–

Deichmann SE, edustajinaan D. Ehle ja C. Zimmermann, Rechtsanwälte, S. De Knop, advocaat, ja A. Willems, avocat,

–

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Armati, K. Blanck-Putz, L. Grønfeldt, N. Kuplewatzky ja T. Maxian Rusche,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee menettelyn vahvistamisesta kiinalaisten ja vietnamilaisten vientiä harjoittavien tuottajien esittämien tiettyjen markkinatalouskohtelua ja yksilöllistä kohtelua koskevien pyyntöjen arvioimiseksi sekä unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-659/13 ja C-34/14 antaman tuomion täytäntöön panemisesta 17.2.2016 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/223 (EUVL 2016, L 41, s. 3; jäljempänä riidanalainen asetus) pätevyyttä.

2

Tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat Deichmann SE ja Hauptzollamt Duisburg (Duisburgin päätullikamari, Saksa) (jäljempänä tullikamari) ja joka koskee jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, Euroopan unioniin tuonnin yhteydessä maksettujen polkumyyntitullien palauttamispyyntöä.

3

Pääasian taustalla olevat tosiseikat ja riidanalainen asetus sijoittuvat ajanjaksolle, jolloin polkumyynnin vastaisten toimenpiteiden toteuttamisesta unionissa säädettiin ensin polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 22.12.1995 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 384/96 (EYVL 1996, L 56, s. 1), sellaisena kuin se oli muutettuna 21.12.2005 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 2117/2005 (EUVL 2005, L 340, s. 17) (jäljempänä asetus N:o 384/96), ja sitten polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 30.11.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1225/2009 (EUVL 2009, L 343, s. 51), sellaisena kuin se oli muutettuna 15.1.2014 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 37/2014 (EUVL 2014, L 18, s. 1) (jäljempänä asetus N:o 1225/2009).

4

Asetuksen N:o 384/96 9 artiklassa, jonka otsikko oli ”Menettelyn päättäminen ilman toimenpiteitä; lopullisten tullien käyttöön ottaminen”, oli muun muassa 4 kohta, jossa säädettiin seuraavaa:

”Jos tosiasioiden perusteella lopullisesti todetaan, että polkumyyntiä ja siitä aiheutunutta vahinkoa on olemassa, ja jos yhteisön etu vaatii toimintaa 21 artiklan mukaisesti, neuvosto ottaa käyttöön lopullisen polkumyyntitullin – –”

5

Asetuksen N:o 1225/2009 9 artiklan, jonka otsikko oli niin ikään ”Menettelyn päättäminen ilman toimenpiteitä; lopullisten tullien käyttöön ottaminen”, 4 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Jos lopullisesti vahvistetut seikat osoittavat, että on kyse polkumyynnistä sekä sen aiheuttamasta vahingosta ja unionin etu edellyttää toimia 21 artiklan mukaisesti, komissio ottaa käyttöön lopullisen polkumyyntitullin – –”

6

Asetuksen N:o 384/96 10 artiklassa ja asetuksen N:o 1225/2009 10 artiklassa, joiden kummankin otsikko oli ”Taannehtivuus”, oli 1 kohta, jonka sanamuoto oli molemmissa identtinen ja jossa säädettiin seuraavaa:

”– – lopullisia polkumyyntitulleja on sovellettava ainoastaan tuotteisiin, jotka on luovutettu vapaaseen liikkeeseen sen päivän jälkeen, jolloin – – 9 artiklan 4 kohdan mukaisesti tehty päätös tulee voimaan, jollei tässä asetuksessa säädetyistä poikkeuksista muuta johdu.”

7

Asetuksen N:o 1225/2009 14 artiklan, jonka otsikko oli ”Yleiset säännökset”, 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Väliaikaiset tai lopulliset polkumyyntitullit otetaan käyttöön asetuksella, ja jäsenvaltiot kantavat ne muodon, määrän ja muiden tekijöiden perusteella, jotka vahvistetaan asetuksessa, jolla ne otetaan käyttöön. – –”

8

Asetuksen N:o 1225/2009 23 artiklan otsikkona oli ”Kumoaminen”, ja siinä säädettiin seuraavaa:

”Kumotaan asetus (EY) N:o 384/96.

Asetuksen (EY) N:o 384/96 kumoaminen ei kuitenkaan vaikuta sen nojalla vireille pantujen menettelyjen pätevyyteen.

– –”

9

Asetus N:o 1225/2009 tuli 24 artiklansa, jonka otsikko oli ”Voimaantulo”, mukaisesti voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se oli 22.12.2009 julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, eli 11.1.2010. Tämän jälkeen kyseinen asetus kumottiin polkumyynnillä muista kuin Euroopan unionin jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta suojautumisesta 8.6.2016 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/1036 (EUVL 2016, L 176, s. 21), joka tuli voimaan 20. päivänä sen jälkeen, kun se oli 30.6.2016 julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

10

Pääasian taustalla olevat tosiseikat ja riidanalainen asetus sijoittuvat ajanjaksolle, jolloin tullien alalla sovellettavista säännöksistä säädettiin yhteisön tullikoodeksista 12.10.1992 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2913/92 (EYVL 1992, L 302, s. 1), sellaisena kuin se oli muutettuna 9.10.2013 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 952/2013 (EUVL 2013, L 269, s. 1) (jäljempänä tullikoodeksi). Kyseinen koodeksi on sittemmin kumottu.

11

Tullikoodeksin VII osastoon, jonka otsikko oli ”Tullivelka”, kuuluivat sen 189–242 artikla.

12

Saman osaston 3 lukuun, jonka otsikko oli ”Tullivelan kantaminen”, kuuluivat muun muassa tullikoodeksin 217 ja 221 artikla.

13

Tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tulliviranomaisten on laskettava jokainen tullivelasta johtuva tuonti- tai vientitullien määrä, jäljempänä ’tullien määrä’, heti, kun niillä on käytettävissään tarvittavat tiedot, ja kirjattava nämä määrät tilikirjoihin tai muulle vastaavalle tietovälineelle (tileihin kirjaaminen).”

14

Tullikoodeksin 221 artiklan 1 ja 3 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tullien määrä on aiheellisella tavalla annettava velalliselle tiedoksi heti, kun se on kirjattu tileihin.

– –

3.   [Tullien määrää koskevaa] tiedoksiantoa ei voida toimittaa velalliselle enää, kun kolmen vuoden määräaika on kulunut siitä päivästä, jona tullivelka on syntynyt. Jos päätökseen on haettu muutosta 243 artiklan mukaisesti, määräajan laskeminen keskeytetään muutoksenhakumenettelyn ajaksi muutoshakemuksen jättöajankohdasta lukien.”

15

Tullikoodeksin VII osaston 5 luvussa, jonka otsikko oli ”Tullien palauttaminen ja peruuttaminen”, oli saman koodeksin 236 artikla, jonka 1 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”Tuonti- tai vientitullit on palautettava, jos todetaan, että niiden määrä niitä maksettaessa ei ole ollut lain mukainen – –.

– –”

16

Neuvosto antoi 5.10.2006 asetuksen (EY) N:o 1472/2006 lopullisen polkumyyntitullin käyttöönotosta tiettyjen Kiinan kansantasavallasta ja Vietnamista peräisin olevien sellaisten jalkineiden tuonnissa, joiden päälliset ovat nahkaa, ja kyseisessä tuonnissa käyttöön otetun väliaikaisen tullin lopullisesta kantamisesta (EUVL 2006, L 275, s. 1; jäljempänä lopullista tullia koskeva asetus).

17

Lopullista tullia koskevan asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa otettiin käyttöön mainittu lopullinen polkumyyntitulli ja lueteltiin asetuksen soveltamisalaan kuuluvat eri jalkineluokat, joiden päälliset ovat nahkaa. Kyseisen asetuksen 1 artiklan 3 kohdassa polkumyyntitullin suuruudeksi vahvistettiin 16,5 prosenttia Kiinaan sijoittautuneiden yhtiöiden valmistamien jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, osalta Golden Stepiä lukuun ottamatta, 9,7 prosenttia viimeksi mainitun yhtiön valmistamien jalkineiden osalta ja 10 prosenttia Vietnamiin sijoittautuneiden yhtiöiden valmistamien jalkineiden osalta.

18

Lopullista tullia koskevan asetuksen 1 artiklan 4 kohdassa säädettiin lisäksi, että ”jollei toisin säädetä, sovelletaan voimassa olevia tulleja koskevia säännöksiä ja määräyksiä”.

19

Kyseisen asetuksen 3 artiklassa oli vielä säädetty, että asetus tulisi voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä, mikä tapahtui 6.10.2006, ja että se olisi voimassa kahden vuoden ajan eli 7.10.2006–6.10.2008.

20

Neuvosto antoi 22.12.2009 täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 1294/2009 Vietnamista ja Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien tiettyjen jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, tuonnissa käyttöön otettavasta lopullisesta polkumyyntitullista, sellaisena kuin se on laajennettuna koskemaan Macaon erityishallintoalueelta lähetettyjen tiettyjen jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, tuontia riippumatta siitä, onko niiden alkuperämaaksi ilmoitettu Macaon erityishallintoalue, asetuksen N:o 384/96 11 artiklan 2 kohdan mukaisen toimenpiteiden voimassaolon päättymistä koskevan tarkastelun seurauksena (EUVL 2009, L 352, s. 1; jäljempänä polkumyyntitullin jatkamista koskeva asetus).

21

Polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa otettiin käyttöön kyseinen tulli ja lueteltiin asetuksen soveltamisalaan kuuluvat eri jalkineluokat, joiden päälliset ovat nahkaa. Kyseisen asetuksen 1 artiklan 3 ja 4 kohdassa polkumyyntitullin suuruudeksi vahvistettiin 16,5 prosenttia Kiinaan sijoittautuneiden yhtiöiden valmistamien tai Macaosta lähetettyjen jalkineiden, joiden päälliset ovat nahkaa, osalta, 9,7 prosenttia Golden Stepin valmistamien jalkineiden osalta ja 10 prosenttia Vietnamiin sijoittautuneiden yhtiöiden valmistamien jalkineiden osalta.

22

Polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen 1 artiklan 5 kohdassa säädettiin lisäksi, että ”jollei toisin säädetä, sovelletaan tulleja koskevia voimassa olevia säännöksiä ja määräyksiä”.

23

Kyseisen asetuksen 2 artiklassa säädettiin vielä, että asetus tulisi voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, mikä tapahtui 30.12.2009, ja että se olisi voimassa 15 kuukauden ajan eli 31.12.2009–30.3.2011.

24

Unionin tuomioistuin julisti 4.2.2016 antamallaan tuomiolla C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen pätemättömiksi, koska ne olivat asetuksen N:o 384/96 2 artiklan 7 kohdan b alakohdan ja 9 artiklan 5 kohdan vastaisia.

25

Kuten riidanalaisen asetuksen otsikosta ja sen 13 perustelukappaleesta ilmenee, kyseisellä asetuksella pyritään toteuttamaan 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet.

26

Komissio esitti tästä riidanalaisen asetuksen 13–16, 21 ja 24 perustelukappaleessa lähinnä, että se pyrki korjaamaan unionin tuomioistuimen toteamat lainvastaisuudet jatkamalla lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla olevia menettelyjä siitä nimenomaisesta ajankohdasta, jossa kyseiset lainvastaisuudet ilmenivät, antaakseen uudet asetukset, joissa otetaan polkumyyntitullit uudelleen käyttöön sopivan tasoisina. Se täsmensi myös, että kyseiset polkumyyntitullit tulisivat voimaan lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen voimaantulopäivinä.

27

Komissio katsoi lisäksi riidanalaisen asetuksen 18 ja 22 perustelukappaleessa, että oli aiheellista ”velvoittaa kansalliset tulliviranomaiset, joiden on päätettävä polkumyyntitullien palauttamisen soveltamisesta [tullikoodeksin] – – 236 artiklan mukaisesti, – – odottamaan komission markkinatalouskohtelua ja yksilöllistä kohtelua koskevien pyyntöjen arviointia ja tarvittaessa sopivan tasoisen polkumyyntitullin ottamista uudelleen käyttöön, ennen kuin ne käsittelevät palautusta”. Komissio täsmensi myös, että ”tämän velvollisuuden oikeusperusta on [asetuksen N:o 1225/2009] 14 [artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke], jossa säädetään, että asetuksessa, jolla tullit otetaan käyttöön, määritetään yksityiskohtaisesti niiden keruuta koskevat muodollisuudet jäsenvaltioissa”.

28

Tämän perusteella riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kansallisten tulliviranomaisten, jotka ovat vastaanottaneet – – tullikoodeksin 236 artiklaan perustuvan palautuspyynnön, joka koskee [lopullista tullia koskevalla] asetuksella – – tai [polkumyyntitullin jatkamista koskevalla asetuksella] – – käyttöönotettuja kansallisten tulliviranomaisten kantamia polkumyyntitulleja ja joka perustuu siihen, että otokseen kuulumaton vientiä harjoittava tuottaja on esittänyt markkinatalouskohtelua tai yksilöllistä kohtelua koskevan pyynnön, on toimitettava tällainen pyyntö ja siihen liittyvät mahdolliset asiakirjatodisteet edelleen komissiolle.

2.   Kahdeksan kuukauden kuluessa pyynnön ja siihen liittyvien mahdollisten asiakirjatodisteiden vastaanottamisesta komissio vahvistaa, onko kyseinen vientiä harjoittava tuottaja tosiasiallisesti esittänyt markkinatalouskohtelua ja yksilöllistä kohtelua koskevan pyynnön. Asian näin ollessa komissio arvioi kyseisen pyynnön ja ottaa komission täytäntöönpanoasetuksella uudelleen käyttöön asianmukaisen tullin ilmoitettuaan asiasta – –.

3.   Kansallisten tulliviranomaisten on odotettava sellaisen komission täytäntöönpanoasetuksen julkaisemista, jolla tulli otetaan uudelleen käyttöön, ennen polkumyyntitullien palauttamista tai peruuttamista koskevan päätöksen tekemistä.”

29

Tullikamari vahvisti 10.5.2010 tekemällään päätöksellä, joka annettiin tämän jälkeen tiedoksi pääasian kantajalle, tämän maksettavaksi tulevien polkumyyntitullien määräksi 11181,92 euroa lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen nojalla Kiinasta ja Vietnamista peräisin olevien tiettyjen nahasta valmistettujen jalkineiden vapaaseen unionissa liikkeeseen luovutuksen johdosta. Kyseiset jalkineet valmisti kiinalainen ja vietnamilainen yhtiö, jotka olivat kumpikin pyytäneet lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla olevissa menettelyissä markkinatalouskohtelua tai vaihtoehtoisesti yksilöllistä kohtelua. Komissio ei ollut kuitenkaan ottanut kantaa näihin pyyntöihin, koska ne esittäneitä yhtiöitä ei ollut otettu vientiä harjoittavien tuottajien otokseen, joka oli muodostettu mainittujen asetusten antamiseen johtanutta tutkimusta varten.

30

Pääasian kantaja pyysi 12.6.2012 tullikamaria palauttamaan sille tullikoodeksin 236 artiklan nojalla tullikamarin lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen perusteella kantamat polkumyyntitullit ja väitti, että oli katsottava, että kyseisiä tulleja ei lain mukaan ollut niiden maksuhetkellä maksettava, koska mainitut asetukset olivat pätemättömiä. Kyseinen pyyntö hylättiin 15.11.2013 tehdyllä päätöksellä. Pääasian kantaja teki tämän jälkeen kyseisestä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka mainittu tullikamari niin ikään hylkäsi, ja nosti sitten kanteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

31

Finanzgericht Düsseldorf (Düsseldorfin verotuomioistuin, Saksa) toteaa ensinnäkin, että pääasian kantaja tukeutui – tilanteensa huomioiden – perustellusti lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen osittaiseen pätemättömyyteen, jonka unionin tuomioistuin oli todennut 4.2.2016 antamassaan tuomiossa C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74), ja että sen oli siis normaalisti hyväksyttävä tämän nostama kanne ja velvoitettava tullikamari palauttamaan kantajalle tämän maksamat polkumyyntitullit tullikoodeksin 236 artiklan mukaisesti.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa toiseksi, että riidanalainen asetus, joka annettiin kyseisen kanteen nostamisen jälkeen, on sittemmin esteenä tällaiselle velvoittamiselle, kun otetaan huomioon sen välitön sovellettavuus. Se kuitenkin lisää, että sillä on useista syistä epäilyjä kyseisen asetuksen pätevyydestä.

33

Kyseinen tuomioistuin pohtii ensinnäkin, olisiko riidanalainen asetus pitänyt perustaa asetukseen N:o 384/96 eikä asetukseen N:o 1225/2009 ja olisiko tämän seurauksena toimivalta ottaa käyttöön polkumyyntitulleja pitänyt antaa komission sijaan neuvostolle, jolle tämä toimivalta asetuksen N:o 384/96 9 artiklan 4 kohdalla annettiin.

34

Jos komissio sovelsi riidanalaisessa asetuksessa perustellusti asetusta N:o 1225/2009, kyseinen tuomioistuin pyrkii toiseksi selvittämään, oliko komissiolla toimivalta asettaa riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädettyjä velvoitteita, kun otetaan huomioon yhtäältä asetuksen N:o 1225/2009 14 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen ja toisaalta tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan sanamuoto.

35

Kyseinen tuomioistuin pohtii kolmanneksi sitä, voitiinko riidanalaisessa asetuksessa pätevästi jatkaa menettelyä, joka oli lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla, viimeksi mainituissa asetuksissa käyttöön otettujen polkumyyntitullien ottamiseksi uudelleen käyttöön, kun otetaan yhtäältä huomioon asetuksen N:o 384/96 10 artiklan 1 kohdassa ja sittemmin asetuksen N:o 1225/2009 10 artiklan 1 kohdassa säädetyt taannehtivuuskieltoa koskevat säännöt ja toisaalta tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa vahvistettu vanhentumissääntö.

36

Se tiedustelee neljänneksi lähinnä, voidaanko riidanalaisessa asetuksessa säädettyjä velvoitteita pitää liiallisina, koska niillä velvoitetaan kansalliset tulliviranomaiset toimittamaan komissiolle niiden käsiteltäväksi tullikoodeksin 236 artiklan nojalla saatetut polkumyyntitullien palauttamista koskevat pyynnöt.

37

Finanzgericht Düsseldorf on päättänyt tässä tilanteessa lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [riidanalainen asetus] pätevä?”

38

Komissio väittää, että ennakkoratkaisupyyntö on jätettävä tutkimatta, koska vaikka pääasian kantajalla oli epäilemättä oikeus vaatia riidanalaisen asetuksen kumoamista unionin tuomioistuimissa, se ei tehnyt tätä SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätyssä määräajassa, joten sille ei voida antaa lupaa kiertää tätä määräaikaa vetoamalla nyt kyseisen asetuksen pätemättömyyteen ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa.

39

Tämän osalta on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tilanteessa, jossa henkilö, jolla olisi epäilemättä ollut oikeus vaatia toimen kumoamista unionin tuomioistuimissa, ei ole tätä SEUT 263 artiklan kuudennessa kohdassa määrätyssä määräajassa tehnyt, on katsottava, että kyseinen henkilö ei voi vedota tällaisen toimen pätemättömyyteen kanteessa, joka on nostettu kansallisessa tuomioistuimessa kyseisen toimen perusteella toteutetusta kansallisesta toimenpiteestä (tuomio 9.3.1994, TWD Textilwerke Deggendorf, C-188/92, EU:C:1994:90, 23 kohta ja tuomio 4.2.2016, C & J Clark International ja Puma, C‑659/13 ja C‑34/14, EU:C:2016:74, 56 kohta).

40

Jos siis tämän tuomion edellisessä kohdassa mainitun kaltaisessa tilanteessa asianomainen kansallinen tuomioistuin saattaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ennakkoratkaisupyynnön tämän pätevyyden arvioimiseksi, pyyntö on jätettävä tutkimatta.

41

Käsiteltävässä asiassa ei kuitenkaan ole tarpeen määrittää, olisiko pääasian kantajalla ollut epäilemättä oikeus vaatia riidanalaisen asetuksen kumoamista unionin tuomioistuimissa, koska tämä ei ole tilanteessa, jota tämän tuomion 39 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetaan. Kyseinen asetus annettiin nimittäin sen jälkeen, kun ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa oli nostettu kanne, ja saman tuomioistuimen mukaan siihen on tässä yhteydessä vedottu pääasian kantajaa vastaan. Viimeksi mainittu pyrkii siis puolustautumaan eikä kiertämään määräaikaa, jossa se olisi voinut riitauttaa kyseisen asetuksen unionin yleisessä tuomioistuimessa.

42

Tästä seuraa, että ennakkoratkaisupyyntö voidaan ottaa tutkittavaksi.

43

Vaikka ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei mainitse kysymyksensä sanamuodossa mahdollisia pätemättömyyden syitä, ennakkoratkaisupyynnössä olevat selvitykset huomioiden on katsottava, että tällä kysymyksellä kyseinen tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko riidanalainen asetus pätemätön monista syistä, jotka perustuvat siihen, että siinä sovelletaan asetusta N:o 1225/2009 eikä asetusta N:o 384/96, että sen oikeusperustana on ensin mainitun asetuksen 14 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke, taannehtivuuskieltoa ja vanhentumisaikaa koskevien sääntöjen noudattamiseen sekä siinä säädettyjen velvoitteiden mahdolliseen liiallisuuteen.

44

Näitä eri pätemättömyysperusteita on tarkasteltava peräkkäin.

45

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii ensinnäkin sitä, olisiko riidanalaisen asetuksen pitänyt perustua asetukseen N:o 384/96 eikä asetukseen N:o 1225/2009, kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1225/2009 23 artiklan toisen alakohdan sanamuoto ja päivämäärät, joina lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla olevat menettelyt aloitettiin. Se huomauttaa lisäksi, että tässä tapauksessa riidanalainen asetus olisi tämän seurauksena niin ikään pätemätön, koska siinä annetaan virheellisesti komissiolle eikä neuvostolle toimivalta ottaa käyttöön polkumyyntitulleja, kun taas asetuksen N:o 384/96 9 artiklan 4 kohdassa kyseinen toimivalta annetaan neuvostolle.

46

Tästä on todettava, että asetuksen N:o 384/96 ja asetuksen N:o 1225/2009 välistä suhdetta säädellään viimeksi mainitun asetuksen 23 artiklalla.

47

Kyseisen artiklan otsikko on ”Kumoaminen”. Sen ensimmäisessä alakohdassa säädetään, että ”kumotaan asetus [N:o 384/96]”. Sen toisessa alakohdassa täsmennetään puolestaan kumoamisen vaikutukset kyseisen asetuksen nojalla vireille pantuihin menettelyihin.

48

On todettava, että kyseisen toisen alakohdan eri kieliversiot ovat keskenään ristiriitaiset. Vaikka nimittäin joissakin niistä – ja muun muassa saksankielisessä versiossa – todetaan, että asetusta N:o 384/96 sovelletaan edelleen menettelyihin, jotka on aloitettu kyseisen asetuksen nojalla, kaikissa muissa tyydytään toteamaan, että kyseisen asetuksen kumoaminen ei vaikuta mainittujen menettelyjen pätevyyteen.

49

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeuden yhtenäisen tulkinnan vaatimus edellyttää, että epäilyjen vallitessa tietyn säännöksen tai määräyksen sanamuotoa ei tarkastella irrallaan vaan sitä tulkitaan sekä sen laatijan todellisen tahdon että laatijan tavoitteleman päämäärän mukaisesti ottaen huomioon muun muassa kaikki sen kieliversiot (tuomio 4.2.2016, C & J Clark International ja Puma, C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74, 122 kohta ja tuomio 25.1.2017, Vilkas, C-640/15, EU:C:2017:39, 47 kohta).

50

Käsiteltävässä asiassa asetuksen N:o 1225/2009 ensimmäisestä perustelukappaleesta ilmenee, että kyseisellä asetuksella pyritään lähinnä asetuksen N:o 384/96 kodifiointiin sen asiasisältöä muuttamatta.

51

Asetuksen N:o 1225/2009 23 artiklan otsikosta ja sanamuodosta ilmenee lisäksi, että kyseisen artiklan hyväksyessään unionin lainsäätäjä halusi kumota asetuksen N:o 384/96 ja samalla taata nimenomaisesti, että kyseisen asetuksen nojalla aloitetut menettelyt olisivat edelleen päteviä, jotta toimivaltaiset toimielimet voisivat jatkaa kyseisiä menettelyjä. Unionin lainsäätäjä ei kuitenkaan säätänyt asetuksen N:o 1225/2009 useimmissa kieliversioissa, että asetuksen N:o 384/96 säännöksiä sovellettaisiin edelleen kyseisiin menettelyihin.

52

Oikeuskäytännöstä ilmenee lisäksi, että unionin toimet on lähtökohtaisesti annettava toimen antamisajankohtana voimassa olevien menettelysääntöjen mukaisesti (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2016, komissio v. McBride ym., C‑361/14 P, EU:C:2016:434, 40 kohta). Tästä seuraa, että juuri siksi, että asetus N:o 384/96 kumottiin – ja kun otetaan huomioon asetuksen N:o 1225/2009 päämäärä –, ensin mainitun asetuksen perusteella aloitettuja menettelyjä voitiin sen kumoamisen jälkeen jatkaa yksinomaan jälkimmäisen asetuksen perusteella.

53

Käsiteltävässä asiassa riidanalainen asetus annettiin 17.2.2016 eli sen päivämäärän jälkeen, jona asetus N:o 384/96 oli kumottu asetuksella N:o 1225/2009, mikä tapahtui 11.1.2010.

54

Komissio perusti näin ollen riidanalaisen asetuksen perustellusti asetukseen N:o 1225/2009.

55

On lisäksi todettava, että riidanalaisessa asetuksessa todetaan perustellusti komission olevan – neuvoston sijaan – toimivaltainen polkumyyntitullien käyttöön ottamisen osalta, koska kyseinen toimivalta annetaan komissiolle asetuksen N:o 1225/2009, sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella N:o 37/2014, 9 artiklan 4 kohdalla.

56

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toiseksi, onko asetuksen N:o 1225/2009 14 artiklan 1 kohdan ensimmäinen virke oikeusperusta, jonka nojalla riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädettyjä velvoitteita voidaan asettaa. Se toteaa tästä, että kyseisestä 14 artiklan 1 kohdan ensimmäisestä virkkeestä on mahdotonta päätellä, että siinä annetaan komissiolle toimivalta yhtäältä toteuttaa valmistelevia toimenpiteitä polkumyyntitullien ottamiseksi uudelleen käyttöön, ja toisaalta asettaa velvoitteita, jotka voivat olla tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan vastaisia, koska ne estävät kansallisia tulliviranomaisia palauttamasta polkumyyntitulleja, jotka on kannettu lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullien jatkamista koskevan asetuksen mukaisesti.

57

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämien pohdintojen ensimmäisestä seikasta on todettava, että asetuksen N:o 1225/2009 14 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen sanamuodon mukaan polkumyyntitullit otetaan käyttöön asetuksella ja jäsenvaltiot kantavat ne muodon, määrän ja muiden tekijöiden perusteella, jotka vahvistetaan asetuksessa, jolla ne otetaan käyttöön.

58

Kyseisen säännöksen sanamuodosta ilmenee, että unionin lainsäätäjän tarkoituksena ei ollut määrittää tyhjentävästi niitä polkumyyntitullien kantamista koskevia tekijöitä, jotka komissio voi vahvistaa.

59

Riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädetyillä velvoitteilla pyritään kuitenkin pysyttämään niiden polkumyyntitullien kantaminen, jotka lopullista tullia koskevassa asetuksessa ja riidanalaisessa asetuksessa otettiin käyttöön, velvoittamalla kansalliset tulliviranomaiset odottamaan, että komissio on määrittänyt tasot, joille kyseiset tullit olisi 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) mukaisesti pitänyt vahvistaa, ennen kuin tulliviranomaiset lausuvat kyseiset tullit maksaneiden toimijoiden esittämistä palautuspyynnöistä.

60

Koska kyseiset velvoitteet siis koskevat jäsenvaltioiden toteuttamaa asianomaisten polkumyyntitullien kantamista, asetuksen N:o 1225/2009 14 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä todella annettiin komissiolle toimivalta niiden asettamiseen.

61

Tämän tuomion 56 kohdassa mainitusta toisesta seikasta on palautettava mieleen, että riidanalaisella asetuksella pyritään 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74), jolla unionin tuomioistuin totesi lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen pätemättömiksi tämän tuomion 24 kohdassa esitetyn mukaisesti, täytäntöönpanon edellyttämien toimenpiteiden toteuttamiseen.

62

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on toki niin, että kun unionin tuomioistuin toteaa pätemättömäksi lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullien jatkamista koskevan asetuksen kaltaisen polkumyyntitullien käyttöön ottamisesta annetun asetuksen, on katsottava, että kyseisiä tulleja ei tullikoodeksin 236 artiklan mukaisesti ollut lain mukaan maksettava, minkä vuoksi kansallisten tulliviranomaisten on lähtökohtaisesti palautettava ne tämän osalta säädetyin edellytyksin (ks. vastaavasti tuomio 27.9.2007, Ikea Wholesale, C-351/04, EU:C:2007:547, 66–69 kohta ja tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C:2017:19, 34 kohta).

63

Unionin tuomioistuimen tuomion, jolla asetus on todettu pätemättömäksi, ja näin ollen tällaiseen tuomioon perustuvien velvoitteiden täsmällinen laajuus on kuitenkin määritettävä kussakin konkreettisessa tapauksessa ottamalla huomioon paitsi kyseisen tuomion tuomiolauselma myös sen perustelut, jotka ovat tuomiolauselman välttämätön tuki (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2016, CM Eurologistik ja GLS, C-283/14 ja C-284/14, EU:C:2016:57, 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

64

Tässä tilanteessa on käsiteltävässä asiassa määritettävä 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) tuomiolauselmassa olevan pätemättömäksi toteamisen täsmällinen laajuus sen välttämättömäksi tueksi esitetyt perustelut huomioiden.

65

Kyseisen tuomion 79, 112, 135 ja 177 kohdasta ilmenee ensinnäkin, että se, että unionin tuomioistuin totesi lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen pätemättömäksi, perustuu kahteen erilliseen mutta toisiinsa liittyvään lainvastaisuuteen. Yhtäältä neuvosto ja komissio antoivat kyseiset asetukset asetuksen N:o 384/96 2 artiklan 7 kohdan b alakohdan vastaisesti tutkimatta ennakolta markkinatalouskohtelua koskevia pyyntöjä, jotka tietyt kyseisten asetusten taustalla olevassa tutkimuksessa tarkoitetut vientiä harjoittavat tuottajat olivat esittäneet. Toisaalta neuvosto ja komissio jättivät asetuksen N:o 384/96 9 artiklan 5 kohdan vastaisesti tutkimatta samoilta vientiä harjoittavilta tuottajilta peräisin olevat yksilöllistä kohtelua koskevat pyynnöt.

66

Seuraavaksi on todettava, että kyseisen tuomion 39, 108, 120 ja 131 kohdasta ilmenee, että kaikilla pyynnöillä pyrittiin siihen, että pyynnöt esittäneitä vientiä harjoittavia tuottajia kohdeltaisiin yksilöllisesti sellaisten eri toimien yhteydessä, joilla valmisteltiin polkumyyntitullien käyttöön ottamista, ja yksilöllinen kohtelu olisi voinut saada neuvoston ja komission vahvistamaan kyseisille vientiä harjoittaville tuottajille sellaisia polkumyyntitulleja, jotka olisivat alempia kuin lopullista tullia koskevassa asetuksessa ja polkumyyntitullin jatkamista koskevassa asetuksessa säädetyt tullit.

67

Lopuksi on todettava, että 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) 174 ja 177 kohdasta ilmenee, että unionin tuomioistuimen kyseisessä tuomiossa suorittamassa tarkastelussa ei ilmennyt mitään muuta, mikä voisi vaikuttaa lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen pätevyyteen.

68

Mainituista syistä on katsottava, että noudattaakseen velvollisuuttaan panna täytäntöön 4.2.2016 annettu tuomio C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) komissio saattoi pätevästi katsoa, että sen oli tutkittava asianomaisten vientiä harjoittavien tuottajien esittämät pyynnöt sen määrittämiseksi, olisiko niihin lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen nojalla sovelletut polkumyyntitullit pitänyt vahvistaa kyseisissä kahdessa asetuksessa vahvistettua tasoa alemmalle tasolle.

69

On nimittäin niin, että enintään se osa kyseisten asetusten mukaisesti kannetuista polkumyyntitulleista, joka vastaa mahdollista eroa yhtäältä kyseisissä asetuksissa vahvistetun tullien tason ja toisaalta sen tason välillä, jolle ne olisi pitänyt vahvistaa, jos unionin tuomioistuimen 4.2.2016 antamassa tuomiossa C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) toteamia lainvastaisuuksia ei olisi tehty, ja joka oli otettu virheellisesti käyttöön, oli tällä perusteella palautettava asianomaisille. Tässä yhteydessä tullikoodeksin 236 artiklaa ei voida tulkita siten, että siinä kielletään komissiota asettamasta velvollisuutta siihen, että kyseisten polkumyyntitullien palauttamista koskevista pyynnöistä lausutaan sen menettelyn päätyttyä, jolla nimenomaisesti pyritään siihen, että komissio voi laskea tällaisen eron.

70

Kun otetaan huomioon tämän tuomion 62 ja 63 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, tässä tilanteessa velvollisuutta palauttaa välittömästi ja kokonaan asianomaiset polkumyyntitullit ei ollut.

71

Koska riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädetyt velvoitteet eivät ole tullikoodeksin 236 artiklan 1 kohdan vastaisia, komissiolla oli näin ollen toimivalta asettaa ne asetuksen N:o 1225/2009 14 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen perusteella.

72

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kolmanneksi, voitiinko riidanalaisessa asetuksessa pätevästi jatkaa lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla ollutta menettelyä viimeksi mainituissa asetuksissa käyttöön otettujen polkumyyntitullien ottamiseksi uudelleen käyttöön niiden alkuperäisenä soveltamisaikana. Se nimittäin pohtii, onko tällainen menettelyn jatkaminen ristiriidassa yhtäältä asetuksen N:o 384/96 10 artiklan 1 kohdassa ja sitten asetuksen N:o 1225/2009 10 artiklan 1 kohdassa säädetyn taannehtivuuskiellon ja toisaalta tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa säädetyn vanhentumissäännön kanssa, kun otetaan huomioon se, että kyseiset polkumyyntitullit eivät enää olleet voimassa riidanalaisen asetuksen antamispäivänä.

73

Kun on ensinnäkin kyse mahdollisuudesta jatkaa lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla olevaa menettelyä viimeksi mainituissa asetuksissa käyttöön otettujen polkumyyntitullien ottamiseksi uudelleen käyttöön niiden alkuperäisenä soveltamisaikana, on todettava, että tilanteessa, jossa unionin tuomioistuimen antamalla tuomiolla kumotaan asetus, jolla polkumyyntitullit on otettu käyttöön, tai todetaan, että kyseinen asetus on pätemätön, toimielin, jonka on toteutettava kyseisen tuomion täytäntöönpanon edellyttämät toimenpiteet, voi jatkaa kyseisen asetuksen taustalla olevaa menettelyä, vaikka tällaisesta toimivallasta ei nimenomaisesti säädetä sovellettavassa säännöstössä (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2016, CM Eurologistik ja GLS, C-283/14 ja C-284/14, EU:C:2016:57, 51 ja 52 kohta).

74

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että asianomainen toimielin voi – paitsi jos todettu sääntöjenvastaisuus on johtanut koko menettelyn lainvastaisuuteen – jatkaa menettelyä vain siitä vaiheesta, jossa tämä sääntöjenvastaisuus tapahtui, sellaisen toimen antamiseksi, jolla pyritään korvaamaan aikaisempi kumottu tai pätemättömäksi todettu toimi (tuomio 28.1.2016, CM Eurologistik ja GLS, C-283/14 ja C-284/14, EU:C:2016:57, 51 kohta).

75

Tästä seuraa, että riidanalaisessa asetuksessa voitiin pätevästi jatkaa lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen taustalla ollutta menettelyä.

76

Kysymyksestä, joka koskee sitä, onko tällainen menettelyn jatkaminen sallittua, jos asianomaiset polkumyyntitullit eivät ole enää voimassa, kun otetaan huomioon taannehtivuuskieltoa koskevat sovellettavat säännöt, on seuraavaksi todettava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että kun unionin toimielin käyttää tämän tuomion 73 ja 74 kohdassa mainittua oikeutta jatkaa menettelyä, sen on – lain ajallista soveltamista koskevien periaatteiden mukaisesti – noudatettava asetuksessa, joka on kumottu tai todettu pätemättömäksi, tarkoitettujen tosiseikkojen tapahtumahetkellä voimassa olleita aineellisia sääntöjä (ks. vastaavasti tuomio 14.6.2016, komissio v. McBride ym., C‑361/14 P, EU:C:2016:434, 40 kohta).

77

Asetuksen N:o 384/96 10 artiklan 1 kohdan mukaisesti on näin ollen niin, että riidanalaisella asetuksella käsiteltävässä asiassa toteutettu menettelyn jatkaminen ei voi johtaa siihen, että menettelyn päätteeksi annettavalla asetuksella, jolla lopullista tullia koskeva asetus ja polkumyyntitullin jatkamista koskeva asetus korvataan, otetaan uudelleen käyttöön polkumyyntitulleja, joita sovelletaan vapaaseen liikkeeseen ennen kyseisten asetusten voimaantulopäivää luovutettuihin tuotteisiin.

78

Asetuksen N:o 384/96 10 artiklan 1 kohdan sanamuodossa ei sen sijaan suljeta millään tavoin pois tällaisen menettelyn jatkamista, jos kyseessä olevat polkumyyntitullit eivät kyseisestä päivästä lähtien ole enää voimassa, sikäli kuin kyseiset tullit otetaan uudelleen käyttöön niiden alkuperäisen soveltamisajanjakson aikana ja siis tässä tapauksessa sellaisten tuotteiden osalta, jotka on laskettu vapaaseen liikkeeseen lopullista tullia koskevan asetuksen ja polkumyyntitullin jatkamista koskevan asetuksen voimaantulon jälkeen.

79

Käsiteltävässä asiassa menettelyn jatkamista ei näin ollen voida pitää asetuksen N:o 384/96 10 artiklan 1 kohdassa säädetyn taannehtivuuskiellon vastaisena sillä perusteella, että lopullista tullia koskevalla asetuksella ja polkumyyntitullin jatkamista koskevalla asetuksella käyttöön otetut polkumyyntitullit eivät enää olleet voimassa riidanalaisen asetuksen antamispäivänä.

80

Lopuksi on palautettava mieleen tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa säädetystä säännöstä, että on toki niin, että sen vaikutuksena on paitsi sen estäminen, että tullien määrä voitaisiin antaa tiedoksi velalliselle tullivelan syntymistä seuraavan kolmen vuoden määräajan päättymisen jälkeen, myös tullivelan itsensä vanhentuminen mainitun määräajan päättymisen jälkeen (ks. vastaavasti tuomio 23.2.2006, Molenbergnatie, C-201/04, EU:C:2006:136, 39 ja 41 kohta).

81

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, tätä sääntöä sovelletaan tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdan mukaan kuitenkin vain tullien määrän tiedoksiantoon velalliselle, ja sen täytäntöönpano kuuluu tämän osalta yksinomaan kansallisille tulliviranomaisille, joilla on toimivalta tällaisen tiedoksiannon toimittamiseen (ks. vastaavasti tuomio 13.3.2003, Alankomaat v. komissio, C-156/00, EU:C:2003:149, 63 ja 64 kohta).

82

Tullikoodeksin 221 artiklan 1 kohdasta ilmenee myös, että kyseinen tullien määrä voidaan antaa tiedoksi velalliselle vasta sen jälkeen, kun se on kirjattu tileihin, ja tileihin kirjaaminen määritellään tullikoodeksin 217 artiklan 1 kohdassa toimeksi, jolla toimivaltainen tulliviranomainen laskee kyseisen määrän, kun sillä on käytettävissään tarvittavat tiedot (ks. vastaavasti tuomio 23.2.2006, Molenbergnatie, C-201/04, EU:C:2006:136, 46 kohta ja tuomio 16.7.2009, Snauwaert ym., C-124/08 ja C-125/08, EU:C:2009:469, 21 ja 23 kohta).

83

Tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa vahvistettu vanhentumissääntö ei näin ollen voi olla esteenä sille, että komissio antaa asetuksen, jolla otetaan käyttöön tai otetaan uudelleen käyttöön polkumyyntitulleja, eikä varsinkaan sille, että kyseinen toimielin aloittaa tällaisen asetuksen antamista edeltävän menettelyn tai jatkaa tällaista menettelyä, koska jokainen näistä toimista edeltää välttämättä sitä, että toimivaltaiset kansalliset tulliviranomaiset laskevat asianomaisen asetuksen mukaan kannettavien tullien määrän ja antavat sen tämän jälkeen tiedoksi velalliselle.

84

Käsiteltävässä asiassa on näin ollen niin, että vasta kun komissio on saattanut päätökseen riidanalaisella asetuksella jatketun menettelyn ottamalla uudelleen käyttöön sopivan tasoisia polkumyyntitulleja, jotka otettiin käyttöön lopullista tullia koskevalla asetuksella ja polkumyyntitullin jatkamista koskevalla asetuksella, kansalliset tulliviranomaiset voivat määrittää vastaavat tullit ja antaa ne tiedoksi velallisille. Kyseisten viranomaisten on siis – toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten valvonnassa – huolehdittava tapauskohtaisesti tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdan noudattamisesta varmistamalla, että tällainen tiedoksianto voidaan vielä toimittaa, kun otetaan huomioon kyseisen säännöksen ensimmäisessä virkkeessä säädetty kolmen vuoden määräaika ja kyseisen määräajan mahdollinen lykkääminen mainitun säännöksen toisen virkkeen mukaisesti.

85

Kyseinen menettelyn jatkaminen ei näin ollen ole tullikoodeksin 221 artiklan 3 kohdassa säädetyn vanhentumissäännön vastainen.

86

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii neljänneksi ja viimeiseksi riidanalaisessa asetuksessa säädettyjen velvoitteiden mahdollista liiallisuutta ja toteaa, että suppeammat toimenpiteet olisivat voineet riittää 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) täytäntöön panemiseksi.

87

Oikeuskäytännöstä ilmenee tästä seikasta, että vaikka toteamuksesta, jonka mukaan unionin toimi on pätemätön, seuraa oikeudellisesti, että toimen toteuttaneen toimielimen on toteutettava tarvittavat toimenpiteet todetun lainvastaisuuden korjaamiseksi, koska velvollisuutta, josta SEUT 266 artiklassa määrätään kumoamistuomion varalta, sovelletaan analogisesti, kyseisellä toimielimellä on silti laaja harkintavalta kyseisiä toimenpiteitä valitessaan, ja tällöin on noudatettava sitä edellytystä, että toimenpiteiden on sovelluttava yhteen kyseisen tuomion tuomiolauselman ja sen tueksi esitettyjen välttämättömien perustelujen kanssa (ks. vastaavasti tuomio 28.1.2016, CM Eurologistik ja GLS, C-283/14 ja C-284/14, EU:C:2016:57, 48 ja 76 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

88

Kun otetaan huomioon tämä laaja harkintavalta, ainoastaan kyseisten toimenpiteiden ilmeinen soveltumattomuus tavoitellun päämäärän saavuttamiseen voi vaikuttaa niiden laillisuuteen (ks. analogisesti tuomio 8.2.2000, Emesa Sugar, C-17/98, EU:C:2000:70, 53 kohta ja tuomio 6.9.2017, Slovakia ja Unkari v. neuvosto, C-643/15 ja C-647/15, EU:C:2017:631, 207 kohta).

89

Käsiteltävässä asiassa on todettava ensiksi, että edellä esitetystä seuraa, että riidanalaisen asetuksen 1 artiklassa säädettyjen velvoitteiden tarkastelusta ei ilmennyt, että ne olisivat ristiriidassa 4.2.2016 annetun tuomion C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) tuomiolauselman ja perustelujen kanssa.

90

Toiseksi on todettava, ettei vaikuta siltä, että komissio olisi tehnyt ilmeisen arviointivirheen kyseiset toimenpiteet valitessaan. Kansallisten tulliviranomaisten velvollisuus toimittaa komissiolle niille tullikoodeksin 236 artiklan nojalla esitetyt tullien palauttamista koskevat pyynnöt on luonteeltaan sellainen, että sillä taataan, että asianomaisella toimielimellä on käytettävissään kaikki merkitykselliset tekijät unionin tuomioistuimen 4.2.2016 antamassaan tuomiossa C & J Clark International ja Puma (C-659/13 ja C-34/14, EU:C:2016:74) toteamien lainvastaisuuksien korjaamiseksi, mutta se ei kuitenkaan merkitse hallinnollista lisärasitetta asianomaisille toimijoille eikä sitä, että kyseessä olevien pyyntöjen käsittelyä viivytettäisiin perusteettomasti. On lisäksi todettava yhtäältä, että kyseisten pyyntöjen käsittelyyn sovelletaan riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 2 kohdassa käyttöön otettua ajallista rajoitusta, ja toisaalta, että mahdollinen viive voidaan kompensoida korkoja maksamalla (ks. vastaavasti tuomio 18.1.2017, Wortmann, C-365/15, EU:C:2017:19, 37 kohta).

91

Kaiken edellä esitetyn perusteella esitettyyn kysymykseen on vastattava, että sen tarkastelussa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa riidanalaisen asetuksen pätevyyteen.

92

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelussa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa menettelyn vahvistamisesta kiinalaisten ja vietnamilaisten vientiä harjoittavien tuottajien esittämien tiettyjen markkinatalouskohtelua ja yksilöllistä kohtelua koskevien pyyntöjen arvioimiseksi sekä unionin tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa C-659/13 ja C-34/14 antaman tuomion täytäntöön panemisesta 17.2.2016 annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2016/223 pätevyyteen.