1

Valituksessaan Trafilerie Meridionali SpA (jäljempänä Trame) vaatii unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen 15.7.2015 antaman tuomion Trafilerie Meridionali v. komissio (T-422/10, EU:T:2015:512; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi osittain sen kanteen, jossa vaadittiin kumottavaksi ja muutettavaksi SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamismenettelystä (asia COMP/38344 – Jänneteräs) 30.6.2010 annettu komission päätös K(2010) 4387 lopullinen, sellaisena kuin se on muutettuna 30.9.2010 annetulla komission päätöksellä K(2010) 6676 lopullinen ja 4.4.2011 annetulla komission päätöksellä K(2011) 2269 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat) säädetään ”maksukyvystä” seuraavaa:

3

Käsiteltävässä asiassa on kyse jänneteräsalasta. Jänneteräksellä tarkoitetaan metallivaijereita ja valssilankapunoksia ja erityisesti terästä esijännitettyä betonia varten, jota käytetään parveke-elementeissä, tukipaaluissa tai putkipaaluissa, ja terästä jälkijännitettyä betonia varten, jota käytetään teollisen ja maanalaisen arkkitehtuurin alalla tai siltojen rakentamisessa.

4

Trame on italialainen kolmi- ja seitsemänlankaisen punoksen sekä muuntyyppisen teräksen tuottaja. Ainakin vuoden 1997 alusta vuoden 2002 loppuun, jolloin tämän yhtiön nimi oli ”Trafilerie Meridionali SpA”, sen pääomasta suurin osa oli yhden perheen hallussa. Tämä yhtiö muutti toiminimeään 28.4.2008, jolloin siitä tuli Emme Holding SpA, ja perusti tytäryhtiön nimeltään ”Trafilerie Meridionali Srl”, jolle sen emoyhtiön valmistustoiminta siirtyi. Emme Holding ja tämä tytäryhtiö sulautuivat 11.11.2013, ja toiminimi ”Trafilerie Meridionali SpA” otettiin uudelleen käyttöön.

5

Komissio teki 19. ja 20.9.2002 tarkastuksia useiden yritysten tiloissa, koska se oli saanut Bundeskartellamtilta (liittovaltion kilpailuviranomainen, Saksa) ja eräältä jänneteräksen valmistajalta tietoja SEUT 101 artiklan rikkomisesta.

6

Tarkastuksensa päätteeksi komissio antoi 30.9.2008 useita yhtiöitä, joiden joukkoon Trame kuului, koskevan väitetiedoksiannon. Kaikki tämän tiedoksiannon adressaatit toimittivat kirjallisia huomautuksia vastauksena komission esittämiin väitteisiin. Trame osallistui kuulemistilaisuuteen, joka pidettiin 11. ja 12.2.2009.

7

Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että useat jänneteräksen toimittajat olivat rikkoneet SEUT 101 artiklan 1 kohtaa ja 1.1.1994 alkaen Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklan 1 kohtaa osallistumalla kartelliin sekä eurooppalaisella että kansallisella ja alueellisella tasolla ajanjaksolla 1.1.1984–19.9.2002.

8

Kyseinen kartelli koostui muun muassa seuraavista järjestelyistä:

9

Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että Trame on osallistunut club Italiaan 4.3.1997–19.9.2002 ja että 15.5.2000 alkaen Trame ”tiesi tai sen olisi pitänyt kohtuudella tietää kartellin eri tasoista” ja erityisesti club Europesta. Näin ollen komissio piti Tramea vastuullisena sen osallistumisesta kartelliin tällä ajanjaksolla 4.3.1997–19.9.2002.

10

Tramelle asetettiin tästä rikkomisesta 3,249 miljoonan euron suuruinen sakko. Tältä osin komissio arvioi aluksi sakon perusmäärän 10 miljoonaksi euroksi ja alensi sitten tämän perusmäärän 9,5 miljoonaan euroon ottaakseen huomioon tämän yhtiön vähäisen roolin kyseisessä kartellissa. Koska mainittu määrä ylitti enimmäismäärän eli 10 prosenttia Tramen vuoden 2009 liikevaihdosta, joka oli noin 32,5 miljoonaa euroa, komissio vahvisti sakon lopulliseksi määräksi 3,249 miljoonaa euroa.

11

Trame nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 15.9.2010 jättämällään kannekirjelmällä kanteen, jolla se vaati riidanalaisen päätöksen kumoamista ja muuttamista.

12

Kanteensa tueksi Trame esitti viisi kanneperustetta, jotka koskevat sen osallistumista kartelliin ja tämän osallistumisen vaikutusta sakon määrään. Ensimmäinen kanneperuste liittyi erityisesti siihen, että komissio oli väittänyt virheellisesti Tramen osallistuneen yhtenä kokonaisuutena pidettävään kilpailusääntöjen rikkomiseen. Päätöksen K(2011) 2269 lopullinen antamisen jälkeen Trame mukautti kanneperusteitaan vedotakseen myös suhteellisuusperiaatteen ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen sillä perusteella, että sitä oli sakon määrää määritettäessä kohdeltu eri tavalla kuin Arcelor Mittal SA:ta ja Ori Martin SA:ta. Trame esitti lopuksi kuudennen kanneperusteen, jonka mukaan se ei voinut maksaa sakkoa maksukyvyttömyytensä vuoksi.

13

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi valituksenalaisella tuomiolla riidanalaisen päätöksen siltä osin kuin komissio oli yhtäältä todennut siinä, että Trame on osallistunut kyseisen kilpailusääntöjen rikkomisen yleiseurooppalaiseen osaan ajanjaksolla 4.3.1997–9.10.2000, katsonut, että tämä osallistuminen on koskenut kolmilankaista punosta ajanjaksolla 4.3.1997–28.2.2000, ja todennut, että Trame on osallistunut kilpailunvastaisiin menettelytapoihin ajanjaksolla 30.8.2001–10.6.2002, ja toisaalta määrännyt Tramelle suhteettoman sakon seurauksena sen osallistumisesta yhtenä kokonaisuutena pidettävään kilpailusääntöjen rikkomiseen ajanjaksolla 4.3.1997–19.9.2002.

14

Unionin yleinen tuomioistuin totesi täyttä tuomiovaltaansa käyttäen, että 5 miljoonan euron suuruisella sakolla Tramea voitaisiin rangaista tehokkaasti sen lainvastaisesta käyttäytymisestä. Koska [SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 kohdassa määritetty lainmukainen enimmäismäärä on kuitenkin 10 prosenttia liikevaihdosta, unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei Tramelle määrätyn sakon lopullinen määrä voi ylittää 3,2 miljoonaa euroa, ja vahvisti näin ollen tämän määrän sakon määräksi.

15

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen muilta osin.

16

Komission esittämän tätä koskevan pyynnön johdosta unionin yleinen tuomioistuin oikaisi 10.11.2015 antamallaan määräyksellä Trafilerie Meridionali v. komissio (T-422/10 REC, EU:T:2015:857) valituksenalaista tuomiota pyöristääkseen tarkemmin Tramelle määrätyn sakon lopullisen määrän ottaen huomioon riidanalaisessa päätöksessä tältä osin esitetyt tiedot, jotka toistetaan kyseisen tuomion 20 kohdassa. Unionin yleinen tuomioistuin määräsi näin ollen, että mainitun tuomion 407 ja 408 kohtaa ja sen tuomiolauselman 3 kohtaa on luettava siten, että niissä vahvistetaan sakon määräksi 3,249 miljoonaa euroa.

17

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

18

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

19

Valittaja vetoaa valituksensa tueksi viiteen valitusperusteeseen. Ensimmäinen valitusperuste koskee oikeudellista virhettä siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin totesi valittajan vastuulliseksi osallistumisesta club Europeen. Toinen valitusperuste koskee unionin yleisen tuomioistuimen tekemää oikeudellista virhettä sen arvioidessa, olisiko valittajan sakkoa pitänyt alentaa sen maksukyvyttömyyden perusteella. Kolmas valitusperuste koskee unionin yleisen tuomioistuimen käyttämää menetelmää, kun se tarkasteli määrättyä sakkoa uudelleen. Neljäs valitusperuste koskee ensimmäisen oikeusasteen käsittelyssä aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja. Viides valitusperuste koskee perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan rikkomista siltä osin, ettei unionin yleinen tuomioistuin antanut valituksenalaista tuomiota kohtuullisessa ajassa.

20

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja huomauttaa, että kun unionin yleinen tuomioistuin totesi sen vastuulliseksi kyseisen kartellin yleiseurooppalaisesta osasta ajanjaksolla 9.10.2000–19.9.2002, se nojautui, kuten valituksenalaisen tuomion 128–132 kohdasta sekä 144 ja 145 kohdasta ilmenee, kahteen seikkaan eli yhtäältä siihen, että 15.5.2000 pidetyssä club Italian kokouksessa viitattiin club Europeen, ja toisaalta siihen, että toisessa club Italian kokouksessa 9.10.2000 oli läsnä kaksi vain club Europeen kuuluvaa yritystä, nimittäin Westfälische Drahtindustrie GmbH ja Nedri Spanstaal BV (jäljempänä Nedri), sekä ne tuottajat, joita Italia ei erityisesti kiinnostanut, nimittäin DWK Drahtwerk Köln GmbH ja Saarstahl AG (jäljempänä DWK).

21

Aluksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on vääristänyt tosiseikkoja ja tulkinnut todisteita ilmeisen virheellisesti todetessaan, että Nedri oli osallistunut pelkästään club Europeen eikä club Italiaan. Kuten unionin tuomioistuimelle toimitetuista asiakirjoista ilmenee, Nedri oli ilmoittanut vuoden 2000 heinä-syyskuussa aikomuksestaan hankkia tarvittavat hyväksynnät myydäkseen tuotteitaan Italiassa. Valittaja olisi siis voinut katsoa, ettei tämä yhtiö osallistu club Europeen, vaan että se on kolmas yhtiö, joka on kiinnostunut liittymään club Italiaan, koska se aikoo Italian markkinoille.

22

Myös unionin yleisen tuomioistuimen DWK:n ja club Europen välille muodostama yhteys johtuu selvitysaineiston vääristämisestä. Valittaja toteaa, että riidanalaisen päätöksen 816 kohdasta ilmenee, että DWK toimi kansallisella alueella, mikä selittää sen, että komissio piti sitä vastuullisena koko club Italiasta ainakin ajanjaksolla 24.2.1997–6.11.2000. DWK:n läsnäolo 9.10.2000 pidetyssä kokouksessa oli siis luonnollista.

23

Valittaja väittää, ettei yksin se seikka, että club Europe mainittiin kahteen otteeseen club Italian 15.5.2000 pidetyn kokouksen keskusteluissa, kerran nimenomaisesti ja kerran implisiittisesti, riitä – kuten valituksenalaisen tuomion 133–135 kohdasta ilmenee – tukemaan valittajan pitämistä vastuullisena osallistumisesta club Europeen.

24

Valittaja väittää toissijaisesti, että näiden kahden edellä 20 kohdassa mainitun seikan, joihin unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut pitääkseen sitä vastuullisena kartellin yleiseurooppalaisesta osasta, avulla voidaan enintään todeta, että se tunsi club Europen olemassaolon. Kuten 4.7.2013 annetun tuomion komissio v. Aalberts Industries ym. (C-287/11 P, EU:C:2013:445) 63 kohdasta ja 6.12.2012 annetun tuomion komissio v. Verhuizingen Coppens (C‑441/11 P, EU:C:2012:778) 42 kohdasta ilmenee, jotta yritys asetetaan vastuuseen rikkomisesta, johon se ei ole suoraan osallistunut, on yhtäältä osoitettava, että se tiesi muiden yritysten siihen liittyvästä toiminnasta tai että sen oli pitänyt kohtuudella voida ennakoida se, ja toisaalta, että se aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen.

25

Kantaja väittää, etteivät unionin yleisen tuomioistuimen esittämät seikat osoita sen tunteneen muiden yritysten toimintaa club Europessa tai voineen kohtuudella ennakoida sitä tai sen aikoneen myötävaikuttaa club Europeen omalla toiminnallaan. Valituksenalaisen tuomion 144 kohdassa oleva toteamus, jonka mukaan valittaja ”oli voinut tietää club Europen tavoittelemista päämääristä”, johtuu siis selvitysaineiston vääristämisestä.

26

Valittaja väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen tämän tulkinnan virheellisyys on vielä ilmeisempi, kun otetaan huomioon yhtäältä se, etteivät valittajaa lainkaan kiinnostaneet Italian ulkopuoliset markkinat, koska vaadittavien hyväksyntöjen puuttuessa se myi tuotettaan pelkästään Italian alueella, ja toisaalta se, että sen rooli myös club Italiassa oli vähäinen.

27

Valittaja toteaa, että valituksenalainen tuomio on näin ollen virheellinen sille määrätyn seuraamuksen osalta.

28

Komissio katsoo, että ensimmäisen valitusperusteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi tai että se on joka tapauksessa perusteeton.

29

Ensiksi valittajan ensisijaisesti esittämistä argumenteista, sellaisina kuin ne on esitetty edellä 21–23 kohdassa, on todettava, että selvitysaineiston vääristämiseen vetoamalla valittaja pyrkii todellisuudessa siihen, että unionin tuomioistuin arvioisi uudelleen unionin yleiselle tuomioistuimelle esitettyjä tosiseikkoja ja todisteita, jotka koskevat yhtäältä Nedrin ja club Europen ja toisaalta DWK:n ja club Europen välisiä yhteyksiä. Koska tällaisia argumentteja ei voida ottaa tutkittavaksi valitusvaiheessa, ne on hylättävä.

30

Toiseksi valittajan toissijaisesti esittämästä argumentoinnista sellaisena, kuin se on esitetty edellä 24–26 kohdassa, on huomattava, että kantaja ei tällä argumentoinnillaan riitauta unionin yleisen tuomioistuimen tulkintaa edellä 24 kohdassa mainitusta oikeuskäytännöstä vaan sen, kuinka unionin yleinen tuomioistuin sovelsi sitä käsiteltävänä olevan asian olosuhteissa.

31

Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin perustellusti huomauttanut valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, jonka mukaan yritys, joka on osallistunut kilpailusääntöjen yhtenä kokonaisuutena pidettävään ja monitahoiseen rikkomiseen omalla toiminnallaan, joka kuuluu SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kilpailua rajoittavan sopimuksen tai yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen alaan ja jolla pyritään myötävaikuttamaan kilpailusääntöjen rikkomisen toteuttamiseen kokonaisuudessaan, voi olla vastuussa myös muiden yritysten toiminnasta saman kilpailusääntöjen rikkomisen osalta koko siltä ajalta, jolloin se osallistui kyseiseen rikkomiseen; näin on siinä tapauksessa, että tämä yritys aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien osallistujien yhteisten päämäärien tavoittelemiseen ja että yritys tiesi muiden samaan päämäärään pyrkivien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailusääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin (tuomio 6.12.2012, komissio v. Verhuizingen Coppens, C-441/11 P, EU:C:2012:778, 42 kohta).

32

Tarkasteltuaan valituksenalaisen tuomion 108–141 kohdasta ilmenevällä tavalla yksityiskohtaisesti sille valittajan osallistumisesta yhtenä kokonaisuutena pidettävään rikkomiseen esitettyjä todisteita unionin yleinen tuomioistuin totesi saman tuomion 144 ja 145 kohdassa muun muassa, että komissio oli nämä todisteet huomioon ottaen todennut perustellusti, että 9.10.2000 alkaen Trame ”aikoi omalla toiminnallaan myötävaikuttaa kaikkien kartelliin osallistujien yhteisiin päämääriin ja että se tiesi muiden samoja päämääriä tavoittelevien yritysten suunnittelemasta tai toteuttamasta kilpailusääntöjen vastaisesta toiminnasta tai että se saattoi kohtuudella ennakoida sen ja oli valmis hyväksymään siihen sisältyvän riskin”.

33

On todettava, että kun valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen mainitulle selvitysaineistolle antaman arvon kyseenalaistaakseen unionin yleisen tuomioistuimen siitä tekemät päätelmät, valittajan argumentoinnilla vaaditaan uudelleen unionin tuomioistuinta tulkitsemaan tosiseikkoja ja todisteita eri tavalla kuin unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi niitä riippumattomassa tosiseikkojen arvioinnissaan.

34

Tästä seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on jätettävä kokonaisuudessaan tutkimatta.

35

Valittaja väittää toisessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se ei perustellut sen kanneperusteen hylkäämistä, jonka mukaan komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta arvioidessaan sakkojen alentamista maksukyvyttömyyden perusteella.

36

Valittaja muistuttaa, että se esitti unionin yleisessä tuomioistuimessa kanneperusteen, jonka mukaan komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se alensi CB:n ja Itasin sakkoa mutta kieltäytyi myöntämästä sille tällaista alennusta, vaikka se oli huonommassa taloudellisessa tilanteessa kuin CB ja Itas. Huolimatta valittajan unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämistä tätä koskevista erityisistä perusteluista mainittu tuomioistuin tyytyi valittajan mukaan toteamaan valituksenalaisen tuomion 391 ja 392 kohdassa, että komissio otti maksukyvyttömyysperusteen välttämättömien soveltamisedellytysten täyttymistä määrittäessään huomioon kunkin yrityksen taloudellisen tilanteen eikä niiden rikkomiseen osallistumisen tapoja. Unionin yleinen tuomioistuin ei analysoinut kantajan menettelyn aikana toimittamia taloutta ja varallisuutta koskevia lukuisia ja täsmällisiä tietoja.

37

Se, ettei unionin yleinen tuomioistuin tarkastellut mainittua kantajan argumentointia, ilmenee myös valituksenalaisen tuomion 353 kohdasta, jossa unionin yleinen tuomioistuin esitti virheellisen ja osittaisen yhteenvedon kannekirjelmässä tältä osin kehitellystä väittämästä.

38

Valittaja lisää, että valituksenalainen tuomio on näin ollen virheellinen myös sille määrätyn seuraamuksen osalta.

39

Komissio väittää toisen valitusperusteen olevan perusteeton.

40

Siltä osin kuin valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta tämän valitusperusteen yhteydessä esitetyssä argumentoinnissa siitä, että perusteluvelvollisuutta on loukattu, koska unionin yleinen tuomioistuin ei ole valituksenalaisen tuomion 391 ja 392 kohdassa vastannut oikeudellisesti riittävällä tavalla argumentteihin, jotka esitettiin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista koskevan kanneperusteen tueksi, on muistettava, että SEUT 296 artiklassa määrätty perusteluvelvollisuus on olennainen menettelymääräys, joka on erotettava perustelujen paikkansapitävyydestä, joka koskee riidanalaisen toimen aineellista lainmukaisuutta (tuomio 29.9.2011, Elf Aquitaine v. komissio, C-521/09 P, EU:C:2011:620, 146 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

41

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklaan ja 53 artiklan ensimmäiseen kohtaan perustuva unionin yleisen tuomioistuimen velvollisuus perustella tuomiot ei velvoita tätä esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville perusteet, joihin unionin yleinen tuomioistuin tukeutuu, ja unionin tuomioistuimella on niiden avulla käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan valvontaansa valituksen yhteydessä (tuomio 8.3.2016, Kreikka v. komissio, C-431/14 P, EU:C:2016:145, 38 kohta).

42

Käsiteltävässä asiassa on todettava, että valituksenalaisen tuomion 391 ja 392 kohdassa esitetyt perustelut ovat riittävät, jotta asianosaiset ja erityisesti valittaja saavat selville ne syyt, joihin unionin yleinen tuomioistuin on nojautunut, ja jotta unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot voidakseen harjoittaa valvontaansa valituksen yhteydessä.

43

Sikäli kuin valittaja moittii unionin yleistä tuomioistuinta oikeudellisesta virheestä siltä osin, ettei se ottanut huomioon kaikkia merkityksellisiä seikkoja, on riittävää todeta, että vaikka oletettaisiin Tramen esittäneen ensimmäisessä oikeusasteessa edellä 35 ja 36 kohdassa mainitun argumentoinnin ja vaikka oletettaisiin tämän argumenttien esittely valituksenalaisen tuomion 353 kohdassa puutteelliseksi, valittajan argumentointi osoittautuisi joka tapauksessa perusteettomaksi.

44

Näin on siksi, että koska unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 355–390 kohdassa ne syyt, joiden nojalla se totesi, että valittaja kykenee maksamaan sille määrätyn sakon määrän, mainittu tuomioistuin saattoi tyytyä vastaamaan sille yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisesta esitettyyn väitteeseen toteamalla valituksenalaisen tuomion 391 kohdassa, että CB:n ja Itasin taloudellinen tilanne on erilainen kuin valittajan ja että ”komissio on todennut näiden erojen eikä yritysten rikkomiseen osallistumisen tapojen perusteella, että kyseisen sakon määrää on perusteltua alentaa osittain laskettuna sillä tavalla, että otetaan huomioon kunkin yrityksen maksukyvyttömyys”.

45

Tämä arviointi on yhtäältä oikeudellisesti virheetön, eikä siitä toisaalta ilmene virhettä, joka on voinut aiheutua sellaisesta seikasta, jota unionin yleinen tuomioistuin ei olisi ollut ottanut huomioon.

46

Toinen valitusperuste on näin ollen perusteeton, ja se on hylättävä.

47

Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää, ettei valituksenalaisen tuomion sakon laskemista koskevaa osaa ole perusteltu. Erityisesti tuomion sanamuodosta ei ole mahdollista johtaa, mitä laskentamenetelmää unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt määritelläkseen sakon määrän. Kun otetaan huomioon mainitun tuomion 398 kohdan toteamukset, olisi kuitenkin perusteltua katsoa, ettei mainittu menetelmä ole se, jota komissio oli käyttänyt.

48

Kun muun muassa jokaiselle merkitykselliselle tosiseikalle annettua painoarvoa ei ole asianmukaisesti selvitetty, valittajaa estetään vertailemasta toisiinsa yhtäältä komission suorittamaa sakkojen laskentaa muiden yritysten osalta, joille riidanalainen päätös oli osoitettu ja jotka eivät ole nostaneet kannetta unionin yleisessä tuomioistuimessa tai jotka ovat nostaneet tällaisen kanteen ja joiden sakkoihin liittyvät argumentit unionin yleinen tuomioistuin on hylännyt, ja toisaalta unionin yleisen tuomioistuimen itse suorittamaa sakkojen laskentaa, kun muiden tämän päätöksen adressaatteina olevien yritysten argumentit, jotka ovat analogisia kantajan esittämiin argumentteihin nähden, hyväksyttiin ja sakko määriteltiin tämän vuoksi uudelleen. Perusteluvelvollisuudella on erityinen merkitys silloin, kun useille yrityksille määrätään seuraamuksia saman rikkomisen perusteella.

49

Nojautuen muun muassa 16.11.2000 annettuun tuomioon Weig v. komissio (C-280/98 P, EU:C:2000:627, 52–68 kohta) ja 16.11.2000 annettuun tuomioon Sarrió v. komissio (C-291/98 P, EU:C:2000:631, 91–100 kohta) perustuvaan oikeuskäytäntöön valittaja väittää, että on olemassa useita aikaisempia tapauksia, joissa unionin tuomioistuin on katsonut, että sen on kumottava unionin yleisen tuomioistuimen tuomio siltä osin kuin tämä oli käyttänyt sakon tarkastamisessa erilaista laskentamenetelmää kuin komissio tai unionin yleinen tuomioistuin itse muihin kyseiseen rikkomiseen osallistuneiden yritysten osalta. Vaikka unionin tuomioistuin on jo muun muassa 10.7.2014 antamansa tuomion Telefónica ja Telefónica de España v. komissio (C-295/12 P, EU:C:2014:2062) 181 kohdassa todennut, ettei komissiolla ole velvollisuutta nimetä sakon laskentatapaan liittyviä lukuja, sen mukaan on kuitenkin ainakin ”toivottavaa”, että seuraamuksen määrän määrittämismenetelmä ilmoitetaan.

50

Lyhytsanainen viittaus valituksenalaisen tuomion 399 kohdassa rikkomisen vakavuutta ja kestoa koskeviin perusteisiin sekä rangaistusten yksilöllisen määräämisen periaatteeseen ei riitä täyttämään tätä aukkoa, kun otetaan huomioon muun muassa käsiteltävän asian monimutkaisuus ja huomioon otettavien tekijöiden määrä.

51

Komissio väittää, että kolmas valitusperuste ei ole perusteltu.

52

Kun otetaan huomioon tämän tuomion 40 ja 41 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö, on todettava, että valituksenalaisessa tuomiossa täytetään unionin yleisellä tuomioistuimella oleva perusteluvelvollisuus, koska viimeksi mainittu on valituksenalaisen tuomion 401–407 kohdassa esittänyt yksityiskohtaisesti ne tekijät, jotka se on ottanut huomioon sakon määrän vahvistamispäätöksessään (ks. vastaavasti tuomio 22.11.2012, E.ON Energie v. komissio, C-89/11 P, EU:C:2012:738, 133 kohta).

53

Unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 398–408 kohdassa erityisesti määrittänyt täyttä tuomiovaltaansa käyttäen Tramelle määrättävän sakon ottamalla huomioon sen osallistumisen yhtenä kokonaisuutena pidettävään rikkomiseen. Unionin yleinen tuomioistuin mainitsi kyseisen tuomion 401–405 kohdassa valittajan tilanteelle ominaiset merkityksellisiksi arvioimansa seikat, jotka koskivat muun muassa sen rikkomiseen osallistumisen vakavuutta ja kestoa. Mainitun tuomion 406 kohdasta ilmenee, että tämän sakon määrän määrittäessään unionin yleinen tuomioistuin otti huomioon myös tarpeen varmistaa sen riittävän ehkäisevä vaikutus sekä suhteellisuusperiaatteen.

54

Valituksenalaisen tuomion 398–406 kohdasta ilmenee myös, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole katsonut olevansa sidottu komission laskelmiin tai sen suuntaviivoihin vaan että se on tehnyt oman arviointinsa sakon määrästä ottamalla huomioon kaikki käsiteltävän asian olosuhteet.

55

Näin ollen valittaja ei voi moittia unionin yleistä tuomioistuinta perustelujen riittämättömyydestä sillä perusteella, että tämä ei ole maininnut käyttämäänsä laskentamenetelmää eikä erityisesti täsmentänyt siinä huomioon ottamaansa kullekin merkityksellisistä tosiseikoista annettua ”painoa”.

56

On nimittäin muistettava, että ainoastaan, jos unionin tuomioistuin arvioi, että seuraamuksen taso on paitsi epäasianmukainen myös liiallinen, minkä vuoksi se on suhteellisuusperiaatteen vastainen, olisi todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sen vuoksi, että sakon määrä on epäasianmukainen (ks. tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C-295/12 P, EU:C:2014:2062, 205 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen sakon määrän arvioinnissa esittämien perustelujen avulla valittaja on kuitenkin voinut vedota unionin tuomioistuimessa mahdolliseen edellisessä kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitettuun epäsuhtaan ja unionin tuomioistuin on voinut harjoittaa valvontaansa.

58

Edellä esitetyillä perusteilla kolmas valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

59

Valittaja väittää, että ne unionin yleisen tuomioistuimen tekemät virheet, joihin valittaja vetosi kahdessa ensimmäisessä valitusperusteessa, ovat vaikuttaneet unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 411 ja 412 kohdassa tekemään päätelmään, jonka mukaan kumpikin osapuoli vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

60

Komissio katsoo, ettei valituksenalaista tuomiota ole syytä tältä osin muuttaa, koska ensimmäistä tai toista valitusperustetta ei voida hyväksyä.

61

Koska tämä peruste riippuu ensimmäisen ja toisen valitusperusteen tai yhden niistä menestymisestä ja koska nämä kaksi perustetta on hylätty, kyseinen peruste on hylättävä.

62

Valittaja vetoaa 12.11.2014 annettuun tuomioon Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C-580/12 P, EU:C:2014:2363) perustuvaan oikeuskäytäntöön ja esittää, että kun on ilmeistä, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut riittävän selvällä tavalla sillä perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan nojalla olevaa velvollisuutta ratkaista sen käsiteltäväksi saatettu asia kohtuullisessa ajassa, unionin tuomioistuin voi käsitellä sitä koskevan vahingonkorvausvaatimuksen.

63

Valittaja väittää näiden edellytysten täyttyvän käsiteltävässä asiassa. Erityisesti kannekirjelmän jättämisen ajankohdan eli 15.9.2010 ja valituksenalaisen tuomion tiedoksi antamisen ajankohdan eli 23.7.2015 välillä on kulunut melkein viiden vuoden ajanjakso, johon kuuluu yli kahden vuoden toimimattomuuden ajanjakso komission vastauskirjelmän esittämisen päivän ja unionin yleisen tuomioistuimen prosessinjohtotoimista osapuolille ilmoittamisen päivän välillä. Valittaja arvioi, että mainitut ajat ovat liian pitkiä ja perusteettomia.

64

Komissio väittää, että viides valitusperuste on selvästi jätettävä tutkimatta, koska vaatiessaan unionin tuomioistuinta toteamaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut perusoikeuskirjan 47 artiklan toisesta kohdasta johtuvaa velvollisuuttaan, valittaja ei pyri valituksenalaisen tuomion kumoamiseen. Vaikka unionin tuomioistuin on joissakin tuomioissa sivuhuomautuksena todennut, että menettelyn kesto unionin yleisessä tuomioistuimessa on ollut liian pitkä, tällaiset toteamukset eivät ole johtaneet kyseisten tuomioiden tuomiolauselmassa oleviin itsenäisiin toteamuksiin. Lisäksi tilanne on käsiteltävässä asiassa erilainen, koska valittaja on tällaisen itsenäistä toteamusta koskevan vaatimuksen tueksi esittänyt erityisen vaatimuksen ja myös erityisen valitusperusteen.

65

Siltä osin kuin valittaja vaatii unionin tuomioistuinta käsittelemään vaatimuksensa korvata vahinko, joka on aiheutunut siitä, että unionin yleinen tuomioistuin on väitetysti rikkonut perusoikeuskirjan 47 artiklan toista kohtaa, on todettava, että jos unionin tuomioistuimet rikkovat tämän määräyksen mukaista velvollisuuttaan ratkaista niiden käsiteltäväksi saatetut asiat kohtuullisessa ajassa, siitä on määrättävä seuraamus unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, koska tällainen kanne on tehokas oikeussuojakeino. Näin ollen vaatimusta, jolla pyritään saamaan korvausta siitä aiheutuneesta vahingosta, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole antanut tuomiota kohtuullisessa ajassa, ei voida saattaa suoraan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi valituksen yhteydessä, vaan se on esitettävä unionin yleisessä tuomioistuimessa (tuomio 26.11.2013, Gascogne Sack Deutschland v. komissio, C-40/12 P, EU:C:2013:768, 89 ja 90 kohta; tuomio 26.11.2013, Groupe Gascogne v. komissio, C-58/12 P, EU:C:2013:770, 83 ja 84 kohta sekä tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C-295/12 P, EU:C:2014:2062, 66 kohta).

66

Unionin yleisen tuomioistuimen, joka on toimivaltainen SEUT 256 artiklan 1 kohdan nojalla ja jonka käsiteltäväksi on saatettu vahingonkorvausvaatimus, on lausuttava tällaisesta vaatimuksesta eri kokoonpanossa kuin se kokoonpano, joka käsitteli asian, jonka menettelyn kestoa on arvosteltu (tuomio 26.11.2013, Groupe Gascogne v. komissio, C-58/12 P, EU:C:2013:770, 90 kohta ja tuomio 10.7.2014, Telefónica ja Telefónica de España v. komissio, C-295/12 P, EU:C:2014:2062, 67 kohta).

67

Kun se, että unionin yleinen tuomioistuin on laiminlyönyt tarpeeksi ilmeisellä tavalla velvollisuutensa ratkaista asia kohtuullisessa ajassa, on niin selvää, ettei asianosaisten ole tarpeen toimittaa tältä osin lisätodisteita, unionin tuomioistuin voi kuitenkin todeta tällaisen laiminlyönnin (tuomio 9.6.2016, Repsol Lubricantes y Especialidades ym. v. komissio, C-617/13 P, EU:C:2016:416, 100 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

68

Nyt esillä olevassa asiassa tilanne ei kuitenkaan ole tällainen. Käsiteltävässä asiassa olisi nimittäin välttämätöntä, että asianosaiset toimittavat lisätodisteita, jotta unionin tuomioistuin voisi lausua unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn keston kohtuuttomuudesta.

69

Edellä esitetyillä perusteilla viides valitusperuste on hylättävä.

70

Edellä esitetystä johtuu, että valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

71

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista.

72

Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan valituksen käsittelyyn työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittaja on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kuudes jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: