—

Bulgarian hallitus, asiamiehinään E. Petranova ja Y. Atanasov,

—

Irlanti, asiamiehenään E. Creedon,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään M. Kellerbauer, D. Roussanov ja V. Kreuschitz sekä S. Petrova,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee SEUT 48 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdan ja SEUT 49 artiklan sekä sosiaaliturvajärjestelmän soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14.6.1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 18.12.2006 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1992/2006 (EUVL L 392, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1408/71), 12 artiklan 1 ja 2 kohdan, 46 artiklan 1 ja 2 kohdan ja 94 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on Snezhana Somova ja vastapuolena Glaven direktor na Stolichno upravlenie ”Sotsialno osiguryavane” (Sofian sosiaaliturvaviraston pääjohtaja, jäljempänä SUSO) ja joka koskee viimeksi mainitun päätöstä, jolla määrättiin henkilökohtaisen vanhuuseläkkeen nojalla saatujen summien palauttamisesta korkoineen sillä perusteella, että tämä oikeus oli myönnetty sosiaalivakuutuslain (Kodeks za sotsialnoto osiguryavane, jäljempänä KSO) 94 §:n 1 momentin vastaisesti.

3

Asetus N:o 1408/71, joka oli voimassa pääasian tosiseikkojen tapahtumahetkellä, kumottiin sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta 29.4.2004 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 883/2004 (EUVL L 166, s. 1).

4

Asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan, jonka otsikko on ”Etuuksien päällekkäisyyden estäminen”, 1 ja 2 kohdassa säädettiin seuraavaa:

”1.   Tällä asetuksella ei anneta eikä pysytetä oikeutta useisiin samanlaisiin etuuksiin yhden ja saman pakollisen vakuutuskauden perusteella. Tätä säännöstä ei kuitenkaan sovelleta työkyvyttömyyden, vanhuuden, kuoleman (eläkkeet) eikä ammattitaudin perusteella suoritettuihin etuuksiin, jotka kahden tai useamman jäsenvaltion laitokset ovat myöntäneet 41 artiklan, 43 artiklan 2 ja 3 kohdan, 46, 50 ja 51 artiklan tai 60 artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaisesti.

2.   Jäsenvaltion säännöksiä etuuden vähentämiseksi, keskeyttämiseksi tai peruuttamiseksi tapauksissa, joissa ne menevät päällekkäin muiden sosiaaliturvaetuuksien tai muun tulon kanssa, voidaan soveltaa, vaikka oikeus sellaisiin etuuksiin on saavutettu toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti tai tällainen tulo syntyi toisen jäsenvaltion alueella.”

5

Saman asetuksen 44 artiklan, jonka otsikko on ”Yleisiä säännöksiä etuuksien myöntämisestä, kun palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja on ollut kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alainen”, 1 ja 2 kohdan sanamuoto oli seuraava:

”1.   Palkatun työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan, joka on ollut kahden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön alainen, tai hänen jälkeenjääneensä oikeudet etuuksiin muodostuvat tämän luvun säännösten mukaisesti.

2.   Jollei 49 artiklasta muuta johdu ja kun etuuden myöntämistä koskeva hakemus on toimitettu, sen myöntämisessä on otettava huomioon kaikki lainsäädännöt, joiden alainen palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja on ollut. Tästä säännöstä poiketaan, jos se, jonka etua asia koskee, nimenomaisesti pyytää sellaisen vanhuuseläkkeen myöntämisen siirtämistä, johon hänellä olisi oikeus yhden tai useamman jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.”

6

Asetuksen N:o 1408/71 45 artiklan, jonka otsikko on ”Sellaisten lainsäädäntöjen mukaan täyttyneiden vakuutus- tai asumiskausien huomioon ottaminen etuuksia koskevien oikeuksien saavuttamiseksi, säilyttämiseksi tai takaisinsaamiseksi, joiden alainen palkattu työntekijä tai itsenäinen ammatinharjoittaja on ollut”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos jäsenvaltion lainsäädännön mukaan etuuksia koskevan oikeuden saavuttamiseksi, säilyttämiseksi tai takaisinsaamiseksi järjestelmässä, joka ei ole 2 tai 3 kohdan mukainen erityisjärjestelmä, edellytetään vakuutus- tai asumiskausien täyttymistä, tämän jäsenvaltion toimivaltainen vakuutuslaitos ottaa huomioon tarpeellisessa määrin muiden jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan täyttyneet vakuutus- tai asumiskaudet, olivatpa ne täyttyneet yleisessä järjestelmässä tai erityisjärjestelmässä ja joko palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana. Nämä kaudet otetaan huomioon ikään kuin ne olisivat sovellettavan lainsäädännön mukaisesti täyttyneitä kausia.”

7

Kyseisen asetuksen 46 artiklan, jonka otsikko on ”Etuuksien myöntäminen”, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos jäsenvaltion lainsäädännön mukaan vaaditut edellytykset etuuksia koskevan oikeuden saamiseksi ovat täyttyneet ilman, että 45 artiklan tai 40 artiklan 3 kohdan säännösten soveltaminen on välttämätöntä, sovelletaan seuraavia sääntöjä:

Liitteessä IV olevassa C osassa luetellaan kunkin kysymyksessä olevan jäsenvaltion osalta tapaukset, joissa kaksi laskutapaa voisi johtaa tällaiseen tulokseen.

2.   Jos jäsenvaltion lainsäädännön vaatimat edellytykset oikeudesta etuuksiin eivät täyty, ellei oteta huomioon 45 artiklan ja/tai 40 artiklan 3 kohdan säännöksiä, sovelletaan seuraavia sääntöjä:

– –”

8

Saman asetuksen 84 a artiklassa, jonka otsikko on ”Asetuksen soveltamisalaan kuuluvien laitosten ja henkilöiden väliset suhteet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus- ja yhteistyövelvollisuus, jonka tarkoituksena on varmistaa asetuksen moitteeton soveltaminen.

Laitosten on hyvän hallintotavan periaatteen mukaisesti vastattava kaikkiin kyselyihin kohtuullisessa ajassa ja tässä yhteydessä toimitettava asianomaisille henkilöille kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen heidän tämän asetuksen mukaisten oikeuksiensa käyttämiseksi.

Asianomaisten henkilöiden on ilmoitettava mahdollisimman pian toimivaltaisen valtion ja asuinvaltion laitokselle kaikista henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, jotka vaikuttavat heidän oikeuteensa etuuksiin tämän asetuksen perusteella.

2.   Jos 1 kohdan kolmannessa alakohdassa tarkoitettua tiedottamisvelvollisuutta ei noudateta, siitä voi aiheutua oikeasuhteisia toimenpiteitä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toimien on kuitenkin oltava vastaavia kuin ne, joita sovelletaan samanlaisissa tilanteissa kotimaan lain mukaan, eivätkä ne saa käytännössä tehdä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi tällä asetuksella asianomaisille henkilöille annettujen oikeuksien käyttämistä.

3.   Jos tämän asetuksen tulkinnassa tai soveltamisessa ilmenee vaikeuksia, jotka voisivat vaarantaa asetuksen soveltamisalaan kuuluvan henkilön oikeudet, toimivaltaisen valtion laitoksen tai kyseisen henkilön asuinvaltion laitoksen on otettava yhteyttä laitokseen tai laitoksiin asianomaisessa jäsenvaltiossa tai asianomaisissa jäsenvaltioissa. Jos asiaa ei pystytä ratkaisemaan kohtuullisessa ajassa, kyseiset viranomaiset voivat kääntyä hallintotoimikunnan puoleen.”

9

Asetuksen N:o 1408/71 94 artiklan, joka koskee palkattuja työntekijöitä koskevia siirtymäsäännöksiä, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Kaikki vakuutuskaudet ja tapauksesta riippuen kaikki työskentely- tai asumiskaudet, jotka on täytetty jäsenvaltion lainsäädännön mukaan ennen 1 päivää lokakuuta 1972 tai ennen päivää, jolloin asetusta alettiin soveltaa tämän jäsenvaltion alueella, tai osassa kyseisen valtion aluetta, otetaan huomioon määrättäessä saavutettuja oikeuksia tämän asetuksen säännösten mukaisesti.”

10

Asetuksen N:o 1408/71 liitteessä IV olevan C osan otsikko oli ”Asetuksen 46 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tapaukset, joissa etuuden laskemisesta 46 artiklan 2 kohdan mukaisesti voidaan luopua”. Kirjaimen B ”Bulgaria” alla todettiin seuraavaa:

”Kaikki vakuutuskausille esitetyt eläkehakemukset sekä vanhuuseläkettä, työkyvyttömyyseläkettä tavanomaisen sairauden vuoksi ja edellä mainituista eläkkeistä johdettuja perhe-eläkkeitä koskevat hakemukset.”

11

Mainitun asetuksen liitteessä VII, jonka otsikko on ”Tapaukset, joissa henkilöön sovelletaan samanaikaisesti kahden jäsenvaltion lainsäädäntöä”, 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jos henkilö on itsenäinen ammatinharjoittaja Bulgariassa ja palkattu työntekijä missä tahansa muussa jäsenvaltiossa.”

12

KSO:n 4 §:n 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Sairauden aiheuttaman työkyvyttömyyden, vanhuuden ja kuoleman varalta pakollisen vakuutuksen perusteella vakuutettuja ovat

– –

– –”

13

Konstitucionen sad (perustuslakituomioistuin) totesi 29.6.2000 antamassaan tuomiossa nro 5, että itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivien eläkeläisten velvollisuus olla vakuutettuina ja maksaa vakuutusmaksuja on Bulgarian perustuslain vastainen. Eläkkeellä olevat itsenäiset ammatinharjoittajat voivat kuitenkin ottaa vapaaehtoisen vakuutuksen KSO:n 4 §:n 3 momentissa lueteltujen kolmen riskin varalta.

14

KSO:n, sellaisena kuin sitä sovellettiin itsenäisiin ammatinharjoittajiin 27.12.2005 ja 31.12.2011 välisenä aikana, 94 §:n, jonka otsikko oli ”Eläkkeen myöntämispäivä”, 1 momentissa säädettiin seuraavaa:

”Eläkkeet myönnetään siitä päivästä alkaen, jolloin oikeus on saatu, ja vanhuuseläkkeet vakuutuksen päättymisestä alkaen, jos hakemus vaadittavine asiakirjoineen on jätetty kuuden kuukauden kuluessa oikeuden saamisesta tai tapauksen mukaan vakuutuksen päättymisestä. Jos asiakirjat on jätetty oikeuden saamisen tai tapauksen mukaan vakuutuksen päättymisestä laskettavan kuuden kuukauden määräajan päättymisen jälkeen, eläkkeet myönnetään asiakirjojen jättämispäivästä alkaen.”

15

KSO:n 94 §:ssä asetettu velvollisuus päättää vakuutus eläkeoikeuden alkamiseksi on kumottu itsenäisten ammatinharjoittajien osalta 1.1.2012 lähtien.

16

KSO:n 114 §:n, jonka otsikko on ”Perusteettomasti maksettujen summien palauttaminen”, 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Vakuutusetuuksina perusteettomasti saadut summat peritään korkoineen takaisin edunsaajalta – –”

17

KSO:n siirtymä- ja loppusäännösten 9 §:n 3 ja 5 momentissa säädetään seuraavaa:

”3.   Eläkkeelle siirtymistä varten vakuutuskautena otetaan huomioon myös kausi, jonka aikana asianomaiset henkilöt olivat saavuttaneet 68 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitetun iän mutta jonka aikana puuttui viiden vuoden eläkemaksut ennen eläkeoikeuden saamista ja jonka aikana on maksettu vakuutusmaksuja, jotka on laskettu sellaisen vähimmäistulon perusteella, joka taataan itsenäisille ammatinharjoittajille ja joka on määritetty valtiollisen pakollisen vakuutuksen rahoituksesta annetun lain mukaan kyseisten vakuutusmaksujen maksupäivänä, jollei kyseistä kautta lasketa vakuutuskaudeksi tämän lain jonkin toisen säännöksen nojalla.

– –

5.   3 momentin mukaan saavutetun vakuutuskauden osalta eläkeoikeus syntyy sosiaalivakuutusmaksujen maksupäivänä tai päivänä, jolloin kyseisten vakuutusmaksujen maksuaikataulu vahvistettiin.”

18

Somova haki 18.1.2007 vanhuuseläkettä ilmoittaen, että hän oli työskennellyt Bulgariassa 18.1.1957–31.5.1996 ja ettei hän ole ollut enää vakuutettuna 4.6.1996 alkaen. Hakemus hylättiin 6.2.2007 tehdyllä päätöksellä sillä perusteella, että Somova, joka oli maksanut vakuutusmaksuja Bulgariassa yhteensä 33 vuoden 11 kuukauden ja 17 päivän vakuutuskauden aikana, ei täyttänyt Bulgarian laissa vaadittuja ikää ja palvelusaikaa koskevia edellytyksiä.

19

Somova haki vanhuuseläkkeensä myöntämistä 22.6.2007 KSO:n, sellaisena kuin se oli tuolloin voimassa, siirtymä- ja loppusäännösten 9 §:n perusteella. Tämän pykälän nojalla eläkkeen myöntäminen riippui maksujen suorittamisesta 2 vuoden 6 kuukauden ja 17 päivän pituista puuttuvaa vakuutuskautta vastaavalta jäännösajalta. Somovan hakemuksesta 5.7.2007 tehdyllä päätöksellä vahvistettiin maksusuunnitelma puuttuvien vakuutusmaksujen maksamiseksi.

20

Somovan tytär, joka toimi Somovan asiamiehenä, vahvisti samana päivänä kirjallisesti, ettei Somova ollut työskennellyt 4.6.1996 jälkeen eikä hän ole ollut vakuutettuna.

21

Somovalle myönnettiin 11.7.2007 tehdyllä päätöksellä vähimmäismääräinen vanhuuseläke 5.7.2007 alkaen. Eläkkeen määrää tarkistettiin useaan otteeseen.

22

Somovan vuonna 2011 Itävallan toimivaltaiselle sosiaaliturvaviranomaiselle tekemän vanhuuseläkettä koskevan hakemuksen jälkeen SUSO sai 20.9.2011 lomakkeet E 001/AT ja E 205/AT. Lomakkeista ilmenee, että Somova kuului Itävallan sosiaaliturvan piiriin lokakuun 1995 ja joulukuun 2000 välisenä aikana sekä tammikuun 2001 ja heinäkuun 2011 välisenä aikana Itävallan liittovaltion sosiaaliturvalaissa tarkoitettuna itsenäisenä ammatinharjoittajana. Kyseisinä ajanjaksoina Somova harjoitti maanviljelijän ammattia Itävallassa.

23

SUSO päätteli tästä, ettei Somova ollut vanhuuseläkkeensä myöntämispäivänä 5.7.2007 lopettanut sosiaaliturvamaksujen maksamista. Tällä perusteella SUSO kumosi kolmella päätöksellä yhtäältä päätöksen, jolla Somovalle myönnettiin vanhuuseläke, ja toisaalta päätökset, joilla vanhuuseläkkeen määrää korotettiin, sekä määräsi, että hänelle kyseisten päätösten perusteella maksetut summat peritään takaisin korkoineen.

24

SUSO hylkäsi Somovan näistä päätöksistä tekemän oikaisuvaatimuksen 2.12.2011 tekemällään päätöksellä. Se katsoi, että Somovan asiamiehen 5.7.2007 laatima todistus ei koskenut pelkästään Somovan sosiaalivakuutuksen keskeytymistä Bulgariassa, koska asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan mukaan Somovalla oli velvollisuus ilmoittaa Bulgarian sosiaaliturvalaitokselle, että hän on vakuutettuna toisessa jäsenvaltiossa. Lisäksi Somovan vakuutuskausi Itävallassa olisi pitänyt kyseisen asetuksen 44 artiklan 2 kohdan ja 45 artiklan mukaan ottaa huomioon soveltamatta kuitenkaan KSO:n siirtymä- ja loppusäännösten 9 §:ää.

25

Somovan mukaan sillä, että hän oli ollut vakuutettuna Itävallassa silloin, kun hän teki eläkehakemuksen Bulgariassa, ei ole merkitystä, koska oli kyse kuulumisesta toisen jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmään.

26

Näissä olosuhteissa Administrativen sad Sofia-grad päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

27

Irlanti katsoo, ettei ennakkoratkaisupyyntöä pidä ottaa tutkittavaksi sillä perusteella, että pääasialla on puhtaasti sisäinen luonne ja sen ratkaiseminen ei edellytä unionin oikeuden soveltamista tai tulkintaa. Tämä jäsenvaltio väittää muun muassa, ettei ennakkoratkaisupyyntö sisällä riittävästi sellaista pääasian tosiseikkoihin ja oikeudellisiin seikkoihin liittyvää tietoa, joka osoittaisi selvästi, että unionin oikeus mahdollisesti vaikuttaa tämän asian ratkaisemiseen.

28

Tätä väitettä ei voida hyväksyä. On nimittäin huomattava, että unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia EUT-sopimuksen määräyksiä ja niiden täytäntöön panemiseksi annettuja säädöksiä ei voida soveltaa tilanteisiin, jotka eivät liity mihinkään unionin oikeudessa tarkoitettuun tilanteeseen ja joiden kaikki merkitykselliset seikat rajoittuvat yhteen ainoaan jäsenvaltioon (ks. tuomio Dereci ym., C-256/11, EU:C:2011:734, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

29

Käsiteltävässä asiassa on kuitenkin niin, että vaikka pääasia koskee olennaisesti KSO:n 94 §:n 1 momentissa asetettua edellytystä siitä, että vanhuuseläkeoikeuksien alkaminen riippuu sosiaalivakuutukseen kuulumisen keskeytymisestä, kyseistä tilannetta ei voida luokitella puhtaasti jäsenvaltion sisäiseksi. Somova oli nimittäin eläkehakemuksensa jättämispäivänä itsenäinen ammatinharjoittaja Itävallassa ja käytti näin ollen SEUT 49 artiklan mukaista oikeuttaan sijoittautumisvapauteen.

30

Lisäksi ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin totesi, että Somovan tietyt Itävallan vanhuusvakuutusjärjestelmän vakuutuskaudet ovat päällekkäisiä Bulgarian samankaltaisten vakuutuskausien kanssa muun muassa sen 2 vuoden, 6 kuukauden ja 17 päivän pituisen kauden osalta, jonka Somova on lunastanut maksamalla täydentäviä vakuutusmaksuja KSO:n siirtymä- ja loppusäännösten 9 §:n 3 momentin nojalla. Tällaista tilannetta säännellään lähtökohtaisesti asetuksen N:o 1408/71 säännöksissä.

31

Ennakkoratkaisukysymykset on siten otettava tutkittaviksi.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään etenkin, ovatko SEUT 48 ja SEUT 49 artikla esteenä KSO:n 94 §:n 1 momentin kaltaiselle kansalliselle säännökselle, jonka mukaan vanhuuseläkkeen myöntämisen ennakkoedellytyksenä on toisessa jäsenvaltiossa harjoitettuun ansiotyöhön liittyvien sosiaalivakuutusmaksujen suorittamisen keskeytyminen.

33

Siitä kysymyksestä, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltainen kansallinen sääntely työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitus, on palautettava mieleen, että unionin vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että asetuksella N:o 1408/71 ei luoda yhteistä sosiaaliturvajärjestelmää vaan annetaan erillisten kansallisten järjestelmien jäädä edelleen voimaan, ja asetuksen tarkoituksena on ainoastaan näiden järjestelmien yhteensovittaminen. Jäsenvaltiot siis säilyttävät toimivaltansa sosiaaliturvajärjestelmiensä sisällön määrittämisen osalta (ks. tuomio Salgado González, C‑282/11, EU:C:2013:86, 35 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

34

Koska alaa ei ole Euroopan unionin tasolla yhdenmukaistettu, kunkin jäsenvaltion lainsäädännössä voidaan vapaasti vahvistaa muun muassa edellytykset, joiden täyttyessä oikeus etuuksiin syntyy (tuomio Salgado González, EU:C:2013:86, 36 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

35

Jäsenvaltioiden on kuitenkin tätä toimivaltaa käyttäessään noudatettava unionin oikeutta ja erityisesti niitä perustamissopimuksen määräyksiä, jotka koskevat jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettua vapautta liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella (tuomio Salgado González, EU:C:2013:86, 37 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

36

On myös huomattava, että henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien kaikkien perustamissopimuksen määräysten tarkoituksena on helpottaa unionin kansalaisten kaikenlaista ansiotyön tekemistä unionin alueella ja että kyseisten määräysten vastaisia ovat toimenpiteet, joilla voi olla epäsuotuisa vaikutus näihin kansalaisiin, kun he haluavat harjoittaa taloudellista toimintaa toisen jäsenvaltion alueella (ks. mm. tuomio Bosman, C-415/93, EU:C:1995:463, 94 kohta ja tuomio ITC, C‑208/05, EU:C:2007:16, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

37

Kansalliset säännökset, jotka estävät jäsenvaltion kansalaisuuden omaavaa työntekijää lähtemästä kotimaastaan käyttääkseen oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen tai saavat hänet luopumaan ajatuksesta lähteä kotimaastaan tässä tarkoituksessa, ovat vapaan liikkuvuuden rajoituksia, vaikka niitä sovellettaisiin kyseessä olevan työntekijän kansalaisuudesta riippumatta (ks. mm. tuomio Bosman, EU:C:1995:463, 96 kohta; tuomio ITC, EU:C:2007:16, 33 kohta ja tuomio Zentralbetriebsrat der gemeinnützigen Salzburger Landeskliniken, C‑514/12, EU:C:2013:799, 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38

Näin ollen perustamissopimuksen henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevat määräykset ovat esteenä sellaisille toimenpiteille, jotka – vaikka niitä sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää – voivat haitata sitä, että unionin kansalaiset käyttävät perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia, tai jotka tekevät niiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa (ks. vastaavasti tuomio Gouvernement de la Communauté française ja gouvernement wallon, C‑212/06, EU:C:2008:178, 45 kohta ja tuomio Casteels, C‑379/09, EU:C:2011:131, 22 kohta).

39

Tästä seuraa, että Bulgarian lainsäätäjä on toimivaltainen vahvistamaan Bulgarian oikeuden nojalla vanhuuseläkkeen myöntämisedellytykset, kunhan ne eivät ole syrjiviä hakijoiden kansallisuuden perusteella eivätkä estä henkilöitä, joilla on oikeus eläkkeeseen, käyttämästä perussopimuksessa taattuja perusoikeuksia tai saa heitä luopumaan niiden käytöstä.

40

Pääasiassa KSO:n 94 §:n 1 momenttia sovelletaan erotuksetta kaikkiin Bulgariassa työskennelleihin palkattuihin työntekijöihin, eikä se siis merkitse syrjintää kyseisten työntekijöiden kansallisuuden perusteella.

41

Mahdollisesta esteestä perusvapauksille on todettava, että tämän säännöksen mukaan vanhuuseläkkeen myöntäminen edellyttää vakuutusmaksujen maksamisen muodollista keskeytymistä, mikä tarkoittaa ansiotyön lakkaamista. Bulgarian hallitus vahvisti suullisessa käsittelyssä, että yhden päivän hyvin lyhyt keskeytyminen riittää tämän edellytyksen täyttymiseksi. Lisäksi vakuutetulta ei viedä oikeutta tehdä ansiotyötä vanhuuseläkeoikeuksien myöntämisen jälkeen ja hän voi yhdistää tällaisen eläkkeen palkattuun ansiotyöhön.

42

Vaikka tällainen maksujen suorittamisen keskeytyminen voikin olla helppoa Bulgariassa toimivalle työntekijälle, se voi kuitenkin osoittautua vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi työntekijälle, joka käyttää liikkumisvapauttaan tai sijoittautumisvapauttaan harjoittaakseen ansiotyötä palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toisessa jäsenvaltiossa. Erityisesti tällaiseen keskeytykseen toisessa jäsenvaltiossa liittyvät hallinnolliset toimet saattavat kannustaa tai jopa pakottaa samankaltaisessa tilanteessa kuin Somova olevan työntekijän lopettamaan ansiotyönsä ennustamattomaksi ja pidemmäksi ajaksi kuin Bulgarian lainsäädännössä edellytetty yhden päivän minimiaika, jotta hänelle myönnettäisiin vanhuuseläke kyseisen säännöksen nojalla.

43

Tällainen keskeytys voisi kyseenalaistaa itsenäisen ammatinharjoittajan työnteon jatkamisen ja tehdä hänen työtilanteestaan epävakaan, koska tämän keskeytyksen johdosta hänellä ei olisi mitään takeita ammattiinsa palaamisesta tai toisen ammatin löytämisestä.

44

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 49 kohdassa, samalla keskeytyksellä voisi myös olla mainitun työntekijän työhön palaamisen jälkeen negatiivisia seurauksia viimeksi mainitun palkkaan, uran kulkuun ja kehittymiseen, kuten esimerkiksi palkallisten lomaoikeuksien menettäminen, alempi palkkaluokka tai alempi virkaikä.

45

Tästä seuraa, että KSO:n 94 §:n 1 momentin kaltainen kansallinen säännös voi estää Bulgarian lainsäädännön nojalla eläkettä saavia henkilöitä harjoittamasta ansiotyötä toisessa jäsenvaltiossa tai saada heidät luopumaan siitä, ja se on näin ollen vapaan liikkuvuuden ja erityisesti SEUT 49 artiklassa tarkoitetun sijoittautumisvapauden rajoitus.

46

Toimenpide, jolla rajoitetaan perusoikeuksia, voidaan hyväksyä vain edellyttäen, että sillä on perustamissopimuksen mukainen laillinen tavoite ja se on perusteltu yleisen edun mukaisilla pakottavilla syillä. Tällaisessa tapauksessa tällaisella toimenpiteellä on kuitenkin lisäksi voitava taata kyseisen tavoitteen saavuttaminen eikä se saa ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän päämäärän saavuttamiseksi (ks. mm. tuomio ITC, EU:C:2007:16, 37 kohta ja tuomio Wencel, C‑589/10, EU:C:2013:303, 70 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

47

Aluksi on todettava, että Bulgarian hallitus vahvisti suullisessa käsittelyssä, että vakuutetulla säilyy oikeus työskennellä vanhuuseläkkeen myöntämisen jälkeen ja että hän voi yhdistää tämän eläkkeen palkalliseen ansiotyöhön. Bulgarian lainsäädännön mukaisen tällaisen eläkkeen maksamisen ja palkallisen ansiotyön harjoittamisen välillä ei siis ole ehdotonta ja suoraa yhteyttä.

48

Lisäksi Bulgarian hallitus totesi suullisessa käsittelyssä, ettei tällaisen työn keskeyttämistä koskevan puhtaasti muodollisen vaatimuksen tavoite joko ole tiedossa tai sitä ei ole. Tämä hallitus lisäsi, että kyseiseltä vaatimukselta puuttuu peruste ja se on epälooginen ja että lisäksi se säännös, josta se ilmenee, oli kumottu muiden kuin palkattujen työntekijöiden osalta 1.1.2012 alkaen ja että tällaisen kumoamisen mahdollisuutta palkattujen työntekijöiden osalta tutkitaan Bulgariassa tällä hetkellä.

49

Näin ollen on todettava, ettei mainittu vaatimus ole perusteltu sellaisen yleisen edun mukaisen tavoitteen vuoksi, jonka toteutumisen se voisi taata.

50

Edellä esitetyillä perusteilla ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että SEUT 49 artikla on esteenä KSO:n 94 §:n 1 momentin kaltaiselle jäsenvaltion säännökselle, jonka mukaan vanhuuseläkkeen myöntämisen ennakkoedellytyksenä on toisessa jäsenvaltiossa harjoitettuun ansiotyöhön liittyvien sosiaalivakuutusmaksujen suorittamisen keskeytyminen.

51

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään, onko asetuksen N:o 1408/71 45 artiklaa, 46 artiklan 2 kohtaa ja 94 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että ne ovat luonteeltaan pakottavia vai siten, että niissä annetaan sosiaalivakuutetuille mahdollisuus valita, ettei ensimmäisessä jäsenvaltiossa saavutettujen oikeuksien määrittämisessä oteta huomioon toisessa jäsenvaltiossa täyttyneitä vakuutuskausia ennen asetuksen soveltamispäivää tässä ensimmäisessä jäsenvaltiossa.

52

Kun tarkastellaan asetuksen N:o 1408/71 94 artiklan 2 kohtaa, on todettava, että sen mukaan kaikki vakuutuskaudet ja tapauksen mukaan kaikki työskentely- tai asumiskaudet, jotka on täytetty jäsenvaltion lainsäädännön mukaan ennen 1.10.1972 tai ennen päivää, jolloin asetusta alettiin soveltaa tämän jäsenvaltion alueella tai osassa kyseisen valtion aluetta, otetaan huomioon määrättäessä saavutettuja oikeuksia tämän asetuksen säännösten mukaisesti.

53

Tämän säännöksen sitovuus ilmenee selvästi sen yksiselitteisestä sanamuodosta ja erityisesti ilmaisun ”est prise en considération” (otetaan huomioon) käytöstä sen ranskankielisessä versiossa. Näin on todettava myös muista asetuksen N:o 1408/71 kieliversioista, jotka eivät anna aihetta epäillä mainitun säännöksen sitovuutta.

54

Tätä mainitun asetuksen 94 artiklan 2 kohdan kirjaimellista tulkintaa tukee unionin tuomioistuimen vakiintunut oikeuskäytäntö, josta ilmenee, että kyseisen asetuksen säännökset, jotka koskevat sovellettavan lain määrittämistä, muodostavat lainvalintasääntöjen järjestelmän, jonka kattavuuden vaikutuksesta kansallisilla lainsäätäjillä ei ole toimivaltaa määritellä tätä koskevan kansallisen lainsäädännön soveltamisalaa ja soveltamisedellytyksiä tämän kansallisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden eikä sen alueen osalta, jolla kansalliset säännökset tuottavat oikeusvaikutuksia (ks. mm. tuomio van Delft ym., C-345/09, EU:C:2010:610, 51 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

55

Koska asetuksessa N:o 1408/71 säädetyt lainvalintasäännöt velvoittavat siten jäsenvaltioita sitovasti, ei sitä suuremmalla syyllä voida sallia, että näiden sääntöjen soveltamisalaan kuuluvat sosiaalivakuutetut voisivat mitätöidä niiden vaikutukset voimalla valita niiden välttämisen. Tällä asetuksella käyttöön otetun lainvalintajärjestelmän soveltaminen nimittäin riippuu vain kyseessä olevan työntekijän objektiivisesta tilanteesta (tuomio van Delft ym., EU:C:2010:610, 52 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

56

Tässä asiayhteydessä unionin tuomioistuin on jo siirtotyöläisten osalta todennut, ettei EUT-sopimuksessa, erityisesti sen 45 artiklassa, eikä asetuksessa N:o 1408/71 anneta näille työntekijöille mahdollisuutta luopua etukäteen erityisesti tämän viimeksi mainitun asetuksen 28 artiklan 1 kohdassa käyttöön otetun järjestelmän mukaisista eduista (tuomio van Delft ym., EU:C:2010:610, 53 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

57

Kun lisäksi asetuksessa N:o 1408/71 annetaan sen soveltamisalaan kuuluville sosiaalivakuutetuille valintaoikeus sovellettavan lainsäädännön suhteen, siitä säädetään nimenomaisesti (tuomio van Delft ym., EU:C:2010:610, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

58

Mainitun asetuksen 94 artiklan 2 kohta on näin ollen pakottava. Sen soveltamisalaan kuuluvat jäsenvaltiot, toimivaltaiset viranomaiset ja sosiaalivakuutetut eivät voi poiketa siitä.

59

Myös saman asetuksen 45 artiklasta ja 46 artiklan 2 kohdasta on todettava, että ne ovat pakottavia eikä niiden sanamuoto tarjoa niiden soveltamisalaan kuuluvalle vakuutetulle valintaoikeutta (ks. vastaavasti tuomio van Delft ym., EU:C:2010:610, 57 kohta). Näin ollen vakuutettu ei voi luopua niiden soveltamisesta jättämällä ilmoittamatta jäsenvaltion lainsäädännön mukaisessa vanhuuseläkehakemuksessaan toisessa jäsenvaltiossa täyttyneet vakuutuskaudet.

60

Tätä toteamusta tukee asetuksen N:o 1408/71 84 a artiklan 1 kohta, jonka mukaan tämän asetuksen soveltamisalaan kuuluvilla laitoksilla ja henkilöillä on vastavuoroinen tiedotus- ja yhteistyövelvollisuus asetuksen moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi. Tältä osin asianomaisten henkilöiden on ilmoitettava viipymättä toimivaltaisen valtion ja asuinvaltion laitoksille kaikista henkilökohtaisessa tai perheensä tilanteessa tapahtuneista muutoksista, jotka vaikuttavat heidän oikeuteensa etuuksiin tämän asetuksen perusteella.

61

Tästä seuraa, kuten Irlanti väitti kirjallisissa huomautuksissaan, ettei sosiaalivakuutusetuuden hakijalla ole oikeutta esittää työuransa ja vakuutuskausiensa osittaista historiaa hankkiakseen itselleen taloudellisen edun.

62

Asetuksen N:o 1408/71 45 artiklan ja 46 artiklan 2 kohdan pakottavuuden vuoksi vakuutettu ei näin ollen voi välttää sitä, että vanhuuseläkehakemuksen tekopaikan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen soveltaa kaikkien vakuutuskausien yhteen laskemista ja tämän etuuden todellisen määrän laskemista koskevia sääntöjä ja ottaa suhteellisesti huomioon toisessa jäsenvaltiossa – ennen kyseisen asetuksen soveltamista ensimmäisen jäsenvaltion alueella – suoritettujen vakuutuskausien keston.

63

Edellä esitetyillä perusteilla toiseen kysymykseen on vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 45 artiklaa, 46 artiklan 2 kohtaa ja 94 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei niissä anneta sosiaalivakuutetuille mahdollisuutta valita, ettei ensimmäisessä jäsenvaltiossa saavutettujen oikeuksien määrittämisessä oteta huomioon toisessa jäsenvaltiossa täyttyneitä vakuutuskausia ennen tämän asetuksen soveltamispäivää tässä ensimmäisessä jäsenvaltiossa.

64

Kolmannella kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee, onko asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että se on esteenä KSO:n siirtymä- ja loppusäännösten 9 §:n 3 momentin kaltaiselle kansalliselle säännökselle siltä osin kuin siinä säädetään puuttuvien vakuutuskausien lunastamisesta vakuutusmaksujen maksamista vastaan, jos tällä tavoin ostetut vakuutuskaudet ovat päällekkäisiä toisen jäsenvaltion oikeuden mukaan täyttyneiden vakuutuskausien kanssa, kuten pääasiassa.

65

Tältä osin vastauksesta toiseen kysymykseen ilmenee, että mainitun asetuksen 45 artikla, 46 artiklan 2 kohta ja 94 artiklan 2 kohta ovat pakottavia.

66

Kyseisen asetuksen 45 artiklaa soveltaessaan toimivaltaisilla Bulgarian viranomaisilla oli näin ollen, kun ne myönsivät Somovalle vanhuuseläkkeen Bulgarian lainsäädännön mukaisesti, velvollisuus ottaa huomioon Bulgariassa ja Itävallassa täyttyneet vakuutuskaudet.

67

Kuten unionin tuomioistuimella olevasta asiakirja-aineistosta ilmenee, Somovan Itävallassa täyttyneet vakuutuskaudet nimittäin riittivät kompensoimaan sen kauden, jonka aikana Somova ei ollut vakuutettuna Bulgarian oikeuden kannalta. Kun otetaan huomioon, että Somovan Bulgarian ja Itävallan vakuutuskausien yhteen laskeminen asetuksen N:o 1408/71 45 artiklaa soveltamalla riittää takaamaan hänelle oikeuden vanhuuseläkkeeseen Bulgarian lainsäädännön mukaan, Bulgarian viranomaisilla ei ollut oikeutta vaatia häntä lunastamaan vakuutuskauden KSO:n siirtymä- ja loppusäännösten 9 §:n 3 momentin nojalla.

68

Edellä esitetyillä perusteilla ja otettaessa huomioon toiseen kysymykseen annettu vastaus kolmanteen kysymykseen ei ole tarpeen vastata erikseen.

69

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee neljännellä kysymyksellään, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaisessa tapauksessa asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohta esteenä jäsenvaltion säännökselle, jonka mukaan kyseinen valtio voi keskeyttää vanhuuseläkkeen maksamisen ja periä takaisin kaikki suoritetut maksut. Lisäksi tämä tuomioistuin tiedustelee, onko takaisin periminen suoritettava korkoineen unionin oikeuden vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteet huomioon ottaen, kun kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä, että kansainvälisen sopimuksen nojalla myönnetyn eläkkeen takaisin perimisestä on maksettava korkoa.

70

Mainitun asetuksen 12 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että jäsenvaltion lainsäädännön säännöksiä etuuden vähentämiseksi tapauksissa, joissa ne menevät päällekkäin muiden sosiaaliturvaetuuksien tai muun tulon kanssa sovelletaan lähtökohtaisesti henkilöihin, jotka saavat etuuden tältä jäsenvaltiolta.

71

On myös huomattava, että Bulgarian oikeuden mukaan palkkatyö ja vanhuuseläke voivat olla päällekkäisiä.

72

Näin ollen on todettava, ettei asetuksen N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohtaa sovelleta pääasiassa kyseessä olevien ansiotulojen ja sosiaaliturvaetuuksien päällekkäisyyteen.

73

Neljänteen kysymykseen ei siis ole tarpeen vastata.

74

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: