1.

Nyt esillä olevassa asiassa Euroopan yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään ottamaan kantaa valitukseen, jonka Euroopan parlamentin entinen jäsen Koldo Gorostiaga Atxalandabaso (jäljempänä valittaja) on tehnyt yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-132/06, Gorostiaga Atxalandabaso vastaan parlamentti, 24.4.2007 antamasta määräyksestä. ( 2 ).

2.

Tässä määräyksessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli hylännyt valittajan kanteen, jossa tämä vaati kumoamaan Euroopan parlamentin pääsihteerin 22.3.2006 tekemän päätöksen, jonka mukaan perusteettomasti maksettuja kulukorvauksia ryhdytään perimään takaisin.

3.

Euroopan parlamentin jäsenten kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen (jäljempänä kuluja ja korvauksia koskevat säännöt) 27 artiklassa määrätään muun muassa seuraavaa:

”2.   Jos jäsen on sitä mieltä, että näitä sääntöjä ei ole sovellettu oikein, hän voi ilmoittaa asiasta kirjallisesti pääsihteerille. Jos jäsen ja pääsihteeri eivät pääse yhteisymmärrykseen, asia annetaan käsiteltäväksi kvestoreille, jotka tekevät päätöksensä pääsihteeriä kuultuaan. Kvestorit voivat kuulla myös puhemiestä ja/tai puhemiehistöä.

3.   Jos pääsihteeri kvestorien kanssa neuvoteltuaan on vakuuttunut siitä, että näiden sääntöjen nojalla on maksettu perusteettomia määriä, hän antaa ohjeet periä ne takaisin jäseneltä.

4.   Puhemiehistö voi varainhoitoasetuksen 73 artiklan ja sen täytäntöönpanomääräysten mukaisesti poikkeustapauksissa ja pääsihteerin ehdotuksesta kehottaa pääsihteeriä kvestoreita kuultuaan keskeyttämään väliaikaisesti jäsenille maksettavien korvausten suorittamisen siihen saakka, kunnes parlamentin jäsen on maksanut takaisin aiheettomasti käytetyt summat.

Puhemiehistön päätöksellä on haluttu varmistaa edustajantoimen todellinen harjoittaminen ja toimielimien asianmukainen toiminta. Asianomaista jäsentä on kuultu ennen tämän päätöksen tekemistä.”

4.

Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta 25.6.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 ( 3 ) (jäljempänä varainhoitoasetus) 71 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komission käyttöön asetetut omat varat sekä kaikki saamiset, jotka ovat selvät, rahassa määritellyt ja erääntyneet, on vahvistettava tilinpitäjälle annetulla perintämääräyksellä ja sen jälkeen velalliselle osoitetulla veloitusilmoituksella; nämä laatii toimivaltainen tulojen ja menojen hyväksyjä.”

5.

Varainhoitoasetuksen 73 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tilinpitäjä on vastuussa toimivaltaisen tulojen ja menojen hyväksyjän asianmukaisesti laatimista saamisten perintää koskevista määräyksistä. Hän huolehtii siitä, että yhteisöjen tulot maksetaan kassaan asianmukaisesti ja että yhteisöjen oikeudet turvataan.

Periessään saamisia tilinpitäjä ottaa huomioon velallisen omat selvät, rahassa määritellyt ja erääntyneet saamiset yhteisöiltä.”

6.

Varainhoitoasetuksen soveltamissäännöistä 23.12.2002 annetun komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2342/2002 ( 4 ) 83 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Ilmoitettuaan asiasta toimivaltaiselle tulojen ja menojen hyväksyjälle ja velalliselle tilinpitäjä suorittaa missä tahansa menettelyn vaiheessa vahvistetun saamisen perinnän kuittaamalla silloin kun velallisella on itsellään selvä, rahassa määritelty ja erääntynyt saaminen yhteisöiltä ja tämä rahasumma on vahvistettu maksumääräyksellä.”

7.

Puhemiehistön 4.12.2002 hyväksymien Euroopan parlamentin talousarvion toteuttamista koskevien sisäisten sääntöjen 5 artiklassa määrätään seuraavaa:

”3.   Parlamenttia edustavan puhemiehen tekemän valtuutuspäätöksen perusteella pääsihteeri on johtava valtuutettu tulojen ja menojen hyväksyjä.

4.   Johtava valtuutettu tulojen ja menojen hyväksyjä valtuuttaa valtuutetut tulojen ja menojen hyväksyjät. Valtuutetut tulojen ja menojen hyväksyjät puolestaan valtuuttavat edelleen edelleenvaltuutetut tulojen ja menojen hyväksyjät.”

8.

Valittaja on Euroopan parlamentin entinen jäsen, joka työskenteli parlamentissa viidennellä vaalikaudella (1999–2004). Euroopan parlamentin pääsihteeri totesi 26.11.2003 päivätyssä kirjeessään, että valittaja on eri kulukorvausten käyttöä koskevien tositteiden puuttumisen vuoksi Euroopan parlamentille velkaa 176516 euroa. Osa tästä velasta oli suoritettu jo vuodesta 2002 lähtien.

9.

Pääsihteeri määräsi 24.2.2004 tekemällään päätöksellä, että osa päivärahoista ja yleisestä kulukorvauksesta pidätetään jäljellä olevan velkamäärän, 118360,18 euroa, perimiseksi takaisin kuittaamalla. Päätöksessä määrättiin lisäksi, että siinä tapauksessa, että valittajan tehtävä päättyy, pidätetään siihen saakka, kunnes hänen velkansa parlamentille on tullut kokonaan maksetuksi, toimikauden päättymiseen liittyvä siirtymäkorvaus ja kaikki muut parlamentin jäsenelle maksettavat suoritukset.

10.

Valittaja nosti 20.4.2004 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen, jossa hän vaati 24.2.2004 tehdyn päätöksen kumoamista. Päätöksen kumoamista koskevan vaatimuksensa tueksi valittaja esitti kahdeksan kanneperustetta.

11.

Asiassa T-146/04, Gorostiaga Atxalandabaso vastaan parlamentti, 22.12.2005 antamallaan tuomiolla ( 5 ) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi osittain 24.2.2004 tehdyn päätöksen. Tuomion 84 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi, että riidanalaiseen päätökseen sisältyy lähinnä kaksi osaa, eli yhtäältä se, että pääsihteeri on todennut, että siinä mainitut summat on suoritettu kantajalle perusteettomasti ja ne on perittävä takaisin, ja toisaalta päätösosa, joka koskee takaisinperimistä siten, että nämä summat kuitataan kantajalle suoritettavista kulukorvauksista. Tutkittuaan ensimmäisen kanneperusteen toisen osan, joka koski yksinomaan riidanalaisen päätöksen toisen osan laillisuutta, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että tämä päätös on kumottava siltä osin kuin päätöksen mukaan kantajalta oleva saaminen peritään kuittaamalla. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perusteli ratkaisuaan kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 27 artiklan 4 kohdassa määrätyn menettelyn rikkomisella, koska pääsihteeri ei ollut toimivaltainen määräämään kyseisestä kuittaamisesta, sillä puhemiehistö ei ollut antanut sitä hänen tehtäväkseen kyseisen määräyksen mukaisessa menettelyssä.

12.

Tuomiolauselman kahden ensimmäisen kohdan sanamuoto on seuraava:

13.

Kumpikaan asianosaisista ei ole valittanut tästä tuomiosta.

14.

Puhemiehistö antoi 1.2.2006 tekemällään päätöksellä kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 27 artiklan 4 kohdan mukaisesti pääsihteerille tehtäväksi periä takaisin perusteettomasti maksetut korvaukset.

15.

Pääsihteeri teki 22.3.2006 uuden valittajaa koskevan päätöksen (jäljempänä riidanalainen päätös), jolla aloitettiin uudelleen menettely valittajan velan perimiseksi ja jolla oli määrä korjata 22.12.2005 annetussa tuomiossa todettu, puuttuvasta toimivallasta johtunut menettelyvirhe.

16.

Riidanalaisessa päätöksessä pääsihteeri otti huomioon sekä 22.12.2005 annetun tuomion että puhemiehistön 1.2.2006 tekemän päätöksen. Pääsihteeri viittasi myös sen menettelyn keskeisiin vaiheisiin, jonka seurauksena 118360,18 euron suuruinen velka oli todettu, ja huomautti, että päätös on tehty 22.12.2005 annetun tuomion täytäntöön panemiseksi.

17.

Riidanalaisen päätöksen määräysosan 1 kohdan mukaan parlamentin tilinpitäjälle oli annettu varainhoitoasetuksen 73 artiklan nojalla tehtäväksi periä takaisin 118360,18 euron suuruinen velka. Määräysosan 1 ja 2 kohdassa täsmennetään, että takaisinperintä voidaan suorittaa kuittaamalla velkasumma valittajalle suoritettavista kulukorvauksista ja muista summista.

18.

Valittaja nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 12.5.2006 saapuneella kannekirjelmällä kumoamiskanteen riidanalaisesta päätöksestä. Valittaja vaati, että riidanalainen päätös kumotaan ja että parlamentti velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

19.

Valittaja esitti vaatimuksensa tueksi yksitoista kanneperustetta, jotka kaikki ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi. Valituksenalaisella määräyksellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan ja velvoitti valittajan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

20.

Jäljempänä mainitaan ainoastaan ne valituksenalaisen määräyksen kohdat, joita nyt esillä oleva valitus koskee.

21.

Valittajan ensimmäinen kanneperuste koski oikeusvoiman huomiotta jättämistä, sillä hänen mukaansa saamisen perimistä koskevassa menettelyssä tapahtuneen virheen korjaaminen ei ollut mahdollista, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut 24.2.2004 tehdyn päätöksen toimivaltasäännön rikkomisen vuoksi. Tämän toimen mitättömyys juridiselta kannalta estää täten virheen korjaamisen.

22.

Tästä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen määräyksen 30 kohdassa, että kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 27 artiklan 4 kohtaan sisältyvän sääntelyn nojalla, sellaisena kuin sitä on tulkittu tuomion 86–97 kohdassa, pääsihteerillä on ollut täysi oikeus tehdä riidanalainen päätös sen jälkeen, kun puhemiehistö antoi hänelle tehtäväksi periä saaminen takaisin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomautti lisäksi valituksenalaisen määräyksen 32 kohdassa, että vaikka 40398,80 euron pidättäminen valittajalta ei olisikaan ollut tuomion antamisen jälkeen oikeudellisesti perusteltua, tämä ei ole voinut johtaa valittajan parlamentille olevan 118360,18 euron velan lakkaamiseen, koska viimeksi mainittua summaa koskee kokonaan toinen kysymys, nimittäin se, onko velan takaisinperintä kuittaamalla mahdollista.

23.

Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi ensimmäisen kanneperusteen selvästi perusteettomana.

24.

Kolmannella kanneperusteellaan valittaja vetosi ylivoimaiseen esteeseen selityksenä sille, että tietyistä kuluista on mahdotonta esittää tositteita.

25.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi kolmannen kanneperusteen selvästi perusteettomana, koska tämä väite oli sen mukaan omiaan kyseenalaistamaan 22.12.2005 annetun tuomion lainvoimaisuuden.

26.

Seitsemännellä kanneperusteellaan valittaja moitti sitä, ettei puhemiehistön 1.2.2006 tekemää päätöstä ollut annettu tiedoksi. Hän katsoi, että Euroopan parlamentti on rikkonut eurooppalaisen hyvän hallintotavan säännöstön 20 artiklaa, jossa velvoitetaan antamaan tiedoksi päätökset, jotka vaikuttavat yksityishenkilöiden oikeuksiin tai etuihin.

27.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittasi siihen, ettei tämä säännöstö ole oikeudellisesti sitova, ja hylkäsi kyseisen kanneperusteen selvästi perusteettomana.

28.

Valittaja teki nyt tarkasteltavana olevan valituksen 2.7.2007 päivätyllä kirjelmällä, joka kirjattiin yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamossa 5.7.2007. Valittaja vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

29.

Euroopan parlamentti on toimittanut 18.9.2007 vastineensa, jossa se vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

30.

Yhteisöjen tuomioistuimen presidentti totesi 12.10.2007 tehdyssä päätöksessä, että vastauksen jättäminen ei ole tarpeen.

31.

Kirjallisen menettelyn jälkeen pidettiin 5.6.2008 suullinen käsittely, jossa kuultiin asianosaisten suulliset huomautukset.

32.

Valittaja esittää valituksenalaisen määräyksen osalta kuusi valitusperustetta.

33.

Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja kiistää turvautumisen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 111 artiklaan, jolla valittajan mukaan evätään tältä oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei valittajan mukaan kuullut tätä ennalta eikä tämä voinut myöskään vastata parlamentin esittämiin väitteisiin. Lisäksi valittaja väittää, että jättäessään ilmoittamatta valittajalle ennalta päätöksestään ratkaista asia määräyksellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on evännyt häneltä mahdollisuuden riitauttaa tämä päätös. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten loukannut valittajan puolustautumisoikeuksia, kontradiktorisen menettelyn periaatetta ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

34.

Parlamentti vastaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut asianmukaisesti työjärjestyksensä 111 artiklaa eikä ole loukannut valittajan puolustautumisoikeuksia.

35.

Toisella valitusperusteellaan valittaja väittää, että puolueettomuusperiaatetta on loukattu, koska samat tuomarit ratkaisivat pääasian kahdessa peräkkäisessä kanteessa, jotka valittaja oli nostanut asioissa T-146/04 ja T-132/06, joista ensimmäinen johti 22.12.2005 annettuun tuomioon ja toinen 24.4.2007 annettuun määräykseen. Edellä mainittu periaate edellyttää valittajan mukaan kuitenkin, että sama tuomari ei voi ottaa käsiteltäväkseen edes samanasteisessa tuomioistuimessa asiaa, joka perustuu samoihin tosiseikkoihin tai riittävästi niihin tosiseikkoihin liittyviin tosiseikkoihin, joiden perusteella kyseinen tuomari on ratkaissut asian aiemmin.

36.

Parlamentti vastaa tähän, että valittajan esittämä väite on perusteeton eikä sille löydy tukea yhteisöjen tuomioistuinten oikeuskäytännöstä. Lisäksi asiassa, jossa valituksenalainen määräys annettiin, oli kysymys siitä, onko parlamentti noudattanut 22.12.2005 annetun tuomion mukaisia velvoitteitaan. Näin ollen se, että samat tuomarit ratkaisivat molemmat asiat, on parlamentin mukaan oikeudellisesti moitteetonta.

37.

Kolmannella valitusperusteellaan valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi virheellisesti 22.12.2005 annetun tuomion laajuutta. Koska parlamentin pääsihteerin 24.2.2004 tekemä päätös oli kumottu toimivallan puuttumisen vuoksi, valittajalla ei ollut mitään syytä tehdä valitusta tästä tuomiosta yhteisöjen tuomioistuimessa, koska se, että tuomioistuin toteaa toimivallan puuttumisen, merkitsee, että tässä yhteydessä tehty päätös on mitätön.

38.

Parlamentti toteaa tästä väitteestä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi parlamentin pääsihteerin 24.2.2004 tekemän päätöksen ainoastaan osittain. Tosiasiallisesti päätös kumottiin ainoastaan siltä osin kuin päätöksen mukaan kantajalta oleva saaminen peritään kuittaamalla.

39.

Neljännellä valitusperusteellaan valittaja moittii sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on järjestelmällisesti kieltäytynyt ottamasta huomioon valittajan riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi esittämiä väitteitä. Tämä jälkimmäinen päätös on valittajan mukaan uusi päätös, joka on erillinen 24.2.2004 tehdystä päätöksestä, minkä vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen velvollisuutena oli tutkia kaikki ne aineellisoikeudelliset ja muotoseikkoja koskevat valitusperusteet, jotka valittaja oli esittänyt sen riitauttamiseksi.

40.

Parlamentti kiistää tämän väitteen ja muistuttaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin yhtyi 22.12.2005 antamassaan tuomiossa parlamentin näkemykseen, jonka mukaan summat on maksettu perusteettomasti. Tämän seurauksena 24.2.2004 tehtyä päätöstä on parlamentin mukaan voitu korjata.

41.

Viidennellä valitusperusteellaan valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä kieltäytyi tutkimasta kanneperustetta, joka perustui ylivoimaiseen esteeseen, vaikka tällaista kanneperustetta ei ollut esitetty kanteessa, joka oli nostettu 24.2.2004 tehdystä päätöksestä. Se perustuu hänen mukaansa pikemminkin vasta kyseisen päätöksen tekemisen jälkeen ilmenneisiin tosiseikkoihin.

42.

Parlamentti viittaa siihen, että valittaja on esittänyt pääosin saman muutoksenhakuperusteen jo menettelyssä, joka johti 22.12.2005 annettuun tuomioon, ja että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen perustellusti hylännyt tämän perusteen. Tosiseikat, jotka valittaja esittää ylivoimaisen esteen olemassaolon toteennäyttämiseksi, ovat joka tapauksessa ilmenneet vasta riidanalaisen päätöksen tekemisen jälkeen eivätkä siten voi johtaa päätöksen kumoamiseen.

43.

Kuudennella valitusperusteellaan valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on perusteettomasti jättänyt tutkimatta, onko parlamentti loukannut hyvän hallinnon periaatetta, sellaisena kuin siitä säädetään Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklassa ja parlamentin 6.12.2001 antamassa hyvän hallintotavan säännöstössä. Tältä osin valittaja muistuttaa, että edellä mainittu periaate kuuluu perustaviin oikeusperiaatteisiin, joiden noudattamisen yhteisöjen tuomioistuin takaa.

44.

Parlamentti vastaa tähän, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tyytynyt toteamaan, ettei mainittu teksti ole luonteeltaan oikeudellinen, ja on tästä syystä katsonut perustellusti, ettei sitä voida soveltaa.

45.

Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan nojalla muutoksenhaun perusteena voi olla asian käsittelyssä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, joka on hakijan edun vastainen. Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja moittii lähinnä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 111 artiklan soveltamista, jota valittaja pitää lainvastaisena siltä osin kuin häneltä on evätty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

46.

Valittaja viittaa täten asian käsittelyssä tapahtuneeseen oikeudenkäyntivirheeseen, joka on hänen etunsa vastainen. Tämä valitusperuste on näin ollen otettava tutkittavaksi. Seuraavaksi on tutkittava, onko tämä väite myös perusteltu eli onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin soveltanut työjärjestyksensä 111 artiklaa virheellisesti.

47.

Työjärjestyksen 111 artiklan nojalla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi jatkamatta asian käsittelyä ratkaista asian perustellulla määräyksellä, jos ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei selvästi ole toimivaltainen ratkaisemaan kannetta tai jos kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuvat tai kanne on selvästi täysin perusteeton. Tällainen määräys voidaan antaa omasta aloitteesta missä tahansa asian käsittelyn vaiheessa, eikä asianosaisia tarvitse kuulla tästä mahdollisuudesta. ( 6 ) Tällä menettelymääräyksellä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle annetaan oikeudelliselta kannalta harkintavaltaa sekä edellä mainittujen oikeudellisten edellytysten olemassaolon osalta että asian ratkaisemisessa määräyksellä. Tässä määräyksessä kuitenkin velvoitetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin samalla perustelemaan ratkaisunsa.

48.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan asia voidaan tämän määräyksen nojalla ratkaista määräyksellä silloin, kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että se on saanut riittävän selvityksen asiakirjojen perusteella vireillä olevan asian ratkaisemiseksi. ( 7 ) Näin oli nyt esillä olevassa asiassa, kuten valituksenalaisen määräyksen 23 kohdasta nimenomaisesti ilmenee. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että sillä oli käytettävissään kaikki asian ratkaisemisen kannalta merkitykselliset tosiseikat, joten suullista käsittelyä ei ollut tarpeen pitää. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli esitettyjä tosiseikkoja arvioituaan vakuuttunut siitä, että kanne oli hylättävä sen vuoksi, että kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat selvästi ja että se oli osittain selvästi perusteeton. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 111 artiklaa menettelymääräyksenä on näin ollen sovellettu nyt esillä olevassa asiassa oikeudellisesti moitteettomasti.

49.

Valittaja ei lisäksi esitä riittäviä perusteluja sille, missä määrin häneltä on evätty oikeus esittää sellaisia huomautuksia, joita hän ei olisi voinut esittää jo kirjallisessa muodossa. Valittaja ei erityisesti selvennä, mitä parlamentin esittämiä perusteluja hän olisi halunnut tarkastella lähemmin kontradiktorisen menettelyn yhteydessä.

50.

Ensimmäinen valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

51.

Jotta voidaan tutkia valittajan väitettä siitä, että tuomioistuimen puolueettomuutta koskevaa periaatetta on loukattu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäynnissä, on ensin täsmennettävä joitakin tosiseikkoja.

52.

Valittaja väittää, että samat tuomarit ratkaisivat pääasian kahdessa peräkkäisessä kanteessa, jotka valittaja oli nostanut asioissa T-146/04 ja T-132/06. Tämä pitää kuitenkin paikkansa ainoastaan siltä osin kuin asiaa T-132/06 käsitelleen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toisen jaoston kaikki jäsenet olivat myös käsittelemässä asiaa T-146/04, joka oli siirretty laajennetun toisen jaoston käsiteltäväksi. Käänteisesti ilmaisten kaksi asian T-146/04 käsittelyyn osallistunutta tuomaria ei osallistunut asian T-132/06 käsittelyyn. Lisäksi kyseisissä asioissa, kuten valittaja perustellusti toteaa, samat tuomarit toimivat jaoston puheenjohtajana ja esittelevänä tuomarina.

53.

Valittajan mielestä tällä seikalla voidaan perustella ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus) 6 artiklan 1 kappaleessa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan (jäljempänä perusoikeuskirja) 47 artiklassa taatun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä puolueettomassa tuomioistuimessa koskevan oikeuden loukkaaminen. Hänen mukaansa edellä mainittu periaate edellyttää, että sama tuomari ei voi ottaa käsiteltäväkseen edes samanasteisessa tuomioistuimessa asiaa, joka perustuu samoihin tosiseikkoihin tai riittävästi niihin tosiseikkoihin liittyviin tosiseikkoihin, joiden perusteella kyseinen tuomari on ratkaissut asian aiemmin.

54.

Tästä on ensinnäkin todettava, ettei yhteisö ole vielä liittynyt Euroopan ihmisoikeussopimukseen, ( 8 ) minkä vuoksi tämän kansainvälisen yleissopimuksen määräyksiä ei oikeudellisista syistä voida soveltaa suoraan yhteisön oikeusjärjestyksessä. ( 9 ) Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perusoikeudet ovat kuitenkin olennainen osa yleisiä oikeusperiaatteita, joiden noudattamista yhteisöjen tuomioistuin valvoo. ( 10 ) Tässä suhteessa yhteisöjen tuomioistuin tukeutuu jäsenvaltioiden yhteiseen valtiosääntöperinteeseen ja kansainvälisiin ihmisoikeuksia koskeviin asiakirjoihin, joiden syntyyn jäsenvaltiot ovat vaikuttaneet tai joihin ne ovat liittyneet. Tältä osin Euroopan ihmisoikeussopimus on erityisen tärkeä. ( 11 )

55.

Tämä oikeuskäytäntö on vahvistettu Euroopan yhdentymisprosessin edetessä EU 6 artiklan 2 kohdassa. Kyseisen määräyksen mukaisesti unioni pitää arvossa yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina perusoikeuksia, sellaisina kuin ne taataan Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetussa Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja sellaisina kuin ne ilmenevät jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä.

56.

Toisen valitusperusteen tutkimisen kannalta merkityksellinen on erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleeseen sisältyvä toteamus, jonka mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Tämä perusoikeus on muotoiltu samantapaisesti perusoikeuskirjan 47 artiklassa.

57.

Näistä molemmista määräyksistä voidaan päätellä, että niissä vahvistettu ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tunnustettu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ( 12 ) sisältää itsessään myös riippumatonta ja puolueetonta tuomioistuinta koskevat takeet. Yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut tämän viimeksi yhdistetyissä asioissa Chronopost ja La Poste vastaan UFEX ym. 1.7.2008 antamassaan tuomiossa ( 13 ) käsitellessään kysymystä, joka koski jaoston kokoonpanolle oikeusvaltiossa asetettuja vaatimuksia. Tässä asiassa yhteisöjen tuomioistuin on kuvannut edellä mainittuja takeita ”oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden kulmakiveksi” ja todennut, että yhteisöjen tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava näiden takeiden noudattaminen silloin, kun tämä seikka riitautetaan ja kun riitauttaminen ei suoralta kädeltä vaikuta ilmeisen aiheettomalta. ( 14 )

58.

Riippumattomuuden ja puolueettomuuden välillä on tältä osin toiminnallinen yhteys, koska ensin mainittu on jälkimmäisen edellytys. Käsite puolueeton viittaa lähinnä tuomareiden subjektiiviseen näkemykseen. ( 15 ) Tuomareiden on määrä olla asianosaisten yläpuolella ja tehdä ratkaisunsa objektiivisesti, asianmukaisesti ja tunnollisesti. ( 16 ) Nykyinen, myös jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä tunnustettu puolueettomuusperiaate juontaa juurensa roomalaisesta oikeusperiaatteesta ”nemo debet esse iudex in propria causa”. ( 17 )

59.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitetulla puolueettomuudella on ymmärrettävä yleensä ennalta määritetyn kannan ja ennakkoluulojen puuttumista. ( 18 ) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pitää puolueettomuutta perusedellytyksenä demokraattisten yhteiskuntien luottamukselle tuomioistuimiin. ( 19 ) Tuomioistuimen puolueettomuutta voidaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan arvioida yhden subjektiivisen ja yhden objektiivisen kokeen avulla. ( 20 ) Ensimmäisessä kokeessa selvitetään tuomarin henkilökohtaista vakaumusta tai henkilökohtaista intressiä tietyssä tapauksessa. Tässä yhteydessä tuomarin oletetaan olevan puolueeton, kunnes toisin todistetaan. ( 21 ) Toisessa kokeessa puolestaan tutkitaan, onko tuomari antanut riittävät takeet puolueettomuuteensa kohdistuvan oikeutetun epäilyn hälventämiseksi. ( 22 )

60.

Nyt esillä olevassa asiassa on todettava, ettei valittaja esitä mitään sellaisia seikkoja, jotka voisivat puoltaa sitä, että kolmella asioiden käsittelyyn osallistuneella tuomarilla olisi ollut ennalta määritetty kanta. Näin ollen heidän on vastaavasti oletettava olevan puolueettomia. Kuten valittaja on myöhemmin suullisessa käsittelyssä täsmentänyt, hän ei moiti tuomareiden henkilökohtaista vakaumusta tai asennoitumista, vaan ainoastaan sitä, että he ovat olleet käsittelemässä sekä asiaa T-146/04 että asiaa T-132/06. Näin ollen lähtökohdaksi on otettava pelkästään tuomioistuimen puolueettomuuden objektiivinen tutkiminen, jossa otetaan huomioon sen kokoonpano asiassa T-132/06. ( 23 ) Tämän tutkinnan kannalta merkityksellisiä ovat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti konkreettisen tapauksen täsmälliset olosuhteet. ( 24 ) Asianosaisen henkilökohtaisella näkemyksellä on tässä yhteydessä tietty merkitys, mutta se ei ole yksin ratkaiseva seikka. Ratkaisevaa on pikemminkin se, onko huoli puolueettomuuden noudattamisesta objektiivisesti perusteltu. ( 25 )

61.

Ensiksi on syytä huomata, että valittaja vetoaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleeseen mutta ei viittaa lainkaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskevaan oikeuskäytäntöön, josta voisi löytyä tukea hänen valitusperusteelleen. Tähänastisen oikeuskäytännön tarkastelun perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että valittajan esittämä väite on perusteeton.

62.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Schwarzenberger vastaan Saksa antamasta tuomiosta ( 26 ) seuraa täten, ettei pelkästään se seikka, että tuomioistuin on tehnyt useita päätöksiä samassa asiassa, riitä sellaisenaan tämän tuomioistuimen puolueettomuuden epäilemiseen. Tämä pätee esimerkiksi päätöksiin, jotka sama tuomioistuin on tehnyt ennen varsinaista oikeudenkäyntiä (pre-trial decisions), ( 27 ) mutta myös yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa Chronopost ja La Poste vastaan UFEX ym. tutkimaan erityistapaukseen, jossa asia tulee uudelleen tuomareiden tutkittavaksi sen jälkeen, kun ylemmän oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut heidän alkuperäisen päätöksensä siitä tehdyn valituksen seurauksena. ( 28 )

63.

Tästä ilmenee, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleesta voida johtaa yleistä kieltoa, jonka mukaan tuomari ei saa olla mukana käsittelemässä samaa asiaa. Tästä huolimatta tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden arvioinnissa on otettava huomioon muita näkökohtia, esimerkiksi se, onko tuomioistuin tutkinut samaa asiaa vai kahta eri asiaa, oliko toimivaltainen ratkaisukokoonpano molemmissa tapauksissa sama ja oliko ensin tehty päätös jo saanut lainvoiman sillä seurauksella, että ensin tehdyn päätöksen oikeusvoima sitoi tuomioistuinta. ( 29 )

64.

Tästä on ensinnäkin todettava, että kyseiset kolme tuomaria eivät suinkaan olleet mukana käsittelemässä samaa asiaa vaan sekä muodollisesti että aineellisesti kahta eri asiaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ei esimerkiksi pyydetty tutkimaan uudelleen ensimmäisessä oikeudenkäynnissä esitettyjä tosiseikkoja koskevia toteamuksia. Tosiseikkojen suuresta yhteneväisyydestä huolimatta asiaan T-132/06 sisältyi nimittäin uusia tosiseikkoja, ja sen yhteydessä nousi esille uusia oikeuskysymyksiä, joita ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oli arvioitava. Riita-asian kohde oli sikäli erilainen, että tällä kertaa kysymys oli siitä, onko Euroopan parlamentti pannut 22.3.2006 tehdyllä riidanalaisella päätöksellä täytäntöön 22.12.2005 annetun tuomion ja jos on, niin missä määrin.

65.

EY 230 artiklan nojalla nostetusta kumoamiskanteesta annettava tuomio on, kuten EY 231 artiklan 1 kohdasta seuraa, muotoamistuomio, jolla yhteisöjen tuomioistuin julistaa säädöksen kokonaan tai osittain mitättömäksi. ( 30 ) Yhteisöjen tuomioistuimet eivät saa lausua mitättömyyden lisäksi muista tuomion oikeusvaikutuksista, esimerkiksi esittää toteamuksia tai määrätä tuomion perusteella toteutettavista toimenpiteistä. ( 31 ) Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oli vasta toisessa oikeudenkäynnissä mahdollista tutkia välillisesti, oliko 24.2.2004 tehdyn päätöksen osittaisen mitättömäksi julistamisen perustana ollut menettelyvirhe korjattu.

66.

Kyseisessä tilanteessa sen etuna, että osa ensimmäiseen oikeudenkäyntiin osallistuneesta tuomarikollegiosta käsitteli myös toista asiaa, oli lisäksi se, että tuomarit tunsivat tarkasti tapauksen taustan ja saattoivat keskittyä uusiin oikeuskysymyksiin. Tältä osin menettely oli myös oikeudenhoidon etujen mukainen.

67.

Asiaa T-132/06 käsitelleen ratkaisukokoonpanon osalta ei nähdäkseni – erityisesti, kun edellä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö otetaan huomioon – ole viitteitä puolueettomuusperiaatteen loukkaamisesta. Mitä tulee molemmissa asioissa esittelevän tuomarin ominaisuudessa toiminutta henkilöä koskeviin valittajan vastalauseisiin, riittää mielestäni, kun viitataan yhteisöjen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa Chronopost ja La Poste vastaan UFEX ym. antamaan tuomioon. ( 32 ) Siinä yhteisöjen tuomioistuin on selventänyt, että se, että samalle tuomarille on annettu kahdessa peräkkäisessä asiassa esittelevän tuomarin tehtävä, ei voi vaikuttaa puolueettomuuden arviointiin, etenkin kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tekee päätöksensä kollegiona.

68.

Lopuksi on muistutettava, ettei kumpikaan asianosaisista ole riitauttanut 22.12.2005 annettua tuomiota, joten tuomio on lainvoimainen. Näin ollen tämän tuomion oikeusvoima olisi sitonut asiaa T-132/06 käsitelleitä tuomareita, kuten kaikkia muitakin tuomareita. Heidän osallistumisellaan asian käsittelyyn ei tästä syystä olisi voinut olla vaikutusta tuomion näkökohtiin, kuten esimerkiksi sen toteamiseen, että Euroopan parlamentilla on oikeus periä saaminen takaisin valittajalta. ( 33 )

69.

Objektiivinen testi ei näin ollen anna myöskään aihetta epäillä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen puolueettomuutta.

70.

Edellä esitetyn perusteella katson, ettei yhteisön oikeudessa vahvistettua puolueetonta tuomioistuinta koskevaa valittajan oikeutta ole loukattu. Toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä perusteettomana.

71.

Kolmatta valitusperustetta koskevista valittajan toteamuksista voidaan päätellä hänen lähtevän siitä, että 24.2.2004 tehty päätös on toimena kokonaan mitätön ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 22.12.2005 antaman tuomion seurauksena. Tämä näkemys perustuu mielestäni kyseisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

72.

EY 231 artiklassa määrätään, että yhteisöjen tuomioistuimen tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on julistettava säädös mitättömäksi, jos sitä vastaan nostettu kumoamiskanne on aiheellinen. Tämän muotoamistuomion vaikutus ei kuitenkaan välttämättä ulotu koko riidanalaiseen säädökseen. Jos kyseinen säädös nimittäin koostuu useista, toisistaan erotettavissa olevista osista ja jos ainoastaan osa siitä on yhteisön oikeuden vastainen, ainoastaan tämä osa on julistettava mitättömäksi. ( 34 ) Nyt esillä olevassa asiassa on kyse tällaisesta säädöksen osittaisesta mitättömäksi julistamisesta, kuten 22.12.2005 annettua tuomiota tulkitsemalla voidaan havaita.

73.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on 22.12.2005 antamansa tuomion 84 kohdassa todennut, että 24.2.2004 tehtyyn päätökseen sisältyy lähinnä kaksi osaa, eli yhtäältä se, että pääsihteeri on todennut, että siinä mainitut summat on suoritettu kantajalle perusteettomasti ja ne on perittävä takaisin, ja toisaalta päätösosa, joka koskee takaisinperimistä siten, että nämä summat kuitataan kantajalle suoritettavista kulukorvauksista. Tuomion 97 kohdassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että pääsihteeri ei ollut toimivaltainen määräämään kyseisestä kuittaamisesta, koska puhemiehistö ei ollut antanut sitä hänen tehtäväkseen kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 27 artiklan 4 kohdan mukaisessa menettelyssä, minkä vuoksi oli tapahtunut olennainen menettelyvirhe, jonka perusteella päätös oli lainvastainen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti näin ollen, että riidanalainen päätös oli kumottava siltä osin kuin saaminen on sen mukaan perittävä kuittaamalla. Kumoaminen koski siten yksinomaan päätöksen toista osaa. Tämän päätelmän ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toisti tuomion 99 ja 169 kohdassa ja lopuksi tuomiolauselmassa.

74.

Muut kanteen tueksi esitetyt kumoamisperusteet, jotka koskivat päätöksen ensimmäistä osaa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sitä vastoin hylännyt, joten kumoamistuomio ei koskenut tätä päätöksen osaa. Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 52 kohdassa perustellusti huomauttanut, päätös on näin ollen todettu lainmukaiseksi muilta osin, toisin sanoen siltä osin kuin päätöksessä todettiin, että siinä mainitut summat on suoritettu kantajalle perusteettomasti. Tästä seuraa, ettei 24.2.2004 tehtyä päätöstä voitu katsoa kokonaan mitättömäksi, toisin kuin valittaja oletti. Sikäli kuin valittaja otti oikeudellisesti virheellisesti ja vastakkaista näkemystä tukevista selvistä viitteistä huolimatta lähtökohdakseen päätöksen jäljelle jääneen osan ”mitättömyyden”, on palautettava mieliin, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 35 ) mukaan myös lainvastaisia yhteisön toimielinten toimia koskee pääsääntöisesti lainmukaisuusolettama. Päätöksen kaikkien oikeusvaikutusten poistamiseksi valittajan olisi siten pitänyt valittaa 22.12.2005 annetusta tuomiosta. Koska valittaja ei ole tehnyt näin, hän ei voi kiistää päätöksen ensimmäisen osan lainvoimaisuutta.

75.

Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen määräyksen 30 kohdassa perustellusti todennut, 24.2.2004 tehdyn päätöksen osittainen kumoaminen ei estänyt saamisen perintää koskevan menettelyn aloittamista uudelleen valittajan osalta – sen jälkeen, kun menettelyvirhe oli korjattu toteuttamalla kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 27 artiklan 4 kohdassa määrätty menettely –, etenkin kun vakiintuneen oikeuskäytännön ( 36 ) mukaan yhteisön toimen kumoaminen ei välttämättä vaikuta valmisteleviin toimiin. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 22.12.2005 antaman tuomion täytäntöönpano ei näin ollen velvoittanut parlamenttia kumoamaan päätöksensä ensimmäistä osaa ja toteuttamaan uudelleen koko saamisen perintää koskevaa menettelyä.

76.

Näin ollen tämä valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

77.

Valittaja väittää, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole ottanut huomioon valittajan riidanalaisen päätöksen kumoamiseksi esittämiä väitteitä. Tähän liittyen hän viittaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 53 ja 54 kohdassa esittämiin toteamuksiin, joiden mukaan riidanalaisen päätöksen ensimmäistä osaa koskevat väitteet on hylättävä.

78.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perustelee ratkaisuaan lähinnä sillä, että tässä riidanalaisen päätöksen osassa pelkästään toistetaan 24.2.2004 tehdyn päätöksen ensimmäinen osa, jonka lainmukaisuus on vahvistettu 22.12.2005 annetussa tuomiossa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että koska tällä päätöksen osalla on tuomion oikeusvoima, kaikki väitteet, joilla kyseenalaistettiin sen lainmukaisuus, on hylättävä, sillä niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi.

79.

Minusta on aluksi tarpeen selventää, että toisin kuin valittaja esittää valituskirjelmässään, ( 37 ) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toteamukset eivät suinkaan koske koko riidanalaista päätöstä vaan yksinomaan sen ensimmäistä osaa, jonka sisältö vastaa 24.2.2004 tehdyn päätöksen ensimmäistä osaa.

80.

Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen määräyksen 49–54 kohdassa esittämät toteamukset ovat oikeudellisesti moitteettomia. Riidanalaisen päätöksen kyseinen osa ei ole jo mainitun sisällöllisen vastaavuuden vuoksi uusi toimi vaan ainoastaan vahvistava toimi, jolla ei ole uusia oikeusvaikutuksia ja joka ei tästä syystä ole sallittu kumoamiskanteen kohde. ( 38 ) Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön ( 39 ) mukaisesti, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen määräyksen 51 kohdassa, riidanalaisen päätöksen ensimmäinen osa on täten lainvoimainen, koska 24.2.2004 tehdyn päätöksen ensimmäinen osa on lainvoimainen.

81.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten perustellusti päätellyt, että valittajan tätä koskevat väitteet oli hylättävä, sillä niiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat selvästi. Näin ollen myös tämä valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

82.

Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä kieltäytyi 24.2.2004 tehdyn päätöksen lainvoimaisuuteen viitaten tutkimasta ylivoimaiseen esteeseen perustuvaa kanneperustetta, vaikka tällaista kanneperustetta ei ollut esitetty kanteessa, joka oli nostettu tästä päätöksestä. Toisin kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oletti, kyse ei valittajan mukaan nimittäin ole jo 22.12.2005 annetussa tuomiossa arvioidun kanneperusteen tutkimisesta uudelleen. Tästä valittaja esittää, että ylivoimaiseksi esteeksi on katsottava se seikka, ettei Espanjan oikeusministeriö ole vastannut hänen 15.4.2006 päivättyyn kirjeeseensä, jolla valittaja on pyytänyt toimittamaan jäljennökset takavarikoiduista asiakirjoista, jotka liittyvät hänen edustajantoimeensa.

83.

Yhteisön oikeuteen sisältyvän ylivoimaisen esteen tai ennalta arvaamattomien seikkojen käsitteen piiriin kuuluvat lähtökohtaisesti ainoastaan sellaiset epätavalliset ja ennalta arvaamattomat tapahtumat, joihin siihen vetoavan ei ole ollut mahdollista vaikuttaa ja joiden seurauksia ei olisi voitu välttää kaikesta noudatetusta huolellisuudesta huolimatta. ( 40 ) Tästä ilmenee, että ylivoimaisen esteen ja ennalta arvaamattomien seikkojen käsitteet sisältävät objektiivisen elementin, joka liittyy epätavallisiin ja toimijasta riippumattomiin seikkoihin, ja subjektiivisen elementin, joka liittyy asianomaisen velvollisuuteen suojautua epätavallisen tapahtuman seurauksia vastaan ryhtymällä tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin, jotka eivät vaadi kohtuuttomia uhrauksia. ( 41 )

84.

Valittajan toteamukseen, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tutkinut hänen ylivoimaiseen esteeseen perustunutta kolmatta kanneperustettaan, ei voida yhtyä. Tältä osin on muistettava, että valittaja oli viitannut jo asioissa T-146/04 ( 42 ) ja T-132/06 ( 43 ) siihen, että hän ei kyennyt toimittamaan tiettyjä tositteita kirjanpidostaan. Valittaja perusteli tätä molemmissa tapauksissa sillä, että hänen raha-asioitaan hoitava henkilö oli pidätetty, että Espanjan ja Ranskan viranomaiset olivat takavarikoineet useita kirjanpitoasiakirjoja ja että Tribunal de grande instance de Paris’n ensimmäinen tutkintatuomari oli takavarikoinut 200304 euron suuruisen summan. Vaikka valittaja kuvasi näitä olosuhteita nimenomaisesti ylivoimaiseksi esteeksi vasta asiassa T-132/06, on ilmeistä, että hän oli vedonnut jo asiassa T-146/04 ennalta arvaamattomina pitämiinsä olosuhteisiin, joihin hän ei voinut vaikuttaa, ja siten, oikeudelliselta kannalta tarkasteltuna, edellä mainitussa määritelmässä tarkoitettuun ylivoimaiseen esteeseen.

85.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut tämän lausuessaan valituksenalaisen määräyksen 54 kohdassa, että valittaja esittää riidanalaisen päätöksen ensimmäisestä osasta pääosin samat perustelut kuin ne, joista on esitetty yhteenveto 22.12.2005 annetun tuomion 147 kohdassa. Koska nämä perustelut, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on myös huomauttanut, oli jo hylätty asianomaisessa tuomiossa ja tuomio oli saanut lainvoiman, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin saattoi myös riidanalaisen päätöksen ensimmäisen osan lainvoimaisuuteen viitaten hylätä ne perusteettomina.

86.

Näin ollen on tarkasteltava yksinomaan väitettä, jonka mukaan Espanjan oikeusministeriö on jättänyt vastaamatta valittajan 15.4.2006 päivättyyn kirjeeseen. Riippumatta siitä, voiko pelkkä kirjeeseen vastaamatta jättäminen olla sellaisenaan ylivoimainen este, on todettava, että valittaja vetoaa tällaiseen tapaukseen ensimmäistä kertaa nyt esillä olevassa muutoksenhakumenettelyssä. Tämä väite mainittiin ensimmäisessä oikeusasteessa yhdennentoista kanneperusteen yhteydessä, joka koski väitettyä menettelyvirhettä riidanalaisen päätöksen tekemisessä, ( 44 ) mutta ei ylivoimaisen esteen olemassaoloa koskeneen kolmannen kanneperusteen yhteydessä. ( 45 ) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten arvioinut tätä väitettä kannekirjelmässä esitetyn luokittelun mukaisesti yhdennentoista kanneperusteen yhteydessä ja hylännyt sen yhdessä muiden perustelujen kanssa. Valittajakaan ei moiti sitä, että yhdestoista kanneperuste on hylätty sillä perusteella, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset selvästi puuttuivat.

87.

Lisäksi haluan kiinnittää huomiota siihen, että valittajan antamien tietojen mukaan kyseinen kirje lähetettiin Espanjan oikeusministeriölle 15.4.2006, toisin sanoen vajaa kuukausi riidanalaisen päätöksen tekemisestä. Näin ollen sillä, että Espanjan viranomaiset eivät reagoineet tähän kirjeeseen, ei voinut olla vaikutusta parlamentin päätökseen. Tältä osin valittajan toteamukset ovat virheellisiä.

88.

Tämä valitusperuste on täten hylättävä perusteettomana.

89.

Oikeuskirjallisuudessa vallitsevan käsityksen ( 46 ) mukaan hyvän hallinnon periaatteessa, johon valittaja vetoaa kuudennen valitusperusteensa yhteydessä, ei ole kyse yhdestä yksittäisestä hallintoa koskevasta oikeusperiaatteesta vaan useiden periaatteiden tiivistelmästä, tietyllä tapaa yhteiskäsitteestä, joka kattaa kaikki tai muutamia hallintoa koskevia oikeusperiaatteita. Sitä on tähän asti käytetty synonyymina niille periaatteille, joista oikeusvaltioperiaatteen mukainen hallinnollinen menettely koostuu. Hyvän hallinnon periaate edellyttää esimerkiksi sitä, että viranomaisten on korjattava virheet tai laiminlyönnit, ( 47 ) että menettely on objektiivista ja puolueetonta ( 48 ) ja että päätös tehdään kohtuullisessa ajassa. ( 49 ) Lisäksi se käsittää viranomaisten laajan huolellisuus- ja huolenpitovelvoitteen ( 50 ) ja oikeuden tulla kuulluksi, siis viranomaisten velvoitteen antaa ennen päätöksen tekemistä asianomaisille henkilöille mahdollisuus esittää huomautuksensa, ( 51 ) sekä viranomaisten velvollisuuden perustella päätöksensä. ( 52 )

90.

Se, mitkä periaatteet kuitenkin kuuluvat tosiasiallisesti hyvän hallinnon periaatteen käsitteen piiriin, vaihtelee, eikä sitä voida aina määrittää täsmällisesti. Lisäksi on vaikeaa todeta, onko kyse periaatteista, jotka hallinnon on ainoastaan otettava huomioon, vai jopa oikeuksista, joilla yksilölle annetaan subjektiivinen oikeus vaatia hallinnolta tiettyjä toimia tai tiettyä toimimattomuutta. ( 53 ) Tämä määräytyy yhtäältä lähteen oikeudellisen luonteen ja toisaalta asian kannalta merkityksellisten säännösten normatiivisen sisällön perusteella.

91.

Hyvän hallinnon periaate ilmenee yhteisön oikeusjärjestyksessä lukuisista primaarioikeuden ja johdetun oikeuden säännöksistä, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 41 artiklasta, Euroopan oikeusasiamiehen hyvän hallintotavan säännöstöstä sekä yhteisön toimielinten tämän säännöstön täytäntöönpanon yhteydessä hyväksymistä menettelymääräyksistä. Yhtä laaja kirjo on myös sen sitovuudessa yhteisöjen toimielimille ja elimille yhteisön oikeuden välittömän täytäntöönpanon yhteydessä. Tärkein inspiraation lähde ehdotukselle perusoikeuskirjan 41 artiklaksi, jossa hyvän hallinnon periaate on muotoiltu yksilön perusoikeutena pidettäväksi oikeudeksi, oli kuitenkin alusta alkaen yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö. ( 54 )

92.

Koska ei ole sellaista oikeudellisesti sitovaa asiakirjaa, jolla perusoikeuskirjan 41 artiklasta johtuvat oikeudet pantaisiin täytäntöön ja joka vaikuttaisi kaikkiin yhteisön toimielimiin ja elimiin, ( 55 ) lähtökohtana tutkittaessa sitä, onko yhteisön toimielin toimea antaessaan loukannut hyvän hallinnon periaatetta, on aina oltava yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö. ( 56 )

93.

Yhtäältä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen viitannut valituksenalaisen määräyksen 72 kohdassa perustellusti siihen, ettei sääntelystä ole kyse 6.9.2001 annetussa päätöslauselmassa, ( 57 ) jolla parlamentti on oikeusasiamiehen suositusta noudattaen kehottanut komissiota esittämään Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 308 artiklan mukaisesti aiheellisen ehdotuksen asetukseksi, johon sisältyy hyvän hallintotavan säännöstö. Koska päätöslauselma ( 58 ) ja oikeusasiamiehen laatima säännöstö eivät ole oikeudellisesti sitovia, valittaja ei voi johtaa häntä koskevia oikeuksia päätöslauselmasta eikä myöskään säännöstöstä, joka toimii ainoastaan esikuvana yhteisön toimielinten hyväksymille omille säännöstöille.

94.

Toisaalta on yhdyttävä valittajan väitteeseen, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt seitsemännen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä käyttää myös muita oikeuslähteitä kuin pelkästään edellä mainitun hyvän hallinnon säännöstön 20 artiklaa, etenkin kun valittaja on vedonnut kannekirjelmässään nimenomaisesti perusoikeuskirjan 41 artiklaan. ( 59 ) Pelkästään näillä riittämättömillä perusteluilla ei kuitenkaan voida oikeuttaa valituksenalaisen määräyksen kumoamista, koska syyt, joihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perustaa päätöksensä hylätä seitsemäs kanneperuste sen vuoksi, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat osittain tai että se oli osittain perusteeton, kestävät oikeudellisen tutkimisen.

95.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kiistänyt valittajan väitteen, jonka mukaan hänelle ei ole ilmoitettu puhemiehistön 1.2.2006 tekemästä päätöksestä, ensinnäkin valituksenalaisen määräyksen 72 kohdassa toteamalla, ettei kyseessä ole valittajalle vastainen lopullinen päätös. Aluksi onkin todettava, ettei puhemiehistön 1.2.2006 tehtyä päätöstä osoitettu valittajalle vaan parlamentin pääsihteerille. Lisäksi tämä päätös on oikeudelliselta kannalta tarkasteltuna luonteeltaan puhemiehistön pääsihteerille kuluja ja korvauksia koskevien sääntöjen 27 artiklan 4 kohdan mukaisesti antama valtuutus periä perusteettomasti maksetut summat takaisin kuittaamalla. Tämä valtuutus on kuitenkin merkityksellinen ainoastaan puhemiehistön ja pääsihteerin välisten suhteiden kannalta, eikä sillä ole sinänsä ulkoisia vaikutuksia. Vasta se seikka, että pääsihteeri on käyttänyt tätä valtuutusta tekemällä 22.3.2006 riidanalaisen päätöksen, voi merkitä valittajan oikeuksiin kajoamista ja olla siten peruste itsenäiselle väitteelle. Tästä seuraa, että valittajalle oli ilmoitettava häntä suoraan koskevasta riidanalaisesta päätöksestä mutta ei 1.2.2006 tehdystä päätöksestä, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oikein huomautti.

96.

Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on viitannut valituksenalaisen määräyksen 33 kohdassa siihen, ettei 1.2.2006 tehty päätös ole valittajaa vastaan käytettävä todiste, josta hänen olisi pitänyt olla tietoinen. ( 60 ) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen perustellusti katsonut, ettei valittajan puolustautumisoikeuksia loukattu.

97.

Tämän perusteella ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, ettei parlamentti ollut velvollinen ilmoittamaan valittajalle tämän päätöksen sisällöstä. Asianomaisen tiedonsaantioikeutta, joka on osa oikeutta tulla kuulluksi hallinnollisessa menettelyssä, ei näin ollen loukattu.

98.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi siten seitsemännen kanneperusteen perustellusti sen vuoksi, että sen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuivat osittain tai että se oli osittain perusteeton. Koska tämän päätöksen ei voida katsoa olevan hyvän hallinnon periaatteen vastainen, myös tämä valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

99.

Edellä esitetyn perusteella valitus on perusteeton. Se on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

100.

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla muutoksenhakumenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska valittaja on hävinnyt asian ja Euroopan parlamentti on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista, valittaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

101.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin