1

Euroopan komissio vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 16.3.2016 antaman tuomion Frucona Košice v. komissio (T‑103/14, EU:T:2016:152; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin kumosi valtiontuesta SA.18211 (C 25/2005) (ex NN 21/2005), jonka Slovakian tasavalta on myöntänyt Frucona Košice, a.s. ‑yritykselle, 16.10.2013 annetun komission päätöksen 2014/342/EU (EUVL 2014, L 176, s. 38; jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Asian tausta on tiivistetty valituksenalaisen tuomion 1–34 kohdassa seuraavasti:

”[Frucona Košicen] tilanteen kehittyminen ja velkasaneerausmenettely

Hallinnollinen menettely

Alkuperäinen päätös

Asian käsittelyn vaiheet unionin yleisessä tuomioistuimessa ja unionin tuomioistuimessa

Riidanalainen päätös

– –

– –”

3

Frucona Košice nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.2.2014 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen kumoamista.

4

Se esitti kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, joista ensimmäinen koski puolustautumisoikeuksien loukkaamista, toinen riidanalaisen päätöksen 83 perustelukappaleeseen liittyvää oikeudellista virhettä, kolmas tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan konkurssimenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausehdotus, ja neljäs tosiseikkoja koskevia virheitä ja oikeudellisia virheitä, jotka liittyvät päätelmään, jonka mukaan veroulosottomenettely oli edullisempi kuin velkasaneerausehdotus.

5

Valituksenalaisella tuomiolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensimmäisen ja toisen kanneperusteen ja hyväksyi kolmannen ja neljännen kanneperusteen. Tämän johdosta se kumosi riidanalaisen päätöksen ja velvoitti komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

6

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

7

Frucona Košice vaatii, että unionin tuomioistuin

8

Komissio esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta, joista ensimmäinen valitusperuste perustuu riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkintaan, toinen ja neljäs valitusperuste yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen sovellettavuutta koskevien edellytysten noudattamatta jättämiseen, kolmas valitusperuste oikeusvoiman periaatteen ja ne ultra petita ‑periaatteen virheelliseen ymmärtämiseen, viides valitusperuste yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen virheelliseen soveltamiseen ja kuudes komissiolla olevan huolellisen ja puolueettoman tutkimuksen suorittamista koskevan velvollisuuden rajojen noudattamatta jättämiseen.

9

Ensimmäiseksi on tutkittava toinen ja neljäs valitusperuste, toiseksi ensimmäinen valitusperuste, kolmanneksi kolmas valitusperuste ja lopuksi viides ja kuudes valitusperuste.

10

Komissio väittää toisessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 109–118 kohdassa, että tuensaaja voi vedota pätevästi yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen.

11

Kyseisessä arviointiperusteessa viitataan komission mukaan julkisen elimen subjektiiviseen näkemykseen silloin, kun se tekee päätöksen toteuttaa kyseessä oleva toimenpide. Näin ollen yhtäältä se, ilmaiseeko julkinen elin sen, mikä oli sen aikomus kyseisenä ajankohtana, perustuu valintaan, joka on asianomaisen jäsenvaltion subjektiivinen oikeus, joten kolmannet eivät voi vedota kyseiseen oikeuteen. Toisaalta pelkästään kyseisellä jäsenvaltiolla on käytössään kaikki merkitykselliset seikat, joiden nojalla se on muodostanut näkemyksensä silloin, kun se on tehnyt päätöksen toteuttaa kyseessä oleva toimenpide. Mainitun jäsenvaltion asiana on siis vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen ja esittää vaaditut seikat.

12

Nyt käsiteltävässä tapauksessa komissiolla on kuitenkin – kuten riidanalaisen päätöksen 128–132 perustelukappaleesta ilmenee – ollut käytössään seikat, jotka osoittivat, että Slovakian tasavallan kanta oli selkeä ja johdonmukainen sekä kanteluun annetussa vastauksessa että velkasaneerausta hyväksyttäessä; kyseinen jäsenvaltio oli jatkuvasti todennut, että kyse oli sen mielestä valtiontuesta.

13

Komissio toteaa vielä, että vaikka olisi asianmukaista katsoa, että tuensaaja voi vedota yksityinen velkoja ‑arviointiperusteeseen, unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei ole edellyttänyt Frucona Košicea osoittamaan jäsenvaltion tavoin kiistattomasti sekä objektiivisten ja varmennettavissa olevien seikkojen perusteella, että mainittu jäsenvaltio oli toteuttanut toimenpiteen yksityisenä velkojana.

14

Komissio väittää neljännessä valitusperusteessa, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 247 kohdassa, ettei komissio voinut yksityinen toimija ‑arviointiperusteen sovellettavuuden kannalta tehdä eroa riidanalaisen toimenpiteen korvaavien eri ratkaisujen mukaan.

15

Koska yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltaminen perustuu sen sovellettavuuden osoittamiseksi esitettyihin seikkoihin, unionin yleisen tuomioistuimen virhe perustuu siihen sen ratkaisuun, jonka mukaan kyseisen arviointiperusteen soveltaminen on abstrakti harjoitus, jolla pyritään simuloimaan viran puolesta ihanteellisen, rationaalisen ja hyvin valistuneen hypoteettisen yksityisen velkojan menettely.

16

Koska komission mukaan on siis selvää, ettei julkiselle velkojalle ole esitetty mitään tietoja tietystä menettelytavasta, kyseisen yksikön menettelyn vertaamisessa samankaltaisessa tilanteessa olevaan yksityiseen velkojaan ei ole mitään järkeä. Tätä arviointiperustetta ei siis voida soveltaa nyt käsiteltävässä tapauksessa.

17

Komissio korostaa, että käsiteltävässä tapauksessa on varmaa, ettei velkasaneerausehdotusta ja veroulosottomenettelyä ole aikoinaan vertailtu millään tavalla keskenään yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen nojalla. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi siis pitänyt ottaa kantaa siihen, sisältyikö riidanalaisen päätöksen 120 perustelukappaleeseen itse asiassa implisiittinen päätelmä, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta ei voitu soveltaa.

18

Frucona Košice kiistää komission argumentaation oikeellisuuden.

19

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen luokitteleminen SEUT 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi valtiontueksi edellyttää, että kaikki kyseisessä määräyksessä tarkoitetut edellytykset täyttyvät. Ensinnäkin kyse on oltava valtion toimenpiteestä tai valtion varoilla toteutetusta toimenpiteestä. Toiseksi kyseisen toimenpiteen on oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava valikoivaa etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (tuomio 21.12.2016, komissio v. Hansestadt Lübeck, C‑524/14 P, EU:C:2016:971, 40 kohta ja tuomio 21.12.2016, komissio v. World Duty Free Group SA ym., C‑20/15 P ja C‑21/15 P, EU:C:2016:981, 53 kohta).

20

Tuen käsitteellä ei tarkoiteta ainoastaan positiivisia suorituksia, kuten avustuksia, vaan myös toimenpiteitä, jotka eivät ole avustuksia sanan suppeassa merkityksessä mutta jotka eri tavoin alentavat yrityksen vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia ja ovat siten sekä luonteeltaan että vaikutuksiltaan avustusten kaltaisia (tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 30 kohta).

21

Edellytykset, jotka toimenpiteen on täytettävä, jotta se kuuluisi SEUT 107 artiklassa tarkoitetun tuen käsitteen piiriin, eivät kuitenkaan täyty, jos tukea saanut yritys saattoi saada saman edun kuin etu, joka sille annettiin valtion varoista, olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaedellytyksiä (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22

Kun julkinen velkoja myöntää maksuhelpotuksia velasta, joka jonkun yrityksen on sille maksettava, kyseinen arviointi tehdään lähtökohtaisesti soveltamalla yksityinen sijoittaja ‑arviointiperustetta (tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 32 kohta).

23

Yksityinen velkoja ‑arviointiperuste ei siis ole poikkeus, jota sovelletaan vain jäsenvaltion pyynnöstä, kun SEUT 107 artiklan 1 kohdassa esitetyn yhteismarkkinoille soveltumattoman valtiontuen käsitteen tunnusmerkistö täyttyy. Kun tätä arviointiperustetta voidaan soveltaa, se kuuluu näet niihin seikkoihin, jotka komission on otettava huomioon vahvistaessaan tällaisen valtiontuen olemassaolon (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2012, komissio v. EDF, C‑124/10 P, EU:C:2012:318, 103 kohta ja tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 32 kohta).

24

Kun siis käy ilmi, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste voisi olla sovellettavissa, komission tehtävänä on pyytää kyseistä jäsenvaltiota toimittamaan sille kaikki merkitykselliset tiedot, joiden avulla se voi varmistaa, täyttyvätkö kyseisen perusteen soveltamisedellytykset (tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 33 kohta).

25

Ensimmäiseksi on todettava, että kyseisestä unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että komission tehtävänä on silloin, kun käy ilmi, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste voisi olla sovellettavissa, tutkia kyseinen olettama riippumatta siitä, onko siltä pyydetty tällaista tutkintaa.

26

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 72 ja 76 kohdassa huomauttanut, yhtäältä siis mikään ei estä sitä, että tuensaaja voi vedota kyseisen arviointiperusteen sovellettavuuteen, ja toisaalta jos tuensaaja vetoaa kyseiseen arviointiperusteeseen, juuri komission tehtävänä on tutkia sen sovellettavuus ja mahdollisesti sen soveltaminen.

27

Toiseksi on huomautettava jäsenvaltion subjektiivisen näkemyksen merkityksellisyydestä, että – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 74 kohdassa korostanut – määritettäessä sitä, onko yksityinen toimija ‑arviointiperustetta sovellettava, on oltava jäsenvaltion toiminnan taloudellinen luonne eikä se, miten kyseinen jäsenvaltio – subjektiivisesti tarkasteltuna – ajatteli toimivansa tai mitä vaihtoehtoisia menettelytapoja se harkitsi ennen kyseisen toimenpiteen toteuttamista.

28

Yksityinen velkoja ‑arviointiperusteella pyritään joka tapauksessa tutkimaan, olisiko tuensaajana olevalta yritykseltä jäänyt ilmeisestikin saamatta verrattavissa olevat helpotukset yksityiseltä velkojalta, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksut summista, jotka taloudellisissa vaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 72 kohta), ja näin ollen, olisiko kyseinen yritys voinut saada saman edun kuin etu, joka sille annettiin valtion varoista, olosuhteissa, jotka vastaavat tavanomaisia markkinaedellytyksiä (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 70 kohta).

29

Tästä ilmenee, että tutkinta, joka komission on tarvittaessa suoritettava, ei voi koskea vain pelkästään niitä vaihtoehtoja, jotka toimivaltainen virnaomainen on todellisuudessa ottanut huomioon, vaan sen on välttämättä kohdistuttava kaikkiin niihin vaihtoehtoihin, joita yksityinen velkoja olisi kohtuudella tarkastellut tällaisessa tilanteessa.

30

Komission neljännen valitusperusteen yhteydessä esittämästä argumentaatiosta on riittävää todeta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tehnyt oikeudellista virhettä huomauttaessaan valituksenalaisen tuomion 247 kohdassa, että koska yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta voitiin soveltaa sellaisenaan, komissio ei voi tehdä kyseisen arviointiperusteen sovellettavuuden kannalta eroa riidanalaisen toimenpiteen eri vaihtoehtojen mukaan.

31

Tästä seuraa, että toinen ja neljäs valitusperuste on hylättävä perusteettomina.

32

Komissio väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tulkinnut riidanalaista päätöstä virheellisesti, kun se on todennut valituksenalaisen tuomion 101–104 kohdassa, että komissio oli katsonut mainitussa päätöksessä, että yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta voitiin soveltaa nyt käsiteltävän tapauksen tosiseikkoihin.

33

Unionin yleinen tuomioistuin on siis katsonut komission mukaan virheellisesti, että tuon saman päätöksen 80 perustelukappaleen viimeisestä virkkeestä oli pääteltävä, että yksityistä velkoja ‑arviointiperustetta voitiin soveltaa nyt käsiteltävässä tapauksessa. Kyseinen tulkintavirhe ilmenee kyseisen päätöksen seuraavia perustelukappaleita luettaessa. Saman päätöksen 81 perustelukappale ei näet koske nimenomaisesti kyseisen arviointiperusteen soveltamisedellytyksiä, 82 perustelukappaleessa täsmennetään nimenomaisesti tilanne siltä osin kuin on kyse mainitun arviointiperusteen sovellettavuudesta ja 83 perustelukappaleessa samoin kuin 128–132 perustelukappaleessa on kyse siitä, voidaanko tuota samaa perustetta soveltaa.

34

Frucona Košice kiistää komission argumentaation oikeellisuuden.

35

Aluksi on todettava, että riidanalaisessa päätöksessä ei todeta nimenomaisesti, että yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta ei voida soveltaa nyt käsiteltävässä tapauksessa. Siinä sovelletaan kyseistä arviointiperustetta sitä vastoin tavalla, johon nimenomaisesti perustuu se kyseisen päätöksen 139 ja 140 perustelukappaleessa esitetty päätelmä, jonka mukaan riidanalainen toimenpide on valtiontukea.

36

Siinä tilanteessa, että komissiolla on täytynyt olla epäilys mainitun arviointiperusteen sovellettavuudesta, on tämän jälkeen huomautettava, että komission olisi pitänyt – kuten tämän tuomion 24 kohdasta ilmenee – pyytää Slovakian valtiolta tältä osin merkityksellisiä tietoja ja suorittaa näistä seikoista kokonaisarviointi (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2012, komissio v. EDF, C‑124/10 P, EU:C:2012:318, 86 kohta). Riidanalaisessa päätöksessä ei ole kuitenkaan mitään merkkejä tällaisesta pyynnöstä tai tällaisesta tutkinnasta.

37

Lopuksi on korostettava, että komissio on soveltanut yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta todettuaan ensin riidanalaisen päätöksen 84 ja 86 perustelukappaleessa, että tuensaaja oli väittänyt, että velkasaneerausehdotuksen hyväksyminen ei merkinnyt valtiontukea, sillä konkurssimenettely olisi ollut vähemmän edullinen Slovakian valtion kannalta.

38

Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

39

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut oikeusvoiman periaatetta ja ne eat iudex ultra petita partium ‑periaatetta, kun se on katsonut valituksenalaisen tuomion 123–126 kohdassa, että unionin tuomioistuin oli ollut 24.1.2013 antamassaan tuomiossa Frucona Košice v. komissio (C‑73/11 P, EU:C:2013:32) implisiittisesti mutta väistämättä sitä mieltä, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste oli sovellettavissa käsiteltävän tapauksen tosiseikkoihin, ja että komission riidanalaisesta päätöksestä ehdottaman tulkinnan vahvistaminen merkitsisi näin ollen sitä, ettei oikeusvoimaa oteta huomioon.

40

Frucona Košice riitauttaa komission argumentaation.

41

Koska kolmas valitusperuste koskee sen unionin yleisen tuomioistuimen omaksuman ratkaisun tueksi esitettyä ylimääräistä päättelyä, jonka mukaan yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta voitiin soveltaa nyt käsiteltävän tapauksen tosiseikkoihin, ja koska ensimmäinen, toinen ja neljäs valitusperuste, joissa arvostellaan tuota unionin yleisen tuomioistuimen samaa ratkaisua, on hylätty perusteettomina, kolmas valitusperuste on hylättävä tehottomana.

42

Komissio väittää viidennessä valitusperusteessaan ensinnäkin, että yksityinen velkoja ‑arviointiperuste merkitsee, että sen on määritettävä viranomaisen subjektiivinen näkemys ja verrattava sitä näkemykseen, jonka yksityinen velkoja olisi omaksunut samoissa olosuhteissa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa tältä osin, että merkityksellisiä ovat pelkästään sillä hetkellä, kun kyseinen viranomainen teki päätöksen, käytettävissä olleet seikat ja vallinneet kehitysnäkymät.

43

Komissio päättelee tästä, että asianomaisen jäsenvaltion on osoitettava, että se on päätöksensä tehdäkseen ottanut todellakin huomioon tällaiset seikat ja kehitysnäkymät, joita on verrattava niihin seikkoihin ja kehitysnäkymiin, jotka yksityinen toimija olisi edellyttänyt tietävänsä ennen saman päätöksen tekemistä.

44

Unionin oikeuskäytännöstä näet ilmenee komission mukaan, että yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen soveltaminen sulkee pois, että yksityinen velkoja olisi voinut toimia satunnaisesti, vaan se on voinut toimia ainoastaan asian perinpohjaisesti tuntien, koska kyseisen oikeuskäytännön mukaan kyseessä olevan edun myöntämisen jälkeen laaditut taloudelliset arviot, kyseisen jäsenvaltion tekemän sijoituksen todellisen tuottavuuden toteaminen jälkikäteen tai myöhemmät perustelut tosiasiallisesti valitulle menettelytavalle eivät voi riittää.

45

Tämä ei merkitse komission mielestä kuitenkaan sitä, etteivätkö asianomaiset osapuolet voisi esittää tietoja tai seikkoja, joista komissiolle on hyötyä esimerkiksi kyseessä olevan toimenpiteen luonteen ja kohteen, sen asiayhteyden tai tavoitellun päämäärän selventämiseksi. Näiden osapuolten asiana ei ole kuitenkaan korvata omalla arvioinnillaan asianomaisen jäsenvaltion päätöksensä tekemisajankohtana todellisuudessa tekemää arviointia, kuten komission asiana ei ole myöskään simuloida viran puolesta ihanteellisen, rationaalisen ja hyvin valistuneen hypoteettisen yksityisen velkojan menettelyä.

46

Komissiolle asianomaisen jäsenvaltion esittämien tietojen lisäksi toimitetuilla tiedoilla voidaan pyrkiä osoittamaan, että niiden tietojen perusteella, jotka kyseinen jäsenvaltio on todellakin ottanut huomioon, yksityinen velkoja olisi tai ei olisi toiminut samalla tavalla. Näillä tiedoilla ei voida kuitenkaan pyrkiä oikeuttamaan tehtyä päätöstä viittaamalla tietoihin tai seikkoihin, joita asianomainen jäsenvaltio ei ole todellisuudessa ottanut huomioon.

47

Komissio huomauttaa toiseksi, että kun unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 137 kohdassa tutkintaperusteensa, se on jättänyt rajaamatta kyseisen toimielimen tarkastusvelvollisuuden niihin merkityksellisiin seikkoihin, jotka sillä oli käytössään. Tämän laiminlyönnin johdosta unionin yleinen tuomioistuin on katsonut komission mukaan valituksenalaisen tuomion 201 kohdassa, että komission olisi pitänyt pyrkiä saamaan lisätietoja hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistosta päättelemällä tekemiensä johtopäätösten varmentamiseksi ja tukemiseksi.

48

Unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan siten ottanut mainitussa 201 kohdassa käyttöön uuden vaatimuksen, jonka mukaan komission olisi simuloitava ihanteellisen, rationaalisen ja hyvin valistuneen hypoteettisen yksityisen velkojan menettely yrittämällä löytää kaikki ”kuviteltavissa olevat” seikat ja tiedot; kyseinen vaatimus on kuitenkin vastoin yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen perustana olevaa filosofiaa itseään eli sitä, että viranomaisten subjektiivista näkemystä arvioidaan sen päätöksen tekemisajankohtana.

49

Valituksenalaisen tuomion 137 ja 180–213 kohta perustuvat siten komission mukaan yhtäältä siihen virheelliseen näkökohtaan, jonka mukaan komission oli unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan suoritettava pikemminkin objektiivinen ja kattava arviointi konkurssimenettelyn eduista ja haitoista eikä viranomaisen subjektiiviseen tilanteeseen perustuvaa arviointia, ja toisaalta riidanalaisen päätöksen virheelliseen tulkitsemiseen siten, että siitä ilmenee, että kyseinen toimielin on suorittanut tällaisen arvioinnin.

50

Komissio korostaa kolmanneksi, että riidanalainen päätös perustuu Frucona Košicen omaisuuserien osalta 17.6.2004 vallinneeseen tilanteeseen ja että unionin yleisen tuomioistuimen mukaan komissio oli perustellusti jättänyt hyväksymättä E:n kertomuksessa käytetyn menetelmän siltä osin kuin on kyse mainittujen omaisuuserien likvidaatiokertoimien määrittämisestä. Koska paikallisella veroviranomaisella oli silloin, kun se päätti hyväksyä velkasaneerausehdotuksen, käytössään pelkästään kyseiset talouteen liittyvät tiedot, näitä tosiseikkoja koskevien toteamusten johdonmukaisena seurauksena on kuitenkin, että yksityinen velkoja, jolla on käytössään vain kyseiset tiedot, ei olisi antanut suostumustaan velkasaneeraukselle. Jos se olisi menetellyt siten, että se olisi pyytänyt lisätietoja, tällainen velkoja ei näet olisi hyväksynyt velkasaneerausehdotusta.

51

Komissio katsoo, että kun otetaan huomioon se, että sen tehtävänä oli suorittaa tarkastuksensa ainoastaan niiden tietojen ja seikkojen mukaan, jotka julkisella velkojalla todellisuudessa oli hallussaan tai jotka olivat yleisesti tunnettuja, hallintomenettelyn asiakirja-aineisto tuki joka tapauksessa pätevästi sen päätelmää, jonka mukaan yksityinen velkoja ei olisi antanut hyväksyntäänsä velkasaneeraukselle. Unionin yleinen tuomioistuin ei näet ole todennut mitään lisäseikkaa, joka olisi ollut merkityksellinen tosiseikkojen tapahtuma-aikaan ja jonka komissio olisi jättänyt ottamatta huomioon.

52

Unionin yleinen tuomioistuin on siis tehnyt komission mielestä oikeudellisen virheen katsoessaan valituksenalaisen tuomion 186 ja 235 kohdassa, että asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla ei voitu tukea oikeudellisesti riittävällä tavalla ja yksiselitteisesti niitä päätelmiä, jotka komissio oli tehnyt arvioidakseen omaisuuserien myynnistä konkurssimenettelyn yhteydessä saatavaksi tuotoksi 435 miljoonaa SKK (noin 14,5 miljoonaa euroa). Komissio toteaa vielä, ettei unionin yleinen tuomioistuin totea, miten laajaa näyttöä komission olisi pitänyt toimittaa, eikä sitä, velvoittiko kyseinen näytön taso sen mielestä komission osoittamaan kiistattomasti, mikä myynnin tuotto olisi ollut.

53

Komissio väittää neljänneksi, että sen esiin tuomat oikeudelliset virheet rasittavat myös unionin yleisen tuomioistuimen tekemää arviointia konkurssimenettelyn kestosta ja veroulosottomenettelyn kestosta. Kyseiset arvioinnit perustuvat näet sen mukaan samaan virheelliseen kriteeriin ja komission Frucona Košicen omaisuuserien realisoinnin tuotosta tekemän arvion hylkäämiseen.

54

Komissio katsoo kuudennessa valitusperusteessaan, että valituksenalaisen tuomion 191–195 kohtaa voidaan tulkita siten, että niissä väitetään komission laiminlyöneen velvollisuutensa suorittaa huolellinen ja puolueeton tutkimus. Jos kyseinen tulkinta on oikeellinen, komissio väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen kyseiselle velvollisuudelle antama ulottuvuus on virheellinen ja että se on asettanut komissiolle liiallisen taakan.

55

Komissio huomauttaa tältä osin, että unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 187 ja 191 kohdassa, että komissio oli perustellusti kiistänyt E:n kertomuksen todistusarvon ja että komissio oli siis tehnyt päätelmiä Frucona Košicen esittämistä seikoista tai seikoista, joita tämä ei ollut kiistänyt. Unionin yleinen tuomioistuin päätti tämän jälkeen moittia komissiota siitä, ettei se ollut pyytänyt lisätietoja, joilla pyritään tarkastamaan päätelmät, jotka se oli tehnyt näistä seikoista, ja tukemaan niitä, selittämättä sitä, minkä tyyppisiä lisäseikkoja kyseinen toimielin olisi mahdollisesti voinut pyytää.

56

Komissio väittää perustaneensa arviointinsa seikkoihin, jotka sillä oli todellisuudessa käytössään kyseisenä ajankohtana, ja katsoneensa, että se saattoi nojautua tuensaajan vahvistamaan määrään, jonka veroviranomainen oli hyväksynyt ja joka perustui riippumattomiin lausuntoihin, vaatimatta muiden lausuntojen esittämistä. Julkinen velkoja ei olisi missään tapauksessa hyväksynyt velalliseltaan sitä, ettei tämä tue riittävästi arviotaan niiden omaisuuserien arvosta, jotka se tarjoaa vakuudeksi saadakseen verovelkaansa lykätyksi. Nyt käsiteltävässä tapauksessa paikallisella veroviranomaisella oli käytössään omat päätelmänsä kyseisten omaisuuserien arvosta, kuten velan lykkäämisestä tehdystä päätöksestä ilmenee.

57

Frucona Košice riitauttaa komission argumentaation.

58

Aluksi on huomautettava, että viides ja kuudes valitusperuste koskevat lähinnä komissiolle silloin, kun se esittää yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta koskevia arviointeja, kuuluvien tutkimusvelvoitteiden laajuutta, sellaisena kuin unionin yleinen tuomioistuin on sen vahvistanut tutkiessaan riidanalaisen päätöksen niitä osia, jotka koskevat konkurssi- ja veroulosottomenettelyä.

59

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission on yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta soveltaessaan tehtävä kokonaisarviointi, jossa se ottaa huomioon kaikki tilanteessa merkitykselliset seikat, joiden perusteella se voi määrittää, olisiko tuen saaneelta yritykseltä ilmeisestikin jäänyt saamatta vastaavat maksuhelpotukset yksityiseltä velkojalta (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 73 kohta ja tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 47 kohta).

60

Tältä osin yhtäältä merkityksellisenä on pidettävä kaikkea tietoa, joka voi huomattavalla tavalla vaikuttaa sellaisen yksityisen velkojan päätösprosessiin, jota on pidettävä tavanomaisen varovaisena ja huolellisena, jonka tilanne on mahdollisimman lähellä julkisen velkojan tilannetta ja joka pyrkii saamaan maksun summista, jonka maksuvaikeuksissa oleva velallinen on sille velkaa (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 78 kohta ja tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 54 kohta).

61

Toisaalta yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta sovellettaessa merkityksellisiä ovat ainoastaan kyseisen päätöksen tekemishetkellä käytettävissä olleet seikat ja vallinneet kehitysnäkymät (ks. vastaavasti tuomio 5.6.2012, komissio v. EDF, C‑124/10 P, EU:C:2012:318, 105 kohta).

62

Tällainen komission tutkinta siitä, voidaanko tietyt toimenpiteet luokitella valtiontueksi siitä syystä, että viranomaiset eivät ole toimineet samoin kuin yksityinen velkoja olisi toiminut, edellyttää monitahoisen taloudellisen arvioinnin tekemistä (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 74 kohta ja tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 48 kohta).

63

Tältä osin on huomautettava, että kun Euroopan unionin tuomioistuimet valvovat komission tekemiä monitahoisia taloudellisia arviointeja valtiontukien alalla, niiden tehtävänä ei kuitenkaan ole korvata omalla taloudellisia seikkoja koskevalla arvioinnillaan komission arviointia (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 75 kohta ja tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 49 kohta).

64

Unionin tuomioistuinten on kuitenkin paitsi tutkittava esitettyjen todisteiden aineellinen paikkansapitävyys, luotettavuus ja johdonmukaisuus myös tarkistettava, sisältävätkö nämä todisteet kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka on otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä (tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 76 kohta ja tuomio 21.3.2013, komissio v. Buczek Automotive, C‑405/11 P, ei julkaistu, EU:C:2013:186, 50 kohta).

65

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on tutkittava ensimmäiseksi komission viidennen ja kuudennen valitusperusteen yhteydessä esittämä argumentaatio, joka kohdistuu konkurssimenettelyä koskevaan valituksenalaisen tuomion osaan.

66

Tältä osin on ensimmäiseksi hylättävä komission väitteet, jotka perustuvat siihen, että aluksi on määritettävä toimivaltaisen viranomaisen subjektiivinen näkemys ja tämän jälkeen verrattava kyseisen viranomaisen asennetta hypoteettisen yksityisen velkojan asenteeseen, koska tällaisen päättelyn osalta on jo toista ja neljättä valitusperustetta tutkittaessa katsottu, ettei sillä ole merkitystä siltä osin kuin päättely perustuu yksityinen velkoja ‑arviointiperusteen virheelliseen ulottuvuuteen.

67

Siltä osin kuin komissio moittii unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on ottanut käyttöön – etenkin, kun se ei ole rajannut kyseisen toimielimen tarkastusvelvollisuutta sen käytössä olleisiin seikkoihin, – sellaisen uuden vaatimuksen, jolla komissiolle asetetaan liiallinen taakka ja jonka mukaan sen on pyrittävä löytämään kaikki ”kuviteltavissa olevat” seikat ja tiedot, on toiseksi todettava, että komission argumentaatio perustuu valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

68

Tältä osin on korostettava aluksi, että unionin yleinen tuomioistuin on etenkin valituksenalaisen tuomion 134–137 kohdassa todennut, että yksityinen velkoja ‑arviointiperustetta on tarkasteltava suhteessa siihen tilanteeseen, joka on mahdollisimman lähellä kyseessä olevan viranomaisen tilannetta.

69

Unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 138–143 kohdassa ne periaatteet, jotka sen mukaan sääntelevät komissiolla olevaa todistustaakkaa, ja tuonut tässä yhteydessä esiin seikat, jotka komission on mahdollisesti hankittava ja otettava huomioon tutkintansa yhteydessä, ja komission tutkintavelvollisuuksien yleiset rajat, sellaisina kuin ne ilmenevät unionin tuomioistuinten oikeuskäytännöstä.

70

Tältä osin on myös muistutettava, että unionin tuomioistuinten on arvioitava valtiontukipäätöksen lainmukaisuutta niiden tietojen perusteella, joita komissiolla saattoi olla käytettävissään päätöstä tehdessään (tuomio 2.9.2010, komissio v. Scott, C‑290/07 P, EU:C:2010:480, 91 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

71

Niihin tietoihin, jotka komissiolla ”saattoi olla käytettävissään”, sisältyvät kuitenkin tiedot, jotka näyttivät merkityksellisiltä tämän tuomion 59–61 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön mukaan suoritettavan arvioinnin kannalta ja jotka komissio olisi voinut pyytää toimitettaviksi hallinnollisen menettelyn kuluessa.

72

Lopuksi on todettava unionin yleisen tuomioistuimen huomauttaneen valituksenalaisen tuomion 171–178 kohdassa, että komissiota ei unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sido millään tavalla yleinen velvollisuus käyttää ulkopuolisten asiantuntijoiden palveluita, ja hylänneen tämän perusteella Frucona Košicen vaatimukset, joiden mukaan komission olisi pitänyt hankkia uusia ulkopuolisia asiantuntijalausuntoja.

73

Valituksenalaisen tuomion 180–213 ja 235 kohta, joita tämän tuomion 64 kohdassa tarkasteltu komission arvostelu koskee, eivät kuitenkaan merkitse – kun niitä luetaan tämän unionin yleisen tuomioistuimen mieleen palauttaman oikeudellisen asiayhteyden valossa – unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa yhteensoveltumattomia uusia vaatimuksia.

74

Valituksenalaisen tuomion 185 kohdassa esitettyä tosiseikkoja koskevaa toteamusta, jonka mukaan komissio oli määrittänyt likvidaatiokertoimet hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvistä seikoista päättelemällä, se ei ollut suorittanut mitään metodologista tai taloudellista arviointia eikä se ollut pyytänyt lisätietoja, joilla pyritään varmentamaan sen näistä seikoista tekemät päätelmät tai tukemaan niitä, ei voida tulkita siten, että sillä vahvistetaan vaatimus, jolla ylitettäisiin vaatimukset, joita unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 138–143 kohdassa mieleen palauttamat periaatteet edellyttävät, tai joka olisi ristiriidassa tämän tuomion 59 ja 60 kohdassa esitettyjen vaatimusten kanssa.

75

Valituksenalaisen tuomion 186, 196, 200 ja 201 kohdassa esitetyistä unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikkoja koskevista arvioinneista, joiden mukaan hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla ei voitu tukea oikeudellisesti riittävällä tavalla komission arvioita likvidaatiokertoimista ja komission olisi näin ollen pitänyt pyrkiä saamaan lisätietoja päätelmiensä tukemiseksi, on todettava, ettei niillä ylitetä mitenkään sen ilmeistä arviointivirhettä koskevan tuomioistuinvalvonnan rajoja, jota unionin yleisen tuomioistuimen on harjoitettava tämän tuomion 64 kohdassa mieleen palautetun oikeuskäytännön nojalla, eikä niillä voida myöskään katsoa otettavan käyttöön vaatimusta, joka olisi ristiriidassa tämän tuomion 59 ja 60 kohdassa esitettyjen periaatteiden kanssa.

76

Siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 186 kohdassa, että hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla on tuettava komission tekemiä päätelmiä paitsi oikeudellisesti riittävällä tavalla myös yksiselitteisesti, on riittävää huomauttaa, että valituksenalaisen tuomion 187–201 kohdasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin ei missään tapauksessa suorittanut arviointiaan tällaisen vaatimuksen kannalta eikä se myöskään viitannut siihen valituksenalaisen tuomion 196, 200, 201 ja 235 kohtaan sisältyvien pohdintojensa yhteydessä.

77

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 125 ja 131 kohdassa huomauttanut, unionin yleinen tuomioistuin on näet valituksenalaisen tuomion 191–195, 198 ja 199 kohdassa vain tuonut esiin riidanalaisessa päätöksessä olevia sisäisiä ristiriitaisuuksia ja esittänyt tosiseikkoja koskevia toteamuksia, joiden mukaan hallinnollisen menettelyn asiakirja-aineistoon sisältyvillä seikoilla ei voitu selittää komission vahvistamia likvidaatiokertoimia.

78

Toisin kuin komissio väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei ole soveltanut virheellistä oikeudellista kriteeriä. Tästä seuraa, että komission vaatimukset on hylättävä osittain tehottomina ja osittain perusteettomina.

79

Toiseksi on riittävää todeta siltä osin kuin komissio väittää, että sen yksilöimät oikeudelliset virheet ovat rasittaneet myös unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 223–235 kohdassa tekemää arviointia konkurssimenettelyn kestosta ja kyseisen tuomion 277–284 kohdassa tekemää arviointia veroulosottomenettelyn kestosta, että koska komission vaatimusten tutkiminen ei ole johtanut minkään oikeudellisen virheen toteamiseen, kyseinen argumentaatio on perusteeton.

80

Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi todennut valituksenalaisen tuomion 279, 282 ja 283 kohdassa, että komissio ei ensinnäkään ollut ottanut selvää veroulosottomenettelyn ennakoidusta kestosta, se ei tämän jälkeen ollut ottanut huomioon, että kyseinen menettely olisi voitu keskeyttää konkurssimenettelyn aloittamisen vuoksi, ja se ei lopuksi ollut ottanut selvää niistä kustannuksista, joita veroulosottomenettely voi aiheuttaa.

81

Tällaiset seikat voivat kuitenkin – siltä osin kuin ne liittyvät tietoihin, joita tavanomaisen varovainen ja huolellinen yksityinen velkoja, joka on paikallisen veroviranomaisen tilanteeseen verrattavissa olevassa tilanteessa, ei suoralta kädeltä voinut sivuuttaa, – yksinään oikeuttaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun, jonka mukaan komissio ei ollut ottanut huomioon kaikkia merkityksellisiä seikkoja (ks. vastaavasti tuomio 24.1.2013, Frucona Košice v. komissio, C‑73/11 P, EU:C:2013:32, 77, 78 ja 81 kohta).

82

Tämän tuomion 69–84 kohdasta ilmenee lisäksi, että – toisin kuin komissio väittää – valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin on täsmentänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla yhtäältä komissiolle kuuluvien tutkimusvelvollisuuksien laajuutta ja toisaalta sitä, minkä tyyppisiä lisäseikkoja mainittu toimielin olisi voinut pyytää.

83

Tästä seuraa, että viides ja kuudes valitusperuste on hylättävä perusteettomina.

84

Koska kaikki komission nyt käsiteltävän valituksen tueksi esittämät valitusperusteet on hylättävä, valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

85

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

86

Työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdassa, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

87

Koska komissio on hävinnyt asian ja Frucona Košice on vaatinut sen velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: