Asia C-208/03 P
Jean-Marie Le Pen
vastaan
Euroopan parlamentti
Muutoksenhaku – Euroopan parlamentin jäsenten valitseminen – Yhdenmukaisen vaalimenettelyn puuttuminen – Kansallisen oikeuden soveltaminen – Euroopan parlamentin jäsenen edustajantoimen menettäminen rikostuomion johdosta – Toimi, jolla Euroopan parlamentti ”merkitse tiedoksi” tämän edustajantoimen menettämisen – Kumoamiskanne – Toimi, joka ei voi olla kumoamiskanteen kohteena – Tutkimatta jättäminen
Julkisasiamies F. G. Jacobsin ratkaisuehdotus 27.1.2005
Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio (toinen jaosto) 7.7.2005.
Tuomion tiivistelmä
1. Muutoksenhaku – Valitusperusteet – Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitettyjen perusteiden ja perustelujen pelkkä toistaminen – Tutkimatta jättäminen – Sen riitauttaminen, miten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tulkinnut tai soveltanut yhteisön oikeutta – Tutkittavaksi ottaminen
(EY 225 artikla; yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäinen kohta; yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohta)
2. Kumoamiskanne – Kannekelpoiset toimet – Käsite – Toimet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia – Euroopan parlamentin puhemiehen ilmoitus, jolla hän merkitsee tiedoksi edustajanpaikan vapautumisen sen johdosta, että kansalliset viranomaiset ovat soveltaneet kansallisia säännöksiä, ei kuulu tämän käsitteen soveltamisalaan
(EY 230 artikla; edustajien valitsemista Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla koskevan säädöksen 12 artiklan 2 kohta)
1. EY 225 artiklan, yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Tätä edellytystä ei täytä sellainen valitus, jossa ilman, että siinä esitettäisiin perusteluita, joilla erityisesti pyrittäisiin osoittamaan valituksenalaisen tuomion oikeudellinen virhe, vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut. Jos valittaja sen sijaan riitauttaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemän yhteisön oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä. Muutoksenhakumenettelyn tarkoitus nimittäin jäisi osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.
(ks. 39 ja 40 kohta)
2. Sen määrittelemistä varten, voivatko toimet olla EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen kohteena, on kiinnitettävä huomiota toimien asiasisältöön ja niiden laatijoiden aikomukseen, ja toimen tai päätöksen muodolla ei lähtökohtaisesti ole merkitystä. Ei siis voida sulkea pois, että kirjallinen tiedonanto tai jopa pelkkä suullinen ilmoitus voi olla EY 230 artiklan mukaisen yhteisöjen tuomioistuimen valvonnan kohteena.
Parlamentin puhemiehen täysistunnossa tekemän ilmoituksen, joka koskee jäsenen edustajanpaikan vapautumista, arvioinnissa ei kuitenkaan voida laiminlyödä parlamentin jäsenten valintaan sovellettavia sääntöjä ja menettelyitä. Koska riita-asian tosiseikkojen tapahtumishetkellä ei ollut säädetty yhdenmukaisesta vaalimenettelystä tämän toimielimen jäsenten valitsemiseksi, tässä menettelyssä sovellettiin edustajien valitsemista Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla koskevan vuoden 1976 säädöksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti jokaisessa jäsenvaltiossa voimassa olevia säädöksiä. Kun jäsenvaltion lainsäädännön säännösten nojalla vaalikelpoisuuden menettämisestä aiheutuu parlamentin jäsenen edustajantoimen menettäminen, parlamentilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin merkitä viipymättä tiedoksi kansallisten viranomaisten tekemä edustajantoimen vapautumista koskeva toteamus, joka koski jo olemassa olevaa oikeudellista tilannetta ja oli seurausta yksinomaan näiden viranomaisten päätöksestä.
Vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan sanamuodosta, jonka mukaan parlamentin kuuluu ”merkitä tiedoksi” jäsenvaltiossa voimassa olevien säädösten soveltamisesta johtuva edustajanpaikan vapautuminen, nimittäin seuraa, että parlamentilla ei ole asiassa lainkaan harkintavaltaa. Tässä erityisessä tapauksessa parlamentin tehtävä ei ole todeta edustajanpaikan vapautuminen vaan pelkästään merkitä tiedoksi edustajantoimen vapautuminen, jonka kansalliset viranomaiset ovat jo todenneet, kun taas muissa tapauksissa, jotka koskevat muun muassa parlamentin jäsenen tehtävistään luopumista tai kuolemantapausta, tällä toimielimellä on aktiivisempi tehtävä, koska se itse toteaa edustajanpaikan vapautumisen ja ilmoittaa tästä vapautumisesta jäsenvaltiolle, jota asia koskee. Lisäksi sen tarkistaminen, onko sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudatettu tai asianomaisen henkilön perusoikeuksia kunnioitettu, ei myöskään kuulu parlamentille vaan toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille ja tarvittaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle.
(ks. 46–50 ja 56 kohta)
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)
7 päivänä heinäkuuta 2005 (*)
Muutoksenhaku – Euroopan parlamentin jäsenten valitseminen – Yhdenmukaisen vaalimenettelyn puuttuminen – Kansallisen oikeuden soveltaminen – Euroopan parlamentin jäsenen edustajantoimen menettäminen rikostuomion johdosta – Toimi, jolla Euroopan parlamentti ”merkitsee tiedoksi” tämän edustajantoimen menettämisen – Kumoamiskanne – Toimi, joka ei voi olla kumoamiskanteen kohteena – Tutkimatta jättäminen
Asiassa C-208/03 P,
jossa on kyse yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 56 artiklan perusteella 10.5.2003 tehdystä valituksesta,
jossa on Jean-Marie Le Pen, kotipaikka Saint-Cloud (Ranska), edustajanaan avocat F. Wagner,
valittajana,
ja jossa valittajan vastapuolina ja muina osapuolina ovat
Euroopan parlamentti, asiamiehinään H. Krück ja C. Karamarcos, prosessiosoite Luxemburgissa,
vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,
Ranskan tasavalta, asiamiehinään R. Abraham ja G. de Bergues sekä L. Bernheim,
väliintulijana ensimmäisessä oikeusasteessa,
YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),
toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans (esittelevä tuomari) sekä tuomarit R. Silva de Lapuerta, J. Makarczyk, P. Kūris ja G. Arestis,
julkisasiamies: F. G. Jacobs,
kirjaaja: R. Grass,
ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä esitetyn,
kuultuaan julkisasiamiehen 27.1.2005 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,
on antanut seuraavan
tuomion
1 Le Pen vaatii valituksellaan Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-353/00, Le Pen vastaan parlamentti (Kok. 2003, s. II‑1729; jäljempänä valituksenalainen tuomio), 10.4.2003 antaman sen tuomion kumoamista, jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti tutkimatta kanteen, jossa hän vaati Euroopan parlamentin puhemiehen 23.10.2000 tekemän ilmoituksen muodossa tehdyn sellaisen päätöksen kumoamista, joka koskee hänen Euroopan parlamentin edustajantoimensa menettämistä (jäljempänä riidanalainen toimi).
2 Le Pen esitti yhteisöjen tuomioistuimeen 10.6.2003 toimittamallaan erillisellä asiakirjalla EY 242 ja EY 243 artiklan mukaisen hakemuksen, jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaadittiin lykkäämään riidanalaisen toimen täytäntöönpanoa. Tämä viimeksi mainittu hakemus hylättiin yhteisöjen tuomioistuimen presidentin asiassa C‑208/03 P‑R, Le Pen vastaan parlamentti, 31.7.2003 tekemällä määräyksellä (Kok. 2003, s. I‑7939).
Asiaa koskevat oikeussäännöt
Yhteisön lainsäädäntö
EY:n perustamissopimus
3 EY 190 artiklan 4 kohdassa määrätään, että parlamentti laatii esityksen yleisten, välittömien vaalien toimittamisesta yhdenmukaista menettelyä noudattaen kaikissa jäsenvaltioissa tai näille viimeksi mainituille yhteisten periaatteiden mukaisesti ja että Euroopan unionin neuvosto antaa yksimielisesti saatuaan parlamentin sen kaikkien jäsenten ehdottomalla enemmistöllä antaman puoltavan lausunnon säännökset, joiden hyväksymistä se suosittaa kyseisille valtioille niiden valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti.
Vuoden 1976 säädös
4 Neuvosto teki 20.9.1976 säädöstä edustajien valitsemista Euroopan parlamenttiin yleisillä, välittömillä vaaleilla koskevan päätöksen 76/787/EHTY, ETY, Euratom (EYVL L 278, s. 1); säädös on kyseisen päätöksen liitteenä (jäljempänä alkuperäisessä versiossaan vuoden 1976 säädös).
5 Vuoden 1976 säädöksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan parlamentin edustajat ”valitaan viideksi vuodeksi”.
6 Vuoden 1976 säädöksen 6 artiklan 1 kohdassa luetellaan tehtävät, joiden kanssa Euroopan parlamentin jäsenen tehtävä on ristiriidassa, ja sen 2 kohdassa todetaan, että ”kukin jäsenvaltio voi 7 artiklan 2 kohdassa määrätyin edellytyksin vahvistaa, missä tehtävässä toimiminen on ristiriidassa kansallisella tasolla”. Saman artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaan niiden parlamentin jäsenien tilalle, joihin toimikauden aikana sovelletaan kyseisten 1 ja 2 kohdan määräyksiä, ”nimitetään uudet jäsenet 12 artiklan määräysten mukaisesti”.
7 Vuoden 1976 säädöksen 7 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että parlamentti laatii esityksen yhdenmukaisesta vaalimenettelystä, mutta tähän päivään mennessä yhtäkään tämäntyyppistä menettelyä ei ole vielä saatettu voimaan.
8 Vuoden 1976 säädöksen 7 artiklan 2 kohdassa määrätään seuraavaa:
”Kunnes yhdenmukainen vaalimenettely tulee voimaan ja jollei tämän säädöksen muista määräyksistä muuta johdu, vaalit toimitetaan kussakin jäsenvaltiossa kansallisten määräysten mukaan.”
9 Vuoden 1976 säädöksen 11 artiklassa määrätään seuraavaa:
”Kunnes 7 artiklan 1 kohdassa määrätty yhdenmukainen menettely tulee voimaan, [parlamentti] tarkastaa edustajien valtuudet. Tätä varten se merkitsee tiedoksi jäsenvaltioiden virallisesti julkistamat tulokset ja ratkaisee tämän säädöksen määräyksistä mahdollisesti johtuvat erimielisyydet lukuun ottamatta niitä kansallisia määräyksiä, joihin säädöksessä viitataan.”
10 Vuoden 1976 säädöksen 12 artiklassa määrätään seuraavaa:
”1. Kunnes 7 artiklan 1 kohdassa määrätty yhdenmukainen menettely tulee voimaan ja jollei tämän säädöksen muista määräyksistä muuta johdu, jokainen jäsenvaltio laatii asianmukaiset menettelytavat 3 artiklassa tarkoitetun viisivuotiskauden aikana mahdollisesti vapautuvan edustajanpaikan täyttämiseksi loppukaudeksi.
2. Jos edustajanpaikka vapautuu jäsenvaltiossa voimassa olevien kansallisten määräysten soveltamisen vuoksi, jäsenvaltio ilmoittaa siitä [parlamentille], joka merkitsee sen tiedoksi.
Kaikissa muissa tapauksissa [parlamentti] toteaa paikan vapautumisen, ja ilmoittaa siitä kyseiselle jäsenvaltiolle.”
Parlamentin työjärjestys
11 Parlamentin työjärjestyksen 7 artiklassa, jonka otsikko on ”Valtakirjojen tarkastus”, sellaisena kuin se oli voimassa tosiseikkojen tapahtumispäivänä (EYVL 1999, L 202, s. 1), määrätään seuraavaa:
”1. Parlamentti tarkastaa viipymättä asiasta vastaavan valiokunnan mietinnön perusteella valtakirjat ja tekee ratkaisunsa kunkin vastavalitun jäsenen valtuuksien pätevyydestä sekä mahdollisista [vuoden 1976] säädöksen määräysten mukaisesti esitetyistä muistutuksista, ei kuitenkaan sellaisista muistutuksista, jotka perustuvat kansallisiin vaalilakeihin.
– –
4. Asiasta vastaavan valiokunnan on varmistettava, että jäsenvaltioiden tai unionin viranomaiset toimittavat viipymättä parlamentille kaikki Euroopan parlamentin jäsenen tehtävien hoitoon tai varajäsenten sijoittumisjärjestykseen vaikuttavat tiedot, sekä jos kysymyksessä on nimitys, sen voimaantulopäivän.
Kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset käynnistävät menettelyn, joka saattaa johtaa siihen, että jäsen menettää edustajantoimensa, puhemies pyytää näitä tiedottamaan säännöllisesti menettelyn etenemisestä. Hän välittää tiedot asiasta vastaavalle valiokunnalle, jonka ehdotuksesta parlamentti voi tehdä päätöksensä.
5. Niin kauan kuin jäsenen valtakirjaa ei ole tarkastettu tai sitä koskevaa muistutusta ratkaistu, jäsen osallistuu parlamentin ja sen elinten istuntoihin täysin valtuuksin.
– – ”
12 Saman työjärjestyksen 8 artiklassa, joka koskee ”Jäsenten toimikau[tta]”, määrättiin lisäksi seuraavaa:
”1. Jäsenen toimikausi alkaa ja päättyy [vuoden 1976] säädöksen mukaisesti. Toimikausi päättyy myös kuolemantapauksessa tai toimesta luopumisen seurauksena.
– –
6. Toimikauden päättymisajankohdaksi ja edustajantoimen vapautumisajankohdaksi katsotaan
– edustajantoimesta luopumisen yhteydessä: se päivä, jona parlamentti toteaa toimen vapautuneen luopumispöytäkirjan mukaisesti
– kun jäsen on nimetty virkaan, joka on joko kansallisten vaalilakien tai [vuoden 1976 säädöksen] 6 artiklan perusteella ristiriidassa Euroopan parlamentin jäsenen tehtävien kanssa: jäsenvaltioiden tai unionin toimivaltaisten viranomaisten ilmoittama päivä.
– –
8. Kaikki valtakirjan tarkastamisen jälkeen esitetyt muistutukset jäsenen kelpoisuudesta lähetetään asiasta vastaavaan valiokuntaan, joka antaa asiasta parlamentille mietinnön viipymättä ja viimeistään seuraavan istuntojakson alussa.
9. Parlamentti varaa itselleen oikeuden julistaa pätemättömäksi jo tarkastetun valtakirjan tai kieltäytyä toteamasta edustajantoimen tulleen avoimeksi, jos toimen vastaanottamiseen tai toimesta luopumiseen liittyy aineellinen tai tahdonmuodostuksen virhe.”
Kansallinen lainsäädäntö
13 Edustajien valitsemisesta Euroopan parlamenttiin 7.7.1977 annetun lain nro 77-729 (Journal officiel de la République française; jäljempänä JORF, 8.7.1977, s. 3579), sellaisena kuin se on sovellettavissa oikeudenkäyntiasiaan (jäljempänä vuoden 1977 laki), 5 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Code électoralen [vaalilaki] LO 127–LO 130-1 §:ää sovelletaan [Euroopan parlamentin jäsenten] valitsemiseen. – –
Toimikauden aikana ilmenevä vaalikelpoisuuden puute johtaa edustajantoimen menettämiseen. Tämä todetaan päätöksellä.”
14 Vuoden 1977 lain 25 §:ssä säädetään seuraavaa:
”Vaalien tuloksen julistamista seuraavan kymmenen päivän aikana jokainen äänestäjä voi riitauttaa [Euroopan parlamentin jäsenten] valinnan tämän lain soveltamiseen liittyvillä perusteilla Conseil d’État’ssa, joka ratkaisee asian oikeudenkäyntimenettelyssä. Ratkaisu tehdään täysistunnossa.
Kanteella ei ole lykkäävää vaikutusta.”
Tosiseikat ja oikeudenkäyntimenettely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa
15 Kuten yhteisöjen tuomioistuimelle toimitetusta asiakirja-aineistosta käy ilmi, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa nostettuun kanteeseen johtanut oikeusriita perustuu ranskalaisten tuomioistuinten antamaan, valittajaa koskevaan rikostuomioon ja seurauksiin, joita Ranskan oikeudessa tällaiseen tuomioon liittyy edustajantoimissa ja muun muassa Euroopan parlamentin jäsenen tehtävässä toimimisen osalta.
16 Le Pen, joka valittiin parlamentin jäseneksi 13.6.1999, oli tätä ennen todettu syylliseksi väkivaltaiseen käytökseen ja julkiseen herjaukseen tribunal correctionnel de Versailles’n (Ranska) 2.4.1998 antamalla tuomiolla, josta tehtyyn valitukseen annetulla tuomiolla hänet todettiin syylliseksi väkivaltaiseen käytökseen julkisen vallan edustajaa kohtaan tämän hoitaessaan virkatehtäviään, kun uhrin asema oli ilmeinen tai tekijän tiedossa. Cour d’appel de Versailles’n 17.11.1998 antamalla tuomiolla valittajalle tuomittiin tästä rikoksesta, josta säädetään Ranskan code pénalin (rikoslaki) 222-13 §:n ensimmäisen momentin 4 kohdassa, kolme kuukautta ehdollista vankeutta sekä sakkoa 5 000 Ranskan frangia (FRF). Liitännäisseurauksena tämä tuomioistuin kielsi häneltä vuoden ajaksi oikeudet, joista säädetään rikoslain 131-26 §:ssä, mutta rajasi tämän kiellon koskemaan kuitenkin vain vaalikelpoisuutta.
17 Koska cour de cassation (Ranska) hylkäsi 23.11.1999 antamallaan tuomiolla valittajan kyseisestä tuomiosta tekemän kassaatiovalituksen, Ranskan pääministeri totesi 31.3.2000 tekemällään päätöksellä vuoden 1977 lain 5 §:n toisen momentin mukaisesti, että ”Jean-Marie Le Penin vaalikelpoisuuden puute johtaa hänen Euroopan parlamentin edustajantoimensa menettämiseen”. Tämä päätös annettiin tiedoksi valittajalle Ranskan ulkoministeriön pääsihteerin 5.4.2000 päivätyllä kirjeellä; se annettiin tiedoksi myös Euroopan parlamentin puhemiehelle, joka 3.5.2000 pidetyssä täysistunnossa ilmoitti parlamentin jäsenille sekä tästä päätöksestä että aikomuksestaan saattaa Le Penin edustajantoimen menettämistä koskeva asiakirja-aineisto oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan (jäljempänä oikeudellisten asioiden valiokunta) käsiteltäväksi parlamentin työjärjestyksen 7 artiklan 4 kohdan toisen alakohdan mukaisesti.
18 Oikeudellisten asioiden valiokunta tarkasti kantajan valtakirjat suljetuin ovin 4.5., 15.5. ja 16.5.2000 pidetyissä kokouksissaan. Viimeisen kokouksen päätteeksi tämän valiokunnan puheenjohtaja osoitti parlamentin puhemiehelle kirjeen, joka kuului seuraavasti:
”Rouva puhemies,
[Oikeudellisten asioiden valiokunta] tutki jälleen 16.5.2000 pidetyssä kokouksessaan Jean-Marie Le Penin tilannetta. Valiokunta on tietoinen, että Ranskan tasavallan pääministerin päätös, joka on annettu Le Penille tiedoksi 5.4.2000 ja julkaistu Journal officiel de la République françaisessa 22.4.2000, on täytäntöönpanokelpoinen. Kuitenkin valiokunta katsoo, kuten asianomaiselle toimitetussa päätöksen tiedoksiantokirjeessä on todettu, että asianomainen voi nostaa Conseil d’État’ssa kanteen, johon voidaan liittää vaatimus päätöksen täytäntöönpanon lykkäämisestä.
Ottaen huomioon edellisenä päivänä tekemänsä päätöksen, jonka mukaan valiokunta ei näissä olosuhteissa suosittele, että parlamentti merkitsee muodollisesti tiedoksi Le Peniä koskevan päätöksen, valiokunta on tutkinut asiassa mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Tämän päätöksen tueksi on vedottu asiassa Tapie annettuun ratkaisuun noudatettavana ennakkotapauksena, minkä johdosta Euroopan parlamentti ei merkitse virallisesti tiedoksi edustajantoimen menettämistä koskevaa päätöstä ennen Conseil d’État’lle tehtävää muutoksenhakua koskevan määräajan päättymistä tai mahdollisesti tämän viimeksi mainitun tekemää päätöstä.”
19 Parlementin puheenjohtaja luki tämän kirjeen parlamentin 18.5.2000 pidetyssä täysistunnossa ja ilmoitti välittömästi aikovansa ”noudattaa oikeudellisten asioiden valiokunnan lausuntoa”.
20 Ulkoasiainministeri Védrinelle ja Eurooppa-asioista vastaavalle ministerille Moscovicille osoitetussa, 9.6.2000 päivätyssä kirjeessä parlamentin puhemies ilmoitti viimeksi mainituille siitä, että ” – – edustajantoimen menettämisen peruuttamattoman luonteen vuoksi – – Euroopan parlamentti merkitsee [31.3.2000 tehdyn] päätöksen virallisesti tiedoksi vasta Conseil d’État’lle tehtävää muutoksenhakua koskevan määräajan päätyttyä tai sen jälkeen, kun tämä viimeksi mainittu antaa ratkaisunsa”.
21 Ranskan viranomaiset kiistivät voimakkaasti parlamentin kannanoton ja väittivät yhtäältä, että näin toimiessaan parlamentti rikkoi vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohtaa, ja toisaalta, että tällaista rikkomista ei missään tapauksessa voitu oikeuttaa esitetyllä perusteella; tämä kiistäminen jäi kuitenkin vaikutuksitta.
22 Parlamentin puhemies nimittäin vahvisti 16.6.2000 päivätyllä kirjeellä, että parlamentti ”merkitsee tiedoksi Le Penin edustajantoimen menettämisen [vasta, kun 31.3.2000 tehty päätös on lainvoimainen]”, mikä ei vielä ollut toteutunut, koska valittaja nosti 5.6.2000 Ranskan Conseil d’État’ssa tätä päätöstä koskevan kumoamiskanteen. Parlamentin puhemies perusteli tämän kantansa viitaten Tapie-nimistä henkilöä koskevaan ennakkotapaukseen ja oikeusvarmuutta koskevaan vaatimukseen.
23 Conseil d’État hylkäsi Le Penin kanteen 6.10.2000 annetussa tuomiossa. Näin ollen Védrine ja Moscovici osoittivat 12.10.2000 parlamentin puhemiehelle kirjeen, jossa he korostivat, että Ranskan hallitus oli jatkuvasti ”riitauttanut ehdottomasti” parlamentin kannan, jonka mukaan oli odotettava Conseil d’État’n ratkaisua valittajan 31.3.2000 tehdystä päätöksestä nostamasta kanteesta – Ranskan hallitus piti tätä kantaa ”vuoden 1976 säädöksen sanamuodon ja hengen” vastaisena – ja kehottivat parlamenttia ”noudattamaan yhteisön oikeutta” ja merkitsemään sen puhemiehen toimesta tiedoksi Le Penin edustajantoimen menettämisen mahdollisimman nopeasti.
24 Parlamentin puhemies ilmoitti valittajalle 20.10.2000 päivätyllä kirjeellä, että hän oli vastaanottanut edellisenä päivänä Ranskan viranomaisilta virallisen tiedonannon kyseisestä Conseil d’État’n tuomiosta ja että parlamentin työjärjestyksen ja vuoden 1976 säädöksen mukaisesti ”[hän] merkitsee [31.3.2000 tehdyn] päätöksen tiedoksi 23.10.2000 jatketussa täysistunnossa”.
25 Le Pen ilmoitti parlamentin puhemiehelle 23.10.2000 päivätyllä kirjeellä yhtäältä, että hän riitauttaa edellä mainitun Conseil d’État’n tuomion pätevyyden, koska päätöstä ei ollut vuoden 1977 lain 25 §:n vastaisesti tehty täysistunnossa, ja toisaalta, että hän oli tehnyt armahdusanomuksen Ranskan tasavallan presidentille sekä esittänyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa hakemuksen, jossa hän vaati edustajantoimensa menettämistä koskevan päätöksen täytäntöönpanon lykkäämistä. Siten Le Pen pyysi, että oikeudellisten asioiden valiokunta kokoontuisi uudelleen ja kuulisi häntä ennen kuin parlamentti vahvistaa 31.3.2000 tehdyn päätöksen.
26 Parlamentin puheenjohtaja ei ryhtynyt toimenpiteisiin tämän hakemuksen johdosta. Hän teki 23.10.2000 pidetyn täysistunnon pöytäkirjan mukaan päiväjärjestyksen kohdan ”puhemiehen tiedoksianto” puitteissa seuraavan ilmoituksen:
”Ilmoitan teille, että olen vastaanottanut torstaina 19.10.2000 Ranskan tasavallan toimivaltaisten viranomaisten virallisen tiedoksiannon Conseil d’État’n 6.10.2000 antamasta tuomiosta, jolla hylättiin Le Penin nostama kanne Ranskan pääministerin 31.3.2000 tekemästä päätöksestä, jolla hänen Euroopan parlamentin edustajantoimensa katsottiin menetetyksi.
Ilmoitan teille, että olen vastaanottanut tämän jälkeen kopion Charles de Gaullen, Carl Langin, Jean-Claude Martinezin ja Bruno Gollnischin Le Penin hyväksi Ranskan tasavallan presidentti Jacques Chiracille tekemästä armahdusanomuksesta.”
27 Tämän ilmoituksen jälkeen parlamentin puhemies luovutti puheenvuoron oikeudellisten asioiden valiokunnan puheenjohtajalle, joka itse totesi seuraavaa:
”Rouva puheenjohtaja, neuvoteltuaan 15.5. ja 16.5.2000 pidetyissä kokouksissaan [oikeudellisten asioiden valiokunta] päätti suosittaa, että täysistunnossa tehtävää ilmoitusta siitä, että parlamentti toteaa Jean-Marie Le Penin edustajantoimen menetetyksi, lykätään. Korostan, että oikeudellisten asioiden valiokunta suositti tämän ilmoituksen lykkäämistä sen määräajan päättymiseen asti, joka Le Penillä oli kanteen nostamiseksi Ranskan Conseil d’État’ssa, tai kunnes tämä viimeksi mainittu on tehnyt päätöksen. Vetoan tältä osin 17.5. päivättyyn kirjeeseen, jonka te itse, rouva puheenjohtaja, luitte edustajainkokoukselle.
Conseil d’État, kuten olette todennut, hylkäsi tämän kanteen ja on ilmoittanut meille tästä asianmukaisesti. Siten ei ole enää syytä lykätä tätä edustajainkokoukselle tehtävää ilmoitusta, joka on primaarioikeuden eli konkreettisesti [vuoden 1976 säädöksen] 12 artiklan 2 kohdan mukaan pakollinen.
Armahdusanomus, jonka rouva puheenjohtaja on maininnut, ei muuta mitenkään tätä tilannetta, koska kysymyksessä ei ole lainkäyttömenettely. Kuten hakemuksen nimestä käy ilmi, kysymyksessä on vallanhaltijan toimi, joka ei liity Ranskan hallituksen päätökseen, joka oikeudellisten asioiden valiokunnan suosituksen mukaan on annettava tiedoksi täysistunnossa.”
28 Tämän ilmoituksen jälkeen parlamentin puhemies totesi seuraavaa:
”Siten [vuoden 1976 säädöksen] 12 artiklan 2 kohdan mukaan Euroopan parlamentti merkitsee tiedoksi Ranskan hallituksen tiedoksiannon Jean-Marie Le Penin edustajantoimen menettämisestä.”
29 Puhemies kehotti tämän jälkeen kantajaa poistumaan istuntosalista ja keskeytti istunnon hänen lähtönsä helpottamiseksi.
30 Parlamentin puhemies ilmoitti 27.10.2000 päivätyllä kirjeellään Ranskan ulkoministerille, että parlamentti oli ”merkinnyt tiedoksi” Le Penin edustajantoimen menettämisen, ja pyysi tätä ministeriä ilmoittamaan hänelle vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 1 kohdan mukaisesti sen henkilön nimen, joka on kutsuttu täyttämään näin ollen vapautunut paikka.
31 Kyseinen ministeri vastasi 13.11.2000 päivätyllä kirjeellään, että ”Marie-France Stirbois’n [olisi tultava Jean-Marie Le Penin] tilalle Front nationalin Euroopan parlamentin vaaleissa valittujen luettelosta”.
32 Näissä olosuhteissa Le Pen nosti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 21.11.2000 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen toimen kumoamista koskevan kanteen. Valittaja esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen samana päivänä toimittamallaan erillisellä asiakirjalla hakemuksen, jossa vaadittiin riidanalaisen toimen täytäntöönpanon lykkäämistä.
33 Asiassa T‑353/00 R, Le Pen vastaan parlamentti, 26.1.2001 antamallaan määräyksellä (Kok. 2001, s. II‑125) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti hyväksyi tämän viimeksi mainitun vaatimuksen ja määräsi, että ”Euroopan parlamentin puhemiehen 23.10.2000 antaman ilmoituksen muodossa tehdyn päätöksen täytäntöönpanoa lykätään siltä osin kuin se muodostaa Euroopan parlamentin päätöksen, jolla parlamentti on merkinnyt tiedoksi, että valittaja on menettänyt Euroopan parlamentin edustajantoimensa”. Näin ollen Le Pen sai takaisin parlamentin jäsenen asemansa ja palasi istuntosaliin, josta hän 23.10.2000 oli poistunut.
34 Valituksenalaisella tuomiolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jätti kuitenkin tutkimatta Le Penin kanteen ja velvoitti hänet korvaamaan omat oikeudenkäyntikulunsa ja parlamentille sekä pääasian oikeudenkäynnissä että välitoimimenettelyssä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
Valituksenalainen tuomio
35 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin teki tämän päätelmän, jota olivat esittäneet sekä parlamentti että Ranskan tasavalta, joka hyväksyttiin väliintulijaksi tukemaan tämän toimielimen vaatimuksia käyttäen perusteena lähinnä sitä seikkaa, että riidanalainen toimi ei voi erityisen luonteensa vuoksi olla EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen kohteena. Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi erityisesti seuraavaa:
”77 On muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 230 artiklassa tarkoitettuja, kumoamiskanteen kohteeksi kelpaavia toimia ovat ainoastaan sellaiset toimenpiteet, joilla on sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi (asia 60/81, IBM v. komissio, tuomio 11.11.1981, Kok. 1981, s. 2639, Kok. Ep. VI, s. 231, 9 kohta ja asia T-87/96, Assicurazioni Generali ja Unicredito v. komissio, tuomio 4.3.1999, Kok. 1999, s. II-203, 37 kohta). Siten kumoamiskanteen kohteena voivat olla luonteestaan tai muodostaan riippumatta kaikki ne toimielinten antamat säännökset ja määräykset, joilla on tarkoitus saada aikaan oikeusvaikutuksia (ks. asia 22/70, komissio v. neuvosto, tuomio 31.3.1971, Kok. 1971, s. 263, Kok. Ep. I, s. 553, 42 kohta).
78 Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa riidanalainen toimi on parlamentin puhemiehen 23.10.2000 pidetyssä täysistunnossa tekemä ilmoitus, jonka mukaan ’[vuoden 1976 säädöksen] 12 artiklan 2 kohdan mukaan – – parlamentti merkitsee tiedoksi Ranskan hallituksen tiedoksiannon [kantajan] edustajantoimen menettämisestä’.
79 Näin ollen on tutkittava, onko tällä ilmoituksella sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa kantajan etuihin muuttaen tämän oikeusasemaa selvästi.
80 Tältä osin on muistutettava oikeudellinen asiayhteys, johon kyseinen ilmoitus liittyy.
81 On selvää, että tosiseikkojen tapahtumishetkellä ei ollut säädetty yhdenmukaisesta vaalimenettelystä Euroopan parlamentin jäsenten valitsemiseksi.
82 Näin ollen vuoden 1976 säädöksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti tässä valinnassa noudatettavassa vaalimenettelyssä sovellettiin jokaisessa jäsenvaltiossa kansallisia säädöksiä.
83 Siten muun muassa vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan sanamuodosta seuraa, että ’jäsenvaltiossa voimassa olevien kansallisten määräysten’ soveltamisesta voi aiheutua Euroopan parlamentin jäsenen edustajanpaikan vapautuminen.
84 Vuoden 1976 säädöksen soveltamiseksi Ranska saattoi voimaan muun muassa vuoden 1977 lain. Tämän lain 2 §:ssä säädetään, että Euroopan parlamentin jäsenten valintaan sovelletaan ’code électoralen I osan I osaston ja sitä seuraavien lukujen säännöksiä’. Saman lain 5 §:ssä, joka on osa lukua III ’vaalikelpoisuuden ja vaalikelpoisuuden puuttumisen edellytykset, ristiriitaiset tehtävät’, säädetään muun muassa, että ’code électoralen LO 127–LO 130-1 §:ää sovelletaan [Euroopan parlamentin jäsenten] valinnassa’, että ’vaalikelpoisuuden puute, joka ilmenee edustajan toimikauden aikana, aiheuttaa toimikauden päättymisen’ ja että ’vaalikelpoisuuden puute todetaan päätöksellä’.
85 Vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdassa erotellaan kaksi tapausryhmää, jotka koskevat Euroopan parlamentin jäsenten edustajanpaikkojen vapautumista.
86 Tämän säännöksen ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitetaan ensimmäistä tapausryhmää, joka kattaa tapaukset, joissa edustajanpaikkojen vapautuminen johtuu ’kansallisten määräysten soveltamisesta’. Saman säännöksen toisessa luetelmakohdassa tarkoitettu toinen tapausryhmä koskee ’kaikkia muita tapauksia’.
87 Tältä osin on todettava, että toisin kuin kantaja väittää, ensimmäinen tapaus ei rajoitu vain vuoden 1976 säädöksen 6 artiklassa tarkoitettuihin ristiriitaisiin tehtäviin, vaan siihen kuuluvat myös tapaukset, joissa on kyse vaalikelpoisuuden puutteesta. Vuoden 1976 säädöksen 6 artiklan 3 kohdassa todetaan, että niiden Euroopan parlamentin jäsenten tilalle, joihin sovelletaan ’1 ja 2 kohdan määräyksiä’, nimitetään uudet jäsenet ’12 artiklan määräysten mukaisesti’. Tästä viittauksesta ei kuitenkaan voida päätellä, että tämä viimeksi mainittu artikla koskee vain 6 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja tapauksia, joissa on kyse ristiriitaisista tehtävistä. Toisaalta on todettava, että tässä 12 artiklassa ei missään kohdin viitata ’ristiriitaisten tehtävien’ käsitteeseen, vaan siinä käytetään paljon laajempaa ’[edustajanpaikan] vapautumisen’ käsitettä.
88 Vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdassa tarkoitetussa ensimmäisessä tapausryhmässä parlamentin tehtävä rajoittuu asianomaisen edustajanpaikan vapautumisen ’tiedoksi merkitsemiseen’. Toisessa tapausryhmässä, joka kattaa esimerkiksi sen, että yksi parlamentin jäsen luopuu edustajantoimestaan, parlamentti ’toteaa paikan vapautumisen ja ilmoittaa siitä kyseiselle jäsenvaltiolle’.
89 Koska nyt käsiteltävänä olevassa asiassa riidanalainen toimi on annettu vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan mukaisesti, on aiheellista määritellä tässä määräyksessä määrätyn ’tiedoksi merkitsemisen’ ulottuvuus.
90 Tältä osin on korostettava, että ’tiedoksi merkitseminen’ ei liity asianomaisen edustajantoimen menettämiseen, vaan siihen yksinkertaiseen seikkaan, että kansallisten säädösten soveltamisen seurauksena hänen edustajanpaikkansa on vapautunut. Toisin sanoen parlamentin tehtävä ei suinkaan ole edustajantoimen menettämisen ’täytäntöönpaneminen’, kuten kantaja väittää, vaan se rajoittuu sen toteamuksen tiedoksi merkitsemiseen, jonka kansalliset viranomaiset ovat jo tehneet edustajanpaikan vapautumisesta, eli sellaisen jo olemassa olevan oikeudellisen tilanteen tiedoksi merkitseminen, joka on seurausta yksinomaan kansallisten viranomaisten päätöksestä.
91 Parlamentilla tässä tilanteessa oleva valvontaa koskeva toimivalta on erityisen rajallinen. Se rajoittuu vain asianomaisen edustajanpaikan vapautumisen aineellisen paikkansapitävyyden valvontaan. Parlamentille ei kuulu, toisin kuin kantaja väittää, muun muassa sen tarkistaminen, onko sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudatettu tai onko asianomaisen perusoikeuksia kunnioitettu. Tämä toimivalta kuuluu yksinomaan toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille tai tarvittaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Tältä osin on lisäksi muistutettava, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kantaja on vedonnut oikeuksiinsa niin Ranskan Conseil d’État’ssa kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. On myös huomautettava, että parlamentti itse ei koskaan ole väittänyt kirjallisesti tai istuntojen aikana, että sillä olisi niin laaja valvontaa koskeva toimivalta kuin kantaja väittää.
92 On aiheellista lisätä, että parlamentilla vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan puitteissa olevan valvontaa koskevan toimivallan niin laaja tulkinta edellyttäisi, että tällä toimielimellä olisi mahdollisuus kyseenalaistaa kansallisten viranomaisten toteaman edustajantoimen menettämisen lainmukaisuus ja kieltäytyä merkitsemästä tiedoksi edustajanpaikan vapautuminen, jos se katsoisi, että kyseessä on sääntöjenvastaisuus. Kuitenkin vain työjärjestyksen 8 artiklan 9 kohdassa mainitaan parlamentilla oleva mahdollisuus kieltää edustajantoimen vapautuminen ja vain siinä tapauksessa, että parlamenttia pyydetään ’toteamaan’ tämä vapautuminen, johon liittyy ’aineellista virheellisyyttä’ tai ’tahdonmuodostuksen puutteellisuutta’. Olisi ristiriitaista, jos parlamentilla olisi laajempi harkintavalta silloin, kun sen on vain merkittävä tiedoksi kansallisten viranomaisten toteama edustajanpaikan vapautuminen, kuin silloin, kun sen on itse todettava edustajantoimen vapautuminen.
93 Nämä toteamukset eivät ole mitenkään ristiriidassa työjärjestyksen 7 artiklan 4 kohdan sanamuodon kanssa. Kuten parlamentti ja Ranskan tasavalta aivan oikein korostavat, tätä määräystä sovelletaan ’ennen edustajantoimen menettämistä’ ja siis ennen edustajanpaikan vapautumista. Tässä määräyksessä määrätään nimittäin, että parlamentin puhemies välittää tiedot asiasta vastaavalle valiokunnalle silloin, ’kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset käynnistävät menettelyn, joka saattaa johtaa siihen, että [Euroopan parlamentin] jäsen menettää edustajantoimensa’. Kun tämä menettely on saatettu loppuun ja kun toimivaltaiset kansalliset viranomaiset ovat todenneet asianomaisen edustajantoimen vapautumisen, parlamentin tehtävänä on vain tämän vapautumisen tiedoksi merkitseminen vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti. Normihierarkian periaatteen mukaisesti työjärjestyksen määräyksellä ei missään tapauksessa voida poiketa vuoden 1976 säädöksen määräyksistä ja myöntää parlamentille laajempaa toimivaltaa kuin sille tämän säädöksen mukaan kuuluu.
94 Näitä päätelmiä ei voida kyseenalaistaa myöskään sen seikan vuoksi, että kantaja jatkoi parlamentissa istumista ja että hänelle suoritettiin parlamentin maksettavana olevia kulukorvauksia 23.10.2000 asti ja että Ranskan viranomaiset maksoivat hänelle palkkaa 24.10.2000 asti. Asianosaiset ovat nimittäin yhtä mieltä siitä, että 31.3.2000 tehty päätös oli täytäntöönpanokelpoinen. Sillä seikalla, että parlamentti ei merkinnyt tiedoksi tätä päätöstä heti, kun Ranskan viranomaiset antoivat sen tiedoksi, vaan teki sen myöhemmin, ja sillä seikalla, että siitä aiheutui kantajalle tiettyjä käytännön seurauksia, ei voi olla vaikutusta niihin oikeusvaikutuksiin, joita tällä tiedoksi antamisella on vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
95 Siltä osin kuin on kyse kantajan väitteistä, joiden mukaan yhtäältä vuoden 1977 lain 5 §:llä loukataan parlamentin itsenäisyyttä ja puututaan sen toimintaan tavalla, jota ei voida hyväksyä, ja joiden mukaan toisaalta on olemassa yleinen periaate, jonka nojalla ’sen edustajainhuoneen, jota asia koskee, on todettava edustajanpaikan menettäminen’, on todettava, että ne eivät ole perusteltuja. Kuten edellä 83 kohdassa on jo todettu, vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisestä luetelmakohdasta nimenomaisesti seuraa, että Euroopan parlamentin jäsenen paikka voi vapautua ’jäsenvaltiossa voimassa olevien kansallisten säädösten soveltamisen vuoksi’. Koska tosiseikkojen tapahtumahetkellä mistään yhdenmukaisesta vaalimenettelystä ei ollut säädetty, tämä määräys ja näin ollen vuoden 1977 laki olivat kaikilta osin sovellettavissa. Riippumatta siitä, miten parlamentin toimivalta kehittyy, uudesta toimivallasta ei voi seurata, että primaarioikeuden säännöksiä ja määräyksiä, joihin vuoden 1976 säädös kuuluu, ei sovelleta, jos niitä ei ole nimenomaisesti kumottu samantasoisella säädöksellä.
96 Samoista syistä kantajan väite, joka koskee yhteisön oikeuden ensisijaisuutta, ei ole asian kannalta lainkaan merkityksellinen. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa kansallinen oikeus ei nimittäin ole täysin tai osittain ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa.
97 Kaikesta edellä todetusta seuraa, että toimi, josta nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on aiheutunut sitovia oikeusvaikutuksia, jotka voivat vahingoittaa kantajan etuja, on 31.3.2000 tehty päätös. Riidanalaisesta toimesta ei ollut tarkoitus aiheutua omia, tästä päätöksestä erillisiä oikeusvaikutuksia.
98 On siis pääteltävä, että riidanalainen toimi ei voi olla EY 230 artiklan mukaisen kumoamiskanteen kohteena. Näin ollen tämä kanne on jätettävä tutkimatta ilman, että on tarpeen tutkia muita tutkittavaksi ottamista koskevia oikeudellisia perusteita ja perusteluita.”
Valitus
36 Valituksessaan Le Pen vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin kumoaa valituksenalaisen tuomion, koska kanne jätettiin siinä tutkimatta, ottaa valituksen tutkittavaksi ja toteaa sen perustelluksi, kumoaa riidanalaisen toimen tai palauttaa asian ratkaistavaksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen, myöntää hänelle 7 622,45 euron suuruisen summan kuluina, joita ei yleensä voida lukea oikeudenkäyntikuluihin, ja velvoittaa parlamentin korvaamaan kaikki oikeudenkäynnistä aiheutuneet kulut.
37 Parlamentti vaatii ensisijaisesti, että valitus on hylättävä, osittain koska se ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä ja osittain koska se on perusteeton, ja että valittaja on velvoitettava korvaamaan kummassakin oikeusasteessa ja myös välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, ja toissijaisesti, että asia palautetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen.
38 Parlamentin tavoin Ranskan tasavalta vaatii, että valitus on hylättävä ja että valittaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
Valituksen tutkittavaksi ottaminen
39 Koska parlamentti ja Ranskan hallitus väittävät kumpikin omissa kirjelmissään, että suuri osa valituksesta ei täytä tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä, koska valittaja vain toistaa perusteet, jotka se esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, osoittamatta tarkasti valituksenalaisen tuomion riitautettuja kohtia tai oikeudellisia perusteluita, jotka hän erityisesti esittää kumoamisvaatimuksensa tueksi, on muistutettava, että EY 225 artiklan, yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisen kohdan ja yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 112 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan valituksessa on ilmoitettava täsmällisesti sekä se, miltä kaikilta osin tuomion kumoamista vaaditaan, että ne oikeudelliset perusteet ja perustelut, joihin erityisesti halutaan vedota tämän vaatimuksen tueksi. Tätä edellytystä ei täytä sellainen valitus, jossa ilman, että siinä esitettäisiin perusteluita, joilla erityisesti pyrittäisiin osoittamaan valituksenalaisen tuomion oikeudellinen virhe, vain kerrataan tai toistetaan sanasta sanaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa jo esitetyt perusteet ja perustelut (asia C‑352/98 P, Bergaderm ja Goupil v. komissio,tuomio 4.7.2000, Kok. 2000, s. I-5291, 34 ja 35 kohta ja asia C‑76/01 P, Eurocoton ym. v. neuvosto, tuomio 30.9.2003, Kok. 2003, s. I-10091, 46 ja 47 kohta).
40 Jos valittaja sen sijaan riitauttaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tekemän yhteisön oikeuden tulkinnan tai soveltamisen, ensimmäisessä oikeusasteessa tutkittuja oikeuskysymyksiä voidaan käsitellä uudelleen valituksen yhteydessä. Muutoksenhakumenettelyn tarkoitus nimittäin jäisi osaksi toteutumatta, jollei valittaja voisi tällä tavoin perustaa valitustaan perusteisiin ja perusteluihin, jotka on esitetty jo ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa (ks. mm. asia C‑41/00 P, Interporc v. komissio, tuomio 6.3.2003, Kok. 2003, s. I‑2125, 17 kohta ja asia C‑488/01 P, Martinez v. parlamentti, määräys 11.11.2003, Kok. 2003, s. I‑13355, 39 kohta).
41 Nyt käsiteltävässä asiassa valituksella pyritään kuitenkin kokonaisuutena arvioituna nimenomaan kyseenalaistamaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kanta useisiin sen käsiteltäviksi saatettuihin oikeuskysymyksiin ja muun muassa vuoden 1976 määräyksen ja sen 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa olevien termien ”merkitsee tiedoksi” täsmälliseen ulottuvuuteen.
42 Näin ollen tämä valitus on otettava tutkittavaksi.
Pääasia
43 Valittaja riitauttaa valituksellaan ensisijaisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdasta tekemän tulkinnan ja erityisesti sen riidanalaisen tuomion 97 kohdassa tekemän päätelmän, jonka sanamuodon mukaan riidanalaisesta toimesta ei ollut tarkoitus aiheutua omia, 31.3.2000 tehdystä päätöksestä erillisiä oikeusvaikutuksia. Valittajan mukaan tällainen päätelmä on ristiriidassa saman tuomion 90 ja 91 kohdassa olevan toteamuksen kanssa, jonka mukaan parlamentilla on ”kuitenkin” rajallinen valvontaa koskeva toimivalta sellaisessa tilanteessa, jossa sen on merkittävä tiedoksi toteamus, jonka kansalliset viranomaiset ovat jo tehneet edustajanpaikan vapautumisesta, ja sillä vääristetään vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan ulottuvuutta.
44 Valittaja vetoaa tältä osin yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan yhtäältä on otettava tarkastelun kohteeksi toimen asiasisältö pikemminkin kuin sen muoto ja toisaalta on otettava huomioon toimen toteuttajan nimenomainen aikomus, ja väittää nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, että toimi, jolla hänen oikeusasemaansa muutettiin siten, että hän menetti edustajantoimensa, on riidanalainen toimi eikä 31.3.2000 tehty päätös. Lisäksi tätä tulkintaa tukee valittajan mukaan sekä vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan sanamuoto – jossa valittajan mukaan otetaan huomioon parlamentin velvollisuus ”merkitä tiedoksi” kansallisten säännösten soveltamisesta johtuva edustajantoimen vapautuminen – että oikeudellisen valiokunnan ja parlamentin puhemiehen asenne ja se, että valittaja jatkoi parlamentissa istumista 23.10.2000 asti ja että hänelle suoritettiin tähän päivään asti tämän toimielimen maksettavana olevia kulukorvauksia ja Ranskan viranomaisten maksamaa palkkaa.
45 Ennen vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ulottuvuuden tarkastelua on aiheellista sivuuttaa heti aluksi valittajan väite, joka koskee valituksenalaisen tuomion ja erityisesti sen 91 ja 97 kohdan perustelujen ristiriitaisuutta. Kuten Ranskan hallitus totesi kirjallisissa huomautuksissaan, sen lisäksi, että sana ”kuitenkin” ei millään tavoin esiinny näissä kohdissa, kyseinen 91 kohta, jota kantaja käsittelee sen asiayhteydestä irrallaan ja lainaa vain osittain, johtaa välttämättä valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa tehtyyn päätelmään. Näin ollen juuri sen vuoksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi 91 kohdassa, että parlamentilla tässä tilanteessa oleva valvontaa koskeva toimivalta on erityisen rajallinen ja että se rajoittuu vain asianomaisen edustajanpaikan vapautumisen aineellisen paikkansapitävyyden valvontaan – ilman, että parlamentti voisi tarkistaa muun muassa, onko sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudatettu tai onko asianomaisen perusoikeuksia kunnioitettu – se saattoi todeta saman tuomion 97 kohdassa, että riidanalaisesta toimesta ei aiheutunut omia, 31.3.2000 tehdystä päätöksestä erillisiä oikeusvaikutuksia.
46 Valittajan keskeinen väite liittyy vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan ulottuvuuden vääristämiseen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen virheelliseen arviointiin riidanalaisen toimen, jolla valittajan mukaan sellaisenaan muutetaan hänen oikeudellista asemaansa, todellisen oikeudellisen luonteen osalta, ja tältä osin on aiheellista myöntää, että väite, jonka mukaan sen määrittelemistä varten, voivatko toimet olla EY 230 artiklan mukaisen kanteen kohteena, on kiinnitettävä huomiota toimien asiasisältöön ja niiden laatijoiden aikomukseen, on perusteltu. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan nimittäin toimen tai päätöksen muodolla ei lähtökohtaisesti ole merkitystä, kun kyse on siitä, voiko tämä toimi tai päätös olla kumoamiskanteen kohteena (ks. mm. em. asia komissio v. neuvosto, tuomion 42 kohta ja em. asia IBM v. komissio, tuomion 9 kohta).
47 Vaikka tältä kannalta katsottuna ei siis voida sulkea pois, että kirjallinen tiedonanto tai jopa pelkkä suullinen ilmoitus voi olla EY 230 artiklan mukaisen yhteisöjen tuomioistuimen valvonnan kohteena, tämä mahdollisuus ei kuitenkaan voi johtaa parlamentin jäsenten valintaan sovellettavien sääntöjen ja menettelyiden laiminlyöntiin.
48 Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin aivan oikein toteaa valituksenalaisen tuomion 81 ja 82 kohdassa, riita-asian tosiseikkojen tapahtumishetkellä ei kuitenkaan ollut säädetty yhdenmukaisesta vaalimenettelystä parlamentin jäsenten valitsemiseksi, ja vuoden 1976 säädöksen 7 artiklan 2 kohdan mukaisesti tässä valinnassa noudatettavassa vaalimenettelyssä sovellettiin näin ollen jokaisessa jäsenvaltiossa voimassa olevia säädöksiä.
49 Kun vuoden 1977 lain 5 §:n nojalla vaalikelpoisuuden menettämisestä aiheutuu parlamentin jäsenen edustajantoimen menettäminen, joka todetaan päätöksellä, parlamentilla ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin merkitä viipymättä tiedoksi kansallisten viranomaisten jo tekemä toteamus valittajan edustajantoimen vapautumisesta, ja tällainen toteamus koskee, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin aivan oikein toteaa valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa, jo olemassa olevaa oikeudellista tilannetta, joka on seurausta yksinomaan näiden viranomaisten päätöksestä. Yksikään valittajan nyt käsiteltävänä olevan valituksen yhteydessä esittämistä väitteistä ei ole luonteeltaan sellainen, että niillä voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi tämä viimeksi mainittu päätelmä.
50 Valittaja on siis ensinnäkin väittänyt, että vuoden 1976 säädöksen 12 artiklan 2 kohdan sanamuodon mukaan siinä todetaan parlamentin velvollisuus ”merkitä tiedoksi” jäsenvaltiossa voimassa olevien säädösten soveltamisesta johtuva edustajanpaikan vapautuminen, ja tältä osin on todettava, että tämä määräys ei tue valittajan väitettä vaan että siinä tuodaan päinvastoin selvästi esiin, että parlamentilla ei ole asiassa lainkaan harkintavaltaa. Tässä erityisessä tapauksessa parlamentin tehtävä ei nimittäin ole todeta edustajanpaikan vapautuminen vaan, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aivan oikein todennut valituksenalaisen tuomion 88 kohdassa, pelkästään merkitä tiedoksi edustajantoimen vapautuminen, jonka kansalliset viranomaiset ovat jo todenneet, kun taas muissa tapauksissa, jotka koskevat muun muassa parlamentin jäsenen tehtävistään luopumista tai kuolemantapausta, tällä toimielimellä on aktiivisempi tehtävä, koska se itse toteaa edustajanpaikan vapautumisen ja ilmoittaa tästä vapautumisesta jäsenvaltiolle, jota asia koskee.
51 Tätä tulkintaa tuetaan vuoden 1976 säädöksen muilla määräyksillä, kuten sen 11 artiklalla, ja parlamentin työjärjestyksen 7 artiklan 1 kohdan määräyksillä. Näissä kahdessa artiklassa, jotka koskevat parlamentin jäsenten valtakirjojen tarkastusta, parlamentille nimittäin myönnetään toimivalta päättää kunkin vastavalitun jäsenensä valtuuksien pätevyydestä sekä mahdollisista vuoden 1976 säädöksen määräysten perusteella esitetyistä muistutuksista, ”lukuun ottamatta niitä kansallisia määräyksiä, joihin säädöksessä viitataan” (vuoden 1976 säädöksen 11 artikla), ja ”ei kuitenkaan sellaisista muistutuksista, jotka perustuvat kansallisiin vaalilakeihin” (kyseisen työjärjestyksen 7 artiklan 1 kohta). Näillä täsmennyksillä, jotka toistetaan ilman muutoksia vuoden 1976 säädöksen, sellaisena kuin se on muutettuna 25.6.2002 ja 23.9.2002 tehdyllä päätöksellä 2002/772/EY, Euratom (EYVL L 283, s. 1), 12 artiklan tämänhetkisessä sanamuodossa ja tällä hetkellä voimassa olevan parlamentin työjärjestyksen (EUVL 2005, L 44, s. 1) 3 artiklan 1 kohdassa, tuetaan siis hyvin sitä, että yhteisön oikeuden tässä kehitysvaiheessa parlamentilta puuttuu täysin toimivalta kansallisten säädösten soveltamisesta johtuvan edustajanpaikan vapautumisen osalta.
52 Tämän tulkinnan riitauttaakseen valittaja vetoaa seuraavaksi turhaan riidanalaisen toimen antajan tarkoitukseen antamisen yhteydessä ja väittää erityisesti, että oikeudellinen valiokunta ja parlamentin puheenjohtaja ”pitivät jatkuvasti selvänä” periaatetta, jonka mukaan seikalla, että valittajan edustajantoimen menettäminen merkittiin tiedoksi, muutettiin vain tämän viimeksi mainitun asemaa. Sen lisäksi, että tällainen väite koskee tosiseikkojen arviointia, joka pääsääntöisesti ei kuulu yhteisöjen tuomioistuimen valituksen yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin, useista valituskirjelmän liitteenä olevista asiakirjoista käy joka tapauksessa ilmi, että kyseinen valiokunta ja parlamentin puhemies katsoivat, että heitä sitoo se, että Ranskan viranomaiset totesivat tämän edustajantoimen menettämisen.
53 Asian laita on täten muun muassa oikeudellisen valiokunnan 15.5.2000 pidetyn ylimääräisen kokouksen sen pöytäkirjan osalta, josta käy ilmi, että valiokunnan puheenjohtaja käytti puheenvuoron täsmentääkseen valiokunnan jäsenille, että parlamentin päätöksen oli oltava vain ”tiedoksi merkitsemistä tai tiedoksi merkitsemättä jättämistä koskeva muodollisuus”, ja parlamentin puheenjohtajalle kaksi päivää myöhemmin osoitetun sen kirjeen osalta, jossa kyseisen valiokunnan puheenjohtaja selvästi korosti 31.3.2000 tehdyn päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta. Nämä kaksi tosiseikkaa, joihin on aiheellista lisätä parlamentin puhemiehen 9.6.2000 Ranskan viranomaisille osoittama kirje, jossa parlamentin puhemies korostaa kyseisestä päätöksestä johtuvan edustajantoimen menettämisen ”peruuttamatonta” luonnetta, on otettu huomioon valituksenalaisen tuomion 23, 24 ja 29 kohdassa. Nyt esillä olevassa valituksessa ei kuitenkaan riitauteta yhtäkään toteamusta, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näissä kolmessa kohdassa tehnyt.
54 Siltä osin kuin lopuksi on kyse valittajan esittämästä seikasta, että hän saattoi jatkaa parlamentissa istumista 23.10.2000 asti ja että hänelle suoritettiin tähän päivään asti tämän toimielimen maksettavana olevia kulukorvauksia ja Ranskan viranomaisten maksamaa palkkaa – mikä hänen mukaansa on osoitus siitä, että vain riidanalainen toimi oli omiaan muuttamaan hänen oikeudellista asemaansa ja näin ollen saattoi olla EY 230 artiklan mukaisen kanteen kohteena – on aiheellista huomauttaa, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aivan oikein todennut, että kyseessä ovat käytännön seuraukset siitä, että parlamentti merkitsi viiveellä tiedoksi Ranskan viranomaisen tiedoksiannon 31.3.2000 tehdystä päätöksestä. Tällä päätöksellä yksin nimittäin muutettiin valittajan oikeudellista asemaa siten, että siinä todettiin hänen edustajantoimensa menetetyksi.
55 Valittaja vetoaa kahteen täydentävään perusteluun tukeakseen väitettään, jonka mukaan riidanalainen toimi on luonteeltaan sellainen, että se voidaan riitauttaa. Ensimmäinen liittyy siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa nimenomaisesti, että valittaja on puolustanut oikeuksiaan Conseil d’État’ssa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa, mikä valittajan mukaan osoittaa kannekelpoisen toimen olemassaolon, koska parlamentti suoritti näin ollen tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevan arvioinnin. Toinen perustelu koskee sitä, että sillä teorialla ei ole asian kannalta merkitystä, jonka mukaan kyseessä on vahvistava toimi ja joka valittajan mukaan käy ilmi kyseisen tuomion 97 kohdasta, koska 91 kohdassa mainitut kanteet muodostavat nimenomaisesti uusia oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tapahtuneet 31.3.2000 tehdyn päätöksen tekemispäivän ja sen päivän välisenä aikana, jona parlamentti merkitsi tiedoksi valittajan edustajantoimen päättymisen.
56 Tältä osin on riittävää, kun todetaan, että väite, jonka mukaan parlamentti suoritti tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja koskevan arvioinnin, perustuu valituksenalaisen tuomion ilmeisen virheelliselle tulkinnalle, koska, kuten tämän tuomion 45 kohdassa on jo todettu, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin nimenomaan totesi valituksenalaisen tuomion 91 kohdassa, että sen tarkistaminen, onko sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudatettu tai asianomaisen henkilön perusoikeuksia kunnioitettu, ei kuulunut parlamentille vaan toimivaltaisille kansallisille tuomioistuimille ja tarvittaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Valittajan Conseil d’État’ssa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa nostamia kanteita koskevalla maininnalla ei lainkaan vahvisteta minkäänlaisen parlamentille kuuluvan harkintavallan olemassaoloa, vaan se on lisänäyttönä siitä, että parlamentilla ei ole tällaista toimivaltaa ja että, toisin kuin valittaja väittää, hän on voinut tosiasiallisesti puolustaa oikeuksiaan tuomioistuimissa.
57 Valittaja väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin sovelsi valituksenalaisen tuomion 97 kohdassa epäsuorasti vahvistavan toimen teoriaa, ja tältä osin on todettava, että tämä väite on perusteeton. Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 63 kohdassa, sen seikan lisäksi, että valituksenalaisen tuomion 97 kohdan osalta ei millään perusteella voida ajatella, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi halunnut viitata tällaiseen teoriaan, kaikissa valituksenalaisen tuomion perusteluissa päinvastoin osoitetaan, että 31.3.2000 tehty päätös ja riidanalainen toimi ovat luonteeltaan ja tarkoitukseltaan erilliset.
58 Kaiken edellä todetun valossa on siis aiheellista todeta, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä kun se jätti tutkimatta Le Penin kanteen.
59 Näin ollen nyt käsiteltävänä oleva valitus on hylättävä ilman, että on aiheellista tarkastella valittajan esittämiä muita perusteluita, jotka liittyvät riidanalaisen toimen niin ulkoiseen kuin sisäiseen lainvastaisuuteen.
Oikeudenkäyntikulut
60 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota tämän työjärjestyksen 118 artiklan nojalla sovelletaan muutoksenhakuun, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska parlamentti on vaatinut valittajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska valittaja on hävinnyt asian, hänet velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut tässä oikeusasteessa, tämän tuomion 2 kohdassa tarkoitetusta välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan lukien. Saman artiklan 4 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan nojalla Ranskan tasavalta, joka on asiassa väliintulijana, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:
1) Valitus hylätään.
2) Le Pen velvoitetaan korvaamaan tästä oikeudenkäynnistä aiheutuvat oikeudenkäyntikulut, välitoimimenettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut mukaan lukien.
3) Ranskan tasavalta velvoitetaan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan.
Allekirjoitukset
* Oikeudenkäyntikieli: ranska.