jäsenvaltion, joka on vastuussa hakemuksen käsittelystä, on 1 kohdan a ja b alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa käsiteltävä hakijan jättämä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus tai saatettava päätökseen sen käsittely.

– –

Jos hakemus on 1 kohdan d alakohdan soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa hylätty ainoastaan ensimmäisessä käsittelyssä, hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion on varmistettava, että asianomaisella henkilöllä on tai on ollut mahdollisuus tehokkaaseen oikeussuojakeinoon [kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä 26.6.2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU (EUVL 2013, L 180, s. 60)] 46 artiklan mukaisesti.”

8

Saman asetuksen 23 artiklan 1–3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jossa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää tuota toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

2.   Takaisinottopyyntö on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa kahden kuukauden kuluessa – – Eurodac‑osuman saamisesta.

Jos takaisinottopyyntö perustuu muihin todisteisiin kuin Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, se on lähetettävä takaisinottopyynnön saavalle jäsenvaltiolle kolmen kuukauden kuluessa 20 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jättämispäivästä.

3.   Jos takaisinottopyyntöä ei tehdä 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä on vastuussa jäsenvaltio, jossa uusi hakemus on jätetty.”

9

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltio, jonka alueella 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö oleskelee ilman oleskelulupaa ja jossa ei ole jätetty kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä 20 artiklan 5 kohdan ja 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti, se voi pyytää kyseistä toista jäsenvaltiota ottamaan kyseisen henkilön takaisin.

– –

5.   Pyyntö ottaa 18 artiklan 1 kohdan b, c tai d alakohdassa tarkoitettu henkilö takaisin on esitettävä vakiolomakkeella, johon on liitettävä 22 artiklan 3 kohdassa mainituissa kahdessa luettelossa kuvatut todisteet tai aihetodisteet ja/tai henkilön antamat asiaan liittyvät tiedot, joiden perusteella sen jäsenvaltion viranomaiset, jolle pyyntö on esitetty, voivat tarkistaa, onko kyseinen jäsenvaltio tässä asetuksessa vahvistettujen perusteiden mukaisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä.

Komissio laatii täytäntöönpanosäädöksillä kaksi luetteloa, joissa ilmoitetaan asiaan vaikuttavat todisteet ja aihetodisteet 22 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdassa vahvistettujen perusteiden mukaisesti, ja tarkastelee näitä luetteloita määräajoin uudelleen sekä hyväksyy yhdenmukaiset edellytykset takaisinottopyyntöjen laatimiselle ja esittämiselle. Nämä täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 44 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen.”

10

Tämän asetuksen 25 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltion, jolta takaisinottoa on pyydetty, on suoritettava tarvittavat tarkistukset ja tehtävä päätös asianomaisen henkilön takaisinottoa koskevasta pyynnöstä mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa viimeistään kuukauden kuluttua pyynnön vastaanottamisesta. Jos pyyntö perustuu Eurodac‑järjestelmästä saatuihin tietoihin, tämä määräaika rajoitetaan kahteen viikkoon.”

11

Direktiivin 2013/32 46 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että hakijoilla on oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin tuomioistuimessa muutoksen hakemiseksi:

12

X jätti 23.3.2011 ensimmäisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Valtiosihteeri hylkäsi tämän hakemuksen 5.9.2011 tekemällään päätöksellä. Toimivaltaiset tuomioistuimet hylkäsivät lopullisesti kanteen tästä päätöksestä ja valituksen kyseisestä ratkaisusta.

13

X jätti 4.6.2014 toisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Valtiosihteeri hylkäsi tämän hakemuksen 11.6.2014 tekemällään päätöksellä. Rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam (Haagin alioikeus, Amsterdamin istuntopaikka, Alankomaat) hylkäsi tästä päätöksestä nostetun kanteen 7.7.2014. X valitti tästä ratkaisusta Raad van Stateen (ylin hallintotuomioistuin, Alankomaat).

14

X poistui 28.9.2014 Alankomaista, missä häntä epäiltiin seksuaalirikoksesta.

15

X jätti 23.10.2014 kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Italiassa.

16

Italian viranomaiset panivat täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja luovuttivat X:n Alankomaiden viranomaisille 30.1.2015 syytetoimia varten.

17

Koska Eurodac‑tietokantaan tehdyn haun perusteella kävi ilmi, että asianomainen oli tehnyt kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Italiassa, valtiosihteeri esitti 5.3.2015 Italian viranomaisille pyynnön ottaa X takaisin Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 23 artiklan 2 kohdan nojalla.

18

Koska Italian viranomaiset eivät vastanneet takaisinottopyyntöön, valtiosihteeri määräsi 24.3.2015 tekemällään päätöksellä X:n siirtämisestä Italiaan ja määräsi hänet poistumaan Alankomaista välittömästi.

19

Italian viranomaiset hyväksyivät 30.3.2015 X:ää koskevan takaisinottopyynnön.

20

X nosti 1.4.2015 kanteen hänen siirtämisestään 24.3.2015 tehdystä päätöksestä ja teki rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamin toimivaltaiselle tuomarille väliaikaista oikeussuojaa koskevan hakemuksen. Tämä välitoimihakemus hyväksyttiin 21.4.2015 tehdyllä päätöksellä, jolla kiellettiin valtiosihteeriä siirtämästä X:ää Italiaan siihen saakka, kunnes X:n nostamasta kanteesta annettavasta päätöksestä on kulunut neljä viikkoa.

21

X jätti 19.5.2015 uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen Alankomaissa. Valtiosihteeri hylkäsi tämän hakemuksen 21.5.2015 antamallaan päätöksellä katsoen, että Italian tasavallan oli jo todettu olevan vastuussa X:n kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä. X nosti tästä päätöksestä kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

22

Raad van State hylkäsi 7.8.2015 valituksen, jonka X oli tehnyt rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdamin 7.7.2014 antamasta tuomiosta, jolla oli hylätty X:n jättämä toinen kansainvälistä suojelua koskeva hakemus.

23

X:lle ilmoitettiin 30.11.2015, että häntä koskevan rikosasian käsittely oli päätetty ilman jatkotoimia.

24

Tässä tilanteessa rechtbank Den Haag, zittingsplaats Amsterdam päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, onko Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että jäsenvaltio, jossa on jätetty uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, on vastuussa hakemuksen käsittelystä, kun tämä jäsenvaltio ei ole esittänyt takaisinottopyyntöä tämän asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, vaikka yhtäältä toinen jäsenvaltio on ollut vastuussa aikaisemmin jätettyjen kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä ja toisaalta yhdestä näistä hakemuksista annettua hylkäävää päätöstä koskeva muutoksenhaku oli vireillä viimeksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimessa näiden määräaikojen päättyessä.

26

Tähän kysymykseen vastaamiseksi on otettava huomioon paitsi kyseessä olevan säännöksen sanamuoto myös asiayhteys ja sen säännöstön yleinen rakenne, jonka osa säännös on, sekä sillä tavoitellut päämäärät.

27

Takaisinottomenettelyn soveltamisala määritellään Dublin III ‑asetuksen 23 ja 24 artiklassa. Tämän asetuksen 23 artiklan 1 kohdasta käy ilmi, että tätä menettelyä sovelletaan muun muassa kyseisen asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettuihin henkilöihin (ks. vastaavasti määräys 5.4.2017, Ahmed, C‑36/17, EU:C:2017:273, 26 ja 27 kohta ja tuomio 25.1.2018, Hasan, C‑360/16, EU:C:2018:35, 42 ja 43 kohta).

28

Tämä viimeksi mainittu säännös koskee erityisesti kolmannen maan kansalaista tai kansalaisuudetonta henkilöä, jonka kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty ja joka on jättänyt uuden hakemuksen toisessa jäsenvaltiossa.

29

Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 2 kohdasta käy ilmi, että tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohta kattaa erityisesti tilanteet, joissa ”hakemus on – – hylätty ainoastaan ensimmäisessä käsittelyssä”.

30

Euroopan unionin lainsäätäjä on erityisesti säätänyt, että tällaisissa tapauksissa hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion on varmistettava, että asianomaisella henkilöllä on tai on ollut mahdollisuus tätä päätöstä koskevaan tehokkaaseen oikeussuojakeinoon direktiivin 2013/32 46 artiklan mukaisesti.

31

Koska tässä 46 artiklassa säädetään oikeudesta hakea muutosta hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan viranomaisen päätökseen, on katsottava, että Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohta koskee erityisesti tilanteita, joissa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty tämän viranomaisen päätöksellä, josta ei vielä ole tullut lopullinen.

32

Dublin III ‑asetuksen 23 artiklassa säädettyä takaisinottomenettelyä sovelletaan siis kolmannen maan kansalaiseen, joka on jättänyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen jäsenvaltiossa, vaikka aikaisemmin toisessa jäsenvaltiossa jätetty kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on hylätty hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan viranomaisen päätöksellä, siinäkin tapauksessa, että tästä päätöksestä ei vielä ole tullut lopullinen sen vuoksi, että siihen on kohdistettu muutoksenhaku, joka on vireillä viimeksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimessa.

33

Näin ollen pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa jäsenvaltion, jossa tämä uusi hakemus on jätetty, viranomaisilla on ollut tämän asetuksen 23 artiklan 1 kohdan nojalla mahdollisuus tehdä kyseessä olevaa henkilöä koskeva takaisinottopyyntö.

34

Niiden on kuitenkin kyseisen asetuksen 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti pitänyt tehdä tämä pyyntö mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa tässä säännöksessä säädettyjen määräaikojen puitteissa, koska tällaista pyyntöä ei voida pätevästi tehdä näiden määräaikojen päättymisen jälkeen (ks. analogisesti tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C‑670/16, EU:C:2017:587, 67 kohta).

35

Sekä Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohdan sanamuodosta että sen yleisestä rakenteesta ja tavoitteista käy ilmi, että jos mainitut määräajat ovat päättyneet, vastuu siirtyy suoraan lain nojalla jäsenvaltiolle, jossa kansainvälistä suojelua koskeva uusi hakemus on jätetty (ks. analogisesti tuomio 26.7.2017, Mengesteab, C‑670/16, EU:C:2017:587, 61 kohta ja tuomio 25.10.2017, Shiri, C‑201/16, EU:C:2017:805, 30 kohta).

36

Tätä vastuun siirtymistä ei voi estää se, että toinen jäsenvaltio on ollut vastuussa aikaisemmin jätettyjen kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä ja että yhden hakemuksen hylkäämistä koskeva muutoksenhaku on ollut vireillä tämän jäsenvaltion tuomioistuimessa näiden samojen määräaikojen päättyessä.

37

Tästä on korostettava, että määritellessään tarkasti Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa lueteltujen määräaikojen päättymisen vaikutukset unionin lainsäätäjä on säätänyt yksiselitteisesti, että jäsenvaltiosta, jossa uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, johtuvat viivästykset merkitsevät vastuun siirtymistä, rajoittamatta tämän säännön soveltamista tiettyihin erityisiin takaisinottomenettelyihin ja erityisesti asettamatta tämän vastuun siirtymisen edellytykseksi sitä, että noudatetaan aikaisemmin jätettyjen kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelyä koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä.

38

Tämä ratkaisu saattaa toki johtaa siihen, että jäsenvaltio, jossa uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus on jätetty, tutkii sen, vaikka saman henkilön jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittely on kesken tai on päättynyt toisessa jäsenvaltiossa.

39

Kyse on kuitenkin unionin lainsäätäjän valintojen seurauksesta, koska lainsäätäjä on yleisesti säätänyt tällaisesta vastuun siirtymisestä tilanteissa, joissa sovelletaan takaisinottomenettelyjä, kun taas näiden menettelyjen soveltamisala, sellaisena kuin se käy ilmi saman asetuksen 18 artiklan 1 kohdan b–d alakohdasta, kattaa erityisesti tilanteet, joissa hallinnolliset menettelyt tai tuomioistuinmenettelyt ovat kesken tai ovat päättyneet toisessa jäsenvaltiossa.

40

Näin ollen ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että Dublin III ‑asetuksen 23 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltio, jossa on jätetty uusi kansainvälistä suojelua koskeva hakemus, on vastuussa hakemuksen käsittelystä, kun tämä jäsenvaltio ei ole esittänyt takaisinottopyyntöä tämän asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyssä määräajassa, vaikka yhtäältä toinen jäsenvaltio on ollut vastuussa aikaisemmin jätettyjen kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä ja toisaalta yhdestä näistä hakemuksista annettua hylkäävää päätöstä koskeva muutoksenhaku oli vireillä viimeksi mainitun jäsenvaltion tuomioistuimessa näiden määräaikojen päättyessä.

41

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy toisella kysymyksellään, onko Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että se, että jäsenvaltio tekee kolmannen maan kansalaista, joka oleskelee sen alueella ilman oleskelulupaa, koskevan takaisinottopyynnön, velvoittaa tämän jäsenvaltion keskeyttämään kansainvälistä suojelua koskevasta aikaisemmasta hakemuksesta annetusta hylkäävästä päätöksestä tehdyn muutoksenhaun käsittelyn ja päättämään tämän käsittelyn siinä tapauksessa, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio hyväksyy pyynnön.

42

Kun Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 2 kohdassa säädetään useista velvoitteista, jotka liittyvät kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelyyn kyseessä olevan kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn etenemisestä riippuen, kaikkien näiden velvoitteiden tarkoituksena on varmistaa kansainvälistä suojelua koskevan menettelyn jatkaminen, ja niissä ei edellytetä menettelyn keskeyttämistä tai lykkäämistä jossakin jäsenvaltiossa.

43

Mikään tässä säännöksessä ei myöskään viittaa siihen, että siinä perustetut velvoitteet koskevat pyynnön esittänyttä jäsenvaltiota. Päinvastoin 18 artiklan yleinen rakenne merkitsee sitä, että näiden velvoitteiden tarkoituksena on täsmentää kyseiselle henkilölle taattu kohtelu sen jälkeen, kun hänet on siirretty toiseen jäsenvaltioon.

44

Edellä esitettyjen toteamusten perusteella Dublin III ‑asetuksen 18 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että se, että jäsenvaltio tekee kolmannen maan kansalaista, joka oleskelee sen alueella ilman oleskelulupaa, koskevan takaisinottopyynnön, ei velvoita tätä jäsenvaltiota keskeyttämään kansainvälistä suojelua koskevasta aikaisemmasta hakemuksesta annetusta hylkäävästä päätöksestä tehdyn muutoksenhaun käsittelyä ja päättämään tätä käsittelyä siinä tapauksessa, että pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio hyväksyy pyynnön.

45

Kun otetaan huomioon toiseen kysymykseen annettu vastaus, ei kolmanteen kysymykseen ole tarpeen vastata.

46

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy neljännellä kysymyksellään, onko Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohtaa tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa jäsenvaltio, joka esittää takaisinottopyynnön tämän asetuksen 24 artiklan perusteella sen jälkeen, kun mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyt määräajat ovat päättyneet pyynnön saaneessa jäsenvaltiossa, on velvollinen ilmoittamaan tämän viimeksi mainitun jäsenvaltion viranomaisille, että aikaisemmasta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta annettua hylkäävää päätöstä koskeva muutoksenhaku on vireillä pyynnön esittäneen jäsenvaltion tuomioistuimessa.

47

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohdassa säädetään, että takaisinottopyyntö on tehtävä vakiolomakkeella, johon on liitettävä tämän asetuksen 22 artiklan 3 kohdassa mainituissa kahdessa luettelossa kuvatut todisteet tai aihetodisteet tai asianomaisen henkilön antamat asiaan liittyvät tiedot, joiden perusteella sen jäsenvaltion viranomaiset, jolle pyyntö on esitetty, voivat tarkistaa, onko kyseinen jäsenvaltio mainitussa asetuksessa vahvistettujen perusteiden mukaisesti vastuussa hakemuksen käsittelystä.

48

Niinpä tämän asetuksen 24 artiklan 5 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että pyynnön esittäneen jäsenvaltion tietojenantovelvollisuus rajoittuu seikkoihin, joiden avulla pyynnön vastaanottanut jäsenvaltio voi arvioida vastuutaan.

49

Dublin III ‑asetuksen yleinen rakenne tukee tätä tulkintaa, koska takaisinottopyyntö edistää vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämistä, ja pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion on sen avulla voitava suorittaa tarvittavat tarkistukset tämän asetuksen 25 artiklan 1 kohdan mukaisesti voidakseen arvioida vastuunsa.

50

Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen annetuista vastauksista seuraa kuitenkin se, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion vastuu perustuu mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädettyjen määräaikojen päättymiseen, sillä seikalla, että aikaisemmasta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta annettua hylkäävää päätöstä koskeva muutoksenhaku on vireillä pyynnön esittäneen jäsenvaltion tuomioistuimessa, ei ole merkitystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä.

51

Näin ollen tällaista muutoksenhakua koskevia tietoja ei voida pitää hyödyllisinä pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion arvioidessa vastuutaan, eikä niitä siis ole pakko antaa saman asetuksen 24 artiklan 5 kohdan perusteella.

52

Tätä päätelmää tukevat luettelot, jotka mainitaan tässä säännöksessä ja jotka ovat asetuksen N:o 1560/2003 liitteessä II, sekä takaisinottopyynnön tekemisessä käytettävä vakiolomake, joka muodostaa tämän asetuksen liitteen III. Näissä luetteloissa ja tässä lomakkeessa ei nimittäin millään tavalla viitata aikaisemmista kansainvälistä suojelua koskevista hakemuksista annettuja hylkääviä päätöksiä koskeviin muutoksenhakumenettelyihin.

53

Näin ollen Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 5 kohtaa on tulkittava siten, että pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa jäsenvaltio, joka esittää takaisinottopyynnön tämän asetuksen 24 artiklan perusteella sen jälkeen, kun mainitun asetuksen 23 artiklan 2 kohdassa säädetyt määräajat ovat päättyneet pyynnön vastaanottaneessa jäsenvaltiossa, ei ole velvollinen ilmoittamaan tämän viimeksi mainitun jäsenvaltion viranomaisille, että aikaisemmasta kansainvälistä suojelua koskevasta hakemuksesta annettua hylkäävää päätöstä koskeva muutoksenhaku on vireillä pyynnön esittäneen jäsenvaltion tuomioistuimessa.

54

Kun otetaan huomioon neljänteen kysymykseen annettu vastaus, ei viidenteen kysymykseen ole tarpeen vastata.

55

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy kuudennella kysymyksellään, onko Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohtaa ja 24 artiklaa tulkittava siten, että pääasiassa siirtopäätöksen tekemispäivänä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa ensimmäinen jäsenvaltio on pannut täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja luovuttanut kansainvälistä suojelua hakevan henkilön toiseen jäsenvaltioon ja tämä henkilö on viimeksi mainitun jäsenvaltion alueella mutta ei ole jättänyt siellä uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, tämä toinen jäsenvaltio ei voi pätevästi pyytää ensimmäistä jäsenvaltiota ottamaan hakijaa takaisin vaan sen pitää päinvastoin käsitellä tämän henkilön jättämä hakemus.

56

Dublin III ‑asetuksen 24 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltio voi erityisesti pyytää toista jäsenvaltiota ottamaan takaisin tämän asetuksen 18 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitetun henkilön, joka oleskelee sen alueella ilman oleskelulupaa eikä ole jättänyt siellä kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta, kun tämä jäsenvaltio katsoo, että toinen jäsenvaltio on vastuussa hakemuksen käsittelystä tämän viimeksi mainitun säännöksen mukaisesti.

57

Koska säännöksessä ei ole mitään vaatimuksia yksityiskohdista, jotka koskevat kyseessä olevan henkilön saapumista pyynnön esittäneen jäsenvaltion alueelle, on todettava, että unionin lainsäätäjä ei ole asettanut takaisinottopyynnön esittämiselle mitään tätä koskevaa edellytystä.

58

Kun otetaan huomioon, että Dublin III ‑asetuksessa ja eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä 13.6.2002 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2002/584/YOS (EUVL 2002, L 190, s. 1) säädetyt menettelyt ovat itsenäisiä ja niillä on erilaiset tavoitteet eivätkä ne voi korvata toisiaan, se seikka, että saapuminen pyynnön esittäneen jäsenvaltion alueelle on seuraus eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanosta, ei voi sellaisenaan sulkea pois takaisinottopyynnön esittämistä.

59

Päinvastainen ratkaisu saattaisi myös saada jäsenvaltiot luopumaan siitä, että ne pyytävät kansainvälistä suojelua hakevan henkilön luovuttamista syytetoimia varten, voidakseen välttää niille siirtyvän velvollisuuden tutkia hänen hakemuksensa rikosoikeudellisen menettelyn päättymisen jälkeen, mikä edistäisi rankaisemattomuutta ja heikentäisi rikollisuuden torjunnan tehokkuutta kyseisessä jäsenvaltiossa.

60

Lisäksi Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohdan sanamuodosta käy ilmi, että tässä säännöksessä sallitaan se, että jäsenvaltio päättää käsitellä ”siellä [jätetyn] kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen”, mikä merkitsee sitä, että tämän säännöksen tavoitteena tai seurauksena ei ole se, että jäsenvaltio voi päättää käsitellä sellaisen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen, jota ei ole jätetty siellä.

61

Tämä tulkinta on myös yhdenmukainen tämän säännöksen tavoitteen kanssa, joka on pyrkiä säilyttämään jäsenvaltioiden etuoikeudet kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevan oikeuden käytössä (ks. vastaavasti tuomio 10.12.2013, Abdullahi, C‑394/12, EU:C:2013:813, 57 kohta ja tuomio 16.2.2017, C. K. ym., C‑578/16 PPU, EU:C:2017:127, 53 kohta).

62

Näin ollen mainittu säännös ei missään tapauksessa voi olla esteenä takaisinottopyynnön esittämiselle pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa kyseessä oleva henkilö ei ole jättänyt kansainvälistä suojelua koskevaa uutta hakemusta pyynnön esittäneessä jäsenvaltiossa.

63

Edellä esitettyjen toteamusten perusteella kuudenteen kysymykseen on vastattava, että Dublin III ‑asetuksen 17 artiklan 1 kohtaa ja 24 artiklaa on tulkittava siten, että pääasiassa siirtopäätöksen tekemispäivänä kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa ensimmäinen jäsenvaltio on pannut täytäntöön eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja luovuttanut kansainvälistä suojelua hakeneen henkilön toiseen jäsenvaltioon ja tämä henkilö on viimeksi mainitun jäsenvaltion alueella mutta ei ole jättänyt siellä uutta kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, tämä toinen jäsenvaltio voi pyytää ensimmäistä jäsenvaltiota ottamaan hakijan takaisin, eikä sen tarvitse käsitellä tämän henkilön jättämää hakemusta.

64

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: