1

Sisämarkkinoiden harmonisointivirasto (tavaramerkit ja mallit) (SMHV) vaatii valituksellaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen asiassa T‑404/10, National Lottery Commission vastaan SMHV – Mediatek Italia ja De Gregorio (Käden kuva), 13.9.2012 antaman tuomion (jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi National Lottery Commissionin (jäljempänä NLC) nostaman kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan SMHV:n ensimmäisen valituslautakunnan 9.6.2010 tekemä päätös (asia R 1028/2009-1), joka liittyy yhtäältä Mediatek Italia Srl:n ja Giuseppe De Gregorion (jäljempänä mitättömyysvaatimuksen esittäjät) ja toisaalta NLC:n väliseen mitättömyysmenettelyyn (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Yhteisön tavaramerkistä 20.12.1993 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 40/94 (EYVL 1994, L 11, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 18.12.2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1891/2006 (EUVL L 386, s. 14; jäljempänä asetus N:o 40/94) 52 artiklan, jonka otsikko on ”Suhteelliset mitättömyysperusteet”, 2 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Yhteisön tavaramerkki julistetaan mitättömäksi [SMHV:lle] tehdy[n] vaatimukse[n] tai loukkauskanteeseen kohdistuva[n] vastakantee[n perusteella] myös, jos sen käyttö voidaan kieltää muun aikaisemman oikeuden [nojalla] ja erityisesti

– –

– –

perusteella yhteisön lainsäädännön tai suojaa sääntelevän kansallisen oikeuden mukaisesti.”

3

Mainitun asetuksen 63 artiklan, joka koskee asian saattamista unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Valituslautakuntien valitusta koskevat päätökset voidaan saattaa [unionin] tuomioistuimen käsiteltäväksi.

2.   Kanteen perusteena voi olla puuttuva toimivalta, olennaisen menettelymääräyksen rikkominen, perustamissopimuksen, tämän asetuksen tai niiden soveltamista koskevan oikeussäännön rikkominen taikka harkintavallan väärinkäyttö.”

4

Asetuksen N:o 40/94 74 artiklan, jonka otsikko on ”Asiasisällön tutkiminen viran puolesta”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Menettelyssä [SMHV] tutkii asiasisällön viran puolesta; rekisteröinnin hylkäämisen suhteellisia perusteita koskevassa menettelyssä tutkimus rajataan seikkoihin, joihin osapuolet ovat vedonneet[,] ja osapuolten esittämiin vaatimuksiin.”

5

Asetus N:o 40/94 kumottiin ja kodifioitiin yhteisön tavaramerkistä 26.2.2009 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 207/2009 (EUVL L 78, s. 1), joka tuli voimaan 13.4.2009.

6

Asetuksen N:o 40/94 52, 63 ja 74 artiklasta on tullut ilman olennaisia muutoksia vastaavasti asetuksen N:o 207/2009 53, 65 ja 76 artikla.

7

Asetuksen N:o 40/94 täytäntöönpanosta 13.12.1995 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 2868/95 (EYVL L 303, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 29.6.2005 annetulla komission asetuksella (EY) N:o 1041/2005 (EUVL L 172, s. 4; jäljempänä täytäntöönpanoasetus), säädetään muun muassa yhteisön tavaramerkin menettämistä ja mitättömäksi julistamista koskevien menettelyjen kulkuun SMHV:ssa sovellettavista säännöistä.

8

Täytäntöönpanoasetuksen 37 säännön sanamuoto on seuraava:

”[SMHV:lle] tehtävässä hakemuksessa – – menettämis- tai mitättömyysvaatimuksesta on oltava

– –

9

NLC rekisteröi SMHV:ssa 2.10.2007 seuraavan kuviomerkin yhteisön tavaramerkiksi (jäljempänä riidanalainen tavaramerkki):

10

Mitättömyysvaatimuksen esittäjät tekivät 20.11.2007 SMHV:lle asetuksen N:o 40/94 52 artiklan 2 kohdan c alakohdan nojalla vaatimuksen riidanalaisen tavaramerkin mitättömäksi julistamisesta sillä perusteella, että olemassa oli aikaisempi tekijänoikeus, jonka De Gregorio omisti seuraavan kuviomerkin osalta (jäljempänä mano portafortuna):

11

SMHV:n mitättömyysosasto hyväksyi 16.7.2009 tekemällään päätöksellä tämän vaatimuksen mitättömäksi julistamisesta lähinnä sillä perusteella, että mitättömyysvaatimuksen esittäjät olivat osoittaneet, että olemassa oli Italian lainsäädännöllä suojattu tekijänoikeus, joka koski riidanalaisen tavaramerkin kanssa lähes täysin samanlaista tavaramerkkiä, ja että mainittu tekijänoikeus oli aikaisempi kuin kyseinen tavaramerkki.

12

NLC haki muutosta tähän päätökseen.

13

SMHV:n ensimmäinen valituslautakunta hylkäsi tämän valituksen riidanalaisella päätöksellä sillä perusteella, että asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 2 kohdan kaikki edellytykset täyttyivät.

14

Valituslautakunta katsoi Italian oikeudella suojatun tekijänoikeuden olemassaolosta ensiksi, että mitättömyysvaatimuksen esittäjät olivat toimittaneet todisteen teoksen luomisesta ja siitä, että ne olivat tämän teoksen tekijänoikeuden haltijoita, esittämällä jäljennöksen 16.9.1986 laaditusta yksityisestä sopimuksesta (contrat sous seing privé, jäljempänä vuoden 1986 sopimus), jossa kolmas osapuoli, joka oli mano portafortunan tekijä, vakuutti luovuttaneensa yhdelle mitättömyysvaatimuksen esittäjistä kyseistä jäljennettyä teosta, joka oli liitetty sopimukseen yhdessä joidenkin muiden mallien kanssa, koskevat kappaleenvalmistus- ja käyttöoikeutensa.

15

Toiseksi valituslautakunta katsoi, että NLC:n esille ottamat ristiriitaisuudet, eli maininta tekijänoikeuden suojan 70 vuoden enimmäiskestosta, vaikka kyseinen kesto tuli voimaan vasta vuonna 1996, postileiman päivämäärä, joka osui sunnuntaille, jolloin postitoimistot ovat kiinni, sekä mano portafortunan mallin ja muiden vuoden 1986 sopimuksen liitteessä esitettyjen mallien välinen laadullinen ja konseptuaalinen ero, eivät herättäneet epäilyksiä kyseisen sopimuksen sisällön aitoudesta. Valituslautakunta täsmensi tässä tilanteessa, että vaikka yksityinen asiakirja (acte sous seing privé) on Italian siviililain 2702 §:n nojalla täysin todistusvoimainen sen allekirjoittaneiden henkilöiden lausumien alkuperän osalta, kunnes käynnistetään asiakirjan väärennystä koskeva menettely, kyseisen säännöksen sanamuodosta käy kuitenkin ilmi, että valituslautakunnalla oli toimivalta arvioida vapaasti asiakirjan sisältöä.

16

Valituslautakunta vahvisti vuoden 1986 sopimuksen tarkastelun päätteeksi Italian oikeudella suojatun tekijänoikeuden olemassaolon.

17

NLC nosti unionin yleiseen tuomioistuimeen 8.9.2010 toimittamallaan kannekirjelmällä kanteen riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi. Kyseisen kanteen tueksi NLC vetosi kolmeen kanneperusteeseen, joista ensimmäinen koski asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 2 kohdan c alakohdan rikkomista siltä osin kuin valituslautakunta totesi, että mitättömyysvaatimuksen esittäjät olivat näyttäneet aikaisemman tavaramerkin olemassaolon toteen, toinen sitä, että valituslautakunta oli lainvastaisesti kieltäytynyt järjestämästä suullista käsittelyä ja määräämästä alkuperäistä vuoden 1986 sopimusta esitettäväksi, ja kolmas sitä, että valituslautakunta oli arvioinut virheellisesti toimivaltansa tutkia kyseisen sopimuksen aitouden.

18

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi valituksenalaisella tuomiolla kyseisen kanteen hyväksymällä ensimmäisen ja kolmannen kanneperusteen, joihin NLC oli vedonnut kanteensa tueksi.

19

Unionin yleinen tuomioistuin muistutti tässä yhteydessä ensiksi valituksenalaisen tuomion 14–21 kohdassa säännöistä ja periaatteista, joita valituslautakunnan on sovellettava tutkiakseen, onko kansallisella lainsäädännöllä suojatun tekijänoikeuden olemassaolosta esitetty näyttöä. Viitaten unionin tuomioistuimen asiassa C-263/09 P, Edwin vastaan SMHV, 5.7.2011 antamaan tuomioon (Kok., s. I-5853, 50–52 kohta) unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 18 kohdassa, että mitättömyysvaatimuksen esittäjällä on velvollisuus esittää SMHV:lle paitsi todisteet, jotka osoittavat, että mitättömyysvaatimuksen esittäjän sovellettaviksi vaatimien kansallisten säännösten mukaan vaaditut edellytykset sille, että tämä voi kieltää yhteisön tavaramerkin käytön aikaisemman kansallisen oikeuden perusteella, täyttyvät, myös todisteet kyseisten säännösten sisällöstä.

20

Unionin yleinen tuomioistuin totesi seuraavaksi valituksenalaisen tuomion 20 kohdassa, että sen oman oikeuskäytännön mukaan SMHV:n on selvitettävä viran puolesta tässä tarkoituksessa hyödyllisiksi katsominsa keinoin kyseisen jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö, jos tällaiset tiedot ovat tarpeen esitetyn mitättömyysperusteen soveltamisedellytysten ja erityisesti esitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyden ja esitettyjen asiakirjojen todistusvoiman arvioimiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi lisäksi, että SMHV:n suorittaman tutkimuksen tosiasiallisen perustan rajoittaminen ei näet merkitse sitä, ettei se voisi niiden tosiseikkojen lisäksi, jotka mitättömyysmenettelyn asianosaiset ovat nimenomaisesti esittäneet, ottaa huomioon myös notorisia seikkoja eli seikkoja, jotka kaikkien voidaan olettaa tuntevan tai joista voidaan saada tieto yleisesti saatavilla olevista lähteistä.

21

Näiden periaatteiden mukaisesti unionin yleinen tuomioistuin totesi lopuksi valituksenalaisen tuomion 23 ja 24 kohdassa, että valituslautakunta nojautui perustellusti Italian oikeuden oikeussääntöihin, joilla määritettiin vuoden 1986 sopimuksen todistusvoima, mutta että sen oli selvitettävä, oliko valituslautakunta soveltanut merkityksellistä Italian oikeutta asianmukaisesti todetessaan, että Italian siviililain 2702 ja 2703 §:n mukaan vuoden 1986 sopimus oli todistusvoimainen sen allekirjoittaneiden henkilöiden lausumien alkuperän osalta, kunnes käynnistettäisiin asiakirjan väärennystä koskeva menettely.

22

Unionin yleinen tuomioistuin tutki tässä yhteydessä valituksenalaisen tuomion 25–32 kohdassa Italian oikeuden säännökset, etenkin Italian siviililain 2704 §:n, sellaisena kuin Corte suprema di cassazione (Italian ylimmän oikeusasteen tuomioistuin) on sitä tulkinnut 14.6.2007 antamassaan tuomiossa nro 13912 (jäljempänä 14.6.2007 annettu tuomio). Todettuaan valituksenalaisen tuomion 33 kohdassa, ettei riidanalaisessa päätöksessä viitata lainkaan kyseiseen säännökseen, unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 35 kohdassa, että Corte suprema di cassazionen oikeuskäytännön mukaisesti NLC saattoi esittää näyttöä siitä, että vuoden 1986 sopimus oli tosiasiassa laadittu jonakin toisena päivänä kuin mikä ilmeni postileimasta, ilman, että asiakirjan väärennystä koskevaa menettelyä olisi tarpeen aloittaa. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 36 kohdassa, että valituslautakunta oli tulkinnut virheellisesti asetuksen N:o 207/2009 53 artiklan 2 kohdan nojalla sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä ja arvioinut siten väärin toimivaltansa täsmällisen laajuuden.

23

Todettuaan valituksenalaisen tuomion 40 kohdassa, että tämä virheellinen tulkinta kansallisesta oikeudesta oli voinut vaikuttaa riidanalaisen päätöksen sisältöön, se päätteli tästä mainitun tuomion 41 kohdassa, että riidanalainen päätös oli kumottava eikä NLC:n kanteensa tueksi esittämää toista kanneperustetta ollut tarpeen tutkia.

24

SMHV vaatii, että valituksenalainen tuomio kumotaan ja NLC velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

25

NLC vaatii valituksen hylkäämistä.

26

SMHV esittää valituksensa tueksi kolme valitusperustetta, joista ensimmäisen mukaan asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohtaa ja täytäntöönpanoasetuksen 37 sääntöä on rikottu, joista toisen mukaan kontradiktorista periaatetta on loukattu siltä osin kuin SMHV:n oikeutta tulla kuulluksi 14.6.2007 annetun tuomion osalta ei ole noudatettu ja joista kolmannen mukaan ratkaisu on ilmeisen epäjohdonmukainen ja tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, mitkä vaikuttavat unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn ja ratkaisuun.

27

SMHV väittää ensimmäisellä valitusperusteellaan, joka sisältää kaksi osaa, ettei unionin yleinen tuomioistuin voinut perustaa ratkaisuaan Italian siviililain 2704 §:ään (ensimmäinen osa) eikä 14.6.2007 annettuun tuomioon (toinen osa), sillä asianosaiset eivät olleet vedonneet niihin eivätkä ne tämän vuoksi kuuluneet valituslautakunnan käsittelemän riita-asian kohteeseen.

28

SMHV katsoo, ettei unionin yleisen tuomioistuimen päättelystä käy selvästi ilmi, pitääkö se sovellettavaa kansallista oikeutta oikeuskysymyksenä vai yleisesti tunnettuna seikkana, ja esittää vaihtoehtoiset perustelut. Jos unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että kansallisen oikeuden soveltaminen on oikeuskysymys, se on yhtäältä loukannut täytäntöönpanoasetuksen 37 säännön b alakohdan iii alakohdassa tarkoitettua periaatetta, jonka mukaan kansalliseen oikeuteen vetoavan osapuolen tehtävänä on esittää SMHV:lle näyttöä lainsäädännön sisällöstä ja siitä, millä perusteella sitä sovelletaan käsiteltävässä asiassa, ja toisaalta jättänyt noudattamatta edellä mainitussa asiassa Edwin vastaan SMHV annetussa tuomiossa esitettyä ratkaisua, jonka mukaan kansallinen oikeus on tosiasiakysymys, johon osapuolten on vedottava ja josta niiden on esitettävä näyttöä. Jos taas unionin yleinen tuomioistuin on katsonut, että kansallisen oikeuden soveltaminen on tosiasiakysymys, se on luonnehtinut perusteettomasti kansallista lainsäädäntöä yleisesti tunnetuksi seikaksi, josta SMHV voi täten ottaa selvää ja johon se voi vedota omasta aloitteestaan. Unionin yleinen tuomioistuin on lisäksi korvannut valituslautakunnan arvioinnin omalla arvioinnillaan ja arvioinut seikkoja, joista valituslautakunta ei ole esittänyt kantaansa.

29

NLC vetoaa näiden väitteiden johdosta ensiksi siihen, että täytäntöönpanoasetuksen 37 sääntö ja edellä mainitussa asiassa Edwin vastaan SMHV annettu tuomio koskevat mitättömyysvaatimuksen esittäjälle kuuluvaa todistustaakkaa eikä niissä viitata vastaajaan, joka on epäedullisessa tilanteessa silloin, kun SMHV:n päätös riitautetaan väitteellä, joka perustuu oikeuteen, joka voi olla vastaajalle täysin tuntematon. Lisäksi on niin, ettei kyseisen 37 säännön ja mainitun asiassa Edwin vastaan SMHV annetun tuomion perusteella mitättömyysvaatimuksen esittäjälle kuuluva todistustaakka ulotu kansallista prosessioikeutta koskeviin kysymyksiin.

30

NLC väittää toiseksi, ettei valituslautakunta rajoittunut arvioimaan tosiseikkoja koskevaa tilannetta vaan teki oikeudellisen päätöksen. Asetuksen N:o 207/2009 76 artiklan 1 kohdan tulkitseminen niin, että sen nojalla valituslautakunta voi tutkia ainoastaan mitättömyysvaatimuksen esittäjän esittämiä suhteellisia hylkäysperusteita, olisi ristiriidassa niiden oikeudellisten perusperiaatteiden soveltamisen kanssa, jotka SMHV:n on otettava huomioon, kuten mainitun asetuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleessa ja 83 artiklassa muistutetaan.

31

NLC toteaa kolmanneksi, että valituslautakunnan tekemä virhe johtuu siitä, että tämä oli tulkinnut virheellisesti Italian siviililain 2702 ja 2703 §:ää, joihin sen huomio oli kiinnitetty, ja että vuoden 1986 sopimuksen todistusvoimaa koskevaa kysymystä oli käsitelty valituslautakunnassa ja unionin yleisessä tuomioistuimessa. Jos siis oletetaan, että unionin yleinen tuomioistuin oli ottanut virheellisesti käsittelyyn kyseisen lain 2704 §:n ja siihen liittyvän oikeuskäytännön, tämä virhe ei ollut vaikuttanut sen tekemän tarkastelun tulokseen, minkä vuoksi peruste on NLC:n mielestä hylättävä tehottomana.

32

Aluksi on todettava, että kun otetaan huomioon sekä ajankohta, jolloin riidanalainen tavaramerkki rekisteröitiin, eli 2.10.2007, ja ajankohta, jolloin mitättömyysvaatimuksen esittäjät ovat jättäneet vaatimuksensa SMHV:oon, eli 20.11.2007, esillä olevaa valitusperustetta on arvioitava asetuksen N:o 40/94 säännösten nojalla, koska asetus N:o 207/2009 ei ollut voimassa näinä ajankohtina (ks. mm. asia C-122/12 P, Rintisch v. SMHV, tuomio 3.10.2013, 2 kohta).

33

Valituksen tueksi esitetty ensimmäinen valitusperuste koskee lähinnä menettelyllistä säännöstöä, jota noudatetaan sovellettaessa kansallista oikeutta yhtäältä SMHV:oon jätettyyn yhteisön tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevaan vaatimukseen ja toisaalta unionin yleisessä tuomioistuimessa kyseisestä vaatimuksesta annetusta päätöksestä nostettuun kanteeseen, kun oikeusriita perustuu asetuksen N:o 40/94 52 artiklan 2 kohdan mukaisesti kansallisen oikeuden säännöllä suojatun aikaisemman oikeuden olemassaoloon. Sen arvioimiseksi, onko kyseinen valitusperuste perusteltu, on aluksi huomautettava siitä, miten mitättömyysvaatimuksen esittäjän, SMHV:n toimivaltaisten elinten ja unionin yleisen tuomioistuimen välinen tehtävänjako on toteutettu tällaisessa tilanteessa.

34

Mainitun mitättömyysvaatimuksen esittäjän tehtävistä unionin tuomioistuin on todennut, että täytäntöönpanoasetuksen 37 säännöllä asetetaan mitättömyysvaatimuksen esittäjälle velvollisuus esittää SMHV:lle paitsi todisteet, jotka osoittavat, että mitättömyysvaatimuksen esittäjän sovellettaviksi vaatimien kansallisten säännösten mukaan vaaditut edellytykset sille, että tämä voi kieltää yhteisön tavaramerkin käytön aikaisemman kansallisen oikeuden perusteella, täyttyvät, myös todisteet kyseisten säännösten sisällöstä (em. asia Edwin v. SMHV, tuomion 50 kohta).

35

SMHV:n toimivaltaisista elimistä unionin tuomioistuin on todennut, että niiden tehtävänä on arvioida, millainen painoarvo ja vaikutus niillä seikoilla on, jotka mitättömyysvaatimuksen esittäjä on esittänyt vetoamansa kansallisen oikeuden säännön sisällön osoittamiseksi (em. asia Edwin v. SMHV, tuomion 51 kohta).

36

Unionin yleisen tuomioistuimen tehtävistä unionin tuomioistuin on täsmentänyt viitaten asetuksen N:o 40/94 63 artiklan 2 kohtaan, jossa määritetään tilanteet, joissa SMHV:n valituslautakuntien päätöksiin voidaan hakea muutosta, että unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen harjoittamaan täyttä laillisuusvalvontaansa sen SMHV:n arvioinnin osalta, joka koskee tietoja, jotka mitättömyysvaatimuksen esittäjä on esittänyt niiden kansallisen oikeuden säännösten sisällön osoittamiseksi, joissa säädettyyn suojaan hän vetoaa (em. asia Edwin v. SMHV, tuomion 52 kohta).

37

Toisin kuin SMHV väittää, edellä mainitussa asiassa Edwin vastaan SMHV annetun tuomion 50–52 kohdasta ei käy ilmi, että asetuksen N:o 40/94 52 artiklan 2 kohdassa säädetyn kaltaisen viittauksen perusteella sovellettavaa kansallisen oikeuden sääntöä olisi pidettävä pelkästään tosiseikkoja koskevana tekijänä, jonka osalta SMHV ja unionin yleinen tuomioistuin rajoittuvat toteamaan sen olemassaolon niille toimitettujen todisteiden perusteella.

38

Mainituista kohdista käy sen sijaan ilmi, että unionin tuomioistuimen tarkoituksena on ollut korostaa sen valvonnan laajuutta, joka kansallisen oikeuden soveltamiseen kohdistuu SMHV:n toimivaltaisissa elimissä ja unionin yleisessä tuomioistuimessa yhteisön tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevasta vaatimuksesta syntyneessä riita-asiassa.

39

Näiden päätelmien valossa on tutkittava, onko SMHV:n ja unionin yleisen tuomioistuimen rajoituttava tällaisessa prosessioikeudellisessa asiayhteydessä ehdottomasti mitättömyysvaatimuksen esittäjän esittämien asiakirjojen tutkimiseen sovellettavan kansallisen oikeuden sisällön määrittämiseksi vai voivatko ne käyttää valtuuksia tarkastaa väitetyn oikeuden merkityksellisyys, mikä merkitsee tilanteen mukaan sitä, että ne selvittävät viran puolesta esitettyjen kansallisen oikeuden sääntöjen soveltamisedellytykset ja ulottuvuuden.

40

Tässä yhteydessä on todettava, että SMHV:n ja unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta on toteutettava julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksensa 91 kohdassa mainitseman edellytyksen valossa, joka koskee asetuksen N:o 40/94 tehokkaan vaikutuksen – eli yhteisön tavaramerkin suojan varmistamisen – takaamista.

41

Koska kansallisen oikeuden soveltaminen voi tässä tilanteessa johtaa asianmukaisesti rekisteröityä yhteisön tavaramerkkiä koskevan mitättömyysperusteen hyväksymiseen, vaikuttaa välttämättömältä, että SMHV ja unionin yleinen tuomioistuin voivat ennen tällaista tavaramerkkiä koskevan mitättömyysvaatimuksen hyväksymistä tarkistaa vaatimuksen esittäjän tälle kuuluvan todistelun osalta kyseisen kansallisen oikeuden sisällöstä esittämien todisteiden merkityksellisyyden.

42

SMHV:n toimivaltaisten elinten ja unionin yleisen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan on lisäksi täytettävä niillä yhteisön tavaramerkkiä koskevissa riita-asioissa olevien tehtävien mukaiset vaatimukset.

43

Kun SMHV:n toimivaltaisten elinten ratkaistavaksi on saatettu ensin yhteisön tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskeva vaatimus, joka perustuu kansallisen oikeuden säännöllä suojattuun aikaisempaan oikeuteen, niiden päätöksellä voidaan evätä tavaramerkin haltijalta tälle myönnetty oikeus. Tällaisen päätöksen ulottuvuus tarkoittaa välttämättä, että päätöksen antavan elimen tehtävänä ei ole vain pelkästään hyväksyä kansallinen oikeus sellaisena kuin mitättömyysvaatimuksen esittäjä on sen esittänyt.

44

Toiseksi unionin yleisen tuomioistuimen harjoittamasta tuomioistuinvalvonnasta on korostettava, kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 92 kohdassa todennut, että tämän valvonnan on täytettävä tehokkaan oikeussuojan periaatteen vaatimukset. Koska kansallisen oikeuden soveltamisella voidaan kyseessä olevassa prosessioikeudellisessa asiayhteydessä evätä yhteisön tavaramerkin haltijalta tämän oikeudet, on välttämätöntä, ettei unionin yleiseltä tuomioistuimelta evättäisi sovellettavasta kansallisesta oikeudesta todisteina esitettyjen asiakirjojen mahdollisten puutteiden vuoksi mahdollisuutta harjoittaa tosiasiassa tehokasta valvontaa. Tätä varten on siis voitava tarkistaa esitettyjen asiakirjojen lisäksi niiden oikeussääntöjen, joihin mitättömyysvaatimuksen esittäjä on vedonnut, sisältö, soveltamisedellytykset ja ulottuvuus.

45

Unionin yleinen tuomioistuin totesi täten oikeudellista virhettä tekemättä valituksenalaisen tuomion 20 kohdassa, että ”silloin, kun SMHV:a voidaan pyytää ottamaan huomioon muun muassa sen jäsenvaltion kansallinen oikeus, jossa mitättömyysvaatimuksen perusteena olevaa aikaisempaa oikeutta suojataan, sen on selvitettävä viran puolesta tässä tarkoituksessa hyödyllisiksi katsominsa keinoin kyseisen jäsenvaltion kansallinen lainsäädäntö, jos tällaiset tiedot ovat tarpeen asianomaisen mitättömyysperusteen soveltamisedellytysten ja erityisesti esitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyden ja esitettyjen asiakirjojen todistusvoiman arvioimiseksi”.

46

Unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli käsiteltävässä asiassa sen jälkeen, kun se oli valituksenalaisen tuomion 24 kohdassa todennut, että SMHV oli soveltanut Italian siviililain 2702 ja 2703 §:ää arvioidakseen vuoden 1986 sopimuksen todistusvoiman, myös mainitun tuomion 27–32 kohdassa kyseisen lain 2704 §:ää, joka koskee yksityisen asiakirjan (acte sous seing privé) päivämäärän todenpitävyyttä, sekä viimeksi mainitun säännöksen tulkintaa ja soveltamista koskevaa kansallista oikeuskäytäntöä. Unionin yleinen tuomioistuin ei täten ylittänyt toimivaltaansa ottaa viran puolesta selvää tarkastaakseen mitättömyysvaatimuksen esittäjän esittämien kansallisten oikeussääntöjen sisällön, soveltamisedellytykset ja ulottuvuuden, jotta se voi vahvistaa sopimuksen, johon viimeksi mainittu perusti aikaisemman oikeutensa riidanalaiseen tavaramerkkiin, todistusvoiman.

47

Valituksen tueksi esitetty ensimmäinen valitusperuste on täten hylättävä sen molempien osien osalta.

48

Viitaten unionin yleiseen oikeusperiaatteeseen, jonka mukaan henkilöille, jotka ovat heidän etuihinsa huomattavasti vaikuttavien viranomaispäätösten adressaatteja, on varattava tilaisuus tulla asianmukaisesti kuulluksi, SMHV väittää, ettei sille ollut käsiteltävässä asiassa annettu tällaista tilaisuutta 14.6.2007 annetun tuomion osalta, johon asianosaiset eivät olleet vedonneet hallinnollisessa menettelyssä ja joka ei näin ollen kuulunut valituslautakunnassa käsitellyn riita-asian kohteeseen. SMHV:n mukaan on niin, että jos sitä olisi kuultu, unionin yleisen tuomioistuimen päättely ja ratkaisu olisivat olleet toisenlaiset.

49

SMHV väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi sen oikeutta tulla kuulluksi.

50

NLC vastaa, että se oikeuskysymys, johon Corte suprema di cassazionen oikeuskäytäntöä voitiin soveltaa, otettiin esille ennen istuntoa, sillä unionin yleinen tuomioistuin kehotti työjärjestyksensä 64 artiklan nojalla SMHV:lle 7.2.2012 lähettämällä kirjeellään tätä vastaamaan Italian siviililain 2704 §:n ulottuvuutta koskeviin kysymyksiin. SMHV:lla oli siis ollut mahdollisuus esittää kantansa tästä seikasta sekä kirjallisesti että istunnossa, eikä voitu väittää, että tuomio, jossa viitataan johonkin merkitykselliseen tai mahdollisesti merkitykselliseen oikeuskäytäntöön, loukkaa puolustautumisoikeuksia, mikäli tähän oikeuskäytäntöön ei ole viitattu etukäteen.

51

NLC lisää, että vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen, kun se ei antanut SMHV:lle tilaisuutta esittää huomautuksia NLC:n esittämästä kansallisesta oikeuskäytännöstä, tällä virheellä ei joka tapauksessa ole mitään vaikutusta unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisuun sen käsiteltäväksi saatetussa asiassa.

52

Oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin on unionin oikeuden perusperiaate, joka on vahvistettu Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa.

53

Kyseisen oikeuden vaatimusten täyttämiseksi unionin tuomioistuinten on huolehdittava siitä, että niissä noudatetaan kontradiktorista periaatetta ja että ne itse noudattavat sitä; tätä periaatetta sovelletaan kaikkiin menettelyihin, jotka voivat johtaa unionin toimielimen päätökseen, joka vaikuttaa huomattavasti tietyn henkilön etuihin (asia C-89/08 P, komissio v. Irlanti ym., tuomio 2.12.2009, Kok., s. I-11245, 51 ja 53 kohta ja asia C-197/09 RX-II, uudelleenkäsittely M v. lääkevirasto, tuomio 17.12.2009, Kok., s. I-12033, 41 ja 42 kohta).

54

Kontradiktorinen periaate ei tarkoita ainoastaan oikeudenkäynnin kunkin asianosaisen oikeutta tutustua asiakirjoihin sekä huomautuksiin, jotka vastapuoli on toimittanut tuomioistuimelle, ja keskustella niistä. Se tarkoittaa myös asianosaisten oikeutta tutustua seikkoihin, jotka tuomioistuin on ottanut huomioon omasta aloitteestaan ja joihin se aikoo perustaa ratkaisunsa, sekä keskustella niistä. Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaan oikeuteen liittyvien vaatimusten täyttämiseksi asianosaisten on nimittäin saatava tieto sellaisista tosiseikoista ja oikeudellisista seikoista, jotka ovat oikeudenkäyntimenettelyn tuloksen kannalta ratkaisevia, ja niillä on oltava tilaisuus keskustella näistä kontradiktorisesti (em. asia komissio v. Irlanti ym., tuomion 55 ja 56 kohta ja asia C-472/11, Banif Plus Bank, tuomio 21.2.2013, 30 kohta).

55

Käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, ettei SMHV:ssa käydyssä menettelyssä eikä unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetuissa kirjelmissä mainittu 14.6.2007 annettua tuomiota, vaan unionin yleinen tuomioistuin otti sen esille viran puolesta kirjallisen menettelyn päättymisen jälkeen.

56

Näin ollen käsiteltävässä asiassa on tutkittava, onko asianosaisilla ollut unionin yleisessä tuomioistuimessa käydyn oikeudenkäynnin aikana mahdollisuus esittää huomautuksensa mainitusta tuomiosta.

57

Kuten unionin yleisen tuomioistuimen asianosaisille 7.2.2012 lähettämistä kirjeistä ja niihin liitetyistä kysymyksistä ilmenee, asianosaisille on annettu mahdollisuus esittää kantansa Italian siviililain 2704 §:n säännöksistä, mutta niillä ei sen sijaan ole ollut mahdollisuutta esittää huomautuksiaan 14.6.2007 annetusta tuomiosta, jota ei ollut mainittu lainkaan kyseisissä kirjeissä.

58

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 117 kohdassa, valituksenalaisen tuomion 32, 35, 36, 39 ja 40 kohdasta käy lisäksi selvästi ilmi, että 14.6.2007 annetun tuomion sisältö vaikutti ratkaisevasti unionin yleisen tuomioistuimen tekemään päättelyyn. Unionin yleinen tuomioistuin totesi, ettei valituslautakunta ollut ottanut huomioon mainittua oikeuskäytäntöä, jonka mukaan vastanäyttöä postileiman päivämäärän todenpitävyydestä voitiin esittää ilman asiakirjan väärennystä koskevaa menettelyä, ja katsoi näin ollen, että valituslautakunta olisi voinut antaa suuremman merkityksen NLC:n esille ottamiin väitettyihin ristiriitaisuuksiin ja että riidanalainen päätös oli näin ollen kumottava.

59

Edellä esitetystä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin on loukannut kontradiktorista periaatetta, joka perustuu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden vaatimuksiin.

60

Tämän perusteella toinen valitusperuste, johon SMHV on vedonnut valituksensa tueksi, on siten hyväksyttävä.

61

Kun otetaan huomioon menettelyvirhe, joka rasittaa sitä, miten unionin yleinen tuomioistuin sovelsi Italian siviililain 2704 §:ään liittyvää Corte suprema di cassazionen oikeuskäytäntöä, tässä oikeudenkäynnin vaiheessa ei ole tarpeen tutkia SMHV:n esittämää kolmatta valitusperustetta, jonka mukaan ratkaisu on ilmeisen epäjohdonmukainen ja tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, mikä vaikuttaa unionin yleisen tuomioistuimen kyseisen oikeuskäytännön perusteella tekemän päättelyn perusteltavuuteen.

62

Valituksenalainen tuomio on kaiken edellä esitetyn perusteella kumottava.

63

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan silloin, kun unionin yleisen tuomioistuimen päätös kumotaan, unionin tuomioistuin voi itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

64

Unionin tuomioistuin katsoo, ettei käsiteltävä asia ole ratkaisukelpoinen, sillä asianosaisilla on ensin oltava mahdollisuus esittää kantansa kontradiktorisesti unionin yleisen tuomioistuimen viran puolesta esille ottamista kansallisen oikeuden tietyistä näkökohdista.

65

Asia on täten palautettava unionin yleiseen tuomioistuimeen, jotta tämä ratkaisee pääasian.

66

Koska asia palautetaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, tästä muutoksenhakumenettelystä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista on päätettävä myöhemmin.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: