1

InnoLux Corp., aiemmin Chimei InnoLux Corp. (jäljempänä InnoLux), vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan osittain unionin yleisen tuomioistuimen tuomion InnoLux v. komissio (T‑91/11, EU:T:2014:92; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin yhtäältä muutti [SEUT] 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 8.12.2010 annettua komission päätöstä K(2010) 8761 lopullinen (asia COMP/39.309 – LCD), jonka tiivistelmä on julkaistu 7.10.2011 ilmestyneessä Euroopan unionin virallisessa lehdessä (EUVL C 295, s. 8; jäljempänä riidanalainen päätös), vahvistamalla InnoLuxille kyseisen päätöksen 2 artiklassa määrätyn sakon määräksi 288000000 euroa ja toisaalta hylkäsi muilta osin sen kanteen, jossa vaadittiin mainitun päätöksen osittaista kumoamista sitä koskevilta osin ja kyseisen sakon määrän alentamista.

2

[SEUT 101] ja [SEUT 102] artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 23 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

Kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen – – osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

– –

3.   Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon sekä rikkomisen vakavuus että sen kesto.”

3

Asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä sakkojen laskennasta annetut suuntaviivat) 13 kohdassa todetaan otsikon ”Myyntiarvon määritys” alla seuraavaa:

”Määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti – – liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen (ETA) alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella – –”

4

Asian tausta ja riidanalainen päätös, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 1–27 kohdasta, voidaan tiivistää seuraavasti.

5

Chi Mei Optoelectronics Corp. (jäljempänä CMO) oli Taiwanin oikeuden mukaan perustettu yhtiö, joka käytti määräysvaltaa aktiivimatriisi-nestekidekerroksella varustettujen nestekidenäyttöjen (Liquid Crystal Displays, jäljempänä LCD-paneelit) tuotannon alalla toimivien maailmanlaajuisesti sijoittautuneiden yhtiöiden muodostamassa konsernissa.

6

CMO teki 20.11.2009 sulautumaa koskevan sopimuksen InnoLux Display Corp.- ja TPO Displays Corp. ‑nimisten yhtiöiden kanssa. Tämän sopimuksen mukaisesti TPO Displays Corp. ja CMO lakkasivat olemasta 18.3.2010 alkaen. Jäljelle jäänyt oikeudellinen yksikkö vaihtoi toiminimeään kahteen kertaan niin, että InnoLux Display Corp:sta tuli ensin Chimei InnoLux Corp. ja lopuksi nyt käsiteltävän valituksen valittajana oleva InnoLux.

7

Korean oikeuden mukaan perustettu Samsung Electronics Co. Ltd ‑niminen yhtiö (jäljempänä Samsung) teki komissiolle vuoden 2006 keväällä sakkoimmuniteettia koskevan hakemuksen sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EYVL 2002, C 45, s. 3) nojalla. Tässä yhteydessä Samsung ilmoitti tietyntyyppisiä LCD-paneeleja koskevasta usean yrityksen – joihin valittaja lukeutui – muodostamasta kartellista.

8

Komissio myönsi 23.11.2006 Samsungille ehdollisen sakkoimmuniteetin mainitun tiedonannon 15 kohdan perusteella mutta eväsi kyseisen immuniteetin toiselta kartellin osallistujalta eli LG Display Co. Ltd:ltä (jäljempänä LGD), joka on toinen Korean oikeuden mukaan perustettu yhtiö.

9

Komissio käynnisti 27.5.2009 hallinnollisen menettelyn ja antoi väitetiedoksiannon, joka oli osoitettu 16 yhtiölle, joihin kuuluivat muun muassa CMO ja kaksi kokonaan sen omistuksessa olevaa eurooppalaista tytäryhtiötä eli Chi Mei Optoelectronics BV ja Chi Mei Optoelectronics UK Ltd. Kyseisessä väitetiedoksiannossa esitettiin muun muassa syyt, joiden vuoksi näiden kahden CMO:n tytäryhtiön oli unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan katsottava olevan yhteisvastuussa kilpailusääntöjen rikkomisista, joihin CMO oli syyllistynyt.

10

Väitetiedoksiannon adressaatit ilmoittivat komissiolle kirjallisesti näkemyksensä niitä vastaan esitetyistä väitteistä asetetussa määräajassa. Lisäksi useat kyseisistä adressaateista, valittaja mukaan lukien, käyttivät oikeuttaan tulla kuulluksi suullisesti 22. ja 23.9.2009 pidetyssä kuulemisessa.

11

Osapuolia kehotettiin 4.3.2010 päivätyllä tietojensaantipyynnöllä ja 6.4.2010 päivätyllä kirjeellä muun muassa toimittamaan sakkojen määrän laskennassa huomioon otettavaa myynnin arvoa koskevia tietoja ja esittämään huomautuksensa tästä kysymyksestä. CMO vastasi mainittuun kirjeeseen 23.4.2010.

12

Komissio antoi 8.12.2010 riidanalaisen päätöksen. Kyseinen päätös on osoitettu kuudelle väitetiedoksiannon kuudestatoista adressaatista, mukaan lukien kantajalle, LGD:lle ja AU Optronics Corp:lle (jäljempänä AUO). Se ei sitä vastoin koskenut valittajan tytäryhtiöitä.

13

Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että kuusi suurta kansainvälistä LCD-paneelien valmistajaa, joihin valittaja, LGD ja AUO kuuluivat, muodostivat kartellin, joka koski kyseisten tuotteiden, jotka olivat kooltaan 12 tuumaa tai sitä suurempia, kahta seuraavaa tavararyhmää: tietotekniikassa, kuten kannettavissa tietokoneissa ja muissa tietokoneiden näytöissä, käytettävät LCD-paneelit ja televisiovastaanottimissa käytettävät LCD-paneelit (jäljempänä yhdessä kartellin kohteena olevat LCD-paneelit).

14

Riidanalaisen päätöksen mukaan kartellin oli katsottava olevan yhtenä kokonaisuutena pidettävä jatkettu SEUT 101 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklan rikkominen, joka oli kestänyt vähintäänkin 5.10.2001–1.2.2006. Kyseisen ajanjakson aikana kartellin osallistujat olivat pitäneet useita monenvälisiä kokouksia, joita ne kutsuivat kidekokouksiksi. Näiden kokousten tarkoitus oli selkeästi kilpailunvastainen, koska ne muodostivat osallistujille tilaisuuden muun muassa vahvistaa kartellin kohteena olevien LCD-paneelien vähimmäishintoja, keskustella tulevasta hintakehityksestä sen heikentymisen ehkäisemiseksi ja sovittaa yhteen hintojenkorotuksia ja tuotantotasoja. Kartellin osallistujat tapasivat rikkomisajanjakson aikana myös kahdenvälisissä tapaamisissa ja vaihtoivat tiuhaan tietoja kidekokouksissa keskustelluista aiheista. Kartellin osallistujat toteuttivat lisäksi toimenpiteitä kyseisissä kokouksissa tehtyjen päätösten noudattamisen varmistamiseksi.

15

Riidanalaisessa päätöksessä määrättyjen sakkojen vahvistamiseksi komissio sovelsi sakkojen laskennasta annettuja suuntaviivoja. Kyseisten suuntaviivojen mukaisesti komissio määritteli sen kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myynnin arvon, jota kilpailusääntöjen rikkominen suoraan tai välillisesti koski. Komissio jakoi kartellin osallistujien myynnit tätä varten kolmeen seuraavaan luokkaan:

16

Komissio katsoi kuitenkin, että se saattoi ottaa huomioon ainoastaan kaksi ensimmäistä edellä olevassa kohdassa mainittua luokkaa, koska kolmannen luokan huomioon ottaminen ei ollut tarpeen määrättyjen sakkojen riittävän ehkäisevän vaikutuksen takaamiseksi.

17

Kantajan osalta on todettava, että komissio hylkäsi sen väitteet siitä, että merkityksellisen myynnin arvo olisi pitänyt laskea ottamatta huomioon sen ”suoraa myyntiä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”.

18

Komissio vahvisti lisäksi sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon perusteella Samsungille myönnetyn täyden sakkoimmuniteetin. Komissio katsoi sitä vastoin, ettei valittajan tekemä yhteistyö antanut sille oikeutta sakon määrän alentamiseen.

19

Komissio otti huomioon muun muassa nämä seikat ja määräsi riidanalaisen päätöksen 2 artiklassa valittajan maksamaan 300000000 euron suuruisen sakon.

20

Valittaja nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 21.2.2011 toimittamallaan kannekirjelmällä kyseisessä tuomioistuimessa kanteen, jossa vaadittiin riidanalaisen päätöksen osittaista kumoamista ja valittajalle kyseisessä päätöksessä määrätyn sakon määrän alentamista.

21

Valittaja esitti vaatimuksensa tueksi kolme kanneperustetta, joista muun muassa ensimmäinen perustui siihen, että komissio oli soveltanut sakon laskemisen kannalta merkityksellistä myynnin arvoa määrittäessään oikeudellisesti virheellistä käsitettä ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, ja kolmas siihen, että komission valittajan osalta vahvistaman merkityksellisen myynnin arvoon sisältyi virheellisesti muuta myyntiä kuin kartellin kohteena olevien LCD-paneelien myyntiä.

22

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisessa tuomiossa tämän viimeksi mainitun kanneperusteen ja alensi tämän johdosta täyttä harkintavaltaansa käyttäen valittajan sakon määrän 288000000 euroon. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen muilta osin.

23

Valittaja vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

24

Komissio vaatii valituksen hylkäämistä ja valittajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25

Komissio on julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen esittämisen jälkeen vaatinut unionin tuomioistuimen kirjaamoon 6.5.2015 toimittamallaan kirjelmällä, että asian käsittelyn suullinen vaihe aloitettaisiin uudelleen. Komissio vetoaa kyseisen vaatimuksen tueksi siihen, että julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa vääristetään eräitä sen väitteitä ja se perustuu valituksen kohtiin, jotka ovat harhaanjohtavia ja joissa on tehty tosiseikkoja koskevia virheitä.

26

On huomautettava, että Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännössä ja unionin tuomioistuimen työjärjestyksessä ei määrätä asianosaisten mahdollisuudesta esittää huomautuksia vastaukseksi julkisasiamiehen ratkaisuehdotukseen (ks. tuomio Vnuk, C‑162/13, EU:C:2014:2146, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

27

SEUT 252 artiklan toisen kohdan mukaan julkisasiamiesten tehtävänä on täysin puolueettomina ja riippumattomina esittää julkisessa istunnossa perustellut ratkaisuehdotukset asioissa, jotka Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön mukaan vaativat heidän myötävaikutustaan. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus tai perustelut, joiden päätteeksi tämä päätyy tiettyyn ratkaisuun, eivät sido unionin tuomioistuinta (ks. tuomio komissio v. Parker Hannifin Manufacturing ja Parker-Hannifin, C‑434/13 P, EU:C:2014:2456, 29 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

Tämän vuoksi se, että asianosainen ei yhdy julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksessa todettuun – riippumatta ratkaisuehdotuksessa tutkituista kysymyksistä –, ei sellaisenaan voi olla peruste suullisen käsittelyn aloittamiseksi uudelleen (tuomio E.ON Energie v. komissio, C-89/11 P, EU:C:2012:738, 62 kohta).

29

Tämän jälkeen voidaan todeta, että unionin tuomioistuin voi työjärjestyksensä 83 artiklan perusteella julkisasiamiestä kuultuaan milloin tahansa määrätä asian käsittelyn suullisen vaiheen aloitettavaksi uudelleen erityisesti, jos unionin tuomioistuin katsoo, ettei sillä ole riittävästi tietoa asiasta tai että asia olisi ratkaistava sellaisella perusteella, josta asianosaisilla tai Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 23 artiklassa tarkoitetuilla osapuolilla ei ole ollut tilaisuutta lausua (tuomio Nordzucker, C-148/14, EU:C:2015:287, 24 kohta).

30

Tilanne ei ole tällainen nyt käsiteltävässä asiassa. Komissio on näet valittajan tavoin esittänyt sekä asian käsittelyn kirjallisessa vaiheessa että sen suullisessa vaiheessa vaatimustensa tueksi kaikki tosiseikkoja koskevat väitteensä ja oikeudelliset väitteensä. Unionin tuomioistuin katsoo näin ollen julkisasiamiestä kuultuaan, että sillä on kaikki asian ratkaisemiseksi tarvittavat tiedot ja että kyseisistä seikoista on ollut tilaisuus lausua unionin tuomioistuimessa.

31

Edellä esitetyn perusteella unionin tuomioistuin katsoo, ettei asian käsittelyn suullista vaihetta ole syytä määrätä uudelleen aloitettavaksi.

32

Valittaja esittää valituksensa tueksi kaksi valitusperustetta. Ensimmäinen valitusperuste perustuu oikeudellisiin virheisiin siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on sakon määrää laskiessaan ottanut SEUT 101 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan vastaisesti huomioon käsitteeseen ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” nojautumalla sen, miten paljon valittaja on myynyt sisäisesti kilpailusääntöjen rikkomisessa kyseessä olevia tuotteita Euroopan talousalueen ulkopuolella, pelkästään siitä syystä, että kyseiset tuotteet on liitetty osaksi lopputuotteita, jotka on tarkoitettu myytäväksi riippumattomille kolmansille Euroopan talousalueella. Toinen valitusperuste koskee oikeudellisia virheitä siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on loukannut syrjintäkiellon periaatetta soveltaessaan mainittua käsitettä kaikkiin kartellin vertikaalisesti integroituneisiin osallistujiin.

33

Ensimmäiseksi on todettava valittajan moittivan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdan vastaisesti sisällyttänyt sakkojen laskennassa huomioon otetun myynnin arvoon sen Euroopan talousalueella myymät lopputuotteet ”suorana myyntinä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, vaikka kyseinen myynti ei liity kilpailusääntöjen rikkomiseen kyseisessä 13 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

34

Valittaja on näet sitä mieltä, että koska riidanalaisessa päätöksessä todettu rikkominen kattaa ainoastaan LCD-paneelit eikä niitä lopputuotteita, joiden osaksi kyseiset paneelit on liitetty, mainitussa 13 kohdassa tarkoitettua rikkomiseen liittyvää myyntiä Euroopan talousalueella on ainoastaan kolmansille myytyjen tai sidoksissa oleville asiakkaille konsernin sisällä toimitettujen LCD-paneelien myynti. Vaikka LCD-paneeli on lopputuotteen osa, myynnin kohteena ei ole LDC-paneeli, joka on tarkoitettu liitettäväksi lopputuotteeseen, vaan lopputuote itsessään. Lopputuotteita ei kuitenkaan myydä rikkomisessa kyseessä olevilla markkinoilla. Lopputuotteiden myynti Euroopan talousalueella ei siis voi rajoittaa kilpailua LCD-paneelien markkinoilla Euroopan talousalueella. Kyseinen myynti ei näin ollen kuulu riidanalaisessa päätöksessä esitetyn kilpailusääntöjen rikkomista koskevan toteamuksen piiriin.

35

Valittaja katsoo myös, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt virheellisesti eron vertikaalisesti integroituneiden kartelliin osallistuvien yritysten sisäisten toimitusten välillä sen mukaan, että muodostavatko ne yhden ainoan yrityksen sen ostajan kanssa, johon ne ovat sidoksissa, – mikä vastaa luokkaa ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” – vai eivätkö ne muodosta tällaista yhtä ainoaa yritystä tällaisen ostajan kanssa –, mikä vastaa luokkaa ”suora myynti Euroopan talousalueella”. Mikään kilpailusääntöjen rikkomisen toteamisessa ei näet oikeuta tällaista eron tekemistä, koska mainittu toteamus kattaa konsernin sisäisen myynnin.

36

Valittaja väittää tässä yhteydessä, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut virheellisesti valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 kohdassa, että päätös ottaa huomioon ”suor[a] myyn[ti] Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, on sitäkin perustellumpaa sen vuoksi, että todisteista ilmenee, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien sisäisessä myynnissä kartellin osallistujiin sovellettiin hintoja, joihin kyseinen kartelli vaikutti, ja että kartellin osallistujat olivat tietoisia siitä, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien hinta vaikutti sellaisten lopputuotteiden hintaan, joiden osana niitä käytettiin. Nämä toteamukset koskevat valittajan mukaan näet kaikkia kartellin osallistujia. Eron tekeminen sellaisen ”todellisen” sisäisen myynnin, joka voidaan ottaa sakkoa laskettaessa huomioon sellaisenaan, ja sellaisen myynnin välillä, joka ei ole ”todellista” ja joka voidaan jättää huomiotta ja korvata lopputuotteeseen liitettyjen LCD-näyttöjen ”todellisella” myynnillä kolmansille, on näin ollen täysin keinotekoista.

37

Valittaja katsoo toiseksi, että komissio on tulkinnut virheellisesti unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka perustuu tuomioon Europa Carton v. komissio (T-304/94, EU:T:1998:89), jonka unionin tuomioistuin on vahvistanut tuomiossa Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C-580/12 P, EU:C:2014:2363), koska komissio on sen sijaan, että se olisi tarkastellut sisäistä myyntiä samalla tavalla kuin myyntiä kolmansille, soveltanut eräisiin riidanalaisen päätöksen adressaatteihin eri kriteeriä määrittääkseen niiden sisäisen myynnin paikan.

38

Kantajan mukaan komission käyttämä kriteeri kolmansille myytyjen LCD-paneelien osalta on sellaisten LCD-paneelien, jotka on tarkoitus liittää lopputuotteisiin, toimituspaikka lopputuotteiden myyntipaikasta riippumatta. InnoLuxin sisäisesti toimittamien LCD-paneelien osalta kyseisessä kriteerissä viitataan sitä vastoin sen lopputuotteen, johon LCD-paneeli on liitetty, toimituspaikkaan siitä riippumatta, missä LDC-paneelit on liitetty lopputuotteisiin. Komissio on siten kohdellut eri tavalla ja epäedullisemmin eräiden vertikaalisesti integroituneiden adressaattien LCD-paneelien sisäisiä toimituksia. Koska kartelli koski todellisuudessa yhtä lailla sisäistä myyntiä kuin myyntiä kolmansille, tuomiota Europa Carton v. komissio (T-304/94, EU:T:1998:89) olisi valittajan mukaan sovellettu asianmukaisesti ottamalla huomioon kaikki minkä tahansa kartellin osallistujan Euroopan talousalueella toimittamat LCD-paneelit siitä riippumatta, onko LCD-paneelit toimitettu konsernin sisällä vai kolmansille.

39

Valittaja väittää kolmanneksi, että tuomiosta Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, EU:C:1993:120) ilmenee, ettei Euroopan unionin toimivalta kata kaikkea myyntiä Euroopan talousalueen alueella, vaan ainoastaan sellaisen asianomaisen tuotteen myynnin Euroopan talousalueen alueella, joka kuuluu sen yhteistoiminnan piiriin, jota kilpailusääntöjen rikkomisen toteaminen koskee. Rikkominen koski tässä tapauksessa yksinomaan LCD-paneeleja eikä myöhemmän tuotantovaiheen lopputuotteita, joiden osaksi ne on liitetty. Unionin yleinen tuomioistuin on siis katsonut virheellisesti valituksenalaisen tuomion 70 kohdassa, että tuomion Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, EU:C:1993:120) nojalla voitiin ottaa huomioon valittajan Euroopan talousalueen ulkopuolella suorittamat LCD-paneelien sisäiset toimitukset sen vuoksi, että samaan yritykseen kuuluvat yhtiöt ovat liittäneet ne lopputuotteisiin ja että kyseinen yritys on myynyt ne Euroopan talousalueella.

40

Valittaja katsoo myös, että kun unionin yleinen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa, että sellaisten lopputuotteiden myynti, joihin LCD-paneelit on liitetty, ”rajoitti kilpailua Euroopan talousalueella”, se sovelsi virheellisesti tuomiossa Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, EU:C:1993:120) vahvistettua kriteeriä. Kyseinen lopputuotteiden myynti ei näet ole tapahtunut niillä Euroopan talousalueen markkinoilla, joita rikkominen koskee. Mainittu myynti ei siis voi määritelmän mukaan rajoittaa kilpailua kyseisillä markkinoilla. Unionin toimivallan toteamiseksi tuomiossa Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio (C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, EU:C:1993:120) vahvistetun kriteerin nojalla ei ole riittävää yksilöidä ”myyntiä, joka liittyy Euroopan talousalueeseen”. Valittajan mukaan on sitä vastoin osoitettava, että tuotetta, jota rikkominen koskee, eli LCD-paneeleita, myydään Euroopan talousalueella.

41

Valittaja katsoo neljänneksi, että on tuomion Istituto Chemioterapico Italiano ja Commercial Solvents v. komissio (6/73 ja 7/73, EU:C:1974:18) 33 kohdan vastaista katsoa, että LCD-paneelien sisäiset toimitukset Euroopan talousalueella sijaitseviin tuotantolaitoksiin, mistä on kyse Samsungin tapauksessa, eivät ole myyntiä Euroopan talousalueella silloin, kun lopputuotteet, joihin LCD-paneelit on liitetty, myydään Euroopan talousalueen ulkopuolella. Näkemys, jonka mukaan LCD-paneelien sisäinen myynti Euroopan talousalueella rajoittaa kilpailua kyseisellä alueella yksinomaan, kun lopputuote, johon LCD-paneeli on liitetty, myydään Euroopan talousalueella, on virheellinen.

42

Valittaja väittää viidenneksi, että komission ja unionin yleisen tuomioistuimen käyttämä kriteeri, jonka avulla voitiin määrittää sen sisäisten toimitusten paikka, aiheuttaa vaaran kaksoisrangaistavuudesta sekä toimivaltaristiriidasta muiden kilpailuviranomaisten kanssa, koska se voi johtaa siihen, että useat kilpailuviranomaiset maailmassa voivat saman liiketoimen johdosta todeta kilpailusääntöjen rikkomisen ja määrätä siitä seuraamuksen. Jos komissio määrää nyt käsiteltävässä asiassa sakon liiketoimesta, joka koskee Euroopan talousalueen ulkopuolelle toimitettua osaa sillä perusteella, että lopputuote, joka sisältää kyseisen osatekijän, on myyty Euroopan talousalueella, samasta liiketoimesta voitaisiin siis määrätä seuraamus sekä Euroopan talousalueen ulkopuolella että Euroopan talousalueella.

43

Komission mielestä päättely, jonka unionin yleinen tuomioistuin on omaksunut hylätäkseen valittajan väitteet, ei ole oikeudellisesti virheellinen. Ensimmäinen valitusperuste on siis perusteeton. Viimeinen kyseisen valitusperusteen yhteydessä esitetty väite on lisäksi uusi eikä sitä voida siis ottaa tutkittavaksi, sillä se on esitetty ensimmäistä kertaa valituksen yhteydessä.

44

Valittaja väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen sisällyttämällä sille määrätyn sakon laskemiseksi huomioon otetun myynnin arvoon ”suorana myyntinä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” sen Euroopan talousalueella myymät lopputuotteet sen jälkeen, kun sen Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevat ja sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt ovat liittäneet kartellin kohteena olevat LCD-paneelit niiden osaksi, vaikka kyseinen myynti ei liity rikkomiseen. Unionin yleinen tuomioistuin on näin menetellessään soveltanut virheellisesti sekä sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohtaa että unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen merkityksellistä oikeuskäytäntöä ja jättänyt huomiotta komission alueellisen toimivallan rajat.

45

On huomautettava, että asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaan kunkin rikkomiseen osallisen yrityksen tai yritysten yhteenliittymän osalta sakko on enintään kymmenen prosenttia sen edellisen tilikauden liikevaihdosta.

46

Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, komission on kussakin yksittäistapauksessa ja asiayhteyden sekä mainitulla asetuksella käyttöön otetun seuraamusjärjestelmän tavoitteet huomioon ottaen arvioitava kyseessä olevalle yritykselle tavoiteltua vaikutusta erityisesti sen liikevaihdon perusteella, joka kuvastaa yrityksen tosiasiallista taloudellista tilannetta aikana, jona rikkomiseen on syyllistytty (tuomio Britannia Alloys & Chemicals v. komissio, C-76/06 P, EU:C:2007:326, 25 kohta; tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 53 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 49 kohta).

47

Unionin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissio saa sakkoa määrittäessään ottaa huomioon paitsi yrityksen kokonaisliikevaihdon, joka on – vaikkakin vain likimääräinen ja epätäydellinen – osoitus sen koosta ja taloudellisesta vallasta, myös sen osan liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tuotteista ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta (tuomio Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 121 kohta; tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 54 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C‑227/14 P, EU:C:2015:258, 50 kohta).

48

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan on niin, että vaikka asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdassa jätetään komissiolle harkintavaltaa, siinä kuitenkin rajoitetaan sen käyttöä asettamalla objektiiviset kriteerit, joissa komission on pitäydyttävä. Siten yhtäältä yritykselle mahdollisesti määrättävällä sakolla on numeroina ilmaistavissa oleva ja ehdoton enimmäismäärä, joten tietylle yritykselle määrättävissä olevan sakon enimmäismäärä on määritettävissä etukäteen. Toisaalta tämän harkintavallan käyttämistä rajoitetaan myös käytännesäännöillä, joita komissio on asettanut itselleen muun muassa sakkojen laskennasta annetuissa suuntaviivoissa (tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 55 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 51 kohta).

49

Mainittujen suuntaviivojen 13 kohdan mukaan on niin, että ”määrittääkseen sakon perusmäärän komissio käyttää sellaisten rikkomiseen suoraan tai epäsuorasti – – liittyvien tavaroiden tai palveluiden myyntiarvoa, jotka yritys on myynyt Euroopan talousalueen – – alueella sijaitsevalla asian kannalta merkityksellisellä maantieteellisellä alueella”. Näiden samojen suuntaviivojen 6 kohdassa täsmennetään, että ”rikkomiseen liittyvien tavaroiden ja palveluiden myyntiarvon sekä rikkomisen keston katsotaan yhdessä muodostavan asianmukaisen vertailuarvon rikkomisen taloudellisen merkityksen ja kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen suhteellisen osuuden selvittämiseksi”.

50

Sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdan tavoitteena on siten käyttää yritykselle määrättävän sakon laskentapohjana määrää, joka heijastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja kyseisen yrityksen suhteellista osuutta siinä (tuomio Team Relocations ym. v. komissio, C-444/11 P, EU:C:2013:464, 76 kohta; tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 57 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 53 kohta).

51

Kyseisessä 13 kohdassa tarkoitettu myynnin arvon käsite kattaa näin ollen kilpailusääntöjen rikkomisessa kyseessä olevilla markkinoilla toteutuneen myynnin Euroopan talousalueella, ilman, että olisi määritettävä, onko kyseinen rikkominen tosiasiassa vaikuttanut tähän myyntiin, koska rikkomisen kohteena olevien tuotteiden myynnistä saatava kokonaisliikevaihdon osa on parhaiten omiaan heijastamaan tämän rikkomisen taloudellista merkitystä (ks. vastaavasti tuomio Team Relocations ym. v. komissio, C-444/11 P, EU:C:2013:464, 75–78 kohta; tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 57–59 kohta; tuomio Dole Food ja Dole Fresh Fruit Europe v. komissio, C‑286/13 P, EU:C:2015:184, 148 ja 149 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 53–58 ja 64 kohta).

52

Käsiteltävässä asiassa on selvää, että – kuten etenkin valituksenalaisen tuomion 73 ja 90 kohdasta ilmenee – sakon määrän vahvistamiseksi ”suorana myyntinä Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” huomioon otettu kantajan myynti ei ole toteutunut kilpailusääntöjen rikkomisessa kyseessä olevan tuotteen markkinoilla eli tässä tapauksessa kartellin kohteena olevien LCD-paneelien markkinoilla vaan kyseisistä markkinoista erillisillä tuotemarkkinoilla eli sellaisten myöhemmän tuotantovaiheen lopputuotteiden markkinoilla, joiden osaksi kartellin kohteena olevat LCD-paneelit on liitetty, koska mainitut kartellin kohteena olevat LCD-paneelit on tällaisessa tapauksessa myyty sisäisesti Euroopan talousalueen ulkopuolella valittajan ja sen vertikaalisesti integroituneiden tytäryhtiöiden välillä.

53

Valituksenalaisen tuomion 45 kohdasta ilmenee kuitenkin, että sellaisten lopputuotteiden myyntiä, joiden osaksi kartellin kohteena olevat LCD-paneelit on liitetty, ei ole otettu huomioon kokonaisarvoltaan vaan huomioon on otettu ainoastaan se osa tämän myynnin arvosta, joka saattoi vastata lopputuotteisiin liitettyjen kartellin kohteena olevien LCD-paneelien arvoa silloin, kun yritys, johon valittaja kuuluu, on myynyt kyseiset lopputuotteet Euroopan talousalueelle sijoittautuneille riippumattomille kolmansille. Tätä toteamusta ei ole kiistetty.

54

Toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt mitään oikeudellista virhettä todetessaan erityisesti valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa, että komissio saattoi ottaa lopputuotteiden myynnin tällä tavalla huomioon sakon määrän laskemiseksi.

55

Vaikka sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdassa tarkoitettu myyntiarvon käsite ei voi ulottua kattamaan kyseessä olevan yrityksen myyntiä, joka ei kuulu moititun kartellin soveltamisalaan (ks. tuomio Team Relocations ym. v. komissio, C-444/11 P, EU:C:2013:464, 76 kohta; tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 57 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 53 kohta), olisi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdalla tavoitellun päämäärän vastaista, että vertikaalisesti integroituneiden kartellin osallistujien osalta sakkoa koskevan laskelman ulkopuolelle voitaisiin jättää pelkästään siitä syystä, että kyseiset osallistujat liittävät rikkomisen kohteena olevat tuotteet lopputuotteisiin Euroopan talousalueen ulkopuolella, se osa näiden lopputuotteiden, jotka ne ovat myyneet Euroopan talousalueella, myynnin arvosta, joka saattaa vastata rikkomisen kohteena olevien tuotteiden arvoa.

56

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 71 kohdassa korostanut ja kuten unionin tuomioistuin on myös jo katsonut, vertikaalisesti integroituneet yritykset voivat saada etua SEUT 101 artiklan vastaisesti tehdystä hintojen horisontaalista vahvistamista koskevasta sopimuksesta paitsi myytäessä riippumattomille kolmansille kyseisen rikkomisen kohteena olevilla tuotemarkkinoilla, myös seuraavan myyntiportaan eli sellaisten jalostettujen tuotteiden markkinoilla, joiden tuotannontekijänä kyseiset tuotteet ovat, ja tämä voi tapahtua kahdella eri tavalla. Joko nämä yritykset vyöryttävät tuotannontekijöiden hinnankorotukset, jotka johtuvat rikkomisen tavoitteesta, jalostettujen tuotteiden hintaan tai ne eivät vyörytä niitä, minkä ansiosta ne saavat hintaedun kilpailijoihinsa nähden, jotka hankkivat nämä samat tuotannontekijät rikkomisen kohteena olevien tuotteiden markkinoilta, (tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 60 kohta).

57

Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 70 ja 71 kohdassa, että kun vertikaalisesti integroitunut yritys liittää rikkomisen kohteena olevat tuotteet osaksi lopputuotteita Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevissa tuotantoyksiköissään, se, että kyseinen yritys myy näitä lopputuotteita Euroopan talousalueella riippumattomille kolmansille, voi vaikuttaa kilpailuun näiden tuotteiden markkinoilla ja tällaisella rikkomisella voidaan näin ollen katsoa olevan jälkiseurauksia Euroopan talousalueella, vaikka kyseessä olevat lopputuotteiden markkinat muodostavat mainitussa rikkomisessa kyseessä olleista markkinoista erilliset markkinat.

58

Unionin yleinen tuomioistuin on tässä yhteydessä todennut lisäksi valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 kohdassa yhtäältä, että erityisesti riidanalaisen päätöksen 394 perustelukappaleessa mainituista todisteista – joita ei ole kyseenalaistettu unionin yleisessä tuomioistuimessa – ilmenee, että kartellin kohteena olevien LCD-paneelien sisäisessä myynnissä kartellin osallistujiin sovellettiin hintoja, joihin kyseinen kartelli vaikutti, ja toisaalta, että erityisesti kyseisen päätöksen 92 ja 93 perustelukappaleesta seuraa, että kartellin osallistujat olivat tietoisia siitä, että kyseisen kartellin kohteena olevien LCD-paneelien hinta vaikutti sellaisten lopputuotteiden hintaan, joiden osana niitä käytettiin.

59

On muistettava, että unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen määrittämään asian tosiseikaston ja arvioimaan sitä ja lähtökohtaisesti arvioimaan sitä selvitystä, johon se on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (tuomio E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 64 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

60

Vaikka valittaja väittää ensimmäisen valitusperusteensa tueksi, että valituksenalaisen tuomion 48 ja 49 kohdassa mainitut todisteet eivät koskeneet pelkästään vertikaalisesti integroituneita yrityksiä, joiden osalta komissio on käyttänyt käsitettä ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa”, vaan myös muita kartellin osallistujia tai niitä kaikkia, se ei moiti unionin yleistä tuomioistuinta sitä vastoin siitä, että tämä olisi ottanut kyseiset todisteet huomioon vääristyneellä tavalla.

61

Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin on todennut perustellusti valituksenalaisen tuomion 46, 70 ja 84 kohdassa, että vaikka lopputuotteita ei ollutkaan myyty rikkomisessa kyseessä olleilla tuotemarkkinoilla, kyseinen myynti oli kuitenkin vääristänyt kilpailua Euroopan talousalueella SEUT 101 artiklan vastaisesti muun muassa kuluttajien vahingoksi. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis ole tehnyt mitään oikeudellista virhettä katsoessaan erityisesti kyseisen tuomion 47 ja 48 kohdassa, että lopputuotteiden myynti liittyi sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen 13 kohdassa tarkoitetulla tavalla kilpailusääntöjen rikkomiseen Euroopan talousalueella.

62

Lisäksi on huomautettava, että kyseisen myynnin poissulkemisen seurauksena olisi tietyn yrityksen toteuttaman kilpailusääntöjen rikkomisen taloudellisen merkityksen keinotekoinen pienentäminen, koska pelkästään sen vuoksi, että tällaista myyntiä, johon kartelli on tosiasiallisesti vaikuttanut Euroopan talousalueella, ei otettaisi huomioon, määrättäisiin loppujen lopuksi sakko, joka ei ole todellisessa suhteessa kyseisen kartellin soveltamisalaan tuolla alueella (ks. analogisesti tuomio Team Relocations ym. v. komissio, C-444/11 P, EU:C:2013:464, 77 kohta; tuomio Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio, C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 58 kohta ja tuomio LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio, C-227/14 P, EU:C:2015:258, 54 kohta).

63

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 46, 47, 71 ja 74 kohdassa todennut, erityisesti se, ettei kyseisen myynnin arvoa otettaisi huomioon, merkitsisi väistämättä sellaisten vertikaalisesti integroituneiden yritysten perusteetonta suosimista, jotka, kuten valittaja, liittävät merkittävän osan kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tuotteista osaksi lopputuotteita Euroopan talousalueen ulkopuolelle sijoittuneissa tuotantoyksiköissään, minkä johdosta ne voivat välttyä seuraamukselta, joka on oikeassa suhteessa niiden merkitykseen kyseisten tuotteiden markkinoilla ja niiden menettelyn haitallisuuteen Euroopan talousalueella käytävän kilpailun kannalta.

64

Unionin yleistä tuomioistuinta ei voida tässä yhteydessä moittia siitä, että se on tehnyt eron kartellin osallistujien myynnin välillä sen mukaan, muodostavatko ne yhden ainoan yrityksen niiden yhtiöiden kanssa, jotka liittävät rikkomisessa kyseessä olevat tuotteet osaksi lopputuotteita.

65

Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan näet yrityksen käsitteellä on kilpailuoikeuden asiayhteydessä katsottava tarkoitettavan taloudellista kokonaisuutta, vaikka oikeudellisesti tämän taloudellisen kokonaisuuden muodostaakin useampi kuin yksi luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö (ks. mm. tuomio Hydrotherm Gerätebau, 170/83, EU:C:1984:271, 11 kohta ja tuomio Arkema v. komissio, C-520/09 P, EU:C:2011:619, 37 kohta).

66

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti todennut valituksenalaisen tuomion 90 kohdassa, kartellin osallistujat, jotka muodostavat – kuten valittaja – SEUT 101 artiklassa tarkoitetulla tavalla yhden ainoan yrityksen niiden tuotantoyksiköiden kanssa, jotka liittävät kyseessä olevat tuotteet lopputuotteisiin, ovat objektiivisesti katsoen erilaisessa tilanteessa kuin kartellin osallistujat, jotka muodostavat tuomion LG Display ja LG Display Taiwan (C-227/14 P, EU:C:2015:258, 46 ja 47 kohta) taustalla olevan asian valittajien tavoin kyseisen määräyksen tarkoituksessa erillisen yrityksen, joka suorittaa mainitun liittämisen. Kun ensimmäisessä tapauksessa asianomainen tuote myydään sisäisesti, jälkimmäisessä tapauksessa tuotteet myydään riippumattomille kolmansille yrityksille. Se, että tilanteet ovat tällä tavalla objektiivisesti erilaisia, oikeuttaa siis sen, että kyseistä myyntiä kohdellaan eri tavalla. Valittaja ei ole kuitenkaan riitauttanut nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä niitä unionin yleisen tuomioistuimen näkökohtia, jotka on esitetty erityisesti valituksenalaisen tuomion 70 ja 90 kohdassa ja jotka koskevat sitä, muodostivatko kartelliin osallistuvat yritykset yhden ainoan yrityksen.

67

Kuten valittaja on väittänyt, unionin tuomioistuin on tosin todennut tuomiossa Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C-580/12 P, EU:C:2014:2363, 59 kohta) Euroopan talousalueen sisäisessä asiayhteydessä, että SEUT 101 artiklan rikkomisesta määrättyjen sakkojen määrän laskemiseksi huomioon otettavan myynnin arvon määrittämiseksi eroa ei ole tehtävä sen mukaan, onko kyseinen myynti toteutunut riippumattomien kolmansien kanssa vai samaan yritykseen kuuluvien yksiköiden kanssa.

68

Kyseisestä tuomiosta ei kuitenkaan seuraa – toisin kuin valittaja on väittänyt unionin tuomioistuimessa pidetyssä suullisessa käsittelyssä –, että sisäistä myyntiä olisi kohdeltava samalla tavalla kuin myyntiä riippumattomille kolmansille siten, että silloin, kun riippumattomien kolmansien osalta on otettu huomioon yksinomaan Euroopan talousalueella toteutunut myynti, sakon laskemiseksi olisi samalla tavalla otettava huomioon pelkästään Euroopan talousalueella toteutunut sisäinen myynti.

69

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 73 ja 74 kohdassa jo katsonut, tuomiosta Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C-580/12 P, EU:C:2014:2363) ilmenee yksinomaan, että vertikaalisesti integroituneelle yritykselle määrätyn sakon laskennassa huomioon otettavan myynnin arvon on lähtökohtaisesti katettava rikkomisessa kyseessä olleen tuotteen koko myynti Euroopan talousalueella mukaan lukien mainitun tuotteen sisäinen myynti kyseisessä yrityksessä.

70

Mikään ei sitä vastoin estä siinä tilanteessa, että – kuten käsiteltävässä tapauksessa – rikkomisessa kyseessä olevaa tuotetta on myyty sisäisesti vertikaalisesti integroituneessa yrityksessä Euroopan talousalueen ulkopuolella, ottamasta huomioon kyseiseen yritykseen kuuluvalle kartellin osallistujalle määrättävän sakon määrän vahvistamiseksi kyseisen yrityksen kolmansille riippumattomille Euroopan talousalueella myymät lopputuotteet. Kuten tämän tuomion 56 kohdassa on huomautettu, tuomion Guardian Industries ja Guardian Europe v. komissio (C-580/12 P, EU:C:2014:2363) 60 kohdasta seuraa sitä vastoin nimenomaan, että mainittu myynti on lähtökohtaisesti otettava huomioon silloin, kun kyseinen rikkominen on väistämättä vaikuttanut siihen.

71

Tässä yhteydessä kantajan esittämät väitteet komission alueellisesta toimivallasta eivät ole merkityksellisiä.

72

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä tosin ilmenee – kuten unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa huomauttanut –, että silloin, kun yritykset, jotka ovat sijoittautuneet Euroopan talousalueen ulkopuolelle mutta tuottavat Euroopan talousalueella kolmansille myytäviä hyödykkeitä, ovat keskenään yhteistoiminnassa siltä osin, mitä hintoja ne perivät Euroopan talousalueelle sijoittautuneilta asiakkailtaan, ja kun ne toteuttavat tätä yhteistoimintaa myymällä tosiasiallisesti yhteen sovitetuilla hinnoilla, ne osallistuvat yhteistoimintaan, jonka tarkoituksena ja vaikutuksena on rajoittaa kilpailua sisämarkkinoilla SEUT 101 artiklassa tarkoitetulla tavalla, ja että komissiolla on alueellinen toimivalta ryhtyä toimenpiteisiin (ks. vastaavasti tuomio Ahlström Osakeyhtiö ym. v. komissio, C-89/85, C-104/85, C-114/85, C-116/85, C-117/85 ja C-125/85–C-129/85, EU:C:1993:120, 13 ja 14 kohta).

73

Nyt käsiteltävässä tapauksessa on kuitenkin selvää, että komissiolla oli toimivalta soveltaa SEUT 101 artiklaa kyseessä olevaan kartelliin, koska – kuten valituksenalaisen tuomion 42 ja 66 kohdasta ilmenee – kartellin osallistujat, ja myös valittaja, ovat toteuttaneet kyseisen maailmanlaajuisen kartellin Euroopan talousalueella myymällä kyseisellä alueella rikkomisessa kyseessä olevaa tuotetta kolmansille riippumattomille.

74

Nyt käsiteltävä valitusperuste koskee sitä vastoin erillistä kysymystä eli valittajalle kyseisestä SEUT 101 artiklan rikkomisesta määrättävän sakon määrän laskentaa. Tässä yhteydessä on tämän tuomion 46–51 kohdassa mainitun oikeuskäytännön mukaisesti määritettävä huomioon otettavan myynnin arvo, jotta kyseisen sakon määrä kuvastaa rikkomisen taloudellista merkitystä ja valittajan suhteellista osuutta siinä. Kuten tämän tuomion 52–70 kohdasta seuraa, unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti katsonut, että kun valittaja on myynyt rikkomisessa kyseessä olevaa tuotetta sisäisesti Euroopan talousalueen ulkopuolella, komissio saattoi tätä varten ottaa huomioon valittajan Euroopan talousalueella kolmansille riippumattomille myymät lopputuotteet.

75

Siltä osin kuin tässä yhteydessä on kyse valittajan väitteestä, jonka mukaan mainitun myynnin huomioon ottaminen SEUT 101 artiklan rikkomisen perusteella määrätyn sakon laskemiseksi voi johtaa siihen, että kolmannen valtion kilpailuviranomaiset määräävät päällekkäisiä seuraamuksia samasta kilpailua rajoittavasta menettelystä, on huomautettava, että – toisin kuin komissio väittää – kyseinen väite voidaan ottaa tutkittavaksi nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä työjärjestyksen 170 artiklan 1 kohdan nojalla, koska sillä ei muuteta oikeudenkäynnin kohdetta. On kuitenkin riittävää muistuttaa, että – kuten unionin tuomioistuin on jo todennut – komissio ei voi olla ne bis in idem ‑periaatteen eikä minkään muunkaan oikeusperiaatteen nojalla velvollinen ottamaan huomioon syytteitä ja seuraamuksia, jotka yritykseen kohdistuvat kolmansissa valtioissa (ks. tuomio Showa Denko v. komissio, C‑289/04 P, EU:C:2006:431, 52–58 kohta; tuomio SGL Carbon v. komissio, C‑308/04 P, EU:C:2006:433, 28–34 kohta ja tuomio SGL Carbon v. komissio, C‑328/05 P, EU:C:2007:277, 24–35 kohta).

76

Kantajan väitteestä, joka koskee tuomion Istituto Chemioterapico Italiano ja Commercial Solvents v. komissio (6/73 ja 7/73, EU:C:1974:18) 33 kohtaa, on riittävää todeta, että kyseisellä tuomiolla ei ole mitään merkitystä nyt käsiteltävän valitusperusteen yhteydessä, koska se ei koskenut, kuten unionin yleinen tuomioistuin on perustellusti valituksenalaisen tuomion 87 kohdassa huomauttanut, EUT-sopimuksen kilpailusääntöjen rikkomisesta määrättyjen sakkojen määrän vahvistamista vaan SEUT 102 artiklassa vahvistetun määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevan kiellon soveltamisedellytyksiä ja erityisesti edellytystä, joka liittyy jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaan vaikutukseen.

77

Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

78

Valittaja väittää ensimmäiseksi, että unionin yleisen tuomioistuimen vertikaalisesti integroituneiden yritysten välillä tekemä ero sen mukaan, muodostavatko ne yhden ainoan yrityksen niihin sidoksissa olevien yksiköiden kanssa, ei perustu mihinkään merkitykselliseen eroon. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis vedonnut tuomiossa LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (T‑128/11, EU:T:2014:88) siihen, että LCD-paneeleita oli myyty kyseisessä asiassa kantajien emoyhtiöille yhdessä ainoassa yrityksessä, hylätäkseen väitteen, jonka mukaan kyseessä olevaa myyntiä ei ollut otettava huomioon. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi sitä vastoin valittajan mukaan kyseisen tuomion 89 kohdassa, että kyseessä oleva myynti oli todellisuudessa sidoksissa oleville yksiköille tapahtunutta myyntiä, joka kuului rikkomisen toteamisen piiriin pelkästään sen vuoksi, että kartelli kattoi konsernin sisäisen myynnin. Tältä kannalta katsoen mainitun tuomion LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (T‑128/11, EU:T:2014:88) taustalla olevan asian kantajien suorittamien konsernin sisäisten toimitusten ja nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien valittajan toimitusten välillä ei ole mitään eroa.

79

Valittajan mukaan kyseinen erottelu ei ole myöskään objektiivinen eikä johdonmukainen. Unionin yleinen tuomioistuin täsmentää tuomion LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (T‑128/11, EU:T:2014:88) 140 kohdassa, että ”kokonaan omistettuja tytäryhtiöitä pidettiin siten kartelliin osallistuvien yritysten kanssa samaan yritykseen kuuluvina, kun taas osakeosuuksia kartelliin kuuluvista yhtiöistä omistavia yhtiöitä ei pidetty emoyhtiöinä siltä osin kuin ei ollut osoitettu, että oikeuskäytännössä tätä varten vahvistetut edellytykset täyttyivät”. Vertikaalisesti integroituneiden yhtiöiden välillä tehtävän eron logiikkaa, jonka mukaan merkityksellinen myynti tapahtuu sidoksissa oleville tytäryhtiöille tai sidoksissa oleville emoyhtiöille, on kuitenkin vaikea ymmärtää.

80

Valittaja katsoo toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen nojautuessaan valituksenalaisen tuomion 93 ja 94 kohdassa laillisuusperiaatteeseen hylätäkseen valittajan väitteet, jotka perustuivat yhdenvertaisen kohtelun periaatteeseen. Tuomiosta Alliance One International ja Standard Commercial Tobacco v. komissio ja komissio v. Alliance One International ym. (C-628/10 P ja C-14/11 P, EU:C:2012:479) näet seuraa, että laillisuusperiaatteeseen voidaan vedota ainoastaan silloin, kun osapuoli pyytää, että siihen sovelletaan lainvastaista sakon laskentatapaa, kyseisen edun epäämiseksi mainitulta osapuolelta. Nyt käsiteltävässä tapauksessa valittaja kuitenkin katsoo, että siihen on jätetty soveltamatta sakon laskentatapaa, joka on täysin laillista. LGD:n ja AUO:n konsernin sisäisiin LCD-paneelien toimituksiin sovellettu laskentatapa on näet laskentatapa, jonka oikeellisuus on vahvistettu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa Europa Carton v. komissio (T‑304/94, EU:T:1998:89) ja yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa KNP BT v. komissio (C-248/98 P, EU:C:2000:625). Unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut kyseisen laskentatavan laillisuuden myös tuomiossa LG Display ja LG Display Taiwan v. komissio (T‑128/11, EU:T:2014:88), ja se on siis toiminut valituksenalaisessa tuomiossa ristiriitaisesti.

81

Komission mielestä nyt käsiteltävä valitusperuste on perusteeton ja se on siis hylättävä.

82

Koska toisessa valitusperusteessa pyritään lähinnä kyseenalaistamaan ero, jonka unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt kartellin osallistujien välillä sen mukaan, muodostavatko ne yhden ainoan yrityksen niiden yhtiöiden kanssa, jotka liittävät rikkomisessa kyseessä olevat tuotteet osaksi lopputuotteita, se on hylättävä perusteettomana samoista syistä, jotka on esitetty tämän tuomion 64–66 kohdassa, jotka koskevat ensimmäistä valitusperustetta.

83

Nyt käsiteltävä valitusperuste on joka tapauksessa hylättävä tehottomana siltä osin kuin se koskee valituksenalaisen tuomion 93 ja 94 kohtaa, koska se koskee ylimääräisiä perusteluja, jotka eivät voi aiheuttaa kyseisen tuomion kumoamista (ks. mm. tuomio Dansk Rørindustri ym. v. komissio, C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, EU:C:2005:408, 148 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

84

Unionin yleinen tuomioistuin on näet valituksenalaisen tuomion 92 kohdassa katsonut – eikä tätä ole kyseenalaistettu nyt käsiteltävän valituksen yhteydessä –, että vaikka oletetaan, että komissio teki virheen, kun se ei katsonut, että LGD ja AOU muodostivat yhden ainoan yrityksen niiden yhtiöiden kanssa, joihin ne olivat sidoksissa, kyseinen seikka ei voisi millään tavoin hyödyttää valittajaa, koska vaikka näiden väitettyjen virheiden todettaisiin tapahtuneen, ne eivät osoita, että käsite ”suora myynti Euroopan talousalueella muutettujen tuotteiden muodossa” olisi itsessään virheellinen, koska tämän käsitteen määritelmä ei riipu niistä tapauksista, joihin sitä on sovellettu tai joihin sitä ei ole sovellettu. Koska unionin yleinen tuomioistuin on tämän perusteella jättänyt valittajan tätä koskevat väitteet tutkimatta oikeussuojan tarpeen puuttumisen vuoksi, valituksenalaisen tuomion 93 ja 94 kohdassa esitetyt seikat kyseisten väitteiden perusteltavuudesta on esitetty ainoastaan toissijaisesti, kuten mainittuja kohtia edeltävästä ilmaisusta ”joka tapauksessa” lisäksi ilmenee.

85

Edellä esitetyn perusteella toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä osittain perusteettomana ja osittain tehottomana.

86

Kaikkien edellä esitettyjen seikkojen perusteella valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

87

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

88

Koska komissio on vaatinut InnoLuxin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska tämä on hävinnyt asian, InnoLux on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: