61989J0292

1. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Työntekijät - Oikeus oleskeluun työn hakemista varten - Oleskelun kesto - Jäsenvaltion lainsäädännössä säädetty kuuden kuukauden rajoitus - Hyväksyttävyys - Edellytykset

(ETY:n perustamissopimuksen 48 artiklan 3 kohta)

2. Yhteisön oikeus - Tulkinta - Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Pöytäkirjaan sisältyvä neuvoston julistus - Huomioon ottaminen - Ei voida ottaa huomioon viitteen puuttuessa itse säädöksestä

1. Perustamissopimuksen 48 artiklalla käyttöön otettu työntekijöiden vapaa liikkuvuus merkitsee, että jäsenvaltioiden kansalaisilla on oikeus liikkua vapaasti toisten jäsenvaltioiden alueella ja oleskella siellä hakeakseen työtä. Työnhakijan oleskelun kestoa voidaan rajoittaa, mutta 48 artiklan tehokkaan vaikutuksen turvaamiseksi asianomaiselle on annettava kohtuullinen määräaika, jotta hän voi saada sen jäsenvaltion alueella, johon hän on lähtenyt, tietoonsa ammatillista pätevyyttään vastaavat työpaikkatarjoukset ja tarpeen vaatiessa ryhtyä työhön ottamiseksi tarvittaviin toimiin.

Koska yhteisön oikeudessa ei ole vahvistettu kyseisen määräajan pituutta, ei yhteisön oikeuden vastaista ole se, että jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että sen alueelle työtä hakemaan tullut toisen jäsenvaltion kansalainen voidaan määrätä, jollei muutoksenhausta muuta johdu, poistumaan alueelta jollei hän ole löytänyt työtä kuuden kuukauden kuluessa, ellei asianomainen pysty näyttämään, että hän edelleen hakee työtä ja että hänellä on todellinen mahdollisuus saada sitä.

2. Neuvoston kokouksen, jonka aikana johdetun oikeuden säännös tai määräys annettiin, pöytäkirjaan sisältyvää julistusta ei voida ottaa huomioon tulkittaessa kyseistä säännöstä silloin kun julistuksen sisältö ei kuvastu millään tavoin kyseisen säännöksen tai määräyksen sanamuodosta, eikä sillä näin ollen ole oikeudellista merkitystä.

Asiassa C-292/89,

jonka High Court of Justice, Queen's Bench Division, Lontoo, on saattanut ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen ensin mainitussa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

The Queen

vastaan

Immigration Appeal Tribunal, ex parte: Gustaff Desiderius Antonissen,

ennakkoratkaisun sellaisten työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien yhteisön oikeuden säännösten ja määräysten tulkinnasta, jotka koskevat jäsenvaltioiden kansalaisten oleskeluoikeuden ulottuvuutta työn etsimiseen toisesta jäsenvaltiosta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti O. Due, jaostojen puheenjohtajat G. F. Mancini, J. C. Moitinho de Almeida, G. C. Rodríguez Iglesias ja M. Díez de Velasco sekä tuomarit Sir Gordon Slynn, C. N. Kakouris, R. Joliet, F. A. Schockweiler, F. Grévisse ja M. Zuleeg,

julkisasiamies: M. Darmon,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet:

- pääasian kantaja, edustajanaan Winstanley-Burgess and Co:n valtuuttamana Richard Plender, QC, ja barrister Geraldine Clark,

- Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään Treasury Solicitor's Departmentin virkamies J. E. Collins, avustajanaan barrister David Pannick,

- Saksan liittotasavallan hallitus, asiamiehinään liittovaltion talousministeriön Regierungsdirektor Ernst Röder ja Oberregierungsrat Joachim Karl,

- Euroopan yhteisöjen neuvosto, asiamiehenään oikeudellisen yksikön virkamies Marta Arpio,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja Antonio Caeiro ja oikeudellisen yksikön virkamies Nicholas Khan,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan pääasian kantajan, Yhdistyneen kuningaskunnan, neuvoston ja komission 25.9.1990 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 8.11.1990 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 High Court of Justice, Queen's Bench Division on esittänyt 14.6.1989 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 21.9.1989, ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla kaksi ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat sellaisten työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevien yhteisön oikeussääntöjen tulkintaa, jotka koskevat jäsenvaltioiden kansalaisten oleskeluoikeuden ulottamista työn etsimiseen toisesta jäsenvaltiosta.

2 Kysymys on esitetty belgialaisen Gustaff Desiderius Antonissenin ja Secretary of State for Home Affairsin välisessä asiassa, joka koski viimeksi mainitun 27.11.1987 tekemää päätöstä karkottaa Antonissen Yhdistyneen kuningaskunnan alueelta.

3 Antonissen tuli Yhdistyneeseen kuningaskuntaan lokakuussa 1984. Hän ei ollut vielä löytänyt töitä, kun Liverpoolin Crown Court tuomitsi hänet 30.3.1987 kahteen vankeusrangaistukseen kokaiinin laittomasta hallussapidosta ja kokaiinin hallussapidosta jälleenmyyntitarkoituksessa. Hänet päästettiin ehdonalaiseen vapauteen 21.12.1987.

4 Karkotusmääräys perustui vuoden 1971 Immigration Actin (jäljempänä vuoden 1971 laki) 3 pykälän 5 momentin b kohtaan, jossa annetaan Secretary of Statelle lupa karkottaa ulkomaiden kansalaisia silloin, kun heidän karkottamisensa on "yleisen edun mukaista".

5 Antonissen haki Secretary of Staten päätökseen muutosta Immigration Appeal Tribunalissa. Antonissen väitti, että yhteisön kansalaisena hänellä on oikeus suojeluun, josta säädetään ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta 25 päivänä helmikuuta 1964 annetussa neuvoston direktiivissä 64/221/ETY (EYVL 56, s. 850). Kansallinen tuomioistuin katsoi, että koska hän oli hakenut töitä Ison-Britannian alueelta yli kuuden kuukauden ajan, häntä ei voitu rinnastaa yhteisön työntekijään, eikä hän voinut vaatia kyseisen direktiivin soveltamista. Kansallinen tuomioistuin nojautui tässä suhteessa Immigration Actin täytäntöön panemiseksi säädetyn Statement of Changes in Immigration Rulesin 143 pykälään, jonka mukaan jäsenvaltion kansalainen voidaan karkottaa, mikäli hän ei kuuden kuukauden kuluttua pääsystään Ison-Britannian alueelle ole vieläkään löytänyt töitä eikä harjoita muuta ammatillista toimintaa.

6 Kun Antonissenin vaatimus hylättiin, hän saattoi asian High Court of Justice, Queen's Bench Divisionin käsiteltäväksi, joka lykkäsi asian käsittelyä esittääkseen yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

"1) Voiko toisen jäsenvaltion lainsäätäjä säätää - sen määrittelemiseksi, onko jäsenvaltion kansalaista kohdeltava ETY:n perustamissopimuksen 48 artiklassa tarkoitettuna 'työntekijänä' silloin kun hän hakee työtä toisen jäsenvaltion alueelta, jolloin häntä ei voida karkottaa muuten kuin 25.2.1964 annetussa neuvoston direktiivissä 64/221/ETY säädetyin edellytyksin - että tällainen kansalainen voidaan määrätä poistumaan kyseisen valtion alueelta (jollei muutoksenhausta muuta johdu), jos hän ei ole löytänyt töitä kuuden kuukauden kuluttua alueelle pääsystään?

2) Mikä merkitys, jos mikään, jäsenvaltion tuomioistuimen on edelliseen kysymykseen vastaamisen yhteydessä annettava neuvoston direktiiviä 68/360/ETY antaessaan pitämän kokouksen pöytäkirjaan sisältyvälle julistukselle?"

7 Pääasiaa koskevia tosiseikkoja, sovellettavaa säännöstöä sekä yhteisöjen tuomioistuimelle esitettyjä kirjallisia huomautuksia koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

8 Kansallinen tuomioistuin pyrkii selvittämään ennakkoratkaisukysymyksillä pääasiallisesti, estetäänkö työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevilla yhteisön säännöksillä ja määräyksillä se, että jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että sen alueelle työtä hakemaan tullut toisen jäsenvaltion kansalainen voidaan määrätä (jollei muutoksenhausta muuta johdu) poistumaan valtion alueelta, jollei hän ole löytänyt työtä kuuden kuukauden kuluessa.

9 Tässä yhteydessä on väitetty, että perustamissopimuksen 48 artiklan sanamuodon perusteella siinä annetaan yhteisön kansalaisille oikeus liikkua vapaasti jäsenvaltioiden alueella ainoastaan tosiasiallisesti tarjotun työn vastaanottamiseksi (3 kohdan b alakohta), kun taas oikeus oleskella näiden valtioiden alueella on sidottu työn tekemiseen (3 kohdan c alakohta).

10 Tällaista tulkintaa, jossa suljetaan pois jäsenvaltion kansalaisen oikeus liikkua vapaasti ja oleskella muiden jäsenvaltioiden alueella työn hakemista varten, ei voida hyväksyä.

11 Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan työntekijöiden vapaa liikkuvuus kuuluu yhteisön perusteisiin, ja näin ollen niitä oikeussääntöjä, joilla tämä vapaus annetaan, on tulkittava laajasti (ks. mm. asia 139/85, Kempf, tuomio 3.7.1986, Kok. 1986, s. 1741, 13 kohta).

12 Lisäksi 48 artiklan 3 kohdan suppea tulkitseminen vaarantaisi työtä etsivän jäsenvaltion kansalaisen todelliset mahdollisuudet löytää työtä muista jäsenvaltioista ja estäisi näin ollen määräyksen tehokkaan vaikutuksen (effet utile) toteutumisen.

13 Tämän vuoksi 48 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että siinä mainitaan ainoastaan esimerkinomaisesti eräitä oikeuksia, joita jäsenvaltioiden kansalaisilla on työntekijöiden vapaan liikkuvuuden yhteydessä, ja että tämä vapaus edellyttää myös jäsenvaltioiden kansalaisten oikeutta liikkua vapaasti ja oleskella muiden jäsenvaltioiden alueella työn hakemista varten.

14 Tällainen perustamissopimuksen tulkinta on lisäksi yhteisön lainsäätäjän tulkinnan mukainen, kuten ilmenee vapaan liikkuvuuden periaatteen täytäntöön panemiseksi annetuista säännöksistä, erityisesti työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisöjen alueella 15 päivänä lokakuuta 1968 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/68 (EYVL L 257, s. 2) 1 ja 5 artiklasta. Näissä säännöksissä oletetaan, että yhteisön kansalaisilla on oikeus liikkua hakeakseen työtä toisesta jäsenvaltiosta, ja näin ollen myös oikeus oleskella toisessa jäsenvaltiossa.

15 Näin ollen on tarkistettava, voidaanko 48 artiklan ja edellä mainitun asetuksen N:o 1612/68 säännösten mukaista työn hakemista varten käytettävää oleskeluoikeutta rajoittaa ajallisesti.

16 Perustamissopimuksen 48 artiklan tehokas vaikutus on turvattu, mikäli yhteisön lainsäädännössä, tai sen puuttuessa jäsenvaltion lainsäädännössä, annetaan asianomaisille kohtuullinen määräaika, jotta he voivat saada kyseisen jäsenvaltion alueella tietoonsa ammatillista pätevyyttään vastaavat työpaikkatarjoukset ja tarpeen vaatiessa ryhtyä työhön ottamiseksi tarvittaviin toimiin.

17 Kansallinen tuomioistuin on ottanut huomioon julistuksen, joka on kirjattu neuvoston pöytäkirjaan, jota pidettiin sen antaessa edellä mainitun asetuksen N:o 1612/68 sekä jäsenvaltioiden työntekijöiden ja heidän perheidensä liikkumista ja oleskelua yhteisön alueella koskevien rajoitusten poistamisesta samana päivänä annetun direktiivin 68/360/ETY (EYVL L 257, s. 13). Julistuksessa todetaan:

"[Direktiivin] 1 artiklassa tarkoitetuille jäsenvaltioiden kansalaisille, jotka lähtevät toiseen jäsenvaltioon hakemaan työtä, annetaan tätä varten vähintään kolmen kuukauden määräaika; jos he eivät ole löytäneet työtä määräajan päättyessä, heidän oleskelunsa kyseisen toisen jäsenvaltion alueella voidaan saattaa päätökseen.

Kuitenkin jos kyseisen toisen valtion sosiaaliviranomaiset [sosiaaliapu] joutuvat huolehtimaan edellä tarkoitetuista henkilöistä edellä mainittuna aikana, voidaan heitä kehottaa poistumaan asianomaisen valtion alueelta."

18 Tällaista julistusta ei kuitenkaan voida ottaa huomioon tulkittaessa johdetun oikeuden säännöstä silloin kun, kuten nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, julistuksen sisältö ei kuvastu millään tavoin kyseisen säännöksen sanamuodosta, eikä sillä näin ollen ole oikeudellista merkitystä.

19 Ison-Britannian hallitus ja komissio huomauttavat puolestaan, että sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 [kodifioitu 2.6.1983 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 6)] 69 artiklan 1 kohdasta seuraa, että jäsenvaltiot voivat rajoittaa kolmeen kuukauteen toisen jäsenvaltion kansalaisten oikeuden oleskella alueellaan työtä hakemassa. Edellä mainitun säännöksen mukaan työtön työntekijä, joka on saanut oikeuden etuuksiin jossain jäsenvaltiossa ja joka lähtee toiseen jäsenvaltioon hakeakseen siellä työtä, säilyttää oikeutensa tällaisiin etuuksiin kolmen kuukauden enimmäisajan.

20 Tällaista väitettä ei voida hyväksyä. Kuten julkisasiamies on perustellusti huomauttanut, ei oikeudella työttömyysetuuteen lähtömaana olevassa jäsenvaltiossa ja oikeudella oleskella vastaanottavassa jäsenvaltiossa ole tarvittavaa yhteyttä.

21 Kun yhteisön oikeudessa ei ole oikeussääntöjä toisessa jäsenvaltiossa työtä hakevien yhteisön kansalaisten oleskelun enimmäiskestosta, vaikuttaa pääasiassa tarkoitetussa kansallisessa lainsäädännössä asetetun kaltainen kuuden kuukauden määräaika periaatteessa riittävältä, jotta asianomaiset voivat saada vastaanottavassa jäsenvaltiossa tietoonsa ammatillista pätevyyttään vastaavat työpaikkatarjoukset ja tarpeen vaatiessa ryhtyä työhön ottamiseksi tarvittaviin toimiin. Näin ollen tällainen enimmäisaika ei vaaranna vapaan liikkuvuuden periaatteen tehokasta vaikutusta. Jos kyseisen ajanjakson päätyttyä asianomainen pystyy osoittamaan, että hän edelleen hakee työtä ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia tulla palkatuksi, häntä ei kuitenkaan saa määrätä poistumaan vastaanottavan jäsenvaltion alueelta.

22 Kansallisen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin on näin ollen vastattava, että työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevilla yhteisön oikeussäännöillä ei estetä sitä, että jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että sen alueelle työtä hakemaan tullut toisen jäsenvaltion kansalainen voidaan määrätä, jollei muutoksenhausta muuta johdu, poistumaan tämän valtion alueelta, jollei hän ole löytänyt työtä kuuden kuukauden kuluessa, paitsi jos asianomainen pystyy osoittamaan, että hän edelleen hakee työtä ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia tulla palkatuksi.

Oikeudenkäyntikulut

23 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Ison-Britannian ja Saksan hallitukselle sekä Euroopan yhteisöjen neuvostolle ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikuluista.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut High Court of Justice, Queen's Bench Divisionin 14.6.1989 tekemällään päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

Työntekijöiden vapaata liikkuvuutta koskevilla yhteisön oikeussäännöillä ei estetä sitä, että jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään, että sen alueelle työtä hakemaan tullut toisen jäsenvaltion kansalainen voidaan määrätä, jollei muutoksenhausta muuta johdu, poistumaan tämän valtion alueelta, jollei hän ole löytänyt työtä kuuden kuukauden kuluessa, paitsi jos asianomainen pystyy osoittamaan, että hän edelleen hakee työtä ja että hänellä on todellisia mahdollisuuksia tulla palkatuksi.